Avoliitto - Korvaus toisen omaisuuteen sijoitetuista varoista

Diaarinumero:	S87/922
Esittelypäivä:	15.10.1987
Taltio:	719
Antopäivä:	9.3.1988

A ja B olivat eläneet avoliitossa, jonka aikana A:n omistamalle maalle oli pääosin B:n varoilla rakennettu yhteiseen käyttöön kesämökki. A:n kuoltua ennen mökin valmistumista B ei kuitenkaan ollut voinut käyttää mökkiä. Kun ei ollut pääteltävissä, että B:n tarkoituksena olisi ollut luovuttaa mökkiin sijoittamansa varallisuuteensa nähden huomattavat varat A:lle vastikkeetta, B:llä oli oikeus saada A:n kuolinpesästä korvaus rahasijoituksestaan.

B on rakennusmestari C:lle tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla raastuvanoikeudessa kysymyksessä olevilta kohdin kertonut, että myyntimies A, joka oli kuollut 5.3.1985, oli asunut B:n kanssa vuodesta 1966 lähtien aina kuolemaansa saakka avioliitonomaisissa olosuhteissa. Asianosaiset olivat viimeiset vuodet eläneet niin läheisessä yhteydessä myös taloudellisesti, että maksut oli suoritettu yleensä käteisellä ja raha otettu sieltä missä sitä oli ollut, riippumatta siitä kummanko maksusta oli kysymys.

Asianosaisten tuloja oli voitu verrata vuoden 1971-1984 välillä. Tänä aikana B:n bruttotulot olivat työnantajan todistuksen mukaan olleet 435.771 markkaa ja A:n tulot verotusasiakirjojen mukaan samana aikana noin 134.000 markkaa. A:lla oli vuonna 1972 ollut velkaa 34.554 markkaa. Velka oli joko maksettu loppuun kuolinhetkeen mennessä tai sitä oli ollut jäljellä vuoden 1983 lopussa 1.875 markkaa. Eräinä vuosina velan lyhennys oli suoritettu B:n varoilla.

Asianosaisten viimeisten yhteisten vuosien suurin hanke oli ollut Uuraisille rakennettava kesämökki, josta tehtiin talviasuttava ja joka saatiin melkein valmiiksi ennen A:n kuolemaa. Tämä kesämökki oli rakennettu A:n omistamalle maalle, joten kiinteistön omisti A. Suurin osa rahoista, jotka kesämökkiin oli sijoitettu, olivat kuitenkin B:n antamia. Kun B ei ollut voinut käyttää rakennusta, A:lle oli syntynyt perusteetonta etua kyseisestä talosta.

Tämän vuoksi B on vaatinut, että C A:n oikeudenomistajana velvoitettaisiin suorittamaan B:lle perusteettoman edun palautuksena, sikäli kuin enää on kysymys, 85.000 markkaa 16 prosentin korkoineen sekä korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut jutussa 16 prosentin korkoineen tuomion julistamispäivästä lukien.

C on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Raastuvanoikeus on huomioon ottaen todistajien lausumat sekä B:n ja A:n tulot katsonut näytetyksi toteen, että B oli käyttänyt A:n omistaman rakennuksen rakentamiseen henkilökohtaisia varojaan ainakin 85.000 markan arvosta, minkä määrän 5.3.1985 kuolleen A:n oikeudenomistajan C:n oli perusteettomasti katsottava B:ltä näin saaneen.

Tämän vuoksi ja koska C:n oli maksettava saamalleen perusteettomalle edulle korkoa A:n perunkirjoituspäivästä eli 29.4.1985 lukien, raastuvanoikeus on, vaatimukset enemmälti hyläten, velvoittanut C:n maksamaan B:lle 85.000 markkaa 16 prosentin vuotuisine korkoineen 29.4.1985 lukien ja korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut 7.000 markalla.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B ja C olivat saattaneet jutun, on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan. Asianosaiset saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa vahinkonaan.

C:lle on myönnetty valituslupa 15.9.1987. C on vaatinut kanteen hylkäämistä sekä toistanut raastuvanoikeudessa ja hovioikeudessa tekemänsä oikeudenkäyntikulujen korvaamista raastuvanoikeudessa 6.161,50 ja hovioikeudessa 2.000 markalla koskevan vaatimuksen ja vaatinut korvausta kuluistaan Korkeimmassa oikeudessa 2.000 markkaa.

B on vastannut valitukseen ja vaatinut korvaukseksi vastauksen antamisesta aiheutuneista kuluistaan 3.000 markkaa.

B ja A ovat eläneet avoliitossa vuodesta 1966 A:n kuolemaan 5.3.1985 saakka. Vuosina 1978-1985 on A:n omistamalle tilalle rakennettu kesämökki. Rakennuskustannuksiin on käytetty B:n rahaa arviolta 85.000 markkaa. Mökki on rakennettu yhteiseen käyttöön ja B olisi siten avoliiton jatkuessa saanut vastikkeen rahoituspanokselleen mökin käytöstä. Tämä käyttö on kuitenkin estynyt, kun avoliitto on A:n kuoleman johdosta purkautunut ennen mökin valmistumista. Jutussa esitetystä selvityksestä ei ole pääteltävissä, että B:n tarkoituksena olisi ollut luovuttaa edellä mainitut varallisuuteensa nähden huomattavat rahavarat A:lle vastikkeetta. Hänellä on siten oikeus saada A:n kuolinpesästä korvaus sanotuista A:n kiinteistöön sijoitetuista varoista.

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. C velvoitetaan suorittamaan B:lle korvaukseksi hänellä vastauksen antamisesta täällä aiheutuneista kuluista 1.200 markkaa.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Olsson, oikeusneuvokset Takala, Nybergh, Riihelä ja Roos