Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Helsingin HO 12.06.2015 858

Lähde: Juhani-tietokanta

Kuuleminen - Yhdistys - Yhdistyksen päätöksen moittiminen - Kurinpitomenettely

Diaarinumero:S 14/1454
Antopäivä:12.06.2015

Yhdistyksen hallitus oli tehnyt J:n kilpailu- ja toimitsijakieltoa koskevan päätöksen. Kaksi päivää ennen käydyissä puhelinkeskusteluissa hän oli myöntänyt päätöksen taustalla olleet teot ja pohtinut ainoastaan annettavan kiellon pituutta ja laajuutta. J ei ollut oma-aloitteisesti tuonut yhdistyksen hallitukselle esille mitään asian harkinnassa huomioon otettavaa, itselleen edullista seikkaa. Hovioikeus katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että J:tä oli kuultu ennen hallituksen kokousta ja että kuuleminen oli täyttänyt ne vaatimukset, joita kurinpitomenettelyn yhteydessä tapahtuvalta kuulemiselta voitiin tarkempien määräysten puuttuessa edellyttää.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.