Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen valinnaisen pöytäkirjan.

Pöytäkirjan tarkoituksena on vahvistaa vapautensa menettäneiden henkilöiden suojelua kidutusta ja muuta julmaa, epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rangaistusta vastaan sekä korostaa valtioiden velvollisuutta ryhtyä tehokkaisiin toimiin kidutuksen ehkäisemiseksi. Pöytäkirjalla luodaan järjestelmä, jonka puitteissa riippumattomat kansainväliset ja kansalliset valvontaelimet tarkastavat säännöllisesti paikkoja, joissa pidetään vapautensa menettäneitä henkilöitä.

Pöytäkirjalla on perustettu kansainvälinen kidutuksen vastaisen komitean alakomitea. Pöytäkirja velvoittaa sopimusvaltion perustamaan tai nimeämään yhden tai useamman riippumattoman kansallisen valvontaelimen taikka edelleen ylläpitämään sellaista.

Sopimusvaltion on sallittava kansainvälisen alakomitean ja kansallisen valvontaelimen tarkastukset kaikkiin sopimusvaltion lainkäyttövaltaan kuuluviin paikkoihin, joissa viranomaisen määräyksen nojalla tai kehotuksesta, suostumuksella tai myötävaikutuksella pidetään taikka voidaan pitää vapautensa menettäneitä henkilöitä.

Pöytäkirja on tullut kansainvälisesti voimaan kesäkuussa 2006.

Suomen osalta pöytäkirja tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua ratifioimiskirjan tallettamisesta. Ratifioimiskirja on tarkoitus tallettaa mahdollisimman pian kansallisen ratifiointipäätöksen jälkeen.

Esitykseen sisältyy kaksi lakiehdotusta. Ensimmäinen koskee pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamista ja pöytäkirjan soveltamista ja toinen eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain muuttamista. Jälkimmäisessä ehdotetaan eduskunnan oikeusasiamiestä nimettäväksi pöytäkirjan tarkoittamaksi kidutuksen vastaiseksi kansalliseksi valvontaelimeksi. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana kuin pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan. Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain laillisuusvalvontaan kuuluvia tarkastuksia koskevan säännösmuutoksen on kuitenkin tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

---

Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus on tehty New Yorkissa 10 päivänä joulukuuta 1984 ja se on tullut Suomessa voimaan vuonna 1989 (SopS 59-60/1989). Yleissopimuksella on syyskuun 2012 lopussa 153 sopimuspuolta.

Yleissopimuksen täytäntöönpanoa valvoo Yhdistyneiden kansakuntien (YK) kidutuksen vastainen komitea. Sopimusvaltiot toimittavat komitealle määräajoin selvityksen sopimuksen kansallisesta täytäntöönpanosta. Vierailut sopimusvaltion alueelle eivät kuulu komitean toimivaltaan.

Vuosina 1992-2002 yleissopimukseen neuvoteltiin YK:n ihmisoikeustoimikunnassa valinnainen pöytäkirja. Sen tarkoituksena on vahvistaa vapautensa menettäneiden henkilöiden suojelua kidutusta ja muuta julmaa, epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rangaistusta vastaan sekä korostaa valtioiden velvollisuutta ryhtyä tehokkaisiin toimiin kidutuksen ehkäisemiseksi. Kidutus ja mainittu muu kohtelu tai rangaistus ovat kiellettyjä tekoja ja vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Niiden tehokas ehkäiseminen edellyttää koulutusta sekä erilaisten lainsäädännöllisten, hallinnollisten, oikeudellisten ja muiden toimenpiteiden yhdistelmää. Vapautensa menettäneiden henkilöiden kidutusta ja muuta kiellettyä kohtelua voidaan ehkäistä myös laitoksiin tehtävillä säännöllisillä tarkastuksilla.

Pöytäkirjalla on perustettu kidutuksen vastaisen komitean kansainvälinen alakomitea, joka toimii kansainvälisenä ennaltaehkäisevänä valvontaelimenä. Sen tehtävänä on ehkäistä ennalta kidutusta ja muuta julmaa, epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rangaistusta ja hoitaa sille pöytäkirjassa tätä tarkoitusta varten määrätyt tehtävät. Alakomitea tekee tarkastuksia sopimusvaltion lainkäyttövaltaan kuuluviin paikkoihin, joissa viranomaisen antaman määräyksen nojalla, viranomaisen kehotuksesta, suostumuksella tai myötävaikutuksella pidetään tai voidaan pitää vapautensa menettäneitä henkilöitä.

Pöytäkirjassa edellytetään myös, että sopimusvaltio perustaa tai nimeää yhden tai useamman riippumattoman kansallisen valvontaelimen tai edelleen ylläpitää sellaista. Kansallisen valvontaelimen tehtävänä on ennalta ehkäistä kidutusta ja muuta kiellettyä kohtelua tarkastamalla säännöllisesti paikkoja, joissa pidetään tai voidaan pitää vapautensa menettäneitä henkilöitä. Vapaudenmenetyksen tulee perustua joko viranomaisen antamaan määräykseen taikka viranomaisen kehotukseen, suostumukseen tai myötävaikutukseen.

Kansalliselle valvontaelimelle tulee antaa valtuudet tarkastaa mainittuja paikkoja säännöllisesti. Kansallisen valvontaelimen tulee voida antaa toimivaltaisille viranomaisille suosituksia, joiden tarkoituksena on parantaa vapautensa menettäneiden henkilöiden kohtelua ja oloja sekä ehkäistä kidutusta ja muuta yleissopimuksessa kiellettyä toimintaa. Sen tulee myös voida antaa ehdotuksia ja lausuntoja olemassa olevasta tai suunnitellusta lainsäädännöstä.

Kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi tehty eurooppalainen yleissopimus (SopS 16-17/1991, jäljempänä eurooppalainen yleissopimus) avattiin allekirjoitettavaksi Strasbourgissa 26 päivänä marraskuuta 1987. Se tuli kansainvälisesti voimaan 1 päivänä helmikuuta 1989. Suomi ratifioi yleissopimuksen 20 päivänä joulukuuta 1990 ja se tuli Suomen osalta voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1991. Kaikki Euroopan unionin 27 jäsenvaltiota ovat ratifioineet tämän yleissopimuksen.

Eurooppalaisella yleissopimuksella perustettiin eurooppalainen komitea kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun taikka rangaistuksen estämiseksi (European Committee for the Prevention of Torture, CPT).

CPT tekee vierailuja sopimusvaltioiden alueille. Niiden tarkoituksena on vahvistaa vapaudenriiston kohteeksi joutuneiden henkilöiden suojelemista kidutukselta ja epäinhimilliseltä tai halventavalta kohtelulta tai rangaistukselta. Sopimusvaltioiden tulee sallia CPT:n tarkastuskäynnit kaikkiin lainkäyttövaltaansa kuuluviin paikkoihin, joissa pidetään viranomaisen toimesta vapautensa menettäneitä henkilöitä. CPT:n jäsenet toimivat henkilökohtaisessa ominaisuudessaan ja ovat riippumattomia ja puolueettomia.

Sopimusvaltion tulee taata CPT:lle eurooppalaisessa yleissopimuksessa mainitut edellytykset sen tehtävien hoitamista varten. CPT:lle on taattava muun muassa pääsy sopimusvaltion alueelle ja oikeus rajoittamattomaan liikkumiseen siellä samoin kuin rajoittamaton oikeus päästä kaikkiin sellaisiin paikkoihin, joissa pidetään vapautensa menettäneitä henkilöitä, sekä liikkua niissä rajoituksetta.

Käytännössä CPT tekee tarkastuskäyntejä vankiloissa, poliisiasemilla, mielisairaaloissa ja maahan tulleiden ulkomaalaisten säilöönottotiloissa. Se on laajentanut tarkastustoimintaansa myös vanhusten ja kehitysvammaisten hoitolaitoksiin sekä muihin sosiaalihuoltolaitoksiin. Tarkastusten yhteydessä CPT keskustelee laitoksen henkilökunnan sekä vapautensa menettäneiden henkilöiden kanssa. Lisäksi se kuulee vierailullaan kansalaisjärjestöjä.

CPT:n raportti suosituksineen lähetetään luottamuksellisena kyseisen sopimusvaltion hallitukselle, joka voi julkaista sen, kuten tavallisesti tapahtuukin. Jos sopimusvaltio ei suostu yhteistyöhön tai kieltäytyy parantamasta vapautensa menettäneiden henkilöiden tilannetta CPT:n esittämien suositusten perusteella, CPT voi antaa asian johdosta julkisen lausunnon.

Suomi on eurooppalaisen yleissopimuksen ratifioidessaan jo sitoutunut merkittäviltä osin samanlaisiin kansainvälisiin velvoitteisiin kuin mitä nyt käsiteltävän pöytäkirjan ratifiointi edellyttää.

Sopimusvaltion velvoitteesta sallia CPT:n käynnit kaikissa niissä paikoissa, joissa pidetään viranomaisen toimesta vapautensa menettäneitä henkilöitä, on määrätty eurooppalaisen yleissopimuksen 2 artiklassa. Edelleen sopimusvaltion velvoite antaa CPT:lle kaikki sen tarvitsemat tiedot sisältyy eurooppalaisen yleissopimuksen 8 ja 9 artiklaan. Samankaltaiset määräykset sisältyvät myös nyt käsiteltävänä olevan pöytäkirjan 4, 12 ja 14 artiklaan.

CPT on käynyt Suomessa neljä kertaa: vuosina 1992, 1998, 2003 ja 2008. Sen toiminta on keskeinen osa vapautensa menettäneiden henkilöiden eurooppalaista ihmisoikeuksien valvontajärjestelmää ja vakiintunutta myös Suomessa. Eurooppalaiseen yleissopimukseen sisältyvien määräysten ja niiden soveltamisesta saatujen kokemusten perusteella nyt käsiteltävän pöytäkirjan ratifiointiin ei näytä liittyvän erityisiä ongelmia. On kuitenkin todettava, että eurooppalaiseen yleissopimukseen ei sisälly määräyksiä kansallisesta valvontaelimestä, joten tämä kysymys tulee pöytäkirjan suhteen ratkaista erikseen.

Vapaudenmenetyksen määritelmä

Pöytäkirjassa vapaudenmenetyksellä tarkoitetaan kaikenlaista säilöönottoa tai vangitsemista taikka henkilön asettamista julkisen tai yksityisen valvonnan alaiseksi lainkäyttö-, hallinto- tai muun viranomaisen määräyksen nojalla tai viranomaisen kehotuksesta, suostumuksella tai myötävaikutuksella ilman mahdollisuutta vapautua omasta tahdostaan.

Seuraavassa selostetaan sitä keskeistä kansallista lainsäädäntöä, jonka nojalla henkilö vastoin omaa tahtoaan voidaan ottaa kiinni ja pitää säilössä tai muuten määrätä hänet vapaudenmenetyksestään.

Poliisin säilyttämät henkilöt

Rikosperusteinen vapaudenmenetys voi perustua pakkokeinolain (450/1987) säännöksiin kiinniottamisesta, pidättämisestä ja vangitsemisesta. Lain 1 luvun 2 ja 6 §:ssä säädetään esitutkintaviranomaisen toteuttamasta henkilön pidättämisestä rikosepäilyn vuoksi ja pidättämiseen oikeutetusta virkamiehestä. Rikoksesta epäillyn vangitsemisesta säädetään 1 luvun 8 ja 9 §:ssä. Pidätettyä koskeva vangitsemisvaatimus on otettava käsiteltäväksi viimeistään neljän vuorokauden kuluttua kiinniottamisesta (14 §). Vangitsemisesta päättävän tuomioistuimen on asetettava määräaika, jonka kuluessa syyte on nostettava (21 §). Määräaikaa voidaan syyttäjän pyynnöstä pidentää.

Esitutkintalaissa (449/1987) on säännöksiä henkilön läsnäolovelvollisuudesta esitutkinnassa. Lain 21 §:n mukaan muu kuin rikoksesta epäilty on velvollinen olemaan läsnä enintään kuusi tuntia kerrallaan. Epäilty, jota ei ole pidätetty tai vangittu, on puolestaan velvollinen olemaan läsnä kerrallaan enintään 12 tuntia. Jos pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n edellytykset täyttyvät, epäillyn läsnäolovelvollisuus on enintään 24 tuntia.

Henkilö voidaan ottaa kiinni myös poliisilain (493/1995) nojalla hänen suojaamisekseen (11 §, 14 §). Lisäksi poliisilla on oikeus ottaa kiinni etsintäkuulutettu, joka toimivaltaisen viranomaisen antaman kuulutuksen mukaan on vangittava tai otettava säilöön (12 §). Kiinniotto on mahdollista myös eräissä muissa tilanteissa (19 ja 20 §).

Poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annettua lakia (841/2006) sovelletaan poliisin säilyttämien tutkintavankien, pidätettyjen ja kiinniotettujen kohteluun.

Poliisilla on kiinniotettujen ja pidätettyjen säilytykseen tarkoitettuja lukittavia tiloja jokaisessa 24 poliisilaitoksessa vähintään yksi. Poliisilaitoksiin kuuluu useita poliisiasemia. Tutkintavankien säilytystiloja voi siten yhtä poliisilaitosta kohden olla useita. Tutkintavankien säilyttäminen poliisivankiloissa on pääsääntöisesti lyhytaikaista. Suurin osa tutkintavangeista sijoitetaan vankiloihin. Vuonna 2011 tutkintavankeja säilyttäviä poliisivankiloita oli 42.

Poliisin tulostietojärjestelmän tietojen mukaan poliisi ja muut lainvalvontaviranomaiset tekivät vuonna 2011 yhteensä 126 211 henkilön kiinniottoa tai pidättämistä. Toimenpiteistä 78 234 oli poliisilakiin perustuvia päihtyneen säilöönottoja, joissa kysymys on henkilön tai hänen ympäristönsä turvallisuuden varmistamisesta. Muissa toimenpiteissä oli lähes aina kysymys rikoksen esitutkinnasta. Keskeisiä henkilön vapauteen liittyviä pakkokeinoja ovat rikoksesta epäillyn kiinniotto ja pidättäminen. Vuonna 2011 rikoksesta epäiltyjen kiinniottoja oli 35 144 tapausta, pidätettyjen säilöönottoja oli 10 527 ja muita kiinniottoja 2 306.

Pakkokeinolain 1 luvun 22 §:n 1 momentin mukaan syytteen ensimmäisenä oikeusasteena käsittelevän tuomioistuimen on otettava rikoksesta epäiltyä koskeva vangitsemisasia tuomion antamiseen asti uudelleen käsiteltäväksi viipymättä ja jos vangittu sitä pyytää, viimeistään neljän vuorokauden kuluttua pyynnön esittämisestä. Vangitsemisasiaa ei kuitenkaan tarvitse ottaa uudelleen käsiteltäväksi aikaisemmin kuin kahden viikon kuluessa asian edellisestä käsittelystä.

Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 33 §:ssä säädetään tuomioistuimeen tuotavaksi määrätyn asianosaisen tai kuultavan ja 17 luvun 36 §:ssä tuotavaksi määrätyn todistajan säilöönotosta.

Eduskunta on maaliskuussa 2011 hyväksynyt esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistuksen. Uudistetut esitutkintalaki (805/2011) ja pakkokeinolaki (806/2011) tulevat voimaan vuoden 2014 alussa, samoin kuin muutokset poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annettuun lakiin (807/2011), tutkintavankeuslakiin (808/2011) sekä vankeuslakiin (809/2011). Kiinniottamista, pidättämistä ja vangitsemista koskevat säännökset säilyvät pääosin ennallaan, mutta vangitsemisasioiden tuomioistuinkontrollia koskevia säännöksiä on täsmennetty ja keskeisimmistä pakkokeinojen käytössä sovellettavista periaatteista (suhteellisuusperiaate, vähimmän haitan periaate ja hienotunteisuusperiaate) on otettu säännökset pakkokeinolakiin. Uudistuksella pyritään myös laajentamaan matkustuskiellon käyttöä vapaudenmenetyksen vaihtoehtona (HE 222/2010 vp, s. 263). Uudistus sisältää myös useita vapautensa menettäneen henkilön oikeusturvaa parantavia toimenpiteitä. Muun muassa mahdollisuutta kannella vangitsemista koskevasta päätöksestä on laajennettu.

Vankeusrangaistukseen tuomitut sekä tutkintavangit

Rikoslain 2 c luvun 1 §:n (780/2005) mukaan vankeusrangaistuksen sisältönä on vapauden menetys tai rajoittaminen. Vankeuslaki (767/2005) sisältää säännökset vankeusrangaistuksen ja sakon muuntorangaistuksen täytäntöönpanosta. Tutkintavankeuslakia (768/2005) sovelletaan tutkintavankeuden toimeenpanoon. Poliisin tiloissa säilytettävien tutkintavankien kohtelussa sovelletaan poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annettua lakia (841/2006).

Rikosseuraamuslaitoksesta annetun lain (953/2009) 1 §:n mukaan rangaistusten täytäntöönpanoa ja tutkintavankeuden toimeenpanoa varten on oikeusministeriön alainen Rikosseuraamuslaitos, jonka toimialueena on koko maa. Rikosseuraamuslaitoksen muodostavat keskushallintoyksikkö, kolme täytäntöönpanoaluetta ja terveydenhuoltoyksikkö. Se on vuodesta 2010 lukien jakaantunut kolmeen täytäntöönpanoalueeseen, joita ovat Etelä-Suomen, Länsi-Suomen ja Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueet. Rikosseuraamusalueilla toimivat arviointikeskus, vankilat ja yhdyskuntaseuraamustoimistot.

