Rikoksentekijän luovuttaminen - Eurooppalainen pidätysmääräys

Diaarinumero:	R2005/1074
Esittelypäivä:	15.12.2005
Taltio:	3198
Antopäivä:	21.12.2005

A oli Tukholman käräjäoikeuden tuomiolla tuomittu pahoinpitelystä oikeuspsykiatriseen hoitoon, jonka tarpeellisuus oli harkittava kuuden kuukauden välein. Ruotsin valtion asianomainen viranomainen oli antanut A:ta koskevan pidätysmääräyksen. Pidätysmääräyksen katsottiin koskevan rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetussa laissa tarkoitettua luovuttamista vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten. Koska A Suomen kansalaisena halusi suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa ja koska vapausrangaistus siinä tapauksessa oli pantava täytäntöön Suomessa ja muunnettava siten kuin siitä erikseen säädetään, luovuttamiselle oli puheena olevan lain 5 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu ehdoton kieltäytymisperuste.

Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä 1 §, 5 § 1 mom 4 kohta

Syyttäjän pyyntö Helsingin käräjäoikeudessa

Syyttäjä kertoi, että A oli 26.5.2005 tuomittu Tukholman käräjäoikeudessa kahdesta pahoinpitelystä pakkohoitoon (rätts- psykiatrisk vård med särskild utskrivningsprövning; prövning av frihetsberövandet sker minst var 6:e månad). Ruotsin valtion asianomainen viranomainen oli 26.10.2005 antanut A:ta koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen. Mainituilla perusteilla syyttäjä pyysi, että Suomessa oleva Suomen kansalainen A luovutetaan Ruotsiin vapauden menetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanemista varten.

A:n lausuma käräjäoikeudessa

A vastusti luovuttamista muun muassa sen vuoksi, että hän Suomessa asuvana Suomen kansalaisena halusi suorittaa rangaistuksen Suomessa.

Käräjäoikeuden päätös 21.11.2005

Käräjäoikeus totesi, että vapausrangaistuksella tarkoitettiin sanamuodon mukaisen vakiintuneen tulkinnan mukaan vankeusrangaistusta. Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (jäljempänä EU-luovuttamislaki) 1 ja 2 §:ien mukaan luovuttaminen oli mahdollista vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten. Lain 1 § perustui eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisestä luovuttamismenettelystä annetun neuvoston puitepäätöksen (jäljempänä puitepäätös) 1 artiklan 2 kohtaan ja lain 2 § puitepäätöksen 1 artiklan 2 kohtaan sekä 2 artiklan 1 ja 4 kohtiin. Puitepäätös koski vapaudenmenetyksen käsittävää rangaistusta tai turvaamistoimenpidettä. Hallituksen esityksen 88/2003 vp mukaan vapausrangaistuksen käsitteellä voitiin kattaa nämä molemmat käsitteet. Hallituksen esityksen mukaan vuonna 1957 tehdyn rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan yleissopimuksen 25 artikla sisälsi turvaamistoimenpiteen määritelmän, jonka voitiin katsoa selventävän myös puitepäätöksessä käytettyä käsitettä. Määritelmän mukaan yleissopimuksen sanalla turvaamistoimenpide tarkoitettiin jokaista vapaudenriiston sisältävää toimenpidettä, jonka rikostuomioistuin oli määrännyt rangaistustuomion lisäksi tai sijasta.

Puitepäätöksessä tai hallituksen esityksessä ei ollut otettu kantaa siihen, kuuluivatko hoitopäätökset turvaamistoimenpiteisiin. Tämän vuoksi ja kun EU-luovuttamislaissa ei ollut määritelty vapausrangaistuksella tarkoitettavan puitepäätöksessä mainittuja turvaamistoimenpiteitä, vapausrangaistuksella oli katsottava tarkoitettavan ainoastaan vankeusrangaistusta. A:lle määrätty pakkohoito ei siten ollut EU-luovuttamislaissa tarkoitettu vapausrangaistus. Pyyntö A:n luovuttamisesta Ruotsiin vapauden menetyksen täytäntöönpanemista varten oli lakiin perustumaton.

A, joka oli Suomessa asuva Suomen kansalainen, oli pyytänyt saada suorittaa rangaistuksen Suomessa. Perustuslain 9 §:n 3 kohdan mukaan Suomen kansalaista ei saanut vastoin tahtoa luovuttaa toiseen maahan.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän pyynnön A:n luovuttamisesta Ruotsiin vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanemista varten.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jaana Helander.

Syyttäjä haki muutosta käräjäoikeuden päätökseen.

Valituksessaan syyttäjä toisti vaatimuksensa A:n luovuttamisesta Ruotsiin vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanoa varten.

A ei vastannut syyttäjän valitukseen.

