Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry päätökseen

Puutteelliset hakuehdot

KKO:1980-II-59

Murha - Menettämisseuraamus

Diaarinumero:R80/205/709
Esittelypäivä:22.4.1980
Taltio:1433
Antopäivä:6.6.1980

A oli laatinut yksityiskohtaisen suunnitelman B:n surmaamiseksi tiettynä päivänä sekä hankkinut tekoa varten erinäisiä välineitä. Vaikka A toteutti tekonsa ennen sanottua päivää suunnitelmastaan poikkeavalla tavalla, katsottiin surmaaminen vakaasta harkinnasta tehdyksi ja tällä perusteella murhaksi.

A:n yksinomaan B:n surmaamista varten hankkimat esineet mm. vanha auto julistettiin rikoslain 2 luvun 16 §:n 3 momentin nojalla valtiolle menetetyiksi, vaikkei niitä ollut surmaamisessa käytetty.

III-jaosto

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallinen syyttäjä oli Vantaan KO:ssa vaatinut Kalervo A:n tuomitsemista rangaistukseen siitä, että A oli Vantaalla vuonna 1978

1) 24/11 oltuaan odottamassa Päivikki B:tä tämän työmatkan varrella mukanaan auton rengasrauta, jonka hän oli työntänyt putkimaisen kumin sisään, käyttääkseen näin valmistamaansa patukkaa B:n uhkaamiseen, B:n torjuttua heidän seurustelunsa jatkamismahdollisuudet ja lähdettyä juoksemaan paikalta, noutanut lähistölle jättämästään autosta edellä mainitun patukan sekä juossut pakenevan B:n kiinni ja lyönyt tätä patukalla neljä kertaa, kahden viimeisen iskun, joiden A:n oli täytynyt tietää saattavan olla hengenvaarallisia, osuessa päähän ja niskaan, sekä raahannut tämän jälkeen tajuttoman B:n autoonsa, josta oli irroitettu toinen etuistuin, kätkeäkseen B:n, mikäli tämä kuolisi, ja

2) B:n edelleen osoittaessa tahtonsa katkaista suhteensa häneen päättänyt surmata B:n, mikäli tämä heidän tavatessaan vastaisi kieltävästi suhteen jatkamiseen. Koska A ei ollut katsonut voivansa lyödä B:tä kuoliaaksi, hän oli suunnitellut suorittavansa surmaamisen siten, että hän olisi sitonut B:n muovipusseihin tiukaksi paketiksi naruilla, minkä jälkeen hän olisi vienyt B:n autollaan oman työpaikkansa pysäköintialueelle, jossa oli paljon autoja. Kuukauden kuluttua hän olisi noutanut auton ja kuljettanut sillä paketissa nääntyneen ja jäätyneen B:n joelle Mäntsälän lähelle ja upottanut tämän tekemäänsä avantoon hankkimansa painon avulla. Suunnitelmaansa varten hän oli hankkinut toisen auton antaen myyjälle väärän nimen, jotta, jos häntä myöhemmin olisi alettu epäillä, hän olisi voinut esittää, että hänen oma autonsa oli ollut todistettavasti koko ajan autotallissa. Näin hankitusta autosta hän oli irroittanut oikean etuistuimen ja nostanut sen takapenkille. Tämän lisäksi hän oli hankkinut jääkairan, kirveen, kaksi nahkaremmiä, muovipulkan ruumiin vetämistä varten joen jäälle ja kuorma-auton vauhtipyörän painoksi ruumiin upottamista varten. Edelleen hän oli kotoaan varannut kaksi muovista jätesäkkiä, kaksi nahkahihnaa, kaksi moottoripyörän vääntynyttä etuteleskoopin yläputkea ja käytöstä hylätyt nahkasaappaat. Tekonsa toteuttamispäiväksi hän oli suunnitellut 2/1 1979, joka oli B:n syntymäpäivä. A oli 28/12 varmistuakseen siitä, millä tavoin B kulkisi työmatkallaan, jotta tietäisi oikein varautua suunnittelemanaan tekonsa suorittamispäivänä, saapunut Vantaalle B:n työmatkallaan käyttämän tien varrelle Kuriiritielle Keravanjoen ylittävän ns. Stenkullan sillan läheisyyteen ja asettunut seisomaan metsikköön 20 metrin päähän tiestä iltapäivällä eli aikana, jolloin B oli palaamassa työstään kotiin. Nähtyään B:n saapuvan kävellen yhdessä moottoripolkupyörällä rinnallaan ajaneen veljensä C:n kanssa, A oli ottanut mukanaan olleesta laukusta puukon tuppineen ja asettanut puukon takin vasempaan hihaan terä paljaana kahva kämmentä kohti. A oli lähtenyt seuraamaan B:tä ja C:tä ja saavutettuaan heidät aloittanut keskustelun B:n kanssa tämän hallussa olleista valokuvistaan. Kun B:n, joka oli kutsunut luokseen veljeään, keskustelussa esittämä ja hänen suhtautumisensa A:han eivät olleet häntä miellyttäneet, A oli tempaissut puukon hihastaan ja lyönyt sillä paikalta poistumaan lähtenyttä B:tä useita kertoja. B oli tässä vaiheessa lähtenyt karkuun, mutta A oli saanut hänet kiinni ja lyönyt häntä puukolla jälleen useita kertoja lyöntien osuessa selkään. C:n tullessa tässä vaiheessa heitä kohti oli A kääntynyt tätä kohden, jolloin B, joka oli kaatunut, oli päässyt jalkeille ja lähtenyt jälleen juoksemaan. Perään lähtenyt A oli kuitenkin hänet tavoittanut ja käynyt häneen käsiksi, jolloin he olivat yhdessä suistuneet tien luiskaan, missä B oli ollut kaatuneena vatsalleen, jolloin A oli jälleen lyönyt häntä useita kertoja puukolla selkään. B:hen kohdistuneita lyöntejä oli kaikkiaan ollut kahdeksantoista, joista suurin osa oli osunut selkään ja osa oikean olkapään ja lavan seudulle. Saamiensa iskujen vaikutuksesta B oli menettänyt lopulta tajuntansa ja melko välittömästi kuollut kuolinsyyn ollessa rintaonteloon tunkeutunut vasenta keuhkoa, rinta-aorttaa ja sydänpussia lävistänyt pistohaava ja rintaontelon verenvuoto sekä

