Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lääkelakia. Ehdotetulla lailla pantaisiin täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston lääkedirektiiviin tehdyt lääketurvatoimintaa koskevat muutokset.

Lääkelakiin ehdotetaan lisättäväksi eurooppalaista lääkemääräystä koskeva säännös, joka mahdollistaisi toisessa EU- tai ETA-valtiossa tai Sveitsissä annetun lääkemääräyksen toimittamisen Suomessa. Pykälällä saatettaisiin voimaan lääkemääräysten vastavuoroista tunnustamista koskevat säännökset, jotka sisältyvät Euroopan parlamentin ja neuvoston potilaan oikeuksia rajat ylittävässä terveydenhuollossa koskevaan direktiiviin.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä joulukuuta 2013.

---

Euroopan unionin säännöksillä on yhdenmukaistettu lääkkeiden hyväksymistä myyntiin ja lääketurvaa koskevat Euroopan unioniin ja Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden säännökset. Tärkeimmät ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevat säännökset ovat Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/83/EY ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä (jäljempänä lääkedirektiivi) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 726/2004 ihmisille ja eläimille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön lupa- ja valvontamenettelyistä ja Euroopan lääkeviraston perustamisesta (jäljempänä EU-lääkeasetus).

Lääkedirektiiviä on lääketurvatoiminnan osalta muutettu kaksi kertaa. Ensimmäinen lääketurvamuutos tehtiin 15 päivänä joulukuuta 2010 voimaan tulleella ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä annetun direktiivin 2001/83/EY muuttamisesta annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2010/84/EY (jäljempänä ensimmäinen lääketurvadirektiivi). Direktiivi 2010/84/EY on toimeenpantu kansallisesti lääkelain muuttamisesta annetulla lailla (330/2013), joka tuli voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2013.

Toinen lääketurvaa koskeva lääkedirektiivin muutos tehtiin 16 päivänä marraskuuta 2012 voimaan tulleella direktiivin 2001/83/EY muuttamisesta lääketurvatoiminnan osalta annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2012/26/EU (jäljempänä toinen lääketurvadirektiivi). Lisäksi 4 päivänä joulukuuta 2012 tuli voimaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1027/2012 EU-lääkeasetuksen muuttamisesta lääketurvatoiminnan osalta.

Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 9 päivänä maaliskuuta 2011 direktiivin potilaiden oikeuksien soveltamisesta rajat ylittävässä terveydenhuollossa (2011/24/EU, jäljempänä potilasdirektiivi), jonka lähtökohtana on, että potilas saa hakea vapaasti terveyspalveluja toisesta EU- tai ETA-valtiosta ja Sveitsistä. Potilaalla on direktiivin mukaan oikeus saada korvaus rajat ylittävän terveydenhuollon palvelun kustannuksista samoin perustein kuin jos kustannus olisi syntynyt potilaan kotimaassa. Potilasdirektiivi sisältää myös säännökset lääkemääräysten vastavuoroisesta tunnustamisesta jäsenvaltioissa (11 artikla). Potilasdirektiivin nojalla komissio on antanut 20 päivänä joulukuuta 2012 täytäntöönpanodirektiivin toimenpiteistä toisessa jäsenvaltiossa annettujen lääkemääräysten tunnustamisen helpottamiseksi (2012/52/EU, jäljempänä lääkemääräysdirektiivi).

Toinen lääketurvadirektiivi saatetaan kansallisesti voimaan ehdotetulla lääkelain muutoksella. Potilasdirektiivin säännökset lääkemääräysten vastavuoroisesta tunnustamisesta jäsenvaltioissa saatetaan kansallisesti voimaan osin ehdotetulla lääkelain muutoksella ja osin lääkkeen määräämisestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1088/2010, jäljempänä lääkkeenmääräämisasetus) muutoksella.

Lääkkeiden tuominen markkinoille tai niiden käyttötavan tai valmistuksen muuttaminen edellyttävät myyntilupaa. Lääkkeiden myyntilupajärjestelmä perustuu lääkedirektiivin ja EU-lääkeasetuksen säännöksiin. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus (Fimea) myöntää myyntiluvat kansallisesti ja Euroopan komissio myöntää myyntiluvat koko Euroopan alueelle. Myyntilupajärjestelmästä säädetään lääkelaissa (395/1987) ja sen perusteella annetussa lääkeasetuksessa (693/1987). Lisäksi Fimea on antanut asiasta useita myyntilupiin liittyviä määräyksiä. Lääkelakia sovelletaan myös rekisteröitäviin perinteisiin kasvirohdosvalmisteisiin ja rekisteröitäviin homeopaattisiin valmisteisiin.

Lääketurvatoiminnan avulla edistetään jo myyntiluvan saaneiden lääkkeiden turvallisuutta. Lääketurvatoimintaan osallistuvat kaikki lääkealan toimijat muun muassa haittavaikutusseurannan ja muun lääketurvallisuuden varmistamiseen liittyvän toiminnan kautta. Lääketurvatoimintaa koskevat säännökset ovat tarpeen kansanterveyden suojelemiseksi.

Lääkelakia on muutettu ensimmäisen lääketurvadirektiivin johdosta 1 päivänä kesäkuuta 2013 voimaan tulleella lailla lääkelain muuttamisesta (330/2013). Laki sisälsi säännöksiä mm. myyntiluvan ja rekisteröinnin haltijan velvollisuudesta perustaa lääketurvajärjestelmä sekä haittavaikutusraportoinnista.

Lääkkeen määräämisestä on säädetty lääkkeenmääräämisasetuksessa. Asetuksen 2 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan reseptilääkkeitä saa toimittaa apteekista vain lääkemääräyksellä. Lainsäädännössä ei ole erillisiä säännöksiä ulkomailla kirjoitettujen lääkemääräysten toimittamisesta suomalaisesta apteekista. Lääkeasetuksen 29 §:n mukaan Fimea määrää ne perusteet, missä laajuudessa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa tai Islannissa laillistetun lääkärin sanotuissa maissa kirjoittamien, muita kuin vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen listoissa I, II ja IV sekä psykotrooppisia aineita koskevan yleissopimuksen listoissa I ja II mainittuja huumausaineita koskevien lääkemääräysten perusteella voidaan toimittaa lääkkeitä Suomessa. Fimean 19 päivänä marraskuuta 2011 lääkkeiden toimittamisesta antaman määräyksen (5/2011) kohdan 5.6. mukaan lääkärien Islannissa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa kirjoittamat lääkemääräykset saa toimittaa Suomessa määräyksen edellytysten täyttyessä.

Varsinaisia huumausaineita, alkoholeja tai muita sellaisia lääkevalmisteita, joita lääkäri on oikeutettu määräämään vain säilytettävällä lääkemääräyksellä, ei pohjoismaisella lääkemääräyksellä saa toimittaa. Toimitettavan lääkevalmisteen tulee lisäksi olla Suomessa ja lääkemääräyksen alkuperämaassa myyntiluvan saanut lääkevalmiste tai apteekissa valmistettava lääkevalmiste. Lääkemääräykseen tulee merkitä toimitetun lääkevalmisteen nimi. Jos lääkevalmisteella on eri nimi eri pohjoismaissa, valmiste voidaan toimittaa, jos se muuten on vastaava. Pohjoismainen lääkemääräys voi olla alkuperäinen tai uusittu. Jos käyttöohjetta esimerkiksi kielen takia ei kyetä selvittämään, lääkemääräys saadaan toimittaa, jos potilas ilmoittaa ymmärtävänsä käyttöohjeen. Ohjelippuun kirjoitetaan tällöin käyttöohjeen sijasta "Användes enligt anvisningarna på receptet" tai sama asia asiakkaan käyttämällä kielellä.

