Työtaistelu - Saarto - Boikotti

Diaarinumero:	S83/291
Esittelypäivä:	4.4.1984
Taltio:	1338/84
Antopäivä:	3.7.1985

Merenkulun eräät ammattijärjestöt olivat julistaneet erään kauppa-aluksen saartoon (boikottiin) tehostaakseen merimiesten niille siirtämien korvausvaatimusten toteuttamista. Aluksen tultua myydyksi pakkohuutokaupalla järjestöt olivat jatkaneet saartoa, mikä esti uutta omistajaa miehittämästä alusta ja saattamasta sitä liikenteeseen. Uusi omistaja vaati järjestöjen velvoittamista heti peruuttamaan saarron. Uusi omistaja ei ollut välittömästi tai välillisesti osallisena aluksessa ennen huutokauppaa. Merilain 217 §:n 1 momentin mukaan meripanttioikeus ja pidätysoikeus alukseen lakkasivat pakkohuutokaupan tultua lopullisesti sitovaksi. Yrittäessään pakottaa uutta omistajaa maksamaan saatavia, joiden maksamisesta ostaja lain mukaan ei ollut vastuussa, järjestöt olivat toimineet hyvän tavan vastaisesti. Näillä perusteilla ostajan vaatimus hyväksyttiin. Ään.

Ks. KKO:1996:108

II-jaosto

Nautekno Oy on Suomen Merimies-Unioni r.y:tä, Suomen Konepäällystöliitto r.y:tä, Suomen Radiosähköttäjäliitto r.y:tä ja Suomen Laivanpäällystöliitto r.y:tä vastaan ajamassaan kanteessa kertonut, että Akva Shipping Oy:n konkurssipesän omistama kontaineralus m/s Katrina oli 26.5.1982 Porin maistraatin toimesta myyty julkisella pakkohuutokaupalla eräiden velkojien saatavien suorittamiseksi. Nautekno Oy oli tuolloin ostanut aluksen ja maksettuaan kauppahinnan 9.6.1982 tullut aluksen omistajakasi.

Aluksen pakkohuutokauppaa edeltäneessä velkojain keskustelussa Porin maistraatin istunnossa 24.5.1982 olivat valvoneet mainittujen työntekijöiden siirtäminä palkka- ja niihin verrattavina saatavina Suomen Merimies-Unioni r.y. yhteensä 465.129,85 markkaa, Suomen Konepäällystöliitto r.y. yhteensä 225.635,05 markkaa, Suomen Radiosähköttäjäliitto r.y. yhteensä 59.406,60 markkaa ja Suomen Laivanpäällystöliitto r.y. yhteensä 335.411,05 markkaa, kaikki saatavat merilain 212 §:n 1 momentin 1 kohdassa mainituin parhain etuoikeuksin.

Akva Shipping Oy:n konkurssipesä oli velkojainkeskustelussa ilmoittanut työntekijöiden tulleen irtisanotuiksi merimieslain 43 §:n mukaisesti ja riitauttanut mainitut valvonnat siltä osin kuin niihin sisältyi liikkeen luovutuksen johdosta merimieslain 57 §:n nojalla vaadittuja korvauksia. Maistraatti oli 24.5.1982 laatimassaan velkojainluettelossa vähentänyt valvotuista määristä Suomen Merimies-Unioni r.y:n osalta 123.089,45 markkaa, Suomen Konepäällystöliitto r.y:n osalta 41.837,20 markkaa, Suomen Radiosähköttäjäliitto r.y:n osalta 12.642 markkaa ja Suomen Laivanpäällystöliitto r.y:n osalta 54.473,75 markkaa eli edellä mainittuja yhden kuukauden palkkoja luontoisetuineen yhteensä 232.042,40 markkaa. Yhtiön saaman ilmoituksen mukaan mainitut järjestöt olivat valittaneet maistraatin ratkaisusta.

Järjestöt olivat 25.5.1982 ilmoittaneet Akva Shipping Oy:n konkurssipesälle asettaneensa aluksen saartoon Porissa Mäntyluodon satamassa aluksessa toimessa olleiden palkkasaatavien perinnän tukemiseksi. Saartoilmoitusta ei ollut peruutettu 26.5.1982 toimitetun pakkohuutokaupan jälkeen ja 7.6.1982 järjestöt olivat ilmoittaneet konkurssipesälle ja Nautekno Oy:lle, että saarto pidettäisiin voimassa, kunnes mainitut saatavat yhteismäärältään 232.042,40 markkaa oli niille maksettu.