Suomessa on 1 päivänä lokakuuta 2012 yhteensä 15 suljettua vankilaa, 12 avolaitosta (Vanajan vankilassa ja Satakunnan vankilassa kaksi osastoa), kaksi vapauttamisyksikköä sekä kolme avolaitososastoa. Yksi avolaitoksista, Haminan vankila, lopettaa toimintansa vuoden 2013 alussa.

Vuonna 2011 Suomessa oli keskimäärin 3 262 vankia. Syyskuussa 2012 vankeja oli kirjoissa yhteensä 3 196. Heistä suurin osa (2 489 henkilöä) oli vankeusvankeja. Sakon muuntorangaistusta suorittavia vankeja oli 57 ja tutkintavankeja 650. Valvotussa koevapaudessa oli 172 vankia. Tutkintavankeja säilytetään myös poliisin tiloissa, missä heitä oli 74 henkilöä syyskuussa 2012. Naisvankeja oli 229 eli noin seitsemän prosenttia kaikista vangeista. Ulkomaalaisia vankeja oli vankiloissa syyskuussa 2012 yhteensä 482. Nuoria ja alaikäisiä vankeja oli vähän: alle 18-vuotiaita oli kuusi ja 18-20-vuotiaita 78.

Vanginkuljetus

Vankien kuljetuksista huolehtivat Rikosseuraamuslaitos ja poliisiviranomaiset. Vankien kuljetuksista säädetään vankien kuljetuksesta annetussa laissa (220/1925) ja vanginkuljetusasetuksessa (165/1954). Lainsäädännön uudistaminen on vireillä.

Lähtökohtaisesti Rikosseuraamuslaitoksen hoitama vanginkuljetus järjestetään joko aikataulunmukaisena, tiettyihin vanginkuljetusreitteihin perustuvana kuljetuksena, tai yksittäisinä kuljetuksina. Aikataulunmukainen kuljettaminen suoritetaan joko VR:n ja Rikosseuraamuslaitoksen yhteistyönä toteutettavana raideliikenteenä, jossa kulkuvälineinä ovat henkilöliikenteen juniin liitettävät vankivaunut, tai Rikosseuraamuslaitoksen järjestämänä linja-autokuljetuksena. Viime vuosina Rikosseuraamuslaitoksen tehtävänä olevassa vanginkuljetuksessa on aikaisemmin junalla suoritettuja kuljetuksia yhä enemmän korvattu linja-autoilla, mikä on nopeuttanut kuljetuksia.

Rikosseuraamuslaitoksen suorittamissa tuomioistuinkuljetuksissa vangit viedään tuomioistuimessa vankien säilytystiloihin. Vangin kuljettamisesta vastaava vartija huolehtii vangin valvonnasta myös tuomioistuimessa odotuksen ja asian käsittelyn ajan. Poliisin vastatessa kuljetuksesta menettely on pääsääntöisesti sama. Kuljetusta hoitavat poliisimiehet vastaavat myös tuomioistuinkäsittelyn aikaisesta valvonnasta.

Kiireelliset terveydenhuollon kuljetukset hoidetaan ambulanssikuljetuksina ja niissä valvonta hoidetaan tilanteen mukaan.

Poliisin tulostietojärjestelmien mukaan poliisilla on vuosittain yli 5 000 vanginkuljetustehtävää. Yksi vanginkuljetus tuomioistuimeen kestää vartioimisineen pääkaupunkiseudulla keskimäärin yhden henkilötyöpäivän. Muualla maassa tehtäväsidonnaisuus on vieläkin suurempi.

Ulkomaalaisten säilöönotto

Ulkomaalaislain (301/2004) 121 §:n mukaan ulkomaalainen voidaan lain 118-120 §:ssä tarkoitettujen turvaamistoimien sijasta määrätä otettavaksi säilöön, jos 121 §:ssä säädetyt edellytykset säilöönotolle täyttyvät. Säilöön otettujen kohtelua sääntelee laki säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä (116/2002). Käytännössä pääosa säilöönotoista liittyy maasta poistamista koskevan päätöksen täytäntöönpanon turvaamiseen.

Vuonna 2011 tehtiin yhteensä 1 152 ulkomaalaisen säilöön ottamista koskevaa päätöstä. Ainoa ulkomaalaisten säilöönottoyksikkö sijaitsee Metsälän vastaanottokeskuksen yhteydessä Helsingissä. Sen kapasiteetti on 40 henkilöä. Vuonna 2011 säilöönottoyksikköön rekisteröitiin 460 uutta asiakasta. Heistä 88,3 prosenttia oli miehiä ja 11,7 prosenttia naisia. Alaikäisiä oli 17. Näistä ilman huoltajaa oli neljä. Ilman huoltajaa tulleiden keski-ikä oli 16,7 vuotta. Keskimäärin yhden henkilön säilöönotto kesti 31,1 vuorokautta. Pisin säilöönotto kesti 150 vuorokautta, lyhin alle yhden vuorokauden. Säilöönotettujen kansalaisuuksia oli yhteensä 69.

Ulkomaalaislain 123 §:n 3 momentin mukaan säilöön otettu ulkomaalainen on mahdollisimman pian sijoitettava säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetussa laissa tarkoitettuun säilöönottoyksikköön. Säilöön otettu ulkomaalainen tulisi vain poikkeuksellisesti sijoittaa poliisin pidätystiloihin. Säilöönottoyksikön kapasiteetin riittämättömyyden vuoksi ulkomaalaislain nojalla säilöön otettuja henkilöitä joudutaan kuitenkin säilyttämään poliisin tiloissa. Kansainväliset ihmisoikeusvalvontaelimet ovat toistuvasti kiinnittäneet tilanteeseen huomiota ja suosittaneet säilöönottokapasitettin lisäämistä.

Vapaudenmenetys rajavartiolaitoksessa

Rajavartiolain (578/2005) 41 §:n mukaan rajavartiomiehen toimivaltuuksista toimialallaan rikosten ennalta estämiseksi, selvittämiseksi ja syytteeseen saattamiseksi on vapauteen kohdistuvien pakkokeinojen osalta voimassa, mitä poliisimiehen toimivaltuuksista ja niiden käytöstä samassa tarkoituksessa säädetään poliisilaissa, esitutkintalaissa ja pakkokeinolaissa tai muualla lainsäädännössä.

Rajavartiolain 36 §:n 2 momentin mukaan rajavartiomiehellä on oikeus ottaa kiinni henkilö, joka kieltäytyy antamasta säännöksen 1 momentissa tarkoitettuja henkilö- ja tavoitettavuustietoja tai antaa siinä tarkoitetuista seikoista todennäköisesti virheellisen tiedon. Kiinniotettu on päästettävä vapaaksi heti, kun tarvittavat tiedot on saatu, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua kiinniottamisesta.

Lisäksi lain 37 §:n mukaan rajavartiomiehellä on oikeus ottaa kiinni henkilö, joka toimivaltaisen viranomaisen antaman kuulutuksen mukaan on otettava kiinni, pidätettävä tai vangittava taikka otettava säilöön. Saman säännöksen perusteella kiinniotettu henkilö on viipymättä toimitettava poliisin huostaan, jollei häntä ole päästettävä heti vapaaksi.

Lain 8 luvussa on säädetty vapautensa menettäneen henkilön kohtelusta rajavartiolaitoksessa. Luvussa on säännökset muun muassa henkilöiden kuljettamisesta, luovuttamisesta poliisille sekä säilytystiloista. Rajavartiolaitoksella on viisi rikoksesta epäiltyjen väliaikaista säilytystilaa.

Vapaudenmenetys tullihallinnossa

Tullilain (1466/1994) 43 § 2 momentin mukaan tullimiehellä on tulliviranomaisen suorittamassa esitutkinnassa sama oikeus pakkokeinojen käyttämiseen kuin poliisilla on poliisiviranomaisen suorittamassa esitutkinnassa. Pidättämiseen oikeutetut tullimiehet on määritelty pakkokeinolain 1 luvun 6 §:n 3 kohdassa.

Tullilain 43 a §:ssä säädetään, että tulliviranomaisten säilyttämien pidätettyjen ja kiinni otettujen henkilöiden kohteluun sovelletaan, mitä poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetussa laissa säädetään. Lisäksi tullilain 43 § sisältää säännökset siitä, mikä tullin virkanimikkeen tai virka-aseman mukainen virkamies vastaa poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetussa laissa tarkoitetuista poliisin virka-asemassa olevalle poliisimiehelle määrätyistä eräistä tehtävistä.

Tällä hetkellä tullin vastuulla ei ole pidätettyjen tai kiinni otettujen säilytystiloja, vaan tulli toimittaa tutkimissaan rikosjutuissa kiinni otetut ja pidätetyt poliisin säilytettäviksi.

Vapaudenmenetys puolustusvoimissa

Sotilaskurinpitolain (331/1983) 2 §:n mukaista arestia tuomitaan vähintään yksi ja enintään kolmekymmentä vuorokautta.

Lain 16 ja 17 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa laissa tarkemmin määritellyt sotilasesimiehet voivat ottaa kiinni ja pidättää rikoslain 45 luvun (sotilasrikokset) alaisen henkilön. Edellytyksenä on, että kurin, järjestyksen tai turvallisuuden säilyttäminen taikka palauttaminen vaatii sotilasrikoksesta tavatun tai todennäköisin syin epäillyn kiinniottoa tai pidättämistä. Lisäksi tällainen henkilö saadaan ottaa kiinni, jos hänen lausumistaan uhkauksista tai muusta käyttäytymisestään voidaan päätellä hänen todennäköisesti syyllistyvän rikokseen.

Myös rikoslain 45 luvun alainen tuntematon henkilö voidaan ottaa kiinni, jos hän kieltäytyy antamasta henkilöllisyytensä selvittämiseksi tarpeellisia tietoja laissa erikseen luetelluille sotilaille tai jos hän antaa henkilöllisyydestään ilmeisesti virheellisen tiedon.

Puolustusvoimista annetun lain (551/2007) 19 §:n nojalla vartio- tai päivystystehtävää suorittavalla virkamiehellä on tietyin edellytyksin oikeus ottaa kiinni ja poistaa henkilö puolustusvoimien alueelta. Muu kiinniotettu kuin rikoslain 45 luvun alainen henkilö on viipymättä luovutettava poliisille. Sama koskee rikoslain 45 luvun alaista henkilöä, joka on syyllistynyt muuhun kuin sotilasoikeudenkäyntilain (326/1983) 2 §:ssä tarkoitettuun rikokseen. Jollei kiinniotettua voida luovuttaa poliisille viimeistään kuuden tunnin kuluttua kiinniottamisesta, on hänet päästettävä heti vapaaksi.

Aluevalvontalain (755/2000) 27 §:n 2 momentin mukaan mainitun lain 23 §:n 1 momentissa tarkoitetulla aluevalvontaviranomaisella (sotilas-, rajavartio-, poliisi- ja tulliviranomaiset) on oikeus ottaa kiinni se, joka kieltäytyy antamasta tietoja nimestä, henkilötunnuksesta tai, jos henkilötunnusta ei ole, syntymäajasta ja kansalaisuudesta sekä paikasta, josta hän on tavoitettavissa tai antaa todennäköisesti virheellisen tiedon; taikka jonka kiinniottaminen on tarpeen alueloukkauksen jatkamisen estämiseksi tai selvittämiseksi. Kiinni otettu on päästettävä vapaaksi heti, kun tarvittavat edellä tarkoitetut tiedot on saatu tai alueloukkauksen jatkamisen estämisen tarkoitus on saavutettu. Kiinni otettu on kuitenkin päästettävä vapaaksi viimeistään 24 tunnin kuluttua kiinniottamisesta, jollei häntä pidätetä siten kuin pakkokeinolaissa säädetään.

Puolustusvoimien joukko-osastoissa oli vuonna 2010 yhteensä 20 vapautensa menettäneiden säilyttämiseen tarkoitettua tilaa. Pakkokeinoja puolustusvoimien joukko-osastoissa on vuosina 2004-2010 käytetty siten, että keskimäärin 300 henkilöä vuodessa on kiinniotettu ja keskimäärin 15 henkilöä vuodessa pidätetty sotilaskurinpitolain nojalla. Vangittuja ei vuosina 2004-2010 ole puolustusvoimien tiloissa ollut lainkaan. Arestirangaistuksen suorittaminen mainitulla ajanjaksolla on ollut erittäin harvinaista eikä tapauksia ole ollut edes yhtä vuosittain.

Yksityisten järjestyksenvalvojien kiinni ottamat henkilöt

Järjestyksenvalvojista säädetään järjestyksenvalvojista annetussa laissa (533/1999). Lain 2 §:n (104/2007) mukaan järjestyksenvalvojan tehtävänä on ylläpitää järjestystä ja turvallisuutta sekä estää rikoksia ja onnettomuuksia toimialueellaan. Toimialueella tarkoitetaan tilaisuutta tai paikkaa, jonne järjestyksenvalvoja on 1 §:n nojalla asetettu. Toimialueet käsittävät yleiset kokoukset ja yleisötilaisuudet (kokoontumislaki, 530/1999), majoitus- ja ravitsemusliikkeet (majoitus- ja ravitsemisliikkeistä annettu laki, 308/2006), leirintäalueet (ulkoilulaki, 606/1973), matkustaja-alukset (merityösopimuslaki, 756/2011) sekä kauppakeskukset, liikenneasemat ja joukkoliikenteen kulkuneuvot (järjestyslaki, 612/2003).

Lain 7 §:n mukaan järjestyksenvalvojalla on oikeus poistaa toimialueeltaan henkilö, joka päihtyneenä häiritsee siellä järjestystä tai muita henkilöitä; joka uhkaavasti esiintyen, meluamalla tai väkivaltaisuudella häiritsee järjestystä tai vaarantaa turvallisuutta siellä; ja henkilö, joka huomautuksesta huolimatta jättää noudattamatta järjestyksen tai turvallisuuden ylläpitämiseksi annetun tarpeellisen käskyn. Jos paikalta poistaminen on ilmeisesti riittämätön toimenpide eikä häiriötä tai vaaraa voida muutoin poistaa, järjestyksenvalvojalla on oikeus ottaa henkilö kiinni, jos kiinniottaminen on välttämätöntä muille henkilöille tai omaisuudelle aiheutuvan vakavan vaaran torjumiseksi. Kiinniotettu on viipymättä luovutettava poliisin haltuun. Järjestyksenvalvojalla ei kuitenkaan ole oikeutta henkilön kiinniottamiseen kokoontumislain 1 §:n mukaisessa yleisessä kokouksessa.

Jos kiinniotettua ei voida viipymättä luovuttaa poliisille, järjestyksenvalvojalla on järjestyksenvalvojista annetun lain 7 §:n nojalla poliisin suostumuksella oikeus pitää hänet säilössä enintään neljä tuntia kiinniottamisesta, kuitenkin enintään siihen asti, kun tilaisuus on päättynyt ja yleisö poistunut tai kun kiinniottamisen peruste on muutoin lakannut. Lisäksi saman säännöksen mukaan merenkulussa aluksella kiinniotettu saadaan kuitenkin aluksen päällikön määräyksestä pitää säilössä, kunnes alus seuraavan kerran saapuu satamaan, jollei kiinniottamisen peruste ole sitä ennen lakannut.

Järjestyksenvalvojista annetun lain perusteella säilössä pidettävien kohteluun sovelletaan tiettyjä poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetun lain (841/2006) säännöksiä. Järjestyksenvalvoja saa sijoittaa säilöönotetun vain sellaiseen järjestyksenvalvojan hallinnoimaan säilytystilaan, jonka poliisi on ennen tilaisuuden alkamista tarkastanut ja hyväksynyt. Järjestyksenvalvojan tulee laatia jokaisesta säilössä pidettävästä henkilöstä allekirjoitettu säilöönottoilmoitus. Säilöönottoilmoitus on toimitettava viipymättä tilaisuuden päättymisen jälkeen poliisille. Käytännössä kysymys on pääasiassa yleisötilaisuuksia varten pystytetyistä tilapäisistä säilytystiloista sekä aluksilla olevista tiloista.

Yksityisten turvallisuuspalvelujen kiinni ottamat henkilöt

Yksityisillä turvallisuuspalveluja harjoittavilla vartijoilla ei ole säilöönotto-oikeutta. Poikkeuksen muodostaa tilanne, jossa vartija on yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain (282/2002) 9 §:n 2 momentissa tarkoitetun toimeksiannon vuoksi asetettu suorittamaan järjestyksenvalvojista annettuun lakiin perustuvaa järjestyksenvalvojan tehtävää.

Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 28 §:n 1 momentin mukaan vartijalla on oikeus poistaa henkilö vartioimisalueelta, jos poistettava ei noudata vartioimisalueen omistajan tai haltijan taikka tämän edustajan antamaa poistumiskehotusta, tai jos on ilmeistä, ettei poistettavalla ole oikeutta oleskella vartioimisalueella ja vartija on kehottanut häntä poistumaan.

Lain 28 §:n 2 momentin mukaan vartijalla on vartioimistehtävää suorittaessaan oikeus ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavattu rikoksentekijä, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai jos rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai lievä petos. Vartija saa ottaa kiinni myös sen, joka on viranomaisen antaman etsintäkuulutuksen mukaan pidätettävä tai vangittava. Kiinniotettu on viipymättä luovutettava poliisille.

Psykiatriset hoitolaitokset

Mielenterveyslain (1116/1990) 2 luvun 8 §:n mukaisin edellytyksin henkilö voidaan määrätä tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon. Lain 3 luvun 15 §:n mukaisin edellytyksin voidaan rikoksesta syytetty ottaa mielentilatutkimusta varten sairaalaan ja pitää sairaalassa tahdostaan riippumatta. Lain 4 luvun 21 §:n (1066/2009) mukaisin edellytyksin tuomioistuin voi määrätä henkilön säilytettäväksi vankilassa, kunnes päätös hänen psykiatrisen sairaanhoidon tarpeestaan on annettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvitettäväksi. Henkilön psykiatrisen sairaanhoidon tarpeen selvittämiseksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos voi määrätä hänet enintään 30 päiväksi sairaalaan tutkittavaksi. Lain 4 luvun 22 §:ssä säädetään rangaistukseen tuomitsematta jätetyn hoidosta hänen tahdostaan riippumatta.

