Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 176/2012
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan sekä pysyviä että väliaikaisia muutoksia verontilityslakiin ja tuloverolakiin. Esityksellä muutettaisiin veronsaajaryhmien yhteisöveron jako-osuuksia ja säädettäisiin väliaikaisesti sovellettavista jako-osuuksista verovuosille 2013—2015.

Jako-osuuksien muutoksilla kompensoitaisiin kunnille ja seurakunnille verotukseen tehtävistä veroperustemuutoksista aiheutuvat verotuottomuutokset. Kuntien jako-osuutta yhteisöveron tuotosta verovuosille 2014 ja 2015 korotettaisiin väliaikaisesti viidellä prosenttiyksiköllä ja seurakuntien 0,4 prosenttiyksiköllä. Valtion jako-osuutta alennettaisiin vastaavasti.

Esitys liittyy valtion vuoden 2013 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2013 alusta. Yhteisöveron jako-osuuksien väliaikaiset muutokset olisivat voimassa vuoden 2015 loppuun, ja niitä sovellettaisiin verovuosilta 2013—2015 tehtäviin tilityksiin.


PERUSTELUT

1 Nykytila

1.1 Veronsaajaryhmien jako-osuudet yhteisöveron tuotosta

Yhteisöverosta kertyvät tulot jaetaan veronsaajien kesken verontilityslaissa (532/1998) säädettyjen jako-osuuksien mukaisesti. Lain 12 §:ssä säädettyihin jako-osuuksiin on viime vuosina tehty väliaikaiseksi tarkoitettuja muutoksia. Kuntatalouden ja seurakuntien talouden tasapainottamiseksi kuntien yhteisöveron jako-osuutta korotettiin 10 prosenttiyksiköllä ja seurakuntien 0,8 prosenttiyksiköllä verovuosille 2009—2011. Edelleen hallitusohjelman mukaisesti kuntien kykyä selviytyä tehtävistään ja velvoitteistaan omalla verorahoituksella edistettiin korottamalla kuntien yhteisöveron jako-osuutta väliaikaisesti 5 prosenttiyksiköllä verovuosiksi 2012 ja 2013. Lisäksi seurakuntien jako-osuutta korotettiin väliaikaisesti 0,4 prosenttiyksiköllä verovuosiksi 2012 ja 2013. Valtion jako-osuutta alennettiin vastaavasti.

Verontilityslakiin väliaikaisesti lisätyn 12 a §:n 1 momentin nojalla vuonna 2012 sovelletaan jako-osuuksia, joiden mukaan valtion jako-osuus on 69,36 prosenttia, kuntien jako-osuus 28, 34 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus 2,30 prosenttia yhteisöverosta.

Yhteisöveron tuotto sekä kuntien ja seurakuntien osuus yhteisöveron tuotosta ovat viime vuosina olleet seuraavat:

Yhteisöveron tuotto, milj. euroina

Vuosi Maksuunpantu vero Muutos-% edellisestä vuodesta Kuntien jako-osuus, % Kuntien osuus maksuunpanosta Seurakuntien jako-osuus, % Seurakuntien osuus maksuunpanosta
2007 7 164 20,10 22,03 1 578 1,75 125
2008 5 477 -23,55 22,03 1 207 1,75 96
2009 4 339 -20,78 32,03 1 390 2,55 111
2010 4 711 8,57 31,99 1 507 2,55 120
2011 4 791 1,70 31,99 1 533 2,55 122
2012* 4 532 -5,40 28,34 1 284 2,30 104

*Vuoden 2012 tuottoarvio perustuu tämän esityksen antamisajankohdan mukaiseen arvioon yleisestä ja yritysten talouskehityksestä, ja ne muuttuvat myöhempien ennusteiden ja toteutumatietojen mukaisesti. Vuoden 2012 alusta yhteisöveron verokantaa alennettiin 26 prosentista 24,5 prosenttiin, josta johtuvat verotuottomenetykset kompensoitiin kunnille ja seurakunnille.

