Syyte - Syyteoikeus - Asianomistaja - Tuomari - Tuomioistuimen päätösvaltaisuus

Diaarinumero:	R2001/6
Esittelypäivä:	18.10.2001
Taltio:	552
Antopäivä:	27.2.2002

Asianomistaja, joka oli ilmoittanut esitutkinnassa, ettei hänellä ollut rangaistusvaatimusta työturvallisuusrikosta koskevassa asiassa, yhtyi käräjäoikeudessa virallisen syyttäjän syytteeseen. Käräjäoikeus katsoi asianomistajan menettäneen syyteoikeutensa. Korkein oikeus katsoi tuomiosta ilmenevillä perusteilla, ettei asianomistaja ollut ilmoituksellaan sitovasti luopunut syyteoikeudestaan.

Kysymys myös käräjäoikeuden päätösvaltaisuudesta, kun notaari oli toiminut puheenjohtajana. (Ään.)

ROL 1 luku 16 § 1 mom
KäräjäoikeusL 17 § 3 mom

Virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta työturvallisuusrikoksesta.

Asianomistaja B, jonka käräjäoikeus oli kutsunut istuntoon henkilökohtaisesti asian selvittämiseksi, yhtyi syytteeseen ja vaati, että A velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa.

A kiisti syytteen. Lisäksi A lausui, että B oli luopunut syyteoikeudestaan, koska hän oli esitutkinnassa ilmoittanut, ettei hänellä ollut asiassa rangaistusvaatimuksia. Sen vuoksi B:llä ei ollut oikeutta yhtyä syyttäjän rangaistusvaatimukseen.

Asianomistajan syyteoikeus

Käräjäoikeus lausui, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan, jos asianomistaja peruuttaa syyttämispyyntönsä, hänellä ei sen jälkeen ole oikeutta esittää rikoksen johdosta syyttämispyyntöä. Jos asianomistaja peruuttaa syytteensä tai luopuu syytteen nostamisesta tai ajamisesta, hän menettää syyteoikeutensa.

Lainkohdan esitöissä (HE 82/1995 vp., s. 46) on todettu, että asianomistaja ei voi syytteen peruuttamisen eikä syyteoikeudesta luopumisen jälkeen enää itse nostaa eikä ajaa syytettä. Hän ei voi myöskään yhtyä syyttäjän mahdollisesti nostamaan syytteeseen eikä hakea muutosta alemman tuomioistuimen ratkaisuun. Esitöissä ei ole mainintaa siitä, onko asianomistajan esitutkinnassa antama ilmoitus syyteoikeuden käyttämättä jättämisestä lainkohdan tarkoittama luopuminen.

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu asianomistajan syytepyynnön peruuttamisen olevan oikeusvaikutuksiltaan lopullinen asianomistajan kannalta ja sen tarkoittavan, ettei asianomistaja saa enää nostaa tai ajaa syytettä tai yhtyä syyttäjän ajamaan rangaistusvaatimukseen. Myöskään kirjallisuudessa ei ole otettu suoraa kantaa esitutkinnassa esitetyn lausuman sitovuudesta asianomistajan syyteoikeuden kannalta.

Käräjäoikeus piti B:n esitutkinnassa antamaa ilmoitusta sellaisena sitovana ja peruuttamattomana luopumisena asianomistajan syyteoikeudesta kuin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 16 §:ssä on tarkoitettu. B ei ollut kiistänyt ilmoitustaan. Tulkintaa puolsi myös se seikka, että A:lla oli ollut aihetta luottaa ilmoitukseen asianomistajan lopullisena kantana.

Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että B oli menettänyt syyteoikeutensa.

Pääasiaratkaisu

Käräjäoikeus tuomitsi A:n työturvallisuusrikoksesta sakkorangaistukseen.

Oikeudenkäyntikulut

B:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen peruste oli ollut rangaistusvaatimuksen käsittely. Kun B:llä ei edellä kerrotuilla perusteilla ollut syyteoikeutta asiassa, käräjäoikeus hylkäsi B:n vaatimuksen saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan A:lta.

Asian on ratkaissut notaari Anu Tuomola.

