Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi postilaki, jolla korvattaisiin nykyisin voimassa oleva postipalvelulaki ja sen nojalla annetut alemman asteiset säädökset. Lisäksi esityksessä ehdotetaan kumottavaksi haja-asutusalueiden postinjakelun turvaamiseksi perittävästä maksusta annettu laki.

Postilaki muodostaisi uuden yleisen sääntelykehyksen postitoiminnan harjoittamiselle maassamme. Tämän lisäksi lailla säädetään erityisesti EU:n postidirektiivin mukaisen yleispalvelun tarjonnasta. Uudessa postilaissa myös saatettaisiin kansalliseen lainsäädäntöön postidirektiivin muutokset sekä ne Maailman Postiliiton viimeisimmät sopimusmuutokset, joiden nojalla on tarpeen tehdä lainmuutoksia.

Uuden postilain soveltamisalaan ei ehdoteta muutoksia nykyiseen postipalvelulakiin verrattuna. Soveltamisalaan kuuluisivat osoitteellisten kirjelähetysten sekä yleispalvelupakettien välittäminen, kun taas lehtijakelu jäisi edelleen soveltamisalan ulkopuolelle. Lain soveltamisalan ulkopuolelle jäisivät edelleen myös kuriirilähettäminen, yritysten sisäinen tai pienimuotoinen postitoiminta sekä muut pakettipalvelut kuin yleispalvelupaketit.

Postitoiminnan harjoittaminen ehdotetaan säilytettäväksi toimiluvanvaraisena toimintana. Oikeusharkintaan perustuvan toimiluvan kirjepalveluiden tarjoamiseen myöntäisi liikenne- ja viestintäministeriö. Toimiluvan sisältöä koskevia säännöksiä ehdotetaan täsmennettäviksi. Esimerkiksi toimipisteverkkoa tai viisipäiväistä jakelua koskevia ehtoja ei voitaisi asettaa muille kuin yleispalvelun tarjoajille.

Esityksessä ehdotetaan muutoksia yleispalveluvelvoitteen asettamiseen. Nykyisin yleispalveluvelvollisuus on toimiluvassa asetettu Itella Oyj:lle. Esityksessä ehdotetaan, että velvollisuus yleispalvelun tarjontaan asetettaisiin postimarkkinoiden arvioinnin perusteella tietylle yritykselle Viestintäviraston päätöksellä. Velvollisuus voitaisiin myös jättää nimenomaisesti asettamatta, jos yleispalvelun piiriin kuuluvien palveluiden tarjonta olisi riittävää. Yleispalveluvelvollisuuden tarpeellisuutta ja ehtoja tulisi arvioida säännöllisin väliajoin. Yleispalvelun tarjoajalle ehdotetaan edelleen säädettäväksi velvollisuus järjestää lähetysten keräily ja jakelu viitenä arkipäivänä viikossa.

Uuden lain tarkoituksena on varmistaa, että koko maassa on saatavilla kohtuullisin, avoimin ja syrjimättömin ehdoin postin peruspalvelut, jotka vastaavat keskimääräisen käyttäjän palvelutarpeita. Palvelujen saatavuus varmistetaan määrittelemällä aikaisempaa tarkemmin postin yleispalvelu ja täsmentämällä yleispalvelun tarjoajan velvollisuuksia. Yleispalveluvelvoitetta tarkennettaisiin nykyisestä siten, että laissa olisi nimenomaisesti määritelty palvelu, joka tulee vähintään pitää tarjolla. Vähimmäisvaatimukseksi määriteltäisiin sellaisen kirjetuotteen tarjonta, johon sovelletaan kirjeen kulkunopeutta kuvaavaa yleispalvelun laatustandardia. Käytännössä postipalvelun perustuotteen muodostaisi kirjetuote, joka on tarkoitettu perille toimitettavaksi lähettämistä seuraavana toisena päivänä nykyisin käytössä olevan niin sanotun 1. luokan kirjeen sijasta.

Esitetyllä lailla turvataan yleispalvelun saatavuutta edistämällä yleispalvelun tarjoamisen edellytyksiä siten, että yleispalvelua on mahdollisuus tarjota mahdollisimman kustannustehokkaasti. Lisäksi esitykseen sisältyy mekanismi, jolla viime kädessä varmistetaan yleispalvelun tarjonta julkisin varoin, jos yleispalvelun nettokustannukset muodostuvat yleispalvelun tarjoajalle kohtuuttomiksi. Lähtökohtana kuitenkin on, että yleispalvelua pystytään tarjoamaan kustannustehokkaasti ja tarjonta pystytään rahoittamaan markkinaehtoisesti.

Nykyisen postipalvelulain yleispalvelun toimipisteitä koskevaa sääntelyä ehdotetaan täsmennettäväksi. Yleispalvelun tarjoajalla olisi edelleenkin velvollisuus ylläpitää toimipisteitä. Esityksessä luovuttaisiin nykyisestä määrittelystä, jonka mukaan jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi toimipiste. Sen sijaan lakiin kirjattaisiin vaatimus, jonka mukaan toimipisteet on sijoitettava siten, että yleispalvelun käyttäjät voivat asioida toimipisteessä kohtuullisen matkan päästä vakituisesta asunnostaan.

Postilaatikkojen sijoittamista koskevaa sääntelyä ehdotetaan täsmennettäväksi nykyisestä. Postilaatikon sijainnin määrittelisi yleispalvelun tarjoaja. Postin saajalla säilyisi edelleen mahdollisuus valittaa postilaatikkojen sijoittelusta. Tarkoituksena on, että jatkossa kaikki postilaatikkojen sijoittelua koskevat riita-asiat ohjautuisivat selkeästi kunnan rakennusvalvontaviranomaisen ratkaistaviksi. Samalla Viestintävirastolle säädettäisiin mahdollisuus antaa määräyksiä postin jakelun käytännön järjestämisestä.

Jakelun toteuttamista koskevat säännökset ehdotetaan säilytettäviksi pääosin nykyisellään. Pientaloihin jaettavat kirjelähetykset tulee kantaa postilaatikkoon, joka sijaitsee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisen matkan päässä postin saajan osoitepaikasta. Kerrostalojen asuinhuoneistoihin jaettavat kirjelähetykset tulee kantaa huoneistokohtaisiin postiluukkuihin. Postin saaja voi sopia postiyrityksen kanssa tästä poikkeavista järjestelyistä kohtuullista maksua vastaan. Jakelupaikan määrittelyssä huomioon otettavia seikkoja täydennetään siten, että henkilökohtaisista erityistarpeista postin saajan liikuntaesteisyys tai vähintään 75 vuoden ikä tulee ottaa huomioon.

Uuden lain tarkoituksena on yleispalvelun turvaamisen lisäksi edistää yleisesti postitoimialan ja postipalvelujen kehitystä. Uusien yritysten tuloa postimarkkinoille edistetään karsimalla postiyritysten velvollisuuksia nykyisestä ja madaltamalla näin alalle tulon kynnystä. Lisäksi säännöksillä varmistetaan, että muilla postiyrityksillä on pääsy olemassa olevan yleispalveluverkon tiettyihin osiin avoimin ja syrjimättömin ehdoin.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että Eduskunta hyväksyisi Maailman postiliiton yleissopimuksen sen mukaisena kuin se on Geneven kongressissa muutettu. Esitys sisältää myös lakiehdotuksen sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi laki haja-asutusalueiden postitoiminnan turvaamiseksi perittävästä maksusta.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2011.

---

Postitoimintaa säännellään postipalvelulailla (313/2001). Valtioneuvosto antoi eduskunnalle selonteon postipalvelulain vaikutuksista ja soveltamisesta vuonna 2003 (VNS 4/2003 vp, EK 3/2004 vp). EU-tasolla postilainsäädäntöä on harmonisoitu direktiivillä 97/67/EY. Viimeisin postipalveluita koskeva muutosdirektiivi 2008/6/EY julkaistiin 27 päivänä helmikuuta 2008. Muutoksen mukainen lainsäädäntö tulee saattaa voimaan jäsenmaissa vuoden 2010 loppuun mennessä.

Hallituksen ohjelmaan sisältyy postitoimintaa koskeva kirjaus. Sen mukaan hallitusohjelman aikana arvioidaan postitoimintaa koskeva lainsäädäntö ja erityisesti siihen liittyvää yleispalveluvelvoitetta ottaen huomioon sekä EU:ssa että postien toimintaympäristössä tapahtuva kehitys. Kirjauksessa todetaan edelleen, että hallitus turvaa yleispalveluntarjoajan edellytykset vastata yleispalveluvelvoitteen kattavuudesta.

Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 10 päivänä lokakuuta 2008 työryhmän tekemään ehdotuksen postipalvelulain muuttamisesta. Toimeksiannon mukaan työryhmän tehtävänä oli tehdä ehdotuksia postidirektiivin edellyttämistä muutoksista postipalvelulakiin. Työryhmän tuli myös arvioida muita postipalvelulain uudistamistarpeita sekä tarvittaessa tehdä ehdotuksia lainsäädännön muuttamisesta ja muista mahdollisista toimenpiteistä. Työryhmän tuli erityisesti ottaa huomioon postitoimialan kehitys sekä vaikutukset yleispalveluun ja sen tarjoamisen edellytyksiin pitkällä tähtäyksellä. Työryhmä valmisteli ehdotuksensa toimeksiantonsa perusteella. Hallituksen esitys on laadittu työryhmän ehdotuksen pohjalta.

2.1.1 Johdanto

Postitoimintaa säännellään 6 päivänä huhtikuuta 2001 annetulla postipalvelulailla (313/2001). Postitoiminnan harjoittamiseen sovelletaan myös 24 päivänä heinäkuuta 1997 annettua lakia haja-asutusalueiden postipalvelujen turvaamiseksi perittävästä maksusta (708/1997).

Postipalvelut kuuluvat Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntövaltaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 §:n 20 kohdan nojalla. Ahvenanmaalla on voimassa oma postilainsäädäntö, 29 päivänä kesäkuuta 2007 annettu Landskapslag on posttjänster (Ålands författningssamling 60/2007). Ahvenanmaalla toimii myös itsenäinen postiyritys, joka on muutettu Posten Åland -nimiseksi osakeyhtiöksi 14 marraskuuta 2008 annetulla lailla (Ålands författningssamling 144/2008).

Postipalvelulaki

Nykyinen postipalvelulaki tuli voimaan vuoden 2002 alussa, jolloin se korvasi vuoden 1994 alusta voimaan tulleen postitoimintalain siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Postipalvelulaki perustuu sitä edeltävään postitoimintalakiin ja Euroopan unionin postisääntelyyn, erityisesti Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 97/67/EY yhteisön postipalvelujen sisämarkkinoiden kehittämistä ja palvelun laadun parantamista koskevista yhteisistä säännöistä, jäljempänä postidirektiivi.

Postipalvelulaissa on asetettu velvollisuuksia sekä yleispalveluksi määriteltyjen postipalvelujen sisällöstä ja tarjoamisesta että muiden postipalvelujen tarjoamisesta. Lisäksi laissa on säännökset muun muassa postitoiminnan ohjauksesta ja valvonnasta sekä postinkulun varmistustehtävistä. Postitoiminnaksi määritelty toiminta on säädetty toimilupaa edellyttäväksi toiminnaksi.

Postipalvelulain ensimmäinen luku sisältää postipalvelulakia koskevat yleiset säännökset. Luvussa säädetään lain tarkoituksesta ja soveltamisalasta sekä määritellään keskeiset termit. Lain tarkoituksena on sen 1 §:n mukaan turvata hyvälaatuisten postipalveluiden ja erityisesti yleispalvelun saatavuus tasapuolisin ehdoin koko maassa. Lisäksi valtioneuvostolle asetetaan säännöksessä velvollisuus huolehtia siitä, että koko maassa on tarjolla yleispalvelu. Lain soveltamisala määritellään 2 §:ssä luettelemalla joukko palveluita, joita laki ei koske. Lain soveltamisalan ulkopuolella ovat sanoma- ja aikakauslehtien kuljetus ja jakelu; merkitykseltään vähäisten kirjelähetysten jakelu- ja kuljetustoiminta; elinkeinonharjoittajan omaan toimintaan tarvittava tai liittyvä postitoiminta; yksilöllisiin kahdenvälisiin sopimuksiin perustuva niin sanottu kuriiritoiminta; sekä muu kuin yleispalveluun kuuluvien pakettien välitystoiminta. Suomessa on perinteisesti katsottu, ettei lehtien jakelua voida säätää toimiluvanvaraiseksi toiminnaksi perustuslain (731/1999) 12 §:ssä suojattua sananvapautta loukkaamatta. Monet kustantajat ovat itse huolehtineet lehtiensä jakelusta asiakkailleen. Postipalvelulain 3 §:ssä määritellään eräitä keskeisiä käsitteitä, jotka kuitenkin useissa tapauksissa saavat tarkemman sisällön vasta muualla laissa.

Postipalvelulain toisessa luvussa määritellään yleispalvelun sisältö ja asetetaan yleispalvelun laatustandardit. Lain 4 §:ssä säädetään yleispalvelun sisällöstä postidirektiiviä vastaavasti painoluokittain. Pykälän mukaan yleispalvelu käsittää ensinnäkin vastaanottajalle osoitettujen enintään kahden kilon painoisten kirjelähetysten ja enintään kymmenen kilon painoisten postipakettien välityspalvelun. Maahan saapuvien lähetysten osalta yleispalvelu käsittää kuljetus- ja jakelupalvelun enintään 30 kilogrammaan asti. Lisäksi pykälässä todetaan kirjattujen ja vakuutettujen lähetysten kuuluvan yleispalveluun.

Pykälässä säädetään yleispiirteisesti yleispalvelun tarjoajan toimipisteverkostosta sekä keräilyä ja jakelua koskevista yleispalvelun tarjoajan velvollisuuksista. Lain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla vähintään yksi yleispalvelua tarjoava toimipiste. Postipalvelujen saatavuutta järjestettäessä on otettava huomioon paikalliset olosuhteet sekä uusien postipalvelumuotojen kehittyminen. Lain 5 §:n 1 momentissa asetetaan yleispalveluun kuuluvien kotimaan kirjelähetyksien laatustandardi. Laatustandardi ilmaisee postin kulkunopeuden vähimmäistason, joka pitää koko maan tasolla saavuttaa. Pykälästä ilmenevän laatustandardin mukaan yleispalveluun kuuluvista seuraavana työpäivänä jaettavaksi tarkoitetuista niin sanotuista ykkösluokan lähetyksistä vähintään 85 prosenttia on oltava perillä seuraavana työpäivänä ja vähintään 98 prosenttia viimeistään toisena työpäivänä. Lisäksi 5 §:n 2 momentissa on postidirektiivin liitteen mukainen Euroopan yhteisön sisäistä ulkomaanpostia koskeva laatustandardi, jonka mukaan lähetyksistä vähintään 85 prosenttia on oltava perillä jättöpäivästä lukien kolmantena ja 97 prosenttia viidentenä päivänä.

Lain kolmannessa luvussa määritellään postitoiminnan harjoittamisen edellytykset. Säännökset koskevat toimilupaa, sen ehtoja, hakemista, voimassaoloaikaa, siirtämistä ja raukeamista. Toimiluvan myöntäminen on oikeusharkintaista ja valtioneuvosto on velvollinen myöntämään toimiluvan sellaisille yhteisöille, virastoille, laitoksille ja säätiöille, jotka täyttävät laista ilmenevät toiminnan harjoittamisen kriteerit. Alueen, jolle toimilupa voidaan myöntää, tulee muodostaa hallinnollisesti ja toiminnallisesti yhtenäinen toimilupa-alue. Toimiluvan peruuttamisesta säädetään 34 §:ssä, jonka mukaan peruuttamisen edellytyksenä on, ettei toimiluvanhaltija noudata postipalvelulakia taikka sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä. Valtioneuvosto voi 42 §:n mukaan hakemuksesta myöntää postiyritykselle oikeuden julkaista kansainvälisesti hyväksyttäviä postimerkkejä ja liikenne- ja viestintäministeriö voi hakemuksesta myöntää postiyritykselle oikeuden julkaista Suomessa hyväksyttäviä postimerkkejä. Toimenpiteistä postitoiminnan lopettamisen johdosta on säädetty 41 §:ssä ja luvattomasta postitoiminnan harjoittamisesta on säädetty rangaistus 35 §:ssä.

Kaikissa toimiluvissa tulee 6 §:n mukaan lähtökohtaisesti antaa 5 §:n yleispalvelun laatustandardia vastaavia jakelua koskevia määräyksiä. Lain säätämisen yhteydessä liikennevaliokunta katsoi mietinnössään (LiVM 13/2000 vp), että kaikkien postiyritysten toimiluvissa tulee olla jakelusta määräys 95 prosentin laatustandardista. Toimiluvassa voidaan antaa myös erinäisiä muita toimintaa koskevia määräyksiä.

Yleispalveluvelvollisuus eli velvollisuus taata 2 luvussa määritellyn yleispalvelun toteutuminen koko maassa voidaan toimiluvassa määrätä sellaiselle postitoiminnan harjoittajalle, jolla on edellytykset vastata yleispalvelun tarjoamisesta. Yleispalvelun turvatakseen valtioneuvosto voi määrätä postiyrityksen tarjoamaan yleispalvelua myös muulla alueella kuin mille toimija on hakenut toimilupaa. Säännös oli tarpeen säätää sen teoreettisen esimerkkitilanteen varalle, ettei Suomen Posti Oy olisi halukas harjoittamaan postitoimintaa jonkun kunnan tai maakunnan alueella. Katsottiin että, tällöin olisi oltava mahdollisuus velvoittaa postiyritys tietyin edellytyksin ottamaan hoidettavakseen myös kyseinen alue.

Neljäs luku koskee postiyrityksen yleisiä velvollisuuksia. Tähän laajaan lukuun sisältyvät säännökset postiyrityksen velvoitteista, yleispalvelun tarjoajan hinnoittelusta ja kustannuslaskennasta, postiyritysten yhteistoimintavelvoitteista ja muista velvollisuuksista, kuten postitoiminnan hoitamista poikkeusoloissa koskevat säännökset.

Lain 11 §:n mukaan postiyrityksellä on velvollisuus vastaanottaa ja välittää jokaisen sitä haluavan kirjelähetys voimassa olevaa maksua vastaan toimilupansa sekä toimitusehtojensa mukaisesti postin saajalle, lukuun ottamatta erikseen määriteltyjä lähetysten sisällön turvallisuuteen liittyviä poikkeustapauksia.

Lain 12 §:ssä on säännökset postin jakelun järjestämisestä. Pykälän 1 momentissa on määritelty ne paikat, joihin kirjelähetykset tulee jakaa. Pientaloissa kirjeet on jaettava kohtuullisen matkan päässä postin saajan osoitepaikasta olevaan laitteeseen tai rakennelmaan ja kerrostaloissa asiakaskohtaisena jakeluna. Liikennevaliokunta ei mietinnössään (LiVM 13/2000 vp) pitänyt tarkoituksenmukaisena, että vanhoihin kerrostaloihin yritettäisiin jälkikäteen lisätä alakertaan tai ulkoseinään laatikkorivistöjä. Pykälän 2 momentin mukaan kirjelähetykset on jaettava vähintään jokaisena työpäivänä, jollei jakelu esty laissa määritellyn ylivoimaisen esteen vuoksi. Paketit on 3 momentin mukaan jaettava kohtuullisessa ajassa.

Keräily- ja jakelutiheydestä voidaan kuitenkin poiketa 13 §:n nojalla vaikeakulkuisilla saaristo- tai erämaa-alueilla, mutta poikkeusalueillakin jakelu ja keräily on suoritettava vähintään kerran viikossa. Tällaisia poikkeustalouksia voi pykälän mukaan olla koko maassa enintään 300 taloutta ja Viestintävirasto ratkaisee tarvittaessa, mitkä taloudet kuuluvat poikkeuksen piiriin. Poikkeamista keräily- ja jakelutiheydestä on lakia valmisteltaessa perusteltu Suomen maantieteellisillä olosuhteilla ja Euroopan tasolla harvana pidettävällä asutuksella.

Lain 14 §:n mukaan postiyrityksen on tehtävä suunnitelma jakelun yksityiskohtaisesta järjestämisestä. Postin saaja voi sopia postiyrityksen kanssa 12 §:n jakelusäännöksistä poikkeavista järjestelyistä kohtuullista maksua vastaan. Viestintävirasto voi antaa tarvittaessa yksityiskohtaisempia yleisiä ohjeita kirjelähetysten vastaanotossa ja jakelussa tarvittavien laitteiden ja vähäisten rakennelmien sijoittelusta. Tilanteissa, joissa postin saaja ja postiyritys eivät ole päässeet keskenään sopimukseen postin vastaanoton järjestelyistä eikä asiassa ole annettu lainvoimaista ratkaisua, postiyrityksellä on oikeus säilyttää kysymyksessä olevalle postinsaajalle tulevat kirjelähetykset noudettavina postin saajan osoitteen mukaan määräytyvässä toimipaikassa. Postiyrityksen 14 §:n perusteella tekemään suunnitelmaan tai postinjakeluun tyytymätön voi saattaa asian 37 §:n nojalla Viestintäviraston ratkaistavaksi. Viestintäviraston ratkaisuvaltaan eivät kuitenkaan kuulu postiyrityksen ja asiakkaan välisiä sopimussuhteita tai korvausvastuuta koskevat asiat.

Yksittäisten postilaatikoiden sijoittelusta säädetään 22 ja 23 §:ssä. Kunta on velvollinen 22 §:n nojalla sallimaan kirjelähetysten keräilyssä ja jakelussa tarvittavien laitteiden ja vähäisten rakennelmien, kuten postilaatikkojen, sijoittamisen asemakaavassa osoitetuille yleisille alueille, milloin sijoittamista ei voida muulla tavoin järjestää postiyrityksen ja postin saajan kannalta kohtuullisella tavalla ja kohtuullisin kustannuksin. Myös tontin, muun kiinteistön tai rakennuksen omistaja on velvollinen sallimaan, että seinään, porttiin tai aitaan kiinnitetään taikka maalle sijoitetaan keräilyssä ja jakelussa tarvittavia laitteita tai vähäisiä rakennelmia erityisin edellytyksin.

Jos asianosaiset eivät sovi postilaatikkojen sijoittamisesta, siitä määrää 23 §:n nojalla kunnan rakennusvalvontaviranomainen ottaen huomioon kysymykseen tulevan paikan muun käytön ja tarkoituksenmukaisen postitoiminnan vaatimukset sekä Viestintäviraston antamat yleiset jakeluohjeet.

Postilaatikoiden sijoittelu on aiheuttanut erimielisyyksiä postiyrityksen ja postin saajien välillä. Sijoittamisoikeudesta tehtävien viranomaispäätösten oikeudellista sitovuutta on arvioitu korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO:2006:27, jossa oikeus totesi, ettei kaupunginhallituksella postipalvelulain säännökset huomioon ottaen ollut toimivaltaa antaa postilaatikoiden sijoittamista koskevaa päätöstä, joka kielsi sijoittamasta postilaatikoita asemakaavassa osoitetuille yleisille alueille.

Neljännessä luvussa on myös säännökset luottamuksellisen viestinnän salaisuuden ja kielellisten oikeuksien turvaamisesta sekä postiyrityksen palveluksessa olevan taikka postiyrityksen kanssa tekemänsä sopimuksen nojalla postiyrityksen palveluja tarjoavan henkilön vaitiolovelvollisuudesta.

Lain 17 §:n mukaan postiyrityksellä ei ole oikeutta avata suljettua kirjettä mutta postipaketti voidaan avata, jos lähetys on vahingoittunut ja avaaminen on välttämätöntä sisällön suojaamiseksi tai sen kunnon toteamiseksi taikka jos on syytä epäillä, että lähetys saattaa aiheuttaa vaaraa terveydelle tai omaisuudelle. Postipaketin saa avata ainoastaan Viestintäviraston tähän tehtävään valtuuttama henkilö siten kuin 17 §:ssä säädetään ja vain toisen henkilön läsnä ollessa.

Todennäköisesti henkilökohtaiseksi tarkoitetun lähetyksen vastaanottaja tulee pyrkiä selvittämään ja mikäli tässä ei onnistuta tulee perille saamaton lähetys toimittaa avaamattomana Viestintävirastoon, jonka tulee 32 a §:n nojalla pyrkiä selvittämään postilähetyksen vastaanottaja tai lähettäjä. Tässä tehtävässään Viestintävirasto saa erikseen säädetyllä tavalla avata kirjeen, jos se on välttämätöntä vastaanottajan selvittämiseksi tai jos lähetys saattaa aiheuttaa vaaraa terveydelle tai ympäristölle. Lain 32 b ja c §:ssä on postinkulun varmistustehtäviä koskevat menettelysäännökset avattujen ja osoiteselvitettyjen lähetysten palauttamisesta postiyritykselle sekä avatun lähetyksen säilyttämisestä ja hävittämisestä. Jollei avatusta postilähetyksestä löydetä tietoja, joiden perusteella se voidaan toimittaa eteenpäin, Viestintäviraston on säilytettävä lähetys kuuden kuukauden ajan ja tämän jälkeen hävitettävä tarkoituksenmukaisella, viestin luottamuksellisuuden turvaavalla tavalla. Jos lähetys sisältää muuta kuin henkilökohtaiseksi tarkoitetun viestin, sen muu sisältö voidaan myydä sopivaksi katsotulla tavalla. Todennäköisesti pilaantuneen, vaarallisen tai muun kuin henkilökohtaiseksi tarkoitetun lähetyksen taikka lähetyksen, jonka säilyttäminen on muusta vastaavasta syystä ilmeisen tarpeetonta, saa hävittää jo ennen kuuden kuukauden säilytysajan kulumista. Lain 32 d §:n mukaan Viestintävirastoon myös muussa kuin virkasuhteessa tai siihen verrattavassa palvelussuhteessa olevaan henkilöön sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen hoitaessaan postinkulun varmistustehtäviä. Viestintäviraston hallussa olevat postilähetykset ja niissä olevat asiakirjat, jotka se on saanut postinkulun varmistustehtäviä hoitaessaan, ovat 32 e §:n mukaan salassa pidettäviä.

Postiyrityksen vastuusta on säädetty 19 §:ssä, jonka mukaan postiyritys vastaa vahingosta, joka aiheutuu postin lähettäjälle tai saajalle lähetyksen viivästymisestä, katoamisesta tai vahingoittumisesta. Lain 19 ja 20 §:ssä on säädetty vastuun rajoituksista, vastuun ajallisesta ulottuvuudesta ja vastuusäännösten pakottavuudesta. Lain 20 §:ssä on lueteltu vahingon enimmäismäärää rajoittavat enimmäiskorvaussummat viivästymis- ja vahingoittumistapauksissa sekä korvauksen sovittelemisesta. Lisäksi lain 21 §:ssä säädetään korvausoikeuden vanhenemisesta sekä vanhenemisen katkaisevasta muistutuksesta.

Postipalveluihin liittyvät toimitusehdot tulee 24 §:n mukaan julkaista kirjallisina ja niiden tulee olla käyttäjän saatavissa korvauksetta. Toimitusehtojen vähimmäissisällöstä sekä hinnastoista säädetään tarkemmin 24 §:ssä. Toimitusehdot on etukäteen hyväksytettävä Viestintävirastolla. Postiyrityksen on 25 §:n nojalla julkaistava vuosittain palvelun laatua koskevat tiedot, joista tulee lisäksi käydä ilmi valitusten määrä ja niiden käsittely.

Postipalveluiden hinnoittelusta säädetään 26 §:ssä, jonka mukaan yleispalvelun tarjoajan perimien hintojen tulee olla kohtuullisia, tasapuolisia sekä sellaiset, että palvelut ovat kaikkien käyttäjien saatavilla. Hinnoittelun on oltava lisäksi oltava avointa ja syrjimätöntä ja yleispalvelun tarjoajan tulee hinnoitella seuraavana työpäivänä jaettava tavallinen kotimaan kirjelähetys yhtenäisesti koko maassa. Velvoite koskee yleisesti käytössä olevia yksittäisen kirjeen maksutapoja. Yhtenäisen hinnoittelun käyttäminen ei estä yleispalvelun tarjoajaa tekemästä yksittäisiä hintasopimuksia asiakkaiden kanssa. Yleispalvelun hinnat on sovitettava kustannuksiin ja yleispalvelun tarjoajan on 27 §:n mukaan käytettävä laskentajärjestelmiä, joista selviää eri palvelujen hintojen kohtuullisuus ja suhde kustannuksiin. Yleispalvelun tarjoajan on sisäisessä laskennassaan pidettävä erillään vähintään yleispalveluun kuuluvat sekä muut palvelut. Yleispalveluun kuuluvissa palveluissa kustannukset on laskettava lähetyslajeittain. Yleispalvelun tarjoajan on toimitettava laskentajärjestelmien kuvaukset Viestintävirastolle, joka valvoo hinnoittelu- ja kustannuslaskentasäännösten noudattamista lain 30 §:stä ilmenevän toimivallan nojalla.

Viestintävirasto on valvonut yleispalvelun tarjoajaksi nimetyn Itella Oyj:n yleispalvelutuotteiden hinnoittelun ja sen perusteena olevan kustannuslaskennan lainmukaisuutta ja antanut asiaa koskevia päätöksiä. Niistä aikaisemmassa, 13 marraskuuta 2008 antamassaan päätöksessä (Dnro 1043/9213/2008) Viestintävirasto katsoi, ettei Itella Oyj:n kustannuslaskennan perusteella voitu antaa ratkaisua siitä, ovatko Itella Oyj:n perimät yleispalveluotteiden hinnat postipalvelulain mukaisesti kustannuksiin sovitettuja. 13 lokakuuta 2009 antamassaan ratkaisussa (Dnro 734/9322/2009) Viestintävirasto taas katsoi, etteivät Itella Oyj:n yleispalvelutuotteiden hinnat ole postipalvelulain 26 §:n mukaisesti kohtuullisia ja kustannuksiin sovitettuja. Yleispalvelun tarjoajaksi nimetty Itella Oyj on valittanut molemmista päätöksistä Helsingin hallinto-oikeuteen. Asioiden käsittely on yhä kesken.

Postiyritysten yhteistoiminnasta on säädetty lain 28 §:ssä. Postiyritys on pykälän mukaan velvollinen huolehtimaan, että sen välitettäväksi erehdyksessä jätetty kirjelähetys toimitetaan muun postiyrityksen välitettäväksi, jos kirjelähetyksen vastaanottajan osoitepaikka ei sijaitse ensiksi mainitun postiyrityksen toimilupa-alueella. Postiyritys on velvollinen huolehtimaan siitä, että toisen postiyrityksen toimitettavaksi jätetyt lähetykset voidaan jakaa sellaiselle postin saajalle, jonka osoitepaikka sijaitsee laitteessa tai rakennelmassa, kuten postilokero, joka on sen hallinnassa. Postiyritysten välisten sopimusehtojen tulee olla tasapuoliset ja kohtuulliset. Sopimuksen tulee sisältää luovutusehdot ja hinnoitteluperusteet. Sopimuksessa on otettava huomioon postipalvelulaissa säädettyjen laatuvaatimusten noudattaminen. Postiyrityksen on toimitettava sopimus Viestintävirastolle, jonka katsotaan hyväksyneen sopimuksen, jos se ei ole muuta ilmoittanut kuukauden kuluessa sopimuksen toimittamisesta.

Postiyrityksellä on oikeus ylläpitää postitoiminnan hoitamiseksi postin lähettäjiä ja saajia koskevaa osoiterekisteriä. Rekisterissä olevien tietojen sisällöstä, niiden käyttämisestä, edelleen luovuttamisesta ja rekisteristä poistamisesta säädetään 40 §:ssä.

Lain 29 §:ssä on säädetty postiyritysten muista velvollisuuksista, joihin lukeutuu velvollisuus varautua postitoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa. Lisäksi yleispalvelun tarjoajan on huolehdittava laissa säädetyn tiedoksiantomenettelyn käytettävissä olosta koko maassa. Yleispalvelun tarjoajan tai sellaisen yrityksen, joka yleispalvelun tarjoajan kanssa tekemänsä sopimuksen nojalla tarjoaa yleispalvelun tarjoajan palveluja asiakkaille, palveluksessa olevaan henkilöön sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen suorittaessaan tiedoksiantomenettelyyn liittyviä tehtäviä.

Lain viidennessä luvussa on säännökset postitoiminnan ohjauksesta ja valvonnasta, mukaan lukien postitoiminnan valvontamaksusta, sen suuruudesta, perusteesta, määräämisestä ja perimisestä. Lain viides luku sisältää myös säännökset liikenne- ja viestintäministeriön sekä Viestintäviraston oikeudesta saada postiyritykseltä postipalvelulaissa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi tarpeellisia tietoja.

Postitoiminnan yleinen ohjaus ja kehittäminen kuuluvat liikenne- ja viestintäministeriölle 30 §:n nojalla, ja Viestintäviraston tehtävänä on valvoa lain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. Postiyritykset ovat velvollisia maksamaan Viestintävirastolle vuotuisen postitoiminnan valvontamaksun. Kaikkien postiyritysten valvontamaksun kokonaissumman tulee vastata niitä kokonaiskustannuksia, joita Viestintävirastolle aiheutuu laissa säädettyjen postiyrityksiä koskevien tehtävien hoitamisesta. Valvontamaksun suuruudesta säädetään 31 a §:ssä, maksun määräytymisen perusteena olevasta liikevaihdosta konsernissa 31 b §:ssä ja maksun määräämisestä ja perimisestä 31 c §:ssä. Liikenne- ja viestintäministeriön ja Viestintäviraston tiedonsaantioikeudesta säädetään 32 §:ssä ja Viestintäviraston pakkokeinoista 33 §:ssä. Laissa on säädetty rangaistavaksi postitoiminnan harjoittaminen ilman toimilupaa, postimaksumerkintää koskeva rikkomus sekä lain 16 §:ssä säädetyn vaitiolovelvollisuuden rikkominen.

Liikenne- ja viestintäministeriöllä ja Viestintävirastolla on 39 §:n nojalla oikeus saada virka-apua poliisilta, tulliviranomaisilta ja rajavartiolaitokselta postipalvelulain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten täytäntöön panemiseksi.

Lain 5 a luku koskee Viestintävirastolle kuuluvia postinkulun varmistustehtäviä ja kuudes luku pakkokeinoja, seuraamuksia ja muutoksenhakua. Seitsemäs luku taas sisältää erinäisiä säännöksiä virka-avusta, osoiterekisteristä, postitoiminnan lopettamisesta, postimerkkien julkaisemisesta ja postimaksumerkinnän käyttämisestä.

Laki haja-asutusalueiden postipalveluiden turvaamiseksi kerättävästä maksusta

Haja-asutusalueiden postitoiminnan turvaamiseksi perittävästä maksusta annetun lain tarkoituksena on sitä koskevan hallituksen esityksen (HE 22/1997 vp) mukaan lieventää kilpailun avautumisen vaikutuksia postitoiminnassa. Lain 2 §:n mukaan postitoiminnan harjoittaja, joka on saanut postitoimintalaissa tarkoitetun toimiluvan rajoitetun postitoiminnan harjoittamiseen, on velvollinen suorittamaan valtiolle veronluonteista maksua. Myynnistä suoritettavan maksun perusteena on lain 3 §:n perusteella postipalvelun arvonlisäveroton myyntihinta. Maksun suuruus määräytyy toimilupa-alueella myytyjen postipalvelujen myyntihintojen ja toimilupa-alueen väestötiheyden perusteella.

Hallituksen esityksessä todetaan edelleen, että perimällä maksua rajoitetun toimiluvan saaneilta postitoiminnan harjoittajilta, on tarkoitettu estää Suomen Posti Oy:n kannalta hintojen hallitsematon aleneminen kilpailluilla alueilla. Lakia säädettäessä esitykseen ei katsottu liittyneen sellaisia seikkoja, joiden perusteella postitoimintamaksua olisi pidettävä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 85 tai 86 artiklassa tarkoitetulla tavalla yhteisön kilpailulainsäädännön vastaisena.

Lakia säädettäessä arvioitiin, että postitoimintamaksuun voi liittyä perustamissopimuksen 92 artiklassa tarkoitettua valtion tukea Suomen Posti Oy:lle myönnetyn vero-helpotuksen ja mahdollisen hajasijoitusalueiden postitoimintaan osoitettavan määrä-rahan osalta. Postitoimintamaksu arvioitiin kuitenkin yhteisölainsäädännön mukaiseksi, koska sitä pidettiin tarpeellisena peruspostipalvelujen saatavuuden varmistamiseksi. Hallituksen esityksessä ei arvioitu postitoimintamaksua erikseen perustamissopimuksen 49 artiklan mukaisen palvelujen tarjoamisen vapauden näkökulmasta.

2.1.2 Postitoiminta Suomessa

Posti- ja pienkuljetustoiminnan markkinat

Postipalvelulailla säännelty postipalvelu on osa posti- ja pienkuljettamisen ja siihen liittyvien muiden palveluiden markkinoita. Tilastokeskuksen yritysrekisterin mukaan toimialalla TOL 641 (posti- ja kuriiritoimiala) oli vuoden 2007 lopulla 300 yritystä. Yritysten määrä on noussut merkittävästi parissa vuodessa, sillä vuonna 2005 yrityksiä oli vain 267.

Tilastokeskus julkaisee posti- ja pienkuljetuksen tilastoa, joka ei ole toimialan kokonaistilasto, vaan perustuu otokseen edellä mainitun toimialan harjoittamasta kirje- ja pakettilähetysten välittämisestä, lehtijakelusta sekä osoitteettomasta jakelusta. Otostilaston mukaan vuonna 2008 posti- ja pienkuljetustoiminnan koti- ja ulkomaan lähetysten määrä oli 4 053 miljoonaa kappaletta, mikä on kaksi prosenttia edellisvuotta enemmän.

Lähetysten kokonaismäärästä vuonna 2008 kotimaan lähetyksiä oli 3 966 miljoonaa kappaletta. Kotimaan lähetyksistä 27 prosenttia oli kirjeitä, 1,5 prosenttia paketteja, 26 prosenttia lehtiä ja 46 prosenttia osoitteettomia lähetyksiä. Jaettujen kirjeiden, pakettien ja lehtien määrä pysyi lähes ennallaan samalla, kun osoitteettomien lähetysten määrä kasvoi viisi prosenttia. Tilastointitavan muutoksesta johtuen kattavaa liikevaihtotietoa vuodelta 2008 ei ole saatavilla. Vuonna 2007 kokonaisliikevaihto oli 1 076 miljoonaa euroa, josta kirjeiden osuus oli 43 prosenttia, pakettien 24 prosenttia, lehtijakelun 8 prosenttia sekä osoitteettoman jakelun 25 prosenttia.

Ulkomaan lähetysten osuus kaikista lähetyksistä oli vuonna 2008 noin kaksi prosenttia eli 87 miljoonaa kappaletta. Näistä kertyi liikevaihtoa 258 miljoonaa euroa. Ulkomaan lähetysten kokonaismäärä pysyi edellisvuoden tasolla, mutta ulkomaan lähetysten liikevaihto vähentyi kahdella prosentilla. Ulkomaan lähetyksistä suurin osa eli 71 prosenttia oli kirjeitä. Paketteja puolestaan oli 10 prosenttia ja muita lähetyksiä 19 prosenttia. Eniten liikevaihtoa lähetyksistä kertyy yleensä pakettilähetyksistä, vuonna 2008 yhteensä 151 miljoonaa euroa. Kirjelähetysten ja muiden lähetysten liikevaihto yhteensä oli 107 miljoonaa.

Itella Oyj posti- ja muiden palveluiden tarjoajana

Itella Oyj on konserni, jonka toiminta on jaettu kolmeen liiketoimintaryhmään: viestinvälitys, logistiikka ja informaatio. Suomen lisäksi konsernilla on liiketoimintaa Pohjois- ja Keski-Euroopassa sekä Venäjällä. Konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 1 819,7 miljoonaa euroa, josta 70 prosenttia kertyi kotimaasta. Viestinvälityksen osuus liikevaihdosta on vajaa puolet, logistiikan noin 40 prosenttia ja informaation runsaat 10 prosenttia. Konserni työllisti vuonna 2009 keskimäärin noin 30 200 henkilöä, joista 75 prosenttia työskenteli kotimaassa.

Merkittävä osa Itella Oyj:n liiketoiminnasta on sellaista, joka ei kuulu postilainsäädännön piiriin. Postilainsäädännön piiriin kuuluvat toiminnot on organisoitu viestinvälityksen liiketoimintaryhmään. Viestinvälityksen liiketoimintaryhmä tarjoaa palveluita sekä kuluttaja- että yhteisö- ja yritysasiakkaille. Se huolehtii kuluttaja-asiakkaiden palveluista, tarjoaa jakelupalveluita kirjeille, mainoksille sekä sanoma- ja aikakauslehdille. Palveluita tarjotaan Suomen ohella Venäjällä. Lisäksi se tarjoaa yrityksille asiakassuhdemarkkinoinnin palveluita. Viestinvälityksen liikevaihto vuonna 2009 oli 898,7 miljoonaa euroa ja liikevoitto 63,5 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden lopussa oli 18 000. Liiketoimintayksikön välittämien lähetysten määrä pysyi kokonaisuudessaan edellisvuotisella tasolla lähes 3 000 miljoonassa kappaleessa, vaikka osoitteellisten kirjelähetysten määrä väheni seitsemällä prosentilla.

Itella Oyj:n logistiikan liiketoimintaryhmä tarjoaa yritys- ja yhteisöasiakkaille express-, rahti-, huolinta- ja varastointipalveluita sekä logistiikkaan liittyviä muita palveluita. Palveluita tarjotaan Suomen ohella useissa eri maissa. Liiketoimintaryhmän liikevaihto vuonna 2009 oli 713,9 miljoonaa euroa ja liiketulos -15,2 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden lopussa oli 10 000. Liiketoimintaryhmän välittämien pakettien määrä aleni 12 prosentilla.

Yhtiön informaation liiketoimintaryhmä tarjoaa yritys- ja yhteisöasiakkaille sähköisen laskutuksen ja taloushallinnon palveluita sekä Suomessa että useissa muissa maissa. Liiketoimintaryhmän liikevaihto vuonna 2009 oli 247,2 miljoonaa euroa ja liikevoitto 15,3 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden lopussa oli 2 000.

Yleispalvelun tarjonta

Itella Oyj:lle on toimiluvassa asetettu yleispalveluvelvoite. Postipalvelulain mukainen yleispalvelu käsittää osoitteellisten enintään kahden kilon painoisten kirjelähetysten ja enintään kymmenen kilon painoisten postipakettien välityspalvelun, maahan saapuvien enintään 30 kilon lähetysten kuljetus- ja jakelupalvelun ja kirjattujen ja vakuutettujen lähetysten palvelun. Lisäksi yleispalvelun tarjoajan on pidettävä jokaisessa kunnassa vähintään yksi yleispalvelua tarjoava toimipiste. Yleispalveluun kuuluu vähintään yksi keräily ja jakelu jokaisena työpäivänä.

Postipalveluiden piirissä ovat kaikki maamme 2,5 miljoonaa kotitaloutta sekä 250 000 yritystä. Yksityishenkilöiden osoitteita on käytössä noin 6,2 miljoonaa kappaletta ja yritysosoitteita noin 500 000 kappaletta. Jakelua suoritetaan yhteensä noin kolmeen miljoonaan jakelupisteeseen. Jakelu suoritetaan pääsääntöisesti viitenä päivänä viikossa. Kotitalouksia, joille jakelu suoritetaan poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi vain yhtenä päivänä viikossa, oli 148 kappaletta vuonna 2008. Laissa sallittu enimmäismäärä on 300 kappaletta.

Itella Oyj:n toimipaikkaverkko kattaa koko maan. Vuonna 2009 toimipisteitä oli yhteensä vajaa 1 100 kappaletta, joista noin 950 oli yrittäjien hoitamia toimipisteitä. Toimipisteissä asioi päivittäin noin 100 000 asiakasta. Toimipisteiden lisäksi kirjelähetyksiä voi jättää kirjelaatikoihin, joita on käytössä noin 7 500 kappaletta. Poikkeustapauksessa lähetykset voi haja-asutusalueella jättää postiyrityksen kuljetettavaksi myös postinjakajan välityksellä. Selvitysten mukaan mukaan 20 prosentilla kotitalouksista etäisyys lähimpään toimipaikkaan on alle 0,5 kilometriä. Alle kahden kilometrin etäisyydellä toimipaikasta puolestaan asuu runsaat 60 prosenttia kotitalouksista. Yli 10 kilometrin matka toimipisteeseen on noin viidellä prosentilla kotitalouksista. Kotitalouksista 60 prosentilla on lähimmälle kirjelaatikolle matkaa korkeintaan 0,5 kilometriä ja lähes 90 prosentilla kirjelaatikko on korkeintaan kahden kilometrin päässä. Vain parilla prosentilla kirjelaatikolle on matkaa enemmän kuin 10 kilometriä.

Yleispalveluun kuuluville kirjelähetyksille on asetettu kulkunopeutta mittaava laatustandardi. Sen mukaan yleispalveluun kuuluvat kotimaan kirjelähetykset, jotka on jätetty postiyrityksen välitettäviksi ja seuraavana työpäivänä jaettaviksi on jaettava siten, että lähetyksistä vähintään 85 prosenttia on perillä seuraavana työpäivänä ja vähintään 98 toisena työpäivänä. Vuonna 2009 kotimaan 1. luokan kirjeistä seuraavana päivänä oli perillä 94 prosenttia ja toisena päivänä 99 prosenttia. Laatutaso on säilynyt vastaavalla korkealla tasolla koko 2000-luvun.

Postimarkkinoiden kehitys

Seuraavassa käsitellään posti- ja pienkuljettamisen markkinoiden tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä markkina-alueittain, jotka ovat kirje- ja pakettipalvelut, suoramainonta sekä sanoma- ja aikakauslehtien jakelu.

Kirjepalvelut

Kirjelähetysten määrän kehitys oli 1990-luvun lamaan saakka tasaisesti nouseva, minkä jälkeen kasvu pysähtyi. 2000-luvulla kirjeiden määrässä oli vähäistä vaihtelua, kunnes vuonna 2009 lähetysvolyymit kääntyivät selvään laskuun siten, että 1. luokan lähetykset vähenivät seitsemällä prosentilla ja 2. luokan lähetykset viidellä prosentilla. Vuonna 2009 kirjelähetysten kokonaismäärä oli noin 850 miljoonaa kappaletta, joista 2. luokan kirjeiden osuus oli noin 55 prosenttia. Viime vuosina 1. luokan kirjelähetysten osuus kokonaisvolyymistä on vähentynyt ja vastaavasti 2. luokan kirjelähetysten osuus kasvanut. Kirjelähetyksistä valtaosa eli noin 90 prosenttia on yritysten ja yhteisöjen lähettämiä kirjeitä. Loput ovat yksityishenkilöiden lähettämiä kirjeitä.

Lähetettyjen kirjelähetysten määrään keskeisimmin vaikuttavat tekijät ovat kansantuotteen kehitys, kirjelähetysten hinnoittelu sekä vaihtoehtoisten viestintämuotojen kehitys. Voimakkaimmin kirjevolyymeihin vaikuttaa tällä hetkellä sähköisen viestinnän kehitys ja siitä johtuva korvautuvuus. Sähköpostin ja internetin käytön yleistyminen on vaikuttanut merkittävästi paperille kirjoitettujen viestien määrään. Karkealla tasolla voidaan arvioida, että kirjoitetuista kohdeviestinnästä nykyisin yli 90 prosenttia tapahtuu sähköisessä muodossa. Vastaava osuus 15 vuotta sitten oli 40 prosenttia. Tulevan kehityksen kannalta avainasemassa on se, miten yritysten ja yhteisöjen kansalaisille lähettämien viestien sähköinen korvautuvuus toteutuu. Todennäköistä kuitenkin on, että tulevaisuudessa kirjelähetysten määrä vähenee.

Itella Oyj:n arvioitu markkinaosuus kotimaan kirjepalveluista on 90 prosenttia ja ulkomaan kirjepalveluista 95 prosenttia. Muut toimijat ovat kotimaisia tai kansainvälisiä jakelu- tai kuriiriyrityksiä, jotka tarjoavat muita kuin postilainsäädännön soveltamisalaan kuuluvia kirjepalveluita lähinnä yrityksille ja yhteisöille.

Pakettipalvelut

Pienkuljetusten markkinoiden jäsentäminen pakettilähetyksiin ja muihin on ongelmallista, koska paketin määritelmä ei ole nykyisin yksiselitteinen ja osa pientavaroista kulkee kirjeissä. Tavarankuljetuspalveluita tarjoavat useat jakelu- ja kuljetusyritykset ja niiden käyttämä terminologia vaihtelee. Lisäksi vain murto-osa kuljetetuista paketeista kuuluu postilainsäädännön soveltamisalaan. Seuraavassa käsitellään selkeyden vuoksi lähinnä kuluttajien roolia pakettien lähettäjinä. Pakettipalveluilla tarkoitetaan tässä alle 35 kilogramman tavaralähetyksiä.

Itella Oyj:n mukaan markkinoiden koko alle 35 kilogramman tavaralähetyksissä Suomessa oli vuonna 2009 lähes 60 miljoonaa lähetystä. Koska logistiikkamarkkinat ylipäätänsä ovat hyvin kansantaloudesta riippuvia, lama vaikutti voimakkaasti myös pakettimarkkinaan, jonka koko pieneni viime vuonna 16 prosenttia. Kotimaisten pakettien osuus on noin 85 prosenttia, mikä tarkoittaa, että kotimaisia paketteja lähetettiin Suomessa viime vuonna noin 50 miljoonaa kappaletta.

Itella Oyj arvioi, että yli 90 prosenttia kaikista alle 35 kilon paketeista on yritysten lähettämiä ja kuluttajien lähettämille paketeille jää alle 10 prosentin osuus. Kuluttajien osuus pakettien lähettämisessä on pysynyt samana pitkään. Kuluttajat lähettivät viime vuonna noin 4,5 miljoonaa pakettia ja näistä yli miljoona oli etäkaupan asiakaspalautuksia.

Itella Oyj on yksittäisenä toimijana suurin pakettimarkkinoiden toimijoista, vaikka sen osuus on alle puolet markkinoista. Sen tärkeimmät yksittäiset kilpailijat kuluttajien pakettipalveluissa ovat Matkahuolto Oy (muun muassa Bussipaketti) ja Rautakirja Oy (Ärrä-paketti). Matkahuolto Oy välittää paketteja omien yli 500 palvelupisteensä lisäksi 700 Suomen Lähikaupan myymälöiden välityksellä. Rautakirja Oy palvelee pakettiasiakkaitaan 710 R-kioskin välityksellä. Pakettipalveluja tarjoavat myös kuorma-autoalan toimijat, joista suurimpia ovat DB Schenker Oy, Transpoint Oy ja Kaukokiito Oy. Suomessa toimii myös kansainvälisiä kuriiriyrityksiä (DHL, TNT, DPD, Box), joiden taustalla on usein muiden maiden postiyhtiöitä. Kuriiriyhtiöillä on pakettikuljetusten lisäksi paljon kirje- ja asiakirjalähetyksiä. Paketteja kuljettavat edellisten lisäksi muun muassa taksit, lentoyhtiöt sekä saaristoalueilla vesitaksit ja yhteysalukset.

Pakettipalveluissa selkein kasvumahdollisuus liittyy yritysten ja kuluttajien välisen etäkaupan lisääntymiseen. Internetissä tapahtuva verkkokauppa on laajentunut viime aikoina myös uusiin tuoteryhmiin, jollaisia ovat esimerkiksi huonekalut, kodinkoneet ja kodin viihde-elektroniikka. Sekä kuluttaja- että yritysasiakkailla pakettivälitykseen liittyy yhä useammin erilaisten lisäpalveluiden tarjonta. Tällaisia ovat esimerkiksi asennus- ja kokoamispalvelut sekä pakkausten purku ja kierrättäminen.

Sanoma- ja aikakauslehtien jakelu

Suomessa ilmestyi vuonna 2008 yhteensä 197 sanomalehteä, joiden yhteislevikki oli 3,1 miljoonaa kappaletta. Sanomalehtien levikkikehitys on lievästi laskeva. Kokonaisvolyymistä noin 11 prosenttia on irtonumeroita ja 89 kotiin jaettuja lehtiä. Päivälehtien eli 4 – 7 kertaa viikossa ilmestyvien lehtien levikki oli 2,1 miljoonaa kappaletta. Harvemmin, 1 – 3 kertaa viikossa ilmestyvien lehtien levikki puolestaan oli 0,94 miljoonaa kappaletta. Sanomalehtien kustannuksista jakelun osuus on arviolta 30 ja 50 prosentin välillä.

Itella Oyj:n päiväjakelun piirissä on koko maa eli 2,5 miljoonaa kotitaloutta ja 250 000 yritystä. Itella Oyj:n varhaisjakelun piirissä on 2,2 miljoonaa kotitaloutta. Sanomalehtien jakelusta vuonna 2008 oli 69 prosenttia varhaisjakelua ja 17 prosenttia jaettiin Itella Oyj:n päiväjakelun yhteydessä. Loput 14 prosenttia on pääosin irtonumeromyyntiä. Kokonaisuudessaan Itella Oyj:n markkinaosuus sanomalehtien jakelusta on noin kaksi kolmasosaa. Loppu kolmannes jakautuu maakunnallisten lehtien 11 jakeluorganisaation kesken.

Sanomalehtien levikkien laskun arvioidaan jatkuvan myös lähivuosina. Kun vielä 1999 arviolta 80 prosenttiin kotitalouksista tilattiin vähintään yksi lehti, vastaava määrä oli vuonna 2008 enää 72 prosenttia. Tilattujen lehtien määrää vähentää osaltaan myös maksuttomien kaupunkilehtien tarjonta. Sähköinen lehti ei toistaiseksi ole syrjäyttänyt painettua lehteä, mutta pidemmällä aikavälillä sähköisellä viestinnällä on vaikutusta painetun sanomalehden kehitykseen ja sitä kautta myös sanomalehtien jakeluun.

Suomessa ilmestyi vuonna 2008 yhteensä 3 313 aikakauslehtinimikettä. Lisäksi kahdesta kolmeen kertaa vuodessa ilmestyviä nimikkeitä oli 1 456 kappaletta. Vahvistettu levikki on 200 lehdellä, joiden yhteenlaskettu levikki vuonna 2008 oli 13,8 miljoonaa kappaletta. Yleisölehtien kappalemyynnistä noin 14 prosenttia oli irtonumeroita ja 86 kotiin jaettuja lehtiä. Tilattujen lehtien osuus lehtien menekistä on Suomessa eurooppalaisittain suuri eli noin 95 prosenttia. Aikakauslehtien jakelukustannukset ovat arviolta 12 – 15 prosenttia lehden kaikista kustannuksista. Lehdet käyttävät jakelussaan lähes yksinomaan Itella Oyj:n jakelua. Itella Oyj itse arvioi markkinaosuudekseen noin 90 prosenttia.

Aikakauslehdille valtakunnallisen jakelun ja siihen liittyvän yhtenäishinnoittelun säilymisen arvioidaan olevan tärkeää. Aikakauslehtien volyymi on Suomessa varsin korkealla tasolla, eikä sen arvioida enää merkittävästi kasvavan lähivuosina. 2000-luvun alussa kehitys oli lievästi kasvava, mutta vuosina 2008 ja 2009 oli havaittavissa selvää laskua.

Suoramarkkinointilähetykset

Myös suoramarkkinointilähetysten jakelun voidaan katsoa kuuluvan posti- ja jakelutoiminnan markkinoihin. Suoramarkkinointilähetyksiä välitetään sekä osoitteellisina että osoitteettomina. Keskeisin kilpailija Itella Oyj:lle osoitteettomien lähetysten välityspalveluissa on Suomen Suoramainonta –ketju, jonka jakelu kattaa noin 2,2 miljoonaa taloutta. Jakelukustannusten osuus osoitteellisissa lähetyksissä on noin 40 prosenttia ja osoitteettomissa noin puolet.

Vuonna 2009 osoitteellisen suoramarkkinoinnin määrä aleni merkittävästi lähinnä epäsuotuisan taloudellisen kehityksen johdosta. Sähköinen viestintä korvaa omalta osaltaan osoitteellista suoramarkkinointia, vaikka sen korvaavaa vaikutusta vuoden 2009 laman aikana ei ollut havaittavissa. Kokonaisuudessaan osoitteellisen suoramarkkinoinnin arvioidaan vähenevän tulevaisuudessa. Osoitteettoman suoramarkkinoinnin määrä sen sijaan lisääntyi. Kaiken kaikkiaan osoitteettoman suoramarkkinoinnin markkina on viime vuosina kasvanut nopeasti kasvun ollessa keskimäärin kuutisen prosenttia vuodessa.

2.2.1 EU:n lainsäädäntö

Postidirektiivi

Euroopan unionissa postitoimintaa säännellään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 97/67/EY yhteisön postipalvelujen sisämarkkinoiden kehittämistä ja palvelun laadun parantamista koskevista yhteisistä säännöistä (97/67EY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiiveillä 2002/39/EY ja 2008/6/EY). Postidirektiivillä on toteutettu yhteisön postimarkkinoiden asteittainen yhdenmukaistaminen ja sillä on pyritty sisämarkkinoiden kehittämisen lisäksi takaamaan kaikissa jäsenvaltioissa kaikkien käyttäjien saatavilla oleva kohtuuhintainen ja tietyt laatuvaatimukset täyttävä postin yleispalvelu.