Yksittäisen kunnan ja seurakunnan yhteisövero-osuus määräytyy verontilityslain 13 §:n mukaan. Kunnan jako-osuus on kahden viimeksi valmistuneen verotuksen tietojen perusteella laskettujen jako-osuuksien keskiarvo. Kunnan jako-osuus on yritystoimintaerän ja metsäerän summan suhteellinen osuus kaikkien kuntien vastaavien lukujen summasta. Evankelis-luterilaisen seurakunnan jako-osuudesta puolet määräytyy kuten kunnan jako-osuus ja puolet seurakuntaa tai seurakuntayhtymää vastaavan kunnan tai kuntien asukaslukujen suhteessa.

Kuluvan vuoden elokuussa vahvistettiin lailla 487/2012 pysyvät yhteisöveron jako-osuudet, joiden mukaan valtion jako-osuus on 74,90 prosenttia, kuntien jako-osuus 23,25 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus 1,85 prosenttia yhteisöverosta. Osuudet sisältävät vuoden 2013 alusta voimaan tulevan valtiolle tilitettävän, yhteisön yleisradioveron vaikutuksen, joka on määrältään 22 miljoonaa euroa. Samanaikaisesti vahvistettiin myös väliaikaisesti vuonna 2013 sovellettavaksi tarkoitetut jako-osuudet. Verontilityslain 12 b §:n 1 momentin mukaan verovuonna 2013 valtion jako-osuus on 69,52 prosenttia, kuntien jako-osuus 28,23 prosenttia ja seurakuntien 2,25 prosenttia yhteisöverosta. Osuuksissa on huomioitu yleisradioveron vaikutus.

2 Ehdotetut muutokset

2.1 Verontilityslaki

Hallitus on sopinut 4 päivänä huhtikuuta 2012 valtiontalouden kehyksistä vuosille 2013—2016. Kehyspäätös sisältää sekä verotuloja vähentäviä että lisääviä toimenpiteitä.

Kehyspäätöksen mukaan hallitus toteuttaa menosäästöjä yhteensä noin 1,2 miljardin euron edestä. Toisaalta hallitus suuntaa kunnille merkittävästi tukea. Kehyspäätöksen mukaan vuosina 2014 ja 2015 kunnille suunnataan korotettu yhteisöveron jako-osuus. Kuntien yhteisöveron jako-osuutta korotetaan väliaikaisesti viidellä prosenttiyksiköllä vuosille 2014 ja 2015 ja seurakuntien jako-osuutta 0,4 prosenttiyksiköllä. Valtion osuutta alennetaan vastaavasti.

Hallitusohjelman mukaan veromuutoksista kuntien tuloihin aiheutuvat muutokset kompensoidaan täysimääräisesti.

Yritystoiminnan tukemiseksi kehyspäätöksessä esitetään erilaisia verokannusteita, joista on tarkoitus antaa erilliset hallituksen esitykset:

— Yhteisöjen korkomenojen vähennysoikeutta ehdotetaan rajoitettavaksi vuodesta 2014 alkaen, minkä arvioidaan lisäävän yhteisöveron tuottoa vuositasolla noin 70 miljoonaa euroa (taulukossa korkomenojen vähennysoikeuden rajoitus).

— Tuotannollisten investointien korotetuista poistoista verovuosina 2013—2015 annettavassa esityksessä ehdotetaan, että tuotannollisista investoinneista saisi verotuksessa tehdä enintään kahtena verovuotena kaksinkertaiset poistot säännönmukaisiin poistoihin verrattuna vuosina 2013—2015. Tämän arvioidaan alentavan yhteisöverotuottoa noin 20 miljoonalla eurolla verovuonna 2013 ja noin 40 miljoonalla eurolla verovuosina 2014 ja 2015 (taulukossa korotetut poistot).

— Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennyksestä vuosina 2013—2015 annettavassa esityksessä ehdotetaan, että lisävähennykseen olisivat oikeutettuja osakeyhtiöt ja osuuskunnat tutkimus- ja kehittämistoiminnan palkkamenojen perusteella. Tämän arvioidaan alentavan yhteisöveron tuottoa noin 190 miljoonalla eurolla verovuosina 2013—2015 (taulukossa T&K-vähennys).