Lääkkeiden myyntiin hyväksymistä ja lääketurvatoimintaa koskevat säännökset on yhdenmukaistettu Euroopan unionin säännöksillä. Keskeiset säännökset ovat lääkedirektiivi ja eläinlääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/82/EY (jäljempänä eläinlääkedirektiivi). Niiden perusteella lääkkeiden tehon ja turvallisuuden valvonta voidaan yleisesti jakaa ennakko- ja jälkivalvontaan.

Lääkkeiden ennakkovalvonnan keskeinen elementti on myyntilupajärjestelmä. Lääke- ja eläinlääkedirektiiveillä on harmonisoitu lääkkeiden myyntiluvan hakemista ja niihin liittyviä menettelyjä, lääkepakkausten merkintöjä ja pakkausselosteita, lääkkeiden valmistusta ja tuontia, lääkkeiden tukkukauppaa, lääkkeiden markkinointia sekä lääketurvatoimintaa koskevat säännökset Euroopan unionin alueella. Lääke- ja eläinlääkedirektiivejä sovelletaan lääkkeiden lisäksi myös osittain perinteisiin kasvirohdosvalmisteisiin ja homeopaattisiin valmisteisiin.

Ensimmäisen lääketurvadirektiivin jälkeen ilmeni lisämuutostarpeita, joiden korjaamiseksi annettiin toinen lääketurvadirektiivi. Toisen lääketurvadirektiivin tarkoituksena on varmistaa ihmisille tarkoitettujen lääkkeiden sisämarkkinoiden moitteeton toiminta ja EU:n kansalaisten terveyden parempi suojelu muun muassa myyntilupaprosessien toimivuuden parantamisella unionin tasolla. Direktiivillä pyritään erityisesti puuttumaan EU:n lääketurvajärjestelmässä havaittuihin heikkouksiin ja lisäämään järjestelmän läpinäkyvyyttä ja tehokkuutta tapauksissa, joissa todetaan turvallisuuteen liittyviä huolenaiheita. Erityisesti tarkoituksena on laajentaa jäsenvaltioiden viranomaisten tiedonsaantia myyntiluvan haltijoilta lääketurvaan liittyvistä asioista. Lisäksi tarkoituksena on lisätä jäsenvaltioiden keskinäistä tiedonvaihtoa sekä jäsenvaltioiden ja Euroopan lääkeviraston välistä tiedonvaihtoa. Säännökset pohjautuvat aiempien säännösten soveltamisesta saatuihin kokemuksiin.

Potilasdirektiivin 11 artiklan mukaan EU- tai ETA-valtiossa tai Sveitsissä annettu lääkemääräys voidaan hyväksyä toisessa EU- tai ETA-valtiossa tai Sveitsissä, jos lääkemääräys täyttää voimassa olevan kansallisen lainsäädännön vaatimukset ja lääkemääräyksessä tarkoitetulla lääkkeellä on myyntilupa siinä valtiossa, jossa lääke aiotaan hankkia. Lääkemääräysten tunnustamista voidaan direktiivin mukaan rajoittaa vain, jos se on syrjimätöntä sekä välttämätöntä ja oikeasuhteista ihmisten terveyden turvaamiseksi, tai jos yksittäisen lääkemääräyksen aitouteen, sisältöön tai ymmärrettävyyteen kohdistuu perusteltuja epäilyksiä. Kansallisten säännösten nojalla apteekin työntekijällä on kuitenkin oikeus kieltäytyä direktiivin sitä rajoittamatta toimittamasta toisessa valtiossa määrättyä lääkettä. Lääkemääräysten vastavuoroisen tunnustamisen yhtenä tarkoituksena on varmistaa potilaalle toisessa valtiossa annetun hoidon asianmukainen jatkuminen potilaan palattua kotimaahansa. Potilasdirektiivin 11 artiklan 6 kohdan mukaan lääkemääräysten vastavuoroista tunnustamista ei kuitenkaan sovelleta lääkkeisiin, jotka edellyttävät lääkedirektiivin mukaista erityislääkemääräystä.

Potilasdirektiivin säännökset tulevat Sveitsiä sitoviksi, kun Sveitsi saattaa siihen sisältyvät säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöään. Tällä hetkellä Sveitsi ei kuitenkaan sovella potilasdirektiivin säännöksiä mukaan luettuna reseptin tunnustamista koskevat säännökset. Tämä tarkoittaa sitä, että Sveitsin kohdalla vastavuoroinen tunnustaminen ei vielä toteudu.

Lääkemääräysdirektiivissä määritellään tunnustettavan lääkemääräyksen vähimmäistietosisällöt. Direktiivin mukaan lääkemääräyksen on sisällettävä potilaan tunnistetiedot, lääkemääräyksen antopäivän, lääkemääräyksen antajan tunnistetiedot sekä lääkemääräyksen kohteena olevan lääkkeen tunnistetiedot.

Lääkelailla on saatettu kansallisesti voimaan ensimmäinen lääketurvadirektiivi, joka sisälsi lääketurvatoiminnan keskeiset säännökset. Toisella lääketurvadirektiivillä korjataan EU:n tasolla lääketurvatoiminnasta annetuissa säännöksissä todettuja epäkohtia, jotka liittyvät viranomaisten väliseen tiedonvaihtoon ja viranomaisten myyntiluvan haltijoilta saamien lääketurvaan liittyvien tietojen laajuuteen.

Myyntiluvan haltijoita ei nykyisin edellytetä ilmoittamaan syitä myyntiluvan peruuttamiselle tai lääkkeen markkinoilta poistamiselle. Näin ollen nykyisin ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että vapaaehtoinen myyntiluvan peruuttaminen tai lääkkeen markkinoilta poistaminen myyntiluvan haltijan toimesta voisi johtaa siihen, että myyntiluvan haltija ei käsittele esiin tulleita turvallisuuskysymyksiä, erityisesti, jos yritys ei ole avoin mahdollisten turvallisuuteen liittyvien huolenaiheiden suhteen.

Koska voimassa olevassa lainsäädännössä ei ole erillisiä säännöksiä toisessa EU- tai ETA-valtiossa tai Sveitsissä annetun lääkemääräyksen toimittamisesta Suomessa, lääkelakiin on potilasdirektiivin toimeenpanemiseksi syytä lisätä tätä koskevat säännökset.

Lääkelakiin tehtävien lääketurvatoimintaa koskevien lisäysten tarkoituksena on toimeenpanna kansallisesti lääkedirektiivin muuttamisesta annetun lääketurvadirektiivin säännökset sekä potilasdirektiivin määräykset lääkemääräysten vastavuoroisesta tunnustamisesta jäsenvaltioissa. Potilasdirektiivi tulee saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä 25 päivään lokakuuta 2013 mennessä ja lääketurvadirektiivi 28 päivään lokakuuta 2013 mennessä.

