Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä ja ratkaisemisesta sekä esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisestä Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä. Lailla pantaisiin täytäntöön rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä ja ratkaisemisesta tehty puitepäätös. Puitepäätös hyväksyttiin marraskuussa 2009.

Puitepäätös koskee tilanteita, joissa kahdella tai useammalla Euroopan unionin jäsenvaltiolla on toimivalta käsitellä samaa henkilöä koskevia samoja tosiseikkoja rikosoikeudellisessa menettelyssä. Puitepäätöksen tavoitteena on ehkäistä ja ratkaista toimivaltaristiriitoja ja siten välttää tarpeettomia päällekkäisiä rikosprosesseja. Puitepäätös sisältää säännöksiä tietojenvaihtomenettelyistä sekä siitä, kuinka jäsenvaltioiden tulisi menetellä sopiakseen parhaiten tapaukseen soveltuvasta oikeuspaikasta.

Laki sisältäisi puitepäätöksessä edellytetyt säännökset Euroopan unionin jäsenvaltioiden välisestä tietojenvaihto- ja neuvottelumenettelystä. Lisäksi laissa olisivat säännökset siitä, millä edellytyksin esitutkinta tai syytetoimet voitaisiin siirtää Suomesta toiseen jäsenvaltioon ja toisesta jäsenvaltiosta Suomeen. Laissa säädettäisiin myös asianosaisten oikeuksista siirtämisestä päätettäessä.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan puitepäätöksen säännösten mukaisesti 15 päivänä kesäkuuta 2012.

---

Esitys sisältää ehdotuksen rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä ja ratkaisemisesta tehdyn neuvoston puitepäätöksen (2009/948/YOS, jäljempänä puitepäätös), kansallisesta täytäntöönpanosta. Puitepäätös hyväksyttiin Euroopan unionin (EU) neuvostossa 30 päivänä marraskuuta 2009. Lisäksi esitys sisältää ehdotuksen koskien esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisestä EU:n jäsenvaltioiden välillä.

Puitepäätös on osa EU:n jäsenvaltioiden välistä oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa. Se on tehty ennen joulukuun 1 päivänä 2009 voimaan tulleita Lissabonin sopimuksella muutettuja perussopimuksia (jäljempänä Lissabonin sopimus), jolloin yhteistyö perustui Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (jäljempänä unionisopimus) VI osaston määräyksiin. Unionisopimuksen 34 artiklan mukaan neuvosto voi tehdä puitepäätöksiä jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä. Puitepäätös velvoittaa saavutettavaan tulokseen nähden, mutta jättää kansallisten viranomaisten harkittavaksi muodon ja keinot. Puitepäätöksestä ei seuraa välitöntä oikeusvaikutusta ja se pannaan täytäntöön kansallisella lainsäädännöllä.

Puitepäätös perustuu Tsekin, Puolan, Slovenian, Slovakian tasavaltojen sekä Ruotsin kuningaskunnan ehdotukseen, joka annettiin 20 päivänä tammikuuta 2009. Eurooppa-neuvoston kokouksessa marraskuussa 2004 hyväksyttiin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden lujittamista koskeva Haagin ohjelma (EUVL C 053, 3.3.2005). Ohjelman mukaisesti tulisi kiinnittää huomiota mahdollisuuksiin keskittää syytetoimet rajat ylittävissä monenvälisissä asioissa yhteen jäsenvaltioon syytetoimien tehokkuuden lisäämiseksi. Neuvoston ja komission toimintasuunnitelmassa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden lujittamiseen EU:ssa tähtäävän Haagin ohjelman toteuttamiseksi (EUVL C 198, 12.8.2005) mainitaan ehdotus toimivaltaristiriidoista ja ne bis in idem -periaatteesta. Puitepäätösehdotuksen taustalla on lisäksi komission vihreä kirja toimivaltaristiriidoista ja ne bis in idem -periaatteen soveltamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä [KOM(2005) 696 lopullinen].

Puitepäätös koskee tilanteita, joissa kahdella tai useammalla EU:n jäsenvaltiolla on toimivalta käsitellä samaa henkilöä koskevia samoja tosiseikkoja rikosoikeudellisessa menettelyssä. Puitepäätös sisältää säännöksiä jäsenvaltioiden välisestä tietojenvaihtoa koskevasta menettelystä mahdollisten toimivaltaristiriitojen ehkäisemiseksi ja havaitsemiseksi. Lisäksi puitepäätös sisältää säännöksiä siitä, kuinka jäsenvaltioiden tulisi menetellä sopiakseen parhaiten soveltuvasta oikeuspaikasta, kun toimivaltaristiriita havaitaan. Jäsenvaltioiden välillä ei ole aikaisemmin tehty sopimusta puitepäätöksessä tarkoitetusta yhteistyöstä eikä yhteistyöstä ole tehty muutoinkaan kansainvälisiä sopimuksia.

Esityksessä ehdotetaan, että puitepäätös pantaisiin täytäntöön säätämällä erillinen laki rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä ja ratkaisemisesta sekä esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisestä Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä. Laissa olisivat säännökset puitepäätöksen mukaisesta tietojenvaihto- ja neuvottelumenettelystä. Vaikka puitepäätös ei velvoita jäsenvaltioita sopimaan parhaiten asiaan soveltuvasta oikeuspaikasta, esityksessä ehdotetaan, että laissa olisi säännökset myös esitutkinnan sekä syytetoimien siirtämisestä toisesta jäsenvaltiosta Suomeen ja Suomesta toiseen jäsenvaltioon. Säännösten tarkoituksena on selkeyttää lainsäädännöllä siirtämisen edellytyksiä ja menettelyä sekä asianosaisten asemaa siirtämistilanteissa. Kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain (4/1994, jäljempänä kansainvälinen oikeusapulaki) säännös syytetoimenpiteisiin ryhtymisestä vieraan valtion viranomaisen tekemän pyynnön perusteella jäisi ennalleen. Mainitulla lailla on saatettu voimaan vuonna 1959 keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa tehty eurooppalainen yleissopimus (SopS 30/1981, jäljempänä vuoden 1959 oikeusapusopimus). Kansainvälistä oikeusapulakia ja sen kanssa rinnakkain vuoden 1959 oikeusapusopimusta sovellettaisiin jatkossa näiltä osin suhteessa EU:n ulkopuolisiin valtioihin.

Puitepäätöksen mukainen menettely

Suomen kansallisessa lainsäädännössä ei ole säännöksiä puitepäätöksen mukaisesta velvollisuudesta ilmoittaa toiselle jäsenvaltiolle vireillä olevasta rikosoikeudellisesta menettelystä eikä vastata toiselta jäsenvaltiolta tulleeseen ilmoitukseen. Suomen lainsäädäntö ei myöskään velvoita neuvottelemaan tai sopimaan toisen valtion toimivaltaisen viranomaisen kanssa käsittelyn keskittämisestä toiseen valtioon, kun samoja tosiasioita koskeva rikosoikeudellinen menettely on vireillä molemmissa valtioissa. Kuten edellä on todettu, EU:n jäsenvaltioiden välillä ei ole aikaisemmin tehty sopimusta puitepäätöksessä tarkoitetusta yhteistyöstä eikä yhteistyöstä ole tehty muutoinkaan kansainvälisiä sopimuksia.

Se, että toisessa valtiossa on vireillä samoja tosiseikkoja koskeva rikosoikeudellinen menettely, ei Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan estä syytteen nostamista Suomessa. Ainoastaan toisessa jäsenvaltiossa annettu lainvoimainen tuomio on rikoslain (39/1889) 1 luvun 13 §:n nojalla este asian käsittelylle Suomessa. Poikkeuksista tähän säädetään saman pykälän 2 momentissa. Vaikka voimassaoleva lainsäädäntö ei siis velvoita ottamaan huomioon toisessa jäsenvaltiossa vireillä olevaa samoja tosiasioita koskevaa rikosoikeudellista menettelyä, se kuitenkin mahdollistaa tämän. Esitutkinta saadaan voimassa olevan esitutkintalain (449/1987) 4 §:n 2 momentin mukaan jättää toimittamatta, jos viranomainen sen perusteella, mitä muussa laissa säädetään, jättää ryhtymättä toimenpiteisiin rikokseen syyllisen saattamiseksi syytteeseen. Vastaava säännös sisältyy 1 päivänä tammikuuta 2014 voimaan tulevan esitutkintalain (805/2011, jäljempänä uusi esitutkintalaki) 3 luvun 9 §:n 2 momenttiin. Säännösten sisältämä viittaus muuhun lainsäädäntöön koskee esimerkiksi oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 1 luvun 8 §:n 1 kohtaa, jossa säännellään tilanteita, joissa syyttäjä voi jättää syytteen nostamatta. Kohdan mukaan näin voidaan menetellä esimerkiksi tilanteissa, joissa oikeudenkäyntiä on pidettävä tarkoituksettomana ottaen huomioon muun muassa muut seikat. Rikosoikeudellisista toimenpiteistä luopumista koskevien säännösten uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä 79/1989 vp esimerkkeinä muista seikoista mainitaan asianomistajan nimenomainen toivomus, ettei syytettä nostettaisi. Lisäksi esimerkkinä mainitaan tilanne, jossa rikoksen syytteeseenpanon pitkähkö vanhentumisaika on kulunut miltei loppuun ja rikos on sattumanvaraisesti vasta tässä vaiheessa tullut viranomaisen tietoon. Esimerkkinä ei nimenomaisesti mainita tilannetta, jossa samoja tosiseikkoja ja samaa henkilöä koskeva oikeudenkäynti on jo vireillä toisessa jäsenvaltiossa. Estettä ei kuitenkaan olisi sille, että oikeudenkäyntiä voitaisiin oikeudenkäynnissä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 8 §:n 1 kohdan mukaisesti pitää tarkoituksettomana, jos samoja tosiseikkoja ja samaa henkilöä koskeva oikeudenkäynti on jo vireillä toisessa jäsenvaltiossa. Näin ollen syyttäjän voitaisiin siis katsoa voivan jättää Suomessa syyte nostamatta sillä perusteella, että samasta teosta syytetään samaa henkilöä jo toisessa jäsenvaltiossa.

Esitutkinnan ja syytetoimien siirto

Puitepäätös sisältää säännökset siitä, miten EU:n jäsenvaltioiden tulisi menetellä sopiakseen asiaan parhaiten soveltuvasta oikeuspaikasta, mutta puitepäätös ei kuitenkaan velvoita jäsenvaltioita sopimaan asiasta. Suomen kansallinen lainsäädäntö ei sisällä säännöksiä esitutkinnan siirtämisestä toisesta valtiosta Suomeen tai Suomesta toiseen valtioon. Esitutkinnan siirtämistä on kuitenkin pidetty käytännössä mahdollisena, mutta nimenomaista lainsäädäntöä asiasta ei siis ole. Rikosilmoitusten siirtäminen EU:n jäsenvaltioiden välillä on mahdollistettu uhrin asemasta rikosoikeudenkäyntimenettelyissä annetulla neuvoston puitepäätöksellä (2001/220/YOS, jäljempänä uhripuitepäätös). Voimassa olevan esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen (575/1988) 2 § sääntelee ilmoituksen siirtoa. Sen 2 momentin mukaan kun asianomistaja ilmoittaa poliisille tai muulle esitutkintaviranomaiselle toisen EU:n jäsenvaltion alueella tehdystä rikoksesta, asianomistajan ilmoitus ja hänen vaatimuksensa on toimitettava sen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, jonka alueella rikos on tehty, jos kysymys on vakavasta rikoksesta tai jos asianomistaja ei ole voinut tehdä ilmoitusta tekopaikan valtiossa. Uuden esitutkintalain 3 luvun 8 §:n 2 momentti vastaa esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen 2 §:n 2 momenttia. Esitutkintalain uudistamisella asetuksen säännös siirrettiin esitutkintalakiin ja samassa yhteydessä momenttia täydennettiin ja muutettiin niin, että se paremmin vastaa uhripuitepäätöksen vastaavaa kohtaa. Uuden esitutkintalain 3 luvun 8 §:n 2 momentin mukaan, kun asianomistaja ilmoittaa esitutkintaviranomaiselle toisen jäsenvaltion alueella tehdystä rikoksesta, asianomistajan ilmoitus ja hänen vaatimuksensa on toimitettava sen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, jonka alueella rikos on tehty, jos esitutkintaviranomainen ei 1 momentin mukaisesti tutki rikosta. Edellytyksenä toimittamiselle on lisäksi, että asianomistaja ei ole voinut tehdä ilmoitusta ja esittää vaatimuksiaan tekopaikan valtiossa tai että vakavan rikoksen ollessa kysymyksessä hän ei ole halunnut menetellä niin. Rikosilmoituksen siirtomenettely koskee ainoastaan niitä tapauksia, joissa rikos on tapahtunut ulkomailla ja näin ollen menettely eroaa esitutkinnan siirtämisestä.

Kansainvälisen oikeusapulain 19 § sääntelee syytetoimenpiteisiin ryhtymistä vieraan valtion viranomaisen tekemän pyynnön perusteella. Sen mukaan vieraan valtion viranomaisen esittämän pyynnön perusteella voidaan Suomessa ryhtyä syytetoimenpiteisiin noudattaen, mitä syytteen nostamisesta Suomen laissa erikseen säädetään. Vuoden 1959 oikeusapusopimuksen 21 artikla mahdollistaa syytetoimenpiteisiin ryhtymisen toisen sopimusvaltion pyynnöstä tai vastaavanlaisen pyynnön tekemisen Suomesta toiseen sopimusvaltioon. Sen mukaan sopimuspuolen pyyntö syyttämisestä toisen osapuolen tuomioistuimessa on tehtävä asianomaisten oikeusministeriöiden välillä, ellei sopimuspuoli ole antanut yleissopimuksen mukaista (15 artiklan 6 kohta) selitystä. Pyynnön vastaanottaneen osapuolen tulee ilmoittaa pyynnön esittäneelle osapuolelle tällaisen syyttämispyynnön aiheuttamista toimenpiteistä ja lähettää sille jäljennös asiassa annetusta tuomiosta. Edelleen kyseisen artiklan mukaan syyttämispyyntöön on sovellettava 16 artiklan määräyksiä. Kansainvälisen oikeusapulain ja vuoden 1959 oikeusapusopimus soveltamista ei ole rajoitettu EU:n jäsenvaltioiden väliseen yhteistyöhön. Pohjoismaiden ylimpien syyttäjäviranomaisten välillä on tehty vuonna 1972 yhteistyösopimus rikoksen syytteeseenpanosta toisessa Pohjoismaassa kuin siinä missä rikos on tehty (jäljempänä pohjoismainen yhteistyösopimus). Lisäksi Euroopan neuvostossa on vuonna 1972 tehty yleissopimus rikosasian käsittelyn siirtämisestä (CETS No.:073, jäljempänä vuoden 1972 yleissopimus). Suomi ei ole liittynyt yleissopimukseen. Lisäksi EU:ssa tehtiin 3 päivänä heinäkuuta 2009 puitepäätösehdotus rikosoikeudellisten menettelyiden siirtämisestä, mutta puitepäätöstä koskevat neuvottelut keskeytyivät Lissabonin sopimuksen tultua voimaan. Koska Suomi ei ole vuoden 1972 yleissopimuksen osapuoli, syytetoimien siirtämiseen liittyvä yhteistyö on tähän asti perustunut ainoastaan mainittuihin kansainväliseen oikeusapulain 19 §:ään sekä vuoden 1959 oikeusapusopimuksen määräyksiin.

Suomen rikoslain soveltamisalasta säädetään rikoslain 1 luvussa. Lähtökohtana on, että Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia (1 §). Luvun säännökset mahdollistavat kuitenkin Suomen lain soveltamisen lukuisissa tilanteissa, joissa epäilty rikos on tehty ulkomailla. Luvun 12 § sisältää säännöksen valtakunnansyyttäjän syytemääräyksestä. Sen 1 momentissa säädetään tilanteista, joissa valtakunnansyyttäjän syytemääräys on tarpeen ja 2 momentissa tilanteista, joissa määräys ei ole tarpeen. Esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistamiseksi annetussa hallituksen esityksessä (HE 222/2010 vp, s. 184) todetuin tavoin virallisella syyttäjällä on tärkeä asema arvioitaessa sitä, käynnistetäänkö ulkomailla tehdyksi epäiltyä rikosta koskeva esitutkinta Suomessa. Tällaisten rikosten tutkinnan käynnistämisen voidaan katsoa kuuluvan uuden esitutkintalain 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaisen yhteistyövelvoitteen piiriin. Tämä näkökohta korostuu tapauksissa, joissa tarvitaan valtakunnansyyttäjän syytemääräys. Vaikka rikoslain 1 luvun 12 § koskee syytteen nostamista, on sillä merkitystä myös esitutkinnan käynnistämisen suhteen. Tarkoituksenmukaista ei ole tutkia asiaa, jossa syytemääräystä ei kuitenkaan tultaisi antamaan.

Puitepäätöksen 1 luku (artiklat 1—4) sisältää säännökset yleisistä periaatteista, kuten puitepäätöksen tavoitteesta, sen kohteesta ja soveltamisalasta, puitepäätöksessä käytetyistä määritelmistä ja toimivaltaisten viranomaisten määrittelemisestä. Puitepäätöksen 2 luku (artiklat 5—9) sisältää tietojenvaihtoa koskevat säännökset. Luvussa säännellään yhteydenottovelvoitteesta, vastausvelvollisuudesta sekä niistä viestintävälineistä, joita yhteydenpidossa on käytettävä. Lisäksi luvussa säännellään sekä yhteydenottopyynnössä että vastauksessa annettavista vähimmäistiedoista. Puitepäätöksen 3 luku (artiklat 10—13) sisältää suoria neuvotteluita koskevat säännökset. Luvussa säännellään velvollisuudesta aloittaa suorat neuvottelut sekä siitä menettelystä, jota tulee noudattaa yhteisymmärrykseen pääsemiseksi. Lisäksi luvussa säännellään yhteistyöstä Eurojustin kanssa sekä velvollisuudesta ilmoittaa menettelyjen lopputuloksesta toiselle jäsenvaltiolle. Puitepäätöksen 4 luku (artiklat 14—18) sisältää loppumääräykset, kuten kieliä koskevan säännöksen sekä säännöksen puitepäätöksen suhteesta muihin oikeudellisiin järjestelyihin. Lisäksi luku sisältää vakiosäännökset puitepäätöksen täytäntöönpanosta, kertomuksesta ja voimaantulosta. Tarkemmin puitepäätöksen sisältöä on selostettu yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Esityksen tavoitteena on panna puitepäätös Suomessa kansallisesti täytäntöön. Puitepäätös pantaisiin täytäntöön säätämällä erillinen laki rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä ja ratkaisemisesta sekä esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisestä Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä. Vaikka puitepäätös ei velvoita jäsenvaltioita sopimaan rikosasian keskittämisestä yhteen jäsenvaltioon, esityksessä ehdotetaan, että laissa olisi säännökset myös esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisestä EU:n jäsenvaltioiden välillä. Puitepäätöksessä edellytettyä neuvotteluvelvollisuutta ja sen tarkoitusta silmällä pitäen on tärkeää, että lainsäädännössä määritellään ne edellytykset, joiden täyttyessä Suomen viranomaiset voivat suostua siihen, että Suomessa vireillä olevan rikosasian tutkinta tai syytetoimet siirretään toiseen jäsenvaltioon ja päinvastoin. Asianosaisten oikeusturvan voidaan katsoa edellyttävän, että heidän oikeudestaan tulla kuulluksi ja hakea muutosta siirtämisasiassa tehtyyn ratkaisuun sekä rikoksesta epäillyn tai syytetyn oikeudesta puolustajaan siirtoasiaa käsiteltäessä säädetään laissa.

