Työaika - Sunnuntaikorvaus - Ylityökorvaus

Diaarinumero:	S2000/991
Esittelypäivä:	9.10.2001
Taltio:	1131
Antopäivä:	14.5.2002

Puhelinkeskustelijan kotonaan tekemän työn katsottiin kuuluvan työaikalain 2 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla lain soveltamisalaan, kun työnantaja oli määrännyt työajan järjestelyistä ja valvonut työajan noudattamista. (Ään.)

A kertoi C Oy Ltd:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli työskennellyt yhtiön palveluksessa viihdelinjan puhelinkeskustelijana 20.3.1995 alkaen. A:n työsuhde oli päättynyt 5.11.1997 yhtiön irtisanottua hänet. Yhtiö ei ollut maksanut A:lle työsuhteen ajalta korvauksia yli- ja sunnuntaityöstä.

A katsoi, että hänen työnsä oli kuulunut työaikalain soveltamisalaan. Hän oli tosin tehnyt työtään kotonaan, mutta yhtiön laatimien työvuorolistojen mukaan. Hän ei ollut voinut itse päättää työaikansa järjestelystä. Työvuoroja oli voitu valvoa ja niitä oli myös valvottu, sillä listoista poikkeaminen oli aiheuttanut heti huomautuksen.

A vaati, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle ylityö- ja sunnuntaityökorvauksina yhteensä 49 529 markkaa sekä odotusajan palkkana 1 617,60 markkaa korkoineen.

C Oy Ltd kiisti kanteen. Yhtiön tarkoitettu puhelinpalvelu oli järjestetty siten, että sen työntekijät, jotka työskentelivät kotonaan, aktivoivat itsensä automaattisen puhelinkeskuksen kautta linjalle, jolloin heille ohjautui puheluita. Yhtiö oli laatinut työntekijöilleen päivystyslistat, jotta linjoille aktivoituminen olisi ollut järjestelmällistä. Työntekijä kuitenkin itse päätti työajastaan aktivoitumisen kautta eikä yhtiö voinut sitä valvoa. Yhtiö sai jälkikäteen puhelinyhtiöltä tiedot puheluiden kestosta, millä perusteella se maksoi työntekijöille provisiopalkan.

Yhtiö katsoi, ettei sen enempää vanha työaikalaki (604/1946) kuin nykyinenkään koskenut kotona tehtävää työtä siinäkään tapauksessa, että työnantaja voisi sitä valvoa.

Työaikalain 2 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan lakia ei sovelleta työhön, jota työntekijä tekee kotonaan tai muutoin sellaisissa oloissa, ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä. Aiemmin voimassa ollut kotityösäännös oli samansisältöinen.

A oli työskennellyt kotonaan ja ainakin osaksi työaikoina, joihin hän oli voinut vaikuttaa. Vaikka otettiin huomioon kehittyvä puhelintekniikka, työnantajan mahdollisuus valvoa työajan noudattamista oli ollut verraten vähäinen. A:n työ ei siten kuulunut työaikalainsäädännön piiriin eikä hänellä ollut oikeutta vaatimiinsa korvauksiin. Näin ollen käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut laamanni Kari Laurén.

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeuden pääkäsittelyssä kuultiin todistelutarkoituksessa A:ta ja C Oy Ltd:n toimitusjohtajaa X:ää sekä todistajina A:n avopuolisoa B:tä ja yhtiön työnjohtajana toiminutta X:n entistä puolisoa Y:tä. Hovioikeus pyysi työneuvoston lausunnon aikaisemmin voimassa olleen sekä 23.11.1996 voimaan tulleen työaikalain soveltamisesta ja tulkinnasta.

C Oy Ltd oli rekisteröity 18.1.1995. Yhtiön aputoiminimeksi oli kaupparekisteriin merkitty D, joka oli merkitty työnantajaksi yhtiön ja A:n välisiin kirjallisiin työsopimuksiin. A oli ollut yhtiön palveluksessa työsopimuslain 1 §:n mukaisessa työsuhteessa 20.3.1995 alkaen. Yhtiö oli irtisanonut A:n työsopimuksen päättymään 5.11.1997. A oli työskennellyt yhtiön palveluksessa puhelinkeskustelijan työssä aikuisten viihdelinjalla. A oli tehnyt työtä kotonaan. A ja yhtiö olivat erimielisiä siitä, oliko A:n työsuhteeseen tullut soveltaa työaikalakia vai ei.

