Vahingonkorvaus - Korvattava vahinko: kipu ja särky pysyvä vika ja haitta - Potilasvahinko

Diaarinumero:	S96/2015
Esittelypäivä:	13.8.1997
Taltio:	2142
Antopäivä:	25.6.1998

A:lle oli vuonna 1989 tehty Virossa suomalaisen sairaalan ostettuna palveluna sydämen ohitusleikkaus. Leikkauksen yhteydessä A:lle oli annettu paikallista verta tai veriplasmaa. A oli saanut kroonisen hepatiitti C -virustartunnan.

Korkein oikeus katsoi tuomiosta lähemmin ilmenevillä perusteilla, että - virustartunta yksin ei ollut sellainen henkilövahinko, joka olisi oikeuttanut vahingonkorvaukseen viasta tai muusta pysyvästä haitasta, - tartunnasta ainakin osaksi aiheutunut masennus oli korvaukseen oikeuttava muu henkilövahinko, - potilasvahinkolakia oli vahingon sattuessa voimassa olleen lain 1 §:n (585/1986) mukaan sovellettava vahinkoon, - virustartunnasta aiheutunut vahinko oli korvattava potilasvahinkona.

VahL 5 luku 2 §
PotilasvahinkoL 1 § (585/1986)
PotilasvahinkoL 2 §

Tapahtumatiedot

A:lle oli tehty 2.10.1989 sydämen ohitusleikkaus Tallinnassa Tarton yliopiston kardiovaskulaarikirurgisessa yksikössä (Eestin Sydänkeskus). Ohitusleikkauksen yhteydessä A:lle oli annettu verta tai veriplasmaa, joka oli peräisin virolaisista verenluovuttajista. A oli tuolloin saanut hepatiitti C -virustartunnan.

A oli ollut Tallinnassa potilaana Tampereen yliopistollisen sairaalan lähetteellä ja leikkaus oli suoritettu Suomen Sydäntautiliitto r.y:n (jäljempänä Sydäntautiliitto) sairaalalle välittämänä ostopalveluna. A oli ollut leikkauksen vaatiman ajan sisäänkirjoitettuna Tampereen yliopistolliseen sairaalaan ja sairaala oli perinyt häneltä hoidon ajalta normaalit hoitopäivämaksut.

Potilasvakuutusyhdistys oli hylännyt A:n korvausvaatimuksen, koska kysymyksessä oli lääkevahinko. Lääkevahinkovakuutuspooli oli lausunut, ettei se voi käsitellä asiaa, koska vahinko ei ollut sattunut Suomessa. Potilasvahinkolautakunta ei ollut suositellut korvausta, koska hoito oli annettu ulkomailla.

A:n kanne

A vaati, että Sydäntautiliitto, Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä kuntayhtymä) Tampereen yliopistollisen sairaalan omistajana, Potilasvakuutusyhdistys ja Lääkevahinkovakuutuspooli velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle korvauksena kivusta ja särystä, joka käsitti myös henkisen kärsimyksen, 100 000 markkaa sekä pysyvästä viasta ja haitasta 1 000 000 markkaa.

A kertoi sairastuneensa tartunnan seurauksena vaikeaan maksatulehdukseen. Maksatulehdus oli muuttunut krooniseksi ja maksaa tuhoutui kaiken aikaa. Sairaus oli kestänyt viisi vuotta. C-hepatiittia voitiin verrata syöpään tai AIDS:iin sen aiheuttamien fyysisten kipujen ja henkisten tuskien osalta. Tietoisuus siitä, että sairasti kuolemaan johtavaa tautia, aiheutti suuria henkisiä tuskia. A oli joutunut turvautumaan myös psykiatriseen hoitoon. Tauti rajoitti mahdollisuuksia normaalina pidettävään elämään ja tuli olennaisesti lyhentämään A:n elinikää.

Sydäntautiliitto oli ohitusleikkauspotilaille jaetussa esitteessä vakuuttanut, että "heillä on kaikki veri testattua, joten riskiä AIDS:in tai muiden verensiirron kautta tarttuvien tautien suhteen ei ole". Esitteessä annettu informaatio oli ollut virheellistä. Sydäntautiliitto oli sitoutunut korvausta vastaan järjestämään sydämen ohitusleikkauksia Tallinnassa ja tehnyt tästä nimenomaisen sopimuksen Tampereen yliopistollisen sairaalan ja Eestin Sydänkeskuksen kanssa. Sydäntautiliiton vastuulla olivat olleet vakuutukset, kuten sen esitteessä oli ilmoitettu. Sydäntautiliitto oli vastuussa vahingosta vahingonkorvauslain perusteella.