Viime vuosina pantaessa täytäntöön rikosoikeudellista yhteistyötä koskevia puitepäätöksiä on käytetty niin sanottua sekamuotoista täytäntöönpanotapaa. Perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan PeVL 50/2006 vp ja PeVL 23/2007 vp hyväksynyt tietyin reunaehdoin tällaisen täytäntöönpanotekniikan. Nyt kyseessä olevan puitepäätöksen säännöksiä voitaisiin pitää riittävän yksityiskohtaisina ja tarkkoina sovellettavaksi sellaisenaan ja puitepäätöksen voitaisiin myös muutoin katsoa täyttävän perustuslakivaliokunnan asettamat edellytykset puitepäätösten täytäntöönpanolle sekamuotoisilla täytäntöönpanolaeilla. Kuitenkin, koska jäljempänä selostetuin tavoin esityksessä ehdotetaan puitepäätöksen sisältämiä velvoitteita laajempia säännöksiä esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisestä, on tarkoituksenmukaista, että puitepäätös pantaisiin täytäntöön säätämällä erillinen asiasisältöinen laki.

Esityksen tavoitteena on ehkäistä toimivaltaristiriitatilanteita eli tilanteita, joissa kahdella tai useammalla jäsenvaltiolla on toimivalta käsitellä samaa henkilöä koskevia samoja tosiseikkoja rikosoikeudellisessa menettelyssä. Kansainvälisen rikosoikeuden ja kansainvälistä rikosoikeudellista toimivaltaa koskevan perusperiaatteen mukaisesti rikoksesta epäiltyä ei saisi syyttää useammin kuin kerran samasta rikoksesta (ne bis in idem –periaate). Tämä tarkoittaa sitä, että sellaisen teon johdosta, josta jo on annettu lopullinen päätös jossain jäsenvaltiossa, ei saisi enää nostaa syytettä toiseen kertaan toisessa jäsenvaltiossa. Esityksellä pyritäänkin edesauttamaan ne bis in idem –periaatteen toteutumista siten, että jos useassa jäsenvaltiossa olisi samanaikaisesti vireillä samaa asiaa koskeva menettely, olisi mahdollista valita ainoastaan yksi jäsenvaltio käsittelemään asiaa. Käytännössä tämä tarkoittaisi myös sitä, että menettelyt muissa jäsenvaltioissa vähintään keskeytyisivät.

Suomen kansallisessa lainsäädännössä ei ole puitepäätöksen mukaisia säännöksiä ilmoitus- ja vastausvelvollisuudesta toimivaltaristiriitatilanteissa eikä myöskään neuvotteluvelvollisuudesta. Näin ollen esityksessä ehdotetaan uusia puitepäätöksen mukaisia velvoitteita koskevia menettelysäännöksiä. Puitepäätöksessä säännelty ilmoittamismenettely koskee tilanteita, joissa yhdessä jäsenvaltiossa ilmenee perusteltu syy olettaa, että toisessa jäsenvaltiossa on meneillään samoja henkilöitä ja tosiseikkoja koskeva rikosprosessi. Tällöin ensin mainitun jäsenvaltion tulee ottaa yhteyttä asianomaiseen toiseen jäsenvaltioon ja tämän jäsenvaltion tulee vastata yhteydenottopyynnön tehneelle jäsenvaltiolle sen selvittämiseksi, onko viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa käynnissä päällekkäinen rikosoikeudellinen menettely. Neuvottelumenettelyyn olisi ryhdyttävä, kun havaitaan, että jäsenvaltioissa on käynnissä päällekkäiset rikosoikeudelliset menettelyt. Puitepäätöksessä säännellään, miten jäsenvaltioiden tulisi menetellä sopiakseen parhaiten soveltuvasta oikeuspaikasta, mutta puitepäätös ei sisällä velvoitetta sopia soveltuvasta oikeuspaikasta.

Edellä selostetuin tavoin Suomen kansallinen lainsäädäntö ei sisällä säännöksiä esitutkinnan siirtämisestä. Lisäksi syytetoimien siirtämistä koskevaa sääntelyä voidaan pitää varsin yleisenä ja suppeana. Kuten edellä on todettu, puitepäätös sisältää menettelyä koskevat säännökset siitä, miten jäsenvaltioiden tulisi menetellä sopiakseen parhaiten soveltuvasta oikeuspaikasta, mutta puitepäätös ei siis velvoita jäsenvaltioita sopimaan asiasta. Jotta puitepäätöksen edellyttämissä neuvotteluissa toimivaltaisilla viranomaisilla olisi mahdollisuus myös sopia parhaiten soveltuvasta oikeuspaikasta ja näin ollen puitepäätöksen mukainen neuvotteluvelvollisuus olisi ylipäänsä käytännössä järkevästi toteutettavissa, on tarkoituksenmukaista sisällyttää kansalliseen lakiin tarkemmat säännökset myös esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisestä toisesta jäsenvaltiosta Suomeen sekä Suomesta toiseen jäsenvaltioon. Tämän seurauksena toimivaltaisella viranomaisella olisi mahdollisuus sopia menettelyn siirtämisestä puitepäätöksen mukaisissa neuvotteluissa. Lisäksi rikosasian asianosaisten kannalta voidaan pitää hyvänä, ettei rikosasian käsittely kohtuuttomasti viivästy vaan rikosasia siirretään, jos siirtämisen edellytykset täyttyvät. Mainitun perusteella, tässä esityksessä on pidetty tarkoituksenmukaisena, että ehdotettuun lakiin sisällytetään myös esitutkinnan ja syytetoimien siirtämistä koskevat yksityiskohtaiset menettelylliset säännökset. Käytännössä esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisen edellytyksenä olisi, että asianomainen toinen jäsenvaltio suostuu ottamaan rikosasian käsiteltäväksi. Velvollisuutta pyytää esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä toiseen jäsenvaltioon tai velvollisuutta rikosoikeudellisen menettelyn vastaanottamiselle ei jäsenvaltioilla olisi. Ehdotuksen mukaan rikoksesta epäillylle tai syytetylle sekä mahdolliselle rikosasian asianomistajalle varattaisiin tilaisuus tulla kuulluksi, mutta heidän suostumustaan esitutkinnan tai syytetoimien siirtämiseen ei vaadittaisi. Esitutkinnan ja syytetoimien siirtämistä koskevin osin esityksessä ehdotetaan lisäksi säännöksiä myös rikoksesta epäillyn tai syytetyn oikeudesta avustajaan ja puolustajaan sekä oikeudesta hakea muutosta päätökseen, jonka mukaisesti esitutkinta tai syytetoimi on siirretty Suomesta toiseen jäsenvaltioon tai toisesta jäsenvaltiosta Suomeen. Kansainvälisen oikeusapulain säännökset syytetoimenpiteisiin ryhtymisestä vieraan valtion viranomaisen tekemän pyynnön perusteella jäisivät ennalleen.

Ehdotetun lain olisi määrä tulla voimaan puitepäätöksen kansallisen täytäntöönpanoajan päättyessä kesäkuussa 2012. Puitepäätöksen säännökset tulisivat Suomen viranomaisten sovellettavaksi vasta, kun esityksessä tarkoitettu laki tulee voimaan. Vaikka puitepäätöksessä ei tätä nimenomaisesti todeta, puitepäätöksen soveltaminen käytännössä edellyttää, että myös yksi tai useampi asianomainen jäsenvaltio on pannut puitepäätöksen täytäntöön.

Puitepäätöksen tavoitteena on ehkäistä ja ratkaista toimivaltaristiriitoja ja siten välttää tarpeettomia päällekkäisiä rikosprosesseja. Lainsäädännöllä helpotettaisiin tämän tavoitteen toteutumista. Samalla edistettäisiin rikosasioiden nopeaa ja tehokasta käsittelyä, mikä säästäisi viranomaisten resursseja ja parantaisi yksilön oikeusturvaa. Rikosasioiden nopeaa ja tehokasta käsittelyä edistäisivät myös esitutkinnan ja syytetoimien siirtämistä koskevat säännökset. Siirtämisen mahdollistaminen yleisesti jo esitutkintavaiheessa lisäisi kustannustehokkuutta sekä esitutkintatoimessa että koko oikeushallinnossa. Esitutkinnan ja syytetoimien siirtämistä koskevilla säännöksillä edistettäisiin lisäksi rikosvastuun toteutumista rikoksesta epäillyn tai syytetyn kotivaltiossa tai valtiossa, jonka alueella rikos enimmäkseen tehtiin.

Puitepäätöksen mukaisen neuvottelumenettelyn tarkempaa käytännön kulkua ei puitepäätösehdotuksessa säännellä, joten se voisi tapahtua vapaamuotoisesti teknisen yhteyden välityksellä siten, ettei Suomen viranomaisten esimerkiksi tarvitsisi matkustaa toiseen jäsenvaltioon. Menettely itsessään ei näin ollen vaatisi merkittäviä taloudellisia lisäresursseja. Menettelyn voidaan kuitenkin olettaa lisäävän tapauksia, joissa rikosasia siirretään Suomeen käsiteltäväksi ja asian käsittely päätetään Suomessa. Tästä tulisi asian käsittelystä aiheutuvia kustannuksia Suomessa. Toisaalta menettelyn voidaan olettaa myös lisäävän sellaisia tapauksia, joissa rikosasia siirretään kokonaan toiseen jäsenvaltioon loppuun käsiteltäväksi. Tämä puolestaan vähentäisi asian käsittelystä aiheutuvia kustannuksia Suomessa.

Esitutkinnan siirtämisen osalta vuosien 2008—2011 välisenä aikana on Suomesta siirretty ulkomaille yhteensä kolmetoista tutkintaa. Syytetoimia koskevien siirtojen osalta vuosien 2009—2011 välisenä aikana on Suomesta siirretty ulkomaille yhteensä neljä juttua. Tämä viimeksi mainittu määrä perustuu oikeusministeriön ylläpitämään tilastointiin, joka on osin päällekkäinen valtakunnansyyttäjänviraston tekemän tilastoinnin kanssa. Vastaavasti esitutkinnan siirtämisen osalta vuosien 2008—2011 välisenä aikana on ulkomailta Suomeen siirretty yhteensä kuusi tutkintaa. Syytetoimia koskevien siirtojen osalta vuosien 2009—2011 välisenä aikana on ulkomailta Suomeen siirretty yhteensä 21 juttua. Myös tämä viimeksi mainittu määrä perustuu oikeusministeriön ylläpitämään tilastointiin ja edellä todetuin tavoin eri viranomaisten pitämissä tilastoissa saattaa olla päällekkäisyyttä. Sekä Suomesta ulkomaille siirrettävien juttujen että ulkomailta Suomeen siirrettävien juttujen määrän voidaan arvioida olevan muutamia kymmeniä vuosittain.

Edellä esitetty huomioon ottaen voidaan todeta, että esityksellä ei ole sanottavia taloudellisia vaikutuksia. Sovellettavia tapauksia on jo nykyään vähän, eikä ole odotettavissa, että niiden määrä tulisi merkittävästi lisääntymään ehdotetun lainsäädännön voimaantulon seurauksena. Lisäksi on huomioitava, ettei Suomi ole ainoastaan esitutkintaa ja syytetoimia vastaanottava valtio vaan Suomi voi myös pyytää menettelyn siirtämistä Suomesta toiseen valtioon. Lisäksi esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisessä koskeva yhteistyö on harkinnanvaraista.

Puitepäätöksen valmisteluvaiheessa valtioneuvosto on lähettänyt eduskunnalle kirjelmän U 6/2009 vp sekä täydentäviä tietoja asian käsittelystä EU:ssa. Lakivaliokunta on antanut asiasta lausunnon 3/2009 vp. Kuten edellä on todettu, puitepäätösehdotuksen taustalla on komission vihreä kirja toimivaltaristiriidoista ja ne bis in idem -periaatteen soveltamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä. Valtioneuvosto on toimittanut eduskunnalle vihreää kirjaa koskevan kirjelmän E 134/2005 vp.

Esitys on valmisteltu oikeusministeriössä. Ennen esityksen valmistelun aloittamista asiasta on pyydetty lausuntoa sisäasiainministeriöltä ja valtakunnansyyttäjänvirastolta. Molemmat lausunnonantajat suhtautuivat myönteisesti siihen, että esitutkinnan ja syytetoimien siirtämistä Suomen ja muiden jäsenvaltioiden välillä säädellään tarkemmin.

Esitysluonnoksesta pyydettiin lausunnot yhteensä 17 eri viranomaiselta, yhteisöltä ja asiantuntijalta. Lisäksi korkeimmalle oikeudelle varattiin tilaisuus antaa esitysluonnoksesta lausunto. Lausuntoja saatiin yhteensä kaksitoista. Lausunnoissa kannatettiin puitepäätöksen täytäntöönpanoa sekä sitä, että esitutkinnan ja syytetoimien siirtämistä Suomen ja EU:n jäsenvaltioiden välillä säännellään tarkemmin. Esitys on valmisteltu esitysluonnoksen ja lausuntojen pohjalta virkatyönä oikeusministeriössä ja se on tarkastettu oikeusministeriön laintarkastusyksikössä.

Uusi esitutkintalaki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014. Tämä esitys on laadittu siten, että nyt ehdotettava laki on sisällöllisesti linjassa uusien esitutkintalain säännösten kanssa. Laki voi tulla voimaan ennen uuden esitutkintalain voimaantuloa.

1 luku Yleiset säännökset

1 §. Soveltamisala ja suhde muuhun lainsäädäntöön. Pykälä sisältäisi lain soveltamisalaa koskevan säännöksen. Pykälän 1 momentin mukaan laissa säädettäisiin Suomen ja muiden EU:n jäsenvaltioiden välisestä yhteistyöstä rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi. Momentin mukainen soveltamisalaa koskeva säännös perustuu puitepäätöksen 2 artiklaan. Sen 2 kohta sisältää puitepäätöksen soveltamisalaa koskevan poikkeuksen, jonka mukaan puitepäätöstä ei sovelleta menettelyihin, jotka kuuluvat EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16 päivänä joulukuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (jäljempänä täytäntöönpanoasetus) 5 ja 13 artiklan soveltamisalaan. Puitepäätöksen soveltamisalasta on näin ollen suljettu pois mainitut EU:n kilpailuoikeudelliset menettelyt. Perustamissopimuksen 81 artikla sisältää säännöksen yritysten kilpailua vääristävästä yhteistyöstä ja 82 artikla yrityksen määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Kyseisiä asiakokonaisuuksia koskevat säännökset sisältyvät Lissabonin sopimuksen 101 ja 102 artiklaan. Täytäntöönpanoasetus sisältää säännökset mainittujen artikloiden soveltamista koskevista menettelysäännöksistä. Täytäntöönpanoasetuksen 5 artikla sisältää säännöksen jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten toimivallasta sovellettaessa perustamissopimuksen 81 ja 82 artikloita. Sen mukaan kilpailuviranomainen voi tehdä muun muassa sakkoja, uhkasakkoja tai muiden seuraamusten määräämistä koskevia päätöksiä. Asetuksen 13 artikla sisältää säännöksen perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklojen mukaisen menettelyn keskeyttämisestä tai lopettamisesta. Näissä tilanteissa ei siis sovellettaisi puitepäätöksen mukaista menettelyä. EU:n kilpailuoikeudelliset menettelyt suljettiin puitepäätöksen soveltamisalasta, jotta puitepäätöksen ja täytäntöönpanoasetuksen säännökset eivät olisi toistensa kanssa päällekkäiset. Suomessa täytäntöönpanoasetuksen kanssa samaan aikaan voimaan tullut laki kilpailunrajoituksista (318/2004) on korvattu 1 päivänä marraskuuta 2011 voimaantulleella kilpailulailla (948/2011). Markkinaoikeus voi Kilpailuviraston esityksestä määrätä muun muassa kilpailulain mukaisen seuraamusmaksun (12 §). Kilpailuvirasto voi myös asettaa kilpailulain mukaan uhkasakon, jonka tuomitsee maksettavaksi markkinaoikeus (46 §). Suomessa kilpailunrajoituksia ei ole rikosoikeudellisesti sanktioitu. Suomen järjestelmässä kyseiset täytäntöönpanoasetuksen säännösten mukaiset menettelyt eivät näin ollen ole rikosoikeudellisia. Kilpailunrajoituksista lähinnä tarjouskartellit voivat kuitenkin tulla arvioitavaksi myös rikoslain 36 luvun petossäännösten nojalla. Oikeuskäytännöstä ei kuitenkaan löydy esimerkkejä kilpailunrajoitustapauksista, joissa syyte olisi nostettu tai rangaistus tuomittu (HE 88/2010 vp, s. 8). Jos kysymys on muusta kuin täytäntöönpanoasetuksen mukaisesta menettelystä eli muulla perusteella rikosoikeudellisesta menettelystä, puitepäätöksen mukainen menettely kuitenkin soveltuisi. Edellä mainitut täytäntöönpanoasetuksen mukaiset menettelyt eivät siis sisältyisi puitepäätöksen soveltamisalaan eikä puitepäätöksen 2 artiklan 2 kohdan mukaisesta soveltamisalan rajauksesta ei ole tarpeen säätää laissa. Ehdotettu laki koskisi muutoinkin ainoastaan sellaisia menettelyjä, jotka Suomessa olisivat rikosoikeudellisia.