Joulukuussa 1997 annetussa ensimmäisessä postidirektiivissä (97/67/EY) luotiin yhteisön postialaa koskeva sääntelykehys, jossa oli muun muassa toimenpiteet yleispalvelun takaamiseksi ja enimmäisrajat sellaisille postipalveluille, jotka jäsenvaltiot voivat varata yleispalvelun tarjoajilleen yleispalvelun ylläpitämiseksi eli niin sanotuille varatuille palveluille. Direktiivissä asetettiin myös aikataulu markkinoiden kilpailulle avaamisen jatkamista koskevien päätösten tekemiselle.

Postidirektiivin muuttamisesta yhteisön postipalvelujen kilpailulle avaamisen jatkamiseksi kesäkuussa 2002 annetussa direktiivissä (2002/39/EY, jäljempänä toinen postidirektiivi) tehtiin verrattain pieniä tarkistuksia muun muassa yleispalvelun tarjoajalle varattujen palvelujen määriin.

Helmikuussa 2008 annettu postidirektiivin muutos yhteisön postipalvelujen sisämarkkinoiden täysimääräisen toteuttamisen osalta (2008/6/EY, jäljempänä kolmas postidirektiivi) päätti vuonna 1992 annetusta vihreästä kirjasta alkaneen yhteisön postilainsäädännön uudistuksen. Kolmannessa postidirektiivissä on asetettu markkinoiden täysimittaisen avaamisen ja direktiivin kansallisen voimaansaattamisen määräajaksi useimmissa jäsenvaltioissa 31 joulukuuta 2010. Eräissä pääasiassa uudemmissa jäsenvaltioissa määräaika on 31 joulukuuta 2012, mutta nämä jäsenvaltiot muodostavat vain noin viisi prosenttia EU:n postimarkkinoiden kokonaisvolyymista.

Postidirektiivi on luonteeltaan pääosin täysharmonisoiva eli kansallisessa lainsäädännössä ei saa asettaa direktiiviä pidemmälle meneviä velvoitteita. Direktiivi on kuitenkin paikoin minimidirektiivi eli se asettaa vain vähimmäistason, joka kansallisessa sääntelyssä on toteutettava mutta samalla se jättää tietyiltä osin jäsenvaltioille mahdollisuuden myös direktiiviä pidemmälle menevään sääntelyyn.

Direktiivin 1 artiklassa säädetään direktiivin tavoitteista ja soveltamisalasta. Direktiivillä vahvistetaan yhteiset säännöt, jotka koskevat postipalvelujen tarjoamisen edellytyksiä; postin yleispalvelujen tarjontaa yhteisössä; yleispalvelujen rahoitusta sellaisin edellytyksin, joilla taataan näiden palvelujen pysyvä tarjoaminen; yleispalvelun tarjoamisen hinnoitteluperiaatteita ja sitä koskevan laskennan avoimuutta; yleispalvelun tarjoamista koskevien laatustandardien vahvistamista ja niiden noudattamista koskevan järjestelmän perustamista; teknisten standardien yhdenmukaistamista sekä riippumattomien kansallisten sääntelyviranomaisten perustamista. Uusina luetelmakohtina direktiivin soveltamisalaan kuuluviksi on lisätty säännöt, jotka koskevat postipalvelujen tarjoamisen edellytyksiä sekä yleispalvelun rahoitusta sellaisin edellytyksin, joilla taataan yleispalvelujen pysyvä rahoittaminen.

Direktiivin 2 artiklassa mainittuja määritelmiä on lisätty ja eräiltä osin täsmennetty. Artiklaan on lisätty uusi 1 a kohta, joka määrittelee postipalvelun tarjoajan yritykseksi, joka tarjoaa yhtä tai useampaa postipalvelua. Uutena 20 kohtana on määritelty yksikköhintaiset tarjotut palvelut postipalveluiksi, joiden hinta vahvistetaan yleispalvelun tarjoajia koskevissa yleisissä ehdoissa yksittäisten postilähetysten osalta. Artiklasta on lisäksi poistettu 8 kohdan määritelmä suoramarkkinointipostille; täsmennetty 17 kohdan mukaista käyttäjän määritelmää; laajennettu 19 kohdan mukaisten olennaisten vaatimusten soveltamisalaa; sekä tehty useisiin kohtiin teknisluonteisia kielellisiä täsmennyksiä.

Määritelmiä sisältävän 2 artiklan 19 kohdan mukaisilla olennaisilla vaatimuksilla tarkoitetaan yleistä etua koskevia, muita kuin taloudellisia syitä, joiden vuoksi jäsenvaltio saattaa joutua säätämään postipalvelujen tarjoamista koskevia ehtoja. Näitä syitä ovat kirjesalaisuus, verkon turvallisuus vaarallista tavaraa kuljetettaessa, lakeihin, asetuksiin ja hallinnollisiin määräyksiin ja/tai kansallisten työmarkkinaosapuolten neuvottelemiin työehtosopimuksiin perustuvien työehtojen ja työolojen ja sosiaaliturvajärjestelmien noudattaminen yhteisön ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti, ja perustelluissa tapauksissa tietosuoja, ympäristön suojelu ja aluesuunnittelu. Tietosuoja voi käsittää henkilötietojen suojaamisen, välitettyjen tai talletettujen tietojen luottamuksellisuuden sekä yksityiselämän suojaamisen.

Direktiivin toinen luku koskee yleispalvelua. Direktiivin 3 artiklassa on säädetty yleispalvelun vähimmäissisällöstä. Artiklan muutetun 3 kohdan mukaan yleispalveluun kuuluu yksi keräily ja jakelu vähintään viitenä päivänä viikossa, paitsi poikkeukselliseksi katsotuissa tilanteissa tai maantieteellisissä olosuhteissa. Jakelu on toteutettava perillekantona tai poikkeuksellisissa tapauksissa kansallisen sääntelyviranomaisen harkintansa mukaan määrittelemin ehdoin asianmukaisesti asennettuihin laitteisiin. Artiklan muutetun 5 kohdan mukaan yleispalvelua koskevaa postipakettien painorajaa voidaan nostaa enintään 20 kilogrammaan asti. Jäsenvaltion on kuitenkin joka tapauksessa huolehdittava, että muista jäsenvaltioista tulevat enintään 20 kilogramman painoiset postipaketit toimitetaan perille jäsenvaltion alueella.

Direktiivin 4 artiklaa on muutettu ja siihen on lisätty jäsenvaltion velvollisuus ilmoittaa yleispalvelun tarjonnan varmistamiseksi toteutetuista toimenpiteistä 21 artiklassa tarkoitetulle komissiota avustavalle komitealle.

Artiklaan on lisätty myös uusi 2 kohta, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat nimetä yleispalvelun tarjoajaksi yhden tai useamman yrityksen, jotta jäsenvaltion koko alue voi tulla katetuksi. Ehtojen, joilla yleispalvelu myönnetään, tulee perustua avoimuuden, syrjimättömyyden ja suhteellisuuden periaatteisiin. Lisäksi jäsenvaltiolle asetetaan velvollisuus vahvistaa yleispalvelun tarjoajan velvoitteet ja oikeudet sekä ilmoittaa yleispalvelun tarjoajan nimi komissiolle.

Direktiivin 5 artiklassa on asetettu yleispalvelun saatavuuden laadulliset vähimmäisvaatimukset olennaisten vaatimusten noudattamisesta, yhdenvertaisesta palvelun tarjoamisesta, syrjimättömyydestä, jatkuvuudesta muutoin kuin ylivoimaisen esteen sattuessa sekä kehittymisestä teknisen, taloudellisen ja sosiaalisen ympäristön sekä käyttäjien tarpeiden mukaan. Jäsenvaltiot saavat kuitenkin toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksessa tunnustettujen yleistä etua koskevien vaatimusten mukaisesti. Artiklaan on tehty lakiteknisiä muutoksia perustamissopimuksen asianmukaisiin artikloihin viittaamiseksi.

Direktiivin 6 artiklassa on säädetty toimenpiteistä, joilla jäsenvaltioiden on huolehdittava, että yleispalvelun tarjoajat antavat käyttäjille ja postiyrityksille palveluiden ominaisuuksista, ehdoista, hinnoista ja laatutasosta riittävän tarkkaa ja ajan tasalla olevaa tietoa. Artiklan toiseen kohtaan on tehty teknisiä muutoksia artiklassa mainittujen tietojen saatavuudesta ilmoittamisesta komissiolle.

Direktiivin 7 artikla on muuttunut merkittävällä tavalla ja sen 1 kohdassa kielletään jäsenvaltioita pitämästä enää voimassa postipalvelujen käyttöönottoa ja tarjontaa koskevia yksin- tai erityisoikeuksia. Jäsenvaltiot voivat sen sijaan rahoittaa yleispalvelun tarjonnan yhdellä tai useammalla artiklassa luetellulla tavalla tai muulla perustamissopimuksen mukaisella tavalla.

Mainitussa artiklassa on määritelty sallitut yleispalvelun rahoitustavat. Artiklan 2 kohdassa sallitaan yleispalvelun rahoittaminen hankkimalla siihen kuuluvia palveluja noudattaen julkisiin hankintoihin sovellettavia sääntöjä, joihin kuuluvat vesi- ja energiahuollon sekä liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankintamenettelyjen yhteensovittamisesta 31 päivänä maaliskuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2004/17/EY) mukaisesti kilpailuun perustuva neuvottelumenettely tai neuvottelumenettelyt, joissa hankintailmoitus joko julkaistaan tai ei julkaista. Erityisalojen hankintamenettelyä koskeva direktiivi on saatettu Suomessa voimaan lailla vesi- ja energiahuollon sekä liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista (349/2007).

Artiklan 3 kohdan mukaan rahoituksen varmistamiseksi voidaan ottaa käyttöön järjestelmä, jolla myönnetään yleispalvelun tarjoajille korvaus julkisista varoista, tai järjestelmä, jolla yleispalveluvelvoitteiden nettokustannukset jaetaan kollektiivisesti palvelujen tarjoajien ja/tai käyttäjien kesken. Artiklan 3 kohdan rahoituskeinojen käyttöön ottaminen edellyttää sitä, että yleispalveluvelvoitteet johtavat nettokustannuksiin ja aiheuttavat yleispalvelun tarjoajalle tai tarjoajille kohtuuttoman taloudellisen rasitteen. Nettokustannusten laskemisessa on otettava huomioon direktiivin uusi liite I, jossa on yleispalvelun mahdollisten nettokustannusten laskemista koskevat ohjeet. Nettokustannuksista johtuvia tukiosuuksia laskettaessa on noudatettava avoimuuden, syrjimättömyyden ja suhteellisuuden periaatteita. Päätösten on perustuttava objektiivisiin ja todennettaviin perusteisiin ja ne on julkaistava. Artiklassa on lisäksi kollektiivisen korvausrahaston perustamista koskevia tarkempia säännöksiä. Jäsenvaltiot voivat asettaa direktiivissä tarkoitetun valtuutusten myöntämisen ehdoksi sen, että palvelun tarjoajat velvoitetaan maksamaan tukiosuus mainittuun rahastoon tai noudattamaan yleispalveluvelvoitteita.

Direktiivin neljäs luku koskee postipalvelujen tarjoamisen ja postiverkkoon pääsyn ehtoja. Direktiivin 9 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat ottaa yleispalvelun piiriin kuulumattomia palveluja varten käyttöön yleisvaltuutuksia siinä laajuudessa kuin se on tarpeen olennaisten vaatimusten noudattamisen takaamiseksi. Valtuutus on määritelty direktiivin 2 artiklassa luvaksi, jossa määritellään erityisesti postialaa koskevia oikeuksia sekä velvoitteita, ja yleisvaltuutus sellaiseksi valtuutukseksi, jota voidaan säännellä joko yleisellä toimiluvalla tai lainsäädännöllä. Yksittäisellä toimiluvalla taas tarkoitetaan kansallisen sääntelyviranomaisen myöntämää valtuutusta, jolla annetaan postipalvelujen tarjoajalle erityisiä oikeuksia tai asetetaan erityisiä velvoitteita ja joka toimijan tulee saada ennen kuin voi käyttää mainittuja oikeuksia. Olennaiset vaatimukset on niin ikään määritelty direktiivin 2 artiklassa. Yleispalvelun piiriin kuuluvia palveluja varten jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön valtuutusmenettelyjä, yksittäiset toimiluvat mukaan lukien, siinä laajuudessa kuin se on tarpeen olennaisten vaatimusten noudattamisen takaamiseksi ja yleispalvelun tarjoamisen turvaamiseksi.

Valtuutusten myöntämisen ehdoksi voidaan artiklan mukaan määrätä yleispalveluvelvoitteita. Lisäksi artiklassa luetellaan joukko ehtoja, joita voidaan asettaa tarvittaessa: kyseisten palvelujen laatua, saatavuutta ja tehokkuutta koskevia vaatimuksia, velvoite maksaa tukiosuus 7 artiklassa tarkoitettuihin rahoitusjärjestelmiin, jos yleispalvelun tarjoaminen aiheuttaa nettokustannuksia ja kohtuuttoman rasituksen nimetylle yleispalvelun tarjoajalle tai tarjoajille sekä velvoite maksaa tukiosuus kansallisten sääntelyviranomaisten toimintakustannuksiin ja velvoite noudattaa kansallisessa lainsäädännössä säädettyjä työehtoja.

Yleispalvelua koskevia velvoitteita voidaan asettaa vain nimetyille yleispalvelun tarjoajille. Valtuutukset eivät saa olla määrällisesti rajoitettuja. Ne eivät myöskään saa edellyttää sekä yleispalveluvelvoitteita että velvollisuutta maksaa tukiosuus kustannustenjakomekanismiin samojen yleispalvelun osatekijöiden tai valtion alueen osien osalta eivätkä johtaa rinnakkaisiin ehtoihin, jotka ovat sovellettavissa yrityksiin muun kuin alakohtaisen kansallisen lainsäädännön perusteella. Valtuutuksissa ei myöskään saa asettaa muita teknisiä tai toiminnallisia ehtoja kuin sellaisia, jotka ovat tarpeen direktiivin mukaisten velvoitteiden täyttämiseksi.

Direktiivin 9 artiklan mukaisten menettelyjen, velvoitteiden ja vaatimusten on oltava avoimia, saatavilla, syrjimättömiä, oikeasuhteisia, täsmällisiä ja yksiselitteisiä, ne on julkistettava etukäteen ja niiden on perustuttava objektiivisiin perusteisiin. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että perusteet, joilla valtuutus on kokonaan tai osittain evätty tai peruttu, saatetaan hakijan tietoon, ja niiden on luotava muutoksenhakumenettely.

Direktiivin 10 artiklassa säädetään menettelystä, jossa Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyvät toimenpiteet, jotka ovat tarpeen 9 artiklassa tarkoitettujen menettelyjen yhdenmukaistamiseksi. Artiklan 1 kohtaan on tehty lakiteknisiä muutoksia perustamissopimuksen asianmukaisiin artikloihin viittaamiseksi.

Direktiivin 11 artiklassa säädetään menettelystä, jossa Euroopan parlamentti ja komissio hyväksyvät yhdenmukaistamistoimenpiteet, joilla turvataan käyttäjien ja postipalvelun tarjoajien pääsy postiverkkoon avoimin ja syrjimättömin edellytyksin. Artiklaan on tehty lakiteknisiä muutoksia perustamissopimuksen asianmukaisiin artikloihin viittaamiseksi.

Direktiiviin on lisätty uusi 11 a artikla, jonka mukaan jäsenvaltioiden on tarvittaessa käyttäjien edun suojelemiseksi tai tehokkaan kilpailun edistämiseksi varmistettava avoin ja syrjimätön pääsy postialan infrastruktuurin osiin tai yleispalvelun piirissä tarjottaviin palveluihin. Artiklassa on esimerkkeinä lueteltu tällaisista infrastruktuurin osista tai palveluista postinumerojärjestelmä, osoitetietokanta, postilokerot, kirjelaatikot, osoitteenmuutostiedot, jälkilähetyspalvelu ja perille toimittamattomien lähetysten palautuspalvelu. Säännös ei rajoita jäsenvaltion oikeutta toteuttaa toimenpiteitä postiverkkoon pääsyn varmistamiseksi avoimin, suhteellisin ja syrjimättömin ehdoin.

Direktiivin viides luku koskee hinnoitteluperiaatteita ja laskennan avoimuutta. Direktiivin yleispalvelun hinnoittelun periaatteet määrittelevää koskevaa 12 artiklaa on muutettu. Artiklan ensimmäisen muutetun luetelmakohdan mukaan yleispalvelun hintojen on oltava kohtuulliset ja sellaiset, että palvelut ovat kaikkien käyttäjien saatavilla heidän maantieteellisestä sijainnistaan riippumatta ja kansalliset erityisolosuhteet huomioon ottaen. Jäsenvaltiot voivat myös pitää yllä tai ottaa käyttöön sokeille ja heikkonäköisille tarkoitettuja maksuttomia postipalveluja. Toisen luetelmakohdan mukaan yleispalvelun hintojen on oltava kustannuslähtöisiä ja kannustettava tehokkaaseen yleispalvelun tarjontaan. Yleisen edun vaatiessa jäsenvaltiot voivat päättää soveltaa koko alueellaan ja/tai ulkomaanpalvelujen osalta yhtenäistä hinnoittelua yksikköhintaan tarjottaviin palveluihin ja muihin postilähetyksiin. Artiklan mukaan hinnoittelun on oltava avointa ja syrjimätöntä.

Yhtenäisen hinnoittelun käyttäminen ei poista yleispalvelujen tarjoajan tai tarjoajien oikeutta tehdä yksittäisiä hintasopimuksia käyttäjien kanssa. Jos yleispalvelun tarjoajat soveltavat erityishintoja, esimerkiksi yrityksille, joukkolähetysten postittajille tai eri käyttäjiltä saadun postin kokoajille tarjottavien palveluiden osalta, niiden on noudatettava avoimuuden ja syrjimättömyyden periaatteita sekä hintojen että niihin liittyvien ehtojen osalta. Hintoja ja niihin liittyviä ehtoja on sovellettava samalla tavalla sekä sellaisten kolmansien osapuolten välillä että kolmansien osapuolten ja yleispalvelun tarjoajien välillä, jotka tarjoavat vastaavia palveluja. Kaikkien tällaisten hintojen on oltava myös sellaisten käyttäjien, erityisesti yksityisten käyttäjien ja pienten ja keskisuurten yritysten, saatavilla, jotka lähettävät postilähetyksiä samoin ehdoin.

Direktiivin 14 artikla on muuttunut ja se edellyttää yleispalvelun tarjoajia käyttämään artiklan säännösten mukaista kustannuslaskentajärjestelmää. Artiklan 2 kohdan mukaan yleispalvelun tarjoajien on sisäisessä laskennassaan pidettävä selkeästi erillään kukin sellainen palvelu ja tuote, joka on osa yleispalvelua, ja ne, jotka eivät ole osa sitä. Tätä eriytettyä laskentaa käytetään apuna jäsenvaltioiden laskiessa yleispalvelun nettokustannuksia ja näitä sisäisiä laskentajärjestelmiä on hoidettava johdonmukaisesti sovellettavien ja objektiivisesti perusteltavissa olevien kustannuslaskennan perusteiden mukaisesti.

Direktiivin 14 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaan tiettyyn palveluun tai tuotteeseen suoraan kohdistettavissa olevat kustannukset on kohdistettava siihen. Artiklan 3 kohdan b alakohdassa säädetään, että sellaiset yleiskustannukset, joita ei voida suoraan kohdistaa tiettyyn palveluun tai tuotteeseen, kohdennetaan aina kun se on mahdollista alkuperän välittömän selvittämisen perusteella. Jos välitön selvittäminen ei ole mahdollista, yleiset kustannusluokat kohdistetaan niiden epäsuorien yhteyksien perusteella, joita niillä on sellaiseen toiseen kustannusluokkaan tai kustannusluokkien ryhmään, joihin tapahtuva suora osoittaminen tai kohdistaminen ei ole mahdollista. Epäsuoran yhteyden on perustuttava vertailtavissa oleviin kustannusrakenteisiin. Silloin kun ei voida löytää suoria eikä epäsuoria kustannusten kohdentamiskeinoja, kustannusluokka kohdistetaan yleisen kustannusten kohdentamisperusteen mukaan, joka lasketaan käyttämällä kaikkien toisaalta kuhunkin yleispalveluun ja toisaalta muihin palveluihin suoraan tai epäsuorasti osoitettujen tai kohdistettujen kustannusten välistä suhdelukua. Yleiskustannukset, jotka ovat tarpeen sekä yleispalvelun että muun kuin yleispalvelun tarjoamiseksi, tulee kohdentaa asianmukaisesti ja samoja kustannustekijöitä on sovellettava sekä yleispalveluun että muuhun kuin yleispalveluun.

Direktiivin 14 artiklan muuttuneessa 8 kohdassa kansallinen sääntelyviranomainen voi päättää olla soveltamatta 14 artiklan vaatimuksia, mikäli asianomainen jäsenvaltio ei ole käyttänyt 7 artiklan mukaista yleispalvelun rahoitusjärjestelmää ja jos kansallinen sääntelyviranomainen katsoo, ettei yksikään kyseisen jäsenvaltion nimetyistä yleispalvelun tarjoajista saa valtiolta piilo- tai muuta tukea ja että kilpailu markkinoilla on tehokasta.

Direktiivin 14 artiklaan on lisätty uusi 9 kohta, jonka mukaan artiklaa voidaan soveltaa yleispalvelun tarjoajaan, joka on nimetty ennen markkinoiden täydellisen avaamisen lopullista päivämäärää ja niin kauan kuin muita yleispalvelun tarjoajia ei ole nimetty. Kansallisen sääntelyviranomaisen on ilmoitettava komissiolle etukäteen tällaisen päätöksen tekemisestä.

Direktiivin 14 artiklaan on lisätty myös uusi 10 kohta, jonka mukaan jäsenvaltio voi vaatia niitä postipalvelujen tarjoajia, joita vaaditaan maksamaan tukiosuus korvausrahastoon, ottamaan käyttöön asianmukainen eriytetty laskenta rahaston toiminnan varmistamiseksi.

Direktiivin kuudes luku koskee postipalvelujen laatua. Lukuun sisältyvän 16 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on korkealaatuisten postipalvelujen takaamiseksi varmistettava, että yleispalvelun laatustandardit asetetaan ja julkaistaan. Artiklan mukaan jäsenvaltiot asettavat laatustandardin kansallisten palvelujen osalta. Euroopan parlamentti ja neuvosto puolestaan vahvistavat yhteisön sisäisen ulkomaanpostin laatustandardin ja se ilmenee direktiivin liite II:sta. Artiklan kolmannen kohdan toinen alakohta ja artiklan kolmas kohta ovat muuttuneet. Muuttuneissa kohdissa säädetään menettelystä, jota noudatetaan yhteisön sisäisten ulkomaanpalvelujen standardien mukautuksissa ja yleispalvelun suoritustason arvioinnissa. Menettelyt toteutetaan 21 artiklan 2 kohdan mukaisesti. 21 artiklan 2 kohdassa puolestaan viitataan neuvoston päätökseen menettelystä komissiolle siirrettyä päätäntävaltaa käytettäessä (1999/468/EY).

Direktiivin 18 artiklaan on tehty kielellisiä korjauksia ja artiklan viittaus yhteisön sisäisen laatustandardin asettavaan liite II:een on päivitetty vastaamaan kyseistä liitettä.

Direktiivin 19 artikla on muuttunut. Jäsenvaltioiden on 1 kohdan mukaan varmistettava, että kaikki postipalvelujen tarjoajat tarjoavat käyttöön avoimet, yksinkertaiset ja huokeat menettelyt postipalvelujen käyttäjien valitusten käsittelemiseksi, erityisesti kun on kyse lähetysten katoamisesta, varastamisesta tai vahingoittumisesta tai palvelujen laatustandardien noudattamatta jättämisestä. Näihin luetaan mukaan myös menettelyt vastuun määrittelemiseksi tapauksissa, joissa osapuolina on useampi kuin yksi toimija. Artikla ei kuitenkaan rajoita korvausjärjestelmiä koskevia asiaankuuluvia kansainvälisiä ja kansallisia säännöksiä.

Muuttuneen 19 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että riidat voidaan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettujen menettelyjen avulla ratkaista oikeudenmukaisesti ja joutuisasti ja että tarvittaessa käytössä on takaisinmaksu ja/tai korvausjärjestelmä. Jäsenvaltioiden on myös rohkaistava riippumattomien tuomioistuimen ulkopuolisten järjestelmien kehittämistä postipalvelujen tarjoajien ja käyttäjien välisten riitojen ratkaisemiseksi.

Muuttuneen 19 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että käyttäjät voivat yksittäin toimien tai, kansallisen lainsäädännön niin salliessa, yhdessä käyttäjien ja/tai kuluttajien etujärjestöjen kanssa saattaa toimivaltaisen kansallisen viranomaisen käsiteltäväksi tapaukset, joissa käyttäjät ovat esittäneet yleispalvelun piiriin kuuluvia postipalveluja tarjoaville yrityksille valituksia, joita ei ole tyydyttävästi ratkaistu. Artikla ei kuitenkaan rajoita korvausjärjestelmiä koskevia asiaankuuluvia kansainvälisiä ja kansallisia säännöksiä.

Muuttuneen 19 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on 16 artiklan mukaisesti huolehdittava siitä, että yleispalvelun tarjoajat ja tarvittaessa yleispalvelun piiriin kuuluvia palveluja tarjoavat yritykset julkaisevat suoritustasonsa seurantaa koskevan vuosikertomuksen yhteydessä tiedot, joista käy ilmi valitusten määrä ja niiden käsittelytapa.

Direktiivin 21 artiklan 2 kohta on muuttunut. Artiklassa on viittaus Neuvoston päätökseen menettelystä komissiolle siirrettyä päätäntävaltaa käytettäessä (1999/468/EY) ja sen 5 a artiklan 1 – 4 kohtien ja 7 artiklan mukaisiin menettelyihin, ottaen huomioon päätöksen 8 artiklan säännökset. Näitä päätöksen mukaisia menettelyjä tulee soveltaa niissä tapauksissa joissa direktiivin 21 artiklaan viitataan. Menettelyjä tulee noudattaa tulevaisuudessa teknisen kehityksen ja markkinakehityksen johdosta tehtävien 16 artiklan mukaisten laatustandardien mukautuksia toteutettaessa sekä laatustandardin suoritustasoa 16 artiklan mukaisesti arvioitaessa. 21 artiklasta on poistettu 3 kohta.

Direktiivin 22 artikla on muuttunut. Artiklassa on säännökset kansallisesta sääntelyviranomaisesta ja sen mukaan kunkin jäsenvaltion on nimettävä postialaa varten yksi tai useampi kansallinen sääntelyviranomainen, joka on oikeudellisesti ja toiminnallisesti postialan toimijoista riippumaton. Niiden jäsenvaltioiden, jotka vielä omistavat postipalvelujen tarjoajia tai joilla on niitä koskevaa määräysvaltaa, on varmistettava, että sääntelytoiminta ja omistusoikeuteen tai määräysvaltaan liittyvä toiminta erotetaan rakenteellisesti tehokkaasti toisistaan. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle tästä direktiivistä johtuvia tehtäviä hoitamaan nimeämänsä kansalliset sääntelyviranomaiset.

Muuttuneen 22 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on julkaistava kansallisille sääntelyviranomaisille kuuluvat tehtävät helposti saatavilla olevassa muodossa, varsinkin jos tehtävät annetaan useammalle kuin yhdelle elimelle. Yhteisen edun mukaisissa asioissa jäsenvaltioiden on tarvittaessa huolehdittava näiden viranomaisten ja kilpailulainsäädännön ja kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten välisestä kuulemisesta ja yhteistyöstä.

Muuttuneen 22 artiklan 2 kohdan mukaan kansallisten sääntelyviranomaisten erityisenä tehtävänä on huolehtia direktiivistä johtuvien velvoitteiden noudattamisesta ennen kaikkea luomalla seuranta- ja sääntelymenettelyjä yleispalvelun tarjonnan varmistamiseksi. Niiden tehtävänä voi olla myös kilpailusääntöjen noudattamisen varmistaminen postialalla. Muuttuneen 22 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan kansallisten sääntelyviranomaisten on asianmukaisissa olemassa olevissa elimissä tehtävä tiivistä yhteistyötä ja annettava keskinäistä apua tämän direktiivin soveltamisen helpottamiseksi.

Muuttuneen 22 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että kansallisella tasolla on käytössä tehokkaita menettelyjä, joiden mukaisesti jokaisella sellaisella käyttäjällä ja postipalvelujen tarjoajalla, johon kansallisen sääntelyviranomaisen tekemä päätös vaikuttaa, on oikeus hakea päätökseen muutosta asianomaisista osapuolista riippumattomalta muutoksenhakuelimeltä. Kansallisen sääntelyviranomaisen päätös on voimassa, kunnes muutoksenhaku on käsitelty, jollei muutoksenhakuelin toisin päätä.

Direktiiviin on lisätty uusi 22 a artikla, joka koskee postipalvelujen tarjoajien ja kansallisten sääntelyviranomaisten tietojen antamista. Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että postipalvelujen tarjoajat antavat etenkin kansallisille sääntelyviranomaisille kaikki tiedot, myös taloudelliset tiedot ja yleispalvelun tarjoamista koskevat tiedot. Tiedot on annettava erityisesti selkeästi määriteltyihin tilastointitarkoituksiin ja jotta kansalliset sääntelyviranomaiset voivat varmistaa direktiivin säännösten tai sen perusteella tehtyjen päätösten noudattamisen.

Postipalvelujen tarjoajien on pyynnöstä ja tarvittaessa luottamuksellisesti toimitettava tiedot viipymättä kansallisen sääntelyviranomaisen edellyttämän aikataulun mukaisesti ja sen vaatimalla tarkkuudella. Kansallisen sääntelyviranomaisen pyytämien tietojen on oltava oikeassa suhteessa sen tehtävien suorittamiseen nähden. Kansallisen sääntelyviranomaisen on perusteltava tietojen saantia koskeva pyyntönsä. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansalliset sääntelyviranomaiset toimittavat komissiolle sen pyynnöstä tarvittavat ja asiaankuuluvat tiedot, joita se tarvitsee suorittaakseen tämän direktiivin mukaiset tehtävänsä. Jos kansallinen sääntelyviranomainen katsoo, että tiedot ovat liikesalaisuuksia koskevien yhteisön ja kansallisten sääntöjen mukaisesti luottamuksellisia, komission ja kyseisten kansallisten sääntelyviranomaisten on säilytettävä tällainen luottamuksellisuus.

Direktiivin 23 artikla on muuttunut ja sen mukaan komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle direktiivin soveltamista koskevan kertomuksen, joka neljäs vuosi ja ensimmäisen kerran viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2013. Kertomukseen sisältyvät asianmukaiset tiedot alan kehityksestä, erityisesti talouden, yhteiskunnan ja työllisyyden rakenteista ja teknologiaa koskevista näkökohdista sekä palvelun laadusta. Kertomukseen liitetään mahdolliset ehdotukset Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

Direktiivin on lisätty uusi 23 a artikla, jonka mukaan komissio avustaa jäsenvaltioita direktiivin täytäntöönpanossa, yleispalvelun nettokustannusten laskeminen mukaan luettuna.

Direktiiviin on lisätty uusi Liite 1, jossa on määritelty yleispalvelun mahdollisten nettokustannusten laskemista koskevat ohjeet. Liitteen yleispalveluvelvoitteen määritelmää koskevassa A osassa on todettu, että yleispalveluvelvoitteilla tarkoitetaan 3 artiklassa tarkoitettuja velvoitteita, jotka jokin jäsenvaltio on asettanut postipalvelun tarjoajalle ja jotka koskevat postipalvelun tarjontaa tietyllä maantieteellisellä alueella, mukaan lukien tarvittaessa asianomaisella maantieteellisellä alueella tämän palvelun tarjontaan sovellettavat yhtenäiset hinnat tai tiettyjen sokeille tai heikkonäköisille tarkoitettujen maksuttomien palvelujen tarjoaminen. Velvoitteisiin voi sisältyä muun muassa jakelupäivien lukumäärä, jos se ylittää direktiivissä säädetyn; yleispalveluvelvoitteiden täyttämiseksi vaadittava lähetyspaikkatiheys; yleispalvelun kohtuullinen hinnoittelu; yleispalvelun yhdenmukaiset hinnat; sekä tiettyjen maksuttomien palvelujen tarjoaminen sokeille ja heikkonäköisille.

Liitteen B osa koskee nettokustannusten laskemista. B osan mukaan kansallisten sääntelyviranomaisten on harkittava kaikkia kannustimia, joilla postipalvelun tarjoajat saadaan tarjoamaan yleispalveluvelvoitteisiin kuuluvia palveluja kustannustehokkaasti. Yleispalveluvelvoitteen nettokustannukset ovat kustannuksia, jotka liittyvät ja joita tarvitaan yleispalvelun toimintaan. Yleispalveluvelvoitteiden nettokustannukset on laskettava niiden nettokustannusten erotuksena, joita nimetylle yleispalvelun tarjoajalle aiheutuu toisaalta toiminnasta yleispalveluvelvoitteiden piirissä ja toisaalta toiminnasta ilman yleispalveluvelvoitteita. Laskennassa on otettava huomioon kaikki muut asiaan vaikuttavat tekijät, myös kaikki yleispalvelua tarjoamaan nimetylle postipalvelujen tarjoajalle kertyvät aineettomat hyödyt ja markkinaedut, oikeus kohtuulliseen voittoon ja kannustimet kustannustehokkuuteen pyrkimiseksi. On kiinnitettävä asianmukaista huomiota niiden kustannusten asianmukaiseen arviointiin, jotka nimetty yleispalvelun tarjoaja olisi välttänyt, jollei sillä olisi yleispalveluvelvoitteita. Nettokustannusten laskennassa olisi otettava huomioon yleispalvelua tarjoavan operaattorin saamat, myös aineettomat, hyödyt.

Laskennan on perustuttava kustannuksiin, jotka aiheutuvat ensinnäkin yksilöityjen palvelujen osatekijöistä, jos näitä palveluja voidaan tarjota ainoastaan tappiolla tai tavanomaisista kaupallisista ehdoista poikkeavin kustannuksin. Tähän ryhmään voi kuulua liitteen A osassa määriteltyjen palvelujen kaltaisia palvelujen osatekijöitä. Laskennan on perustuttava toisaalta kustannuksiin, jotka aiheutuvat tiettyjen käyttäjien tai käyttäjäryhmien palvelemisesta, jos heille voidaan tarjota palveluja ainoastaan tappiolla tai tavanomaisista kaupallisista ehdoista poikkeavin kustannuksin, kun otetaan huomioon tietyn palvelun tarjoamisesta aiheutuvat kustannukset, siitä syntyneet tulot ja jäsenvaltion mahdollisesti asettamat yhdenmukaiset hinnat. Tähän kustannusluokkaan kuuluvat ne käyttäjät tai käyttäjäryhmät, joille yleispalveluvelvoitteista vapaa kaupallinen toimija ei tarjoaisi palvelua.

Yleispalveluvelvoitteiden tiettyjen osien nettokustannukset lasketaan erikseen, jottei mahdollisia suoria tai epäsuoria etuja ja kustannuksia lasketa kahteen kertaan. Kokonaiskustannukset, joita yleispalveluvelvoitteet aiheuttavat nimetylle yleispalvelun tarjoajalle, on laskettava siten, että yleispalveluvelvoitteiden erityisistä osatekijöistä aiheutuvat nettokustannukset lasketaan yhteen ja kaikki aineettomat hyödyt otetaan huomioon. Vastuu nettokustannusten tarkistamisesta on kansallisella sääntelyviranomaisella. Yleispalvelun tarjoajien on tehtävä yhteistyötä kansallisen sääntelyviranomaisen kanssa, jotta se voi tarkistaa nettokustannukset.

Liitteen C osa koskee yleispalveluvelvoitteista mahdollisesti aiheutuvien nettokustannusten kattamista. Nettokustannusten kattaminen tai rahoittaminen voi edellyttää, että nimetyt yleispalvelun tarjoajat saavat korvauksen palvelujen tarjoamisesta muin kuin kaupallisin ehdoin. Koska tällainen korvaus merkitsee varojen siirtoja, jäsenvaltioiden on varmistettava, että ne toteutetaan puolueettomasti, avoimesti, syrjimättömästi ja oikeasuhteisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että varojen siirrosta saa aiheutua mahdollisimman vähän kilpailun tai käyttäjien kysynnän vääristymistä. Direktiivin 7 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuun rahastoon perustuvan jakojärjestelmän toiminnassa olisi käytettävä avointa ja puolueetonta tapaa maksujen keräämiseksi, jotta vältetään maksujen periminen yrityksiltä sekä panoksista että tuotoksista. Rahastoa hallinnoivan riippumattoman elimen vastuulla on periä maksut yrityksiltä, joiden on arvioitu kyseisessä jäsenvaltiossa olevan velvollisia osallistumaan yleispalveluvelvoitteiden nettokustannuksiin, ja valvoa varojen siirtoa niille yrityksille, joilla on oikeus saada maksuja rahastosta.

Yhteisön sisäisen ulkomaanpostin laatustandardit asettava liite 2 ei ole sisällöllisesti muuttunut mutta sen numerointi on muuttunut.

EY:n komission virallinen huomautus

Euroopan yhteisöjen komissio on virallisessa huomautuksessaan (asia 2009/2148, 25 kesäkuuta 2009) asettanut kyseenalaiseksi, vastaavatko nykyinen postipalvelulaki ja postitoimintamaksua koskeva laki yhteisön oikeuden, erityisesti postidirektiivin 97/67/EY vaatimuksia.

Komission huomautuksen mukaan on ongelmallista, että postipalvelulain 6 §:n toimi-lupasääntely mahdollistaa rinnakkaisten yleispalvelua koskevien vaatimusten asettamisen muillekin kuin Itella Oyj:lle. Toimilupavaatimuksiin kuuluvat muun muassa postin yleispalvelun takaaminen koko Suomen alueella tai osassa sitä ja vähintään yhden toimipisteen pitäminen jokaisessa kunnassa. Toimilupa on mahdollista saada myös rajoitetun postitoiminnan harjoittamiseen. Rajoitetussa toimiluvassa ongelman muodostaa toimiluvan haltijan velvollisuus suorittaa postitoimintamaksu toimilupa-alueen väestöntiheyden perusteella.

Komission mukaan postidirektiivissä ei ole perusteita, jotka oikeuttaisivat tällaisiin markkinoille pääsyä ja palvelujen tarjontaa koskeviin rajoituksiin, eikä komissio pidä tarpeellisina niitä vaatimuksia, jotka asetetaan sellaisille uusille markkinatoimijoille, jotka haluavat tarjota postin yleispalvelun piiriin kuuluvia postipalveluja. Nimetylle yleispalvelun tarjoajalle Itella Oyj:lle myönnetty toimilupa ehtoineen takaa postin yleispalvelun koko Suomen alueella. Näin ollen jäsenvaltioille asetettu velvollisuus varmistaa postin yleispalvelun tarjoaminen on täytetty. Koska yleispalvelua tarjotaan jo koko maan alueella, ei ole objektiivisia perusteita asettaa rinnakkaisia yleispalvelua koskevia vaatimuksia useammalle kuin yhdelle postipalvelujen tarjoajalle.

Komission mukaan ei ole osoitettu, että postipalvelulaissa asetetut vaatimukset olisivat oikeasuhtaisia mahdolliseen lailliseen tavoitteeseen nähden. Voidakseen täyttää toimilupavaatimukset uusien markkinatoimijoiden olisi komission mukaan hyvin lyhyen ajan kuluessa luotava samanlainen koko maan kattava postinjakeluverkko kuin Itella Oyj:n ylläpitämä verkko tai maksettava erityinen liikevaihdon perusteella määräytyvä maksu, joka perustuu sen hallinnollisen alueen väestöntiheyteen, joka palveluilla aiotaan kattaa.

Komissio on katsonut, että postipalvelulaki ja postitoimintamaksua koskeva laki yhdessä luovat markkinoille pääsyn esteitä markkinatoimijoille, jotka harjoittavat yleispalveluun kuuluvaa postitoimintaa. Nämä toimilupavaatimukset estävät markkinoille pääsyn tai vaikeuttavat sitä suuresti. Samalla ne estävät postipalvelujen kehittymisen kysynnän ja tarjonnan pohjalta. Näillä perusteilla komissio on katsonut postipalvelulain, erityisesti sen 4 ja 6 §:n yhdessä postitoimintamaksua koskevan lain 2 §:n kanssa olevan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 56 artiklan ja postidirektiivin 9 artiklan vastaisia.

Arvonlisäverodirektiivin soveltaminen

Suomen arvonlisäverolainsäädännössä ei säädetä erikseen postipalvelujen arvonlisäverotuksesta. Suomessa postipalveluita pidetään tavaran kuljetuspalveluna ja siihen sovelletaan yleistä 23 prosentin arvonlisäverokantaa.

Arvonlisäverodirektiivin (2006/112/EY) 132 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava verosta julkisen postilaitoksen palvelun suoritukset ja niihin liittyvät tavaroiden luovutukset, lukuun ottamatta henkilökuljetus- ja televiestintäpalveluita. Arvonlisäverodirektiiviä on Suomessa tulkittu siten, että maassa ei ole direktiivin tarkoittamaa julkista postitoimintaa.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin antoi 23 huhtikuuta 2009 tuomion C357/07 (TNT Posti UK Ltd) julkisen postilaitoksen palveluihin sovellettavan verottomuussäännöksen soveltamisalasta. Tuomiossaan se katsoi, että arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettuna julkisena postilaitoksena on pidettävä jokaista toimijaa, joka riippumatta siitä, onko se julkinen vai yksityinen, sitoutuu tarjoamaan väestön keskeisiä tarpeita vastaavia palveluja ja siten käytännössä huolehtimaan jäsenvaltion alueella kokonaan tai osittain postin yleispalvelusta, sellaisena kuin se on määritelty postidirektiivin 97/67 artiklassa 3.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen perustelujen mukaan arvonlisäverodirektiivin 132 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädettyä vapautusta on tulkittava sekä suppeasti että yhdenmukaisesti säännöksellä tavoitellun päämäärän kanssa. Verosta vapautettuina palvelusuoritteina ja niihin liittyvinä tavaroiden luovutuksena on pidettävä sellaisia suorituksia, joita julkinen postilaitos suorittaa tässä ominaisuudessaan eli sellaisen toimijan ominaisuudessa, joka sitoutuu huolehtimaan jäsenvaltiossa kokonaan tai osittain postin yleispalvelusta. Yleispalvelun tarjoajan toimiluvan ehtoihin perustuvasta ja yleispalvelun tarjoajan asemaan liittyvistä velvoitteista johtuen tällainen toimija suorittaa postipalvelunsa sellaisen oikeudellisen sääntelyn puitteissa, joka eroaa olennaisesti siitä sääntelystä, jonka mukaisesti muun kaltaiset toimijat suorittavat postipalveluita.

2.2.2 Maailman postiliiton sopimukset

Suomi liittyi vuonna 1967 Maailman postiliiton (UPU) perussopimukseen, jota on täydennetty muun muassa kansainvälisen postiliikenteen yhteisiä sääntöjä koskevin yleissopimuksin. Perussopimusta on muutettu seitsemällä lisäpöytäkirjalla (SopS 31/1972, 72/1978, 52/1986, 69/1991, 87/1995, 72/2000 ja 12/2007). Perussopimus sisältää postiliiton perustavat määräykset. Maailman postiliiton yleisohjesääntö sisältää määräykset postiliiton toiminnasta ja perussopimuksen soveltamisesta. Maailman postiliiton yleissopimus ja liiton toimitusohjesäännöt sisältävät kansainväliseen postiliikenteeseen sovellettavat yleissäännöt sekä kirjeposti- ja postipakettiliikenteen määräykset.

Maailman postiliiton perussopimus ja yleissopimus toimitusohjesääntöineen ovat merkittävimmät Suomea sitovat kansainväliset postialan sopimukset. Vuonna 2004 tehdyt Maailman postiliiton yleissopimus on saatettu eduskunnan hyväksyttäväksi ja sen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatettu voimaan 22 päivänä joulukuuta 2006 annetulla lailla (1364/2006). Yleissopimuksen muut kuin lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset sekä samaan aikaan tehdyt Maailman postiliiton perussopimuksen seitsemäs lisäpöytäkirja, yleissopimuksen päättöpöytäkirja ja yleisohjesääntö on saatettu voimaan asetuksen tasoisina 2 päivänä maaliskuuta 2007 annetuilla tasavallan presidentin asetuksilla (226/2007 ja 227/2007).

Suomi itsenäisenä valtiona, Ahvenanmaa mukaan lukien, liittyi Maailman postiliittoon 12 päivänä helmikuuta 1918. Liitto on vuodesta 1948 lähtien toiminut yhtenä vanhimmista Yhdistyneiden kansakuntien erityisjärjestöistä. Liiton tavoitteena ja tehtävänä on edistää maailmanlaajuisten, laadukkaiden, tehokkaiden ja helppokäyttöisten postipalvelujen kestävää kehitystä. Postiliitossa on 191 jäsenvaltiota. Liiton korkein päättävä elin on kongressi, jonka muodostavat liiton jäsenmaiden edustajat ja joka kokoontuu viiden vuoden välein. Genevessä pidettiin Maailman postiliiton 24. kongressi, jossa hyväksytyt sopimusmuutokset allekirjoitettiin 12 päivänä elokuuta 2008. Toimitusohjesääntöihin sisältyvät kirje- ja pakettipostia koskevat teknisluonteiset, sopimusten soveltamista koskevat ohjeet. Niihin tehtävistä muutoksista päättää kongressin antamin valtuuksin postiliiton postitoimintaneuvosto, jossa ovat edustettuina 40 jäsenmaan postioperaattorit. Geneven kongressissa Suomen puolesta allekirjoitettiin kahdeksas lisäpöytäkirja postiliiton perussopimukseen, ensimmäinen lisäpöytäkirja Maailman postiliiton yleisohjesääntöön sekä muutettu yleissopimus päättöpöytäkirjoineen. Näistä ainoastaan yleissopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä.

Postiliiton perussopimuksen 26 artiklan mukaan jäsenmaiden on toimitettava liiton sopimusten, tässä tapauksessa perussopimuksen kahdeksannen lisäpöytäkirjan, yleisohjesäännön, yleissopimuksen päättöpöytäkirjoineen, ratifiointi ja hyväksymisasiakirjat liiton kansainvälisen toimiston pääjohtajalle mahdollisimman pian.

2.2.3 Kansainvälinen kehitys ja ulkomaiden lainsäädäntö

Tässä alajaksossa esitetty lainsäädännön kansainvälinen vertailu perustuu pääosin kahteen liikenne- ja viestintäministeriön kesällä 2009 teettämään tutkimukseen postilainsäädännöstä Ruotsissa sekä kuudessa muussa Euroopan maassa. Uuden direktiivin voimaansaattaminen on EU-jäsenmaissa kesken. Tässä vaiheessa ei ole vielä kattavaa tietoa siitä, miten eri maat aikovat saattaa voimaan uuden direktiivin edellyttämät muutokset kansallisessa lainsäädännössä tai millaisia tarkempia linjauksia EU:n komissiolla on direktiivin voimaansaattamisessa.

Ruotsi

Markkinatilanne

Ruotsissa luovuttiin monopolista kirjeiden välityksessä jo vuonna 1993 ja valtion postivirasto yhtiöitettiin Posten AB:ksi. Markkinoiden avaamisen jälkeen noin sata yritystä on harjoittanut luvanvaraista postitoimintaa. Lokakuussa 2008 aktiivisia toimijoita oli noin 30. Posten AB:lla oli vuonna 2007 noin 90 prosentin markkinaosuus kirjeiden kokonaismäärästä. Samalla suurimman kilpailijan Bring City Mailin osuus kirjeistä oli noin yhdeksänprosenttia. Bring City Mail toimii muun muassa 2. luokan massajakelun markkinalla, missä sen alueellinen kattavuus on levinnyt Tukholman alueelta kattamaan 54 prosenttia kaikista Ruotsin kotitalouksista. Kirjelähetysten kokonaismäärät ovat laskeneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Pienet postitoimijat harjoittavat postitoimintaa usein muun jakeluliiketoiminnan ohella. Postitoimintaa valvovan viranomaisen mukaan paikalliset markkinatoimijat eivät ole tarpeeksi suuria uhkaamaan Posten AB:n asemaa kirjelähetysten markkinoilla ja ainoa sen kanssa aidosti kilpaileva taho on City Mail.

Viime aikojen merkittävin yksittäinen muutos postitoiminnassa on Ruotsin ja Tanskan postien yhdistyminen. Posten AB ja tanskalainen Post Danmark A/S yhdistyivät kesäkuussa 2009 virallisesti Posten Norden AB:ksi. Ruotsin valtio omistaa Posten Norden AB:sta 60 prosenttia ja Tanskan valtio 40 prosenttia. Euroopan komissio hyväksyi yrityskaupan huhtikuussa 2009. Hyväksymisen edellytyksenä oli muun muassa yhdistyvien yritysten markkinaosuuden laskeminen Tanskan yrityspakettimarkkinoilla. Kirjelähetysten markkinoilla yritykset jatkavat edelleen toimintaansa kuluttajille tutuilla nimillä Posten ja Post Danmark kansallisten säännösten mukaisesti.

Kilpailu pakettimarkkinoilla on monipuolista. Posten AB:lla on kuitenkin yhä noin 70 prosentin osuus yrityspaketeista ja tätä huomattavasti suurempi osuus kuluttajien pakettipalveluista. Kilpailu kuitenkin lisääntyy ja esimerkiksi saksalainen DHL on alkanut kilpailla Postenin kanssa yksityisasiakkaista aloittamalla yhteistyön ICA-päivittäistavarakauppaketjun kanssa.

Lainsäädäntö ja viranomaiset

Ruotsissa postitoimintaa säännellään postilailla (Postlag 2010:1045)) ja sen nojalla annetulla postiasetuksella (Postförordning). Uusi postilaki tuli voimaan 1 päivänä syyskuuta 2010. Lisäksi toimiluvissa annetaan tarkentavia ehtoja. Sääntelyviranomaisena toimii PTS (Post- och telestyrelsen), jonka tehtävänä on postitoimialan valvonta etenkin siltä kannalta, vastaako postipalvelujen tarjonta yhteiskunnallisia tarpeita. Lisäksi PTS valvoo yleispalvelun laatuvaatimuksia ja yleispalvelun hintojen kohtuullisuutta, kustannusvastaavuutta sekä tiettyjen postipalveluiden hinnankorotuksen enimmäismääriä. PTS myöntää toimiluvat, asettaa yleispalveluvelvollisuuden ja sen tulee valvoa postilaista ja –asetuksesta sekä toimiluvista johtuvia määräyksiä kaikkien postitoimijoiden osalta. Tässä tarkoituksessa PTS:llä on oikeus pyynnöstä saada tarvitsemansa tiedot ja asiakirjat. Lisäksi PTS:llä on oikeus päästä alueelle ja tiloihin, joissa valvonnan kohteena olevaa toimintaa harjoitetaan. PTS:llä on toimivalta velvoittaa valvottavaa noudattamaan lakia ja sen nojalla annettuja määräyksiä uhkasakon tai toimiluvan peruuttamisen uhalla.

Yleispalvelun ala

Yleispalvelu on määritelty postilain 1 luvun 2 §:ssä valtakunnalliseksi postipalveluksi, joka on korkealaatuista ja jonka avulla kaikki käyttäjät voivat vastaanottaa postilähetyksiä ja lähettää postilähetyksiä kohtuulliseen hintaan. Postilähetys on määritelty osoitteella varustetuksi ja enintää 20 kilogrammaa painavaksi lähetykseksi, joka on jätetty postipalvelun tarjoajalle. Lain3 luvun 1 §:ssä säädetään tarkemmin yleispalvelun laajuudesta. Yleispalvelulta edellytetään muun ohella viisipäiväistä jakelua ja keräilyä, mahdollisuutta vakuutettujen ja kirjattujen lähetysten lähettämiseen, yhteinäishinnoittelua ja sekä käyttäjien tarpieden huomioimista toimipisteiden sijoittelussa.

Yleispalvelun laatuvaatimukset ja yksityiskohtainen sisältö on määritelty postiasetuksessa sekä Posten AB:n toimilupaehdoissa. Tällaisia seikkoja ovat esimerkiksi ylesipalveluun kuuluvat lähetykset, poikkeukset viisipäiväisestä jakeluvelvoitteesta sekä lähetysten laatustandardi. Toimilupaehtojen mukaan Posten AB:n yleispalvelu kattaa postilähetykset 20 kilogrammaan saakka. Viisipäiväisestä jakelusta voidaan poiketa PTS:n määrittelemistä maantieteellisistä olosuhteista johtuen ja vuonna 2007 tämä poikkeusmahdollisuus kosketti 969 kotitaloutta. Yleispalvelun laatustandardin mukaan 85 prosenttia on toimitettava seuraavana työpäivänä ja ainakin 97 prosenttia kolmannen työpäivän kuluessa.

Yleispalveluvelvollisuuden asettaminen ja toimiluvat

Toimilupa edellytetään niiltä toimijoilta, jotka harjoittavat kirjeiden välitystä (keräily, lajittelu, kuljetus ja jakelu) säännöllisen aikataulun mukaisesti ja maksua vastaan. Kirje on postilain 1 luvun 2 §:ssä määritelty vastaanottajalle osoitetuksi; kuoreen tai muuhun vastaavaan suljetuksi lähetykseksi; joka on painoltaan enintään kaksi kilogrammaa. Myös osoitteellisesti lähetettyjen postikorttien, sanoma- ja aikakauslehtien, katalogien sekä kirjojen jakelun katsotaan PTS:n tulkinnan mukaan kuuluvan toimiluvanvaraisen postitoiminnan piiriin. Yli kahden kilogramman painoisten pakettien jakelu ei siis ole toimiluvanvaraista postitoimintaa, jonka käsite on siis tältä suppeampi kuin mitä yleispalvelun nojalla tarjottaviin palveluihin kuuluu. Ruotsissa yleispalveluvelvoite on tällä hetkellä asetettu Posten AB:lle 1 lokakuuta 2010 voimaan tulleessa toimiluvassa.

Yleispalvelun rahoitus

Ruotsissa ei ole säädetty erityistä korvausmekanismia yleispalveluvelvoitteesta aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi. Tämä perustuu Ruotsin hallituksen postilain esitöissä ilmaisemaan näkemykseen, että tällä hetkellä erityistä tarvetta ylesipalvelun rahoittamiseen ei ole. Hallitus tulee tarkoin seuraamaan postitoiminnan kehitystä tässä suhteessa. Valtio kuitenkin vastaa toimilupaehtojen mukaan eräistä vanhus- ja vammaispalveluista aiheutuvista kustannuksista. Näihin erityispalveluihin lukeutuu muun muassa maaseudulla toimivien postinjakajien vanhuksille ja vammaisille tarjoamat lisäpalvelut sekä äänikasettien ja vastaavien lisälaitteiden toimittaminen näkövammaisille. Kustannuksiltaan nämä olivat vuonna 2007 noin 4,8 ja 31,7 miljoonan kruunun luokkaa.

Postiverkkoon pääsy

Ruotsin postilain mukaan toimiluvan haltijan on sallittava muiden postiyritysten toimittamien välitysten toimittaminen omassa hallussaan oleviin postilokeroihinsa. Ehtojen tulee olla oikeudenmukaisia, puolueettomia ja syrjimättömiä. Lisäksi yleispalvelun tarjoajan vastuulla on postinumerojärjestelmän ylläpitäminen ja sen on osoitettava muille toimiluvan haltijoille pyynnöstä postinumerot postilaatikkoihin ja -lokeroihin tietyllä postinumeroalueella. Toimiluvanhaltijan tulee huolehtia myös siitä, että toisen toimiluvanhaltijan lähetykset toimitetaan perille alueilla, joille jotka ovat toisen toimiluvanhaltijan jakelualueen ulkopuolella. Tätä koskevien ehtojen tulee olla kohtuullisia, kilpailuneutraaleja ja syrjimättömiä. PTS:n on valvontatehtäviä suorittaessaan kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että toimiluvanhaltijat pääsevät keskenään sopimuksiin postin kuljettamisesta postiyritykseltä toiselle, ja tarvittaessa toimittava välittäjänä tätä koskevassa riidassa.

Hinnoittelu ja kustannuslaskenta

Postilain mukaan yksittäiset kirjelähetykset on hinnoiteltava yhdenmukaisesti. Yleispalvelun hinnoittelun tulee olla kohtuullista, avointa, syrjimätöntä ja kustannussuuntautunutta sekä kannustaa palveluiden tehokkaaseen tarjontaan. Yleispalvelun tarjoajan yksittäiset hintasopimukset on edellä mainitusta huolimatta sallittu. Posten AB:n toimiluvan mukaan kustannussuuntautunut hinnoitteluvelvoite koskee vain yleispalvelun tarjoajan yleispalveluvelvoitteen mukaisia palveluita.