A oli tullut Tampereen yliopistolliseen sairaalaan hoitoon sydänvaivojen johdosta ja sairaala oli ottanut hänet potilaakseen. Sairaala oli ollut velvollinen järjestämään hänelle asianmukaisen hoidon. Hänen tilansa oli ollut varsin vakava ja hän oli ollut täysin riippuvainen sairaalan antamasta hoidosta. A:lle oli sairaalasta puhelimitse ilmoitettu, ettei ohitusleikkausta voitu suorittaa Tampereella, ja tarjottu mahdollisuutta ohitusleikkaukseen Tallinnassa. Vaikka katsottaisiin A:n lähtemällä vapaaehtoisesti leikkaukseen Tallinnaan luopuneen oikeuksistaan vaatia korvauksia, oli tämä luopuminen tapahtunut tilanteessa, jossa oli käytetty hyväksi hänen hätäänsä, pulaansa ja sairaalasta riippuvaista asemaansa. Luopuminen ei siten sitonut A:ta. Olisi kunnianvastaista ja arvotonta vedota A:n hengenhädässä antamaan vapaaehtoiseen suostumukseen. Päätöksen A:n lähettämisestä Tallinnaan oli tehnyt sairaalan johtajaylilääkäri. Sairaala oli näin ottanut riskin siitä, että A sai Tallinnassa vastaavan hoidon kuin hän olisi saanut Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Sairaalalla oli ollut velvollisuus vakuuttaa potilaansa myös ostopalveluna suoritettavien ohitusleikkausten varalta. Jos sairaala oli laiminlyönyt vakuuttamisvelvollisuutensa, se oli syyllistynyt laiminlyöntiin. Kuntayhtymä oli siten vastuussa vahingosta sekä vahingonkorvauslain että sopimussuhteen nojalla.

A oli saanut tartunnan hoitoon liittyvissä olosuhteissa eli ohitusleikkauksen yhteydessä annetusta verestä tai veriplasmasta. Kysymyksessä oli kansainvälinen vahinkotapahtuma, joka liittyi kiinteästi Suomeen. Potilasvakuutusyhdistys oli korvausvelvollinen potilasvahinkolain nojalla.

Koska A oli saanut verta ja veriplasmaa, oli Lääkevahinkovakuutuspooli vastuussa vahingosta. Asiaan ei vaikuttanut se, oliko veri peräisin Suomesta tai ulkomailta.

Vastaukset

Sydäntautiliitto, kuntayhtymä, Potilasvakuutusyhdistys ja Lääkevahinkovakuutuspooli kiistivät kanteen perusteeltaan ja vaativat sen hylkäämistä. Kuntayhtymä ja Potilasvakuutusyhdistys katsoivat, että A:n maksatulehdus oli joka tapauksessa lievä. Vielä ei voitu sanoa, mitä seuraamuksia hepatiitti C -virustartunta tuli aiheuttamaan A:n terveydentilalle. Kiistäen pysyvästä viasta ja haitasta sekä henkisestä kärsimyksestä esitetyn korvausvaatimuksen perusteeltaan ja määrältään kuntayhtymä ja Potilasvakuutus myönsivät kivusta ja särystä vaaditusta korvauksesta oikeaksi 7 000 markkaa.

A:n sydänsairaudesta

Tuomiossa selostetun todistajanlausunnon perusteella käräjäoikeus katsoi, ettei A:n tilanne ennen lähtöä sydänleikkaukseen Tallinnaan ollut ollut kriittinen ja ettei hän ollut ollut hengenhädässä.

A:n vahingosta

A oli kertonut, että hänelle oli Tallinnasta kotiin tultuaan noussut korkea kuume ja että hän oli ollut keltainen väriltään sekä että hänen vatsansa oli ollut sekaisin. A:lla oli käsityksensä mukaan parantumaton sairaus, joka oli käynyt hänen hermoihinsa. Kipuja oli ajoittain maksan ympärillä.

Jutussa kuultiin hepatiitti C -virustartunnasta todistajina Tampereen yliopistollisen sairaalan palveluksessa olevia infektiotautien erikoislääkäriä Jukka Lumiota, sisätautien klinikan osaston ylilääkäriä Pekka Pikkaraista ja Suomen Punaisen Ristin veripalvelun johtajaa Juhani Leikolaa.

A:n kuvaus vastasi Lumion hepatiitti C -virustartunnasta kertomaa.

Todistajien yhtäpitävistä kertomuksista ilmeni, että kroonisen hepatiitti C -virustartunnan saaneista 10 -20 prosenttia sai 20 vuoden kuluessa maksakirroosin. Näistä noin yksi prosentti voi saada maksasyövän. Krooninen maksatulehdus oli useimmiten täysin oireeton. Pikkaraisen kertoman mukaan suoritetuissa tutkimuksissa ei ollut ilmennyt, että hepatiitti C -viruksen saaneiden henkilöiden kuolleisuus olisi suurempi kuin muiden henkilöiden. Tartunnan saaneista yksi prosentti pääsi itsestään eroon viruksesta. Ongelmat alkoivat vasta, jos tulehdus eteni maksakirroosin asteelle, joka oli vakava sairaus.