B valitti hovioikeuteen. Hän vaati valituksessaan käräjäoikeuden tuomiota muutettavaksi siten, että hänellä katsotaan olleen oikeus yhtyä syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja että A velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa korkoineen.

Hovioikeus, jota tutki käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden siltä osalta kun asia oli saatettu hovioikeuden tutkittavaksi, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. B velvoitettiin korvaamaan A:n vastauskulut.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ilkka Veso, Pekka Hukkanen (eri mieltä) ja Juhani Leinonen. Esittelijä Juha Karvinen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Hukkanen lausui, että asian oli käräjäoikeudessa käsitellyt yksin notaari. Käräjäoikeuslain 17 §:n 3 momentin mukaan notaaria ei saa määrätä käsittelemään asiaa, jota laatunsa ja laajuutensa vuoksi oli pidettävä vaikeana ratkaista. Näytön arviointi oli ollut asiassa ongelmallista. Lisäksi asiaan oli liittynyt oikeudellisia ongelmia. Asia ei ollut laatunsa ja laajuutensa puolesta sellainen, että notaari olisi voitu määrätä sitä käsittelemään. Sen vuoksi Hukkanen olisi poistanut käräjäoikeuden tuomion ja palauttanut asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

B:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan B toisti hovioikeudessa A:ta vastaan esittämänsä vaatimukset. Toissijaisesti B vaati, että asia palautetaan käräjäoikeuteen, koska käräjäoikeus ei ollut ollut asiaa ratkaistessaan päätösvaltainen.

A antoi häneltä pyydetyn vastauksen.

Käräjäoikeuslain 17 §:n 1 momentin 2b) kohdan mukaan laamanni voi määrätä virassa neljä kuukautta olleen notaarin toimimaan käräjäoikeuden puheenjohtajana yhden tuomarin istunnossa rikosasiassa eli silloin kun rikoksesta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi kuusi kuukautta. Työturvallisuusrikoksesta on rikoslain 47 luvun 1 §:ssä säädetty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi. Näin ollen ei ole ollut käsiteltävänä olevan rikoksen rangaistusasteikkoon perustuvaa estettä määrätä notaari käsittelemään asia. Käräjäoikeuslain 17 §:n 3 momentin mukaan notaaria ei kuitenkaan saa määrätä yksin tai käräjäoikeuden puheenjohtajana käsittelemään asiaa, jota laatunsa tai laajuutensa puolesta on pidettävä vaikeana ratkaista.

Juttu ei ole ollut laaja. Arvioitavaksi jää siten, onko se ollut laatunsa puolesta vaikea ratkaista.

Syytteen mukaan kolme 2350 x 2130 millimetrin suuruista kolminkertaista ikkunalasia oli kaatunut B:n päälle aiheuttaen hänelle kallonmurtuman ja verihyytymiä aivoihin. Onnettomuus oli johtunut ikkunatehtaan esimiesten laiminlyönnistä huolehtia siitä, että suurtenkin ikkunalasien sovittaminen karmeihin olisi voitu tehdä turvallisesti.

Työturvallisuusjutuissa on usein vaikeita näyttö- ja oikeuskysymyksiä. Myös työturvallisuusjuttujen vähäinen lukumäärä tekee niistä tavallista vaikeampia käsitellä ja ratkaista. Sen vuoksi notaaria ei yleensä ole syytä määrätä käsittelemään työturvallisuusrikosasiaa. Toisaalta työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistö on avoin ja kattaa hyvin erilaisia laiminlyöntejä. Kysymys voi olla helposti arvioitavissa olevista laiminlyönneistä. Notaarin toimivalta voi näin ollen poikkeuksellisesti ulottua myös työturvallisuusrikokseen. Myöhemmin ilmi tulevat tavanomaiset oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvät ongelmat eivät tee asiasta lainkohdan tarkoittamalla tavalla vaikeaa.

Työtapaturman syy, työmenetelmän turvallisuus ja vastuun kohdentuminen eivät ole olleet tässä asiassa ennalta arvioiden vaikeita ratkaista eikä asianomistaja ollut esittänyt korvausvaatimusta. Syyteoikeutta koskeva kysymys on ollut normaali harkintaa vaativa oikeuskysymys. Asia ei siten ole ollut lainkohdan tarkoittamalla tavalla vaikea. Notaari on ollut toimivaltainen käsittelemään sen.