Uudessa postilaissa sekä postiasetuksessa säädetään hinnoittelusta, kustannusten kohdistamisesta ja tarkastuksesta kolmannen postidirektiivin edellyttämällä tavalla. Tarkempia ehtoja asetetaan vielä Posten AB:n toimilupaehdoissa. Lisäksi laissa on valtuus säätää siitä, että yleispalvelun hinnat eivät saa ylittää tiettyä tasoa. Postiasetuksessa kielletäänkin nostamasta enintään 500 gramman painoisten yksittäisten yleispalvelulähetysten hintaa kuluttajahintaindeksin muutosta enempää.

Valitusmenettelyt

Toimiluvanhaltijan on ylläpidettävä nopeita ja edullisia menettelyitä valitusten ratkaisemiseksi. Yleispalvelun tarjoajan on pidettävä yleispalvelun ehdot yleisesti saatavilla, sekä julkaista vuosittain tietoa valitusten määrästä, sekä siitä, miten valitukset on hoidettu. Postiasetuksessa ja postiyritysten toimilupien ehdoissa on täsmennetty valitusasioiden käsittelyä koskevia menettelyitä.

Tanska

Markkinatilanne

Post Danmarkin kilpailijat ovat Tanskassa saaneet jalansijaa kilpailulle vapautettujen palveluiden alueella, kuten kuriiri- ja pikakirjelähetyksissä, logistiikkapalveluissa ja osoitteettoman suorajakelun tarjonnassa. Lisäksi merkittäväksi kilpailijaksi osoitteellisen postin jakelussa on noussut vuonna 2007 Tanskassa toimintansa aloittanut Posten Norgen omistama CityMail Danmark A/S, joka kuitenkin vetäytyi markkinoilta vuoden 2009 lopussa.

Tanskassa kolmannen postidirektiivin implementointi kuuluu hallituksen tämän vuoden lainsäätämisohjelmaan. Uusi laki tullee voimaan vuoden 2011 alussa. Postimarkkinoiden avaamisesta on käyty paljon keskustelua. Erityisesti on noussut esille siirtyminen viisipäiväiseen jakeluun ja sanomalehtien rooli osana postitoimintaa.

Lainsäädäntö ja viranomaiset

Postitoiminnan harjoittamista sääntelee Postilaki (Lov om postbefordring). Tanskan postitoimintaa valvova viranomainen on tieturvallisuus- ja liikennevirasto (Færdselsstyrelse), joka on liikenneministeriön alainen itsenäinen hallinnollinen elin. Viraston toimivaltaan kuuluu merkittävimmistä sääntelykysymyksistä päättäminen, mukaan lukien päättäminen yleispalvelun jakelutiheydestä, yleispalveluun kuuluvien pakettien painorajasta, varatusta alueesta, postitoimijaksi rekisteröitymisen edellytyksistä, hinnoittelusta ja palvelutasosta. Joitakin sääntelytehtäviä kuuluu kuitenkin viraston sijaan kansalliselle kilpailuviranomaiselle (Konkurrencestyrelsen, KS). Keskeisimpiä tälle kuuluvia tehtäviä ovat yleispalvelun hinnoittelun kustannussuuntautuneisuuden arviointi ja yleispalvelun tarjoajan käyttämien erityishintojen läpinäkyvyyden, tasapuolisuuden ja kustannusvastaavuuden arviointi.

Toukokuussa 2010 Tanskan hallitus ja suurin osa eduskunnan puolueista solmivat poliittisen sopimuksen koskien yleispalvelun takaamista liberalisoiduilla markkinoilla. Uusi lainsäädäntö tullaan esittämään Tanskan eduskunnalle lokakuussa 2010.

Yleispalvelun ala

Sääntelyviranomainen voi yleispalveluvelvoitteen asettamisen yhteydessä myöntää yleispalvelun tarjoajalle yksinoikeuden joidenkin postipalvelujen tarjoamiseen. Nimellisesti kyse on Post Danmark A/S:lle myönnetystä toimiluvasta, mutta koska postitoiminnan harjoittaminen ei sinänsä edellytä toimilupaa, on siinä käytännössä kyse yleispalveluvelvoitteesta jonka vastineeksi Post Danmarkille on postilain 2 §:n mahdollistamalla tavalla myönnetty yksinoikeus tiettyihin palveluihin.Yleispalveluun kuuluu Post Danmarkin toimiluvan mukaan osoitteellisten enintään 2 kilogrammaa painavien kirjelähetysten jakelu; muiden osoitteellisten, yhdenmukaisten ja enintään kaksi kilogrammaa painavien painotuotteiden jakelu; osoitteellisten päivittäin, viikoittain tai kuukausittain ilmestyvien ja enintään kaksi kilogrammaa painavien lehtien jakelu; osoitteellisten enintään 20 kilogrammaa painavien postipakettien jakelu sekä eräät näkövammaisille tarkoitetut postilähetykset. Yleispalveluvelvoitteeseen kuuluu postilähetysten keräily, lajittelu, kuljetus ja jakelu. Lähetysten lähettäminen kirjattuna tai vakuutettuna kuuluu yleispalveluun.

Post Danmarkin toimiluvan mukaan sen on varmistettava kaikille käyttäjille hyvälaatuinen ja kohtuuhintainen postipalvelu. Yleispalveluun kuuluvat lähetykset on toimitettava vähintään kerran päivässä kuutena päivänä viikossa poikkeuspäiviä lukuun ottamatta. A-luokan kirjeissä palvelustandardi on toimitus lähetystä seuraavana postipäivänä, B-luokan kirjeissä kolmen postipäivän sisällä postittamisesta taikka neljä postipäivää, mikäli lähetyspäivä on torstai tai perjantai. Toimitusvarmuudesta säädetään kaksiportaisesti. Vaatimuksena on, että vähintään 93 prosenttia lähetyksistä toimitetaan aikataulun mukaisesti, mutta tavoitetaso palvelustandardin täyttämiseksi on 95 prosenttia. Jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi toimipiste. Vähintään 5000 asukkaan kylässä on oltava yksi täyden palveluvalikoiman toimipiste. Lisäksi toimiluvassa on tarkempia säännöksiä koskien olemassa olevien toimipisteiden sulkemisesta.

Post Danmarkilla on yksinoikeus osoitteellisten kirjeiden välittämiseen Tanskassa, mukaan lukien ulkomailta Tanskaan lähetettyjen kirjeiden välittäminen. Vuodesta 2005 alkaen tämä yksinoikeus on rajattu koskemaan enintään 50 gramman painoisten kirjeiden välitystä, joiden hinta on korkeintaan 2,5 kertaa kotimaisten kirjeiden perustaksa. Tanskan postilaissa on erikseen säädetty tietyistä palveluista, joita ei voida varata. Tällaisia palveluita on osoitteellisten katalogien, esitteiden, mainoslehtien ja muiden vastaavien jakelu, kuriiriposti sekä osoitteelliset kirjelähetykset ulkomaille.

Toukokuussa 2010 Tanskassa solmitun poliittisen sopimuksen mukaan Post Danmark tullaan nimeämään yleispalvelun tarjoajaksi ajanjaksolle 2011 – 2013.

Yleispalveluvelvollisuuden asettaminen ja muut toimiluvat

Tanskan postilainsäädännössä ei säädetä postitoiminnan luvanvaraisuudesta. Postilain mukaan postitoiminnan harjoittaminen edellyttää kuitenkin rekisteröitymistä. Rekisteröitymiseen ei liity merkittävä vaatimuksia, joita voitaisiin pitää markkinoille pääsyn esteenä. Postitoiminnaksi on määritelty varsin yleisin sanankääntein enintään 20 kilogrammaa painavien lähetysten toimittaminen, mukaan lukien lähetykset ulkomaille ja ulkomailta.

Yleispalvelun rahoitus

Yleispalvelun kustannusrasitteesta on tehty viime vuosina kaksi eri selvitystä, jotka poikkeavat toisistaan huomattavasti. Vuosikertomuksessaan 2007 kilpailuviranomainen arvioi yleispalvelun tarjoamisen kustannusten vuonna 2005 olleen 700 miljoonaa Tanskan kruunua eli noin 94 miljoonaa euroa. Copenhagen Economicsin helmikuussa 2008 julkaiseman tutkimuksen mukaan yleispalvelun tarjoamisen kustannus olisi kuitenkin vain 150 miljoonaa Tanskan kruunua eli noin 20 miljoonaa euroa. Arvioiden ero perustuu siihen, millä perusteella kustannukset on kohdistettu yleispalvelulle ja muille palveluille. Copenhagen Economicsin arviossa lähtökohtana on ollut kustannukset jotka vältettäisiin luopumalla yleispalvelun tarjonnasta. Vuoteen 2007 asti valtio maksoi Post Danmarkille tukea jokaista toimitettua sanomalehteä kohti. Vuonna 2006 tuki oli noin 396 miljoonaa Tanskan kruunua eli noin 53 miljoonaa euroa. Vuodesta 2007 lähtien tuki on kuitenkin maksettu suoraan sanomalehdille, jolloin nämä voivat itse valita jakelun toimittajan. Muutos tukijärjestelmässä on johtanut siihen, että monet lehtijulkaisijat ovat ottaneet sanomalehtien jakelun omaan hoitoonsa.

Toukokuussa 2010 Tanskassa solmitussa poliittisessa sopimuksessa on sovittu rahaston perustamisesta johon postipalvelun tarjoajia velvoitetaan maksamaan, mikäli yleispalvelun tarjoamisen velvollisuus johtaisi kohtuuttomiin nettokustannuksiin. Tämän lisäksi tullaan perustamaan lisenssijärjestelmä jonka tarkoituksena on säilyttää käyttäjien luottamus postisektoriin.

Postiverkkoon pääsy

Post Danmarkin toimiluvassa on säännöksiä koskien pääsyä osoite- ja osoitteenmuutostietokantoihin. Postilokeroihin pääsyä koskien ei ole sääntelyä.

Hinnoittelu ja kustannuslaskenta

Yleispalveluun kuuluvat palvelut on hinnoiteltava yhdenmukaisin hinnoin, joiden on oltava syrjimättömiä, läpinäkyviä, kohtuullisia ja kustannusperusteisia. Vaatimus valtakunnallisesti yhdenmukaisen hinnoittelun käyttämisestä ei estä tekemästä yksittäisiä sopimuksia joidenkin asiakkaiden kanssa. Velvollisuus läpinäkyvään ja syrjimättömään hinnoitteluun koskee kuitenkin myös näitä erillissopimuksia. Varattuja palveluita koskevat hinnastot on hyväksytettävä etukäteen.

Valitusmenettelyt

Postitoimintaa koskevan asetuksen mukaan postitoiminnan harjoittajan on varmistettava, että postipalveluiden käyttäjillä on käytettävissään läpinäkyvät, yksinkertaiset ja kustannuksiltaan kohtuulliset menettelyt valitusten käsittelemiseksi erityisesti viivästys-, katoamis- ja vaurioitumistapauksissa. Postitoiminnan harjoittajan on selvitettävä käyttäjäehdoissaan mahdollisuudet valitusten tekemiseen, säännöt valitusajasta ja mahdollisista rajoituksista sekä ehdot korvauksen suorittamiselle viivästys-, katoamis- ja vaurioitumistapauksissa. Valitusten käsittely saa kestää enintään kolme kuukautta. Post Danmark on toimiluvan perusteella velvollinen korvaamaan viivästyksestä, katoamisesta tai vaurioitumisesta lähetykselle aiheutuneen vahingon, mikäli se on seurausta yleispalvelun tarjoajan tuottamuksellisesta menettelystä. Velvollisuus koskee vain yleispalveluvelvoitteen alaisia palveluita. Valitukset on ensi vaiheessa kohdistettava Post Danmarkiin. Mikäli asiakkaan ja Post Danmarkin välillä ei päästä tyydyttävään ratkaisuun voi asiakas viedä asian valvontaviranomaisen ratkaistavaksi. Valvontaviranomainen ei käsittele kilpailevien postitoimijoiden toimintaa koskevia valituksia. Post Danmarkin on vuosittain valmistettava ja julkaistava selvitys käsiteltyjen valitusten määrästä ja valitusmenettelyjen lopputuloksesta. Post Danmark julkaisee vuosineljänneksittäin yleiskatsauksen valituksista jaoteltuna kotimaisiin ja ulkomaisiin kirje- ja pakettilähetyksiin. Yleiskatsauksessa esitetään valitukset kategorioittain ja osuus valituksista, jotka ovat johtaneet hyvitykseen.

Norja

Markkinatilanne

Norjassa kansallinen postitoimija on Posten Norge AS, joka on Norjan valtion sataprosenttisesti omistama osakeyhtiö. Posten Norgella ei ole merkittävää kilpailijaa osoitteellisten kirjelähetysten markkinoilla, mukaan lukien kirjelähetykset ulkomaille ja ulkomailta. Aikakauslehtien ja katalogien jakelussa sanomalehtien jakeluyrityksillä on noin 10 prosentin markkinaosuus lähetysten kokonaismäärästä. Tilattavista sanomalehdistä Posten Norgen osuus on 20 prosenttia ja sanomalehtien sekä niiden omien jakeluyritysten markkinaosuus on tilattavien sanomalehtien jakelumarkkinoilla noin 80 prosenttia. Osoitteettomien lähetysten osalta Posten Norgen markkinaosuus on 55 ja 60 prosentin välillä.

Kirjattujen lähetysten osalta Posten Norge hallitsee kotimaisten lähetysten markkinoita 68 prosentin markkinaosuudella. Toiseksi suurimman toimijan Tollpostin markkinaosuus on 17 prosenttia. Kansainvälisten kirjattujen lähetysten osalta kilpailu on monipuolista. Posten Norge on ulkomaille suunnattujen lähetysten osalta suurin 39 prosentin markkinaosuudella, sitä seuraavat DHL 21 prosentin osuudella, Tollpost 15 prosentin osuudella ja UPS 14 prosentin osuudella. Ulkomailta Norjaan tulevissa lähetyksissä suurimmat toimijat ovat Posten Norge 56 prosentin markkinaosuudella sekä Tollpost 21 prosentin osuudella ja UPS 18 prosentin osuudella.

Posten Norge on toiminut suhteellisen aktiivisesti lähialueilla pyrkien nousemaan merkittäväksi toimijaksi Pohjoismaiden alueella. Posten Norgen omistama CityMail on kilpaillut Ruotsissa Posten AB:n kanssa jo 1990-luvun alusta ja on toiminut Tanskassa vuoden 2009 loppuun asti.

Tällä hetkellä yleispalveluvelvoite on asetettu Posten Norge AS:n toimiluvassa.

Lainsäädäntö ja viranomaiset

Norjassa valtakunnallista postin yleispalvelua sääntelee postilaki (Lov om formidling av landsdekkende postsendinger). Postitoiminnan valvontaviranomainen on PT (Post- og teletilsynet).

Norjassa ei toistaiseksi ole tehty ratkaisuja uuden postidirektiivin voimaansaattamiseksi. Hallituksen esitystä laadittaessa ei vielä ole ollut saatavissa tietoa siitä, millä tavalla kolmas postidirektiivi aiotaan saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Yleispalvelun ala

Norjan postilaissa yleispalvelu määritellään korkeintaan kaksi kilogrammaa painavien kirjelähetysten, korkeintaan kaksi kilogrammaa painavien tilattujen sanomalehtien ja aikakauslehtien sekä korkeintaan 20 kilogrammaa painavien postipakettien välitykseksi valtakunnallisesti tai rajatulla maantieteellisellä alueella. Välitys määritellään keräämiseksi, lajitteluksi, kuljettamiseksi ja/tai jakamiseksi.

Yleispalveluun on kuuluttava vähintään yksi keräily ja yksi jakelu jokaisena työpäivänä. Yleispalvelun tulee mahdollistaa lähetysten lähettäminen kirjattuna tai vakuutettuna. Yleispalvelun laatuvaatimuksista on säädetty vielä tarkemmin yleispalvelun harjoittajan toimiluvassa. Toimiluvan mukaan jokaisessa kunnassa on oltava ainakin yksi jokaisena arkipäivänä auki oleva kiinteä toimipiste. Toimipisteiden aukioloaikojen on oltava paikallisten tarpeiden mukainen. PT voi myöntää toimipistevaatimuksesta poikkeuksen, mikäli se kokonaisarvion mukaan merkitsee kohtuutonta taakkaa yleispalveluvelvolliselle. Arvioinnissa on otettava huomioon käyttäjien tarve kiinteille toimipisteille. Postenin on turvattava palveluiden saatavuus ylläpitämällä riittävää määrää keräilypisteitä. Posten Norgen toimiluvassa on säännelty tarkemmin lähetysten toimitusvarmuudesta. Toimiluvan mukaan 85 prosenttia kotimaan priority-kirjeistä on toimitettava kuljetettavaksi jättämistä seuraavana päivänä ja 97 prosenttia viimeistään kolmantena päivänä kuljetettavaksi jättämispäivästä.

Yleispalveluvelvollisuuden asettaminen ja toimiluvat

Postilain 4 §:n mukaan postipalvelujen säännöllistä tarjoamista maksua vastaan voidaan harjoittaa vain ministeriön myöntämän toimiluvan nojalla. Toimilupa voi olla ajallisesti rajoitettu. Ministeriö voi päättää toimiluvan voimassaolon päättyvän vuoden kuluttua ennakkoilmoituksen lähettämisestä. Toimiluvan myöntämisen yhteydessä voidaan asettaa yleispalveluvelvoite. Luvan myöntämisen yhteydessä voidaan asettaa myös palvelua ja sen laatua, postiverkkoa, hinnoittelua, hintojen julkaisemista, eräitä näkövammaisille tarkoitettuja palveluita ja valmiustilaan liittyviä tehtäviä koskevia ehtoja. Toimiluvan myöntämisen yhteydessä lupaviranomaisten on varmistettava, että yleispalvelua tarjotaan yleisölle kustannuksiin suuntautunein hinnoin. Vain yleispalveluyritykselle varattuja postipalveluita on tarjottava yhdenmukaisin hinnoin koko postilain maantieteellisellä soveltamisalueella.

Yleispalvelun rahoitus

Posten Norgella on käytössä laskentamalli yleispalvelun tarjoamisesta aiheutuvien kustannusten laskemiseksi. Kaksi konsulttiyritystä on liikenne- ja viestintäministeriön toimeksiannosta arvioinut mallin. Posten Norge laatii vuosittain laskelman yleispalvelun tarjoamisen kustannuksesta. Ulkopuolinen tilintarkastaja tarkastaa ja vahvistaa laskelman oikeellisuuden. Yleispalveluvelvoitteesta aiheutuvista kustannuksien korvaamisesta on käytössä järjestelmä, jonka mukaan valtio hankkii Posten Norgelta ostopalveluna kannattamattomia palveluita. Vaihtoehtoisina rahoitusmuotoina on arvioitu valmisteveroja ja yleispalvelurahaston perustamista, johon kaikkien postitoimijoiden olisi osallistuttava. Vuonna 2006 ministeriö on kuitenkin arvioinut, että kilpailu markkinoilla ei ole ollut riittävää näiden vaihtoehtojen käyttämiseksi.

Yleispalvelun tarjoamisen kustannusten laskeminen pitää sisällään seuraavat vaiheet: ensin arvioidaan varatuista palveluista tulevaisuudessa kertyvä voitto ja tämän jälkeen vähennetään yleispalvelun tarjoamisesta aiheutuva kustannus. Yleispalvelun tarjoamisesta aiheutuva kustannus lasketaan arvioimalla ensin palvelutaso, jonka Posten Norge tarjoaisi ilman yleispalveluvelvoitetta. Tätä hypoteettista liiketaloudellisesti kannattavaa palvelutasoa verrataan yleispalveluvelvoitteen mukaiseen tasoon. Merkittävin ero hypoteettisessa ja todellisessa tasossa on jakelutiheydessä harvaan asutuilla alueilla. Kustannusten lisäksi yleispalvelusta aiheutuu hyötyjä, jotka otetaan kustannusten lisäksi huomioon määriteltäessä liiketaloudellisesti kannattavaa palvelutasoa.

Vuonna 2003 lakiin tehdyillä muutoksilla määriteltiin aikataulu Posten Norge AS:lle yksinomaisesti varattujen palveluiden asteittaiselle vähentämiselle. Vuoden 2006 alusta lukien varatut palvelut ovat rajoittuneet enintään 50 grammaa painaviin kirjelähetyksiin, joiden lähetyshinta on enintään kaksi ja puolikertainen ensimmäisen painoluokan alle 20 grammaa painavien kotimaan priority-kirjeisiin verrattuna.

Posten Norgen toimiluvassa on säännelty nimenomaisesti ristiinsubventoinnin kiellosta varatuista palveluista muihin yleispalvelutuotteisiin tai yleispalvelun ulkopuolisiin tuotteisiin. Varattujen palvelujen osalta saatuja tuottoja kannattavilla alueilla voidaan käyttää saman palvelun alijäämän kattamiseen kannattamattomilla maantieteellisillä alueilla. Muilta osin ylijäämää kannattavien alueiden osalta voidaan käyttää vain niiden yleispalveluvelvoitteen mukaisten palveluiden ristisubventointiin, joiden tarjoaminen on liiketaloudellisesti kannattamatonta Postenille.

Norjan hallitus esitti varatuista palveluista luopumista 1 tammikuuta 2007 alkaen, ja parlamentti hyväksyi esityksen vuonna 2005. Kesäkuussa 2006 parlamentti kuitenkin päätti lykätä varatuista palveluista luopumista vaihtuneen hallituksen esityksestä. Uusi hallitus piti Posten Norgen yksinoikeutta varattuihin palveluihin keskeisen tärkeänä laadukkaiden ja luotettavien postipalveluiden tarjoamiseksi koko Norjassa. Norjassa on ETA-sopimuksen nojalla pantava täytäntöön Euroopan yhteisöjen postidirektiivin (97/67/EY) muutosdirektiivi (2008/6/EY), joka edellyttää jäsenvaltioita purkamaan yksinoikeudet vuoden 2010 loppuun mennessä. Sääntelyviranomaisen mukaan liberalisointia ei tulla toteuttamaan ennen tätä.

Postiverkkoon pääsy

Norjan postilaissa ei ole Posten Norgen postiverkkoon, postilokeroihin ja osoitetietokantaan pääsyä koskevia säännöksiä.

Hinnoittelu ja kustannuslaskenta

PT:n on lupien myöntämisen yhteydessä varmistettava, että yleispalvelua tarjotaan yleisölle kustannuksiin suuntautunein hinnoin. Varattuja postipalveluita on lisäksi tarjottava yhdenmukaisin hinnoin koko postilain maantieteellisen soveltamisalan alueella. Yhtenäishinnoitteluvelvoite koskee ainoastaan varattuja yleispalveluita. Posten Norgen hinnoittelun ja alennuskäytäntöjen on toimiluvan perusteella oltava kustannussuuntautunutta, objektiivisesti perusteltua, läpinäkyvää ja tasapuolista. Varattuihin palveluihin kuuluvien kotimaan priority-kirjeiden hintataulukot on hyväksytettävä liikenne- ja viestintäministeriöllä. Ehdotus uusiksi hinnoiksi on esiteltävä ministeriölle vähintään neljä viikkoa ennen julkistamista. Hinnaston julkistaminen on tehtävä mahdollisimman aikaisin ja vähintään kaksi kuukautta ennen uuden hinnaston voimaantuloa. Varaamattomia yleispalveluita koskevia hinnastoja ei ole hyväksytettävä ministeriöllä, mutta niitäkin koskee velvollisuus ilmoittaa uusista hinnastoista vähintään kaksi kuukautta etukäteen.

Valitusmenettelyt

Valitus- ja hyvitysmenettelyistä säädetään Posten Norgen toimiluvassa, jonka mukaan valitusmenettelyiden on oltava yksinkertaisia, toimivia ja mahdollistettava valitusasioiden käsittely kohtuullisessa ajassa. Posten Norgen on vuosittain tehtävä selkoa PT:lle valitusten määrästä ja niiden käsittelystä.

Saksa

Markkinatilanne

Saksan postimarkkinoita koskien erityistä keskustelua on herättänyt Deutsche Postia koskeva arvonlisäveropoikkeus ja korkealle asetettu minimipalkka, jonka kilpailijat ovat katsoneet suojelevan Deutsche Postin asemaa. Ennen markkinoiden täyttä avaamista kilpailuolosuhteita kehitettiin ns. D-lupien avulla, joiden haltijat saivat tarjota myös vain yleispalvelun tarjoajalle varattujen palveluiden painorajan alittavia palveluita eräin edellytyksin. Vuoden 2007 lopulla maassa toimi aktiivisesti noin 850 palveluntarjoajaa, joista suurin osa oli pieniä paikallisia toimijoita. Suuremmat alueelliset toimijat ovat usein sidoksissa saksalaisiin julkaisijoihin, jotka ovat tulleet osoitteellisten jakeluiden markkinoille. Valvovan viranomaisen selvityksen mukaan uusien palveluntarjoajien osuus postilähetysten volyymistä laski vuonna 2008 alle 10 prosenttiin kokonaismääristä. Deutsche Postin merkittävimpiä kilpailijoita kansallisella tasolla ovat Alankomaiden TNT ja PIN Group, jotka vuoden 2008 alussa tavoittivat 90 prosenttia Saksan kotitalouksista omien verkkojensa tai alueellisten ja paikallisten yhteistyösopimusten kautta.

Lainsäädäntö ja viranomaiset

Saksassa postitoimintaa sääntelee vuoden 1997 postilaki (Postgesetz). Lain tarkoituksena on postisektorin sääntelyn kautta edistää kilpailua, sekä taata asianmukaiset ja riittävät palvelut koko liittotasavallan alueella. Postilain yhdeksi sääntelytavoitteeksi on asetettu yleispalvelun tarjoaminen koko liittotasavallan alueella kohtuullisin hinnoin. Saksan postimarkkina on vapautettu kilpailulle 1. tammikuuta 2008 alkaen. Postilain lisäksi merkittäviä säädöksiä ovat yleispalvelusta annettu asetus (Post-Universaldienstleistungsverordnung) ja hintasääntelyä koskeva asetus (Post-Entgeltregulierungsverordnung). Lisäksi postitoiminnan harjoittajien oikeuksista ja velvollisuuksista on säädetty asetuksella (Post-Dienstleistungsverordnung). Kansallinen valvontaviranomainen on Bundesnetzagentur, jonka valvontatehtäviin kuuluu postitoiminnan lisäksi sähkö-, kaasu-, ja telemarkkinoiden, sekä rautatietoiminnan valvonta.

Kolmannen postidirektiivin (2008/6/EY) voimaantulo ei ole vielä aiheuttanut toimenpiteitä kansallisen lainsäädännön tasolla. Saksan postilainsäädäntö vastaa suurimmilta osin direktiivin vaatimuksia. Tarkennuksia, lisäyksiä tai muutoksia lainsäädäntöön joudutaan kuitenkin mitä luultavimmin tekemään postilain säännöksiin liittyen yleispalvelun tarjoajan rahoitukseen, yleispalveluvelvoitteen seurantaan, postiverkkoon pääsyyn, valitusmenettelyihin ja postipalvelun tarjoajien tietojenantamisvelvollisuuteen.

Yleispalvelun ala

Yleispalvelun laajuudesta säädetään postilaissa ja -asetuksessa. Saksan liittohallituksella (Bundesregierung) on toimivalta liittopäivien (Bundestag) ja liittoneuvoston (Bundesrat) suostumuksella määritellä asetuksella yleispalvelun laajuus. Yleispalvelu ei voi olla toimilupaa edellyttävän postipalvelun määritelmää laajempi. Yleispalveluun kuuluvaksi voidaan määritellä vain välttämättömiksi katsottavia palveluita. Yleispalvelun määritelmän on vastattava teknisen ja sosiaalisen kehityksen myötä muuttuvaa kysyntää. Lisäksi edellytetään, säädettävän yleispalvelun minimivaatimuksista, joihin kuuluu erityisesti postiverkon lähetys- ja vastaanottopisteiden laatua ja laajuutta koskevat ominaisuudet sekä yleispalvelun hinnoittelua koskevat kriteerit. Yleispalvelun laajuudesta säädetään asetuksessa yleispalveluasetuksessa (Universaldienstleistungsverordnung). Asetuksen mukaan yleispalveluna on oltava saatavilla enintään kaksi kilogrammaa painavien kirjeiden välitys, enintään 20 kilogrammaa painavien postipakettien välitys sekä sanoma- ja aikakauslehtien välitys. Asetuksen mukaan yleispalveluun on kuuluttava kirjelähetysten toimittaminen kirjattuna tai vakuutettuna, postiennakkolähetysten toimittaminen ja pikalähetyspalvelu. Asetuksessa on erikseen rajattu yleispalvelun ulkopuolelle lähetykset, joiden käsittely niiden sisällön tai ulkoisten mittojen takia edellyttää erityisiä toimia. Samoin yleispalvelun ulkopuolelle on rajattu vaarallisten lähetysten toimitus ja rikoslain vastaisen tai rasistisen sisällön toimittaminen.

Postiasetuksessa säädetään verraten yksityiskohtaisesti postipalveluilta edellytettävästä laadusta. Asetuksessa on erilliset pykälät koskien kirjeiden, pakettien ja sanoma- ja aikakauslehtien välitystä. Näistä kirjeiden välitystä koskeva laatusääntely on yksityiskohtaisin käsittäen koko postiverkon laajuutta koskevaa sääntelyä. Laatusääntelyssä säädetään toimipaikkojen vähimmäislukumäärästä ja edellytetään vähintään yhtä kiinteää toimipaikkaa jokaisessa yli 4000 asukkaan kunnassa. Kaupunkialueilla jokaisella asiakkaalla tulisi lähtökohtaisesti olla korkeintaan kahden kilometrin matka kiinteään postin toimipaikkaan. Asetuksessa on säädetty pakollisesta yhteistoiminnasta paikallisviranomaisten kanssa ennen toimipaikkojen sijaintia koskevien muutosten täytäntöönpanoa. Vastaavaa sääntelyä on lisäksi kirjelaatikoiden sijoittelusta. Vuositasolla 80 prosenttia lähetyksistä on toimitettava lähetystä seuraavana työpäivänä ja 95 prosenttia viimeistään tätä seuraavana työpäivänä. Postipaketeista 80 prosenttia on vuositasolla toimitettava kahden työpäivän sisällä postituksesta.

Yleispalveluvelvollisuuden asettaminen ja toimiluvat

Saksan postilain mukaan toimilupa vaaditaan enintään yhden kilogramman painoisten kirjelähetysten välittämiseen. Toimilupaa ei vaadita kuitenkaan kuriiripalveluiden harjoittamiseen. Sääntelyviranomainen myöntää toimiluvan kirjallisesta hakemuksesta, jossa on määriteltävä se alue, jolla toimiluvanvaraista toimintaa on tarkoitus harjoittaa. Toimilupa on lain mukaan myönnettävä, mikäli sen epäämiselle ei ole laissa mainittua perustetta. Lain 6 §:n mukaan toimilupaa ei saa myöntää mikäli olosuhteet osoittavat että toimiluvan haltijalla ei ole sellaista tehokkuutta, luotettavuutta, eikä sellaista erityisosaamista, joita toimiluvan mukaisen toiminnan harjoittaminen edellyttää; yleinen järjestys tai turvallisuus vaarantuisi toimilupaa edellyttävän toiminnan käynnistämisen johdosta; tai toimiluvan hakija on merkittävässä määrin kykenemätön tarjoamaan sellaiset työolosuhteet, jotka ovat yleisiä toimiluvanvaraisella sektorilla. Toimilupaa edellyttämättömien postipalvelujen tarjoajan on rekisteröidyttävä.

Yleispalvelun tarjoajaa ei ole Saksassa nimetty. Tähän mennessä Deutsche Post on suostunut tarjoamaan kaikkia yleispalveluun kuuluvia palveluita. Deutsche Postilla on lisäksi velvollisuus ilmoittaa vähintään kuusi kuukautta etukäteen, mikäli se aikoo luopua jonkin yleispalveluun kuuluvan palvelun tarjoamisesta, tai esim. palvelusta jollakin maantieteellisellä alueella. Mikäli Deutsche Post päättäisi luopua jonkin yleispalveluun kuuluvan palvelun tarjoamisesta, olisi kansallinen sääntelyviranomainen velvollinen varmistamaan yleispalvelun tarjonnan järjestämisen. Postilain mukaan valvontaviranomaisen on ilmoitettava virallisessa lehdessä, jos yleispalvelua ei joltakin osin tarjota edellytetyllä tavalla tai se epäilee näin voivan tapahtua. Ensi vaiheessa mikä tahansa postiyritys voi kuukauden sisällä ilmoituksesta tarjoutua yleispalvelun tarjoajaksi ilman korvausta. Mikäli yksikään yritys ei ilmoittaudu, valvontaviranomainen voi asettaa yleispalveluvelvoitteen sellaiselle toimiluvanhaltijalle, jolla on määräävä markkina-asema kyseisen palvelun alueella. Käytännössä vain Deutsche Post on määräävässä asemassa millään yleispalveluun kuuluvalla markkinalla. Laki mahdollistaa myös tarjouskilpailun järjestämisen yleispalvelun tarjonnan varmistamiseksi, mikäli velvoitteen asettaminen ilman lisäkorvausta ei olisi kohtuullista.

Postiverkkoon pääsy

Postilaki velvoittaa määräävässä asemassa olevan palveluntarjoajan myöntämään muille toimijoille pääsyn postiverkkoon. Postiverkkoon pääsy on myönnettävä ehdoin, joita sääntelyviranomainen pitää kohtuullisina. Kohtuullisuuden arvioinnissa lähtökohtana on vähittäishinta vähennettynä kustannussäästöillä. Tammikuussa 2008 hinnoittelukontrolli muuttui ennakollisesta jälkikäteiseksi ja Deutsche Post korotti kustannusperustein myönnettäviä alennuksia 8-26 prosenttiin vähittäishinnasta. Samalla se pienensi alennusten saantiin oikeuttavia määrävaatimuksia. Deutsche Postilla on lisäksi velvollisuus tarjota kilpailijoille pääsy postilokerojärjestelmään. Postinumerojärjestelmää koskien ei ole erityistä sääntelyä ja postinumerotietokanta on kaikkien saatavilla ja käytettävissä. Deutsche Post on velvollinen tarjoamaan kilpailijoiden käyttöön osoitteenmuutoksia koskevan tietokantansa kohtuullista ja etukäteen hyväksyttävää korvausta vastaan. Määräävässä asemassa olevalla palveluntarjoajalla on myös velvollisuus määrätyin edellytyksin lisensoida kilpailijoidensa käyttöön jakeluketjun yksittäisiä osia erikseen, mikäli tämä on taloudellisesti kohtuullista.

Hinnoittelu ja kustannuslaskenta

Hintasääntely on voimassa määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen kirjelähetysten suhteen. Postilain mukaan kaikkien luvanvaraisten palveluiden hinnat on hyväksytettävä valvovalla viranomaisella etukäteen, mikäli luvanhaltija on määräävässä asemassa. Valvova viranomainen voi käyttää hinnoittelun tarkastelussa kahta mallia. Se voi ensinnäkin tarkastella eri palveluiden hintoja erikseen ja arvioida niiden kustannustehokkuutta. Toinen käytössä oleva malli on hintakattomenettely, jossa viranomainen arvioi tuottavuuslaskelmien avulla hintojen keskimääräistä tasoa eri palveluita yhdistelevässä hintakorissa. Valvontaviranomainen arvioi hinnastoja kuluttajahintaindeksiin ja tehokkuusvaatimukseen pohjautuvan mallin mukaan. Hinnoittelun vaatimuksiin kuuluu myös se, että ylihintaa, alennuksia tai syrjivää hinnoittelua ei saa käyttää, ellei siihen ole lakiin perustuvaa velvoitetta tai perusteltua syytä. Tammikuusta 2008 alkaen velvollisuus hyväksyttää hinnat etukäteen ei koske enää yli 50 lähetyksen massapostituksia, mutta niitäkin koskee jälkikäteinen hintavalvonta.

Valitusmenettelyt

Postiasetus edellyttää, että asiakkaiden käytössä on nopeat ja tehokkaat valitusmenettelyt oikeuksiinsa pääsemiseksi. Viime kädessä asiakas voi viedä asian valvontaviranomaisen käsiteltäväksi. Lisäksi yleispalveluasetuksen mukaan kenellä hyvänsä on oikeus esittää valvontaviranomaiselle keinoja yleispalvelun laatuvaatimusten täyttämisen varmistamiseksi. Valvontaviranomainen on velvollinen antamaan tällaiseen esitykseen vastauksen.

Belgia

Markkinatilanne

Belgian kansallinen postiyritys on De Post-La Poste. Toistaiseksi kilpailun kehittyminen on vielä ollut hidasta johtuen De Post-La Posten voimakkaasta ankkuroinnista yhteiskunnassa muun muassa erittäin laajan yleispalvelun kautta. Markkinoiden vapauttaminen on nähty Belgiassa haasteelliseksi erityisesti yleispalvelun rahoituksen turvaamisen näkökulmasta. De Post-La Poste ja paikalliset poliitikot ovat peräänkuuluttaneet riittävän rahoituksen turvaamisen tärkeyttä ja yhdenvertaisten olosuhteiden turvaamista sääntelyn keinoin. Täyttä postipalvelujen liberalisointia ei odoteta tapahtuvaksi ennen vuoden 2011 alkua. Belgian postilainsäädäntöä ollaan uudistamassa kolmannen postidirektiivin implementoinnin edellyttämällä tavalla. Hallituksen esitystä laadittaessa ei kuitenkaan vielä ole ollut saatavissa tarkkaa tietoa niiden säännösten sisällöstä, joilla direktiivi aiotaan saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Lainsäädäntö ja viranomaiset

Postitoiminnan sääntelystä ja valvonnasta vastaa Belgiassa Belgisch Instituut voor postdiensten en telecommunicatie (BIPT). Postisektorin kehittämistä koskevat tärkeimmät säännökset sisältyvät artikloihin 129-154 eräiden julkisten yhtiöiden kehittämisestä annetussa laissa.

Yleispalvelun ala

Postin yleispalveluun kuuluvat seuraavien lähetysten välittäminen: korkeintaan kaksi kilogrammaa painavat kirjelähetykset, korkeintaan 10 kilogrammaa painavat pakettilähetykset ja korkeintaan 20 kilogrammaa painavat muista jäsenvaltioista lähetetyt pakettilähetykset. Lisäksi yleispalveluun kuuluu lähetysten välittäminen kirjattuna tai vakuutettuna. Yleispalvelu käsittää sekä kansalliset että rajat ylittävät palvelut. Postitoimintaan liittyvien velvoitteiden lisäksi De Post-La Postella on eräitä muita julkisia palveluita koskevia velvoitteita. Nämä liittyvät eräisiin rahoitus- ja eläkkeenmaksupalveluihin, postimerkkien myyntiin, sekä sanoma- ja eräiden aikakauslehtien toimittamiseen alennettuun hintaan. Kilpailun kehittymättömyyden on arvioitu osittain johtuvan laajennetun yleispalvelun tuomasta vahvasta yhteiskunnallisesta asemasta. Yleispalvelun turvaaminen markkinoiden vapauttamisen jälkeen nykyisessä laajuudessa on herättänyt paljon keskustelua Belgiassa. Yhtenä ratkaisuna yleispalvelun turvaamiseksi on ollut esillä toimilupaehtojen tiukentaminen. Keskustelun taustalla on osittain ollut myös huoli De Post-La Posten kilpailukyvyn turvaamisesta.

Postilain mukaan jokaisessa kunnassa on oltava yksi palvelupiste ja järjestettävä vähintään yksi keräily, kuljetus ja jakelu vähintään viitenä päivänä viikossa. Yleispalvelun laatua koskee lisäksi Belgian valtion ja De Post-La Posten välinen sopimus. Sopimuksen mukaan vähintään 95 prosenttia lähetyksistä on toimitettava aikataulun mukaisesti, ja vähintään 97 prosenttia korkeintaan päivän myöhässä.

Yleispalveluvelvollisuuden asettaminen ja toimiluvat

Belgian postisääntely edellyttää postitoiminnan harjoittajalta toimilupaa tai ilmoituksen tekemistä. Toimilupaa edellytetään yleispalveluun kuuluvien postipalveluiden tarjoamiseen siltä osin kuin ne eivät ole De Post-La Postelle varattuja. Pelkkä ilmoitus riittää yleispalveluun kuulumattomien postipalveluiden tarjoamiseen. Tällaisia palveluita ovat erityisesti pikakirje- ja kuriiripalvelut. Toimilupaedellytys ja ilmoituksenvaraisuus koskevat myös jakeluketjun yksittäisiä osia koskevia palveluita.

Yleispalvelun rahoitus

Yleispalvelu rahoitetaan pääosin varattujen palveluiden tuotoilla. Lisäksi lainsäädäntö mahdollistaa erityisen korvausrahaston perustamisen. Lainsäädännön perusteella toimiluvan haltijat De Post-La Poste mukaan lukien voidaan velvoittaa suorituksiin korvausrahastolle. Toistaiseksi tähän vaihtoehtoon ei ole kuitenkaan turvauduttu. Varattuihin palveluihin kuuluu enintään 50 grammaa painavien kirjelähetysten välittäminen hinnalla, joka on enintään 2,5-kertainen ensimmäisen painoluokan kirjeille. Lisäksi kirjattujen kirjeiden välitys hallinnollisessa ja oikeudellisessa viestinvälityksessä on varattu De Post-La Postelle yleisen edun ja järjestyksen suojaamisen perusteella.

Postiverkkoon pääsy

Belgian postilaissa ei ole säännöksiä koskien pääsyä De Post-La Posten postiverkkoon. Mahdollisesti neuvoteltavien verkkoonpääsysopimusten on kuitenkin oltava syrjimättömiä. Sääntelyviranomaisella ei ole erityistä roolia verkkoon pääsyn sääntelyssä, mutta valvontaviranomainen on kuitenkin toivonut verkkoon pääsyä koskien läpinäkyvyyden lisäämistä.

Hinnoittelu ja kustannuslaskenta

Postilain mukaan hintojen on oltava kohtuullisia ja mahdollistettava kaikille käyttäjille palveluiden käyttäminen. Hinnoittelun on oltava kustannussuuntautunutta, läpinäkyvää ja syrjimätöntä. Hintojen on lisäksi oltava yhdenmukaiset koko Belgian alueella. Velvoitteet koskevat ainoastaan yleispalveluina tarjottavia palveluita. Postilaissa todetaan, ettei edellä sanottu estä tekemästä yksittäisiä hintasopimuksia, joissa otetaan huomioon sopimukseen kuuluvien palveluiden määrä ja laatu. Kustannussuuntautuneen hinnoittelun toteamiseksi yleispalvelun tarjoajan on kustannuslaskennassaan vähintäänkin eriteltävä kukin varattuihin palveluihin kuuluva palvelu toisistaan ja ei-varatuista palveluista. Lisäksi julkisten yhtiöiden kehittämisestä annetussa laissa on tarkempia säännöksiä kustannusten kohdentamisesta erityisesti useille palveluille yhteisten kustannusten kohdentamisesta. Pääsääntönä on kustannusten kohdistaminen alkuperäisen kustannuspaikan mukaan.

Valitusmenettelyt

Toimiluvanvaraisten ja ilmoitustenvaraisten palvelujen tarjoajia koskee velvollisuus ilmoittaa asiakkaalle mahdollisuudesta valittaa kuluttaja-asiamiehelle, mikäli asiakkaan ja postin välillä ei päästä ratkaisuun valitusasiassa. Asiakasvalitukset käsittelee erityinen postisektoriin erikoistunut kuluttaja-asiamies. Valvontaviranomainen ei käsittele asiakasvalituksia.

Alankomaat

Markkinatilanne

Yleispalvelun tarjoajan TNT Postin kilpailijoiden osuus postilähetysten kokonaisvolyymistä oli 14 prosenttia vuonna 2008. Alankomaiden hallitus vapautti 1 huhtikuuta 2009 kilpailun. Hallitus oli asettanut vapauttamisen viimeiselle vaiheelle ehtoja, joiden se katsoi täyttyneen riittävässä määrin. Ehdot koskivat yhdenvertaisten toimintaolosuhteiden varmistamista naapurivaltioiden Saksan ja Iso-Britannian kanssa erityisesti arvonlisäveron, ja työlainsäädännön turvaamisen suhteen. Alankomaiden postimarkkina on verraten kilpailtua. Tämä johtuu osittain postimarkkinan suhteellisesta avoimuudesta jo ennen täyttä liberalisointia sekä osittain maantieteellisten olosuhteiden edullisuudesta postitoiminnan järjestämiselle. Vuonna 2000 poistettiin TNT:n arvonlisäveropoikkeus muita kuin varattuja palveluita koskien, jonka jälkeen markkinoille tulivat toimijat Sandd ja Selekt Mail. Niiden yhteenlaskettu toimitusvolyymi on vuoteen 2008 mennessä kasvanut 700 miljoonaan osoitteelliseen lähetykseen vuodessa. Tämä on 13 prosenttia koko osoitteellisten lähetysten markkinasta. Markkinoiden vapauttaminen lykkääntyi useampaan otteeseen ennakoidusta ja kilpailevat toimijat pitivät hallituksen toimintaa ja siitä aiheutunutta sääntelyepävarmuutta niiden kannalta kohtuuttomana, koska ne olivat markkinoiden vapauttamista ennakoiden tehneet merkittäviä investointeja jakeluverkostojensa kehittämiseen. Kesäkuussa 2008 Selekt Mail ja Deutsche Postin omistama World Net valittivat Euroopan komissiolle, koska katsoivat postimarkkinoiden avaamista pitkitettävän ainoastaan TNT:n intressissä, eikä yleispalvelun rahoituspohjan turvaamiseksi. Selekt Mail ja World Net pitivät tätä postidirektiivin vastaisena. TNT:n kilpailijoista Sandd ja Selekt Mail ovat kehittäneet oman valtakunnallisen jakeluverkon. Sandd ja Selekt Mail toimivat ennen kaikkea hitaan kuljetuksen, ja pienten kustannusten markkinoilla. TNT on tuonut markkinoille oman vastaavan palvelun saavuttaakseen takaisin markkinaosuutta. TNT on tehnyt kilpailijoiden kanssa sopimuksen postin edelleenlähetyspalvelusta.

Lainsäädäntö ja viranomaiset

Alankomaissa postitoimintaa sääntelee postilaki (Postwet) ja sen nojalla annettu postiasetus.

Yleispalvelun ala

Postilain mukaan asianomainen ministeri määrää läpinäkyvää menettelyä noudattaen määräämättömäksi ajaksi postiyrityksen, jonka velvollisuutena on yleispalvelun tai yleispalvelunosan tarjoaminen. Yleispalveluun kuuluu kirjeiden ja painotuotteiden välittäminen kahden kilogramman painorajaan asti ja postipakettien välittäminen 10 kilogramman painorajaan asti yhdenmukaisin hinnoin. Lisäksi yleispalveluun kuuluu massalähetysten toimittaminen 50 gramman painorajaan asti ei-yhdenmukaisin hinnoin, postilokeroiden vuokraaminen ja sellaisten korkeintaan seitsemän kilogrammaa painavien postilähetysten välittäminen, jotka sisältävät pääasiassa sokeainkirjoituksella painettua tekstiä. TNT:n vuosikertomuksen mukaan Alankomaiden postilaki ei velvoita TNT:tä välittämään yli 50 grammaa painavia massalähetyksiä tai osoitteettomia lähetyksiä.

Alankomaissa postilaissa säädetään varsin tarkasti yleispalvelun laatuvaatimuksista. Postilain mukaan yleispalvelun tarjoajan on suoritettava keräily ja jakelu vähintään kuutena päivänä viikossa. Keräily suoritetaan tähän tarkoitetuista kirjelaatikoista, tai muista keräilypisteistä, ja jakelu kaikkialle Alankomaiden alueella. Yleispalvelun tarjoajan on kyettävä toimittamaan vähintään 95 prosenttia yli yön toimitettavaksi jätetyistä kirjeistä vastaanottajalle lähetystä seuraavana postipäivänä. Postilaissa säädetään varsin tarkkaan postiverkon laajuutta koskevista laatuvaatimuksista. Yleispalvelun tarjoajalla on sen mukaan oltava vähintään 2000 palvelupistettä joista vähintään 902:ssa on oltava täysi palveluvalikoima. Lisäksi kohdassa on asetettu tarkempia vaatimuksia toimipisteiden sijoittelua koskien. Näiden vaatimusten mukaan muun muassa vähintään 95 prosentilla asukkaista on oltava saatavilla täysi palveluvalikoima viiden kilometrin etäisyydellä kotipaikastaan.

Yleispalveluvelvollisuuden asettaminen ja toimiluvat

Postilain mukaan TNT:n velvollisuutena on yleispalvelun tarjoaminen Alankomaissa. Yleispalvelu määritellään tarkemmin postiasetuksessa, jossa on määritelty varatun palvelun ala. Postitoiminnan harjoittaminen ei edellytä toimilupaa, mutta postitoimijoiden on rekisteröidyttävä. Lainsäätäjän käsityksen mukaan yleiset postitoiminnan järjestämistä koskevat vaatimukset riittävät takaamaan palvelun vähimmäislaatustandardin.

Yleispalvelun rahoitus

Postilaissa säädetään järjestelyistä yleispalvelun rahoituksen turvaamiseksi. Sen mukaan yleispalvelun tarjoaja voi puolen vuoden sisällä kalenterivuoden päättymisestä hakea valvontaviranomaiselta kompensaatiota, mikäli yleispalvelun tarjonta kalenterivuodelta on aiheuttanut nettokustannuksia palveluntarjoajalle. Nettokustannus jaetaan kaikkien postitoimijoiden kesken maksettavaksi niiden vuotuisen liikevaihdon mukaan. Kompensaatiota myönnetään kuitenkin vain siltä osin kuin nettokustannus on riittävällä tavalla kyetty näyttämään toteen. Nettokustannuksen laskemisessa otetaan huomioon yleispalvelun tarjoamisesta postitoimijalle aiheutuvat edut, mukaan lukien immateriaaliset edut, kuten markkinointihyöty. Lain mukaan asetuksella voidaan tarkemmin säätää nettokustannuksen laskemisesta, kuten kustannusten kohdistamisesta yleispalveluun kuuluvien ja kuulumattomien palveluiden välillä.

Postiverkkoon pääsy

Postiyritys, joka omistaa valtakunnallisen viitenä päivänä viikossa toimivan jakeluverkon, on velvollinen tarjoamaan jakeluverkkoaan myös muiden postiyritysten käyttöön. TNT:llä ei ole velvollisuutta myöntää alennuksia postiverkkoon pääsystä. Valvontaviranomainen on itse asiassa korostanut, että sen käsityksen mukaan verkkoonpääsyn hinta on käytännössä alennus, joten sikäli kuin se koskee yleispalvelua, on alennusten samoin kuin muiden ehtojen oltava yhdenmukaisia, kustannusperusteisia ja läpinäkyviä. TNT:n on lisensoitava kilpailijoille pääsy postilokerojärjestelmään kohtuullisin, objektiivisesti perustelluin sekä syrjimättömin ehdoin ja hinnoin. Pääsy postinumerojärjestelmään ja osoitteenmuutostietokantoihin on oltava pyynnöstä asiakkaiden ja kilpailijoiden käytössä kohtuullisen ajan sisällä pyynnön esittämisestä ja kustannusperusteista maksua vastaan. Pyyntöjen on liityttävä postilähetysten toimittamiseen.

Hinnoittelu ja kustannuslaskenta

Yleispalveluiden hinnoittelun on oltava kustannusperusteista, läpinäkyvää ja syrjimätöntä. Hinnoittelu ei saa muodostua postipalvelujen käyttämisen esteeksi kansalaisille. Hinnoittelua valvotaan lisäksi siten, että valvontaviranomainen on asettanut yleispalvelun perustaksan, jota TNT voi muuttaa vain kuluttajahintaindeksin muutoksen verran. TNT:n on saatettava ehdotetut hintamuutokset valvontaviranomaisen hyväksyttäväksi. TNT voi sen oman käsityksen mukaan neuvotella erityishintoja ja -ehtoja isoille asiakkaille, mikäli ne täyttävät kustannusperusteisuuden, läpinäkyvyyden ja syrjimättömyyden vaatimukset.

Iso-Britannia

Markkinatilanne

Iso-Britannian kansallinen postitoimija on hallituksen kokonaan omistama Royal Mail. Osoitteellisten lähetysten määrä on yli eurooppalaisen keskiarvon, mutta vuosittaiset lähetysmäärät ovat kääntyneet laskuun. Vaikka Iso-Britannian postimarkkina on vapautettu täysin kilpailulle 1 tammikuuta 2006 alkaen, hallitsee Royal Mail yhä perinteisten kirjelähetysten markkinoita. Esimerkiksi vuosina 2007 – 2008 Royal Mail toimitti 99 prosenttia kaikista osoitteellisista kirjelähetyksistä. Kilpailu on kehittynyt esimerkiksi yrityspostin keräilyn ja lajittelun markkinalla, jolla Royal Mailin markkinaosuus on noin 60 prosenttia ja sen kilpailijoista suurimmat markkinaosuudet ovat UK Mail:lla ja TNT:llä.

Lainsäädäntö ja viranomaiset

Postitoimintaa koskeva peruslaki on vuoden 2000 Postipalvelulaki (Postal Services Act). Postitoimintaa valvova viranomainen on Postcomm (The Postal Services Commission). Postcommin tehtävä on yleispalvelun saatavuuden turvaaminen Iso-Britanniassa. Postcommin tulee lisäksi varmistaa kaikkien postitoimijoiden, mukaan lukien yleispalvelun tarjoaja Royal Mail, asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen koko Iso-Britanniassa. Edellä mainittujen lisäksi Postcommin tehtävänä on yleispalveluun kuuluvien postipalveluiden määrittely.

Yleispalvelun ala

Yleispalvelun sisällön määrittely on Postcommin vastuulla. Viimeksi kesäkuussa 2004 Postcomm listasi ne palvelut, joita Royal Mailin on tarjottava yleispalveluna kohtuulliseen ja kiinteään hintaan. Listauksen mukaan yleispalveluna on tarjottava priority ja non-priority kirjelähetykset, jotka painavat enintään kaksi kilogrammaa. Tätä yleispalvelua vastaa Royal Mailin ensimmäisen ja toisen luokan kirjepalvelu. Yleispalveluna on tarjottava myös sellaiset standardipakettilähetykset, jotka painavat enintään 20 kilogrammaa. Listauksen mukaan yleispalvelut tulee olla mahdollista lähettää kirjattuna tai vakuutettuna. Näiden postidirektiiviä vastaavien yleispalveluiden lisäksi Postcomm on edellyttänyt eräiden yritysmassapostitusten tarjoamista yleispalveluna. Iso-Britanniassa ei ole ollut vain yleispalveluvelvolliselle postiyritykselle varattuja palveluita 1 tammikuuta 2006 alkaen. Kaikki toimiluvan nojalla toimivat postiyritykset voivat kerätä ja jakaa kaikkia postipalvelutuotteita kaikille asiakkaille.

Postilain mukaan yleispalvelun tarjonta edellyttää vähintään yhden keräilyn ja yhden jakelun järjestämistä jokaisena työpäivänä, lukuun ottamatta sellaisia maantieteellisiä olosuhteita, jotka Postcomm katsoo poikkeuksellisiksi. Lisäksi edellytetään, palveluita tarjottavan kohtuulliseen ja yhdenmukaiseen hintaan koko Yhdistyneiden Kuningaskuntien alueella. Lähetysten lähettämisen kirjattuna tulee olla mahdollista kohtuulliseen hintaan. Royal Mailin toimiluvassa on säännelty erittäin yksityiskohtaisesti edellytetystä toimitusvarmuudesta eri lähetyslajeja koskien. Toimitusvarmuudessa pysymistä varmistamaan on määrätty portaittaisesta sanktiojärjestelmästä.

Yleispalveluvelvollisuuden asettaminen ja toimiluvat

Kirjeiden välittäminen paikasta toiseen edellyttää toimilupaa. Luvanvaraisuus ei kuitenkaan koske vähintään 350 grammaa painavien kirjeiden välitystä, eikä tätä pienempienkään kirjeiden välitystä, mikäli siitä peritään vähintään yhden punnan suuruinen maksu. Postcomm voi asettaa edellä tarkoitetun toimiluvan myöntämisen ehtona luvanhaltijalle velvollisuuden tarjota yleispalvelua. Lisäksi Postcomm voi asettaa yleispalvelun tarjoamiselle tarkempia ehtoja. Royal Mailin lisäksi toimilupa on myönnetty noin 30 postiyritykselle. Royal Mailin toimiluvassa säädetyt ehdot ovat muita kattavampia mm. hinnoittelua ja palvelulta edellytettävää laatua koskien. Royal Mailin lisäksi muiden postitoimijoiden on täytettävä tietyt vähimmäisehdot saadakseen toimiluvan. Muille toimijoille asetetut toimilupaehdot koskevat erityisesti kuluttajien oikeuksien turvaamista, edelleen lähetystä ja tietojen antamista Postcommille.

Yleispalvelun rahoitus

Tilikaudelta 2007 – 2008 yleispalvelu aiheutti Royal Mailille 100 miljoonan punnan vuotuisen tappion. Royal Mail on tuonut yleispalvelun rahoituspohjan turvaamiseksi voimakkaasti esille, että yleispalvelun määritelmää olisi kavennettava siltä osin kuin yleispalveluvelvoite on postidirektiivin edellyttämää laajempi. Lisäksi Royal Mail on tuonut esille, että tukkutuotteen hintasääntelyä tulisi purkaa. Postcommin käsitys on Royal Mailin näkemyksistä poiketen ollut, että merkittävin syy Royal Mailin taloudellisen tuloksen heikentymisestä johtuu siitä, ettei Royal Mail ole kyennyt saavuttamaan asetettuja tavoitteita tehokkuuden parantamisessa.

