2081/3.12.2024Iso-Britanniassa sijaitsevan emoyrityksen määräysvallassa olevan suomalaisyrityksen konsernitilinpäätöksen laatimisvelvollisuudesta
Hakija (--, jäljempänä ”hakija”) pyytää lausuntoa siitä, vastaako UK GAAP tilinpäätösdirektiiviä siten, että suomalainen yhtiö voisi jättää laatimatta konsernitilinpäätöksen Suomessa kirjanpitolain 6:1.5:n poikkeussäännöksen perusteella?
Taustaksi hakija esittää muun muassa seuraavaa:
-
Suomalaisen yhtiön omistaa 100 %:sti Iso-Britanniassa sijaitseva emoyhtiö, joka laatii konsernitilinpäätöksen UK GAAPin mukaisesti ja konsernitilinpäätös tilintarkastetaan Iso-Britannian lainsäädännön mukaisesti.
-
Yhtiö omistaa tytäryhtiöitä Euroopan Unionin alueella.
-
Yhtiön emoyhtiö antaa suostumuksensa konsernitilinpäätöksen laatimatta jättämiseen.
-
Yhtiö tai sen tytäryhtiöt tai sen emoyhtiö eivät ole pörssiyhtiöitä.
-
Yhtiöllä on velvollisuus laatia konsernitilinpäätös, jos sillä ei ole oikeutta kirjanpitolain 6:1.5:n mukaisesti olla laatimatta konsernitilinpäätöstä.
KPL 6:1.4:ssä säädetään ”- - konsernitilinpäätös saadaan jättää laatimatta, jos:
Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion lainsäädännön alaisella yrityksellä on emoyrityksessä vähintään yhdeksän kymmenesosan omistusosuus;
emoyrityksen muut omistajat ovat antaneet suostumuksensa laatimatta jättämiseen; sekä
emoyrityksen ja sen tytäryritysten tilinpäätökset yhdistellään Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion lainsäädännön alaisen yrityksen konsernitilinpäätökseen, joka ilmoitetaan rekisteröitäväksi 3 luvun 9 §:ssä säädetyllä tavalla.”
KPL 6:1.5:n nojalla ”Edellä 4 momentissa säädettyä poikkeusta voidaan soveltaa siinä tarkoitetuin edellytyksin myös silloin, kun mainitussa momentissa säädetyn osuuden emoyrityksestä omistaa yritys, joka ei ole Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion lainsäädännön alainen, edellyttäen, että:
1) tämä yritys laatii konsernitilinpäätöksensä ja -toimintakertomuksensa:
a) noudattaen tilinpäätösdirektiiviä lukuun ottamatta mitä sen 29 a artiklassa säädetään konsernikestävyysraportista;
b) edeltävän a kohdan mukaisesti laadittuja konsernitilinpäätöksiä ja -toimintakertomuksia vastaavalla tavalla;
c) IAS-asetuksella hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien vaatimusten mukaisesti; tai
d) menetelmästä kolmansien maiden arvopapereiden liikkeeseenlaskijoiden soveltamien tilinpäätösstandardien vastaavuuden määrittämiseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2003/71/EY ja 2004/109/EY nojalla annetun komission asetuksen (EY) N:o 1569/2007 mukaisesti määriteltyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja vastaavalla tavalla; sekä
2) konsernitilinpäätöksen tarkastaa tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö, joka on hyväksytty sen kansallisen lainsäädännön mukaan, jonka alainen yritys on.”
Jos suomalaisen alakonsernin emoyritys sijaitsee Euroopan talousalueen ulkopuolella, on KPL 6:1.4:n sallima alakonsernipoikkeus sovellettavissa vain, jos emon konsernitilinpäätös on laadittu KPL 6:1.5:ssa tarkemmin säädetyllä tavalla tilinpäätösdirektiiviin rinnasteisia menettelytapoja noudattaen.
Kirjanpitolautakunnan yleisohjetta konsernitilinpäätöksen laatimisesta annettaessa 28.3.2017 Iso-Britannia on kuulunut Euroopan talousalueeseen. Iso-Britannia on eronnut EU:sta 1.1.2021 eikä enää kuulu Euroopan talousalueeseen. Kyseistä yleisohjetta antaessa EU-komission hyväksyminä tilinpäätösstandardeja ovat olleet US GAAP (Yhdysvallat), Japan GAAP ja Kanadan GAAP eikä UK GAAP ole erikseen mainittu kirjanpitolautakunnan yleisohjeessa, koska Iso-Britannia kuului tuolloin Euroopan talousalueeseen.
UK GAAP on säädetty perustuen tilinpäätösdirektiiviin. UK GAAP on ollut Iso-Britannian EU:ssa oloaikana tilinpäätösdirektiiviin rinnasteinen menettelytapa eikä tämä asia lautakunnan käsityksen mukaan ole muuttunut Iso-Britannian EU:sta eron seurauksena.