Psykiatrian erikoisalan laitoshoidossa oli vuoden 2010 aikana yhteensä 29 127 potilasta. Vuoden 2010 uusista potilaista lähes kolmasosa (31 prosenttia) oli sellaisia, joilla hoitoon tulotapana psykiatrian sairaansijalle oli tahdosta riippumatonta hoitoa koskeva lähete.

Psykiatrisiin hoitolaitoksiin kuuluvat valtion mielisairaalat (kaksi kappaletta), 20 sairaanhoitopiiriä sekä Ahvenanmaalla sijaitsevat 45 psykiatrista hoitolaitosta. Lisäksi psykiatrisiin hoitolaitoksiin kuuluvat terveyskeskusten erikoislääkärijohtoiset sairaalat tai yksiköt, joita on yhteensä seitsemän kappaletta, sekä psykiatrisen vankisairaalan kolme osastoa.

Ikääntyneiden hoitolaitokset

Ikääntyneiden ympärivuorokautista hoitoa annetaan vanhainkodeissa, tehostetussa palveluasumisessa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla. Vuonna 2010 ympärivuorokautisessa hoidossa oli yhteensä 49 571 henkilöä. Heistä arviolta 65 prosentilla on diagnostisoitu vaikea tai keskivaikea muistisairaus. Muistisairaiden hoitolaitoksissa asuvien henkilöiden liikkumista joudutaan merkittävässä määrin rajoittamaan heidän oman turvallisuutensa vuoksi.

Ympäristöministeriön selvityksen mukaan laitos- tai palveluasumista tarvitsevien muistisairaiden määrän arvioidaan nousevan yli 90 000:een vuoteen 2040 mennessä (Ympäristöministeriön raportteja 16/2012, s. 9).

Muistisairaiden henkilöiden vapaudenmenetyksestä ei ole säädetty laissa. Asiaa koskeva lainvalmistelutyö on vireillä sosiaali- ja terveysministeriössä.

Kehitysvammaisten hoitolaitokset

Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/1977) 32 §:n mukaan erityishuoltoa voidaan antaa henkilölle vasten tämän tahtoa, jos hänen huoltoaan ei muutoin voida järjestää ja hänen on syytä olettaa ilman huoltoa joutuvan vakavaan hengen- tai terveydenvaaraan tai jos hänen käytöksestään ja muista seikoista käy ilmi, että hän on vammaisuutensa vuoksi vaarallinen toisen henkilön turvallisuudelle ja välittömän erityishuollon tarpeessa. Kehitysvammaisten erityishuoltoa antavia laitoksia oli 18 kappaletta vuonna 2008. Vuonna 2010 laitoshoidossa oli noin 2 000 henkilöä. Tahdosta riippumattomassa hoidossa on vuosittain ollut 15-20 kehitysvammaista henkilöä. Vapautensa menettäneiden lukumäärä on mahdollisesti kuitenkin tätä suurempi, koska erityishuoltolain mukaan liikkumisvapauden rajoituksia voidaan kohdistaa myös vapaaehtoisessa hoidossa oleviin henkilöihin.

Lastensuojelulaitokset

Lastensuojelulain (417/2007) tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Vastuu lapsen hyvinvoinnista on ensisijaisesti lapsen vanhemmilla ja huoltajilla. Lain 8 luvussa on lapsen kiireellistä sijoitusta ja 9 luvussa huostaanottoa koskevat säännökset. Lain 10 luvussa puolestaan on sijaishuoltoa koskevat yleiset säännökset sekä säännökset lapsen asemasta sijaishuollossa. Sen mukaan sijaishuolto voidaan järjestää myös laitoshuoltona. Lastensuojelulaitoksia ovat lastenkodit ja koulukodit sekä muut näihin rinnastettavat lastensuojelulaitokset.

Kaikkiaan kodin ulkopuolelle sijoitettuna oli vuonna 2009 yli 16 000 lasta ja nuorta. Edellisestä vuodesta on sijoitettujen kokonaismäärä vähentynyt puolitoista prosenttia. Sijoitetuista lapsista ja nuorista 34 prosenttia (5 668) oli laitoshuollossa. Huostassa olevista lapsista vajaa viidesosa oli tahdonvastaisesti huostaanotettuna. Eniten otetaan tahdonvastaisesti huostaan 13-17-vuotiaita nuoria. Pienemmistä lapsista huostaan otetaan tahdonvastaisesti eniten alle yksivuotiaita vauvoja.

Lastensuojelulain 11 luvussa säädetään rajoituksista sijaishuollossa. Näitä 11 luvussa säädettyjä rajoitteita ovat yhteydenpidon rajoittaminen (62 ja 63 §), aineiden ja esineiden haltuunotto (65 §), henkilöntarkastus ja henkilönkatsastus (66 §), omaisuuden ja lähetysten tarkastaminen ja lähetysten luovuttamatta jättäminen (67 §), kiinnipitäminen (68 §), liikkumisvapauden rajoittaminen (69 §) ja erityinen huolenpito (71, 72 ja 73 §).

Sairaanhoitolaitokset

Päihdehuoltolain (41/1986) 2 luku koskee henkilön tahdosta riippumatonta hoitoa terveysvaaran tai väkivaltaisuuden perusteella. Lain 11 §:n mukaan terveyskeskuksen vastaava lääkäri tai sairaalan asianomainen ylilääkäri voi toisen lääkärin antaman lääkärinlausunnon nojalla määrätä henkilön tämän tahdosta riippumatta hoitoon terveysvaaran perusteella enintään viideksi vuorokaudeksi. Lain 12 §:n mukaan väkivaltaisuuden perusteella sosiaalihuoltolain (710/1982) 10 §:n 2 momentissa tarkoitettu viranhaltija voi määrätä henkilön hoitoon enintään viideksi vuorokaudeksi. Jos päihdehuoltolain 12 §:ssä tarkoitettu hoitoaika on osoittautunut riittämättömäksi, hallinto-oikeus voi sosiaalilautakunnan esityksestä päättää henkilön määräämisestä hoitoon enintään 30 vuorokaudeksi. Käytännössä tätä pakkohoitomahdollisuutta ei juurikaan sovelleta.

Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteilla päihdeäitien tahdosta riippumatonta hoitoa koskeva lakiesitys, joka sisältäisi säännöksiä itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta hoidon aikana.

Tartuntatautilain (583/1986) 17 §:n nojalla yleisvaaralliseen tartuntatautiin sairastunut tai sairastuneeksi perustellusti epäilty voidaan eristää sairaanhoitolaitokseen enintään kahdeksi kuukaudeksi. Yleisvaaralliseen tartuntatautiin sairastuneelle voidaan eristämispaikassa antaa taudin leviämisen estämiseksi välttämätön hoito hänen tahdostaan riippumatta.

Eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri

Suomessa yleisiä laillisuusvalvontaviranomaisia ovat eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri.

Valtioneuvoston oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen valitsemisesta ja tehtävistä säädetään Suomen perustuslaissa.

Perustuslain 108 §:n mukaan oikeuskanslerin tehtävänä on valvoa valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuutta. Niin oikeuskanslerin (108 §) kuin oikeusasiamiehenkin (109 §) tulee valvoa myös, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tehtäviään hoitaessaan nämä instituutiot valvovat perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista.

Perustuslain 111 §:n mukaan oikeuskanslerilla ja oikeusasiamiehellä on oikeus saada viranomaisilta ja muilta julkista tehtävää hoitavilta laillisuusvalvontaansa varten tarvitsemansa tiedot.

Valtioneuvoston oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävien jaosta annetun lain (1224/1990) nojalla oikeuskansleri on vapautettu valvomasta tiettyjä, oikeusasiamiehen toimivaltaan kuuluvia asioita. Näihin kuuluvat puolustusministeriö, lukuun ottamatta valtioneuvoston ja sen jäsenten virkatoimet, puolustusvoimat, rajavartiolaitos ja sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetussa laissa (211/2006) tarkoitettu kriisinhallintahenkilöstö sekä sotilasoikeudenkäynnit (sotilasoikeudenkäyntilaki, 326/1983). Lisäksi oikeuskansleri on vapautettu velvollisuudesta valvoa pakkokeinolaissa tarkoitettua kiinniottamista, pidättämistä, vangitsemista ja matkustuskieltoa sekä säilöön ottamista tai muuta vapaudenmenetystä, samoin kuin vankiloita ja muita sellaisia laitoksia, joihin henkilö on otettu vastoin tahtoaan. Oikeuskansleri siirtää mainitut asiat säännönmukaisesti oikeusasiamiehen tutkittaviksi.

Seuraavassa selostetaan ennen kaikkea eduskunnan oikeusasiamiehen valvontatoimintaa.

Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain (197/2002) 5 §:n mukaan oikeusasiamies tekee tarpeen mukaan tarkastuksia vankiloissa ja muissa suljetuissa laitoksissa valvoakseen niihin sijoitettujen henkilöiden kohtelua. Oikeusasiamies tekee tarkastuksia myös puolustusvoimien eri yksiköissä ja Suomen sotilaallisissa kriisinhallintajoukoissa seuratakseen varusmiesten ja muiden asepalvelusta suorittavien sekä rauhanturvaamishenkilöstön kohtelua.

Tarkastuksen toimittaa joko oikeusasiamies tai apulaisoikeusasiamies lakimiesesittelijöiden, notaarien tai tarkastajien avustamana. Oikeusasiamiehen määräyksestä kanslian esittelijät voivat tehdä tarkastuksia myös itsenäisesti.

Tarkastuksista ei välttämättä ilmoiteta ennakkoon. Viime vuosina osa esimerkiksi vankiloihin ja poliisin säilytystiloihin tehdyistä tarkastuksista on ollut ennalta ilmoittamattomia.

Oikeusasiamiehellä on oikeus saada viranomaisilta ja muilta julkista tehtävää hoitavilta kaikki laillisuusvalvontaansa varten tarvitsemansa tiedot (laki eduskunnan oikeusasiamiehestä 7 §).

Tarkastuksen yhteydessä oikeusasiamiehellä tai hänen edustajallaan on oikeus päästä tutustumaan viraston tai laitoksen kaikkiin tiloihin ja tietojärjestelmiin sekä oikeus keskustella luottamuksellisesti viraston tai laitoksen henkilökunnan sekä siellä palvelevien tai sinne sijoitettujen henkilöiden kanssa.

Laitoksiin sijoitetuille henkilöille ja varusmiehille varataan tarkastusten yhteydessä tilaisuus luottamukselliseen keskusteluun oikeusasiamiehen tai hänen edustajansa kanssa. Mahdollisuus tällaiseen keskusteluun pyritään järjestämään kaikille halukkaille.

Useimpien tarkastusten aikana keskustellaan laitoksen johdon kanssa. Ennen tarkastusta tai sen aikana voidaan myös tutkia asiaan liittyviä asiakirjoja. Useimmiten oikeusasiamiehen kannanotot tarkastushavainnoista merkitään tarkastuskohteelle toimitettavaan pöytäkirjaan. Hän voi myös ottaa omana aloitteena selvitettäväksi tarkastuksen yhteydessä esiin tulleita epäkohtia.

Tarkastuksilla on tärkeä ennalta ehkäisevä merkitys. Samalla ne antavat laitosten toimintaedellytyksistä ja olosuhteista tietoa, joka on hyödyllistä myös mahdollisia kanteluita tutkittaessa.

Vuonna 2008 oikeusasiamies teki tarkastuksia 71 kohteeseen. Hän tarkasti viisi suljettua vankilaa. Poliisilaitoksilla sijaitsevia vapautensa menettäneiden säilytystiloja tarkastettiin kaksi kappaletta. Niin ikään tarkastus tehtiin liikkuvan poliisin Helsinki-Vantaan lentoaseman yksikön säilytystilaan, kahteen psykiatriseen sairaalaan, terveyskeskuksen vuodeosastolle ja yhteentoista sosiaalihuollon laitokseen. Sosiaalihuollon laitoksiin kuuluivat muun muassa neljä kehitysvammahuollon yksikköä, koulukoti, vanhainkoti ja yksityinen lastensuojelulaitos.

Vuonna 2009 oikeusasiamies teki tarkastuksia 57 kohteeseen. Hän tarkasti seitsemän suljettua vankilaa, kaksi psykiatrisen vankisairaalan yksikköä, kaksi vankilan poliklinikkaa ja kolme poliisilaitoksella sijaitsevaa vapautensa menettäneiden säilytystilaa. Tarkastuksia tehtiin myös päihtyneiden säilytyssuojaan, kahteen vastaanottokeskukseen, kahteen psykiatriseen sairaalaan ja neljään sosiaalihuollon laitokseen. Sosiaalihuollon laitoksista kaksi oli kehitysvammahuollon laitosta, yksi koulukoti ja yksi yksityinen lastensuojelulaitos.

Vuonna 2008 ja 2009 tarkastettiin lisäksi useita puolustusvoimien joukko-osastoja ja rajavartiolaitoksen yksiköitä.

Vuonna 2010 oikeusasiamies teki tarkastuksia 68 kohteeseen. Hän tarkasti viisi vankilaa ja seitsemän poliisilaitoksen säilytystilaa. Pasilan poliisivankilassa käytiin kolme kertaa. Lisäksi tarkastettiin esimerkiksi Niuvanniemen mielisairaala, Kotkan vastaanottokeskus ja Kotkan ulkomaalaispoliisi.

Vuonna 2011 tarkastettiin yhteensä 118 kohdetta eli lähes kaksinkertainen määrä edeltävään vuoteen verrattuna. Kaikki tarkastukset eivät kuitenkaan kohdistuneet suljettuihin laitoksiin. Esimerkiksi vankiloita tarkastettiin 11 ja poliisivankiloita 14. Valtaosa näistä tarkastuksista tehtiin ennalta ilmoittamatta. Lisäksi tarkastettiin muun muassa Metsälän vastaanottokeskus ja säilöönottoyksikkö sekä Oulun ja Rovaniemen vastaanottokeskukset, joista viimeksi mainittu on Suomen Punaisen Ristin ylläpitämä. Oikeusasiamies tarkasti myös useita sosiaalihuoltolaitoksia, kuten lasten- ja nuorisokoteja.

Poliisi

Poliisin toimintaan kohdistuva laillisuusvalvonta voidaan jakaa organisaation sisäiseen ja yleiseen valvontaan. Jälkimmäiseen kuuluu osaksi myös poliisirikosten tutkintajärjestelmä, jossa organisaation ulkopuolinen taho - virallinen syyttäjä - on tutkinnanjohtajana.

Sisäasiainministeriö vastaa poliisin toimialan ohjauksesta ja sisäisestä valvonnasta. Ministeriön alainen keskushallintoviranomainen on Poliisihallitus, joka toimii poliisin ylijohtona. Poliisihallituksen alaisia valtakunnallisia yksikköjä ovat keskusrikospoliisi, suojelupoliisi, liikkuva poliisi, Poliisiammattikorkeakoulu ja Poliisin tekniikkakeskus sekä paikallishallintoviranomaisina poliisilaitokset. Sisäasiainministeriö on 2 päivänä lokakuuta 2012 tekemällään päätöksellä (SM022:00/2012I) päättänyt, että liikkuva poliisi hallinnollisena yksikkönä lakkautetaan ja poliisilaitosten määrä vähennetään 24:stä 11:een.

Poliisihallitus poliisin ylijohtona ohjaa laillisuusvalvonnan järjestämistä valtakunnallisesti, tarkastaa poliisin yksiköiden toiminnan lainmukaisuutta ja käsittelee sille tehtyjä kanteluita (sisäasiainministeriön määräys SM-2006-01324/Tu-42). Poliisiyksiköiden päälliköiden on järjestettävä alaistensa yksiköiden toiminnan ja sen lainmukaisuuden säännöllinen tarkastus.

Poliisin tiloissa säilytettäviä tutkintavankeja, pidätettyjä ja kiinniotettuja koskevasta kohtelusta on säädetty poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetussa laissa ja poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (645/2008). Lain mukaan jokaiselle poliisin säilytystilalle on määrättävä esimies, jonka tulee pääsääntöisesti olla pidättämiseen oikeutettu virkamies. Esimiehen tulee valvoa, että säilytystilassa noudatetaan lakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä. Poliisin säilyttämien henkilöiden säilöönotosta annetun lain (2 luku 1 §) mukaan poliisin säilytystilat hyväksyy Poliisihallitus.

Rikosseuraamuslaitos

Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön tehtävänä on varmistaa rangaistuksen täytäntöönpanon ja tutkintavankeuden riittävä yhdenmukaisuus sekä valvoa rikosseuraamusalueiden toiminnan laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta.

Rikosseuraamuslaitoksen sisäisen tarkastuksen tehtävänä on selvittää laitoksen johdolle sisäisen valvonnan asianmukaisuus ja riittävyys, kehittää riskien hallintaa laitoksessa sekä suorittaa pääjohtajan määräämät tarkastustehtävät.

Sisäinen tarkastus tekee vuosittain 3-4 vankila- ja/tai yhdyskuntaseuraamustoimiston tarkastusta. Vankilatarkastuksissa on eri teemoja vankien oikeuksista ja velvollisuuksista, vankien toimintojen järjestämisestä sekä talous- ja henkilöstöhallinnosta.

Lisäksi sisäinen tarkastus tekee kaikkiin yksikköihin kohdistuvia selvityksiä. Tällöin kohteeksi on rajattu jonkin tehtäväalueen säädösten ja ohjeiden noudattaminen toimintayksiköissä.