A:n ja B:n mukaan yhtiö oli määrännyt A:n työajoista, mutta X:n ja Y:n mukaan yhtiö ei ollut niistä määrännyt. A:n mukaan työnantaja oli aluksi ilmoittanut puhelimitse hänen työaikansa. Jossakin vaiheessa työnantaja oli lopettanut puhelimitse tapahtuneiden ilmoitusten antamisen ja työnantaja oli lähettänyt A:n kotiin postitse kirjalliset työvuorolistat. X ja Y ovat kertoneet, että kysymyksessä olivat olleet ainoastaan päivystyslistat, joista oli sovittu yhdessä A:n kanssa ja jotka eivät olleet olleet A:ta sitovia. A oli saanut muuttaa hänelle puhelimitse tai päivystyslistoilla ilmoitettuja päivystysaikoja ilmoittamalla siitä Y:lle.

Yhtiön A:lle toimittamissa otsikolla "TYÖVUOROLISTA" varustetuissa asiakirjoissa oli kohdissa "PÄIVÄYS" ja "TYÖAJAT" mainittu päivämäärä ja tietyt kellonajat.

A:n ja yhtiön välisessä, 13.11.1995 päivätyssä kirjallisessa työsopimuksessa oli todettu A:n työsuhteen alkaneen 20.3.1995. Työsopimuksessa oli muun muassa seuraavat sopimusehdot:

- "työntekijä sitoutuu noudattamaan työnantajan kanssa ennalta sovittua puhelinpalveluaikaa. Työvuorot sovitaan etukäteen viikon jaksoissa. Seuraavan viikon työvuorotoiveet voi esittää työnantajalle viimeistään kuluvan viikon maanantaihin mennessä."

- "kaikista työvuoropoissaoloista on työntekijän ilmoitettava työnantajalle hyvissä ajoin ennen työvuoron alkamista."

Tämän lisäksi yhtiön ja A:n välillä oli tehty ainakin 1.3.1996, 5.8.1996, 13.1.1997 ja 13.6.1997 alkaen voimassa olleet kirjalliset työsopimukset, joiden liiteosissa oli muun muassa seuraavia työsopimusehtoja:

- "työnantaja määrää työajasta, joka käsittää sekä arki- että viikonlopputyöt. Työntekijä on velvollinen noudattamaan työnantajan työaikaa koskevia määräyksiä."

- "työntekijä sitoutuu noudattamaan työnantajan kanssa ennalta sovittua puhelinpalveluaikaa. Työvuorot sovitaan etukäteen viikon jaksoissa. Kunkin viikon työvuorotoiveet tulee esittää työnantajalle viimeistään kaksi viikkoa aikaisemmin."

- "työntekijän on noudatettava työnantajan kanssa yhdessä sovittuja työvuoroja."

- "mikäli työntekijälle tulee pakollinen este työvuoron suorittamiselle, on poissaolosta välittömästi ilmoitettava työnantajalle. Työvuoron poissaoloaika on tehtävä myöhemmin työnantajan kanssa sovittuna ajankohtana."

- "työnantaja käsittelee työsopimuksen purkautuneena, jos työntekijä on ollut poissa työstä vähintään viikon eikä sinä aikana ole ilmoittanut pätevää estettä poissaololleen."

Lisäksi yhtiö oli haastemiehen välityksellä 27.10.1997 toimittanut A:lle työnantajan 23.10.1997 allekirjoittaman otsikolla "Työsopimuksen päättymisilmoitus" varustetun asiakirjan, jolla A:n työsopimus oli ilmoitettu irtisanomisen johdosta päättyväksi 5.11.1997. Irtisanomisen perusteeksi oli mainittu muun muassa töiden laiminlyönti, perusteeton poissaolo ja jatkuva työajan ja työnantajan määräysten laiminlyönti varoitusten jälkeen. A:lle oli samalla toimitettu työnantajan 19.8., 25.8., 1.10., 20.10. ja 23.10.1997 allekirjoittamat varoitukset. Varoituksissa oli niiden perusteeksi ilmoitettu muun muassa seuraavaa: luvaton poissaolo, työntekijä ei ole ollut työnantajan käytettävissä työaikana, poissaolo työaikana.

