Työsopimus - Koeaika

Diaarinumero:	S93/1992
Esittelypäivä:	7.9.1994
Taltio:	2280
Antopäivä:	12.6.1995

Työntekijä oli jonkin ajan kuluttua työsuhteen päättymisestä tehnyt työnantajan aloitteesta uuden työsopimuksen samanlaisista tehtävistä. Uudessa sopimuksessa oli neljän kuukauden koeaikaa koskeva ehto. Ehto katsottiin työntekijää sitovaksi. Ään.

Vrt. KKO:1986-II-52

A kertoi Valtameri Osakeyhtiötä vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli ollut työsopimussuhteessa yhtiöön 24.8.1982 - 31.12.1989 toimien aluepäällikkönä yhtiön Kouvolan konttorissa vastuualueenaan Itä-Suomen myynti sekä kyseisen konttorin toiminta. Vuoden 1989 lopussa A oli irtisanoutunut yhtiön palveluksesta ja mennyt toisen metallialan yrityksen palvelukseen vastaaviin tehtäviin.

Elokuussa 1990 yhtiöstä oli otettu yhteyttä A:han ja pyydetty häntä yhtiön palvelukseen aluepäälliköksi Tampereelle. A ja yhtiö olivat 16.10.1990 tehneet työsopimuksen, jonka perusteella A oli 17.11.1990 aloittanut työt yhtiön palveluksessa Tampereen seudun aluepäällikkönä 14 000 markan kuukausipalkalla. Työsopimus oli tehty olemaan voimassa toistaiseksi ja siihen oli tullut maininta neljän kuukauden koeajasta.

A oli toiminut vuoden 1990 loppuun Tampereella aluepäällikkönä ja vuoden 1991 alussa siirtynyt Hyvinkäälle vastaavaan tehtävään. Yhtiö oli 15.3.1991 purkanut työsopimuksen. Perusteeksi oli ilmoitettu se, että työsuhde oli purettu koeaikana. A oli 27.3.1991 ilmoittanut työnantajalleen pitävänsä työsopimuksen purkamista lainvastaisena.

Koska A oli ollut yhtiön palveluksessa yli seitsemän vuotta samoissa tehtävissä kuin missä hän uuden työsopimuksen perusteella oli, työnantajalla ei ollut ollut mitään erityistä syytä ottaa koeaikaa koskevaa määräystä työsopimukseen. Koeaikaa koskevaa määräystä ei voitu pitää A:ta sitovana, koska sen tarkoituksena oli ilmeisesti ollut kiertää työsopimuksen purkamista ja irtisanomista koskevia säännöksiä. Joka tapauksessa työsopimuksen purkaminen koeaikana oli tapahtunut epäasiallisilla perusteilla.

Työnantajalla ei ollut ollut myöskään työsopimuslain mukaista tärkeätä syytä purkaa työsopimusta eikä edes erityisen painavaa syytä irtisanoa työsopimusta. A oli ollut työttömänä työsuhteen päättymisestä lukien.

Tämän vuoksi A vaati vahvistettavaksi, ettei työsopimuksessa oleva koeaikaa koskeva ehto ollut häntä sitova. Lisäksi A vaati, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle irtisanomisajan palkkana kahdelta kuukaudelta 28 000 markkaa ja vuosilomakorvausta irtisanomisajalta 2 380 markkaa, kumpikin määrä 16 prosentin korkoineen 15.3.1991 lukien, sekä työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain nojalla korvauksena työsuhteen lainvastaisesta päättämisestä 18 kuukauden palkkaa vastaavat 252 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien. Toissijaisesti A vaati työsopimuslain 51 §:n nojalla vahingonkorvauksena työsuhteen laittomasta päättämisestä 252 000 markkaa korkoineen.

Yhtiö kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä.

Raastuvanoikeus lausui, että todistaja, joka yhtiön edustajana oli allekirjoittanut 16.10.1990 tehdyn työsopimuksen, oli kertonut, että koeaikaa koskeva maininta olisi tullut sopimukseen vahingossa. Todistaja ei kuitenkaan ollut laatinut sopimuksen ehtoja vaan hänen esimiehensä yhtiön toimitusjohtaja. Todistajan lausumaa oli pidettävä mielipiteen luonteisena. Raastuvanoikeus katsoi, ettei koeaikaa koskevaa mainintaa voitu jättää huomiotta.