Tiedot tarkastuksia ja selvityksiä varten hankitaan tietojärjestelmistä tai erillisillä kyselyillä.

Rajavartiolaitos

Rajavartiolaissa (578/2005) määriteltyyn rajavartiolaitoksen laillisuusvalvontaan kuuluu sekä päivittäisvalvontaa että tarkastustoimintaa, jota täydennetään raportoinnilla. Rajavartiolaitoksen johdolla on ensisijainen velvollisuus valvoa paikallisia vartiostoja. Valvontavelvollisuuksiin kuuluvat muun muassa esitutkinnan ja pakkokeinojen käytön valvonta sekä sotilaskurinpitoasiat.

Tulli

Tullin rikoksentorjuntatehtävissä joudutaan säännöllisesti puuttumaan myös rikoksista epäiltyjen henkilökohtaiseen vapauteen. Tulli suorittaa muun muassa pakkokeinojen käyttöön kohdistuvaa sisäistä laillisuusvalvontaa vuosittain laadittavan suunnitelman mukaisesti. Sen lisäksi pakkokeinojen käytön lainmukaisuudesta huolehditaan normaalin esimiestoiminnan yhteydessä. Pakkokeinojen käytön oikeellisuutta tarkastetaan myös tehtyjen kanteluiden perusteella sekä muutoin toimintakäytännössä havaittujen tarpeiden johdosta.

Puolustusvoimat

Puolustusministeriö vastaa puolustusvoimien toimialan ohjauksesta. Puolustusvoimista annetun valtioneuvoston asetuksen (1319/2007) 5 §:n mukaan puolustusvoimien asessori valvoo puolustusvoimien sisäisen toiminnan lainmukaisuutta ja sotilasoikeudenhoitoa, mukaan lukien pakkokeinojen käytön valvonta. Käytännön valvontatoimenpiteitä ja tarkastuksia tekee pääesikunnan oikeudellinen osasto asessorin johdolla.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetun lain (669/2008) 1 §:n mukaan sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) on sosiaali- ja terveysministeriön alainen keskusvirasto, joka edistää ohjauksen ja valvonnan keinoin oikeusturvan toteutumista ja palvelujen laatua sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä elinympäristön ja väestön terveysriskien hallintaa. Aluehallintovirastot valvovat toimialueellaan sitä, että sosiaali- ja terveyspalvelut ovat lain edellyttämällä tasolla. Ne edistävät toiminnallaan kansalaisten perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista.

Valvira ja aluehallintovirasto voivat tarkastaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja antavien yksiköiden toiminnan sekä tämän toiminnan järjestämisessä käytettävät toimintayksiköt ja toimitilat silloin, kun tarkastuksen tekemiseen on perusteltu syy. Valvira voi lisäksi perustellusta syystä määrätä aluehallintoviraston tekemään tarkastuksen.

Tarkastus voidaan tehdä ennalta ilmoittamatta. Tarkastuksessa on salassapitosäännösten estämättä esitettävä kaikki tarkastajan pyytämät asiakirjat, jotka ovat välttämättömiä tarkastuksen toimittamiseksi. Lisäksi tarkastajalle on salassapitosäännösten estämättä annettava maksutta hänen pyytämänsä jäljennökset tarkastuksen toimittamiseksi tarpeellisista asiakirjoista. Tarkastajan apuna voi olla tarkastuksen toteuttamiseksi tarpeellisia asiantuntijoita.

Valviran toimintaa tukee pysyvien lääketieteen asiantuntijoiden verkosto. Valviran kutsumia pysyviä asiantuntijoita on yli 300. He edustavat alansa korkeinta osaamista maassamme. Heidän kirjalliset lausuntonsa ovat keskeisiä valmisteltaessa Valviran päätöksiä ja lausuntoja sekä ratkaistaessa asioita. Asiantuntijat osallistuvat tarvittaessa myös valvontakäynneille. Viraston asiantuntijoihin sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän valvonta on säännöllistä ja perustuu Valviran ja aluehallintovirastojen yhdessä toteuttamaan valvontasuunnitelmaan.

Ruotsi

Ruotsi ratifioi valinnaisen pöytäkirjan syyskuussa vuonna 2005. Ratifiointia koskevaan hallituksen esitykseen (2004/05:107) sisältyi tiettyjä lainmuutoksia koskeva ehdotus.

Hallituksen esityksessä todettiin, että eurooppalainen kidutuksen vastainen yleissopimus ja YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen valinnainen pöytäkirja asettavat sopimusvaltiolle samankaltaisia velvoitteita. Muun muassa vapaudenmenetys todettiin käsitettävän samalla tavalla molemmissa asiakirjoissa. Lisäksi todettiin, että pöytäkirjalla perustettu alakomitea tekee eurooppalaisen kidutuksen vastaisen komitean, CPT:n, tavoin tarkastuskäyntejä samoihin laitoksiin ja paikkoihin, joissa pidetään vapautensa menettäneitä henkilöitä. Näin ollen katsottiin tarkoituksenmukaisimmaksi hyväksyä pöytäkirja muuttamalla eurooppalaiseen yleissopimukseen liittymisestä annettu laki (1988:695) koskemaan myös pöytäkirjaa.

Hallituksen esityksessä ehdotettiin oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin nimittämistä kansalliseksi valvontaelimeksi. Siinä todettiin, että eduskunnan oikeusasiamies on hallitukseen nähden riippumaton toimielin. Oikeusasiamies tekee tarkastuksia paikoissa, joissa pidetään vapautensa menettäneitä ihmisiä, kuten vankiloissa, pidätysselleissä sekä oikeuspsykiatrian alaan kuuluvissa terveydenhuoltolaitoksissa. Tarkastusten yhteydessä hänellä on oikeus saada viranomaisilta haluamansa tiedot. Hallituksen esityksessä todetaan edelleen, että oikeusasiamiehen toimintakertomuksen mukaan tarkastuksia tehtiin vuosina 1999-2004 pidätysselleihin ja kriminaalihuoltolaitoksiin noin 4-5 kertaa vuodessa. Lisäksi hän on tarkastanut muita pöytäkirjassa tarkoitettuja paikkoja, joissa pidetään vapautensa menettäneitä ihmisiä, kuten suljettuja koulukoteja. Hallituksen esityksessä kiinnitettiin myös huomiota siihen, ettei pöytäkirjassa määritellä, mitä tarkoitetaan tarkastusten tekemisellä "säännöllisin väliajoin". Esityksen mukaan oikeusasiamiehen tarkastusten on vakiintuneen tarkastuskäytännön mukaisina katsottu täyttävän pöytäkirjan edellyttämän säännöllisyyden kriteerin. Myös oikeuskansleri valvoo viranomaisten toimien lainmukaisuutta. Osana valvontatoimintaansa hän niin ikään tekee tarkastuksia viranomaisten luona.

Hallituksen esityksen mukaan ne valvontatehtävät, joita oikeusasiamies ja oikeuskansleri suorittivat ennen pöytäkirjan ratifiointia, täyttävät pöytäkirjassa kansalliselle valvontaelimelle asetetut vaatimukset. Lainsäädäntöä ei tältä osin siis muutettu. Ratifioinnin yhteydessä Ruotsi nimitti oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin kansalliseksi valvontaelimeksi, mutta varasi samalla mahdollisuuden tarpeen mukaan muuttaa nimityspäätöstä tulevaisuudessa.

Kansainvälinen alakomitea vieraili Ruotsissa vuonna 2008. Se antoi pöytäkirjan toteutumista Ruotsissa koskevassa raportissaan (41 kohta) suosituksia kansallisia valvontaelimiä koskevista tärkeimmistä kysymyksistä. Alakomitean mukaan oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin nimeäminen kansalliseksi valvontaelimeksi ei välttämättä täytä pöytäkirjan tavoitetta ehkäistä kidutusta ja muuta kiellettyä kohtelua tai rangaistusta. Se totesi muun muassa, että asiantuntijuuden tulisi olla monialaista, mukaan lukien lääketieteellinen, psykologian, lapsiin ja sukupuolten tasa-arvoon liittyvä osaaminen. Lisäksi Ruotsin on varmistettava, että kansalliset valvontaelimet saavat riittävät resurssit ja riittävän koulutuksen suoriutuakseen valvontatehtävästään. Alakomitea totesi myös, että oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin toimivaltuudet kohdistuvat ennen kaikkea yksityishenkilöiden tekemien valitusten käsittelyyn ja eroavat siksi huomattavasti kansalliselta valvontaelimeltä edellytetystä ennaltaehkäisevästä tehtävästä.

Ruotsin oikeusasiamies aloitti toimintansa kansallisena valvontaelimenä 1 päivänä heinäkuuta 2011.

Tanska

Tanska ratifioi valinnaisen pöytäkirjan vuonna 2004.

Myös Tanskassa todettiin ratifiointia valmisteltaessa, että kansainvälistä alakomiteaa koskevat velvoitteet ovat samankaltaisia kuin ne, joihin Tanska on jo edellä mainitun eurooppalaisen yleissopimuksen nojalla kidutuksen vastaisen komitean, CPT:n, osalta sitoutunut, samoin kuin se, että Tanskan oikeusasiamiehellä oli jo ennen pöytäkirjan voimaansaattamista toimivalta suorittaa pöytäkirjan edellyttämiä tehtäviä, kuten tarkastaa laitoksia, joissa vapautensa menettäneitä henkilöitä säilytetään.

Tanskassa katsottiinkin tuolloin, ettei pöytäkirjan ratifiointi edellyttänyt lainmuutoksia kansallisen valvontaelimen osalta, koska voimassaoleva lainsäädäntö ja käytäntö riittivät pöytäkirjan velvoitteiden täyttämiseen ja parlamentin oikeusasiamiestä (Folketingets Ombudsman) koskevat säännökset vastasivat asetettuja vaatimuksia.

Vuonna 2007 Tanskan ulkoministeriö nimesi oikeusasiamiehen kansalliseksi valvontaelimeksi.

Vuonna 2008 Tanska lisäsi pöytäkirjan voimaansaattamislakiin määräyksen, jolla oikeusasiamiehen valvontavaltuudet laajennettiin koskemaan myös muun muassa yksityisiä laitoksia. Oikeusasiamies voi valvoa vapautensa menettäneiden olosuhteita yksityisissä laitoksissa silloin, kun vapaudenmenetys on tapahtunut julkisen viranomaisen antaman määräyksen nojalla, tällaisen määräyksen täytäntöön panemiseksi, tai jos vapaudenmenettämisen täytäntöön panemiseen yksityisessä laitoksessa on saatu julkisen viranomaisen hyväksyntä tai lupa. Sikäli kun yhdistyksiin, laitoksiin, seuroihin tai muihin vastaaviin toimijoihin sovelletaan lain tai hallintokäytännön mukaan osin tai kokonaan julkista hallintoa koskevia määräyksiä, oikeusasiamies voi päättää näiden toimijoiden kuuluvan tarkastustoiminnan piiriin. Esimerkkeinä tarkastusten piiriin kuuluvista yksityisistä toimijoista mainitaan lapsille tai vanhuksille tarkoitetut asuntolat.

Kansallisen valvontajärjestelmän kohteina pidetään valtion vankiloita ja muita rangaistuslaitoksia, psykiatrisia sairaaloita, pidätystiloja (tai "säilytystiloja"), psykiatrisia ja sosiaalihuoltolaitoksia sekä muita laitoksia ja tiloja, joissa ihmisiä säilytetään tahdonvastaisesti.

Oikeusasiamies tekee Tanskassa vuosittain noin 40 tarkastusta kansallisen valvontaelimen ominaisuudessa. Nämä tarkastukset ovat laajuudeltaan rajatumpia kuin ne, joita oikeusasiamies tekee aikaisempien toimivaltuuksiensa perusteella. Lisäksi kansallisena valvontaelimenä tehtävät tarkastukset ovat luonteeltaan erilaisia, sillä niissä tarkastellaan nimenomaisesti YK:n kidutuksen vastaisen yleissopimuksen määräysten toteutumista. Jotta oikeusasiamiehellä olisi pöytäkirjasta johtuvia toimivaltuuksia käyttäessään käytettävissään tarkoituksenmukaista ammatillista ja asiaosaamista, kansallinen ihmisoikeusinstituutti (Institut for Menneskerettigheder, IMR) ja kidutuksen uhrien keskus (Rehabiliterings- og Forskningscentret for Torturofre, OCT) velvoitettiin nimeämään erityistä oikeudellista tai ihmisoikeuksia koskevaa asiantuntemusta omaavia henkilöitä kansallisen valvontaelimen käyttöön. Tanskan hallituksen mukaan yksittäiseen tarkastukseen osallistuu yleensä noin neljä henkilöä, joihin kuuluvat ihmisoikeusinstituutin ja kidutuksen uhrien keskuksen nimeämät asiantuntijat.

Norja

Norja valmistelee valinnaisen pöytäkirjan ratifiointia.

Eräät muut maat

Tavallisin Euroopan neuvoston jäsenmaan valinta kansalliseksi valvontaelimeksi on ollut oikeusasiamies tai oikeuskansleri. Virossa tehtävää hoitaa oikeuskansleri. Ranska on perustanut kokonaan uuden elimen. Iso-Britanniassa tehtävää hoitaa yhteensä 18 elintä, joista yksi koordinoi tehtävän hoitoa.

Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen valinnaisen pöytäkirjan tavoitteena on perustaa järjestelmä, jossa riippumattomien kansainvälisten ja kansallisten elinten edustajat tekevät säännöllisesti tarkastuksia paikoissa, joissa pidetään vapautensa menettäneitä henkilöitä, ehkäistäkseen kidutusta ja muuta julmaa, epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rangaistusta.

Hallituksen esityksen tavoitteena on saattaa pöytäkirja kansallisesti voimaan.

Esityksen tavoitteena on antaa alakomitealle tarvittavat toimivaltuudet pöytäkirjassa määrättyjen tehtävien hoitamiseksi. Tavoitteena on myös antaa tarvittavat säännökset pöytäkirjassa tarkoitetun kansallisen valvontaelimen nimeämiseksi.

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaiseen yleissopimukseen tehdyn valinnaisen pöytäkirjan sekä lain pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja pöytäkirjan soveltamisesta.

Esityksessä ehdotetaan, että pöytäkirjalla perustetun alakomitean toimivaltuuksista säädettäisiin laissa. Sääntely ehdotetaan pääasialliselta sisällöltään vastaavaksi kuin CPT:n tehtäviä ja toimivaltuuksia koskeva sääntely.

Pöytäkirjan mukaan sopimusvaltio voi nimetä yhden tai useamman jo olemassa olevan elimen kansalliseksi valvontaelimeksi.

Suomessa eduskunnan oikeusasiamies täyttää parhaiten kansalliselle valvontaelimelle asetetut vaatimukset eikä ole tarkoituksenmukaista perustaa uutta elintä hoitamaan niitä tehtäviä, joita oikeusasiamies jo tekee. Tämän vuoksi ehdotetaan, että eduskunnan oikeusasiamies nimettäisiin kansalliseksi valvontaelimeksi.

Eduskunnan oikeusasiamiehestä annettua lakia esitetään muutettavaksi siten, että siihen lisätään uusi 1 a luku (11 a - 11 h §), joka koskee oikeusasiamiehen tehtävää kidutuksen vastaisena kansallisena valvontaelimenä.

Ehdotettu 1 a luku sisältäisi säännökset kansallisen valvontaelimen tarkastusoikeuden laajuudesta ja tarkastusten toimittamisen tavasta sekä oikeusasiamiehen tiedonsaantioikeudesta. Luvussa säädettäisiin myös oikeusasiamiehen oikeudesta luovuttaa tietoja kansainväliselle alakomitealle. Oikeusasiamiehelle annettaisiin oikeus antaa valvottaville suosituksia sekä käyttää valvontaelimen tehtävää hoitaessaan apunaan asiantuntijoita. Luvussa säädettäisiin myös kansalliselle valvontaelimelle tietoja antaneeseen kohdistettavien seuraamusten määräämisen kiellosta.

Tässä yhteydessä ehdotetaan myös eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain 5 §:ään eräitä sanonnallisia tarkistuksia.

Alakomitean toiminta rahoitetaan YK:n varoista. Lisäksi on perustettu YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston hallinnoima erityisrahasto, jonka tarkoituksena on tukea alakomitean hyväksymien päätelmien täytäntöönpanoa sopimusvaltiossa. On mahdollista, että myös Suomi tukee tulevaisuudessa rahastoa.

Alakomitean tavoitteena on vierailla kussakin sopimusvaltiossa kerran 4-5 vuodessa.

Tarkoitus on, että oikeusministeriö vastaisi alakomitean tarkastuskäyntien yleisestä järjestelystä Suomessa. Nämä uudet tehtävät on mahdollista hoitaa nykyisen henkilöstön ja organisaation puitteissa. Oikeusministeriö vastaa myös yhteydenpidosta eurooppalaisen kidutuksen vastaisen komitean, CPT:n, kanssa.

Pöytäkirjassa edellytetään, että sopimusvaltio antaa kansallisen valvontaelimen käyttöön tämän toiminnan kannalta tarvittavat resurssit. Pöytäkirjasta johtuvien tehtävien asianmukainen hoitaminen edellyttää oikeusasiamiehen tarkastustoiminnan laajentamista, tarkastusten sisältöjen kehittämistä ja kanslian ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttöä. Eduskunnan oikeusasiamiehen nimeäminen kansalliseksi valvontaelimeksi tuo mukanaan myös uusia raportointivelvoitteita ja lisää kansainvälistä yhteistyötä.