Pikkaraisen kertoman mukaan Tampereen yliopistollisen sairaalan käytäntönä oli, että maksatulehduksen saaneelle henkilölle ehdotettiin interferonihoitoa. Tällä hoidolla hepatiitti C -viruksesta pääsi eroon 20 - 25 prosenttia potilaista. A:lle oli aloitettu interferonihoito marraskuussa 1994. Todistajien käsityksen mukaan A:n maksa-arvot olivat lievästi kohonneet ja maksatulehdus oli lievä. Maksataudin oireita ei ollut ja hänen terveydentilansa oli kohtalaisen hyvä.

Lumion kertoman mukaan lääkärit eivät suositelleet henkilöille, joilla on maksatulehdus, rajoituksia tavalliseen elämänmenoon.

Todistajina kuultujen lääkärien kertomuksista ilmeni, että kroonisiin sairauksiin liittyi jonkinlainen masennus. A:ta hoitaneen lääkärin Kari Ellimäen mukaan A oli joutunut syvään masennukseen saatuaan tietää maksatulehduksesta. Lisäksi A:n psyykkisestä terveydentilasta kertoi häntä hoitanut psykiatrian erikoislääkäri.

Jutussa kuulluista samaan aikaan leikatuista ohituspotilaista kolme kertoi saaneensa C-hepatiitin. Kenelläkään ei ollut ollut maksatulehduksesta kipuja eikä muita oireita.

Johtopäätös

A:n psyykestä johtui, ettei hän sopeutunut uusiin tilanteisiin eikä pystynyt ottamaan vastaan asiallista informaatiota. Tätä osoitti muun muassa se A:n käsitys, että maksatulehdus tuhosi kaiken aikaa hänen maksaansa ja aiheutti ennenaikaisen kuoleman. Stressi oli aiheuttanut hänelle maksakatarrin ja siitä todennäköisesti johtuivat kivuntunteet maksan ympärillä.

A:lla oli lievä krooninen maksatulehdus. Vielä ei tiedetty, parantuiko tulehdus, pysyikö se ennallaan vai johtiko se maksasairauteen. A oli saadessaan maksatulehduksen 50-vuotias. Tähän nähden, vaikka tulehdus ei paranisi, oli epätodennäköistä, että sairaus aiheuttaisi A:lle ennenaikaisen kuoleman. Lievä maksatulehdus ei rajoittanut henkilön elämäntapaa. Maksatulehduksen aiheuttamasta kivusta ja särystä myönnettyä korvausta 7 000 markkaa oli pidettävä riittävänä.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan korvausta henkisestä kärsimyksestä suoritettiin, jos sen oli aiheuttanut vapauteen, kunniaan ja kotirauhaan kohdistunut rikos. Kysymys ei ollut rikoksesta.

Hepatiitti C -viruksesta

Jutussa oli selvitetty, että hepatiitti C -viruksesta oli ollut maininta ensimmäisen kerran vuoden 1989 alkupuolella eräässä tieteellisessä julkaisussa. Tietoa jonkin maksatulehdusta aiheuttavan tuolloin vielä tuntemattoman viruksen olemassaolosta oli tätä ennenkin ollut. Syksyllä 1989 Suomessa oli suoritettu ensimmäiset kokeilut, joissa hepatiitti C -virus oli pystytty osoittamaan. Vuonna 1990 oli Suomessa ensimmäisenä maana Euroopassa alettu tehdä verestä hepatiitti C -virustestejä.

Eestin Sydänkeskuksen taso

Jutussa todistajina kuultujen Suomen Punaisen Ristin veripalvelun johtajan Leikolan, Sydäntautiliiton asiantuntijalääkärinä toimineen Paavo Pekkarisen ja Tampereen yliopistollisen sairaalan thorax- ja verisuonikirurgiaosaston ylilääkärin Matti Tarkan kertomuksista ilmeni seuraavaa: Leikolan kertoman mukaan Tallinnassa oli syksyllä 1989 tehty samat veritestit kuin Suomessa. Pekkarisen kertoman mukaan sydämen ohitusleikkaukset Eestin Sydänkeskuksessa oli aloitettu 1970-luvulla eli samoihin aikoihin kuin Suomessa. Leikkausraportit olivat olleet vertailukelpoisia suomalaisten raporttien kanssa. Osasto oli kunnostettu asianmukaisesti, siellä oli ollut asianmukaiset laitteet ja henkilökunta oli ollut kokenutta. Tarkan kertoman mukaan Tampereen yliopistollisen sairaalan lähetystö oli tutustunut Eestin Sydänkeskukseen lokakuussa 1988. Saadun vaikutelman mukaan henkilökunta oli ollut kokenutta ja leikkausvolyymi riittävä. Senhetkiset potilaat olivat olleet tyytyväisiä.

Oikeudellinen vastuu

Sydäntautiliitto

Koska veri ja verituotteet oli vuonna 1989 testattu tuolloin käytettävissä olleilla tavoilla ja tiedoilla, ei Sydäntautiliitto ollut antanut A:lle asiassa vääriä tietoja. Asiassa oli käynyt selville, että Sydäntautiliiton tehtävänä oli ollut hoitaa matkan tekninen järjestely. Kliinisiä tutkimuksia potilaille Sydäntautiliitto ei ollut tehnyt. Matkan järjestelyjä varten sillä oli ollut asianmukaiset vakuutukset. A ei ollut näyttänyt, että Sydäntautiliitto olisi laiminlyönnillä syyllistynyt tuottamukseen ja olisi siten vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen.