Postiverkkoon pääsy

Iso-Britanniassa on vuodesta 2001 alkaen säännelty pakollisesta pääsystä Royal Mailin postiverkkoon. Verkkoon pääsystä on määräykset toimilupaehdoissa. Kolmansien osapuolten velvollisuutena on neuvotella postiverkkoon pääsyn ehdoista Royal Mailin kanssa. Mikäli neuvotteluissa ei päästä tulokseen, kumpi tahansa osapuoli voi pyytää Postcommilta postiverkkoon pääsyn ehtojen määrittelyä. Ensimmäinen verkkoon pääsyä koskeva sopimus neuvoteltiin vuonna 2004 Royal Mailin ja UK Mailin välillä. Läpinäkyvyyden ja tasapuolisuusperiaatteiden nojalla tätä sopimusta on myöhemmin käytetty pohjana verkkoon pääsyä koskevissa sopimuksissa useiden muiden postitoimijoiden sekä isojen asiakkaiden kanssa. Sopimuksia verkkoon pääsystä on lisäksi tehty ehdoin, joissa hinnoittelu on perustunut alueellisten keskihintojen laskemiseen. Valtakunnallisista ja alueellisista verkkoon pääsyä koskevista sopimuksista on olemassa myös malleja, joissa operaattorit toimivat Royal Mailin agentteina, millä on vaikutusta arvonlisäveron määrän. Postcomm on ainoana EU-valtiona säännellyt etukäteisestä minimihintaerosta verkkoon pääsyyn liittyvien tukkutuotteiden ja tukkutuotetta vastaavien vähittäistuotteiden välillä osana vuosien 2006-2010 hintasääntelyohjelmaa. Huhtikuussa 2006 Royal Mail perusti erityisen tukkutoimijan, joka hallinnoi Royal Mailin verkkoon pääsyä koskevia sopimusneuvotteluita. Postcomm on ilmoittanut harkitsevansa tasapuolisen kohtelun vaatimuksen asettamista verkkoon pääsyä koskeviin sopimuksiin. Tasapuolisuusvaatimuksen etuina on nähty sen etukäteinen varmistaminen, ettei Royal Mail suosi omia tuotteitaan kilpailijoiden kustannuksella.

Hinnoittelu ja kustannuslaskenta

Postipalveluiden hinnoittelusta säädetään Royal Mailin toimiluvassa erittäin yksityiskohtaisesti. Royal Mailille on määritelty hintamarginaali, joka tulee vähintään olla verkkoon pääsyn tukkutuotteen ja tukkutuotetta vastaavan vähittäistuotteen välillä.

Valitusmenettelyt

Postcommilla on kuluttajansuojalain (Consumers, Estate Agents and Redress Act) nojalla velvollisuus säätää toimiluvan haltijoita koskevista valitusmenettelyistä. Postcomm on syyskuussa 2008 julkaissut voimassa olevat ohjeet kuluttajavalitusten käsittelystä. Ohjeiden mukaan jokaisella toimiluvan haltijalla on oltava läpinäkyvät, yksinkertaiset ja kustannuksiltaan kohtuulliset menettelyt asiakasvalitusten käsittelemiseksi. Valitusten tekeminen on oltava mahdollista sekä kirjallisesti että suullisesti. Ohjeissa todetaan myös, että menettelyn on sovelluttava myös sellaisten valitusten käsittelyyn, joissa valittaja ei voi esittää juurikaan todistusaineistoa. Iso-Britanniassa on syyskuuhun 2008 asti toiminut erityinen postialaan keskittynyt kuluttajaelin (Postwatch). Sen toiminta on kuitenkin siirtynyt yleiselle itsenäiselle kuluttajaelimelle (Consumer Focus), jonka tehtäviin kuuluu erityisesti postiyritysten asiakkaiden edunvalvonta yleisellä tasolla, mutta se voi auttaa myös yksittäisissä tapauksissa, esimerkiksi mikäli valituksen käsittely postiyrityksen kanssa ensi vaiheessa ei ole johtanut tulokseen.

2.3.1 Postimarkkinoiden kehitys

Voimassa oleva laki tuli voimaan vuoden 2002 alusta. Lain säätämisen jälkeen postitoimialalla ja muun viestinvälityksen toimialalla on tapahtunut olennaisia muutoksia.

Postitoiminnan toimialan ja harjoitetun liiketoiminnan luonne on muuttunut. Perinteisen postitoiminnan merkitys on vähentynyt samalla, kun logistiikan ja kokonaispalvelun rooli on kasvanut. Postitoimintaan kytkeytyy muu pienlähetysten jakelutoiminta sekä näihin liittyvät lisäpalvelut. Toiminnan kehittämisessä korostuvat yritysten ja yhteisöjen asiakastarpeet. Entistä enemmän on tarpeen luoda palvelukokonaisuuksia, joissa yhdistyvät fyysinen ja sähköinen viestintä sekä erilaiset liitännäispalvelut. Toimialaa muuttaa myös kilpailu erilaisten viestintävälitysmuotojen kesken. Postitoiminnan sisällä syntyvällä kilpailulla on vaikutuksia, mutta koko toimialan kannalta keskeistä on kehittää toimintaa siten, että ala säilyy kilpailukykyisenä suhteessa muihin viestinvälitysmuotoihin. Postitoiminnan toimiala on myös kansainvälistynyt nopeasti. Suuret valtioiden omistamat postiyritykset ovat laajentaneet toimintaansa muihin maihin eri tavoin. Lisäksi kansainväliset kuriiri- ja logistiikkayritykset hakeutuvat uusille markkinoille liiketoimintamahdollisuuksien avautuessa.

Perinteisen postipalvelun ja sähköisten palveluiden yhdistämisestä on jo jossain määrin kokemuksia. Yleispalvelun tarjoaja Itella Oyj on järjestänyt kokeilun, jossa fyysisen postin jakelua yhdistetään sähköiseen viestintään siten, että viesti toimitetaan vastaanottajalle kahdella tavalla. Kokeilussa toimitaan vastaanottajien vapaaehtoisen suostumuksen nojalla. Kaksipäiväistä fyysistä jakelua täydennetään kokeilussa välittämällä kirjelähetyksiä postin saajille sähköisessä muodossa. Laajakaistan levitessä myös tällainen toimintamalli voi olla yhä useamman ulottuvilla ja sitä voidaan hyödyntää tilanteissa, joissa on olemassa perusteet poiketa viisipäiväisestä jakelusta. Sähköistä viestintää voidaan käyttää myös osana viisipäiväistä jakelua vastaanottajan ja lähettäjän suostumuksella.

Tietoyhteiskuntakehitys ja sähköisen viestinnän raju lisääntyminen vaikuttavat olennaisesti postitoiminnan kehitykseen. Postiverkossa välitettyjen osoitteellisten kirjelähetysten volyymit ovat lähteneet laskuun. Suomessa kirjevolyymi kasvoi hieman vielä vuonna 2008, mutta väheni vuonna 2009 seitsemän prosenttia. Kehityksen oletetaan jatkuvan. Tele-, pankki- ja vakuutusyritysten laajamittainen siirtyminen sähköiseen viestintään alentaa lähetysmääriä merkittävästi. Julkisen vallan ja viranomaisten pyrkimykset sähköisen viestinnän lisäämiseen vaikuttavat omalta osaltaan lähetysvolyymien kehitykseen. Postitoiminnan kannalta olennaista on myös sanoma- ja aikakauslehtien tilaajamäärien kehitys, vaikka lehtien jakelu ei lain soveltamisalaan sisällykään. Sanomalehtien levikkikehitys on laskevaa. Aikakauslehtien levikit ovat pysyneet nykyisellä korkealla tasolla. Osoitteettomien lähetysten määrä puolestaan on kasvussa. Postilähetysten lähettäjäasiakkaiden kysynnän ohella ratkaisevaa on myös postin vastaanottaja-asiakkaiden, erityisesti yksittäisten kansalaisten, toimintatapojen muutokset.

Liikenne- ja viestintäministeriön postipalvelujen tasoa mittaavan seurantatutkimuksen mukaan suomalaisten selkeä enemmistö pitää maamme postitoimintaa korkeatasoisena. Seurantatutkimusta on tehty vuodesta 1996 lähtien ja koko ajan suomalaisten käsitykset postitoiminnasta ovat olleet erittäin myönteisiä. Ajoittaisista lievistä vaihteluista huolimatta varsinkin yksityishenkilöiden arviot ovat pysyneet vakaina. Selvityksen mukaan toiminnan luotettavuus, laatu ja ammattitaito arvostetaan korkealle sekä yritys- että yksityisasiakkaiden taholta. Vastaavansuuntaisia tuloksia on myös saatu Itella Oyj:n markkinatutkimuksissa.

Edellä kuvatusta toimintaympäristön muutoksesta johtuen on välttämätöntä tarkastella postitoimintaa koskevaa lainsäädäntöä kokonaisuudessaan uudelleen. Tämä on tarpeen, jotta voidaan turvata postitoiminnan kehitysedellytykset ja palvelukyky tulevaisuudessa.

2.3.2 Lain soveltamisala

Tällä hetkellä postipalvelulakia sovelletaan postipalvelujen ja postiyrityksen yleispalvelun tarjoamiseen. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että sääntelyn piirissä ovat osoitteellisia kirjelähetyksiä ja yleispalveluun kuuluvia pakettilähetyksiä koskevat palvelut. Soveltamisalasta on nykyisellään suljettu pois lehtien jakelu, pienimuotoinen kirjelähetysten jakelu- ja kuljetustoiminta, elinkeinonharjoittajan omaan toimintaan liittyvä postitoiminta, kuriiripalvelut sekä muut kuin yleispalveluun kuuluvat pakettipalvelut.

Soveltamisalan määrittely on lähtökohtaisesti osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi ja toimivaksi postipalveluiden tarjonnan varmistamisessa. Soveltamisalaa ei ole tarpeen muuttaa, mutta eräitä täsmennyksiä soveltamisalasäännöksiin on tarpeen harkita, jotta säännökset vastaisivat paremmin markkinoiden nykytilaa ja tulkintaongelmilta vältyttäisiin.

Lehtijakelu ei nykyisellään kuulu lain soveltamisalaan, vaikka se liittyy läheisesti postitoiminnan harjoittamisen kokonaisuuteen. Lehtijakelun on perinteisesti katsottu kuuluvan perustuslain turvaaman sananvapauden piiriin. Lehtijakelun ottamista postilainsäädännön piiriin on arvioitu sekä aiemman postitoimintalain että voimassa olevan postipalvelulain säätämisen yhteydessä. Lehtien julkaisutoiminnan katsotaan kuuluvan perustuslain turvaaman sananvapauden piiriin. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanotoissa (PeVL 14/1993 vp, PeVL 28/2000 vp) on pidetty sananvapauden kannalta ongelmallisena, että oikeus jaella lehtiä olisi riippuvainen viranomaisen päätöksestä.

Pakettien osalta lain soveltamisala on ongelmallinen siltä osin, että sääntelyn piirissä ovat vain yhden postiyrityksen lain kriteerit täyttävät pakettilähetykset. Vastaavia pakettipalveluita on merkittävässä määrin tarjolla myös erilaisten kuriiri-, kuljetus- ja logistiikkayritysten toimesta. Lain soveltamisalan laajentamista käsittämään kaikki pakettipalvelut ei voida kuitenkaan pitää lain tavoitteisiin nähden oikeasuhteisena. Soveltamisalan laajentaminen toisi pakettipalveluja tarjoaville yrityksille lisää hallinnollista taakkaa sekä osin päällekkäistä sääntelyä muun kuljetuslainsäädännön kanssa ilman, että palvelujen käyttäjät siitä hyötyisivät. Pakettipalveluja ei kuitenkaan voida kokonaan jättää lain soveltamisalan ulkopuolelle, koska direktiivissä myös pakettipalvelut on sisällytetty yleispalveluun, jonka tarjonta pitää turvata. Tästä syystä on perustelua edelleenkin rajata lain soveltamisala vain yleispalveluun kuuluviin pakettipalveluihin. Lisäksi yleispalvelun sisältöä koskevaa sääntelyä tulee täsmentää siten, että yleispalveluun kuuluvan paketin määrittely on selkeä.

2.3.3 Postipalvelujen tarjonta

Nykyisen lain mukaan toimilupaa tarvitaan kaikkeen postitoiminnan harjoittamiseen. Soveltamisalan rajauksesta johtuen käytännössä kuitenkin toimilupa vaaditaan vain kirjepalveluiden tarjoamiseen tilanteessa, jossa postiyritys on muu kuin yleispalvelun tarjoaja. Tällä hetkellä ainoa toimiluvan haltija on Itella Oyj. Suomen Suoramainonta Oy:lle myönnettiin toimilupa rajoitettuun postitoimintaan vuonna 1997, mutta yhtiö ei aloittanut toimiluvan mukaista postitoimintaa ja toimilupa on rauennut. Postipalvelulain voimassaoloaikana uusia toimilupahakemuksia ei ole tehty.

Postitoiminnan yhteiskunnallisen merkityksen ja siihen liittyvien luottamuksellisen viestin suojaan liittyvien näkökohtien vuoksi postitoiminnan harjoittaminen on säädetty toimiluvanvaraiseksi. Vaikka postitoiminnan toimintaympäristö on rajussa muutoksessa, toiminnan harjoittamisen perusteissa ei ole tapahtunut sellaista muutosta, joka edellyttäisi toimilupajärjestelmästä luopumista. Myös direktiivi mahdollistaa toimilupakäytännön jatkamisen. Olennaista kuitenkin on, että toimiluvan myöntäminen tapahtuu oikeusharkintaisesti laissa mainittujen kriteerien pohjalta. Myöntämismenettelyn tulee myös olla mahdollisimman kevyt ja nopea. Tästä syystä on syytä arvioida uudelleen sitä, mikä taho toimiluvan myöntää. Lisäksi tulee harkita toimiluvan myöntämisedellytyksiä ja toimilupaan liittyviä hallinnollisia menettelyjä koskevien säännösten täsmentämistä.

Voimassa olevan lain 6 §:ään on sisällytetty listaus seikoista, joista voidaan toimiluvassa antaa määräyksiä. Itella Oyj:n toimiluvassa yhtiölle on asetettu velvollisuus tarjota koko maan kattavaa yleispalvelua. Tämän lisäksi yhtiö on velvollinen välittämään myös ulkomaisia postilähetyksiä Suomeen ja Suomesta lähetettyjä postilähetyksiä ulkomaille Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten ja EY:n lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Toimiluvassa on todettu, että valtio ei ole velvollinen suorittamaan postipalvelun tarjoajalle korvausta postitoiminnan harjoittamisesta. Lisäksi toimilupa sisältää määräyksiä toiminnan lainmukaisuudesta, toimiluvan siirrosta ja valvonnasta. Toimilupa on voimassa 31 joulukuuta 2021 saakka.

Lain ehtojenantovaltuus on varsin väljä, jolloin toimilupaviranomaisen on nykyisin mahdollista sisällyttää toimilupaan laajasti erilaisia velvollisuuksia, jolla on merkittäviä vaikutuksia postiyrityksen toimintaan. Kaikkiin toimilupiin voidaan sisällyttää yleispalveluvelvollisuuteen liittyviä ehtoja. Lähtökohtana tulisi kuitenkin pitää sitä, että toimiluvassa voitaisiin asettaa vain sellaisia velvollisuuksia, jotka täydentävät lain säädöksiä ja tai sen nojalla annettuja säädöksiä. Ehtoja tulisi sisällyttää toimilupaan vain tarvittaessa. Myöskään lainsäädännön kanssa päällekkäin olevia ehtoja ei tulisi asettaa. Uudelleentarkastelu on perusteltua myös siksi, että direktiivi sisältää säännöksiä siitä, millaisia velvollisuuksia voidaan asettaa toisaalta yleispalvelun tarjoajalle ja toisaalta muille postiyrityksille.

2.3.4 Yleispalvelu

Postidirektiivissä ja voimassa olevassa laissa on turvattu postitoiminnan yleispalvelu eli säädetty postipalvelujen vähimmäistaso, jonka tulee olla kaikkien käyttäjien saatavilla tasapuolisin ehdoin koko maassa. Yleisellä tasolla yleispalvelulla tarkoitetaan yleisesti ja laajalti käytettyjä perusluontoisia palveluita, joita jokin yritys velvoitetaan tarjoamaan kaikille palvelua haluaville käyttäjille hyvälaatuisena ja kohtuullisin hinnoin. Palvelu määritellään yleispalveluksi, jos se on olennainen yleiselle hyvinvoinnille, enemmistö asukkaista käyttää sitä, sen jakelua varten on tehtävä verkostoinvestointeja sekä palvelua pidetään tarkoituksenmukaisena ja välttämättömänä. Yleispalveluiksi lasketaan tyypillisesti postipalvelujen lisäksi esimerkiksi myös televiestintä- ja energiapalvelut.

Voimassa olevassa laissa on säädetty, että koko maassa tulee olla tarjolla postipalvelujen yleispalvelua, joka käsittää 1) vastaanottajalle osoitettujen enintään kahden kilon painoisten kirjelähetysten ja enintään kymmenen kilon painoisten postipakettien välityspalvelun, 2) maahan saapuvien lähetysten osalta kuljetus- ja jakelupalvelun enintään 30 kilogrammaan asti sekä 3) kirjattujen ja vakuutettujen lähetysten palvelun. Yleispalveluun kuuluvat edellä mainitut sekä kotimaan että ulkomaanpalvelut.

Voimassa olevassa laissa säädetään edelleen, että yleispalvelun tarjoajan on pidettävä jokaisessa kunnassa vähintään yksi yleispalvelua tarjoava toimipiste. Postipalveluiden käyttäjillä tulee olla mahdollisuus jättää yleispalveluun kuuluvia kirjelähetyksiä postiyrityksen kuljetettaviksi kohtuullisen matkan päässä asunnostaan sijaitsevaan keräilypisteeseen. Yleispalveluun kuuluu vähintään yksi keräily ja jakelu jokaisena työpäivänä.

Postipalvelulain 5 §:ssä on määritelty yleispalvelun laatustandardit. Sen mukaan yleispalveluun kuuluvat kotimaan kirjelähetykset, jotka on jätetty postiyrityksen välitettäviksi ja seuraavana työpäivänä jaettaviksi ja joista on maksettu voimassa oleva maksu, on jaettava siten, että lähetyksistä vähintään 85 prosenttia on perillä seuraavana työpäivänä ja vähintään 98 prosenttia viimeistään toisena työpäivänä. Laki sisältää myös säännökset yhteisön sisäisen ulkomaanpostin jakamisesta direktiivin säännösten mukaisesti.

Yleispalvelun tarjoajaksi on nykyisin toimiluvassa nimetty Itella Oyj, joka tarjoaa yleispalvelua osana posti- ja muun jakeluliiketoiminnan kokonaisuutta. Itella Oyj tarjoaa säännellyn yleispalvelun lisäksi merkittävässä määrin erilaisia postituotteita ja -palveluita sekä muita jakelu-, kuljetus- ja logistiikkapalveluita.

Voimassa olevan lain yleispalvelun määritelmää on tulkittu erilaisin tavoin. Esimerkkinä tästä on Viestintäviraston 13 lokakuuta 2009 antama päätös Itella Oyj:n yleispalvelutuotteiden hinnoittelusta, josta päätöksen saaja on valittanut hallinto-oikeudelle. Valitus kohdistuu muun ohella Viestintäviraston tulkintaan yleispalvelun sisällöstä. Lisäksi määritelmällä on merkitystä arvonlisäverodirektiivin soveltamisessa, kuten edellä kohdassa 2.2.1 on kuvattu. Tästä syystä onkin perusteltua täsmentää nykyistä määrittelyä.

Yleispalveluvelvoitteen säätämisen tarkoituksena on turvata käyttäjille kohtuuhintainen postitoiminnan peruspalvelu tasapuolisen ehdoin. Voimassa olevan lain yleispalveluvelvoitteella turvataan erityisesti yksittäisen kuluttajan tai kuluttajaan rinnastettavissa olevan pienyrityksen postipalvelujen saatavuus. Yksittäisten kansalaisten lähettämien kirjeiden osuus kokonaisvolyymistä on viime vuosina vähentynyt. Vuonna 2009 lähetetyistä kirjeistä yksittäisten kansalaisten lähettämiä kirjeitä ja kortteja, joiden kuljetusmaksu on maksettu postimerkillä, oli yhdeksän prosenttia. Vastaavasti 2009 noin 91 prosenttia kirjelähetyksistä oli yritysten ja muiden yhteisöjen lähettämiä. Yrityspostin välittäminen perustuu pääosin lähettäjäyritysten postipalvelun tarjoajan kanssa tehtyihin erillisiin sopimuksiin ja maksu tapahtuu erikseen sovituilla maksutavoilla käteismaksun sijaan. Lisäksi palvelutaso on voitu sopia erikseen ja lähettämiseen voi liittyvä erilaisia lisäpalveluita. Lähetysten vastaanottajina yksityishenkilöt sen sijaan ovat merkittävä enemmistö. Lähetetyistä kirjeistä 88 prosenttia on suunnattu yksityishenkilöille lopun 22 prosentin vastaanottajan ollessa yritys tai yhteisö.

Tämän perusteella voidaan sanoa, että yksittäisen kansalaisen kannalta olennaisinta on, että yleispalvelussa taataan direktiivinkin edellyttämällä tavalla viisipäiväinen jakelu, mikä luo edellytykset myös muiden kuin yleispalveluun kuuluvien postilähetysten sekä lehtien säännöllisen jakelun. Lisäksi tärkeää on, että postin pienasiakkaan saatavilla on kohtuuhintainen kirje- ja pakettituote, joka toimitetaan vastaanottajalle kohtuullisessa ajassa. Lisäksi kansalaisen kannalta on olennaista, että kirjelähetyksiä voi jättää kohtuullisen matkan päässä sijaitsevaan keräilypisteeseen ja että hänellä on kohtuudella mahdollisuus hyödyntää yleispalvelua tarjoavan toimipisteen palveluita.

Tällä hetkellä kuluttajille tarjotaan yleisimpänä yleispalvelutuotteena niin sanottua 1. luokan kirjettä, joka maksetaan postimerkillä tai sitä vastaavalla käteismaksutavalla. Sähköisten viestintämahdollisuuksien lisäännyttyä kirjeen kulkunopeudella ei kuitenkaan ole enää samanlaista merkitystä kuin ennen. Nopeutta vaativaan viestintään käytetään pääsääntöisesti televiestintää ja sähköpostia. Vastaavasti kuluttajien vastaanottamista kirjeistä valtaosa on tiliotteita, laskuja ja markkinointiviestintää sisältäviä kirjeitä, joiden perilletulon nopeus ei ole kriittinen tekijä. Kirjeen perilletulon sijasta selvityksissä keskeiseksi tekijäksi on sanomalehden toimittamisajankohta.

Kuluttajille tarjottavia yleispalvelutuotteita vastaavat tuotteet ovat luonnollisesti myös yritysten ja yhteisöjen saatavilla. Merkittävä osa yritysten lähettämistä kirjeistä on sellaisia lähetyksiä, jonka toimitusaika on edellä mainittua 1. luokan kirjettä pidempi sekä hinta vastaavasti alhaisempi. Yritykset ovat siirtymässä kasvavassa määrin sähköiseen viestintään sekä hitaampien kirjepalveluiden käyttöön. Kymmenen viime vuoden aikana esimerkiksi 1. luokan kirjetuotteen kokonaiskäyttöosuus on laskenut 50 prosentista 40 prosenttiin.

Sellaiset yritykset, joiden postipalvelujen tarve on yksittäistä kuluttajaa merkittävästi suurempi, pyrkivät hyödyntämään suuria lähetysmääriä myös postilähetysten maksun määrittelyssä. Postiyritys tarjoaa yleensä sopimusasiakkailleen edullisempia hintoja kuin satunnaisille asiakkaille. Suurissa määrissä lähetettyjen postilähetysten yksikköhinta muodostuu yleensä edullisemmaksi kuin yksittäisten lähetysten, koska niiden maksuissa huomioidaan eräkoosta johtuvat kustannussäästöt sekä se, että ne saattavat ohittaa osan postilähetysten käsittelyketjua. Isompia määriä lähettävillä yrityksillä on myös satunnaista asiakasta suurempi neuvotteluvoima postiyritykseen nähden. Myös postitoimialan kilpailu tullee kohdistumaan juuri yritysten lähettämiin kirjeisiin.

Toimintaympäristön muutoksella, erityisesti lähetysvolyymien pienenemisellä ja lisääntyvällä kilpailulla, on merkittäviä vaikutuksia yleispalvelun tarjoamisen edellytyksiin. Lähetettyjen postilähetysten määrä sinänsä on maassamme tähän saakka ollut varsin korkea. Internetissä tapahtuvan etäkaupan yleistyminen on omiaan lisäämään postipalvelujen kysyntää. Paperimuotoinen viestintä on kuitenkin vähenemässä sähköisen viestinnän lisääntyessä koko ajan. Esimerkiksi vuonna 2009 kirjelähetysten kokonaisvolyymi aleni seitsemän prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Oletettavaa on, että sähköinen korvautuvuus ja volyymien aleneminen tulee jatkumaan.

Suomen postipalvelujen markkinoihin liittyy sellaisia maantieteellisiä erityspiirteitä, jotka on huomioitava yleispalvelun tarjonnassa. Moniin muihin EU-maahan verrattuna Suomi on varsin harvaan asuttu, etäisyydet ovat pitkiä ja kaupungistumisen aste on matala. Asutus keskittyy Etelä-Suomeen, erityisesti pääkaupunkiseudulle, sekä muutamiin kasvaviin kaupunkiseutuihin. Laajat harvaan asutut alueet pitävät sisällään myös järvi- ja saaristoalueita, joilla jakelun kustannukset ovat poikkeuksellisen korkeat.

Postipalveluiden jakeluprosessin aikataulun määrää pitkälti yleispalvelun 1. luokan kirjelähetysten kulkunopeudelle asetettu yleispalvelun laatustandardi. Voimassa olevan sääntelyn puitteissa ei ole mahdollista toteuttaa olennaisia muutoksia jakeluun ja sen aikatauluun, vaikka se olisi perusteltua sekä asiakastarpeiden näkökulmasta että kustannussyistä. Sääntely rajoittaa yleispalvelun tarjoajan mahdollisuuksia sopeutua muuttuvaan markkinatilanteeseen esimerkiksi jakelutoimintaa tehostamalla ja kehittää uusia toimintamalleja esimerkiksi haja-asutusalueiden palveluun ja lähilogistiikan ratkaisuihin.

Posti- ja siihen liittyvä muu jakelutoiminta Itella Oyj:n harjoittamassa laajuudessa yhdessä yleispalveluvelvoitteen kanssa edellyttää tietyn kapasiteetin ylläpitoa. Koko maan kattavan viisipäiväisen jakelun ja toimipaikkaverkoston ylläpitämisen kustannuksista suuri osa on luonteeltaan sellaisia, että ne eivät alene samassa suhteessa volyymien alenemisen kanssa. Esimerkiksi jakelun kustannusten muodostumiseen vaikuttaa jakajien kulkema matka, eikä niinkään kannettavien lähetysten määrä. Vastaavasti toimipaikkojen ylläpidon kustannukset ovat varsin kiinteitä. Käytännössä yleispalvelun tarjonta nykyisellään edellyttää, että sitä tuotetaan osana postitoiminnan kokonaisprosessia ja palvelut hinnoitellaan siten, että alueelliset kustannuserot esimerkiksi taajaan asuttujen kaupunkiseutujen ja harvaan asutun maaseudun välillä tasataan. Arviot siitä, kuinka paljon tällaisen subvention tarve todellisuudessa on, vaihtelevat muutamasta kymmenestä miljoonasta yli sataan miljoonaan euroon. Jos postitoimialalle lisäksi syntyy kilpailua kirjepalveluihin, on oletettavaa, että kilpailtujen kirjetuotteiden hintataso alenee, millä on vaikutusta yleispalvelun tarjoajan edellytyksiin kattaa yleispalvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset tulorahoituksella.

Edellä kuvatuista syistä yleispalvelun määrittelyä, tasoa ja tarjoajan velvoitteita tulee tarkastella uudelleen siten, että yleispalvelun tuottamisen kustannuksia voidaan alentaa jossakin määrin tai ainakin hillitä kustannusten nousua ja mahdollistaa postipalvelujen kehittäminen. Lähtökohtana tulee kuitenkin olla, että palveluiden taso ei alene tavalla, joka on kohtuutonta keskimääräisen postipalvelujen käyttäjän kannalta. Palvelutason asettamisessa tulee ottaa huomioon todellinen palveluiden käyttötarve, palveluiden käytön määrä ja merkitys käyttäjälle. Kustannussäästöjä on mahdollista löytää erityisesti muuttamalla yleispalvelun kulkunopeuden laatustandardia, mutta myös esimerkiksi tarkastelemalla toimipaikkaverkoston tiheyttä. Yritysten ja yhteisöjen lähettämän postin luonteesta johtuen voidaan pitää perusteltuna, että se rajattaisiin yleispalvelun ulkopuolelle. Lähtökohtana voidaan pitää, että postipalveluiden käyttäjinä olevien yritysten ja yhteisöjen neuvotteluvoima ja yrityspostin lisääntyvä kilpailu pitävät huolen siitä, että yrityksilläkin on mahdollista hankkia asiakastarpeitaan vastaavia kohtuuhintaisia postipalveluita. Lisäksi yritys- ja yhteisöasiakkaatkin voivat halutessaan käyttää yleispalveluun kuuluvia palveluita, mikäli se on niiden asiakastarpeiden kannalta perusteltua.

Tällä hetkellä yleispalveluvelvollisuus on asetettu toimiluvassa toimiluvan voimassaoloajaksi. Toimilupaa voidaan nykyisellään sen voimassa ollessa tietyin edellytyksin muuttaa, mutta toimilupaviranomaista ei ole velvoitettu seuraamaan palveluiden kehitystä tai arvioimaan yleispalveluvelvoitteen tarvetta uudelleen säännöllisesti. Muutetun direktiivin mukaan yleispalveluvelvollisuus tulee asettaa tarpeen mukaan joko yhdelle tai usealle toimijalle. Velvoite voi kohdistua myös vain tiettyihin palveluihin tai asiakasryhmiin. Direktiivi edellyttää myös, että yleispalveluvelvollisuutta arvioidaan uudelleen määräajoin. Nykyinen sääntely ei täytä direktiivin vaatimuksia. Sen ei myöskään voida katsoa parhaalla mahdollisella tavalla tukevan postimarkkinoiden kehitystä ja postipalveluiden käyttöä. Yleispalvelun sitominen toimilupaan on postiyrityksen kannalta jäykkä menettely. Tästä syystä yleispalveluvelvoitteen asettamismenettelyä tulee arvioida uudelleen. Lisäksi markkinoiden seurantaa ja arviointia tulee kehittää.

Yleispalvelun keskeinen ominaisuus on palvelusta perittävän hinnan kohtuullisuus. Voimassa oleva lainsäädäntö sisältää lähtökohtaisesti direktiivin hinnoittelulta edellyttämät peruselementit. Direktiivi mahdollistaa myös yhtenäishinnoittelun käyttämisen, jonka säilyttäminen on edelleenkin perusteltua kuluttajien yleisesti käyttämässä yleispalvelutuotteen hinnoittelussa. Yleispalvelun hinnoittelua ja sen valvonnan suorittamiseksi tarvittavan kustannuslaskennan ohjaamista koskevaa sääntelyä on kuitenkin syytä täsmentää yleispalvelun määrittelyn muuttuessa tulkinnan selkeyttämiseksi. Valvovalle viranomaiselle on myös taattava riittävät mahdollisuudet puuttua yleispalvelun hinnoitteluun. Voimassa olevan lain hinnoittelua koskevia säädöksiä on tulkittu eri tavoin. Oikeuskäytäntöä ei toistaiseksi ole syntynyt, mutta edellä mainittu hallinto-oikeudessa vireillä oleva Itella Oyj:n valitus liittyy myös yleispalvelun hinnoitteluun.

2.3.5 Kilpailun edistäminen

Suomessa postitoiminta on avattu kilpailulle jo vuoden 1994 alussa voimaan tulleella postitoimintalailla. Yleispalvelua tarjoavan Itella Oyj:n kanssa kilpailevaa toimiluvanalaista toimintaa ei ole syntynyt, joskin yhtiö toimii merkittävässä määrin muilta osin kilpailuilla markkinoilla. Suomen Suoramainonta Oy:lle myönnettiin vuonna 1997 toimilupa rajoitetun postitoiminnan harjoittamiseen pääkaupunkiseudulla. Yritys ei aloittanut toimintaansa ja toimilupa on rauennut.

Kilpailun kehittymättömyyteen on useita syitä, joista osa liittyy toiminnan luonteeseen ja lainsäädäntöön liittyviin ratkaisuihin.

Postitoiminta on liiketoimintaa, jossa palveluiden kustannusten muodostumiselle ovat ominaisia mittakaava-, monituote- ja tiheysedut. Mittakaavaetua saavutetaan, kun käsiteltävien volyymien ja verkoston koon kasvaessa yksikkökustannukset laskevat. Monituote-etuja syntyy, kun yksikkökustannukset laskevat tuotettaessa useamman tyyppisiä tuotteita ja palveluita. Tiheyseduilla tarkoitetaan yksikkökustannusten laskua volyymin kasvaessa kiinteässä jakeluverkostossa. Postipalveluiden tarjonta perustuu yleensä laajalle tuotanto- ja jakeluverkostolle, joten postitoimialalle näiden etujen saavuttaminen on merkittävä tekijä.

Postitoiminnan harjoittaminen paikallisesti tai alueellisesti ei välttämättä edellytä mittavia investointeja. Toisaalta silloin edellä kuvattuja kustannusetujakin voidaan saavuttaa rajoitetusti. Valtakunnallisen laajamittaisen toiminnan harjoittaminen vaatii kuitenkin laajaa infrastruktuuria ja kapasiteetin ylläpitoa, joka omalta osaltaan nostaa alalle tulon kynnystä. Tällaisessa toiminnassa edellä kuvatut kustannusedut muodostuvat merkittäviksi.

Itella Oyj ainoana lainmukaisten postipalveluiden tarjoajana on määräävässä markkina-asemassa kirjepalveluiden tarjoajana. Itella Oyj:llä on myös muuta merkittävää liiketoimintaa lehtijakelussa ja osoitteettomien lähetysten jakelumarkkinoilla, logistiikkapalveluissa sekä sähköisessä viestintävälityksessä. Ainoana postipalvelujen tarjoajana Itella Oyj pystyy hyödyntämään asemaansa kokonaispalvelujen tarjonnassa. Yhtiön kilpailuasema on kaiken kaikkiaan vahva, koska sen postitoiminnan harjoittamiseen liittyvä osaaminen ja palveluiden taso on korkea. Postikilpailun edistämisen kannalta on keskeistä luoda edellytyksiä alalle tulolle sekä huolehtia siitä, että palvelutuotteiden ristikkäistuilla ei ole kielteistä vaikutusta kilpailuun.

Alalle tulon kynnystä nostavat myös postitoiminnan lainsäädäntöön liittyvät vaatimukset. Postipalvelulaissa kaikilta postiyrityksiltä edellytetään viisipäiväistä jakelua. Lisäksi myös muut postiyritykset kuin yleispalvelun tarjoaja tulee toimiluvassa velvoittaa noudattamaan yleispalvelun laatustandardia, ellei toimilupaviranomainen erityisen painavasta ja perustellusta syystä toisin päätä. Lisäksi kaikkiin postiyrityksiin sovelletaan vaatimusta tarjota palveluita suomen, ruotsin ja saamen kielellä.

Postipalvelulain ohella alalle tulon kynnystä nostaa erityinen haja-asutusalueiden postipalveluiden turvaamiseksi kerättävästä maksusta annetun lain nojalla perittävä vero, joka muun postiyrityksen kuin yleispalvelun tarjoajan tulee maksaa liikevaihdostaan, mikäli ei harjoita postitoimintaa yleispalveluna koko maassa. Maksun suuruus riippuu toimialueen asukastiheydestä ja on alimmillaan viisi ja korkeimmillaan 20 prosenttia liikevaihdosta. Alueilla, joilla väestöntiheys jää alla 250 asukasta neliökilometrillä, maksua ei peritä. Koska alalle ei ole syntynyt kilpailua, laki ei ole toistaiseksi tullut sovellettavaksi.

Edellä kuvattu verolaki nostaa omalta osaltaan alalle tulon kynnystä. Verolain vaikutusta kilpailun syntymiseen on arvioitu myös EY:n komission Suomelle antamassa virallisessa huomautuksessa, jota on edellä kuvattu kohdassa 2.2.1. Huomautuksessaan komissio katsoo, että postipalvelulaki yhdessä edellä mainitun verolain kanssa luo markkinoille pääsyn esteitä toimijoille.

Direktiivin päätarkoituksena on postimarkkinoiden avaaminen kilpailulle kokonaan. Markkinoiden avaamisella tavoitellaan postimarkkinoiden laajenemista ja kehittymistä, postitoiminnan tehostamista sekä postipalvelujen laadun paranemista. Direktiivi edellyttää, että yksin- ja erityisoikeuksista yleispalvelun rahoittamisen muotona luovutaan. Direktiivi edellyttää myös, että yleispalvelun tarjoajan kustannuslaskennan läpinäkyvyyttä tulee lisätä, jotta estetään palvelutuotteiden ristikkäistukien kielteinen vaikutus kilpailuun. Direktiivin mukaan postiyrityksille ei myöskään voida asettaa samanaikaisesti palvelun laatuun liittyviä ja yleispalvelun rahoitukseen liittyviä velvoitteita. Direktiivi kannustaa myös siihen, että tarvittaessa sääntelytoimin varmistetaan, että kilpailevilla postiyrityksillä on avoin ja syrjimätön pääsy posti-infrastruktuurin tiettyihin osiin. Varsinaista verkkoon pääsyn hintasääntelyä direktiivi ei kuitenkaan edellytä.

Voimassa olevaa lainsäädäntöä tulee tarkastella näiden direktiivin edellytysten valossa. Uudessa lainsäädännössä tulee huolehtia siitä, että postiyrityksille ei aseteta yleispalveluvelvollisuuden kanssa päällekkäisiä velvollisuuksia tilanteessa, jossa niillä on velvollisuus osallistua yleispalvelun kohtuuttomien nettokustannusten korvaamiseen. Tällaisia ovat muun ohella palvelun tasoon liittyvät velvollisuudet. Lisäksi tulee huolehtia siitä, että lainsäädännöllä varmistetaan kaikkien postiyritysten pääsy esimerkiksi postinumero- ja osoitejärjestelmään. Postidirektiivin mukaan jäsenvaltioiden tulee varmistaa avoin ja syrjimätön pääsy tämänkaltaisiin infrastruktuurin osiin ja yleispalvelun piirissä tarjottaviin palveluihin, jos se on tarpeen käyttäjien edun suojelemiseksi tai tehokkaan kilpailun edistämiseksi. Tässä vaiheessa alalle tulon kynnystä alennetaan keventämällä muiden kuin yleispalvelun tarjoajan velvollisuuksia ja säätämällä pääsystä tiettyihin infrastruktuurin osiin. Yleispalvelun tarjoajalla on määräävän markkina-aseman yrityksenä velvollisuus tarjota muille yrityksille palveluita kilpailulainsäädännössä edellytetyin tavoin. Tällöin sen toiminta tulee myös kilpailuviranomaisten valvottavaksi, mitä on pidettävä tässä vaiheessa riittävänä kilpailun edistämisen kannalta. Kilpailutilanteen kehitystä tulee kuitenkin seurata ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin.

Markkinoiden tehokkaan toiminnan kannalta olennaista on, että valvovalla viranomaisella on asianmukainen toimivalta direktiivin edellyttämällä tavalla. Tämä vaatimus koskee erityisesti yleispalvelun hinnoittelun valvontaa. Uudessa sääntelyssä tuleekin turvata Viestintäviraston mahdollisuudet toteuttaa valvontatehtäväänsä. Lisäksi on huomattava, että markkinoiden kehittyessä yleisen kilpailuoikeuden ja kilpailuviranomaisen rooli korostuu. Yleispalvelun tarjoajan määräävään markkina-asemaan liittyvissä kysymyksissä toimivaltainen viranomainen on Kilpailuvirasto.

2.3.6 Yleispalvelun rahoitus

Voimassa olevaan lakiin ei sisälly erityisiä säännöksiä postitoiminnan yleispalvelun rahoituksesta. Lähtökohtana on ollut, että yleispalvelua tarjotaan osana postitoiminnan kokonaisuutta ja se rahoitetaan postipalvelujen myynnistä saaduilla tuloilla. Tällä hetkellä yleispalvelun rahoitus on turvattu. Koska kilpailua kirjepalveluissa ei ole, Itella Oyj on pystynyt tältä osin määrittämään hintatasonsa kustannustensa mukaisesti siten, että toimintaa on pystytty harjoittamaan kannattavasti. Nykyisen sääntelyn voimassa ollessa kilpailevien postiyritysten alalle tulo on epätodennäköistä, joten yleispalvelun rahoituspohjan säilyttäminen edellyttää lähinnä toimintojen tehostamista kustannustason ja sitä kautta hintojen nousun hillitsemiseksi.

Postitoiminnan toimintaedellytysten muuttuessa sekä toimintaympäristön kehityksestä että direktiivistä johtuen on tarpeen yleispalvelun ylläpitämiseksi varmistaa yleispalvelun rahoitus niin, että yleispalvelua tarjoavan yrityksen taloudellinen asema säilyy riittävällä tasolla laissa säädetyn palvelun järjestämiseksi. Yleispalvelun taloudellisten toimintaedellytyksiä voidaan vahvistaa toisaalta arvioimalla uudelleen yleispalveluvelvoitteiden tasoa ja toisaalta luomalla edellytyksiä sellaiselle postiyrityksen liiketoiminnan kokonaisuudelle, joka mahdollistaa yleispalvelun tarjoamisen osana postitoiminnan ja siihen läheisesti liittyvän muun jakelutoiminnan kokonaisuutta.

Samalla on kuitenkin syytä varautua tilanteeseen, jossa yleispalvelun tarjontaa ei pystytä takaamaan ilman julkista lisärahoitusta tai muita eritystoimenpiteitä. Tilannetta on kuitenkin tarkasteltava direktiivin valossa ja toimenpiteiden valmistelussa tulee noudattaa objektiivisuuden, avoimuuden, syrjimättömyyden, suhteellisuuden ja markkinoiden mahdollisimman vähäisen vääristymisen periaatteita.

Haja-asutusalueiden postipalveluiden turvaamiseksi säädettiin vuonna 1997 erityinen verolaki, jota on edellä kuvattu. Tarkoituksena on ollut, että kerätyt varat käytettäisiin yleispalvelua toteuttavan postiyrityksen yleispalvelusta aiheutuvien rasitteiden korvaamiseksi. Laissa säädetään vain maksuvelvollisuudesta ja maksun maksamisesta. Laissa ei ole säädetty sitä, miten ja millä edellytyksillä varoja ohjattaisiin haja-asutusalueiden postipalvelun turvaamiseen. Laki ei tähän mennessä ole tullut sovellettavaksi, koska Itella Oyj:n kanssa kilpailevaa toimintaa ei ole syntynyt. Ottaen huomioon laissa säädetyt maksun määräytymisen perusteet on epävarmaa, pystyttäisinkö tällä verolla todellisuudessa kattamaan mahdollisia korvattavia kustannuksia. Lisäksi on huomioitava, että lailla on kilpailuvaikutuksia, joita on selvitetty aiemmin.

Direktiivi mahdollistaa yleispalveluun kuuluvien palvelujen hankinnan julkisena hankintana direktiivin 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Yleispalveluun kuuluvien palveluiden turvaamista julkisena hankintana ei voida pitää perusteltuna, koska se on toimintatapana hallinnollisesti raskas eikä välttämättä tuota palvelujen käyttäjien kannalta parasta mahdollista lopputulosta.

Direktiivissä on myös esitetty vaihtoehtoja yleispalvelun kustannusten kattamiseksi tilanteessa, jossa yleispalvelun tarjonnasta aiheutuneet nettokustannukset muodostavat kohtuuttoman taloudellisen rasitteen yleispalvelun tarjoajalle. Jäsenvaltio voi ottaa käyttöön järjestelmän, jolla myönnetään yleispalvelun tarjoajalle korvaus julkisista varoista tai järjestelmän, jossa yleispalveluvelvoitteiden nettokustannukset jaetaan palvelun tarjoajien ja/tai käyttäjien kesken. Tämäntyyppisen lähestymistavan voidaan arvioida soveltuvan julkista hankintaa paremmin suomalaisille postipalvelujen markkinoille.

Kohtuuttomien nettokustannusten korvaaminen ei ole direktiivin mukaan ensisijainen keino varmistaa yleispalvelun tarjonta, mutta tällaiseen tilanteeseen on syytä varautua. Uuden sääntelyn tulisi kuitenkin olla sellaista, että kustannukset tulevat käytännössä korvattavaksi vain poikkeustapauksessa ja objektiivisin perustein. Erityisen valtion talousarvion ulkopuolisen korvausrahaston perustamista ei voida pitää tarkoituksenmukaisena. Vastaava menettely voidaan järjestää esimerkiksi sisällyttämällä tarvittaessa valtion talousarvioon määräraha kustannusten korvaamiseksi ja esimerkiksi kerätä vastaava summa postiyrityksiltä. Lähtökohtana kuitenkin on, että muiden postiyritysten velvollisuus osallistua kustannusten korvaamiseen syntyy vasta sitten, kun todellinen tarve korvaukseen voidaan osoittaa. Maksuvelvollisuuden tarkemmista perusteista tulisi tällöin säätää erikseen avoimuuden ja oikeasuhteisuuden periaatteita noudattaen.

2.3.7 Postilähetysten vastaanotto, välittäminen ja jakelu

Postiyrityksillä on palveluvelvollisuus eli niillä on velvollisuus vastaanottaa ja välittää jokaisen sitä haluavan kirjelähetys voimassa olevaa maksua vastaan toimilupansa ja toimitusehtojensa mukaisesti postin saajalle. Tätä perussäännöstä ei ole tarpeen muuttaa.

Postin saajan näkökulmasta postilähetysten vastaanottoon liittyvät seikat ovat olennaisia. Lisäksi jakelun järjestämisellä on merkittävä kustannusvaikutus postiyritykselle. Jakelun järjestäminen perustuu postiyrityksen suunnitteluun, jossa sovitetaan yhteen postiyrityksen toiminnalliset ja taloudelliset näkökohdat, postinsaajien tarpeet sekä jakelun muut olosuhteet. Voimassa olevassa laissa lähtökohta on, että pientaloihin kirjelähetykset tulee jakaa postilaatikkoon, joka sijaitsee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisen matkan päässä postin saajasta. Kerrostaloissa kirjelähetykset jaetaan rakennukseen asiakaskohtaisena jakeluna eli käytännössä postiluukkuihin. Tätä perussääntelyä ei ole tarpeen muuttaa.

Kerrostaloalueilla vallitseva jakelutapa on nykyään jakelu postiluukkuihin. Eräissä kiinteistöissä on siirrytty postinsaajien toivomuksesta niin sanottuun lokerikkojakeluun eli postilähetykset jaetaan keskitetysti rakennuksessa sijaitsevaan lokerikkoon asuntojen postiluukun sijasta. Lokerikkoon jakelulla on mahdollista nopeuttaa postinjakajan työtä ja näin saada aikaan kustannussäästöjä. Huomattavaa on myös, että siirtyminen lokerikkojakeluun ei estä toteuttamasta sanomalehtien varhaisjakelua tai mainosjakeluita postiluukkuun.

Postinjakelu pientalo- ja haja-asutusalueilla perustuu pääsääntöisesti postilaatikkojen ryhmittelyyn eli postinsaajien laatikot ovat yhtenäisissä ryhmissä siten, että postinsaajan matka postilaatikolle on kohtuullinen. Ryhmittelyjä on postiyrityksen aloitteesta vuosien varrella toteutettu asteittain ja kehitys jatkuu. Käytännössä nykyisin postilaatikon sijoittelun määrittelee yleispalvelun tarjoaja ja sijoittelua ohjaavat Viestintäviraston postinjakelun järjestämisestä antamat valtakunnalliset ohjeet ja suositukset. Osassa tapauksissa muutos on aiheuttanut vastustusta ja laatikkojen uudelleensijoittelu on riitautettu. Useimmat erimielisyydet on pystytty ratkaisemaan neuvotteluteitse. Vuosittain Viestintävirastossa on tullut vireille harvoja riita-asioita, jotka koskevat postiyrityksen jakelusuunnitelmaa. Kuntien rakennusvalvontaviranomaisen ratkaistavaksi on päätynyt vuosittain muutamia tapauksia. Riitatapauksia on ratkottu Viestintäviraston ohjeiden ja suositusten valossa. Viestintäviraston ohjeet ja suositukset eivät ole luonteeltaan sitovia. Koska kyse on kuitenkin postinsaajan kannalta merkittävästä asiasta, on Viestintävirastolle syytä antaa valtuudet antaa asiassa sitovia määräyksiä.

Voimassa oleva laki ohjaa ottamaan huomioon jakelutavan määrittelyssä paikalliset olosuhteet, postin saajan henkilökohtaiset eritystarpeet ja muut tarkoituksenmukaiset perusteet. Käytännössä tätäkin ovat ohjanneet Viestintäviraston ohjeet ja suositukset Näihin on sisältynyt muun ohella suositus postilähetysten jakelusta liikuntaesteisille ja yli 75-vuotiaille. Kuten edellä on jo todettu, nykyisten ohjeiden ja suositusten sijaan Viestintäviraston tulisi voida antaa jakelutavan määrittelystäkin sitovia määräyksiä. Lisäksi on perusteltua, että viittaus liikuntaesteisyyden ja korkean iän huomioon ottamisesta nostettaisiin lain tasolle.

Postin jakelua ja postilaatikon sijoittamista koskevia riitoja ratkaistaan osin Viestintävirastossa ja osin kunnissa rakennusvalvontaviranomaisen toimesta. Viestintävirasto käsittelee jakelusuunnitelmaa koskevat valitukset ja kuntatasolla ratkaistaan yksittäisen laatikon paikkaa koskevat riidat. Käytännössä tämä on osoittautunut hallinnollisesti raskaaksi menettelyksi, koska samasta asiasta on periaatteessa voitu valittaa kahdelle taholle. Riitojen ratkaisussa tulisikin uudistuksessa pyrkiä siihen, että postilaatikon sijoitteluun liittyvien riitojen ratkaisumenettelyt selkiytyisivät. Tämä olisi perusteltua sekä hallinnollisen taakan vähentämiseksi sekä postin saajan oikeusturvan varmistamiseksi. Säädöksiä uudistettaessa tulee huomioida, että pääsääntöisesti riitauttamisen aihe on yksittäisen postilaatikon sijainti.

Voimassa olevan lainsäädännön postipalveluiden tarjontaan liittyvät vastuukysymykset ovat peruslähtökohdiltaan toimivia. Postipalvelujen vastuusäännökset noudattavat yleisen kuljetus- ja vahingonkorvauslainsäädännön periaatteita ottaen huomioon postipalveluiden erityspiirteet. Viivästyksestä, vahingoittumisesta tai katoamisesta aiheutuvat vahingot korvataan laissa mainittuihin enimmäissummiin saakka. Käytännössä on kuitenkin ilmennyt jonkin verran tilanteita, jossa esimerkiksi on epäselvää, kenelle korvaus on maksettava tai mistä ajankohdista määräajat lasketaan. Säännöksiä tulisikin selkeyttää tältä osin. Voimassa oleva laki määrittelee korvauksen tilanteessa, jossa tavallinen kirjelähetys on viivästynyt, vahingoittunut tai kadonnut. Tällainen tilanne on kuitenkin vaikeasti todennettavissa. Vaikka säännös tulee harvoin sovellettavaksi, on se kuitenkin perusteltua säilyttää.

Postitoiminnan luotettavuuden ja sujuvuuden sekä kirjesalaisuuden turvaamiseksi on olennaista, että laissa on säännökset postilähetysten käsittelystä tilanteessa, jossa lähetystä ei ole voitu toimittaa lähetykseen merkittyyn osoitteeseen, johon lähetys tulisi lähtökohtaisesti toimittaa. Voimassa oleva laki sisältää perussäännökset lähetysten käsittelystä, mutta käytännössä on esiintynyt jonkin verran ongelmatilanteita säännösten soveltamisessa. Osoiteselvittely ja muu lähetyksen perillemenon varmistamiseen liittyvä toiminta kuormittaa postipalveluprosessia merkittävästi. Tällöin on tärkeää, että säännökset ovat selkeitä ja mahdollistavat sujuvat toimintamallit, joilla varmistetaan lähetysten perilletoimittaminen ja kirjesalaisuuden säilyminen.

2.3.8 Postitoiminnan ohjaus ja valvonta sekä eräät säännökset

Postitoiminnan ohjauksesta ja yleisestä kehittämisestä vastaa voimassa olevan lain mukaan liikenne- ja viestintäministeriö. Postitoiminnan valvontatehtävä on annettu Viestintävirastolle. Lisäksi kuluttaja- ja kilpailuviranomaiset voivat puuttua postitoiminnan harjoittamiseen oman toimivaltansa puitteissa. Eri toimijoiden toimivaltasuhteissa ei ole ollut ongelmia. Postipalveluiden tarjonnan monimuotoistuessa on kuitenkin tarpeen, että eri viranomaisten välinen yhteistyö on sujuvaa. Lisäksi direktiivi kannustaa edistämään postitoimintaa valvovan viranomaisen yhteistyötä kuluttaja- ja kilpailuviranomaisten kanssa. Tämä tulisi huomioida lainsäädäntöä uudistettaessa.

Direktiivin yhtenä tavoitteena on vahvistaa valvovan viranomaisen roolia. Tästä syystä Viestintäviraston toimivaltaa koskevia säännöksiä tulee täsmentää. Käytännössä esimerkiksi Viestintäviraston mahdollisuuksia antaa sitovia määräyksiä postitoiminnan järjestämistä koskevista seikoista tulisi vahvistaa. Lisäksi tulisi varmistaa, että viranomaisella on riittävät mahdollisuudet saada tietoja tehtävänsä toteuttamiseksi.

Postitoiminnan valvontatehtävien rahoitus on tällä hetkellä järjestetty perimällä toimiluvanhaltijoilta liikevaihtoon sidottua valvontamaksua. Järjestelmä on toiminut ongelmitta, eikä muutostarpeita ole.

Voimassa olevaan lakiin sisältyy luottamuksellisen viestin suojaa ja vaitiolovelvollisuutta koskevat säädökset, jotka tulee säilyttää lakia muutettaessa. Varautumista koskevia säännöksiä on tarpeen tarkistaa vastaamaan muiden vastaavien yhteiskunnan toiminnan kannalta olennaisten toimintojen varautumissääntelyä. Lisäksi säännöksiä tarkistettaessa tulee huomioida tarve varautua normaaliolojen häiriötilanteisiin.

Voimassa olevassa laissa valtioneuvosto voi hakemuksesta myöntää postiyritykselle oikeuden julkaista kansainvälisesti hyväksyttäviä postimerkkejä. Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö voi hakemuksesta myöntää postiyritykselle oikeuden julkaista Suomessa hyväksyttäviä postimerkkejä. Viestintävirastolla puolestaan on oikeus antaa tarvittaessa määräyksiä postimerkkejä vastaavan postimaksumerkinnän käytöstä. Säännöstä tulisi uudistaa siten, että se vastaisi toimiluvan myöntäjään liittyvää uutta sääntelyä.

Pakkokeinoja ja seuraamuksia koskevaa sääntelyä voidaan pitää toimivana, eikä sitä ole tarpeen muuttaa nykyisestä. Sen sijaan uudistuksessa tulee arvioida sitä, ovatko lain valitusmenettelyitä ja muutoksenhakua koskevat säännökset riittävän selkeitä.

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi postilaki, jolla korvattaisiin nykyisin voimassa oleva postipalvelulaki ja sen nojalla annetut alemman asteiset säädökset. Lisäksi esityksessä ehdotetaan kumottavaksi haja-asutusalueiden postinjakelun turvaamiseksi kerättävästä maksusta annettu laki.

Postilaki muodostaisi uuden yleisen sääntelykehyksen postitoiminnan harjoittamiselle maassamme. Tämän lisäksi lailla säädetään erityisesti EU:n postidirektiivin mukaisen yleispalvelun tarjonnasta. Uudessa postilaissa myös saatettaisiin kansalliseen lainsäädäntöön postidirektiivin muutokset sekä ne Maailman postiliiton (UPU) viimeisimmät sopimusmuutokset, joiden nojalla on tarpeen tehdä lainmuutoksia.

Tämän esityksen tavoitteena on varmistaa postin yleispalvelun tarjonta ja saatavuus koko maassa sekä edistää postitoiminnan ja erityisesti postin yleispalvelun tarjoamisen toimintaedellytyksiä. Tavoitteena on turvata postitoiminnan jatkuvuus ja sujuvuus niin kotimaassa kuin kansainvälisessäkin postiliikenteessä. Ehdotuksen tarkoituksena on luoda edellytyksiä postipalvelun hyvälaatuiselle ja kattavalle tarjonnalle siten, että asiakastarpeiden mukaisia lähetysten välityspalveluita on tarjolla koko maassa.