YK:n kidutuksen vastainen komitea on 3 päivänä kesäkuuta 2011 antamissaan Suomen viidettä ja kuudetta määräaikaisraporttia koskevissa loppupäätelmissä kiinnittänyt huomiota eduskunnan oikeusasiamiehen resurssien riittävyyteen ja suosittanut Suomea takaamaan riittävät taloudelliset ja henkilöresurssit oikeusasiamiehelle, jotta tämä voisi useasti toimittaa ennalta ilmoittamattomia tarkastuksia paikkoihin, joissa voidaan pitää vapautensa menettäneitä henkilöitä.

Pöytäkirja ei sisällä yksityiskohtaisia määräyksiä siitä, miten usein kansallisen valvontaelimen tulisi tehdä tarkastuksia tai mikä on tarkastuksia tekevän ryhmän jäsenten lukumäärä tai kokoonpano. Alakomitea on ottanut asiaan kantaa maaraporteissaan ja onkin mahdollista, että sen kannanotot vaikuttavat myös siihen, kuinka suuriksi taloudelliset vaikutukset muodostuvat.

Pöytäkirjan velvoitteiden tehokas hoitaminen puoltaa eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian henkilöstövoimavarojen lisäämistä.

Kuten edellä on jo selostettu, pöytäkirjan velvoitteiden toimeenpano vaatii oikeusasiamiehen tarkastustoiminnan laajentamista. Myös oikeusministeriön sekä muiden toimivaltaisten ministeriöiden tehtävät lisääntyvät jonkin verran.

Pöytäkirjan hyväksymisen tarkoituksena ei ole korvata eri viranomaisten sisäistä laillisuusvalvontaa. Tältä osin hyväksymisellä ei ole siis vaikutusta viranomaisten toimintaan.

Pöytäkirjalla vahvistetaan valtion velvollisuutta toimia kidutuksen, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kiellon toteuttamiseksi.

Kansallisen valvontaelimen nimeäminen osaltaan tehostaa kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen ennalta ehkäisemistä. Pöytäkirja vahvistaa vapautensa menettäneiden henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksien suojaa.

Valvontamekanismi vahvistaa oikeusvaltioperiaatetta tehostamalla viranomaisten toimintaan kohdistuvaa riippumatonta valvontaa. Se myös lisää tietoisuutta vapautensa menettäneiden ja laitoksissa olevien henkilöiden asemasta ja oikeuksista.

Yleissopimusta täydentävä valinnainen pöytäkirja neuvoteltiin YK:n ihmisoikeustoimikunnan alaisessa työryhmässä vuosina 1992-2002. YK:n yleiskokous hyväksyi pöytäkirjan äänestyksen jälkeen joulukuussa 2002, minkä jälkeen se avattiin allekirjoitettavaksi helmikuussa 2003.

Pöytäkirja tuli kansainvälisesti voimaan 22 päivänä kesäkuuta 2006, kun kahdeskymmenes ratifioimis- ja/tai liittymiskirja talletettiin YK:n pääsihteerin huostaan. Syyskuun 2012 loppuun mennessä pöytäkirjan on allekirjoittanut 71 valtiota ja sen on ratifioinut tai siihen on liittynyt 63 valtiota.

Suomi allekirjoitti pöytäkirjan 23 päivänä syyskuuta 2003.

Ulkoasiainministeriö pyysi vuonna 2004 eri viranomaisilta lausunnot pöytäkirjan ratifioimisedellytyksistä. Lausuntonsa antoivat oikeusministeriö, valtiovarainministeriö, sisäasiainministeriö, puolustusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, eduskunnan apulaisoikeusasiamies sekä oikeuskansleri. Lausunnoissa ei nähty tarkoituksenmukaiseksi uuden valvontaelimen perustamista, vaan katsottiin, että valvonta tulisi järjestää jo olemassa olevien elinten tai viranomaisten puitteissa.

Ulkoasiainministeriö asetti syksyllä 2006 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää, miten valinnaisen pöytäkirjan sisältämä velvoite sopimuksen kansallisen valvonnan järjestämisestä olisi mahdollista toteuttaa Suomessa. Työryhmä jätti 25 päivänä maaliskuuta 2011 mietintönsä, jossa se esitti eduskunnan oikeusasiamiehen nimeämistä kansalliseksi valvontaelimeksi.

Mietintö lähetettiin lausuntokierrokselle yhteensä 54 viranomaiseen ja kansalaisjärjestöön sekä Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle. Saaduissa lausunnoissa pidettiin pöytäkirjan voimaansaattamista tärkeänä ja laajalti kannatettiin eduskunnan oikeusasiamiehen nimeämistä kansalliseksi valvontaelimeksi. Useissa lausunnoissa kiinnitettiin huomiota myös vapautensa menettäneitä henkilöitä koskevan tilastoinnin kehittämistarpeeseen. Ahvenanmaan lausunnossa katsottiin, että pöytäkirja vaatii maakuntapäivien hyväksymisen tullakseen voimaan maakunnassa.

1 artikla. Artiklan mukaan pöytäkirjalla on tarkoitus perustaa säännöllisten tarkastusten järjestelmä. Tarkastuksia tekevät riippumattomat kansainväliset ja kansalliset elimet paikkoihin, joissa pidetään vapautensa menettäneitä henkilöitä. Tarkastusten tavoitteena on ehkäistä kidutus ja muu julma, epäinhimillinen tai halventava kohtelu tai rangaistus.

2 artikla. Pöytäkirjalla perustetaan kidutuksen vastaisen komitean alakomitea, joka hoitaa sille pöytäkirjassa määrättyjä tehtäviä. Alakomitea toimii YK:n peruskirjan puitteissa ja noudattaa sen tavoitteita ja periaatteita sekä vapautensa menettäneiden henkilöiden kohtelua koskevia YK:n määräyksiä. Lisäksi alakomitean on noudatettava luottamuksellisuuden, puolueettomuuden, tasapuolisuuden, yleismaailmallisuuden ja objektiivisuuden periaatteita. Pöytäkirjan määräyksiä täytäntöön pantaessa alakomitean ja sopimusvaltioiden tulee toimia yhteistyössä.

Alakomitea aloitti toimintansa helmikuussa 2007. Syyskuuhun 2012 mennessä se on pitänyt seitsemäntoista istuntoa ja käynyt kuudessatoista maassa: vuonna 2007 Mauritiuksella ja Malediiveilla, vuonna 2008 Ruotsissa, Beninissä ja Meksikossa, vuonna 2009 Paraguayssa, Hondurasissa ja Kambodzhassa, vuonna 2010 Libanonissa, Boliviassa ja Liberiassa, vuonna 2011 Ukrainassa, Brasiliassa ja Malissa sekä vuonna 2012 Argentiinassa ja Kirgisiassa sekä uudelleen Hondurasissa.

3 artikla. Sopimusvaltiot ovat velvoitettuja perustamaan tai nimeämään yhden tai useamman kansallisen valvontaelimen tekemään tarkastuksia. Vaikka pöytäkirjassa ei määrätä kansallisen valvontaelimen luonteesta, valvontaelimen on täytettävä joukko pöytäkirjasta johtuvia vaatimuksia. Valtiot voivat valita, perustavatko uuden kansallisen valvontaelimen vai laajentavatko ne jo olemassa olevan elimen toimivaltuuksia siten, että tälle kuuluvat myös pöytäkirjasta johtuvat tehtävät.

4 artikla. Sopimusvaltioiden tulee sallia kansainvälisen ja kansallisen valvontaelimen tarkastukset kaikkiin niiden lainkäyttövaltaan kuuluviin paikkoihin, joissa pidetään tai voidaan pitää vapautensa menettäneitä henkilöitä viranomaisen antaman määräyksen nojalla, viranomaisen kehotuksesta, suostumuksella tai myötävaikutuksella. Tarkastusten tarkoituksena on vahvistaa suojelua kidutusta ja muuta kiellettyä kohtelua tai rangaistusta vastaan ja niillä tähdätään ennen tällaisen kohtelun tai rangaistuksen ennaltaehkäisemiseen.

Paikkojen, joissa voidaan pitää vapautensa menettäneitä henkilöitä, määritelmä on laaja kattaen kaikki laitokset ja toimipaikat, joissa voidaan pitää mainitulla tavalla vapautensa menettäneitä henkilöitä.

Myös vapauden menetyksen käsite on laaja käsittäen paitsi säilöönoton ja vangitsemisen, myös kaikenlaisen viranomaisen myötävaikutuksella tapahtuvan henkilön sijoittamisen laitokseen tai muuhun paikkaan, josta hän ei voi poistua omasta tahdostaan. Viranomainen voi olla lainkäyttöviranomainen, kuten poliisi, syyttäjä tai tuomioistuin, hallintoviranomainen tai mikä tahansa viranomainen, jolla on toimivalta päättää henkilön sijoittamisesta laitokseen. Artiklan soveltamisalan piiriin kuuluvat myös esimerkiksi yksityiset järjestyksenvalvojat ja merialuksen päälliköt siltä osin kuin he käyttävät laissa määriteltyjä valtuuksia ottaa kiinni tai pitää kiinniotettuna henkilöitä.

Tarkastusten kohteena voivat olla muun muassa vankilat, poliisilaitokset ja tutkintavankilat, ulkomaalaisten säilöönottoyksiköt, psykiatriset laitokset, koulukodit, lastensuojelulaitokset sekä vanhusten ja kehitysvammaisten hoitolaitokset. Siltä osin kuin yksityisten ylläpitämillä laitoksilla ja muilla säilytyspaikoilla on pöytäkirjassa tarkoitettu yhteys viranomaisiin, myös ne sisältyvät määritelmän piiriin. Samoin vapautensa menettäneiden henkilöiden säilytystilat laivoilla kuuluvat määritelmän piiriin. Tarkastusten kohteina voisivat lisäksi olla yksityisten hallinnassa tai omistuksessa olevat lentokoneet tai muut liikennevälineet, joilla kuljetetaan vapautensa menettäneitä henkilöitä viranomaisten toimesta, suostumuksella tai myötävaikutuksella.

Vastaavanlainen oikeus tulla Suomeen ja tehdä tarkastuksia on jo CPT:llä.

5 artikla. Artikla sisältää kansainvälisen alakomitean jäsenten pätevyyttä koskevia määräyksiä. Alakomitean jäsenen tulee olla nuhteeton ja hänellä on oltava tunnustettu ammatillinen kokemus lainkäytön alalta. Hän toimii henkilökohtaisessa ominaisuudessaan riippumattomasti ja puolueettomasti ja hänen on oltava käytettävissä tavalla, joka mahdollistaa tehtävän tehokkaan hoitamisen. Nykyisin 25 jäsenestä koostuvan alakomitean vaali pidettiin viimeksi lokakuussa 2010.

6 artikla. Jokainen sopimusvaltio voi nimetä enintään kaksi 5 artiklassa ja 6 artiklan 2 kohdassa asetetut edellytykset täyttävää ehdokasta alakomitean jäseneksi. Sopimusvaltion on nimeämisen yhteydessä toimitettava yksityiskohtaiset tiedot ehdokkaiden pätevyydestä. Viimeistään viisi kuukautta ennen alakomitean jäsenten vaalia YK:n pääsihteeri lähettää sopimusvaltioille kirjeen, jossa sopimusvaltioita pyydetään nimeämään ehdokkaansa kolmen kuukauden kuluessa. Pääsihteeri toimittaa ennen vaalia sopimusvaltioille aakkosellisen luettelon ehdokkaiksi nimetyistä henkilöistä. Luettelossa mainitaan kunkin ehdokkaan nimennyt sopimusvaltio.

7 artikla. Artikla sisältää määräyksiä kansainvälisen alakomitean jäsenten vaalista. Jäsenten valinnassa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota siihen, täyttääkö ehdokas pöytäkirjan 5 artiklassa asetetut vaatimukset ja ehdot.

8 artikla. Artikla sisältää säännökset tehtävänsä hoitamisesta estyneen alakomitean jäsenen korvaamisesta uudella jäsenellä.

9 artikla. Alakomitean jäsenen toimikausi on neljä vuotta ja se voidaan uudistaa kerran.

10 artikla. Alakomitea valitsee itse toimihenkilönsä kahden vuoden pituiseksi toimikaudeksi kerrallaan. Heidät voidaan valita uudelleen. Alakomitea myös hyväksyy oman työjärjestyksensä, johon on sisällytettävä 10 artiklan 2 kohdassa mainitut määräykset.

Pöytäkirjan 5-10 artikla ei edellytä muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön.

11 artikla. Artiklassa määritellään alakomitean tehtävät. Sen mukaan alakomitea tekee tarkastuksia sopimusvaltioissa pöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitetuissa paikoissa ja antaa sopimusvaltioille suosituksia koskien vapautensa menettäneiden henkilöiden suojelua kidutusta ja muuta kiellettyä kohtelua vastaan.

Lisäksi alakomitea neuvoo ja avustaa tarvittaessa sopimusvaltioita kansallisen valvontaelimen perustamisessa sekä ylläpitää suoria ja tarpeen mukaan luottamuksellisia yhteyksiä valvontaelimeen. Alakomitea myös tarjoaa sopimusvaltioille kansallisen valvontaelimen toimintavalmiuksien vahvistamista koskevaa koulutusta ja teknistä apua, neuvoo ja avustaa viimeksi mainittua sen arvioidessa tarpeita ja keinoja vahvistaa vapautensa menettäneiden henkilöiden suojelua sekä antaa sopimusvaltioille kansallisen valvontaelimen toimintavalmiuksien ja toimivaltuuksien vahvistamista koskevia suosituksia ja lausuntoja. Alakomitea tekee kidutuksen yleiseksi ehkäisemiseksi yhteistyötä muiden YK:n elinten ja järjestelmien sekä kansainvälisten, alueellisten ja kansallisten järjestöjen kanssa.

Alakomitean toimivaltuudet ovat yhteydessä niihin tehtäviin, jotka kuuluisivat eduskunnan oikeusasiamiehelle tämän toimiessa kidutuksen vastaisena kansallisena valvontaelimenä. Alakomitea ja kansallinen valvontaelin toimivat tarvittaessa yhteistyössä.

12 artikla. Artiklan mukaan sopimusvaltioiden tulee ottaa alakomitean jäsenet vastaan alueillaan ja myöntää heille pääsy pöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitettuihin paikkoihin. Jäsenille on lisäksi annettava kaikki asiaan liittyvät tiedot, joita he pyytävät arvioidakseen tarvetta vahvistaa vapautensa menettäneiden henkilöiden suojelua.

Ulkomaalaislain (301/2004) 11 §:n mukaan ulkomaalaisen maahantulo edellyttää, että hänellä on voimassaoleva vaadittava rajan ylitykseen oikeuttava matkustusasiakirja ja että hänellä on voimassa oleva vaadittava viisumi, oleskelulupa taikka työntekijän tai elinkeinonharjoittajan oleskelulupa, jollei Euroopan yhteisön lainsäädännöstä tai Suomea sitovasta kansainvälisestä sopimuksesta muuta johdu.

Ulkomaalaisten maahantuloon liittyvistä kysymyksistä säädetään myös Schengenin rajasäännöstössä (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 562/2006, annettu 15 päivänä maaliskuuta 2006, henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevasta yhteisön säännöstöstä).

Viisumista säädetään yhteisön viisumisäännöstön laatimisesta 13 päivänä heinäkuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 810/2009 (viisumisäännöstö). Sen IV luku (24-32 artikla) sisältää viisumin myöntämistä koskevat säännöt. Viisumisäännöstön 16 artikla koskee viisumimaksun perimistä. Sen 5 kohdan b alakohdan mukaan viisumimaksu voidaan jättää perimättä virka- ja diplomaattipassin haltijoilta ja 6 kohdan mukaan viisumimaksuja voidaan yksittäistapauksissa alentaa tai ne voidaan jättää perimättä, kun tämä palvelee kulttuuriin tai urheiluun liittyvää etua tai ulko- tai kehitysyhteistyöpoliittista etua tai jotakin muuta merkittävää yleistä etua taikka humanitaarisista syistä.

Pöytäkirjassa ei ole mainintaa alakomitean jäsenille myönnettävästä viisumivapaudesta. Tätä koskee kuitenkin vuonna 1946 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien erioikeuksia ja vapauksia koskevan yleissopimuksen (SopS 23-24/1958) VII artikla, jonka 26 §:ssä määrätään, että asiantuntijoille ja muille henkilöille, joilla ei ole YK:n laissez-passer todistusta, mutta joilla on todistus siitä, että he matkustavat YK:n tehtävissä, myönnetään samat helpotukset viisumien osalta kuin laissez-passer todistusten haltijoille. Artiklan 25 §:n mukaan laissez-passer todistusten haltijoiden tekemät viisumianomukset, milloin viisumit ovat tarpeelliset, on käsiteltävä mahdollisimman nopeasti.

Salassa pidettävien tietojen antamisesta kansainväliselle toimielimelle säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 30 §:ssä. Säännöksen mukaan sen lisäksi, mitä laissa erikseen säädetään, viranomainen voi antaa salassa pidettävästä asiakirjasta tiedon ulkomaan viranomaiselle tai kansainväliselle toimielimelle, jos ulkomaan ja Suomen viranomaisen välisestä yhteistyöstä määrätään Suomea sitovassa kansainvälisessä sopimuksessa tai säädetään Suomea velvoittavassa säädöksessä ja tieto asiakirjasta voitaisiin tämän lain mukaan antaa yhteistyötä Suomessa hoitavalle viranomaiselle.

Sopimusvaltioiden tulee lisäksi rohkaista ja helpottaa yhteydenpitoa alakomitean ja kansallisen valvontaelimen välillä sekä käsitellä alakomitean antamat suositukset ja keskustella komitean kanssa suositusten täytäntöönpanon kannalta tarpeellisista toimenpiteistä.

