Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pohjoismaiden terveydenhuollon rahoitus- ja palvelujärjestelmien vertailu

Willberg, Mirja - Valtonen, Hannu

Julkaisuja internetissä

Tiivistelmä

Sosiaali- ja terveysministeriö tilasi keväällä 2007 Kuopion yliopiston Terveyshallinnon ja -talouden laitokselta raportin eri pohjoismaiden terveydenhuollon rahoitus- ja palvelujärjestelmistä 11.–12.6.2007 järjestettävää pohjoismaista ministerikokousta varten. Raportin kirjoittajien tukena on ollut Terveyshallinnon ja -talouden laitokselta Juha Kinnunen, Johanna Lammintakanen ja Sari Rissanen. Kirjoittajat haluavat lisäksi kiittää pohjoismaisen sosiaali- ja terveyspolitiikan virkamieskomitean jäseniä heidän arvokkaasta avustaan työprosessin aikana.

Raporttia varten koottiin tietoja eri lähteistä kuten pohjoismaisilta asiantuntijoilta. Raportin keskeistä tilastoaineistoa ovat OECD:n ja WHO:n tilastot. Raportissa ei ole huomioitu kaikkia merkittäviä teemoja kuten lääkekustannusten nousu tai työvoiman saatavuuskysymykset. Raportin sisältöalueita valittaessa on otettu huomioon se, että raportti on tehty herättämään keskustelua ja nostamaan esille muutamia keskeisiä keskusteluteemoja.

Raportissa tarkastellaan Pohjoismaiden terveydenhuollon rahoitus ja palvelujärjestelmien rakennetta, toimintaa ja kaikkien Pohjoismaiden kohtaamia uusia haasteita. Tavoitteena on edistää keskustelua pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin uudistumisesta.

Pohjoismaissa terveydenhuolto on pääosin yhdenmukaista, koska niissä palvelut rahoitetaan pääosin julkisin varoin ja niitä tarjotaan kaikille tasapuolisesti. Merkittävimmät eroavuudet ovat puolestaan terveydenhuollontuotannon eri hallintotasojen määrässä, tehtävissä, työnjaossa ja rahoituksessa ja osin kansalaisten valinnanmahdollisuuksissa. Maidenvälillä on eroja myös terveyspalvelujen tuotannon desentralisaatiossa/keskittämisessä ja kuntien, maakuntien ja valtion eri organisaatioidenmäärässä, tehtävissä ja työnjaossa.

Viime vuosina pohjoismaisissa uudistuksissa on pyritty terveyspalvelustenrahoituksen turvaamiseen muun muassa kuntakokoa kasvattamalla. Kansalaisten asemaa on vahvistettu valinnanvapautta lisäämällä ja säätämällä potilaiden oikeuksia turvaavia lakeja. Terveydenhuollon tulevaisuuden kannalta olennainen kysymys on, pystytäänkö vastaamaan terveyspalvelujen kysynnän kasvuun ja kansalaistenodotus- ja vaatimustason nousuun. Palveluiden tuotannon näkökulmasta merkittäviä haasteita tulevaisuudessa ovat niin palvelujen rahoitus, vastuunjako paikallisen ja valtiollisen tason välillä, julkisen ja yksityisensektorin suhteet kuin osaavan työvoiman saannin varmistaminen. Tulevaisuudessa Pohjoismaat kohtaavat muun muassa seuraavat terveyspoliittiset kysymykset, jotka raportin laatijat haluavat nostaa keskusteluteemoiksi:1) Kansalaisten kulutustottumukset ovat muuttuneet ja muuttuvat yhä – kansalaisten odotukset ja vaatimukset terveyspalveluilta ovat erilaiset kuin ennen; 2) julkisen vallan keinot vaikuttaa ja ohjata terveydenhuollonkehitystä ovat myös muuttumassa kansalaisten vaatimustason noustessa sekä taloudellisen integraation ja globalisaation edetessä– muutokset vaikuttavat väistämättä kansallisen terveyspolitiikan rooliin ja mahdollisuuksiin; 3) Pohjoismaiden terveyspalvelut toimivat pääosin hyvin ja voisivat Euroopassa ja sen ulkopuolellakin osaltaan luoda ja ylläpitää kuvaa Pohjoismaista ’hyvinä yhteiskuntina’.

    Lisätiedot
  • Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.