Uuden lain tarkoituksena on varmistaa, että koko maassa on saatavilla kohtuullisin, avoimin ja syrjimättömin ehdoin postin peruspalvelut, jotka vastaavat keskimääräisen käyttäjän palvelutarpeita. Palvelujen saatavuus varmistetaan määrittelemällä aikaisempaa tarkemmin postin yleispalvelu ja täsmentämällä yleispalvelun tarjoajan velvollisuuksia. Tämän lisäksi yleispalvelun saatavuus turvataan edistämällä yleispalvelun tarjoamisen edellytyksiä siten, että yleispalvelun tarjoajalla on mahdollisuus tarjota yleispalvelua mahdollisimmin kustannustehokkaasti. Lisäksi esitykseen sisältyy mekanismi, jolla viime kädessä varmistetaan yleispalvelun tarjonta julkisin varoin, jos yleispalvelun nettokustannukset muodostuvat yleispalvelun tarjoajalle kohtuuttomiksi. Lähtökohtana kuitenkin on, että yleispalvelua pystytään tarjoamaan kustannustehokkaasti ja tarjonta pystytään rahoittamaan markkinaehtoisesti.

Uuden lain tarkoituksena on yleispalvelun turvaamisen lisäksi edistää yleisesti postitoimialan ja postipalvelujen kehitystä. Uusien yritysten tuloa postimarkkinoille edistetään karsimalla postiyritysten velvollisuuksia nykyisestä ja madaltamalla näin alalle tulon kynnystä. Lisäksi säännöksillä varmistetaan, että muilla postiyrityksillä on pääsy olemassa olevan yleispalveluverkon tiettyihin osiin avoimin ja syrjimättömin ehdoin.

Uuden postilain soveltamisalaan ei ehdoteta muutoksia nykyiseen postipalvelulakiin verrattuna. Soveltamisalaan kuuluisivat osoitteellisten kirjelähetysten sekä yleispalvelupakettien välittäminen, kun taas lehtijakelu jäisi edelleen soveltamisalan ulkopuolelle. Lain soveltamisalan ulkopuolelle jäisivät edelleen myös kuriirilähettäminen, yritysten sisäinen tai pienimuotoinen postitoiminta sekä muut pakettipalvelut kuin yleispalvelupaketit.

Postitoiminnan harjoittaminen ehdotetaan säilytettäväksi toimiluvanvaraisena toimintana. Oikeusharkintaan perustuvan toimiluvan kirjepalveluiden tarjoamiseen myöntäisi liikenne- ja viestintäministeriö. Toimiluvan sisältöä koskevia säännöksiä ehdotetaan täsmennettäviksi. Toimiluvassa ei saa asettaa ehtoja, jotka johtaisivat lain kanssa rinnakkaisiin velvoitteisiin. Esimerkiksi toimipisteverkkoa tai viisipäiväistä jakelua koskevia ehtoja ei voitaisi asettaa muille kuin yleispalvelun tarjoajille

Esityksessä ehdotetaan muutoksia yleispalveluvelvoitteen asettamiseen. Nykyisin yleispalveluvelvollisuus on toimiluvassa asetettu Itella Oyj:lle. Esityksessä ehdotetaan, että velvollisuus yleispalvelun tarjontaan asetettaisiin postimarkkinoiden arvioinnin perusteella tietylle yritykselle Viestintäviraston päätöksellä. Velvollisuus voitaisiin myös jättää nimenomaisesti asettamatta, mikäli yleispalvelun piiriin kuuluvien palveluiden tarjonta olisi riittävää. Yleispalveluvelvollisuuden tarpeellisuutta ja ehtoja tulisi arvioida säännöllisin väliajoin.

Esityksessä ehdotetaan yleispalvelun alaa täsmennettäväksi nykyisestä postipalvelulain määrittelystä. Uuden määrittelyn mukaan yleispalveluun kuuluu ensinnäkin alle kahden kilogramman painoisia kirjelähetyksiä koskevien postipalveluiden pysyvä tarjonta edellyttäen, että lähetykset maksetaan yleisesti käytettävillä käteismaksutavoilla ja ne voidaan jättää postiyrityksen kuljetettavaksi keräilypisteeseen. Lisäksi yleispalveluun määriteltäisiin kuuluviksi enintään kymmenen kilogramman painoiset postipaketit, jotka maksetaan yleisesti käytettävissä olevilla käteismaksutavoilla ja jotka käyttäjällä on mahdollisuus jättää postiyrityksen kuljetettavaksi postitoimipisteeseen tai muuhun soveltuvaan jättöpaikkaan ja noutaa postitoimipisteestä. Maahan saapuvien pakettien osalta painoraja olisi 20 kilogrammaa. Yleispalveluun kuuluisivat myös edellä mainittujen lähetysten kirjaamis- ja vakuuttamispalvelut. Käytännössä yleispalvelun piiriin kuuluisivat kuluttajien ja vastaavin ehdoin yleispalvelulähetyksiä lähettävien pienten ja keskisuurten yritysten postipalvelut.

Yleispalveluvelvoitetta tarkennettaisiin nykyisestä siten, että laissa olisi nimenomaisesti määritelty palvelu, joka tulee vähintään pitää tarjolla. Vähimmäisvaatimukseksi määriteltäisiin sellaisen kirjetuotteen tarjonta, johon sovelletaan kirjeen kulkunopeutta kuvaavaa yleispalvelun laatustandardia. Käytännössä postipalvelun perustuotteen muodostaisi kirjetuote, joka on tarkoitettu perille toimitettavaksi lähettämistä seuraavana toisena arkipäivänä nykyisin käytössä olevan niin sanotun 1. luokan kirjeen sijasta. Myös yleispalvelun laatustandardia muutettaisiin. Edellä kuvatun yleispalvelun kirjetuotteen laatustandardi määriteltäisiin siten, että lähetyksistä vähintään 95 prosenttia tulee olla perillä jättöpäivästä lukien toisena arkipäivänä ja vähintään 98 prosenttia viimeistään kolmantena arkipäivänä. Lisäksi Euroopan yhteisön sisäiselle ulkomaanpostille asetettaisiin direktiivin mukaiset kulkunopeusstandardit.

Nykyisen postipalvelulain yleispalvelun toimipisteitä koskevaa sääntelyä ehdotetaan täsmennettäväksi. Yleispalvelun tarjoajalla olisi edelleenkin velvollisuus ylläpitää toimipisteitä. Esityksessä luovuttaisiin nykyisestä määrittelystä, jonka mukaan jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi toimipiste. Sen sijaan lakiin kirjattaisiin vaatimus, jonka mukaan toimipisteet on sijoitettava siten, että yleispalvelun käyttäjät voivat asioida toimipisteessä kohtuullisen matkan päästä vakituisesta asunnostaan. Lisäksi pykälässä lueteltaisiin täsmällisemmin kriteerejä, jotka tulee ottaa huomioon toimipisteitä sijoitettaessa. Myös muun kuin kiinteän toimipisteen ylläpitäminen olisi mahdollista.

Yleispalvelun tarjoajalle ehdotetaan edelleen säädettäväksi velvollisuus järjestää lähetysten keräily ja jakelu viitenä arkipäivänä viikossa. Mahdollisuus poiketa jakelun ja keräilyn viisipäiväisyydestä ehdotetaan säilytettäväksi nykyisellään.

Postilaatikkojen sijoittamista koskevaa sääntelyä ehdotetaan täsmennettäväksi nykyisestä. Postilaatikon sijainnin määrittelisi yleispalvelun tarjoaja. Postin saajalla säilyisi edelleen mahdollisuus valittaa postilaatikkojen sijoittelusta. Tarkoituksena on, että jatkossa kaikki postilaatikkojen sijoittelua koskevat riita-asiat ohjautuisivat selkeästi kunnan rakennusvalvontaviranomaisen ratkaistaviksi. Samalla Viestintävirastolle säädettäisiin mahdollisuus antaa määräyksiä postin jakelun käytännön järjestämisestä. Jakelua koskevia Viestintäviraston määräyksiä sovellettaisiin muihinkin kuin yleispalvelun tarjoajaan.

Yleispalveluun kuuluvien palveluiden hinnoittelua koskevia säännöksiä ehdotetaan täsmennettäviksi. Yleispalvelun tarjoajan tulisi hinnoitella yleispalveluun kuuluvat postipalvelut siten, että ne ovat kohtuulliset ja sellaiset, että palvelut ovat kaikkien käyttäjien saatavilla heidän asuinpaikastaan riippumatta. Lisäksi hintojen tulee olla kustannussuuntautuneet, niiden tulee kannustaa tehokkaaseen yleispalvelun tarjontaan ja noudattaa avoimuuden ja syrjimättömyyden periaatteita. Yhtenäishinnoitteluvelvollisuus asetettaisiin koskemaan yleispalvelun peruskirjetuotetta, jolle myös asetetaan yleispalvelun laatustandardi. Lisäksi laissa annettaisiin nykyistä tarkempia määräyksiä yleispalvelun tarjoajan kustannuslaskennasta ja kustannuslaskentajärjestelmistä.

Esityksessä lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi säännös, joiden perusteella voidaan tarvittaessa määrittää yleispalvelun tarjonnan aiheuttamat nettokustannukset postiyritykselle, jolle on asetettu nimenomainen velvollisuus tarjota yleispalvelua. Nettokustannukset laskisi yleispalvelun tarjoajan aloitteesta Viestintävirasto. Esityksessä ehdotetaan, että yleispalvelun tarjoajalla olisi oikeus saada korvausta valtion varoista se osa yleispalvelun nettokustannuksista, joka muodostaa yleispalvelun tarjoajalle kohtuuttoman taloudellisen rasitteen. Nettokustannusten korvaamisesta päättäisi liikenne- ja viestintäministeriö Viestintäviraston laskelman pohjalta. Vastaavasti muilla postiyrityksillä on velvollisuus osallistua kustannusten korvaamiseen erikseen säädettävällä tavalla.

Esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi nykylain säännöksiä, joilla edistetään eri postiyritysten välistä yhteistoimintaa. Laissa säilytettäisiin velvollisuus toimittaa perille toisen postiyrityksen postiverkkoon toimitettu postilähetys. Tämän lisäksi lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi sääntelyä, joka koskee toisen postiyrityksen pääsyä posti-infrastruktuurin tiettyihin osiin. Uutta sääntelyä ehdotetaan postinumero- ja osoitejärjestelmän ylläpidosta ja tietojen luovutusvelvollisuudesta sekä postilokeroiden saavutettavuudesta.

Esityksessä ehdotetaan säilytettäväksi nykyisen lain lähtökohta, jonka mukaan postiyrityksellä on velvollisuus vastaanottaa ja välittää jokaisen sitä haluavan kirjelähetys voimassa olevaa maksua vastaan toimilupansa ja toimitusehtojensa mukaisesti postin saajalle. Tästä pääsäännöstä voidaan poiketa vain laissa mainituissa tapauksissa, jotka liittyvät lähetyksen sisällön haitallisuuteen tai lainvastaisuuteen. Postiyritysten tulee nykyiseen tapaan myös laatia ja julkaista toimitusehdot. Nykylaista poiketen kotitalouksille tarkoitettuja toimitusehtoja ei enää tarvitsisi hyväksyttää Viestintävirastolla.

Jakelun toteuttamista koskevat säännökset ehdotetaan säilytettäviksi pääosin nykyisellään. Pientaloihin jaettavat kirjelähetykset tulee kantaa postilaatikkoon, joka sijaitsee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisen matkan päässä postin saajan osoitepaikasta. Kerrostalojen asuinhuoneistoihin jaettavat kirjelähetykset tulee kantaa huoneistokohtaisiin postiluukkuihin. Postin saaja voi sopia postiyrityksen kanssa tästä poikkeavista järjestelyistä kohtuullista maksua vastaan. Jakelupaikan määrittelyssä huomioon otettavia seikkoja täydennetään siten, että henkilökohtaisista erityistarpeista postin saajan liikuntaesteisyys tai vähintään 75 vuoden ikä tulee ottaa huomioon. Lisäksi Viestintävirastolle säädettäisiin mahdollisuus antaa sitovia määräyksiä paikallisista olosuhteista, iästä, terveydentilasta tai muista ominaisuuksista johtuvista erityistarpeista.

Lakiin sisältyviä postiyrityksen vastuuta käsitteleviä pykäliä esitetään täsmennettäväksi.

Ehdotukseen sisältyvät myös nykyistä lakia osin vastaavat säännökset, joilla on tarkoitus turvata lähetysten perille toimittaminen ja kirjesalaisuus. Ehdotukseen sisältyvän uuden säännöksen lähtökohta on, että kirjelähetys tai postipaketti tulee toimittaa lähetykseen merkittyyn osoitteeseen. Tästä pääsäännöstä voidaan poiketa, jos postin saaja on tehnyt osoitteenmuutoksen eikä lähettäjän kanssa ole muuta sovittu. Ehdotus sisältää säännökset myös sellaisten lähetysten käsittelystä, joita postiyritys ei ole voinut toimittaa perille (perillesaamattomat). Postiyrityksen tulee pyrkiä selvittämään perillesaamattoman lähetyksen vastaanottajan oikea osoite. Mikäli osoitetta ei voida selvittää, lähetys tulee palauttaa vastaanottajalle tai viime kädessä toimittaa Viestintäviraston käsiteltäväksi.

Kirjesalaisuuden turvaamiseksi lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi säännös, jonka mukaan postiyrityksellä ei lähtökohtaisesti ole oikeutta avata suljettua kirjettä. Oikeus kirjelähetyksen avaamiseen olisi Viestintävirastolla ja rajoittuisi lähinnä tilanteeseen, jossa postiyritys ei ole pystynyt selvittämään lähetyksen vastaanottajaa eikä lähettäjää lähetyksen toimittamista varten. Lisäksi Viestintävirastolla olisi oikeus avata kirje terveyden, omaisuuden tai turvallisuuden uhkaan liittyvien syiden vuoksi. Postiyritys voi avata postipaketin, jos se on vahingoittunut ja avaaminen on välttämätöntä sisällön suojaamiseksi tai sen kunnon toteamiseksi tai jos on aihetta epäillä, että se saattaa aiheuttaa vaaraa terveydelle ja omaisuudelle. Postipaketin avaamiseen olisi oikeus myös silloin, jos avaaminen olisi välttämätöntä paketin myymiseksi tai hävittämiseksi.

Ehdotukseen sisältyy myös pykälät postiyrityksen velvollisuudesta maksaa Viestintäviraston postitoiminnan valvontamaksua, jolla katetaan viraston tämän lain mukaisten tehtävien hoitamisesta. Valvontamaksun suuruudeksi ehdotetaan 0,0024 prosenttia postiyrityksen Suomessa harjoittaman toimiluvanvaraisen postitoiminnan liikevaihdosta. Maksun tasoon ei ehdoteta muutosta nykytilanteeseen verrattuna.

Lisäksi ehdotukseen sisältyy nykyisiä säännöksiä vastaavat pykälät, jotka koskevat postitoiminnan ohjausta ja valvontaa sekä pakkokeinoja, seuraamuksia ja muutoksenhakua. Poikkeusoloihin varautumista koskevaa sääntelyä puolestaan ehdotetaan tarkennettavaksi.

Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi laki haja-asutusalueiden postintoiminnan turvaamiseksi perittävästä maksusta.

4.1.1 Vaikutukset kotitalouksien asemaan

Esityksellä ei ole merkittäviä vaikutuksia eri väestöryhmien ja kotitalouksien taloudelliseen asemaan. Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen mukaan kotitalous käytti vuonna 2006 postimaksuihin vuosittain keskimäärin noin 28 euroa eli 1,2 prosenttia kaikista viestintämenoistaan ja 0,09 prosenttia kaikista kulutusmenoistaan. Vastaava summa vuonna 1995 oli noin 18 euroa ja vuonna 2001 puolestaan vajaa 22 euroa. Vertailuna voidaan todeta, että kotitalouden tietoliikennemenot, joihin myös postimaksut luetaan, olivat vuonna 2006 kokonaisuudessaan 859 euroa. Kotitalouksien tietoliikennemenot nousivat vuodesta 1995 vuoteen 2006 yhteensä 110 prosenttia, vastaava kasvuprosentti postimaksuissa oli vajaa 55 prosenttia.

Kotitalouksien lähettämien lähetysten määrä on vähäinen. Itella Oyj:n arvion mukaan kotitalous lähettää keskimäärin 30 kirjeviestiä ja vastaanottaa 250 kirjeviestiä vuosittain. Kortteja tai kirjeitä lähetetään tyypillisesti muutama vuodessa. Paketteja puolestaan lähetetään tätäkin vähemmän. Merkittävä osuus kotitalouksista ei lähetä paketteja ollenkaan. Vuonna 2010 niin sanotun 1. luokan kirjelähetyksen postimaksu oli 0,80 euroa sekä kotimaahan että ulkomaille lähetettynä. Kotitalouksien yleisimmin käyttämä pakettituote on Postipaketti. Painosta riippuen sen hinta vaihtelee 8,50 eurosta kappaleelta 18 euroon kilogrammaa kohti. Hinnat sisältävät arvonlisäveroa 23 prosenttia. Postipalveluiden käytöllä ei näin ollen ole olennaista taloudellista merkitystä yksittäiselle kotitaloudelle. Palvelun hinnalla ei myöskään arvioida olevan kotitalouksien postipalvelujen kysyntää tai kulutuskäyttäytymistä ohjaavaa merkittävää vaikutusta.

Esityksellä arvioidaan olevan postipalveluiden hintatasoon kotitalouden kannalta hintojen nousua hillitsevä vaikutus. Yleispalveluun kuuluvien tuotteiden ja palveluiden hintojen tulee ehdotuksen mukaan olla kohtuullisia ja sellaisia, että kaikilla käyttäjillä on niitä mahdollista käyttää. Lisäksi yleispalveluun kuuluvan vähimmäistuotteen osalta edellytetään tasahinnoittelua. Viime kädessä kohtuuhintaiset palvelut turvataan julkisen varoin tilanteessa, jossa nettokustannukset nousevat yleispalvelun tarjoajalle kohtuuttomiksi.

4.1.2 Yritysvaikutukset

Lainsäädäntöön sopeutumisesta ja sen noudattamisesta aiheutuu yrityksille kertaluontoisia tai toistuvia liiketoiminnallisia kustannuksia. Postilainsäädännössä tällaisia kustannuksia aiheuttavat kaikille postiyrityksille esimerkiksi jakelun järjestämiseen ja kirjesalaisuuden turvaamiseen liittyvät säännökset sekä varautumisvelvollisuus poikkeusoloihin. Näiden lisäksi yleispalvelun tarjoajaan kohdistuu erityisiä velvoitteita, jollaisia ovat esimerkiksi viisipäiväinen jakelu ja postitoimipisteverkon ylläpito. Esityksellä pyritään vähentämään nykyisestä sekä kaikille postiyrityksille että erityisesti yleispalvelun tarjoajalle aiheutuvia liiketoiminnallisia kustannuksia.

Esityksen merkittävimmät taloudelliset vaikutukset kohdistuvat yleispalvelun tarjoajaan. Esityksen lähtökohtana on ollut arvioida yleispalvelua ja siihen liittyviä velvoitteita uudelleen siten, että yleispalvelun tarjonnan taloudelliset edellytykset säilyisivät myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Nykyisin Itella Oyj on toimiluvassa velvoitettu tarjoamaan yleispalvelua koko maassa. Ottaen huomioon markkinoiden rakenteen sekä yhtiön toiminnan laadun ja laajuuden on varsin todennäköistä, että yleispalveluvelvollisuus ainakin kirjelähetysten osalta säilyisi Itella Oyj:llä, joten seuraavassa vaikutuksia tarkastellaan Itella Oyj:n kannalta.

Yleispalveluun kuuluvien lähetysten määrittelyn sekä laatustandardin tarkistaminen mahdollistaa muutokset Itella Oyj:n prosesseihin siten, että toimintaa voidaan tehostaa ja saada aikaan kustannussäästöjä. Yleispalvelukirjeiden laatustandardin muuttaminen mahdollistaa yleisesti palveluprosessin tehostamisen sekä esimerkiksi sanomalehtien varhaisjakelun ja postin päiväjakelun yhdistämisen tarvittaessa. Muutoksella voidaan pienentää lajitteluverkoston kiinteitä kustannuksia, vähentää yötyön ja käsin tehtävän lajittelun määrää sekä tehostaa jakelua. Tämän arvioidaan saavan aikaan vähintään noin 30 – 35 miljoonan euron kustannussäästöt edellyttäen, että kirjevolyymistä merkittävä osa siirtyy kulkemaan hitaammalla nopeudella uuden laatustandardin mukaisesti. Itella Oyj arvioi, että mikäli muutosta ei toteuteta, yhtiölle aiheutuu arviolta 50 – 75 miljoonan euron lisäinvestointitarve lajittelukoneiden, materiaalikäsittelyjärjestelmien sekä kiinteistöihin hankintaan liittyen. Jos toimipisteverkostoon tehdään muutoksia, ne saattavat synnyttää kustannussäästöä.

Yleispalveluun kuuluvien lähetysten määritteleminen uudelleen merkitsee käytännössä myös sitä, että yrityksille ja yhteisöille suunnatut postipalvelut, jotka perustuvat sopimukseen, eivät kuulu yleispalveluun. Näin ollen niihin ei sovelleta postilain yleispalvelun hinnoittelua koskevaa sääntelyä, vaan yleisen kilpailuoikeuden säännöksiä. Tämä mahdollistaa sen, että Itella Oyj voi hinnoitella merkittävän osan kirjepalveluistaan markkinaehtoisesti. Tämä lisää yhtiön mahdollisuuksia sopeuttaa toimintaansa markkinaolosuhteiden mukaisesti. Itella Oyj arvioi, että nykyisestä kirjelähetysten volyymista noin 20 prosenttia olisi muutoksen jälkeen yleispalvelutuotteita. Vastaavasti pakettilähetysten volyymistä yleispalveluun sisältyisi kymmenisen prosenttia.

Yritykset käyttäisivät olennaisesti enemmän muita kuin ehdotuksen määritelmän mukaiseen yleispalveluun kuuluvia postipalvelutuotteita. Käytännössä yritysten käyttämien, muiden kuin yleispalveluun kuuluvien postipalveluiden hintojen muodostus tapahtuisi markkinaehtoisesti. Palveluissa ja alueilla, joilla kilpailua syntyy, hintataso määräytyisi kysynnän ja tarjonnan mukaan. Muutoin palvelun tarjoajan hinnoittelua ohjaisi lähinnä yleinen kilpailuoikeus. Toisaalta on kuitenkin huomattava, että postipalveluja tarvitsevalla yrityksellä on aina mahdollisuus käyttää yleispalveluun kuuluvia palveluita, mikäli se vastaa yrityksen asiakastarpeita.

Esityksellä on vaikutuksia postiyritysten väliseen kilpailuun ja posti- ja jakelutoiminnan markkinoiden toimivuuteen. Nämä markkinat muodostavat kokonaisuuden, josta vain osa on postilainsäädännön alaan kuuluvaa toimintaa. Lain soveltamisalaan kuuluvan osoitteellisten kirjeiden välittämisen ohella kokonaismarkkinoihin voidaan sanoa kuuluvan sanomalehtien varhais- ja viikonloppujakelu, sanoma- ja aikakauslehtien jakelu postin perusjakelussa ja osoitteettomien lähetysten välittäminen. Lisäksi markkinaan voidaan katsoa kuuluviksi myös muita liitännäisiä pienkuljetuksen markkinoita. Keskeisin näistä on pakettien välittäminen, josta yleispalvelupaketit kuuluvat lain soveltamisalaan. Informaatiologistiikkaa voidaan myös pitää merkittävänä liitännäismarkkinana postitoiminnalle.

Edellä kuvatulla posti- ja jakelutoiminnan kokonaismarkkinoilla kilpailua on merkittävässä määrin osoitteellisten kirjeiden välittämistä ja sanoma- ja aikakauslehtien päiväjakelua lukuun ottamatta. Esityksellä edistetään uusien yritysten pääsyä osoitteellisten kirjepalveluiden markkinoille karsimalla kaikkiin postiyrityksiin kohdistuvia velvollisuuksia ja parantamalla postiyritysten mahdollisuuksia päästä postiverkon infrastruktuuriin. Lisäksi alalle tulevia yrityksiä rasittava erityinen vero ehdotetaan poistettavaksi. Oikeusharkintainen toimilupamenettely säilyy, mutta se ei muodosta kynnystä alalle tulolle.

Erilaisista toiminnan harjoittajista potentiaalisia alalle tulijoita ovat esimerkiksi sanomalehtien jakeluyhtiöt, erilaiset suorajakeluyritykset, lähetti- ja kuriiriyritykset sekä kansainväliset posti-, kuljetus- ja kuriiriyhtiöt. Kilpailun syntymisessä merkitystä on myös informaatiologistiikan yrityksillä. Itella Oyj:n koko maan kattavaa postipalveluverkostoa vastaavan kilpailevan toiminnan syntymistä ei voida pitää todennäköisenä. Todennäköisempää on, että kilpailevaa toimintaa syntyy esimerkiksi alueellisesti tai tietyntyyppisissä lähetyksissä. Yksittäisten toimijoiden alalle tulon ohella yhtenä mallina on myös erityyppisten toimijoiden verkostoituminen ja yhteistyö. Mahdolliset kilpailijat pyrkivät yhdistämään erilaisia resursseja ja osaamista optimaalisen palveluvalikoiman ja synergiaetujen aikaansaamiseksi. Tällainen toimintamalli parantaa erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten toimintamahdollisuuksia.

Esityksellä on vaikutuksia markkinoiden keskittymisasteeseen siten, että se vähentää Itella Oyj:n määräävää markkina-asemaa osoitteellisten kirjepalveluiden markkinoilla edellyttäen, että kilpailua syntyy. Vaikutuksen laajuus riippuu siitä, kuinka paljon markkinoille tulee kilpailevia yrityksiä ja millaisia palveluita ne tarjoavat. Vertailuesimerkkinä voidaan mainita Ruotsi, jossa on ollut kilpailua kaikissa postipalveluissa useita vuosia. Yleispalvelun tarjoajan markkinaosuus on noin 90 prosenttia.

Kilpailun mahdollisella lisääntymisellä on vaikutuksia Itella Oyj:n asemaan postipalvelujen tarjonnassa. Oletettavaa on, että kilpailua ei juuri synny yleispalveluun kuuluvien kirjelähetysten osalta. Kilpailu kohdistuu todennäköisesti erityisesti yritysten isoina erinä lähetettäviin osoitteellisiin kirjelähetyksiin, jotka tällä hetkellä muodostavat merkittävän osan Itella Oyj:n postitoiminnan tulonmuodostuksesta. Nämä kirjepalvelut yhdessä postilain soveltamisalan ulkopuolella olevan lehtijakelun kanssa ovat tärkeä edellytys yhtiön kyvylle tarjota myös yleispalvelua ja ylläpitää koko maan kattavaa posti-infrastruktuuria. Lähetysvolyymien pieneneminen merkitsee käytännössä Itella Oyj:lle suurempaa tuottojen menetystä kuin kustannusten säästöä. Nettomenetysten suuruus riippuu kuitenkin volyymimuutoksen suuruudesta ja tarkasteltavan aikavälin pituudesta. Vastaaminen kilpailun lisääntymiseen, kysynnän rajuihin muutoksiin tai hintatason olennaiseen laskuun edellyttää toiminnan tehostamista ja muita sopeuttamistoimenpiteitä. Lisäksi tilanne on omiaan luomaan hintojen nostopaineita sellaisissa palveluissa ja alueilla, joilla kilpailua ei ole. Tämänkin vaikutuksen suuruus riippuu siitä, missä määrin kilpailua syntyy.

Posti- ja siihen liittyvä muu jakelutoiminta Itella Oyj:n harjoittamassa laajuudessa yhdessä yleispalveluvelvoitteen kanssa edellyttää tietyn kapasiteetin ylläpitoa. Näin ollen sen sopeutumiskyky rajuihin toimintaympäristön muutoksiin on lyhyellä tähtäimellä rajallinen. Esitykseen liittyykin yleispalvelun turvaamiseksi mahdollisuus, että yleispalvelun tarjoajalle korvataan yleispalvelun kohtuuttomia nettokustannuksia valtion varoista. Vastaavasti muu postiyritys voidaan velvoittaa tarvittaessa maksamaan osuus esimerkiksi erityisen veron muodossa näiden kustannusten kattamiseen. Yleispalvelun tarjoajalla on siis tietyssä tapauksessa mahdollisuus kompensoida yleispalvelun kustannuksia muilta postiyrityksiltä kerättäviltä varoilla. Näin ollen muille kuin yleispalvelun tarjoajalle syntyy välittömiä taloudellisia kustannuksia samalla, kun yleispalvelun tarjoaja saa yritystukea. Tilannetta arvioidaan tarkemmin jäljempänä arvioitaessa vaikutuksia julkiseen talouteen.

Esityksessä ehdotetuista toimilupamenettelystä ja tiedonantovelvoitteista aiheutuu yrityksille hallinnollisia kustannuksia, joiden määrä ei kuitenkaan olennaisesti lisäänny nykyiseen verrattuna.

Esityksellä on taloudellisia vaikutuksia, jotka liittyvät yrityksiin ja yhteisöihin postipalvelujen käyttäjinä. Vaikutukset ulottuvat osin myös yrityksiin, jotka tarvitsevat postitoimintaan läheisesti liittyviä jakelupalveluita, jotka eivät kuulu lain soveltamisalaan. Tällaisia yrityksiä ovat erityisesti sanoma- ja aikakauslehtien kustantajat, koska lehtijakelua tuotetaan osana postitoiminnan kokonaisprosessia ja osin erillisenä varhaisjakeluna sekä Itella Oyj:n että muiden jakelijoiden toimesta.

Kilpailun lisääntyminen postipalveluiden tarjonnassa johtaa hintatason laskuun sellaisissa palveluissa ja sellaisilla alueilla, jossa kilpailua syntyy. Lisäksi oletettavaa on, että asiakastarpeen mukainen tuotedifferointi ja palveluvaihtoehdot lisääntyvät. Kilpailun syntymisen mahdollisuudet eri alueilla ja asiakasryhmissä ovat kuitenkin erilaiset. Kilpailun oletetaan syntyvän postitoiminnan kannattavimmissa kirjetuotteissa eli suurissa määrissä postipalveluita tarvitsevien yritysasiakkaiden osalta. Asiakkaiden saavuttaman nettohyödyn suuruutta on kuitenkin vaikea arvioida.

Kilpailun hintatasoa alentavat vaikutukset eivät kohdistu kaikkiin postipalveluita käyttäviin yrityksiin ja yhteisöihin. Muiden kuin yleispalveluun kuuluvien postilähetysten hinnat saattavat eriytyä esimerkiksi alueittain. Hintatason eriytymisellä on vaikutusta erityisesti sellaisen yrityksen toimintaan, joka lähettää suuria määriä postilähetyksiä lähinnä alueille, joilla kilpailevaa jakelutoimintaa ei ole.

Lehtijakelulla on merkittävä rooli postiverkon kappalevolyymin ylläpitäjänä. Koska erilaisia jakelupalveluita toteutetaan yhteisessä verkossa, esimerkiksi kirjevolyymin lasku luo kustannuspaineita lehtijakelulle. Toisaalta vähenevät lehtivolyymit nostavat kirjepalvelujen toteuttamisen yksikkökustannuksia tietyn peruskustannuksen ollessa kohtalaisen kiinteä. Lehtien jakelutarpeet ovat erilaisia kuin esimerkiksi kirjetuotteiden. Sanomalehdille olennaista on aikaisin aamulla tapahtuva jakelu, joka on mahdollista toteuttaa seitsemänä päivänä viikossa. Tästä syystä merkittävä osa sanomalehtien jakelusta tapahtuu erillisenä postin päiväjakelusta. Aikakauslehdet tarvitsevat tyypillisimmillään jakelua kerran viikossa. Aikakauslehtien jakelu tapahtuu tällä hetkellä lähes yksinomaan postin päiväjakelun yhteydessä.

Vaikka lehtijakelu ei kuulu ehdotettuun lain soveltamisalaan, esitykseen sisältyy sääntelyä, joka edistää myös koko maan kattavan lehtijakelun ylläpitämistä. Tällaista sääntelyä ovat esimerkiksi yleispalvelun laatustandardiin liittyvät muutokset sekä sellaiset yleispalvelun tarjontaan liittyvät ehdotukset, jotka alentavat yleispalvelun tarjoamisen kustannuksia. Lehtijakelun kannalta olennaista on myös se, että yleispalvelun hinnoittelun perustana oleva kustannuslaskentajärjestelmä ja kustannusten kohdistaminen tehdään asianmukaisella tavalla siten, että lehtijakelun kannettavaksi ei tule sellaisia kustannuksia, joita se ei aiheuta.

Kilpailun syntymistä mahdollistavien ehdotusten vaikutus lehtijakeluun riippuu siitä, missä määrin Itella Oyj:n kanssa kilpailevaa toimintaa todella syntyy. Toisaalta kilpailun syntyminen alentaa omalta osaltaan lehtijakelun hintatasoa ja lisää tehokkuutta alueilla, joilla kilpailua syntyy. Toisaalta se saattaa luoda hintatason nousupaineita alueilla, joilla jakelu on ainoastaan yleispalvelun tarjoajan vastuulla.

Lehtijakelun näkymiä on käsitelty tarkemmin selvitysmies Pursiaisen selvityksessä, joka tehtiin postityöryhmän työn rinnalla (liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 14/2010).

Yleispalvelun laatustandardia koskevan sääntelyn muuttamisella ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia koko elinkeinoelämän toimintaan, joskin yksittäisten yritysten ja yhteisöjen tilanteet ja tarpeet vaihtelevat. Suurimmille yrityksille laatustandardin muutoksesta ei aiheudu merkittäviä vaikutuksia, koska ne jo nyt käyttävät hitaammin perille toimitettavia kirjetuotteita. Pienten ja keskisuurten yritysten toiminnalle ehdotetulla muutoksella sen sijaan on enemmän merkitystä, koska osa yritystoiminnan kannalta välttämättömistä viesteistä, esimerkiksi tarjousasiakirjat, välitetään 1. luokan kirjelähetyksenä. Todennäköistä kuitenkin on, että muutoksesta huolimatta postiyritykset jatkossakin tulevat tarjoamaan postituotetta, joka toimitetaan perille seuraavana päivänä. Lisäksi sähköistä viestintää voidaan tässäkin käyttää korvaavana vaihtoehtona. Selvitysten mukaan pienissä ja keskisuurissa yrityksissä kirjoitetuista viesteistä 70 prosenttia on sähköisiä ja 30 prosenttia kirjeitä. Etä- ja postimyynnissä nopeimman luokan lähetysten kulkunopeudella on merkitystä sekä tilaajalle että toimittajalle. Tulevaisuudessa hinta saattaa kuitenkin muodostua ohjaavaksi tekijäksi sille, millä kuljetusnopeudella lähetykset toimitetaan.

Esityksen valtiontaloudelliset vaikutukset riippuvat siitä, joudutaanko yleispalvelun kustannuksia jossakin vaiheessa korvaamaan yleispalvelun tarjoajalle valtion varoista. Postitoimintaan ei nykyisin ole osoitettu julkista rahoitusta ja siihen sovelletaan 23 prosentin arvonlisäverokantaa. Yritysverotulojen ja arvonlisäverotulojen ohella valtio on vuosittain saanut osinkotuloja Itella Oyj:n omistajana. Vuodelta 2007 osinkoja tuloutettiin omistajalle 39 miljoonaa euroa ja vuodelta 2008 yhteensä 10 miljoonaa euroa. Vuodelta 2009 osinkoa ei jaettu. Ei ole tarkoituksenmukaista arvioida esityksen vaikutusta siihen, miten Itella Oyj tuottaa valtiolle hyötyä tulevaisuudessa verotulojen ja osinkojen muodossa, koska yhtiöllä on merkittävässä määrin muuta toimintaa sekä Suomessa että ulkomailla ja yhtiön taloudellisen tilanteen kehittymiseen vaikuttavat monet muutkin tekijät.

Esityksessä ehdotetaan, että yleispalvelun tarjoajalle korvattaisiin valtion varoista se osa yleispalvelun nettokustannuksista, joka muodostaa tälle kohtuuttoman taloudellisen rasitteen. Arviointi tapahtuisi yleispalvelun tarjoajan pyynnöstä Viestintäviraston tekemän nettokustannuslaskelman perusteella. Yleispalvelun nettokustannuksia ei toistaiseksi ole ollut tarpeen arvioida, koska Itella Oyj on pystynyt tuottamaan yleispalvelua kannattavasti. Itella Oyj:n liikevaihto vuonna 2008 oli 1 952,9 miljoonaa euroa ja liikevoitto 69,0 miljoonaa euroa. Vuonna 2009 yhtiön liikevaihto pieneni 1 819,7 miljoonaan euroon lähinnä taloudellisen taantuman vaikutuksesta. Liikevoitto oli 46,7 miljoonaa euroa. Yhtiön viestinvälityksen liiketoiminta-alueen, johon sisältyy kuluttajien postipalveluiden lisäksi yrityksille tarjottavat kirjeiden, mainosten sekä sanoma- ja aikakauslehtien jakelupalvelut sekä asiakassuhdemarkkinoinnin palvelut, liikevaihto vuonna 2008 oli 918,1 miljoonaa euroa ja liikevoitto 86,2 miljoonaa euroa. Vastaavat luvut vuonna 2009 olivat 898,7 miljoonaa euroa ja 63,5 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä tarvetta nettokustannusten korvaamiseen ei ole ja ehdotuksessa kynnys korvauksen maksamisesta on melko korkealla. Näin ollen esityksen voimaantulohetkellä on epätodennäköistä, että lain edellytykset kustannusten korvaamisesta täyttyisivät.

Pitemmällä aikavälillä sellaisen tilanteen syntyminen, jossa valtiolle syntyisi korvausvelvollisuus yleispalvelun tarjoajaan nähden, edellyttäisi markkinaolosuhteiden olennaista muutosta. Tällaisia muutostekijöitä ovat muun ohessa postikilpailun laajamittainen syntyminen, laajamittainen kirjeliikenteen korvautuminen sähköisellä viestinnällä sekä lehtijakelun olennainen supistuminen. Käytännössä tämä merkitsisi sitä, että valtion talousarvioon tulisi ottaa korvauksen summaa vastaava määräraha, jos korvausvelvollisuus realisoituisi. Määrärahaa vastaava summa olisi mahdollista kattaa postiyrityksiltä perittävällä erityisellä maksulla tai verolla, josta säädettäisiin erikseen. Esityksen mukaan postiyritysten toimilupaan voitaisiin sisällyttää tätä koskeva velvollisuus. Esityksen lähtökohtana siis on, että valtion lisääntyviä menoja voitaisiin kompensoida vastaavilla kasvavilla tuloilla.

Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi laki haja-asutusalueiden postitoiminnan turvaamiseksi perittävästä maksusta. Lain kumoamisella ei olisi vaikutusta valtiontalouteen, koska yksikään lain mukaan maksuvelvollinen rajoitetun postitoiminnan harjoittaja ei ole aloittanut toimintaansa eikä maksusta näin ollen ole kertynyt valtiolle tuloja. Vaikka maksuvelvollisuuden piiriin kuuluvia postiyrityksiä alalle tulisikin, on oletettavaa, että tämän veroluonteisen maksun maksukertymä ei olisi merkittävä. Lain kumoamisella saattaa olla välillisiä vaikutuksia Itella Oyj:n kannattavuuteen ja sitä kautta esimerkiksi osingonjakokykyyn edellyttäen, että lain kumoaminen edistää kilpailun syntymistä.

Esityksellä ei ole sanottavaa vaikutusta kuntien tai muun julkishallinnon talouteen. Julkisen hallinnon käyttämien postipalvelujen hintataso saattaa alentua, mutta sen vaikutus kokonaisuuteen on marginaalinen.

Esityksellä lisätään Viestintäviraston tehtäviä, mikä nostaa viraston valvontatoiminnan kustannuksia jossain määrin. Uusia tehtäviä ovat yleispalveluvelvoitteen asettaminen, yleispalvelun nettokustannusten laskeminen tarvittaessa, määräysten valmistelu ja yritysten välisten kiistojen ratkaiseminen. Viestintäviraston valvonnan vuosittaiset kokonaiskustannukset ovat tällä hetkellä jonkin verran yli 1 300 000 euroa. Siitä 260 000 – 290 000 euroa käytetään Maailman postiliiton jäsenmaksuun vuosittain.

Esityksellä edistetään toimivaa kilpailua, jolla on keskeinen merkitys taloudelliselle tehokkuudelle ja tuottavuudelle. Kilpailu tai ainakin kilpailun uhka kannustaa kehittämään postipalvelujen tuotannon kustannustehokkuutta ja tuottavuutta, ottamaan käyttöön uutta innovatiivista teknologiaa ja kehittämään uusia palvelumuotoja. Esityksellä pyritään edesauttamaan myös sähköisten palvelujen kehittämistä osana postitoimintaa postidirektiivin mahdollistamissa puitteissa. Esityksen lähtökohta on, että sillä varmistetaan toimiva, luotettava ja kustannustehokas logistinen perusinfrastruktuuri yhteiskunnan eri tarpeisiin.

Postitoiminnan yleinen ohjaus ja kehittäminen ehdotetaan säädettäväksi edelleen liikenne- ja viestintäministeriön tehtäväksi. Viestintäviraston tehtävänä olisi edelleen lain ja sen nojalla annettujen säännösten valvonta. Tältä osin esityksellä ei ole vaikutusta liikenne- ja viestintäministeriön ja Viestintäviraston keskinäisiin toimivaltasuhteisiin. Esityksen tarkoituksena on kannustaa Viestintävirastoa yhteistyöhön kuluttaja- ja kilpailuviranomaisten kanssa. Tällä ei kuitenkaan ole vaikutusta näiden virastojen toimivaltasuhteisiin.

Esitys vaikuttaa viranomaisten tehtäviin ja menettelytapoihin. Liikenne- ja viestintäministeriön tehtävänä olisi jatkossa yleisen ohjauksen ja kehittämisen lisäksi toimilupien myöntäminen sekä yleispalvelun nettokustannusten korvaamisesta päättäminen. Viestintäviraston uusiksi tehtäviksi lain ja toimilupien noudattamisen valvonnan ohella tulisivat yleispalveluvelvoitteen asettamisesta päättäminen sekä yleispalvelun nettokustannusten laskeminen. Lisäksi Viestintäviraston tulisi valmistella lain mukaiset määräykset ja ratkaista tarvittaessa postiverkkoon pääsyä koskevat postiyritysten väliset kiistat. Tehtävien määrän arvioidaan kasvavan sekä uusien tehtävien myötä että alan toimijoiden määrän lisääntyessä. Toisaalta postipalvelujen varmennustehtävät vähenevät, kun postipakettien varmennuskäsittelystä luovutaan. Lisääntyvät tehtävät lisäävät todennäköisesti jossain määrin Viestintäviraston resurssitarpeita jatkossa, mutta tarkkaa määrää voidaan arvioida vasta, kun uusien valvottavien yritysten määrä ja erityisesti mahdollinen tarve yleispalvelun nettokustannusten laskemiseen on tiedossa. Viestintäviraston uudet tehtävät tulee toteuttaa ottaen huomioon liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan määrärahakehykset ja tuottavuusohjelma. Esityksellä ei ole olennaista vaikutusta kansalaisten asiointiin viranomaisen kanssa.

Esityksellä lisätään jonkin verran viranomaisen selvitys- ja raportointivelvollisuutta. Viranomaisen tulee jatkossa muun ohella raportoida Euroopan unionin komissiolle yleispalvelun kustannuslaskentajärjestelmiin liittyvistä seikoista. Esitys ei kuitenkaan sisällä sellaisia hallinnollisia tehtäviä, jotka vaikeuttavat viranomaisen varsinaista toimintaa.

Esityksellä on todennäköisesti postitoiminnan kokonaisenergiankulutusta ja kasvihuonekaasupäästöjä vähentävä vaikutus, koska se mahdollistaa muun ohessa tuotantoprosessien tehostamisen. Postitoiminnan energiankulutuksesta ja hiilidioksidipäästöistä valtaosa syntyy eri liikennevälineiden käytöstä. Hiilidioksidipäästöjä syntyy myös lajittelukeskus- ja toimipistekiinteistöjen lämmityksestä ja sähkönkulutuksesta. Esimerkiksi Itella Oyj on arvioinut liikennevälineiden aiheuttavan noin kaksi kolmasosaa kaikista sen toiminnassa syntyvistä hiilidioksidipäästöistä. Itella Oyj on myös vuonna 2008 arvioinut yhdestä kirjeestä syntyvän noin 35 hiilidioksidigrammaa vastaava päästö.

Energian kulutukseen ja kasvihuonekaasupäästöjen määrään vaikuttaa pääasiassa kuljettava matka, eikä kerralla jaettavien tuotteiden määrällä ole mainittavaa merkitystä aiheutuviin päästöihin. Esityksen mukainen yleispalvelukirjeiden laatustandardin muuttaminen mahdollistaa esimerkiksi sanomalehtien varhaisjakelun ja postin päiväjakelun yhdistämisen. Jakelujen yhdistämisellä ja jakelutoiminnan tehostumisella on todennäköisesti jakelusta aiheutuvia liikennemääriä pienentävä vaikutus, kun kahden jakeluauton sijasta jakelureitillä voisi kulkea vain yksi auto, joka toimittaisi postin saajille useampia tuotteita. Muutoksen hyötyjä saattaa kuitenkin vähentää se, että kilpailun myötä syntyy päällekkäisiä jakeluverkkoja.

Esityksellä parannetaan postiyritysten pääsyä postiverkon infrastruktuuriin, mikä vähentää esimerkiksi lähetysten kuljetustarvetta epätarkoituksenmukaisiin jättöpaikkoihin. Esityksellä ei ole vaikutusta postitoiminnasta aiheutuvan jätteen syntyyn tai sen käsittelyyn.

4.5.1 Vaikutukset kansalaisten asemaan ja toimintaan yhteiskunnassa

Esityksellä on vaikutuksia yksittäisiin kansalaisiin ja kotitalouksiin ensisijaisesti postipalvelujen käyttäjinä. Esityksellä ei muuteta nykyisen lain lähtökohtaa, jonka mukaan tarkoituksena on turvata koko maassa postipalveluiden saatavuus ja hyvälaatuinen yleispalvelu. Tarkoituksena on myös luoda edellytyksiä sille, että jatkossa myös lain soveltamisalan ulkopuolella oleva sanomalehtien jakelu saataisiin turvattua myös harvaan asutuilla alueilla, joilla yleispalvelun tarjoaja on ainoa jakelupalvelun tarjoaja. Painetun viestinnän kattava jakelu on tärkeä kansalaisten tasa-arvoisen tiedonsaannin ja viestinnän kannalta.

Postin yleispalveluun kuuluvien lähetysten rajaamisella nykyistä täsmällisemmin ei arvioida olevan olennaista vaikutusta kansalaisiin postipalvelujen käyttäjänä. Jokaisella kansalaisella on edelleen mahdollista lähettää yleispalveluna sellaisia kirje- ja pakettilähetyksiä, joita kansalaiset tavanomaisesti käyttävät. Nykyisen käytännön mukaan tällainen peruskirjelähetys, jolle on asetettu laatustandardi ja yhtenäishinnoitteluvelvoite, on niin sanottu 1. luokan kirje eli kirjelähetys, joka on tarkoitus toimittaa vastaanottajalle lähettämistä seuraavana päivänä. Ehdotetun lain mukaan tällaiseksi peruslähetykseksi määriteltäisiin lähetys, joka on tarkoitettu perille toimitettavaksi lähettämistä seuraavana toisena arkipäivänä. Käytännössä siis tällaisen peruskirjeen kulkunopeus hidastuisi nykyisestä. Muutoksella ei kuitenkaan arvioida olevan olennaista haittaa kansalaisen näkökulmasta. Sähköisen viestinnän yleistyessä perinteisen kirjeen toimitusaika ei selvitysten pohjalta arvioituna enää ole kriittinen tekijä. Mikäli edellä kuvatun perustuotteen kulkunopeus ei ole riittävä kansalaisen tarpeisiin, korvaavana palveluna tulee kyseeseen jokin muu nopeammin perille toimitettava yleispalvelutuote. Sähköisistä palveluista korvaavia palveluita voivat olla esimerkiksi teksti- tai sähköpostiviesti.

Lähetysten vastaanottoon rajauksen muutoksella ei ole vaikutusta. Valtaosa kuluttajien vastaanottamista lähetyksistä on yritysten lähettämiä kirjeitä, jotka eivät olisi yleispalvelua. Kansalaisen kannalta tärkeätä kirjepostia ovat muun ohessa elinkeinonharjoittajilta tulevat laskut, perintäkirjeet ja tiliotteet sekä viranomaisten päätökset. Esitys ei tältä osin heikennä kansalaisten asemaa, koska kyse on yleensä lähetyksistä, jotka toimitetaan perille niin sanottuina 2. luokan kirjeinä, joiden kulkunopeudelle ei ole nykyäänkään asetettu laatustandardia. Näiden kirjeiden kulkunopeus on nykyisin yleispalvelun tarjoajan toimitusehtojen mukaan kolme työpäivää, joten lainmuutos nopeuttaa niiden kulkua vastaanottajalle. Elinkeinonharjoittajien ja viranomaisten tulee kirjeitä lähettäessään huomioida, että vastaanottajalle tulee varata kohtuullinen aika tarvittaessa reagoida vastaanottamaansa kirjeeseen. Postiyrityksellä puolestaan on velvollisuus toimittaa välitettäväkseen ottamansa lähetys lain, toimilupansa ja toimitusehtojensa mukaisesti vastaanottajalle.

Esitykseen sisältyy edelleen lähetysten jakeluun ja keräilyyn liittyviä säännöksiä, joilla on vaikutusta postipalveluiden käyttäjiin. Yleispalvelun tarjoajan tulisi edelleen jakaa lähetykset ja suorittaa lähetysten keräily pääsääntöisesti viitenä arkipäivänä viikossa. Viisipäiväisestä jakelusta voitaisiin poiketa samoilla rajatuilla perusteilla kuin nykyisinkin.

Postinlähetysten jakelupaikan määrittelyä ehdotetaan täsmennettäväksi nykyisestä, mutta täsmentämisellä ei yleisellä tasolla ole olennaista vaikutusta postinsaajan asemaan nykytilanteeseen verrattuna. Postilaatikkojen sijoitteluun liittyvien valitusten käsittelyä yksinkertaistetaan, mikä selkeyttää valitusmenettelyä ja yhdenmukaistaa ratkaisukäytäntöä postin saajien näkökulmasta arvioituna. Liikuntaesteisyyden tai korkean iän huomioon ottaminen jakelupaikkaa määriteltäessä ehdotetaan nostettavaksi lain tasolle, mikä parantaa eritysryhmien asemaa. Viestintäviraston tehostettavaksi ehdotettu määräystenantovalta edistää postinsaajien tasavertaista kohtelua ja oikeuksien toteutumista.

Esityksessä turvataan edelleen postin käyttäjien mahdollisuutta asioida yleispalvelua tarjoavassa toimipisteessä, joka sijaitsee kohtuullisen matkan päässä vakituisesta asunnosta. Toimipaikka voi olla myös muu kuin kiinteä toimipaikka. Esityksellä ei ole tarkoitus heikentää yleispalvelun saatavuutta, vaan mahdollistaa asiakastarpeiden mukainen palvelutarjonta tarkoituksenmukaisella tavalla.

Lähetysten perille toimittamista koskevien ja postiyritysten vastuuta koskevien säännösten täsmentämisellä ei ole vaikutusta postinsaajien asemaan. Tarkoituksena ei ole muuttaa nykyistä oikeustilaa, vaan selkeyttää vallitsevia käytäntöjä.

Esityksessä postinsaajan oikeussuojakeinot säilyvät nykyisellään.

4.5.2 Sosiaaliset ja terveysvaikutukset sekä vaikutukset yhdenvertaisuuteen, lapsiin ja sukupuolten tasa-arvoon

Esityksellä turvataan tiettyjen peruspostipalvelujen pysyvä kohtuuhintainen tarjonta kaikille. Esitykseen sisältyy jakeluun liittyviä säännöksiä, joilla parannetaan ikääntyneiden ja liikuntaesteisten mahdollisuuksia käyttää postipalveluita.

Esityksellä ei ole vaikutuksia ihmisten henkiseen tai fyysiseen terveyteen tai hyvinvointiin. Esityksellä ei ole vaikutuksia lapsiväestöön tai sen etuun. Esityksellä ei myöskään ole vaikutusta sukupuolten tasa-arvon toteutumiseen.

4.5.3 Vaikutukset työllisyyteen ja työelämään

Posti-, kuriiri- ja muun jakelutoiminnan toimiala (Tilastokeskuksen toimialaluokitus TOL 641) työllistää runsaat 22 000 työntekijää (2007). Näistä runsaat 19 000 työntekijää on Itella Oyj:n palveluksessa. Loput työskentelevät erilaisissa kuljetus- ja jakeluyrityksissä, joita on noin 300.

Postitoiminnan toimintaympäristön ja -tapojen sekä liiketoiminnan muuttuessa Itella Oyj:n työntekijämäärä vähenee. Yhtiön arvion mukaan muutokset merkitsevät noin 5 000 työpaikan vähennystarvetta, josta osa on jo tapahtunut. Uudet alalle tulevat yritykset lisäävät osaltaan työvoiman kysyntää, mutta kokonaisuudessaan perinteinen postitoiminta tullee jatkossa työllistämään nykyistä vähemmän. Työvoiman kysyntä siirtyy uudenlaisiin palveluihin ja uuden teknologian hyödyntämiseen liittyviin tehtäviin. Toimialan työllisyyden kehitystä arvioitaessa on kuitenkin huomioitava, että työllisyysvaikutukset pitemmällä aikavälillä eivät merkittävässä määrin suoranaisesti johdu tästä esityksestä, vaan toimialan yleisestä kehityksestä. Samaan aikaan on huomioitava, että työvoiman saatavuus saattaa tulevaisuudessa muodostua kriittiseksi tekijäksi toiminnan kehittämisessä.

Mikäli ehdotetut muutokset johtavat Itella Oyj:ssä prosessimuutoksiin, niillä on vaikutuksia yhtiön henkilöstön työoloihin. Tällaisia vaikutuksia voivat olla esimerkiksi yötyön väheneminen sekä päivällä tehtävän jakelutyön aikaistuminen varhaiseen aamuun.

4.5.4 Vaikutukset rikoksentorjuntaan ja turvallisuuteen

Postitoimintaan liittyy perusoikeuksista keskeisesti oikeus luottamuksellisen viestin suojaan ja yksityisyyden suojaan. Laissa on näitä oikeuksia turvaavia ja turvallisuutta edistäviä säännöksiä. Esityksessä ei esitetä olennaisia muutoksia vallitsevaan oikeustilaan.

Esityksellä ei ole vaikutuksia viranomaisen mahdollisuuteen estää, paljastaa tai selvittää rikoksia. Esityksellä ei myöskään ole vaikutuksia ihmisten alttiuteen tehdä rikoksia.

4.5.5 Aluekehitysvaikutukset

Esityksellä turvataan kohtuuhintaisten peruspostipalveluiden saatavuus eri alueilla osin yhtenäisesti hinnoiteltuna. Muiden kuin yleispalveluun kuuluvien postipalveluiden hinnoittelu saattaa eriytyä tuotteittain ja alueittain riippuen siitä, missä laajuudessa kilpailua syntyy sekä mihin alueisiin ja tuotteisiin kilpailu kohdistuu. Lainsäädännössä ei tälläkään hetkellä ole estettä sille, että tällaisten tuotteiden hinnoittelu eriytyisi. Toimintaympäristön muutoksia alueellisesti ja muutosten vaikutusten laajuutta ja kohdistumista eri alueisiin ei tässä vaiheessa ole mahdollista luotettavasti ennakoida. Laajamittaisen kilpailun syntyminen voi vaikuttaa jossakin määrin harvaanasuttujen alueiden postitoiminnan järjestämiseen ja postipalvelun käyttäjien asemaan, mikäli yleispalvelun tarjoajan kyky vastata velvollisuuksistaan heikkenee. Yleispalvelua tulee kuitenkin joka tapauksessa tarjota koko maassa laissa määritellyllä tavalla tasapuolisin ehdoin.

Esityksellä parannetaan alueiden kuljetus- ja jakelutoimintaa harjoittavien yritysten toimintamahdollisuuksia alentamalla alalle tulon esteitä.

Esitys ei ole ristiriidassa valtioneuvoston 13 toukokuuta 2009 antaman periaatepäätöksen kanssa, joka koskee saariston kehittämistä vuosiksi 2010 – 2011. Periaatepäätöksessä edellytetään postipalvelujen turvaamista saaristossa vuoden 2011 jälkeen sekä sen selvittämistä, onko mahdollista nostaa postinjakelutiheyttä ympärivuotisesti asuttuun saaristoon.

4.5.6 Tietoyhteiskuntavaikutukset

Esityksellä on välillinen vaikutus tietoyhteiskunnan palveluiden kehittymiseen. Fyysisten lähetysten jakeluun tarkoitettu palveluverkko on osa tietoyhteiskunnankin perusinfrastruktuuria. Tehokas ja luotettava jakeluverkko on välttämätön edellytys esimerkiksi etäkaupan tavara- ja muiden fyysisten lähetysten perilletoimittamisessa.

