Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 58/2016
Hallituksen esitys eduskunnalle tupakkalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 15/2016 vp) täydentämisestä

StVM 7/2016 vp HE 15/2016 vp

Esityksen pääasiallinen sisältö

Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi hallituksen esitystä tupakkalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Esityksen mukaan yksityisessä käytössä olevan kulkuneuvon sisällä ei saisi tupakoida, kun siellä oleskelee alle 15-vuotias henkilö. Kielto ei kuitenkaan koskisi kulkuneuvossa olevaa asuintilaa.

Yleisperustelut

1 Nykytila ja ehdotetut muutokset

Tupakkalain osittaisuudistusta koskevassa hallituksen esityksessä HE 180/2009 vp, jäljempänä vuoden 2009 esitys, esitettiin tupakoinnin kieltämistä muiden kuin yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa silloin, kun tilassa oleskelee alle 18-vuotias. Perustuslakivaliokunta kuitenkin katsoi vuoden 2009 esityksestä antamassaan lausunnossa PeVL 21/2010 vp, että kielto puuttuisi liikaa perustuslaissa turvattuihin henkilökohtaiseen vapauteen sekä yksityiselämän ja kotirauhan suojaan. Tämän vuoksi perustuslakivaliokunta piti ehdotetun kiellon poistamista edellytyksenä tavallisen lain säätämisjärjestyksen käyttämiselle.

Sittemmin tällaisen tupakointikiellon lisäämistä tupakkalakiin ovat kuitenkin toivoneet esimerkiksi useat kansanedustajat (ks. esim. KK 173/2014 vp) sekä kansanterveysjärjestöt. Kuten vuoden 2009 esityksessä tuotiin esiin, Turun ja Helsingin yliopistojen tutkijaryhmän havainnon mukaan passiivinen tupakointi vahingoittaa lasten valtimoita. Valtimoiden jäykistyminen on varhainen merkki ateroskleroosista, joten jos muutokset ovat pysyviä, passiivinen tupakointi altistaa lapset sydän- ja verisuonitaudeille. Vaikka ympäristön tupakansavu on kansainvälisen syöväntutkimuslaitoksen (The International Agency for Research on Cancer, IARC) analyysien perusteella luokiteltu myös syöpävaaralliseksi aineeksi, edes pienten lasten altistumista ympäristön tupakansavuille erilaisissa tiloissa ja alueilla ei ole täysin estetty.

Kanadalaisessa tutkimuksessa ilmeni vuonna 2008, että ympäristön tupakansavun pitoisuudet nousevat henkilöautossa tupakoidessa terveyttä vaarantavalle tasolle, vaikka autossa tuuletettaisiin siten kuin se on realistisesti mahdollista. Tutkijat korostivat, että lapset altistuvat ympäristön tupakansavulle siinä määrin, että se on merkityksellistä heidän terveydelleen. Jopa yhden savukkeen polttaminen autossa nostaa tupakansavupitoisuudet samalle tai korkeammalle tasolle kuin se on savuisimmissa ravintoloissa tai baareissa. Tutkijat katsoivat, että tuuletus tai ilmanvaihto eivät riitä suojaamaan lapsia tupakansavulle altistumiselta autojen sisätiloissa.

Irlantilaisen tutkimuksen tulokset osoittavat, että altistuminen passiiviselle tupakoinnille autossa vahingoittaa lasten terveyttä huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi kotona. Tutkimuksesta selvisi, että joka seitsemäs 13–14-vuotias oli altistunut tupakansavulle autossa ja he olivat myös alttiimpia kärsimään hengitysoireista. Astma, allerginen nuha ja keuhkoputkentulehdus olivat yleisempiä näillä lapsilla.

Vuoden 2009 esityksen perusteluissa viitattiin edellä mainittujen tutkimusten lisäksi syöpäjärjestöjen teettämään tutkimukseen, jonka mukaan tupakoivista vanhemmista poltti sisätiloissa 3 prosenttia ja autossa 9 prosenttia lapsen läsnä ollessa. Vuonna 2015 tehdyssä tutkimuksessa 88 prosenttia nuorista raportoi, ettei kukaan saa tupakoida heidän perheensä autossa. Neljä prosenttia vastaajista ilmoitti, että tupakointi on sallittua silloin tällöin, ja 2 prosenttia, että tupakoida saa vapaasti. Samana vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan 83 prosenttia suomalaisista kannatti tupakoinnin kieltoa yksityisautoissa, kun matkustajina on alaikäisiä. Taustaryhmittäin suhtautumisessa tähän ei ollut eroja.

