Vahingonkorvaus - Syyttömästi pidätetyn korvaus

Diaarinumero:	S97/1799
Esittelypäivä:	13.8.1998
Taltio:	496
Antopäivä:	1.3.1999

A, jota epäiltiin huumausainerikoksesta, oli kiinniotettuna ja pidätettynä 22.11.1996 kello 11.20 ja 23.11.1996 kello 11.50 välisen ajan. Hänet tuomittiin huumausainerikoksesta sakkorangaistukseen, josta vähennettiin vapaudenmenetystä vastaavat kaksi päiväsakkoa. Kun A:n pidättämistä ei ollut hovioikeuden tuomiosta ilmenevistä syistä pidettävä pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana, A:lla ei ollut oikeutta saada vapauden menetyksen johdosta korvausta valtiolta. Ään.

L syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta 1_§_1_mom_3_kohta

PakkokeinoL 1 luku 3 § 3 mom

A kertoi valtiota vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli ollut kiinniotettuna ja pidätettynä 22.11.1996 kello 11.20 ja 23.11.1996 kello 11.50 välisen ajan epäiltynä huumausainerikoksista. Sittemmin hänet oli lainvoimaisesti tuomittu huumausainerikoksesta sakkorangaistukseen, josta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetty vapaudenmenetystä vastaavat kaksi päiväsakkoa. Koska A oli syyllistynyt vain huumausaineen vähäiseen käyttämiseen ja hänet oli tuomittu siitä sakkorangaistukseen, A katsoi, että pidättäminen oli ollut pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuutonta. Hän vaati valtiolta korvauksena pidättämisen aiheuttamasta kärsimyksestä 1 000 markkaa laillisine korkoineen.

Valtio kiisti kanteen katsoen, ettei korvausperustetta ole, kun pidättämisen edellytykset olivat täyttyneet eikä A:n pidättämistä myöskään ollut pidettävä kohtuuttomana. Korvauksen maksaminen olisi kohtuutonta jo senkin vuoksi, että pidätysaika oli ylittänyt vuorokauden vain 30 minuutilla.

Käräjäoikeus totesi, että syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapaudenmenetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla oli oikeus saada vapauden menetyksen johdosta valtiolta korvaus, jos henkilön oli todettu syyllistyneen rikokseen, mutta tämän syyksilukemisen perusteella oli ilmeistä, ettei häntä olisi voitu pidättää tai vangita. Saman pykälän 2 momentin mukaan oikeutta korvaukseen ei ollut, ellei vapaudenmenetys ollut kestänyt yhtä vuorokautta kauemmin. Lain 4 §:n 1 momentin mukaan korvauksena maksettiin hyvitys muun muassa kärsimyksestä.

Esitutkintapöytäkirjassa olevan merkinnän mukaan A oli otettu kiinni 22.11.1996 kello 11.20, pidätetty seuraavana päivänä kello 9.30 ja vapautettu 23.11.1996 kello 11.50. A:ta oli epäilty huumausainerikoksesta.

A oli myöntänyt, että lailliset edellytykset pidättämiseen olivat olleet olemassa. Häntä vastaan oli ajettu syytettä samasta rikoksesta, josta hän oli ollut pidätettynä. Pidätyshetkellä A:ta oli todennäköisin syin epäilty syylliseksi huumausainerikoksiin.

A tuomittiin huumausainerikoksesta sakkoon. A:n syyksi luetusta rikoksesta säädetty ankarin rangaistus oli kaksi vuotta vankeutta. Pakkokeinolain 3 §:n 2 kohdan mukaan rikoksesta todennäköisin syin epäilty saatiin pidättää, jos rikoksesta oli säädetty lievempi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta, mutta siitä säädetty ankarin rangaistus oli vähintään vuosi vankeutta ja tietyt erityisedellytykset täyttyivät.

