Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 87/2014
Hallituksen esitys eduskunnalle turvallisista konteista vuonna 1972 tehdyn yleissopimuksen liitteiden muutosten hyväksymisestä sekä laeiksi sopimusmuutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja konttilain muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi vuoden 1972 kansainvälisen yleissopimuksen turvallisista konteista liitteisiin tehdyt muutokset. Konttiyleissopimusta sovelletaan kansainvälisessä liikenteessä käytettäviin uusiin ja vanhoihin kontteihin lukuun ottamatta erityisesti ilmakuljetuksiin tarkoitettuja kontteja.

Konttiyleissopimuksen liitteiden muutokset hyväksyttiin Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n meriturvallisuuskomitean istunnossa vuonna 2010. Muutokset koskevat hyväksyttyä tarkastusohjelmaa sekä kontteja valvovien viranomaisten tehtäviä.

Yleissopimuksen liitteiden muutokset tulivat kansainvälisesti voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012. Suomi on ilmoittanut diplomaattiteitse IMO:lle, että muutokset tulevat Suomen osalta voimaan vasta nimenomaisen suostumuksen antamisen jälkeen.

Esitykseen sisältyy ehdotus laiksi sopimusmuutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Lisäksi ehdotetaan, että konttilakiin tehdään sopimusmuutoksista johtuvat muutokset.

Laki sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin yleissopimuksen liitteiden muutokset tulevat Suomen osalta voimaan.


YLEISPERUSTELUT

1 Nykytila

Suomi on allekirjoittanut turvallisista konteista vuonna 1972 kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 111/1999), jäljempänä konttiyleissopimus, 20 päivänä joulukuuta 1973. Yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat säännökset on saatettu voimaan Suomessa konttilailla (762/1998) ja siihen liittyvällä konttiasetuksella (1145/1998).

Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) meriturvallisuuskomitea (Maritime Safety Committee, MSC) hyväksyi 88. istunnossaan 3 päivänä joulukuuta 2010 päätöslauselmallaan MSC.310(88) muutoksia konttiyleissopimuksen liitteisiin.

Konttiyleissopimuksen liitteisiin joulukuussa 2010 tehdyt muutokset katsottiin sopimuksen X artiklan 3 kappaleen perusteella hyväksytyiksi 1 päivänä heinäkuuta 2011, koska siihen mennessä viisi tai useampi sopimuspuolista ei ilmoittanut IMO:n pääsihteerille vastustavansa muutoksia. Muutokset ovat tulleet kansainvälisesti voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012, lukuun ottamatta sopimushallituksia, jotka ovat vastustaneet muutosta ja jotka eivät ole peruuttaneet vastustustaan.

Suomi on 20 päivänä kesäkuuta 2011 ilmoittanut nootilla tallettajana toimivalle IMO:n pääsihteerille, ettei se ole voinut vielä tässä vaiheessa hyväksyä päätöslauselmalla tehtyjä konttiyleissopimuksen muutoksia, koska ne sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä ja edellyttävät siten eduskunnan suostumuksen saamista. Nootissa kerrottiin, että Suomen tarkoituksena on peruuttaa vastustuksensa ja siten hyväksyä muutokset, kun niille on saatu asianmukainen valtionsisäinen hyväksyntä.

Yleissopimusta sovelletaan kansainvälisessä liikenteessä käytettäviin uusiin ja vanhoihin kontteihin lukuun ottamatta erityisesti ilmakuljetuksiin tarkoitettuja kontteja. Päätöslauselmalla MSC.310(88) tehdyt muutokset koskevat kontille hyväksyttävää tarkastusohjelmaa sekä valvontaviranomaisten tehtäviä, joista määrääminen kuuluu lainsäädännön alaan. Lisäksi päätöslauselmalla on tehty eräitä teknisiä muutoksia yleissopimukseen. Nämä muutokset eivät edellytä lainsäädäntötoimenpiteitä.

2 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

Esityksellä pyydetään eduskunnan hyväksyntää konttiyleissopimuksen liitteisiin tehdyille muutoksille niin, että muutokset voisivat tulla myös Suomessa voimaan mahdollisimman pian. Samalla konttilakia muutettaisiin vastaamaan yleissopimuksen sisältöä.

