Työsopimus - Työsuorituksen estyminen

Diaarinumero:	S88/322
Esittelypäivä:	12.7.1988
Taltio:	3831
Antopäivä:	15.12.1988

Terässulaton uunin muuntaja oli rikkoutunut ja tuotanto tämän vuoksi keskeytynyt. Tämän vuoksi työnantaja oli työehtosopimuksen nojalla muuttanut silloin voimassa ollutta työtuntijärjestelmää siten, että sen mukaisia työpäiviä keskeytysajalta oli määrätty palkattomiksi vapaapäiviksi ja myöhempiä alunperin tällaisiksi vapaapäiviksi määrättyjä päiviä työpäiviksi.

Laiterikkoa pidettiin työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa tarkoitettuna työnteon esteenä.

Työnantaja ei työtuntijärjestelmän muuttamisella vapautunut palkanmaksuvelvollisuudesta lainkohdassa mainittuna kahden viikon aikana niiltä päiviltä, jotka alkuperäisen työtuntijärjestelmän mukaan olivat olleet työpäiviä.

TSL 27 § 2 mom

Vrt. KKO:1992:171

Raastuvanoikeus on A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n kanteesta, jota Outokumpu Oy on vastustanut, katsonut selvitetyn, että yhtiön Tornion tehtaiden jaloterässulatolla oli sattunut helmikuun 1986 alussa valokaarimuuntajan rikkoutuminen oikosulun vuoksi. Yhtiö oli 6.2.1986 ilmoittanut, että muuntajan rikkoutumisen johdosta ennakolta laaditun työtuntijärjestelmän mukaiset työaikaa tasoittavat palkattomat vapaapäivät, jotka oli työvuorotaulukkoon merkitty ajalle 25.2.-30.4.1986, siirrettiin pidettäviksi ajalla 9.2.-13.2.1986. Niin sanotut tasoitusvapaansa oli näin määrätty pitämään A 9.2., 11.2., 12.2. ja 13.2., B 9.2., 10.2., 11.2. ja 12.2., C 9.2. ja 10.2., E 10.2., 11.2. ja 12.2. sekä D 11.2., 12.2. ja 13.2.1986. Mainitut päivät olisivat muutoin olleet heidän työpäiviään. Yhtiö oli perustellut menettelyään vetoamalla alalla noudatettavan metallurgisen teollisuuden työehtosopimuksen 13 §:ään, missä oli määräykset työajan tilapäisestä muutoksesta.

Raastuvanoikeus on lausunut, että muuntajan rikkoutumista oikosulun vuoksi oli pidettävä työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa mainittuun tulipaloon rinnastettavana tapahtumana. Koska työntekijällä mainitun lainkohdan nojalla oli oikeus työn estyessä saada esteen ajalta palkkansa ja kun muu sopimus oli mitätön, raastuvanoikeus on katsonut, ettei yhtiöllä ollut näissä olosuhteissa ollut oikeutta määrätä työaikaa tasoittavien vapaapäivien pitämisestä sovittua aikaa aikaisemmin eli esteen aikana. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on velvoittanut yhtiön suorittamaan palkkaa kanteen mukaisesti A:lle 1.425,31 markkaa, C:lle 930,14 markkaa, B:lle 1.480,04 markkaa, D:lle 928,44 markkaa ja E:lle 859,32 markkaa kaikki erät 16 prosentin korkoineen 13.2.1986 lukien sekä korvaamaan heidän yhteiset oikeudenkäyntikulunsa 5.000 markalla.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhtiö oli saattanut jutun, on todennut, että kysymyksessä olevalla jaloterässulatolla oli ollut työtä varten ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä, johon oli muun muassa merkitty työntekijöiden työaikaa tasoittavia palkattomia vapaapäiviä. Sulaton tuotannon keskeydyttyä valokaarimuuntajan rikkoontumisen vuoksi yhtiö oli siirtänyt näitä vapaapäiviä pidettäväksi aikaisemmin eli tuotannon keskeytymisen aikana. Alkuperäiseen työtuntijärjestelmään merkittyinä vapaapäivinä työntekijät taas olivat olleet töissä. Alalla sovellettavan metallurgisen teollisuuden työehtosopimuksen 13 §:n mukaan työnantajalla oli oikeus tehdä työtuntijärjestelmään käytännön vaatimia tilapäisiä muutoksia. Yhtiöllä oli tämän mukaisesti ollut oikeus siirtää kyseisiä vapaapäiviä pidettäväksi työtuntijärjestelmään merkittyä aikaisemmin. Tasoitusvapaiden siirto ei ollut vähentänyt työntekijöiden työtuntijärjestelmän mukaisia työpäiviä eikä heille ollut aiheutunut ansion menetystä. Työntekijät eivät siten olleet työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla estyneet suorittamasta työtään ja menettäneet palkkaansa. Sen vuoksi hovioikeus on, kumoten raastuvanoikeuden päätöksen, hylännyt kanteen sekä vapauttanut yhtiön suorittamasta A:lle, B:lle, C:lle, D:lle ja E:lle tuomittuja työpalkkasaatavia ja oikeudenkäyntikuluja.

