Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi pohjoismaiden välillä tehdyn perintöä, testamenttia ja pesänselvitystä koskevan sopimuksen muuttamisesta Kööpenhaminassa 1 päivänä kesäkuuta 2012 tehdyn sopimuksen. Muutoksilla sopimuksen sovellettavaa lakia koskevat määräykset saatetaan vastaamaan Euroopan unionissa sovellettavia sääntöjä. Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Mainittu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin sopimus.

Lisäksi esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki perintöasioista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen soveltamisesta. Laissa annettaisiin asetuksen soveltamisen edellyttämät täydentävät säännökset toimivaltaisista tuomioistuimista ja eurooppalaisen perintötodistuksen antavasta viranomaisesta. Esityksessä ehdotetaan myös asetukseen viittaavan säännöksen lisäämistä perintökaareen. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 17 päivänä elokuuta 2015.

Esitys liittyy vuoden 2015 lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

---

Kansalliset säännökset kansainvälisestä perintöoikeudesta ovat perintökaaren (40/1965) 26 luvussa. Luvussa säädetään Suomen tuomioistuinten kansainvälisestä toimivallasta, perintökysymyksiin sovellettavasta laista sekä pesänselvityksestä ja perinnönjaosta. Perintökaaressa ei sitä vastoin ole säännöksiä ulkomaisten perintöä koskevien ratkaisujen tunnustamisesta tai täytäntöönpanokelpoisuudesta. Perintökaaren kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvat säännökset tulivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2002. Niitä ei sovelleta, jos perittävä oli kuollut ennen säännösten voimaantuloa.

Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken Kööpenhaminassa 19 päivänä marraskuuta 1934 tehty perintöä, testamenttia ja pesänselvitystä koskeva sopimus, jäljempänä pohjoismainen perintösopimus, tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 1936 (SopS 21/1935). Sopimusta uudistettiin edellisen kerran vuonna 1975 (SopS 36/1976). Sopimus on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa on määräyksiä sovellettavasta laista perintöön, testamenttiin ja jakamattomaan kuolinpesään liittyvissä asioissa. Toisessa osassa on vainajan velkaa koskevia määräyksiä. Kolmannessa osassa on toimivaltaa koskevia määräyksiä pesänselvitystä, omaisuuden ositusta ja perinnönjakoa koskevissa asioissa. Neljännessä osassa on yleisiä määräyksiä, muun muassa määräys perintöasiassa annetun tuomion tai sovinnon vastavuoroisesta tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta.

Suomi on osapuolena testamenttimääräysten muotoa koskevien lakiristiriitojen ratkaisemiseksi Haagissa vuonna 1961 tehdyssä sopimuksessa (SopS 77/1976). Sopimuksessa on määräyksiä testamentin ja sen peruuttamisen muotoon sovellettavasta laista. Neuvostoliiton kanssa tehty oikeusapusopimus (SopS 48/1980) sisältää määräyksen kotimaisuuskohtelusta perintöasioissa ja siitä, milloin testamentti on katsottava muodoltaan päteväksi. Sopimusta sovelletaan Suomen ja Venäjän sekä Suomen ja Ukrainan välisissä suhteissa. Suomi on tehnyt vastaavanlaisen oikeusapusopimuksen Unkarin (SopS 40/1982) kanssa. Myös Puolan kanssa tehtyyn oikeusapusopimukseen (SopS 68/1981) sisältyy määräys kotimaisuuskohtelusta perintöasioissa.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 650/2012 toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta, jäljempänä Euroopan unionin perintöasetus tai asetus, annettiin 4 päivänä heinäkuuta 2012. Asetus tuli voimaan 16 päivänä elokuuta 2012. Asetuksen täysimääräinen soveltaminen alkaa 17 päivänä elokuuta 2015. Muun muassa jäsenvaltioiden 77 ja 78 artikloiden mukaiset ilmoitukset oli kuitenkin lähetettävä komissiolle 16 päivänä marraskuuta 2014 mennessä.

Asetusta sovelletaan perintöasioihin, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia. Asetuksessa on säännöksiä tuomioistuimen toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta, täytäntöönpanokelpoisuudesta ja täytäntöönpanosta sekä virallisista asiakirjoista. Lisäksi asetuksella otetaan käyttöön eurooppalainen perintötodistus. Asetusta sovelletaan vain 17 päivänä elokuuta 2015 tai sen jälkeen kuolleiden henkilöiden perimykseen.

Asetuksessa otetaan huomioon jäsenvaltioissa perintöasioissa sovellettavat erilaiset järjestelmät. Tämän vuoksi asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa on omaksuttu laaja tuomioistuimen käsite. Se kattaa paitsi lainkäyttötehtäviä hoitavat tuomioistuimet sanan varsinaisessa merkityksessä, myös sellaiset muut viranomaiset ja oikeusalan ammattilaiset, jotka hoitavat oikeudellisia tehtäviä tietyssä perintöasiassa tuomioistuimen antaman valtuutuksen nojalla tai oikeusviranomaisen valvonnassa. Asetuksen toimivaltasäännöt sitovat kaikkia asetuksessa määriteltyjä tuomioistuimia.

Jotta nämä muut viranomaiset ja oikeusalan ammattilaiset voitaisiin määritellä asetuksen mukaisiksi tuomioistuimiksi, asetuksessa edellytetään, että nämä tahot pystyvät antamaan takeita puolueettomuudestaan ja asianosaisten oikeudesta tulla kuulluksi. Lisäksi edellytetään, että niiden päätöksiin voi hakea muutosta tai pyytää päätöksen uudelleen tarkastelua oikeusviranomaisessa ja että päätöksellä on sama oikeusvoima ja vaikutus kuin samaa asiaa koskevalla oikeusviranomaisen päätöksellä. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle nämä muut viranomaiset ja oikeusalan ammattilaiset asetuksen 79 artiklan mukaisesti. Komissio laatii jäsenvaltioiden ilmoitusten pohjalta luettelon, joka julkaistaan muun muassa komission ylläpitämällä internet-sivulla.

