Syyttömästi pidätetyn korvaus

Diaarinumero:	S2004/842
Esittelypäivä:	13.10.2005
Taltio:	3021
Antopäivä:	8.12.2005

Rikosasian vastaaja oli määrätty oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 5 §:n 2 momentin nojalla tuotavaksi käräjäoikeuden istuntoon, missä häntä vastaan ajettu syyte oli hylätty. Kysymys siitä, oliko vastaajalla oikeus saada noutomääräyksestä aiheutuneen vapaudenmenetyksen johdosta korvausta valtion varoista. (Ään.) Ks. KKO:1991:155 KKO:1994:84 KKO:1996:75 KKO:2000:1

ROL 8 luku 5 § 2 mom
L syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta 1 §, 2 §

Vahvennettu jaosto

A oli otettu kiinni etsintäkuulutuksen perusteella ja ollut Mustasaaren käräjäoikeuden istuntoon tuomisen takia vapautensa menettäneenä 18.3.2003 klo 14.00 ja 21.3.2003 klo 14.30 välisen ajan. Häntä vastaan ajettu syyte oli sittemmin lainvoimaisesti hylätty.

A vaati valtiolta vahingonkorvausta 725 euroa korkoineen perusteettomasta vapaudenmenetyksestä kokemastaan kärsimyksestä syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain perusteella.

Valtio vaati kanteen hylkäämistä, koska A oli määrätty tuotavaksi tuomioistuimeen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 5 §:n 2 momentin nojalla eikä laki syyttömästi vangitulle maksettavasta korvauksesta soveltunut tällaiseen tapaukseen. Tuotavaksi määräämiselle oli ollut lain mukainen peruste. A:lla ei siten ollut oikeutta saada valtiolta korvausta kanteessa esitetyllä perusteella.

Käräjäoikeus lausui, että syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:ssä mainitaan perusteet, joilla vapauden menetyksen johdosta voi saada korvausta valtiolta. Noutomääräyksestä johtuvaa vapauden menetystä ei mainita lain 1 §:n luettelossa. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuista KKO 1991:155, 1994:84 ja 1996:75 ilmeni, että puheena olevaa lakia oli tulkittava laajasti ja sovellettava analogisesti. Määräys oikeuteen tuomisesta annetaan oikeudenkäynnin toteutumisen turvaamiseksi. Tämän vuoksi sillä, että syyte oli sittemmin hylätty, ei ollut merkitystä asiassa. Käräjäoikeuden mukaan lakia ei siten voitu myöskään laajentavan tulkinnan tai analogiatulkinnan avulla soveltaa nyt käsiteltävään asiaan.

A:ta koskevista etsintäkuulutuksista esitetty selvitys osoitti, että Mustasaaren käräjäoikeudella oli ollut hyväksyttävät perusteet määrätä hänet tuotavaksi käräjäoikeuden istuntoon. Tämän vuoksi korvauksen maksamista ei olisi ollut pidettävä kohtuullisena.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kimmo Mikkola.

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus totesi, että A oli vuoden 2002 aikana ollut 16 kertaa etsintäkuulutettuna haastamista, kiinniottoa tai muuta toimenpidettä varten, joten prosessin karttamisvaara oli ollut ilmeinen. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan, jos vastaajan on saavuttava henkilökohtaisesti tuomioistuimeen ja hänen käyttäytymisensä perusteella on aihetta olettaa, ettei hän noudata määräystä, tuomioistuin voi määrätä hänet tuotavaksi istuntoon. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kristiina Martimo (eri mieltä), Anja Antila ja Helena Valkama. Esittelijä Helena Valkama.

Eri mieltä ollut jäsen Martimo katsoi A:n olleen vapautensa menettäneenä asiassa, jossa häntä vastaan ajettu syyte oli sittemmin lainvoimaisesti hylätty. Koska A oli todettu syyttömäksi siihen tekoon, jonka vuoksi hän oli ollut kiinniotettuna, hän myös tässä tilanteessa oli oikeutettu vapauden menetyksen johdosta syyttömästi vangitulle tai tuomitulle maksettavaan korvaukseen.

Sen vuoksi Martimo velvoitti valtion maksamaan A:lle vapaudenmenetyskorvausta kolmelta päivältä yhteensä 330 euroa korkoineen.

Valituslupa myönnettiin. A vaati valituksessaan hovioikeuden tuomion kumoamista sekä toisti käräjäoikeuden tuomiossa selostetun kanteensa.

Valtio vastasi valitukseen.

