Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Turun HO 19.11.2015 1213

Lähde: Juhani-tietokanta

Isyyslaki - Isyyden vahvistaminen

Diaarinumero:S 15/1469
Antopäivä:19.11.2015

Kantaja oli syntynyt vuonna 1949 aviottomana lapsena, ja hänen biologinen äitinsä oli salannut kantajan biologisen isän. Oli selvää, että luotettavan makaamisnäytön saaminen tapauksessa oli vaikeaa. Asiassa oli lisäksi otettava huomioon se, että kantajalla ei ollut isyyden selvittämiseksi ja vahvistamiseksi ollut käytettävissään muita oikeussuojakeinoja kuin kanteen nostaminen. Oikeusgeneettisen tutkimuksen määräämisen ei ollut tapauksen olosuhteissa katsottava puuttuvan vastaajan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen enemmälti kuin voitiin pitää hyväksyttävänä. Hovioikeus katsoi, että oikeusgeneettisen tutkimuksen tekeminen oli asiassa tarpeen.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.