Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi euroalueen jäsenvaltioiden välillä Euroopan vakausmekanismin (EVM) perustamisesta tehdyn sopimuksen sekä lain sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

EVM:n tehtävänä on turvata koko euroalueen vakautta antamalla tukea euromaalle varoista, jotka EVM on hankkinut markkinoilta. Se luodaan euroalueen pysyväksi velkakriisinhallintamekanismiksi ja sen on tarkoitus korvata nykyiset euroalueen väliaikaiset kriisinhallintavälineet.

Lisäksi ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi annettavaksi selityksen, jonka mukaan sopimusmääräys hallintoneuvoston puheenjohtajan, jäsenen tai varajäsenen oikeudellisesta koskemattomuudesta ei rajoita Suomea hallintoneuvostossa edustavan ministerin Suomen perustuslain mukaista ministerivastuuta.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Sopimus on tarkoitus tulla voimaan päivänä, jona sitoutumiskirjan ovat tallettaneet sopimuksen allekirjoittajat, joiden ensimmäisten merkintöjen osuus kokonaismerkinnöistä on vähintään 90 prosenttia. Euroryhmässä tavoitteeksi sopimuksen voimaantulolle on asetettu 1 päivä heinäkuuta 2012. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana kuin sopimus tulee voimaan.

---

Talous- ja rahoituskriisi on jatkunut jo noin neljä vuotta. Kriisi sai alkunsa Yhdysvaltojen asuntolainamarkkinoilta ja eteni melko nopeasti laajemmin pankkisektorille kärjistyen investointipankki Lehman Brothersin konkurssiin syyskuussa 2008. Kriisi levisi rahoitusmarkkinoiden lamaantuessa myös muualle talouteen ja aiheutti 2009 vakavan globaalin taantuman. Valtiot toteuttivat vuonna 2009 laajoja elvytystoimia taantuman vaikutusten vähentämiseksi, mutta varsin pian valtioiden alijäämä- ja velkaantumisongelmat johtivat siihen, että talous- ja rahoituskriisi laajeni valtioiden velkakriisiksi.

Euroopassa ongelmiin ajautuivat ensimmäisinä Islanti ja Latvia talouksiensa rakenteellisten heikkouksien vuoksi. Vuonna 2010 Kreikka, Irlanti ja Portugali ajautuivat markkinoiden epäluottamuksesta seuranneen korkojen nousun jälkeen tilanteeseen, jossa ne joutuivat pyytämään ulkopuolista rahoitustukea muilta euroalueen valtioilta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta, jäljempänä IMF. Velkakriisin tarttuminen viime vuoden kesällä myös Italiaan ja Espanjaan uhkasi jo koko euroalueen tulevaisuutta. Tämän jälkeiset euroryhmän päättämät toimenpiteet kriisimaiden rahoittamisesta ja talouskurin parantamisesta sekä Euroopan keskuspankin, jäljempänä EKP, rahapolitiikka ovat rauhoittaneet tilannetta joukkolainamarkkinoilla. Epävarmuus euroalueen talouskehityksestä ylläpitää kuitenkin edelleen markkinoiden epävarmuutta. Tämän vuoksi useat velkakirjasijoittajat ovat tehdyistä toimista huolimatta siirtäneet sijoituksiaan vähäriskisemmiksi arvioimiensa valtioiden joukkovelkakirjalainoihin.

Loppukesästä 2011 lähtien epätietoisuus pankkien hallussa olevista kriisi- tai riskimaiden velkakirjoista ja samaan aikaan heikentyneet euroalueen talousnäkymät murensivat pankkien välistä keskinäistä luottamusta ja vaikuttivat kielteisesti pankkien välisiin lainamarkkinoihin. Myös epäilyt pankkien asiakasluottojen riskipitoisuuden kasvusta lisääntyivät. Toisille pankeille lainaamisen sijaan pankit tekivät mieluummin liki korottomia yliyön keskuspankkitalletuksia. Vakuudettomien velkakirjojen markkinat olivat käytännössä pysähdyksissä ja pankkien oli lähes mahdotonta hankkia niiden kautta tarvitsemaansa rahoitusta haluamillaan ehdoilla. Varainhankintaongelmien vuoksi riski luottolaman toteutumiselle kasvoi selvästi.

EKP:n joulukuussa 2011 aloittama kolmen vuoden rahoituksen tarjonta pankeille on vakauttanut akuuttia tilannetta. Eurojärjestelmä on antanut pankeille kahdessa erässä vakuudellista 3 vuoden lainaa yhteensä yli 1000 miljardia euroa. Pidemmällä tähtäimellä se ei kuitenkaan poista pankkien keskinäistä luottoriskien arviointiin perustuvaa luottamuspulaa. Velkakriisin kestävä ratkaisu ja euroalueen kokonaistalouden elpyminen ovat tässä suhteessa avainasemassa. Euroalueen painuminen odotettua vakavampaan taantumaan, velkakriisin ratkaisujen pitkittyminen ja jatkuva epävakaus euroalueen pankkisektorilla johtaisivat todennäköisesti valtioiden velkakirjamarkkinoiden lisääntyviin likvidiysongelmiin sijoittajien pyrkiessä eroon euroalueen valtioiden riskeistä.

Velkakriisin kärjistymisen taustalla on vaikuttanut useita tekijöitä. Tällä hetkellä vaikeuksissa olevat valtiot eivät ole sopeutuneet yhteisvaluutan vaatimuksiin, vaan ne ovat asteittain menettäneet hintakilpailukykyään. Tämä on rakenteellisten uudistusten puuttuessa johtanut paikoin sitkeisiin ja suuriin vaihtotaseen alijäämiin. Heikko kilpailukyky on hidastanut talouskasvua ja verotulojen kasvua ja siten heikentänyt julkisen talouden tilaa. Helppo rahoituksen saatavuus ja matala korkotaso ovat omalta osaltaan johtaneet ylisuuriin velkatasoihin.

Toinen kriisin myötä esiin noussut yhteisvaluutan rakenteeseen liittyvä ongelma liittyy valtioiden velkakirjojen riskeihin ja valtioiden maksukyvyttömyyteen. Tähän asti valtioiden velkakirjoja on pidetty riskittöminä sijoituskohteina. Sijoittajat ovat perinteisesti luottaneet siihen, että valtiot kykenevät suoriutumaan velvoitteistaan verotusoikeuttaan käyttämällä. Pieni maksukyvyttömyysriski ja alhainen vakavaraisuusvaatimus ovat olleet pääsyitä sille, miksi muun muassa pankit ovat sijoittaneet valtioiden velkakirjoihin runsaasti.

Euroalueen velkakriisin hoitamiseksi, tartuntavaikutusten estämiseksi sekä euroalueen taloudellisen vakauden turvaamiseksi on kehitetty useita välineitä. Näitä ovat Kreikalle annettu kahdenvälinen lainoitus, Euroopan rahoituksenvakautusmekanismi, jäljempänä ERVM, ja Euroopan rahoitusvakausväline, jäljempänä ERVV. Lisäksi on jouduttu turvautumaan IMF:n ja EKP:n tarjoamaan rahoitukseen.

Kreikan kahdenvälinen laina

Velkakriisin levittyä Kreikkaan euroalueen jäsenvaltiot päättivät myöntää 25 päivänä maaliskuuta 2010 Kreikalle ehdollista lainaa kahdenvälisesti yhteistyössä IMF:n kanssa. Lainaohjelma on 110 miljardin euron suuruinen. Euroalueen valtioiden lainaosuudeksi Kreikalle sovittiin 80 miljardia euroa ja IMF:n osuudeksi 30 miljardia euroa. Tavoitteena oli Kreikan palaaminen lainamarkkinoille vuonna 2012.

Tästä summasta nostettiin 1,005 miljardia euroa. Kreikan valtio oli tammikuussa 2012 nostanut euroalueen valtioiden ja IMF:n lainoista noin 73 miljardia euroa, mikä vastaa noin 20 prosentin osuutta Kreikan valtion kokonaisvelasta. Kreikka ilmoitti 11 päivänä huhtikuuta 2012 peruuttavansa sille myönnetyn kahdenvälisen lainaohjelman nostamatta olevan osuuden.

Euroopan rahoituksenvakautusmekanismi

Myös EU:n budjettivaroja päätettiin käyttää kriisitoimien rahoittamiseen. ERVM on neuvoston asetuksella (EU) N:o 407/2010 perustettu hätärahoitusohjelma, jota komissio hallinnoi. Päätökset taloudellisen avun myöntämisestä tekee neuvosto. Komissio kerää markkinoilta rahaa käyttäen Euroopan unionin budjettia vakuutena. Budjetin kautta kaikki 27 EU:n jäsenvaltiota ovat osallisina ERVM:n lainoissa kriisimaille. ERVM:n myöntämien lainojen yhteenlaskettu summa on rajoitettu 60 miljardiin euroon. ERVM:n rahoituskapasiteetista on sidottu 49 miljardia euroa Portugalin ja Irlannin ohjelmiin. Eurooppa-neuvosto päätti 16 ja 17 päivänä joulukuuta 2010 pidetyssä kokouksessaan päättäessään pysyvän vakausmekanismin perustamisesta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä SEUT, 136 artiklan muuttamisesta, että SEUT 122 artiklaa ei käytetä enää euroalueen vakaustoimien oikeusperustana. Koska ERVM:ää koskevan asetuksen oikeusperusta on SEUT 122 artikla, päätös tarkoitti käytännössä sitä, ettei ERVM:ää enää käytetä uusien ohjelmien rahoittamiseen.

Euroopan rahoitusvakausväline

ERVV perustettiin väliaikaiseksi velkakriisinhallintavälineeksi, jonka tarkoituksena oli myöntää rahoitustukea enintään vuoden 2013 kesäkuun loppuun saakka. Se on euroalueeseen kuuluvien jäsenvaltioiden omistama Luxemburgin lain mukainen osakeyhtiö, jonka tehtävänä on myöntää euroalueeseen kuuluvalle valtiolle rahoitustukea. Euroalueeseen kuuluvat valtiot takaavat ERVV:n varainhankinnan lukuun ottamatta väistyviä takaajia. ERVV:n varainhankinnalle annettavien takausten kokonaismäärä oli aluksi 440 miljardia euroa, josta se korotettiin pääomaltaan 780 miljardiin euroon. Kriisin edetessä ERVV:n merkitys velkakriisinhallinnassa on korostunut. Suomen noin 7,92 miljardin euron alkuperäistä kokonaistakaussitoumusta muutettiin lokakuussa 2011 ERVV-puitesopimuksen muutoksella (SopS 99/2011). Tämän perusteella Suomi on sitoutunut antamaan takauksia ERVV:n varainhankinnan pääoman ja sille annettavan 65 prosentin ylitakauksen osalta yhteensä enintään 13,97403 miljardin euron arvosta. Tämän lisäksi takaus kattaa myös ERVV:n varainhankinnan korot, kulut ja niille annettavan ylitakauksen, jotka aikaisemmin sisältyivät kokonaistakaukseen.

ERVV voi antaa uutta rahoitustukea EVM:n toiminnan aloitushetken ja vuoden 2013 kesäkuun lopun välisenä aikana ainoastaan jos EVM:n lainakapasiteetti ei riitä rahoitustuen antamiseen.

Kansainvälinen valuuttarahasto

Suomi on johdonmukaisesti velkakriisin alusta lähtien edellyttänyt IMF:n osallistumista euroalueen velkakriisinhallintatoimiin. Toukokuussa 2010 IMF:n silloinen toimitusjohtaja vahvisti, että IMF voi osallistua 250 miljardilla eurolla Euroopan kriisimaiden rahoittamiseen.

IMF:n rahoituskapasiteetti muodostuu tällä hetkellä paitsi yleisistä jäsenosuusvaroista myös väliaikaisiksi tarkoitetuista New Arrangements to Borrow -varoista, jäljempänä NAB. NAB:lla tarkoitetaan varoja, jotka IMF:n vauraimmat jäsenvaltiot ovat sitoutuneet lainaamaan IMF:lle, kun järjestely päätetään aktivoida. Suomen jäsenosuus on tällä hetkellä IMF:n tilivaluutassa määriteltynä 1,2 miljardia erityistä nosto-oikeutta, special drawing rights, jäljempänä SDR, eli noin 1,4 miljardia euroa. Suomen NAB-osuus on 2,23 miljardia SDR eli noin 2,6 miljardia euroa.

IMF:n 14. yleisen jäsenosuuskorotuksen yhteydessä Suomen jäsenosuus IMF:ssä nousee 2,4 miljardiin SDR:hen, kun riittävä määrä jäsenvaltioita on ratifioinut päätöslauselman IMF:n jäsenosuuskorotuksesta ja hallintouudistuksesta. Uudistuksen odotetaan tulevan voimaan vuoden 2012 kuluessa. Jäsenosuuskorotus maksetaan NAB-varoista. Korotuksen voimaantulon jälkeen valtiontakaukset Suomen Pankille sen IMF:lle antaman rahoituksen vakuudeksi nousevat yhteensä 4,64 miljardiin SDR:ään eli noin 5,4 miljardiin euroon.

EU:n valtiovarainministereiden 19 päivänä joulukuuta 2011 antamassa päätöslauselmassa todetaan, että EU tukee täysin pyrkimyksiä IMF:n voimavarojen kasvattamiseksi ja että euroalueen valtiovarainministerit ovat sitoutuneet lisäämään IMF:n voimavaroja 150 miljardilla eurolla. Euroalueen valtiovarainministerit ovat samalla pitäneet välttämättömänä, että myös euroalueen ja EU:n ulkopuoliset valtiot osallistuvat IMF:n voimavarojen kasvattamiseen. Suomen osuus tästä olisi 3,76 miljardia euroa. Tuki annettaisiin IMF:lle kahdenvälisten lainojen muodossa. Korotus maksettaisiin aiempaan tapaan Suomen Pankin varoista ja sille tarvittaisiin valtiontakaus. Washingtonissa 20 päivänä huhtikuuta 2012 pidetyssä IMF:n kevätkokouksessa IMF:lle luvattujen lisäresurssien määrä nousi 430 miljardiin dollariin, kun joukko euroryhmän ja EU:n ulkopuolisia maita ilmoitti omista lupauksistaan.

IMF on osallistunut Euroopan velkakriisin hoitoon vuodesta 2008 alkaen bruttomääräisesti yli 125 miljardilla eurolla. Suomen äänivaltaan (0,53 prosenttia) perustuva laskennallinen osuus IMF:n lainoituksesta on noin 671 miljoonaa euroa. Suomi kuuluu IMF:ssä niihin maihin, joilta rahaston neljännesvuosittain laadittavan rahoitussuunnitelman mukaisesti pyydetään rahoitusta kulloinkin sitä tarvitseville jäsenmaille johtokunnan hyväksymien ohjelmien puitteissa.

Euroopan keskuspankki

EKP on tukenut euroalueen rahoitusmarkkinoita ostamalla valtionlainoja jälkimarkkinoilta vuoden 2010 toukokuun alun jälkeen 214 miljardilla eurolla. Lisäksi se on tarjonnut jäsenvaltioiden pankeille kolmen vuoden vakuudellista rahoitusta kahdessa erässä yhteensä noin 1000 miljardia euroa poikkeuksellisen edullisin ehdoin. EKP:n tavoitteena oli tukea euroalueen talouskasvua ja helpottaa ylivelkaantumisen vaaraan joutuneiden euromaiden lainanottoa. Näiden lisäksi EKP on keventänyt vähimmäisvarantovaatimuksia ja laajentanut vakuusvalikoimaa sekä ensin nostanut kaksi kertaa ohjauskorkoa ja myöhemmin syksyn 2011 aikana laskenut sitä kaksi kertaa. Näillä kaikilla toimenpiteillä on ollut myönteisiä vaikutuksia markkinalikviditeettiin, mutta ne eivät ole onnistuneet hälventämään markkinoiden epäluottamusta. Tästä esimerkkinä on pankkien eurojärjestelmään tallettamien varojen määrän voimakas nousu. Keskuspankkitalletusten määrä on ollut 600—700 miljardia euroa huolimatta siitä, että talletuksille maksetaan vain 0,25 prosentin korkoa, kun pankit joutuvat samaan aikaan maksamaan eurojärjestelmän perusrahoituksesta yhden prosentin korkoa.

EKP:n itsenäinen asema perustuu SEUT 130 artiklaan. Sen mukaan jäsenvaltioiden ja unionin toimielinten on pidättäydyttävä kaikista yrityksistä vaikuttaa keskuspankin päätöksentekoon. Perussopimusten määräykset, kuten SEUT 123 artikla sekä Euroopan keskuspankkijärjestelmästä ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä annetun pöytäkirjan (N:o 4) IV luku kuitenkin ohjaavat ja rajoittavat keskuspankin toimintamahdollisuuksia finanssikriisin hoitamisessa.

EVM on Belgian, Saksan, Viron, Irlannin, Kreikan, Espanjan, Ranskan, Italian, Kyproksen, Luxemburgin, Maltan, Alankomaiden, Itävallan, Portugalin, Slovenian, Slovakian ja Suomen omistama kansainvälinen rahoituslaitos. EVM perustetaan euroalueen pysyväksi velkakriisinhallintamekanismiksi.

EVM tulee sijaitsemaan Luxemburgissa. Sen tehtävänä on hankkia rahoitusta ja antaa asianmukaista talouspoliittista ehdollisuutta noudattaen rahoitustukea niille EVM:n jäsenille, joilla on tai joita uhkaavat vakavat rahoitusongelmat, jos tuki on välttämätöntä koko euroalueen ja sen jäsenvaltioiden rahoitusvakauden turvaamiseksi. EVM:llä on valtuudet kerätä varoja laskemalla liikkeeseen rahoitusvälineitä, tekemällä rahoitussopimuksia tai muita sopimuksia taikka sopimalla järjestelyistä EVM:n jäsenten tai rahoituslaitosten tai muiden kolmansien kanssa. EVM:n on tarkoitus aloittaa toimintansa heinäkuun alussa vuonna 2012 ja sen on tarkoitus korvata nykyiset väliaikaisjärjestelyt, ERVV ja ERVM heinäkuussa 2013.

EVM:n tärkeimmät lähtökohdat määriteltiin 28 päivänä marraskuuta 2010 pidetyssä euroryhmän kokouksessa. Tuolloin sovittiin, että pysyvä velkakriisinhallintamekanismi perustuu EVM:iin. Uudella mekanismilla luodaan pelisäännöt rahoitus- ja velkakriisien hallinnalle tulevaisuudessa. Mekanismin tavoitteena on selkiyttää jäsenmaiden omaa vastuuta talouspolitiikkansa seurauksista sekä myös yksityisen sektorin osallistumista mahdollisten rahoituskriisien taakanjakoon. EVM:n rahoitustuen antamisen periaatteet vastaavat ERVV:n periaatteita. EVM liittyy kiinteästi EU:n talouspolitiikan koordinaatiokehikkoon, jolla tarkoitetaan vakaus- ja kasvusopimusta ja sitä koskevaa unionin lainsäädäntöä. Koordinaatiokehikkoa on tiivistetty myös uudella unionin lainsäädännöllä, niin sanottu Six Pack (asetukset nro 1173—1177/2011 sekä direktiivi 2011/85/EU), joka tuli voimaan joulukuussa 2011. Uudistukset koskevat paitsi vakaus- ja kasvusopimusta myös laajempaa makrotalouden tasapainottomuuksien ehkäisemistä, korjaamista ja seurantaa. Tavoitteena on kriisien ennaltaehkäisy sekä rahoitus- ja velkakriisien todennäköisyyden alentaminen tulevaisuudessa.

EVM:n perustamiseen liittyviä periaatteita täydennettiin muun muassa sen lainanantokyvyn ja pääomarakenteen osalta euroalueen päämiesten kokouksessa maaliskuussa 2011. Päämiesten tuolloin hyväksymissä päätelmissä todettiin, että EVM:n tosiasiallinen lainanantokyky tulee olemaan 500 miljardia euroa ja että ERVV:n ja EVM:n välisen siirtymävaiheen aikana yhteenlaskettu lainanantokyky ei ylitä tätä määrää. Kokouksessa päädyttiin neuvotteluiden jälkeen lopputulokseen, jonka mukaan EVM:n toimintakyky kaikissa olosuhteissa turvataan yhteensä 80 miljardin euron suuruisella maksetulla osakepääomalla sekä yhteensä enintään 620 miljardin euron suuruisella vaadittaessa maksettavalla osakepääomalla.

Euroalueen valtiovarainministerit allekirjoittivat sopimuksen Euroopan vakausmekanismin perustamisesta Brysselissä 11 päivänä heinäkuuta 2011. Sopimus ei kuitenkaan tullut voimaan, koska euroalueen jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehet totesivat 21 päivänä heinäkuuta 2011 pidetyssä kokouksessa, että ERVV:n ja EVM:n joustavuutta on syytä lisätä ja EVM-sopimusta on muutettava sen johdosta.

Heinäkuussa 2011 allekirjoitettuun sopimukseen verrattuna keskeiset muutokset koskevat mahdollisuutta käyttää uusia rahoitustukivälineitä eli antaa ennaltaehkäisevää tukea, ostaa velkakirjoja ensi- ja jälkimarkkinoilta sekä antaa lainoitusta rahoituslaitosten tukemiseen. Lisäksi sovittiin muun muassa hätätilamenettelystä sekä IMF:n roolin vahvistamisesta ja tilintarkastuslautakunnasta.

Maaliskuun lopussa 2012 euroalueen valtionvarainministerit päättivät nostaa ERVV:n ja EVM:n yhteenlaskettua rahoituskapasiteettia väliaikaisesti 700 miljardiin euroon.

Esityksen tavoitteena on saattaa voimaan EVM:n perustamista koskeva sopimus Suomen osalta. Esitys sisältää myös niin sanotun blankettilain sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

Sopimuksen tavoitteena on turvata koko euroalueen vakautta perustamalla EVM euroalueen pysyväksi velkakriisinhallintamekanismiksi. Sen on tarkoitus korvata nykyiset euroalueen väliaikaiset velkakriisinhallintavälineet eli ERVV ja ERVM. Uudella mekanismilla luodaan pelisäännöt rahoitus- ja velkakriisien hallinnalle tulevaisuudessa. Mekanismin tavoitteena on selkiyttää jäsenmaiden omaa vastuuta talouspolitiikkansa seurauksista sekä myös yksityisen sektorin osallistumista mahdollisten rahoituskriisien taakanjakoon. EVM:n tukimuotoihin kuuluisivat ennakollisen tuen tai lainan antaminen valtiolle, mukaan lukien valtiot, joille ei ole vahvistettu talouden sopeutusohjelmaa, rahoituslaitosten pääomittamisen rahoittamista varten sekä oikeus ostaa poikkeustapauksissa Euroopan keskuspankin suorittaman arvion perusteella valtioiden joukkovelkakirjoja jälkimarkkinoilta.

Euroalueen valtionvarainministerit päättivät maaliskuun lopulla ERVV:n ja EVM:n yhteenlasketun rahoituskapasiteetin kasvattamisesta väliaikaisesti 700 miljardiin euroon. Tavoitteena on luoda riittävän vahva ja uskottava järjestelmä velkakriisin leviämisen estämiseksi, jotta myös IMF:n lisäpanostus globaaliin rahoitusmarkkinoiden kriisinhallintaan saataisiin varmistettua viimeistään IMF:n kevätkokouksessa 20 päivänä huhtikuuta 2012.

