Työsopimus - Työpalkka - Työstä kieltäytyminen

Diaarinumero:	S82/544
Esittelypäivä:	10.12.1982
Taltio:	5477/82
Antopäivä:	8.11.1983

Jalkinetehtaan tehdassalin lämpötilan noustua yli 28 C asteesta enimmillään 33 C asteeseen saakka työntekijät olivat yhteisen päätöksensä perusteella ilman työnantajan suostumusta pitäneet kerran tunnissa 10 min. tauon, jonka aikana olivat poistuneet ulkoilmaan. Ään.

Kun ei ollut näytetty epäkohdan lämpöolosuhteissa olleen niin olennainen, että työntekijällä olisi oikeus kieltäytyä työstä, työnantaja ei ollut velvollinen maksamaan palkkaa työtaukojen ajalta. Ään.

III-jaosto

Yhdistys oli A Oy:lle 7.7.1980 toimitetun haasteen nojalla Tampereen RO:ssa kertonut, siltä osin kuin KKO:ssa vielä oli kysymys, että toukokuun lopulla 1979 oli lämpötila vastaajayhtiön Tampereella sijaitsevan jalkinetehtaan tehdassalissa noussut aamupäivisin 26 - 28 astetta C:een ja iltapäivällä yli 30 astetta C:n. Kun työnantaja työntekijäin huomautuksista huolimatta ei ollut ryhtynyt toimenpiteisiin lämpötilan alentamiseksi, olivat työntekijät oma-aloitteisesti ryhtyneet vähentämään altistusta kuumuudelle 25.5.1979 lähtien, jolloin lämpötila tehdassalissa oli noussut 31 - 33 astetta C:een. Työntekijät olivat rajoittaneet altistusta siten, että lämpötilan ylittäessä työpisteessä 28 astetta C, he olivat keskeyttäneet työskentelyn 10 minuutin ajaksi tunnissa ja poistuneet siksi ajaksi ulos. Suoritetussa työsuojelutarkastuksessa 31.5.1979 oli todettu työtilojen lämpötilojen olevan keskimäärin 30 astetta C. Työsuojelutarkastuksen toimittaja oli kehoittanut pöytäkirjamääräyksellä yhtiötä estämään lämpötilan kohoamisen yli 28 astetta C tai vaihtoehtoisesti rajoittamaan altistusajan yli 28 astetta C:n lämpötilassa 50 minuuttiin ja yli 33 astetta C:n lämpötilassa 45 minuuttiin tunnissa. Kun vastaajayhtiö oli pidättänyt työntekijöiden palkoista lämpötaukojen osuuden, olivat haastehakemukseen liitetyssä luettelossa mainitut 57 työntekijää siirtäneet näin syntyneet palkkasaatavansa yhdistykselle. Sen jälkeen kun yhdistys oli luopunut vaatimasta maksamatta jätettyjä palkkoja kanteen liitteenä olevassa luettelossa mainittujen viiden työntekijän osalta, olivat palkkasaatavat keskituntiansion mukaan laskettuina yhteensä 2 014 markkaa 60 penniä ja aikapalkan mukaan laskettuina yhteensä 1 548 markkaa 31 penniä.

Tämän vuoksi yhdistys oli työsopimuslain 27 §:n 1 ja 2 momentin sekä työturvallisuuslain säännösten nojalla ja viitaten työnantajan velvollisuuksiin huolehtia kohtuullisista työolosuhteista vaatinut, että yhtiö velvoitettiin suorittamaan yhdistykselle mainittu keskituntiansioperusteella laskettu palkkamäärä 2 014 markkaa 60 penniä 6 prosentin korkoineen 30.6.1979 lukien sekä korvaamaan yhdistyksen oikeudenkäyntikulut.

Yhtiö oli kiistänyt kanteen sekä vaatinut oikeudenkäyntikulujen korvaamista. Yhtiö oli katsonut, että kanteessa mainittuja työntekijäin työnteon keskeyttämisiä oli pidettävä voimassa olleeseen työehtosopimukseen kohdistuneena työtaistelutoimenpiteenä. Tuolloin ei ollut noudatettavana sellaista lainkohtaa, sopimusmääräystä tai vastaajayhtiötä sitovaa viranomaisen määräystä, jonka perusteella työntekijät olisivat voineet osittain kieltäytyä työstä sanotunlaisissa olosuhteissa. Työntekijät eivät lämpötaukojen aikana olleet olleet työsopimuslain 27 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin työnantajan käytettävissä.

