Siirry esitykseen
HE 125/2011
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityösopimuslain 1 luvun 1 §:n ja 13 luvun sekä eräiden merimiesten työaikaa ja vuosilomaa koskevien säännösten muuttamisesta
Esityksessä ehdotetaan merityösopimuslain soveltamisalaa laajennettavaksi siten, että osaa lain säännöksistä sovellettaisiin suomalaisella aluksella tehtävään työhön myös silloin, kun työnteko ei perustu työsopimukseen. Lisäksi ehdotetaan luovuttavaksi merityöaikalakiin ja työajasta kotimaan liikenteen aluksissa annettuun lakiin sisältyvistä vahtihenkilöstöä koskevista erityislepoaikasäännöksistä. Muutosten myötä säännökset vastaisivat Suomea sitovia kansainvälisiä sitoumuksia. Lisäksi merityöaikalain säännös vuorokautisesta enimmäistyöajasta ehdotetaan kumottavaksi.
Esityksessä ehdotetaan korotettavaksi myös merimiesten vuosilomalain vuosilomapalkan ja -korvauksen määräytymisen laskentaprosentti vastaamaan vuosiloman ansaintasäännön muuttumista alle vuoden jatkuneissa työsuhteissa.
Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Kansainvälinen työjärjestö (ILO) hyväksyi vuonna 2006 uuden merityötä koskevan yleissopimuksen, jäljempänä merityösopimus, jolla uudistettiin 68 ILO:n aikaisempaa yleissopimusta ja suositusta. Uudessa yleissopimuksessa vahvistettiin kansainväliset vähimmäisnormit merenkulussa tehtävälle työlle. Uudella yleissopimuksella pyritään turvamaan tasapuoliset toimintaedellytykset kansainvälisessä merenkulussa edistämällä merenkulkijoiden työ- ja elinoloja ja lisäämällä kilpailuedellytysten oikeudenmukaisuutta.
Merityösopimuksen soveltamisala on laaja. Yleissopimusta sovelletaan myös muuhun kuin työntekijänä tehtävään työhön. Yleissopimuksen laaja soveltamisala näkyy muun muassa artiklan II mukaisessa merenkulkijan määritelmässä ja toisaalta samaisen artiklan 2 kohdassa, jonka mukaan yleissopimusta sovelletaan kaikkiin merenkulkijoihin, ellei toisin erikseen todeta. Kunkin säännön ja normin osalta on aina erikseen arvioitava sen soveltuvuus myös muuhun kuin työntekijän asemassa tehtyyn työhön.
Euroopan yhteisön kansallisten varustamoyhdistysten keskusjärjestö (ECSA) ja Euroopan kuljetustyöntekijöiden liitto (ETF) ovat 19 päivänä maaliskuuta 2008 allekirjoittaneet sopimuksen vuonna 2006 tehdystä ILO:n merityötä koskevasta yleissopimuksesta. Sopimus on pantu voimaan yhteisön tasolla neuvoston direktiivillä 2009/13/EY, jäljempänä merityödirektiivi.
EU-tason merenkulkualan työmarkkinaosapuolten tekemä sopimus on sisällöltään yhdenmukainen ILO:n merityötä koskevan yleissopimuksen kanssa. Siten myös osa direktiivin säännöksistä ulottuu työsuhdetta laajemmalle.
ILO:n merityötä koskevan yleissopimuksen sisältöä on kuvattu yksityiskohtaisemmin hallituksen esityksessä 94. Kansainvälisen merityökonferenssin hyväksymän merityötä koskevan yleissopimuksen, 2006, johdosta (HE 91/2008 vp). Neuvoston merityödirektiivin edellyttämiä lainsäädäntömuutoksia on käyty läpi valtioneuvoston kirjelmässä (U 43/2008 vp).
Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskeva yleissopimus, jäljempänä STCW-sopimus, on tehty vuonna 1978, ja se on tullut kansainvälisesti voimaan 1984. Yleissopimusta muutettiin vuonna 1995 sekä vuonna 2010 muun muassa vahtihenkilöstön vähimmäislepoaikojen osalta.