Suomen tavoitteena on ollut, että euroalueen velkakriisinhallinnassa pyritään siirtymään ensi tilassa EVM:n käyttöön ERVV:n sijaan. Tähän on vaikuttanut etenkin ERVV:n lainaohjelmien vaatimien takausten suuruus, mikä kertoo ERVV:n rahoitusrakenteen tehottomuudesta. Muiden rahoituslaitosten lailla EVM toimii oman pääoman varassa, toisin kuin ERVV, joka toimii jäsenvaltioidensa takaamana. Lisäksi EVM kerää sopimuksen mukaan vararahaston, jolla katetaan mahdollisia tappioita. EVM:n kohdalla riskiä pienentää myös sen etuoikeutettu asema velkojana. Näin ollen EVM:n toiminta on vakaampaa ja sen riskit paremmin hallittavissa kuin ERVV:ssa. EVM:n käytön ensisijaisuutta tukee myös vakiintuneiden hallinto- ja päätöksentekokäytäntöjen käyttöönotto.

EVM:n myöntämässä rahoitustuessa korostetaan IMF:n roolia ja sen periaatteiden noudattamista muun muassa yksityissektorin osallistumisessa kriisien ratkaisuun, mukaan lukien velkojen uudelleen järjestely. Tavoitteena on IMF:n kriisinhallintaosaamisen ja käytäntöjen hyödyntäminen. Euroalueen jäsenvaltion, joka pyytää rahoitusapua EVM:ltä, odotetaan esittävän mahdollisuuksien mukaan samanlaisen pyynnön IMF:lle.

IMF:llä on etuoikeusasema EVM:n lainoihin nähden. Yksityisten velkojien asema puolestaan on toissijainen verrattuna EVM:n saamisiin. IMF voi yhteistyössä EKP:n ja komission kanssa seurata rahoitusapujärjestelyjen toteuttamista.

Niin sanotussa hätätilamenettelyssä tehtävät määräenemmistöpäätökset on rajattu selkeästi koskemaan vain EVM:n laina- ja muiden rahoitustukivälineiden käyttöä, eikä sillä siten voida korottaa jäsenmaiden pääomaosuuksia. Hätätilamenettely on myös selkeästi rajattu tilanteisiin, joissa koko euroalueen olemassaolon katsotaan olevan uhattuna, ellei käsittelyssä olevaa päätöstä saada tehtyä kiireellisesti.

Velkojen uudelleenjärjestelyprosessin mahdollistamiseksi sisällytetään kaikkiin uusiin euroalueella liikkeeseen laskettaviin valtion velkakirjasopimuksiin yhdenmukaiset ja standardoidut yhteistoimintalausekkeet (Collective Action Clauses, CACs) vuoden 2013 alusta lähtien. Ne mahdollistavat velkojien kokouksen velallisen suostumuksella tekemät, kaikkia velkojia oikeudellisesti sitovat päätökset maksuehdoista (esimerkiksi lainanhoidon pysäyttäminen, laina-aikojen pidentäminen, koronalennukset ja velan pääoman alennukset) oloissa, joissa velallisvaltio ei pysty hoitamaan velkaansa. Yksittäiset velalliset eivät siten pystyisi estämään velkajärjestelyn käynnistämistä. Jokainen jäsenvaltio muokkaa ne omaan lainsäädäntöönsä sopivaksi, mutta niiden on kuitenkin oltava vaikutuksiltaan yhdenmukaiset.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että eduskunta hyväksyisi sopimuksesta annettavan hallintoneuvoston puheenjohtajan, jäsenen ja varajäsenen oikeudellista koskemattomuutta virkatehtäviensä osalta koskevan selityksen. Selityksen mukaan Suomea edustavan ministerin toiminta hallintoneuvostossa ei voi jäädä perustuslain 114–116 §:ssä säädetyn ministerivastuun ulkopuolelle.

EVM:n, samoin kuin IMF:n, tehtävänä on viime kädessä edesauttaa rahoitusvakauden, julkisen talouden kestävyyden ja talouden kasvuedellytysten palautumista. Näin kriisivaltiolle annetaan aikaa tervehdyttää taloutensa mahdollisimman vähäisin haittavaikutuksin. Lisäksi euroalueen näkökulmasta tavoitteena on saada aikaan kriisin hallittu ratkaisu tartuntavaikutusten estämiseksi ja rahoitusjärjestelmän tervehdyttämiseksi. Tavoitteena on kriisivaltion palaaminen velkakirjamarkkinoille mahdollisimman nopeasti. EVM:n perustamisen tarkoituksena on näiden tavoitteiden turvaaminen.

EVM:n tarkoituksena ei ole lisätä yhteisvastuuta euroalueen jäsenvaltioiden kesken. EVM:llä luodaan pelisäännöt taloudellisten kriisien hallitsemiseksi siten, että yksittäinen jäsenvaltio vastaa itse omista veloistaan ja sitoumuksistaan.

Hallitsematon kriisitilanne voisi aiheuttaa euroalueella sellaisia tartuntavaikutuksia, jotka voisivat vaarantaa koko euroalueen vakauden. Tällaisesta tilanteesta aiheutuvat kokonaistaloudelliset menetykset olisivat todennäköisesti suuria. Kokonaistaloudelliset kustannukset aiheutuisivat kokonaistuotannon supistumisesta ja verotulojen menetyksistä. Tämänlaisessa ympäristössä myös Suomen kyky vastata muiden eurovaltioiden hyväksi myönnettyjen takausten realisoitumisesta heikkenisi. Toisaalta syvän taantuman ja hitaan kasvun vaihtoehto Euroopan taloudessa lisäisi merkittävästi velkajärjestelyjen todennäköisyyttä kriisivaltioissa.

Kokonaistaloudellisten vaikutusten havainnollistamiseksi euroalueen kriisiä on syytä verrata aikaisempien talouskriisien vaikutuksiin Suomen talouteen.

Vuosien 1991—1993 pankkikriisi vaaransi Suomen rahoitusvakauden ja osaltaan aiheutti syvän laman, johon liittyi poikkeuksellisen korkea korkotaso ja valuutan devalvoituminen. Tilanne johti Suomessa yritysten konkurssiaaltoon, kotitalouksien velkaantumiseen, raskaaseen työttömyyteen ja sosiaalisiin ongelmiin. Valtion takausten ja suoran tuen määrä pankeille nousi korkeimmillaan noin 14 miljardiin euroon eli noin 20 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Valtion velka kasvoi tällöin 20 prosentista 70 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Eduskunta antoi lisäksi poliittisen lausuman, jonka mukaan se lupasi turvata pankkijärjestelmän saamiset kaikissa oloissa. Takauksia ei realisoitunut valtion maksettavaksi, mutta toimet rahoitus- ja pankkijärjestelmän vakauden turvaamiseksi aiheuttivat valtiolle noin 5,3 miljardin euron suorat tappiot.

Vuoden 2008—2009 kansainvälisen finanssikriisin tartuntavaikutuksista aiheutui Suomessa 13 miljardin euron bruttokansantuotteen aleneminen ja yli 6 miljardin euron verotulojen menetys, minkä takia valtion velkaantuminen kääntyi kasvuun. Valtion velkasuhde bruttokansantuotteesta nousi vuosina 2008—2009 29 prosentista 37 prosenttiin. Tilanne uhkasi myös Suomen rahoitusjärjestelmän toimintaa ja vakautta, minkä takia eduskunta hyväksyi 50 miljardin euron väliaikaisen takausvaltuuden pankkien varainhankinnalle. Tämä vastasi tällöin 25 prosenttia bruttokansantuotteesta. Takauksia ei kuitenkaan ollut tarvetta myöntää eikä niistä aiheutunut valtiolle tappioita.

Vuonna 2010 alkaneen euroalueen velkakriisin hallitsemiseksi tehdyt toimet ovat aiheuttaneet Suomen valtiolle vastuita ja sitoumuksia jäljempänä esitetyllä tavalla.

Velkakriisiin liittyviä Suomen valtion vastuita ja riskejä arvioitaessa on tärkeää erottaa tämänhetkiset todelliset eduskunnan nimenomaisella suostumuksellaan hyväksymät vastuut velkakriisinhallintavälineisiin (ERVV ja EVM) liittyvistä enimmäissitoumuksista. Lisäksi arviossa on otettava huomioon, minkä suuruisina annetut sitoumukset ovat käytössä kunakin hetkenä. Euroalueen velkakriisinhallintavälineet lisäävät Suomen todellisia vastuita ainoastaan silloin, kun uusia rahoitustukipäätöksiä tehdään. Tämä edellyttää aina erillistä eduskunnan hyväksyntää. Suomen valtiolle aiheutuu ERVV:n ja EVM:n lisäksi laskennallisia vastuita IMF:n ja ERVM:n kautta. Myös Suomen Pankki on osana eurojärjestelmää osallistunut euroalueen vakauttamistoimiin. Suomen Pankki raportoi eduskunnalle itsenäisesti näihin toimiin liittyvistä vastuistaan.

EVM:n peruspääoma

EVM:n enimmäislainanantokyky on 500 miljardia euroa. EVM:n 700 miljardin euron peruspääoma koostuu yhteensä 80 miljardin euron suuruisesta maksetusta osakepääomasta sekä yhteensä enintään 620 miljardin euron suuruisesta vaadittaessa maksettavasta osakepääomasta.

Maakohtaisten osuuksien jakoperusteena käytetään EKP:n pääomaosuutta. Tähän periaatteeseen on hyväksytty tarkistus, jossa ne valtiot, joiden bruttokansantuoteosuus asukasta kohden on alle 75 prosenttia EU:n keskimääräisestä bruttokansantuotteesta, saavat jakoperusteeseensa 12 vuoden väliaikaisen helpotuksen. Tarkistuksesta hyötyvät Viro, Slovakia, Slovenia ja Malta. Tarkistusten vaikutus muiden valtioiden osuuksiin on alle yhden prosentin.

Suomen osuus EVM:n peruspääomasta on 12,5818 miljardia euroa. Tästä 1,43792 miljardia euroa on maksettua osakepääomaa ja 11,14388 miljardia euroa vaadittaessa maksettavaa osakepääomaa. EVM:n pääomittamiseksi valtion talousarvioon varataan noin 1,44 miljardin euron lisämääräraha. Lisäksi EVM-sopimus merkitsee, että valtio sitoutuu noin 11,14 miljardin euron suuruisen vaadittaessa maksettavan osakepääoman maksamiseen jos EVM muutoin tulisi maksukyvyttömiksi tai vararahasto ja maksettu osakepääoma eivät riitä tappioiden kattamiseen. Vaadittaessa maksettavan osakepääoman käyttö on siten epävarmaa eikä siitä aiheudu välittömiä budjettivaikutuksia.

Se tarvitseeko vaadittaessa maksettavaa pääomaa maksaa, riippuu siitä, kuinka euroalueen vakaus palautuu lähivuosina. Annettu sitoumus vastaa enimmillään vajaata 5 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Maksettu osakepääoma, 1,44 miljardia euroa, vastaa alle yhtä prosenttia bruttokansantuotteesta. EVM:n maksetulle osakepääomalle kertyy myös tuottoa.

Euroryhmä päätti 30 päivänä maaliskuuta 2012, että EVM:n maksettu pääoma maksetaan EVM-sopimuksessa sovittua nopeammin. Kaksi ensimmäistä erää maksetaan vuonna 2012, joista ensimmäinen heinäkuussa ja toinen viimeistään lokakuussa. Kolmas erä maksetaan vuonna 2013 ja viimeinen neljäs erä vuoden 2014 ensimmäisellä puoliskolla. Sopimuksen mukaisesti pääoman maksua nopeutetaan lisää, jos maksetun pääoman ja EVM:n velan suhde uhkaa painua alle 15 prosentin. Nopeutettu aikataulu ei vaikuta Suomeen, joka maksaa osuutensa maksetusta pääomasta kerralla.

Peruspääoman määrän ja maksamisperusteiden vuoksi EVM:n käyttöönotto on jäsenvaltioiden välisen taakanjaon näkökulmasta oikeudenmukaisempi väline kuin ERVV. Tämä johtuu siitä, että myös rahoitustukea saavat valtiot pääomittavat EVM:ää. EVM:ssä ei ole ERVV:lle ominaista väistyvien takaajien ongelmaa. Tällä tarkoitetaan sitä, että rahoitustuen piirissä olevalle valtiolle voidaan myöntää oikeus olla osallistumatta sovittujen tai uusien rahoitustukien maksamiseen.

Kun koko 80 miljardin euron maksettu osakepääoma on maksettu, yhden prosentin sijoituskorko tuottaa noin 800 miljoonaa euroa vuodessa. Tuotoilla kartutetaan ensin vararahastoa. EVM voi maksaa jäsenilleen myös osinkoa. EVM:n maksetulle pääomalle kertyvä tuotto lisää EVM:n tappiopuskuria ja sitä kautta vähentää jäsenvaltioiden tappioriskiä. Myös tästä näkökulmasta on tärkeää, että EVM:n pääomitus tapahtuu nopeutetussa aikataulussa.

Tässä mainituista syistä EVM on uskottavampi velkakriisinhallintaväline kuin ERVV. EVM ei myöskään peruspääoman vuoksi altistu muutoksille euroalueen valtioiden luottoluokituksissa siinä määrin kuin ERVV, jonka varainhankinta nojaa yksinomaan euromaiden takauksiin.

Suomen osuuden maksaminen kerralla

Euroalueen jäsenvaltiot ovat sopineet periaatteista, joilla jäsenvaltiot voivat vaatia vakuuksia ERVV:stä myönnettävälle tuelle. Näiden periaatteiden mukaisesti jäsenvaltiot, jotka vaativat vakuuksia, sitoutuivat maksamaan EVM:n perustamisvaiheessa maksettavan pääoman kerralla, kun taas muut valtiot maksavat sen erissä. Vakuusjärjestelyn toimeenpanoon liittyy ehto, jonka mukaan Suomi luopuu osuudestaan mahdollisesta ERVV:n voitosta. Voitosta 60 prosenttia jaetaan muille takaajavaltioille ja jäljelle jäävä 40 prosenttia maksetaan vakuusjärjestelyssä mukana oleville pankeille. Euroalueen päämiesten 21 päivänä heinäkuuta 2011 pidetyssä kokouksessa hyväksyttyjen ERVV:n uusien korkopolitiikkaa koskevien linjausten seurauksena ERVV:n rahoitustuestaan perimä korkomarginaali ja siihen liittyvä voitto tulevat jäämään hyvin pieneksi.

Suomi hyväksyi mainitut ehdot Suomen alhaisten velanhoitokustannuksien takia. EVM:n pääoman maksaminen kerralla ei ole Suomelle merkittävä ongelma, toisin kuin niille jäsenmaille, joiden velanhoitokustannukset ylittävät selvästi EVM:n pääomasta saatavan korkotuoton. ERVV:n menetetyn voitto-osuuden arvioidaan jäävän nykyisillä korko-oletuksilla vaatimattomaksi suhteessa Suomen vakuusjärjestelystä saamaan hyötyyn.

Kaikki eurovaltiot arvioivat kokonaisuutta omista lähtökohdistaan. Niille jäsenmaille, joilla ei ole korkeaa luottoluokitusta aiheutuu ylimääräisiä korkomenoja EVM:n pääoman maksamisesta, koska niiden velanhoitokustannukset ylittävät EVM:n pääomalle saatavan korkotuoton. Toisaalta myös usealla korkean luottoluokituksen omaavalla valtiolla on budjettiteknisiä syitä sille, miksi huomattavan suuren pääomaosuuden maksaminen kerralla on ongelmallista. Suomen tilanne poikkeaa tässä suhteessa muiden valtioiden tilanteesta, mikä osaltaan vaikutti sovitun vakuusjärjestelyn sisältöön.

Kansainvälisen valuuttarahaston osallistuminen

Suomen keskeinen tavoite on IMF:n mahdollisimman suuri osallistuminen euroalueen velkakriisin hallintaan kustannusten maksimaalisen jaon varmistamiseksi. EU:n valtiovarainministereiden 19 päivänä joulukuuta 2011 antamassa päätöslauselmassa todetaan, että EU tukee täysin pyrkimyksiä IMF:n voimavarojen laajentamiseksi. Euroalueen valtiovarainministerit ovat sitoutuneet lisäämään IMF:n voimavaroja 150 miljardilla eurolla. Suomen osuus tästä olisi 3,76 miljardia euroa. Tuki annettaisiin kahdenvälisten lainojen muodossa. Eurovaltiot ovat kehottaneet myös euroalueen ulkopuolisia valtioita osallistumaan IMF:n resurssien kasvattamiseen. EU-maista Ruotsi, Tanska ja Norja sekä Puola ovat ilmoittaneet halukkuudestaan antaa IMF:lle bilateraalisia lainoja. G20-ryhmittymän valtiot ovat edellyttäneet, että EU kasvattaa ensin omia palomuurejaan, ja ne päättävät osallistumisestaan kokouksessaan huhtikuussa 2012.

Suomen kahdenväliset lainavastuut

Suomen Kreikalle annettavaa kahdenvälisestä lainaa varten on budjetoitu (LTAE II 2010) 1,6 miljardia euroa. Tästä on maksettu noin 1,005 miljardia euroa. Tästä on saatu korkotuottoja ja palkkioita maaliskuuhun 2012 mennessä yhteensä 42 miljoonaa euroa. Suomen 1,48 miljardin euron lainasitoumuksesta ei enää tehdä uusia nostoja Kreikan peruutettua sille myönnetyn kahdenvälisen lainaohjelman nostamatta olevan osuuden. Tämän takia Suomen antamasta lainasta nostamatta oleva osuus 595 miljoonaa euroa tuloutetaan talousarviossa.

ERVV:n voimassa olevat takaukset

ERVV:n helmikuussa 2012 hyväksytystä 241 miljardin euron varainhankintaohjelmasta on 31 päivänä maaliskuuta 2012 tilanteen mukaan käytössä noin 69 miljardia euroa Kreikan, Irlannin ja Portugalin tukiohjelmien rahoitusta varten. Ohjelma jakaantuu pitkäaikaiseen ja lyhytaikaiseen varainhankintaan. Markkinoilta hankitusta määrästä 54,5 miljardia euroa on pitkäaikaista varainhankintaa noin neljän vuoden keskimääräisellä laina-ajalla ja 14,4 miljardia euroa lyhytaikaista varainhankintaa. Lyhytaikaiset velkainstrumentit ovat kolmen ja kuuden kuukauden velkasitoumuksia, joista korko maksetaan etukäteen pääomasta. Suomen laskennallinen takausosuus korkoineen ja ylitakauksineen on 31 päivänä maaliskuuta 2012 tilanteen mukaan noin 3,25 miljardia euroa. Lukuun sisältyy Kreikan ohjelmaan liittyen EKP:lle annettu 35 miljardin euron tilapäinen (laina-aika 1 vuosi) vakuus, josta Suomen takausosuus on ylitakauksineen noin 1,1 miljardia euroa. Jos oletetaan, että ohjelman loppuosan noin 137 miljardin euron varain-hankinnan keskimääräinen laina-aika on 5 vuotta ja korko 2,5 prosenttia, koko 31 päivänä maaliskuuta 2012 voimassa olevasta varainhankintaohjelmasta Suomen takausvastuu korkoineen ja ylitakauksineen olisi noin 8,2 miljardia euroa.

Suomen laskennalliset vastuut IMF:n ja ERVM:n myöntämästä rahoituksesta

Suomen valtiolla on laskennallisia vastuita IMF:n ja ERVM:n kautta yhteensä noin 1,2 miljardia euroa. Nämä muodostuvat Suomen laskennallisesta osuudesta IMF:n ja ERVM:n Irlannille, Portugalille ja Kreikalle myöntämästä rahoitustuesta.

Suomen valtion ERVV-takausvastuut kasvaisivat edellä mainitusta 8,2 miljardista eurosta, jos jo hyväksyttyjen Irlannin, Portugalin ja Kreikan ohjelmien lisäksi hyväksytään uusi varainhankintaohjelma. Euroryhmän 30 päivänä maaliskuuta 2012 tekemän periaatepäätöksen, jonka mukaisesti EVM on heinäkuun 2012 alusta alkaen euroalueen ensisijainen kriisirahoitusväline, seurauksena on aiempaa epätodennäköisempää, että ERVV:n takausvastuut kasvaisivat nykyisestä. ERVV:tä voi kuitenkin käyttää heinäkuun 2013 alkuun asti. Suomen ERVV-takausvastuiden kasvattaminen edellyttää kuitenkin aina eduskunnan erikseen antamaa hyväksyntää.

ERVV-puitesopimuksen mukainen Suomen enimmäistakaussitoumus ERVV:n varainhankinnan pääoman ja sille tulevan ylitakauksen osalta on yhteensä noin 13,974 miljardia euroa. Tämän määrän lisäksi takaus kattaa ERVV:n varainhankinnan korot, kulut ja niille annettavan ylitakauksen.

Jos ERVV:n koko 440 miljardin euron kapasiteetti päätettäisiin aktivoida kokonaisuudessaan, esimerkiksi jälkimarkkinaostoja koskevan ohjelman aktivoinnin yhteydessä, niin Suomen kokonaisvastuuksi ERVV:n varainhankinnan takauksista muodostuisi noin 15,72 miljardia euroa. Tässä on oletuksena, että ERVV:n varainhankinnan keskimääräinen laina-aika olisi edelleen 5 vuotta ja korko 2,5 prosenttia. ERVV:n 5 vuoden lainan jälkimarkkinakorko oli huhtikuun alussa hieman alle 2 prosenttia. Jos ERVV:n varainhankinnan keskimääräistä laina-aikaa ja korkotasoa koskevat oletukset muuttuvat, muuttuvat vastaavasti Suomen vastuut varainhankinnan korkojen takausten osalta. Korkotason nousu ja laina-ajan pidentyminen kasvattavat Suomen vastuita ja päinvastoin.

Velkakriisinhallintavälineiden riskit liittyvät rahoitustukea saaneiden valtioiden kykyyn vastata sitoumuksistaan eli näiden kykyyn maksaa saamansa rahoitustuki takaisin ajallaan ja korkoineen. Näiden riskien arviointi on kuitenkin varsin vaikeaa, koska valtioiden maksukyvyttömyystilanteita syntyy harvoin ja ne joudutaan hallitsemaan tapauskohtaisesti. Velkakriisinhallinnan luonteeseen kuuluvat useat talouden tasapainotilat, jolloin kriisin myötä otettujen vastuiden kustannukset voivat jäädä joko pieniksi tai ne voivat kasvaa varsin suuriksi.

Keskeistä velkakriisinhallinnassa on se, että rahoittajavaltioiden tappioita pyritään viimeiseen asti välttämään. Käytännössä valtion maksukyvyttömyys johtaisi pitkäkestoiseen neuvotteluprosessiin sen velkajärjestelystä. Mahdollisen velkajärjestelyn toteutukseen ja rahoittajavaltioiden velkapääoman leikkaamiseen vaikuttavat eri seikat kuten yksityisen sektorin sijoittajien hallussaan pitämien velkojen osuus koko velkakirjakannasta, mahdolliset yhteistoimintalausekkeet velkakirjojen ehdoissa sekä julkisten velkojien etuoikeusasema.

ERVV:n takauksiin liittyvät riskit

ERVV:n varainhankinnalle annettujen takausten perusteella Suomi voi joutua maksajaksi, jos rahoitustukea saanut valtio ei pysty maksamaan ERVV:ltä saamaansa rahoitustukea tai siihen liittyviä korkoja takaisin. Tällöin Suomi joutuisi maksamaan ERVV:lle takausosuutensa mukaisesti määrän, joka on tarpeen, jotta ERVV voisi maksaa rahoittajilleen omien sitoumustensa mukaisesti. Lisäksi ERVV:n monipuoliseen varainhankintastrategiaan liittyy operatiivisia riskejä sekä vastapuoli- ja markkinariskejä, jotka voivat toteutua osin myös riippumatta tuensaajavaltion maksukyvystä.