13 artikla. Artiklassa määrätään alakomitean tekemistä vierailuista. Sen mukaan alakomitea laatii ohjelman sopimusvaltioihin säännöllisin väliajoin tehtävistä vierailuista. Neuvottelujen jälkeen alakomitean tulee ilmoittaa vierailua koskeva ohjelmansa etukäteen sopimusvaltiolle, jotta tämä voi viipymättä ryhtyä tarvittaviin käytännön järjestelyihin vierailun toteuttamiseksi.

Vierailuun osallistuu vähintään kaksi alakomitean jäsentä. Jäsenten mukana voi olla tarvittaessa asiantuntijoita, joilla on todistettavasti ammatillinen pätevyys ja tarvittavat tiedot pöytäkirjan soveltamisalaan kuuluvista asioista.

Vastaavanlaisia vierailuja tekevän CPT:n tarkastuskäyntien yleisistä järjestelyistä vastaa Suomessa oikeusministeriö.

14 artikla. Artikla sisältää tarkemmat määräykset sopimusvaltion velvollisuudesta myötävaikuttaa alakomitean tekemiin tarkastuksiin. Sopimusvaltion tulee myöntää alakomitealle rajoittamaton pääsy kaikkiin tietoihin, jotka koskevat pöytäkirjan 4 artiklan mukaisissa laitoksissa pidettävien, vapautensa menettäneiden henkilöiden lukumäärää sekä laitosten lukumäärää ja sijaintia. Lisäksi alakomitealle on annettava rajoittamaton pääsy kaikkiin vapautensa menettäneiden henkilöiden kohtelua ja laitosoloja koskeviin tietoihin.

Sopimusvaltion on taattava alakomitean jäsenille mahdollisuus keskustella luottamuksellisesti ja ilman todistajia vapautensa menettäneiden henkilöiden kanssa. Nämä henkilökohtaiset keskustelut voidaan järjestää joko kahdenkeskisesti tai tarvittaessa tulkin avustamana. Alakomitealle on myös taattava mahdollisuus keskustella muiden sellaisten henkilöiden kanssa, jotka alakomitean käsityksen mukaan voivat antaa olennaisia tietoja.

Alakomitean tulee saada vapaasti valita vierailupaikat sekä haastateltavat henkilöt.

Salassa pidettävien tietojen antamisesta kansainväliselle toimielimelle säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 30 §:ssä.

Alakomitealle on pääsääntöisesti myönnettävä rajoittamaton pääsy kaikkiin laitoksiin ja niiden toimipaikkoihin tai osiin. Artiklan 2 kohdan mukaan sopimusvaltio voi kuitenkin vastustaa tarkastuksia tiettyyn laitokseen kiireellisistä ja pakottavista syistä, jotka liittyvät kansalliseen puolustukseen, yleiseen turvallisuuteen, luonnonkatastrofiin taikka vakavaan järjestyshäiriöön tarkastuksen kohteessa ja jotka väliaikaisesti estävät tarkastuksen suorittamisen. Sopimusvaltio ei voi näin ollen vastustaa vierailua pelkästään vetoamalla yleisesti julistetun hätätilan olemassaoloon.

Viranomaisen mahdollisuudesta vastustaa alakomitean tarkastuskäyntiä ehdotetaan säädettäväksi pöytäkirjan voimaansaattamista koskevan lain 4 §:ssä.

15 artikla. Viranomainen tai virkamies ei saa määrätä, panna täytäntöön tai sallia, että henkilölle tai järjestölle asetetaan seuraamus tai muuta haittaa sillä perusteella, että tämä on toimittanut alakomitealle tai sen jäsenille tietoja. Näin on riippumatta siitä, ovatko annetut tiedot oikeita vai vääriä.

Pöytäkirjassa tarkoitetun tiedon antamisen perusteella ei henkilölle tai järjestölle voida määrätä seuraamusta. Muutoin saattaisi olla vaarana, ettei mainitunlaisia tietoja tästä syystä uskallettaisi valvontaelimelle kertoa.

Vastaavanlainen määräys koskee pöytäkirjan 21 artiklan 1 kohdan mukaan myös kansalliselle valvontaelimelle annettavia tietoja ja niistä antajalleen mahdollisesti aiheutuvia seuraamuksia. Määräysten suhdetta Suomen lainsäädäntöön käsitellään mainitun artiklan kohdalla.

16 artikla. Alakomitean tulee antaa suosituksensa ja lausuntonsa 16 artiklan mukaisesti luottamuksellisesti tiedoksi sopimusvaltiolle sekä tarpeen mukaan myös kansalliselle valvontaelimelle. Sopimusvaltio voi pyytää alakomiteaa julkaisemaan raporttinsa. Raporttiin mahdollisesti sisältyviä henkilötietoja alakomitea ei voi julkaista. Alakomitea antaa toiminnastaan vuosikertomuksen YK:n kidutuksen vastaiselle komitealle.

Jos sopimusvaltio kieltäytyy yhteistyöstä alakomitean kanssa tai ei ryhdy tämän suosittelemiin toimenpiteisiin, kidutuksen vastainen komitea voi alakomitean pyynnöstä antaa asiasta julkisen lausunnon tai julkaista alakomitean raportin. Komitean jäsenten enemmistön on kannatettava toimenpidettä. Komitean on sitä ennen annettava sopimusvaltiolle mahdollisuus esittää näkemyksensä asiasta.

17 artikla. Sopimusvaltion tulee perustaa tai nimetä yksi tai useampi riippumaton kansallinen valvontaelin tai ylläpitää olemassa olevaa valvontaelintä. Valvontaelimiä voi olla yksi tai kansallisen valvontajärjestelmän tehtävät voidaan antaa useamman kansallisen elimen yhteisesti hoidettaviksi. Kansallisella valvontaelimellä tulee olla valtuudet tutkia vapautensa menettäneiden henkilöiden kohtelua, antaa viranomaisille suosituksia kohtelun ja olojen parantamiseksi sekä antaa ehdotuksia ja lausuntoja voimassa olevasta tai suunnitellusta lainsäädännöstä.

Sopimusvaltion on nimettävä kansallinen valvontaelin viimeistään vuoden kuluttua pöytäkirjan voimaantulosta, sen ratifioinnista tai siihen liittymisestä. Tarkoitus on, että kansallinen valvontaelin nimetään ratifioinnin yhteydessä.

Eduskunnan oikeusasiamiehen toimivaltaan ja käytäntöihin kuuluu jo merkittäviltä osin pöytäkirjan edellyttämä valvonta ja tarkastusten suorittaminen. Oikeusasiamies on riippumaton ja täyttää muutenkin parhaiten pöytäkirjan asettamat vaatimukset. Suomessa ei ole tästä syystä tarvetta asettaa uutta, erillistä kansallista valvontaelintä, vaan eduskunnan oikeusasiamies voisi toimia kansallisena kidutuksen vastaisena valvontaelimenä

Eduskunnan oikeusasiamiehestä annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi asiaa koskeva uusi 1 a luku (Kidutuksen vastainen kansallinen valvontaelin).

18 artikla. Artiklan mukaan sopimusvaltion on taattava kansallisen valvontaelimen toiminnallinen riippumattomuus sekä sen henkilökunnan riippumattomuus. Kansallisen valvontaelimen asiantuntijoilla tulee olla riittävä ammatillinen pätevyys ja asiantuntemus. Sopimusvaltion on pyrittävä molempien sukupuolten edustuksen tasapainoon sekä maassa olevien etnisten ryhmien ja vähemmistöjen riittävään edustukseen. Sopimusvaltion tulee varata kansallisen valvontaelimen käyttöön tarvittavat resurssit.

Eduskunnan oikeusasiamies on toiminnassaan riippumaton. Hän nimittää itse henkilökuntansa sekä päättää itsenäisesti työmenetelmistään ja -järjestyksestään. Oikeusasiamiehen budjetti on osa eduskunnan budjettia.

Oikeusasiamiehen kanslian virkamiesasiantuntijat ovat pääasiassa lakimiehiä.

Pöytäkirjan edellyttämää tarkastustoiminnan monipuolista osaamista on mahdollista kehittää esimerkiksi nimeämällä tarkastuksille mukaan myös virkavastuulla toimivia muiden alojen asiantuntijoita.

Kansallisen valvontaelimen toiminnassa pyritään molempien sukupuolten tasapainoiseen edustukseen sekä ottamaan mukaan etnisiä ryhmiä ja vähemmistöjä.

Pöytäkirjan 18 artiklan 4 kohdan mukaan sopimusvaltion on kansallisen valvontaelimen perustamisen yhteydessä otettava asianmukaisesti huomioon kansallisten ihmisoikeuksia edistävien ja suojelevien instituutioiden asemaa koskevat Pariisin periaatteet. Niillä tarkoitetaan YK:n ihmisoikeustoimikunnan vuosina 1992-1993 hyväksymiä suosituksia, jotka koskevat kansallisten ihmisoikeuksia edistävien ja suojelevien instituuttien perustamista ja toimintaa.

Eduskunta on hyväksynyt maaliskuussa 2011 eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain muutoksen (535/2011), jolla oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen perustettiin Ihmisoikeuskeskus. Yhdessä eduskunnan oikeusasiamiehen sekä ihmisoikeusvaltuuskunnan kanssa sen on tarkoitus toimia Pariisin periaatteiden mukaisena itsenäisenä ja riippumattomana ihmisoikeusinstituutiona. Ihmisoikeuskeskusta koskevat säännökset on sisällytetty eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain uuteen 3 a lukuun. Lakimuutos on tullut voimaan vuoden 2012 alusta ja Ihmisoikeuskeskus on aloittanut toimintansa maaliskuussa 2012.

19 artikla. Kansallisen valvontaelimen toimivaltuuksista määrätään 19 artiklassa. Siinä luetellut toimivaltuudet ovat vähimmäistoimivaltuuksia eli sopimusvaltio voi halutessaan antaa kansalliselle järjestelmälle laajemmat toimivaltuudet kuin pöytäkirjassa on mainittu.

Kansallisen valvontaelimen tulee voida säännöllisesti tutkia 4 artiklan mukaisissa paikoissa pidettyjen vapautensa menettäneiden henkilöiden kohtelua. Lisäksi kansallisen valvontaelimen on voitava antaa toimivaltaisille viranomaisille suosituksia, joiden tarkoituksena on parantaa vapautensa menettäneiden henkilöiden kohtelua ja oloja sekä ehkäistä kidutusta ja muuta kiellettyä kohtelua.

Kansallisen valvontaelimen tulee lisäksi voida antaa ehdotuksia ja lausuntoja olemassa olevasta tai suunnitellusta lainsäädännöstä.

Oikeusasiamiehen tekemät tarkastuskäynnit ovat säännöllisiä. Useimmiten niistä ilmoitetaan tarkastuskohteelle etukäteen, mutta oikeusasiamiehellä on toimivalta tehdä tarkastuksia myös ilmoittamatta niistä ennakkoon. Tarkastus käsittää, paitsi varsinaisen tarkastuksen, myös tarkastusta koskevan pöytäkirjan laatimisen sekä tarvittaessa sitä koskevan vastauspyynnön toimittamisen tarkastuksen kohteena olleelle laitokselle. Oikeusasiamies voi halutessaan tehdä myös seurantatarkastuksia. Oikeusasiamies voi laillisuusvalvontaansa kuuluvassa asiassa tehdä toimivaltaiselle viranomaiselle esityksen tapahtuneen virheen korjaamiseksi tai epäkohdan korjaamiseksi.

20 artikla. Sopimusvaltion tulee artiklan mukaan myöntää kansalliselle valvontaelimelle pääsy kaikkiin tietoihin, jotka koskevat vapautensa menettäneitä säilyttävien laitosten lukumäärää, sijaintia sekä näissä laitoksissa olevia henkilöitä ja heidän kohteluaan. Valvontaelimelle on samoin myönnettävä pääsy vapautensa menettäneitä säilyttävien laitosten tiloihin ja toimipaikkoihin sekä varattava mahdollisuus keskustella luottamuksellisesti ja ilman todistajia vapautensa menettäneiden henkilöiden kanssa. Kansalliselle valvontaelimelle on yhtä lailla tarjottava mahdollisuus keskustella muiden sellaisten henkilöiden kanssa, jotka valvontaelimen käsityksen mukaan voivat antaa olennaisia tietoja. Kansallisen valvontaelimen on voitava vapaasti valita paikat, joissa valvontaelimen henkilökunta haluaa vierailla, sekä henkilöt, joita se haluaa haastatella. Kansalliselle valvontaelimelle on myönnettävä oikeus pitää yhteyttä alakomitean kanssa sekä oikeus lähettää alakomitealle tietoja ja tavata sen jäseniä.

Perustuslain 111 §:n mukaan oikeusasiamiehellä on oikeus tarkastusten yhteydessä saada laillisuusvalvontaansa varten tarvitsemansa tiedot.

Kansallisen valvontaelimen oikeutta antaa alakomitealle valvontaa koskevia tietoja koskee edellä mainituin tavoin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 30 §. Lain 24 §:n 1 momentin 28 kohdan (22/2011) mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, hallintoviranomaisen asiakirjat ja rekisterit, jotka sisältävät tietoja tuomitusta taikka vangitusta tai muutoin vapautensa menettäneestä henkilöstä, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen ei vaaranna asianomaisen tulevaa toimeentuloa, yhteiskuntaan sopeutumista tai turvallisuutta, ja jos tiedon antamiseen on perusteltu syy. Lisäksi salassa pidettäviä ovat myös rikosrekisteriin, sakkorekisteriin, oikeushallinnon valakunnalliseen tietojärjestelmään sekä eläintenpitokieltorekisteriin talletetut tiedot.

21 artikla. Artiklan 1 kohdan mukaan kansalliselle valvontaelimelle tietoja antaneelle henkilölle tai järjestölle ei saa määrätä, panna täytäntöön tai sallia rangaistusta eikä muutoin asettaa epäedulliseen asemaan riippumatta siitä, ovatko tiedot oikeita vai vääriä. Vastaava määräys koskee edellä selostetulla tavalla 15 artiklan mukaisesti alakomitealle tietoja antaneita henkilöitä tai järjestöjä.

Artiklan 2 kohdassa määrätään tietosuojasta. Kansallisen valvontaelimen keräämät luottamukselliset tiedot on suojattava, eikä kansallisen valvontaelimen tietoon tulleita henkilötietoja saa julkaista ilman kyseessä olevan henkilön nimenomaista suostumusta.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 1 §:ssä määrätään, että viranomaisen asiakirjat ovat julkisia, ellei siinä tai muussa laissa toisin säädetä. Asiakirjan salassapitoa koskee lain 22 §, jonka mukaan viranomaisen asiakirja on pidettävä salassa, jos se tässä tai muussa laissa on säädetty salassa pidettäväksi tai jos viranomainen lain nojalla on määrännyt sen salassa pidettäväksi taikka jos se sisältää tietoja, joista on lailla säädetty vaitiolovelvollisuus. Kansallinen valvontaelimen mahdollisuutta luovuttaa salassapitosäännösten estämättä tietoja alakomitealle käsitellään 20 artiklan kohdalla.

22 artikla. Sopimusvaltion toimivaltaiset viranomaiset käsittelevät kansallisen valvontaelimen suositukset ja käyvät sen kanssa keskustelua suositusten täytäntöönpanoon mahdollisesti tarvittavista toimenpiteistä.

Suomen lainsäädännössä ei ole määräyksiä oikeusasiamiehen suositusten käsittelemisestä, mutta käytännössä suositukset vaikuttavat viranomaisten toimintaan. Tarvittaessa oikeusasiamies voi myös käydä keskusteluja viranomaisten kanssa.

23 artikla. Sopimusvaltiot sitoutuvat julkaisemaan ja jakamaan kansallisen valvontaelimen vuosikertomusta.

Eduskunnan oikeusasiamies antaa perustuslain 109 §:n mukaisesti vuosittain eduskunnalle kertomuksen toiminnastaan. Oikeusasiamiehestä annetun lain 12 §:ssä säännellään tarkemmin, että kertomuksessa käsitellään lainkäytön, julkisen hallinnon ja julkisten tehtävien hoidon tilaa sekä oikeusasiamiehen havaitsemia puutteita lainsäädännössä erityisesti perus- ja ihmisoikeuksien kannalta. Pykälän mukaan oikeusasiamies voi lisäksi antaa eduskunnalle tärkeäksi katsomastaan asiasta myös erillisen kertomuksen. Kertomustensa yhteydessä oikeusasiamies voi tehdä eduskunnalle ehdotuksia lainsäädännössä havaitsemiensa puutteiden poistamiseksi.

Siltä osin kun oikeusasiamiehen toiminta tulee olemaan pöytäkirjassa tarkoitetun kansallisen valvontaelimen tarkastustoimintaa, oikeusasiamies voisi joko sisällyttää nykyiseen kertomukseen tätä toimintaa koskevan osuuden tai antaa kokonaan erillisen kertomuksen.

24 artikla. Artiklan mukaan sopimusvaltiot voivat ratifioinnin yhteydessä antaa selityksen, jolla ne lykkäävät 11-23 artiklojen mukaisten velvoitteidensa täytäntöönpanoa. Lykkäyksen voi tehdä enintään kolmen vuoden ajaksi. Kidutuksen vastainen komitea voi pidentää ajanjaksoa kahdella vuodella neuvoteltuaan ensin alakomitean kanssa, mikäli sopimusvaltio esittää asianmukaiset perustelut lykkäyksen jatkamiseksi. Suomella ei ole tarkoitusta antaa tällaista selitystä.