Ratkaistavana oleva kysymys

1. Mustasaaren käräjäoikeus oli oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 5 §:n 2 momentin nojalla määrännyt rikosasiassa vastaajana olleen A:n tuotavaksi käräjäoikeuden istuntoon. Tämän noutomääräyksen johdosta A oli ollut vapautensa menettäneenä 18.3.2003 ja 21.3.2003 välisen ajan. Häntä vastaan ajettu syyte oli kuitenkin hylätty. Kysymys on siitä, onko A:lla oikeus saada vapaudenmenetyksestään korvausta syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla.

Oikeudellinen arviointi

2. Mainitun lain 1 §:n 1 momentin mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla on oikeus saada vapauden menetyksen johdosta valtiolta korvaus muun muassa, jos syyte hylätään. Säännöksen sanamuoto viittaa ainoastaan pakkokeinolaissa tarkoitetusta pidättämisestä tai vangitsemisesta aiheutuneeseen vapaudenmenetykseen. Lakia säädettäessä ei ole otettu kantaa muista perusteista johtuvien vapaudenmenetysten korvattavuuteen.

3. Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain on oikeuskäytännössä katsottu soveltuvan muissakin kuin sen sanamuodon mukaisissa tapauksissa. Lakia on sovellettu muun muassa siten, että myös muusta syystä kuin pidättämisestä tai vangitsemisesta aiheutunut vapaudenmenetys on voitu korvata edellä mainitun säännöksen perusteella. Ratkaisussa KKO 1991:155 rikoksentekijän luovuttamista varten säilöön otetulla, jota vastaan ajettu syyte vastaanottajamaan tuomioistuimessa on hylätty, on katsottu olleen oikeus saada korvaus vapauden menetyksestään. Ratkaisussa KKO 1994:84 korvaukseen oikeutetuksi on katsottu ehdottomaan vapausrangaistukseen tuomittu, jonka tuomioistuin oli määrännyt päästettäväksi vapaaksi heti mutta joka oli päässyt vapaaksi vasta kolmantena päivänä tämän määräyksen antamisen jälkeen. Ratkaisussa KKO 1996:75 on puolestaan rinnastettu ehdonalaisessa vapaudessa olleen säilöönotetun asema rikoksesta epäiltynä pidätettyyn, kun vaatimus ehdonalaisen vapauden menettämisestä käytösrikkomuksen perusteella oli hylätty. Edelleen on ratkaisussa KKO 2000:1 katsottu, että Suomeen luovuttamista varten Amerikan Yhdysvalloissa säilöönotetulla oli oikeus saada Suomen valtiolta korvaus Yhdysvalloissa tapahtuneesta vapaudenmenetyksestä aiheutuneesta vahingosta, kun syytteet Suomessa oli hylätty.

4. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan, jos vastaajan on saavuttava henkilökohtaisesti tuomioistuimeen ja hänen käyttäytymisensä perusteella on aihetta olettaa, ettei hän noudata määräystä, tuomioistuin voi määrätä hänet tuotavaksi istuntoon. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 33 §:n mukaan tuomioistuimeen tuotavaksi määrätty rikosasian vastaaja saadaan ottaa säilöön ja vapaudenmenetysaika kuljetusaikoineen saa kestää enintään kolme päivää. Tuomioistuimen istuntoon tuomista koskevalla noutomääräyksellä pyritään turvaamaan rikosoikeudenkäynnin toteutuminen, mikä tavoite on yhtenä perusteena myös pakkokeinolaissa tarkoitetulle pidättämiselle ja vangitsemiselle. Siinä tapauksessa, että vastaajan syyksi luetaan rikos, tuomioistuimen on rikoslain 6 luvun 13 §:ään sisältyvän nimenomaisen säännöksen mukaan vähennettävä rangaistuksesta myös sellainen vapaudenmenetysaika, joka on aiheutunut oikeuteen tuotavaksi määrätyn vastaajan säilöön ottamisen johdosta.

5. Edellä todetusta johtuu, ettei ole perusteltua suhtautua noutomääräyksestä aiheutuneen vapaudenmenetyksen korvaamiseen eri tavoin kuin pakkokeinolaissa tarkoitetusta pidättämisestä tai vangitsemisesta aiheutuneen vapaudenmenetyksen korvaamiseen siinä tapauksessa, että syyte on hylätty. Näin ollen myös oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun noutomääräyksen vuoksi vapautensa menettäneelle rikosasian vastaajalle voidaan määrätä korvausta tästä vapauden menetyksestä syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla.