Vuoden 2009 esityksestä käy ilmi, että tupakointi yksityisautossa silloin, kun kuljetettavana on lapsia, on ollut jo melko pitkään kiellettyä eräissä USA:n, Kanadan ja Australian osavaltioissa. Sittemmin vastaavat tupakointikiellot ovat yleistyneet myös useissa Euroopan unionin jäsenmaissa. Kielto on jo voimassa muun muassa Ranskassa, Englannissa, Walesissa, Skotlannissa ja Kyproksella, minkä lisäksi asiasta on päätetty Irlannissa ja Italiassa.

Hallituksen esitys eduskunnalle tupakkalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 15/2016 vp), jäljempänä alkuperäinen esitys, on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. Vaikka esitystä valmisteltaessa osa lausunnonantajista esitti tupakoinnin kieltämistä muiden kuin yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa silloin, kun tilassa oleskelee alaikäinen, tällaisen kiellon säätämistä ei ehdotettu alkuperäisessä esityksessä perustuslakivaliokunnan lausunnossaan 21/2010 vp esittämän selvän ja yksimielisen kannan vuoksi.

Alkuperäisen esityksen antamisen jälkeen asia on noussut uudelleen esiin, minkä vuoksi on tarpeen antaa asiaa koskeva täydentävä hallituksen esitys, jossa on huomioitu perustuslakivaliokunnan lausunnossa esitetyt näkökohdat. Täydentävässä hallituksen esityksessä ehdotetaan, että yksityisessä käytössä olevan kulkuneuvon sisällä ei saisi tupakoida, kun siellä oleskelee alle 15-vuotias. Kielto ei kuitenkaan koskisi kulkuneuvossa olevaa asuintilaa.

2 Esityksen vaikutukset

Passiivinen altistuminen tupakansavulle autossa on edellä kuvatusti haitallista lasten terveydelle. Ehdotetulla tupakointikiellolla voitaisiin vähentää tällaista altistumista ja siitä aiheutuvia terveyshaittoja. Siltä osin kuin kysymyksessä on lapsiperheen kotona tapahtuva tupakointi, lasten altistumista tupakansavulle pyritään edelleen vähentämään tiedotuksella ja valistuksella.

Tupakointia asuinhuoneiston sisätilassa ei ehdoteta kiellettäväksi, mikä tarkoittaa, että lähtökohtaisesti olisi sallittua tupakoida asunnossa, jossa on pieniäkin lapsia. Tähän nähden olisi suhteetonta, jos tupakoinnista yksityisessä käytössä olevassa kulkuneuvossa, jossa oleskelee alle 15-vuotias, seuraisi rikosoikeudellinen seuraamus. Tämän vuoksi ehdotetun tupakointikiellon rikkomista ei esityksessä ehdoteta rangaistavaksi.

Kiellon rikkominen voitaisiin havaita esimerkiksi päiväkodissa, josta voitaisiin tarvittaessa ilmoittaa asiasta kunnan lastensuojeluviranomaiselle. Ensisijainen puuttumiskeino olisi vanhempien kanssa keskusteleminen ja muun lastensuojelullisen tuen tarjoaminen lastensuojelulain (417/2007) ja sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukaisesti. Lakisääteinen tupakointikielto osoittaisi tällaisessa keskustelussa sen yhteiskunnan linjauksen, että tupakointi suljetussa tilassa ei ole enää vain tupakoitsijan yksityinen asia, vaan myös lapsen terveyteen vaikuttava teko.

Siinä tapauksessa, että lastensuojelulliset tukitoimet eivät olisi riittäviä, lastensuojeluviranomainen voisi ilmoittaa asiasta tupakkalain mukaiselle kunnan viranomaiselle. Tämä voisi ensisijaisesti huomauttaa tupakkalain vastaisesta toiminnasta ja viitata myös siihen, että tupakointikieltoa voidaan tehostaa kieltoa uhkasakolla. Ehdotetun tupakointikiellon valvonta ei siten kuuluisi kunnan tupakkavalvonnan ydintehtäviin, mutta se osaltaan tukisi kunnalle kuuluvaa lastensuojelutehtävää.