Myyntiluvan tai rekisteröinnin haltijan on tehtävä hakemus Fimealle, kun myyntiluvan saanutta tai rekisteröityä lääkevalmistetta halutaan muuttaa tai kun tekninen ja tieteellinen kehitys edellyttää valmisteen muuttamista. Ehdotetun 23 a §:n mukaan Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen olisi saatettava hakemus myös kaikkien niiden jäsenvaltioiden käsiteltäväksi, jotka ovat myöntäneet lääkevalmisteelle myyntiluvan.

Myyntiluvan tai rekisteröinnin haltijan olisi ehdotetun 27 §:n mukaan ilmoitettava Fimealle lääkevalmisteen kauppaan tuomisen tilapäisten tai pysyvien keskeytysten lisäksi myös näiden perusteista. Lisäksi myyntiluvan tai rekisteröinnin haltijan olisi ilman aiheetonta viivästystä ilmoitettava Fimealle ja Euroopan lääkevirastolle omista kaupan pitämisen päättymiseen, kaupan pitämisen keskeytykseen, myyntiluvan peruuttamiseen ja myyntiluvan uusimisen hakematta jättämiseen liittyvistä toimenpiteistä sekä näiden perusteista. Erityisesti olisi ilmoitettava, jos nämä toimenpiteet perustuvat lääkkeen haitallisuuteen, tehoon, negatiiviseen riski-hyötysuhteeseen tai lääkkeiden turvallisuuteen liittyviin ongelmiin. Jos edellä mainituista syistä johtuen toimenpiteisiin on ryhdytty EU- ja ETA-alueen ulkopuolella, myös siitä olisi viipymättä ilmoitettava Fimealle.

Ehdotetun 30 l §:n mukaan Fimean olisi ilmoitettava lääketurvatoiminnan tietojen arviointiin perustuvien huolenaiheiden perusteella muille Euroopan unionin jäsenvaltioille, Euroopan lääkevirastolle ja komissiolle, jos se katsoo, että uuden vasta-aiheen lisääminen, suositellun annostuksen pienentäminen tai lääkkeen käyttötarkoitusten rajoittaminen on tarpeen, mutta toimenpiteitä ei kuitenkaan ole tarpeen tehdä kiireellisinä. Fimealla olisi kuitenkin velvollisuus panna vireille unionin kiireellinen menettely, jos se katsoo, että uuden vasta-aiheen lisääminen, suositellun annostuksen pienentäminen tai lääkkeen käyttötarkoitusten rajoittaminen olisi tarpeen tehdä kiireellisenä.

Ehdotetussa 34 §:ssä säädettäisiin, että lääketukun myydessä tai muutoin luovuttaessa lääkkeitä EU- ja ETA-alueen ulkopuolelle sen on varmistettava, että lääkkeitä toimitetaan vain sellaiselle toimijalle, jolla on kyseisessä maassa laillinen oikeus hankkia lääkkeitä lääketukkukaupasta. Lisäksi myytäessä tai muutoin luovutettaessa EU- ja ETA-alueen ulkopuolelle lääkkeitä, jotka on vastaanotettu EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta ilman, että niitä on maahantuotu unionin alueelle, tukkukaupan on varmistettava, että lääkkeitä hankitaan ainoastaan henkilöiltä, joilla on kyseisessä maassa lupa tai oikeus toimittaa lääkkeitä tukkukaupalle.

Lääkelakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 56 a §, jossa säädettäisiin, että toisessa EU- tai ETA-valtiossa tai Sveitsissä annettu niin sanottu eurooppalainen lääkemääräys hyväksytään suomalaisessa apteekissa, jos lääkemääräys täyttää voimassa olevan lainsäädännön ja sen nojalla annettujen säännösten vaatimukset ja lääkemääräyksellä määrättyä lääkettä saadaan pitää kaupan lääkedirektiivin tai EU-lääkeasetuksen nojalla Suomessa. Apteekki voisi jättää eurooppalaisella lääkemääräyksellä määrätyn lääkkeen toimittamatta, jos apteekissa herää perusteltu epäilys lääkemääräyksen aitoudesta tai lääketieteellisestä asianmukaisuudesta tai jos lääkemääräys on epäselvä tai puutteellinen. Ehdotuksen mukaan lääkemääräysten vastavuoroista tunnustamista ei sovelleta lääkkeisiin, jotka edellyttävät erityislääkemääräystä. Suomessa käytettäviä erityislääkemääräyksiä ovat huumausainelääkemääräys ja erillinen säilytettävä lääkemääräys.

Lääketurvaa koskevien ehdotusten arvioidaan lisäävän jonkin verran lääketeollisuuden velvollisuuksia. Esitys toisi kuitenkin vain vähän muutoksia jo aikaisemmin annettuihin säädöksiin perustuvaan lääketurvatoimintaan, ja taloudellisten vaikutusten arvioidaan jäävän varsin vähäisiksi.

Reseptien tunnustamista koskeva ehdotus lisää jonkin verran apteekkien työtä. Muissa EU- tai ETA-valtioissa tai Sveitsissä laadittujen lääkemääräysten perusteella toimitettavien lääkkeiden määrää on vaikea arvioida, mutta määrä tulee oletettavasti pysymään maltillisena.

Ehdotuksen lääketurvaa koskevat säädökset lisäisivät jonkin verran Fimean hallinnollista työtä, mutta henkilöstöresursseja ei keskuksen oman arvion mukaan tarvittaisi lisää. Lääketukkujen vientitoimintaan liittyen toimijat (esimerkiksi tullivarastossa toimivat tukkukaupat sekä vientiä harjoittavat tukut ja lääketehtaat) ovat jo säännöllisten tarkastuksien piirissä ja se, miten toimijat varmistuvat tavarantoimittajiensa ja asiakkaidensa oikeudesta myydä tai vastaanottaa lääkkeitä, selvitetään osana nykyisiä tarkastusmenettelyjä.

Ehdotuksen lääkemääräysten vastavuoroista tunnustamista koskevat säännökset lisäisivät Fimean työtä jonkin verran, sillä sen tulee huomioida eurooppalaista lääkemääräystä koskevat säännökset antaessaan lääkelain 57 §:n 3 momentin nojalla tarkempia määräyksiä lääkkeiden toimittamisesta.

Ehdotuksen mukaan apteekit voisivat toimittaa ihmisille tarkoitetun lääkkeen eurooppalaisen lääkemääräyksen perusteella, jos lääkemääräys täyttää voimassa olevan lainsäädännön ja sen nojalla annettujen säännösten mukaiset vaatimukset. Apteekki voisi kieltäytyä toimittamasta eurooppalaisella lääkemääräyksellä määrätyn lääkkeen, jos on perusteltua syytä epäillä lääkemääräyksen aitoutta tai lääketieteellistä asianmukaisuutta, sisältöä tai jos lääkemääräys on epäselvä tai puutteellinen. Ehdotuksen mukainen lääkemääräysten aitouden, asianmukaisuuden ja sisällön arviointi lisäisi apteekkien työtä ja kustannuksia. Aitouden arvioimiseen kuuluvat esimerkiksi lääkkeen määrääjän oikeellisuuden ja lääkemääräyksen sisällön arviointi. Eurooppalaiselle reseptille ei aseteta kielivaatimuksia, mikä myös osaltaan lisäisi jonkin verran apteekkien työtä.