Samoin erikseen annettavissa hallituksen esityksissä ehdotettujen muutoksien yhteisöveron tuottoon vaikuttavat muutokset kompensoitaisiin kunnille ja seurakunnille yhteisöveron jako-osuuksia muuttamalla:

— Vapaaehtoiseen eläketurvaan kohdistuvien vakuutuksen maksujen veroetuihin ehdotetaan lisättäväksi ehto, jonka mukaan eläke-etua voi saada vasta lykätyn vanhuuseläkkeen eläkeiän yläikärajasta, minkä arvioidaan lisäävän yhteisöveron tuottoa 3 miljoonaa euroa (taulukossa vapaaehtoinen eläketurva) vuodesta 2013 alkaen.

— Työntekijän verovapaata kilometrikorvausta alennettaisiin 5 prosentilla vuonna 2013 ja edelleen 15 000 kilometriä ylittävien ajojen osalta yhteensä 45 prosentilla vuonna 2014. Tämän arvioidaan lisäävän yhteisöveron tuottoa vuodesta 2013 vuositasolla 6 miljoonaa euroa ja 10 miljoonaa euroa vuodesta 2014 (taulukossa kilometrikorvaukset).

Kunkin veroperustemuutoksen jako-osuusvaikutus on laskettu erikseen siitä yhteisöveron tuottoarviosta, jossa veroperustemuutosten vaikutusta ei ole otettu huomioon.

Taulukoissa on esitetty lähtökohtana olevat jako-osuudet, veroperustemuutosten euromääräiset vaikutukset ja niiden vaikutukset jako-osuuksiin sekä kompensaation euromäärä. Alinna näkyvät uudet, esityksessä ehdotetut jako-osuudet.

Yhteisöveron jako-osuudet verovuonna 2013

  Verotuoton muutos Valtio Kunta Seurakunta Kompensaatio kunnille Kompensaatio seurakunnille
  Milj. euroa % % % Milj. euroa Milj. euroa
  Lähtökohta (sis. Yle-veron) 69,52 28,23 2,25    
Korotetut poistot -20 -0,13 0,12 0,01 5,6 0,5
Vapaaehtoinen eläketurva 3 0,02 -0,02 0 -0,8 0
Kilometrikorvaukset 6 0,04 -0,04 0 -1,7 0
T&K-vähennys -190 -1,29 1,20 0,09 53,6 4,2
Uudet osuudet 2013 -201 68,16 29,49 2,35 56,7 4,7

Verontilityslain 12 b §:n 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta korotettaisiin 1,26 prosenttiyksiköllä ja seurakuntien osuutta 0,10 prosenttiyksiköllä ja valtion osuutta alennettaisiin 1,36 prosenttiyksiköllä. Valtion jako-osuutta ehdotetaan alennettavaksi 69,52 prosentista 68,16 prosenttiin, kuntien osuutta korotettavaksi 28,23 prosentista 29,49 prosenttiin ja seurakuntien osuutta 2,25 prosentista 2,35 prosenttiin.

Verontilityslain 12 b §:n 2 momentissa säädetään kunnille ja seurakunnille tuleviin yhteisöveroihin lisättävistä tuloverolain (1535/1992) 21 ja 22 §:ssä tarkoitetuista veroista. Osuuksiin ehdotetaan tehtäväksi jako-osuusmuutoksia vastaavat muutokset. Tällöin ainoastaan kunnille ja seurakunnille verovelvollisten yhteisöjen verot jaetaan siten, että kuntien osuus on 92,62 prosenttia ja seurakuntien 7,38 prosenttia.