Nautekno Oy oli 7.6.1982 päivätyssä ja samana päivänä Akva Shipping Oy:n konkurssipesälle tiedoksi annetussa kirjoituksessa kertonut, ettei alusta saarron takia voitu siirtää laituripaikastaan eikä miehittää aluksen liikenteeseen saattamista varten. Samassa kirjeessä Nautekno Oy oli myös kertonut, ettei saarrosta ollut ilmoitettu sille ennen pakkohuutokauppaa. Välttyäkseen huutokaupassa syntyneen maksuvelvollisuutensa laiminlyömisestä johtuvista seuraamuksista Nautekno Oy oli 9.6.1982 maksanut koko kauppahinnan 1.250.000 markkaa, vaikka aluksen saartoa ei ollut peruutettu.

Nautekno Oy on esittänyt, että puheena oleva pakotuskeinona käytetty saarto ei ollut oikeudenmukainen eikä järjestöjen laillisesti käytettävissä. Järjestöillä ei ollut ollut laillista oikeutta vaatia aluksen uudelta omistajalta Nautekno Oy:ltä aluksen pakkohuutokaupan yhteydessä riitautettuja ja hylättyjä määriä yhteensä 232.042,40 markkaa. Saarto oli kohdistettu lainvastaisesti aluksen vanhan omistajan velasta pakkohuutokaupan johdosta omistajaksi tulleeseen Nautekno Oy:öön vastoin ulosottolain säännöksiä, joiden mukaan ostaja kauppahinnan maksettuaan ei ollut vastuussa aluksesta lähtevästä ja ennen myyntipäivää erääntyneestä eikä muustakaan edellisen omistajan velasta. Sen vuoksi Nautekno Oy on vaatinut, että aluksen saarto vahvistetaan lainvastaiseksi sekä että järjestöt velvoitetaan heti peruuttamaan saarto ja korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut.

Järjestöt ovat vastustaneet yhtiön vaatimuksia ja maininneet Nautekno Oy:n olleen jo pakkohuutokauppatilaisuudessa tietoinen kysymyksessä olevista väitetyistä saatavista. Sen vuoksi saarto oli Nautekno Oy:öön kohdistettuna perusteltu. Järjestöt ovat myös vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Mitä ensiksi tuli saartoon 9.6.1982 saakka, raastuvanoikeus on katsonut, että ennen pakkohuutokauppaa alkanut työtaistelutoimenpide eri ole kohdistunut voimassa olevaan työehtosopimukseen kokonaisuudessaan tai johonkin sen yksityiseen määräykseen. Kun sitä ei muutoinkaan ollut näytetty lainsäädännössämme tai sopimuksessa kielletyksi, se on ollut sinänsä laillinen toimi. Saarto voidaan kieltää yleisillä siviilioikeudellisilla perusteilla, jos se selvästi sisältää työtaisteluoikeuden väärinkäyttämisen. Työtaistelutoimen luonteeseen kuuluu, että vastapuoli pyritään saamaan suostumaan esitettyyn tavoitteeseen. Jos työtaistelua ei toteuteta rangaistavalla tai kielletyllä menettelyllä, toimenpiteen käyttäminen ei voi sisältää oikeudenvastaista pakottamista. Sen vuoksi saarto 9.6.1982 saakka ei kerrotuissa olosuhteissa ollut ollut oikeudenvastainen.