Suomessa riitaiset perintöasiat ratkaistaan siten, että tuomioistuin määrää hakemuksesta pesänjakajan toimittamaan jaon. Pesänjakajaa voidaan pitää toimielimenä, joka tuomioistuimen antamalla valtuutuksella suorittaa lainkäyttötehtävää. Perintökaaren 23 luvun 4 §:n mukaan tuomioistuimen on määrättävä pesänjakajaksi sopiva henkilö. Oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan sopivuudella tarkoitetaan sekä ammattitaitoa että puolueettomuutta. Asianosaisten oikeus tulla kuulluksi on luonnollinen osa pesänjakajan johdolla tapahtuvaa perinnönjakomenettelyä, jossa pesänjakajan tehtävänä on koettaa saada osakkaat sopimaan jaosta. Pesänjakaja määrää perinnönjaon ajan ja paikan sekä kutsuu osakkaat todistettavasti toimitukseen. Pesänjakajan päätöksestä voidaan valittaa tuomioistuimeen moittimalla tämän toimittamaa jakoa kuuden kuukauden kuluessa. Jos jakoa ei määräajassa moitita, se tulee lainvoimaiseksi. Tuomioistuimen määräämä pesänjakaja voidaan katsoa asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuksi tuomioistuimeksi ja Suomi on tehnyt tätä koskevan ilmoituksen komissiolle.

Asetuksen 75 artiklassa säädetään asetuksen suhteesta kansainvälisiin yleissopimuksiin. Artiklan 2 kohdan mukaan testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista 5 päivänä lokakuuta 1961 tehdyn Haagin yleissopimuksen määräyksiä sovelletaan edelleen yleissopimuksen sopimuspuolina olevissa jäsenvaltioissa testamenttien muodollisen pätevyyden osalta asetuksen 27 artiklan sijasta. Suomi on yleissopimuksen osapuoli ja Suomessa testamentin muotoon sovelletaan näin ollen testamenttimääräysten muotoa koskevien lakiristiriitojen ratkaisemiseksi tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä ja yleissopimuksen soveltamisesta annettua lakia (835/1976).

Asetuksen 75 artiklan 3 kohdassa säädetään Suomea ja Ruotsia koskevasta poikkeuksesta. Sen mukaan Suomi ja Ruotsi voivat soveltaa pohjoismaista perintösopimusta siltä osin kuin siinä määrätään (a) sopimuksessa määritellyistä kuolinpesän hallintoa koskevista menettelysäännöistä ja tähän liittyvästä sopimusvaltioiden viranomaisten myötävaikutuksesta ja (b) yksinkertaistetuista ja nopeutetuista menettelyistä perintöasioissa annettujen päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa varten. Poikkeuksen a -kohta mahdollistaa pohjoismaisen perintösopimuksen soveltamisalaan kuuluvissa tapauksissa perintösopimuksen 19 ja 22 artiklan soveltamisen. Näissä artikloissa säädetään siitä, minkä valtion lakia sovelletaan pesänselvityksen ja perinnönjaon menettelyllisiin kysymyksiin, samoin kuin pesänselvitykseen tarvittavasta sopimusvaltioiden välisestä virka-avusta. Mainitun 19 artiklan mukaan sovellettava laki on sen sopimusvaltion laki, jossa vainajalla oli asuinpaikka. Poikkeuksen b –kohta koskee pohjoismaisen perintösopimuksen alaan kuuluvien tuomioistuimen päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa Suomen ja Ruotsin välillä. Pohjoismaisen perintösopimuksen 28 artiklasta johtuen mainittujen tuomioistuimen päätösten täytäntöönpanoon sovelletaan yksityisoikeudellista vaatimusta koskevien pohjoismaisten tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta annettua lakia (588/1977). Jos kysymys on Islannissa, Norjassa tai Tanskassa annetun ja pohjoismaisen perintösopimuksen alaan kuuluvan tuomioistuimen päätöksen täytäntöönpanosta Suomessa, sovelletaan asetuksen 75 artiklan 1 kohdan mukaisesti pohjoismaista perintösopimusta ja edelleen edellä mainittua täytäntöönpanolakia.

Pohjoismaiden perheoikeuden asiantuntijatyöryhmä sai vuonna 2007 pohjoismaiselta ministerineuvostolta toimeksiannon valmistella ehdotus pohjoismaisen perintösopimuksen uudistamiseksi, koska sopimusta pidettiin osittain vanhentuneena. Pohjoismaisen perintösopimuksen muutossopimus allekirjoitettiin Kööpenhaminassa 1 päivänä kesäkuuta 2012.

Sisällöllisesti pohjoismaisen perintösopimuksen muutossopimus koskee ennen kaikkea lainvalintasääntöjä. Suomen ja Ruotsin on sovellettava Euroopan unionin perintöasetuksen mukaisia sovellettavaa lakia koskevia säännöksiä. Muutossopimuksella muutetaan pohjoismaisen perintösopimuksen sovellettavaa lakia koskevat säännökset vastaamaan asiasisällöltään Euroopan unionin perintöasetuksen säännöksiä, jolloin saadaan säilytettyä pohjoismainen yhtenäisyys.

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyy pohjoismaisen perintösopimuksen muuttamista tarkoittavan sopimuksen. Muutossopimus ehdotetaan saatettavaksi voimaan tavanomaiseen tapaan niin sanotulla blankettilailla.

2.2.1 Sääntelyn tarve

Esityksessä ehdotetaan myös Euroopan unionin perintöasetuksen soveltamisen edellyttämää täydentävää sääntelyä, sillä asetuksessa on jätetty eräitä kysymyksiä kansallisen lainsäädännön varaan. Asetuksena Euroopan unionin perintöasetus on kaikilta osin velvoittava ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Asetusta ei saa kirjoittaa uudelleen, eikä muutenkaan sisällyttää kansalliseen lainsäädäntöön. Asetusta ei saa myöskään selittää tai täsmentää kansallisella sääntelyllä. Tämän mukaisesti ehdotetulla lainsäädännöllä täydennettäisiin asetuksen säännöksiä vain siltä osin kuin se on välttämätöntä.