RO, kuultuaan todistajina ko. tehtaan työsuojeluvaltuutettua ja tehtaan työsuojelupäällikkönä toiminutta tehtaan käyttöpäällikköä sekä työsuojeluinsinööriä ja lisäksi asiantuntijoina kansanterveystieteen professori Jeddi Hasania ja työlääketieteen erikoislääkäri Erkki Rintalaa, oli katsonut selvitetyksi, että toukokuussa 1979 A Oy:n tehtaalla lämpötila tehdastiloissa ajoittain oli noussut yli 28 astetta C:en aina 33 astetta C:een, jolloin osa työntekijöistä oli ryhtynyt pitämään niinsanottuja lämpötaukoja lämpötilan noustessa yli 28 astetta C:hen siten, että taukoja oli pidetty tuntia kohden 10 minuutin ajan. Kun RO:lle ei ollut esitetty tarkempaa selvitystä sanotuissa tehdastiloissa toukokuun 1979 vallinneista lämpöolosuhteista, RO oli arvioidessaan lämpöolosuhteiden työntekijöille aiheuttamaa terveydellistä haittaa, nojautunut asiantuntijoina kuultujen Hasanin ja Rintalan soveltamiin keskimääräisiä lämpöolosuhteita kuvaaviin maailman terveysjärjestön suosittamaan CET-lämpörasitusindeksiin ja Yhdysvaltain Standardisoimiskomitean suosittamaan WBGT-lämpörasitusindeksiin. Koska esitettyjen indeksien välisten regressioyhtälöiden mukaan elohopealämpömittarin osoittama arvo 33 astetta C vastasi CET-arvoa 24,72 ja WBGT-arvoa 25,86 ja kun CET-lämpörasitusindeksin mukainen raja-arvo 8 tuntiselle päivittäiselle työskentelylle oli keskiraskaassa työssä 26,5 ja WBGT:n mukainen raja-arvo vastaavasti 26,7, RO oli katsonut jääneen näyttämättä, että lämpöolosuhteet tehtaassa kanteessa tarkoitettuun aikaan olisivat olleet sellaiset, että niistä olisi voinut aiheutua haittaa työntekijöiden terveydelle. Kun kanteessa tarkoitetuilla työntekijöillä ei näin ollen olisi ollut oikeutta pidättyä työnteosta kerrotuin tavoin, RO oli hylännyt kanteen selvittämättömänä sekä velvoittanut Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto r.y:n korvaamaan A Oy:n oikeudenkäyntikulut 6 000 markalla.

HO:ssa, jonka käsiteltäväksi yhdistys oli saattanut jutun, yhdistys oli pyytänyt ensisijaisesti sen palauttamista RO:een, koska tämä oli päätöstilaisuudessa jättänyt ottamatta asiakirjoihin yhdistyksen tarjoaman ja valituksen oheen liitetyn RO:n päätöksessä mainitun työsuojeluinsinöörin 24.4.1981 päivätyn lausunnon asiantuntijalausuntona katsoen sen virheellisesti oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:ssä tarkoitetuksi kirjalliseksi todistukseksi, tai että, mikäli HO juttua palauttamatta tutkisi asian, se ottaisi huomioon sanotun lausunnon asiantuntijalausuntona ja hyväksyisi kanteen. HO oli, todeten tuota työsuojeluinsinööriä kuullun todistajana RO:n istunnossa 2.10.1980 ja että CET-lämpörasitusindeksin mukainen raja-arvo 8-tuntiselle päivittäiselle työskentelylle oli keskiraskaassa työssä 28, tutkinut jutun ja katsonut, ettei ollut syytä muuttaa RO:n päätöstä. Yhdistys velvoitettiin korvaamaan yhtiön vastauskulut HO:ssa 500 markalla.

Pyytäen valituslupaa Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto r.y. haki muutosta HO:n tuomioon. Lupa myönnettiin A Oy antoi siltä pyydetyn vastauksen muutoksenhakemukseen.