Kuntayhtymä

Tampereen yliopistollinen sairaala oli varmistautunut asianmukaisesti Eestin Sydänkeskuksen sairaalan tasosta. Potilaat olivat lähteneet Tallinnaan vapaaehtoisesti. Kuntayhtymällä oli ollut potilasvahinkolain tarkoittama potilasvakuutus. Muita vakuutuksia se ei ollut ollut lain mukaan velvollinen ottamaan. Sydäntautiliiton esitteessä, joka oli jaettu A:lle hyvissä ajoin ennen Tallinnaan lähtöä, oli kerrottu, että Eestin Sydänkeskuksella ei ollut länsimaista vakuutuskäytäntöä. Näin ollen kysymyksessä ei ollut ollut oikeustoimilain 31 §:ssä tarkoitettu tilanne. A ei ollut näyttänyt, että kuntayhtymä, oikeastaan Tampereen yliopistollinen sairaala, olisi laiminlyönnillä syyllistynyt tuottamukseen ja olisi siten vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen. A:n ja kuntayhtymän välinen suhde ei ollut sopimussuhde.

Potilasvakuutusyhdistys

Potilasvahinkolain 1 §:n mukaan terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä potilaalle aiheutuneesta henkilövahingosta suoritettiin potilasvahinkolain mukainen korvaus. Lain 2 §:ssä lueteltiin, mitä tarkoitetaan potilasvahinkona korvattavalla henkilövahingolla. Lain sanamuodosta ei suoranaisesti selvinnyt, oliko verensiirron yhteydessä verestä tai verivalmisteista saatu tauti tai tulehdus korvattava potilasvahinkolain mukaan. Tällaisia vahinkoja ei ollut Suomessa käytännössä korvattu potilas- vaan lääkevahinkoina. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu oli ottanut verelle ja verivalmisteille lääkevahinkovakuutuksen, mutta ei potilasvahinkovakuutusta.

Potilasvahinkolaissa ei ollut ollut säännöstä siitä, sovellettiinko lakia myös Suomen ulkopuolella sattuneisiin vahinkoihin. Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien yleisten potilasvakuutusehtojen 1 kohdassa oli ollut maininta, että vakuutus koski vain potilaalle Suomessa aiheutunutta henkilövahinkoa. Suomen kansainvälisen yksityisoikeuden periaatteiden mukaan potilasvahinkolaki voi poikkeustapauksissa tulla sovellettavaksi ulkomailla annettuun terveyden- ja sairaanhoitoon. A oli Suomen kansalainen, hän oli ollut Tampereen yliopistollisen sairaalan potilas ja lähtenyt leikattavaksi Viroon sairaalan lähetteellä. Toisaalta henkilökunta Eestin Sydänkeskuksessa ei ollut ollut suomalaista ja päätöksen toimenpiteistä olivat tehneet yksin Eestin Sydänkeskuksen lääkärit. Liittymäkohdat Eestin Sydänkeskukseen olivat vahvemmat kuin Suomeen, joten potilasvahinkolaki ei tullut sovellettavaksi tälläkään perusteella.

Lääkevahinkovakuutuspooli

Lääkevahinkovakuutuksen nojalla korvattiin Suomessa elinkeinotoiminnassa kulutukseen luovutettujen myytyjen lääkkeiden käyttäjälleen aiheuttamat vahingot. Lääkevahinkovakuutuksessa oli vakuutuksenantajana Lääkevahinkovakuutuspooli ja vakuutuksenottajana Suomen lääkevahinkokorvausosuuskunta. Lääkkeiden valmistajat, maahantuojat tai markkinoijat olivat vakuutuksenottajia. A oli saanut Virossa verta tai verivalmistetta, joka oli peräisin virolaisista verenluovuttajista. Koska veri tai verivalmiste ei ollut peräisin Suomesta, Lääkevahinkovakuutuspooli ei ollut korvausvelvollinen.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Velner ja käräjätuomarit Sandholm sekä Koppinen.

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kartio, Lehmus ja Ikola. Esittelijä Liisa-Maija Mikkonen.

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati kanteensa hyväksymistä. Potilasvakuutusyhdistys, kuntayhtymä ja Sydäntautiliitto vastasivat valitukseen. Lääkevahinkovakuutuspooli ei käyttänyt sille varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.