Kansallisten säädösten mukaan lääkkeitä apteekista ja sivuapteekista toimitettaessa on apteekin farmaseuttisen henkilökunnan neuvoilla ja opastuksella pyrittävä varmistumaan siitä, että lääkkeen käyttäjä on selvillä lääkkeen oikeasta ja turvallisesta käytöstä lääkehoidon onnistumisen varmistamiseksi. Eurooppalaista lääkemääräystä toimitettaessa apteekin olisi erityisesti huomioitava potilaan mahdollisesti puutteellisesta kielitaidosta johtuvat ymmärtämisvaikeudet, mikä osaltaan myös lisäisi apteekkien työtä ja velvollisuuksia.

Eurooppalainen lääkemääräys kirjoitettaisiin pääsääntöisesti vaikuttavan aineen perusteella. Jos lääkemääräyksen kohteena oleva tuote olisi biologinen lääke, olisi lääkemääräyksessä käytettävä lääkevalmisteen kauppanimeä. Jos lääkemääräyksen antanut terveydenhuollon ammattihenkilö pitää lääketieteellisistä syistä välttämättömänä määrätä tiettyä lääkevalmistetta, hänen olisi lääkemääräyksessä esitettävä lyhyesti syyt kauppanimen käyttöön. Suomessa lääkemääräyksen kirjoittaminen vaikuttavan aineen perusteella on jo nyt mahdollista, mutta käytännössä valtaosa lääkemääräyksistä on kirjoitettu ja kirjoitetaan nykyisin kauppanimen perusteella. Lääkevalmisteen valinta lääkemääräykseen kirjoitetun vaikuttavan aineen perusteella, samoin kuin lääkemääräyksen oikeellisuuden tarkistaminen lisäisivät apteekkien työtä. Kuluja aiheuttavat myös mahdolliset yhteydenotot lääkkeen määrääjiin.

Eurooppalainen lääkemääräys ei suuresti poikkea tavallisesta, kirjallisesti tai sähköisesti annettavasta lääkemääräyksestä. Sen tulee kuitenkin sisältää hieman eri tiedot kuin kansallisen tavallisen lääkemääräyksen. Lääkkeen määräämiseen oikeutettujen terveydenhuollon ammattihenkilöiden toiminnan yksinkertaistamiseksi Kansaneläkelaitos julkaisee myös eurooppalaisesta lääkemääräyksestä lomakkeen, jota lääkkeen määräämiseen oikeutettujen terveydenhuollon ammattihenkilöiden tulee lääkkeenmääräämisasetuksen 12 §:n 1 momentin mukaisesti ensisijaisesti käyttää laatiessaan eurooppalaisen lääkemääräyksen. Lomakkeen tavoitteena on yksinkertaistaa eurooppalaisen lääkemääräyksen toteutusta ja lääkkeen määräämistä. Lomakkeen suunnittelu ja toteutus aiheuttavat kuluja sekä Kansaneläkelaitokselle että potilastietojärjestelmien toteuttajille.

Eurooppalaisella lääkemääräyksellä ei voisi toimittaa lääkkeitä, jotka toimitusmaan kansallisen lainsäädännön mukaan edellyttävät erityislääkemääräystä. Suomessa käytettäviä erityislääkemääräyksiä ovat huumausainelääkemääräys ja erillinen säilytettävä lääkemääräys, joista säädetään lääkkeenmääräämisasetuksessa. Eurooppalaisella lääkemääräyksellä toimitettavan lääkevalikoiman rajaaminen lisäisi osaltaan lääketurvallisuutta.

Esitys on valmisteltu virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksessa.

Esitysluonnoksesta pyydettiin lausunnot 28 taholta. Lausuntonsa antoivat työ- ja elinkeinoministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, Kansaneläkelaitos, Elintarviketurvallisuusvirasto, Suomen Apteekkariliitto, Kuntaliitto, Lääketeollisuus ry, Rinnakkaislääketeollisuus ry, Suomen Potilasliitto ry, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim.

Lausunnonantajat pitivät ehdotettuja muutoksia kannatettavina. Lääkemääräysten tunnustamista koskevan ehdotetun lääkelain 56 a §:n osalta osa lausunnonantajista kiinnitti huomiota siihen, että ehdotettu EU- tai ETA-valtiossa tai Sveitsissä laadittujen lääkemääräysten tunnustamista koskeva säännös on ristiriidassa pohjoismaisten lääkemääräysten tunnustamista koskevan lääkeasetuksen 29 §:n kanssa. Lääkeasetuksen 29 § tullaan kumoamaan tarpeettomana. Ehdotukseen on tehty lausuntojen perusteella lisäksi teknisluonteisia ja selventäviä korjauksia.

Potilasdirektiivin muut kuin lääkemääräysten vastavuoroista tunnustamista koskevat säännökset saatetaan kansallisesti voimaan säätämällä erillinen laki rajat ylittävästä terveydenhuollosta, jota koskeva hallituksen esitys (HE 103/2013) on annettu eduskunnalle 12 päivänä syyskuuta 2013.

23 a §. Pykälässä säädetään myyntiluvan saaneen tai rekisteröidyn lääkevalmisteen muutoksista ja niistä tehtävistä hakemuksista tai ilmoituksista Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle.

Pykälän 1 momentin mukaan myyntiluvan tai rekisteröinnin haltijan on tehtävä hakemus Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle, kun myyntiluvan saanutta tai rekisteröityä lääkevalmistetta halutaan muuttaa tai kun tekninen ja tieteellinen kehitys edellyttää valmisteen muuttamista. Keskuksen tulee hyväksyä muutos, jos se täyttää muutettavalle luvalle tai rekisteröinnille säädetyt vaatimukset. Lääkevalmisteen kaikki myöhemmät vahvuudet, lääkemuodot, antoreitit ja pakkaustyypit sekä kaikki muutokset ja laajennukset tulevat osaksi alkuperäistä myyntilupaa tai rekisteröintiä, jollei näille ole haettu erikseen myyntilupaa tai rekisteröintiä. Muutoksista, jotka eivät olennaisesti vaikuta valmisteen myyntiluvan tai rekisteröinnin edellytysten arviointiin, on kuitenkin ainoastaan ilmoitettava Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle.

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka nojalla Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen olisi saatettava hakemus myös kaikkien niiden jäsenvaltioiden käsiteltäväksi, jotka ovat myöntäneet lääkevalmisteelle lääkedirektiivin nojalla myyntiluvan. Lisäys vastaisi lääkedirektiivin 35 artiklaa. Lääkedirektiivin 35 artiklan mukaan markkinoille saattamista koskevan luvan haltijan hakemus lääkedirektiivin säännösten mukaisesti annetun markkinoille saattamista koskevan luvan muuttamiseksi on saatettava kaikkien niiden jäsenvaltioiden käsiteltäväksi, jotka ovat jo antaneet luvan asianomaiselle lääkkeelle. Lääkedirektiivin mukaisia myyntilupamenettelyjä ovat tunnustamismenettely ja hajautettu menettely. Tarkoituksena on parantaa jäsenvaltioiden keskinäistä tiedonvaihtoa.