KKO t. otti huomioon Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto r.y:n HO:ssa esittämän, työsuojeluinsinöörin 24.4.1981 päivätyn lausunnon oikeudenkäymiskaaren 17 luvussa tarkoitettuna asiantuntijalausuntona ja tutki jutun.

Kanteessa tarkoitettuna aikana ei ollut ollut määräystä, jossa olisi työnantajaa velvoittavasti määritelty kysymyksessä olevan työpaikan korkein sallittu lämpötila. Esitetyn selvityksen mukaan muun muassa työterveyslaitos oli antanut työturvallisuuslain soveltamisesta ohjeen, jossa työn laadun mukaan pidettiin 25 astetta C suositeltavana enimmäisarvona. Työpaikalla 31.5.1979 pidetyn työsuojelutarkastuksen johdosta yhtiölle oli annettu kanteessa selostettu ohje ryhtyä toimenpiteisiin, mikäli lämpötila ylittäisi 28 astetta C. Työsopimuslain ja työturvallisuuslain säännösten sekä yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden perusteella työnantaja oli ollut velvollinen olosuhteiden mukaan huolehtimaan siitä, ettei työntekijä saanut työpaikan lämpötilasta haittaa terveydelle.

Jutussa esitetyn selvityksen mukaan ilman lämpötila kysymyksessä olevalla työpaikalla toukokuussa 1979 oli pääasiassa iltapäivisin ylittänyt 28 astetta C:tta nousten enimmillään 33 astetta C:een. Työntekijät eivät siten yleensä olleet joutuneet työskentelemään niin korkeassa lämpötilassa jatkuvasti kohtuuttoman pitkiä aikoja. Pelkästään ilman lämpötilan perusteella ei myöskään voitu tehdä varmoja johtopäätöksiä työpaikan lämpöoloista kokonaisuudessaan tai niiden vaikutuksesta työntekijäin terveydentilaan. Työntekijöillä korkeamman lämpötilan vallitessa ilmennyttä väsymystä, haukottelua ja hikoilua ei voitu pitää varsinaisina terveydellisinä haittoina. Sen vuoksi ja kun jutussa muutoinkaan ei ollut näytetty, että työpaikan lämpöoloista olisi aiheutunut kanteessa tarkoitetuille työntekijöille kenenkään kohdalla niin suurta lämpörasitusta, että se olisi terveydellisistä syistä edellyttänyt työnteon ajoittaista keskeyttämistä, yhtiö ei ollut velvollinen maksamaan sanotuille työntekijöille palkkaa heidän toimeenpanemiensa työtaukojen osalta.

Pääasian osalta HO:n tuomion lopputulosta ei muutettu. Asian laadun vuoksi yhdistys kuitenkin vapautettiin suorittamasta yhtiölle RO:ssa ja HO:ssa tuomittuja oikeudenkäyntikulujen korvauksia. Samasta syystä yhtiön oli pidettävä vahinkonaan sillä vastauksen antamisesta KKO:ssa olleet kulut.

Oikeusneuvos Miettinen: Otan kuten enemmistökin työsuojeluinsinöörin 24.4.1981 päivätyn lausunnon huomioon asiantuntijalausuntona.

Työsopimuslain ja työturvallisuuslain mukaan työnantaja on velvollinen olosuhteiden salliessa huolehtimaan siitä, että työ voidaan suorittaa työhuoneen lämpötilan aiheuttamatta haittaa työntekijän terveydelle. Kysymyksessä olevassa tehdassalissa on lämpötila toukokuun lopulla 1979 aamupäivisin noussut 26 - 28 astetta C:een ja iltapäivisin enimmillään 33 astetta C:een. Työnantaja ei ole työntekijöiden huomautuksista huolimatta ryhtynyt toimiin lämpötilan alentamiseksi.

