Yksityiselämän suoja - Sananvapaus

Diaarinumero:	R2003/191
Esittelypäivä:	20.12.2004
Taltio:	1621
Antopäivä:	4.7.2005

Lehtiartikkelissa oli kerrottu presidentinvaaliehdokkaan keskeisenä kampanja-avustajana toimineen A:n avioliiton ulkopuolisesta suhteesta erään TV-toimittajan entiseen puolisoon. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein artikkelin katsottiin loukanneen A:n yksityiselämää. (Ään.)

RL 27 luku 3 a § (908/1974)

Ilta-Sanomissa oli 3.2.2000 julkaistu kirjoitus, jossa kerrottiin erään TV-toimittajan entisen puolison (X) ja lähestymässä olleessa presidentinvaalissa ehdokkaana olleen poliitikon (Y) kampanjatoimihenkilön (A) "löytäneen toisensa". Kirjoituksen mukaan TV-toimittajan luota pois muuttanut aviomies X oli löytänyt uuden kumppanin. Tämä uusi kumppani oli vaaliehdokas Y:n kampanjatoimiston viestintävastaava A, jonka puoluekanta mainittiin ja jonka todettiin olevan lapsiperheen äiti. Artikkelin yhteydessä oli julkaistu valokuvat A:sta ja TV-toimittajasta, jonka entinen puoliso X oli. Artikkelin oli laatinut toimittaja C ja sen oli hyväksynyt julkaistavaksi uutispäätoimittaja D.

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän ajamasta syytteestä, johon A yhtyi, selvitetyksi, että
1) C ja D olivat ilman laillista oikeutta joukkotiedotusvälinettä käyttäen julkisesti levittäneet A:n yksityiselämästä tiedon ja vihjauksen, joka oli ollut omiaan aiheuttamaan hänelle vahinkoa ja kärsimystä ja että
2) E oli hoitaessaan Ilta-Sanomat -nimisen lehden vastaavan päätoimittajan tehtäviä sallinut julkaista kerrotussa lehdessä nyt puheena olevan kirjoituksen. E ei ollut päätoimittajana noudattanut teon estämiseksi kaikkea asianaan ollutta varovaisuutta.

Syyttäjä ja A olivat käräjäoikeudessa katsoneet, ettei A ollut julkisuuden henkilö ja ettei jutun sisällöllä ollut mitään tekemistä A:n kyseisenä aikana hoitaman presidenttiehdokas Y:n vaalikampanjan viestintävastaavan tehtävän kanssa. Artikkelilla ei ollut myöskään ollut mitään yhteiskunnallista merkitystä.

C, D ja E olivat puolestaan väittäneet, että A oli presidenttiehdokas Y:n viestintävastaavana toimiessaan ja esiintyessään poliittisissa piireissä ja televisiossa ollut rinnastettavissa julkisuuden henkilöön sillä tavoin, että tiedon julkistaminen oli ollut tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Asialla oli heidän mielestään yhteiskunnallista merkitystä erityisesti siksi, että presidenttiehdokas Y oli esiintynyt vaalikampanjassa lapsiperheen isänä ja perinteisten perheen perusarvojen kunnioittajana sekä vastakohtana Y:n vastaehdokkaalle, joka oli yksinhuoltajaäiti ja eli avoliitossa. Y:n viestintä- ja markkinointivastaavana toimineen A:n avioliiton ulkopuolinen suhde oli vastoin Y:n vaaliteemanaan edustamaa perheen kunnioittamiskäsitystä ja kristillisiä arvoja.

Käräjäoikeuden mukaan A ei ollut rikoslain 27 luvun 3 a §:ssä tarkoitettu julkisuuden henkilö tai julkisuuden henkilöön rinnastettava henkilö toimiessaan Y:n vaalikampanjan viestintävastaavana, eikä A:n yksityiselämän ydinalueeseen liittyvä seikka, mahdollinen seurustelu jonkun toisen henkilön kanssa, ollut sellainen tieto, että sillä oli vastaajien väittämää yhteiskunnallista merkitystä tai että se oli lainkohdassa tarkoitetulla tavalla tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. A:n ja X:n yhdessä oleminen syytteessä mainittuna ajankohtana ei ollut myöskään sillä tavalla julkista, että vastaajilla olisi ollut oikeus sanotun kirjoituksen yhteydessä julkaista A:n nimi.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus tuomitsi C:n ja D:n rikoslain 27 luvun 3 a §:n (908/1974) ja painovapauslain 31 §:n nojalla sakkorangaistuksiin, kummankin kymmeneen päiväsakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi E:n painovapauden tuottamuksellisesta väärinkäytöstä painovapauslain 32 §:n nojalla viiteen päiväsakkoon.

Lisäksi käräjäoikeus velvoitti C:n ja D:n sekä korvausvaatimusten osalta vastaajana olleen C:n ja D:n työnantajan Sanoma Osakeyhtiön yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvauksena kärsimyksestä 5 045,64 euroa.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Juhani Hirvonen sekä lautamiehet Anja Metsävuori (eri mieltä), Raimo Vaittinen ja Pekka Kannisto.

Eri mieltä ollut lautamies Metsävuori katsoi, että vastaajilla oli ollut oikeus kirjoittaa A:n ja X:n suhteesta, koska A oli ollut presidenttiehdokas Y:n vaalikampanjan viestintävastaava ja koska A:n käyttäytymisestä julkisina tiloina pidettävissä ravintoloissa oli ollut tehtävissä se johtopäätös, että A:lla ja X:llä oli läheinen suhde. Mainituilla perusteilla Metsävuori hylkäsi syytteet.

Hovioikeus, jonne C, D, E ja Sanoma Osakeyhtiö valittivat, D, C ja E vaatien syytteiden hylkäämistä sekä kaikki yhdessä vaatien vapauttamistaan korvausvelvollisuudesta, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Hovioikeus totesi, että artikkelissa esitetyllä tiedolla A:n yksityiselämästä ei ollut ollut yhteiskunnallista merkitystä eikä artikkelissakaan ollut käsitelty tietoa muuna kuin pelkkää yleistä uteliaisuutta käsittelevänä asiana.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Aarto Onninen, Mariitta Lehmus ja Kari Hirvonen. Esittelijä Matti Kolehmainen.

C:lle, D:lle, E:lle ja Sanoma Osakeyhtiölle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan C, D ja E vaativat, että syytteet yksityiselämän loukkaamisesta ja painovapauden väärinkäyttämisestä hylätään. Yhdessä Sanoma Osakeyhtiön kanssa he vaativat korvausvaatimuksen hylkäämistä.

Virallinen syyttäjä ja A vastasivat valitukseen.

1. Asiassa on kysymys siitä, onko yllä lainatun artikkelin julkaiseminen loukannut A:n yksityiselämän suojaa. Alempien oikeuksien A:lle tuomitseman korvauksen määrästä ei enää ole kysymys.