2.2.2 Ulkomaisen päätöksen vahvistava tuomioistuin

Asetus sisältää säännökset jäsenvaltiossa annettujen päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanokelpoiseksi julistamisesta. Toimivaltainen tuomioistuin määräytyy kansallisen lainsäädännön mukaan. Toimivaltainen viranomainen on ilmoitettava komissiolle asetuksen 78 artiklan mukaisesti.

Toimivaltaista viranomaista harkittaessa voidaan ajatella asioiden keskittämistä yhteen tai muutamaan viranomaiseen taikka hajautettua järjestelmää. Asioiden harvalukuisuus voisi puoltaa asioiden keskittämistä. Toisaalta tilannetta on syytä tarkastella suhteessa itse menettelyyn ja muiden vastaavien instrumenttien mukaisiin kansallisiin järjestelyihin.

Asetuksen mukainen tunnustamista ja täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskeva menettely on pääpiirteissään samanlainen kuin yksityisoikeuden alalla annetuissa muissa Euroopan unionin säädöksissä eli vahvistuspäätös annetaan vastapuolta kuulematta ja muutosta haetaan 30 päivän kuluttua päätöksen tiedoksiannosta. Myös kieltäytymisperusteet ovat tässä asetuksessa sisällöltään samankaltaiset ja yhtä rajoitetut kuin muissa yksityisoikeuden alalla annetuissa Euroopan unionin asetuksissa. Lain soveltajalle jää näin ollen vain vähän harkintavaltaa. Pohjoismaisen perintösopimuksen nojalla annettujen tuomioiden samoin kuin muiden yksityisoikeudellista vaatimusta koskevien pohjoismaisten tuomioiden täytäntöönpanokelpoisuus arvioidaan ensimmäisessä oikeusasteessa niin ikään samankaltaisessa summaarisessa menettelyssä sen mukaan kuin yksityisoikeudellista vaatimusta koskevien pohjoismaisten tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta annetussa laissa säädetään.

Mainittuja Euroopan unionin asetuksia koskevassa täydentävässä sääntelyssä samoin kuin pohjoismaisia sopimuksia koskevassa kansallisessa sääntelyssä on päädytty hajautettuun järjestelmään eli toimivaltaisia viranomaisia ovat käräjäoikeudet. Ainoastaan muissa kuin Euroopan unionin asetuksissa tai pohjoismaisissa sopimuksissa tarkoitettujen ulkomaisten päätösten vahvistaminen on yksityisoikeuden alalla keskitetty yhteen tuomioistuimeen. Viimeksi mainittuja asioita koskevien hakemusten käsittelyjärjestystä koskee hallituksen esitys HE 231/2014 vp, jossa ehdotetaan niiden käsittelemistä ensimmäisenä oikeusasteena Helsingin hovioikeuden sijasta Helsingin käräjäoikeudessa.

Euroopan unionin perintöasetuksen mukaisten ulkomaisten päätösten vahvistamista koskevien asioiden keskittäminen yhteen tai muutamaan tuomioistuimeen poikkeaisi edellä selostetusta systematiikasta. Mahdollista keskittämistä olisi harkittava yksittäisen instrumentin sijasta osana laajempaa kokonaisuutta, koko järjestelmä huomioon ottaen. Tällainen kokonaisvaltainen arviointi on soveliainta tehdä muussa yhteydessä.

Näistä syistä esityksessä ehdotetaan, että toimivaltaisia tuomioistuimia asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa ulkomaisen päätöksen vahvistamista koskevissa asioissa olisivat käräjäoikeudet. Käräjäoikeuden päätökseen haettaisiin muutosta hovioikeudelta. Muutoksenhaku korkeimpaan oikeuteen edellyttäisi valituslupaa.

2.2.3 Eurooppalainen perintötodistus

Rajat ylittävien perintöasioiden hoitamisen helpottamiseksi asetuksella otetaan käyttöön yhtenäinen asiakirja, eurooppalainen perintötodistus. Todistus laaditaan komission vahvistamalle lomakkeelle ja sen avulla perillinen tai testamentin saaja, testamentin toimeenpanija tai jäämistönhoitaja voi osoittaa asemansa tai valtuutensa toisessa jäsenvaltiossa. Esimerkiksi perillinen voi käyttää todistusta osoittamaan hänelle kuuluvan osuuden jäämistöstä ja pesänhoitaja voi osoittaa todistuksella valtuutensa pesänhoitoon liittyvissä asioissa. Todistuksen käyttö ei ole pakollista, joten henkilö voi osoittaa asemansa toisessa jäsenvaltiossa myös muulla tavoin, esimerkiksi esittämällä asiaa koskevan tuomioistuimen päätöksen.

Todistus on pätevä kaikissa jäsenvaltioissa ilman eri menettelyä. Todistuksen oletetaan osoittavan todenmukaisesti perimykseen sovellettavan lain tai muun tiettyihin seikkoihin sovellettavan lain mukaisesti vahvistetut seikat. Todistuksen oikeusvoima ei kuitenkaan koske asioita, jotka eivät kuulu asetuksen soveltamisalaan, kuten isyyden vahvistamiseen liittyviä kysymyksiä tai sitä, onko tietty omaisuus kuulunut perittävälle. Henkilö, joka todistuksessa vahvistettujen tietojen perusteella suorittaa maksuja tai luovuttaa omaisuutta todistuksessa niihin oikeutetulle henkilölle, saa vilpittömän mielen suojaa. Sama koskee henkilöä, joka on saanut jäämistöön kuuluvaa omaisuutta siltä, jolla oli todistuksen mukaan oikeus siitä määrätä.

Eurooppalainen perintötodistus on myös asiakirja, jonka perusteella jäämistöomaisuutta koskevat tiedot voidaan kirjata jäsenvaltion asiaankuuluvaan rekisteriin. Todistus voidaan hyväksyä esimerkiksi lainhuutoasian kirjaamismenettelyssä selvityksenä siitä, ketkä ovat kuolinpesän osakkaat. Toisaalta kiinteään tai irtaimeen omaisuuteen liittyvien oikeuksien kirjaaminen rekisteriin ja kirjaamisen vaikutukset on jätetty soveltamisalan ulkopuolelle. Kirjaamismenettelyssä voidaan siten vaatia kansallisen lainsäädännön mukaisesti muitakin asiakirjoja.