Asian tausta

1. A on 26.5.2005 tuomittu Tukholman käräjäoikeuden täytäntöönpanokelpoisella tuomiolla kahdesta pahoinpitelystä oikeuspsykiatriseen hoitoon, jonka tarpeellisuus harkitaan kuuden kuukauden välein (rättspsykiatrisk vård med särskild utskrivningsprövning; prövning av frihetsberövandet sker minst var 6:e månad). A on paennut hoitolaitoksesta 10.8.2005 sinne palaamatta.

2. Ruotsin valtion asianomainen viranomainen on 26.10.2005 antanut A:ta koskevan pidätysmääräyksen.

3. Syyttäjä on pyytänyt, että Suomessa asuva Suomen kansalainen A luovutetaan Ruotsiin vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanemista varten.

Kysymyksenasettelu

4. EU-luovuttamislain 1 §:n mukaan vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten voidaan luovuttaa Suomessa oleskeleva henkilö Suomesta toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon.

5. Asiassa on ensin kysymys siitä, koskeeko Ruotsin valtion viranomaisen antama pidätysmääräys luovuttamista vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten. Jos katsotaan, että pidätysmääräys koskee luovuttamista vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten, asiassa on lisäksi kysymys siitä, ovatko luovuttamisen yleiset edellytykset olemassa sekä onko ole- massa perusteita kieltäytyä A:n luovuttamisesta.

Onko kysymyksessä EU-luovuttamislaissa tarkoitettu vapausrangaistus

6. EU-luovuttamislaki perustuu eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä annettuun neuvoston puitepäätökseen (2002/584/YOS, jäljempänä puitepäätös). Puitepäätöksen 1 artiklan 1 kohdan mukaan eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten. Puitepäätöksen 2 artiklan 1 kohdan mukaan eurooppalainen pidätysmääräys voidaan antaa, jos rangaistustuomio tai turvaamistoimenpidettä koskeva päätös on annettu, sellaisista seuraamuksista, joiden kesto on vähintään neljä kuukautta.

7. Kuten hallituksen esityksen (HE 88/2003 vp s. 17) perusteluistakin ilmenee, puitepäätöksessä ei käytetä EU-luovuttamislaissa käytettyä käsitettä vapausrangaistus, vaan vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan vapausrangaistuksen käsitteellä voidaan kuitenkin kattaa nämä molemmat käsitteet. Lisäksi perusteluissa todetaan, että käsitteitä selventää vuonna 1957 tehdyn rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen (SopS 32/1971) 25 artikla, joka sisältää turvaamistoimenpiteen määritelmän. Määritelmän mukaan sanalla turvaamistoimenpide tarkoitetaan jokaista vapaudenriiston sisältävää toimenpidettä, jonka rikostuomioistuin on määrännyt rangaistustuomion lisäksi tai sijasta.

8. A on tuomittu edellä 1 kohdassa kerrottuun seuraamukseen hänen syykseen luetuista rikoksista. Kysymys on rikostuomioistuimen vankeusrangaistuksen sijasta määräämästä rangaistusluonteisesta seuraamuksesta. Tuollainen seuraamus on puitepäätöksessä tarkoitettu vapaudenmenetyksen käsittävä rangaistus tai turvaamistoimenpide. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin (suuri jaosto) on asiassa C-105/03 Pupino antamassaan ennakkoratkaisussa, tuomio 16.6.2005, katsonut, että myös puitepäätösten osalta on voimassa vastaava yhdenmukaisen tulkinnan periaate kuin direktiivien osalta. Kansallisen tuomioistuimen on siten kansallista oikeutta soveltaessaan tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti. Koska pidätysmääräyksessä on kysymys luovuttamisesta puitepäätöksessä tarkoitetun seuraamuksen täytäntöönpanoa varten, EU-luovuttamislakia on tulkittava niin, että kysymyksessä on myös mainitussa laissa tarkoitettu vapausrangaistus, jonka täytäntöönpanemiseksi luovuttamista pyydetään.

Seuraamuksen ankaruutta ja teon rangaistavuutta koskevien edellytysten arviointi

9. EU-luovuttamislain 2 §:n 2 momentin mukaan jos joku on tuomittu vapausrangaistukseen, luovuttamiseen suostutaan, jos tuomittu seuraamus on vähintään neljän kuukauden vapausrangaistus ja teko on tai olisi Suomessa vastaavissa olosuhteissa tehtynä Suomen lain mukaan rikos.

10. A on tuomittu vähintään neljän kuukauden pituiseen vapausrangaistukseen. Teko on Suomessa vastaavissa olosuhteissa tehtynä Suomen lain mukaan rikos. EU-luovuttamislain 2 §:n 2 momentissa säädetyt edellytykset A:n luovuttamiselle ovat siten olemassa.

