Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 106/2013
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yleisradioverosta annettua lakia siten, että henkilön yleisradioveron pienin maksuunpantava määrä korotettaisiin 50 eurosta 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta 143 euroon.

Esitys liittyy valtion vuoden 2014 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014, ja sitä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014 toimitettavassa verotuksessa.


PERUSTELUT

1 Nykytila

Vuoden 2013 alusta voimaan tullut yleisradioverosta annettu laki (484/2012) on osa Yleisradio Oy:n julkisen palvelun rahoitukseen, ohjaukseen ja valvontaan sekä tehtävänantoon liittyvien muutosten kokonaisuutta. Uudistuksen yhteydessä luovuttiin laitesidonnaisesta televisiomaksusta Yleisradio Oy:n rahoittamisessa ja siirryttiin järjestelyyn, jossa valtion talousarvioon otettavasta määrärahasta suoritetaan vuosittain valtion televisio- ja radiorahastolle Yleisradio Oy:n julkisen palvelun kustannusten kattamiseen tarvittava määrä.

Määrärahaa vastaava summa on ollut tarkoitus kerätä yleisradioverolla. Yleisradioveroa ovat velvollisia suorittamaan sekä luonnolliset henkilöt että yhteisöt.

Yleisradioverosta annetun lain 2 §:n mukaan Suomessa yleisesti verovelvollisen, viimeistään verovuoden aikana 18 vuotta täyttäneen henkilön on suoritettava henkilön yleisradioveroa 0,68 prosenttia verovuoden puhtaan ansiotulon ja puhtaan pääomatulon yhteismäärästä tai sitä korkeammasta yrittäjän eläkelain (1272/2006) tai maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) mukaan vahvistetun työtulon yhteismäärästä. Yleisradioveroa ei kuitenkaan ole suoritettava 140 euroa enempää eikä 50 euroa pienempää veroa maksuunpanna.

Liike- tai ammattitoimintaa tai maataloutta harjoittavan yhteisön, jonka verovuoden verotettava tulo on vähintään 50 000 euroa, on lain 3 §:n mukaan suoritettava yhteisön yleisradioveroa 140 euroa lisättynä 0,35 prosentilla verotettavan tulon 50 000 euroa ylittävältä osalta, kuitenkin enintään 3 000 euroa.

Yleisradiovero määrätään tuloverotuksen toimittamisen yhteydessä. Lakia laadittaessa oli lähtökohtana, että yleisradioveroon sovelletaan mahdollisimman pitkälti tuloverotusta koskevaa lainsäädäntöä ja tuloverotuksen menettelyjä.

Televisio- ja radiorahastolle valtion talousarviosta suoritettavan määrärahan määrästä säädetään valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain (745/1998) 3 §:ssä. Vuonna 2013 määräraha on 500 miljoonaa euroa ja sen suuruutta tarkistetaan vuosittain indeksin perusteella. Indeksi muodostuu elinkustannusindeksistä, jonka painoarvo on yksi kolmasosa, sekä ansiotasoindeksistä, jonka painoarvo on kaksi kolmasosa.

Yleisradioveron perusteet pyrittiin lakia valmisteltaessa määrittämään siten, että vero mahdollisimman tarkoin tuottaisi yhteensä 502 miljoonaa euroa, mistä edellä mainitun 500 miljoonan euron määrärahan lisäksi oli määrä kattaa yhteisön yleisradioveron perimisestä aiheutuvia järjestelmän perustamiskustannuksia ja vuotuisia käyttökustannuksia 2 miljoonaa euroa.

Henkilön yleisradioveron osuus 502 miljoonan euron tuottotavoitteesta oli 480 miljoonaa euroa ja yhteisöjen yleisradioveron osuus 22 miljoonaa euroa. Yleisradioveron todellinen kertymä selviää vasta kun tuloverotus vuodelta 2013 valmistuu vuoden 2014 syksyllä.

2 Nykytilan arviointi

Koska yleisradioverolla on ollut tarkoitus kerätä valtion talousarviosta vuosittain valtion televisio- ja radiorahastolle suoritettavaa määrärahaa vastaava määrä ja koska määräraha on edellä kuvatulla tavalla indeksisidonnainen, on uudistuksen yhteydessä ollut lähtökohtana, että yleisradioveron perusteita joudutaan tarvittaessa tarkistamaan.

Valtion vuoden 2014 talousarviossa televisio- ja radiorahastolle suoritettavan määrärahan suuruus on 510 miljoonaa euroa.

Käytettävissä olevien tuloennusteiden perusteella voidaan arvioida, että henkilön yleisradiovero tuottaisi nykyisillä veroperusteilla 483 miljoonaa euroa.

Yhteisöjen yleisradioveron kertymän ennakointi on varsin vaikeaa, erityisesti kun verokertymä veron ensimmäiseltä kantovuodelta ei ole vielä tiedossa. Ei ole kuitenkaan aihetta olettaa, että yhteisöjen yleisradioveron kertymä ylittäisi lakia säädettäessä arvioidut 22 miljoonaa euroa.

Voidaan arvioida, että yleisradioveron tuotto vuonna 2014 jäisi nykyisiä veroperusteita sovellettaessa noin 8 miljoonaa euroa televisio- ja radiorahaston vuoden 2014 talousarviomäärärahaa pienemmäksi.

