Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

HE 14/2018
Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys liittyy eduskunnalle 2.3.2017 annettuun hallituksen esitykseen maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi ( HE 15/2017 vp). Esityksellä toteutettaisiin ehdotetun maakuntalain 6 §:n 1 momentin 5-8, 10–13, 16–22 ja 25–26 kohdissa sekä maakuntalain 6 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettujen tehtävien sekä eräiden muiden tehtävien siirto valtiolta ja kunnilta maakunnille.

Esitykseen sisältyvät lisäksi ehdotukset valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisoimiseksi. Esityksellä perustettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirasto, jolle koottaisiin pääosa lakkautettavaksi ehdotettavien aluehallintovirastojen ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tehtävistä sekä osa lakkautettavaksi ehdotettavien elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen tehtävistä. Valtion lupa- ja valvontavirasto olisi toimivallaltaan valtakunnallinen ja tehtäviltään monialainen valtion hallintoviranomainen, joka turvaisi alueilla toimien perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus-, lupa-, rekisteröinti- ja valvontatehtäviä. Virastotyypiltään Valtion lupa- ja valvontavirasto olisi uudenlainen valtioneuvoston alainen ja sitä ohjaavien ministeriöiden yhteinen virasto. Esitykseen sisältyy myös ehdotus laiksi Ahvenanmaan valtionvirastosta, jonka asema ja tehtävät säilyisivät pääosin ennallaan, sekä ehdotus laiksi maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevan lainsäädännön voimaanpanosta.

Esitykseen sisältyvien palvelujen ja tehtävien järjestämisvastuu siirtyisi maakunnille vuoden 2020 alusta. Myös ehdotetut valtionhallinnon organisaatiomuutokset ja Valtion lupa- ja valvontaviraston perustaminen toteutettaisiin vuoden 2020 alusta.

YLEISPERUSTELUT

1 Johdanto

Tässä hallituksen esityksessä esitetään eräät perustettaville maakunnille, uudelle Valtion lupa- ja valvontavirastolle sekä muille viranomaisille uudistuksessa siirtyvät tehtävät ja tehtäväsiirtojen voimaanpano. Lisäksi tähän esitykseen sisältyvät ehdotukset maakunnan tehtävien edellyttämäksi uudeksi lainsäädännöksi erityisesti vesi- ja kalatalouden sekä maataloushallinnon tehtävissä, Valtion lupa- ja valvontavirastoa sekä Ahvenanmaan valtionvirastoa koskevaksi uudeksi lainsäädännöksi samoin kuin viranomaisrakenteen muutoksesta aiheutuviksi teknisiksi muutoksiksi yleishallinnolliseen ja muuhun lainsäädäntöön.

Maakunnille siirtyvät tehtävät perustuvat hallituksen esitykseen ( HE 15/2017 vp) maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi (jatkossa hallituksen esitys maakunta- ja sote -uudistuksesta) sisältyvään maakuntalain (/) 6 §:ssä ehdotettuun maakunnan tehtäväalaan, jonka mukaisesti siirrot toteutetaan. Maakunnalle tällä esityksellä siirrettäviä merkittävimpiä tehtäväkokonaisuuksia ovat maataloushallinto, ympäristöterveydenhuolto, aluesuunnittelu, kala- ja vesitalous, vesiensuojelu ja vesihuolto. Tämä esitys kattaa siten maakunnan tehtäväalat lukuun ottamatta tehtäväkokonaisuuksia, jotka siirtyvät erillisillä hallituksen esityksillä. Muut esitykset koskevat pääasiassa sosiaali- ja terveydenhuollon, pelastustoimen, aluekehitys- ja kasvupalvelutehtävien sekä liikennetoimialan tehtäviä. Tehtävien ja maakuntien rahoitusta koskevat muutokset ehdotetaan toteutettavaksi myös erillisellä hallituksen esityksellä.

Valtion lupa- ja valvontaviraston sekä Ahvenanmaan valtionviraston osalta esitys kattaa virastojen perustamiseen liittyvän lainsäädännön sekä niille lakkautettavilta viranomaisilta siirtyvät tehtävät, lukuun ottamatta Valtion lupa- ja valvontaviraston sosiaali- ja terveysalan tehtäviä, jotka ehdotetaan siirrettäväksi pääasiassa erillisellä hallituksen esityksellä.

Nykytilan kuvauksessa kuvataan muutoksen kohteena olevat nykyiset organisaatiot sekä niiltä siirtyvät tehtävät. Maakunnille siirtyvät tehtävät kuvataan noudattaen ehdotetun maakuntalain 6 §:ssä säädettyä maakunnan tehtäväalaa ja yksilöiden tehtävää nykyisin hoitavat organisaatiot ja muu niiden järjestämiseen liittyvä organisointi sekä tähän liittyvät viranomaisten väliset ohjaussuhteet, tehtävien lainsäädännöllinen perusta, tehtävien tarkempi sisältö ja niihin osoitetut voimavarat vuoden 2016 tasolla sekä rahoituspohja. Merkittävä osa näistä tehtävistä siirtyy valtionhallinnosta itsehallinnolliseen maakuntahallintoon, jolloin tehtävän järjestämisen oikeudellinen toiminta- ja rakenneympäristö muuttuu olennaisesti ja tehtäviä kuvataan tästä näkökulmasta. Valtionhallinnon sisällä perustettavalle uudelle virastolle tai muille virastoille siirtyvien tehtävien osalta vastaavaa muutosta ei tapahdu, joten nämä tehtävät esitetään vastaavalla sisällöllä tiiviimmässä muodossa.

Nykytilan arvioinnissa keskitytään erityisesti tehtävien nykyiseen järjestämiseen ja sen toimivuuteen suhteessa nyt toteutettavaksi ehdotettavaan rakenteelliseen muutokseen. Myös nykyisiä lakkaavia organisaatioita ja niiden merkitystä tehtävien järjestämiselle arvioidaan tästä näkökulmasta. Siltä osin, kun tehtäväsiirroissa on kyse teknisestä muutoksesta, jolla ei ole erityistä merkitystä tehtävän hoitamisen kannalta suhteessa nykytilaan, arviointia ei ole tehty.

Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset esitetään erikseen maakunnille siirrettävien tehtävien ja valtionhallinnon osalta. Maakunnalle siirrettäviä tehtäviä koskevat ehdotukset on koottu hallinnonaloittain ja valtionhallinnon sisäiset muutokset on esitetty kootusti. Erikseen käsitellään kielellisiä oikeuksia maakunnan tehtävissä koskevat muutosehdotukset sekä uudistukseen voimaanpanoon ja henkilöstön siirtymiseen liittyvät ehdotukset.

Vaikutusarviointi on esitetty vastaavalla tavalla toisaalta maakuntahallinnon osalta ja toisaalta valtionhallinnon osalta. Maakunnan tehtäväsiirtojen vaikutuksia on kuvattu sekä yleisesti että hallinnonalakohtaisesti ja valtionhallinnon sisäisiä muutoksia on arvioitu poikkihallinnollisesti. Molempien kokonaisuuksien osalta on myös pyritty kokoavasti esittämään ehdotuksen kokonaisvaikutuksia.

Myös säätämisjärjestys on arvioitu noudattaen tätä jakoa, mutta keskittyen erikseen kielellisten oikeuksien turvaamista sekä omaisuussiirtojen toteuttamista koskeviin erityispiirteisiin.

2 Nykytila

2.1 Valtionhallinto

Perustuslain 119 §:ssä säädetään valtionhallinnosta. Pykälän 1 momentin mukaan valtion keskushallintoon voi kuulua valtioneuvoston ja ministeriöiden lisäksi virastoja, laitoksia ja muita toimielimiä. Valtiolla voi lisäksi olla alueellisia ja paikallisia viranomaisia. Eduskunnan alaisesta hallinnosta säädetään erikseen lailla. Valtionhallinnon toimielinten yleisistä perusteista on pykälän 2 momentin mukaan säädettävä lailla, jos niiden tehtäviin kuuluu julkisen vallan käyttöä. Valtion alue- ja paikallishallinnon perusteista säädetään niin ikään lailla. Valtionhallinnon yksiköistä voidaan muutoin säätää asetuksella.

Perustuslain 122 §:ssä säädetään hallinnollisista jaotuksista. Pykälän 1 momentin mukaan hallintoa järjestettäessä tulee pyrkiä yhteensopiviin aluejaotuksiin. Kuntajaon perusteista säädetään pykälän 2 momentin mukaan lailla.

2.1.1 Valtion keskushallinto

Valtion keskushallinto koostuu valtioneuvostosta sekä valtion keskushallinnon virastoista ja laitoksista. Laitoksella tarkoitetaan viraston kaltaista toimintayksikköä, joka ei ensisijaisesti hoida hallintoasioita vaan vastaa pikemminkin palvelutehtävästä. Valtioneuvostoon kuuluu 12 ministeriötä sekä Oikeuskanslerin virasto. Vuoden 2016 alussa valtioneuvostotason alaisen keskushallinnon virastojen lukumäärä oli 63. Luku ei sisällä eduskunnan alaisia virastoja (Ulkopoliittinen instituutti ja Valtiontalouden tarkastusvirasto) eikä tuomioistuinlaitosta. Eniten keskushallinnon virastoja on opetus- ja kulttuuriministeriön (13 virastoa), oikeusministeriön ja valtiovarainministeriön (9 virastoa) hallinnonaloilla.

Keskushallinnon virastoissa tehtiin vuonna 2015 kaikkiaan 42678 henkilötyövuotta (htv) kymmenen ministeriön alaisuudessa. Suuri osa virastoista on pieniä: kolmasosassa virastoista työpanos jää alle 100 henkilötyövuoden koko aineiston keskiluvun ollessa 221 htv:tä. Seitsemässä keskushallinnon virastossa tehdään yli 1000 henkilötyövuotta, suurimpana Puolustusvoimat (12068 htv) ja Verohallinto (4873 htv). Kaksi kolmasosaa virastoista (43 kpl) on kirjanpitoyksikköjä ja kolmasosa (20 kpl) muita tulosohjattuja virastoja. Hieman yli puolet (35 kpl) keskushallinnon virastoista toimii kahdella tai useammalla paikkakunnalla, loput toimivat yhdellä paikkakunnalla.

Valtaosa keskushallinnon virastoista on yhden ministeriön ohjaamia ns. sektorivirastoja. Muutamissa tapauksissa virastoa tulosohjaa usea ministeriö. Tällaisia monialaisia keskushallinnon virastoja ovat Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) sekä Suomen ympäristökeskus (Syke). Tukesin hallinnollisesta ohjauksesta ja valvonnasta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö. Sen lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja ympäristöministeriö ohjaavat virastoa yhteistoiminnassa kukin omalla toimialallaan ja osallistuvat halutessaan tulosneuvotteluihin. Sykeä ohjaa ympäristöministeriön lisäksi maa- ja metsätalousministeriö.

Keskushallinnossa on myös virastoja, joilla itsellään on tulosohjaustehtäviä. Tällaisia virastoja ovat mm. Poliisihallitus (Keskusrikospoliisin, poliisilaitosten ja Poliisiammattikorkeakoulun tulosohjaus), Opetushallitus (Valteri-koulu sekä valtion ammatilliset oppilaitokset), Valtakunnanvoudinvirasto (ulosottovirastot), Valtakunnansyyttäjänvirasto (syyttäjänvirastot) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (valtion koulukodit, valtion mielisairaalat ja Vankiterveydenhuollon yksikkö). Substanssiin liittyviä alue- tai paikallishallinnon ohjaustehtäviä on mm. Väestörekisterikeskuksella, Liikennevirastolla (LIVI), Tukesilla, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralla, Maaseutuvirastolla, Elintarviketurvallisuusvirastolla sekä Kilpailu- ja kuluttajavirastolla.

Keskushallinnon uudistushankkeen esiselvityksen (VM:n julkaisu 37/2016) mukaan kaksi kolmasosaa virastojen henkilöstövoimavaroista käytetään erilaisiin julkisen vallan käyttötehtäviin. Ne voidaan jakaa lupa-, valvonta-, norminanto-, ohjaus- ja valtionavustustehtäviin, muihin rahoitus- ja tukipäätöksiin, verojen ja veronluonteisten maksujen keräämiseen, täytäntöönpano-, operatiiviset turvallisuusviranomais-, tilasto- ja rekisteriviranomais- ja muihin julkisen vallan käyttötehtäviin. Kolmasosa henkilöstövoimavaroista käytetään sellaisiin tehtäviin, jotka eivät sisällä julkisen vallan käyttämistä. Ne voidaan jakaa julkisten palveluiden tuottamiseen, hallinnonalan kehittämistehtäviin, tutkimus- ja arviointitehtäviin, maksullisiin palvelutehtäviin, konsernipalveluihin, viraston sisäiseen hallintoon ja tukipalveluihin sekä muihin tehtäviin.

Tehtävätarkastelussa keskushallinnon virastojen tyypillisin päätehtäväryhmä on erilaiset valvontatehtävät, joita hoitaa keskushallinnon esiselvityksen mukaan päätehtävänään yhdeksän virastoa ja muina tehtävinä 15 virastoa. Valvontatehtäviin käytettiin 1785 henkilötyövuotta, joista 583 tehtiin päätehtävänä valvontatehtäviä hoitavissa virastoissa. Viraston koko työpanoksesta suhteellisesti eniten valvontatehtäviä suorittaviin virastoihin kuuluvat mm. Kilpailu- ja kuluttajavirasto (69 %) ja Tukes (62 %). Suurimmat henkilötyövuosimäärät valvontatehtäviin kohdistuu Tullilla (659 htv, 30 % viraston koko toiminnasta) ja Elintarviketurvallisuusvirasto Eviralla (221 htv, 35 %). Seuraavaksi yleisimmät tehtäväkokonaisuudet ovat muut julkisen vallan käyttötehtävät ja julkisten palveluiden tuottaminen.

Työpanoksella mitattuna keskushallinnon yleisin tehtäväryhmä kohdistuu operatiivisiin turvallisuusviranomaistehtäviin (13 641 henkilötyövuotta). Operatiivisia turvallisuusviranomaistehtäviä hoitaa päätehtävänään kuusi virastoa. Kaiken kaikkiaan operatiivisia turvallisuusviranomaistehtäviä hoidetaan kymmenessä virastossa. Suurimpina ovat Puolustusvoimat (9896 htv) ja Rajavartiolaitos (2005 htv).

Valtionhallinnon viimeaikainen kehitys on johtanut kohti suurempia virastokokonaisuuksia ja valtakunnallista toimivaltaa useilla hallinnonaloilla. Eräät aiemmin monitasoiset viranomaiset on 2010-luvulla muutettu valtakunnallisiksi keskushallinnon viranomaisiksi (Tulli, Verohallinto, Maanmittauslaitos). Vastaavanlainen kehitys kohti valtakunnallista virastorakennetta on käynnissä mm. arkistolaitoksessa, oikeusavussa, ulosottolaitoksessa sekä syyttäjälaitoksessa.

2.1.1.1 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) on perustettu 1.1.2009, jolloin Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus (STTV) ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) lakkautettiin ja niiden tehtävät siirrettiin Valviraan. Valviran toimiala ja tehtävät on määritelty Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetussa laissa (669/2008). Viraston htv – kehys vuonna 2015 oli 166 htv.

Tehtävät

Valviran tehtävänä on huolehtia terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994), sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (817/2015), kansanterveyslaissa (66/1972), työterveyshuoltolaissa (1383/2001), erikoissairaanhoitolaissa (1062/1989), terveydenhuoltolaissa (1326/2010), mielenterveyslaissa (1116/1990), yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa (152/1990), tartuntatautilaissa (583/1986), terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetussa laissa (322/1987), sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetussa laissa (159/2007), sähköisestä lääkemääräyksestä annetussa laissa (61/2007), sosiaalihuoltolaissa (1301/2014), yksityisistä sosiaalipalveluista annetussa laissa (922/2011), kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa (519/1977), terveydensuojelulaissa (763/1994), alkoholilaissa (1143/1994), tupakkalaissa (549/2016), geenitekniikkalaissa (377/1995), terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetussa laissa (629/2010) ja vankiterveydenhuollon yksiköstä annetussa laissa (1635/2015) sille säädetystä lupahallinnosta, ohjauksesta ja valvonnasta. Lisäksi viraston tehtävänä on huolehtia raskauden keskeyttämistä, steriloimista, hedelmöityshoitoja, adoptiota, ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellistä käyttöä sekä lääketieteellistä tutkimusta koskevassa lainsäädännössä sille säädetyistä tehtävistä. Virasto hoitaa lisäksi ne edellä tarkoitetun lainsäädännön nojalla sen toimialaan liittyvät tehtävät, jotka sosiaali- ja terveysministeriö sille määrää.

Valvira myöntää hakemuksen perusteella oikeuden harjoittaa sosiaali- tai terveydenhuollon ammattia laillistettuna ammattihenkilönä sekä merkitsee hakemuksesta oikeuden käyttää nimikesuojattua sosiaali- tai terveydenhuollon ammattinimikettä Suomessa ja ulkomailla koulutetuille sosiaali- ja terveyden huollon ammattihenkilöille. Valvira myöntää myös lupia yksityisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen antamiseen.

Valvira ohjaa ja valvoo sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden toimintaa sekä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden toimintaa. Valvira käsittelee terveydenhuollon tai sosiaalihuollon ammattihenkilön valvontaa koskevan asian silloin, jos se on periaatteellisesti tärkeä tai laajakantoinen, jos asia saattaa edellyttää turvaamis- tai kurinpitotoimenpiteitä taikka jos aluehallintovirasto on esteellinen käsittelemään asiaa. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden osalta Valviralle kuuluvat myös asiat, joissa epäillään hoitovirhettä, joka on johtanut kuolemaan tai vaikeaan pysyvään vammautumiseen sekä asiat, jotka liittyvät oikeuslääkärin tekemään kuolemansyyn selvittämiseen. Vain Valvira voi poistaa terveydenhuollon tai sosiaalihuollon ammattihenkilön ammatinharjoittamisoikeuden tai rajoittaa sitä taikka antaa kirjallisen varoituksen. Toimintayksiköiden valvonnassa Valviralle kuuluvat erityisesti asiat, jotka ovat periaatteellisesti tärkeitä tai laajakantoisia; asiat, jotka koskevat usean aluehallintoviraston toimialuetta tai koko maata; asiat, jotka liittyvät Valvirassa käsiteltävään muuhun valvonta-asiaan; sekä asiat, joissa aluehallintovirasto on esteellinen.

Ympäristöterveydenhuollossa Valvira vastaa terveydensuojelulain ja tupakkalain toimeenpanosta, ohjauksesta sekä yleisesti ympäristöterveydenhuoltoon liittyvien asiantuntijatehtävien ja kehittämishankkeiden hoitamisesta.

Valvira on alkoholin valmistuksen, tukkumyynnin, verottoman käytön ja väkiviinan maahantuonnin lupa- ja valvontaviranomainen. Viraston tehtäviin kuuluvat Aluehallintovirastojen lupahallinnon ja valvonnan ohjaus ja kehittäminen, alkoholihallinnon tieto- ja viestintäpalveluiden tuottaminen sekä alkoholijuomien vähittäismyynnin ja anniskelun sekä mainonnan ja myynninedistämisen valvonta koko maassa. Valvira on alkoholilupa-asioiden käsittelyä ja valvontaa sekä alkoholitilastointia varten elinkeinonharjoittajista pidettävän valtakunnallisen alkoholielinkeinorekisterin vastuullinen rekisterinpitäjä

Valviran tehtävänä on valvoa myös markkinoilla olevien terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta sekä edistää lääkinnällisten laitteiden turvallista käyttöä.

Organisaatio, ohjaus ja johtaminen

Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön alainen keskushallinnon virasto. Valvira solmii tulossopimuksen sosiaali- ja terveysministeriön kanssa hallituskausittain.

Valvirassa on kolme substanssiosastoa, joista yksi hoitaa terveydenhuollon valvonta-asiat, yhdelle kuuluu sosiaalihuollon valvonta sekä yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon luvat ja yhdelle kuuluu ammattioikeuksiin, teknologiaan, alkoholihallintoon ja terveydensuojeluun liittyvät tehtävät. Tukipalvelut kuuluvat hallinto-osastolle (henkilöstö- ja taloushallinto sekä tietohallinto) ja ylijohtajan alaisuudessa toimiville viestintäryhmälle sekä valvonnan ja ohjauksen tuki -ryhmälle. Lisäksi viraston kehittämistehtävät hoidetaan ylijohtajan alaisuudessa. Osa Valviralle kuuluvista tehtävistä ratkaistaan lautakunnissa (sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvontalautakunta sekä raskauden keskeyttämis- ja steriloimisasioiden lautakunta). Lisäksi Valviran yhteydessä toimivat adoptiolautakunta ja valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta.

Valviraa johtaa ylijohtaja, jonka valtioneuvosto nimittää sosiaali- ja terveysministeriön esittelystä.

Toiminnan rahoitus ja maksullinen toiminta

Pääosan Valviran rahoituksesta muodostaa valtion talousarviossa myönnettävä toimintamenomääräraha. Vuoden 2017 talousarviossa virastolle on osoitettu 10 762 000 euron toimintamenomääräraha. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston talousarvio perustuu osittaiseen nettobudjetointiin. Bruttobudjetoidut tulot ovat budjetoitu momentille 12.33.02. Toimintamenomomentille kirjattavat tulot ovat terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattioikeuksia koskevia päätöksiä sekä valtakunnallisten sosiaali- ja terveydenhuollon yksityisten palvelunantajien lupia koskevien suoritteiden maksuja sekä viraston suoritteista liiketaloudellisin perustein määrättäviä maksuja. Lisäksi aluehallintovirastot suorittavat osan yksityisiltä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajilta saamistaan vuosimaksuista Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle yksityisten palvelunantajien rekisteristä aiheutuvia ylläpitokustannuksia vastaavasti.

2.1.2 Valtion aluehallinto

Nykymuotoinen valtion aluehallinto muodostettiin vuoden 2010 alussa voimaan tulleessa aluehallinnon uudistuksessa (ns. ALKU – uudistus). Tuolloin toteutetun aluehallinnon uudistamisen yleistavoitteena oli saada aikaan kansalais- ja asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja tuloksellisesti toimiva valtion aluehallinto. Tavoitteena oli myös vahvistaa ja lisätä maakunnan liittojen roolia ja asemaa aluekehitystyössä sekä edistää valtion aluehallinnon ja maakunnan liittojen yhteistyötä.

Aluehallinnon uudistuksessa lääninhallitusten, työ- ja elinkeinokeskusten, alueellisten ympäristökeskusten, ympäristölupavirastojen, tiepiirien ja työsuojelupiirien työsuojelutoimistojen tehtävät koottiin kahteen monialaiseen valtion viranomaiseen, joita ovat aluehallintovirastot (AVI) sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskus). Ahvenanmaalla valtion aluehallintoviranomaisena toimii Ahvenanmaan valtionvirasto.

Aluehallintovirastoille koottiin tehtäviä lääninhallituksilta, alueellisilta ympäristökeskuksilta, ympäristölupavirastoilta ja työsuojelupiirien työsuojelutoimistoilta. Aluehallintovirastot edistävät alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueilla. ELY-keskusten tehtävät puolestaan muodostuvat aiemmin työ- ja elinkeinokeskusten, alueellisten ympäristökeskusten, lääninhallitusten ja tiepiirien hoitamista tehtävistä. ELY-keskukset edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. Aluehallintouudistuksella lisäksi vahvistettiin maakuntien liittojen toimivaltaa aluekehitystyötä kokoavana ja yhteen sovittavana viranomaisena. Maakuntaohjelman vaikuttavuutta vahvistettiin ja maakuntien liitoille siirrettiin valtion aluehallinnosta alueiden kehittämistehtäviä.

2.1.2.1 Aluehallintovirastot

Manner-Suomessa on kuusi aluehallintovirastoa. Aluehallintovirastojen toiminta-ajatuksesta, toimialasta ja tehtävistä, organisoinnista, toimivallasta, toimialueista sekä ohjauksesta ja johtamisesta säädetään aluehallintovirastoista annetussa laissa (896/2009) sekä aluehallintovirastoista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (906/2009). Aluehallintovirastojen ja Ahvenanmaan valtionviraston tulossopimuksissa 2017 vahvistettu yhteenlaskettu henkilötyövuosikehys vuonna 2017 on 1 199 henkilötyövuotta, joista 757 henkilötyövuotta rahoitetaan aluehallintovirastojen toimintamenomomentilta, 422 henkilötyövuotta työsuojelun aluehallintoviranomaisten toimintamenomomentilta ja 20 henkilötyövuotta muilta momenteilta. Ahvenanmaan maakunnassa on aluehallintovirastoista annetussa laissa tarkoitettuna valtionhallinnon viranomaisena Ahvenanmaan valtionvirasto. Ahvenanmaan valtionviraston vuoden 2017 tulossopimuksessa vahvistettu henkilötyövuosikehys on 16 henkilötyövuotta.

Tehtävät

Aluehallintovirastot edistävät alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueilla. Aluehallintovirastoista annetun lain 4 §:n mukaan aluehallintovirastot hoitavat niille erikseen säädettyjä tehtäviä seuraavilla toimialoilla: 1) sosiaali- ja terveydenhuolto; 2) ympäristöterveydenhuolto; 3) koulutus-, lasten päivähoito-, kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimi; 4) oikeusturvan edistäminen ja toteuttaminen; 5) ympäristönsuojelu- ja vesilainsäädännön alaan kuuluvat lupa- ja muut hakemusasiat; 6) pelastustoimi; 7) työsuojelun valvonta ja kehittäminen, työssä käytettävien tuotteiden tuotevalvonta sekä työsuojelulainsäädännön noudattamisen valvonta työsuojeluviranomaisena sekä 8) kuluttaja- ja kilpailuhallinto.

Aluehallintoviraston tehtävänä on lisäksi peruspalvelujen alueellisen saatavuuden arviointi, maistraattien ohjaus, valvonta ja kehittäminen, varautumisen yhteensovittaminen alueella ja siihen liittyvän yhteistoiminnan järjestäminen, valmiussuunnittelun yhteensovittaminen, alueellisten maanpuolustuskurssien järjestäminen, kuntien valmiussuunnittelun tukeminen, valmiusharjoitusten järjestäminen, alue- ja paikallishallinnon turvallisuussuunnittelun edistäminen sekä viranomaisten johtaessa turvallisuuteen liittyviä tilanteita alueella tukea toimivaltaisia viranomaisia ja tarvittaessa sovittaa yhteen toimintaa niiden kesken. Aluehallintovirastolla voi olla myös muita erikseen säädettyjä tehtäviä.

Organisaatio

Aluehallintovirastoista annetun lain 5 §:n mukaan aluehallintovirastojen lukumäärästä, toimialueista, nimistä ja toimipaikoista säädetään valtioneuvoston asetuksella.

Aluehallintovirastoista annetun valtioneuvoston asetuksen 1 §:ssä on säädetty aluehallintovirastojen nimistä, toimialueista ja toimipaikoista. Aluehallintovirastoja ovat Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ja Lapin aluehallintovirasto. Aluehallintovirastoilla on yhteensä 12 toimipaikkaa sekä 14 muuta työskentelypaikkaa.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueeseen kuuluvat Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnat. Viraston päätoimipaikka on Hämeenlinnassa ja muut toimipaikat Helsingissä ja Kouvolassa.Virastossa on henkilöstöä noin 514 henkilötyövuotta (vuoden 2016 tilinpäätöstieto).

Lounais-Suomen aluehallintoviraston toimialueeseen kuuluvat Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnat. Viraston päätoimipaikka on Turussa.Virastossa on henkilöstöä noin 126 henkilötyövuotta (vuoden 2016 tilinpäätöstieto).

Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialueeseen kuuluvat Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat. Viraston päätoimipaikka on Mikkelissä ja muut toimipaikat Kuopiossa ja Joensuussa.Virastossa on henkilöstöä noin 143 henkilötyövuotta (vuoden 2016 tilinpäätöstieto).

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueeseen kuuluvat Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat. Viraston päätoimipaikka on Vaasassa ja muut toimipaikat Tampereella ja Jyväskylässä.Virastossa on henkilöstöä noin 245 henkilötyövuotta (vuoden 2016 tilinpäätöstieto).

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimialueeseen kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat. Viraston päätoimipaikka on Oulussa.Virastossa on henkilöstöä noin 137 henkilötyövuotta (vuoden 2016 tilinpäätöstieto).

Lapin aluehallintoviraston toimialueeseen kuuluu Lapin maakunta. Viraston päätoimipaikka on Rovaniemellä.Virastossa on henkilöstöä noin 38 henkilötyövuotta (vuoden 2016 tilinpäätöstieto).

Aluehallintovirastoista annetun lain 6 §:n mukaan aluehallintovirasto huolehtii sille säädettyjen tehtävien hoitamisesta toimialueellaan. Aluehallintovirasto voi kuitenkin hoitaa tehtäviä myös useamman kuin yhden viraston toimialueella, jos toimialueen laajentamisella voidaan tehostaa virastojen toimintaa ja valtion henkilöstö- ja muiden voimavarojen käyttöä, parantaa palvelujen saatavuutta, edistää alueen suomen- ja ruotsinkielisen sekä saamelaiskäräjistä annetussa laissa (974/1995) tarkoitetulla saamelaisten kotiseutualueella saamenkielisen vähemmistön kielellisten oikeuksien toteutumista tai turvata tehtävissä tarvittavan erityisasiantuntemuksen saatavuus taikka toimialueen laajentaminen on tarkoituksenmukainen muun vastaavan syyn vuoksi. Vastuualueiden sijoittumisesta aluehallintovirastoihin ja virastojen toimialueen laajentamisesta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Se, mitä vastuualueita kussakin aluehallintovirastossa on, vaihtelee. Lisäksi virastojen toimialueita on laajennettu valtioneuvoston asetuksella useassa virastolle kuuluvassa tehtävässä. Toimialueen laajentamisesta työsuojelun tehtävissä säädetään sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella ja ympäristölupa-asioiden tehtävissä ympäristöministeriön asetuksella.

Aluehallintovirasto jakautuu sille kuuluvien tehtävien hoitamista varten vastuualueisiin. Viraston vastuualueista säädetään valtioneuvoston asetuksella.

Kaikissa aluehallintovirastoissa on peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue, opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue sekä pelastustoimi ja varautuminen -vastuualue. Näiden lisäksi Etelä-Suomen aluehallintovirastossa, Itä-Suomen aluehallintovirastossa ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa on ympäristölupavastuualue ja kaikissa muissa aluehallintovirastoissa paitsi Lapin aluehallintovirastossa on työsuojelun vastuualue.

Etelä-Suomen aluehallintovirastossa on aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelut -vastuualue, jonka toimialueena on koko maa Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta. Aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelut -vastuualue hoitaa kaikkien aluehallintovirastojen sisäisen toiminnan hallinto- ja kehittämispalvelutehtäviä. Aluehallintovirastojen työsuojelun tehtävien yhteisten tukipalvelujen järjestämisestä säädetään erikseen. Jokaisessa aluehallintovirastossa on lisäksi vastuualueista erillisenä toimiva johdon tuen yksikkö, joka tukee viraston johtamista ja hoitaa sellaisia viraston hallinto- ja kehittämispalvelutehtäviä, joita ei hoideta valtakunnallisesti aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelut -vastuualueella.

Aluehallintovirastoilla on yksi ruotsinkielinen opetustoimen palveluyksikkö, jonka toimialueeseen kuuluu koko maa. Yksikkö toimii Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa sen vastuualueista erillisenä yksikkönä. Lisäksi aluehallintovirastoilla on yksi maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö, jonka toimialueeseen kuuluu koko maa. Yksikkö toimii Itä-Suomen aluehallintovirastossa sen vastuualueista erillisenä yksikkönä.

Aluehallintovirastoista annetun lain 6 a §:ssä säädetään määräyksestä tehdä tilapäisesti toisen aluehallintoviraston tehtäviä. Aluehallintoviraston virkamies voidaan toisen aluehallintoviraston pyynnöstä asettaa tilapäisesti ja virkamiehen virkapaikkaa muuttamatta toisen aluehallintoviraston käytettäväksi. Päätöksen asiasta tekee nimittävä viranomainen. Jos aluehallintovirastot eivät pääse asiassa yhteisymmärrykseen, voi päätöksen tehdä myös toimialaohjauksesta vastaava ministeriö. Päätöksessä on mainittava, missä laajuudessa virkamies on toisen aluehallintoviraston käytettävissä.

Virkamiehen vastaanottava aluehallintovirasto voi määrätä virkamiehen tekemään 1 momentissa tarkoitetussa laajuudessa vastaanottavalle aluehallintovirastolle kuuluvia asianomaisen virkamiehen virkaa vastaavia tehtäviä. Pelastustoimen asioita hoitavan vastuualueen tehtävien ja ympäristölupa-asioita hoitavan vastuualueen tehtävien osalta määräyksen antaa kyseisen vastuualueen päällikkö. Työsuojelun tehtäviä hoitavan vastuualueen virkamiehen määräämisestä tekemään toiselle aluehallintovirastolle kuuluvia tehtäviä säädetään työsuojeluhallinnosta annetun lain 3 §:ssä. Mahdollisuutta määrätä aluehallintoviraston virkamies tekemään tilapäisesti toisen aluehallintoviraston tehtäviä on hyödynnetty erityisesti ympäristölupavastuualueen tehtävissä.

Johtaminen

Aluehallintovirastoa johtaa viraston johtaja, jonka nimikkeenä on ylijohtaja. Viraston johtaja vastaa viraston toiminnan tuloksellisuudesta ja viraston yhteisten tulostavoitteiden saavuttamisesta. Aluehallintoviraston vastuualuetta johtaa vastuualueen päällikkö. Vastuualueen päällikön nimikkeenä on johtaja. Hallinto- ja kehittämispalvelut -vastuualueen päällikön nimikkeenä on hallintojohtaja. Vastuualueen päällikkö vastaa vastuualueen toiminnan tuloksellisuudesta ja tulostavoitteiden saavuttamisesta.

Aluehallintovirastolla on johtoryhmä, joka huolehtii viraston toimintojen yhteensovittamisesta. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii viraston johtaja. Johtoryhmän muusta kokoonpanosta määrätään viraston työjärjestyksessä.

Aluehallintoviraston johtaja ratkaisee viraston toimivaltaan kuuluvat asiat, jollei niitä ole säädetty tai työjärjestyksessä määrätty viraston muun virkamiehen ratkaistaviksi. Työsuojelun, ympäristölupa-asioiden ja pelastustoimen tehtäviä hoitavan vastuualueen toimivaltaan kuuluvat asiat ratkaisee kuitenkin asianomaisen vastuualueen päällikkö, jollei niitä ole säädetty tai vastuualueen työjärjestyksessä määrätty vastuualueen muun virkamiehen ratkaistaviksi taikka jollei päätöksenteosta ole toisin säädetty.

Aluehallintoviraston johtaja voi ottaa ratkaistavakseen asian, jonka viraston virkamies työjärjestyksen mukaan saa ratkaista. Viraston johtaja ei kuitenkaan voi ottaa ratkaistavakseen asiaa, joka kuuluu viraston työsuojelun tai ympäristölupa-asioiden tehtäviä hoitavan vastuualueen toimivaltaan tai joka kuuluu pelastustoimen tehtäviä hoitavan vastuualueen toimivaltaan ja koskee pelastuslaissa tarkoitettuja asioita.

Aluehallintoviraston hallinnon ja toimintojen järjestämisestä sekä asioiden valmistelusta ja ratkaisemisesta, lukuun ottamatta ympäristölupa-asioiden ja työsuojelun tehtäviä hoitavia vastuualueita, määrätään viraston työjärjestyksessä. Aluehallintoviraston työjärjestyksestä päättää viraston johtaja. Myös aluehallintoviraston vastuualueella voi tarvittaessa olla työjärjestys. Työjärjestyksessä voidaan antaa tarkempia määräyksiä vastuualueen toimintojen järjestämisestä sekä henkilöstön tehtävistä ja työskentelypaikkakunnista. Vastuualueen työjärjestyksestä päättää vastuualueen päällikkö.

Ohjaus

Aluehallintovirastojen ohjaus jakaantuu yleishallinnolliseen ohjaukseen, strategiseen suunnitteluun, tulosohjaukseen sekä toimialaohjaukseen.

Aluehallintovirastojen yleishallinnollinen ohjaus kuuluu lain 7 §:n mukaan valtiovarainministeriölle. Yleishallinnollisella ohjauksella tarkoitetaan sitä, että aluehallintovirastot kuuluvat valtiovarainministeriön toimialalle siinä merkityksessä, kuin ministeriöiden välisestä toimialajaosta säädetään valtioneuvostosta annetussa laissa (175/2003) ja sen perusteella annetussa valtioneuvoston ohjesäännössä. Tämä koskee esimerkiksi viraston hallintoa ja sen järjestämistä koskevaa normiohjausta. Yleishallinnollinen ohjaus pitää sisällään myös sen, että valtiovarainministeriö vastaa aluehallintovirastojen strategisen suunnittelun ja tulosohjauksen koordinoinnista sekä virastojen yhteisiä toimintoja koskevasta toimialaohjauksesta.

Aluehallintovirastoista annetun lain 8 §:ssä säädetään virastojen strategisesta suunnittelusta ja tulosohjauksesta. Aluehallintovirastojen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintaa koskevien yleisten tavoitteiden saavuttamiseksi sekä alueiden näkemysten huomioon ottamiseksi laaditaan virastoille ja keskuksille niiden toiminnan yleistä suunnittelua, ohjausta ja järjestämistä varten yhteinen strategia-asiakirja (strateginen suunnittelu). Lisäksi jokaiselle aluehallintovirastolle laaditaan tulossopimus (tulosohjaus). Strategia-asiakirja ja tulossopimukset laaditaan hallituksen toimikaudeksi, ja niiden sisältö tarkistetaan tarvittaessa vuosittain ottaen huomioon valtiontalouden kehykset ja valtion talousarvio.

Valtiovarainministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö laativat strategia-asiakirjan yhdessä oikeusministeriön, sisäministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön, maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön sekä yhteistyössä aluehallintovirastojen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja tarvittavin osin maakunnan liittojen kanssa. Jos strategia-asiakirjan sisällöstä ei saavuteta yksimielisyyttä ministeriöiden kesken, ratkaisee asian valtioneuvosto.

Valtiovarainministeriö laatii aluehallintovirastojen tulossopimukset yhdessä oikeusministeriön, sisäministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, maa- ja metsätalousministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön ja ympäristöministeriön ja lain 10 §:ssä tarkoitettujen aluehallintovirastoja ohjaavien keskushallinnon virastojen sekä yhteistyössä aluehallintovirastojen ja tarvittavin osin maakunnan liittojen kanssa.

Aluehallintovirastojen toiminnan strategisen suunnittelun ja tulosohjauksen sisällöstä ja menettelytavoista sekä suunnittelun ja ohjauksen yhteensovittamista varten perustettavista ryhmistä voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.

Aluehallintovirastojen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten yhteisessä strategia-asiakirjassa on oma osuutensa työsuojelun tehtävien suunnittelua ja ohjausta varten. Sosiaali- ja terveysministeriö laatii erilliset tulossopimukset aluehallintovirastojen työsuojelun tehtävien ohjausta varten. Aluehallintovirastojen työsuojelun tehtäviä koskevan strategisen suunnittelun ja tulosohjauksen sisällöstä ja menettelytavoista voidaan antaa tarkempia säännöksiä sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.

Aluehallintovirastojen toimialaohjauksesta säädetään lain 10 §:ssä. Toimialaohjauksella tarkoitetaan virastojen sektorikohtaista operatiivista toimintaa koskevaa ohjausta, josta vastaavat toimialoittain asianomaiset ministeriöt tai näiden sijasta keskushallinnon virastot. Aluehallintovirastojen toimintaa ohjaavat omilla toimialoillaan oikeusministeriö, sisäministeriö, valtiovarainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö sekä se keskushallinnon virasto, jonka tehtäväksi ohjaus on erikseen säädetty tai määrätty (toimialaohjaus). Valtiovarainministeriö huolehtii viraston yhteisiä toimintoja ja muita viraston yhtenäisen toiminnan kannalta tarpeellisia toimenpiteitä koskevasta toimialaohjauksesta. Aluehallintovirastojen toimialaohjauksen menettelytavoista voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella.

Rahoitus

Aluehallintovirastojen toimintamenot budjetoidaan valtiovarainministeriön pääluokan momentille aluehallintoviraston toimintamenot (mom. 28.40.01, siirtomääräraha 2 v., jatkossa AVI-momentti) ja sosiaali- ja terveysministeriön pääluokan momentille työsuojelun aluehallintoviranomaisten toimintamenot (mom. 33.02.07, siirtomääräraha 2 v., jatkossa TS-momentti).

TS-momentilta maksetaan työsuojelun vastuualueiden henkilöstömenot ja matkamenot sekä eräät muut esimerkiksi työsuojelun vastuualueiden tiettyihin kehittämistoimenpiteisiin liittyvät verrattain vähäiset menot. AVI-momentilta maksetaan virastojen kaikki muut menot pl. edellä mainitut.

AVI-momentille on osoitettu vuoden 2017 valtion talousarviossa 53 300 000 euron nettomäärärahaa. Nettoutettavia tuloja momentille arvioidaan kertyvän 13 860 000 euroa. Tuloista hieman yli puolet kertyy peruspalvelut, oikeusturva ja luvat –vastuualueen julkisoikeudellisista suoritteista ja hieman alle puolet ympäristölupavastuualueiden julkisoikeudellisista suoritteista. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueen tuloista merkittävimpiä ovat alkoholihallinnon sekä yksityisen terveydenhuollon ja yksityisten sosiaalipalvelujen julkisoikeudelliset maksutulot. TS-momentille on osoitettu vuoden 2017 valtion talousarviossa 24 308 000 euron nettomääräraha. Nettoutettavia tuloja momentille arvioidaan kertyvän 130 000 euroa.

Momenttien mukainen jakautuminen ohjauksessa jatkuu tulossopimustasolle. Valtiovarainministeriön koordinoimassa prosessissa valmisteltavissa tulossopimuksissa osoitetaan virastoille määrärahat AVI-momentilta kaikkien muiden paitsi työsuojelun tavoitteiden saavuttamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön työ- ja tasa-arvo-osasto puolestaan osoittaa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueille valmisteltavissa omissa tulossopimuksissaan määrärahat TS-momentilta työsuojelun tavoitteiden saavuttamiseksi. Neuvotteluprosessit käydään erillään toisistaan, vaikkakin valtiovarainministeriön edustaja osallistuu työsuojelun vastuualueiden ja sosiaali- ja terveysministeriön työ- ja tasa-arvo-osastojen välisiin tulosneuvotteluihin. Esimerkiksi aluehallintovirastojen ylijohtajat eivät kuitenkaan näihin neuvotteluihin osallistu. AVI-momenttia koskevasta osuudesta neuvoteltaessa osallistuvat tulosneuvotteluihin kaikki aluehallintovirastoja ohjaavat ministeriöt sekä kunkin aluehallintoviraston ylijohtaja ja vastuualuejohtajat mukaan lukien työsuojelun vastuualueen johtaja.

Aluehallintovirastojen tulossopimuksissa AVI-momentin mukaiset määrärahat on jaettu sopimuksen liitteessä aluehallintovirastoista annetun valtioneuvoston asetuksen 14 §:n 3 momentin mukaisesti hallinnonaloittain. Jako on kuitenkin laskennallinen ja perustuu varsinaisen tulossopimuksen puolella olevaan henkilötyövuosikehykseen. Henkilötyövuosikehykseen sisältyy hallinnonaloittainen jyvitys sekä virastoittain etukäteen kohdentamattomana osuutena noin 10–15 % henkilötyövuosikehyksestä.

2.1.2.2 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

Manner-Suomessa on viisitoista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta (ELY-keskus). ELY-keskuksista yhdeksässä on kolme vastuualuetta elinkeinot, työvoima ja osaaminen – vastuualue (E-vastuualue), ympäristö ja luonnonvarat – vastuualueet (Y-vastuualue), ja liikenne ja infrastruktuuri – vastuualue (L-vastuualue). Kolmen vastuualueen ELY-keskuksia ovat Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Kaakkois-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin ELY-keskukset. Kahden vastuualueen ELY-keskuksia, E-vastuualue ja Y-vastuualueen, ovat Hämeen, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun ELY-keskukset. ELY-keskuksia, joissa on ainoastaan E-vastuualue, ovat Pohjanmaan ELY–keskus ja Satakunnan ELY -keskus. Puuttuvan vastuualueen tehtävien hoitamisesta ELY-keskuksen alueella säädetään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:ssä.

ELY-keskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen tukipalvelut sekä valtaosa valtionavustusten ja korvausten maksatuksia koskevista palveluista on koottu elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskukseen (kehittämis- ja hallintokeskus KEHA). Kehittämis- ja hallintokeskus aloitti toimintansa 1 päivänä tammikuuta 2015. Se hoitaa viidentoista ELY-keskuksen ja viidentoista TE-toimiston kaikki talous- ja henkilöstöhallinnon, tietohallinnon ja toimialariippuvaisen tietohallinnon palvelut (erotuksena Valtorin toimialariippuvaisista palveluista) asianhallinnan ja virastopalvelujen tehtävät sekä yhteiset viestintäpalvelut ja kehittämistehtäviä. Näiden tukipalvelujen lisäksi se hoitaa TE-toimistojen puolesta kaikkien tukien ja korvausten maksamista, maksamisen keskeytystä, takaisinperintää ja takaisinperinnän kohtuullistamista koskevat tehtävät, sekä ELY-keskusten ja TE-toimistojen ohella valtionavustusten ja korvausten valvontatehtäviä.

Vuoden 2016 toteuman perusteella arvioituna ELY-keskuksissa on yhteensä 3080 henkilötyövuoden voimavarat (toimintamenoilla palkattuja 2726 htv), joihin sisältyvät kehittämis- ja hallintokeskuksen 508 henkilötyövuoden voimavarat (toimintamenoilla 507 htv). ELY-keskusten henkilöstömäärät vaihtelevat keskuksittain 48 henkilötyövuoden ja 315 henkilötyövuoden välillä (vaihtelu toimintamenoilla palkattujen osalta on 42 - 301 htv). Viidentoista E-vastuualueen henkilöstövoimavarat ovat yhteenlaskettuina 922 henkilötyövuotta (toimintamenoilla 786 htv), kymmenen Y-vastuualueen 819 henkilötyövuotta (toimintamenoilla 692 htv) ja yhdeksän L-vastuualueen voimavarat 445 henkilötyövuotta (toimintamenoilla 444 htv). Vastuualueiden ulkopuolisissa ELY-keskusten yksiköissä on 302 henkilötyövuoden voimavarat (toimintamenoilla 213 htv). ELY-keskusten valtakunnallisissa yksiköissä (työ-ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus, ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus) on yhteensä 592 henkilötyövuotta (toimintamenoilla 591 htv).

Tehtävät

ELY-keskukset edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 3 §:n mukaan ELY-keskukset hoitavat niille erikseen säädettyjä tehtäviä seuraavilla toimialoilla: 1) yrittäjyyden ja elinkeinotoiminnan edistäminen; 2) innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta; 3) työmarkkinoiden toimivuus, työvoiman saatavuus ja työllisyys; 4) koulutus, osaaminen ja kulttuuri; 5) maahanmuutto, kotouttaminen ja hyvät etniset suhteet; 6) maatilatalous, kalatalous, maaseudun kehittäminen, eläintunnistusjärjestelmä sekä maa- ja metsätalouden tuotantotarvikkeiden turvallisuus ja kasvinterveys; 7) energia ja sen tuotanto; 8) liikennejärjestelmän toimivuus, liikenneturvallisuus, tie- ja liikenneolot, maanteiden pito sekä julkisen liikenteen järjestäminen; 9) ympäristönsuojelu, alueiden käyttö, rakentamisen ohjaus, kulttuuriympäristön hoito, luonnon monimuotoisuuden suojelu ja kestävä käyttö sekä vesivarojen käyttö ja hoito; 10) palkkaturva-asiat; ja 11) eräät edellä mainittuihin tehtäviin liittyvät rakennerahasto- ja aluekehitystehtävät. ELY-keskusten tehtävänä on lisäksi 1) ohjata ja valvoa 3 luvussa tarkoitettuja työ- ja elinkeinotoimistoja; 2) valmistella liikenteen peruspalvelujen alueellisen saatavuuden arviointia; 3) valvoa yleistä etua ympäristö- ja vesiasioissa, tuottaa ja jakaa ympäristöä koskevaa tietoa sekä parantaa ympäristötietoutta, ehkäistä ja torjua ympäristövahinkoja ja -haittoja, huolehtia valtion vesitaloudellisista luvista ja yksityisoikeudellisista sopimuksista sekä huolehtia ympäristö-, vesihuolto- ja vesistötöiden toteuttamisesta. ELY-keskuksen muista tehtävistä säädetään erikseen.

Organisaatio

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaan ELY-keskusten lukumäärästä, toimialueista, nimistä ja toimipaikoista sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen toimipaikasta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun valtioneuvoston asetuksen 1 §:ssä on säädetty ELY-keskusten lukumäärästä, toimialueista, nimistä ja toimipaikoista. ELY-keskuksia ovat Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Hämeen, Pirkanmaan, Kaakkois-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin ELY-keskukset. Vastuualueiden sijoittumisesta ELY-keskuksiin säädetään asetuksen 3 §:ssä.

Uudenmaan ELY-keskuksen toimialueeseen kuuluu Uudenmaan maakunta. Viraston toimipaikka on Helsingissä. Uudenmaan ELY-keskuksessa on elinkeinot, työvoima ja osaaminen – vastuualue (E-vastuualue) sekä ympäristö ja luonnonvarat – vastuualue (Y-vastuualue), joiden tehtäviä hoidetaan viraston toimialueella, ja liikenne ja infrastruktuuri – vastuualue (L-vastuualue), jonka tehtäviä hoidetaan viraston toimialueen lisäksi Hämeen ELY-keskuksen toimialueella.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimialueeseen kuuluvat Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan maakunnat (itsehallintoon kuulumattomien asioiden osalta). Viraston päätoimipaikka on Turussa ja sivutoimipaikka Porissa. ELY-keskuksessa on E-vastuualue, jonka tehtäviä hoidetaan viraston toimialueella ja Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntövaltaan kuulumattomien tehtävien osalta Ahvenanmaalla sekä ja L- ja Y -vastuualueet, joiden tehtäviä hoidetaan viraston toimialueen lisäksi Satakunnan ELY-keskuksen toimialueella.

Satakunnan ELY-keskuksen toimialueeseen kuuluu Satakunnan maakunta. Viraston toimipaikka on Porissa. ELY-keskuksessa on E-vastuualue, jonka tehtäviä hoidetaan viraston toimialueella.

Hämeen ELY-keskuksen toimialueeseen kuuluvat Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnat. Viraston päätoimipaikka on Lahdessa ja sivutoimipaikka Hämeenlinnassa. ELY-keskuksessa on E- ja Y -vastuualueet, joiden tehtäviä hoidetaan viraston toimialueella.

Pirkanmaan ELY-keskuksen toimialueeseen kuuluu Pirkanmaan maakunta. Viraston toimipaikka on Tampereella. ELY-keskuksessa on E-, Y- ja L -vastuualueet, joiden tehtäviä hoidetaan viraston toimialueella.

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen toimialueeseen kuuluvat Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnat. Viraston päätoimipaikka on Kouvolassa ja sivutoimipaikka Lappeenrannassa. ELY-keskuksessa on E-, Y- ja L-vastuualueet, joiden tehtäviä hoidetaan viraston toimialueella.

Etelä-Savon ELY-keskuksen toimialueeseen kuuluu Etelä-Savon maakunta. Viraston toimipaikka on Mikkelissä. ELY-keskuksessa on E- ja Y-vastuualueet, joiden tehtäviä hoidetaan viraston toimialueella.

Pohjois-Savon ELY-keskuksen toimialueeseen kuuluu Pohjois-Savon maakunta. Viraston toimipaikka on Kuopiossa. ELY-keskuksessa on E- ja Y-vastuualueet, joiden tehtäviä hoidetaan viraston toimialueella, sekä L-vastuualue, jonka tehtäviä hoidetaan viraston toimialueen lisäksi Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon ELY-keskusten toimialueilla.

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen toimialueeseen kuuluu Pohjois-Karjalan maakunta. Viraston toimipaikka on Joensuussa. ELY-keskuksessa on E ja Y -vastuualueet, joiden tehtäviä hoidetaan viraston toimialueella.

Keski-Suomen ELY-keskuksen toimialueeseen kuuluu Keski-Suomen maakunta. Viraston toimipaikka on Jyväskylässä. ELY-keskuksessa on E-, L- ja Y-vastuualueet, joiden tehtäviä hoidetaan viraston toimialueella.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueeseen kuuluu Etelä-Pohjanmaan maakunta. Viraston päätoimipaikka on Seinäjoella ja sivutoimipaikat Vaasassa ja Kokkolassa. ELY-keskuksessa on E-vastuualue, jonka tehtäviä hoidetaan viraston toimialueella, sekä L- ja Y-vastuualueet, joiden tehtäviä hoidetaan viraston toimialueen lisäksi Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella.

Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueeseen kuuluvat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat. Viraston päätoimipaikka on Vaasassa ja sivutoimipaikka Kokkolassa. ELY-keskuksessa on E-vastuualue, jonka tehtäviä hoidetaan viraston toimialueella.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueeseen kuuluu Pohjois-Pohjanmaan maakunta. Viraston päätoimipaikka on Oulussa ja sivutoimipaikka Ylivieskassa. ELY-keskuksessa on E- ja Y-vastuualueet, joiden tehtäviä hoidetaan viraston toimialueella, ja L -vastuualue, jonka tehtäviä hoidetaan viraston toimialueen lisäksi Kainuun ELY-keskuksen toimialueella.

Kainuun ELY-keskuksen toimialueeseen kuuluu Kainuun maakunta. Viraston toimipaikka on Kajaanissa. ELY-keskuksessa on E- ja Y-vastuualueet, joiden tehtäviä hoidetaan viraston toimialueella.

Lapin ELY-keskuksen toimialueeseen kuuluu Lapin maakunta. Viraston päätoimipaikka on Rovaniemellä ja sivutoimipaikka Kemissä. ELY-keskuksessa on E-, L- ja Y-vastuualueet, joiden tehtäviä hoidetaan viraston toimialueella.

Koottuja tehtäviä

Alueellisesti keskitettyjä ovat alusta alkaen olleet E-vastuualueen maahanmuuttotehtävät. Näillä tarkoitetaan kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa (1386/2010) ja kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetussa laissa (746/2011) tarkoitetut maahanmuuttajien kotouttamisen ja laajamittaisen maahantulon alueelliseen yhteensovittamiseen, suunnitteluun, ohjaukseen ja seurantaan liittyviä tehtäviä. Tehtäviä on ELY-keskusten toiminnan käynnistämisestä lähtien hoidettu seitsemässä ELY-keskuksessa, jotka ovat Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Pohjois-Savon, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin ELY-keskukset.

Samoin eräitä työvoimakoulutuksen hankintoja on alusta alkaen hoidettu alueellisesti tai valtakunnallisesti keskitetyllä tavalla eräillä koulutusaloilla. Maanrakennus- ja kuljetusalan koulutuksen hankinnat hoidetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun valtioneuvoston asetuksen nojalla viidessä ELY-keskuksessa, jotka ovat Varsinais-Suomen, Kaakkois-Suomen, Pohjois-Karjalan, Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukset.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen L-vastuualueelle perustettiin valtioneuvoston asetuksella elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista (906/2012) tavara- ja joukkoliikenteen valtakunnallinen lupayksikkö, joka aloitti toimintansa asetuksen voimaan tullessa 1 päivänä tammikuuta 2013. Tavara- ja joukkoliikenteen lupayksikkö hoitaa tavarankuljetuksista tiellä annetussa laissa (693/2006) tarkoitetut lupaviranomaisen tehtävät ja joukkoliikennelaissa (869/2009) tarkoitetut joukkoliikenneluvan myöntämiseen, lupaehtojen noudattamiseen ja luvanhaltijoiden valvontaan liittyvät tehtävät. Liikenteen lupayksikön henkilöstövoimavarat ovat noin 15 henkilötyövuotta.

Pirkanmaan ELY-keskuksessa toimiva liikenteen asiakaspalvelutehtäviä hoitava keskus (noin 50 henkilötyövuotta) on toiminut ELY-keskusten toiminnan käynnistymisestä lukien. Ympäristöasioiden palvelukeskus Y-aspa Y-vastuualueella aloitti toimintansa 1.1.2015 ja henkilöstöä on 7,6 htv:tä. Keskus toimii verkostomaisesti siten, että henkilöstöä on sekä Pirkanmaan, Etelä-Savon että Keski-Suomen ELY:issä. Y-aspa neuvoo myös kuntien ympäristönsuojelun asioissa.

Muita koottuja tehtäviä ovat: kasvihuonetuotannon tuki ja puutarhatuotteiden varastointituki Varsinais-Suomen ja Pohjanmaan ELY-keskuksiin; taksiliikenteen lupatehtävät Uudenmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Lapin ELY-keskuksiin; vuoden 1993 jätelain (1072/1993) mukaisten valtion jätehuoltotöiden koordinointi 11 ELY-keskuksen alueella sekä tuottajavastuuvalvonta ja Etelä-Suomen alueellisen jätesuunnitelman koordinointi Pirkanmaan ELY-keskukseen sekä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaiset valtakunnalliset hankkeet Hämeen ELY-keskukseen

Vuoden 2014 alusta muodostettiin neljä niin sanottua rakennerahastoasioista vastaavaa ELY-keskusta, jotka ovat Hämeen, Etelä-Savon, Keski-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukset. Neljä ELY-keskusta hoitavat Euroopan aluekehitysrahastosta maksettavat yritystuet 1 päivästä heinäkuuta 2014 alkaen. Hämeen ELY-keskus hoitaa välittävän toimielimen tehtävät asetuksen 1 §:ssä tarkoitetun toimialueensa lisäksi Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten toimialueilla. Etelä-Savon ELY-keskus hoitaa välittävän toimielimen tehtävät asetuksen 1 §:ssä tarkoitetun toimialueensa lisäksi Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan ELY-keskusten toimialueilla. Keski-Suomen ELY-keskus hoitaa välittävän toimielimen tehtävät asetuksen 1 §:ssä tarkoitetun toimialueensa lisäksi Varsinais-Suomen, Sata- kunnan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ELY-keskusten toimialueilla. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus hoitaa välittävän toimielimen tehtävät asetuksen 1 §:ssä tarkoitetun toimialueensa lisäksi Kainuun ja Lapin ELY-keskusten toimialueilla.

Puhtaasti kansalliset yritystuet, joita ELY-keskukset myöntävät yritystukilakien (1068/2000), (1336/2006) ja (9/2014) nojalla, on 15 päivästä syyskuuta 2014 alkaen keskitetty neljään rakennerahastoasioista vastaavaan ELY-keskukseen. Rakennerahastojen välittävän toimielimen tehtäviä ja yritystoiminnan tuki- ja kehittämispalveluja hoitaa yhteensä 141 henkilötyövuotta eri ELY-keskuksissa. Henkilötyövuosista 69 on ELY-keskusten toimintamenomomentilla

Kalatalouteen ja yleisen kalatalousedun valvontaan liittyvät tehtävät keskitettiin vuoden 2015 alusta kolmeen ELY-keskukseen siten, että Varsinais-Suomen ELY-keskus hoitaa rannikon kalastalousasiat eli asetuksen 1 §:ssä tarkoitetun toimialueensa lisäksi kalatalousasiat Uudenmaan, Satakunnan, Kaakkois-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ELY-keskusten toimialueilla. Pohjois-Savon ELY-keskus hoitaa sisävesien kalatalousasiat toimialueensa lisäksi Hämeen, Pirkanmaan, Etelä-Savon, Keski-Suomen ja Pohjois-Karjalan toimialueilla. Lapin ELY-keskus hoitaa pohjoisen kalatalouden eli toimialueensa lisäksi kalatalousasiat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskusten toimialueilla.

Keskitettyjä kalatalousasioita hoitaa valtakunnallisesti yhteensä 53 henkilötyövuotta, joista 2 henkilötyövuotta erillismäärärahoin.

Vesitaloustehtävissä ELY-keskusten Y-vastuualueet hoitavat vesistöjen käytön ohjaukseen ja rakennettujen vesien kunnostukseen liittyviä tehtäviä vesistöalueittaisessa yhteistyössä yli ELY-rajojen. Yhteistyö on organisoitu tulosohjauksella, ja erityistä toimivaltaa vaativat keskittämiset on tehty ELY-asetuksessa tai erillislainsäädännöllä. Näitä erikseen keskitettyjä tehtäviä ovat patoturvallisuusvalvonnan ja -asiantuntijapalvelujen keskittämisen Kainuun ELY-keskukselle, rakennettujen vesien kunnostuksen asiantuntijapalvelujen keskittäminen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle sekä peltojen vesitalouden hallintaan, maankuivatukseen ja ojitustoimintaan liittyvien asiantuntijatehtävien keskittäminen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle. Vesistön tulvariskien hallinnan koordinointi on vesistöittäin Varsinais-Suomen, Hämeen, Kaakkois-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksissa. Rajavesistöyhteistyöhön liittyvät toimeenpanotehtävät hoidetaan pääasiassa Kaakkois-Suomen ja Lapin ELY-keskuksissa. Vesitalous- ja kalataloustehtävien hoitoon kuuluu ELY-keskusten hallinnassa olevien vesistörakenteiden omistus-, kunnossapito- ja perusparannustehtäviä. Vesistörakenteiden hallinta siihen kuuluvine tehtävineen on vuonna 2016 keskitetty Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle tehtävien hoidon turvaamiseksi vähentyneillä voimavaroilla.

Vesistöalueittaisessa yhteistyössä vesistötehtäviä hoitaa valtakunnallisesti yhteensä 166 henkilötyövuotta, joista 44 henkilötyövuotta erillismäärärahoin.

Vuoden 2016 alusta maanteiden kunnossapidon ja rakentamisen hankintaan sekä sopimuskauden aikaiseen toimintaan liittyvät ELY-keskukselle kuuluvat tehtävät keskitettiin kolmeen ELY-keskukseen. Myöhemmin liikenteen hankinta-alueiden tehtäviä on asetuksessa tarkennettu. Varsinais-Suomen ELY-keskus hoitaa toimialueensa lisäksi Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan toimialueella tierakentamisen ja kunnossapidon tehtäviä. Kaakkois-Suomen ELY-keskus hoitaa toimialueensa lisäksi Uudenmaan toimialueella tierakentamisen ja kunnossapidon tehtäviä; Keski-Suomen ELY-keskus hoitaa tehtävät oman toimialueensa lisäksi Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ELY-keskusten toimialueilla ja Lapin ELY-keskus hoitaa toimialueensa lisäksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella maanteiden kunnossapidon ja rakentamisen hankintaan sekä sopimuskauden aikaiseen toimintaan ELY-keskukselle kuuluvat tehtävät. Liikenteen hankinta-alueiden tehtävissä työskentelee valtakunnallisesti yhteensä noin 102 henkilötyövuotta.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus

Kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus) aloitti toimintansa 1 päivänä tammikuuta 2015. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 3 a §:n mukaan kehittämis- ja hallintokeskus hoitaa ELY-keskusten sekä TE-toimistojen yhteisiä henkilöstö- ja taloushallinnon tehtäviä ja muita vastaavia palvelu- ja yleishallintotehtäviä sekä antaa yleishallinnollisia ohjeita ja ohjaa niiden soveltamista ELY-keskuksissa sekä TE-toimistoissa. KEHA-keskus hoitaa ELY-keskuksen suoraan valtionavustuslain (688/2001) nojalla myöntämän valtionavustuksen maksamista ja takaisinperintää koskevat valtionavustuslain 12, 19, 21 ja 22 §:n mukaiset tehtävät. Kehittämis- ja hallintokeskus hoitaa ELY-keskuksen lisäksi myös valtionavustuslain 15 §:n mukaisia maksatuksen valvontatehtäviä. Lisäksi KEHA-keskus voi hoitaa ELY-keskuksen sekä TE-toimiston erityislainsäädännön nojalla myöntämien avustusten maksamista, niiden käytön valvontaa ja takaisinperintää sekä valtion korvauksia koskevia tehtäviä siten kuin niistä erikseen säädetään. Kehittämis- ja hallintokeskuksen virkamies esittelee elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä työ- ja elinkeinotoimiston päätettäväksi valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettyjä hallintoasioita. Siviilipalvelukeskus toimii KEHA-keskuksen erillisyksikkönä.

KEHA-keskuksen toimipaikasta säädetään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun valtioneuvoston asetuksen 26 §:ssä. Sen mukaan KEHA-keskuksen toimipaikka on Mikkelissä, ja KEHA-keskuksen henkilöstön virkapaikkoja ovat kaikki ELY-keskukset ja TE-toimistot. Lisäksi kehittämis- ja hallintokeskuksen virkapaikkoja voi olla muissa työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan virastojen toimipaikoissa. Käytännössä KEHA-keskusta varten ei ole avattu uusia toimitiloja, vaan KEHA-keskukseen siirtynyt henkilöstö on pääsääntöisesti jatkanut entisillä virkapaikoillaan usein toisaalla työskentelevän esimiehen alaisena. KEHA-keskus on siten pilotoinut monipaikkaista työyhteisöä ja verkostomaista työskentelytapaa perustamisestaan lähtien.

Muita valtakunnallisesti koottuja substanssitehtäviä

ELY-keskuksissa hoidetaan noin 300 henkilötyövuoden verran tehtäviä, jotka on keskitetty valtakunnallisesti yhteen ELY-keskukseen. Suuri osa näistä tehtävistä on volyymiltaan vähäisiä etenkin niillä alueilla, joilta se on siirretty koottua tehtävää hoitavan toisen ELY-keskuksen tehtäväksi.

ELY-keskusten toiminnan käynnistymisen jälkeen yhteen ELY-keskukseen on koottu tehtäviä seuraavasti.

Työ- ja elinkeinotehtävissä:

Elinkeinojen kehittämiseen liittyviä tehtäviä 110 henkilötyövuotta Pirkanmaan ELY-keskuksessa (1.1.2017 alkaen siirretty TEKES:iin, lukuun ottamatta Team Finland-koordinaatiotehtäviä, n.18 htv)

Innovaatio- ja keksintötoimintaa ja liiketoiminnan kansainvälistymistä koskevat kehittämis- ja koordinaatiotehtävät

Energiatuen myöntämisen tehtävät

Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus 87 henkilötyövuotta Etelä-Savon ELY-keskuksessa

Palkkaturvalain toimeenpanon tehtävät ja merimiesten palkkaturvalain tehtävät 31 henkilötyövuotta Uudenmaan ELY-keskuksessa

Liikennetehtävissä:

Tienpidon vahingonkorvaukset ja romuautojen siirrot 7 henkilötyövuotta Lapin ELY-keskuksessa

Maantielaki: Tien kunnossapitoon liittyvät vahingonkorvausasiat

Ajoneuvojen siirtäminen maanteillä: Omistajatietojen selvittäminen sekä siirto- ja korvauspäätökset

Tienvarsiteknologiaan liittyvät valmistelu-, suunnittelu- ja valvontatehtävät ja näihin liittyvät puite- ja huoltosopimuksia koskevat tehtävät 6 henkilötyövuotta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksessa

Ympäristötehtävissä:

Arktisten alueiden ympäristöyhteistyön yhteensovittamistehtävät sekä Etelämantereen ympäristösuojelun lupa- ja valvontatehtävät (Lapin ELY-keskus)

Valtakunnallisen jätehuollon tuottajavastuun ohjaus- ja valvontatehtävät lukuun ottamatta Ahvenanmaata (Pirkanmaan ELY-keskus)

Kaivannaistoiminnan ympäristöturvallisuuden asiantuntija- ja kehittämistehtävät (Kainuun ELY-keskus)

Kaivoserikoistumisen koordinaatio (Lapin ELY-keskus)

Kalankasvatuksen ympäristönsuojelun asiantuntijatehtävät ja Saaristomeren biosfäärialueen hallinnointi (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Kemikaalilainsäädännön valvonnan kehittämistehtävät (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

Lajisuojelun poikkeamisluvat (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Ympäristöhallinnon asiakaspalvelu (Pirkanmaan ELY-keskus)

Valtion jätehuoltotöinä toteutettavien pilaantuneiden maa-alueiden kunnostushankkeiden koordinointi sekä pilaantuneiden maa-alueiden kunnostusavustuksia koskevat tehtävät (Pirkanmaan ELY – keskus)

Ympäristönsuojelulain täytäntöönpanoon liittyvät metsäteollisuuden ja siihen liittyvän kemianteollisuuden ympäristökysymysten asiantuntijatehtävät (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

Ympäristökasvatusta tukevat ELY-keskukselle kuuluvat yhteensovittamis- ja asiantuntijatehtävät (Keski-Suomen ELY-keskus)

Saimaannorpan suojelu (Etelä-Savon ELY-keskus)

Meluntorjunnan asiantuntija- ja kehittämistehtävät (Uudenmaan ELY-keskus)

Maatalouden ympäristönsuojelun koordinointi- ja asiantuntijatehtävät (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Turvetuotannon ympäristönsuojelun koordinointi- ja asiantuntijatehtävät (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)

Öljyvahinkojen torjunnan teknologian kehittäminen ja valtakunnallinen varallaolo (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Luonnonvaratehtävissä:

Peltojen vesitalouden hallintaan, peruskuivatukseen ja ojitukseen liittyvät asiantuntijatehtäviä hoidetaan Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa.

Rakennettujen vesien hoidon asiantuntijatehtäviä hoidetaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa.

Johtaminen

ELY-keskuksen johtamisesta säädetään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 9 §:ssä. Sen mukaan ELY-keskusta johtaa keskuksen johtaja, jona toimii keskuksen yhden vastuualueen päällikkö oman toimensa ohella. Keskuksen johtaja vastaa keskuksen toiminnan tuloksellisuudesta ja keskuksen yhteisten tulostavoitteiden saavuttamisesta. Valtioneuvosto määrää keskuksen johtajan määräajaksi työ- ja elinkeinoministeriön esityksestä.

ELY-keskuksen vastuualuetta johtaa vastuualueen päällikkö. Vastuualueen päällikkö vastaa vastuualueen toiminnan tuloksellisuudesta ja tulostavoitteiden saavuttamisesta.

ELY-keskuksella on johtoryhmä, joka huolehtii keskuksen toimintojen yhteensovittamisesta. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii keskuksen johtaja. Suomen metsäkeskuksen määräämä toimihenkilö osallistuu asiantuntijajäsenenä johtoryhmän työhön silloin, kun johtoryhmässä käsitellään asioita, jotka koskevat metsätaloutta. Johtoryhmän muusta kokoonpanosta määrätään keskuksen työjärjestyksessä.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 9 §: mukaan ELY-keskuksen johtaja ratkaisee keskuksen toimivaltaan kuuluvat asiat, jollei niitä ole säädetty tai työjärjestyksessä määrätty keskuksen muun virkamiehen ratkaistaviksi. ELY-keskuksen johtaja voi ottaa ratkaistavakseen asian, joka koskee keskuksen yhteisiä toimintoja sekä asian, joka koskee keskuksen yhteistä rakennerahasto-ohjelmatyötä. Keskuksen johtaja ei voi kuitenkaan ottaa ratkaistavakseen asiaa, joka kuuluu keskuksen vastuualueen tehtäviin ja toimivaltaan.

Ohjaus

ELY-keskusten ohjaus jakaantuu yleishallinnolliseen ohjaukseen, strategiseen suunnitteluun ja - tulosohjaukseen sekä toimialaohjaukseen.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 6 §:n mukaan ELY-keskusten sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen yleishallinnollinen ohjaus kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle. Yleishallinnollisella ohjauksella tarkoitetaan sitä, että ELY-keskukset kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriön toimialalle siinä merkityksessä, kuin ministeriöiden välisestä toimialajaosta säädetään valtioneuvostosta annetussa laissa (175/2003) ja sen perusteella annetussa valtioneuvoston ohjesäännössä. Tämä koskee esimerkiksi viraston hallintoa ja sen järjestämistä koskevaa normiohjausta. Yleishallinnollinen ohjaus pitää sisällään myös sen, että työ- ja elinkeinoministeriö vastaa ELY-keskusten strategisen suunnittelun ja tulosohjauksen koordinoinnista sekä virastojen yhteisiä toimintoja koskevasta toimialaohjauksesta. KEHA-keskus kuuluu ELY-keskusten virastoverkostoon ja on itsenäinen työnantajavirasto (oman henkilöstönsä työnantajavirasto). ELY-keskukset ja KEHA-keskus muodostavat kuitenkin yhden kirjanpitoyksikön. Valtion talousarvioissa niiden toimintamenot ovat samalla momentilla 32.01.02, jolta työ- ja elinkeinoministeriö jakaa toimintamenot kullekin ELY-keskukselle ja kehittämis- ja hallintokeskukselle. KEHA-keskukselle on lisäksi jaettu myös momentin 32.30.01 (työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenot) määrärahoja.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 7 §:ssä säädetään virastojen strategisesta suunnittelusta ja tulosohjauksesta. Aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten yhteisen strategia-asiakirjan (strateginen suunnittelu) lisäksi jokaiselle ELY-keskukselle laaditaan tulossopimus (strateginen tulosohjaus). Strategia-asiakirja ja tulossopimukset laaditaan hallituksen toimikaudeksi, ja niiden sisältö tarkistetaan tarvittaessa vuosittain ottaen huomioon valtiontalouden kehykset ja valtion talousarvio. Valtiovarainministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö laativat strategia-asiakirjan yhdessä muiden ELY-keskusten ja aluehallintovirastojen ohjaukseen osallistuvien ministeriöiden ja keskusvirastojen kanssa ja tarvittavin osin maakunnan liittojen kanssa. Jos strategia-asiakirjan sisällöstä ei saavuteta yksimielisyyttä ministeriöiden kesken, ratkaisee asian valtioneuvosto.

ELY-keskusten toiminnan strategisen suunnittelun ja tulosohjauksen sisällöstä ja menettelytavoista sekä suunnittelun ja ohjauksen yhteensovittamista varten perustettavista ryhmistä voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.

ELY-keskusten toimialaohjauksesta säädetään lain 8 §:ssä. ELY-keskusten toimintaa ohjaavat omilla toimialoillaan sisäministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja ympäristöministeriö tai keskushallinnon virasto, jonka tehtäväksi ohjaus on erikseen säädetty tai määrätty (toimialaohjaus). Työ- ja elinkeinoministeriö huolehtii ELY-keskuksen yhteisiä toimintoja ja muita elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen yhtenäisen toiminnan kannalta tarpeellisia toimenpiteitä koskevasta toimialaohjauksesta. ELY-keskusten toimialaohjauksen menettelytavoista voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella.

Toiminnan rahoitus ja maksullinen toiminta

ELY-keskusten toiminnan rahoitus muodostuu talousarviossa myönnetyistä määrärahoista, edelliseltä vuodelta siirtyneistä määrärahoista sekä maksullisen, yhteistoiminnan ja yhteisrahoitteisen toiminnan tuotoista.

Toimintaa rahoitetaan n. 150 talousarviotililtä (6 eri pääluokan momenteilta). Määrärahoista on käytössä arviomäärärahoja sekä 2- ja 3-vuotisia siirtomäärärahoja. Joidenkin määrärahojen osalta käytössä on myös valtuutus. Talousarvion toteumalaskelmalla määrärahojen ja valtuuksien osalta raportoidaan vähintään kerran vuodessa määrärahojen ja valtuuksien käytöstä. ELY-keskusten vuoden 2016 talousarviomäärärahat olivat kirjanpitoyksikön kirjanpidossa yhteensä 1.471,9 milj. euroa. Kaikki määrärahat eivät näy kehittämis- ja hallintokeskuksen kirjanpitoyksikön kirjanpidossa, vaikka varsinainen toiminta on ELY-keskuksissa. L-vastuualueen osalta määrärahojen käyttötietoja näkyy myös Liikenneviraston kirjanpidossa ja Maaseutuviraston tehtävien osalta Maaseutuviraston kirjanpidossa, joihin tapahtumat siirretään. Palkkoja maksetaan n. 15 eri momentilta.

ELY-keskusten toimintamenot budjetoidaan työ- ja elinkeinoministeriön pääluokkaan momentille 32.01.02 ELY-keskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v). Momentilta maksetaan myös KEHA-keskuksen oman toiminnan menoja. Momentin nettomääräraha vuoden 2017 talousarviossa on 172 660 000 euroa.

Maksullisen toiminnan tuloiksi on arvioitu 10 milj. euroa ja yhteisrahoitteisen toiminnan tuotoiksi 7,5 milj. euroa. Maksullisen toiminnan tulot kertyvät pääosin seuraavista L-vastuualueen suoritteista; tiestön käyttö- ja työluvat, tiestön liikennöintiin liittyvät taksi-, tavaraliikenne- ja joukkoliikenneluvat ja Lapin ELY-keskukseen valtakunnallisesti keskitetyt siirtoajoneuvokäsittelyn maksut. Lisäksi tuottoja kertyy Y-vastuualueella ympäristönsuojelun valvontamaksuista, ympäristö- ja luonnonsuojelulain mukaisista päätöksistä, vastuualueen hallinnoimiin rekistereihin kirjattavista ilmoituksista, erilaisista poikkeamis-, kielto- ja rajoituspäätöksistä ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) -lausunnoista. E-vastuualueen julkisoikeudellisten suoritteiden tuotot koostuivat pääosin kalastuslain ja -asetuksen mukaisista päätöksistä ja luvista sekä maataloustuen oikaisuvaatimuspäätöksistä. Yhteisrahoitteisen toiminnan tulot sisältävät pääosin ELY-keskuksen itse toteuttamien rakennerahastoihin liittyvien hankkeiden rahoitusosuudet.

Julkisoikeudellisten suoritteiden tuotot v. 2016 (10,4 milj. euroa) jakautuivat vastuualueittain seuraavasti:

Tuotot vastuualueittain 2016 %
E-vastuualue ja yhteiset 269 315 3
L-vastuualue 6 834 935 65
Y-vastuualue 3 333 345 32
Yhteensä 10 437 595 100

Vuoden 2016 tilinpäätöksen mukaan maksullisesta toiminnasta suurin osa, 10,4 milj. euroa (99,7 %), muodostui valtion maksuperustelain mukaisista julkisoikeudellisista suoritteista. Tuotoista noin 29 000 euroa oli maksuperustelain mukaisia liiketaloudellisesti hinnoiteltuja suoritteita. Erityislakien perusteella määrättävistä maksuista tai hinnoiteltavista suoritteista saadut tuotot olivat vielä vähäisempiä (2.195 euroa).

Työ- ja elinkeinoministeriö osoittaa toimintamenomäärärahat vuosittain kullekin ELY-keskukselle yhtenä kokonaiseränä. Toimintamenomäärärahan jako ELY-keskuksille toteutetaan ohjaavien tahojen kesken yhteisesti sovittujen jakokriteerien pohjalta. ELY-keskukset laativat vuosittain toimintamenomäärärahan käyttösuunnitelman sekä henkilöstösuunnitelman vastuualueittain. Menettely tuo joustavuutta resurssien kohdentamiseen ja joustavampaa käyttöä yli vastuualueiden ja hallinnonalojen. Toimintamenojen käyttösuunnitelma ja henkilöstösuunnitelma perustuvat ELY-keskuksen strategisiin ja toiminnallisiin tulostavoitteisiin. Vastuualuekohtaiset suunnitelmat liitetään strategisiin tulossopimuksiin ja niiden vuosittaisiin tarkisteisiin ELY-keskuksista annetun asetuksen 18 §:n mukaisesti.

2.1.2.3 Työ– ja elinkeinotoimistot

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 13 §:n mukaan ELY-keskusten alaisina paikallishallinnon viranomaisina toimii työ- ja elinkeinotoimistoja (TE-toimisto). Pykälän mukaan ELY-keskus perustaa ja lakkauttaa TE-toimistot ja niiden johtajien virat sekä määrää työ- ja elinkeinotoimistojen toimialueet, nimet ja toimipaikat. Työ- ja elinkeinoministeriö toimeenpani kuitenkin vuoden 2013 alusta TE-toimistoverkon uudistuksen ja linjasi, että jokaisen ELY-keskuksen toimialueelle tuli perustaa yksi hallinnollisesti itsenäinen TE-toimisto ja lakkauttaa kaikki aikaisemmat TE-toimistot, joita tuolloin oli yli 70. Siten vuoden 2013 alusta lukien Suomessa on toiminut viisitoista TE-toimistoa, joiden toimialueet ovat identtiset niitä ohjaavien ELY-keskusten kanssa. Kullakin hallinnollisella toimistolla on useita toimipaikkoja. Lisäksi TE-toimistojen palveluja tarjotaan yhteispalvelulain mukaisissa yhteispalvelupisteissä ja työvoiman palvelukeskuksissa.

Viidellätoista TE-toimistolla oli vuonna 2016 käytettävissä yhteensä 2659 henkilötyövuoden voimavarat. Voimavaroista 2335 henkilötyövuotta on toimintamenoilla momentilla 32.30.01 ja 322 henkilötyövuotta työllisyysmäärärahoilla

Tehtävät

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 14 §:n mukaan TE-toimistojen tehtävänä on 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden parantamista; 2) toimeenpanna julkinen työvoimapalvelu; 3) edistää maahanmuuttajien kotoutumista; 4) tarjota yrityspalveluihin liittyvää neuvontaa; 5) hoitaa muut sille säädetyt tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sille määräämät tehtävät.

Organisaatio

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 13 §:n mukaan ELY-keskus perustaa ja lakkauttaa TE-toimistot ja niiden johtajien virat sekä määrää työ- ja elinkeinotoimistojen toimialueet, nimet ja toimipaikat. Käytännössä työ- ja elinkeinoministeriö on TE-toimistoverkoston ja TE-palvelu-uudistuksen yhteydessä linjannut siten, ettei ELY-keskuksilla ole enää harkintavaltaa uusien itsenäisten TE-toimistojen (virastojen) perustamiseksi, eikä toisaalta nykyisen toimistorakenteen muuttamiseksi.

TE-palvelu-uudistuksessa TE-toimistoissa otettiin käyttöön yhtenäinen johtamis- ja ohjausmalli, ja TE-toimistojen hallintopalvelujen tuottaminen siirrettiin ELY-keskusten tehtäväksi. Vuoden 2015 alusta KEHA-keskuksen perustamisen myötä kaikki TE-toimistojen talous-, henkilöstö- ja muut tukipalvelut sekä TE-toimistojen myöntämien tukien, avustusten ja korvausten maksatustehtävät on hoidettu kehittämis- ja hallintokeskuksessa.

Johtaminen

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 17 §:n mukaan TE-toimistoa johtaa toimiston johtaja. Työ- ja elinkeinotoimiston johtaja vastaa toimiston toiminnan tuloksellisuudesta ja ELY-keskuksen sille asettamien tulostavoitteiden saavuttamisesta.

TE-toimiston johtaja tai muu virkamies, jolle on säädetty tai työjärjestyksessä määrätty päätösvalta, ratkaisee toimiston päätettävät asiat. Työjärjestyksellä voidaan siirtää ratkaisuvaltaa toimiston muille virkamiehille.

TE-toimiston johtaja voi pidättää itsellään päätösvallan asiassa, jonka toimiston virkamies työjärjestyksen mukaan saa ratkaista.

Ohjaus

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 3 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan ELY-keskusten tehtävänä on ohjata ja valvoa TE-toimistoja.

Rahoitus

Työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenot budjetoidaan työ- ja elinkeinoministeriön pääluokkaan momentille 32.30.01 työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenot. (siirtomääräraha 2 v). Momentille on osoitettu vuoden 2017 valtion talousarviossa 173 131 000 euron nettomäärärahaa. Tuloja ei TE-toimistoilla käytännössä ole. Työ- ja elinkeinoministeriö osoittaa toimintamenomäärärahat vuosittain kullekin 15 TE-toimistolle. Myös KEHA-keskukselle osoitetaan mom. 32.30.01 määrärahaa.

2.1.2.4 ELY-keskusten ja TE-toimistojen yhteiset kehittämis- ja hallintotehtävät

Kehittämis- ja hallintokeskuksen tukipalvelutyyppiset tehtävät

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 3 a §:n mukaan kehittämis- ja hallintokeskus hoitaa ELY-keskusten sekä TE-toimistojen yhteisiä henkilöstö- ja taloushallinnon tehtäviä ja muita vastaavia palvelu- ja yleishallintotehtäviä sekä antaa yleishallinnollisia ohjeita ja ohjaa niiden soveltamista ELY-keskuksissa ja TE-toimistoissa.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun valtioneuvoston asetuksen 30 §:ssä säädetään kehittämis- ja hallintokeskuksen tehtävistä. Pykälän mukaan kehittämis- ja hallintokeskus hoitaa ELY-keskusten sekä TE-toimistojen 1) kirjanpitoyksikkö- ja talousjärjestelmätehtävät; 2) henkilöstöhallinnon tehtävät; 3) tietohallinnon ohjaustehtävät, palvelut ja palveluhankinnat; 4) yhteiset viestintäpalvelut ja viestintäpalveluhankinnat; 5) yhteiset valmiustehtävät; 6) yleishallinnon tehtävät sekä 7) yhteiset sisäiset koulutus- ja kehittämistehtävät sekä niiden hankinnat; sekä 8) tukien ja avustusten maksamista, käytön valvontaa ja takaisinperintää koskevat tehtävät, joista säädetään erikseen.

Valtioneuvoston asetuksen 31 §:n mukaan kehittämis- ja hallintokeskus hoitaa lisäksi ELY-keskusten, TE-toimistojen, aluehallintovirastojen ja maistraattien tietohallintopalveluja. Tietohallintopalveluina kehittämis- ja hallintokeskus kehittää, tuottaa ja hankkii sähköisiä palveluja ja tietojärjestelmiä sekä hoitaa muita vastaavia sille säädettyjä ja määrättyjä tehtäviä. Nämä tietohallintopalvelut ovat toimialariippuvaisia tietohallintopalveluja erotuksena toimialariippumattomista perustietotekniikan palveluista, joita Valtori-palvelukeskus hoitaa valtion yhteisten tieto- ja viestintäteknisten palvelujen järjestämisestä annetun lain (1226/2013) 5 §:n nojalla.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 3 a §:n 3 momentissa säädetään kehittämis- ja hallintokeskuksen virkamiehen toimivallasta ELY-keskusten sekä TE-toimistojen hallintoasioiden esittelyssä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetulla valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin seuraavista hallintoasioista, jotka kehittämis- ja hallintokeskuksen virkamies esittelee ratkaistavaksi 1) toimintamenojen käyttösuunnitelman kullekin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sekä työ- ja elinkeinotoimistolle; 2) virkanimitykset ja työsuhteeseen ottamista koskevat päätökset palvelussuhteeseen liittyvät päätökset sille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tai työ- ja elinkeinotoimistolle, jonka virkaan henkilö nimitetään tai jonka työsuhteeseen henkilö otetaan; 3) muut kuin virkavapautta koskevat palvelussuhteeseen liittyvät päätökset sille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tai työ- ja elinkeinotoimistolle, johon päätöksen kohteena oleva henkilö on palvelussuhteessa, työ ja elinkeinotoimiston johtajan osalta kuitenkin asianomaista työ- ja elinkeinotoimistoa ohjaavalle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle; 4) kanteluasioita koskevat vastaukset sille tai niille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille sekä työ- ja elinkeinotoimistoille, joita kantelu koskee, ellei niistä muualla lainsäädännössä toisin säädetä.

Kehittämis- ja hallintokeskuksen maksatustehtävät

Lisäksi kehittämis- ja hallintokeskus antaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen henkilöstöjen tasapuolisen kohtelun, asiakkaiden tasapuolisen kohtelun ja tehtävien valtakunnallisesti yhdenmukaisen hoitamisen kannalta tarpeelliset ohjeet tehtäväkseen säädetyissä kehittämis- ja hallintoasioissa sekä avustusten maksamista, käytön valvontaa ja takaisinperintää koskevissa tehtävissä.

Kehittämis- ja hallintokeskus hoitaa lisäksi julkisen vallan käytön piiriin kuuluvia maksatustehtäviä. Lain 3 §:n 2 momentin mukaan kehittämis- ja hallintokeskus hoitaa ELY-keskuksen suoraan valtionavustuslain (688/2001) nojalla myöntämän valtionavustuksen maksamista ja takaisinperintää koskevat valtionavustuslain 12, 19, 21 ja 22 §:n mukaiset tehtävät. Kehittämis- ja hallintokeskus hoitaa ELY-keskuksen lisäksi myös valtionavustuslain 15 §:n mukaisia valvontatehtäviä. Lisäksi kehittämis- ja hallintokeskus voi hoitaa ELY-keskusten sekä TE-toimistojen erityislainsäädännön nojalla myöntämien avustusten maksamista, niiden käytön valvontaa ja takaisinperintää sekä valtion korvauksia koskevia tehtäviä siten kuin niistä erikseen säädetään.

Erityislainsäädännön nojalla kehittämis- ja hallintokeskus hoitaa seuraavat maksatustehtävät. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 12 luvun 8 §:n mukaan kehittämis- ja hallintokeskus maksaa TE-toimiston myöntämät tämän lain mukaiset tuet ja korvaukset sekä seuraa valtion virastoille tai laitoksille osoitettujen määrärahojen käyttöä. Näihin tukiin ja avustuksiin kuuluvat palkkatuet, starttirahat, lisätuet ja yritysten kehittämispalvelua koskevat avustukset. Kehittämis- ja hallintokeskus hoitaa myös näiden avustusten takaisinperintää koskevat tehtävät.

Lisäksi kehittämis- ja hallintokeskuksella on valtionavustusten maksatustehtäviä yksityistä teistä annetun lain (358/1962), rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010), saariston kehityksen edistämisestä annetun lain (494/1981) sekä Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta annetun lain nojalla (1093/2014), energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista annetun valtioneuvoston asetuksen (1063/2012) nojalla.

Kehittämis- ja hallintokeskus maksaa erityislainsäädännön nojalla eräitä valtion korvauksia. Kehittämis- ja hallintokeskus maksaa valtion talousarvion rajoissa korvauksia kunnille kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) mukaisista toimenpiteistä, kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain (189/2001) mukaisen toiminnan järjestämisestä ja varustamoille merimiesten matkakustannuksista, jotka maksetaan valtion varoista korvattavista merimiesten matkakustannuksista annetun lain (1068/2013) nojalla. Korvauspäätökset tehdään syntyneiden kustannusten perusteella erottamatta korvauksen myöntämis- ja maksamisprosesseja. Muista kehittämis- ja hallintokeskukselle kuuluvista valtion korvauksen maksamista koskevista tehtävistä säädetään esimerkiksi maantielaissa (503/2005) ja ratalaissa (110/2007).

Kehittämis- ja hallintokeskuksen muut tehtävät

Lisäksi kehittämis- ja hallintokeskus toimii siviilipalveluslain (1446/2007) 7 §:n 3 momentin mukaisesti siviilipalveluskeskuksena. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun valtioneuvoston asetuksen 30 §:n 2 momentin mukaan siviilipalveluskeskus on kehittämis- ja hallintokeskuksen erillisyksikkö.

Siviilipalveluskeskuksen tehtävät ovat siviilipalveluslain 7 §:n 2 momentin mukaan 1) siviilipalvelusvelvollisten palvelukseen määrääminen; 2) siviilipalvelusvelvollisten kouluttaminen; 3) siviilipalvelusvelvollisten valvonta; 4) passilain (671/2006) 8 §:ssä tarkoitetun siviilipalvelustodistuksen antaminen siviilipalvelusvelvollisille ennen siviilipalveluksen alkamista; 5) siviilipalvelusvelvollisten majoituskustannusten korvaamisen toimeenpano; 6) siviilipalveluksen muu käytännön toimeenpano.

2.1.2.5 Ahvenanmaan valtionvirasto

Ahvenanmaan valtionvirastosta säädetään aluehallintovirastoista annetussa laissa sekä aluehallintovirastoista annetussa valtioneuvoston asetuksessa. Ahvenanmaan valtionviraston toimialueeseen kuuluu Ahvenanmaan maakunta ja viraston päätoimipaikka on Maarianhaminassa. Ahvenanmaan valtionviraston toiminta rahoitetaan aluehallintovirastojen toimintamenomomentilta. Viraston henkilöstömäärä on vaihdellut viime vuosina noin 16–17 henkilötyövuoden välillä.

Aluehallintovirastoista annetun lain 16 §:n mukaan Ahvenanmaan maakunnassa on aluehallintovirastoista annetussa laissa tarkoitettuna valtionhallinnon viranomaisena Ahvenanmaan valtionvirasto, jota johtaa maaherra. Virasto hoitaa sellaisia aluehallintovirastoista annetun lain 4 §:ssä tarkoitettuja tehtäviä, jotka Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) mukaan kuuluvat valtakunnan toimivaltaan. Ahvenanmaan valtionviraston toimivaltaan kuuluu käytännössä vain melko pieni osa niistä tehtävistä, joita aluehallintovirastot hoitavat Manner-Suomessa. Ahvenanmaan valtionviraston hoitamia aluehallintovirastoille säädettyjä tehtäviä ovat esimerkiksi alkoholilain (1143/1994) mukainen vähittäismyynnin lupahallinto ja valvonta sekä markkinoinnin valvonta anniskelun lupahallinnon ja valvonnan kuuluessa puolestaan maakunnan toimivaltaan. Lisäksi valtionvirasto hoitaa laissa aluehallintovirastolle säädettynä tehtävänä muun muassa maksutalletustehtäviä, kilpailu- ja kuluttajatehtäviä, yhteisöoikeudellisia vähemmistösuojatehtäviä (erityinen tarkastus, kokouksen koolle kutsuminen) vahvistaa yhteisaluelaissa (758/1989) tarkoitettuja osakaskuntien sääntöjä, vastaa talous- ja velkaneuvonnan järjestämisestä sekä käsittelee väestönsuojan rakennusvelvollisuudesta vapauttamista koskevia hakemuksia sekä perheasiain sovittelutoiminnassa vaadittavia lupia.

Aluehallintovirastoille kuuluvien työsuojelun tehtävien osalta on sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella laajennettu Lounais-Suomen aluehallintoviraston toimialuetta siten, että se kattaa myös Ahvenanmaan maakunnan.

Ahvenanmaan valtionvirastolle kuuluu muun lainsäädännön perusteella myös sellaisia tehtäviä, joita Manner-Suomen aluehallintovirastot eivät hoida. Tällaisia ovat esimerkiksi alusrekisteriviranomaistehtävät, ajoneuvoveron kantoa koskevat tehtävät, polttoainemaksun maksuunpanotehtävät, eräät maataloustukia koskevat tehtävät, eräät Ahvenanmaan valtuuskuntaa koskevat tehtävät, julkisen notaarin tehtävät sekä maistraatille kuuluvat tehtävät kuten rekisterihallintotehtävät ja holhousviranomaistehtävät. Muista kuin aluehallintovirastoista annetun lain nojalla Ahvenanmaan valtionvirastolle kuuluvista tehtävistä säädetään kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetussa laissa (693/2006), maatalouden tukien toimeenpanosta annetussa laissa (192/2013), joukkoliikennelaissa (869/2009), alusrekisterilaissa (512/1993), polttoainemaksuista annetussa laissa (1280/2003), ajoneuvoverolaissa (1281/2003), laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetussa laissa (1186/2009), laissa maaseutuyrittäjien luopumistuesta (1293/1994), laissa maatalouden harjoittamisesta luopumisen tuesta (612/2006), rekisterihallintolaissa (166/1996), vaalilaissa (714/1998), uskonnonvapauslaissa (453/2003), kuolleeksi julistamisesta annetussa laissa (127/2005), terveydenhuoltolaissa (1326/2010), hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla ja direktiivin 77/799/ETY kumoamisesta annetun neuvoston direktiivin lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja direktiivin soveltamisesta annetussa laissa (185/2013), holhoustoimilaissa (442/1999), julkisesta notaarista annetussa laissa (420/2014), nimilaissa (694/1985) sekä transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetussa laissa(563/2002).

Ahvenanmaan valtionvirastolle ja maaherralle on lisäksi säädetty tehtäviä Ahvenanmaan itsehallintolain 32 §:n tarkoittamilla sopimusasetuksilla. Valtionvirastolle tai maaherralle säädettyjä tehtäviä sisältyy esimerkiksi poliisihallinnosta Ahvenanmaan maakunnassa annettuun Tasavallan presidentin asetukseen (1177/2009), eräiden terveyden- ja sairaanhoidon tehtävien hallinnosta Ahvenanmaan maakunnassa annettuun Tasavallan presidentin asetukseen (1179/2009), eläinten tunnistamisen ja rekisteröinnin valvontaan liittyvien hallintotehtävien hoitamisesta Ahvenanmaan maakunnassa annettuun Tasavallan presidentin asetukseen (1540/2011) sekä poikkeusoloihin varautumista koskevien tehtävien hoitamisesta Ahvenanmaan maakunnassa annettuun Tasavallan presidentin asetukseen (900/2000).

Aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelut -vastuualue ei tuota Ahvenanmaan valtionviraston hallinto- ja kehittämispalveluja vaan Ahvenanmaan valtionvirasto hoitaa itse hallintopalvelunsa, mutta aluehallintovirastoista annetun valtioneuvoston asetuksen 5 a §:n mukaan hallinto- ja kehittämispalvelut -vastuualueen on annettava tarvittaessa tukea Ahvenanmaan valtionvirastolle vastuualueelle kuuluvissa tehtävissä

Ahvenanmaan valtionviraston johtajana toimivasta maaherrasta ja maaherran nimittämisestä säädetään Ahvenanmaan itsehallintolaissa. Lain mukaan maaherraksi nimitetään henkilö, jolla on tarpeelliset edellytykset hoitaa hyvin maakunnan hallintoa sekä valvoa valtion turvallisuutta. Tasavallan presidentti nimittää maaherran sovittuaan asiasta maakuntapäivien puhemiehen kanssa. Jollei yksimielisyyttä saavuteta, presidentti nimittää maaherran maakuntapäivien ehdolle asettamista viidestä henkilöstä.

Ahvenanmaan valtionviraston toiminta rahoitetaan valtiovarainministeriön pääluokan aluehallintoviraston toimintamenomomentilta 28.40.01 (siirtomääräraha 2 v). Virasto on kuitenkin oma kirjanpitoyksikkönsä ja lisäksi sen tehtävät poikkeavat monelta osin aluehallintovirastojen tehtävistä, sillä virasto hoitaa mm. maistraattitehtäviä sekä eräitä liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan tehtäviä, joita aluehallintovirastot eivät hoida. Ahvenanmaan valtionviraston ohjausta on toteutettu samoin periaattein kuin aluehallintovirastojenkin. Valtiovarainministeriö vastaa ohjauksen koordinoinnista, tekee viraston kanssa tulossopimuksen ja antaa kannanoton viraston tilinpäätöksestä. Muut ohjaavat ministeriöt ovat osallistuneet viraston kanssa käytäviin tulosneuvotteluihin sekä muihin ohjauksen prosesseihin siinä laajuudessa kuin viraston hoitamat hallinnonalan tehtävät ovat edellyttäneet.

2.2 Maakuntien liitot

Maakuntien liitot ovat lakisääteisiä kuntayhtymiä, joissa maakunnan alueen kuntien on oltava jäseninä. Maakuntien liittoja on 18 ja niiden yhteenlaskettu henkilöstömäärä vuonna 2016 oli noin 636 työntekijää. Voimassa olevasta maakuntajaosta säädetään maakuntajakolaissa (1159/1997).

Tehtävät

Maakuntien liittojen perustehtävät ovat alueiden kehittäminen, maakunnan suunnittelu ja edunvalvonta. Maakuntien liitoilla on sekä lakisääteisiä tehtäviä että jäsenkuntiensa niille osoittamia tehtäviä.

Maakunnan liitto vastaa alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain (7/2014, jatkossa: aluekehittämislaki) 17 §:n mukaan aluekehittämisen strategisesta kokonaisuudesta ja siinä tehtävässä:

1) vastaa maakunnan yleisestä kehittämisestä ja toimii tällöin yhteistyössä valtion viranomaisten, alueen keskuskaupunkien ja muiden kuntien, yliopistojen ja korkeakoulujen sekä muiden alueiden kehittämiseen osallistuvien tahojen kanssa sekä Lapin maakunnassa saamelaiskäräjien kanssa; yhteistyöstä voidaan laatia yhteistyösopimuksia;

2) kehittää alueensa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ottaen huomioon kuntien erilaisista lähtökohdista johtuvat tarpeet ja vahvuudet;

3) osallistuu elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä tarvittavin osin aluehallintovirastojen strategisten ohjausasiakirjojen laatimiseen sekä osallistuu elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tulossopimuksia koskeviin neuvotteluihin alueen kehittämistavoitteiden huomioon ottamiseksi;

4) vastaa alueellisen pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakoinnin yhteensovittamisesta ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelusta osana koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnittelua;

5) vastaa kulttuuria koskevien suunnitelmien ja kehittämistoimenpiteiden yhteensovittamisesta osana maakuntaohjelman toteuttamista;

6) vastaa maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman suunnitteluprosessin käynnistämisestä, siihen liittyvän yhteistyön johtamisesta ja kyseisen suunnittelun yhteensovittamisesta maakunnan muun suunnittelun kanssa muualla kuin Helsingin seudulla;

7) vastaa alueellisten laaja-alaisten luonnonvaroja ja ympäristöä koskevien suunnitelmien osalta suunnitteluprosessin käynnistämisestä, siihen liittyvän yhteistyön johtamisesta ja kyseisen suunnittelun yhteensovittamisesta maakunnan muun suunnittelun kanssa;

8) laatii kuntien ja muiden koulutuksen järjestäjien hanke-esitysten kiireellisyysjärjestyksen seuraavaa neljää vuotta koskevaan rahoitussuunnitelmaan, lukuun ottamatta liikunnan koulutuskeskusten hankkeita;

9) asettaa alueelliset liikuntaneuvostot;

10) edistää julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetussa laissa (223/2007) tarkoitettua yhteispalvelua alueellaan;

11) vastaa ennakoinnin yhteensovittamisesta maakunnassa, arvioi ja seuraa maakunnan ja sen osien kehitystä sekä kehittämistoiminnan vaikuttavuutta;

12) edistää kuntien ja maakuntien välistä yhteistyötä, hoitaa tehtäviinsä liittyviä kansainvälisiä asioita ja yhteyksiä; sekä

13) hoitaa muut tässä laissa säädetyt tehtävänsä.

Maakunnan suunnittelusta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Lain 25 §:n mukaan maakunnan suunnitteluun kuuluvat maakuntasuunnitelma, muuta alueiden käytön suunnittelua ohjaava maakuntakaava ja alueellinen kehittämisohjelma. Maakunnan suunnittelussa otetaan huomioon valtakunnalliset tavoitteet sovittaen ne yhteen alueiden käyttöön liittyvien maakunnallisten ja paikallisten tavoitteiden kanssa.

Maakuntasuunnitelmassa osoitetaan maakunnan tavoiteltu kehitys. Maakuntakaavassa esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi.

Maakuntien vapaaehtoisista tehtävistä sovitaan perustamissopimuksessa. Esimerkiksi kaksi maakuntaa on sopinut hoitavansa palo- ja pelastustoimen ja kesäyliopisto on joidenkin maakuntien hoidossa. Lisäksi kulttuurin edistäminen on kirjattu moniin perussopimuksiin. Maakuntien liitoilla on myös muita alueensa edunvalvontaan liittyviä tehtäviä.

Alueiden kehittämiseen liittyvistä tehtävistä vastaa aluekehittämislain 5 §:n mukaan kussakin maakunnassa maakunnan liitto aluekehittämisviranomaisena. Lain 17 §:ssä lueteltujen tehtävien lisäksi maakuntien liitot vastaavat maakuntaohjelmien laatimisesta ja muiden alueiden kehittämiseen liittyvien ohjelmien laatimisesta. Valmistelu tehdään aina yhteistyössä muiden viranomaisten ja alueen kehittämiseen osallistuvien toimijoiden kanssa. Maakunnan liitto johtaa myös maakunnan yhteistyöryhmän toimintaa maakunnassaan. Näistä tehtävistä säädetään aluekehittämislaissa ja tarkemmin toimintaa ohjataan valtioneuvoston asetuksilla.

Maakunnan liiton keskeisin yhteistyökumppani on alueiden kehittämisessä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla sille säädettyjä tai erikseen määrättyjä valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä toimialueellaan.

Maakuntien liitot toimivat rakennerahasto-ohjelman välittävinä toimieliminä ja Euroopan alueellisen yhteistyön sekä ulkorajayhteistyön ohjelmissa niillä on myös hallinto- ja todentamisviranomaistehtäviä. Hallinto- ja todentamisviranomaisina ne hoitavat ohjelmiin liittyviä tehtäviä suoraan Euroopan komission, Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja muiden ohjelmien toimintaan liittyvien valtioiden kuten Norjan ja Venäjän federaation kanssa. Välittävän toimielimen tehtäviin kuuluu tuen myöntämiseen, maksamiseen, hallinnointiin ja valvontaan liittyviä tehtäviä. Rakennerahasto-ohjelman välittävän toimielimen tehtävistä osa on koottu neljään koordinoivaan liittoon.

Maakuntien liitoilla on lisäksi vielä käytössään kansallista maakunnan kehittämisrahaa, josta ne myös tekevät tukipäätökset, maksatukset ja niihin liittyvän valvonnan sekä järjestävät tarvittavat ulkopuoliset tarkastukset. Sekä rakennerahastovaroja että kansallisia varoja koskevasta tukimenettelystä säädetään alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta annetussa laissa. Maakuntien liittoja ohjataan varojen myöntämiseen liittyvissä menettelyissä mainitulla rahoituslailla sekä yksityiskohtaisempia säännöksiä sisältävillä valtioneuvoston asetuksilla, sekä varojen siirron yhteydessä annettavilla sitovilla varojen käytön ehdoilla.

Organisaatio ja johtaminen

Maakunnan liiton toimielinten kokoonpanosta ja valinnasta säädetään aluekehittämislaissa ja kuntalaissa. Aluekehittämislain 17 a §:n mukaan maakunnan liiton ylimmän päättävän toimielimen jäsenten tulee olla jäsenkuntien valtuutettuja. Maakuntien liittojen ylintä päättävää toimielintä kutsutaan maakuntavaltuustoksi. Maakuntavaltuustossa edustettuina olevien ryhmien ääniosuuksien tulee valittaessa vastata jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kuntavaaleissa saamaa ääniosuutta maakunnan alueella vaalilaissa (714/1998) säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Jokaisella jäsenkunnalla tulee olla vähintään yksi edustaja maakuntavaltuustossa.

Maakunnan liiton muiden toimielinten kokoonpanosta säädetään kuntalain (410/2015) 58 §:n 3 momentissa. Säännöksen mukaan näiden toimielinten kokoonpano on sovitettava sellaiseksi, että se vastaa jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kuntavaaleissa saamaa ääniosuutta kuntayhtymän alueella vaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.

Maakuntien liittojen tehtävistä osa on säädetty yhteistoiminnassa hoidettaviksi. Aluekehittämislain 19 §:n mukaan maakuntien liittojen yhteistoiminnan piiriin kuuluu sellaisten 17 §:ssä tarkoitettujen tehtävien käsittely ja niitä koskeva päätöksenteko, jotka:

1) ovat alueen pitkäjänteisen kehittämisen kannalta merkittäviä;

2) sisältyvät maakuntaohjelmiin ja niiden toimeenpanosuunnitelmiin tai muihin alueiden kehittämiseen merkittävästi vaikuttaviin suunnitelmiin, kuten liikennettä koskeviin suunnitelmiin; sekä

3) koskevat pääosin koko yhteistoiminta-aluetta.

Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakuntien liittojen jäsenkunnat voivat yhtäpitävin päätöksin tai perussopimuksessa antaa muitakin alueiden kehittämiseen tai maakunnan suunnitteluun liittyviä tehtäviä yhteistoiminnassa käsiteltäviksi ja päätettäviksi.

Maakuntien liittojen yhteistoiminnan järjestämiseksi maa jaetaan maakuntien yhteistoiminta-alueisiin. Maakunnan liitto voi kuulua edellä 19 §:ssä tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi vain yhteen yhteistoiminta-alueeseen.

Maakuntien liittojen yhteistoiminta-alueen on muodostettava toiminnallisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukainen kokonaisuus yhteistoiminnan kohteena olevien tehtävien hoitamiseksi. Yhteistoiminta-aluejako tulee ottaa huomioon muodostettaessa sellaisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimialueita, joissa hoidetaan kaikkia keskuksen toimialaan kuuluvia tehtäviä.

Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakuntien liittojen jäsenkuntien on sovittava yhteistoiminnan piiriin kuuluvien asioiden käsittelyn ja päätöksenteon järjestämisestä joko siten, että päätösvaltaa käyttää maakuntien liittojen yhteinen toimielin, tai siten, että päätösvaltaa käyttävät maakuntien liitot yhtäpitävin päätöksin. Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakuntien liittojen on sovittava yhteistoiminnassa käsiteltävien ja päätettävien asioiden valmistelusta ja sitä koskevista vastuista.

Maakuntien liittojen yhteisestä toimielimestä ja sen valitsemisesta säädetään aluekehittämislain 21 §:ssä. Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakuntien liittojen valtuustot asettavat yhteisen toimielimen ja valitsevat siihen jäsenet, jos yhteistoimintasopimuksessa niin määrätään. Muussa tapauksessa yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat maakunnan liiton jäsenkunnat asettavat yhteisen toimielimen ja valitsevat siihen jäsenet samassa yhteydessä ja samaa menettelyä käyttäen kuin ne valitsevat edustajansa maakuntien liittojen valtuustoon. Toimielimessä edustettuina olevien ryhmien ääniosuuksien tulee valittaessa vastata jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kuntavaaleissa saamaa ääniosuutta yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakuntien liittojen jäsenkuntien alueella vaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.

Yhteisen toimielimen jäsenten lukumäärästä ja äänivallan perusteista, toimielimen muista kuin laissa säädetyistä tehtävistä sekä muista yhteistoiminnan järjestämiseksi välttämättömistä asioista sovitaan yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakuntien yhteistoimintasopimuksessa.

Valtioneuvosto voi velvoittaa yhteistoiminta-alueen maakuntien liitot ja niiden jäsenkunnat aloittamaan yhteistoimintaa koskevat neuvottelut ja samalla määrätä yhteistoiminnan käynnistämiseksi välttämättömistä asioista. Valtioneuvoston määräys on voimassa siihen asti, kunnes yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakuntien liittojen jäsenkunnat pääsevät sopimukseen yhteistoiminnasta. Jos aluekehittämislain 20 §:n 1 momentissa tarkoitettuja yhtäpitäviä päätöksiä ei saada maakuntien liitoissa tehtyä ja siitä on merkittävää haittaa valtion ja kuntien väliselle yhteistyölle alueiden kehittämisessä, valtioneuvosto voi velvoittaa jäsenkunnat edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitetun yhteisen toimielimen perustamiseen.

Maakunnassa on alueen kehittämiseen vaikuttavien suunnitelmien ja sopimusten sekä kansallisten ja Euroopan unionin osarahoittamien ohjelmien toimeenpanon yhteensovittamista varten maakunnan yhteistyöryhmä. Maakunnan yhteistyöryhmä toimii yleisasetuksen 5 artiklan mukaisena kumppanuuselimenä maakunnassa. Yhteistyöryhmän asettaa maakunnan liiton hallitus. Yhteistyöryhmän jäsenet asetetaan kunnanvaltuuston toimikaudeksi ja saamelaiskäräjien osalta saamelaiskäräjien toimikaudeksi.

Yhteistyöryhmässä on aluekehittämislain mukaan oltava kattavasti edustettuina maakunnan alueen kehittämisen kannalta keskeiset tahot eli alueen kunnat ja maakunnan liitto sekä Lapin maakunnassa lisäksi saamelaiskäräjät, ohjelmia rahoittavat valtion viranomaiset ja muut yhteistyöryhmän tehtävien kannalta merkittävät valtionhallintoon kuuluvat organisaatiot sekä alueen kehittämisen kannalta keskeisiä tahoja kuten työmarkkina- ja elinkeinojärjestöjä sekä kansalaisyhteiskuntaa kuten ympäristöjärjestöjä ja tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä vastaavia järjestöjä.

Maakuntien liittojen ylimmän virkamiesjohtajan virkanimikkeenä on maakuntajohtaja. Maakuntajohtaja johtaa maakunnan liiton virastoa ja toimii maakuntahallituksen esittelijänä.

Rahoitus

Liittojen rahoitus koostuu pääosin kuntien jäsenmaksuosuuksista sekä ulkopuolisesta hanke-rahoituksesta. Kuntien jäsenmaksuosuudet maakuntaliittojen lakisääteisiin tehtäviin olivat noin 51 milj. euroa vuonna 2015. Liittojen lakisääteisten tehtävien lisäksi osa maakuntien liitoista on vastannut myös muun muassa pelastustoimen tehtävien hoitamisesta ja kesäyliopistotoiminnasta. Näihin tehtäviin maakunnan kunnat ovat osoittaneet erillisrahoituksen. Maakuntien liittojen menoista arviolta noin 60 prosenttia koostuu henkilöstökuluista.

2.3 Maakunnille osoitettavat tehtävät

Maakunnan tehtäväaloista säädetään ehdotetun maakuntalain 6 §:ssä. Tässä esityksessä kuvataan maakunnalle kunnilta, aluehallintovirastoilta sekä ELY-keskuksilta ja KEHA-keskukselta siirtyviä tehtäviä siltä osin, kun tehtäviä koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi tällä hallituksen esityksellä. Mainituilta viranomaisilta siirtyy maakunnalle ehdotetun maakuntalain 6 §:n mukaisia tehtäviä myös muilla hallituksen esityksillä. Näitä tehtäviä ei kuvata tässä hallituksen esityksessä

Ehdotetun maakuntalain 6 §:n 1 momentin 1-4 kohdissa maakunnan tehtäväalaan säädetään kuuluviksi sosiaali- ja terveydenhuolto, hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen ja ehkäisevän päihdetyön asiantuntijatuki kunnille, alueellinen alkoholihallinto ja pelastustoimi. Säännöksen 9 kohdassa maakunnille säädetään kuuluvaksi aluekehittämisviranomaisen tehtävät, alueen, sen elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen, näihin liittyvä koulutus ja osaamisen kehittäminen, yritys-, työ- ja elinkeinopalvelujen järjestäminen sekä kotoutumisen edistäminen. Edelleen säännöksen 14 kohdan nojalla maakunnan tehtäviin kuuluvat liikennejärjestelmän toimivuus, liikenneturvallisuus, tie- ja liikenneolot, alueellinen tienpito, maankäytön yhteistyö sekä toimintaympäristöä koskevien tietojen tuottaminen valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitteluun. Säännöksen 24 kohdan nojalla maakunnan tehtäviin kuuluisivat maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomituspalvelujen järjestäminen sekä poronhoitajien sijaisavun kustannusten korvaaminen. On kuitenkin mahdollista, että 24 kohtaan jää maakunta- ja sote-uudistusta koskevan hallituksen esityksen ( HE 15/2017) eduskuntakäsittelyn päätteeksi vain maatalousyrittäjien lomituspalvelujen järjestäminen. Taustalla on etenkin reformiministerityöryhmän marraskuussa 2017 tekemät päätökset, joiden mukaan turkistuottajien lomituspalvelujen ja poronhoitajien sijaisavun tehtävien siirrosta maakuntiin luovuttaisiin. Turkistuottajien lomituspalvelujen hoitaminen voisi kuitenkin olla jatkossa maakuntien vapaaehtoinen tehtävä ehdotetun maakuntalain 6 §:n 2 momentin nojalla. Näitä tehtäviä koskevat säädösmuutokset ehdotetaan toteutettavaksi erillisillä hallituksen esityksillä, kuitenkin siten, että tässä esityksessä ehdotetaan siirrettäväksi saariston kehittämisen edistämisestä annetun lain mukaiset eräät aluekehittämisviranomaisen tehtävät.