Rikoksella loukatulla tai sen johdosta vahinkoa kärsineellä on lakiin perustuva oikeus asianomistajana yhtyä virallisen syyttäjän syytteeseen tai esittää siitä poikkeava syyte. Hänellä on tällöin myös itsenäinen oikeus esittää asiassa todistelua.

Jutussa on kysymys siitä, onko B menettänyt oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 16 §:n 1 momentin nojalla syyteoikeutensa, kun hän on esitutkinnassa ilmoittanut, ettei hänellä ole asiassa rangaistusvaatimusta.

Mainitun lainkohdan mukaan jos asianomistaja peruuttaa syyttämispyyntönsä, hänellä ei sen jälkeen ole oikeutta esittää rikoksen johdosta syyttämispyyntöä. Jos asianomistaja peruuttaa syytteensä taikka luopuu syytteen nostamisesta tai ajamisesta, hän menettää syyteoikeutensa.

Lainkohta on tarkoitettu turvaamaan rikosasian vastaajan oikeuksia. Kuten lainkohdan esitöissä (HE 82/1995 s. 45 ss.) todetaan, vastaajalle on tärkeää saada varmuus siitä, ettei asianomistaja toistamiseen saata samaa asiaa vireille. Asianomistaja voi sekä asianomistajarikosta että virallisen syytteen alaista rikosta koskevassa asiassa yksipuolisella tahdonilmaisulla luopua syyteoikeudestaan. Asianomistaja ei voi syyteoikeudesta luopumisen jälkeen yhtyä virallisen syyttäjän mahdollisesti nostamaan syytteeseen.

Asianomistajan esitutkinnassa antama ilmoitus siitä, ettei hän siinä yksilöidyn teon johdosta vaadi rangaistusta, tarkoittaa yleensä luopumista syyteoikeudesta. Syyteoikeudestaan luopunut asianomistaja säilyttää kuitenkin oikeutensa vaatia vastaajalta korvausta tämän rikoksella aiheuttamasta vahingosta ja häntä voidaan jonkun asianosaisen tai oikeuden aloitteesta kuulla asiassa todistelutarkoituksessa. Hänen kertomuksensa otetaan tällöin näyttöä arvioitaessa huomioon, vaikkei hän voi vaatia vastaajalle rangaistusta. Rikosasiassa vain todistelutarkoituksessa kuultava asianomistaja ei kuitenkaan ole sanotussa asiassa sellainen syytetyn vastapuoli, jolla olisi oikeus saada tältä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Asianomistaja ei saa tietämättään menettää syyteoikeuttaan ja sen käyttämiseen liittyviä oikeuksiaan. Näin ollen tuomioistuimen on, silloin kun aihetta siihen ilmenee, tapauskohtaisesti arvioitava, vastaako se, mitä asianomistaja on esitutkinnassa ilmoittanut rangaistusvaatimuksestaan tutkittavana olevassa asiassa, hänen tarkoitustaan.

Tässä tapauksessa B on ilmoittanut esitutkinnassa, ettei hänellä ole rangaistusvaatimusta. Käräjäoikeudessa hän on kuitenkin lausunut yhtyvänsä syyttäjän rangaistusvaatimukseen. Muutoksenhakemuksessaan B on kertonut, ettei hänelle ollut esitutkinnassa ilmoitettu, mikä on rangaistusvaatimuksen esittämättä jättämisen oikeudellinen seuraamus. Hän ei ollut myöskään ymmärtänyt, että rikosasian ratkaisulla voi olla vaikutusta erikseen ajettavan vahingonkorvausasian menestymisen kannalta.

B on oikeuksiensa ajamiseksi kääntynyt lakimiehen puoleen ennen asian käsittelyä oikeudessa ja hänellä on käräjäoikeudessa ollut oikeudenkäyntiavustaja. Näissä olosuhteissa on uskottavaa, ettei B ole häntä esitutkinnassa kuultaessa tiennyt rikosasian oikeudenkäynnin ja sen lopputuloksen merkityksestä hänen etujensa kannalta, ja ettei sanamuotonsa mukaan syytteestä luopumista tarkoittavan ilmoituksen merkitystä ole tällöin selvitetty hänelle.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei B ole lausumallaan tarkoittanut sitovasti ja lopullisesti luopua vaatimasta rangaistusta asiassa. B:n ei siten voida katsoa menettäneen syyteoikeuttaan asiassa.