ERVV:n rahoituskapasiteetin kasvattamiseen liittyvät riskit

ERVV:n rahoituskapasiteettia on mahdollista kasvattaa kahdella eri tavalla. Molemmat ERVV:n kapasiteetin kasvattamista koskevat toimintamallit lisäävät ERVV:n takaajien riskejä, koska ERVV:n saamisista tulee aikaisempaa riskipitoisempia. Kummankin vaihtoehdon mahdollinen käyttöönotto edellyttää Suomessa eduskunnan nimenomaista hyväksyntää. Seuraava esimerkki kuvaa pelkistetysti riskien kasvamista. Oletuksena on, että ERVV:n käytettävissä oleva tukikapasiteetti on 250 miljardia euroa, mikä kasvatetaan velkavivutuksella nelinkertaiseksi 1000 miljardiin euroon. Tässä tapauksessa velkavivutus toteutetaan siten, että takaajat kantavat vivutettuun varainhankintaan liittyvistä tappioista ensimmäiset 25 prosenttia. Velkavivutus ei lisää tukea saaneen valtion todennäköisyyttä joutua velkasaneeraukseen, mutta se lisää ERVV:n ja sen takaajien odotettua tappiota merkittävästi, koska velkasaneerauksen toteutuessa ERVV ja sen takaajat kattavat tappioita ennen muita sijoittajia.

Jos valtio, jolle on myönnetty ERVV:n vivutuksen avulla tukea 1000 miljardia euroa, ajautuisi myöhemmin velkasaneeraukseen jossa velkojat joutuisivat kärsimään 25 prosentin tappion saatavistaan, ERVV:n tappio olisi tällöin 250 miljardia euroa, koska se kantaisi ensimmäisenä syntyvät tappiot 25 prosentin rajaan asti. Pääomatappion lisäksi tulisivat mahdollisesti 250 miljardin euron rahoitukseen liittyvät korkokulut. Muut velkavivutukseen osallistuneet rahoittajat saisivat sijoituksensa takaisin kokonaan. Ilman vivutusta ja lisäriskinottoa ERVV:n rahoitus olisi ollut 250 miljardia ja siitä kirjattava pääomatappio 62,5 miljardia euroa.

EVM:n pääomaan liittyvät riskit

EVM:n kautta myönnettävään rahoitustukeen liittyvät periaatteessa samat edunsaajavaltion kykyyn vastata velvoitteistaan liittyvät riskit kuin ERVV:n kohdalla. Lisäksi myös EVM:n varainhankintaan liittyy rahoituslaitoksille tyypillisiä vastapuoli- ja markkinariskejä. EVM:lle on kuitenkin EVM-sopimukseen perustuva etuoikeutetun velkojan asema takaisinsaantijärjestyksessä heti IMF:n jälkeen. Tämän vuoksi EVM:n kyky saataviensa takaisinperimiseen on lähtökohtaisesti merkittävästi parempi kuin ERVV:llä ja yksityisillä sijoittajilla. Lisäksi EVM:ssä ei ole ERVV:n tapaan väistyvien takaajien ongelmaa tai varainhankinnan korkojen takausvastuisiin liittyvää epävarmuutta.

IMF:n rahoitukseen liittyvät riskit

Myös IMF:n lisärahoitukseen liittyy samantyyppisiä edunsaajavaltion maksukykyyn liittyviä luottoriskejä kuin ERVV:n ja EVM:n kohdalla. IMF:n asema sen jäsenvaltioiden viimeisenä luoton antajana antaa sille kuitenkin etuoikeutetun aseman velkojana. Lähes 70-vuotisen historiansa aikana IMF on toteuttanut kriisirahoitukseen liittyviä alaskirjauksia lähinnä köyhimmissä jäsenmaissaan osana laajempia velkahelpotuksia. Myös euroalueen jäsenvaltiot ovat tunnustaneet IMF:n saatavien ensisijaisuuden verrattuna myös EVM:ään. Tällä perusteella voidaan olettaa, että IMF:n rahoitukseen liittyvät riskit ovat pienemmät kuin euroalueen omien kriisivälineiden kohdalla.

Arvioita kokonaisriskien mittaluokasta

Euroalueen velkakriisinhallintaan liittyviä riskejä Suomelle voi arvioida eri tavoin. Yksi tapa on laskea eri rahoitusvälineisiin liittyviä kokonaisvastuita Suomen osalta ja arvioida, vaarantaisivatko ne Suomen julkisen talouden kestävyyden, jos ne realisoituisivat ääritapauksessa kokonaisuudessaan. Toinen tapa Suomen vastuisiin liittyvien riskien arvioimiseksi on tehdä esimerkiksi olemassa olevan markkinainformaation perusteella oletuksia vastuiden lisäksi nykyisten ja potentiaalisten edunsaajavaltioiden maksuhäiriöiden todennäköisyydestä ja mahdollisen taloudellisen vahingon odotusarvosta saatavien uudelleen järjestelyssä.

Mahdollisen taloudellisen vahingon odotusarvon laskemiseksi täytyy tehdä yksinkertaistavia oletuksia, esimerkiksi seuraavasti: 1) nykyisten ja mahdollisten tulevien kriisivaltioiden maksuhäiriön todennäköisyydeksi oletetaan keskimäärin 30 prosenttia, 2) maksukyvyttömyystilanteessa ERVV rahoituksen alaskirjaukseksi oletetaan 40 prosenttia ja EVM:n osalta 10 prosenttia. IMF ei ole joutunut realisoimaan alaskirjauksia sen nousevien talouksien kriisirahoituksesta sen ensisijaisen velkoja-aseman vuoksi. EVM:n kohdalla voisi olettaa kaavamaisesti 10 prosentin alaskirjausprosentin. Lisäksi 3) rahoitustuen kokonaismääräksi oletetaan ERVV:n nykyisten Irlannin, Portugalin ja Kreikan rahoitusohjelmien lisäksi koko EVM:n rahoituskapasiteetti eli yhteensä 700 miljardia euroa.

Näillä oletuksilla Suomen vastuisiin liittyvä mahdollisen taloudellisen vahingon odotusarvo ERVV:n ja EVM:n myöntämästä kriisirahoituksesta olisi noin 700 miljoonaa euroa. Jos maksukyvyttömyyden todennäköisyysoletus nousee 50 prosenttiin, kasvaa Suomen vastuisiin liittyvä mahdollisen taloudellisen vahingon odotusarvo noin 1,2 miljardiin euroon.

Esitetty riskiarvio on suuntaa-antava ja yksinkertaistettu. Siihen liittyy paljon epävarmuutta. Esimerkiksi oletetut maksukyvyttömyyden todennäköisyydet saattavat joko ali- tai yliarvioida riskejä. Maksukyvyttömyyden todennäköisyyden laskentaan vaikuttaa myös odotettu alaskirjausprosentti. Jos jälkimmäinen muuttuu, niin se vaikuttaa myös edelliseen. Lisäksi mahdolliset tappiot eivät realisoidu kertaluonteisesti vaan pitkän ajanjakson kuluessa.

Laskelmassa tehty oletus 10 ja 40 prosentin alaskirjauksista kriisilainoista valtion velkojen uudelleen järjestelyissä voi myös vaihdella tapauskohtaisesti paljon. ERVV:n ja EVM:n osalta on perusteltua olettaa, että niiden kyky saataviensa takaisin perimiseen on yksityisiä sijoittajia huomattavasti parempi. Toisaalta, jos ERVV:n tai EVM:n rahoituskapasiteettia velkavivutetaan, niin niiden alaskirjausriskit kasvavat. EVM:n velkavivutus olisi kuitenkin vastoin sen etuoikeutetun velkojan asemaa. Tämän takia se on epätodennäköinen vaihtoehto.

Lähimenneisyyden velkajärjestelyt lähinnä kehittyvissä talouksissa tai kehitysmaissa eivät välttämättä anna oikeaa kuvaa nykyisten kriisivaltioiden potentiaalisista alaskirjausprosenteista ottaen huomioon niiden varsin korkean velkatason. Tukirahoitukseen liittyvien saatavien leikkaaminen on lisäksi huomattavasti suurempi riski valtioissa, joissa sen osuus kokonaisvelasta on suurempi, kuin valtioissa joissa velka koostuu pääasiassa yksityisten sijoittajien saatavista. Kynnys julkisten saatavien leikkaamiselle on edelleen verrattain korkea.

Jos euroalueen suuret valtiot ajautuisivat laajamittaiseen velkojen uudelleenjärjestelyyn, kriisin taloudelliset kustannukset eivät rajoittuisi pelkästään ERVV:n ja EVM:n kautta syntyviin suoriin tappioihin. Näiden lisäksi myös eurojärjestelmän ja IMF:n kautta syntyvät riskit realisoituisivat ainakin osin tappioiksi. Tällaisesti tilanteesta aiheutuisi todennäköisesti laajoja globaaleja tartuntavaikutuksia ja niihin liittyisi suuri riski euroalueen hajoamisesta.

Velkakestävyysanalyysi ja ehdollisuus

Ennen euroalueen valtiolle myönnettävää rahoitustukipäätöstä laaditaan IMF:n, Euroopan komission ja EKP:n yhteistyössä velkakestävyysanalyysi riskien hallitsemiseksi. Velkakestävyysanalyysin perusteella arvioidaan rahoitustukea hakevan valtion maksukykyä sovittavan sopeutusohjelman valossa. Tuensaajavaltioilta edellytetään rahoituksen ehtona myös tiukkaa talouskuria ja talouden tervehdyttämistä maksukyvyn vahvistamiseksi. Sopeutusohjelman toteutumista seurataan neljännesvuosittain ja tuen maksatus voidaan lopettaa, jos sovitut ehdot eivät täyty.

ERVV:n riskien rajaaminen vakuuksilla

Hallitusohjelman mukaan Suomi on valmis harkitsemaan uutta ERVV-lainoitusta vain sillä ehdolla, että Suomi saa takausosuudelleen vakuudet kyseiseltä valtiolta. Hallitusohjelmaa laadittaessa lainoitus oli ainoa mahdollinen ERVV:n tukimuoto. Sittemmin eurovaltiot ovat hyväksyneet uusia tukivälineitä. Lähtökohtana on edelleen, että vakuusvaatimus koskee kaikkea uusien rahoitusohjelmien rahoittamiseksi tarvittavaa ERVV:n varainhankintaa, mukaan lukien vivutusjärjestelyt.

Vakuusjärjestelyn toteuttaminen riippuu käytännössä käytettävästä rahoitustukivälineestä ja ohjelmaan liittyvästä ehdollisuudesta. Esimerkiksi pankkien pääomittamiseksi jäsenvaltiolle annettavaan lainaan sisällytetään aina erityisehtoja tuen saamisesta, vastikkeellisuudesta ja takaisinmaksusta veronmaksajien ja valtioiden edun turvaamiseksi. Tässä yhteydessä tuettavan rahoituslaitoksen osakkeet voivat toimia vakuutena. Vakuusjärjestely edellyttää aina tapauskohtaista harkintaa. Tässä harkinnassa keskeisenä tekijänä on Suomen etu. Kreikan uuden ERVV:n rahoitustukiohjelman tapauksessa Suomen vakuusjärjestely toteutettiin ensimmäisen kerran. EVM:n rahoituksen yhteydessä Suomi ei vaadi rahoitusosuudelleen vakuuksia, koska EVM toimii oman pääoman varassa kuten muutkin kansainväliset rahoituslaitokset ja sillä on etuoikeutetun velkojan asema.

ERVV:n mahdollinen käyttö siirtymäaikana

Euroalueen jäsenvaltioiden kannalta keskeinen riskiä rajaava tekijä on EVM:n ensisijaisuus tukivälineenä. Kesäkuun 2013 loppuun asti ERVV:tä voidaan käyttää EVM:n sijasta vain siltä osin kun EVM:n kapasiteetti ei riitä tuen antamiseen. Euroryhmän maaliskuun 2012 lopun päätöksen mukaan ERVV:n ja EVM:n yhteenlaskettu kapasiteetti on 700 miljardia euroa ja EVM:n 500 miljardia euroa. Päätös merkitsee sitä, että EVM:n lainakapasiteetin noustessa ja maksetun osakepääoman kasvaessa, jo päätettyjen ERVV:n kautta annettavien tukiohjelmien rahoittamatta ja maksamatta olevia osuuksia on mahdollista siirtää EVM-sopimuksen perusteella maksettavaksi ERVV:n sijaan EVM:stä.

Euroalueen velkakriisin mahdollisella uudelleen kärjistymisellä voi olla ainakin kahdenlaisia vaikutuksia Suomen talouteen. Syksyllä 2008 alkanut finanssikriisi iski voimakkaasti Suomeen rahoitusmarkkinoiden epävakauden ja nopeasti heikentyneen maailmantalouden kasvun kautta. Suomi on pieni ja avoin talous, jonka viennistä verrattain paljon on investointitavaroiden vientiä. Investointitavaroiden kysyntä romahti Suomen vientimarkkinoilla syksyn 2008 jälkeen. Vuonna 2009 viennin määrä romahti peräti 21,5 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Tämän seurauksena Suomen kokonaistuotanto supistui vuonna 2009 kaikista euroalueen maista jyrkimmin, 8,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kotoperäisiä välittömiä syitä kokonaistuotannon voimakkaalle supistumiselle ei ollut. Suomen julkisen talouden rahoitusasema oli vahva, sen yksityisen sektorin kilpailukyky oli verrattain hyvä ja työttömyystilanne oli helpottumassa. Rahoitusmarkkinoiden epävakaus heijastui kuitenkin välittömästi Suomeen. Yritysten rahoituksen saatavuus heikkeni nopeasti, mikä vaikeutti yritysten investointitoimintaa.

Meneillään olevan euroalueen velkakriisin oloissa riski tilanteen kärjistymisestä uudelleen on ilmeinen. Jonkin keskisuuren tai suuren eurovaltion näkymien heikkeneminen voi heikentää talousnäkymiä kaikkialla Euroopassa. Tämän seurauksena kotitaloudet ja yritykset saattavat lykätä kulutus- tai investointipäätöksiään, mikä voi heijastua nopeasti talouskasvun heikkenemisenä. Suomen talouden rakenne ei ole olennaisesti muuttunut vuodesta 2009, joten euroalueen talouden heikkeneminen heijastuu välittömästi Suomenkin tilanteeseen. Rahoitusmarkkinoiden mahdolliset vaikeudet saattavat lisätä pankkien välistä epäluottamusta sekä vaikeuttaa yritysten rahoituksen saatavuutta. Näiden kehityssuuntien kautta koituvat menetetyn talouskasvun sekä työttömyyden kasvun taloudelliset vaikutukset olisivat mittaluokaltaan potentiaalisesti erittäin suuria Suomen taloudelle.

Suomen kriisinhallintaan liittyvien vastuiden ja sitoumusten vaikutus valtion kykyyn vastata velvoitteistaan riippuu viime kädessä rahoitustukiohjelmien onnistumisesta. Suomen tavoitteena velkakriisinhallinnassa on ollut euroalueen vakauden turvaaminen ja kriisin tartuntavaikutusten rajaaminen siten, että Suomen talouskasvu ja valtion rahoitusasema turvataan.

Jos kriisivaltioiden rahoitustukiohjelmat onnistuvat, säilyy niiden maksukyky ja Suomen takausvastuut eivät toteudu. Suomen osallistuminen velkakriisinhallintaan edistää valtion kykyä vastata velvoitteistaan.

Edellä esitetyn laskelman mukaisten koko 700 miljardin euron rahoituskapasiteetin käyttöönotosta realisoituvien tappioiden, noin 0,7—1,2 miljardia euroa, vaikutus Suomen velkaantuneisuuden kasvuun on vähäinen, eikä asiallisesti vaikuta valtion kykyyn vastata velvoitteistaan. Julkisen velkaantuneisuuden kehitys tulevina vuosikymmeninä ilman julkisen talouden kestävyysvajeen korjaamista aiheutuu muista tekijöistä kuin velkakriisiin liittyvien vastuiden toteutumisesta. Esimerkiksi väestön ikääntymisestä aiheutuva ikäsidonnaisten menojen nopea kasvu kasvattaa Suomen julkista velkaantuneisuutta enemmän kuin velkakriisin liittyvien vastuiden toteutuminen.

Pahimmassa vaihtoehdossa, jossa Suomen takausvastuisiin liittyvät riskit realisoituisivat lähes kokonaan, Suomen valtion kyky vastata velvoitteistaan voisi heikentyä. Tällainen tilanne olisi erittäin vaikea, koska takausvastuiden toteutumisen keskeisenä syynä olisi todennäköisesti kansainvälisen talouden taantuma. Taantuma vaikuttaisi negatiivisesti sekä rahoitustukien piirissä olevien valtioiden että takaajavaltioiden talouskehitykseen ja luottokelpoisuuteen. Tämän vaihtoehdon osalta on syytä korostaa, että kokonaistaloudellisilla tai rahoitusmarkkinoiden kautta tulevilla vaikutuksilla on merkittävästi suurempi vaikutus julkiseen velkaantuneisuuteen kuin velkakriisiin liittyvillä suorilla takausvastuilla. Esimerkiksi Suomen velkaantuneisuus alentui 30 prosenttiin suhteessa kokonaistuotantoon vuonna 2008, mutta finanssikriisin ja vuoden 2009 syvän taantuman seurauksena Suomen velkaantuneisuus on vuonna 2012 noin 44 prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon.

Valtiovarainministeriö vastaa EVM:n hallintoneuvostossa ja johtokunnassa tapahtuvan päätöksenteon valmistelusta samalla tavoin kuin muidenkin sen toimialaan kuuluvien kansainvälisten järjestöjen, kuten Euroopan investointipankin ohjauksesta. Jäsenyydestä aiheutuvat tehtävät hoidetaan valtiovarainministeriössä. Niiden hoitaminen saattaa vaatia jonkin verran lisäresursseja. Ensisijaisesti tehtävät pyritään hoitamaan ministeriön olemassa olevan organisaation puitteissa.

EVM-sopimuksella on yhteys Eurooppa-neuvoston 25 päivänä maaliskuuta 2011 hyväksymään päätökseen, jolla SEUT 136 artiklaa täydennettiin Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, SEU, 48 artiklan 6 kohdan mukaista yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä noudattaen lisäämällä siihen uusi 3 kohta. Muutoksella vahvistetaan, että euroalueen jäsenvaltiot voivat perustaa vakausmekanismin turvaamaan koko euroalueen rahoitusvakautta. Uudessa SEUT 136 artiklan 3 kohdassa todetaan lisäksi, että mahdollisen pyydetyn rahoitustuen myöntämiselle mekanismin puitteissa asetetaan tiukat ehdot.

Muutoksen hyväksymistä koskeva hallituksen esitys on annettu eduskunnalle heinäkuussa 2011 (HE 12/2011 vp). Muutoksella ei perustettu vakausmekanismia, vaan se tapahtuu hallitustenvälisellä sopimuksella, jollainen EVM-sopimus on. Muutos ei myöskään ole edellytys EVM:n perustamiselle. Kuten hallituksen esityksessä todetaan, muutoksen tarkoituksena on ainoastaan selventää vallitsevaa oikeustilaa ja vahvistaa yhteinen tulkinta siitä, että unionin perussopimusten määräykset eivät estä euroalueen jäsenvaltioita perustamasta pysyvää vakausmekanismia. Perustuslakivaliokunta yhtyi lausunnossaan tähän näkemykseen (PeVL 6/2011 vp).

Perussopimusmuutos tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013, jos jokainen jäsenvaltio on siihen mennessä ilmoittanut neuvoston pääsihteerille hyväksyneensä päätöksen. Muussa tapauksessa muutos tulee voimaan viimeisen ilmoituksen vastaanottamista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä. Ranska on ensimmäisenä jäsenvaltiona hyväksynyt SEUT 136 artiklan muutoksen huhtikuussa 2012.

Talous- ja rahaliiton vakautta, yhteensovittamista sekä ohjausta ja hallintaa koskevasta sopimuksesta, jäljempänä vakaussopimus, päästiin yhteisymmärrykseen 30 päivänä tammikuuta 2012 pidetyssä Eurooppa-neuvostossa ja sopimus allekirjoitettiin maaliskuussa 2012. Tavoitteena on, että vakaussopimus tulisi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013. Sopimuksella on tarkoitus kehittää lähempää yhteistyötä euroalueen sisällä ja varmistaa terve, kestävä ja vahva julkisen rahoituksen hallinta ja toimet taloudellisen epävakauden syiden poistamiseksi. EVM-sopimus ja vakaussopimus ovat toisiaan täydentäviä ja EVM-sopimuksen allekirjoittaneet jäsenvaltiot sitoutuvat saattamaan voimaan sekä EVM-sopimuksen että vakaussopimuksen. EVM-sopimuksen johdannon 5 kappaleessa todetaan EVM:stä annettavan rahoitustuen myöntämisen ehtona olevan 1 päivästä maaliskuuta 2013 lähtien, että tukea pyytävä EVM:n jäsen on ratifioinut vakaussopimuksen ja saattanut vuoden kuluessa vakaussopimuksen voimaantulosta sen 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut budjettikuria koskevat määräykset osaksi lainsäädäntöään sitovalla ja pysyvällä tavalla. Hallituksen esitys vakaussopimuksen hyväksymisestä tullaan antamaan vuoden 2012 aikana.

Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan myös kaksi EVM:ään ja talous- ja finanssikriisin hallintaan liittyvää asetusehdotusta, jotka koskevat jäsenvaltioiden talous- ja budjettiseurannan vahvistamista.

Komission asetusehdotuksella (KOM(2011) 821 lopullinen) pyritään luomaan yhteiset säännöt budjettisuunnitelmaluonnosten seurannasta ja arvioinnista sekä varmistamaan liiallisten alijäämien korjaaminen euroalueella. Budjettisuunnitelmien seuranta koskee kaikkia jäsenvaltioita. Liiallisten alijäämien korjaamisen varmistamista koskevat säädökset merkitsevät asianomaisen jäsenvaltion kansallisen budjetin täytäntöönpanon kokonaisvaltaista arviointia sekä koko julkisen talouden että sen alasektoreiden tasolla. Jos on olemassa riski, että jäsenvaltio jättää noudattamatta alijäämämenettelyyn liittyviä velvoitteita, komissio voi edellyttää, että asianomainen jäsenvaltio päättää lisätoimista. Jäsenvaltion tulee raportoida toimista ja niiden vaikutuksista määräajan sisällä. Myös Euroopan parlamentti voi osallistua raportin arviointiin. Jäsenvaltiot, joilla on vakavia taloudellisia vaikeuksia, eivät ole tämän asetuksen liiallista alijäämää koskevien artiklakohtien piirissä.

Komission ehdotuksella (KOM (2011) 819 lopullinen) asetukseksi rahoitusvakautensa osalta vakavissa vaikeuksissa olevien jäsenvaltioiden talouden ja julkisen talouden valvonnan tiukentamisesta euroalueella pyritään puolestaan sääntelemään valvontaa niissä euroalueen jäsenvaltioissa, jotka saavat rahoitustukea ERVV:ltä, ERVM:ltä, EVM:ltä tai muilta kansainvälisiltä rahoituslaitoksilta, kuten IMF:ltä.