Pykälän 2 momentin mukaan laissa säädettäisiin lisäksi esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisestä Suomen ja muiden EU:n jäsenvaltioiden välillä. Yleisperusteluissa selostetuin tavoin tässä esityksessä on katsottu tarkoituksenmukaiseksi säätää tarkemmat menettelylliset säännökset esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisestä toisesta jäsenvaltiosta Suomeen tai Suomesta toiseen jäsenvaltioon. Tämä on tarpeellista erityisesti siksi, jotta puitepäätöksen sisältämä neuvotteluvelvollisuus toimivaltaisten viranomaisten välillä voitaisiin järkevällä tavalla toteuttaa ja näin ollen saavuttaa neuvotteluissa mahdollisesti myös sopivaa oikeuspaikkaa koskeva yhteisymmärrys.

Ehdotetun lain soveltamisala olisi rajattu Suomen ja muiden EU:n jäsenvaltioiden väliseen toimivaltaristiriitojen ehkäisemistä ja ratkaisemista koskevaan yhteistyöhön sekä esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevaan menettelyyn. Lakia sovellettaisiin näin ollen EU:n jäsenvaltioiden välisissä tilanteissa. Kansainvälisen oikeusapulain säännös syytetoimenpiteisiin ryhtymisestä vieraan valtion tekemän pyynnön perusteella jäisi voimaan. Kansainvälisen oikeusapulain tai vuoden 1959 oikeusapusopimuksen soveltamisalaa ei ole rajoitettu EU:n jäsenvaltioiden väliseen yhteistyöhön. Kansainvälistä oikeusapulakia ja sen kanssa rinnakkain vuoden 1959 oikeusapusopimusta sovellettaisiin jatkossa suhteessa EU:n ulkopuolisiin valtioihin.

Pykälän 3 momentti sisältäisi säännöksen lain suhteesta muuhun lainsäädäntöön. Sen mukaan laissa säädetyn lisäksi olisi voimassa, mitä erikseen säädetään tai Suomea sitovissa kansainvälisissä velvoitteissa määrätään. Tällä tarkoitettaisiin esimerkiksi esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä rikosasioissa koskevaa lainsäädäntöä. Tältä osin huomioon otettava säännös olisi myös uuden esitutkintalain 5 luvun 3 §:n mukainen säännös yhteistyövelvollisuudesta esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän välillä. Lisäksi lain 2 luvun perusteluissa todetuin tavoin henkilötietoja koskevassa tietojenvaihdossa olisi noudatettava poliisiyhteistyössä ja rikosasioissa tehtävässä oikeudellisessa yhteistyössä käsiteltävien henkilötietojen suojaamisesta tehtyä neuvoston puitepäätöstä 2008/977/YOS.

2 §. Rinnakkaiset menettelyt. Pykälä sisältäisi puitepäätöksessä käytetyn rinnakkaisia menettelyitä koskevan määritelmän. Pykälän mukaan rinnakkaisilla menettelyillä tarkoitettaisiin oikeudenkäyntiä edeltävässä tai oikeudenkäyntivaiheessa kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa vireillä olevia rikosoikeudellisia menettelyitä. Tällaisen menettelyn tulisi koskea samaa epäiltyä tai syytettyä ja ainakin osittain samoja tosiseikkoja. Käytännössä toimivaltaristiriitatilanteita saattaisi esiintyä esimerkiksi laajoissa rajat ylittävissä talousrikosasioissa tai huumausainerikosten yhteydessä.

2 luku Tietojenvaihto ja suorat neuvottelut

3 §. Toimivaltaiset viranomaiset. Lain 2 luku koskisi puitepäätöksen sääntelemiä tilanteita eli jäsenvaltioiden välistä tietojenvaihto- ja neuvottelumenettelyä toimivaltaristiriitatilanteissa. Pykälässä säädettäisiin niistä viranomaisista, jotka olisivat Suomessa toimivaltaisia puitepäätöksen mukaisissa tilanteissa. Sen 1 momentin mukaan lain 2 luvussa säänneltyjä tehtäviä olisivat Suomessa toimivaltaisia hoitamaan asianomaiseen rikosasiaan määrätty syyttäjä tai sen tutkinnanjohtaja. Tutkinnanjohtajalla tarkoitettaisiin asianomaisessa rikosasiassa toimivaa virkamiestä, jolla olisi tutkinnanjohtajan toimivaltuudet poliisissa, tullissa tai rajavartiolaitoksessa. Momentin mukainen tutkinnanjohtaja voisi olla myös asianomaisessa rikosasiassa toimiva virkamies, jolla on tutkinnanjohtajan toimivaltuudet poliisintehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa annetun lain (1251/1995) mukaisesti. Pykälän 1 momentti perustuisi puitepäätöksen 3 artiklan b kohtaan sekä 4 artiklaan. Puitepäätöksen 4 artiklan 1 kohta velvoittaa jäsenvaltioita määrittämään toimivaltaiset viranomaiset tavalla, joka edistää viranomaisten välistä suoraa yhteydenpitoa. Puitepäätöksen 3 artiklan b kohta sisältää toimivaltaista viranomaista koskevan määritelmän. Sen mukaan toimivaltaisella viranomaisella tarkoitetaan oikeusviranomaista tai muuta viranomaista, joka on jäsenvaltionsa lainsäädännön mukaisesti toimivaltainen toteuttamaan puitepäätöksen mukaisia menettelyitä koskevat toimet. Näin ollen puitepäätös sallii myös muun kuin oikeusviranomaisen nimeämisen toimivaltaiseksi viranomaiseksi, jos viranomaisella on vastaavaa toimivaltaa kansallisen lainsäädännön mukaan. Oikeusviranomaisen nimeäminen toimivaltaiseksi viranomaiseksi vastaisi yleisesti rikosoikeudellista yhteistyötä koskevissa puitepäätöksissä ja niiden täytäntöönpanolaeissa omaksuttuja ratkaisuja. Puitepäätös sääntelee kuitenkin ainoastaan jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille asetetusta velvollisuudesta ottaa yhteyttä toisen jäsenvaltion toimivaltaiseen viranomaiseen mahdollisessa toimivaltaristiriitatilanteessa ja tämän viranomaisen velvollisuudesta vastata sille toimitettuun yhteydenottopyyntöön. Lisäksi puitepäätös sisältää velvoitteen aloittaa neuvottelut sopivan oikeuspaikan löytämiseksi. Puitepäätös ei kuitenkaan sisällä velvollisuutta sopia oikeuspaikasta. Käytännössä puitepäätöksen mukaisissa tilanteissa kysymys olisi joko esitutkinnassa tai syyteharkinnassa olevasta rikosasiasta. Näin ollen tässä esityksessä on katsottu tarkoituksenmukaiseksi, että puitepäätöksen mukaisesta yhteydenpidosta Suomessa huolehtisi syyttäjä tai tutkinnanjohtaja. Pääsäännön mukaan tutkinnanjohtajana on voimassa olevan esitutkintalain 14 §:n mukaan pakkokeinolain (450/87) 1 luvun 6 §:ssä mainittu pidättämiseen oikeutettu virkamies. Vastaava säännös sisältyy uuden esitutkintalain 2 luvun 2 §:ään, jossa viitataan uuden pakkokeinolain (806/2011) 2 luvun 9 §:ään, joka pääosin vastaa voimassa olevaa sääntelyä. Käytännössä syyttäjä huolehtisi yhteydenpidosta toiseen jäsenvaltioon silloin, kun rikosasia olisi syyteharkinnassa ja tutkinnanjohtaja silloin, kun asia ei olisi vielä edennyt syyteharkintaan. Estettä ei olisi myöskään sille, että rikosasiaan jo esitutkinnan alkuvaiheessa nimetty syyttäjä toimisi yhteydenpitoviranomaisena. Esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän välinen yhteistyövelvoite korostuu kansainvälisliityntäisten rikosasioiden käsittelyssä. On siten perusteltua, että sääntely olisi riittävän joustavaa, jotta yhteydenpitoviranomaiseksi voitaisiin nimetä joko syyttäjä tai tutkinnanjohtaja, tai jos se esimerkiksi käsiteltävän tapauksen laajuuden vuoksi olisi tarkoituksenmukaista, molemmat. Tämän ratkaisun on katsottu olevan parhaiten linjassa puitepäätöksen 4 artiklan 1 kohdan mukaisen suoraa yhteydenpitoa koskevan velvoitteen kanssa. Toimivaltaisesta viranomaisesta koskien esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä toisesta jäsenvaltiosta Suomeen säädettäisiin lain 11 §:ssä ja Suomesta toiseen jäsenvaltioon lain 14 §:ssä.

Lain 2 luvussa säännellyn yhteydenpidon ja neuvotteluiden toimivuus käytännössä edellyttää tiivistä yhteydenpitoa kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välillä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tämän vuoksi toimivaltaisten viranomaisten välisestä tiedotusvelvollisuudesta. Sen mukaan syyttäjän olisi ilmoitettava toimivaltaiselle tutkinnanjohtajalle vastaanottamastaan tai tekemästään yhteydenottopyynnöstä. Tutkinnanjohtajan olisi tehtävä vastaava ilmoitus toimivaltaiselle syyttäjälle. Syyttäjän esitutkintaviranomaiselle toimittamilla tiedoilla saattaa olla merkitystä Suomessa tutkittavana olevassa rikosasiassa. Tilanteessa, jossa syyttäjään otetaan yhteyttä toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen toimesta rinnakkaisen menettelyn tiedustelemiseksi, voi tällaisella toisesta jäsenvaltiosta saadulla yhteydenottopyynnöllä ja sen sisältämillä tiedoilla olla merkitystä esitutkintaviranomaisen toimintaan ja mahdollisesti Suomessa käynnissä olevan esitutkinnan kannalta. Tällaisilla tiedoilla on merkitystä myös arvioidessa sitä, tulisiko esitutkinta siirtää Suomesta toiseen jäsenvaltioon, jolloin tutkinnanjohtaja tekee asiassa esityksen syyttäjälle. Tiedoilla saattaa olla merkitystä myös siirrettäessä esitutkinta toisesta jäsenvaltiosta Suomeen, jolloin tutkinnanjohtaja tekee asiassa lopullisen päätöksen. Esitutkintaviranomaisen syyttäjälle toimittamista tiedoista saattaa olla hyötyä sen arvioimisessa, olisiko asiassa mahdollisesti myöhemmin konkretisoituvat syytetoimet siirrettävissä Suomesta toiseen jäsenvaltioon tai toisesta jäsenvaltiosta Suomeen. Saamansa tiedon perusteella syyttäjän olisi mahdollista arvioida näin ollen sitä, tulisiko hänen olla yhteydessä asianomaiseen jäsenvaltioon selvittääkseen edellytyksiä rikosoikeudellisen menettelyn siirtämiseksi. Yleisperusteluissa todetuin tavoin syyttäjällä on lisäksi tärkeä asema arvioitaessa sitä, käynnistetäänkö ulkomailla tehdyksi epäiltyä rikosta koskeva esitutkinta Suomessa. Tällaisten rikosten tutkinnan käynnistämisen katsotaan kuuluvan uuden esitutkintalain 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaisen yhteistyövelvoitteen piiriin. Viranomaisten välisellä yhteistyövelvoitteella on merkitystä myös tilanteessa, jossa rikosoikeudellista menettelyä ollaan siirtämässä Suomesta toiseen jäsenvaltioon. Mainituista syistä ehdotettu viranomaisten välinen tiedotusvelvollisuus on katsottu tarpeelliseksi. Vastaavantyyppinen velvollisuus sisältyy eurooppalaista todisteiden luovuttamismääräystä koskevan täytäntöönpanolain (729/2010) 6 §:ään.

Pykälän 2 momentti koskisi tilanteita, joissa asianomaiseen rikosasiaan ei Suomessa ole määrätty syyttäjää tai sillä ei ole tutkinnanjohtajaa. Tällainen tilanne olisi kyseessä esimerkiksi silloin, kun asianomaista rikosasiaa ei ole Suomessa vireillä. On mahdollista, että toisen jäsenvaltion tekemä yhteydenottopyyntö perustuu ainoastaan olettamukseen siitä, että Suomessa on vireillä rinnakkainen menettely, mutta esitutkintaa ei Suomessa ylipäänsä ole tai sitä ei ole täällä vielä käynnistetty. Ehdotuksen mukaan tällaisessa tilanteessa valtakunnansyyttäjänvirasto ja keskusrikospoliisi olisivat toimivaltaisia hoitamaan luvussa säänneltyjä tehtäviä. Ehdotuksella on haluttu pitää toimivaltaisten viranomaisten lukumäärä mahdollisimman vähäisenä, jotta järjestelmä olisi mahdollisimman yksinkertainen muiden jäsenvaltioiden viranomaisille. Jos yhteydenottopyyntö koskee esimerkiksi tullin tai rajavartiolaitoksen toimivaltaan kuuluvaa rikosta, tulisi yhteydenottopyynnön vastaanottaneen viranomaisen varmistaa se, että nämä esitutkintaviranomaiset saavat tiedon yhteydenottopyynnöstä. Valtakunnansyyttäjänviraston ja keskusrikospoliisin olisi mahdollista myös siirtää asia tällaisessa tilanteessa tullin rikostorjunnalle tai rajavartiolaitokselle, jotta nämä viranomaiset voisivat vastata saapuneeseen yhteydenottopyyntöön ja hoitaa lain 8 §:n mukaiset neuvottelut toimivaltaansa kuuluvissa tilanteissa.

Pykälän 1 momentin mukaista tiedotusvelvollisuutta vastaavasti valtakunnansyyttäjänviraston olisi 2 momentin mukaan ilmoitettava keskusrikospoliisille vastaanottamastaan yhteydenottopyynnöstä. Keskusrikospoliisin olisi niin ikään tehtävä vastaava ilmoitus valtakunnansyyttäjänvirastolle. Kuten 1 momentin perusteluissa on todettu, yhteydenpidon ja neuvotteluiden toimivuus käytännössä edellyttää tiivistä yhteydenpitoa kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välillä. Myös tässä momentissa ehdotetulla tietojen toimittamisvelvollisuudella pyritään parantamaan puitepäätöksen mukaisen menettelyn käytännön toimivuutta ja tiedon kulkua toimivaltaisten viranomaisten välillä.

Suomi antaisi pykälän 1 ja 2 momentteja vastaavan puitepäätöksen 4 artiklan 2 kohdan mukaisen ilmoituksen toimivaltaisista viranomaisista.

Puitepäätöksen 4 artiklan 3 kohta mahdollistaa keskusviranomaisen nimeämisen, jos jäsenvaltion sisäinen rakenne tätä edellyttää. Suomen järjestelmän ei voida katsoa edellyttävän sitä, että puitepäätöksen mukaisten yhteydenottopyyntöjen lähettämisestä tai vastaanottamisesta huolehtisi keskusviranomainen. Suomen järjestelmän ei myöskään voida katsoa varsinaisesti edellyttävän keskusviranomaisen nimeämistä puitepäätöksen mukaisessa neuvottelumenettelyssä avustamisessa. Pykälän 3 momentissa kuitenkin säädettäisiin valtakunnansyyttäjänviraston ja keskusrikospoliisin avustavasta roolista. Sen mukaan näiden tahojen tehtävänä olisi avustaa toimivaltaista viranomaista luvussa säännellyssä yhteydenpidossa. Lisäksi valtakunnansyyttäjänviraston ja keskusrikospoliisin tehtävänä olisi avustaa toisen jäsenvaltion toimivaltaisia viranomaisia 1 momentissa tarkoitetun viranomaisen löytymiseksi. Valtakunnansyyttäjänvirastolla ja keskusrikospoliisilla olisi näin ollen kansallisia toimivaltaisia viranomaisia avustava rooli. Valtakunnansyyttäjänvirasto ja keskusrikospoliisi voisivat esimerkiksi auttaa toimivaltaista viranomaista toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen selvittämisessä. Näillä tahoilla olisi myös toisen jäsenvaltion toimivaltaisia viranomaisia avustava rooli. Tämä on katsottu tarkoituksenmukaiseksi, koska toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tiedossa ei välttämättä ole asianomaiseen rikosasiaan Suomessa määrätty syyttäjä tai sen tutkinnanjohtaja. Tällaisessa tilanteessa toisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voisi siis olla yhteydessä valtakunnansyyttäjänvirastoon tai keskusrikospoliisiin toimivaltaisen viranomaisen selvittämiseksi. Pykälän 2 momenttia vastaavasti myös 3 momentin mukaisten viranomaisten lukumäärä on tarkoituksenmukaista pitää mahdollisimman vähäisenä, jotta järjestelmä olisi mahdollisimman yksinkertainen. Toimivaltaisten viranomaisten olisi kuitenkin huolehdittava asianmukaisesta koordinaatiosta esimerkiksi tullin rikostorjunnan ja rajavartiolaitoksen kanssa niiden toimivaltaan kuuluvissa tilanteissa. Suomi tekisi momenttia vastaavan ilmoituksen, joka perustuisi puitepäätöksen 4 artiklan 3 kohtaan.

Puitepäätöksen 5 artiklan 2 kohta sisältää säännöksen tilanteesta, jossa se viranomainen, johon olisi otettava yhteyttä, ei ole toimivaltaisen viranomaisen tiedossa. Tällöin toimivaltaisen viranomaisen on suoritettava kaikki tarpeelliset tiedustelut saadakseen toimivaltaisen viranomaisen yksityiskohtaiset tiedot. Asiaa tulisi tiedustella myös Euroopan oikeudellisen verkoston yhteyspisteen välityksellä. Kuten edellä on todettu, valtakunnansyyttäjänvirasto ja keskusrikospoliisi toimisivat sekä Suomen että muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia avustavana tahona ja nämä viranomaiset auttaisivat toimivaltaisia viranomaisia selvittämään toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen. Puitepäätöksen 5 artiklan 2 kohdasta ei ole tarpeen säännellä lailla.