Yhteisöveron jako-osuudet verovuonna 2014

  Verotuoton muutos Valtio Kunta Seurakunta Kompensaatio kunnille Kompensaatio seurakunnille
  Milj. euroa % % % Milj. euroa Milj. euroa
Lähtökohta   74,90 23,25 1,85  
Pysyvät kilometrikorvaukset 6 0,04 -0,04 0    
Pysyvä vapaaehtoinen eläketurva 3 0,02 -0,02 0    
Vuoden 2014 pysyvä lähtötilanne   74,96 23,19 1,85    
Korotetut poistot -40 -0,20 0,19 0,01 9,3 0,7
Kilometrikorvaukset 10 0,05 -0,05 0 -2,3 0
Korkomenojen vähennysoikeuden rajoitus 70 0,35 -0,32 -0,03 -16,2 -1,3
T&K-vähennys -190 -1,00 0,93 0,07 44,1 3,5
Kuntien 5 % ja seurakuntien 0,4 % korotus   -5,40 5,00 0,40 242 19
Uudet osuudet 2014   68,76 28,94 2,30    

Mukaan lukien edellisessä taulukossa olevat veroperustemuutosten jako-osuusvaikutukset ja väliaikaisena säädettävä kuntien ja seurakuntien jako-osuuksien korotus verovuodelle 2014 valtion jako-osuus olisi 68,76 prosenttia, kuntien jako-osuus 28,94 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus 2,30 yhteisöveron tuotosta. Kunnille ja seurakunnille tuleviin yhteisöveroihin lisättäisiin tuloverolain 21 ja 22 §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen verot siten, että kuntien osuus on 92,64 prosenttia ja seurakuntien osuus 7,36 prosenttia. Verovuoden 2014 jako-osuuksista säädettäisiin verontilityslakiin lisättävässä uudessa 12 c §:ssä.

Verovuoden 2015 jako-osuudet

  Verotuoton muutos Valtio Kunta Seurakunta Kompensaatio kunnille Kompensaatio seurakunnille
  Milj. euroa % % % Milj. euroa Milj. euroa
Lähtökohta   74,90 23,25 1,85    
Pysyvät kilometrikorvaukset 2013 6 0,04 -0,04 0    
Pysyvä vapaaehtoinen eläketurva 3 0,02 -0,02      
Pysyvät kilometrikorvaukset 2014 10 0,05 -0,05 0    
Pysyvä korkomenojen vähennysoikeuden rajoitus 70 0,35 -0,32 -0,03    
Vuoden 2015 pysyvä lähtötilanne   75,36 22,82 1,82    
Korotetut poistot -40 -0,19 0,17 0,02 9,1 0,7
T&K-vähennys -190 -0,91 0,84 0,07 43,4 3,5
Kuntien 5 % ja seurakuntien 0,4 % korotus   -5,40 5,00 0,40 257 21
Uudet osuudet 2015   68,86 28,83 2,31    

Mukaan lukien edellisessä taulukossa olevat veroperustemuutosten jako-osuusvaikutukset ja väliaikaisena säädettävä kuntien ja seurakuntien jako-osuuksien korotus verovuodelle 2015 valtion jako-osuus olisi 68,86 prosenttia, kuntien jako-osuus 28,83 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus 2,31 yhteisöveron tuotosta. Kunnille ja seurakunnille tuleviin yhteisöveroihin lisättäisiin tuloverolain 21 ja 22 §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen verot siten, että kuntien osuus on 92,58 prosenttia ja seurakuntien osuus 7,42 prosenttia. Verovuoden 2015 jako-osuuksista säädettäisiin verontilityslakiin lisättävässä uudessa 12 d §:ssä.