Jäsenvaltio, joka on vakavissa vaikeuksissa rahoitusvakauden suhteen, voidaan asettaa komission erityiseen seurantaan. Komissio voi päättää puolivuosittain seurannan jatkamisesta. Jäsenvaltiota kuullaan etukäteen. Seuranta voi koskea myös maita, jotka saavat varautumistukea mainituista rahoituslähteistä. Poikkeuksena ovat käyttämättömät luottolimiitit, joihin ei liity ehdollisuutta, niin kauan kuin niitä ei ole vielä hyödynnetty. Tiivistetty seuranta, johon osallistuu myös EKP, perustuu neljännesvuosittaiseen raportointiin, johon osallistuu myös Euroopan pankkiviranomainen, jäljempänä EBA. EBA:n valvonnassa on määrä muun muassa tehdä stressitestejä rahoituslaitoksille ja analysoida rahoitusmarkkinoiden ja rahoituslaitosten tilaa asianomaisessa maassa. Komissio voi myös tehdä säännönmukaisia tarkastuskäyntejä seurannan kohteena olevaan jäsenvaltioon, jotta voidaan varmistaa vaadittujen toimenpiteiden täytäntöönpano. Neuvosto voi määräenemmistöllä komission esityksestä suosittaa jäsenvaltiolle, että se hakee rahoitustukea ja valmistelee sopeutusohjelman, jos jäsenvaltio tarvitsee lisätoimenpiteitä ja jos rahoitusvakauden häiriöillä on haittavaikutuksia euroalueelle. Jos jäsenvaltio päättää hakea rahoitustukea, on sen välittömästi informoitava neuvostoa, komissiota ja EKP:a suunnitelmistaan. Talous- ja rahoituskomitea keskustelee asiasta komission arvion perusteella. Jos tukea haetaan ERVV:ltä tai EVM:ltä, komissio valmistelee yhdessä EKP:n ja mahdollisesti IMF:n kanssa arvion jäsenvaltion velkakestävyydestä ja toimittaa sen talous- ja rahoituskomitealle.

Sopeutusohjelman ja sen käsittelyn yhteydessä on otettava huomioon suositukset, joita on annettu SEUT 121, 126 ja 148 artiklan perusteella. Toisaalta sopeutusohjelma korvaa liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn. Myöskään liiallisia tasapainottomuuksia koskevaa menettelyä tai eurooppalaiseen ohjausjaksoon liittyviä toimia ei sovelleta niin kauan kuin sopeutusohjelma jatkuu. Seuranta jatkuu ohjelman jälkeen kunnes vähintään 75 prosenttia rahoitustuesta on maksettu takaisin. Komission ja EKP:n tarkastuskäynnit voivat jatkua myös tänä aikana ja neuvosto voi suosittaa korjaavia toimia tarpeen mukaan.

EVM on kansainvälinen rahoituslaitos, jonka kanssa samankaltaisia laitoksia toiminnan puolesta ovat esimerkiksi Euroopan investointipankki (EIP), EKP, Euroopan jälleenrakennuspankki (EBRD), IMF ja Maailman pankki. EVM on esimerkiksi varainhankinnan osalta EIP:n kaltainen ja antolainauksen osalta IMF:n kaltainen. EVM eroaa kuitenkin kaikista edellä mainituista laitoksista suuren pääomakantansa ja keskittyneen kokonaisriskinsä takia sekä vaihtuvan henkilöstön määrän johdosta.

EVM tulee itse hoitamaan tärkeimmät operatiiviset tehtävänsä kuten esimerkiksi sen rahoituksen hankinnan, antolainauksen, mahdolliset arvopaperiostot markkinoilta sekä riskin hallinnan. Erilaiset tukitehtävät kuten raportointi ja back office -tehtävät ulkoistetaan osittain tai kokonaan ulkopuolisille palveluntarjoajille. EVM:n henkilöstön kooksi on suunniteltu 75—100 henkeä, josta noin 75 henkeä on tarkoitus rekrytoida vuoden 2012 loppuun mennessä. EVM:n henkilöstön määrän on tarkoitus laskea 40—45 henkeen velkakriisin aiheuttamien riskien pienentyessä. EVM:n organisaation on tarkoitus toimia nelitasoisena, jotka kaikki raportoivat toimitusjohtajalle.

EVM:n keskeisimmät hallintoelimet ovat hallintoneuvosto ja johtokunta. Kukin EVM:n jäsen nimittää hallintoneuvoston jäsenen ja varajäsenen. Hallintoneuvosto päättää muun muassa tuen myöntämisestä apua tarvitseville maille, tuen ehdoista ja edellytyksistä, käytettävistä tukivälineistä, lainojen hinnoittelusta, EVM:n lainanantokyvyn ja pääoman tarkistuksista sekä johtokunnalle delegoitavista tehtävistä. Kukin hallintoneuvoston jäsen nimittää erityisen pätevien talous- ja raha-asioiden asiantuntijoiden keskuudesta yhden johtokunnan jäsenen ja yhden varajäsenen. Johtokunnan tehtävänä on varmistaa, että EVM:n toiminta on sitä koskevan sopimuksen ja hallintoneuvoston hyväksymän ohjesäännön mukaista.

Velkakriiseihin liittyy tyypillisesti epävakautta pankkijärjestelmässä ja jopa pankkikriisin uhka. Yksi EVM:n rahoitustukiväline on pankkien pääomittaminen, joka on ehdollista ja mahdollinen osa kriisivaltiolle räätälöityä talouden sopeutusohjelmaa. Komission odotetaan antavan pankkikriisinhallintaa EU:ssa koskevan esityksensä vuoden 2012 kesään mennessä. Pankkikriisinhallintavälineistön harmonisoiminen EU-tasolla parantaa edellytyksiä tehokkaalle pankki- ja velkakriisien hallinnalle.

Käsitellessään ehdotuksia euroalueen talouspolitiikan koordinaation tehostamiseksi perustuslakivaliokunta korosti eduskunnan perustuslain 96 ja 97 §:n mukaisten tiedonsaanti- ja vaikutusmahdollisuuksien asianmukaista turvaamista (PeVL 49/2010 vp s. 4—5). Valiokunta katsoi, että EVM:n päätökset esimerkiksi laina-avun myöntämisestä ovat luonteeltaan ja taloudellisilta vaikutuksiltaan niin merkittäviä, että eduskunnan tiedonsaanti ja osallistuminen vakausmekanismin puitteissa tehtäviin päätöksiin on turvattava esimerkiksi edellyttämällä asianomaisen ministerin informoivan eduskuntaa ennen EVM:n hallintoneuvoston kokouksia.

Eduskunnan pääsihteeri asetti työryhmän selvittämään, miten tulisi turvata eduskunnan myötävaikuttaminen ERVV:n ja EVM:n puitteissa tapahtuvaan päätöksentekoon. Toimikunta antoi mietintönsä 16 päivänä tammikuuta 2012 (Eduskunnan osallistuminen Euroopan rahoitusvakausjärjestelmien päätösten kansalliseen valmisteluun: Perustuslain 96 ja 97 §:n merkitys ja soveltaminen, Eduskunnan keskuskanslian julkaisu 1/2012). Toimikunta totesi mietinnössään, että ratkaisevaa perustuslain 96 §:n sovellettavuudelle on ehdotetun päätöksen tosiasiallinen vaikutus Suomelle. On siis arvioitava vaikuttaako se eduskunnalle kuuluvaan lainsäädäntö- tai finanssivaltaan, vai onko kysymyksessä operatiivinen päätös, jolla ei luoda uutta sääntelyä eikä vaikuteta Suomen rahoitusasemaan. Ensiksi mainittuun kategoriaan kuuluvat hallintoneuvostossa kiireellisessä tapauksessa 85 prosentin enemmistöllä annetuista äänistä niin sanotussa hätätilamenettelyssä tehtävät päätökset tai päätökset, jotka tehdään keskinäisellä sopimuksella, jos ne eivät ole ilmeisen teknisluonteisia tai muutoin vähäisiä. Hallintoneuvosto päättää EVM-sopimuksen 5 artiklan 6 kohdan mukaan keskinäisellä sopimuksella tuen myöntämisestä, sen ehdoista ja edellytyksistä ja käytettävistä välineistä, lainojen hinnoittelusta, EVM:n lainanantokyvyn ja pääoman tarkistuksista, EVM:n käytettävissä olevien tukivälineiden tarkistuksista, pääoman kutsumisesta, sopimukseen tehtävistä tarkistuksista uuden eurovaltion tullessa EVM:n jäseneksi sekä johtokunnalle delegoitavista tehtävistä. Lisäksi perustuslain 96 §:n alaan kuuluvat muut hallintoneuvoston päätökset sekä johtokunnan päätökset, jos nämä merkitsevät Suomessa lainsäädännön alaan kuuluvien normien hyväksymistä tai koskevat eduskunnan finanssivallan piiriin kuuluvaa kysymystä.

EVM:n on tarkoitus aloittaa toimintansa heinäkuun alussa 2012. EVM:n toimintakyky edellyttää, että sen sisäistä hallintoa, päätöksentekoa, henkilöstöä ja sen kautta myönnettävää rahoitustukea koskevat linjaukset on tehtävä kesäkuun 2012 loppuun mennessä. Näitä päätöksiä koskevat neuvottelut tapahtuvat samanaikaisesti EVM-sopimusta kansallista voimaansaattamista koskevan eduskuntakäsittelyn aikana. Asiat tuodaan eduskunnan käsittelyyn perustuslain 96 ja 97 §:n mukaisesta menettelyä noudattaen.

EVM:llä on sama etuoikeusasema yksityisiin velkojiin nähden kuin IMF:llä. Osassa Suomen valtion liikkeeseen laskemia joukkovelkakirjalainoja on niin sanottu pari passu -lauseke, joka kieltää Suomen valtiota asettamasta muita velkoja parempaan asemaan kuin missä tällaisen lausekkeen sisältävän velkakirjan omistaja on. Jos näin kuitenkin menetellään, on pari passu -lausekkeen sisältävän velkakirjan omistajalla oikeus saada maksu välittömästi paremman oikeuden antavan säännöksen tai muun menettelyn tulessa voimaan.

EVM:n etuoikeusasema on todettu sopimuksen johdannossa. Sitä on pidettävä ensisijaisesti poliittisena sitoumuksena, eikä EVM:n etuoikeusasema näin ollen merkitse Suomen pari passu -lausekkeellisten vanhojen velkakirjojen välitöntä erääntymistä maksettavaksi.

Ehdotus EVM:n Suomen pääomaosuuden sisällyttämisestä talousarvioon annetaan vuoden 2012 ensimmäisen lisätalousarvion yhteydessä.

EVM:n ja ERVV:n yhteenlasketun rahoituskapasiteetin väliaikaista korottamista 700 miljardiin euroon koskevan euroryhmän periaatepäätöksen toimeenpano saattaa edellyttää sopimusmuutosta. Mahdollisesta sopimusmuutoksesta annetaan tarvittaessa joko tätä esitystä täydentävä hallituksen esitys tai kokonaan erillinen hallituksen esitys.

Sopimus on valmisteltu euroryhmän, euroalueen valtion- tai hallitusten päämiesten ja Eurooppa-neuvoston kokouksissa sekä virkamiestasolla euroryhmän työryhmän ja sen alaisen toimintaryhmän kokouksissa.

Kansallisesti sopimusta on valmisteltu yhteistyössä valtioneuvoston kanslian kanssa. Valtioneuvoston kannat on muodostettu hallituksen EU-ministerivaliokunnassa. Asia on ollut useaan otteeseen eduskunnan käsiteltävänä (muun muassa E 27/2010 vp, E 90/2010vp, E 143/2010 vp, E 190/2010vp, E 13/2011 vp, E 122/2011 vp, U 78/2011 vp, U 6/2011 vp ja sen jatkokirje sekä U 27/2011 vp ja sen jatkokirjeet).

Neuvottelujen loppuvaiheessa Suomen kannalta keskeisimmäksi kysymykseksi nousi niin sanottua hätätilamenettelyä koskeva päätöksenteko. Suomi katsoi, että määräenemmistöpäätökset tulee ehtojen mukaan rajata selkeästi koskemaan vain EVM:n laina- ja muiden instrumenttien käyttöä. Suomi katsoi myös, että hätätilamenettelyssä tehtävät päätökset eivät saisi välillisesti johtaa siihen, että jäsenmaiden pääomaosuuksia myöhemmin esitettäisiin korotettaviksi. Tähän liittyen Suomi esitti myös, että EVM:n pääomasta tehtäisiin pakollinen varaus erilliseen hätätilarahastoon aina hätätilamenettelyn yhteydessä siitä aiheutuvien riskien kattamiseksi. Suomen mukaan hätätilanteen tulisi olla aidosti poikkeuksellinen tilanne, eikä siitä saisi muodostua pääasiallista päätöksentekomenettelyä. Tämän varmistamiseksi Suomi esitti, että hätätilamenettely voisi tulla kyseeseen vain tapauksissa, joissa sekä komissio että Euroopan keskuspankki katsovat, että kiireellisen lainapäätöksen tekemättä jättäminen voisi vaarantaa euroalueen talouden ja rahoituksen kestävyyden. Suomen esittämä malli hyväksyttiin ja perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan (PeVL 25/2011 vp), että Suomi voi sitoutua sopimukseen.

Hallituksen esitys on valmistelu valtiovarainministeriössä yhteistyössä oikeusministeriön ja ulkoasiainministeriön kanssa.

Johdannon 1 kappaleessa todetaan, että euroalueen jäsenvaltiot perustavat pysyvän vakausmekanismin antamaan tarvittaessa tukea euroalueen jäsenvaltioille. EVM ottaa hoitaakseen ERVV:n ja ERVM:n tehtävät. EVM:n aloitettua toimintansa ERVV ja EVM toimivat rinnakkain vuoden ajan. Euroryhmän maaliskuun 2012 päätöksen mukaisesti siirtymäkausi kestää korkeintaan kesäkuun 2013 loppuun asti. ERVM:n osalta on jo aiemmin päätetty poliittisesti, että siitä ei anneta enää uutta rahoitustukea.

Johdannon 2 kappaleessa viitataan Eurooppa-neuvoston 25 päivänä maaliskuuta 2011 tekemään päätökseen unionin perussopimusten muuttamisesta siten, että SEUT 136 artiklaan lisättiin uusi 3 kohta. Siinä todetaan, että euroalueen jäsenvaltiot voivat perustaa vakausmekanismin, joka aktivoidaan, jos se on välttämätöntä koko euroalueen vakauden turvaamiseksi. Muutoksella ei perusteta mekanismia, vaan se edellyttää erillistä hallitustenvälistä sopimusta, jollainen EVM-sopimus on. Muutos ei ole myöskään edellytys EVM:n perustamiselle. Kuten asiaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 12/2011 vp) todetaan, muutoksen tarkoituksena on ainoastaan selventää vallitsevaa oikeustilaa ja vahvistaa yhteinen tulkinta siitä, että unionin perussopimusten määräykset eivät estä euroalueen jäsenvaltioita perustamasta pysyvää vakausmekanismia.

Johdannon 3 kappaleeseen on kirjattu EVM:n joustavuuden lisääminen, josta euroalueen valtion- tai hallitusten päämiehet päättivät 21 päivänä heinäkuuta 2011. EVM:n keinovalikoimaan lisättiin samat rahoitustukivälineet kuin mitä ERVV:llä on käytössään. Näitä ovat ennakollisen tuen antaminen valtiolle, lainan antaminen valtiolle, mukaan lukien valtiot, joille ei ole vahvistettu talouden sopeutusohjelmaa, rahoituslaitosten pääomittamisen rahoittamista varten sekä EVM:lle annettu oikeutus ostaa poikkeustapauksissa EKP:n suorittaman arvion perusteella valtioiden joukkovelkakirjoja ensi- ja jälkimarkkinoilta.

Johdannon 4 kappaleen mukaan Euroopan unionin säädöskehyksen tiukan noudattamisen, makrotalouden yhdennetyn seurannan ja erityisesti vakaus- ja kasvusopimuksen, makrotalouden epätasapainoa koskevan kehyksen ja talouden ohjausta ja hallintaa koskevien Euroopan unionin sääntöjen olisi oltava myös jatkossa ensisijaisia suojakeinoja koko euroalueen vakautta heikentäviä luottamuskriisejä vastaan.

Johdannon 5 kappaleessa viitataan vakaussopimukseen, joka allekirjoitettiin 2 päivänä maaliskuuta 2012. Tavoitteena on, että sopimus tulisi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013. Sopimuksella on tarkoitus kehittää lähempää yhteistyötä euroalueen sisällä ja varmistaa terve, kestävä ja vahva julkisen talouden hallinta ja toimet epävakauden syiden poistamiseksi. EVM-sopimus ja vakaussopimus ovat toisiaan täydentäviä ja EVM-sopimuksen hyväksyvät jäsenvaltiot sitoutuvat saattamaan voimaan myös vakaussopimuksen. EVM:stä annettavan rahoitustuen myöntämisen ehtona on maaliskuun 1 päivästä 2013 lähtien, että tukea pyytävä EVM:n jäsen on ratifioinut vakaussopimuksen ja saattanut vuoden kuluessa vakaussopimuksen voimaantulosta siinä määrätyt budjettikuria koskevat määräykset osaksi lainsäädäntöään sitovalla ja pysyvällä tavalla.

Johdannon 6 kappaleessa todetaan, että euroalueen vahvan keskinäisriippuvuuden vuoksi euroalueen maiden rahoitusvakaudessa ilmenevät vakavat riskit voivat saattaa koko euroalueen rahoitusvakauden vaaraan. Jos on välttämätöntä koko euroalueen rahoitusvakauden turvaamiseksi, EVM voi myöntää vaikeuksiin joutuneille maille rahoitustukea. Tukea annettaessa noudatetaan tiukkoja talouspoliittisia ehtoja makrotalouden sopeutusohjelman ja julkisen velan kestävää tasoa koskevan huolellisen analyysin mukaisesti. Kappaleessa 6 todetaan, että EVM:n enimmäislainanantokyky on 500 miljardia euroa. Siinä todetaan myös, että EVM:n ja ERVV:n rahoituksen enimmäismäärä arvioidaan kuitenkin ennen kuin nykyinen sopimus tulee voimaan. Jos tarpeen, sitä nostetaan hallintoneuvoston päätöksellä sopimuksen voimaantuloon mennessä 10 artiklan mukaisesti. Poliittinen päätös kapasiteetin tarkastamisesta tehtiin 30 päivänä maaliskuuta 2012 pidetyssä euroryhmän kokouksessa. Varsinainen päätös tehdään hallintoneuvostossa EVM:n aloitettua toimintansa. Rahoituskapasiteetin kasvattamista koskevan hallintoneuvoston päätösehdotuksen osalta eduskunnan vaikutusmahdollisuudet tullaan turvaamaan perustuslain 96 §:n mukaisesti.

Johdannon 7 kappaleen mukaan kaikista euroalueen jäsenvaltioista tulee EVM:n jäseniä. Euroopan unionin jäsenvaltion liittyessä euroalueeseen siitä pitäisi tulla EVM:n täysivaltainen jäsen muiden sopimuspuolten tavoin.

Johdannon 8 kappaleen mukaan EVM tekee tiivistä yhteistyötä IMF:n kanssa antaessaan rahoitustukea. Kaikissa olosuhteissa pyritään IMF:n aktiiviseen osallistumiseen sekä teknisesti että rahoituksellisesti. Euroalueen jäsenvaltion, joka pyytää rahoitustukea EVM:ltä, odotetaan esittävän samanlaisen pyynnön IMF:lle.

Johdannon 9 kappaleen mukaan euroalueen ulkopuoliset jäsenvaltiot, jotka osallistuvat EVM:n ohella tapauskohtaisesti euroalueen jäsenvaltioita koskevaan vakaustukioperaatioon, kutsutaan osallistumaan tarkkailijoina vakaustukea ja sen seurantaa käsitteleviin EVM:n kokouksiin. Kaikki tiedot asetetaan niiden saataville kohtuullisessa ajassa ja niitä kuullaan asianmukaisesti.

Johdannon 10 kappaleen mukaan sopimuspuolet antavat Euroopan komission ja EKP:n hoidettaviksi tietyt sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvät tehtävät. Komissio ja EKP tekevät muun muassa arvion rahoitustukea saavan valtion velkakestävyydestä ja laajemmin taloudellisesta tilanteesta sekä neuvottelevat rahoitustuen myöntämistä koskevasta ehdollisuudesta. Euroopan komission tehtävänä on seurata, mahdollisuuksien mukaan yhdessä IMF:n, ja yhteistyössä EKP:n kanssa, rahoitusavulle asetettujen talouspoliittisten ehtojen noudattamista. EVM:n johtokunta päättää Euroopan komission kertomuksen perusteella keskinäisellä sopimuksella ensimmäisen erän jälkeisten rahoitusapuerien maksamisesta.

Johdannon 11 kappaleessa todetaan euroryhmän 28 päivänä lokakuuta 2010 antaman julkilausuman mukaisesti, että euroalueen kaikkien uusien valtion joukkovelkakirjalainojen ehtoihin sisällytetään vakiomuotoiset yhteistoimintalausekkeet markkinalikviditeetin säilyttämiseksi.

Johdannon 12 kappaleessa käsitellään yksityisen sektorin osallistumista kriisivaltioiden velkojen järjestelyyn IMF:n käytäntöjen mukaisesti. Yksityisen sektorin osallistumista harkitaan poikkeustilanteissa silloin, kun vakaustuen ehdollisuus määritellään makrotaloudellisessa sopeutusohjelmassa. Tavoitteena on IMF:n velkakriisinhallintaosaamisen ja käytäntöjen hyödyntäminen. Merkittävin ero EVM:n ja IMF:n välillä yksityissektorin osallistumisperiaatteissa on se, että IMF:ää koskevassa valtiosopimuksessa ei ole suoria määräyksiä yksityissektorin osallistumisesta, vaan se perustuu yksinomaan sen noudattamaan käytäntöön.

IMF:n tavoin EVM:n velkakriisinhallinnan päätöksenteon tulee perustua huolelliseen velkakestävyyden arviointiin. Tavoitteena on varmistaa tapauskohtaisesti yksityisten luotonantajien tai velkojien osallistuminen niissä tapauksissa, joissa valtio arvioidaan maksukyvyttömäksi velkakestävyyden näkökulmasta. Yksityissektorin mukanaolo yhdessä valtion velkakestävyyttä koskevan analyysin kanssa on ratkaiseva tekijä päätettäessä IMF:n rahoituksesta. IMF kuitenkin painottaa sitä, että sopimus yksityisten velkojien kanssa perustuu vapaaehtoisuuteen eikä ole ehto IMF:n osallistumiselle. Tällaisen ratkaisun aikaansaaminen hallitusti vaatii yleensä pari vuotta ja yleensä lopputuloksen odottaminen pahentaa kriisiä ja nostaa merkittävästi kustannuksia.

IMF päättää velkakestävyysanalyysin pohjalta sopeuttamisohjelmasta ja rahoituksen määrästä kriisivaltiolle. IMF ei voi sopia rahoitusohjelmasta, jos kriisimaan velkataso ei ole kestävä. Velkakestävyysanalyysejä tehdään sekä IMF:n ohjelmien suunnitteluvaiheessa että osana IMF:n suorittamia maa-arvioita. Analyysissä arvioidaan sekä julkisen että ulkoisen kokonaisvelkatason kestävyyttä ja valtion kykyä hoitaa velkasitoumuksensa ilman epärealistisen suuria korjausliikkeitä tulo- ja menoarvioiden tasapainoon. Velkatilanteen arvioinnissa otetaan huomioon muun muassa velan laina-ajan rakenne, korkoprofiili sekä talouskasvunäkymät ja vaihtotasetilanne. IMF arvioi myös vakauttamispolitiikan vaikutukset. IMF tekee velkakestävyysarvioita koko ohjelman ajan ja rahoituksen maksaminen voidaan lopettaa, jos ohjelman ehdot tai velkakestävyys eivät toteudu.

