Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Helsingin HO 26.06.2015 974

Lähde: Juhani-tietokanta

Avioliittolaki - Perintö ja testamentti - Perintöoikeus - Tuomioistuimen toimivalta - Suomen tuomioistuimen yleistoimivalta - Kansainvälinen yksityisoikeus - Espanjan laki

Diaarinumero:S 14/496
Antopäivä:26.06.2015

Hovioikeus totesi, että kanteessa ja vastakanteessa ei ollut kysymys osituksen moitteesta. Vaatimukset kuitenkin perustuivat pesänjakajan toimittamaan ositukseen ja erotteluun. Asiassa saattoi nousta esiin kysymys pesänjakajan ratkaisun tulkinnasta. Hovioikeus katsoi, että tältäosin kanteessa ja vastakanteessa oli asiallisesti kysymys avioliittolain 127 §:n 2 momentissa tarkoitetusta asiasta, joka koski Suomen tuomioistuimen määräämän pesänjakajan toimenpiteitä. Vastakanteessa tarkoitetun Espanjan lain mukaisen lesken osuuden osalta kyseessä oli suojattua osuutta jäämistöön koskeva vaatimus, jota oli perintökaaren 26 luvun 7 §:n 3 kohta huomioon ottaen luonnehdittava perintöoikeudelliseksi. Sitä koskevaa toimivaltaa oli siten arvioitava perintökaaren 26 luvun 1-4 §:n säännösten mukaisesti. Suomalainen tuomioistuin oli asiassa toimivaltainen.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.