3) 2 kohdassa mainitussa tilaisuudessa lyönyt puukollaan joitakin kertoja kohti C:tä, joka estääkseen enemmän pahoinpitelyn oli lähtenyt häntä ja B:tä kohti, mistä lyönneistä yksi oli osunut C:n puseron vasempaan hihaan aiheuttaen siihen repeämän.

Virallinen syyttäjä oli lisäksi vaatinut, että A:n rikoksen tekemistä varten hankkimat edellä mainitut välineet julistettaisiin valtiolle menetetyiksi sekä että A velvoitettaisiin suorittamaan valtiolle sen varoista maksetut kulut.

Asianomistajina kuultuina B:n oikeudenomistajat olivat yhtyneet syytteeseen sekä vaatineet erinäisiä korvauksia.

Kuultuaan A:ta syytteestä ja hankittuaan lääkintöhallituksen lausunnon hänen mielentilastaan KO p. 9/8 1979 oli lausunut selvitetyksi, että A oli

1) tahallaan aiheuttanut B:lle ruumiinvammoja pahoinpitelemällä tätä syytteen 1 kohdassa mainituin tavoin,

2) syytteen 2 kohdassa kerrotussa tilaisuudessa tahallaan vakaasta harkinnasta surmannut B:n ja

3) edellä 2 kohdassa tarkoitetussa tilaisuudessa yrittänyt tahallaan aiheuttaa ruumiinvamman C:lle.

KO oli katsonut, että A:n syyksi 1 kohdassa luettua pahoinpitelyä ja 3 kohdassa luettua pahoinpitelyn yritystä oli siihen nähden, että rikokset oli tehty hengenvaarallista välinettä käyttäen, ja ottaen huomioon kaikki noihin rikoksiin johtaneet ja niistä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, pidettävä törkeänä.

