Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 114/2020
Hallituksen esitys eduskunnalle työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun hallituksen esityksen (HE 87/2020 vp) täydentämisestä

TyVM 16/2020 vp HE 87/2020 vp

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi hallituksen esitystä eduskunnalle työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta (HE 87/2020 vp).

Kokeilualueisiin lisättäisiin kuusi uutta kokeilualuetta. Lisäksi neljään alkuperäisessä esityksessä vahvistettuun kokeilualueeseen lisättäisiin kunta tai kuntia. Lisäysesitykset perustuvat täydentävässä haussa 12.5.-26.6.2020 tulleiden hakemusten joukosta valittuihin kokeilualueisiin ja kuntiin.

Lisäksi tehtäviä koskevia säännöksiä täsmennettäisiin siten, että ehdotetussa laissa tarkoitetuista tehtävistä vastaisi kokeilualueen kunta. Kunta voisi alkuperäisen lakiesityksen mukaisesti sopia järjestämisvastuun siirrosta toiselle samaan kokeilualueeseen kuuluvalle kunnalle kuntalain mukaisesti ja kokeilualueen kunnat voisivat sopia kuntalaissa tarkoitetuista yhteistoiminnan muodoista tehtävien hoitamiseksi. Kokeilualueen kuntien yhteistyö olisi kokeilun lähtökohta, mutta vastuu siirtyvistä tehtävistä olisi viime kädessä kullakin kokeilualueen kunnalla.

Lakiin lisättäisiin säännös työnhakijan haastattelujen järjestämisestä ja palvelutarpeen arvioimisesta. Lisäksi tehtäviä koskevaa sääntelyä täydennettäisiin siten, että siltä osin kuin tehtävät siirtyvät kokeilualueen kunnalle, sen velvollisuudet vastaisivat työ- ja elinkeinotoimiston velvollisuuksia. Lisäksi alkuperäiseen lakiehdotukseen tehtäisiin eräitä lakiteknisiä korjauksia.

Laki on tarkoitettu pääosin tulemaan voimaan 1.1.2021. Uusien kokeilualueiden osalta laki tulisi kuitenkin voimaan 1.3.2021.

PERUSTELUT

1 Asian tausta ja valmistelu

1.1 Tausta

Hallitus antoi 4.6.2020 eduskunnalle esityksen työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta (HE 87/2020 vp). Alkuperäinen esitys perustuu syksyllä 2019 järjestetyn haun perusteella valittuihin kuntiin. Jo alkuperäisessä esityksessä todettiin, että kokeilua laajennettaisiin myöhemmin järjestämällä kunnille uusi haku kokeiluun.

Täydentävä haku kokeiluun järjestettiin 12.5.-26.6.2020. Täydentävä haku tuotti yhteensä 12 hakemusta, jotka käsittävät yhteensä 38 kuntaa. Hakemuksista neljä liittyi jo vahvistettujen kokeilujen laajentamiseen.

Alkuperäiseen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen 1 §:ssä todetaan, että laissa säädetään määräaikaisesta kokeilusta, jonka aikana kunnat järjestävät alueellaan eräitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) ja kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa (1386/2010) tarkoitettuja palveluja työ- ja elinkeinotoimiston asemesta ja antavat eräitä työttömyysturvalaissa (1290/2002) tarkoitettuja työvoimapoliittisia lausuntoja työ- ja elinkeinotoimiston asemesta. Myös palvelujen järjestämistä ja tuottamista koskevassa 7 §:ssä lähtökohtana on kunnan järjestämisvastuu. Alkuperäisen esityksen 7 §:n 2 momentin mukaan kokeilualueeseen kuuluva kunta voisi järjestää säädetyt tehtävät itse tai sopia järjestämisvastuun siirtämisestä toiselle samaan kokeilualueeseen kuuluvalle kunnalle kuntalain (410/2015) 8 §:n 1 momentin mukaisesti. Kuntien yhteistoiminnan muodoista säädetään kuntalain 8 luvussa.

Alkuperäisessä lakiehdotuksessa asiakkuus on kuitenkin ehdotettu säädettävän kokeilualueelle ja tehtävistä vastaisi pääasiassa kokeilualue. Esimerkiksi työvoimapoliittisten lausuntojen antaminen olisi alkuperäisen lakiehdotuksen mukaan kokeilualueen tehtävä. Kokeilualueen kunta myöntäisi kuitenkin palkkatukea ja starttirahaa.

Alkuperäisessä esityksessä ei riittävällä tarkkuudella säädetä, mikä taho vastaisi laissa tarkoitetuista tehtävistä, kokeilualueen kunta vai kokeilualue. Kokeilualueen osalta tehtävistä vastaavaa tahoa ei olisi osoitettavissa, jos alueen kunnat eivät sovi yhteistyömuodosta. Kokeilualueen kuntien yhteistyö on työllisyyden edistämisen kuntakokeilun lähtökohta, mutta alkuperäisessä esityksessä ei velvoiteta kokeilualueen kuntia perustamaan kuntayhtymää tai muutakaan kuntalain mukaista yhteistyömuotoa tehtävien hoitamiseksi. Tässä täydentävässä esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi tehtävistä vastaava taho.

Alkuperäisestä esityksestä puuttuu lisäksi eräitä asiakkaiden yhdenvertaisuuden kannalta keskeisiä säännöksiä, jotka ehdotetaan lisättäväksi tässä täydentävässä esityksessä.

1.2 Valmistelu

Täydentävä esitys on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä. Esityksestä ei ole järjestetty lausuntokierrosta, koska kyseessä on aiemmin annettua esitystä rajatusti täydentävä esitys.

Kuntatalouden ja –hallinnon neuvottelukunta käsitteli täydentävää esitysluonnosta kirjallisessa menettelyssä.

Täydentävän hallituksen esityksen tausta-aineisto on saatavilla julkisessa palvelussa osoitteessa tem.fi/hankkeet tunnuksella TEM089:00/2020.

2 Keskeiset ehdotukset ja vaikutukset

2.1 Keskeiset ehdotukset

Kokeilualueet

Lakiehdotusta täydennettäisiin siten, että sen 3 §:ään lisättäisiin uusina kokeilualueina Kurikan, Kauhajoen, Teuvan, Isojoen, Karijoen, Alavuden ja Soinin muodostama kokeilualue Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimiston alueella; Jämsän, Keuruun ja Saarijärven muodostama kokeilualue Keski-Suomen työ- ja elinkeinotoimiston alueella; Kiteen, Lieksan, Juuan, Rääkkylän, Heinäveden, Ilomantsin ja Tohmajärven muodostama kokeilualue Pohjois-Karjalan työ- ja elinkeinotoimiston alueella; Alavieskan, Kalajoen, Merijärven, Oulaisten ja Ylivieskan muodostama kokeilualue Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimiston alueella sekä Porvoon kokeilualue ja Hangon ja Raaseporin kokeilualue Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston alueella.

Lisäksi alkuperäisessä esityksessä määriteltyyn Mikkelin, Juvan, Hirvensalmen, Mäntyharjun, Kangasniemen ja Puumalan muodostamaan kokeilualueeseen Etelä-Savon työ- ja elinkeinotoimiston alueella lisättäisiin Pertunmaa; Kokkolan kokeilualueeseen Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimiston alueella lisättäisiin Kannus, Perho, Kaustinen, Veteli, Halsua, Toholampi ja Lestijärvi; Porin ja Kokemäen muodostamaan kokeilualueeseen Satakunnan työ- ja elinkeinotoimiston alueella lisättäisiin Ulvila ja Salon ja Marttilan muodostamaan kokeilualueeseen Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimiston alueella lisättäisiin Koski Tl.

Tehtävistä vastaava taho

Alkuperäisessä esityksessä ei riittävällä tarkkuudella säädetä, mikä taho vastaisi laissa tarkoitetuista tehtävistä, kokeilualueen kunta vai kokeilualue. Täydentävässä esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi, että tehtävistä vastaisi kokeilualueen kunta.

Kunta voisi alkuperäisen lakiesityksen mukaisesti sopia järjestämisvastuun siirrosta toiselle samaan kokeilualueeseen kuuluvalle kunnalle kuntalain mukaisesti ja kunnat voisivat sopia kuntalaissa tarkoitetuista yhteistoiminnan muodoista tehtävien hoitamiseksi. Kokeilualueen kuntien yhteistyö olisi kokeilun lähtökohta, mutta vastuu siirtyvistä tehtävistä olisi viimekädessä kokeilualueen kunnalla. Tämä vastaisi alkuperäisen esityksen 1 §:ssä säädettyä lain tarkoitusta ja 7 §:ssä säädettyä järjestämisvastuuta. Tällä muutoksella ei ole tarkoitus muuttaa alkuperäisen esityksen lähtökohtana olevaa kokeilualueen kuntien yhteistyötä. Tarkoitus on selkeyttää sääntelyä ja varmistaa, että tehtävistä vastaava taho on osoitettavissa siinäkin tapauksessa, etteivät kokeilualueen kunnat sovi yhteistyöstä.

Keskeiset täydennykset tehtäviin

Alkuperäisen esityksen tarkoitus on ollut, että työ- ja elinkeinotoimiston tehtävät ja velvollisuudet siirtyisivät kokeilussa kunnille. Esityksestä on kuitenkin jäänyt puuttumaan eräitä säännöksiä, jotka nyt ehdotetaan lisättäväksi. Lisäysten tekeminen on välttämätöntä asiakkaiden yhdenvertaisuuden vuoksi.

Alkuperäiseen lakiehdotukseen lisättäisiin säännös kokeilualueen kunnan velvollisuudesta järjestää työnhakijan haastattelut ja huolehtia haastatteluihin liittyvistä tehtävistä työ- ja elinkeinotoimiston sijaan (7 a §). Haastattelut ja niihin liittyvät tehtävät, kuten palvelutarpeen arviointi, ovat keskeinen osa työnhakijan palveluprosessia. Kokeilualueen kunta vastaisi niistä asiakkaidensa osalta työ- ja elinkeinotoimiston sijaan. Kuten muistakin kokeilualueen kunnan tehtävistä, myös näiden tehtävien siirrosta toiselle samaan kokeilualueeseen kuuluvalle kunnalle voitaisiin sopia, ja kuntalain 8 luvussa tarkoitetut kuntien yhteistyön muodot olisivat käytettävissä.