27 §. Pykälässä säädetään myyntiluvan, rinnakkaistuontimyyntiluvan ja rekisteröinnin haltijan ilmoitusvelvollisuudesta. Myyntiluvan, rinnakkaistuontimyyntiluvan ja rekisteröinnin haltijan on pykälän 1 momentin mukaan ilmoitettava Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle lääkevalmisteen kauppaan tuomisesta, kaupan pitämisen päättymisestä sekä kaupan pitämisen tilapäisistä keskeytyksistä. Kauppaan tuomisesta on ilmoitettava viimeistään viikon kuluessa myynnin alkamisesta. Ilmoitus lääkevalmisteen kaupan pitämisen päättymisestä ja keskeytyksestä on tehtävä vähintään kaksi kuukautta etukäteen, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan lääkedirektiiviä. Pykälän 1 momenttiin esitetään lisättäväksi lääkedirektiivin 23 a artiklaa vastaavasti, että myyntiluvan, rinnakkaistuontimyyntiluvan ja rekisteröinnin haltijan olisi kauppaan tuomisen lisäksi ilmoitettava Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle lääkevalmisteen kauppaan tuomisen tilapäisten tai pysyvien keskeytysten lisäksi myös näiden perusteista vähintään kaksi kuukautta etukäteen, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuus koskisi tilanteita, joissa lääkettä ei jostain syystä pystytä toimittamaan.

Lisäksi pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että myyntiluvan, rinnakkaistuontimyyntiluvan ja rekisteröinnin haltijan olisi tehtävä ilmoitus kauppaan tuomisesta kahdeksan arkipäivää ennen myynnin alkamista.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2 momentti siirtyy 3 momentiksi. Pykälään lisättäisiin lisäksi uusi 4 momentti, jonka mukaan pykälä ei koskisi eläinlääkkeitä.

Pykälän 2 momentti vastaisi lääkedirektiivin 123 artiklaa, joka koskee myyntiluvan, rinnakkaistuontimyyntiluvan ja rekisteröinnin haltijan velvollisuutta ilmoittaa sen aloitteesta tapahtuvista toimenpiteistä. Säännöksen mukaan myyntiluvan, rinnakkaistuontimyyntiluvan ja rekisteröinnin haltijan olisi ilmoitettava viipymättä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle kaupan pitämisen päättymiseen, kaupan pitämisen keskeytykseen, myyntiluvan peruuttamiseen ja myyntiluvan uusimisen hakematta jättämiseen liittyvistä toimenpiteistään sekä näiden toimenpiteiden perusteista. Jos tällaiset toimenpiteet perustuvat lääkkeen haitallisuuteen, tehoon, negatiiviseen riski-hyötysuhteeseen tai lääkkeiden turvallisuuteen liittyviin ongelmiin, ilmoitus olisi tehtävä myös Euroopan lääkevirastolle. Jos toimenpiteisiin on ryhdytty EU- ja ETA-alueen ulkopuolella lääkkeen haitallisuuteen, tehoon, negatiiviseen riski-hyötysuhteeseen tai lääkkeiden turvallisuuteen liittyvistä syistä, siitä olisi viipymättä ilmoitettava Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle ja Euroopan lääkevirastolle. Ilmoitusvelvollisuus koskisi tilanteita, joissa lääkkeen myyntiluvan, rinnakkaistuontimyyntiluvan ja rekisteröinnin haltija on ryhtynyt toimiin lääkkeen fyysisen saatavuuden lopettamiseksi tai keskeyttämiseksi tai myyntiluvan muuttamiseksi.

Ilmoitusvelvollisuudesta säädetään lääkedirektiivin 23 a artiklassa, jonka mukaan myyntiluvan haltijan on ilmoitettava jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle jos kyseisen lääkkeen markkinoille saattaminen keskeytyy tilapäisesti tai pysyvästi. Ilmoitus on poikkeuksellisia olosuhteita lukuun ottamatta tehtävä vähintään kaksi kuukautta ennen lääkkeen markkinoille saattamisen keskeytymistä. Myyntiluvan haltijan on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle tällaisen toimenpiteen perusteet 123 (2) artiklan mukaisesti.

Lääkedirektiivin 123 artiklan mukaan myyntiluvan haltijan on ilmoitettava asianomaisille jäsenvaltioille viipymättä kaikista toimenpiteistä, jotka tämä on toteuttanut keskeyttääkseen lääkkeen kaupan pitämisen, poistaakseen lääkkeen markkinoilta, pyytääkseen myyntiluvan peruuttamista tai jättääkseen hakematta myyntiluvan uusimista, sekä tällaisten toimenpiteiden perusteet. Myyntiluvan haltijan on erityisesti ilmoitettava, perustuvatko tällaiset toimenpiteet johonkin 116 artiklassa tai 117 (1) artiklassa säädetyistä perusteista. Ilmoitus on tehtävä myös EU- ja ETA-alueen ulkopuolella tehdyistä toimenpiteistä, jotka ovat perustuneet johonkin 116 artiklassa tai 117 (1) artiklassa säädettyyn perusteeseen. Jos toimenpiteet ovat perustuneet 116 tai 117 (1) artiklassa säädettyyn perusteeseen, ilmoitus on aina tehtävä myös Euroopan lääkevirastolle.

Lääkedirektiivin 116 artiklan ja 117 (1) artiklan mukaiset perusteet liittyvät lääkkeen haitallisuuteen, puuttuvaan terapeuttiseen tehoon, epäsuotuisaan riski-hyötysuhteeseen tai siihen, että lääkkeellä ei katsota olevan terapeuttista tehoa, kun on osoitettu, että sillä ei voida saavuttaa hoidollisia tuloksia. Lisäksi artikloissa mainitut perusteet liittyvät myyntilupahakemuksen yhteydessä esitettyihin virheellisiin tietoihin, myyntiluvan ehdon täyttämättä jättämiseen, lääkkeen tai valmistusaineiden tutkimusten tai valmistusprosessin välivaiheessa suoritettavien tutkimusten suorittamatta jättämiseen tai siihen, että lääkkeen koostumusta ei ole laadun tai määrien suhteen ilmoitettu.

30 l §. Pykälässä säädetään unionin kiireellisestä menettelystä, joka Fimean on pantava vireille, jos se arvioi sen lääketurvatoimintatietojen arvioinnin tuloksena tarpeelliseksi. Ilmoitus unionin kiireellisen menettelyn vireille saattamiseksi on pykälän 1 momentin mukaan tehtävä, jos Fimea harkitsee myyntiluvan tai rekisteröinnin peruuttamista väliaikaisesti tai kokonaan (1 kohta), lääkkeen toimittamisen kieltämistä (2 kohta), myyntiluvan tai rekisteröinnin uusimisesta kieltäytymistä (3 kohta). Ilmoitus on pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan tehtävä myös, jos Fimea saanut myyntiluvan tai rekisteröinnin haltijalta tiedon siitä, että tämä on turvallisuussyistä keskeyttänyt lääkkeen markkinoille saattamisen tai ryhtynyt toimenpiteisiin myyntiluvan tai rekisteröinnin perumiseksi taikka aikoo tehdä näin. Pykälän 1 momentin 5 kohdan mukaan ilmoitusvelvollisuus koskee myös tilanteita jos Fimea katsoo, että uuden vasta-aiheen lisääminen, suositellun annostuksen pienentäminen tai käyttötarkoitusten rajoittaminen on tarpeen.

Pykälän 1 momentin 5 kohtaa esitetään muutettavaksi siten, että Fimean olisi ilmoitettava lääketurvatoiminnan tietojen arviointiin perustuvien huolenaiheiden perusteella muille Euroopan unionin jäsenvaltioille, Euroopan lääkevirastolle ja komissiolle, jos se katsoo, että uuden vasta-aiheen lisääminen, suositellun annostuksen pienentäminen tai lääkkeen käyttötarkoitusten rajoittaminen olisi tarpeen tehdä kiireellisenä.