Vedottu kieltäytymisperuste

11. A on Suomen kansalainen, joka on pyytänyt saada suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa. Korkein oikeus toteaa, että EU-luovuttamislain nojalla myös Suomen kansalainen voi tulla luovutettavaksi vastoin tahtoaan, minkä vuoksi laki on perustuslain 9 §:n 3 momentin johdosta säädetty poikkeuslakina niin sanotussa supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä. Toisin kuin käräjäoikeus on katsonut, se seikka, että A on vastustanut luovuttamista, ei näin ollen sinänsä estä luovuttamista, jos EU-luovuttamislain mukaiset luovuttamisen edellytykset täyttyvät.

12. EU-luovuttamislain 5 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan luovuttamisesta tulee kieltäytyä, jos pyyntö koskee vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa ja luovutettavaksi pyydetty on Suomen kansalainen ja pyytää saada suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa; vapausrangaistus on pantava Suomessa täytäntöön noudattaen, mitä siitä erikseen säädetään. Mainitun säännöksen taustalla on puitepäätöksen 4 artiklan 6 kohta, jonka mukaan pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta voidaan kieltäytyä, jos etsitty henkilö on pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion kansalainen ja tämä valtio sitoutuu panemaan rangaistuksen tai toimenpiteen itse täytäntöön kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti.

13. Puitepäätöksen mukaan mainittu kieltäytymisperuste on siis harkinnanvarainen. EU-luovuttamislaissa kyseinen kieltäytymisperuste on kuitenkin haluttu säätää ehdottomaksi. Tämä ilmenee nimenomaisesti EU-luovuttamislain esitöistä, joiden mukaan Suomen kansalaisen pyytäessä saada suorittaa pidätysmääräyksessä tarkoitetun vapausrangaistuksen Suomessa luovuttamisesta olisi kieltäydyttävä, eikä tuomioistuimella olisi asiassa harkintavaltaa (HE 88/2003 vp s. 20).

14. Samalla kyseisessä EU-luovuttamislain säännöksessä kuitenkin viitataan siihen, että rangaistus on tällöin pantava Suomessa täytäntöön noudattaen, mitä siitä erikseen säädetään. Viittauksessa tarkoitettu laki kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa (21/1987, jäljempänä seuraamusten täytäntöönpanolaki) puolestaan rakentuu sille periaatteelle, että tuomiovaltiossa määrätyn rangaistuksen täytäntöönpano Suomessa on aina harkinnanvaraista. EU-luovuttamislain 5 §:n 4 kohtaan sisältyvä sääntely ei siten ole täysin yksiselitteinen. Sanonta "on pantava täytäntöön " viittaa ehdottomaan velvollisuuteen. Virkkeen jatko "noudattaen, mitä siitä erikseen säädetään " aiheuttaa kuitenkin tietyn tulkinnanvaraisuuden, koska kysymyksessä olevan erillisen lainsäädännön mukaan täytäntöönpanoon ei ole velvollisuutta, vaan se edellyttää tapauskohtaiseen harkintaan perustuvaa suostumusta.

15. Mainittu tulkinnanvaraisuus poistuu vain, jos voidaan katsoa, että ottamalla EU-luovuttamislakiin nyt puheena oleva säännös on siinä säännellyn tilanteen osalta tarkoitettu aikaansaada muutos seuraamusten täytäntöönpanolain mukaiseen järjestelmään siten, että EU-luovuttamislain 5 §:n 4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa on käsillä suoraan lakiin perustuva velvollisuus täytäntöönpanoon, jolloin seuraamusten täytäntöönpanolain mukainen harkinnanvaraisuus syrjäytyy. EU-luovuttamislain esitöistä on saatavissa tukea sille käsitykselle, että tämä on ollut tarkoituksena EU-luovuttamislakia säädettäessä. Yhtäältä perusteluissa todetaan edellä jo mainituin tavoin, että Suomen kansalaisen pyytäessä saada suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa luovuttamisesta olisi kieltäydyttävä eikä tuomioistuimella olisi asiassa harkintavaltaa. Edelleen perusteluissa todetaan, että jos luovuttamisesta kieltäydyttäisiin 4 kohdassa mainitulla perusteella, pyynnön perusteena oleva vapausrangaistus olisi tällöin pantava täytäntöön Suomessa ja että puitepäätöksen edellytysten mukaan täytäntöönpanoon olisi pykälän mukaan velvollisuus (HE s. 20). Sen jälkeen perusteluissa lausutaan, että rangaistus pantaisiin täytäntöön noudattaen, mitä siitä erikseen säädetään. Näistä lausumista ilmenee tarkoituksena olleen aikaansaada järjestelmä, jossa seuraamusten täytäntöönpanolain mukainen harkinnanvaraisuus on EU-luovuttamislailla 5 §:n 4 kohdan tilanteessa poistettu mutta jossa seuraamus muilta osin pantaisiin täytäntöön noudattaen seuraamusten täytäntöönpanolakia. Viimeksi mainittu merkitsee muun muassa, että silloin kun tuomiovaltiossa tuomitun seuraamuksen ei voida katsoa vastaavan Suomen vankeusrangaistusta, seuraamus on ennen täytäntöönpanoa muunnettava vankeudeksi siten kuin laissa tarkemmin säädetään.