Todistus annetaan siinä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimilla on toimivalta perintöasiassa. Todistuksen antava viranomainen voi olla joko asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa määritelty tuomioistuin tai muu perintöasioiden käsittelemiseen kansallisen lain mukaisesti toimivaltainen viranomainen. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava todistuksen antamiseen toimivaltaiset viranomaiset asetuksen 78 artiklan mukaisesti.

Suomessa perintöasioita hoitavista viranomaisista perintötodistuksen myöntäväksi viranomaiseksi valittavana on lähinnä kaksi vaihtoehtoa: käräjäoikeus tai maistraatti. Oikeudenhoidon uudistamisen yhtenä tavoitteena on se, että tuomioistuimissa ei käsiteltäisi sellaisia asioita, jotka voidaan oikeusturvaa vaarantamatta ratkaista hallinnossa tai vaihtoehtoisissa riidanratkaisumenettelyissä. Perintötodistuksen antamisessa ei ole kyse perintöriidan ratkaisemisesta, sillä todistusta ei saa antaa, jos todistettavat seikat on riitautettu. Perintötodistuksen antamisen riidaton luonne puoltaisi sitä, että tehtävä sopisi luontevammin muulle viranomaiselle kuin käräjäoikeudelle.

Maistraatit hoitavat monia sellaisia riidattomia tehtäviä, joilla saattaa olla merkittäviä oikeusvaikutuksia. Maistraatit vastaavat muun muassa avioehto- ja lahjoitusrekisterin ylläpidosta sekä avoliittoasioiden rekisteristä. Avioehto- ja lahjoitusasioiden rekisteriin merkitään aviovarallisuussuhteeseen sovellettavaa lakia koskevat sopimukset, osituskirjat, sekä avio-oikeuden poistamista koskevat sopimukset sekä tallennetaan perinnöstä luopumista koskevia ilmoituksia. Lisäksi maistraatit vahvistavat perukirjojen osakasluetteloita. Maistraateista annetaan paljon erilaisia todistuksia kansainvälisiin tarkoituksiin. Jokaisessa maistraatissa työskentelee useita lakimiehiä. Maistraateilla on näin ollen jo nyt myös perhe- ja perintöasioihin liittyviä oikeudellisia tehtäviä ja niihin liittyvää oikeudellista asiantuntemusta.

Esityksessä ehdotetaan, että eurooppalaisten perintötodistusten antamiseen toimivaltainen viranomainen olisi maistraatti. Koska todistusta koskevien hakemusten määrä on varsinkin alkuvaiheessa todennäköisesti vähäinen, voisi olla tarkoituksenmukaista keskittää todistusten antaminen yhteen tai muutamaan maistraattiin. Tätä varten laissa annettaisiin asetuksenantovaltuus.

Euroopan unionin asetuksessa säädetään erityisestä menettelystä todistuksen oikaisemiseksi, muuttamiseksi tai peruuttamiseksi. Sen lisäksi asetuksessa edellytetään, että todistuksen antavan viranomaisen päätös voidaan riitauttaa. Muutoksenhakumenettely on jätetty kansallisen lainsäädännön varaan. Maistraatin tekemistä päätöksistä valitetaan useimmiten siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään eli lähtökohtaisesti hallinto-oikeuteen. Koska tilanteet, joissa perintötodistuksen antavan viranomaisen tekemä päätös voidaan riitauttaa, ovat luonteeltaan pikemminkin menettelyyn liittyviä kuin aineellisoikeudellisia, ei tästä linjasta ole syytä poiketa. Näin ollen esityksessä ehdotetaan, että todistuksen antamista koskevasta maistraatin päätöksestä haettaisiin muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.

Asianosainen voi ennen hallinto-oikeuteen tehtävää valitusta pyytää asetuksen 71 artiklan mukaisesti todistuksen oikaisemista, muuttamista tai peruuttamista, jos todistus tai jotkin sen osat eivät ole paikkansapitäviä. Asianosaisen oikeusturva tai näiden asioiden laatu ei edellytä sitä, että asianosaisella olisi hallinto-oikeuden päätöksestä suora valitusoikeus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Esityksen mukaan valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi siten valituslupaa.

Pohjoismaisen perintösopimuksen muutossopimuksen voimaantulo turvaa yhteisen pohjoismaisen sopimusjärjestelyn säilymisen, tosin nykyistä rajoitetumpana, ja mahdollistaa edelleen perintöä koskevien päätösten liikkumisen pohjoismaiden välillä. Muutossopimuksen voimaantulo merkitsee myös sitä, että Suomen ja Ruotsin keskinäisissä suhteissa voidaan soveltaa pohjoismaisen perintösopimuksen määräyksiä siltä osin kuin asetuksessa säädetty poikkeus sen mahdollistaa. Euroopan unionin perintöasetuksen soveltamista koskeva täydentävä lainsäädäntö tekee mahdolliseksi perintöasetuksen soveltamisen Suomessa.

Pohjoismaisen perintösopimuksen muutossopimuksen voimaantulolla ei ole taloudellisia vaikutuksia.

Euroopan unionin perintöasetusta sovellettaessa yleisiin tuomioistuimiin tulisi uutena asiana asetuksen mukaisten ulkomaisten päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanokelpoisuutta koskevat asiat. Näiden asioiden määrä olisi todennäköisesti kuitenkin hyvin vähäinen ja hakemukset lisäksi jakautuisivat alueellisesti eri tuomioistuimiin, joten ne olisivat hoidettavissa nykyisellä henkilöstömäärällä.

Eurooppalaisen perintötodistuksen antaminen olisi kokonaan uusi viranomaistehtävä. Jos todistusten antaminen keskitetään yhteen tai muutamaan maistraattiin ja valitukset ohjautuvat sen myötä vain muutamaan hallinto-oikeuteen, esityksen vaikutukset rajoittuisivat tältä osin lähinnä näihin viranomaisiin.