Alkuperäiseen lakiehdotukseen lisättäisiin myös säännökset julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 3 §:ssä säädetyn informointivelvollisuuden ja 9 §:ssä säädettyjen velvollisuuksien soveltamisesta kokeilualueen kuntaan (7 a §) sekä säännös kokeilualueen kunnan velvollisuudesta noudattaa, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 1 luvun 4 ja 6–8 §:ssä säädetään työvoima- ja yrityspalveluiden tarjoamisesta, maksuttomuudesta, tasapuolisuudesta ja yhdenvertaisuudesta sekä miesten ja naisten välisen tasa-arvon edistämisestä (8 §:n 3 momentti).

2.2 Keskeiset vaikutukset

Keskeisimmät vaikutukset johtuvat uusien kokeilualueiden lisäämisestä ja uusien kuntien lisäämisestä alkuperäisessä ehdotuksessa määriteltyihin kokeilualueisiin. Jäljempänä keskitytään siksi kuvaamaan näihin liittyviä vaikutuksia.

Ehdotetut muut muutokset vastaisivat alkuperäisessä esityksessä tarkoitettua asiantilaa, eivätkä ne siksi vaikuta alkuperäisessä esityksessä esitettyyn taloudellisten vaikutusten arviointiin. Kokeilualueen kunnan vastuun selkeyttämisen arvioidaan kuitenkin vähentävän epäselvyyttä täytäntöönpanossa. Edellä kohdassa Keskeiset täydennykset tehtäviin mainitut täydennykset ovat merkittäviä asiakkaiden yhdenvertaisuuden kannalta.

2.2.1 Taloudelliset vaikutukset

Täydentävällä esityksellä ei ole kustannuksia lisääviä tai vähentäviä vaikutuksia. Vaikutukset muodostuvat siitä, että päätöksenteko-oikeutta ja henkilötyövuosia siirretään myös uusille kokeilualueille ja kunnille. Toisin sanoen, jos kokeilualueita ja kuntia ei lisättäisi, vastaavat resurssit käytettäisiin työ- ja elinkeinotoimistoissa.

Täydentävässä haussa hyväksyttyjen kokeilualueiden kuntien arvioidaan tekevän päätöksiä seuraavasti. Arvio on tehty 10 000 euron tarkkuudella ja vuoden 2019 työllisyysmäärärahoilla rahoitettujen palveluiden toteutuneita volyymeja sekä vuoden 2019 työttömien työnhakijoiden määrää käyttäen. Työttömien määrä perustuu työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämään työnvälitystilastoon.  Päätöksenteko-oikeutta siirtyisi uusille kokeilualueille ja kuntien lisäämisen johdosta alkuperäisessä esityksessä määritellyille kokeilualueille yhteensä arviolta noin 6,1 miljoonaa euroa vuodessa.

Kokeilu ELY-alue Päätöksenteko-oikeus työllisyys-määrärahoihin, arvio, 1 000 euroa Päätöksenteko-oikeus työttömyysetuus-määrärahoihin, arvio, 1 000 euroa Koulutukset ja valmennuksia varten varatut määrärahat, arvio 1 000 euroa
Alavieska, Kalajoki, Merijärvi, Oulainen ja Ylivieska PPO 250 430 540
Alavus, Kauhajoki, Kurikka, Teuva, Isojoki, Karijoki, Soini EPO 310 550 670
Keuruu, Jämsä ja Saarijärvi KES 330 590 720
Lieksa, Kitee, Ilomantsi, Juuka, Tohmajärvi, Heinävesi ja Rääkkylä PKA 370 660 810
Porvoo UUD 440 780 950
Raasepori, Hanko UUD 280 500 620
Kosken Tl (mukaan Salon kokeiluun) VAR 10 30 30
Ulvila (mukaan Porin kokeiluun) SAT 80 140 170
Pertunmaa (mukaan Mikkelin kokeiluun) ESA 10 20 20
Kannus, Perho, Kaustinen, Veteli, Halsua, Toholampi, Lestijärvi (mukaan Kokkolan kokeiluun) POH 120 210 260
Yhteensä   2200 3910 4790

2.2.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Asiakkaiden jakautuminen työ- ja elinkeinotoimiston ja kokeilualueen kesken

Elokuun 2020 alun lukujen perusteella täydentäviin kokeilukuntiin olisi siirtymässä noin 14 000 työtöntä, työllistettyä tai työllisyyttä edistävissä palveluissa tai koulutuksessa olevaa työnhakijaa. Täydentäviin kokeilukuntiin sijoittuisi työ- ja elinkeinotoimiston alueesta riippuen yhteensä 1-13 prosenttia kokeilualueen työ- ja elinkeinotoimistojen työnhakija-asiakkaista. Kokeilu vähentäisi kokeilualueilla työ- ja elinkeinotoimiston työnhakija-asiakkaiden määrää, työ- ja elinkeinotoimiston vastuulle jääviä tehtäviä ja niitä hoitavaa henkilöstöä. Suurin vaikutus täydentävillä kokeiluilla olisi Uudellamaalla.

Työ- ja elinkeinotoimiston vastuulle jäisivät kokeilualueen muut kuin työttömät tai palveluiden piirissä olevat työnhakijat sekä kaikki kokeilualueen ulkopuolella olevissa työ- ja elinkeinotoimiston toimialueeseen kuuluvissa kunnissa asuvat työnhakijat. Lisäksi työ- ja elinkeinotoimistot vastaisivat ensisijaisesti alueellisten työnantaja- ja yrityspalveluiden alaisuuteen kuuluvista tehtävistä sekä pääosin työttömyysturvajärjestelmän toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä.

Potentiaalisen asiakasmäärän jakautuminen kokeilukuntien ja työ- ja elinkeinotoimiston (taulukossa TE-toimisto) vastuulle, elokuu 2020:

Kokeilualue ELY-alue Kokeilukuntien vastuulla olevat työnhakijat Kokeilualueen osuus alueen TE-toimiston työnhakijoista
Alavieska, Kalajoki, Merijärvi, Oulainen ja Ylivieska PPO 1 519 3 %
Alavus, Kauhajoki, Kurikka, Teuva, Isojoki, Karijoki, Soini EPO 1 909 13 %
Keuruu, Jämsä ja Saarijärvi KES 2 043 5 %
Lieksa, Kitee, Ilomantsi, Juuka, Tohmajärvi, Heinävesi ja Rääkkylä PKA 2 293 9 %
Porvoo UUD 2712 1 %
Raasepori, Hanko UUD 1 762 1 %
Kosken Tl (mukaan Salon kokeiluun) VAR 88 0 %
Ulvila (mukaan Prin kokeiluun) SAT 472 2 %
Pertunmaa (mukaan Mikkelin kokeiluun) ESA 62 0 %
Kannus, Perho, Kaustinen, Veteli, Halsua, Toholampi, Lestijärvi (mukaan Kokkolan kokeiluun) POH 732 3 %
Kaikki yhteensä   13 592 2 %
       
TE-toimistojen työnhakijat   693 335 100 %
1. haussa vahvistetut kunnat (90 kpl)   235 287 34 %
Yhteensä (1. j a 2. haku)   248 879 36 %

Kohderyhmän koko lähtötilanteessa perustuu työ- ja elinkeinohallinnon asiakastietojärjestelmästä ja työ- ja elinkeinoministeriön työvälitystilastosta saataviin työnhakijoita koskeviin tietoihin. Edellä esitetty kohderyhmän asiakasmäärä perustuu alueen työ- ja elinkeinotoimiston ja kokeilualueen kuntien yhteiseen näkemykseen lähtötilanteesta.

Koronapandemian seurauksena sekä kokeilujen että työ- ja elinkeinotoimiston kannalta keskeiset asiakasmäärät ovat kasvaneet huomattavasti. Erityisesti lomautukset ovat lisääntyneet Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimistojen toimialueilla. Elokuun 2020 ennakkotietojen mukaan tämän esityksen mukaisten täydentävien kuntakokeilujen asiakasmäärät olivat nousseet 10 prosenttia tammikuusta 2020.

Vaikutukset työ- ja elinkeinotoimiston ja kuntien henkilöstöön

Kokeilu aiheuttaisi muutoksia niiden työ- ja elinkeinotoimistojen henkilöstön tehtäviin, joiden toimialueella olisi kokeilualueita. Valtakunnallisesti arviolta noin 52 työ- ja elinkeinotoimiston virkamiestä siirtyisi valtion virkamieslain (750/1994) 20 §:n nojalla työskentelemään täydentävien kokeilualueiden kuntien johdon ja valvonnan alaisina. Henkilöstön siirtyminen tapahtuisi kokeilualueiden kuntien niin päättäessä virkapaikan muuttumatta, jolloin valtio vastaisi edelleen henkilöstönsä palkkauskustannusten lisäksi myös kokeilualueille työskentelevän henkilöstönsä toimitilakustannuksista. Siirtyvät virkamiehet säilyttäisivät kokeilusta huolimatta palvelussuhteensa valtioon ennallaan. Yhteensä kaikkiin kokeilukuntiin siirtyisi noin 1000 valtion työntekijää.

Jotta kokeilussa kunnan vastuulle siirtyvät ja työ- ja elinkeinotoimiston vastuulle jäävät työnhakijat eivät joutuisi eriarvoiseen asemaan, siirtyvien henkilöiden määrä tulisi suhteuttaa kunnan vastuulle siirtyvän asiakaskohderyhmän nykyiseen resursointiin työ- ja elinkeinotoimistossa. Henkilöstöresurssien kohdentuminen kokeiluihin perustuu lähtökohtaisesti siirtyvän asiakaskohderyhmän kokoon, palvelutarpeeseen ja nykyiseen palvelutasoon.