Vahinko

A:lle on suoritettu Tampereen yliopistollisen sairaalan lähetteellä ja Sydäntautiliiton Leikkauspalvelun sairaalalle välittämänä ostopalveluna sydämen ohitusleikkaus Tallinnassa sijaitsevassa sairaalassa 2.10.1989. Leikkauksen yhteydessä hän on saanut verensiirrossa tai veriplasmasta hepatiitti C -virustartunnan ja kotiinpaluun jälkeen näkyviä maksatulehduksen oireita. A on jäänyt viruksen krooniseksi kantajaksi, mutta maksatulehduksen on todettu olevan lievän. Jutussa kuultujen todistajien ja esitetyn sairauskertomuksen mukaan A:lla ei ole ollut maksataudin oireita ja hänen fyysinen terveydentilansa on hyvä. Maksatulehdusta on syksystä 1994 alkaen kahden vuoden ajan hoidettu interferonilla.

Käräjäoikeuden tuomiossa selostettujen todistajankertomusten mukaan hepatiitti C -virus on ensimmäisen kerran mainittu eräässä tieteellisessä julkaisussa vuoden 1989 alkupuolella. Suomessa virus on osoitettu kokeissa syksyllä 1989 ja veren hepatiitti C -virustestit on otettu käyttöön vuonna 1990. Esitetyn selvityksen mukaan hepatiitti C -virus voi aiheuttaa kroonisen C-hepatiitin, maksatulehduksen, joka ilmenee useimmiten oireettomana, mutta saattaa johtaa maksakirroosin ja vakavimmassa tapauksessa maksasyövän puhkeamiseen. Tutkimusten mukaan viruksen kroonisista kantajista 10 - 20 prosenttia saa 20 vuoden kuluessa maksakirroosin ja näistä noin yksi prosentti saattaa saada maksasyövän. C-hepatiittitartunnan saaneiden henkilöiden kuolleisuuden ei ole todettu olevan normaalia suuremman. Tartunnan saaneista 1 - 10 prosenttia, ehkä lähempänä yhtä prosenttia, pääsee vuosittain eroon viruksesta.

Hepatiitti C -viruksen tartuntaa ja sen kantajuutta ei lääketieteellisestä näkökulmasta pidetä kliinisesti sairautena. Viruksen kantajat ovat yleensä oireettomia eikä tartunta vaikuta heidän fyysiseen terveydentilaansa, jollei tartunnan johdosta puhkea maksatauti, vakava maksatulehdus, maksakirroosi tai -syöpä. Virusta koskevan lyhyen seuranta-ajan vuoksi tiedot maksataudin kehittymisestä, viruksen poistumisesta itsestään ja sen poistamismahdollisuuksista lääkehoidolla ovat vielä hajanaisia. Esitetystä selvityksestä voidaan kuitenkin päätellä, että maksataudin puhkeaminen virustartunnan johdosta ei ole kovin todennäköistä sekä että puhkeamisen jälkeenkin taudin eteneminen on hidasta, yksilöllistä ja vaikeasti ennustettavaa. Tämän vuoksi yksin virustartuntaa ei voida pitää sellaisena ruumiinvammana tai muuna henkilövahinkona, joka oikeuttaisi saamaan vahingonkorvausta viasta tai muusta pysyvästä haitasta. Sen sijaan A:lle on aiheutunut lieväksi osoittautuneen maksatulehduksen alkuvaiheessa kipua ja särkyä, joka on korvaukseen oikeuttava vahinko.

A on ollut vuodesta 1991 alkaen asiassa todistajana kuullun psykiatrian erikoislääkärin Erkki Ritolan hoidossa. Hänen lausunnostaan ilmenee A:n siirtyneen eläkkeelle somaattisen tilanteen aiheuttaman syvän reaktiivisen depression (masennuksen) takia vuonna 1991. A:n peruspersoonallisuus on pakkoneuroottisella tavalla perfektionistinen, heikkoa itsetuntoa kompensoiva. Ohitusleikkauksen jälkeen A oli pyrkinyt tunnontarkasti noudattamaan annettuja kuntouttamisohjelmia, joihin kuuluivat muun muassa tietyt liikunnalliset tavoitteet. Maksatulehduksen oireet olivat estäneet ohjelmien noudattamista. A:lla oli raskas sukuanamneesi sepelvaltimotaudin suhteen ja hänen oma sairastumisensa tautiin oli laukaissut reaalisen kuolemanpelon. Kuntouttamista estävä maksatulehdus oli ajanut tilanteen umpikujaan, jossa hän ei ollut voinut toimia terveyttään kohentavalla tavalla. Pakkoneuroottinen, kokonaisvaltainen reagoimistapa oli sulkenut kehän. A oli jatkuvasti ahdistuneen ja levottoman masentunut, keinoton. Masennus oli laajentunut koko perheen sairaudeksi.

