Asianajaja

Diaarinumero:	R95/1454
Esittelypäivä:	31.5.1996
Taltio:	1012
Antopäivä:	14.3.1997

Asianajajalla oli ollut 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla vero- ja muita velkoja toistuvasti ulosotossa. Vuonna 1994 ulosotossa oli edelleen asianajotoimiston ja asianajajan henkilökohtaisia velkoja yhteensä yli 3 miljoonaa markkaa. Pääosa veloista oli aiheutunut osallistumisesta riskialttiiseen yritystoimintaan. Asianajaja, joka muutoin kuin tilapäisesti oli maksukyvytön, katsottiin sopimattomaksi harjoittamaan asianajajan tointa ottaen huomioon velkaantumisen syyt ja kesto sekä velkojen hoitotapa.

L asianajajista 3 § 1 mom 1 kohta
L asianajajista 7 § 3 mom

Suomen Asianajajaliiton toimistoon oli tullut toistuneita ilmoituksia asianajaja A:n ulosmittauksessa olleista veloista.

Liiton kurinpitojaosto oli käsitellyt asiaa, mutta katsonut 21.11.1991, ettei asia antanut aihetta enempiin toimenpiteisiin.

Liiton hallituksen käsitellessä 18.3.1994 pidetyssä kokouksessaan asianajajien ylivelkaantumiseen liittyviä ongelmia käydyssä keskustelussa ilmeni, että A:n tai hänen toimistonsa velkoja perittiin ilmeisesti edelleenkin ulosottoteitse. Tämän vuoksi hallitus päätti saattaa tämän A:ta koskevan valvonta-asian uudelleen vireille.

Tämän jälkeen liiton ja A:n välillä oli käyty kirjeenvaihtoa siitä, perittiinkö A:n velkoja ulosottoviranomaisten toimesta ja siitä, oliko hänellä mahdollisuus suoriutua mahdollisista ulosottoveloistaan asianajotoiminnassa saamillaan tuloilla. A:ta on lisäksi pyydetty ilmoittamaan käsityksensä siitä, minkä ajan kuluessa tämä voisi tapahtua.

Kurinpitolautakunta päätti 3.6.1994 siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseensa lisäselvityksen hankkimiseksi ja varatakseen A:lle tilaisuuden tulla henkilökohtaisesti kuulluksi.

A oli 2.8.1994 toimittanut liiton toimistoon telefaxsanoman ja kirjeen, joissa hän oli muun muassa katsonut, että asianajajalla ei ollut velvollisuutta antaa hallitukselle tai kurinpitolautakunnalle selvitystä henkilökohtaisista tai toimistonsa varallisuusoloista ja velkaantumisesta. A katsoi, että lautakunnan tuli jättää asian käsittely sillensä, koska velkaantumiskysymys ei kuulunut liiton valvontatoimivallan piiriin. A oli myös vaatinut liiton toimistoa ilmoittamaan hänelle asettamassaan määräajassa, oliko kenellekään asianajajalle aikaisemmin määrätty ylivelkaantumisen johdosta kurinpidollista seuraamusta.

Kurinpitolautakunta tutki liiton hallituksen päätöksellä 20.5.1994 vireille tulleen asianajaja A:ta koskevan kurinpitoasian ja tällöin havaitsi seuraavaa:

A ei useista pyynnöistä huolimatta ollut antanut selvitystä toimistonsa tai omista ulosotossa olevista veloistaan eikä muistakaan taloudellisista seikoista. A oli katsonut, ettei velkaantumiskysymys kuulunut liiton valvontatoimivallan piiriin.

Asianajajista annetun lain 6 §:n 1 momentin ja 6 a §:n 3 momentin sekä hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 50 §:n perusteella asianajajan tuli vastata hänelle kurinpitoasiassa esitettyihin kysymyksiin avoimesti ja totuudenmukaisesti. A ei ollut ilmoittanut kurinpitolautakunnalle velkojaan ja varojaan ja oli täten laiminlyönyt velvollisuutensa asianajajana.

