Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Från förhandlingsfrihet till förhandlingsbundenhet

Klami-Wetterstein, Paula

Kirjat 10.5.2016, Väitöskirja
Alkuperäinen julkaisupäivä: 10.5.2016

Tiivistelmä

Tutkimuksen kohteena on neuvotteluvastuu. Työssä tarkastellaan seikkoja, jotka voivat perustaa osapuolelle sopimusneuvottelujen yhteydessä oikeudellisia velvoitteita. Tutkimuksessa liikutaan sopimusvastuun ja sopimuksenulkoisen vahingonkorvausvastuun välimaastossa. Neuvotteluvastuu jäsennetään osaksi sopimusoikeuden järjestelmää neuvottelusidonnaisuuden, luottamuksen ja lojaliteetin käsitteiden avulla. Tässä yhteydessä on huomattava, ettei osapuolten oikeudellista suhdetta – varsinkaan monimutkaisissa neuvotteluissa – välttämättä voida eikä ole tarpeen pelkistää sitovaksi tai sitomattomaksi. Velvoiteoikeudelliseen suhteeseen saattaa näet liittyä sitovuusasteeltaan erilaisia elementtejä. Vaikka sopijakumppanit eivät olisi päässeet yksimielisyyteen niin sanottujen päävelvoitteiden yksityiskohdista, jo neuvotteluvaiheessa voidaan sopia sitovasti esimerkiksi neuvottelumenettelyyn liittyvistä seikoista. Tutkimuksessa tarkastellaan aluksi neuvotteluita ja niissä esiintyviä ilmauksia sopimusoikeuden järjestelmän valossa. Sen jälkeen pohditaan ilmausten sitovuuden, niistä johtuvien velvoitteiden ja neuvotteluvastuun normiperustaa. Neljännessä luvussa analysoidaan ilmausten tulkintaa ja tulkinnan välineitä. Varsinaisen neuvottelusidonnaisuuden osalta tarkastelu jakautuu sisällöllisesti kahteen pääasialliseen kategoriaan. Viidennessä luvussa pohditaan vastuun perustavan luottamuksen edellytyksiä osapuolten keskinäisessä suhteessa. Kuudennessa luvussa tarkastellaan ulkoisten olosuhteiden merkitystä luottamuksen syntymisen kannalta. Tutkimuksen perusteella voidaan esittää seuraavat keskeiset päätelmät: 1) Neuvottelukumppaneiden huolellisuutta arvioitaessa ja huolellisuusstandardia määritettäessä on olennaista tarkastella neuvotteluympäristöä ja osapuolten mahdollisia ilmauksia. Osapuolten välistä suhdetta hahmotettaessa on keskeistä kiinnittää huomiota ilmausten tulkintaan ja tulkinnan teoreettisiin lähtökohtiin, joilla on neuvottelujen arvioinnissa monia erityispiirteitä. Voidaan esittää, että tulkinta on tavallista objektiivisempaa silloin, kun osapuolten (pääsopimuksen mukaiset) velvoitteet ovat vielä osin täsmentymättömiä. Toisaalta epävarmuus ja tiedontarve saattavat puoltaa subjektiivista standardia – varsinkin silloin, kun neuvottelujen aikainen yhteistoiminta on ollut tiivistä. Neuvottelulausumia ja –käyttäytymistä tulkittaessa on usein asianmukaista tarkastella yksittäisiä ehtoja kunkin osapuolten tavoitteiden valossa. Epäselvyyssäännön kaltaisiin riskinjakoperusteisiin tulkintanormeihin ei pitäisi tukeutua ensisijaisesti. 2) On perusteetonta väittää, että lojaliteettiperiaatteella olisi vähäisempi merkitys neuvotteluvaiheessa kuin sopimuksen tultua ”lopulliseksi”. Päävelvoitteiden tultua määritellyiksi lojaliteettivelvoitteet voidaan tosin suhteuttaa niihin. Kuitenkin neuvottelulojaliteetilla on erityinen normatiivinen funktio. 3) Kun osapuolet ryhtyvät neuvottelemaan sopimuksesta, yleinen huolellisuusvelvollisuus muuttuu ja täsmentyy kontekstisidonnaiseksi lojaliteettivelvollisuudeksi: osapuolen on tarkasteltava omia ilmaisujaan ja muuta käyttäytymistään vastapuolen näkökulmasta. Tämä näkökohta tulisi ottaa huomioon myös neuvotteluvastuun normiperustan kannalta.

Aihealueet

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.