Vaikka A tuomittiin sakkorangaistukseen, pidättämiselle oli jälkikäteen arvioiden ollut olemassa lain vaatimat edellytykset. A oli ollut pidätettynä samasta rikoksesta, josta hänet tuomittiin. Syyksi luetun rikoksen rangaistusasteikko oli ollut pakkokeinolain 3 §:n 2 kohdan mukainen ja pidättämisen edellytykset olivat olleet olemassa.

Yleisen rangaistuskäytännön perusteella rikoksesta, johon A oli syyllistynyt, todennäköinen rangaistus oli sakkoa.

Hallituksen esityksessä laiksi syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista maksettavasta korvauksesta (1988/240) oli todettu, että pidättämistä oli pidettävä kohtuuttomana esimerkiksi, kun syyksi luetusta rikoksesta oli yleisen rangaistuskäytännön mukaan seurauksena sakkorangaistus. Esityksen perustelujen mukaan pidättämisen oli kuitenkin oltava ilmeisen kohtuutonta. Pelkkä sakkorangaistuksen tuomitseminen ei aiheuttanut korvausvelvollisuutta, vaan lisäksi vaadittiin pidättämisen aiheuttamaa ilmeistä kohtuuttomuutta. A ei ollut edes väittänyt, että pidättäminen olisi ollut ilmeisen kohtuutonta. Sakkorangaistusseuraamuksen ei voitu katsoa itsenäisesti muodostavan korvausvelvollisuutta. Pidättäminen ei ollut ilmeisen kohtuutonta, kun otettiin huomioon esitutkinnan laajuus ja vapaudenmenetyksen kestoaika.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoi, ettei A:lla ollut oikeutta saada korvausta pidätysajaltaan. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut laamanni Särestö.

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus lausui perusteluinaan, että syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä oli oikeus saada vapauden menetyksensä johdosta valtiolta korvaus, jos hänen oli todettu syyllistyneen rikokseen, mutta oli ilmeistä, että tämän syyksilukemisen perusteella häntä ei olisi voitu pidättää. Hallituksen esityksen (204/1988 vp. s. 5 - 6) mukaan epäillyllä voisi olla oikeus korvaukseen, vaikka tutkittavana olevasta rikoksesta säädetty rangaistuslaji ja -asteikko sinänsä mahdollistaisi pidättämisen, jos pidättämistä oli pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa mainituista syistä pidettävä kohtuuttomana, esimerkiksi kun syyksi luetusta rikoksesta yleisen rangaistuskäytännön mukaan voi seurata vain sakkorangaistus. Tällöin oli kuitenkin lainkohdan mukaan oltava ilmeistä, että pidättäminen oli ollut kohtuutonta. Pidättämisen edellytyksiä puheena olevassa tilanteessa arvioitiin hallituksen esityksen mukaan jälkikäteen tuomion perusteella - ei siis sen mukaan, minkälainen tilanne oli pidättämisen aikaan.

Asiassa oli riidatonta, että pakkokeinolain pidättämiselle asettamat edellytykset olivat muutoin paitsi kohtuusedellytyksen osalta olleet olemassa.

Koska pidättämisen ilmeistä kohtuuttomuutta arvioitiin annetun tuomion perusteella jälkikäteen, arvioinnissa ei voitu ottaa huomioon sellaisia pidättämisajankohtaan liittyviä seikkoja, joiden voitiin annetun tuomion perusteella todeta jääneen näyttämättä tai olevan merkityksettömiä. Sen sijaan pidättämisen ilmeistä kohtuuttomuutta arvioitaessa voitiin ottaa huomioon esitutkintavaiheen tilanteet siinä määrin kuin niiden voitiin todeta pitävän paikkansa annetun tuomion perusteella.