Täydentäviin ja ensimmäisessä vaiheessa hyväksyttyihin kuntakokeiluihin työ- ja elinkeinotoimistoista siirtyvät henkilötyövuodet (elokuu 2020, laskelma päivitetty koronan johdosta):

Ensimmäinen hakuvaihe ELY-alue Siirtyvä htv
Espoo UUD 75,2
Helsinki UUD 203,0
Vantaa, Kerava UUD 84,2
Turku, Paimio, Sauvo, Uusikaupunki, Laitila VAR 65,7
Salo, Marttila VAR 11,1
Pori, Kokemäki SAT 20,0
Lahti, Hollola, Asikkala, Kärkölä, Orimattila HÄM 44,3
Hämeenlinna, Hattula, Janakkala HÄM 17,6
Pirkanmaa PIR 126,1
Mikkeli, Juva, Hirvensalmi, Mäntyharju, Kangasniemi, Puumala ESA 13,6
Savonlinna ESA 6,6
Kuopio, Iisalmi, Lapinlahti, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Vieremä PSA 36,9
Joensuu, Outokumpu, Liperi, Polvijärvi, Kontiolahti PKA 32,2
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Äänekoski KES 52,8
Seinäjoki ja Ilmajoki EPO 12,8
Kokkola POH 8,5
Oulu, Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Tyrnävä, Muhos PPO 63,3
Raahe, Pyhäjoki ja Siikajoki PPO 6,3
Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Sotkamo, Suomussalmi, Paltamo, Ristijärvi KAI 11,5
Rovaniemi, Tornio, Kemijärvi ja Sodankylä LAP 20,0
Kaikki yhteensä   911,9
     
Täydentävä haku   Siirtyvä htv
Alavieska, Kalajoki, Merijärvi, Oulainen ja Ylivieska PPO 5,9
Alavus, Kauhajoki, Kurikka, Teuva, Isojoki, Karijoki, Soini EPO 7,4
Kosken Tl (mukaan Salon kokeiluun) VAR 0,3
Ulvila (mukaan Porin kokeiluun) SAT 1,8
Pertunmaa (mukaan Mikkelin kokeiluun) ESA 0,2
Keuruu, Jämsä ja Saarijärvi KES 7,9
Kannus, Perho, Kaustinen, Veteli, Halsua, Toholampi, Lestijärvi (mukaan Kokkolan kokeiluun) POH 2,8
Lieksa, Kitee, Ilomantsi, Juuka, Tohmajärvi, Heinävesi ja Rääkkylä PKA 8,9
Porvoo UUD 10,5
Raasepori, Hanko UUD 6,8
Kaikki täydentävät kunnat yhteensä   52,7
Siirtyvä htv yhteensä   964,5

Täydentäviin kokeilukuntiin siirtyvä resurssi muodostaisi 1,5 prosenttia työ- ja elinkeinotoimistojen kokonaishenkilötyövuosista ja arvioilta 2 prosenttia kokeilutehtäviä varten nykyään varatuista henkilötyövuosista. Yhteensä kaikille kokeilualueille siirtyisi 31 prosenttia työ- ja elinkeinotoimistojen kokonaisresursseista ja noin 43 prosenttia henkilöasiakastyöhön liittyvistä resursseista.

Kuntien palveluksessa olevan henkilöstön tehtävät eivät kokeilun myötä lähtökohtaisesti lisääntyisi, koska työ- ja elinkeinotoimistosta siirtyisi henkilöstöä hoitamaan julkisia työvoima- ja yrityspalveluja kokeilussa. Kunnat voisivat kuitenkin osoittaa nykyisin työllisyyden hoidon tehtävissä toimivaa henkilöstöään hoitamaan myös ehdotetussa laissa tarkoitettuja tehtäviä.

2.2.3 Yhteiskunnalliset vaikutukset

Kokeilun odotetaan kasvattavan osaavan työvoiman tarjontaa, koska kokeilualueen muodostavalla kunnalla tai kuntaryhmällä voi monitoimialaisina ja asiakkaita lähellä olevina toimijoina olla työ- ja elinkeinotoimistoa paremmat mahdollisuudet paikallisten työnantajien tarpeiden huomioimisen ja piilotyöpaikkojen löytämisen.

Yritysten näkökulmasta työvoiman saatavuus voi parantua. Täydentäviin kokeilualueiden kuntiin sijoittui tammikuun 2020 aikana kuitenkin hyvin pieni osa maan uusista avoimista työpaikoista eli yhteensä 3,5 prosenttia.

Uudet avoimet työpaikat keskimäärin kuukaudessa vuoden 2020 ensimmäisen kvartaalin aikana kokeilualueilla ja koko maassa:

Alue ELY-alue Uudet avoimet työpaikat keskimäärin kuukaudessa (Q1/2020) Osuus koko maan työpaikoista (%)
Alavieska, Kalajoki, Merijärvi, Oulainen ja Ylivieska PPO 347 0,5 %
Alavus, Kauhajoki, Kurikka, Teuva, Isojoki, Karijoki, Soini EPO 458 0,5 %
Keuruu, Jämsä ja Saarijärvi KES 229 0,3 %
Lieksa, Kitee, Ilomantsi, Juuka, Tohmajärvi, Heinävesi ja Rääkkylä PKA 215 0,3 %
Porvoo UUD 954 1,2 %
Raasepori, Hanko UUD 299 0,4 %
Kosken Tl (mukaan Salon kokeiluun) VAR 10 0,0 %
Ulvila (mukaan Porin kokeiluun) SAT 76 0,1 %
Pertunmaa (mukaan Mikkelin kokeiluun) ESA 4 0,0 %
Kannus, Perho, Kaustinen, Veteli, Halsua, Toholampi, Lestijärvi (mukaan Kokkolan kokeiluun) POH 130 0,2 %
Yhteensä   2722 3,5 %

3 Muut toteuttamisvaihtoehdot

Täydentävän esityksen valmistelussa on arvioitu vaihtoehtoa, jossa säilytettäisiin alkuperäisessä esityksessä ehdotettu ratkaisu säätää tehtävät kokeilualueille ja lisäksi säädettäisiin kokeilualueen kunnille velvollisuus järjestää yhteistyö kuntalain 8 luvussa tarkoitetulla tavalla yhteisen toimielimen, yhteisen viran, viranomaistehtävän hoitamista kokevan sopimuksen tai kuntayhtymän kautta. Tämä olisi ollut toinen keino varmistaa, että tehtävistä vastaava taho on olemassa.

Alkuperäisen esityksen valmistelussa ei ole ollut esillä kokeilualueen kuntien velvoittaminen yhteistyöhön, vaikka kokeilualueen kuntien yhteistyö on ollut lähtökohtana kokeilujen valmistelussa. Kuntien velvoittaminen yhteistyöhön olisi kuntien itsehallinnon kannalta muutos alkuperäiseen esitykseen nähden. Tällaisen muutoksen tekemistä ei ole valmistelussa pidetty mahdollisena ottaen huomioon tämän esityksen luonne täydentävänä esityksenä ja valmisteluun käytettävissä oleva aika. Yhteistyöhön velvoittaminen muuttaisi alkuperäistä esitystä tavalla, joka voisi vaikuttaa alkuperäisessä esityksessä ehdotettujen kokeilualueiden halukkuuteen osallistua kokeiluun. Tästä syystä on pidetty tarkoituksenmukaisempana säätää tehtävistä kuntakohtaisesti, mutta säilyttää kunnilla mahdollisuus sopia yhteistyöstä tai järjestämisvastuun siirtämisestä.

5 Säännöskohtaiset perustelut

2 §. Määritelmät. Pykälän 6 kohta poistettaisiin. Määritelmää ei tarvita, koska kokeilualueista säädetään 3 §:ssä ja kokeilualueen kunnan tehtävistä muualla laissa.

3 §. Kokeilualueet. Pykälän 1 kohta jaettaisiin a ja b alakohtaan ja b alakohtaan lisättäisiin uutena kokeilualueena Kurikan, Teuvan, Isojoen, Karijoen, Alavuden ja Soinin muodostama kokeilualue. Pykälän 2 kohdassa tarkoitettuun Mikkelin, Juvan, Hirvensalmen, Mäntyharjun, Kangasniemen ja Puumalan muodostamaan kokeilualueeseen lisättäisiin uutena kuntana Pertunmaa.

Pykälän 5 kohta jaettaisiin a ja b alakohtaan ja b alakohtaan lisättäisiin uutena kokeilualueena Jämsän, Keuruun ja Saarijärven muodostama kokeilualue. Pykälän 8 kohdassa tarkoitettuun kokeilualueeseen lisättäisiin uusina kuntina Kannus, Perho, Kaustinen, Veteli, Halsua, Toholampi ja Lestijärvi.

Pykälän 9 kohta jaettaisiin a ja b alakohtaan ja b alakohtaan lisättäisiin uutena kokeilualueena Kiteen, Lieksan, Juuan, Rääkkylän, Heinäveden, Ilomantsin ja Tohmajärven muodostama kokeilualue. Pykälän 10 kohta jaettaisiin a-c alakohtaan ja c alakohtaan lisättäisiin uutena kokeilualueena Alavieskan, Kalajoen, Merijärven, Oulaisten ja Ylivieskan muodostama kokeilualue.

Pykälän 12 kohdassa tarkoitettuun kokeilualueeseen lisättäisiin uutena kuntana Ulvila. Pykälän 13 kohta jaettaisiin a-e alakohtaan. Kohdan d alakohtaan lisättäisiin uutena kokeilualueena Porvoon kokeilualue ja e alakohtaan uutena kokeilualueena Hangon ja Raaseporin muodostama kokeilualue. Pykälän 14 kohdassa tarkoitettuun Salon ja Marttilan muodostamaan kokeilualueeseen lisättäisiin uutena kuntana Kosken Tl.

4 §. Kokeilualueen kunnan asiakkaat. Pykälää ja sen otsikkoa muutettaisiin siten, että asiakkuus määriteltäisiin siihen kokeilualueen kuntaan, jossa henkilöllä on kotikunta, eikä kokeilualueelle. Asiakasryhmiä koskeviin säännöksiin ei ehdoteta muutoksia. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin kielellinen täsmennys, jolla määre ”työ- ja elinkeinotoimisto siirtää kokeilualueen kunnan asiakkaaksi” ulotetaan koskemaan sekä sellaisia 1 momentissa tarkoitettuihin asiakasryhmiin kuuluvia henkilöitä, jotka lain voimaan tullessa ovat ilmoittautuneet työttömäksi työnhakijaksi, että sellaisia 1 momentissa tarkoitettuihin asiakasryhmiin kuuluvia henkilöitä, jotka kokeilun aikana ilmoittautuvat työttömäksi työnhakijaksi.

5 §. Asiakkuuden siirtäminen. Pykälää muutettaisiin siten, että työ- ja elinkeinotoimisto siirtäisi asiakkuuden siihen kokeilualueen kuntaan, jossa henkilöllä on kotikunta, eikä kokeilualueelle. Pykälän otsikkoa muutettaisiin vastaamaan muutetun pykälän sisältöä ja samalla kieliasuun tehtäisiin korjaus.

