Rikokseen osallisuus - Rikoksen tekijä - Murha

Diaarinumero:	R87/99
Esittelypäivä:	24.6.1987
Taltio:	1166
Antopäivä:	14.4.1988

A ja B olivat päättäneet tilata taksin, surmata sen kuljettajan sekä anastaa sen jälkeen auton ja kuljettajan rahat. Tällöin he olivat keskustelleet muun muassa surmaamispaikasta. Matkan aikana A oli pyytänyt taksiautoilija C:tä pysäyttämään autonsa syrjäiselle paikalle ja ampumalla surmannut C:n. Sen jälkeen A ja B olivat ottaneet auton käyttöönsä B:n ryhtyessä sitä kuljettamaan ja anastaneet autosta rahaa. Ään.

Kun C:n surmaaminen oli tehty A:n ja B:n ennalta yhdessä laatiman suunnitelman mukaisesti ja yhteisen päämäärän saavuttamiseksi, B tuomittiin tekijänä rangaistukseen C:n surmaamisesta. Ään.

Ks. KKO:1995:119

Kihlakunnanoikeus on päätöksessään virallisen syyttäjän syytteestä, varattuaan C:n puolisolle, lapsille ja sisaruksille tilaisuuden tulla jutussa asianomistajina kuulluiksi, lausunut selvitetyksi, paitsi muuta, että A ja B olivat 16.8.1985 vastaisena yönä Imatralla epäonnistuttuaan saamasta luvattomasti käyttöönsä erästä autoa yhdessä päättäneet tilata Imatran taksiasemalta taksiauton, surmata sen kuljettajan sopivassa paikassa sekä anastaa auton ja kuljettajan rahat. A:n ja B:n tilattua taksiautoilija C:n kuljettamaan heidät Lappeenrantaan ennalta sopimaansa syrjäiseen paikkaan ja pyydettyä C:tä pysäyttämään auton A oli tahallaan ampunut autossa C:tä katkaistulla haulikolla oikean käden alle kylkeen. Vaikeasti loukkaantuneen C:n yritettyä paeta paikalta A oli juossut hänet kiinni ja lyhyeltä etäisyydeltä ampunut C:tä päähän seurauksin, että C oli kuollut. Tämän jälkeen A ja B olivat anastaneet C:n auton ja siinä olleet vaihtorahat 40 markkaa sekä matkalla Porvoon maalaiskuntaan kumpikin kuljettaneet autoa nautittuaan ennen ajoa alkoholia niin, että heidän verensä alkoholipitoisuuden oli täytynyt olla vähintään 0,50 promillea.

Kihlakunnanoikeus on katsonut, että C:n surmaaminen oli tapahtunut A:n ja B:n ennalta laatiman suunnitelman mukaisesti vakaasta harkinnasta ja omanvoitonpyynnöstä auton ja rahojen anastamiseksi. B ei ollut kuitenkaan tekijänä osallistunut itse surmaamistekoon, mutta hän oli yhdessä A:n kanssa suunnitellut rikoksen tapahtumain kulun ja yhdessä A:n kanssa anastanut surmatun C:n omaisuutta, millä menettelyllä B oli tahallaan neuvoilla edistänyt A:n surmaamisrikosta.

Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on, samalla kun A oli tuomittu yksin teoin tehdyistä murhasta, törkeästä ryöstöstä ja rattijuopumuksesta elinkaudeksi vankeuteen, rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin, 23 luvun 1 §:n, 31 luvun 2 §:n 1 momentin, 5 luvun 3 §:n 1 momentin ja 7 luvun 1 §:n nojalla tuominnut B:n yksin teoin tehdyistä avunannosta murhaan, törkeästä ryöstöstä ja rattijuopumuksesta 8 vuodeksi vankeuteen. B:lle jutussa tuomitut vankeusrangaistukset on yhdistetty 10 vuodeksi vankeutta, mistä yhdistetystä vankeusrangaistuksesta on B:n oltua rikostensa tutkinnan vuoksi vapautensa menettäneenä 19.8.10.10.1985 ja 20.10.1985-12.3.1986 rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetty 6 kuukautta 13 päivää. B:lle 16.10.1984 tuomittu ehdollinen 8 kuukauden vankeusrangaistus on määrätty pantavaksi täytäntöön.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä ja B olivat saattaneet jutun, on toimitettuaan asiassa suullisen käsittelyn lausunut selvitetyksi, paitsi muuta, että B oli kertonut, että taksin tilaamisesta, sen kuljettajan surmaamisesta, auton käyttöönottamisesta ja rahojen anastamisesta oli ollut A:n kanssa puhetta jo ennen kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainittua ensimmäistä auton käyttöönottoyritystä. B on edelleen kertonut, että senkin jälkeen, kun A oli ensimmäisen käyttöönottoyrityksen yhteydessä surmannut heidät yllättäneen henkilön haulikolla ampumalla, oli taksin tilaamisesta, sen kuljettajan surmaamisesta, auton käyttöönottamisesta ja rahojen anastamisesta ollut puhetta. Ennen taksin tilaamista A ja B olivat keskustelleet siitä, missä taksinkuljettaja surmattaisiin B:nkin ehdottaessa erästä paikkaa. Paikkaa ei kuitenkaan ollut tarkasti sovittu ja lopullinen paikka oli jäänyt A:n päätettäväksi. Heidän välillään oli käyty keskustelua myös siitä, mihin kumpikin taksissa istuisi. B on kertonut halunneensa mennä istumaan taksin takapenkille, koska hän oli aavistanut jotain tulevan tapahtumaan.

Hovioikeus on katsonut näytetyksi, että B oli yhdessä A:n kanssa suunnitellut taksin tilaamisen, sen kuljettajan surmaamisen sekä auton ja rahojen anastamisen. C oli surmattu tuon ennalta yhdessä laaditun suunnitelman mukaisesti ja yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Suunnitelmaa oli toteutettu tilaamalla yhdessä taksi, menemällä siihen yhdessä matkustajiksi, ampumalla taksinkuljettaja, jonka ampumisen A oli suorittanut, sekä ottamalla sen jälkeen taksiauto A:n ja B:n yhteiseen käyttöön. A:n ja B:n näin toimiessa C:n surmaaminen oli tapahtunut vakaasta harkinnasta, omanvoitonpyynnöstä sekä erityistä raakuutta ja julmuutta osoittaen ja surmaamista oli huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan pidettävä erityisen törkeänä, joten A ja B olivat syyllistyneet C:n murhaan tekijäkumppaneina. B:lle tuomittavaa rangaistusta harkittaessa oli kuitenkin otettava huomioon, että B:n osuus tekoon oli A:han verrattuna ollut, muun muassa B:n ikä ja A:n haulikon välittömänä haltijana ja muutoinkin hallitseva asema B:hen verrattuna huomioon ottaen, vähäinen ja tosiasialliselta luonteeltaan sellainen, että B:n syyllisyyden aste läheni avunantajan syyllisyyttä kysymyksessä olevaan rikokseen. Sen vuoksi ja kun yleinen etu ei B:n osallisuuden aste huomioon ottaen muuta vaatinut, hovioikeus mainituista erityisistä syistä tuomitsi B:n rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentissa määrättyä vähimmäisrangaistusta lyhyempään rangaistukseen.

Edellä kerrotuilla perusteilla hovioikeus on, muuttaen kihlakunnanoikeuden päätöstä, rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin, 23 luvun 1 §:n, 31 luvun 2 §:n 1 momentin, 3 luvun 5 §:n 2 momentin ja 7 luvun 1 §:n nojalla tuominnut B:n kihlakunnanoikeuden hänen syykseen lukeman rikoksen ja siitä tuomitseman rangaistuksen asemesta yksin teoin tehdyistä murhasta, törkeästä ryöstöstä ja rattijuopumuksesta 10 vuodeksi vankeuteen. Hovioikeus on yhdistänyt B:lle jutussa tuomitut vankeusrangaistukset 10 vuodeksi 5 kuukaudeksi vankeutta, mistä yhdistetystä rangaistuksesta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettävä vapaudenmenetysaikoja 19.8.-10.10.1985 ja 20.10.1985-4.12.1986 vastaavat 1 vuosi 3 kuukautta 7 päivää. Muutoin kihlakunnanoikeuden päätös on pääasian osalta jäänyt pysyväksi.