Pykälään esitetään lisättäväksi uusi 2 momentti, jonka mukaan Fimean olisi kuitenkin tehtävä 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus myös vaikka 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä ei ole tarpeen toteuttaa kiireellisinä, mutta jos se katsoo toimenpiteiden siitä huolimatta olevan tarpeen.

Ehdotetut muutokset vastaisivat unionin kiireellistä menettelyä koskevan lääkedirektiivin 107 i artiklan muutosta. Artiklan 1a kohdan mukaan kansallisen toimivaltaisen viranomaisen velvollisuus panna vireille unionin kiireellinen menettely koskee myös tilanteita, joissa se on saanut myyntiluvan tai rekisteröinnin haltijalta tiedon siitä, että tämä ei turvallisuussyistä ole hakenut myyntiluvan uusimista. Toimivaltaisella viranomaisella ei ole kuitenkaan ehdotonta velvollisuutta panna vireille unionin kiireellistä menettelyä, jos se katsoo tarpeelliseksi uuden vasta-aiheen lisäämisen, suositellun annostuksen pienentämisen tai käyttötarkoitusten rajoittamisen. Näissä tapauksissa kansallisen toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava asiasta Euroopan unionin jäsenvaltioille, Euroopan lääkevirastolle ja komissiolle. Jos kansallinen toimivaltainen viranomainen kuitenkin katsoo, että uuden vasta-aiheen lisääminen, suositellun annostuksen pienentäminen tai käyttötarkoitusten rajoittaminen on tarpeellista toteuttaa kiireellisinä, on sen pantava vireille unionin kiireellinen menettely.

34 §. Pykälässä säädetään lääkkeiden luovuttamisesta lääketukkukaupasta. Pykälän 1 momentin mukaan lääketukkukaupasta voidaan myydä tai muutoin luovuttaa lääkkeitä lääketehtaalle, toiselle lääketukkukaupalle, apteekille, sivuapteekille, Sotilasapteekille, sairaala-apteekille ja lääkekeskukselle sekä eläinlääkärille eläinlääkintää varten. Lääkevalmisteita, joita ei ole säädetty tai määrätty myytäviksi vain apteekeista, saadaan lisäksi myydä ja muutoin luovuttaa näiden valmisteiden vähittäismyyjille.

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi lääkedirektiivin 85 a artiklaan perustuva säännös, jonka mukaan lääketukun myydessä tai muutoin luovuttaessa lääkkeitä EU- ja ETA-alueen ulkopuolelle, sen on varmistettava, että lääkkeitä toimitetaan vain sellaiselle toimijalle, jolla on kyseisessä maassa laillinen oikeus hankkia lääkkeitä lääketukkukaupasta. Lisäksi myytäessä tai muutoin luovutettaessa EU- ja ETA-alueen ulkopuolelle lääkkeitä, jotka on vastaanotettu EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta ilman, että niitä on maahantuotu unionin alueelle, tukkukaupan on varmistettava, että lääkkeitä hankitaan ainoastaan henkilöiltä, joilla on kyseisessä maassa lupa tai oikeus toimittaa lääkkeitä tukkukaupalle.

Ehdotuksen taustalla on lääkkeiden turvallisuuden varmistaminen myös tilanteissa, joissa lääkkeet on tarkoitettu vientiin EU:n ulkopuolelle. Vientiä harjoittavat lääketehtaat ja tukkukaupat sekä tullivarastoissa toimivat lääketukkukaupat ovat osa laillista lääkejakeluketjua EU:ssa. Sen estämiseksi, että EU:n laillisesta jakeluketjusta pääsisi lääkkeitä kolmansien maiden laittomaan jakelukanavaan, tai että laittomasta lähteestä peräisin olevia lääkkeitä pääsisi EU:n kautta kolmansien maiden lailliseen jakeluketjuun, säädetään 85 a artiklassa EU:n alueella sijaitsevat toimijat varmistamaan, että sekä niiden kolmansissa maissa sijaitsevat lääkkeiden toimittajat että vastaanottajat ovat sijaintimaissaan laillisesti oikeutettuja kyseessä olevaan toimintaan.

56 a §. Lääkelakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 56 a §, jonka 1 momentissa säädettäisiin, että toisessa EU- tai ETA-valtiossa tai Sveitsissä annettu eurooppalainen lääkemääräys hyväksytään suomalaisessa apteekissa, jos lääkemääräys täyttää voimassa olevan lainsäädännön ja sen nojalla annettujen säännösten vaatimukset ja lääkemääräyksellä määrättyä lääkettä saadaan pitää kaupan lääkedirektiivin tai EU-lääkeasetuksen nojalla Suomessa. Potilasdirektiiviin perustuvan lääkemääräysten vastavuoroisen tunnustamisen yhtenä tarkoituksena on varmistaa potilaalle toisessa valtiossa annetun hoidon asianmukainen jatkuminen potilaan palattua kotimaahansa.

Lääkkeenmääräämisoikeudesta säädetään kansallisissa säädöksissä. Lääkkeen voi määrätä kunkin jäsenvaltion lainsäädännön nojalla lääkkeitä määräämään oikeutettu terveydenhuollon ammattihenkilö. Lääkkeenmääräämisoikeuden piirissä olevien ammattihenkilöiden määrä voi jäsenvaltioissa olla Suomessa säädettyä laajempi. Lääkemääräyksen tunnustamisen edellytyksenä kuitenkin on, että lääkemääräyksen on laatinut henkilö, jolla on lääkkeenmääräämisoikeus siinä valtiossa, jossa lääkemääräys on laadittu. Lääkkeen toimittamatta jättämisen perusteena ei voi olla se seikka, että kyseisellä ammattihenkilöryhmällä ei Suomessa ole lääkkeenmääräämisoikeutta.

Eurooppalainen lääkemääräys voi olla joko kirjallinen tai sähköinen. Käytännössä eurooppalaiset lääkemääräykset ovat alkuun kirjallisia. Sähköiseen muotoon siirtyminen koko EU:n laajuisesti edellyttää mittavia tietojärjestelmäuudistuksia, joiden voidaan arvioida vievän vuosia. Eurooppalaisen sähköisen lääkemääräyksen toteutusta on kehitetty EU:n epSOS-kokeilussa, joka päättyy vuoden 2013 lopussa. Nähtävissä on, että tulevina vuosina sähköisen lääkemääräyksen käyttö laajenee erityisesti Suomen lähialueilla, Norjassa, Ruotsissa ja Virossa.

Pykälän 1 momentissa mainittujen edellytysten täyttymisestä huolimatta apteekki voisi 2 momentin mukaan jättää eurooppalaisella lääkemääräyksellä määrätyn lääkkeen toimittamatta, jos apteekissa herää perusteltu epäilys lääkemääräyksen aitoudesta tai lääketieteellisestä asianmukaisuudesta tai jos lääkemääräys on epäselvä tai puutteellinen. Säännös perustuu potilasdirektiivin 11 artiklan 1 kohdan b alakohtaan. Lääkemääräysdirektiivi velvoittaa lääkkeen määrääjää merkitsemään lääkemääräykseen ammatillisen pätevyyden, suorat yhteystiedot (sähköpostiosoite ja puhelinnumero tai faksinumero kansainvälisellä suuntanumerolla varustettuna) sekä työosoitteen (mukaan lukien tiedon valtiosta), joita apteekissa voidaan hyödyntää lääkemääräyksen aitouden selvittämisessä. Aitouden arvioimiseen kuuluvat esimerkiksi lääkkeen määrääjän oikeellisuuden ja lääkemääräyksen sisällön arviointi.