Muilta osin tässä esityksessä maakunnalle siirtyvät tehtävät kuvataan ehdotetun maakuntalain 6 §:n tehtäväalasäännöksen mukaisesti ja siten, että maakuntalain 6 §:n 1 momentin 18 ja 19 kohdissa tarkoitettujen tehtävien (maakunnallisen identiteetin edistäminen alueella yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa sekä kulttuuria koskevien suunnitelmien ja kehittämistoimenpiteiden yhteensovittaminen osana maakuntastrategian ja -ohjelman sekä maakuntakaavoituksen toteuttamista) kuvaukset sisältyvät muihin kuvattuihin tehtäväaloihin.

2.3.1 Terveydensuojelu, tupakkavalvonta, elintarvikevalvonta sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta ja eläinlääkäripalvelut

Terveydensuojelun, tupakkavalvonnan, elintarvikevalvonnan sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinninvalvonnan ja eläinlääkäripalveluiden tehtäviin on aluehallintovirastoissa ja ELY-keskuksissa osoitettu 69 henkilötyövuotta, minkä lisäksi tehtävissä kunnissa työskentelee 1314 työntekijää.

2.3.1.1 Tupakka- ja terveydensuojelulain mukainen valvonta

Terveydensuojelulain (763/1994) 6 §:n 1 momentin mukaan kunnan tehtävänä on alueellaan edistää ja valvoa terveydensuojelua siten, että asukkaille turvataan terveellinen elinympäristö. Kunnan on tiedotettava terveydensuojelusta ja järjestettävä terveydensuojelua koskevaa ohjausta ja neuvontaa.

Tupakkalain (549/2016) 8 §:n mukaan kunta valvoo alueellaan tupakkalain noudattamista. Tämä pitää sisällään tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden myynnin valvonnan sekä markkinointi- ja esilläpitokieltojen sekä tupakointikieltojen ja -rajoitusten noudattamisen valvonnan.

Nikotiinikorvaustuotteet luokitellaan lääkkeiksi. Lääkelain (395/1987) 38 a §:n mukaan lääkkeitä saa myydä väestölle ainoastaan lääkelaissa tarkoitetusta apteekista, sivuapteekista, apteekin palvelupisteestä ja apteekin verkkopalvelusta. Lääkelain 54 a §:n 1 momentin mukaan nikotiinivalmisteita voidaan kuitenkin myydä apteekkien lisäksi vähittäiskaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla sekä ravitsemisliikkeissä, joille kunta on myöntänyt myyntiluvan. Kunta valvoo lääkelain 54 c §:n 1 momentin mukaan nikotiinikorvaustuotteiden myyntiä.

Ympäristöterveydenhuollon kokonaisuudesta säädetään terveydenhuoltolaissa (1326/2010). Lain 21 §:n mukaan ympäristöterveydenhuollon kokonaisuuteen kuuluvat terveydensuojelulain ja tupakkalain lisäksi elintarvikelaissa (23/2006) ja eläinlääkintähuoltolaissa (765/2009) säädetyt ympäristöterveydenhuollon tehtävät. Nikotiinikorvaustuotteiden myynnin valvontaa tehdään tarkoituksenmukaisuussyistä tupakkalain valvonnan yhteydessä samojen viranhaltijoiden toimesta, koska myyntipisteet ovat samoja. Tehtävä ei lääkelakiin sisältyvänä kuitenkaan kuulu ympäristöterveydenhuollon kokonaisuuteen.

Terveydenhuoltolain mukaan kunnan on järjestettävä ympäristöterveydenhuollon palvelut alueellaan sen mukaan, mitä ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta annetussa laissa (410/2009) säädetään. Viimeksi mainitun lain mukaan kunnalla on oltava edellä mainittujen lakien tehtävien järjestämiseksi sekä tarkoituksenmukaisen työnjaon ja erikoistumisen mahdollistamiseksi käytettävissään vähintään 10 henkilötyövuotta vastaavat henkilöresurssit tähän tehtävään. Jos kunnalla ei ole käytettävissään 10 henkilötyövuotta, on toiminta järjestettävä useamman kunnan kanssa muodostettavalla yhteistoiminta-alueella. Tällä hetkellä ympäristöterveydenhuolto on järjestetty 62 yhteistoiminta-alueella. Ympäristöterveydenhuollon järjestäminen yhteistoiminta-alueilla on vakiintunut. Osa yhteistoiminta-alueista on suhteellisen pieniä.

Tehtävien yleisen suunnittelun ja valvonnan ylin johto ja ohjaus kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ohjaa terveydensuojelulain ja tupakkalain sekä niiden nojalla annettujen säännösten toimeenpanoa ja valvontaa valtakunnallisesti ja aluehallintovirastot ohjaavat toimialueillaan. Lääkehuollon yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön alaisena Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealle.

Aluehallintovirastot valvovat kuntien terveydensuojeluviranomaisten toimintaa terveydensuojelulain 5 §:n nojalla. Tupakkalaissa ja lääkelaissa ei ole säädetty terveydensuojelulakia vastaavalla tavalla valvovasta viranomaisesta. Aluehallintovirastolle voi kuitenkin tehdä hallintolaissa (434/2003) tarkoitetun hallintokantelun kunnan toiminnasta ja kuntalain mukaan aluehallintovirastoilla on toimivalta tutkia, onko kunta toiminut lainmukaisesti.

Terveydensuojelulain ja tupakkalain mukainen valvonta sekä nikotiinivalmisteiden myynnin valvonta rahoitetaan kunnan verotuloilla, kunnalle maksettavilla valtionosuuksilla ja kunnan valvonnasta perimillä maksuilla. Kuntien tehtävät siirtyisivät maakunnille.

2.3.1.2 Elintarvikevalvonta

Elintarvikevalvonnan yleinen organisointi

Elintarvikevalvonnasta säädetään elintarvikelaissa (23/2006) sekä sen nojalla annetuissa asetuksissa. Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira) suunnittelee, ohjaa, kehittää ja suorittaa valtakunnallisesti elintarvikevalvontaa ja ohjaa muiden erikseen säädettyjen tehtävien lisäksi aluehallintovirastoja kuntien elintarvikevalvonnan arvioinnissa sekä arvioi aluehallintoviraston järjestämää lihantarkastusta ja siihen liittyvää valvontaa. Elintarviketurvallisuusviraston tulee laatia tämän lain mukaisen valvonnan toimeenpanon ohjaamiseksi ja yhteensovittamiseksi valtakunnallinen elintarvikevalvontaohjelma (valvontaohjelma).

Aluehallintovirasto suunnittelee, ohjaa ja valvoo elintarvikevalvontaa sekä valvoo elintarvikemääräysten noudattamista toimialueellaan sekä arvioi kunnan elintarvikevalvonnan järjestämistä ja julkaisee arvioinnin tulokset, arvioi kuntien valvontasuunnitelmat sekä tarkastaa niiden noudattamista, julkaisee suorittamansa elintarvikevalvonnan tulokset Eviran määräämällä tavalla ja huolehtii elintarvikevalvonnasta poroteurastamoissa ja niiden yhteydessä olevissa laitoksissa. Aluehallintoviraston on laadittava vastuullaan olevaa elintarvikevalvontaa koskeva valvontasuunnitelma, joka vastaa kunnan valvontasuunnitelmaa.

Kunnan on huolehdittava alueellaan elintarvikevalvonnasta. Kunnassa nämä tehtävät hoitaa kunnan määräämä lautakunta tai muu monijäseninen toimielin (kunnan valvontaviranomainen). Mitä elintarvikelaissa säädetään kunnasta, koskee myös kuntayhtymää ja ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta annetussa laissa (410/2009) tarkoitettua yhteistoiminta-aluetta. Kunta voi sopia toisen kunnan tai kuntayhtymän kanssa, että kunnalle tai sen viranomaiselle laissa säädetty tehtävä, jossa toimivalta voidaan siirtää viranhaltijalle, annetaan virkavastuulla toisen kunnan tai kuntayhtymän viranhaltijan hoidettavaksi. Kuntayhtymä voi tehdä edellä tarkoitetun sopimuksen, jos siihen on kuntayhtymän jäsenkuntien suostumus.

Kunta tekee aluehallintovirastoille ja Eviralle elintarvikemääräysten mukaiset ilmoitukset ja raportit, neuvoo elintarvikealan toimijoita ja kuluttajia sekä tiedottaa tämän lain soveltamisalaan kuuluvista asioista, avustaa valtion viranomaisia korvausta vastaan eläimistä saatavien elintarvikkeiden kansallisen vierasainevalvontaohjelman toteuttamisessa sekä julkaisee suorittamansa elintarvikevalvonnan tulokset Eviran määräämällä tavalla.

ELY-keskukset, Evira ja aluehallintovirasto valvovat jäljitettävyyttä kalastusalusten saaliiden purkamisen yhteydessä. ELY-keskukset huolehtivat maatalouden tukien toimeenpanosta annetussa laissa (192/2013) tarkoitettujen täydentävien ehtojen valvontaan kuuluvista kasvintuotannon elintarvikehygieniaa koskevista tarkastuksista. ELY-keskukset voivat tehtävää hoitaessaan ottaa viranomaisnäytteitä kasvinsuojeluainejäämien tutkimiseksi. Lisäksi ELY-keskukset voivat ottaa Eviran toimeksiannosta muita viranomaisnäytteitä.

Elintarvikelain mukainen valvonta on maksullista ja sen suuruudesta säädetään valtion viranomaisen osalta valtion maksuperustelaissa (150/1992) sekä kunnan viranomaisen osalta kunnan hyväksymässä taksassa. Valtio korvaa kunnille aiheutuneet kustannukset sellaisista Eviran kuntien toimeenpantaviksi ohjaamista elintarvikevalvonnan tarkastuksista, näytteenotoista, tutkimuksista ja selvityksistä, jotka on elintarvikelaissa säädetty Eviran tehtäviksi tai jotka liittyvät säädösten tai Eviran ohjeiden valmisteluun. Lain 30 §:n 4 kohdan mukaisten muiden erityistä asiantuntemusta vaativista elintarvikevalvontatehtävien suorittamisesta valtio korvaa kunnille ainoastaan näytteiden tutkimuskustannukset.

Ensisaapumisvalvonta

Ensisaapumisvalvonnasta säädetään elintarvikelain 23, 42 ja 60 §:ssä sekä elintarvikelain nojalla annetussa asetuksessa.

Ensisaapumisvalvonta järjestetään ensisijaisesti siten, että Evira tekee kunnan kanssa kuntalain (365/1995) 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun sopimuksen, jolla kunta sitoutuu huolehtimaan ensisaapumisvalvonnasta kunnan alueella.

Evira huolehtii ensisaapumisvalvonnasta teurastamoissa, riistan käsittelylaitoksissa ja niiden yhteydessä olevissa laitoksissa. Aluehallintovirasto huolehtii ensisaapumisvalvonnasta valvomissaan poroteurastamoissa ja niiden yhteydessä olevissa laitoksissa.

Lihantarkastus

Lihantarkastuksesta säädetään elintarvikelain 43 §:ssä. Evira tarkastaa lihan teurastamossa ja riistan käsittelylaitoksessa. Aluehallintovirasto tarkastaa lihan poroteurastamossa. Evira arvioi aluehallintoviraston järjestämää lihantarkastusta ja siihen liittyvää valvontaa. Valvonta on maksullista ja sen suuruudesta säädetään valtion viranomaisen osalta valtion maksuperustelaissa. Pieniä eläinmääriä teurastavien teurastamoiden ja riistan käsittelylaitosten lihantarkastus- ja valvontamaksuja voidaan kuitenkin alentaa enintään valvonta-asetuksen mukaisesti siten kuin maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädetään.

Eläinten lääkitsemisen valvonta

Eläinten lääkitsemisestä annetussa laissa (387/2014) säädetään eläimistä vastuussa olevia toimijoita koskevista kielloista ja rajoituksista, jotka liittyvät lääkkeiden käyttöön elämille. Lain täytäntöönpanoa ja noudattamista valvoo keskushallinnon viranomaisena Evira ja alueellisena viranomaisena aluehallintovirasto. Lisäksi kunnaneläinlääkärit suorittavat tiettyjä eläinten pitopaikkoihin kohdistuvia valvontatehtäviä aluehallintoviraston määräyksestä. Aluehallintovirasto voi esteellisyyden välttämiseksi määrätä kunnaneläinlääkärin suorittamaan näitä tehtäviä toimialueensa ulkopuolella. Pitopaikkoihin kohdistuva valvonta siirtyisi maakunnalle.

2.3.1.3 Eläinten terveys ja hyvinvointi

Eläintautien vastustaminen

Tarttuvien eläintautien vastustamiseen liittyvistä viranomaistehtävistä säädetään eläintautilaissa (441/2013). Tilanteessa, jossa vastustettavaa eläintautia esiintyy tai epäillään esiintyvän, viranomaisten vastuulla on tartuntalähteen ja taudin leviämisreittien selvittäminen, pitopaikkojen tutkiminen ja näytteiden ottaminen, taudin leviämisen estämiseksi välttämättömien toimenpiteiden, kieltojen ja rajoitusten määrääminen ja näiden noudattamisen valvonta sekä huolehtiminen hätärokotusten toteuttamisesta ja välttämättömien eläinten lopettamiseen, tuotteiden hävittämiseen sekä pitopaikan puhdistamiseen ja desinfiointiin liittyvien toimenpiteiden täytäntöönpanosta.

Aluehallintovirasto suunnittelee, ohjaa, valvoo ja toteuttaa eläintautien vastustamista toimialueellaan ja tekee taudintorjuntaa koskevat hallintopäätökset, lukuun ottamatta Eviralle kuuluvia eläinten lopettamiseen ja tuotteiden hävittämiseen liittyviä päätöksiä. Kunnaneläinlääkäri suorittaa tarkastuksia, ottaa näytteitä sekä toteuttaa päätösten täytäntöönpanoon liittyviä toimeenpanevia tehtäviä. Koska valvontaviranomaisten resurssit ovat eläintautiepidemioita ajatellen varsin niukat, kunnaneläinlääkäreitä voidaan lain mukaan osoittaa taudintorjuntaan myös oman toimialueensa ulkopuolelle. Aluehallintovirastolla on velvollisuus järjestää helposti leviävien ja vaarallisten eläintautien torjuntaan liittyvien kiireellisten tehtävien hoito virka-ajan ulkopuolella yhteistoiminnassa muiden aluehallintovirastojen kanssa.

Eläintautilaissa säädetään myös eräistä eläintautien ennaltaehkäisyyn liittyvistä velvoitteista, eläinten pakollisesta ja vapaaehtoisesta terveysvalvonnasta sekä eläinten keinolliseen lisäämiseen liittyvien toimintojen sekä karanteenien ja eläinkuljetusajoneuvojen desinfiointipaikkojen luvanvaraisuudesta. Aluehallintovirasto päättää lupien myöntämisestä mainituille toiminnoille, kun taas kunnaneläinlääkäri vastaa toimijoiden säännönmukaisesta valvonnasta. Näihin tehtäviin liittyvistä suoritteista peritään maksuja. Aluehallintovirastot ja kunnaneläinlääkärit osallistuvat Eviran järjestämien, maan tautitilanteen seurantaa varten tehtävien seurantatutkimusten toteuttamiseen. Tehtävät siirtyisivät maakunnalle. Poroteurastamojen eläintautivalvonta keskitettäisiin Lapin maakuntaan.

Eläinten kuljetuksen valvonta

Eläinten kuljetusta koskevista vaatimuksista ja kuljetusten valvonnasta säädetään eläinten kuljetuksesta annetussa laissa (1429/2006). Aluehallintovirasto huolehtii eläinkuljetusasetuksen (EY) N:o 1/2005 sekä eläinten kuljetuksesta annetun lain täytäntöönpanosta ja noudattamisen valvonnasta toimialueellaan Elintarviketurvallisuusviraston toimiessa keskushallinnon viranomaisena. Aluehallintovirastolla on valvontaviranomaisena oikeus tarkastaa eläinten kuljetuksia muun muassa tien päällä ja lähtöpaikassa. Virasto voi tarvittaessa puuttua toimintaan määräyksin, kielloin tai kiiretoimin. Virasto voi tehostaa lain nojalla annettua kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella.

Aluehallintovirasto on eläinkuljetusasetuksessa tarkoitettu karja-aluksia tarkastava toimivaltainen viranomainen ja tarkastusasema-asetuksessa (EY) N:o 1255/97 tarkoitettu toimivaltainen viranomainen. Aluehallintovirasto myöntää eläinkuljettajaluvat ja hyväksymistodistukset pitkiin kuljetuksiin käytettäville maantiekuljetusvälineille. Lisäksi virasto myöntää eräiden kotieläinten kuljetuksessa edellytetyt maantieajoneuvon kuljettajan ja hoitajan pätevyystodistukset. Aluehallintovirastot myös päivittävät eläinkuljettajarekisteriä laissa säädettyjen tehtäviensä edellyttämässä laajuudessa. Kunnaneläinlääkäri valvoo eläinten kuljetusta koskevien säännösten noudattamista toimialueellaan. Aluehallintoviraston tapaan kunnaneläinlääkärillä on oikeus tehdä tarkastuksia ja puuttua tarvittaessa epäkohtiin hallinnollisin pakkokeinoin.

Aluehallintovirastojen maksuista vuonna 2016 annetun valtioneuvoston asetuksen mukaisia kiinteähintaisia julkisoikeudellisia suoritteita ovat eläinkuljettajalupa, maantiekuljetusvälineiden hyväksymistodistus sekä maantieajoneuvojen kuljettajien ja hoitajien pätevyystodistus.

Aluehallintoviraston ja kunnaneläinlääkärin tehtävät siirtyisivät maakunnalle.

Eläinten rekisteröinnin ja merkitsemisen valvonta

Eläintunnistusjärjestelmästä annetussa laissa (238/2010) säädetään eläimistä vastuussa olevien toimijoiden sekä eläinten ja niiden pitopaikkojen tunnistamisesta sekä toimijoiden ilmoitusvelvollisuudesta ja rekisterien tietosisällöstä. Soveltamisalaan kuuluvat muut kuin luonnonvaraisena elävät eläimet. Lisäksi soveltamisalaan kuuluvat haaskaruokintapaikat. Unionin lainsäädäntö edellyttää eläinten tunnistamista, rekisteröimistä ja jäljitettävyyttä.

Aluehallintovirastot ja kunnaneläinlääkärit valvovat Eviran ohella lain noudattamista toimialueillaan.  ELY-keskukset huolehtivat lain edellyttämistä eläinten rekisteröintiä ja merkitsemistä koskevista tarkastuksista ja aluehallintovirastot ELY-keskusten tekemiä tarkastuksia koskevien nk. johtopäätösten tekemisestä. Aluehallintovirastot määräävät tarvittaessa pakkokeinoista, kuten eläinten siirtorajoituksista eläintiloilla ja tuntemattoman nautaeläimen lopettamisesta. Tehtävät siirrettäisiin maakuntaan.

Eläinten ja eläimistä saatavien tuotteiden siirtojen, maahantuonnin ja maastaviennin valvonta

EU:n ulkopuolisista maista tuotaville eläville eläimille ja eläimistä saataville tuotteille tehtävistä tarkastuksista säädetään eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta annetussa laissa (1192/1996). Lain mukaisia tehtäviä suorittavat Eviran palveluksessa olevat tai Eviran valtuuttamat rajaeläinlääkärit. Valtuutettuna rajaeläinlääkärinä voi toimia Suomessa laillistettu eläinlääkäri sekä omalla ja työantajan suostumuksella myös valtion, kunnan tai yksityisen palveluksessa oleva eläinlääkäri.

Lain tarkoittamina valvontaviranomaisina toimivat lisäksi Tulli, aluehallintovirasto ja sellainen muu valtion, kunnan tai kuntayhtymän viranomainen, jonka kanssa maa- ja metsätalousministeriö on sopinut eräiden tarkastusten tekemisestä. Tällaisia tarkastustehtäviä ovat kolmannen maan lipun alla purjehtivasta aluksesta purettavien kalastustuotteiden tarkastus sekä maahan tuodussa eläimessä tai tavarassa myöhemmin todettujen puutteiden johdosta suoritettavat toimenpiteet. Kunnalla ja kunnan viranomaisella on oikeus saada valtiolta korvaus näiden toimenpiteiden suorittamisesta. Laissa säädetään lisäksi tietojen luovuttamisesta valtion ja kunnan viranomaisille.

Suomen ja muiden EU:n jäsenvaltioiden välillä siirrettävien eläinten sekä niiden alkioiden ja sukusolujen sekä Suomesta EU:n ulkopuolelle vietävien elävien eläinten ja eläimistä saatavien tuotteiden valvonnasta säädetään eläintautilaissa (441/2013). Suomeen saapuvia eläimiä ja tuotteita valvotaan pistokokein. Vientiedellytysten täyttymisen tarkastaa ja viennissä tarvittavan todistuksen antaa kunnaneläinlääkäri, lukuun ottamatta muita kuin kunnan valvonnassa olevia teurastamoja. Aluehallintoviraston palveluksessa oleva eläinlääkäri tarkastaa aluehallintoviraston valvomista poroteurastamoista ja niiden yhteydessä olevista laitoksista vietävät eläimistä saatavat tuotteet ja antaa todistuksen. Poroteurastamoja koskeva toimivalta on keskitetty Lapin aluehallintovirastolle. Vientiin liittyvät tarkastukset ja todistukset ovat maksullisia.

Määrätyt EU:n sisämarkkinoilla tapahtuvat eläinten tai tuotteiden siirrot edellyttävät Eviran lupaa tai rekisteröintiä taikka aluehallintoviraston hyväksymistä. Kunnaneläinlääkäri valvoo rekisteröityjä ja hyväksyttyjä toimijoita ja pitopaikkoja sekä luvanvaraista toimintaa. Valvonnasta peritään maksuja.

Aluehallintoviraston ja kunnaneläinlääkärin tehtävät siirrettäisiin maakunnalle. Poroteurastamoja koskeva toimivalta keskitettäisiin Lapin maakuntaan.

Sivutuotevalvonta

Tehtävää sääntelee laki eläimistä saatavista sivutuotteista (517/2015). Eläimistä saatavilla sivutuotteilla tarkoitetaan kaikkia eläimistä saatavia tuotteita, joita ei käytetä elintarvikkeina, kuten teurastuksen sivutuotteita, meijeriteollisuuden sivutuotteita, kuolleita eläimiä ja lantaa. Lailla säädetään eläintautien leviämisen estämiseksi tarvittavista toimenpiteistä sekä toimenpiteistä, joilla pyritään huolehtimaan elintarviketurvallisuudesta.

Kunnaneläinlääkärin tehtävät ehdotetaan siirrettäväksi maakunnan tehtäviksi. Tehtävät ovat alueellisia, lain noudattamiseen liittyviä merkittäviä valvontatehtäviä ja toimintaan liittyviä toimijoiden rekisteröintejä ja laitosten hyväksymisiä sekä eräitä lupia. Vuositasolla kunnaneläinlääkärit tekevät yhteensä noin 50 sivutuotevalvontakäyntiä koko maassa. Kunnaneläinlääkäri voi puuttua toimintaan määräyksin ja kielloin. Lisäksi kunnaneläinlääkäri keskeyttää toiminnan ja peruuttaa laitoksen hyväksynnän. Tehtäviin liittyvistä suoritteista peritään maksuja.

Aluehallintovirasto voi myöntää luvan poiketa sivutuoteaineksen hävittämistä koskevista vaatimuksista poikkeuksellisissa olosuhteissa. Tämä tehtävä ehdotetaan siirrettäväksi maakunnalle.

2.3.1.4 Eläinlääkintähuolto ja eläinlääkäripalvelut

Eläinlääkintähuoltolaissa (765/2009) velvoitetaan kunta järjestämään alueellaan peruseläinlääkäripalvelut. Lemmikki- ja harrastuseläimiä varten palvelut on kuitenkin järjestettävä vain, jos niitä ei ole muuten saatavilla sillä ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta annetussa laissa (410/2009) tarkoitetulla yhteistoiminta-alueella, johon kunta kuuluu. Peruseläinlääkäripalvelu järjestetään eläimistä riippuen joko eläintenpitopaikoissa tai tavanomaisissa eläinlääkärin vastaanottotiloissa.

Kunnan on myös järjestettävä kiireellinen eläinlääkäriapu. Virka-ajan ulkopuolella tarvittavaa kiireellistä eläinlääkärinapua varten kunnan on järjestettävä päivystys yhteistoiminnassa muiden kuntien kanssa yhtä tai useampaa seutu- tai maakuntaa vastaavalla päivystysalueella. Päivystysalueella on lähtökohtaisesti oltava erillinen henkilökunta pienikokoisten, vastaanotolla hoidettavien eläinten sekä eläinten pitopaikoissa hoidettavien hyötyeläinten hoitamista varten.

Eläinlääkäripalveluista peritään maksuja eläinten omistajalta siten, että palvelun antaneella kunnaneläinlääkärillä on oikeus periä suoraan asiakkaalta virkaehtosopimuksessa määrätty palkkio, matkakustannusten korvaus ja korvaus mm. lääkkeistä. Lisäksi kunta voi periä eläimen omistajalta tai haltijalta maksun kunnan järjestämistä toimitiloista ja työvälineistä sekä avustavan henkilökunnan palkkauksesta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi silloin, kun kotieläintä hoidetaan eläinlääkärin vastaanotolla. Kunnalla on myös oikeus tehdä yksityisen eläinlääkäripalvelun tuottajan kanssa sopimus palveluiden tuottamisesta, jolloin palveluiden tuottaja saa periä asiakkaalta sopimuksen mukaisen maksun sekä korvauksen matkakustannuksista ja lääkkeistä ja tarvikkeista.

Eläinlääkintähuoltolain mukaan kunnalla on velvollisuus huolehtia eläintautilakiin, eläimistä saatavista sivutuotteista annettuun lakiin, eläinsuojelulakiin, eläinten kuljetuksesta annettuun lakiin sekä eläinten lääkitsemisestä annettuun lakiin perustuvien kunnaneläinlääkärin tehtävien hoidon edellytysten järjestämisestä. Kunnan tulee pitää yllä kunnaneläinlääkärin virkoja eläinlääkärien virkatehtäviä sekä eläinlääkäripalvelujen tuottamista varten. Kunnalla on oikeus saada valtiolta kunnalle aiheutuneisiin todellisiin kustannuksiin perustuva korvaus kunnaneläinlääkärille muussa lainsäädännössä osoitettujen virkatehtävien hoidosta. Aluehallintovirasto perii eräistä näistä tehtävistä maksuja. Kunta voi lisäksi hoitaa valtion tehtäväksi elintarvikelaissa tai sen nojalla säädetyn lihantarkastuksen ja siihen liittyvän valvonnan, jos kunta on tehnyt siitä Eviran kanssa sopimuksen.

Eläinlääkäripalvelujen järjestämisvastuu siirtyisi maakunnalle.

2.3.2 Maatalous ja maaseudun kehittäminen

Maatalouteen ja maaseudun kehittämiseen on aluehallintovirastoissa ja ELY-keskuksissa osoitettu yhteensä 496 htv.

2.3.2.1 Maataloustukiin ja maaseudun kehittämistukiin liittyvät maksajavirastotehtävät

Euroopan unionin varoista maksettavien maataloustukien, sekä Euroopan meri- ja kalatalousrahaston varoista maksettavien tukien hallinnointiin liittyy Euroopan unionin lainsäädännöstä Suomen viranomaisille seuraavia yksityiskohtaisia ja laajoja velvoitteita. Näiden velvoitteiden laiminlyönti voi johtaa siihen, että Euroopan unioni ei maksa Suomelle rahoitusosuuttaan näistä tuista.

Euroopan unionin yhteistä maatalouspolitiikkaa toteutetaan kahden maatalousrahaston kautta. Euroopan maatalouden tukirahastosta (maataloustukirahasto) rahoitetaan kokonaisuudessaan Euroopan unionin suorat tuet ja markkinatoimenpiteet ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) rahoitetaan maaseudun kehittämisohjelmia yhdessä jäsenvaltioiden kanssa. Edellä mainittujen rahastojen kautta vuosittain rahoitettava määrä on noin kaksi miljardia euroa. Kummankin rahaston menot kanavoidaan jäsenvaltioissa jäsenvaltioiden maksajavirastojen kautta. Maatalouden tukien toimeenpanosta annetussa laissa (192/2013) määritellyt kuntien, ELY-keskusten ja aluehallintoviraston tehtävät ehdotetaan siirrettäväksi maakunnille. Siirrettäväksi ehdotetut tehtävät liittyvät maatalousrahastojen ja kansallisten tukien myöntämiseen, hallintoon ja valvontaan. Pääosin nämä tukihallintoon kuuluvat, maakunnille siirrettävät tehtävät ovat ns. maksajavirastotehtäviä, joiden hoitamisesta säädetään hyvin yksityiskohtaisesti jäsenvaltioissa suoraan sovellettavassa Euroopan unionin lainsäädännössä.

Maatalousrahastoja koskeva keskeinen Euroopan unionin säädös on yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta, hallinnoinnista ja seurannasta ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 352/78, (EY) N:o 165/94, (EY) N:o 2799/98, (EY) N:o 814/2000, (EY) N:o 1290/2005 ja (EY) N:o 485/2008 kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1306/2013, jäljempänä horisontaaliasetus. Horisontaaliasetus sisältää muun muassa edellä mainittuja maatalousrahastoja koskevat yleiset säännökset, kuten säännökset rahastojen menoista, maksajavirastoista ja todentamisviranomaisista. Komissio on antanut erityisesti maksajavirastoa koskien horisontaaliasetuksen nojalla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 soveltamissäännöistä maksajavirastojen ja muiden elinten, varainhoidon, tilien tarkastamisen ja hyväksymisen, tarkastuksia koskevien sääntöjen, vakuuksien ja avoimuuden osalta annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 908/2014, jäljempänä maksajavirastoasetus, sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 täydentämisestä maksajavirastojen ja muiden elinten, varainhoidon, tilien tarkastamisen, vakuuksien sekä euron käytön osalta annetun komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 907/2014, jäljempänä delegoitu maksajavirastoasetus. Mainitut komission asetukset sisältävät horisontaaliasetusta tarkempia säännöksiä muun muassa maksajaviraston hyväksymismenettelystä ja -edellytyksistä ja maksajavirastotehtävien siirtämisestä ja todentamisviranomaisesta.

Maksajavirastoasetuksen 1 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on nimettävä ministeriötason viranomainen, joka vastaa hyväksynnän myöntämisestä maksajavirastolle sekä hyväksynnän uudelleen tarkastelemisesta ja peruuttamisesta, maksajavirastovaatimusten täyttymisen jatkuvasta valvonnasta ja toimivaltaiselle viranomaiselle osoitettujen tehtävien suorittamisesta. Suomessa toimivaltaisena viranomaisena toimii maa- ja metsätalousministeriö.

Maksajavirastosta, sen hyväksymisestä ja tehtävistä säädetään muun muassa horisontaaliasetuksessa, maksajavirastoasetuksessa ja delegoidussa maksajavirastoasetuksessa. Maksajavirastot ovat jäsenvaltioiden viranomaisia tai elimiä, jotka vastaavat maatalousrahastoista rahoitettavien menojen hallinnoinnista ja valvonnasta. Suomessa on hyväksytty eli akkreditoitu yksi maksajavirasto eli Maaseutuvirasto maatalousrahastoista rahoitettavien maksujen suorittamiseen oikeuttavaksi tahoksi. Maa- ja metsätalousministeriö on toimivaltaisena viranomaisena määritellyt Euroopan unionin lainsäädännön pohjalta hyväksymisedellytykset ja nimennyt riippumattoman elimen tarkastelemaan hyväksymisperusteiden täyttymistä. Hyväksymisedellytysten tarkastelun perusteella hyväksymisestä on tehty virallinen päätös, joka on toimitettu Euroopan komissiolle.

Maksajaviraston hyväksymisedellytyksistä, joiden pitää jatkuvasti täyttyä, säädetään delegoidun maksajavirastoasetuksen 1 artiklassa. Maksajaviraston on annettava suorittamiensa maksujen sekä tiedon toimittamisen ja säilyttämisen osalta riittävät takeet muun muassa siitä, että hakemusten tukikelpoisuus varmistetaan ennen kuin tuki määrätään maksettavaksi, suoritetut maksut kirjataan kirjanpitoon tarkasti ja yksityiskohtaisesti, unionin lainsäädännön mukaiset valvonnat tehdään ja että vaaditut asiakirjat esitetään, ovat saatavilla ja säilytetään säädetyllä tavalla. Maksajavirastolla on lisäksi oltava sellainen hallintorakenne ja sisäisen valvonnan järjestelmä, jotka täyttävät delegoidun maksajavirastoasetuksen liitteessä I vahvistetut perusteet, jotka koskevat sisäistä ympäristöä (organisaatiorakenne, henkilöstöresursseja koskevat vaatimukset, tehtävien siirtäminen), valvontatoimia (maksupyyntöjen hyväksymismenettelyt maksumenettelyt, kirjanpitomenettelyt, ennakkomaksuja ja vakuuksia koskevat menettelyt, velkoja koskevat menettelyt, kirjausketju), tiedotusta ja viestintää (viestintä, tietojärjestelmien turvallisuus) sekä seurantaa (jatkuva seuranta sisäisin valvontatoimin, sisäisen tarkastuksen yksikön laatimat erilliset arviot). Maksajaviraston ja elimen, jolle maksajavirastotehtäviä on siirretty, tulee täyttää mainitut vaatimukset.

Maksajavirastotehtäviä voidaan horisontaaliasetuksen 7 artiklan mukaan siirtää toiselle tukien maksua lukuun ottamatta. Maksajavirastotehtäviä voidaan siirtää toiselle viranomaiselle, kuten maakunnalle, vain siinä tapauksessa, että Euroopan unionin lainsäädännössä säädetyt edellytykset täyttyvät. Maksajavirastotehtävien siirtämisen edellytyksenä on muun muassa, että maksajaviraston ja toisen elimen välillä tehdään kirjallinen sopimus siirretyistä tehtävistä, maksajavirasto on kaikissa tapauksissa vastuussa asianomaisten rahastojen tehokkaasta hallinnoinnista, toisen elimen tehtävät ja velvollisuudet määritellään selkeästi, toisella elimellä on käytettävissään tehokkaat järjestelmät ja että toinen elin antaa maksajavirastolle vakuutuksen tehtäviensä suorittamisesta. Lisäksi esimerkiksi tukien myöntämiseen liittyvien tehtävien hoitamisen edellytyksenä on prosessiin liittyvien tehtävien eriyttäminen eri viranhaltijoiden kesken. Maksajavirastotehtäviä on tällä hetkellä siirretty muun muassa kunnille ja maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa annetussa laissa (210/2010) tarkoitetuille yhteistoiminta-alueille (tiettyjen viljelijätukien myöntäminen) sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille (esimerkiksi viljelijätukien valvonta sekä maaseudun kehittämistukien myöntäminen).

Maksajavirasto säilyy vastuussa muille tahoille siirtämistään tehtävistä ja on velvollinen ohjaamaan ja ohjeistamaan toimintaa sekä tekemään tehtäviä siirron perusteella hoitavien tahojen auditointeja lainsäädännön toimeenpanon ja valvonnan tehokkuuden ja vaikuttavuuden varmistamiseksi. Prosessia tukevat myös Maaseutuvirastossa toimivat tai valmisteilla olevat valtakunnalliset tietojärjestelmät.

Maakuntauudistuksesta ja hallintorakenteiden muutoksesta johtuen tuleva uusi delegoituja maksajavirastotehtäviä hoitava organisaatiokokonaisuus joudutaan uudelleen hyväksymään eli sen on täytettävä akkreditointivaatimukset.

2.3.2.2 Maaseudun kehittäminen ja maataloustukihallinto

Viljelijätukihallinto

Viljelijätukia maksetaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa määritettyjen yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteiden saavuttamiseksi. Euroopan unionin kokonaan ja osittain rahoittamien viljelijätukien pohjana on yksityiskohtainen Euroopan unionin lainsäädäntö sisältäen muun muassa vaatimuksia tehtävien eriyttämisestä ja organisoinnista. Näitä tukijärjestelmiä täydennetään kansallisesti rahoitetuilla tukijärjestelmillä. Viljelijätukihallintoon kuuluvista viranomaisten tehtävistä säädetään keskitetysti maatalouden tukien toimeenpanosta annetussa laissa (192/2013), jäljempänä toimeenpanolaki. Toimeenpanolakia sovelletaan Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle annetun lain (193/2013, jäljempänä suorien tukien laki), eräistä ohjelmaperusteisista viljelijäkorvauksista annetun lain (1360/2014, jäljempänä ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten laki), ja maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001, jäljempänä kansallisten tukien laki), nojalla myönnettävien tukien ja korvausten toimeenpanoon. Toimeenpanolaissa säädetään keskitetysti muun muassa eri viranomaisten (kuten Maaseutuvirasto, kunta, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja aluehallintovirasto) tehtävistä ja toimivallasta, tuen hakumenettelystä, tukihakemuksen käsittelystä viranomaisessa ja päätöksenteosta, valvonnasta ja valvontaseuraamuksista, tuen takaisinperinnästä ja takaisinperittävästä määrästä sekä viranomaisen oikeudesta tietojensaantiin.

Suorien tukien lain nojalla myönnetään perustukea, viherryttämistukea, nuoren viljelijän tukea ja tuotantosidonnaisia tukia. Suorien tukien lain nojalla voidaan myöntää tuotantosidonnaisena tukena lypsylehmäpalkkiota, nautapalkkiota, peltokasvipalkkiota sekä lammas- ja vuohipalkkiota.

Ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten lain nojalla myönnetään Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 (ns. maaseutuasetus) mukaisia seuraavia korvauksia: ympäristökorvaus, luonnonhaittakorvaus, eläinten hyvinvointikorvaus, luonnonmukaisen tuotannon korvaus, ei-tuotannollisten investointien korvaus, sekä maatilojen neuvonnan korvaus. Lailla toimeenpannaan osaltaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020.

Kansallisten tukien lain nojalla voidaan myöntää kansallisena tukena ensinnäkin Etelä-Suomen kansallista tukea kotieläintaloudelle, kasvintuotannolle, kasvihuonetuotannolle ja puutarhatuotteiden varastoinnille. Pohjoiselle alueelle voidaan puolestaan myöntää tukea kasvintuotannolle, kotieläintaloudelle, kasvihuonetuotannolle, puutarhatuotteiden varastoinnille, metsämarjojen ja -sienten varastoinnille, porotaloudelle, kotieläintalouden palveluille, maidon ja lihan kuljetusavustuksena sekä muuna pohjoisena tukena.

Vuosittain myönnettävät viljelijätuet ovat suuruusluokaltaan huomattavia. Valtion vuoden 2016 talousarviossa osoitettu on suorien tukien lain nojalla myönnettäville tuille noin 532 miljoonan euron arviomääräraha, ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten lain nojalla myönnettäville korvauksille noin 893 miljoonan euron suuruinen myöntämisvaltuus ja kansallisten tukien lain nojalla myönnettäville tuille 322 miljoonan euron myöntämisvaltuus eli viljelijätuille yhteensä hieman yli 1,7 miljardia euroa.

Yleistäen voi todeta, että kunta tekee toimeenpanolain 11 §:n 1 momentin nojalla päätöksen kaikkien muiden suorien tukien lain, ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten lain ja kansallisten tukien lain nojalla myönnettävistä tuista ja korvauksista kuin niistä tuista ja korvauksista, joiden myöntäminen on toimeenpanolaissa säädetty Maaseutuviraston tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtäväksi. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee päätöksen maatilojen neuvonnan korvauksesta, luonnonmukaisen tuotannon korvauksesta ja ei-tuotannollisten investointien korvauksesta sekä kansallisesti rahoitettujen puutarhatuotteiden sekä metsämarjojen ja sienten varastoinnin, kasvihuonetuotannon ja mehiläistalouden tuen myöntämisestä. Lisäksi toimeenpanolain 12 §:n 3 momentin mukaan porotalouden tukea koskevassa asiassa toimivaltainen viranomainen on Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Lähes kaikki viljelijätukihallintoon kuuluvat, maakunnille siirrettävät tehtävät ovat ns. maksajavirastotehtäviä. Euroopan unionin kokonaan ja osittain rahoittamien tukijärjestelmien rahoitus toteutetaan viljelijöille ensin valtion talousarvion kautta. Hyväksymiskelpoiset menot on vasta tämän jälkeen mahdollista rahoittaa unionin asianomaisista rahastoista. Ohjausta tapahtuu siten myös valtion talousarvion kirjausten sekä edellä mainittujen EU-asetusten edellyttämien sopimuksellisten menettelyjen kautta.

Kuntien tehtävät liittyvät tukien ja korvausten myöntämiseen sekä ns. hallinnolliseen valvontaan. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tehtävänä on tiettyjen tukien ja korvausten myöntämisen lisäksi erityisesti valvontaan liittyvät tehtävät. Maataloustukiin liittyviä täydentäviä ehtoja valvovat sekä elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus että aluehallintovirasto. Ensiksi mainittu valvoo ympäristöön, ilmastonmuutokseen, maan hyvään maatalouskuntoon, kasvinsuojeluaineiden käyttöön ja rehuturvallisuuteen sekä kasvintuotannon elintarviketurvallisuuteen liittyviä ehtoja sekä suorittaa eläinten tunnistukseen ja rekisteröintiin liittyvien ehtojen valvontaan kuuluvat tarkastukset. Aluehallintovirasto valvoo eläinten hyvinvointiin liittyviä täydentäviä ehtoja sekä lisäksi kotieläintuotannon elintarviketurvallisuuteen, eläintautien vastustamiseen ja eläinten tunnistukseen ja rekisteröintiin liittyviä ehtoja muilta kuin elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukselle kuuluvilta osin.

Toimeenpanolain 51 §:n mukaan laissa tarkoitettua tukea koskeva päätös on hakijalle tai tuensaajalle maksuton. Oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä peritään kuitenkin maksu valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädettyjen perusteiden mukaan.

Viljelijätukihallinto Ahvenanmaan maakunnassa

Toimeenpanolain säännöksiä sovelletaan lain 2 §:n mukaan Ahvenanmaan maakunnassa suorien tukien laissa ja kansallisten tukien laissa tarkoitettujen tukien toimeenpanoon, jos asia kuuluu Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) nojalla valtakunnan lainsäädäntövaltaan. Tällä hetkellä valtakunnan lainsäädäntövaltaan kuuluvat kaikki suorien tukien lain nojalla myönnettävät tuet ja palkkiot sekä kansallisten tukien lain nojalla myönnettävät tuet (Ahvenanmaan maakunnan osalta Etelä-Suomen kansalliset tuet).

Ahvenanmaan maakunnassa maakunnan kunnat tekevät päätöksen niiden edellä mainittujen lakien nojalla myönnettävien tukien osalta, joissa Manner-Suomessa toimivaltainen viranomainen on kunta. Eli Ahvenanmaan maakunnan kunta tekee päätöksen muun muassa suorien tukien lain nojalla myönnettävistä tuista sekä tukioikeuksien siirtämisestä.

Ahvenanmaan valtionviraston tehtävistä säädetään toimeenpanolain 10 §:ssä. Ahvenanmaan valtionvirasto tekee päätöksen muun muassa kansallisen kasvihuonetuen myöntämisestä sekä tietyistä tukioikeuksiin liittyvistä seikoista. Lisäksi Ahvenanmaan valtionvirasto suorittaa Ahvenanmaan maakunnassa suorien tukien valvontaa sekä täydentävien ehtojen osalta hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten noudattamisen valvontaa.

Ahvenanmaan maakunnan maaseudun kehittämisohjelmaan sisältyvät tukijärjestelmät kuuluvat Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntövaltaan. Mainittuun kehittämisohjelman sisältyy myös viljelijätukia kuten ympäristökorvaus ja luonnonhaittakorvaus, joiden osalta Ahvenanmaan maakunnan hallitus vastaa tukien myöntämiseen liittyvistä tehtävistä.

Hanke- ja yritystuet

Hanke- ja yritystukia koskee seuraava lainsäädäntö: laki maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista (27/2014), laki maaseudun kehittämisen tukemisesta (28/2014) sekä valtioneuvoston asetus maaseudun yritystuesta (80/2015) ja valtioneuvoston asetus maaseudun hanketoiminnan tukemisesta (1174/2014).

Maaseudun kehittämisen tukemisesta annetussa laissa säädetään maaseudun yritystuesta ja kehittämishanketuesta. Lailla pannaan osaltaan toimeen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020. Koko ohjelmakauden toimenpiteiden varat ovat (julkinen ja yksityinen rahoitus) n. 1900 miljoonaa euroa.

Maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista annetussa laissa säädetään EU:n maaseuturahaston rahoittamissa ohjelmissa jäsenvaltion hallinnolta edellytetyistä seikoista sekä kansallisten ohjelmien valmistelusta ja hallinnoinnista maa- ja metsätalousministeriön toimialalla. Laki sisältää säännökset ohjelman hallintoviranomaisesta, maksajavirastosta, todentamisviranomaisesta, välittävistä toimielimistä, paikallisista toimintaryhmistä, seurantakomiteasta ja valtakunnallisesta maaseutuverkostosta.

Maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain mukaiset ELY-keskuksen tehtävät liittyvät lain mukaisten tukien myöntämiseen, maksamiseen ja takaisinperintään, sekä tarkastuksiin. Tehtäviin sisältyy maksajavirastotehtäviä.

Maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista annetun lain mukaan ELY-keskukset vastaavat valtakunnalliseen ohjelmaan liittyvien alueellisten maaseudun kehittämissuunnitelmien laatimisesta sekä toimeenpanon yhteensovittamisesta muiden alueella toteutettavien ohjelmien, kehittämisen ja paikallisten toimenpiteiden kanssa. ELY-keskukset ja kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset on nimetty välittäviksi toimielimiksi, jotka vastaavat toimialueellaan tuen myöntämiseen, maksamiseen, seurantaan ja takaisinperintään liittyvistä tehtävistä siten kuin niistä erikseen lailla säädetään.

Maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista annetun lain mukaan paikalliset toimintaryhmät vastaavat EU:n yleisasetuksen (1303/2013) 34 artiklassa tarkoitettujen tehtävien hoitamisesta ja osallistuvat EU:n maaseutuasetuksen (1305/2013) 42 artiklassa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseen sen mukaan kuin siitä erikseen lailla säädetään.

Maa- ja metsätalousministeriö toimii maaseutuasetuksen 66 artiklassa tarkoitettuna hallintoviranomaisena. Hallintoviranomainen vastaa maaseutuohjelman hallinnoinnista hoitaen ne tehtävät, jotka hallintoviranomaiselle on Euroopan unionin lainsäädännössä tai maaseudun kehittämisohjelmien hallinnoinnista annetussa laissa osoitettu.

Maksajavirasto ohjaa ja valvoo välittäviä toimielimiä niiden hoitaessa maksajaviraston vastuulle kuuluvia tehtäviä. Suomen maksajavirastona toimii Maaseutuvirasto, joka siten vastaa EU:n maataloustuki- ja maaseuturahaston varojen käytöstä.

Maaseutuvirasto on maa- ja metsätalousministeriön tulosohjauksessa. Maaseutuvirasto ohjaa ELY-keskuksia omien tehtäviensä osalta toimialaohjauksessa sekä ohjaa kuntia sekä hallintoviranomaistehtävissä että maksajavirastosäädösten edellyttämissä maksajavirastotehtävissä.

Tehtävien ohjauksessa noudatetaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain (897/2009) mukaista tulos- ja toimialaohjausta. MMM ja Maaseutuvirasto osallistuvat tehtäviensä mukaisesti ELY-keskusten yhteiseen tulosohjaukseen ja vastaavat toimialallaan sovitun työnjaon mukaisesti toimialaohjauksesta säädöksillä, rahoituksen ohjaamisella, informaatio-ohjauksella ja koulutuksella.

Tehtävien hoito rahoitetaan toimintamenoilla ja maaseutuohjelman teknisellä avulla. Valtion talousarviossa on määritelty maaseutuohjelman htv-määrä ohjelmakaudella 2014–2020 siten, että teknistä apua on käytettävissä 879 htv:tä vastaavan henkilöstön palkkaukseen. Tästä ELY-keskusten osuus on 110 htv:tä vuonna 2015.

Poro- ja luontaiselinkeinot, poronhoito sekä koltat

Lapin aluehallintovirasto ja Lapin ELY-keskus hoitavat porotalouteen liittyviä tehtäviä valtakunnallisena tehtävänä eli omien toimialueidensa lisäksi myös Pohjois-Suomen aluehallintoviraston sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskusten alueella.

Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain (986/2011) mukaista tukijärjestelmää sovelletaan ainoastaan poronhoitolaissa tarkoitetulla poronhoitoalueella. Muihin luontaiselinkeinoihin kuin porotalouteen liittyviä toimenpiteitä tuetaan ainoastaan luontaiselinkeinoalueella, joka käsittää kokonaan tai osittain eräät maan pohjoisimmat kunnat. Tukijärjestelmässä myönnetään elinkeinonharjoittajan investointitukea, nuoren elinkeinonharjoittajan aloitustukea, elinkeinonharjoittajan asunnonrakentamistukea, paliskunnan investointitukea, paliskunnan aitojen kunnossapitotukea, tutkimusrahoitusta ja erityisiä etuuksia. Tukijärjestelmä sisältää säännökset tuen hakemisesta, myöntämisestä, maksamisesta, seurannasta ja takaisinperinnästä.

Porotaloutta kohdanneiden vahinkojen korvaamisesta annettu laki (987/2011) sisältää säännökset edellytyksistä, joilla voidaan maksaa porotalouden harjoittajille korvausta vahingoista, jotka ovat johtuneet ennalta arvaamattomista, elinkeinosta riippumattomien tilanteiden aiheuttamista menetyksistä tai ylimääräisistä kustannuksista. Korvauksia voidaan myöntää ja maksaa vasta sen jälkeen, kun valtioneuvoston päätöksellä on todettu korvaukseen oikeuttavan onnettomuuden tai tuhon tapahtuneen.

Poronhoitolaki (848/1990) koskee poronhoidon harjoittamista poronhoitoalueella. Poronhoitoa hallinnoidaan paliskunnissa ja Paliskuntain yhdistyksessä, minkä lisäksi poronhoitoon liittyviä viranomaistehtäviä suoritetaan Lapin aluehallintovirastossa sekä ELY-keskuksissa.

Lapin aluehallintovirastolle kuuluu poronhoitolain noudattamisen valvonta, minkä lisäksi virasto mm. päättää paliskuntien rajoista, myöntää vapautuksia poroerotusten suorittamisesta sekä määrää porolaidunnuksesta aiheutuvia vahingonkorvausriitoja ratkaisevan arvioimislautakunnan jäsenten palkkioperusteista. Hakemuksesta tehdyt päätökset ovat maksullisia. ELY-keskus määrää kolmejäsenisen arvioimislautakunnan puheenjohtajan sekä päättää määrärahan myöntämisestä valtakunnan rajalle rakennettavan esteaidan rakentamiseen ja kunnossapitoon sekä Paliskuntain yhdistyksen toimintamenoihin. Määrärahapäätökset on keskitetty laissa Lapin ELY-keskukseen.

Kolttalain (253/1995) tavoitteena on edistää kolttaväestön ja -alueen elinolosuhteita ja toimeentulomahdollisuuksia sekä ylläpitää ja edistää kolttakulttuuria. Lain mukaisia toimenpiteitä suoritetaan laissa määritellyn koltta-alueen kehittämiseksi. Edellä mainitut tehtävät lukuun ottamatta maanhankintaa ja myyntiä sekä kolttalain mukaisten valtionlainojen myöntämistä siirrettäisiin Lapin maakuntaan.

Maatalouden rakennetuet

Maatalouden rakennetuista annetussa laissa (1476/2007) säädetään maatalouden investointituen ja nuoren viljelijän aloitustuen hakemisesta, myöntämisestä, maksamisesta, takaisinperinnästä ja seurannasta. Lain nojalla ohjataan myös tuettavien tuotantorakennusten rakentamisen teknisiä ja toiminnallisia vähimmäisvaatimuksia. Laki on lähtökohtaisesti väline, jolla toteutetaan EU:n maaseuturahaston osaksi rahoittamaa maaseudun kehittämisohjelmaa ja täydennetään ohjelmaa koskevaa EU-lainsäädäntöä. EU-säännökset ohjaavat voimakkaasti tukijärjestelmää. Valtionapuviranomaisina toimivat ELY-keskukset toimialueellaan.

Maatalouden rakennetukien koko ohjelmakauden 2014–2020 varat ovat (julkinen ja yksityinen rahoitus) n. 2373 miljoonaa euroa. Tehtävät ovat osa maksajavirastotehtäviä ja ne on tarkoitus siirtää maakuntien tehtäviin.

Luopumistukijärjestelmät

Luopumistuesta säädetään maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetussa laissa (612/2006, jäljempänä luopumistukilaki), sekä useammassa vanhemmassa laissa, jotka ovat edelleen voimassa, koska niiden nojalla myönnettyjä tukia maksetaan edelleen.

Maatalouden harjoittamisesta luopumisen tuki on maataloussektorin varhaiseläkejärjestelmä, jolla on usean vuosikymmenen ajan tuettu maatilojen sukupolvenvaihdoksia. Euroopan unionin valtiontukisäännöksiä on muutettu siten, että tällainen varhaiseläkejärjestelmä ei enää ole siirtymäkauden jälkeen kyseisten säännösten mukainen. Luopumistukijärjestelmän soveltaminen päättyy siten, että uusia tukia ei enää myönnetä 31.12.2018 jälkeen. Keskeinen taho luopumistukijärjestelmän soveltamisessa on Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela.

Luopumistukilain toimeenpanosta vastaavat kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, Maaseutuvirasto, maa- ja metsätalousministeriö sekä Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela. Maatalousyrittäjien eläkelaitos myöntää luopumistuen. Luopumistuen käytön valvonnasta vastaa maa- ja metsätalousministeriö ja valvonnan toteuttamisesta Maaseutuvirasto. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset antavat Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle lausuntoja siitä, täyttyvätkö luopumistuen saamisen edellytykset. Kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävänä on osaltaan valvoa annettujen, maatalouden harjoittamisesta luopumista koskevien sitoumusten noudattamista. Ahvenanmaan maakunnassa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kuuluvien tehtävien hoitamisesta vastaa Ahvenanmaan valtionvirasto.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia ohjataan luopumistukea koskevien tehtävien hoitamisessa pääasiassa säädösohjauksella.

2.3.3 Maataloustuotteiden markkinajärjestelyt, maatalouden tuotantopanosten turvallisuus, laatu ja käyttö sekä kasvinterveyden valvonta

Maataloustuotteiden markkinajärjestelyihin, maatalouden tuotantopanosten turvallisuuteen, laatuun ja käyttöön sekä kasvinterveyden valvontaan on osoitettu aluehallintovirastoissa ja ELY-keskuksissa yhteensä 22 htv.

Maatalouden markkinajärjestelyt

Maatalouden markkinajärjestely on osa yhteistä maatalouspolitiikkaa. Sen täytäntöönpanosta säädetään maataloustuotteiden markkinajärjestelystä annetussa laissa (999/2012, jäljempänä markkinajärjestelylaki). Maakuntauudistuksen kannalta merkityksellisiä säännöksiä siinä ovat ELY-keskuksille ja kunnille kuuluvia tehtäviä koskevat säännökset. Ne koskevat maataloustuotteiden interventiovarastointiin ja kaupan pitämisen vaatimuksiin liittyviä tehtäviä, joissa viranomainen valvoo tiettyä toimintaa ja antaa siihen liittyviä hallintopäätöksiä. Interventiovarastointiin liittyvä valvonta on niin sanottu maksajavirastotehtävä. Kaupan pitämisen vaatimusten valvonta on toteutettu osana ympäristöterveydenhuoltoon liittyvää valvontaa.

Rehuvalvonta

Rehuvalvonnasta säädetään rehulaissa (86/2008). Evira suunnittelee, ohjaa, kehittää ja suorittaa valtakunnallista rehuvalvontaa sekä huolehtii tiedottamisesta. Evira käyttää valvonnassa apunaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia. Aluehallintovirastot valvovat Eviran ohella lääkerehuja. Valvontaviranomaisen on tarvittaessa neuvottava rehualan toimijaa Euroopan yhteisön rehulainsäädännön ja tämän lain sekä sen nojalla säädettyjen vaatimusten noudattamisesta.

Eviran on laadittava monivuotinen kansallinen valvontasuunnitelma, jossa kuvataan rehuvalvontaan liittyvien järjestelmien rakenteet ja organisaatiot sekä valvonnan strategiset tavoitteet, tärkeysjärjestykseen asettaminen ja yleinen järjestäminen.

Monivuotisen kansallisen valvontasuunnitelman lisäksi Eviran on laadittava vuosittainen valvontasuunnitelma rehuvalvonnan järjestämiseksi. Valvonta on maksullista ja sen suuruudesta säädetään valtion maksuperustelain nojalla.

Luomuvalvonta

Luonnonmukaisen tuotannon valvonnasta annetulla lailla (294/2015) pannaan kansallisesti täytäntöön neuvoston asetus luonnonmukaisesta tuotannosta ja luonnonmukaisesti tuotettujen tuotteiden merkinnöistä ja sen nojalla annetut Euroopan unionin säädökset. Laissa säädetään valvontajärjestelmästä sekä toimivaltaisista viranomaisista. Elintarviketurvallisuusvirasto toimii luonnonmukaisesti tuotettujen tuotteiden ja luonnonmukaisen tuotannon valvonnan keskusviranomaisena. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus valvoo viljelijöitä ja maatiloilla tapahtuvaa jalostusta, käyttäen apunaan Elintarviketurvallisuusviraston valtuuttamia tarkastajia. Viljelijän ja tilan hyväksymisestä valvontajärjestelmään päättää elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus. Lisäksi niille kuuluu luonnonmukaisesti tuotettujen maataloustuotteiden kaupan pitämisen valvonta vähittäismyynnissä sekä tehtävä valvoa maataloustuotteiden käsittelyä vähäiseksi valmistukseksi katsottavalla tavalla, eli maatilalla harjoitettua omien maataloustuotteiden vähäistä käsittelyä, kuten esimerkiksi jauhojen, ryynien ja hiutaleiden valmistusta tai juuresten kuorimista, pilkkomista ja pakkaamista. Lisäksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus toimii tietyissä tehtävissä EU:n lainsäädännössä tarkoitettuna toimivaltaisena viranomaisena Eviran sijaan.

Kasvinterveyden ja taimiaineistojen valvonta

Kasvinterveyslaissa (702/2003) ja taimiaineistolaissa (1205/1994) määritellyt ELY-keskusten tehtävät ehdotetaan siirrettäväksi maakunnille. Tehtäviä on lähtökohtaisesti kaikissa ELY-keskuksissa. ELY-keskukset valvovat Eviran apuna näiden lakien noudattamista. Kasvinterveyslain ja taimiaineistolain vaatimuksia tarkastetaan usein samalla tarkastuskerralla. Myös kasvinterveyslaissa mukana oleva biologisten torjuntaeliöiden ja pölyttäjien tuotevalvonta voidaan yhdistää kasvinterveystarkastuksiin. Kukin ELY-keskus voi tällä hetkellä itse yhdistellä näitä valvontoja muihin tehtäviin kuten tukivalvontoihin tai toisiin kasvintuotannon tarkastuksiin parhaaksi katsomallaan tavalla. Tarkastusmäärät per tarkastustyyppi tulevat Eviran tekemästä valvontasuunnitelmasta.

Kasvinterveyslain perusteella valvotaan kasvien ja kasvituotteiden, joiden mukana kasvintuhooja voi levitä, tuotantoa, varastointia, markkinointia, maahantuontia ja maastavientiä sekä biologiseen torjuntaan käytettävien makroeliöiden markkinointia, käyttöä ja maahantuontia. Taimiaineistolain perusteella valvotaan puutarhakasvien taimiaineiston tuotantoa, maahantuontia ja markkinointia. Kasvinterveyslain tavoitteena on estää uusien vaarallisten kasvintuhoojien asettuminen maahan ja toissijaisesti niiden leviämisen estäminen. Taimiaineistolain tavoitteena on myös kasvintuhoojien leviämisen estäminen sekä markkinoilla olevan taimiaineiston käyttötarkoitukseen sopivien laatuvaatimusten asettaminen.

ELY-keskusten tehtävänä on toimijoiden rekisteröiminen kasvinsuojelu- tai taimiaineistorekisteriin sekä rekisteriin tehtävät muutokset, kasvipassin käyttöoikeuden antaminen, kasvinterveyslain mukaisten kasvintuhoojailmoitusten vastaanottaminen ja siitä ilmoittaminen Eviralle, kasvinterveyslain mukaisia kasvintuhoojaesiintymiä koskevien torjuntapäätösten tekeminen ja vähäiset toimenpiteet, kiinteistön käyttörajoituksista tietojen antaminen, kasvinterveyslain ja taimiaineistolain vaatimusten valvonta Eviran apuna, taimiaineiston markkinointi- tai maahantulokiellot, kielletyn taimiaineiston määrääminen vietäväksi maasta tai hävitettäväksi, väliaikainen kasvipassin tai muun todistuksen tai merkinnän käyttökielto ja saattaa tämä kielto viivytyksettä Eviran ratkaistavaksi, huomautus, taimiaineistorekisteristä poistaminen jos toiminnan virheellisyyksiä ei ole korjattu, teettämisuhka ja teettämistä koskevan päätös, vastaanottaa kasvintuhoojan torjuntapäätöksestä aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi tehtävä hakemus ja antaa lausunto hakemuksesta sekä toimittaa hakemus Eviralle.

Kasvinsuojeluainevalvonta

Kasvinsuojeluaineiden asianmukaisesta ja kestävästä käytöstä ja niiden käytöstä aiheutuvien riskien vähentämisestä säädetään kasvinsuojeluaineista annetussa laissa (1563/2011).

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes käyttää kasvinsuojeluaineista annetun lain ja EU:n kasvinsuojeluaineasetuksen (EY) N:o 1107/2009 noudattamisen valvonnassa apunaan ELY-keskuksia. Kyseessä on lainsäädännön noudattamisen valvontaa koskeva avustava valvontatehtävä ja kasvinsuojeluaineen lentolevityksen valvontatehtävä.

Tukes ohjaa ELY-keskusten suorittamaa kasvinsuojeluaineiden käytön valvontaa kasvinsuojeluaineiden käyttöpaikoilla, esimerkiksi maatiloilla, puutarhoilla tai viheralueilla sekä kasvinsuojeluaineiden kaupan valvontaa. Kasvinsuojeluainevalvontaa tehdään budjettirahoituksella. ELY-keskuksen tehtävät siirtyisivät maakunnalle.

Siemen- ja hukkakauravalvonta

Hukkakauran torjunnasta annettu laki (185/2002) kieltää hukkakauran saastuttamien tuotteiden markkinoinnin ja luovutuksen. Laissa velvoitetaan edelleen myös hukkakauran aktiiviseen torjuntaan. Vastuu lain mukaisesta valvonnasta ja valvonnan järjestämisestä on Eviralla, joka käyttää valvonnassa apunaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia sekä valtuuttamiaan tarkastajia. Kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen tehtävänä on suorittaa tilalla hukkakauran esiintymistä koskeva katselmus ja laadittava tarvittaessa hukkakauran torjuntasuunnitelma. Torjuntasuunnitelman laatiminen on siirrettävä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, jos siihen on erityinen syy tai jos alue, jolla hukkakauraa esiintyy, sijaitsee useamman kunnan alueella. Lisäksi kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen tulee pitää rekisteriä alueista, joilla esiintyy hukkakauraa. Hukkakauravalvonnalla on yhteys maataloustukien valvontaan.

Siemenkauppalain (728/2000) lähtökohtana on, että markkinoida saadaan pääsääntöisesti vain sertifioitua kylvösiementä, jonka aitous ja laatu on viranomaisten varmentamaa. Sertifiointivaatimuksesta voidaan poiketa ainoastaan laissa nimenomaisesti säädetyissä tapauksissa. Päävastuullisena valvonta- ja sertifiointiviranomaisena toimii Evira, joka voi käyttää valvonnassa apunaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia sekä kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisia. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä kuntien maaseutuelinkeinoviranomainen voi päättää väliaikaisesta markkinointikiellosta.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä kunnan tehtävät siirtyisivät maakunnille.

Lannoitevalvonta

Lannoitevalmisteilla edistetään maa- ja metsätalouden sekä puutarhatalouden toimintaedellytyksiä. Ne parantavat kasvien kasvua sekä sadon laatua ja määrää. Päävastuullisena lannoitevalvontaviranomaisena toimii lannoitevalmistelaissa (539/2006) Evira. Evira voi käyttää valvonnassa apunaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia sekä valtuuttamiaan tarkastajia. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi päättää lannoitevalmiste-erää koskevasta väliaikaisesta markkinointikiellosta sekä teettämisuhasta ja teettämisestä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät siirtyisivät maakunnille.

Eläinjalostus

Eläinjalostuksesta säädetään eläinjalostustoiminnasta annetussa laissa (319/2014). Laki sisältää säännökset muun muassa kantakirjaa pitävän yhteisön hyväksymisestä sekä jalostukseen käytettäviin eläimiin ja niiden sukusoluihin ja alkioihin liittyvistä asiakirjoista sekä niiden tuonnista. Eläinjalostustoiminnasta annetun lain mukaan Evira valvoo kantakirjaa pitävän yhteisön toimintaa laissa säädettyjen tehtävien hoitamisessa. Jalostukseen käytettävien eläinten sekä niiden sukusolujen ja alkioiden maahantuontia valvoo Eviran lisäksi Tulli. Elintarviketurvallisuusvirasto voi käyttää valvonnassa apunaan aluehallintovirastoa. Uudistuksen jälkeen Eviran oikeudesta käyttää valvonnassa apunaan toista viranomaista luovuttaisiin.

2.3.4 Kalatalous ja vesitalous

Kalatalouden ja vesitalouden tehtäviin on osoitettu ELY-keskuksissa yhteensä 243 henkilötyövuotta, joista 196 on palkattu toimintamenomäärärahoin ja 47 henkilötyövuotta erillismäärärahoin. Edellä mainituista henkilöistä kalataloustehtävissä on 51 henkilötyövuotta toimintamenovaroilla palkattuna ja 2 henkilötyövuotta erillismäärärahoin.

Kalatalous

Kalataloustehtäviä ovat kalastuksen järjestäminen ja kalakantojen hoito, kalatalousvelvoitteet ja yleisen kalatalousedun valvonta, kalatalouden edistäminen, kalatalouden elinkeinojen edistäminen ja rahoittaminen Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta sekä EU:n yhteisen kalastuspolitiikan valvonta. Tehtävät siirrettäisiin maakunnille, joiden tulisi järjestää niiden hoito yhteistoiminnassa tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina.

Kalavarojen hoitoon ja vapaa-ajan kalastukseen sekä kalatalousmatkailuun ja muihin palveluihin liittyvät tehtävät perustuvat kalastuslakiin (379/2015), vesilakiin (587/2011), Norjan ja Ruotsin kanssa solmittuihin kalastussopimuksiin sekä lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004). Elinkeinokalatalouden tehtävät perustuvat EU-lainsäädäntöön, jota sovelletaan suoraan kalatalouden elinkeinoihin, sekä seuraaviin säädöksiin: laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (1048/2016), laki Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevan eurooppalaisen asetuksen kansallisesta täytäntöönpanosta (1093/2014), laki kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta (998/2012), laki Suomen talousvyöhykkeestä (1058/2004), laki yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta (1188/2014), valtioneuvoston asetus lohenkalastuksen rajoituksista Pohjanlahdella ja Simonjoessa (190/2008), laki merellä toimivien kalastus- ja vesiviljelysalusten rekisteröinnistä (690/2010), kalastuslaki (379/2015) ja elintarvikelaki (23/2006).

Kalataloustehtävät on keskitetty Varsinais-Suomen, Pohjois-Savon ja Lapin ELY-keskuksille. Lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskukselle kuuluu valtakunnallisena keskittämistehtävänä kalastusvakuutustukijärjestelmän hoito, yhteisen kalastuspolitiikan säännösten noudattamisen valvonta sekä Euroopan meri - ja kalatalousrahaston (EMKR) mukaisten avustusten myöntämisen koordinointi ja rahaston tietyt muut toimeenpanotehtävät. EMKR -tukien myöntämiseen liittyvät tehtävät on myös keskitetty kolmelle ELY -keskukselle. Saimaannorpan suojeluun liittyvät kalataloustehtävät on keskitetty Pohjois-Savon ELY-keskukselle.

ELY-keskusten kalataloustehtäviin liittyvistä suoritteista on peritty maksuperusteasetuksen mukaiset maksut.

Vesitalous

Vesitalouden tehtäviä ovat vesistöjen säännöstelyjen ja tulva- ja kuivuusriskien hallinnan asiantuntijapalvelut, ohjaus sekä hydrologisen tiedon tuottaminen, patoturvallisuuden valvonta- ja asiantuntijatehtävät, vesihuollon järjestämisen ja kehittämisen valvontatehtävät ja asiantuntijapalvelut, peruskuivatukseen ja ojitukseen liittyvät asiantuntijapalvelut, ohjaus ja toiminnan kehittäminen, rakennettujen vesistöjen hoidon ja kunnostuksen asiantuntijapalvelut, ohjaus ja edistäminen, Ruotsin ja Venäjän kanssa tehtyjen rajavesistöjä koskevien valtiosopimusten mukaiset toimeenpanotehtävät sekä oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluvan vesilain mukaiset maakunnille osoitettavat tehtävät. Nämä tehtävät siirrettäisiin maakunnille lukuun ottamatta vesilain mukaisia valvontatehtäviä. Maakunnat hoitaisivat maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan kuuluvat ELY-keskusten nykyisin hoitamat kalatalouteen, ojitustoimitukseen, uiton päättymisen jälkitoimiin, säännöstelyn kehittämiseen, vaarantorjuntatoimiin ja jäästä aiheutuvien vahinkojen torjuntaan liittyvät tehtävät.

Vesitalouteen sisältyvät myös valtion vesistörakenteiden omistajan sekä valtiolle kuuluvien vesilain mukaisten lupien haltijan tehtävät.

Vesitaloustehtävät perustuvat seuraaviin säädöksiin: laki tulvariskien hallinnasta (620/2010) ja valtioneuvoston asetus tulvariskien hallinnasta (659/2010), patoturvallisuuslaki (494/2009) ja valtioneuvoston asetus patoturvallisuudesta (319/2010), vesihuoltolaki (119/2001), laki peruskuivatustoiminnan tukemisesta (947/1997) ja asetus peruskuivatustoiminnan tukemisesta (530/1998), laki Suomen ja Ruotsin välillä tehdyn rajajokisopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta, sopimuksen soveltamisesta ja eräiden lakien kumoamisesta (722/2010), laki Neuvostoliiton kanssa Saimaan ja Vuoksen juoksutussäännöstä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä sekä sopimuksen soveltamisesta (1331/1991), valtioneuvoston asetus vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa parantavien hankkeiden avustamisesta (714/2015) sekä vesilaki.

Vesitaloustehtäviä hoidetaan ELY-keskusten Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualueilla vesistöalueittaisessa yhteistyössä. Useita vesitaloustehtävien erityisasiantuntijuutta vaativia osatehtäviä on keskitetty valtakunnallisesti. Vesistörakenne- ja -laiteomaisuuden hallinta, kunnossapito ja perusparannustehtävät on keskitetty Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukseen.

Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa ELY-keskuksia vesitaloustehtävissä valtion talousarviossa asetettavien vaikuttavuustavoitteiden, tulosohjauksen, resurssiohjauksen, informaatio-ohjauksen sekä muun vuorovaikutuksen keinoin.

Vesitaloustehtävien hoitoon tarvittavat henkilöstövoimavarat rahoitetaan työ- ja elinkeinoministeriön pääluokkaan budjetoiduista ELY-keskusten toimintamenomäärärahoista.  Lisäksi vesistörakenteiden hallintaan liittyviin tehtäviin suunnataan maa- ja metsätalousministeriön pääluokan luonnonvaratalouden politiikkasektorin erillismäärärahoja vuosittain noin 8 milj. euroa sekä vesistökunnostus ja tulvasuojeluhankkeiden tukemiseen noin 4 milj. euroa.

ELY-keskusten patoturvallisuusviranomaisen tehtäviin liittyvistä suoritteista on peritty maksuperusteasetuksen mukaiset maksut.

Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta maksettaviin tukiin liittyvät tehtävät

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston mukaisia tukia myönnetään Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan ja yhdennetyn meripolitiikan täytäntöön panemiseksi. Tukien ja niiden hallinnoinnin pohjana on yksityiskohtainen Euroopan unionin lainsäädäntö sisältäen muun muassa vaatimuksia tehtävien eriyttämisestä ja organisoinnista.

Kansallisesti tehtävän pohjana on laki Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevan eurooppalaisen asetuksen kansallisesta täytäntöönpanosta (1093/2014).

Maa- ja metsätalousministeriö on EU-lainsäädännössä edellytetty toimintaohjelman hallintoviranomainen, todentamisviranomainen ja tarkastusviranomainen. Tukia myöntäviä hallintoviranomaisen välittäviä toimielimiä ovat Varsinais-Suomen, Lapin ja Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. Lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskus vastaa eräiden tukien myöntämisestä ja eräistä koordinaatiotehtävistä, kuten ohjeiden ja lomakkeiden valmistelusta sekä tietojärjestelmän kehittämisen ohjaamisesta, koko Manner-Suomessa. Tukien myöntämiseen liittyvät ELY-keskusten tehtävät siirrettäisiin maakunnille. Tuet myönnetään toimintaohjelman seurantakomitean vahvistamien valintaperusteiden mukaisesti. KEHA-keskus toimii tukien maksamisesta ja takaisinperinnästä vastaavana välittävänä toimielimenä koko Manner-Suomen alueella. Ahvenanmaan maakunnan hallitus vastaa välittävän elimen tehtävistä Ahvenanmaan maakunnassa.

Toimintaohjelman hallintoviranomaisena toimiva maa- ja metsätalousministeriö vastaa muille tahoille siirretyistä tehtävistä, kuten tukien myöntämisestä, maksamisesta ja takaisinperinnöistä sekä hallinnollisista tarkastuksista, ja on velvollinen ohjaamaan ja ohjeistamaan näiden tahojen toimintaa.

Maa- ja metsätalousministeriön sisäinen tarkastus toimii toimintaohjelman tarkastusviranomaisena. Sen on laadittava tarkastusstrategia ja järjestettävä tarkastuksia, jotka koskevat toimintaohjelman hallinto- ja valvontajärjestelmän asianmukaista toimintaa sekä tukea saaneita hankkeita. Tarkastusviranomainen tekee itse järjestelmätarkastukset; Maaseutuvirasto tekee hanketarkastukset. Lisäksi Euroopan komissio tekee jäsenvaltioihin tarkastuksia. Tarkastusviranomaisen on toimitettava Euroopan komissiolle vuosittain tarkastuskertomus.

2.3.5 Aluekehittämisviranomaisen eräät tehtävät

Alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain (7/2014) 4 §:n mukaan alueiden kehittämisen tavoitteena on: 1) vahvistaa alueiden tasapainoista kehittymistä sekä kansallista ja kansainvälistä kilpailukykyä; 2) vahvistaa ja monipuolistaa kestävällä tavalla alueiden elinkeinorakennetta sekä edistää taloudellista tasapainoa; 3) edistää kestävää työllisyyttä sekä väestön osaamista, yhtäläisiä mahdollisuuksia ja sosiaalista osallisuutta; 4) vähentää alueiden välisiä ja sisäisiä kehityseroja ja kannustaa käytettävissä olevien voimavarojen täysimääräiseen käyttöönottoon kestävällä tavalla; 5) parantaa alueiden omia vahvuuksia ja erikoistumista sekä edistää niiden kulttuuria; 6) parantaa elinympäristön laatua ja kestävää alue- ja yhdyskuntarakennetta.

Vastuu alueiden kehittämisestä on lain 5 §:n mukaan kunnilla ja valtiolla. Alueiden kehittämiseen liittyvien tehtävien hoitamisesta kussakin maakunnassa vastaa maakunnan liitto aluekehittämisviranomaisena. ELY-keskukset edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla niille säädettyjä tai erikseen määrättyjä valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä toimialueellaan.

Valtioneuvosto päättää lain 6 §:n mukaan hallituskaudella toteutettavista valtakunnallisista alueiden kehittämisen painopisteistä (aluekehittämispäätös). Alueiden kehittämisen kannalta keskeiset ministeriöt määrittelevät hallinnonalaansa varten alueiden kehittämisen tavoitteet ja toimenpiteet osana valtioneuvoston päätöstä. Painopisteiden tarkentamiseksi ja toteuttamiseksi voidaan laatia useampia kuin yhtä hallinnonalaa koskevia erityisohjelmia. Maakunnan suunnitteluun kuuluvat maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 25 §:ssä tarkoitettu maakuntasuunnitelma, muuta alueiden käytön suunnittelua ohjaava maakuntakaava sekä maakunnan kehittämisen lähivuosien tavoitteet osoittava maakuntaohjelma. Maakuntakaavasta säädetään erikseen. Lisäksi laaditaan Euroopan unionin rakennerahasto-ohjelmia. Suunnitelmien ja ohjelmien toteuttamista voidaan rahoittaa valtion talousarvion rajoissa.

Maakunnille kuuluvat aluekehittämisviranomaisen tehtävät ehdotetaan pääosin siirrettäviksi maakunnille muilla hallituksen esityksillä. Tähän hallituksen esitykseen sisältyvät seuraavat maakunnille kuuluvat aluekehittämisviranomaisen tehtävät.

Saariston kehityksen edistämisestä annetun lain (494/1981) tarkoituksena on valtion ja kuntien toimin pyrkiä turvaamaan saariston kiinteä asutus luomalla väestölle riittävät mahdollisuudet toimeentuloon, liikkumiseen ja peruspalvelujen saantiin sekä suojata saariston maisemakuvaa ja luontoa ympäristöhaitoilta.

Lain ympäristönhoitoavustuksia koskevan 12 §:n nojalla voidaan myöntää avustusta toimenpiteisiin, jotka koskevat saaristoluonnon suojelemista taikka saariston maisemakuvan säilyttämistä tai parantamista. Avustusta voidaan myöntää valtioneuvoston saaristokunnaksi määräämälle kunnalle tai kuntalaissa tarkoitetulle tällaisen kunnan jäsenelle toimenpiteisiin. Avustusta voidaan myöntää edellä mainittuihin toimenpiteisiin myös yhdistykselle tai säätiölle, jonka tarkoituksena on luonnonsuojelun tai ympäristönhoidon edistäminen.

Saariston kehittämistä koskevan ympäristönhoitoavustuksen myöntää hakemuksesta ELY–keskus. Ympäristöministeriö vahvistaa saaristoasiain neuvottelukuntaa kuultuaan avustuksen käyttöperusteet sekä alueelliset avustuskiintiöt ELY–keskusten toimitettua sille yhteenvedot hakemuksista.

ELY–keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus hoitaa avustuksen maksamista, valvontaa ja takaisinperintää koskevat valtionavustuslain mukaiset tehtävät. Lisäksi kehittämis- ja hallintokeskus hoitaa ELY–keskusten lisäksi valtionavustuslain 15 §:n mukaisia valvontatehtäviä.

Alueiden kehittämiseen liittyvät myös ulkorajayhteistyöhön liittyvien toimintaohjelmien hallinnointi, josta säädetään ulkorajan ylittävästä yhteistyöstä annetussa laissa (657/2015).

2.3.6 Alueellisen lyhyen, pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu

Alueellisen lyhyen, pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakoinnin yhteensovittaminen perustuu elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 3 §:n ohella alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain 17 §:ään, jonka 1 momentin 4 kohdan mukaan maakunnan liiton tehtävänä on vastata alueellisen pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakoinnin yhteensovittamisesta ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelusta osana koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnittelua. ELY-keskus vastaa alueensa lyhyen aikavälin työvoima- ja koulutustarpeen ennakoinnista ja analysoi koulutuksen ja työmarkkinoiden tarpeen kohtaantoa lähinnä liittyen työvoimakoulutuksen hankintaa. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 luvun 2 §:ssä todetaan, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tai työ- ja elinkeinotoimiston tulee ennen korkeakoulututkintoon johtavien opintojen hankintapäätöstä pyytää asiasta lausunto opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Edellä mainittuja koulutuksen ja osaamisen toimia toteutetaan ELY-keskuksissa ja maakunnan liitoissa rakennerahastotoimin alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain sekä alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta annetun lain mukaisesti.

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan tehtäviä on hoidettu ELY-keskuksissa toimintamenovaroin. Tehtävät ovat olleet osana tulossopimusohjausta.

2.3.7 Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus

Maakuntakaavoitus ja maakunnan suunnittelu on osa maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää, josta säädetään maankäyttö ja rakennuslain 4 luvussa.

Maankäyttö- ja rakennuslain 27 §:n mukaan maakuntien liittojen tulee huolehtia tarpeellisesta maakuntakaavan laatimisesta, kaavan pitämisestä ajan tasalla ja sen kehittämisestä. Lain 25 §:n mukaan maakuntakaavassa esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Aluevarauksia osoitetaan vain siltä osin ja sillä tarkkuudella kuin alueiden käyttöä koskevien valtakunnallisten tai maakunnallisten tavoitteiden kannalta taikka useamman kuin yhden kunnan alueidenkäytön yhteen sovittamiseksi on tarpeen. Maakuntakaavan sisältövaatimuksista säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 28 §:ssä.

Maakuntakaavan laatimisessa noudatettavasta kaavoitusmenettelystä ja vuorovaikutuksesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 8 luvussa. Maankäyttö ja rakennuslain 31 §:n mukaan maakuntakaavan hyväksyy maakuntavaltuusto.

Maankäyttö- ja rakennuslain 32 §:n mukaan maakuntakaava on ohjeena laadittaessa tai muutettaessa yleiskaavaa tai asemakaavaa tai alueidenkäytön muiden toimenpiteiden järjestämiselle.

Kesäkuussa 2016 oli voimassa yhteensä 64 maakuntakaavaa. Näistä osa on ns. kokonaismaakuntakaavoja, osa tiettyä maankäyttömuotoa koskevia vaihekaavoja ja osa maakunnan tiettyä osaa koskevia osa-aluekaavoja. Voimassa olevat maakuntakaavat kattavat maan koko pinta-alan. Samana ajankohtana maakuntien liitoissa oli vireillä 21 maakuntakaavan laatiminen.

Maakuntakaavoituksen käytettävien voimavarojen määrää on selvitetty kattavasti vuonna 2013. Tällöin arvioitiin, että maakuntien liitojen henkilöstövoimavaroista kohdennettiin maakuntakaavoituksen tehtäviin 96 henkilöä.

Maankäyttö- ja rakennuslain 17 §:n mukaan ympäristöministeriön tehtävänä on alueidenkäytön suunnittelun yleinen kehittäminen ja ohjaus, joka koskee myös maakuntakaavoitusta. Ympäristöministeriön tehtäviin kuulunut maakuntakaavoituksen valvonta poistettiin maankäyttö- ja rakennuslain muutoksella, joka tuli voimaan 1.2.2016.

Maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään myös maakuntasuunnitelmasta, jossa osoitetaan maakunnan tavoiteltu kehitys. Maankäyttö- ja rakennuslaissa ei ole maakuntasuunnitelman sisältöä tai laatimista koskevia tarkempia säännöksiä. Maakuntasuunnitelma laaditaan tai sitä tarkistetaan valtuustokausittain. Nykytilanteessa maankäyttö- ja rakennuslain mukainen maakuntasuunnitelma ja alueiden kehittämisestä annetun lain mukainen maakuntaohjelma kootaan useimmissa maantien liitoissa maakuntastrategiaksi, joka sisältää maakuntasuunnitelmaa vastaavan pitkän aikavälin tavoitteita koskevan osan sekä maakuntaohjelmaa vastaavan lyhyen aikavälin toimenpideosan.

2.3.8 Kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämisen edistäminen

Kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämisen edistämisen tehtäviin on osoitettu ELY-keskuksissa yhteensä 102 htv.

Maankäyttö- ja rakennuslain 20 §:n mukaan kunnan on huolehdittava alueidenkäytön suunnittelusta, rakentamisen ohjauksesta ja valvonnasta alueellaan sekä maapolitiikan harjoittamisesta. ELY-keskusten tehtävänä on maankäyttö- ja rakennuslain 18 §:n mukaan edistää kunnan alueidenkäytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämistä. ELY-keskusten on myös valvottava, että kaavoituksessa, rakentamisessa ja muussa alueiden käytössä otetaan huomioon vaikutuksiltaan valtakunnalliset ja merkittävät maakunnalliset asiat.

ELY-keskusten keskeisiä toimintamuotoja kuntien alueidenkäytön suunnittelun edistämisessä ovat kehittämiskeskustelut ja viranomaisneuvottelut, joista säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa erikseen. Lisäksi ELY-keskus voi antaa kunnalle muuta asiantuntija-apua ja neuvontaa, antaa lausunnon kaavaa ja rakennusjärjestystä koskevasta ehdotuksesta, osallistua muihin kaavaneuvotteluihin kuin lakisääteisiin viranomaisneuvotteluihin sekä järjestää kuntien edustajille ja muille sidosryhmille koulutustilaisuuksia.

ELY-keskusten valvontatehtävä on luonteeltaan kuntien kaavoitus- ja rakennustoimen hoitoon kohdistuvaa laillisuusvalvontaa. Valvontatehtävä kohdistuu vain vaikutuksiltaan valtakunnallisiin ja merkittäviin maakunnallisiin asioihin. Valvontatehtävää toteutetaan seuraamalla kuntien päätöksiä ja tuomalla mahdolliset epäkohdat esiin ennakolta tehtävässä yhteistyössä. Tarvittaessa ELY-keskukset toteuttavat valvontatehtäväänsä valittamalla kunnan päätöksistä.

ELY-keskusten ja kunnan välisistä yleis- ja asemakaavoja koskevista viranomaisneuvotteluista säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 66 §:ssä. Valmisteltaessa yleis- tai asemakaavaa, joka koskee vaikutuksiltaan valtakunnallisia tai merkittäviä maakunnallisia asioita tai joka on valtion viranomaisen toteuttamisvelvollisuuden kannalta tärkeä, kunnan on oltava yhteydessä ELY-keskukseen. ELY-keskuksen ja kunnan kesken on järjestettävä neuvottelu tällaisen kaavan laadintaan liittyvien valtakunnallisten, maakunnallisten ja muiden keskeisten tavoitteiden toteamiseksi. Viranomaisneuvottelujen lisäksi ELY-keskusten ja kuntien välillä pidetään myös muita neuvotteluja, esimerkiksi työneuvotteluja ja kuukausikokouksia.

ELY-keskuksilla on maankäyttö- ja rakennuslain mukaan toimialaansa kuuluvissa asioissa valitusoikeus kuntien kaavapäätöksistä, rakennusjärjestyksistä, poikkeamispäätöksistä ja suunnittelutarveratkaisuista. Lisäksi ELY-keskuksilla on valitusoikeus rakennuksen purkamista koskevasta päätöksestä silloin, kun rakennus on valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittävä.

2.3.9 Luonnon monimuotoisuuden suojelun edistäminen ja kulttuuriympäristön hoito

Luonnonsuojelutehtäviin on ELY-keskuksissa käytetty seurantatietojen mukaan noin 88,7 htv. Uudistuksessa käytettävät voimavarat jakaantuvat tasan maakunnan ja Valtion lupa- ja valvontaviraston kesken.

Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön edistämisen tehtävät kuuluvat ELY-keskusten toimialaan ELY-keskuksista annetun lain 3 §:n 9 kohdan sekä luonnonsuojelulain 6 §:n nojalla.

Luonnon monimuotoisuuden suojelun edistämisen tehtäviä ovat etenkin vapaaehtoisuuteen perustuvien luonnonsuojelualueiden perustamiseen tähtäävät tehtävät, muun muassa metsien monimuotoisuutta turvaavan METSO-ohjelman toteuttaminen. Tehtäviin sisältyy korvaus- ja maanhankintaneuvotteluja maanomistajien kanssa sekä asiaan liittyvää viestintää, neuvontaa ja maanomistajien yhteistoiminnan edistämistä sekä luonnonsuojelualueiden perustamiseen tähtäävää hanketoimintaa. Lisäksi ELY-keskukset neuvottelevat luonnonsuojeluohjelmien, Natura 2000 – verkoston ja kaavojen suojeluvarausten toteuttamisesta maanomistajien kanssa. ELY-keskuksen tehtävänä on yksityiselle kuuluvalla luonnonsuojelualueella myös luonnonsuojelualueen rajojen merkitseminen tarvittaessa.

Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön edistämisen tehtäviin kuuluu luonnon monimuotoisuutta koskevaa yleistä viestintää, neuvontaa ja tietoisuuden lisäämistä.

ELY-keskukset edistävät eliölajien ja luontotyyppien suojelua neuvonnalla, jakamalla tietoa, auttamalla vaihtoehtojen selvittämisessä sekä yhteistyöllä maankäytön ja muun ympäristönkäytön toimijoiden kanssa. ELY-keskukset tuottavat tietoaineistoja luontotyyppien ja lajien suojelun seurantaa varten ja osallistuvat luontotyyppien ja lajien suojeluun laatimalla niitä koskevia hoitosuunnitelmia sekä järjestämällä käytännön hoitotoimia. ELY-keskukset tukevat rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisyssä maanomistajia ja maatalousyrittäjiä neuvonnalla ja selvityksillä.

ELY-keskukset antavat neuvontaa perinnebiotooppien inventoinneista ja hoidosta sekä osallistuvat maatalouden ympäristökorvaushakemuksia koskevaan asiantuntijayhteistyöhön. Maisema-alueiden valmisteluun liittyy myös osallistamista, neuvontaa ja viestintää.

Ympäristökasvatuksen valtakunnalliset koordinointi- ja asiantuntijatehtävät hoidetaan nykyisin keskitetysti Keski-Suomen ELY-keskuksessa.

Kulttuuriympäristön hoito kuuluu ELY-keskusten toimialaan ELY-keskuksista annetun lain 3 §:n 9 kohdan nojalla. Toimiala liittyy läheisesti etenkin samassa lainkohdassa mainittuihin alueiden käyttöön ja rakentamisen ohjaukseen. Myös maakunnan liittojen tehtäviin sisältyy kulttuuriympäristön hoidon edistämistä. Valtakunnallinen kulttuuriympäristön asiantuntijatehtävä on Museovirastolla, alueellisesti asiantuntijoina toimivat maakuntamuseot.

Maankäyttö- ja rakennuslaissa säädettyihin ELY-keskusten tehtäviin sisältyy alueidenkäyttöratkaisujen arviointia kulttuuriympäristön kannalta. Maakunnan liittojen laatimissa maakuntakaavoissa on erityisesti huomioitava maiseman ja kulttuuriperinnön vaaliminen. Rakennusperinnön suojelemisesta annettuun lakiin (498/2010) ja maankäyttö- ja rakennusasetukseen (895/1999) perustuen ELY-keskusten tehtävänä on edistää ja ohjata rakennetun kulttuuriympäristön tilan ja kehityksen seurannan järjestämistä toimialueellaan sekä osaltaan huolehtia tarpeellisen seurannan järjestämisestä. Maakunnan liittojen tulee huolehtia maakunnan suunnittelun edellyttämästä kulttuuriympäristön tilan ja kehityksen seurannasta alueellaan.

ELY-keskukset ja maakunnan liitot edistävät kulttuuriympäristön hoitoa osallistumalla hankkeiden rahoitukseen ja hallinnointiin. Hankkeet ovat esimerkiksi rakennus- tai maisemainventointeja, rakennusten korjausta sekä maisemanhoitoa. ELY-keskukset myöntävät erityisesti rakennusperinnön hoitoon tarkoitettuja valtionavustuksia yksityisille omistajille ja yhteisöille. Avustukset perustuvat rakennusperinnön suojelemisesta annettuun lakiin ja valtion talousarvioon (momentti 35.20.64). Avustustoimintaan liittyy korjausneuvonta, jota hoidetaan monilla alueilla yhteistyössä maakuntamuseon kanssa. Tämän lisäksi kulttuuriympäristön hoitoa tuetaan Euroopan unionin ohjelmien puitteissa ja rakennerahastoista myönnettävällä rahoituksella.

Kulttuuriympäristöt huomioidaan alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annettuun lakiin perustuvissa maakuntaohjelmissa, ja maakunnissa on myös erillisiä kulttuuriympäristöohjelmia. ELY-keskukset osallistuvat myös kunnallisten kulttuuriympäristöohjelmien laatimiseen. Lähes koko maan kattavasti toimii maakunnallisia kulttuuriympäristön yhteistyöryhmiä, joiden koordinointivastuuta ELY-keskukset jakavat maakunnan liittojen ja maakuntamuseoiden kanssa.

Kulttuuriympäristön hoitoon liittyvät tehtävät hoidetaan pääosin kunkin ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat – vastuualueella. Satakunnan ELY-keskuksen aluetta koskevat kulttuuriympäristöasiat hoidetaan Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa ja Pohjanmaan ELY-keskuksen aluetta koskevat kulttuuriympäristöasiat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa. Rakennusperinnön hoitoavustusten maksatus- ja maksatuksen valvontatehtäviä on vuodesta 2015 lähtien hoitanut ELY-keskusten ja TE-toimistojen yhteinen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus). Lisäksi ELY-keskusten alueidenkäytön, rakentamisen ohjauksen ja luonnon monimuotoisuuden suojelun tehtävistä sekä maakunnan liittojen tehtävistä osa edellyttää kulttuuriympäristöasiantuntemusta.

Luonnon- ja maisemansuojeluun sekä alueidenkäyttöön ja rakennusperintöön liittyvissä asioissa ohjaava ja valvova viranomainen on ympäristöministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa museolaitosta ja kulttuuriperintöä koskevista asioista.

2.3.10 Maastoliikennelain yleinen valvonta ja erityislupien myöntäminen liikuntarajoitteisille

Maastoliikennelain (1710/1995) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten yleinen valvonta kuuluu ELY–keskukselle toimialueellaan ja kunnassa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttämistä maastossa valvovat poliisi, Tulli ja rajavartiolaitos sekä Metsähallitus ja Metsäntutkimuslaitos hallinnassaan olevilla alueilla.

ELY-keskus voi myöntää hakemuksesta henkilölle, jonka liikuntakyky on iän, vamman tai sairauden vuoksi rajoittunut luvan poiketa maastoliikennelain edellyttämästä maanomistajan tai haltijan luvasta liikkua tai pysäköidä moottorikäyttöisellä ajoneuvolla maastossa maa-alueella (4 §) sekä ELY-keskuksen asettamasta moottorikäyttöisten ajoneuvojen käytön alueellisesta kiellosta ja rajoituksesta luonnolle tai muulle ympäristölle, luontaiselinkeinolle, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle taikka yksityiselle edulle aiheutuvan haitan ehkäisemiseksi (8 §).

Maastoliikennelain toimeenpano ja lain noudattamisen ylin valvonta kuuluvat ympäristöministeriön vastuulle.

2.3.11 Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyyn liittyvät valvontatehtävät

Kysymys on pelastusviranomaisille vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetussa laissa (390/2005, jäljempänä kemikaaliturvallisuuslaki) säädetyistä tehtävistä. Lain tarkoituksena on ehkäistä ja torjua vaarallisten kemikaalien sekä räjähteiden valmistuksesta, käytöstä, siirrosta, varastoinnista, säilytyksestä ja muusta käsittelystä aiheutuvia henkilö-, ympäristö- ja omaisuusvahinkoja. Lain tarkoituksena on lisäksi edistää yleistä turvallisuutta.

Pelastusviranomaisten valvontatehtävästä säädetään kemikaaliturvallisuuslain 115 §:ssä. Pelastusviranomaiset valvovat kemikaaliturvallisuuslain noudattamista, kun on kysymys 1) vaarallisten kemikaalien vähäisestä teollisesta käsittelystä ja varastoinnista tai säilytyksestä, jollei toiminta ole osa lain 23 §:n 2 momentissa tarkoitettua toiminnallista kokonaisuutta, jolloin sen valvonta kuuluu Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle (Tukes), 2) yksityiseen kulutukseen hyväksyttyjen ilotulitteiden ja vähäistä vaaraa aiheuttavien muiden pyroteknisten tuotteiden varastoinnista kaupan yhteydessä tai niiden luovutuksesta yksityiseen kulutukseen sekä 3) räjähteiden ja vaarallisten kemikaalien käytöstä erikoistehosteena 81 §:ssä mainituissa tilaisuuksissa. Pelastusviranomainen (pelastuslaissa tarkoitettu alueen pelastustoimen pelastusviranomainen) valvoo kemikaalien käsittelyä, varastointia ja säilyttämistä, niihin liittyviä ilmoitus- ja hallintomenettelyjä sekä valvontaa silloin, kun kemikaalien määrät ovat vähäisiä. Tukesin valvontakohderekisterin mukaan ilmoituksenvaraisia kohteita on tällä hetkellä noin 6300 kpl. Sen lisäksi valvontaan kuuluu myös ns. ei-ilmoituksenvaraiset kemikaalikohteet. Lisäksi pelastusviranomainen hoitaa kemikaaliturvallisuuslain nojalla räjähteisiin liittyviä tehtäviä, valmistelee päätökset ilotulitteiden käytöstä, valmistelee päätökset ilmoituksista räjähteiden tai vaarallisten kemikaalien käytöstä erikoistehosteena, käsittelee ilmoitukset yksityiseen kulutukseen hyväksyttyjen ilotulitteiden ja vähäistä vaaraa aiheuttavien muiden pyroteknisten tuotteiden varastoinnista kaupan yhteydessä.

Kemikaaliturvallisuuslain valvonnassa pelastusviranomaisen toimintaa ohjeistaa ja yhtenäistää Tukes kemikaaliturvallisuuslain 116 §:n mukaisesti.

Kemikaaliturvallisuuslain 131§:ssä säädetään kemikaaliturvallisuuslain mukaisista maksuista. Voimassa olevan kemikaaliturvallisuuslain 131 §:n 2 momentin mukaan pelastusviranomaisten suoritteiden maksullisuudesta ja perittävien maksujen suuruudesta päättää kuitenkin alueen pelastustoimi noudattaen valtion maksuperustelaissa säädettyjä periaatteita.

2.3.12 Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen yhteistyössä muiden maakuntien kanssa sekä liikunnan edistäminen maakunnassa alueellisen liikuntaneuvoston toiminnan kautta sekä ulkoilureittitehtävät

Tehtäviin on osoitettu ELY-keskuksissa yhteensä 2 henkilötyövuotta.

Liikuntaneuvosto

Liikuntalain (390/2015) 7 §:n ja alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain 17 §:ssä mukaan aluehallintovirastojen asiantuntijaeliminä toimivat alueelliset liikuntaneuvostot asettaa maakunnan liitto. Jos aluehallintoviraston toimialueella on useampi maakunnan liitto, niin liitot asettavat liikuntaneuvoston yhdessä. Alueellisen liikuntaneuvoston tehtävistä, kokoonpanosta ja asettamisesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella liikunnan edistämisestä (550/2015). Alueellisen liikuntaneuvoston toimintamenot maksetaan opetus- ja kulttuuriministeriön aluehallintovirastolle osoittamasta määrärahasta.

Ulkoilureittitehtävät

Ulkoilureittisuunnitelman vahvistaa se ELY–keskus, jonka toimialueella ulkoilureitti tai suurin osa siitä on. Ennen suunnitelman vahvistamista on niille, joiden oikeutta tai etua suunnitelma koskee, varattava tilaisuus muistutusten tekemiseen suunnitelman johdosta. Suunnitelman on pantava nähtäväksi yleistiedoksiantona ja lisäksi, jos hankaluudetta mahdollista, siitä on erikseen ilmoitettava maanomistajille ja poronhoitoalueella paliskunnalle, joiden alueen kautta reitti kulkisi.

Ulkoilureitin siirtämisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä ulkoilureitin tekemisestä säädetään. Siirtämisestä voi maan omistaja tehdä asianomaiselle kunnalle esityksen. Kunnan vastustaessa siirtämistä voi maanomistaja saattaa asian ELY–keskuksen ratkaistavaksi.

Jollei ulkoilureitti tai sen osa olosuhteiden muututtua enää ole tarpeen yleistä ulkoilutoimintaa varten, voi ELY–keskus siitä tai muusta erityisestä syystä kunnan tai maan omistajan hakemuksesta lakkauttaa ulkoilureitin tai sen osan. Ulkoilureitin tai sen osan tultua lakkautetuksi siirtyy reittiin kuulunut alue korvauksetta omistajan hallintaan.

ELY–keskus voi määrätä kunnan huolehtimaan toisen kunnan aluetta koskevan ulkoilureittisuunnitelman laatimisesta, sen vahvistamisen hakemisesta, määräyksen hakemisesta ulkoilureittitoimitukseen ja ulkoilureitin pitämisestä, jos asianomainen kunta on tähän suostunut. Reitistä johtuvien kustannusten ja korvausten jakamisesta kuntien kesken määrää ELY–keskus, jolleivät kunnat ole asiasta sopineet.

2.3.13 Vesihuollon edistäminen ja suunnittelu, vesivarojen käytön ja hoidon sekä tulvariskien hallinnan tehtävät, alueelliset luonnonvaratehtävät ja huolehtiminen ympäristö-, vesihuolto- ja vesistötöiden toteuttamisesta

Tehtäviin on osoitettu ELY-keskuksissa yhteensä 14,7 henkilötyövuotta. Vesitalouden tehtävät, joihin vesihuoltotehtävät, vesivarojen käyttö ja hoito, tulvariskien hallinta sekä vesihuolto- ja vesistötyöt ovat, on käsitelty perustelujen kohdassa 2.3.4.2. Vesihuollon tehtäviä on vuonna 2015 hoidettu ELY-keskuksissa yhteensä 24,4 henkilötyövuoden voimavaroin ja vesistötehtäviä 166 henkilötyövuoden voimavaroin, joista 44 henkilötyövuotta on palkattu erillismäärärahoin.

Edellä kohdassa 2.3.4 käsiteltyjen kalatalouden ja vesitalouden tehtävien lisäksi ELY-keskuksille kuuluvia luonnonvaratalouden tehtäviä ovat vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annetun lain (1709/2015) mukaiset tehtävät sekä Kansallisen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelman 2022 toimeenpano.

Lisäksi tehtävänä on ympäristötöiden toteuttamisesta huolehtiminen. Nämä tehtävät siirrettäisiin maakunnille.

2.3.14 Vesien- ja merensuojelu, vesien- ja merenhoidon järjestäminen ja toteuttaminen sekä merialuesuunnittelu

Vesien- ja merenhoito

Tehtäviin on osoitettu ELY-keskuksissa yhteensä 90,2 henkilötyövuotta.

Vesienhoidon ja merenhoidon kansallinen sääntely perustuu EU:n direktiiveihin, joista keskeisimpiä ovat Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2000/60/EY) yhteisön vesipolitiikan puitteista (vesipuitedirektiivi), Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2008/56/EY) yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista (meristrategiadirektiivi) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2006/118/EY) pohjaveden suojelusta pilaantumiselta ja huononemiselta (pohjavesidirektiivi), jota on muutettu Komission direktiivillä (2014/80/EU).

Vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisen yleisenä tavoitteena on suojella, parantaa ja ennallistaa vesiä ja Itämerta niin, ettei pintavesien ja pohjavesien tai Itämeren tila heikkene ja että niiden tila on vähintään hyvä. Vesienhoidon ja merenhoidon suunnittelu perustuu vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annettuun lakiin (1299/2004) ja sen nojalla annettuihin valtioneuvoston asetuksiin. Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö ohjaavat ja seuraavat toimialoillaan lain täytäntöönpanoa. Merenhoitosuunnitelman laatimiseen osallistuu lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö. Vesienhoitoon liittyvän kansainvälisen yhteistyön järjestämisestä määrätään Suomen ja Ruotsin välillä tehdyllä rajajokisopimuksella (SopS 91/2010) ja Norjan kanssa tehdyllä sopimuksella suomalais-norjalaisesta vesienhoitoalueesta (SopS 50/2014). Kansainvälisestä yhteistyöstä määrätään myös Suomen Tasavallan ja Sosialistisen Neuvostotasavaltain Liiton välisellä rajavesistöjä koskevalla sopimuksella (SopS 25–26/2010).

ELY-keskusten tehtävistä vesienhoidossa ja merenhoidossa säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain 5 §:ssä. Kullakin vesienhoitoalueella ELY-keskuksen tehtäviin kuuluu laatia selvitys vesien ominaispiirteistä, selvitykset ihmisen aiheuttamista vaikutuksista vesiin sekä vedenkäytön taloudelliset selvitykset. ELY-keskuksen tulee myös kerätä tiedot valtioneuvoston asetuksella säädettävistä alueista, jotka ovat Euroopan unionin lainsäädännön mukaan suojeltavia sekä tiedot talousveden ottoon tarkoitetuista alueista. ELY-keskuksen tulee lisäksi valmistella vesien tilan luokittelu, järjestää vesien seuranta ja laatia vesien seurantaohjelma, valmistella vesienhoitosuunnitelma ja toimenpideohjelma sekä hoitaa muut ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön määräämät tehtävät vesienhoidon järjestämiseksi.

Vesienhoitoalueita on seitsemän ja ne on muodostettu luonnonmaantieteellisin perustein vesistöalueista. Viisi yhteensovittavaa ELY-keskusta kokoaa suunnittelussa tuotetut ja kootut tiedot vesienhoitoalueiden vesienhoitosuunnitelmiksi. Yhteensovittavista ELY-keskuksista säädetään valtioneuvoston asetuksella, jonka mukaan niitä ovat Etelä-Savon ELY-keskus, Uudenmaan ELY-keskus, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Lapin ELY-keskus. Valtioneuvoston asetuksen mukaan Lapin ELY-keskus on yhteensovittava ELY-keskus Ruotsin ja Norjan kanssa muodostetuilla kansainvälisillä vesienhoitoalueilla.

Ympäristöministeriö laatii yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön kanssa merenhoitosuunnitelman Suomen aluevesille ja talousvyöhykkeelle. ELY-keskuksen tehtäviin kuuluu omalla toimialueellaan osallistua meriympäristön tilanarvioinnin laatimiseen, tehdä tarvittavia selvityksiä meriympäristön hyvän tilan määrittämiseksi ja ympäristötavoitteiden sekä niihin liittyvien indikaattoreiden asettamiseksi sekä valmistella merenhoitosuunnitelmaa ja sen toimenpideohjelmaa. ELY-keskus osallistuu myös omalla toimialueellaan muiden Itämeren valuma-alueella sijaitsevien valtioiden kanssa tehtävään merenhoidon suunnittelun yhteistyöhön, josta vastaa ympäristöministeriö. ELY-keskuksen tehtävänä on lisäksi osallistua Suomen ympäristökeskuksen koordinoiman Itämeren tilan seurantaohjelman laatimiseen, järjestää seuranta rannikkovesille ja hoitaa muut ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön määräämät tehtävät merenhoidon järjestämiseksi. Rannikkoalueiden ELY-keskuksista Varsinais-Suomen ELY-keskus toimii merenhoidon suunnittelua ja toimeenpanoa ELY-keskusten kesken ja ympäristöministeriön sekä muiden viranomaisten ja laitosten kanssa yhteensovittavana viranomaisena.

ELY-keskuksen tehtäviin kuuluu myös määrittää pohjavesialueiden rajat ja luokitella pohjavesialueet vedenhankinta- ja suojelutarpeen perusteella. Lisäksi ELY-keskus laatii selvityksen pohjavesien ominaispiirteistä, selvitykset ihmisen aiheuttamista vaikutuksista vesiin sekä nimeää pohjavesialueet, joista otetaan vettä talousveden valmistukseen. ELY-keskus luokittelee pohjavedet myös kemiallisen ja määrällisen tilan perusteella hyvään tai huonoon tilaan sen mukaan kumpi tila-arvioista on huonompi. ELY-keskuksen tulee järjestää pohjavesien määrällisen ja kemiallisen tilan seuranta ja sovittaa seurantaohjelmat yhteen vesienhoitoalueella. ELY-keskuksen tulee esittää riittävät toimenpiteet pohjavesien tilatavoitteen saavuttamiseksi ja hyvän tilan ylläpitämiseksi toimenpideohjelmassa.

Kyrönjoen erityissuojelusta annettuun lakiin (1139/1991) perustuen valtion tehtäviä hoitaa keskitetysti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. ELY-keskuksen tehtävänä on huolehtia Kyrönjoen yläosan tulvasuojelun loppuunsaattamisesta sekä vastata tulvasuojelun edellyttämien pumppaamoiden hoidosta ja valvonnasta sekä niiden tarvitseman sähköenergian hankinnasta.

Merialuesuunnittelu

Merialuesuunnittelu on Suomessa uusi tehtävä. Sitä koskevat maankäyttö- ja rakennuslain säännökset tulivat voimaan 1.10.2016. Säännöksillä pannaan täytäntöön merten aluesuunnittelun puitteista annettu Euroopan Parlamentin ja neuvoston direktiivi (2014/89/EU). Merialuesuunnitelma on aluevedet ja talousvyöhykkeen kattava laaja-alainen ja yleispiirteinen alueellinen suunnitelma, jolla sovitetaan yhteen meren erilaisia käyttötarpeita koskien erityisesti energia-alaa, kalastusta, meriliikennettä sekä ympäristön ja luonnonsuojelua. Merialuesuunnitelmissa tarkastellaan kokonaisvaltaisesti merialueen käyttöä, tulevia käyttötarpeita sekä ympäristön ja luonnonsuojelun tarpeita.

Merialuesuunnitelmien laatimisesta ja hyväksymisestä vastaavat ne maakuntien liitot, joiden alueeseen kuuluu aluevesiä. Ympäristöministeriö vastaa merialuesuunnittelun yleisestä kehittämisestä ja ohjauksesta.

2.3.15 Ympäristötiedon tuottaminen ja ympäristötietouden parantaminen

Elinkeino-, liikenne-, ja - ympäristökeskuksista annetun lain perusteella ELY-keskusten tehtävänä on tuottaa ja jakaa ympäristöä koskevaa tietoa sekä parantaa ympäristötietoutta. Käytännössä työhön sisältyy muun muassa ympäristökasvatuksen maakunnallisessa yhteistyöryhmässä työskentely, yhteydet opettajiin ja muihin kasvatustahoihin, ympäristökasvatushankkeiden toteuttaminen ja ympäristötietoisuutta edistävien hankkeiden tukeminen esimerkiksi ohjausryhmissä, yhteistyö luontokoulujen kanssa, tiedon tuottaminen www-sivuille ja sivujen ylläpito. Taustalla on mm Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2003/4/EY) ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta ja neuvoston direktiivin 90/313/ETY kumoamisesta, ja erityisesti direktiivin artikla 7 Ympäristötiedon levittäminen.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun valtioneuvoston asetuksen 12 §:n mukaisesti Keski-Suomen ELY hoitaa erikoistumistehtävänä määrältään 1 htv kaikilla ELY -keskusten toimialueilla ympäristökasvatusta tukevia kansallisia kehittämis-, yhteensovittamis- ja asiantuntijatehtäviä. Tehtäviin kuuluu erityisesti yhteistyön edistäminen hallinnossa sekä tiedottaminen ja tarpeellisen asiantuntija-avun antaminen muille virastoille. Keskus huolehtii myös tehtävän edellyttämästä yhteistyöstä opetushallinnon ja muiden toimijoiden kanssa. Tehtävään sisältyy ympäristöministeriön päätöksen YM 6/01/2006 perusteella myös ympäristöministeriön valtakunnallisten ympäristökasvatuksen ja –valistuksen harkinnanvaraisten hankeavustusten hallinnointi.

Tehtävään ympäristötiedon tuottamisessa ja ympäristötietouden parantamisessa kuuluu myös hydrologisen tiedon tuottaminen ja näihin tietoihin perustuvan alueellisen vesitilannetiedon seuraaminen sekä välittäminen. Hydrologinen tieto kuvaa Suomen vesivaroja sekä niissä tapahtuvia muutoksista. Tietoa tarvitaan sekä julkisen että yksityisen päätöksenteon tukena ja yleisen ympäristötietoisuuden lisäämiseksi.

Tieto on ensiarvoisen tärkeää esimerkiksi tulvariskien hallinnassa, patoturvallisuudessa, vesistöjen säännöstelyssä, vesivoiman tuotannossa, vesitalouslupien valvonnassa, vesien- sekä merenhoidon suunnittelussa sekä virkistyskäytössä. Näistä tulvariskien hallinta ja patoturvallisuus kuuluvat yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa määriteltyihin yhteiskunnan strategisiin tehtäviin.

Valtion tehtävät hydrologisen seurannan järjestämisessä perustuvat lakeihin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista, Suomen ympäristökeskuksesta (1069/2009) sekä tulvariskien hallinnasta (620/2010). Lisäksi vesilain (587/2011) mukaisissa luvissa on usein määräyksiä huolehtia hydrologisista mittauksista ja laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) edellyttää mm. vesien ominaispiirteiden selvittämistä, missä hydrologiset tiedot ovat avainasemassa. Esimerkiksi tulvariskien hallintalaissa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtäväksi on säädetty hydrologisesta seurannasta sekä vesitilanne- ja tulvavaroituspalvelusta huolehtiminen yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen kanssa.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille kuuluu myös ympäristötehtävien edellyttämä ympäristön tilan seurantatehtävän järjestäminen. Kaikki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset hankkivat seurantapalvelun omalla alueellaan tarvittaviin ympäristön tilan seurantoihin. Seurannasta saatavia tietoja hyödynnetään laajasti. Seurannat ovat vesienhoidon ja merenhoidon tehtävää ja niistä saatavia tietoja hyödynnetään laajasti. Jokainen ELY on solminut oman alueensa seurantaa koskevan sopimuksen konsultin kanssa laajemmilla kilpailutusalueilla keskitetysti toteutetun kilpailutuksen jälkeen. Seurantojen htv-määrä on 35–45.

ELY-keskusten tehtäviin havaintotiedon tuottamisessa ovat kuuluneet asemien perustamiseen ja ylläpitoon liittyvät kenttätyöt, havaitsijoiden hankinta ja opastus sekä alueellisten asemien laadunvalvonta. Lisäksi ELY-keskukset ovat vastanneet kokonaan valtion vesirakenneomaisuuteen ja lupiin liittyvästä havaintoasemien hoidosta sekä erilaisista hankintasopimuksista.

2.3.16 Alueelliset romaniasiain neuvottelukuntia ja romaniasioita koskevat tehtävät

Tehtäviin on osoitettu aluehallintovirastoissa yhteensä 3,3 htv.

Valtakunnallisesta romaniasiain neuvottelukunnasta ja alueellisista romaniasiain neuvottelukunnista annetun valtioneuvoston asetuksen (1019/2003) 7 §:ssä säädetään alueellisista romaniasiain neuvottelukunnista. Neuvottelukunnan tarkoituksena on edistää romaniväestön yhdenvertaisia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä elinolosuhteita.

Yllä mainitun asetuksen 7 §:n 1 momentin mukaan alueellinen romaniasiain neuvottelukunta tulee asettaa aluehallintovirastojen toimesta Etelä-Suomen, Lounais-Suomen, Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastojen toimialueille. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimialueelle asetettu neuvottelukunta toimii Pohjois-Suomen ja Lapin aluehallintovirastojen toimialueilla. Lounais-Suomen aluehallintoviraston toimialueelle asetettu neuvottelukunta toimii Lounais-Suomen lisäksi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella.

