Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 105/2012
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 1 §:n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan korotettavaksi riistanhoitomaksua kolmestakymmenestä eurosta kolmeenkymmeneenkolmeen euroon.

Esitys tulisi käsitellä yhdessä valtion vuoden 2013 talousarvion kanssa. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013.


PERUSTELUT

1 Nykytila

Riistanhoitomaksun suuruudesta säädetään riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetussa laissa (616/1993). Lain muutos tuli voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2011 ja lakia muutettiin siten, että maksun suuruudesta säädetään laissa. Aiemmin riistanhoitomaksun suuruudesta säädettiin valtioneuvoston asetuksella. Riistanhoitomaksua korotettiin lain muutoksen yhteydessä kahdestakymmenestäkahdeksasta eurosta kolmeenkymmeneen euroon. Korotuksen tarkoituksena oli tällöin vahvistaa erityisesti riistanhoitoyhdistysten taloutta.

Valtion talousarvioon otetaan vuosittain määräraha, joka vastaa vähintään sitä määrää, minkä kolmen edellisen vuoden metsästäjämäärien perusteella arvioidaan samana vuonna kertyvän riistanhoitomaksuina. Tästä määrärahasta osoitetaan vuosittain Suomen riistakeskukselle ja riistanhoitoyhdistyksille valtionosuus niiden käyttö- ja pääomamenoihin sekä metsästäjien ryhmävakuutuksesta aiheutuviin menoihin. Lisäksi määrärahaa voidaan käyttää riistanhoitotoimenpiteisiin, niihin liittyvään kokeilutoimintaan ja muuhun riistatalouden edistämiseen, metsästysmuseotoiminnan tukemisesta aiheutuviin menoihin, vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuvien valtakunnallisten metsästäjäjärjestöjen suorittamaan valistustyöhön ja metsästysseurojen riistanhoitoa edistävien hankkeiden toteuttamiseen sekä maanomistajien suorittamien riistan elinympäristöä merkittävästi parantavien hankkeiden toteuttamiseen.

Lisäksi Suomen riistakeskus ja riistanhoitoyhdistykset perivät julkisten hallintotehtävien suoritteista maksuja, joiden suuruudesta säädetään maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.

2 Ehdotetut muutokset

Riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 1 §:n 2 momenttia muutettaisiin siten, että riistanhoitomaksua korotettaisiin kolmestakymmenestä eurosta kolmeenkymmeneen kolmeen euroon. Riistahallintolakiin (158/2011) liittyy eduskunnan lausuma, jonka mukaan riistanhoitoyhdistysten toimintaan tulee ohjata suurempi osuus riistanhoitomaksuista.

Riistanhoitoyhdistysten valtionavustuksissa ei ole tällä hetkellä otettu huomioon uudenlaisia tehtäviä, joista merkittävin on suurpetokonfliktien hoitoon luotu suurriistavirka-apu (SRVA) verkosto. Suurriistavirka-apuun kuuluvien ammattitaitoisten metsästäjien avulla on tehokkaasti ja turvallisesti pystytty poistaman uhkaa aiheuttaneita suurpetoja. Lisäksi korotuksesta saatavia varoja käytettäisiin riistakonsernin strategian toiminnallistamiseen mukaan lukien metsästäjien ja tutkijoiden yhteistyössä tapahtuviin suurpetojen maastolaskentoihin, suurpetojen hoitosuunnitelmien päivittämiseen sekä riistakonsernin yhteisten tietojärjestelmien kehittämiseen, joiden avulla suurpetojen metsästystä voidaan kohdentaa nykyistä tarkemmin tihentymäalueille sekä alueille, joissa suurpedot aiheuttavat suurimmat vahingot. Näiden toimenpiteiden avulla pyritään suurpetojen aiheuttamien konfliktien nykyistä parempaan hallintaan.

Ilman riistanhoitomaksun korotusta ja sitä kautta tulokertymän kasvattamista, Suomen riistakeskukselle myönnetty valtionavustus pienenisi. Tämä vaikeuttaisi vielä muutosvaiheessa olevan Suomen riistakeskuksen toimintaa merkittävästi, sillä riistanhoitolaissa asetettiin Suomen riistakeskukselle lukuisia uusia tehtäviä, joita ei pystyttäisi ottamaan tuloksellisesti haltuun, jos organisaatiossa jouduttaisiin menoleikkauksiin. Nämä leikkaukset vaarantaisivat muun muassa joustavan lupahallinnon, erityisesti suurpetojen poikkeusluvat.

3 Esityksen vaikutukset

Ehdotetusta riistanhoitomaksun korotuksesta kertyy noin 926 000 euron lisätulot. Kertyvien tulojen määrä riippuu kuitenkin riistanhoitomaksun maksavien henkilöiden määrästä, koska kaikki metsästäjätutkinnon suorittaneet henkilöt eivät maksa riistanhoitomaksua joka vuosi. Korotuksen ei arvioida olennaisesti vähentävän riistanhoitomaksun maksaneiden metsästäjien määrää.

Esitys turvaisi Suomen riistakeskuksen ja riistanhoitoyhdistysten toimintaedellytykset ja siten myös niiden tehtäväksi säädettyjen julkisten hallintotehtävien hoitamisen.

Esityksen yhteiskunnalliset vaikutukset ja ympäristövaikutukset kohdistuisivat riistapolitiikkaan liittyvän kannanarvioinnin luotettavuuteen ja toteuttamiseen.

4 Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriössä.

5 Voimaantulo

Lain on tarkoitus tulla voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus.

Lakiehdotus

Laki riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 1 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain (616/1993) 1 §, sellaisena kuin 1 § on osaksi laissa 160/2011, seuraavasti:

1 §

Jokaisen, joka harjoittaa metsästystä tai toimii metsästyslain (615/1993) 28 §:ssä tarkoitettuna metsästyksen johtajana, on metsästysvuosittain suoritettava valtiolle riistanhoitomaksu. Henkilö, joka toimii metsästäjän apuna koiran ohjaajana tai hirvieläimen metsästyksessä ajomiehenä taikka vastaavalla tavalla avustaa metsästyksessä, ei ole velvollinen suorittamaan riistanhoitomaksua. Maksun suorittaneelle annetaan metsästyskortti. Riistanhoitoyhdistys antaa metsästyskortista pyynnöstä maksajalle jäljennöksen.

Riistanhoitomaksun suuruus on 33 euroa metsästysvuodelta.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013.


Helsingissä 17 päivänä syyskuuta 2012

Pääministerin sijainen, valtiovarainministeri
JUTTA URPILAINEN

Sosiaali- ja terveysministeri
Paula Risikko

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.