4 §. Yhteydenottovelvollisuus ja yhteydenottopyynnön sisältö. Pykälässä säädettäisiin yhteydenottovelvollisuudesta mahdollisessa toimivaltaristiriitatilanteessa sekä yhteydenottopyynnön sisällöstä. Pykälä perustuisi puitepäätöksen 5 ja 8 artikloihin, joista ensiksi mainitussa säädetään puitepäätöksen mukaisesta yhteydenottovelvollisuudesta ja 8 artiklassa pyynnössä annettavista vähimmäistiedoista. Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltaisen viranomaisen tulisi ottaa yhteyttä toisen jäsenvaltion toimivaltaiseen viranomaiseen, jos toimivaltaisella viranomaisella on perusteltu syy olettaa, että asianomaisessa toisessa jäsenvaltiossa on vireillä rinnakkainen menettely. Puitepäätös ei sisällä tarkempaa säännöstä siitä, kuinka pitkällä rikosoikeudellisen menettelyn tulee kansallisesti olla, jotta yhteydenottovelvollisuus syntyy. Puitepäätöksen 5 artiklan mukaan yhteydenottovelvollisuus syntyy silloin, kun toimivaltaisella viranomaisella on perusteltu syy olettaa, että toisessa jäsenvaltiossa on vireillä rinnakkaisia menettelyjä. Näin ollen pykälän mukainen yhteydenottovelvollisuus voisi konkretisoitua myös varhaisessa vaiheessa prosessia. Yhteydenottopyynnön tarkoituksena olisi selvittää se, onko toisessa jäsenvaltiossa vireillä rinnakkainen menettely ja se, tulisiko lain 8 §:ssä tarkoitetut neuvottelut aloittaa. Neuvottelut voitaisiin 1 momentin mukaan aloittaa ilman yhteydenottomenettelyä, jos toimivaltainen viranomainen on saanut tiedon rinnakkaisesta menettelystä jo muulla tavoin. Käytännössä rikosasiaan määrätylle syyttäjälle tai sen tutkinnanjohtajalle voisi aiheutua perusteltu syy olettaa, että toisessa jäsenvaltiossa on vireillä rinnakkainen menettely, esimerkiksi rikoksesta epäillyn tai syytetyn oman ilmoituksen perusteella.

Pykälän 2 momentissa olisi lista niistä tiedoista, jotka yhteydenottopyyntöön olisi sisällytettävä. Sen mukaan pyyntöön olisi sisällytettävä toimivaltaisen viranomaisen yhteystiedot, kuvaus pyynnön kohteena olevan rikosoikeudellisen menettelyn tosiseikoista ja olosuhteista, rikoksesta epäillyn tai syytetyn sekä mahdollisten asianomistajien nimi ja muut tunnistetiedot ja rikosoikeudellisen menettelyn käsittelyvaihe sekä tieto siitä, onko rikoksesta epäilty tai syytetty pidätettynä tai vangittuna. Nämä tiedot olisi aina sisällytettävä yhteydenottopyyntöön. Lista vastaisi puitepäätöksen 8 artiklan 1 kohdan mukaista listaa. Puitepäätöksen 8 artiklan 2 kohdan mukaan viranomainen voi toimittaa myös asian kannalta merkityksellisiä lisätietoja. Esimerkkinä kohdassa mainitaan asiassa esiin tulleet vaikeudet. Tämän johdosta momentin sisältämässä listassa mainittaisiin myös mahdolliset muut tarpeelliset tiedot. Tällaisten muiden tietojen toimittaminen olisi siis toimivaltaisen viranomaisen harkinnassa.

5 §. Velvollisuus vastata yhteydenottopyyntöön ja vastauksen sisältö. Pykälässä säädettäisiin velvollisuudesta vastata yhteydenottopyyntöön sekä vastauksen sisällöstä. Pykälä perustuisi puitepäätöksen 6 artiklan 1 ja 3 kohtiin sekä 9 artiklaan. Puitepäätöksen 6 artiklassa säädetään vastausvelvollisuudesta ja 9 artiklassa vastauksessa annettavista vähimmäistiedoista. Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltaisen viranomaisen olisi vastattava toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tekemään yhteydenottopyyntöön. Näin ollen, jos toimivaltainen viranomainen Suomessa olisi vastaanottanut puitepäätöksen 5 artiklaan perustuvan yhteydenoton, olisi sen vastattava yhteydenottopyynnön toimittaneelle viranomaiselle. Siitä määräajasta, jonka kuluessa vastaus olisi annettava, säädettäisiin 6 §:ssä. Pykälän 1 momentti perustuu puitepäätöksen 6 artiklan 1 kohtaan.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa yhteydenottopyyntö on toimitettu muulle kuin toimivaltaiselle viranomaiselle. Tällöin tämän viranomaisen tulisi toimittaa pyyntö sille viranomaiselle, joka olisi toimivaltainen asianomaisessa tapauksessa. Tämä tulisi tehdä viipymättä. Saman viranomaisen tulisi myös ilmoittaa yhteydenottopyynnön siirtämisestä yhteydenottopyynnön lähettäneelle toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. Säännös perustuu puitepäätöksen 6 artiklan 3 kohtaan.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin yhteydenottopyyntöön annettavan vastauksen sisällöstä. Sen mukaan vastaukseen olisi sisällytettävä tieto siitä, onko Suomessa vireillä rinnakkaisia menettelyitä. Käytännössä kysymyksessä olisi tieto siitä, onko samaa asiaa koskeva tutkinta Suomessa vireillä esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai oikeudenkäyntivaiheessa. Mainitut tiedot on saatavilla poliisiasiain tietojärjestelmästä Patjasta sekä syyttäjän asiankäsittelyjärjestelmästä Sakarista. Jos rinnakkaisia menettelyjä on vireillä, olisi vastaukseen sisällytettävä lisäksi toimivaltaisen viranomaisen yhteystiedot sekä tieto rikosoikeudellisen menettelyn käsittelyvaiheesta tai siitä, että asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Vastaukseen voitaisiin sisällyttää myös muita asiaankuuluvia tietoja. Esimerkkinä muista asiaan kuuluvista tiedoista voidaan mainita tieto siitä, että rikoksesta epäilty tai syytetty on vangittuna. Säännös perustuu puitepäätöksen 9 artiklaan.

6 §. Määräaika vastauksen antamiseen. Pykälässä säädettäisiin lain 5 §:ssä säädetyn vastauksen antamiseen soveltuvista määräajoista. Pykälän säännökset perustuvat puitepäätöksen 6 artiklan 1 ja 2 kohtiin. Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltaisen viranomaisen olisi vastattava 5 §:n mukaisesti toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tekemään yhteydenottopyyntöön tämän ilmoittamassa määräajassa. Määräajan asettaminen olisi näin ollen yhteydenottopyynnön tehneen viranomaisen harkinnassa. Määräajan tulisi olla puitepäätöksen mukaan kohtuullinen. Edelleen 1 momentin mukaan, jos toimivaltainen viranomainen ei voi vastata yhteydenottopyyntöön määräajassa, olisi sen viipymättä ilmoitettava toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle syyt siihen sekä määräaika, jonka kuluessa pyyntöön vastataan.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa toisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ei ole ilmoittanut määräaikaa vastauksen antamiselle. Tällöin yhteydenottopyyntöön tulisi vastata viipymättä.

Pykälän 3 momentti sisältäisi säännöksen tilanteesta, jossa rikoksesta epäilty tai syytetty on vangittuna. Tällöin yhteydenottopyyntöön, jonka kohteena oleva rikoksesta epäilty tai syytetty on vangittuna, tulisi vastata kiireellisesti.

7 §. Viestintävälineet. Pykälässä säädettäisiin niistä viestintävälineistä, joita lain 4 ja 5 §:n mukaisissa tilanteissa tulisi käyttää. Toimivaltaisen viranomaisen olisi pykälän mukaan käytettävä kirjallista tai sähköistä viestiä tai muuta tapaa, josta voidaan esittää kirjallinen todiste. Säännös perustuu puitepäätöksen 7 artiklaan, jonka mukaan toimivaltaisten viranomaisten on käytettävä viestinnässään mitä tahansa välinettä, josta voidaan esittää kirjallinen todiste. Säännöksen sisältö vastaa pääosin rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (1286/2003, jäljempänä EU-luovuttamislaki) 14 §:n 2 momentin sekä omaisuuden tai todistusaineiston jäädyttämistä koskevien päätösten täytäntöönpanosta Euroopan unionissa annetun lain (540/2005, jäljempänä EU-jäädyttämislaki) 6 §:n 1 momentin ja 20 §:n 2 momentin sisältöä.

8 §. Neuvotteluvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin puitepäätöksen 10 artiklan mukaisesta velvollisuudesta aloittaa suorat neuvottelut. Pykälän 1 momentin mukaan, jos rinnakkaisia menettelyitä on vireillä toisessa jäsenvaltiossa, toimivaltaisen viranomaisen olisi aloitettava neuvottelut kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa esitutkinnan tai syytetoimien siirtämiseksi toisesta jäsenvaltiosta Suomeen tai päinvastoin eli Suomesta toiseen jäsenvaltioon taikka rikosoikeudellisen menettelyn järjestämiseksi muulla tarkoituksenmukaisella tavalla. Pykälän 1 momentissa viitattaisiin myös lain 3 ja 4 lukuihin, joissa säädettäisiin esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisen edellytyksistä. Neuvottelumenettelyn tavoitteena olisi näin ollen arvioida sitä, onko rikosasian käsittelyn keskittäminen johonkin jäsenvaltioon mahdollista tai, onko rikosoikeudellinen menettely järjestettävissä muulla tarkoituksenmukaisella tavalla. Tavoitteena on näin ollen toimivaltaristiriidan ehkäisemistä koskevan ratkaisun saavuttaminen. Neuvottelumenettelyssä on mahdollista päätyä käytännössä rikosasian käsittelyn keskittämistä koskevaan ratkaisuun eli ratkaisuun, jolla rikosasia päätetään siirtää toisesta jäsenvaltiosta Suomeen tai Suomesta toiseen jäsenvaltioon. Lisäksi menettelyssä on mahdollista päätyä ratkaisuun, jonka mukaan rikosasian keskittäminen yhteen jäsenvaltioon ei ole mahdollista. On myös mahdollista, että neuvotteluissa päädytään muuhun tarkoituksenmukaiseen ratkaisuun, jolla rikosoikeudellinen menettely olisi järjestettävissä. Neuvottelumenettelyssä on mahdollista sopia esimerkiksi siitä, että osa asiasta käsitellään tietyssä jäsenvaltiossa ja osa toisessa jäsenvaltiossa. Edelleen on mahdollista, että rinnakkainen menettely on vireillä useammassa kuin kahdessa jäsenvaltiossa ja tällöin on mahdollista sopia asian käsittelyn keskittämisestä yhteen jäsenvaltioon tai osaan asianomaisista jäsenvaltioista. Neuvottelumenettelyssä on mahdollista sopia myös muista toimenpiteistä, kuten esimerkiksi asian viemisestä Eurojustin käsiteltäväksi. Yleisperusteluissa todetuin tavoin puitepäätös ei velvoita siihen, että asianomaiseen rikosasiaan soveltuvasta oikeuspaikasta sovittaisiin toimivaltaisten viranomaisten välillä, mutta tässä esityksessä on katsottu tarpeelliseksi säätää myös esitutkinnan tai syytetoimien siirtämisestä, jotta pykälän mukaisissa neuvotteluissa olisi mahdollista saavuttaa järkevä ratkaisu. Toimivaltaisista viranomaisista säädettäisiin lain 3 §:ssä, jossa säädettäisiin myös kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välisestä tiedotusvelvollisuudesta. Toimivaltaisten viranomaisten välisellä yhteistyövelvoitteella on korostettu asema pykälän mukaisessa neuvottelumenettelyssä. Selvää on, että samaa asiaa koskevia neuvotteluita voi käydä ainoastaan yksi toimivaltainen viranomainen. Pykälän 1 momentti perustuu puitepäätöksen 10 artiklan 1 kohtaan sekä johdanto-osan kappaleeseen 4.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ilmoitusvelvollisuudesta, joka koskee neuvotteluiden aikana toteutettuja toimenpiteitä. Sen mukaan toimivaltaisen viranomaisen olisi ilmoitettava toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle neuvotteluiden aikana rikosoikeudellisessa menettelyssä toteutetuista merkittävistä toimenpiteistä. Tällaisilla toimenpiteillä tarkoitettaisiin näin ollen toimenpiteitä, joita asiassa on tehty ennen kuin esitutkinnan tai syytetoiminen siirtämisestä on sovittu tai, kun on sovittu siitä, ettei rikosasian käsittelyä keskitetä mihinkään jäsenvaltioon. Toimenpiteillä tarkoitettaisiin puitepäätöksen mukaisesti merkittäviä prosessuaalisia toimenpiteitä, kuten esimerkiksi tietoa siitä, että rikoksesta epäilty tai syytetty on ollut vangittuna neuvotteluiden aikana tai häneen on kohdistettu pakkokeinoja. Pykälän 2 momentti perustuu puitepäätöksen 10 artiklan 2 kohtaan.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin sellaisten tietojen toimittamisesta, joita toisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on neuvotteluiden kuluessa pyytänyt. Sen mukaan toimivaltaisen viranomaisen olisi toimitettava neuvotteluiden aikana toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle sen pyytämät tiedot, jos tietojen toimittamisella ei vaaranneta kansallista turvallisuutta tai henkilöiden turvallisuutta. Näillä tiedoilla tarkoitettaisiin 2 momentissa säädettyjen tietojen lisäksi toimitettavia tietoja. Momentin mukainen velvollisuus olisi puitepäätöksen mukaisesti silloin, kun se olisi kohtuullisesti mahdollista. Pykälän 3 momentti perustuu puitepäätöksen 10 artiklan 3 kohtaan.

9 §. Yhteisymmärrykseen pääsemiseksi noudatettava menettely. Pykälä sisältäisi säännökset yhteisymmärrykseen pääsemiseksi noudatettavasta menettelystä. Pykälän 1 momentti sisältäisi säännöksen tilanteesta, jossa toimivaltaiset viranomaiset eivät ole päässeet 8 §:ssä tarkoitetuissa neuvotteluissa yhteisymmärrykseen rikosoikeudellisen menettelyn siirtämisestä. Tällaisessa tilanteessa toimivaltaisen viranomaisen tulisi tarvittaessa antaa asia Eurojust-yksikön käsiteltäväksi, jos Eurojust on toimivaltainen kyseisen rikoksen osalta. Ehdotettu säännös perustuu puitepäätöksen 12 artiklaan, joka sisältää säännökset yhteistyöstä Eurojustin kanssa. Sen 1 kohdan mukaan puitepäätöksellä täydennetään Eurojust-päätöstä sen soveltamista rajoittamatta. Artiklan 2 kohdan mukaan, jos yhteisymmärrykseen ei ole voitu päästä 10 artiklan mukaisesti, asianomaisten jäsenvaltioiden minkä tahansa toimivaltaisen viranomaisen on tarvittaessa annettava asia Eurojustin käsiteltäväksi, jos Eurojust on toimivaltainen Eurojust-päätöksen 4 artiklan 1 kohdan nojalla. Eurojustin toimivalta on sidottu Europolin toimivaltaan niin, että rikokset, joiden osalta Europol ja Eurojust ovat toimivaltaisia, perustuvat neuvoston 6 päivänä huhtikuuta 2009 hyväksymään Euroopan poliisivirastoa koskevaan päätökseen (2009/371/YOS) 4 artiklan 1 kohtaan ja päätöksen liitteeseen. Europolin toimivaltaan kuuluvat esimerkiksi terrorismi, laiton huumausainekauppa, ihmiskauppa, laittoman maahantulon järjestäminen, moottoriajoneuvoihin kohdistuva rikollisuus, tietoverkkorikokset ja ympäristörikokset. Eurojustia koskevan päätöksen (2009/426/YOS) eräiden määräysten täytäntöönpanosta annetun lain (742/2010, jäljempänä Eurojust-laki) 9 § sisältää säännöksen kansalliselle jäsenelle toimitettavista tiedoista. Sen mukaan rikosasian käsittelystä vastaavan viranomaisen on toimitettava kansalliselle jäsenelle muun muassa Eurojust-päätöksen 13 artiklan 5—7 ja 10 kohdassa tarkoitettujen tietojen lisäksi muut tiedot, jotka ovat tarpeen Eurojustin tehtävien hoitamiseksi. Eurojust-päätöksen 13 artiklan 7 kohdan mukaan kansalliselle jäsenelle on ilmoitettava tapauksista, joissa on ilmennyt tai todennäköisesti ilmenee toimivaltaristiriitoja. Eurojust-päätöksen 7 artiklan nojalla Eurojustin kollegio voi antaa ei-sitovan lausunnon tutkinnan tai syytetoimien aloittamista koskevasta toimivaltaristiriidasta jäsenvaltioiden välillä. Eurojust-lain mukaisesti mahdollisista toimivaltaristiriitatilanteista olisi siis tehtävä ilmoitus Eurojustille. Käytännössä tällaisessa tilanteessa on mahdollista, että tällaisen ilmoituksen saatuaan Eurojust ottaa asian myös käsiteltäväkseen. Kuitenkin, koska nyt kyseessä olevan puitepäätöksen 12 artiklan 1 kohdan mukaan puitepäätöksellä täydennetään Eurojust-päätöstä ja artiklan 2 kohta sisältää nimenomaisen velvoitteen antaa asia tarvittaessa Eurojustin käsiteltäväksi, on tässä esityksessä katsottu tarkoituksenmukaiseksi lisätä lakiin säännös tilanteessa toimivaltaisen viranomaisen velvollisuudesta tarvittaessa antaa asia Eurojustin käsiteltäväksi. Edellytyksenä olisi, että Eurojust on toimivaltainen asianomaisen rikoksen osalta. Ehdotettu säännös vastaisi puitepäätöksessä asetetun velvoitteen sanamuotoa ja sen sisällyttäminen ehdotettuun lakiin voisi kannustaa viranomaisia hyödyntämään Eurojustia toimivaltaristiriitoja koskevissa neuvotteluissa.

Pykälän 2 momentti koskisi tilanteita, joissa 8 §:n mukaisissa neuvotteluissa on päästy yhteisymmärrykseen rikosoikeudellisen menettelyn siirtämisestä Suomeen. Tällöin toimivaltaisen viranomaisen tulisi ilmoittaa rikosoikeudellisen menettelyn lopputuloksesta muiden asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille. Jos rikosasian käsittely on siirretty käsiteltäväksi loppuun Suomessa, tulisi toimivaltaisen viranomaisen näin ollen ilmoittaa muille asianomaisille jäsenvaltioille asiassa annetusta lainvoimaisesta tuomiosta. Käytännössä säännöksen mukaisesta tiedotuksesta huolehtisi asianomaiseen rikosasiaan määrätty syyttäjä. Vastaava säännös sisältyy vuoden 1959 oikeusapuyleissopimuksen 21 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan pyynnön vastaanottaneen osapuolen tulee ilmoittaa pyynnön esittäneelle osapuolelle syyttämispyynnön aiheuttamista toimenpiteistä ja lähettää sille jäljennös asiassa annetusta tuomiosta. Säännös perustuu puitepäätöksen 13 artiklaan.