Sovellettava rangaistussäännös

2. Tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 27 luvun 3 a §:n (908/1974) mukaan yksityiselämän loukkaamiseen syyllistyy se, joka ilman laillista oikeutta joukkotiedotusvälinettä käyttäen tai muulla sen kaltaisella tavalla julkisesti levittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan, joka on omiaan aiheuttamaan hänelle vahinkoa tai kärsimystä. Säännöksen piiriin kuuluvat myös sinänsä todenmukaiset tiedot henkilön yksityiselämästä. Yksityiselämän loukkaamisena ei säännöksen mukaan ole kuitenkaan pidettävä julkistamista, joka koskee henkilön menettelyä julkisessa virassa tai tehtävässä, elinkeinoelämässä, poliittisessa toiminnassa tai muussa näihin rinnastettavassa toiminnassa ja on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

3. Mainittu rangaistussäännös on nyttemmin korvattu 1.10.2000 voimaan tulleella rikoslain 24 luvun 8 §:llä (531/2000), jossa säädetään yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Tämän pykälän 2 momentin mukaan yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

4. Kuten voimassa olevan lain esitöissä on todettu (HE 184/1999 vp s. 32), viimeksi mainitussa 2 momentin säännöksessä on nimenomaisesti tuotu esiin se ajatus, jota aiemman säännöksen eli rikoslain 27 luvun 3 a §:n lopussa oli tavoiteltu. Kysymyksessä ei siten ole katsottu olleen asiallinen muutos aiempaan lakiin nähden, vaan sanonnallinen selvennys. Näin ollen Korkein oikeus toteaa, että rikoslain 3 luvun 2 §:n (515/2003) 1 ja 2 momentin mukaan tässä asiassa tulee sovellettavaksi tekoajankohtana voimassa ollut laki.

Artikkelissa olleet tiedot ja yksityiselämä

5. Valituksessaan C, D ja Sanoma Osakeyhtiö (jäljempänä vastaajat) ovat tunnustaneet artikkelissa olleen tietoja A:n yksityiselämästä. Korkein oikeus toteaa, että tunneperäisiä suhteita, seurustelua ja perhe-elämää koskevat tiedot kuuluvatkin epäilyksettä yksityiselämän piiriin ja vieläpä suojan ydinalueeseen.

Vastaajien esittämät perusteet syytteiden kiistämiselle

6. Vastaajat ovat kuitenkin katsoneet, että syytteet yksityiselämän loukkaamisesta tulee hylätä, koska A:n aseman vuoksi asiassa tulee sovellettavaksi yllä mainittu yksityiselämän suojaa rajoittava säännös. Vastaajat ovat vedonneet siihen, että A toimiessaan presidentinvaaliehdokkaan vaalikampanjan yhtenä avainhenkilönä hoiti yhteiskunnallista tehtävää ja oli niin sanottu julkisuuden henkilö. Sananvapaus turvaa oikeuden antaa kansalaisille tietoja asioiden taustoista. Artikkelissa esitetyillä tiedoilla A:n yksityiselämästä oli yhteiskunnallista merkitystä, koska kyseisessä vaalikampanjassa oli tärkeä merkitys sidoksella A:n edustamaan puolueeseen ja A oli hyödyntänyt kumppanuutta samaan puolueeseen kuuluneeseen X:ään suunnitellessaan ja hoitaessaan työtään vaalikampanjan markkinointi- ja viestintävastaavana. Tämän vuoksi A:n ja X:n kumppanuuden julkistaminen oli ollut tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Lisäksi tuo läheinen suhde oli ollut avointa ja ulkopuolisten havaittavissa.

Asianomistajan käsitys

7. A on katsonut, ettei hän kuulu siihen edellä mainitussa säännöksessä tarkoitettujen henkilöiden joukkoon, jonka yksityiselämän suoja on rajoitettu. Hän oli ainoastaan palkattu toimihenkilö kyseisessä vaalikampanjassa, jossa hän ei toiminut poliittisessa roolissa vaan viestintäalan ammattilaisena. Hän ei muutoinkaan tuon tehtävänsä tai toimiensa vuoksi ollut niin sanottu julkisuuden henkilö. Kyseinen lehtiartikkeli ei millään lailla antanut sitä kuvaa, että kysymyksessä olisi ollut poliittinen kumppanuus, vaan A:n ja X:n väitettiin olevan seurustelusuhteessa ja rakastavaisia sekä valinneen toisensa elämänkumppaneikseen. A on sinänsä myöntänyt, että hänen ja X:n välillä oli ollut seurustelusuhde, mutta se oli päättynyt jo useita kuukausia ennen artikkelin julkaisemista. Tapaamiset talvella 1999 - 2000 olivat olleet keskusteluja politiikasta ja vaalikampanjaan liittyvistä asioista. Artikkeli ei kuitenkaan kertonut poliittisesta vallankäytöstä, vaan A:n yksityiselämästä. Se oli julkaistu X:n entiseen puolisoon liittyneen julkkis-uteliaisuuden takia. A:n yksityiselämään liittynyt paljastus oli aiheuttanut hänelle haittaa ja kärsimystä.

Perusoikeussäännösten merkityksestä asiassa

8. Nyt kysymyksessä oleva rangaistussäännös liittyy perusoikeussuojan toteuttamiseen. Yksityiselämän suoja perusoikeutena turvataan Suomen perustuslain 10 §:ssä sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) 8 artiklassa. Mainittu artikla asettaa sopimusvaltioille paitsi velvollisuuksia yksityiselämän suojan turvaamiseksi suhteessa julkiseen valtaan myös velvollisuuksia sen turvaamiseksi yksityisten välisissä suhteissa. Tämän on nimenomaisesti todettu koskevan myös tilanteita, joissa kysymys on sananvapauden käyttämisestä (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös asiassa Schüssel vastaan Itävalta, 21.2.2002, sekä tuomio asiassa von Hannover vastaan Saksa, 24.6.2004). Sananvapaus puolestaan turvataan perustuslain 12 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa.

9. Sovellettaessa esillä olevaa rangaistussäännöstä tämän kaltaisessa asiassa mainitut perusoikeudet ovat vastakkain. Tämä on myös otettu nimenomaisesti huomioon säännöksen sisällössä. Muista perusoikeuksista seuraa rajoituksia sananvapauden käytölle. Sananvapaus ei oikeuta kunnian tai yksityiselämän loukkausta eikä muutakaan oikeuden väärinkäyttöä. Tällainen lähtökohta on perusoikeustasolla riidaton. Vaikeampiin tulkintakysymyksiin joudutaan käytännön rajanvedossa eri perusoikeuksien ulottuvuutta arvioitaessa. Tältä osin perusoikeuksilla ei yleisellä tasolla ole keskinäistä etusijajärjestystä. Sananvapauteen ja yksityisyyden suojaan liittyvät näkökohdat on siten pyrittävä sovittamaan yhteen ja toteuttamaan rinnakkain. Periaate ilmenee myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 17 artiklasta. Sen mukaan yleissopimus ei oikeuta mihinkään sellaiseen, jonka tarkoituksena on tehdä tyhjäksi jokin yleissopimuksessa tunnustettu oikeus tai vapaus tai rajoittaa niitä enemmän kuin yleissopimuksessa on sallittu. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö osoittaa, että 8 ja 10 artiklojen suhteessa on kysymys niissä turvattujen oikeuksien sisällöllisestä tulkitsemisesta vastakkaisten etujen yhteensovittamiseksi (esimerkiksi yllä mainittu von Hannover, kohta 58). Sopimuksen 8 artiklan 2 kappaleesta ja 10 artiklan 2 kappaleesta ilmenevät yksityiselämän suojan ja sananvapauden sallitut rajoitusperusteet. Sopimuksen 10 artiklan 2 kappaleen mukaan sananvapauteen voi kohdistua demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömiä rajoituksia. Toisen oikeuksien turvaaminen kuuluu siinä lueteltuihin sallittuihin rajoitusperusteisiin. Yksityiselämän suojan osalta vastaava rajoitusperuste ilmenee 8 artiklan 2 kappaleesta. Näiden perusoikeuksien yleinen, periaatteellinen yhdenvertaisuus on todettu myös ulkomaisessa oikeuskäytännössä (esim. Saksan perustuslakituomioistuin, Bundesverfassungsgericht, ratkaisu 5.6.1973, BVerfGE 35,202, kohta III.2; Ranskan korkein oikeus, Cour de cassation, 1er chambre civile 9.7.2003, pourvoi 00-20289). Suomen perustuslaista tai sen esitöistä ei ole pääteltävissä, että asiaa olisi sen nojalla arvioitava toisin.

10. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useissa sananvapautta koskevissa ratkaisuissa antanut merkitystä sille, onko kysymys ollut yleisen yhteiskunnallisen keskustelun kannalta relevantista julkistamisesta vai tietyn lukijakunnan uteliaisuuden tyydyttämisestä (Jaime Campmany y Diez de Revenga ja Juan Luís Lopez-Galiacho Perona vastaan Espanja, päätös 12.12.2000; Julio Bou Gibert ja El Hogar y La Moda S.A. vastaan Espanja, päätös 13.05.2003, Prisma Presse vastaan Ranska, päätökset 1.7.2003; Tammer vastaan Viro, tuomio 6.2.2001 kohdat 66 ja 68; von Hannover, tuomio 24.6.2004 kohdat 63 ja 65). Tuomioistuin on painottanut (viimeksi asiassa von Hannover, tuomion kohdat 60 ja 76), että yksityiselämän suojan ja sananvapauden yhteensovittamisessa ratkaisevaa on kysymyksessä olevien tietojen merkitys yleiseltä kannalta merkityksellisessä keskustelussa (la contribution que les photos et articles publiés apportent au débat d'intérêt général; the contribution that the published photos and articles make to a debate of general interest).

11. Merkillepantavaa on, että yllä lainattu ilmaisu ei viittaa siihen, että yksityiselämää koskevien tietojen levittämiseen oikeuttaisi pelkästään yleisön niitä kohtaan tuntema mielenkiinto. Se, että osaa yleisöstä saattaa tunnetun henkilön rakkauselämä kiinnostaa enemmän kuin hänen yhteiskunnallisen toimintansa sisältö, ei merkitse, että sananvapaus turvaisi esimerkiksi tiedotusvälineille yhtäläisen oikeuden levittää valintansa mukaan ja henkilön omasta tahdosta riippumatta tietoja kummastakin aihepiiristä. Sananvapauden asema ja tärkeys perusoikeutena liittyy nimenomaan demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömän yhteiskunnallisen keskustelun ja arvostelun vapauden turvaamiseen. Ihmisen yksityiselämän hyödyntäminen vastoin hänen tahtoaan viihteellisen tai sensaatiohakuisen mediatoiminnan piirissä ei sitä vastoin kuulu sananvapauden perusoikeussuojan tarkoitusperiin. Yksityiselämän suojan asema perusoikeutena ilmentää osaltaan tätä ja asettaa sananvapaudelle yksilön suojan vaatimia oikeudellisia rajoja. Se seikka, että sananvapaus turvaa myös oikeuden liioittelevaan, kärjistävään ja yleisöä kohahduttavaan ilmaisuun, ei myöskään merkitse, että tällaista saisi harjoittaa yksilölle turvattujen oikeuksien kustannuksella. Mainitunlaiset, sananvapauden käyttötapoja koskevat periaatteet eivät laajenna yksityiselämän suojasta johtuvia sananvapauden rajoja.

12. Jotta toisen oikeuksien suoja väistyisi sananvapauden eduksi, yksityiselämää koskevan tiedon luvattomalle levittämiselle tulee olla yleisestä näkökulmasta hyväksyttävä syy. Yksin siitä, että ihmisiä kiinnostaa toisten yksityiselämä, ei myöskään seuraa, että heillä olisi sananvapauden nojalla oikeus vastaanottaa muiden yksityiselämää koskevia tietoja riippumatta siitä, onko tietojen levittämiselle yleisestä näkökulmasta hyväksyttävä syy. Yleisön uteliaisuuden tyydyttäminen ei siis riitä oikeuttamaan yksityiselämää koskevien tietojen levittämistä, vaan kysymys on siitä, onko tiedoilla mielenkiintoa yhteiskunnallisesti merkityksellisen keskustelun kannalta. Kuten myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ilmenee, yksityiselämän suojan sisältö ja laajuus riippuvat näin ollen asianomaisen henkilön asemasta ja tehtävistä (esimerkiksi ratkaisut asiassa Lingens vastaan Itävalta, tuomio 8.7.1986, kohta 42, sekä edellä viitatussa asiassa Tammer vastaan Viro, kohdat 62 ja 68). Yleisön oikeus tiedonsaantiin voi erityisissä tapauksissa ulottua myös julkisuuden henkilöiden yksityiselämän piiriin kuuluviin seikkoihin (edellä viitattu ratkaisu asiassa von Hannover, tuomion kohta 64, samoin tuomio asiassa Karhuvaara ja Iltalehti 16.11.2004, kohta 45). Myöskään julkisuudessa tunnetut henkilöt eivät kuitenkaan jää suojan ulkopuolelle (von Hannover, tuomion kohta 69). Tämä koskee myös poliitikkoja, vaikka erityisesti heidän osaltaan yksityiselämän suoja oikeuskäytännön mukaan onkin rajoitetumpi kuin muilla.

13. Demokraattisessa yhteiskunnassa onkin tärkeää ja myös sananvapauden keskeisimpien tarkoitusperien mukaista, että ihminen voi antaa panoksensa eri alojen yhteiskunnalliseen toimintaan joutumatta vasten tahtoaan alistumaan siihen, että samalla myös hänen yksityiselämänsä tulisi vapaasti julkisen tarkkailun ja arvioinnin piiriin. Tiedotusvälineiden rooli vahtikoirana ei ulotu julkisissakaan tehtävissä toimivien henkilöiden yksityiselämään, ellei sitä koskevilla seikoilla ole sellaista kytkentää henkilön asemaan tai yhteiskunnallisesti merkitykselliseen toimintaan, että yleiseltä kannalta oikeutettu mielenkiinto näiden seikkojen julkiseen käsittelyyn syntyy.

14. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus toteaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan yksityiselämän suojan ja sananvapauden yhteensovittamisessa noudatettavat olennaiset arviointiperusteet vastaavat niitä periaatteita, jotka on omaksuttu nyt kysymyksessä olevassa kansallisen rikoslain säännöksessä. Sananvapaudesta perusoikeutena ei siten johdu estettä soveltaa yksityiselämän loukkaamista koskevaa rangaistussäännöstä sisältönsä mukaisesti.