Suomen Asianajajaliiton hallituksen kurinpitojaosto oli viimeksi vuonna 1991 käsitellyt asiaa, joka oli koskenut A:n ulosmittauksessa olleita velkoja. Tältä osin kurinpitojaosto ei ollut katsonut silloin olleen aihetta toimenpiteisiin. Ulosotossa olleiden velkojen määrä oli tuolloin lähes 600 000 markkaa.

X:n kaupunginvoudin 23.5.1994 päivätystä todistuksesta ilmeni, että Asianajotoimisto A Ky:n ja A:n itsensä ulosotossa olevat velat olivat vuodesta 1991 kasvaneet noin kuusinkertaisiksi. Asianajotoimisto A Ky:llä oli kaupunginvoudin todistuksen mukaan tuolloin ollut ulosotossa veroja, vakuutusmaksuja ja lainasaamisia pääomaltaan yhteensä noin 3 000 000 markkaa ja A:lla itsellään pääomaltaan noin 560 000 markkaa eli yhteensä noin 3 560 000 markkaa sekä lisäksi korot ja kulut. Kaupunginvoudin todistuksen mukaan ulosoton kautta kertyi kuukausittain noin 22 000 markkaa eli vuodessa 264 000 markkaa.

Asianajajista annetun lain 7 §:n 3 momentissa säädetään, että jos asianajaja ei enää täytä lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja kelpoisuusvaatimuksia hänet on erotettava yhdistyksestä. Lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetään, että asianajajan on oltava rehelliseksi tunnettu sekä muilta ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva harjoittamaan asianajajan tointa.

Kurinpitolautakunta oli harkinnut A:n kelpoisuutta edellä kerrottujen säännösten valossa ja havainnut, että A:lla oli huomattavat velat ulosotossa ja että häntä sen vuoksi oli pidettävä muutoin kuin tilapäisesti maksukyvyttömänä. A:n maksukyvyttömyys oli omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa ja vähentämään luottamusta siihen. Maksukyvyttömyytensä vuoksi A:ta ei enää voitu katsoa sopivaksi harjoittamaan asianajajan tointa.

Sen vuoksi kurinpitolautakunta katsoi asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan, 6 §:n 1 momentin, 6 a §:n 1 ja 3 momentin ja 7 §:n 3 momentin sekä hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 50 §:n ja Suomen Asianajajaliiton sääntöjen 46 §:n 2 momentin nojalla, että A oli erotettava Suomen Asianajajaliitosta. Erottamista koskeva päätös oli alistettava Suomen Asianajajaliiton hallituksen vahvistettavaksi. Liiton hallituksen vahvistaessa päätöksen erottaminen tuli voimaan vahvistamispäivästä lukien.

Liiton hallitus asianajajista annetun lain 6 a §:n 1 momentin ja liiton sääntöjen 46 §:n 2 momentin nojalla vahvisti kurinpitolautakunnan päätöksen. A oli siten erotettava Suomen Asianajajaliitosta ja päätöstä oli heti noudatettava.

Asian ovat ratkaisseet hallituksen jäsenet asianajajat Pekka Sirviö, Pekka Heikkilä, Eero Laurila (eri mieltä), Jukka Leppänen, Tomas Lindholm, Risto Ryti, Salme Sandström ja Arto Ullakonoja.

Taloudellisiin vaikeuksiin ja ylivelkaisuuteen joutuminen on viime vuosien talouselämän mullistusten johdosta kohdannut hyvin monia eri ammattikuntien edustajia, myös asianajajia. Tätä ei useinkaan voida lukea henkilön omaksi syyksi, vaan se on johtunut omaisuusarvojen olennaisesta laskusta, jopa romahtamisesta, sekä tapahtuneiden devalvaatioiden aiheuttamasta olennaisesta valuuttamääräisten lainojen lisäyksestä. 1980-luvun lopulla pankit suorastaan tyrkyttivät lainarahaa ja sijoitustoiminta oli vilkasta. Silloin se senhetkisen tarkastelunäkökulman mukaan oli tuottoisaa niin, että tarjouksista kieltäytyminen olisi silloin vaikuttanut taloudelliselta asiantuntemattomuudelta.