Hovioikeudessa käsillä ollut kirjallinen oikeudenkäyntiaineisto oli ollut kokonaisuudessaan työneuvostossa sen antaessa lausuntonsa. Työneuvosto oli esittänyt työaikalain soveltamisesta työntekijän kotona tehtävään työhön lausuntonaan seuraavaa:

Vuoden 1946 työaikalain 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan lakia ei sovellettu työntekijän kotonaan tekemään työhön. Työneuvoston käytännön mukaan mainittua lakia ei ollut sovellettava esimerkiksi kotonaan työskennelleen puhelunvälittäjän (TN 38-47), puhelinkeskuksen hoitajan (TN 369-55), puhelinaseman hoitajan (TN 594-60) eikä invataksin puhelinvälittäjän (TN 1250-90) työhön. Lain yksiselitteisen sanamuodon lisäksi tulkintakäytäntö oli täysin vakiintunut.

Voimassa olevan työaikalain 2 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan lakia ei sovelleta "työhön, jota työntekijä tekee kotonaan tai muutoin sellaisissa oloissa, ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytetyn ajan järjestelyjä". Säännöksen sanamuoto samoin kuin sen asiallinen laajuus poikkeavat vuoden 1946 työaikalain 1 §:n 2 momentin 2 kohdan säännöksestä olennaisesti. Tämä johtuu siitä, että työaikalain soveltamisala on vuoden 1946 työaikalain soveltamisalaa selvästi laajempi. Sen piiriin kuuluvat periaatteessa muun muassa aikaisemmin kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain (400/1978) soveltamispiiriin kuuluneet myynti-, esittely-, yms. työt, joita usein tehdään oloissa, joissa työntekijä itse päättää pitkälti työn tekemisen ajankohdista ja joissa työnantajan asiana ei ole valvoa työhön käytettävää aikaa tai muutoinkaan huolehtia työaikajärjestelyistä. Näistä ei ole nyt kysymys.

Työaikalain 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa on jo sen sanamuodon mukaan säädetty työneuvoston käsityksen mukaan erikseen toisaalta työntekijän kotonaan tekemästä työstä ja toisaalta muualla kuin kiinteällä työpaikalla tehtävästä työstä. Työntekijän kotonaan tekemä työ on tarkoitettu jättää poikkeuksetta työaikalain ulkopuolelle, mutta muualla kiinteän työpaikan ulkopuolella tehtävä työ taas vain nimenomaisesti määrätyissä tapauksissa. Tällaiseen tulkintaan viittaavat vahvasti myös tämän lainkohdan perustelut (HE 34/1996, s. 36), joissa selvitetään tarkoitusta yhdistää vuoden 1946 työaikalain 1 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetun kotona tehtävän työn sekä kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain 1 §:n 2 momentin 3 kohdassa ja maatalouden työaikalain 2 §:n 3 kohdassa tarkoitettujen moninaisten töitten sääntely.

Työaikalain 2 §:n 1 momentin 3 kohdan tulkinnassa on lisäksi otettava huomioon, että työntekijän kodissaan tekemään työhön käytettävän ajan valvonta ei ensiksikään kotirauhan eikä ehkä yksityisyyden suojan kannalta muutoinkaan ole ongelmaton. Myös työaikalain noudattamisen valvonta lain 43 §:ssä säädetyllä tavalla on selvästi ongelmallisempaa kuin esimerkiksi tehtäessä työtä muutoin työaikalain 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetuissa oloissa. Näihin seikkoihin viitataan jo vuoden 1946 työaikalain valmistelutöissä (Komiteanmietintö 1941:5 s. 9); ja näitä seikkoja on viimeaikaisessa (muussa) lainsäädännössä korostettu vielä aikaisempaa enemmän.

Edellä sanotun perusteella työneuvosto katsoo lausuntonaan tässä yksittäistapauksessa, että sen paremmin vuoden 1946 työaikalakia kuin voimassa olevaa työaikalakia ei ole tullut soveltaa A:n kotonaan tekemään työhön.

A oli tehnyt työtä yksinomaan kotonaan. Työneuvoston lausunnossa lausutuilla perusteilla hovioikeus katsoi, ettei A:n yksinomaan kotonaan tekemään työhön ollut ollut sovellettava aikaisempaa eikä voimassa olevaa työaikalakia. A:lla ei siten ollut oikeutta kanteessa vaatimiinsa korvauksiin. Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muutettu.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Olli Varila, Juhani Palmu ja Keijo Putkonen.