A häviää asian, joten hän on velvollinen korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut kaikissa oikeusasteissa. B on saanut käräjäoikeuteen saapumisen vuoksi korvausta valtion varoista. Hänelle on kuitenkin aiheutunut kuluja myös siitä, että hän on käyttänyt avustajaa puhevaltansa valvomisessa. Näiden kulujen kohtuullisena määränä Korkein oikeus pitää käräjäoikeuden osalta 3 660 markkaa ja hovioikeuden osalta 2 440 markkaa. Oikeudenkäyntikulujen kohtuullisena määränä Korkeimman oikeuden osalta pidetään 2 440 markkaa. Korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrä asiassa on siten 8540 markkaa eli 1 436,32 euroa (muuntokurssi 5,94573).

Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että B vapautetaan korvaamasta A:n vastauskuluja hovioikeudessa ja A velvoitetaan korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut asiassa yhteensä 1436,32 eurolla. Korvaukselle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentin mukaan siitä lukien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki (eri mieltä), Gustaf Möller, Eeva Vuori, Kari Kitunen (eri mieltä) ja Liisa Mansikkamäki. Esittelijä Mirja-Leena Nurmi.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Kitunen: Olen eri mieltä käräjäoikeuden päätösvaltaisuuden osalta ja lausun siitä seuraavaa:

Käräjäoikeuslain 17 §:n 3 momentin mukaan notaaria ei saa määrätä yksin tai käräjäoikeuden puheenjohtajana käsittelemään asiaa, jota laatunsa tai laajuutensa puolesta on pidettävä vaikeana ratkaista. Säännöksen perusteella notaari voi käsitellä esimerkiksi sellaisia rikosasioita joissa ei ole kysymys tuntuvista rangaistus-, menettämis- tai vahingonkorvausseuraamuksista. Asia ei myöskään saa olla lain soveltamisen kannalta vaikea. Näissä suhteissa tietyntyyppiset rikosasiat ovat lähtökohtaisesti sopivia notaarin käsiteltäväksi. Rikoslain 47 luvun 1 §:ssä tarkoitettuihin työturvallisuusrikoksiin sitä vastoin liittyy tyypillisesti todistelun, vastuun kohdentumisen, tekijän tahallisuuden tai tuottamuksen sekä seuraamusten arvioinnin kannalta niin vaikeita kysymyksiä, ettei notaaria käräjäoikeuslain 17 §:n 3 momentin mukaan saa yleensä määrätä käsittelemään sellaista asiaa. Puheena olevaan työturvallisuusrikosasiaan ei ole liittynyt sellaisia tekijöitä, joiden perusteella asiaa ei lähtökohtaisesti olisi tullut pitää laatunsa tai laajuutensa puolesta vaikeana. Näin ollen notaaria ei olisi saanut määrätä käsittelemään tätä asiaa.

B on kuitenkin hovioikeudessa vaatinut käräjäoikeuden tuomion muuttamista vain siten, että hänellä katsotaan olleen oikeus yhtyä syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja että hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa korvataan. Korkeimmassa oikeudessa B on uudistanut nämä vaatimuksensa. B on siten valituksissaan rajannut vaatimuksensa niin, ettei pääasiasta enää ole kysymys. Käräjäoikeuden päätösvaltaisuuteen B on Korkeimmassa oikeudessa vedonnut vain toissijaisesti. Ottaen huomioon B:n valituksesta johtuvan prosessuaalisen tilanteen ja myös oikeudenkäynnistä aiheutuvat kustannukset katson, ettei edellä mainitusta syystä huolimatta ole aihetta asian palauttamiseen käräjäoikeuteen, vaan että asia voidaan ratkaista B:n valituksen perusteella suoraan Korkeimmassa oikeudessa.

Muutoin olen Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevällä kannalla.

Oikeusneuvos Tulenheimo-Takki: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Kitunen.