Siltä osin kuin työtaistelu on 9.6.1982 jälkeen jatkunut ja kohdistunut Nautekno Oy:öön, raastuvanoikeus on todennut, että Porin maistraatti ei ollut hyväksynyt aluksen pakkohuutokauppamenettelyssä valvottuja merimieslain 57 §:ään perustettuja saatavia. Järjestöt olivat myöntäneet, että ne olivat näiden saatavien perimiseksi pakkohuutokaupan jälkeen 7.6.1982 laajentaneet saarron koskemaan myös 9.6.1982 aluksen uudeksi omistajaksi tullutta Nautekno Oy:tä. Aluksen omistusoikeus on siirtynyt Nautekno Oy:lle pakkohuutokaupan johdosta eli julkisen viranomaisen toimesta, Akva Shipping Oy:n konkurssipesän voimatta siitä määrätä. Nautekno Oy ei ollut aluksessa palvelleiden henkilöiden työsuhteen osapuolena. Edelleen voimassa pidetty saarto oli kohdistettu Nautekno Oy:öön eli kolmanteen henkilöön, jonka ei ollut myöskään näytetty olleen vastuussa taikka tulleen vastuuseen saarron aiheuttaneen työsuhteen johdosta syntyneiksi ilmoitetuista palkkasaatavista. Ainakaan sen jälkeen kun maistraatti, hylättyään järjestöjen valvomat puheena oleva saatavat, oli 9.6.1982 päättänyt antaa Nautekno Oy:lle aluksen omistusoikeuden siirtoa koskevan kauppakirjan, järjestöillä ei ollut ollut hyväksyttävää perustetta jatkaa saartoa Nautekno Oy:tä vastaan suorituksen saamiseksi palkkasaatavia. Sen vuoksi saarron jatkamista 9.6.1982 jälkeen oli pidettävä, paitsi kohtuuttomana, myös selvästi työtaistelutoimenpiteen väärinkäyttämisen sisältävänä toimena ja siten oikeudenvastaisena. Sen vuoksi raastuvanoikeus on vahvistanut, että puheena oleva saarto on ollut oikeudenvastainen 9.6.1982 lukien, jolloin aluksen omistusoikeus oli siirtynyt pakkohuutokaupan perusteella konkurssipesältä Nautekno Oy:lle, ja että järjestöt ovat velvollisia heti peruuttamaan toimeenpanemansa saarron sekä sallimaan aluksen miehittämisen ja lähdön Mäntyluodosta vapaaseen liikenteeseen.

Järjestöt velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut 3.000 markalla.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi Suomen Merimies-Unioni r.y. ja sen myötäpuolet olivat saattaneet jutun, on katsonut, ettei ollut syytä muuttaa raastuvanoikeuden päätöstä. Suomen Merimies-Unioni r.y. ja sen myötäpuolet velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan Nautekno Oy:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 500 markalla.

Suomen Merimies-Unioni r.y. myötäpuolineen on pyytänyt valituslupaa ja vaatinut Nautekno Oy:n kanteen hylkäämistä. Valituslupa on myönnetty 25.4.1983. Nautekno Oy on antanut siltä pyydetyn vastauksen.

Akva Shipping Oy:n jouduttua 23.2.1982 konkurssiin yhtiön omistaman m/s Katrinan koko laivaväki oli merimieslain 43 §:n nojalla irtisanottu. Hakijajärjestöt ja konkurssipesä olivat sen jälkeen neuvotelleet työntekijöitten järjestöille siirtämien kanteessa mainittujen palkka- ja siihen verrattavien saatavien maksamisesta, mutta neuvottelut olivat jääneet tuloksettomiksi.

Järjestöt olivat 25.3.1982 ulosmitatun m/s Katrinan pakkohuutokauppaa edeltäneessä 24.5.1982 pidetyssä velkojainkeskustelussa valvoneet sanotut saatavat, mutta konkurssipesä oli riitauttanut ne merimieslain 57 §:ään perustuvia palkkoja ja luontoisetuja koskevilta eli 232.042,40 markan osalta. Maistraatti oli hylännyt järjestöjen vaatimukset näiden saatavien merkitsemisestä velkojainluetteloon.

Järjestöt ovat katsoneet, että koska työntekijöitten työsuhde oli päättynyt silloin kun alus oli 26.5.1982 pakkohuutokaupalla myyty, järjestöillä oli oikeus saada sanotut 232.042,40 markkaa. Järjestöt olivatkin 25.5.1982 ilmoittaneet konkurssipesälle, että ne olivat painostaakseen konkurssipesän maksamaan työntekijöitten saatavat asettaneet m/s Katrinan saartoon. Nautekno Oy oli ostanut aluksen pakkohuutokaupassa ja maksettuaan kauppahinnan 9.6.1982 saanut aluksen omistukseensa. Järjestöt olivat jo sitä ennen eli 7.6.1982 ilmoittaneet paitsi konkurssipesälle myös Nautekno Oy:lle, että saarto pidettiin voimassa siksi kunnes kysymyksessä olevat merimieslain 57 §:ään perustetut työntekijöitten yhden kuukauden palkat luontoisetuineen oli maksettu.