Todistuksen antamisesta aiheutuvien kustannusten tarkkaa määrää on vaikea arvioida. Arvioinnin lähtökohdaksi voidaan kuitenkin ottaa se, että Suomessa kuolleiden henkilöiden jälkeen toimitetaan verohallinnolle vuosittain noin 50 000 perukirjaa. Kansainvälisiä liittymiä koskevia tapauksia voidaan näistä arvioida olevan enintään 500. Noin 200 tapausta näistä voisi olla sellaisia, joissa on tarvetta ja halukkuutta pyytää perintötodistus. Perintötodistuksen antamiseen tarvittavan lisähenkilöstön tarpeeksi voidaan karkeasti arvioida yksi henkilötyövuosi. Asetuksen soveltamisen alkamisesta eli elokuusta 2015 kuluvan vuoden loppuun arvioidusta lisäresurssitarpeesta johtuva lisämeno olisi noin 45 000 euroa. Vuodesta 2016 alkaen vuotuinen lisämeno olisi noin 90 000 euroa. Todistuksen antamisesta aiheutuvat kustannukset katettaisiin täysimääräisesti palvelusta perittävällä maksulla.

Eurooppalaiselle perintötodistukselle ei tarvitse luoda uutta tietoteknistä sovellusta, koska todistus annetaan komission laatimaa sähköistä lomaketta käyttäen. Maistraateilla on kuitenkin meneillään MERP-hanke, jossa maistraattien asiankäsittely digitalisoidaan ja jossa otetaan huomioon myös eurooppalainen perintötodistus. Sähköinen asiankäsittely ja maksaminen otetaan käyttöön vuosien 2015—2016 aikana. Perintötodistuksen käsittelyprosessi rakennetaan osaksi MERP-hankkeessa rakennettavaa MERLIN-järjestelmää, joten perintötodistuksen käyttöönotto ei edellytä uuden järjestelmän rakentamista. Karkean arvion mukaan ehdotettujen lainsäädäntömuutosten edellyttämistä järjestelmien määrittely- ja toteutustöistä aiheutuu valtiovarainministeriön hallinnonalalle vuonna 2015 noin 100 000 euron kertaluonteinen lisämeno, joka otetaan huomioon vuoden 2015 lisätalousarvioesityksessä.

Hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen perintötodistusten antamisesta tehtävien valitusten määrän voidaan arvioida hyvin vähäinen. Vuosittaiset valitusasiat olisivat näin ollen hoidettavissa näiden tuomioistuinten nykyisellä henkilöstömäärällä. Uudesta lainsäädännöstä aiheutuvat tiedotuskustannukset tulisivat myös korvattaviksi valtion varoista.

Pohjoismaisen perintösopimuksen muutossopimus valmisteltiin yhteispohjoismaisessa työryhmässä, jossa kaikki Pohjoismaat olivat edustettuina. Hallituksen esitys on valmisteltu oikeusministeriössä. Esityksestä laadittiin luonnos, josta pyydettiin lausunnot yhteensä 19 eri viranomaiselta ja järjestöltä. Lisäksi korkeimmalle oikeudelle ja korkeimmalle hallinto-oikeudelle varattiin tilaisuus antaa luonnoksesta lausunto. Luonnoksesta saatiin 19 lausuntoa. Lausunnon antoivat ulkoasiainministeriö, valtiovarainministeriö, Eduskunnan oikeusasiamies, korkein hallinto-oikeus, Helsingin hovioikeus, Turun hovioikeus, Helsingin hallinto-oikeus, Helsingin käräjäoikeus, Lapin käräjäoikeus, Varsinais-Suomen käräjäoikeus, Ahvenanmaan maakuntahallitus, Valtakunnanvoudinvirasto, Lapin oikeusaputoimisto, Helsingin maistraatti, Itä-Suomen aluehallintoviraston maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö, Maanmittauslaitos, Finanssialan Keskusliitto, Suomen Asianajajaliitto ja Julkiset oikeusavustajat r.y.

Pääosassa lausuntoja ei ehdotettu muutoksia esitykseen lukuun ottamatta joitain teknisiä tarkennuksia. Helsingin hovioikeus ehdotti perintöasetuksen mukaisten päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevien asioiden keskittämistä Helsingin käräjäoikeuteen. Myös Helsingin käräjäoikeus ja Lapin oikeusaputoimisto toivat esiin vaihtoehdon, jonka mukaan nämä asiat voitaisiin keskittää suurimpiin käräjäoikeuksiin tai yhteen käräjäoikeuteen, esimerkiksi Helsingin käräjäoikeuteen. Esityksen valmisteluvaiheessa on arvioitu hajautettuun ja keskitettyyn järjestelmään liittyviä näkökohtia. Edellä jaksossa 2.2.2. esitetyistä syistä ehdotusta kaikkien käräjäoikeuksien nimeämiseksi toimivaltaisiksi viranomaisiksi tunnustamista ja täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevissa asioissa ei ole katsottu perustelluksi muuttaa.

Suomen Asianajajaliitto ehdotti lausunnossaan muutoksen tekemistä perintökaaren 26 luvun 20 §:ään niin, että siinä viitattaisiin myös Euroopan unionin perintöasetukseen. Esitystä on tältä osin muutettu Asianajajaliiton ehdottamalla tavalla. Lisäksi Asianajajaliitto katsoi lausunnossaan, että eurooppalaisen perintötodistuksen antajaksi tulisi nimetä maistraatin sijasta käräjäoikeus. Jos todistuksen antaisi maistraatti, valitustienä tulisi Asianajajaliiton mielestä harkita joko ratkaisupyyntöä käräjäoikeuteen tai mahdollisuutta hakea maistraatin ratkaisuun muutosta hovioikeudelta. Edellä jaksossa 2.2.3. on selostettu eurooppalaisen perintötodistuksen antamiseen valittua menettelyä ja sen perusteita. Muut lausunnonantajat eivät ole kritisoineet ehdotettua menettelyä, eikä esitystä ole katsottu perustelluksi tältä osin muuttaa.

Sopimusvaltioiden kesken Kööpenhaminassa 1 päivänä kesäkuuta 2012 tehdyllä sopimuksella sovittiin pohjoismaisen perintösopimuksen muuttamisesta. Nämä muutokset ovat muutossopimuksen I artiklassa.