Verovuodesta 2016 alkaen sovellettavat jako-osuudet

Verovuodesta 2016 alkaen sovellettaisiin lain 12 §:ssä säädettyjä jako-osuuksia. Jako-osuuksissa on huomioitu pysyvät veroperustemuutokset. Pysyvänä säädettävien veroperustemuutosten jako-osuusvaikutusten perusteella 12 §:n 1 momentin mukaisia jako-osuuksia muutettaisiin siten, että valtion jako-osuutta korotetaan 0,46 prosenttiyksiköllä, kuntien osuutta alennetaan 0,43 prosenttiyksiköllä ja seurakuntien osuutta alennetaan 0,03 prosenttiyksiköllä. Yleisradioveron vaikutuksen sisältäviä yhteisöveron jako-osuuksia muutettaisiin siten, että valtion jako-osuutta korotettaisiin 74,90 prosentista 75,36 prosenttiin, kuntien osuutta alennettaisiin 23,25 prosentista 22,82 prosenttiin ja seurakuntien osuutta 1,85 prosentista 1,82 prosenttiin. Verontilityslain 12 §:n 2 momenttia muutettaisiin jako-osuusmuutoksia vastaavasti. Kunnille ja seurakunnille tuleviin yhteisöveroihin lisättäisiin tuloverolain 21 ja 22 §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen verot siten, että kuntien osuus on 92,61 prosenttia ja seurakuntien osuus 7,39 prosenttia.

Verontilityslain 12 §:n 2 momentissa ja 12 b—12 d §:ssä olevista osuuksista säädettäisiin aiemmin käytetyn 4 desimaalin sijasta 2 desimaalin tarkkuudella.

Verovuosien 2013 – 2016 yhteisöveron maksuunpanon mukaiset tuottoarviot

  Yhteisöveron tuotto, milj. euroa  
Vuosi Maksuunpantu vero Muutos-% edellisestä vuodesta Kuntien jako-osuus, % Kuntien osuus maksuunpanosta Seurakuntien jako-osuus, % Seurakuntien osuus maksuunpanosta
2013* 4 489 -0,01 29,49 1 321 2,35 105
2014* 4 830 7,60 28,94 1 395 2,30 111
2015* 5 132 6,08 28,83 1 477 2,31 118
2016* 5 655 10,19 22,82 1 290 1,82 103

Vuosien 2013—2016 jako-osuudet ja tuottoarviot ovat arvioita tässä esityksessä ehdotettujen veroperustemuutosten ja niistä johtuvien jako-osuusmuutosten vaikutusten sekä yhteisön yleisradioveron vaikutuksen jälkeen. Yhteisöveron maksuunpanon mukaiset tuottoarviot perustuvat tämän esityksen antamisajankohdan mukaiseen arvioon yleisestä ja yritysten talouskehityksestä, ja ne muuttuvat myöhempien ennusteiden ja toteutumatietojen mukaisesti.

2.2 Tuloverolaki

Tuloverolain 124 §:n 3 momentissa säädetään osittain verovapaan yhteisön ja tiekunnan sekä yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöstä saadun tulon tuloveroprosentista. Näiden yhteisöjen veron jakautumisesta säädetään verontilityslaissa. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi verontilityslain muutoksia vastaavat tarkistukset. Kunnille ja seurakunnille verovelvollisten yhteisöjen tuloveroprosenttia alennettaisiin 6,1496 prosentista 6,04 prosenttiin ja ainoastaan kunnille verovelvollisten yhteisöjen tuloveroprosenttia alennettaisiin 5,6963 prosentista 5,59 prosenttiin. Näitä prosentteja sovellettaisiin verovuodesta 2016 alkaen, koska verovuosille 2013—2015 ehdotetaan säädettäväksi verontilityslakiin väliaikaiset veronsaajaryhmien yhteisöveron jako-osuudet, jolloin myös tuloverolakiin ehdotetaan säädettäväksi vain kunnille ja seurakunnille verovelvollisille yhteisöille väliaikaisesti sovellettavat tuloveroprosentit verovuosille 2013—2015.

Tuloverolain 124 a §:n 1 momentin 1 kohta koskee vuoden 2012 väliaikaisesti sovellettavaa tuloveroprosenttia, jonka suuruus on 7,5068. Momentin 2 kohdassa säädettäisiin verovuoden 2013 tuloveroprosenteista siten, että kunnille ja seurakunnille verovelvollisten yhteisöjen tuloveroprosenttia korotettaisiin 7,4677 prosentista 7,80 prosenttiin ja ainoastaan kunnille verovelvollisten yhteisöjen tuloveroprosenttia korotettaisiin 6,9164 prosentista 7,22 prosenttiin. Momentin 3 kohdan mukaan verovuonna 2014 kunnille ja seurakunnille verovelvollisten yhteisöjen tuloveroprosentti olisi 7,65 prosenttia ja ainoastaan kunnille verovelvollisten yhteisöjen tuloveroprosentti olisi 7,09 prosenttia. Momentin 4 kohdan mukaan verovuonna 2015 kunnille ja seurakunnille verovelvollisten yhteisöjen tuloveroprosentti olisi 7,63 prosenttia ja ainoastaan kunnille verovelvollisten yhteisöjen tuloveroprosentti olisi 7,06 prosenttia.

