Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Huoltajan tuottamusperusteinen korvausvastuu: tutkimus huoltajan vastuusta huollettavan sivulliselle aiheuttamasta henkilö- tai esinevahingosta

Kämäräinen, Mikko

Kirjat 4.12.2014, Väitöskirja
Alkuperäinen julkaisupäivä: 27.5.1972

Tiivistelmä

Väitöskirjassa tutkitaan tuottamusperusteista rikkomusvastuuta henkilö- ja esinevahingosta sellaisissa tapauksissa, joissa vahingon syntyyn on vaikuttanut huoltajan ja huollettavan käyttäytyminen. Huoltajan erityisenä tehtävänä tässä suhteessa on huolehtia huollettavan käyttäytymisestä ja siten estää vahinkojen syntyminen. Tavallisesti kyseessä on vanhemman ja lapsen välinen huoltosuhde. Tutkimuksessa selvitetään aluksi tuottamusvastuun rakennetta pääpiirteittäin sekä aiheen kannalta merkittävää laiminlyöntivastuuta tarkemmin. Tämän jälkeen tarkastellaan huoltajanvastuun oikeudellisia perusteita noudattaen tosiasiallisen tapahtumainkulun mukaista järjestystä. Esiin nostetaan kysymykset siitä, ketä pidetään huollettavana, kuka on huoltaja, mitkä ovat huoltajan tehtävät ja mitkä ovat hänen käyttäytymistään arvosteltaessa noudatettavat periaatteet. Lopuksi tutkitaan syy-yhteyteen liittyviä kysymyksiä. Tutkimus sisältää kattavan katsauksen vuosina 1930-1969 annettuihin korkeimman oikeuden ratkaisuihin huoltajanvastuuasioissa. Väitöskirja julkaistaan Edilexissä OTT Mikko Kämäräisen 81-vuotissyntymäpäivän kunniaksi.

Aihealueet

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.