Yhteiskuntakin on ymmärtänyt jälkikäteen tuon tilanteen ja sen aiheuttamat seuraamukset säätämällä velallisten intressissä lain yrityksen saneerauksesta ja lain yksityishenkilön velkajärjestelystä.

Jos asianajaja ylivelkaisuuden takia voitaisiin erottaa asianajajaliitosta saattaisi hän tämän johdosta menettää mahdollisuutensa edes yrittää hoitaa velkojaan tai edes osaa niistä, vaikka hänellä olisi siihen vilpitön halu ja tarkoitus.

Ylivelkaisuuden arviointi ja rajanveto on myöskin vaikeaa, jopa mahdotonta, koska ylivelkaiseksi ei voitane katsoa henkilöä pelkästään sillä perusteella, että hänen velkansa ylittävät hänen varansa.

Edellä todetuilla perusteilla en katso, että ylivelkaisuutta voitaisiin tulkita asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaiseksi muuksi ominaisuudeksi tai elämäntavaksi, jonka perusteella A ei olisi sopiva harjoittamaan asianajajan tointa ja jonka perusteella hänet voitaisiin asianajajista annetun lain 7 §:n 3 momentin perusteella katsoa menettäneeksi kelpoisuutensa. En myöskään katso, että hän olisi tehnyt raskauttavien asianhaarojen vallitessa teon, joka on omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa (laki asianajajista 7 §:n 2 momentti). Mitään lainkohdan tarkoittamaa nimenomaista tekoa hän ei ole tehnyt.

Asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 3 kohdassa on lisäksi nimenomaiseksi kelpoisuusehdoksi asetettu varallisuus- ja velkaisuuskysymysten suhteen se, että asianajajan on hallittava itseään ja omaisuuttaan, mikä tarkoittaa sitä, että hän ei ole holhouksen alainen tai konkurssissa. Asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 1 kohtaa ei voida tulkinnalla laajentaa niin, että ylivelkaisuus tai muuten heikko varallisuusasema riittäisivät kelpoisuuden menettämiseen ja erottamiseen. Jos näin olisi, asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 3 kohtaa ei kahden viimeisen sanan osalta olisi tarvinnut säätää ollenkaan. Koska se on säädetty, on lainsäätäjä tarkoittanut asettaa varallisuusaseman suhteen kelpoisuusrajan juuri tähän eli että asianajaja voidaan erottaa vasta, jos hänet on asetettu konkurssiin eikä hän enää hallitse omaisuuttaan. Saatavien perintä ulosottoteitse tai muu ylivelkaisuus ei ole asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 3 kohdan vastaista.

A on myös mielestäni perustellusti katsonut, että hän ei ole ollut velvollinen vastaamaan niihin selvityspyyntöihin, joita hänelle liiton toimiston toimesta esitettiin. Asianajajista annetun lain 6 §:n 1 momentin mukaan asianajaja on velvollinen antamaan hallitukselle tiedot, joita tätä valvontaa varten tarvitaan. Sana "tätä" viittaa lainkohdan edelliseen virkkeeseen, joka kuuluu: "Asianajajayhdistyksen hallituksen on valvottava, että asianajajat esiintyessään tuomioistuimessa tai muun viranomaisen luona sekä muussakin toiminnassaan täyttävät velvollisuutensa". Lainkohdalla tarkoitetaan nimenomaan toimintaa asianajajana, ei yksityishenkilönä. A ei ole ollut velvollinen hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 50 §:n perusteella antamaan vastauksia esitettyihin henkilökohtaisiin kysymyksiin.

Asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 1 ja 3 kohdan, 6 §:n 1 momentin ja 7 §:n 2 ja 3 momentin sekä hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 50 §:n nojalla Laurila katsoi, ettei asia antanut aihetta toimenpiteisiin.

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että hänen erottamistaan koskeva päätös kumotaan ja että Suomen Asianajajaliitto määrätään heti merkitsemään hänet takaisin asianajajaluetteloon. Suomen Asianajajaliitto antoi valituksen johdosta lausunnon, jossa se ilmoitti, että A, joka oli 21.10.1994 poistettu asianajajaluettelosta, oli 22.12.1994 merkitty uudelleen sanottuun luetteloon.

Hovioikeus lausui, että A oli valituksessaan katsonut asianajajaliiton menettelyn häntä koskevassa kurinpitoasiassa olevan ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan määräysten kanssa asian käsittelyn julkisuuden, välittömyyden ja muutoinkin oikeudenmukaisuuden osalta. Puheena olevassa kurinpitomenettelyssä oli kysymys jäsenyydestä erottamisesta yleisestä asianajajayhdistyksestä, jonka jäseneksi hakiessaan A:n oli katsottava samalla itseään sitovalla tavalla hyväksyneen liittoa koskevat säännökset ja sille vahvistetut säännöt ja ohjeet sisällöltään. A:lle oli varattu tilaisuus tulla henkilökohtaisesti kuulluksi liiton kurinpitolautakunnan kokouksessa, jossa A:n erottamista oli käsitelty. A ei ollut kuitenkaan käyttänyt tarjottua mahdollisuutta hyväkseen. A ei myöskään ollut pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista hovioikeudessa. Kurinpitomenettelyssä oli toimittu asianajajista annetun lain, liiton sääntöjen ja hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden mukaisesti.

Hovioikeus katsoi, että A:n velkaantuminen ja maksukyvyttömyys olivat omiaan vaarantamaan asianajajan ammatin harjoittamisen edellyttämän taloudellisen riippumattomuuden. A ei näin ollen ollut sopiva asianajajaksi.

Mainitsemillaan ja muutoin kurinpitolautakunnan päätöksestä ilmenevillä perusteilla hovioikeus ei muuttanut Suomen Asianajajaliiton hallituksen päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Korhonen, Matti Lahti ja Ilveskoski. Esittelijä Merja Söderström.

A:lle on myönnetty valituslupa. Valituksessaan A on vaatinut, että Suomen Asianajajaliiton kurinpitolautakunnan, liiton hallituksen ja hovioikeuden päätökset kumotaan ja että hänet määrätään välittömästi merkittäväksi yleiseen asianajajaluetteloon.

Suomen Asianajajaliitto on antanut siltä pyydetyn lausunnon. A on toimittanut Korkeimpaan oikeuteen liiton lausunnon johdosta kirjoituksen.

Korkein oikeus on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn, josta on laadittu eri pöytäkirja. Puhevaltaa suullisessa käsittelyssä ovat käyttäneet A:n lisäksi Suomen Asianajajaliitto ja valtioneuvoston oikeuskansleri.

Suullisen käsittelyn jälkeen A on toimittanut Korkeimpaan oikeuteen 17.6.1996 vielä kirjoituksen.

A on muutoksenhakuajan umpeenkuluttua mutta ennen Korkeimmassa oikeudessa toimitettua suullista käsittelyä lähettänyt Korkeimmalle oikeudelle vastaselityksen Suomen Asianajajaliiton vastauksen johdosta. Korkein oikeus ottaa vastaselityksen huomioon, koska sen huomioon ottamiseen on erityistä aihetta. Suullisen käsittelyn jälkeen A on vielä lähettänyt Korkeimpaan oikeuteen lisäkirjoituksen. Korkein oikeus ei ota lisäkirjoitusta huomioon, koska sen huomioon ottamiseen ei ole erityistä aihetta.