Aluehallintovirastoissa toimivat suunnittelijat ovat toimineet alueellisten romaniasiain neuvottelukuntien päätoimisina sihteereinä vuodesta 2006. Jokaisessa aluehallintovirastossa on tässä tehtävässä yksi suunnittelija, yhteensä siis neljä virkaa. Neuvottelukuntien kustannukset maksetaan kullekin aluehallintovirastolle osoitetuista määrärahoista.

2.3.17 Yhteispalveluiden alueellinen järjestäminen ja kehittäminen

Yhteispalvelusta säädetään laissa julkisen hallinnon yhteispalvelusta (223/2007), jäljempänä yhteispalvelulaki. Yhteispalvelulakia sovelletaan valtion viranomaisille, kunnallisille viranomaisille ja Kansaneläkelaitokselle kuuluvien avustavien asiakaspalvelutehtävien järjestämiseen ja hoitamiseen viranomaisten yhteistyönä. Yhteispalvelulla tarkoitetaan avustavien asiakaspalvelutehtävien hoitamista viranomaisten välisen yhteispalvelusopimuksen nojalla. Yhteispalvelussa toisen viranomaisen puolesta annettavia avustavia asiakaspalvelutehtäviä ovat esimerkiksi toimeksiantajana toimivalle viranomaiselle tarkoitettujen ilmoitusten, hakemusten ja muiden asiakirjojen vastaanottamista ja välittämistä edelleen toimeksiantajalle sekä toimeksiantajan sähköisten palveluiden käytön tukemiseen liittyviä tehtäviä.

Yhteispalvelun valtakunnallista kehittämistä johtaa yhteispalvelulain mukaan valtiovarainministeriö, jonka tehtävänä on myös sovittaa yhteen viranomaisten yhteispalvelua koskevia toimenpiteitä. Aluehallintoviraston tehtävänä on yhteispalvelulain mukaan ylläpitää rekisteriä yhteispalvelusopimuksista. Rekisterinpitotehtävä on säädetty aluehallintovirastoista annetulla valtioneuvoston asetuksella Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, jonka tehtäväksi on asetuksessa säädetty myös yhteispalvelun ja siihen osallistuvien valtion viranomaisten yhteistyön valtakunnalliset kehittämistehtävät. Yhteispalvelun alueellisesta edistämisestä säädetään alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetussa laissa (7/2014). Lain mukaan maakunnan liiton tehtävänä on edistää yhteispalvelua alueellaan.

Valtiovarainministeriössä yhteispalvelun valtakunnallisiin kehittämistehtäviin käytetään noin 1 henkilötyövuotta. Jokaisessa maakunnan liitossa on yhteispalvelun aluevastaava, joka hoitaa yhteispalvelun edistämistehtäviä osana viran muuta toimenkuvaa. Etelä-Suomen aluehallintovirastossa yhteispalvelutehtäviin käytetään noin 1 henkilötyövuotta.

2.3.18 Saaristoliikenteen suunnittelu ja järjestäminen

Laki saariston kehittämisen edistämisestä (494/1981) sääntelee saariston vakituisen asutuksen mahdollisuuksia toimeentuloon, liikkumiseen ja peruspalvelujen saantiin. Lain 5 §:n mukaan ”valtion on pyrittävä huolehtimaan siitä, että saariston vakinaisella väestöllä on käytettävissään tarpeelliset liikenne ja kuljetuspalvelut ja että nämä palvelut ovat mahdollisimman joustavat ja ilmaiset tai hinnaltaan kohtuulliset”.

Lain mukaan valtiolla ei ole velvollisuutta itse järjestää liikenne- ja kuljetuspalveluja. Kuitenkin matkojen ja kuljetusten palvelutasosta on jo 1960-luvulta saakka huolehdittu siten, että valtio on kustannuksellaan hankkinut yhteysalusliikennettä sekä erillisiä raskaskuljetuksia saariston asukkaiden sekä muiden saaristossa asuvien ja liikkuvien saaristolaisten käyttöön. Yhteysaluspalvelut ovat nykyisin kaikille käyttäjille maksuttomat.

Nykyisin yhteysalusliikenteen järjestäminen on keskitetty Varsinais-Suomen ELY–keskukseen, joka kilpailuttaa ja avustaa liikennettä Sipoon, Raaseporin, osittain Inkoon ja Loviisan saaristoissa sekä Saariston Rengasteillä. Avustetulla saaristoliikenteellä tarkoitetaan sellaista yksityisen liikenteenharjoittajan vesiteitse merikelpoisella aluksella hoitamaa säännöllistä liikennettä, joka palvelee saaristossa pysyvästi asuvia henkilöitä sellaisilla saariston sisäisillä tai saariston ja mantereen välisillä reiteillä, joilla ei ole muuta säännöllistä liikennettä tai tieyhteyksiä.

Saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostoihin on varattu vuosittain noin 20 miljoonan euron määräraha. Liikennöinnistä on tehty monivuotiset sopimukset eri alueille. Suurin osa voimassa olevista sopimuksista päättyy vuonna 2023. ELY-tehtävien siirrolla maakuntiin on vähäinen henkilöstövaikutus (2 htv).

Tarkoituksena olisi, että saaristoliikenteen järjestämisvastuu siirtyisi valtiolta maakunnille. Tehtävän tarkempi sisältö määriteltäisiin maakuntastrategiassa. Rahoitus järjestettäisiin erillisrahoituksena liikenne- ja viestintäministeriön momenteilta.

2.3.19 Maakunnan ja sen alueen kaikkien kuntien tekemällä sopimuksella maakunnan hoidettavaksi kunnista siirretyt rakennusvalvonnan ja ympäristötoimen järjestämisen tehtävät, joiden hoitamiseen kunnat ovat osoittaneet maakunnalle rahoituksen

Maankäyttö- ja rakennuslain 20 §:n mukaan kunnan on huolehdittava rakentamisen ohjauksesta ja valvonnasta alueellaan. Kunnalla tulee olla käytettävissään tehtäviin riittävät voimavarat ja asiantuntemus.

Kunnan rakennusvalvontaviranomaisesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 21 §:ssä. Rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä lautakunta tai muu monijäseninen toimielin, jona ei kuitenkaan voi toimia kunnanhallitus. Rakentamisen neuvontaa ja valvontaa varten kunnassa tulee olla rakennustarkastaja. Jos tehtävien hoitamisen kannalta on tarkoituksenmukaista, kunnilla voi olla yhteinen rakennustarkastaja. Kunta voi myös antaa rakennusvalvontatehtävän sopimuksen nojalla toisen kunnan viranhaltijan hoidettavaksi. Rakennusvalvontaviranomaisen toimivallan siirtämiseen sovelletaan, mitä kuntalaissa (365/1995) säädetään. Hallintopakkoa ja oikaisuvaatimusta koskevaa asiaa ei kuitenkaan saa siirtää viranhaltijan ratkaistavaksi.

Maankäyttö- ja rakennuslain 124 §:n mukaan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia, että rakentamisessa noudatetaan, mitä maankäyttö- ja rakennuslaissa tai sen nojalla säädetään tai määrätään. Rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on myös huolehtia kunnassa tarvittavasta rakentamisen yleisestä ohjauksesta ja neuvonnasta. Lisäksi rakennusvalvontaviranomaisen tehtävistä säädetään useassa muussa maankäyttö- ja rakennuslain ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen pykälässä. Rakennusvalvonnan tehtäviä ovat muun muassa kaavoituksen toteutumisen valvonta, rakennus-, toimenpide- maisematyö- ja purkamislupien käsittely sekä näihin liittyvä rakennustyön valvominen, rasitejärjestelyt ja eräät muut asemakaavan toteuttamiseen liittyvät järjestelyt, rakennuksen kunnossapidon ja rakennetun ympäristön hoidon valvominen sekä hallintopakkoasiat. Maankäyttö- ja rakennuslain lisäksi myös muualla lainsäädännössä säädetään rakennusvalvonnalle muita vähäisiä tehtäviä.

Rakennusvalvontaviranomaisille on kuntien johtosäännöissä siirretty myös muita tehtäviä. Esimerkiksi suunnittelutarveratkaisujen valmistelussa ja poikkeamispäätösten tekemisessä rakennusvalvontaviranomaisella on merkittävä asema useissa kunnissa.

Rakennusvalvontaviranomaisena toimii käytännössä lautakunta tai lautakunnan jaosto. Kunnat keskittävät ja kokoavat luottamuselimet usein laajemmiksi toimialoiksi. Tämän vuoksi rakennusvalvontaviranomaisena voi toimia yhdistetty rakennusvalvonta- ja ympäristölautakunta tai -jaosto, johon on keskitetty useat eri lupa-asiat. Lisäksi rakennusvalvontaviranomaisena voi toimia tekninen lautakunta, johon on aiemmin keskitetty teknisen sektorin toimialaan kuuluvia asioita.

Rakennusvalvontaviranomaisen toimivaltaa on monissa kunnissa siirretty laajasti rakennustarkastajalle tai muille viranhaltijoille. Monet kunnat ovat siirtäneet jopa kaikki rakentamisen lupa-asiat viranhaltijoiden ratkaistaviksi. Tällöin itse toimielimelle on jäänyt toiminnan ohjaus sekä viranhaltijoiden päätöksestä tehtävien oikaisuvaatimusten ja hallintopakkoasioiden käsittely. Usein kuitenkin merkittävimmät lupa-asiat ovat toimielimen päätösvaltaan kuuluvia. Lautakunnan esittelijänä toimii useimmiten rakennustarkastaja, mutta kunnissa on voitu päätyä toisenlaisiinkin ratkaisuihin.

Vaikka kunta vastaa rakentamisen ohjauksesta ja valvonnasta alueellaan, kunnan ei välttämättä tarvitse tuottaa palvelua itse. Suomessa toimii useita kuntien välisiä vapaaehtoisia yhteisalueita rakennusvalvontapalvelun tuottamiseksi. Yhteistyöalueista useimmat on organisoitu vastuukunnan ympärille. Vastuukunta tuottaa muiden yhteistoimintaan osallistuvien kuntien sopimuksessa määritellyt rakennusvalvonnan palvelut.

Kunnan ympäristötoimeen kuuluu kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain (64/1986) mukaiset kuntien ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävät. Lain 6 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävänä on ympäristönsuojelun valvomiseksi ja edistämiseksi kunnassa huolehtia sen hoidettavaksi laissa tai sen nojalla säädetyistä tai määrätyistä tehtävistä. Lisäksi sen tulee huolehtia omalta osaltaan ympäristönsuojelun suunnittelusta ja kehittämisestä sekä huolehtia ympäristön tilan seurannasta sekä siihen liittyvistä selvityksistä ja tutkimuksista. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävänä on osallistua kunnassa tarvittavan ympäristönsuojelua koskevan ohjauksen ja neuvonnan järjestämiseen, antaa lausuntoja sekä tehdä esityksiä ja aloitteita ympäristönsuojeluun liittyvistä asioista muille viranomaisille. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on huolehdittava omalta osaltaan ympäristönsuojelua koskevasta tiedottamisesta, valistuksesta ja koulutuksesta kunnassa, edistettävä kunnan yhteistyötä muiden viranomaisten ja yhteisöjen kanssa ympäristönsuojeluasiassa sekä suoritettava muut sille johtosäännöllä määrätyt tehtävät.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella on useiden eri lakien mukaisia tehtäviä. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää ympäristönsuojelulain mukaisia ympäristölupia alueellaan, ja valvoo lupien noudattamista. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella on myös jätelain, vesihuoltolain, vesilain, maastoliikennelain ja vesiliikennelain mukaisia, pääsääntöisesti lupa- ja valvontatehtäviä. Kuntien ympäristönsuojeluviranomainen toimii tehtäviensä osalta yleisen edun valvojana, ja viranomaistehtävien lisäksi sen tehtäviin kuuluu ympäristönsuojelun yleinen edistäminen.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena toimii kunnan määräämää monijäseninen toimielin, jona ei voi toimia kunnanhallitus. Kunnanvaltuusto voi antaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle oikeuden siirtää toimivaltaansa edelleen alaiselleen viranhaltijalle, lukuun ottamatta sellaisia asioita, jotka sisältävät hallinnollisen pakon käyttämistä. Kunnan oman lautakunnan lisäksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäviä voi hoitaa kuntien yhteislautakunta tai kuntayhtymä, jos kunnat ovat tästä yhdessä sopineet.

2.3.20 Maakunnan muut tehtävät

Tässä alaluvussa käsitellyt tehtävät ovat ehdotetun maakuntalain 6 §:n 3 momentissa tarkoitettuja muita maakunnalle laissa säädettyjä tehtäviä.

Erityisryhmille tarkoitettujen asuntohankkeiden puoltaminen

Valtion varoista myönnetään investointiavustuksia erityisryhmille tarkoitettujen asuntojen rakentamista, hankintaa ja perusparantamista varten siten kuin avustuksista erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi annetussa laissa (1281/2004, jäljempänä investointiavustuslaki) säädetään. Tätä tarkoitusta varten otetuille lainoille myönnetään valtion varoista myös korkotukea ja valtion takaus vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001, jäljempänä korkotukilaki) mukaisesti. Investointiavustusten tavoitteena on lisätä erityisryhmiin kuuluvien henkilöiden asumistarpeisiin soveltuvien ja asumiskustannuksiltaan kohtuullisten vuokra-asuntojen tarjontaa heidän asunto-olojensa parantamiseksi. Avustusten tarkoituksena on kompensoida niitä investointikustannuksia, joita aiheutuu erityisryhmäasunnoissa tarvittavista tavanomaista suuremmista yhteis- ja palvelutiloista sekä muista asunnoissa tarvittavista erityisistä tila- ja varusteratkaisuista. Avustusten myöntämisestä ja lainojen hyväksymisestä korkotukilainoiksi päättää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (jäljempänä ARA). Avustusta ja korkotukilainaa voivat saada kunnat ja muut julkisyhteisöt, ARA:n yleishyödyllisiksi nimeämät asuntoyhteisöt sekä näiden määräysvallassa olevat yhtiöt.

Investointiavustusta voidaan investointiavustuslain 6 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan myöntää vain sellaisille asuntohankkeille, joita asuinrakennuksen sijaintikunta puoltaa. Lain esitöissä todetaan, että harkitessaan asuntohankkeen puoltamista kunnan tulee erityisesti ottaa huomioon se, kuinka kohde tukee kunnan kyseessä olevaa erityisryhmää koskevien palvelujen kokonaisuutta, ja asiaa pitää harkita myös pitkällä aikavälillä ( HE 170/2004 vp). Sama vaatimus kunnan puoltavasta lausunnosta on korkotukilain 3 §:n 2 momentissa. Käytännössä investointiavustusten hakumenettely etenee siten, että kuntien on annettava hakemuksista puoltava tai kielteinen lausunto, ja hakemukset on toimitettava yhdessä lausuntojen kanssa ARA:lle, joka päättää avustusten myöntämisestä. Kukin kunta voi järjestää lausuntojen antamismenettelyn asuntotoimessa sekä sosiaali- ja terveystoimessa parhaaksi katsomallaan tavalla, kunhan investointiavustuslain esitöissä mainitut asiat tulevat huomioon otetuiksi. ARA voi vuotuisissa avustusten hakuohjeissaan ohjeistaa kuntia siitä, millaisiin seikkoihin lausuntojen antamisessa tulee kiinnittää huomiota, mutta muuten hankkeiden puoltamiseen ei liity erityistä ohjausta tai valvontaa, vaan kyse on kuntien suorittamasta tarkoituksenmukaisuusharkinnasta. Kukin kunta päättää oman lausuntomenettelynsä resursoinnista, eikä valtio myönnä kunnille rahoitusta lausuntojen laatimista varten.

Erityisryhmille tarkoitettujen asuntojen asukasvalinta

Valtion tuella rahoitetut vuokra-asunnot on tarkoitettu pienituloisille ja vähävaraisille kotitalouksille. Tämä koskee sekä korkotukilain perusteella rahoitettavia niin sanottuja tavallisia vuokra-asuntoja, investointiavustuslain mukaisia erityisryhmille tarkoitettuja asuntoja, että aiemmin aravalainoilla rahoitettuja vuokra-asuntoja. Siksi korkotukilain 11 b §:ssä ja aravarajoituslain (1190/1993) 4 d §:ssä säädetään, että asukkaiden valinta korkotuki- tai aravalainoilla rahoitettuihin vuokra-asuntoihin perustuu sosiaaliseen tarkoituksenmukaisuuteen ja taloudelliseen tarpeeseen. Asukkaaksi valittaessa on otettava huomioon hakijaruokakunnan asunnontarve, varallisuus ja tulot (asukasvalintaperusteet). Asukasvalinnassa etusijalle on asetettava asunnottomat ja muut kiireellisimmässä asunnon tarpeessa olevat, vähävaraisimmat ja pienituloisimmat hakijaruokakunnat. Nämä korkotukilain säännökset koskevat myös valtion tukemia erityisryhmäasuntoja, sillä erityisryhmien investointiavustusta myönnetään vain yhdessä korkotukilainoituksen kanssa. Näin ollen myös silloin, kun valitaan asukkaita esimerkiksi huonokuntoisille tai muistisairaille vanhuksille, vammaisille taikka mielenterveys- tai päihdekuntoutujille tarkoitettuihin valtion tukemiin asuntoihin, asukkaat on asetettava etusijajärjestykseen hakijoiden asunnontarpeen, tulojen ja varallisuuden perusteella ja asunnot on osoitettava suurimmassa asunnontarpeessa oleville, pienituloisimmille ja vähävaraisimmille hakijoille. Asukasvalintojen tekeminen kuuluu korkotuki- tai aravalainansaajalle eli asuntojen omistajalle. Korkotukilain 11 d §:n ja aravarajoituslain 4 d §:n nojalla kunta valvoo asukkaiden valintaperusteiden noudattamista. Kunnalla on oikeus vaatia valvonnan suorittamiseksi tarvittavat tiedot lainansaajalta. Valvonnan toteuttamistapa on kuntien omassa harkinnassa. Tarkemmat säännökset asukasvalinnasta on annettu asukkaiden valinnasta arava- ja korkotukiasuntoihin annetussa valtioneuvoston asetuksessa (166/2008, jäljempänä asukasvalinta-asetus).

Metsästyslain mukaiset metsästyksen rajoittamiseen liittyvät tehtävät

Metsästyslaissa (615/1993) aluehallintovirastolle säädetty tehtävä metsästyksen tilapäisestä rajoittamisesta yleisen turvallisuuden vuoksi siirrettäisiin maakunnille.

2.4 Valtion lupa- ja valvontavirastolle osoitettavat tehtävät

Tässä luvussa esitetään ne Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston, aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten sekä KEHA-keskuksen tehtävät, jotka koottaisiin perustettavaan Valtion lupa- ja valvontavirastoon.

2.4.1 Oikeusministeriön toimiala

Oikeusministeriön toimialalla perustettavaan virastoon siirtyvät aluehallintovirastojen nykyisin hoitamat oikeusturvatehtävät ja eräät muut tehtävät. Merkittävimpinä tehtäväryhminä hallinnonalalla ovat maksutalletusasiat sekä yhteisöoikeudelliset asiat. Tehtävät on virastossa sijoitettu peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueelle eikä niillä ole erillistä toimialaohjauksen mekanismia, mutta osalle niistä on asetettu aluehallintoviraston tulossopimuksessa käsittelyaikatavoitteita. Tehtäviin on osoitettu vuonna 2016 noin 13 henkilötyövuotta.

Jos jonkun on suoritettava jollekin toiselle maksu tai muu suoritus, hänellä on oikeus määrätyin edellytyksin tallettaa rahaa, arvopapereita tai muita asiakirjoja aluehallintoviraston haltuun. Tallettamisella vapaudutaan maksun tai asiakirjan suoritusvelvollisuudesta ja myös koron maksamisvelvollisuus katkeaa. Maksutalletuksia sääntelee yleislakina rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi muusta suoritusvelvollisuudesta annettu laki (281/1931). Merkittävä osa talletustilanteista liittyy lunastuslainsäädäntöön ja erityissäännöksiä tallettamisesta on eri hallinnonalojen lainsäädännössä, muun muassa laissa kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta (603/1977, lunastuslaki), maantielaissa (503/2005), yhteisaluelaissa (758/1989) ja kiinteistönmuodostamislaissa (554/1995) sekä merilaissa (674/1994). Myös muualla erityislainsäädännössä on talletussäännöksiä, kuten osakeyhtiölaissa (624/2006) ja asunto-osakeyhtiölaissa (1599/2009) yhteisöoikeudellisiin lunastustilanteisiin liittyviä säännöksiä. Erityistilanteissa virastoon voidaan myös määrätä talletettavaksi vakuus. Näitä säännöksiä on muun muassa lunastuslaissa ja vesilaissa (587/2011).

Aluehallintoviraston tehtävänä on ottaa talletus vastaan ja hakemuksesta maksaa se suoritukseen oikeutetuille. Mikäli talletusta ei ole säädetyssä määräajassa nostettu, se tuloutetaan valtiolle. Tallettaminen on pääsääntöisesti maksullista ja suoritemaksut perustuvat valtion maksuperustelain 6 §:n 3 momentin mukaiseen alennettuun omakustannusarvoon joko kiinteällä maksulla tai useiden ulosmaksujen tapauksissa arvioituun tuntiveloitukseen.

Yhteisöoikeudellisissa asioissa aluehallintovirastot toimivat vähemmistösuojaan liittyvinä oikeussuojaviranomaisina, joilta voi hakea oikeutusta kokouksen koollekutsumiseen tai määräystä erityisen tarkastuksen toimittamiseen yhteisössä taikka toiminnantarkastajan määräämistä yhteisöön. Tehtävät perustuvat asianomaiseen yhteisölainsäädäntöön, kuten osakeyhtiölakiin, asunto-osakeyhtiölakiin, yhdistyslakiin (503/2009), asuntokauppalakiin (843/1994) ja osuuskuntalakiin (421/2013). Aluehallintovirastoilla on myös eräitä muita yhteisöoikeudellisia tehtäviä, kuten asuntokauppalain mukainen turva-asiakirjojen säilytys, jos niitä ei säilytetä luottolaitoksessa sekä ympäristöministeriön hallinnonalalla yhteishallinnosta vuokrataloissa annetun lain (649/1990) sekä asumisoikeusasunnoista annetun lain (650/1990) mukaiset asukasdemokratia-asiat, jotka on keskitetty Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon. Tehtävissä on kyse hakemusasioista, joihin annetuista päätöksistä peritään suoritemaksu maksuperustelain 6 §:n 3 momentin mukaiseen alennettuun omakustannusarvoon perustuen.

Lisäksi aluehallintovirastot valvovat valtion etua tietyissä erityistilanteissa. Laki syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta (422/1974) mahdollistaa sen, että valtiokonttori pyytää aluehallintovirastoa edustamaan valtiota tuomioistuimessa käsiteltävässä korvausasiassa. Viraston on tällöin määrättävä asiamies edustamaan valtiota oikeudenkäynnissä valtiokonttorin antamien ohjeiden puitteissa. Aluehallintovirastoilla on tämän lisäksi eräitä yleishallintoviranomaisen asemaan perustuvia liitännäistehtäviä, kuten oikeudenkäymiskaaren (4/1734) mukainen oikeus ottaa valtion puolesta vastaan haasteita ja oikeus antaa määräys ajaa tuomioistuimessa perintökaaren (40/1965) mukaista testamentin tarkoitemääräyksen täytäntöönpanokannetta. Vaalien järjestämisessä virastolla on eräitä vaalilain (714/1998) mukaisia tehtäviä. Virasto asettaa vaalipiiriin vaalipiirilautakunnan sekä säilyttää sen työssään käyttämät asiakirjat ja tarvikkeet. Nämä tehtäväkokonaisuudet ovat varsin pieniä ja yksittäistapauksellisia. Luonteeltaan niissä on kyse siviilioikeudellisista oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvistä tehtävistä ja valtion edustamiseen liittyvistä tehtävistä.

Hallinnonalalla on myös eräitä lupa- ja valvontatehtäviä. Aluehallintovirasto myöntää yhdistyslain (503/1989) nojalla luvan ampumatoimintaa harjoituttavalle yhdistykselle. Tämän lisäksi lupa- ja valvontatehtäviä on säädetty virastolle löytötavaratoimistojen osalta, joista säädetään löytötavaralaissa (778/1988). Tehtävissä on kyse oikeusharkintaisista, ennakkovalvonnallisista lupa- ja rekisteröintitehtävistä sekä toimialalla toimivien toiminnan lainmukaisuuden valvonnasta. Löytötavaralain mukaiset tehtävät on keskitetty Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon. Luvat ovat maksullisia omakustannusarvon mukaisia suoritteita.

Laissa eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä (853/2016) säädetään virastolle rekisteröinti- ja valvontatehtävä, joka kohdistuu sellaisiin kuluttajaluottoja myöntäviin ja vertaislainoja välittäviin toimijoihin, jotka eivät kuulu Finanssivalvonnan valvonnan piiriin. Kyse on pääasiassa ns. pikavippifirmoista. Tehtävissä on kyse oikeusharkintaisista, ennakkovalvonnallisista lupa- ja rekisteröintitehtävistä sekä toimialalla toimivien toiminnan lainmukaisuuden valvonnasta. Tehtävät on keskitetty Etelä-Suomen aluehallintovirastoon peruspalvelut, oikeusturva ja luvat – vastuualueelle. Lupa- ja rekisteröintitehtävät ovat maksullisia omakustannusarvon mukaisia suoritteita.

Oikeusministeriön hallinnonalan lainsäädäntöön kuuluvat myös avioliittolaissa (234/1929), kuluttajansuojalaissa (38/1978), hedelmöityshoitolaissa (1237/2006), vesilaissa (587/2011) sekä valmiuslaissa (1552/2011) aluehallintovirastolle säädetyt tehtävät, joita kuitenkin ohjataan muiden ministeriöiden hallinnonaloilla.

Vesilain aluehallintoviraston hoitamat lupaviranomaisen tehtävät ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen hoitamat valvontaan ja yleisen edun valvontaan liittyvät tehtävät siirtyisivät perustettavaan uuteen virastoon. Lupaviranomaisen tehtävänä on ratkaista lupa-, tutkimuslupa-, hallintopakko- ja erilliset korvausasiat, eräät käyttöoikeuden myöntämistä, kulkuväyläksi määräämistä, vesialueen rajan määräämistä ja valtaväylän ulottuvuuden vahvistamista koskevat asiat sekä eräät vesitaloushankkeeseen liittyvät erimielisyysasiat. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valvontatehtävään kuuluu vesilain ja sen nojalla annettujen alemmanasteisen säännösten ja määräysten noudattamisen valvonta sekä vesilain mukaisten ilmoitusasioiden käsittely. Virastoon siirtyisivät lisäksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille kuuluvat vesitaloushankkeen vaikutusten tarkkailuun liittyvien suunnitelmien vahvistamiseen liittyvät tehtävät. Kalatalousvelvoitteisiin liittyvien suunnitelmien vahvistamiseen liittyvät tehtävät siirtyisivät kuitenkin maakunnalle.

2.4.2 Sisäministeriön toimiala

Sisäministeriön toimialalla merkittävimmän tehtäväkokonaisuuden muodostavat pelastustoimen ja maakuntien yhteisen varautumisen laillisuusvalvontatehtävät, joista ehdotetaan säädettäväksi pelastustoimen järjestämisestä annettavassa laissa ( / ). Lakiehdotus sisältyy asiaa koskevaan hallituksen esitykseen HE 16/2017 vp. Arvioitu nykyisistä aluehallintovirastoista siirtyvä resurssi on noin 3 henkilötyövuotta. Kaiken kaikkiaan sisäministeriön hallinnonalan tehtäviin on aluehallintovirastoissa osoitettu vuonna 2016 noin 31 henkilötyövuotta.

Aluehallintovirasto on valvonut pelastustointa sekä pelastustoimen palvelujen saatavuutta ja tasoa toimialueellaan. Lisäksi tehtäviin on kuulunut huolehtia pelastustoimen palvelujen saatavuuden ja tason raportoinnista sisäministeriölle; avustaa sisäministeriötä pelastustoiminnan johtamisessa, tarvittavan tiedon hankinnassa ja tilannekuvan ylläpitämisessä; osallistua pelastuslaitosten ja pelastustoimeen osallistuvien muiden tahojen yhteistoimintaa edistävien suuronnettomuusharjoitusten suunnitteluun ja järjestämiseen sekä edistää toimialueellaan eri tahojen yhteistyötä pelastustoimessa. Lisäksi virasto on voinut yksittäistapauksessa myöntää vapautuksen kokonaan tai määräajaksi laissa säädetystä väestönsuojan rakentamisvelvollisuudesta. Tehtävistä ovat vastanneet aluehallintoviraston pelastus ja varautuminen - vastuualueet.

Muita ministeriön hallinnonalan pienempiä tehtäväkokonaisuuksia ovat rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain (444/2017) mukaiset rekisteröinti- ja valvontatehtävät sekä valuutanvaihtajien ja omaisuudenhoito- tai yrityspalveluiden tarjoajien rekisteröinti. Aluehallintovirasto valvoo tiettyjä toimialoja sen suhteen, että ne täyttävät kyseisen lain mukaiset velvollisuutensa ja rekisteröi edellytykset täyttävät valuutanvaihto-, omaisuudenhoito- tai yrityspalveluiden tarjoajat. Tehtävät on keskitetty Etelä-Suomen aluehallintovirastoon peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueelle ja niihin on osoitettu vuonna 2016 noin 3,6 henkilötyövuotta. Rekisteröintitehtävät ovat maksullisia omakustannusarvon mukaisia suoritteita.

2.4.3 Valtiovarainministeriön toimiala

Valtiovarainministeriö vastaa aluehallintovirastojen yleishallinnollisesta ohjauksesta. Ministeriö ohjaa aluehallintovirastojen yhteistä hallinto- ja kehittämispalvelut -vastuualuetta, jolle on aluehallintovirastoista annetussa asetuksessa (906/2009) säädetty erikseen virastojen hallintotehtäviä. Tehtävät koostuvat virastojen henkilöstöhallinto-, taloushallinto-, asiakirjahallinto-, tietohallinto-, toimitilahallinto-, ja viestintäpalveluista. Lisäksi vastuualue vastaa julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetussa laissa (223/2007) tarkoitetun yhteispalvelusopimuksia koskevan rekisterin ylläpidosta sekä yhteispalvelun ja siihen osallistuvien valtion viranomaisten yhteistyön valtakunnallisista kehittämistehtävistä. Tehtäviin on osoitettu vuonna 2016 noin 129 henkilötyövuotta.

Tämän lisäksi lupa- ja valvontatehtäviä on säädetty aluehallintovirastolle panttilainauslaitosten osalta, joista säädetään panttilainauslaitoksista annetussa laissa (1535/1992). Tehtävissä on kyse oikeusharkintaisista, ennakkovalvonnallisista lupa- ja rekisteröintitehtävistä sekä toimialalla toimivien toiminnan lainmukaisuuden valvonnasta. Tehtävät on keskitetty Etelä-Suomen aluehallintovirastoon peruspalvelut, oikeusturva ja luvat – vastuualueelle. Lupa- ja rekisteröintitehtävät ovat maksullisia omakustannusarvon mukaisia suoritteita.

Lisäksi jokainen aluehallintovirasto vastaa alueensa kuntien laillisuusvalvonnasta kuntalaissa (410/2015) ja ehdotetussa maakuntalaissa säädetyn kantelujen käsittelytehtävän kautta. Virasto voi kantelun johdosta tutkia kunnan tai kuntayhtymän tai maakunnan menettelyn lainmukaisuuden. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) nojalla aluehallintovirasto voi myös sakon uhalla määrätä kunnan tai kotikuntakorvauksen saajan noudattamaan laissa säädettyä velvoitetta. Kyse on reaktiivisesta valvontatehtävästä, joka kohdistuu paitsi viraston valvomiin erityisiin toimialoihin myös kunnan toimintaan kokonaisuudessaan.

2.4.4 Opetus- ja kulttuuriministeriön toimiala

Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialalla merkittävimmän tehtäväkokonaisuuden muodostavat aluehallintovirastoissa hoidetut opetus- ja kulttuuritoimen (koulutus-, kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimi sekä varhaiskasvatus) ohjaus-, valvonta-, rahoitus ja kehittämistehtävät. Tehtäviä ohjataan viraston tulossopimusmekanismin kautta sekä suoraan toiminnallisesti ministeriöstä. Tehtävät on organisoitu opetustoimi ja kulttuuri – vastuualueelle ja niihin on osoitettu vuonna 2016 yhteensä noin 96 henkilötyövuotta.

Valvontatehtävät perustuvat kuntalain mukaiseen kantelukäsittelytehtävään sekä varhaiskasvatuksen osalta varhaiskasvatuslakiin (36/1973) ja lakiin yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) jota sovelletaan edelleen tältä osin, vaikka laki kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaan. Kantelukäsittelyn lisäksi tehtävissä on kyse informaatio-ohjauksesta sekä yksityisten palveluntuottajien lisäksi myös ennakollisesta rekisteröintitehtävästä ja oma-aloitteisesta toimialan laillisuusvalvonnasta. Rekisteröintitehtävät ovat maksullisia omakustannusarvon mukaisia suoritteita. Virasto käsittelee myös erinäisiä opetustoimen valituksia ja oikaisuvaatimuksia perusopetuslain (628/1998) nojalla. Näissä on kyse muutoksenhakuviranomaisen tehtävistä ensimmäisenä asteena.

Rahoitustehtävät koostuvat valtionavustustehtävistä sivistystoimen eri sektoreilla ja ne perustuvat opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslakiin (1705/2009), perusopetuslakiin, lukiolakiin (629/1998), taiteen perusopetuksesta annettuun lakiin (633/1998), nuorisolakiin (1285/2016) ja liikuntalakiin (390/2014) sekä niiden nojalla annettuun alemman tasoiseen sääntelyyn. Tehtävissä on kyse erillisten, valtion talousarvioon otettujen harkinnanvaraisten valtionavustusten myöntämisestä, maksatuksesta sekä käytön valvonnasta ja mahdollisesta takaisinperinnästä valtionapuviranomaisena.

Virasto toimii yleisistä kirjastoista annetun lain (1492/2016) mukaisena valtion hallintoviranomaisena ja lisäksi virasto järjestää ministeriön kanssa erikseen sovitun mukaisesti kirjasto- ja opetushenkilöstön täydennyskoulutusta sekä suorittaa muita kehittämistehtäviä.

Tekijänoikeuslain (404/1961) nojalla virasto valvoo kuvataiteen jälleenmyyntikorvauksen keräävän tekijänoikeuden yhteishallinnointiorganisaation hakemuksesta laissa säädetyn jälleenmyyntikorvauksen maksuvelvollisuuden noudattamista. Tämä tehtävä on organisoitu viraston peruspalvelut, oikeusturva ja luvat - vastuualueelle.

2.4.5 Maa- ja metsätalousministeriön toimiala

Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyviä maa- ja metsätalousministeriön toimialan tehtäviä ovat aluehallintovirastoissa hoidettavat vesilain mukaisiin lupa-asioihin liittyvät tehtävät ja ELY–keskuksissa hoidettavaan vesilain mukaiseen valvontaan liittyvät tehtävät. Maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö ohjaavat näitä tehtäviä toimialoillaan. Tehtävistä säädetään oikeusministeriön esittelyvastuulla olevassa vesilaissa (587/2011). Vesilain mukaisia lupa-asioita hoidetaan Etelä-, Itä-, Länsi- ja Sisä-, ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastojen ympäristölupavastuualueilla vastaavasti kuin ympäristönsuojelulain mukaisia lupa-asioita. Vastuualueilla lupatehtäviin osoitetut voimavarat esitetään jäljempänä kohdassa 2.4.8. Luvat ovat valtion maksuperustelain mukaisen alennetun omakustannusarvon mukaisia maksullisia suoritteita. Vesilain mukaista valvontaa hoidetaan ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat – vastuualueella. Vesilain mukaiseen lupaan liittyvän tarkkailusuunnitelman tai sen muutoksen hyväksymisestä peritään omakustannusarvoa alempi maksu. Myös kunnan ympäristönsuojeluviranomainen toimii vesilain mukaisena valvontaviranomaisena.

Aluehallintovirasto voi määrätä metsästyslain (615/1993) mukaisen velvollisuutensa laiminlyöneen täyttämään velvollisuutensa. Aluehallintovirasto valvoo myös Metsähallituksen erävalvonnasta annetun lain (1157/2005) mukaisten erävalvojien toimivaltuuksien käyttöä.

2.4.6 Työ- ja elinkeinoministeriön toimiala

Merkittävimmät tehtäväkokonaisuudet muodostuvat aluehallintovirastoissa hoidetuista elinkeinovalvonnan tehtävistä. Tehtäviin on osoitettu vuonna 2016 noin 31 henkilötyövuotta. Tehtävien ohjaus on kytketty viraston tulossopimukseen.

Valvontatehtäviä on säädetty välitysliikkeiden ja perintätoimistojen osalta, joista säädetään kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä annetussa laissa (1075/2000) sekä perintätoimen luvanvaraisuudesta annetussa laissa (517/1999). Tehtävissä on kyse oikeusharkintaisista, ennakkovalvonnallisista lupa- ja rekisteröintitehtävistä sekä toimialalla toimivien toiminnan lainmukaisuuden valvonnasta. Perintätoimistojen valvonnan tehtävät on keskitetty Etelä-Suomen aluehallintovirastoon. Lupa- ja rekisteröintitehtävät ovat maksullisia omakustannusarvon mukaisia suoritteita.

Hallinnonalalla aluehallintoviraston tehtäviin kuuluvat myös päivittäistavarahuollon varautumisen ohjaustehtävät sekä poikkeusoloissa valmiuslain 32 §:n mukaiset vähittäiskaupan säännöstelyn ohjaus- ja toimeenpanotehtävät.

Palkkaturvaan liittyvät elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa hoidetut tehtävät perustuvat palkkaturvalakiin (866/1998) ja merimiesten palkkaturvalakiin (1108/2000). Palkkaturvan tarkoituksena on turvata työntekijöiden saatavat työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa. Palkkaturvan hakijana voi olla työntekijä tai työntekijäjärjestö, jolle työntekijä on siirtänyt saatavansa perittäväksi. Työnantajan ollessa konkurssissa palkkaturvaa voi eräin edellytyksin hakea työntekijöiden lukuun myös konkurssipesä. Kun valtion on maksanut palkkaturvan työntekijälle, valtiolle syntyy vastaavan suuruinen saatava työnantajalta. Saatavan perintäaika on kymmenen vuotta päätösvuoden päättymisestä lukien. Tehtäviin on osoitettu ELY–keskuksissa vuonna 2015 n. 38 henkilötyövuotta.

Hallinnonalalle kuuluu myös yleinen työoikeudellinen sääntely ja sen mukaiset työsuojelutehtävät, joita kuitenkin ohjataan sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla.

2.4.7 Sosiaali- ja terveysministeriön toimiala

Sosiaali- ja terveysala

Sosiaali- ja terveysministeriön toimialalla merkittävän tehtäväkokonaisuuden muodostavat aluehallintovirastojen ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran suorittama julkisen ja yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden sekä organisaatioiden valvonta, terveydensuojelu- ja tupakkalain mukainen ohjaus ja valvonta sekä Valviran valtakunnallinen alkoholihallinto. Muutokset tehtäviä koskevaan lainsäädäntöön toteutetaan pääosin erillisellä hallituksen esityksellä samassa yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta johtuvien muutosten kanssa.

Valvira ja aluehallintovirastot myöntävät myös lupia yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen antamiseen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta annettavan lain ( HE 52/2017 vp.) voimaantulon jälkeen nämä lupatehtävät poistuisivat. Uuden viraston tehtäviin kuuluisivat kuitenkin mainitun lain mukainen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajien rekisteröinti ja niiden toiminnan valvonta. Valviran tehtävänä on nykyisin lisäksi valvoa markkinoilla olevien terveydenhuollon tietojärjestelmien turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta. Valvira myöntää myös oikeudet harjoittaa sosiaali- tai terveydenhuollon ammattia laillistettuna tai nimikesuojattuna ammattihenkilönä.

Valviralle kuuluu nykyisin myös terveydensuojelun ohjaus ja valvonta sekä tupakkalain ohjaus ja valvonta. Valvira myös hyväksyy talousveden ja uima-allasvesien hygieenistä osaamistestausta suorittavat testaajat ja valvoo testaajia sekä myöntää testin suorittaneille todistukset. Valvira ylläpitää myös osaamistestausjärjestelmää (OSTI).

Lisäksi Valviralle kuuluu alkoholijuomien valmistajien, tukkumyyjien ja käyttöluvanhaltijoiden toiminnan valvonta, alkoholin tuotevalvonta sekä mainonnan ja myynnin edistämisen valvonta, tupakan mainontakiellon sekä haitta-aineiden ja pakkausmerkintöjen valvonta. Virasto myöntää alkoholin valmistus-, maahantuonti-, tukkumyynti- ja käyttöluvat.

Näiden tehtäväkokonaisuuksien lisäksi Valviran tehtäviä ovat raskauden keskeyttämisasiat ja sterilisaatioasiat, adoptiolain mukaiset tehtävät ja adoptiolautakunnan tehtävät, hedelmöityshoidon luvat sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien valvonta.

Tältä osin aluehallintovirastojen nykyiset tehtävät ovat aluehallintovirastojen yleisen tulossopimusmekanismin lisäksi sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran ohjauksessa, jota toteutetaan virastojen yhteisellä valvontaohjelmalla sekä suoralla sisältöohjauksella virastojen välillä. Perustettavalle virastolle siirtyisivät aluehallintovirastojen ja Valviran nykyiset sosiaali- ja terveydenhuollon lupien, rekisteröinnin, ohjauksen ja valvonnan tehtävät.

Tehtävät perustuvat terveydenhuoltolakiin (1326/2010), kansanterveyslakiin (66/1972), erikoissairaanhoitolakiin (1062/1989), mielenterveyslakiin (1116/1990), tartuntatautilakiin (1227/2016), Vankiterveydenhuollon yksiköstä annettuun lakiin (1635/2015), terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annettuun lakiin (322/1987), oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin (1287/2013), työterveyshuoltolakiin (1383/2001), terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin (559/1994), sosiaalihuoltolakiin (1301/2014), lastensuojelulakiin (417/2007), kehitysvammaisten erityishuollosta annettuun lakiin (519/1977), sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin (817/2015), yksityisestä terveydenhuollosta annettuun lakiin (152/1990) ja yksityisistä sosiaalipalveluista annettuun lakiin (922/2011), sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annettuun lakiin, (159/2007), sähköisestä lääkemääräyksestä annettuun lakiin (61/2007), terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annettuun lakiin (629/2010), terveydensuojelulakiin (763/1994), tupakkalakiin (549/2016), adoptiolakiin (22/2012), raskauden keskeyttämisestä annettuun lakiin (239/1970), alkoholilakiin (1143/1994) sekä muuhun hallinnonalan erityislainsäädäntöön.

Tehtävissä on kyse kattavasta toimialan ohjauksesta ja laillisuusvalvonnasta, jota suoritetaan suunnitelmallisena oma-aloitteisena ohjauksena ja valvontana, tarkastustoimintana, kantelukäsittelynä ja muuna reaktiivisena valvontana. Virastot voivat käyttää tehtävissään myös hallinnollista pakkoa. Yksityisten toimijoiden, ammattihenkilöiden, perheasioiden sovittelutoiminnan sekä mikrobiologian laboratorioiden osalta valvontaan kuuluu ennakkovalvonnallinen lupa- ja rekisterihallinto. Lupa- ja rekisteritehtävät ovat maksullisia omakustannusarvon mukaisia suoritteita.

Kehitysvammaisten erityishuollon osalta aluehallintovirasto toimii ensimmäisen asteen muutoksenhakuviranomaisena erityishuolto-ohjelmaa koskevissa asioissa.

Lupa-, ohjaus-, rekisteröinti- ja valvontatehtävien lisäksi aluehallintovirastolla on myös erinäisiä sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmään liittyviä tehtäviä, joista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta (733/1992) annetussa laissa, toimeentulotuesta annetussa laissa (1412/1997) ja lapseen kohdistuneen seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksen selvittämisen järjestämisestä annetussa laissa (1009/2008). Kyse on tiettyjen tehtävien valtionapujen maksatustehtävistä ja käytön valvonnasta.

Hallinnonalalla aluehallintoviraston tehtäviin kuuluvat myös sosiaali- ja terveydenhuollon varautumisen ohjaustehtävät sekä poikkeusoloissa valmiuslain 86 §:n mukaiset toimeenpanotehtävät.

Tehtävät on organisoitu aluehallintovirastoissa peruspalvelut, oikeusturva ja luvat – vastuualueelle. Vankiterveydenhuollon sekä puolustusvoimien terveydenhuollon valvontatehtävät on keskitetty Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon. Valtakunnallisesti tehtäviin on osoitettu Valvirassa ja aluehallintovirastoissa yhteensä vuonna 2016 noin 350 henkilötyövuotta.

Työsuojelu

Toisen merkittävän kokonaisuuden muodostaa työsuojeluhallinto, joka on nykyisin organisoitu aluehallintoviraston työsuojelu- vastuualueille. Työsuojelun tehtävät muodostuvat asiakas- ja viranomaisaloitteisesta työsuojeluvalvonnasta, vakavien työtapaturmien, ammattitautien ja työperäisten sairauksien syiden selvittämisestä ja ehkäisemisestä, tuotevalvonnasta sekä työrikosten käsittelyyn osallistumisesta. Tehtäviin on osoitettu vuonna 2016 noin 431 henkilötyövuotta. Työsuojelun vastuualueet toimivat muissa paitsi Lapin aluehallintovirastossa. Työsuojelun osalta aluehallintovirasto on toimivaltainen myös Ahvenanmaan maakunnassa.

Työsuojelun ohjaus tapahtuu sosiaali- ja terveysministeriön työ- ja tasa-arvo-osaston suorassa, viraston muusta organisaatiosta ja tehtävistä riippumattomassa tulosohjauksessa. Myös toiminnan rahoitus on erillinen aluehallintoviraston yleisestä rahoituksesta, omana momenttinaan valtion talousarviossa. Aluehallintovirastojen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten yhteisessä strategia-asiakirjassa on kuitenkin oma osuutensa työsuojelun tehtävien suunnittelua ja ohjausta varten.

Tehtävät perustuvat pääasiassa lakiin työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta (44/2006), lakiin työsuojeluhallinnosta (16/1993), lakiin työsuojeluhenkilörekisteristä (1039/2001), työturvallisuuslakiin (738/2002), työterveyshuoltolakiin, lakiin eräiden teknisten laitteiden vaatimustenmukaisuudesta (1016/2004) sekä alakohtaiseen erityissääntelyyn. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvassa työlainsäädännössä tehtäviä on useita ja ne perustuvat keskeisesti työsopimuslakiin (55/2001), työntekijöiden lähettämisestä annettuun lakiin (447/2016), yksityisyyden suojasta työelämässä annettuun lakiin (759/2004), opintovapaalakiin (274/1979), tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annettuun lakiin (1233/2006), merityösopimuslakiin (756/2011), vuorotteluvapaalakiin (1305/2002), työaikalakiin (605/1996), merityöaikalakiin (296/1976), työajasta kotimaan liikenteessä annettuun lakiin (248/1982), vuosilomalakiin (162/2005), merimiesten vuosilomalakiin (433/1984), nuorista työntekijöistä annettuun lakiin (998/1993) sekä työneuvostosta ja eräistä työsuojelun poikkeusluvista annettuun lakiin (400/2004). Erityissäännöksiä on myös kaivoslaissa (621/2011), sähköturvallisuuslaissa (410/1996) ja painelaitelaissa (1144/2016).

Tehtävissä on kyse kattavasta yli sataan säädökseen perustuvasta työsuojelun ohjauksesta ja laillisuusvalvonnasta, jota suoritetaan suunnitelmallisena oma-aloitteisena ohjauksena ja valvontana, tarkastustoimintana ja reaktiivisena valvontana. Virasto voi käyttää tehtävissään myös hallinnollista pakkoa. Tehtäviin kuuluu myös eräitä lupia sekä tutkintojen tunnustamispäätöksiä, jotka ovat omakustannusarvon mukaisia maksullisia suoritteita.

Lisäksi hallinnonalan lainsäädäntöön kuuluu kemikaalilain (599/2013) mukainen valvonta, joka lukeutuu ympäristönsuojelutehtäviin. Kemikaalilain 10 §:ssä säädetään työsuojeluviranomaisen valvontavelvoitteesta sellaisessa työssä, jossa työnantaja on velvollinen noudattamaan työturvallisuuslakia. Myös eräiden muiden hallinnonalojen lainsäädäntö sisältää valvontatehtäviä työsuojeluviranomaiselle, kuten esimerkiksi ulkomaalaislaki (301/2004).

Muut tehtävät

Hallinnonalan lainsäädäntöön kuuluu myös kemikaalilain 11 §:ssä säädetty elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvontavelvoite pilaantumisen vaaraa aiheuttavien toimintojen valvonnassa siltä osin, kun valvonta koskee toiminnanharjoittajan velvoitetta huolehtia ympäristöhaittojen ehkäisemisestä ja torjumisesta kemikaalin käytössä ja varastoinnissa. ELY–keskuksen tehtävät siirtyisivät uudelle virastolle osaksi ympäristöministeriön ohjauksessa olevia ympäristötehtäviä. Kemikaalilain mukainen valvonta rahoitetaan valtion ja kunnan verotuloilla sekä perittävillä maksuilla.

2.4.8 Ympäristöministeriön toimiala

Ympäristöministeriön toimialan tehtävät muodostuvat toisaalta nykyisissä aluehallintovirastoissa hoidetuista vesi- ja ympäristölupa-asioista, toisaalta nykyisissä ELY-keskuksissa hoidetuista vesi- ja ympäristölupien sekä jätehuollon valvonnasta, luonnonsuojelun, ympäristövaikutusten arvioinnin sekä maa-aineslain viranomaistehtävistä ja rakennusperinnön suojelun asioista.

Hallinnonalalla tehtäviin on osoitettu yhteensä noin 480 henkilötyövuotta ja erillismäärärahoin 38 henkilötyövuotta.

Ympäristöluvat

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) ja valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) tulivat voimaan syyskuussa 2014. Lain ja asetuksen keskeisiä sääntelykeinoja ovat ympäristölupamenettely ja eräät muut toimintojen hyväksymismenettelyt sekä lain nojalla valtioneuvoston asetuksin säädettävät tarkemmat ympäristönsuojelun velvoitteet.

Ympäristönsuojelulain tehtävänä on muun muassa ehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa sekä vähentää jätteiden määrää ja haitallisuutta.

Ympäristönsuojelulakia sovelletaan teolliseen ja muuhun toimintaan, josta aiheutuu tai saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista. Lakia sovelletaan lisäksi toimintaan, jossa syntyy jätettä sekä jätteen käsittelyyn. Laki sisältää säännökset luvanvaraisuudesta, lupaharkinnan perusteista sekä luvan myöntämisen edellytyksistä. Ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa aiheuttavalla toiminnalla on oltava ympäristölupa. Ympäristölupaa edellyttävät toiminnat on lueteltu ympäristönsuojelulain liitteessä. Lisäksi laissa on säädetty luvanvaraisiksi tietynlaisia vaikutuksia aiheuttavat eräät muut toiminnat. Ympäristölupa on myönnettävä, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen säännösten vaatimukset. Lupa-asiaa ratkaistaessa on otettava huomioon myös, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään.

Ympäristönsuojelulain täytäntöönpanosta vastaavat aluehallintovirastot, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset sekä kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset. Ympäristöministeriö ohjaa aluehallintovirastojen ympäristölupavastuualueita ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualueita toimialansa mukaisissa tehtävissä. Valtion vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman toimeenpano ja aluehallintovirastojen lupatoiminnan sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten valvontatoimien ohjaustoimintojen tehostaminen ja yhteensovittaminen edellyttivät lupa- ja valvontamenettelyiden kehittämistä ja yhdenmukaistamista ympäristönsuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Ympäristönsuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä pyrittiin myös parantamaan kuntien ympäristölupa- ja rekisteröintimenettelyjen sekä valvontatoimien edellytyksiä.

Vesi- ja ympäristölupatehtävissä kyse on oikeusharkintaisista, ennakollisen valvonnan hallintoluvista. Luvat ovat valtion maksuperustelain mukaisen alennetun omakustannusarvon mukaisia maksullisia suoritteita.

Ympäristölupaviranomaiset

Valtion aluehallinnon uudistuksen yhteydessä 2010 valtion ympäristölupatehtävät koottiin aluehallintovirastoihin, joista neljässä on ympäristölupavastuualue. Nämä käsittelevät samalla myös vesilain mukaiset lupa-asiat. Vastuualueet toimivat Etelä-, Itä-, Länsi- ja Sisä-, sekä Pohjois-Suomen aluehallintovirastoissa. Tehtäviin on osoitettu vuonna 2016 noin 134 henkilötyövuotta (toimintamenoilla palkattu). Vastuualueita ohjataan virastojen yleisen tulosohjausmekanismin mukaisesti, mutta vastuualue on toiminnassaan riippumaton viraston muusta organisaatiosta ja tehtävistä.

Etelä-Suomen aluehallintovirastolle on lisäksi annettu merensuojelulain (1415/1994) nojalla luvanmyöntämistehtäviä liittyen ruoppausmassan sijoittamiseen, merelle tehtäviin rakennelmiin sekä merenpohjan ja sen sisustan tutkimiseen ja hyväksikäyttöön.

Ympäristönsuojelulain mukainen valvonta

Ympäristönsuojelulain mukaisia valvontaviranomaisia ovat kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetussa laissa (64/1986) tarkoitettu kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen valvoo kunnan antamia ympäristölupia ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset valvovat aluehallintovirastojen antamia ympäristölupia. Valvontaviranomaisilla on käytössä monipuolisia valvonta- ja pakkokeinoja, joilla voidaan oikea-aikaisesti ja tehokkaasti puuttua todettuihin laiminlyönteihin.

Valtion vastuulle kuuluvan ympäristöllisen valvonnan tehtävät on nykyisin organisoitu elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskuksiin ympäristö ja luonnonvarat - vastuualueille. Ympäristö- ja luonnonvaratehtäviä hoidetaan 13 ELY-keskuksessa. Satakuntaa koskevat ympäristöasiat hoidetaan Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa ja Pohjanmaata ja Keski-Pohjanmaata koskevat ympäristöasiat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten on valvonnan järjestämiseksi laadittava valvontasuunnitelma. Ympäristöministeriö on antanut toukokuussa 2016 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille uudet ohjeet valvonnan järjestämisestä (YM4/401/2016), joita kunnat voivat käyttää soveltuvin osin. Ympäristölupien valvontaan kuuluvat valvontasuunnitelman ja -valvontaohjelman mukaisten määräaikaistarkastusten lisäksi muut tilanteen edellyttämät tarkastukset, toiminnanharjoittajien kanssa käytävät neuvottelut, määräaikaisraporttien (vuosi- ja kuukausiraportit) tarkastukset ja lupahakemuksista annettavat lausunnot.

Ympäristövalvonnan ohjeessa korostetaan valvonnan riskiperusteisuutta, valvonnan laatuvaatimuksia ja tehokkuuden seurantaa sekä viestintää valvontatapauksissa. Ympäristönsuojelulain uudistuksen myötä mahdollisuus periä maksuja valvontasuoritteista on antanut mahdollisuuksia valvonnan tehostamiselle. Eduskunta on edellyttänyt lausumassaan (Eduskunnan vastaus 67/2014), että hallitus huolehtii ympäristövalvonnan maksuista kertyvien maksutulojen ohjaamisesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa tosiasiallisesti valvonnan käyttöön vähentämättä muuta valvonnan rahoitusta. Valvonnan maksutulojen ohjaaminen vähentämättöminä valvontaan jatkossakin on tärkeää Valtion lupa- ja valvontavirastossa.

Vesilain mukaiset lupa- ja valvonta-asiat

Edellä kohdassa 2.4.1 mainittuun vesilakiin sisältyy ympäristöministeriön toimialalle kuuluvia tehtäviä, joista keskeisimmät ovat aluehallintovirastoissa hoidettavat lupaviranomaisen tehtävät ja ELY-keskuksissa hoidettavat valvontatehtävät. Valtion aluehallinnon uudistuksen yhteydessä 2010 valtion ympäristölupatehtävät koottiin aluehallintovirastoihin, joista neljässä on ympäristölupavastuualue (Y-vastuualue) kuten edellä on todettu. Nämä neljä Y-vastuualuetta käsittelevät samalla myös vesilain mukaiset lupa-asiat. Aluehallintovirastojen Y-vastuualueen toimintamenoilla palkattu kokonais-htv vuonna 2016 oli noin 132 htv:tä, joista ympäristölupiin kohdentui noin 102 htv:ta ja vesilupiin noin 30 htv:ta. ELY-keskuksissa vesilain valvontaan kohdentui noin 36 htv:ta. Kokonaisuudessaan vesilain mukaisiin lupa- ja valvontatehtäviin kohdentui noin 66 htv:ta.

Jätehuolto

Jätelaki (646/2011) tuli yleisesti voimaan 1.5.2012, ja sillä saatettiin kansallinen lainsäädäntö vastaamaan jätedirektiivin (2008/98/EY) vaatimuksia. Lain tarkoituksena on ehkäistä jätteistä ja jätehuollosta aiheutuvaa vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle sekä vähentää jätteen määrää ja haitallisuutta, edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä, varmistaa toimiva jätehuolto ja ehkäistä roskaantumista. Uuden jätelain merkittävimmät muutokset koskivat valvonnan tehostamista sekä tuottajien vastuun laajentamista pakkausjätteen jätehuollossa.

Jätelain mukaiset viranomaiset

Jätelain mukaisia yleisiä valvontaviranomaisia ovat jätelain 24 §:n mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset sekä kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetussa laissa tarkoitettu kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Jätelain mukaiset tarkastukset muodostavat pääosan jätelain mukaisesta valvonnasta. Lisäksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa tehdään ennakkovalvontaa esimerkiksi hyväksymällä jätteen ammattimaisia kuljettajia ja välittäjiä jätehuoltorekisteriin. Näitä päätöksiä voidaan myös perua. Jätelain mukaisesti valvontaviranomaisen on määräajoin tarkastettava sellaiset laitokset ja yritykset, joiden toiminnassa harjoitetaan jätteen laitos- tai ammattimaista käsittelyä, syntyy vaarallista jätettä, harjoitetaan jätteen ammattimaista kuljettamista tai keräystä, toimitaan jätteen välittäjinä tai toteutetaan jätteen kansainvälisiä siirtoja. Tarkastukset voivat kohdistua yksittäistapauksissa esimerkiksi roskaantuneen alueen siivoamisvelvollisuudesta määräämiseen tai yksittäisen määräyksen antamiseen liittyviin selvityksiin. Tarkastusta voi edellyttää myös asianosaisen vireille paneman asian selvittäminen. Jos toiminta edellyttää ympäristölupaa, tarkastukset kuitenkin suoritetaan ympäristönsuojelulain mukaisessa lupavalvonnassa.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille sekä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kuuluu jätelain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten yleinen valvonta. Paikallisissa tehtävissä valvontavastuu jää käytännössä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Pääsääntöisesti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus valvoo ympäristönsuojelulain ja jätelain nojalla valtion toimivaltaan kuuluvia toimintoja. Näin ollen jätteen kuljettajien ja välittäjien toimintaa valvoo ensisijaisesti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, joka hyväksyy toiminnan jätehuoltorekisteriin. Jätteen keräystoimintaa valvoo puolestaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voivat tarvittaessa sopia sellaisten laitosten ja toimintojen valvonnasta tarkoituksenmukaisella tavalla, joissa syntyy vaarallista jätettä.

Luonnonsuojelulain mukaiset tehtävät

ELY-keskukset vastaavat luonnonsuojelulain (1096/1996) 6 §:n mukaisesti luonnonsuojelun edistämisestä ja valvonnasta alueellaan. ELY-keskus vastaa suurimmasta osasta luonnonsuojelulain mukaisista oikeusharkintaa edellyttävien päätösten tekemisestä. Ne koskevat Natura 2000 – alueita, luonnonsuojeluohjelmia, luonnonsuojelualueita yksityismailla, lajien ja luontotyyppien suojelua, maisema-alueita, luontovahinkoja sekä näihin liittyviä poikkeamista ja pakkokeinoja koskevia lupia ja päätöksiä. ELY-keskus on toimialueellaan luonnonsuojelun osalta yleisen edun valvoja, mihin liittyy muun muassa lausuntojen antaminen hankkeista ja suunnitelmista, jotka saattavat vaikuttaa luonnonsuojelulailla suojeltuihin alueisiin. ELY-keskukset vastaavat myös luonnonsuojelulain edellyttämästä muutoksenhausta. ELY-keskuksissa tehdään muun muassa yksityisten suojelualueiden perustamispäätökset ja päätökset kohteiden hankinnasta valtiolle luonnonsuojelutarkoitukseen etenkin luonnonsuojeluohjelmien, Natura 2000 – verkoston, kaavojen suojeluvarausten sekä METSO-ohjelman toteuttamiseksi. ELY-keskusten vastuulla ovat myös Natura 2000 -verkoston suunnittelun sekä Natura-alueille kohdistuvien hankkeiden ja suunnitelmien edellyttämät tehtävät.

ELY-keskusten tehtäviin sisältyy yhteistyötä, neuvottelua ja kommentointia luonnonsuojelulain ja muiden lakien soveltamisessa. Luontotyyppien suojelun toimeenpanossa ELY-keskuksen tehtävänä on muun muassa tehdä rajauspäätöksiä luonnonsuojelulaissa tarkoitettujen luontotyyppien turvaamiseksi. Eliölajien suojeluun liittyvät tehtävät ovat sekä kansallisia että EU:n yhteisölainsäädännön toimeenpanoa koskevia asioita. Tehtävään sisältyvät erityistä suojelua vaativien lajien esiintymispaikkojen rajauspäätökset, niistä poikkeaminen ja korvausmenettelyt ja rauhoitettuja eliölajeja koskevat poikkeusluvat.

Ympäristövaikutusten arviointi

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset toimivat ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017) lain 10 §:n tarkoittamina yhteysviranomaisina, joiden tehtävänä on huolehtia ympäristövaikutusten arviointimenettelyn järjestämisestä sitä edellyttävissä hankkeissa. Yhteysviranomaisen tehtävänä on huolehtia arviointiohjelman ja arviointiselostuksen kuulemisesta sekä tarvittavien lausuntojen pyytämisestä ja mahdollisuuden varaamisesta mielipiteiden esittämiseen arviointiohjelmasta ja arviointiselostuksesta. Yhteysviranomainen antaa oman lausuntonsa arviointiohjelmasta hankkeesta vastaavalle.

Yhteysviranomainen tekee päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksissa ja sillä on oikeus valittaa lain soveltamisalaan kuuluvasta hankkeesta, josta ei ole laadittu laissa tarkoitettua ympäristövaikutusten arviointia tai se on suoritettu olennaisilta osin puutteellisesti.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi sakon uhalla määrätä ympäristövaikutusten arvioinnin edellyttävän hankkeen toteuttamisen keskeytettäväksi siihen saakka, kunnes arviointimenettely on suoritettu.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vastaa osaltaan myös suunnitelmien ja ohjelmien vaikutusten arvioinnista annetun lain (200/2005) ja asetuksen (347/2005) mukaisista tehtävistä.

Maa-ainesten ottaminen

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ohjaavat ja valvovat maa-aineslain (555/1981) mukaista toimintaa alueellaan. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta on tietyissä tilanteissa pyydettävä lausunto ennen maa-ainesten ottamista koskevan luvan myöntämistä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi myös keskeyttää maa-ainesten ottamisen. Maa-aineslain mukaisen ottamisluvan myöntämisestä, lupamääräysten muuttamisesta, lupapäätöksestä poikkeamisesta ja luvan peruuttamisesta on ilmoitettava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Lisäksi maa-aineslain mukaisten lupaviranomaisten on ilmoitettava vuosittain elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sen myöntämien maa-aineslupien nojalla otetun maa-aineksen määrä ja laatu. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ylläpitävät Suomen ympäristökeskuksen kanssa maa-ainesten ottamisen ja sen vaikutusten seurannan järjestämiseksi ylläpidettävää tietojärjestelmää.

Muut tehtävät

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset voivat maastoliikennelain (1710/1995) nojalla kieltää tai rajoittaa moottorikäyttöisen ajoneuvon käyttämistä maastossa ja moottorikelkkailureitillä. Rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) mukaan rakennusperinnön säilyttämistä edistävät ja valvovat ELY-keskukset ja Museovirasto. Rakennussuojelu toteutetaan asemakaava-alueella pääsääntöisesti maankäyttö- ja rakennuslain mukaisella kunnan laatimalla asemakaavalla ja muilta osin rakennusperinnön suojelemisesta annettuun lakiin perustuvalla ELY-keskuksen päätöksellä.

Rakennussuojelutehtävät hoidetaan kunkin ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat – vastuualueella. Satakunnan ELY-keskuksen aluetta koskevat asiat hoidetaan Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa ja Pohjanmaan ELY-keskuksen aluetta koskevat asiat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa. Rakennussuojelupäätökset eivät ole maksullisia.

Lisäksi ympäristöministeriön hallinnonalan tehtäviä ovat myös eräät viranomaistehtävät laissa öljysuojarahastosta (1406/2004), laissa ympäristövahinkovakuutuksesta (81/1998), laissa eräille ympäristölle aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta (383/2009), laissa kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta (64/1986), laissa hiilidioksidin talteenottamisesta ja varastoinnista (416/2012), laissa Etelämantereen ympäristönsuojelusta (28/1998) ja laissa vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (121/2011). Ympäristöministeriön hallinnonalan yksittäisiä tehtäviä on myös laissa kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978), yhteishallinnosta vuokrataloissa annetussa laissa (649/1990) sekä asumisoikeusasunnoista annetussa laissa (650/1990). Lisäksi myös sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle kuuluvassa kemikaalilaissa (599/2013) sekä liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalle kuuluvassa merenkulun ympäristönsuojelulaissa (1672/2009) on eräitä ELY-keskuksille osoitettuja viranomaistehtäviä.

2.5 Muille viranomaisille siirtyvät tehtävät

2.5.1 2.5.1. Elintarviketurvallisuusvirastolle siirtyvät tehtävät

Koe-eläintoiminta

Koe-eläintoiminnasta ja koe-eläinten suojelusta säädetään tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelusta annetussa laissa (497/2013). Lain noudattamisen valvonnasta ja valvonnan järjestämisestä vastaavat Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja Itä-Suomen aluehallintovirasto. Valvonnassa voidaan käyttää apuna myös muita aluehallintovirastoja. Toiminnanharjoittajalla on oltava Etelä-Suomen aluehallintoviraston tai Itä-Suomen aluehallintoviraston myöntämä toimintalupa.

Hankkeen toteuttamiseen on oltava hankelupalautakunnan lupa. Hankelupalautakunta toimii Etelä-Suomen aluehallintoviraston yhteydessä. Lautakunnassa käsiteltävät asiat valmistellaan Etelä-Suomen aluehallintovirastossa, josta myös käsiteltävät asiat esitellään. Etelä-Suomen aluehallintovirasto voi myöntää luvan hanketta koskeviin vähäisiin muutoksiin. Etelä-Suomen aluehallintovirasto tekee hankkeista niin sanotun takautuvan arvioinnin. Myös tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunta toimii Etelä-Suomen aluehallintoviraston yhteydessä. Aluehallintovirasto huolehtii hankelupalautakunnan ja neuvottelukunnan tarvitsemista tukipalveluista.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto hyväksyy eläinten käyttöä tieteellisiin tai opetustarkoituksiin koskevat opinnot. Virasto hyväksyy myös henkilön, joka on muualla kuin Suomessa suorittanut tarvittavat opinnot, päteväksi suunnittelemaan hankkeita Suomessa. Lisäksi Etelä-Suomen aluehallintovirastolle on säädetty tehtäväksi kerätä ja pitää sähköisesti yleisön nähtävillä tilastotietoja eläinten käytöstä tieteellisiin tai opetustarkoituksiin, julkaista myönnettyjen hankelupien yleistajuiset tiivistelmät ja huolehtia niiden päivittämisestä, kun hankkeet on arvioitu takautuvasti.  Toiminnanharjoittajista pidetään valvontaa ja valvonnan suunnittelua varten rekisteriä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja Itä-Suomen aluehallintovirasto tallettaa rekisteriin valvonnassa tarvittavia tietoja toiminnanharjoittajasta. Etelä-Suomen aluehallintovirasto pitää valvontaa ja valvonnan suunnittelua sekä tilastointia varten rekisteriä hankeluvista.

Etelä- ja Itä-Suomen aluehallintovirastojen tehtävät ehdotetaan siirrettäväksi Eviran tehtäviksi.

Eläinlääkinnän valvonta ja taudintorjunnan johto

Eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetussa laissa (29/2000) säädetään oikeudesta harjoittaa eläinlääkärinammattia, eläinlääkärin ammattitoimintaan liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista sekä ammatinharjoittajien valvonnasta. Evira päättää ammatinharjoittamista koskevien oikeuksien myöntämisestä ja pitää rekisteriä ammatinharjoittajista. Lain noudattamista valvoo Eviran lisäksi aluehallintovirasto muun ohella käsittelemällä kanteluja, mutta vain Evira on toimivaltainen päättämään ammatinharjoittajiin kohdistettavista hallinnollisista pakkokeinoista. Valvonnan toteuttamiseksi viranomaiset voivat tarkastaa eläinlääkärinammatin harjoittajan vastaanotto-, tutkimus- ja hoitotilat sekä potilasasiakirjat. Evira voi myös määrätä aluehallintoviraston suorittamaan tarkastuksen.

Eläinlääkintähuoltolaissa säädetään yksityisten eläinlääkäripalvelujen tuottajien valvonnasta. Yksityisen palveluntuottajan tulee tehdä toiminnastaan kirjallinen ilmoitus aluehallintovirastolle. Evira pitää yksityisistä eläinlääkäripalvelun tuottajista rekisteriä valvontaa varten. Palveluntuottajia valvoo kuitenkin Eviran lisäksi aluehallintovirasto.

Eläinten lääkitsemisestä annetussa laissa säädetyt lääkkeiden käyttöön liittyvät kiellot ja rajoitukset koskevat eläimistä vastuussa olevien toimijoiden lisäksi eläinlääkäreitä. Lakiin sisältyvät myös säännökset eläinlääkärin oikeudesta luovuttaa lääkkeitä eläinlääkintää varten sekä lääkkeiden käyttöä ja luovutusta koskevasta kirjanpidosta. Eläinlääkäreiden toimintaa ovat lain nojalla valvoneet tähän saakka sekä Elintarviketurvallisuusvirasto että aluehallintovirasto.

Eläinlääkäreihin ja eläinlääkäripalveluihin kohdistuva valvonta keskitettäisiin Eviraan.

Aluehallintovirastolla on eläintautilain mukaan yleinen taudintorjuntaa koskeva johtovastuu toimialueellaan. Evira koordinoi taudintorjuntatoimenpiteitä valtakunnallisesti ja voi erityisin perustein ottaa taudintorjunnan johtovastuun itselleen. Taudintorjunnan johtovastuu siirtyisi Eviraan.

Eläimistä saatavista sivutuotteista annetun lain ohjaustehtävät

Aluehallintoviraston ohjaus- ja valvontatehtävät ehdotetaan siirrettäväksi Eviran tehtäviksi laissa eläimistä saatavista sivutuotteista (517/2015). Aluehallintovirasto ohjaa ja valvoo toimialueellaan lain noudattamista Eviran valvontasuunnitelman mukaisesti.  Aluehallintovirastolla ei ole sivutuotelain mukaan käytännön valvontatehtäviä suunnitelmallisessa sivutuotevalvonnassa. Aluehallintovirasto ainoastaan koordinoi oman alueensa sivutuotevalvontaa. Aluehallintoviraston tehtävänä on ohjata kunnaneläinlääkäreitä sekä vastata siitä, että vuosittainen sivutuotevalvonnan valvontasuunnitelma toteutuu alueella. Lisäksi aluehallintoviraston tehtävä on koota alueensa valvontatulokset ja raportoida ne Eviralle.

Eräät kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain mukaiset tehtävät

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tehtävänä oleva kasvinterveyslain mukainen toimijan rekisteröinti kasvinsuojelurekisteriin ja taimiaineistolain mukaiseen toimijarekisteriin sekä kasvipassin myöntäminen ehdotetaan siirrettäväksi Elintarviketurvallisuusvirastolle. Lisäksi ilmoitukset toiminnan muutoksista ja lopettamisesta toimitettaisiin ELY-keskusten sijaan Elintarviketurvallisuusvirastolle.

2.5.2 Kilpailu- ja kuluttajavirastolle siirtyvät tehtävät

Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) toimialalla aluehallintovirasto valvoo alueellaan kuluttajansuojalain mukaisesti hinnan ilmoittamista markkinoinnissa sekä kuluttajaluottoja koskevien säännösten noudattamista. Virasto valvoo oma-aloitteisesti alueensa markkinointia muun muassa tarkastustoimintana ja voi puuttua siihen hallinnollisin pakkokeinoin. Lisäksi virasto toteuttaa kilpailulain (948/2011) nojalla KKV:n toimeksiannosta kilpailuasioihin liittyviä selvityksiä ja edistää kilpailua, mutta ei käytä varsinaisia hallintopakkokeinoja. Valmismatkaliikelain (921/2017) nojalla virasto tarkastaa valmismatkaliikkeitä niiltä edellytetyn vakuuden arvioimiseksi, mutta ei tee asiassa hallintopäätöksiä vaan ne kuuluvat KKV:n toimivaltaan.

Aluehallintovirastojen alueelliset tehtävät ehdotetaan koottaviksi Kilpailu- ja kuluttajavirastoon.

2.5.3 2.5.3. Maaseutuvirastolle siirtyvät tehtävät

Valtion talousarvion ulkopuolisesta maatilatalouden kehittämisrahaston varoja voidaan käyttää muun muassa maatilatalouden rakenteen parantamiseen ja maaseutuelinkeinojen edistämiseen sekä näihin tarkoituksiin tarpeellisten maa- ja vesialueiden ostamiseen tai vaihtamiseen. Voimassa olevan maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain mukaan maa- ja metsätalousministeriö tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi toimitusmiesten esityksestä myös siirtää hallinnassaan olevaa omaisuutta käytettäväksi uusjaossa tilojen koon suurentamiseksi ja jakoalueen tilussijoituksen parantamiseksi. Maakunta ei voi kuitenkaan tehdä päätöksiä valtion talousarvion ulkopuolisen rahaston omistuksessa ja taseessa olevan maaomaisuuden luovuttamisesta. Näin ollen tämä nykyinen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävä siirrettäisiin Maaseutuvirastolle, joka jo nytkin hoitaa Maatilatalouden kehittämisrahaston hallintoa, kirjanpitoa ja maksuliikennettä muilta kuin johtokunnalle kuuluvien tehtävien osalta.

2.5.4 2.5.4. Valtiokonttorille siirtyvät tehtävät

Eräiden maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainojen ja saamisten siirtämisestä Valtiokonttorin hoidettavaksi annetun lain (78/2007) voimantulon yhteydessä siirrettiin Valtiokonttorin hoidettavaksi tiettyjen maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lakien nojalla syntyneet lainat, valtion myyntihintasaatavat ja valtion saatavat. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on laissa säädettyä toimivaltaa tiettyjen saatavaryhmien - lähinnä maatalouden ja porotalouden tukijärjestelmiin liittyvien saatavaryhmien - osalta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla on toimivaltaa asioissa, jotka liittyvät muun muassa maksuhelpotuksiin, lainan tai saamisen velkavastuusta vapauttamiseen, suostumuksen antamiseen yksityishenkilön velkajärjestelyyn ja yrityssaneeraukseen sekä suostumuksen antamiseen lainan tai saamisen panttivastuusta vapauttamiseen. Valtiokonttorin hoidettavaksi siirretyt saatavat ovat valtion saatavia, joiden osalta ei voine ajatella, että itsehallinnollinen maakunta voisi valtion puolesta tehdä päätöksen esimerkiksi valtion saatavien vakuuksien heikentämisestä taikka suostumuksesta saatavan pääoman leikkaamiseen. Näin ollen Valtiokonttori hoitaisi jatkossa kaikki tämä lain mukaiset valtion saatavien perintään liittyvät tehtävät. Valtiokonttorille siirrettäisiin lisäksi kolttalaissa tarkoitettujen lainojen myöntämiseen, lainan vakuudet mukaan lukien, liittyvät tehtävät, koska maakunta ei voi olla valtiontalousarvion ulkopuolisen maatilatalouden kehittämisrahaston varoista myönnettävän valtionlainan myöntäjänä, velkojana eikä pantinhaltijana.

2.5.5 Maahanmuuttovirastolle siirtyvät tehtävät

Kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta ja ihmiskaupan uhrien auttamisesta annetun lain (746/2011) 12 §:ssä on määrätty ELY-keskukselle tehtävä laajamittaiseen maahantuloon varautumiseksi. Lain nojalla sisäministeriö voi määrätä ELY-keskuksen sopimaan varautumissuunnitelman laatimisesta kunnan kanssa vastaanoton järjestämiseksi laajamittaisen maahantulon yhteydessä. Varautumissuunnitelma laaditaan aiesopimuksen muotoon. Syksyn 2015 turvapaikanhakijatilanteen aikaiset kokemukset osoittivat, että Maahanmuuttoviraston rooli ja asiantuntemus vastaanottokeskusten perustamista, lakkauttamista ja toimipaikkaa koskevien sopimusmenettelyyn perustuvien tehtävien osalta oli kiistaton. ELY-keskusten johdolla toimivat alueelliset yhteistyöryhmät kokoontuivat tilanteen aikana alueellista tilannekuvaa tuottaen ja majoitustiloja kartoittaen. Laaditut alueelliset varautumissuunnitelmat eivät kuitenkaan vastanneet maahantulijoiden majoitustarpeisiin niin laadullisesti kuin määrällisestikään. Käytännössä majoituspaikkaneuvottelut hoidettiin keskitetysti Maahanmuuttovirastosta käsin SPR:n tukemana.

2.5.6 Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle siirtyvät tehtävät

Uudistuksen yhteydessä keskitetään mittauslaitelain (707/2011) mukaiset viranomaisvalvontatehtävät Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesiin. Nykyisellään aluehallintovirastot suorittavat mittauslaitteiden käytön aikaista valvontaa kentällä. Tehtävä on jakaantunut useille eri virkamiehille eri aluehallintovirastoissa ja sitä on tehty muun kenttävalvonnan yhteydessä. Jatkossa kaikki mittauslaitelain mukainen valvonta olisi Tukesin vastuulla ja Tukes kehittäisi valvontamenetelmiä niin että valtakunnallisesti keskitetyllä osaamisella saadaan valvontaa tarvittavissa määrin katettua koko valtakunnan alueelle.

2.6 Omaisuus

Hallituksen esityksen mukaisten tehtävien siirron myötä siirretään myös kyseisiin tehtäviin liittyvä omaisuus elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksilta sekä kunnilta ja kuntayhtymiltä pääosin uusille perustettaville maakunnille, mutta ELY-keskusten osalta myös tehtäväsiirtojen mukaisesti eräille valtion virastoille.

Aluehallintovirastojen omaisuus siirtyy pääasiassa Valtion lupa- ja valvontavirastolle. Lisäksi siirretään Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralta sen lakkauttamisen yhteydessä viraston omaisuus tehtävien mukana uuteen perustettavaan Valtion lupa- ja valvontavirastoon, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeaan sekä sosiaali- ja terveysministeriöön.

2.6.1 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen vuoden 2015 tilinpäätöksessä ELY-keskusten ja TE-toimistojen käyttöomaisuuden arvo oli 81,0 milj. euroa. Tästä 76,8 milj. euroa (95 prosenttia) oli rakenteita ja näistä rakenteista puolestaan 76,6 milj. euroa vesirakenteita. Seuraavaksi suurin käyttöomaisuuden erä olivat koneet ja laitteet, 0,96 milj. euroa, josta vesirakenteisiin liittyvät laitteet muodostivat 0,6 milj. euroa. ELY-keskusten irtaimiston arvo oli vuonna 2015 noin 4,5 miljoonaa euroa.

Lisäksi ELY-keskusten taseessa on eräitä erityispiirteisiä omaisuuseriä. ELY-keskuksilla oli vuoden 2015 tilinpäätöksessä taseessaan kansallisomaisuutta 47,6 milj. euroa, joka muodostui luonnonsuojelutarkoitukseen hankituista maa- ja vesialueista. Hankinnat ovat ELY-keskusten taseessa vain väliaikaisesti näkyvä erä. Hankintaprosessin edetessä alueet siirretään Metsähallituksen taseeseen. Vuosittaiset vaihtelut riippuvat maanhankinta- ja korvausneuvottelujen onnistumisista ja kohteiden tarjonnasta.

ELY-keskusten taseessa ovat myös väliaikaisesti kolttalain mukaisiin tehtäviin liittyvät maa-alueet. Näissä tapauksissa kyseessä on Metsähallitukselta siirtyvä kiinteistö, joka on kirjattu väliaikaisesti ELY-keskusten kirjanpitoon ennen niiden luovuttamista koltille. Tällä hetkellä ELY-keskusten kirjanpidossa on kaksi tällaista kiinteistöä. Lapin ELY-keskus voi myös ostaa tiloja, niiden osia ja osuuksia kolttalaissa säädettyihin tarkoituksiin. Nämä ostot tehdään Maatalouden kehittämisrahaston (Makeran) varoin siten, että kiinteistöomaisuus siirtyy suoraan Makeran kirjanpitoon. Käytännössä ostoja tehdään erittäin harvoin. Lisäksi ELY-keskusten hallinnassa on tällä hetkellä muutamia keskeneräisiin hankkeisiin tai menettelyihin liittyviä kiinteistöjä. Nämä maa- ja vesialueet ovat päätyneet ELY-keskukselle vesitaloushankkeita toteutettaessa.

ELY-keskukset eivät omista lainkaan toimitiloja, kuten eivät muutkaan valtion virastot, sillä valtion toimitilaomaisuutta hallinnoi Senaatti-kiinteistöt, joka on valtion liikelaitoksista annetun lain (1062/2010) tarkoittama liikelaitos. Jokaisesta ELY-keskuksen toimitilasta on olemassa vuokrasopimus joko Senaatti-kiinteistöjen tai yksityisen vuokranantajan kanssa. ELY-keskusten toimitilahallinto on keskitetty valtakunnalliseksi toiminnoksi ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskukselle (KEHA – keskus), joka vastaa virastojen toimitilahallinnosta ml. vuokrasopimusten tekeminen.

KEHA-keskuksen toimitilavuokrasopimusten yhteenlaskettu vuosivuokra-arvo oli vuoden 2016 lopulla noin 27,4 miljoonaa euroa. Tästä noin 15,2 miljoonaan euron edestä on Senaatti-kiinteistöltä vuokrattua valtion omistamaa tilaa, noin 6,6 miljoonan euron edestä Senaatti-kiinteistöltä ns. välivuokrattua yksityisten tahojen omistamaa tilaa ja noin 5,6 miljoonan euron edestä suoraan eri yksityisiltä tahoilta vuokrattua tilaa. On huomioitava, että luvut sisältävät myös TE-toimistojen toimitilat, sillä KEHA-keskus vastaa myös niiden toimitiloista.

Periaatepäätöksessä valtioneuvoston toimitilastrategiaksi todetaan, että valtion toimitilatarpeisiin vastaamisessa hyödynnetään ensisijaisesti valtion omia tai jo vuokraamia tiloja. Ellei näitä ole tarjolla, toimitilat pyritään löytämään markkinoilta. Tavoitteena on, että mikäli valtiolla ei ole sopivaa tilaa, Senaatti-kiinteistöt hankkii tai vuokraa asiakkaan tarpeeseen sopivat tilat ja toimii valtion ainoana hankintayksikkönä markkinoille. Näiden linjausten mukaisesti on KEHA-keskuksenkin suoraan yksityisiltä vuokraamien tilojen määrä vähenemässä tulevina vuosina nopealla tahdilla ja vuoden 2016 lopun tilanteen perusteella arvioiden yli 93 prosenttia näiden sopimusten mukaisesta vuokra-arvosta sitoutuu sellaisiin sopimuksiin, jotka päättyvät ennen vuotta 2019. Tämänhetkisten linjausten mukaan KEHA-keskuksen suoraan yksityisiltä vuokrattujen tilojen kustannusvaikutuksen tulee olla alle 1000 €/kk tai toimitilan koon alle 100 m2. Tätä suuremmat tilat vuokraa ELY-keskuksille aina Senaatti-kiinteistöt.

2.6.2 Kuntien ympäristöterveydenhuolto ja maataloushallinto

Kuntien ympäristöterveydenhuollon ja maataloushallinnon tehtäviä hoidetaan lakisääteisillä yhteistoiminta-alueilla. Laki ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta (410/2009) tuli voimaan 15.6.2009. Lain mukaan kunnassa tai kunnan yhteistoiminta-alueella tulee olla käytettävissään vähintään 10 henkilötyövuotta vastaavat henkilöresurssit, joilla ympäristöterveydenhuollon palvelut järjestetään. Yhteistoiminta-alueita oli vuonna 2015 Suomessa 62 kappaletta.

Laki maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa tuli voimaan 1.4.2010. Lain mukaan kunnan on muodostettava maaseutuhallinnon tehtävien hoitamiseksi toiminnallinen kokonaisuus, jonka alueella toimii vähintään 800 maatalouden tukihakemuksen tehnyttä luonnollista henkilöä tai yhteisöä (maatalousyrittäjä). Kunnan alueella maaseutuhallinto on järjestettävä siten, että tehtäviä hoitaa yhteisen johdon alaisuudessa vähintään viisi viranhaltijaa tai toimihenkilöä, joista yksi päätoimisesti hoitaa maaseutuhallinnon tehtäviä ja johtaa tehtäviä hoitavaa yksikköä. Jos 1 ja 2 momentissa säädetyt vaatimukset eivät kunnassa täyty, kunnan on liityttävä vaatimukset täyttävään maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueeseen (yhteistoiminta-alue). Yhteistoiminta-alueita oli vuonna 2015 Suomessa 51 kappaletta, minkä lisäksi 5 kuntaa hoiti tehtävät itse.

Kuntien ympäristöterveydenhuollon tehtäväkokonaisuuksia ovat terveydensuojelu (ml. tupakkavalvonta ja elintarvikevalvonta), eläinlääkintähuolto eli eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta ja eläinlääkäripalvelut sekä laboratoriopalvelut.

Terveydensuojelussa tehtävä työ on pääasiassa toimistotyötä ja siten toimitilat ovat toimistotiloja ja tehtäviin liittyvä muu irtain omaisuus tämänmukaista. Toimitilat ovat kunnilta tai yksityisiltä vuokrattuja. Yhteistoiminta-alueilla on pääsääntöisesti yksi isompi toimipiste ja alueesta riippuen sivutoimipisteitä, joista pienimmät yhden henkilön työpisteitä. Lisäksi tehtävissä käytettävään välineistöön kuuluu jonkin verran näytteenottovälineitä ja laitteita, kuten vesinäytteenottovälineitä, hiilidioksidimittareita yms. sisäilman laadun arvioimiseen käytettäviä laitteita.

Eläinlääkintähuollossa toimitilat ja muu irtain omaisuus ovat eläinlääkärin ammatin harjoittamisen mukaista välineistöä. Käytännön järjestelyt vaihtelevat. Osassa yhteistoiminta-alueita on yhteisvastaanotto, jossa työskentelee useampi eläinlääkäri. Yhteisvastaanotot sijaitsevat pääsääntöisesti kuntien toimitiloissa ja ne ovat samalla käytännössä ympäristöterveydenhuollon toimialalla ne toimitilat, joista kunnille on koitunut merkittävimmät kustannukset. Yhteisvastaanottojen varustelutaso on usein myös yksittäisiä hajautettuja vastaanottoja parempi (esim. röntgen-laitteisto). Lisäksi useilla yhteistoiminta-alueilla on myös hajautettuja yhden tai kahden eläinlääkärin vastaanottoja, koska palvelut on haluttu pitää lähellä. Tilat on tällöin pääsääntöisesti vuokrattu kunnilta tai yksityisiltä. Lisäksi toimijakentässä on järjestelyjä, joissa toimitilan vuokra ei kulje ympäristöterveydenhuollon kautta, vaan sopijakunta on vuokrannut toimitilan yksityiseltä ja luovuttanut tilan ympäristöterveydenhuollon käyttöön korvauksetta. Kuntien eläinlääkäreille tarjoamissa laitteissa ja varusteissa on jonkin verran eroja. Lähtökohtaisesti kaikki tarjoavat peruseläinlääkäripalveluiden tuottamiseen tarvittavat laitteet ja välineet.

Laboratoriopalveluita ei tuoteta eikä järjestetä osana kunnallista ympäristöterveydenhuoltoa, vaan ympäristöterveydenhuollon yksiköt ostavat tarvitsemansa laboratoriopalvelut eri palveluntarjoajilta. Näistä voidaan mainita esimerkkinä MetropoliLab Oy, joka on Helsingin kaupungin tytäryhtiö muina omistajinaan Espoo, Vantaa ja Kauniainen, ScanLab Oy, joka on Oulun kaupungin elintarvike- ja ympäristölaboratorio sekä BotniaLab Oy, joka on Vaasan kaupungin laboratorio. Lisäksi varsinkin talous- ja uimavesinäytteitä analysoidaan paljon vesiensuojeluyhdistysten ja kuntien yhteisessä omistuksessa olevien yhtiöiden laboratorioissa, joista esimerkkinä voidaan mainita Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy.

Kuntien maaseutuhallinnon tehtävät ovat viljelijätukien toimeenpanon tehtäviä, hukkakauran torjunnasta annettuun lakiin (185/2002) liittyviä tehtäviä, riistavahinkolakiin (105/2009) liittyvien korvausten hallinnointi- ja tarkastustehtäviä sekä eräitä muita kiinteästi maataloustukihallintoon liittyviä tehtäviä. Tehtävä työ on luonteeltaan tavanomaista toimistotyötä ja tehtäviin liittyvät toimitilat ja muu irtain omaisuus tämänmukaista. Yhteistoiminta-alueilla on jonkin verran keskitettyjä toimipisteitä mutta edelleen useissa kunnissa on myös pieniä yhden tai kahden henkilön toimipisteitä. Toimipisteiden toimitilat on vuokrattu pääosin kunnilta. Tehtäviin liittyvän irtaimen omaisuuden arvo on verrattain vähäinen.

2.6.3 Aluehallintovirastot

Aluehallintovirastoista maakuntiin siirrettävien tehtäviin ei kytkeydy erityistä tai arvoltaan merkittävää irtaimistoa, irtaimen omaisuuden omistusta, hallintaa ja käyttöä koskevia oikeuksia tai immateriaalisia oikeuksia ja lupia. Tilanne on sama koskien aluehallintovirastoista valtion eri virastoille sisäministeriöön, Pelastusopistoon, Eviraan sekä Kilpailu- ja kuluttajavirastoon siirtyviä tehtäviä. Muu omaisuus siirtyy Valtion lupa- ja valvontavirastolle.

2.6.4 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran käyttöomaisuuden arvo oli vuoden 2016 tilinpäätöksessä 3,2 miljoonaa euroa. Merkittävin erä aiheutui keskeneräisiin käyttöomaisuushankintoihin sisältyvistä Sampo -tietojärjestelmän investointikustannuksista.

Virastolla on toimipaikat Helsingissä ja Rovaniemellä. Viraston vuokramenot, joista suurin osa oli toimitilavuokria, olivat vuonna 2016 yhteensä noin 1 miljoonaa euroa. Viraston toimitilavuokrasopimukset siirtyvät uudistuksessa Valtion lupa- ja valvontavirastolle.

2.7 Henkilöstö

2.7.1 Henkilöstön määrä ja rakenne

Kunnat ja kuntayhtymät

Tilastokeskuksen kuntasektorin palkkatilaston mukaan kunta-alalla työskenteli lokakuussa 2016 yhteensä 417 839 palkkaa saavaa henkilöä. Lukumäärä ei sisällä Ahvenanmaan maakuntaa, jossa työskenteli 2220 henkilöä.

Maakuntiin siirtyy 1.1.2020 joulukuun 2016 linjausten ja tilastotarkennusten mukaan yhteensä 213 845 henkilöä eli 51 % koko kunta-alan henkilöstöstä. Näistä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä on arviolta 201 824 ja palo- ja pelastustoimen henkilöstöä arviolta 6366. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön ja palo- ja pelastustoimen henkilöstön määrää ja rakennetta on kuvattu maakuntauudistuksen I vaiheen HE:n yleisperusteluissa.

Kunnista ja kuntayhtymistä siirtyy 1.1.2020 maakuntiin em. henkilöstöryhmien lisäksi yhteensä arviolta 5655 henkilöä:

Kuntien maatalousyrittäjien lomitushenkilöstö, arviolta 3370 henkilöä, ottaen kuitenkin huomioon, että turkisyrittäjien lomituspalvelujen hoitaminen olisi jatkossa mahdollisesti vain maakunnan vapaaehtoisena tehtävänä. Mahdollisella muutoksella ei arvioida olevan juurikaan vaikutusta maakuntiin siirtyvän lomitushenkilöstön määrään.

Ympäristöterveydenhuollon henkilöstö, arviolta 1308 henkilöä.

Maakuntien liittojen henkilöstö, arviolta 695 henkilöä.

Maataloushallinnon ja viljelijätukien hallintotehtävissä työskentelevä henkilöstö, arviolta 279 henkilöä.

Maakuntien liitoissa työskenteli vuonna 2016 yhteensä 695 henkilöä. Tämän lisäksi Lapin maakuntaliiton ja Päijät-Hämeen maakuntaliiton palveluksessa oli yhteensä 419 palo- ja pelastustoimeen kuuluvaa henkilöä. Koko palo- ja pelastustoimen henkilöstö on käsitelty omana erillisenä kokonaisuutena nykyisestä työnantajasta riippumatta. Maakuntien liittojen henkilöstöstä 38 % oli virkasuhteisia ja 62 % työsuhteisia. Maakuntien liittojen työtä johtaa tällä hetkellä maakuntajohtaja. Yleisimpiä ammattinimikkeitä maakuntien liitoissa ovat suunnittelija, projektipäällikkö ja erityisasiantuntija.

Kuntien ympäristöterveydenhuollon tehtävissä työskenteli vuonna 2016 yhteensä 1308 henkilöä. Ympäristöterveydenhuollossa työskenteli 497 eläinlääkäriä, jotka olivat kaikki virkasuhteisia. Tyypillisimmät ammattinimikkeet ovat kunnan- ja kaupungineläinlääkäri. Kunnallisia terveystarkastajia oli ympäristöterveydenhuollossa yhteensä 419 henkilöä, joista virkasuhteisia oli 98 % ja työsuhteisia 2 %.

Maataloushallinnon ja viljelijätukien hallintotehtävissä työskenteli vuonna 2016 yhteensä 279 henkilöä. Tyypillisimmät ammattinimikkeet ovat maaseutuasiamies, maaseutusihteeri ja maaseutupäällikkö. Henkilöstöstä 96 % oli virkasuhteisia ja 4 % työsuhteisia.

Kevan eläköitymisennusteen mukaan nykyisistä kuntatyöntekijöistä noin 43 prosenttia jää vanhuuseläkkeelle seuraavan 20 vuoden aikana ja noin 19 % vuoteen 2022 mennessä. Maakuntien liittojen henkilöstöstä siirtyy eläkkeelle vuosina 2017–2022 noin 17 %, ympäristöterveydenhuollon henkilöstöstä noin 16 % ja maataloushallinnon ja viljelijätukien hallintotehtävistä noin 26 %.

Valtion aluehallinto

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla (ELY-keskus) on vuonna 2016 yhteensä noin 3 066 henkilötyövuoden voimavarat, joihin sisältyy kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) voimavaroja yhteensä 502 henkilötyövuotta. Aluehallintovirastoilla on käytettävissään vuonna 2016 yhteensä noin 1 219 henkilötyövuoden voimavarat ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolla Valviralla noin 158 henkilötyövuoden voimavarat. Pääosa henkilöstöstä on palkattu virastojen toimintamenomomenteilta ja loput muilta momenteilta tai työllisyysmäärärahoilla.

ELY-keskuksissa, KEHA-keskuksessa, aluehallintovirastoissa ja Valvirassa työskentelevä henkilöstö on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta virkasuhteessa. Vuoden 2016 tietojen mukaan ELY-keskuksiin ja KEHA-keskukseen palvelussuhteessa olevista oli naisia noin 59 prosenttia, aluehallintovirastoon palvelussuhteessa olevista noin 65 prosenttia ja Valviraan palvelussuhteessa olevista noin 80 prosenttia.

Muutoksen kohteena olevissa valtion virastoissa mahdollinen eläkepoistuma (64 vuotta täyttävät) on vuosina 2017–2019 yhteensä 465 henkilöä ja vuosina 2020–2022 yhteensä 539 henkilöä virastojen koko henkilöstöstä. Jo ennen vuotta 2017 yhteensä 93 henkilöä on saavuttanut 64 vuoden iän.

Muutoksen kohteena olevien valtion virastojen aluejako ei noudata kaikilta osin maakuntajakoa. ELY-keskukset hoitavat tehtäviä useamman kuin yhden keskuksen toimialueella. Vastuualueiden sijoittumisesta ELY-keskuksiin ja keskusten toimialueen laajentamisesta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Maakunnittain määritellystä toimivallasta poiketaan asetuksessa monin tavoin. Satakunnan ELY-keskusta lukuun ottamatta jokaisella ELY-keskuksella on jokin tehtävä, jota se hoitaa oman toimialueensa lisäksi vähintään yhden tai kaikkien ELY-keskusten toimialueilla. Niiden keskusten toimialueella, joissa ei ole kaikkia vastuualueita, on aina myös toinen toimivaltainen keskus, joka hoitaa tehtäviä puuttuvilla vastuualueilla. Lisäksi ELY-keskuksilla on lukuisia alueellisia tai valtakunnallisia tehtäviä, joissa ne käyttävät julkista valtaa ja tekevät hallintopäätöksiä toisen keskuksen tai kaikkien keskusten puolesta jossakin asiaryhmässä. ELY-keskusten erikoistumis- ja keskitetyistä tehtävistä säädetään myös erityislainsäädännössä kuten joukkoliikennelaissa (869/2009). Erityistehtävistä, jotka eivät sisällä julkisen vallan käyttämistä toisen keskuksen toimialueella, sovitaan myös keskusten tulossopimuksissa.

Vastaavasti aluehallintovirastojen henkilöstö hoitaa Lapin aluehallintoviraston henkilöstöä lukuun ottamatta tehtäviä useamman maakunnan alueella.

KEHA-keskuksen sekä pääosa aluehallintovirastojen ja merkittävä osa ELY-keskusten henkilöstöstä hoitaa tehtäviä siten useamman maakunnan alueella.

2.7.2 Henkilöstöön sovellettava lainsäädäntö

Kuntalain mukaan kunnallista tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Kunnallisesta virkasuhteesta säädetään kuntalaissa ja laissa kunnallisesta viranhaltijasta (304/2003). Kuntalaissa säädetään muun muassa viran perustamisesta ja lakkauttamisesta. Kunnallisesta viranhaltijasta annettuun lakiin sisältyvät muun muassa virkasuhteen alkamista ja viranhaltijan yleisiä velvollisuuksia, virkasuhteen irtisanomista ja purkamista, lomautusta ja määräaikaista virkasuhdetta koskevat säännökset.

Valtion henkilöstö on pääosin virkasuhteista. Virkamiesten oikeusasemasta säädetään valtion virkamieslaissa (750/1994). Lain tavoitteena on turvata valtion tehtävien hoitaminen tuloksellisesti, tarkoituksenmukaisesti ja oikeusturvavaatimukset täyttäen sekä turvata virkamiehelle oikeudenmukainen asema suhteessa työnantajaan. Valtion virkamieslaissa säädetään muun muassa virkajärjestelyistä, viran ja määräaikaisen virkasuhteen hakumenettelystä, nimittämisestä ja kelpoisuusvaatimuksista, viranomaisen ja virkamiehen yleisistä velvollisuuksista, virkavapaudesta, varoituksesta, virkasuhteen päättämisestä, lomauttamisesta ja virantoimituksesta pidättämisestä. Muun muassa virkojen perustamisesta, siirtämisestä, lakkauttamisesta ja muuttamisesta säädetään valtion virkamieslain lisäksi valtion virkamiesasetuksessa (971/1994). Erityislainsäädännössä voi olla tiettyjä virkamiesryhmiä koskevia erityissäännöksiä.

Valtion henkilöstön asemasta toiminnan ja tehtävien uudelleenjärjestelyissä säädetään virkamiesten osalta valtion virkamieslaissa ja työsuhteisten osalta työsopimuslaissa. Tehtävien ja toiminnan uudelleenjärjestelyihin sovelletaan myös EY:n liikkeenluovutusdirektiiviä (2001/23/EY).

Kunnan ja valtion työntekijöitä eli työsuhteista henkilöstöä koskevat keskeiset säännökset ovat työsopimuslaissa (55/2001). Kunnan ja valtion työntekijän oikeudellinen asema määräytyy pääosin samoin kuin yksityisellä sektorilla, mutta kunnan ja valtion työntekijällä on kuitenkin yksityisen sektorin työntekijää laajempi rikosoikeudellinen vastuu. Myös työnantajan oikeus tehdä työehtosopimuksia poikkeaa yksityissektorista.

Valtion virkaehtosopimuslaissa (664/1970) säädetään valtion virkasuhteen ja työehtosopimuslaissa (436/1946) työsuhteen ehtojen sääntelyjärjestelmästä.

Monet työsuhteessa noudatettavat yleiset lait koskevat myös sekä kunta- että valtiosektorin virkasuhteessa olevia, kuten vuosilomalaki (162/2005), työaikalaki (605/1996) opintovapaalaki 273/1979), vuorotteluvapaalaki (1305/2002), yhdenvertaisuuslaki (1325/2014) ja laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986). Yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annettua lakia (1233/2013) sovelletaan työnantajan ja henkilöstön yhteistoimintaan valtion virastoissa ja laitoksissa. Lakia työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa (449/2007) sovelletaan sekä kunnissa että kuntayhtymissä.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain 5 a?§ mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen virkamies voidaan toisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen pyynnöstä asettaa enintään kolmen vuoden määräajaksi virkamiehen virkapaikkaa muuttamatta toisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen käytettäväksi. Päätöksen asiasta tekee nimittävä viranomainen. Jos elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset eivät pääse asiassa yhteisymmärrykseen, voi päätöksen tehdä myös työ- ja elinkeinoministeriö. Päätöksessä on mainittava, missä laajuudessa virkamies on toisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen käytettävissä. Virkamiehen vastaanottava elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi määrätä virkamiehen tekemään edellä tarkoitetussa päätöksessä mainitussa laajuudessa vastaanottavalle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kuuluvia asianomaisen virkamiehen virkaa vastaavia tehtäviä. Vastuualueen osalta määräyksen antaa vastuualueen päällikkö ja vastuualueisiin kuulumattomien toimintayksikköjen osalta keskuksen johtaja. Vastaava säännös sisältyy myös aluehallintovirastoista annetun lain 6 a §:ään.

2.7.3 Eläkkeet

Kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön eläkeasioista huolehtii Keva. Se on itsenäinen julkisoikeudellinen yhteisö, jonka toiminta perustuu Kevasta annettuun lakiin (66/2016). Keva hoitaa noin 1,3 miljoonan julkisen sektorin työntekijän ja eläkkeensaajan työeläkepalvelut.

Kevan jäsenyhteisöjä ovat kaikki Suomen kaupungit, kunnat ja kuntayhtymät sekä osa kunnallisista yhdistyksistä ja osakeyhtiöistä. Edellä mainittujen noin 1 000 jäsenyhteisön lisäksi Kevalla on noin 1 300 valtion ja kirkon työnantaja-asiakasta. Myös Kela on Kevan työnantaja-asiakas.

Keva vastaa kunta-alan henkilöstön eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta. Eläkkeet rahoitetaan kunta-alan työnantajilta ja työntekijöiltä perittävillä maksuilla. Kunnallisen eläkejärjestelmän rahoituksen lähtökohtana on koko kuntasektorin yhteisvastuu. Eläkelaitoksen valtuuskunta päättää eläkelaitoksen menojen jakamisesta jäsenyhteisöjen kesken. Valtuuskunta vahvistaa myös kunnallisen eläkemaksun suuruuden. Vuonna 2015 Kevan maksutulo oli noin 5 miljardia euroa.

Tuleviin eläkevastuisiin varaudutaan eläkevastuurahaston avulla. Rahasto on luonteeltaan puskurirahasto. Eläkevastuurahastoon siirrettävästä määrästä päättää vuosittain Kevan valtuuskunta. Rahaston sijoitukset on tehtävä Kevasta annetun lain mukaan niin, että huolehditaan niiden varmuudesta, tuotosta ja rahaksi muutettavuudesta sekä hajauttamisesta. Sijoitusomaisuus on noin 44,2 miljardia euroa (31.12.2015).

Kuntasektorilta siirtyy eläkkeelle Kevan ennusteen mukaan vuosien 2017–2020 aikana noin 97 000 henkilöä, joka on 19 % nykyisestä henkilöstömäärästä.

Kunnallisessa eläkejärjestelmässä vakuutettuja oli vuoden 2016 lopussa 520 000 henkilöä, joista naisia on noin 77 prosenttia. Vakuutettujen keski-ikä oli 45,5 vuotta, mikä on matalampi kuin julkisella sektorilla keskimäärin.

Kuntien eläkemaksut koostuvat pääasiassa kahdesta osasta eli palkkaperusteisesta eläkemaksusta ja eläkemenoperusteisesta maksusta. Palkkaperusteinen eläkemaksu (ml. varhaiseläkemaksu) on määritelty samansuuruiseksi kuin keskimäärin yksityisen sektorin TyEL-maksut. Tätä palkkaperusteista maksua maksavat kaikki kuntasektorin organisaatiot eli kunnat, kuntayhtymät sekä ne kuntayhtiöt, jotka ovat Kevan jäsenorganisaatioita.

Palkkaperusteista eläkemaksua täydentää eläkemenoperusteinen maksu, jolla kerätään se loppuosa maksuista, joita TyEL-tasoinen eläkemaksutulo ei kata. Sen suuruus vaihtelee vuosittain 4—6 prosenttia välillä. Eläkemenoperusteisella maksulla katetaan henkilöstön ennen eläkeuudistuksia karttunut parempi eläketurva sekä kunta-alan naisvaltaisesta rakenteesta, kuten pidemmästä eliniästä aiheutuva lisäkulu. Eläkemenopohjaista maksua eivät maksa ne organisaatiot, jotka on perustettu vuoden 2005 jälkeen, joten pääosan lisävastuista kantavat kunnat ja kuntayhtymät. Vain osa kuntien yksityisoikeudellisista organisaatioista, kuten kuntien yhtiöistä, maksaa eläkemenoperusteisia maksuja.

Valtion henkilöstön osalta vuosittaiset eläkemaksut määritetään täyden rahastoinnin periaattein ja Valtion eläkerahasto kattaa vuosittain 40 prosenttia eläkemenoista. Loppuosa, jota kerätyt eläkemaksut eivät kata, maksetaan suoraan valtion budjetista Kevalle eläkkeiden maksamista varten. Keva on näin ollen valtion henkilöstön osalta tekninen eläkemaksujen kerääjä ja eläketurvan maksaja, jonka kustannukset valtio kattaa täysmääräisesti.

2.7.4 Julkisen vallan käyttö ja virkavastuu

Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Perustuslain 124 §:ssä säädetään niistä edellytyksistä, joita on noudatettava annettaessa julkinen hallintotehtävä muulle kuin viranomaiselle. Säännöksen mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia.

Julkisen hallintotehtävän käsite on julkisen vallan käyttöä laajempi käsite, joka viittaa verraten laajaan hallinnollisten tehtävien kokonaisuuteen, johon kuuluu esimerkiksi lakien toimeenpanoon sekä yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen oikeuksia, velvollisuuksia ja etuja koskevaan päätöksentekoon liittyviä tehtäviä.

Lähtökohtaisesti vain virkasuhteessa olevalla henkilöllä on oikeus julkisen vallan käyttöön. Tästä voidaan kuitenkin poiketa säätämällä tehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle perustuslain 124 §:n mukaisilla edellytyksillä. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaiselle. Merkittävänä julkisen vallan käyttönä pidetään esimerkiksi itsenäiseen harkintaan perustuvaa oikeutta käyttää voimakeinoja tai puuttua muuten merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin.

Koska julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voivat hoitaa ensisijaisesti vain virkasuhteessa olevat virkamiehet, valtionhallinnon henkilöstön palvelussuhteena käytetään pääsääntöisesti virkasuhdetta. Valtiolla virkasuhteisia on vuoden 2015 tilaston mukaan 90 % henkilöstöstä.

Kuntalain 87 §:n mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Kunnallisesta viranhaltijalaista annetun lain (304/2003) perusteluissa ( HE 196/2002) todetaan kyseessä olevan säännöksen osalta (aiempi kuntalain 44 §): ”Vaikka henkilön tehtäviin sisältyisi julkisen vallan käyttöä vain vähäisissä määrin, henkilön tulee olla kuntaan virkasuhteessa”. Kuntasektorilla virkasuhteisia on vuoden 2015 tilaston mukaan 27 % henkilöstöstä.

Virkasuhteeseen liittyy erityinen perustuslaissa (731/1999) säädetty virkavastuu. Perustuslain 118 §:n 3 momentin mukaan virkamies on itse vastuussa virheensä tai laiminlyöntinsä aiheuttamasta vahingosta.

Virkavastuu sisältää sekä vahingonkorvausoikeudellisen että rikosoikeudellisen vastuun. Rikoslain (39/1889) 40 luvussa säädetään rikosoikeudellisesta virkavastuusta. Se, keitä on pidettävä virkamiehinä, ja muut virkarikossäännösten soveltamisalaan kuuluvat henkilöryhmät määritellään 40 luvun 11 §:ssä. Luvun 12 §:n 1 momentin mukaan virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista valtaa käyttävään henkilöön. Julkisyhteisön työntekijään sovelletaan saman pykälän 2 momentin perusteella luvun 1–3, 5 ja 14 §:n säännöksiä, viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta. Julkisyhteisön työntekijällä tarkoitetaan rikoslain 40 luvun 11 §:n 3 kohdan mukaan henkilöä, joka on työsopimussuhteessa valtioon, kuntaan tai kuntayhtymään taikka muuhun pykälässä mainittuun julkisyhteisöön tai laitokseen. Jos julkisyhteisön työntekijä käyttää tehtävässään julkista valtaa, häntä pidetään julkista valtaa käyttävänä henkilönä ja häneen soveltuvat julkista valtaa käyttävää henkilöä koskevat säännökset.

Julkisyhteisön ja virkamiehen vahingonkorvausvastuu määräytyy yleensä vahingonkorvauslain (412/1974) mukaan. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Sama korvausvelvollisuus on muulla yhteisöllä, joka lain, asetuksen tai lakiin sisältyvän valtuutuksen perusteella hoitaa julkista tehtävää. Korvausvelvollisuus toteutuu kuitenkin vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu.

2.7.5 Virka- ja työehtosopimukset

Kuntien viranhaltijoihin ja työntekijöihin sovellettavat virka- ja työehtosopimukset

Kunnan viranhaltijoiden ja työntekijöiden palvelussuhteen ehdoista on määrätty kunnallisissa virka- ja työehtosopimuksissa. Kunnalliset virka- ja työehtosopimukset koskevat pääsääntöisesti henkilöstöä palvelussuhteen lajista riippumatta. Joitakin sopimusmääräyksiä sovelletaan vain viranhaltijoihin ja joitakin vain työntekijöihin.

Kunnallisessa virkaehtosopimuslaissa (669/1970) säädetään menettelystä, miten viranhaltijoiden palkkauksesta ja muista virkasuhteen ehdoista sovitaan sekä asioista, joista ei voida sopia. Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta annetussa laissa (254/1993) säädetään kunnallisen työmarkkinalaitoksen asemasta ja tehtävistä.

Kuntien ja kuntayhtymien henkilöstön palvelussuhteen ehdoista on seuraavat erilliset sopimukset:

kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES; koskee kaikkia aloja, joita alla mainitut sopimukset eivät koske, ml. terveyden- ja sosiaalihuollon henkilöstö sekä varhaiskasvatuksen henkilöstö);

opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus (OVTES);

lääkärien virkaehtosopimus (LS);

teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (TS); sekä

tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus (TTES).

OVTES:n piiriin kuuluvaa henkilöstöä ei siirry maakuntiin.

Nykyiset kunnalliset liikelaitokset (kunnan liikelaitos, kuntayhtymän liikelaitos ja liikelaitos-kuntayhtymä) ovat osa kunnan tai kuntayhtymän varsinaista organisaatiota ja niiden henkilöstö ja edunvalvonta rinnastuvat kuntasektorin palveluksessa oleviin. Maakuntien liittojen henkilöstöön sovelletaan kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES) ja kaavoitustehtävissä työskenteleviin teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimusta (TS). Maakunnan liitto on juridiselta luonteeltaan kuntayhtymä.

Kuntien ja kuntayhtymien määräämisvallassa olevien osakeyhtiöiden tai säätiöiden, muiden yhteisöjen sekä yksityisten palvelujentuottajien työnantajaedunvalvojana toimivat mm. Avaintyönantajat Avainta ry sekä EK:n vastaavat jäsenliitot.

Kunnallinen palkkausjärjestelmä perustuu organisaatiokohtaiseen tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmään ja henkilökohtaisen työsuorituksen arviointijärjestelmään (henkilökohtainen lisä). Henkilökohtaisten lisien osuus kokonaispalkasta on kuntasektorilla vähäisempi kuin valtiosektorilla. Palkkauksen tasossa on paikkakuntakohtaisia eroja.

Valtion henkilöstöön sovellettavat virka- ja työehtosopimukset

Valtion virkaehtosopimuslaissa säädetään siitä, miten virkamiesten palkkauksesta ja muista virkasuhteen ehdoista sovitaan sekä asioista, joista ei voida sopia. Valtion virkamiesten osalta neuvottelumenettelystä on sovittu virkaehtosopimuslainsäädäntöä täydentävällä valtion pääsopimuksella. Valtion neuvottelu- ja sopimusjärjestelmän mukaisesti sovitaan keskustason virka- ja työehtosopimuksin ja virastotason tarkentavin virka- ja työehtosopimuksin virkamiesten ja työntekijöiden palvelussuhteen ehdoista. Virasto- tai hallinnonalakohtaisia virka- ja työehtosopimuksia omalta ja hallinnonalansa osalta tekevät sopimusvirastot. Näillä sopimuksilla sovitaan lähinnä palkkoja ja työaikoja koskevista erityiskysymyksistä. Sopimukset hyväksyy valtiovarainministeriö.

Valtion virkamiesten ja työntekijöiden palvelussuhteen ehdoista on määrätty valtion virka- ja työehtosopimuksessa. Valtion virka- ja työehtosopimus koskee valtion virastojen ja laitosten henkilöstöä palvelussuhteen lajista riippumatta. Joitakin sopimusmääräyksiä sovelletaan vain virkamiehiin, ja joihinkin henkilöstöryhmiin on hallinnonaloilla sovittu tarkentavia virka- ja työehtosopimuksia.

Palkkaus muodostaa pääosan valtiotyönantajan työvoimakustannuksista ja suuren osan toimintamenoista. Valtion palkkausjärjestelmissä kuukausipalkkaus määräytyy pääasiassa tehtävien vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksen mukaisesti. Palkkausjärjestelmät ovat virastokohtaisia, mutta yhtenäisten yleisten periaatteiden mukaan laadittuja. Järjestelmät perustuvat sopimusalakohtaisiin virka- ja työehtosopimuksiin. Tehtävien vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksen arviointia varten on olemassa virastokohtaiset arviointijärjestelmät.

