Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry päätökseen

Puutteelliset hakuehdot

KKO:1999:113

Työsopimus - Työsopimuslain soveltamisala

Diaarinumero:S98/1419
Esittelypäivä:6.5.1999
Taltio:2870
Antopäivä:25.10.1999

Pelastusarmeijan palveluksessa upseerina toimineen A:n katsottiin olleen työsopimuslain 1 §:n tarkoittamassa työsuhteessa Pelastusarmeijaan.

Kysymys myös työsuhteen ehdon kohtuuttomuudesta.

TSL 1 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Kuopion käräjäoikeudessa

A lausui Suomen Pelastusarmeijan Säätiötä vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli työskennellyt säätiön palveluksessa 19.5.1966 alkaen toimien viimeksi Kuopiossa pelastusupseerin tehtävissä. Hän oli ollut sairauslomalla 20.9.1995 - 20.2.1996 vakavan työuupumuksen vuoksi työskenneltyään sitä ennen vuosikymmenien ajan ilman viikkolepoja ja saamatta korvauksia tekemistään ylitöistä. Hän oli esittänyt säätiölle erilaisia vaihtoehtoja töiden järjestelemiseksi ja kohtuuttoman työtaakkansa keventämiseksi. Palattuaan sairauslomalta hän oli alkanut pitää yhden viikkolepopäivän.

A oli 23.5.1996 ilman ennakkovaroitusta tai neuvotteluja saanut säätiöltä määräyksen muuttaa 7.8.1996 alkaen Jyväskylään. A oli 31.5.1996 esittänyt säätiölle, että hänen aviopuolisonsa ei huonontuneen terveytensä vuoksi jaksaisi yksin hoitaa lapsia ja kotia Kuopiossa, mikäli hän muuttaisi Jyväskylään. Tämän jälkeen säätiö oli 29.7.1996 ilman varoitusta purkanut hänen työsopimuksensa.

A:n mukaan työt Kuopiossa eivät olleet loppuneet eikä hän ollut kieltäytynyt mistään työtehtävistä. Todellisena syynä työsuhteen purkamiselle oli ollut sairausloma, viikkolepopäivän pitäminen sekä eräät erimielisyydet.

Tämän vuoksi A vaati, että säätiö velvoitetaan suorittamaan hänelle työsuhteen perusteettomasta päättämisestä johtuvana korvauksena 24 kuukauden palkkaa vastaavat 165 048 mk markkaa korkoineen.

Säätiön vastaus

Säätiö vaati kanteen hylkäämistä ja totesi olevan kysymyksenalaista, oliko sen ja A:n välillä ollut työsuhde. Pelastusarmeija oli yli 100 vuotta vanha maailmanlaajuinen kristillinen järjestö, jossa toimiminen ja jonka palveluksessa oleminen perustui vapaaehtoisuuteen. Kysymyksessä oli kristilliseen ja eettiseen vakaumukseen perustuva kutsumustyö ja tarkoituksena säätiön periaatteiden mukaan heikommassa asemassa olevien ihmisten auttaminen ja palveleminen. Pelastusarmeijaan liittyessään A oli sitoutunut tekemään tätä työtä Pelastusarmeijan johdolla. Työ tehtiin kuitenkin muiden hyväksi. Pelastusarmeija ei ollut sitoutunut suorittamaan palkkaa upseereilleen. Käytännössä oli tosin suoritettu korvausta, mutta se tarkoitti ensisijaisesti huolehtimista upseerin kuluista.

Jo hakiessaan Pelastusarmeijan palvelukseen ja uudelleen kadettikoulun käytyään niin sanotussa liittolupauksessa upseerit sitoutuivat noudattamaan Pelastusarmeijan periaatteita, määräyksiä ja ohjeita sekä suorittamaan tehtäviään siinä toimipaikassa, johon määräys annettiin. Kaikki upseerit kiersivät eri tehtävissä ja eri paikoissa, jotka vaihtuivat säännöllisin välein. A:n kohdalla yhden paikan palvelusaika oli täyttynyt, minkä vuoksi hänet oli päätetty siirtää Jyväskylään. A oli kuitenkin kieltäytymällä hänelle annetusta siirtomääräyksestä rikkonut sopimussuhdettaan vastaan. Näin ollen säätiöllä oli ollut oikeus irtisanoa sopimussuhde.

A:n vastaselitys

A:n mukaan hänen ja Pelastusarmeijan välillä oli ollut työsopimuslaissa tarkoitettu normaali toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Hänen alaikäisenä upseerikokelaan hakemuslomakkeessa ja liittolupauksessa eettisessä ja uskonnollisessa mielessä antamillaan sitoumuksilla ei ollut merkitystä ottaen huomioon työsopimuslaissa työntekijän suojaksi annetut pakottavat säännökset.