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan hän toisti vaatimuksensa.

C Oy Ltd vastasi valitukseen.

A on ollut työsopimuslain mukaisessa työsuhteessa 20.3.1995 - 5.11.1997 C Oy Ltd:iin. Hän on työskennellyt yhtiön palveluksessa puhelinkeskustelijana viihdelinjalla. A on tehnyt työn kotonaan.

Yhtiön yleisölle tarjoama puhelinpalvelu oli järjestetty siten, että yhtiön työntekijät, jotka työskentelivät kotonaan, aktivoivat itsensä automaattisen puhelinkeskuksen kautta puhelinlinjalle, jolloin heille ohjautui asiakaspuheluita. Vastaavalla tavalla työntekijä soittamalla koodilla keskukseen poisti itsensä linjalta, jolloin hänelle ei enää yhdistynyt asiakaspuheluita. Työntekijöille on maksettu provisiopalkkaa asiakaspuhelujen keston perusteella.

Yhtiö on kertonut laatineensa työntekijöilleen päivystyslistat, jotta palvelulinjoille aktivoituminen olisi ollut organisoitu järkevästi sekä yhtiön liiketoiminnan että työntekijöiden ansaintamahdollisuuksien kannalta. Yhtiön mukaan listat eivät olleet sitoneet työntekijöitä sillä tavoin, että yhtiön voitaisiin katsoa määränneen työntekijöidensä työajoista. A on katsonut yhtiön määränneen hänen työajastaan työsopimusten ehdoista, työtä koskevista ohjeista ja edellä tarkoitetuista työvuorolistoista ilmenevällä tavalla.

Yhtiön mukaan se on voinut saada jälkikäteen puhelinyhtiöltä tiedot asiakaspuhelujen kestosta sekä vastaamatta jätettyjen ja varattuun numeroon tulleiden asiakassoittojen lukumäärästä. Yhtiö on katsonut, ettei se ole voinut valvoa työntekijöidensä työajan järjestelyä näiden tietojen perusteella tai muutenkaan. A:n mukaan työajan noudattaminen on ollut yhtiön tarkoin valvottavissa ja yhtiö on valvontaa myös harjoittanut. Hänet oli irtisanottukin työajan laiminlyömisten vuoksi niitä koskeneiden useiden varoitusten jälkeen.

A:n vaatimus yli- ja sunnuntaityökorvauksista koskee hänen työsuhteensa koko kestoaikaa 20.3.1995 - 5.11.1997. Vaatimus tarkoittaa työvuorolistojen mukaisten yli- ja sunnuntaityötuntien korvaamista työaikalakien mukaan. Työsuhteen alkaessa on ollut voimassa vuoden 1946 työaikalaki (vanha työaikalaki, 604/1946), jonka on työsuhteen aikana kumonnut 23.11.1996 voimaan tullut uusi työaikalaki (työaikalaki, 605/1996). Asiassa on kysymys molempien lakien soveltumisesta A:n työhön. Asianosaiset ovat erimielisiä siitä, onko kotona tehtävä työ aina mainittujen lakien ulkopuolella vai riippuuko asia siitä, määrääkö työnantaja työajasta ja voiko tämä valvoa työajan järjestelyä.

Vanhan työaikalain 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan lain alaista ei ollut "työ, jota työntekijä tekee kotonaan". Hallituksen esityksessä (HE 23/1946 s. 2) samoin kuin sitä edeltäneessä komiteanmietinnössä (KM 1941:5 s. 9) on tältä osin lausuttu: "Työntekijän kotonaan tekemä työ on eri maiden työaikasäännöstelyssä asetettu erikoisasemaan. Lakiehdotuksessakin on se jätetty säännöstelyn ulkopuolelle. Paitsi että sekä työnantajan että viranomaisten valvonnan järjestäminen työntekijäin kotona suoritettavaan työhön nähden tuottaisi ylivoimaisia vaikeuksia, olisi sanotun valvonnan ulottaminen kodin piiriin muutenkin vähemmän toivottavaa."