Sopimuksen 1 artiklan muutoksella selvennetään sopimuksen soveltamisalaa. Artiklan mukaan sopimusta sovelletaan perintöä ja testamenttia koskeviin asioihin, jos henkilö oli kuollessaan sopimusvaltion kansalainen ja hänellä oli asuinpaikka sopimusvaltiossa. Lisäksi sopimuksessa määrätään Euroopan unionin perintöasetuksen ensisijaisuudesta suhteessa pohjoismaiseen perintösopimukseen.

Sopimuksen 2 artiklassa on Euroopan unionin perintöasetuksen 21 artiklaa vastaava sovellettavaa lakia koskeva pääsääntö, jonka mukaan perimykseen sovelletaan sen sopimusvaltion lakia, jossa perittävällä oli kuollessaan asuinpaikka. Perintöasetuksen tapaan poikkeustapauksissa voidaan soveltaa toisen sopimusvaltion lakia, jos tapaukseen liittyvistä kaikista seikoista ilmenee, että perittävällä oli kuollessaan selvästi läheisempi yhteys tuohon toiseen sopimusvaltioon. Sopimuksen 2 artiklassa otetaan huomioon perintöasetuksen 75 artiklan 3 kohdan a alakohdan poikkeussäännöksessä Suomelle ja Ruotsille annettu mahdollisuus soveltaa sopimuksessa määriteltyjä kuolinpesän hallintoa koskevia menettelysääntöjä pohjoismaiden kesken. Tämän vuoksi artiklassa ei viitata perimykseen ”kokonaisuudessaan” kuten perintöasetuksen 21 artiklassa.

Sopimuksen 3 ja 3a artiklan sovellettavan lain valintaa ja lainvalinnan muotoa koskevat säännökset on muutettu vastaamaan Euroopan unionin perintöasetuksen 22 artiklaa. Sopimukseen on lisätty uusi 3b artikla. Sen mukaan se sopimusvaltio, jossa perittävällä oli asuinpaikka lainvalinnan tehdessään ja jossa perinnönjako toimitetaan, voi säätää, että valinta on pätevä perittävän avo- tai aviopuolisoa kohtaan vain, jos se on annettu hänelle tiedoksi. Säännös lisättiin sopimukseen Norjan aloitteesta, eikä sillä ole merkitystä Suomessa toimitettavan perinnönjaon osalta.

Jakamatonta kuolinpesää ja eloonjääneen puolison asemaa koskeva 5 artikla on kumottu vanhentuneena ja vaikeasti sovellettavana. Tämän muutoksen seurauksena myös sopimuksen I osan otsikkoa on muutettu. Myös sopimuksen 6 ja 7 artiklat on kumottu. Syynä tähän on se, että 6 artikla menettää merkityksensä 1 ja 2 artikloihin tehtyjen muutosten myötä ja 7 artiklassa viitataan harhaanjohtavasti artikloihin, joita on sittemmin muutettu pohjoismaisen avioliittokonvention muutossopimuksella vuonna 2006 (SopS 105/2008).

Useat sopimukseen tehdyt muut muutokset ovat sopimuksen 2 ja 3 artikloihin tehtyjen muutosten seurannaisvaikutuksia. Tämä koskee perittävän kelpoisuutta tehdä tai peruuttaa testamentti (9 artikla), perintösopimuksen sitovuutta (12 artikla) ja perintöoikeuden vanhentumista (16 artikla).

Perintöoikeuden menettämistä koskeva 15 artikla on kumottu, koska sen sisältämä asiakokonaisuus katsotaan kuuluvaksi sovellettavan lain alaan 2 ja 3 artiklojen perusteella ilman erityissääntelyä. Sopimuksen 27 artiklasta on poistettu viittaus jakamatonta kuolinpesää koskeviin tuomioistuimen päätöksiin, koska tätä koskevat erityissäännökset on poistettu myös sovellettavaa lakia koskevista säännöksistä.

Lisäksi sopimukseen on tehty muutoksia, jotka eivät muuta artiklaa sisällöllisesti, vaan päivittävät sen vastaamaan esimerkiksi muuttunutta kansallista oikeudellista tilaa, terminologiaa tai nykykieltä. Tällaisia ovat 8, 10, 11, 17—21, 23 ja 24 artiklojen muutokset. Yleisenä terminologisena muutoksena sopimuksen suomenkielisessä sanamuodossa käytetty ”kotipaikka” käsite on muutettu ”asuinpaikaksi”, jotta se vastaisi perintöasetuksen suomenkielisessä versiossa käytettyä terminologiaa. Tämä on kielellinen muutos, jolla ei ole tarkoitus muuttaa liittymän sisältöä. Sopimuksen 13, 14, 22, 25, 26, 28 ja 29 artikla säilyvät muuttumattomina.

Muutossopimuksen II artiklassa on sopimuksen siirtymäsäännökset. Artiklan mukaan sopimusta ei sovelleta, milloin perittävä on kuollut ennen sopimuksen voimaantuloa eikä myöskään silloin, kun eloonjäänyt puoliso on elänyt jakamattomassa pesässä ja ensiksi kuollut puoliso on kuollut ennen sanottua ajankohtaa. Muutossopimuksen III artiklassa on määräykset sopimuksen soveltamisesta Färsaarilla ja Grönlannissa. Muutossopimuksen IV ja V artikloissa on tavanomaiset määräykset sopimukseen yhtymisestä ja sopimuksen tallettamisesta. Muutossopimuksen sisältöä on selostettu myös Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaisussa TemaNord 2013:528, jonka liitteenä on sopimusteksti kaikkien sopimusvaltioiden kielillä.