3 Ehdotetut muutokset

Henkilön yleisradioveron perusteita ehdotetaan muutettavaksi siten, että yleisradioveron kertymä nousisi noin 8 miljoonalla eurolla vuodesta 2013. Tämän saavuttamiseen on veron rakennetta muuttamatta käytettävissä kaksi vaihtoehtoa: veroprosentin korottaminen nykyisestä 0,68:sta tai veron enimmäismäärän korottaminen 140:stä. Kumpaakin tekijää voidaan muuttaa myös samanaikaisesti.

Verokertymää olisi mahdollista jossain määrin lisätä myös alentamalla veron vähimmäismäärää, mutta tämä olisi vastoin yleisradioverolle asetetun sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoitetta. Verovelvollisia, jotka eivät tulojen vähäisyyden vuoksi maksa veroa vuodelta 2013, on noin 400 000.

Hallitus pitää perusteltuna, että veron tuottoa lisättäessä samalla korotetaan ansiotasoindeksin muutosta vastaavasti sitä tulotasoa, josta lähtien yleisradioveroa tulee määrättäväksi. Tällä ei olisi mainittavaa vaikutusta veron tuottoon, koska valtaosa yleisradioveroa maksavista, lähes 2,5 miljoonaa henkilöä, maksaa vuodelta 2013 yleisradioveroa sen enimmäismäärän 140 euroa ja lähes 1,5 miljoonalla henkilöllä veron määrä on välillä 50 —140 euroa.

Tavoitellun lisätuoton saavuttaminen yksin veroprosenttia korottamalla saavutettaisiin korottamalla veroprosentti 0,68:sta 0,72:een. Tällöin se tulotaso, josta lähtien vero on enimmäismäärän 140 euroa suuruinen, alenisi vuoden nykyisestä 20 588 eurosta 19 178 euroon. Tällainen ratkaisu merkitsisi sitä, että lisäkertymän rahoittaisivat kokonaan verrattain kapealle tuloalueelle kuuluvat pienituloiset henkilöt.

Yleisradioveron korotus ehdotetaan toteutettavaksi säilyttämällä veroprosentti nykyisenä ja korottamalla veron enimmäismäärä 140 eurosta 143 euroon ja vähimmäismäärä 50 eurosta 51 euroon. Tuloraja, josta lähtien veron vähimmäismäärä ylittyy, nousisi 7 352 eurosta 7 500 euroon. Tuloraja, josta lähtien veron enimmäismäärä ylittyy, nousisi vastaavasti nykyisestä 20 588 eurosta 21 029 euroon.

Ehdotettu korotus kohdistuisi veroa maksaviin varsin tasapuolisesti. Veron enimmäismäärän korotus kohdistuu staattisesti tarkastellen yli 20 588 euroa ansaitseviin, joilla veron määrä nousee enintään 3 eurolla eli 2,14 prosentilla. Koska veroprosenttia ei samalla ehdoteta tarkistettavaksi ansiotason muutosta vastaavaksi, vähemmän ansaitsevien verorasitus kasvaisi vuoteen 2013 verrattuna heidän ansiotason nousuaan vastaavasti. Ansiotason nousuksi vuonna 2014 arvioidaan 2,1 prosenttia.

4 Esityksen vaikutukset

Ehdotettu muutos lisäisi veron tuottoa noin 10 miljoonalla eurolla vuonna 2014.

Muutos lisäisi verovelvollisten maksurasitusta enintään 3 eurolla eli 2,14 prosentilla.

5 Asian valmistelu

Asia on valmisteltu valtiovarainministeriössä. Esitysluonnoksesta ovat antaneet lausuntonsa seuraavat tahot: liikenne- ja viestintäministeriö, Verohallinto, Akava ry, Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry, Keskuskauppakamari, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Suomen Yrittäjät ry, Suomen Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry, Veronmaksajain Keskusliitto ry ja Yleisradio Oy.

6 Riippuvuus muista esityksistä

Esitys liittyy valtion vuoden 2014 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

7 Voimaantulo

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014.

Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2014 toimitettavassa verotuksessa.

Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Laki yleisradioverosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan yleisradioverosta annetun lain (484/2012) 2 §:n 1 ja 2 momentti seuraavasti:

2 §
Henkilön yleisradiovero

Tuloverolaissa (1535/1992) tarkoitetun Suomessa yleisesti verovelvollisen, joka viimeistään verovuoden aikana on täyttänyt 18 vuotta, on suoritettava yleisradioveroa 0,68 prosenttia tuloverolaissa tarkoitetun verovuoden puhtaan ansiotulon ja puhtaan pääomatulon yhteismäärästä tai sitä korkeammasta hänelle yrittäjän eläkelain (1272/2006) tai maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) mukaan vahvistetun työtulon yhteismäärästä. Yleisradioveroa ei kuitenkaan ole suoritettava 143 euroa enempää.

Jos 1 momentin mukaan laskettu vero on vähemmän kuin 51 euroa, sitä ei maksuunpanna.



Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2014 toimitettavassa verotuksessa.


Helsingissä 16 päivänä syyskuuta 2013

Pääministeri
JYRKI KATAINEN

Valtiovarainministeri
Jutta Urpilainen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.