Jämsän käräjäoikeus oli 5.12.1996 antamallaan tuomiolla tuominnut A:n yhdessä viiden muun henkilön kanssa huumausainerikoksista. Todisteena esitetystä esitutkintapöytäkirjasta voitiin todeta, että A oli syyllistynyt hänen syykseen luettuun hasiksen hallussapitoon ja käyttöön yhdessä eräiden kanssasyytettyjen kanssa. A:n pidätyksen ilmeistä kohtuuttomuutta arvioitaessa voitiin sen vuoksi ottaa huomioon se, että A:n kanssa samanaikaisesti oli ollut pidätettynä kuusi muuta henkilöä ja että poliisi oli epäillyt laajaa huumausaineiden käyttöä. Sen sijaan sillä, että poliisi oli esitutkintavaiheessa epäillyt laajaa huumausaineiden välitystä ja A:n kertomuksen luotettavuutta, ei annetun tuomion perusteella ollut A:n osalta merkitystä.

A:n syyksi luettiin se, että hän oli pitänyt hallussaan ja käyttänyt hasista kuusi kertaa syys - marraskuussa 1996. Yleisen rangaistuskäytännön mukaisesti tämänkaltaisesta vähäisestä hasiksen omasta käytöstä tuomittiin vain sakkorangaistukseen. A:n osalta oli otettava huomioon myös se, että hänellä ei tapahtuma-aikaan ollut rikosrekisteriä. Pakkokeinolain esitöissä (HE 14/1985 vp. s. 50) todettiin pidättämisen kohtuuttomuudesta, että pidättäminen voi olla kohtuutonta asian laadun vuoksi esimerkiksi, kun rikoksesta mitä ilmeisimmin oli odotettavissa vain sakkorangaistus, vaikka rangaistusasteikon perusteella pidättäminen olisikin mahdollista.

Pidätystä ei kuitenkaan voitu pitää kaikissa tapauksissa ilmeisen kohtuuttomana yksin sillä perusteella, että pidätettynä ollut tuomittiin sakkorangaistukseen. Huomioon oli otettava myös pidätyksen kesto, pidätetyn henkilökohtaiset olosuhteet ja se, millaisesta rikollisesta toiminnasta annetun tuomion perusteella oli ollut kysymys.

A otettiin kiinni 22.11.1996 kello 11.20, pidätettiin 23.11.1996 kello 9.30 ja vapautettiin 23.11.1996 kello 11.50. A oli pidätyshetkellä 18-vuotias. A oli syyllistynyt huumausaineiden hallussapitoon ja käyttöön lukuisten muiden henkilöiden kanssa, joista osa tuomittiin myös huumausaineiden myynnistä. A:lle tuomitusta sakkorangaistuksesta vähennettiin rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla 2 päiväsakkoa. Näistä syistä A:n hyvin lyhytaikaista pidättämistä ei ollut jälkikäteen arvioituna pidettävä ilmeisen kohtuuttomana. Tätä arviointia ei muuttanut se, että A:n syyksi luetusta rikoksesta yleisen rangaistuskäytännön mukaan tuomittiin sakkorangaistus.

Mainituilla perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Aurema, Mansner ja Laitinen. Esittelijä Petteri Korhonen.

A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteensa hyväksymistä.

Valtio vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin (eri mieltä), Lindholm, Wirilander, Tulokas ja Krogerus. Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen.

Oikeusneuvos Portin: Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla on oikeus saada vapauden menetyksen johdosta korvaus, jos hänen on todettu syyllistyneen rikokseen, mutta on ilmeistä, että tämän syyksilukemisen perusteella häntä ei olisi voitu pidättää tai vangita. A on lainvoimaisella tuomiolla tuomittu huumausainerikoksesta sakkorangaistukseen, joten tuon syyksilukemisen perusteella häntä ei olisi saanut pidättää. Tämän vuoksi ja kun asiassa ei ole ilmennyt sellaisia mainitun lain 2 §:ssä tarkoitettuja asianhaaroja, joiden vuoksi korvauksen maksamista ei olisi pidettävä kohtuullisena, kumoan hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot ja velvoitan valtion suorittamaan A:lle korvaukseksi vapauden menetyksestä aiheutuneesta kärsimyksestä 700 markkaa ja sille korkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti laskettuna 9.1.1997 lukien. Korkokannan määräämisessä on myös sovellettava Suomen Pankin 2.12.1998 vahvistetusta viitekorosta ja viivästyskorosta annettua ilmoitusta (896/1998).