16. Toisaalta EU-luovuttamislain kyseisen 5 §:n 4 kohdan perusteluissa todetaan myös (HE s. 21), että puitepäätöksen 4 artiklan 6 kohdan mukaan sen jäsenvaltion, jossa rangaistus pantaisiin täytäntöön, tulisi antaa sitoumus rangaistuksen täytäntöönpanosta. Toimivaltainen viranomainen tällaisen sitoumuksen antamiseen olisi oikeusministeriö, sillä se päättää vieraassa valtiossa tuomittujen vapausrangaistusten täytäntöönpanosta Suomessa. Niin ikään perusteluissa lausutaan, että syyttäjän tulisi pyytää tarvittavaa sitoumusta oikeusministeriöltä. Edelleen todetaan, että oikeusministeriö tekisi myös rangaistuksen täytäntöönpanoa koskevan päätöksen syyttäjän aloitteesta eikä päätöksen tekemiseen tarvittaisi pyynnön esittäneen jäsenvaltion erillistä pyyntöä.

17. Edellä tarkasteltujen EU-luovuttamislain esitöiden perusteella voidaan siten todeta, että puheena olevissa tilanteissa velvollisuuden rangaistuksen täytäntöönpanoon Suomessa on sinänsä tarkoitettu seuraavan suoraan EU-luovuttamislain 5 §:n 4 kohdasta ja perustavan tuomioistuimelle puitepäätöksen mukaisen oikeuden kieltäytyä henkilön luovuttamisesta. Vasta sen jälkeen, kun päätös luovutuksesta kieltäytymisestä on tehty, tulisi oikeusministeriön kuitenkin antaa muodollinen sitoumus rangaistuksen täytäntöönpanosta Suomessa, mutta tällaisen sitoumuksen antamiseen ei siis enää liity sellaista harkintavaltaa kuin yleensä seuraamusten täytäntöönpanolain mukaan.

18. Puitepäätöksen tarkoituksen ja 4 artiklan 6 kohdan sanamuodon perusteella voidaan pitää ilmeisenä, ettei puitepäätös salli sellaista kansallista säännöstöä, joka merkitsisi, että tuomioistuin voisi kieltäytyä henkilön luovuttamisesta tilanteessa, jossa tuomitun rangaistuksen täytäntöönpano täällä jäisi hallintoviranomaisen myöhemmän harkinnan varaan. Koska kansallista lainsäädäntöä on niin pitkälle kuin mahdollista tulkittava puitepäätöksen mukaisella tavalla ja koska puitepäätöksen mukaan luovuttamisesta kieltäytyminen tulee kysymykseen vain, jos rangaistus pannaan täytäntöön Suomessa, Korkein oikeus katsoo, että luovuttamisesta voidaan 5 §:n 4 kohdan nojalla kieltäytyä ainoastaan, jos EU-luovuttamislain 5 §:n 4 kohdasta seuraa suoraan lakiin perustuva velvollisuus panna nyt kysymyksessä oleva seuraamus täytäntöön Suomessa. Näin ollen kyseinen säännös tältä osin syrjäyttää seuraamusten täytäntöönpanolain mukaisen harkinnanvaraisuuden, joka oikeusministeriöllä muutoin on päätettäessä siitä, pannaanko rangaistus täytäntöön Suomessa. Korkein oikeus katsoo, että 5 §:n 4 kohtaa voidaan ja tulee tulkita näin.

Johtopäätökset

19. A:ta koskevassa 26.10.2005 päivätyssä pidätysmääräyksessä on kysymys luovuttamisesta vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten. Luovuttamisen yleiset edellytykset ovat olemassa. Luovuttamiselle on kuitenkin ehdoton kieltäytymisperuste, koska A Suomen kansalaisena haluaa suorittaa hänelle Ruotsissa tuomitun vapausrangaistuksen Suomessa. Vapausrangaistus on pantava täytäntöön Suomessa ja sitä varten muunnettava siten kuin seuraamusten täytäntöönpanolaissa tarkemmin säädetään.

Käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Eeva Vuori, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Satu Saarensola.