Sen tarkistamisessa, onko toisessa jäsenvaltiossa toimiva lääkkeen määrääjä oikeutettu määräämään lääkettä, voidaan hyödyntää myös sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmää (niin kutsuttua IMI-järjestelmää). IMI-järjestelmästä säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1024/2012 hallinnollisesta yhteistyöstä sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmässä ja komission päätöksen 2008/49/EY kumoamisesta. IMI-järjestelmää käytetään myös terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) tarkoitetussa ammattipätevyyden tunnustamismenettelyssä jäsenvaltioiden välisenä tietojenvaihtojärjestelmänä. Yleistä tietoa lääkemääräysten tunnustamisesta antavat potilasdirektiivin nojalla nimetyt kansalliset yhteyspisteet. Potilasdirektiivi on tarkoitus saattaa kansallisesti voimaan lailla rajat ylittävästä terveydenhuollosta (HE 103/2013). Esityksen mukaan kansallinen yhteyspiste olisi Suomessa sijoitettu Kansaneläkelaitokseen.

Pykälän 3 momentilla saatettaisiin voimaan potilasdirektiivin 11 artiklan 6 kohdan rajoitussäännös, jonka mukaan lääkemääräysten vastavuoroista tunnustamista ei sovelleta lääkkeisiin, jotka edellyttävät lääkedirektiivin 71 artiklan 2 kohdan mukaista erityislääkemääräystä. Lääkedirektiivin 71 artiklan 2 kohdan mukaan lääkkeeltä voidaan edellyttää erityislääkemääräystä, jos (i) lääke sisältää vapauttamattomina määrinä ainetta, joka on luokiteltu huumaus- tai psykotrooppiseksi aineeksi kansainvälisissä yleissopimuksissa tai jos (ii) lääke todennäköisesti aiheuttaa väärin käytettynä merkittävän väärinkäytön vaaran, johtaa riippuvuuteen tai sitä käytetään laittomiin tarkoituksiin tai jos (iii) lääke sisältää aineen, jota sen uutuuden tai ominaisuuksien vuoksi voitaisiin varotoimenpiteenä pitää tämän luettelon ii kohdassa tarkoitettuun luokkaan kuuluvana.

Rajoituksen soveltamisalaa tarkastellaan kunkin jäsenmaan kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Suomessa käytettäviä erityislääkemääräyksiä ovat huumausainelääkemääräys ja erillinen säilytettävä lääkemääräys, joista säädetään lääkkeenmääräämisasetuksessa. Huumausainelääkemääräystä edellytetään vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen (SopS 43/65) luetteloiden I, II ja IV ja psykotrooppisia aineita koskevan yleissopimuksen (SopS 60/76) listojen luetteloiden I ja II mukaisia aineita sisältäviltä lääkevalmisteilta. Säilytettävää lääkemääräystä edellytetään asetuksen 1088/2010 mukaan (i) lääkevalmisteelta, jonka myyntilupaan on liitetty ehto säilytettävästä lääkemääräyksestä tai (ii) jos lääkevalmisteen sisältämät pääasialliset vaikuttavat aineet on mainittu Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen vahvistamassa luettelossa niistä lääkeaineista, joita saa toimittaa vain lääkemääräyksellä ja jotka on varustettu etuliitteellä ZA tai PA. Erityislääkemääräyksellä toimitettavia lääkevalmisteita koskeva rajoitus sulkee Suomessa pois lääkemääräysten tunnustamisen piiristä osan pääasiassa keskushermostoon vaikuttavista ns. pkv-lääkkeistä, mutta ei kuitenkaan kaikkia. Vahvasti riippuvuutta aiheuttavat niin sanotut euforisoivat kipulääkkeet eivät kuuluisi lääkemääräyksen tunnustamisen piiriin.

Fimea voisi antaa tarkempia määräyksiä lääkemääräyksen toimittamisesta lääkelain 57 §:n 3 momentin valtuutussäännöksen nojalla. Sen perusteella Fimea voisi antaa tarvittavat määräykset myös eurooppalaisen lääkemääräyksen toimittamisesta.

Lääkkeenmääräämisasetuksessa säädetään perusteista, jotka tulee ottaa huomioon lääkkeitä määrättäessä, sekä lääkemääräyksen sisällöstä ja muodosta. Asetukseen tehdään potilasdirektiivin ja lääkemääräysdirektiivin lääkemääräysten tunnustamiseen liittyvien säännösten kansalliseksi toimeenpanemiseksi tarpeellisia muutoksia, jotka koskevat muun muassa lääkemääräykseen merkittäviä tietoja.

Pohjoismaisten lääkemääräysten tunnustamista koskevan lääkeasetuksen 29 §:n tullaan kumoamaan, koska potilasdirektiivissä säädetty reseptin tunnustaminen koskee EU- ja ETA-valtioita ja kattaa näin ollen myös lääkeasetuksen 29 §:ssä mainitut valtiot.

Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä joulukuuta 2013.

Lakiehdotuksen mukaan lääkelakiin tehtäisiin muutoksia, jotka vaikuttavat myyntilupamenettelyihin sekä myyntiluvan ja rekisteröinnin haltijan lääketurvatoimintaa koskeviin velvollisuuksiin. Elinkeinotoimintaa koskevien lupamenettelyjen yhteydessä on arvioitava, onko menettely sopusoinnussa perustuslain 18 §:n turvaaman elinkeinovapauden kanssa.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on pitänyt elinkeinovapautta perustuslain mukaisena pääsääntönä, mutta se on myös katsonut, että luvanvaraisuus on eräissä tilanteissa mahdollista (PeVL 23/2002 vp ja 28/2001 vp). Lisäksi perusoikeusuudistuksen esitöiden nimenomaisen maininnan mukaan elinkeinon luvanvaraisuus tulee osittain säilymään uudistuksen jälkeenkin erityisesti esimerkiksi terveyden ja turvallisuuden suojaamiseksi (HE 309/1993 vp).

Perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa lääkealan lupamenettelyihin vuosina 2002 ja 2005 antamissaan lausunnoissa (PeVL 19/2002 vp ja PeVL 33/2005 vp). Niissä valiokunta on todennut, että ehdotettujen lupamenettelyjen säätämiseksi on ollut perusoikeusjärjestelmän edellyttämät painavat ja hyväksyttävät syyt, kun otetaan huomioon lääkevalmisteiden turvallisuuden ja väestön terveyden edellyttämät vaatimukset. Tällä perusteella ehdotettuja muutoksia voidaan pitää perusoikeusjärjestelmän edellyttämällä tavalla perusteltuina.