6 §. Asiakkuuden päättyminen ja uudelleen käynnistäminen. Pykälää muutettaisiin siten, että kokeilualueen asiakkuuden sijaan siinä puhuttaisiin kokeilualueen kunnan asiakkuudesta, ja kokeilualue korvattaisiin pykälässä kokeilualueen kunnalla.

7 a §. Työnhakijan haastattelut ja palvelutarpeen arviointi. Pykälä olisi uusi. Sen 1 momentissa säädettäisiin kokeilualueen kunnan velvollisuudesta järjestää asiakkailleen työnhakijan haastattelut ja vastata haastatteluihin liittyvistä tehtävistä työ- ja elinkeinotoimiston sijaan.

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 4 §:n mukaan työ- ja elinkeinoviranomainen järjestää työnhakijalle ensimmäisen haastattelun kahden viikon kuluessa työnhaun alkamisesta, jollei se työnhakijan tilanne huomioon ottaen ole ilmeisen tarpeetonta. Työ- ja elinkeinoviranomaisen tulee varata työnhakijalle tilaisuus myöhempiin haastatteluihin määräajoin työnhakijan palvelutarpeen mukaisesti. Työttömän työnhakijan haastattelu tulee kuitenkin aina järjestää työttömyyden jatkuttua yhdenjaksoisesti kolmen kuukauden ajan ja sen jälkeen aina kolmen kuukauden yhdenjaksoisen työttömyyden jälkeen. Kokeilualueen kunnilla olisi siis vastaava velvollisuus asiakkaidensa osalta.

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 5 §:ssä säädetään työnhakijan haastattelun sisällöstä. Säännöksen mukaan ensimmäisessä työnhakijan haastattelussa tarkistetaan ja täydennetään työnhakutiedot, arvioidaan palvelutarve, laaditaan työllistymissuunnitelma sekä sovitaan asiointitavasta ja yhteydenpidosta työ- ja elinkeinoviranomaisen ja työnhakijan välillä. Osana palvelutarpeen arviointia työ- ja elinkeinoviranomainen tekee arvion työttömän työnhakijan valmiuksista työllistyä avoimille työmarkkinoille sekä työttömyyden pitkittymisen todennäköisyydestä. Myöhemmissä haastatteluissa arvioidaan lisäksi työnhaun tuloksellisuutta ja työllistymissuunnitelman tai sitä korvaavan suunnitelman toteutumista sekä tarkistetaan suunnitelma. Työnhakijan haastattelun yhteydessä työ- ja elinkeinoviranomainen tarjoaa työnhakijalle soveltuvia työpaikkoja ja koulutusta sekä muita palvelutarpeen ja työllistymissuunnitelman tai sitä korvaavan suunnitelman mukaisia palveluja. Kokeilualueen kunnilla olisi siis vastaavat tehtävät asiakkaidensa osalta.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 3 §:ssä säädetyn työnhakijan informointivelvollisuuden ja 9 §:ssä säädettyjen työ- ja elinkeinoviranomaisten velvollisuuksien soveltamisesta kokeilualueen kuntaan. Säännös on tärkeä työnhakijan oikeuksien kannalta.

Työnhakijan informointivelvollisuuden soveltaminen kokeilualueen kuntaan tarkoittaisi, että kokeilualueen kunnan olisi, vastaavasti kuin työ- ja elinkeinoviranomaisen, informoitava työnhakijaa työnhaun käynnistämisen yhteydessä tai viipymättä sen jälkeen työnhakuun liittyvistä seikoista, hänelle tarjolla olevista julkisista työvoima- ja yrityspalveluista, työnhaun voimassaolon edellytyksistä sekä muutosturvasta. Lisäksi kunnan tulisi informoida tarvittaessa työtöntä työnhakijaa hänen työllistymistään edistävistä muista palveluista, työttömän työnhakijan yleisistä velvollisuuksista sekä työttömyyspäivärahan tai työmarkkinatuen saamisen keskeisistä työvoimapoliittisista edellytyksistä.

Työ- ja elinkeinoviranomaisen velvollisuuksien soveltaminen kokeilualueen kuntaan tarkoittaisi, että kokeilualueen kunnan olisi, vastaavasti kuin työ- ja elinkeinoviranomaisen, tarjottava työtä ja koulutusta sekä järjestettävä työllistymissuunnitelmaan tai sitä korvaavaan suunnitelmaan sisältyviä palveluja sen käytettäväksi osoitettujen määrärahojen rajoissa. Kunnan olisi myös seurattava työllistymissuunnitelman tai sitä korvaavan suunnitelman toteutumista ja osaltaan huolehdittava palveluprosessin etenemisestä. Säännös sisältää siis viranomaiselle velvollisuuden määrärahojen rajoissa pyrkiä kaikin käytettävissään olevin keinoin osaltaan vaikuttamaan suunnitelman toteutumiseen.

7 b §. Kokeilualueen kunnan suunnitelmia koskevat tehtävät. Alkuperäisen lakiehdotuksen 12 § siirrettäisiin 7 b §:ksi. Pykälää muutettaisiin siten, että kokeilualue korvattaisiin kokeilualueen kunnalla ja pykälän 2 momenttiin lisättäisiin säännös, jolla varmistetaan, että muualla lainsäädännössä mahdollisesti olevia viittauksia työllistymissuunnitelmaan tai sitä korvaaviin suunnitelmiin sovellettaisiin myös kokeilualueen kunnan ja sen asiakkaan laatimaan suunnitelmaan.

8 §. Kokeilualueen kunnan julkiset työvoima- ja yrityspalvelut. Pykälään yhdistettäisiin alkuperäisen lakiehdotuksen 8 §:n, 9 §:n 1 momentin sekä 10 §:n 1 momentin tehtäväsäännökset. Pykälään sisällytettäisiin viittaussäännösten avulla myös alkuperäisen lakiehdotuksen 9 §:n 3 momentin, 10 §:n 5 momentin, 11 §:n ja 16 §:n 2 momentin sisältö. Pykälän otsikko muutettaisiin yhdistettyä sisältöä vastaavasti ja vastaamaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa käytettyä käsitteistöä.

Pykälän 1 momentin johdantokappaletta muutettaisiin vastaamaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa käytettyä käsitteistöä ja kokeilualue korvattaisiin kokeilualueen kunnalla. Momentin 1 ja 2 kohta vastaisivat alkuperäisen lakiehdotuksen 8 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtaa, mutta kohtien kirjoitusasua muutettaisiin lakiteknisistä syistä.

Momentin 3 kohdan a-d alakohdaksi koottaisiin alkuperäisen lakiehdotuksen 9 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohta sekä 3 kohdan ensimmäinen virke. Samalla kohtien kirjoitusasua muutettaisiin lakiteknisistä syistä.

Momentin 4 ja 5 kohdaksi siirrettäisiin alkuperäisen lakiehdotuksen 10 §:n 1 momentissa säädetyt omaehtoisen opiskelun tukemiseen liittyvät tehtävät. Samalla kohtien kirjoitusasua muutettaisiin lakiteknisistä syistä. Momentin 6 kohdaksi siirrettäisiin alkuperäisen lakiehdotuksen 8 §:n 3 momentissa säädetty työnvälitystehtävä.

Pykälän 2 momentin ensimmäisessä virkkeessä säädettäisiin kootusti, että 1 momentissa tarkoitettuihin palveluihin sovelletaan, mitä niistä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa, sen nojalla annetuissa säännöksissä ja kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa säädetään, ellei ehdotetussa laissa toisin säädetä. Säännös kattaisi alkuperäisen lakiehdotuksen 8 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen osittain, 9 §:n 1 momentin 3 kohdan toisen virkkeen, 11 §:n 2 momentin ja 16 §:n 2 kohdan osittain.

Pykälän 2 momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin kootusti siitä, että kokeilualueen kunnan hoitaessa tässä laissa säädettyjä tehtäviä, siihen sovellettaisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä sekä kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa säädettyjä työ- ja elinkeinotoimistoa, työ- ja elinkeinoviranomaista ja näiden tehtäviä koskevia säännöksiä, ja että mainituissa laeissa ja säännöksissä säädetyt velvollisuudet ilmoittaa tietoja työ- ja elinkeinotoimistolle koskisivat kokeilualueen kuntaa. Ilmoittamisvelvollisuuksien osalta säännös siis tarkoittaa, että jos mainituissa laeissa tai säännöksissä säädetään jollekin taholle, esimerkiksi työnhakijalle tai koulutuspalvelujen tuottajalle, velvollisuus ilmoittaa tietoja työ- ja elinkeinotoimistolle, säännöstä sovellettaisiin kokeilualueen kuntaan. Tiedot olisi siis ilmoitettava kokeilualueen kunnalle.

Poikkeuksen 2 momentin toisesta virkkeestä muodostaisivat julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 luvun 3 ja 5 §. Niissä säädetyt tehtävät, eli opiskelijoiden valitseminen työvoimakoulutukseen ja työvoimakoulutuksen keskeyttäminen, eivät siirtyisi kokeilualueen kunnalle. Siitä johtuen keskeyttämisperusteista olisi ilmoitettava työ- ja elinkeinotoimistolle.

Pykälän 2 momentin toinen virke kattaisi alkuperäisen lakiehdotuksen 8 §:n 2 momentin, 10 §:n 5 momentin, 11 §:n 1 ja 3 momentin ja 16 §:n 2 kohdan (alkuperäisen lakiehdotuksen 16 §:n 2 kohdassa on virhe; tiedot opintojen etenemisestä ja tukemisen keskeyttämisestä oli tarkoitus säätää toimitettaviksi kokeilualueen kunnalle).

Ehdotetun 2 momentin johdosta esimerkiksi palkkatuen osalta kokeilualueen kunnan myöntämään palkkatukeen sovellettaisiin, mitä palkkatuesta säädetään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa ja asetuksessa. Lisäksi esimerkiksi työnhakijan omaehtoisten opintojen osalta 2 momentti tarkoittaisi, että julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 6 luvun säännöksiä muun muassa tukiajasta, tukemisesta sopimisesta työllistymissuunnitelmassa, etenemisvaatimuksista ja opintojen etenemisestä ilmoittamisesta sekä koulutuspalvelujen tuottajan velvollisuuksista sovellettaisiin myös silloin kun ratkaisun opintojen tukemisesta tekee kokeilualueen kunta. Lisäksi esimerkiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (1073/2012) säännökset muun muassa kulukorvauksen määrästä, kulukorvauksen hakemisesta ja maksamisesta, korvattavista matkoista ja matka- ja yöpymiskustannusten korvausperusteesta tulisivat sovellettavaksi kokeilualueen myöntämään harkinnanvaraiseen kulukorvaukseen ja matka- ja yöpymiskustannusten korvaukseen.