Vaikka esitys ei mahdollista esimerkiksi yleispalvelun tarjontaa sähköisessä muodossa, on uudistuksessa pyritty huolehtimaan siitä, että myös postitoiminnassa voitaisiin hyödyntää teknologisen kehityksen mahdollistamia toimintatapoja ja innovaatioita. Direktiivin lähtökohtana on fyysisten postipalveluiden turvaaminen kaikille, eikä se näin ollen mahdollista esimerkiksi pitkälle menevää jakeluvelvoitteiden keventämistä.

Esityksellä turvataan postipalvelujen käyttäjien mahdollisuus vastaanottaa viestejä fyysisessä muodossa. Sähköisen viestinnän lisääntyessäkin tämä mahdollisuus on edelleen tarpeen, koska kaikilla ei ole mahdollisuuksia tai kykyä hyödyntää sähköisiä palveluita.

Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 10 lokakuuta 2008 työryhmän tekemään ehdotuksen postipalvelulain muuttamisesta. Toimeksiannon mukaan työryhmän tehtävänä oli tehdä ehdotuksia postidirektiivin edellyttämistä muutoksista postipalvelulakiin. Työryhmän tuli myös arvioida muita postipalvelulain uudistamistarpeita sekä tarvittaessa tehdä ehdotuksia lainsäädännön muuttamisesta ja muista mahdollisista toimenpiteistä. Työryhmän tuli erityisesti ottaa huomioon postitoimialan kehitys sekä vaikutukset yleispalveluun ja sen tarjoamisen edellytyksiin pitkällä tähtäyksellä.

Työryhmän tuli tehdä tarpeelliset ehdotuksensa 31 tammikuuta.2010 mennessä. Työryhmälle myönnettiin pyynnöstä jatkoaika 28 helmikuuta 2010 asti.

Työryhmän johtoryhmä ja työvaliokunta toimivat liikenne- ja viestintäministeriön virkamiesten johdolla. Työryhmässä olivat edustettuina Kuluttajavirasto, Viestintävirasto, Kuntaliitto, Aamujakelu/AlmaMedia Oyj, Itella Oyj, Janton Oy, Posten Åland Ab, Aikakauslehtien liitto ry, Ficom ry, Graafinen teollisuus ry, Sanomalehtien liitto ry, Suomen markkinointiliitto ry ja Viestinnän keskusliitto ry.

Työryhmän johtoryhmän tehtävänä on ollut ohjata työvaliokunnan valmistelua ja tehdä lopulliset ehdotukset. Työvaliokunta tehtävänä on ollut valmistella työryhmän ehdotuksia. Työryhmän johtoryhmä on kokoontunut 17 kertaa ja työvaliokunta 24 kertaa. Työryhmä on työnsä kuluessa kuullut posti- ja jakelutoiminnan toimialan asiantuntijoita ja sidosryhmiä. Työryhmä järjesti yleisen kuulemistilaisuuden 23 syyskuuta 2009.

Työryhmä luovutti ehdotuksensa 16 maaliskuuta 2010 (liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 8/2010). Ehdotus sisälsi luonnoksen hallituksen esitykseksi.

Työryhmä keskusteli laajasti sanoma- ja aikakauslehtien jakelun merkityksestä postitoiminnan harjoittamisen kokonaisuudessa. Liikenne- ja viestintäministeriö määräsi 11 joulukuuta 2009 kansliapäällikkö Harri Pursiaisen selvittämään posti- ja pienkuljetustoiminnan kehittämistä. Selvitysmiehen toimeksianto keskittyi lehtijakelun kysymyksiin. Selvitysmies luovutti väliraporttinsa 16 maaliskuuta 2010 ja selvityksensä 28 huhtikuuta 2010 (liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 14/2010). Selvitysmies tuki selvityksessään työryhmän ehdotusta jättää lehtijakelu postilain soveltamisalan ulkopuolelle.

Liikenne- ja viestintäministeriö pyysi työryhmän ehdotuksista lausunnon 132 eri viranomaiselta, järjestöltä ja yritykseltä. Lausuntoja saapui kaikkiaan 56 kappaletta.

Lausunnon antoivat Aikakauslehtien liitto ry, Alma Media Oyj, Ekberg Raini, Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry, Etelä-Karjalan liitto, Etelä-Pohjanmaan liitto, Etelä-Savon maakuntaliitto, Ficom ry, Hepolan Pientaloyhdistys ry, Huoltovarmuuskeskus, Invalidiliitto, Itella Oyj, Itä-Uudenmaan liitto, Janton Oy, Kansaneläkelaitos, Keskisuomalainen Oyj, Keskuskauppakamari, Kiinteistöliitto, Kilpailuvirasto, Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry, Kuluttajavirasto, Kuntaliitto, Lapin liitto, Logistiikkayritysten liitto ry, Näkövammaisten keskusliitto ry, oikeusministeriö, Pohjanmaan liitto, Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry, puolustusministeriö, Saaristoasiain neuvottelukunta, Sanomalehtien Liitto ry, Sanoma Oyj, sisäasiainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, SSS-konserni/Paikallislehdet, Suomen Asiakkuusmarkkinointiliitto ry ASML, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, Suomen Kuluttajaliitto ry, Suomen Yrittäjät ry, Svenska Finlands folkting, Tietosuojavaltuutettu, TS-Yhtymä Oy, työ- ja elinkeinoministeriö, Valtakunnallinen vammaisneuvosto/VANE, valtiovarainministeriö, Varsinais-Suomen liitto, Viestinnän keskusliitto, Viestintävirasto, Väestörekisterikeskus, ympäristöministeriö ja Ålands Landskapsregering. Lisäksi opetusministeriö, Posten Åland Ab ja valtioneuvoston kanslia ovat ilmoittaneet, että niillä ei ole lausuttavaa.

Työryhmän ehdotusta postilaiksi pidettiin tavoitteiltaan ja päämääriltään yleisesti ottaen hyvänä ja oikeansuuntaisena. Yleispalvelun turvaaminen tasavertaisesti kaikkialla Suomessa sekä kilpailun edellytysten luominen postitoimialalle nähtiin kautta linjan hyvinä tavoitteina. Myös lain soveltamisalaan kuulumattomien sanoma- ja aikakauslehtien jakelun edellytysten turvaaminen koettiin lausunnoissa erittäin tärkeäksi. Lausunnoissa esiintyi kuitenkin toisistaan eroavia mielipiteitä lain tavoitteiden saavuttamiseksi valituista keinoista ja niiden riittävyydestä.

Eniten mielipiteet jakaantuivat kilpailun avaamiseksi ehdotettujen keinojen riittävyydestä, yleispalvelun sisällön määritelmistä sekä lähetysten vastaanottoon ja jakeluun liittyvistä yksityiskohdista. Myös yleispalvelun kustannusten kohdentamisen periaatteista lausuttiin toisilleen vastakkaisia näkemyksiä.

Postin keräilyä ja jakelua koskevissa lausunnoissa korostui sekä yhdenvertaisen kohtelun vaatimus, että halu turvata riittävä palvelutaso postitoiminnassa. Postitoimipaikkojen määrä ja sijainti sekä yksittäisten postilaatikoiden paikan määrittely ovat etenkin postinsaajina ja -lähettäjinä toimivien kansalaisten näkökulmaa edustavien tahojen sekä yritysten kannalta erityisen tärkeitä seikkoja. Postinsaajien näkökulmasta esiin nousi myös huoli postin keräily- ja jakelutiheydestä poikkeamisen laajuudesta sekä postinsaajan henkilökohtaisten erityistarpeiden vaikutuksesta jakelutapaan. Ehdotettua yleispalvelukirjeen kulkunopeuden muutosta ei koettu laajamittaisesti palvelun kohtuuttomaksi heikentämiseksi vaan sitä pidettiin pääasiassa perusteltuna sekä posti- että lehtijakelun kustannustehokkaaksi järjestämiseksi.

Sanoma- ja aikakauslehtiä edustavat tahot pitivät lausunnoissaan kautta linjan perusteltuna lehtien jättämistä pois lain soveltamisalasta. Ne pitivät myös yleispalvelun laatustandardin virittämistä yli kahden yön tasolle perusteltuna lehti- ja postijakelun yhteisjakelun edellytysten ja sitä kautta kustannustehokkuuden parantamiseksi. Etenkään haja-asutusalueilla ei nähty perusteltuna ylläpitää päällekkäisiä jakeluverkkoja vaan jakeluiden yhdistämistä pidettiin lähtökohtaisesti järkevänä myös kansantaloudellisesti.

Niin lehtikustantajat kuin potentiaaliset postitoimialan kilpailijatkin pitivät tärkeänä, että yleispalvelun hinnoittelun läpinäkyvyyttä voitaisiin lisätä. Useissa lausunnoissa perusviestinä oli se, ettei vain tiettyä yleispalvelun tarjoajan verkon osaa käyttävien tuotteiden kuuluisi osallistua sellaisten yleispalvelusta aiheutuvien kustannusten rahoittamiseen, joiden aiheutumiseen ne eivät ole osallistuneet. Hinnoittelun parempaa läpinäkyvyyttä kaivattiin useissa lausunnoissa sen varmistamiseksi, etteivät esimerkiksi lain soveltamisalaan kuulumattomat lehdet joudu maksamaan sellaisia yleispalvelun aiheuttamia kustannuksia, joiden aiheutumiseen lehdet eivät ole osallistuneet. Hinnoittelun ja kustannuslaskennan osalta lausunnonantajien mielipiteet erosivat myös säännösten oikeushierarkkisesta asemasta sekä viranomaisen toimivaltuuksien laajuudesta.

Yleispalvelun turvaavaa rahoituksen järjestämistä pidettiin yleisesti ottaen välttämättömänä ja ehdotuksen mukaista mekanismia osassa lausuntoja liian väljästi ratkaistuna. Haja-astutusalueiden postitoiminnan turvaamiseksi säädetyn lain kumoamista kannatettiin eräissä lausunnoissa sillä edellytyksellä, että samalla luodaan korvaava mekanismi rahoitukselle.

Toimia postimarkkinan avaamiseksi kilpailulle pidettiin osassa lausunnoista puutteellisina. Toisaalta lausunnoissa myös esiintyi näkemys, jonka mukaan postiyritysten kilpailuolosuhteet tulisi turvata ensisijaisesti kilpailuoikeudellisin keinoin. Osassa lausunnoista myös esitettiin epäilyksiä kilpailun syntymisestä muuten kuin taajamiin ja ainoastaan yritysasiakkaiden suurten lähetyserien osalta.

Esityksen laajuudesta johtuen lausunnoissa tuotiin esiin myös runsaasti yksityiskohtaisia, osin teknisluonteisia, muutosehdotuksia.

Esitysluonnokseen on lausuntopalautteen johdosta tehty muutoksia, jotka koskevat muun muassa viisipäiväisestä jakelusta poikkeamista, yleispalveluvelvollisuuden asettamista, toimiluvan sisältöä, määritelmiä, asetuksenantovaltuuksia, perillesaamattomien lähetysten käsittelyä ja siirtymäaikoja. Useat muutoksista ovat pienehköjä ja sisältöä täsmentäviä. Lisäyksistä keskeisimpiä ovat toimipisteiden esteettömyysvaatimus sekä kustannusten kohdentamisen yleisperiaatteita koskeva säännös. Lisäksi esitykseen on tehty useita luonteeltaan teknisiä muutoksia.

Ehdotettu postilaki on yhteydessä hallituksen esitykseen, joka on valmisteilla valtiovarainministeriössä. Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi unionin oikeuden mukaiseksi siten, että postitoiminta vapautuu osittain verosta. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä ja sitä on tarkoitus käsitellä samaan aikaan postilakia koskevan esityksen kanssa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti kuin postilainsäädännön yleispalvelun tarjoajaa ja yleispalvelua koskevat muutokset.

Verovapaus koskisi postilainsäädännössä tarkoitettua postipalveluiden yleispalvelun tarjoajan harjoittamaan yleispalvelua. Yleispalvelun alan määrittely postilaissa vaikuttaa siten myös verovapauden alaan.

1 artikla. Määritelmät. Artikla sisältää Maailman postiliiton sopimuksissa käytettävien käsitteiden määritelmiä. Kokonaan uusia käsitteitä määritelmien listassa ovat väärin jaettu posti, väärin osoitettu lähetys, nimetty operaattori ja pieni paketti. Ehdotettu postilaki ei sisällä artiklan mukaisia määritelmiä.

Nimetyn operaattorin käsite otetaan yleissopimuksen määritelmissä käyttöön ensimmäistä kertaa. Käsite on keskeinen Geneven kongressissa tehdyissä sopimusmuutoksissa. Aiemmin sopimuksessa ei ole kauttaaltaan selkeästi eroteltu sitä, velvoittaako sopimus jäsenvaltiota vai postioperaattoria. Jotkin artiklat velvoittivat selkeästi jäsenmaata. Sopimuksessa käytettiin kuitenkin myös termiä postihallinto, jolla voitiin tarkoittaa joko jäsenmaan viranomaisia tai postioperaattoria. Postioperaattorit ovat vanhastaan olleet jäsenmaan omistamia ja hallinnoimia, mikä on vaikuttanut kyseiseen käytäntöön. Geneven kongressissa yleissopimusta modernisoitiin siten, että sopimustekstistä käy paremmin selville, mitkä sopimusmääräykset koskevat jäsenmaita ja mitkä nimettyjä operaattoreita. Uuden käsitteen vuoksi sopimusta on täsmennetty useissa kohdissa siten, että postihallinnon sijasta käytetään käsitteitä jäsenmaa tai nimetty operaattori. Myös joitakin määritelmäkohtia on muutettu tämän vuoksi. Aiempia sopimuksia sovellettaessa postihallinto-termiä on tulkittu kunkin kansallisen lainsäädännön mukaisesti, eikä oikeustila sen vuoksi muutu, vaikka postihallinnon käsitteestä luovutaan.

Nimetyn operaattorin käsitettä ehdotetaan käytettäväksi postilain 9 §:n 2 momentissa. Lainmuutos on tarpeen, jotta operaattori voidaan velvoittaa toimimaan sopimuksessa tarkoitettuna nimettynä operaattorina. Momentin mukaan toimilupaviranomainen voisi asettaa toimiluvassa ehtoja, jotka koskevat velvollisuutta toimia Maailman postiliiton yleissopimuksen mukaisena nimettynä operaattorina ja Maailman postiliiton sopimusten noudattamista. Voimassa olevassa postipalvelulaissa ei ole vastaavaa säännöstä. Artikla kuuluu lainsäädännön alaan.

2 artikla. Yleissopimuksen velvoitteiden noudattamisesta vastaavan tahon tai tahojen nimeäminen. Artiklassa velvoitetaan jäsenmaat ilmoittamaan postiliiton Kansainväliselle toimistolle kuuden kuukauden sisällä kongressin päättymisestä postitoimintaa valvovan viranomaisen sekä sen postitoiminnan harjoittajan yhteystiedot, jolle on asetettu velvollisuus noudattaa postiliiton sopimuksia toiminnassaan. Ehdotetun postilain 67 §:n mukaan lain noudattamista valvovana viranomaisena toimii Viestintävirasto. Lain 9 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan toimiluvassa voidaan asettaa yritykselle velvollisuus toimia Maailman postiliiton yleissopimuksen mukaisena nimettynä operaattorina ja noudattaa Maailman postiliiton sopimuksia. Artikla kuuluu siten lainsäädännön alaan.

3 artikla. Yleinen postiliikenne. Jäsenmaat velvoitetaan varmistamaan omilla alueillaan, että kaikilla käyttäjillä tai asiakkailla on oikeus yleispalveluun, johon kuuluu pysyvästi laadukkaiden ja kohtuuhintaisten peruspostipalvelujen tarjonta. Jäsenvaltiot voivat kansallisella postilainsäädännöllä määritellä, mitä postipalveluja ne tarjoavat ja millaiset laatu- ja hintojen kohtuullisuusvaatimukset postipalveluille asetetaan. Lisäksi jäsenvaltioiden tulee varmistaa, että yleispalvelun tarjoamisesta vastaavat postitoiminnan harjoittajat saavuttavat postipalveluille ja laatustandardeille asetetut tavoitteet. Jäsenmaiden tulee niin ikään varmistaa, että maailmanlaajuinen postiliikenne on järjestetty kannattavasti, mikä takaa sen kestävyyden. Ehdotetun postilain 3 luvussa säädetään yleispalvelun sisällöstä, 19 §:ssä laatustandardista sekä 26 ja 27 §:ssä hinnoittelusta. Artikla kuuluu siten lainsäädännön alaan.

4 artikla. Kauttakulkuoikeus. Artiklassa säännellään sitä, miten jäsenmaiden on turvattava toisista jäsenmaista tulevien postilähetysten kuljettaminen oman maansa alueen kautta. Artiklan mukaan kauttakulkuoikeus velvoittaa jokaista jäsenmaata varmistamaan, että sen nimetyt operaattorit kuljettavat jonkin toisen nimetyn operaattorin sille luovuttamat suljetun postin sekä avopostina lähetettävät kirjelähetykset turvallisimmalla tavalla niitä nopeimpia teitä, joita ne käyttävät omia lähetyksiään varten. Kauttakulkuoikeus on yksi Maailman postiliiton keskeisimmistä perusperiaatteista, jota ilman postiliitto ei voisi täysin toteuttaa tehtäväänsä.

Artiklaan on tehty Geneven kongressissa täsmennys, joka johtuu siitä, että sopimuksessa luovutaan postihallinnon käsitteestä. Muutetussa artiklassa velvoitetaan postihallinnon sijasta jäsenmaata varmistamaan, että nimetyt operaattorit kuljettavat toisen nimetyn operaattorin niille luovuttamat postilähetykset. Lisäksi tämä periaate täsmennetään koskemaan väärin osoitettujen lähetysten lisäksi myös väärin jaettuja lähetyksiä.

Kauttakulkuoikeudesta ehdotetaan säädettäväksi postilain 36 §:n 2 momentissa. Mainitussa pykälässä säädettäisiin kauttakulkuoikeuden perusperiaatteesta. Momentin mukaan postiyrityksen, joka toimii 9 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaisena nimettynä operaattorina, tulee kuljettaa toisen nimetyn operaattorin sille luovuttaman suljetun postin sekä avopostina lähetettävät kirjelähetykset turvallisimmalla tavalla niitä nopeimpia teitä, joita ne käyttävät omia lähetyksiään varten. Kauttakulkuoikeuden toteuttaminen varmistettaisiin asettamalla yleispalvelun tarjoajalle toimilupaehto, jolla velvoitetaan yritys toiminaan nimettynä operaattorina ja siten myös takaamaan kauttakulkuoikeus. Kauttakulkuoikeutta koskevaa sääntelyä ei sisälly voimassa olevaan postipalvelulakiin. Artikla kuuluu lainsäädännön alaan.

5 artikla. Oikeus postilähetyksiin. Takaisin ottaminen. Osoitteenmuutos tai oikaisu. Jälkilähettäminen. Perille toimittamattomien lähetysten palauttaminen lähettäjälle. Artikla sisältää määräyksiä siitä, kenellä on oikeus postilähetyksiin silloin, kun niitä kuljetetaan lähettäjältä vastaanottajalle. Postilähetyksen lähettäjä voi ottaa lähetyksen takaisin postista tai muuttaa tai oikaista lähetyksen osoitteen. Artikla sisältää myös määräyksen lähetysten jälkilähettämisestä sekä perille toimittamattomien lähetysten palauttamisesta lähettäjälle. Artiklaan on tehty täsmennys sen johdosta, että sopimuksessa luovutaan postihallinnon käsitteestä. Muutetun artiklan mukaan jäsenmaiden tulee huolehtia siitä, että niiden nimetyt operaattorit jälkilähettävät postilähetykset.

Artiklan mukaan postilähetys kuuluu lähettäjälle niin kauan kuin sitä ei ole luovutettu oikeudenomistajalle, paitsi jos lähetys on takavarikoitu alkuperä- tai kohdemaan lainsäädännön nojalla tai jos lähetykseen tulevat sovellettaviksi kauttakulkumaan lainsäädännön mukaisesti sopimuksen 15.2.1.1 tai 15.3. artikla. Sopimuksen 15.2.1.1 artiklan mukaan huumeiden ja psykotrooppisten aineiden sulkeminen lähetyksiin on kielletty. Sopimuksen 15.3. artiklassa kielletään räjähtävien, helposti syttyvien tai radioaktiivisten materiaalien ja muiden vaarallisten aineiden sulkeminen lähetyksiin.

Voimassa oleva postipalvelulaki ei sisällä säännöksiä lähettäjän oikeudesta ottaa postilähetys takaisin tai muuttaa taikka oikaista osoitetta.

Artikla kuuluu lainsäädännön alaan. Postilakiin ehdotetun 53 §:n 1 momentin mukaan lähettäjällä on oikeus määrätä postilähetyksestä, kunnes lähetys on luovutettu vastaanottajan hallintaan lähetyksen ehtojen mukaisesti, ellei lähetystä ole voimassa olevan lainsäädännön nojalla takavarikoitu. Jos lähettäjä ja vastaanottaja samanaikaisesti vaativat postilähetystä, se annetaan lähettäjälle. Ehdotettuun pykälään sisältyy lisäksi sääntelyä tilanteesta, jossa lähetys on postiyrityksen hallussa. Ehdotetun 2 momentin mukaan lähettäjällä on oikeus ottaa lähetys takaisin, määrätä lähetys annettavaksi muulle kuin siihen merkitylle vastaanottajalle ja korjata tai muuttaa siihen merkitty postiosoite taikka antaa postiyritykselle muita vastaavia ohjeita.

Perille toimittamattomien lähetysten jälkilähettämisestä ja palauttamisesta puolestaan säädettäisiin ehdotetun postilain 54 §:ssä. Pykälässä säädettäisiin muun muassa postiyrityksen velvollisuudesta toimittaa lähetys sopimuksen mukaiseen uuteen osoitteeseen, ellei postiyritys ole lähettäjän kanssa toisin sopinut. Perillesaamaton lähetys taas tulisi ehdotetun säännöksen mukaan ensisijaisesti palauttaa postin lähettäjälle.

6 artikla. Maksut. Artikla sisältää kansainvälisessä postiliikenteessä ja erityispalveluissa sovellettavia maksuja koskevat määräykset. Artiklaan on tehty täsmennyksiä, joiden mukaan maksujen määrääminen, niistä poikkeaminen ja alennusten myöntäminen ovat jäsenmaiden tai niiden nimettyjen operaattoreiden tehtävänä, kansallisesta lainsäädännöstä riippuen.

Ehdotetun postilain 26 §:n mukaan yleispalvelun tarjoajan tulee hinnoitella yleispalveluun kuuluvat postipalvelut siten, että hinnat 1) ovat kohtuulliset; 2) ovat sellaiset, että palvelut ovat kaikkien käyttäjien saatavilla heidän asuinpaikastaan riippumatta; 3) ovat kustannussuuntautuneet; 4) kannustavat tehokkaaseen yleispalvelun tarjontaan; ja 5) noudattavat avoimuuden ja syrjimättömyyden periaatteita.

Yleispalveluun kuuluvien tuotteiden ja palveluiden hinnoittelua koskee myös ehdotetun postilain 27 §, jonka mukaan yleispalvelun tarjoajan tulee hinnoitella jättöpäivästä lukien toisena työpäivänä jaettavaksi tarkoitettu tavallinen kotimaan kirjelähetys yhtenäisesti koko maassa. Velvoite koskee yleisesti käytössä olevia yksittäisen kirjeen maksutapoja. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että tässä pykälässä tarkoitetun yhtenäisen hinnoittelun käyttäminen ei estä yleispalvelun tarjoajaa tekemästä käyttäjien kanssa yksittäisiä hintasopimuksia yleispalveluun kuuluvista tuotteita ja palveluista. Ehdotetun pykälän 3 momentin mukaan yleispalvelun tarjoajan tehdessä yksittäisiä hintasopimuksia niiden ehtojen ja niihin perustuvien hintojen tulee olla kustannussuuntautuneita ja noudattaa avoimuuden ja syrjimättömyyden periaatteita.

Artikla kuuluu lainsäädännön alaan.

7 artikla. Vapautus postimaksuista. Artikla sisältää määräyksiä, joiden mukaan tietyt lähetykset ovat postimaksuttomia. Postimaksua ei artiklan mukaan peritä sokeainlähetyksistä eikä sotavankien ja siviili-internoitujen henkilöiden lähetyksistä, jotka täyttävät artiklan mukaiset ehdot. Artiklaan on tehty myös muutoksia, jotka johtuvat siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu.

Voimassa olevan postipalvelulain 26 § sisältää rajauksen, jonka mukaan lain säännöksiä hinnoittelusta ei sovelleta siltä osin kuin Suomea velvoittavasta kansainvälisestä sopimuksesta johtuu muuta. Vastaava rajaus sisältyy ehdotetun postilain 1 §:n 4 momentin säännökseen, joka koskee sopimuksen soveltamista yleisesti. Artikla kuuluu lainsäädännön alaan.

8 artikla. Postimerkit. Artiklassa luetellaan ne ehdot, joiden on täytyttävä, jotta merkistä voidaan käyttää nimitystä postimerkki. Täysivaltaisuuden osoituksena postimerkin tulee sisältää sen jäsenmaan tai –alueen nimi, jonka alainen merkin julkaiseva postihallinto on tai vaihtoehtoisesti sen jäsenmaan virallisen symbolin, jonka alainen merkin julkaiseva postihallinto on. Artiklaan on tehty useita sisällöllisesti pieniä muutoksia. Artiklassa ilmaistaan nykyistä täsmällisemmin, että postimerkit saa julkaista ja laskea kiertoon ainoastaan kyseisen jäsenmaan tai –alueen luvalla. Artiklaa on useassa kohdin täsmennetty myös korvaamalla termi postihallinto ilmaisulla jäsenmaa tai -alue. Artiklasta on poistettu maininta, jonka mukaan postimerkit ovat lisätulon lähde postihallinnoille. Siihen on myös lisätty maininta, jonka mukaan postimerkkien on oltava jäsenmaassa tai julkaisualueella kaikkien kansalaisten saatavilla.

Postipalvelulain 42 §:ssä säädetään postimerkkien julkaisemisesta ja postimaksumerkinnän käyttämisestä. Valtioneuvosto voi myöntää postiyritykselle oikeuden julkaista kansainvälisesti hyväksyttäviä postimerkkejä. Liikenne- ja viestintäministeriö voi puolestaan myöntää postiyritykselle oikeuden julkaista Suomessa hyväksyttäviä postimerkkejä. Viestintävirasto voi antaa määräyksiä postimerkkejä vastaavan postimaksumerkinnän muodosta ja sen sijoittamisesta kirjelähetykseen sekä sen muusta käytöstä. Artikla kuuluu siten lainsäädännön alaan.

Postilakiin ehdotetun 82 §:n nojalla liikenne- ja viestintäministeriö myöntäisi oikeuden sekä kansainvälisesti hyväksyttäviä että Suomessa hyväksyttäviä postimerkkejä. Ehdotetulla muutoksella ei ole vaikutusta sopimuksen hyväksymisen kannalta.

9 artikla. Postin turvallisuus. Artiklassa velvoitetaan jäsenmaita sekä niiden nimettyjä operaattoreita ottamaan käyttöön ennakoiva turvallisuusstrategia kaikilla postitoiminnan tasoilla. Artiklan mukaan tähän strategiaan sisältyy tiedonvaihto jäsenmaiden sekä niiden nimettyjen operaattoreiden välisen postin turvallisen kuljetuksen ja kauttakulkukuljetuksen ylläpitämiseksi. Nimetty operaattori on lisätty artiklaan Geneven kongressissa tehdyissä muutoksissa.

Kansallinen lainsäädäntö ei sisällä säännöksiä postin turvallista kuljetusta koskevasta turvallisuusstrategiasta.

10 artikla. Ympäristö. Artiklassa jäsenvaltiot ja/tai niiden nimetyt operaattorit velvoitetaan ottamaan kaikilla postitoiminnan tasoilla käyttöön ennakoiva strategia, joka keskittyy ympäristöön, yhteiskuntaan ja talouteen. Niiden tulee myös edistää tietoisuutta kestävästä kehityksestä postiliikenteessä.

Artiklaan on lisätty maininta nimetyistä operaattoreista. Artiklaa on muutettu myös siten, että strategia koskee ympäristön lisäksi yhteiskuntaa ja taloutta. Lisäksi kestävä kehitys korvaa artiklassa aiemmin olleen ympäristönsuojelun.

Kansallinen lainsäädäntö ei sisällä säännöksiä artiklassa tarkoitetun strategian käyttöön ottamisesta eikä tietoisuuden edistämisestä.

11 artikla. Rikkomukset. Yleissopimuksen 11 artiklassa on rikkomuksia koskevat määräykset. Yleissopimus velvoittaa jäsenvaltiot ottamaan käyttöönsä tarvittavia keinoja, joilla estetään, syytetään ja rangaistaan henkilöitä, jotka syyllistyvät artiklassa lueteltuihin tekoihin. Artiklassa tarkoitetut rikkomukset voivat ensinnäkin koskea narkoottisten tai psykotrooppisten aineiden tai räjähdysaineiden, helposti syttyvien tai muiden vaarallisten aineiden taikka luonteeltaan pedofiilisten tai pornografisen lapsiin liittyvän aineiston lisäämistä postilähetyksiin. Toisaalta rikkomukset voivat koskea postimerkkejä, etumaksumerkintöjä, posti- tai painokoneella tuotettuja merkintöjä ja kansainvälisiä vastauskuponkeja. Etumaksumerkintöihin liittyvänä rangaistavaa on laittoman hyödyn saavuttamistarkoituksessa tapahtuvat etumaksumerkinnän väärentämiseen ja jäljittelyyn liittyvät tekotavat, väärennettyyn tai jäljiteltyyn postimaksuun liittyvät tekotavat sekä jo käytetyn etumaksumerkinnän käyttö tai kierrätys postimaksuna. Lisäksi rangaistavaa on edellä mainittujen rikkomusten yritys. Postimaksumerkintöihin liittyvien tekojen seuraamusten on oltava samoja siitä riippumatta, ovatko kyseessä kotimaiset vai ulkomaiset postin etumaksut.

Rikosoikeudelliseen vastuuseen johtavista teoista säädetään lailla. Artikla kuuluu siten lainsäädännön alaan. Suurin osa artiklassa tarkoitetuista rikkomuksista tulee rangaistaviksi rikoslain nojalla. Postimerkkejä ja muita maksumerkintöjä koskevat määräykset sen sijaan sisältyvät voimassa olevaan postipalvelulakiin. Sopimuksen hyväksymisen yhteydessä postipalvelulakiin on lisätty 35 a § (1365/2006). Kyseistä pykälää vastaa ehdotetun lain 77 §.

1 luku Palvelujen tarjonta

12 artikla. Peruspalvelut. Artikla sisältää määräykset siitä, mitä kansainvälisen postiliikenteen peruspalveluita jäsenmaissa tulee tarjota. Artiklan mukaan jäsenmaiden on huolehdittava, että niiden nimetyt operaattorit hyväksyvät, käsittelevät, kuljettavat ja toimittavat perille artiklassa määritellyt kirjelähetykset sekä enintään 20 kilogrammaa painavat postipaketit. Artiklaa on täsmennetty siten, että velvollisuus asetetaan postihallinnon sijasta jäsenmaille, joiden tulee huolehtia, että niiden nimetyt operaattorit käsittelevät lähetykset tällä tavoin.

Postidirektiivin 3 artiklassa on säännökset yleispalvelun sisällöstä. Artiklan 6 kohdan mukaan kyseisten postilähetysten vähimmäis- ja enimmäiskoot on vahvistettu Maailman postiliiton hyväksymissä asiaa koskevissa säännöksissä. Artikla on saatettu kansallisesti voimaan postipalvelulain 4 §:llä. Kyseisessä pykälässä säädetään yleispalvelusta, jonka tulee olla tarjolla koko maassa. Yleispalveluun kuuluvat pykälässä mainitut sekä kotimaan että ulkomaan palvelut. Yleispalvelu käsittää vastaanottajalle osoitettujen enintään kahden kilon painoisten kirjelähetysten ja enintään kymmenen kilon painoisten postipakettien välityspalvelun, maahan saapuvien lähetysten osalta kuljetus- ja jakelupalvelun enintään kolmeenkymmeneen kiloon asti sekä kirjattujen ja vakuutettujen lähetysten palvelun.

Ehdotuksen mukaisessa postilain 15 §:ssä säädetään yleispalvelun sisällöstä. Mainitun säännöksen 1 momentin mukaan yleispalveluun kuuluu seuraavia postilähetyksiä koskevien postipalveluiden pysyvä tarjonta: 1) enintään kahden kilon painoiset kirjelähetykset, jotka maksetaan yleisesti käytettävissä olevilla käteismaksutavoilla ja jotka käyttäjällä on mahdollisuus jättää postiyrityksen kuljetettavaksi keräilypisteeseen; kotimaan kirjelähetyksistä tarjolla tulee pitää vähintään sellaista kirjetuotetta, johon sovelletaan jäljempänä 19 §:ssä määriteltävää yleispalvelun laatustandardia; 2) enintään kymmenen kilon painoiset postipaketit, jotka maksetaan yleisesti käytettävissä olevilla käteismaksutavoilla ja jotka käyttäjällä on mahdollisuus jättää postiyrityksen kuljetettavaksi postitoimipisteeseen tai muuhun soveltuvaan jättöpaikkaan ja noutaa postitoimipisteestä; 3) maahan saapuvat enintään kahdenkymmenen kilon painoiset postilähetykset; sekä 4) edellä 1 ja 2 kohdassa määriteltyjen postilähetysten kirjaamis- ja vakuuttamispalvelut. Pykälän 2 momentissa säädetään lisäksi, että tässä pykälässä tarkoitettuun yleispalveluun kuuluvat sekä kotimaan palvelut että ulkomaanpalvelut.

Koska artiklan mukaisista asioista säädetään kansallisessa lainsäädännössä, artikla kuuluu lainsäädännön alaan.

13 artikla. Lisäpalvelut. Artiklassa luetellaan palvelut, joita tarjotaan lisäpalveluina. Pakollisia lisäpalveluita ovat muun muassa kirjaamispalvelut lähteville 1. luokan ja lentopostina lähetettäville kirjelähetyksille sekä kirjaamispalvelu lähteville 2. luokan ja pintapostina lähetettäville kirjelähetyksille kohteisiin, joissa ei ole 1. luokan postipalvelua tai lentopostipalvelua. Lisäksi kirjaamispalvelu tulee tarjota kaikille saapuville kirjelähetyksille. Lisäksi artiklassa luetellaan joukko lisäpalveluita, joita operaattorit voivat vapaaehtoisesti tarjota. Artiklan 4 kohdassa säädetään kansainvälisestä vastauslähetyspalvelusta, vastauskupongeista ja tiettyjä lähetystyyppejä koskevista saantitodistuksista. Näistä osa on vapaaehtoisina ja osa pakollisina tarjottavia palveluita.

Artiklaa on muutettu täsmentämällä jäsenmaiden ja niiden nimettyjen operaattoreiden velvollisuuksia. Jäsenmaiden on huolehdittava siitä, että pakollisia lisäpalveluita on tarjolla. Palveluiden tarjoajana taas voi artiklan mukaan olla joko jäsenmaa tai nimetty operaattori.

Postidirektiivin 3 artiklan 4 kohdassa säädetään yleispalvelun alasta. Siihen kuuluvat myös kirjattuja ja vakuutettuja lähetyksiä koskevat palvelut. Voimassa olevan postipalvelulain 4 §:n mukaan koko maassa tarjolla pidettävä postipalvelujen yleispalvelu käsittää myös kirjattujen ja vakuutettujen lähetysten palvelun.

Yleispalvelun määritelmää ehdotetaan muutettavaksi siten kuin edellä 12 artiklan perusteluissa kuvataan. Yleispalveluun kuuluisivat ehdotetun 15 §:n mukaisten lähetysten kirjaamis- ja vakuuttamispalvelut. Ehdotetun pykälän 2 momentissa säädetään lisäksi, että tässä pykälässä tarkoitettuun yleispalveluun kuuluvat sekä kotimaan palvelut että ulkomaanpalvelut.

Koska artiklan mukaisista asioista säädetään kansallisessa lainsäädännössä, artikla kuuluu lainsäädännön alaan.

14 artikla. Elektroninen posti, EMS, integroitu logistiikka ja uudet palvelut. Artikla sisältää määräyksiä siitä, miten jäsenmaat tai nimetyt operaattorit voivat sopia keskenään osallistumisesta otsikossa mainittuihin uusiin palveluihin. Artiklan mukaan postihallinnot voivat sopia keskenään osallistumisesta esimerkiksi elektronista postia ja EMS pikapostipalvelua koskevien palvelujen tarjontaan. Artikla sisältää myös integroitua logistiikkaa ja sähköistä postileimaa koskevat säännökset. Integroitu logistiikka on palvelu, joka vastaa kaikkia asiakkaiden logistisia vaatimuksia ja sisältää tavaroiden tai asiakirjojen fyysistä kuljetusta edeltävät ja seuraavat työvaiheet. Sähköisen postileima on todiste sähköisestä tapahtumasta. Useissa maissa postit käyttävät sähköistä postileimaa ja postiliitto on kehittänyt maailmanlaajuisen standardin sähköiselle postileimalle. Artiklan 2 kohdan mukaan postihallinnot voivat keskinäisellä sopimuksella luoda uuden palvelun, jota ei ole nimenomaisesti mainittu liiton sopimuksissa. Artiklaa on muutettu korvaamalla termi postihallinto termillä jäsenmaa tai nimetty operaattori. Lisäksi artiklan kohdassa 1.1 on lisätty elektronisen postin määritelmään mahdollisuus tarjota kirjattua elektronista postipalvelua, joka täydentää elektronista postia.

Kansallisessa lainsäädännössämme ei säädetä asiakkaille tarjottavien uusien palveluiden ominaisuuksista, vaan postiyrityksen tarjoamat palvelut määritellään postiyrityksen toimitusehdoissa. Artikla ei kuulu lainsäädännön alaan eikä sen hyväksyminen edellytä lainsäädännön muuttamista.

15 artikla. Lähetykset, joita ei oteta vastaan. Kiellot. Artiklassa annetaan määräyksiä niistä lähetyksistä, joita ei oteta vastaan. Artikla sisältää kieltoja, joiden tarkoituksena on varmistaa, että kansainvälisessä postiliikenteessä ei kuljeteta esimerkiksi vaarallisia aineita tai eläviä eläimiä. Peruslähtökohtana on, että lähetyksiä, jotka eivät täytä yleissopimuksessa ja toimitusohjesäännöissä mainittuja ehtoja, ei oteta vastaan. Myöskään sellaisia lähetyksiä ei oteta vastaan, jotka on lähetetty vilpillisen toimen seurauksena tai kun tarkoituksena on ollut välttää asianmukaisen ja täyden maksun maksaminen. Poikkeukset artiklan sisältämiin kieltoihin on kuvattu toimitusohjesäännöissä. Lisäksi kaikilla postihallinnoilla on mahdollisuus laajentaa artiklan sisältämiä kieltoja. Artiklan 2 kohdassa todetaan esineet, joiden sulkeminen lähetyksiin on kielletty kaikissa lähetysluokissa. Kiellettyinä mainitaan muun muassa huumeet ja psykotrooppiset aineet. Lisäksi artiklassa kielletään laittamasta minkään luokan lähetyksiin räjähtäviä, tulenarkoja tai muita vaarallisia aineita tai radioaktiivisia aineita. Poikkeuksena sallitaan kuitenkin kirjelähetyksissä ja postipaketeissa radioaktiivisia aineita niiden postihallintojen kesken, jotka ovat ilmoittaneet ottavansa vastaan näitä lähetyksiä molemminpuolisesti tai yksisuuntaisesti erityisesti 16 artiklassa mainituilla ehdoilla. Eläviä eläimiä ei saa lähettää missään lähetysluokassa tietyin poikkeuksin. Artiklan 5 kohdan mukaan kirjeenvaihdon lisääminen postipaketteihin on kielletty. Artiklan 6 kohdassa todetaan kielletyksi kolikkojen, seteleiden ja muiden arvoesineiden sulkeminen vakuuttamattomiin kirjepostilähetyksiin.

Artiklaan on tehty useita vähäisiä muutoksia. Ensinnäkin artiklassa täsmennetään, että tietyntyyppisen sisällön lähettämisen voi kieltää jäsenmaa tai sen nimetty operaattori.

Toiseksi kieltoihin on tehty erinäisiä täsmennyksiä ja lisäyksiä. Kaikissa lähetysluokissa kielletyiksi huumeiksi on ensinnäkin määritelty artiklan 2 kohdassa kansainvälisen huumausainevalvontalautakunnan määrittelemät huumeet ja psykotrooppiset aineet sekä muut laittomat huumeet, jotka on kielletty kohdemaassa. Samassa kohdassa kiellettyjen sisältöjen listaan on lisätty myös väärennetyt tuotteet ja piraattituotteet sekä räjähtävien laitteiden jäljitelmät tai käyttökelvottomiksi tehdyt räjähtävät laitteet tai taisteluvälineet. Myöskään mainittuja tuotteita ei saa laittaa minkään luokan lähetyksiin. Kirjeenvaihdon lisääminen paketteihin kielletään artiklan 5 kohdassa. Kieltoa on muutettu siten, että se ei koske arkistoitua materiaalia.

Voimassa olevan postipalvelulain 11 §:n 2 momentissa säädetään sellaisista sisällöistä, joiden vuoksi postiyritys voi kieltäytyä vastaanottamasta tai välittämästä kirjelähetystä. Vastaava säännös sisältyy lakiehdotuksen 40 §:ään sisällöltään muuttamattomana. Vaarallisten aineiden kuljettamista säännellään vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetussa laissa (719/1994).

Vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetun lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan määritelmän mukaan vaarallisella aineella tarkoitetaan ainetta, joka räjähdys-, palo-, tartunta- tai säteilyvaarallisuutensa, myrkyllisyytensä, syövyttävyytensä taikka muun sellaisen ominaisuutensa vuoksi saattaa aiheuttaa vahinkoa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle; mitä tässä laissa säädetään vaarallisesta aineesta, sovelletaan myös vaarallisiin seoksiin, esineisiin, välineisiin, tavaroihin, tyhjiin pakkauksiin, muuntogeenisiin organismeihin ja mikro-organismeihin. Lain 14 §:ssä on yleinen kuljetuskielto. Jollei vaarallinen aine ole luokiteltu, pakattu ja merkitty tässä laissa ja sen nojalla annettavissa säännöksissä tai määräyksissä tarkoitetulla tavalla tai jollei siitä ole annettu säädettyjä kuljetus-asiakirjoja taikka jos vaarallisen aineen kuljettamiseen tarkoitettu pakkaus tai kuljetus-säiliö on vaurioitunut, sen kuljettaminen on kielletty. Lain 14 a § 1 momentin mukaan vaarallista ainetta ei saa kuljettaa, jos kuljetuksesta aiheutuisi aineen 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun ominaisuuden vuoksi ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle vaaraa, jota ei voi pakkaamista tai kuormaamista koskevin taikka muin erityistoimenpitein torjua.

Artikla kuuluu lainsäädännön alaan. Sen hyväksyminen ei edellytä muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön.

16 artikla. Sallitut radioaktiiviset aineet ja tartuntavaaralliset aineet. Artiklan mukaan radioaktiivisia aineita sallitaan kirjepostilähetyksissä ja postipaketeissa niiden jäsenmaiden kesken, jotka ovat ilmoittaneet ottavansa vastaan näitä lähetyksiä. Artikla sisältää yksityiskohtaisemmat ohjeet tällaisten lähetysten käsittelystä.

Artiklaa on muutettu Geneven kongressissa siten, että se koskee biologisten aineiden sijasta tartuntavaarallisia aineita. Artikla sisältää lisäksi yksityiskohtaisemmat määräykset tartuntavaarallisten aineiden lähettämisen ehdoista ja käsittelystä. Artiklassa sallitaan tartuntavaarallisten aineiden lähettäminen kirjeposti- ja postipakettilähetyksissä lukuun ottamatta ihmisiin (UN 2814) tai eläimiin (UN 2900) vaikuttavia kategorian A tartuntavaarallisia aineita. Tartuntavaarallisia aineita voidaan kuitenkin lähettää vain artiklassa määritellyillä ehdoilla. Kategorian B tartuntavaarallisia aineita (UN 3373) voidaan artiklan 2.1 kohdan mukaan vaihtaa vain toimivaltaisten viranomaisten määrittämällä tavalla virallisesti tunnustettujen lähettäjien kesken. Erivapautettuja (ihmisistä tai eläimistä otettuja) potilasnäytteitä voidaan vaihtaa postitse vain toimivaltaisten viranomaisten määrittämällä tavalla virallisesti tunnustettujen lähettäjien kesken. Myös molempien kategorioiden aineiden lähettämisestä annetaan artiklassa tarkat määräykset.

Itella Oyj ei ole ilmoittanut ottavansa vastaan artiklassa tarkoitettuja lähetyksiä. Artiklaa koskevaa sääntelyä ei ole kansallisessa lainsäädännössämme eikä artikla kuulu lainsäädännön alaan.

17 artikla. Tiedustelut. Artiklassa velvoitetaan jokainen nimetty operaattori ottamaan vastaan lähetyksiä koskevia tiedusteluja kuuden kuukauden ajan lähetyksen postittamisen jälkeisestä päivästä. Artiklaan on tehty nimetyn operaattorin käsitteen käyttöönotosta johtuvia muutoksia. Lähetystyypit, joita koskevia tiedusteluja tulee vastaanottaa, määritellään muuttuneessa artiklassa siten, että niiden tulee koskea paketteja ja kirjattuja, vakuutettuja tai jakelurekisteröityjä lähetyksiä. Artiklaan on myös lisätty määräys siitä, että tiedustelut on lähetettävä 1. luokan postina, EMS-postipalvelun kautta tai sähköisesti.

Postidirektiivin 19 artikla velvoittaa jäsenvaltiot varmistamaan, että kaikki postipalvelujen tarjoajat tarjoavat käyttöön avoimet, yksinkertaiset ja huokeat menettelyt postipalvelujen käyttäjien valitusten käsittelemiseksi. Voimassa olevan postipalvelulain 21 §:ssä säädetään postiyritykselle kanneoikeuden menettämisen uhalla tehtävästä muistutuksesta. Vastaava sääntely sisältyy ehdotetun postilain 52 §:ään.

Artikla kuuluu lainsäädännön alaan.

18 artikla. Tullitarkastus. Tulli- ja muut maksut. Artikla sisältää säännökset siitä, että lähtö- ja osoitemaan nimetyillä operaattoreilla on oikeus lainsäädäntönsä mukaan tullitarkastuttaa lähetykset. Artiklassa säännellään kaiken kaikkiaan sitä, millaisia oikeuksia nimetyillä operaattoreilla on postin lähettäjiin ja vastaanottajiin nähden. Artiklaan on tehty lisäys, jonka mukaan maksu voidaan veloittaa kaikista tullatuista lähetyksistä kansallisen lainsäädännön mukaisesti, mukaan lukien tullittomat lähetykset. Asiakkaille on selkeästi etukäteen ilmoitettava vaadittavasta maksusta. Artiklaan on tehty myös muutoksia, jotka johtuvat siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu.

Asiasta ei ole säännöksiä postilainsäädännössä eikä tullilaissa (1466/1994). Tullilain 14 §:n mukaan tulliviranomaisella tai muulla toimivaltaisella viranomaisella on oikeus tullitoimenpiteen suorittamiseksi tarkastaa postilähetysten kirjesalaisuutta loukkaamatta tavaraa. Itella Oyj:n toimitusehtojen mukaan Posti hoitaa tullilain edellyttämällä tavalla saapuvien lähetysten tuontitullauksen ja lähtevien lähetysten vientitullauksen. Artikla kuuluu lainsäädännön alaan. Sen hyväksyminen ei edellytä muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön.

19 artikla. Suljettujen postien vaihto sotilasjoukko-osastojen kanssa. Artikla sisältää määräyksiä siitä, miten suljettua kirjepostia voidaan vaihtaa sotilasjoukko-osastojen kesken käyttämällä muiden maiden maa-, meri- tai lentokuljetuksia. Artiklassa tarkoitettu postia ei lähetetä yksittäisinä kirjeinä tai paketteina, vaan ne kootaan suuremmiksi eriksi, jotka sitten esimerkiksi suomalainen ulkomailla oleva joukko-osasto voi noutaa vastaanottajamaan postitoimipaikasta tai sopia, että koko erä toimitetaan joukko-osastolle asti. Asiallisesti kyse on lähettäjämaan sisäisestä postista, joka toimitetaan vastaanottajalle toisen maan alueella.

Artiklaan on tehty myös muutoksia, jotka johtuvat siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu. Suomessa ei ole asiasta kansallista sääntelyä eikä artikla kuulu lainsäädännön alaan.

20 artikla. Palvelun laatustandardit ja tavoitteet. Artiklassa velvoitetaan jäsenmaat tai niiden nimetyt operaattorit laatimaan ja julkaisemaan kirjepostilähetyksiä ja paketteja koskevat jakelustandardit ja tavoitteet. Palvelun laatustandardien toteutumista on mitattava. Artiklaan on tehty vain sellaisia muutoksia, jotka johtuvat siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu. Laatustandardien laatiminen ja mittaaminen on asetettu joko jäsenmaan tai sen nimetyn operaattorin tehtäväksi.

Postidirektiivin 16 artiklassa velvoitetaan asettamaan ja julkaisemaan yleispalvelun laatustandardi. Voimassa olevan postipalvelulain 5 §:ssä laatustandardi on asetettu seuraavana päivänä jaettaviksi tarkoitetuille kirjelähetyksille. Ehdotetussa 19 §:ssä laatustandardi asetetaan sen sijaan kirjeille, jotka on jätetty jättöpäivästä lukien toisena työpäivänä jaettaviksi. Lisäksi ehdotetussa 42 §:ssä velvoitetaan postiyritys julkaisemaan vuosittain palvelun laatua koskevat tiedot, joista tulee lisäksi käydä ilmi valitusten määrä ja niiden käsittely. Ehdotetun laatustandardin toteutumista mittaava tutkimus on teetettävä yleispalvelun tarjoajasta riippumattomalla taholla.

Artikla kuuluu lainsäädännön alaan.

2 luku Vastuu

21 artikla. Nimettyjen operaattoreiden vastuu. Vahingonkorvaukset. Artikla sisältää määräyksiä, joiden mukaisesti nimetyt operaattorit ovat vastuussa lähetyksen katoamisesta tai vahingoittumisesta. Lukuun ottamatta 22 artiklassa mainittuja vastuuvapautta koskevia tilanteita nimetyt operaattorit vastaavat kansainvälisessä postiliikenteessä kirjattujen lähetysten, tavallisten pakettien ja vakuutettujen lähetysten katoamisesta, anastamisesta tai vahingoittumisesta, jakelurekisteröityjen lähetysten katoamisesta sekä sellaisten pakettien palauttamisesta, jonka perillesaamattomuuden syytä ei ole ilmoitettu.

Artiklaan on tehty lukuisia muutoksia, jotka johtuvat siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu. Artiklan sanamuotoja on myös paikoin täsmennetty siten, että niistä käy nykyistä selvemmin ilmi, että korvauksen voi saada lähetyksen postittamisesta suoritetuista maksuista. Artiklaan on lisätty 6 ja 7 kohdat, jotka koskevat kirjattujen tai vakuutettujen kirjelähetysten taikka tavallisten pakettien palauttamisesta tietyissä tapauksissa maksettavia korvauksia. Lisäksi varaumat kieltävää artiklan kohtaa on muutettu.

22 artikla. Jäsenmaiden ja nimettyjen operaattoreiden vastuuvapaus. Artikla sisältää määräyksiä siitä, missä tapauksissa jäsenmaat ja nimetyt operaattorit vapautuvat vastuusta. Nimetyt operaattorit eivät ole vastuussa kirjatuista lähetyksistä, jakelurekisteröidyistä lähetyksistä, paketeista eivätkä vakuutetuista lähetyksistä, kun ne on toimitettu omien vastaavanlaisista lähetyksistä annettujen määräysten mukaan. Vastuu kuitenkin säilyy artiklassa luetelluissa tapauksissa esimerkiksi silloin, kun anastus tai vahingoittuminen on havaittu joko ennen lähetyksen luovuttamista tai sitä luovutettaessa. Artiklaan on tehty ainoastaan muutoksia, jotka johtuvat siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu.

23 artikla. Lähettäjän vastuu. Artiklassa määrätään lähettäjän olevan vastuussa artiklassa tarkemmin määritellyistä vahingoista, jotka ovat aiheutuneet postivirkailijoille ja muille postilähetyksille. Lähettäjä vastaa joko postivirkailijalle, muille postilähetyksille tai postikalustolle aiheutuvasta vahingosta, joka johtuu kiellettyjen esineiden lähettämisestä postitse tai siitä, että hyväksymistä koskevat ehdot on jätetty ottamatta huomioon. Artiklaan on tehty ainoastaan muutoksia, jotka johtuvat siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu.

24 artikla. Vahingonkorvauksen maksaminen. Artiklan mukaan velvollisuus vahingonkorvauksen maksamiseen ja maksujen palauttamiseen on nimetyllä operaattorilla. Artiklan mukaan joko lähtö- tai osoitemaan nimetty operaattori on velvollinen maksamaan vahingonkorvauksen ja palauttamaan maksut. Maksut suorittaneella nimetyllä operaattorilla on takaisinsaantioikeus vastuulliselta postihallinnolta. Lisäksi artiklassa todetaan lähettäjän oikeus luopua oikeudestaan vahingonkorvaukseen vastaanottajan eduksi. Artiklaan on tehty ainoastaan muutoksia, jotka johtuvat siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu.

25 artikla. Vahingonkorvauksen määrän mahdollinen takaisin periminen lähettäjältä tai vastaanottajalta. Artiklassa määrätään siitä, missä tapauksissa lähettäjältä tai vastaanottajalta voidaan periä takaisin vahingonkorvauksen määrä. Artikla koskee tapauksia, joissa jo korvattu lähetys löytyy myöhemmin. Artiklan mukaan vahingonkorvaus voidaan periä takaisin lähettäjältä tai vastaanottajalta, jos kadonneena pidetty kirjattu tai vakuutettu lähetys tai paketti löydetään. Artiklaan on tehty ainoastaan muutoksia, jotka johtuvat siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu.

Postiyrityksen vastuuta koskevat pykälät sisältyvät ehdotetun postilain 49 – 52 §:ään. Mainitun 49 §:n 6 momentin mukaan tämän lain säännöksiä ei sovelleta kansainväliseen postiliikenteeseen siltä osin kuin Suomea velvoittavasta kansainvälisestä sopimuksesta johtuu muuta.

Artiklat 21 – 25 kuuluvat lainsäädännön alaan. Niiden hyväksyminen ei kuitenkaan edellytä lainsäädännön muutoksia.

Kongressissa on poistettu aiempi artikla 26, jossa määrättiin vastuuta koskeviin poikkeuksiin sovellettavasta vastavuoroisuudesta. Vastuuta koskevista artikloista huolimatta jäsenmaa, joka varaa itselleen oikeuden olla maksamatta vahingonkorvauksia vastuiden osalta, ei ollut 26 artiklan mukaan oikeutettu vahingonkorvauksiin muilta jäsenmailta, jotka olivat hyväksyneet vastuunsa näiden artiklojen mukaan. Kansallinen lainsäädäntö ei sisällä vastavuoroisuutta koskevaa sääntelyä, joten artiklan poistaminen ei aiheuta lainmuutoksia.

3 Luku Erityisesti kirjepostia koskevat määräykset

26 artikla. Kirjelähetysten postittaminen toisessa maassa. Artiklan mukaan mikään jäsenmaa ei ole velvollinen kuljettamaan eikä jakamaan vastaanottajalle kirjelähetyksiä, joita sen alueella asuvat lähettäjät postittavat tai postituttavat vieraassa maassa hyötyäkseen siellä sovellettavista edullisemmista maksuista. Artiklaan tehtiin täsmennyksiä, jotka johtuvat pääosin siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu.

Postilakiin ehdotetaan uutta sääntelyä ulkomailta tulleiden kirjelähetysten välittämisvelvollisuudesta tehtävistä poikkeuksista. Ehdotetun postilain 36 §:n 3 momentin mukaan nimetty operaattori ei ole velvollinen kuljettamaan eikä jakamaan vastaanottajalle kirjelähetyksiä joita lähettäjät postittavat tai postituttavat muussa kuin asuinmaassaan hyötyäkseen siellä sovellettavissa edullisemmista maksuista. Kohdemaan nimetty operaattori voi periä lähettäjältä tai tämän kieltäytyessä lähtömaan nimetyltä operaattorilta kotimaan maksut. Jos nämä kieltäytyvät maksamasta määräajan kuluessa, kohdemaan nimetty operaattori voi palauttaa lähetykset takaisin lähtömaan nimetylle operaattorille ja vaatia korvausta lähettämisestä aiheutuvista kuluista.

Artikla kuuluu lainsäädännön alaan. Lainmuutoksella saatetaan postilaki vastaamaan artiklan määräyksiä.