Työsopimuslain 3 §:n mukaan osa työsopimuksen voimassaoloajasta voidaan sopia erityiseksi, enintään neljä kuukautta kestäväksi koeajaksi, jonka kuluessa sopimus voidaan molemmin puolin purkaa. Purkaminen ei kuitenkaan saa tapahtua 17 §:n 3 momentissa tarkoitetuilla tai muutoin epäasiallisilla perusteilla.

Koeajan tarkoituksena on työnantajan kannalta antaa tälle mahdollisuus selvittää työntekijän kyky selviytyä työstä. Oikeuskäytännössä (KKO 1986 II 52) on katsottu, että kun työntekijä oli palannut kohtuullisen ajan kuluessa työnantajansa palvelukseen eikä ollut selvitetty, että olisi ollut olemassa erityinen syy koeaikaa koskevan määräyksen ottamiseen työsopimukseen, koeaikaa koskevan määräyksen tarkoituksena oli ollut työsopimuksen purkamista ja irtisanomista koskevien säännösten kiertäminen ja että ehto ei sen vuoksi ollut työntekijää sitova. Kyseisessä tapauksessa työntekijän uusi työsuhde oli alkanut alle kahden kuukauden kuluttua edellisen päättymisestä.

Asiassa oli riidatonta, että A:n työsuhteet olivat kestäneet kanteessa ilmoitetut ajanjaksot. Ensimmäisen työsuhteensa aikana A oli toiminut Kouvolan konttorin johtajana vastuualueenaan Itä-Suomen myynti ja kyseisen konttorin toiminta. Työtodistuksen mukaan A oli osoittautunut työssään ammattitaitoiseksi ja teräsalan hallitsevaksi. Hän oli toiminut tavoitehakuisesti ja kehittänyt aktiivisesti alueensa myyntiä. Työnsä A oli työnantajan mukaan hoitanut kiitosta ansaitsevalla tavalla. Raastuvanoikeus katsoi kuitenkin, että työtodistuksella oli tässä asiassa vain vähäinen näyttöarvo.

Yhtiön edustaja oli elokuussa 1990 ottanut yhteyttä A:han, koska Tampereen alueelle oli tarvittu konttorin johtajaa ja A oli tunnettu erinomaisen hyvänä ja erinomaisesti asiakkaiden kanssa toimeen tulevana myyjänä. Työnantajan yhteydenoton vuoksi A oli luopunut silloisesta myyntitehtävästään metallialan työpaikassa ja tehnyt työsopimuksen yhtiön kanssa 16.10.1990.

A oli 17.11.1990 alkaen hoitanut Tampereen alueen konttorin johtajana terästarvikkeiden myyntiä mainitulla alueella. Työ oli ollut samankaltaista kuin mitä hän oli edellisen työsuhteensa kestäessä Kouvolan konttorin johtajana tehnyt. Samanlaisissa tehtävissä A oli työskennellyt myös toisen työnantajan palveluksessa vuonna 1990 uuden työsopimuksen tekemiseen asti.

Erään toisen todistajan kertomuksen perusteella raastuvanoikeus katsoi selvitetyksi, että A:lla oli Tampereella ollut eri asiakaskunta ja työtovereinaan eri toimihenkilöt kuin Kouvolassa. Huomioon ottaen, että uusi työsuhde oli solmittu yhdeksän kuukauden kuluttua entisen päättymisestä, A ei ollut palannut kohtuullisen ajan kuluessa entisen kaltaiseen työhön yhtiön palvelukseen. Siten yhtiöllä oli ollut erityinen syy koeaikaa koskevan määräyksen ottamiseen työsopimukseen. Ehto sitoi myös A:ta.

A:lla oli ollut työssään hinnoitteluvastuu. Hän oli todistajien kertomusten mukaan tehnyt ainakin Tampereella kauppoja, joissa ei ollut päästy työnantajan asettamiin katetavoitteisiin. Joitakin tappiollisia kauppoja oli tehty A:n myyntialueella muiden myyntihenkilöiden toimesta. A ei ollut näyttänyt, että yhtiö olisi purkanut työsopimuksen epäasiallisella perusteella.

Sen vuoksi raastuvanoikeus hylkäsi kanteen.