Merityösopimuslain (756/2011) soveltamisalasta säädetään lain 1 luvun 1 §:ssä. Sen mukaan merityösopimuslain soveltamisalaan kuuluu sopimus, jolla työntekijä on sitoutunut henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta taloudellista etuutta vastaan suomalaisessa aluksessa tai työnantajan määräyksestä väliaikaisesti muualla. Suomalaisilla aluksilla tehtävästä työstä suurin osa tehdään työsuhteessa ja tällöin työ kuuluu merityösopimuslain soveltamisalaan.
Työsuhteisten työntekijöiden lisäksi aluksilla työskennellään jossain määrin myös muussa asemassa kuin työntekijänä. Useimmiten kyse on tällöin opiskeluun liittyvästä työharjoittelusta ja vähäisemmässä määrin itsenäisistä työnsuorittajista (self-employed).
ILO:n merityösopimus ja neuvoston merityödirektiivi edellyttävät, että kaikille aluksella työtä tekeville turvataan tietyn tasoiset vähimmäisehdot ja suojelun taso. Tällaisia määräyksiä ovat merenkulkijoiden työntekoa määrittävää sopimusta koskeva sääntö 2 ja normi A2.1, kotimatkaa koskeva sääntö 2.5 ja normi A2.5 sekä sääntö 4.1 ja normi A4.1, jotka koskevat sairaanhoitoa aluksella ja maissa. Työsuhteisten työntekijöiden osalta nämä velvoitteet on täytetty merityösopimuslain asianomaisilla säännöksillä.
Kansainvälisten velvoitteiden täyttämiseksi ehdotetaan, että merityösopimuslain soveltamisalaa laajennettaisiin siten, että osaa lain säännöksistä sovellettaisiin aluksella työtä tekeviin, vaikka nämä eivät ole työsuhteessa työn teettäjään. Velvoitteiden täyttämisestä vastaisi työnantajan asemesta laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetun lain (1687/2009) 1 luvun 2 §:n 9 kohdassa tarkoitettu laivanisäntä.
Soveltamisalan laajennus koskisi ensinnäkin lain 1 luvun 3 §:ssä säädettyjä velvoitteita. Jatkossa laivanisäntä vastaisi siitä, että työharjoittelijoiden ja itsenäisten työnsuorittajien kanssa tehdään kirjalliset sisällöltään 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaiset sopimukset samoin kuin siitä, että niitä tehdään riittävä määrä. Kaikilla aluksella työtä tekevillä olisi myös oikeus saada 1 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitetut tiedot aluksen voimassa olevista katsastustodistuksista ja aluksen liikennealueesta. Laivanisäntä olisi myös velvollinen ilmoittamaan henkilön siirtymisestä aluksesta toiseen sopimuksen voimassaoloaikana siten kuin laivaväen luetteloinnista annetussa laissa (1360/2006) säädetään.
Toiseksi merityösopimuslain 2 luvun 12 §:ssä säädetty oikeus saada asianmukaista sairaanhoitoa ehdotetaan laajennettavaksi koskemaan kaikkia aluksella työskenteleviä näiden oikeudellisesta asemasta riippumatta. Kolmas soveltamisalan laajennus koskisi lain 3 luvun 2 ja 3 §:ssä säädettyä oikeutta vapaaseen kotimatkaan työnteon päättyessä ja siihen liittyvää matkan järjestämisvelvollisuutta. Kotimatkan maksaneella laivanisännällä ei olisi oikeutta saada korvausta maksamistaan kustannuksista valtion varoista.
Lain 13 luvun 16 §:ssä säädetään henkilökohtaisen omaisuuden menettämisestä maksettavasta korvauksesta. Säännöksen soveltamisalan laajennuksen myötä laivanisäntä vastaisi henkilökohtaisen omaisuuden menettämisestä maksettavasta korvauksesta niiden aluksella työskentelevien henkilöiden osalta, jotka eivät ole työsuhteisia työntekijöitä.
Edellä selostetut muutokset toteutettaisiin lisäämällä merityösopimuslain 1 luvun 1 §:ään uusi 3 momentti. Uudessa säännöksessä viitattaisiin lain 13 luvun 17 a §:ään. Viimeksi mainitussa lainkohdassa puolestaan yksilöitäisiin säännökset, joita sovellettaisiin myös muuhun kuin työsuhteessa tehtävään työhön.
