Vahingonkorvaus - Syyttömästi pidätetyn korvaus

Diaarinumero:	S98/70
Esittelypäivä:	13.8.1998
Taltio:	497
Antopäivä:	1.3.1999

A, jota epäiltiin törkeästä huumausainerikoksesta, oli pidätettynä ja vangittuna 10 päivää. Hänet tuomittiin huumausainerikoksesta sakkorangaistukseen, josta vähennettiin vapaudenmenetystä vastaavat 20 päiväsakkoa. Kun A:n pidättämistä ja vangitsemista ei ollut Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevistä syistä pidettävä pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n 3 momentissa ja 26 a §:ssä tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana, A:lla ei ollut oikeutta saada vapauden menetyksen johdosta korvausta valtiolta. Ään.

L syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta 1_§_1_mom_3_kohta

PakkokeinoL 1 luku 3 § 3 mom, 26 a §

A kertoi valtiota vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli ollut pidätettynä ja vangittuna 15.6.1996 kello 2.00 ja 25.6.1996 välisen ajan epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. Sittemmin hänet oli lainvoimaisesti tuomittu huumausainerikoksesta sakkorangaistukseen, josta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetty vapaudenmenetysaikaa vastaavat 20 päiväsakkoa. Koska A oli tuomittu vain sakkorangaistukseen ja kun pidättäminen ja vangitseminen oli rikoksen laatu huomioon ottaen kohtuutonta, A vaati valtiolta korvauksena vapauden menetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä 7 500 markkaa laillisine korkoineen.

Valtio kiisti kanteen.

Käräjäoikeus totesi, että syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapaudenmenetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla oli oikeus saada vapauden menetyksen johdosta korvausta silloinkin, kun hänen on todettu syyllistyneen rikokseen, mutta on ilmeistä, että tämän syyksilukemisen perusteella häntä ei olisi voitu pidättää tai vangita.

A oli ollut rikostutkinnan johdosta pidätettynä ja vangittuna ja hänet oli tuomittu kanteessa kerrotuin tavoin. A:n syyksi luettu rikos oli sellainen, josta säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin vuosi vankeutta. A oli siten tämän syyksilukemisen perusteella voitu pidättää ja vangita. Vangitsemispäätöksessä 18.6.1996 lisäperusteena oli ollut todennäköisyys, että A vaikeutti asian selvittämistä. Siinä oli lisäksi todettu, ettei vangitseminen ollut pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuutonta.

Käräjäoikeus totesi, että korvauksen oikeudellisia edellytyksiä arvioitaessa pidättämisen tai vangitsemisen edellytykset arvioitiin jälkikäteen tuomion perusteella (HE 204/1988 vp.).

A oli pidätetty ja vangittu laillisten edellytysten vallitessa. Pakkokeinolaki määritteli pidättämisen tai vangitsemisen edellytykset rangaistusasteikoilla in abstracto. Näissä edellytyksissä ei otettu huomioon sitä, millaisen rangaistuksen tuomioistuin kussakin yksittäistapauksessa tuli mahdollisesti syylliseksi todetulle määräämään.

Käräjäoikeus oli tuomiossaan 4.9.1996 lukenut A:n syyksi rikoslain 50 luvun 1 §:n 3 ja 4 kohdan nojalla huumausainerikoksen. Kun A tämän syyksilukemisen perusteella oli voitu laillisin edellytyksin pidättää ja vangita eivätkä nämä pakkokeinot olleet olleet kanteessa väitetyin tavoin kohtuuttomia, A:lla ei ollut oikeutta saada korvausta vapautensa menetyksen johdosta.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi A:n kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Syrjänen.

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Launis, Jokinen ja Turunen. Esittelijä Katriina Rapo.

A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteen hyväksymistä.

Valtio vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla on oikeus saada vapauden menetyksen johdosta valtiolta korvaus, jos hänen on todettu syyllistyneen rikokseen, mutta on ilmeistä, että tämän syyksilukemisen perusteella häntä ei olisi voitu pidättää tai vangita. Hallituksen esityksen (204/1988 vp.) mukaan epäillyllä voisi olla oikeus korvaukseen, vaikka tutkittavana olevasta rikoksesta säädetty rangaistuslaji ja asteikko sinänsä mahdollistaisi pidättämisen, jos pidättämistä on pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa (nykyisin 3 momentissa, L 27.4.1990/361) mainituista syistä pidettävä kohtuuttomana, esimerkiksi kun syyksi luetusta rikoksesta yleisen rangaistuskäytännön mukaan voi seurata vain sakkorangaistus. Tällöin on kuitenkin oltava ilmeistä, että pidättäminen on ollut kohtuutonta. Pidättämisen edellytyksiä puheena olevassa tilanteessa arvioidaan hallituksen esityksen mukaan jälkikäteen tuomion perusteella - ei siis sen mukaan, minkälainen tilanne oli pidättämisen aikaan.

Asiassa on riidatonta, että pakkokeinolaissa pidättämiselle ja vangitsemiselle asetetut edellytykset sinänsä ovat olleet olemassa. Harkittavaksi vain jää, onko A:n pidättämistä ja vangitsemista pidettävä pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n 3 momentin ja 26 a §:n nojalla kohtuuttomana.

Pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan ketään ei saa pidättää, jos se asian laadun taikka rikoksesta epäillyn iän tai muiden henkilökohtaisten olojen vuoksi olisi kohtuutonta. Lain 1 luvun 26 a §:ssä oleva kohtuuttoman vangitsemisen kielto on samansisältöinen.

Pakkokeinolain esitöissä (HE 14/1985 vp) todetaan, että pidättäminen voi olla kohtuutonta asian laadun vuoksi esimerkiksi, kun rikoksesta mitä ilmeisimmin on odotettavissa vain sakkorangaistus, vaikka rangaistusasteikon perusteella pidättäminen olisikin mahdollista. Vangitsemisen kohtuullisuutta arvioidaan hallituksen esityksen mukaan vastaavalla tavalla. Pidättämistä ja vangitsemista ei kuitenkaan voida pitää kaikissa tapauksissa ilmeisen kohtuuttomana yksin sillä perusteella, että pidätettynä ollut tuomitaan sakkorangaistukseen. Huomioon on otettava myös vapauden menetyksen kesto, pidätetyn tai vangitun henkilökohtaiset olosuhteet ja se, millaisesta rikollisesta toiminnasta annetun tuomion perusteella on ollut kysymys.

A:n syyksi on luettu se, että hän oli 15.6.1995 ja 15.6.1996 välisenä aikana laittomasti välittänyt ainakin yhden gramman hasista ja itse käyttänyt ainetta useita kertoja. A on tuomittu huumausainerikoksesta sakkorangaistukseen, mikä on yleisen rangaistuskäytännön mukaan todennäköinen seuraamus tämänkaltaisesta teosta. Toisaalta rikosjutun asiakirjoista ilmenee, että kyseessä on ollut kohtalaisen laaja huumausaineiden käyttämistä ja välittämistä koskeva juttu, jossa rikoksesta epäiltynä on ollut A:n ohella useita muita henkilöitä. A on kuulusteluissa aluksi kiistänyt syyllisyytensä väittäen, ettei hän ollut käyttänyt, myynyt, välittänyt tai pitänyt hallussaan huumausaineita. Kuulustelujen edetessä A on ensin myöntänyt itse käyttäneensä huumeita, sittemmin myöntänyt välittäneensä niitä yhden kerran erään toisen henkilön toimeksiannosta ja lopuksi myöntänyt toimineensa muutaman kerran tuon toisen henkilön autonkuljettajana tämän toimittaessa huumeita ostajille. Kuljettajana toimimisen osalta A:ta ei kuitenkaan syytetty.

A:n vangitsemispäätöksessä on perusteluina muun ohessa todettu, että mikäli A olisi päästetty vapaaksi, hän olisi tullut vaikeuttamaan asian selvittämistä vaikuttamalla asiaan osallistuneiden, vielä tavoittamattomien henkilöiden kertomuksiin, jotka liittyivät poliisin seurantatietojen mukaan kyseiseen rikokseen ja joilla oli tarkoitus osoittaa A:n olleen huumeita myyneen henkilön rikoskumppani.

Ottaen huomioon pidätettäessä 22-vuotiaan A:n osuus huumausaineiden käyttöä ja välittämistä koskevassa asiassa, hänen kerrottu menettelynsä esitutkinnassa, merkintä rikosrekisterissä, huumausainerikosten selvittämiseen yleisesti liittyvät vaikeudet samoin kuin se, että A:lle tuomitusta sakkorangaistuksesta on rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetty täysimääräisenä hänen pidätys- ja vangitsemisaikansa, A:n pidättämistä ja vangitsemista ei ole jälkikäteenkään arvioiden pidettävä ilmeisen kohtuuttomana. Tätä arviointia ei muuta se, että A:n syyksi luetusta rikoksesta yleisen rangaistuskäytännön mukaan tuomitaan sakkorangaistus.

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin (eri mieltä), Lindholm, Wirilander, Tulokas ja Krogerus. Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen.

Oikeusneuvos Portin: Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla on oikeus saada vapauden menetyksen johdosta korvaus, jos hänen on todettu syyllistyneen rikokseen, mutta on ilmeistä, että tämän syyksilukemisen perusteella häntä ei olisi voitu pidättää tai vangita. A on lainvoimaisella tuomiolla tuomittu huumausainerikoksesta sakkorangaistukseen, joten tuon syyksilukemisen perusteella häntä ei olisi saanut pidättää eikä vangita.

Mainitun lain 2 §:n mukaan korvausta ei kuitenkaan makseta, milloin asianhaarat ovat sellaiset, että korvauksen maksamista ei olisi pidettävä kohtuullisena.

Huomioon ottaen mitä Korkeimman oikeuden tuomion perusteluissa lausutaan A:n osuudesta huumausaineiden käytössä ja välittämisessä, hänen käyttäytymisessä esitutkinnassa sekä perustelut hänen vangitsemiselleen, katson, että on olemassa sanotussa 2 §:ssä tarkoitettuja perusteita siihen, ettei A:lle makseta korvausta vapaudenmenetyksen johdosta. Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.