Jos velkakestävyys on uhattuna, kriisivaltion on aloitettava velkojiensa kanssa keskustelut ratkaisun löytämiseksi. IMF:n tehtävänä on edesauttaa optimaalisten ratkaisujen löytämistä joustavasti. Mahdollinen velkojen uudelleenjärjestely ei itsessään ole este IMF:n rahoitusohjelmalle. Rahoituksen edellytyksenä on, että velallisvaltio on aloittanut yhteistyöneuvottelut velkojien kanssa ja käy niitä hyvässä uskossa maksurästien kattamiseksi ja velkakestävyyden saavuttamiseksi.

Johdannon 13 kappaleessa käsitellään IMF:n ja EVM:n etuoikeutettua asemaa velkojina. EVM antaa IMF:n tavoin rahoitusapua jäsenelleen, kun tämän mahdollisuus saada markkinoilta säännöllisesti rahoitusta on heikentynyt tai on vaarassa heikentyä. Tämän vuoksi valtion- tai hallitusten päämiehet ovat ilmoittaneet, että EVM:llä on velkojana etuoikeusasema samalla tavalla kuin IMF:llä, tosin siten, että IMF:n etuoikeusasema on etusijalla suhteessa EVM:ään. Siinä tapauksessa, että EVM:n rahoitustuki seuraisi tämän sopimuksen allekirjoittamishetkellä voimassa olevaa Euroopan taloudellisen tuen ohjelmaa, EVM:llä on parempi etuoikeus kuin tukea saavan jäsenvaltion kaikilla muilla velkojilla, lukuun ottamatta IMF:n lainoja. IMF sisällyttää tuensaajalle toimitettavaan tukipäätökseensä maininnan, että IMF:n saatavilla on etuoikeus muihin avunsaajan velkojiin nähden. Lukuun ottamatta johdantoa EVM-sopimuksessa ei ole määräystä siitä, että EVM:llä on etuoikeutettu asema muihin velkojiin nähden IMF:ää lukuun ottamatta.

Johdannon 14 kappaleen mukaan euroalueen jäsenvaltiot tukevat EVM:n ja EVM:n rinnalla kahdenvälisinä lainanantajina toimivien muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden samanarvoista asemaa velkojana.

Johdannon 15 kappaleessa käsitellään EVM:n lainaehtoja. Ehdot määritellään makrotaloudellisessa sopeutumisohjelmassa. EVM:n lainaehtojen tulisi kattaa rahoitus- ja toimintakulut, minkä lisäksi niiden olisi oltava yhdenmukaiset Irlannin ja Portugalin sopimusten lainaehtojen kanssa.

Johdannon 16 kappale koskee riitojenratkaisua. Sopimuspuolten väliset tai sopimuspuolten ja EVM:n väliset riidat, jotka koskevat sopimuksen tulkintaa ja soveltamista, olisi saatettava Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi SEUT 273 artiklan mukaisesti.

Johdannon 17 kappaleen mukaisesti ohjelman toteuttamisen jälkeisestä valvonnasta vastaavat Euroopan komissio ja Euroopan unionin neuvosto SEUT 121 ja 136 artiklan mukaisesti. Artikloissa määrätään talouspolitiikan laajoista suuntaviivoista, niihin liittyvästä monenvälisestä valvonnasta sekä komission antamista suosituksista. Niiden perusteella on myös annettu talouden ohjausta ja hallintaa koskeva kuuden säädöksen lainsäädäntöpaketti (six pack) aiemmin annetun unionin lainsäädännön lisäksi.

1 luku. Jäsenyys ja tarkoitus

1 artikla. Perustaminen ja jäsenet. EVM perustetaan tällä sopimuksella. Artiklan mukaan EVM on kansainvälinen rahoituslaitos, jonka jäseniä ovat euroalueeseen kuuluvat valtiot.

2 artikla. Uudet jäsenet. Jäsenyys EVM:ssä on avoin niille Euroopan unionin jäsenvaltioille, joista myöhemmin tulee euroalueen jäsenvaltioita. EVM:n uudet jäsenet otetaan jäseniksi samoin ehdoin kuin sen entiset jäsenet. Ne saavat EVM:n osakkeita vastineena pääomaosuudestaan.

3 artikla. Tarkoitus. EVM:n tehtävänä on hankkia varoja ja myöntää tiukoin ja tarkoituksenmukaisin ehdoin rahoitusapuvälineen kannalta tukea EVM:n jäsenelle, jolla on vakavia rahoitusvaikeuksia tai jota tällaiset vaikeudet uhkaavat. Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että se on tarpeen koko euroalueen ja sen jäsenvaltioiden rahoitusvakauden turvaamiseksi. Tätä varten EVM:llä on oikeus kerätä varoja laskemalla liikkeeseen rahoitusvälineitä tai tekemällä rahoitussopimuksia tai muita sopimuksia tai järjestelyjä EVM:n jäsenten, rahoituslaitosten tai muiden kolmansien osapuolten kanssa. Näitä ovat esimerkiksi joukkovelkakirjalainat ja johdannaissopimukset.

2 luku. Hallinto

4 artikla. Rakenne ja äänestyssäännöt. Artiklassa määrätään EVM:n rakenteesta ja sen äänestyssäännöistä.

Artiklan 1 kohdan mukaan EVM:llä on hallintoneuvosto ja johtokunta sekä toimitusjohtaja ja muu tarvittava henkilöstö.

Artiklan 2 kohdan mukaan päätökset EVM:n hallintoelimissä tehdään keskinäisellä sopimuksella, määräenemmistöllä tai yksinkertaisella enemmistöllä siten kuin sopimuksessa määrätään. Päätösvaltaisuus kaikkien päätösten osalta edellyttää sitä, että vähintään kaksi kolmasosaa hallintoneuvoston jäsenistä on läsnä ja heidän äänimääränsä edustaa vähintään kahta kolmasosaa kokonaisäänimäärästä.

Artiklan 3 kohdan mukaan päätöksenteko keskinäisellä sopimuksella edellyttää äänestykseen osallistuvien jäsenten yksimielisyyttä. Äänestyksestä pidättäytyminen ei estä yksimielisyyttä edellyttävää päätöksentekoa.

Hallintoneuvosto päättää 5 artiklan 6 kohdan mukaan keskinäisellä sopimuksella muun muassa tuen myöntämisestä, sen ehdoista ja edellytyksistä ja käytettävistä välineistä, lainojen hinnoittelusta, EVM:n lainanantokyvyn ja pääoman tarkistuksista, EVM:n käytettävissä olevien tukivälineiden tarkistuksista, pääoman kutsumisesta, sopimukseen tehtävistä tarkistuksista uuden eurovaltion tullessa EVM:n jäseneksi sekä johtokunnalle delegoitavista tehtävistä. Muut päätökset hallintoneuvosto tekee 5 artiklan 7 kohdan mukaan määräenemmistöllä. Näitä päätöksiä ovat muun muassa päätökset, jolla komission valtuutetaan neuvottelemaan tuensaajaa koskevasta sopeutusohjelmasta, tuen hinnoittelurakenne, jäsenten väliset riidat ja toimitusjohtajan valinta.

Artiklan 4 kohdassa määrätään kiireellisestä äänestysmenettelystä, niin sanotusta hätätilamenettelystä. Kohdassa rajataan 85 prosentin määräenemmistöpäätöksenteko koskemaan vain rahoitustuen myöntämistä koskevia päätöksiä. Tämä tapahtuu viittaamalla sopimuksen tukimuotoja koskeviin 13—18 artiklaan ja niihin päätöstilanteisiin, jotka koskevat tukipäätösten tekemistä (5 artiklan 6 kohdan f ja g alakohdat). Hätätilapäätöksenteon käyttö edellyttää lisäksi, että kyse on tilanteesta, jossa päätös on tehtävä kiireellisesti ja kyse on koko euroalueen talouden ja rahoituksen kestävyydestä, ei vain rahoitusvakaudesta. Määräyksen perusteella ei ole mahdollista päättää määräenemmistöllä siitä, että jäsenten on maksettava lisää pääomaa tai korottaa kokonaispääomaa.

Jos määräenemmistöpäätöstä käytetään, samalla on vararahastosta ja/tai maksetusta pääomasta siirrettävä erilliseen hätätilarahastoon riittävästi varoja, joilla katetaan tuen antamisesta aiheutuvat riskit. Hätätilarahastoon siirrettävien varojen määrästä ei määrätä sopimuksessa, vaan siitä päätetään erikseen päätettäessä EVM:n toimintalinjoista. Hätätilarahasto merkitsee sitä, että tehtäessä päätös määräenemmistöllä varaudutaan samalla päätöksestä mahdollisesti syntyviin tappioihin. Siirto maksetusta osakepääomasta hätätilarahastoon sitoo EVM:n pääomaa ja vähentää siten EVM:n lainanantokapasiteettia. Näin ollen mahdollisuus tappioiden syntymiseen pienenee. EVM:n tappioiden riskiä vähentää myös EVM:n asema etuoikeutettuna velkojana suhteessa yksityisiin velkojiin.

Jotta hätätilannemenettelyssä tehty päätös ei pysyvästi vähennä EVM:n lainanantokapasiteettia, kyseinen päätös voidaan 4 artiklan 4 kohdan toisen kappaleen mukaan myöhemmin tarvittaessa korvata yksimielisellä päätöksellä. Tämä merkitsee, että sen jälkeen kun ensin on tehty hätätilamenettelyssä kiireinen päätös määräenemmistöllä, voitaisiin myöhemmin yksimielisesti päättää, että hätätilarahasto puretaan ja varat siirretään takaisin maksettuun osakepääomaan tai vararahastoon.

Artiklan 5 kohdan mukaan päätöksen tekeminen määräenemmistöllä edellyttää 80 prosentin osuutta annetuista äänistä.

Artiklan 6 kohdan mukaan päätöksen tekeminen yksinkertaisella enemmistöllä edellyttää enemmistöä annetuista äänistä.

Artiklan 7 kohdan mukaan äänioikeus hallintoneuvostossa ja johtokunnassa vastaa osakkeiden lukumäärää.

Artiklan 8 kohdan mukaan jäsenen äänioikeus pidätetään siihen asti kunnes erääntyneet maksut on suoritettu, jos jäsen ei ole maksanut sopimuksen mukaisesti määräytynyttä maksetun osakepääoman osuuttaan tai vaadittaessa maksettavaa pääomaa koskevaa maksua.

5 artikla. Hallintoneuvosto. Kukin EVM:n jäsen nimittää hallintoneuvoston jäsenen ja varajäsenen. Jäsenvaltio voi myös peruuttaa nimityksensä milloin tahansa. Hallintoneuvoston jäsen on asianomaisen EVM:n jäsenen hallituksen jäsen, joka vastaa valtionvaroista. Varajäsenellä on täydet valtuudet toimia varsinaisen jäsenen puolesta, kun tämä ei ole läsnä. Hallintoneuvosto joko päättää, että sen puheenjohtajana toimii euroryhmän puheenjohtaja, tai valitsee jäsentensä keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kahden vuoden kaudeksi. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja voidaan valita uudelleen. Uusi valinta on suoritettava viipymättä, jos henkilö ei enää hoida tehtävää, jota hallintoneuvoston jäseneksi nimittäminen edellyttää. Hallintoneuvostoon voi osallistua tarkkailijana talous- ja raha-asioista vastaava Euroopan komission jäsen ja EKP:n johtokunnan puheenjohtaja. Jos euroryhmän puheenjohtaja ei ole hallintoneuvoston puheenjohtaja tai jäsen, hän voi osallistua hallintoneuvoston kokouksiin tarkkailijana. Hallintoneuvosto voi kutsua kokouksiinsa muitakin henkilöitä, kuten kansainvälisten järjestöjen, esimerkiksi IMF:n edustajia tai vakaustukioperaatioihin osallistuvien maiden edustajia.

Hallintoneuvosto päättää keskinäisellä sopimuksella eli yksimielisesti artiklan 6 kohdan mukaan hätätilarahaston varojen siirtämisestä takaisin vararahastoon tai maksettuun osakepääomaan, uusien osakkeiden laskemiseen liikkeeseen muuten kuin nimellisarvoisina, vaadittaessa maksettavaa pääomaa koskevista maksuvaatimuksista, EVM:n peruspääoman ja enimmäislainanantokyvyn muuttamisesta, pääoman jakoperusteen muuttamisesta, vakaustuen antamisesta ja sen talouspolitiikkaa koskevista ehdoista sekä rahoitusehdoista, komission ja EKP:n valtuuttamisesta neuvottelemaan rahoitusavun talouspoliittisista ehdoista, muutoksista hinnoittelupolitiikkaan ja -ohjeisiin, rahoitusapuvälineiden luettelon muuttamisesta, ERVV:n tuen siirtämisestä EVM:lle, uusien jäsenten ottamisesta ja siihen liittyvistä mukautuksista EVM-sopimukseen sekä tiettyjen tehtävien siirtämisestä johtokunnalle.

Määräenemmistöllä päätetään artiklan 7 kohdan mukaan uusien jäsenten liittymistä koskevista teknisistä ehdoista, hallintoneuvoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinnasta, EVM:n ohjesäännön sekä hallintoneuvoston ja johtokunnan työjärjestysten hyväksymisestä, oikeudesta perustaa avustavia elimiä sekä johtokunnan jäsenen tai varajäsenen tehtävien kanssa yhteen sopimattomien toimintojen luettelon vahvistamisesta. Myös toimitusjohtajan nimittämisestä ja erottamisesta, muiden rahastojen kuin vararahaston perustamisesta, velan perimisestä EVM:n jäseneltä, tilinpäätöksen hyväksymisestä, tilintarkastuslautakunnan jäsenten sekä ulkopuolisten tilintarkastajien nimittämisestä, hallintoneuvoston tai johtokunnan jäsenen tai varajäsenen taikka toimitusjohtajan koskemattomuuden peruuttamisesta, henkilöstöön sovellettavasta verojärjestelmästä sekä EVM-sopimuksen tulkintaa koskevien riitojen ratkaisusta päätetään määräenemmistöllä. Lisäksi hallintoneuvosto voi määräenemmistöllä tehdä muita tarpeellisia päätöksiä, joista sopimuksessa ei erikseen määrätä.

6 artikla. Johtokunta. Kukin hallintoneuvoston jäsen nimittää johtokuntaan pätevien talous- ja rahoitusalan asiantuntijoiden joukosta yhden jäsenen ja tälle varajäsenen viiden vuoden toimikaudeksi. Komission talousasioista vastaavalla komissaarilla ja EKP:n puheenjohtajalla on kummallakin oikeus nimittää yksi tarkkailija johtokuntaan. Euroalueen jäsenvaltioita koskevaan rahoitusapuoperaatioon EVM:n ohella tapauskohtaisesti osallistuvien euroalueen ulkopuolisten jäsenvaltioiden edustajat kutsutaan myös osallistumaan tarkkailijoina johtokunnan kokouksiin, kun kokouksissa käsitellään rahoitusapua ja sen seurantaa. Hallintoneuvoston harkinnan mukaan voidaan kokouksiin kutsua tapauskohtaisesti myös kansainvälisten järjestöjen edustajia. Johtokunnan puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja.

Johtokunta tekee päätöksensä pääsääntöisesti määräenemmistöllä. Johtokunta vastaa EVM:n toiminnan yleisestä johtamisesta sopimuksen ja hallintoneuvoston vahvistamien ohjeiden mukaisesti. Hallintoneuvosto päättää, mitkä tehtävät eivät sovi yhteen johtokunnan jäsenen tai varajäsenen tehtävien kanssa. Näin varmistetaan, ettei synny jääviysongelmia.

7 artikla. Toimitusjohtaja. EVM:n hallintoa johtaa toimitusjohtaja, jolla on EVM:n jäsenen kansalaisuus. Toimitusjohtajan nimittää hallintoneuvosto henkilöistä, joilla on asianmukaista kansainvälistä kokemusta ja korkea ammattitaito talous- ja rahoitusasioissa. Toimitusjohtaja ei voi olla hallintoneuvoston jäsen tai johtokunnan jäsen taikka varajäsen. Hän osallistuu hallintoneuvoston kokouksiin ja johtaa puhetta johtokunnassa.

Toimitusjohtajan toimikausi on viisi vuotta, ja se voidaan uusia yhden kerran. Toimitusjohtajan on luovuttava tehtävästään, jos hallintoneuvosto niin päättää.

Toimitusjohtaja on EVM:n henkilöstön päällikkö. Hän on vastuussa henkilöstön organisoinnista, nimittämisestä ja erottamisesta johtokunnan hyväksymien henkilöstösääntöjen mukaisesti. Toimitusjohtaja edustaa EVM:ää ja hoitaa sen juoksevia asioita johtokunnan valvonnassa.

3 luku. Pääoma

8 artikla. Peruspääoma. EVM:n peruspääoma on 700 miljardia euroa. Se jakautuu seitsemään miljoonaan 100 000 euron suuruiseen osakkeeseen, jotka jäsenet merkitsevät sopimuksessa sovitun jakoperusteen perusteella. Alkupääoma jaetaan maksettuun osakepääomaan ja vaadittaessa maksettavaan osakepääomaan. Maksetun osakepääoman osuus on 80 miljardia euroa. Ensimmäinen osakemerkintä tapahtuu nimellisarvosta. Muut osakkeet annetaan merkittäviksi nimellisarvosta, jollei hallintoneuvosto päätä laskea niitä liikkeeseen erityisolosuhteissa muilla ehdoilla.

Osakkeita ei saa antaa vakuudeksi tai rasittaa millään tavoin. Osakkeita ei saa luovuttaa kuin siinä tapauksessa, että EVM:ään tulee uusi jäsen. EVM:n jäsenet sitoutuvat maksamaan osuutensa pääomasta jakoperusteensa ja sopimuksen ehtojen mukaisesti ajallaan.

Jäsenet eivät vastaa EVM:n veloista tai velvoitteista ja niillä on vastuu vain maksamatta olevasta liikkeeseenlaskuhinnan mukaisesta pääomaosuudestaan. Jäsen ei vapaudu pääoman maksuvelvollisuudestaan, vaikka siitä tulisi EVM:n tuensaaja. EVM:ää perustettaessa maksettava osakepääoma maksetaan neljässä erässä. Ensimmäinen erä maksetaan 15 päivän kuluessa sopimuksen voimaantulosta. Suomi on sitoutunut maksamaan osuutensa kerralla, kuten taloudellisia vaikutuksia koskevassa kohdassa on selostettu.

9 artikla. Vaadittaessa maksettavaa pääomaa koskevat maksuvaatimukset. Hallintoneuvosto voi milloin tahansa vaatia vaadittaessa maksettavaa, vielä maksamatonta peruspääomaa maksettavaksi ja vahvistaa määräajan EVM:n jäsenten maksujen suorittamiselle. Johtokunta voi yksinkertaisella enemmistöllä tehtävällä päätöksellä vaatia maksettavaksi vaadittaessa maksettavaa, vielä maksamatonta peruspääomaa maksetun pääoman määrän palauttamiseksi ennalleen, jos tämän määrä supistuu tappioiden kattamisen vuoksi alle 80 miljardin euron tason. Hallintoneuvosto voi muuttaa tätä määrää ja asettaa määräajan, johon mennessä EVM:n jäsenten on suoritettava maksu.

Toimitusjohtajan on vaadittava jäseniä maksamaan vaadittaessa maksettavaa pääomaa, jos se on tarpeen sellaisen tilanteen välttämiseksi, jossa EVM tulee maksukyvyttömäksi tai se joutuisi laiminlyömään muita maksuvelvoitteitaan velkojilleen. Pyynnöstä on ilmoitettava johtokunnalle ja hallintoneuvostolle. Toimitusjohtajan on tehtävä pyyntö heti, kun hän havaitsee, että EVM:n varat eivät riitä velvoitteiden maksamiseen täysimääräisesti niiden eräpäivinä. Jäsenet sitoutuvat maksamaan pääomat seitsemän päivän kuluessa siitä, kun toimitusjohtaja on esittänyt maksuvaatimuksen ja jäsen on vastaanottanut vaatimuksen. Johtokunnan on vahvistettava yksityiskohtaiset ehdot, joita sovelletaan mahdollisesti esitettäviin vaadittaessa maksettavaa pääomaa koskeviin maksuvaatimuksiin.

10 artikla. Peruspääoman muutokset. Artiklan mukaan hallintoneuvoston tulee tarkastella peruspääoman riittävyyttä ja enimmäislainanantokykyä säännöllisesti ja vähintään viiden vuoden välein. Vastaavat jäsenosuuksien riittävyyttä koskevat arvioinnit tehdään myös IMF:ssä viiden vuoden väliajoin. Hallintoneuvosto voi yksimielisesti päättää peruspääoman korottamisesta, jolloin uudet osakkeet jaetaan jäsenten kesken jakoperusteen mukaisesti. Päätökset tulevat voimaan jäsenvaltioiden ilmoitettua kansallisten menettelyjensä saattamisesta päätökseen. Peruspääoman korotus edellyttää eduskunnan suostumuksen saamista perustuslain 94 §:n mukaisessa hyväksymismenettelyssä ja budjettiprosessissa. Johtokunta vahvistaa ehdot, joita sovelletaan kaikkiin pääomaa koskeviin muutoksiin. Kun Euroopan unionin jäsenvaltiosta tulee uusi EVM:n jäsen, EVM:n peruspääomaa korotetaan automaattisesti kertomalla kunkin jäsenen tuolloinen määrä uuden EVM:n jäsenen painotuksen ja vanhojen EVM:n jäsenten painotuksen välisellä suhdeluvulla.

11 artikla. Jakoperuste. Peruspääoman jakoperuste on sama kuin EKP:n maksetun pääoman jako-peruste. EKP:n jakoperusteesta määrätään EKPJ:n perussäännön (Pöytäkirja N:o 4) 29 artiklassa. Jakoperustetta korjataan kuitenkin väliaikaisesti EVM-sopimuksen 42 artiklan mukaisesti. Väliaikaisen korjauksen kesto on 12 vuotta. EVM:n pääoman jako-osuutta tarkistetaan myös, kun EKP:n jakoperustetta tarkistetaan, uuden jäsenen liittyessä EVM:ään ja korjatun osallistumisosuuden käytölle sovitun 12 vuoden määräajan päättyessä. Hallintoneuvosto voi päättää ottaa huomioon EKP:n pääoman merkinnän jakoperusteeseen mahdollisesti tehtävät tarkistukset, kun jakoperustetta tai peruspääomaa mukautetaan. Peruspääomaa on tarvittaessa siirrettävä jäsenvaltioiden kesken, jotta voidaan varmistaa, että peruspääoman jako vastaa mukautettua jakoperustetta. Jakoperuste määritetään sopimuksen liitteessä 1.

4 luku. Operaatiot

12 artikla. Periaatteet . EVM voi antaa koko euroalueen ja sen jäsenvaltioiden rahoitusvakauden turvaamiseksi vakaustukea, joka on jäsenvaltion talouden tasapainottomuuksiin suhteutettua ja tiukan ehdollista. Vakaustuen antamisen tulee olla välttämätöntä koko euroalueen ja sen jäsenvaltioiden rahoitusvakauden turvaamiseksi. Ehdollisuus riippuu valitusta tukivälineestä. EVM:n vakaustukea voidaan myöntää lainana, ennakollisena tukena, myöntämällä tukea jäsenvaltion rahoituslaitosten pääomapohjan vahvistamiseen ja ostamalla jäsenen joukkovelkakirjoja ensi- tai jälkimarkkinoilta.