Tupakointi ajon aikana lisää liikenneonnettomuuksien riskiä, joidenkin tutkimusten mukaan jopa enemmän kuin matkapuhelimen käyttäminen. Voidaan siis arvioida, että ehdotetulla tupakointikiellolla olisi jonkin verran myönteisiä vaikutuksia myös liikenneturvallisuuteen.

3 Asian valmistelu

Asia on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä. Esitysluonnoksesta on saatu lausunnot oikeusministeriöltä, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolta (jäljempänä Valvira), Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (jäljempänä THL), lapsiasiavaltuutetulta, Lastensuojelun Keskusliitto ry:ltä, Allergia - ja Astmaliitto ry:ltä, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:ltä, Filha ry:ltä, Hengitysliitto ry:ltä, Raittiuden Ystävät ry:ltä, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry:ltä, Suomen Ash r.y.:ltä, Suomen Sydänliitto Ry:ltä, Lääkärit tupakkaa vastaan -verkostolta sekä kolmelta yksityishenkilöltä.

Oikeusministeriö totesi lausunnossaan, ettei ehdotettu tupakointikielto poikkea olennaisilta osiltaan aiemmin esitetystä ja että sen valvonta on vaikeaa, minkä vuoksi esitystä voidaan pitää valtiosääntöisesti ongelmallisena. Kaksi lausunnon antaneista yksityishenkilöistä oli sillä kannalla, että esitys puuttuisi liikaa yksityiselämän suojaan.

Muut lausunnonantajat pitivät ehdotetun tupakointikiellon säätämistä perusteltuna ja tärkeänä. THL, lapsiasiavaltuutettu, Lastensuojelun Keskusliitto ry, Hengitysliitto ry, Suomen Ash r.y.ja Suomen Sydänliitto Ry katsoivat, että tupakoinnin yksityisessä kulkuneuvossa tulisi olla kiellettyä myös silloin, kun kyydissä on 15–17-vuotias henkilö. Lisäksi lapsiasiavaltuutettu totesi, että kulkuneuvojen asuintiloja ei tulisi sulkea pois tupakointikiellon piiristä.

Valviran mielestä tupakointikiellon noudattamisen valvonta tulisi säätää poliisin tehtäväksi ja kiellon rikkomisesta tulisi seurata hallinnollinen sanktio. THL, Lastensuojelun Keskusliitto ry ja Lääkärit tupakkaa vastaan -verkosto olivat puolestaan sillä kannalla, että kiellon rikkomisesta tulisi rangaista tupakointirikkomuksena vastaavalla tavalla kuin muidenkin tupakointikieltojen rikkomisesta. Filha ry, Suomen Ash r.y. ja Suomen Sydänliitto Ry katsoivat lisäksi, että kiellon rikkomisesta tulisi voida määrätä rikesakko.

Lausuntokierroksella esitettiin myös, että tupakointi autossa lapsen läsnä ollessa täyttää pahoinpitelyn tunnusmerkistön ja että tupakointikiellon tulisi sikiöiden kehityksen suojelemiseksi koskea myös raskaana olevia naisia.

4 Riippuvuus muista esityksistä

Esitys on perustuslain 71 §:ssä tarkoitettu hallituksen esitystä täydentävä uusi esitys. Esitys tulee käsitellä yhdessä alkuperäisen esityksen kanssa.

Edellä esitetyn perusteella esitetään, että eduskunta hyväksyisi tupakkalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 15/2016 vp) 1. lakiehdotuksen 74, 80, 113 ja 114 §:n tässä täydentävässä esityksessä ehdotetulla tavalla muutettuina:

Yksityiskohtaiset perustelut

1 Lakiehdotuksen perustelut

74 §. Yleiset tupakointikiellot. Pykälän 1 momentti vastaisi sitä, mitä alkuperäisessä esityksessä on ehdotettu.

Pykälään ehdotetaan uutta 2 momenttia, jolla kiellettäisiin tupakointi yksityisessä käytössä olevan kulkuneuvon sisällä, kun siellä oleskelee alle 15-vuotias. Kielto ei koskisi kulkuneuvossa olevaa asuintilaa.

Alkuperäisessä esityksessä pykälään ehdotettu 2 momentti siirtyisi 3 momentiksi.