Edellä olevan perusteella ehdotettu laki voidaan säätää tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan lääkelain (395/1987) 23 a §:n 1 momentti, 27 §, 30 l §:n 1 momentti ja 34 §:n 1 momentti,

sellaisina kuin ne ovat, 23 a §:n 1 momentti ja 27 § laissa 773/2009, 30 l §:n 1 momentti laissa 330/2013 ja 34 §:n 1 momentti laissa 853/2005, sekä

lisätään 30 l §:ään, sellaisena kuin se on laissa 330/2013, uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2 ja 3 momentti siirtyvät 3 ja 4 momentiksi, sekä lakiinuusi 56 a § seuraavasti:

23 a §

Jos myyntiluvan saanutta tai rekisteröityä lääkevalmistetta halutaan muuttaa tai kun tekninen ja tieteellinen kehitys edellyttää valmisteen muuttamista, myyntiluvan tai rekisteröinnin haltijan tulee tehdä tästä hakemus Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle. Keskuksen tulee hyväksyä muutos, jos se täyttää muutettavalle luvalle tai rekisteröinnille säädetyt vaatimukset. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen tulee saattaa hakemus kaikkien niiden jäsenvaltioiden käsiteltäväksi, jotka ovat myöntäneet lääkevalmisteelle lääkedirektiivin nojalla myyntiluvan. Lääkevalmisteen kaikki myöhemmät vahvuudet, lääkemuodot, antoreitit ja pakkaustyypit sekä kaikki muutokset ja laajennukset tulevat osaksi alkuperäistä myyntilupaa tai rekisteröintiä, jollei näille ole haettu erikseen myyntilupaa tai rekisteröintiä. Muutoksista, jotka eivät olennaisesti vaikuta valmisteen myyntiluvan tai rekisteröinnin edellytysten arviointiin, on kuitenkin ainoastaan ilmoitettava Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle.

---

27 §

Myyntiluvan, rinnakkaistuontimyyntiluvan ja rekisteröinnin haltijan on ilmoitettava Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle lääkevalmisteen:

1) kauppaan tuomisesta kahdeksan arkipäivää ennen myynnin alkamista;

2) kauppaan tuomisen tilapäisistä tai pysyvistä keskeytyksistä sekä näiden toimenpiteiden perusteista vähintään kaksi kuukautta ennen myynnin keskeyttämistä, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Myyntiluvan, rinnakkaistuontimyyntiluvan ja rekisteröinnin haltijan on lisäksi viipymättä ilmoitettava Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle lääkevalmistetta koskevista kaupan pitämisen päättymiseen tai keskeyttämiseen, myyntiluvan peruuttamiseen tai myyntiluvan uusimisen hakematta jättämiseen liittyvistä toimenpiteistään sekä näiden toimenpiteiden perusteista. Mikäli tällaiset toimenpiteet perustuvat lääkkeen haitallisuuteen, tehoon, negatiiviseen riski-hyötysuhteeseen tai lääkkeiden turvallisuuteen liittyviin ongelmiin ilmoitus on tehtävä myös Euroopan lääkevirastolle. Jos toimenpiteisiin on ryhdytty EU- ja ETA-alueen ulkopuolella lääkkeen haitallisuuteen, tehoon, negatiiviseen riski-hyötysuhteeseen tai lääkkeiden turvallisuuteen liittyvistä syistä, asiasta on viipymättä ilmoitettava Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle ja Euroopan lääkevirastolle.

Jos muu kuin myyntiluvan haltija tai sen edustaja aikoo tuoda Suomeen lääkevalmistetta, jolle Euroopan unionin toimielin on myöntänyt myyntiluvan, maahantuojan on ilmoitettava tuonnista Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle ja myyntiluvan haltijalle. Ilmoitus on tehtävä vähintään kuukautta ennen tuonnin suunniteltua aloittamista.

Tämä pykälä ei koske eläinlääkkeitä.

---

30 l §

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen on pantava vireille lääkedirektiivin 107 i artiklassa tarkoitettu kiireellinen unionin menettely, jos se katsotaan lääketurvatoimintatietojen arvioinnin tuloksena tarpeelliseksi, ilmoittamalla asiasta toisille Euroopan unionin jäsenvaltioille, Euroopan lääkevirastolle ja Euroopan komissiolle. Kiireellinen unionin menettely on pantava vireille, jos Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus:

1) harkitsee myyntiluvan tai rekisteröinnin peruuttamista väliaikaisesti tai kokonaan;

2) harkitsee lääkkeen toimittamisen kieltämistä;

3) harkitsee myyntiluvan tai rekisteröinnin uusimisesta kieltäytymistä;

4) on saanut myyntiluvan tai rekisteröinnin haltijalta tiedon siitä, että tämä on turvallisuussyistä:

a) keskeyttänyt lääkkeen markkinoille saattamisen;

b) ryhtynyt tai aikoo ryhtyä toimenpiteisiin myyntiluvan tai rekisteröinnin perumiseksi;

c) ei ole hakenut myyntiluvan uusimista; tai

5) katsoo, että uuden vasta-aiheen lisääminen, suositellun annostuksen pienentäminen tai lääkkeen käyttötarkoitusten rajoittaminen on tarpeen toteuttaa kiireellisenä.

Jos 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä ei ole tarpeen toteuttaa kiireellisinä, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen on kuitenkin tehtävä 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus, jos se katsoo toimenpiteiden siitä huolimatta olevan tarpeen.

---

34 §

Lääketukkukaupasta voidaan myydä tai muutoin luovuttaa lääkkeitä lääketehtaalle, toiselle lääketukkukaupalle, apteekille, sivuapteekille, Sotilasapteekille, sairaala-apteekille ja lääkekeskukselle sekä eläinlääkärille eläinlääkintää varten. Lääkevalmisteita, joita ei ole säädetty tai määrätty myytäviksi vain apteekeista, saadaan lisäksi myydä ja muutoin luovuttaa näiden valmisteiden vähittäismyyjille. Kun lääketukku myy tai muutoin luovuttaa lääkkeitä EU- ja ETA-alueen ulkopuolelle, sen on varmistettava, että lääkkeitä toimitetaan vain sellaiselle toimijalle, jolla on kyseisessä maassa laillinen oikeus hankkia lääkkeitä lääketukkukaupasta. Myytäessä tai muutoin luovutettaessa EU- ja ETA-alueen ulkopuolelle lääkkeitä, jotka tukkukauppa on vastaanottanut EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta ilman, että niitä on maahantuotu unionin alueelle, tukkukaupan on varmistettava, että lääkkeitä hankitaan ainoastaan henkilöiltä, joilla on kyseisessä maassa lupa tai oikeus toimittaa lääkkeitä tukkukaupalle.

---

56 a §

Apteekki toimittaa ihmisille tarkoitetun lääkkeen toisessa Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa tai Sveitsissä annetun lääkemääräyksen (eurooppalainen lääkemääräys) perusteella, jos eurooppalaisella lääkemääräyksellä määrättyä lääkettä saadaan pitää kaupan lääkedirektiivin tai ihmisille ja eläimille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön lupa- ja valvontamenettelyistä ja Euroopan lääkeviraston perustamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 726/2004 nojalla ja lääkemääräys täyttää tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten mukaiset vaatimukset.

Apteekki voi kieltäytyä toimittamasta eurooppalaisella lääkemääräyksellä määrätyn lääkkeen, jos on perusteltua syytä epäillä lääkemääräyksen aitoutta tai lääketieteellistä asianmukaisuutta, tai jos lääkemääräys on epäselvä tai puutteellinen.

Edellä 1 momentissa säädettyä ei sovelleta lääkevalmisteisiin, jotka edellyttävät lääkedirektiivin 71 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua erityislääkemääräystä.

---

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

---

Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2013

Pääministeri
JYRKI KATAINEN

Sosiaali- ja terveysministeri
Paula Risikko