15. Sananvapaus turvaa tiedotusvälineille laajan vallan harkita, minkälaista journalismia ne harjoittavat. Yksilön laillisista oikeuksista kuitenkin johtuu myös sananvapaudelle sellaisia rajoja, jotka kuuluvat tuomioistuimen ratkaistavaksi, jos yksilö siellä hakee hänelle lain nojalla kuuluvaa oikeussuojaa. Tässäkin on kysymyksessä yksilön perusoikeus, ei tuomioistuinten itselleen ottama oikeus. Sekä perustuslain 21 §:stä että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklasta seuraa, että henkilöllä, joka katsoo yksityiselämänsä suojaa loukatun, tulee olla oikeus saada asiansa tutkituksi ja ratkaistuksi tuomioistuimessa, eikä tässä suhteessa ole merkitystä sillä, hakeeko hän itselleen oikeussuojaa riita-asiana käsiteltävässä vahingonkorvausoikeudenkäynnissä vai virallisen syyttäjän ajaman syyteasian yhteydessä, kuten tässä tapauksessa. Alan vapaaehtoinen itsesääntely perustuu omiin erillisiin sääntöihinsä, mutta suojaa yksilöä vain, jos se johtaa siihen, että yksilön oikeuksia loukkaavasta julkaisemisesta pidättäydytään. Jälkikäteinen huomautus tai muu vastaava sitä vastoin ei toteuta loukatun yksilön oikeussuojan tarvetta.

16. Olennaista asiassa on siten arvioida, onko puheena olevassa artikkelissa esitettyjen A:n yksityiselämää koskevien tietojen julkistaminen ollut vastaajien väittämin tavoin oikeutettua sillä perusteella, että A:lla presidentinvaaliehdokkaan kampanjaorganisaatiossa olleen tehtävän vuoksi noiden tietojen saattaminen julkisuuteen olisi ollut tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Artikkelin sisällön arviointi

17. Korkein oikeus toteaa, että artikkelin sisältö ei tue vastaajien väitettä siitä, että tarkoitus olisi ollut kertoa poliittisesta yhteistyöstä A:n ja X:n välillä. Artikkelissa käytetyt ilmaisut, joiden mukaan A ja X "löysivät toisensa" ja "X on löytänyt uuden kumppanin", yhdessä sen kanssa, että samassa yhteydessä on tuotu esiin Z:n ja X:n avioero sekä A:n asema lapsiperheen äitinä, eivät ole omiaan aikaansaamaan käsitystä poliittisesta yhteistyöstä, vaan mitä ilmeisimmin on haluttu viitata henkilökohtaiseen rakkaussuhteeseen. Jutussa tosin mainitaan A:n ja X:n puoluekannat sekä A:n tehtävä presidentinvaalikampanjassa, mutta mitään muuta politiikkaan viittaavaa artikkelissa ei ole. Myöskään kokonaisuutena tarkastellen artikkelista ei välity sellaista vaikutelmaa, että tarkoitus olisi ollut kertoa poliittiselta kannalta merkille pantavasta suhteesta. Kirjoituksen olennaisena sisältönä on selvästikin ollut tiedon levittäminen julkisuudessa esillä olleiden henkilöiden intiimistä suhteesta.

A:n tehtävän merkitys

18. Vastaajien mukaan A:n yksityiselämää koskevien tietojen esittäminen artikkelissa on liittynyt tärkeän poliittisen tapahtuman eli presidentin valintaa koskeneen vaalitaistelun taustojen kertomiseen yleisölle ja ollut siten tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Vastaajat ovat myös viitanneet siihen, että A toimi sellaisen vaaliehdokkaan puolesta, joka kampanjassaan korosti perinteisiä perhearvoja.

19. Korkein oikeus toteaa, että A on kyseisenä aikana toiminut poliittisen elämän kannalta merkittävässä tehtävässä, johon liittyy julkisuutta ja jossa myös hänen henkilöönsä presidentinvaaliehdokkaan lähipiiriin kuuluneena toimihenkilönä on kohdistunut oikeutettua mielenkiintoa. Kokonaan toinen kysymys on kuitenkin se, onko A:n asema ollut sen laatuinen, että myös selvästi yksityiselämän piiriin kuuluvia asioita hänestä olisi tässä tapauksessa saanut paljastaa julkisuudessa ilman hänen lupaansa.

20. Korkein oikeus toteaa, että vaikka yksityiselämälle kuuluvan suojan sisältö on riippuvainen henkilön asemasta ja tehtävistä, kukaan ei ole tällaisen suojan ulkopuolella. Myös nyt voimassa olevan rangaistussäännöksen esitöissä on nimenomaisesti korostettu, ettei tehtävän kuuluminen jollekin säännöksessä luetelluista alueista - siis esimerkiksi poliittiseen toimintaan - merkitse sitä, että tehtävää hoitavan yksityiselämä jäisi ehdotetun pykälän tarjoaman suojan ulkopuolelle (HE 184/1999 vp s. 32 - 33). Tilanne nyt sovellettavan aiemman lain osalta ei ole erilainen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on niin ikään edellä jo viitatuin tavoin todennut, että jokaisella, myös yleisön keskuudessa tunnetuksi tulleella henkilöllä, on oikeus edellyttää yksityiselämälleen suojaa (« espérance légitime » de protection et de respect de sa vie privée; legitimate expectation of protection and respect for their private life; edellä viitattu ratkaisu asiassa von Hannover, tuomion kohta 69). Jotta sen kaltaisten yksityiselämään kuuluvien intiimien ja arkaluontoisten seikkojen raportointi, joista nyt on kysymys, voisi olla oikeutettua ilman asianomaisen henkilön lupaa, on erityistä aihetta edellyttää, että niiden esiin tuominen voidaan perustella selkein asiallisin syin.

21. A on toiminut kampanjassa palkatussa asiantuntijatehtävässä pyrkimättä itse poliittiseen tehtävään tai muuhun virkaan. Vastaajien esiin tuomin tavoin A:n valintaan viestintävastaavaksi ovat todennäköisesti vaikuttaneet hänen ammatillisten ansioidensa ohella myös muut, poliittisluontoiset näkökohdat. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että A eräistä aiemmista poliittisista luottamustoimistaan huolimatta ei ennen vaalikampanjan palvelukseen siirtymistään ole tullut tunnetuksi poliitikkona eikä tilapäiseksi kampanja-avustajaksi tulonsa myötä ole myöskään asettunut tarjolle poliittiseen toimeen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä on virkamiesten osalta todettu, että näiden ei voida katsoa asettaneen itseään alttiiksi saman kaltaiselle tarkalle seurannalle kuin poliitikot (viimeksi suuren jaoston ratkaisu asiassa Pedersen ja Baadsgaard vastaan Tanska, tuomio 17.12.2004 kohta 80). Näin on katsottu siitä huolimatta, että virkamiehen tehtäviin voi liittyä merkittävää muodollista päätösvaltaa ja tosiasiallista vallankäyttöä. A ei ole tehtävässään ollut virkamies, vaan poliittisen vaaliehdokkaan avustaja. Myöskään A:n rekrytointiin liittyneistä poliittisista vaikuttimista ei kuitenkaan, hänen kampanjatoimensa luonne huomioon ottaen, voida katsoa seuraavan, että hänen yksityiselämänsä suoja olisi tehtävän vuoksi muuttunut samalla tavoin rajoitetuksi kuin hänen avustamansa poliitikon kohdalla.