80 §. Tupakointikieltoa koskevat opasteet. Velvollisuus tupakointikieltoa koskevien opasteiden asettamiseen ei koskisi yksityisessä käytössä olevia kulkuneuvoja. Siksi 80 §:ssä viitattaisiin alkuperäisestä esityksestä poiketen 74 §:n osalta ainoastaan kyseisen pykälän 1 momenttiin.

113 §. Tupakointirikkomus. Edellä yleisperusteluissa selostetuista syistä esityksessä ei ehdoteta tupakointirikkomuksena rangaistavaksi tupakointia yksityisessä käytössä olevan kulkuneuvon sisällä, kun siellä oleskelee alle 15-vuotias. Tämän vuoksi tupakointirikkomusta koskevan 113 §:n 1 momentissa viitattaisiin 74 §:n osalta ainoastaan kyseisen pykälän 1 momenttiin.

Pykälän 2 momentin viittaus 74 §:n 2 momenttiin, joka koskisi savuttomien tupakkatuotteiden käyttämistä oppilaitoksissa, muutettaisiin viittaukseksi 74 §:n 3 momenttiin.

114 §. Tupakansavulta suojaavien toimenpiteiden laiminlyönti. Tupakoinnin sallimista yksityisessä käytössä olevan kulkuneuvon sisällä, kun siellä oleskelee alle 15-vuotias, ei ole perusteltua säätää rangaistavaksi, koska myöskään itse tupakointikiellon rikkominen ei olisi rangaistavaa. Siksi 114 §:n 1 momentin 1 kohdassa viitattaisiin 74 §:n osalta ainoastaan kyseisen pykälän 1 momenttiin. Momentin muut kohdat vastaisivat sitä, mitä alkuperäisessä esityksessä on ehdotettu.

Pykälän 2 momentti vastaisi sitä, mitä alkuperäisessä esityksessä on ehdotettu.

2 Voimaantulo

Muutetut pykälät ehdotetaan tulemaan voimaan 20 päivänä toukokuuta 2016, kuten alkuperäisessä esityksessä on ehdotettu.

3 Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

Esityksessä ehdotetun tupakointikiellon kannalta olennaista on punnita yhtäältä lapsen oikeutta elämään ja terveelliseen elinympäristöön sekä julkisen vallan velvollisuutta edistää väestön terveyttä ja toisaalta aikuisen tupakoitsijan oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen ja yksityiselämän suojaan. Kuten edellä on tuotu esiin, kiellolle on painavia lasten terveyden suojelemiseen liittyviä perusteita. Toisaalta sääntelyssä on otettava huomioon näkökohdat, jotka perustuslakivaliokunta esitti lausunnossaan PeVL 21/2010 vp.

Perustuslakivaliokunta piti lausunnossaan vuoden 2009 esityksessä ehdotettua tupakointikieltoa yleisesti ongelmallisena oikeasuhtaisuuden kannalta. Vuoden 2009 esityksen tarkoitus oli suojella alle 18-vuotiaita lapsia tahattomalta altistukselta tupakansavulle. Toisaalta esimerkiksi 15–17-vuotiaiden suojelun tarve poikkeaa tässä suhteessa merkittävästi vauvojen ja muiden pienten lasten suojelun tarpeesta. Oikeasuhtaisuuden kannalta olisi perusteltua käyttää lainsäädäntöä vain siltä osin kuin lapsi ei itse vielä tosiasiallisesti tee terveyteensä liittyviä päätöksiä eikä ikänsä puolesta kykene puolustamaan terveyttään. Yksityisiä kulkuneuvoja koskeva tupakointikielto olisi oikeasuhtainen, kun suojelukohteiksi rajattaisiin alle 15-vuotiaat lapset.

Perustuslakivaliokunta kiinnitti edellä mainitussa lausunnossaan huomiota erityisesti siihen, että yksityisissä kulkuneuvoissa voi olla tiloja pysyväisluontoista asumista varten. Perustuslakivaliokunta katsoi perustellusti, että asuintiloja koskevat tupakointikiellot edellyttäisivät hyvin painavia perusteita. Yksityisiä kulkuneuvoja koskevasta säännöksestä voidaan toisaalta sulkea pois juuri asuintilat, jotka kuitenkin ovat poikkeuksellisia kulkuneuvoissa. Koska säännös ei koskisi yksityisen kulkuneuvon asuintiloja, perustuslakivaliokunnan mainitsemat kotirauhan piiriä koskevien rajoitusten kvalifiointikysymykset ja viranomaisten tarkastuksia koskevat kysymykset eivät muodostuisi ongelmallisiksi.