6. Viimeksi mainitun lain 2 §:n mukaan, milloin epäilty on yrittänyt paeta, muuten karttaa esitutkintaa tai oikeudenkäyntiä, hävittää todisteita taikka muulla tavoin vaikeuttaa asian selvittämistä, ei 1 §:ssä tarkoitettua korvausta makseta, ellei hänen käyttäytymistään mielenjärkytyksen, erehdyksen tai muun sellaisen syyn vuoksi voida katsoa anteeksiannettavaksi. Korvausta ei myöskään makseta, jos epäilty on valheellisella tunnustuksella tai muuten tahallisesti antanut aihetta siihen, että häntä on pidetty vangittuna tai pidätettynä, eikä muussakaan tapauksessa, milloin asianhaarat ovat sellaiset, että korvauksen maksamista ei olisi pidettävä kohtuullisena.

7. Puheena oleva noutomääräys tulee kysymykseen vain silloin, jos vastaajan oman käyttäytymisen perusteella on aihetta olettaa, ettei hän vapaaehtoisesti noudata määräystä saapua oikeuteen. Noutomääräyksen kohteeksi joutuneen vastaajan voidaan siten yleensä katsoa yrittäneen karttaa oikeudenkäyntiä tai muuten itse tahallaan aiheuttaneen vapaudenmenetyksensä. Tällaisessa tapauksessa korvaus tulee pääsääntöisesti evätyksi mainitun lain 2 §:n nojalla. Näin ollen, jos noutomääräys on sinänsä ollut aiheellinen ja lainmukainen, korvauksen määrääminen voi tulla kysymykseen vain poikkeuksellisesti.

8. Mustasaaren käräjäoikeuden tuomioon liittyvistä asiakirjoista ei ilmene, millä perusteella käräjäoikeus haasteen antaessaan oli olettanut, että A ei tulisi noudattamaan määräystä saapua tuomioistuimeen sakon uhalla. Sen sijaan kirjallisena todisteena esitetystä Oulun käräjäoikeuden 9.8.2002 antamasta vangitsemispäätöksestä ilmenee, että A oli vuonna 2002 etsintäkuulutettu 15 kertaa haastamista, kiinniottoa tai muuta toimenpidettä varten. Määrätessään A:n vangittavaksi Oulun käräjäoikeus oli 9.8.2002 todennut, että vailla vakituista asuntoa ollut A oli ollut rikoskierteessä ja että oikeudenkäynnin karttamisvaara oli hänen kohdallaan ilmeinen. Esitetystä selvityksestä voidaan päätellä, että myös Mustasaaren käräjäoikeudella on ollut A:n käyttäytymisen perusteella varsin painavia perusteita olettaa, ettei tämä tulisi noudattamaan määräystä saapua henkilökohtaisesti tuomioistuimeen.

9. Näin ollen on selvää, että noutomääräyksen antamiselle on ollut lainmukainen peruste. Asiassa ei myöskään ole ilmennyt seikkoja, joiden johdosta korvauksen määrääminen, huomioon ottaen puheena oleva 2 §:n säännös, tästä huolimatta olisi perusteltua. Siten Korkein oikeus katsoo, ettei A:lla ole oikeutta saada korvausta vapaudenmenetyksestään siitä huolimatta, että syyte on hylätty.

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat vahvennetussa jaostossa ratkaisseet presidentti Leif Sevón (eri mieltä), oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Gustaf Möller (eri mieltä), Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Kati Hidén (eri mieltä), Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Pertti Välimäki, Pauliine Koskelo (eri mieltä), Pasi Aarnio ja Hannu Rajalahti. Esittelijä Timo-Jaakko Uotila.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Koskelo: Ratkaistavana olevan kysymyksen oikeudellisen arvioinnin osalta lausun seuraavan.

Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annettu laki koskee sanamuotonsa mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyn tai vangitun oikeutta korvaukseen. Laissa ei siis ole säädetty, että korvausta olisi suoritettava muunlaisen vapaudenmenetyksen perusteella.

Lain tarkoituksena on korvauksen maksaminen silloin, kun rikosta tutkittaessa tai tuomiota täytäntöönpantaessa kärsitty vapaudenmenetys osoittautuu jälkikäteen arvioituna aiheettomaksi sen vuoksi, että vapaudenmenetyksen aiheena olleen rikosepäilyn tai -tuomion sittemmin todetaan olleen perusteeton. Oikeuskäytännössä lakia on tätä tarkoitusta vastaten sovellettu eräissä sellaisissakin tapauksissa, joissa ei varsinaisesti ole ollut kysymys pidätykseen tai vangitsemiseen perustuvasta vapaudenmenetyksestä. Korvausta on tuomittu tilanteessa, jossa henkilö oli otettu säilöön rikosepäilyyn perustuvaa luovuttamista silmällä pitäen (KKO 1991:155 ja KKO 2000:1). Niin ikään korvausta on tuomittu, kun ehdonalaiseen vapauteen päästetty henkilö oli otettu säilöön käytösrikkomuksen vuoksi sitä silmällä pitäen, olisiko aiemmin tuomitun vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa jatkettava määräämällä ehdonalainen vapaus menetetyksi (KKO 1996:75). Näiden tilanteiden voidaankin katsoa rinnastuvan syyttömästi pidätettynä tai vangittuna olleen henkilön tilanteeseen sikäli, että rikoksen tutkintaan tai tuomitun rangaistuksen täytäntöönpanoon liittyvä vapaudenmenetys on jälkikäteen todettujen seikkojen perusteella arvioituna osoittautunut aiheettomaksi.