22. A:n tehtävä presidentinvaalikampanjan toimihenkilönä ei liioin ole ollut sen tyyppinen, että hänen olisi tullut omassa henkilökohtaisessa elämässään edustaa vaaliehdokkaan ajamia arvoja tai sitoutua niihin. Vaikka A:n ja X:n yhteydenpidolla on voinut olla myös ammatillista sisältöä ja merkitystä A:n tehtävän kannalta, suhteen intiimi luonne ei ole liittynyt asian tuohon puoleen millään tavoin. Avioliiton ulkopuolinen suhde ei muutoinkaan ole seikka, joka olisi ollut omiaan vaikuttamaan A:n edellytyksiin hoitaa tehtäväänsä vaalikampanjaa varten palkattuna viestintäasiantuntijana. Edellä on todettu, ettei artikkelin sisältö ole koskenut politiikkaa tai käsitellyt A:n ja X:n suhteeseen mahdollisesti liittyneitä poliittisia ulottuvuuksia, vaan kysymys on ollut rakkaussuhteen julkistamisesta. Sillä A:n mainitsemalla seikalla, että artikkelin julkaisemisen taustalla kuitenkin olisi ollut motiivina vaalitaisteluun vaikuttaminen, ei ole merkitystä sen kannalta, ovatko vastaajat syyllistyneet A:n yksityiselämän loukkaamiseen. Tekijän mahdollinen poliittinen motiivi tai A:n oletus siitä eivät vaikuta teon oikeutukseen, jos yksityiselämää koskevan tiedon julkistamiseen ei ole ollut laillista perustetta.

23. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n asemassa olevan henkilön avioliiton ulkopuolisen suhteen paljastaminen tiedotusvälineessä tai hänen yksityiselämänsä moraalin esiin tuominen julkisuudessa ei ole ollut perusteltua kansalaisten tiedonsaannin tai yhteiskunnallisesti merkittävän keskustelun kannalta. Artikkelin sisältämien A:n yksityiselämää koskevien tietojen julkaisemiselle ei siten hänen tehtävänsä perusteella ole ollut laillista oikeutta.

Muiden artikkelissa mainittujen henkilöiden aseman merkitys

24. Vastaajat ovat viitanneet myös siihen, että X oli johtavassa asemassa oleva elinkeinoelämän vaikuttaja ja hänen entinen puolisonsa tunnettu TV-toimittaja ja että näiden avioliitto ja avioero olivat olleet ennenkin esillä julkisuudessa. Vastaajien mukaan myös tämän liitynnän vuoksi kyseessä oli oikeutettu uutinen.

25. Kuten nyt voimassa olevan rikoslain 24 luvun 8 §:n esitöissäkin on todettu, henkilön asemaan tai tehtävään liittyvä yksityiselämän suojan rajoitusperuste mahdollistaa ainoastaan kyseessä olevaa henkilöä itseään koskevan kirjoittelun. Vaikka kertominen esimerkiksi poliitikon tai esiintyvän taiteilijan yksityiselämästä olisikin sallittua, tämä vaikutus ei ulotu asianomaisen henkilön sukulaisiin, tuttaviin tai muihin ulkopuolisiin (HE 184/1999 vp s. 32). Korkein oikeus toteaa, että X:n edellä mainittu asema tai hänen entisen puolisonsa televisiotyöstä johtuva tunnettuisuus eivät ole seikkoja, jotka voisivat muuttaa edellä esitettyä johtopäätöstä ja oikeuttaa sellaisen A:n yksityiselämää koskevan julkistamisen, josta nyt on kysymys.

26. Merkitystä ei ole myöskään sillä, että X:n entinen puoliso oli artikkelin julkaisemista edeltäneen vaalikampanjan aikana toiminut ehdokkaiden vaalitenttien vetäjänä televisiossa. Vaikka onkin mahdollista, että tällainen, presidentinvaalin ehdokkaisiin nähden täysin epäolennainen sivutoimijoita koskeva henkilökohtainen asetelma kiinnostaa joitakin kansalaispiirejä enemmän kuin toteutettujen vaaliohjelmien asiasisältö ja ehdokkaiden oma esiintyminen, sen kaltaisen uteliaisuuden tyydyttäminen ei aiemmin todetuin tavoin ole seikka, joka olisi voinut tehdä tapahtuneen A:n yksityiselämää koskevan tiedon levittämisen oikeutetuksi. A:n yksityiselämää koskevien tietojen julkistamiseen ei siten myöskään nämä seikat huomioon ottaen ole ollut laillista oikeutta.

Väite siitä, että suhde oli ollut ulkopuolisten tiedossa

27. Vastaajat ovat vedonneet myös siihen, että A:n ja X:n läheinen suhde oli ollut avoin ja ulkopuolisten havaittavissa ja että siitä oli poliitikkojen piirissä tiedetty. Korkein oikeus toteaa, että yksityiselämän suoja ei rajoitu pelkästään seikkoihin tai tapahtumiin, jotka sijoittuvat yksityisiin tiloihin tai suljettuihin tilaisuuksiin. Se, että yksityiselämän piiriin kuuluva seikka on läsnä olevien havaittavissa jossakin tilaisuudessa tai julkisella paikalla, ei sinänsä merkitse sen sulkeutumista yksityiselämän suojan ulkopuolelle (ks. esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu asiassa Peck vastaan Yhdistynyt Kuningaskunta, tuomio 28.1.2003, kohdat 62 - 63, sekä tuomio asiassa von Hannover, jossa yksityiselämää loukkaaviksi katsotut kuvat olivat suurelta osin peräisin julkisilta paikoilta.) Toisin voi olla, jos asianosaiset käyttäytymisellään selvästi osoittavat, että asia halutaan saattaa yleiseen tietoon.

28. Korkein oikeus toteaa vielä, ettei myöskään se seikka, että yksityiselämään kuuluva seikka on omien havaintojen tai yksityisen "juoruilun" kautta tullut jonkin henkilöpiirin tietoon, ole peruste, joka sinänsä oikeuttaisi tiedon levittämisen tiedotusvälineen kautta laajaan julkisuuteen ilman asianomaisen lupaa. Tämän kaltaisen artikkelin julkaiseminen tiedotusvälineessä on omiaan aiheuttamaan kirjoittelun kohteelle ja hänen läheisilleen haittaa ja kärsimystä, kuten A on kertonut tapahtuneen.

29. Ollakseen rangaistavaa tiedon levittämisen on oltava oikeudetonta. Kuten esimerkiksi nyt voimassa olevan rikoslain 24 luvun 8 §:n esitöissä on todettu (HE 184/1999 vp s. 32), yksityiselämää koskevan tiedon levittäminen voi olla oikeutettua silloinkin, kun sen esittäminen ei ole tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi, jos asianomaisen nimenomainen tai hiljainen suostumus tekee tiedon kertomisen luvalliseksi. Tässä asiassa ei ole näytetty, että A esiintymällä X:n kanssa samoissa tilaisuuksissa tai julkisilla paikoilla olisi tarkoittanut heidän välisensä suhteen julkiseksi tai sitä koskevan tiedon vapaasti levitettäväksi. A:n ei siten voida katsoa menetelleen tavalla, josta voitaisiin päätellä hänen edes hiljaisesti antaneen suostumuksen artikkelissa esitettyjen tietojen kertomiseen lehdessä.

Johtopäätös

30. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus alempien oikeuksien tavoin päätyy siihen, että artikkelin julkaisemisella on loukattu A:n yksityiselämää. Teko on ollut tahallinen, mitä ei Korkeimmassa oikeudessa ole kiistettykään. C ja D ovat siten syyllistyneet alempien oikeuksien heidän syykseen lukemaan yksityiselämän loukkaamiseen. Myöskään perustetta henkiseen kärsimykseen perustuvan korvausvaatimuksen hylkäämiseen ei ole.