Viittaamalla palveluista ja tehtävistä säädettyyn kootusti pienennetään riskiä, että viittaus johonkin yksittäiseen säännökseen jäisi puuttumaan, ja siten säännökset kokeilualueen kunnan ja työ- ja elinkeinotoimiston palveluista ja tehtävistä eivät vastaisikaan toisiaan. Asiakkaiden yhdenvertaisuuden kannalta on tärkeää, etteivät julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen sisältö ja viranomaisten tehtävät riipu siitä, mikä taho palvelut järjestää.

Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin alkuperäisestä esityksestä puuttunut säännös kokeilualueen kunnan velvollisuudesta noudattaa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 1 luvun 4 ja 6-8 §:n säännöksiä työvoima- ja yrityspalveluiden tarjoamisesta, maksuttomuudesta, tasapuolisuudesta ja yhdenvertaisuudesta sekä miesten ja naisten välisen tasa-arvon edistämisestä. Säännös on tärkeä asiakkaiden yhdenvertaisuuden kannalta.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 12 luvun 8 §:n ja sen nojalla annettujen säännösten soveltamisesta kokeilualueen kunnan ehdotetun lain nojalla myöntämiin tukiin ja korvauksiin. Säännös korvaisi alkuperäisen lakiehdotuksen 9 §:n 3 momentin ja täydentäisi ehdotetussa 8 §:n 2 momentissa säädettyä selvyyden vuoksi.

8 a §. Työkokeilua ja palkkatukea koskevat poikkeukset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi työkokeilua koskevista poikkeuksista sellaisia tilanteita varten, jossa kunta itse on työkokeilun järjestäjänä. Säännöstä ei ollut alkuperäisessä lakiehdotuksessa. Pykälän 2 momentin sisältö sen sijaan vastaisi alkuperäisen lakiehdotuksen 9 §:n 2 momenttia.

Alkuperäisen lakiehdotuksen 9 §. Kokeilualueen toimivalta etuuksien myöntämisessä. Pykälän sisältö on sisällytetty ehdotettuihin 8 ja 8 a pykäliin.

10 §. Kokeilualueen kunnan muut tehtävät. Pykälän otsikosta kokeilualue muutettaisiin kokeilualueen kunnaksi. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että alkuperäisen lakiehdotuksen 1 momentin sisältö olisi siirretty ehdotettuun 8 §:n 1 momenttiin, ja sen paikalla 1 momentissa säädettäisiin kokeilualueen kunnan kotoutumisen edistämiseen liittyvistä tehtävistä.

Ehdotetun uuden 1 momentin mukaan kokeilualueen kunta vastaisi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 2 luvussa työ- ja elinkeinotoimiston tehtäväksi säädettyjen palvelujen ja toimenpiteiden järjestämisestä asiakkailleen työ- ja elinkeinotoimiston sijaan. Näihin palveluihin ja toimenpiteisiin sovellettaisiin, mitä niistä mainitussa luvussa säädetään.

Kokeilualueelle on ehdotettu säädettävän kotoutumisen edistämisestä annetun lain 2 luvussa tarkoitetut kotoutumissuunnitelmaan liittyvät tehtävät 7 b §:ssä ja maahanmuuttajan omaehtoisten opintojen tukemiseen liittyvät eräät tehtävät 8 §:n 1 momentin 5 kohdassa. Näiden tehtävien lisäksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 2 luvussa säädetään työ- ja elinkeinotoimistolle tehtäväksi ohjaus ja neuvonta, alkukartoituksen järjestäminen ja maahanmuuttajan ohjaaminen koulutukseen. Ehdotetun 1 momentin mukaan kokeilualueen kunta vastaisi siis myös näistä tehtävistä. Vastaavaa tarkoittanut säännös sisältyi alkuperäisen lakiehdotuksen 8 §:n 1 momentin 3 kohtaan, mutta kyseisestä kohdasta oli virheellisesti jäänyt puuttumaan osa kotoutumisen edistämisestä annetun lain 2 luvussa tarkoitetuista tehtävistä. Säännöksen perusteluissa ne kuitenkin mainittiin.

Pykälän 2 momentissa kokeilualue korvattaisiin kokeilualueen kunnalla ja kohtiin tehtäisiin lakiteknisiä korjauksia. Pykälän 3 ja 4 momentissa kokeilualue korvattaisiin kokeilualueen kunnalla. Pykälän 5 momentissa kokeilualue korvattaisiin kokeilualueen kunnalla ja lisäksi lisättäisiin säännös julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 9 luvun 2 §:n 4 momentin nojalla annettujen säännösten soveltamisesta kokeilualueen kuntaan myös siltä osin kuin kyseisissä säännöksissä säädetään kulukorvauksen määrästä.

Alkuperäisen lakiehdotuksen 11 §. Koulutuspalvelujen tuottajan velvollisuudet. Pykälän sisältö on sisällytetty ehdotettuun 8 §:n 2 momenttiin viittaussäännöksellä.

Alkuperäisen lakiehdotuksen 12 §. Kokeilualueen suunnitelmia koskevat tehtävät. Pykälän sisältö on siirretty 7 b §:ään.

13 §. Kuntoutus-, koulutus- ja työntekomahdollisuuden järjestäminen. Pykälässä kokeilualue korvattaisiin kokeilualueen kunnalla.

14 §. Työ- ja elinkeinotoimiston asiakastietojärjestelmän käyttö. Pykälässä kokeilualue korvattaisiin kokeilualueen kunnalla. Lisäksi pykälän 1, 2 ja 4 momenttiin tehtäisiin kielellisiä tai lakiteknisiä korjauksia. Pykälän 5 momentti, jossa alkuperäisessä esityksessä ehdotettiin säädettäväksi asetuksenantovaltuudesta, poistettaisiin.

15 §. Kokeilualueen kunnan asiakkaana olevan työttömän työnhakijan velvollisuudet. Pykälän otsikossa ja pykälässä kokeilualue korvattaisiin kokeilualueen kunnalla. Pykälän viittaukset suunnitelmia koskevaan pykälään olisi päivitettävä vastaamaan uutta pykäläjärjestystä.

Alkuperäisen lakiehdotuksen 16 §. Kokeilualueen asiakkaan velvollisuus tietojen antamiseen. Pykälän 1 kohdan sisältö ehdotetaan tarpeellisilta osin siirrettäväksi 21 §:ään. Alkuperäisen lakiehdotuksen 2 kohdassa oli virhe. Tiedot olisi pitänyt säätää annettavan työ- ja elinkeinotoimiston sijaan kokeilualueen kunnalle. Tämä muutos huomioituna 2 kohdan säännös on sisällytetty ehdotettuun 8 §:n 2 momenttiin.

18 §. Tiedonsaantioikeus, palvelun epääminen ja muutoksenhaku. Pykälän 1 momentin johdantokappaleessa kokeilualue korvattaisiin kokeilualueen kunnalla. Momentin 1 ja 2 kohtaan tehtäisiin lakiteknisiä korjauksia. Alkuperäisen lakiehdotuksen 1 momentin 3 kohta, 2 momentti ja 3 momentti koottaisiin uudeksi 2 momentiksi ja samalla säännöksiin tehtäisiin lakiteknisiä korjauksia.

19 §. Vastuu asiakastietojen käsittelystä. Pykälässä kokeilualue korvattaisiin kokeilualueen kunnalla. Lisäksi 1 momenttiin tehtäisiin kielellinen korjaus.

20 §. Työ- ja elinkeinotoimiston virkamiehen siirtäminen kokeilualueelle. Pykälässä kokeilualue korvattaisiin kokeilualueen kunnalla.

21 §. Kokeilualueen kunnan ja sen asiakkaan tiedonantovelvollisuus. Pykälän otsikkoa muutettaisiin ja pykälä jaettaisiin kahdeksi momentiksi. Pykälässä säädettäisiin kokeilualueen kunnan ja sen asiakkaan tiedonantovelvollisuudesta.

Pykälän 1 momentin mukaan asiakkaan velvollisuuteen antaa tietoja kokeilualueen kunnalle sovellettaisiin työttömyysturvalain säännöksiä tietojen ilmoittamisesta työvoimapoliittisen lausunnon antamista varten. Momentissa mainitun työttömyysturvalain 11 luvun 2 §:n 2 ja 3 momentin mukaan työttömyysetuuden hakijan on esitettävä työ- ja elinkeinotoimiston lausunnon edellyttämät häntä henkilökohtaisesti koskevat selvitykset työ- ja elinkeinotoimistolle sen määräämällä tavalla, ja lisäksi etuuden saajan tulee viipymättä ilmoittaa olosuhteita koskevasta muutoksesta työ- ja elinkeinotoimistolle tai työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskukselle. Olosuhteilla tarkoitetaan niitä työttömyysetuuden saamisen edellytyksiä, joista annetaan työvoimapoliittinen lausunto työttömyysturvalain 11 luvun 4 §:n perusteella. Asiakkaan tietojenantovelvollisuus koskisi kokeilualueen kunnan antamien työvoimapoliittisten lausuntojen edellyttämiä tietoja ja 2 momentissa tarkoitettuja työ- ja elinkeinotoimistolle ilmoitettavia tietoja. Pykälän 2 momentti vastaisi alkuperäisen lakiesityksen 21 §:ää.

22 §. Työ- ja elinkeinotoimiston ja kokeilualueen yhteistyövelvoite. Pykälän 1 momentissa kokeilualue korvattaisiin kokeilualueen kunnilla.

24 §. Voimaantulo. Voimaantulopykälään lisättäisiin säännös lain voimaantulosta uusilla kokeilualueilla.

6 Voimaantulo

Laki tulisi pääosin voimaan 1.1.2021. Sen 3 §:n 1 kohdan b alakohta, 5 kohdan b alakohta, 9 kohdan b alakohta, 10 kohdan c alakohta sekä 13 kohdan d ja e alakohta tulisivat kuitenkin voimaan vasta 1.3.2021.