Eri mieltä olleen jäsenen oikeusneuvosmies Antti Kuninkaan lausunto:

Päätöksen perustelut

Koeaika

Todistaja, joka yhtiön edustajana oli allekirjoittanut 16.10.1990 tehdyn työsopimuksen, oli kertonut, että koeaikaa koskeva maininta olisi tullut sopimukseen vahingossa. Todistaja ei kuitenkaan ollut laatinut sopimuksen ehtoja vaan hänen esimiehensä yhtiön toimitusjohtaja. Todistajan lausumaa oli pidettävä mielipiteen luonteisena. Koeaikaa koskevaa mainintaa ei voitu jättää huomiotta.

Työsopimuslain 3 §:n mukaan osa työsopimuksen voimassaoloajasta voitiin sopia erityiseksi, enintään neljä kuukautta kestäväksi koeajaksi, jonka kuluessa sopimus voitiin molemmin puolin purkaa. Purkaminen ei kuitenkaan saanut tapahtua 17 §:n 3 momentissa tarkoitetuilla tai muutoin epäasiallisilla perusteilla.

Koeajan tarkoituksena oli työnantajan kannalta antaa tälle mahdollisuus selvittää työntekijän kyky selviytyä työstä. Oikeuskäytännössä (KKO 1986 II 52) oli katsottu, että kun työntekijä oli palannut kohtuullisen ajan kuluessa työnantajansa palvelukseen eikä ollut selvitetty, että olisi ollut olemassa erityinen syy koeaikaa koskevan määräyksen ottamiseen työsopimukseen, koeaikaa koskevan määräyksen tarkoituksena oli ollut työsopimuksen purkamista ja irtisanomista koskevien säännösten kiertäminen ja että ehto ei ollut sen vuoksi työntekijää sitova.

Asiassa oli riidatonta, että A:n työsuhteet olivat kestäneet kanteessa ilmoitetut ajanjaksot. Ensimmäisen työsuhteensa aikana A oli toiminut Kouvolan konttorin johtajana vastuualueenaan Itä-Suomen myynti sekä kyseisen konttorin toiminta. Työtodistuksen mukaan A oli osoittautunut työssään ammattitaitoiseksi ja teräsalan hallitsevaksi. Hän oli toiminut tavoitehakuisesti ja kehittänyt aktiivisesti alueen myyntiä. Työnsä A oli työnantajan mukaan hoitanut kiitosta ansaitsevalla tavalla.

Yhtiön edustaja oli elokuussa 1990 ottanut yhteyttä A:han, koska Tampereen alueelle oli tarvittu konttorin johtajaa ja A oli tunnettu erinomaisen hyvänä ja erinomaisesti asiakkaiden kanssa toimeen tulevana myyjänä. Työnantajan yhteydenoton vuoksi A oli luopunut silloisesta myyntitehtävästään metallialan työpaikassa ja tehnyt työsopimuksen yhtiön kanssa 16.10.1990.

A oli 17.11.1990 alkaen hoitanut Tampereen alueen konttorin johtajana terästarvikkeiden myyntiä mainitulla alueella. Työ oli ollut samanlaista kuin mitä hän oli edellisen työsuhteensa kestäessä Kouvolan konttorin johtajana tehnyt. Samanlaisissa tehtävissä A oli työskennellyt myös toisen työnantajan palveluksessa vuonna 1990 uuden työsopimuksen tekemiseen asti. Vaikka Tampereen alueella oli luonnollisesti ollut eri asiakaspiiri ja vaikka yhtiön myynti oli jossain määrin siirtynyt esikäsiteltyihin teräs- ja rautatuotteisiin, oli jäänyt näyttämättä, että A:n työsuhteen päättymisestä olisi kulunut niin pitkä aika, että työnantajalla olisi ollut erityinen syy koeaikaa koskevan määräyksen ottamiseen työsopimukseen. Tuon määräyksen tarkoituksena oli ollut työsopimuksen purkamista ja irtisanomista koskevien säännösten kiertäminen. Sen vuoksi ei koeaikaa koskeva ehto ollut sitonut A:ta.

Työnantajan oikeus purkaa A:n työsopimus

Yhtiö oli perustellut työsopimuksen purkamista erityisesti sillä, että A oli toistuvasti tehnyt tappiollisia kauppoja välittämättä annetuista katetuottoa koskevista ohjeista.

Työnantajalla oli todistustaakka siitä, että A oli jättänyt noudattamatta työnantajan antamia ohjeita, laiminlyönyt tehtävänsä tai osoittanut työtehtäviensä hoitamisessa ilmeistä huolimattomuutta.