Laivanisännän vastuuta koskevalla säännöksellä ei oteta kantaa siihen, kuka viime kädessä on velvollinen kustannukset maksamaan eikä mahdolliseen meripanttioikeuteen.
ILO:n merityösopimuksen ja EU:n merityöaikadirektiivin mukaan jäsenvaltiot voivat työaikasääntelyssään valita joko enimmäistyöaikojen tai vähimmäislepoaikojen sääntelyn. Merityöaikalaissa (296/1976) samoin kuin työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetussa laissa (248/1982) on valittu sääntelytavaksi vähimmäislepoajat. Tämän linjavalinnan osalta lakeihin ei ehdoteta muutoksia.
Merityöaikalain 9 §:n ylityön teettämistä koskevassa säännöksessä säädetään vuorokautisesta enimmäistyöajasta. Säännöksen mukaan työntekijän työaika vuorokaudessa ei saa ylittää 16 tuntia. Koska työntekijän lepoaikoja seurataan juoksevasti kunkin 24 tunnin ajanjaksolla eikä vuorokaudessa ja koska peräkkäisten lepoaikojen väli ei ehdotetun säännöksen mukaan voi olla 14 tuntia pidempi, vuorokautista enimmäistyöaikaa koskeva 9 §:n 2 momentin säännös ehdotetaan poistettavaksi.
Merityöaikalain 9 a §:n 1 ja 2 momenttia sovelletaan muihin aluksella työskenteleviin kuin vahtihenkilöihin ja 3 momenttia vahtihenkilöstöön. Lisäksi pykälässä säädetään työntekijöiden oikeudesta korvaavaan lepoaikaan pykälässä tarkoitetun lepoajan häiriintyessä työkutsun vuoksi sekä lepoaikasäännösten vaikutuksesta työn teettämiseen poikkeuksellisissa oloissa. Pykälässä säädetään myös siitä, milloin taukoa pidetään laissa tarkoitettuna lepoaikana.
Pykälän 1 momentin mukaan työntekijälle on annettava jokaisen 24 tunnin aikana vähintään 10 tunnin lepoaika. Vaikka kysymyksessä on vuorokausilepoon rinnastuva lepoaika, sen vähimmäismäärää ei ole sidottu vuorokauteen vaan vähimmäislepoajan toteutumista tarkkaillaan ”juoksevasti” jokaisen 24 tunnin ajanjakson aikana.
Työntekijälle annettavaa vähimmäislepoaikaa on 24 tunnin ajanjakson ohella tarkasteltava myös seitsemän päivän jakson aikana. Momentin mukaan jokaisen seitsemän päivän jakson aikana työntekijälle on annettava yhteensä vähintään 77 tunnin lepoaika.
Pykälän 2 momentissa säädetään mahdollisuudesta jakaa vuorokautinen lepoaika kahteen jaksoon. Tällöin toisen jaksoista on oltava vähintään kuuden tunnin pituinen. Lisäksi säädetään siitä, että työntekijän 10 tunnin yhtäjaksoista vuorokausilepoa voidaan lyhentää kuuteen tuntiin enintään kahden peräkkäisen 24 tunnin aikana. Tällöin on huolehdittava siitä, että työntekijälle annetaan korvaavat lepoajat niin, että jokaisen seitsemän päivän ajanjakson aikana työntekijä saa yhteensä 77 tunnin lepoajan.
Pykälän 3 momentissa säädetään vahtihenkilöstön vähimmäislepoajoista. Sääntely on perustunut Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n koulutusta ja vahdinpitoa koskevan STCW-sopimuksen määräyksiin.
Vahdinpito järjestetään aluksilla yleensä ympärivuorokautisena toimintana lähinnä komentosilta-, kansi- ja konevahteina. Vahtihenkilöstö työskentelee tällöin yleensä vuoroissa ennalta suunnitellun työaikajärjestelmän mukaisesti.