Pykälän 2 momentiksi otettaisiin säännös, jonka mukaan 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun osittain verovapaan yhteisön ja tiekunnan sekä yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöstä saadusta tulosta kertyneen veron jakautumisesta kunnan ja seurakunnan kesken säädetään verontilityslaissa.

Tuloveroprosentista säädettäisiin aiemmin käytetyn 4 desimaalin sijasta 2 desimaalin tarkkuudella vastaavasti kuin muista tuloveroprosenteista.

3 Esityksen vaikutukset

Vaikutukset verovuonna 2013

Verovuodelle 2013 ehdotettujen elinkeinoverotuksen ja tuloverotuksen veroperustemuutosten arvioidaan alentavan yhteisöveron tuottoa yhteensä noin 201 miljoonaa euroa, josta valtion osuus olisi noin 139,6 miljoonaa euroa, kuntien noin 56,7 miljoonaa euroa ja seurakuntien noin 4,7 miljoonaa euroa. Verotulomenetys kuitenkin kompensoidaan kunnille ja seurakunnille korottamalla niiden yhteisöveron jako-osuutta verotulomenetystä vastaavalla määrällä, joten verotuottomenetys kohdistuu kokonaisuudessaan valtiolle. Näiden veroperustemuutosten vaikutuksen valtion kalenterivuoden kassakertymään arvioidaan olevan noin 20 prosenttia eli noin 40,2 miljoonaa euroa ja loput kohdistuvat vuoden 2014 kassakertymään.

Vaikutukset verovuonna 2014

Verovuodelle 2014 ehdotettu kuntien yhteisöveron jako-osuuden korottaminen 5 prosenttiyksiköllä lisäisi kuntien yhteisöveron tuottoa vuonna 2014 noin 242 miljoonalla eurolla ja seurakuntien jako-osuuden korottaminen 0,4 prosenttiyksiköllä lisäisi seurakuntien yhteisöveron tuottoa noin 19 miljoonalla eurolla ja alentaisi vastaavasti valtion verotuottoja noin 261 miljoonalla eurolla. Verovuodelle 2014 ehdotettujen elinkeinoverotuksen ja tuloverotuksen veroperustemuutosten arvioidaan alentavan yhteisöveron tuottoa yhteensä noin 150 miljoonaa euroa, josta valtion osuus olisi noin 112,2 miljoonaa euroa, kuntien noin 34,9 miljoonaa euroa ja seurakuntien noin 2,9 miljoonaa euroa. Verotulomuutos kuitenkin kompensoidaan korottamalla kuntien ja seurakuntien yhteisöveron jako-osuutta verotulomenetystä vastaavalla määrällä, joten verotuoton alennus kohdistuu kokonaisuudessaan valtiolle.

Vaikutukset verovuonna 2015

Verovuodelle 2015 ehdotettu kuntien yhteisöveron jako-osuuden korottaminen 5 prosenttiyksiköllä lisäisi kuntien yhteisöveron tuottoa vuonna 2015 noin 257 miljoonalla eurolla ja seurakuntien jako-osuuden korottaminen 0,4 prosenttiyksiköllä lisäisi seurakuntien yhteisöveron tuottoa noin 21 miljoonalla eurolla ja alentaisi vastaavasti valtion verotuottoja noin 278 miljoonalla eurolla. Verovuodelle 2015 ehdotettujen elinkeinoverotuksen väliaikaisten veroperustemuutosten arvioidaan alentavan yhteisöveron tuottoa yhteensä noin 230 miljoonaa euroa, josta valtion osuus olisi noin 173,3 miljoonaa euroa, kuntien noin 52,5 miljoonaa euroa ja seurakuntien noin 4,2 miljoonaa euroa. Verotulomenetys kuitenkin kompensoidaan kunnille ja seurakunnille korottamalla niiden yhteisöveron jako-osuutta verotulomenetystä vastaavalla määrällä, joten verotuottomenetys kohdistuu kokonaisuudessaan valtiolle.