Ei voida olettaa, että virustartunta ja edellä kuvattu sairastumisriski voisivat normaalisti aiheuttaa vuosia kestävän järkytyksen ja jatkuvan kuolemanpelon. Kuolemanpelon A:n osalla onkin lääkärinlausunnon mukaan laukaissut ensisijaisesti sepelvaltimosairaus. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A:n sydämen ohitusleikkaus oli kuitenkin onnistunut ja hänellä oli ollut vahva halu kuntoutua. Masennustila on saattanut johtua osaksi myös A:n peruspersoonallisuudesta. Ahdistusta on saattanut olla omiaan aiheuttamaan myös viruksesta vuonna 1990 ja sen jälkeen saatavilla ollut tieto tai sen vähäisyys. Syy-yhteyttä tartunnan ja masennustilan välillä ei voida täysin selvittää. A:lla todettua mahakatarria ja hänelle annettua interferonihoitoa voidaan pitää osoituksena siitä, että A:n huoli terveydentilastaan on ollut aito ja vakava. On siten ilmeistä, että masennus on ainakin osaksi johtunut hepatiitti C -virustartunnasta ja että tartunnan kroonistuminen on ollut pääsyy siihen, että masennuksesta on tullut pysyvä. Tämän vuoksi A:n masennustilaa on pidettävä vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:ssä tarkoitettuna muuna henkilövahinkona, joka oikeuttaa korvaukseen kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä.

Vastuuperusteet

Sydäntautiliitto

A on Sydäntautiliiton osalta perustanut kanteensa siihen, että liitto oli antanut kirjallisessa esitteessään väärää tietoa kertoessaan, että "heillä on kaikki veri testattua, joten riskiä AIDSin tai muiden verensiirron kautta tarttuvien tautien suhteen ei ole". Korvausta on vaadittu vahingonkorvauslain nojalla eikä kanne ole perustunut Tampereen yliopistollisen sairaalan ja Sydäntautiliiton välisen sopimuksen rikkomiseen. Kuten alemmat oikeudet ovat todenneet, asiassa on jäänyt näyttämättä, että esite olisi ollut vuonna 1989 hepatiitti C -viruksesta tiedetyn perusteella virheellinen. A ei muutoinkaan ole näyttänyt, että Sydäntautiliitto tai kukaan sen puolesta toiminut olisi tuottamuksellaan aiheuttanut hänelle virustartunnan.

Lääkevahinkovakuutuspooli

Lääkevahinkovakuutuksesta korvataan Suomessa kulutukseen luovutettujen lääkkeiden aiheuttamat vahingot. A:lle leikkauksen yhteydessä annettu veri tai veriplasma on ollut peräisin Virosta. Tämän vuoksi virolaisesta verituotteesta Virossa saadusta virustartunnasta aiheutunutta vahinkoa ei korvata lääkevahinkovakuutuksesta.

Potilasvakuutusyhdistys

Potilasvahinkolain alueellinen soveltamisala

Vahingon sattuessa voimassa olleen potilasvahinkolain (585/1986) 1 §:n mukaan terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä potilaalle aiheutuneesta henkilövahingosta (potilasvahingosta) suoritetaan korvausta tämän lain mukaan. Lain 4 §:n mukaan terveyden- ja sairaanhoitotoimintaa harjoittavilla on oltava vakuutus potilasvahinkojen varalta.

Potilasvahinkolain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 54/1986 s. 2) lain tavoitteiden osalta on todettu Suomen ratifioimalla taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen tunnustaneen jokaiselle oikeuden nauttia korkeimmasta saavutettavissa olevasta ruumiin- ja mielenterveydestä. Jotta tämä toteutuisi, terveyden- ja sairaanhoidon oli oltava huomattavan korkeatasoista. Potilaan oikeuksiin vaikutti merkittävästi muun muassa se, miten virheellinen tai muutoin epäonnistunut hoito hyvitettiin. Erillisellä potilasvahinkojen korvaamista koskevalla järjestelmällä kyettiin turvaamaan potilaiden etuja tuolloista olennaisesti paremmin.

Potilasvahinkolain 1 §:ssä, sellaisena kuin se oli vuonna 1986 säädetyssä muodossaan, ei ollut määräystä sen alueellisesta soveltamisesta. On luonnollista katsoa lain koskeneen ensi sijassa Suomessa tapahtuvaa hoitotoimintaa. Toisaalta lain tavoitteisiin nähden on perusteltua katsoa, että potilaan oikeussuoja ei ole riippuvainen siitä, millä tavalla julkinen sairaanhoito on järjestetty. Laissa tarkoitettua hoitotoimintaa harjoittavan laitoksen potilaaksi otetun henkilön tulee kuulua korvausjärjestelmän piiriin siitä riippumatta, hoidetaanko häntä asianomaisessa laitoksessa vai laitoksesta johtuvista syistä muualla. Lain tarkoituksen mukainen tulkinta puoltaa siten päätelmää, että lakia on sovellettava myös vahinkoon, joka on aiheutunut vakuuttamisvelvollisen sairaanhoitotoimintaa harjoittavan laitoksen potilaalle ostopalveluna ulkomailla suoritetun hoitotoimenpiteen yhteydessä. Korkein oikeus päätyy tämän tulkintavaihtoehdon kannalle ja katsoo siten, että potilasvahinkolakia voidaan soveltaa A:lle Virossa aiheutuneeseen vahinkoon.