31. Alempien oikeuksien tuomitsemien seuraamusten osalta Korkein oikeus toteaa, että sekä D että C on tuomittu kymmeneen päiväsakkoon. A:lle on tuomittu korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä runsaat 5 000 euroa, mihin D ja C ovat määrän osalta tyytyneetkin. Ilmeistä on, että tuomitut seuraamukset eivät ole epäsuhteessa A:han kohdistuneen teon laatuun ja hänelle siitä aiheutuneeseen vahinkoon.

32. E, joka kysymyksessä olevan artikkelin julkaisuajankohtana on toiminut Ilta-Sanomien päätoimittajana, on alemmissa oikeuksissa tuomittu painovapauslain (1/1919) 32 §:n nojalla painovapauden tuottamuksellisesta väärinkäyttämisestä. Painovapauslain 31 §:n mukaan teosta, jonka rangaistavuus perustuu julkaistun painokirjoituksen sisällykseen, vastaavat se tahi ne, joita rikoslain mukaan on pidettävä rikoksentekijöinä tai osallisina. Saman lain 32 §:n mukaan jos päätoimittaja ei ole 31 §:n mukaan vastuunalainen aikakautisen painokirjoituksen sisällykseen perustuvasta rikoksesta, rangaistakoon häntä painovapauden tuottamuksellisesta väärinkäyttämisestä sakolla tai korkeintaan yhden vuoden vankeudella, ellei hän pysty näyttämään rikkomuksen estämiseksi noudattaneensa kaikkea asianaan ollutta varovaisuutta.

33. Painovapauslaki on kumottu 1.1.2004 voimaan tulleella lailla sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä (sananvapauslaki 460/2003). Sananvapauslain 13 §:n mukaan vastaava toimittaja on, jollei häntä ole pidettävä rikoksentekijänä tai siihen osallisena, tuomittava päätoimittajarikkomuksesta sakkoon, mikäli hän tahallaan tai huolimattomuudesta olennaisesti laiminlyö toimitustyön johtamis- ja valvontavelvollisuutensa siten, että laiminlyönti on omiaan myötävaikuttamaan yleisön saataville toimitetun viestin sisältöön perustuvan rikoksen toteutumiseen ja tällainen rikos tehdään.

34. Alemmissa oikeuksissa, joiden ratkaisuun A on tyytynyt, E:n tuottamus on katsottu lieväksi. Hänen syykseen luettu menettely ei siten täytä nyt voimassa olevan sananvapauslain 13 §:ssä rangaistavaksi säädetyn päätoimittajarikkomuksen tunnusmerkistöä. Koska voimassa olevan säännöksen soveltaminen merkitsee, ettei E:tä voida tuomita kyseisen menettelyn vuoksi rangaistukseen, uuden lain soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen kuin tekohetkellä voimassa ollut laki. Vuoden 2004 alussa voimaan tulleen rikoslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin (515/2003) mukaan on E:n osalta sovellettava uutta lakia.

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Syyte painovapauden tuottamuksellisesta väärinkäyttämisestä hylätään ja E vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta.

Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Mikko Tulokas, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Pauliine Koskelo ja Pasi Aarnio. Esittelijä Satu Saarensola.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Lehtimaja: Katson tässä asiassa sinänsä selvitetyksi, että Ilta-Sanomissa on julkistettu A:n yksityiselämästä tieto, joka on ollut omiaan aiheuttamaan hänelle kärsimystä. Kysymys on vain siitä, onko tiedon julkistaminen koskenut tekoaikana voimassa olleen rikoslain 27 luvun 3 a §:n (908/1974) viimeisessä virkkeessä tarkoitetulla tavalla A:n menettelyä julkisessa virassa tai tehtävässä, elinkeinoelämässä, poliittisessa toiminnassa tai muussa näihin rinnastettavassa toiminnassa ja onko se ollut tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Tällöin teko ei olisi mainitun lainkohdan mukaan rangaistava, siitä riippumatta, voidaanko puheena olevan uutisen julkaisemista pitää hyvän journalistisen tavan mukaisena vai ei.

Lainkohdan viimeinen, teon rangaistavuuden poistava virke jättää lain soveltajalle tulkinnanvaraa. Tässä asiassa sovellettavaa rikoslain 27 luvun 3 a §:ää sisällöltään vastaava, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä koskeva rikossäännös sisältyy nyttemmin rikoslain 24 luvun 8 §:ään 531/2000), joka tuli voimaan 1.10.2000. Uudessa säännöksessä on edellä mainitun virkkeen sisältämää ajatusta sanonnallisesti selvennetty niin, että rangaistavana ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon esittämistä muun muassa politiikassa tai siihen rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos tiedon esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Rangaistavuuden poistavan virkkeen tarkoituksena on turvata sananvapauden toteutuminen eräissä sellaisissakin tilanteissa, joissa yksityiselämän suojaan on sinänsä puututtu. Virkkeen soveltamisalaa määritettäessä voidaan johtoa hakea Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön tulkintavaikutus

Ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan painottanut joukkoviestimien tärkeää tehtävää moniarvoisessa demokraattisessa yhteiskunnassa. Niiden velvollisuutena on välittää ihmisille tietoja ja mielipiteitä yleiseltä kannalta kiinnostavista asioista (ks. esim. De Haes ja Gijsels v. Belgia, 24.2.1997, kohta 37). Journalistinen sananvapaus voi käsittää myös oikeuden tietynasteiseen liioitteluun (Prager ja Oberschlick v. Itävalta, 26.4.1995, kohta 19) samoin kuin loukkaavien, järkyttävien tai huolestuttavien tietojen julkistamiseen (Handyside v. Iso-Britannia, 7.12.1976, kohta 49, ja Société Prisma Presse v. Ranska, 1.7.2003, kohta 2). Erityisen sallivalla kannalla ihmisoikeustuomioistuin on ollut silloin, kun kysymys on poliittisesta journalismista. Tältä osin jäsenvaltioiden harkintamarginaali on kapea, mitä tulee sananvapauden rajoituksiin (ks. esim. Lingens-tapaus, 8.7.1986, kohta 42). Poliittiselle viestinnälle on annettu lavea tulkinta: poliittista keskustelua on käytännössä vaikeata erottaa muusta sellaisesta keskustelusta, jota käydään yhteiskuntaa yleisesti kiinnostavista asioista (Thorgeirson v. Islanti, 25.6.1992, kohta 64).

Ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin nähnyt merkityksellisen eron siinä, pyritäänkö tietojen julkistamisella vaikuttamaan tällaiseen yleiseltä kannalta kiinnostavista ja tärkeiksi koetuista asioista käytävään julkiseen keskusteluun vai tähdätäänkö sillä yksinomaan tietyn lukijakunnan uteliaisuuden tyydyttämiseen. Edellisessä tapauksessa ihmisillä voi olla oikeus saada tietoa esimerkiksi politiikassa toimivien yksityiselämän piiriin kuuluvista seikoista, jälkimmäisessä tapauksessa taas ei (von Hannover v. Saksa, 24.6.2004, kohdat 60 - 65). Poliitikon tulee voida sietää kielteistäkin julkisuutta enemmän kuin tavallisen kansalaisen (Karhuvaara ja Iltalehti v. Suomi, 16.11.2004, kohta 44). Tiedonsaantioikeus voi koskea muun muassa sellaisia seikkoja, jotka voisivat vaikuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymiseen (sama ratkaisu, kohta 45).

Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella on pääteltävissä, että edellä mainittua, rikoslain 27 luvun 3 a §:ään sisältyvää rangaistavuuden poistavaa virkettä on tulkittava laajasti, sekä siihen nähden, mitä tulee politiikassa toimimiseen, että siihen nähden, mikä koskee tarvetta yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseen. Rangaistavuuden laajuutta määriteltäessä on otettava huomioon myös yksityiselämän loukkaamista koskevan rikossäännöksen syntyhistoria. Kriminalisoinnilla pyrittiin aikanaan estämään niin sanotun sensaatiolehdistön loukkaava kirjoittelu, ei sitä vastoin kaventamaan poliittisen uutisjournalismin vapautta tai vaikeuttamaan julkisen sanan tehtävää vallankäytön valvojana.

Kysymyksenasettelu

Käsillä olevassa tapauksessa on otettava kantaa siihen, onko A presidenttiehdokas Y:n vaalikampanjan viestintävastaavan tehtävässään harjoittanut poliittista toimintaa, onko Ilta-Sanomissa julkistettu tieto liittynyt tähän poliittiseen toimintaan ja onko tiedon julkistaminen ollut tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Harjoittiko A poliittista toimintaa

A ei ole tasavallan presidentin vaalin yhteydessä ollut itse ehdolla mihinkään virkaan, vaan hänet oli palkattu presidenttiehdokas Y:n läheiseksi avustajaksi vastaamaan vaalikampanjan viestinnästä. A:n rekrytointi on aikanaan saanut osakseen julkisuutta. Se on herättänyt myös poliittista mielenkiintoa erityisesti siksi, että A:lla on ollut erilainen puoluepoliittinen tausta kuin Y:llä. Julkisuudessa on arvioitu A:n rekrytoinnilla pyrityn vetoamaan A:n edustaman poliittisen puolueen äänestäjiin ja erityisesti naispuolisiin äänestäjiin. A:n tärkeä asema Y:n lähipiirissä ja etenkin hänen poliittisten kytkentöjensä vaalitaktinen merkitys käy ilmi Y:n omista muistelmista (Kolme kierrosta. Kokemuksia ja tunnelmia vuoden 2000 presidentin vaaleista).

Poliittisen vallan käyttö ei välttämättä edellytä omakohtaista päätöksentekovaltaa. Vallankäyttö on usein myös taustajoukoissa vaikuttamista esimerkiksi avustajana tai neuvonantajana. Tällaisessa ominaisuudessa myös A:lla on epäilemättä ollut poliittista vaikutusvaltaa Y:n vaalikampanjan viestintävastaavana toimiessaan.

Vaikka ei voida sanoa, että A olisi vaalityöhön osallistuessaan itse asettunut julkisuuteen, hänen on kuitenkin täytynyt ymmärtää, tasavallan presidentin vaalin suuri julkisuusarvo huomioon ottaen, että vaalin toisen pääehdokkaan lähipiiriin kuuluvana viestintävastaavana myös hänen oma henkilönsä tuli saamaan osakseen julkista mielenkiintoa. Tämä mielenkiinto on luonteeltaan ollut lähtökohtaisesti poliittista, ottaen huomioon, ettei A:n henkilöön ja taustaan ole sinänsä liittynyt niin sanottua julkkisuteliaisuutta herättäviä seikkoja.

Näillä perusteilla katson, ottaen huomioon sekä A:n tehtävän luonteen että hänen oman puoluepoliittisen taustansa merkityksen tässä tehtävässä, että A on Y:n lähipiiriin kuuluvana viestintävastaavana toimiessaan harjoittanut rikoslain 27 luvun 3 a §:ssä tarkoitetulla tavalla poliittista toimintaa ja että tämä toiminta on ollut myös julkista.

Liittyikö Ilta-Sanomissa julkistettu tieto A:n poliittiseen toimintaan

Valittajat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että presidenttiehdokas Y:n vaalikampanjassa oli viestitty näkyvästi niin sanottujen perhearvojen merkitystä. Y:n muistelmien mukaan (s. 142) myös television presidentinvaalitentissä "suurin jännite" oli kohdistunut juuri perhettä ja uskontoa koskeviin asioihin. Tätä taustaa vasten Y:n vaalikampanjan viestintävastaavan omaa perhettä ja avioliiton ulkopuolista seurustelusuhdetta koskevan uutisen julkaisemisella oli katsottu olevan yleistä journalistista kiinnostavuutta.

Valittajat ovat edelleen todenneet, että A:n seurustelukumppaniksi ilmoitettu henkilö kuului elinkeinoelämän johtohenkilöihin ja edusti samaa poliittista puoluetta kuin A:kin. Tämän entinen puoliso oli puolestaan televisiotoimittaja, joka tuolloin tunnettiin erityisesti Yleisradion presidentinvaalitenttien vetäjänä ja jonka "pommituksen" kohteeksi Y muistelmissaan (s. 142) kertoo joutuneensa vaalitentissä. Myös näiden yhteiskunnassa tunnettujen ja omalla tahollaan vaikutusvaltaisten henkilöiden epäsuoralla liittymisellä Y:n vaalikampanjaan oli katsottu olevan yleistä kiinnostavuutta.

Tämän johdosta totean seuraavan. Poliittisessa elämässä toimijoiden henkilökohtaisetkin ominaisuudet samoin kuin heidän yksityiselämäänsä kuuluvat ratkaisut voivat saada poliittista merkitystä, etenkin silloin, kun kysymys on poliittisten esiintymisten ja niissä markkinoitujen arvojen uskottavuudesta. Vaikka tasavallan presidentin vaalissa äänestetään vain presidenttiehdokasta, myös ehdokkaan lähipiiriin näkyvästi kuuluvien henkilöiden ominaisuudet, taustat ja henkilökytkennät voivat vaikuttaa äänestäjien ehdokasta kohtaan tuntemaan luottamukseen ja viime kädessä heidän äänestyskäyttäytymiseensä.

A on itsekin tänne antamassaan vastauksessa todennut, että Ilta-Sanomien uutisen julkaisemisella "pyrittiin viemään Y:n vaalikampanjan uskottavuus ja siten vaikuttamaan presidentinvaalin lopputulokseen". Samoin Y:n omissa muistelmissa (s. 186) mainitaan Ilta-Sanomien nyt puheena oleva uutinen yhtenä esimerkkinä Ilta-Sanomien "likaisista tempuista" hänen vaalikampanjansa vahingoittamiseksi. Tämä viittaa siihen, että Ilta-Sanomien uutisella on mielletty olevan poliittista merkitystä ja että se on ainakin osaksi liittynyt presidentinvaalien ympärillä käytyyn poliittiseen arvokeskusteluun.

Näillä perusteilla katson, että A:n yksityiselämästä annettu tieto, vaikkei se ole välittömästi koskenutkaan hänen työtehtäviään Y:n vaalikampanjan viestintävastaavana, on kuitenkin ollut omiaan vaikuttamaan presidentinvaalia koskevaan julkiseen keskusteluun ja on tätä kautta liittynyt A:n poliittiseen toimintaan.