Sitoutuminen muuttamaan jatkuvasti paikkakunnalta toiselle olisi vastoin työsopimuslain pakottavia säännöksiä. Asianosaisten välillä oli sovittu työntekopaikkakunnaksi Kuopio elokuusta 1992 alkaen. Työsuhteen ehtojen yksipuolinen ja oleellinen muuttaminen oli mahdollista, jos työnantajalla oli vähintään työsopimuksen irtisanomiseen oikeuttava erityisen painava syy. A:n siirtämiseen Kuopiosta Jyväskylään ei tällaista syytä ollut ollut.

Käräjäoikeuden tuomio 13.1.1998

Käräjäoikeus totesi, että A oli allekirjoittanut hakemuksen upseerikokelaaksi, käynyt kadettikurssin ja antanut liittolupauksen sekä toiminut pelastusupseerina vuodesta 1966 lukuisilla eri paikkakunnilla. Hän oli myöntämänsäkin mukaan ollut tietoinen Pelastusarmeijan toiminnan luonteesta, upseerin tehtävistä ja näille maksettavista korvauksista ja eläkkeistä sekä upseerien siirtomääräysmenettelystä ja velvollisuuksista.

Säätiön ja upseerikokelaan välinen palvelussopimus oli aina suullinen ja sen sisältö määräytyi upseerikokelaan hakemuslomakkeen, liittolupauksen ja ohjesääntöjen perusteella. Säätiön kannalta sopimuksen tarkoitus oli kristillinen pelastustyö ja hädänalaisten ihmisten auttaminen sekä henkisessä että aineellisessa mielessä.

Upseerin kannalta sopimuksen tarkoitus oli vapaaehtoisuuden pohjalta auttaa säätiötä sen päämäärien toteuttamisessa. Upseerin työn luonteeseen kuului olennaisesti elinikäinen sitoutuminen kuuliaisuuteen säätiön päämääriä kohtaan.

Upseerille maksettava korvaus oli mitoitettu hänen kulloistenkin tarpeidensa mukaan eikä tehtävän tai aseman mukaan. Korvauksen tarkoituksena ei ollut työntekijän mahdollisimman suuri vaurastuminen eikä korvausten määrästä upseereiden ja säätiön kesken edes neuvoteltu. Korvausjärjestelmään sisältyi lapsikorotusten ja useiden kulukorvausten muodossa voimakas piirre säätiön huolenpidosta upseereita kohtaan.

Työsopimuslain 1 §:n mukaan työsopimuksella tarkoitettiin sopimusta, jossa toinen osapuoli, työntekijä, sitoutui tekemään toiselle, työnantajalle, työtä tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Säätiön ja upseereiden välinen sopimus piti sinänsä sisällään työsopimuslain 1 §:n edellytykset.

Ottaen kuitenkin huomioon säätiön eettisesti hyväksyttävät toiminnan päämäärät, upseerien elinikäisen vapaaehtoisen sitoutumisen näihin päämääriin ja kuuliaisuuteen säätiötä ja sen toimintaa kohtaan, yli sata vuotta jatkuneen maailmanlaajuisen kansainvälisen vakiintuneen käytännön sekä upseerille maksettaviin korvauksiin liittyvät erityispiirteet käräjäoikeus katsoi, ettei säätiön ja upseereiden välinen sopimus ollut työsopimus eikä tällaiseen sopimukseen ollut sovellettava työsopimuslakia.

Todistajankertomusten mukaan siirtomenettely kuului olennaisena osana pelastusupseerin toimenkuvaan. Siirtojen tarkoitus oli tehostaa uusilla tehtävillä ja uusilla paikkakunnilla upseerien toimintaa sekä estää niitä haittatekijöitä, joita samalla paikkakunnalla pitempi oleskelu mahdollisesti aiheuttaa. Siirroilla oli lisäksi tarkoitus edistää upseereiden kouluttamista ja työn tasapuolista jakautumista. Kaikki upseerit olivat palvelukseen astuessaan tienneet siirtomenettelyn ja kaikki olivat toiminta-aikanaan siirtyneet useita kertoja tehtävästä toiseen ja paikkakunnalta toiselle.

Käräjäoikeus totesi, että siirroista oli määrätty Pelastusarmeijan säännöissä, upseerit olivat sitoutuneet siirtoihin ja siirtomenettelyä oli noudatettu käytännössä. Upseereiden velvollisuus siirtyä määrättyinä tehtävästä ja paikasta toiseen oli muodostunut olennaiseksi osaksi Pelastusarmeijan ja upseerin välistä palvelussopimusta. Ottaen huomioon Pelastusarmeijan toiminnan erityispiirteet ja noudatettu vakiintunut käytäntö Pelastusarmeijan määräysvaltaa toimipaikan suhteen ei voitu pitää kohtuuttomana sopimusehtona.