Puitepäätöksen 11 artikla sisältää säännöksen yhteisymmärrykseen pääsemiseksi noudatettavasta menettelystä. Sen mukaan, kun jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset aloittavat jotain tapausta koskevat suorat neuvottelut yhteisymmärrykseen pääsemiseksi 10 artiklan mukaisesti, niiden on otettava huomioon tapausta koskevat tosiseikat ja asiaperusteet sekä kaikki merkityksellisinä pitämänsä tekijät. Lain 10 ja 13 §:ssä säädettäisiin niistä edellytyksistä, joiden täyttyessä esitutkinta tai syytetoimet olisi mahdollista siirtää joko toisesta jäsenvaltiosta Suomeen tai Suomesta toiseen jäsenvaltioon. Jäljempänä todetuin tavoin kysymys on aina tapauskohtaisesta harkinnasta.

Puitepäätöksen johdanto-osan kappaleen 18 mukaisesti lain 2 luvun mukaisessa henkilötietoja koskevassa tietojenvaihdossa olisi noudatettava poliisiyhteistyössä ja rikosasioissa tehtävässä oikeudellisessa yhteistyössä käsiteltävien henkilötietojen suojaamisesta tehtyä neuvoston puitepäätöstä 2008/977/YOS.

3 luku Esitutkinnan ja syytetoimien siirtäminen toisesta jäsenvaltiosta Suomeen

10 §. Suomeen siirtämisen edellytykset. Pykälässä säädettäisiin niistä edellytyksistä, joiden täyttyessä toisessa jäsenvaltiossa vireillä oleva esitutkinta tai syytetoimet voidaan siirtää Suomeen loppuun käsiteltäväksi. Ensinnäkin pykälässä säädettäisiin, että rikoksesta toisessa jäsenvaltiossa epäiltyä tai syytettyä koskeva esitutkinta tai häneen kohdistuvat syytetoimet voidaan siirtää Suomeen, jos rikoslain 1 luvun mukaiset edellytykset Suomen rikosoikeuden soveltamisesta täyttyvät. Lisäedellytyksenä olisi, että esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä voidaan pitää tarkoituksenmukaisena ottaen huomioon liittymät eri jäsenvaltioihin, asiassa esitettävä näyttö, oikeudenkäynnistä aiheutuvat kustannukset ja muut olosuhteet. Säännöksessä lisäksi selvyyden vuoksi todettaisiin, että siirtäminen Suomeen edellyttää, että siitä on päästy 2 luvussa tarkoitetussa neuvottelumenettelyssä yhteisymmärrykseen.

Aloite esitutkinnan tai syytetoimien siirtämiseen toisesta jäsenvaltiosta Suomeen voi tulla esimerkiksi asianomaiselta toiselta jäsenvaltiolta. On myös mahdollista, että Suomi olisi asiassa aloitteellinen eli Suomi ottaisi yhteyttä toiseen jäsenvaltioon rikosasian siirtämiseksi Suomeen. Tilanteessa, jossa kahden tai useamman jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset neuvottelevat sopivasta oikeuspaikasta, olisi toimivaltaisella viranomaisella mahdollisuus turvautua Eurojustin apuun. Kuten edellä todettu, puitepäätös velvoittaa tarvittaessa antamaan asia Eurojustin käsiteltäväksi silloin, kun yhteisymmärrykseen oikeuspaikan osalta ei ole päästy ja, kun kysymys on Eurojustin toimivaltaan kuuluvasta rikoksesta. Tästä olisi säännös lain 9 §:ssä.

Esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevien edellytysten osalta pykälässä viitattaisiin ensinnäkin rikoslain 1 lukuun, joka sisältää säännökset Suomen rikosoikeuden soveltamisalasta. Luvun säännökset rakentuvat periaatteille, joita vastaavia on Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sopimuksissa tai muissa määräyksissä. Luvun säännösten lähtökohtana on, että Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia, mutta säännökset mahdollistavat kuitenkin Suomen lain soveltamisen lukuisissa tilanteissa, joissa epäilty rikos on tehty ulkomailla. Tällaisia tilanteita sääntelevät muun muassa 2 §:n mukainen lippuperiaate, 3 §:n mukainen reaaliperiaate, 5 §:n mukainen passiivinen persoonallisuusperiaate, 6 §:n mukainen aktiivinen persoonallisuusperiaate ja 7 §:n mukainen universaaliperiaate. Kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta säädetään 11 §:ssä ja valtakunnansyyttäjän syytemääräyksestä 12 §:ssä. Toisessa valtiossa annettu lainvoimainen tuomio estää pääsäännön mukaan asian käsittelyn Suomessa. Sen sijaan se, että toisessa valtiossa on vireillä samoja tosiseikkoja koskeva rikosoikeudellinen menettely, ei estä syytteen nostamista Suomessa, mutta yleisperusteluissa todetuin tavoin syytteen nostamatta jättäminen tällaisessa tilanteessa on kuitenkin mahdollista. Pykälän mukaan, jotta esitutkinta tai syytetoimet voitaisiin siirtää Suomeen lopullisesti käsiteltäväksi, tulisi rikoslain 1 luvun edellytysten täyttyä. Tämä on tarpeen, koska esimerkiksi Suomessa toimitettavan esitutkinnan lähtökohtana tulee olla, että Suomessa tutkitaan ainoastaan sellainen rikos, joka voi täällä myöhemmin tulla tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Arvioitaessa yleisesti rikosasian siirtämistä koskevia edellytyksiä eli siirrettäessä rikosasia toisesta jäsenvaltiosta Suomeen tai Suomesta toiseen jäsenvaltioon, arviointi olisi aina tehtävä kunkin yksittäistapauksen tosiseikkojen perusteella ja arvioinnissa tulisi ottaa huomioon kaikki sellaiset tekijät, joiden arvellaan olevan asiassa merkityksellisiä. Asiaa olisi näin ollen arvioitava aina kokonaisvaltaisen tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevan päätöksen tulisi olla oikeudenmukainen, riippumaton ja objektiivinen. Päätös tulisi tehdä punniten sekä siirtopäätöstä puoltavia että vastustavia tekijöitä. Käytännössä esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevia edellytyksiä tulisi arvioida samalla lailla, oli kysymys rikosasian siirtämisestä Suomeen tai Suomesta toiseen jäsenvaltioon. Näin ollen pykälässä mainitut jäljempänä tarkemmin selostettavat tarkoituksenmukaisuutta tarkentavat edellytykset olisivat samat molemmissa tilanteissa.

Puitepäätöksen johdanto-osan kappaleessa 9 viitataan Eurojustin vuosikertomukseen 2003, jossa esitetään suuntaviivat, joiden mukaan päätetään se, millä lainkäyttöalueella syytetoimet on aloitettava. Eurojustin vuosikertomuksen sisältämät suuntaviivat noudattelevat jäljempänä nyt kyseessä olevan pykälän ja 13 §:n perusteluissa selostettuja rikosasian siirtoa koskevan päätöksen arvioinnissa huomioon otettavia seikkoja. Kyseisessä johdanto-osan kappaleessa luetellaan arvioinnissa huomioon otettavina seikkoina rikoksen pääasiallinen tapahtumapaikka sekä paikka, jolla suurin osa vahingosta on aiheutunut, epäillyn tai syytetyn olinpaikka ja mahdollisuus varmistaa hänen luovuttamisensa muille lainkäyttöalueille. Lisäksi kyseisessä johdanto-osan kappaleessa mainitaan epäillyn tai syytetyn kansalaisuus tai asuinpaikka, epäillyn tai syytetyn ja asianomistajien sekä todistajien edut, todisteiden hyväksyttävyys sekä mahdollinen viivästyminen. Pykälän sisältämät tarkoituksenmukaisuutta selventävät edellytykset olisivat linjassa edellä mainitun Eurojustin vuosikertomuksen ja puitepäätöksen johdanto-osan kappaleen kanssa sekä lisäksi esitutkinnan ja syytetoimien siirtämistä koskevan nykykäytännön kanssa.

Pykälässä mainittaisiin esitutkinnan tai syytetoimien siirtämisen tarkoituksenmukaisuutta tarkentavina edellytyksinä asian liittymät eri jäsenvaltioihin, asiassa esitettävä näyttö, oikeudenkäynnistä aiheutuvat kustannukset ja muut olosuhteet. Arvioitaessa liittymiä eri jäsenvaltioihin, tulisi huomioida muun muassa rikoksen tekopaikka ja aiheutettu vahinko. Lähtökohdan tulisi olla, että rikosasia käsiteltäisiin sillä lainkäyttöalueella, jolla rikos enimmäkseen tehtiin tai, jolla vahinko enimmäkseen aiheutui. Lisäksi huomioon tulisi ottaa esimerkiksi rikoksesta epäillyn tai syytetyn kotipaikka sekä se, onko rikoksesta epäilty tai syytetty mahdollista luovuttaa luovuttamismenettelyllä. Pykälän mukaan asiassa esitettävällä näytöllä olisi myös vaikutusta siirtämisestä päätettäessä. Esimerkiksi todistajien olinpaikka sekä se, ovatko todistajat halukkaita tarvittaessa matkustamaan Suomeen todistamista varten, tulisi ottaa asiaa arvioitaessa huomioon. Myös kustannusvaikutuksilla olisi vaikutusta ja esimerkiksi oletettavissa oleva asian käsittelyn pituus eri jäsenvaltioissa tulisi arvioinnissa ottaa huomioon. Esimerkkinä pykälässä mainituista muista olosuhteista voidaan mainita asianosaisten eli rikoksesta epäillyn, syytetyn ja asianomistajan oikeudet. Asiaa arvioitaessa tulisi ottaa huomioon asianmukaisessa laajuudessa myös rikoksen tuottaman hyödyn pidättämiseen, perintään, takavarikkoon ja menetetyksi tuomitsemiseen käytettävissä olevat toimivaltuudet. Kuitenkaan esitutkinnan tai syytetoimien siirtämisestä ei saisi sopia ainoastaan sillä perusteella, että tietyssä jäsenvaltiossa saataisiin takaisin suurempi osa rikoksen tuottamasta hyödystä kuin muualla.

11 §. Toimivaltaiset viranomaiset. Pykälässä säädettäisiin niistä viranomaisista, jotka olisivat Suomessa toimivaltaisia päättämään esitutkinnan tai syytetoimien siirtämisestä toisesta jäsenvaltiosta Suomeen. Pykälän 1 momentin mukaan päätöksen esitutkinnan siirtämisestä Suomeen tekisi tutkinnanjohtaja saatuaan syyttäjän suostumuksen. Päättäessään esitutkinnan siirtämisestä tutkinnanjohtaja voisi arvioida muun muassa esitutkinnan siirtämisestä aiheutuvia resurssivaikutuksia. Edelleen 1 momentin mukaan, jos rikoksen tutkiminen Suomessa edellyttäisi rikoslain 1 luvun 12 §:ssä tarkoitettua valtakunnansyyttäjän syytemääräystä, syyttäjä päättäisi tällöin esitutkinnan siirtämisestä. Momentin mukainen säännös mukailisi pääosin uuden esitutkintalain 8 §:n 1 momentin mukaista säännöstä ulkomailla tehdystä rikoksesta. Sen mukaan esitutkintaviranomainen voi tutkia ulkomailla tehdyksi epäillyn rikoksen, jos rikokseen rikoslain 1 luvun säännösten nojalla voidaan soveltaa Suomen lakia ja jos esitutkinnan toimittaminen Suomessa on tutkinnallisista syistä ja rikosvastuun toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukaista. Jos tällaisen rikoksen tutkiminen Suomessa edellyttää rikoslain 1 luvun 12 §:ssä tarkoitettua valtakunnansyyttäjän syytemääräystä, syyttäjä päättää uuden esitutkintalain mukaan esitutkinnan aloittamisesta. Kuten yleisperusteluissa on todettu, syyttäjällä on tärkeä asema arvioitaessa sitä, käynnistetäänkö ulkomailla tehdyksi epäiltyä rikosta koskeva esitutkinta Suomessa. Näin on erityisesti siksi, että tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta ulkomailla tehtyä rikosta ei saa Suomessa tutkia ilman valtakunnansyyttäjän syytemääräystä. Ei nimittäin ole lainkaan aiheellista tutkia sellaista asiaa, jossa syytemääräystä ei kuitenkaan tultaisi antamaan. Syyttäjän suostumuksella on haluttu turvata se, että asian oikeudelliset seikat, kuten syytemääräyksen tarpeellisuus, tulee arvioiduksi. Tällaisten rikosten tutkinnan käynnistämisen voidaan lisäksi katsoa kuuluvan uuden esitutkintalain 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaisen yhteistyövelvoitteen piiriin. Mainituista syistä tässä esityksessä on katsottu perustelluksi se, että esitutkintaviranomainen tarvitsisi syyttäjän suostumuksen ennen päätöksen tekemistä esitutkinnan siirtämiseksi Suomeen.

Pykälän 2 momentti koskisi syytetoimien siirtämistä. Sen mukaan päätöksen syytetoimien siirtämisestä Suomeen tekisi aina syyttäjä. Tilanteessa, jossa asian käsittely on edennyt syyteharkintavaiheeseen, syytetoimien siirtämisestä päättäisi siis syyttäjä.

12 §. Jatkomenettelyyn soveltuva lainsäädäntö. Pykälässä säädettäisiin lainsäädännöstä, joka soveltuisi asian käsittelyyn sen jälkeen, kun asia on siirretty käsiteltäväksi Suomessa. Pykälän mukaan, kun esitutkinta tai syytetoimet on päätetty siirtää Suomeen, sovelletaan menettelyyn, mitä esitutkintalaissa ja muualla laissa säädetään. Näin ollen asian käsittelyyn sovellettaisiin Suomen kansallista lainsäädäntöä. Käytännössä asian käsittely tällöin päättyisi tai vähintään keskeytyisi asianomaisessa toisessa jäsenvaltiossa tai asianomaisissa muissa jäsenvaltioissa.

4 luku Esitutkinnan tai syytetoimien siirtäminen Suomesta toiseen jäsenvaltioon

13 §. Toiseen jäsenvaltioon siirtämisen edellytykset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niistä edellytyksistä, joiden täyttyessä Suomessa vireillä oleva esitutkinta tai syytetoimet voidaan siirtää Suomesta toiseen jäsenvaltioon. Sen mukaan rikoksesta epäiltyä tai syytettyä koskeva esitutkinta tai häneen kohdistuvat syytetoimet voitaisiin siirtää Suomesta toiseen jäsenvaltioon, jos siirtämistä voitaisiin pitää tarkoituksenmukaisena ottaen huomioon liittymät eri jäsenvaltioihin, asiassa esitettävä näyttö, oikeudenkäynnistä aiheutuvat kustannukset ja muut olosuhteet. Edellytyksenä olisi lisäksi 10 §:ää vastaavasti, että siirtämisestä on 2 luvussa tarkoitetussa neuvottelumenettelyssä päästy yhteisymmärrykseen. Selvää on, ettei Suomen viranomainen voi velvoittaa toista jäsenvaltiota ottamaan käsiteltäväkseen Suomessa tutkittavana tai syyteharkinnassa olevaa rikosasiaa. Toisaalta siirtämisen tarkoitusta ei vastaisi se, että siirtämiseen ryhdyttäisiin, vaikka 3 luvun mukaisissa neuvotteluissa ei olisi päästy asiassa ratkaisuun. Tämä voisi johtaa siihen, ettei rikosasiaa käsiteltäisi Suomessa eikä muussakaan jäsenvaltiossa. Näin ollen on perusteltua, että yhtenä nimenomaisena edellytyksenä siirtämiselle olisi yhteisymmärrykseen pääseminen viranomaisten välisissä neuvotteluissa.

Myös tilanteessa, jossa asian käsittely siirretään Suomesta toiseen jäsenvaltioon, aloite rikosasian siirtämiseen voi tulla asianomaiselta toiselta jäsenvaltiolta, mutta oletettavaa on, että useammin Suomi olisi asiassa aloitteellinen. Myös niissä neuvotteluissa, jotka koskevat rikosasian siirtämistä Suomesta toiseen jäsenvaltioon, toimivaltainen viranomainen voisi turvautua Eurojustin apuun 9 ja 10 §:n perusteluissa tarkemmin selostetuin tavoin. Päätös siitä, että rikosasia ehdotetaan siirrettäväksi toiseen jäsenvaltioon, olisi hyvä tehdä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa asian käsittelyä. Asianosaisten tilaisuudesta tulla kuulluksi säädetään lain 15 §:ssä. Sen mukaan asianosaisille olisi varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen asian siirtämistä toiseen jäsenvaltioon. Kuulemisesta olisi kuitenkin mahdollista luopua 15 §:ssä tarkemmin säädetyin edellytyksin.

Pykälässä mainitut rikosasian siirtämisen tarkoituksenmukaisuutta tarkentavat edellytykset olisivat samat kuin 10 §:ssä, jossa säädettäisiin esitutkinnan tai syytetoimien siirtämisestä toisesta jäsenvaltiosta Suomeen. Kuten 10 §:n perusteluissa on todettu, rikosasian siirtämistä koskeva arviointi olisi aina tehtävä kunkin yksittäistapauksen tosiseikkojen perusteella ja arvioinnissa tulisi ottaa huomioon kaikki sellaiset tekijät, joiden harkitaan olevan merkityksellisiä. Asian arvioinnissa tulisi ottaa momentin mukaan huomioon liittymät eri jäsenvaltioihin, asiassa esitettävä näyttö, oikeudenkäynnistä aiheutuvat kustannukset ja muut olosuhteet. Edellä todetuin tavoin päätös siitä, että rikosasia tulisi siirtää toiseen jäsenvaltioon, olisi hyvä tehdä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa asian käsittelyä, koska siirtämisellä olisi vaikutuksia asian käsittelystä aiheutuviin kustannuksiin. Kustannusvaikutusten osalta myös esimerkiksi esitutkintaviranomaisen tai syyttäjäviraston voimavaroihin liittyviä vaikutuksia tulisi arvioida. Päätös esitutkinnan tai syytetoimien siirtämisestä ei saisi kuitenkaan perustua yksinomaan kustannusvaikutuksiin vaan asiassa tulisi punnita yhtä lailla kaikkia muitakin tekijöitä. Myöskään pelkästään mahdollisesti tuomittavan seuraamuksen ankaruudella ei saisi olla vaikutusta, mutta toisaalta olisi mahdollisuuksien mukaan varmistettava, että mahdolliset toisessa jäsenvaltiossa käytettävissä olevat seuraamukset vastaisivat asianomaisen rikoksen vakavuutta. Lain 10 §:n perusteluissa todetuin tavoin myös tässä pykälässä mainituista muista olosuhteista voidaan esimerkkinä mainita asianosaisten eli rikoksesta epäillyn, syytetyn ja asianomistajan oikeudet. Harkittaessa yleisesti esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä tulisi arvioida näin ollen esimerkiksi se, heikentäisikö asian siirtäminen asianomistajan oikeuksia merkittävästi. Yksi asian arvioinnissa huomioon otettava seikka olisi asiassa mahdollisesti tuomittavan vankeusrangaistuksen täytäntöönpano. Jos on oletettavaa, että asiassa mahdollisesti tuomittava vankeusrangaistus tullaan panemaan täytäntöön rikoksesta epäillyn tai syytetyn asuinvaltiossa, voitaisiin tälle seikalle antaa painoarvoa arvioitaessa esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä.