Ratkaisussa KKO 1994:84 korvauksen tuomitseminen on puolestaan perustunut siihen, ettei vangittuna pitämiseen ollut ollut laillisia edellytyksiä, kun käräjäoikeus oli tuomitessaan vangittuna olleen henkilön ehdottomaan vankeusrangaistukseen kuitenkin määrännyt tämän heti päästettäväksi vapaaksi, mutta vapaaksi päästäminen oli viivästynyt.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklassa määrätään siitä, millaisin perustein kansallisen lain nojalla voidaan henkilöltä riistää vapaus. Kyseisen artiklan 5 kohdan mukaan jokaisella, joka on pidätetty tai jonka vapaus on muuten riistetty sanotun artiklan määräysten vastaisesti, tulee olla oikeus vahingonkorvaukseen. Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (KP-sopimus) 9 artiklan 5 kohdan mukaan jokaisella, joka on laittomasti pidätetty tai vangittu, on oikeus vahingonkorvaukseen. Ihmisoikeusmääräyksistä ei siten johdu velvollisuutta korvauksen suorittamiseen muissa tapauksissa kuin jos vapaudenriisto ei ole perustunut lakiin tai jos se on perustunut sellaiseen lakiin, joka on ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan tai KP-sopimuksen 9 artiklan määräysten kanssa.

Tässä asiassa on kysymys niin sanottuun ennakkonoutoon perustuneesta säilöönotosta. Ennakkonoudosta säädetään yhtäältä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 5 §:n 2 momentissa (ennakkonoudon edellytykset rikosasiassa) ja toisaalta oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 28 §:n 3 momentissa (ennakkonoudon edellytykset riita-asiassa). Ennakkonoutoon perustuvasta säilöönotosta puolestaan on sekä rikos- että riita-asioiden osalta säännökset oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 33 §:ssä.

Näiden säännösten tarkoituksena on turvata oikeudenkäynnin toteutuminen. Jos säilöönotto, vastaavasti kuin tapauksessa KKO 1994:84, on ollut vastoin lakia esimerkiksi, koska se on perustunut noutomääräykseen, jolle ei ole ollut laillista perustetta, ihmisoikeusvelvoitteista seuraa, että vapaudenriiston perusteella on suoritettava korvausta, koska se on ollut oikeudenvastainen.

Tässä tapauksessa noutomääräys ja siihen perustunut säilöönotto on ollut lain mukainen. Tältä osin laissa ei ole säädetty eikä ole tarvinnutkaan säätää korvausta suoritettavaksi sen enempää rikosasian kuin riita-asiankaan asianosaiselle. Kun lainsäätäjä on ottanut asiaan kantaa jättämällä sisällyttämättä tällaiset säännökset lakiin ja kun perus- tai ihmisoikeusnormeistakaan ei johdu estettä tällaiselle sääntelylle, ei ole perusteltua tulkita rikoksesta epäiltyä koskevia korvaussäännöksiä laajentavasti, vaan ennakkonoudon ja siihen perustuvan säilöönoton tarkoitus huomioon ottaen on asianmukaista, ettei oikeus korvaukseen määräydy eri tavoin riippuen siitä, minkälaisen asian vuoksi ennakkonouto ja siihen liittyvä säilöönotto on tapahtunut.

Edellä todetuin perustein katson, ettei laki syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta koske nyt käsillä olevaa tapausta ja että A:lla ei tämän vuoksi ole oikeutta vaatimaansa korvaukseen.

Näin ollen päädyn samaan lopputulokseen kuin Korkein oikeus.

Oikeusneuvokset Mansikkamäki, Hidén ja Möller sekä presidentti Sevón kukin vuorollaan olivat samaa mieltä kuin oikeusneuvos Koskelo.

Oikeusneuvos Lehtimaja: Olen Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevällä kannalla paitsi että 9. kappaleen asemesta lausun seuraavan.

9. On selvää, että noutomääräyksen antamiseen on ollut lailliset edellytykset. A on edellä kuvatulla käyttäytymisellään tahallisesti antanut aihetta vapaudenmenetykseensä. Näin ollen hänellä ei ole syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 2 §:n mukaan oikeutta saada korvausta vapaudenmenetyksestään siitä huolimatta, että syyte on hylätty.