Työsopimuslain 43 §:n mukaan työsopimuksen purkaminen edellytti tärkeää syytä. Elleivät asianhaarat antaneet aihetta muuhun arviointiin, työnantaja voi työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 6 kohdan mukaan purkaa työsopimuksen muun maussa silloin, kun työntekijä tahallaan tai huolimattomuudesta jätti työvelvoitteensa täyttämättä ja varoituksesta huolimatta jatkoi laiminlyöntiään.

Työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaan työnantaja ei saanut irtisanoa työsopimusta työntekijästä johtuvasta syystä, ellei tämä syy ollut erityisen painava.

Yhtiön myyjien myyntituloksia oli seurattu kuukausittain. A:lle ei ollut työsuhteen kestäessä näytetty annetun yhtään huomautusta tai varoitusta siitä, että hänen työsuhteensa voitaisiin myyntitulosten tai huonon myyntikatteen johdosta päättää. A oli vuoden 1991 alussa siirretty Hyvinkäälle, jossa hänen vastuulleen oli annettu yhtiön merkittävin asiakas. Myöskään Hyvinkäällä toimiessaan A ei ollut saanut työnantajaltaan huomautusta tai varoitusta työtehtävien hoidosta.

A:lla oli työssään ollut hinnoitteluvastuu. Hän oli todistajien kertomusten mukaan tehnyt ainakin Tampereella kauppoja, joissa ei ollut päästy työnantajan asettamiin katetavoitteisiin. Joitakin tappiollisia kauppoja oli todistajan lausuman mukaan tehty A:n myyntialueella muiden myyntihenkilöiden toimesta. Asiassa ei kuitenkaan ollut esitetty yksilöityä selvitystä siitä, että tavoitteisiin ei ollut päästy A:n virheiden tai ohjeidenvastaisen menettelyn vuoksi.

A oli vuoden 1991 alussa siirretty yhtiön keskusvarastoon Hyvinkäälle konttorin johtajaksi. A:n vastuulle oli tuolloin siirtynyt yhtiön tärkeimpiin kuuluva asiakas Kone Oy. Jutussa esitetyn selvityksen mukaan Kone Oy:n kanssa oli jo ennen A:n siirtoa tehty vuotta 1991 koskeva sopimus. A:n Kone Oy:n kanssa sopimuksen puitteissa tekemät kaupat A oli väittänyt yhtiön johdon hyväksyneen. Tätä väitettä yhtiö ei ollut näyttänyt vääräksi. A:n ei ollut Kone Oy:n kauppojen osalta näytetty ylittäneen valtuuksiaan.

A oli tehnyt joitakin tappiollisia kauppoja yhtiön palveluksessa ollessaan. Tappiolliset kaupat tai kaupat, joissa ei ollut päästy asetettuihin katteisiin, eivät kuitenkaan olleet olleet poikkeuksellisia. A:n työn laatu, alan erityispiirteet sekä kaupankäynnissä tuolloin vallinneet olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen työnantajalla ei ollut ollut riittävää perustetta A:n työsopimuksen purkamiseen eikä edes irtisanomiseen.

Edellä mainituilla perusteilla A:lla oli koeaikaisen työsopimuksen laittoman purkamisen vuoksi oikeus työsopimuslain 45 §:n nojalla palkkaan irtisanomisajalta sekä työsopimuslain 51 §:n 1 momentin mukaiseen vahingonkorvaukseen.

Vahingonkorvauksen määräksi erimielinen jäsen katsoi, ottaen huomioon sen, että A oli ollut työttömänä 15.3.1991 alkaen ja saanut sitten työttömyyskorvausta ja työllistämiskorvausta, kuuden kuukauden palkkaa vastaavat 84 000 markkaa.

Tuomiolauselma

Erimielinen jäsen harkitsi oikeaksi, hyläten kanteen enemmälti, velvoittaa yhtiön suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkana 28 000 markkaa sekä korkoa 16 prosenttia 14 000 markalle 15.3.1991 lukien ja 14 000 markalle 15.4.1991 lukien, vuosilomakorvauksena irtisanomisajalta 2 380 markkaa 15.4.1991 lukien ja vahingonkorvauksena työsopimuksen lainvastaisesta päättämisestä 84 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 8.7.1991 lukien.