Kaikki verotuottoarviot on laskettu hallituksen esityksen antamisajankohdan mukaisen yhteisöveron maksuunpanoarvion mukaisena. Toteutunut vaikutus ilmenee lopullisen yhteisöveron maksuunpanon perusteella verovuoden verotuksen valmistuttua verovuotta seuraavan vuoden lokakuun lopussa.

4 Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu valtiovarainministeriössä. Esitys on käsitelty kunnallistalouden ja –hallinnon neuvottelukunnassa.

5 Riippuvuus muista esityksistä

Esitys liittyy valtion vuoden 2013 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Samanaikaisesti tämän esityksen kanssa eduskunnan käsiteltävänä ovat seuraavat hallituksen esitykset, joissa on jako-osuuksien määräytymiseen liittyviä säännöksiä:

1) kilometrikorvausta koskeviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön (HE 88/2012 vp)

2) tuloverolain muuttamisesta (HE 90/2012 vp)

3) tuotannollisten investointien korotetuista poistoista verovuosina 2013—2015 ja tuotannollisten investointien väliaikaisesti korotetuista poistoista annetun lain kumoamisesta (HE 94/2012 vp)

4) elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja verotusmenettelystä annetun lain 65 §:n muuttamisesta (HE 146/2012 vp)

5) tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennyksestä vuosina 2013—2015.

6 Voimaantulo

Lait ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013.

Verontilityslain 12 b § on voimassa 31 päivään joulukuuta 2013, 12 c § olisi voimassa 31 päivään joulukuuta 2014 ja 12 d § olisi voimassa 31 päivään joulukuuta 2015. Tuloverolain 124 a § olisi voimassa 31 päivään joulukuuta 2015.

Verontilityslain 12 c §:ää sovellettaisiin verovuoden 2014 ja 12 d §:ää verovuoden 2015 yhteisöveron tilityksiin ja tilityksien oikaisuihin.

Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotus

1.

Laki verontilityslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan verontilityslain (532/1998) 12 ja 12 b §, sellaisina kuin ne ovat laissa 487/2012, ja

lisätään lakiin väliaikaisesti uusi 12 c ja 12 d § seuraavasti:

12 §
Veronsaajaryhmien jako-osuudet

Valtion jako-osuus on 75,36 prosenttia, kuntien jako-osuus 22,82 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus 1,82 prosenttia yhteisöverosta. Evankelisluterilaisten seurakuntien yhteisövero on 99,92 prosenttia ja ortodoksisten seurakuntien yhteisövero 0,08 prosenttia seurakuntien yhteisöverosta.

Kunnille ja seurakunnille tuleviin yhteisöveroihin lisätään tuloverolain 21 ja 22 §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen verot siten, että kuntien osuus on 92,61prosenttia ja seurakuntien osuus 7,39 prosenttia.

12 b §
Veronsaajaryhmien jako-osuudet verovuonna 2013

Poiketen siitä, mitä 12 §:ssä säädetään, valtion jako-osuus verovuonna 2013 on 68,16 prosenttia, kuntien jako-osuus 29,49 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus 2,35 prosenttia yhteisöverosta. Evankelisluterilaisten seurakuntien yhteisövero on 99,92 prosenttia ja ortodoksisten seurakuntien yhteisövero 0,08 prosenttia seurakuntien yhteisöverosta.

Kunnille ja seurakunnille tuleviin yhteisöveroihin lisätään tuloverolain 21 ja 22 §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen verot siten, että kuntien osuus on 92,62 prosenttia ja seurakuntien osuus 7,38 prosenttia.