Momentin mukaan vahtihenkilöstölle on annettava jokaisen 24 tunnin jakson aikana vähintään 10 tunnin lepoaika. Lepoaika voidaan jakaa enintään kahteen jaksoon siten, että toinen jaksoista on pituudeltaan vähintään kuusi tuntia. Vahtihenkilöstön vähimmäislepoaika voidaan lyhentää enintään kahden peräkkäisen 24 tunnin aikana kerrallaan kuuteen tuntiin, jos työntekijälle annetaan jokaisen seitsemän vuorokauden ajanjakson aikana vähintään 70 tunnin lepoaika. Korvaavien lepoaikojen antamisen ajankohtien tulee näkyä merityöaikalain 19 a §:ssä tarkoitetusta työ- tai vahtivuoroluettelosta.
STCW-sopimuksen uudistamisen jälkeen merityöaikalain 9 a §:ssä ei ole enää perusteita säilyttää eri vähimmäisleposäännöksiä vahtihenkilöstölle ja muulle henkilöstölle. Tällä perusteella pykälän 3 momentti ehdotetaan poistettavaksi.
Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 12 §:ssä on merityöaikalain 9 a §:ää vastaavat säännökset vähimmäislepoajoista.
Merenkulkijoiden vähimmäislepoaikojen tulee täyttää paitsi ILO:n merityösopimuksen ja merityöaikadirektiivin myös STCW-sopimuksen vaatimukset. STCW-sopimusta uudistettiin kesällä 2010 siten, että myös vahtihenkilöstön vähimmäislepoajat vastaavat ILO:n merityösopimuksen vaatimuksia. Uudistetun sopimuksen mukaan vahtihenkilöstölle on annettava jokaisen seitsemän päivän aikana 77 tunnin lepoaika ja peräkkäisten lepoaikojen väli saa olla enintään 14 tuntia. STCW-sopimuksen mukaan muutokset on saatettava kansallisesti voimaan tammikuun alusta 2012.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kaikkien merenkulkijoiden vähimmäislepoajoista jokaisen 24 tunnin ajanjaksolla ja toisaalta jokaisen seitsemän päivän ajanjaksolla. Momentin mukaan työntekijälle on annettava 10 tunnin lepoaika jokaisen 24 tunnin aikana ja jokaisen seitsemän päivän jakson aikana työntekijälle on turvattava yhteensä vähintään 77 tunnin lepoaika. Näin ollen, jos työntekijälle annetaan kuutena päivänä 10 tunnin lepoaika, seitsemäntenä päivänä hänelle on annettava 17 tunnin lepoaika.
Lepoaikojen tarkoituksena on turvata työntekijöille riittävä aika palautua työn fyysisistä ja henkisistä rasituksista. Tämä on tärkeää sekä yleisen meriturvallisuuden että työntekijöiden työturvallisuuden kannalta.
Joissakin tapauksissa lepoaikojen yhdenjaksoinen pitäminen ei kuitenkaan ole mahdollista. Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin edelleen mahdollisuudesta jakaa vuorokautinen lepoaika kahteen jaksoon. Tällöin toisen jaksoista on oltava vähintään kuuden tunnin pituinen. Tällöinkin edellytyksenä on, että työntekijälle annetaan jokaisen seitsemän päivän ajanjakson aikana vähintään 77 tunnin lepoaika. Momenttiin lisättäisiin myös säännös, jonka mukaan peräkkäisten lepoaikojen välinen aika ei saisi olla 14 tuntia pidempi. Säännös vastaa merityöaikadirektiivin, ILO:n merityösopimuksen sekä IMO:n STCW-sopimuksen vaatimuksia.
Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 10 §:ssä säädetään ylityön teettämistä koskevista poikkeuksista ja lepoaikoja koskevista rajoituksista. Ehdotetut muutokset lepoaikoihin eivät rajoita työntekijöiden käyttämistä 10 §:ssä tarkoitettuun työhön.
Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 12 §:n vähimmäislepoaikasäännöstä ehdotetaan muutettavaksi vastaavalla tavalla kuin merityöaikalain 9 a §:ää.