Artiklan 3 kohdan mukaan euroalueen kaikkien uusien, valtion laina-ajaltaan yli vuoden pituisten joukkovelkakirjojen ehtoihin sisällytetään vakiomuotoiset yhteistoimintalausekkeet 1 päivästä tammikuuta 2013 lähtien. Yhteistoimintalausekkeet mahdollistavat erityisesti velkojien määräenemmistöllä tehtävät, kaikkia velkojia sitovat päätökset maksuehdoista (esimerkiksi lainanhoidon pysäyttäminen, laina-aikojen pidentäminen, koronalennukset tai velan pääoman alentaminen) oloissa, joissa velallisvaltio ei pysty hoitamaan velkaansa. Yhteistoimintalausekkeiden oikeusvaikutusten on oltava samanlaiset kaikissa euroalueen jäsenvaltioissa. Suomen varsin laajan sopimusvapauden vuoksi yhteistoimintalausekkeiden käyttöönotto ei aiheuta tarpeita kansallisen lainsäädännön muuttamiseen.

13 artikla. Vakaustuen myöntämismenettely. Artikla käsittelee vakaustuen myöntämisprosessia. Tuen myöntäminen perustuu jäsenen esittämään pyyntöön. Pyyntö on esitettävä hallintoneuvoston puheenjohtajalle ja siinä on esitettävä, mitä tukivälineitä pyydetään käyttöön. Tukipyynnön jälkeen komissio, yhteistyössä EKP:n kanssa, arvioi, vaikuttaako tilanne koko euroalueen tai sen jäsenvaltioiden rahoitusvakauteen, ja aloittaa yhdessä IMF:n kanssa velkakestävyysarvioinnin sekä tekee arvion jäsenen todellisista tai mahdollisista rahoitustarpeista. Pyynnön ja tehdyn arvion perusteella hallintoneuvosto voi päättää myöntää vakaustukea jäsenvaltiolleen rahoitustuen muodossa. Hallintoneuvosto tekee 5 artiklan 6 kohdan e alakohdan mukaisesti päätöksen vakaustuen myöntämisestä yksimielisesti.

Jos päätös tuen myöntämisestä tehdään, hallintoneuvosto antaa komission tehtäväksi neuvotella yhdessä EKP:n ja mahdollisuuksien mukaan IMF:n kanssa yhteisymmärryspöytäkirjan, jossa määritellään tarkasti talouden tervehdyttämisohjelman ehdot. Yhteisymmärryspöytäkirjassa sovittujen toimien on oltava oikeassa suhteessa jäsenen talouden heikkouksiin ja suunniteltuun rahoitustukiohjelmaan. Yhteisymmärryspöytäkirjan on oltava unionin säädösten ja perussopimuksiin perustuvien talouspolitiikan koordinaatiotoimenpiteiden mukainen. Komissio allekirjoittaa pöytäkirjan saatuaan tähän hallintoneuvoston hyväksynnän. Johtokunta hyväksyy tukea koskevan yksityiskohtaisen sopimuksen ja ensimmäisen tukierän maksamisen. EVM:n on perustettava asianmukainen järjestelmä, jolla varmistetaan, että se saa tuensaajalta erääntyvät takaisinmaksut sovitun mukaisesti. Komissio valvoo yhdessä EKP:n ja mahdollisuuksien mukaan IMF:n kanssa sopeutusohjelman noudattamista. Johtokunta päättää keskinäisellä sopimuksella, saatuaan komissiolta raportin sopeutusohjelman noudattamisesta, uusien tukierien maksamisesta.

EVM perustuu hallitustenväliseen toimintaan, mutta unionin perussopimusten määräykset eivät estä jäsenvaltioita antamasta unionin toimielimille sopimuksen täytäntöönpanoon liittyviä tehtäviä. Unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään (asia C-316/91 sekä yhdistetyt asiat C-181/91 ja C-248/91) vahvistanut, että unionin toimielimille voidaan delegoida myös jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvan tai perussopimusten soveltamisalan ulkopuolelle jäävän toiminnan yhteensovittaminen ja täytäntöönpano.

EVM:n osalta voidaan lisäksi todeta, että 13 artiklassa komissiolle annetut tehtävät, kuten arviointien tekeminen, ohjelmien noudattamisen valvonta ja sopimusten neuvotteleminen jäsenvaltioiden puolesta, kuuluvat komission perussopimusten mukaisiin perustehtäviin.

14 artikla. EVM:n ennalta varautuva rahoitusapu. Hallintoneuvosto voi päättää myöntää tukea hakeneelle valtiolle ennakollista tukea ehdollisen luoton muodossa. Ennakollisessa tuessa EVM:n tarkoituksena on tukea tervettä talouspolitiikkaa ja ehkäistä kriisitilanteita etukäteen varmistamalla rahoituksen saanti rahoitusmarkkinoilla esiintyvien ongelmien varalta. Ehdollisuus määritellään yhteisymmärryspöytäkirjassa. Lopulliset ehdot määritellään rahoitustukiohjelmassa, jonka EVM:n toimitusjohtaja allekirjoittaa. Johtokunta vahvistaa yksityiskohtaiset toimintaohjeet, joiden pohjalta ennakollista tukea myönnetään. Ennakollinen tuki voi olla joko lainaa tai EVM voi ostaa EVM:n jäsenvaltion arvopapereita liikkeeseenlaskusta.

Ennakollista tukea koskevaa välinettä käytetään väliaikaisten taloudellisten shokkien hoitamiseen ja kriisin ehkäisemiseen. Johtokunta päättää yksimielisesti toimitusjohtajan ehdotuksesta tukiohjelmasta sen jälkeen, kun komission raportti asiasta on saatu. Kun EVM:n jäsenvaltio on nostanut tukea ensimmäistä kertaa, johtokunta päättää yksimielisesti toimitusjohtajan esityksestä komission ja EKP:n arvioiden perusteella, onko tukiohjelma riittävä vai tarvitaanko jotain muuta tuen muotoa. Ennakollisen tuen myöntämisen periaatteet tulevat todennäköisesti olemaan pitkälti samankaltaiset kuin ERVV:n puitteissa sovitut periaatteet.

15 artikla. EVM:n jäsenen rahoituslaitosten pääomapohjan vahvistamiseksi myönnettävä rahoitusapu. Artikla käsittelee lainan antamista EVM:n jäsenvaltiolle rahoituslaitosten pääomittamiseksi. Rahoitustuen ehdollisuus määritellään yksityiskohtaisesti yhteisymmärryspöytäkirjassa. Lopulliset ehdot määrätään rahoitustukiohjelmassa. Johtokunta hyväksyy yksityiskohtaiset toimintaohjeet, joiden perusteella rahoitustukea myönnetään. Johtokunta päättää toimitusjohtajan esityksestä saatuaan komission raportin asiasta, myönnetäänkö rahoitustuen seuraavat erät. Johtokunta hyväksyy yksityiskohtaiset ohjeet, joissa määritetään EVM:n jäsenen rahoituslaitosten pääomapohjan vahvistamiseen myönnettävän rahoitusavun toteutusta koskevat järjestelyt.

Rahoituslaitosten pääomittamiseen liittyvät toimintaohjeet tulevat todennäköisesti olemaan pitkälti ERVV:ssä sovitun kaltaiset. Näiden mukaisesti rahoitusapua saavan valtion politiikkaympäristön tulee olla terve ja vakaus- ja kasvusopimuksen velvoitteita on noudatettava. Myös apua saavan valtion rahoitussektorin tulee olla yleisesti ottaen kunnossa. Tukea voidaan harkita, jos asianomainen rahoituslaitos on systeemisesti tärkeä ja sen vaikeudet voivat uhata rahoitusvakautta euroalueella tai sen jäsenvaltioissa. Ensisijaisesti rahoituslaitoksen tuen olisi tultava yksityiseltä sektorilta ja toissijaisesti asianomaiselta jäsenvaltiolta. Edellä mainittujen ehtojen lisäksi tukeen liittyy myös erityisehtoja, jotka koskevat valtiontukia ja asianomaista rahoituslaitosta sekä asianomaisen valtion rahoitussektorin rakenneuudistuksia.

Tukea ei anneta suoraan rahoituslaitokselle, vaan se annetaan asianomaisen valtion välityksellä. Komissio ja EKP tekevät riippumattoman arvioinnin tuen edellytyksistä. Tarpeen mukaan arvioinnin tekemiseen osallistuvat eurooppalaiset valvontaviranomaiset (Euroopan pankkiviranomainen, Euroopan arvopaperiviranomainen, Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen). Asianomainen hallitus esittää myös tukea saavien rahoituslaitosten lisäksi pääomitusvälineet, joita käytetään. Kansallinen valvontaviranomainen tekee rahoituslaitoksille myös stressitestit yhteistyössä eurooppalaisten valvontaviranomaisten kanssa.

16 artikla. EVM:n lainat. Artiklan mukaan hallintoneuvosto voi päättää myöntää jäsenvaltiolle rahoitusapua lainan muodossa. Lainoihin liittyvä ehdollisuus sisällytetään makrotalouden sopeutusohjelmaan, jonka yksityiskohdat määritellään yhteisymmärryspöytäkirjassa. Lopulliset ehdot määritellään kutakin lainaerää koskevassa rahoitustukipäätöksessä. Johtokunta hyväksyy yksityiskohtaiset toimintaohjeet EVM:n lainojen myöntämisestä. Johtokunta päättää toimitusjohtajan ehdotuksesta yksimielisesti komission raportin pohjalta siitä, myönnetäänkö seuraava rahoitusapuerä.

17 artikla. Ensimarkkinoiden tukiväline. Artiklan mukaan rahoitustukea voidaan antaa ostamalla EVM:n jäsenvaltion joukkovelkakirjoja liikkeeseenlaskusta. Myös ensimarkkinoiden tukivälinettä koskevat suuntaviivat lienevät samankaltaiset kuin ERVV:ssä. Niiden mukaan tavoitteena on, että tukea saava valtio voisi pysyä markkinoilla, ja, että sen saama rahoitustuki olisi mahdollisimman kustannustehokasta. Ehdollisuudesta sovitaan yksityiskohtaisesti yhteisymmärryspöytäkirjassa ja lopullisista joukkovelkakirjojen ostossa noudatettavista ehdoista päätetään rahoitustukiohjelmassa. Johtokunta hyväksyy yksityiskohtaiset toimintaohjeet rahoitustuen myöntämisestä.

18 artikla. Jälkimarkkinoiden tukiväline. Artiklan mukaan EVM voi ostaa jäsenvaltionsa joukkovelkakirjoja poikkeuksellisesti jälkimarkkinoilta. Ostolla on tarkoitus estää vaara taloudellisten vaikeuksien leviämisestä. Tämä edellyttää kuitenkin EKP:n arviota rahoitusmarkkinoiden poikkeuksellisuudesta ja riskeistä rahoitusvakauden vaarantumisesta. Ehdollisuudesta sovitaan yhteisymmärryspöytäkirjassa ja lopulliset ehdot päätetään rahoitustukisopimuksessa. Johtokunta hyväksyy yksityiskohtaiset toimintaohjeet rahoitustuen myöntämisestä. Nämä lienevät pitkälti ERVV:ssä sovittujen kaltaiset.

ERVV:n toimintaohjeiden mukaan joukkovelkakirjalainojen ostamisella jälkimarkkinoilta on tarkoitus tukea valtionlainamarkkinoiden toimintaa ja hinnoittelua poikkeusoloissa sekä poistaa epävarmuutta markkinoiden muodostuessa ohuiksi. Tuen käyttöön liittyvä ehdollisuus perustuu EKP:n analyysiin ja jäsenvaltioiden yhteiseen päätökseen, jonka taustalla ovat poikkeukselliset rahoitusmarkkinaolosuhteet ja rahoitusvakauteen kohdistuvat riskit. Välineen käyttö edellyttää asianomaiselta jäsenvaltiolta uudistustoimia, jotka eritellään yhteisymmärryspöytäkirjassa. EU-tason seurantakehikko määrittää uudistukset. Tähän sisältyvät vakaus- ja kasvusopimuksen sitoumusten noudattaminen, kestävä julkinen velka, liiallisia alijäämiä koskevien sitoumusten noudattaminen, pääsy kansainvälisille pääomamarkkinoille kohtuullisin ehdoin, kestävä ulkoinen rahoitusasema sekä pankkisektorin vakavaraisuus.

19 artikla. Rahoitusapuvälineiden luettelon uudelleentarkastelu. Artiklan mukaan hallintoneuvosto voi muuttaa rahoitustukivälineiden luetteloa, toisin sanoen poistaa luettelosta toimimattomia välineitä ja ottaa käyttöön uusia.

20 artikla. Hinnoittelupolitiikka. Tukivälineiden hinnoittelusta määrätään 20 artiklassa. Sen mukaan EVM pyrkii kattamaan rahoitus- ja toimintakulunsa riittävällä marginaalilla. Hinnoittelusta määrätään tarkemmin hinnoitteluohjeissa, jotka hallintoneuvosto hyväksyy. Hallintoneuvosto voi myös tarkistaa hinnoittelupolitiikkaa.

21 artikla. Lainanotto-operaatiot. EVM:llä on 21 artiklan mukaan valtuudet lainata pääomamarkkinoilla pankeilta, rahoituslaitoksilta taikka muilta henkilöiltä tai laitoksilta varat, joita se tarvitsee vakaustuen antamiseen. Toimitusjohtaja määrittää lainanottotoimia koskevat järjestelyt johtokunnan antamien yksityiskohtaisten ohjeiden mukaisesti. EVM:n on käytettävä asianmukaisia riskinhallintavälineitä, joita johtokunta tarkastelee säännöllisin väliajoin uudelleen. Riskinhallintavälineillä tarkoitetaan muun muassa riskienhallintapolitiikkaa sekä esimerkiksi korko-, valuutta- ja osapuoliriskeiltä suojautumista.

5 luku. Varainhoito

22 artikla. Sijoituspolitiikka. EVM voi sijoittaa varat, joita ei välittömästi tarvita sen velvoitteiden täyttämiseen, raha- ja pääomamarkkinoille. Toimitusjohtaja vastaa sijoitustoiminnasta johtokunnan määrittämien ohjeiden mukaisesti. EVM:n sijoituspolitiikan on oltava varovaista, jotta EVM:n luottokelpoisuus säilyy parhaana mahdollisena. EVM:n on noudatettava hyviä varainhoidon ja riskienhallinnanperiaatteita. Riskienhallinnalla tarkoitetaan muun muassa korko-, valuuttakurssi- ja osapuoliriskeiltä suojautumista. EVM voi käyttää sijoitustoiminnan tuottoja toiminta- ja hallintokustannusten kattamiseen.

23 artikla. Osingonjakopolitiikka. Johtokunta voi päättää yksinkertaisella enemmistöllä jakaa osinkoa EVM:n jäsenille, jos maksetun osakepääoman ja vararahaston määrä ylittävät tason, joka on tarpeen lainanantokyvyn ylläpitämiseksi eikä tuottoja tarvita EVM:n suoritusten maksamiseen sen velkojille. Osinkoa maksetaan suhteessa maksettuun osakepääomaan. Niin kauan kuin EVM ei ole antanut rahoitusapua yhdellekään jäsenistään, maksetun pääoman sijoittamisesta saadut tuotot palautetaan jäsenvaltioille maksetun osakepääoman suhteessa sen jälkeen kun tuloista on vähennetty toimintakustannukset. Tosiasiallisen lainanantokapasiteetin on kuitenkin oltava aina käytettävissä kokonaisuudessaan. Johtokunta hyväksyy osinkopolitiikan, jota toimitusjohtaja toimeenpanee.

24 artikla. Vararahastot ja muut rahastot. EVM:llä on vararahasto ja tarpeen mukaan muita rahastoja. Vararahastoon tuloutetaan se osa nettotuotoista, joita ei makseta osinkoina, sekä seuraamusmaksut, jotka tulevat EVM:n jäsenten maksettavaksi EUT-sopimuksen mukaisessa monenkeskisessä valvontamenettelyssä, liiallisten alijäämien menettelyssä ja liiallisten tasapainottomuuksien menettelyssä. Vararahaston varat on sijoitettava johtokunnan antamien ohjeiden mukaisesti. Johtokunta vahvistaa muiden rahastojen perustamisen, hallinnon ja käytön edellyttämät säännöt.

Monenkeskisestä valvontamenettelystä määrätään SEUT 121 artiklan 6 kohdassa. Liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä määrätään SEUT 126 artiklassa. Sen 11 kohdan mukaan neuvosto voi asettaa taloudellisia sanktioita jäsenvaltiolle, joka ei noudata neuvoston suosituksia. Vaihtoehtoina ovat koroton talletus, joka tehdään siihen saakka, kunnes liiallinen alijäämä on korjattu, tai sakko. Tarkempia määräyksiä on annettu neuvoston asetuksella (EU) N:o 1177/2011 liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn täytäntöönpanon nopeuttamisesta ja selkeyttämisestä annetun asetuksen (EY) N:o 1467/97 muuttamisesta. Uusi liiallisten tasapainottomuuksien ehkäisy- ja korjausmenettely antaa neuvostolle mahdollisuuden puuttua kokonaistaloudellisiin tasapainottomuuksiin ja kilpailukyvyn poikkeamiin. Menettelyyn kuuluu tulostaulu, joka muodostuu kokonaistaloudellisia tasapainottomuuksia koskevista indikaattoreista. Asetus (EU) N:o 1173/2011 julkisen talouden valvonnan tehokkaasta täytäntöönpanosta euroalueella sisältää määräyksiä taloudellisten sanktioiden määräämisestä. Asetus koskee euroalueen jäsenvaltioita. Sanktioita voidaan määrätä, jos jäsenvaltio ei komission varoituksesta huolimatta edisty riittävästi julkisen talouden sopeutuksessa. Sanktiona on korollinen talletus.

25 artikla. Tappioiden kattaminen. EVM:n mahdolliset tappiot katetaan ensin vararahastosta, toiseksi maksetusta osakepääomasta ja kolmanneksi vaadittaessa maksettavasta, mutta vielä maksamattomasta pääomasta, joka määrätään maksettavaksi. Jos joku jäsenistä ei maksa osuuttaan vaadittaessa maksettavasta pääomasta, muut jäsenet maksavat puuttuvan osan, jotta EVM:llä on riittävä maksettu pääoma. Hallintoneuvosto päättää tällöin toimista, joihin ryhdytään, jotta maksun laiminlyönyt jäsen täyttää velvollisuutensa. Viivästyneelle summalle voidaan vaatia maksettavaksi viivästyskorkoa. Maksuvelvollisuutensa laiminlyöneellä jäsenellä ei ole äänioikeutta EVM:n hallintoelinten päätöksissä. Kun EVM:n jäsen maksaa velkansa EVM:lle, ylimääräinen pääoma palautetaan muille EVM:n jäsenille hallintoneuvoston antamien sääntöjen mukaisesti.

26 artikla. Talousarvio. Johtokunta hyväksyy EVM:n vuotuisen talousarvion.

27 artikla. Tilinpäätös. Hallintoneuvosto hyväksyy vuotuisen tilinpäätöksen. EVM:n on julkaistava vuosikertomus, joka sisältää tarkastetun tilinpäätöksen, ja sen on lähetettävä EVM:n jäsenille neljännesvuosittain yhteenveto rahoitusasemastaan ja tuloslaskelmansa, josta nähdään sen toiminnan tulokset.

28 artikla. Sisäinen tarkastus. EVM:llä on sisäinen tarkastus, joka toimii kansainvälisten standardien mukaisesti. Sisäisen tarkastuksen kansainvälisillä standardeilla tarkoitetaan vakiintuneen tavan mukaan Kansainvälisen sisäisten tarkastajien instituutin IIA:n (The Institute of Internal Auditors), kansainvälisiä ammattistandardeja. Niihin kuuluvat muun muassa sisäisen tarkastuksen malli, sisäinen valvonta ja riskienhallinta, hallinto ja johtaminen sekä eettiset säännöt, ammattistandardit ja käytännön ohjeet.

29 artikla. Ulkoinen tarkastus. EVM:n tilit on tarkastutettava hallintoneuvoston hyväksymillä riippumattomilla ulkopuolisilla tilintarkastajilla. Tilintarkastajilla on oltava täydet valtuudet tarkastaa EVM:n koko kirjanpito ja kaikki tilit sekä saada kaikki tiedot EVM:n liiketapahtumista.

30 artikla. Tilintarkastuslautakunta. Tilintarkastuslautakunta koostuu viidestä hallintoneuvoston nimittämästä jäsenestä. Hallintoneuvosto nimittää jäsenet heidän tilintarkastus- ja rahoitusasioissa osoittamansa pätevyyden perusteella. Tilintarkastuslautakuntaan kuuluu kaksi jäsentä EVM:n jäsenvaltioiden valtiontalouden tarkastusvirastoista tai vastaavista ylimmistä tilintarkastuselimistä sekä yksi jäsen Euroopan tilintarkastustuomioistuimesta. Tilintarkastuslautakunnan jäsenet ovat riippumattomia. He eivät saa pyytää eivätkä ottaa vastaan ohjeita EVM:n hallintoelimiltä tai jäseniltä taikka muulta julkiselta tai yksityiseltä elimeltä.

Tilintarkastuslautakunta tutkii EVM:n tilit ja varmistaa, että toimintatilit ja tase ovat asianmukaisessa järjestyksessä. Sillä on mahdollisuus saada käyttöönsä kaikki EVM:n asiakirjat, jotka se tarvitsee hoitaakseen tehtävänsä. Lautakunta voi ilmoittaa johtokunnalle milloin vain havainnoistaan. Se antaa vuosittain kertomuksen hallintoneuvostolle. Hallintoneuvoston on annettava kyseinen vuosikertomus kansallisille parlamenteille ja ylimmille tarkastusviranomaisille sekä Euroopan tilintarkastustuomioistuimelle. Tilintarkastuksesta määrätään yksityiskohtaisesti EVM:n ohjesäännössä.

Tilintarkastuslautakunnan tehtäviin kuuluu sisäisen ja ulkoisen tarkastuksen toteutuksen seuranta ja arviointi sekä organisaation sisäisen toimintaympäristön arviointi. Lautakunnalla on mahdollisuus esittää havaintoja johtokunnalle, mutta toisaalta se raportoi vuosittain hallintoneuvostolle. Kun tilintarkastuslautakunta koostuu kansallisista valtiontalouden tarkastusvirastojen edustajista, EU:n tilintarkastustuomioistuimen edustajasta sekä muista tilintarkastus- ja rahoitusalan asiantuntijoista, sen asiantuntemus on varsin monipuolista. Näin ollen sen voidaan katsoa täyttävän eduskunnan asettamat tavoitteet. Eduskunnan tarkastusvaliokunta on todennut lausunnossaan (TaVL 1/2012 vp) pitävänsä onnistuneena toimintaa, jossa euroalueen jäsenvaltioiden ylimpien tarkastuselinten (Suomessa Valtiontalouden tarkastusvirasto) ja Euroopan tilintarkastustuomioistuimen yhteistyön ja aloitteellisuuden tuloksena on Euroopan vakausmekanismista tehdyn valtiosopimuksen artikloihin 28—30 otettu uudistetut säännökset vakausmekanismin sisäisestä valvonnasta sekä ulkoisesta tarkastuksesta. Uudistetut artiklat vastaavat olennaisilta osin myös kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n vastaavia menettelyitä.