2.7.6 Työnantajaedunvalvonta

Kunnallinen työmarkkinalaitos

Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta annetussa laissa säädetään kunnallisen työmarkkinalaitoksen asemasta ja tehtävistä. Lain mukaan kunnallinen työmarkkinalaitos toimii työmarkkina-asioissa kuntien ja kuntayhtymien edunvalvojana, joka neuvottelee ja sopii niiden puolesta kunnallisten viranhaltijoiden ja työntekijöiden palvelussuhteen ehdoista. Kunnallinen työmarkkinalaitos voi myös antaa suosituksia yleisistä palvelussuhdetta koskevista asioista, palvelutuotannon tuloksellisuudesta ja työelämän laadusta. Lakiin sisältyy myös työmarkkinalaitoksen taloudenhoitoa ja kuntien maksuosuuksia koskevia määräyksiä. Työmarkkinalaitoksen menot peritään kunnilta maksuosuuksina, jotka määräytyvät puoliksi kunnallisveroprosentin ja puoliksi asukaslukujen mukaisessa suhteessa.

Kunnallinen työmarkkinalaitos on ollut vuodesta 1993 osa Suomen Kuntaliittoa. Se otti vuonna 2010 käyttöönsä myös KT Kuntatyönantajat -nimen. KT on sekä työmarkkinakeskusjärjestö että kunta-alan liittotason järjestö.

KT Kuntatyönantajien päätösvaltaa käyttää sen valtuuskunta. Valtiovarainministeriö määrää valtuuskunnan jäsenet ja varajäsenet nelivuotiskaudeksi, joka alkaa kunnallisvaalien jälkeisen vuoden lokakuun alusta. Valtuuskuntaan kuuluu 11 jäsentä, joista jokaisella on henkilökohtainen varajäsen. KT Kuntatyönantajien valtuuskunnan jäsenet edustavat kunnallista työnantajaa ja ovat keskeisessä luottamushenkilö- tai palvelussuhteessa kuntaan tai kuntayhtymään tai kuntien keskusjärjestöön. Jäseniä määrättäessä otetaan huomioon kunnissa vallitsevat poliittiset voimasuhteet sekä tasapuolisuusnäkökohdat.

Kunnallisesta virka- ja työehtosopimusjärjestelmästä on säädetty kunnallisessa virkaehtosopimuslaissa (669/1970) ja kunnallisista työehtosopimuksista annetussa laissa (670/1970).

Kunta-alalla on henkilöstöä noin 422 000, joista Manner-Suomessa työskentelee noin 420 000 henkilöä. Kunta-alan sopimusjärjestelmän piirissä ovat Manner-Suomen kunnat ja kuntayhtymät sekä kunnalliset liikelaitokset ja niiden palveluksessa oleva henkilöstö.

Kunta-alan työ- ja virkaehtoehtosopimukset sovitaan ja neuvotellaan henkilöstöä edustavien pääsopijajärjestöjen kanssa. Neuvottelu- ja sopijaosapuolista on sovittu kunta-alan pääsopimuksella. Neuvottelujärjestelmää on uudistettu tarpeen mukaan vastamaan työmarkkinajärjestökenttää. KT Kuntatyönantajien ja paikallisten työnantajien neuvotteluosapuolet ovat nykyisin Kunta-alan Unioni, Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO. Näistä vuoden 2015 tietojen mukaan kukin edustaa 29–30 prosenttia henkilöstöstä. Järjestäytymättömiä on näiden lisäksi 12 % henkilöstöstä.

Valtion työmarkkinalaitos

Valtiotyönantajaa edustaa valtion työmarkkinalaitos, jonka tehtävistä säädetään valtiovarainministeriön työjärjestyksestä annetun valtiovarainministeriön asetuksen (966/2005) 7 a §:ssä. Valtioneuvoston ohjesäännön 17 §:n 7 kohdan mukaan valtiovarainministeriön toimialalle kuuluvat valtionhallinnon työnantaja-, henkilöstö- ja työmarkkinapolitiikka, henkilöstön oikeudellinen asema ja muut palvelussuhteen ehdot.

Valtion työnantajatoimintaan kuuluu valtion henkilöstöön liittyvän lainsäädännön valmistelu, valtion talousarvion henkilöstömenojen arviointi sekä työnantajatoiminnan ja henkilöstöhallinnon tiedonhallinnan kehittäminen. Työnantajakenttä käsittää valtion talousarvion piirissä olevat virastot, joiden palveluksessa on noin 78 000 henkilöä.

Valtion työmarkkinalaitos on yksi valtakunnallisista työmarkkinoiden keskusjärjestöistä. Valtion työmarkkinalaitos edustaa valtiotyönantajaa koko työmarkkinakenttää koskevissa keskitetyissä työmarkkina-neuvotteluissa ja niiden valmisteluissa, solmii valtion keskustason virka- ja työehtosopimukset sekä tukee ja ohjaa virastojen sopimus- ja muuta työnantajatoimintaa. Valtion työmarkkinalaitos valmistelee valtion strategisen tason henkilöstöjohtamisen linjaukset ja huolehtii linjausten toteuttamisesta.

Valtion keskustason yhdistetyn virka- ja työehtosopimuksen tekevät Valtiovarainministeriö / Valtion työmarkkinalaitos ja pääsopijajärjestöt, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry, Palkansaajajärjestö Pardia sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL. Sopimukset koskevat yleensä koko valtion budjettitalouden piirissä olevaa henkilöstöä eli valtion budjettitalouden yksiköitä, ministeriöitä sekä muita valtion eri hallinnonaloilla toimivia virastoja ja laitoksia. Virka- ja työehtosopimus tulee voimaan, kun valtioneuvosto on sen hyväksynyt. Kun sopimuksesta aiheutuu lisämenoja, alistetaan se eduskunnan valtiovarainvaliokunnan hyväksyttäväksi.

2.8 Nykytilan arviointi

2.8.1 Valtionhallinto

Nykyinen valtionhallinnon luokittelutapa valtion keskus-, alue- ja paikallishallinnoksi perustuu pitkälti käsitykseen kunkin viraston toimialueesta ja sen laajuudesta. Ministeriöillä ja keskushallinnon virastoilla toimialue on koko maan laajuinen. Lisäksi keskushallinnon ominaispiirteeksi on perustuslain esitöissä kuvattu tehtävien hoitaminen keskitetysti. Aluehallinnon viranomaisten toimialue on puolestaan oletettu määritelmällisesti alueelliseksi ja paikallishallinnon toimialueet taas vielä tätä pienemmiksi kokonaisuuksiksi, paikallisiksi.

Hallinnon rakenteiden toteutunut kehitys on kuitenkin asettanut edellä todetut tyyppipiirteet hallintomallien luokittelun perustana kyseenalaisiksi. Valtion viranomaisten organisaatiorakenteiden muuttuessa useiden nykyisten viranomaisten organisoitumisen tapa sisältää piirteitä sekä perinteisestä keskushallinnosta että perinteisestä alue- tai paikallishallinnosta. Valtionhallintoon on viime vuosina muodostettu valtakunnallisen toimivallan omaavia keskushallinnon virastoja kokonaisuuksista, joihin on aiemmin kuulunut myös alueellisen tai paikallisen toimivallan omaavia itsenäisiä virastoja. Näitä uusia valtakunnallisia ja siten keskushallinnon virastoja kuitenkin luonnehtivat edelleen monet sellaiset määreet, jotka on tavattu yhdistää valtion alue- tai paikallishallintoon. Kuten esimerkiksi, että tehtävillä on selvä alueellinen ulottuvuus ja että tehtäviä ei voida tosiasiallisesti hoitaa kuin olemalla läsnä aina kyseisellä alueella (esim. paikalla käymistä edellyttävä tarkastustoiminta). Esimerkkejä tällaisista viranomaisista ovat Tulli, Verohallinto ja Maanmittauslaitos, joissa jokaisessa on viime vuosien aikana uudistettu viranomaisrakennetta siten, että moniportaisesta usean viraston rakenteesta on siirrytty valtakunnallisen viranomaisen malliin. Vastaavanlainen kehitys kohti valtakunnallista virastorakennetta on käynnissä mm. arkistolaitoksessa, oikeusavussa, ulosottolaitoksessa sekä syyttäjälaitoksessa. Toimintoja hoidetaan viranomaisen valtakunnallisesta toimivallasta huolimatta alueellisesti alueellisista yksiköistä tai toimipisteistä käsin.

Samanaikaisesti edellä kuvatun kehityksen kanssa on toinen osakokonaisuus valtionhallinnosta edennyt rakenteen kehittämisessä hallinnonalat ylittävän kokoamisen periaatteella. Aluehallintovirastoihin ja ELY-keskuksiin on koottu hallinnonalarajojen yli entisiä sektorikohtaisia aluehallintoviranomaisia. Aluehallinnon yhdeksi ominaispiirteeksi onkin noussut poikkihallinnollisuus. Samalla näillä viranomaisilla on kuitenkin edelleen säilynyt peruslähtökohtana alueellinen toimivalta. Toimivallan alueellisuus ei kuitenkaan ole säilynyt yksinomaisena toimivallan määrittäjänä, vaan sekä aluehallintovirastoissa, ELY-keskuksissa että muun muassa perinteisessä mielessä paikallishallintoa edustavissa maistraateissa osa tehtävistä on säädetty valtakunnallisesti hoidettaviksi vain yhdelle virastolle, mitä taas on pidetty yhtenä keskeisenä keskushallinnon viranomaisen ominaispiirteenä. Viranomaisten käytettävissä olevien resurssien kiristyessä on tehtäviä keskitetty valtakunnallisiksi enenevässä määrin. Sekä aluehallintovirastoissa että ELY-keskuksissa on myös virastojen hallintotehtävät koottu valtakunnallisesti hoidettaviksi. Kuuden aluehallintoviraston hallinto- ja kehittämistehtävät on koottu Etelä-Suomen aluehallintovirastoon sijoitetulle valtakunnalliselle aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelut – vastuualueelle (HAKE-vastuualue). ELY-keskusten ja TE-toimistojen hallinto- ja kehittämispalvelutehtäviä hoitamaan on puolestaan perustettu valtakunnallinen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus). KEHA-keskus on luonteeltaan valtion keskushallintoon kuuluva palvelukeskustyyppinen virasto (ks. HaVM 30/2014 vp).

Valtion keskus- ja aluehallinnon keskeisimpänä erottelevana tekijänä ei voidakaan enää perustellusti pitää yksinomaan toimialueen käsitettä. Käytännössä monien keskushallinnon viranomaisen organisointi perustuu ainakin osin aluejakoon ja alueelliseen toimintaan, mitä on pidetty perinteisenä aluehallinnon organisaation piirteenä. Toisaalta alue- ja paikallishallinnossa tehtäviä on puolestaan järjestetty valtakunnallisen toimivallan ja keskitetyn tehtävien hoitamisen pohjalta, mitä taas on pidetty perinteisesti keskushallinnon organisaation piirteenä.

Hallinnon rakenteiden kehitys onkin valtionhallinnon sisällä edennyt siten, että perinteinen toimivallan valtakunnallisuuden, alueellisuuden tai paikallisuuden tyyppipiirre ei enää ole yksinomainen hallinnon rakenteiden erottelutekijä, vaan valtakunnalliseksi keskushallinnon viranomaiseksi perinteisesti luokiteltavilla viranomaisilla voi olla laajastikin alueellisesti toteutettavaa ja alueellisesti organisoitua toimintaa, kun taas perinteisellä alue- tai paikallishallinnon viranomaisella saattaa olla osassa tehtäviä valtakunnallinen toimivalta. Lisäksi monialaisuus suhteessa toimialakohtaisuuteen on muodostunut eri virastomuotoja toisistaan erottavaksi tekijäksi, kun ALKU-uudistuksen myötä suuri osa entisistä sektorikohtaisista valtion aluehallinnon viranomaisista on koottu kahteen poikkihallinnolliseen virastokokonaisuuteen, mutta samanaikaisesti perinteisesti keskushallinnon virastoiksi mielletyissä virastoissa on edetty edelleen vahvan sektorikohtaisen organisoitumismallin pohjalta.

Suomen hallinnon siilomaisuus on ollut OECD:n tekemien maa-arviointien huomion kohteena. Vuoden 2010 Suomen maa-arviossa OECD on todennut, että strategisen kokonaisnäkemyksen vahvistaminen Suomessa vaatii poikkihallinnollisuutta ja parempaa hallinnon kokonaisuutta koskevaa ennakointia ja suunnittelua ja että koko hallinnon kattavien periaatteiden ja ratkaisujen koordinaatiota ja ohjausta tulee vahvistaa. Vastaavasti OECD:n vuoden 2014 Suomen maa-arvioinnin yksi keskeisistä havainnoista oli se, että Suomen hallintoa leimaa edelleen voimakas jakautuminen toisistaan irrallisiin politiikkalohkoihin (siiloutuminen). Myös eri ohjausjärjestelmien kuten hallitusohjelman toimeenpanoprosessin, valtion talousarvioprosessin ja tulosohjauksen keskinäinen irrallisuus myötävaikuttaa hallinnonalakohtaiseen siiloutumiseen.

Eurooppalaisia hallintomalleja selvittäneessä Valtioneuvoston tutkimushankkeessa (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisut 37/2016) on todettu, että eri maissa toteutettu kehitys kohti valtakunnallisia virastomalleja on vahvistanut sektoriajattelua. Valtakunnallisia virastoja on rakennettu pääsääntöisesti sektorikohtaisiksi virastoiksi. Valtakunnallistaminen on tehostanut ohjausta ja resurssien kohdentamista, mutta toisaalta hankaloittanut eri virastojen välistä yhteistyötä paikallisella ja alueellisella tasolla. Toisaalta useat kansainväliset selvitykset tuovat esille myös tiettyjä monialavirastoihin liittyviä riskejä.

Myös valtion ohjausjärjestelmän kehittämishankkeessa vuonna 2015 (OHRA-hanke) kiinnitettiin huomiota tarpeeseen luoda valtioneuvostossa yhteinen strategiaprosessi hallituksen strategisen näkemyksen toimeenpanon vahvistamiseksi. OHRA-hankkeen keskeinen ajatus on, että hallituksella on yksi strategiaprosessi, jota tuetaan johdonmukaisesti tiedolla. Kun hallituksen keskeiset tavoitteet ovat selkeät ja prosessit ohjataan tukemaan näiden saavuttamista, saadaan voimavaroja ja voimaa haluttujen muutosten aikaansaamiseen. OHRA-hankkeessa todettiin, että hallituksen ratkaistavina olevat kysymykset ovat monimutkaisia, jolloin niiden käsitteleminen yksittäisen sektorin näkökulmasta ei aina johda parhaaseen lopputulokseen. Yhden ongelman ratkaiseminen voi aiheuttaa uuden ongelman toisaalla. Siksi on välttämätöntä huolehtia siitä, että ohjausprosessit vievät toimintaa samansuuntaisesti yhteisiin päämääriin.

Hallinnonaloittain ja sektorivirastoittain toimeenpantu tulosohjaus osaltaan voimistaa hallinnonalakohtaisia siiloja. Ministeriöt asettavat tulostavoitteet itsenäisesti ja niistä raportoidaan erikseen ilman riittävää kytkentää hallitusohjelman toteuttamiseen. Tulosohjaus heijastaa sektoraalista hallintorakennetta ja siitä puuttuu aluehallintovirastoja ja ELY-keskuksia lukuun ottamatta poikkihallinnollisuus. Toisaalta yhden ministeriön yksinomaisen tulosohjauksen kautta on voitu saavuttaa tulosohjaukseen liittyviä synergiaetuja hallinnonalan eri virastojen- ja laitosten kesken.

Valtionhallinnon nykyrakenne ei tue parhaalla tavalla kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jolloin päätöksenteko ja sääntely muotoutuvat helposti sektorikohtaisiksi ja siiloutuneiksi. Samanaikaisesti yhä useammat asiakokonaisuudet ja rakennepoliittiset toimenpiteet koskevat useaa hallinnonalaa, jolloin siiloutunut toimeenpanevan valtionhallinnon rakenne ei tue tehokasta päätöksentekoa, vaan tarvitaan enemmän kollegiaalisuutta, yhteistä ja yhteen sovittavaa kannanmuodostusta sekä sitoutuneisuutta yhteisiin tavoitteisiin. Laajoja yhteiskunnallisia vaikuttavuustavoitteita sisältävien politiikkakokonaisuuksien valmistelu ja toimeenpano edellyttää yhteistyön lisäämistä yli hallinnonalarajojen.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto

Valviran toiminnan ulkoinen arviointi toteutettiin vuonna 2015 sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta. Arvioinnista laaditun raportin mukaan Valviran kokonaisvaikuttavuus on varsin hyvä ottaen huomioon käytettävissä olevat voimavarat, tehtäväkentän laajuus, käsiteltävien asioiden määrän lisääntyminen sekä saatavilla olevat rekisteri- ja tilastotiedot. Vaikuttavuutta voidaan vielä lisätä muuttamalla työtapoja ja tehostamalla valvontaan käytettävissä olevien voimavarojen käyttöä. Raportissa todetaan, että Valviralla on ollut selkeä tahtotila siirtyä ennakoivaan valvontaan ja että tässä on myös edistytty. Ennakoivan ja riskiperustaisen valvonnan kehittäminen on ollut yksi Valviran strategisista painopisteistä. Käytännössä kuitenkin reaktiivisen valvonnan asiamäärän volyymi ja sen voimakas kasvu ovat estäneet ennakoivan ja riskiperusteisen valvonnan toteuttamista. Poikkeuksen tästä muodostavat kuitenkin terveydenhuollon teknologian valvonta sekä ympäristöterveydenhuollon valvonta, joista erityisesti jälkimmäinen on jo luonteeltaan ennakollista ja varautuvaa valvonnan ohjausta. Arvioinnin mukaan myös valvonnan tietopohjaa olisi hyvä vahvistaa.

Arvioinnin mukaan Valviran toimintaa voitaisiin edelleen kehittää siihen suuntaan, että Valvira saisi entistä paremmat mahdollisuudet kohdentaa valvontaansa riskien perusteella sekä priorisoida käsiteltävät asiat. Valvonnan olisi ensisijaisesti kohdistuttava sinne, missä ovat suurimmat riskit eli sellaisiin tapauksiin, joissa esimerkiksi asiakas- ja potilasturvallisuus vaarantuvat huomattavassa määrin.

Useiden sosiaali- ja terveydenhuollon erityislakien, alkoholilainsäädännön sekä ympäristöterveydenhuoltoa koskevan lainsäädännön nojalla Valviran tulee huolehtia aluehallintovirastojen toiminnan ohjauksesta niiden toimintaperiaatteiden, menettelytapojen ja ratkaisukäytäntöjen yhdenmukaistamiseksi. Käytännössä tehtävä on ongelmallinen, koska aluehallintovirastot ovat itsenäisiä virastoja, jotka ratkaisevat asiat kuitenkin itsenäisesti ja myös vastaavat tekemistään ratkaisuista. Valviralla ei ole välineitä aluehallintovirastojen ohjaamiseen, eikä Valvira voi muuttaa aluehallintovirastojen päätöksiä. Myös ulkoisessa arvioinnissa todettiin tämä ja ehdotettiin, että Valviran ohjaussuhteita aluehallintovirastoihin olisi selkiytettävä.

Valvontatehtävien päällekkäisyys aluehallintovirastojen ja Valviran kesken on joissakin tapauksissa johtanut tehtävien ”pallotteluun” Valviran ja aluehallintoviraston vlillä. Eriäkiä näkemyksiä on ollut joissakin tapauksissa myös sen määrittelyssä, mikä on periaatteellisesti merkittävää ja laajakantoista. Koska virastot ovat itsenäisiä ja virastojen asianhallintajärjestelmät toisistaan erillisiä, pelkästään asioiden mahdollisen yhtäaikaisen vireilläolon eri virastoissa selvittäminen on jossain tapauksissa ollut runsaasti resursseja ja aikaa vievää toimintaa.

Yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon lupahallinto oli kokonaan aluehallintovirastojen tehtävä vuoteen 2009 asti. Tuolloin säädettiin niin kutsutusta valtakunnallisesta luvasta, jonka myöntäminen tuli Valviran tehtäväksi. Periaate kirjattiin vuonna 2011 myös yksityistä sosiaalihuoltoa koskevaan lakiuudistukseen. Uudistuksilla vähennettiin palveluntuottajien tarvetta asioida useiden lupaviranomaisten kanssa. Samalla lisättiin lupakäytäntöjen yhdenmukaisuutta ja ennakoitavuutta. Valtakunnallinen lupa on tarvittu silloin, kun palvelujen tuottaja toimii useamman kuin yhden aluehallintoviraston alueella. Lupahallinnon rakenteen tulisi olla sellainen, että se parhaalla mahdollisella tavalla tukee elinkeinonharjoittajien yhdenvertaista kohtelua, kilpailuneutraliteettia ja elinkeinovapautta.

Aluehallintovirastot

Nykyiset kuusi aluehallintovirastoa ovat virastojen perustamisesta lähtien olleet virastoina kooltaan ja tehtäviltään varsin erilaisia. Toteutettujen toimialueiden laajennusten edellytyksenä on aluehallintovirastoista annetun lain mukaan ollut, että toimialueen laajentamisella voidaan tehostaa virastojen toimintaa ja valtion henkilöstö- ja muiden voimavarojen käyttöä, parantaa palvelujen saatavuutta, edistää alueen suomen- ja ruotsinkielisen sekä saamelaiskäräjistä annetussa laissa (974/1995) tarkoitetulla saamelaisten kotiseutualueella saamenkielisen vähemmistön kielellisten oikeuksien toteutumista tai turvata tehtävissä tarvittavan erityisasiantuntemuksen saatavuus taikka toimialueen laajentaminen on tarkoituksenmukainen muun vastaavan syyn vuoksi.

Virastojen vastuualuekohtaisten toimialuelaajennusten lisäksi osa aluehallintovirastojen tehtävistä koottiin valtakunnallisesti hoidettaviksi jo virastojen perustamisvaiheessa. Esimerkiksi maistraattien ohjaus-, kehittämis- ja valvontatehtävät hoidetaan valtakunnallisesti Itä-Suomen aluehallintovirastossa. Lisäksi aluehallintovirastoilla on valtakunnallinen ruotsinkielinen opetustoimen yksikkö, joka on sijoitettu organisatorisesti osaksi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoa. Aluehallintovirastojen toimialueiden laajentaminen virastojen perustoimialueita laajemmiksi ja toimintojen valtakunnallinen kokoaminen on perustunut keskeisimmin tarpeeseen tehostaa virastojen toimintaa ja valtion henkilöstö- ja muiden voimavarojen käyttöä, parantaa palvelujen saatavuutta sekä turvata tehtävissä tarvittavan erityisasiantuntemuksen saatavuus.

Toimialueiden valtakunnallistamista on katsottu tarpeellisena jatkaa myös virastojen perustamisen jälkeen. Hallitus antoi helmikuussa 2013 eduskunnalle selonteon aluehallinnon uudistuksen toimeenpanosta ja toteutumisesta (VNS 1/2013 vp). Selonteossa linjattiin, että aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten toimivaltaa muutetaan osassa tehtäviä valtakunnalliseksi. Selonteon mukaan aluehallinnon viranomaisten tehtäviä ja toimivaltaa on syytä tarkastella paitsi alueellisesti myös valtakunnallisesti. Joiltakin osin virastoissa todettiin jo olevan käytössä toimintatapa, jossa asiantuntemusta ja resursseja on koottu joko valtakunnalliseksi tai viraston maantieteellistä toimialuetta laajemmaksi tehtäväkokonaisuudeksi, mutta aluehallintovirastoissa ja ELY-keskuksissa oli selonteon mukaan tarpeen tarkastella myös uusia mahdollisuuksia määritellä viraston toimivalta joissakin tehtävissä alueellisen jaotuksen sijaan valtakunnalliseksi toimivallaksi. ELY-keskusten ja aluehallintovirastojen hallinnollisten tehtävien hoitaminen ja niihin liittyvät ns. erikoistumisyksiköt tulisi selonteon mukaan koota toisaalta yhden ELY-keskuksen ja toisaalta yhden aluehallintoviraston alaisuuteen henkilöstön kuitenkin työskennellessä alueellisesti hajautettuna. Selonteossa arvioitiin, että tehtävien kokoamisella voidaan vähentää henkilöstötarvetta hallinnollissa tehtävissä ja myös yhtenäistää toimintaa.

Selonteossa arvioidun mukaisesti aluehallintovirastoissa toteutettiin 1.3.2015 lukien aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalveluiden kokoaminen yhdeksi valtakunnalliseksi hallinto- ja kehittämispalvelut -vastuualueeksi. Vastuualue toimii organisatorisesti osana Etelä-Suomen aluehallintovirastoa, mutta sen henkilöstö on sijoitettuna kaikkiin aluehallintovirastoihin ja vastuualueen tehtävänä on tuottaa hallinto- ja kehittämispalvelut tasapuolisesti kaikille aluehallintovirastoille. Virastojen hallinto- ja kehittämispalveluiden kokoamisen tavoitteena oli mahdollistaa vähenevien hallinnon resurssien joustavampi ja tehokkaampi käyttö ja lisätä toiminnan yhdenmukaisuutta.

Koko vastuualuetta tai laajempia tehtäväkokonaisuuksia koskevien toimialueiden laajentamisten lisäksi aluehallintovirastoilla on lukuisia yksittäisiä tehtäviä, jotka yksi aluehallintovirasto hoitaa valtakunnallisesti. Tällaisia ovat muun muassa rahanpesun rekisteröinti- ja valvontatehtävät, perintätoimen valvontatehtävät, aluehallintovirastojen sisäinen tarkastus, sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustusten hallinnointiin liittyvät valtakunnalliset tehtävät, vankiterveydenhuollon yksiköstä annetussa laissa (1635/2015) ja terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetussa laissa (322/1987) tarkoitetut aluehallintovirastojen valvontatehtävät, saamenkieliseen ja saamen kielen opetukseen perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa myönnettäviin valtionavustuksiin liittyvät tehtävät sekä liikuntarakentamisen tutkimus- ja kehittämishankkeisiin liittyvät tehtävät.

Virastorajojen välistä resurssien ja asiantuntemuksen käytettävyyden joustoa on haettu aluehallintovirastoista annettuun lakiin säädetyllä 6 a §:llä, joka tuli voimaan 1.1.2014. Säännöksellä mahdollistettiin se, että aluehallintoviraston virkamies voidaan toisen aluehallintoviraston pyynnöstä asettaa tilapäisesti ja virkamiehen virkapaikkaa muuttamatta toisen aluehallintoviraston käytettäväksi. Virkamiehen vastaanottava aluehallintovirasto voi määrätä virkamiehen tekemään päätöksessä määrätyssä laajuudessa vastaanottavalle aluehallintovirastolle kuuluvia asianomaisen virkamiehen virkaa vastaavia tehtäviä. Säännöksen tavoitteena oli mahdollistaa aluehallintovirastojen henkilöstöresurssien joustavampi ja tehokkaampi käyttö erityisasiantuntemusta vaativien hallintoasioiden käsittelyssä sekä tilapäisten ruuhkatilanteiden purkamisessa. Jo aiemmin vastaavankaltaisen menettelyn mahdollistavaa sääntelyä oli sisältynyt virastojen työsuojelun tehtäviä ja ympäristölupatehtäviä koskevaan lainsäädäntöön. Säännöksen käyttö on jäänyt vähäiseksi ympäristölupatehtäviä lukuun ottamatta.

Valtion keskus- ja aluehallinnon virastoselvitys – hankkeessa (VIRSU-hanke) aluehallintoselvitysryhmän raportissa (Valtiovarainministeriön julkaisuja 4/2015) analysoitiin muun muassa aluehallintovirastojen tehtäviä ja niiden hoitamista parhaiten palvelevaa rakennetta asiakas-, organisaatio- ja sidosryhmänäkökulmista. Selvitysryhmä katsoi, että hallinnon rakenne tulisi nähdä ennen kaikkea käytännöllisenä kysymyksenä siten, että rakenteella on ennen kaikkea tehtävien hoitoa palveleva rooli. Näistä lähtökohdista keskeiseksi kysymykseksi analyysissa muodostui, minkälainen rakenne parhaiten tukee valtion – ja laajemmin tarkasteltuna julkishallinnon – tehtävien hoitamista.

VIRSU-hankkeen aluehallintoselvitysryhmän raportissa päädyttiin aluehallintovirastojen tehtävien osalta yleisarvioon, jonka mukaan aluehallintovirastojen tehtävissä ratkaisujen ja palvelujen tulee olla valtakunnallisesti yhdenmukaisia ja asiakkaiden palvelutarpeisiin liittyy useiden toimialojen palveluja. Lisäksi aluehallintovirastojen tehtävien nähtiin usein edellyttävän niiden hoitamista käytännössä alueellisesti ja tehtävien tuloksellista hoitamista edistävän tehtävien vastuuttamisen monialaiselle viranomaiselle. Johtopäätöksenä oli myös, että aluehallintovirastojen tehtäviin liittyvän päätöksenteon tulisi useimmissa tapauksissa olla valtakunnalliseen toimivaltaan sidottua ja että tehtävien ensisijaiset sidosryhmät ovat alueellisia.

Virastojen tehtävien kannalta nykyistä virastorakennetta on myös arvosteltu sen suhteen, että kuuden itsenäisen viraston malli on omiaan tuottamaan alueellisia eroavaisuuksia ratkaisukäytännöissä. Hallitusohjelman toimeenpano aluehallintovirastoissa -hankkeessa (HAVI-hanke, Aluehallintovirastojen julkaisuja 1/2016) sekä muun muassa Valviran ja aluehallintovirastojen työnjakoa ja yhteistyötä kehittäneen työryhmän muistiossa vuodelta 2014 nousivat esille tällaiset erot. Erityisesti yrityksissä koettiin, että ratkaisukäytännöt vaihtelevat alueellisesti sekä valtakunnallisesti.

Myös aluehallintovirastojen tehtävien suhde niitä ohjaaviin keskushallinnon virastoihin on osoittautunut paikoin ongelmalliseksi. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaa aluehallintovirastoissa ohjaa Valvira. Käytännössä tehtävä on ongelmallinen, koska aluehallintovirastot ovat itsenäisiä virastoja, jotka ratkaisevat asiat kuitenkin itsenäisesti ja myös vastaavat tekemistään ratkaisuista. Valviralla ei ole ollut välineitä aluehallintovirastojen ohjaamiseen, eikä Valvira voi muuttaa aluehallintovirastojen päätöksiä. Vastaavasti virastojen toimivaltajako toisaalta valtakunnallisiin tehtäviin, toisaalta alueellisiin tehtäviin on aiheuttanut tulkinnallisia ongelmia.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

ELY-keskusten nykytilalle leimaa antavaa on samojen tehtävien hoitaminen huomattavasti vähäisemmin henkilötyövuosin kuin ELY-keskusten toiminnan alkaessa. ELY-keskusten toiminnan tehostaminen aloitettiin edellisellä hallituskaudella, kun pääministeri Jyrki Kataisen hallitus kohdensi ELY-keskusten toimintamenoille 500 henkilötyövuotta vastaavat säästöt, mutta myöhensi vuosien 2014 – 2015 säästöt toteutettaviksi vuosina 2016 – 2017. Tällöin työ – ja elinkeinoministeriö käynnisti kuudesta hankkeesta koostuvan niin sanotun Iskukykyinen ELY-keskus -kokonaisuuden, jonka tarkoituksena oli turvata ELY-keskusten tehtävien laadukas hoitaminen resurssien vähenemisestä huolimatta. Kokonaisuuden muodostivat erilliset hankkeet ohjaus- ja suunnittelujärjestelmän yksinkertaistamiseksi, toiminnan ja palveluiden sähköistämiseksi, ELY-keskusten ja TE-toimistojen yhteisen kehittämis- ja hallintoyksikön (KEHA) perustamiseksi, asiakaspalvelun toimintamallin luomiseksi, erikoistumisten ja keskittämisten lisäämiseksi sekä ELY-keskusten maksullisten suoritteiden hintatason tarkistamiseksi (yhteinen maksupolitiikka).

Kevään 2014 ja 2015 kehyspäätöksissä ELY-keskusten toimintamenoille kohdistettiin aikaisempien säästötavoitteiden lisäksi yhteensä 33 miljoonaa euron lisäsäästöt toteutettaviksi vuosina 2015 – 2018. Uusi säästötavoite aikaisemman lisäksi merkitsi 700 henkilötyövuoden vähentämistavoitetta ELY-keskusten virastoverkostossa, jossa 80 – 85 % kuluista aiheutuu palkkaus- ja muista henkilöstömenoista. Tämän lisäksi Euroopan unionin rakennerahastojen teknisen tuen säästöt rakennerahastokaudella 2014 – 2020 aiheuttivat yhteensä 56 miljoonan euron säästöpaineen. Henkilöstön vähentämistavoite merkitsi käytännössä 17 % vähentämistavoitetta ELY-keskusten valtakunnalliseen henkilötyövuosien määrään ELY-keskusten lakisääteisten tehtävien säilyessä entisellään.

Hallitusohjelman mukaan ELY-keskusten ja aluehallintovirastojen ohjausjärjestelmää tuli tehostaa ja toimintaa kehittää keskusten alkuperäisen määrän ja rakenteen pohjalta. Lakisääteisten tehtävien laadukas hoitaminen toteutettiin lähinnä keskittämällä voimakkaasti eräitä keskeisiä substanssitehtäviä sekä perustamalla palvelukeskustyyppinen kehittämis- ja hallintokeskus hoitamaan ELY-keskusten ja TE-toimistojen tukitehtäviä sekä tukien ja avustusten maksatus- ja takaisinperintätehtäviä. Säästötavoite johti lisäksi yhteistoimintamenettelyn käynnistämiseen ELY-keskuksissa ja yhteensä 80 henkilötyövuoden irtisanomisiin taloudellisista ja tuotannollisista syistä syksyllä 2015. Vuosien 2010 ja 2016 välillä ELY–keskusten henkilötyövuosikehys on laskenut 4 306 htv:sta 3 042 htv:een.

Toimintamenojen niukkenemisesta johtuen ELY-keskusten palveluprosesseja on jatkuvasti kehitetty ja tehtävien hoitamista koottu yhä harvempien ELY-keskusten vastuulle. Laaja-alaisia tehtäviä hoidetaan nykyisin kaikissa volyymiltaan merkittävissä tehtävissä yhtä ELY-keskusta laajemmalla toimialueella.

Tehtävien keskittäminen on edellyttänyt ELY-keskusten palvelujen sähköistämistä ja virkamiehiltä uudenlaista työskentelykulttuuria ja johtamista. Valtaosa tehtävien keskittämisestä on toteutettu siten, että virkamiehet on virkoineen siirretty siihen ELY-keskukseen, jolle tehtävät on keskitetty, mutta virkamiesten virkapaikat ovat säilyneet entisellään tehtävää aikaisemmin hoitaneessa ELY-keskuksessa. Virastoverkoston virkamiehet ovat laajalti oppineet niin sanottuun monipaikkaiseen työskentelyyn, jossa työtoverit ja esimies työskentelevät fyysisesti etäällä toisissa ELY-keskuksissa.

Supistuneista resursseista huolimatta ELY-keskusten sidosryhmä- ja asiakastyytyväisyys ovat säilyneet korkealla tasolla.

Työ- ja elinkeinotoimistot

TE-palveluiden uudistusta on arvioitu valtioneuvoston selvityksessä Työpolitiikan vaikuttavuus ja vaihtoehdot (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussarja 3/2016). Selvityksen mukaan palvelu-uudistusta tarkasteltaessa tulee huomata, että uudistukset on tehty samaan aikaan kun työttömyys on kasvanut ja talouden epävarmuus lisääntynyt. Työpolitiikan vaikutukset näyttäytyvät marginaalisina tilanteessa, jossa työttömyysaste on noussut tarkastelujaksolla 8,2 prosentista 10,3 prosenttiin ja talouskasvu on ollut negatiivista 2012 ja 2013 sekä 2014, jolloin se on ollut lähellä nollaa. Samanaikaisesti työ- ja elinkeinoministeriön tilinpäätöstietojen mukaan TE-toimistojen henkilötyövuodet ovat laskeneet vuoden 2007 lähes 4000 henkilötyövuodesta vuoden 2015 alle 3000 henkilötyövuoteen. TE-toimistot hoitavat tällä hetkellä tehtäviään merkittävästi vähäisemmin resurssein kuin vuonna 2010 valtion aluehallintouudistuksen jälkeen ja entistä haasteellisemmassa toimintaympäristössä.

Työpolitiikan vaikuttavuuden osalta uudistuksen lähtökohtana ollut monikanavainen palvelumalli ja verkkopalveluiden hyödyntäminen eivät ole kaikilta osin osoittautuneet tehokkaiksi. Käytännössä TE-toimiston asiantuntijat ovat joutuneet täydentämään työnhakijaksi ilmoittauduttaessa annettavia tietoja, eikä työnhaun uusimisen automaatio ole tukenut asiakkaan omaa aktiivisuutta. Verkkopalveluiden hyödyntämisen odotettiin vähentävän henkilökohtaisen asioinnin tarvetta. Selvityksessä huomattiin kuitenkin, että etenkin työelämään astuvat nuoret tarvitsevat henkilökohtaista palvelua. Selvityksessä todettiin myös, ettei palveluiden tuottaminen monina kieliversioina ratkaise maahanmuuttajien työllistymistä. Maahanmuuttajien yhdenvertaisten mahdollisuuksien lisääminen edellyttäisi uudenlaisia ratkaisuja.

Palvelu-uudistukseen sisältyvän palvelulinjakohtaisen (asiakaslähtöisen) organisoitumisen todetaan selvityksessä aiheuttaneen TE-toimistojen toimivuutta heikentänyttä siiloutumista. Työnhakijaksi ilmoittautumisen käytännöt ovat vieneet asiakastyön resursseja.

Ostopalveluina toteutettujen työllistymistä tukevien toimenpiteiden tulisi olla asiakkaille paremmin räätälöityjä ja paikallisten työmarkkinoiden tarpeisiin paremmin soveltuvia. Valtakunnallisen toimintamallin lisäksi TE-toimistot kokevat tarvitsevansa myös alueellisten erojen huomioimista työllistymistä tukevien toimenpiteiden palvelumarkkinoilla.

Selvityksen mukaan hallituskauden 2011 – 2015 tulokset osoittavat, ettei useita isoja muutoksia tulisi tehdä kerralla ja nopeasti, koska myös työmarkkinatilanteen ennustaminen on vaikeaa.

ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus

Kehittämis- ja hallintokeskuksen keskeisinä tavoitteina on hoitaa ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintotehtävät tehokkaasti, tuottavasti ja laadukkaasti, luoda ELY-keskuksille ja TE-toimistoille tehokas palvelumalli sekä tuottaa ELY-keskusten ja TE-toimistojen myöntämien tukien ja avustusten maksatukset oikein ja ajallaan.

Kehittämis- ja hallintokeskus on toiminut kahden vuoden ajan. Ensimmäisen toimintavuotensa 2015 aikana keskus organisoi oman toimintansa ja vähensi resurssejaan noin 70 henkilötyövuodella. Lisäksi kehittämis- ja hallintokeskus yhtenäisti toimintamalleja ja prosesseja sekä hoiti tuloksellisesti ELY-keskusten ja KEHA-keskuksen yhteistoimintamenettelyt irtisanomisten toteuttamiseksi. Kehittämis- ja hallintokeskus käsittelee ostolaskut, hoitaa myyntilaskutuksen ja kirjanpidon sekä matkahallinnon palvelut ja matkalaskujen asiatarkastuksen kaikkien ELY-keskusten ja TE-toimistojen puolesta. Myös taloushallinnon raportit tuotetaan kehittämis- ja hallintokeskuksessa. KEHA-keskus on lisäksi rakentanut ELY-keskuksille, TE-toimistoille ja kehittämis- ja hallintokeskukselle yhteisen intranetympäristön, joka on mahdollistanut toimipaikkariippumattoman työskentelyn.

Kehittämis- ja hallintokeskus on toimintansa käynnistyessä vallinneeseen tilanteeseen nähden yltänyt noin 25 %:n tuottavuuden lisäykseen hallinto-, maksatus- ja yleisistä kehittämistehtävistä. ELY-keskusten ja TE-toimistojen yhteisistä menosäästöistä kehittämis- ja hallintokeskuksen osuus säästöistä on noin 4 % säästöt (3 milj. euroa). Kehittämis- ja hallintokeskuksessa toteutetut säästöt ovat kohdistuneet mm. toimitiloihin, ostopalveluihin ja tietohallintoon. ELY-keskusten ja TE-toimistojen matkakuluissa on toteutettu vuosina 2014 - 2015 noin 23 %: n säästöt. Hallinnollisissa asioissa kehittämis- ja hallintokeskus on luonut ELY-keskuksille ja TE-toimistoille valtakunnalliset toiminta- ja menettelytavat.

2.8.2 Maakunnille siirtyvät tehtävät

2.8.2.1. Oikeusministeriön toimiala

Vesilakiin perustuvat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät esitetään siirrettäväksi osin Valtion lupa- ja valvontavirastoon ja osin maakuntaan. Maakunnalle siirrettäisiin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouteen, ojitustoimitukseen, uiton päättymisen jälkitoimiin, säännöstelyn kehittämiseen, vaarantorjuntatoimiin ja jäästä aiheutuvien vahinkojen torjuntaan liittyvät tehtävät.

2.8.2.2 Opetus- ja kulttuuriministeriön toimiala

Maakuntauudistuksen yhteydessä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan liittyvistä tai sitä sivuavista tehtävistä maakunnille tulevat alueellisen lyhyen, pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu, kulttuuriympäristön hoito, alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen yhteistyössä muiden maakuntien kanssa sekä liikunnan edistäminen maakunnassa alueellisen liikuntaneuvoston toiminnan kautta sekä kulttuuria koskevien suunnitelmien ja kehittämistoimenpiteiden yhteensovittaminen osana maakuntastrategian ja -ohjelman sekä maakuntakaavoituksen toteuttamista. Muut opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan ELY-keskuksista maakunnille siirtyvät tehtävät on esitetty säädettäväksi muussa lainsäädännössä.

Alueellisen lyhyen aikavälin koulutustarpeiden ennakointia on ELY-keskuksissa tehty työvoimakoulutuksen hankintaan ja työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantoon liittyen. Alueellisen ennakoinnin kokoaminen maakuntaan mahdollistaa yhtenäisen näkemyksen muodostamisen yhdessä alueen ennakointitoimijoiden ja erityisesti koulutusorganisaatioiden kanssa.

Nykyiset ELY-keskusten ja maakuntien liittojen kulttuuria koskevat tehtävät kootaan yhteen tulevassa maakuntaorganisaatiossa. Kulttuurin tehtäviin maakunnassa sisältyy ELY-keskuksilta ja maakunnan liitoilta siirtyvä kulttuuriympäristön hoidon tehtävä sekä kulttuuria koskevien suunnitelmien ja kehittämistoimenpiteiden yhteensovittaminen osana maakuntastrategian ja -ohjelman sekä maakuntakaavoituksen toteuttamisen kanssa. Kulttuuri koskee useita eri sidosryhmiä, jotka tulee ottaa huomioon näissä prosesseissa.

Liikunnan edistäminen maakunnissa tapahtuu Valtion lupa- ja valvontaviraston asiantuntijaeliminä toimivien alueellisten liikuntaneuvostojen toiminnan kautta. Neuvostojen tehtävät on määritelty liikuntalaissa ja liikunnan edistämisestä annetussa valtioneuvoston asetuksessa. Päävastuu liikunnan edistämisestä säilyy kunnilla. Tätä voidaan pitää tarkoituksenmukaisena, koska kunnat ovat merkittäviä liikuntapalvelujen tuottajia ja toimintaedellytysten luojia. Kunnat rahoittavat liikuntatoiminnan pääosin itse. Kuntien liikunnan käyttökustannuksista valtionosuudet kattavat vain noin kolme prosenttia.

2.8.2.3 Maa- ja metsätalousministeriön toimiala

Maa- ja metsätalousministeriön toimialalla pääosa sen toimialan tehtävistä ehdotetaan siirrettäviksi maakunnille. Muutoksella pyritään nykyistä selkeämpään ja toimivampaan hallintorakenteeseen, joka mahdollistaa tehtävien tarkoituksenmukaisen hoitamisen.

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla maakunnille ehdotetaan siirrettäviksi alueiden ja elinkeinojen kehittämistehtävät, viljelijätukitehtävät, kasvintuotannon ja kasvinterveyden valvontaa koskevat tehtävät, hallinnonalaan kuuluvien ympäristöterveydenhuollon tehtävät, vesitalous- ja kalataloustehtävät sekä Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta maksettaviin tukiin liittyvät tehtävät. Tavoitteena on hoitaa tehtävät entistä tehokkaammin ja vaikuttavammin lähellä asiakkaita.

Maataloustukiin ja maaseudun kehittämistukiin liittyvissä maksajavirastotehtävissä Suomen maksajaviraston (Maaseutuvirasto) maksajavirastosopimusosapuolia on ollut runsaasti kuntien yhteistoiminta-alueiden (YTA-alueet) perustamisesta huolimatta.

Suomen nykyisen hallintomallin voidaan todeta olleen Euroopan unionin lainsäädännössä edellytetyn tehokkaan maksajaviraston hallinto- ja valvontajärjestelmän kannalta altis riskeille, koska toimeenpanoa on hoidettu usealla hallinnontasolla. Riskienhallinta on lisännyt sisäisen valvonnan kustannuksia. Kaiken kaikkiaan maa- ja metsätalousministeriön, Maaseutuviraston, Eviran, ELY-keskusten ja kuntien YTA-alueiden muodostama kokonaisuus, unohtamatta AVI:en valvontaosuutta, on kuitenkin toiminut Suomeen kohdistuneiden rahoitusoikaisujen eli EU-rahoituksen menetyksen näkökulmasta hyvin. Toimivallan ja toiminnan säädösperusteisuus ja viranomaisvastuulla toimiminen on taannut tuensaajien tasa-arvoisen kohtelun eri puolilla maata. Tätä pyritään maakuntauudistuksella edelleen parantamaan.

EU:n osittain ja kokonaan rahoittamien pinta-alaan perustuvien tukien valvonta-ajankohta on Suomen kasvuolosuhteissa lyhyt. Lisäksi moniportaisessa hallintorakenteessa ei ole aina ollut mahdollista yhdistää tehtäväkokonaisuuksia työtehtävien maksajavirastovaatimusten edellyttämien eriyttämisvaatimusten puitteissa. Myös resurssien tehokkaampaan käyttöön maakuntauudistuksen toivotaan tuovan parannusta.

Myös elintarviketurvallisuuteen sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvontaan liittyvä hallinto on nykyisin moniportaista, sillä tehtäviä hoidetaan maa- ja metsätalousministeriön ja Elintarviketurvallisuusviraston lisäksi aluehallintovirastoissa ja kunnissa. Tosin eläintauti- ja eläinsuojeluvalvonta eivät kuulu kunnan tehtäviin, vaan valvontaan liittyvät kunnaneläinlääkärin tehtävät ovat valtion toimeksiantotehtäviä, joista aiheutuvat kustannukset valtio korvaa kunnille. Koska valtio rahoittaa toiminnan, se myös määrää ja perii maksullisesta suoritetoiminnasta kertyvät maksut toimijoilta. Monimutkaisesta korvaus- ja laskutusjärjestelmästä aiheutuu toiminnan volyymeihin nähden raskasta hallinnollista taakkaa ja suuria kustannuksia aluehallintovirastoille ja kunnille ja tätä järjestelmää pyritään maakuntauudistuksen avulla yksinkertaistamaan.

Nykyisin vesitalous- ja kalataloustehtävien hoitoa on voimakkaasti keskitetty ELY-keskuksissa vesistöalueiden hallinnan sekä voimavarojen ja osaamisen riittävyyden varmistamiseksi. Keskittäminen on tehtävien hoidon ehdoton edellytys. Kalataloustehtävien nykyinen organisointi on toiminut erinomaisesti, vesitaloustehtävissä taas on tarpeen tiivistää tehtävien hoitoa edelleen.

ELY-keskusten hallinnassa on runsaat 250 vesilain mukaista lupaa vesitaloushankkeille ja niiden vaatimille vesistörakenteille. Hankkeet palvelevat tulvasuojelua, maankuivatusta, kalataloutta, vesivoiman tuotantoa, vedenhankintaa, vesiliikennettä ja virkistyskäyttöä. Valtio on toteuttanut hankkeet alueen vesi- ja kalatalouden tukemiseksi. Valtion vesitaloushankkeiden luvat ja niihin liittyvät sopimukset, joita elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten hallinnoivat osana maakuntiin siirtyviä kalatalouden ja vesitalouden tehtäviä, siirtyisivät maakunnille. Hankkeiden toteuttamiseksi tehtyjen vesistörakenteiden omistus siirtyisi maakuntien yhdessä omistamalle palvelukeskukselle.

2.8.2.4 Liikenne- ja viestintäministeriön toimiala

Saaristossa liikennepalveluihin sisältyy merkittävää markkina- ja tehostamispotentiaalia. Valtion nykyinen tapa hankkia ja tarjota yhteysalusliikenteen palvelut maksutta käyttäjille kuitenkin vaikeuttaa merkittävästi saaristossa toimivien kuljetusyrittäjien mahdollisuuksia kehittää palvelujaan. Saaristossakin tulevaisuuden liikennejärjestelmä voisi muodostua palveluiden, tiedon ja infrastruktuurin yhteentoimivasta kokonaisuudesta hallitusohjelmassa mainitun ”Liikenne palveluna” (Mobility as a Service, MaaS) – toimintatavan mukaisesti. Liikenne- ja tietopalvelujen on pystyttävä vastaamaan paitsi saariston vakituisten asukkaiden myös saariston yritysten, osa-aika-asukkaiden ja matkailijoiden kehittyviin tarpeisiin. Nykyinen 1960-luvulta peräisin oleva saaristoliikenteen toimintamalli ei pysty tarjoamaan edellytyksiä saaristoalueiden elinvoimaisuuden kehittymiselle ja saariston vahvuuksien hyödyntämiselle tulevaisuudessa.

2.8.2.5 Sosiaali- ja terveysministeriön toimiala

Tupakka- ja terveydensuojelulain mukainen valvonta

Osa kunnista huolehtii ympäristöterveydenhuollosta itsenäisesti ja osa on järjestänyt ympäristöterveydenhuollon kuntien yhteistyönä. Ympäristöterveydenhuolto on järjestetty Suomessa yhteensä 62 alueella ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta annetun lain mukaisesti (410/2009). Kyseisen lain mukaan yhteistoiminta-alueet ovat vähintään 10 henkilötyövuoden yksikköjä. Niissä terveydensuojelulain ja tupakkalain mukainen valvonta on toiminut tehokkaammin kuin silloin, jos tehtävät olisi järjestetty jokaisessa kunnassa erikseen. Yhteistoiminta-alueiden kokoa on kuitenkin tarve yhä kasvattaa.

Kaupungeissa, jotka ovat voineet järjestää riittävän henkilöresurssin johdosta ympäristöterveydenhuollon itsenäisesti, ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan tehtävät on voitu järjestää samassa organisaatiossa ja jopa yhdistelmävirkoina tehtävien rajapinnoissa. Näitä ovat olleet esimerkiksi melukysymykset, asumisterveyskysymykset ja ympäristölupien valmistelu. Hyvin toimivat yhteistyöverkostot eri viranomaisten kesken ovat edistäneet tehtävien hoitamista.

Alueelliset romaniasiain neuvottelukuntia ja romaniasioita koskevat tehtävät

Alueellisten romaniasioiden neuvottelukuntien toiminta on täyttänyt sille asetetut tavoitteet. Ne ovat tukeneet romaniväestön yhdenvertaisia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia. Ne palvelevat valtakunnallista romaniasiain neuvottelukuntaa, sekä paikallisia, alueellisia ja valtakunnallisia viranomaisia ja alueen romaniväestöä toimien keskeisenä yhteistyöelimenä näiden välillä. Yhdenvertaisten osallistumismahdollisuuksien kannalta romaniasioiden aluetason ulottuvuus on tärkeää, sillä alueellisilla romaniasiain neuvottelukunnilla on paras tuntemus alueensa romaniväestöstä sekä yhdistyksistä ja paikallistyöryhmistä ja niiden toiminnasta. Romaniasiain neuvottelukuntien sijoittaminen alueille perustuu romaniväestön määrään alueella, sekä romaniasioiden hoitamisen aktiivisuuteen niiden aluehallintovirastojen alueilla, joille alueelliset romaniasiain neuvottelukunnat nykyisin sijoittuvat. Alueellista jakoa on pidetty jokseenkin onnistuneena. Kuitenkin Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella olisi tarve omalle alueelliselle neuvottelukunnalle. Ahvenanmaalla ei asu romaniväestöä, minkä vuoksi Ahvenanmaalle neuvottelukuntaa ei ole asetettu.

2.8.2.6 Ympäristöministeriön toimiala

Ympäristöministeriön toimialalla alueiden käytön suunnittelujärjestelmän maakuntakaavoituksen tehtävät ja kuntakaavoituksen edistämistehtävät sekä eräät asuntotuotannon avustuksiin ja korkotukeen liittyvät tehtävät, samoin kuin vesienhoidon tehtävät ja merenhoidon alueelliset tehtävät, luonnon monimuotoisuuden suojelun edistämistehtävät sekä eräät maastoliikennelain, ulkoilulain ja Kyrönjoen erityissuojelulain, ja eräiden muiden lakien mukaiset tehtävät siirrettäisiin maakunnille.

Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmä

Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmässä maakuntien liitoille kuuluvassa maakuntakaavoituksessa ratkaistaan maakunnalliset, seudulliset ja ylikunnalliset maankäyttökysymykset. Maakuntakaava on ohjeena kuntakaavoitukselle. Maakuntakaavoitus on varsin aktiivista ja maakuntakaavoituksen voidaan arvioida pääosin täyttävän sille maankäyttö- ja rakennuslaissa asetetun tehtävän. Maakuntakaavoitus on viime vuosina painottunut teemakohtaisiin vaihekaavoihin, mutta tällä hetkellä on useissa maakuntien liitoissa käynnissä kokonaismaakuntakaavan valmistelu, mitä voidaan pitää kaavajärjestelmän toimivuuden kannalta myönteisenä tilanteena. Maakuntakaavoituksen siirtyessä kuntayhtyminä toimivilta maakuntien liitoilta itsehallinnollisiin maakuntiin on tarpeen varmistaa maakunnan ja sen alueen kuntien välinen riittävä vuorovaikutus ja yhteistyö maakuntakaavojen valmistelussa sekä maakuntakaavan ja kuntakaavojen tehtävänjaon selkeys.

ELY-keskuksilla nykyisin olevista maankäyttö- ja rakennuslain mukaisista tehtävistä voidaan maakunnille osoittaa kuntakaavoituksen ja rakennusvalvontatoimen edistämistehtävät, kuten asiantuntija-avun ja ajankohtaiskoulutuksen tarjoaminen sekä osallistuminen ennakolliseen viranomaisyhteistyöhön ja erilaisiin kehittämishankkeisiin.

Vesienhoidon ja merenhoidon järjestäminen

Vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain ja sen nojalla annettujen asetusten perusteella vesienhoidon tehtäviä hoidetaan kaikissa ELY-keskuksissa, joista viidelle on osoitettu alueellisia yhteensovittamistehtäviä. Merenhoidon tehtäviä hoidetaan rannikon ELY-keskuksissa, joista yhdelle on osoitettu yhteensovittamistehtävä.

Vesienhoidon ja merenhoidon suunnittelujärjestelmät ovat olleet toimintakykyisiä huolimatta ELY-keskusten vähenevistä voimavaroista ja tehtävien vaativuudesta. Vesienhoito on voitu järjestää valtakunnallisesti vertailukelpoisesti ja yhdenmukaisesti EU-sääntelyn edellyttämällä tavalla. Vesienhoidossa keskeisessä asemassa ovat yhteensovittavat ELY-keskukset, vesienhoitoaluekohtaiset yhteistyöryhmät ja ohjausryhmä sekä ympäristöministeriön asettama valtakunnallinen koordinointiryhmä. Myös merenhoidossa alueellisten tehtävien keskittäminen on toiminut hyvin. Merenhoidon osalta ELY-keskusten toimivalta on suppeampi kuin vesienhoidossa. Merenhoidossa valmistellaan valtakunnallinen suunnitelma ja viranomaisyhteistyö on monitahoisempaa.

Vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelmien toimeenpanon edistäminen on ELY-keskusten keskeinen tehtävä.

Sekä vesien- että merenhoidossa ELY-keskusten koordinoima alueellinen yhteistyö on hyvin monipuolista. Vesien- ja merenhoidon alueellisissa yhteistyöryhmissä ja niiden alatyöryhmissä on edustettuina kattavasti julkisen ja yksityisen puolen toimijoita. Vesien- ja merenhoidossa tiedon tuottaminen, kokoaminen, toimittaminen ja suunnitelmien toimeenpano edellyttävät monialaista ympäristöministeriön, maa- ja metsätalousministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön ohjaamien viranomaisten, laitosten ja yksiköiden välistä yhteistyötä. Tällaisia viranomaisia ovat esimerkiksi Suomen ympäristökeskus, Metsähallitus ja Luonnonvarakeskus.

Vesien- ja merenhoidossa kansainvälinen yhteistyö hoidetaan ympäristöministeriössä. ELY-keskukset osallistuvat kansainväliseen yhteistyöhön omilla toimialueillaan Itämeren valuma-alueella sijaitsevien valtioiden viranomaisten ja tutkimuslaitosten kanssa esimerkiksi erilaisissa EU-hankkeissa. ELY-keskukset vastaavat myös vesienhoidossa kahdenvälisestä rajavesistöyhteistyöstä, joka on onnistunut Ruotsin ja Norjan viranomaisten kanssa hyvin.

ELY-keskuksen tulee määrittää pohjavesialueet alueellaan ja luokitella ne luokkiin. Pohjavesialueiden määrittäminen 1 toukokuuta 2015 voimaantulleiden uusien säännösten pohjalta on ELY-keskuksissa käynnissä tulostavoitteiden mukaisesti.

Kyrönjoen erityissuojelu

Kyrönjoen erityissuojelusta annettuun lakiin perustuen valtion tehtävänä on huolehtia Kyrönjoen yläosan tulvasuojelun loppuunsaattamisesta sekä vastata tulvasuojelun edellyttämien pumppaamoiden hoidosta ja valvonnasta sekä niiden tarvitseman sähköenergian hankinnasta. Tehtävää on hoitanut maa- ja metsätalousministeriön toimialan vesitaloustehtävänä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, jonka alueella Kyrönjoki sijaitsee. Tämä järjestely on toiminut hyvin.

Luonnon monimuotoisuuden suojelun edistäminen

Luonnonsuojelulain mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävänä on edistää ja valvoa luonnon- ja maisemansuojelua alueellaan. ELY-keskus vastaa lukumääräisesti suurimmasta osasta luonnonsuojelulain mukaisista oikeusharkintaa edellyttävien päätösten tekemisestä. Ne koskevat Natura 2000 – alueita, luonnonsuojelualueita yksityismailla, lajien ja luontotyyppien suojelua, maisemansuojelualueita, luontovahinkoja sekä näihin liittyviä poikkeamista ja pakkokeinoja koskevia lupia ja päätöksiä. ELY-keskus on toimialueellaan luonnonsuojelun osalta yleisen edun valvoja, mihin liittyvät muun muassa lausuntojen antaminen hankkeista ja suunnitelmista, jotka saattavat vaikuttaa luonnonsuojelulailla suojeltuihin kohteisiin. ELY-keskus vastaa myös luonnonsuojelulain edellyttämästä muutoksenhausta. Luonnonsuojelulain mukaiset oikeusharkintaiset viranomaistehtävät osoitetaan Valtion lupa- ja valvontavirastolle.

Maakuntien tehtäväksi siirretään luonnon monimuotoisuuden suojelun edistämistehtävät. ELY-keskusten käytettävissä olevien voimavarojen niukkuudesta johtuen edellä mainitut luonnonsuojelulain mukaiset viranomaistehtävät ovat nykyisessä toiminnassa painottuneet. Lakisääteiset rajoitukset eivät kuitenkaan yksin ole riittäviä luonnon monimuotoisuuden suojelun tavoitteiden saavuttamiseksi. Luonnonarvojen huomioonottaminen ennakollisesti hankkeiden valmistelussa ja strategisessa suunnittelussa on välttämätöntä luonnon monimuotoisuuden kestävälle käytölle. Viranomaisten välinen sekä viranomaisten ja yksityisen sektorin yhteistyö, kehittämishankkeet, tietoisuuden parantaminen ja vapaaehtoisen luonnonsuojelun edistäminen ovat tärkeässä asemassa. ELY-keskusten toimialojen sisäisellä yhteistyöllä on jossain määrin onnistuttu parantamaan tiedonvaihtoa toimialojen välillä. ELY-keskukset ovat myös antaneet luonnon monimuotoisuutta koskevaa asiantuntemustaan kuntien ja maakunnan liittojen alueiden käytön suunnitteluun, kaivoshankkeisiin, vesistöjen kunnostushankkeisiin, maaseudun kehittämiseen ja aluekehitystyöhön.

Vapaaehtoisen luonnonsuojelun osalta merkittävin toiminnan ala on Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSO, jota on toimeenpantu vuonna 2003 aloitetun kokeiluhankkeen jälkeen hyvin tuloksin. Käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa Metsolle asetetut tavoitteet on vuosittain saavutettu ja metsänomistajien keskuudessa on edelleen kysyntää Metson tarjoamille monipuolisille suojelun toteuttamistavoille.

ELY-keskukset ovat toteuttajina ja osapuolina lukuisissa EU:n Life-rahoitukseen perustuvissa hankkeissa, millä on ollut merkitystä tehokkuuden parantamiselle ja uusien innovaatioiden kehittämiselle luonnon monimuotoisuuden suojelussa. Ne ovat olleet myös menestyksellisiä kansalaisten ympäristötietoisuuden vahvistamisessa.

Luonnon virkistyskäyttö

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset vastaavat ulkoilulain mukaisten ulkoilureittisuunnitelmien vahvistamisesta sekä ratkaisevat ulkoilureittien lakkauttamista sekä tietyissä tilanteissa niiden siirtämistä koskevat asiat. Käytäntö on ollut toimiva.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset myöntävät liikuntarajoitteisille luvan poiketa moottorikäyttöisellä ajoneuvolla maastossa ilman maanomistajan tai haltijan lupaa sekä moottorikäyttöisten ajoneuvojen käytölle tietyllä alueella maastossa säädetystä kiellosta tai rajoituksesta. Lisäksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset vastaavat maastoliikennelain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten yleisestä valvonnasta toimialueellaan. Järjestely on ollut toimiva.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset vastaavat maastoliikennelain ja sen nojalla annettujen säännösten yleisestä valvonnasta toimialueillaan ja päättävät liikuntarajoitteisille hakemuksesta myönnettävistä erityisluvista liikkumiseen maastossa moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ilman maanomistajan tai haltijan lupaa. Järjestely on ollut toimiva ja erityisesti maastoliikennelain yleinen valvontatehtävä on soveltunut elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille niiden hoitaessa muiden lakien mukaisia vastaavantyyppisiä tehtäviä.

Ulkoilulain ulkoilureittitehtävissä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tehtävänä on vahvistaa kuntien laatimat ulkoilulain mukaiset ulkoilureittisuunnitelmat ja ratkaista ulkoilureittien lakkauttamista koskevat päätökset. Ulkoilulain mukaisia ulkoilureittitehtäviä on lukumääräisesti melko vähän keskittyen tiettyjen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten alueelle. Järjestely on ollut toimiva.

2.8.3 Muille viranomaisille siirtyvät tehtävät

2.8.3.1 Työ- ja elinkeinoministeriön toimiala

Aluehallintovirastot ovat voineet osallistua neljän eri tehtävän hoitamiseen Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjauksessa (kilpailuasiat, hinnan ilmoittamisen valvonta, kuluttajaluottojen valvonta ja valmismatkaliikevalvonta).

Aluehallintovirastojen käytettävyys on vähentynyt viime vuosien aikana useasta syystä. Sekä aluehallintovirastojen että Kilpailu- ja kuluttajaviraston resurssit ovat vähentyneet. Samaan aikaan markkinat ja lainsäädäntö ovat muuttuneet ja monimutkaistuneet, ja muun muassa tarve entisenkaltaiseen alueelliseen läsnäoloon on vähentynyt. Tämä on johtanut osaamisen kehittämisen vaikeuksiin ja ohjauksen tarpeen kasvuun, samaan aikaan kun mahdollisuudet panostaa ohjaukseen ovat vähentyneet. Kuluttajalainsäädännölle on tyypillistä, että ratkaisuvaltaa ei ole paikallistasolla kuin kapea-alaisesti ja silloinkin lain soveltamisen kannalta yksiselitteisissä alueellisissa asioissa. Kilpailuasioissa aluetason ratkaisuvaltaa ei käytännössä ole. Teknologian kehityksen johdosta valvonnan kannalta keskeisiä nyttemmin ovat verkkokaupat, rajat ylittävä toiminta ja monikansalliset yritykset. Nämä vaikuttavat myös kansallisten pk-yritysten toimintamalleihin.

Kilpailuasiat – Aluehallintovirastojen rooli kilpailuvalvonnassa on muuttunut kilpailulain muutoksen myötä, jonka mukaan kilpailuvalvonnassa on keskityttävä kansantalouden kannalta merkityksellisimpiin tapauksiin, mikä sulkee käytännössä pois pienten paikallisten kilpailunrajoitusten tutkinnan. Toisena syynä on kilpailuvalvonnan vaativoituminen; toiminnan muoto ei enää ratkaise lainvastaisuutta vaan vaikutusanalyysi, markkinat ja yritysten toiminta ovat sirpaloituneet, digitalisoituneet ja tutkintamenetelmät kehittyneet sen mukaisesti (IT-tutkinnan menetelmät, ekonometriset menetelmät). Varsinaista tapaustutkintaa tai sellaiseen osallistumista ei ole enää viime vuosina ollut, vaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston on käyttänyt aluehallintovirastojen resurssia muun tyyppisten valtakunnallisten selvitysten määrättyjen osien tekemiseen.

Hinnan ilmoittamisen valvonta - Kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamista markkinoinnissa valvovat kuluttaja-asiamies ja aluehallintovirastot.  Aluehallintovirastoilla on rinnakkainen toimivalta ja omana tehtävänä valvoa hintamerkintöjä paikallisesti. Hintamerkintöjen valvonnalla ja hintavertailuilla oli 1990-luvulla suuri merkitys, kun Suomessa oli juuri siirrytty hintojen sääntelystä vapaaseen hinnoitteluun. Aluehallintovirastojen erityinen tehtävä on perua tästä muutoksesta. Hintamerkintöjen tarkastamisen tarkoituksenmukaisuus nykyisellä tavalla on kyseenalaistettu mm. normien purkuselvitysten yhteydessä. Tarvetta tämänkaltaiseen alueelliseen läsnäoloon ei enää ole, eikä alueellisten toimipisteiden ylläpitoon yksin kenttävalvonnan kannalta. Hintojen ilmoittamisen valvonta monimutkaistui huomattavasti 2013 uuden EU-asetuksen myötä. Hinnanilmoittamisvelvollisuus vaihtelee toimialoittain, ja tulkintakysymyksiä on paljon. Laintulkinnan sisällön kannalta kuluttaja-asiamiehen kanta on ensisijainen, joten työssä on korostunut jatkuva yhteys Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimiehiin.

Kuluttajaluottojen valvonta - Kuluttaja-asiamies valvoo kuluttajansuojalain 7 luvun säännösten noudattamista, eikä tähän valvontaan liity enää erityistä alueellista näkökulmaa. Aiemmin oli tavanomaista, että kukin yritys laati omia rahoitusehtojaan. Siksi oli tarpeen, että aluehallintoviranomaiset saattoivat tarkistaa liikkeissä käytetyt lomakkeet. Viime aikoina kuluttaja-asiamiehen koordinoimien valvontakampanjoiden kohteena ovat olleet hyödykesidonnaiset luotot, kuten autoluotot. Luottojen valvonnan keskittämistä Kilpailu- ja kuluttajavirastoon tukee se, että nykyään luotonvälittäjät sekä erityisesti luotonantajat toimivat maanlaajuisesti tai useamman aluehallintoviraston alueella.

Valmismatkaliikevalvonta - Valmismatkaliikelain (921/2017) 18 §:n nojalla lain noudattamista valvovat Kilpailu- ja kuluttajavirasto sekä aluehallintovirastot. Aluehallintovirastojen toimivalta ulottuu vain tiedonsaantioikeuteen. Käytännössä Aluehallintovirasto valvoo alueellaan valmismatkaliikkeiden markkinointia ja tarkastaa liikkeitä sen arvioimiseksi, ovatko ne lain mukaisesti rekisteröityneet ja ovatko ne keränneet ennakkomaksuja. Tiedot toimitetaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolle toimenpiteitä varten. Nämä toimenpiteet voidaan jatkossa hoitaa keskitetysti paikallisin valvontaiskuin, informaation jakamisella tai muilla keinoin.  Tehtävän siirto Kilpailu- ja kuluttajavirastolle toteutetaan erillisellä esityksellä.

2.8.3.2 Maa- ja metsätalousministeriön toimiala

Maatilatalouden kehittämisrahaston taseessa olevan valtion maaomaisuuden hallinnointi siirrettäisiin Maaseutuvirastolle. Valtion talousarvion ulkopuolisen maatilatalouden kehittämisrahaston taseessa on kiinteää omaisuutta, joista osaa käytetään tilusjärjestelyissä. ELY-keskus on ollut toimivaltainen viranomainen hoitamaan valtion puolesta rahaston kiinteän omaisuuden luovutukseen liittyviä tehtäviä. Tilusjärjestelyjä varten tarvitaan valtion puolesta hallintopäätöksiä tekevä viranomainen. Rahaston sellaiset maa-alueet, joita ei tarvita tilusjärjestelyissä, ensisijaisesti myydään. Siltä osin kuin rahaston taseessa on tilusjärjestelyihin käytettävää maaosuutta, Maaseutuvirasto hoitaisi jatkossa kyseisen maaomaisuuden luovuttamiseen liittyvät tehtävät. Sen lisäksi, että Maaseutuvirasto hoitaa tällä hetkellä rahaston hallintoa, kirjanpitoa ja maksuliikennettä, Maaseutuvirastolla on osaamisensa perusteella parhaat edellytykset hoitaa tilusjärjestelyissä peltomaiden ja tukioikeuksien siirtoon liittyviä tehtäviä.

Valtion saatavien perintään liittyvät tehtävät keskitettäisiin kokonaisuudessaan Valtiokonttorille. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on tällä hetkellä laissa säädettyä toimivaltaa tiettyjen saatavaryhmien - lähinnä maatalouden ja porotalouden tukijärjestelmiin liittyvien saatavaryhmien - osalta asioissa, jotka liittyvät muun muassa maksuhelpotuksiin taikka lainan tai saamisen velkavastuusta vapauttamiseen, Kyseessä ovat kuitenkin valtion saatavat, joten valtion viranomaisen tulisi jatkossakin valtion puolesta tehdä päätöksen esimerkiksi valtion saatavien vakuuksien heikentämisestä taikka suostumuksesta saatavan pääoman leikkaamiseen. Näin ollen Valtiokonttori hoitaisi, toimialansa parhaana asiantuntijana, jatkossa kaikki lain 78/2007 mukaiset valtion saatavien perintään liittyvät tehtävät. Valtiokonttorille siirrettäisiin lisäksi kolttalain mukaisten valtionlainojen myöntämiseen, lainan vakuudet mukaan lukien, liittyvät tehtävät. Eläinten käyttöä koe-eläintoimintaan koskevan toiminnan valvonta ja toimintalupien myöntäminen on keskitetty Etelä- ja Itä-Suomen aluehallintovirastoihin. Järjestelyllä on voitu tehostaa viranomaistoimintaa ja varmistaa virastojen käyttöön sellainen asiantuntemus laitosten teknisistä vaatimuksista ja niissä harjoitettavasta toiminnasta, jota on voitu edellyttää tätä erityisalaa koskevassa toimintalupien myöntämisessä, hankelupien valmistelussa ja toiminnan valvontaan liittyvissä tarkastuksissa. Toiminnanharjoittajien valvonta on ollut pääosin riskiperusteista valvontaa, joka edellyttää valvontaviranomaiselta seikkaperäistä valvonnan suunnittelua ja toiminnan yksityiskohtaista tuntemusta. Valvonnan keskittämisellä erityisalan asiantuntemusta voidaan jatkossa käyttää hyväksi tarkoituksenmukaisella ja tehokkaalla tavalla.

Eläinlääkäreiden valvontaan liittyvien vakavampien tapausten valvonnan ja pakkokeinojen käytön keskittäminen Elintarviketurvallisuusvirastoon on ollut asioiden luonteen ja tehtävien tehokkaan hoidon kannalta tarkoituksenmukaista. Eläinlääkäreiden toiminnan valvontaan aluehallintovirastoissa ei ole liittynyt jääviysongelmia, sillä aluehallintovirasto ei itse tuota eläinlääkäripalveluja, toisin kuin maakunta jatkossa. Eläintautien torjunnan johtaminen on hoitunut hyvin valtiollisena toimintana nykyisissä kuudessa aluehallintovirastossa, joissa on ollut tehtäviin tarvittava osaaminen. Ongelmana on ollut se, että virka-ajan ulkopuolella ei aina ole ollut saatavissa eläinlääkintäviranomaista ratkomaan laittomasti muista jäsenmaista Suomeen tuotuihin eläimiin liittyviä ongelmia tai kiireellisiä eläinsuojelutapauksia, sillä aluehallintovirastoilla tai kunnilla ei ole ollut päivystysvelvoitetta muita kuin taudintorjuntavalvontatehtäviä varten.

2.8.4 Tehtävien ohjaus

2.8.4.1 Maa- ja metsätalousministeriön toimiala

Maa- ja metsätalousministeriö toimii maksajavirastoasetuksessa tarkoitettuna toimivaltaisena viranomaisena. Toimivaltaisen viranomaisen tehtävänä on muun muassa hyväksyä Suomen maksajavirasto. Maa- ja metsätalousministeriö vastaa yleisestä maatalouden tukihallinnon ohjauksesta ja kehittämisestä sekä maaseutuhallinnon tehtävien hoidon yleisestä kehittämisestä sekä kuntiin kohdistuvan ohjauksen yhteensovittamisesta. Maa- ja metsätalousministeriö vastaa lisäksi muun muassa maaseudun kehittämisohjelman valmistelusta sekä seuraa ohjelman toteutuksen laatua sekä toteutumista. Maa- ja metsätalousministeriö vastaa Maaseutuviraston ja Elintarviketurvallisuusviraston tulosohjauksesta ja sekä osallistuu elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja aluehallintovirastojen tulosohjaukseen.

Maaseutuvirasto toimii horisontaaliasetuksessa tarkoitettuna maksajavirastona. Maaseutuvirasto vastaa muun muassa viljelijätukijärjestelmien ja maaseudun kehittämisohjelman toimeenpanon toteutuksesta ja seurannasta sekä varojen käytön asianmukaisesta hallinnosta ja valvonnasta. Lisäksi Maaseutuvirasto ohjaa ja valvoo tukijärjestelmien toimeenpanoa sekä muita viranomaisia näiden hoitaessa maksajaviraston vastuulle kuuluvia tehtäviä. Maaseutuvirasto ohjaa ja valvoo elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia sekä paikallisia toimintaryhmiä niiden hoitaessa maaseudun kehittämisohjelman toimeenpanoon liittyviä tehtäviä.

Maaseutuvirasto ohjaa kuntien ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintaa sekä kuntia ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia tukien myöntämiseen, valvontaan, maksamiseen ja jatkotoimenpiteisiin liittyvissä asioissa. Maaseutuvirasto käyttää ohjauskeinona myös säädös- ja informaatio-ohjausta. Maaseutuvirasto osallistuu osaltaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tulosohjaukseen.

Maksajavirastotehtäviä siirrettäessä siirrettyjä tehtäviä hoitavien viranomaisten tulee täyttää siirretyn tehtävän vaatimusten mukaiset maksajaviraston hyväksymisperusteet ja maksajaviraston ja siirrettyjä tehtäviä hoitavan elimen välillä tulee laatia maksajavirastosopimus. Suomessa maksajavirastotehtäviä on siirretty usealle eri viranomaiselle kuten kunnille ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille, joiden kanssa Maaseutuvirasto on laatinut maksajavirastosopimukset. Jos maksajavirastotehtäviä siirretään toiselle viranomaiselle, maksajaviraston tulee Euroopan unionin lainsäädännön säännöksistä johtuen tarkastella säännöllisesti toiselle viranomaiselle siirrettyjä tehtäviä varmistuakseen, että tehtävät on suoritettu hyväksyttävästi ja Euroopan unionin sääntöjä noudattaen. Maaseutuvirasto tekee mainittuja varmistuksia säännöllisesti kuntatarkastusten ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin kohdistuvien laadunvalvontojen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä yhteistoiminta-alueiden hallinto- ja valvontajärjestelmien tarkastusten muodossa. Maksajavirastotehtävien siirtäminen edellyttää lisäksi Maaseutuvirastolta, että tämä kouluttaa siirrettyjä tehtäviä hoitavia viranomaisia. Maaseutuvirasto laatii lisäksi ohjeita tietoturvasertifikaatin asettamista vaatimuksista siirrettyjä tehtäviä hoitaville tahoille sekä tarkastaa tietoturvavaatimusten noudattamista, koska delegoituja tehtäviä hoitavien viranomaisten tulee noudattaa tietoturvasertifikaatin (ISO 27001) vaatimuksia samantasoisesti ja maksajaviraston tulee varmistaa, että näitä vaatimuksia noudatetaan.

Elintarviketurvallisuusvirasto on kasvinterveyden, eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä elintarviketurvallisuuden valvonnan keskusviranomainen. Elintarviketurvallisuusviraston tehtäviä ovat toimialansa valvonnan johtaminen, kehittäminen ja ohjaaminen, valvonnan toimeenpano.

Elintarviketurvallisuusvirasto johtaa, suunnittelee, ohjaa, kehittää ja suorittaa omalta osaltaan maatalouden tuotantotarvikkeiden ? kylvösiementen, taimiaineistojen, kasvinsuojeluaineiden, lannoitevalmisteiden ja rehujen ? sekä kasvinterveyden, luonnonmukaisen tuotannon, viljan interventiotoiminnan, hukkakauran, metsänviljelyaineiston ja eläimistä saatavien sivutuotteiden valvontaa ja vastaa tietyiltä osin täydentävien ehtojen valvonnasta. Näissä tehtävissä Elintarviketurvallisuusvirastoa avustavat muun muassa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tarkastajat koko maan alueella. Elintarviketurvallisuusvirasto vastaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tarkastajien ohjauksesta ja koulutuksesta ja laatii kullekin tehtäväalueelle vuosittain valtakunnallisen valvontasuunnitelman.

Elintarviketurvallisuusvirasto vastaa eläinlääkintähuollon ohjauksesta koko valvontaketjussa ja laatii tässä tarkoituksessa valtakunnallisen ohjelman eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnasta sekä kuntien järjestämistä eläinlääkäripalveluista. Elintarviketurvallisuusvirasto johtaa, suunnittelee, ohjaa, kehittää ja valvoo lainsäädännön täytäntöönpanoa ja noudattamista tarttuvien eläintautien, eläinten hyvinvoinnin, eläinten lääkitsemisen ja rokotusten sekä eläinten merkinnän ja rekisteröinnin tehtäväalueilla. Myös eläinlääkärinammatin harjoittamisen valvonta ja eläintautilain mukaiset korvausasiat ovat Elintarviketurvallisuusviraston tehtäviä useiden sisämarkkinakauppaan, tuontiin ja vientiin liittyvien valvonta- ja neuvontatehtävien lisäksi.

Elintarviketurvallisuusvirasto johtaa, suunnittelee, ohjaa, kehittää ja suorittaa omalta osaltaan elintarvikevalvontaa. Elintarviketurvallisuusvirasto laatii elintarvikelain nojalla valtakunnallisen elintarvikevalvontaohjelman, jolla se ohjaa muita elintarvikevalvontaviranomaisia, sekä tukee aluehallintovirastoja kuntien elintarvikevalvonnan ohjauksessa ja arvioinnissa.

2.8.4.2 Sosiaali- ja terveysministeriön toimiala

Sosiaali- ja terveysministeriö tulosohjaa Valviraa. Tämän lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla on jo pitkään ollut systemaattista hallinnonalan konserniohjausta ministeriön ja hallinnonalan virastopäälliköiden kanssa. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa Valviran toimintaa tulos- ja konserniohjauksen lisäksi yleisen toiminnan valvonnan kautta. Käytännössä tämä konkretisoituu muun muassa kansalaisten ja yhteisöjen lähettämissä kanteluissa ja muissa yhteydenotoissa. 

Valvira osallistuu sosiaali- ja terveysministeriön ohella aluehallintovirastojen toiminnalliseen ohjaukseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvissä tehtävissä. Tavoitteena on, että aluehallintovirastojen ohjaus-, lupa ja valvontakäytännöt ovat mahdollisimman yhdenmukaisia. Valvira ja aluehallintovirastot hoitavat valvontatehtäviä yhdessä laatimiensa valvontaohjelmien mukaisesti. Valvontaohjelmien avulla yhdenmukaistetaan lupa-, valvonta- ja ohjauskäytäntöjä koko maassa. 

Nykyinen aluehallintovirastojen hajautunut ohjausmalli sosiaali- ja terveysministeriön ja Valviran välillä ei ole selkeä eikä se mahdollista riittävän tehokasta sosiaali- ja terveysalan valvonnan ohjausta. Valviran aluehallintovirastoihin kohdistuva ohjaustehtävä on myös ongelmallinen, koska aluehallintovirastot ovat itsenäisiä virastoja, jotka ratkaisevat asiat kuitenkin itsenäisesti ja myös vastaavat tekemistään ratkaisuista.

2.8.4.3 Ympäristöministeriön toimiala

Valtion lupa- ja valvontaviraston tehtäviin liittyvä ohjaus

Aluehallintovirastojen yleishallinnollisesta ohjauksesta vastaa valtiovarainministeriö. Ympäristöministeriö ohjaa toimialallaan aluehallintovirastojen ympäristölupavastuualueen toimintaa neljässä aluehallintovirastossa (Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto).

ELY-keskusten tulosohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön johdolla yhteistyössä muiden ohjaavien tahojen eli ympäristöministeriön, maa- ja metsätalousministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön, liikenneviraston, maaseutuviraston ja opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Ministeriöille kuuluu toiminnallinen ohjaus oman toimialansa tehtävien osalta.

Virastoja ohjataan tulosohjausmallilla, joskin eri ministeriöiden toimialakohtaisissa ohjausmalleissa on ollut eroavaisuutta. Lisäksi ympäristöministeriö ohjaa ja kehittää aluehallinnon ympäristötoimialaa informaatio-ohjauksen eri keinoin. Esimerkiksi EU:n laajasta opas- ja ohjemateriaalista on laadittu tarvittaessa kansalliset versiot, jotka ovat käytössä vesien- ja merenhoidossa jatkossakin ja jotka tarkistetaan joka kuudes vuosi.

Aluehallintovirastojen resurssit ovat tulossopimuskaudella 2016–2019 edelleen vähentymässä. Tämä tarkoittaa myös ympäristövastuualueiden kannalta niukkenevia htv-resursseja. Aluehallintovirastoissa on ollut vuonna 2015 käytettävissä aluehallintovirastojen toimintamenomomentilla palkattua henkilöstöä 756 htv:tä ja määrä tulee tämän hetken arvioiden mukaan vähentymään 728 htv:hen vuoden 2018 htv-kehyksessä. Resurssien vähenemisen vuoksi ympäristölupavastuualueilla on jo nyt ollut suuria vaikeuksia saavuttaa ympäristöministeriön niille asettamia ympäristölupien käsittelyaikatavoitteita.

ELY-keskusten Y-vastuualueen toimintakyvyn suurena haasteena on voimavarojen riittävyys. Henkilöstöä oli vuoden 2015 alussa vajaa 800 htv, vuonna 2019 se laskee alle 550 htv:n. Tehtäviä on myös ulkoistettu. Henkilöstöä myös eläköityy kahden seuraavan vuoden aikana runsaasti. ELY- keskuksia ohjaavat ministerit sopivat ELY-keskusten sopeuttamistoimien yhteydessä keväällä 2015 ympäristövastuualueen henkilöstövähenemäksi – 15 % vuoden 2015 alun tasosta vuoteen 2017. Käytännön toiminnassa tämä on johtanut siihen, että myös alueellisesti henkilöstön osaamisprofiili vaihtelee, eikä koko ympäristövastuualueen tehtävien täysimääräinen toteuttaminen ole samantasoisesti mahdollista kaikissa tehtävissä. Ympäristöministeriö on kehittänyt vastuualueen toimintakykyä osin keskittämällä toimintaa, erikoistumisilla, konkreettisin tehtävien tehostamistoimin (mm. toimintamalliryhmät, ympäristöasioiden asiakaspalvelukeskus Y-aspa) ja informaatio-ohjauksen turvin.

Sekä aluehallintovirastojen että ELY-keskuksien suoritteille on määritelty hintataso maksuasetuksilla, jotka on annettu Valtion maksuperustelain nojalla. Kustannusvastaavuus oli vuonna 2015 aluehallintovirastoissa 42,8 % tavoitteen ollessa 50 % ja ELY-keskuksissa 93 % tavoitteen ollessa 100 %.

Y-vastuualueen tuotot lisääntyivät merkittävästi vuoteen 2014 verrattuna. Tämä johtui siitä, että ympäristöluvanvaraisten laitosten valvonta muuttui uuden ympäristösuojelulain (527/2014) myötä maksulliseksi. Maksullisia valvontasuoritteita ovat mm. valvontasuunnitelman mukaiset määräaikaistarkastukset sekä ympäristöluvassa määrättyjen kuukausi-, osavuosi- ja vuosiraporttien tarkastukset. Y-vastuualueen tuotoista lähes puolet, 1, 8 milj. euroa (49 %), koostui ympäristönsuojelun valvontamaksuista. Eduskunta edellytti lausumassaan 67/2014 vp., että hallitus huolehtii valvontamaksuista kertyvien maksutulojen ohjaamisesta ELY -keskuksissa tosiasiallisesti valvonnan käyttöön vähentämättä muuta valvonnan rahoitusta. Lisäksi tuottoja kertyi ympäristö- ja luonnonsuojelulain mukaisista päätöksistä, vastuualueen hallinnoimiin rekistereihin kirjattavista ilmoituksista, erilaisista poikkeamis-, kielto- ja rajoituspäätöksistä ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) -lausunnoista.

2.8.5 Henkilöstö

2.8.5.1 Kunnallisista organisaatioista maakuntiin siirtyvä henkilöstö

Ympäristöterveydenhuolto

Tällä hetkellä ympäristöterveydenhuolto on järjestetty 62 yhteistoiminta-alueella. Ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueet ovat aloittaneet toimintansa viimeistään vuoden 2013 alusta, ja niiden toiminta on ehtinyt juuri vakiintua. Toimintojen uudelleenorganisointi on vienyt paljon työaikaa ja palkkojen harmonisointi yhteistoiminta-alueilla on nostanut kustannuksia jonkin verran.

Laki ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueista edellyttää vähintään 10 henkilötyövuoden resursseja, jotta henkilöstöä on riittävästi erikoistumaan kaikille osa-alueille. Yhteistoimintalain voimaantulon jälkeen kunnan ympäristöterveydenhuollosta on siirtynyt valtiolle (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes) sekä kemikaalivalvonta että kuluttajapalveluiden turvallisuuden valvonta. Tämä on omalta osaltaan vähentänyt alkuperäistä erikoistumisen tarvetta ja 10 henkilötyövuotta on ollut riittävä turvaamaan osaamisen terveydensuojelu- ja tupakkavalvonnassa sekä elintarvikevalvonnassa ja eläinlääkintähuollossa. Eläinlääkärien koulutusmäärän lisääminen sekä eläinlääkärikoulutus Virossa ovat parantaneet merkittävästi eläinlääkärien saatavuutta. Kunnaneläinlääkärin virat saadaan nykyisin hyvin täytettyä ja myös yksityisten palveluntarjoajien saatavuus on lisääntynyt.

Yhteistoiminta on eri alueilla organisoitu eri hallinnonalojen yhteyteen. Se voi olla osassa sosiaali- ja te2.8.5.rveydenhuollon, teknisen toimen tai kaavoituksen yhteydessä taikka keskushallinnossa. Henkilöstöillä voi olla erilaiset viikkotyöajat. Osa viranhaltijoista on kunnassa yhteisiä ympäristönsuojelun ja jopa rakennusvalvonnan kanssa. Työnjako voi olla sovittu toimintalähtöisesti esimerkiksi niin, että yksi henkilö on hoitanut sekä ympäristönsuojelun että terveydensuojelulain mukaiset meluasiat. Osa yhteistoiminta-alueista on suhteellisen pieniä, mikä on saattanut vaikeuttaa riittävän osaamisen saamista ja viranhaltijoiden erikoistumista.

Ympäristöterveydenhuolto on kehittynyt toimintalähtöisesti vastaamaan alueen tarpeita. Harvaan asutuilla alueilla (esim. Kainuu ja Pohjois-Karjala) toimintalähtöinen kehitys on johtanut maakunnan alueella järjestettävään viranomaistoimintaan. Pääsääntöisesti suuret kaupunkiseudut ovat organisoineet toiminnan omana toimintana, jolloin yhteistyö läheisten toimialojen kanssa on korostunut.

Henkilöstön mahdollisuus erikoistua on lisääntynyt, mutta toisaalta kentällä on alettu kaivata monipuolisempaa työnkuvaa.

Maataloushallinnon ja viljelijätukien hallintotehtävät

Tällä hetkellä viljelijätukihallintoa hoidetaan 61 maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa annetussa laissa tarkoitetulla yhteistoiminta-alueella siltä osin kuin tehtävät kuuluvat toimeenpanolain mukaan kunnille. Yhteistoiminta-alueet ovat aloittaneet toimintansa viimeistään vuoden 2013 alusta. Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueet ovat toiminnallisia kokonaisuuksia, joiden alueella toimii pääsääntöisesti vähintään 800 maatalouden tukihakemuksen tehnyttä maatalousyrittäjää. Kaikkien yhteistoiminta-alueiden on tullut tehdä Maaseutuviraston kanssa maksajavirastosopimus viljelijätukihallinnon tehtävien hoitamisesta.

Yhteistoiminta-alueella maaseutuhallinto on järjestettävä maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa annetun lain mukaan siten, että tehtäviä hoitaa yhteisen johdon alaisuudessa vähintään viisi viranhaltijaa tai toimihenkilöä, joista yksi päätoimisesti hoitaa maaseutuhallinnon tehtäviä ja johtaa tehtäviä hoitavaa yksikköä. Viiden viranhaltijan tai toimihenkilön vaatimus kattaa tukihakemuksen tallentajan, tallennuksen tarkastajan, maksupäätöksen tekijän (maksajaviranomaistehtävä), sitoumuspäätöksen tekijän (hallintoviranomaistehtävä) ja takaisinperintäpäätöksen tekijän.

Toimintatavat yhteistoiminta-alueilla ovat vakiintuneet ja henkilöstöä koulutetaan ja ohjeistetaan tehtävien hoidossa yhdenmukaisesti sekä Maaseutuviraston että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimesta.

2.8.5.2 Valtiolta maakuntiin siirtyvä henkilöstö

Valtion henkilöstön määrä on muun muassa toimintamenojen vähenemisen, ostopalveluiden käytön lisääntymisen sekä muiden muutosten vuoksi jatkuvasti pienentynyt. Vuonna 2010 valtion henkilöstömäärä oli vajaa 124 000 ja vuonna 2015 vajaa 74 000 henkilöä.

Henkilöstömenot muodostavat muutoksen kohteena olevissa valtion virastoissa noin 70 prosenttia kokonaismenoista. Kaikkiin muutoksen kohteena oleviin valtion virastoihin kohdistuu säästöpaineita valtiontalouden kehyksissä. Siirtyvien tehtävien rahoitus valtion talousarviossa alenee vuodesta 2015 vuoteen 2019 noin neljänneksellä. Rahoituksen väheneminen johtuu pääosin hallitusohjelmassa ja julkisen talouden suunnitelmassa linjatuista toimintamenosäästöistä. Toimintamenojen väheneminen vaikuttaa myös henkilöstön määrään.

ELY-keskusten ja aluehallintovirastojen nykyisellä lukumäärällä ja rakenteella on tarvittu joustavampia menettelyjä, jotta laaja-alaiset ja korkeaa asiantuntemusta vaativat tehtävät voidaan laadukkaasti hoitaa yhä kustannustehokkaammin. Keskittämällä tehtäviä ja erikoistamalla ELY-keskuksia on jaettu niiden osaamista ja parannettu tuottavuutta sekä palvelukykyä. Aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten mahdollisuuksia selvitä tehtävistään vähenevillä henkilöstöresursseilla on pyritty parantamaan esimerkiksi mahdollistamalla se, että virkamies voidaan määrätä enintään kolmen vuoden määräajaksi toisen viraston käytettäväksi. Virastojen laajassa tehtäväkentässä monet tehtävät kuuluvat suhteellisen harvojen virkamiesten osaamisalueeseen.

Merkittävä osa ELY-keskusten henkilöstöstä hoitaa tehtäviä yli maakuntarajojen. Vastaavasti aluehallintovirastojen henkilöstö hoitaa, Lapin aluehallintoviraston henkilöstöä lukuun ottamatta, tehtäviä useamman maakunnan alueella. KEHA-keskuksen toimialue kattaa puolestaan koko maan, ja henkilöstö hoitaa tehtäviä yli maakuntarajojen. ELY-keskusten keskitetyissä ratkaisuissa ELY-keskusten henkilöstöä on laajasti siirretty toisen ELY-keskuksen palvelukseen ja työnjohdon alaiseksi siten, että henkilöt ovat voineet säilyttää virkapaikkansa aikaisemmassa ELY-keskuksessa. Maakunnissa joudutaan rajallisista henkilöresursseista johtuen pohtimaan mahdollisuuksia hoitaa tehtäviä jatkossakin yhteistyössä yli maakuntarajojen.

3 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

Hallitus linjasi 5.4.2016 maakunnille siirrettäviä tehtäviä. Linjaus sisälsi periaatteet uuden hallinnollisen rakenteen tehtävänjaoista. Hallituksen linjauksen mukaan maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Työnjaossa kunnat ovat paikallisen osallistumisen, demokratian, sivistyksen ja elinvoiman yhteisöjä, jotka hoitavat asukkaiden päättämiä itsehallintotehtäviä (yleinen toimiala) ja laissa säädettyjä paikallisia tehtäviä. Kunnat vastaavat jatkossakin nykyisen lainsäädännön periaatteiden mukaisesti työllisyyden hoidosta ja edistämisestä. Kunnalla on edelleen vastuu osaamisen ja sivistyksen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä, liikunta-, kulttuuri- ja muista vapaa-ajan palveluista, nuorisotoimesta, paikallisesta elinkeinopolitiikasta, maankäytöstä, rakentamisesta ja kaupunkisuunnittelusta.

Maakunnat vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollosta, pelastustoimesta, ympäristöterveydenhuollosta, alueellisista kehittämistehtävistä ja elinkeinojen edistämisen tehtävistä, maakuntakaavoituksesta sekä maakunnallisen identiteetin ja kulttuurin edistämisestä sekä maakunnalle lain perusteella annettavista muista alueellisista palveluista.

Valtio vastaa oikeusvaltion ylläpitämisestä ja kehittämisestä, perusoikeuksien turvaamisesta ja arvioinnista sekä turvallisuustehtävistä samoin kuin kansainvälisistä ja valtakunnallisista tehtävistä ja yhdenvertaisuuden ja yleisen edun valvonnasta. Valtion hallintotehtävissä on periaatteena valtakunnallinen toimivalta silloinkin, kun tehtävät edellyttävät alueellista tai paikallista läsnäoloa. Toisena periaatteena valtion hallintotehtävissä on valtakunnallisesti yhtenäisen toimintatavan ja ratkaisukäytännön soveltaminen.

3.1 Maakunnalle siirtyvät tehtävät

Maakunnalle siirrettäväksi ehdotettujen tehtävien sisältöä kuvataan kattavasti edellä luvussa 2.3.

3.1.1 Valtiovarainministeriön toimiala

Uudistus edellyttää julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamista. Maakunnat ehdotetaan lisättäväksi niiden viranomaisten joukkoon, jotka voivat järjestää ja hoitaa asiakaspalvelutehtäviään yhteispalvelulaissa tarkoitettuna viranomaisten yhteistyönä toimien yhteispalvelun toimeksiantajina tai toimeksisaajina. Yhteispalvelurekisteriä koskeva rekisterinpitovastuu ehdotetaan siirrettäväksi aluehallintovirastoilta maakuntien tehtäväksi. Rekisterin teknisestä ylläpitämisestä ja kehittämisestä maakuntien lukuun vastaisi ehdotuksen mukaan maakuntien yhteinen tieto- ja viestintäteknisten palvelujen palvelukeskus (Vimana Oy). Yhteispalvelutoiminnan ohjausta muutettaisiin siten, että valtiovarainministeriö vastaisi yhteispalvelutoiminnan yleisestä ja valtakunnallisesta ohjauksesta sekä kehittämisestä. Maakunnat puolestaan vastaisivat yhteispalvelun alueellisesta kehittämisestä ja edistämisestä sekä sovittaisivat alueellisesti yhteen viranomaisten yhteispalvelua koskevia toimenpiteitä. Maakunnat voisivat rekisterinpito- ja ohjaustehtävien organisoinnissa käyttää tarvittaessa hyväksi ehdotetun maakuntalain 8 lukuun sisältyviä yhteistoimintamuotoja.

3.1.2 Opetus- ja kulttuuriministeriön toimiala

Maakuntauudistuksen myötä opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan tehtävistä maakunnille tulevat alueellisen lyhyen, pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu.

Uudistuksen yhteydessä nykyiset ELY-keskusten ja maakuntien liittojen kulttuuria koskevat tehtävät kootaan yhteen tulevassa maakuntaorganisaatiossa. Kulttuurin tehtäviin maakunnassa sisältyy kulttuuriympäristön hoidon tehtävä sekä kulttuuria koskevien suunnitelmien ja kehittämistoimenpiteiden yhteensovittaminen osana maakuntastrategian ja -ohjelman sekä maakuntakaavoituksen toteuttamista.

Liikunnan edistäminen maakunnissa tapahtuu Valtion lupa- ja valvontaviraston asiantuntijaeliminä toimivien alueellisten liikuntaneuvostojen toiminnan kautta. Neuvostojen tehtävät on määritelty liikuntalaissa ja liikunnan edistämisestä annetussa valtioneuvoston asetuksessa. Päävastuu liikunnan edistämisestä säilyy kunnilla.

3.1.3 Maa- ja metsätalousministeriön toimiala

Maa- ja metsätalousministeriön sektorilla maataloustukiin, maaseudun kehittämiseen, eläinten terveyteen ja hyvinvointiin, kasvinterveyteen, porotalouteen ja luontaiselinkeinoihin, elintarvikelakiin ja maatalouden tuotantopanoksiin, vesitalouteen ja kalatalouteen, vieraslajeista aiheutuvien riskien torjuntaan sekä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyvät tehtävät siirrettäisiin pääosin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista (ELY), aluehallintovirastoista (AVI) ja kunnista maakuntiin.

Elintarvikevalvonta ja eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta keskitettäisiin ohjaustehtävien osalta Elintarviketurvallisuusvirastoon (Evira). Näihin tehtäviin liittyvät tarkastus- ja toimeenpanotehtävät siirrettäisiin maakuntiin lukuun ottamatta eläinlääkäreiden toiminnan valvontaa, joka keskitettäisiin Eviraan. Elintarvikevalvonnassa ja eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnassa olevia hallinnon portaita on tarkoitus vähentää ja Eviran ja aluehallintovirastojen kuntiin kohdistaman elintarvikevalvonnan ohjauksen päällekkäisyyttä poistaa.

Toimivalta osoitettaisiin pääosin maakunnalle myös niiden tehtävien osalta, jotka voimassa olevan lain mukaan kunnaneläinlääkäri hoitaa valtion toimeksiantotehtävinä. Tämä mahdollistaisi tehtävien delegoinnin maakunnan sisällä tehtävän luonteen perusteella. Euroopan unionin säännökset edellyttävät kuitenkin toimivaltaisten viranomaisten henkilöstöltä soveltuvaa pätevyyttä ja kokemusta, ja osa tehtävistä on säädetty nimenomaisesti virkaeläinlääkärin tehtäviksi. Lisäksi eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annettu laki edellyttää eläinlääkärin pätevyyttä henkilöstöltä, joka suorittaa eläinten terveydentilan ja sairauksien toteamiseen liittyviä tehtäviä.

Eläinlääkintähuoltolaki muutettaisiin eläinlääkäripalveluista annetuksi laiksi ja samalla siitä poistettaisiin kaikki valvontaa koskevat säännökset. Nämä siirrettäisiin tarvittavilta osin ao. substanssilakeihin. Eläinlääkäripalveluja koskevassa laissa säilyisi säännös, jonka mukaan julkisia palveluja mitoitettaessa on otettava huomioon yksityisten eläinlääkäripalveluiden tuottajien alueella tarjoamat palvelut sekä säännös, jonka mukaan peruseläinlääkäripalvelua ei tarvitse järjestää muita kotieläimiä kuin hyötyeläimiä varten, jos palvelua on alueella muutoinkin saatavilla. Nykyisenkaltaisen pääosin virkasuhteisten eläinlääkäreiden varaan rakentuvan eläinlääkintähuoltojärjestelmän jatkuvuuden turvaamiseksi laissa kuitenkin säädettäisiin, että maakunta voisi tuottaa peruseläinlääkäripalvelun halutessaan aina omana toimintanaan yhtiöittämisvelvollisuuden estämättä.

Virkaeläinlääkäripäivystystä koskeva velvollisuus ulotettaisiin koskemaan eläintautilain mukaisten helposti leviävien ja vaarallisten eläintautien torjuntatehtävien lisäksi eläinten hyvinvoinnin edellyttämien sekä eläinten ja tuotteiden jäsenvaltioiden välisten siirtojen ja viennin valvontaan liittyvien kiireellisten tehtävien hoitamisesta. Päivystys voitaisiin tarvittaessa järjestää maakuntien välisenä yhteistyönä. Tällä esityksellä päivystysvelvollisuus ulotettaisiin koskemaan eläinten hyvinvoinnin valvontaa eläinten kuljetuksissa. Tarkoituksena on, että vastaavasta velvollisuudesta säädettäisiin myös eläinten hyvinvointia koskevassa, erikseen annettavassa lakiehdotuksessa.Eräissä maatalouden tuotantopanoksia ja kasvinterveyttä koskevissa laeissa valvontaa koskevia säännöksiä täsmennettäisiin vastuunjakoa selkeyttämällä ja niin, että valvonta järjestettäisiin vastaamaan nykyistä käytäntöä. Valvonnan yleinen toimivalta on nykyisinkin säädetty Eviralle samalla kun on säädetty mahdollisuus käyttää valvonnassa apuna kuntia tai ELY-keskuksia. Eri laeissa apuna toimimisen on katsottu tarkoittavan vain tarkastuksia ja joissakin tapauksissa myös toimivaltaa tehdä hallintopäätöksiä. Tavoitteena on selkeyttää ja täsmentää kussakin laissa kyseisiä toimivaltuuksia ja siirtää avustavat valvontatehtävät maakunnalle.

Kokonaan uutena säädöksenä annettaisiin laki maksajavirastotehtävien hoitamisesta maakunnissa. Laki koskisi maataloustukirahastosta ja maaseudun kehittämisrahastosta rahoitettavia menoja sekä yhdennettyyn hallinto- ja valvontajärjestelmään liittyviä tukijärjestelmiä. Tätä lakia sovellettaisiin myös horisontaaliasetuksen 72 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuihin tukijärjestelmiin ja toimenpiteisiin sekä Suomen liittymisestä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107—109 artiklan mukaisiin tukiin.

Eräiden elinkeinokalatalouden ja vesitalouden tehtävien hoito säädettäisiin lailla tiettyjen maakuntien vastuulle vastaavaan tapaan kuin tehtävät on nykyisin keskitetty eräille ELY-keskuksille. Tehtävien keskittämisen tarkoituksena on varmistaa asiantuntija- ja muiden voimavarojen tehokas käyttö, päätöksenteon valtakunnallinen yhdenmukaisuus sekä Euroopan unionin lainsäädäntöön perustuvien velvoitteiden täyttäminen. Kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain, merellä toimivien kalastus- ja vesiviljelyalusten rekisteröinnistä annetun lain sekä yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä annetun sekä Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta annetun lain mukaiset maakunnan tehtävät säädettäisiin Varsinais-Suomen maakunnan hoidettaviksi. Patoturvallisuuslain mukaiset patoturvallisuusviranomaisen tehtävät säädettäisiin Kainuun maakunnalle ja Suomen ja Ruotsin välisen rajajokisopimuksen soveltamisesta annetun lain mukaiset tehtävät Lapin maakunnalle.

Maakuntien yhteistoiminnasta kalatalouden ja vesitalouden tehtävien hoitamisessa ehdotetaan säädettäväksi lailla. Maakuntien tulisi sopia tehtävien hoidosta yhteistoiminnassa siten, kuin ehdotetun maakuntalain 8 luvussa säädetään. Ehdotetun lain tarkoituksena on varmistaa, että tehtävien vaatimat asiantuntija- ja muut voimavarat olisivat tehokkaasti maakuntien käytettävissä hallinnollisista rajoista riippumatta. Tarkoituksena on myös luoda edellytykset sille, että toisiinsa kytkeytyvät kalatalouden ja vesitalouden tehtävät voidaan hoitaa sisällöllisesti ja alueellisesti tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina. Jos maakunnat eivät sopisi tehtävien hoitamisesta laissa tarkoitetulla tavalla, valtioneuvosto voisi antaa tarpeelliset määräykset yhteistoiminnan järjestämisestä.

Valtion vastuulla olevien vesitaloudellisten hankkeiden luvat ja niihin liittyvät sopimukset, joita elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten hallinnoivat osana maakuntiin siirtyviä kalatalouden ja vesitalouden tehtäviä, siirtyisivät uudistuksessa maakuntien vastuulle. Vesistöhankkeilla edistetään alueiden tavoitteita kala- ja vesitaloudessa, ja luvan haltijan vastuu hankkeista vahvistaisi maakuntien päätäntävaltaa ja roolia alueen kalatalous- ja vesitalousasioiden hoidossa. Järjestelyllä saavutettaisiin myös synergiahyötyjä maakunnan muiden tehtävien ja niissä tarvittavan osaamisen kanssa.

Edellä sanottuja vesitaloushankkeita palvelevien rakenteiden omistus siirtyisi maakuntien yhdessä omistamalle palvelukeskukselle (Maakuntien tilakeskus Oy). Palvelukeskus vastaisi rakenteiden yllä- ja kunnossapidosta tähän liittyvine hankintoineen. Tehtävien hoidossa hyödynnettäisiin palvelukeskukseen keskitetyn hankintaosaamisen synergiaa. Järjestely edistäisi vesiolojen turvallisuudelle tärkeiden vesistörakenteiden kunnossapitoa ja asiantuntevaa käyttöä.

3.1.4 Liikenne- ja viestintäministeriön toimiala

Maakunta vastaisi saariston liikenteen suunnittelusta ja järjestämisestä. Nämä tehtävät siirtyisivät maakunnalle ELY-keskusten liikennevastuualueelta, jossa tehtävää on hoidettu yhteysalusliikenteen osalta keskitetysti Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta. Näitä tehtäviä koskevat muutokset sisällytettäisiin lakiin saariston kehityksen edistämisestä (494/1981).

3.1.5 Työ- ja elinkeinoministeriön toimiala

Maakuntauudistuksen takia vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain (390/2005, jäljempänä kemikaaliturvallisuuslaki) 6 §:n 21 kohdan määritelmää pelastusviranomaisesta ehdotetaan muutettavaksi siten, että lain määritelmässä viitattaisiin jatkossa pelastuslaissa tarkoitettuun maakunnan pelastusviranomaiseen. Lakimuutos olisi tekninen. Lakiehdotuksella ei muutettaisi pelastusviranomaisten nykyisiä tehtäviä kemikaaliturvallisuuslain nojalla vaan selkeytetään, että kemikaaliturvallisuuslain määrittelemällä pelastusviranomaisesta tarkoitetaan jatkossa muutettavaksi ehdotetussa pelastuslaissa tarkoitettua maakunnan pelastusviranomaista. Ehdotetussa maakuntalaissa säädettäisiin puolestaan yleisellä tasolla siitä, mitkä asiat kuuluvat maakunnan tehtävänalaan. Maakuntalain 6 §:n 1 momentin 16 kohdan mukaan maakunnan tehtäväalaan kuuluisivat vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyyn liittyvät valvontatehtävät.

Maakuntauudistuksen myötä muuttuisi maksuja määräävä toimivaltainen viranomainen pelastustoimen osalta. Ehdotetun maakuntalain 16 §:n 2 momentin 8 kohdan nojalla maakuntavaltuusto päättää palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista sekä maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvista palveluista perittävistä asiakasmaksuista. Tämän perusteella kemikaaliturvallisuuslain 131 §:n 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti. Lakimuutos olisi teknisluonteinen. Lisäksi säädöshuollollisista syistä muutettaisiin samassa yhteydessä kemikaaliturvallisuuslain 131 §:n 3 momenttia korjaamalla vanhentunut lakiviittaus viittauksella voimassa olevaan verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettuun lakiin (706/2007). Muutoin 131 § säilyisi ennallaan. Lakimuutoksen ehdotetaan tulevan voimaan 1.1.2020 lukien yhtä aikaa pelastuslain muutoksen kanssa.

Euroopan unionin rajat ylittävän yhteistyön ohjelmien hallinnoinnista annettua lakia ulkorajat ylittävästä yhteistyöstä (657/2015) ehdotetaan muutettavaksi niin, että ohjelmia hallinnoivien maakuntien liittojen sijasta viranomaisina toimisivat maakunnat samoissa maakunnissa kuin nykyisinkin. Suomen ja Venäjän välisellä rajalla toteutetaan vuosina 2014–2020 kolmea ulkorajayhteistyöohjelmaa, Kolarctic, Karelia ja Kaakkois-Suomi -Venäjä. Ohjelmiin liittyvästä kansallisesta jäsenvaltion vastuusta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö, ja ohjelmien hallintoviranomaisina lain 6 §:n perusteella toimivat ohjelma-asiakirjoissa nimetyt maakuntien liitot. Näitä ovat Lapin liitto, Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Etelä- Karjalan liitto. Hallintoviranomaiset vastaavat siitä, että ohjelmat valmistellaan ja hallinnoidaan asianmukaisesti. Euroopan komission, Venäjän federaation ja Suomen tasavallan kesken solmittiin 29.12.2016 rahoitussopimus, jolla sovittiin tarkemmin ohjelmien toteuttamista koskevista ehdoista. Muutos on luonteeltaan tekninen ja se perustuu siihen, että maakuntien liittojen alueiden kehittämiseen liittyvät tehtävät siirtyvät maakunnista annettavan lakiehdotuksen 6 §:n 1 momentin 9 kohdan mukaan maakunnille.

3.1.6 Sosiaali- ja terveysministeriön toimiala

Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että terveydensuojelulain, tupakkalain ja lääkelain mukaiset kuntien tehtävät siirrettäisiin tuleville maakunnille. Tämä toteuttaisi edellä nykytilan arviointia koskevassa jaksossa kuvattua tavoitetta, jonka mukaan ympäristöterveydenhuollon tehtävät olisi hyvä keskittää nykyistä suurempiin yksikköihin.

Nykyiset Valviran ja aluehallintovirastojen terveydensuojelulain ja tupakkalain mukaiset ohjaustehtävät yhdistettäisiin uuteen Valtion lupa- ja valvontavirastoon. Voimavarojen yhdistämisellä tavoitellaan valtakunnallisen ohjauksen tehostumista.

Esityksessä ehdotetaan, että tupakkalain 91 §:ssä tarkoitetun valvontamaksun periminen kuuluisi jatkossa maakunnalle. Valvontamaksun määrästä säädettäisiin tupakkalaissa.

Esityksessä ehdotetaan, että lääkelakiin lisättäisiin muutoksenhakusäännös koskien päätöksiä, joita maakunta tekee nikotiinivalmisteiden myynnin valvontaan liittyen.

Huumausainelaissa (373/2008) tarkoitettuja, aluehallintovirastolle tai Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle tällä hetkellä kuuluvia tehtäviä siirrettäisiin Valtion lupa- ja valvontavirastolle. Huumausainelain 40 §:n mukaan Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus saisi omasta aloitteestaan luovuttaa huumausainelain mukaista valvontaa koskevia tietoja myös Valtion lupa- ja valvontavirastolle ja huumausainelain rikkomisesta johtuvan 46 §:ssä säädetyn uhkasakon voisi tulevaisuudessa tuomita Valtion lupa- ja valvontavirasto Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen vaatimuksesta.

Voimassa olevassa laissa oikeus saada nähtäväksi eläinlääkärin huumausainekirjanpito (30 §) ja eläinlääkäreiden valvonta (34 §) kuuluvat sekä aluehallintovirastoille että Elintarviketurvallisuusvirastolle. Esityksessä ehdotetaan, että jatkossa tehtävät kuuluisivat vain Elintarviketurvallisuusvirastolle.

Romaniväestön osallistumisen edistämisessä ja elinolosuhteiden parantamisessa on olennaista toimia lähellä alueen muita toimijoita ja tehdä poikkihallinnollista yhteistyötä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden, työvoimahallinnon sekä opetus- ja sivistystoimen kanssa. Tämän vuoksi maakuntalakiesityksessä on ehdotettu, että edellytykset alueelliselle romaniasioiden hoidolle turvataan säätämällä tehtävä maakunnille. Koska maakunnille voidaan antaa tehtäviä vain lailla, ja romaniasioista on tällä hetkellä ainoastaan asetuksen tasoista sääntelyä, ehdotetun maakuntalain 6 §:n 1 momentin 25 kohdan yleissäännöksen lisäksi sisältyy tähän hallituksen esitykseen ehdotus laiksi alueellisista romaniasiain neuvottelukunnista ja romaniasioita koskevista tehtävistä. Laissa säädettäisiin maakuntien alueellisten romaniasioiden neuvottelukuntien tehtävistä, kokoonpanosta ja toimialueista. Vastuumaakunnista maakunnat sopisivat keskenään. Neuvottelukuntien asettamisesta, toiminnan järjestämisestä ja jäsenten nimeämismenettelystä säädettäisiin tarkemmin asetuksella.

Jatkossa valtakunnallisia romaniasiain hallinnollisia rakenteita tullaan vahvistamaan uudistamalla valtakunnallisen romaniasiain neuvottelukunnan tehtäviä, kokoonpanoa ja romanijärjestöjen osallistumista koskevia säännöksiä sekä vahvistamalla paikallisia viranomaisten ja romaniväestön yhteistyörakenteita. Valtakunnallisia romaniasioita koskevan romaniasiain hallintoa koskevan valmistelu aloitetaan uuden vuoden 2017 alusta asetetun romaniasiain neuvottelukunnan ehdotusten pohjalta ja nämä esitykset tulisivat voimaan myöhemmin.