Potilasvahinkolain asiallinen soveltamisala

Potilasvahinkolain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan potilasvahinkona korvataan henkilövahinko, jonka on aiheuttanut tartunta tai tulehdus, joka on todennäköisesti saanut alkunsa potilaan tutkimukseen, hoitoon tai muuhun vastaavaan käsittelyyn liittyvistä olosuhteista.

Lain esitöiden (HE 54/1986 s. 3 ja 12) mukaan lääkeaineen aiheuttamia vahinkoja ei korvata potilasvahinkona, vaan lääkevahinkovakuutuksesta. Lakiesitykseen johtaneessa terveydenhuollon oikeussuojatoimikunnan mietinnössä I (KM 1982:29) lausuttiin edelleen: "Potilaan edun mukaista kuitenkin on, että hänelle maksetaan näissä epäselvissäkin tapauksissa korvaus mahdollisimman nopeasti jommastakummasta järjestelmästä".

Veri ei ole, toisin kuin veriplasma, lääkelaissa tarkoitettu tuote. Myös verensiirron yhteydessä aiheutuneet vahingot on kuitenkin käytännössä siirretty potilasvahinkolain ulkopuolelle lääkevahinkovakuutuksesta korvattaviksi. Edellä Lääkevahinkovakuutuspoolin osalta lausutuista syistä korvaus lääkevahinkovakuutuksesta ei kuitenkaan tule kysymykseen tässä tapauksessa. Toisaalta A:n sydämen ohitusleikkauksen yhteydessä saamasta verestä tai veriplasmasta aiheutunut virustartunta on joka tapauksessa saanut alkunsa hänen hoitoonsa liittyvissä olosuhteissa. Kysymys on siten potilasvahinkolaissa tarkoitetusta vahingosta.

Tartuntavahingon väistämättömyys

Potilasvahinkojen korvattavuutta on rajoitettu potilasvahinkolain 2 §:n 2 momentissa. Sen ensimmäisen virkkeen mukaan lainkohdan 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuiksi potilasvahingoiksi ei katsota sellaisen lääketieteellisesti perustellun käsittelyn seurausta, joka ei olisi ollut vältettävissä muulla, potilaan hoidon kannalta yhtä vaikuttavalla menettelyllä.

Jälkikäteen saatujen tietojen mukaan riski saada hepatiitti C -virus Tallinnassa vuonna 1989 oli 50 prosenttia, kun se oli Suomessa 1,6 prosenttia. Riskiero oli siten noin 30-kertainen.

Lain esitöistä (HE 54/1986) ei ilmene, mitä vahingon vältettävyydellä on infektiovahingon yhteydessä tarkoitettu. Viittauksella olosuhteisiin on tarkoitettu sitä, että tapahtuman tuli olla syy-yhteydessä tutkimiseen, hoitoon tai oleskeluun sairaalassa. Lakiesitykseen johtaneeseen mietintöön (KM 1982:29) liitetyn lakiehdotuksen mukaan potilasvahinkona oli korvattava henkilövahinko, jonka oli aiheuttanut tartunta tai tulehdus, jos tartunta oli todennäköisesti saanut alkunsa potilaan käsittelyyn liittyvistä olosuhteista eikä vahinko ollut ollut hyväksyttävän käsittelyn väistämätön ja potilaan tilaan nähden kohtuudella siedettävissä ollut seuraus. Mietinnön mukaan (s. 64) "Jotta kysymys olisi väistämättömästä tulehduksesta, on pääteltävä, että tulehdusta ei olisi voitu välttää toisin toimimalla. --- voitaisiin yksittäistapauksissa korvata myös väistämättömiä infektiovahinkoja, jos niitä ei ole pidettävä potilaan tilaan nähden kohtuudella siedettävissä olevina seurauksina". Väistämättömän seurauksen kriteeriä on mietinnössä ja hallituksen esityksessä kuvattu yleensä potilasvahingon kannalta seuraavasti: "Lääketieteellisesti perusteltuun tutkimukseen, hoitoon tai muuhun käsittelyyn voi liittyä tietyllä ennalta laskettavalla todennäköisyydellä määrätynlainen potilaalle epäedullinen seuraus. Sellainen väistämättömäksi luonnehdittava (tai HE s. 13: odotettavissa oleva) seuraus ei yleensä oikeuttaisi korvaukseen. Esimerkiksi leikkauksessa voi syntyä parantumaton vamma, jos hermo katkaistaan. Hermon katkaiseminen saattaa kuitenkin olla välttämätöntä, kun syöpä on lävistänyt sen. Tällöin ei olisi kysymyksessä potilasvahinko."

Säännöksen sanamuodon mukainen tulkinta merkitsisi sitä, että vakavatkaan infektiovahingot eivät voisi tulla potilasvahinkoina koskaan korvattaviksi siinä tapauksessa, että vaihtoehtoista, infektioista vapaaseen lopputulokseen johtavaa hoitotapaa ei ole. Potilasvahinkolain tarkoitukseen nähden on perusteltua tulkita säännöstä komiteanmietinnössä lausutulla tavalla siten, että jos infektiovahinko ei ole ollut ennakoitavissa, potilasvahinkona on korvattava seuraus, joka ei ole potilaan kokonaistilanne ja suoritettu toimenpide huomioon ottaen kohtuudella siedettävä.