25 ja 26 artikla. Artiklat koskevat alakomitean toiminnan rahoitusta. Alakomitean toiminta rahoitetaan YK:n varoista. YK:n pääsihteeri antaa alakomitean käyttöön tarvittavan henkilökunnan ja muut resurssit, jotka ovat tarpeellisia pöytäkirjan mukaisten tehtävien hoitamiseksi tehokkaasti. Lisäksi alakomitean antamien suositusten täytäntöönpanon avustamista sekä kansallisen valvontaelimen henkilökunnan koulutusta varten perustetaan erityisrahasto, johon yksityiset ja julkiset tahot voivat suorittaa vapaaehtoisia maksuja.

27 artikla. Pöytäkirja on avoinna allekirjoittamista varten valtioille, jotka ovat allekirjoittaneet kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen. Yleissopimuksen ratifioinut tai siihen liittynyt valtio voi ratifioida puheena olevan pöytäkirjan.

28 artikla. Pöytäkirjan ratifioivan tai siihen liittyvän valtion osalta pöytäkirja tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä ratifioimis- tai liittymiskirjan talletuksesta.

29 artikla. Liittovaltioissa pöytäkirjaa on sovellettava kaikissa sen osissa yhtäläisesti.

30 artikla. Pöytäkirjaan ei ole sallittua tehdä varaumia.

31 artikla. Artiklassa määrätään erityisesti, että pöytäkirjan määräykset eivät vaikuta sopimusvaltioiden alueellisiin yleissopimuksiin perustuviin velvoitteisiin, joilla perustetaan vapautensa menettäneitä säilyttäviin laitoksiin tehtävien tarkastusten järjestelmä. Tätä tarkoitusta varten perustettuja elimiä ja alakomiteaa kannustetaan yhteistyöhön kaksinkertaisen työn välttämiseksi.

On tarkoituksenmukaista kannustaa kansallista valvontaelintä yhteistyöhön myös eurooppalaisen kidutuksen vastaisen komitean eli CPT:n kanssa.

32 artikla. Pöytäkirjan määräykset eivät vaikuta Geneven yleissopimusten (SopS 7-8/1955) ja sen lisäpöytäkirjojen (SopS 81-82/1980; 5/1987; 23/1994) velvoitteisiin.

33 ja 34 artikla. Artiklat sisältävät määräykset sopimusvaltion mahdollisuudesta irtisanoa pöytäkirja ja ehdottaa muutoksia pöytäkirjan sisältöön.

35 artikla. Alakomitean jäsenillä ja kansallisen valvontaelimen jäsenillä on sellaiset erioikeudet ja vapaudet, jotka ovat tarpeen heidän tehtäviensä hoitamiseksi riippumattomalla tavalla. Alakomitean jäsenille myönnetään vuonna 1946 tehdyn YK:n erioikeuksia ja vapauksia koskevan yleissopimuksen 22 §:ssä mainitut erioikeudet ja vapaudet, jollei kyseisen yleissopimuksen 23 §:n määräyksistä muuta johdu.

Sopimuksen VI artikla koskee alakomitealle myönnettäviä erioikeuksia ja vapauksia. Sen mukaan asiantuntijat nauttivat sellaisia erioikeuksia ja vapauksia, jotka ovat tarpeen tehtävän hoitamiseksi. Erioikeudet ja vapaudet koskevat muun muassa matkatavaroita, tullittomuutta, kirjesalaisuutta sekä pidättämisen ja vangitsemisen kieltoa, ja ne koskevat koko tehtävän suorittamiseen vaadittavaa aikaa matkustamiseen kuluva aika mukaan luettuna.

Kansalliselle valvontaelimelle ei ole tarpeellista myöntää artiklassa tarkoitettuja erioikeuksia ja vapauksia, sillä eduskunnan oikeusasiamies toimii lain nojalla tehtävässään riippumattomana eikä näin ollen tarvitse erivapauksia riippumattomuutensa turvaamiseksi.

Kansallisen valvontaelimen tehtävissä toimitaan virkavastuulla.

36 artikla. Alakomitean jäsenten on tarkastuksia tehdessään noudatettava kyseisen valtion lainsäädäntöä sekä pidättäydyttävä tehtäviensä puolueettoman ja kansainvälisen luonteen vastaisesta toiminnasta.

37 artikla. YK:n viralliset kielet ovat pöytäkirjan todistusvoimaiset kielet.

1 §. Pykälä sisältää tavanomaisen blankettisäännöksen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

2 §. Pykälän 1 momentti sisältää säännöksen pöytäkirjan 2 artiklan mukaisen alakomitean oikeudesta tehdä tarkastuksia 4 artiklassa tarkoitettuihin kaikkiin valtion lainkäyttövaltaan kuuluviin paikkoihin, joissa pidetään tai voidaan pitää vapautensa menettäneitä henkilöitä joko viranomaisen antaman määräyksen nojalla tai kehotuksesta, suostumuksella tai myötävaikutuksella.

Pykälän 2 momentti sisältää pöytäkirjan 14 artiklan määräykset alakomitean rajoittamattomasta pääsystä kaikkiin 4 artiklassa tarkoitettuihin paikkoihin ja niiden tiloihin. Sen mukaan alakomitealla on oltava myös 14 artiklassa tarkoitettu rajoittamaton pääsy tietoihin, jotka koskevat näiden paikkojen lukumäärää ja sijaintia sekä näissä paikoissa pidettävien vapautensa menettäneiden henkilöiden lukumäärää, kohtelua ja laitosoloja. Alakomitealla on oltava lisäksi mahdollisuus käydä luottamuksellisia keskusteluja vapautensa menettäneiden henkilöiden kanssa. Nämä keskustelut voidaan järjestää joko kahdenkeskisesti tai tarvittaessa tulkin avustamana. Keskustelumahdollisuus on oltava myös muiden sellaisten henkilöiden kanssa, joiden alakomitea katsoo voivan antaa asiaan liittyviä tietoja. Alakomitea valitsee itse paikat, joissa jäsenet haluavat käydä, sekä henkilöt, joita he haluavat haastatella. Näiden alakomitean toimivaltuuksien kirjaaminen lakiin on tarkoituksenmukaista, jotta yleissopimuksen sisältö olisi viranomaisille selkeämpi ja komitean työskentelyedellytykset siten turvatut. Alakomitea voisi käyttää tässä pykälässä annettuja oikeuksia sen jälkeen, kun se on ilmoittanut Suomen hallitukselle aikomuksestaan tulla vierailulle.

Alakomitean jäsenten ja sen avustajien oikeus tulla maahan sisältyy 2 §:n 1 momenttiin. Henkilöiden maahantuloa sääntelee Schengenin rajasäännöstö sekä EU:n viisumisäännöstö, joita on selostettu edellä 12 artiklan yksityiskohtaisissa perusteluissa.

3 §. Ehdotuksen mukaan vapautensa menettäneistä henkilöistä vastaavien tulee avustaa alakomiteaa sen tehtävien suorittamisessa. Säännöksellä on tarkoitus toimeenpanna pöytäkirjan 12 artiklan määräykset. Jo nykyisin kansalliset viranomaiset avustavat kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun taikka rangaistuksen estämiseksi toimivaa eurooppalaista komiteaa (CPT). Alakomitean avustaminen edellyttää samankaltaisia käytäntöjä ja menettelyjä kuin noudatetaan yhteistyössä CPT:n kanssa.

4 §. Ehdotuksessa luetellaan ne perusteet, joilla jotakin tarkastusta voitaisiin vastustaa. Luettelo, joka on pöytäkirjan 14 artiklan mukainen, on tyhjentävä. Vastustaminen ei siis voi perustua mihinkään muuhun syyhyn. Koska tarkastuksen vastustamisen syyt liittyvät sellaisiin merkittäviin tekijöihin kuten kansallinen puolustus ja yleinen turvallisuus, on asianmukaista, että valtioneuvosto päättää asiasta.

5 §. Pykälässä ehdotetaan, että oikeusministeriö huolehtisi alakomitean vierailun järjestelyistä. Toimintatavat CPT:n tarkastusten järjestämisessä ja muussa yhteistyössä ovat vakiintuneet Suomessa. Yhteistyöstä CPT:n kanssa ja tarkastusten järjestämisestä on huolehtinut oikeusministeriö. Tästä syystä on tarkoituksenmukaista, että päävastuu Suomen hallituksen ja alakomitean välisestä vastaavasta toiminnasta on oikeusministeriöllä. Tiedonannot Suomen hallituksen ja alakomitean välillä toimitetaan kidutuksen vastaisen komitean kautta.

6 §. Pykälän mukaan alakomitealle tietoja antaneelle ei pelkästään tietojen antamisen perusteella saisi määrätä rangaistusta tai muuta seuraamusta. Merkitystä ei ole sillä, ovatko tiedot paikkansapitäviä. Säännös vastaa pöytäkirjan 15 artiklan määräystä.

Pöytäkirjan 15 artiklassa kielletään rangaistusten lisäksi myös epäedulliseen asemaan asettaminen tietojen antamisen perusteella. Asiasta ei pidetä tarpeellisena säätää erikseen. Asianmukaisesta tehtävien hoidosta säädetään valtion virkamieslaissa (14 §) ja hallinnon oikeusperiaatteista hallintolain (434/2003) 6 §:ssä. Virkarikossääntely sisältyy puolestaan rikoslain 40 lukuun.

Pöytäkirjan 15 artiklassa kielletään seuraamuksen määräämisen lisäksi myös seuraamuksen soveltaminen ja salliminen. Seuraamuksen määräämisen arvioidaan sisältävän myös seuraamuksen soveltamisen. Seuraamuksen salliminen taas tulisi arvioitavaksi virkamiesoikeudellisesti.

7 §. Pykälän mukaan pöytäkirjan muiden määräysten voimaansaattamisesta ja lain voimaantulosta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Tarkoituksena on, että laki tulisi voimaan samaan aikaan kuin pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan.

5 §. Tarkastukset. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi ensinnäkin niin, että oikeusasiamiehen laillisuusvalvontaan kuuluvaa tarkastustehtävää koskevasta säännöksestä poistettaisiin maininta tarkastusten kohdistumisesta virastoihin ja laitoksiin. Poistolla selvennettäisiin sitä, että tarkastukset voivat kohdistua kaikkiin eduskunnan oikeusasiamiehen valvottaviin. Käytännössä oikeusasiamiehen tarkastukset ovat nykyisen 5 §:n nojalla kohdistuneet myös julkisia tehtäviä hoitaviin yksityisiin.

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan lisäksi muutettavaksi niin, että maininnat rauhanturvajoukoista ja rauhanturvaamishenkilöstöstä korvattaisiin maininnoilla kriisinhallintaorganisaatiosta ja kriisinhallintahenkilöstöstä. Muutos olisi tekninen. Sillä saatettaisiin laki vastaamaan tältä osin sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetussa laissa (211/2006) käytettyjä ilmaisuja.

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että sääntelyssä otettaisiin huomioon 1 momenttiin ehdotettu poisto. Lisäksi momenttia ehdotetaan tarkistettavaksi sanonnallisesti. Momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että tarkastuksen yhteydessä oikeusasiamiehellä ja hänen määräämällään eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian virkamiehellä on oikeus päästä valvottavan kaikkiin tiloihin ja tietojärjestelmiin sekä oikeus keskustella luottamuksellisesti tarkastuskohteen henkilökunnan sekä kohteessa palvelevien tai sinne sijoitettujen henkilöiden kanssa. Valvottavilla tarkoitetaan eduskunnan oikeusasiamiehestä annetussa laissa perustuslain 109 §:n 1 momentin mukaisesti tuomioistuimia ja muita viranomaisia sekä virkamiehiä, julkisyhteisön työntekijöitä ja muitakin julkista tehtävää hoitavia (lain 1 § 1 mom.).

1 a luku

Kidutuksen vastainen kansallinen valvontaelin

Eduskunnan oikeusasiamiehestä annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 1 a luku oikeusasiamiehen toiminnasta kidutuksen vastaisena kansallisena valvontaelimenä.

11 a §. Kansallinen valvontaelin. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että pöytäkirjan 3 artiklassa tarkoitetun kansallisen valvontaelimen tehtävä annetaan eduskunnan oikeusasiamiehelle.

11 b §. Tarkastustehtävä. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi eduskunnan oikeusasiamiehen tarkastustehtävästä kansallisena valvontaelimenä. Pykälän 1 momentissa eduskunnan oikeusasiamiehelle ehdotetaan annettavan tehtäväksi tarkastaa sellaisia paikkoja, joissa pidetään tai voidaan pitää vapautensa menettäneitä henkilöitä joko viranomaisen antaman määräyksen nojalla tai viranomaisen kehotuksesta, suostumuksella tai myötävaikutuksella. Tällaista paikkaa kutsuttaisiin laissa toimipaikaksi. Toimipaikkoja olisivat esimerkiksi vankilat, poliisilaitokset ja tutkintavankilat, ulkomaalaisten säilöönottoyksiköt, psykiatriset laitokset, koulukodit, lastensuojelulaitokset sekä vanhusten ja kehitysvammaisten hoitolaitokset. Toimipaikkoihin lukeutuvat myös yksityisten ylläpitämät toimipaikat tai muut paikat, joissa pidetään tai voidaan pitää vapautensa menettäneitä henkilöitä mainitulla tavalla, kuten kauppakeskusten ne tilat, joissa kiinniotettuja säilytetään.

Pykälän 1 momentti vastaisi pöytäkirjan 19 artiklan a alakohdassa määrättyä.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan pöytäkirjan 20 artiklan c, d ja e alakohdan mukaisesti säädettäväksi, että oikeusasiamiehellä ja hänen määräämällään eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian virkamiehellä on oikeus päästä tarkastuksen toimittamiseksi toimipaikan kaikkiin tiloihin ja tietojärjestelmiin sekä oikeus keskustella luottamuksellisesti vapautensa menettäneiden henkilöiden ja toimipaikan henkilökunnan kanssa sekä muiden sellaisten henkilöiden kanssa, jotka voivat antaa tarkastuksen kannalta merkityksellisiä tietoja. Keskustelut on voitava käydä ilman todistajia. Tarvittaessa keskustelut voidaan käydä tulkin välityksellä.

11 c §. Tiedonsaantioikeus. Pykälässä ehdotetaan pöytäkirjan 20 artiklan a ja b alakohdan määräysten mukaisesti säädettäväksi oikeusasiamiehen tiedonsaantioikeudesta kansallisen valvontaelimen tehtävää hoidettaessa. Sääntely olisi tarpeen, sillä perustuslain 111 §:n 1 momentin säännös oikeusasiamiehen tiedonsaantioikeudesta koskee vain laillisuusvalvontaa. Uudella 11 c §:llä annettaisiin oikeusasiamiehelle ja hänen määräämälleen eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian virkamiehelle oikeus saada salassapitosäännösten estämättä kaikki tarvitsemansa tiedot valvontaelimen tehtävän hoitamista varten. Näihin kuuluvat tiedot toimipaikoissa pidettävien vapautensa menettäneiden henkilöiden lukumäärästä sekä tiedot kaikista toimipaikoista, joissa voidaan pitää vapautensa menettäneitä henkilöitä, ja niiden sijainnista. Samoin hänen on saatava esteettä kaikki tiedot vapautensa menettäneiden laitosoloista ja kohtelusta, sekä kaikki muut tiedot, jotka ovat tarpeen valvontaelimen tehtävän hoitamiseksi.

11 d §. Tietojen luovuttaminen. Pykälässä annetaan oikeusasiamiehelle mahdollisuus salassapitosäännösten estämättä luovuttaa valvontaelimenä saamiaan tietoja kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen valinnaisen pöytäkirjan 2 artiklassa tarkoitetulle alakomitealle. Säännös on tarpeen, jotta voidaan taata paitsi alakomitean tiedonsaantioikeus, myös kansallisen valvontaelimen mahdollisuus pitää yhteyttä alakomiteaan ja käydä luottamuksellista keskustelua sen kanssa. Muilta osin tietojen käyttämistä koskevat viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) säännökset.

Säännös vastaa pöytäkirjan 20 artiklan f alakohdassa määrättyä.

11 e §. Suositusten antaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi oikeusasiamiehen oikeudesta antaa valvottaville pöytäkirjan 19 artiklan b alakohdan mukaisia suosituksia koskien vapautensa menettäneiden henkilöiden kohtelua ja oloja.

11 f §. Muut sovellettavat säännökset. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että oikeusasiamiehen toimintaan kansallisen valvontaelimen tehtävässä sovelletaan, mitä 6 ja 8-11 §:ssä säädetään toiminnasta laillisuusvalvonnassa. Oikeusasiamiehellä olisi siis myös kansallisen valvontaelimen tehtäväänsä hoitaessaan oikeus saada virka-apua ja oikeus määrätä poliisi- tai esitutkinta suoritettavaksi sekä velvollisuus tarvittaessa kuulla valvottavaa laitosta tai toimipaikkaa lain 1 luvun mukaisesti. Hän voisi valvontaelimenä toimiessaan myös lausua valvottavalle huomautuksensa tai käsityksensä siten kuin 10 §:ssä säädetään sekä tehdä esityksiä siten kuin 11 §:ssä säädetään.

11 g §. Asiantuntijat. Pykälän 1 momentissa säädetään oikeusasiamiehen mahdollisuudesta käyttää apunaan asiantuntijoita kansallisen valvontaelimen tehtäviä hoitaessaan. Asiantuntijalla on oltava tehtävän suorittamisen kannalta merkityksellistä asiantuntemusta ja hänen on annettava suostumuksensa tehtävään. Hän voi osallistua tarkastuksen suorittamiseen yhdessä oikeusasiamiehen tai hänen määräämänsä kanslian virkamiehen kanssa. Asiantuntijan toimivaltaan sovelletaan 11 b §:ssä säädettyjä tarkastusoikeutta sekä 11 c §:ssä säädettyjä tiedonsaantioikeutta koskevia säännöksiä.

Säännöksellä on tarkoitus taata pöytäkirjan 18 artiklan 2 kohdan edellyttämä monipuolinen ammatillinen osaaminen tarkastustoiminnan suorittamisessa.