Valituslupa on myönnetty 27.4.1988. A, B, C, D ja E ovat valituksessaan vaatineet kanteensa hyväksymistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Yhtiö on antanut siltä pyydetyn vastauksen ja toistanut väitteensä, että työnteon estyessä puheena olevassa tilanteessa kysymyksessä ei ollut ollut työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa tarkoitettu vaan saman pykälän 1 momentissa tarkoitettu työnantajasta riippuvasta syystä johtunut este.

Yhtiön jaloterässulatolla oli helmikuun 1986 alussa rikkoutunut oikosulun takia valokaarimuuntaja, jonka kautta sähkövirta johdettiin uuniin, ja tuotanto tämän vuoksi keskeytynyt. Yhtiö oli tuotannon keskeydyttyä alempien oikeuksien kertomin tavoin muuttanut työehtosopimuksen nojalla tilapäisesti työtuntijärjestelmää siten, että tuotannon keskeytyksen aikaisia päiviä, jotka tuotannon keskeytyessä voimassa olleen työtuntijärjestelmän mukaan olisivat olleet A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n työpäiviä, oli määrätty työaikaa tasoittaviksi palkattomiksi vapaapäiviksi, kun taas tuotannon käynnistyttyä A, B, C, D ja E olivat olleet työssä alkuperäisen työtuntijärjestelmän mukaisina vapaapäivinä.

Korkein oikeus katsoo, että kysymyksessä oleva oikosulusta aiheutunut laiterikko on työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa tarkoitettu työntekijöistä ja yhtiöstä riippumaton työnteon este.

Työsopimuslain 27 §:n 2 momentin mukaan A:lla, B:llä, C:llä, D:llä ja E:llä on ollut oikeus saada työnteon estymisen aikana palkkansa enintään kahdelta viikolta. Muu sopimus on sanotussa lainkohdassa säädetty mitättömäksi. Mitättömyyttä koskevasta säännöksestä seuraa, ettei yhtiö, vaikka sillä olisi työehtosopimuksen nojalla ollut oikeus siirtää työaikaa tasoittavia vapaapäiviä kerrotulla tavalla, ole vapautunut palkanmaksuvelvollisuudesta mainittuna kahden viikon esteaikana eikä siis kanteessa kysymyksessä olevina päivinä, joina työnteko jo oli estynyt. Yhtiö on siten velvollinen maksamaan A:lle, B:lle, C:lle, D:lle ja E:lle palkan noilta päiviltä.

Koska raastuvanoikeus ja hovioikeus ovat eri tavoin arvioineet jutun pääasiakysymystä, A myötäpuolineen ei saa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan (L 13.3.1964/133) korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa. Koska yhtiö on hävinnyt jutun Korkeimmassa oikeudessa, sen tulee korvata A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n kulut täällä.

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja juttu jätetään pääasian osalta raastuvanoikeuden ratkaisun lopputuloksen varaan. Yhtiö velvoitetaan korvaamaan A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n kulut täällä 1.200 markalla, mutta heidän alempien oikeuksien osalta esittämänsä kuluvaatimukset hylätään.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Takala, Riihelä, af Hällström, Haarmann ja Huopaniemi