Nautekno Oy ei ole välittömästi eikä välillisestikään ollut osallisena m/s Katrinassa tai muutoin vastuussa laivaväen palkoista. Pakkohuutokauppamenettelyssä selvitettävien vaatimusten kannalta ei ole merkitystä sillä, onko yhtiö ostaessaan aluksen tietänyt palkkavaatimuksista vai ei. Merilain 217 §:n 1 momentin mukaan meripanttioikeus ja pidätysoikeus lakkaavat pakkohuutokaupalla myytyyn alukseen kauppahinnan tultua maksetuksi.

Työntekijöitten ja myös työnantajien tai niiden ammattijärjestöjen työmarkkinoilla painostustoimena toisinaan käyttämä saarto on yleisestä toimintavapaudesta johtuen sinänsä oikeudenmukainen. Tällaiseen toimeen ryhdyttäessä jää sen tavoitteesta ja myös käytetyistä menettelytavoista riippumaan, onko painostuskeino hyväksyttävissä vai ei. Jos tavoite on hyvän tavan vastainen ja siis oikeusjärjestyksen kannalta moitittava, painostustointa ei ole oikeutta panna toimeen. Hakijajärjestöt ovat joukkotoimin yrittäneet pakottaa Nautekno Oy:n maksamaan niille saatavia, joiden suorittamisesta yhtiö ei ole lain mukaan ollut vastuussa. Tällä tavoin menetellessään järjestöt ovat toimineet hyvän tavan vastaisesti.

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Suomen Merimies-Unioni r.y. ja sen myötäpuolet velvoitetaan yhteisvastuullisesti maksamaan Nautekno Oy:lle korvaukseksi vastauksen antamisesta täällä 1.100 markkaa.

Oikeusneuvos Heinonen: Hakijajärjestöjen toimeenpaneman saarron syynä on ollut järjestöjen jäsentensä puolesta vaatima merimieslain 57 §:ään perustettu palkkasaatava konkurssiin asetetulta Akva Shipping Oy:ltä. Saatavasta on neuvoteltu järjestöjen ja konkurssipesän välillä, mutta sillä tavalla tuloksettomasti, että konkurssipesä on kiistänyt järjestöjen saatavat perusteettomina konkurssipesään kuuluneen m/s Katrinan 26.5.1982 suoritettua pakkohuutokauppaa edeltäneessä 24.5.1982 pidetyssä velkojainkuulustelussa. Saarron toimeenpanemisesta on ilmoitettu konkurssipesälle 25.5.1982.

Järjestöjen vaatima palkkasaatava on sittemmin todettu perusteettomaksi Korkeimman oikeuden 26.6.1984 antamalla tuomiolla. Palkkasaatavan riitaisuus ei kuitenkaan tee sen vaatimista oikeudenvastaiseksi, ennen kuin saatavan olemassaolo on lainvoimaisesti ratkaistu, eikä toisaalta ole kysymys täysin mahdottomasta tai perusteettomasta vaatimuksesta.

Työntekijöiden ja heidän järjestöjensä palkkasaatavien vaatimiseen käytettävissä olleet muut oikeudelliset keinot, osallistuminen työnantajayhtiön konkurssimenettelyyn ja palkkaturvalaki, eivät myöskään ole voineet ratkaista palkkasaatavien kohtaloa lopullisesti vielä saarrosta päätettäessä.

Työnantajan konkurssin takia ja työntekijöiden työpaikkana olleen m/s Katrinan jouduttua pakkohuutokaupattavaksi järjestöjen ainoa välittömästi tehokas painostuskeino riitaisiksi osoittautuneiden palkkasaatavien vaatimiseksi on ollut m/s Katrinan saarto. Konkurssiin joutuneen työnantajan työmaan saarto palkkasaatavien turvaamiseksi on työmarkkinakäytännössä tunnettu keino eikä sitä sinänsä voida pitää oikeudenvastaisena.

Tässä vaiheessa on kysymys siitä, olisiko järjestöjen pitänyt luopua saarrosta 9.6.1982 sen takia, että Nautekno Oy oli ostanut aluksen pakkohuutokaupassa tietämättömänä saarrosta ja maksettuaan kauppahinnan tullut aluksen omistajaksi 9.6.1982.