3.1.7 Ympäristöministeriön toimiala

Maankäyttö- ja rakennuslain muutoksella maakunnan tehtäväksi siirtyisi maakunnan liitolta maakuntakaavoitus ja merialuesuunnittelu. Maakunnille ehdotetaan siirrettäväksi ELY-keskuksilta kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämisen edistäminen. Sen sijaan ELY-keskusten kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämisen valvontaan liittyvät tehtävät lakkaisivat. Kunnan rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävien järjestäminen voitaisiin siirtää maakunnan hoidettavaksi siten kuin ehdotetun maakuntalain 6 §:n 2 momentin 4 kohdassa säädetään.

Vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain keskeisenä ehdotuksena on, että kaikki vesienhoidon tehtävät ja merenhoidon alueelliset tehtävät siirrettäisiin maakunnille. Tehtävät perustuvat EU:n sääntelyyn ja sisältävät jäsenvaltioille asetettuja velvoitteita, joiden täytäntöönpanon laadukkuuden ja yhdenmukaisuuden sekä seurattavuuden ja raportoitavuuden edellytykset tulee varmistaa lainsäädännöllä. Lisäksi säädettäisiin maakuntien yhteistyöstä vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisessä. Maakuntien tulisi sovittaa yhteen vesienhoidon sisältö ja aikataulu vesienhoitoalueiden sisällä sekä niiden välillä. Lisäksi merenhoidon tehtäviä hoitavien maakuntien tulee sovittaa yhteen merenhoidon suunnittelun sisältö ja aikataulu. Ehdotuksella pyritään turvaamaan sekä vesienhoidossa että merenhoidossa valtakunnallinen vertailukelpoisuus ja yhdenmukaisuus sekä oikea-aikaisuus. Uutta pykälää ehdotetaan vesienhoitoa ja merenhoitoa koskevien velvoitteiden toteuttamiseksi annettavasta määräyksestä. Vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain muutosehdotukseen sisältyy uutena ohjauksen välineenä myös maakunnan ja lain täytäntöönpanoa ohjaavien ja seuraavien ministeriöiden välinen neuvottelu, jonka tarkoituksena on varmistaa valtakunnallinen yhdenmukaisuus vesien- ja merenhoidon suunnittelussa ja täytäntöönpanossa.

Luonnonsuojelulain muutoksella maakunnalle siirtyisi luonnon monimuotoisuuden suojelun edistämistehtävä. Tehtävä sisältäisi vapaaehtoisuuteen perustuvan luonnonsuojelun edistämisen, erityisesti metsien ja soiden suojelutilanteen parantamiseksi viestinnällä, neuvonnalla ja maanomistajien yhteistoiminnan edistämisellä sekä luonnonsuojelualueiden perustamiseen tähtäävällä hanketoiminnalla. Vastaavilla keinoilla maakunta edistäisi myös luonnon monimuotoisuutta tukevia toimia maa- ja metsätaloudessa, vesien käytössä ja ympäristönhoidossa, etenkin siltä osin kuin näillä on kytkentä maakunnan alueidenkäytön suunnitteluun. Maakunnat vastaisivat lisäksi perinnebiotooppien seurannasta ja edistäisivät perinnebiotooppien hoitoa yhteistyössä muiden alueellisten toimijoiden kanssa. Maakuntien tehtäviin kuuluisi maakuntakaavoitukseen liittyen myös soveltuvin osin luonnonsuojelun ja -hoidon alueellisia tarpeita koskevia valmisteluja ja selvityksiä tarpeen mukaisessa yhteistyössä asianomaisten ministeriöiden, Valtion lupa- ja valvontaviraston sekä maakuntaan rajoittuvien muiden maakuntien kanssa. Maakunnalle kuuluisivat muun muassa luonnonsuojelualueiden perustamiseen liittyvien korvausten ja maanhankinnan arviointi- ja neuvottelutehtävät sekä sopiminen alueen määräaikaisesta rauhoittamisesta. Maakunta vastaisi myös yksityisten suojelualueiden rajojen merkitsemisestä. Luonnonsuojelualueiden perustamista koskevat tehtävät perustuisivat valtion talousarvion vapaaehtoista luonnonsuojelua koskevaan rahoitukseen (mm. METSO) sekä EU:n Life-rahoituksen ja muiden soveltuvien rahoitusvälineiden rahoitukseen. Maakunnalle kuuluisi myös maisemansuojelun edistäminen alueellaan.

3.2 Kielelliset oikeudet maakunnille siirtyvissä tehtävissä

Esitykseen sisältyy kielilakia (423/2003) koskeva muutosehdotus, jolla lain 10 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jonka mukaan jokaisella olisi oikeus maakunnan viranomaisessa käyttää omaa kieltään, suomea tai ruotsia, omassa asiassaan. Maakunnan viranomaisen on lisäksi järjestettävä asiassa kuultavalle mahdollisuus tulla kuulluksi omalla kielellään, suomeksi tai ruotsiksi. Säännös olisi vain maakuntia koskeva erityissäännös ja sillä varmistettaisiin, ettei kielellisten oikeuksien toteutuminen heikkenisi uudistuksen johdosta valtion viranomaisilta maakunnille siirtyvien tehtävien hoitamisessa nykytilanteeseen verrattuna. Käytännössä säännösehdotus myös laajentaisi kielellisiä oikeuksia sellaisissa maakunnan tehtävissä, jotka siirtyvät yksikielisiltä kunnilta tai kuntayhtymiltä yksikielisille maakunnille.

3.3 Valtionhallinnon uudelleenorganisointi

3.3.1 Valtion lupa- ja valvontavirasto ja Ahvenanmaan valtionvirasto

Valtionhallinnon rakenne

Hallitus linjasi 5.4.2016 maakunnille siirrettäviä tehtäviä. Linjaus muuttaa Suomen hallinnon rakenteita laajakantoisella tavalla. Linjaus sisälsi periaatteet myös valtion tehtävistä. Valtio vastaa oikeusvaltion ylläpitämisestä ja kehittämisestä, perusoikeuksien turvaamisesta ja arvioinnista sekä turvallisuustehtävistä samoin kuin kansainvälisistä ja valtakunnallisista tehtävistä ja yhdenvertaisuuden ja yleisen edun valvonnasta. Valtion hallintotehtävissä on periaatteena valtakunnallinen toimivalta silloinkin, kun tehtävät edellyttävät alueellista tai paikallista läsnäoloa. Toisena periaatteena valtion hallintotehtävissä on valtakunnallisesti yhtenäisen toimintatavan ja ratkaisukäytännön soveltaminen.

Linjauksen mukaan nykyisestä kuudesta aluehallintovirastosta muodostetaan yksi valtakunnallisen toimivallan omaava viranomainen, joka toimii alueellisissa yksiköissä / toimipaikoissa. Päällekkäisyydet aluehallintoviraston ja keskushallinnon virastojen välillä puretaan. Uudistuksessa henkilöstöä ei keskitetä yhteen toimipisteeseen.

Esityksen tavoitteena on vastata hallinnon rakennemuutoksen tuomiin haasteisiin ja koota hallituksen linjaamia periaatteita noudattaen valtion aluehallinnossa ja keskushallinnossa hoidettuja valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä siten, että jatkossa tehtävistä vastaavat valtakunnallisesti toimivat virastot. Tehtävien kokoamisella ja toimivallan valtakunnallisuudella tavoitellaan virastorakennetta, joka mahdollistaa nykyistä vaikuttavamman, asiakaslähtöisemmän, yhdenmukaisemman ja kustannustehokkaamman valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien toteuttamisen ja jossa viranomaisten keskinäiset työnjaot ovat selkeitä ja päällekkäiset tehtävät karsitaan. Tavoitteena on luoda virastorakenne, joka tehostaa viranomaisresurssien käyttöä ja tällä tavoin turvaa voimavarojen ja asiantuntemuksen riittävyyttä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien hoitamisessa. Valtion valvontatoiminta ja läsnäolo koko maan alueella tulee esityksessä turvata ja toteuttaa julkistalouden kannalta kestävällä tavalla.

Valtion viranomaistoimintojen uudistuksessa pyritään myös löytämään ratkaisuja Suomen julkisen hallinnon arvioinneissa toistuvasti esille nostettuihin ongelmakohtiin eli voimakkaaseen jakautumiseen toisistaan irrallisiin politiikkalohkoihin (siiloutuminen) sekä koko hallinnon kattavien periaatteiden ja ratkaisujen koordinaation ja ohjauksen heikkouteen. Tavoitteena on luoda viranomaisrakenne, joka tukee strategisen kokonaisnäkemyksen muodostamista, mahdollistaa poikkihallinnollisten tavoitteiden toimeenpanon sekä paremman hallinnon kokonaisuutta koskevan ennakoinnin ja suunnittelun. Valtakunnallisten virastomallien riskinä on eurooppalaisissa hallinnoissa havaittu olevan sektoriajattelun vahvistuminen. Ehdotettavalla valtakunnallisella monialaisella virastorakenteella, jonka ohjaus tapahtuu ministeriöiden yhteistyönä, pyritään ehkäisemään toimintojen sektoroitumista sekä luomaan rakenne poikkihallinnolliselle ohjaukselle ja tavoiteasetannalle.

Muuttuvassa toimintaympäristössä valtion virastoilla tulee olla kyky reagoida nopeasti ja ketterästi muutoksiin, suunnata toimintaansa yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kannalta kriittisiin elementteihin sekä hallita riskejä. Esityksessä kiinnitetään erityistä huomiota johtamisjärjestelmän selkiinnyttämiseen ja kokonaisuuden hallintaan hallinnolliset sektorirajat ylittäen.

Esityksen tavoitteena on myös mahdollistaa yhtenäisten toimintatapojen sekä ratkaisukäytännön varmistaminen toisaalta toiminnan valtakunnallisuuden kautta, toisaalta tarkastellen tehtävien kokoamista ja järjestämistä ennen kaikkea asiakaslähtöisesti. Toimintojen kokoamisessa lähtökohtana on pyrkiä tuottamaan asiakkaalle hänen tarpeisiinsa vastaavaa ja lisäarvoa tuottavaa palvelua. Tässä suhteessa merkitystä on myös sähköisten palvelujen tuottamisen ja niiden käyttöalan lisäämisen mahdollisuuksilla sekä rakenneratkaisuilla, jotka tukevat mahdollisimman pitkälle toimintatapojen ja toimintakulttuurin muutosta hyödyntäen digitalisaatiota. Tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden näkökulma ratkaisee arvioitaessa, kootaanko tehtävät monialaiseen virastoon vai yhden hallinnonalan virastoihin.

Uudistus toteutetaan noudattaen hyvää henkilöstöpolitiikkaa.

Palvelujen tuotanto

Esityksen tavoitteena on tukea ratkaisuja, jotka mahdollistavat toiminnan asiakaslähtöisen kehittämisen. Tässä suhteessa merkitystä on toiminnan poikkihallinnollisuudella ja moniammatillisen asiantuntemuksen hyödyntämisellä silloin kun se on tarpeen. Esityksen yksi keskeinen tarkoitus onkin luoda valtiolle viranomaisrakenne, joka tukee muuntautumiskykyistä poikkihallinnollista työotetta, toimintatapojen uudelleentarkastelua ja niiden ketterää sopeuttamista hallinnon toimialoilla tapahtuviin muutoksiin. Viraston johtamisessa tulisi korostua uudenlainen tapa hahmottaa eri toimialojen välisiä yhteyksiä ja tuottaa lisäarvoa sekä asiakkaalle että yhteiskunnalle luomalla monialaisia työskentelymalleja, joilla voidaan vastata muuttuvan toimintaympäristön asettamiin haasteisiin oikea-aikaisesti. Keskeistä tässä on hakea toiminnalle tosiasiallista ja laaja-alaista vaikutusta valvottuun palvelutuotantoon sekä tuotannon rakenteisiin.

Ohjauksen ja valvonnan tulee kattavasti, ennakoivasti, vuorovaikutteisesti ja yhdenvertaisesti varmistaa toimialojen palveluiden käyttäjien oikeuksien toteutuminen sekä palvelun tuottajien velvoitteiden täyttäminen. Vaikuttavuuden aspekti sisältää niin ikään vaatimuksen toiminnan kustannusvaikuttavasta organisoimisesta tavalla, jolla kuitenkin saavutetaan optimaalinen kokonaistulos. Tällainen toiminnan järjestäminen on suunniteltava ja toteutettava asiakaslähtöisesti siten, että virastojen palvelumallit ja palvelukulttuuri sekä työskentelytavat sovitetaan vastaamaan viraston asiakkaiden tarpeita ja heidän viitekehystään. Näin ollen esimerkiksi asioinnin väylät ja hallinnon menettelytavat tulee lähtökohtaisesti kehittää asiakkaan näkökulmasta. Vastaavasti varsinainen toiminnan sisältö tulee jo virastojen sisäisellä työllä sovittaa vastaamaan asiakkaan koko palvelutarvetta. Asiakaslähtöisyyden keskeisiä elementtejä ovat monialaisen sisällöllisen palvelutarpeen lisäksi verkostomainen yhteistyö asiakkaiden kanssa, helppokäyttöisyys, yhden luukun periaate ja palveluaika, mutta myös tehostettu palvelukyky tehtävien sisäistä hoitamista parhaiten tukevien mallien avulla. Näitä osatekijöitä toteuttavalla toiminnalla tuetaan tehtävien perustarkoitusta ja valtion asemaa palveluita ja niihin kytkeytyviä perusoikeuksia turvaavana luotettavana toimijana. Asiakaslähtöisyydellä on merkittävä yhteys toiminnalliseen vaikuttavuuteen myös sitä kautta, että painopisteiltään ja toteuttamistavoiltaan moderni, joustava sekä asiakasprofiilin ja yhteiskunnallisten olojen mukaan muuntuva toiminta myös voi pyrkiä saavuttamaan korkeimman vaikutusasteen ja siten turvaamaan parhaiten kansalaisten perusoikeuksia ja oikeusturvaa.

Edelleen tavoitteena on toimintakulttuurin muutos valvontatoiminnassa ja toimintatavoissa. Toiminnassa on tarkoitus siirtyä entistä ennakoivampaan ja riskiperusteisempaan suuntaan valvonnan vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden lisäämiseksi. Tavoitteena on siirtää valvonnan painopistettä vuorovaikutteiseen ja asiakkaiden yhdenvertaisia toimintaedellytyksiä turvaavaan oma-aloitteiseen valvontaan jälkikäteisen ja kasuistisen valvonnan sijaan. Tämän lisäksi valvontaa on entistä painokkaammin kohdennettava oikea-aikaisesti valvonnan tarkoituksen kannalta laadultaan ja laajuudeltaan merkittäviin asiakokonaisuuksiin ja epäiltyihin lainvastaisuuksiin siten, että valvonnan päätarkoituksena on laaja yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja oikea-aikainen puuttuminen. Tämä edellyttää valvonnan kohdentamiselta systemaattisia, yhdenvertaisia ja toimintaympäristön muutosten kanssa eläviä riskinarvioinnin menetelmiä sekä valvontatiedon laajaan keräämiseen, analysointiin ja hyödyntämiseen liittyviä menettelytapoja. Valtion tehtävien periaatteisiin sisältyvä kansalaisten perusoikeuksien ja oikeusturvan turvaaminen toteutuu parhaiten, kattavimmin ja tasapuolisimmin kun valtio pystyy tehokkaalla riskisperusteisella toiminnalla ehkäisemään lainvastaista toimintaa sekä viipymättä puuttumaan uhkatilanteisiin.

Näissä toiminnan muutoksissa on tavoitteena hyödyntää mahdollisimman pitkälle palvelujen sähköistämistä ja toiminnan digitalisaatiota. Suuri merkitys on yhden luukun periaatteen toteuttamisella mahdollisimman kattavasti sekä aika- ja paikkariippumattomien palvelujen järjestämisellä. Lisäksi digitalisaatio mahdollistaa kokonaan uusien toimintatapojen kehittämisen ja käyttöönoton sekä yhteisten tietovarantojen tehokkaan hyödyntämisen tavalla, joka vähentää asiakkaalle ja viranomaiselle aiheutuvaa hallinnollista taakkaa ja tehostaa toimintaa. Näiden hyötyjen saavuttamiseksi tarkoitus on tukea monistettavissa olevien ja yhteisten sähköisten ratkaisujen kehittämistä, järjestelmien yhteensopivuuden varmistamista kaikilla tasoilla ja parhaiden toimintatapojen hyödyntämistä sektorirajat ylittäen.

Kilpailu- ja kuluttaja-asioiden hoitamisen kannalta esityksen tavoitteena on löytää tehokkain ja vaikuttavuudeltaan paras tapa organisoida aluehallintovirastojen kilpailu- ja kuluttajahallinnon tehtävät, kun otetaan huomioon sekä maakuntauudistuksen ja hallinnon rakenteiden uudistusten tavoitteet että yleiset kilpailu- ja kuluttajapoliittiset tavoitteet. Aluehallintovirastot ovat osallistuneet vain pieneen osaan kilpailuvalvonnan ja kuluttaja-asiamiehen valvonnan tehtävistä. Kilpailu- ja kuluttajavirastolla on selkeä päätehtävä – markkinoiden toimivuuden edistäminen – jota on Kilpailu- ja kuluttajaviraston fuusiossa kehitetty ja vahvistettu, mm. lisäämällä tutkimushenkilöstöä. On luontevaa, että aluehallintoviraston tehtävät liittyvät osaksi pääkokonaisuutta.

Toteuttamisvaihtoehdot

Valmistelun aikana on eri toteuttamisvaihtoehtoja arvioitu heijastamalla niitä hallituksen linjaukseen sekä esitettävää lakia koskeviin tavoitteisiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan osalta arvioitu vaihtoehtoinen toteuttamistapa olisi toiminnan organisoiminen sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle perustettavaan uuteen sosiaali- ja terveysalan valvontavirastoon.

Vaihtoehdossa koottaisiin sosiaali- ja terveysalan tehtävistä nykyisin vastaavan keskushallinnon viraston ja kuuden aluehallintoviraston asianomaiset tehtävät yhdeksi lupa-, ohjaus- ja valvontavirastoksi sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen ja sen suoraan resurssi- ja sisällölliseen ohjaukseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien lisäksi virasto hoitaisi myös Valviralle ja aluehallintovirastoille kuuluneita ympäristöterveydenhuollon tehtäviä sekä Valviralle kuuluneita alkoholihallinnon tehtäviä aluehallintovirastojen alkoholitehtävien siirtyessä maakunnille. Viraston tehtäviin kuuluisivat lisäksi muut nykyisin Valviralle kuuluvat tehtävät. Virasto toimisi valtakunnallisesti, mutta sillä olisi toimintaa myös alueilla.

Vaihtoehdon arvioitiin toteuttavan uudistuksen tavoitteita monelta osin. Kokoaminen tehostaisi tehtäviin osoitettujen voimavarojen käyttöä, selkeyttäisi tältä osin hallinnon rakennetta ja yhdenmukaistaisi menettelytapoja sekä ratkaisukäytäntöjä. Toisaalta vaihtoehdon arvioitiin aiheuttavan hallinnon siiloutumista eikä sen nähty mahdollistavan monialaisuuden ja poikkihallinnollisen toiminnan sekä laajapohjaisen viraston tuomia synergia- ja tuottavuushyötyjä.

Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan perustettavaksi kokonaan uudenlainen valtionhallinnon virastotyyppi, valtioneuvoston alainen ja sitä ohjaavien ministeriöiden yhteinen Valtion lupa- ja valvontavirasto. Valtion lupa- ja valvontavirasto olisi valtakunnallinen keskushallinnon virasto, joka kuuluisi kaikkien sitä ohjaavien ministeriöiden hallinnonalalle. Virasto olisi valtakunnallinen ja monialainen valtion hallintoviranomainen, joka turvaisi perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista alueilla toimien hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus-, lupa-, rekisteröinti- ja valvontatehtäviä.

Valtion lupa- ja valvontavirastoon koottaisiin lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä sekä eräitä muita oikeusturvatehtäviä nykyisistä valtion aluehallintovirastoista, osin ELY-keskuksista ja KEHA-keskuksesta sekä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvirasta. Viraston toimialueena olisi koko maa, jollei erikseen toisin säädetä. Virasto toimisi valtakunnallisesti mutta alueellisissa toimipaikoissa laajalla, kaikki maakunnat kattavalla toimipaikkaverkostolla. Uuden Valtion lupa- ja valvontaviraston monialaisuudessa olisi kyse rakenteesta, joka luo mahdollisuuksia uudistaa ja kehittää valvonnan toimintamalleja, käyttää asiantuntemusta laaja-alaisesti sekä kehittää ja ottaa käyttöön digitaalisia palveluja. Monialainen, laajapohjainen, alueilla toimiva ja valtakunnallista toimivaltaa käyttävä virasto kokoaisi yhteen valtiolle kuuluvia toisiinsa kytkeytyviä tehtäviä. Uusi virasto valvoisi muun muassa sosiaali- ja terveydenhuoltoa, terveydensuojelua, varhaiskasvatusta, opetustoimea, työsuojelua, ympäristönsuojelua ja luonnonsuojelua sekä hoitaisi muita valtion oikeusturvatehtäviä. Uudenlaisella suomalaisella virastomallilla vahvistettaisiin perusoikeuksien valvontaa poikkihallinnollisuutta hyödyntäen mutta samalla toimialojen erityisasiantuntijuutta kunnioittaen. Viraston toiminta-ajatuksena olisi, että virasto toimii asiakaslähtöisesti ja poikkihallinnollisesti sekä moniammatillista asiantuntemusta hyödyntäen ja että viraston toiminta on ennakoivaa ja riskiperusteista.

Uusi virasto olisi ministeriöiden yhteisessä ohjauksessa toiminnan kokonaisuuden osalta, mutta kunkin ministeriön ohjauksessa tehtävien sisältöohjauksen osalta. Uudenlainen virastomalli yhdistäisi siten vahvan hallinnonala- ja toimialakohtaisen sisältöohjauksen ja toisaalta monialaisen yhteistyön asioissa, joissa se on hyödyllistä. Virastolle ehdotetaan luotavaksi uudenlainen yhteisen ohjauksen malli, joka mahdollistaisi valtioneuvostotason kootun yhteisen tavoiteasetannan sekä eri hallinnonalojen poikkihallinnollisen toiminnan yhteensovittamisen jo tulosohjauksessa. Lisäksi virastolle luotaisiin uudenlainen yhteisen johtamisen malli. Ehdotetussa yhteisen johtamisen mallissa viraston johdon tehtävissä korostuisi perinteisen tulosvastuun ohella vastuu viraston sisäisen yhteistyön, poikkihallinnollisen toiminnan ja aidon yhteisesti tavoitteellisen toiminnan toteuttamisesta ja edistämisestä.

Laajemmalle pohjalle rakennettu virasto olisi taloudellisesti kantokykyinen tavalla, joka turvaa aiempaa paremmin asiantuntemuksen säilyttämisen, kehittämisen sekä laajentamisen virastolle kuuluvissa tehtävissä samoin kuin työn tasaamisen. Monialaisen ja alueellisissa toimipaikoissa toimivan viraston hallinto ja tukipalvelut sekä alueellinen toimipaikkaverkko on mahdollista organisoida merkittävästi kustannustehokkaammin kuin pienemmissä virastokokonaisuuksissa, mikä merkitsee lisää voimavaroja varsinaiseen lupa-, ohjaus- ja valvontatyöhön.

Valtion lupa- ja valvontavirastosta annettavaan lakiin sisältyisi säännös, jonka nojalla virasto voisi siirtää sen 4 §:n mukaisiin tehtäviin liittyvän asianhallinnan avustavan tehtävän sellaiselle yksityiselle taholle, jolla on riittävät tekniset edellytykset sekä riittävä osaaminen tällaisen tehtävän hoitamiseksi. Säännös vastaa Verohallinnosta annetun lain 2 b §:ää. Perusteena esitykselle on hallintopalveluiden tuottamien asianhallintapalveluiden toteuttamisen tarkoituksenmukaisuus sekä työmäärien joustavan tasaamisen mahdollisuudet. Mahdollisuus edistäisi osaltaan sisäisten palvelujen digitalisaatiokehitystä ja antaisi mahdollisuuden toteuttaa tarkoituksenmukaista sekä kustannustehokasta työnjakoa, jossa viranomaisresurssia ei tarvitse käyttää rutiiniluontoisiin tukitehtäviin vaan virasto kohdistaa resurssejaan enenevästi asiantuntijatyöhön. Lisäksi asiakirjojen sekä niiden liitteiden vastaanottamisen, jakamisen ja tallentamisen määrä voi vaihdella kausiluonteisesti merkittävästikin. Ulkoistetun palveluntuottajan avulla kausivaihtelusta johtuvaa työmäärää voidaan tasata joustavasti ja paikkariippumattomasti ilman, että virasto joutuisi kohdentamaan tehtävään pysyvää työpanosta. Toimeksiantosopimusten perusteella asiakirjahallinnon rutiiniluontoiset tukitehtävät voitaisiin osoittaa tahoille, joilla on jo olemassa tarvittavat laiteinvestoinnit ja osaaminen tehtävän hoitamiseksi.

Ahvenanmaan valtionvirasto jatkaisi Ahvenanmaan maakunnassa toimivana valtion monialaisena aluehallinnon viranomaisena. Aluehallintovirastoista annetun lain kumoamisesta johtuen Ahvenanmaan valtionvirastosta säädettäisiin oma lakinsa. Viraston tehtävät pysyisivät pääosin nykyisellään.

Ahvenanmaan maakunnan kunnille tällä hetkellä toimeenpanolain nojalla kuuluvat tehtävät niiden suorien tukien laissa ja kansallisten tukien laissa tarkoitettujen tukien toimeenpanossa, joissa asia kuuluu Ahvenanmaan itsehallintolain nojalla valtakunnan toimivaltaan, siirrettäisiin Ahvenanmaan valtionviraston hoidettaviksi. Mainitut tehtävät hoitaa Manner-Suomessa tällä hetkellä kunta. Ehdotettu muutos tehtävien siirtämisestä Ahvenanmaan valtionvirastolle johtuu siitä, että valtakunnan lainsäädäntövaltaan kuuluvissa tukijärjestelmissä, joissa Manner-Suomessa toimivalta on tukijärjestelmiin liittyvien tehtävien osalta ollut kunnilla, on analogisesti katsottu tehtävän kuuluvan Ahvenanmaan maakunnassa maakunnan kunnille. Koska Manner-Suomessa kaikki valtakunnan lainsäädäntövaltaan kuuluviin kuntien suorien tukien lain ja kansallisten tukien lain nojalla myönnettäviin tukiin liittyvät tehtävät siirretään maakuntien tehtäväksi, valtakunnan lainsäädännössä on ainoa mahdollisuus säätää mainitut tehtävät Ahvenanmaan maakunnassa Ahvenanmaan valtionviraston tehtäviksi Ahvenanmaan itsehallintolain säännöksistä johtuen. Ahvenanmaan maakunnassa Ahvenanmaan valtionvirasto tekisi siten jatkossa päätöksen kaikkien suorien tukien lain ja kansallisten tukien lain nojalla myönnettäviin tukiin liittyvistä seikoista kuten tuen myöntämisestä ja tukioikeuksien siirtämisestä.

3.3.2 Muille valtion viranomaisille siirtyvät tehtävät

Elintarviketurvallisuusvirastolle, Maaseutuvirastolle ja Valtiokonttorille siirtyvät tehtävät

Aluehallintoviraston ohjaus- ja valvontatehtävät ehdotetaan siirrettäväksi Eviran tehtäviksi laissa eläimistä saatavista sivutuotteista, sillä aluehallintovirastolla ei ole sivutuotelain mukaan käytännön valvontatehtäviä suunnitelmallisessa sivutuotevalvonnassa.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tehtävänä oleva kasvinterveyslain mukainen toimijan rekisteröinti kasvinsuojelurekisteriin ja taimiaineistolain mukaiseen toimijarekisteriin sekä kasvipassin myöntäminen ehdotetaan siirrettäväksi Eviralle.  Lisäksi ilmoitukset toiminnan muutoksista ja lopettamisesta toimitettaisiin ELY:jen sijaan Eviralle.

Maatilatalouden kehittämisrahaston maaomaisuuden hallinnointi siirrettäisiin Maaseutuvirastolle. Maatilatalouden kehittämisrahaston taseessa on maaomaisuutta, joista osaa käytetään uusjaoissa ja tilusjärjestelyissä. ELY-keskus on ollut käytännön toimijana uusjaoissa ja tilusjärjestelyissä, joihin käytetään maatilatalouden kehittämisrahaston taseessa olevaa maaomaisuutta. Maakunta ei voi tehdä päätöksiä valtion talousarvion ulkopuolisen rahaston taseessa olevan maaomaisuuden luovuttamisessa, joten tätä tehtävää varten tarvitaan valtion viranomainen eli ehdotuksen mukaan Maaseutuvirasto, joka muutenkin hoitaa maatilatalouden kehittämisrahaston hallintoon, kirjanpitoon ja maksuliikenteeseen liittyviä tehtäviä.

Valtion saatavien perintään liittyvät tehtävät keskitettäisiin Valtiokonttorille. Jatkossa Valtiokonttori hoitaisi kaikki eräiden maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainojen ja saamisten siirtämisestä Valtiokonttorin hoidettavaksi annetun lain (78/2007) mukaiset valtion saatavien perintään liittyvät tehtävät.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto sekä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Aluehallintovirastoissa hoidetut kilpailu- ja kuluttaja-asiat koottaisiin Kilpailu- ja kuluttajavirastoon, joka tällöin vastaisi valtakunnallisena keskushallinnon virastona kokonaisuudessaan markkinoiden toimivuuden sekä kuluttajien taloudellisen edun valvonnasta.

Uudistuksen yhteydessä keskitetään mittauslaitelain mukaiset aluehallintoviraston viranomaisvalvontatehtävät Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesiin.

Muut uudistuksesta johtuvat viranomaisrakenteeseen liittyvät muutokset

Ahvenanmaan osalta eläintautilakiin, lakiin eläimistä saatavista sivutuotteista, lakiin eläintunnistusjärjestelmästä, kasvinterveyslakiin ja taimiaineistolakiin lisättäisiin uusi pykälä, jonka mukaan mainittujen lakien mukaisia hallintoasioita ja tehtäviä koskevaa toimivaltaa käyttää Ahvenanmaan maakunnassa Ahvenanmaan valtionvirasto. Toimivallan säätäminen valtion viranomaiselle turvaisi valtakunnan ja maakunnan välisen nykyisen toimivallanjaon säilymisen, sillä Ahvenanmaan itsehallintolain mukaan edellä mainituista tehtävistä huolehtii valtakunnan viranomaisten sijasta maakunnassa maakunnan hallitus tai muu maakuntalaissa määrätty viranomainen.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran tehtävien jakautuminen

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston nykyiset tehtävät kootaan pääosin uudistuksessa perustettavaan Valtion lupa- ja valvontavirastoon. Erikseen annettavilla hallituksen esityksillä on mahdollista koota tehtäviä osin myös Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealle sekä sosiaali- ja terveysministeriölle.

Valtion lupa- ja valvontavirastoon kootaan sosiaali- ja terveysalan valvontaan kiinteästi liittyvät tehtävät. Näistä merkittävimmän kokonaisuuden muodostavat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekisteröinti ja valvonta, mukaan lukien ammattihenkilöiden valvontalautakunnan tehtävät, sekä yksityisten ja julkisten sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioiden rekisteröinti, lupahallinto, ohjaus ja valvonta. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat ympäristöterveydenhuollon ja valtakunnallisen alkoholihallinnon tehtävät, eli terveydensuojelun luvat sekä terveydensuojelu- ja tupakkalain mukainen valvonnan ohjaus, alkoholin valmistus-, maahantuonti-, tukkumyynti- ja käyttöluvat, alkoholijuomien valmistajien, tukkumyyjien ja käyttöluvanhaltijoiden toiminnan valvonta; alkoholin tuotevalvonta; mainonnan ja myynninedistämisen valvonta sekä maakuntien alkoholivalvonnan ohjaus, ynnä tupakkatuotteiden mainontakiellon valvonta sekä haitta-aineiden ja pakkausmerkintöjen valvonta.

Näiden tehtäväkokonaisuuksien lisäksi uuteen virastoon kootaan raskauden keskeyttämisasiat ja sterilisaatioasiat, adoptiolain mukaiset tehtävät ja adoptiolautakunnan tehtävät, hedelmöityshoidon luvat sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien valvonta. Osana sosiaali- ja terveysministeriössä valmistelussa olevaa kuolemansyyn selvittämisen lainsäädännön kokonaisuudistusta on lainsäädäntöuudistusta valmistelevassa työryhmässä (STM084:00/2015) mietitty, tulisiko Valtion lupa- ja valvontavirastolle perustaa uusi tehtävä oikeuslääkintään kohdistuvassa valvonnassa. Työryhmä ei ole vielä jättänyt ehdotuksiaan.

Erillisellä hallituksen esityksellä voitaisiin koota Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealle sen nykyisiin tehtäviin kytkeytyvät kokonaisuudet. Näitä voivat olla biopankkien ohjaus-, valvonta- ja rekisteröintitehtävät ja erinäiset kudoslakiin perustuvat lupa- ja valvontatehtävät. Myös geenitekniikkalain mukaiset valvontatehtävät kuuluisivat jatkossa Fimean tehtäviin. Näiden ohella osana kliinisten lääketutkimuksen EU-asetuksen täytäntöönpanoa ja siihen liittyvää lääketieteellisen tutkimuksen lainsäädännön muutosten (STM035:00/2015) arviointia tarkastellaan, josko Fimealle perustetaan uusi tehtävä myös muun lääketieteellisen tutkimuksen kuin vain kliinisen lääketutkimuksen valvonnassa.

Fimeaan voisi siirtyä Valvirasta myös terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden valvonta.  Siirrolla tavoiteltaisiin asiantuntemuksen keskittämistä ja etuja, joita syntyy erityisesti silloin, kun kyseessä on laitteen ja lääkkeen yhdistelmätuotteiden ja niin sanottujen rajanvetotuotteiden (tuotteen luokittelu laitteeksi tai lääkkeeksi on tulkinnanvaraista) valvonta. Laitteiden valvonta oli aiemmin Lääkelaitoksessa, mutta Fimeaa perustettaessa tehtävä siirtyi Valviralle. Terveydenhuollon laitteita ja tarvikkeita, EU-säädöksissä ”lääkinnällisiä laitteita” koskevat uudet EU-asetukset tulivat voimaan toukokuussa 2017. Ammattimaisten käyttäjien ohjaus ja valvonta on jatkossakin tärkeää, mutta ennakoitavissa on valvonnan painottuminen tulevaisuudessa itse laitteisiin. Uusissa asetuksissa korostuu korkean riskin lääkinnällisten laitteiden valvonta, mikä on erityisen haasteellista innovatiivisille lääke-laiteyhdistelmille (muun muassa kehittyneissä terapioissa käytettävät yhdistelmävalmisteet), ja sääntely eri tavoin edellyttää myös viranomaiselta vahvaa kliinistä osaamista. Asetuksilla on pyritty myös yhdenmukaistamaan lääkkeiden, laitteiden ja solu/kudosvalmisteiden luokittelun rajapintoja lääke- ja kudoslainsäädäntöön nähden. Lääke- ja laitevalvonta on samassa organisaatiossa pääosassa EU:n jäsenvaltioita. Siirtämällä laitevalvonta ja muut bio-, kudos- geenitekniikka- ja tutkimuslainsäädäntöön liittyvät tehtävät Fimealle tavoiteltaisiin sektorin osaamisen keskittymistä ja siten synergiaetuja.

Sosiaali- ja terveysministeriölle kuuluisi jatkossa Valtion lupa- ja valvontaviraston ohjaus toimialallaan, minkä lisäksi nykyisen TUKIJA:n (Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta) uudistettava tehtäväkokonaisuus siirrettäisiin ministeriön yhteyteen.

3.4 Tehtävien siirtojen voimaanpano

Esitykseen sisältyvät lait pantaisiin voimaan yhteisellä voimaanpanolailla, lailla maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevan lainsäädännön voimaanpanosta. Voimaanpanolaki sisältäisi myös uudistuksen edellyttämät yhteiset siirtymäsäännökset. Voimaanpanolailla kumottaisiin valtion tehtävien uudelleenorganisoinnista johtuen laki Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta, laki aluehallintovirastoista, laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista ja laki ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittelystä aluehallintovirastoissa.

Ehdotettu voimaanpanolaki sisältää tehtäviä ja toimivaltaa koskevat siirtymäsäännökset, henkilöstösiirtoja koskevat säännökset, omaisuusjärjestelyjä koskevat säännökset sekä eräitä muita uudistuksen edellyttämiä siirtymäsäännöksiä. Kunnista ja valtiolta maakunnille siirtyvän henkilöstön sekä omaisuusjärjestelyjen osalta ehdotetaan noudatettavaksi samanlaisia periaatteita kuin voimaanpanolaissa, joka sisältyy hallituksen esitykseen maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi ( HE 15/2017 vp). Ehdotettu voimaanpanolaki ei sisällä valtion sisällä tapahtuvia henkilöstösiirtoja koskevia säännöksiä, vaan valtion sisällä tapahtuvat henkilöstösiirrot toteutettaisiin valtion virkamieslain 5 a-c §:ien perusteella.

3.5 Henkilöstö

Esityksellä ehdotetaan siirrettäviksi maakuntaan valtion nykyisin hoitamia tehtäviä, joista ovat vastanneet elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus) ja aluehallintovirastot. Näiden tehtävien siirtyessä pois valtion viranomaisten järjestämisvastuusta siirrettäisiin maakuntien sekä maakuntakonserniin kuuluvien tai maakuntien määräysvallassa olevien yhteisöjen palvelukseen myös siirtyviä tehtäviä sekä niihin liittyviä tukipalvelutehtäviä edellä mainituissa valtion virastoissa sekä Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Palkeissa ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorissa hoitanut henkilöstö.

Esityksessä ehdotetaan myös kuntien eräiden tehtävien sekä maakuntien liittojen tehtävien siirtämistä perustettaville maakunnille. Tehtäväsiirtojen jälkeen jäsenkunnat lakkauttaisivat nykyiset kuntayhtymämuotoiset maakuntien liitot. Maakuntien liittojen henkilöstö siirtyisi kokonaisuudessaan uusien maakuntien palvelukseen.

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi, että tehtävien ja henkilöstön siirtoon maakuntiin sovellettaisiin liikkeenluovutusta. Liikkeenluovutussäännöksiä sovellettaisiin kaikkiin maakuntauudistuksen yhteydessä toteutettaviin työnantajan vaihtumista merkitseviin muutoksiin riippumatta siitä, täyttyvätkö niissä valtion virkamieslaissa, kunnallisesta viranhaltijasta annetun laissa ja työsopimuslaissa liikkeenluovutukselle säädetyt tunnusmerkit. Henkilöstö siirtyisi suoraan voimaanpanolain nojalla maakuntien palvelukseen liikkeenluovutusperiaatteiden mukaisesti niin sanottuina vanhoina työntekijöinä ja säilyttäisi siirtymähetkellä voimassa olevat virka- tai työsuhteeseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet.

Julkisen sektorin palvelukseen ennen vuotta 1993 tulleille on karttunut yksityistä sektoria parempaa eläketurvaa. Henkilöstön vanha yleistä tasoa parempi niin sanottu lisäeläketurva säilytettäisiin myös maakuntien tai maakuntakonserniin kuuluvien tai maakuntien määräysvallassa olevien yhteisöjen palvelukseen siirtyvillä. Mikäli henkilöstö siirtyisi yhtiöihin, jotka eivät ole Kevan jäsenyhteisöjä, on eläketurvan taso säilytettävä yhtiön ottamalla vakuutuksella.

Muutoksen kohteena olevissa valtion virastoissa työskentelevistä henkilöistä osan tehtävät jakaantuisivat maakuntauudistuksen yhteydessä osittain maakuntiin siirtyviin tehtäviin ja osittain muihin valtion virastoihin siirtyviin tehtäviin. Tällaisissa tilanteissa henkilö siirtyisi maakunnan palvelukseen, jos siirtyvät tehtävät muodostaisivat vähintään puolet hänen tosiasiallisista työtehtävistään.

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi siirtymäajasta, jonka aikana tehtävien jatkosiirto maakuntakonserniin kuuluvaan tai maakuntien määräysvallassa olevaan yhteisöön katsottaisiin myös liikkeenluovutukseksi. Siirtymäajan ehdotetaan jatkuvan 31.12.2021 saakka.

Valtion sisällä tapahtuvat henkilöstösiirrot toteutettaisiin valtion virkamieslain 5 a-c §:ien perusteella.

3.6 Muut ehdotukset

Esityksen tavoitteena on muuttaa Kevan hallintorakennetta siten, että se vastaa uutta jäsenyhteisörakennetta, huomio työnantajaedustuksen hallintoelimissä ja vahvistaa hyvän hallinnon periaatteita.

Nykyinen valtuuskunta ehdotetaan korvattavaksi uudistetulla toimielimelle, Kevan valtuutetuilla. Valtuutettujen rooli olisi valvonnallinen, mutta lisäksi sillä olisi tehtävänään muun muassa vahvistaa tilinpäätös, myöntää vastuuvapaus tilivelvollisille ja hyväksyä Kevan talousarvio. Kevan uudeksi toimielimeksi ehdotetaan vaalivaliokuntaa, jonka jäsenet olisivat valtuutettuja ja jonka tehtävänä olisi valmistella valtuutetuille ehdotus hallituksen jäsenten palkkioiksi ja hallituksen nimittämiseksi.

Hallituksen roolia ehdotetaan vahvistettavaksi suhteessa valtuutettuihin ja hallituksella olisi yleistoimivalta hoitaa Kevan asioita. Kevan uudeksi toimielimeksi ehdotetaan tarkastus- ja riskienhallintavaliokuntaa, joka asetettaisiin hallituksen keskuudesta. Valiokunnan tehtävänä olisi valvoa taloudellista raportointia, sisäisen valvonnan, sisäisen tarkastuksen ja riskienhallinnan riittävyyttä ja asianmukaisuutta. Lisäksi valiokunta valmistelisi valtuutetuille esityksen tilintarkastajan valinnasta ja palkkioista, valvoisi tilinpäätöksen laatimista ja lakisääteistä tilintarkastusta.

Valtuuskunnan ja hallituksen kokoonpanoa ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan edellä mainittuja muutostarpeita. Niihin tulisi maakuntien ja kuntien tasapuolinen edustus. Lisäksi ehdotetaan, että Kevan hallintoon lisätään työnantajan edustus siten että, kunta- ja maakuntatyönantajien työnantajaedunvalvojana toimiva julkisoikeudellinen yhteisö Kunta- ja maakuntatyönantajat KT olisi edustettuna Kevan hallinnossa. Samalla kunnallisessa ja maakunnallisessa pääsopimuksessa tarkoitettujen pääsopijajärjestöjen yhteisesti ehdottamien henkilöiden lukumäärä kasvaisi siten, että jokaisella pääsopijajärjestöllä olisi mahdollisuus saada ehdottamansa edustaja hallintoelimiin. Kokonaisuutena muutokset vahvistaisivat työmarkkinaosapuolen asemaa Kevan hallinnossa. Hallituksen ja valtuuskunnan kokoonpanossa otettaisiin jatkossakin huomioon kuntavaalien tulos ja lisäksi maakuntauudistuksen johdosta myös maakuntavaalien tulos.

Kevan toimitusjohtajan asemaa suhteessa hallitukseen Kevan johtamis- ja hallintojärjestelmässä tarkennettaisiin siten, että hallituksen ja toimitusjohtajan tehtävät ja vastuut olisivat nykyistä selkeämmin säännöksissä määriteltyjä. Ehdotettu sääntely vastaisi pitkälti käytännössä muodostunutta Kevan toimitusjohtajan asemaa.

Hyvän hallinnon periaatteita ehdotetaan vahvistettavaksi säätämällä yleisistä hallintovaatimuksista. Kevan kohdalla hyvän hallintotavan vaatimuksiin kuuluu olennaisesti vastuu laissa säädetyn perustehtävän toteuttamisesta, toimintatapojen laadusta ja lainmukaisuudesta, tuloksellisuudesta, läpinäkyvyydestä ja tilivelvollisuuden toteutumisesta. Hyvä hallintotapa edellyttää asiakaslähtöistä toimintaa, organisaatiorakenteiden ja johdon eri tasojen roolien selkeyttä ja roolien mukaista toimintaa.

Lakiin otettaisiin myös säännökset sähköisistä kokouksista ja sähköisestä päätöksentekomenettelystä sekä päätöksentekomenettelystä hallituksen sekä valtuuskunnan kokouksissa. Lisäksi tilintarkastusta koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettavaksi tilintarkastajan toimikauden enimmäiskeston osalta. Toimikausi ei enää olisi sidottu toimielinten toimikauteen. Lisäksi lakiin otettaisiin säännökset, joilla saatettaisiin sääntely vastaamaan soveltuvin osin tilintarkastuslainsäädäntöön 2016 tehtyjä muutoksia.

Yhteystyöneuvottelukuntaa koskevat säännökset kumottiin tarpeettomina vuonna 2012 eikä uuden vastaavan neuvottelukunnan perustamista voida pitää tarkoituksenmukaisena.

Valtion, kirkon ja Kelan eläkeasioiden hoitamista käydään läpi muun muassa vuosittaisissa valtiovarainministeriön valvontakokouksissa ja siellä myös käydään läpi valtiovarainministeriön asettaman tilintarkastajan tarkastuskertomus.

4 Esityksen vaikutukset

4.1 Tehtävien siirto maakunnille

Tehtävien kokoaminen luo mahdollisuuksia toiminnan yhtenäistämiseen ja selkeyttää hallinnon rakennetta sekä vähentää hallinnollista taakkaa

Uudistus mahdollistaa resurssien käytön tehostamisen ja asiantuntemuksen kehittämisen sekä toimintatapojen uudistamisen

Eräiltä osin tehtäviensiirtojen toteuttaminen edellyttää erillisjärjestelyjä taikka tehtävien kokoamista ja yhteistyötä tukevia rakenneratkaisuja

4.1.1 Vaikutukset viranomaistoimintaan

Nykyisten ELY-keskusten, maakuntien liittojen ja kuntien tehtäviä koottaisiin yhteen tulevassa maakuntaorganisaatiossa, mikä vahvistaa maakuntien itsehallintoa, mahdollistaa nykyistä paremmin tehtäviä koskevan koordinoinnin ja toiminnan yhtenäistämisen sekä vähentää hallinnon portaita ja selkeyttää rakennetta. Myös hallinnollinen taakka vähentyisi uudistuksen mahdollistaessa eräiden nykyisten rakenteiden ja menettelyiden keventämisen.

Uudistus mahdollistaa myös osaamisen entistä paremman kehittämisen ja resurssien kokonaisvaltaisen käytön tehostamisen sekä toimintatapojen uudistamisen vaikuttavuutta lisäävällä tavalla. Tehtäviin liittyvistä erityisosaamistarpeista tulee huolehtia siirron yhteydessä riittävällä tavalla sekä varmistaa riittävät henkilöresurssit tehtävien laadukkaassa hoitamisessa.

Eräiltä osin tehtäväsiirtojen toteuttaminen edellyttää yhteisölainsäädännöstä johtuvia rakenteellisia tai menettelyllisiä erityisjärjestelyjä taikka tehtävien kokoamista ja yhteistyötä tukevia rakenneratkaisuja voimavarojen ja asiantuntemuksen tehokkaan käytön sekä toiminnan yhtenäisyyden mahdollistamiseksi.

4.1.1.1 Oikeusministeriön toimiala

Uudistuksessa maakunnalle siirtyy elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kuuluvia vesistöön liittyviä tehtäviä, minkä seurauksena maakunnan tehtäväkenttä vesiasioissa muodostuu huomattavan moniulotteiseksi. Maakunta toimii jatkossa vesilain mukaisena kalatalousviranomaisena hoitaen samalla muita sille vesilaissa osoitettuja tehtäviä. Maakunta toimii myös vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain ja tulvariskien hallinnasta annetun lain mukaisena viranomaisena. Valtion vesitalouslupien maakunnalle siirtämisen myötä maakunta saattaa myös esiintyä asianosaisena tai hankkeesta vastaavana eräissä vesitalousasioissa.

4.1.1.2 Valtiovarainministeriön toimiala

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisen hallinnon yhteispalvelusta annettua lakia. Maakunnat ehdotetaan lisättäväksi niiden viranomaisten joukkoon, jotka voivat järjestää ja hoitaa asiakaspalvelutehtäviä laissa tarkoitettuna viranomaisten yhteistyönä toimien yhteispalvelun toimeksiantajina tai toimeksisaajina. Yhteispalvelurekisteriä koskeva rekisterinpitovastuu ehdotetaan siirrettäväksi aluehallintovirastoilta maakuntien tehtäväksi. Rekisterin teknisestä ylläpitämisestä ja kehittämisestä maakuntien lukuun vastaisi ehdotuksen mukaan maakuntien yhteinen tieto- ja viestintäteknisten palvelujen palvelukeskus (Vimana Oy). Yhteispalvelutoiminnan ohjausta muutettaisiin siten, että valtiovarainministeriö vastaisi yhteispalvelutoiminnan yleisestä, valtakunnallisesta ohjauksesta ja kehittämisestä. Maakunnat puolestaan vastaisivat yhteispalvelun alueellisesta kehittämisestä ja edistämisestä sekä sovittaisivat alueellisesti yhteen viranomaisten yhteispalvelua koskevia toimenpiteitä. Maakuntien liitoille nyt kuuluva yhteispalvelun edistämistehtävä siirtyisi maakunnille.

Aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalveluiden tietoyksikkö vastaa tällä hetkellä yhteispalvelun valtakunnallisesta tuesta ja valtion viranomaisten yhteistyön edistämisestä. Tehtävät liittyvät muun muassa yhteispalvelun verkkosivuston, kirjaamisjärjestelmän, yhteispalvelurekisterin, koulutusympäristön, etäpalvelun ja ajanvarausjärjestelmän ylläpitoon, tukeen ja kehittämiseen sekä toimintamallien ja osaamisen valtakunnalliseen kehittämiseen. Aluehallintovirastossa yhteispalvelutehtäviin käytetään tällä hetkellä jäljempänä mainitun tietojärjestelmiin liittyvän kehityshankkeen ollessa käynnissä yhteensä noin 2 henkilötyövuoden työpanos. Normaalitilanteessa yhteispalvelutehtäviin käytetään aluehallintovirastoissa vuosittain noin 1 henkilötyövuoden työpanos.

Yhteispalvelun tukijärjestelmiä, mukaan lukien yhteispalvelurekisteri, uudistetaan parhaillaan. Uudistettu yhtenäinen tietojärjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2018 alussa. Järjestelmän uudistamiskustannusten on arvioitu olevan noin 700 000 euroa ja sen ylläpitokustannusten vuositasolla noin 140 000 euroa.

Maakuntien liitoilla on nimetyt yhteyshenkilöt yhteispalvelutehtävissä. Nämä henkilöt hoitavat yhteispalvelutehtäviä muiden heille määrättyjen tehtävien ohella. Yhteispalvelutehtävien osuus yhteyshenkilöiden toimenkuvassa vaihtelee liittokohtaisesti. Maakuntien liitoissa käytetään yhteispalvelutehtäviin tällä hetkellä arviolta yhteensä noin 2-4 henkilötyövuoden työpanos.

Edellä todettujen seikkojen johdosta maakuntien ja maakuntien yhteisen tieto- ja viestintäteknisten palvelujen palvelukeskuksen tulee varautua vähintään siihen, että maakunnille aluehallintovirastoista ja maakuntien liitoista siirtyvien yhteispalvelutehtävien hoitamiseen tarvitaan yhteensä vähintään noin 3-5 henkilötyövuoden työpanos ja määräraha yhteispalvelun tietojärjestelmän vuosittaisten ylläpitokustannusten kattamiseen. Maakunnille kuuluva yhteispalvelutehtävä on laajuudeltaan ja luonteeltaan sellainen tehtävä, joka olisi perusteltua järjestää ja organisoida maakuntien yhteistoimintana siten kuin siitä ehdotetun maakuntalain 8 luvussa säädetään.

4.1.1.3 Opetus- ja kulttuuriministeriön toimiala

Maakuntauudistuksessa lyhyen, pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakointi siirretään maakunnille. Lyhyen aikavälin koulutustarpeiden ennakointia on ELY-keskuksissa tehty työvoimakoulutuksen hankintaan ja työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantoon liittyen. Alueellisen ennakoinnin kokoaminen maakuntaan mahdollistaa yhtenäisen näkemyksen muodostamisen yhdessä yhteistyössä alueen ennakointitoimijoiden ja erityisesti koulutusorganisaatioiden kanssa.

Nykyiset ELY-keskusten ja maakuntien liittojen kulttuuria koskevat tehtävät kootaan yhteen tulevassa maakuntaorganisaatiossa, mikä mahdollistaa nykyistä paremmin tehtäviä koskevan koordinoinnin ja toiminnan edistämisen. Kulttuurin tehtäviin maakunnassa sisältyy ELY-keskuksilta ja maakunnan liitoilta siirtyvä kulttuuriympäristön hoidon tehtävä sekä kulttuuria koskevien suunnitelmien ja kehittämistoimenpiteiden yhteensovittaminen osana maakuntastrategian ja -ohjelman sekä maakuntakaavoituksen toteuttamista. Tehtäviin liittyvistä erityisosaamistarpeista tulee huolehtia siirron yhteydessä riittävällä tavalla sekä varmistaa osaamisen kehittäminen sekä riittävät henkilöresurssit tehtävien laadukkaassa hoitamisessa. Maakunnan olisi huolehdittava, että kulttuuria koskevat alueelliset suunnitelmat ja kehittämistoimet, kuten esimerkiksi kulttuurimatkailu ja aineeton arvonluonti, olisi sovitettu yhteen maakuntastrategian ja -ohjelman sekä maakuntakaavoituksen toteuttamisen kanssa. Näin kulttuurin näkyvyyttä ja rahoitusmahdollisuuksia voitaisiin parantaa ja kulttuuri tulisi kiinteäksi osaksi maakunnan toimintaa ja kehittämistä. Kulttuuriympäristöasioiden hoitoon tulee varata riittävät asiantuntijaresurssit ja ottaa kulttuuriympäristö voimavarana huomioon maakunnan kehittämisessä. 

Liikunnan edistäminen maakunnissa tapahtuu Valtion lupa- ja valvontaviraston asiantuntijaeliminä toimivien alueellisten liikuntaneuvostojen toiminnan kautta. Neuvostojen tehtävät on määritelty liikuntalaissa ja liikunnan edistämisestä annetussa valtioneuvoston asetuksessa. Päävastuu liikunnan edistämisestä säilyy kunnilla. Näin ollen maakunnille siirtyvän tehtävän arvioidaan jäävän merkitykseltään vähäiseksi. 

4.1.1.4 Maa- ja metsätalousministeriön toimiala

Maakuntauudistuksen myötä maataloushallinnon portaiden määrä vähenisi. Maataloushallinnon portaita on nykyisin neljä. Niiden väheneminen maakuntauudistuksessa selkeyttäisi ja yksinkertaistaisi hallintorakennetta. Tehtävät kokoava hallintorakenne antaisi mahdollisuuksia yhdistää tehtäväkokonaisuuksia nykyistä paremmin. Tämä voisi mahdollistaa muun muassa osan määräaikaisesta valvontahenkilöstöstä korvaamisen vakituisella henkilöstöllä parantaen valvonnan osaamistasoa.

Maataloustukiin ja maaseudun kehittämistukiin liittyvissä maksajavirastotehtävissä Suomen maksajaviraston (Maaseutuvirasto) maksajavirastosopimusosapuolia on ollut runsaasti kuntien yhteistoiminta-alueiden (YTA-alueet) perustamisesta huolimatta. Maakuntauudistuksen myötä maataloustukiin ja maaseudun kehittämistukiin liittyvissä maksajavirastotehtävissä Suomen maksajaviraston (Maaseutuvirasto) maksajavirastosopimusosapuolien määrä vähenisi merkittävästi.

Maakuntauudistuksesta ja hallintorakenteiden muutoksesta johtuen tuleva uusi delegoituja maksajavirastotehtäviä hoitava organisaatiokokonaisuus joudutaan kuitenkin uudelleen hyväksymään eli on todettava, että se täyttää EU-säädöksistä tulevat akkreditointivaatimukset. Tämän ulkopuolisen tahon tekemän tarkastuksen raportti ja sen perusteella tehty hyväksymispäätös on toimitettava Euroopan komissiolle. Komissiolla on mahdollisuus esittää huomioitaan edellä mainituista selvityksistä ja tehdä tarkastuksia maksajavirastoon ja tahoihin, joille tehtäviä on siirretty eli maakuntiin. Selvitykset tulee toimittaa komissiolle ennen kuin maatalousrahastoja voidaan veloittaa suoritetuista maksuista. Maksajavirastotoiminnan standardin mukaiset tietoturvavaatimukset tulevat EU-lainsäädännöstä ja ovat komission jatkuvan tarkastelun kohteena. Nämä vaatimukset eivät ole aina mahdollistaneet eivätkä tule mahdollistamaan yhteisiä perustietotekniikka- ja tietojärjestelmäpalveluja, jos yhteiset palvelut eivät näitä vaatimuksia täytä.  

Elintarvikevalvonnan ja eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnan osalta ohjaustehtävien keskittäminen Eviraan ja tarkastus- ja toimeenpanotehtävien siirtäminen maakuntiin yksinkertaistaisi ja yhtenäistäisi valvontaa, parantaisi valvonnan ja palvelujen kustannustehokkuutta ja loisi paremmat mahdollisuudet erikoistumiselle ja osaamiselle. Myös toimipiste- ja palveluverkostoja voitaisiin arvioida aiempaa laajempina kokonaisuuksina. Kunnaneläinlääkärin suorittaman eläintauti- ja eläinsuojeluvalvonnan rahoitusta varten olevan korvaus- ja laskutusjärjestelmän lakkauttaminen keventäisi hallinnollista taakkaa.

Hallinnollista taakkaa purettaisiin ja hallinnollisia portaita vähennettäisiin myös siten, että esimerkiksi rekisteröintiä kasvinsuojelurekisteriin tai taimiaineistolain mukaiseen toimijarekisteriin haettaisiin keskitetysti Eviralta, joka myös päättää asiasta.

Vesitalous- ja kalataloustehtävien hoitoa on ELY-keskuksissa voimakkaasti keskitetty voimavarojen ja osaamisen varmistamiseksi. Tehtävien siirtyessä maakuntien vastuulle maakunnat sopisivat niiden järjestämisestä tehtävien hoidon kannalta keskeiset kriteerit täyttävällä tavalla. Maakunnilla on mahdollisuus järjestää tehtävien hoito tehokkaina ja tarkoituksenmukaisina synergisinä kokonaisuuksina. Toisaalta on riski tehtävien järjestämisestä liian pienipiirteisesti, jolloin tehtävissä tarvittava erityisosaaminen ja vesistöalueen olosuhteiden tuntemus eivät riittäisi ja edellytykset asiakkaiden tasapuoliseen palveluun kaikilla alueilla vaarantuisivat.

Osana vesitalouden tehtäviä maakunnille siirtyisivät yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaiset tulvariskien hallinnan, patoturvallisuuden ja vesihuollon turvaamisen tehtävät. Edellytykset näihin tehtäviin liittyviin häiriötilanteisiin varautumiseen ja operatiiviseen hoitoon paranisivat maakuntahallinnossa, jossa sekä asiantuntijapalvelut että pelastustoimi olisi sijoitettu samaan organisaatioon.

4.1.1.5 Sosiaali- ja terveysministeriön toimiala

Edellä nykytilan arviointia koskevassa jaksossa on kuvattu, kuinka pienimmissä ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköissä resurssit eivät ole riittäneet erikoistumiseen valvonnan eri sektoreille. Ympäristöterveydenhuollon tehtävien siirtäminen kunnista maakuntiin mahdollistaisi nykyistä laajemman erikoistumisen ja parantaisi siten viranomaisten toimintaa.

Ympäristöterveydenhuollon tehtävien siirtyminen kunnasta maakuntaan mahdollistaa myös nykyistä tiiviimmän yhteistyön maakuntaan siirtyvien muiden toimintojen, kuten alkoholilupahallinnon, terveydenhuollon, maaseutuhallinnon, maakunnallisen maankäytön suunnittelun, pelastustoimen ja vesihallinnon, kanssa. Vastaavasti tehtävien siirtyminen pois kuntien organisaatioista edellyttää yhteistyön varmistamista maakuntien ja kuntien välillä vastaavalla tavalla kuin tähän asti ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueiden ja kuntien välillä. Terveydensuojelulain, tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden myynnin valvonnan näkökulmasta tärkeimpiä kuntiin jääviä yhteistyökumppaneita ovat rakennusvalvontaviranomaiset, ympäristönsuojeluviranomaiset ja kunnan maankäytön suunnittelu.

4.1.1.6 Ympäristöministeriön toimiala

Maankäyttö- ja rakennuslaki

Maakuntakaavoituksen ja merialuesuunnittelun siirtymisellä maakunnan liitolta maakunnalle ei voida arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia, koska tehtävät siirtyisivät lähes nykyisellään. Maakunnan ja sen alueen kuntien välisen riittävän vuorovaikutuksen varmistamista koskevat menettelyt lisäävät jonkin verran maakuntien työmäärää maakuntakaavojen laadinnassa.

ELY -keskusten lakkauttaminen poistaa valtiolle kuuluneen keskitetyn kuntakaavoituksen valvontatehtävän. Yleisen edun valvonta kaavoituksessa jää tämän vuoksi sektoriviranomaisten, kuten liikenne-, ympäristönsuojelu-, luonnonsuojelu- ja museoviranomaisten tehtäväksi. Myös ELY -keskuksille kuulunut valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden valvontatehtävä lakkaa, mikä todennäköisesti lisää ainakin asianomaisten ministeriöiden tehtäviä.

Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Vesienhoidon tehtävät ja merenhoidon alueelliset tehtävät siirtyvät maakunnille. Vesienhoidossa ja merenhoidossa valtion keskushallinnon ohjaava rooli kaventuu ja tehtävien hoidosta vastaavien maakuntien itsehallinto vahvistuu. Tästä huolimatta vastuu EU:n säädösten kansallisesta täytäntöönpanosta säilyy valtiolla.

Koska vesien- ja merenhoito on ylimaakunnallista, maakuntien yhteistyö sekä vesienhoidon että merenhoidon tehtävissä on tarpeen. Valtakunnallisen vertailukelpoisuuden ja yhdenmukaisuuden saavuttaminen voi erityisesti alussa edellyttää aikaisempaa enemmän koulutusta, ohjausta ja muuta tukea.

Maakunnat tarvitsevat osaavan henkilöstön hoitamaan tätä tehtäväkokonaisuutta. Nykyisestä ELY-keskusten henkilöstöstä osa siirtyy Valtion lupa- ja valvontavirastoon. Vesienhoidon osalta maakunnat tuottavat jatkossa EU:lle raportoitavat määrämuotoiset tiedot. Valtio vastaa jatkossakin muodollisesti raportoinnista.

Luonnonsuojelulaki

Luonnonsuojelun tehtävistä luonnon- ja maisemansuojelun edistäminen siirtyy maakunnille. Luonnon- ja maisemansuojelussa valtion aluehallinnon rooli supistuu ja vastaavasti maakuntien itsehallinto vahvistuu.

Luonnonsuojelun edistämistehtävistä merkittävän osa muodostaisi vapaaehtoisuuteen perustuvien luonnonsuojelualueiden perustamiseen liittyvät tehtävät, kuten korvaus- ja maanhintaneuvottelut maanomistajien kanssa sekä asiaan liittyvä viestintä, neuvonta ja maanomistajien yhteistoiminnan edistäminen. Lisäksi maakunnat edistäisivät luonnon monimuotoisuuden suojelua muun muassa viestinnällä, koulutuksella ja hanketoiminnalla maa- ja metsätaloudessa, vesien käytössä ja ympäristönhoidossa etenkin siltä osin kuin niillä olisi kytkentä maakunnan alueidenkäytön suunnitteluun.

Luonnon- ja maisemansuojelun edistämistehtävässä sovellettaisiin tilaaja tuottaja -mallia vuosittain tarkoitukseen käytettävissä olevan valtion talousarvion määrärahojen puitteissa. Edistämistehtävän resurssitarpeisiin vastaaminen maakunnissa olisi riippuvaista valtion budjettirahoituksen määrästä. Luonnonsuojelun edistämistehtävät merkitsisivät uuden toimintatavan/tehtäväalueen luomista kaikkiin maakuntiin. Luonnonsuojelun edistämistehtävät edellyttäisivät laaja-alaista osaamista sekä riittävien ja ammattitaitoisten voimavarojen kohdentamista maakunnissa tehtävien hoitamiseen.

Maastoliikennelaki

Maastoliikennelain tehtävistä lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten yleinen valvonta sekä liikuntarajoitteisille myönnettävien maastoliikenteen erityislupien myöntäminen siirtyisivät maakunnille. Maastoliikenteen alueellisten kieltojen ja rajoitusten asettamiseen liittyvät (oikeusharkintaiset) tehtävät jäisivät valtiolle Valtion lupa- ja valvontaviraston tehtäväksi. Maastoliikennelain merkittävimmistä viranomaistehtävistä, kuten maastoliikenteen valvonnasta kunnassa, moottorikelkkailureittisuunnitelmien hyväksymisestä ja kilpailu- ja harjoituslupien myöntämisestä vastaavat kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset kunnissa. Siten maastoliikenteen tehtävämäärät ja resurssitarpeet maakunnissa ja Valtion lupa- ja valvontavirastossa voidaan arvioida melko vähäisiksi.

Ulkoilulaki

Ulkoilulain ELY-keskukselle kuuluvat ulkoilureittitehtävät siirtyisivät maakunnille. Ulkoilureittejä muodostetaan ulkoilulain reittitoimituksessa harvakseltaan, joten tehtävän ei arvioida muodostavan merkittävää työmäärää maakunnille.

Laki rakennusperinnön suojelemisesta

Kulttuuriympäristön hoidon tehtävien siirto elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta maakunnille lisää maakunnan kulttuuriympäristön viranomaisasiantuntemuksen tarvetta. Maakunnat voisivat täydentää voimavarojaan yhteistyöllä Museoviraston, alueellisten museoviranomaisten sekä laajempien kulttuuriympäristön yhteistyöryhmien kanssa. Kulttuuriympäristön hoidon rahoitustehtävissä, kuten rakennusperinnön hoidon avustuksissa, arvioidaan olevan mahdollista nykyiseen tapaan keskittää hallinnollisia työosuuksia ja hyödyntää yhteistä sähköistä järjestelmää, mikä vähentää siirrosta aiheutuvaa hallinnollista taakkaa.

Erityisryhmille tarkoitetut valtion tukemat asunnot

Valtion tukeman asuntotuotannon osalta ehdotetaan muutettavaksi investointiavustuslakia, korkotukilakia ja aravarajoituslakia. Vaatimuksesta, jonka mukaan investointiavustuksen myöntäminen ja korkotukilainan hyväksyminen edellyttävät asuinrakennuksen sijaintikunnan puoltoa, luovuttaisiin. Sen sijaan ARA:n tulisi jatkossa kuulla rakennuksen sijaintikuntaa ennen avustuksen myöntämistä tai korkotukilainan hyväksymistä koskevan päätöksen tekemistä. Jos kyse olisi valtion rahoituksen myöntämisestä sellaiselle erityisryhmän asuntokohteelle, johon liittyvien asumispalveluiden järjestäminen kuuluu jatkossa maakunnille, ARA kuulisi rakennuksen sijaintimaakuntaa. ARA:n tulisi ottaa kunnan tai maakunnan antamassa lausunnossa esitetyt näkökohdat huomioon päättäessään tuen myöntämisestä. ARA ei kuitenkaan olisi päätöksenteossaan sidottu kunnan tai maakunnan näkemykseen asiassa. Lisäksi maakunnille siirtyisi korkotuki- tai aravalainoitettujen asuntojen asukkaiden valintaa koskevien säännösten noudattamisen valvonta siltä osin kuin asunnot on tarkoitettu erityisryhmille, joiden asumispalveluiden järjestäminen olisi maakunnan tehtävänä.

Maakunnat hoitaisivat edellä mainitut tehtävät osana niille säädettyä tehtävää sosiaalihuollon ja vammaispalvelujen (erityisryhmien) asumispalveluiden järjestämisestä. Kukin maakunta päättäisi lähtökohtaisesti itse lausunnonantomenettelyn ja valvontamenettelyn järjestämistavasta ja resursoinnista. Lausuntojen antamisesta aiheutuva työ arvioidaan vähäiseksi, ARA:lle tuli vuonna 2016 koko valtakunnan alueelta yhteensä noin 70 sellaista avustushakemusta, joita koskevan lausunnon antaisi jatkossa kunnan sijasta maakunta. Lausunnonantomenettely myös vahvistaisi maakuntien mahdollisuuksia päättää sosiaali- ja terveyspalvelujen organisoinnista alueellaan. Asukasvalintasäännösten valvonta olisi työmäärältään jonkin verran merkittävämpi tehtävä. Sen suuruus riippuisi siitä, kuinka paljon valtion tukemia erityisryhmien asuntoja kussakin maakunnassa sijaitsee. Tämäkin tehtävä liittyisi elimellisesti maakunnille säädettyyn erityisryhmien asumispalveluiden järjestämisvastuuseen, sillä merkittävä osuus asumispalveluiden piirissä olevista erityisryhmistä asuu valtion tukemissa asunnoissa.

4.1.1.7 Liikenne- ja viestintäministeriön toimiala

Saaristoliikenteen järjestämisen vastuu siirtyisi valtiolta (hoidettu keskitetysti Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa) maakunnille. Järjestäminen toteutettaisiin erillisrahoituksella. Toiminta kohdistuisi niihin maakuntiin, jotka ovat ottaneet saaristoliikenteen osaksi maakuntastrategiaansa.

4.1.2 Yhteiskunnalliset vaikutukset

Uudistus parantaa välillisesti ympäristön tilaa vahvistamalla lainsäädännön tehokkaan toimeenpanon mahdollisuuksia

Uudistus parantaa hallinnon yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä maakunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Siirtymävaiheeseen saattaa liittyä toiminnan käynnistymisen riskejä

Tehtävien kokoaminen maakunnalle sekä tehtäviin liittyvät keskinäiset synergiaedut mahdollistavat entistä paremman yhteiskunnallisen vaikuttavuuden sekä vahvistavat maakunnan asukkaiden itsehallintoa parantamalla osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Aineellinen lainsäädäntö ei pääasiallisesti muutu, joten uudistus ei itsessään tuota riskejä nykytilaan nähden.

Eräiden tehtäväsiirtojen osalta uusi rakenne kuitenkin saattaa tuottaa siirtymävaiheessa riskejä, jotka liittyvät esimerkiksi viivästyksiin maatalouden tukien maksatuksessa taikka tukien takaisinperintään.

4.1.2.1 Opetus- ja kulttuuriministeriön toimiala

Maakunnan tehtäväksi ehdotettavalla koulutuksella ja osaamisen kehittämisellä tarkoitetaan maakunnassa erityisesti elinikäistä ohjausta ja elinikäisen ohjauksen palveluiden koordinointia. Elinikäisellä ohjauksella vaikutetaan työllistymisen kannalta tärkeän osaamisen hankkimiseen sekä koulutus- ja työurien rakentamiseen, vähennetään koulukeskeytyksiä, nopeutetaan työhön siirtymistä, pidennetään työuria sekä parannetaan kansalaisten osallisuutta. Alueen elinikäinen ohjaus ja maakuntien ennakointitehtävä parantavat osaltaan alueen kehittämistä ja palvelutarjontaa. Vaikutusten voidaan muutoin nähdä olevan pieniä, sillä säännöksen soveltamisalaan ei kuitenkaan kuulu opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää järjestämislupaa edellyttävän koulutuksen järjestäminen.

4.1.2.2 Maa- ja metsätalousministeriön toimiala

Ehdotukseen sisältyvä virkaeläinlääkäripäivystyksen laajentaminen turvaisi viennin jatkuvuutta sekä mahdollisuuden puuttua eläinten ja tuotteiden laittomiin maan rajat ylittäviin siirtoihin ja kiireellisiin eläinsuojelutapauksiin. Vesitalouden ja kalatalouden tehtävien siirtyessä maakunnille nykyisin valtion aluehallinnossa hoidettavien tehtävien alueellinen yhteys sekä paikallinen vastuunotto ja näkemys tehtävän hoidossa vahvistuvat. Osana maakuntien hoitamia alueiden kehittämisen tehtäviä myös vesitalouden ja kalatalouden edistämisen keinot ja edellytykset paranevat.

Maksajavirastotehtävien osalta vaarana on, että viljelijöiden tukia (noin 2 miljardia euroa vuosittain) ei voida maksaa, jos maksajavirastolla ei ole lainsäädännössä säädettyjä pakkokeinoja puuttua maakuntien EU-säädösten vastaiseen toimintaan. Ulkopuolisen tilintarkastajan kiinnittäessä huomiota näin olennaiseen puutteeseen, akkreditoinnin edellytykset eivät todennäköisesti täyty.

Maksajavirastoa koskevat säännökset ja vaatimukset tulisivat sovellettaviksi soveltuvin osin myös muun muassa kansallisesti rahoitettuihin viljelijätukiin siten kuin niistä on Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107–109 artiklan tai eräiden muiden Euroopan unionin lainsäädännön perusteella Euroopan unioni päättänyt. Euroopan unionissa maatalouden tukipolitiikka kuuluu Euroopan unionin yksinomaiseen toimivaltaan, mikä tarkoittaa unionipolitiikan keinojen ensisijaisuutta sekä sitä, että kansallista maatalouspolitiikkaa voidaan harjoittaa vain sellaisella tavalla, minkä Euroopan unionin lainsäädäntö ja Euroopan komission päätökset mahdollistavat. Maa- ja puutarhatalouden kansalliset tuet ovatkin Euroopan unionin päätösvallassa em. mainittujen säädösten perusteella ja näiden mukaisesti tehtävien päätösten perusteella toteutettavissa Suomen osalta. Virheellinen tai riittämätön tukipäätösten toimeenpano EU:n jäsenvaltiossa saattaa johtaa nk. menettelytapa-asetuksen (EU) 659/1999 mukaiseen takaisinperintämenettelyyn, joka kohdistuisi välittömästi tuen saajaan.

4.1.2.3 Sosiaali- ja terveysministeriön toimiala

Terveydensuojelun, tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden myynnin valvonnan siirtyminen kunnista maakuntien tehtäväksi ei muuta viranomaisten valvontakäytäntöjä eikä resursseja nykyisestä, joten lainmuutoksella ei ole nähtävissä erityisiä ympäristö- ja terveysvaikutuksia nykyiseen. Valvontayksiköiden koon kasvaminen nykyisestä mahdollistaa viranhaltijoiden erikoistumisen valvonnan eri osa-alueille nykyistä laajemmin ja sen voidaan olettaa johtavan pitkällä tähtäimellä positiivisiin ympäristö- ja terveysvaikutuksiin. Esityksessä ehdotetaan terveydensuojelulain ja tupakkalain mukaisten ohjaustehtävien yhdistämistä yhteen viranomaiseen, minkä voidaan arvioida tehostavan valvonnan ohjausta ja sitä kautta vähentävän terveyshaittoja.

Romanipolitiikan alueellisten rakenteiden vahvistaminen on tarpeellista romaniväestön yhteiskunnallisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumiseksi sekä romanipolitiikan kehittämiseksi. Tavoitteen toteutuminen edellyttää riittäviä resursseja sekä yhteyksien luomista ja ylläpitämistä alueen romaniväestöön ja paikallistason viranomaisiin. Nykyisten neljän alueellisen neuvottelukunnan toiminta-alueet ovat olleet maantieteellisesti liian laajat tavoitteiden turvaamiseksi. Romanipoliittisessa ohjelmassa sisällytettiin toimenpide yhden alueellisen neuvottelukunnan ja sen suunnittelijan viran perustamiseksi.  Alueellisen neuvottelukunnan määrän lisäys vahvistaa paikallisten viranomaisten ja romaniväestön yhteistyörakenteita osallisuuden, vaikuttamismahdollisuuksien ja yhdenvertaisuuden lisäämiseksi kattavasti koko maan alueella.

4.1.3 Ympäristövaikutukset

Uudistus parantaa välillisesti ympäristön tilaa vahvistamalla lainsäädännön tehokkaan toimeenpanon mahdollisuuksia

Uudistuksella arvioidaan olevan välillisiä ympäristövaikutuksia. Ympäristölainsäädännön täytäntöönpanotehtävien hoidon järjestäminen esitetyllä tavalla loisi selkeän toimivallanjaon viranomaisten välillä. Uudistuksen yhteydessä myös toimintatapoja uudistettaisiin. Tämä mahdollistaisi ympäristölainsäädännön velvoitteiden toteuttamisen entistä paremmin. Esitys painottuu hallintoa koskevien säännösten uudistamiseen, mikä heijastuu jossain määrin myös menettelyjä koskeviin säännöksiin. Sen sijaan ympäristöön kohdistuvia aineellisia säännöksiä ei muutettaisi, joten esitys ei vaikuttaisi suoranaisesti ympäristön tilaan.

ELY-keskusten ja niille kuuluneen kuntakaavoituksen valvontatehtävän lakkauttaminen voi vähentää ympäristövaikutusten huomioon ottamista kaavoituksessa.

Koska vesienhoidon ja merenhoidon toimenpiteiden toteutus ja suunnittelu siirtyvät maakunnille lähemmäs toimijoita, toimeenpano voi tehostua ja ympäristön tila parantua nopeammin.

Maakunnat ovat monialaisia viranomaisia, joilla on toimivalta keskeisissä luonnon monimuotoisuuden suojeluun ja kestävään käyttöön vaikuttavissa toiminnoissa, joita ovat esimerkiksi alueidenkäyttö, liikenne, vesien ja merenhoito, maaseudun kehittäminen ja aluekehitys. Maakunnalle osoitettava tehtävä edistää luonnon monimuotoisuuden suojelua koskee kaikkia toimialoja. Luonnon monimuotoisuuden kestävän käytön tarkastelu ennakollisesti päätöksenteon valmistelussa sektorivastuun periaatteella on tehokkaampaa kuin jälkikäteinen valvonta ja mahdollistaa strategisen lähestymistavan yksittäistapauksellisen päätöksenteon sijasta.

4.1.4 Taloudelliset vaikutukset

Vaikutukset kotitalouksiin

Hallituksen esityksen perusteella tapahtuvat tehtäväsiirrot toteutetaan kustannusneutraalisti. Lisäksi tehtäväsiirrot koskevat valtaosin sellaisia valtion ja kuntien palveluita ja hallintotehtäviä, joiden asiakkaina ei ole suoraan kansalaisia tai kotitalouksia. Suorat taloudelliset vaikutukset kotitalouksiin voidaankin arvioida hyvin vähäisiksi.

Epäsuorasti taloudellisia vaikutuksia kotitalouksiin kohdistuu sitä kautta, että aikaisemmin kunnallisesti rahoitettuja palveluja ja tehtäviä siirtyy uudistuksen myötä suoraan valtion talousarviosta rahoitettaviksi, sillä valtio rahoittaa maakuntien toiminnan. Maakuntien tehtävien rahoitus toteutuu jatkossa pääosin yhdeltä valtion talousarvion yleiskatteiselta maakuntien valtion rahoituksen momentilta. Esityksen perusteella kunnista siirtyvien tehtävien kustannukset ovat kuitenkin verrattain hyvin pieni osa – arviolta noin 0,8 prosenttia – kyseisen momentin arvioidusta noin 18,6 miljardin euron määrärahasta.

Vaikutukset yrityksiin

Yritykset ovat monien niiden tehtävien ja palveluiden suoria asiakkaita, joita esityksen perusteella ehdotetaan siirrettäväksi maakunnille. Tällaisia tehtäviä ovat mm. maaseudun kehittämiseen ja maataloustukihallintoon kuuluvat hanke- ja yritystuet ja maatalouden rakennetuet sekä monet ympäristöterveydenhuollon tehtävät.

Maakunnille siirrettävissä maaseudun kehittämisen ja maataloushallinnon tehtävissä vuosittain myönnettävät viljelijätuet ovat suuruusluokaltaan huomattavia. Valtion vuoden 2016 talousarviossa on osoitettu suorien tukien lain nojalla myönnettäville tuille noin 532 miljoonan euron arviomääräraha, ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten lain nojalla myönnettäville korvauksille noin 893 miljoonan euron suuruinen myöntämisvaltuus ja kansallisten tukien lain nojalla myönnettäville tuille 322 miljoonan euron myöntämisvaltuus eli viljelijätuille yhteensä hieman yli 1,7 miljardia euroa. Vaikutukset yrityksiin muodostuvatkin tältä osin lyhyellä muutaman vuoden aikavälillä siitä, onnistutaanko hallintorakenteen muutoksesta ja tehtävien siirrosta aiheutuva kitka ja sen mahdolliset negatiiviset heijastumat tukien maksatustoimintaan pitämään mahdollisimman pieninä. Pidemmällä kymmenen vuoden aikavälillä maataloushallinnon tehtävien kokoaminen valtion aluehallinnosta ja kunnilta uusiin maakuntiin tarkoittaa nykyisin varsin hajanaisesti organisoitujen resurssien ja asiantuntijuuden kokoamista suurempiin yksiköihin. Tämä mahdollistaa nykyistä toimintavarmemman tukijärjestelmän, mikä puolestaan vaikuttaa suotuisasti tukia saavien yritysten toimintaedellytyksiin.

Ympäristöterveydenhuollon maakuntiin koottavien tehtävien yrityksiin kohdistuvat taloudelliset vaikutukset ovat pääosin heijastumia eri lupa- ja valvontaprosessien toimivuudesta. Tällöin yrityksiin kohdistuvissa taloudellisissa vaikutuksissa on kyse toisaalta prosessien aiheuttamasta hallinnollisesta taakasta ja sen minimoinnista sekä toisaalta niiden mahdollistamasta kaikille toimijoille tasapuolisesta, lain mukaisesta toiminta- ja markkinaympäristöstä. Lyhyellä muutaman vuoden aikavälillä ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueilta ja valtiolta uusiin maakuntiin siirrettävien tehtävien mukaisten prosessien yhteensovittaminen ja toiminnan järjestäytyminen saattavat aiheuttaa edellä mainituista näkökulmista katsoen negatiivisia heijastumia itse lupa- ja valvontatoimintaan. Pidemmällä kymmenen vuoden aikavälillä tehtävien kokoaminen maakuntiin mahdollistaa kuitenkin maataloushallinnon tehtävien tapaan nykyistä suuremman yksikkökoon sekä sen mukanaan tuomat skaala- ynnä muut edut.

Esitykseen sisältyvien ehdotusten mukaan nykyiset terveydensuojelulain, tupakkalain ja lääkelain mukaiset tehtävät hoidettaisiin kuntien ja ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueiden sijaan maakunnissa. Tehtävät hoidettaisiin nykyistä vastaavilla henkilöresursseilla ja valvontakäytännöillä. Terveydensuojelulain ja lääkelain mukaiset maksukäytännöt eivät muuttuisi nykyisestä, eikä muutoksella katsota olevan voimassaolevaan lainsäädäntöön nähden erityisiä vaikutuksia yritysten taloudelliseen tilanteeseen.

Esityksessä ehdotetaan, että jatkossa maakunnat perisivät tupakkalain mukaisia valvontamaksuja tupakkatuotteiden vähittäis- ja tukkumyyjiltä. Toisin kuin kunnilla voimassa olevan tupakkalain mukaan, maakunnilla ei olisi harkintavaltaa valvontamaksun määrässä vaan määrästä säädettäisiin laissa. Kuten nykyisinkin, valvontamaksu olisi myyntipistekohtainen.

Helmikuun 2017 alussa tupakkatuotteiden myyntiluparekisteriin on merkitty 37 040 tupakkatuotteiden myyntipistettä, ja valvontamaksu eri valvontayksiköissä on keskimäärin noin 344 euroa. Näiden tietojen mukaisesti laskettuna valvontamaksukertymä on siis yhteensä noin 12 740 000 euroa. Esityksen tavoitteena on, että toiminnanharjoittajien keskimääräinen maksurasitus ei kasvaisi nykyisestä. Esityksessä ehdotettu valvontamaksu olisi 350 euroa myyntipistettä kohden, mikä käytännössä vastaisi nykyistä valvontayksikköjen keskimääräistä valvontamaksua. Siinä tapauksessa, että myynnissä olisi sekä tupakkatuotteita että nikotiininesteitä, valvontamaksu olisi 500 euroa myyntipistettä kohden, kun voimassa olevan tupakkalain mukaan valvontamaksu on tässä tilanteessa enintään 1 000 euroa.

Muita maakuntiin siirrettäviä tehtäviä, joilla on vähintäänkin välillistä vaikutusta yritysten toimintaedellytyksiin ovat maataloustuotteiden markkinajärjestelyt, maatalouden tuotantopanosten turvallisuus, laatu ja käyttö; alueellisen lyhyen, pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu; maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus; sekä kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämisen edistäminen

Vaikutukset julkiseen talouteen

Sosiaali- ja terveydenhuolto- ja maakuntauudistuksen yhtenä keskeisenä tavoitteena on julkisen talouden kestävyysvajeen supistaminen sosiaali- ja terveysmenojen kustannusten kasvua hillitsemällä. Tavoitteena on, että vuoden 2030 lopussa menot ovat 3 miljardia euroa pienemmät kuin ne olisivat vuonna 2016 laaditun ennusteen mukaan. Julkisen talouden kestävyysvajeen kaventamisen näkökulmasta uudistuksen eri osatekijät vaikuttavat eri tavoin ja erilaisella nopeudella. Lisäksi taloudelliset vaikutukset kohdistuvat eri tavoin valtioon, maakuntiin, kuntiin ja väestöön.

Tämän sekä muiden maakuntauudistukseen kytkeytyvien hallituksen esitysten mukaiset tehtäväsiirrot aiheuttavat useita muutoksia valtion talousarvion rakenteeseen. Yhdessä aluekehittämisestä ja kasvupalveluista annettavan hallituksen esityksen, liikennehallinnon tehtäviä koskevan hallituksen esityksen, ja maakuntien rahoituslakia täydentävän hallituksen esityksen kanssa aiheutuvat muutokset tarkoittavat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenomomentin sekä työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenomomentin lakkauttamista talousarviosta vuodesta 2020 lukien. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenomomentin määrärahat siirretään pääosin maakuntien yleiskatteiselle valtionrahoitus – momentille, mutta myös valtion eräiden virastojen toimintamenomomenteille. Näitä virastoja ovat Innovaatiorahoituskeskus Tekes, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Liikennevirasto, Maaseutuvirasto, Maahanmuuttovirasto sekä uusi perustettava Valtion lupa- ja valvontavirasto. Maakunnille siirtyvä määrärahaosuus on noin 137 miljoonaa euroa. Työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenomomentin määrärahat siirretään maakuntien yleiskatteiselle valtionrahoitus – momentille sekä Kansaneläkelaitokselle. Lisäksi maakuntien yleiskatteiselle valtionrahoitus momentille siirretään määrärahoja kuntien verotulojen ja valtionosuuksien muutoksella sekä eräiden ministeriöiden pääluokkien ns. substanssimomenteilta. Tällaisia määrärahoja siirretään maa- ja metsätalousministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön ja ympäristöministeriön pääluokista. Osa näistä momenteista lakkautetaan siirtojen myötä. Nämä siirrot ovat yhteensä noin 760 miljoonaa euroa. Tässä yhteydessä mainittava maakuntien liittojen ja maaseutuhallinnon rahoitukseen liittyvä kuntien verotulojen ja valtionosuuksien muutos on jo laskennallisesti otettu huomioon hallituksen esityksen ( HE 15/2017) kuntien siirtolaskelmassa.

Myös valtiovarainministeriön pääluokan aluehallintoviraston toimintamenot – momentilta siirretään toimintamenoihin tarkoitettua määrärahaa yleiskatteiselle maakuntien valtionrahoitus – momentille. Arvio määrärahasiirrosta on 3,4 miljoonaa euroa. Lisäksi momentilta siirretään määrärahaa sisäministeriön, Pelastusopiston, Kilpailu- ja kuluttajaviraston, Elintarviketurvallisuusviraston ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenomomenteille yhteensä noin 4,5 miljoonaa euroa sekä vuosien 2019–2022 kehyksen yhteydessä valtiovarainministeriön pääluokkaan perustettavaksi ehdotettavalle uudelle Ahvenanmaan valtionviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) – momentille 28.40.05 noin miljoona euroa. Näiden siirtojen jälkeen jäljelle jäävät määrärahat siirretään osaksi uuden perustettavan Valtion lupa- ja valvontaviraston määrärahoja. Lisäksi Valtion lupa- ja valvontaviraston toimintamenomomentille siirretään määrärahoja Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenomomentilta, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran toimintamenomomentilta sekä valtion korvaus maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomituspalvelujen hallintomenoihin -momentilta. Uuden Valtion lupa- ja valvontaviraston määrärahataso tulee arvion mukaan olemaan vuonna 2020 noin 81 miljoonaa euroa. Alla olevassa taulukossa on esitetty Valtion lupa- ja valvontaviraston osalta ainoastaan momenttien väliset määrärahasiirrot, ei uutena määrärahana haettavia eikä kilpailukykysopimukseen perustuvia laskennallisia muutoksia.

Arviot määrärahasiirroista on esitetty alla olevassa taulukossa pääluokittain ja momenteittain.

C Siiretään momentille (milj. euroa)
Maakuntien rahoitus Valtion lupa- ja valvontaviraston toimintamenot Sisäministeriön toimintamenot Pelastustoimen toimintamenot Maahanmuuttoviraston toimintamenot Maaseutuviraston toimintamenot Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimintamenot Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen toimintamenot Ahvenanmaan valtionviraston toimintamenot Kansaneläkelaitos YHTEENSÄ
Siirretään pääluokasta / momentilta / kuntien verotulojen ja valtionosuuksien muutoksella(milj. euroa) ELY-keskusten toimintamenot 136,8 28,1 0,0 0,0 0,1 0,1 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 165,1
TE-toimistojen toimintamenot 136,9 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 7,9 144,8
Aluehallintoviraston toimintamenot 3,4 43,0 1,9 0,3 0,0 0,0 1,0 1,2 0,1 0,0 0,0 1,0 0,0 51,9
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran toimintamenot 0,0 9,6 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,2 0,9 0,0 0,0 10,7
Siirto kuntien verotulojen ja valtionosuuksien muutoksella 71,4 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 71,4
Maa- ja metsätalousministeriön pääluokan substanssimomentit 8,8 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,1 0,0 8,9
Liikenne- ja viestintäministeriön pääluokan substanssimomentit 36,4 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 36,4
Työ- ja elinkeinoministeriön pääluokan substanssimomentit 465,8 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 465,8
Sosiaali- ja terveysministeriön pääluokan substanssimomentit (lomitus) 171,3 0,4 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 171,7
Ympäristöministeriön pääluokan substanssimomentit 6,6 0,3 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 6,9
  YHTEENSÄ 1 037,4 81,4 1,9 0,3 0,1 0,1 1,0 1,2 0,1 0,2 0,9 1,1 7,9 1133,5

Kaikki edellä mainitut määrärahasiirrot tapahtuvat kustannusneutraalisti kehysten puitteissa ja siirtyviin tehtäviin kohdistuvien kustannusten suhteessa sekä toimintaan nettoutettavat tulot huomioiden.

Esitykseen sisältyvät ehdotukset, joiden mukaan nykyiset terveydensuojelulain mukaiset tehtävät hoidettaisiin kuntien ja ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueiden sijaan maakunnissa. Erityisesti terveydensuojeluvalvonnassa kunnan sisäisen laskutuksen osuus on arviolta noin 50 %. Suuri osa nimenomaan terveydensuojelulain mukaisista valvontakohteista on kunnan omaa toimintaa, jolloin valvontamaksut ovat olleet voimassaolevan lain mukaisesti rahansiirtoa momentilta toiselle, eivätkä ne varsinaisesti ole lisänneet kunnan tuloja. Tehtävien siirtyessä kunnista maakuntiin terveydensuojeluvalvonnassa kunnista tulisi laskutettavia toimijoita.Tehtävien siirrosta uusille organisaatioille aiheutuu muutoskustannuksia. Yhteensä sote- ja maakuntauudistuksen muutoskustannuksiin on varattu valtion vuoden 2018 talousarviossa rahoitusta Maakunta- ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tuki ja ohjaus -momentille 180,5 miljoonaa euroa. Uudistuksista vuosina 2019–2022 aiheutuvat muutoskustannukset arvioidaan ja budjetoidaan valtion talousarviosta rahoitettavilta osin vuosien 2019–2022 julkisen talouden suunnitelman valmistelun yhteydessä. Valtion lupa- ja valvontaviraston perustamisen kustannuksia on kuvattu luvussa 4.2.4

Lisäksi muutoskustannuksia syntyy hajautetusti toimintakentässä muutosta toimeenpanevissa kunnissa, kuntayhtymissä ja valtion virastoissa. Näitä kustannuksia ei ole mahdollista arvioida kuin hyvin karkeasti ja esimerkkien tasolla, sillä valmistelu tapahtuu tältä osin hajautetusti. Tehtyjen selvitysten ja maakunnilta saatujen tietojen perusteella voidaan muutoksen valmistelusta suoraan vuosina 2018–2019 aiheutuvien kustannusten arvioida olevan huomattava. Merkittävä osa näistä toimijakentässä aiheutuvista muutoskustannuksista on tarkoitus kattaa edellä mainituilla valtion talousarvioon varattavilla määrärahoilla.

Edellä arvioidut muutoskustannukset koskevat koko sote- ja maakuntauudistuskokonaisuutta. Tarkkaa erottelua kustannusten aiheutumisesta ja jakautumisesta uudistusten välillä ei ole mahdollista tehdä, mutta on ilmeistä, että valtaosa niistä kohdistuu sote-uudistuksen puolelle jo pelkästään toiminnan volyymin vuoksi. Muiden kuin soten ja pelastustoimen kustannukset ovat arviolta vajaat kuusi prosenttia maakunnille siirtyvien tehtävien kustannuksista, kun tarkastellaan yleiskatteista maakuntien valtion rahoituksen momenttia. Lisäksi tämän kuuden prosentin mukaisiin kustannuksiin kytkeytyviä ja niitä aiheuttavia hallituksen esityksiä ovat tämän hallituksen esityksen ohella aluekehittämisestä ja kasvupalveluista annettava hallituksen esitys, liikennehallinnon tehtäviä koskevien hallitusten esitysten sekä lomitustehtävien uudistamista koskeva hallituksen esitys. Muutoskustannukset jakautuvat myös näiden hallituksen esitysten kesken.

Henkilöstön siirryttyä maakuntien palvelukseen vuoden 2020 alussa, on kunkin maakunnan tehtävänä määritellä henkilöstö- ja palkkapolitiikka lainsäädännön sekä työ- ja virkaehtosopimusten määrittämissä rajoissa. Palkkaharmonisoinnin kustannusvaikutus määräytyy sen mukaisesti, millaiseksi tehtäväkohtaiset palkkatasot maakunnissa määritellään ja millä aikataululla palvelussuhteen ehtoja ja palkkausta harmonisoidaan.

Alustavien selvitysten perusteella kustannusvaikutus on, kun huomioidaan koko sote- ja maakuntauudistuksessa eri hallituksen esityksissä ehdotettavien säännösten mukaan siirtyvä henkilöstö, kunta-alan osalta mediaanitavoitetasolla noin 75 miljoonaan euroa ja 9. desiilin tavoitetasolla noin 700 miljoonaa euroa. Jos koko kunnista ja kuntayhtymistä siirtyvä henkilöstö siirtyisi maakuntiin, työvoimakustannukset nousivat mediaanitavoitetasolla 0,7 % ja 9. desiilin tavoitetasolla 6,3 %. Vastaavassa tilanteessa valtion kustannusvaikutukset olisivat noin 18 miljoonaa euroa (mediaani) – 50 miljoonaa euroa (9. des.). Koska osa henkilöstöstä tulee kuitenkin siirtymään tuotantoyhtiöiden ja markkinoiden avautuessa mahdollisesti markkinaosuuttaan kasvattavien yksityisten palvelujen tarjoajien palvelukseen, edellä olevat luvut vain lähinnä havainnollistavat suuruusluokkaa. Laskelmia on mahdollista tarkentaa vasta, kun tiedetään mitä palveluja tullaan tuottamana markkinoilla.

Kahden viimevuosina tehdyn kuntaliitoksen esimerkki osoittaa, että palkkaharmonisoinnin kustannukset ovat olleet noin 1–3 prosenttia palkkasummasta. Yleensä palkkojen harmonisointiin menee useita vuosia.

4.1.5 Kielelliset vaikutukset

Kielilaki

Hallituksen esitykseen ( HE 15/2017 vp.) maakunta- ja sote-uudistuksesta sisältyy muun muassa lakiehdotus kielilain (423/2003) muuttamisesta. Lakiehdotuksen 3 §:n mukaan lakia sovelletaan muun muassa maakuntien viranomaisiin. Maakunnan viranomainen on lakiehdotuksen 6 §:n 1 momentin mukaan yksikielinen viranomainen, jos sen virka-alueeseen kuuluu ainoastaan samankielisiä kuntia ja kaksikielinen viranomainen, jos sen virka-alueeseen kuuluu erikielisiä kuntia tai vähintään yksi kaksikielinen kunta. Edellä tarkoitettuun hallituksen esitykseen sisältyvän maakuntalain, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain ja pelastustoimen järjestämisestä annetun lain voimaanpanosta annetun lain 5 §:ssä säädetään maakuntajaosta. Säännösehdotuksen mukaan alueellisen itsehallinnon perustamista varten manner-Suomen alue jakautuu 18 maakuntaan. Pykälässä säädetään myös maakuntien nimet ja mitkä kunnat kuuluvat kuhunkin maakuntaa. Maakuntajaon muuttamisesta säädetään edellä tarkoitettuun hallituksen esitykseen sisältyvässä maakuntajakolaissa. Perustettavista maakunnista kaksikielisiä maakuntia tulisivat olemaan Keski-Pohjanmaan, Kymenlaakson, Pohjanmaan, Uusimaan ja Varsinais-Suomen maakunnat. Näistä Pohjanmaa olisi enemmistökieleltään ruotsinkielinen ja muut edellä mainitut kaksikieliset maakunnat enemmistökieleltään suomenkielisiä. Kymenlaakson maakunnassa olisi vain yksi ruotsinkielinen kunta (Pyhtää).

Kielilain 10 §:n 1 momentin muutosehdotuksen mukaan valtion viranomaisessa, kaksikielisessä maakunnan viranomaisessa ja kaksikielisessä kunnallisessa viranomaisessa jokaisella on oikeus käyttää suomea tai ruotsia. Viranomaisen on lisäksi järjestettävä asiassa kuultavalle mahdollisuus tulla kuulluksi omalla kielellään, suomeksi tai ruotsiksi. Pykälän 2 momentin muutosehdotuksen mukaan yksikielisessä maakunnan viranomaisessa käytetään maakunnan kieltä ja yksikielisessä kunnallisessa viranomaisessa käytetään kunnan kieltä, jollei viranomainen pyynnöstä toisin päätä tai jollei muualla laissa toisin säädetä. Jokaisella on kuitenkin oikeus käyttää omaa kieltään ja tulla kuulluksi omalla kielellään viranomaisen aloitteesta vireille tulevassa asiassa, joka välittömästi kohdistuu hänen tai hänen huollettavansa perusoikeuksiin tai joka koskee viranomaisen hänelle asettamaa velvoitetta.

Maakuntien tehtäväalaan ehdotetun maakuntalain 6 §:n mukaan kuuluvassa sosiaali- ja terveydenhuollossa asiakkaiden kansalliskieliä koskevat oikeudet turvataan edellä tarkoitettuun hallituksen esitykseen sisältyvän sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 6 §:ssä olevalla palvelujen kieltä koskevalla erityissäännöksellä, jonka mukaan sosiaali- ja terveydenhuolto on järjestettävä sekä suomeksi että ruotsiksi kaksikielisessä maakunnassa, siten että asiakas saa ne valitsemallaan kielellä, joko suomeksi tai ruotsiksi. Yksikielisessä maakunnassa palvelut järjestetään maakunnan kielellä, siten että asiakkaalla on oikeus käyttää suomen tai ruotsin kieltä.

Kielilain edellä kuvattujen muutosehdotusten mukaan maakunnat rinnastuvat kielellisten oikeuksien toteuttamisen kannalta kunnallisiin viranomaisiin lukuun ottama sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, joissa asiakkaiden kielelliset oikeudet ovat edellä kuvatulla tavalla kielilain sääntelyä laajemmat. Tämän hallituksen esityksen seurauksena maakunnille siirretään kunnista ja kuntayhtymistä siirtyvien tehtävien lisäksi kuitenkin lukuisia tehtäviä myös valtion viranomaisilta. Näissä valtiolta maakunnille siirtyvissä tehtävissä hallinnon asiakkaiden ja palvelujen käyttäjien kielelliset oikeudet ovat nyt voimassa olevan kielilain 10 §:n 1 momentin mukaan laajemmat kuin ne ovat niissä tehtävissä, jotka hoidetaan yksikielisissä kunnallisissa viranomaisissa tai jotka tullaan hoitamaan yksikielisissä maakuntien viranomaisissa.

Edellä kuvattu tilanne johtaa siihen, että yksikielisten maakuntien kielivähemmistöön kuuluvien asukkaiden ja palvelujen käyttäjien kielelliset oikeudet kaventuisivat valtion viranomaisilta maakunnille siirtyvien tehtävien hoitamisessa nykytilanteeseen verrattuna. Tämän epäkohdan korjaamiseksi tähän esitykseen sisältyy kielilakia koskeva muutosehdotus, jolla pyritään varmistamaan, ettei kielellisten oikeuksien toteutuminen heikkenisi uudistuksen johdosta valtion viranomaisilta maakunnille siirtyvien tehtävien hoitamisessa nykytilanteeseen verrattuna. Toisaalta sääntelyehdotus myös laajentaisi kielellisiä oikeuksia sellaisissa maakunnan tehtävissä, jotka siirtyvät yksikielisiltä kunnilta tai kuntayhtymiltä yksikielisille maakunnille.

Saamen kielilaki

Saamen kielilain 2 §:ssä säädetään lain soveltamisalasta. Pykälän 1 momentin 1 kohdan muutosesityksen ( HE 44/2017 vp.) mukaan lakia sovelletaan muun muassa Lapin maakuntaan. Saamen kielilain 2 lukuun sisältyvät saamelaisten kielellisiä oikeuksia ja viranomaisia koskevat perussäännökset. Saamelaisten kotiseutualueella sovellettavat erityissäännökset ovat lain 3 luvussa. Lain 4 luvussa on sekä lain soveltamisalan piiriin kuuluvia viranomaisia koskevia säännöksiä, että vain saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella sovellettavaksi tulevia säännöksiä. Lisäksi lain 5 luvun eräät säännökset koskevat kaikkia viranomaisia.

Saamen kielilain soveltamisala määräytyy ensinnäkin alueellisen rajauksen, saamelaisten kotiseutualueen, kautta. Saamelaisten kotiseutualueella tarkoitetaan saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) 4 §:n mukaan Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien alueita sekä Sodankylän kunnassa sijaitsevaa Lapin paliskunnan aluetta. Kotiseutualue sijoittuu kokonaisuudessaan Lapin maakunnan alueelle. Toiseksi lain soveltamisala määräytyy sen soveltamisalaan kuuluvien viranomaisten kautta ja kolmanneksi eräin osin eri viranomaisten käsiteltäväksi tulevien asioiden kautta. Tämän johdosta lain alueellinen soveltamisala laajenee eräissä tapauksissa valtakunnalliseksi. Saamelaisten kielelliset oikeudet ovat laajemmat saamelaisten kotiseutualueella kuin kotiseutualueen ulkopuolella. Jos lain soveltamisalaan kuuluvan viranomaisen virka-alue on osittain saamelaisten kotiseutualueella ja osittain sen ulkopuolella, saamelaisten kotiseutualueella sovellettavat säännökset tulevat sovellettaviksi viranomaisen niissä virastoissa tai muissa toimipaikoissa, jotka sijaitsevat kotiseutualueella. Viranomaiseen sovellettavat säännökset eivät siten määräydy yksinomaan viranomaisen virka-alueen mukaan, vaan sen perusteella, missä viranomainen taikka asianomainen virasto tai muu toimipaikka sijaitsee. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saman viranomaisen toisessa virastossa tai muussa toimipaikassa saattavat tulla noudatettavaksi saamelaisten kotiseutualueella sovellettavat säännökset ja toisessa kotiseutualueen ulkopuolella sovellettavat säännökset.

Maakuntien tehtäväalaan ehdotetun maakuntalain 6 §:n mukaan kuuluvassa sosiaali- ja terveydenhuollossa asiakkaiden saamen kieltä koskevat oikeudet turvataan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 6 §:ään sisältyvällä palvelun kieltä koskevalla erityissäännöksellä, jonka mukaan asiakkaalla on oikeus käyttää saamen kielilain (1086/2003) tarkoittamalla tavalla saamen kieltä saamelaisten kotiseutualueella tuotettavissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa sekä Lapin maakunnan alueella sellaisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa, joita tuotetaan vain kotiseutualueen ulkopuolella sijaitsevissa toimintayksiköissä.

Tähän hallituksen esitykseen sisältyy saamen kielilakia koskeva muutosehdotus, jolla uusi perustettava Valtion lupa- ja valvontavirasto ehdotetaan lisättäväksi niiden viranomaisten joukkoon, joihin saamen kielilakia sovelletaan. Lisäksi tähän esityksen sisältyy saamen kielilain muutosehdotus, jonka mukaan Valtion lupa- ja valvontavirastossa voi olla saamen kielen avustaja. Muilta osin tällä hallituksen esityksellä ei ole välittömiä oikeudellisia vaikutuksia saamelaisten kieltä ja kulttuuria koskeviin oikeuksiin.

4.2 Valtion tehtävien uudelleenorganisointi

Uudistus luo edellytykset digitaaliselle asiakaslähtöiselle, vaikuttavalle, kustannustehokkaalle ja yhdenmukaiselle valtakunnalliselle toiminnalle jota voidaan suorittaa myös alueilla

Lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävissä voidaan vaikuttaa yhteiskuntaan toiminnan ja sen ohjauksen kokonaisnäkemyksen kautta sekä hyödyntää toimialojen sisäisiä ja niiden välisiä synergioita

Muutokset purkavat viranomaisten päällekkäisiä toimintoja, tehostavat resurssien käyttöä ja asiantuntemuksen laajaa hyödyntämistä sekä mahdollistavat toimintakulttuurin muutoksen

Tehtävissä onnistuminen edellyttää kokonaan uudenlaista ajattelutapaa virastojen ohjaamisessa, johtamisessa sekä toimintatavoissa

4.2.1 Vaikutukset viranomaisten toimintaan

4.2.1.1 Valtion lupa- ja valvontavirasto

Tehtävien kokoaminen ja valtakunnallinen toimivalta

Valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien kokoamisella valtakunnallisesti toimivaltaiseen Valtion lupa- ja valvontavirastoon luodaan edellytykset näiden tehtävien nykyistä asiakaslähtöisemmälle, vaikuttavammalle, kustannustehokkaammalle ja yhdenmukaisemmalle toimeenpanolle.

Yhdeksässätoista aluehallinnon virastossa ja yhdessä keskushallinnon virastossa nyt hoidettavien tehtävien kokoaminen yhteen valtakunnallisesti toimivaltaiseen virastoon parantaa nykyiseen resurssit alueeseen kiinnittävään rakenteeseen ja osin päällekkäiseen tehtävänjakoon nähden mahdollisuuksia hyödyntää voimavaroja koko maassa tarkoituksenmukaisella ja tehokkaalla tavalla. Valtakunnallisen viraston malli mahdollistaa resurssien joustavamman kohdentamisen ja työn tasaisemman jakautumisen, kun paikkariippumattomia tehtäviä voidaan maantieteellisten organisaatiorajojen estämättä jakaa valtakunnallisiin työjonoihin. On kuitenkin huomattava, että useat viraston tehtävät edellyttävät erityisasiantuntemusta, minkä vuoksi resurssien tilannekohtainen uudelleenkohdennus toimialalta toiselle on vain rajallisesti mahdollista. Edellytykset hyödyntää nykyisin eri virastoihin sijoittunutta erityisasiantuntemusta sen sijaan paranevat merkittävästi. Lisäksi valtakunnallisen viraston malli mahdollistaa nykyistä laajemmin erikoistumisen tietyille asiantuntija-alueille.

Valtakunnallinen toimivalta on edellytys viraston toimintaa ja asiakkaita palvelevan digitalisaation täysimääräiselle käyttöönotolle, sillä tietoteknisten ratkaisujen hyödyntäminen edellyttää uusien valtakunnallisesti yhdenmukaisten toimintaprosessien luomista ja käyttöönottoa. Tehtävien kokoaminen valtakunnalliseen viranomaiseen luo nykyistä selvästi paremmat edellytykset toimintatapojen, ratkaisukäytäntöjen, palvelumallien ja palvelutason yhtenäisyydelle koko maassa. Toimintatapojen muutoksen saavuttaminen edellyttää uudessa virastossa toiminnan ja prosessien johtamisen määrätietoista kehittämistyötä sekä resurssien varmistamista kehittämiselle.

Asiantuntemuksen kokoamisen myönteisiä vaikutuksia kohdistuu erityisesti niihin Valtion lupa- ja valvontavirastoon koottaviin tehtäviin, joissa prosessi on nykyisin hajautettu usealle eri viranomaiselle. Tällaisia eri viranomaisille hajautuneita tehtäviä ovat nykyisin aluehallintovirastoissa ja ELY-keskuksissa hoidetut ympäristöhallinnon tehtävät sekä nykyisin aluehallintovirastoissa ja Valvirassa hoidetut sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät. Ehdotetut valtion virastorakenteen muutokset purkavat myös päällekkäisyyksiä tehtävien hoidossa. Päällekkäinen toimivalta on koskenut erityisesti kilpailu- ja kuluttajahallinnon tehtäviä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan tehtäviä.

Valtakunnallinen toimivalta edistää toiminnan suunnitelmallisuutta, läpinäkyvyyttä ja valvonnan yhdenmukaistumista sekä paikkariippumattomien ja alueellisten prosessien arviointia, kehittämistä ja yhdentämistä. Valtakunnallisten tietovarantojen tiedot ovat nykyistä vertailukelpoisempia ja analysoitavissa. Näin saadaan reaaliaikaista tilannekuvaa toiminnan suunnitteluun ja läpinäkyvyyttä toimintaan. Läpinäkyvyys luo osaltaan vaikuttavuutta.

Osa Valtion lupa- ja valvontaviraston tehtävistä edellyttää alueellista läsnäoloa. Viraston toimipaikkaverkko on tarkoitus muodostaa siten, että se ottaa huomioon henkilöstön toiminnallisesti tarkoituksenmukaisen sijoittumisen. Tarkoituksena on, että virastolla olisi valtioneuvoston asetuksella säädettävä toimipaikka jokaisessa maakunnassa. Tämän lisäksi virastolla voisi olla työjärjestyksellä määrättäviä työskentelypisteitä. Kaikissa toimipaikoissa ei tehtäisi kaikkien viraston toimialojen tehtäviä vaan henkilöstö sijoittuisi jatkossakin eri toimipaikkoihin ja työskentelypisteisiin tehtävien hoidon kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Kattavan alueellisen toimipaikkaverkon tarpeellisuus korostuu tehtävissä, jotka edellyttävät paikan päällä tehtävää tarkastustoimintaa. Tällaisia tehtäviä sisältyy erityisesti työsuojeluvalvontaan, ympäristövalvontaan ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen palvelutuotannon valvontaan. Valtion valvontatehtävien kokoaminen yhteen virastoon mahdollistaa viraston alueellisen toimipaikkaverkon ylläpidon kustannustehokkaalla tavalla sekä sen kehittämisen aidosti toiminnallisista tarpeista lähtien. Valtion alueilla hoidettavien toimintojen kokoaminen yhteen virastoon edesauttaa toimitilatehokkuuden parantamista ja hallintopalveluiden toteuttamista kustannustehokkaasti toisin kuin rakenne, jossa usea eri valtion virasto ylläpitäisi omia alueellisia toimipaikkaverkkojaan. Ehdotettu valtion valvonta-, ohjaus- ja lupatoiminnot kokoava malli mahdollistaa sektoriviranomaismalleja laajemman toimipaikkaverkon ylläpitämisen ja valvontatoiminnan toteuttamisen alueellisesti läsnä ollen. Kiinteitä työskentelypisteitä on osin mahdollista tulevaisuudessa korvata alueellista läsnäoloa heikentämättä kehittämällä työnteon muotoja esimerkiksi Hub-toimipisteillä (väliaikainen toimipiste) ja etätyöllä.

Viraston ja sen toimialojen suuri koko ja viraston toimiminen maantieteellisesti hajautetusti eli monipaikkaisesti on haaste, mutta samalla myös mahdollisuus. Järkevällä organisaatiolla, työskentelymuodoilla ja työvälineillä voidaan valtakunnallista virastoa johtaa ja siinä toimia nykyistä tehokkaammin ja vaikuttavammin. Onnistuneita esimerkkejä aluehallintovirastoissa tällaisesta valtakunnallisella toimivallalla mutta monipaikkaisesti organisoidusta toiminnasta ovat esimerkiksi työsuojelun tilaajavastuuvalvonnan ja aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalveluiden organisointi.

Aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämistoiminnot on 1.3.2015 lukien koottu valtakunnallisesti toimivaksi hallinto- ja kehittämispalvelut – vastuualueeksi (HAKE-vastuualue). Vastuualue on organisatorisesti osa Etelä-Suomen aluehallintovirastoa, mutta se toimii kaikissa aluehallintovirastoissa ja tuottaa hallinto- ja kehittämispalveluja kaikille aluehallintovirastoille. Kokemukset aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelutoimintojen valtakunnallistamisesta ovat olleet pääosin myönteisiä ja saatuja kokemuksia voidaan hyödyntää arvioitaessa muidenkin toimintojen valtakunnallistamisen vaikutuksia.

Valtakunnallinen toimivalta sekä suurempi yksikkökoko ovat mahdollistaneet HAKE-vastuualueen toimintaprosessien kehittämisen ja niiden yhdenmukaistamisen valtakunnallisesti sekä poistaneet päällekkäistä työtä. Tämän seurauksena henkilöstövoimavaroja on voitu uudelleen kohdentaa, mikä on merkinnyt tuottavuuden kasvua. Henkilöstö aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelutehtävissä on vähentynyt toiminnan alusta lukien lähes 10 % siten, että toiminnan alkaessa 1.3.2015 henkilöstöresurssi HAKE-vastuualueella oli 138 henkilötyövuotta, vuoden 2016 toteuma tulee olemaan noin 127 henkilötyövuotta ja vuosi 2017 tullaan aloittamaan 118 henkilötyövuoden henkilöstöresurssilla. Henkilötyövuosivähennykset on toteutettu luontaisen poistuman kautta. Vähennyksistä huolimatta palvelukyky ja palveluiden laatu on pystytty turvaamaan eikä organisaatio ole yhtä haavoittuva poissaolojen ja lomien aikana kuin aiemmin. Toimintaprosessien valtakunnallisen yhdenmukaistamisen myötä palvelut on pystytty tuottamaan virastoille yhdenvertaisesti ja aiempaa tasalaatuisemmin. Suuremmassa yksikössä toimiessa on pystytty varmistamaan myös tarvittava erityisasiantuntemus, mikä parantaa annettavan palvelun laatua sekä mahdollisuuden aiempaa paremmin kehittää toimintaa. Henkilöstön näkökulmasta työkuormaa on pystytty tasamaan valtakunnallisesti. Valtakunnallisuus on mahdollistanut resurssien joustavamman käytön, mikä HAKE -vastuualueella on tarkoittanut työjonojen valtakunnallistamista ja toisaalta henkilöstöä on voitu tarpeen mukaan kohdentaa kriittisiin resursseja vaativiin tehtäviin vastuualueen sisällä yli yksikkörajojen.