Valituksessaan Korkeimmalle oikeudelle A on katsonut, ettei erottamisasian käsittely Suomen Asianajajaliiton kurinpitolautakunnassa vastannut kontradiktorisen periaatteen eikä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vaatimuksia, koska hänelle ei etukäteen ollut ilmoitettu, että kurinpitolautakunnan järjestämässä kuulemistilaisuudessa, josta A oli jäänyt pois, tultaisiin esittämään vaatimus hänen erottamisestaan eikä hän voinut tietää sellaisen vaatimuksen olevan tulossa. Erottamispäätös oli lainvastainen myös sen vuoksi, että asianajajista annettu laki sen enempää kuin Suomen Asianajajaliiton säännöt tai hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeetkaan eivät sisältäneet määräyksiä jäsenen erottamisesta ylivelkaisuuden perusteella. Taloudellisten edellytysten suhteen ainoa kelpoisuussäännös oli asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 3 kohta, jonka edellyttämästä tilanteesta nyt ei ollut kysymys. Ylivelkaisuus ei ollut mikään henkilökohtainen "ominaisuus". Hovioikeuden arviointiin, jonka mukaan A ei ollut sopiva asianajajaksi, koska A:n velkaantuminen ja maksukyvyttömyys olivat omiaan vaarantamaan asianajajan ammatin harjoittamisen edellyttämän taloudellisen riippumattomuuden, ei ollut ilman lain muutosta laillisia perusteita ja väite oli lisäksi perustelematon. Ei ollut edes väitetty, että A ei olisi rehelliseksi tunnettu tai että hän olisi elämäntavoiltaan sopimaton harjoittamaan asianajajan tointa.

Perustelut

A:n kuuleminen

Asiakirjoista käy ilmi, että Asianajotoimisto A Ky:llä ja A:lla henkilökohtaisesti on ollut jo useiden vuosien ajan ulosotossa velkoja ja että niiden johdosta Suomen Asianajajaliiton ja A:n välillä on käyty kirjeenvaihtoa jo pitkän aikaa ennen erottamispäätöstä. Suomen Asianajajaliitto on 2.5.1994 päivätyssä kirjeessään pyytänyt A:lta kirjallista selvitystä siitä, peritäänkö velkoja ulosottomenettelyssä, ja luettelon näistä veloista. Samassa kirjeessä on todettu, että liiton hallituksen on muun muassa valvottava sitä, täyttävätkö liiton jäsenet asianajajista annetun lain 3 §:ssä tarkoitetut kelpoisuusvaatimukset. Kirjeessä on lausuttu, että ylivelkaantumisen yhteydessä kysymys on siitä, voidaanko asianajajaa tällaisessa tilanteessa pitää asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ominaisuuksiltaan sopivana harjoittamaan asianajajan tointa. Liitto on 6.6.1994 päivätyssä kirjeessä pyytänyt A:lta selvitystä muun muassa hänen koko velkatilanteestaan ja samalla ilmoittanut varanneensa A:lle tilaisuuden tulla henkilökohtaisesti kuulluksi kurinpitolautakunnan 9.9.1994 pidettävässä kokouksessa, jonka paikka ja aika on samalla ilmoitettu. Tämän perusteella A ei ole voinut olla tietämätön siitä, että tuossa kokouksessa voidaan käsitellä hänen sopivuuttaan asianajajaksi ja erottamistaan Suomen Asianajajaliitosta. A:lle on asianmukaisesti varattu tilaisuus tulla kuulluksi.