Nautekno Oy:n kannalta siihen kohdistettu saarto on ollut kohtuuton. Se, että työtaistelutoimenpide, kuten lakko, kohdistuu sivullisiin varsin kohtuuttomalla tavalla, ei kuitenkaan yleisesti tee toimenpidettä oikeudenvastaiseksi. Näin on asia silloinkin, kun työtaistelutoimenpide päättyy tuloksettomana. Työtaistelulla tavoitellun edun ja sen aiheuttamien vahinkojen epäsuhde ei vaikuta muuten laillisen työtaistelun oikeudelliseen arviointiin.

Olisiko järjestöjen sitten pitänyt luopua saarrosta sen takia, että m/s Katrina myytiin pakkohuutokaupassa ja riidanalaiset saatavat olivat näin siirtyneet viranomaisten ratkaistaviksi, sen jälkeen kun ne oli valvottu pakkohuutokaupassa.

Työntekijöiden kannalta tapa, millä m/s Katrina siirtyi heidän työnantajaltaan edelleen, ja se, kuka aluksen uusi omistaja oli, ovat epäolennaisia. Jos aluksen omistusoikeuden siirtyminen olisi tapahtunut jollakin muulla tavalla, ei järjestöjen käyttämän painostuskeinon laillisuutta ilmeisestikään voitaisi asettaa kysymyksenalaiseksi. Millä perusteella tässä tapauksessa samaa painostuskeinoa olisikin pidettävä oikeudenvastaisena.

Kysymyksessä ei ole työoikeudellisten säännösten kieltämä työtaistelutoimenpide eikä toimenpide ole oikeudenvastainen myöskään rikosoikeudellisten säännösten perusteella. Sen sijaan kieltämättä on mahdollista johtaa yleisistä oikeusperiaatteista, lähinnä oikeusjärjestyksessä eri yhteyksissä merkityksellisenä pidettävästä hyvästä tavasta, sellainen oikeussäännös, jonka vastaisena järjestöjen Nautekno Oy:öön ulottunutta saartoa voidaan pitää. Saattaa myös olla, että olisi perusteltua kehittää lainsäädäntöä painostuskeinojen käytön kieltämiseksi tällaisessa tapauksessa. Mutta ilman kiinteämpiä ja selkeimpiä perusteita tuntuu kohtuuttomalta edellyttää, että järjestöt olisivat voineet todeta saarron 9.6.1982 muuttuneen oikeudenvastaiseksi. Pelkästään epämääräisen yleisen oikeusperiaatteen perusteella en pidä järjestöjen saartoa oikeudenvastaisena, sen jälkeen kun m/s Katrina omistusoikeus oli siirtynyt Nautekno Oy:lle.

Edellä esitetyillä perusteilla, muuttaen hovioikeuden tuomiota, hylkään kanteen myös siltä osin, kuin siinä on kysymys saarrosta m/s Katrinan siirryttyä Nautekno Oy:n omistukseen, ja vapautan järjestöt velvollisuudesta korvata Nautekno Oy:n oikeudenkäyntikulut. Asian epäselvyyden takia jätän järjestöjen oikeudenkäyntikulutu niiden itsensä vastattaviksi.

Oikeusneuvos Leivonen: Konkurssiin joutuneen työnantajan työmaan saarto työntekijöillä olevien palkkasaatavien pikaisen suorittamisen turvaamiseksi on työmarkkinakäytännössä tunnettu keino eikä sitä sinänsä voida pitää oikeudenvastaisena. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa on kuitenkin Korkeimman oikeuden 26.6.1984 antamalla päätöksellä todettu, että Akva Shipping Oy:n jouduttuna 23.2.1982 konkurssitilaan aluksen koko laivaväki on merimieslain 43 §:n nojalla konkurssin takia irtisanottu tuona päivänä ja että, kun aluksen työntekijöiden työsuhteet olivat tämän johdosta päättyneet ennen aluksen pakkohuutokauppaa, heillä ei ollut oikeutta merimieslain 57 §:n mukaiseen korvaukseen.

Kun hakijajärjestöt ovat joukkotoimin yrittäneet pakottaa Nautekno Oy:n maksamaan niille saatavia, joita m/s Katrinan laivaväellä ei ole ollut Akva Shipping Oy:ltä enempää kuin Nautekno Oy:ltäkään, katson niiden toimineen oikeudenvastaisesti.

Tällä perusteella päädyn Korkeimman oikeuden tuomiolauselmasta ilmenevään lopputulokseen.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Portin ja Hiltunen sekä ylimääräinen oikeusneuvos Heikkilä