Pohjoismaisen perintösopimuksen muutossopimuksen voimaantulo edellyttää, että Euroopan unionin perintöasetusta on alettu soveltaa kokonaisuudessaan. Asetuksen voimaantulon jälkeen Suomi ja Ruotsi soveltavat uudistettua pohjoismaista perintösopimusta vain siltä osin kuin perintöasetuksen 75 artiklan 3 kohdan poikkeus sallii eli vain siltä osin kun kysymys on kuolinpesän hallintoon liittyvistä menettelysäännöistä ja siihen liittyvästä virka-avusta tai toisessa pohjoismaassa perintöasiassa annettujen tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta. Kaikkiin muihin kysymyksiin Suomi ja Ruotsi soveltavat perintöasetusta. Asetus ei sido Tanskaa eivätkä Norja ja Islanti ole Euroopan unionin jäsenvaltioita, joten Tanska, Norja ja Islanti soveltavat pohjoismaista perintösopimusta. Sovellettavaa lakia koskevien säännösten yhdenmukaisuuden vuoksi sovellettavan instrumentin vaihtelusta eri sopimusvaltioissa ei kuitenkaan ennakoida aiheutuvan ongelmia.

1 §. Pykälä sisältää tavanomaisen blankettilain säännöksen, jolla saatetaan voimaan lailla ne sopimuksen määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan.

2 §. Pykälän mukaan sopimuksen muiden määräysten voimaansaattamisesta ja voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Tarkoituksena on, että laki tulee voimaan samanaikaisesti kuin muutossopimus tulee Suomen osalta voimaan.

1 §. Tunnustamisesta ja täytäntöönpanokelpoisuudesta päättäminen. Pykälässä säädetään siitä, mikä tuomioistuin tutkii Euroopan unionin perintöasetuksen 45 artiklassa tarkoitetun, päätöksen täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevan hakemuksen. Ehdotetun säännöksen mukaan asian tutkii käräjäoikeus. Alueellisesti toimivaltainen käräjäoikeus osoitetaan artiklan 2 kohdassa, joten siitä ei tarvitse säätää erikseen.

Pykälän 2 momentti koskee asetuksen 39 artiklan 2 momentissa tarkoitettua tilannetta, jossa kysymys päätöksen tunnustamisesta on sellaisenaan riidan kohteena ilman, että vaaditaan päätöksen julistamista täytäntöönpanokelpoiseksi. Tunnustamista koskevan hakemuksen tutkisi käräjäoikeus, jonka tuomiopiirissä jollakin päätöksen osapuolella on asuinpaikka. Jos kenelläkään päätöksen osapuolella ei ole asuinpaikkaa Suomessa, mutta kuitenkin halutaan ratkaisu siitä, tunnustetaanko päätös Suomessa, asia tutkittaisiin Helsingin käräjäoikeudessa. Säännös vastaisi järjestelyä, jota noudatetaan yksityisoikeudellista vaatimusta koskevien pohjoismaisten tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta annettua lakia (588/1977) ja asetusta (938/1977).

Asetuksen 49 artiklassa säädetään, että hakijalle ja vastaajalle on viivytyksettä annettava tiedoksi täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevan hakemuksen johdosta tehty päätös. Asetuksessa ei ole säännöksiä tiedoksiantomenettelystä, joten se määräytyy kansallisen lainsäädännön mukaan. Sovellettavaksi tulee kansainvälisestä oikeusavusta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili ja kauppaoikeuden alalla annetun lain 8 luvun 31 §:n 2 momentti, jonka mukaan käräjäoikeus huolehtii päätöksen tiedoksiannosta siten kuin oikeudenkäymiskaaren 11 luvussa haasteen tiedoksiannosta säädetään (HE 216/2014).

2 §. Muutoksenhaku käräjäoikeuden päätökseen. Käräjäoikeuden päätökseen voidaan asetuksen 50 artiklassa tarkoitetuin tavoin hakea muutosta. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 1 §:n mukaan muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan hovioikeudelta valittamalla. Asiasta ei siten tarvitse tässä yhteydessä säätää. Asetuksen 50 artiklan mukaisessa menettelyssä muutoksenhaku osoitetaan muutoksenhakutuomioistuimelle. Käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan siten muutosta suoraan hovioikeudelta tyytymättömyyttä ilmoittamatta.

Hovioikeuden ratkaisuun voidaan edelleen hakea muutosta asetuksen 51 artiklassa tarkoitetuin tavoin. Muutoksenhakutuomioistuin on oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 1 §:n nojalla korkein oikeus. Oikeus hakea muutosta hovioikeuden ratkaisuun edellyttää, että korkein oikeus myöntää valitusluvan.

3 §. Eurooppalainen perintötodistus. Pykälässä säädetään siitä, mikä taho on toimivaltainen antamaan asetuksessa tarkoitetun perintötodistuksen. Yleisperusteluissa esitetyistä syistä ehdotetaan, että todistuksen antaisi maistraatti.

Tehtävässä tarvittavan asiantuntemuksen varmistamiseksi voi olla tarpeen, että perintötodistusten antaminen keskitettäisiin yhteen tai muutamaan maistraattiin. Jotta keskittäminen voidaan toteuttaa joustavasti, pykälään sisältyy asetuksenantovaltuus. Asetuksenantovaltuuden mukaan valtiovarainministeriön asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset siitä, mitkä maistraatit ovat toimivaltaisia eurooppalaisen perintötodistuksen antamista koskevassa asiassa, sekä toimivallan jakautumisen perusteista niiden kesken. Edellytyksenä on ehdotetun pykälän mukaan, että keskittäminen on tarpeen maistraattien toiminnan tehostamiseksi.

Asetuksen 72 artiklassa säädetään muutoksenhakumenettelystä todistuksen antavan viranomaisen tekemiin päätöksiin. Riitauttaminen voi koskea asetuksen 67 artiklassa tarkoitettua todistuksen antamista koskeva päätöstä, asetuksen 71 artiklassa tarkoitettua todistuksen oikaisemista, muuttamista tai peruuttamista taikka 73 artiklassa tarkoitettua todistuksen oikeusvaikutusten keskeyttämistä. Asetuksen mukaan riitauttamismenettelyssä noudatetaan kansallista lainsäädäntöä.