Asianajajan erottaminen Suomen Asianajajaliitosta taloudellisilla perusteilla

Asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan asianajajan kelpoisuusvaatimuksiin kuuluu, että asianajaja hallitsee itseään ja omaisuuttaan. Tällainen elinkeinonharjoittajaa koskeva vaatimus on yleinen elinkeino- ja yhtiölainsäädännössämme ja sen on vakiintuneesti tulkittu tarkoittavan sitä, että asianomainen ei ole vajaavaltainen eikä konkurssitilassa. Tällä tavoin on tulkittu myös edellä mainittua lainkohtaa (ks. esim. Ylöstalo, Asianajajan käsikirja, 1988, s. 41). Asianajaja, joka ei hallitse itseään tai omaisuuttaan, lakkaa lain 9 §:n nojalla olemasta maan yleisen asianajajayhdistyksen eli Suomen Asianajajaliiton jäsen ja hänet on heti poistettava asianajajaluettelosta. Näiden lainkohtien soveltamisesta ei nyt ole kysymys.

Asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan asianajajaksi hyväksyttävältä edellytetään muun muassa, että hän on rehelliseksi tunnettu sekä muilta ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva harjoittamaan asianajajan tointa. Saman lain 7 §:n 3 momentin mukaan asianajaja on erotettava maan yleisestä asianajajayhdistyksestä, jos hän ei enää täytä 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja kelpoisuusvaatimuksia. Kysymys on ensiksi siitä, estävätkö mainitun lain 3 §:n 1 momentin 3 kohdan ja 9 §:n 1 momentin säännökset asianajajan erottamisen Suomen Asianajajaliitosta 3 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 7 §:n 3 momentin nojalla sellaisissa tapauksissa, joissa asianajaja on ylivelkainen tai maksukyvytön, mutta ei ole konkurssitilassa. Toiseksi kysymys on siitä, voidaanko ylivelkaista tai maksukyvytöntä asianajajaa pitää viimeksi mainittujen lainkohtien tarkoittamalla tavalla sopimattomana harjoittamaan asianajajan tointa.

Asianajajista annetussa laissa on lähdetty siitä, että asianajajan ammatti vaatii harjoittajaltaan itsenäisyyttä sekä suhteessa päämieheen että muihin. Tältä kannalta katsoen on mahdollista, että asianajajan huomattava velkaantuminen johtaa tilanteeseen, jossa hänen itsenäisyytensä asianajajana esimerkiksi suhteessa velkojaan saattaa vaarantua.

Silloin kun velallisen velat joutuvat pakkoperintään, riippuu pääsääntöisesti velkojasta, turvautuuko tämä saataviensa perinnässä ulosottoon vai konkurssimenettelyyn. Asetuttaessa sille kannalle, että asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 3 kohdan ja 9 §:n 1 momentin säännökset estävät erottamasta asianajajaa Suomen Asianajajaliiton jäsenyydestä muissa maksukyvyttömyystilanteissa kuin konkurssissa, asianajajan jäsenyys Suomen Asianajajaliitossa jäisi niissä tapauksissa, joissa konkurssiin asettamisen edellytykset asianomaisen asianajajan osalta täyttyvät, riippumaan siitä satunnaisesta seikasta, millä tavoin velkoja ryhtyy perimään saatavaansa asianajajalta. Tätä ei voida pitää järkiperäisenä ratkaisuna. Kysymyksessä olevien säännösten sanamuoto sen enempää kuin systemaattiset näkökohdat eivät myöskään tue tulkintaa, jonka mukaan asianajajien konkurssitilaa koskevat säännökset tyhjentävästi sääntelisivät jäsenyyden menettämisen ylivelkaisuus- tai maksukyvyttömyystapauksissa.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, etteivät asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 3 kohdan ja 9 §:n 1 momentin säännökset sinänsä estä soveltamasta sanotun lain 3 §:n 1 momentin 1 kohtaa ja 7 §:n 3 momenttia esimerkiksi tapauksiin, joissa asianajajalla on huomattava määrä joko asianajotoiminnassa syntyneitä tai muita velkoja ulosotossa.

Eri asia on kysymys, millä edellytyksillä velkaantunutta asianajajaa voidaan pitää asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 7 §:n 3 momentin tarkoittamalla tavalla sopimattomana harjoittamaan asianajajan tointa.

