Irtaimen kauppa - Kauppahinta - Korko

Diaarinumero:	S89/1286
Esittelypäivä:	22.3.1990
Taltio:	23
Antopäivä:	8.1.1991

Ostaja oli maksanut ostamansa kaluston osaksi rahalla ja osaksi luovuttamallaan kalustolla. Kaluston myyjä oli myöhemmin myynyt.

Kun kauppa ostajan kanteesta purettiin, myyjän oli palautettava ostajalle kauppahinnan rahasuoritus ja kaluston arvo. Korko tälle velalle oli maksettava rahan ja tavaran vastaanottamisista lukien, velan eräpäivää edeltäneeltä ajalta Suomen Pankin peruskoron suuruisena tuottokorkona ja haasteen tiedoksiannosta lähtien 16 prosentin viivästyskorkona.

Ks. KKO:1991:3

KorkoL 1 § 2 mom
KorkoL 3 § 2 mom

Ks. KKO:1992:86

B on A:n Tuote Ky:lle ja yhtiön vastuunalaiselle yhtiömiehelle A:lle 7.7.1987 tiedoksi annetun haasteen nojalla lausunut, että B oli vuoden 1986 kesäkuun loppupuolella ostanut yhtiöltä sohvakaluston. Kaluston hinta 7.000 markkaa oli sovittu suoritettavaksi siten, että B luovuttaa yhtiölle vanhan sohvakalustonsa, jonka arvoksi oli sovittu 4.500 markkaa, ja maksaa välirahana 2.500 markkaa. Kaupan jälkeen B oli kuitenkin huomannut kalustossa valmistusvirheitä, minkä vuoksi asianosaiset olivat sopineet, että yhtiö valmistaa B:lle uuden sohvakaluston. Samalla oli väliraha korotettu 3.000 markaksi.

Yhtiö oli toimittanut uuden sohvakaluston B:lle 19.12.1986, jolloin B oli myös maksanut yhtiölle mainitut 3.000 markkaa. Kohta tämän sohvakaluston toimittamisen jälkeen siinä oli ilmennyt vikoja. Sohvakaluston saumat olivat repeilleet, nappeja oli lähtenyt irti ja nahka oli muutoinkin ollut laadultaan huonoa. Viat eivät olleet voineet johtua sohvakaluston käytöstä, vaan sohvakaluston olisi tullut kestää normaalia käyttöä.

B oli ilmoittanut vioista yhtiölle tammikuun puolivälissä 1987 ja vaatinut kaupan purkamista. Yhtiö oli toimittanut B:lle tammikuun loppupuolella uuden sohvatyynyn. Kohta tämän jälkeen B oli uudistanut vaatimuksensa kaupan purkamisesta. Yhtiö oli ilmoittanut huhtikuussa 1987, ettei se suostunut kaupan purkamiseen eikä myöntänyt hinnanalennusta.

Tämän vuoksi B on vaatinut, että kauppa julistetaan puretuksi sekä että yhtiö ja A sen vastuunalaisena yhtiömiehenä velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle kauppahinnan määrä 7.500 markkaa 16 prosentin korkoineen laskettuna 4.500 markalle 27.6.1986 lukien ja 3.000 markalle 19.12.1986 lukien sekä korvauksena asian hoitamisesta aiheutuneista kuluista 1.000 markkaa korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.

Yhtiö ja A ovat lausuneet, että yhtiön toimittama, B:lle valmistettu sohvakalusto oli täyttänyt normaalit laatuvaatimukset eikä kaupassa ollut sovittu normaalista poikkeavasta laatutasosta. Yhtiön käyttämät valmistusmenetelmät olivat olleet yleisesti huonekaluteollisuudessa käytettyjä ja hyviksi havaittuja. Yhtiön käyttämät materiaalit ja tarveaineet olivat olleet korkealaatuisia ja käyttötarkoitukseensa soveltuvia. Sohvakaluston istuintyynyn yhden sauman aukeamisen ja yhden napin irtoamisen oli täytynyt aiheutua B:n omasta menettelystä. B oli käyttänyt sohvakalustoa normaalista poikkeavalla tavalla pitämällä sohvassa istuessaan jalkaa allaan. Sen vuoksi yhtiö ja A ovat vaatineet, että kanne hylätään ja B velvoitetaan korvaamaan yhtiön ja A:n yhteiset oikeudenkäyntikulut 16 prosentin korkoineen.

Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että yhtiön 19.12.1986 B:lle toimittama nahkakalusto oli lyhyessä ajassa nahkaisten istuintyynyjen osalta huomattavasti vaurioitunut. Yleisen elämänkokemuksen mukaan hyvistä tarvikkeista hyviä työtapoja noudattaen tehty nahkakalusto ei muutaman kuukauden käytössä näin vaurioitunut. Jutussa ei ollut näytetty, että kaluston vaurioituminen olisi aiheutunut sen enempää B:n kuin yhtiönkään tuottamuksesta. Käytetyssä nahassa oli todennäköisesti ollut kauppakaaren 1 luvun 4 §:ssä tarkoitettu salainen virhe.

Kun se sohva, jonka B kesäkuussa 1986 oli ensiksi yhtiön kanssa vaihtanut plyyshisohvaan, ei enää ollut yhtiön hallussa, kauppaa ei enää voitu purkaa, vaan B:n oli pidettävä se kalusto, mikä hänellä oli. Hänellä oli kuitenkin katsottava olevan oikeus hinnanalennukseen.

Sen määrää harkitessaan kihlakunnanoikeus on todennut, ettei ollut selvitetty B:n ennen puheena oleviin kauppoihin ryhtymistä omistaman kaluston arvoa ja siitä ehkä saatua jälleenmyyntihintaa. Ottaen huomioon sen selvityksen, mikä oli esitetty B:lle jääneen kaluston rakenteesta ja kunnosta, kihlakunnanoikeus on pitänyt kohtuullisena, että B:lle palautettiin hänen rahana maksamansa määrä.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on velvoittanut yhtiön ja A:n yhteisvastuullisesti maksamaan B:lle 3.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 19.12.1986 lukien ja korvauksena asian ennen oikeudenkäyntiä aiheuttamista kuluista 500 markkaa 16 prosentin korkoineen 7.7.1987 alkaen.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B, yhtiö ja A olivat valittamalla saattaneet asian, on katsonut selvitetyksi, että sohvakaluston valmistuksessa käytetty nahka oli ollut huonolaatuista ja istuintyynyjen pehmusteena käytetty vaahtomuovi liian pehmeää ja ohutta ja että kaluston viimeistelyn taso oli ollut heikko, mistä johtuen sohvakaluston saumat olivat repeilleet, nappeja oli lähtenyt irti ja istuintyynyihin oli tullut repeämiä.

Koska hinnanalennusta vikojen laatu huomioon ottaen ei voitu pitää B:n kannalta kohtuullisena seuraamuksena, B:llä oli kuluttajansuojalain 5 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan ollut oikeus purkaa kauppa.

Yhtiö ja A sen vastuunalaisena yhtiömiehenä olivat sanotun luvun 9 §:n 1 momentin mukaan velvollisia korvaamaan myös ne menot, jotka B:lle olivat aiheutuneet sohvakalustossa olevan virheen vuoksi tarpeellisista toimenpiteistä. Menojen määrän osalta ei ollut esitetty syytä muuttaa kihlakunnanoikeuden päätöstä.

Kerrottujen perustelujen nojalla hovioikeus on julistanut kaupan puretuksi ja velvoittanut yhtiön ja A:n yhteisvastuullisesti palauttamaan B:lle kauppahintana 7.500 markkaa 16 prosentin korkoineen laskettuna 4.500 markalle 27.6.1986 lukien ja 3.000 markalle 19.12.1986 alkaen sekä suorittamaan korvaukseksi virheen vuoksi tarpeellisista toimenpiteistä 500 markkaa 16 prosentin korkoineen 7.7.1987 lukien.