3 Esityksen vaikutukset

Esityksellä voi olla hallinnollisia vaikutuksia tarkastusohjelman osalta. Ehdotuksella velvoitettaisiin Turvallisuus- ja kemikaalivirasto hyväksymä tarkastuslaitos tarkistamaan omistajien laatimat tarkastusohjelmat. Tarkastuslaitokset hyväksyvät jo nyt kontin omistajan laatiman tarkastusohjelman, mutta jatkossa niiden on vähintään kymmenen vuoden välein tarkistettava, että tarkastusohjelman hyväksymisen edellytykset ovat edelleen voimassa. Muutokset voivat lisätä jonkin verran tarkastuslaitosten tehtäviä, mutta tehtävät on mahdollista suorittaa osana tarkastuslaitosten normaaleja tehtäviä.

Valvontaviranomaisten tehtäviä ei ehdotuksella lisättäisi merkittävästi. Ainoastaan perehdytyksen järjestäminen voi aiheuttaa lisätehtäviä valvontaviranomaisille.

Tehtävien lisääntymistä voidaan kuitenkin pitää vähäisenä. Toisaalta konttien turvallisuus lisääntyy, kun tarkastusohjelmien ajantasaisuudesta huolehditaan.

4 Asian valmistelu

Esitys on laadittu virkatyönä liikenne- ja viestintäministeriössä. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto ry, Finncontainers Oy, Liikennevirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Onnettomuustutkintakeskus, Pääesikunta, Poliisihallitus, rajavartiolaitos, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Varustamot ry, Säteilyturvakeskus ja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto ovat antaneet asiasta lausunnon.

Lausunnoissa esitetyt huomiot on otettu huomioon esityksen jatkovalmistelussa.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1 Sopimusmuutoksen sisältö ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön

Konttien tarkastuksesta ja konttien valvonnasta säädetään konttilaissa ja sen nojalla annetussa konttiasetuksessa. Kansalliset kontteja koskevat säännökset perustuvat konttiyleissopimukseen. Vuonna 2010 meriturvallisuuskomitea hyväksyi säännöstöön seuraavia muutoksia:

I Liite Konttien testausta, katsastusta, hyväksymistä ja kunnossapitoa koskevat määräykset I luku: Kaikille hyväksymisjärjestelmille yhteiset määräykset

1. Sääntö. Turvallisuuskilpi. Lukuun on tehty vähäisiä teknisluonteisia muutoksia, jotka eivät kuulu lainsäädännön alaan.

2. Sääntö. Kunnossapito ja tarkastaminen. Sääntöön on lisätty kolme uutta kohtaa, jotka koskevat hyväksyttyä tarkastusohjelmaa. Uusi 4 kohta käsittelee hyväksytyn tarkastusohjelman tarkistamista ja sisältöä. Hyväksytty tarkastusohjelma on tarkastettava vähintään kerran kymmenessä vuodessa. Uuden 5 kohdan mukaan kontille hyväksytyn tarkastusohjelman on täytettävä 4 kohdassa esitetyt vaatimukset. Jäsenvaltion on huolehdittava, että hyväksytyt tarkastusohjelmat tarkastetaan tietyin väliajoin. Uusilla säännöillä pyritään varmistamaan se, että kaikki kontteja tarkastavat toimivat yhdenmukaisesti ja että samalla varmistetaan heidän turvallisuutensa. Nämä muutokset kuuluvat lainsäädännön alaan. Lisäksi sääntöön lisätään uusi 7 kohta, jonka mukaan viranomaisten on varmistettava, että tiedot hyväksytyistä jatkuvista tarkastusohjelmista ovat julkisesti saatavilla. Tämä lisäys ei kuulu lainsäädännön alaan.

Liitteen I lisäykseen on lisätty uudet 10 ja 11 kohta. Määräykset ovat teknisluonteisia, eivätkä kuulu lainsäädännön alaan.