Hepatiitti C -tartunta ei ole ollut vuonna 1989 ennakoitavissa. A:n fyysinen tila on ennen leikkausta sepelvaltimotaudista huolimatta ollut vakaa. Tartunta on ollut sinänsä perustellun lääketieteellisen toimenpiteen seuraus eikä se olisi ollut Tallinnassa muulla potilaan hoidon kannalta yhtä vaikuttavalla menettelyllä vältettävissä. A ei ole ollut ennen leikkausta psyykkisen hoidon tarpeessa. Tartunnasta seurannut masennus merkitsee psyykkisen sairauden lisäksi vakavaa uhkaa A:n fyysiselle kuntoutumiselle. Kokonaistilanne ja suoritetun leikkauksen laatu huomioon ottaen A:lle aiheutunutta seurausta ei voida pitää kohtuudella siedettävänä. Potilasvahinkolain 2 §:n 2 momentti ei siten estä katsomasta A:n vahinkoa korvattavaksi potilasvahingoksi.

Kuntayhtymän vastuu

A on vaatinut kuntayhtymän velvoittamista yhteisvastuullisesti muiden vastapuolten kanssa korvaamaan hänelle aiheutunut vahinko paitsi vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n ja 3 luvun 2 §:n nojalla myös sopimussuhteeseen perustuvan vastuun perusteella. Potilasvahinkolaissa ei ole määräystä siitä, ettei korvausta voitaisi samaan aikaan vaatia erilaisilla vastuuperusteilla eri vahingonaiheuttajilta.

Sairaalan ja potilaan välistä suhdetta ei voida pitää sopimussuhteena. Perusteltuna voidaan kuitenkin pitää, että sairaala on myös sopimussuhteen ulkopuolella vastuussa ostopalveluna hankkimistaan hoitotoimenpiteistä. Tartunnan ei ole näytetty aiheutuneen Tallinnassa sijaitsevan sairaalan tuottamuksesta. Potilasvakuutus kattaa kuten Korkein oikeus edellä on katsonut, myös vakuutuksen piiriin kuuluvan sairaalan ostopalveluna hankkiman hoidon yhteydessä tapahtuneen, tuottamuksesta riippumattoman potilasvahingon. Kuntayhtymää ei sen sijaan voida tällä perusteella velvoittaa korvaamaan vahinkoa.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Pykälän 2 momentin mukaan tällainen vastuu yhteisöllä on kuitenkin vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu.

Tampereen yliopistollinen sairaala on antaessaan potilaanaan olleelle A:lle lähetteen ohitusleikkaukseen toisessa sairaalassa käyttänyt julkista valtaa. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin perustein Korkein oikeus katsoo kuitenkin jääneen näyttämättä, että leikkauksen suorittanutta sairaalaa valittaessa olisi jätetty noudattamatta tehtävälle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia.

Ryhtyessään käyttämään leikkauspalvelua ulkomailla Tampereen yliopistollinen sairaala on tosin potilaiden oikeusturvanäkökohdat huomioon ottaen jättänyt riittävästi selvittämättä, oliko se huolehtinut potilasvahinkolain 4 §:n mukaisesta vakuuttamisvelvollisuudestaan siten, että vakuutusturva kattoi myös leikkauspalvelun. Korkein oikeus on kuitenkin edellä katsonut, että potilasvakuutus kattaa myös sairaalan ulkomailla ostopalveluna hankkiman hoidon yhteydessä tapahtuneen potilasvahingon. A:lle ei siten ole kerrotusta laiminlyönnistä aiheutunut sellaista vahinkoa, jonka kuntayhtymä olisi velvollinen korvaamaan.

Korvauksen määrä

Esitetyn selvityksen mukaan A:n masennustila leimaa koko hänen elämäänsä ja estää fyysisen kuntoutumisen. Kohtuulliseksi korvauksen määräksi kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä Korkein oikeus arvioi, ottaen samalla huomioon masennuksen syntymiseen vaikuttaneiden muiden seikkojen - A:n peruspersoonallisuuden ja sepelvaltimotaudin - merkityksen, 50 000 markkaa. Tämän lisäksi A:lla on oikeus saada korvausta fyysisestä kivusta ja särystä Potilasvakuutusyhdistyksen määrältään myöntämät 7 000 markkaa.

Muutokset hovioikeuden tuomioon:

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomioita muutetaan siten, että Potilasvakuutusyhdistys velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi kivusta ja särystä 7 000 sekä kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä 50 000 markkaa eli yhteensä 57 000 markkaa. Siltä osalta kuin kanne on enemmälti hylätty, alempien oikeuksien tuomiot jäävät pysyviksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm, Taipale, Hidén ja Kitunen sekä ylimääräinen oikeusneuvos Tepora. Esittelijä Liisa Mansikkamäki.