Asian näin päättyessä yhtiö ja A on määrätty pitämään kulunsa hovioikeudessa vahinkonaan.

Yhtiölle ja A:lle on myönnetty valituslupa 13.12.1989. Nämä ovat vaatineet, että hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan ja kanne hylätään ja että B velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut korkoineen. Toissijaisesti yhtiö ja A ovat pääasian osalta vaatineet, että kihlakunnanoikeuden tuomitseman hinnanalennuksen määrää alennetaan ja että palautettavalle kauppahinnalle määrätään maksettavaksi korkoa vasta 7.9.1989 lukien ainakin 4.500 markan osalta. Yhtiö ja A ovat vielä pyytäneet, että asiassa toimitetaan Korkeimmassa oikeudessa suullinen käsittely.

Yhtiö ja A ovat lisäksi määräajan jälkeen 9.11.1989 toimittaneet lisäselvitystä.

B on antanut häneltä valituksen johdosta pyydetyn vastauksen.

Yhtiön ja A:n määräajan jälkeen toimittama lisäselvitys jätetään huomiotta, koska sen huomioon ottamiseen ei ole erityistä syytä. Suullisen käsittelyn toimittamista koskeva pyyntö hylätään aiheettomana.

Korkolain 1 §:n 2 momentin mukaan lakia ei sovelleta velvoitteeseen palauttaa saatu vastike, kun sopimus puretaan, siltä osin kuin kysymys on koron maksamisesta velan eräpäivää edeltäneeltä ajalta. Yhtiön maksuvelvollisuuden ei ole näytetty alkaneen ennen kuin haaste siitä annettiin tiedoksi. Tiedoksiantoa edeltäneeltä ajalta yhtiölle ja A:lle ei siten voida määrätä koronmaksuvelvollisuutta korkolakia soveltaen. Oikeuskäytännössä on jo ennen korkolakia määrätty tuottokorkoa myös eräpäivää edeltäneeltä ajalta rahamäärälle, jonka velallinen on velvollinen palauttamaan velkojalle sopimuksen purkamisen johdosta. Edellä mainitusta korkolain säännöksestä johtuen laki ei ole muuttanut tätä oikeustilaa.

Kanteen mukaan kauppahinnan osasuorituksena luovutettu kalusto oli yhtiön ilmoituksen mukaan myyty elokuussa 1986. Yhtiö ja A eivät jutussa ole kiistäneet tätä ilmoitusta. Kun velvollisuus kaupan purkamisen johdosta palauttaa kalusto näin ollen on muuttunut velvollisuudeksi palauttaa sen arvo eli rahavelaksi, on myös tälle rahavelalle maksettava tuottokorkoa sitä vastaavasta kauppahintasuorituksesta lukien.

Kauppahinnan palautukselle eräpäivää edeltäneeltä ajalta maksettavan tuottokoron korkokannasta ei ole laissa säädetty. Korkolain 3 §:n 2 momentista ilmenevän oikeusohjeen mukaan Korkein oikeus vahvistaa tämän korkokannan Suomen Pankin peruskorkoa vastaavaksi. Haasteen tiedoksiantopäivästä lukien yhtiön ja A:n on korkolain 9 §:n nojalla maksettava 16 prosentin viivästyskorko.

Näillä ja hovioikeuden lausumilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut jutun tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että yhtiön ja A:n yhteisvastuullinen koronmaksuvelvollisuus 4.500 markalle 27.6.1986 lukien ja 3.000 markalle 19.12.1986 alkaen alennetaan 7 prosentiksi haasteen tiedoksiantopäivään 7.7.1987 asti, mistä lukien noille määrille on maksettava hovioikeuden tuomitsema 16 prosentin viivästyskorko. B velvoitetaan palauttamaan kysymyksessä oleva nahkainen sohvakalusto yhtiölle. Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Asian laadun vuoksi yhtiön ja A:n on pidettävä vahinkonaan näille asiasta Korkeimmassa oikeudessa aiheutuneet kulut.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Jalanko, Nikkrinen, Roos ja Krook