ILO:n merityösopimuksen ja merityödirektiivin mukaan merimiehet ansaitsevat vuosilomaa heti työsuhteen alusta lukien kaksi ja puoli arkipäivää kutakin täyttä lomanmääräytymiskuukautta kohden. Muutokset toteutettiin merimiesten vuosilomalain muuttamisesta annetulla lailla 1025/2011. Samassa yhteydessä ei kuitenkaan muutettu lain vuosilomakorvausta koskevia säännöksiä.
Jotta vuosiloman ansainta ja lomakorvaus vastaisivat toisiaan, ehdotetaan merimiesten vuosilomalain (433/1984) 17 a §:n 1 momenttia, 18 §:n 2 momenttia ja 19 a §:n 1 momenttia muutettavaksi siten, että kahdeksan ja puolen prosentin sijaan lomakorvauksena maksettaisiin 11 prosenttia lomanmääräytymisvuoden ansioista. Muutoin lomakorvauksen laskentasäännöt pysyisivät entisellään. Voimassa olevan lain 17 a §:n 2 momentti, jossa säädetään lomakorvausprosentista alle vuoden kestäneissä työsuhteissa, ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana.
Lomakorvauksen laskennassa noudatettavasta prosentista ehdotetaan lakiin otettavaksi erityinen siirtymäsäännös. Lomakorvauksen suuruus määräytyisi sen kertymäaikana voimassa olleiden säännösten mukaan. Alle vuoden kestäneissä työsuhteissa lomakorvausprosentti olisi 8,5 lain voimaantuloa edeltävältä ajalta. Lain voimaantulon jälkeen lomakorvauksen määrä olisi 17 a §:n, 18 §:n 3 momentin ja 19 a §:n 1 momentin mukaisesti 11 prosenttia työsuhteen kestosta riippumatta.
Esityksellä toteutettavat muutokset johtuvat Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden toteuttamisesta.
Vahtihenkilöstön vähimmäislepoaikasäännöksiin kohdistuvilla muutoksilla ei ole olennaisia varustamoiden kustannuksia lisääviä vaikutuksia.
Merimiesten vuosilomalain muutoksista aiheutuu varustamoille lisäkustannuksia, joiden arvioidaan olevan vuositasolla 150 000 euroa.
Esitys on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimivassa merimiesasiain neuvottelukunnassa, jossa ovat edustettuina työ- ja elinkeinoministeriön lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö sekä merenkulkualan työmarkkinajärjestöt. Esitys on yksimielinen.
Lait ehdotetaan tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:
Lakiehdotukset
1.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään merityösopimuslain (756/2011) 1 luvun 1 §:ään uusi 3 momentti ja 13 lukuun uusi 17 a § seuraavasti:
1 luku
Yleiset säännökset
1 §Soveltamisala
Tämän lain eräiden säännösten soveltamisesta muuhun kuin työsopimuksen perusteella tehtävään työhön säädetään 13 luvun 17 a §:ssä.
13 luku
Erinäiset säännökset
17 a §Laivanisännän vastuu aluksella ilman työsopimusta työskentelevistä
Jos aluksella tehdään työtä, joka ei perustu työsopimukseen, laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetun lain (1687/2009) 1 luvun 2 §:n 9 kohdassa tarkoitettu laivanisäntä vastaa siitä, että aluksella työtä tekevän kanssa tehdään kirjallinen sopimus, josta käyvät ilmi vastaavat asiat kuin 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työsopimuksesta on käytävä ilmi. Laivanisäntä vastaa myös siitä, että työtä aluksella ilman työsopimusta tekevään sovelletaan, mitä 1 luvun 3 §:n 3—5 momentissa, 2 luvun 12 §:ssä, 3 luvun 2 ja 3 §:ssä sekä 13 luvun 16 §:ssä säädetään.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
2.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan merityöaikalain (296/1976) 9 §:n 2 momentti ja 9 a §, sellaisena kuin niistä on 9 a § laissa 151/2001, seuraavasti:
9 §Ylityön teettäminen
Työntekijää saa säännöllisen vuorokautisen työajan lisäksi pitää ylityössä enintään 16 tuntia viikossa.
9 a §
Vähimmäislepoaika
Työntekijälle on annettava jokaisen 24 tunnin aikana vähintään 10 tunnin lepoaika (vuorokausilepo) ja jokaisen seitsemän päivän jakson aikana yhteensä vähintään 77 tunnin lepoaika.