Työaikalain 2 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan lakia ei puolestaan sovelleta "työhön, jota työntekijä tekee kotonaan tai muutoin sellaisissa oloissa, ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä". Hallituksen esityksessä (HE 34/1996 s. 36 - 37), joka pohjautuu työaikalainsäädäntökomitean mietintöön (KM 1993:2

s. 72 - 73) lausutaan tältä osin muun ohessa:

"Voimassa olevan työaikalain 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan lakia ei sovelleta työhön, jota työntekijä tekee kotonaan. Tätä lainkohtaa on tulkittu niin, että työaikalakia ei sovelleta sellaisiinkaan työntekijöihin, jotka tekevät työsopimuksensa mukaista työtä itse valitsemassaan paikassa, jos he voivat myös päättää päivittäisen työaikansa alkamis- ja päättymisajankohdat. Kauppatyöaikalain 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan lakia ei sovelleta kauppaedustajan tai tätä vastaavan työntekijän työhön, jota hän tekee liikkeen tai yrityksen ulkopuolella, mikäli ei voida katsoa olevan työnantajan asiana valvoa, miten tämä osa työstä on järjestetty työajan käytön osalta. Edelleen maatalouden työaikalain 2 §:n 3 kohdan mukaan lakia ei sovelleta metsätyöhön, juurikasvien hoito- ja nostotyöhön eikä marjanpoimintaan, jos näitä töitä tehdään urakkapalkalla ja jos työntekijä saa itse määrätä työ- ja lepoaikansa.

Pykälän 1 momentin 3 kohdassa ovat lähtökohtana juuri mainitut säännökset. Ehdotuksessa on kuitenkin otettu huomioon, että työaikalain yleinen soveltamisala olisi huomattavasti laajempi ja moninaisempi kuin voimassa olevien työaikalakien. Esityksen mukaan työaikalakia ei sovellettaisi työhön, jota työntekijä tekee kotonaan tai muutoin sellaisissa oloissa, ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä.

Työaikalain ulkopuolelle jäisi ensiksikin työ, jota työntekijä tekee yksinomaan kotonaan tai muualla itse valitsemassaan paikassa, jos hän myös itse päättää työn tekemisen ajankohdista. Lakia ei sovellettaisi myöskään työhön, jota työntekijä tekee kiinteän työpaikkansa ulkopuolella, mikäli työntekijä itse päättää työsuorituksensa ajankohdan ja ehkä paikankin työnantajan valvomatta ja ehkä voimattakaan valvoa työhön käytettävän ajan järjestelyjä. Tällaisissa tapauksissa olisi kiinteällä työpaikalla tehtävään työhön sovellettava työaikalakia, ellei tällainen työ olisi lyhytaikaista ja tilapäistä. Työn luonteen vuoksi osittain työpaikalla ja osittain muualla tehtävää työtä voi olla esimerkiksi kauppaedustajan tai tätä vastaavan työ, eräät työt avosairaanhoidossa, -terveydenhuollossa, sosiaalitoimessa sekä niin kutsuttu kenttätyö tai vastaava työ, jossa työajan valvontaa ei voida katsoa työnantajan tehtäväksi. Myös niiden henkilöiden työ, jotka opetustehtävissä päättävät itse muun muassa opetuksen valmistelusta ja kokeiden korjaamisesta, olisi 3 kohdassa tarkoitettua työtä.

Koska työnantaja on yleensä velvollinen pitämään huolen muun ohessa siitä, että työntekijän tekemien työtuntien määrä pysyy lain sallimissa rajoissa siinäkin tapauksessa, että työ tehdään kiinteän työpaikan ulkopuolella, on 3 kohdan säännös tarkoitettu verraten suppeaksi, vaikka se töiden moninaisuuden vuoksi onkin sanamuodoiltaan hieman väljä. Kiinteän työpaikan ulkopuolella tehtävä työ jäisi työaikalain ulkopuolelle vain, jos se on luonteeltaan tai suoritusolosuhteiltaan niin itsenäistä, ettei työnantajalta voida edellyttää työntekijän työaikojen järjestelyä ja valvontaa sekä ettei hän myöskään tee sitä. Kiinteän työpaikan ulkopuolella tehtävään työhön olisi siten sovellettava työaikalakia, jos työnantaja voi etukäteen määrätä työpaikan ulkopuolella tehtävän työn päivittäiset ajankohdat samoin kuin jos työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa, milloin hän aloittaa ja lopettaa päivittäisen työnsä. Lisäksi edellytetään, että työnantajalla on tosiasiallinen mahdollisuus valvoa työajan käyttöä työpäivän aikana."