A oli antanut samanlaisen sitoumuksen kuin muutkin upseerit. Jutussa esitetyn selvityksen perusteella A:n kohdalla oli säännönmukaisesti koko ajan noudatettu siirtomenettelyä. A oli kertonut, että kaikissa aiemmissa siirroissa hän oli antanut johtajalle vapaat kädet määrätä toimipaikka ja hän oli myös hyväksynyt siirrot.

Sopimuksen osana olleen Siirtomääräys-kohdan perusteella säätiöllä oli ollut oikeus siirtää A:n työpaikka Kuopiosta Jyväskylään. Jutussa kuultujen todistajien kertomusten perusteella käräjäoikeus totesi, että A oli kieltäytynyt muuttamasta Kuopiosta. Hän oli suhtautunut kielteisesti siirtoon eikä hän pyynnöstä huolimatta ollut antanut selkeää kirjallista vastausta suhtautumisestaan siirtomääräykseen. Säätiö oli eräiden henkilöiden osalta hyväksynyt heidän kieltäytymisensä siirroista. Näissä tapauksissa asianomainen upseeri oli saanut uuden siirtomääräyksen tai saanut enintään vuodeksi jäädä entiseen tehtävään. Tämä oli tapahtunut määräyksen antamisen jälkeen neuvottelujen tuloksena, jolloin kieltäytymiselle oli ollut jokin erityinen hyväksyttävä syy. Mikäli kieltäytymiselle ei ollut ollut säätiön mielestä hyväksyttävää syytä, upseeri oli joko siirtynyt määräyksen mukaisesti uuteen tehtävään, jäänyt virkavapaalle tai eronnut säätiön palveluksesta.

A oli esittänyt kieltäytymisen syyksi sen, ettei hän perhesyistä ollut halunnut muuttaa Kuopiosta. Hän ei ollut neuvotteluissa esittänyt muuta vaihtoehtoa eikä saattanut todennäköiseksi sitä, että hänen Kuopioon jäämiselleen olisi väliaikainen hyväksyttävä syy. A:t olivat olleet Kuopiossa vuodesta 1992 alkaen ja siirtokysymys oli ollut esillä vuodesta 1994 alkaen. Viimeksi mainitusta ajankohdasta siirtyminen toiselle paikkakunnalle oli lykkääntynyt jo kaksi vuotta. A:tten kertomuksista kävi ilmi, että heidän tarkoituksenaan oli ollut jäädä pysyvästi Kuopioon. Tämä puolestaan oli vastoin säätiön toimintaperiaatteita.

Käräjäoikeus katsoi, että säätiö ei ollut kohdellut A:ta toisella tavalla kuin vastaavanlaatuisessa tilanteessa olleita muita upseereita. Säätiön A:lle antama siirtomääräys ei ollut ollut kohtuuton, olipa kysymyksessä työsopimuslain mukainen työsuhde tai ei. Sen vuoksi säätiöllä oli ollut oikeus purkaa A:n palvelussopimus.

Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Perola, Tossavainen ja Randelin.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 10.9.1998

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Parviainen, Jauhiainen ja Turunen (eri mieltä). Esittelijä Pirjo Soininen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto.

Viskaali Soininen: Hovioikeus todennee perusteluinaan seuraavaa:

A oli tehnyt käräjäoikeuden tuomiossa selostettua työtään käräjäoikeuden toteamin tavoin säätiön hyväksi ja sen johdon ja valvonnan alaisena. A oli saanut säätiöltä työstään tuomiossa mainittuja etuja ja suorituksia, jotka olivat verrattavissa työsopimuslain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuun vastikkeeseen. A ja säätiö eivät myöskään sopimuksessaan olleet tarkoittaneet, että A:n olisi tullut tehdä työ vastikkeetta.

Säätiön ja sen upseerin välinen palvelussuhde oli käräjäoikeuden toteamin tavoin erikoisluonteinen. Tästä huolimatta, huomioon ottaen edellä mainitut seikat ja varsinkin nykyiset palvelusta saadut etuudet ja vahvan direktio-oikeuden tuoma työntekijän suojelullinen tarve, palvelussuhde oli muodostunut myös kokonaisuutena arvioiden työsuhteen kaltaiseksi. A:n ja säätiön välistä sopimusta oli siten pidettävä työsopimuslain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuna työsopimuksena.