12 c §
Veronsaajaryhmien jako-osuudet verovuonna 2014

Poiketen siitä, mitä 12 §:ssä säädetään, valtion jako-osuus verovuonna 2014 on 68,76 prosenttia, kuntien jako-osuus 28,94 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus 2,30 prosenttia yhteisöverosta. Evankelisluterilaisten seurakuntien yhteisövero on 99,92 prosenttia ja ortodoksisten seurakuntien yhteisövero 0,08 prosenttia seurakuntien yhteisöverosta.

Kunnille ja seurakunnille tuleviin yhteisöveroihin lisätään tuloverolain 21 ja 22 §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen verot siten, että kuntien osuus on 92,64 prosenttia ja seurakuntien osuus 7,36 prosenttia.

12 d §
Veronsaajaryhmien jako-osuudet verovuonna 2015

Poiketen siitä, mitä 12 §:ssä säädetään, valtion jako-osuus verovuonna 2015 on 68,86 prosenttia, kuntien jako-osuus 28,83 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus 2,31 prosenttia yhteisöverosta. Evankelisluterilaisten seurakuntien yhteisövero on 99,92 prosenttia ja ortodoksisten seurakuntien yhteisövero 0,08 prosenttia seurakuntien yhteisöverosta.

Kunnille ja seurakunnille tuleviin yhteisöveroihin lisätään tuloverolain 21 ja 22 §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen verot siten, että kuntien osuus on 92,58 prosenttia ja seurakuntien osuus 7,42 prosenttia.


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Lain 12 c § on voimassa 31 päivään joulukuuta 2014 ja 12 d § 31 päivään joulukuuta 2015.

Lain 12 c §:ää sovelletaan verovuoden 2014 ja 12 d §:ää verovuoden 2015 yhteisöveron tilityksiin ja tilityksien oikaisuihin.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain edellyttämiin toimiin.


2.

Laki tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan tuloverolain (1535/1992) 124 b §, sellaisena kuin se on laissa 489/2012,

muutetaan 124 §:n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 489/2012, ja

lisätään lakiin väliaikaisesti uusi 124 a § seuraavasti:

124 §
Veron määräytyminen

Edellä 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun osittain verovapaan yhteisön ja tiekunnan sekä yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöstä saadun tulon tuloveroprosentti on 6,04 Näiden yhteisöjen veron jakautumisesta kunnan ja seurakunnan kesken säädetään verontilityslaissa. Edellä 21 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön tuloveroprosentti on 5,59.


124 a §
Veron määräytyminen verovuosina 2012—2015

Poiketen siitä, mitä 124 §:n 3 momentissa säädetään:

1) vuonna 2012 edellä 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun osittain verovapaan yhteisön ja tiekunnan sekä yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöstä saadun tulon tuloveroprosentti on 7,5068 ja 21 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön tuloveroprosentti on 6,9433;

2) vuonna 2013 edellä 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun osittain verovapaan yhteisön ja tiekunnan sekä yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöstä saadun tulon tuloveroprosentti on 7,80 ja 21 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön tuloveroprosentti on 7,22;

3) vuonna 2014 edellä 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun osittain verovapaan yhteisön ja tiekunnan sekä yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöstä saadun tulon tuloveroprosentti on 7,65 ja 21 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön tuloveroprosentti on 7,09;

4) vuonna 2015 edellä 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun osittain verovapaan yhteisön ja tiekunnan sekä yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöstä saadun tulon tuloveroprosentti on 7,63 ja 21 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön tuloveroprosentti on 7,06.

Edellä 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun osittain verovapaan yhteisön ja tiekunnan sekä yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöstä saadusta tulosta kertyneen veron jakautumisesta kunnan ja seurakunnan kesken säädetään verontilityslaissa.


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Lain 124 a § on voimassa 31 päivään joulukuuta 2015.


Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2012

Pääministeri
JYRKI KATAINEN

Hallinto- ja kuntaministeri
Henna Virkkunen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.