Sanottuja työaikalakien soveltamisalaa koskevia poikkeussäännöksiä ei ole tulkittu Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuissa. Työneuvoston vakiintunut käytäntö on ollut vanhan työaikalain osalta se, ettei lakia sovelleta kotona tehtävään työhön. Käsillä olevassa asiassa työneuvosto on hovioikeuden pyynnöstä antamassaan lausunnossa äänestyksen jälkeen katsonut, että työntekijän kotonaan tekemä työ on tarkoitettu jättää poikkeuksetta myös työaikalain soveltamisalan ulkopuolelle.

Korkein oikeus toteaa, että työaikalain 2 §:n 1 momentin 3 kohta on tarkoitettu suppeasti tulkittavaksi poikkeussäännökseksi. Säännöstä ei voi sanamuodon perusteella tulkita niin, että laki ei koske sellaistakaan kotona tehtävää työtä, jonka osalta voidaan katsoa työnantajan asiaksi valvoa työajan järjestelyä. Säännöksen esitöidenkään perusteella ei ole välttämätöntä tehdä tällaista päätelmää. Sille, että kotona tehtävä työ olisi poikkeuksetta asetettava eri asemaan kuin muualla kiinteän työpaikan ulkopuolella tehtävä työ, ei ole myöskään asiallisia perusteita. Kummassakin tapauksessa työ voi olla työpaikasta riippumatta luonteeltaan tai suoritusolosuhteiltaan sellaista, ettei työnantajalta voida edellyttää työntekijän työajan järjestelyjä ja valvontaa ja että työnantaja ei sitä myöskään tee. Toisaalta poissuljettua ei ole se, että työnantaja pystyy työajan järjestelyjen kannalta riittävästi valvomaan myös kotona tehtävää työtä. Tapauskohtaisesta harkinnasta riippuu, kuuluuko kotona tai muualla kiinteän työpaikan ulkopuolella tehtävä työ työaikalain soveltamisalaan.

Niin kuin hovioikeuden tuomiossa selostetuista A:n ja yhtiön välisistä työsopimuksista ilmenee, niissä on selvästi sovittu siitä, että yhtiö määrää A:n työajat. Nämä työajat on ilmoitettu A:lle toimitetuissa työvuorolistoissa. A:n on tullut olla työvuorolistoissa ilmoitettuina aikoina työnantajan käytettävissä ja vastata välittömästi hänelle tuleviin asiakassoittoihin. Työnantajan määräysvalta tässä suhteessa ilmenee myös A:lle työn suorittamisesta annetuissa työhönopastusohjeissa, joissa on myös mainittu, että puhelinlinjalla suoritetaan säännöllisesti jatkuvaa tarkkailua. Työvuorolistan mukainen vuoro on näin ollen ollut työaikalain 4 §:n 1 momentin mukaista A:n työaikaa.

Jo siitä, että A:n saamien varoitusten ja niistä seuranneen työsopimuksen irtisanomisen perusteena ovat olleet laiminlyönnit noudattaa työaikaa, voidaan päätellä yhtiön valvoneen työajan noudattamista. Erityisesti 20.10.1997 päivätystä varoituksesta ilmenee, että valvontaa on suoritettu A:n työvuoron aikana. Tätä osoittaa varoituksessa oleva maininta, ettei A vastaa soittoihin eikä henkilöä tavoiteta.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että yhtiö on työaikalain 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla valvonut A:n työajan järjestelyjä ja että työaikalakia on siten sovellettava hänen yhtiölle tekemäänsä työhön. A on siten oikeutettu työaikalain mukaisiin korvauksiin lain voimaantulosta 23.11.1996 alkaen.

Sitä vastoin vanhan työaikalain 1 §:n 2 momentin 2 kohdan yksiselitteisestä sanamuodosta, lainkohdan esitöistä ilmenevästä tarkoituksesta ja työneuvoston vakiintuneesta tulkinnasta seuraa, ettei ennen 23.11.1996 tehty työ ole kotona tehtynä työnä kuulunut vanhan työaikalain soveltamisalaan.