Liite II Rakenneturvallisuusvaatimukset ja -testit

Osa 8. Käyttö ilman yhtä ovea. Liitteeseen II on lisätty uusi osa 8 koskien rakenneturvallisuutta ja testejä tilanteissa, joissa kontista puuttuu yksi ovi. Oven poistamista käytössä olevasta kontista pidetään kontin muunnoksena. Konttien on oltava hyväksyttyjä käytettäviksi ilman yhtä ovea. Määräyksen on katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan, mutta asiasta on jo säädetty konttilailla. Lisäksi osassa kuvataan testausmenetelmät, joiden perusteella hyväksyntä myönnetään konteille, joista puuttuu yksi ovi. Testausmenetelmiä koskevat muutokset ovat teknisluonteisia, eivätkä siten kuulu lainsäädännön alaan.

Yleissopimukseen lisätään uusi liite III ”Valvonta ja todentaminen”

1. Sääntö. Johdanto. Johdannossa viitataan konttiyleissopimuksen artiklaan VI, jonka mukaan rajoitettava sen toteamiseen, että kontissa on voimassa oleva tämän yleissopimuksen vaatimusten mukainen turvallisuuskilpi, ellei ole olemassa selviä todisteita olettaa kontin kunnon olevan sellainen, että se aiheuttaa ilmeisen vaaran turvallisuudelle. Johdannossa todetaan, että tämän lisäksi valvontaviranomaisten on selvitettävä, että kontille on hyväksytty jatkuva tarkastusohjelma tai voimassaoleva merkintä seuraavan määräaikaistarkastuksen ajankohdasta. Muutokset kuuluvat lainsäädännön alaan.

2.Sääntö. Valvontatoimenpiteet. Säännöllä kuvataan tilanteet, jolloin valvontaviranomaisten tulisi harkita kontin käytön kieltämistä. Kyseessä ovat tilanteet, joissa kontti rakenteensa tai kuntonsa vuoksi aiheuttaa ilmeistä vaaraa turvallisuudelle. Säännöllä on suositeltu, mihin toimenpiteisiin viranomaisen tulisi ryhtyä havaitessaan turvallisuudelle vaaraa aiheuttavan kontin. Lisäksi säännön mukaan valvontaviranomainen voisi sallia kontin kuljettamisen määränpäähän nostamatta sitä senhetkisestä kuljetusvälineestä. Säännön kohdat 1-4 sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, mutta kohdat 1 ja 3 on saatettu jo voimaan konttilailla. Kohta 6 ja 7 ovat enemmänkin ohjeita valvontaviranomaisille, eivätkä ne siten kuuluu lainsäädännön alaan.

3. Sääntö. Valtuutettujen virkailijoiden koulutus. Säännön mukaan valvontaviranomaisten on saatava riittävä koulutus. Koulutuksen on sisällettävä opetusta sekä teoriassa että käytännössä. Muutokset kuuluvat lainsäädännön alaan.

4. Sääntö. Rakenteellisesti herkät komponentit ja vakavien rakenteellisten puutteiden määritelmä kunkin komponentin tapauksessa. Määräykset ovat teknisluonteisia, eivätkä kuulu lainsäädännön alaan.

2 Lakiehdotusten perustelut

2.1 Laki turvallisista konteista vuonna 1972 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteiden muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

1§. Pykälä sisältää säännöksen siitä, että yleissopimuksen liitteen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut. Jaksossa 4 on selostettu, mitkä yleissopimuksen liitteen muutokset kuuluvat lainsäädännön alaan.

2 §. Laki ehdotetaan tulevan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.

2.2 Konttilaki

5 §. Kontin omistajan huolehtimisvelvollisuus. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2 momentti siirtyy 3 momentiksi. Uuden momentin mukaan omistajan olisi laadittava konteille tarkastusohjelma. Tarkastusohjelman tulisi täyttää yleissopimuksen liitteen I säännön 2.4 edellytykset. Tarkastusohjelmassa tulisi olla tiedot esimerkiksi tarkastusmenetelmistä, tarkastusten laajuudesta, tarkastuskriteereistä, siitä, kuinka usein tarkastuksia pidetään sekä tarkastajilta edellytettävästä pätevyydestä. Tarkastusohjelmaan tulisi myös kirjata tieto siitä, kuinka kontin omistaja ylläpitää tietoja kontista, tarkastuksesta ja tarkastuksen suorittajasta. Lisäksi omistajan olisi tarkastettava tarkastusohjelma tarkastuslaitoksella. Tarkastuslaitoksen velvollisuudesta tarkastaa tarkastusohjelma säädettäisiin 7 §:n 1 momentissa.