Alkuperäinen lakiehdotus on ehdotettu tulemaan voimaan 1.1.2021. Alkuperäisessä lakiehdotuksessa jo mainitut kokeilualueet aloittaisivat siten toimintansa 1.1.2021. Ehdotetun täydennyksen johdosta näihin kokeilualueisiin mukaan liittyvät uudet kunnat aloittaisivat myös kokeilussa 1.1.2021. Uusien kuntien mukaantulon alkuperäisessä lakiehdotuksessa jo määritellyillä kokeilualueilla niiden aloittaessa arvioidaan edellyttävän hyvin tiivistä valmistelua. Kokeilualueen kuntien samanaikaista aloittamista kokeilussa pidetään kuitenkin perusteltuna muun muassa kuntien perehdyttämiseen, henkilöstön siirtymiseen ja asiakasviestintään liittyvistä syistä.

Tässä täydentävässä esityksessä ehdotettavat uudet kokeilualueet aloittaisivat sen sijaan toimintansa vasta 1.3.2021. Toiminnan aloitus 1.3.2021 edellyttää hyvin tiivistä valmistelua kokeilualueilta ja alueiden työ- ja elinkeinotoimistoilta. Aloitus mahdollisimman pian on kuitenkin tärkeää, jotta myös näiltä kokeilualueilta saataisiin riittävän pitkältä ajalta tietoa siitä, parantaako kuntapohjainen palvelujen järjestäminen työllisyyden edistämisen vaikuttavuutta ja työllisyysastetta.

Myös uusien kokeilualueiden osalta kokeilu päättyisi alkuperäisen esityksen voimassaolon päättyessä 30.6.2023. Asiakkaiden ohjaaminen kokeiluun päättyisi alkuperäisen lakiehdotuksen 25 §:n 3 momentin mukaisesti 31.3.2023.

7 Toimeenpano ja seuranta

Yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetun lain (1233/2013) 15 §:ssä tarkoitetut yhteistoimintaneuvottelut tämän täydentävän esityksen johdosta käytäisiin mahdollisuuksien mukaan samassa yhteydessä kuin alkuperäisen esityksen johdosta käytävät yhteistoimintaneuvottelut. Jo annettua valtakunnallista neuvotteluesitystä joudutaan kuitenkin täydentämään.

Uudet kokeilualueet on huomioitava kyseisen työ- ja elinkeinotoimiston toimistokohtaisessa yhteistoimintaneuvotteluesityksessä. Alkuperäisessä esityksessä määriteltyjen kokeilualueiden täydentäminen uusilla kunnilla aiheuttaa tarpeen täydentää kyseisten kokeilualueiden työ- ja elinkeinotoimistojen yhteistoimintaneuvotteluesitystä. Yhteistoimintamenettelyjen käyminen siten, että nämä kokeilualueet voisivat kokonaisuudessaan aloittaa toimintansa suunnitellusti 1.1.2021, on aikataulullisesti haastavaa.

8 Suhde täydennettävään esitykseen

Tässä esityksessä ehdotetaan, että eduskunnalle annetusta lakiehdotuksesta poistettaisiin 9, 11, 12 ja 15 §, että 2-6, 8, 10, 13-15, 18-22 ja 24 § muutettaisiin tässä esityksessä ehdotetulla tavalla ja että lakiehdotukseen lisättäisiin 7 §:n jälkeen kaksi uutta pykälää ja 8 §:n jälkeen yksi uusi pykälä.

Ponsi

Edellä esitetyn perusteella esitetään, että eduskunta jättäisi hyväksymättä työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun hallituksen esityksen (HE 87/2020 vp) lakiehdotuksen 9, 11, 12 ja 16 §:n, hyväksyisi 2-6, 8, 10, 13-15, 18-22 ja 24 §:n tässä täydentävässä esityksessä ehdotetulla tavalla muutettuina ja lisäisi lakiehdotukseen uuden 7 a, 7 b ja 8 a §:n:

Laki työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

2 §
Määritelmät

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) työttömällä henkilöä, joka ei ole työsuhteessa eikä työttömyysturvalain 2 luvussa tarkoitetulla tavalla työllisty päätoimisesti yritystoiminnassa tai omassa työssään yhdenjaksoisesti yli

kahta viikkoa ja joka ei ole mainitussa luvussa tarkoitettu päätoiminen opiskelija; työttömänä

pidetään myös työsuhteessa olevaa, joka on kokonaan lomautettu tai jonka säännöllinen viikoittainen työskentelyaika on alle 4 tuntia;

2) työnhakijalla henkilöasiakasta, jonka työnhaku on voimassa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 1 tai 2 §:ssä säädetyllä tavalla;

3) vieraskielisellä henkilöllä henkilöä, joka on ilmoittanut väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain (661/2009) 3 §:ssä tarkoitettuun väestötietojärjestelmään äidinkielekseen muun kielen kuin suomen, ruotsin tai saamen kielen;

4) maahanmuuttajalla kotoutumisen edistämisestä annetun lain 3 §:n 3 kohdassa tarkoitettua

Suomeen muuttanutta henkilöä;

5) työllistymistä edistävällä palvelulla julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa

laissa tarkoitettua työnhakuvalmennusta, uravalmennusta, työvoimakoulutusta ja työttömyysetuudella tuettua työnhakijan omaehtoista opiskelua, mainitun lain 4 luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitettua kokeilua, ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (531/2017) tarkoitettua työvoimakoulutusta, kotoutumisen edistämisestä annetun lain 22–24 §:ssä tarkoitettua omaehtoista opiskelua ja kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa (189/2001) tarkoitettua kuntouttavaa työtoimintaa.

3 §
Kokeilualueet

Kokeilualueet ovat:

1) Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimiston alueella:

a) Seinäjoen ja Ilmajoen muodostama kokeilualue;

b) Kurikan, Kauhajoen, Teuvan, Isojoen, Karijoen, Alavuden ja Soinin muodostama kokeilualue;

2) Etelä-Savon työ- ja elinkeinotoimiston alueella Mikkelin, Juvan, Hirvensalmen, Mäntyharjun, Kangasniemen, Puumalan ja Pertunmaan muodostama kokeilualue sekä Savonlinnan kokeilualue;

3) Hämeen työ- ja elinkeinotoimiston alueella Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan muodostama kokeilualue sekä Lahden, Hollolan, Asikkalan, Kärkölän ja Orimattilan muodostama kokeilualue;

4) Kainuun työ- ja elinkeinotoimiston alueella Hyrynsalmen, Kajaanin, Kuhmon, Sotkamon, Suomussalmen, Paltamon ja Ristijärven muodostama kokeilualue;

5) Keski-Suomen työ- ja elinkeinotoimiston alueella:

a) Jyväskylän, Laukaan, Muuramen ja Äänekosken muodostama kokeilualue;

b) Jämsän, Keuruun ja Saarijärven muodostama kokeilualue;

6) Lapin työ- ja elinkeinotoimiston alueella Rovaniemen, Tornion, Kemijärven ja Sodankylän muodostama kokeilualue;

7) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston alueen kokeilualue, johon kuuluvat maakunnan kaikki 22 kuntaa;

8) Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimiston alueella Kokkolan, Kannuksen, Perhon, Kaustisen, Vetelin, Halsuan, Toholammen ja Lestijärven kokeilualue;

9) Pohjois-Karjalan työ- ja elinkeinotoimiston alueella:

a) Joensuun, Outokummun, Liperin, Polvijärven ja Kontiolahden muodostama kokeilualue;

b) Kiteen, Lieksan, Juuan, Rääkkylän, Heinäveden, Ilomantsin ja Tohmajärven muodostama kokeilualue;

10) Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elin-keinotoimiston alueella:

a) Oulun, Hailuodon, Iin, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Tyrnävän ja Muhoksen muodostama kokeilualue;

b) Raahen, Pyhäjoen ja Siikajoen muodostama kokeilualue;

c) Alavieskan, Kalajoen, Merijärven, Oulaisten ja Ylivieskan muodostama kokeilualue;

11) Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimiston alueella Kuopion, Iisalmen, Lapinlahden, Siilinjärven, Sonkajärven ja Vieremän muodostama kokeilualue;

12) Satakunnan työ- ja elinkeinotoimiston alueella Porin, Kokemäen ja Ulvilan muodostama kokeilualue;

13) Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston alueella:

a) Espoon kokeilualue;

b) Helsingin kokeilualue;

c) Vantaan ja Keravan muodostama kokeilualue;

d) Porvoon kokeilualue;

e) Hangon ja Raaseporin muodostama kokeilualue;

14) Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimiston alueella Salon, Marttilan ja Kosken Tl:n muodostama kokeilualue sekä Turun, Laitilan, Paimion, Sauvon ja Uudenkaupungin muodostama kokeilualue.

4 §
Kokeilualueen kunnan asiakkaat

Kokeilualueen kunnan asiakkaita ovat työttömät työnhakijat, työllistettynä olevat ja työllistymistä edistävissä palveluissa olevat työnhakijat, joiden kotikunta on kyseisessä kunnassa ja jotka:

1) eivät täytä työttömyysturvalain 5 luvun 2 §:n 1 momentissa tai 6 §:n 1 momentissa säädettyjä ansiopäivärahan saamisen edellytyksiä; tai

2) ovat alle 30-vuotiaita, maahanmuuttajia tai vieraskielisiä henkilöitä.

Kokeilualueen kunnan asiakkaita ovat 1 momentissa tarkoitettuihin asiakasryhmiin kuuluvat, jotka tämän lain voimaan tullessa ovat ilmoittautuneet työttömäksi työnhakijaksi tai kokeilun aikana ilmoittautuvat työttömäksi työnhakijaksi ja jotka työ- ja elinkeinotoimisto siirtää kokeilualueen kunnan asiakkaaksi.

5 §
Asiakkuuden siirtäminen

Työ- ja elinkeinotoimisto siirtää 4 §:ssä tarkoitettuun asiakasryhmään kuuluvan henkilön sen kokeilualueen kunnan asiakkaaksi, jossa henkilöllä on kotikunta. Siirtämisestä on ilmoitettava asiakkaalle ja kokeilualueen kunnalle.

Työ- ja elinkeinotoimisto voi siirtää kokeilualueen kunnan asiakkaaksi myös henkilön, joka viimeistään seitsemän päivän kuluttua työnhaun käynnistämisestä tai työnhaun muutoksen ilmoittamisesta kuuluu 4 §:ssä tarkoitettuun asiakasryhmään.

Työ- ja elinkeinotoimisto voi perustellusta syystä jättää asiakkaan siirtämättä kokeilualueen kunnan asiakkaaksi.