Hallitus katsoo, että esitykseen sisältyvä lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Esitykseen liittyy perustuslakikysymyksiä, minkä vuoksi hallitus kuitenkin esittää, että esityksestä pyydetään perustuslakivaliokunnan lausunto.

Muutosehdotus

Tupakkalaki

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

74 §
Yleiset tupakointikiellot

Tupakoida ei saa:

1) rakennuksen, kulkuneuvon tai muun vastaavan paikan sisätiloissa, jotka ovat yleisön tai työntekijöiden käytettävissä taikka elinkeinotoiminnassa tuotettujen tai julkisten palvelujen tarjoamista varten asiakkaiden käytettävissä;

2) ulkotiloissa järjestettävien yleisten tilaisuuksien katoksissa tai katsomoissa taikka muissa tilaisuuden seuraamiseen välittömästi tarkoitetuissa tiloissa, joissa osallistujat oleskelevat paikoillaan;

3) päiväkotien taikka esi- tai perusopetusta, ammatillista koulutusta tai lukio-opetusta antavien oppilaitosten ulkotiloissa.

Tupakoida ei myöskään saa yksityisessä käytössä olevan kulkuneuvon sisällä, kun siellä oleskelee alle 15-vuotias. Kielto ei koske kulkuneuvossa olevaa asuintilaa.

Savutonta tupakkatuotetta ei saa käyttää päiväkotien taikka esi- tai perusopetusta, ammatillista koulutusta tai lukio-opetusta antavien oppilaitosten sisä- tai ulkotiloissa.

80 §
Tupakointikieltoa koskevat opasteet

Sisätilan tai ulkoalueen haltijan ja yleisen tilaisuuden järjestäjän on asetettava näkyville 74 §:n 1 momentissa tarkoitetun tupakointikiellon sekä 76 ja 77 §:ssä tarkoitetun tupakointiin tarkoitetun tilan osoittavat opasteet. Opasteiden on oltava sisällöltään yksiselitteisiä sekä kooltaan ja sijoittelultaan sellaisia, että ne ovat tiloihin saapuvien ja niissä oleskelevien helposti havaittavissa.

113 §
Tupakointirikkomus

Joka tahallaan yleisen kulkuneuvon, sisätilan tai ulkoalueen haltijan tai hänen edustajansa taikka yleisen tilaisuuden järjestäjän tai siellä järjestysmiehenä toimivan taikka valvontaviranomaisen huomautuksesta huolimatta jatkaa tupakointia sisätilassa tai ulkoalueella, jossa tupakointi on 74 §:n 1 momentin mukaan kielletty, on tuomittava tupakointirikkomuksesta sakkoon.

Mitä 1 momentissa säädetään tupakoinnista, koskee myös poltettavaksi tarkoitetun kasviperäisen tuotteen polttamista ja sähkösavukkeen käyttämistä sekä savuttoman tupakkatuotteen käyttämistä 74 §:n 3 momentin vastaisesti päiväkodin taikka esi- tai perusopetusta, ammatillista koulutusta tai lukio-opetusta antavan oppilaitoksen sisä- ja ulkotiloissa.

114 §
Tupakansavulta suojaavien toimenpiteiden laiminlyönti

Yleisen kulkuneuvon, sisätilan tai ulkoalueen haltija tai hänen edustajansa taikka yleisen tilaisuuden järjestäjä, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta

1) 74 §:n 1 momentin vastaisesti sallii tupakoinnin sisätilassa tai ulkoalueella, jossa se on kiellettyä, taikka

2) 76 §:n 2 momentin vastaisesti sallii työskentelyn tupakointitilassa tai 77 §:n 1 momentin vastaisesti ruoan tai juoman tarjoilun tai nauttimisen tupakointitilassa,

on, jollei laiminlyöntiä voida pitää vähäisenä ja jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, tuomittava tupakansavulta suojaavien toimenpiteiden laiminlyönnistä sakkoon.

Mitä 1 momentissa säädetään tupakoinnista, koskee myös poltettavaksi tarkoitetun kasviperäisen tuotteen polttamista ja sähkösavukkeen käyttämistä.


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .


Helsingissä 7 päivänä huhtikuuta 2016

Pääministeri
Juha Sipilä

Perhe- ja peruspalveluministeri
Juha Rehula

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.