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä.

Asian ratkaisivat hovioikeuden jäsenet Rosokivi, Hyrkäs ja Hokkanen. Esittelijä Arja Mäki.

A:lle on myönnetty valituslupa. Valituksessaan A on toistanut aikaisemmin esittämänsä vaatimukset.

Yhtiö on vastannut valitukseen.

A on irtisanoutunut 31.12.1989 lukien yhtiön ItäSuomen alueen myynnistä vastaavan Kouvolan konttorin aluepäällikön tehtävästä, jossa hän oli toiminut 24.8.1982 lukien.

Tämän jälkeen hän on ollut erään toisen metallialan yrityksen palveluksessa. Yhtiön taholta on syyskesällä 1990 otettu yhteyttä A:han ja tiedusteltu hänen halukkuuttaan aikaisempaa tehtävää vastaavaan työhön yhtiön Tampereen konttorin aluepäällikkönä. Uusi työsopimus, johon on sisältynyt määräys neljän kuukauden koeajasta, on allekirjoitettu 16.10.1990.

A:lla on ollut pitkä kokemus konttorinjohtajan tehtävistä. Hän on kyennyt itsenäisesti harkitsemaan, siirtyykö hän yhtiön tarjoamilla ehdoilla uudelleen yhtiön palvelukseen vai jääkö hän entiseen työhönsä. Allekirjoittamalla työsopimuksen hän on hyväksynyt myös koeaikaa koskevan ehdon itseään sitovaksi. A:n työtehtäviin on sekä yhtiön Kouvolan että Tampereen konttorissa kuulunut konttorin johtaminen ja myyntityö. Tampereen myyntialue on kuitenkin ollut Kouvolaa suurempi, ja asiakaskunta sekä alaiset ovat vaihtuneet. Näissä olosuhteissa ei ole perusteltua katsoa, että yhtiö olisi koeaikaa koskevalla ehdolla pyrkinyt kiertämään työsopimuksen purkamista ja irtisanomista koskevia määräyksiä. Ehto sitoo A:ta.

Työsopimuksen purkamisen osalta Korkein oikeus hyväksyy alempien oikeuksien perustelut.

Hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riihelä, Tulenheimo-Taki, Taipale (eri mieltä), Lehtimaja ja Pellinen. Esittelijä Anna-Liisa Hyvärinen (mietintö).

Nuorempi oikeussihteeri Hyvärinen: Korkein oikeus antanee seuraavan ratkaisun:

Perustelut

A on vuosina 1982 - 1989 ollut yhtiön palveluksessa Kouvolan konttorin johtajana vastaten Itä-Suomen alueen myynnistä. A on silloin itse irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Yhtiö on noin yhdeksän kuukauden kuluttua työsuhteen päättymisestä ottanut A:n uudelleen palvelukseensa sen vuoksi, että A:ta pidettiin aikaisemman työsuhteensa perusteella ammattitaitoisena teräsalan hallitsevana myyjänä ja hänen tiedettiin tulevan erinomaisesti toimeen asiakkaiden ja työtovereiden kanssa. Tampereen alueen konttorin johtajana A on vastannut teräs- ja metallituotteiden myynnistä. Työtehtävät ovat Tampereella olleet samanlaisia kuin aikaisemman työsuhteen aikana. Vaikka yhtiön myynti on aikaisempaa enemmän painottunut käsiteltyihin terästuotteisiin ja Tampereella on ollut eri asiakkaat ja työtoverit, itse myyntityö ei ole kuitenkaan sisällöltään tai vaativuudeltaan poikennut merkittävästi aikaisemman työsuhteen aikana tehdystä työstä. A on ollut ennen uuden työsopimuksen tekemistä toisen metallialan yrityksen palveluksessa vastaavissa tehtävissä eikä hänen ammattitaidossaan ole näytetty tapahtuneen muutoksia. Yhtiö ei ole näyttänyt, että sillä olisi ollut A:n henkilöön tai hänen aikaisempaan yhtiössä työskentelyynsä liittynyttä erityistä syytä koeaikaa koskevan ehdon ottamiseen uuteen työsopimukseen. Koeaikaa koskevan ehdon tarkoituksena on siten ollut kiertää työsopimuksen purkamista ja irtisanomista koskevia säännöksiä. Sen vuoksi koeaikaa koskeva ehto ei ole A:ta sitova.