6 §
Asiakkuuden päättyminen ja uudelleen käynnistäminen

Kokeilualueen kunnan asiakkaaksi ohjatun asiakkuuden päättymiseen sovelletaan, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 1 §:n 2 momentissa ja 2 §:n 3 momentissa säädetään työnhaun voimassaolon lakkaamisesta. Kokeilualueen kunnan asiakas voi tehdä mainituissa lainkohdissa tarkoitetut ilmoitukset kokeilualueen kunnalle tai työ- ja elinkeinoviranomaiselle.

Jos kokeilualueen kunnan asiakkaan työnhaku on päättynyt ja henkilö kokeilun kestäessä käynnistää työnhakunsa uudelleen julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 1 §:n mukaisesti, asiakkuus jatkuu kokeilualueen kunnassa, vaikka tämän lain 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetyt edellytykset eivät täyttyisi. Kokeilualueen kunnan asiakkaana ollut henkilö voi käynnistää työnhaun uudelleen myös pyytämällä sitä kokeilualueen kunnalta.

7 a §
Työnhakijan haastattelut ja palvelutarpeen arviointi

Kokeilualueen kunta järjestää julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 4 §:ssä tarkoitetut työnhakijan haastattelut ja vastaa mainitun luvun 5 §:ssä tarkoitetuista tehtävistä työ- ja elinkeinotoimiston sijaan.

Kokeilussa kuntaan sovelletaan, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 3 ja 9 §:ssä säädetään työnhakijan informoimisesta ja työ- ja elinkeinoviranomaisen velvollisuuksista.

7 b §
Kokeilualueen kunnan suunnitelmia koskevat tehtävät

Kokeilualueen kunta hoitaa asiakkaidensa osalta työ- ja elinkeinotoimiston tehtävät, joista säädetään:

1) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa ja sen 2 luvun 7 §:n nojalla annetuissa säännöksissä asiakkaan työllistymissuunnitelman laatimiseksi;

2) työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta annetussa laissa (1369/2014) monialaisen työllistymissuunnitelman laatimiseksi;

3) kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa aktivointisuunnitelman laatimiseksi;

4) kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa työttömälle työnhakijalle laaditun kotoutumissuunnitelman laatimiseksi.

Kokeilualueen kunnan ja sen asiakkaan suunnitelmaan sovelletaan, mitä 1 momentissa mainituissa laeissa säädetään työ- ja elinkeinotoimiston ja sen asiakkaan laatimasta suunnitelmasta ja suunnitelman toteuttamisesta. Jos muussa laissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä viitataan 1 momentissa mainitussa laissa tarkoitettuun suunnitelmaan, lakia ja säännöksiä sovelletaan kokeilualueen kunnan ja kunnan asiakkaan laatimaan 1 momentissa tarkoitettuun suunnitelmaan.

8 §
Kokeilualueen kunnan julkiset työvoima- ja yrityspalvelut

Julkisena työvoima- ja yrityspalveluna kokeilualueen kunta:

1) tarjoaa asiakkailleen julkisesta työvoima- yrityspalvelusta annetun lain 3 luvussa tarkoitettuja henkilöasiakkaalle suunnattuja työnvälityspalveluja, 4 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja tieto- ja neuvontapalveluja sekä 4 luvun 3 §:ssä tarkoitettua ammatinvalinta- ja uraohjausta;

2) ohjaa asiakkaansa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 2 §:ssä tarkoitettuihin asiantuntija-arviointeihin, 4 §:ssä tarkoitettuun valmennukseen ja 5 §:ssä tarkoitettuun kokeiluun sekä 5 luvussa tarkoitettuun työvoimakoulutukseen;

3) myöntää valtion lukuun julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain:

a) 7 luvussa tarkoitettua palkkatukea;

b) 8 luvussa tarkoitettua starttirahaa;

c) 9 luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitettua harkinnanvaraista kulukorvausta;

d) 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja palveluihin ja asiantuntija-arviointeihin liittyviä harkinnanvaraisia etuuksia;

4) tekee ratkaisun työnhakijan omaehtoisen työttömyysetuudella tuetun opiskelun edellytyksistä, joista säädetään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 6 luvussa;

5) tekee ratkaisun maahanmuuttajan omaehtoisten opintojen tukemisen edellytyksistä, joista säädetään kotoutumisen edistämisestä annetun lain 22–24 §:ssä;

6) voi työ- ja elinkeinotoimiston lisäksi julkaista ja välittää tietoja avoimeksi ilmoitetuista työpaikoista työnantajan toimeksiannon mukaisesti ja esitellä työnantajalle työnhakijoita julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaisesti.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuihin palveluihin sovelletaan, mitä niistä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa, sen nojalla annetuissa säännöksissä ja kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa säädetään, ellei tässä laissa toisin säädetä. Mitä mainituissa laeissa ja säännöksissä säädetään työ- ja elinkeinotoimistosta, työ- ja elinkeinoviranomaisesta, näiden tehtävistä ja ilmoitusvelvollisuudesta työ- ja elinkeinotoimistolle, koskee kokeilualueen kuntaa sen hoitaessa tässä laissa tarkoitettuja tehtäviä, lukuun ottamatta, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 luvun 3 §:ssä säädetään opiskelijoiden valitsemisesta koulutukseen ja 5 §:ssä koulutuksen keskeyttämisestä ja keskeyttämisperusteiden ilmoittamisesta työ- ja elinkeinotoimistolle.

Julkisia työvoima- ja yrityspalveluita tarjotessaan kunnan on lisäksi noudatettava, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 1 luvun 4 ja 6–8 §:ssä säädetään työvoima- ja yrityspalveluiden tarjoamisesta, maksuttomuudesta, tasapuolisuudesta ja yhdenvertaisuudesta sekä miesten ja naisten välisen tasa-arvon edistämisestä.

Kokeilualueen kunnan tämän lain nojalla myöntämiin tukiin ja korvauksiin sovelletaan, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 12 luvun 8 §:ssä ja sen nojalla annetuissa säännöksissä säädetään.

8 a §
Työkokeilua ja palkkatukea koskevat poikkeukset

Sen estämättä, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 9 §:ssä säädetään työkokeilua koskevan sopimuksen tekemisestä, sopimuksen tekevät kokeilualueen kunta ja kunnan asiakas, jos työkokeilun järjestäjänä on kunta itse. Työkokeiluun ei tällöin sovelleta julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 9 §:n 2 momenttia eikä sitä, mitä mainitun pykälän 3 momentissa säädetään työkokeilun järjestäjälle asetettavista lisäehdoista ja mainitun 4 luvun 10 §:n 2 momentissa työkokeilun järjestäjän velvollisuudesta ilmoittaa poissaoloista.

Jos palkkatuen hakijana on kokeilualueen kunta taikka palkkatuki rahoitetaan Euroopan sosiaalirahastosta, päätöksen tuen myöntämisestä tekee työ- ja elinkeinotoimisto siten kuin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvussa säädetään.

10 §
Kokeilualueen kunnan muut tehtävät

Kokeilualueen kunta vastaa kotoutumisen edistämisestä annetun lain 2 luvussa työ- ja elinkeinotoimiston tehtäväksi säädettyjen palvelujen ja toimenpiteiden järjestämisestä asiakkailleen työ- ja elinkeinotoimiston sijaan. Edellä tarkoitettuihin palveluihin ja toimenpiteisiin sovelletaan, mitä niistä mainitussa luvussa säädetään.

Mitä työttömyysturvalain 1 luvun 4 §:n 3 momentissa ja 11 luvun 4 §:n 1 momentissa säädetään työ- ja elinkeinotoimiston antamasta työvoimapoliittisesta lausunnosta, sovelletaan kokeilualueen kuntaan. Kokeilualueen kunta antaa työvoimapoliittisen lausunnon:

1) työnhakijan osallistumisesta työllistymistä edistävään palveluun ja työllistymistä edistävän palvelun sisältymisestä työnhakijan kanssa laadittuun tämän lain 7 b §:n 1 momentissa tarkoitettuun suunnitelmaan;

2) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 6 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitetusta opintojen todisteellisesta keskeytymisestä sekä mainitun luvun 5–7 §:ssä säädetyistä työttömyysetuudella tuettuun työnhakijan omaehtoiseen opiskeluun liittyvistä edellytyksistä;

3) kotoutumisen edistämisestä annetun lain 25 §:ssä tarkoitetusta opiskelun tukiajasta, maahanmuuttajan velvollisuuksista sekä opintojen seurannasta ja keskeytymisestä.

Kokeilualueen kunnan antamaan työvoimapoliittiseen lausuntoon sovelletaan työttömyysturvalain 11 luvun 4 §:n 3 ja 4 momenttia.

Tarkempia säännöksiä kokeilualueen kunnan työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon sisällytettävistä tiedoista voidaan antaa työ- ja elinkeinoministeriön asetuksella.

Kokeilualueen kuntaan sovelletaan, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 9 luvun 2 §:n 4 momentin nojalla annetuissa säännöksissä säädetään kulukorvauksen määrästä ja työ- ja elinkeinotoimiston velvollisuudesta tehdä ilmoituksia ja toimittaa tietoja työttömyyskassalle tai Kansaneläkelaitokselle kulukorvauksen maksamiseen liittyen.

13 §
Kuntoutus-, koulutus- ja työntekomahdollisuuden järjestäminen

Kokeilualueen kunnan asiakkaana olevalle työttömälle työnhakijalle, jonka oikeus palkansaajan työttömyyspäivärahaan päättyy enimmäisajan johdosta hänen täytettyään 57 vuotta, mutta ennen kuin hän täyttää 60 vuotta, on turvattava mahdollisuus työllistymistä edistävään kuntoutukseen tai työvoimakoulutukseen.

Kokeilualueen kunnan tulee tarjota 60 vuotta täyttäneelle asiakkaanaan olevalle työttömälle työnhakijalle mahdollisuus työttömyysturvalaissa tarkoitettuun työllistymistä edistävään palveluun tai palkkatuettuun työhön muun työnantajan kuin kunnan palveluksessa ennen kuin hänen oikeutensa palkansaajan työttömyyspäivärahaan päättyy enimmäisajan takia.

Jos 1 tai 2 momentissa tarkoitettu työtön työnhakija ei työllisty avoimille työmarkkinoille eikä hänelle voida tarjota soveltuvaa työttömyysturvalaissa tarkoitettua työllistymistä edistävää palvelua, kuntoutusta tai palkkatuettua työtä muun kuin kunnan palveluksessa, kunnan on järjestettävä hänelle työntekomahdollisuus kuuden kuukauden ajaksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 11 luvun 1 ja 2 §:n mukaisesti.