Vuorokautinen lepoaika voidaan jakaa enintään kahteen jaksoon siten, että toisen jaksoista on kestettävä yhtäjaksoisesti vähintään kuusi tuntia. Peräkkäisten lepoaikojen väli ei saa olla 14 tuntia pidempi.
Jos työntekijän lepoaika häiriintyy työkutsujen vuoksi, hänelle on annettava riittävä korvaava lepoaika.
Alle 30 minuutin taukoa ei lueta 1 ja 2 momentissa tarkoitettuun lepoaikaan.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
3.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain (248/1982) 12 §, sellaisena kuin se on laissa 152/2001 ja osaksi laissa 1027/2011, seuraavasti:
12 §Vuorokautinen lepoaika
Työntekijälle on annettava jokaisen 24 tunnin aikana vähintään 10 tunnin lepoaika (vuorokausilepo) ja jokaisen seitsemän päivän jakson aikana yhteensä vähintään 77 tunnin lepoaika.
Vuorokautinen lepoaika voidaan jakaa enintään kahteen jaksoon siten, että toisen jaksoista on kestettävä yhtäjaksoisesti vähintään kuusi tuntia. Peräkkäisten lepoaikojen väli ei saa olla 14 tuntia pidempi.
Jos työntekijän lepoaika häiriintyy työkutsujen vuoksi, hänelle on annettava riittävä korvaava lepoaika.
Alle 30 minuutin taukoa ei lueta 1 ja 2 momentissa tarkoitettuun lepoaikaan.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
4.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan merimiesten vuosilomalain (433/1984) 17 a §, 18 §:n 3 momentti ja 19 a §:n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 343/1998, seuraavasti:
17 a §Lomakorvaus työsuhteen jatkuessa
Työntekijälle, joka sopimuksen mukaisesti on lomanmääräytymiskauden aikana työssä niin harvoina päivinä tai niin lyhyen ajan, ettei hänelle tästä syystä kerry ainoatakaan 3 §:n mukaista täyttä lomanmääräytymiskuukautta tai vain osa kalenterikuukausista on täysiä lomanmääräytymiskuukausia, suoritetaan, jos hän lomanmääräytymiskauden aikana on ollut työssä yhteensä vähintään kuusi tuntia, lomapalkan asemesta lomakorvauksena 11 prosenttia edellisen lomanmääräytymiskauden aikana maksetusta tai maksettavaksi erääntyneestä palkasta. Palkkaan, jota korotetaan 13 §:n 2 momentissa säädetyllä kertoimella, ei lasketa mukaan lain tai sopimuksen mukaisesta ylityöstä peruspalkan lisäksi maksettavaa korotusosaa eikä rahana maksettavaa vastikekorvausta.
18 §Lomakorvaus työsuhteen päättyessä
Työntekijälle, jota 17 a §:ssä tarkoitetaan, suoritetaan työsuhteen päättyessä, jos hän sen aikana on ollut työssä vähintään kuusi tuntia, lomakorvauksena 11 prosenttia hänelle 17 a §:n mukaan määräytyvästä palkasta siltä ajalta, jolta hän siihen mennessä ei ole saanut lomakorvausta.
19 a §Lomakorvaus usean työsuhteen perusteella
Jos työntekijä on ollut saman työnantajan palveluksessa useammassa kuin yhdessä työsuhteessa yhteensä vähintään kuusi tuntia saman kalenterikuukauden aikana eikä hänellä muutoin ole oikeutta vuosilomaan eikä lomakorvaukseen, hänelle maksetaan lomakorvauksena 11 prosenttia kalenterikuukauden aikana ansaitusta palkasta.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Ennen tämän lain voimaantuloa ansaittu 17 a §:ssä, 18 §:n 3 momentissa ja 19 a §:n 1 momentissa tarkoitettu lomakorvaus määräytyy lomakorvauksen kertymäaikana voimassa olleiden säännösten mukaan.
Helsingissä 25 päivänä marraskuuta 2011
Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN
Työministeri
Lauri Ihalainen