Etuoikeus - Työpalkkasaatavan etuoikeus - Osakeyhtiö - Toimitusjohtaja

Diaarinumero:	S92/244
Esittelypäivä:	28.8.1992
Taltio:	4115
Antopäivä:	30.11.1992

Konkurssituomiossa oli osakeyhtiön toimitusjohtajan palkkasaatavat, joille vaadittua etuoikeutta ei ollut riitautettu, määrätty maksettavaksi etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin mukaisella etuoikeudella. Velkojan muutoksenhakemuksen johdosta etuoikeutta koskeva määräys kumottiin.

Ks. KKO:1953-II-111, KKO:1983-II-68, KKO:1986-II-167, KKO:1990:114

EtuoikeusA 4 § 1 mom (L 29.9.1978/739)
KS 97 § 2 mom

A on Oy W Ltd:n 17.12.1990 raastuvanoikeudessa alkaneessa konkurssissa, valvoessaan toteennäyttöoikeuden pidättäen saatavinaan palkkaa ja lomakorvausta ajalta 1.1.1989 - 31.12.1990 sekä odotusajan palkkaa yhteensä 95 013,20 markkaa 16 prosentin korkoineen, vaatinut saatavien tuomitsemista maksettavaksi palkkasaatavan etuoikeudella. A on perusteeksi ilmoittanut, että hän oli toiminut yhtiön toimitusjohtajana eikä ollut saanut palkkaa tai lomakorvauksia mainitulta ajalta.

A:n valvomaa saatavaa ja etuoikeusvaatimusta ei ole esiinhuudoissa riitautettu.

Raastuvanoikeus on, vahvistaessaan konkurssipesän varoista maksettavaksi A:lle hänen valvomansa saatavat yhteensä 95 013,20 markkaa 16 prosentin korkoineen 31.12.1990 lukien, määrännyt nämä työsuhteesta johtuvat saatavat korkoineen maksettavaksi etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentissa säädetyllä etuoikeudella.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi Hämeen lääninverovirasto velkojana oli valittamalla saattanut jutun vaatien konkurssituomion kumoamista siltä osalta kuin siinä oli A:lle vahvistettu maksettavaksi työsuhteesta johtuvat saatavat korkoineen etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentissa säädetyllä etuoikeudella ja näiden saatavien vahvistamista maksettavaksi ilman etuoikeutta sekä oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, on lausunut, että A oli valvontakirjelmässään valvoessaan palkkasaataviaan ilmoittanut toimineensa velallisyhtiön toimitusjohtajana ilman palkkaa ja lomakorvauksia valvonnassa ilmoitettuna aikana. A:n asema yhtiön toimitusjohtajana oli siten tullut muiden velkojien tietoon samoin kuin sekin seikka, että saatava oli valvottu palkkasaatavan etuoikeuksin. Konkurssisäännön 97 §:n mukaan saatava, jota vastaan ei ollut tehty muistutusta, oli pidettävä hyväksyttynä. Sen keskinäisen järjestyksen, jossa hyväksytyt ja tuomioistuimen vahvistamat saatavat oli konkurssipesästä maksettava, määräsi tuomioistuin, vaikka vaadittua etuoikeutta vastaan ei ollut tehty muistutusta. A:n ei ollut edes väitetty antaneen virheellisiä tai puutteellisia tietoja palkkasaatavansa valvonnassa. Oikeuskäytännössä eräissä tapauksissa toimitusjohtaja oli saanut palkkasaatavilleen etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentissa säädetyn etuoikeuden sekä eräissä tapauksissa, joissa palkkasaatavan etuoikeutta vastaan oli tehty muistutus, etuoikeusvaatimus oli hylätty. Nyt valvottua palkkasaatavaa tai sen etuoikeutta vastaan ei ollut tehty muistutusta.

Mainituilla perusteilla hovioikeus on pysyttänyt raastuvanoikeuden konkurssituomion ja hylännyt lääninveroviraston oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Valituslupa on myönnetty 9.4.1992.

Lääninverovirasto on uudistanut vaatimuksen konkurssituomion kumoamisesta siltä osalta kuin A:lle maksettavaksi tuomitut saatavat on määrätty maksettavaksi etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentissa säädetyllä etuoikeudella. Lisäksi lääninverovirasto on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa.

A on antanut pyydetyn vastauksen vaatien hovioikeuden tuomion pysyttämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen. A on lausunut muun muassa, että viran puolesta voitiin hylätä vain ilmeisesti lakiin perustumaton tai perusteeltaan yksilöimätön etuoikeusvaatimus. Etuoikeusvaatimusta ei pitäisi hylätä myöskään sellaisessa tapauksessa, jossa näytön esittäminen vaaditun etuoikeuden perusteesta ei käytännössä ollut mahdollista konkurssimenettelyn yhteydessä. Toimitusjohtajan palkkasaatavaa ei viimeaikaisen oikeuskäytännön valossa voinut pitää ilmeisesti etuoikeudettomana. Toimitusjohtajan aseman tosiasiallinen luonne oli käytännössä mahdollista selvittää vain asiakirjaselvityksellä tai henkilötodistelulla.

Konkurssisäännön 97 §:n 2 momentin mukaan sen keskinäisen järjestyksen, jossa hyväksytyt ja tuomioistuimen vahvistamat saatavat on konkurssipesästä maksettava, määrää tuomioistuin, vaikka vaadittua etuoikeutta vastaan ei ole tehty muistutusta. Mainitun säännöksen nojalla tuomioistuimen on viran puolesta tutkittava, onko vaaditulla etuoikeudella etuoikeusasetuksessa tarkoitettu peruste vai ei.

Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä on johdonmukaisesti katsottu, ettei osakeyhtiön toimitusjohtajan palkkasaatavilla ollut etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin nojalla etuoikeutta yhtiön konkurssissa. Tämän periaatteen ilmaisuna ovat ratkaisut KKO 1983 II 68, 1986 II 167 ja 1990:114.

A on ilmoittanut valvomansa saatavan perusteeksi toimintansa yhtiön toimitusjohtajana. Hän ei ole saatavalle vaatimansa etuoikeuden perusteeksi esittänyt muita seikkoja. Yhtiön kaupparekisteriotteesta ja pesäluettelosta ilmenee, että A on ollut 1.4.1987 alkaen yhtiön toimitusjohtaja. Tämän perusteella A ei ole ollut sellaisen johdon ja valvonnan alainen, jota tarkoitetaan työsopimuslain 1 §:ssä. A:n valvomat saatavat eivät siten ole etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentissa (L 29.9.1978/739) tarkoitettuja työsuhdesaatavia ja hänen etuoikeusvaatimuksensa on perusteeton.

Asian laadun vuoksi lääninverovirasto saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden konkurssituomio kumotaan siltä osalta kuin Oy W Ltd:n konkurssiin luovutetuista varoista A:lle maksettavat saatavat yhteensä 95 013 markkaa 20 penniä 16 prosentin korkoineen 31.12.1990 lukien on määrätty maksettavaksi etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentissa säädetyllä etuoikeudella.

Konkurssisäännön väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain 100 §:n nojalla etuoikeusjärjestykseen tehty muutos tulee yksinomaan Hämeen lääninveroviraston hyväksi.

Lääninveroviraston oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Riihelä, Tuleheimo-Takki ja Krook sekä ylimääräinen oikeusneuvos Hidén