A on esittänyt vaatimilleen yli- ja sunnuntaityökorvauksille perusteet. Yhtiö on lähtenyt siitä, että vaadittuja korvauksia vastaavien työtuntien määrää on jälkikäteen mahdoton selvittää. Koska yhtiö ei ole kiistämisensä tueksi esittänyt minkäänlaista selvitystä A:n työtuntien määrästä, otetaan korvausta määrättäessä lähtökohdaksi A:n esittämät perusteet. Tällä perusteella hänelle on maksettava 23.12.1996 - 5.11.1997 tehdyistä yli- ja sunnuntaityötunneista korvauksena 15 973,80 markkaa. Ajalta 23.11.- 23.12.1996 A:lle on korvattava muun selvityksen puuttuessa hänen laskelmansa mukaiset 1 597 markkaa.

Koska A:n saamisoikeus ei ole ollut työsopimuslain 22 §:n 5 momentissa (125/1984) tarkoitetulla tavalla selvä ja riidaton, A:lla ei ole oikeutta odotusajan palkkaan.

Tuomiolauselmassa tuomittavat määrät ilmoitetaan euroina. Muuntokurssi on 5,94573.

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan yli- ja sunnuntaityökorvausten osalta. C Oy Ltd velvoitetaan suorittamaan A:lle yli- ja sunnuntaityökorvauksina yhteensä 2 955,20 euroa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitettuine korkoineen 1.12.1997 lukien.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Olavi Heinonen sekä oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Mikko Tulokas (eri mieltä), Kari Kitunen ja Mikael Krogerus (eri mieltä). Esittelijä Jyrki Rinnemaa.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Krogerus: Vuoden 1946 työaikalain 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan laki ei koske työtä, jota työntekijä tekee kotonaan. Säännös on selvä ja sen tulkintakäytäntö on ollut yksiselitteisesti sellainen, että kotona tehty työ on jäänyt lain soveltamisen ulkopuolelle. Näin ollen katson enemmistön tavoin, että laki ei tule sovellettavaksi A:n työhön.

Nykyinen työaikalaki on astunut voimaan 23.11.1996. Sen

2 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan lakia ei sovelleta työhön, jota työntekijä tekee kotonaan tai muutoin sellaisissa oloissa, ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä. Säännös on kirjoitettu niin, että sen sanamuodon mukaan kotityö on aina sellaista, ettei työnantajan asiana ole valvoa työajan järjestelyjä. Lainvalmisteluasiakirjoista ei voida yksiselitteisesti päätellä, että jotain muuta olisi säännöstä kirjoitettaessa tarkoitettu. Sitä paitsi lainsäännöksen selvää sanamuotoa ei voida tulkita sanamuodon vastaisesti, vaikka esimerkiksi hallituksen esityksen perusteluissa tai oikeuskirjallisuudessa olisikin sanamuodosta poikkeavia tulkintasuosituksia.

Tekniikan kehittymisen myötä on mahdollista, että syntyy tai on jo syntynytkin sellaisia kotona tehtäviä töitä, joissa työajan määrääminen ja sen valvonta on järjestettävissä niin, ettei käsillä enää olisi niitä ongelmia, joiden on perinteisesti katsottu estävän työaikalain soveltamisen kotona tehtävään työhön. Tällaisissakin tapauksissa nykyisen työaikalain soveltuminen kotityöhön edellyttäisi mielestäni puheena olevan lainkohdan muuttamista.

Näillä perusteilla päädyn siihen, ettei A:n työhön voida soveltaa myöskään voimassa olevaa työaikalakia.

Velvollisena ottamaan kantaa korvauksen määrään enemmistön tekemän ratkaisun pohjalta, ilmoitan olevani siltä osin samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Tulokas: Hyväksyn työneuvoston lausuntoon perustuvan hovioikeuden tuomion. Kotityö on myös uuden työaikalain (605/1996) 2 §:n 1 momentin 3 kohdan sanamuodon mukaan jätetty lain soveltamisalan ulkopuolelle. Työneuvoston lausuntoa antamassa on ollut useita lain valmisteluun työaikalainsäädäntökomiteassa osallistuneita jäseniä. Tästä voidaan päätellä, kun muista valmisteluasiakirjoista ei muuta ilmene, että sanamuodon mukaista soveltamisalan rajausta on nimenomaan tarkoitettu.

Velvollisena lausumaan äänestyksen johdosta korvausten määrästä ilmoitan olevani samalla kannalla kuin enemmistö.