7 §. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ja tarkastuslaitosten tehtävät ja oikeudet. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi Turvallisuus- ja kemikaaliviraston hyväksymälle tarkastuslaitokselle uusi tehtävä. Jatkossa tarkastuslaitokset myös tarkistaisivat omistajan laatiman tarkastusohjelman, jotta se täyttäisi yleissopimuksen vaatimukset. Yleissopimuksen vaatimusten mukaisesti tarkastusohjelma olisi tarkastettava vähintään kymmenen vuoden välein, jotta voidaan varmistua siitä, että tarkastusohjelma on ajantasainen ja toteuttamiskelpoinen. Tarkastuksella selvitetään, että tarkastusohjelma täyttää yhä 5 §:ssä mainitut yleissopimuksen hyväksymisen edellytykset. Momentin asetuksenantovaltuutus muutettaisiin vastaamaan nykyistä lainsäädäntökäytäntöä.

10 §. Kontin ja kontin tarkastusohjelman hyväksymisen peruuttaminen. Pykälään lisättäisiin tarkastuslaitokselle oikeus peruuttaa kontin tarkastusohjelmalle myönnetty hyväksyntä. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jonka mukaan tarkastuslaitoksella olisi oikeus peruuttaa tarkastusohjelmalle myöntämänsä hyväksyntä, jos ne edellytykset, joilla hyväksyntä myönnettiin, eivät enää olisi voimassa. Useimmiten tarkastusohjelman puutteet tulisivat ilmi, kun tarkastuslaitos suorittaa tarkastusohjelmalle 7 §:n mukaisen tarkastuksen. Pykälän otsikkoa muutettaisiin vastaamaan pykälän uutta sisältöä.

11 §. Tarkastuslaitoksessa noudatettava menettely. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi, että, tarkastuslaitoksessa noudatettava menettely koskisi myös tilanteita, jolloin tarkastuslaitos peruuttaisi tarkastusohjelmalle antamansa hyväksynnän. Lisäksi pykälän vanhentuneet säädösviittaukset päivitettäisiin.

12 §. Oikaisun hakeminen tarkastuslaitoksen päätökseen. Oikaisusäädöksiä muutettaisiin vastaamaan nykyisiä lainsäädäntökäytäntöjä. Lisäksi pykälään lisättäisiin maininta, että myös tarkastusohjelman peruuttamista koskevasta päätöksestä saisi vaatia oikaisua.

13 §. Valvontaviranomaisen tehtävät ja oikeudet. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin valvontaviranomaisille velvollisuus tarkistaa, että kontissa 4 §:n mukaisen turvallisuuskilven lisäksi voimassaoleva merkintä seuraavan määräaikaistarkastuksen ajankohdasta tai hyväksyttyä jatkuvaa tarkastusohjelmaa koskeva merkintä. Hyväksytyn jatkuvan tarkastusohjelman merkintä on ”ACEP FIN” (Approved Continous Examination Programme) ja kansallinen tunnus. Suomalaisiin kontteihin jatkuva tarkastusohjelma merkittäisiin ”ACEP FIN”. Konttilain esitöiden mukaan viranomaisten on jo nyt käytännössä tarkastettava, että tarkastamisajankohtaa ei ole ylitetty (HE 86/1998 vp). Näin ollen pykälän muutoksella ei olisi käytännössä merkitystä valvontaviranomaisten tehtäviin.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 ja 3 momentti. Tällöin nykyisestä 2 momentista tulee uusi 4 momentti, ja 3 momentista uusi 5 momentti. Uuden 2 momentin mukaan valvontaviranomaisten olisi varmistettava, että tarkastusta suorittava henkilö on perehdytetty riittävästi tarkastusten suorittamiseen. Perehdytystä on annettava sekä käytännössä että teoriassa. Uuden 3 momentin mukaan valvontaviranomaisilla on velvollisuus ilmoittaa kontin omistajalle, vuokraajalle tai muulle haltijalle, jos kontti otetaan valvontatoimenpiteiden kohteeksi.