6 luku. Yleiset määräykset

Luvun artikloissa 32, 35 ja 36 annetut erioikeudet ja vapaudet vastaavat pääpiirteissään Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan (N:o 7) sisältöä. Pöytäkirja kuuluu unionin perussopimuksiin niiden erottamattomana osana ja sitä sovelletaan myös unionin perustamiin elimiin. Tässä mielessä EVM:n asema on hyvin samankaltainen esimerkiksi unionin perustamien virastojen kanssa. Myös IMF:n erioikeudet ja vapaudet ovat monilta osin identtiset sopimuksen 32, 35 ja 36 artiklan kanssa.

31 artikla. Sijainti. EVM:n kotipaikka ja pääkonttori sijaitsevat Luxemburgissa. Se voi perustaa toimiston Brysseliin.

32 artikla. Oikeudellinen asema sekä erioikeudet ja vapaudet. Artiklan 1 kohdan mukaan EVM:llä on kaikkien jäsentensä alueella tehtäviensä suorittamisen edellyttämät 32 artiklassa mainitut erioikeudet ja vapaudet. Artiklan 2 kohdan mukaan EVM on itsenäinen oikeushenkilö ja sen mukaisesti sillä on täysi oikeuskelpoisuus. Oikeuskelpoisuus antaa EVM:lle oikeuden tehdä sopimuksia, sitoutua velvoitteisiin ja hankkia oikeuksia.

Yhteisön, organisaation tai vastaavan oikeushenkilöllisyydestä sekä siihen liittyvästä oikeuskelpoisuudesta ja oikeudellisesta toimintakyvystä säädetään Suomessa lailla. Tällaisia säännöksiä sisältyy esimerkiksi yhdistyslakiin (503/1989), lakiin avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä (389/1988), osakeyhtiölakiin (624/2006), osuuskuntalakiin (1488/2001) ja säätiölakiin (109/1930). Suomessa ei ole kansainvälisten järjestöjen oikeushenkilöllisyyttä koskevaa yleistä lainsäädäntöä. Kansainvälisten järjestöjen oikeushenkilöllisyydestä ja oikeustoimikelpoisuudesta säädetään yleensä blankettilailla, jolla saatetaan voimaan kyseessä olevan järjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset, mukaan lukien kyseisen järjestön oikeushenkilöllisyyttä koskeva määräys. Koska erivapauksia ja -oikeuksia koskevia, lainsäädännön alaan kuuluvia sopimusmääräyksiä on tarkoitus soveltaa blankettilain nojalla, voidaan EVM:lle ilmoittaa, että mainitulla lailla taataan sen erivapauksia ja -oikeuksia koskevien määräysten toimeenpano Suomessa. EVM pyrkii saamaan samat erioikeudet ja vapaudet myös niissä muissa maissa, joissa se harjoittaa toimintaansa tai sillä on varoja.

Artiklan 3 kohdan mukaan EVM, sen varat ja omaisuus on vapautettu kaikista oikeudenkäynneistä, jollei EVM nimenomaisesti luovu tästä vapaudesta tapauskohtaisesti tai etukäteen tekemässään sopimuksessa. Vastaava määräys sisältyy muidenkin kansainvälisten rahoituslaitosten perustamista koskeviin sopimuksiin. Oikeudenkäynnistä on säädetty oikeudenkäymiskaaressa ja muussa tuomioistuinlaitoksen toimintaa koskevassa lainsäädännössä.

Artiklan 4 kohdan mukaan EVM on vapautettu takavarikosta, pakkoluovutuksesta ja pakkolunastuksesta. Takavarikosta rikosasioissa säädetään pakkokeinolain (450/1987) 3 ja 4 luvussa. Takavarikosta turvaamistoimena säädetään muun muassa oikeudenkäymiskaaren 7 luvussa. Hallinnollisista pakkotoimista säädetään uhkasakkolaissa (1113/1990). Omaisuuden pakkolunastuksesta säädetään muun muassa laissa kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta (603/1977). Valmiuslaissa (1080/1991) säädetään omaisuuden pakkoluovutuksesta ja eräistä muista omaisuuteen kohdistuvista pakkotoimista poikkeusolojen aikana. Rikokseen liittyvästä menettämisseuraamuksesta säädetään muun muassa rikoslaissa (39/1889). Ulosottokaaressa (705/2007) säädetään tuomioiden ja päätösten täytäntöönpanosta.

Artiklan 5 kohdan mukaan EVM:n arkistot ja kaikki EVM:lle kuuluvat tai sen hallussa olevat asiakirjat ovat loukkaamattomia.

Artiklan 6 kohdan mukaan EVM:n toimitilat ovat loukkaamattomia. Paikkaan kohdistuvan etsinnän edellytyksistä säädetään Suomessa pääosin pakkokeinolain (450/1987) 5 luvussa. Sopimusmääräykset rajoittavat lisäksi sekä poliisiviranomaisen että tuomioistuimen toimivaltaa, josta säädetään Suomessa lailla.

Artiklan 7 kohdan mukaan EVM:n virallisille viestiyhteyksille on annettava sama kohtelu, jonka se myöntää EVM:n jäsenvaltioiden viestiyhteyksille. Suomessa asiasta säädetään sähköisen viestinnän tietosuojalaissa (516/2004).

Artiklan 8 kohdan mukaan EVM:n omaisuus, rahoitus ja varat on vapautettava rajoituksista, sääntelystä, tarkastuksista ja maksujen keskeytyksistä. Määräys rajoittaa tuomioistuimen ja muiden viranomaisten toimivaltaa, josta säädetään lailla.

Artiklan 9 kohdan mukaan EVM on vapautettava kaikista vaatimuksista, jotka koskevat vaatimusta valtuutuksen tai toimiluvan saantiin luottolaitoksena, sijoituspalvelujen tarjoajana tai muuna kunkin EVM:n jäsenvaltion lain nojalla valtuutettuna toimiluvallisena tai säänneltynä yhteisönä. Näistä asioista säädetään rahoitusmarkkinalainsäädännössä.

33 artikla. EVM:n henkilöstö. Johtokunta määrää toimitusjohtajan ja muun henkilökunnan palvelussuhteen ehdoista. Vastaavia henkilökunnan asemaan liittyviä määräyksiä on muidenkin kansainvälisten organisaatioiden perussäännöissä.

34 artikla. Salassapitovelvollisuus. Kaikilla toimessaan olevilla ja entisillä hallintoneuvoston ja johtokunnan jäsenillä sekä EVM:n palveluksessa olevilla tai olleilla on velvollisuus olla ilmaisematta EVM:n toimintaa koskevia salassa pidettäviä tietoja. EVM toimii hyvin haasteellisessa ja monin tavoin ristiriitaisessa toimintaympäristössä toteuttaessaan tehtäväänsä. Salassapitovelvollisuus on tarpeellinen, koska toimintaympäristössä vaikuttavat muun muassa erilaiset merkittäviä pääomia sijoittavat tahot, kuten esimerkiksi hedge-rahastot ja muut institutionaaliset sijoittajat, jotka pyrkivät hyötymään kriisien tuomista mahdollisuuksista.

Sopimuksen 34 artiklaa vastaava määräys löytyy esimerkiksi Euroopan kemikaaliviraston perustamisasetuksen (N:o 1907/2006) 105 artiklasta ja unionin virkamiehiä koskevasta SEUT 339 artiklasta, jossa todetaan salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvaksi erityisesti tiedot yrityksistä taikka niiden liikesuhteista tai kustannustekijöistä.

Koska EVM ei ole unionin perustama elin, siihen ei sovelleta SEUT 15 artiklaa eikä unionin asiakirjajulkisuutta koskevaa sääntelyä, kuten asetusta (EY) N:o 1049/2001 Euroopan parlamentin, komission ja neuvoston asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi.

Uutta kansallista sääntelyä asiasta ei tarvita. Suomen hallussa olevien EVM:n asiakirjojen salassapitovelvoitteita arvioidaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999), jäljempänä julkisuuslaki, valossa. Sen säännökset kattavat laajasti EVM:ää koskevat salassapitotilanteet. Julkisuuslain 23 §:n mukaan viranomaisen palveluksessa oleva samoin kuin luottamustehtävää hoitava ei saa paljastaa asiakirjan salassa pidettävää sisältöä tai tietoa, joka asiakirjaan merkittynä olisi salassa pidettävä, eikä muutakaan viranomaisessa toimiessaan tietoonsa saamaa seikkaa, josta lailla on säädetty vaitiolovelvollisuus. Vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvaa tietoa ei saa paljastaa senkään jälkeen, kun toiminta viranomaisessa tai tehtävän hoitaminen viranomaisen lukuun on päättynyt.

Julkisuuslain 24 §:n salassapitosäännöksistä voivat tulla sovellettaviksi ensinnäkin 1 momentin 2 kohta, jossa määrätään pidettäväksi salassa asiakirjat, jotka koskevat Suomen suhteita toiseen valtioon tai kansainväliseen järjestöön, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi vahinkoa tai haittaa Suomen kansainvälisille suhteille tai edellytyksille toimia kansainvälisessä yhteistyössä. Sovellettavaksi voi tulla myös julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 11 kohta, jonka mukaan asiakirjat, jotka sisältävät tietoja raha- ja valuuttapoliittisista päätöksistä tai toimenpiteistä taikka niiden valmistelusta tai tietoja finanssi- ja tulopolitiikan valmistelusta taikka finanssi-, tulo-, raha- tai valuuttapoliittisten päätösten tai toimenpiteiden tarpeiden selvittämisestä, jos tiedon antaminen niistä olisi vastoin valtion etua neuvotteluosapuolena taikka vaarantaisi päätösten tai toimenpiteiden tarkoituksen toteutumisen tai muutoin merkittävästi vaikeuttaisi finanssi-, tulo-, raha- tai valuuttapolitiikan hoitamista. Lisäksi voidaan soveltaa momentin 13 kohtaa, jonka mukaan salassa on pidettävä kansantalouden kehitystä kuvaava tilasto, talouspoliittinen aloite ja toimenpidesuunnitelma sekä muut sellaiset asiakirjat, joihin sisältyvillä tiedoilla ilmeisesti voi olla vaikutusta pääoma- ja rahoitusmarkkinoilla sekä 20 kohdan liikesalaisuutta koskevat asiakirjat.

Kansainväliset rahoituslaitokset, jollainen EVM:kin on, ovat hyväksyneet kukin oman avoimuuspolitiikkansa, joissa määritellään, missä määrin niiden toiminta on julkista. EVM:n hallintoneuvosto tulee hyväksymään EVM:n ohjesäännön jossa tullaan käsittelemään myös EVM:n avoimuuteen liittyviä kysymyksiä. Suomen hallitus tulee kiinnittämään huomiota avoimuuspolitiikan toteuttamiseen EVM:ää sisäistä toimintaa koskevan ohjeistuksen laadinnassa ja sen soveltamisessa muita kansainvälisiä rahoituslaitoksia vastaavasti.

35 artikla. Henkilöiden koskemattomuus. Hallintoneuvoston jäsenet, johtokunnan jäsenet ja näiden varajäsenet, toimitusjohtaja, henkilökunta ja komiteoiden jäsenet on vapautettu kaikista oikeudellisista menettelyistä, jotka kohdistuvat heidän toimintaansa mainittua tehtävää suoritettaessa. Lisäksi he nauttivat loukkaamattomuutta kaikkien virallisten asiapapereidensa ja asiakirjojensa osalta. Hallintoneuvosto voi kuitenkin poistaa koskemattomuuden. Kunkin EVM:n jäsenen on toteutettava viipymättä toimet, jotka ovat tarpeen oikeudellisen koskemattomuuden panemiseksi täytäntöön, ja ilmoitettava toteuttamistaan toimista EVM:lle.

Henkilöiden koskemattomuuden tavoitteena on osaltaan suojata EVM:n tavoitteiden toteutumista. Huomattava on, että koskemattomuus ei esimerkiksi vapauta tehtävän ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan kohdistuvista oikeudellisista menettelyistä. Koska erivapauksia ja -oikeuksia koskevia lainsäädännön alaan kuuluvia sopimusmääräyksiä on tarkoitus soveltaa blankettilain nojalla, voidaan EVM:lle ilmoittaa, että mainitulla lailla taataan artiklan erivapauksia ja -oikeuksia koskevien periaatteiden toimeenpano Suomessa.

Perustuslakivaliokunta on todennut, ettei Suomea edustavan ministerin toiminta hallintoneuvostossa voi jäädä perustuslain 114—116 §:ssä säädetyn ministerivastuun ulkopuolelle. Valiokunnan mielestä sopimusmääräystä ei näin tule ymmärtääkään. Valiokunta kiinnitti kuitenkin suuren valiokunnan huomiota mahdollisen selityksen tai sopimusvarauman tarpeellisuuteen, jos sopimusmääräyksestä aiheutuisi epäselvyyttä kansallisen ministerivastuun toteutumiselle vakausmekanismin hallinnon toiminnassa (PeVL 25/2011 vp). Valiokunta katsoi, että edellä mainitun epäselvyyden poistamiseksi hallituksen tulisi antaa asiaa koskeva selitys. Tämän vuoksi esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi sopimukseen annettavan asiaa koskevan selityksen.

36 artikla. Verovapaus. Virallisen toimintansa osalta EVM, sen varat, tuotot, omaisuus sekä valtiosopimuksen mukainen toiminta ja toimet on vapautettava kaikista välittömistä veroista. EVM:n jäsenten on ryhdyttävä mahdollisuuksien mukaan asianmukaisiin toimiin EVM:n maksamien, sen viralliseen toimintaan liittyviin hankintoihin sisältyvien välillisten verojen palauttamiseksi, siltä osin kuin kyse on huomattavista hankinnoista. Vapautus ei koske yleishyödyllisiin palveluihin sisältyviä veroja ja maksuja.

EVM:n maahantuomat, virallisen toiminnan harjoittamiseksi välttämättömät tavarat on vapautettava kaikista tuontitulleista ja -veroista sekä kaikista tuontikielloista ja -rajoituksista.

EVM:n henkilöstö on EVM:n maksamien palkkojen ja korvausten osalta vapautettu kansallisesta tuloverosta. Henkilöstö maksaa sisäistä tuloveroa. Kaikki verot, jotka koskevat EVM:n liikkeeseen laskemia arvopapereita tai niiden tuottoa, ovat kiellettyjä, jos ne asettavat nämä arvopaperit eriarvoiseen asemaan liikkeeseen laskijan perusteella. Verovelvollisuuden perusteista säädetään Suomessa lailla. Määräys kuuluu siten lainsäädännön alaan.

37 artikla. Tulkinta ja riitojen ratkaisu. EVM:n ohjesäännön tulkintaa koskevat kysymykset ratkaisee johtokunta. Jäsenen ja EVM:n tai jäsenten keskinäiset sopimuksen tulkintaa ja soveltamista koskevat riidat ratkaisee hallintoneuvosto. Riidan osapuolena olevalla hallintoneuvoston jäsenellä ei ole äänioikeutta päätöksenteossa. Jos jäsen ei tyydy hallintoneuvoston ratkaisuun, riita saatetaan Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi SEUT 273 artiklan mukaisesti. SEUT 273 artiklan mukaan unionin tuomioistuimella on toimivalta ratkaista jokainen jäsenvaltioiden välinen asia, joka on yhteydessä perussopimusten kohteeseen, jos asia saatetaan sen käsiteltäväksi välityssopimuksen nojalla. Tuomioistuimen ratkaisu sitoo kaikkia osapuolia.

Jos sopimuksessa, joka muutoinkin sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, on määräyksiä pakollisesta ja sopimuspuolia sitovasta menettelystä sopimuksen tulkintaa tai sen soveltamista koskevan riidan ratkaisemista sopimuspuolten välillä, voi riidan ratkaisu vaikuttaa siihen, miten Suomessa laintasoisena säänneltyä asiaa koskevaa määräystä on sovellettava. Tässä tapauksessa riitojen ratkaisemista koskeva määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

38 artikla. Kansainvälinen yhteistyö. EVM:llä on oikeus tehdä yhteistyötä IMF:n, minkä tahansa sellaisen valtion kanssa, joka antaa EVM:n jäsenelle rahoitusapua tapauskohtaisesti, ja minkä tahansa sellaisen kansainvälisen järjestön tai tahon kanssa, jolla on erityisiä tehtäviä EVM:n tarkoituksen edistämiseen liittyvillä aloilla.

7 luku. Siirtymäjärjestelyt

39 artikla. Suhde ERVV:n lainanantoon. Artiklan mukaan siirtymäaikana EVM:n ja ERVV:n yhteenlaskettu rahoituskapasiteetti ei saa ylittää 500 miljardia euroa lukuun ottamatta tilannetta, jossa hallintoneuvosto on yksimielisesti tarkistanut lainanantokykyä. Johtokunta hyväksyy ohjeet sen varmistamiseksi, ettei yhdistettyä lainanannon ylärajaa ylitetä.

Euroryhmä sopi 30 päivänä maaliskuuta 2012 EVM:n ja ERVV:n yhteenlasketun kapasiteetin väliaikaisesta vahvistamisesta. Periaatepäätöksen mukaisesti yhteenlaskettu lainakapasiteetti nousee väliaikaisesti 700 miljardiin euroon. Tämä koostuu ERVV:n kautta jo myönnetyistä lainaohjelmista sekä EVM:n 500 miljardin euron lainakapasiteetista. EVM:stä tulee heti toimintansa alusta alkaen heinäkuun alusta 2012 lähtien euroalueen ensisijainen velkakriisinhallintaväline. Euroryhmän periaatepäätöksen toimeenpano saattaa edellyttää sopimusmuutosta. Mahdollisesta sopimusmuutoksesta annetaan joko tätä esitystä täydentävä hallituksen esitys tai kokonaan erillinen hallituksen esitys.

40 artikla. ERVV:n tukien siirto. Hallintoneuvosto voi päättää, että EVM ottaa vastatakseen sitoumukset, jotka ERVV on antanut rahoitusavun antamisesta siltä osin kuin sitoumukset liittyvät maksamatta ja rahoittamatta oleviin lainajärjestelyjen osiin. Näitä ovat maksamatta ja rahoittamattomat osat Irlannille, Portugalille ja Kreikalle myönnetyistä rahoitustuista. Saatuaan hallintoneuvoston hyväksynnän EVM voi artiklan 2 kohdan mukaan hankkia ERVV:n oikeudet ja ottaa vastatakseen sen velvoitteet, erityisesti kaikki tai osan niistä jäljellä olevista oikeuksista ja velvoitteista, jotka sisältyvät ja liittyvät ERVV:n voimassa oleviin lainajärjestelyihin. Näitä 2 kohdan tarkoittamia oikeuksia ja velvollisuuksia ovat Irlannin, Portugalin ja Kreikan lainaohjelmista jo maksetut lainaerät ja niiden rahoittamiseksi suoritettu varainhankinta. Hallintoneuvosto hyväksyy oikeuksien ja velvoitteiden siirtämiseen liittyvät järjestelyt. Hallituksen esityksen antamisen aikaan tällaisia ERVV:ltä mahdollisesti EVM:n vastattavaksi siirrettävissä olevia velvoitteita ja oikeuksia on yhteensä noin 200 miljardin euron arvosta.

41 artikla. Alkupääoman maksaminen. EVM:ää perustettaessa maksettava pääoma maksetaan neljässä erässä. Ensimmäinen erä maksetaan 15 päivän kuluessa sopimuksen voimaantulosta. Vuosien 2013—2017 välisenä siirtymäaikana maksetun pääoman ja EVM:n liikkeeseen laskemien, takaisinmaksamattomien velkojen välisen suhteen on säilyttävä vähintään 15 prosentissa. Jäsenvaltiot nopeuttavat osuuksiensa maksamista ja takaavat lainanantokyvyn säilymisen 500 miljardissa eurossa. Jäsenet voivat myös nopeuttaa osuutensa maksamista maksettuun pääomaan.

Euroryhmä päätti 30 päivänä maaliskuuta 2012 pääoman nopeutetusta maksamisesta neljässä erässä niin, että viimeinen erä maksetaan jo vuoden 2014 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Suomi on kuitenkin sitoutunut maksamaan sisään maksettavan pääoman yhdessä erässä, mikä oli edellytyksenä vakuuksien saamiselle Kreikalle ERVV:stä myönnettävän rahoitustuen saamiselle.

42 artikla. Jakoperusteen väliaikainen korjaaminen. Pääomaosuuden maksuun tehdään väliaikainen korjaus niiden jäsenten osalta, jonka henkeä kohti laskettu bruttokansantulo on alle 75 prosenttia Euroopan unionin keskiarvosta. Poikkeus on voimassa 12 vuoden ajan. Määräaika alkaa siitä, kun kyseinen valtio otti euron käyttöön. Korjauksessa valtion EKP:n pääoman jakosuhteesta vähennetään määrä, joka on kolme neljäsosaa erotuksesta, joka saadaan vähennettäessä kyseisen jäsenvaltion EKP:n pääoma-avainosuudesta sen osuus kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlasketusta bruttokansantulosta. Jäsenen osallistumisosuuteen tuleva väliaikainen alennus katetaan jakamalla se muiden jäsenten kesken. EVM:n perustamisvaiheessa väliaikainen korjaus koskee Maltaa, Slovakiaa, Sloveniaa ja Viroa.

43 artikla. Ensimmäiset nimitykset. Kunkin jäsenen on nimitettävä hallintoneuvoston jäsenensä ja varajäsenensä kahden viikon kuluessa sopimuksen voimaantulosta. Hallintoneuvosto nimittää kahden kuukauden kuluessa sopimuksen voimaantulosta toimitusjohtajan sekä kukin hallintoneuvoston jäsen johtokunnan jäsenen ja varajäsenen. Sopimuksen 5 artiklan mukaan jäsenvaltiota hallintoneuvostossa edustaa valtiovarainministeri.

8 luku. Loppumääräykset

44 artikla. Liittyminen. Uudet euroalueeseen liittyvät valtiot voivat liittyä EVM:n jäseniksi sen jälkeen, kun kyseessä olevan valtion osalta on kumottu sitä koskeva poikkeus euron käyttöönotosta. Hallintoneuvosto hyväksyy EVM:n uuden jäsenen liittymishakemuksen ja siihen liittyvät yksityiskohtaiset tekniset ehdot sekä EVM-sopimukseen tehtävät mukautukset. Hallintoneuvoston hyväksyttyä jäsenyyshakemuksen liittyminen tapahtuu, kun liittymiskirjat on talletettu tallettajalle, joka antaa tästä tiedon muille EVM:n jäsenille.

45 artikla. Liitteet. Liitteet ovat olennainen ja erottamaton osa EVM-sopimusta. Liite I sisältää EVM:n pääoman alkuperäisen jakoperusteen. Liite II sisältää EVM:n jäsenvaltioiden osakkeiden lukumäärät ja osakkeiden arvon. Suomen jakoperuste on 1,7974 prosenttia, osakkeiden lukumäärä 125 818 osaketta ja pääomamerkintä 12 581 800 000 euroa.

46 artikla. Tallettaminen. Sopimus talletetaan Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristöön.

47 artikla. Ratifiointi ja hyväksyminen. Allekirjoittajien on ratifioitava tai hyväksyttävä sopimus ja talletettava ratifioimiskirja tai hyväksymiskirja.

48 artikla. Voimaantulo. Valtiosopimus tulee voimaan, kun ratifioimiskirjan tai hyväksymiskirjan tallettaneiden allekirjoittajien osuus sopimuksen liitteessä II esitetyn pääoman kokonaismäärästä on vähintään 90 prosenttia. Sopimuksen voimaantulo ei olisi sidoksissa siihen, että riittävä määrä jäseniä on tallettanut sitoutumiskirjan. Sopimuksen tultua voimaan se tulee muiden allekirjoittajavaltioiden osalta voimaan kunkin valtion ratifioimis- tai hyväksymiskirjan tallettamista seuraavana päivänä. Sopimukseen myöhemmin liittyvän valtion osalta sopimus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä liittymiskirjan tallettamisesta.