Lain 10 §:n perusteluiden mukaisesti esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä olisi arvioitava aina kokonaisvaltaisen tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Näin ollen pykälän mukaisissa tilanteissa asiaa arvioitaisiin 10 §:ssä esitettyjen arviointia koskevien yleisten edellytysten mukaisesti. Esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevan pyynnön tekemisen edellytyksenä ei olisi se, että edellytyksiä syytteen nostamiselle olisi Suomessa jo arvioitu. Näin ollen esitutkinta tai syytetoimet voitaisiin siirtää jo varhaisessa vaiheessa prosessia ilman, että syytekynnys olisi Suomessa jo täyttynyt.

Jos rikoksesta epäilty tai syytetty on vangittuna ja asiassa tehtävän arvioinnin perusteella päädytään siihen, että esitutkinta tai syytetoimet olisi siirrettävä toiseen jäsenvaltioon ja tämä asianomainen toinen jäsenvaltio suostuu rikosasian siirtoon, tulee esiin kysymys siitä, miten vangittuna oleva henkilö saadaan siihen jäsenvaltioon, johon häntä koskeva rikosasia on päätetty siirtää. Käytännössä asianomaisen toisen jäsenvaltion tulisi antaa epäillystä tai syytetystä eurooppalainen pidätysmääräys. Pidätysmääräys olisi tarpeen, jotta epäilty tai syytetty saataisiin siirrettyä rikosasian vastaanottaneeseen jäsenvaltioon.

Tilanteessa, jossa esitutkinta tai syytetoimet on päätetty siirtää Suomesta toiseen jäsenvaltioon, päättyy asian käsittely Suomessa. Tämä tarkoittaa muun ohessa sitä, että asianomistajan oikeudet määräytyisivät päätöksen jälkeen rikosasian vastaanottaneen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti. Uuden esitutkintalain 3 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan syyttäjä voi tutkinnanjohtajan esityksestä päättää, ettei esitutkintaa toimiteta tai että se lopetetaan, jos syyttäjä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 7 tai 8 §:n taikka muun vastaavan lainkohdan nojalla tulisi jättämään syytteen nostamatta eikä tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi syytteen nostamista. Rikosasioissa annetun lain 1 luvun 8 §:n mukaan syyttäjä voi jättää syytteen nostamatta muun muassa tilanteessa, jossa oikeudenkäyntiä on pidettävä tarkoituksettomana ottaen huomioon muut seikat. Yleisperusteluissa todetuin tavoin oikeudenkäyntiä voitaisiin pitää tarkoituksettomana, jos samoja tosiseikkoja ja samaa henkilöä koskeva oikeudenkäynti on vireillä toisessa jäsenvaltiossa. Näin ollen tilanteessa, jossa esitutkinta on siirretty toiseen jäsenvaltioon, voidaan esitutkinta päättää mainitun uuden esitutkintalain perusteella sen tultua voimaan.

On kuitenkin mahdollista, että esiin tulee tilanne, jossa rikosasian käsiteltäväksi ottanut valtio ei käsittele ja ratkaise asiaa lopullisesti. Tällöin arvioitavaksi tulee kysymys siitä, onko asia mahdollista ottaa uudelleen käsiteltäväksi Suomessa. Yleisperusteluissa todetuin tavoin esityksellä pyritään edesauttamaan ne bis in idem –periaatteen toteutumista käytännössä. Periaatteen mukaan rikoksesta epäiltyä ei saa syyttää useammin kuin kerran samasta rikoksesta. Oikeusvarmuuden voidaan katsoa puoltavan sitä, että esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskeva päätös jäisi pysyväksi. Pääsääntönä tulisikin olla, että päätös siirtää esitutkinta tai syytetoimet Suomesta toiseen jäsenvaltioon jää pysyväksi eikä asiaa tulisi lähtökohtaisesti ottaa takaisin Suomeen käsiteltäväksi. Toisaalta on kuitenkin mahdollista, että asiassa on ilmennyt sellaisia uusia ja merkityksellisiä seikkoja, joiden perusteella olisi perusteltua ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi Suomessa. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 11 §:n mukaan, jos syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta, hän saa peruuttaa päätöksensä vain, jos asiassa ilmenneen uuden selvityksen mukaan päätös on perustunut olennaisesti puutteellisiin tai virheellisiin tietoihin. Uuden esitutkintalain 3 luvun 10 § sisältää säännökset esitutkinnan rajoittamisesta. Sen 1 ja 2 momentti koskee esitutkinnan toimittamatta jättämistä ja lopettamista tiettyjen edellytysten täyttyessä. Pykälän 3 momentin mukaan esitutkinta on 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa aloitettava uudelleen, jos siihen asiassa ilmenneiden uusien seikkojen vuoksi on perusteltua syytä. Vastaava säännös esitutkinnan uudelleen aloittamisesta sisältyy voimassa olevan esitutkintalain 4 §:n 4 momenttiin. Mainitun perusteella kansallinen lainsäädäntö mahdollistaa asian ottamisen uudelleen käsiteltäväksi tiettyjen edellä selostettujen edellytysten täyttyessä.

Ulkomailla annetun tuomion vaikutuksista syytteen nostamiseen Suomessa säädetään rikoslain 1 luvun 13 §:ssä. Ne bis in idem –periaatetta koskevia säännöksiä sisältyy lisäksi Schengenin yleissopimuksen III osaston 3 lukuun. Ne bis in idem –periaatetta ja sen soveltuvuutta käytännössä voidaan yleisesti pitää varsin monimutkaisena. Periaatteen soveltamista koskeva oikeuskäytäntö on lisäksi vielä kehittyvää. Tällä esityksellä täytäntöönpantava puitepäätös tai rikosoikeudellista yhteistyötä koskevat puitepäätökset eivät sisällä periaatetta tarkentavaa sääntelyä eivätkä ne näin ollen sääntelyä myöskään edellytä. Periaatetta koskevaa laintasoista sääntelyä voidaan pitää periaatteen monimutkaisuudesta johtuen hankalana. Mainituista syistä tässä esityksessä ei ehdoteta periaatetta tarkentavaa sääntelyä sisällytettäväksi ehdotettuun lakiin.

Pykälän 2 momentin mukaan rikosilmoituksen siirrosta säädettäisiin erikseen. Kuten yleisperusteluissa on todettu, rikosilmoitusten siirtäminen jäsenvaltioiden välillä on mahdollistettu uhripuitepäätöksellä ja asiaa koskeva säännös sisältyy uuden esitutkintalain 3 luvun 8 §:n 2 momenttiin. Esitutkinnan siirtämistä ei tule sekoittaa rikosilmoituksen siirtämistä koskevaan menettelyyn, joista jälkimmäinen koskee ainoastaan niitä tapauksia, joissa rikos on tapahtunut ulkomailla. Rikosilmoituksen siirtoa koskevaa menettelyä voidaan uuden esitutkintalain mukaan käyttää, jos asianomistaja ei ole voinut tehdä rikosilmoitusta ja esittää vaatimuksiaan tekopaikan valtiossa tai että vakavan rikoksen ollessa kysymyksessä hän ei ole halunnut menetellä niin. Käytännössä rikosilmoituksen siirtoa koskevassa menettelyssä toimitaan niin, että Suomessa tehdään tarpeelliset tutkintatoimenpiteet, jolloin rikosilmoituksen vastaanottava valtio saa samalla kertaa käyttöönsä kaiken sellaisen tutkintamateriaalin, joka voidaan Suomen esitutkintaviranomaisen toimesta hankkia.

14 §. Toimivaltaiset viranomaiset. Pykälässä säädettäisiin viranomaisista, jotka olisivat toimivaltaisia päättämään esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisestä Suomesta toiseen jäsenvaltioon. Sen mukaan päätöksen esitutkinnan siirtämisestä toiseen jäsenvaltioon tekisi syyttäjä tutkinnanjohtajan esityksestä. Pykälä olisi linjassa uuden esitutkintalain 3 luvun 10 §:n kanssa, jossa säädetään esitutkinnan rajoittamisesta. Sen mukaisissa tilanteissa päätöksen tekee syyttäjä tutkinnanjohtajan esityksestä. Esitutkinnan rajoittamisella tarkoitetaan muun muassa päätöstä siitä, ettei esitutkintaa toimiteta tai, että se lopetetaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 7 tai 8 §:n mukaisissa tilanteissa. Mainitun lain 1 luvun 8 §:n 1 kohdan mukaisesti syyttäjä voi jättää syytteen nostamatta, jos oikeudenkäyntiä on pidettävä tarkoituksettomana ottaen huomioon muun muassa muut seikat. Kuten yleisperusteluissa ja 13 §:n perusteluissa on todettu, oikeudenkäyntiä voitaisiin pitää tarkoituksettomana, jos samoja tosiseikkoja ja samaa henkilöä koskeva oikeudenkäynti on jo vireillä toisessa jäsenvaltiossa. Syyttäjän nimeäminen toimivaltaiseksi viranomaiseksi vastaisi yleisesti rikosoikeudellista yhteistyötä koskevissa puitepäätöksissä ja niiden täytäntöönpanolaeissa omaksuttuja ratkaisuja. Verrattaessa nyt kyseessä olevaa tilannetta tilanteeseen, jossa asia siirretään toisesta jäsenvaltiosta Suomeen, on nyt kyseessä olevassa tilanteessa kysymys rikosasian siirtämistä koskevasta periaatteellisemmasta arvioinnista. Siirrettäessä rikosasia Suomesta toiseen jäsenvalioon, kysymys on sen arvioinnista, voidaanko rikosasia siirtää pois Suomen lainkäyttöalueelta. Näistä syistä tässä esityksessä on katsottu tarkoituksenmukaiseksi, että rikosasian siirtämisestä toiseen jäsenvaltioon päättäisi aina syyttäjä. Tämän ratkaisun voidaan olettavaa helpottavan yhteydenpitoa suhteessa muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisiin viranomaisiin, koska useimmissa muissa jäsenvaltioissa tutkinnanjohtajana toimii oikeusviranomainen. On kuitenkin huomattava, että esitutkinnan siirtäminen tapahtuisi aina tutkinnanjohtajan esityksestä. Näin ollen aloite esitutkinnan siirtämisestä Suomesta toiseen jäsenvaltioon tulisi aina tutkinnanjohtajalta.

Edelleen pykälän mukaan syytetoimien siirtämisestä päättäisi kuitenkin aina syyttäjä. Myös siirrettäessä esitutkinta tai syytetoimet Suomesta toiseen jäsenvaltioon, on esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän välisellä yhteistyöllä korostettu asema.

5 luku Erinäiset säännökset

15 §. Kielet. Pykälän 1 ja 2 momentissa säädettäisiin lain 2 luvussa säädetyissä tilanteissa käytettävistä kielistä. Puitepäätöksen 14 artikla sisältää säännöksen puitepäätöksen mukaisissa tilanteissa käytettävistä kielistä. Sen 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on ilmoitettava, mitä kieliä on mahdollista käyttää puitepäätöksen tietojenvaihtomenettelyssä. Pykälän 1 momentin mukaan lain 4 ja 5 §:ssä tarkoitetuissa yhteydenotoissa toiseen jäsenvaltioon olisi käytettävä asianomaisen jäsenvaltion hyväksymää kieltä. Suomeen tehtävissä yhteydenotoissa toimivaltainen viranomainen hyväksyisi yhteydenoton, jos se on tehty suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Toimivaltainen viranomainen voisi kuitenkin hyväksyä yhteydenotot myös muulla kielellä, jos sen käyttämiselle ei muutoin ole estettä. Säännöksen tarkoituksena on, että toimivaltainen viranomainen voisi joustavasti hyväksyä käytettäväksi myös muuta kieltä, vaikka siihen ei olisi velvollisuutta. Pykälän 1 momentin mukainen säännös vastaisi rikosoikeudellisen yhteistyön alalla aikaisemmin hyväksyttyjä vastavuoroisen tunnustamisen periaatteelle perustuvia puitepäätöksiä koskevia täytäntöönpanolakeja. Suomi tekisi 1 momenttia vastaavan puitepäätöksen 14 artiklan 1 kohtaan perustuvat ilmoitukset.

Pykälän 2 momentti koskee lain 8 §:n mukaisissa neuvotteluissa käytettävää kieltä. Sen mukaan toimivaltaisen viranomaisen olisi tällöin käytettävä kieltä, josta asianomaisen toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa on sovittu. Pykälä perustuu puitepäätöksen 14 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan toimivaltaiset viranomaiset voivat sopia käyttävänsä mitä tahansa kieltä puitepäätöksen 10 artiklan mukaisissa suorissa neuvotteluissa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin rikosasian asianosaisten oikeudesta saada tieto esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevasta päätöksestä. Sen mukaan heillä olisi oikeus saada tieto esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevasta päätöksestä ymmärtämällään kielellä. Oikeus koskisi lain 10 ja 13 §:n mukaisia tilanteita. Päätöksen sisällöstä säädettäisiin lain 18 §:n 1 momentissa. Edelleen 3 momentin mukaan päätöksen tehnyt viranomainen huolehtisi tarvittaessa esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevan päätöksen kääntämisestä asianosaisen ymmärtämälle kielelle. Säännös tarkoittaisi käytännössä esimerkiksi tilannetta, jossa Suomessa rikoksesta epäilty tai syytetty tai rikosasian asianomistaja ei ymmärtäisi suomen tai ruotsin kieltä vaan jotakin kolmatta kieltä. Hänellä olisi tällöin oikeus saada tieto sekä tarvittaessa käännös esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevasta päätöksestä ymmärtämälleen kielelle. Vastaavasti toisessa jäsenvaltiossa rikoksesta epäillyllä, syytetyllä tai rikosasian asianomistajalla olisi oikeus saada tieto sekä tarvittaessa käännös esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevasta päätöksestä ymmärtämällään kielellä, jos asianomainen toinen jäsenvaltio ei ole kääntänyt päätöstä jäsenvaltiossa, josta rikosasia on päätetty siirtää Suomeen. Momentin säännöksillä on pyritty siihen, että rikosasian asianosaiset saisivat tiedon ja tarvittaessa käännöksen heitä koskevista päätöksistä sellaisella kielellä, joita he ymmärtävät. Tämä on rikosasian asianosaisten oikeusturvan kannalta perusteltua. Säännöksellä ei poikettaisi voimassa olevasta kielilainsäädännöstä suomen ja ruotsin kielen osalta vaan niiden osalta sovellettaisiin jatkossakin voimassa olevaa lainsäädäntöä.

16 §. Asianosaisen kuuleminen. Pykälässä säädettäisiin rikosasian asianosaisen tilaisuudesta tulla kuulluksi. Sen 1 momentin mukaan siirrettäessä esitutkinta tai syytetoimet Suomesta toiseen jäsenvaltioon rikosasian asianosaiselle olisi varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevan päätöksen tekemistä. Asianosaisen suostumusta rikosasian siirtämiseen ei kuitenkaan vaadittaisi. Sekä rikoksesta epäillylle tai syytetylle että asianomistajalle annettavaa tilaisuutta tulla kuulluksi voidaan pitää heidän oikeusturvansa kannalta tarpeellisena. On mahdollista, että asianosaisella olisi näkemyksiä esimerkiksi rikosasian siirtämistä koskevista edellytyksistä.

Kuulemisvelvoite ei kuitenkaan ole ehdoton. Kuulemisesta voitaisiin 1 momentin mukaan luopua, jos se aiheuttaisi merkittävää viivästystä ottaen huomioon asian laadun, eikä kuulemisella todennäköisesti olisi ratkaisevaa merkitystä esitutkinnan tai syytetoimien siirtämisen edellytyksiä harkittaessa. Lähtökohtaisesti rikoksesta epäiltyä tai syytettyä tulisi kuulla aina ennen esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevan päätöksen tekemistä. Kuulemisesta voitaisiin luopua esimerkiksi tilanteessa, jossa rikosasiassa olisi huomattava määrä asianomistajia, joilla kullakin voidaan epäillä olevan kokonaisuuden kannalta ainoastaan vähäisiä vaatimuksia esitettävänään. On myös mahdollista, että asianomistajat asuvat tai muutoin oleskelevat useissa eri valtioissa. Tällöin kaikkien asianomistajien kuuleminen saattaisi aiheuttaa merkittävää viivästystä, eikä heidän kaikkien kuulemisella olisi välttämättä ratkaisevaa merkitystä siirtämisen edellytyksiä harkittaessa. Tällaisessa tilanteessa olisi siis mahdollista poiketa kuulemisvelvollisuudesta. Jotta asianosaisten kuuleminen kuitenkin käytännössä toteutuisi mahdollisimman täysimääräisesti, kuulemisesta luopumisen edellytykset olisi rajattu esitutkinnan tai syytetoimien siirtämisen edellytyksiin. Esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä Suomesta toiseen jäsenvaltioon koskevista edellytyksistä säädettäisiin lain 13 §:ssä. Edellytyksinä pykälässä mainitaan liittymät eri jäsenvaltioihin, asiassa esitettävä näyttö, oikeudenkäynnistä aiheutuvat kustannukset ja muut olosuhteet sekä se, että 8 §:n mukaisissa neuvotteluissa on päästy yhteisymmärrykseen. Näin ollen, jos kuulemisella ei olisi näiden edellytysten arvioinnin kannalta ratkaisevaa merkitystä, olisi kuulemisesta mahdollista luopua. Esimerkiksi tilanteessa, jossa rikosasiassa on useita asianomistajia ja heistä yhtä tai useampaa on jo kuultu ja kuulemisessa on käynyt selväksi, ettei muiden asianomistajien kuulemisella olisi ratkaisevaa merkitystä siirron edellytyksiä arvioitaessa, voitaisiin muiden asianomistajien kuulemisesta luopua.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin asianosaisten kuulemisesta tilanteessa, jossa esitutkinta tai syytetoimet siirretään toisesta jäsenvaltiosta Suomeen. Tällöin rikosasian asianosaiselle olisi varattava tilaisuus tulla kuulluksi, jos siihen on erityinen syy. Kuuleminen olisi toteutettava ennen esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevan päätöksen tekemistä. Siirrettäessä rikosasia toisesta jäsenvaltiosta Suomeen lähtökohtana voidaan pitää sitä, että asianosaisia on kuultu siinä valtiossa, josta esitutkintaa tai syytetoimia ollaan siirtämässä Suomeen. Kuitenkin tilanteessa, jossa ilmenee erityisiä syitä sille, että asianosaista tulisi kuulla myös Suomen viranomaisen toimesta, olisi tämä mahdollista. Tällainen tilanne saattaisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun Suomen toimivaltainen viranomainen saisi tiedon siitä, ettei asianosaista ole kuultu toisessa jäsenvaltiossa ja toimivaltaisen viranomaisen on perusteltua olettaa, että kyseisen asianosaisen kuulemisella olisi olennainen merkitys rikosasian siirtämistä arvioitaessa. Tällainen tilanne saattaisi tulla kysymykseen myös silloin, kun aloite rikosasian siirtämiseen on tehty Suomen viranomaisen toimesta ja rikosasian asianosaiset ovat Suomessa.