Yhtiön myyjille on asetettu myyntitavoitteet ja tuotekohtaiset katetavoitteet. Nämä tavoitteet eivät kuitenkaan ole olleet myyjiä sitovia. A ei ole työsopimuksen mukaan ollut konttorin johtajana tulosvastuussa Tampereen tai Hyvinkään alueen myynnistä. Kokeneena myyjänä hänen on kuitenkin täytynyt ymmärtää, ettei tavaroita saa myydä alle sisäänostohintojen. A ei ole Tampereella saavuttanut asetettuja katetavoitteita ja kate on ollut huomattavasti huonompi kuin muiden myyjien kate. Tampereella toimiessaan hän on tehnyt joitakin tappiollisia kauppoja, mutta häntä ei ole silloin huomautettu liian alhaisilla katteilla myymisestä. Ennen Hyvinkäälle siirtymistään hän on ehtinyt toimia Tampereella ainoastaan puolitoista kuukautta. Sinä aikana tuotteiden kysyntä on ollut laskusuhdanteen vuoksi vähäisempää ja hinnat ovat alentuneet huomattavasti. Myös muiden myyjien katteet ovat loppuvuodesta 1990 alentuneet.

Hyvinkäällä on seurattu myyjien tavoitteiden toteutumista ja keskusteltu tuloksista mutta A:ta ei kuitenkaan ole huomautettu huonoista myyntikatteista. Hyvinkäällä hän on ollut myyntitehtävissä vain noin kaksi kuukautta ennen työsopimuksen purkamista. A:n pääasiallisena tehtävänä on ollut hoitaa kauppoja erään suurasiakkaan kanssa. A on tehnyt sanotun asiakkaan kanssa vuosisopimuksen, joka yhtiön ilmoituksen mukaan oli osoittautunut huonoksi. Yhtiön on kuitenkin katsottava antaneen suostumuksen sopimuksen tekemiseen. A ei ole myöskään Hyvinkäällä saavuttanut hänelle asetettuja katetavoitteita ja hän on tehnyt useita tappiollisia kauppoja.

A:n lyhyt toiminta-aika kummallakin paikkakunnalla ja laskusuhdanteen vaikutukset alalla huomioon ottaen tulostavoitteiden saavuttamatta jäämisen ja tappiollisten kauppojen ei voida katsoa johtuneen A:n syyksi luettavasta menettelystä. Yhtiöllä ei siten ole ollut huonona pitämänsä A:n myyntituloksen perusteella tärkeää syytä työsopimuksen purkamiseen eikä edes erityisen painavaa syytä irtisanoa työsopimusta.

A:lla on työsopimuslain 45 §:n (320/70) nojalla oikeus vaatimiinsa irtisanomisajan palkkaan ja lomakorvaukseen. A:n irtisanomisajan palkasta ensimmäisen kuukauden palkka on erääntynyt 15.4.1991 ja toisen kuukauden palkka 15.5.1991. Korkoa palkkasaataville on siten maksettava mainituista päivistä lukien. Irtisanomisajan palkkoja vastaava lomakorvaussaatava on erääntynyt irtisanomisajan päättyessä. Korkoa tälle saatavalle on maksettava 15.5.1991 lukien.

Työsopimuksen lainvastaisesta päättämisestä A:lla on oikeus saada korvausta työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain (124/84) nojalla. Korvausta määrättäessä on otettu huomioon se, että A on työsopimuksen päättämisestä lukien ollut työttömänä lukuun ottamatta lyhyttä aikaa, jonka hän on ollut työllistämistyössä, ja hänen arvioitu ansion menetyksensä sekä toisaalta työsuhteen lyhyt kesto ja A:n itsensä antama aihe työsopimuksen päättämiseen. Korvauksen määräksi on arvioitu kahdeksan kuukauden palkkaa vastaava määrä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan. Yhtiö velvoitetaan suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkana 28 000 markkaa ja korkoa 16 prosenttia kahdelle 14 000 markan erälle, toiselle 15.4.1991 ja toiselle 15.5.1991 lukien, lomakorvausta irtisanomisajalta 2 380 markkaa 16 prosentin korkoineen 15.5.1991 lukien ja korvauksena työsuhteen lainvastaisesta päättämisestä 112 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 8.7.1991 lukien.

Oikeusneuvos Taipale: Hyväksyn mietinnön.