15 §. Ilmeistä vaaraa turvallisuudelle aiheuttava kontti. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi valvontaviranomaiselle mahdollisuus sallia kuljettaminen määränpäähän, vaikka kontin käytön kieltäminen olisi perusteltua. Edellytyksenä on, että konttia ei saa siirtää sen nykyisestä kuljetusvälineestä.

19 §. Salassapitovelvollisuus. Pykälän 2 momentin viittaus 13 §:n 3 momenttiin päivitetään vastaamaan muuttunutta 13 §:ää.

3 Voimaantulo

Konttiyleissopimuksen liitteisiin joulukuussa 2010 tehdyt muutokset katsottiin sopimuksen X artiklan 3 kappaleen perusteella hyväksytyiksi 1 päivänä heinäkuuta 2011, koska siihen mennessä viisi tai useampi sopimuspuolista ei ilmoittanut IMO:n pääsihteerille vastustavansa muutoksia. Muutokset ovat tulleet kansainvälisesti voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012, lukuun ottamatta sopimushallituksia, jotka ovat vastustaneet muutosta ja jotka eivät ole peruuttaneet vastustustaan.

Suomi on 20 päivänä kesäkuuta 2011 ilmoittanut nootilla tallettajana toimivalle IMO:n pääsihteerille, ettei se ole voinut vielä tässä vaiheessa hyväksyä päätöslauselmalla tehtyjä konttiyleissopimuksen muutoksia, koska ne sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä ja edellyttävät siten eduskunnan suostumuksen saamista. Vastustus peruutetaan heti, kun kansalliset voimaansaattamistoimet on suoritettu.

Lait ehdotetaan tulevaksi voimaan mahdollisimman pian.

4 Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Peruslakivaliokunnan mukaan tämä perustuslaissa tarkoitettu eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset.

Valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys on luettava lainsäädännön alaan,

1) jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista,

2) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita,

3) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla, taikka

4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai

5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla.

Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp ja PeVL 45/2000 vp).

Kansainvälinen merenkulkujärjestö on tehnyt joulukuussa 2010 konttiyleissopimuksen liitteisiin muutoksia päätöslauselmalla MSC.310(88). Muutokset koskevat konteille hyväksyttävää tarkastusohjelmaa sekä valvontaviranomaisten tehtäviä. Yleissopimuksen liitteen I säännön 2 muutokset koskevat tarkastusohjelman sisältöä ja tarkastusta. Nämä koskevat yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia, sillä jos hyväksytty tarkastusohjelma ei täytä yleissopimuksen vaatimuksia, sen hyväksyntä voidaan perua. Liitteessä III kuvatuista valvontaviranomaisen tehtävistä on säädetty konttilailla, joten tehtävien tarkennuksistakin on syytä säätää laintasolla.

Sopimusmuutokset eivät sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tai 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen sopimusmuutokset voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus niiden voimaansaattamislaiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että

eduskunta hyväksyisi vuoden 1972 turvallisista konteista tehdyn yleissopimuksen liitteisiin 3 päivänä joulukuuta 2010 tehdyt muutokset.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan eduskunnan hyväksyttäviksi samalla seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Laki turvallisista konteista vuonna 1972 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteiden muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Turvallisista konteista vuonna 1972 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 111/1999) liitteisiin Lontoossa 3 päivänä joulukuuta 2010 tehtyjen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.


2.

Laki konttilain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan konttilain (762/1998) 7 §:n 1 momentti, 10—13 §, 15 § 1 momentti ja 19 §:n 2 momentti, sellaisena kuin niistä ovat 7 §:n 1 momentti ja 12 § ovat laissa 1277/2010, sekä

lisätään 5 §:ään uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2 momentti siirtyy 3 momentiksi seuraavasti:


Kontin omistajan huolehtimisvelvollisuus

Kontin omistajan on laadittava yleissopimuksen vaatimukset täyttävä kontin tarkastusohjelma ja hyväksytettävä se tarkastuslaitoksella.