Kokeilualueen kunnan tämän pykälän nojalla järjestämään työllistymistä edistävään palveluun ja työhön sovelletaan, mitä työttömyysturvalain 5 luvun 4 a §:ssä sekä 6 luvun 8 ja 9 §:ssä säädetään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 11 luvun 1 §:n perusteella järjestetystä työllistymistä edistävästä palvelusta ja työstä. Lisäksi kokeilualueen kuntaan sovelletaan, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 11 luvun 1 §:n nojalla annetuissa säännöksissä säädetään työ- ja elinkeinotoimistosta.

14 §
Työ- ja elinkeinotoimiston asiakastietojärjestelmän käyttö

Kokeilualueen kunnan on käytettävä tässä laissa tarkoitettujen tehtävien järjestämisessä ja tuottamisessa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 13 luvun 1 §:ssä tarkoitettua asiakastietojärjestelmää mainitun luvun 3 §:ssä säädettyjen tietojen käsittelemiseksi.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus voi myöntää kokeilualueen kunnan hakemuksesta sen henkilöstöön kuuluvalle virkamiehelle käyttöoikeuden asiakastietojärjestelmään, jos se on välttämätöntä tässä laissa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi. Käyttöoikeus voidaan myöntää, jos tässä laissa tarkoitetut tehtävät tai tässä laissa tarkoitettuihin palveluihin, tukiin tai asiakasprosesseihin liittyvät valvonta-, kehittämis-, seuranta-, tilastointi-, ennakointi- tai ohjaustehtävät muodostavat vähintään puolet käyttöoikeuden hakijan tehtävänkuvasta, eikä asiakastietojen käyttötarve ole satunnaista eikä harvinaista. Tietojärjestelmään tallennettujen henkilötietojen käsittelystä säädetään luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus) ja tietosuojalaissa (1050/2018).

Kokeilualueen kunnan virkamiehen käyttöoikeuden muuttamiseen ja poistamiseen sovelletaan, mitä työ- ja elinkeinotoimiston virkamiehen käyttöoikeuden muuttamisesta ja poistamisesta säädetään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 13 luvun 5 a §:ssä.

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 13 luvun 6 §:ssä säädetään työnhakijaa koskevien tietojen luovuttamisesta työnantajalle työnhakijan kirjallisella suostumuksella.

15 §
Kokeilualueen kunnan asiakkaana olevan työttömän työnhakijan velvollisuudet

Kokeilualueen kunnan asiakkaana olevan työttömän työnhakijan yleisenä velvollisuutena on:

1) hakea työtä ja koulutusta;

2) osallistua kokeilualueen kunnan järjestämiin työnhakijan haastatteluihin;

3) osallistua 7 b §:n 1 momentissa tarkoitetun suunnitelman laatimiseen ja tarkistamiseen;

4) toteuttaa hänen kanssaan laadittua 7 b §:n 1 momentissa tarkoitettua suunnitelmaa ja ilmoittaa suunnitelmassa sovitussa määräajassa ja sovitulla tavalla kokeilualueen kunnalle, miten hän on toteuttanut suunnitelmaa;

5) hakeutua ja osallistua 7 b §:n 1 momentissa tarkoitetussa suunnitelmassa sovittuihin palveluihin, jotka tukevat hänen työnhakuaan ja edistävät hänen työmarkkinavalmiuksiaan ja työllistymistään.

Edellä 1 momentin 2 ja 4 kohdassa tarkoitetun velvollisuuden laiminlyöntiin sovelletaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 1 §:n 2 momenttia. Muilta osin 1 momentissa tarkoitettujen velvollisuuksien vastaisen menettelyn vaikutuksesta henkilön oikeuteen saada työttömyysetuutta säädetään työttömyysturvalaissa.

Kokeilualueen kunnan tarjoamasta työstä kieltäytymiseen sekä kokeilualueen kunnan järjestämästä työttömyysturvalain 2 a luvun 12 §:ssä tarkoitetusta palvelusta kieltäytymiseen ja palvelun keskeyttämiseen sovelletaan, mitä mainitussa luvussa säädetään työ- ja elinkeinotoimiston tarjoamasta työstä kieltäytymisestä, palvelusta kieltäytymisestä ja palvelun keskeyttämisestä. Kokeilualueen kunnan asiakkaan tämän lain 7 b §:n 1 momentissa tarkoitetun suunnitelman laatimis- tai tarkistamistilaisuuteen saapumatta jäämiseen, kieltäytymiseen osallistua suunnitelman laatimiseen tai tarkistamiseen ja suunnitelman toteuttamisen laiminlyöntiin sovelletaan työttömyysturvalain 2 a luvun 9–11 ja 14 §:ää. Mitä työttömyysturvalain 2 a luvun 11 §:n 1 momentissa säädetään työ- ja elinkeinotoimistosta, sovelletaan kokeilualueen kuntaan. Kokeilualueen kunnan asiakkaan kotoutumisen edistämisestä annetun lain 9 §:ssä tarkoitettuun alkukartoitukseen saapumatta jättämiseen ja alkukartoituksesta kieltäytymiseen sovelletaan työttömyysturvalain 2 a luvun 9, 10 ja 14 §:ää.

Kokeilualueen kunnan asiakkaan työstä kieltäytymiseen ja kokeilualueen kuntaan sovelletaan, mitä työttömyysturvalain 2 a luvun 4 §:n nojalla annetuissa säännöksissä säädetään työnhakijan työstä kieltäytymisen ajankohdasta ja työ- ja elinkeinotoimistosta.

18 §
Tiedonsaantioikeus, palvelun epääminen ja muutoksenhaku

Kokeilualueen kuntaan sovelletaan, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain:

1) 12 luvun 6 §:n 1 momentissa säädetään työ- ja elinkeinotoimiston tiedonsaantioikeudesta, 2 momentissa julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen tuottajan oikeudesta saada tietoja työ- ja elinkeinotoimistolta ja 4 momentissa tietojen luovuttamisesta;

2) 12 luvun 7 §:n 1 momentin 1, 2 ja 4 kohdassa sekä 2 momentissa säädetään julkisen työvoima- ja yrityspalvelun epäämisestä.

Kokeilualueen kunnan tekemään päätökseen ja ratkaisuun sovelletaan, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 14 luvussa säädetään muutoksenhausta ja muutoksenhaun rajoituksista sekä oikaisuvaatimuksen ja valituksen vaikutuksesta päätöksen täytäntöönpanoon. Muutoksenhausta Kansaneläkelaitoksen tai työttömyyskassan työvoimapoliittisen lausunnon perusteella antamaan päätökseen säädetään työttömyysturvalaissa.

19 §
Vastuu asiakastietojen käsittelystä

Kokeilualueen kunta on yleisen tietosuoja-asetuksen 28 artiklassa tarkoitetussa käsittelijän vastuussa henkilötietojen käsittelystä työ- ja elinkeinotoimiston asiakastietojärjestelmässä kokeilun soveltamisen ajan. Kokeilualueen kunnan on viipymättä ilmoitettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskukselle julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 13 luvun 5 a §:ssä tarkoitetusta käyttöoikeuden poistamisen tai muuttamisen perusteesta.

Työ- ja elinkeinotoimiston asiakastietojärjestelmästä, sen rekisterinpitäjistä, henkilöasiakasrekisteriin talletettavista tiedoista ja asiakastietojärjestelmän käytöstä säädetään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 13 luvussa.

Virkamies, jolle on myönnetty käyttöoikeus työ- ja elinkeinotoimiston asiakastietojärjestelmään, saa käsitellä vain sellaisia asiakastietojärjestelmään talletettuja tietoja, jotka ovat välttämättömiä hänen tehtäviensä hoitamiseksi ja vain siten kuin hänen tässä laissa tarkoitettujen tehtäviensä hoitamiseksi on välttämätöntä.

Mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 25 kohdassa säädetään työhallinnon asiakkaita koskevien tietojen salassapidosta, koskee kokeilualueiden kuntien tässä laissa tarkoitettujen asiakkaiden tietoja.

20 §
Työ- ja elinkeinotoimiston virkamiehen siirtäminen kokeilualueelle

Työ- ja elinkeinotoimiston virkamiehiä voidaan siirtää työskentelemään 3 §:ssä tarkoitetun kokeilualueen kunnan johdon ja valvonnan alaisena tässä laissa tarkoitetuissa kokeilualueen kunnan toimivaltaan kuuluvissa tehtävissä noudattaen valtion virkamieslain (750/1994) 20 §:ää.

21 §
Kokeilualueen kunnan ja sen asiakkaan tiedonantovelvollisuus

Kokeilualueen kunnan asiakkaan velvollisuuteen antaa tietoja kokeilualueen kunnalle sovelletaan, mitä työttömyysturvalain 11 luvun 2 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään tietojen ilmoittamisesta työ- ja elinkeinotoimistolle.

Kokeilualueen kunnan on ilmoitettava työ- ja elinkeinotoimistolle tarpeelliset tiedot työttömyysturvalain 1 luvun 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun työvoimapoliittisen lausunnon antamista varten.

22 §
Työ- ja elinkeinotoimiston ja kokeilualueen yhteistyövelvoite

Kokeilualueen työ- ja elinkeinotoimiston ja kokeilualueen kuntien on perustettava tasavertaiseen kumppanuuteen perustuva yhteistyöelin, joka sovittaa yhteen ja seuraa alueen työllisyyden edistämisen kokonaisuutta. Saman työ- ja elinkeinotoimiston alueella toimivilla kokeilualueilla voi olla yhteinen toimielin.

Yhteistyöelimen kokoonpanosta ja yhteistyön osa-alueista voidaan antaa tarkempia säännöksiä työ- ja elinkeinoministeriön asetuksella.

24 §
Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2021 ja on voimassa 30 päivään kesäkuuta 2023. Sen 3 §:n 1 kohdan b alakohta, 5 kohdan b alakohta, 9 kohdan b alakohta, 10 kohdan c alakohta sekä 13 kohdan d ja e alakohta tulevat kuitenkin voimaan vasta 1 päivänä maaliskuuta 2021.


Helsingissä 27.8.2020

Pääministeri
Sanna Marin

Työministeri
Tuula Haatainen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.