Valtakunnallisesti toimivan monipaikkaisen vastuualueen haasteena on työyhteisökäsitteen heikkeneminen esimiehen ollessa kaukana ja mahdollisesti myös kollegoiden puuttuminen, mikä lisää johdon haastetta johtaa ja sitouttaa henkilöstöä. Prosesseissa ja rakenteissa tehtävien muutoksien lisäksi toiminnan vaikuttavuuden kasvu ja palvelukyvyn parantuminen edellyttävät myös henkilöstöltä konkreettisia muutoksia kuten uudenlaisten työskentelymallien omaksumista. Toimipaikasta kaukana toimivasta hallinnosta voi muodostua irrallinen suhteessa substanssitoimintaan, jolle palveluja tuotetaan. Vaikka hallinnollisia tehtäviä on keskitetty, virastoissa on edelleen alueellista koordinaatiota edellyttäviä toimintoja kuten sisäinen viestintä ja toimitilahallinto.

Nykyinen aluehallintovirastojen monivirastorakenne aiheuttaa jo toteutetusta hallintopalvelujen kokoamisesta huolimatta edelleen hallintotehtävissä päällekkäistä työtä kuuden viraston toimintojen koordinoinnissa ja virastojen johtojen esikuntatoiminnoissa. Aluehallintovirastojen hallintopalvelujen sekä ELY-keskuksesta ja Valvirasta siirtyvien tehtävien hallintopalvelujen integrointi uudessa virastossa luo edellytykset parantaa edelleen virastohallinnon palveluiden sekä sisäisen kehittämisen tuottavuutta.

Valtakunnallisiin menettelytapoihin siirtyminen ja siihen vaadittava kehitystyö on aikaa vievä prosessi. Kehittäminen edellyttää resurssien kohdentamista kehittämistyöhön, eivätkä hyödyt viraston aloitusvaiheessa realisoidu täysimääräisinä. Lisäksi viraston hallinnon ja toimialojen keskinäisten tehtäväsuhteiden määrittely, työnjakojen muuttaminen sekä työtapojen kehittäminen ja yhdenmukaistaminen voivat toiminnan alkaessa kuormittaa virastoa sekä johtaa epätarkoituksenmukaisiin siirtymävaiheen ratkaisuihin viraston ydintehtävien hoidon kannalta. Tämän vuoksi on keskeistä jo uuden viraston valmisteluvaiheessa arvioida kunkin toiminnon sisäiset ja ulkoiset tavoitteet sekä suunnata kehitystyö tämän mukaisesti.

Erityisesti sosiaali- ja terveysalan lupa-, ohjaus- ja valvontatoiminnan kannalta malli selkeyttää viranomaisrakennetta sekä parantaa mahdollisuuksia voimavarojen tehokkaaseen ja tarkoituksenmukaiseen hyödyntämiseen verrattuna nykytilaan, jossa toiminta on hajautettu kuudelle aluehallintovirastolle ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle. Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan tehtävä on erityisen vaativa juuri nyt, kun sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta uudistetaan laajamittaisesti monella tavalla. Kansainvälinen näyttö osoittaa, että muutos ja murrosvaihe tulee kestämään vuosia ja sen aikana palvelujen saatavuus voi heiketä ja potilas- ja asiakasturvallisuus saattavat vaarantua. Korjausliikkeitä joudutaan tekemään, joten valvonnan tarve tulee kasvamaan. Palvelurakenteiden muutos, ihmisten valinnanvapauden lisääminen, palveluntuottajien ja palvelun tuottamisen tapojen uudistuminen ja moninaistuminen edellyttävät valvonnalta vahvaa sosiaali- ja terveydenhuollon erityispiirteet tunnistavaa ja huomioivaa kuin myös palvelujärjestelmän kokonaisuuden hahmottavaa ja osaavaa asiantuntemusta ja riittäviä voimavaroja. Haasteena on, että uuden viraston toiminta käynnistyy samanaikaisesti 1.1.2020 kun sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus tulee voimaan.

Ympäristöasioiden osalta siirtyminen aluehallintovirastoista ja ELY-keskuksista yhteen viranomaiseen parantaa toiminnan sujuvuutta ja sillä osaltaan saavutetaan merkittäviä synergiaetuja, kun lupa- ja valvontatehtävät ovat hallinnollisesti samassa viranomaisessa. Aluehallintovirastoille ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille kuuluvien lupa-, valvonta- sekä yleisen edun valvontatehtävien osoittaminen uuden Valtion lupa- ja valvontaviraston hoidettavaksi merkitsee muutosta viranomaisjärjestelmän ja yleisen edun valvonnan järjestämisen perusteisiin.

Muutos lähentäisi ympäristötoimialan lupa- ja valvontatoimea ja tiivistäisi niiden yhteistyötä ennakko- ja jälkivalvontatehtävissä. Samalla myös tiedonkulku tehostuisi ja viranomaisilta pyydettävien lausuntojen määrä vähenisi. Muutos kuitenkin edellyttää viraston sisäisiä ennakollisia menettelyjä eri tehtäväkokonaisuuksien yhteensovittamiseksi. Valtion lupa- ja valvontavirastolla ei olisi muutoksenhakuoikeutta sen omista päätöksistä.

Kilpailu- ja kuluttaja-asioiden kannalta tehtävien kokoaminen Kilpailu- ja kuluttajavirastoon poistaa nykyisen virastorakenteen keskinäiset ohjaussuhteet ja tehostaa toimintaa. Resursseja vapautuu ohjauksesta, jota töiden teettäminen aluehallintovirastoilla on vaatinut. Tarvetta näissä tehtävissä nykyisenkaltaiseen alueelliseen läsnäoloon ei enää ole eikä alueellisten toimipaikkojen ylläpitoon. Sen sijaan toiminnan kehittämiseen sisältyy uudistamis- ja digitalisointipotentiaalia, jonka avulla alueellinenkin vaikuttavuus voidaan saavuttaa nykyistä tehokkaammin ja aluehallintovirastojen resurssit suunnatuksi ajanmukaisempiin tarkoituksiin. Markkinat ovat muuttuneet ja tehokkaampi ja alueellisesti kattavampi tapa olisikin esimerkiksi perustaa jollekin sosiaalisen median alustalle palvelu, johon kuluttajat voisivat itse ilmoittaa havaitsemistaan hintamerkintöjen puutteista ja jonka kautta palaute voitaisiin ohjata suoraan kauppiaille. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voisi hyödyntää asiantuntijaresurssit tiedon keräämisen sijasta tiedon analysointiin ja keskittyä etsimään ratkaisuja esimerkiksi monimutkaisten palvelukokonaisuuksien hintatietojen esittämiseen.

Viraston monialaisuus ja poikkihallinnollinen toiminta

Valtion lupa- ja valvontavirasto on tehtäviltään monialainen, mikä parantaa sille säädettyjen tehtävien toimeenpanon vaikuttavuutta. Virastorakenne mahdollistaa eri toimialojen välisen vuorovaikutuksen, yhteensovituksen ja yhteistyön lisääntymisen.

Sekä etukäteisvalvonnassa että reaktiivisessa valvonnassa monialainen valvova viranomainen pystyy ohjaamaan toimintaa ja puuttumaan epäkohtiin myös sellaisissa toiminnoissa, jotka sijoittuvat valtion hallinnonalajaossa usealle eri hallinnonalalle tai hallinnonalojen rajapintoihin kuten esimerkiksi ensihoidossa, oppilashuollossa ja lastensuojelussa. Virastolla on mahdollisuus poikkihallinnollisesti yhteen sovittaa valvontatoimintaa niin operatiivisesti kuin prosessuaalisesti ja asiallisesti, eli hyödyntää esimerkiksi yhteisiä tarkastuskäyntejä, käsitellä samassa menettelyssä saman valvottavan useampia asioita ja punnita eri asiaratkaisujen keskinäistä suhdetta ja merkitystä jo valvovan viranomaisen sisällä. Näin virasto voi vaikuttaa valvottavaan toimintaan kattavasti, oikea-aikaisesti ja vuorovaikutteisesti.

Toisin kuin sektoriviranomaismallissa, on Valtion lupa- ja valvontavirastolla monialaisena valvontaviranomaisena käytössään laaja-alainen erityisasiantuntemus toisiinsa linkittyviltä eri hallinnonaloilta. Esimerkiksi lasten ja nuorten palveluiden valvonnassa virastolla on käytössään niin sosiaalihuollon, terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen kuin opetustoimenkin erityisasiantuntemus. Lisäksi valvontatoiminnan kokoaminen yhteen virastoon muodostaa Valtion lupa- ja valvontavirastoon vahvan laillisuusvalvonnan oikeudellisen osaamiskeskittymän.

Laajapohjainen asiantuntemus eri aloilta mahdollistaa toimialojen voimavaratarpeiden huomioimisen entistä paremmin ja kustannustehokkaammin. Toimintaympäristön muuttuessa, yhteiskunnan kehittyessä ja valvottavan toiminnan monitahoistuessa viraston toimialoilla on tarve hyvin monipuoliseen erityisasiantuntemukseen.

Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden ja palvelutuotannon muuttuessa virasto tarvitsee merkittävää yksityis- ja hankintaoikeudellista, hallinnollista sekä taloudellista asiantuntemusta sosiaali- ja terveydenhuollon ammatillisen ja oikeudellisen asiantuntemuksen rinnalle. Monialainen virastorakenne mahdollistaa tällaisen asiantuntemuksen verkostomaisen hyödyntämisen viraston sisällä siten, että tarvittavaa asiantuntijaresurssia voidaan joustavasti kohdentaa toimialojen erityistarpeiden ja työtilanteiden mukaan eikä sitä tarvitse hankkia viraston ulkopuolelta. Ohjausjärjestelmänsä kautta viraston toiminnassa säilyy kiinteä yhteys sosiaali- ja terveysministeriöön ja konserniyhteistyön kautta koko hallinnonalaan. Tällä on erityinen merkitys toiminnassa ensisijaisesti tarvittavan laajan sosiaali- ja terveysalan asiantuntemuksen kannalta. Yhteistyön kautta asiantuntemus on verkostomaisesti käytössä koko konsernissa ja toisaalta tehtävien kokoaminen taloudellisesti kantokykyiselle laajalle pohjalle tukee viraston oman sisältöasiantuntemuksen ylläpitämisen, kehittämisen ja laajentamisen mahdollisuuksia. Tämä osaltaan turvaa asiakkaan saaman palvelun laadullista sisältöä ja toiminnan suunnittelua sekä kohdentamista tavoitteiden mukaisesti.

Viraston ohjauksessa siirtyminen kuuden aluehallintoviraston, kolmentoista ympäristötehtäviä hoitavan ELY-keskuksen sekä Valviran ohjauksesta yhteen usean ministeriön yhteiseen tulosohjaukseen ja strategiatyöhön mahdollistaa ohjaustoiminnan kokonaisuuden tehostumisen. Samoin valtion alue- ja keskushallinnon nykyisten päällekkäisten tehtävien purkaminen ja siitä johtuva keskushallinnon virastojen ja aluehallintovirastojen välisen ohjausrakenteen poistuminen keventävät viranomaisten välistä ohjauskokonaisuutta. Nykyisin aluehallintovirastojen ohjaukseen kuuluvia tehtäviä, kuten esimerkiksi virastojen toiminnan yhdenmukaisuuden ohjaus, siirtyy uudessa virastorakenteessa viraston sisäisen johtamisen piiriin kuuluvaksi. Viraston ohjauksen ja toisaalta viraston sisäisen johtamisen välinen jako selkeytyy uudessa virastorakenteessa.

Viraston tehtävien toimialaohjauksesta eli sektorikohtaista operatiivista toimintaa koskevasta ohjauksesta ja valvonnasta vastaavat toimialoittain asianomaiset ministeriöt. Uusi valtakunnallisen viranomaisen rakenne edistää nykyistä aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten monivirastomallia tiiviimmän ministeriön ja viraston välisen toimialaohjauksen toteuttamista. Samoin viraston sisäinen organisoituminen sektorikohtaisiksi toimialoiksi edistää vuorovaikutteista ministeriön ja toimialan välistä ohjausta.

Valtioneuvoston ministeriöiden yhteisen viranomaisen mallissa ohjauskokonaisuus tulee muodostumaan sekä ministeriöiden yhteisestä ohjauksesta, että ministeriökohtaisesta toimialaohjauksesta. Jottei toiminnan sisällöllinen ohjaus jää yhteiseen ohjaukseen nähden liian heikoksi, tulee ministeriöiden toteuttaa aktiivisesti myös toimialaohjausta. Osalla ministeriöistä tämä edellyttää uudenlaisten yhteistyön ja vuorovaikutuksen mallien kehittämistä ohjaavan ministeriön ja viraston välille. Voidaankin arvioida, että tiiviin ohjaussuhteen muodostamiseksi ministeriöiden tulee panostaa tavanomaista keskushallinnon sektoriviranomaisrakennetta enemmän viraston ohjauskokonaisuuteen.

Hallinnonalarajat ylittävä yhteistyö ja koordinaatio on rakennettu osaksi Valtion lupa- ja valvontaviraston ohjaus- ja johtamismallia. Monialaisen viraston ohjaus ministeriöiden yhteistyönä mahdollistaa ohjattavan toiminnan tarkastelun hallinnonalarajat ylittävänä kokonaisuutena parhaan mahdollisen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden aikaansaamiseksi. Uusi ohjausmalli tulee lisäämään merkittävästi ministeriöiden välistä yhteistyötä. Ministeriöiden yhteisesti toteuttamassa ohjauksessa valtioneuvoston poikkihallinnolliset strategiset tavoitteet hallitusohjelmasta ja muista valtioneuvostotason poikkihallinnollisista asiakirjoista ovat jalkautettavissa osaksi monialaisen viraston strategista ohjausta. Monialaisen viraston ohjauksessa eri toimintojen yhteiset rajapinnat ja muut yhteiset tekijät tulevat helpommin käsitellyiksi ja huomioon otetuiksi kuin yksittäisten hallinnonalakohtaisten virastojen erillisissä ohjausprosesseissa. Ohjauksessa tapahtuva yhteistyö edistää julkisen hallinnon kokonaisuuden kannalta parhaiden ratkaisujen löytämistä myös valtioneuvoston tasolla ja vähentää suomalaisen hallinnon ongelmaksi todettua siiloutuneisuutta. Valtion lupa- ja valvontaviraston yhteisen ohjauksen mallilla poistetaan sektorikohtaiseen tulosohjaukseen sisältyviä hallinnonalakohtaisia siiloja sekä mahdollistetaan hallitusohjelman poikkihallinnollisten laajojen yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden sisällyttäminen osaksi viraston tulosohjausta. Monialainen valtakunnallinen virasto on yksi tehokas tapa vastata poikkihallinnollisuuden tarpeisiin.

Ministeriöiden tavanomaisen tulosohjauksen menettelyt eivät ole suoraan uuteen yhteisen ohjauksen malliin sovellettavissa. Toiminnan sisällöllinen ohjaus ja sen suhde uudenlaiseen yhteiseen ohjaukseen edellyttää ministeriöiltä uudenlaista toimintatapaa. Mikäli tulosohjauksen menettelyitä ei ministeriöissä päivitetä ja poikkihallinnollisen yhteensovituksen roolia kirkasteta, voi ohjauksesta muodostua tarpeettoman monimutkainen. On myös otettava huomioon esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan rooli sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteiden toteutumisessa ja sen edellyttämä tiivis yhteys sosiaali- ja terveysministeriöön ja sen hallinnonalan muihin virastoihin. Uuden ohjausmallin etupainotteinen ja konkreettinen suunnittelu jo viraston valmisteluvaiheessa sekä ohjauksen toimintamallin valmistelu ohjaavissa ministeriöissä ennen viraston toiminnan käynnistymistä on ensiarvoisen tärkeää.

Ohjausmalli rakentuu sille perusajatukselle, että toimialojen toiminnalla on yhteiset strategisen tason tavoitteet. Tämä ajattelutapa edellyttää ohjauksen operationalisointia kautta linjan siten, että tavoiteasettelu ja sen toteuttamisen keinot suunnitellaan toimialakohtaiseksi toiminnaksi yhteisellä päämäärällä. Tässä työssä on tarkemmin tunnistettava toimintojen aidosti yhteiset rajapinnat ja keskinäiset vaikutussuhteet ja myös tunnustettava, että kaikilla rajapinnoilla ei ole yhteismitallista merkitystä. Vaarana on että ohjaus ei palvele tarkoitustaan, mikäli yhteensovitus toteutetaan vain asettamalla tavoitteet pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan keskittyen toiminnan kannalta vähämerkityksellisiin yksityiskohtiin. Jos taas tavoitteissa lähdetään asetelmasta, joka ei vastaa kaikkien toimialojen tarpeita mutta voimakkaasti suuntaa toimintaa, riskinä on että yhteiskunnallinen vaikuttavuus ei toteudu.

Viraston toimiminen monipaikkaisesti lisää johtamis- ja esimiestyön haasteellisuutta. Virasto sekä osa sen toimialoista tulee olemaan suuria ja nykyiseen nähden viraston ylin johto voi etääntyä henkilöstöstä. Toiminnan ja resurssien johtaminen on toimialoittain organisoidussa virastorakenteessa selkeää, mutta voi johtaa ilman poikkihallinnollisen ohjaus- ja johtamismallin kehittämistä hallinnonalakohtaiseen eriytymiseen ja osaoptimointiin. Riskinä on, että valtakunnallisessa toimialoittain organisoidussa mallissa toimialoista syntyy hyvin itsenäisiä toimijoita viraston sisään, jolloin viraston yhteinen toiminta-ajatus ei toteudu, poikkihallinnollisuuden hyötyjä ei saavuteta, virastokokonaisuuden johtaminen kärsii ja hallinnonalakohtainen optimointi haittaa asiantuntemuksen ja resurssien joustavaa ja tehokasta käyttöä. Myös pääjohtajan tavanomaisesta poikkeava asema, jossa pääjohtaja on toisaalta viraston päällikkö, mutta samanaikaisesti hänen otto- ja direktio-oikeutensa toimialoilla tehtävään työhön nähden on rajoitettu, voi muodostaa riskin organisaation sisäisestä hajaantumisesta useisiin toisistaan erillään johdettuihin linjoihin.

Tämän kehityskulun ehkäisemissä on tärkeää, että viraston pääjohtajan rooli ymmärretään oikein ja koko viraston johto sitoutetaan viraston tavoitteiden ja poikkihallinnollisen toiminnan toteuttamiseen. Virastolle ehdotetaan säädettäväksi uudenlainen yhteisen johtamisen malli, joka kytkeytyy tiiviisti viraston toiminta-ajatukseen sekä virastolle ehdotettavaan yhteisen ohjauksen malliin. Koko viraston johto olisi velvollinen toteuttamaan viraston toiminta-ajatuksessa sekä yhteisessä ohjauksessa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeellista toimintojen yhteen sovittamista ja kehittämistä sekä muuta yhteistoimintaa. Johdon tehtävissä korostuisi siten perinteisen tulosvastuun ohella vastuu viraston sisäisen yhteistyön, poikkihallinnollisen toiminnan ja aidon yhteisesti tavoitteellisen toiminnan toteuttamisesta ja edistämisestä ja johto olisi velvollinen osallistumaan viraston yhteiseen johtamiseen. Pääjohtajan roolina ei ole johtaa varsinaista viraston toimialoilla tapahtuvaa lupa-, ohjaus- ja valvontatoimintaa – tämä on toimialojen johtajien tehtävä. Sen sijaan pääjohtajan roolina on luoda johtamisellaan edellytyksiä viraston tehtävien tuloksekkaalle toteuttamiselle sekä vastata viraston tulostavoitteiden saavuttamisesta ja johtaa viraston toimintojen yhteensovittamista ja viraston yhteistä kehittämistä. Viraston pääjohtajan sekä toimialojen ja toimintayksiköiden johtajien johtamistehtävässä korostuu vastuu siitä, että virasto toimii ja kehittyy yhtenä kokonaisuutena ja toimii poikkihallinnollisesti ja moniammatillisesti. Toimialojen ja toimintayksiköiden johtajat vastaisivat pääjohtajalle johtamiensa toimintojen osalta toiminnan tuloksellisuuden ja tulostavoitteiden saavuttamisen lisäksi siitä, että toimialan toiminnassa toteutetaan viraston tavoitteiden toteuttamiseksi tarpeellista viraston eri toimintojen yhteen sovittamista ja muuta yhteistoimintaa. Yhteisen johtamisen mallin tarkoituksena onkin, että virastoa ei johdeta toimialakohtaisina erillisinä osina, vaan aidosti yhteiskuntaan vaikuttavana kokonaisuutena.

Viraston sisäisen siiloutumisen riskejä ehkäistään ehdotuksessa ministeriöiden yhteiseen hallinnonalojen näkemykset yhteensovittavaan kannanmuodostukseen perustuvalla yhteisen ohjauksen mallilla, viraston yhteisen johtamisen mallilla ja siihen sisältyen viraston ylimmälle johdolle säädettävällä tehtävällä vastata viraston toimintojen yhteensovittamisesta niin virastotasolla kuin toimialatasolla. Tarkoituksena myös on, että toimialoittaisen organisoitumisen vastapainona virastolla olisi sen toiminnan yhteensovittamisen tukemiseksi yhteisiä toimintoja, joista määrättäisiin viraston työjärjestyksellä. Yhteisissä toiminnoissa olisi kyse horisontaalisesta kahden tai useamman toimialan ja toimintayksikön yhteisestä toiminnasta tai yhteistyöstä. Yhteisiä toimintoja voitaisiin perustaa esimerkiksi yhteisiin prosesseihin ja asiakkuuksiin tai alueellisen toiminnan koordinaatioon. Niiden tehtävänä voisi olla esimerkiksi pääjohtajan ja johtoryhmän tukena kehittää yhteisiä menettelytapoja, koordinoida yhteistä kannanmuodostusta ja operatiivista toimintaa sekä tukea toimialojen asiantuntijoita toimialarajat ylittävässä muussa yhteistyössä ja tietojenvaihdossa.

Aito yhteinen ja yhteisesti organisoitu toiminta on menettelytapana kuitenkin uusi ja sen täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää pitkäjänteistä panostusta suunnitteluun. Monilla viraston toimialoilla resurssit ovat jo nykyisellään niukat ja vaarana on, että yhteinen toiminta koetaan ns. perustyön päälle tulevana lisärasitteena eikä siihen haluta panostaa. Toisaalta mallilla haetut yhdennetyn toiminnan mahdollisuudet eivät ole kaikilla toimialoilla mahdollisia yhteismitallisella tavalla, joten toimialojen keskinäiset suhteet ja synergiat on pyrittävä määrittelemään etupainotteisesti ja siten, että tällä työllä ei itsetarkoituksellisesti kuormiteta toimintoja, jotka eivät siitä saa relevanttia lisäarvoa. Lisäksi yhteisen toiminnan organisoinnissa on varmistettava, että sen perusajatus ymmärretään oikein ja että toimialojen päätöksenteon riippumattomuus toteutuu.

Kansainvälinen toiminta

Aluehallintovirastot osallistuvat nykyisin kansainväliseen yhteistyöhön ja lähialueyhteistyöhön toimialaansa kuuluvissa asioissa. Kansainvälisen toiminnan laajuudessa ja suuntautumisessa on selviä virasto- ja vastuualuekohtaisia eroja. Virastojen ylijohtajat osallistuvat Euroopan aluehallintojen edustajien European Association of State Territorial representatives (EASTR) toimintaan. Lapin ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastoissa leimallista on lähialueyhteistyö rajanaapurien Ruotsin, Norjan ja Venäjän valtion aluehallintojen kanssa ja virastot osallistuvat myös muun muassa Barentsin alueen yhteistyöhön toimialoillaan. Itä-Suomessa luontainen lähialueyhteistyökumppani on Karjalan tasavalta ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston lähialueyhteistyökumppani Venäjällä on Leningradin alueen hallinto. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston keskeinen yhteistyöalue on Pohjoismainen yhteistyö. Virastojen vastuualueet osallistuvat toimialoillaan eurooppalaiseen ja muuhun kansainväliseen yhteistyöhön sekä erilaisten yhteistyöfoorumien kautta, että suorin kahdenvälisin yhteyksin eri valtioiden aluehallintojen toimijoiden kanssa. Kahdenvälistä yhteistyötä suuntautuu lähialueiden ja Pohjoismaiden lisäksi esimerkiksi Iso-Britanniaan, Saksaan, Belgiaan ja eräisiin muihin Euroopan maihin sekä Kiinaan.

Valtion lupa- ja valvontaviraston alueellinen toiminta ja toimipaikkaverkko mahdollistavat myös jatkossa alueellisen lähialueyhteistyön toteuttamisen viraston toimialaan kuuluvissa tehtävissä. Lähialueyhteistyön toimintamallit on arvioitava jatkovalmistelussa. Jatkovalmistelussa tarkentuu myös maakuntien ja uuden viraston roolit kansainvälisessä yhteistyössä. Valtakunnallisessa virastorakenteessa nykyisten virastokohtaisten kahdenvälisten yhteistyöjärjestelyiden voidaan ainakin osin arvioida loppuvan tai muuttavan muotoaan. Valtion lupa- ja valvontaviraston toimialojen asiantuntijoiden osallistuessa kansainvälisiin asiantuntijafoorumeihin voidaan viraston valtakunnallisuudella arvioida olevan viraston ja Suomen painoarvoa kasvattavaa vaikutusta.

Valviran on ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun direktiivin (2005/36/EY) mukainen Suomen toimivaltainen viranomainen terveydenhuollon ammattien osalta. Käsitellessään toisessa EU/ETA-valtiossa kouluttautuneen terveydenhuollon ammattihenkilön ammattioikeushakemusta, Valvira tekee yhteistyötä toisten EU/ETA-valtioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa. Ammattioikeudet toimintaan kuuluu lisäksi säännöllistä kansainvälistä toimintaa silloin kun käsitellään EU/ETA-alueen ulkopuolella kouluttautuneen terveydenhuollon ammattihenkilön hakemuksia.

Valviran on lisäksi Suomen toimivaltainen viranomainen lääkinnällisten laitteiden valvonnassa. Suomen EU-jäsenyys, sekä eurooppalainen että kansallinen lainsäädäntö velvoittavat Valviraa itsenäisesti huolehtimaan kaikesta lääkinnällisiä laitteita koskevasta vaatimustenmukaisuuden valvonnasta Suomessa ja lisäksi osallistumista EU-komission johtamaan viranomaistyöhön. Valvira on myös Suomessa lääkinnällisten laitteiden valvonnassa toimivien ilmoitettujen laitosten (notified body) nimeävä ja valvova taho.

Adoptiolautakunta on lasten suojelusta sekä yhteistyöstä kansainvälisissä adoptioasioissa tehdyn Haagin sopimuksen tarkoittama keskusviranomainen sekä lasten adoptiosta Strasbourgissa tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen tarkoittama kansallinen viranomainen. Adoptiolautakunta toimii Valviran yhteydessä, ja adoptiolautakunnan puheenjohtajat ja sihteerit ovat Valviran virkamiehiä. Adoptiolautakunnan kansainvälinen yhteistyö adoptioasioissa perustuu edellä mainittuihin sopimuksiin. Näiden sopimusten perusteella sopimuksiin liittyneen maan adoptiokeskusviranomaisella on velvollisuus tehdä kansainvälistä yhteistyötä adoptioasioissa. Velvollisuus kansainväliseen adoptioyhteistyöhön on Suomen lainsäädännössä kirjattu adoptiolain (22/2012) 86 § 1 ja 2 momenttiin sekä adoptioasetuksen (202/2012) 14 §:ään.

Valviran lakisääteisiin tehtäviin kuuluu myös alkoholijuomien tuotevalvonta, johon sovelletaan pääsääntöisesti EU-säädöksiä ja sillä on siten vahva kansainvälinen kytkentä. Näistä säädöksistä valtaosa on suoraan sellaisenaan velvoittavia joko parlamentin ja neuvoston asetuksia, neuvoston asetuksia tai komission asetuksia.

Lakisääteisen kansainvälisen toiminnan ohella Valvira tekee runsaasti kansainvälistä yhteistyötä. Valvira on useiden kansainvälisten sosiaali- ja terveysalan organisaatioiden ja verkostojen jäsen. Merkittäviä yhteistyöverkostoja ovat muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaviranomaisten verkosto European Partnership for Supervisory Organisations in Health Services and Social Care (EPSO) sekä julkisten että yksityisten sosiaalihuollon toimijoiden verkosto European Social Network (ESN). Näiden lisäksi Valvira on jäsenenä muun muassa kansainvälisessä International Association of Medical Regulatory Authorities (IAMRA) -järjestössä, joka käsittelee terveydenhuollon valvonnan kysymyksiä. Lisäksi Valvira tekee vahvaa pohjoismaista yhteistyötä niin suoraan eri maiden valvontaviranomaisten, kuin muun muassa Pohjoismaisen ministerineuvoston asettamassa Nordiska Gruppen för Hälsopersonal (NGH) – työryhmässä, sekä yhteispohjoismaisen valvontaviranomaiskonferenssin (Nordisk Tillsynskonferens) muodossa, jonka järjestämisvastuu kiertää maittain.

Valviralta Valtion lupa- ja valvontavirastolle siirtyviin tehtäviin kytkeytyvä kansainvälinen toiminta jatkuu uuden viraston sosiaali- ja terveysalan toimialan toimintana. Uuden viranomaisrakenteen, jossa kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon valvontatehtävät on koottu yhdelle valtakunnalliselle viranomaiselle, voidaan arvioida olevan hyödyksi kansainvälisessä toiminnassa ja sillä olevan viraston ja Suomen painoarvoa kasvattavaa vaikutusta.

Tietojärjestelmät ja digitalisaatio

Viraston valtakunnallinen toimivalta ja sen pohjalta rakennettavissa olevat valtakunnalliset yhdenmukaiset prosessit ovat edellytys digitaalisten palveluiden täysimääräiselle käyttöönotolle. Digitalisaatio mahdollistaa tehtävien toteuttamisen uusilla tavoilla. Digitalisaatio lisää toiminnan vaikuttavuutta, tuottavuutta ja kustannustehokkuutta ja vähentää asiakkaiden asiointitarvetta. Ehdotettu uusi virastorakenne luo hallinnollisen alustan, joka mahdollistaa asiakaspalvelujen digitalisoinnin, toimintojen automatisoinnin sekä tietovarantojen yhteiskäyttöisyyden. Tämä vähentää hallinnollista työtä ja asiakkaan hallinnollista taakkaa. Yhtenäistetyillä ja yhteiseen kansalliseen palvelualustaan (valtion, maakuntien ja kuntien yhteiseen ekosysteemiin) pohjautuvilla ratkaisuilla helpotetaan palveluiden saavutettavuutta ja käytettävyyttä.

Vuoden 2010 syyskuussa useasta erillisestä virastosta valtakunnallisen toimivallan viranomaiseksi muodostettu Verohallinto on esimerkki valtionhallinnon viranomaisesta, joka on kyennyt laajasti ja asiakaslähtöisesti hyödyntämään toiminnassaan digitalisaation mahdollisuuksia. Myös Verohallinnon toiminnan laajamittaisen digitalisoinnin edellytyksenä on ollut se, että virastosta on muodostettu valtakunnallinen toimija ja näin luotu edellytykset viraston toimintaprosessien yhdenmukaistamiselle.

Digitalisaation edistäminen Valtion lupa- ja valvontavirastossa edellyttää tiettyjen peruslähtökohtien toteuttamista. Järjestelmien on oltava verkostomaisen työn mahdollistavia ja ratkaisujen on tuettava uusia työmenetelmiä. Monialaisessa virastossa korostuu poikkihallinnollinen yhteistyö ja yhteensopivuus, joka edellyttää, että digitaalisaation tukena oleva tietojärjestelmäkokonaisuus yhtenäistetään ja rajapintojen yhteentoimivuus varmistetaan. Teknisissä ratkaisuissa tukeudutaan kansallisen palveluarkkitehtuurin (KaPA) mukaisiin tietojärjestelmäratkaisuihin. Keskeistä on vahva yhteistyö maakuntien ja kuntien kanssa etenkin yhteisten tietojen hyödyntämiseksi ja uudenlaisen dataa käsittelevän kansallisen mallin rakentamiseksi. Erilliset päällekkäiset asiointi- ja asiankäsittelyjärjestelmät korvataan yhteisillä ratkaisuilla. Yhteisen KaPA -integroidun asiointi- ja asiankäsittelyratkaisun toteuttaminen edellyttää, että uuden viraston toimintatavat ja niihin liittyvä tiedonhallinta ensin yhdenmukaistetaan. Tämä työ on tarkoitus aloittaa jo ennen uuden viraston toiminnan aloittamista.

Kokonaisuutena uuden viraston digitalisaation edistäminen vaatii merkittävän lisäinvestoinnin prossessien, toimintatapojen ja niitä tukevien ICT-ratkaisujen rakentamiseksi, samaan aikaan kun käytössä on nykyisiä rinnakkaisia toimintamalleja ja niitä tukevia ICT-ratkaisuja. Päällekkäisten kustannusten minimoimiseksi prosessien ja toimintatapojen yhtenäistämistyö sekä yhteisen digitaalisen ICT-palvelualustan kehittäminen tulisi aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Uuden viraston vahva rooli poikkihallinnollisessa yhteistyössä edellyttää vahvaa KaPA-yhteensopivuutta kaikilta viraston toimialoilta.

Pitkällä tähtäimellä uuden viraston edellytykset asiakkaita palvelevan informaation tuottamiseen paranevat paitsi uuden viraston yhteisten tietovarantojen myös kansallisesti kehitettävän yhteisen tiedonhallinnan (YTI-hanke) ja yhtenäistettyjen tietojärjestelmien rakentamisen myötä. Osin virastoilla on jo nyt käytössä valtakunnallisesti yhteisiä tietovarantoja, kuten esimerkiksi työsuojelun Vera-valvontatietojärjestelmä sekä aluehallintovirastojen ja Valviran yhteiset tietojärjestelmät.

Uuden valtakunnallisen viraston perustamiseen yhdistettävä digitalisaation hyödyntäminen tarjoaa merkittävän tuottavuuspotentiaalin. Digitalisaation hyödyntäminen edellyttää uudistuksen jatkovalmistelussa luotavaa selkeää visiota tavoitetilasta, vahvaa sitoutumista virastossa ja ohjaavissa ministeriöissä yhteisiin digitalisaatioperiaatteisiin sekä rohkeutta kokeilla ja ottaa käyttöön uusia toimintamalleja ja ICT-alustaratkaisuja.

Digitalisoinnin vaikutuksia Valtion lupa- ja valvontavirastolle osoitettavaksi ehdotettavassa sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta-, lupa- ja rekisteröintitehtävässä on arvioitu Valtiokonttorin 31.3.2016 valmistuneessa selvityksessä Digistartti: hankeaihioiden arviointi. Aluehallintovirastot käsittelevät vuosittain yli 7000 yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon lupa-, ilmoitus- tai rekisteröintiasiaa ja Valvira yli 700 lupa- ja ilmoitusasiaa. Lisäksi virastot valvovat yksityisen ja julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa. Henkilötyövuosia sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontatoimintaan kohdistuu aluehallintovirastoissa noin 160 henkilötyövuotta ja Valvirassa 36 henkilötyövuotta. Valtiokonttorin arvion mukaan lupaprosessin digitalisoinnilla olisi saavutettavissa merkittäviä kustannushyötyjä, arviolta noin 40 henkilötyövuoden säästö vuosittain. Selvityksen arvio perustuu olettamukseen, että lupa- ja valvontatointa kyetään tehostamaan keskimäärin 20 prosentilla. Tavoitteena olisi digitalisoida valvontaprosesseja niin, että älykkään palvelujärjestelmän ja analytiikan avulla valvontaviranomainen voisi kohdistaa resursseja riskialttiiden kohteiden valvontaan ja kiinnittää jo lupien hakemisvaiheessa resurssit niihin hakemuksiin tai toimijoihin, joihin liittyy riskejä. Digitalisaation avulla tavoitteena olisi laajentaa valvonnan tietoperustaa merkittävästi. Lupa- ja valvontaprosessien digitalisoinnilla luodaan edellytykset sille, että Valtion lupa- ja valvontavirasto voisi toteuttaa sille säädettäväksi ehdotettavaa valvontatehtävää riskiperusteisesti ja ennakoivasti.

Sosiaali- ja terveysalan valvontatehtävissä korostuu myös yhteistyön merkitys muiden sosiaali- ja terveysministeriön alaisten virastojen ja laitosten kanssa. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen liittyen tarvitaan erityisesti tietopohjan laajentamiseen ja yhdenmukaisiin mittareihin ja indikaattoreihin liittyen vahvaa yhteistyötä viraston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja sosiaali- ja terveysministeriön kesken. Tulevaisuuden tietopohjan tarkoituksena on palvella sekä valtakunnallista ohjausta, seurantaa, arviointia ja valvontaa kuin myös järjestämisvastuussa olevien maakuntien vastaavaa alueensa toimintaa ja omavalvontaa sekä palveluntuottajien omavalvontaa.

Prosessien digitalisoinnilla on tarpeen varautua muuttuvaan sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontatoimintaan sekä lisääntyviin informaatiotarpeisiin. Jatkossa myös julkisen sektorin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajat on tarkoitus sisällyttää valtakunnalliseen palveluntuottajien rekisteriin, jolloin rekisteröintiprosessia edellyttävien palveluntuottajien määrä kasvaa merkittävästi nykyisestä. Lisäksi asiakkaiden valinnanvapauden kasvaessa kasvaa todennäköisesti myös yksityisten sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden tai toimipaikkojen määrä. Valtiokonttorin edellä todetussa selvityksessä on arvioitu, että lupien ja niiden sisältämien toimipaikkojen määrä kasvaa alkuvaiheessa noin 20 prosenttia perustuen Ruotsin kokemuksiin vastaavasta uudistuksesta. Toiminnan volyymien kasvaessa merkittävästi on prosessien digitalisointi ja valtakunnallisesti yhtenäiset menettelytavat entistä tärkeämpiä. Lisäksi tarvitaan maakuntien palveluiden järjestäjinä tuottamaa tietoa sekä maakunnille mahdollisuus käyttää Valtion lupa- ja valvontaviraston palveluiden tuottajista tuottamaa tietoa.

Työsuojelun tehtävien järjestäminen

Työsuojeluviranomaisen tehtävät organisoidaan Valtion lupa- ja valvontavirastossa siten, että tehtävien hoidon riippumattomuus turvataan Suomen ratifioiman (SopS 44/1949) kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleisen konferenssin vuonna 1947 hyväksymän ammattientarkastusta teollisuudessa ja kaupassa koskevan sopimuksen (yleissopimuksen nro 81) edellyttämin tavoin. Työsuojelun tehtävät ehdotetaan organisoitavaksi omaksi toimialakseen, jota johtaa toimialan johtaja. Ratkaisuvalta työsuojelun toimialan tehtävissä olisi toimialan johtajalla tai hänen määräämällään. Pääjohtajalla ei olisi otto-oikeutta toimialoilla päätettäviin asioihin. Toimialan henkilöstön nimittäisi toimialan johtaja. Työsuojelun toimialan johtaja nimitettäisiin virkaansa muista toimialojen johtajista poiketen toistaiseksi. Lakiehdotuksen 6 §:n mukaan työsuojelun tehtäviä hoitava toimiala on riippumaton näitä tehtäviä hoitaessaan. Toimialan toiminta on järjestettävä siten, että riippumattomuus ja puolueettomuus näissä tehtävissä on turvattu. Työsuojelun toimialalle ei saa antaa sellaisia muita tehtäviä, jotka voivat vaarantaa näiden tehtävien asianmukaisen hoitamisen tai riippumattomuuden.

Työsuojelun tehtävien ohjaus järjestettäisiin muista viraston tehtävistä poikkeavalla tavalla. Ratkaisulla korostettaisiin työsuojelun muita viraston toimialoja itsenäisempää asemaa suhteessa viraston yhteiseen ohjaukseen. Sosiaali- ja terveysministeriö laatisi viraston tulossopimusta täydentävän tulossopimuksen viraston työsuojelun tehtävien ohjausta varten. Työsuojelun tulossopimuksen sisällöstä päättäisi yksinomaan sosiaali- ja terveysministeriö eikä viraston tulossopimusta täydentävä työsuojelutehtäviä ohjaava tulossopimus kuuluisi ministeriöiden yhteisesti toteuttaman yhteisen ohjauksen piiriin. Nykytilaa vastaavasti työsuojelun toimintamäärärahat tulisivat omalta sosiaali- ja terveysministeriön pääluokkaan sijoittuvalta toimintamenomomentiltaan. Näin ollen sosiaali- ja terveysministeriö hyväksyisi viraston työsuojelun tehtäviä koskevan talousarvioesityksen ja valtiontalouden kehysesityksen sekä antaisi työsuojelun tehtäviä koskevan tilinpäätöskannanoton. Työsuojelun erityisasema huomioitaisiin myös viraston johtamismallissa.

Viraston henkilöstön työsuojeluvalvonta ehdotetaan järjestettäväksi erityisratkaisulla, jossa sosiaali- ja terveysministeriön nykyistä rajoitettua roolia toimia työsuojeluviranomaisena laajennettaisiin siten, että se toimisi työsuojeluviranomaisena myös silloin, kun työsuojeluvalvonta kohdistuu Valtion lupa- ja valvontavirastoon. Tosiasiallisesti Valtion lupa- ja valvontavirastoon voidaan arvioida kohdistuvan työsuojeluvalvontaa korkeintaan vain muutamia kertoja vuodessa. Sosiaali- ja terveysministeriö voisi valvonnan toteuttamiseksi määrätä Valtion lupa- ja valvontaviraston työsuojelun toimialan tarkastajan suorittamaan valvonta- ja tarkastustehtävän Valtion lupa- ja valvontavirastossa. Määräämismenettelystä säädettäisiin Valtion lupa- ja valvontavirastosta annettavassa laissa. Tarkastajat toimisivat tässä tehtävässään STM:n työ- ja tasa-arvo-osaston johdon ja valvonnan alla. Lisäksi erikseen säädettäisiin, ettei palvelussuhde Valtion lupa- ja valvontavirastoon tee näitä tarkastajia hallintolain 28 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla esteelliseksi asiassa, joka koskee Valtion lupa- ja valvontaviraston työsuojeluvalvontaa. Viranomaisaloitteisen työsuojeluvalvonnan kohdistamisesta Valtion lupa- ja valvontavirastoon päättäisi STM:n työ- ja tasa-arvo-osasto. Ehdotetulla ratkaisulla mahdollistetaan se, että Valtion lupa- ja valvontaviraston virkamiehet, mukaan lukien työsuojelun toimialan virkamiehet, voivat muiden työntekijöiden tavoin turvautua työsuojeluviranomaiseen työsuojeluvalvontaa, ohjausta ja neuvontaa edellyttävissä asioissa eikä työsuojeluviranomaisena toimi virkamiesten työnantaja. Ehdotettu ratkaisu on lisäksi toiminnallisesti tarkoituksenmukaisella tavalla järjestettävissä eikä se rakenteellisella raskaudellaan ja jäykkyydellään tarpeettomasti sido työsuojeluvalvontaa valtakunnan tasolla käytettävissä olevaa kokonaisresurssia, vaan mahdollistaa tavanomaisen työsuojeluvalvonnan järjestämisen tehokkaasti ja tuottavasti. Lisäksi malli mahdollistaa sen, että työsuojelutarkastajien eri tehtävien erityisasiantuntemus olisi käytettävissä myös Valtion lupa- ja valvontavirastoon kohdistuvassa työsuojeluvalvonnassa.

Työsuojeluvalvonnan kansainväliset tehtävät jaettaisiin sosiaali- ja terveysministeriön ja Valtion lupa- ja valvontaviraston välillä niin, että ministeriön tehtäviin kuuluisivat hallitusten välinen yhteistyö ja strategisesti asioita linjaava kansainvälinen yhteistyö. Tällaisia ovat mm. ILO-yhteistyö (International Labour Organization) ja Euroopan komission viralliset elimet, kuten SLIC (Committee of Senior Labour Inspectors).

Valtion lupa- ja valvontavirasto vastaisi Suomen työsuojeluvalvonnan kansainvälisten velvoitteiden hoitamisesta, kuten lähetettyjen työntekijöiden yhteysvirastona toimimisesta ja komission osoittamista lähetettyihin työntekijöihin liittyvistä tehtävistä, IMI-koordinaattorina toimimisesta ja siihen sisältyvistä koulutustehtävistä. Valtion lupa- ja valvontavirastolle kuuluisivat myös EU:n ja muiden tahojen kanssa toteutettavat kansainväliset valvontahankkeet ja eri maiden kahdenvälisiin sopimuksiin liittyvät muut yhteistyömuodot. Työsuojeluvalvontaan liittyviä kansainvälisiä hankkeita ovat Euroopan komission valvontahankkeet, lähetettyjen työntekijöiden valvontaan liittyvät EU-projektit, EU:n IMI-tietojenvaihtojärjestelmän avulla tapahtuva valvontayhteistyö, Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen ja Viron Tööinspektsioonin yhteistyösopimuksen edellyttämät toimenpiteet, Pohjoismaiden yhteiset ihmiskaupan vastaiset toimenpiteet sekä muu kansainvälinen valvontaviranomaisten välinen yhteistyö sekä kansainvälisiin toimialoihin, kuten merenkulkuun liittyvä valvonnallinen yhteistyö.

Ympäristötehtävien kokoaminen

Ympäristölainsäädännön täytäntöönpanotehtäviä hoidettaisiin uudistuksen jälkeen Valtion lupa- ja valvontavirastossa, maakunnissa ja kunnissa. Näiden viranomaisten yhteistyö on keskeinen edellytys uudistuksen onnistuneelle toteuttamiselle. Uudistuksessa syntyy selkeä toimivallanjako ympäristötehtävissä maakuntien ja Valtion lupa- ja valvontaviraston välille; maakunnat vastaavat edistämis- ja kehittämistehtävistä ja valtion viranomainen oikeusharkintaisista lupa- ja valvontatehtävistä.

Uudistuksessa Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyy aluehallintovirastoista ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisten lupa-asioiden käsittely ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista ympäristönsuojelun valvonta, vesilain mukainen laillisuusvalvonta, luonnonsuojelulain mukaiset viranomaistehtävät, ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaiset yhteysviranomaisen tehtävät, jätelain mukaiset tehtävät, eräiden muiden ympäristölakien mukaisia tehtäviä sekä niihin liittyvät yleisen edun valvonnan tehtävät.

Jatkossa siirtyminen kahdesta eri viranomaisesta yhden viranomaisen malliin parantaa toiminnan sujuvuutta ja sillä osaltaan saavutetaan merkittäviä synergiaetuja, kun lupa- ja valvontatehtävät ovat hallinnollisesti samassa viranomaisessa. Kun ympäristötehtävien hoitaminen toteutetaan jatkossa valtakunnallisen viranomaisen toimesta, saavutetaan tätä kautta koko maahan yhtenäisemmät käytännöt, mikä edistää entisestään yhdenvertaisuutta esimerkiksi toiminnanharjoittajien kannalta. Ympäristötehtävissä valtakunnallinen viranomainen on omiaan takaamaan lupatehtävien asianmukaisen hoitamisen ja ympäristön tilan heikentymättömyyden, kun näitä tehtäviä hoidetaan valtakunnallisesti yhtenäisillä toimintatavoilla. Ympäristölupa-asioissa ja lupien valvonnassa tarvitaan monialaista asiantuntemusta, mikä on nykyistä paremmin turvattavissa valtakunnallisessa virastossa kuin hajautetussa hallinnossa.

Yleisen edun valvontatehtävän osoittaminen osaksi Valtion lupa- ja valvontaviraston tehtäviä ja viraston sisällä erityisesti osaksi lupaviranomaisen suorittamaa lupaharkintaa muuttaa järjestelmää nykyiseen verrattuna. Valtion lupa- ja valvontaviraston on jatkossa omassa toiminnassaan selvitettävä yleisen edun valvontaan liittyvät seikat viran puolesta hallinnon oikeusperiaatteet huomioon ottaen. Yleistä etua valvovan valtion viranomaisen muutoksenhakuoikeuden poistuminen sen omia päätöksiä koskien korostaa näiden seikkojen huomioon ottamista päätösharkinnassa. Asia on tarkoitus järjestää ympäristötoimialan työjärjestyksellä ja erilaisilla sisäisillä menettelyillä, joiden tulee olla läpinäkyviä ja mahdollistaa yleisen edun valvonnan ohella laillisuusvalvonnan toteutuminen. Vaikka sisäisestä lausuntomenettelystä ei säädettäisi, yleisen edun valvonnan näkökohtien huomioimisen tulisi viraston sisällä lähtökohtaisesti perustua kirjalliseen muotoon. Tällä varmistetaan se, että lupa- ja muiden asioiden laissa säädettyjen edellytysten täyttyminen ja yleistä etua koskevat näkökohdat sisällytetään täysimääräisesti päätöksentekoon ja että tämä on myös jälkikäteen todennettavissa mahdollisissa muutoksenhakutilanteissa. Kirjallinen muoto on tarpeen erityisesti Valtion lupa- ja valvontavirastossa sovellettavan EU-lainsäädännön velvoitteiden takia, jotta päätöksenteossa osaltaan varmistetaan asianmukainen EU-oikeuden noudattaminen. Tuomioistuimen pyytäessä Valtion lupa- ja valvontavirastolta valituksesta vastinetta, se tulisi valmistella hyödyntäen Valtion lupa- ja valvontaviraston eri alojen asiantuntemusta. Valtion lupa- ja valvontavirasto valvoo yleistä etua sille säädetyissä tehtävissä muiden viranomaisten toimintaan kohdistuen.

Ahvenanmaan valtionvirasto

Valtionviraston asema valtion aluehallinnon viranomaisena Ahvenanmaalla ei muutu nykytilaan nähden. Säädöstasolla Ahvenanmaan valtionviraston asema ja tehtävät selkeytyvät, kun virastosta säädetään oma lakinsa ja aluehallintovirastojen lakkauttamisesta johtuen Ahvenanmaan valtionvirastolle säädettäisiin vastaisuudessa nimenomaisesti ne tehtävät, joita se on nykyisin hoitanut kumottavaksi ehdotetun aluehallintovirastoista annetun 16 §:n 1 momentin nojalla aluehallintovirastona Ahvenanmaalla. Tällä säädösteknisellä muutoksella ei ole vaikutuksia valtionviraston tehtäviin. Ahvenanmaan valtionvirastolla olisi nykytilaa vastaavasti Ahvenanmaan maakunnassa yleistoimivalta kantaa ja vastata valtion puolesta sekä valvoa tuomioistuimissa ja viranomaisissa valtion etua ja oikeutta niissä tilanteissa, joissa toimivaltaista viranomaista ei ole laissa erikseen määrätty.

Nyt ehdotettavat muutokset kuntien, maakuntien ja valtion välisessä tehtävänjaossa sekä valtion viranomaisten sisäisessä tehtävänjaossa sen sijaan aiheuttavat vähäisiä muutoksia myös Ahvenanmaan valtionviraston tehtäviin. Ahvenanmaan valtionvirastolle siirtyisi Ahvenanmaan kunnilta viljelijähallinnon tehtäviä, jotka kuuluvat valtakunnan toimivaltaan ja jotka Manner-Suomessa siirretään maakunnille.

Valtion lupa- ja valvontaviraston perustamisesta aiheutuvat vaikutukset hallintotuomioistuimiin

Valtion lupa- ja valvontavirasto on toimivallaltaan valtakunnallinen virasto, jonka päätöksistä haettaisiin muutosta hallintolainkäyttölain 12 §:n 2 momentin tarkoittamin tavoin siltä alueelliselta hallinto-oikeudelta, jonka tuomiopiiriin päätös olennaisimmin liittyy sen vuoksi, että tässä tuomiopiirissä sijaitsee pääosa päätöksessä tarkoitetusta alueesta tai kiinteistöstä taikka sen henkilön kotikunta tai sen yhteisön kotipaikka, johon päätös pääosin liittyy. Aluehallintovirastojen päätöksistä muutoksenhaku on nykyisin ohjautunut pääsääntöisesti hallintolainkäyttölain 12 §:n 1 momentin mukaisesti sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä päätöksen tehneen aluehallintoviraston päätoimipaikka sijaitsee. Valtakunnallisesti yhteen aluehallintovirastoon keskitetyissä tehtävissä muutoksenhaku on ohjautunut siten kuin hallintolainkäyttölain 12 §:n 2 momentissa säädetään. Tästä on seurannut, että aluehallintovirastojen päätöksistä tehtyjä valituksia ohjautuu nykyisin kaikkiin alueellisiin hallinto-oikeuksiin.

Myös jatkossa hallintolainkäyttölain 12 §:n 2 momenttia sovellettaessa Valtion lupa- ja valvontaviraston päätöksistä tehtyjä valituksia ohjautuisi kaikkiin hallinto-oikeuksiin. Hallinto-oikeuksiin ohjautuvien valitusten määrä muuttuisi kuitenkin osassa hallinto-oikeuksia nykyiseen nähden, koska aluehallintovirastojen ja hallinto-oikeuksien toimialueet eivät ole olleet toisiaan vastaavia.

Jatkossa Pirkanmaan maakuntaa ja Keski-Suomen maakuntaa koskevista päätöksistä tehdyt valitukset ohjautuisivat Vaasan hallinto-oikeuden sijasta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Uudenmaan maakuntaa koskevista päätöksistä tehdyt valitukset ohjautuisivat Hämeenlinnan hallinto-oikeuden sijasta Helsingin hallinto-oikeuteen. Kymenlaaksoa koskevista päätöksistä tehdyt valitukset puolestaan ohjautuisivat Hämeenlinnan hallinto-oikeuden sijasta Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ja Turun hallinto-oikeuden osalta ei tapahtuisi muutoksia. Valituksia tulisi siten ohjautumaan nykyistä selvästi enemmän Helsingin hallinto-oikeuteen ja hieman enemmän myös Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitusten määrä tulisi vähenemään Vaasan hallinto-oikeudessa ja Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa.

Siltä osin kun Valtion lupa- ja valvontaviraston tehtäviä koskevissa laeissa on erityisiä toimivaltaista hallinto-oikeutta koskevia forum-säännöksiä, ei sääntelyyn ehdoteta tehtäväksi muutoksia. Näin ollen esimerkiksi ympäristöluvista ja vesitalousluvista tehdyt valitukset ohjautuisivat jatkossakin valtakunnallisesti Vaasan hallinto-oikeuteen.

Alueellisen toimivallan muuttamisella valtakunnalliseksi pyritään yhtenäistämään hallintoviranomaisen ratkaisukäytäntöjä sekä mahdollistamaan nykyistä laajempi erikoistuminen sekä erityisasiantuntemuksen hyödyntäminen valtakunnallisesti. Näillä seikoilla voidaan arvioida olevan osaltaan pitkällä aikavälillä muutoksenhakutarvetta vähentävä vaikutus.

Ympäristöasioita koskevan yleisen edun valvonnan uudelleenjärjestämisestä voi aiheutua kahdentyyppisiä vaikutuksia ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisia asioita käsittelevissä Vaasan hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Yleisen edun valvonnan sisällyttämisen kiinteämmin osaksi lupaharkintaa arvioidaan parantavan yleisen edun huomioon ottamista itse lupamenettelyssä ja siten vähentävän tähän perustuvaa muutoksenhakua. Ehdotuksen mukaan valtion valvontaviranomaisella ei olisi jatkossa oikeutta hakea muutosta Valtion lupa- ja valvontaviraston ympäristönsuojelulain tai vesilain nojalla lupaviranomaisena antamaan päätökseen. On vaikea arvioida, millainen vaikutus tällä on valitusten määrään ja lupaprosessien kokonaiskestoon. Valtion valvontaviranomaisen valitukset valtion lupaviranomaisen päätöksestä ympäristönsuojelulain ja vesilain nojalla ovat olleet kaikkiaan varsin harvinaisia. Jos kansalaiset, kansalaisjärjestöt tai mahdollisesti kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset katsovat joissakin tilanteissa uuden viranomaisjärjestelmän turvaavan puutteellisesti yleisten etujen toteutumista, saattaa tämä vastaavasti lisätä muutoksenhakemusten määrää.

Valtion lupa- ja valvontaviraston päätöksiin kohdistuvan, sen oman valitusoikeuden puuttuminen saattaa myös vaikuttaa muiden tahojen tekemien valitusten sisältöön. Voimassaolevan lainsäädännön mukainen tilanne, jossa valtion valvontaviranomainen huolehtii valtion lupaviranomaisen päätöksiin kohdistuvasta yleisen edun valvonnasta tarvittaessa muutoksenhakemuksin, on ollut muutoksenhakutuomioistuimen näkökulmasta selkeä. Jos asianosaisten ja kansalaisjärjestöjen valituksissa ryhdytään lisääntyvässä määrin esittämään yleiseen etuun perustuvia vaatimuksia, tulee tämä aiheuttamaan lisätyötä tuomioistuimen tutkiessa ja selvittäessä näitä vaatimuksia. Tämä saattaa lisätä myös Valtion lupa- ja valvontavirastolta pyydettävien lausuntojen määrää.

4.2.2 Yhteiskunnalliset vaikutukset

Uudistus luo edellytykset nykyistä yksinkertaisemman, yhdenmukaisemman ja nopeamman viranomaisasioinnin kehittämiselle.

Muutokset mahdollistavat yhden luukun periaatteen toteuttamisen, asiakaskeskeisen, yhdenvertaisen ja kokonaisvaltaisen käsittelyn sekä hallinnollisen taakan vähentämisen.

Viranomaisrakenne selkeytyy ja toiminta painottuu entistä enemmän ennakoivaan vuorovaikutteiseen ja vaikuttavaan ohjaukseen.

Muutokset edellyttävät voimakasta panostusta uudenlaiseen johtamis- ja toimintakulttuuriin sekä järjestelmäkehitykseen.

4.2.2.1 Vaikutukset asiakkaisiin

Valtion lupa- ja valvontavirasto

Viraston keskeinen tarkoitus on sille säädettyjä lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä hoitamalla turvata kansalaisten perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista eri palveluiden käyttäjinä ja työntekijöinä samalla, kun virasto varmistaa palveluiden järjestäjien ja tuottajien sekä työnantajien velvollisuuksien täyttämisen. Viraston asiakkaita ovat siten ihmiset ja yhteisöt moninaisissa eri rooleissaan oikeuksien ja velvollisuuksien haltijoina. Monialainen virastomalli mahdollistaa asiakkaiden tunnistamisen ja palvelemisen näissä eri rooleissaan yhdennetyllä palvelumallilla. Esimerkiksi kansalaisen kannalta virasto on yhtenäinen toimija ja valvoja hänen saadessaan eri palveluita kunnalta ja maakunnalta. Vastaavasti maakuntien ja kuntien kannalta virasto on keskeinen valtiollinen kumppani, joka kootusti tukee, ohjaa ja valvoo niiden eri toimintoja.

Valtakunnallisen monialaisen viraston perustaminen luo edellytykset nykyistä yksinkertaisemman, yhdenmukaisemman ja nopeamman viranomaisasioinnin kehittämiselle. Toimintatapojen, ratkaisukäytäntöjen ja palvelutason yhtenäisyys koko maassa turvaa nykyistä paremmin asiakkaiden yhdenvertaisen kohtelun eri puolilla maata. Asiakas hyötyy valtakunnallisen viranomaisen mallissa välillisesti siitä, että viraston resursseja ja asiantuntemusta voidaan kohdentaa valtakunnallisesti tarkoituksenmukaisella ja tehokkaalla tavalla ja hyödyntää valtakunnallisia työjonoja. Uusi virastorakenne edesauttaa tällä tavoin nykyistä nopeampaa ja asiantuntevampaa asioiden käsittelyä ja yhdenmukaistaa koko maan tasolla asioiden käsittelyaikoja.

Valtion lupa- ja valvontaviraston monialaisuus estää asiakkaan hallinnonalarajat ylittävän ongelman pilkkoutumisen usean eri sektoriviranomaisen erilliseen selvittelyyn. Sekä etukäteisvalvonnassa että reaktiivisessa valvonnassa valvova viranomainen pystyy ohjaamaan toimintaa ja puuttumaan epäkohtiin myös sellaisissa toiminnoissa, jotka sijoittuvat valtion hallinnonalajaossa hallinnonalojen rajapintoihin tai ovat poikkihallinnollisia. Asiakkaiden etu on, että valvovalla viranomaisella on sekä monialainen substanssiosaaminen eri toimialoilta, että vahva laillisuusvalvonnan oikeudellinen osaaminen käytössään.

Valtakunnallinen monialainen toimija pystyy myös uudentamaan toimintatapojaan ja valvontaprosessejaan asiakkaalle lisäarvoa tuottavalla ja hallinnollista taakkaa vähentävällä tavalla. Valvonnassa voidaan siirtyä entistä ennakoivampaan, riskiperusteisempaan ja vuorovaikutteisempaan koottuun toimintatapaan entisen sirpalemaisen ja pistemäisen reaktiivisen valvonnan sijaan. Vastaavasti eri toimialojen valvontaa pystytään kehittämään tukeutuen hallinnonalojen valvonnassa kehitettyihin parhaisiin käytänteisiin ja oppien toimintatavoista. Viraston rakenne ja voimavarat mahdollistavat myös kokonaan uusien, asiakaslähtöisempien ja vaikuttavampien digitalisaation tukemien valvonnan menettelytapojen luomisen, millä on mahdollista saavuttaa entistä suurempaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Valtakunnallinen toimivalta voi heikentää alueellisten erojen huomioon ottamista asiakkaiden palvelemisessa sekä alueellisten erityispiirteiden huomioon ottamista päätöksenteossa. Ottaen kuitenkin huomioon, että uuden viraston ehdotetut tehtävät ovat pääsääntöisesti oikeusharkintaisia perusoikeuksien ja oikeusturvan turvaamiseen liittyviä tehtäviä, eivät alueelliset erityispiirteet lähtökohtaisesti voikaan olla merkityksellisessä asemassa viraston päätöksenteossa. Alueellisella toimipaikkarakenteella pyritään turvaamaan tehtävissä tarvittava ja hyödyllinen paikallistuntemus sekä sidosryhmäyhteistyö. Tarkoituksena on, että virastolla olisi yksi valtioneuvoston asetuksella säädettävä toimipaikka jokaisessa maakunnassa, mikä mahdollistaa tiiviin yhteyden maakuntiin ja muihin alueiden toimijoihin.

Valtion lupa- ja valvontaviraston toiminnassa hyödynnetään sähköisiä palvelukanavia. Kansallinen palveluarkkitehtuuri (KaPA) asettaa virastoille sähköisen asioinnin järjestämisen reunaehdot porrastetusti 2018 vuoden loppuun mennessä. Monialaisessa valtakunnallisessa virastossa voidaan sähköisiä palvelukanavia rakentaa niin, että samaa sähköistä alustaa hyödynnetään eri toimialoilla soveltuvin muutoksin. Vastaavasti kehittämisessä voidaan hyödyntää havaittuja hyviä toimintatapoja toimialojen välillä. Asiakas saa tukea viraston sähköisten palveluiden käyttöön sekä etäpalvelukanavan julkisen hallinnon yhteisistä asiointipisteistä.

Valtakunnallinen monialainen virasto parantaa mahdollisuuksia monikanavaisten palvelukanavien valmisteluun sekä hallinnonalojen yhteistyöhön palvelukanavien hyödyntämisessä ja sähköisten palveluiden kehittämisessä. Resurssien ja osaamisen kokoaminen luo edellytyksiä sähköisten palveluiden lisäämiseen ja niiden käytön tehostamiseen. Kansalaisen näkökulmasta tehtävien kokoaminen valtakunnalliseen virastoon parantaa mahdollisuutta puhelinpalveluiden ja muiden neuvontakanavien valtakunnallisesti toteuttavaan saatavuuteen. Valtakunnallisessa virastossa resurssit ja asiantuntemus ovat hyödynnettävissä valtakunnallisesti eivätkä alueelliset toimivaltarajaukset estä ohjauksen antamista ja toimivallan käyttöä asiakaspalvelussa valtakunnallisesti.

Hallinnon järjestämisen näkökulmasta valtakunnallinen monialainen virasto selkeyttää valtion virastokenttää. Uudistuksen alkuvaiheessa on odotettavaa, että uusi virastomalli ja mielikuvat vanhasta virastokentästä aiheuttavat sekaannusta. Toiminnan vakiinnuttua ja tunnettuuden lisäännyttyä valtakunnallinen ja monialainen virasto, johon on koottu valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä, kykenee tarjoamaan yhtenäisen näkymän viraston palveluvalikoimaan ymmärrettävästi jäsenneltynä. Asiakkaan on helppoa hahmottaa ja tunnistaa toimivaltainen viranomainen, mikä osaltaan vaikuttaa sujuvan palvelun kokemukseen. Asiakkaan ei monialaisen valtakunnallisen viranomaisen kanssa asioidessaan tarvitse tietää, millä alueellisella tai sektorikohtaisella virastolla on toimivalta hänen asiassaan tai miten virasto on sisäisesti organisoitunut.

Asiakkuuksien hallinta on monialaisessa virastossa nykyistä helpompaa. Asiakaslähtöisessä toiminnassa asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen on tärkeää, jotta palvelut voidaan järjestää mahdollisimman sujuvasti. Monialaisen viraston asiakaskunta on hyvin heterogeenistä, jonka vuoksi palvelun tuottamisen näkökulmasta asiakastiedon kerääminen ja säilyttäminen tulee toteuttaa useat tarpeet huomioiden. Asiakkaan hallinnollisen taakan keventäminen tarkoittaa myös sitä, että aiemmin kysyttyä tietoa hyödynnetään mahdollisimman täysimääräisesti asioinnissa. Monialainen virasto kykenee tuottamaan monipuolisen kuvauksen asiakaskunnasta sekä asiakkaiden tarpeista. Asiakkaan näkökulmasta on tärkeää, että virasto tuntee alueelliset olosuhteet ja sidosryhmät. Tämä helpottaa myös nykyisten alueellisten asiakasyhteistyöverkostojen säilymistä ja uusien luomista. Valtakunnallisessa virastossa asiakkuus ei ole riippuvainen toimialuerajoista, vaan asiakkuus säilyy toiminnan alueellisista muutoksista huolimatta.

Valtion lupa- ja valvontaviraston myötä sisäiset prosessit tulevat yhtenäistymään nykyiseen monivirastomalliin nähden ja virastossa on mahdollista toteuttaa tätä tukevia työnjaollisia uudistuksia. Toimintaprosessien yhtenäistämisellä saavutetaan useita asiakkaita helpottavia tavoitteita: raja-aidat parhaiden toimintakäytäntöjen havaitsemiseksi ja käyttöönottamiseksi madaltuvat, prosessien läpivientiaikoja voidaan lyhentää ja automatisoitavissa olevat toimintaprosessien osat voidaan sähköistää, mikä mahdollistaa asiantuntijuuden suuntaamisen erityiskysymyksiin. Vaikka toimintatapoja ei voitaisikaan kaikilta osin ottaa eri toimialoilla käyttöön sellaisenaan, voidaan parhaiden käytänteiden malleja kuitenkin soveltuvin osin hyödyntää eri toimialojen valvonnassa.

Tehtävien kokoaminen Valtion lupa- ja valvontavirastolle tulee lisäämään myös yritysten yhdenvertaista kohtelua eri alueilla. Aluehallintovirastojen toteuttamassa Hallitusohjelman toimeenpano aluehallintovirastoissa -hankkeessa (HAVI-hanke, Aluehallintovirastojen julkaisuja 1/2016) sekä muun muassa Valviran elokuussa 2015 laatimassa norminpurkumuistiossa, Valviran 2015 suoritetussa ulkoisessa arvioinnissa sekä Valviran ja aluehallintovirastojen työnjakoa ja yhteistyötä kehittäneen työryhmän muistiossa vuodelta 2014 samoin kuin Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksessä viranomaiskäytännön yhtenäisyydestä ja kilpailun edistämisestä (KKV:n selvitys 1/2014) nousivat esille alueelliset eroavaisuudet ratkaisukäytännöissä. Yrityksissä koettiin, että ratkaisukäytännöt vaihtelevat. Valtakunnallinen monialainen virasto mahdollistaa valtakunnallisesti yhtenäiset ratkaisukäytännöt. Tämä lisää hallinnollista ennakoitavuutta, joka osaltaan helpottaa elinkeinoelämän toimintaa. Yhdenvertaisuutta lisää myös se, että asia käsitellään yhtä nopeasti alueesta riippumatta. Valtakunnallisessa virastossa työtä ja asioiden käsittelyä voidaan tasata valtakunnallisesti, jolloin käsittelyajat ovat valtakunnallisesti yhtenäisiä. Tällä on merkitystä myös valvottujen elinkeinojen markkinoiden toimivuuden kannalta, sillä yhteismitallinen lupakäsittely ja oikea-aikainen tehokas puuttuminen lainvastaiseen toimintaan ovat merkittäviä tekijöitä tasapuolisen ja ennakoitavan liiketoimintaympäristön luomisessa.

Valtion lupa- ja valvontavirasto tulee vastaamaan yhden luukun periaatteen hyödyntämiseen. Yhden luukun periaatteella on useita johdannaisia, joita ovat esimerkiksi sähköiset palvelukanavat, tiedonsaannin helppous, tiedon yksinkertaisuus, viranomaiskentän selkeyttäminen sekä asiointikertojen vähentäminen. Elinkeinoelämän näkökulmasta on tärkeää, että yritykset saavat tarvitsemansa palvelut helposti, johdonmukaisesti sekä sujuvasti. Tavoite asioinnin toteuttamisesta yhdeltä luukulta nojaa vahvasti sähköisten asiointikanavien hyödyntämiseen. Palvelujen saatavuus tulee digitalisoinnin myötä paranemaan, kun yritys saa asian vireille yhä useammassa asiassa sähköisesti. Sähköiset asiointikanavat ovat jo nykyisellään osittain käytössä myös yritysasiakkaille. Kansallisen palveluarkkitehtuurin (KaPA) käyttöönoton myötä asiointivaltuuksia voidaan yrityksissä antaa niille henkilöille, joiden työtehtäviensä puolesta on tarpeellista asioida työnantajansa edustajana. Tämä on erityisen tärkeää suurten yritysten kannalta, joilla henkilöstö vastaa asioinnista viranomaisessa yrityksen lukuun.

Lupa- ja valvontakulttuurin muutos tulee vaikuttamaan olennaisesti suoritettavaan valvontatoimintaan. Valvonnan painopiste tulee siirtymään kohti ennakoivaa ohjausta sekä omavalvontaa. Yritysten omaa roolia itsensä valvojana vahvistetaan. Tämän myötä yritykset tulevat tarvitsemaan tuekseen kumppanin, joka valvonnan lisäksi ohjaa toiminnan järjestämisessä. Poikkihallinnollinen virasto tarjoaa tämän tuen ja ohjauksen. Monitoimipaikkaisena virastona Valtion lupa- ja valvontavirastolla tulee myös olemaan alueellinen näkökulma ohjauksessa ja se tunnistaa valvomiensa toimintojen alueelliset ominaispiirteet.

Vaikutukset sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaisiin ja yrityksiin

Esityksen tavoitteena on turvata sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan oikeusturvan toteutuminen toimimalla asiakaslähtöisesti ja poikkihallinnollisesti sekä hyödyntämällä moniammatillista asiantuntemusta. Valmisteilla oleva sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja siihen liittyvä maakuntahallinnon perustaminen saattaa toteutumisvaiheessaan aiheuttaa haittaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän toimivuudelle, palvelujen saatavuudelle sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan oikeusturvalle. Poikkihallinnollisesti ja moniammatillisesti toimivalla valtakunnallisella virastolla on edellytykset arvioida sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevien ihmisten tarpeet kokonaisvaltaisesti sekä edistää sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden yhdenvertaisuutta eri puolilla maata. Yhdenmukaiset valvontakäytännöt edistävät myös palvelujen laadun parantumista.

Yhteisten asiakkuuksien kautta on mahdollista löytää synergiaetuja asiakkaille suunnattujen palvelukokonaisuuksien rakentamisessa. Poikkihallinnollisuus mahdollistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen epäkohtien esilletulon ja niihin puuttumisen aiempaa nopeammin, jos toista tehtäväalaa, esimerkiksi opetustointa, koskevan valvonta-asian selvittämisen yhteydessä käy ilmi myös sosiaali- tai terveydenhuoltoa koskeva puute tai epäkohta. Puutteeseen tai epäkohtaan voidaan tällöin puuttua viranomaisaloitteisesti ilman tarpeetonta viivytystä. Erityisen tärkeää viivytyksetön ja viranomaisaloitteinen puuttuminen sosiaali- ja terveydenhuollon puutteisiin ja epäkohtiin on silloin, kun kysymys on asiakasryhmistä, esimerkiksi alaikäisistä henkilöistä, syrjäytymisvaarassa olevista asiakkaista ja turvapaikanhakijoista, joilla ei ole riittäviä tietoja tai taitoja tehdä kantelua tai muutoin saattaa asiaansa valvontaviranomaisen käsiteltäväksi.

Sosiaali- ja terveyspalveluihinsa tyytymättömän asiakkaan ei tarvitse nykyiseen tapaan selvittää, kuuluuko hänen asiansa alueellisen vai valtakunnallisen valvontaviranomaisen toimivaltaan ja, jos asia kuuluu ensiksi mainitulle, minkä alueen valvontaviranomaisen puoleen hänen tulisi kääntyä. Monialainen virasto saattaa kuitenkin olla sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan näkökulmasta sektorivirastoa vaikeampi hahmottaa. Esimerkiksi Ruotsissa vuonna 2012 valmistuneessa selvityksessä (Gör det enklare! SOU 2012:33) esitetyn arvion mukaan sektorivirasto on selkeämpi vaihtoehto sekä palvelun tuottajien, että asiakkaiden näkökulmasta. Toisaalta eurooppalaisia hallintomalleja selvittäneessä Valtioneuvoston tutkimushankkeessa (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 37/2016) on viitaten myös Ruotsin kokemuksiin (Statskontoret 2010, När flera blir en – om nyttan med enmyndigheter. Statskontoret 2016: Statliga myndigheters lokalisering. Ett samlat underlag.) arvioitu, että eri maissa toteutettu kehitys kohti valtakunnallisia hallinnonaloittain organisoituja virastomalleja on vahvistanut sektoriajattelua ja hankaloittanut eri virastojen välistä yhteistyötä paikallisella ja alueellisella tasolla. Ehdotetulla valtakunnallisella mutta monialaisella virastorakenteella pyritään torjumaan tätä siiloutumisen haastetta.

Koska valtakunnallisen viraston voimavaroja voidaan tarvittaessa kohdentaa tarkoituksenmukaisella tavalla, viraston asiakas voi lähtökohtaisesti saada asiansa käsiteltyä nykyistä nopeammin. Erityisen tärkeää viivytyksetön ja viranomaisaloitteinen puuttuminen sosiaali- ja terveydenhuollon puutteisiin ja epäkohtiin on silloin, kun kysymys on erityisen haavoittuvassa asemassa olevista asiakasryhmistä, esimerkiksi alaikäisistä henkilöistä, vanhuksista, vammaisista, syrjäytymisvaarassa olevista asiakkaista ja turvapaikanhakijoista, joilla ei ole riittäviä tietoja tai taitoja tehdä kantelua tai muutoin saattaa asiaansa valvontaviranomaisen käsiteltäväksi.

Vaikka viraston toiminnassa painottuisivat entistä enemmän ennakollinen ja ohjaava valvonta, ei esimerkiksi raskas sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvonta, joka voi johtaa esimerkiksi ammattioikeuksien rajoittamiseen tai poistamiseen määräajaksi tai pysyvästi, poistu viraston tehtävistä. Ammattihenkilövalvonnan merkitys asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistamisessa on erittäin suuri. Tällaisella valvonnalla puututaan ratkaisevalla tavalla ihmisen perusoikeuksiin ja sen on oltava yhdenmukaista ja riippumatonta.

Tehtävien kokoaminen Valtion lupa- ja valvontavirastolle parantaa myös palveluntuottajien yhdenvertaisuutta eri alueilla. Valmisteilla olevassa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa pyritään lisäämään yksityisen palvelutuotannon osuutta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Yksityisten palvelun tuottajien lukumäärän kasvun arvioidaan lisäävän toisaalta tuottajien välistä kilpailua ja toisaalta yritysten hallinnollista taakkaa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajien määrän kasvaessa tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota valvonnan yhdenmukaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen. Muuttuvassa tuotantoympäristössä on erityisen tärkeää, että palvelun tuottajan rekisteröivällä ja sen toimintaa valvovalla viranomaisella on yhtenäiset, tasapuoliset ja joutuisat prosessit ja käytännöt. Valinnanvapaus toteutuessaan tuo nämä haasteet entistä keskeisemmäksi.Esityksessä ehdotetun viraston perustamisen tarkoituksena on muun ohella yksinkertaistaa hallinnon rakenteita sekä mahdollistaa digitaalisten rekisteröintiprosessien täysimääräinen hyödyntäminen ja sitä kautta keventää sosiaali- ja terveysalan yritysten hallinnollista taakkaa.

Vaikutukset ympäristöasioissa

Uudistus mahdollistaa ympäristöllisten menettelyjen yhden luukun palvelujen toteuttamisen valtion hallinnossa. Ympäristöllisten menettelyjen yhden luukun palveluja koskevaa lainsäädäntöä valmistellaan parhaillaan ja tätä koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella 2018. Yhden luukun palvelujen toteutuessa ympäristölupa, vesilain mukainen lupa, luonnonsuojelulain mukaiset poikkeamistehtävät sekä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn yhteysviranomaisen tehtävät hoidettaisiin yhdessä viranomaisessa ja lupia haettaisiin yhdestä paikasta. Valtion lupa- ja valvontavirasto toimisi hakemuksen johdosta yhteistyössä muiden viranomaisten, kuten maakuntien ja kuntien kanssa. Toiminnanharjoittaja hyötyisi siten, että erilliset selvitystarpeet ja tietojen toimittamiset eri viranomaisille vähenevät. Monissa tapauksissa käsittelyaika voisi lyhentyä. Menettelyjä tehostaisi osaltaan se, että yhden luukun palvelut toteutettaisiin sähköisenä palveluna kansalliseen palveluarkkitehtuuriin pohjautuen.

Kun aluehallintovirastojen ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaiset lupa-asiat ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten edellä mainittujen lakien mukaiset valvontatehtävät yhdistetään Valtion lupa- ja valvontavirastoon, virastolla ei ole valitusoikeutta omista päätöksistään. Tämä voi käytännössä lisätä kansalaisten, kansalaisjärjestöjen, kuntien ympäristönsuojeluviranomaisten tai muiden yleistä etua valvovien viranomaisten intressiä hakea muutosta Valtion lupa- ja valvontaviraston päätökseen, vaikka vastuu yleisen edun valvonnasta ympäristöasioissa edelleen säilyy julkisella vallalla.   

Vaikutukset kilpailu- ja kuluttaja-asioissa

Vaikka Kilpailu- ja kuluttajavirasto nykymallissa ohjaa alueellista valvontaa ja siinä tehtäviä tulkintoja sekä kouluttaa aluehallintovirastoja, hajautetussa valvontamallissa on ollut vaarana paitsi erilaisten menettelytapojen, myös laintulkintojen syntyminen. Valvonnan sulauttaminen osaksi muuta Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja kuluttaja-asiamiehen valvontaa edistäisi sekä valvontakäytännön että menettelytapojen yhdenmukaisuutta, mikä puolestaan on omiaan edistämään oikeusvarmuutta ja elinkeinonharjoittajien yhdenvertaista kohtelua. Osana menettelytapojen yhdenmukaisuutta keskittäminen edistäisi myös valvonnan priorisoinnin yhdenmukaisuutta ja myös siitä näkökulmasta elinkeinonharjoittajien yhdenvertaista kohtelua. Kokoaminen mahdollistaa toimintatapojen uudistamisen ja resurssien kohdentamisen tarpeen mukaan uusiin valvontamuotoihin, joissa resursseista on puutetta. Uudistus vahvistaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston mahdollisuuksia edistää markkinoiden toimivuutta ja vastata muuttuvien markkinoiden tuomiin valvonnan haasteisiin.

4.2.2.2 Kielelliset vaikutukset

Viranomaisten kielellinen asema nykytilassa

Valtion lupa- ja valvontavirastoon koottavia tehtäviä nykyisin hoitavista viranomaisista ovat kielilaissa tarkoitetuin tavoin kaksikielisiä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira sekä aluehallintovirastoista Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Lounais-Suomen aluehallintovirasto ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto. Aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelutehtäviä valtakunnallisesti kaikissa aluehallintovirastoissa hoitava ja Etelä-Suomen aluehallintovirastoon organisatorisesti kuuluva hallinto- ja kehittämispalvelut -vastuualue on niin ikään kaksikielinen. Ympäristötehtäviä hoitavista ELY-keskuksista ovat kaksikielisiä Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Uudenmaan ELY-keskus ja Varsinais-Suomen ELY-keskus, joka on hoitanut ympäristötehtävät myös Satakunnassa, sekä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, joka on hoitanut ympäristötehtävät myös Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla. Lisäksi Valtion lupa- ja valvontavirastolle siirtyväksi ehdotettuja palkkaturvatehtäviä hoitavista ELY-keskuksista kaksikielinen on Pohjanmaan ELY-keskus. ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintotehtäviä hoitava KEHA-keskus on keskushallinnon viranomaiseksi luokiteltavana viranomaisena niin ikään kaksikielinen.

Kielilain tarkoittamalla tavalla yksikielisiä suomenkielisiä viranomaisia ovat aluehallintovirastoista Itä-Suomen aluehallintovirasto, Lapin aluehallintovirasto ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto sekä Valtion lupa- ja valvontavirastolle siirtyviä ympäristö- ja palkkaturvatehtäviä hoitavista ELY-keskuksista Etelä-Savon ELY-keskus, Hämeen ELY-keskus, Kainuun ELY-keskus, Keski-Suomen ELY-keskus, Lapin ELY-keskus, Pirkanmaan ELY-keskus, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Satakunnan ELY-keskus. Valtion lupa- ja valvontavirastoon ei ehdoteta siirrettäväksi sellaisia ELY-keskusten tehtäviä, joita on nykyisin organisoitu elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun valtioneuvoston asetuksen 34 §:n tarkoittamiin ruotsinkielisiin palveluryhmiin.

Saamen kielilain mukaan viranomaisia, joihin Saamen kielilakia sovelletaan, ovat aluehallintovirastot ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, joiden toimialueeseen Enontekiön, Inarin, Sodankylän ja Utsjoen kunnat kokonaan tai osittain kuuluvat, ja niiden yhteydessä toimivat toimielimet. Näin ollen Saamen kielilaki on tullut sovellettavaksi Lapin aluehallintovirastossa ja Lapin ELY-keskuksessa sekä lisäksi Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa ympäristölupatehtävien ja työsuojelutehtävien osalta.

Uuden perustettavan viranomaisen kielellinen asema

Perustettavaksi ehdotetun Valtion lupa- ja valvontaviraston toimialueeseen tulee kuulumaan koko maa, jollei toisin säädetä. Virasto on oikeudelliselta asemaltaan keskushallinnon virastoksi luokiteltava valtakunnallinen virasto ja siten kielilain 6 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuin tavoin kaksikielinen viranomainen. Viraston tulee hoitaa tehtäviään molemmilla kansalliskielillä perustuslain ja kielilain mukaisesti. Jotta saamenkielisten kielelliset oikeudet eivät hallinnon rakenteen muuttuessa heikkene, ehdotetaan lisäksi saamen kielilakia muutettavaksi siten, että Valtion lupa- ja valvontavirasto on viranomainen, johon Saamen kielilakia lain 2 §:n mukaan sovelletaan. Vastaavalla tavalla on menetelty eräiden muiden kansalaisten oikeusturvan kannalta keskeisten, toimialueeltaan valtakunnallisten tai valtakunnalliseksi muutettujen viranomaisten osalta. Valtion lupa- ja valvontavirastossa voisi saamelaisten kotiseutualueella olla saamen kielilain 27 §:n tarkoittama saamen kielen avustaja.

Tarkoituksena on, että Valtion lupa- ja valvontavirasto organisoituu sille kuuluvien tehtävien hoitamiseksi neljäksi toimialaksi sekä kahdeksi toimintayksiköksi. Toimialoista säädettäisiin laissa ja toimintayksiköistä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Sekä toimialat että toimintayksiköt olisivat valtakunnallisia toimintoja ja siten kaksikielisiä. Tarkoituksena on, että virastolla olisi toimipaikka jokaisessa Manner-Suomen maakunnassa. Toimipaikat eivät kuitenkaan muodosta virastolle sellaista alueorganisaatiota, joilla olisi alueellisesti määrittyvä virka- tai toimialue, mistä syystä myös toimipaikoissa tulee noudattaa kielilain kaksikielisille valtion viranomaisille säädettyjä velvollisuuksia.

Valtion lupa- ja valvontavirastolle kuuluvien tehtävien hoitamiselle kielilainsäädännöstä johtuvat velvoitteet eivät muutu ehdotetussa viranomaisrakenteen uudelleenorganisoinnissa Valviran sekä niiden aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten kohdalla, jotka jo nykyisin ovat kaksikielisiä. Lisäksi kaikkien aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten hallintopalvelutehtävistä ovat vastanneet myös nykyisin oikeudelliselta asemaltaan kaksikieliset viranomaiset. Sen sijaan kolmesta nykyisestä aluehallintovirastosta ja kymmenestä ELY-keskuksesta uuteen virastoon siirtyvien tehtävien osalta viranomaisen kielellinen asema muuttuu yksikielisestä viranomaisesta kaksikieliseksi viranomaiseksi.

Viraston toimialojen ja toimintayksiköiden sisäinen organisoituminen tapahtuisi toimialan johtajan vahvistamalla työjärjestyksellä. Valtakunnallinen toimiala voi sisäisessä työnjaossaan organisoitua paitsi toiminnallisin perustein niin myös tarvittaessa alueellisesti eli siten, että esimerkiksi jonkin tarkastus-, valvonta- tai muita tehtäviä hoitavan toimialan sisäisen yksikön työnjaollinen vastuualue määritetään maantieteellisesti. Viraston toimialan tai toimintayksikön sisäiselle yksikölle määrätty maantieteellinen vastuualue ei kuitenkaan muodostaisi yksikölle alueellista toimivaltaa, jolloin organisoitumisella ei olisi myöskään erillisiä kielellisiä vaikutuksia viraston yleiseen kielelliseen asemaan.

Kielellisten oikeuksien toteuttamiseksi tehtävät erityisjärjestelyt

Nykyisin aluehallintovirastoilla on Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon sijoitettu viraston vastuualueista erillinen aluehallintovirastojen ruotsinkielinen opetustoimen palveluyksikkö, jonka toimialueena on koko maa. Yksiköstä on säädetty valtioneuvoston asetuksella aluehallintovirastoista annetun lain 18 §:n nojalla. Palveluyksikön tehtävänä on hoitaa aluehallintovirastojen toimialaan kuuluvat ruotsinkielisen koulutustoimen ja varhaiskasvatuksen tehtävät perustamis- ja investointihankkeita koskevia tehtäviä lukuun ottamatta. Lisäksi palveluyksikkö toimii asiantuntijana ruotsinkielistä väestöä koskevissa kirjastotoimeen ja perusopetuslaissa (628/1998), lukiolaissa (629/1998), taiteen perusopetuksesta annetussa laissa (633/1998) ja lasten päivähoidosta annetussa laissa (36/1973) tarkoitettuihin investointihankkeisiin liittyvissä asioissa sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimialaan kuuluvissa ruotsinkielistä väestöä koskevissa koulutukseen ja osaamiseen liittyvissä asioissa. Palveluyksikön henkilöstö on sijoittuneena kaksikielisten aluehallintovirastojen toimipaikkoihin.

Valtion lupa- ja valvontavirastosta annettavaksi ehdotetun lain 5 §:n 3 momentin mukaan Valtion lupa- ja valvontavirastossa olisi opetus- ja kulttuuritoimen toimialalla ruotsinkielinen yksikkö, jonka tehtävistä ja henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Tarkoituksena on, että myös jatkossa opetus- ja kulttuuritoimen toimialan tehtävissä toteutettaisiin kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien tason pysyttämiseksi nykyisellään organisatorinen ratkaisu, jossa tietyt opetus- ja kulttuuritoimen toimialan tehtävät organisoitaisiin kielellisin perustein toimialan sisälle omaksi yksikökseen. Ruotsinkielinen opetustoimen yksikkö palvelisi tehtävässään ruotsinkielistä väestöä koko maassa.

Arvio kielellisten oikeuksien toteutumisesta käytännössä uuden viranomaisen toiminnassa

Tehtävien kokoamisella yhteen valtakunnalliseen virastoon voidaan kielellisestä näkökulmasta nähdä hyötyjä, kun aiemmin eri virastoihin jakautunutta kielellistä osaamista voidaan hyödyntää uudessa viranomaisrakenteessa valtakunnallisesti. Kielellisten oikeuksien voidaan arvioida parantuvan erityisesti niiden ruotsinkielisten asiakkaiden kohdalla, jotka ovat nykyisin asuneet yksikielisen alueellisen viranomaisen toimialueella. Mahdollisuus järjestää viranomaistoimintoja joustavasti alueellisten toimialuerajojen estämättä loisi nykyistä paremmat edellytykset myös kielellisten näkökohtien huomioon ottamiseen toimintoja järjestettäessä. Erityisesti tehtävissä, joiden hoito organisoidaan niin sanottuihin valtakunnallisiin työjonoihin, pystytään asiat luontevasti jakamaan sellaisten virkamiesten hoidettaviksi, joilla on parhaat edellytykset hoitaa asioiden käsittely myös ruotsiksi tai saamen kielellä. Myös sellaisissa asioissa, joissa tehtävät lähtökohtaisesti työnjaollisesti jakautuisivat alueperusteisesti, voitaisiin ruotsinkielisten tai saamenkielisten asiakkaiden viranomaisasioita koota valtakunnallisesti sellaisille virkamiehille, joilla on parhaat edellytykset käsitellä asiat ruotsiksi ja saameksi. Varsinainen käyntiasiointi Valtion lupa- ja valvontavirastolle ehdotetuissa tehtävissä on hyvin vähäistä, mutta tarvittaessa asiakaspalvelutilanteissakin voitaisiin muun muassa videoneuvottelulaittein tukeutua eri puolilla maata olevaan viraston kielelliseen osaamiseen.

Vaikka nykyisistä alueellisista viranomaisista ehdotetaan muodostettavaksi valtakunnallinen viranomainen, säilyvät viraston toimipaikat ja toiminta alueilla. Aivan kuten nykyisinkin tulee työnantajan julkisyhteisöjen henkilöstöltä edellytettävästä kielitaidosta annetun lain (424/2003) 3 §:n mukaisesti varmistaa, että viraston henkilöstöllä on myös käytännössä tehtävien edellyttämä kielitaito. Kaikkien työntekijöiden ei tarvitse osata molempia kieliä, mutta tehtävät on järjestettävä niin, että palvelu turvataan molemmilla kielillä. Tämä velvoite ja tosiasiallinen kyky antaa palvelua myös ruotsin kielellä korostuu erityisesti niillä alueilla, joilla nykyisinkin on toiminut kaksikielinen alueellinen viranomainen. Palvelujen antaminen sekä suomeksi että ruotsiksi tulee varmistaa tehtävien organisoinnissa kielelliset näkökulmat huomioon ottamalla, henkilöstön koulutuksella sekä edellyttämällä, että tehtäviä hoitavilla henkilöillä on käytännössä tehtävien edellyttämä kielitaito. Erityisesti Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Lounais-Suomessa ja Uudellamaalla viraston on myös jatkossa rekrytoinneissa huolehdittava siitä, että alueella toimeenpantaviin tarkastus- ja valvonta- ja muihin tehtäviin rekrytoidaan myös henkilöstöä, jolla on tosiasialliset edellytykset palvella asiakkaita myös ruotsiksi. Rekrytointitilanteissa on kiinnitettävä huomiota rekrytoitavan tosiasialliseen kielitaitoon ja rekrytointitapaan, jotta kielitaitoista henkilöstöä on siellä missä sitä tarvitaan.

Julkisyhteisöjen henkilöstöltä edellytettävästä kielitaidosta annetun lain 6 §:n 1momentin mukaan valtion henkilöstöltä, jolta edellytetään säädettynä kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkintoa, vaaditaan kaksikielisessä viranomaisessa viranomaisen virka-alueen väestön enemmistön kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Yksikielisessä viranomaisessa edellytetään viranomaisen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa. Nykyisistä aluehallintovirastojen viroista sellaisia, joilta edellytetään säädettynä kelpoisuusvaatimuksena ylempää korkeakoulututkintoa, ovat virastojen ylijohtajien ja vastuualueiden johtajien virat sekä aluehallintovirastojen ruotsinkielisen opetustoimen palveluyksikön johtajan virka. ELY-keskuksista siirtyväksi ehdotettuihin tehtäviin liittyen tällaisia ovat vastuualueen johtajan virat. Valvirassa säädettynä kelpoisuusvaatimuksena ylempää korkeakoulututkintoa on edellytetty viraston ylijohtajan, johtajan, hallintojohtajan ja tietojohtajan virkoihin. Tarkoituksena on, että Valtion lupa- ja valvontavirastossa ylempää korkeakoulututkintoa edellytettäisiin viraston pääjohtajan sekä toimialojen johtajien ja toimintayksiköiden johtajien virkoihin.

Erityinen kielitaitovaatimus on aluehallintovirastoissa säädetty aluehallintovirastojen ruotsinkielisen opetustoimen palveluyksikön henkilöstölle, joilta edellytetään ruotsin kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä suomen kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Myös Valtion lupa- ja valvontavirastoon ehdotetun lain 5 §:n 2 momentin mukaisesti perustettavan opetustoimen ruotsinkielisen yksikön henkilöstölle säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella nykyistä vastaava kielitaitovaatimus.

Jatkossa saamelaisella olisi oikeus käyttää saamen kieltä omassa asiassaan koko Valtion lupa- ja valvontavirastossa. Käytännössä saamenkielisten asioiden käsittely tulisi ohjata valtakunnallisesti nykyisen Lapin aluehallintoviraston saamenkielentaitoisille virkamiehille ja hyödyntää tarvittaessa videoneuvottelujärjestelmiä ja muita etäpalvelun mahdollistavia järjestelmiä saamen kielellä annettavassa asiakaspalvelussa. Lisäksi virastossa voisi olla saamelaisten kotiseutualueella olla saamen kielilain 27 §:n tarkoittama saamen kielen avustaja.

Valtion viranomaisrakenteen uudistuksen ei arvioida heikentävän uuden viraston asiakkaiden suomen, ruotsin ja saamen kielen kielellisten oikeuksien toteutumista. Kieliryhmien palvelua omilla kielillään voidaan parantaa valtakunnallisen organisaation sisällä kokoamalla toimintoja käytettyjen kielten perusteella sekä kieliryhmiä koskevilla erityisjärjestelyillä.

4.2.2.3 Aluekehitysvaikutukset

Aluehallintovirastot eivät ole toimineet aluekehitysviranomaisina. Myöskään Valtion lupa- ja valvontavirastolle ei tule kuulumaan varsinaisia aluekehitystehtäviä. Valtion lupa- ja valvontavirasto tulee valtakunnallisesta toimivallastaan huolimatta hoitamaan tehtäviään alueellisesti kattavasta toimipaikkaverkosta käsin.

Nykyisin työsuojelun vastuualueilla toimivat kolmikantaiset alueelliset työsuojelulautakunnat jatkavat vielä määrittelemättömässä muodossa toimintaansa, mikä osaltaan varmistaa jatkossakin alueellisten näkökulmien esille tuloa ja kolmikannan vaikuttamismahdollisuuksia työsuojeluviranomaisen toimintaan myös alueellisesti.

4.2.2.4 Vaikutukset tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen

Valtion lupa- ja valvontatehtävien kokoamisella valtakunnalliseen monialaiseen virastoon ei ole vaikutuksia naisten ja miesten tasa-arvosta annetussa laissa tarkoitettuun tasa-arvoon. Viraston valtakunnallisella toimivallalla yhdenmukaistetaan lupa- ja valvontatoiminnan toimintatapojen, ratkaisukäytäntöjen, palvelumallien ja palvelutason yhtenäisyyttä, millä on kansalaisten yhdenvertaisuuden toteutumista edistävä vaikutus.

4.2.3 Ympäristövaikutukset

Uudistuksella arvioidaan olevan välillisiä ympäristövaikutuksia. Ympäristölainsäädännön täytäntöönpanotehtävien hoidon järjestäminen esitetyllä tavalla loisi selkeän toimivallanjaon viranomaisten välillä. Uudistuksen yhteydessä myös toimintatapoja uudistettaisiin. Tämä mahdollistaisi ympäristölainsäädännön velvoitteiden toteuttamisen entistä paremmin. Esitys painottuu hallintoa koskevien säännösten uudistamiseen, mikä heijastuu jossain määrin myös menettelyjä koskeviin säännöksiin. Sen sijaan ympäristöön kohdistuvia aineellisia säännöksiä ei muutettaisi, joten esitys ei vaikuttaisi suoranaisesti ympäristön tilaan.

4.2.4 Taloudelliset vaikutukset

Muutokset tukevat sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen sekä maakuntauudistuksen kestävyystavoitteiden toteutumista

Uudistus mahdollistaa valtionhallinnon tuottavuuden parantumisen pitkällä aikavälillä, kun nykyisin useassa eri viranomaisessa hoidetuissa tehtävissä poistetaan hallinnollisia päällekkäisyyksiä ja yhtenäistetään toimintatapoja

Välittömiä muutoskustannuksia liittyy ICT-palveluihin ja toiminnan aloittamiseen

Vaikutukset kotitalouksiin

Hallituksen esityksen mukaisella valtion tehtävien uudelleen organisoinnilla ei ole suoria taloudellisia vaikutuksia kotitalouksiin.

Vaikutukset yrityksiin

Valtion lupa- ja valvontavirastoon kootaan laajasti paitsi kuntiin ja maakuntiin, niin myös yrityksiin kohdistuvia valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Virastolla on valtakunnallinen toimivalta, joten se pystyy organisoimaan prosessinsa valtakunnallisesti, soveltamaan toiminnassaan yhtenäisiä ratkaisukäytäntöjä sekä kohdistamaan resursseja ja hyödyntämään erityisasiantuntemusta joustavasti. Nämä kaikki ovat positiivisia kehityskulkuja yrityksiin kohdistuvien taloudellisten vaikutusten näkökulmasta.

Muutos nykytilaan tulee olemaan merkittävä, sillä sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalla on tällä hetkellä vastaavissa tehtävissä seitsemän itsenäisen toimivallan virastoa, ympäristötoimialalla 17 ja työsuojelun toimialalla viisi. Virastorakenteen tiivistymisen ja toimintojen kokoamisen myötä viranomaisten välisen koordinaation tarve vähenee oleellisesti ja prosessien kehittäminen helpottuu. Tämä näkyy yrityksille hallinnollisen taakan kevenemisenä, sillä oikean viranomaisen löytäminen helpottuu ja viranomaisen sisäisten prosessien nopeutuminen lyhentää suoraan mm. elinkeinotoimintaan tarvittavien lupien käsittelyaikoja. Lupa- ja valvontakäytäntöjen valtakunnallisen yhdenmukaistamisen voidaan arvioida vähentävän muutoksenhaun tarvetta. Viranomaisten välisten transaktiokustannusten pieneneminen sekä prosessien muu yksinkertaistuminen ja nopeutuminen pienentävät myös toimintaan kohdistuvia kokonaiskustannuksia, mikä näkyy yrityksille suoraan esimerkiksi eri lupasuoritteiden hintojen alenemisena.

Siirron kohteena olevia tehtäviä tällä hetkellä hoitavat viranomaiset ovat tehneet tehtävissä jo tähän asti hyvin tiivistä yhteistyötä niin varsinaisessa tuotannollisessa toiminnassa kuin eri kehittämishankkeissa. Voidaankin arvioida, että vaikka positiivisten vaikutusten voi olettaa näkyvän erityisesti pidemmällä, kymmenen vuoden aikavälillä, niin myös lyhyemmällä, muutaman vuoden aikavälillä, nähdään hyvää kehitystä yrityksiin kohdistuvien taloudellisten vaikutusten näkökulmasta.

Osana uudistusta organisoidaan valtion tehtäviä uudelleen paitsi Valtion lupa- ja valvontavirastoon, myös Kilpailu- ja kuluttajavirastoon, Elintarviketurvallisuusvirastoon, Pelastusopistoon, sisäministeriöön, sosiaali- ja terveysministeriöön, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukseen, Maaseutuvirastoon, Valtiokonttoriin ja Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon. Nämä tehtäväsiirrot koskevat volyymiltaan selvästi pienempiä tehtäviä, mutta niidenkin osalta on pienemmässä mittakaavassa pääosin tunnistettavissa samoja positiivisia taloudellisia vaikutuksia yritysten kannalta kuin on yllä todettu Valtion lupa- ja valvontaviraston osalta.

Vaikutukset julkiseen talouteen

Valtion lupa- ja valvontaviraston tehtäväksi osoitettava sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta uudistuu osana sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta. Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnassa pyritään ennakoivasti vaikuttamaan palveluntuottajien toiminnan laatuun sekä asiakas- ja potilasturvallisuuteen. Ennakoiva ja riskiperusteinen valvonta tukee osaltaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen säästötavoitteita. Valvonta on tärkeä tuki sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteiden toteutumisessa ja uudessa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaissa perustettavalle sosiaali- ja terveysministeriön ohjausyksikölle. Valvontaviranomaisen on kyettävä toiminaan ennakoivasti, reagoitava nopeasti toimintaympäristön muutoksiin ja toiminnalla on oltava vahva yhteys sosiaali- ja terveysministeriön lainsäädännön valmisteluun, toimeenpanoon, seurantaan ja kehittämiseen. Synergiaedut sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimivien Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean, Säteilyturvakeskus Stukin ja Työterveyslaitoksen kanssa ja selkeä valvonnan ohjaus lisäävät valvonnan tuloksellisuutta. Valtion lupa- ja valvontavirasto tulee olemaan myös sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan virasto ja osallistumaan muiden ministeriön hallinnonalan virastojen tavoin hallinnonalan konserniyhteistyöhön. Valtion lupa- ja valvontavirastossa sosiaali- ja terveydenhuollon valvontatehtävät tullaan organisoimaan omaksi toimialakseen, jota sosiaali- ja terveysministeriö toimialaohjaa.

Valtion lupa- ja valvontaviraston toimintamenot kootaan kahdelle toimintamenomomentille. Pääosa toiminnan rahoituksesta kootaan valtiovarainministeriön pääluokkaan vuosien 2018–2021 kehyksen yhteydessä perustetulle Valtion lupa- ja valvontaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 28.40.04 – momentille. Tälle momentille siirretään valtion vuoden 2018 talousarvion mukaisen rakenteen perusteella tarkasteltuna aluehallintoviraston toimintamenomomentin 28.40.01 (siirtomääräraha 2 v) määrärahat pois luettuna maakuntien yleiskatteiselle momentille sekä Elintarviketurvallisuusviraston, Kilpailu- ja kuluttajaviraston, Pelastustoimen, sisäministeriön ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenomomenteille siirrettävät määrärahat sekä vuosien 2019–2022 kehyksen yhteydessä valtiovarainministeriön pääluokkaan perustettavaksi ehdotettavalle uudelle Ahvenanmaan valtionviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) – momentille 28.40.05 siirrettävät määrärahat. Lisäksi momentille siirretään ELY-keskusten toimintamenomomentilta 32.01.02 (siirtomääräraha 2 v) ELY-keskuksista uuteen virastoon siirrettäviä tehtäviä vastaavat toimintamenomäärärahat, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran toimintamenomomentilta 33.02.05 (siirtomääräraha 2 v) uuteen virastoon siirrettäviä tehtäviä vastaavat toimintamenomäärärahat sekä Valtion korvaus maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomituspalvelujen hallintomenoihin (siirtomääräraha 2 v) – momentilta 33.80.50 virastoon siirrettäviä lomituspalvelujen laillisuusvalvontaan ja ohjaukseen liittyviä tehtäviä vastaavat toimintamenomäärärahat. Siirtojen myötä momentin nettomääräraha on vuonna 2020 arviolta 81 miljoonaa euroa. Lopullinen vuoden 2020 määräraha tarkentuu valtion talousarvion valmistelussa.

Työ- ja elinkeinoministeriön valmistelemassa alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annettavaa lakia koskevassa hallituksen esityksessä esitetään lisäksi, että maakunnan kasvupalveluiden järjestämisen ja tuottamisen laillisuusvalvontatehtävä osoitettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastolle. Kyseessä on uusi tehtävä, joka ei vastaa mitään ELY-keskusten tai TE-toimistojen nykyisistä tehtävistä, eikä tehtäviin näin ollen ole siirrettävissä resursseja nykyisistä tehtävistä. Vuosien 2019–2022 kehysesityksessä Valtion lupa- ja valvontaviraston toimintamenot – momentille 28.40.04 esitetään vuodesta 2020 alkaen 210 000 euron pysyvää lisämäärärahaa, joka vastaa tehtävän hoidon edellyttämien kolmen henkilötyövuoden kustannuksia sivukuluineen.

Valtiovarainministeriön pääluokan momentin ohella Valtion lupa- ja valvontaviraston toimintaa rahoitetaan myös sosiaali- ja terveysministeriön pääluokan momentilta. Momentilta rahoitetaan viraston työsuojelun toimialan henkilöstömenot, matkamenot sekä eräät muut verrattain vähäiset menot. Ratkaisu kahdesta toimintamenomomentista toimii jatkumona aiemmin vuonna 2010 aluehallinnon uudistuksen yhteydessä linjatulle ratkaisulle varmistaen viraston rahoitus- ja ohjausmallin yhteensopivuuden Suomen ratifioiman ILO:n yleissopimuksen ja Euroopan komission työsuojeluvalvonnalle asettamien vaatimusten kanssa. Momentti vastaa suoraan valtion vuoden 2018 talousarvion sosiaali- ja terveysministeriön pääluokan Työsuojelun aluehallintoviranomaisten toimintamenomomenttia 33.02.07 (siirtomääräraha 2 v), jonka nettomääräraha on vuoden 2018 talousarvion tasossa 24 072 000 euroa.

Ehdotettu uudistus parantaa valtionhallinnon tuottavuutta, kun nykyisin useassa eri viranomaisessa hoidetuissa tehtävissä poistetaan hallinnollisia päällekkäisyyksiä ja yhtenäistetään toimintatapoja. Uuden rakenteen mahdollistamilla valvonnan ja asiakasohjauksen yhteisillä toimintamalleilla ja muilla toiminnallisilla uudistuksilla on mahdollista saavuttaa säästöjä. Nämä toiminnalliset kehittämistoimet vaikuttavat pidemmällä aikavälillä kustannuksia alentavasti ja samanaikaisesti toimeenpanoa välittömästi seuraavina kahtena vuotena kustannukset saattavat kertaluonteisesti muutoskustannuksista johtuen hetkellisesti kasvaa.

Uudistuksella saavutettavilla säästöillä vastataan uuden viraston toiminnan tehostamisen tarpeeseen tilanteessa, jossa viraston valvoma sosiaali- ja terveydenhuollon toimijakenttä on sote-uudistuksen myötä murroksessa. Rekisteröintiprosessia edellyttävien palveluntuottajien määrä kasvaa merkittävästi nykyisestä ja lisäksi asiakkaiden valinnanvapauden kasvaessa kasvaa todennäköisesti myös yksityisten sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden tai toimipaikkojen määrä. Nämä kehityskulut kasvattavat viraston työmäärää.

Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyvien organisaatioiden käyttämät toimialariippumattomat palvelut tuotetaan Valtorin toimesta. Toimialariippumattomiin palveluihin liittyen käytössä on Valtorin tuotteistamia uusia yhteisiä palveluita, kuten valtion yhteinen viestintäratkaisu (VYVI) sekä muita vanhoja virastokohtaisia palveluita mm. asianhallinnassa, dokumentinhallinnassa ja raportoinnissa. Näiden yhdenmukaistaminen aiheuttaa lisäkustannuksia, joiden määrän arvioidaan olevan pieni verrattuna toimialariippuvaisiin ICT- palveluihin. Suurimmat muutoskustannukset on arvioitu syntyvän asianhallintajärjestelmän muutostarpeista ja käyttäjähallintaan liittyvistä muutoskustannuksista. Näitä muutoksia joudutaan valmistelemaan jo ennen uudistuksen voimaantuloa ja uuden viraston toiminnan aloittamista ja siten kustannuksiakin syntyy myös jo ennen vuotta 2020. Toimialariippuvaisten palveluiden osalta käytössä on erillisiä, päällekkäisiä ICT ratkaisuja sähköisen asioinnin ja käsittelyn sekä niihin liittyvien tukipalveluiden tukemiseksi. Toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi edellä mainittujen järjestelmien käyttöä voidaan jatkaa uudessa virastossa. Erillisten päällekkäisten ratkaisujen rinnakkainen käyttö edellyttää kuitenkin järjestelmien välisten tiedonsiirtoratkaisujen kehittämistä. Tästä aiheutuu kertaluontoisia lisäkustannuksia tiedonsiirtoratkaisujen toteutuksessa sekä lisäkustannuksia palveluiden käyttökustannuksiin.

Valtion lupa- ja valvontaviraston perustaminen edellyttää talous- ja henkilöstöhallinnon KIEKU-järjestelmän osalta uuden KIEKU-järjestelmän käyttöönottoprojektin toteuttamista. Virastojen KIEKU-käyttöönottoprojektit kestävät noin vuoden ja Palkeet laskuttaa käyttöönottoprojektin kustannukset. Vastaavasti uuden viraston laskujen ja asiakirjojen kierrätys ja arkistointijärjestelmä Rondo ja matkahallintajärjestelmä M2 on perustettava. Erityisesti M2 järjestelmän käyttäjähallinnan luominen on suuritöinen, koska järjestelmää käyttää koko henkilöstö. Lisäksi uudelle virastolle tulee luoda intra- ja internet-sivustoratkaisut.

Välittömästi uudistuksesta aiheutuvien ICT- ja järjestelmämuutoskustannusten ohella uudistus aiheuttaa myös muita välittömiä ja välillisiä kustannuksia erityisesti uudistusta edeltävinä vuosina 2017–2019 ja uuden viraston kahtena ensimmäisenä toimintavuonna 2020–2021. Lyhyellä muutaman vuoden aikavälillä suoria kustannuksia aiheuttavat muun muassa muutoksen suunnittelu- ja toimeenpanotyö, viraston viestintämateriaalien uudistaminen, toimitilaratkaisut, sekä muut vastaavat uuden viraston perustamisesta aiheutuvat välttämättömät toimenpiteet. Pidemmän aikavälin kustannuksia aiheuttavia tekijöitä ovat mm. uusien sähköisten järjestelmien vaatima rahoitus, palveluprosessien ja palvelukanavien kehittämistyö, toimintamallien ja – kulttuurin uudistamiseen tähtäävät muutoskoulutukset yms. Toisaalta valtakunnallisen toimivallan myötä uudella Valtion lupa- ja valvontavirastolla on nykyisiä yksittäisiä alueellisen toimivallan aluehallintovirastoja ja ELY-keskuksia paremmat mahdollisuudet kohdistaa resursseja joustavasti ja tehokkaasti sekä myös tehostaa ja digitalisoida työprosesseja. Nämäkin toimenpiteet vaativat kuitenkin juuri edellä todettuja panostuksia kehittämistoimintaan sekä uusiin sähköisiin järjestelmiin.

Valtion lupa- ja valvontaviraston toimeenpanohankkeen kustannukset vuosina 2017–2019

Valtion lupa- ja valvontaviraston perustamista valmistelemaan on helmikuussa 2017 asetettu toimeenpanohanke. Tämänhetkinen arvio Valtion lupa- ja valvontaviraston perustamisen hankeaikaisista kokonaiskustannuksista 2017–2019 on yhteensä 4 miljoonaa euroa. Hankkeen kustannukset rahoitetaan Alue- ja paikallishallinnon tukitoimet (siirtomääräraha 2 v) – momentille 28.40.03 muilta momenteilta siirretyillä tai momentille haettavilla lisämäärärahoilla.

Vuosille 2018 ja 2019 on Valtion lupa- ja valvontavirasto -toimeenpanohankkeen kustannuksiin Alue- ja paikallishallinnon tukitoimet – momentille 28.40.03 siirretty 1,61 miljoonan euron määräraha Aluehallintovirastojen toimintamenomomentilta 28.40.01. Lisäksi toimeenpanon kustannuksiin on varattu yhteensä 690 000 euron lisämääräraha vuosille 2017–2019.

Hankehallinnon kustannukset muodostuvat hankkeelle palkatusta henkilöstöstä ja ovat yhteensä noin 73 000 euroa on vuoden 2017 osalta. Näihin kustannuksiin on varattu 160 000 määräraha myös vuodelle 2018. Valtion lupa- ja valvontavirastoa keskeisesti ohjaavat ministeriöt ovat pitäneet välttämättömänä hankejohtamisen lisäresursointia. Vuoden 2018 alusta alkaen hankkeelle on rekrytoitu hankejohtaja ja lisäksi kaksi uutta hankepäällikköä keskeisille vahvistettaville osa-alueille.

Hankkeen vuoden 2019 toimeenpanon resursoinnin kustannuksiin on haettu rahoitusta vuosia 2019–2022 koskevan kehyksen yhteydessä. Vuoden 2018 hankeorganisaatio jatkaisi työtään myös vuonna 2019. Vuoden 2019 hankeorganisaation henkilöstökulut olisivat yhteensä 370 000 euroa. Lisäksi hankkeen toimeenpanokustannuksiin, erityisesti uuden viraston tehostetun ulkoisen viestinnän kustannuksiin, digitaalisten asiakaspalvelu- ja toimintamallien rakentamistyöhön, lakkaavien virastojen arkistoinnin järjestämiseen sekä uuden viraston toimitilakonseptin laadintaan on haettu yhteensä 400 000 euron lisämäärärahaa. Digitaalisten asiakaspalvelu- ja toimintamallien rakentamistyön kustannukset tulevat vielä tarkentumaan jatkovalmistelussa. Yhteensä Alue- ja paikallishallinnon tukitoimet- momentille 28.40.03 on esitetty 1 170 000 euron kertaluonteista lisämäärärahaa vuodelle 2019 Valtion lupa- ja valvontavirasto -hankkeen toimeenpano- ja henkilöstökuluihin.

Vuosia 2019–2022 koskevaan kehysesitykseen on sisällytetty myös ylimmän johdon vuoden 2019 palkkakustannukset. Jotta Valtion lupa- ja valvontaviraston ylimmän johdon virkoihin nimitetyt henkilöt voivat osallistua täysimääräisesti johdettavakseen tulevan viraston valmisteluun jo ennen viraston toiminnan käynnistymistä 1.1.2020, on heidät tarkoitus nimittää vuonna 2019 kuhunkin ministeriöön määräaikaisiin virkasuhteisiin. Valtiovarainministeriö esittää momentille (28.40.03) 405 000, sosiaali- ja terveysministeriö omalle momentilleen 225 000 euron ja ympäristöministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö kumpikin omille momenteilleen 113 000 euron lisämäärärahaa ylimmän johdon nimityksistä aiheutuviin kustannuksiin vuonna 2019.