Kanteessa tarkoitettuna aikana ei ole ollut säännöstä tai määräystä, jossa olisi työnantajaa velvoittavasti määritelty tämän työpaikan korkein sallittu lämpötila. Alempien oikeuksien ratkaisuissa mainitut ulkomaiset lämpörasitusindeksit ja niiden väliset regressiyhtälöt eivät sellaisinaan sovellu perusteeksi arvioitaessa Suomessa työskentelevälle suomalaiselle työntekijälle korkeasta lämpötilasta aiheutuvaa terveydellistä haittaa. Työterveyslaitoksen työturvallisuuslain soveltamisesta antamissa soveltamisohjeissa 25 astetta C:n lämpötilaa pidetään enimmäisarvona. Työsuojeluhallitus puolestaan on nyt kysymyksessä olevaan tehdassaliin rinnastettavia työpaikkoja varten antamillaan päätöksillä velvoittanut työnantajan huolehtimaan siitä, ettei lämpötila ylitä 28 astetta C:tta, tai mikäli näin kuitenkin tapahtuu, rajoittamaan niiden työntekijöiden altistusajan, jotka joutuvat työskentelemään tuossa lämpörasituksessa, 50 minuuttiin tunnissa ja lämpötilan ylittäessä 33 astetta Celsiusta 45 minuuttiin tunnissa.

Pelkästään yleisen elämänkokemuksen perusteella on todettavissa, että työnteko korkeassa lämpötilassa rasittaa elimistöä ja että lämpörasituksesta aiheutuva valppauden ja suorituskyvyn heikkeneminen lisää virheitä ja tapaturma-alttiutta sekä altistuksen jatkuessa vaarantaa työntekijän terveyttä. Edellä mainituilla työterveyslaitoksen ohjeilla ja työsuojeluviranomaisten päätöksillä sinänsä ei ole työnantajia yleisesti velvoittavan normin luonnetta. Niissä mainitut lämpötilan enimmäisarvot perustuvat kuitenkin sellaiseen työlääketieteessä ja työelämässä saatuun kokemustietoon, että niiden pohjalta voidaan perustellusti arvioida sitä, voidaanko työ suorittaa työhuoneen lämpötilan aiheuttamatta haittaa työntekijän terveydelle.

Kanteessa ilmoitettujen mittaustulosten oikeellisuudesta asianosaisten kesken ei ole ollut erimielisyyttä. Ei ole myöskään osoitettu sellaisia seikkoja, joista olisi pääteltävissä, ettei mitattujen lämpötilojen ja kysymyksessä olevassa tehdassalissa muutoin vallinneiden olosuhteiden perusteella voitaisi luotettavasti arvioida työpaikan lämpöolojen vaikutusta työntekijöiden terveydentilaan.

Näillä perusteilla katson selvitetyksi, että yhtiö on laiminlyönyt sille lain mukaan kuuluvan velvollisuuden huolehtia siitä, että työ voidaan suorittaa työhuoneen lämpötilan aiheuttamatta haittaa työntekijän terveydelle. Kun ei voida kohtuudella vaatia, että työntekijöiden noissa lämpöoloissa olisi ollut jatkettava työtä, kunnes olisi ilmennyt terveyden vaara esim. pyörtymisenä tai lämpöhalvauksena, on heillä ollut oikeus noissa olosuhteissa kieltäytyä tauottomasta työnteosta. Yhtiö, joka ei ole tarjonnut muutakaan työtä, on velvollinen maksamaan heille palkan.

Esitetyn selvityksen mukaan työntekijät ovat olleet velvollisia työskentelemään sekä aika- että urakkapalkalla, jolloin heidän kysymyksessä olevissa olosuhteissa olisi tullut työnantajan niin järjestäessä työskennellä aikapalkalla. Näin ollen heillä ei työnteon keskeytyksen ajalta ole oikeutta suurempaan korvaukseen kuin aikapalkka. Näillä perusteilla harkitsen oikeaksi kumota HO:n tuomion ja RO:n päätöksen sekä velvoittaa yhtiön suorittamaan yhdistykselle kanteessa tarkoitetut palkat määrältään kiistämättä jätetyn aikapalkan mukaan yhteensä 1 548 markkaa 31 penniä 6 prosentin korkoineen 30.6.1979 lukien. Vapautan yhdistyksen suorittamasta alempien oikeuksien tuomitsemia oikeudenkäyntikulujen korvauksia ja velvoitan yhtiön maksamaan yhdistykselle korvaukseksi sillä jutussa olleista kuluista 5 000 markkaa.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ådahl, Nikkarinen ja Lehtonen sekä ylimääräinen oikeusneuvos Karetie