Riitauttamisessa on kysymys todistuksen antamisesta tai todistukseen tehtyjen merkintöjen oikeellisuudesta. Siinä ei ratkaista varsinaista perintöasiaa sisällöllisesti. Tämän vuoksi pykälän 3 momentissa ehdotetaan, että maistraatin päätöksiin haettaisiin muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään eli valittamalla hallinto-oikeuteen. Valituksen tekemiseen ja käsittelyyn sovellettaisiin hallintolainkäyttölakia siltä osin kuin asetuksesta ei muuta johdu. Toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyisi hallintolainkäyttölain 12 §:n mukaan. Muutoksenhaku hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi ehdotuksen mukaan valituslupaa.

4 §. Voimaantulo. Pykälässä on tavanomainen voimaantulosäännös. Kysymys asetuksen ajallisesta soveltamisesta määräytyy asetuksen 83 artiklassa olevan siirtymäsäännöksen perusteella. Asetusta täydentävään lakiin ei ole tarpeen sisällyttää erillistä siirtymäsäännöstä.

20 §. Pykälää ehdotetaan täydennettäväksi viittauksella asetukseen, koska sanamuotonsa mukaan voimassa oleva säännös ei kata Euroopan unionin säädöksiä. Viittauksen lisääminen on hyödyllistä myös informatiivisista syistä.

Muutossopimuksen IV artiklan mukaan sopimus tulee voimaan sitä kuukautta seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jonka aikana viimeinen sopimusvaltio on tallettanut hyväksymis- tai ratifioimisasiakirjansa Tanskan ulkoasiainministeriölle. Edellytyksenä sopimuksen voimaantulolle on kuitenkin, että Euroopan unionin asetusta on alettu kokonaisuudessaan soveltaa asetuksen 84 artiklan mukaisesti. Jos asetusta ei ole alettu soveltaa edellä mainittuna päivänä, sopimus tulee voimaan päivänä, jona asetusta aletaan soveltaa kokonaisuudessaan.

Tavoitteena on, että kaikki Pohjoismaat tallettavat hyväksymis- tai ratifioimiskirjan hyvissä ajoin ennen Euroopan unionin perintöasetuksen soveltamispäivämäärää, jolloin pohjoismaista muutossopimusta ja Euroopan unionin perintöasetusta aletaan soveltaa samana päivänä eli 17.8.2015.

Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 27 §:n 7 kohdan mukaan perintöä koskevat asiat kuuluvat valtakunnan toimivaltaan lain 10 §:ssä säädetyin poikkeuksin. Muutossopimus ei sisällä määräyksiä, jotka kuuluvat 10 §:ssä säädettyjen poikkeusten piiriin ja jotka näin ollen kuuluisivat Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntövaltaan.

Laki perintöasioista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen soveltamisesta samoin kuin laki perintäkaaren 26 luvun 20 §:n muuttamisesta ehdotetaan tuleviksi voimaan 17 päivänä elokuuta 2015, jolloin asetus pääosiltaan tulee sovellettavaksi.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan sopimuksen määräys on luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla taikka jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp ja PeVL 45/2000 vp).

Pohjoismaisen perintösopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen I ja II artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, sillä niillä muutetaan pohjoismaista perintökonventiota, joka on saatettu voimaan lailla. Ne koskevat myös asioita, joista säädetään perintökaaren 26 luvussa. Eduskunnan suostumus on siten tarpeen mainitun sopimuksen hyväksymiseksi.

Muutossopimus ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tai 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Sopimus voidaan hallituksen käsityksen mukaan siten hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että eduskunta hyväksyisi pohjoismaiden välillä tehdyn perintöä, testamenttia ja pesänselvitystä koskevan sopimuksen muuttamisesta Kööpenhaminassa 1 päivänä kesäkuuta 2012 tehdyn sopimuksen.

Samalla annetaan eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken Kööpenhaminassa 19 päivänä marraskuuta 1934 tehdyn perintöä, testamenttia ja pesänselvitystä koskevan sopimuksen muuttamisesta Kööpenhaminassa 1 päivänä kesäkuuta 2012 Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin välillä tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Sopimuksen muiden määräysten voimaansaattamisesta ja tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

---

2.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §
Tunnustamisesta ja täytäntöönpanokelpoisuudesta päättäminen

Toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 650/2012 45 artiklassa tarkoitettu hakemus päätöksen täytäntöönpanokelpoiseksi julistamisesta tutkitaan käräjäoikeudessa. Mainitun artiklan 2 kohdassa säädetään, mikä käräjäoikeus on asiassa toimivaltainen.

Asetuksen 39 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu hakemus jäsenvaltiossa tehdyn päätöksen tunnustamisesta tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä jollakin päätöksen osapuolella on asuinpaikka. Jos yhdelläkään päätöksen osapuolella ei ole asuinpaikkaa Suomessa, hakemuksen tutkii Helsingin käräjäoikeus.

2 §
Muutoksenhaku käräjäoikeuden päätökseen

Muutosta 1 §:ssä tarkoitettuun käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan hovioikeudelta tyytymättömyyttä ilmoittamatta.

3 §
Eurooppalainen perintötodistus

Edellä 1 §:ssä mainitussa asetuksessa tarkoitetun eurooppalaisen perintötodistuksen antaa maistraatti.

Jos maistraattien toiminnan tehostamiseksi on tarpeen keskittää eurooppalaista perintötodistusta koskevien asioiden käsitteleminen yhdelle tai useammalle maistraatille, valtiovarainministeriön asetuksella annetaan tarkemmat säännökset siitä, mitkä maistraatit ovat toimivaltaisia perintötodistuksen antamista koskevassa asiassa, sekä säädetään toimivallan jakautumisen perusteista niiden kesken.

Asetuksen 72 artiklassa tarkoitettuun maistraatin päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

4 §
Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

---

3.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan perintökaaren (40/1965) 26 luvun 20 §, sellaisena kuin se on laissa 1228/2001, seuraavasti:

20 §

Tämän luvun säännöksiä on noudatettava ainoastaan, jollei toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta annetusta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksesta (EU) N:o 650/2012, toisesta laista tai Suomea sitovasta valtiosopimuksesta muuta johdu.

---

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

---

Helsingissä 5 päivänä helmikuuta 2015

Pääministeri
ALEXANDER STUBB

Oikeusministeri
Anna-Maja Henriksson