7 §
Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ja tarkastuslaitosten tehtävät ja oikeudet

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston hyväksymä tarkastuslaitos hyväksyy konttityypin tai yksittäisen kontin ja valvoo konteille suoritettavia kokeita sekä hyväksyy kontille kontin omistajan esityksestä 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun tarkastusohjelman. Tarkastuslaitoksen on tarkistettava tarkastusohjelma vähintään kymmenen vuoden välein. Valtio-neuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset tarkastuslaitoksen tehtävistä ja oikeuksista.


10 §
Kontin ja tarkastusohjelman hyväksymisen peruuttaminen

Tarkastuslaitos voi peruuttaa kontin hyväksynnän, jos hyväksytty kontti ei todellisuudessa täytä yleissopimuksen mukaisia vaatimuksia tai jos kontin tuotannossa tai laadunvalvonnassa ei noudateta valtioneuvoston asetuksessa säädettyjä vaatimuksia.

Tarkastuslaitos voi peruuttaa tarkastusohjelman hyväksynnän, jos hyväksynnän perusteet eivät enää ole voimassa.

11 §
Tarkastuslaitoksessa noudatettava menettely

Kontin hyväksymistä ja hyväksymisen peruuttamista sekä tarkastusohjelman hyväksymistä ja hyväksymisen peruuttamista koskevassa asiassa on noudatettava hallintolakia (434/2003), kielilakia (423/2003) ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999).

12 §
Oikaisun hakeminen tarkastuslaitoksen päätökseen

Tarkastuslaitoksen kontin ja tarkastusohjelman hyväksymistä koskevassa asiassa tekemään hylkäävään päätökseen sekä kontin ja tarkastusohjelman hyväksymisen peruuttamista koskevaan päätökseen saa vaatia oikaisua Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta siten kuin hallintolaissa säädetään.

13 §
Valvontaviranomaisten tehtävät ja oikeudet

Valvontaviranomaisen tulee varmistaa, että kontissa on 4 §:n mukainen turvallisuuskilpi sekä hyväksyttyä jatkuvaa tarkastusohjelmaa koskeva merkintä tai voimassaoleva merkintä seuraavan määrätarkastuksen ajankohdasta.

Valvontaviranomaisen tulee huolehtia, että kontin yksityiskohtaisen tarkastuksen tekijä on perehdytetty riittävästi tarkastuksen tekemiseen. Perehdytykseen on sisällytettävä kontin tarkastamiseen liittyvää teoreettista ja käytännön opetusta.

Valvontaviranomaisen on ilmoitettava kontin omistajalle, vuokraajalle tai muulle haltijalle, jos kontti otetaan valvontatoimenpiteiden kohteeksi

Valvontaviranomaisella on oikeus saada tässä laissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä tarkoitettua valvontaa varten tarpeelliset tiedot kontin valmistajalta, omistajalta, vuokraajalta tai muulta haltijalta taikka tämän edustajalta. Tiedonsaantioikeus koskee myös sellaisia valvontaa varten tarvittavia tietoja ja asiakirjoja, jotka yksityistä liike- tai ammattitoimintaa taikka yksityisen taloudellista asemaa koskevina muutoin olisivat salassapidettäviä.

Valvontaviranomaisella on oikeus 19 §:ssä säädetyn salassapitovelvollisuuden estämättä saada valvontaa varten.

15 §
Ilmeistä vaaraa turvallisuudelle aiheuttava kontti

Jos käytössä tavataan kontti, joka rakenteensa tai kuntonsa vuoksi aiheuttaa ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, voi valvontaviranomainen välittömästi kieltää kontin käytön. Valvontaviranomainen voi kuitenkin antaa luvan suorittaa kesken oleva kuljetus loppuun, jos konttia ei liikuteta matkan aikana kuljetusvälineestään.


19 §
Salassapitovelvollisuus

Mitä 1 momentissa säädetään, ei estä tietojen antamista 7 §:n 3 momentin ja 13 §:n 5 momentin mukaisesti eikä tietojen antamista syyttäjä- tai poliisiviranomaiselle rikoksen selvittämiseksi.


Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.


Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2014

Pääministeri
JYRKI KATAINEN

Liikenne- ja kuntaministeri
Henna Virkkunen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.