Velkojen suuri määrä sellaisenaan ei Korkeimman oikeuden käsityksen mukaan tee asianajajasta sopimatonta harjoittamaan asianajajan tointa. Suomen Asianajajaliiton hallitus onkin päätöksessään edellyttänyt, että asianajaja muutoin kuin tilapäisesti on maksukyvytön, mikä viittaa siihen, että konkurssiin asettamisen edellytykset täyttyvät asianomaisen asianajajan kohdalla. Korkein oikeus pitää tätä perusedellytyksenä sille, että asianajaja velkaantumisensa johdosta voidaan katsoa sopimattomaksi harjoittamaan asianajajan tointa. Sen lisäksi sopivuusarvostelussa on kiinnitettävä huomiota velkaantumisen syihin ja ajalliseen kestoon sekä velkojen hoitotapaan. Vasta näiden tekijöiden pohjalta muodostuva kokonaiskuva saattaa antaa aiheen katsoa, että henkilö ei ole sopiva harjoittamaan asianajajan tointa.

A:n velkaantuminen

Asiakirjoista käy ilmi, että Asianajotoimisto A Ky:llä ja A:lla henkilökohtaisesti on ollut 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa varsin suuria velkoja ulosotossa. Toimiston veloissa on ollut kysymys pääasiassa veroveloista ja henkilökohtaisissa veloissa osaksi veroveloista ja osaksi yksityisoikeudellisista veloista. A:n velkaantuminen on tuolloin ollut Suomen Asianajajaliitossa vireillä kurinpito- ja jäsenyysasiana, mutta hankittujen selvitysten perusteella liiton hallitus ei ole katsonut olevan aihetta ryhtyä asiassa enempiin toimenpiteisiin.

A:n velkaantuminen on tullut uudelleen esiin kurinpitoasiana vuonna 1994. Tuolloin oli käynyt ilmi, että Asianajotoimisto A Ky:n ja A:n ulosotossa olleiden velkojen määrä oli huomattavasti kasvanut. Toimistolla oli 23.5.1994 ulosotossa veroja, vakuutusmaksuja ja lainoja pääomaltaan yhteensä noin 3 miljoonaa markkaa ja A:lla henkilökohtaisesti velkoja pääomaltaan 560 000 markkaa.

A on kertonut, että nyt puheena oleva velkaantumiskehitys oli alkanut toukokuussa 1989. Pääosa veloista oli syntynyt pyrittäessä hyödyntämään erään suomalaisen keksijän patentteja Dominikaanisessa Tasavallassa ja Yhdysvalloissa. A oli osallistunut hankkeeseen ja tuossa yhteydessä muun muassa sitoutunut vastuuseen eräistä rahoitusta varten saaduista luotoista. Hankkeen sittemmin epäonnistuttua erään siihen osallistuneen henkilön menettelyn vuoksi edellä mainittuja luottoja oli ryhdytty perimään A:lta. A oli hoitanut kaupunginvoudille velkojaan noin 200 000 - 400 000 markkaa vuodessa ja maksanut niitä vuodesta 1991 lähtien noin 1,5 miljoonaa markkaa. Näillä maksuilla velkojen pääoma ei ole lyhentynyt.

Edeltä ilmenevät pitkän ajan kuluessa tapahtuneet pakkoperintätoimenpiteet osoittavat A:n olevan muutoin kuin tilapäisesti maksukyvytön. Pääosa vuonna 1994 ulosotossa olleista yli 3 miljoonan markan veloista on syntynyt osallistumisesta riskialttiiseen yritystoimintaan, joka ei kuulu asianajotoiminnan piiriin. Erityisesti velkaantumisen syyt ja kesto sekä velkojen hoitotapa huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, ettei A ole sopiva harjoittamaan asianajajan tointa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Haarmann, Krook, Wirilander ja Vuori. Esittelijä Kari Vesanen.