B:lle on myönnetty valituslupa 8.4.1987. B on, katsoen syyllistyneensä vain yksin teoin tehtyihin moottoriajoneuvon törkeään luvattomaan käyttöönottamiseen, näpistykseen, vahingontekoon ja rattijuopumukseen, vaatinut, että syyte yksin teoin tehdyistä murhasta ja törkeästä ryöstöstä hylätään.

Virallinen syyttäjä, C:n leski, C:n alaikäinen tytär ja C:n entinen vaimo ovat antaneet heiltä pyydetyt vastaukset. Muut C:n oikeudenomistajat eivät ole käyttäneet heille varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen. C:n leski on vaatinut korvausta vastauskuluistaan.

Hovioikeuden päätöstä ei muuteta.

B velvoitetaan suorittamaan C:n leskelle korvaukseksi hänellä vastauksen antamisesta Korkeimmassa oikeudessa olleista kuluista 1.000 markkaa.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Takala, Mörä, Lehtonen, Hiltunen ja Lindholm (eri mieltä)

Oikeusneuvos Lindholm: Jutussa esitetystä näytöstä ilmenee, että nyt kysymyksessä olevien rikosten kuten myös ennen niitä tehtyjen rikosten osalta A on toiminut aloitteentekijänä ja johtajana. B on ikänsä vuoksi ja luonteeltaan A:ta heikompana ollut tämän johdettavissa. Ennen nyt kysymyksessä olevien rikosten tekemistä on A:n ja B:n välillä heidän ollessa paniikinomaisella pakomatkalla A:n tekemän vakavan rikoksen jälkeen ollut puhetta taksin tilaamisesta, kuljettajan ryöstämisestä auton ja rahojen saamiseksi sekä, A:n aloitteesta, jopa kuljettajan surmaamisesta ja myös mahdollisesta surmaamispaikasta. Näistä seikoista ei kuitenkaan vielä ilmene, kun muutakaan näyttöä ei ole, että A ja B olisivat yhteisymmärryksessä päättäneet kuljettajan surmaamisesta ja laatineet siitä suunnitelman yhteisen tuloksen saavuttamiseksi eli auton ja rahojen saamiseksi. Epäselväksi jää, oliko edes kysymys mistään varsinaisesta suunnitelmasta vaiko pikemminkin tapahtumien hallitsemattomasta etenemisestä. Yhteisymmärrys on korkeintaan ulottunut kuljettajan ryöstämiseen, joka sinänsä ei ole edellyttänyt hänen surmaamistaan. Pelkästään siitä, että B:n ja A:n välillä on A:n aloitteesta ollut puhetta kuljettajan surmaamisesta ja siitä missä tämä tapahtuisi, että B on mieltänyt A:n voivan syyllistyä kuljettajan surmaamiseen ja että B on, ehkä osittain olosuhteiden pakottamana, suhtautunut siihen välinpitämättömästi, mahdollisesti hyväksyvästikin, ei vielä voi seurata, että B olisi tekijänä syyllistynyt C:n surmaamiseen, kun hän ei ole millään tavalla osallistunut itse surmaamistekoon. B on kuitenkin käyttäytymisellään rohkaissut A:ta ja näin edistänyt tämän tekoa, mikä B:n on täytynyt käsittää. B on sen vuoksi tuomittava avunannosta A:n tekemään surmaamisrikokseen. B:n syyksi ei kuitenkaan voida lukea sitä, että surmaaminen on tapahtunut vakaasta harkinnasta sekä erityistä raakuutta ja julmuutta osoittaen, koska hänen tahallisuutensa ei ole voinut ulottua näihin seikkoihin. B on käsittänyt, että C:n mahdollinen surmaaminen tapahtuisi omanvoitonpyynnöstä. Koska B:n rikosta kokonaisharkinnan perusteella ei ole pidettävä erityisen törkeänä, hänet on tuomittava avunannosta tappoon.

Edellä olevan johdosta tuomitsen B:n, muuttaen hovioikeuden päätöstä, rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin, 23 luvun 1 §:n, 31 luvun 2 §:n 1 momentin, 5 luvun 3 §:n 1 momentin ja 7 luvun 1 §:n nojalla yksin teoin tehdyistä avunannosta tappoon, törkeästä ryöstöstä ja rattijuopumuksesta 8 vuodeksi vankeuteen, josta vähennän rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla hovioikeuden vähennettäviksi määräämät vapaudenmenetykset. Muilta osin olen samaa mieltä kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.