Vuosia 2019–2022 koskevassa kehyksessä haetaan lisäksi Valtion lupa- ja valvontaviraston yhteisen asianhallintajärjestelmän rakentamisen aloittamiseen 200 000 euron lisämäärärahaa vuodelle 2019, mikä sisältyy edellä mainittuun 1 170 000 euron kertaluonteiseen lisämäärärahaan vuodelle 2019. Yhteinen asianhallintajärjestelmä luo pohjan koko viraston asianhallinnan yhteiselle toimintatavalle (diaari, dokumenttien hallinta, sähköinen arkistointi) ja siksi sen rakentaminen on tarpeen aloittaa jo hankevaiheessa. Hankkeen kokonaiskustannusten arviointi on mahdollista vasta vuoden 2018 syksyllä toteutettavan esiselvityksen jälkeen. Loppuosa asianhallintajärjestelmän rakentamiseen tarvittavasta määrärahasta haetaan Valtion lupa- ja valvontaviraston toimintamenojen (28.40.04) osalta vuoden 2019 talousarvion tai 2020–2023 kehyksen yhteydessä.  

Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö on hakenut Valviran osalta vuoden 2018 täydentävässä talousarviossa Valtion lupa- ja valvontaviraston valmisteluun määräaikaisesti vuosille 2018–2019 kolmen henkilötyövuoden lisäystä, yhteensä 300 000 euroa.

Toimeenpanohankkeen kustannukset tarkentuvat toimeenpanon edetessä.

Muiden valtion tehtävien uudelleenorganisoinnin taloudelliset vaikutukset

Maakuntauudistuksen yhteydessä aluehallintovirastoista siirtyisi tehtäviä Valtion lupa- ja valvontaviraston lisäksi myös Kilpailu- ja kuluttajavirastoon, Elintarviketurvallisuusvirastoon, sisäministeriöön, Pelastusopistoon ja Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista siirtyisi tehtäviä lisäksi Maaseutuvirastoon, Maahanmuuttovirastoon ja Valtiokonttorille. Siirrot eivät edellyttäisi lisämäärärahaa, vaan kyse on määrärahojen siirrosta Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston osalta valtiovarainministeriön pääluokasta työ- ja elinkeinoministeriön pääluokkaan, Elintarviketurvallisuusviraston osalta valtiovarainministeriön pääluokasta maa- ja metsätalousministeriön pääluokkaan, Sisäministeriön ja Pelastusopiston osalta valtiovarainministeriön pääluokasta sisäministeriön pääluokkaan, Maaseutuviraston osalta työ- ja elinkeinoministeriön pääluokasta maa- ja metsätalousministeriön pääluokkaan, Maahanmuuttoviraston osalta siirrosta työ- ja elinkeinoministeriön pääluokasta sisäministeriön pääluokkaan. Valtiokonttoriin tapahtuvan tehtäväsiirron yhteydessä ei tapahtuisi määrärahasiirtoja. Esitys ei edellyttäisi myöskään lisähenkilötyövuosia, vaan kyse on henkilötyövuosien siirroista hallinnonalojen ja virastojen välillä. Kustannuksia voi kuitenkin aiheutua palkkojen yhteensovittamisesta. Henkilöstön siirtymistä koskevan sääntelyn sekä valtion virka- ja työehtosopimuskokonaisuuden nojalla turvataan siirtyvän henkilöstön palkkataso muutostilanteessa, ja tämä osaltaan vaikuttaa kustannuksiin.

Kaikki edellä mainitut kustannusvaikutukset ovat arvioita. Julkisen talouden suunnitelman yhteydessä sekä talousarvion ja lisätalousarvion valmistelun yhteydessä ratkaistaan uudistuksen eri momenteille mahdollisesti edellyttämien määrärahojen mitoitus.

4.3 Omaisuussiirtojen vaikutukset

Vaikutukset maakuntiin

ELY-keskusten kaikki toimitilasopimukset sekä maakunnille siirtyviin tehtäviin liittyvä irtaimisto, irtaimen omaisuuden omistusta, hallintaa ja käyttöä koskevat oikeudet sekä immateriaaliset oikeudet ja luvat siirtyvät uudistuksessa maakunnille. Lisäksi kunnista sekä kuntayhtymistä siirtyy uusille perustettaville maakunnille tehtäviin liittyvä irtaimisto, irtaimen omaisuuden omistusta, hallintaa ja käyttöä koskevat oikeudet sekä immateriaaliset oikeudet ja luvat. Siirrot tapahtuvat kustannusneutraalisti, sillä maakuntien yleiskatteiselle valtionmomentille siirretään siirtyviä sopimuksia ja vastuita vastaava rahoitus. Siirrot ovat arvoltaan ja toiminnalliselta merkitykseltään pääosin suhteellisen vähäisiä verrattuna sote-tehtävien tai pelastustoimen tehtävien tehtäväsiirtojen yhteydessä tapahtuviin omaisuussiirtojen vaikutuksiin.

Huomionarvoista kuitenkin on, että ELY-keskusten toimitilasopimusten siirron myötä maakunnille siirtyy varsin merkittävä määrä toimitilasopimuksia. Maakunnat voivat käyttää Senaatti-kiinteistöjen näitä toimitilasopimuksia 31 päivään joulukuuta 2023 ulottuvan siirtymäkauden. On vaikea arvioida, mikä on näiden tilojen todellinen tarve kunkin maakunnan toiminnassa, sillä maakunnan tilakeskuksen hallintaan siirtyy merkittävä määrä erilaisia toimitiloja ja toimitilavuokrasopimuksia myös kunnista ja kuntayhtymistä. Tilakeskus pystyy valtakunnallisena maakuntien yhteisenä palvelukeskuksena kuitenkin optimoimaan tilojen käyttöä tehokkaasti ja tarvittaessa luopumaan tarpeettomista tiloista joko Senaatti-kiinteistöjen kanssa tehtyjen sopimusten päättyessä tai Senaatti-kiinteistöjen kanssa sopimusten päättämisestä erikseen sopien. Noin 86 prosenttia Senaatti-kiinteistöjen kanssa tehtyjen ja maakunnille siirtyvien ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen toimitilavuokrasopimusten mukaisesta vuosivuokra-arvosta sitoutuu sellaisiin sopimuksiin, jotka ovat irtisanottavissa päättymään viimeistään vuoden 2023 aikana.

Lisäksi merkittävä oma kokonaisuutensa ovat maakunnille ELY-keskuksilta siirtyvät vesistörakenteet. Uudistuksen yhteydessä toteutettavissa järjestelyissä vesistörakenteiden – joiden tasearvo oli vuonna 2015 noin 76,7 miljoonaa euroa – omistus ja kunnossapidon hankinta sijoitetaan maakuntien tilakeskukseen. Säännöstely ja tulvariskien hallinta vesistötehtävien osana sijoittuu puolestaan maakuntiin samoin kuin luvanhaltijarooli. Maakunnat saavat tehtävien edellyttämät rakenteet käyttöönsä vuokrasopimuksilla maakuntien tilakeskukselta, joka omistaa rakenteet ja perii maakunnilta rakennekohtaista vuokraa.

Vaikutukset Valtion lupa- ja valvontavirastoon

Valtion lupa- ja valvontavirastolle siirtyy ELY-keskuksista arvoltaan vähäinen määrä sopimuksia ja immateriaalisia oikeuksia. Samoin virastolle siirtyy omaisuutta Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralta. Valtion lupa- ja valvontaviraston taseeseen siirtyy lisäksi valtion kansallisomaisuutta, sillä luonnonsuojelutarkoitukseen hankittujen alueiden hankinnasta päättämisen ja hallinnoinnin tehtävä siirtyy uudistuksessa virastolle.

Vaikutukset muihin valtion virastoihin

Koska aluehallintovirastoista maakuntiin ja valtion virastoihin siirtyvät tehtäväkokonaisuudet ovat verrattain pieniä ja tehtäviä tekevä henkilöstö on hajautunut koko aluehallintovirastokentän 12 eri toimipaikkaan, ei uudistuksessa siirry toimitilasopimuksia aluehallintovirastoilta maakunnille tai valtion virastoille. Aluehallintovirastojen toimitilavuokrasopimukset siirtyvät siten kokonaisuudessaan Valtion lupa- ja valvontavirastolle.

Uudistuksessa ELY-keskuksilta muille valtion virastoille siirtyviä tehtäviä ei pääsääntöisesti siirretä tällä hallituksen esityksellä.

Vaikutukset kuntiin ja kuntayhtymiin

Kunnista ja kuntayhtymistä maakunnille tehtävien mukana siirtyvä irtaimisto, irtaimen omaisuuden omistusta, hallintaa ja käyttöä koskevat oikeudet sekä immateriaaliset oikeudet ja luvat ovat arvoltaan verrattain vähäisiä.

4.4 Henkilöstövaikutukset

4.4.1 Henkilöstövaikutuksista yleisesti

Maakuntauudistus on merkittävä hallinnollinen ja toiminnallinen uudistus, jolla on mittavia vaikutuksia kuntien, kuntayhtymien ja valtion aluehallinnon henkilöstöön. Maakuntauudistus ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus merkitsevät yhdessä suuria organisatorisia ja palvelujen järjestämistapaa koskevia muutoksia, jotka johtavat yhteensä noin 220 000 henkilön työnantajan vaihtumiseen. Henkilöstösiirtoja tapahtuu uudistuksessa useilla eri hallinnonaloilla valmisteltavissa hallituksen esityksissä ehdotettavien säännösten perusteella. Arvio uudistuksessa siirtyvän henkilöstön kokonaismäärästä kattaa sekä kunnista ja kuntayhtymistä että valtiolta maakuntiin siirtyvän henkilöstön, jota siirtyy maakuntiin tämän hallituksen esityksen lisäksi maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevassa hallituksen esityksessä ( HE 15/2017 vp.) sekä useissa eri hallinnonaloilla valmisteltavissa hallituksen esityksissä ehdotettavien säännösten perusteella.

Edellä mainituista noin 220 000 henkilöstä maakuntiin siirtyisi tässä hallituksen esityksessä ehdotettujen säännösten perusteella kunnista ja kuntayhtymistä yhteensä 2282 henkilöä. Lisäksi kunnista on arvioitu siirtyvän maakuntiin 3370 henkilöä sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltavan kuntien maatalousyrittäjien lomitustehtävien siirtoa koskevassa hallituksen esityksessä ehdotettavien säännösten perusteella. Hallituksen esitys tullaan antamaan eduskunnalle vuoden 2018 aikana.

Valtiolta maakuntiin siirtyisi kaiken kaikkiaan noin 4555 henkilötyövuotta. Näistä noin 1285 henkilötyövuotta siirtyisi tämän hallituksen esityksen, alustavan arvion mukaan noin 2945 henkilötyövuotta työ- ja elinkeinoministeriön valmisteleman alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annettavaa lakia koskevan hallituksen esityksen ja noin 325 henkilötyövuotta liikenne- ja viestintäministeriön valmistelemissa maantielain ja eräiden muiden lakien muuttamista sekä yksityistielakia ( HE 147/2017 vp) koskevissa hallituksen esityksissä ehdotettujen säännösten mukaisesti. Maa- ja metsätalousministeriön valmistelemaan hallituksen esitykseen laiksi eläinten hyvinvoinnista ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta sisältyvien säännösten mukaisesti siirtyisi osa aluehallintovirastojen maakuntiin siirtyvästä ympäristöterveydenhuollon henkilöstöstä. Valtion sisällä siirtyisi lisäksi tämän hallituksen esityksen perusteella yhteensä noin 1670 henkilötyövuotta. Valtiolla henkilöstöresurssia tarkastellaan perinteisesti henkilötyövuosimäärinä. Koska osa valtion henkilöstöstä tekee omaa tehtäväänsä osa-aikaisena, tarkoittaa se sitä, että todellisuudessa siirtyvät henkilömäärät ovat hallituksen esityksessä ilmoitettua henkilötyövuosimääräarviota suurempia.

Maakuntiin siirtyvä henkilöstö tulisi jakautumaan pääosin maakuntien sekä maakuntakonserniin kuuluvien tai maakuntien määräysvallassa olevien yhteisöjen palvelukseen. Maakuntakonserni määritellään ehdotetun maakuntalain 4 §:n 1 momentissa. Juridinen maakuntakonserni sisältää maakunnan oman organisaation, ml. maakunnan liikelaitokset, sekä ne yhteisöt, joissa maakunnalla on kirjanpitolain (1336/1997) 1 luvun 5 §:ssä tarkoitettu määräysvalta (maakunnan tytäryhteisö). Maakuntakonserniin kuuluvat lisäksi yhteisöt, joissa maakunnan tytäryhteisöt käyttävät määräysvaltaa.

Osa henkilöstöstä siirtyisi ja jäisi maakunnan tai palvelujen tuottamisesta maakunnassa vastaavien liikelaitostenpalvelukseen. Näiden palvelukseen jäisi henkilöstö, joka hoitaisi julkista valtaa sisältäviä tehtäviä tai tehtäviä, joita ei voida antaa muulle kuin viranomaiselle. Osa henkilöstöstä siirtyisi ensin maakuntiin ja edelleen maakunnista maakuntien valtakunnallisiin palvelukeskuksiin, joita ovat toimitila- ja kiinteistöhallinnon palvelukeskus (Maakuntien tilakeskus Oy)ja tieto- ja viestintäteknisten palvelujen palvelukeskus (Vimana Oy). Maakuntien tilakeskus Oy:ön siirtyisi näitä tehtäviä nykyorganisaatioissa hoitava henkilöstö. ICT-palvelukeskus Vimana Oy:ön siirtyisi pääasiassa teknistä ja hankehenkilöstöä. Päätelaitehankintoihin keskittyneitä henkilöitä siirtyisi tehtäviensä myötä maakuntiin. Maakuntien valtakunnalliset palvelukeskukset eivät kuulu maakuntakonserniin, koska ne ovat maakuntien yhteisesti omistamia yhtiöitä eikä niissä yhdelläkään maakunnalla yksinään ole edellä tarkoitettua määräysvaltaa. Myöhemmin täsmentyvillä maakuntien valtakunnallisia palvelukeskuksia, yhtiöittämisvelvollisuutta, maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen tuottamista ja maakuntien yhteistoiminnassa hoidettavia tehtäviä koskevilla ratkaisuilla tulisi olemaan vaikutusta siihen, mikä kunkin siirtyvän henkilön lopullinen työnantaja on ja kuinka paljon henkilöstöä tulisi siirtymään maakuntakonserniin kuuluvien tai maakuntien määräysvallassa olevien yhteisöjen palvelukseen tai muiden yhtiöiden tai yhteisöjen palvelukseen.

Talous- ja henkilöstöhallinnon tehtäviä tekevä henkilöstö siirtyisi pääosin maakuntiin tai ja vähäisessä määrin talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja maakunnille tuottaviin palvelukeskusyhtiöihin. Mikäli tulevat maakunnat päättävät järjestää talous- ja henkilöstöhallinnon peruspalvelut nykyisten palvelukeskusyhtiöiden kautta, aiheuttanee se lisää sopeuttamispaineita nykyisin muutoksen kohteena olevissa organisaatioissa näitä tehtäviä tekevän henkilöstön osalta.

Talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävät hoidetaan tällä hetkellä joko nykyorganisaatioiden omana toimintana tai ostopalveluna nykyisiltä palvelukeskusyhtiöiltä. Riippuen maakuntien tulevista ratkaisuista edellä mainitut tehtävät hoidetaan jatkossa maakunnissa tai maakuntien valitsemissa palvelukeskusyhtiöissä.

Maakuntauudistuksen johdosta ei tavoitella henkilöstövähennyksiä. Nykytilanteessa hallinnollisia tehtäviä hoidetaan kuitenkin lukuisissa eri organisaatioissa . Hallintotehtävien keskittäminen maakuntatasolla poistaa päällekkäisiä tehtäviä ja tehostaa toimintaa. Tämä puolestaan voi johtaa käytännössä henkilöstötarpeen ja – määrän vähenemiseen tulevaisuudessa.

Maakuntauudistuksen valmistelun lähtökohdaksi on asetettu linjaus siitä, että tehtävien uudelleenjärjestelyissä minimoidaan henkilöstön siirtymiset paikkakunnalta toiselle. Koska maakuntauudistuksen lähtökohtana on nykyisten maakuntien pohjalta rakentuvat toimialueet, uudistus aiheuttaa todennäköisesti kuitenkin osittain muutoksia henkilöstön toimipaikkoihin ja -alueisiin. Henkilöstön tehtävät voivat myös muuttua.

Maakuntauudistus edellyttäisi henkilöstön osaamisen kehittämistä vastaamaan uudenlaista toimintaympäristöä sekä mahdollisia uusia tehtäviä ja toimintatapoja. Muutos tarjoaisi samalla henkilöstölle myös mahdollisuuden oman osaamisen ja asiantuntijuuden kehittämiseen sekä uralla etenemiseen. Organisaatioille muutos loisi mahdollisuuksia henkilöstön osaamisen uudenlaiseen hyödyntämiseen.

4.4.2 Vaikutukset kunnista, kuntayhtymistä ja valtiolta maakuntiin siirtyvään henkilöstöön

Kunnista ja kuntayhtymistä maakuntiin siirtyvä henkilöstö

Ehdotetun voimaanpanolain 3 §:ssä tarkoitetut kuntien ja kuntayhtymien tehtävät ehdotetaan siirtyvän maakuntauudistuksessa kunnista maakuntien järjestettäviksi. Näitä tehtäviä ovat maataloushallinnon ja viljelijätukien hallintotehtävät, kunnille kuuluvat ympäristöterveydenhuollon tehtävät, eräitä eläinlääkintähuoltolakiin kuuluvia tehtäviä sekä maakuntien liittojen tehtävät. Siirtyviä tehtäviä kunnissa ja kuntayhtymissä hoitava henkilöstö siirtyisi liikkeenluovutusperiaatteen mukaan sen maakunnan tai maakuntakonserniin kuuluvan tai maakuntien määräysvallassa olevan yhteisön palvelukseen, jonne henkilön tehtävät siirtyvät maakuntauudistuksessa. Maakuntiin siirtyisi kunnista ja kuntayhtymistä yhteensä 5655 henkilöä, joista 2282 henkilöä tässä hallituksen esityksessä ehdotettujen säännösten perusteella ja 3370 henkilöä sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltavan kuntien maatalousyrittäjien lomitustehtävien siirtoa koskevassa hallituksen esityksessä ehdotettavien säännösten perusteella. Hallituksen esitys tullaan antamaan eduskunnalle vuoden 2018 aikana. Maakuntiin siirtyvän henkilöstön työvoimakustannusten arvioidaan olevan yhteensä noin 247 miljoonaa euroa vuodessa, joista tämän hallituksen esityksen perusteella siirtyvän henkilöstön työvoimakustannusten osuus on noin 125 miljoonaa euroa. Kokonaissumma on noin 2,2 % kaikista kunnista ja kuntayhtymistä sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä maakuntiin siirtyvän henkilöstön työvoimakustannuksista, jotka ovat yhteensä noin 11 miljardia euroa.

Ympäristöterveydenhuolto

Vuonna 2016 kuntien ympäristöterveydenhuollossa työskenteli 497 eläinlääkäriä, jotka olivat kaikki virkasuhteisia. Kunnallisia terveystarkastajia oli ympäristöterveydenhuollossa yhteensä 419 henkilöä, joista virkasuhteisia oli 98 % ja työsuhteisia 2 %. Ympäristöterveydenhuollon henkilöstöä siirtyisi maakuntiin yhteensä arviolta 1308 henkilöä.

Ympäristöterveydenhuollon kokonaisuuden hoitaminen maakunnallisena tehtävänä mahdollistaisi tehokkaan ja laadukkaan valvonnan. Aluehallinnon ja paikallishallinnon niukkojen resurssien yhdistymisestä maakunnissa odotetaan saatavan synergiahyötyjä ja resurssisäästöjä. Myös eläintautivalmiuden ja valmiusvarastojen ylläpito ja taudintorjunta sekä päivystyksen järjestäminen kiireellisten eläinsuojeluun liittyvien ja eläintautivalvonnan tehtävien varalta onnistuisivat maakunnallisena toimintana.

Uudistuksen myötä henkilöstön mahdollisuudet erikoistua ja järjestää tehtävien hoito tarkoituksenmukaisesti paranisivat. Varsinkin eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta on hoidettu hyvin pienillä resursseilla, noin yksi henkilötyövuosi yhteistoiminta-aluetta kohti. Tehtävien siirto maakuntatasolle parantaisi mahdollisuuksia ohjata resurssit sinne, missä niitä eniten tarvitaan. Vaikeat tapaukset voitaisiin hoitaa yhteistyössä useamman henkilön voimin. Eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta on hoidettu valtion toimeksiantotehtävänä, jolloin korvausten hakeminen ja asiakkaiden laskutus on ollut monimutkaista. Nyt tehtävät siirtyisivät kokonaan maakunnalle, jolloin voidaan sujuvoittaa laskutusprosessia ja yhdistää se muihin vastaaviin prosesseihin. Aluehallintovirastoissa ja ELY-keskuksissa on tehty samantapaista valvontatyötä. Kun kolmen eri viranomaistahon resurssit yhdistetään, on mahdollista tehostaa työtä ja löytää säästöjä.

Ympäristöterveydenhuollon kokonaisuuden hoitaminen maakunnallisena tehtävänä mahdollistaisi tehokkaan ja laadukkaan valvonnan ja se antaisi hyvät mahdollisuudet toiminnan uudelleen organisointiin ja kehittämiseen. Kun päätöksenteko karkaa kauas paikalliselta tasolta, voi vaarana olla, että viranomaistoiminnasta tulee jäykkää ja byrokraattista. Aluehallinnon ja paikallishallinnon niukkojen resurssien yhdistymisestä maakunnissa odotetaan saatavan synergiahyötyjä ja resurssisäästöjä.

Esitetyn muutoksen myötä toimipisteiden määrä tulee vähenemään jatkossa, ja henkilöstö sijoittuu niihin uudelleen. Tarkastusmatkat tulevat pidentymään. Yhteistoiminta-alueet sijoittuvat useamman maakunnan alueelle, ja henkilöstö siirtynee siihen maakuntaan, johon vastuukunta kuuluu, vaikka se ei vastaisikaan yksikön toiminta-aluetta. Tämä voi johtaa ongelmaan yliresursoinnista toisaalla ja resurssi-vajeeseen toisaalla. Tukipalvelut voidaan keskittää jatkossa paremmin. Isommat yksiköt antavat mahdollisuuden tutkimustiedon parempaan hyödyntämiseen, tiedolla johtamiseen ja viranomaistoiminnan kehittämiseen vaikuttavammaksi ja yhtenäisemmäksi.

Maataloushallinnon ja viljelijätukien hallintotehtävät

Maataloushallinnon ja viljelijätukien hallintotehtävissä työskenteleviä siirtyisi maakuntiin arviolta 279 henkilöä. Vuonna 2016 henkilöstöstä 96 % oli virkasuhteisia ja 4 % työsuhteisia.

Uudistuksen yhteydessä maakuntiin siirtyisivät sekä kunnissa että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa viljelijätukihallinnon tehtäviä hoitavat henkilöt. Kun siirrytään neliportaisesta kolmiportaiseen hallintoon ja keskitetään viljelijätukihallinnon henkilöresursseja maakuntiin, tavoitteena on hoitaa tehtävät entistä tehokkaammin ja vaikuttavammin lähellä asiakasta. Lisäksi voitaisiin paremmin yhdistää tehtäväkokonaisuuksia työtehtävien eriyttämisvaatimusten puitteissa. Viljelijätukihallinnon tehtävät olisivat jatkossakin maksajavirastotehtäviä, joiden hoidosta Maaseutuvirasto tekisi maksajavirastosopimuksen maakuntien kanssa.

Maakuntien liitot

Maakuntauudistuksessa ehdotetaan siirrettäväksi maakuntien liittojen tehtävät maakunnille. Tehtäväsiirtojen jälkeen jäsenkunnat lakkauttaisivat nykyiset kuntayhtymämuotoiset maakuntien liitot. Maakuntien liittojen henkilöstö, arviolta 695 henkilöä, siirtyisi kokonaisuudessaan uusien maakuntien palvelukseen. Maakuntien liittojen henkilöstöstä 48 % on virkasuhteisia ja 62 % työsuhteisia.

Valtiolta maakuntiin siirtyvä henkilöstö

Vastuu ehdotetun voimaanpanolain 3 §:ssä tarkoitettujen ELY-keskusten, KEHA-keskuksen ja aluehallintovirastojen hoitamien tehtävien sekä niihin liittyvien tukipalvelutehtävien järjestämisestä siirtyisi edellä mainituilta valtion virastoilta maakunnille. Näiden tehtävien siirtyessä pois valtion viranomaisten järjestämisvastuusta, siirrettäisiin myös siirtyviä tehtäviä valtion virastoissa, Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Palkeissa sekä Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorissa hoitanut henkilöstö maakunnille tai maakuntakonserniin kuuluville tai maakuntien määräysvallassa oleville yhteisöille.

ELY-keskukset, KEHA-keskus ja aluehallintovirastot lakkaisivat, ja niistä siirtyisi maakuntiin tässä hallituksen esityksessä ehdotettujen säännösten perusteella yhteensä noin 1205 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö. Maakuntiin siirtyisi lisäksi Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Palkeista talous- ja henkilöstöhallinnon tukipalveluita lakkautettaville virastoille hoitanut yhteensä noin 45 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorista perustietotekniikkaan liittyviä tukipalvelutehtäviä lakkautettaville virastoille hoitanut noin 35 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö. Siirtyvän henkilöstön työvoimakustannusten arvioidaan olevan yhteensä noin 75 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä on yhteensä noin 30 % kaikista eri hallitusten esitysten perusteella valtiolta maakuntiin siirtyvän henkilöstön työvoimakustannuksista, jotka ovat yhteensä noin 260 miljoonaa euroa.

Maakuntiin siirtyisi tässä kuvatun henkilöstön lisäksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annettavaa lakia koskevassa hallituksen esityksessä ehdotettujen säännösten perusteella pääosa TE-toimistojen henkilöstöstä (n. 2175 htv) sekä vajaa viidesosa ELY-keskusten (n. 440 htv) ja alustavan arvion mukaan vajaa kaksi kolmasosaa KEHA-keskuksen (n. 330 htv) henkilöstöstä. Lisäksi maakuntiin siirtyisi liikenne- ja viestintäministeriön valmistelemissa maantielain ja eräiden muiden lakien muuttamista sekä yksityistielakia ( HE 147/2017 vp) koskevissa hallituksen esityksissä ehdotettujen säännösten mukaisesti noin 15 prosenttia (n. 325 htv) ELY-keskusten (pl. KEHA-keskus) henkilöstöstä. Maakuntiin siirtyisi myös maa- ja metsätalousministeriön valmistelemassa hallituksen esityksessä laiksi eläinten hyvinvoinnista ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ehdotettujen säännösten mukaisesti osa aluehallintovirastojen maakuntiin siirtyvästä ympäristöterveydenhuollon henkilöstöstä.

Alla on kuvattu tässä hallituksen esityksessä ehdotettujen säännösten mukaisesti valtion virastoista maakuntiin siirtyvää henkilöstöä.

ELY-keskuksista siirtyisi maakuntiin noin 1000 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, joka hoitaa seuraavia tehtäviä: maaseudun kehittäminen ja maataloustukihallinto, elintarviketurvallisuus ja laatu, kasvintuotanto sekä eläinten terveys ja hyvinvointi, vesitalous, kalatalous, vesien- ja merensuojelu sekä vesien ja merenhoito, merialuesuunnittelu, alueidenkäyttö ja rakentaminen, kulttuuriympäristön hoito ja luonnon virkistyskäyttö, maastoliikennelain mukaiset tehtävät sekä saaristoliikenteen suunnittelu ja järjestäminen. ELY-keskuksista siirtyvät henkilöt ovat muutamaa yksittäistä henkilöä lukuun ottamatta virkasuhteessa. Määräaikaisen henkilöstön osuus siirtyvästä henkilöstöstä on arviolta alle 10 prosenttia.

KEHA-keskuksen henkilöstöstä alustavan arvion mukaan noin 105 henkilötyövuotta siirtyisi maakuntiin ja maakuntien valtakunnallisiin palvelukeskusksiin. Arvio tarkentuu valmistelun edetessä. Siirtyvä henkilöstö on hoitanut mm. talous- ja henkilöstöhallinnon, tietohallinnon, asianhallinnan ja viestinnän asiantuntija- ja tukipalvelutehtäviä, maksatustehtäviä sekä toiminnan kehittämistehtäviä. Lisäksi KEHA-keskuksen ja TE-toimistojen henkilöstöä siirtyisi kehittämisestä ja kasvupalveluista annettavaa lakia koskevassa hallituksen esityksessä ehdotettujen säännösten perusteella perustettavaan kasvupalveluyhtiöön. KEHA-keskuksesta eri tahoille siirtyvät henkilöt ovat kaikki virkasuhteessa. Määräaikaisen henkilöstön osuus siirtyvästä henkilöstöstä on ollut vuonna 2016 alle 5 prosenttia. KEHA-keskuksesta siirtyvän henkilöstön määrä tulee siirtoon mennessä todennäköisesti vähenemään merkittävästi nykyiseen henkilöstömäärään verrattaessa luonnollisen poistuman johdosta ja myös sen tähden, että vapautuvat virat täytetään tällä hetkellä pääsääntöisesti määräajaksi. Tämän määräaikaisen henkilöstön palvelussuhteet päättyvät vuoden 2019 lopussa.

Aluehallintovirastoista maakuntiin siirtyisi noin 100 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, joka hoitaa alueellisen alkoholivalvonnan ja ennaltaehkäisevän päihdetyön tehtäviä, alueellisten romaniasiain neuvottelukuntien ja romaniasiain hallinnon tehtäviä, sekä niihin liittyviä tukipalvelutehtäviä. Elintarviketurvallisuuden ja eläinten terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tehtäviä hoitavasta henkilöstöstä 38 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, siirtyisi maakuntiin ja muu osa, 15 henkilötyövuotta, Eviraan. Aluehallintovirastoissa ei ole työsopimussuhteista henkilöstöä. Määräaikaisen henkilöstön osuus aluehallintovirastoista maakuntiin siirtyvästä henkilöstöstä on arviolta noin 10 prosenttia.

Edellä esitetyt tiedot perustuvat aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelut vastuualueen (HAKE) ja KEHA-keskuksen tekemään selvitykseen maakuntauudistuksessa valtion virastoista siirtyvistä henkilötyövuosista ja määrärahoista. Tiedot on kerätty vuoden 2016 työajanseurannan mukaan ja muuttuvat tulevina vuosina muun muassa henkilöstön eläköitymisen ja virastoille osoitettujen määrärahojen kehityksen johdosta.

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Palkeista siirtyisi maakuntiin tai talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja maakunnille tarjoaviin palvelukeskusyhtiöihin noin 45 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, joka hoitaa aluehallinnon menojen käsittelyyn, maksuliikkeeseen, tulojen käsittelyyn, kirjanpitoon, henkilöstöpalveluihin, matkustukseen ja järjestelmien tukeen ja ylläpitoon liittyviä tehtäviä. Tiedot perustuvat Palkeiden tekemään selvitykseen. Siirtyvät henkilöt ovat virkasuhteessa. Siirtyvät henkilöt työskentelevät Mikkelissä (noin 40,5 htv) ja Hämeenlinnassa (noin 4,5 htv).

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorista siirtyisi maakuntiin noin 35 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, joka hoitaa aluehallinnon palvelutuotantoon (päätelaitepalvelut, tietoliikennepalvelut ja käyttöpalvelut) sekä käyttäjätukeen (yhteyskeskuspalvelut, asiakastuki, käyttövaltuushallinta ja lähituki) liittyviä tehtäviä. Siirtyvästä henkilötyövuosimäärästä noin 9 henkilötyövuotta käytetään tällä hetkellä palvelutuotannon ja noin 26 htv käyttäjätuen tehtäviin. Tiedot perustuvat Valtorin tekemään selvitykseen. Valtorin arvion mukaan käyttäjätuen osalta henkilötyövuosimäärä tulee siirtoon mennessä todennäköisesti pienenemään jonkin verran toimintojen tehostamisen johdosta. Siirtyvät henkilöt ovat työsuhteessa, ja heitä työskentelee useilla paikkakunnilla eri puolilla Suomea.

Kaikkiin muutoksen kohteena oleviin valtion virastoihin kohdistuu säästöpaineita valtiontalouden kehyksissä. Siirtyvien tehtävien rahoitus valtion talousarviossa alenee vuodesta 2015 vuoteen 2019 noin neljänneksellä. Rahoituksen väheneminen johtuu pääosin hallitusohjelmassa ja julkisen talouden suunnitelmassa linjatuista toimintamenosäästöistä. Erityisesti KEHA-keskuksen henkilöstö määrään kohdistuu voimakkaita vähentämispaineita, koska KEHA-keskuksen henkilöstön tehtävät koostuvat hallintotehtävistä. Maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen tehtävänä olisi yhteistyössä niiden virastojen kanssa, joista tehtäviä ja niitä hoitavaa henkilöstöä siirtyy maakuntakonserniin, selvittää siirtyvä henkilöstö ja valmistella maakuntavaltuustolle ehdotukset henkilöstön siirtosuunnitelmaksi ja -sopimuksiksi. Siirtyvien tehtävien tarkat henkilötyövuodet olisi selvitettävä maakuntien väliaikaishallinnon ja valtion virastojen välillä hyvissä ajoin ennen 31.12.2019.

Valtiolta maakuntiin siirtyviä keskitettyjä tehtäviä hoitava henkilöstö

Nykyvirastojen aluejako ei noudata kaikilta osin maakuntajakoa. ELY-keskusten osalta Hämeen, Kaakkois-Suomen ja Pohjanmaan ELY-keskusten alueella on kullakin kaksi maakuntaa. Vastaavasti aluehallintovirastojen toimialueet muodostuvat Lapin aluehallintovirastoa lukuun ottamatta useammasta maakunnasta. KEHA-keskuksen tehtävissä toimialueena on koko maa. ELY-keskuksissa ja aluehallintovirastoissa on lisäksi paljon keskitettyjä toimintoja, joissa henkilöt tekevät nykyisin toimeksiantoja useille eri ELY-keskuksille tai aluehallintovirastoille. Tehtävien hoitoa ei ole usein myöskään organisoitu aluejakoon perustuen.

ELY-keskuksissa kalataloustehtäviä sekä Euroopan meri - ja kalatalousrahaston (EMKR) tukien myöntämiseen liittyviä tehtäviä hoidetaan yhteensä 50 htv:n työpanoksella keskitetysti Varsinais-Suomen (7 maakuntaa), Pohjois-Savon (6 maakuntaa) ja Lapin (3 maakuntaa) ELY-keskuksissa. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näitä tehtäviä hoitava henkilöstö on sijoittunut Turkuun (10 hlöä), Helsinkiin (5 hlöä), Kouvolaan (4 hlöä) ja Vaasaan (8 hlöä). Pohjois-Savon ELY-keskuksen näitä tehtäviä hoitava henkilöstö on sijoittunut Kuopioon (3 hlöä), Hämeenlinnaan (3 hlöä), Joensuuhun (3 hlöä), Jyväskylään (4 hlöä), Mikkeliin (2 hlöä) ja Tampereelle (1 hlö). Lapin ELY-keskuksen näitä tehtäviä hoitava henkilöstö on sijoittunut Rovaniemelle (6 hlöä) ja Kajaaniin (3 hlöä).

Varsinais-Suomen ELY-keskukselle kuuluu valtakunnallisena keskittämistehtävänä myös kalastusvakuutustukijärjestelmän hoito, yhteisen kalastuspolitiikan säännösten noudattamisen valvonta sekä EMKR:n mukaisten avustusten myöntämisen koordinointi ja rahaston tietyt muut toimeenpanotehtävät. Tehtäviä hoitaa 2 henkilöä Helsingissä.

ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat - vastuualue (Y-vastuualue) on kolmessatoista ELY-keskuksessa. Neljä ELY-keskusta (Etelä-Pohjanmaa, Häme, Kaakkois-Suomi ja Varsinais-Suomi) hoitaa vastuualueen tehtäviä useamman maakunnan alueella. Henkilöstö sijoittuu nykyisiin toimipaikkoihin maakuntiin siirtyvien tehtävien osalta alustavan arvion mukaan siten, että Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa Seinäjoella työskentelee 26 henkilöä, Kokkolassa 19 henkilöä ja Vaasassa 15 henkilöä. Näiden henkilöiden lisäksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa hoidetaan valtakunnallisia tehtäviä yhteensä noin 7 htv:n työpanoksella. Hämeen ELY-keskuksen osalta Hämeenlinnassa työskentelee 33 henkilöä ja Lahdessa 14 henkilöä, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen Kouvolan toimipaikassa työskentelee 23 henkilöä ja Lappeenrannassa 1 henkilö. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen Turun toimipaikassa työskentelee 22 henkilöä ja Porissa 11 henkilöä.

Vesitaloustehtävissä ELY-keskusten Y-vastuualueet hoitavat vesistöjen käytön ohjaukseen ja rakennettujen vesien kunnostukseen liittyviä tehtäviä vesistöalueittaisessa yhteistyössä yli ELY-keskusten rajojen. Yhteistyö on organisoitu tulosohjauksella, ja erityistä toimivaltaa vaativat keskittämiset on tehty ELY-asetuksessa (1392/2014) tai erillislainsäädännöllä. Näitä erikseen keskitettyjä tehtäviä ovat patoturvallisuusvalvonnan ja -asiantuntijapalvelujen keskittäminen Kainuun ELY-keskukselle, rakennettujen vesien kunnostuksen asiantuntijapalvelujen keskittäminen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle sekä peltojen vesitalouden hallintaan, maankuivatukseen ja ojitustoimintaan liittyvien asiantuntijatehtävien keskittäminen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle. Vesistön tulvariskien hallinnan koordinointi on vesistöittäin Varsinais-Suomen, Hämeen, Kaakkois-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksissa. Rajavesistöyhteistyöhön liittyvät toimeenpanotehtävät hoidetaan pääasiassa Kaakkois-Suomen ja Lapin ELY-keskuksissa. Vesitalous- ja kalataloustehtävien hoitoon kuuluu ELY-keskusten hallinnassa olevien vesistörakenteiden omistus-, kunnossapito- ja perusparannustehtäviä. Vesistörakenteiden hallinta siihen kuuluvine tehtävineen on keskitetty Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle. Vesistöalueittaisessa yhteistyössä vesistötehtävien valtakunnalliseen hoitamiseen käytetään yhteensä 155 htv:n työpanos, joista 41 htv:tta erillismäärärahoin.

Kaikkiaan Y-vastuualueelta maakuntiin siirtyviä tehtäviä tehdään toimintamenoilla 380 htv:n verran. Y-vastuualueen henkilöstö on nykyisin sijoittunut pääosin ELY-keskusten päätoimipaikoille. Myös Hämeenlinnasta, Kokkolasta ja Lappeenrannasta löytyy vastuualueen henkilöstöä.

KEHA-keskuksen nykyisistä keskitetysti tekemistä ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintotehtävistä vain muutama siirtyisi maakuntauudistuksen yhteydessä maakuntien valtakunnallisiin palvelukeskuksiin. Näitä kehittämis- ja hallintotehtäviä hoitava henkilöstö työskentelee kaikissa ELY-keskusten sekä muutamissa TE-toimistojen toimipaikoissa. Palvelukeskusvalmistelussa perusperiaatteena on, että henkilöstö voi jatkaa työskentelyä nykyisellä paikkakunnalla.

Aluehallintovirastoista Etelä-Suomen aluehallintoviraston toiminta kohdistuu Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntiin, Itä-Suomen aluehallintoviraston toiminta Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntiin, Lounais-Suomen aluehallintoviraston toiminta Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntiin, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toiminta Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntiin sekä Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toiminta Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntiin. Lapin aluehallintovirastossa maakuntaan siirtyvät tehtävät kohdistuvat pääsääntöisesti vain Lapin maakuntaan.

Ympäristöterveydenhuollon tehtäviä hoidetaan Etelä-Suomen aluehallintovirastossa ylimaakunnallisesti noin 11 htv:n työpanoksella Hämeenlinnan (4 htv), Helsingin (5 htv) ja Kouvolan (2 htv) toimipisteistä. Itä-Suomen aluehallintovirastossa ympäristöterveydenhuollon tehtäviin käytetään yhteensä noin 7 htv:tta, joista noin 5,5 htv ylimaakunnallisiin tehtäviin. Henkilöstöä työskentelee Mikkelissä (2 htv), Kuopiossa (2 htv) ja Joensuussa (3 htv). Lounais-Suomen aluehallintovirastossa ympäristöterveydenhuollon tehtäviä hoidetaan ylimaakunnallisesti Turun toimipisteestä ja tehtävään käytetään noin 9 htv:n työpanos. Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa ympäristöterveydenhuollon ja elinkeinovalvonnan tehtäviä hoidetaan yhteensä noin 10 htv:n työpanoksella ylimaakunnallisesti Oulun toimipisteestä.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa ympäristöterveydenhuollon substanssitehtäviin käytetään yhteensä noin 10 htv:n työpanos, josta kohdistuu Pirkanmaalle 2 htv:tta, Keski-Suomeen 2 htv:tta, Etelä-Pohjanmaalle 3 htv:tta, Keski-Pohjanmaalle 1 htv ja Pohjanmaalle 2 htv:tta. Sihteeritehtäviä hoidetaan lisäksi yhteensä noin 3 htv:n työpanoksella. Ympäristöterveydenhuollon tehtäviä hoidetaan tarvittaessa koko aluehallintoviraston toimialueella, mutta tehtäviä on jaettu myös ensisijaisiin ja toissijaisiin vastuualueisiin, jotta toiminta pystytään pitämään mahdollisimman lähellä virkamiehen sijoituspaikkaa ja tarkastusmatkat lyhyinä. Eräitä tehtäviä on keskitetty niin, että ne hoidetaan koko maakunnan toimialueella yhden virkamiehen toimesta. Romaniasioihin käytetään Etelä-Suomen ja Itä-Suomen aluehallintovirastoissa kummassakin 1 htv:n työpanos ja toiminta kohdistuu kummassakin koko aluehallintoviraston toimialueeseen. Itä-Suomen aluehallintovirastossa henkilöstö työskentelee Mikkelissä. Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa romaniasioiden ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtäviä hoidetaan yhteensä 2 htv:n työpanoksella ylimaakunnallisesti Oulun toimipisteestä ja myös Lapin aluehallintoviraston toimialueella. Lounais-Suomen aluehallintoviraston Turun toimipisteessä hoidetaan ylimaakunnallisesti romaniasioita 1 htv:n työpanoksella ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämistehtäviä samoin 1 htv:n työpanoksella. Lounais-Suomen aluehallintovirasto hoitaa pääosin romaniasiat myös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen osalta.

Poronhoidon laillisuusvalvontaan liittyvät tehtävät sekä poroteurastamoiden valvontaan liittyvät tehtävät on keskitetty valtakunnallisesti Lapin aluehallintovirastoon. Tehtävää hoidetaan noin 0,5 htv:n työpanoksella.

Osa ELY-keskuksissa ja aluehallintovirastoissa nykyisin keskitetysti hoidettavista tehtävistä tulisi jatkossa hajautumaan eri maakuntien hoidettaviksi. Eräissä tehtävissä olisi kuitenkin tehtävän tarkoituksenmukaisen ja taloudellisen hoidon tai osaamisen riittävyyden varmistamiseksi todennäköisesti tarpeen järjestää tehtävä hoidettavaksi maakuntaa laajemmalla alueella tai keskitettynä tiettyyn maakuntaan. Maakunnat voisivat päättää koota tehtäviään myös nykyisestä poikkeavalla tavalla. Tehtävien kokoamista ja nykyisten kokoamisten purkamista koskevilla ratkaisuilla voisi olla merkittäviä vaikutuksia henkilöstön tehtäviin, palkkaukseen ja mahdollisesti myös työskentelypaikkaan. Tarkemmat henkilöstövaikutukset selviäisivät näiltä osin todennäköisesti aikaisintaan vuoden 2019 aikana, kun päätöksiä kokoamisista tehtäisiin.

Maakuntauudistuksen valmistelun lähtökohdaksi asetettu linjaus kuitenkin on, että tehtävien uudelleenjärjestelyissä minimoidaan henkilöstön siirtymiset paikkakunnalta toiselle. Tavoitteen saavuttamiseksi maakunnat voivat hyödyntää esimerkiksi ehdotetun maakuntalain 8 luvussa säädettäviä vapaaehtoisia yhteistoiminnan muotoja. Maakunnat voivat muun muassa perustaa yhteisiä virkoja tai sopia tehtävän antamisesta toisen maakunnan viranhaltijan hoidettavaksi. Maakunnat voivat myös sopia palvelujen tuottamisesta yhteistoiminnassa tai vastuumaakuntamallilla siten, että jokin maakunta hoitaa tehtävää yhden tai useamman maakunnan puolesta. Yksi mahdollinen keino tavoitteen saavuttamiseksi voi olla myös se, että henkilöstö jatkaa työskentelyään maakuntarajoista riippumatta nykyisiltä sijaintipaikkakunnilta käsin esimerkiksi erilaisin etätyö- tai toimitilajärjestelyin.

Maakuntiin siirtyvän henkilöstön asema

Muutoksessa noudatettaisiin hyvää henkilöstöpolitiikkaa. Onnistunut muutoksen johtaminen edellyttää avoimuutta ja henkilöstön osallistamista muutoksen toteutukseen. Henkilöstön tiedonsaannista ja vaikutusmahdollisuuksista tulee huolehtia uudistusta toteutettaessa.

Henkilöstön siirtyminen maakuntauudistuksen yhteydessä maakuntiin sekä maakuntakonserniin kuuluviin ja maakuntien määräysvallassa oleviin yhteisöihin katsottaisiin esityksen perusteella liikkeenluovutukseksi. Kunnista siirtyvän henkilöstön osalta työsopimuslain ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain sekä valtiolta siirtyvän henkilöstön osalta valtion virkamieslain ja työsopimuslain liikkeenluovutussäännöksiä sovellettaisiin kaikkiin uudistuksen yhteydessä toteutettaviin työnantajan vaihtumista merkitseviin muutoksiin riippumatta siitä, täyttyvätkö niissä mainituissa laeissa liikkeenluovutukselle säädetyt tunnusmerkit. Jos henkilö siirtyisi ensin maakuntaan ja sieltä myöhemmin maakuntakonserniin kuuluvan tai maakuntien määräysvallassa olevan yhteisön palvelukseen, voimaanpanolain liikkeenluovutusta koskevia säännöksiä noudatettaisiin vuoden 2021 loppuun mennessä tehtävissä henkilöstösiirroissa. Tämän jälkeen tehtävissä henkilöstösiirroissa noudatettaisiin voimassa olevien lakien liikkeenluovutussäännöksiä.

Henkilö siirtyisi sen maakunnan tai maakuntakonserniin kuuluvan tai maakuntien määräysvallassa olevan yhteisön palvelukseen, jolle siirtyvät tehtävät muodostavat vähintään puolet henkilön tosiasiallisista työtehtävistä.

Henkilöstö siirtyisi niin sanottuina vanhoina työntekijöinä ja säilyttäisi siirtymähetkellä voimassa olevat työ- tai virkasuhteeseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet. Uusi työnantaja olisi velvollinen noudattamaan luovutushetkellä voimassa olevan, aikaisempaa työnantajaa sitoneen työ- tai virkaehtosopimuksen määräyksiä sopimuskauden loppuun. Sopimuskauden päättymisen jälkeen siirryttäisiin soveltamaan uutta työnantajaa sitovaa työ- tai virkaehtosopimusta. Palkka- ja muut palvelussuhdevaikutukset riippuisivat osittain sovellettavan sopimuksen tasosta.

Liikkeenluovutus ei ole sellaisenaan peruste palvelussuhteen ehtojen muuttamiseen. Henkilöstön tehtävät voisivat muuttua, kun siirtyvät tehtävät yhdistettäisiin uudella tavalla kokonaisuudeksi. Tehtävien muutoksilla voisi olla vaikutuksia myös palkkaukseen.

Määräaikaisissa palvelussuhteissa olevat siirtyisivät liikkeenluovutuksessa uuden työnantajan palvelukseen määräaikaisen palvelussuhteensa keston ajaksi. Suuri osa määräaikaisista palvelussuhteista todennäköisesti päättyy vuoden 2019 lopussa.

Aikaisemman työnantajan palveluksesta perhevapaille jääneillä työntekijöillä olisi oikeus palata uuden työnantajan palvelukseen ensisijaisesti aikaisempaan työhön.

Jos henkilö siirtyisi sellaisen maakunnille talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja tuottavan palvelukeskusyhtiön palvelukseen, joka ei kuulu maakuntakonserniin tai ole maakuntien määräysvallassa, tilanteessa sovellettaisiin yleisiä liikkeenluovutusta koskevia säännöksiä. Kunnallisen palvelussuhdelainsäädännön soveltamisalaa on ehdotettu laajennettavaksi koskemaan myös maakunnan henkilöstöä, joten valtion henkilöstöä siirtyisi uuden palvelussuhdelainsäädännön piiriin. Osa valtion henkilöstöstä siirtyisi työsuhteeseen ja siten työsuhteissa sovellettavan lainsäädännön piiriin. Jos siirtyminen tapahtuisi maakuntakonserniin kuuluvaan tai maakuntien määräysvallassa olevaan yhteisöön tai näiden määritelmien ulkopuolelle jäävään muuhun maakunnille palveluja tuottavaan palvelukeskusyhtiöön, siirtyisi virkamies työsopimussuhteeseen.

Maakuntien työnantajaedunvalvonta on ehdotettu järjestettäväksi siten, että työnantajaedunvalvojana toimisi Kunta- ja maakuntatyönantajat KT. Sen tehtäviin kuuluisi neuvotella ja sopia jäsenyhteisöjensä puolesta henkilöstön palvelussuhteen ehdoista sekä neuvotella ja sopia keskusjärjestötasoisia sopimuksista ja suosituksista.

Lähtökohtaisesti vain virkasuhteessa olevalla henkilöllä on oikeus julkisen vallan käyttöön. Tästä voidaan kuitenkin poiketa säätämällä tehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle perustuslain 124 §:n mukaisilla edellytyksillä. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaiselle. Merkittävänä julkisen vallan käyttönä pidetään esimerkiksi itsenäiseen harkintaan perustuvaa oikeutta käyttää voimakeinoja tai puuttua muuten merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä tai tehtäviä, jota ei voida antaa muulle kuin viranomaiselle, hoitaa maakunta. Näin ollen virkasuhteessa oleva, julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä hoitava henkilöstö siirtyisi lähtökohtaisesti maakuntien palvelukseen.

Kunnista, kuntayhtymistä ja valtiolta maakuntaan sekä maakuntakonserniin kuuluvaan tai maakuntien määräysvallassa olevaan yhteisöön siirtyvän henkilöstön lisäeläkkeet turvattaisiin säätämällä asiasta erikseen. Jos henkilö siirtyisi sellaisen maakunnille talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja tuottavan palvelukeskusyhtiön palvelukseen, joka ei kuulu maakuntakonserniin tai ole maakuntien määräysvallassa, henkilön lisäeläkkeen säilyminen turvattaisiin sopimuksin.

4.4.3 Vaikutukset valtion sisällä siirtyvään henkilöstöön

Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyvä henkilöstö

Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyisi tässä hallituksen esityksessä ehdotettujen säännösten perusteella pääosa aluehallintovirastojen nykyisistä tehtävistä sekä tiettyjä tehtäviä ELY-keskuksista, Sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontavirasto Valvirasta sekä KEHA-keskuksesta. Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyisi yhteensä noin 1610 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö. Virastoon siirtyvän henkilöstön työvoimakustannusten arvioidaan olevan noin 100 miljoonaa euroa vuodessa.

Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyisi lisäksi sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltavassa, kuntien maatalousyrittäjien lomitustehtävien siirtoa koskevassa hallituksen esityksessä ehdotettavien säännösten perusteella alustavan arvion mukaan viiden henkilötyövuoden resurssia vastaava henkilöstö Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta. Henkilöstö hoitaa lomituspalvelujen lainmukaisuuden ohjaukseen ja yleiseen valvontaan liittyviä tehtäviä. Siirtyvien henkilöiden määrä tarkentuu jatkovalmistelussa. Hallituksen esitys tullaan antamaan eduskunnalle vuoden 2018 aikana.

Aluehallintovirastoista Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyisi noin 1010 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, joka hoitaa seuraavia tehtäviä: sosiaali- ja terveysalan tehtävät, opetus- ja kulttuuritoimen tehtävät, ympäristölupatehtävät, työsuojeluhallinnon tehtävät, eräät muut oikeusturvatehtävät sekä kehittämis- ja hallintopalvelut. Lisäksi aluehallintovirastoista siirtyisi Valtion lupa- ja valvontavirastoon pelastustoimen laillisuusvalvonta. Pelastustoimen ohjaustehtävät ja yleisen varautumisen tehtävät sen sijaan siirtyisivät aluehallintovirastoista sisäministeriöön ja alueellisten maanpuolustuskurssien ja maakuntien yhteisten häiriötilanne ja valmiusharjoitusten järjestäminen Pelastusopistolle. Aluehallintovirastoista siirtyvät henkilöt ovat kaikki virkasuhteessa. Määräaikaisen henkilöstön osuus siirtyvästä henkilöstöstä on noin 10 %.

ELY-keskuksista Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyisi noin 400 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, joka hoitaa ympäristölupien ja jätehuollon valvonnan tehtäviä, luonnonsuojelun ja maa-aineslain viranomaistehtäviä, ympäristövaikutusten arvioinnin tehtäviä, vesilain valvontaviranomaisen tehtäviä, rakennusperinnön suojelutehtäviä sekä palkkaturvatehtäviä. ELY-keskuksista siirtyvät henkilöt ovat virkasuhteessa. Määräaikaisen henkilöstön osuus siirtyvästä henkilöstöstä on arviolta alle 10 %.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvirasta Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyisi noin 140 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, joka hoitaa sosiaali- ja terveysalan sekä valtakunnallisen alkoholihallinnon lupa-, ohjaus-, rekisteröinti- ja valvontatehtäviä, terveydensuojelun tehtäviä ja eräitä muita nykyisen Valviran tehtäviä sekä niihin liittyviä tukipalvelutehtäviä. Valvirasta siirtyvät henkilöt ovat kaikki virkasuhteessa. Määräaikaisen henkilöstön osuus siirtyvästä henkilöstöstä on noin 8 %.

KEHA-keskuksen henkilöstöstä siirtyisi Valtion lupa- ja valvontavirastoon noin 60 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, joka hoitaa tietojärjestelmiin liittyviä tehtäviä ja siviilipalvelustehtäviä sekä ELY-keskuksista Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyviin tehtäviin liittyviä tukipalvelutehtäviä. KEHA-keskuksesta siirtyvät henkilöt ovat kaikki virkasuhteessa. Määräaikaisen henkilöstön osuus siirtyvästä henkilöstöstä on arviolta alle 5 %.

Edellä esitetyt tiedot aluehallintovirastoista, ELY-keskuksista ja KEHA-keskuksesta siirtyvästä henkilöstöstä perustuvat aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelut vastuualueen (HAKE), KEHA-keskuksen ja Valviran tekemään selvitykseen maakuntauudistuksessa valtion virastoista siirtyvien tehtävien mukana siirtyvistä henkilötyövuosista ja määrärahoista. Tiedot on kerätty vuoden 2016 työajanseurannan mukaan ja muuttuvat tulevina vuosina muun muassa henkilöstön eläköitymisen ja virastoille osoitettujen määrärahojen kehityksen johdosta.

Maakuntauudistuksen johdosta ei tavoitella henkilöstövähennyksiä. Valtion lupa- ja valvontaviraston perustaminen johtaisi kuitenkin ylimmän johdon ja hallintotehtävien määrän vähenemiseen. Uudistus aiheuttaisi myös välillisesti henkilöstön määrän vähenemistä, kun tehtävien hoitoa pyrittäisiin uudessa virastossa tehostamaan. Uudistuksessa henkilöstön määrän muutokset olisi pyrittävä toteuttamaan luonnollisen poistuman kautta mahdollisimman hallitusti.

Uudistuksen yhteydessä henkilön tehtävät saattavat muuttua, mikä voi vaikuttaa myös palkkaukseen. Jos virkasuhteessa olevan henkilön tehtävät muuttuvat uudistuksen yhteydessä olennaisesti ja muuttuneen viran tilalle perustetaan uusi virka, uudistuksessa noudatetaan valtion virkamieslain 5c §:n mukaista menettelyä. Sen mukaan uusi virka voidaan sitä ensi kertaa täytettäessä täyttää ilman haettavaksi julistamista, jos siihen nimitetään uudelleenjärjestelyn kohteena olevan viraston virkaan nimitetty virkamies.

Valtion lupa- ja valvontavirastoa perustettaessa henkilöstöä ei keskitettäisi yhteen toimipaikkaan, vaan henkilöstö jatkaisi edelleen työskentelyä alueilla. Tarkoituksena on, että virastolla olisi valtioneuvoston asetuksella säädettävä toimipaikka jokaisessa maakunnassa. Tämän lisäksi virastolla voisi olla työjärjestyksellä määrättäviä työskentelypisteitä. Koska uudella virastolla olisi toimipaikka niillä paikkakunnilla, joissa pääosa virastoon siirtyvästä henkilöstöstä työskentelee, uudistuksella ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia henkilöstön sijoittumiseen.

Henkilöstön siirtymisiä paikkakunnalta toiselle pyrittäisiin välttämään. Mikäli virkoja päädytään kuitenkin siirtämään uudistuksen yhteydessä paikkakunnalta toiselle, valtion virkamieslain 5 a §:n 3 momentin mukaan virka voidaan siirtää ilman virkamiehen suostumusta, jos virka siirretään virkamiehen työssäkäyntialueella tai työssäkäyntialueelle. Toisaalta valtakunnallinen virasto voisi avata henkilöstölle parempia mahdollisuuksia vaihtaa työskentelypaikkaa henkilön itse niin halutessa. Uudistuksen jälkeen valtakunnallisen viraston virat ovat lähtökohtaisesti yhteisiä virkoja (pl. työsuojelu) ja virasto voi päättää niiden sijoittamisesta.

Valtion lupa- ja valvontavirasto loisi mahdollisuuksia henkilöstön osaamisen uudenlaiseen ja valtakunnalliseen hyödyntämiseen sekä varmistaisi osaamisen säilymisen tehtävien hoitoon. Samalla muutos edellyttäisi henkilöstön osaamisen kehittämistä vastaamaan uudenlaista toimintaympäristöä sekä mahdollisia uusia tehtäviä ja toimintatapoja. Entistä suurempi organisaatio antaisi henkilöstölle myös paremmat mahdollisuudet oman osaamisen ja asiantuntijuuden kehittämiseen sekä uralla etenemiseen. Uudessa virastossa olisi nykyisiä organisaatioita paremmat mahdollisuudet työn tasaamiseen ja sijaisjärjestelyihin valtakunnallisesti. Suurempi virasto tarjoisi myös nykyistä paremmat mahdollisuudet turvata työpaikkojen säilyminen tehtävien lakatessa tai siirtyessä toiseen organisaatioon.

Muu valtion virastojen välillä siirtyvä henkilöstö

Maakuntauudistuksen yhteydessä nykyisistä aluehallintovirastoista siirtyisi henkilöstöä Valtion lupa- ja valvontaviraston lisäksi myös Kilpailu- ja kuluttajavirastoon, Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan, sisäministeriöön ja Pelastusopistoon. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista siirtyisi henkilöstöä lisäksi Maaseutuvirastoon. Näihin virastoihin siirtyisi yhteensä noin 60 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, jonka työvoimakustannukset ovat yhteensä noin 3,8 miljoonaa euroa. Siirrot eivät edellyttäisi lisämäärärahaa, vaan kyse on määrärahojen siirrosta Kilpailu- ja kuluttajaviraston osalta valtiovarainministeriön pääluokasta työ- ja elinkeinoministeriön pääluokkaan, Eviran osalta valtiovarainministeriön pääluokasta maa- ja metsätalousministeriön pääluokkaan, Sisäministeriön ja Pelastusopiston osalta valtiovarainministeriön pääluokasta sisäministeriön pääluokkaan sekä Maaseutuviraston osalta työ- ja elinkeinoministeriön pääluokasta maa- ja metsätalousministeriön pääluokkaan. Esitys ei edellyttäisi myöskään lisähenkilötyövuosia, vaan kyse on henkilötyövuosien siirroista hallinnonalojen ja virastojen välillä. Kustannuksia voi kuitenkin aiheutua palkkojen yhteensovittamisesta. Lain nojalla valtion sisällä siirtyvän henkilöstön palkkauksessa noudatetaan valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoittamispöytäkirjan 11 §:n mukaan liitettä ”Eräät määräykset palkkatason turvaamiseksi”.

Uudistuksen yhteydessä siirrettäisiin lisäksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta Valtiokonttorille tiettyjen maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lakien nojalla syntyneet lainat, valtion myyntihintasaatavat ja valtion saatavat sekä Maahanmuuttovirastolle laajamittaiseen maahantuloon varautumiseen liittyvät tehtävät. Näiden tehtäväsiirtojen yhteydessä ei siirtyisi henkilöstöä valtion virastosta toiseen, mutta siirrot aiheuttaisivat muutoksia siirtyviä tehtäviä nykyisin hoitavien henkilöiden toimenkuviin.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto

Kilpailu- ja kuluttajavirastoon siirtyisi aluehallintovirastoista 16 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, joka on hoitanut Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjaamia kilpailu- ja kuluttajasektorin tehtäviä. Kilpailu- ja kuluttajavirastoon siirtyvät henkilöt ovat kaikki virkasuhteessa. Määräaikaisen henkilöstön osuus siirtyvästä henkilöstöstä on alle 10 %. Kilpailu- ja kuluttajavirastoon siirtyvän henkilöstön työvoimakustannusten arvioidaan olevan noin miljoona euroa vuodessa.

Henkilöstö siirtyisi Kilpailu- ja kuluttajaviraston palvelukseen ja jatkaisi työskentelyä nykyisiltä sijaintipaikkakunniltaan käsin erilaisin etätyö- ja tilajärjestelyin.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan siirtyisi aluehallintovirastoista 15 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, joka on hoitanut eläinten terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tehtäviä sekä elintarvikevalvonnan ohjaustehtäviä. Eviraan siirtyvät henkilöt ovat kaikki virkasuhteessa. Eviraan siirtyvän henkilöstön työvoimakustannusten arvioidaan olevan noin miljoona euroa vuodessa. Eviralla on valtakunnallinen toimipisteverkosto, johon kuuluu Helsingissä sijaitsevan päätoimipaikan lisäksi seitsemän aluetoimipistettä. Siirtyvien henkilöiden sijoittumisessa otetaan huomioon henkilöstön omat toiveet tehtävän tarkoituksenmukaisen järjestämisen lisäksi.

Sisäministeriö

Sisäministeriön palvelukseen siirtyisi aluehallintovirastoista 26 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, joka on hoitanut pelastustoimen alueellisia ohjaustehtäviä ja yleisen varautumisen tehtäviä. Sisäministeriöön siirtyvät henkilöt ovat kaikki virkasuhteessa. Määräaikaisen henkilöstön osuus aluehallintovirastojen pelastustoimi ja varautuminen – vastuualueen koko henkilöstöstä on 24 %. Sisäministeriöön siirtyvän henkilöstön työvoimakustannusten arvioidaan olevan noin 1,9 miljoonaa euroa vuodessa.

Pelastusopisto

Pelastusopiston palvelukseen siirtyisi aluehallintovirastoista 4 henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, joka on hoitanut alueellisten maanpuolustuskurssien ja maakuntien yhteisten häiriötilanne- ja valmiusharjoitusten järjestämiseen liittyviä tehtäviä. Pelastusopistoon siirtyvät henkilöt ovat kaikki virkasuhteessa. Määräaikaisen henkilöstön osuus aluehallintovirastojen pelastustoimi ja varautuminen – vastuualueen koko henkilöstöstä on 24 %. Pelastusopistoon siirtyvän henkilöstön työvoimakustannusten arvioidaan olevan noin 0,3 miljoonaa euroa vuodessa.

Maaseutuvirasto

Seinäjoella sijaitsevaan Maaseutuvirastoon siirtyisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista yhtä henkilötyövuotta vastaava henkilöstö, joka on hoitanut valtion talousarvion ulkopuolisen maatalouden kehittämisrahaston omistuksessa ja taseessa olevan maaomaisuuden luovuttamista koskevia päätöksentekotehtäviä. Nykyisin näitä tehtäviä hoidetaan Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Pirkanmaan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksissa. Suurin yksittäinen työpanos (lähes 1 htv) on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa Seinäjoella. ELY-keskuksissa työskentelevät henkilöt ovat virkasuhteessa.

Valtion sisällä siirtyvän henkilöstön asema

Muutoksessa noudatetaan hyvää henkilöstöpolitiikkaa. Onnistunut muutoksen johtaminen edellyttää avoimuutta ja henkilöstön osallistamista muutoksen toteutukseen. Henkilöstön tiedonsaannista ja vaikutusmahdollisuuksista tulee huolehtia uudistusta toteutettaessa.

Valtion virastojen välillä tapahtuvissa henkilösiirroissa noudatetaan valtion virkamieslain 5a – 5c §:ssä säädettyjä periaatteita. Pääsääntönä tällöin on, että virat ja niihin nimitetyt virkamiehet siirtyvät samaan virastoon tai samoihin virastoihin kuin tehtävät siirtyvät. Määräaikaisissa palvelussuhteissa olevat siirtyvät uuden työnantajan palvelukseen määräaikaisen palvelussuhteensa keston ajaksi.

Perustettavassa Valtion lupa- ja valvontavirastossa otetaan käyttöön aluehallintovirastojen palkkausjärjestelmä. Asiasta esitetään säädettäväksi voimaanpanolain 28 §:n siirtymäsäännöksessä. Tästä aluehallintovirastojen palkkausjärjestelmän jatkumisesta uudessa virastossa sekä siitä, että siitä säädetään lailla, on 21.2.2018 valtiovarainministeriön ja valtion pääsopijajärjestöjen välillä allekirjoitettu virkaehtosopimus.

Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyvään tai muutoin palkattavan henkilöstön tehtävien vaativuudet sekä henkilökohtaiset työsuoritukset uudessa virastossa arvioitaisiin ja palkkaukset määräytyisivät sanotun palkkausjärjestelmän mukaisesti.

Käytännössä aluehallintovirastoista siirtyvän henkilöstön tehtävien vaativuustasot ja palkat säilyisivät pääsääntöisesti ennallaan. Aluehallintovirastojen sekä muiden edellä mainittujen virastojen palkkatasoissa on eroja. Eroja on tarkasteltu valtion virastojen VPL-luokituksen kautta. Aluehallintovirastojen suhteellinen palkkauksellinen asema on 99,0 % valtion keskiarvosta ja ELY-keskusten 104,2 % ja Valviran 108,0 %. Tämän perusteella on todennäköistä, että vain joidenkin ELY- ja KEHA-keskuksista sekä Valvirasta siirtyvien henkilöiden palkkauksia korotettaisiin sen johdosta, että heihin alettaisiin soveltaa uutta palkkausjärjestelmää. Pääosalla heistä palkat pysyisivät ennallaan, koska heille turvattaisiin näissä muissa virastoissa siirtymäajankohtana maksettujen palkkojen rahamääräinen taso vanhan palkan turvaamista koskevien valtion keskustason sopimusmääräysten mukaisesti, siten kuin aiemmin mainitussa virkaehtosopimuksessa on tarkemmin sovittu.

Tarkka kustannusvaikutus ELY- ja KEHA-keskuksista sekä Valvirasta siirtyvien edellä mainituista palkankorotuksista, voidaan todeta vasta uuden viraston toiminnan käynnistämisen yhteydessä. Edellä esitetyn VPL-vertailun perusteella kustannusvaikutus voidaan arvioida yhteensä runsaaksi 100 000 euroksi vuodessa.

4.4.4 Palkkausjärjestelmämuutokset

Henkilöstön siirryttyä maakuntien palvelukseen vuoden 2020 alussa, on kunkin maakunnan tehtävänä määritellä henkilöstö- ja palkkapolitiikka lainsäädännön sekä työ- ja virkaehtosopimusten määrittämissä rajoissa. Palkkaharmonisoinnin kustannusvaikutus määräytyy sen mukaisesti, millaiseksi tehtäväkohtaiset palkkatasot maakunnissa määritellään ja millä aikataululla palvelussuhteen ehtoja ja palkkausta harmonisoidaan.

Yleensä palkkojen harmonisointiin menee useita vuosia.

4.4.5 Henkilöstön eläköityminen

Kuntasektorilta siirtyy eläkkeelle Kevan ennusteen mukaan vuosien 2017–2022 aikana noin 97 000 henkilöä, joka on 19 % nykyisestä henkilöstömäärästä. Maakuntien liitoissa työskentelevästä henkilöstöstä jää eläkkeelle noin 17 %, ympäristöterveydenhuollon tehtävissä työskentelevästä henkilöstöstä noin 16 % sekä maataloushallinnon ja viljelijätukien hallintotehtävissä työskentelevästä henkilöstöstä 26 % vuoden 2022 loppuun mennessä.

Muutoksen kohteena olevissa valtion virastoissa mahdollinen eläkepoistuma (64 vuotta täyttävät) on tehdyn selvityksen mukaan vuosina 2017–2019 yhteensä 465 henkilöä ja vuosina 2020–2022 yhteensä 539 henkilöä virastojen koko henkilöstöstä. Jo ennen vuotta 2017 yhteensä 93 henkilöä on saavuttanut 64 vuoden iän. Tarkemmat virastokohtaiset tiedot käyvät ilmi oheisesta taulukosta. Tiedot kertovat eläkepoistumasta vain suuntaa-antavasti, koska todellinen eläköitymisikä vaihtelee. Henkilöstömäärän todelliseen muuttumiseen vaikuttaa myös se, että osittain eläköityvien henkilöiden tilalle tullaan rekrytoimaan uusia henkilöitä virastojen toimintamenokehysten puitteissa.

Virasto 2016 tai aiemmin 2017 2018 2019 2020 2021 2022
Aluehallintovirastot 35 34 42 61 39 47 54
ELY-keskukset 45 77 90 89 93 109 98
KEHA-keskus 10 13 27 20 34 24 23
Valvira 3 6 3 3 3 5 10
Yhteensä 93 130 162 173 169 185 185

4.4.6 Yhteistoiminta maakuntauudistuksessa

Maakuntauudistuksen valmistelussa noudatettaisiin työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annettua lakia (449/2007) ja yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annettua lakia (1233/2013). Maakuntien perustamisen jälkeen toteutettavat järjestelyt käsiteltäisiin yhteistoiminnassa ehdotetun työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja maakunnassa annetun lain mukaisesti.

Maakuntauudistuksen edellyttämät järjestelyt valmisteltaisiin yhteistoiminnassa muutoksen kohteena olevan henkilöstön edustajien kanssa. Kun otetaan huomioon uudistuksen laajuus ja siirtyvien tehtävien hoidon jatkuvuuden sekä palvelukyvyn turvaamisen tärkeys, ovat yhteistoimintaneuvottelujen oikea-aikainen käynnistys ja valmisteluun liittyvä avoimuus keskeisiä uudistuksen onnistumiselle. Valmistelu edellyttää merkittävää työpanosta henkilöstön edustajilta. Edellä mainituissa yhteistoimintalaeissa säädetään työnantajan velvollisuudesta antaa henkilöstön edustajille vapautusta työstä.

Yhteistoimintaneuvottelut olisi käynnistettävä hyvissä ajoin ennen kuin tehdään sellaisia tehtävien siirtoa koskevia päätöksiä, joilla on merkittäviä henkilöstöä koskevia vaikutuksia. Vaiheittainen muutoksen toteutus voisi johtaa useisiin tehtäväsiirtoja koskeviin yhteistoimintaneuvotteluihin valtion virastoissa.

4.5 Sukupuolivaikutukset

Muutoksessa noudatetaan naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettua lakia (609/1986).

Maakuntia ja muita uusia työnantajia koskee naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain kielto soveltaa palkka- ja muita palvelussuhteen ehtoja siten, että työntekijä tai työntekijät joutuvat sukupuolen perusteella epäedullisempaan asemaan kuin yksi tai useampi työnantajan samassa tai samanarvoisessa työssä oleva työntekijä. Tasa-arvolain 6 a §:n mukaisella palkkakartoituksella tulisi selvittää, ettei saman työnantajan palveluksessa olevien samaa tai samanarvoista työtä tekevien naisten ja miesten välillä ole perusteettomia palkkaeroja. Oikeus- ja valvontakäytännössä on katsottu, että jotkut muutostilanteet, kuten liikkeenluovutus, voivat olla hyväksyttävä peruste palkkaerolle tietyn siirtymävaiheen ajan. Uusien työnantajien on ryhdyttävä toimenpiteisiin perusteettomien palkkaerojen poistamiseksi kohtuullisessa ajassa.

Vuoden 2016 tietojen mukaan ELY-keskuksiin ja KEHA-keskukseen palvelussuhteessa olevista oli naisia noin 59 %, aluehallintovirastoon palvelussuhteessa olevista noin 65 % ja Valviraan palvelussuhteessa olevista noin 80 %. Valvirassa naisten osuus on vielä suurempi, noin 83 %, Valvirasta Valtion lupa- ja valvontavirastoon siirtyvien keskuudessa.

Tilastokeskuksen kuntasektorin lokakuun 2016 palkkatilaston mukaan naisia oli maataloushallinnon ja viljelijätukien hallintotehtäviä hoitavasta henkilöstöstä 52 %, ympäristöterveydenhuollon tehtäviä sekä eräitä eläinlääkintähuoltolakiin kuuluvia tehtäviä hoitavasta henkilöstöstä 75 % sekä maakuntien liittojen henkilöstöstä 66 %.

5 Asian valmistelu

Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi oli lausuntokierroksella 24.4. -19.6.2017. Lausuntokierros toteutettiin oikeusministeriön ylläpitämää lausuntopalvelu.fi -palvelua käyttäen. Lausunnot pyydettiin kaikkiaan 707 taholta ja niitä saatiin yhteensä 253 kpl. Annetuista lausunnoista on valmisteltu erillinen lausuntoyhteenveto, joka on julkaistu alueuudistus.fi -sivustolla.

Ulkoministeriön ja puolustusministeriön toimialojen lainsäädäntö

Ulkoministeriön ja puolustusministeriön toimialojen lainsäädäntöön ei esitetty lausuntokierroksella muutosesityksiä.

Oikeusministeriön toimialan lainsäädäntö

Oikeusministeriön toimialan lainsäädännön osalta annettu lausuntopalaute koski erityisesti Valtion lupa- ja valvontaviraston roolia vesilain yleisen edun valvontatehtävää hoitavana viranomaisena. Ehdotusta on jatkovalmistelussa tarkistettu siten, että erillinen yleisen edun valvontatehtävä on yhdistetty Valtion lupa- ja valvontavirastossa vesilain laillisuusvalvonnasta vastaavan toimen tehtäviin. Samalla muutoksenhakua koskevia säännöksiä tarkistettiin siten, että Valtion lupa- ja valvontavirastossa yleisen edun valvonnasta vastaavalla ei olisi oikeutta hakea muutosta Valtion lupa- ja valvontaviraston vesiasiassa antamaan päätökseen.

Kielilain 10 §:ään on tehty lisäys, jonka mukaan maakunnan viranomaisen on järjestettävä asiassa kuultavalle mahdollisuus tulla kuulluksi omalla kielellään, suomeksi tai ruotsiksi. Lisäksi lakiin eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien 10 §:n 4 momenttiin on sisällytetty maakuntauudistuksesta johtumaton hallinnollista taakkaa vähentävä selvitysvelvollisuuden keventämistä koskeva muutos. Lisäksi esitykseen on lisätty saadun lausuntopalautteen johdosta yrityksen saneerauksesta annettua lakia koskevat muutokset. Muilta osin oikeusministeriön hallinnonalan säännöksiin on tehty jatkovalmistelussa vain vähäisiä teknisiä muutoksia.

Valtiovarainministeriön toimialan lainsäädäntö

Valtiovarainministeriön toimialan lainsäädännön osalta annettu lausuntopalaute kohdistui vain pieneen osaan esitetyistä säädösmuutosehdotuksista. Tilastolain tietojen salassa pitoa ja julkisuutta koskevan säännöksen osalta Tilastokeskus ehdotti, että tilastoaineistoja koskevan julkisuuden tulisi koskea edelleenkin julkisten palvelujen tuottamista vain silloin, kun se liittyy valtion taikka kunnallisen tai maakunnallisen viranomaisen toimintaan. Lisäksi lausunnonantaja kannatti sitä, että valtion liikelaitosten lisäksi myös kuntien ja maakuntien liikelaitoksia koskevat tiedot olisivat julkisia. Ehdotus on perusteltu ja säännösehdotuksen sanamuotoa on täsmennetty ehdotetulla tavalla.

Julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamista koskevan lakiehdotuksen osalta eräät kuntasektorin lausunnonantajat katsoivat, ettei yhteispalvelusopimuksista pidettävän rekisterin rekisterinpitäjänä tulisi toimia maakuntien yhteinen tieto- ja viestintäteknisten palvelujen palvelukeskus, vaan tehtävä tulisi kuulua maakunnalle, koska maakunnat ovat itsehallinnollisia yksiköitä, ja niiden tukipalvelujen järjestäminen tulisi olla maakuntien päätettävissä. Lausunnonantajat ehdottivat säännösehdotuksen poistamista laista. Lausuntopalaute ei aiheuttanut muutosta lakiehdotukseen, koska säännösehdotuksen mukaan maakunnat olisivat yhteispalvelurekisterin rekisterinpitäjiä ja tieto- ja viestintäteknisten palvelujen palvelukeskus vastaisi vain rekisterin teknisestä ylläpitämisestä ja kehittämisestä, jonka kaltaisia tehtäviä palvelukeskukselle tulisi muutenkin kuulumaan ehdotetun maakuntalain 122 §:n mukaan.

Pienten erillisten alueiden siirtämisestä kunnasta toiseen kuntaan annetun lain muuttamista koskevaan lakiehdotukseen lisättiin velvoite ilmoittaa siirrosta myös asianomaiselle maakunnalle. Lisäksi Kevasta annetun lain muuttamista koskevaan lakiehdotukseen tehtiin lausuntopalautteen johdosta tekninen täsmennys.

Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan lainsäädäntö

Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan lainsäädännöstä annetussa lausuntopalautteessa muutamat lausunnonantajat esittivät, että alueelliset liikuntaneuvostot tulisi asettaa maakunnallisesti ja että opetus- ja kulttuuriministeriön tulisi osoittaa maakuntien käyttöön vuosittain liikunnan alueilla hoidettaviin tehtäviin määrärahat. Esitystä ei ole muutettu lausuntopalautteen johdosta. Nykyisessä tilanteessa liikunnan aluehallinto on resursoitu tehokkaasti kuuteen aluehallintovirastoon ja tulevassa uudistuksessa tehtävät siirtyvät Valtion lupa- ja valvontavirastoon. Määräraha on riittämätön jaettavaksi jokaiseen maakuntaan. Myös tulevaisuudessa kuusi alueellista liikuntaneuvostoa on toimiva määrä eikä 18 liikuntaneuvostolle riittäisi mielekkäitä tehtäviä eikä toimintaresursseja.

Alueellisen lyhyen, pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakoinnin ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelun osalta eräät lausunnonantajat korostivat ennakoinnin valtakunnallisen koordinaation tärkeyttä. Jatkovalmistelussa todettiin, että valtakunnallinen koordinointi on tärkeää, mutta tarvetta ei ole lainsäädännöllisille muutoksille esityksessä, vaan olemassa olevat rakenteet kuten 1.1.2017 alkaen toiminut opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannon perusteella toimiva valtakunnallinen osaamisen ennakointifoorum ja Opetushallituksen rooli ja siihen liittyvä yhteistyö eri toimijoiden kanssa ennakointityössä toteuttavat valtakunnallista koordinointia.

Opetus- ja kulttuuriministeriö, OAJ, Akava, Helsingin yliopisto ja monet aluehallintovirastot katsoivat, että Valtion lupa- ja valvontavirastolla on jatkossa merkittävä rooli nykyisin aluehallintovirastojen tehtäväksi kuuluvassa opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan peruspalveluiden saatavuuden arvioinnissa ja että tehtävästä tulisi nimenomaisesti säätää. Valtion lupa- ja valvontavirastoa koskevaan lakiin on lisätty lausuntopalautteen johdosta jatkovalmistelussa lain 6 luvun säännökset eräistä varhaiskasvatus, opetus- ja kulttuuritoimialan tehtävistä, jotka pitävät sisällään toimialan peruspalveluiden arviointia koskevan säännöksen. Lisäksi eräät lausunnonantajat katsoivat, että opetus- ja kulttuuritoimen lisäksi tehtäväalaa ja toimialaa kuvaavassa Valtion lupa- ja valvontavirastoa koskevan lain terminologiassa tulee näkyä myös varhaiskasvatus. Jatkovalmistelussa varhaiskasvatus on lisätty tehtäväalaa ja toimialaa koskeviin säännöksiin.

AKAVA, OAJ ja Helsingin yliopisto esittivät, että Valtion lupa- ja valvontavirasto saisi varhaiskasvatusta vastaavasti oma-aloitteisen toimivallan puuttua opetussektorilla havaitsemiinsa lainvastaisuuksiin ja saisi käyttönsä uusia sanktio- ja pakkokeinoja. Jatkovalmistelussa on arvioitu, että voimassa olevassa lainsäädännössä aluehallintovirastolle kuuluva ja Valtion lupa- ja valvontavirastolle jatkossa esitettävä kanteluntutkimistoimivalta ja opetustoimen rahoituslainsäädäntöön sisältyvä toimivalta uhkasakon määräämiseen on pääsääntöisesti riittävä. Mikäli oma-aloitteista puuttumista ja valvontaa halutaan lisättävän, edellyttää se viraston ko. tehtäväalan merkittävää lisäresursointia.

Varhaiskasvatusta koskevien muutosesitysten katsottiin useassa lausunnossa selkeyttävät ja täsmentävät nykyistä lainsäädäntöä. Yksityisten varhaiskasvatuksen ja päivähoidon järjestäjien rekisteröinti pidettiin tärkeänä. Esitystä, jonka mukaan kunta pitäisi jatkossa luetteloa vain niistä yksityisistä, joita ei rekisteröidä, pidettiin kannatettavana. Varhaiskasvatuslakia koskevassa esityksessä korostetaan ohjauksen, neuvonnan ja seurannan ensisijaisuutta suhteessa muihin puuttumiskeinoihin esimerkiksi tarkastuksiin. Akava ja OAJ esittävät perusteluihin lisättäväksi, että perustellusta syystä kiireellisyyttä vaativissa tilanteissa tarkastus voitaisiin suorittaa myös ilman ohjauksen ja neuvonnan antoakin. Opetus- ja kulttuuriministeriö tulee harkitsemaan käynnissä olevan varhaiskasvatuslain valmistelun yhteydessä tuleeko sääntelyä tarkentaa, jotta tehokas ja tarkoituksenmukainen nopea toiminta olisi vastaisuudessakin tarpeen mukaan mahdollista.

Sisäministeriön toimialan lainsäädäntö

Sisäministeriön toimialan osalta aluehallintovirastot katsoivat lausunnoissaan, että varautumisen ja valmiussuunnittelun koordinointi sekä niiden alueelliset valtion viranomaistehtävät, maanpuolustuskurssien ja valmiusharjoitusten asiantuntijatehtävät tulee osoittaa Valtion lupa- ja valvontavirastoon. Tämä huolimatta siitä, että nykyiset aluehallintovirastojen pelastustoimea koskevat tehtävät siirtyisivätkin sisäministeriön vastuulle. Lisäksi aluehallintovirastojen lausunnoissa katsottiin, että eräitä sisäisen turvallisuuden strategian toimeenpanoon liittyviä tehtäviä tulisi osoittaa Valtion lupa- ja valvontavirastolle. Jatkovalmistelussa esitystä ei ole saadun lausuntopalautteen johdosta muutettu. Sisäministeriö on hoitanut aluehallinnon yhteisen varautumisen yhteensovitusta jo nykyisin ja aluehallintovirastot ovat hoitaneet varautumisen yhteensovittamista omalla alueellaan. Esityksessä on katsottu, että aluehallintovirastojen ehdotusta selkeämpi ratkaisu on, että tehtävät koottaan sisäministeriössä ja sisäministeriön alaisuudessa toimivan Pelastusopiston hoidettavaksi, pois lukien alueellisen yhteisen varautumisen laillisuusvalvonta, joka säädettäisiin Valtion lupa- ja valvontaviraston tehtäväksi pelastustoimen laillisuusvalvontatehtävää vastaavalla tavalla. Sisäministeriö vastaa tällöin suoraan alueellisen varautumisen yhteensovituksesta keskushallinnon tasolla ja maakuntien osalta, jolloin yksi hallinnollinen porras jää pois välistä. Synergioita on luontevimmin löydettävissä maakuntien pelastustoimen ohjauksen sekä yhteisen varautumisen valtakunnallisen yhteensovittamisen ja tukemisen välillä siten, että molempia hoidettaisiin samasta paikasta. Alueellisten maanpuolustuskurssien järjestämistehtävä on luontevasti järjestettävissä sisäministeriön alaisen Pelastusopiston ja maakuntien yhteistyönä, yhteistyössä puolustusvoimien kanssa. Pelastusopiston lakisääteisenä tehtävänä on jo nykyisellään normaaliolojen häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumiseen valmentavan koulutuksen antaminen. Esitykseen sisältyvässä ratkaisussa yhteisen varautumisen ohjaus-, yhteensovitus- ja laillisuusvalvontaroolit olisivat selkeät. Sisäisen turvallisuuden ydintehtävät, niihin liittyvät vastuut ja toimivaltuudet on tarkoin määritelty laissa. Ydintehtäviä toteuttavilla viranomaisilla - poliisilla, rajavartiolaitoksella, pelastusviranomaisilla ja osaltaan sisäisen turvallisuuden tehtävää suorittavalla tullilla - on oma valtakunnallinen, alueellinen ja paikallinen rakenteensa. Näitä ei ole tarpeen täydentää uudelle keskushallintoviranomaiselle eli Valtion lupa- ja valvontavirastolle osoitettavalla turvallisuustehtävällä. Myös alueellisen yhteisen varautumisen koordinaatio on esitetty sisäministeriön tehtäväksi, jolloin on selkeämpää, että myöskään sisäiseen turvallisuuteen liittyviä muita erityisiä tehtäviä ei säädetä Valtion lupa- ja valvontaviraston vastuulle, vaan maakunnille.

Aluehallintovirastot esittivät lausunnoissaan, että laajamittaiseen maahantuloon liittyvät tehtävät tulee siirtää uudistuksen yhteydessä ELY-keskuksista Maahanmuuttoviraston sijaan Valtion lupa- ja valvontavirastoon, josta rakentuu eri hallinnonalat tunteva ja laaja-alainen varautumisen toimija. Esitystä ei ole saadun lausuntopalautteen johdosta muutettu. Jatkovalmistelussa on katsottu, että syksyn 2015 turvapaikkatilanteen kokemukset ovat osoittaneet, että Maahanmuuttoviraston rooli ja asiantuntemus vastaanottokeskusten perustamista, lakkauttamista ja toimipaikkaa koskevien sopimusmenettelyyn perustuvien tehtävien osalta on kiistaton. Esityksen mukaan Maahanmuuttovirasto hoitaisi varautumistehtävää yhteistyössä keskeisten alueellisten ja paikallisten viranomaisten sekä järjestöjen kanssa. Maakunnille tulisi velvollisuus laatia varautumissuunnitelma laajamittaisen maahantulon varalle. Hallituksen esitys turvaa tarvittavan asiantuntemuksen hyödyntämisen laajamittaiseen maahantuloon varautumisessa, johon myös Valtion lupa- ja valvontaviraston maakuntien ja kuntien rinnalla ja osana alueellista yhteistyöverkostoa tulisi osallistua.

Ahvenanmaan valtionvirasto katsoi, että väestönsuojelu on sellainen keskeinen valtionviraston vastuualue, joka tulisi mainita Ahvenanmaan valtionvirastosta annettavan lain 2 §:ssä. Esitystä ei ole lausuntopalautteen johdosta muutettu. Ahvenanmaan valtionvirasto hoitaa valtion viranomaisena ja valtakunnan toimivaltaan perustuen väestönsuojeluun liittyviä tehtäviä, sellaisin toimivaltuuksin ja konkreettisine toimenpiteineen kuin siitä on säädetty erityislainsäädännössä. Tarkoituksena on, että valtionviraston mahdollisista konkreettisista tehtävistä sisäministeriön toimialaan kuuluvissa väestönsuojelun valmisteluissa säädetään erikseen uudistettavassa pelastuslaissa sekä toisaalta uudistettavassa valmiuslaissa.

Maa- ja metsätalousministeriön toimialan lainsäädäntö

Maa- ja metsätalousministeriön lainsäädännön osalta lausunnoissa otettiin kantaa tiettyjen maa- ja metsätalousministeriön toimialan tehtävien maakunnalle siirtämisen puolesta ja näitä siirtoja vastaan. Poronhoitoon liittyvien tehtävien osalta esitettiin, että kaikkia tehtäviä ei tulisi keskittää Lapin maakuntaan. Jatkovalmistelussa esitystä muutettiin siten, että poronhoitolaissa säädetty porovahinkojen arvioimislautakunnan puheenjohtajan määräämiseen liittyvä tehtävä jätettäisiin nykyiseen tapaan keskittämättä, eli tehtävää hoidettaisiin kaikissa poronhoitoalueen maakunnissa.

Kolttalain nojalla myönnettävien ja maatilatalouden kehittämisrahaston varoista rahoitettavien valtionlainojen osalta lausunnoissa kiinnitettiin huomiota siihen, voiko maakunta päättää mainittujen valtionlainojen myöntämisestä. Esitysehdotusta on jatkovalmistelun yhteydessä muutettu siten, että Valtiokonttori myöntäisi jatkossa valtionlainan sen jälkeen, kun Lapin maakunta on tehnyt valtionlainaa ja mahdollista avustusta koskevan päätöksen. Ennen tämän lain voimaantuloa myönnetyn valtionlainan velkojaksi tulisi Valtiokonttori myös ennen lainmuutosta myönnettyjen kolttalain mukaisten valtionlainojen velkojaksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sijaan sekä kolttalain mukaisten valtiolainojen vakuutena olevien kiinnitysten pantinhaltijaksi.

Luonnonmukaisen tuotannon valvonnan osalta lausunnoissa esitettiin, että tehtävä siirrettäisiin yhdelle, valtakunnalliselle tarkastuslaitokselle maakuntien sijaan. Luonnonmukaisen tuotannon valvonnasta annetun lain mukaisten maksujen periminen tulisi jatkossakin Elintarviketurvallisuusviraston olla tehtävänä maakunnan sijaan. Esitysehdotukseen ei tältä osin tehty muutoksia.

Maaseudun kehittämisen osalta lausunnoissa vastustettiin esitystä, jonka mukaan tilanteissa, joissa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät jakautuvat alueellisesti kahdelle maakunnalle, näiden maakuntien tulisi sopia keskenään Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimeenpanoa koskevasta toimivallasta niin, että yksi maakunta hoitaisi tehtävät molempien osalta kuluvan ohjelmakauden loppuun saakka. Esitystä on lausuntojen johdosta muutettu niin, että maakunnille ei aseteta velvoitetta sopia näissä tilanteissa toimeenpanoa koskevasta toimivallasta.

Lausunnoissa otettiin kantaa myös siihen, mille taholle tietyt tehtävät tulisi maakunnissa osoittaa. Lausunnoissa kiinnitettiin yleisesti huomiota näiden säännösten johdonmukaisuuteen.

Maksajavirastotehtävien osalta lausunnoista otettiin kantaa ehdotettuun kieltoon siirtää näiden tehtävien hoitaminen maakunnan liikelaitokselle, sekä ehdotettuun uhkasakkoon, joka voitaisiin määrätä maakunnalle, jos se ei hoida maksajavirastotehtäviä lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Lausunnoissa otettiin kantaa näiden ehdotusten puolesta ja niitä vastaan. Esitysehdotusta ei ole muutettu maksajavirastotehtävien hoitamisen osalta jatkovalmistelun yhteydessä.

Eläinsuojelu-, eläintauti ja sivutuotevalvonnan tehtävät tulisi useamman lausunnonantajan mukaan osoittaa maakunnan eläinlääkärille. Esitystä ei näiltä osin muutettu jatkovalmistelussa, mutta esityksen perusteluja täydennettiin kuvaamalla EU-lainsäädäntöön perustuvia viranhaltijoiden osaamiseen liittyviä vaatimuksia.

Kasvinterveys- ja taimiaineistolakien mukaiset lupa-, valvonta- ja ilmoitusvelvollisuutta koskevat asiat ja pakkokeinopäätökset tulisi osoittaa maakunnassa maakunnan viranhaltijalle. Esitysehdotusta ei muutettu.

Eläimistä saatavista sivutuotteista annetun lain mukaisissa asioissa Elintarviketurvallisuusvirastolla tulisi jatkossakin olla mahdollisuus päättää hallinnollisista pakkokeinoista maakunnan sijaan. Ehdotukseen palautetaan eläimistä saatavista sivutuotteista annetun lain voimassa oleva 71 § siltä osin kuin kyse on Elintarviketurvallisuusviraston oikeudesta päättää hallinnollisten pakkokeinojen käyttämisestä yhden tai useamman maakunnan alueella, jos Evira perustellusta syystä arvioi maakunnan toimet riittämättömiksi.

Elintarvikelain osalta lausunnoissa esitettiin, että elintarvikevalvonta olisi jatkossakin lautakunnan tai muun monijäsenisen toimielimen tehtävänä maakunnassa, kun esityksen mukaan tehtävä osoitettaisiin maakunnalle. Esitysehdotusta ei ole muutettu elintarvikevalvonnan hoitamisen osalta jatkovalmistelun yhteydessä. Esitys on yhdenmukainen terveydensuojelulakiin esitetyn muotoilun kanssa.

Lausunnoissa esitettiin, että rehulain mukaiset tietyt päätökset, sekä taimiaineistolain, lannoitevalmistelain ja hukkakauran torjunnasta annetun lain mukaiset päätökset tulisi säätää maakunnan sijaan maakunnan viranhaltijan tehtäviksi päätöksiksi. Esitysehdotukseen ei tältä osin tehty muutoksia.

Lausunnoissa otettiin myös kantaa virkaeläinlääkäripäivystyksen laajentamiseen eläinsuojeluasioihin ja eläintautilain mukaisiin kiireellisiin vienti- ja tuontiasioihin. Osa lausunnonantajista vastusti päivystysvelvollisuuden laajentamista, ja osa esitti päivystyksen siirtämistä Eviran tehtäväksi. Jatkovalmistelussa esitystä muutettiin siten, että aluehallintovirastojen nykyinen ohjaava päivystys eläintautitapausten varalta siirrettäisiin Eviran tehtäväksi, mikä tarkoittaisi, että maakunta voisi tehdä vaaditut tarkastukset ja toimenpiteet päivystysaikana Eviran ohjauksessa. Lausuntokierroksen jälkeen eläinsuojelulain muuttamista koskeva lakiehdotus on poistettu tästä esityksestä. Siinä virkaeläinlääkäripäivystyksestä esitettyä vastaava maakunnan velvoite sisältyisi eläinten hyvinvoinnista erikseen annettavaan hallituksen esitykseen. Eläinten hyvinvointia koskeva velvoite koskisi siis nyt eläinten kuljetuksiin liittyvää velvoitetta.

Lisäksi lausunnoissa otettiin kantaa eläinlääkintähuoltolakiin esitettyyn säännökseen, jonka mukaan maakunta voisi tuottaa peruseläinlääkäripalvelun myös lemmikkieläimille omana toimintanaan yhtiöittämisvelvoitteen estämättä, kunhan se perii palvelusta maksun. Lausunnoissa esitettiin kannanottoja näiden esitysten puolesta ja niitä vastaan. Esitys jätettiin tältä osin ennalleen.

Lausunnonantajat pitivät tärkeänä ehdotuksen tavoitetta, että maakunnat järjestäisivät kalatalouden tehtävien hoidon yhteistoiminnassa ja hallinnoltaan riittävän keskitetysti, jotta tarvittava asiantuntemus ja osaaminen voidaan varmistaa. Lausunnonantajat pitivät tärkeänä myös ehdotuksen tavoitetta järjestää vesitalouden tehtävien hoito maakunnissa riittävässä yhteistoiminnassa. Pääosa lausunnonantajista katsoi, että maakuntien yhteistoiminnan järjestämisen periaatteista on tarpeen säätää siten, kuin tätä koskevassa lakiehdotuksessa on esitetty. Pääosa kannatti myös ehdotuksia eräiden kalatalouden tehtävien säätämiseksi valtakunnallisesti yhdelle maakunnalle, samoin kuin ehdotuksia eräiden vesitalouden tehtävien valtakunnalliseksi keskittämiseksi. Osa lausunnonantajista katsoi, että ehdotuksen yhtenä tavoitteena oleva asiantuntijoiden vuorovaikutus kalatalouden ja vesitalouden tehtävissä voisi vaarantaa kalataloudellisen päätöksenteon riippumattomuuden. Lainsäädäntö, johon kalatalousviranomaisen päätöksenteko yleisen kalatalousedun valvonnassa perustuu, säilyy kuitenkin ennallaan, eikä asiantuntijuuden ja osaamisen jakaminen kalatalouden ja vesitalouden tehtävissä vaaranna viranomaisten lakiin perustuvaa itsenäistä päätöksentekoa ja sen valvontaa.

ELY-keskusten ja maakuntien liittojen lausuntopalautteen perusteella peruskuivatustoiminnan tukemisesta annetun lain kumoamisesta luovutaan ja avustusten myöntäminen ja valvonta siirretään maakuntien tehtäväksi.

Kiinteistölainsäädännön säädösehdotusten osalta lausunnoissa otettiin kantaa ehdotukseen yhteisaluelain (758/1989) säännösten sujuvoittamiseksi siten, että osakaskunnan sääntöjen vahvistamismenettelystä luovuttaisiin. Ehdotusta sekä kannatettiin että vastustettiin. Ehdotusta siitä, että kunta ratkaisisi jatkossa ELY -keskuksen sijasta kysymyksen lohottavan määräalan sijainnista MRL 72 §:n mukaisella ranta-alueella epäselvissä tilanteissa, pidettiin kannatettavana.

Sosiaali- ja terveysministeriön toimialan lainsäädäntö

Tupakkalaki

Useat lausunnonantajat ottivat kantaa tupakkalakiin ehdotettuun valvontamaksusääntelyyn. Kahdeksan lausunnonantajaa piti hyvänä, että valvontamaksu olisi koko maassa yhtenäinen 350 euroa myyntipistettä kohden (Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä, Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, Mikkelin kaupunki, Oulun seudun ympäristötoimi, Porvoon kaupungin terveydensuojelujaosto, Rauman kaupunki, Etelä-Savon maakuntaliitto ja Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä). Kuitenkin yhtä moni lausunnonantaja totesi, että käytännössä tämä merkitsisi valvontamaksun alenemista usean elinkeinonharjoittajan kohdalla. Tämä puolestaan nähtiin tupakkalain tavoitteiden vastaisena (Espoon kaupunki, Helsingin kaupunki, Hyvinkään kaupunki, Keski-Savon ympäristölautakunta, Kuopion kaupunki, Vantaan kaupunki, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ja Eläinlääkärihygieenikkojen yhdistys ry). Neljä lausunnonantajaa oli sitä mieltä, että maakunnilla tulisi olla harkintavaltaa valvontamaksun määrän suhteen vastaavalla tavalla kuin kunnilla voimassa olevan tupakkalain mukaan on (Pelkosenniemen–Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöterveyslautakunta, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Suomen Kuntaliitto ry ja Suomen Yrittäjät ry). Lisäksi yksi lausunnonantaja katsoi, että ehdotettu 350 euroa myyntipistettä kohden on liian paljon (Päivittäistavarakauppa ry).

Maakunnilla ei voi olla harkintavaltaa valvontamaksun määrässä, koska perustuslain 81 §:n 1 momentin mukaan valtion veron suuruuden perusteista on säädettävä lailla. Tämän vuoksi 350 euroa myyntipistettä kohden — tai 500 euroa myyntipistettä kohden, jos myynnissä on myös nikotiininesteitä — on valvontamaksun määräksi perusteltu.

Lausunnonantajat ottivat valvontamaksun osalta kantaa myös siihen, että lausuntokierroksella olleen luonnoksen mukaan maakunta ei voisi periä valvontamaksua silloin, jos vähittäismyyntilupa myönnettäisiin tai tukkumyynti-ilmoitus tehtäisiin kesken vuoden. Useassa lausunnossa tämän todettiin mahdollistavan valvontamaksujen kiertämisen kokonaan. Esityksessä ehdotetaan tämän vuoksi, että kesken vuotta myönnettävästä vähittäismyyntiluvasta tai tehtävästä tukkumyynti-ilmoituksesta perittäisiin toiminnan kestoon suhteutettu valvontamaksu.

Työsuojelulainsäädäntö

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan lainsäädännön osalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry painotti, että työsuojelulautakuntien toimintaa on tärkeä kehittää niin, että ne hyödyttävät mahdollisimman laajasti työsuojeluvalvonnan suuntaamista ja valvonnan painopisteiden määrittämistä. Lautakuntatyöskentelyssä tulisi huomioida riittävästi toimialakohtaiset eroavaisuudet ja valvontatarpeet. Lautakuntien määrä tulee säilyttää nykyisellään. Opetusalan ammattijärjestö OAJ ry katsoi, että jokaisella uuden viraston työsuojelun vastuualueella on oltava nykyistä vastaavasti alueellista kolmikantayhteistyötä varten työmarkkinajärjestöjen edustajista koostuva työsuojelulautakunta. Se edellytti, että lautakunnan työmarkkinajärjestöjen edustajien määrä ja suhde säilyy nykyisellään ja kukin työmarkkinajärjestö nimeää omat edustajansa. Laissa työsuojeluhallinnosta säädettäisiin, että valtion lupa- ja valvontaviraston työsuojelun tehtäviä hoitavan toimialan yhteydessä olisi tarpeellinen määrä alueellisia työsuojelulautakuntia. Lautakuntien lukumäärän, alueellisen sijoittumisen sekä niiden kokoonpanon määräisi valtion lupa- ja valvontaviraston työsuojelun toimialan johtaja.

Ympäristöterveydenhuolto /Terveydensuojelulaki

Terveydensuojelulaista annetuissa lausunnoissa tuotiin laajasti esiin tarve varmistaa maakunnan ja kunnan välinen yhteistyö, sillä terveydensuojeluun vaikuttavia toimia tehdään paljon myös muualla kuin vain terveydensuojelun valvontayksiköissä. Useat lausunnonantajat (mm. useat kunnat, Etelä-Pohjanmaan liitto, Tehy ry, Suomalainen lääkäriseura Duodecim ry, Suomen vesilaitosyhdistys, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, SDP, Valvira ja sosiaali- ja terveysministeriö) pitivät tärkeänä, että maakunnan ja kuntien välinen yhteistyö varmistetaan myös lainsäädännöllisin keinoin. Yhteistyön varmistaminen terveydensuojelulain keinoin ehdotetaan tässä hallituksen esityksessä toteutettavaksi lisäämällä terveydensuojelulakiin uusi 6 a §, jossa velvoitetaan maakuntaa ja kuntia sekä mahdollisesti myös muita sidosryhmiä harjoittamaan ennakoivaa ja vuorovaikutteista yhteistyötä terveydensuojelussa.

Useat ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköt, sosiaali- ja terveysministeriö sekä Itä-Suomen ja Lounais-Suomen aluehallintovirastot toivat esiin, että terveydensuojelulain ja elintarvikelain säädökset tulisi sovittaa keskenään siten, että esimerkiksi ympäristöterveydenhuoltoa koskevat lait määrittelisivät valvovan viranomaisen samalla tavalla. Voimassa olevassa terveydensuojelulain 7 §:ssä säädetään kunnan terveydensuojelutehtävistä siten, että tehtävästä vastaa monijäseninen toimielin. Lausunnoissa ei tätä pidetyt enää tarpeellisena, vaan elintarvikelain mukaisesti maakunta voisi päättää hallintosäännössään valvovan viranomaisen. Terveydensuojelulain mukaiset päätökset voidaan tehdä laajasti joko toimielimen tai viranhaltijan päätöksinä. Terveydensuojelulaissa ei ole erityistä tarvetta säätää erikseen monijäsenisestä toimielimestä, vaan tehtävä voitaisiin antaa suoraan maakunnalle, joka päättäisi hallintosäännössään maakuntalain mukaisesti, miten terveydensuojelu organisoidaan. Tätä periaatetta on ehdotettu hallituksen esityksessä noudatettavaksi myös elintarvikelain mukaisten elintarvikevalvontatehtävien järjestämisessä.

Sosiaali- ja terveysministeriön, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston, aluehallintovirastojen ja useiden kuntien lausunnoissa tuotiin esiin terveydensuojelulain 52 §:n mukainen toimivalta antaa määräyksiä terveydellisen haitan poistamiseksi tai synnyn ehkäisemiseksi silloin, kun on kyse laaja-alaisesta taikka erityisen merkityksellisestä terveyshaitasta. Lausunnoissa esitettiin toimivallan siirtoa sosiaali- ja terveysministeriölle, koska terveydensuojelun valvontayksiköiden alueellinen koko suurenee ja maakuntien määräysvaltaa laajemmat terveyshaitat olisivat luonteeltaan valtakunnallisesti merkittäviä. Tämän lisäksi lausunnoissa tuotiin esiin häiriötilanteisiin liittyvät kiireelliset määräykset, jotka edellyttävät päivystysresurssia. Terveydensuojelulain 52 §:n toimivalta antaa määräyksiä terveydellisen haitan poistamiseksi tai sen synnyn ehkäisemiseksi silloin, kun on kyse maakunnan toimivaltaa laaja-alaisemmasta taikka valtakunnallisesti erityisen merkityksellisestä terveyshaitasta, on mahdollista ja tarpeellista siirtää valtion lupa- ja valvontavirastolta sosiaali- ja terveysministeriölle, ja lakiesitys on valmisteltu nyt tämän mukaisesti. Kyseinen määräysvalta on ollut jo aiemmin, vuoteen 2006 asti, sosiaali- ja terveysministeriöllä.

Aluehallintovirastot ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat tuoneet lausunnoissaan esiin myös tarpeen lisätä terveydensuojelulain 4 §:n 2 momenttiin Valtion lupa- ja valvontaviraston tehtäväksi valvonnan ohjauksen lisäksi myös valvonnan siten kuin voimassaolevan lain 5 §:ssä aluehallintovirastojen tehtävänä on. Valvontatehtävä on jäänyt lausunnolla olleesta hallituksen esityksestä epähuomiossa pois Valtion lupa- ja valvontaviraston tehtävistä ja se on tarpeen lisätä terveydensuojelulain 4 §:n 2 momenttiin.

Osa kunnista oli lausunut, että kuntien tulisi itse päättää, järjestääkö se ympäristöterveydenhuollon itse. Asiasta ei ole ehdotusta tässä hallituksen esityksessä. Hallitus on antanut eduskunnalle erillisen esityksen laiksi eräiden ympäristöterveydenhuollon tehtävien järjestämisvastuun siirtämisestä maakunnalta kunnalle ( HE 148/2017).

Laki alueellisista romaniasiain neuvottelukunnista ja romaniasioista

Alueellisia romaniasiain neuvottelukuntia ja romaniasioita koskevan lain osalta lausuntoja saatiin kolmelta eri taholta. Näitä olivat Valtakunnallinen romaniasioiden neuvottelukunta RONK, Parkanon kaupunki ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. Lausuntopalautteissa esitettiin huomioita lähinnä lain käytännön toimeenpanoon. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kiinnitti huomiota lakiesityksen 1 §:ssä maakunnalle asetettuun tehtävään seurata alueen romaniväestön osallistumismahdollisuuksia ja elinolosuhteiden kehitystä. Aluehallintoviraston mielestä laissa tulisi määritellä tarkemmin, kuinka maakunnille tulevaa seurantatehtävää on tarkoitus toteuttaa. Maakunnan seurantatehtävät ilmenevät lain 2 §:ssä, jossa säädetään alueellisten neuvottelukuntien tehtävistä. Neuvottelukunnan tehtäviä esitetään täsmennettäväksi niin, että neuvottelukunnan tulee laatia toimikaudelleen toimintaohjelma, jossa määritellään toimikauden keskeiset tavoitteet ja niitä edistävät keinot sekä tarvittava seuranta. Maakunnat yhdessä huolehtivat neuvottelukuntien toimintaedellytyksistä, jotta ne voivat toteuttaa tehtäväänsä. Lisäksi kussakin maakunnassa on oltava romaniasioista vastaava yhdyshenkilö.

Liikenne- ja viestintäministeriön toimialan lainsäädäntö

Liikenne- ja viestintäministeriön toimialan lainsäädännön osalta Varsinais-Suomen liitto sekä Oulu, Kaarina, Raasepori, Turku ja Tampere pitivät lausunnoissaan tarkoituksenmukaisena, että vastuu koko maan yhteysalusliikenteen järjestämisestä osoitetaan Varsinais-Suomen maakunnalle samalla tavoin, kuin se on keskitetty nykyisin Varsinais-Suomen ELY-keskukselle. Etelä-Karjalan liiton lausunnon mukaan Etelä-Karjalan maakunta olisi valmis ottamaan hoitamisvastuun omalta osaltaan. Etelä-Savon maakuntaliiton mukaan saariston kehittäminen sopisi parhaiten muun alueiden kehittämisen yhteyteen. Lounais-Suomen aluehallintoviraston lausunnon mukaan maantielautta- ja yhteisalusliikenteen järjestäminen tulisi säilyttää valtiolla. Valtaosa yhteysalusliikenteestä kohdistuu Varsinais-Suomen maakunnan alueelle ja koskettaa Varsinais-Suomen lisäksi vain Uuttamaata ja Kymenlaaksoa. Jatkovalmistelussa on katsottu, että maakuntien itsehallinnon ja päätäntävallan perusteella ei ole tarkoituksenmukaista, että lakiin kirjattaisiin suoraan velvoite Varsinais-Suomen maakunnalle huolehtia saaristoliikenteen järjestämisestä. Ottaen kuitenkin huomioon esitetyt lausunnot ja sen, että maakuntalakiehdotus mahdollistaa tehtävien järjestämisen ja toteuttamisen yhteistyössä, on jatkovalmistelussa lain 5 §:ään sisällytetty maakuntien yhteistyötä koskeva kirjaus. Liikenne- ja viestintäministeriön muiden lakiehdotusten osalta on jatkovalmistelussa katsottu, että esitykset on tarkoituksenmukaisempaa toteuttaa osana liikenne- ja viestintäministeriön omaa erillistä lainsäädäntökokonaisuutta ja lausuntokierroksella hallituksen esitysluonnokseen sisältyneet lait on poistettu hallituksen esityksestä.

Työ- ja elinkeinoministeriön toimialan lainsäädäntö

Työ- ja elinkeinoministeriön toimialan lainsäädännön osalta annettu lausuntopalaute koski pääsääntöisesti muuta kuin tähän hallituksen esitykseen sisältyvää lainsäädäntöä, erityisesti kasvupalvelukokonaisuutta. Lausuntokierroksella olleeseen hallituksen esitysluonnokseen nähden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan lainsäädäntöä on muutettu siten, että aluehallintovirastoille tällä hetkellä kuuluva mittauslaitevalvonta ehdotetaan siirrettäväksi Valtion lupa- ja valvontaviraston sijasta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille, jolle kuuluu muitakin mittauslaitevalvontatehtäviä.

Ympäristöministeriön toimialan lainsäädäntö

Ympäristöministeriön toimialan tehtävissä suuri osa lausuntopalautteesta kohdistui maakunnille siirrettäviksi ehdotettaviin tehtäviin (erityisesti maankäyttö- ja rakennuslain, vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain sekä luonnonsuojelun edistämistehtävä). Palautetta saatiin myös kuntien rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävien siirtämismahdollisuudesta maakuntaan. Valtion lupa- ja valvontavirastolle siirrettäväksi ehdotettaviin tehtäviin esitettiin kommentteja ympäristöasioiden yleisen edun valvonnan tehtävistä ja erityisesti niiden hoidon järjestämisestä Valtion lupa- ja valvontavirastossa. Ympäristöministeriön toimialan lainmuutoksiin esitti kommentteja yli 60 lausunnonantajaa.

Useissa ympäristöministeriölle osoitetuissa lausunnoissa korostettiin maakuntien, kuntien ja Valtion lupa- ja valvontaviraston yhteistyön tärkeyttä. Erityisesti siirtymävaiheessa tulisi huolehtia, että toiminnot jatkuvat katkeamattomina.

Maankäyttö- ja rakennuslaista annettu lausuntopalaute koski keskeisesti tarvetta järjestää uudelleen maakuntakaavoituksen ja kuntakaavoituksen suhdetta maakuntakaavoituksen siirtyessä alueen kuntien muodostamalta kuntayhtymältä maakunnan tehtäväksi. Kuntaliitto ja useat kunnat lausuivat, että maakuntakaavoituksen siirtyminen kuntien muodostamilta maakunnan liitoilta itsehallinnollisille maakunnille aiheuttaa tarpeen tarkastella maankäyttö- ja rakennuslain kaavajärjestelmää ja eri kaavatasojen suhdetta laajemmin kuin ehdotuksessa on tehty. Maakuntakaavoituksen tulisi jatkossa keskittyä selvemmin ja strategisemmin aluerakenteen kannalta keskeisiin kysymyksiin, minkä tulisi näkyä maakuntakaavan tarkoitusta ja sisältöä koskevissa pykälissä. Kuntaliitto ja useat kunnat sekä eräät rakennusalan järjestöt ehdottivat täsmennystä maakunnan suunnittelun tehtäviä koskevaan pykälään, jotta toimijoiden tehtävät määriteltäisiin laissa riittävän tarkkarajaisesti. Viisi kuntaa katsoi, että maakuntakaavoituksen mekaaninen siirtäminen itsehallinnolliselle maakunnalle ei ole hyväksyttävää. Koska maakuntauudistuksessa maakuntien liitot lakkaavat, ei ole enää olemassa tarkoituksenmukaista tahoa nykyisenlaisen ohjausvaikutukseltaan sitovan maakuntakaavan laatimiseksi.

Maankäyttö- ja rakennuslain 25 §:ään on jatkovalmistelussa tehty muutokset, joilla maakuntakaavoituksen tehtävää on kohdennettu selkeästi aluerakenteellisiin kysymyksiin maakunnan tasolla. Lain 27 §:ää on täsmennetty siten, että maakuntakaavan laatimista ohjaavaan yhteistyöryhmään kuuluvat jäseninä alueen kunkin kunnan ja maakunnan edustajat. Lain 66 §:ää on muutettu siten, että maakuntakaavaa valmisteltaessa tulee aina järjestää neuvottelu maakuntakaavan laadintaan liittyvien alueen kuntien kehittämistavoitteiden toteamiseksi.

Kuntaliitto ja osa kunnista piti tärkeänä täsmentää, ettei maakunnille tule lain 191 §:ssä tarkoitettua valitusoikeutta kaikista kuntien kaava- ja rakennusjärjestyspäätöksistä, vaan että valitusoikeus rajoittuu siihen, noudattaako kunnan päätös maakuntakaavaa. Maakunnan valitusoikeutta on jatkovalmistelussa lain 191 §:ään tehdyllä muutoksella rajattu koskemaan asioita, jota kuuluvat maakunnan tehtäväalaan.