A:n syyksi 2 kohdassa luetun rikoksen osalta KO oli todennut, että A:n oli katsottava surmanneen B:n vakaasta harkinnasta, koska hän oli kertonut 1 kohdassa kerrotun rikoksen jälkeen päättäneensä surmata B:n, mikäli tämä vastaisi kieltävästi hänen B:n syntymäpäivänä 2/1 1979 tälle esitettäväksi aikomaansa kysymykseen siitä, jatkuisiko hänen ja B:n välinen noin vuoden jatkunut seurustelu edelleen, sekä kysymykseen siitä, antaisiko B A:lle takaisin A:n hänelle aikaisemmin antamat A:ta esittävät valokuvat, sekä koska A myös oli kertonut, että hänen pyydettyään juuri ennen rikoksen tapahtumista B:ltä edellä mainittuja valokuvia saamatta myöntävää vastausta ja B:n yritettyä sen jälkeen poistua paikalta, hänelle oli tullut sellainen tunne, että tuo tilaisuus oli viimeinen mahdollisuus selvittää välit B:n kanssa, sekä ottaen huomioon lisäksi, että A oli jo ennen B:n kohtaamista odottaessaan tämän tulemista rikospaikan läheisyydessä asettanut paljastetun rikoksentekovälineenä käytetyn puukon hihaansa, minkä seikkojen oli katsottava osoittavan rikosta edeltävien vaiheiden liittyvän A:n surmaamissuunnitelman toteuttamiseen. Edelleen KO oli katsonut, ettei se seikka, että surmaaminen oli tapahtunut A:n aikaisemmin tekemästä surmaamissuunnitelmasta poikkeavalla tavalla ja A:n tuon suunnitelman toteuttamista varten hankkimaa autoa ja erilaisia muita tarvikkeita käyttämättä, estänyt katsomasta surmaamisen tapahtuneen vakaasta harkinnasta, koska A oli mennyt rikospaikan läheisyyteen voidakseen oikein varautua surmaamissuunnitelman toteuttamiseen sen ajateltuna toteuttamispäivänä ja tässä tarkoituksessa varmistautuakseen siitä, miten B kulki työmatkallaan, ja koska A tuolloin kohdatessaan B:n oli esittänyt tälle surmaamissuunnitelmaan olennaisesti liittyvän edellä mainitun kysymyksen kerrottujen valokuvien palauttamisesta ja koska A:n, joka oli kertonut tuolloin ajatelleensa, ettei B tuon kohtaamisen jälkeen tulisi enää kulkemaan yksin työmatkaansa, siten oli katsottava päättäneen toteuttaa surmaamisaikomuksensa suunnitelmastaan tekotavasta poiketen.

Selostettujen seikkojen nojalla KO oli katsonut, että surmaamista siihen nähden, että se oli tapahtunut vakaasta harkinnasta, ja ottaen huomioon myös kaikki rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, oli pidettävä erityisen törkeänä.

Edellä olevan perusteella ja koska A:n oli katsottava olleen hänen syykseen luetut rikokset tehdessään täyttä ymmärrystä vailla, KO oli tuominnut A:n rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin ja 6 §:n sekä 3 luvun 4 §:n nojalla täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä törkeästä pahoinpitelystä 1 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeuteen, murhasta 10 vuodeksi vankeuteen sekä törkeän pahoinpitelyn yrityksestä 6 kuukaudeksi vankeuteen, eli vankeusrangaistukset yhdistettyinä 10 vuodeksi 7 kuukaudeksi vankeuteen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettiin 7 kuukautta 12 päivää. Rikoslain 2 luvun 16 §:n 3 momentin nojalla julistettiin A:n yksinomaan rikoksentekovälineiksi hankkimat esineet muiden muassa auto valtiolle menetetyiksi. A velvoitettiin edelleen korvaamaan valtiolle sen varoista maksetut kulut sekä suorittamaan asianomistajille erinäisiä korvauksia.

Helsingin HO, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä ja a olivat saattaneet jutun, p. 6/6 1980 oli muuttanut KO:n päätöstä siten, että se oli korottanut 2 kohdassa mainitusta murhasta tuomitun rangaistukset 11 vuodeksi vankeutta ja yhdistänyt tämän rangaistuksen sekä 1 ja 3 kohdissa mainituista teoista tuomitut rangaistukset 11 vuodeksi 7 kuukaudeksi vankeutta, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettiin kaikkiaan 11 kuukautta 23 päivää.

A pyysi oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 1 kohdan nojalla lupaa hakea muutosta HO:n päätökseen ja lupahakemukseensa sisällytti muutoksenhakemuksen.

KORKEIN OIKEUS

KKO p. myönsi muutoksenhakuluvan, tutki jutun ja katsoi, ettei ollut syytä muuttaa HO:n päätöstä, joka siis jäi pysyväksi. A:n oltua jutun vuoksi vapautensa menettäneenä 28/12 1978 -5/6 1980 hänelle tuomitusta vankeusrangaistuksesta vähennettiin kaikkiaan rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla tätä vapaudenmenetystä vastaavat 1 vuosi 5 kuukautta 9 päivää.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ådahl, Surakka, Riihelä ja Lindholm sekä ylimääräinen oikeusneuvos Aro

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.