Sopimus laaditaan yhtenä kappaleena kaikilla euromaiden virallisilla kielillä, jonka jokainen teksti on yhtä todistusvoimainen. Sopimuksen todistusvoimainen kieli on myös ruotsi.

1 §. Pykälä sisältää tavanomaisen blankettisäännöksen, jolla saatetaan voimaan lailla ne sopimuksen määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset on yksilöity jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta käsittelevässä jaksossa.

2 §. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan ja sopimuksen muut kuin lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatettavaksi voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti, kun sopimus tulee voimaan.

Allekirjoittajien on ratifioitava tai hyväksyttävä sopimus ja talletettava sitoutumiskirjansa Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristön huostaan. Sopimus tulee voimaan, kun ratifioimiskirjan tai hyväksymiskirjan tallettaneiden allekirjoittajien osuus pääoman kokonaismäärästä on vähintään 90 prosenttia. Sopimuksen tultua voimaan se tulee muiden allekirjoittajavaltioiden osalta voimaan, kunkin valtion ratifioimis- tai hyväksymiskirjan tallettamista seuraavana päivänä. Sopimukseen myöhemmin liittyvän valtion osalta sopimus on tarkoitettu tulemaan voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä liittymiskirjan tallettamisesta. Voimaansaattamislaki on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee voimaan.

EVM-sopimus on oikeudelliselta muodoltaan tavanomainen kansainvälinen sopimus. Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaisesti eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan suostumuksen. Muusta syystä eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä ovat muun muassa eduskunnan budjettivaltaa sitovat kansainväliset velvoitteet (esim. PeVL 45/2000 vp). Budjettivaltaa sitovina velvoitteina on käytännössä pidetty lähinnä sellaisia määräyksiä, joissa valtiolle aiheutuu välittömiä menoja. Eduskunnan suostumus on tarpeen, jos sopimus aiheuttaa Suomelle sellaisia huomattavia toistuvia kustannuksia tai kertamenoja, joita ei voida kattaa jo talousarviossa olevilla määrärahoilla tai budjettivarauksilla.

Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan määräys luetaan lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla tai jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä taikka siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla säädetyn säännöksen kanssa (PeVL 11 ja 12/2000 vp).

Perustuslakivaliokunta on kannanotossaan katsonut, että kokonaisuutena tarkastellen EVM- ja ERVV-sopimukset ovat vaikutuksiltaan huomattavia, millä perusteella eduskunnan tulisi päättää niistä (PeVP 11/2011 vp). Valiokunnan mukaan EVM-sopimus edellyttää eduskunnan suostumusta myös budjettivaikutustensa takia sekä siksi, että se sisältää useita lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä (PeVL 1/2011 vp).

Sopimuksen 1 artiklassa todetaan, että EVM on kansainvälinen rahoituslaitos. Sopimuksen 32 artiklan 2 kohdan mukaan EVM on täysimääräinen oikeushenkilö. Kohta sisältää myös määräyksen EVM:n oikeuskelpoisuudesta. Oikeushenkilöllisyydestä ja siihen liittyvästä oikeustoimikelpoisuudesta ja oikeudellisesta toimintakyvystä säädetään Suomessa lailla (PeVL 38/2000 vp). Määräys kuuluu näin ollen lainsäädännön alaan (ks. PeVL 1/2011 vp).

Sopimuksen 8—11, 23—25 sekä 41 ja 42 artiklassa määrätään EVM:n pääomasta, sen maksamisesta, jakoperusteesta, osingonjakopolitiikasta, rahastoista sekä tappioiden kattamisesta. Maksettua osakepääomaa koskeva velvoite liittyy välittömästi eduskunnalle perustuslain 3 §:n 1 momentin ja 7 luvun perusteella kuuluvaan budjettivaltaan. Vaadittaessa maksettavan pääomavelvoitteen täyttäminen edellyttää puolestaan perustuslain 82 §:n 2 momentin nojalla eduskunnan suostumusta (ks. PeVL 1/2011 vp). Näiden artikloiden mukaan tehtävillä päätöksillä on muutoinkin vaikutusta eduskunnan budjettivaltaan.

Sopimuksen 4 artiklan 8 kohdan mukaan voidaan velvoitteensa suorittamatta jättäneeltä jäseneltä pidättää äänioikeus niin kauan kuin laiminlyönti jatkuu. Asiasta on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla.

Sopimuksen 27, 29 ja 30 artiklassa määrätään tilinpäätöksestä ja tilintarkastuksesta. Asia kuuluu lainsäädännön alaan, koska Suomessa tilintarkastuksesta säädetään kirjanpitolaissa (1336/1997) ja tilintarkastuslaissa (459/2007).

Sopimuksen 32 artiklassa määrätään EVM:n tehtävien edellyttämistä erioikeuksista ja vapauksista. EVM pyrkii saamaan samat erioikeudet ja vapaudet myös niissä muissa maissa, joissa se harjoittaa toimintaansa tai sillä on varoja. EVM, sen varat ja omaisuus on vapautettu kaikista oikeudenkäynneistä, jollei EVM nimenomaisesti luovu tästä vapaudesta tapauskohtaisesti tai etukäteen tekemässään sopimuksessa. EVM on vapautettu kaikesta etsinnästä, takavarikosta, pakkoluovutuksesta ja pakkolunastuksesta. EVM:n asiakirjat ja toimitilat ovat loukkaamattomia. Määräykset vastaavat muiden kansainvälisten rahoituslaitosten vastaavia määräyksiä. Kansainvälisen järjestön ja sen henkilökunnan ja muiden siihen liittyvien henkilöiden erioikeuksia ja vapauksia koskevat määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan (ks. PeVL 1/2011 vp ja PeVL 38/2000 vp).

Sopimuksen 34 artiklassa määrätään salassapitovelvollisuudesta. Julkisuuden rajoittaminen on perustuslain 12 §:n 2 momentin mukaan mahdollista välttämättömistä syistä lailla. Viranomaisasiakirjan julkisuudesta on säädetty laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Lain 23 §:ssä säädetään viranomaisen palveluksessa olevan ja luottamustehtävää hoitavan vaitiolovelvollisuudesta. Sen 24 § sisältää poikkeukset asiakirjajulkisuudesta.

Sopimuksen 35 artiklassa määrätään hallintoneuvoston puheenjohtajan, jäsenten ja varajäsenten, johtokunnan jäsenten ja varajäsenten sekä toimitusjohtajan ja muun henkilöstön oikeudellisesta koskemattomuudesta virkatehtäviensä osalta. Artiklan mukaan mainitut henkilöt nauttivat myös loukkaamattomuutta kaikkien virallisten asiapapereidensa ja asiakirjojensa osalta. Määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan (ks. esim. PeVL 38/2000 vp ja PeVL 49/2001 vp).

Perustuslakivaliokunta on todennut, ettei Suomea edustavan ministerin toiminta EVM:n hallintoneuvostossa voi jäädä perustuslain 114—116 §:ssä säädetyn ministerivastuun ulkopuolelle (PeVL 25/2011 vp). Tilanteen selkeyttämiseksi Suomi antaa sopimuksen hyväksymisen yhteydessä selityksen, jonka mukaan sopimuksen 35 artiklan määräys hallintoneuvoston puheenjohtajan, jäsenen tai varajäsenen oikeudellisesta koskemattomuudesta ei rajoita Suomea hallintoneuvostossa edustavan ministerin Suomen perustuslain mukaista ministerivastuuta.

Perustuslakivaliokunnan käytännössä on lähdetty siitä, että eduskunta antaa nimenomaisella päätöksellä suostumuksen sellaisten lainsäädännön alaan kuuluvien sopimusmääräyksiä koskevien varaumien, selitysten ja julistusten antamiseen, jotka vaikuttavat Suomen kansainvälisten velvoitteiden sisältöön tai laajuuteen itse sopimuksiin verrattuna (PeVL 16/2005 vp, PeVM 2/2008 vp, PeVL 19/2010 vp ja PeVL 29/2010 vp). Sopimuksen 35 artiklan määräysten suhteesta perustuslain ministerivastuusäännöksiin annettava selitys edellyttää näin ollen eduskunnan suostumusta.

Sopimuksen 36 artiklassa määrätään EVM:lle myönnettävistä verovapauksista. Perustuslain 81 §:n 1 momentin ja 121 §:n 3 momentin mukaan verovelvollisuuden perusteista säädetään lailla. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 37 artiklassa määrätään sopimuksen tulkinnasta. Tällainen määräys, joka välillisesti vaikuttaa lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten tulkintaan ja soveltamiseen, kuuluu perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan itsekin lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001 vp). Artiklassa määrätään myös sitovasta riitojenratkaisusta, joka voi vaikuttaa siihen, miten Suomessa laintasoisena säänneltyä asiaa koskevaa määräystä on sovellettava. Tällainen määräys kuuluu lainsäädännön alaan (ks. PeVL 1/2011 vp ja PeVL 31/2001 vp).

Valtion taloudellinen vastuu

Perustuslakivaliokunta on EVM:ää ja ERVV:tä koskevissa lausunnoissaan korostanut, että Euroopan rahoitusvakauden turvaamiseen liittyviä Suomen taloudellisia vastuita tulee valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa tarkastella kokonaisuutena niistä aiheutuvan eduskunnan budjettivallan rajoituksen selvittämiseksi (PeVL 25/2011 vp ja PeVL 3/2012 vp). Tähän liittyy myös kysymys siitä, voidaanko vastuilla vaarantaa "Suomen valtion mahdollisuudet vastata niistä velvoitteistaan, jotka sillä Suomen perustuslain mukaan on" (PeVL 5/2011 vp).

Perustuslakivaliokunta totesi, että EVM-sopimusluonnoksen II liitteen mukaan Suomen merkintäosuus EVM:n peruspääomasta on 12,58 miljardia euroa, mitä jo sinänsä voidaan määrältään pitää huomattavan suurena suhteessa esimerkiksi valtion vuotuiseen talousarvioon. Perustuslakivaliokunta katsoi, että se voi kuitenkin arvioida Suomen rahoitusvastuun kasvun merkitystä valtiosääntöoikeudelliselta kannalta vasta edellä mainituista seikoista saatavan selvityksen pohjalta (PeVL 25/2011 vp).

Valiokunta arvioi ERVV-puitesopimuksen muutoksen yhteydessä valtion taloudellisen vastuun euromääräistä kasvamista valtiosäännön kannalta (PeVL 5/2011 vp s. 4/II). Tuolloin Suomen osuutta ERVV:n takauksista nostettiin hallituksen esityksen mukaan noin 7,9 miljardista eurosta 13,97 miljardiin euroon (ks. myös PeVL 14/2011 vp). Valiokunta piti kyseistä määrää sinänsä merkittävänä. Valiokunnan mukaan sen vaikutusta käsittelyjärjestykseen oli kuitenkin arvioitava paitsi absoluuttisen eurosumman kannalta myös suhteessa siihen, miten todennäköinen riski on. Valiokunta ei pitänyt tällaisten riskien toteutumista niin todennäköisenä, että se vaarantaisi Suomen valtion mahdollisuudet vastata niistä velvoitteistaan, jotka sillä Suomen perustuslain mukaan on.

Suomen velkakriisinhallintavälineisiin liittyviä vaikutuksia ja riskejä on käsitelty varsin laajasti edellä esityksen taloudellisia vaikutuksia koskevassa jaksossa. EVM on euroalueen ensisijainen rahoitustukiväline heinäkuun alusta 2012 lähtien. ERVV:tä voidaan siirtymäkautena heinäkuusta 2012 kesäkuun loppuun 2013 myöntää uutta rahoitustukea vain siltä osin kuin EVM:n kapasiteetti ei tuen myöntämiseen riitä. EVM on myös Suomen vastuiden kannalta edullisempi vaihtoehto, koska sillä on ERVV:tä parempi velkoja-asema muihin velkojiin kuin IMF:ään nähden. Suomen EVM-vastuut myös rajoittuvat yksiselitteisesti 12,58 miljardiin euroon.

Perustuslakivaliokunta on kannanotossaan todennut, että kokonaisvastuiden määrän lisäksi eduskunnan budjettivallan rajoittamista koskevaan arviointiin vaikuttaa myös se, millä tavalla eduskunta voi vaikuttaa Suomen vastuiden lisääntymiseen, kun erillisiä takaus- tai rahoituspäätöksiä tehdään (PeVP 18/2012 vp).

EVM:n toiminnan aloittamisen ja ERVV:n ja EVM:n yhteenlasketun kapasiteetin kasvattaminen ei lisää Suomen tosiasiallisia vastuita. Kapasiteettia koskeva päätös ei muuttanut Suomen todellisia ERVV-takausvastuita. Myös EVM:n maksetun osakepääoman määrä, 1,44 miljardia euroa, on samansuuruinen kuin ennen kapasiteetin kasvattamista koskevaa päätöstä. Mahdollisista EVM:n pääomankorotuksista tai vaadittaessa maksettavaa pääomaa koskevista vaatimuksista päätetään EVM:n hallintoneuvostossa yksimielisyydellä. Eduskunnan vaikutusmahdollisuudet määräytyvät perustuslain 96 ja 97 §:n mukaisesti kuten edellä on selostettu. Myös mahdolliset päätökset ERVV:n jäljellä olevan kapasiteetin käyttöönotosta siirtymäaikana edellyttää Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista annetun lain (668/2010) mukaista tiedonantoa. Suomen vastuita ei siten voida lisätä ilman eduskunnan nimenomaista hyväksyntää.

Perustuslakivaliokunta on myös todennut, että hallintoneuvoston päätöksenteossa tulee Suomen edustajan ottaa huomioon perustuslain 96 ja 97 §:n asettamat vaatimukset (PeVL 25/2011 vp). Edellä olevan mukaisesti eduskunnan käsittelyyn tullaan tuomaan hallintoneuvoston päätökset, jotka vaikuttavat eduskunnan tosiasialliseen lainsäädäntö tai finanssivaltaan, kuten eduskunnan vaikutusmahdollisuuksien turvaamista koskevassa jaksossa on selostettu. Kansainvälisiä rahoituslaitoksia koskevat pääomankorotukset on tuotu eduskunnan käsittelyyn budjettiprosessissa. EVM:n osalta kapasiteetin kasvattamiseen tarvittava pääoman lisäystä koskeva päätös tuodaan eduskunnan käsittelyyn perustuslain 94 §:n mukaisessa hyväksymismenettelyssä, minkä lisäksi laaditaan talousarvioesitys.

Sopimuksentekovallan siirto

Sopimuksen 2 artiklassa, 5 artiklan 6 kohdan k alakohdassa, 11 artiklan 3 kohdan a alakohdassa ja 44 artiklassa määrätään uusien jäsenten liittymisestä, liittymiseen liittyvästä päätöksenteosta, EVM:n pääoman jakoperusteena käytettyyn EKP:n jakoavaimen muuttamisesta sekä näiden johdosta sopimukseen tehtävistä mukautuksista.

Perustuslain vuonna 2012 muutettujen 94 §:n 2 momentin ja 95 §:n 2 momentin mukaan Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävän toimivallan siirrosta Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle päätetään kahden kolmasosan enemmistöllä. Muutosten tarkoituksena oli kirjata perustuslakivaliokunnan tulkintakäytäntö perustuslain 1 §:n tarkoittamasta täysivaltaisuudesta (HE 60/2010 vp). Kuten perustuslain muutoksen esitöissä on selvitetty, toimivallan siirron merkittävyyttä täysivaltaisuuden kannalta arvioitaessa valiokunta on kiinnittänyt huomiota toimivallan siirron asialliseen rajattuisuuteen ja soveltamisalaan (esim. PeVL 38/2010 vp ja PeVL 51/2001 vp) sekä esimerkiksi sopimusmääräysten luonteeseen, tarkoitukseen ja aineelliseen merkitykseen yleisemminkin (esim. PeVL 61/2002 vp ja PeVL 19/2010 vp). Tulkinnan lähtökohtana on, että kansainväliset velvoitteet, jotka ovat tavanomaisia nykyaikaisessa valtioiden kansainvälisessä yhteistoiminnassa ja jotka vain vähän vaikuttavat valtion täysivaltaisuuteen, eivät ole sellaisinaan merkittäviä perustuslain 1 §:n 1 momentin kannalta (HE 60/2010 vp).

Perustuslakivaliokunta on katsonut, että sopimukseen perustuvalle toimielimelle voidaan antaa toimivaltaa mukauttaa sopimusta mutta ei muuttaa sitä. Sallittujen mukautusten tulee olla asialliselta merkitykseltään sellaisia, että ne eivät vaikuta itse sopimuksen luonteeseen eivätkä toisaalta koske asioita, jotka perustuslain mukaan edellyttävät eduskunnan myötävaikutusta (ks. esim. PeVL 13/2008 vp ja PeVL 36/2006 vp). Merkityksellistä täysivaltaisuuden kannalta on myös se, voidaanko mukautuksia tehdä Suomen vastustuksesta huolimatta (ks. esim. PeVL 51/2001 vp ja PeVL 36/2006 vp). Viimeaikaisessa käytännössään valiokunta on arvioinut uudelleen toimivallan siirtoa koskevien määräysten vaikutusta täysivaltaisuuteen antamalla enemmän painoa siirrettävän toimivallan aineelliselle merkitykselle, eikä niin ikään pelkästään sille seikalle, kuuluuko jokin määräys lainsäädännön alaan (PeVL 19/2010 vp).

Sopimuksen edellä mainituissa artikloissa on kyse hallintoneuvoston yksimielisyyttä edellyttävästä päätöksenteosta, jolla ei lisätä jäsenvaltioiden taloudellista vastuuta. Kyse ei näin ollen ole sellaisesta täysivaltaisuuden kannalta merkittävästä toimivallan siirrosta, josta tulisi päättää kahden kolmasosan enemmistöllä.

Hätätilamenettely

Sopimuksen 4 artiklassa ja 5 artiklan 6 kohdan f ja g alakohdissa määrätään vakaustuen antamisesta hätätilamenettelyssä ja siihen liittyvästä päätöksentekomenettelystä. Määräyksestä käy selvästi ilmi, ettei sitä voi soveltaa pääoman korottamista tai maksamista koskeviin päätöksiin. Näin ollen Suomen rahoitusvastuuta ei voida kasvattaa vastoin Suomen omaa kantaa. Lisäksi hätätilarahaston perustaminen rajaa vielä lisää Suomen vastuita. Sopimuksen 4 artiklan 4 kohdan mukaan hätätilamenettelyä käytetään vasta sen jälkeen, kun Euroopan komissio ja Euroopan keskuspankki ovat todenneet, että kiireellisen 13—18 artiklassa tarkoitetun rahoitusavun myöntämistä tai toteutusta koskevan päätöksen tekemättä jättäminen vaarantaisi euroalueen talouden ja rahoituksen kestävyyden.

Lisäksi 4 artiklan 4 kohta edellyttää, että hätätilamenettelyä käytettäessä tehdään vararahastosta tai maksetusta pääomasta siirto erilliseen hätätilarahastoon, jolla muodostetaan erityinen puskuri tässä menettelyssä myönnetystä rahoitustuesta aiheutuvien riskien kattamiseksi. Hallintoneuvosto voi keskinäisellä sopimuksella, yksimielisellä päätöksellä, päättää hätätilarahaston purkamisesta ja sen varojen siirtämisestä takaisin vararahastoon tai maksettuun pääomaan.

Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan (PeVL 25/2011 vp), että sopimuksen uusi muotoilu poisti yksiselitteisesti mahdollisuuden korottaa jäsenvaltion rahoitusvastuuta määräenemmistöpäätöksellä rajatessaan hätätilamenettelyssä tehtävät päätökset vain 13—18 artikloissa tarkoitettuun rahoitusapuun. Sopimuksen 10 ja 11 artiklassa tarkoitetut päätökset vakausmekanismin peruspääoman ja sen merkinnässä käytettävän jakoperusteen muutoksista tehdään sopimusluonnoksen mukaan aina yksimielisesti. Lisäksi hätätilamenettelystä aiheutuvia riskejä vastaan suojautuminen erillisellä hätätilarahastolla rajaa edelleen osaltaan Suomen vastuita sellaisessa tilanteessa, että Suomi olisi äänestänyt rahoitusapua vastaan. Ottaen huomioon sen, että vakausmekanismin toiminnassa voi olla kyse poikkeuksellisen merkittävistä rahoitusvastuista, on myös hätätilarahastoa koskevalla sääntelyllä merkitystä eduskunnan budjettivallan turvaamisessa. Valiokunta katsoi, ettei sopimus päätöksentekomenettelyä koskevilta osin ollut enää ongelmallinen Suomen täysivaltaisuuden ja eduskunnan budjettivallan kannalta.

Ministerivastuu

Sopimuksen 35 artiklassa määrätään hallintoneuvoston jäsenten oikeudellisesta koskemattomuudesta virkatehtäviensä osalta. Perustuslakivaliokunta on todennut, ettei Suomea edustavan ministerin toiminta hallintoneuvostossa voi jäädä perustuslain 114—116 §:ssä säädetyn ministerivastuun ulkopuolelle. Valiokunnan mielestä sopimusmääräystä ei ole näin ymmärrettäväkään. Valiokunta on kiinnittänyt kuitenkin suuren valiokunnan huomiota mahdollisen selityksen tai sopimusvarauman tarpeellisuuteen, jos sopimusmääräyksestä aiheutuisi epäselvyyttä kansallisen ministerivastuun toteutumiselle vakausmekanismin hallintoneuvoston toiminnassa (PeVL 25/2011 vp). Esityksessä ehdotetaan annettavaksi selitys, jonka mukaan hallintoneuvoston jäsenten oikeudellinen koskemattomuus ei koske perustuslain 114—116 §:ssä säädettyä ministerivastuuta.

Hallituksen käsityksen mukaan sopimus ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tai 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Hallitus katsoo, että sopimus voidaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella sekä perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että

eduskunta hyväksyisi Euroopan vakausmekanismin perustamisesta Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan, Viron tasavallan, Irlannin, Helleenien tasavallan, Espanjan kuningaskunnan, Ranskan tasavallan, Italian tasavallan, Kyproksen tasavallan, Luxemburgin suurherttuakunnan, Maltan, Alankomaiden kuningaskunnan, Itävallan tasavallan, Portugalin tasavallan, Slovenian tasavallan, Slovakian tasavallan ja Suomen tasavallan välillä Brysselissä 2 päivänä helmikuuta 2012 tehdyn sopimuksen.

ja että eduskunta hyväksyisi annettavaksi selityksen, jonka mukaan sopimuksen 35 artiklan määräys hallintoneuvoston puheenjohtajan, jäsenen ja varajäsenen oikeudellisesta koskemattomuudesta ei rajoita Suomea hallintoneuvostossa edustavan ministerin Suomen perustuslain mukaista ministerivastuuta.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

1.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Euroopan vakausmekanismin perustamista Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan, Viron tasavallan, Irlannin, Helleenien tasavallan, Espanjan kuningaskunnan, Ranskan tasavallan, Italian tasavallan, Kyproksen tasavallan, Luxemburgin suurherttuakunnan, Maltan tasavallan, Alankomaiden kuningaskunnan, Itävallan tasavallan, Portugalin tasavallan, Slovenian tasavallan, Slovakian tasavallan ja Suomen tasavallan välillä Brysselissä 2 päivänä helmikuuta 2012 tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Sopimuksen muiden määräysten voimaansaattamisesta ja tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

---

Helsingissä 26 päivänä huhtikuuta 2012

Pääministeri
JYRKI KATAINEN

Valtiovarainministeri
Jutta Urpilainen