A:n työsopimukseen olivat liittyneet käräjäoikeuden selostamat erityispiirteet. A:n ja säätiön välisen sopimuksen ehtoja oli noudatettava niiltä osin kuin ne eivät olleet lainvastaisia tai kohtuuttomia. A:lle annettu siirtomääräys ei ollut ollut kohtuuton. Säätiö ei ollut kohdellut A:ta siirtomääräyksen suhteen toisella tavalla kuin muita upseereita. Käräjäoikeuden toteamin tavoin A oli kieltäytynyt siirtomääräyksen mukaisesta työstä ja säätiöllä oli sen vuoksi ollut oikeus purkaa A:n palvelusopimus. A:lla ei siten ollut oikeutta vaatimaansa korvaukseen. Näillä perusteilla hovioikeus hylännee kanteen. Muutoin hovioikeus hyväksynee käräjäoikeuden tuomion perustelut.

Hovioikeus hylännee valituksen. Käräjäoikeuden tuomion lopputulos jäänee noudatettavaksi.

Hovioikeudenneuvos Turunen: Hyväksyn mietinnön.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteensa hyväksymistä.

Säätiö antoi siltä pyydetyn vastauksen vaatien valituksen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 25.10.1999

Perustelut

A on 19.5.1966 lukien toiminut Pelastusarmeijan säätiön palveluksessa pelastusupseerina eri tehtävissä eri

paikkakunnilla. Palvelussuhde on päättynyt 6.8.1996 A:n kieltäydyttyä siirtymästä Kuopiosta Jyväskylään.

Jutussa on kysymys siitä, onko A:n palvelussuhde ollut työsopimuslaissa tarkoitettu työsuhde ja onko säätiöllä ollut oikeus päättää palvelussuhde.

Työsopimuslaki on ehdotonta oikeutta eivätkä osapuolet voi määrätä sen soveltamisesta keskinäisellä sopimuksellaan (KKO:1995:145). Näin ollen sillä seikalla, että säätiön hakemuslomakkeen ja ohjesääntöjen mukaan säätiön ja upseerin välinen sopimus ei ole työsopimus, ei ole asiassa merkitystä.

A on käräjäoikeuden tuomiossa kuvatulla tavalla sitoutunut palvelemaan upseerina säätiötä sen päämäärien ja tarkoitusperien mukaisesti. Tämän sitoumuksen perusteella hän on tehnyt työtä säätiön lukuun sen tavoitteiden toteuttamiseksi sen johdon ja valvonnan alaisena. A on saanut säätiöltä palkkaa ja muita etuja. Vaikka upseereilla ei säätiön mukaan ole vahvistettua oikeutta korvauksiin, voidaan kuitenkin todeta, että upseerin sitoutuessa täydellisesti säätiön toimintaan säätiö puolestaan on tosiasiallisesti sitoutunut vastaamaan upseerin toimeentulosta. A:n ja säätiön välinen sopimus ei siten ole tarkoittanut sitä, että A:n olisi tullut tehdä työtä vastikkeetta.

Säätiön ja sen upseerin väliseen palvelussuhteeseen liittyy tosin käräjäoikeuden tuomiossa kuvattuja erityispiirteitä, mutta niistä riippumatta osapuolten välille syntynyt sopimus täyttää kaikki työsopimuslain 1 §:stä ilmenevät työsopimuksen tunnusmerkit. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, että A on ollut työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa säätiöön.

Pelastusarmeijan upseerien ohjesääntöjen mukaan upseerin on oltava koko ajan varautunut johtajiensa tarpeellisiksi katsomiin muutoksiin. Näitä ovat olleet muun muassa siirtomääräykset eri tehtäviin ja eri paikkakunnille ja jopa toisiin valtioihin. Esitetyn selvityksen mukaan säätiön toimintaperiaatteisiin on kuulunut, että upseerit eivät jää pysyvästi millekään paikkakunnalle. Myös käytännössä siirtomääräykset ovat olleet odotettavissa ja toteutuneetkin keskimäärin muutaman vuoden välein. Tällaiset toimipaikkaa ja suoritettavaa työtä koskevat määräykset ovat siten perustuneet upseerien palvelussuhteissa noudatettujen ehtojen mukaan säätiölle työnantajana kuuluvaan työnjohto-oikeuteen.

Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että säätiö ei määrätessään A:n siirtymään Jyväskylään ole kohdellut häntä toisella tavalla kuin vastaavanlaisessa tilanteessa olleita muita upseereita. Siirtomääräys ei myöskään ole ollut kohtuuton. A:n kieltäydyttyä noudattamasta hänelle annettua määräystä siirtyä toiselle paikkakunnalle ja siten tekemästä työnantajan hänelle työsuhteen ehtojen mukaisesti osoittamaa työtä säätiöllä on ollut oikeus purkaa hänen työsopimuksensa.

Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm, Tulenheimo-Takki, Raulos, Hidén ja Krogerus. Esittelijä Sari Ruokojärvi.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.