Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Helsingin HO 22.5.2017 617

Lähde: Finlex-tietokanta

Oikeudenkäynnin julkisuus
Oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuus

Ratkaisunumero:617
Diaarinumero:R 16/2346
Antopäivä:22.5.2017
Asianumero:HelHO:2017:6

Vantaan käräjäoikeuden pöytäkirja 21.9.2016

Oikeudenkäynnin julkisuus

Syyttäjä pyysi, että asia käsitellään yleisön läsnäolematta ja että oikeudenkäyntiasiakirjat määrätään salassa pidettäviksi. Vastaaja on kertomiansa seikkojen vuoksi erityisen suojelun tarpeessa. Vastaaja on paljastanut laajamittaisen kansainvälisen huumeorganisaation, joka on sekä vastaajan itsensä että Suomen ulkopuolella suoritettujen esitutkintojen perusteella osoittautunut väkivaltaiseksi. Organisaatio haluaa tietää, mitä vastaaja on asiassa kertonut tai tulee kertomaan. Oikeudenkäynnissä tullaan käsittelemään sellaisia tietoja, joiden julkiseksi tuleminen asettaa vastaajan käytännössä välittömään hengenvaaraan.

Vastaaja yhtyi syyttäjän pyyntöön. Vastaaja ilmoitti, ettei halua tulla oikeudenkäynnissä kuulluksi.

Asianajaja ilmoitti päämiehensä A:n vastustavan pyyntöjä kohdaltaan. A:ta epäillään rikoksista, jotka liittyvät tähän asiaan. A:lla on oltava oikeus saada tietää, mitä tässä asiassa esitetään.

Päätös

Käräjäoikeus määrää pidettäväksi salassa esitutkintapöytäkirjan 9010/R/356/16 johdannon ja

B:n esitutkintakertomuksen eli mainitun esitutkintapöytäkirjan sivut 6-68.

Salassapito on voimassa 6.9.2076 saakka.

Asian suullinen käsittely pidetään yleisön läsnäolematta siltä osin kuin siinä käsitellään edellä salaisiksi määrättyjen asiakirjojen sisältämiä tietoja.

Muilta osin pyynnöt hylätään.

Perustelut

Oikeudenkäynnin julkisuus on keskeinen oikeudenmukaisen oikeu...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.