Maakuntalakiesityksen 6 §:n mukaan kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämisen edistäminen kuuluu maakuntien tehtäviin. Lainkohdan yksityiskohtaisten perustelujen mukaan maakunnan tehtävänä olisi konsultoivan roolin mukaisesti tarjota alueen kunnille asiantuntija-apua ja ajankohtaiskoulutusta sekä osallistua ennakolliseen viranomaisyhteistyöhön ja kaavoitustoimen kehittämishankkeisiin. Rakennusvalvonnan järjestämisen osalta maakunnan konsultoivaan rooliin kuuluisi vastaavasti asiantuntija-avun tarjoamien, ajankohtaiskoulutuksen järjestäminen sekä muun muassa rakennusvalvontojen yhteistyö- ja kehittämishankkeisiin osallistuminen. Kuntien kaavoitus- ja rakennustoimen kattava oikeudellinen valvonta ei maakuntalakiesityksen mukaan siirry ELY-keskuksista maakuntien tehtäväksi.

Lausuntopalaute maakäyttö- ja rakennuslaista oli valtion ohjausta ja valvontaa koskevilta osin hyvin kaksijakoista. Kuntaliitto, asiasta lausuneet kunnat ja eräät rakennusalan järjestöt puolsivat valtion ohjauksesta ja valvonnasta luopumista. Sen sijaan ELY-keskukset ja kolme maakuntien liittoa, Museovirasto, Maanmittauslaitos, Suomen luonnonsuojeluliitto sekä eräät muut lausunnonantajat arvostelivat kaavoituksen ja rakentamisen valvonnasta luopumista. ELY-keskukset, Maanmittauslaitos ja Suomen luonnonsuojeluliitto arvostelivat myös valvonnasta luopumisen vaikutusten arvioinnin riittämättömyyttä. Lisäksi ELY-keskukset ja yksi maakunnan liitto pitivät ongelmallisena, ettei valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden valvominen kokonaisuutena kuuluisi minkään viranomaisen vastuulle.

Jatkovalmistelussa ei lakiesitykseen tältä osin ole tehty muutoksia. Viime kädessä kuntien valvonnasta luopumisen voidaan nähdä heijastavan perustuslaissa säädettyä oikeusvaltioperiaatetta, jonka mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Myös kuntien toimintaa alueiden käytön suunnittelussa ja rakennustoimen järjestämisessä koskee tämä perustuslaissa ilmaistu periaate. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden valvonta maakunta- ja kuntakaavoituksessa säilyy jatkossa valtion eri sektoriviranomaisten tehtävänä.

Maankäyttö- ja rakennuslain 21 §:ää on täydennetty korkeimman hallinto-oikeuden esittämän huomautuksen perusteella siten, että maakunnassa tulee olla rakennustarkastaja, jos rakennusvalvonnan viranomaistehtävät on siirretty maakunnalle. Lakiin on jatkovalmistelussa tehty useita luonteeltaan teknisiä muutoksia.

Luonnon monimuotoisuuden suojelun edistämistä ja kulttuuriympäristön hoitoa koskevissa lausunnoissa korostui yhteistyön merkitys. Luonnon monimuotoisuuden suojelun osalta useissa lausunnoissa tuotiin esille tarve selventää maakunnan ja Valtion lupa- ja valvontaviraston välistä työnjakoa sekä tarve tarkentaa maakunnan luonnon monimuotoisuuden suojelun edistämistehtävän sisältöä. Muutamassa lausunnossa esitettiin luonnonsuojelutehtävien siirtoa maakuntaan laajemminkin, kun taas joissain lausunnoissa tätä kritisoitiin.

Lausuntopalautteen johdosta luonnonsuojelulain 6 §:n perusteluja on täsmennetty ja lain 21, 24 ja 25 §:iä muutettu maakunnan edistämistehtävän tarkentamiseksi. Muutoksilla on pyritty vahvistamaan maakunnan mahdollisuuksia erityisesti vapaaehtoisen suojelun edistämiseen. Luonnonsuojelulain mukaisten tehtävien jakautuminen eri viranomaisten välillä noudattaa kuitenkin edelleen ehdotetun maakuntalain mukaista tehtäväjakoa. Jatkossa maakunta vastaisi yksityisen luonnonsuojelualueen rajojen merkitsemisestä luonnonsuojelulain 21 §:n nojalla. Luonnonsuojelulain 24 §:n 1 momenttia on muutettu siten, että siinä todetaan maakunnan tehtävä yksityisen luonnonsuojelualueen perustamisen osalta. Maakunta neuvottelisi maanomistajan kanssa alueen rajauksesta, rauhoitusmääräyksistä ja aluetta koskevista korvauksista. Luonnonsuojelulain 25 §:ä on muutettu siten, että maakunnan tehtäväksi tulee sopiminen alueen määräaikaisesta rauhoittamisesta. Jatkossa maakunta ja maanomistaja voisivat luonnon- tai maisemansuojelun edistämiseksi tehdä sopimuksen lain 10 §:n 2 momentissa tarkoitetun alueen määräaikaisesta rauhoittamisesta joko kokonaan tai tiettyjen toimenpiteiden osalta. Luonnonsuojelulakiin on lisäksi jatkovalmistelussa tehty joitakin vähäisiä ja luonteeltaan teknisiä muutoksia.

Valtaosassa vesien ja merenhoidon tehtäviä koskeneissa lausunnoissa eniten kommentoitiin maakuntien yhteistyön edellytyksiä koskevia säännösehdotuksia (6 ja 26 l §) sekä ehdotettuja uusia valtion toimivaltasäännöksiä (28 a ja 28 b §).

ELY-keskukset pitivät tarpeellisena maakuntien yhteistyöstä säätämistä niin vesienhoidon kuin merenhoidonkin järjestämisessä. Osa katsoi, että laissa tulisi säätää vesienhoitoalueiden ja merenhoidon yhteensovittavista maakunnista tai ainakin velvoittaa maakunnat sopimaan asiasta. Kuntia ja maakuntia edustavat tahot katsoivat, ettei tehtävien hoitaminen edellytä maakuntien yhteistyöstä säätämistä.

Lakiehdotuksen lähtökohta on, ettei lailla säädettäisi yhteensovittavista maakunnista, vaan maakunnat sopisivat toimintansa organisoinnista. Maakunnat velvoitettaisiin kuitenkin tekemään yhteistyötä niissä vesienhoidon ja merenhoidon tehtävissä, joiden hoitamiseksi tämä on keskeisintä. Sääntely olisi myös tavoitteellista siten, että maakuntien olisi toteutettava vesienhoidon ja merenhoidon suunnittelu valtakunnallisesti vertailukelpoisesti ja yhdenmukaisesti. Lausuntopalautteen perusteella sekä vesienhoitoaluekohtaista yhteistyötä että yhteistyötä merenhoidon alueellisissa tehtävissä koskeviin säännöksiin (6 ja 26 l §) lisättiin informatiiviset viittaukset ehdotetun maakuntalain 8 luvun mukaisiin maakuntien yhteistoimintamuotoihin. Tarkoituksena on korostaa yhteistyön tarvetta maakuntien organisoitumisessa. Toisaalta muutoksella otetaan huomioon maakuntien itsehallinto. Maakunnat voisivat sopia yhteistyöstä tarkoituksenmukaiseksi katsomallaan tavalla, esimerkiksi päättää tehtävien keskittämisestä.

Erityisesti maa- ja metsätalousministeriö katsoi, että käsite ”maakuntien yhteistyön edellytykset” jäi lakiehdotuksessa epäselväksi. Lausunnoissa katsottiin myös, että maakuntien yhteistyötä koskeva sääntely tulisi sisältyä tarkemmin lain tasolle eikä siitä tulisi säätää valtioneuvoston asetuksella. Tästä johtuen laissa tarkennettiin säädettävän maakuntien yhteistyöstä vesienhoidon järjestämisessä ja merenhoidon järjestämisessä. Valtioneuvoston asetuksilla annettaisiin tarkempia säännöksiä yhteistyönä toteutettavien tehtävien sisällöstä.

Maa- ja metsätalousministeriö katsoi, että sillä tulisi olla ympäristöministeriön ohella toimivalta käynnistää tarvittaessa neuvottelu maakuntien kanssa (28 a §). Ministeriöiden rinnakkaista toimivaltaa ei jatkovalmistelussa kuitenkaan pidetty tarpeellisena. Ympäristöministeriö voisi käynnistää neuvottelun myös muun ohjaavan ministeriön pyynnöstä. Lisäksi mahdolliset neuvottelut tultaisiin käytännössä hoitamaan valtioneuvoston yhteistyönä. Ehdotettua määräyssäännöstä (28 b §) ei lausunnoissa pidetty tarpeellisena. Kunnat ja maakuntien liitot katsoivat säännösehdotuksen myös osoittavan epäluottamusta ja pitivät ongelmallisena ministeriöille ehdotettua sanktioroolia maakuntia kohtaan. Maa- ja metsätalousministeriö piti uhkasakkoa teettämisuhkaa soveltuvampana keinona määräyksen tehosteeksi. Ehdotettu säännös on tarpeen säilyttää. Vesienhoidon ja merenhoidon sääntely perustuu valtiota sitoviin EU-oikeuden velvoitteisiin, joiden asianmukaisen toteuttamisen varmistamiseksi ohjaavilla ministeriöillä on oltava riittävät keinot käytettävissään. Teettämisuhka on uhkasakkoa tarkoituksenmukaisempi keino, sillä valtiolla on vastuu EU-velvoitteiden toteuttamisesta määräajassa.

Lausunnoissa esitettiin myös runsaasti yksityiskohtaisia muutoksia. Maa- ja metsätalousministeriö ja MTK katsoivat lausunnoissaan, että pohjavesialueiden määrittämisestä ja rajaamisesta ei tulisi pyytää lausuntoa Valtion lupa- ja valvontavirastolta. Lausunnon pyytäminen on kuitenkin perusteltua, kun otetaan huomioon Valtion lupa- ja valvontavirastolle osoitettavat tehtävät muun muassa ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisissa lupa- ja valvontatehtävissä. Valtion lupa- ja valvontavirastolla on merkittävää asiantuntemusta myös luonnonsuojelutehtävien osalta. Tätä olisi tarpeen hyödyntää erityisesti E-luokan pohjavesialueiden luokituksen valmistelussa. Valtion lupa- ja valvontavirastolle kuuluisi myös maa-aineslain mukainen yleinen valvonta, joka liittyy kiinteästi pohjavesialueiden määrittämiseen ja luokitukseen.

ELY-keskukset katsoivat, että asetuksesta lakitasolle nostettu velvollisuus tarkastella eräitä ennakkovalvontatoimenpiteitä ja tarvittaessa esittää niiden saattamista ajan tasalle on liian suuri työ tehtäväksi vesienhoidon toimenpideohjelman tarkistamisen yhteydessä. Useat ELY-keskukset kannattivat kuitenkin tarkastelu- ja ajantasaistamistehtävää vesienhoitosuunnitelmakausien aikana. Sääntely perustuu suoraan vesipuitedirektiiviin, jonka mukaan ennakkovalvontatoimenpiteet tarkistetaan toimenpideohjelman laatimisen yhteydessä. Tällä menettelyllä toimenpideohjelman laatimistyöhön saadaan tietoa vesimuodostumiin kohdistuvasta kuormituksesta ja sen vähentämismahdollisuuksista. Lisäksi ennakkovalvontatoimenpiteiden arviointiin saadaan tietoa siitä, minkälaisiin toimiin vesienhoidon suunnittelussa on tarpeen ryhtyä ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi. Säännöstä täydennettiin vastaamaan paremmin nykyistä asetustasoista säännöstä lisäämällä siihen informatiivinen viittaus vesilakiin ja ympäristönsuojelulakiin. Jatkovalmistelussa ennakkovalvontatoimenpiteiden tarkastelu- ja ajantasaistamistehtävää tarkennettiin myös vastaamaan paremmin EU-direktiivien säännöksiä siten, että tehtävä rajattiin koskemaan ainoastaan vesienhoidon suunnittelua.

ELY-keskusten lausuntojen perusteella lakiehdotukseen lisättiin maakuntien tehtävä edistää vesienhoidon ja merenhoidon toimenpideohjelmien toteuttamista. Useat ELY-keskukset katsoivat ongelmalliseksi sen, että vesienhoitosuunnitelman laatimisaikataulua sekä vesienhoitosuunnitelmaehdotusten ympäristöministeriölle toimittamisen määräaikaa ehdotettiin aikaistettavaksi. Määräaikoja ei ole syytä muuttaa ehdotetusta, sillä ympäristöministeriöllä on oltava tarpeeksi aikaa varmistaa vesienhoitosuunnitelmien asianmukaisuus sekä valmistella niiden käsittely valtioneuvostossa. Osallistumis- ja kuulemismenettelyä koskevien tarkennusehdotusten perusteella sääntelyä selkeytettiin. Myös useissa lausunnoissa esitetyn mukaisesti maakuntien viranomaiset lisättiin vesienhoitosuunnitelman ja merenhoitosuunnitelman huomioonottamista viranomaistoiminnassa koskevaan 28 §:ään, jonka muuttamista ei ollut alun perin sisällytetty lakiehdotukseen. Lisäksi lakiin on jatkovalmistelussa tehty lausuntopalautteen perusteella useita luonteeltaan teknisiä muutoksia.

Ympäristönsuojelulain ja jätelain osalta lakien muutoksenhakusäännöksiä ei pidetty eräissä lausunnoissa riittävän selkeinä. Eräissä kommenteissa ehdotettiin maakunnan lisäämistä mm. ympäristönsuojelulain, kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain ja Suomen ympäristökeskuksesta annetun lain eräisiin pykäliin. Jätelain osalta esille nousi erityisesti alueellisista jätesuunnitelmista luopuminen. Lisäksi monet lausunnonantajat esittivät konkreettisia teknisiä muutoksia ja täsmennyksiä pykäliin ja perusteluihin.

Lausunnoissa tuotiin esille Valtion lupa- ja valvontaviraston päätöksentekoon kohdistuvan yleisen edun valvonnan kiinteä yhteys lupa- ja laillisuusvalvontatehtäviin ja erillisen yleisen edun valvonnan yksikön perustamista pidettiin ongelmallisena. Toisaalta korkein hallinto-oikeus korosti lausunnossaan yleisen edun valvontatehtävää ja piti yleisen edun valvontayksikön perustamista ja sen Valtion lupa- ja valvontaviraston päätöksiin kohdistuvaa muutoksenhakuoikeutta välttämättömänä. Lausuntopalautteen pohjalta ympäristönsuojelulain 191 §:ää ja jätelain 138 §:ää on muutettu siten, että säännöksistä on poistettu yleistä etua valvovan yksikön muutoksenhakuoikeus.

Ympäristönsuojelulakiin, lakiin kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta ja Suomen ympäristökeskuksesta annettuun lakiin on täsmennetty lausuntopalautteen perusteella maakunta eräisiin säännöksiin, joissa maakunnan roolia on ollut tarpeen tuoda esiin muun muassa lausuntojen antamisen osalta. Sekä ympäristönsuojelulakiin että jätelakiin on tehty teknisiä täsmennyksiä lausuntopalautteen perusteella.

Muista ympäristöministeriön lakiehdotuksista Kuntaliitto ja useat kunnat vastustivat esitysluonnoksen ehdotusta, jonka mukaan puoltavan lausunnon antaminen valtion tuen myöntämisestä erityisryhmille tarkoitetuille asuntohankkeille siirrettäisiin kunnilta maakuntien tehtäväksi ja kunnat voisivat jatkossa antaa hankkeista vain täydentävän lausunnon. Jatkovalmistelussa investointiavustuslain ja korkotukilain säännöksiä muutettiin siten, että tuen myöntämiselle asetettu vaatimus hankkeen sijaintikunnan puoltavasta lausunnosta poistettaisiin kokonaan. Jatkossa ARA:n tulisi kuulla hankkeen sijaintikuntaa tai -maakuntaa ennen tuen myöntämistä, mutta ARA ei olisi päätöksenteossaan sidottu kunnan tai maakunnan näkemykseen asiassa.

Jatkovalmistelussa on rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain säännöksistä poistettu ehdotus rakennusperinnön hoidon avustusten maksatuksen tekemisestä maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksessa, koska palvelukeskuksen perustamisesta on luovuttu. Myös maastoliikennetehtäviä, ympäristötiedon tuottamista ja ympäristötietoisuuden parantamista sekä rakennusperinnön suojelua koskevia ehdotuksia kommentoitiin.

Valtion lupa- ja valvontavirasto

Valtion lupa- ja valvontaviraston perustamista kannatettiin annetuissa lausunnoissa laajasti. Erityisesti viraston asiakasryhmiä edustavat tahot kuten elinkeinoelämän ja muiden eri toimialojen järjestöt toivat laajasti esille puoltavan kantansa. Kriittisiä Valtion lupa- ja valvontaviraston perustamista kohtaan olivat MTK ry ja Suomen Kalankasvattajaliitto ry.

Erityisen tärkeänä lausunnoissa pidettiin ehdotettua uuden viraston valtakunnallista toimivaltaa, viraston toimimista alueilla läsnä ollen, valtion lupa- ja valvontatehtävien kokoamista sekä virastolle ehdotettua toiminta-ajatusta. Monet viraston asiakastahoja edustavat lausunnonantajat pitivät kannatettavana, että nykyisin useaan viranomaiseen hajautuneita valtion lupa- ja valvontatehtäviä kootaan valtakunnallisen toimivallan viranomaiseen ja näkivät tärkeänä uuden virastorakenteen mahdollistaman valtakunnallisesti yhdenmukaisten toiminta- ja ratkaisukäytäntöjen syntymisen. Jatkovalmistelussa on annetun lausuntopalautteen johdosta arvioitu, että Valtion lupa- ja valvontavirastosta valmistellun lainsäädännön perusratkaisut olivat laajasti hyväksyttyjä eikä niihin ole tehty muutoksia.

Valtion lupa- ja valvontaviraston asemaa ja tehtäviä koskevaan lukuun on annetun lausuntopalautteen johdosta lisätty viraston toiminta-ajatusta koskevaan säännökseen näkyviin viraston valtakunnallisuus sekä se, että virasto hoitaa lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviin sisältyen myös lupa- ja rekisteröintitehtäviä. Lisäksi lain 3 §:ää on eduskunnan oikeusasiamiehen ja eräiden muiden lausunnonantajien lausunto-palautteen vuoksi selkeytetty. Eduskunnan oikeusasiamies katsoi, että lakia olisi tarpeen täsmentää siten, että laissa säädettäisiin kattavasti ja yksiselitteisesti viraston toimivallasta tutkia kanteluita. Koska viraston varsinaisista tehtävistä mukaan lukien viraston valvontatehtäviin sisältyvästä toimivallasta tutkia kanteluita säädetään toimialakohtaisessa lainsäädännössä lukuisissa eri laeissa, ei virastolakiin kuitenkaan katsottu perustelluksi sisällyttää tällaista säännöstä.

Lausuntopalautteessa esitettiin useita Valtion lupa- ja valvontavirastolle osoitettavaksi ehdotettuja tehtäviä koskevia huomioita. Tehtävistä nousivat erityisesti esille terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden valvonta ja biopankkien valvonta. Erityisesti terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden valvonnan osalta lähes kaikki asiaan kantaa ottaneet esittivät, että tehtävän tulisi kuulua Valtion lupa- ja valvontavirastolle osana sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaa eikä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealle. Terveydenhuollon laitteita ja tarvikkeita sekä biopankkeja koskeva lainsäädäntö ei kuitenkaan sisälly tähän hallituksen esitykseen, vaan näiden tehtävien organisoinnista tullaan antamaan erillinen hallituksen esitys. Useissa lausunnoissa katsottiin lisäksi, että alueellisen alkoholihallinnon tehtävät, jotka nykyisin hoidetaan aluehallintovirastoissa, tulisi koota Valtion lupa- ja valvontavirastolle. Myöskään alkoholilakia koskeva muutos-esitys ei sisälly tähän hallituksen esitykseen. Yksittäisiä lausuntoja annettiin muun muassa vesiensuojelua, luonnonsuojelua, vesilain valvontaa, vesien- ja merenhoitoa, yleisen kalatalousedun valvontaa, ympäristövaikutusten arviointia, ympäristönsuojelun valvontaa, rakennusperintötehtäviä ja patoturvallisuustehtäviä koskevista tehtävienjakoehdotuksista maakuntien ja Valtion lupa- ja valvontaviraston välillä. Jatkovalmistelussa ehdotuksia ei ole muutettu. Valtion lupa- ja valvontavirastolle kuuluvat kulttuuriympäristötehtävät on annetun lausuntopalautteen johdosta tuotu nimenomaisesti esille lakiesityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Tupakka- ja terveydensuojelulain mukaisten ohjaustehtävien siirtymiseen Valvirasta ja aluehallintovirastoista Valtion lupa- ja valvontavirastoon ei juuri otettu lausunnoissa kantaa. Asiaa koskevissa lausunnoissa tehtävien kokoamista virastoon pidettiin hyvänä ratkaisuna. Hankasalmen kunta ja Vesilaitosyhdistys totesivat, että terveydensuojelulain ja tupakkalain mukaisia ohjaus- ja valvontatehtäviä ja ympäristöterveydenhuoltoon kuuluvia elintarvikelainsäädännön ohjaus- ja valvontatehtäviä ei tulisi hajottaa kahteen keskusvirastoon, mutta eivät ottaneet kantaa siihen, mihin virastoon tehtävät tulisi keskittää. Vaasan kaupunki totesi, että ympäristöterveydenhuollon tehtävien ohjaus tulisi keskittää kokonaisuudessaan Valtion lupa- ja valvontavirastoon ja maa- ja metsätalousministeriö sekä Evira katsoivat, että kyseiset tehtävät tulisi koota kokonaisuudessaan Eviraan. Yksittäisiä lausuntoja lukuun ottamatta lausunnoissa ei otettu kantaa tupakka- ja terveydensuojelulain mukaisten ohjaustehtävien siirtymiseen Valvirasta ja aluehallintovirastoista Valtion lupa- ja valvontavirastoon. Tämän voidaan katsoa tukevan esityksen mukaista siirtoa. Esimerkiksi Valviralla, aluehallintovirastoilla ja ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköillä ei ollut asiaan huomauttamista. Maakunnan tehtäväksi siirtyy terveydensuojelun ja tupakkalain valvonnan lisäksi myös alkoholilain valvontaan liittyviä tehtäviä. Näiden valvontatehtävien kesken on olemassa synergiaetuja ja siksi on tärkeää, että kyseisiin lakeihin liittyvät valvonnan ohjaus- ja valvontatehtävät olisivat myös mahdollisimman yhtenevät. Ohjaustehtävien keskittäminen valtion lupa- ja valvontavirastoon tukisi tätä tavoitetta. Sitä vastoin maakuntalakia koskevassa hallituksen esityksessä ympäristöterveydenhuoltoa ei maa- ja metsätalousministeriön esityksestä käsitellä enää yhtenä kokonaisuutena. Jatkossa kaikissa maakunnissa ympäristöterveydenhuolto ei ole enää välttämättä yksi kokonaisuus. Sosiaali- ja terveysministeriö ja maa- ja metsätalousministerikö asettivat syksyllä 2016 selvitysmiehet arvioimaan terveydensuojelu- ja tupakkavalvonnan ohjauksen järjestämisvaihtoehtoja tulevaisuudessa. Tässä selvityksessä haastateltiin ympäristöterveydenhuollon toimijoilta laajasti eri hallinnon tasoilta. Selvitysmiesten 28.11.2016 julkaisemassa raportissa ohjauksen keskittämistä Valtion lupa- ja valvontavirastoon pidettiin yleisesti Eviraan keskittämistä parempana vaihtoehtona.

Valtion lupa- ja valvontaviraston organisaatiota koskevan luvun osalta useat lausunnonantajat ottivat kantaa ehdotukseen yleisen edun valvonnan järjestämisestä ympäristöä koskevassa päätöksenteossa ja muutoksenhaussa. Enin osa asiaan kantaa ottaneista vastusti ehdotusta. Ehdotusta vastustivat muun muassa elinkeinoelämän järjestöt, osa kunnista, osa maakuntien liitoista, Suomen Kuntaliitto, osa aluehallintovirastoista ja osa ELY-keskuksista. Ehdotusta kannattivat muun muassa korkein hallinto-oikeus, Suomen luonnonsuojeluliitto ry, Museovirasto ja osa ELY-keskuksista. Korkein hallinto-oikeus painotti, että ehdotuksen toteuttaminen on välttämätöntä. Ehdotusta vastustavat katsovat lähtökohtaisesti, että viranomaisella ei tulisi olla valitusoikeutta saman viranomaisen lupaviranomaisena tekemästä päätöksestä, vaan yleisen edun valvonnan tulisi olla osa lupaharkintaa ja valvontatoimintaa sekä kanteluiden käsittelyä. Esimerkiksi Suomen Kuntaliitto totesi, että yleisen edun valvonnan myös ympäristöasioissa tulee tapahtua osana lupa- ja valvontaprosesseja ja että tästä on hyviä kokemuksia kunnissa. Teknologiateollisuus ry katsoi, että viraston valitusoikeus riittäisi tilanteessa, jossa tuomioistuin on muuttanut lupapäätöstä siten, että virastolla on perusteltua syytä epäillä muutetun päätöksen loukkaavan yleistä etua. Ehdotusta puoltavista esimerkiksi Korkein hallinto-oikeus katsoo, että yleistä etua valvovien viranomaisten valitusoikeus kuuluu hallinto-prosessin keskeisiin perusrakenteisiin ja se turvaa erisuuntaisten yhteiskunnallisten intressien toteutumisen osana hallinnon lainalaisuusvalvontaa ja EU-oikeuden tehokasta täytäntöönpanoa. Ilman erillistä valvontayksikköä lupaviranomaisesta itsestään tulisi valittajien eräänlainen vastapuoli hallinto-oikeudessa. Samalla lupaviranomaisen kokonaisrooli muuttuisi nykyisestä. Myös hallintotuomioistuinten asema erisuuntaisten muutoksenhakemusten ratkaisijana muuttuisi tavalla, jolle ei ole perusteita. Korkein hallinto-oikeus pitää ehdotusta valvontayksiköstä välttämättömänä.

Erillinen yleisen edun valvonnasta vastaava yksikkö todettiin kuitenkin resursoinnin näkökulmasta raskaaksi ja sen toimenkuva suhteessa laillisuusvalvontatoimeen epämääräiseksi ja osin päällekkäiseksi. Jatkovalmistelussa yleisen edun valvonta päädyttiin järjestämään siten, että erillisestä yleisen edun valvontatehtävästä luovutaan ja tämä osoitetaan lupa- ja laillisuusvalvonnasta vastaavan viranomaisen tehtäväksi. Valtion lupa- ja valvontavirastossa yleisen edun valvonnasta vastaavalla taholla ei olisi myöskään oikeutta hakea muutosta Valtion lupa- ja valvontaviraston ympäristönsuojelulain ja vesilain nojalla antamaan päätökseen.

Uudesta yleisen edun valvontaa koskevasta ehdotuksesta järjestettiin erillinen kuulemistilaisuus 19.1.2018. Puheenvuoron käyttivät ja kirjallisen kannanoton antoivat keskeiset sidosryhmät, ministeriöt, tuomioistuimet, virastot ja järjestöt. Uuteen ehdotukseen suhtautuivat kriittisesti tai varauksellisesti korkein hallinto-oikeus, Vaasan hallinto-oikeus, osa ELY-keskuksista, SLL ry ja WWF ry, Kalatalouden keskusliitto sekä Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö. Muut kuultavat pääsääntöisesti kannattivat uutta ehdotusta tai suhtautuivat siihen neutraalisti. Jatkovalmistelussa uuden ehdotuksen perusteluja sekä vaikutusarviointeja tarkennettiin kuulemisessa esitettyjen näkökohtien pohjalta. Eduskunnan oikeusasiamies esitti lausunnossaan harkittavaksi, että myös sosiaali- ja terveysalan tulisi harkita toimialan riippumattomuuden turvaamista. Lausuntopalautteen johdosta lausunnolla olleesta esitysluonnoksesta poiketen viraston toimialoista ehdotetaan säädettäväksi suoraan laissa. Ehdotuksella vahvistetaan toimialojen sisältötoiminnan itsenäistä asemaa monialaisessa virastorakenteessa. Lakiehdotuksessa toimialojen sisältötoiminnan itsenäinen asema ja riippumattomuus on turvattu säädöskokonaisuudella, jossa toimialat ja niiden hoidettavaksi kuuluvat tehtäväalat ehdotetaan säädettäväksi lakitasoisesti, ratkaisuvaltaa koskevassa sääntelyssä asioiden ratkaisuvalta on koottu toimialojen johtajille siten, että viraston pääjohtajalla ei ole niihin kohdistuvaa otto-oikeutta ja lisäksi toimialajohtajat päättävät toimialansa työjärjestyksestä, sisäisestä organisaatiosta, ratkaisuvallan käytöstä ja toiminnan järjestämisestä. Toimialajohtajat myös nimittävät toimialansa henkilöstön. Lisäksi ympäristötehtävien osalta lakiin sisältyy erillinen luku päätöksentekomenettelystä lupa-asioissa. Erillinen riippumattomuus-säännös koskisi lausunnolla olleesta ehdotuksesta poiketen vain viraston työsuojelun toimialaa. Muun muassa sosiaali- ja terveysministeriö katsoi lausunnossaan, että laki-luonnoksen voidaan yleisesti katsoa täyttävän ne vähimmäisvaatimukset, joita kansainvälisten sopimusten noudattaminen työsuojeluviranomaistoiminnan järjestämisen osalta edellyttää.

Oikeusministeriön lausuntopalautteen johdosta on viraston organisaatiota koskevaan säännökseen nostettu asetustasolta lakitasolle säännökset siitä, että virasto voi sisäisesti jakautua toiminnallisiin tai alueellisiin yksiköihin sekä siitä, että viraston toimintaa järjestettäessä on huolehdittava palvelujen saatavuudesta ja kielellisten oikeuksien toteutumisesta.

Valtion lupa- ja valvontaviraston johtamista koskevista ehdotuksista esitettiin sekä positiivisia että kriittisiä kannanottoja. Ehdotettua uudenlaista yhteisen johtamisen mallia kannatettiin ja nähtiin, että yhteisen johtamisen periaatteet vahvistavat viraston sisäistä yhteistyötä sekä parantavat toimintojen yhteensovittamisen ja poikkihallinnollisuuden toteutumista. Samoin nähtiin, että yhteisen johtamisen alaisuuteen kootussa monialaisessa virastossa on hyvät edellytykset yhtenäistää käytäntöjä, poistaa toimintojen päällekkäisyyksiä ja siten tehostaa ja nopeuttaa asiakkaille annettuja palveluja, mutta tämän todettiin edellyttävän viraston johtamiselta uudenlaisia toimintamalleja. Toisaalta eräissä lausunnoissa viraston johtamisjärjestelmä nähtiin monimutkaiseksi ja johtamisen näkökulmasta haastavia tilanteita voi syntyä siitä, että pääjohtajan ratkaisuvallan ulkopuolelle jää merkittävä osa viraston toiminnasta, kun toimialojen sisältöasioissa ratkaisuvalta on toimialan johtajalla. Toisaalta pidettiin perusteltuna, että toimialoilla on riittävän itsenäinen asema ja korostettiin, että esitetyn mukaisesti toimialojen itsenäisen aseman turvaaminen virastossa on erittäin tärkeää. Jatkovalmistelussa ei ole muutettu viraston johtamisjärjestelmän sisältöä. Lakiesitykseen on lausuntopalautteen johdosta lisätty yhteisten asioiden käsittelyä koskeva säännös, jolla pyritään osaltaan varmistamaan asiakaslähtöisyyden toteutuminen asioissa, jotka koskevat yhtä useampaa viraston tehtävä-alaa.

Valtion lupa- ja valvontaviraston ehdotettuun uudenlaiseen yhteisen ohjauksen malliin suhtauduttiin annetuissa lausunnoissa pääosin positiivisesti. Ministeriöiden yhteisen strategisen ohjauksen katsottiin olevan linjassa ohjausjärjestelmien kehittämisen periaatteiden kanssa ja pyrkivän osin uudellakin tavalla ratkomaan ministeriöiden välisen yhteistyön ongelmia. Useassa lausunnossa korostettiin, että toimialakohtaisen ohjauksen on lakiluonnoksessa ehdotetuin tavoin oltava alisteista ministeriöiden yhteiselle ohjaukselle. Tämä nähtiin tärkeäksi, jotta virasto toimii yhteisenä kokonaisuutena. Lausunnoissa tuotiin myös esille, että viraston ohjauksen tulee pitäytyä strategisella tasolla, olla kevyttä ja jättää tilaa viraston omalle johtamiselle. Hyvänä nähtiin myös se, että uusi ohjauksen malli antaisi virastolle itselleen enemmän vastuuta. Eräissä lausunnoissa esille tuodut huolet kohdistuivat ministeriöiden kykyyn yhteiseen päätöksentekoon ja yhteiseen tavoiteasetantaan. Viraston suuren koon ja ohjaukseen osallistuvien ministeriöiden määrän nähtiin tekevän ohjauksesta ja sitä tukevasta johtamisesta haastavaa. Akava ry näki riskinä, että toimintamallin monipolvisuus tuo hitautta päätöksentekoon ja uhkana voi myös olla, että ministeriöiden yhteisvastuullisuus aiheuttaa sen, että kenelläkään ei ole käytännössä todellista kokonaisvastuuta viraston ohjauksesta. Valvira toi huolena esiin sisältöohjauksen ja resurssiohjauksen mahdollisen erkaantumisen ja sosiaali- ja terveysministeriö huolen riskistä, että ministeriöillä ei ole riittävää mahdollisuutta toimialansa ohjaukseen toimialaohjauksen ollessa alisteista yhteiselle ohjaukselle. Eräiden henkilöstöjärjestöjen lausunnoissa katsottiin, että viraston ohjausryhmään tulisi säätää myös henkilöstön edustus. Oikeuskanslerinviraston lausunnossa nostettiin esille, että jatkovalmistelussa on vielä arvioitava, onko pelkästään ministeriöiden välinen erimielisyys lakiehdotuksen yhteisen ohjauksen säännöksessä luetelluista asioista sellainen peruste, joka perustuslain mukaan tarkoittaisi asian kuulumista valtioneuvoston yleisistunnossa ratkaistaviin asioihin. Jatkovalmistelussa ei katsottu tarpeelliseksi muuttaa ohjausjärjestelmää koskevia säännösehdotuksia muutoin kuin täsmentämällä valtioneuvoston päätöksentekoa koskevaa säännöstä valtioneuvoston oikeuskanslerin lausunto-palautteen johdosta. Lakiehdotuksessa rajattiin sitä, millaisia asioita yhteisen ohjauksen piiristä voi nousta valtioneuvoston yleisistunnossa ratkaistavaksi. Säännösten perusteluja on jatkovalmistelussa tarkennettu.

Sosiaali- ja terveysalan erityisiä säännöksiä koskevan luvun osalta eräitä säännöksiä on annetun lausuntopalautteen kannanottojen johdosta laajennettu koskemaan kaikkea Valtion lupa- ja valvontaviraston toimintaa. Säännökset sähköisestä kokouksesta, asiantuntijoista, valvontatehtävien tärkeys- ja kiireellisyysjärjestyksestä ja neuvottelukunnasta on siirretty lain erinäiset säännökset sisältävään lukuun. Ilmoitusoikeutta koskevaa säännöstä on täydennetty siten, että säännös kattaa myös tilanteet, joissa ilmoitettava seikka voi vaarantaa elinympäristön tai väestön terveellisyyttä tai turvallisuutta.

Lakiin on lausuntokierroksella saadun palautteen johdosta lisätty luku, joka koskee eräitä varhaiskasvatus, opetus ja kulttuuri -toimialan tehtäviä. Useat aluehallintovirastot, opetus- ja kulttuuriministeriö, OAJ ja Akava ry katsoivat, että nykyisin aluehallintovirastoille kuuluva peruspalvelujen arviointi opetus- ja kulttuuritoimen tehtävissä tulisi säätää Valtion lupa- ja valvontaviraston lakisääteiseksi tehtäväksi. Ehdotettu peruspalveluiden arviointia koskeva säännös samoin kuin säännös varautumisen ja valmiussuunnittelun tukemisesta mainitulla toimialalla on jatkovalmistelussa katsottu perustelluksi sisällyttää ehdotettuun lainsäädäntöön.

Eräiden ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittelyä Valtion lupa- ja valvontavirastossa koskevan luvun ratkaisukokoonpanon määräämistä koskevan säännöksen sisältöä on selkeytetty. Eräissä lausunnoissa katsottiin, että luvun soveltamisalaan tulisi tehdä muutoksia, mutta jatkovalmistelussa ei tätä ole pidetty perusteltuna.

Erinäisiä säännöksiä koskevaan lukuun on lisätty eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnossaan esille nostamin tavoin säännös, joka koskee virastosta ja sen virkamiehistä tehtyjen hallintokantelujen käsittelyä. Virkamiesten nimittämistä koskevaan säännökseen on tehty muun muassa valtiovarainministeriön lausunnossa esitettyjä täsmennyksiä ja lisäyksiä. Lisäksi lakiin on siirretty sosiaali- ja terveystoimialaa koskevasta luvusta edellä todetut säännökset koko virastoa koskeviksi. Avustavien tehtävien siirtämistä yksityisille tahoille koskevaa säännöstä ja sen perusteluja on osin täsmennetty oikeusministeriön lausunnon perusteella.

Esitys on käsitelty saamelaiskäräjälain (974/1995) mukaisessa neuvottelussa 15.9.2017.

Esitys on käsitelty kuntatalouden ja –hallinnon neuvottelukunnassa 27.2.2018.

6 Riippuvuus muista esityksistä

Sisäministeriön toimialan esitykset

Samanaikaisesti tämän esityksen kanssa eduskunnassa on käsiteltävänä hallituksen esitys eduskunnalle laiksi pelastustoimen järjestämisestä ( HE 16/2017 vp), jossa aluehallintovirastolle ehdotetut tehtävät siirtyisivät Valtion lupa- ja valvontavirastolle.

Samanaikaisesti tämän hallituksen esityksen kanssa on tulossa käsiteltäväksi hallituksen esitys eduskunnalle laiksi pelastuslain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE /2018 vp.). Mainitut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan osin 1.1.2019 ja osin 1.1.2020.

Samanaikaisesti tämän hallituksen esityksen kanssa on tulossa käsiteltäväksi hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain 7 luvun 1 §:n muuttamisesta (HE   /2018 vp.). Mainittu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan kevään 2018 aikana.

Oikeusministeriön toimialan esitykset

Hallintolainkäyttölainsäädännön uudistusta koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle maaliskuussa 2018. Uudistuksessa esitetään muutettavaksi eräitä pykäliä, jotka sisältyvät myös tähän esitykseen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon alan ja maakuntauudistuksen vuoksi valmiuslakiin (1552/2011) on tarpeen tehdä useita tarkistuksia viranomaistehtävien siirron ja viranomaisnimikkeiden muutosten vuoksi. Muutostarpeiden laajuus ja aikataulu eivät ole vielä tiedossa. Vastaavasti rikoslain vaalirikoksia ja virkarikoksia koskeviin määritelmäsäännöksiin ja lapsen omavaltaista huostaanottoa koskevaan syyteoikeus- ja kuulemissäännökseen on tarpeen tehdä eräitä tarkistuksia. Rikoslain muuttamista koskeva esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle toukokuussa 2018.

Valtiovarainministeriön toimialan esitykset

Eduskunnassa on tämän esityksen kanssa samaan aikaan käsiteltävänä hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi ( HE 15/2017 vp). Esitys sisältää ehdotuksen maakuntalaiksi ja laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta. Maakuntalain 10 §:ssä ja kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 52 §:ssä on säädetty aluehallintovirastolle tehtäviä, jotka tulevat siirtymään Valtion lupa- ja valvontavirastolle.

Eduskunnan käsittelyssä on lisäksi hallituksen esitys laiksi tiedustelutoiminnan valvonnasta ja laiksi valtion virkamieslain 7 §:n muuttamisesta ( HE 199/2017 vp ). Edellä mainitussa hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion virkamieslain 7 §:n 1 momentin 6 kohtaa lisäämällä siihen tiedusteluvaltuutetun virka sekä tiedusteluvaltuutetun toiminnon virkamiesten virat.

Esityksellä on yhteys keväällä 2018 eduskunnalle annettavaksi tarkoitettuun hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain muuttamisesta. Molemmat esitykset sisältävät muutoksia väestötietolakiin ja muutokset kohdistuvat osin samoihin lainkohtiin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan esitykset

Maakuntauudistuksen edellyttämät muutokset kirkkolain (1054/1993) 6 luvun 52 a §:ään ja 14 luvun 5 b:ään kuuluvat kirkon yksinomaisen aloiteoikeuden piiriin. Kirkkohallitus valmistelee asiasta esityksen kirkolliskokouksen käsiteltäväksi. Muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti maakuntauudistuksen kanssa.

Maakuntauudistuksesta aiheutuvat muutokset muinaismuistolakiin (295/1963) valmistellaan opetus- ja kulttuuriministeriössä kevään 2018 aikana. Muutokset opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslakiin (1705/2009) valmistellaan vuoden 2018 kuluessa. Tarkoituksena on, että muutokset tulevat voimaan samanaikaisesti maakuntauudistuksen kanssa .

Varhaiskasvatuslain kokonaispäivitystä koskeva hallituksen esitys annetaan eduskunnalla keväällä 2018. Tähän esitykseen sisältyvät valtion lupa- ja valvontavirastolle siirtyviä tehtäviä koskevat varhaiskasvatuslain lainsäädäntömuutokset ja varhaiskasvatuslain kokonaispäivitystä koskevat esitykset tulee yhteen sovittaa viimeistään eduskuntakäsittelyn aikana niiden lopullisten muotojen varmistuttua.

Liikenne- ja viestintäministeriön toimialan esitykset

Maantielain kokonaisuudistusta koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella 2018. Tällä esityksellä ehdotetaan pääasiallisesti ministeriön toimialan säännökset, joilla tehtäviä siirretään maakunnille.

Lisäksi kevätistuntokaudella 2018 eduskunnalle on tarkoitus antaa hallituksen esitys laiksi Liikenne- ja viestintäviraston perustamisesta, Liikennevirastosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi niihin liittyviksi laeiksi jolla toteutettaisiin maakuntauudistukseen liittyviä muutoksia ministeriön toimialan virastorakenteessa.

Syysistuntokaudella 2018 eduskunnalle on tarkoitus antaa yksityistielain muuttamista koskeva hallituksen esitys. Muutoksella säädettäisiin tarkemmin ehdotetun maakuntalain 6 §:n 1 momentin 15 kohdan mukaisista yksityisteiden valtionavustustehtävistä. Lakiehdotuksella esitetään myös siirrettäviksi uudelle Valtion lupa- ja valvontavirastolle joitain tielautakunnille aiemmin kuuluneita oikeusturva- ja yleishallintotehtäviä.

Työ- ja elinkeinoministeriön toimialan esitykset

Esitys liittyy alueiden kehittämistä ja kasvupalveluita koskevaan keväällä 2018 annettavaan hallituksen esitykseen (HE /2018 vp), jossa säädettäisiin alueiden kehittämisestä sekä työ- ja elinkeinoministeriön ja maakuntien palveluista kestävän taloudellisen kasvun, yrittäjyyden ja yritystoiminnan edellytysten, työmarkkinoiden toimivuuden ja kotoutumisen edistämiseksi. Lisäksi säädettäisiin laki kasvupalvelujen järjestämisestä Uudenmaan maakunnassa. Näiden lakien voimaanpanosta säädettäisiin erikseen. Voimaanpanolailla kumottaisiin laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014).

Samanaikaisesti annettaisiin myös hallituksen esitys sisältäen ehdotukset laiksi julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista, laiksi alueiden kehittämisen ja kasvupalveluiden rahoittamisesta, sekä laiksi yksityisistä rekrytointipalveluista. Lailla julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista kumottaisiin laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta (916/2012) ja laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (1369/2014). Lailla alueiden kehittämisen ja kasvupalveluiden rahoittamisesta kumottaisiin laki alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta (8/2014) ja laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi (9/2014). Samaan hallituksen esitykseen sisältyisi ehdotus laiksi sosiaalisista yrityksistä annetun lain (1351/2003) kumoamisesta. Lisäksi samanaikaisesti annettaisiin hallituksen esitys laiksi kotoutumisen edistämisestä, jolla kumottaisiin kotoutumisen edistämisestä annettu laki (1386/2010). Näissä laeissa säädettäisiin kasvupalveluiden sisällöstä. Kokonaisuudessa säädettäisiin tehtäviä myös tähän esitykseen sisältyvälle Valtion lupa- ja valvontavirastolle.

Käsillä olevaan esitykseen sisältyy voimaanpanolaki, jolla kumottaisiin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annettu laki (897/2009). Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetussa laissa säädetään ELY-keskusten, TE-toimistojen sekä niiden kehittämis- ja hallintokeskuksen virastoverkostosta, eri virastojen toimivallasta eräissä asioissa (keskitetyt tehtävät), toimialueista, johtamisesta, ohjauksesta, valtakunnallisten palvelujen organisaatioista ja sisäisistä palveluista. Lakia elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista ei voida kumota eikä voimaanpanolakia hyväksyä esitetyssä muodossaan, ellei hallituksen esitystä alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista sekä hallituksen esityksiä työ- ja elinkeinoministeriön palveluprosesseista maakunnissa hyväksytä ensin tai samassa yhteydessä. Muussa tapauksessa työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan lakisääteisten tehtävien hoitaminen voi käsillä olevan hallituksen esityksen käsittelystä johtuvista syistä jäädä vaille toimivaltaisia virastoja, ELY-keskuksia, TE-toimistoa ja niiden kehittämis- ja hallintokeskusta.

Eduskunnassa on samanaikaisesti käsiteltävänä hallituksen esitys laiksi perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ( HE 206/2017 vp). Mainitussa esityksessä aluehallintovirastolle säädetyt tehtävät on tarkoitus koota tässä esityksessä ehdotettavalle Valtion lupa- ja valvontavirastolle. Mikäli HE 2016/2017 hyväksytään, olisi ehdotukset yhteensovitettava eduskunnassa tai ehdotettava tehtäväsiirto myöhemmin erikseen.

Maa- ja metsätalousministeriön toimialan esitykset

Eduskunnan käsiteltävänä on kevätistuntokaudella 2018 hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ruokavirastosta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Esityksessä ehdotetaan lakkautettavaksi Elintarviketurvallisuusvirasto ja Maaseutuvirasto sekä siirrettäväksi niiden tehtävät perustettavaan uuteen Ruokavirastoon. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2019. Eduskunnan käsiteltäväksi tulee myös hallituksen esitys laiksi eläinten hyvinvoinnista ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE /2018 vp), jolla kumottaisiin nykyinen eläinsuojelulaki.

HE 204/2017 vp annettiin eduskunnalle 25.1.2018. Esityksellä muutettaisiin 20 pykälää yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetussa laissa. Maa- ja metsätalousministeriössä varmistellaan myös muutoksia lakiin Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta. Keväällä on tarkoitus antaa myös hallituksen esitys, jolla toimeenpannaan Euroopan unionin tietosuoja-asetuksen edellyttämät muutokset maa- ja metsätalousministeriön toimialan lainsäädäntöön. Muutoksia tulee ainakin kalastuslakiin, lakiin Euroopan kalatalousrahastoa koskevan eurooppalaisen asetuksen kansallisesta täytäntöönpanosta, lakiin merellä toimivien kalastus- ja vesiviljelyalusten rekisteröinnistä, laki yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta, lakiin Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta, lakiin kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja soveltamisesta sekä riistavahinkolakin ja metsästyslakiin.

Samanaikaisesti tämän hallituksen esityksen kanssa on tulossa käsiteltäväksi hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan eräiden henkilötietojen käsittelyä koskevien säännösten muuttamisesta ja eräiden maa- ja puutarhatalouteen liittyvien lakien kumoamisesta, joka on tarkoitus antaa eduskunnalle maaliskuussa 2018. Esitykseen sisältyvien lakien on tarkoitus tulla voimaan 25 päivänä toukokuuta 2018 tai mahdollisimman pian sen jälkeen. Mainitulla esityksellä on tarkoitus panna täytäntöön maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainsäädännön osalta henkilötietojen käsittelyä koskevat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi.

Tällä maakuntauudistusta koskevalla esityksellä on liittymäkohta edellä mainittuun hallituksen esitykseen siten, että esityksiä olisi tarpeen käsitellä samanaikaisesti. Maa- ja metsätalousministeriön tietosuojauudistusta koskevassa esityksessä ehdotetaan muutettavaksi samoja pykäliä maakuntauudistusta koskevan esityksen kanssa hukkakauran torjunnasta annetun lain 15 §:ssä, tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelusta annetun lain 45 ja 46 §:ssä, eläinten kuljetuksesta annetun lain 36 §:ssä, eläinten lääkitsemisestä annetun lain 41 §:ssä, eläinlääkintähuoltolain 33§:ssä, maataloustuotteiden markkinajärjestelystä annetun lain 46 g §:ssä, kalastuslain 92 §:ssä, Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevan eurooppalaisen asetuksen kansallisesta täytäntöönpanosta annetun lain 31 §:ssä, riistavahinkolain 35 §:ssä ja kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain 6 §:ssä.

Sosiaali- ja terveysministeriö toimialan esitykset

Aluehallinnon uudistuksen yhteydessä alueellinen alkoholihallinto siirrettäisiin aluehallintovirastoista maakunnille. Alkoholilain kokonaisuudistus (1102/2017) on tullut voimaan 1.3.2018. Tämän vuoksi alkoholilaissa ei vielä tässä yhteydessä ole toteutettu tehtävien siirtoa. Tehtävien siirrot toteutettaisiin alkoholilain hyväksymisen jälkeen annettavalla hallituksen esityksellä. Samalla säädettäisiin tarvittaessa, että Ahvenanmaan valtionvirasto hoitaisi niitä alkoholilain mukaisia tehtäviä, jotka Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) mukaan kuuluvat maakunnassa valtakunnan toimivaltaan.

Vuoden 2018 aikana on tulossa käsiteltäväksi hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjän lomituspalveluista laiksi turkistuottajan lomituspalveluista ja laiksi poronhoitajan sijaisavusta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi. Mainitut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1.1.2020. Maakuntauudistuksen vuoksi lomituksen toimeenpanomallia, hallintoa ja rahoitusta muutettaisiin ja lisäksi lainsäädäntöä selkeytettäisiin. Eduskunnassa on samaan aikaan tämän esityksen kanssa käsiteltävänä hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi ( HE 15/2017 vp). Hallituksen esitys sisältää esityksen laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Mainitussa laissa sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontavirastolle sekä aluehallintovirastolle osoitettavat valvontatehtävät tulevat siirtymään Valtion lupa- ja valvontavirastolle. Aluehallintovirastolle kuuluvat tutkimus- ja koulutuskorvauksiin liittyvät tehtävät siirretään myös toiselle viranomaiselle. Tarvittavat muutokset sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiin annetaan erillisellä hallituksen esityksellä. Saman aikaisesti tämän esityksen kanssa eduskuntaan tulee käsiteltäväksi hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenne- ja potilasvahinkolautakunnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Esityksellä on yhteys perustettavaa Valtion lupa- ja valvontavirastoa koskevaan lainsäädäntöön.

Maakunta- ja sote-uudistusta koskevien eräiden sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan lakien muuttamisesta on tarkoitus antaa hallituksen esitys eduskunnalle viimeistään vuoden 2019 kevätistuntokaudella. Tämä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain säätämiseenkin liittyvä kokonaisuus sisältää ne lakimuutokset, jotka johtuvat sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun siirtymisestä kunnilta ja kuntayhtymiltä maakunnille, sekä muun muassa valvontatehtävien siirtymisestä Valtion lupa- ja valvontavirastolle ja kunnan terveydensuojeluviranomaisen toimeenpaneman valvonnan maksujen perimisen siirtymisestä maakunnan vastuulle. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2020.Ympäristöterveydenhuollon tehtäviä voitaisiin tietyin edellytyksin siirtää kunnan järjestettäväksi. Asiaa koskeva hallituksen esitys laiksi eräiden ympäristöterveydenhuollon tehtävien järjestämisvastuun siirtämisestä maakunnalta kunnalle (HE 148 /2017 vp.) on käsiteltävänä eduskunnassa samaan aikaan tämän esityksen kanssa.

Ympäristöministeriön toimialan esitykset

Eduskunnalle kevätistuntokaudella 2018 annettavassa hallituksen esityksessä laiksi asumisoikeusasunnoista ehdotetaan säädettäväksi uusi laki asumisoikeusasunnoista. Tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi voimassa olevan ja siis edellä mainitulla hallituksen esityksellä kumottavaksi ehdotetun asumisoikeusasunnoista annetun lain 9 a §:ää. Tässä esityksessä muutettavana oleva laki asumisoikeusasunnoista on eduskunnassa korvattava uudella asumisoikeusasunnoista annetulla lailla ja lain muutettava pykälä uuden lain 111 §:llä. Uuden lain 111 §:ään tehtäisiin vastaava muutos, jolla aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi.

Lisäksi eduskunnalle annetaan kevätistuntokaudella 2018 hallituksen esitys laeiksi vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain aravarajoituslain ja asumisoikeusasunnoista annetun lain 16 a §:n muuttamisesta. Kyseisessä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi korkotukilain 8 ja 39 §:ää, joita ehdotetaan muutettavaksi myös tässä hallituksen esityksessä. Vaikka muutokset koskevat eri asioita, niistä kuitenkin säädetään samoissa pykälissä. Olettaen, että eduskunta hyväksyy edellä mainitussa hallituksen esityksessä ehdotetut muutokset jo ennen kuin se hyväksyy tämän hallituksen esityksen, kyseisiin pykäliin hyväksytyt muutokset tulee ottaa huomioon tämän hallituksen esityksen käsittelyssä.

Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1 Lakiehdotusten perustelut

1.1 Ulkoministeriön toimiala

1.1.1 Laki kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä ja sen soveltamisesta

12 §. Uhkasakko. Pykälässä aluehallintovirasto, joka määrää uhkasakon maksettavaksi, muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi.

1.1.2 Laki Suomen talousvyöhykkeestä

6 §. Hyödyntämisoikeus.Pykälän 4 momentissa oleva viittaus kauppa- ja teollisuusministeriöön toiminnan keskeyttämisestä päättävänä ja rikkomusta koskevan ilmoituksen vastaanottavana viranomaisena muutettaisiin työ- ja elinkeinoministeriöksi.

7 §. Rakentaminen.Pykälän 2 ja 3 momentissa olevat viittaukset kauppa- ja teollisuusministeriöön kyseisissä lainkohdissa tarkoitetut ilmoitukset vastaanottavana viranomaisena muutettaisiin työ- ja elinkeinoministeriöksi.

8 § Meritieteellinen tutkimus ja 9 § Meritieteellisen tutkimuksen keskeyttäminen ja lopettaminen. Pykälissä olevat viittaukset kauppa- ja teollisuusministeriöön meritieteellistä tutkimusta koskevien ilmoitusten osalta toimivaltaisena viranomaisena muutettaisiin työ- ja elinkeinoministeriöksi.

18 §. Viranomaisten alueellinen toimivalta. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Pykälässä tarkoitetut elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja aluehallintovirastojen tehtävät ehdotetaan muussa lainsäädännössä koottavaksi Valtion lupa- ja valvontavirastolle. Alueellisesta toimivallasta talousvyöhykkeellä ei ole enää tarpeellista säännellä, koska Valtion lupa- ja valvontaviraston toimialueena on koko maa.

19 §. Valvonta ja rajavartioviranomaisen määräykset.Pykälässä olevat viittaukset kauppa- ja teollisuusministeriöön muutettaisiin viittauksiksi työ- ja elinkeinoministeriöön.

1.2 Oikeusministeriön toimiala

1.2.1 Oikeudenkäymiskaari

11 luku Tiedoksiannosta oikeudenkäynnissä

12 §. Pykälässä säädetään siitä, mille viranomaiselle tiedoksianto valtiolle voidaan toimittaa. Voimassa olevan säännöksen mukaan tiedoksianto toimitetaan aluehallintovirastolle tai sille viranomaiselle, joka käyttää asiassa valtion puhevaltaa. Ehdotuksen mukaan aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Valtion lupa- ja valvontavirastolla olisi koko maan kattava alueellinen toimivalta vastaanottaa tiedoksiantoja valtiolle.

Ahvenanmaan valtionvirasto on aluehallintovirastoista annetun lain 16 §:n 1 momentin mukaisesti valtionhallinnon viranomaisena hoitanut aluehallintoviraston tehtäviä Ahvenanmaan maakunnassa. Ahvenanmaan valtionvirasto olisi jatkossakin valtion aluehallinnon viranomainen Ahvenanmaan maakunnassa.

Ahvenanmaan valtionvirastoa ei mainita erikseen nykyisessä tiedoksiantoa koskevassa pykälässä, eikä pykälää ehdoteta tältä osin muutettavaksi. Nykyisen säännöksen mukaan tiedoksianto voidaan aluehallintoviraston lisäksi aina toimittaa sille viranomaiselle, joka käyttää asiassa puhevaltaa. Uudessa Valtion lupa- ja valvontavirastoa koskevassa laissa sekä Ahvenanmaan valtionvirastoa koskevassa laissa säädettäisiin erikseen valtion puhevallan käyttämisestä Ahvenanmaan maakunnassa. Jos Ahvenanmaan valtionvirasto käyttää asiassa edellä todetun lainsäädännön perusteella valtion puhevaltaa, tiedoksianto voidaan nykyisen säännöksen sanamuodon mukaisesti toimittaa Ahvenanmaan valtionvirastolle. Ahvenanmaan valtionviraston mainitseminen erikseen oikeudenkäymiskaaren säännöksessä olisi tarpeetonta ja johtaisi päällekkäiseen lainsäädäntöön.

1.2.2 Avioliittolaki

22 §. Pykälän 1 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, jolle momentin mukaiset tehtävät Ahvenanmaan osalta nykyiseen tapaan kuuluisivat.

Nykyisen 2 momentin mukaan perheasioiden sovittelun järjestämisestä kunnassa huolehtii sosiaalilautakunta. Maakuntauudistuksen myötä tehtävä siirtyisi maakunnille, minkä johdosta momenttia muutettaisiin vastaavasti.

Nykyisen 2 momentin mukaan sovittelua voivat antaa lisäksi momentissa mainitut tahot, jotka ovat saaneet aluehallintoviraston luvan kyseiseen toimintaan. Aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi ja Ahvenanmaan valtionvirastoksi. Siltä osin kuin toimintaa harjoitettaisiin valtakunnan alueella, luvan myöntäisi Valtion lupa- ja valvontavirasto, ja siltä osin kuin toimintaa harjoitettaisiin Ahvenanmaalla, luvan myöntäisi nykyiseen tapaan Ahvenanmaan valtionvirasto. Jos toimintaa harjoitettaisiin sekä valtakunnan alueella, että Ahvenanmaalla, lupa tarvittaisiin siis valtakunnan alueella harjoitettavan toiminnan osalta Valtion lupa- ja valvontavirastolta ja Ahvenanmaalla harjoitettavan toiminnan osalta nykyiseen tapaan Ahvenanmaan valtionvirastolta.

Nykyisen 3 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö antaa tarkemmat määräykset ja ohjeet perheasioiden sovittelusta. Valtuutussäännös saatettaisiin vastaamaan sille nykyisin asetettuja vaatimuksia. Ehdotuksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset maakuntien velvoitteista perheasioiden sovittelussa, sovittelijoiden tehtävistä sekä sovittelun sisällöstä.

23 §.Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta 3 momentissa aluehallintoviraston sijaan käytettäisiin ilmaisua luvan myöntävä virasto. Sillä tarkoitettaisiin tilanteesta riippuen joko Valtion lupa- ja valvontavirastoa tai Ahvenanmaan valtionvirastoa.

1.2.3 Laki rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi muusta suoritusvelvollisuudesta

1 §.Pykälän 1 momentti vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi ja Ahvenanmaan valtionvirastoksi. Ahvenanmaan valtionvirasto olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun suorituspaikka on Ahvenanmaalla.

Pykälän 2 momentti vastaisi asiasisällöltään voimassa olevaa lakia, mutta siihen tehtäisiin kielellisiä tarkistuksia.

Pykälän nykyisen 3 momentin mukaan arvo-osuusrekisterin pitäjän on ilmoitettava talletuksesta suorituspaikan aluehallintovirastolle tai, jos suorituspaikka ei ole tiedossa, sille aluehallintovirastolle, jonka toimialueeseen Helsingin kaupunki kuuluu. Tämä korvattaisiin viittauksella 1 momentissa tarkoitettuun virastoon. Ilmoitus tulisi siis tehdä Valtion lupa- ja valvontavirastolle silloin, kun suorituspaikka sijaitsee valtakunnan alueella tai kun suorituspaikka ei ole tiedossa. Jos suorituspaikka sen sijaan on Ahvenanmaalla, ilmoitus tulisi tehdä nykyiseen tapaan Ahvenanmaan valtionvirastolle. Edellä mainitun lisäksi momenttiin tehtäisiin kielellisiä ja teknisiä tarkistuksia.

2 §.Pykälän 1 momentissa mainittu suorituspaikan aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Erikseen mainittaisiin Ahvenanmaan valtionvirasto, jolle pykälässä mainittu ilmoitus tulisi tehdä silloin, kun suorituspaikka on Ahvenanmaalla. Lisäksi 1 ja 2 momenttiin tehtäisiin kielellisiä tarkistuksia.

3 §.Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta aluehallintovirasto muutettaisiin talletuksen vastaanottaneeksi virastoksi, joka olisi tilanteesta riippuen siis joko Valtion lupa- ja valvontavirasto tai Ahvenanmaan valtionvirasto. Lisäksi pykälään tehtäisiin pieni kielellinen tarkistus.

4 §. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta aluehallintovirasto muutettaisiin talletuksen vastaanottaneeksi virastoksi, joka olisi tilanteesta riippuen siis joko Valtion lupa- ja valvontavirasto tai Ahvenanmaan valtionvirasto. Lisäksi pykälään tehtäisiin pieni kielellinen tarkistus.

6 §.Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi ja Ahvenanmaan valtionvirastoksi. Lisäksi momentin viimeiseen virkkeeseen sisältyvä maininta aluehallintovirastosta korvattaisiin talletuksen vastaanottaneella virastolla, joka olisi tilanteesta riippuen siis joko Valtion lupa- ja valvontavirasto tai Ahvenanmaan valtionvirasto.

7 §.Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta 1 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin talletetun vastaanottaneeksi virastoksi, joka olisi tilanteesta riippuen joko Valtion lupa- ja valvontavirasto tai Ahvenanmaan valtionvirasto. Lisäksi momenttiin tehtäisiin pieni kielellinen tarkistus.

1.2.4 Perintökaari

22 luku Erityisjälkisäädöksen ja tarkoitemääräyksen täytäntöönpanosta

7 §. Pykälässä säädetään kanneoikeudesta tarkoitemääräyksen täytäntöönpanon laiminlyönnin varalta. Säännöksen nojalla aluehallintovirasto, aiemmin lääninhallitus, on voinut määrätä sopivan henkilön ajamaan kannetta, jos määräys on koskenut yleishyödyllistä tarkoitusta eli käytännössä perustettavaa säätiötä varten. Uudistuksessa aluehallintovirastolle kuuluva tehtävä siirtyy Valtion lupa- ja valvontavirastolle, ja pykälään tehtäisiin tästä johtuvat tekniset muutokset. Lisäksi pykälässä mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, jolle tehtävä kuuluisi silloin, kun täytäntöönpano olisi pääasiallisesti toimitettava Ahvenanmaalla

25 luku Jäämistöön kuuluvan maatilan jakamisesta

8 §. Pesänjakajan on eräissä tilanteissa pyydettävä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta lausunto maatilaperimykseen liittyvistä kysymyksistä. Nämä voivat koskea esimerkiksi sen arviointia, onko tai kenellä perinnönsaajista on parhaat ammatilliset edellytykset maatalouselinkeinon harjoittamiseen tai voidaanko tilasta luovuttaa alueita muille osakkaille. Tehtävä on aikanaan kuulunut maatalouspiirille, josta se hallinnon uudelleenjärjestelyiden myötä on siirtynyt työvoima- ja elinkeinokeskukselle ja edelleen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Maakuntauudistuksen myötä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella olevat maataloushallinnon tehtävät ja resurssit siirtyvät maakunnille, minkä johdosta säännöksessä tarkoitettu lausuntotehtävä on osoitettava maakuntahallinnon hoidettavaksi.

1.2.5 Maanvuokralaki

41 §.Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta lääninhallitus muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi.

1.2.6 Laki syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta

7 §. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta 3 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Momentissa mainittaisiin erikseen myös Ahvenanmaan valtionvirasto, jonka olisi nykyiseen tapaan määrättävä asiamies käyttämään valtion puhevaltaa korvausasiassa Valtiokonttorin pyynnöstä silloin, kun kanne valtiota vastaan nostetaan Ahvenanmaan käräjäoikeudessa.

1.2.7 Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta

8 §. Pykälässä säädetään lunastuslupahakemuksesta asianosaiselta ja viranomaisilta pyydettävistä lausunnoista. Pykälän 2 momentin mukaan asianomaiselle kunnalle sekä, jos hankkeella on seudullista merkitystä, maakunnan liitolle ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle on varattava tilaisuus lausua käsityksensä lunastuslupahakemuksesta. Säännöksen tarkoituksena on varata niille julkisyhteisöille ja viranomaisille, joiden tehtävien hoitamiseen lunastusyrityksellä voi olla vaikutusta, lausua käsityksensä hakemuksesta. Lunastusyrityksellä voi olla vaikutusta sekä maakunnan että valtion intresseihin. Tilaisuus lausunnon antamiseen tulisi sen vuoksi voida varata sekä maakunnalle että Valtion lupa- ja valvontavirastolle.

Voimassa olevan lain mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle on varattava vastaava tilaisuus myös, jos hankkeella on ympäristönsuojelun kannalta huomattava merkitys. Koska Valtion lupa- ja valvontavirasto tulee käyttämään valtion puhevaltaa keskeisissä ympäristöä ja ympäristönsuojelua koskevissa asioissa, tulisi Valtion lupa- ja valvontavirastolle varata tilaisuus lausunnon antamiseen myös, jos lunastusyrityksellä on ympäristönsuojelun kannalta huomattava merkitys.

52, 68 ja 79 §. Korvauksen tallettamiseen liittyvät tehtävät siirtyvät maakuntauudistuksessa aluehallintovirastoilta Valtion lupa- ja valvontavirastolle. Pykäliin tehtäisiin tästä johtuvat tekniset muutokset.

14 luku Erinäisiä säännöksiä

102 a §. Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 §:n mukaan maakunnalla on lainsäädäntövalta asioissa, jotka koskevat kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastusta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan 61 §:ssä säädetyin poikkeuksin. Mainitun lain 61 §:n 4 momentin mukaan kiinteän omaisuuden lunastamiseen valtion tarpeisiin sovelletaan valtakunnan lakia. Näissä tilanteissa korvaus tulisi määrätä talletettavaksi Ahvenanmaan valtionvirastoon, minkä vuoksi lakiin esitetään sisällytettäväksi asiaa koskevat säännökset.

1.2.8 Kuluttajansuojalaki

2 luku Markkinointi ja menettelyt asiakassuhteessa

18 §. Aluehallintoviraston kielto eräissä asioissa.Pykälä kumottaisiin tarpeettomana, koska aluehallintovirastot eivät ehdotuksen mukaan jatkossa toimisi kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamista markkinoinnissa valvovana viranomaisena.

20 §. Valvonta. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 2 momentti, jossa säädetään valvonnasta, joka kohdistuu kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamiseen markkinoinnissa, kumottaisiin sen johdosta, että aluehallintovirastot eivät enää toimisi säännöksessä tarkoitettuina valvontaviranomaisina. Nykyiseen 2 momenttiin sisältyvää erillistä mainintaa kuluttaja-asiamiehelle kuuluvasta hintailmoittelun valvonnasta markkinoinnissa ei pidetä tarpeellisena säilyttää, koska markkinoinnin valvonta kuuluu kuluttaja-asiamiehelle jo 1 momentin nojalla. Pykälän 2 momentin kumoamisen johdosta nykyinen 3 momentti siirtyy 2 momentiksi.

7 luku Kuluttajaluotot

51 §. Valvontaviranomaiset.Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 1 momentista poistettaisiin aluehallintovirastot luvun säännösten noudattamista valvovina viranomaisina. Tämän johdosta myös maininta Kilpailu- ja kuluttajavirastosta kävisi tarpeettomaksi, minkä vuoksi sekin poistettaisiin.

7 a luku Asunto-omaisuuteen liittyvät kuluttajaluotot

33 §. Valvontaviranomaiset. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 1 momentista poistettaisiin aluehallintovirastot luvun säännösten noudattamista valvovina viranomaisina. Tämän johdosta myös maininta Kilpailu- ja kuluttajavirastosta kävisi tarpeettomaksi, minkä vuoksi sekin poistettaisiin.

1.2.9 Laki menettelystä neuvoa-antavissa kansanäänestyksissä

2 §. Perustuslain 14 §:ään lisättiin vuonna 2011 (laki 1112/2011) uusi 2 momentti koskien äänioikeutta europarlamenttivaaleissa. Tämän jälkeen perustuslain 14 §:n 1 momentissa mainituilla ”valtiollisilla vaaleilla” on voitu tarkoittaa vain eduskuntavaaleja ja presidentinvaalia. Ei kuitenkaan ole syytä rajoittaa kansanäänestyksen toimittamista myös europarlamenttivaalien yhteydessä. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaankin siten lisättäväksi, että kansanäänestys voitaisiin toimittaa myös europarlamenttivaalien yhteydessä.

4 §. Pykälää selkeytettäisiin ja siinä otettaisiin huomioon, että kansanäänestys voitaisiin toimittaa myös europarlamenttivaalien yhteydessä.

6 §. Pykälän 1 momentista poistettaisiin tarpeettomana määräys siitä, että vaalipiirilautakunnan tulee antaa tieto kansanäänestyksen tuloksesta lääninhallitukselle ja kuntien keskusvaalilautakunnille.

8 §. Pykälä ajanmukaistettaisiin, koska vaalilain 188 §:ää on merkittävästi muutettu vuoden 1998 jälkeen.

10 §. Pykälää muutettaisiin nykyisen lainvalmistelukäytännön mukaiseksi.

1.2.10 Laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä

5 luku Avoimen yhtiön selvitystila

7 §. Lunastusriidat. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 1 momentissa yhtiön kotipaikan aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhtiön kotipaikka on Ahvenanmaalla.

1.2.11 Laki elinkeinonharjoittajan oikeudesta myydä noutamatta jätetty esine

10 §.Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 2 momentissa lääninhallitus muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi ja Ahvenanmaan valtionvirastoksi.

1.2.12 Löytötavaralaki

21 a §. Luvan myöntämisen edellytykset. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia,mutta aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi.

25 §. Valvonta ja valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeus. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 1 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi, minkä lisäksi pykälään tehtäisiin muutoksesta johtuvia teknisiä tarkistuksia.

25 a §. Pakkokeinot. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 1 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi, minkä lisäksi pykälän 2 ja 3 momenttiin tehtäisiin muutoksesta johtuvia teknisiä tarkistuksia.

25 b §. Luvan peruuttaminen. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi, minkä lisäksi pykälän 3 kohtaan tehtäisiin muutoksesta johtuva tekninen tarkistus.

1.2.13 Yhdistyslaki

4 §. Luvanvaraiset yhdistykset. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi pykälässä mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhdistyksen kotipaikka on Ahvenanmaalla.

20 §. Yhdistyksen kokous. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 3 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhdistyksen kotipaikka on Ahvenanmaalla.

22 §. Muun päätöksenteon järjestäminen. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi pykälässä mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhdistyksen kotipaikka on Ahvenanmaalla.

38 a §. Toiminnantarkastus. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 3 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhdistyksen kotipaikka on Ahvenanmaalla.

1.2.14 Laki yrityksen saneerauksesta

10 §. Pykälän 4 momentti kumottaisiin, koska valmistelun yhteydessä on käynyt ilmi, että työvoimahallinnon edustukselle velkojatoimikunnassa ei ole käytännössä nähty tarvetta.

71 §. Pykälän 3 momentista poistettaisiin sen toinen virke, koska valmistelun yhteydessä on käynyt ilmi, että työvoimahallinnon edustukselle velkojatoimikunnassa ei ole käytännössä nähty tarvetta.

1.2.15 Rikosrekisterilaki

4 §. Pykälän 1 momentin 3 a kohdassa muutettaisiin Etelä-Suomen aluehallintovirasto Valtion lupa- ja valvontavirastoksi.

1.2.16 Asuntokauppalaki

2 luku Ostajan suojaaminen rakentamisvaiheessa

4 §. Turva-asiakirjojen säilyttäminen. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 1 momenttiin sisältyvä maininta aluehallintovirastosta, jonka toimialueella yhtiön rakennukset sijaitsevat, muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhtiön rakennukset sijaitsevat Ahvenanmaalla.

4 a §. Turva-asiakirjojen tarkastaminen ja niiden luovuttaminen rakentamisvaiheen päätyttyä. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 3 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhtiön kotipaikka on Ahvenanmaalla.

20 §. Osakkeenostajien kokous.Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 2 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhtiön kotipaikka on Ahvenanmaalla.

1.2.17 Laki asumisoikeusyhdistyksistä

19 §. Koolle kutsuminen. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi pykälässä mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhdistyksen kotipaikka on Ahvenanmaalla.

51 a §. Toiminnantarkastajan valinta, toimikausi ja sijainen. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 3 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhdistyksen kotipaikka on Ahvenanmaalla.

54 §. Erityinen tarkastus. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 1 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhdistyksen kotipaikka on Ahvenanmaalla. Lisäksi pykälän 2 momenttiin tehtäisiin muutoksesta johtuvia teknisiä tarkistuksia.

66 §. Lunastustakuurahaston valvonta. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 3 momentissa lunastustakuurahaston kotipaikan aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun lunastustakuurahaston kotipaikka on Ahvenanmaalla.

1.2.18 Vaalilaki

11 §. Vaalipiirilautakunta. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 1 momenttia muutettaisiin siten, että aluehallintovirastojen sijasta Valtion lupa- ja valvontavirasto asettaisi kuhunkin vaalipiiriin vaalipiirilautakunnan. Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirilautakunnan asettaisi kuitenkin Ahvenanmaan valtionvirasto.

99 §. Asiakirjojen ja tarvikkeiden säilyttäminen.Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että kukin vaalipiirilautakunta luovuttaisi vaalien jälkeen asiakirjansa aluehallintoviraston sijasta Valtion lupa- ja valvontavirastolle säilytettäväksi. Käytännössä kukin vaalipiirilautakunta sopisi viraston kanssa siitä, missä viraston toimipisteessä säilytys tapahtuisi. Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirin vaalipiirilautakunta luovuttaisi asiakirjat Ahvenanmaan valtionvirastolle.

1.2.19 Kielilaki

10 §. Yksityishenkilön kielelliset oikeudet viranomaisissa. Maakuntien tehtäväaloista säädetään ehdotetun maakuntalain 6 §:ssä. Kunnista ja kuntayhtymistä maakunnille siirtyvien tehtävien lisäksi säännöksessä tarkoitettuihin tehtäväaloihin kuuluu myös tehtäviä, joita nyt hoidetaan valtion viranomaisissa, mutta jotka uudistuksen voimaan tultua siirtyvät maakuntien viranomaisten vastuulle. Näissä tehtävissä hallinnon asiakkaiden ja palvelujen käyttäjien kielelliset oikeudet ovat nyt kielilain 10 §:n 1 momentin mukaan laajemmat kuin ne tulevat olemaan yksikielisten maakuntien hoitaessa näitä tehtäviä uudistuksen voimaan tultua. Tämän johdosta pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin kielellisten oikeuksien toteutumisen varmistamisesta siten, ettei kielellisten oikeuksien toteutuminen heikkenisi valtion viranomaisilta maakunnille siirtyvien tehtävien hoitamisessa nykytilanteeseen verrattuna. Käytännössä sääntelyehdotus laajentaisi kielellisiä oikeuksia sellaisissa tehtävissä, jotka siirtyvät yksikielisiltä kunnilta tai kuntayhtymiltä yksikielisille maakunnille.

Säännösehdotuksen mukaan kielilain 10 §:n 1 ja 2 momentissa säädetyn lisäksi jokaisella olisi oikeus maakunnan viranomaisessa käyttää omaa kieltään, suomea tai ruotsia, omassa asiassaan. Säännösehdotuksen mukaan maakunnan viranomaisen olisi lisäksi järjestettävä asiassa kuultavalle mahdollisuus tulla kuulluksi omalla kielellään, suomeksi tai ruotsiksi. Ehdotettu säännös olisi erityissäännös ja velvoittaisi vain maakuntien viranomaisia. Käytännössä sääntely tarkoittaisi sitä, että yksikielisessä maakunnassa asiakkaalla tai palvelun käyttäjällä olisi oikeus omassa asiassaan käyttää omaa kieltään suomea tai ruotsia, tulla kuulluksi ja saada asiakirjat omalla kielellään silloinkin, kun se on toinen kuin maakunnan kieli. Käsitteellä oma asia tarkoitettaisiin säännöksessä sellaisia maakunnan viranomaisen toimivaltaan kuuluvia asioita, jotka liittyvät jonkin hallinnollisen ratkaisun tai toimenpiteen tekemiseen ja jotka olisivat tulleet vireille tai muuten edellyttäisivät maakunnan viranomaisen toimenpidettä maakunnan asiakkaan tai palvelun käyttäjän aloitteesta tai yhteydenotosta. Tarkoituksena olisi turvata kielelliset oikeudet etenkin silloin kun henkilö on ratkaisutoimenpiteen välitön kohde. Kysymys voisi olla esimerkiksi taloudellisen etuuden tai hallinnollisen luvan hakemisesta. Viranomaisen ratkaisu voisi olla nimenomainen hallintopäätös, mutta myös esimerkiksi esitys, lausunnon antaminen tai suunnitelman hyväksyminen. Sen sijaan tosiasialliset hallintotoimet, kuten viranomaisen suorittamat tutkimus- ja suunnittelutoimet, jotka eivät tähtää hallintopäätöksen tekemiseen eivätkä ole päätöksen valmistelua, eivät sisältyisi käsitteen piiriin. Käsitteen piiriin eivät kuuluisi myöskään maakunnan viranomaisen sisäiset asiat. Tosiasiallisia hallintotoimia saattaa kuitenkin edeltää hallintopäätös tällaisen toimenpiteen suorittamisesta, jolloin tällainen edeltävä hallintopäätös kuuluisi käsitteen piiriin.

Lisäksi yksikielisen maakunnan viranomaisen olisi säännösehdotuksen mukaan järjestettävä kuultavalle mahdollisuus tulla kuulluksi omalla kielellään, suomeksi tai ruotsiksi. Säännös koskisi esimerkiksi sellaisia tilanteita, joissa henkilöä kuullaan asiassa, joka ei liity häneen itseensä tai jossa hän ei ole asianosainen. Säännös vastaisi tältä osin pykälän 1 momentin sääntelyä.

Asian käsittelykieli hallintoasiassa määräytyisi edelleen kielilain 12 §:n mukaisesti. Sen 2 momentin mukaan yksikielisessä maakunnassa asian käsittelykielenä on lähtökohtaisesti maakunnan kieli. Saman momentin mukaan viranomainen voi kuitenkin asianosaisten oikeutta ja etua silmällä pitäen päättää toisen kielen käyttämisestä asian käsittelykielenä. Maakunnan viranomaisen tulisi jatkossa entistä tarkemmin arvioida sitä, milloin asian käsittelykielenäkin on tarkoituksenmukaista käyttää toista kuin maakunnan kieltä. Toisen kielen käyttäminen asian käsittelykielenä voisi olla tarkoituksenmukaista esimerkiksi silloin, kun asiassa on vain yksi asianosainen, joka käyttää 10 §:n 3 momentin mukaista oikeuttaan käyttää asiassaan omaa kieltään, joka on toinen kuin maakunnan kieli.

1.2.20 Hallintolaki

58 §. Tiedoksianto viranomaiselle. Pykälän 1 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi.

1.2.21 Saamen kielilaki

2 §. Lain soveltamisala. Pykälän 1 momentin 3 kohdassa poistettaisiin maininta aluehallintovirastoista ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista. Kohtaan lisättäisiin Valtion lupa- ja valvontavirasto. Muutos johtuu siitä, että aluehallintovirastot ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset lakkautetaan ja pääosa aluehallintovirastojen tehtävistä ja osa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tehtävistä siirretään uuteen perustettavaan Valtion lupa- ja valvontavirastoon. Saamen kielilakia sovellettaisiin valtion uuteen virastoon.

27 §. Saamen kielen avustaja. Pykälästä poistettaisiin maininta aluehallintovirastoista ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista ja korvattaisiin ne Valtion lupa- ja valvontavirastolla. Uudessa virastossa voisi olla saamen kielen avustaja.

1.2.22 Eurooppayhtiölaki

8 §. Yhtiökokous. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 2 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhtiön kotipaikka on Ahvenanmaalla.

1.2.23 Osakeyhtiölaki

5 luku Yhtiökokous

17 §. Koolle kutsuminen. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 2 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhtiön kotipaikka on Ahvenanmaalla. Lisäksi momenttiin tehtäisiin muutoksesta johtuva tekninen tarkistus.

7 lukuTilintarkastus ja erityinen tarkastus

7 §. Erityisen tarkastuksen määrääminen.Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 1 momentissa yhtiön kotipaikan aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa-, ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhtiön kotipaikka on Ahvenanmaalla. Lisäksi pykälään tehtäisiin muutoksesta johtuvia teknisiä tarkistuksia.

18 lukuVähemmistöosakkeiden lunastaminen

11 §. Lunastushinnan suorittaminen ja oikeuksien siirtyminen.Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 2 momentissa yhtiön kotipaikan aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhtiön kotipaikka on Ahvenanmaalla.

1.2.24 Eurooppaosuuskuntalaki

8 §. Osuuskunnan kokous. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 2 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun osuuskunnan kotipaikka on Ahvenanmaalla.

1.2.25 Laki hedelmöityshoidoista

28 §. Toiminnan lopettaminen. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta 1 momentissa Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto sekä 2 momentissa aluehallintovirasto, jonka alueella palveluja on annettu, muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi.

1.2.26 Ulosottokaari

2 luku Ulosottoperusteet

2 §. Ulosottoperusteiden luettelo. Pykälän 1 momentin 6 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin aluehallintovirasto ja lisättäisiin siihen Ahvenanmaan valtionvirasto. Valtion hallinto-organisaation muutosten takia säännöksestä poistettaisiin maininta aluehallintovirastosta. Valtakunnallisen Valtion lupa- ja valvontaviraston on tarkoitus korvata valtionhallinnon aluehallintovirastot, ja se tulisi olemaan valtion keskushallintoon kuuluva virasto. Valtion lupa- ja valvontaviraston tekemät päätökset olisivat siten säännöksen mukaisesti suoraan ulosottokaaren nojalla ulosottoperusteita. Aluehallintovirastoista annetun lain 16 §:n 1 momentin mukaisesti Ahvenanmaan valtionvirasto on valtionhallinnon viranomaisena hoitanut aluehallintoviraston tehtäviä Ahvenanmaan maakunnassa. Ahvenanmaan valtionvirasto olisi jatkossakin valtion aluehallinnon viranomainen. Tästä syystä Ahvenanmaan valtionvirasto mainittaisiin säännöksessä nimenomaisesti.

Perustettavana oleville maakunnille siirtyy tehtäviä nykyisiltä aluehallintovirastoilta. Hallintopäätökset, jotka maakunnat antavat aiemmin aluehallintovirastoille kuuluneissa tehtävissä, eivät olisi suoraan ulosottokaaren nojalla ulosottoperusteita. Tällaiset maakuntien antamat hallintopäätökset olisivat ulosottoperusteita, jos hallintopäätöksen täytäntöönpanosta ulosottokaaren mukaisessa järjestyksessä säädetään muussa laissa.

1.2.27 Laki kaupanvahvistajista

1 §. Virka-asemaan perustuva kaupanvahvistajan tehtävä. Kaupanvahvistajia ovat pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan muun muassa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten maanmittausinsinöörit. Maakuntauudistuksen myötä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kyseiset maataloushallinnon tehtävät siirtyvät Maaseutuvirastolle eikä tehtävissä ole nykymuodossaan tarvetta kaupanvahvistajan oikeuksille. Tämän johdosta esitetään 1 kohtaan tehtäväksi tästä johtuvat tarkistukset poistamalla viittaus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten maanmittausinsinööreihin.

1.2.28 Asunto-osakeyhtiölaki

6 luku Yhtiökokous

18 §. Koolle kutsuminen. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 2 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhtiön kotipaikka on Ahvenanmaalla. Lisäksi momenttiin tehtäisiin muutoksesta johtuva tekninen tarkistus.

9 luku Tilintarkastus, toiminnantarkastus ja erityinen tarkastus

6 §. Toiminnantarkastajan valinta ja toimikausi.Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 4 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhtiön kotipaikka on Ahvenanmaalla.

13 §. Erityisen tarkastuksen määrääminen. Pykälä vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta sen 1 momentissa yhtiön kotipaikan aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Tämän lisäksi momentissa mainittaisiin erikseen Ahvenanmaan valtionvirasto, joka olisi nykyiseen tapaan toimivaltainen silloin, kun yhtiön kotipaikka on Ahvenanmaalla. Lisäksi pykälään tehtäisiin muutoksesta johtuvia teknisiä tarkistuksia.

1.2.29 Vesilaki

1 luku Yleiset säännökset

7 §. Viranomaiset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Valtion lupa- ja valvontaviraston tehtävistä. Nykyään vesilain mukaisena lupaviranomaisena toimii aluehallintovirasto. Maakuntauudistuksessa vesilain mukaiset lupatehtävät siirtyisivät perustettavalle Valtion lupa- ja valvontavirastolle. Virasto toimisi myös vesilain mukaisena valtion valvontaviranomaisena eli hoitaisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tällä hetkellä kuuluvaa vesilain laillisuusvalvontatehtävää. Pykälän 1 momenttiin sisällytettäisiin säännös viraston velvollisuudesta valvoa yleistä etua vesitalousasiassa. Säännöksellä ei ratkaistaisi sitä, miten nämä tehtävät järjestettäisiin uudessa virastossa.

Vesilain mukainen ratkaisuharkinta perustuu intressivertailuun, jossa punnitaan hankkeesta yleiselle ja yksityiselle edulle saatavia hyötyjä ja niille koituvia menetyksiä keskenään. Ympäristöoikeudellisessa ratkaisuharkinnassa on tyypillisesti kyse laissa säädettyjen reunaedellytysten täyttymisen valvonnasta. Jos edellytykset täyttyvät, on lupa myönnettävä. Ympäristönsuojelulakiin verrattuna vesilain lupaharkintasäännöstö jättää enemmän tilaa erilaisten intressien keskinäiselle painoarvopunninnalle ja sitä myötä yleisen edun valvonnalle. Kyse on vesitaloushankkeen vaikutuksista vesiympäristöön, luonnonsuojelullisiin intresseihin, maisemakuvaan, terveyteen, kalastukseen ja muihin vesienkäyttömuotoihin ja siitä, mikä painoarvo näille tulisi ratkaisuharkinnassa antaa.

Voimassaolevan sääntelyn puitteissa asia on järjestetty siten, että vesitalouslupien myöntäminen kuuluu aluehallintovirastoille ja yleisen edun valvonnasta vesitalousasioissa vastaavat ELY-keskukset ja muut valtion viranomaiset toimialansa osalta sekä kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset. Vesilaki on perinteisesti mahdollistanut hyvinkin syvällisen puuttumisen toisen oikeusasemaan. Järjestelmä, jossa ELY-keskus on käyttänyt yleistä etua koskevaa puhevaltaa ja aluehallintovirasto on päätöksessään antanut eri näkökohdille niille kuuluvan painoarvon, on ollut toimiva ratkaisuharkinnan läpinäkyvyyden ja hakijan oikeussuojan näkökulmasta.

Yleisen edun valvontatehtävän hoitaminen lupa- tai muun hakemusasian ratkaisevassa viranomaisessa muuttaa hakemusasioiden käsittelyn menettelyllistä asetelmaa. Asioiden käsittely Valtion lupa- ja valvontavirastossa on tarkoitus järjestää siten, että yleistä etua koskeviin näkökohtiin kiinnitetään huomiota hakemusmenettelyn vireilletulosta päättymiseen saakka. Erityisen merkittävä hakemusasian käsittelyssä on kuulemisvaihe, jossa asianosaisille ja muille tahoille varataan tilaisuus lausua käsityksensä asiasta. Viraston sisäisten eri näkökulmien huomioiminen on tarkoitus järjestää siten, että viraston eri asiantuntijoiden näkemykset hakemuksesta liitetään hakemusasiakirjoihin ja hakijalle sekä muille asianosaisille varataan tilaisuus antaa selityksensä tämän johdosta. Viraston sisäistä menettelyä on kuvattu ympäristönsuojelulain 21 §:n perusteluissa. Vaikka yleisen edun valvonta jatkossa hoidetaankin lupaviranomaisen sisäisenä toimintona, ei järjestely muuta lupaviranomaista hakijan tai muiden asianosaisten vastapuoleksi.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen vesilain mukaisista tehtävistä, joihin ei esitetä muutoksia. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävänä olisi toimia vesilain mukaisena valvontaviranomaisena sekä käsitellä vesilain 5 luvun 5 ja 14 §:ssä tarkoitetut ojitusasiat.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin maakunnan tehtävistä vesitalousasioissa. Maakunnalle osoitettaisiin muun muassa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ojitukseen ja uiton päättymiseen liittyviä tehtäviä. Näistä säädettäisiin asianomaisissa hankeluvuissa. Maakunta toimii näitä tehtäviä hoitaessaan viranomaisena. Selvyyden vuoksi momenttiin esitetään sisällytettäväksi asiaa koskeva säännös. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kuuluvaa kalatalousviranomaisen tehtävää hoitaisi jatkossa maakunta.

Uudistuksessa maakunnille osoitettaisiin muun muassa vesien käytön suunnitteluun ja hoitoon, tulvariskien hallintaan ja vesien käyttöön liittyviä tehtäviä. Tehtävien hoitamisen edellytyksenä on, että maakunta voi käyttää puhevaltaa niihin liittyvissä vesilain mukaisissa menettelyissä ja valvoa näissä asioissa yleistä etua. Maakunnan yleisen edun valvontatehtävä vesiasioissa olisi osin rinnakkainen Valtion lupa- ja valvontavirastolle kuuluvan yleisen edun valvontatehtävän kanssa.

3 luku Luvanvaraiset vesitaloushankkeet

11 §. Tarkkailuvelvoite. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin maakuntauudistuksesta johtuvat tekniset tarkistukset.

14 §. Kalatalousvelvoite ja kalatalousmaksu. Pykälän 1 ja 4 momenttiin tehtäisiin maakuntauudistuksesta johtuvat tekniset tarkistukset.

15 §. Kalatalousvelvoitteen toteuttamissuunnitelma ja kalatalousmaksun käyttösuunnitelma. Pykälän 1 ja 2 momenttiin tehtäisiin maakuntauudistuksesta johtuvat tekniset tarkistukset.

20 §. Lupamääräysten määräaikainen tarkistaminen. Pykälän 1 ja 2 momentti säilyisivät muuttamattomina. Kalatalousviranomaisen tehtävän siirtyessä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta maakunnalle, tulisi pykälän 3 momenttia tarkistaa siten, että hakemuksen luvan määräämiseksi raukeamaan voisi tehdä myös maakunta.

21 §. Lupamääräysten muu tarkistaminen ja uusien määräysten antaminen. Pykälän voimassa olevan 4 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan hakemuksen lupamääräysten tarkistamisesta tai uusien määräysten antamisesta pykälän 1 momentin 1–3 kohdan nojalla voi tehdä haitallisen vaikutuksen kohteena olevan yksityisen edun haltija, kunta, valvontaviranomainen tai asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Vaikka kalatalousviranomaisena toimivan maakunnan voidaan katsoa sisältyvän voimassa olevassa säännöksessä tarkoitettuihin yleistä etua valvoviin viranomaisiin, säännökseen lisättäisiin selvyyden vuoksi erillinen maininta maakunnasta. Yleistä etua valvovaa viranomaista täsmennettäisiin samalla ilmaisulla muu viranomainen.

Pykälän 4 momentin toista virkettä muutettaisiin siten, että oikeus hakea lupamääräysten tarkistamista tulvasta tai kuivuudesta aiheutuvien vahinkojen vähentämiseksi olisi valtion valvontaviranomaisen sijaan maakunnalla. Tarkistamishakemuksen perusteena olisi esitettävä lain 18 luvun 3 a §:ssä tarkoitettu vesistöalueen padotus- ja juoksutusselvitys, jonka laatiminen kuuluisi maakunnan tehtäviin yhteistyössä hankkeesta vastaavien sekä muiden viranomaisten kanssa. Maakunnan oikeus hakea lupamääräysten tarkistamista tällä perusteella olisi tarpeen maakunnille kuuluvien vesivarojen käytön ja hoidon sekä tulvariskien hallinnan tehtävien vuoksi. Koska lupamääräysten tarkistaminen tällä perusteella kytkeytyy erityisesti maakunnille osoitettuihin vesitalouden tehtäviin ja padotus- ja juoksutusselvityksen laatimista esitetään osoitettavaksi maakunnan tehtäväksi, olisi maakunnalla parhaat edellytykset arvioida lupamääräysten tarkistamisen tarvetta 1 momentin 4 kohdan perusteella.

4 luku Veden ottaminen

11 §. Vedenottamon suoja-alue. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että hakemuksen vedenottamon suoja-alueen määräämisestä voisi tehdä myös maakunta. Mahdollisuus määrätä suoja-alue maakunnan aloitteesta on tarpeen ottaen huomioon maakunnan tehtävät vesivarojen käytössä ja hoidossa sekä vesienhoidon järjestämisessä.

5 luku Ojitus

22 §. Ojitusyhteisö. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kuuluvat vesilain mukaiset ojitukseen liittyvät tehtävät esitetään osoitettavaksi maakunnan hoidettavaksi. Pykälän 3 momenttiin esitetään tehtäväksi lisäys, jonka mukaan ojitusyhteisön perustamista voisi jatkossa esittää myös maakunta.

24 §. Ojitusyhteisön perustaminen ja säännöt. Pykälän 1 momenttia esitetään tarkistettavaksi siten, että myös maakunnan vaatimus ojitusyhteisön perustamisesta olisi käsiteltävä ojitustoimituksessa.

30 §. Kiinteistöpantti. Pykälän 2 momenttia esitetään tarkistettavaksi siten, että lainkohdassa tarkoitetun ilmoituksen tekisi valtion valvontaviranomaisen sijasta maakunta.

31 §. Ojitustoimituksen vireilletulo. Pykälän 1 momenttia esitetään tarkistettavaksi siten, että ojitustoimitusta haettaisiin valtion valvontaviranomaisen sijasta maakunnalta.

33 §. Toimituskokous. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin maakuntauudistuksesta johtuvat tekniset tarkistukset.

37 §. Ojitustoimituksen päätöksen antaminen. Pykälän 1 momenttia tarkistettaisiin siten, että päätöksen ojitustoimituksen päätöksen antamisesta myöhemmin tekisi maakunta.

39 §. Ojitustoimituksen kustannukset. Pykälän 1 momenttia tarkistettaisiin siten, että toimitusmiehen päivärahasta ja matkakustannusten korvaamisesta vastaisi valtion sijasta maakunta.

Pykälän 2 momenttiin esitetään lisättäväksi säännökset ojitussuunnitelman laatimisesta tai täydentämisestä maakunnalle aiheutuvien kustannusten korvaamisesta. Maakunnalle perittävä maksu voisi vastata enintään suoritteen tuottamisesta maakunnalle aiheutuvia kokonaiskustannuksia. Maksun perusteista määrättäisiin yksityiskohtaisesti maakunnan hyväksymässä taksassa.

6 luku Keskivedenkorkeuden pysyvä muuttaminen

3 §. Luvanhakija. Pykälää muutettaisiin siten, että myös maakunta voisi hakea lupaa keskivedenkorkeuden alentamiseen tai nostamiseen. Säännös sijoitettaisiin pykälän 5 kohtaan, jolloin pykälän nykyinen 5 kohta siirtyisi sen 6 kohdaksi.

7 luku Säännöstely

10 §. Ulkopuolisen hyödynsaajan vastuu säännöstelyn kustannuksista. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että valtion ohella myöskään maakuntaa ei pidettäisi hyödynsaajana, ellei säännöstelystä aiheutuisi välitöntä hyötyä sen omaisuudelle.

9 luku Puutavaran uitto

10 §. Haitallisten uppopuiden poistaminen vesistöstä. Pykälän 1 momenttia esitetään tarkistettavaksi siten, että uittajan velvoittamista vesistön puhdistamiseen koskevan asian voisi panna vireille valtion valvontaviranomaisen ja asiasta haittaa kärsivän lisäksi myös maakunta. Asian vireillepano-oikeus tulisi olla myös maakunnalla sille kuuluvien vesivarojen käyttöä ja hoitoa koskevien tehtävien vuoksi.

Pykälän 2 momenttia esitetään tarkistettavaksi siten, että tällä hetkellä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kuuluva tehtävä uppopuiden poistamisesta osoitettaisiin yksinomaan maakunnalle.

Pykälän 3 momenttia muutettaisiin niin, että maakunnan vesistöstä nostama puutavara siirtyisi maakunnan omaisuudeksi.

19 §. Uittoyhteisön purkaminen. Pykälän 1 momenttia esitetään tarkistettavaksi siten, että uittoyhteisön purkamista koskevan asian voisi valtion valvontaviranomaisen sijasta panna vireille myös maakunta.

20 §. Uittoyhteisön selvitystoimet. Voimassaolevan pykälän 2 momentin mukaan valtion valvontaviranomainen voisi ottaa vastatakseen uiton päättymiseen liittyvistä jälkihoitotoimenpiteistä. Kyse on sentyyppisistä tehtävistä, jotka uudessa viranomaisjärjestelmässä istuisivat luontevimmin maakunnan hoidettavaksi. Pykälän 2 ja 3 momenttiin esitetään tehtäväksi tästä johtuvat tarkistukset.

21 §. Jälkihoitotoimenpiteet. Pykälään esitetään tehtäväksi 20 §:ää vastaavat tarkistukset. Pykälän 1 momentin mukaan hakemuksen uiton toimintapaikkoja koskevien lupien määräämisestä raukeamaan voisi tehdä maakunta valtion valvontaviranomaisesta sijasta. Pykälän 2 momentin mukaan velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin uittoa varten tehtyjen laitteiden ja rakennelmien poistamiseksi ja uoman palauttamiseksi ennalleen kuuluisi maakunnalle.

11 luku Hakemusmenettely

6 §. Lausunnot. Voimassa olevan pykälän mukaan lupaviranomaisen on pyydettävä hakemuksesta lausunto valtion valvontaviranomaiselta ja asianomaisilta yleistä etua valvovilta viranomaisilta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kuuluva yleisen edun valvontatehtävä vesitalousasiassa siirtyisi laillisuusvalvontatehtävän ohella Valtion lupa- ja valvontavirastoon. Pykälän 1 momenttia esitetään tarkistettavaksi siten, että hakemuksesta olisi pyydettävä lausunto valvontaviranomaisilta, ellei tämä ole ilmeisen tarpeetonta. Jos asiassa on kyse lupaviranomaisen toimivaltaan kuuluvasta asiasta, lausunto tulisi pyytää niiden kuntien ympäristönsuojeluviranomaisilta, joiden alueella hanke sijaitsee ja hankkeen vaikutukset ilmenevät.

Laillisuusvalvonnasta ja yleisen edun valvonnasta Valtion lupa- ja valvontavirastossa vastaavan käsityksen selvittäminen voidaan järjestää esimerkiksi työjärjestykseen sisältyvällä määräyksellä. Vastaavalla tavalla tulisi selvittää myös muun muassa luonnonsuojelulainsäädännöstä johtuvat vaatimukset hankkeen toteuttamiselle. Nämä tulisi sisällyttää lupa-asiaa koskevaan asiakirja-aineistoon. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluvassa asiassa lausunto tulisi pyydettäväksi Valtion lupa- ja valvontavirastolta.

Voimassaolevan pykälän sanamuodon mukaan lausunto tulisi pyytää myös asianomaisilta yleistä etua valvovilta viranomaisilta. Säännöstä esitetään tarkistettavaksi siten, että lausuntoa olisi pyydettävä muiden yleistä etua valvovien viranomaisten lisäksi nimenomaisesti kalatalousviranomaisena toimivalta maakunnalta.

9 §. Viranomaisen puhevalta.Pykälään tehtäisiin maakuntauudistuksesta johtuvat muutokset. Ehdotetun lisäyksen mukaan maakunnalla olisi hakemusasiassa asianosaisen puhevalta sen hoitaessa kalataloustehtäviä ja muita sille laissa säädettyjä tehtäviä.

20 §. Vakuus.Pykälän 1 momentissa säädetään vakuuden asettamisvelvollisuudesta tilanteessa, jossa asia on vesilain 11 luvun 18 §:n mukaisesti ratkaistu osittain. Voimassaolevan sanamuodon mukaan valtio, kunta tai kuntayhtymä julkisoikeudellisena yhteisönä on vapautettu vakuuden asettamisvelvollisuudesta. Säännöstä esitetään tarkistettavaksi siten, että vakuutta ei edellytettäisi myöskään maakunnalta.

Pykälän 2 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi.

22 §. Päätöksen antaminen ja päätöksestä tiedottaminen.Pykälän 2 momenttia esitetään tarkistettavaksi siten, että päätös toimitettaisiin myös kalatalousviranomaisena toimivalle maakunnalle.

12 luku Vesioikeudellinen yhteisö

8 §. Yhteisön rekisteröinti. Pykälää esitetään tarkistettavaksi siten, että ojitustoimituksessa perustetun yhteisön merkitsemisestä rekisteriin vastaisi ojitustoimitukseen määräyksen antanut maakunta.

10 §. Oikeus saada tietoja. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että maakunnalla olisi kalatalousviranomaisena ja muiden sille vesilaissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi oikeus saada tietoja vesiyhteisörekisteristä. Samalla ilmaisut valtion valvontaviranomainen ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen yhdistettäisiin lain 7 §:n 2 momentin mukaisesti käsitteeksi valvontaviranomainen.

11 §. Yhteisön kokous. Pykälän 4 momenttia muutettaisiin siten, että myös maakunta voisi kutsua yhteisön kokouksen koolle.

13 luku Korvaukset

16 §. Korvauksen maksaminen.Pykälän 3 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi.

18 §. Korvauksen palauttaminen. Pykälässä käytetty ilmaus muutoksenhakuviranomainen korvattaisiin ilmauksella muutoksenhakutuomioistuin.

19 §. Kiinnitetylle omaisuudelle maksettava korvaus.Pykälän 1 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi.

14 luku Valvonta ja hallintopakko

5 §. Menettely hallintopakkoasiassa. Hallintopakkoasiassa olisi tarvittaessa kuultava valvontaviranomaisten lisäksi kalatalousviranomaisena toimivaa maakuntaa sekä muita yleistä etua valvovia viranomaisia. Yleistä etua valvovaa viranomaista täsmennettäisiin ilmaisulla muu viranomainen. Säännöksen tarkoittamia muita yleistä etua valvovia viranomaisia olisi myös maakunta sille kuuluvissa vesitalouden sekä vesienhoidon ja merenhoidon tehtävissä.

9 §. Omistajattomat rakennelmat. Pykälän voimassa olevan 1 momentin mukaan lupaviranomainen voi oikeuttaa valvontaviranomaisen ryhtymään tarpeellisiin toimenpiteisiin, jos vesistöön tehdystä rakennelmasta aiheutuu kunnossapidon laiminlyönnin takia vaaraa tai haittaa eikä rakennelman omistajaa tiedetä. Kyse on vesistössä vaaraa aiheuttavien olosuhteiden vaatimista toimenpiteistä, jotka liittyvät läheisesti maakunnille kuuluviin vesivarojen käytön ja hoidon sekä tulvariskien hallinnan tehtäviin.

Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jonka mukaan lupaviranomainen voisi vastaavalla tavalla maakunnan hakemuksesta oikeuttaa maakunnan ryhtymään toimenpiteisiin omistajattomasta rakennelmasta aiheutuvan haitan tai vaaran poistamiseksi. Toimenpiteet toteutettaisiin maakunnan varoilla. Kulujen perimisestä kunnossapidon laiminlyöneeltä säädettäisiin vastaavalla tavalla kuin pykälän 1 momentissa valtiolle aiheutuneiden kulujen perimisestä.

Pykälän nykyinen 2 momentti siirtyisi 3 momentiksi.

14 §. Vireillepano. Pykälän 4 kohtaa muutettaisiin siten, että hakemuksen rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaisemiseksi tai luontovahingon korjaamiseksi voisi tehdä myös kalatalousviranomaisena toimiva maakunta.

15 luku Muutoksenhaku ja päätöksen täytäntöönpano

1 a §. Muutoksenhaku taksan hyväksymistä koskevaan päätökseen. Lakiin esitetään lisättäväksi säännökset muutoksenhausta maakunnan tekemään taksapäätökseen. Maakunnan vesitalousasian käsittelystä perittävän maksun perusteena olevan taksan hyväksymistä koskevaan päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla siten kuin ehdotetussa maakuntalaissa säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

2 §. Valitusoikeus. Pykälän 1 momentti säilyisi ennallaan. Maakuntauudistuksessa vesilain mukaisena lupaviranomaisena toimivat aluehallintovirastot ja valtion valvontaviranomaisena toimivat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset lakkautettaisiin. Uudistuksessa niiden tehtävät siirrettäisiin maakunnille siirtyviä tehtäviä lukuun ottamatta perustettavalle uudelle Valtion lupa- ja valvontavirastolle, joka toimisi vesilain mukaisena lupaviranomaisena ja samalla valtion valvontaviranomaisena. Koska viranomaisella ei ole oikeudellista intressiä hakea muutosta omaan päätökseensä, ei valtion valvontaviranomainen voisi pykälän 4 kohdan nojalla hakea muutosta Valtion lupa- ja valvontaviraston vesilain nojalla antamaan päätökseen. Sen sijaan Valtion lupa- ja valvontavirasto voisi hakea muuta esimerkiksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen vesiasiassa antamaan päätökseen. Muiden yleistä etua valvovien viranomaisten oikeus hakea muutosta Valtion lupa- ja valvontaviraston antamaan päätökseen säilyisi nykyisellään.

Omia päätöksiä koskevan muutoksenhakuoikeuden poistuminen rajaa yleistä etua valvovan viranomaisen toimivaltaa, kun viranomainen ei voisi saattaa päätöksen lainmukaisuutta tuomioistuimen arvioitavaksi. Muutoksen merkityksen arvioidaan jäävän verraten vähäiseksi, kun otetaan huomioon, että ehdotetussa järjestelmässä yleistä etua koskevat näkökohdat tulisi ottaa huomioon läpäisevästi koko menettelyn aikana sekä erityisesti osana lupaharkintaa. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että maakunnilla sekä kuntien ympäristönsuojeluviranomaisilla, joille yleisen edun valvontatehtävä on erikseen säädetty, olisi oikeus hakea muutosta Valtion lupa- ja valvontaviraston antamaan päätökseen.

Pykälään esitetään lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin Valtion lupa- ja valvontaviranomaisen sekä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen oikeudesta hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on muuttanut sen tekemää päätöstä tai kumonnut sen. Valtion lupa- ja valvontaviranomainen ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ovat vesilain valvontaviranomaisia ja niillä voi olla tämän tehtävän perusteella tarve saattaa Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen lainmukaisuus korkeimman hallinto-oikeuden arvioitavaksi esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa päätös olisi muuttunut valvonnallisesti ongelmalliseksi tai ristiriitaiseksi. Säännös ei laajentaisi viranomaisen muutoksenhakuoikeuden alaa nykytilanteeseen verrattuna, jossa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella on katsottu olevan sanottu oikeus.

7 §. Lainvoimaa vailla olevan päätöksen täytäntöönpano. Pykälän 2 momentissa aluehallintovirasto muutettaisiin Valtion lupa- ja valvontavirastoksi. Samassa momentissa säädetään niistä tahoista, joilta ei vaadita vakuuden asettamista täytäntöönpanosta aiheutuvien edunmenetysten ja kustannusten korvaamiseksi. Momenttia esitetään tältä osin tarkistettavaksi siten että vakuutta ei vaadittaisi valtion tai sen laitoksen, kunnan tai kuntayhtymän lisäksi myöskään maakunnalta.

16 luku Rangaistussäännökset

5 §. Yleistä etua koskeva puhevalta. Pykälää muutettaisiin siten, että maakunta käyttäisi asianomistajan puhevaltaa sellaisessa rikosasiassa, joka koskee yksinomaan maakunnalle säädettyä tehtävää.

17 luku Kiinteistöoikeudellisia säännöksiä

5 §. Tietojen merkitseminen kiinteistötietojärjestelmään.Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimivaltaa ojitusasiassa esitetään siirrettäväksi maakunnalle. Pykälän 5 momenttiin esitetään tehtäväksi tästä johtuvat tarkistukset. Ojitustoimituksessa tehdyn päätöksen merkitsemisestä kiinteistötietojärjestelmään huolehtisi jatkossa maakunta valtion valvontaviranomaisen sijasta.

7 §. Oikeudet ja velvollisuudet omistajanvaihdoksessa.Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten että säännöstelyä tai veden ottamista koskevan luvan tai oikeuden siirtymisestä toiselle olisi ilmoitettava valtion valvontaviranomaisen lisäksi maakunnalle. Ilmoitus olisi tehtävä myös kalatalousvelvoitteen sisältävän luvan siirtymisestä.

18 luku Erinäisiä säännöksiä

2 §. Tietojen merkitseminen. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimivaltaa ojitusasiassa esitetään siirrettäväksi maakunnalle. Pykälän 1 momenttiin esitetään tehtäväksi tästä johtuvat tarkistukset. Merkinnän tekemisestä ympäristönsuojelun tietojärjestelmään huolehtisi jatkossa maakunta valtion valvontaviranomaisen sijasta.

3 §. Viranomaisen oikeus saada tietoja maksutta. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten että myös maakunnalla olisi oikeus tietojen saantiin. Samalla selkeyden vuoksi momentin erilliset ilmaisut valtion ja kunnan valvontaviranomaisista yhdistettäisiin valvontaviranomaiseksi kuten muissa vastaavissa säännöksissä.

3 a §. Vesistöalueen padotus- ja juoksutusselvitys. Pykälän 1 ja 2 momentissa valtion valvontaviranomainen muutettaisiin maakunnaksi. Selvityksen laatiminen toimenpiteistä, joilla tulvasta tai kuivuudesta aiheutuvia haitallisia vaikutuksia vesistöalueella voidaan vähentää, liittyy olennaisesti maakunnille kuuluviin vesivarojen käytön ja hoidon sekä tulvariskien hallinnan tehtäviin.

Pykälästä poistettaisiin tarpeettomana sen nykyinen 3 momentti, jonka mukaan maa- ja metsätalousministeriö voi määrätä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen huolehtimaan pykälässä tarkoitetuista tehtävistä toisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimialueella. Maakuntien tarpeellisesta yhteistoiminnasta muun muassa vesilain mukaisissa vesitalouden tehtävissä säädettäisiin erillisellä lailla maakuntien yhteistoiminnasta kalatalouden ja vesitalouden tehtävien hoitamisessa, jota koskeva ehdotus sisältyy hallituksen esitykseen.

4 §. Vaarantorjuntatoimet. Pykälässä säädetään väliaikaisista toimenpiteistä vesiolojen muutoksista aiheutuvien merkittävien vahinkojen estämiseksi. Vesistössä tehtävät vaarantorjuntatoimet liittyvät maakunnille kuuluviin vesivarojen käytön ja hoidon sekä tulvariskien hallinnan tehtäviin. Tämän vuoksi pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että lupaviranomainen voisi määrätä maakunnan ryhtymään pykälässä tarkoitettuihin vaarantorjuntatoimiin. Pykälän 3 momentin mukaan hakemuksen määräyksen antamiseksi voisi tehdä maakunta. Pykälän 2 momentti säilyisi muuttamattomana.

5 §. Jäästä aiheutuvien vahinkojen torjuminen. Pykälän 1 momenttia esitetään tarkistettavaksi siten, että toimivalta jäästä aiheutuvien vahingon torjumiseksi olisi valtion valvontaviranomaisen sijasta maakunnalla.

Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että räjäyttämisestä olisi ilmoitettava myös kalatalousviranomaisena toimivalle maakunnalle.

6 §. Vaaran ja vahinkojen torjumisesta johtuva edunmenetys. Pykälässä säädetään 4 §:ssä tarkoitetuista vaarantorjuntatoimista aiheutuneiden edunmenetysten korvaamisesta. Pykälän 1 momenttia esitetään tarkistettavaksi siten, että korvaus 4 §:n 1 momentissa tarkoitetuista edunmenetyksistä suoritettaisiin valtion sijasta maakunnan varoista.

10 §. Lupaviranomaisen lausunto. Pykälässä säädetään lausunnon hankkimisesta lupaviranomaiselta käsiteltäessä yleisessä tuomioistuimessa riita- tai rikosasiaa. Koska lupaviranomaisen toimialueena olisi jatkossa koko valtakunta, tehtäisiin pykälään tästä johtuvat tekniset tarkistukset.

12 §. Asian käsittelystä perittävät maksut. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännökset maakunnalle asian käsittelystä perittävästä maksusta.

Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin säännökset maakunnalle perittävien maksujen määräämisen perusteista. Maksun perusteista määrätään tarkemmin maakunnan hyväksymässä taksassa. Koska kyse olisi julkisoikeudellisesta suoritteesta perittävästä maksusta, maksu voisi vastata enintään suoritteen tuottamisesta aiheutuvia kokonaiskustannuksia.

19 luku Voimaantulo

7 §. Säännöstely. Voimassa olevan pykälän tarkoituksena on selvittää mahdollisuudet vähentää säännöstelyhankkeesta vesiympäristölle ja sen käytölle aiheutuvia huomattavia haitallisia vaikutuksia, tarvittaessa myös säännöstelylupaa muuttamalla. Pykälä koskee säännöstelyhankkeita, joille on myönnetty lupa ennen 1.5.1991, kun taas sanotun ajankohdan jälkeen lupamääräysten määräaikaisesta tarkistamisesta on tarvittaessa määrätty itse luvassa. Pykälän 1 ja 2 momenttia esitetään tarkistettavaksi siten, että myös maakunnalla olisi mahdollista laatia pykälässä tarkoitettu selvitys ja panna vireille lupamääräysten tarkistamista koskeva asia.

Pykälän 4 momentin mukaan säännöstelyluvan tarkistamisesta aiheutuvat edunmenetykset, jolleivät ne ole vähäisiä, määrätään tarkistamista hakeneen korvattaviksi. Korvaukset maksetaan kuitenkin valtion varoista silloin, kun tarkistamisen merkitys ei jää pääasiassa paikalliseksi. Säännöstä muutettaisiin siten, että korvaukset maksettaisiin maakunnan varoista, jos tarkistaminen on tehty kunnan hakemuksesta eikä tarkistamisella ole pääasiassa paikallista merkitystä. Säännöstelystä aiheutuvien haittojen vähentäminen on osa maakuntien tehtäviin kuuluvaa vesivarojen ja niihin sisältyvien kalavarojen hoitoa, josta aiheutuvat kustannukset katetaan maakunnille myönnettävistä yleiskatteellisista varoista.

9 §. Tarkkailuvelvoite. Pykälää muutettaisiin siten, että myös maakunta voisi hakea tarkkailuvelvoitteen määräämistä ennen lain voimaantuloa luvan saaneelle hankkeelle.

16 §.