Oliko tiedon julkistaminen tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi

A:n perhettä ja avioliiton ulkopuolista seurustelusuhdetta koskeva tieto ei luonnollisestikaan ole itsessään ollut yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Voidaan olla perustellusti eri mieltä myös siitä, onko presidenttiehdokkaan lähipiiriin kuuluvan avustajan perheasioilla ja seurustelusuhteella ylipäänsä merkitystä presidenttiehdokkaan tai hänen vaalikampanjansa poliittisen uskottavuuden kannalta. Tällainen erimielisyys on moniarvoisessa demokratiassa luonnollista. Journalistisen sananvapauden tehtävänä on kuitenkin taata se, että äänestäjät saavat ennen vaaleja tietoonsa tosiasioita asioiden taustoista ja poliittisten toimijoiden keskinäisistä kytkennöistä. Kukin äänestäjä voi viime kädessä itse arvioida näiden seikkojen yhteiskunnallisen ja poliittisen painoarvon samoin kuin niiden vaikutuksen hänen omiin äänestysratkaisuihinsa (ks. esim. Lingens-tapaus, kohdat 29 ja 41, sekä Karhuvaara ja Iltalehti, kohta 45).

Toisaalta on todennäköistä, että lehtikirjoituksen julkaisemiseen on osaltaan vaikuttanut myös julkisuudessa ennestään tunnettujen henkilöiden yksityiselämään kohdistuva uteliaisuus sinänsä.

Kun arvioidaan sitä, painottuuko kirjoitus enemmän poliittisen toiminnan taustoitukseen vai julkkisuteliaisuuden tyydyttämiseen, huomiota on kiinnitettävä myös kirjoituksen yleiseen sävyyn sekä sen otsikointiin, sisältöön ja kuvitukseen. Kirjoituksen otsikossa kerrotaan televisiotoimittajan "ex-miehen" ja Y:n viestintävastaavan "löytäneen toisensa". Itse kirjoituksessa puhutaan "uuden kumppanin löytämisestä". Asiayhteydestä ilmenee, että kumppanuudella tarkoitetaan avioliiton ulkopuolista seurustelusuhdetta. Niukkasisältöisen kirjoituksen valtaosa käsittää kuitenkin selostusta kolmen siinä mainitun henkilön yhteiskunnallisista ja poliittisista taustoista ja tehtävistä. Samalla mainitaan televisiotoimittajan ja hänen puolisonsa avioero ja että A on lapsiperheen äiti ja että myös hänen uudella kumppanillaan on eroon päättyneestä avioliitosta kaksi lasta. Tämän tarkempaa yksityiselämän tai ihmissuhteiden kuvausta kirjoitukseen ei sisälly. Kuvituksena on A:n ja televisiotoimittajan kasvokuvat. Lehtikirjoituksen sävyn taikka sen otsikoinnin, sisällön tai kuvituksen perusteella ei mielestäni voida katsoa, että siihen liittyisi sellaista "häirinnän ilmapiiriä", jonka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi leimaa-antavaksi esimerkiksi edellä mainitussa von Hannover -tapauksessa (von Hannover, kohta 59).

Kun sekä A:n seurustelukumppaniksi ilmoitettu henkilö että tämän entinen puoliso olivat kumpikin omalla alallaan yhteiskunnallisia vaikuttajia, joiden henkilökohtaisilla kosketuksilla presidenttiehdokkaan vaalikampanjaan on saattanut olla politiikan taustatietoina yleistä kiinnostavuutta, pidän uskottavana, ettei kirjoituksen julkaisemisella ole ainakaan yksinomaan pyritty tyydyttämään vain tietyn lukijakunnan uteliaisuutta vaan että sillä on myös haluttu vaikuttaa yhteiskuntaa yleiseltä kannalta kiinnostavasta ja tärkeäksi koetusta asiasta käytävään julkiseen keskusteluun.

On selvää, että tasavallan presidentin vaali on rikoslain 27 luvun 3 a §:ssä tarkoitetulla tavalla yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Tähän nähden on mahdollista katsoa, että tiedon julkistaminen on ollut rikoslain 27 luvun 3 a §:ssä tarkoitetulla tavalla tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Yhteenveto ja johtopäätös

Lähtökohtaisesti sananvapaus ja yksityiselämän suoja ovat perusoikeuksina samanarvoisia. Intiimiä seurustelua koskevat tiedot ovat yksityiselämän ydinaluetta. Toisessa vaakakupissa on journalistinen sananvapaus, jonka merkitystä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on painottanut erityisesti poliittisista ja yhteiskunnallisista asioista käytävässä julkisessa keskustelussa. Tällaisessa keskustelussa myös yksityiselämän piiriin kuuluvat tiedot voivat poikkeuksellisesti saada yhteiskunnallista merkitystä.

Vaikkei yksityiselämän suoja rajoitukaan vain ulkopuolisilta salattuun elämänpiiriin, rikosoikeudellisen suojan tarve kuitenkin heikkenee, mitä yleisemmin tunnetusta asiasta on kysymys (Karhuvaara ja Iltalehti, kohta 47). Näin ollen ei voi olla vailla merkitystä, että A:n ja hänen seurustelukumppaninsa suhteen on näytetty uutisen julkaisemisen ajankohtana olleen ainakin A:n lähipiirin tiedossa. Toisaalta on selvää, että tiedon julkaiseminen valtakunnallisessa iltapäivälehdessä on joka tapauksessa ollut omiaan saattamaan uutisen huomattavan laajalti tunnetuksi.

Valittajat ovat sinänsä uskottavasti perustelleet tiedon julkistamisen liittymistä poliittiseen journalismiin. Toisaalta kysymyksessä ei ole suoranainen poliittinen uutinen, vaan siihen liittyy myös niin sanotun julkkisjuorun piirteitä. Pidän tiedon julkistamisen tarpeellisuutta siten rajatapauksena.

Rikoslakia pidetään yleensä viimeisenä keinona ihmisten käyttäytymisen ohjaamisessa. Rikosoikeudellisen puuttumisen tarvetta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota myös suhteellisuusperiaatteeseen, mitä näkökohtaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuinkin on korostanut (ks. esim. Karhuvaara ja Iltalehti v. Suomi, kohta 53). Joukkoviestimien mahdollisten ylilyöntien ehkäisemiseksi on tarjolla muitakin kuin rikosoikeudellisia keinoja. Yksityiselämää suojataan Suomessa myös joukkoviestinnän itsesääntelyn sekä siihen liittyvän ammattieettisen valvontajärjestelmän avulla. Tämäkin osaltaan vähentää julkisen vallan tarvetta puuttua joukkoviestimien toimintaan rikosoikeudellisin keinoin. Kun kysymys on poliittiseen toimintaan liittyvästä journalismista, näihin keinoihin on yleensä syytä turvautua vain sellaisissa tapauksissa, joissa voidaan havaita sananvapauden selvää väärinkäyttöä. Tässä ei ole sellaisesta väärinkäytöstä kysymys.

Edellä kuvatuissa olosuhteissa en voi pitää A:n yksityiselämään puuttuvan tiedon julkistamista rangaistavana tekona. Kumoan alempien oikeuksien tuomiot sekä hylkään syytteet ja vastaajiin kohdistetut korvausvaatimukset.

Äänestyksen tulokseen nähden olen velvollinen lausumaan erikseen E:hen kohdistetusta syytteestä. Tältä osin olen samalla kannalla kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.