Kuten edellä on todettu, asianosaisten kuulemista voidaan pitää heidän oikeusturvansa kannalta tarpeellisena. Avustajan ja puolustajan määräämisestä säädettäisiin lain 17 §:ssä. Asianosaisille olisi myös turvattu muutoksenhakuoikeus esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevaan päätökseen 19 §:n mukaisesti. Käytännössä asianosaisten kuuleminen toteutettaisiin lain 8 §:ssä säädettyjen neuvotteluiden yhteydessä.

17 §. Oikeus avustajaan. Pykälässä säädettäisiin rikosasian asianosaisen oikeudesta avustajaan. Pykälä koskisi lain 3 ja 4 luvun mukaisia tilanteita eli tilanteita, joissa esitutkinta tai syytetoimet siirretään toisesta jäsenvaltiosta Suomeen tai Suomesta toiseen jäsenvaltioon. Pykälän 1 momentin mukaan rikosasian asianosaisella olisi oikeus käyttää avustajaa lain 3 ja 4 luvun mukaisessa menettelyssä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin asianosaisten avustamisesta muutoin. Sen mukaan asianosaisen avustamiseen lain 3 ja 4 luvun mukaisessa menettelyssä sovellettaisiin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 lukua. Kyseisen lain 2 luku sisältää säännökset muun muassa puolustajan määräämisestä ja asianomistajan oikeudenkäyntiavustajasta. Puolustajan määräämisen osalta säännös koskee myös tilanteita, joissa puolustaja olisi määrättävä viran puolesta. Kansallisia rikosoikeudenkäyntejä vastaavasti rikoksesta epäillyn oikeusturvan voidaan katsoa edellyttävän puolustajan määräämistä tilanteessa, jossa hän ei esimerkiksi itse kykene puolustautumaan tai hänen valitsemansa henkilö ei täytä puolustajan vaatimuksia. Puolustajasta myös muutoin olisi voimassa, mitä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa säädetään. Mainitun lain säännöksiä siten sovellettaisiin puolustajan kelpoisuusvaatimuksiin ja velvollisuuksiin muutoinkin. Tämä merkitsisi muun ohella sitä, että puolustajaksi määrättäisiin pääsääntöisesti asianajaja tai julkinen oikeusavustaja. Ehdotetun lain mukainen menettely saattaa koskea hyvin erilaisia rikosasioita, myös sellaisia, joissa kysymys on varsin lievästä rikoksesta. Tämän vuoksi rikosasian asianosaisella ei olisi oikeutta saada puolustajaa ainoastaan siitä syystä, että hän sitä pyytää. Myös asianomistajan oikeudenkäyntiavustajaa koskevia säännöksiä sovellettaisiin pykälän mukaan lain 3 ja 4 luvun mukaisissa tilanteissa, kuten kansallisissa rikosoikeudenkäynneissä.

Rikosasian asianosaisen oikeuteen saada oikeusapua ei ehdotetulla lailla puututtaisi. Näin ollen asianosaisella olisi mahdollisuus saada oikeusapua oikeusapulain (257/2002) mukaisesti. Oikeusapulain 2 §:n mukaisesti oikeusapuun oikeutettuja ovat henkilöt, joilla on kotikunta Suomessa taikka koti- tai asuinpaikka toisessa EU:n jäsenvaltiossa tai Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa. Lisäksi oikeusapua annetaan mainituista edellytyksistä riippumatta, jos henkilön asia käsitellään Suomen tuomioistuimessa tai jos oikeusapuun on erityistä syytä. Hallituksen esityksessä oikeusapulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 82/2001 vp todetaan, että erityisten syiden voitaisiin katsoa olevan olemassa esimerkiksi tilanteessa, jossa ulkomaalainen henkilö, joka ei täytä 1 momentin edellytyksiä mutta joka kuitenkin oleskelee Suomessa, tarvitsee Suomessa oleskeluunsa liittyvässä asiassa oikeudellisia neuvoja tai muuta oikeudellista apua.

18 §. Päätös ja sen tiedoksianto. Pykälässä säädettäisiin esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevan päätöksen sisällöstä ja sen tiedoksiannosta. Päätöksellä tarkoitettaisiin lain 10 tai 13 §:n perusteella tehtyä päätöstä. Pykälän 1 momentin mukaan päätös olisi perusteltava ja siihen tulisi liittää ohjeet muutoksenhakua varten. Päätöksessä olisi lisäksi yksilöitävä se oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 4 luvun mukaan määräytyvä käräjäoikeus, jolle 19 §:n 1 momentissa tarkoitettu valitus kyseisessä tapauksessa on tehtävä. Muutoksenhakutuomioistuimen yksilöimistä voidaan pitää tarpeellisena asianosaisen muutoksenhakuoikeuden turvaamisen kannalta. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 4 luku sisältää säännökset laillisesta tuomioistuimesta. Päätökseen sisällytettävä muutoksenhakutuomioistuinta koskeva tieto perustuisi mainitun 4 luvun säännöksiin.

Pykälän 2 momentti koskisi päätöksen tiedoksiantoa. Sen mukaan päätös olisi annettava tiedoksi postitse rikosasian asianosaiselle tämän ilmoittamaan tai muutoin tiedossa olevaan osoitteeseen, jollei sitä ole annettu tiedoksi muutoin. Momentin mukainen tiedoksiantovelvollisuus koskisi sekä tilanteita, joissa esitutkinta tai syytetoimet on päätetty siirtää toisesta jäsenvaltiosta Suomeen sekä tilanteita, joissa esitutkinta tai syytetoimet on päätetty siirtää Suomesta toiseen jäsenvaltioon. Ensiksi mainitussa tilanteessa päätös voitaisiin antaa rikoksesta epäillylle tiedoksi esimerkiksi silloin, kun epäilty saapuu Suomeen kuulusteltavaksi, jollei päätöstä ole toimitettu tiedoksi jo aikaisemmin postitse. Viimeksi mainitussa tilanteessa tiedoksianto voitaisiin tehdä heti, kun rikoksesta epäiltyä tai syytetty koskeva rikosasia on päätetty siirtää Suomesta toiseen jäsenvaltioon. Tämä olisi mahdollista toteuttaa esimerkiksi henkilöä kuulusteltaessa. Jollei päätöstä ole annettu muutoin tiedoksi, tiedoksianto olisi mahdollista suorittaa postitse. Päätös annettaisiin käytännössä tiedoksi niille asianosaisille, joiden osoite on tiedossa. Käytännössä niiden asianosaisten, joita on 16 §:n mukaisesti kuultu, osoitteet olisivat tiedossa.

Edelleen momentin mukaan asianosaisen katsottaisiin saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun se on annettu postin kuljetettavaksi. Päätökseen olisi lisäksi merkittävä päivä, jona se on annettu postin kuljetettavaksi. Tiedoksiannolla olisi merkitystä muutoksenhakuun varattuun aikaan. Lain 19 §:n 1 momentin mukaan valitus olisi tehtävä neljäntoista päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jotta muutoksenhakua koskeva määräaika olisi määriteltävissä, momenttiin ehdotetaan sisällytettävän säännös siitä päivästä, jona asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon. Momentin mukainen säännös perustuu pääosin oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 3a §:ään.

19 §. Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevaan päätökseen. Yleisperusteluissa todetuin tavoin asianosaisten oikeusturvan voidaan katsoa edellyttävän, että oikeudesta hakea muutosta siirtämisasiassa tehtyyn ratkaisuun säädetään laissa. Lisäksi muutoksenhakuoikeutta puoltaa se, että mahdolliset sopivaa oikeuspaikkaa koskevat väitteet tuotaisiin esille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin oikeudesta saattaa esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskeva päätös käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Päätöksellä tarkoitettaisiin lain 10 tai 13 §:n perusteella tehtyä päätöstä. Näin ollen muutoksenhakuoikeus koskisi sekä tilannetta, jossa rikosasia on päätetty siirtää toisesta jäsenvaltiosta Suomeen että tilannetta, jossa rikosasia on päätetty siirtää Suomesta toiseen jäsenvaltioon. Muutoksenhakuoikeus olisi rikosasian asianosaisella eli rikoksesta epäillyllä tai syytetyllä sekä mahdollisella rikosasian asianomistajalla. Valitus olisi tehtävä neljäntoista päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Muutoksenhakuoikeus on tarpeellinen muun muassa siksi, että rikoksesta epäillyllä tai syytetyllä saattaa olla intressi hakea muutosta tutkinnanjohtajan tai syyttäjän asiassa tekemään päätökseen koskien esimerkiksi 10 ja 13 §:ssä säädettyjen edellytysten arvioimista. Toimivaltainen käsittelemään asian olisi se käräjäoikeus, jonka toimivaltainen viranomainen on päätöksessään yksilöinyt toimivaltaiseksi käräjäoikeudeksi 18 §:n 1 momentin mukaisesti.

Edelleen 1 momentin mukaan käräjäoikeuden olisi viipymättä otettava asia käsiteltäväksi. Asia tulisi saada ratkaistua lainvoimaisesti mahdollisimman pian. Erityisesti asia vaatii viivytyksetöntä käsittelyä tilanteissa, joissa rikosasia on jo siirretty Suomesta toiseen jäsenvaltioon muutoksenhaun samalla ollessa vireillä. Tällaisessa tilanteessa ja, jos käräjäoikeus päätyy ratkaisuun, jonka mukaan rikosasiaa ei olisi pitänyt siirtää, tulee asia palautua takaisin Suomessa käsiteltäväksi ja asiassa mahdollisesti tehdyt toimet peruuttaa. Voidaan arvioida, että tällaiset tilanteet ovat ilmeisen harvinaisia.

Pykälän 2 momentti sisältäisi säännökset käräjäoikeuden kokoonpanosta sekä istuntokäsittelystä. Sen mukaan käräjäoikeus olisi päätösvaltainen, kun siinä on yksin puheenjohtaja. Käräjäoikeuslain (581/1993) 17 § sisältää säännöksen käräjänotaarin toimivaltuuksista. Sen 1 momentin 2 kohdan mukaan käräjänotaari oltuaan virassa kaksi kuukautta saa ilman eri määräystä muun muassa toimia käräjäoikeuden puheenjohtajana yhden tuomarin istunnossa rikosasiassa, jossa mistään syytteessä tarkoitetusta yksittäisestä rikoksesta ei syytteessä mainittujen seikkojen vallitessa tehtynä ole säädetty muuta tai ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai vankeutta enintään kaksi vuotta eikä vastaaja ole syytteessä tarkoitetun rikoksen johdosta vangittuna, matkustuskiellossa tai virantoimituksesta pidätettynä. Tällöin rangaistukseksi ei kuitenkaan voida tuomita muuta tai ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa. Kohdassa tarkoitetaan syyteasian käsittelyä eikä kohta näin ollen sovellu esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevan asian käsittelyyn. Näin ollen käräjänotaari ei saisi käsitellä 2 momentin mukaista muutoksenhakuasiaa. Lisäksi mainitun käräjäoikeuslain 17 §:n 3 momentin mukaan käräjänotaaria ei saa määrätä käsittelemään yksin tai käräjäoikeuden puheenjohtajana asiaa, jota laatunsa tai laajuutensa vuoksi on pidettävä vaikeana ratkaista. Nyt kyseessä olevan asian käsittelyä voidaan pitää myös laatunsa vuoksi sellaisena, ettei käräjänotaari voi asiaa ratkaista.

Edelleen 2 momentin mukaan asia olisi käsiteltävä istunnossa, jos käräjäoikeus asian tai sen osan selvittämiseksi pitää asian istuntokäsittelyä tarpeellisena. Asia olisi käsiteltävä istunnossa myös, mikäli valittaja sitä vaatii. Momentin mukaisesti asia olisi siis käsiteltävä istunnossa aina, kun valittaja sitä vaatii. Tätä on pidettävä valittajan oikeusturvan kannalta tarkoituksenmukaisena, koska jäljempänä todetuin tavoin käräjäoikeuden päätöksestä ei saisi hakea muutosta valittamalla. Kysymys muutoksenhakumenettelyssä olisi esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevan päätöksen saattamisesta käräjäoikeuden käsiteltäväksi eikä esimerkiksi itse rikosasian käsittelemisestä.

Pykälän 3 momentin mukaan asian käsittelyyn sovellettaisiin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuja säännöksiä.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kiellosta hakea muutosta käräjäoikeuden päätökseen. Sen mukaan käräjäoikeuden 1 momentin mukaiseen päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla. Säännöksellä on pyritty siihen, että rikosasian siirtämistä koskeva asia saataisiin edellä selostetuista syistä mahdollisimman pian lainvoimaisesti ratkaistua. Perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Perustuslain edellyttämän oikeuden voidaan katsoa toteutuvan 1 momentin mukaisella säännöksellä. Lisäksi tulee huomioida, että pykälässä säädetyn muutoksenhaun lisäksi rikosasian asianosaisilla olisi mahdollisuus turvautua ylimääräisiin muutoksenhakukeinoihin. Momentissa ehdotetun muutoksenhakukiellon osalta merkityksellistä olisi myös 16 §:ssä tietyin rajoitetuin poikkeuksin asianosaisille turvattu tilaisuus tulla asiassa kuulluksi. Esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevan päätöksen tekemiseen toimivaltaisista viranomaisista säädettäisiin lain 11 ja 14 §:ssä. Kun kysymys on esitutkinnan siirtämisestä Suomesta toiseen jäsenvaltioon, päätöksen tekisi syyttäjä. Syyttäjän myötävaikutus vaaditaan myös silloin, kun esitutkintaa ollaan siirtämässä toisesta jäsenvaltiosta Suomeen. Tällöin siirtoon vaadittaisiin syyttäjän suostumus. Syyttäjä päättäisi molemmissa tilanteissa syytetoimien siirtämisestä. Näin ollen alkuperäinen päätös rikosasian siirtämisestä tehtäisiin oikeusviranomaisen toimesta tai oikeusviranomaisen suostumuksella.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin päätöksen täytäntöönpanokelpoisuudesta muutoksenhausta huolimatta. Sen mukaan pykälässä tarkoitettu muutoksenhaku ei estäisi esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevan päätöksen täytäntöönpanoa, ellei asiaa käsittelevä käräjäoikeus toisin määrää. Säännöksellä edistettäisiin asian joutuisaa etenemistä. Vastaava säännös sisältyy muun muassa eurooppalaista todisteiden luovuttamismääräystä koskevaan täytäntöönpanolakiin (10 §), EU-sakkotäytäntöönpanolakiin (11 §) ja EU-jäädyttämislakiin (16 §).

20 §. Voimaantulo. Pykälässä säädettäisiin lain voimaantulosta. Tarkoituksena on, että laki tulisi voimaan 15 päivänä kesäkuuta 2012, johon mennessä jäsenvaltioiden on puitepäätöksen 16 artiklan 1 kohdan mukaisesti toteutettava tarvittavat toimenpiteet puitepäätöksen säännösten noudattamiseksi. Lain soveltaminen kuitenkin edellyttäisi, että myös asianomainen tai asianomaiset muut jäsenvaltiot ovat panneet puitepäätöksen täytäntöön ja alkaneet sitä soveltaa. Selvyyden vuoksi pykälän 2 momenttiin kirjattaisiin säännös siitä, että lakia voitaisiin soveltaa suhteessa sellaiseen jäsenvaltioon, joka on pannut puitepäätöksen täytäntöön.

On mahdollista, että lain mukaisen menettelyn kohteena oleva epäilty rikos on tapahtunut jo ennen lain voimaantuloa, minkä vuoksi lakia voitaisiin soveltaa myös sellaisia rikoksia koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemiseen ja ratkaisemiseen, joiden epäillään tapahtuneen ennen lain voimaantuloa. Niin ikään tällaisia rikoksia koskeva esitutkinta tai syytetoimet voitaisiin siirtää Suomen ja muiden jäsenvaltioiden välillä.

Tarkoituksena on, että ilmoittaessaan EU:n neuvoston pääsihteeristölle puitepäätöksen velvoitteiden saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä, Suomi antaisi puitepäätöksen 4 artiklan 2 ja 3 kohtien mukaiset ilmoitukset toimivaltaisista viranomaisista. Ilmoitukset sisältäisivät tiedot lain 3 §:ssä säädetyistä viranomaisista. Ilmoituksen mukaan puitepäätöksen mukaisen menettelyn osalta toimivaltaisia viranomaisia olisivat Suomessa asianomaiseen rikosasiaan määrätty syyttäjä tai sen tutkinnanjohtaja. Lisäksi ilmoituksessa todettaisiin, että valtakunnansyyttäjänvirasto ja keskusrikospoliisi olisivat toimivaltaisia hoitamaan puitepäätöksen mukaisia tehtäviä, jos asianomaiseen rikosasiaan ei ole määrätty syyttäjää tai sillä ei ole tutkinnanjohtajaa. Edelleen Suomen ilmoituksessa todettaisiin valtakunnansyyttäjänviraston ja keskusrikospoliisin 3 §:n 3 momentin mukainen avustava rooli.