Pykälän 2 momentin mukaan asiantuntija toimii kansallisen valvontaelimen tehtäviä hoitaessaan rikosoikeudellisen virkavastuun sekä vahingonkorvauslaissa (412/1974) säädetyn vahingonkorvausvastuun puitteissa.

11 h §. Kielto määrätä seuraamuksia. Pykälän mukaan kansalliselle valvontaelimelle tietoja antaneelle ei pelkästään tietojen antamisen perusteella saisi määrätä rangaistusta tai aiheuttaa muuta seuraamusta. Säännöksen tarkoituksena on suojata valvontaelimille tietoja antanutta ja näin rohkaista häntä kertomaan havainnoistaan ja tiedoistaan valvontaelimille ilman pelkoa haitallisista seuraamuksista. Säännöksen taustalla ovat pöytäkirjan 21 artiklan määräykset.

Pöytäkirjan 21 artiklassa kielletään rangaistusten lisäksi myös epäedulliseen asemaan asettaminen tietojen antamisen perusteella. Asiasta ei pidetä tarpeellisena säätää erikseen. Asianmukaisesta tehtävien hoidosta säädetään valtion virkamieslaissa (14 §) ja hallinnon oikeusperiaatteista hallintolain (434/2003) 6 §:ssä. Virkarikossääntely sisältyy puolestaan rikoslain 40 lukuun.

Pöytäkirjan 21 artiklassa kielletään seuraamuksen määräämisen lisäksi myös seuraamuksen soveltaminen ja salliminen. Seuraamuksen määräämisen arvioidaan sisältävän myös seuraamuksen soveltamisen. Seuraamuksen salliminen taas tulisi arvioitavaksi virkamiesoikeudellisesti.

Pöytäkirja on ratifioitava tai siihen on liityttävä. Pöytäkirja tuli kansainvälisesti voimaan 22 päivänä kesäkuuta 2006, kun kahdenkymmenes ratifioimis- ja/tai liittymiskirja oli talletettu YK:n pääsihteerin huostaan. Valtion osalta, joka pöytäkirjan voimaantulon jälkeen ratifioi tämän pöytäkirjan tai liittyy siihen, pöytäkirja tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, jona se on tallettanut oman ratifioimis- tai liittymiskirjansa.

Esitykseen sisältyvän voimaansaattamislain sekä eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain uuden 1 a luvun ehdotetaan tulevan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kun pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan. Perustuslain 79 §:n 3 momentissa edellytetään erityistä syytä lain voimaantuloajankohdan säätämiselle asetuksella. Valiokunnan käytännössä erityisen syyn vaatimus täyttyy, jos lain voimaantuloajankohdalla on sidonnaisuus Suomen kansainvälisten velvoitteiden voimaantuloon (PeVL 5/2004 vp, s. 2/I, PeVL 16/2004 vp, PeVL 48/2004 vp, PeVL 15/2011 vp). Lakiin ehdotettu uusi 1 a luku liittyy välittömästi valinnaisen pöytäkirjan määräyksiin, eikä voimaantulosäännöstä siksi pidetä ongelmallisena perustuslain kannalta.

Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain 5 §:n muutosten on kuitenkin tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

Valinnaisen pöytäkirjan tarkoittamat kansainvälisen ja kansallisen valvontaelimen tekemät tarkastukset voivat kohdistua paikkoihin, joissa tapahtuva toiminta Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 §:n mukaan kuuluu Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntövaltaan, kuten terveyden- ja sairaanhoito, lastensuojelu, sosiaalihuolto sekä maakunnan lainsäädännön alainen pakkokeinojen käyttö. Pöytäkirja sisältää lisäksi viranomaisiin kohdistuvan velvoitteen avustaa valvontaelimiä. Näin ollen on katsottava, että maakuntapäivien on hyväksyttävä hallituksen esitykseen sisältyvä pöytäkirjan voimaansaattamislaki itsehallintolain 59 §:n 1 momentin mukaisesti, jotta määräykset tulisivat voimaan myös Ahvenanmaan maakunnassa.

Yleissopimuksen voimaansaattamisasetukselle ei ole ollut tarpeen pyytää maakuntapäivien hyväksymistä, koska kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen ja halventavan kohtelun tai rangaistuksen kielto kuuluu rikoslakia koskevana asiana valtakunnan lainsäädäntövaltaan.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen.

Valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys on eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannan mukaan luettava lainsäädännön alaan

1) jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista;

2) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita;

3) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla taikka;

4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai

5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11, 12 ja 45/2000 vp).

Pöytäkirjan 3 artiklassa määrätään sopimusvaltion velvollisuudesta perustaa tai nimetä kansallinen valvontaelin. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan, sillä julkista valtaa käyttävien valtionhallinnon toimielinten yleisistä perusteista on perustuslain 119 §:n mukaan säädettävä lailla.

Pöytäkirjan 4 artiklassa määrätään alakomitean ja kansallisen valvontaelimen oikeudesta tehdä tarkastuksia sopimusvaltion lainkäyttövaltaan kuuluviin paikkoihin. Alakomitean tarkastusoikeudessa on kyse julkisen vallan käyttämisestä Suomen alueella. Asiaa on näin ollen arvioitava perustuslain täysivaltaisuutta koskevista säännöksistä lähtien. Asiaa käsitellään jäljempänä käsittelyjärjestystä koskevassa jaksossa. Kansallisen valvontaelimen tarkastusoikeudesta on säädettävä lailla.

Pöytäkirjan 11-14 artiklassa määrätään alakomitean tekemistä tarkastuksista, sekä yhteistyöstä kansallisen valvontaelimen kanssa sekä tietojensaantioikeudesta. Voimassa olevien säännösten nojalla alakomitealla ei ole oikeutta päästä pöytäkirjassa tarkoitettuihin tarkastuskohteisiin. Tarkastuksissa on kyse julkisen vallan käyttämisestä Suomen alueella, mikä edellyttää eduskunnan suostumusta. Pöytäkirjan 12 artiklassa sopimusvaltiot sitoutuvat pyydettäessä antamaan alakomitealle tietoja, jotka voivat sisältää henkilötietoja. Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Tietojen antamista alakomitealle sääntelee viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettu laki.

Pöytäkirjan 15 artiklassa määrätään seuraamusten kiellosta alakomitealle tietoja antaneen osalta. Artikla vaikuttaa muun muassa rikoslain tulkintaan ja soveltamiseen ja kuuluu näin ollen lainsäädännön alaan.

Pöytäkirjan 17-21 artiklassa määrätään sopimusvaltion velvollisuudesta perustaa tai nimetä kansallinen valvontaelin sekä tämän valvontaelimen tehtävistä ja lainsäädännön alaan kuuluvista valtuuksista. Ehdotuksen mukaan eduskunnan oikeusasiamies nimetään kansalliseksi valvontaelimeksi.

Pöytäkirjan 35 artiklassa edellytetään kansainvälisen alakomitean jäsenille myönnettävän YK:n erioikeuksia ja vapauksia koskevan yleissopimuksen (SopS 23 ja 24/1958) mukaisia erioikeuksia ja vapauksia. Kansainvälisen järjestön ja sen henkilökunnan ja muiden siihen liittyvien henkilöiden erioikeuksia ja vapauksia koskevat määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan ja vaativat eduskunnan hyväksymisen (PeVL 38/2000 vp).

Pöytäkirja sisältää näin ollen useita lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan suostumus pöytäkirjaan sitoutumiselle on siksi tarpeen.

Alakomitealla on pöytäkirjan mukaan oikeus tehdä tarkastuksia sopimuspuolten alueella. Alakomitean tarkastustoiminnassa on katsottava olevan kyse julkisen vallan käyttämisestä Suomen alueella. Näin ollen alakomitean oikeutta päästä Suomen lainkäyttövaltaan kuuluviin paikkoihin on arvioitava valtion täysivaltaisuutta koskevien perustuslain säännösten kannalta.

Perustuslain 1 §:n 1 momentin mukaan Suomi on täysivaltainen tasavalta. Perustuslain 1 §:n 3 momentin mukaisesti Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Perustuslain esitöiden (HE 1/1998 vp) mukaan viimeksi mainitulla säännöksellä on tulkinnallista merkitystä arvioitaessa, milloin kansainvälinen velvoite on ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa. Perustuslakivaliokunta on perustuslain esitöiden pohjalta katsonut, että sellaiset kansainväliset velvoitteet, jotka ovat tavanomaisia nykyaikaisessa kansainvälisessä yhteistoiminnassa ja jotka vain vähäisessä määrin vaikuttavat valtion täysivaltaisuuteen, eivät sellaisenaan ole ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa (PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp ja PeVL 19/2010 vp).

Sopimuksen asiasisältö puoltaa tarkastusvaltuuden myöntämistä alakomitealle Suomen alueella. Kansainvälisen elimen suorittamat tarkastukset vahvistavat merkittävällä tavalla vapautensa menettäneiden ihmisoikeuksien suojaa ja tätä kautta lujittavat oikeusvaltioperiaatetta. Alakomitealle annettavien tarkastusvaltuuksien voidaan katsoa olevan tavanomaisia nykyaikaisessa kansainvälisessä yhteistoiminnassa ja vain vähäisessä määrin vaikuttavan valtion täysivaltaisuuteen. Ne eivät siksi ole ristiriidassa Suomen täysivaltaisuutta koskevien perustuslain säännösten kanssa.

Pöytäkirja ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tai 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Pöytäkirja voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja molemmat lakiehdotukset voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että

eduskunta hyväksyisi New Yorkissa 18 päivänä joulukuuta 2002 tehdyn kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen valinnaisen pöytäkirjan.

Edellä esitetyn perusteella ja koska pöytäkirja sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

New Yorkissa 18 päivänä joulukuuta 2002 tehdyn kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen valinnaisen pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Edellä 1 §:ssä mainitulla pöytäkirjalla perustetulla kansainvälisellä alakomitealla on tehtävänsä suorittamiseksi oikeus tehdä tarkastuksia kaikkiin valtion lainkäyttövaltaan kuuluviin paikkoihin, joissa pidetään tai voidaan pitää vapautensa menettäneitä henkilöitä joko viranomaisen antaman määräyksen nojalla tai kehotuksesta, suostumuksella tai myötävaikutuksella.

Kansainvälisen alakomitean on

1) päästävä kaikkiin 1 momentissa tarkoitettuihin paikkoihin ja niiden tiloihin;

2) saatava kaikki tiedot, jotka koskevat 1 momentissa tarkoitetuissa paikoissa pidettävien vapautensa menettäneiden henkilöiden lukumäärää sekä näiden paikkojen lukumäärää ja sijaintia;

3) saatava kaikki tiedot, jotka koskevat 1 momentissa tarkoitetuissa paikoissa pidettävien vapautensa menettäneiden henkilöiden kohtelua ja laitosoloja;

4) saatava mahdollisuus käydä vapautensa menettäneiden henkilöiden kanssa luottamuksellisia keskusteluja, jotka voidaan järjestää joko kahdenkeskisesti tai tarvittaessa tulkin välityksellä, sekä keskusteluja muiden sellaisten henkilöiden kanssa, joiden alakomitea katsoo voivan antaa merkityksellisiä tietoja; sekä

5) saatava valita paikat, joissa komitean jäsenet haluavat käydä, sekä henkilöt, joita he haluavat haastatella.

3 §

Vapautensa menettäneistä henkilöistä vastaavien tulee avustaa alakomiteaa sen tehtävien suorittamisessa.

4 §

Jos 3 §:ssä tarkoitettu vapautensa menettäneistä henkilöistä vastaava katsoo, että alakomitean tarkastuskäyntiä johonkin laitokseen tai paikkaan ei voida suorittaa johtuen kiireellisistä ja pakottavista syistä, jotka liittyvät kansalliseen puolustukseen, yleiseen turvallisuuteen, luonnonkatastrofiin tai vakavaan häiriöön tarkastuksen kohteena olevassa laitoksessa ja jotka väliaikaisesti estävät tarkastuksen toteuttamisen, sen on välittömästi ilmoitettava asiasta valtioneuvostolle.

Valtioneuvoston on kiireellisesti päätettävä, vastustaako Suomen hallitus pöytäkirjan 14 artiklan 2 kohdan mukaisesti tarkastuskäyntiä tai jotakin siihen liittyvää toimenpidettä.

5 §

Oikeusministeriö vastaa yhteistyöstä Suomen hallituksen ja kansainvälisen alakomitean välillä sekä kansainvälisen alakomitean tarkastuskäyntien yleisestä järjestelystä Suomessa.

Oikeusministeriöllä on oikeus tehtävänsä suorittamiseksi saada 2 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaiset tiedot 2 §:n 1 momentissa tarkoitetuilta viranomaisilta.

6 §

Alakomitealle tietoja antaneelle ei saa määrätä rangaistusta tai muuta seuraamusta tietojen antamisen perusteella.

7 §

Pöytäkirjan muiden määräysten voimaansaattamisesta ja tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

---

2.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain (197/2002) 5 § ja

lisätään lakiin uusi 1 a luku seuraavasti:

5 §
Tarkastukset

Oikeusasiamies toimittaa tarpeen mukaan tarkastuksia perehtyäkseen laillisuusvalvontaansa kuuluviin asioihin. Erityisesti hänen on toimitettava tarkastuksia vankiloissa ja muissa suljetuissa laitoksissa valvoakseen niihin sijoitettujen henkilöiden kohtelua sekä puolustusvoimien eri yksiköissä ja Suomen sotilaallisessa kriisinhallintaorganisaatiossa seuratakseen varusmiesten ja muiden asepalvelusta suorittavien sekä kriisinhallintahenkilöstön kohtelua.

Tarkastuksen yhteydessä oikeusasiamiehellä ja hänen määräämällään eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian virkamiehellä on oikeus päästä valvottavan kaikkiin tiloihin ja tietojärjestelmiin sekä oikeus keskustella luottamuksellisesti tarkastuskohteen henkilökunnan sekä siellä palvelevien tai sinne sijoitettujen henkilöiden kanssa.

---

1 a luku

Kidutuksen vastainen kansallinen valvontaelin

11 a §
Kansallinen valvontaelin

oikeusasiamies on kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen valinnaisen pöytäkirjan (SopS / ) 3 artiklassa tarkoitettu kansallinen valvontaelin.

11 b §
Tarkastustehtävä

Kansallisen valvontaelimen tehtäviä hoitaessaan oikeusasiamies tarkastaa sellaisia paikkoja, joissa pidetään tai voidaan pitää vapautensa menettäneitä henkilöitä joko viranomaisen antaman määräyksen nojalla tai viranomaisen kehotuksesta, suostumuksella tai myötävaikutuksella (toimipaikka).

Tarkastuksen toimittamiseksi oikeusasiamiehellä ja hänen määräämällään eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian virkamiehellä on oikeus päästä toimipaikan kaikkiin tiloihin ja tietojärjestelmiin sekä oikeus keskustella luottamuksellisesti vapautensa menettäneiden henkilöiden ja toimipaikan henkilökunnan sekä muiden sellaisten henkilöiden kanssa, jotka voivat antaa tarkastuksen kannalta merkityksellisiä tietoja.

11 c §
Tiedonsaantioikeus

Oikeusasiamiehellä ja hänen määräämällään eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian virkamiehellä on kansallisen valvontaelimen tehtäviä hoitaessaan oikeus salassapitosäännösten estämättä saada viranomaisilta ja toimipaikkojen ylläpitäjiltä tiedot toimipaikoissa pidettävien vapautensa menettäneiden henkilöiden määrästä, toimipaikkojen määrästä ja sijainnista sekä vapautensa menettäneiden kohtelusta ja oloista samoin kuin muut valvontaelimen tehtävän hoitamiseksi tarpeelliset tiedot.

11 d §
Tietojen luovuttaminen

Sen lisäksi, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetään, oikeusasiamies voi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa tietoja vapautensa menettäneistä sekä näiden kohtelusta ja oloista kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen valinnaisen pöytäkirjan 2 artiklassa tarkoitetulle alakomitealle.

11 e §
Suositusten antaminen

Oikeusasiamies voi kansallisen valvontaelimen tehtävää hoitaessaan antaa valvottaville suosituksia, joiden tarkoituksena on parantaa vapautensa menettäneiden henkilöiden kohtelua ja oloja sekä ehkäistä kidutusta ja muuta julmaa, epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rangaistusta.

11 f §
Muut sovellettavat säännökset

Oikeusasiamiehen toimintaan kansallisen valvontaelimen tehtävässä sovelletaan lisäksi, mitä 6 ja 8-11 §:ssä säädetään toiminnasta laillisuusvalvonnassa.

11 g §
Asiantuntijat

Oikeusasiamies voi kansallisen valvontaelimen tehtävää hoitaessaan käyttää apunaan asiantuntijoita. Oikeusasiamies voi nimetä asiantuntijaksi suostumuksensa tehtävään antaneen henkilön, jolla on kansallisen valvontaelimen tarkastustehtävän kannalta merkityksellistä asiantuntemusta. Asiantuntija voi osallistua 11 b §:ssä tarkoitetun tarkastuksen suorittamiseen, jolloin hänen toimivaltaansa sovelletaan, mitä mainitussa pykälässä ja 11 c §:ssä säädetään.

Tämän luvun mukaisia tehtäviä hoitaessaan asiantuntijaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974).

11 h §
Kielto määrätä seuraamuksia

Kansalliselle valvontaelimelle tietoja antaneelle ei saa määrätä rangaistusta tai muuta seuraamusta tietojen antamisen perusteella.

---

---

Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. Lain 5 § tulee kuitenkin voimaan päivänä kuuta 20 .

---

Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2012

Pääministeri
JYRKI KATAINEN

Ulkoasiainministeri
Erkki Tuomioja