Suomi antaisi lisäksi puitepäätöksen 14 artiklan 1 kohdan mukaisen ilmoituksen niistä kielistä, joilla puitepäätöksen mukaista menettelyä on mahdollinen Suomessa. Ilmoitus vastaisi 15 §:ssä säädettyä. Suomi ilmoittaisi, että puitepäätöksen mukaiseen menettelyyn voidaan käyttää suomen ja ruotsin kielen lisäksi englannin kieltä. Näin ollen Suomen ollessa puitepäätöksen mukaisen yhteydenottopyynnön vastaanottava valtio, tulisi yhteydenottopyyntö tehdä suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Lisäksi ilmoituksessa todettaisiin, että Suomi voisi hyväksyä yhteydenotot myös muulla kielellä, jos sen käyttämiselle ei ole estettä.

Laki ehdotetaan tulemaan voimaan puitepäätöksen täytäntöönpanoajan päättyessä eli 15 päivänä kesäkuuta 2012. Lain soveltaminen kuitenkin edellä esitetyn mukaisesti edellyttäisi, että myös yksi tai useampi asianomainen jäsenvaltio on pannut puitepäätöksen täytäntöön tai alkanut sitä soveltaa.

Perustuslain 9 §:n 3 momentin mukaan Suomen kansalaista ei saa vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan. Lailla voidaan kuitenkin säätää, että Suomen kansalainen voidaan muun muassa rikoksen johdosta luovuttaa tai siirtää maahan, jossa hänen ihmisoikeutensa ja oikeusturvansa on taattu. Tässä esityksessä ei ehdoteta rikoksesta epäiltyjen tai syytettyjen luovuttamista koskevia säännöksiä vaan henkilön luovuttaminen määräytyisi voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Näin ollen esitys ei ole ongelmallinen mainitun perustuslain pykälän kannalta.

Puitepäätöksen ja ehdotetun lain tarkoituksena on saada toiselta jäsenvaltiolta tieto siitä, onko asianomaisessa toisessa jäsenvaltiossa vireillä samaa henkilöä ja samoja tosiseikkoja koskeva rinnakkainen menettely. Puitepäätös edellyttää, että mahdollisissa toimivaltaristiriitatilanteissa tehtävään yhteydenottopyyntöön sisällytetään muun ohessa rikoksesta epäillyn tai syytetyn sekä mahdollisten asianomistajien nimet ja muut tunnistetiedot. Ehdotetun lain 4 §:n 2 momentin, joka sisältää säännöksen puitepäätöksessä edellytettyjen tietojen toimittamisesta, kannalta merkityksellinen on näin ollen perustuslain 10 §:n 1 momentti, jonka mukaan henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Tilanteessa, jossa Suomen toimivaltaiselle tehdään yhteydenottopyyntö mahdollisen toimivaltaristiriitatilanteen vahvistamiseksi, Suomi saa vastaanottamansa yhteydenottopyynnön mukana puitepäätöksen edellyttämät tiedot, joihin sisältyy muun ohella rikoksesta epäillyn tai syytetyn henkilötietoja. Tällaisia tietoja ei kuitenkaan Suomessa rekisteröidä vaan toiselta jäsenvaltiolta saatavien tietojen tarkoituksena on yksilöidä se henkilö, jota koskevaa rikosepäilyä tai syytetointa yhteydenottopyyntö koskee. Mainitun perusteella esitys ei ole ongelmallinen perustuslain 10 §:n 1 momentin kannalta.

Perustuslain 21 §:ssä edellytetyn oikeusturvan sekä hyvän hallinnon kannalta keskeisiä ovat ehdotetun lain säännökset asianosaisen kuulemisesta, oikeudesta avustajaan sekä muutoksenhakuoikeudesta.

Lakiehdotus ei sisällä perustuslain kannalta ongelmallisia säännöksiä. Ehdotus voidaan näin ollen käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 luku

Yleiset säännökset

1 §
Soveltamisala ja suhde muuhun lainsäädäntöön

Tässä laissa säädetään Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden, jäljempänä jäsenvaltio, välisestä yhteistyöstä rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi.

Laissa säädetään lisäksi esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisestä Suomen ja muiden jäsenvaltioiden välillä.

Tässä laissa säädetyn lisäksi on voimassa, mitä erikseen säädetään tai Suomea sitovissa kansainvälisissä velvoitteissa määrätään.

2 §
Rinnakkaiset menettelyt

Rinnakkaisilla menettelyillä tarkoitetaan sellaisia oikeudenkäyntiä edeltävässä tai oikeudenkäyntivaiheessa kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa vireillä olevia samaa epäiltyä tai syytettyä koskevia rikosoikeudellisia menettelyitä, jotka perustuvat joko osin tai kokonaan samoihin tosiseikkoihin.

2 luku

Tietojenvaihto ja suorat neuvottelut

3 §
Toimivaltaiset viranomaiset

Tässä luvussa säänneltyjä tehtäviä ovat Suomessa toimivaltaisia hoitamaan asianomaiseen rikosasiaan määrätty syyttäjä tai sen tutkinnanjohtaja. Syyttäjän on ilmoitettava toimivaltaiselle tutkinnanjohtajalle vastaanottamastaan tai tekemästään yhteydenottopyynnöstä. Tutkinnanjohtajan on tehtävä vastaava ilmoitus toimivaltaiselle syyttäjälle.

Valtakunnansyyttäjänvirasto ja keskusrikospoliisi ovat toimivaltaisia hoitamaan tässä luvussa säänneltyjä tehtäviä, jos asianomaiseen rikosasiaan ei ole määrätty syyttäjää tai sillä ei ole tutkinnanjohtajaa. Valtakunnansyyttäjänviraston on ilmoitettava keskusrikospoliisille vastaanottamastaan yhteydenottopyynnöstä. Keskusrikospoliisin on tehtävä vastaava ilmoitus valtakunnansyyttäjänvirastolle.

Valtakunnansyyttäjänviraston ja keskusrikospoliisin tehtävänä on avustaa toimivaltaista viranomaista tässä luvussa säännellyssä yhteydenpidossa. Lisäksi valtakunnansyyttäjänviraston ja keskusrikospoliisin tehtävänä on avustaa toisen jäsenvaltion toimivaltaisia viranomaisia 1 momentissa tarkoitetun viranomaisen löytymiseksi.

4 §
Yhteydenottovelvollisuus ja yhteydenottopyynnön sisältö

Jos toimivaltaisella viranomaisella on perusteltu syy olettaa, että toisessa jäsenvaltiossa on vireillä rinnakkainen menettely, tulee sen ottaa yhteyttä kyseisen jäsenvaltion toimivaltaiseen viranomaiseen rinnakkaisten menettelyjen vahvistamiseksi ja 8 §:ssä tarkoitettujen neuvotteluiden aloittamiseksi. Neuvottelut voidaan aloittaa ilman yhteydenottomenettelyä, jos toimivaltainen viranomainen on jo saanut tiedon rinnakkaisesta menettelystä muulla tavoin.

Yhteydenottoa koskevaan pyyntöön on sisällytettävä:

1) toimivaltaisen viranomaisen yhteystiedot;

2) kuvaus pyynnön kohteena olevan rikosoikeudellisen menettelyn tosiseikoista ja olosuhteista;

3) rikoksesta epäillyn tai syytetyn sekä mahdollisten asianomistajien nimi ja muut tunnistetiedot;

4) rikosoikeudellisen menettelyn käsittelyvaihe;

5) tieto siitä, onko rikoksesta epäilty tai syytetty pidätettynä tai vangittuna;

6) mahdolliset muut tarpeelliset tiedot.

5 §
Velvollisuus vastata yhteydenottopyyntöön ja vastauksen sisältö

Toimivaltaisen viranomaisen on vastattava toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tekemään yhteydenottopyyntöön.

Jos yhteydenottopyyntö on toimitettu muulle kuin toimivaltaiselle viranomaiselle, tulee tämän toimittaa pyyntö toimivaltaiselle viranomaiselle viipymättä ja ilmoittaa yhteydenottopyynnön siirtämisestä yhteydenottopyynnön lähettäneelle toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.

Yhteydenottopyyntöä koskevaan vastaukseen on sisällytettävä tieto siitä, onko Suomessa vireillä rinnakkaisia menettelyitä. Jos rinnakkaisia menettelyjä on vireillä, on vastaukseen sisällytettävä lisäksi toimivaltaisen viranomaisen yhteystiedot sekä tieto rikosoikeudellisen menettelyn käsittelyvaiheesta tai siitä, että asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Vastaukseen voidaan sisällyttää myös muita asiaankuuluvia tietoja.

6 §
Määräaika vastauksen antamiseen

Toimivaltaisen viranomaisen on vastattava 5 §:n mukaisesti toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tekemään yhteydenottopyyntöön tämän ilmoittamassa määräajassa. Jos toimivaltainen viranomainen ei voi vastata yhteydenottopyyntöön määräajassa, sen on viipymättä ilmoitettava toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle syyt siihen sekä määräaika, jonka kuluessa pyyntöön vastataan.

Jos toisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ei ole ilmoittanut määräaikaa vastauksen antamiselle, yhteydenottopyyntöön tulee vastata viipymättä.

Jos yhteydenottopyynnön kohteena oleva rikoksesta epäilty tai syytetty on vangittuna, yhteydenottopyyntöön tulee vastata kiireellisesti.

7 §
Viestintävälineet

Toimivaltaisen viranomaisen on 4 ja 5 §:n mukaisissa tilanteissa käytettävä kirjallista tai sähköistä viestiä tai muuta tapaa, josta voidaan esittää kirjallinen todiste.

8 §
Neuvotteluvelvollisuus

Jos rinnakkaisia menettelyitä on vireillä toisessa jäsenvaltiossa, toimivaltaisen viranomaisen on aloitettava neuvottelut kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa esitutkinnan tai syytetoimien siirtämiseksi kyseisestä jäsenvaltiosta Suomeen tai päinvastoin taikka rikosoikeudellisen menettelyn järjestämiseksi muulla tarkoituksenmukaisella tavalla. Siirtämisen edellytyksistä säädetään tämän lain 3 ja 4 luvussa.

Toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava neuvotteluiden aikana toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle vireillä olevassa rikosoikeudellisessa menettelyssä toteutetuista merkittävistä toimenpiteistä.

Toimivaltaisen viranomaisen on lisäksi toimitettava neuvotteluiden aikana toisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle sen pyytämät tiedot, jos niiden toimittamisella ei vaaranneta kansallista turvallisuutta tai henkilöiden turvallisuutta.

9 §
Yhteisymmärrykseen pääsemiseksi noudatettava menettely

Jos toimivaltaiset viranomaiset eivät ole päässeet 8 §:ssä tarkoitetuissa neuvotteluissa yhteisymmärrykseen rikosoikeudellisen menettelyn siirtämisestä, toimivaltaisen viranomaisen tulee tarvittaessa antaa asia Eurojust-yksikön käsiteltäväksi. Edellytyksenä on, että yksikkö on toimivaltainen käsittelemään kyseisen rikoksen.

Jos 8 §:n mukaisissa neuvotteluissa on päästy yhteisymmärrykseen rikosoikeudellisen menettelyn siirtämisestä Suomeen, toimivaltaisen viranomaisen tulee ilmoittaa menettelyn lopputuloksesta muiden asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille.

3 luku

Esitutkinnan tai syytetoimien siirtäminen toisesta jäsenvaltiosta Suomeen

10 §
Suomeen siirtämisen edellytykset

Rikoksesta toisessa jäsenvaltiossa epäiltyä tai syytettyä koskeva esitutkinta tai häneen kohdistuvat syytetoimet voidaan siirtää Suomeen, jos rikoslain (39/1889) 1 luvun mukaiset edellytykset Suomen rikosoikeuden soveltamisesta täyttyvät ja esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä voidaan pitää tarkoituksenmukaisena ottaen huomioon liittymät eri jäsenvaltioihin, asiassa esitettävä näyttö, oikeudenkäynnistä aiheutuvat kustannukset ja muut olosuhteet. Siirtämisen edellytyksenä on lisäksi, että siitä on 2 luvussa tarkoitetussa neuvottelumenettelyssä päästy yhteisymmärrykseen.

11 §
Toimivaltaiset viranomaiset

Päätöksen esitutkinnan siirtämisestä Suomeen tekee tutkinnanjohtaja saatuaan syyttäjän suostumuksen. Jos rikoksen tutkiminen Suomessa edellyttää rikoslain 1 luvun 12 §:ssä tarkoitettua valtakunnansyyttäjän syytemääräystä, syyttäjä päättää esitutkinnan siirtämisestä.

Päätöksen syytetoimien siirtämisestä Suomeen tekee syyttäjä.

12 §
Jatkomenettelyyn soveltuva lainsäädäntö

Kun esitutkinta tai syytetoimet on siirretty tämän luvun säännösten mukaisesti Suomeen, sovelletaan menettelyyn, mitä esitutkintalaissa (449/1987) ja muualla laissa säädetään.

4 luku

Esitutkinnan tai syytetoimien siirtäminen Suomesta toiseen jäsenvaltioon

13 §
Toiseen jäsenvaltioon siirtämisen edellytykset

Rikoksesta epäiltyä tai syytettyä koskeva esitutkinta tai häneen kohdistuvat syytetoimet voidaan siirtää Suomesta toiseen jäsenvaltioon, jos siirtämistä voidaan pitää tarkoituksenmukaisena ottaen huomioon liittymät eri jäsenvaltioihin, asiassa esitettävä näyttö, oikeudenkäynnistä aiheutuvat kustannukset ja muut olosuhteet. Siirtämisen edellytyksenä on lisäksi, että siitä on 2 luvussa tarkoitetussa neuvottelumenettelyssä päästy yhteisymmärrykseen.

Rikosilmoituksen siirrosta säädetään erikseen.

14 §
Toimivaltaiset viranomaiset

Päätöksen esitutkinnan siirtämisestä toiseen jäsenvaltioon tekee syyttäjä tutkinnanjohtajan esityksestä. Syytetoimien siirtämisestä päättää syyttäjä.

5 luku

Erinäiset säännökset

15 §
Kielet

Edellä 4 ja 5 §:ssä tarkoitetuissa yhteydenotoissa toiseen jäsenvaltioon on käytettävä asianomaisen jäsenvaltion hyväksymää kieltä. Yhteydenotoissa Suomeen toimivaltainen viranomainen hyväksyy yhteydenoton, jos se on tehty suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Toimivaltainen viranomainen voi hyväksyä yhteydenotot myös muulla kielellä, jos sen käyttämiselle ei muutoin ole estettä.

Edellä 8 §:n tarkoitetussa tilanteessa toimivaltaisen viranomaisen on käytettävä kieltä, josta asianomaisen toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa on sovittu.

Rikosasian asianosaisella on oikeus saada tieto esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevasta päätöksestä ymmärtämällään kielellä. Tarvittaessa päätöksen tehnyt viranomainen huolehtii esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevan päätöksen kääntämisestä asianosaisen ymmärtämälle kielelle.

16 §
Asianosaisen kuuleminen

Siirrettäessä esitutkinta tai syytetoimet Suomesta toiseen jäsenvaltioon rikosasian asianosaiselle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevan päätöksen tekemistä. Kuulemisesta voidaan luopua, jos se aiheuttaa merkittävää viivästystä ottaen huomioon asian laadun, eikä kuulemisella todennäköisesti olisi ratkaisevaa merkitystä esitutkinnan tai syytetoimien siirtämisen edellytyksiä harkittaessa.

Siirrettäessä esitutkinta tai syytetoimet toisesta jäsenvaltiosta Suomeen rikosasian asianosaiselle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevan päätöksen tekemistä, jos siihen on erityinen syy.

17 §
Oikeus avustajaan

Rikosasian asianosaisella on oikeus käyttää avustajaa 3 ja 4 luvun mukaisessa menettelyssä.

Asianosaisen avustamiseen tämän lain 3 ja 4 luvun mukaisessa menettelyssä sovelletaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 2 lukua.

18 §
Päätös ja sen tiedoksianto

Esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskeva päätös on perusteltava ja siihen tulee liittää ohjeet muutoksenhakua varten. Päätöksessä on lisäksi yksilöitävä se oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 4 luvun mukaan määräytyvä käräjäoikeus, jolle 19 §:n 1 momentissa tarkoitettu valitus kyseisessä tapauksessa on tehtävä.

Päätös on annettava rikosasian asianosaiselle tiedoksi postitse tämän ilmoittamaan tai muutoin tiedossa olevaan osoitteeseen, jollei sitä ole annettu tiedoksi muutoin. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun se on annettu postin kuljetettavaksi. Päätökseen on merkittävä päivä, jona se on annettu postin kuljetettavaksi.

19 §
Muutoksenhaku

Rikosasian asianosainen, jota koskeva esitutkinta tai syytetoimet on siirretty toisesta jäsenvaltiosta Suomeen tai Suomesta toiseen jäsenvaltioon, voi saattaa päätöksen käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Valitus on tehtävä neljäntoista päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Käräjäoikeuden on viipymättä otettava asia käsiteltäväksi.

Käräjäoikeus on päätösvaltainen, kun siinä on yksin puheenjohtaja. Asia on käsiteltävä istunnossa, jos käräjäoikeus asian tai sen osan selvittämiseksi pitää asian istuntokäsittelyä tarpeellisena taikka jos valittaja sitä vaatii.

Asian käsittelyyn sovelletaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuja säännöksiä.

Käräjäoikeuden 1 momentin mukaiseen päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

Tässä pykälässä tarkoitettu muutoksenhaku ei estä esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä koskevan päätöksen täytäntöönpanoa, ellei asiaa käsittelevä käräjäoikeus toisin määrää.

20 §
Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Lakia sovelletaan suhteessa sellaiseen jäsenvaltioon, joka on pannut rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä ja ratkaisemisesta annetun neuvoston puitepäätöksen (2009/948/YOS) täytäntöön.

---

Helsingissä 29 päivänä maaliskuuta 2012

Pääministeri
JYRKI KATAINEN

Oikeusministeri
Anna-Maja Henriksson