1 luku Erityisesti kirjepostia koskevat määräykset

Sopimuksen kolmas osa sisältää päätemaksuja koskevat määräykset. Päätemaksuilla tarkoitetaan sellaisia kansainvälisessä postiliikenteessä sovellettavia maksuja, joita kirjepostilähetyksiä vastaanottava nimetty operaattori on oikeutettu perimään lähettävältä operaattorilta. Päätemaksuilla korvataan niitä kuluja, jotka aiheutuvat vastaanotetusta kansainvälisestä postista.

Postidirektiivin 13 artikla koskee päätemaksuja. Ulkomaanpostin yleispalvelun tarjoamisen takaamiseksi jäsenvaltioiden on artiklan mukaan kannustettava yleispalvelun tarjoajiaan pitämään huolta siitä, että niiden tekemissä yhteisön sisäisen ulkomaanpostin päätemaksuja koskevissa sopimuksissa noudatetaan artiklassa määriteltyjä periaatteita. Säännöksen mukaan päätemaksut on vahvistettava suhteessa saapuvan ulkomaanpostin käsittely- ja jakelukustannuksiin, maksujen suuruuden on oltava yhteydessä saavutettuun palvelun laatuun ja päätemaksujen on oltava julkisia ja syrjimättömiä.

27 artikla. Päätemaksut. Yleiset määräykset. Artikla sisältää päätemaksuja koskevat yleiset määräykset. Geneven kongressia edeltäneessä Bukarestin kongressissa hyväksyttiin uuden mallinen päätemaksujärjestelmä, joka jakautuu kahteen alajärjestelmään. Tavoitejärjestelmä on päätemaksujärjestelmä, jota teollistuneet maat noudattavat. Siirtymäkauden järjestelmä taas on tarkoitettu kehitysmaille. Kehitysmaat voivat kuitenkin halutessaan noudattaa myös palvelutasosidonnaista järjestelmää, joka on laadittu tavoitejärjestelmää noudattaville maille. Yleissopimuksen päätemaksuja koskevat säännökset ovat siirtymäkauden järjestelyjä. Tarkoituksena on siirtyä maakohtaiseen maksujärjestelmään 1 päivästä tammikuuta 2014 lukien.

Geneven kongressissa täsmennettiin jakoa tavoitejärjestelmän ja siirtymäkauden järjestelmän maihin. Tavoitejärjestelmää noudattavat maat jaetaan kahteen ryhmään: maat ja alueet, jotka noudattavat tavoitejärjestelmää ennen vuotta 2010 ja toisaalta maat ja alueet, jotka noudattavat tavoitejärjestelmää vuodesta 2010 ja 2012 alkaen. Omana ryhmänään ovat edelleen maat, jotka noudattavat siirtymäkauden järjestelmää. Artiklaan on lisätty uusia kohtia, joiden mukaan eri järjestelmiä noudattavien maiden tulee toimia. Uusissa 4.2 – 4.4 kohdissa keskeistä on sen määrittely, miten nimettyjen operaattoreiden tulee asettaa kotimaan liikenteessä tarjoamansa hinnat ja ehdot muiden nimettyjen operaattoreiden käytettäväksi. Uudet tavoitejärjestelmän maat ja siirtymäkauden järjestelmää noudattavat maat voivat määräysten nojalla päättää käytettäväksi asettamisesta joustavammin kuin ne maat, jotka noudattavat tavoitejärjestelmää jo ennen vuotta 2010.

Artiklaan on lisätty määräyksiä muun muassa kirjattuihin ja vakuutettuihin lähetyksiin sovellettavista päätemaksuista. Päätemaksujen määrä ilmaistaan SDR:nä eli kansainvälisen valuuttarahaston erityisnosto-oikeuksina. Artiklaan on tehty myös muutoksia, jotka johtuvat siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu.

28 artikla. Päätemaksut. Tavoitejärjestelmää noudattavien maiden nimettyjen operaattoreiden väliseen postiliikenteeseen sovellettavat määräykset. Artiklassa määritellään päätemaksujen laskutavat. Päätemaksut ilmaistaan prosentteina kotimaan maksusta. Päätemaksuilla on ylä- ja alarajat. Päätemaksujen määrä ilmaistaan SDR:nä eli kansainvälisen valuuttarahaston erityisnosto-oikeuksina.

Maksuja on kauttaaltaan korotettu Geneven kongressissa. Maksut määritellään vuosikohtaisesti erikseen uusille tavoitejärjestelmän maille ja niille maille, jotka noudattavat tavoitejärjestelmää ennen vuotta 2010.

Artiklaan on myös lisätty viittaus kirjepostia koskevaan toimitusohjesääntöön, jonka mukaisesti määritellään myös kansainvälisen vastauspalvelun lähetysten maksut. Lisäksi uusi 4 kohta sisältää määräyksen postitoimintaneuvoston tekemästä tutkimuksesta. Tutkimus koskee saapuvan postin käsittelykuluja vuosina 2009 ja 2010, ja tutkimustulosten perusteella postitoimintaneuvosto harkitsee, muutetaanko 1. luokan 20 grammaa painavan kirjeen maksua vuosille 2012 ja 2013. Artiklaan on tehty myös muutoksia, jotka johtuvat siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu.

29 artikla. Päätemaksut. Siirtymäkauden järjestelmää noudattavien maiden nimetyille operaattoreille suuntautuvaan, niiltä lähtevään ja niiden väliseen postiliikenteeseen sovellettavat määräykset. Artikla sisältää määräykset niistä maksuista, joita siirtymäkauden järjestelmää noudattavien maiden nimetyt operaattorit soveltavat. Vuosikohtaisten päätemaksujen määriä on korotettu Geneven kongressissa. Määrät on määritelty erikseen sen mukaan, onko postiliikenteen kokonaismäärä yli vai alle 100 tonnia vuodessa. Artiklaan on tehty myös muutoksia, jotka johtuvat siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu.

30 artikla. Palvelutasorahasto. Palvelutasorahaston tarkoituksena on tukea palvelutason parantamista sellaisissa maissa, joiden kongressi on määritellyt kuuluvan vähiten kehittyneiden maiden ryhmään. Kehittyneet maat maksavat päätemaksujen lisäksi yleissopimuksessa määritellyn suuruisen päätemaksujen korotuksen rahastoon, josta vähiten kehittyneet maat voivat hakea taloudellista tukea palvelutasonsa parantamiseksi. Artiklassa määritellään näiden maksujen laskentatavat.

Artiklaan sisältyvää maksujen laskentajärjestelmää on tarkennettu. Maksut määräytyvät kongressin ja alueiden kongressin tekemien maaluokitusten mukaisesti. Sen lisäksi maksujen määräytymiseen vaikuttaa muun muassa se, milloin maat liittyvät tavoitejärjestelmään.

31 artikla. Kauttakulkumaksut. Artiklan mukaan kauttakulkumaksut on maksettava silloin, jos lähetysten kuljettamisessa tarvitaan kolmannen osapuolen palveluita. Artiklaan tehdyn muutoksen nojalla kauttakulkumaksuja sovelletaan myös väärin osoitettuihin ja väärin jaettuihin lähetyksiin. Artiklaan on tehty myös muutoksia, jotka johtuvat siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu.

Suomen kansallinen lainsäädäntö ei sisällä päätemaksuja tai kauttakulkumaksuja koskevaa sääntelyä. Artiklat 27 – 31 kuuluvat lainsäädännön alaan, koska maksujen perusteista säädetään Suomessa lailla. Artikloihin tehtyjen muutosten hyväksyminen ei kuitenkaan edellytä kansallisen lainsäädännön muuttamista. Itella Oyj:lle on asetettu sille myönnetyssä toimiluvassa velvollisuus välittää myös ulkomaisia postilähetyksiä Suomeen sekä Suomesta lähetettyjä postilähetyksiä ulkomaille sen mukaisesti kuin Suomea sitovat kansainväliset sopimukset ja EU:n lainsäädäntö edellyttävät. Ehdotetun postilain 9 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan toimilupaviranomainen voi asettaa toimiluvassa ehtoja, jotka täydentävät tämän lain säännöksiä tai sen nojalla annettuja säädöksiä ja jotka koskevat velvollisuutta toimia Maailman postiliiton yleissopimuksen mukaisena nimettynä operaattorina ja Maailman postiliiton sopimusten noudattamista.

2 luku Muut määräykset

32 artikla. Perusmaksut ja lentokuljetusmaksujen laskeminen. Artiklan mukaan nimettyjen operaattoreiden väliseen tilitykseen sovellettavan lentokuljetusten perusmaksun hyväksyy postitoimintaneuvosto. Maksujen laskutapa sekä tilitysmenetelmät määritellään kirjepostia ja postipaketteja koskevissa toimitusohjesäännöissä.

Artiklaa on muutettu ulottamalla lentokuljetusten maksujen sääntely myös väärin osoitettuihin ja väärin jaettuihin lähetyksiin. Artiklaan on tehty myös muutoksia, jotka johtuvat siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu.

Artikla kuuluu lainsäädännön alaan, koska maksujen perusteista säädetään Suomessa lailla. Artiklaan tehtyjen muutosten hyväksyminen ei kuitenkaan edellytä kansallisen lainsäädännön muuttamista. Ehdotettu postilaki ei sisällä sääntelyä perusmaksuista eikä lentokuljetusmaksuista.

33 artikla. Postipakettien maa- ja merimaksut. Artiklassa määritellään pakettien jakelukorvauksen laskutapa. Jakelukorvaus maksetaan kahden nimetyn operaattorin välillä kuljetettavista paketeista. Geneven kongressissa artiklaan on tehty vain muutoksia, jotka johtuvat siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu.

Ehdotetun postilain 26 §:n mukaan yleispalvelun tarjoajan tulee hinnoitella yleispalveluun kuuluvat palvelut siten, että hinnat ovat kohtuulliset, kustannussuuntautuneet sekä sellaiset, että palvelut ovat kaikkien käyttäjien saatavilla heidän asuinpaikastaan riippumatta. Lisäksi hinnoittelun tulee kannustaa tehokkaaseen yleispalvelun tarjontaan ja noudattaa avoimuuden ja syrjimättömyyden periaatteita.

Artikla kuuluu lainsäädännön alaan. Ehdotettu postilaki ei sisällä sääntelyä postipakettien maa- ja merimaksuista.

34 artikla. Postitoimintaneuvoston oikeus määrätä maksuista. Artikla sisältää määräyksen siitä, mitä maksuja Maailman postiliiton postitoimintaneuvostolla on oikeus asettaa. Näitä ovat kauttakulkumaksut kirjelähetysten käsittelystä ja kuljetuksesta yhden tai useamman välittävän maan kautta, perusmaksut ja lentokuljetusmaksut postin kuljettamisesta ilmateitse, jakelukorvaukset saapuville postipaketeille, kauttakulkumaan maksut pakettien käsittelystä ja kuljetuksesta välittävän maan kautta sekä merimaksut pakettien kuljettamisesta meritse. Artiklaan on tehty vain muutoksia, jotka johtuvat siitä, että postihallinnon käsitteestä on luovuttu.

Suomen kansallinen lainsäädäntö ei sisällä kauttakulkumaksuja koskevaa sääntelyä.

35 artikla. Yleissopimusta ja Toimitusohjesääntöjä koskevien ehdotusten hyväksymisehdot. Artiklassa on säännökset yleissopimukseen ja toimitusohjesääntöihin tehtävien muutosehdotusten hyväksymisen edellyttämistä äänimääristä erikseen kongressissa hyväksyttävien muutosten, kahden kongressin välissä hyväksyttävien muutosten ja erikseen vielä postitoimintaneuvoston toimitusohje-sääntöjen muuttamisen osalta. Artikla kuuluu lainsäädännön alaan, koska sen sisältämät määräykset vaikuttavat Suomen täysivaltaisuuteen.

36 artikla. Kongressissa esitetyt varaumat. Artiklassa todetaan, ettei postiliiton tavoitteiden tai tarkoituksen vastaisia varaumia sallita. Varaumia tulisi esittää vain, kun se on ehdottoman välttämätöntä ja ne on asianmukaisesti perusteltava. Varaumia käsitellään kongressissa tehtyinä ehdotuksina ja ne on hyväksyttävä sillä enemmistöllä, jota varauman koskeman artiklan muuttaminen edellyttää. Varaumia on periaatteessa sovellettava vastavuoroisesti ja ne tehneen jäsenmaan ja muiden jäsenmaiden välillä.

37 artikla. Yleissopimuksen voimaantulo ja voimassaoloaika. Tarkistettu yleissopimus tuli voimaan 1 tammikuuta 2010 ja on voimassa seuraavan kongressin sopimusten voimaantuloon asti.

1 luku. Yleiset säännökset

1 §. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Pykälässä säädetään lain tarkoituksesta ja soveltamisalasta. Voimassa olevan postipalvelulain ensimmäinen pykälä sisältää säännöksen lain tarkoituksesta. Tarkoitussäännös ehdotetaan otettavaksi lain 1 §:n 1 momentiksi. Sen mukaan lain tarkoituksena on turvata postipalveluiden ja erityisesti yleispalvelun saatavuus tasapuolisin ehdoin koko maassa. Säännös vastaa suurimmaksi osaksi voimassa olevan lain 1 §:n 1 momenttia. Voimassa olevan lain maininta palveluiden hyvälaatuisuudesta ehdotetaan poistettavaksi, koska sillä ei ole itsenäistä merkitystä, vaan postipalveluiden ja yleispalvelun hyvälaatuisuutta ja tarjontaa turvataan lain aineellisten säännösten avulla.

Postipalvelulain 1 §:n 2 momenttia vastaavaa säännöstä ehdotukseen ei sisälly, koska valtioneuvosto ei enää ehdotetun lain mukaan aseta yleispalveluvelvoitetta. Yleispalvelun sisällöstä ja sen tarjonnan turvaamisesta säädetään jäljempänä 3 ja 4 luvussa.

Pykälän 2 momentin mukaan tätä lakia sovelletaan postin yleispalvelun ja muiden postipalvelujen tarjoamiseen. Säännös vastaa sisällöltään postipalvelulain 2 pykälän 1 momenttia. Postipalvelu ja yleispalvelu määritellään jäljempänä laissa.

Ehdotetussa 3 momentissa säädetään siitä, mitkä palvelut jätetään nimenomaisesti lain soveltamisalan ulkopuolelle. Lain soveltamisalaa ei ehdoteta muutettavaksi nykyisestä, mutta joitakin täsmennyksiä soveltamisalasäännöksiin ehdotetaan tehtäväksi. Pykälän johdantolauseen nojalla lakia ei sovelleta sellaisen palvelun tarjoamiseen, joka koskee momentin eri kohdissa määriteltäviä lähetyksiä tai palveluita.

Pykälän 3 momentin 1 kohdan mukaan tätä lakia ei sovelleta sellaisiin palveluihin, jotka koskevat sanoma- ja aikakauslehtiä. Säännös perustuu postipalvelulain 2 §:n 2 momentin 1 kohtaan. Lehtien julkaisutoiminnan on perinteisesti katsottu kuuluvan perustuslain turvaaman sananvapauden piiriin. Tämän vuoksi on pidetty tärkeänä, että lehtien jakelu jää postipalveluihin sovellettavan sääntelyn ulkopuolelle. Käsitellessään hallituksen esitystä postipalvelulaiksi perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 28/2000 vp) todennut, että joukkotiedotuksen vapauden kannalta on olennaista, että sanoma- ja aikakauslehtien kuljetus ja jakelu on rajattu lain soveltamisalan ulkopuolelle. Tästä syystä valiokunta ei pitänyt ehdotusta perustuslaissa turvatun sananvapauden kannalta ongelmallisena. Lehtien jakelusta huolehtivat osin lehtien kustantajat ja osin yleispalvelun tarjoaja, eikä tätä tilannetta ole tarkoitus sääntelyllä muuttaa.

Pykälän 3 momentin 2 kohdan mukaan tätä lakia ei sovelleta sellaisiin palveluihin, jotka koskevat osoitteettomia lähetyksiä. Uudessa kohdassa tämä todetaan selvyyden vuoksi. Osoitteettomat lähetykset voivat olla esimerkiksi kirjelähetyksiä, lehtiä tai postipaketteja. Myöskään voimassa olevassa postipalvelulaissa ei säännellä osoitteettomia lähetyksiä, mutta niiden jääminen sääntelyn ulkopuolelle selviää vain lähetysten määritelmistä. Oikeustila säilyy siten nykyisen kaltaisena. Esimerkkinä osoitteettomista kirjelähetyksistä voidaan mainita osoitteeton suoramainonta. Osoitteettomia lehtiä ovat taas esimerkiksi kaupunkilehdet. Kaupunkilehdet jaetaan osoitteettomina, joten ne poikkeavat tältä osin muista lehdistä. Osoitteettomina kaupunkilehdet eivät ole tähänkään asti kuuluneet postilainsäädännön alaan, joten oikeustilaa ei ehdoteta tältä osinkaan muutettavaksi. Säännös lisätään ainoastaan sääntelyn täsmentämiseksi.

Pykälän 3 momentin 3 kohdan mukaan lakia ei sovelleta kirjelähetyksiä koskeviin palveluihin, jos toiminta on pienimuotoista, taloudelliselta merkitykseltään vähäistä sekä laajuudeltaan sellaista, että sillä ei ole yleispalvelun saatavuuden kannalta olennaista merkitystä. Säännös perustuu postipalvelulain 2 §:n 2 momentin 2 kohtaan. Sen sanamuotoa ehdotetaan täsmennettäväksi. Ehdotuksessa korostetaan sitä, että toiminnan tulee olla taloudelliselta merkitykseltään vähäistä. Säännöksen nojalla ei siten voida sulkea soveltamisalan ulkopuolelle sellaista palvelua, joka on yleispalvelun saatavuuden kannalta vähämerkityksistä mutta taloudellisesti merkittävää. Joka tapauksessa tämän kohdan nojalla ulkopuolelle jäävän toiminnan on oltava myös pienimuotoista.

Ehdotetussa 4 kohdassa jätetään soveltamisalan ulkopuolelle kuriiripalvelut, jotka eivät kuulu myöskään postipalvelulain soveltamisalaan. Kuriiripalveluita koskee postipalvelulain 2 §:n 2 momentin 4 kohta. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä nimenomaisesti mainitaan kirjelähetysten kuriiripalvelut määrittelemättä niitä erikseen. Voimassa olevassa laissa kuriiripalvelut mainitaan vain säännöksen perusteluissa. Tarkoituksena ei ole muuttaa oikeustilaa, vaan lain ulkopuolelle jätetään samat palvelut kuin voimassa olevan lainkin nojalla. Säännöksen sanamuotoa ehdotetaan muutettavaksi sen vuoksi, että kohta koskisi yksiselitteisesti kuriiritoimintaa eikä muita sitä mahdollisesti muistuttavia postipalveluita. Olennaisia kriteereitä kuriiritoiminnassa ovat voimassa olevan lain määritelmässä mainitut asiakaskohtaisuus, kuljetusnopeus ja –varmuus sekä yksilöllinen sopimus. Tämän lisäksi kuriiripalveluita hoidetaan usein siten, että niissä ei käytetä säännöllistä jakelureittiä, vaan kuriiripalveluiden tarjoajat hoitavat jakelun lähetyskohtaisesti kullekin vastaanottajalle erikseen. Säännöksen tarkoituksena ei ole sulkea kaikkia kahdenvälisiä sopimuksia soveltamisalan ulkopuolelle, vaan juuri aidot kuriiripalvelut, kuten nykyisinkin.

Ehdotetun 5 kohdan mukaan lakia ei sovelleta sellaiseen palveluun, joka koskee postipaketteja, jotka eivät kuulu yleispalveluun. Säännös vastaa sisällöltään postipalvelulain 2 §:n 2 momentin 5 kohtaa. Lain soveltamisalaan kuuluu siten vain sellainen pakettien välittäminen, jota tehdään postiyritykselle asetetun yleispalveluvelvollisuuden nojalla.

Pykälän 6 kohdan nojalla soveltamisalan ulkopuolelle jätetään elinkeinonharjoittajan omaan toimintaan tarvittava tai liittyvä postitoiminta. Elinkeinonharjoittajan oma toiminta voi olla yhden yrityksen tai koko konsernin omassa toiminnassa tarvittavaa tai siihen liittyvää postitoimintaa. Tällaista on esimerkiksi toimipaikkojen välinen tai konsernin sisäinen postitusjärjestelmä. Säännös vastaa postipalvelulain 2 §:n 2 momentin 3 kohtaa.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti. Ehdotetun momentin mukaan tämän lain säännöksiä ei sovelleta kansainväliseen postiliikenteeseen siltä osin kuin Suomea velvoittavasta kansainvälisestä sopimuksesta johtuu muuta. Maailman postiliiton yleissopimus on Suomessa saatettu laintasoisena voimaan. Kansainvälisessä postiliikenteessä sovelletaan ensisijaisesti mainittua sopimusta. Voimassa oleva postipalvelulaki sisältää joitakin sellaisia viittauksia Maailman postiliiton sopimuksiin, jotka korvataan tämän momentin yleislausekkeella. Samaa periaatetta on kuitenkin tarvittaessa voitava soveltaa muiltakin osin.

Ensinnäkin vastuusääntelyä koskevat postipalvelulain 19 §:n 6 momentti sisältää nyt ehdotettua momenttia vastaavan säännöksen. Sen mukaan tämän lain säännöksiä postiyrityksen korvausvastuusta ei sovelleta siltä osin kuin Suomea velvoittavasta kansainvälisestä sopimuksesta johtuu muuta. Säännös on tarpeen, koska kansainvälisessä postiliikenteessä saattaa olla vallalla myös muita vahingonkorvauskäytäntöjä. Maailman postiliiton sopimusten mukaisessa korvausoikeudessa tavallisesta kirjelähetyksestä ei makseta korvauksia lainkaan.

Toiseksi hinnoittelua koskevassa postipalvelulain 26 §:n 3 momentissa säädetään, että tämän lain säännöksiä hinnoittelusta ei sovelleta siltä osin kuin Suomea velvoittavasta kansainvälisestä sopimuksesta johtuu muuta. Myös kyseinen säännös korvattaisiin nyt ehdotetulla momentilla. Sen nojalla voidaan tulevaisuudessakin lähettää kansainvälisessä postiliikenteessä maksutta sotavankien ja siviili-internoitujen postilähetyksiä sekä sokeainlähetyksiä.

Säännöksellä pannaan yhdessä 2 §:n kanssa täytäntöön postidirektiivin 2 artikla.

2 §. Määritelmät. Pykälä sisältää laissa käytettävien keskeisten käsitteiden määritelmät. Määriteltäviksi on otettu yleensä sellaiset käsitteet, joita käytetään laissa useissa kohdissa. Muualla laissa määritellään joitakin muita käsitteitä, jotka ovat käytössä vain paikoittaisesti. Useat määriteltävät käsitteet ovat samoja kuin voimassa olevassa postipalvelulaissa. Samojenkin käsitteiden määritelmiä on kuitenkin paikoin tarpeen tarkastella uudelleen. Pykälä perustuu postipalvelulain 3 §:ään.

Pykälän 1 kohdan mukaan tässä laissa tarkoitetaan postitoiminnalla tämän lain mukaista yleispalvelun ja muun postipalvelun tarjontaa. Säännös vastaa voimassa olevan postipalvelulain määritelmää. Postipalvelu ja yleispalvelu määritellään myöhemmin tässä pykälässä.

Pykälän 2 kohdassa määritellään postipalvelu, joka on lain kannalta keskeinen käsite. Postipalveluna pidetään säännöksen mukaan kirjelähetysten ja yleispalveluun kuuluvien postipakettien säännöllistä keräilyä, lajittelua, kuljetusta ja jakelua maksua vastaan postin lähettäjältä tai toiselta postiyritykseltä postin saajalle tai toiselle postiyritykselle. Säännös perustuu postipalvelulain 3 §:n 2 kohtaan.

Määritelmässä ensinnäkin rajataan postipalvelu siten, että se on maksua vastaan tapahtuvaa lähetysten välittämistä. Kuten voimassa olevan lainkin mukaan, määritelmässä korostetaan toiminnan elinkeinoluonnetta. Tämä rajaa lain soveltamisalan ulkopuolelle esimerkiksi sellaisen yhdistysten tiedotteiden jakamisen, joka tehdään vapaaehtoistyönä. Välitettävät lähetykset voivat puolestaan olla joko kirjelähetyksiä tai yleispalveluun kuuluvia paketteja. Jo 1 §:ssä suljetaan lain soveltamisalan ulkopuolelle sanoma- ja aikakauslehtien välittäminen. Myöskään postipalvelun määritelmän mukaan lehdet eivät ole sellaisia lähetyksiä, joiden välittämistä voitaisiin pitää postipalveluna.

Määritelmässä ehdotetaan selvennettäväksi, että postiyrityksen tulee hoitaa lähetysten välittämistä säännönmukaisena toimintana. Tällä ei tarkoiteta sitä, että lähetyksiä tulisi esimerkiksi jaella kaikkina arkipäivinä. Yleispalvelun tarjoajalla on velvollisuus jakaa lähetykset viitenä arkipäivänä viikossa, mutta jokin toinen postiyritys voi jakaa ne kahtena päivänä viikossa. Määritelmän säännöllisyydellä tarkoitetaan sitä, että jakelu ja muut siihen mahdollisesti kuuluvat palvelut hoidetaan säännöllisen suunnitelman mukaisesti. Suunniteltuun jakeluun kuuluu esimerkiksi reittisuunnitelma, jonka mukaan jakelu hoidetaan. Lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävät kuriiripalvelut ovat esimerkki sellaisista palveluista, joissa lähetysten välittämistä ei hoideta säännöllisen suunnitelman mukaisesti. Niissä lähetysten välittäminen perustuu täysin yksilöllisiin sopimuksiin ja jakelu hoidetaan satunnaisesti eri kohteisiin.

Postipalvelun elementtejä ovat postipalvelulain ja postidirektiivin mukaan keräily, lajittelu, kuljetus ja jakelu. Eri toiminnoista voivat vastata eri yritykset tai ne voivat olla yhden yrityksen hoitamana kokonaisuutena. Postidirektiivin johdanto-osan kappaleessa 17 todetaan, että pelkkää kuljetusta ei ole pidettävä postipalvelua. Voimassa olevassa postipalvelulaissa mitään vastaavaa rajausta ei ole tehty, vaan mainittuja elementtejä käsitellään kokonaisuutena.

Keräilyn käsitettä voidaan täsmentää siten, että lähetysten katsotaan tulleen keräillyiksi siinä vaiheessa, kun ne ovat fyysisesti saapuneet postiverkkoon. Siksi lähetykset tulevat tällöin myös tämän lain piiriin. Tämä on johdettavissa kirjelähetyksen määritelmästä, jossa tarkoitetaan fyysiselle alustalle kirjoitettua viestiä. Jos lähetys kulkee osan toimintoketjusta sähköisessä muodossa, siihen tulee soveltuvin osin soveltaa sähköisen viestinnän lainsäädäntöä.

Ehdotetussa kohdassa postipalveluna pidetään sellaista palvelua, jossa yritys huolehtii tavalla tai toisella kaikista mainituista elementeistä: keräilystä, lajittelusta, kuljetuksesta ja jakelusta. Postipalvelun tarjoajana ei sen sijaan pidettäisi esimerkiksi yritystä, joka pelkästään keräilisi ja tulostaisi kirjelähetyksiä. Postipalvelun tarjoaja voi kuitenkin käyttää palveluittensa tarjoamiseen myös alihankkijoita. Postiyritys voi siten esimerkiksi antaa lähetyksen kuljetukset eri alueilla paikallisten yritysten hoidettaviksi. Postipalvelua tarjoaisi myös yritys, joka hoitaisi kirjelähetysten jakelun jollain alueella itse mutta käyttäisi jakeluun jossain toisen postiyrityksen verkkoa. Postiyritys voi myös järjestää jakelun kokonaan toisen postiyrityksen verkkoa käyttämällä. Keskeistä postilain kannalta on se, että yritys hoitaa jakelua joko jakelemalla itse tai vähintään vastaamalla jakelun suunnittelusta. Jos yritys käyttää jakelussaan toisen yrityksen postiverkkoa, sen tulee kuitenkin vastata esimerkiksi sen suunnittelusta, mille alueille, miten ja miten usein sen välitettäväksi ottamia lähetyksiä jaellaan. Postiyritys myös sopii mainituista seikoista sen postiyrityksen kanssa, jonka verkkoa se käyttää jakelussaan. Tämän vuoksi postiyrityksen määritelmää eivät täytä esimerkiksi yritykset, jotka vain keräävät tai tulostavat välitettäviksi suuria lähetyseriä.

Jäljempänä esityksen 62 ja 63 §:ssä säädetään edellä tarkoitettujen muiden yritysten vaitiolovelvollisuudesta sekä velvollisuudesta turvata luottamuksellisen viestin salaisuus. On todennäköistä, että suurin osa postiyrityksistä hoitaa tai teettää alihankintana toisella yrityksellä myös muita kohdassa tarkoitettuja toimintoja: lähetysten keräilyä, lajittelua ja kuljetusta. Tällöin myös niitä pidettäisiin sen tarjoaman postipalvelun osina.

Pykälän 3 kohdan mukaan yleispalvelulla tarkoitetaan niitä postipalveluita, joista säädetään 3 luvussa ja joiden tulee olla tarjolla koko maassa. Kohta perustuu postipalvelulain 3 §:n 3 kohtaan. Yleispalvelu määritellään mainitussa postipalvelulain kohdassa viittaamalla sen pysyvään tarjontaan ja muihin ominaisuuksiin. Ehdotuksen mukainen yleispalvelun sisältö taas määritellään 3 luvussa. Siihen kuuluvat 15 §:ssä määritellyt postilähetykset, 16 §:n mukainen toimipisteiden ylläpitäminen sekä 17 §:n mukainen keräily ja jakelu 18 §:ssä säädettyine poikkeuksineen. Lisäksi yleispalvelun tarjoajan on huolehdittava siitä, että 19 §:ssä säädetty laatustandardi täyttyy, 20 §:ssä tarkoitetut kielelliset oikeudet turvataan ja 21 §:n mukainen tiedoksiantomenettely on käytettävissä.

Kirjelähetyksellä tarkoitetaan 4 kohdassa kuljetettavaksi jätettyä osoitteellista, enintään kahden kilogramman painoista lähetystä, joka sisältää fyysisellä alustalla olevan viestin. Määritelmä perustuu postipalvelulain 3 §:n 4 kohtaan, mutta säännökseen ehdotetaan joitakin täsmennyksiä.

Ehdotetun määritelmän nojalla kirjelähetyksinä pidetään vain osoitteellisia lähetyksiä. Osoitteettomien lähetysten jakelu jää myös 1 pykälän mukaan lain soveltamisalan ulkopuolelle.

Säännöksen mukaan kirjelähetys sisältää fyysiselle alustalle kirjoitetun viestin. Fyysinen alusta voi postidirektiivin 2 artiklan 7 kohdan mukaan olla minkälaatuinen tahansa. Mainitun säännöksen nojalla ehdotuksen ulkopuolelle jäävät sähköiset viestit. Näihin rinnastettavia ovat esimerkiksi digitaalisessa muodossa muistitikulla tai CD-levyllä lähetettävät viestit. Ehdotuksessa säännellään siten vain fyysisiä postilähetyksiä, ei sähköisessä muodossa välitettäviä viestejä. Jotta viesti tulisi ehdotetun lain soveltamisalaan, sen tulee olla viimeistään jakeluvaiheessa fyysisessä muodossa. Lisäksi uutena elementtinä määritelmään sisältyy se, että kyse on viestistä. Tällä ei määritelmässä tarkoiteta pelkästään henkilökohtaisia viestejä, vaan kyse voi olla myös esimerkiksi suoramainonnasta, joka määritellään erikseen jäljempänä 6 kohdassa. Viestillä kuitenkin viitataan siihen, että kyse on lähtökohtaisesti muusta kuin tavaralähetyksestä.

Lähetyksen ominaisuuksiin kuuluu määritelmän mukaan se, että se on jätetty kuljetettavaksi. Postiyritystä ei ole tarpeen mainita, koska kirjelähetys on määriteltävä lähetyksen ominaisuuksien eikä sen välittäjän kautta. Kirjelähetyksen kahden kilogramman painoraja vastaa nykyistä postipalvelulakia ja on sidoksissa myös postidirektiivin yleispalvelun määritelmään. Voimassa olevan lain määritelmässä kirjelähetyksiksi luetaan kirje ja postikortti. Kirjelähetykseen sisältyvä viesti voidaan jättää kuljetettavaksi esimerkiksi kuoressa tai postikorttina. Kirjelähetykset voidaan erottaa pakettilähetyksistä sen perusteella, missä muodossa ne yleensä lähetetään. Kuori voi olla perinteinen kirjekuori taikka muu, esimerkiksi muovista valmistettu kääre.

Voimassa olevan postipalvelulain mukaan kirjelähetyksen muut ominaisuudet ja kirjelähetyslajit määritellään tarvittaessa postiyrityksen toimitusehdoissa. Viittaus toimitusehtoihin ehdotetaan poistettavaksi, koska lain käsite ei voi saada sisältöään toimitusehdoissa. Postiyrityksen toimitusehdoissa voidaan vain täsmentää esimerkiksi painorajojen sisään sijoittuvien kirjelähetysten vähimmäis- ja enimmäismittoja.

Postipaketilla tarkoitetaan pykälän 5 kohdan mukaan yleispalveluun kuuluvaa osoitteellista tavaralähetystä, joka on jätetty kuljetettavaksi. Postipaketin määritelmä perustuu postipalvelulain 3 §:n 5 kohtaan, mutta siihen ehdotetaan tehtäväksi joitakin täsmennyksiä. Lain alaan kuuluvat sekä ehdotuksen että voimassa olevan lain mukaan vain yleispalveluun kuuluvat postipaketit. Näillä tarkoitetaan ehdotetussa laissa sellaisia pakettilähetyksiä, jotka kuuluvat yritykselle asetetun yleispalveluvelvollisuuden piiriin. Kuljetettavaksi jättämistä koskevat samat perustelut kuin edellä kirjelähetyksen määritelmää.

Ehdotetussa säännöksessä paketilla tarkoitettaisiin osoitteellista tavaralähetystä. Tällä lisäyksellä pyritään erottamaan kirjelähetys paketista nykyistä täsmällisemmin. Paketti sisältää tyypillisesti tavaraa, joka voi postidirektiivin 2 artiklan 6 kohdan nojalla olla joko kaupallista arvoa omaavaa tai sitä vailla olevaa tavaraa. Viittaus toimitusehtoihin ehdotetaan poistettavaksi myös postipaketin määritelmästä, koska lain käsite ei voi saada sisältöään toimitusehdoissa. Postiyrityksen toimitusehdoissa voidaan vain täsmentää esimerkiksi painorajojen sisään sijoittuvien pakettilähetysten vähimmäis- ja enimmäismittoja.

Pykälän 6 kohta sisältäisi osoitteellisen suoramainonnan määritelmän, jota voimassa oleva postipalvelulaki ei sisällä. Kohdan mukaan osoitteellisella suoramainonnalla tarkoitetaan osoitteellista kirjelähetystä, joka koostuu yksinomaan mainos-, markkinointi- tai myynninedistämisaineistosta ja sisältää vastaanottajan nimeä, osoitetta, yksilöintinumeroa sekä muita viestin luonnetta muuttamattomia eroavaisuuksia lukuun ottamatta vain samansisältöisen, merkittävälle vastaanottajamäärälle osoitetun sanoman. Kyseessä ovat tyypillisesti lähetykset, joita lähetetään suurelle vastaanottajajoukolle. Osoitteellinen suoramainonta on tarpeen määritellä, koska se luetaan kirjelähetykseksi mutta sitä kohdellaan luonteensa vuoksi laissa paikoin eri tavoin kuin muita kirjelähetyksiä. Tämä koskee erityisesti perillesaamattomien lähetysten käsittelyä. Kuten määritelmästä käy ilmi, olennaisin ero muihin osoitteellisiin kirjelähetyksiin on se, että kyseessä on kirjelähetys, joka lähetetään sisällöltään samankaltaisena suurelle joukolle ihmisiä. Sisällön on katsottava olevan samanlaista silloinkin, kun on kyse personoidusta mainonnasta. Osoitteellisena suoramainontana pidetään myös siis esimerkiksi sellaista mainoskirjettä, joka on toistuvaa nimeltä puhuttelua lukuun ottamatta kaikille samansisältöinen.

Ehdotettu määritelmä perustuu postidirektiivissä aiemmin olleeseen määritelmään. Vaikka direktiivi ei enää muutetussa muodossaan sisällä kyseistä määritelmää, sitä on pidettävä hyödyllisenä ehdotetun lain kannalta. Direktiivi sisälsi vielä täsmentäviä rajauksia jotka selventävät myös 6 kohdassa ehdotettua. Suoramainontapostina ei ensinnäkään pidetä laskuja, tavaralaskuja, tiliotteita eikä muita sisällöltään toisistaan eroavia viestejä. Suoramainontapostina ei myöskään pidetä viestiä, jossa yhdistetään suoramainontapostia ja muita lähetyksiä samaan kuoreen. Suoramainontaposti käsittää sekä ulkomaille suunnatun että kotimaisen suoramainontapostin.

Pykälän 7 kohdan mukaan postiyrityksellä tarkoitetaan 3 §:n mukaisen toimiluvan haltijaa. Määritelmä vastaa sisällöltään postipalvelulain 3 §:n 6 kohtaa.

Yleispalvelun tarjoajalla tarkoitetaan 8 kohdan määritelmän mukaan postiyritystä, jolle on asetettu 4 luvussa tarkoitettu yleispalveluvelvollisuus. Määritelmä vastaa sisällöltään postipalvelulain 3 §:n 7 kohtaa. Se poikkeaa voimassa olevasta säännöksestä siten, että yleispalveluvelvollisuus ehdotetaan asetettavaksi eri tavoin kuin voimassa olevassa laissa. Se poikkeaa voimassa olevasta säännöksestä siten, että yleispalveluvelvollisuus ehdotetaan asetettavaksi eri tavoin kuin voimassa olevassa laissa. Yleispalvelun tarjoajalla ei tarkoiteta kaikkia niitä yrityksiä, jotka tarjoavat sellaisia palveluita, jotka on 3 luvussa määritelty yleispalvelun piiriin kuuluviksi. Ilmauksella yleispalvelun tarjoaja tarkoitetaan määritelmän mukaisesti vain sitä, jolle on asetettu yleispalveluvelvollisuus.

Postin lähettäjällä tarkoitetaan 9 kohdan mukaan henkilöä, joka on jättänyt kirjelähetyksen tai postipaketin postiyrityksen välitettäväksi voimassa olevaa maksua vastaan. Säännös vastaa voimassa olevan postipalvelulain 3 §:n 8 kohtaa. Henkilöllä tarkoitetaan säännöksessä sekä luonnollista henkilöä että oikeushenkilöä.

Pykälän 10 kohdan mukaan postin saajalla tarkoitetaan kirjelähetykseen tai postipakettiin merkittyä henkilöä, jolle postilähetys on osoitettu. Postipalvelulain 3 §:n 9 kohta sisältää postin saajan määritelmän, joka on ehdotetun säännöksen perustana.

Säännöksellä pannaan yhdessä 1 §:n kanssa täytäntöön postidirektiivin 2 artikla.

2 luku. Postipalvelujen tarjoaminen

3 §. Toimilupaa edellyttävä postitoiminta. Pykälän mukaan kirjelähetyksiä koskevan postipalvelun tarjoaminen edellyttäisi toimilupaa. Pykälässä täsmennetään sitä, millainen toiminta vaatii toimilupaa.

Ensinnäkin toimiluvanvaraisuus koskisi vain 2 §:n määritelmän mukaisia kirjelähetyksiä, kuten osoitteellisia kirjelähetyksiä ja postikortteja sekä osoitteellista suoramainontaa. Jos siis toiminnan harjoittaja välittää pelkkiä paketteja tai osoitteetonta suoramainontaa, toimilupa ei ole tarpeen.

Toiseksi toiminnan tulee olla postitoiminnan määritelmän mukaista. Esimerkiksi pelkkä kirjelähetysten tulostaminen, kuoriin laittaminen ja lajittelu ei siten olisi toimiluvanvaraista. Myös esimerkiksi sanoma- ja aikakauslehtien jakelu jäisi toimilupavaatimuksen ulkopuolelle, koska lehtiä koskevat palvelut eivät kuulu 2 §:n mukaan lain soveltamisalaan.

Toimiluvanvaraisuus ehdotetaan rajattavaksi vain kirjeitä koskeviin postipalveluihin, koska tällaista rajausta pidetään tarkoituksenmukaisena lainsäädännön selkiyttämiseksi. Voimassa olevan postipalvelulain mukaan toimilupaa tarvitaan kaikkeen postitoimintaan. Käytännössä toimilupa kuitenkin vaaditaan vain kirjepalveluiden tarjoamiseen, jos kyseessä on muu postiyritys kuin yleispalvelun tarjoaja. Tämä seuraa postipalvelulain soveltamisalan rajauksesta, jonka mukaan laki ei koske lainkaan muuta pakettien välityspalvelua kuin yleispalvelua. Kirjeet ovat viestinvälityksen ydintoimintaa, kun taas pakettipalvelut ovat lähtökohtaisesti tavarankuljetusta, ja raja postipaketin ja muun tavarankuljetuksen välillä voi olla tulkinnanvarainen. Lain soveltamisalaa ei haluta laajentaa nykyisestä.

Toimiluvanvaraisuus on poikkeus perustuslain 18 §:n 1 momentissa säädetystä elinkeinonvapaudesta. Voimassa olevassa postipalvelulaissa postitoiminnan harjoittaminen on säädetty toimiluvanvaraiseksi. Toimilupa on edelleen tarpeen, jotta lain tarkoitus pystytään toteuttamaan. Yleispalveluvelvollisuutta ei enää ehdotuksen mukaan aseteta toimiluvassa, vaan Viestintäviraston päätöksellä. Yleispalveluvelvollisuus voidaan kuitenkin asettaa vain toimiluvan haltijalle. Siten myös toimiluvan myöntäminen on kytköksissä yleispalvelun turvaamiseen. Toimilupakäytäntö mahdollistaa toisaalta sen, että muidenkin postitoiminnan harjoittajien perusedellytykset toiminnan harjoittamiseen arvioidaan ennen toiminnan aloittamista. Tällainen tarkistus edistää postipalveluiden käyttäjien etua.

Pykälä on sopusoinnussa postidirektiivin 9 artiklan 2 kohdan kanssa.

4 §. Toimilupaviranomainen ja toimilupamenettely. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan toimilupaa postipalvelun tarjoamiseen haetaan liikenne- ja viestintäministeriöltä. Toimilupia ei julisteta haettaviksi, vaan ne ovat vapaasti haettavissa. Säännöksellä muutettaisiin nykytilannetta siten, että toimilupaviranomaisena olisi valtioneuvoston sijasta liikenne- ja viestintäministeriö. Voimassa olevan lain nojalla postitoimintaa voivat harjoittaa yhteisöt, virastot, laitokset ja säätiöt, joille valtioneuvosto on myöntänyt siihen toimiluvan. Toimilupahakemukset on käsitelty valtioneuvoston yleisistunnossa.

Toimiluvan käsittely on perusteltua siirtää ministeriötasolle etenkin siitä syystä, että ehdotetussa laissa yleispalveluvelvoitteen asettaminen ja toimiluvan myöntäminen erotettaisiin toisistaan. Esityksessä ehdotetaan, että yleispalveluvelvoitetta ei enää asetettaisi toimiluvalla vaan Viestintäviraston päätöksellä, joka pohjautuisi viraston tekemään markkinoiden arviointiin. Tällöin toimiluvan yhteiskunnallinen merkittävyys pienenee nykyisestä. Toimiluvan käsittelyä virkatyönä ministeriössä puoltaa myös se, että toimiluvan myöntämisessä ei ole kyse tarkoituksenmukaisuusharkinnasta, vaan lakiin sidotusta oikeusharkinnasta.

Pykälän 2 momentin mukaan liikenne- ja viestintäministeriö myöntää toimiluvan määräajaksi, enintään kymmeneksi vuodeksi. Hakemuksella muutettaisiin oikeustilaa nykyisestä siten, että toimiluvan voimassaoloaikaa lyhennettäisiin kahdestakymmenestä kymmeneen vuoteen. Toimilupa-ajan lyhentämisellä pyrittäisiin siihen, että toimilupia voitaisiin tarkastella uudelleen tiheämmin väliajoin kuin tällä hetkellä. Lyhyemmin väliajoin tapahtuva tarkastelu on tarpeen erityisesti siksi, että postitoiminta on tällä hetkellä murrosvaiheessa.

Pykälän 3 momentin mukaan toimilupaa koskeva päätös on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta liikenne- ja viestintäministeriölle. Ministeriö voi pidentää kolmen kuukauden määräaikaa enintään kolmella kuukaudella, jos se on erityisen syyn vuoksi tarpeen. Ehdotetulla sääntelyllä on tarkoitus lyhentää toimilupahakemusten käsittelyaikaa nykyisestä. Voimassa olevan postipalvelulain 7 §:n 3 momentissa säädetään hakemuksen käsittelyajaksi kuusi kuukautta. Ehdotetulla säännöksellä varmistettaisiin, että toimilupaviranomainen käsittelee hakemuksen mahdollisimman ripeästi, lähtökohtaisesti kolmessa kuukaudessa. Erityistä seuraamusta määräajasta poikkeamiseen ei ehdoteta säädettäväksi.

Käsittelyajan pidentämiseen oikeuttava erityinen syy voisi olla esimerkiksi tarve pyytää hakijalta sellaisia täydennyksiä, joiden toimittamiseen hakija tarvitsisi runsaasti aikaa. Määräajan pidennysmahdollisuus voisi tulla siis kyseeseen tilanteissa, joissa lisäaikaa tarvittaisiin viranomaisesta riippumattoman syyn vuoksi. Pidennystarve voisi kuitenkin syntyä joissakin tilanteissa myös viranomaisten omista tarpeista. Tällainen tilanne voisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, jos hakemuksen käsittely vaatisi poikkeuksellisen laajoja selvityksiä.

Ehdotettu säännös on sopusoinnussa postidirektiivin 9 artiklan 3 kohdan kanssa.

5 §. Toimilupahakemuksen sisältö. Toimilupahakemuksessa on ehdotetun pykälän mukaan annettava kaikki ne liikenne- ja viestintäministeriön pyytämät tiedot, jotka ovat tarpeen arvioitaessa 6 §:ssä tarkoitettuja toimiluvan myöntämisen edellytyksiä. Ehdotetun 6 §:n mukaan toimiluvan edellytykset liittyisivät hakijan taloudellisiin voimavaroihin ja kykyyn harjoittaa säännöllistä toimiluvan mukaista toimintaa sekä lain noudattamiseen ja kansalliseen turvallisuuteen.

Tarkemmat säännökset hakemuksen sisällöstä annetaan pykälän mukaan valtioneuvoston asetuksella. Voimassa oleva postipalvelulaki sisältää yksilöidyt vaatimukset siitä, mitä toimilupahakemuksen tulee sisältää ja mitä asiakirjoja siihen tulee liittää. Hakemuksen sisältöä ja liitteitä koskeva luettelo ehdotetaan siirrettäväksi asetuksen tasolle, koska tämäntyyppinen hakemuksen teknisiä yksityiskohtia koskeva sääntely on tarkoituksenmukaista antaa alemmanasteisena.

Pykälän nojalla annettavassa valtioneuvoston asetuksessa voitaisiin edellyttää, että hakija antaa toimilupahakemuksessa vastaavat tiedot, kuin voimassa olevassa postipalvelulaissa vaaditaan. Postipalvelulain 7 §:n 1 momentin mukaan valtioneuvostolle osoitetusta postitoimintaa koskevasta toimilupahakemuksesta tulee käydä ilmi:1) hakijan nimi ja kotipaikka; 2) alue, jolle toimilupaa haetaan; 3) tiedot suunnitellun postitoiminnan laadusta; 4) selvitys postipalvelujen toimitusehdoista; 5) selvitys 6 §:n 2 momentissa säädettyjen edellytysten täyttymisestä; sekä 6) muut liikenne- ja viestintäministeriön edellyttämät selvitykset. Lisäksi 7 §:n 2 momentissa säädetään, että hakemukseen on liitettävä kauppa- tai yhdistysrekisterinote tai muu vastaava selvitys, yhtiöjärjestys tai sitä vastaava yhtiö- tai muu sopimus, tarvittaessa säädekirja, säätiön, yhdistyksen tai osuuskunnan säännöt sekä kahdeksi vuodeksi laadittu harjoitettavan postitoiminnan yleissuunnitelma sekä rahoituslaskelma. Saman momentin nojalla hakijana olevan yhteisön on oheistettava hakemukseensa hakijan viimeksi vahvistettu tilinpäätös ja toimintakertomus sekä luettelo hakijan omistajista, osakkaista tai jäsenistä taikka muista henkilöistä tai yhteisöistä, jotka käyttävät hakijana olevassa yhteisössä päätösvaltaa.

Pykälä on sopusoinnussa postidirektiivin 9 artiklan 3 kohdan kanssa.

6 §. Toimiluvan myöntämisen edellytykset. Ehdotetun pykälän nojalla toimiluvan myöntäminen perustuisi oikeusharkintaan, joten myöntämisen edellytyksistä säädettäisiin laissa tarkkarajaisesti. Toimilupa tulee myöntää kaikille sellaisille hakijoille, jotka täyttäisivät pykälässä tarkoitetut toiminnan harjoittamisen perusedellytykset. Tällainen sääntely ei jätä toimilupaviranomaiselle harkintavaltaa, joten toimiluvan myöntämisessä ei ole kyse tarkoituksenmukaisuusharkinnasta. Viranomaisen harkintavallan laajuuteen vaikuttaa myös perustuslain 6 §:ssä tarkoitettu yhdenvertaisuusperiaate.

Pykälä vastaisi sisällöltään osin voimassa olevan lain 6 §:n 2 momenttia. Ehdotetun pykälän 1 kohdan mukaan toimilupa on myönnettävä, jos hakija on yritys tai yhteisö, jolla on riittävät taloudelliset voimavarat huolehtia postiyrityksen velvollisuuksista. Kohta vastaa pääosin voimassa olevan postipalvelulain 6 §:n 2 momentin 1 kohtaa ja sen tarkoituksena on varmistaa hakijan vakavaraisuus. Kohdassa ehdotetaan rajattavaksi toimiluvan myöntämismahdollisuus sellaisiin hakijoihin, jotka ovat yrityksiä tai yhteisöjä. Yrityksellä tai yhteisöllä tarkoitettaisiin säännöksessä esimerkiksi osakeyhtiötä tai muuta yhteisöä, kuten säätiötä tai osuuskuntaa. Hakijan ei tarvitsisi olla postiyritys, vaan se voisi toimia pääasiallisesti muillakin kuin postimarkkinoilla.

Toimilupaviranomaisen tulee toimiluvan hakijan esittämän selvityksen perusteella voida vakuuttua siitä, että hakijalla on riittävät taloudelliset voimavarat ja muut edellytykset säännölliseen, toimiluvan mukaiseen toimintaan. Toimiluvan hakijalla on katsottava olevan riittävät taloudelliset voimavarat, jos asiakirjoista ei muuta ilmene. Arvioitaessa hakijan taloudellisten voimavarojen riittävyyttä on otettava huomioon muiden seikkojen ohessa toiminnan laatu ja laajuus. Taloudellisilla voimavaroilla tarkoitetaan säännöksessä hakijan omien varojen lisäksi myös hakijan mahdollisuuksia saada ulkopuolista rahoitusta. Arvioon saattavat vaikuttaa hakijan maksuvalmiuden lisäksi esimerkiksi tiedot hakijan luottokelpoisuudesta sekä myönnettävän toimiluvan hakijan taloudellista asemaa parantava vaikutus sekä toimiluvan mahdollistaman toiminnan aikanaan tuoma tulorahoitus. Arvioitaessa muita edellytyksiä arvioidaan hakijan esittämiä suunnitelmia toimiluvanmukaisen postitoiminnan järjestämisestä. Olennaista asiaa ratkaistaessa ovat hakijan esittämät suunnitelmat ja selvitykset sekä erityisesti arvio niiden uskottavuudesta.

Taloudellisten edellytysten tarkastelulla ei ole tarkoitus muodostua kynnykseksi alalle tuloon, vaan sillä halutaan varmistaa, että toimilupaa ei myönnetä esimerkiksi konkurssikypsälle yhtiölle. Taloudellisten voimavarojen arviointi voi johtaa toimiluvan epäämiseen vain kyseisen kaltaisessa poikkeuksellisessa tilanteessa.

Säännöksen 2 kohdan mukaan lupaviranomaisella ei ole perusteltua syytä epäillä hakijan rikkovan postitoiminnasta annettuja säännöksiä ja määräyksiä. Säännös vastaa voimassa olevan postipalvelulain 6 §:n 2 momentin 2 kohtaa.

Pykälän 3 kohdassa säädetään edellytykseksi, että hakijalla on kyky säännölliseen toimiluvan mukaiseen toimintaan. Kohta vastaa voimassa olevan postipalvelulain 6 §:n 2 momentin 3 kohtaa.

Pykälän 4 kohdan edellytys koskee toimilupa-aluetta. Edellytys perustuu voimassa olevan lain 6 §:n 2 momentin 4 kohtaan. Sitä kuitenkin muutetaan siten, että toimilupa-alueen kriteerit määritellään viittaamalla 7 §:ään. Mainitussa pykälässä määritellään, millaiset edellytykset toimilupa-alueen tulee täyttää.

Pykälän 5 kohdassa toimiluvan myöntämisen edellytykseksi säädetään, että liikenne- ja viestintäministeriöllä ei ole erityisen painavia perusteita epäillä toimiluvan myöntämisen vaarantavan ilmeisesti kansallista turvallisuutta. Ehdotettu kohta on uusi ja sillä varmistettaisiin, että toimilupa voitaisiin evätä ilmeisen turvallisuusriskin vuoksi.

Postiyrityksen toiminta on luottamuksellisten viestien käsittelyä. Yrityksellä on toiminnassaan myös pääsy osoiterekistereihin. Näiden viestien ja tietojen väärinkäyttö voisi pahimmillaan olla uhka kansalliselle turvallisuudelle. Uhan voisi muodostaa esimerkiksi salaisiksi luokiteltujen asiakirjojen saattaminen taholle, joka voisi käyttää niitä vihamielisiin tarkoituksiin. Toimiluvan myöntämisen edellytyksiin on tällaisten tilanteiden varalta tarpeen lisätä kohta, jonka nojalla kansalliseen turvallisuuteen liittyvät seikat voidaan ottaa huomioon.

Lupaviranomaisella tulisi olla erityisen painavat perusteet epäillä kansallisen turvallisuuden voivan vaarantua. Vaarantumisen tulisi myös olla ilmeistä. Toimiluvan epäämiseen ehdotetun kohdan nojalla on siten korkea kynnys. Kyseeseen voisi tulla esimerkiksi tilanne, jossa toimilupaa hakisi yritys, jonka omistaisi Suomea kohtaan vihamielisesti esiintynyt valtio ja jonka vahingoittamistarkoituksesta on vahva epäilys tai jopa näyttöä.

Vastaava kansalliseen turvallisuuteen liittyvä harkinta sisältyy myös tiettyjen teletoiminnan toimilupien myöntämiseen eräiden radiotaajuuksien huutokaupasta annetun lain (462/2009) mukaan myönnettäviin toimilupiin.

Ehdotettu säännös on sopusoinnussa postidirektiivin 9 artiklan 3 kohdan kanssa.

7 §. Toimilupa-alue. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan toimiluvan haltija saa tarjota toimiluvan piiriin kuuluvia postipalveluita vain sillä alueella, jolle toimilupa myönnetään. Postiyrityksen tulee hakea toimilupa koko sille alueelle, jossa aikoo harjoittaa postitoimintaa. Siten toimiluvan haltija ei voisi esimerkiksi keräillä lähetyksiä toimialueensa ulkopuolelta jakaakseen ne omalla toimialueellaan. Toisaalta toimiluvan haltijalla ei olisi velvollisuutta hoitaa itse koko toimialueensa jakelua oman postiverkon avulla, vaan se voisi esimerkiksi ostaa jakelun tai osan siitä toiselta postiyritykseltä. Olennaista toimilupasääntelyn kannalta on, että postiyrityksen todellinen toiminta-alue on toimiluvassa määritellyn mukainen.

Voimassa olevassa lainsäädännössä vastaava periaate sisältyy toimiluvan haltijan velvollisuuteen yksilöidä toimilupahakemuksessaan, millä alueella aikoo harjoittaa toimintaa. Liikennevaliokunta on postipalvelulain käsittelyn yhteydessä (LiVM 13/2000 vp) pitänyt tärkeänä, että alueellisen toimiluvan haltija ei voi laajentaa palveluitaan toimialueensa ulkopuolelle.

Ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan alueen, jolle toimilupaa haetaan, on oltava hallinnollisesti ja toiminnallisesti yhtenäinen. Vastaava toimilupa-aluetta koskeva arviointiperuste sisältyy voimassa olevan lain 6 §:n 2 momentin 4 kohtaan. Toimilupa-alueelta edellytetään hallinnollista ja toiminnallista yhtenäisyyttä, jotta toiminta-alue olisi asiakkaiden kannalta mielekäs ja helposti hahmotettavissa. Palvelut voisivat olla erityisesti yksityisille kuluttajille vaikeasti saavutettavia, jos toiminta-alue määriteltäisiin hyvin hajanaiseksi. Voimassa olevan lain yksityiskohtaisten perustelujen mukaan alueen yhtenäisyyttä arvioitaessa huomioon olisi otettava muun muassa haetun toimilupa-alueen suhde olemassa oleviin valtion alue- ja paikallishallinnon jaotuksiin, kuten esimerkiksi kihla- ja seutukuntajako. Toiminnallisen yhtenäisyyden kannalta huomioon voitaisiin ottaa esimerkiksi jako talousalueisiin. Sääntelyn tarkoituksen kannalta esimerkiksi kokonainen kunta on sellainen yhtenäinen alue, jolle toimilupa voitaisiin myöntää.

Pykälä on sopusoinnussa postidirektiivin 9 artiklan 3 kohdan kanssa.

8 §. Hakemusmaksu. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin hakemusmaksusta, jonka toimilupaa tai sen muutosta hakeva yritys olisi velvollinen maksamaan. Pykälän mukaan toimiluvan hakija olisi velvollinen suorittamaan valtiolle hakemuksen yhteydessä hakemusmaksun, joka on 1 000 euroa. Hakijan tulisi maksaa ehdotettu maksu myös määräysvallan muutosta ja toimiluvan muuttamista ja siirtämistä koskevien hakemusten yhteydessä sekä ennakkopäätöstä haettaessa. Valtiosääntöoikeudelliselta luonteeltaan hakemusmaksu olisi perustuslain 81 §:n 2 momentissa tarkoitettu maksu. Maksun vuotuinen tulomäärä jäisi mitä todennäköisimmin enintään muutamaan tuhanteen euroon. Tällä hetkellä toimiluvan haltijoita on vain yksi, Itella Oyj. Vaikka toimilupia hakisivat lainmuutoksen jälkeen useat yritykset, vuosittaista tulomäärää pienentäisi se, että toimilupa voidaan myöntää kymmeneksi vuodeksi kerrallaan.

Toimiluvan hakija ei joudu voimassa olevan lain nojalla maksamaan toimilupahakemuksen käsittelystä, joten maksu olisi muutos nykytilaan. Vastaava maksu on käytössä muissa viestinnän alan toimiluvissa, jotka kuuluvat liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaan. Sekä viestintämarkkinalaissa (393/2003) että televisio- ja radiotoiminnasta annetussa laissa (744/1998) toimiluvan hakija velvoitetaan maksamaan 1 000 euron suuruinen hakemusmaksu.

Ehdotetulla maksulla pyrittäisiin torjumaan aiheettomien hakemusten tekemistä. Sillä halutaan myös yhtenäistää viestinnän alan toimilupakäytäntöä tältä osin. Postitoiminnan luonne huomioon ottaen kyse on kuitenkin varsin pienestä maksusta. Hakemusmaksun lisäksi tässä laissa asetetaan toimiluvan haltijalle velvollisuus maksaa postitoiminnan valvontamaksu 68 – 71 §:n nojalla.

On perusteltua asettaa hakijalle maksuvelvollisuus myös silloin, kun kyse on määräysvallan muutoksesta, toimiluvan muuttamisesta tai siirtämisestä taikka ennakkopäätöksen hakemisesta. Edellytyksenä on, että näitä asioita käsitellään hakemuksesta. Esimerkiksi toimiluvan ehtojen muuttaminen muusta syystä ei luo maksuvelvollisuutta. Myös mainitunkaltaisten hakemusten käsittely aiheuttaa kustannuksia viranomaiselle ja maksut ovat perusteltavissa samoin syin kuin varsinaisen toimilupahakemuksen maksu.

Pykälä on sopusoinnussa postidirektiivin 9 artiklan 3 kohdan kanssa. Hakemusmaksussa on kyse menettelyyn liittyvästä hallinnollisesta maksusta, joka on avoin, saatavilla, syrjimätön, oikeasuhteinen, täsmällinen ja yksiselitteinen. Maksu on julkistettu etukäteen ja se perustuu objektiivisiin perusteisiin.

9 §. Toimiluvan sisältö. Ehdotetun pykälän 1 momentissa säädettäisiin niistä perusehdoista, jotka kaikkien toimilupien tulisi vähimmillään sisältää. Säännöksen mukaan toimiluvassa määrätään postiyrityksen maantieteellinen toimialue ja toimiluvan voimassaoloaika. Säännös on uusi ja sen tarkoituksena on täsmentää toimilupien sisältöä koskevaa sääntelyä. Toimilupa-aluetta koskeva sääntely sisältyy lain 7 §:ään ja voimassaoloaikaa koskeva sääntely 4 §:ään.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sellaisista ehdoista, joita toimilupaan voitaisiin vähimmäissisällön lisäksi liittää. Momentissa tarkoitettujen ehtojen tulee olla sellaisia, jotka täydentävät tämän lain säännöksiä tai sen nojalla annettuja säädöksiä. Ehtoja liitetään toimilupaan vain tarvittaessa eivätkä ne saa olla päällekkäisiä lain tai sen nojalla annettujen säännösten kanssa.

Ehdotetun 1 kohdan nojalla toimilupaehto voi koskea Maailman postiliiton sopimusten noudattamista. Maailman postiliiton yleissopimuksen nojalla jäsenvaltion tulee nimetä jokin postiyritys hoitamaan postiliikennettä ja täyttämään siihen liittyvät Maailman postiliiton sopimusten edellyttämät velvoitteet kyseisellä alueella.

Momentin 2 kohdassa säädettäisiin liikenne- ja viestintäministeriön mahdollisuudesta asettaa postinumerojärjestelmän ylläpitämistä koskeva toimilupaehto. Postinumerojärjestelmästä säädetään lain 37 §:ssä. Postinumerot muodostavat sellaisen koko maan kattavan järjestelmän, jonka hallinnoinnin on oltava yhdellä taholla. Siksi on tarpeen antaa toimilupaviranomaiselle valtuus asettaa sitä koskeva velvollisuus. Mainitun 37 §:n mukaan toimilupaviranomaisen tulee huolehtia siitä, että postitoiminnan hoitamiseksi ylläpidetään postinumerojärjestelmää. Pykälässä säädetään myös velvollisuudesta luovuttaa tietoja postinumerojärjestelmästä ja tiedottaa siihen tehtävistä muutoksista. Toimiluvassa voidaan antaa vain sellaisia postinumerojärjestelmän ylläpitämiseen liittyviä ehtoja, jotka täydentävät laissa säädettyä. Postinumerojärjestelmästä ei ole sääntelyä voimassa olevassa postipalvelulaissa. Postipalvelulaissa ei myöskään anneta toimilupaviranomaiselle nimenomaista valtuutusta asettaa toimiluvassa postinumerojärjestelmään liittyviä ehtoja.

Momentin 3 kohdan nojalla toimiluvassa voidaan asettaa velvoite, joka koskee kielilaissa (423/2003) tai saamen kielilaissa (1086/2003) tarkoitettua kielellistä palvelua. Ehdotetun lain 20 § velvoittaa yleispalvelun tarjoajaa suoraan noudattamaan kielilakia ja saamen kielilakia. Toimiluvassa ei siksi aina tarvitse asettaa kielellistä palvelua koskevaa ehtoa. Jos yleispalveluvelvollisuus kuitenkin asetetaan yksityiselle yritykselle, velvollisuuden asettaneen viranomaisen tulee kielilain nojalla huolehtia siitä, että tämä sitoutuu tarjoamaan kielellistä palvelua. Toimilupaehto olisi tällainen kielilaissa tarkoitettu sitoumus. Jos yleispalvelun tarjoaja on esimerkiksi nykyiseen tapaan valtion omistama yritys, erillistä toimilupaehtoa ei tarvita, vaan tällöin sovelletaan sitä, mitä kielilaissa säädetään liikelaitoksen sekä valtion ja kunnan yhtiöiden kielellisistä palveluista.

Momentin 4 kohdan mukaan toimilupaviranomainen voi asettaa toimilupaehtoja, jotka koskevat velvollisuutta määritellä postilaatikoiden paikat. Postilaatikoiden paikkaa koskeva sääntely sisältyy lain 44 §:ään. Lähtökohtana on, että postilaatikoiden paikat määrittelee yleispalveluyritys, jolle on asetettu kirjelähetysten välittämistä koskeva yleispalveluvelvollisuus. Jos tällaista yritystä ei kuitenkaan ole nimetty, postilaatikoiden paikan määrittely tulee antaa jonkin toisen postiyrityksen tehtäväksi. Tarkoituksenmukaista on, että velvollisuutta hoitaa tällöinkin sellainen yritys, joka toiminnassaan välittää kirjepostia.

Momentin 5 kohdan mukaan toimilupaviranomainen voi asettaa toimilupaehdon, joka koskee velvollisuutta maksaa erikseen säädettävällä tavalla tukiosuus, jos 33 §:n mukainen osuus yleispalvelun nettokustannuksista tulee korvattavaksi. Jos nettokustannusten korvaaminen yleispalvelun tarjoajalle tulee ajankohtaiseksi, sitä koskevasta menettelystä ja muiden postiyritysten velvollisuudesta osallistua kustannusten korvaamiseen säädetään 33 §:n mukaan erikseen. Velvollisuuden perusteista tulee jo perustuslain nojalla säätää laissa. Toimilupaviranomainen ei siten voi asettaa velvollisuutta toimiluvassa, vaan mahdollisen maksuvelvollisuuden perusteista tulee ensin säätää lailla erikseen. Toimilupaan voidaan sen sijaan sijoittaa tarvittaessa joitakin yksityiskohtaisempia teknisluonteisia määräyksiä, jotka perustuvat lain sääntelyyn ja täydentävät sitä.

Momentin 6 kohdan nojalla toimilupaviranomainen voi asettaa muita palvelujen laadun, saatavuuden tai tehokkuuden turvaamiseksi tarpeellisia ehtoja. Vastaavia ehtoja voidaan asettaa voimassa olevan postipalvelulain 6 §:n 5 momentin nojalla. Ehdotetun säännöksen 1 – 5 kohdat perustuvat siihen toimilupaehtojen asettamistarpeeseen, joka on nyt tiedossa. On kuitenkin tarkoituksenmukaista säätää viranomaiselle mahdollisuus asettaa toimiluvassa sellaisia mainittuihin ehtoihin verrattavia ehtoja, joiden tarvetta ei juuri nyt voida ennakoida mutta jotka osoittautuvat välttämättömiksi. Mahdollisuus antaa muita ehtoja rajataan kuitenkin siten, että niiden on oltava välttämättömiä palvelujen laadun, saatavuuden tai tehokkuuden turvaamiseksi. Esimerkkinä tästä voisi olla ehto, joka koskisi viikoittaisten jakelukertojen määrää. Toimilupaan voitaisiin sisällyttää tällainen ehto sillä edellytyksellä, että se olisi välttämätön palvelun laadun, saatavuuden tai tehokkuuden turvaamiseksi. Ehdon tulisi olla direktiivin mukainen, joten sillä ei voitaisi esimerkiksi velvoittaa muuta kuin yleispalvelun tarjoajaa jakamaan kirjelähetyksiä viitenä päivänä viikossa.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi siitä, milloin toimilupaehtoja voidaan asettaa yleispalvelun tarjoajalle ja milloin myös muulle postiyritykselle. Säännöksen lähtökohtana on, että yleispalvelun tarjoajalla on velvollisuus toimia Maailman postiliiton yleissopimuksen mukaisena nimettynä operaattorina, ylläpitää postinumerojärjestelmää ja tarjota kielellistä palvelua kielilaissa tarkoitetulla tavalla. Maailman postiliiton yleissopimus on voimassa laintasoisena. Postinumerojärjestelmän ja kielellisen palvelun velvollisuuksia puolestaan säännellään ehdotetun lain 20 ja 37 §:ssä. Jos yleispalveluvelvollisuutta ei olisi asetettu, tällaisia velvollisuuksia voitaisiin kohdistaa muulle postiyritykselle toimilupaehdolla. Momentissa säädetään lisäksi, että kohdan 5 mukainen ehto voidaan asettaa muulle kuin yleispalvelun tarjoajalle vain, jos alueella ei ole asetettu kirjelähetysten välittämistä koskevaa yleispalveluvelvollisuutta. Säännös on tarpeen sen varmistamiseksi, että joka tilanteessa on olemassa taho, joka huolehtii postilaatikoiden sijainnin suunnittelusta. Tämänhetkisen tilanteen valossa on todennäköistä, että kaikki 3 momentissa mainitut velvollisuudet kohdistuvat yleispalvelun tarjoajaan.

Ehdotetussa 4 momentissa rajataan se, millaisia ehtoja toimilupaviranomainen voi asettaa suhteessa muuhun lainsäädäntöön. Momentin mukaan toimilupaviranomainen ei saa asettaa ehtoja, jotka johtaisivat rinnakkaisiin velvoitteisiin tämän lain tai sen nojalla annettujen säädösten taikka muun lainsäädännön kanssa. Momentin nojalla toimilupaviranomainen ei saa toimilupaehdoissa toistaa sellaisia velvoitteita, jotka ovat sovellettavissa postiyritykseen joko alakohtaisen tai muun lainsäädännön nojalla. Postiyritystä koskevaa sääntelyä ovat ensinnäkin tämä laki ja sen nojalla annettu alemmanasteinen sääntely. Näiden lisäksi postitoimintaa koskevaa lainsäädäntöä sisältyy esimerkiksi rikoslakiin. Myös muussa kuin alakohtaisessa lainsäädännössä asetetaan velvollisuuksia, joita postiyritysten on muiden yritysten tapaan noudatettava. Tällaisia velvollisuuksia on esimerkiksi henkilötietolaissa (523/1999) ja yhtiölainsäädännössä. Momentti on tarpeen, koska direktiivin 9 artiklan 2 kohdan mukaan toimilupa ei saa johtaa rinnakkaisiin ehtoihin, jotka ovat sovellettavissa yrityksiin muun kuin alakohtaisen kansallisen lainsäädännön perusteella.

Ehdotettu pykälä on sopusoinnussa postidirektiivin 9 artiklan 2 ja 3 kohdan kanssa.

10 §. Toimiluvan muuttaminen. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin siitä, millaisissa tilanteissa toimilupaa voitaisiin muuttaa. Pykälän mukaan toimilupaa voidaan ensinnäkin muuttaa toimiluvanhaltijan hakemuksesta tai tämän suostumuksella. Tältä osin pykälä vastaa pääosin voimassa olevan postipalvelulain 6 §:n 5 momentissa säädettyä. Selvyyden vuoksi pykälään lisätään nimenomainen maininta toimiluvan muuttamisesta toimiluvanhaltijan hakemuksella. Käytännössä toimilupaa voidaan nytkin muuttaa toimijan hakemuksella, koska myös hakemusta voidaan pitää suostumuksena. Täsmennyksenä pykälään lisätään myös rajoitus, jonka mukaan muutos voidaan tehdä vain toimiluvan voimassaoloaikana.

Toiseksi pykälässä säädettäisiin, että toimilupaa voidaan muuttaa muutoinkin, jos se on välttämätöntä yleispalvelun turvaamiseen liittyvän erityisen syyn vuoksi tai sellaisen olennaisen muutoksen vuoksi, joka tapahtuu luvanvaraisen toiminnan toimintaedellytyksissä. Vaikka yleispalveluvelvoitetta ei asetettaisi toimiluvassa, myös toimilupaa saattaa olla tarpeen muuttaa yleispalvelun turvaamiseksi. Voimassa olevan postipalvelulain mukaan toimilupaa voidaan muuttaa muutoinkin, milloin siihen on lain tarkoituksen kannalta erityisen perusteltu syy, kuten yleispalvelun turvaaminen. Säännös on tarpeen muuttaa muun muassa siksi, että yleispalveluvelvollisuus ehdotetaan asetettavaksi Viestintäviraston päätöksessä eikä toimiluvassa.

On välttämätöntä varautua siihen, että postitoiminnan muutokset voivat aiheuttaa tarvetta muuttaa toimilupaehtoja. Pykälässä rajataan tarkkaan, millaisin edellytyksin toimilupaehtoja voidaan muuttaa ilman toimiluvanhaltijan hakemusta tai suostumusta. Muutoksen tekeminen vaatii poikkeuksellista tilannetta. Tällainen muutos voidaan pykälän sanamuodon mukaan tehdä vain silloin, jos se on välttämätöntä. Ilman toimiluvanhaltijan suostumusta tehtäviä muutoksia rajataan toimintaedellytysten muutostilanteissa myös siten, että edellytyksenä olevan muutoksen on oltava olennainen. Säännöksen soveltamista yksittäistapauksessa rajoittavat lisäksi hallinnon yleiset periaatteet, kuten suhteellisuusperiaate ja tarkoitussidonnaisuuden periaate.

Esimerkkinä muutostilanteesta voisi olla se, että Viestintävirasto asettaisi toimijalle yleispalveluvelvoitteen. Velvoite voisi johtaa esimerkiksi siihen, että yksityiselle yritykselle asetettaisiin 9 §:n 3 kohdan mukainen kielellinen palveluvelvoite. Yleispalveluvelvoitteen asettaminen voisi johtaa muihinkin uusiin velvollisuuksiin, koska toimilupaviranomaisen tulisi tarkastella kokonaisuutena, onko toimilupaehtoja tarpeen muuttaa yleispalvelun turvaamisen vuoksi. Jos toimilupaehtojen muuttaminen olisi välttämätöntä yleispalvelun turvaamiseksi, se voitaisiin tehdä myös ilman toimiluvan haltijan suostumusta.

Pykälä ei ole ristiriidassa postidirektiivin 9 artiklan 2 ja 3 kohdan kanssa.

11 §. Toimiluvan peruuttaminen. Liikenne- ja viestintäministeriö voi ehdotetun pykälän nojalla peruuttaa postiyrityksen toimiluvan osaksi tai kokonaan pykälässä määriteltyjen ehtojen täyttyessä. Voimassa olevan postipalvelulain nojalla toimilupa voidaan peruuttaa vain, jos toimiluvanhaltija siirtää toimiluvan toiselle. Koska peruuttamistarve voi syntyä myös muissa tilanteissa, lakiin on tarpeen lisätä säännös, jonka perusteella toimilupa voidaan peruuttaa tarvittaessa muutenkin kuin toimiluvan siirron vuoksi. Ehdotettu peruuttamisen sääntely vastaa viestintämarkkinalain sääntelyä.

Pykälässä luetellaan kolme perustetta, joiden nojalla toimilupa voidaan peruuttaa. Kaikissa tilanteissa lisäedellytyksenä on se, että toimiluvan haltijalle annetaan ensin tilaisuus korjata menettelynsä siten kuin jäljempänä 2 momentissa säädetään.

Pykälän 1 kohdan nojalla toimilupa voidaan peruuttaa, jos postiyritys on toistuvasti ja vakavasti rikkonut tämän lain säännöksiä tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, muun postitoimintaa koskevan lain säännöksiä, 9 §:ssä tarkoitettuja toimilupaehtoja tai sille määrättyä 24 §:ssä tarkoitettua yleispalveluvelvollisuutta. Tämän lain nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä voivat olla esimerkiksi valtioneuvoston asetukset ja Viestintäviraston määräykset. Muu postitoimintaa koskeva laki taas voi olla esimerkiksi rikoslaki (578/1995), jonka 38 luvussa säädetään myös tieto- ja viestintärikoksista. Yleispalveluvelvollisuudella taas tarkoitetaan yleispalveluvelvollisuutta sellaisena kuin se on Viestintäviraston yleispalveluvelvollisuuden asettamispäätöksessä.

Pykälän 2 kohdan mukaan toimilupaviranomainen voi peruuttaa toimiluvan, jos postiyrityksellä ei enää toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen ole riittäviä taloudellisia voimavaroja huolehtia velvollisuuksistaan. Taloudellinen vakavaraisuus on 8 §:n mukaan toimiluvan myöntämisen edellytyksenä. Jos tämä edellytys ei enää täyty, toimilupaviranomaisen on voitava peruuttaa toimilupa tarvittaessa. Toimiluvan peruuttamista harkittaessa toimijan taloudellista tilannetta on tarkasteltava kokonaisuutena ja erityisesti suhteessa tämän harjoittamaan toimintaan ja asetettuihin velvollisuuksiin.

Pykälän 3 kohdan mukaan toimilupaviranomainen voi peruuttaa toimiluvan, jos toimiluvan haltija ei ole aloittanut säännöllistä toimiluvan mukaista toimintaa yhdeksän kuukauden kuluessa toimilupakauden alkamisesta, ellei toimilupaviranomainen toimiluvanhaltijan hakemuksesta toiminnan edellytyksiin liittyvien syiden vuoksi toisin määrää. Säännöksellä on tarkoitus muuttaa nykyistä oikeustilaa tapauksissa, joissa toimiluvanhaltija ei aloita toimintaansa. Voimassa olevan postipalvelulain mukaan toimilupa raukeaa tällaisessa tilanteessa. Ehdotetun muutoksen nojalla toimilupa ei toimiluvanhaltijan passiivisuuden vuoksi enää raukeaisi, vaan toimilupaviranomainen voisi peruuttaa toimiluvan. Toimiluvan peruuttaminen on sekä toimiluvanhaltijan että viranomaisen kannalta selkeämpi ja yksiselitteisempi menettely, etenkin kun voimassa olevassa postipalvelulaissa ei säädetä viranomaiselle velvollisuutta vahvistaa raukeamista päätöksellä.

Pykälän 3 kohdassa otetaan kuitenkin huomioon, että toimiluvanhaltijalla voi olla sellainen toiminnan edellytyksiin liittyvä syy, jonka vuoksi toimintaa ei ole voitu aloittaa. Tällöin toimiluvanhaltijan tulee osoittaa toimilupaviranomaiselle hakemuksessa, että tällainen syy on olemassa. Toimilupaviranomainen harkitsee, onko toimilupa syytä tällöin jättää peruuttamatta. Toiminnan edellytyksiin liittyvä syy tulee kyseeseen silloin, kun toiminnan perusedellytykset ovat niin puutteelliset, että toimintaa on mahdotonta aloittaa. Esimerkki tällaisesta syystä voi olla tilanne, jossa toiminnassa tarvittavat välineet viivästyvät sovitusta sopimuskumppanin toimitusvaikeuksien vuoksi. Viranomainen voi kuitenkin myös edellytyksiin liittyvästä syystä huolimatta päättää, että toimilupa on syytä peruuttaa. Harkinnassa on otettava huomioon muun muassa se, missä määrin toimija voi tai olisi voinut vaikuttaa tilanteeseen itse. Säännöksen ei ole tarkoitus mahdollistaa sitä, että toimija tietoisesti lykkää toiminnan aloittamista lain vastaisesti.

Toimiluvan peruuttaminen edellyttää kaikissa tapauksissa lisäksi sitä, että postiyritys ei kehotuksesta huolimatta ole kohtuullisessa, vähintään kuukauden pituisessa määräajassa korjannut menettelyään, saattanut taloudellisia voimavarojaan riittäviksi tai aloittanut toimintaansa. Toimiluvanhaltijalle on aina annettava ensin mahdollisuus korjata se seikka, jonka nojalla toimilupa voitaisiin peruuttaa. Tästä syystä toimiluvanhaltijalle on aina ensin annettava kehotus. Kehotuksen voi antaa joko toimilupaviranomainen tai 75 §:n mukaisesti Viestintävirasto. Postiyritykselle on aina varattava tilaisuus tulla kuulluksi asiassa hallintomenettelylaissa säädetyllä tavalla.

Liikenne- ja viestintäministeriö voi peruuttaa toimiluvan myös, jos luvanhaltija lopettaa toimintansa. Toiminnan lopettaminen voidaan todentaa siten, että toimiluvanhaltija itse ilmoittaa lopettaneensa toiminnan osin tai kokonaan. Lopettamisen voi todeta myös Viestintävirasto, joka valvoo lain noudattamista 67 §:n nojalla.

Toimiluvan peruuttaminen on äärimmäinen keino reagoida tilanteisiin, joissa toimiluvanhaltija ei toimi velvollisuuksiensa mukaisesti. Peruuttaessaan toimiluvan viranomainen rajoittaa yrityksen elinkeinotoimintaa. Siksi peruutus on tehtävä huolellisesti harkiten ja vain painavien syiden perusteella.

Pykälä ei ole ristiriidassa postidirektiivin 9 artiklan 3 kohdan kanssa.

12 §. Toimiluvan siirtäminen. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan toimilupaa ei saa siirtää. Vastaava kielto sisältyy voimassa olevan postipalvelulain 9 §:n 1 momenttiin. Toimiluvan siirtokielto on tarpeen postitoiminnan toimiluvan yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi. Pykälän 1 momentti vastaa sisällöltään osin voimassa olevan postipalvelulain 9 §:n 1 momenttia.

Momentissa ehdotetaan säänneltäväksi myös menettelystä tilanteessa, jossa tosiasiallinen määräysvalta toimiluvanhaltijaan nähden muuttuu. Määräysvallan siirtymistä merkitsevät muutokset on tarpeen saattaa toimilupaviranomaisen harkittavaksi, jotta siirtokieltoa ei kierrettäisi määräysvallan järjestelyin. Ehdotetun säännöksen mukaan liikenne- ja viestintäministeriö voi peruuttaa toimiluvan, jos tosiasiallinen määräysvalta toimiluvanhaltijaan nähden muuttuu. Tosiasiallinen määräysvalta toimiluvan haltijaan nähden voi muuttua esimerkiksi yrityskaupan, fuusion tai muun liikkeenluovutustilanteen yhteydessä. Selkeiden omistajanvaihdosten lisäksi useissa tilanteissa, esimerkiksi omistusosuuksien muuttuessa, on harkittava, onko määräysvallan muutos tapahtunut. Harkinnassa on otettava huomioon, että tosiasiallinen määräysvalta ei aina ole enemmistöosakkaalle kuuluva oikeus, vaan se voi perustua esimerkiksi osakkuussopimukseen, yhtiön omiin sääntöihin tai muuhun vastaavaan järjestelyyn, jonka perusteella toinen yhtiö voi vaikuttaa ratkaisevasti toimiluvan haltijan toimintaan. Arvioinnissa on tarkasteltava omistussuhteita ja muita määräysvaltaan vaikuttavia tekijöitä ja verrattava niitä toimilupaa haettaessa vallinneeseen tilanteeseen.

Pykälässä ehdotetaan uusia menettelysäännöksiä määräysvallan muutostilanteisiin. Uudet säännökset ovat tarpeen menettelyjen tarkentamiseksi ja toimilupakäytäntöjen yhtenäistämiseksi. Vastaava sääntely sisältyy myös viestintämarkkinalakiin. Ehdotetun säännöksen mukaan määräysvallan muuttumisesta on ilmoitettava välittömästi liikenne- ja viestintäministeriölle. Ministeriön on päätettävä toimiluvan peruuttamisesta kahden kuukauden kuluessa ilmoittamisesta. Ministeriö ratkaisisi asian valituskelpoisella hallintopäätöksellä.

Ehdotetun 2 momentin mukaan toimiluvanhaltija voi pyytää 1 momentin perusteella tapahtuvasta toimiluvan peruuttamisesta ennakkopäätöksen. Voimassa oleva postipalvelulaki ei tunne mahdollisuutta ennakkopäätöksen pyytämiseen. Ennakkopäätöstä koskeva sääntely on tarpeen lisätä lakiin toimilupaa koskevien menettelyjen joustavoittamiseksi ja toimilupakäytäntöjen yhtenäistämiseksi. Viestintämarkkinalaki ja televisio- ja radiotoiminnasta annettu laki sisältävät mahdollisuuden ennakkopäätösmenettelyyn. Jos toimiluvanhaltija suunnittelisi sellaisen sopimuksen tekemistä, jonka yhteydessä määräysvallan siirtyminen saattaisi tulla kyseeseen, hän voisi viedä esisopimuksen toimilupaviranomaisen käsiteltäväksi. Näin toimilupaviranomaisen kanta saataisiin selville jo ennen lopullisen sopimuksen tekemistä.

Liikenne- ja viestintäministeriölle asetettaisiin säännöksessä määräaika ennakkopäätösasian käsittelyyn. Säännöksen mukaan liikenne- ja viestintäministeriön tulee antaa päätös kahden kuukauden kuluessa siitä, kun hakemus on saapunut ministeriölle.

Toimilupaviranomaisen määräajan alkaminen kytkettäisiin tapauskohtaisesti kilpailuviranomaisten ratkaisuun. Jos määräysvallan muutoksen syynä on yrityskauppa, joka on ilmoitettava kilpailunrajoituksista annetun lain (480/1992) mukaan Kilpailuvirastolle tai yrityskeskittymien valvonnasta annetun neuvoston asetuksen (”EY:n sulautuma-asetus”) (EY) N:o 139/2004 mukaan Euroopan komissiolle, liikenne- ja viestintäministeriön päätös olisi ehdotuksen mukaan annettava kahden kuukauden kuluessa siitä, kun yrityskauppa-asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Määräaika olisi muutoksen jälkeen yhteensopivampi kilpailunrajoituksista annetun lain yrityskauppavalvontaan liittyvien määräaikojen kanssa. Sääntelyllä korjattaisiin ongelmatilanteita, joita määräajan laskemisessa on ilmennyt muiden viestinnän alan toimilupien määräysvallan muutostilanteissa.

Ehdotetun 3 momentin mukaan toimilupaa ei peruuteta, jos se siirretään konsernin sisäisesti emoyhtiön ja sen täysin omistaman tytäryhtiön välillä. Tällaisesta siirrosta on välittömästi ilmoitettava liikenne- ja viestintäministeriölle. Säännös vastaa voimassa olevan postipalvelulain 9 §:n 2 momenttia.

Pykälä ei ole ristiriidassa postidirektiivin 9 artiklan 3 kohdan kanssa.

13 §. Toimenpiteet postitoiminnan lopettamisen johdosta. Pykälässä säädettäisiin siitä, mihin toimiin postiyrityksen ja viranomaisten tulee ryhtyä silloin, jos postiyritys lopettaa toimintansa. Pykälä vastaa voimassa olevan postipalvelulain 41 §:ää. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vain siten, että valtioneuvoston sijasta toimivaltaisena viranomaisena olisi liikenne- ja viestintäministeriö, joka on ehdotuksen mukainen toimilupaviranomainen.

Pykälä ei ole ristiriidassa postidirektiivin 9 artiklan 3 kohdan kanssa.

3 luku. Yleispalvelun sisältö

14 §. Yleispalvelun tarjoaminen. Ehdotettu pykälä on yleispykälä, jossa määriteltäisiin tietyt yleispalvelun perusominaisuudet. Pykälä vastaa pääosin voimassa olevan lain 1 §:ää. Ehdotetun pykälän mukaan yleispalvelun tulisi olla tarjolla koko maassa tasapuolisin ehdoin. Tämän lisäksi pykälässä säädettäisiin, että yleispalvelun tulee olla tarjolla pysyvästi. Pysyvyyden vaatimus sisältyy voimassa olevan lain yleispalvelun määritelmään 3 §:n 3 kohdassa.

Voimassa olevan lain 1 §:ään sisältyvä määrite hyvälaatuinen ehdotetaan poistettavaksi yleispalvelun yleissäännöksestä, koska hyvälaatuisuudelle ei tämän pykälän yhteydessä ole määritelty itsenäisiä kriteereitä. Hyvälaatuisuutta ei ole perusteltua arvioida yleispykälän nojalla, vaan muissa pykälissä asetettavien kriteereiden perusteella. Näitä ovat esimerkiksi laatustandardin mukaisen nopeusvaatimuksen täyttyminen, hinnoittelusäännöksien mukainen kohtuuhintaisuus ja jakelun säännöstenmukaisuus.

Pykälän 2 momentin mukaan yleispalvelun sisällöstä säädetään tässä luvussa. Yleispalvelun sisältö määritellään useassa pykälässä, jotka on koottu 3 lukuun. Yleispalvelua ovat näin ollen ne tuotteet ja palvelut, joiden tarjoamisesta 3 luvussa säädetään.

Ehdotetulla pykälällä pannaan täytäntöön osin postidirektiivin artiklat 3 ja 5.

15 §. Yleispalveluun kuuluvat postilähetykset. Yleispalveluun kuuluvien postilähetysten määritelmää ehdotetaan muutettavaksi. Yleispalvelun sisältöä on tarpeen täsmentää, koska postipalvelulain nykymääritelmän sisältöä on tulkittu erilaisin tavoin. Määritelmästä pyritään tekemään mahdollisimman yksiselitteinen, jotta yleispalveluun kuuluvat tuotteet ja palvelut pystyttäisiin rajaamaan niistä tuotteista, jotka jäävät yleispalvelun ulkopuolelle.

Pykälässä säädettäisiin siitä, millaisia postilähetyksiä koskevien postipalveluiden tulee olla pysyvästi tarjolla yleispalvelun piirissä. Pysyvällä tarjonnalla pykälässä tarkoitetaan sitä, että tarjolla on aina oltava vähintään yksi sellainen palvelu, joka täyttää pykälän mukaiset kriteerit. Yleispalvelun piiriin kuuluvat kaikki ne tuotteet, jotka ovat määritelmän mukaisia. Yleispalvelun tarjoajalla on mahdollisuus valita, millaisia kriteerit täyttäviä tuotteita se pitää tarjolla. Yleispalvelun tarjoaja voi sen vuoksi päättää lakata tarjoamasta esimerkiksi sellaistakin pakettituotetta, joka kuuluu yleispalveluun. Sen on kuitenkin pidettävä huolta siitä, että tarjolla on jokin yleispalvelun määritelmän mukainen pakettituote. Yleispalveluun kuuluvana ei voida pitää esimerkiksi sellaista pilottituotetta, joka on tarjolla rajatulla alueella kokeiluluonteisesti ja rajatun ajan.

Yleispalveluun kuuluisivat pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan enintään kahden kilon painoiset kirjelähetykset, jotka maksetaan yleisesti käytettävissä olevilla käteismaksutavoilla ja jotka käyttäjällä on mahdollisuus jättää postiyrityksen kuljetettavaksi keräilypisteeseen. Määritelmässä yleisesti käytettävissä olevilla käteismaksutavoilla tarkoitetaan postimerkkejä sekä niihin rinnastettavia käteismaksutapoja, kuten lämpökirjoitinleimoja. Määritelmän kannalta merkitystä ei ole sillä, suoritetaanko käteismaksu esimerkiksi pankkikortilla vai luottokortilla. Maksutavan tulee olla yleisesti kaikkien käytettävissä. Keskeinen yleisesti käytettävissä olevan käteismaksutavan kriteeri on se, että maksutapa ei perustu laskutukseen. Esimerkiksi postimaksukoneella maksetut lähetykset eivät kuulu yleispalveluun, koska postimaksukoneen käyttö edellyttää aina sopimussuhdetta sekä postiyrityksen että postimaksukoneita maahantuovan yrityksen kanssa. Myöskään esimerkiksi verkkokaupassa maksamista ei pidetä tässä tarkoitettuna käteismaksamisena.

Koska yleispalvelutuotteita olisivat vain yleisesti käytettävissä olevilla käteismaksutavoilla maksettavat lähetykset, yleispalvelun ulkopuolelle jäisivät kaikki sellaiset lähetykset, jotka laskutettaisiin asiakkaalta sopimuksen mukaisesti. Yleispalvelu ei siten sisältäisi esimerkiksi massapostitettavia lähetyksiä. Massapostitettavien lähetysten yksikköhinta muodostuu yleensä edullisemmaksi kuin postimerkillä maksettavien lähetysten, koska niiden maksuissa pystytään ottamaan huomioon suuret lähetysmäärät ja se, että ne saattavat ohittaa osan postilähetysten käsittelyketjua.

Kirjelähetys määritellään 2 §:n 4 kohdassa. Määritelmän piiriin kuuluvat myös postikortit, kuten kirjepostimerkillä lähetettävät kortit tai määrätyn suuruisissa erissä pienemmällä postimerkillä lähetettävät joulukortit. Yleispalvelukirjeen kahden kilon painoraja vastaa sekä direktiiviä että voimassa olevaa lakia.

Keräilypisteellä pykälässä tarkoitetaan kirjelaatikkoa tai muuta vastaavaa pistettä, jonne käteismaksumerkinnällä varustetun kirjelähetyksen voi jättää kuljetettavaksi.

Yleispalvelun määritelmään ehdotetaan täsmennystä, jonka mukaan kotimaan kirjelähetyksistä tarjolla on pidettävä ainakin sellaista kirjetuotetta, johon sovelletaan 19 §:ssä määriteltyä yleispalvelun laatustandardia. Säännöksen nojalla yleispalvelun tarjoajan on aina pidettävä kotimaan kirjelähetyksistä tarjolla vähintään sellaista kirjetuotetta, joka on tarkoitettu viimeistään jättöpäivästä lukien toisena työpäivänä jaettavaksi. Tämä yli kahden yön kuljetettava kirje olisi yleispalvelun vakiokirje, jonka tulisi täyttää lain 19 §:ssä määriteltävä laatustandardi. Laatustandardi asetettaisiin vain yli kahden yön kuljetettavalle kirjeelle.

Muut kirjetuotteet olisivat yleispalvelua, jos ne olisivat ominaisuuksiltaan määritelmän mukaisia. Siten yleispalveluun kuuluisi esimerkiksi nykyisenlainen seuraavaksi työpäiväksi perille kuljetettava 1. luokan kirje. Koska se kuuluisi yleispalveluun, siihen sovellettaisiin yleispalvelukirjeitä koskevaa sääntelyä lukuun ottamatta laatustandardia. Yleispalveluun kuuluvana se kuitenkin tulisi esimerkiksi hinnoitella kustannussuuntautuneesti ja sen hinnoittelua valvoisi Viestintävirasto. Yleispalvelun ulkopuolelle puolestaan jäisi pikakirje, jonka olennaisena ominaisuutena on lisäpalveluna tarjottava tavanomaista nopeampi kuljetus. Pikapostipalvelut on suljettu pois jo postidirektiivin yleispalvelun käsitteestä.

Yleispalveluun kuuluvista postipaketeista säädettäisiin pykälän 1 momentin 2 kohdassa. Yleispalvelupaketteja olisivat enintään kymmenen kilon painoiset postipaketit, jotka maksetaan yleisesti käytettävissä olevilla käteismaksutavoilla ja jotka käyttäjällä on mahdollisuus jättää postiyrityksen kuljetettavaksi postitoimipisteeseen tai muuhun soveltuvaan jättöpaikkaan ja noutaa postitoimipisteestä. Yleispalvelupaketin kymmenen kilon painoraja vastaa sekä direktiiviä että voimassa olevaa lakia.

Lain 1 §:ssä rajataan lain soveltamisalan ulkopuolelle muut kuin yleispalveluun kuuluvat paketit. Siten postipaketin yleispalvelun määritelmässä rajataan myös välillisesti se, mitkä paketit kuuluvat lain soveltamisalaan.

Paketin jättöpaikalla tarkoitetaan sellaista paikkaa, jossa postiyritys säännönmukaisesti ottaa vastaan pakettilähetyksiä. Se on tyypillisesti postitoimipaikka, mutta mahdollisesti myös jokin muu paikka, kuten lajittelukeskus tai lastauslaituri.

Määritelmää rajaa myös se, että yleispalvelupaketti on tuote, joka toimitusehdoissa määritellään noudettavaksi toimipisteestä. Noudettava pakettilähetys kuuluu edelleen yleispalveluun, vaikka paketin saaja esimerkiksi tilaisi kotiinkuljetuksen maksullisena lisäpalveluna.

Määritelmän mukaisen yleispalvelun ulkopuolelle jäävät muun muassa sellaiset pakettituotteet, jotka toimitusehtojen mukaan aina noudetaan lähettäjältä. Noutopaikkana voi olla esimerkiksi lähettäjäyrityksen oma toimipiste tai yksityishenkilön koti.

Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan yleispalveluun kuuluisivat maahan saapuvat enintään 20 kilon painoiset postilähetykset. Voimassa olevassa laissa säädetään maahan saapuvien lähetysten painorajaksi 30 kiloa. Painorajaa ehdotetaan alennettavaksi, jotta sääntely vastaisi direktiivin säännöksiä. Direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että muista jäsenvaltioista tulevat enintään 20 kilon painoiset postipaketit toimitetaan perille niiden alueella.

Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan yleispalveluun kuuluisivat edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen postilähetysten kirjaamis- ja vakuuttamispalvelut. Kohtaa ehdotetaan täsmennettäväksi nykyisestä, jotta yleispalveluun kuuluvat kirjatut ja vakuutetut lähetykset pystyttäisiin rajaamaan yksiselitteisesti. Tarjolla tulisi siis olla kirjaamis- ja vakuuttamispalveluita määritelmät täyttäville kirje- ja pakettilähetyksille. Voimassa olevan lain mukaan yleispalveluun kuuluvat kirjatut ja vakuutetut postilähetykset.

Yleispalvelun tavoitteena on turvata postipalveluiden peruspalvelut. Tärkeintä yleispalvelun sääntelyssä on turvata sellaiset palvelut, joiden tarjolla oloa voitaisiin muuten pitää epävarmana joissakin tilanteissa tai joillakin alueilla.

Turvaamisen tarve on selvästi suurin, kun on kyse palveluista, joita tavanomaisesti käyttävät kuluttaja-asiakkaat sekä pienet ja keskisuuret yritykset. Tällaisten asiakkaiden lähetysmäärät ovat usein pieniä. Siksi he eivät pysty neuvottelemaan sellaisia sopimusetuja itselleen, joita suurempia lähetysmääriä postittavien asiakkaiden on mahdollista saada. Yleispalvelun on siksi tärkeää vastata erityisesti kuluttajien sekä pienten ja keskisuurten yritysten tarpeita. Käteismaksullinen lähetys on tällaisille postipalveluiden käyttäjille tärkein lähetystapa.

Postiyrityksen kannalta massapostitettavat lähetykset tuovat verkkoon ennakoitavissa olevia suuria lähetysmääriä ja enemmän tuottoa kuin pienasiakkaiden yksittäiset lähetykset. Ne myös usein ohittavat osan postiyrityksen toimintoketjusta, mikä tekee niistä kustannustehokkaampia. Postiyritykselle on siten kannattavaa tarjota hyviä palveluita ja etuja nimenomaan massapostittajille. Siksi ei olekaan nähtävissä, että suurasiakkaiden palveluiden saanti vaarantuisi, vaikka ne eivät olisi osana yleispalvelua.

Näistä syistä massapostitettavat sekä muut erikseen laskutettavat kirje- ja pakettilähetykset ehdotetaan rajattavaksi yleispalvelun ulkopuolelle.

Pykälän 2 momentin mukaan tässä pykälässä tarkoitettuun yleispalveluun kuuluvat sekä kotimaan palvelut että ulkomaanpalvelut. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 4 §:n 4 momenttia.

Pykälällä pannaan täytäntöön postidirektiivin 3 artiklan 4 kohta.

16 §. Toimipisteet. Pykälän mukaan yleispalvelun tarjoajan on ylläpidettävä toimipisteitä, joista yleispalveluun kuuluvat tuotteet ja palvelut ovat saatavilla. Yleispalvelun tarjoajalle asetetaan voimassa olevan postipalvelulain 4 §:n 2 momentissa velvollisuus pitää jokaisessa kunnassa vähintään yksi yleispalvelua tarjoava toimipiste. Yleispalvelun tarjoajalle on edelleen perusteltua säätää velvollisuus ylläpitää toimipisteitä, jotta käyttäjien saatavilla ovat myös sellaiset tuotteet ja palvelut, joita voidaan tarjota vain toimipisteestä käsin. Toimipisteessä käyttäjällä on myös mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa.

Kuten nykyisinkin, toimipisteenä voisi olla yleispalvelun tarjoajan itse ylläpitämä toimipiste, yhteispalvelupiste tai asiamiesposti, joka toimii muun yrityksen yhteydessä.

Yhteispalvelupisteitä koskee julkisen hallinnon asiakaspalvelujen järjestämisestä yhteisissä palveluyksiköissä annettu laki (802/1993). Lain tavoitteena on turvata toimiva ja kattava julkinen palveluverkko.

Ehdotetussa pykälässä säilytettäisiin voimassa olevan lain velvoite pitää toimipisteissä tarjolla yleispalvelua. Lain sanamuotoa ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että toimipisteissä on oltava saatavilla yleispalveluun kuuluvat tuotteet ja palvelut. Sanamuodon muutoksella ei ole tarkoitus muuttaa oikeustilaa nykyisestä.

Ehdotetussa 1 momentissa asetetaan käytettävissään olevin keinoin yleispalvelun tarjoajalle velvoite huolehtia käytettävissään olevin keinoin siitä, että toimipisteissä voidaan asioida esteettömästi. Voimassa oleva postipalvelulaki ei sisällä esteettömyyttä koskevaa sääntelyä. Esteettömyydellä tarkoitetaan säännöksessä liikkumisesteettömyyttä. Toimipaikan esteettömyys on erityisen tärkeää erityisryhmille, kuten näkö- tai liikuntavammaisille. Ehdotetulla sääntelyllä varmistetaan, että postipalveluiden tarjonta toteutetaan perustuslain 6 §:n 1 momentissa säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen ja 2 momentissa säädetyn syrjintäkiellon mukaisesti. Syrjintäkiellon mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan mm. iän, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Toimipaikkojen esteettömyyteen on kiinnittänyt huomiota myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies ratkaisukäytännössään (15.12.2008, Dnro 1569/4/07).

Yleispalvelun tarjoajan tulee järjestää itse ylläpitämiensä toimipisteiden tilat siten, että niissä voidaan asioida esteettömästi. Asiamiespostien tilat eivät ole samalla tavoin yleispalvelun tarjoajan hallinnassa. Yleispalvelun tarjoajan tulee kuitenkin ottaa esteettömyys huomioon myös asiamiespostien kanssa tehtävissä sopimuksissa siinä määrin kuin se on mahdollista. Yleispalvelun tarjoajan mahdollisuuksia huolehtia asioinnin esteettömyydestä rajoittaa kuitenkin se, että kaikki esteettömyyteen vaikuttavat seikat eivät ole yleispalvelun tarjoajan päätäntävallassa. Yleispalvelun tarjoaja ei esimerkiksi voi yksipuolisesti velvoittaa postiyrittäjää remontoimaan tilojaan. Yleispalvelun tarjoajan ei voi katsoa rikkoneen ehdotettua velvoitetta tapauksissa, joissa se ei tosiasiallisesti voi järjestää toimipisteen esteettömyyttä mainitunkaltaisen syyn vuoksi ja joissa asiamiespostille ei pystytä järjestämään muuta paikkaa esimerkiksi siitä syystä, että mikään muu yritys tai yhteisö ei halua ottaa sitä hoidettavakseen.

Ehdotuksen mukaan toimipisteen sijainti ei enää olisi sidoksissa kuntaan. Kunnan merkitys toimipaikan sijoittamisen kriteerinä on vähentymässä. Kuntaliitosten myötä kuntien määrä vähenee. Toisaalta muuttoliike saattaa lyhyessäkin ajassa vaikuttaa kunnan asukkaiden määrään merkittävästi. Asiakastarpeiden ja asioinnin suuntautuminen ei myöskään ole sidoksissa kuntarajoihin. Lisäksi voimassa olevan säännöksenkään peruste ei ole tyhjentävä, koska toimipisteitä tulee pitää vähintään yksi kuntaa kohti. Harkittaessa toimipisteiden riittävyyttä voimassa olevan lain nojalla on otettava huomioon myös muut säännöksessä mainitut seikat: kunnan asukasluku ja pinta-ala, kunnassa ilmenevät asiointitarpeet, ja muut paikalliset olosuhteet sekä myös erilaisten uusien postipalvelumuotojen kehittyminen.

Ehdotetun säännöksen mukaan toimipisteet tulee sijoittaa siten, että yleispalvelun käyttäjät voivat asioida toimipisteessä kohtuullisen matkan päässä vakituisesta asunnostaan. Kohtuullisen matkan käsitettä ei voimassa olevan lain toimipaikkasäännöksissä käytetä lainkaan. Sen sijaan keräilypistettä koskevassa 4 §:n 3 momentissa ja jakelua koskevassa 12 §:n 1 momentissa kohtuullisen matkan käsite on käytössä. Kohtuullista matkaa postilaatikolle määritellään tarkemmin Viestintäviraston ohjeissa, jotka koskevat kirjelähetysten vastaanotossa ja jakelussa tarvittavien laitteiden ja vähäisten rakennelmien sijoittelua. Kohtuullinen matka mitattaisiin yksityishenkilöiden vakituisesta asunnosta.

Ehdotetun säännöksen nojalla toimipisteiden sijainti tulisi määritellä siten, että yleispalvelun käyttäjien matka toimipisteeseen olisi kohtuullinen. Kohtuullisuus voidaan määritellä keskimääräisenä asiointimatkana tarkasteltavalla alueella. Tarkasteltava alue tulee rajata sen mukaan, mikä on toimipisteen todellinen asiointialue. Siihen vaikuttavat siten kaikki ne kotitaloudet tai toimipaikat, jotka todennäköisesti käyttävät asiointipaikkanaan kyseistä toimipaikkaa. Nykyisen toimipaikkaverkon etäisyyksiä laskettaessa on todettu, että 95 % kotitalouksista sijaitsee tietä pitkin mitattuna enintään 11 kilometrin päässä postin toimipaikasta. Koska kyseisessä luvussa ovat mukana niin tiheästi asuttujen kaupunkialueiden kuin harvaan asutun maaseudunkin toimipisteet, voidaan arvioida, että kohtuullisen matkan vaihteluväli voi olla melko suuri.

Kohtuullista matkaa on arvioitava siten, että se suhteutetaan asuinalueen mukaan. Kohtuullinen matka harvaan asutulla alueella on väistämättä erimittainen kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Harvaan asutulla alueella etäisyydet kaikkiin palveluihin ovat pidempiä kuin taajamassa. Suurissa kaupungeissa taas voi olla tarpeen tarkastella eri kaupunginosia ja niissä tarjottavia palveluita.

Kohtuullisuutta tulee tarvittaessa tarkastella myös sen kannalta, miten kaukana toimipiste on yksittäisestä kotitaloudesta. Vaikka keskimääräinen matka alueella olisi kohtuullinen, on yksittäisten talouksien asiointimatkaa voitava arvioida siitä riippumatta. Myös yksittäistä taloutta arvioitaessa on kuitenkin käytettävä säännöksessä mainittuja arviointiperusteita. Tällöin erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, missä muut palvelut sijaitsevat.

Valtioneuvoston asetuksella on tarkoitus antaa tarkempia säännöksiä toimipaikkaverkon järjestämistä koskevista seikoista, kuten jäljempänä 4 momentissa säädetään. Tämä koskee myös kohtuullisen matkan määrittelyä. Toimipisteiden sijaintia ei kuitenkaan ole tarkoitus määritellä pelkän matkan perusteella, vaan tarkoitus on tarkastella sitä, miten sijainti täyttää momentin sisältämien kaikkien kriteerien kokonaisuuden.

Toimipisteiden sijaintia ja kohtuullista matkaa määriteltäessä on otettava huomioon alueen väestötiheys ja pinta-ala, alueella ilmenevät asiointitarpeet, palveluiden sijainti yleensä ja muut paikalliset olosuhteet sekä uusien postipalvelumuotojen kehittyminen. Kyseinen lista vastaa suurimmaksi osaksi voimassa olevan lain listaa huomioon otettavista seikoista. Siihen ehdotetaan kuitenkin lisättäväksi uutena kriteerinä palveluiden sijainti yleensä. Asiointitarpeiden tarkastelua ei enää sidota kuntaan, koska myöskään toimipaikkaverkko ei ole sidoksissa kuntarajoihin. Ehdotetulla säännöksellä pyritään ottamaan paremmin huomioon se, mihin alueen asukkaiden todellinen asiointi suuntautuu. Palveluiden sijainti yleensä on seikka, joka vaikuttaa siihen, mihin asiointi todellisuudessa suuntautuu. Palveluilla tarkoitetaan mitä tahansa tavanomaisia palveluita, kuten ruokakauppoja, pankkikonttoria, kirjastoa tai kampaamoa. Postipalveluiden tulee olla saatavilla siellä, missä muutkin palvelut ovat tarjolla. Postipalveluita ei ole tarkoituksenmukaista tarjota paikassa, joka on syrjässä tavanomaisilta asiointireiteiltä, vaikka se maantieteellisesti mitattuna olisi keskellä asiointialuettaan. Siksi palveluiden sijainti yleensä on tarpeen ottaa huomioon toimipaikan sijaintia päätettäessä ja arvioitaessa. Paikallisina olosuhteina on paikallaan ottaa huomioon erityisesti sellaiset erityispiirteet, jotka vaikuttavat merkittävästi asiointimahdollisuuksiin, kuten saariston erityisolot.

Asiointitarpeita tarkasteltaessa voidaan ottaa huomioon myös todellinen toimipisteessä asiointi. Yleispalvelun tarjoajalla on tieto siitä, minkä verran sen eri toimipisteissä asioidaan päivittäin. Asiointitarvetta voidaan pitää pienenä esimerkiksi toimipisteessä, jossa palvellaan keskimäärin viittä asiakasta vuorokaudessa.

Ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan toimipisteenä voi olla myös muu kuin kiinteä toimipiste, jos sen käyttäminen ei vaaranna yleispalvelun tarjontaa. Säännös on uusi ja sillä halutaan luoda mahdollisuus pitää palveluita tarjolla liikkuvassa toimipisteessä. Liikkuvasta toimipisteestä voitaisiin tarjota palveluita samaan tapaan kuin kiinteästä konttorista. Etuna olisi, että liikkuvan toimipisteen avulla palvelut voitaisiin tuoda lähemmäs asiakkaita. Tästä olisi etua erityisesti syrjäseuduilla, joissa välimatkat muuten ovat pitkät. Käytännössä liikkuvana toimipisteenä voisi toimia esimerkiksi auto, joka kiertäisi kunnan eri osissa.

Liikkuvan toimipisteen käytön ehtona on, että se ei saa vaarantaa yleispalvelun saatavuutta. Yleispalvelun saatavuutta on tässä yhteydessä arvioitava käyttäjien kannalta objektiivisesti. Yleispalvelu vaarantuisi esimerkiksi silloin, jos muun kuin kiinteän toimipisteen käyttö johtaisi siihen, että palvelut olisivat käyttäjille tarjolla vain hyvin rajallisia aikoja tai pitkän matkan päässä. Ehdon täyttymistä arvioitaessa on otettava kokonaisuutena huomioon se tilanne, johon liikkuvan toimipisteen käyttö johtaa. Arvioinnissa on käytettävä vertailukohteena myös sitä, miten palveluita todellisuudessa pystyttäisiin tarjoamaan kiinteästä konttorista. Vertailussa voidaan esimerkiksi ottaa huomioon, että todellisuudessa liikkuvan toimipisteen palveluita pidettäisiin tarjolla ehkä lyhyempiä aikoja kerrallaan, mutta ne voitaisiin tuoda lähemmäs kuin kiinteän konttorin palvelut.

Asioinnin esteettömyydestä on huolehdittava myös liikkuvia toimipisteitä käytettäessä. Jos kyseessä ovat esimerkiksi autosta tarjottavat palvelut, tulee esteettömyys pyrkiä turvaamaan erityisjärjestelyin.

Ehdotetun 3 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettujen toimipisteiden ohella yleispalvelun tarjoaja voi ylläpitää myös muita toimipisteitä. Ehdotettu momentti on uusi. Säännöksellä halutaan selventää sitä seikkaa, että palvelun tarjoaja voi ylläpitää myös sellaisia toimipaikkoja, joissa ei ole tarjolla kaikkia yleispalveluun kuuluvia tuotteita ja palveluita. Muut toimipisteet voivat olla esimerkiksi noutopisteitä, joihin jätettävien lähetysten tyypit ovat hyvin rajatut ja joista ei saa kirjattavien tai vakuutettujen lähetysten palveluita. Tällaiset toimipisteet voivat kuitenkin olla vain toimipaikkaverkon täydentäjiä. Perusverkon tulee olla niin tiheä, että 1 momentin kriteerit täyttyvät.

Ehdotetussa 4 momentissa säädettäisiin asetuksenantovaltuudesta. Momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin toimipisteiden sijoittamisesta. Asetuksenantovaltuus on tarpeen, koska näin yksityiskohtaista sääntelyä ei ole tarkoituksenmukaista antaa lain tasolla. Asetuksessa voidaan säätää tarkemmin esimerkiksi siitä, miten asiointitarpeet, palveluiden sijainti ja muut 1 momentin mukaiset seikat on otettava huomioon toimipisteiden sijoittelussa. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää myös toimipisteverkon järjestämiseen liittyvistä teknisistä seikoista.

Pykälällä pannaan osin täytäntöön postidirektiivin 3 artiklan 2 kohta.

17 §. Keräily ja jakelu. Pykälässä säädettäisiin niistä jakeluun ja keräilyyn liittyvistä velvollisuuksista, jotka koskevat yleispalvelun tarjoajaa. Säännös velvoittaa siten vain sitä, jolle on asetettu yleispalveluvelvollisuus. Lisäksi jakelusta säädetään jäljempänä 43 §:ssä, jota sovelletaan kaikkiin postiyrityksiin.

Pykälän 1 momentin mukaan yleispalveluun kuuluvat kirjelähetykset on keräiltävä ja jaettava vähintään kerran päivässä viitenä arkipäivänä viikossa, arkipyhiä lukuun ottamatta. Velvollisuudesta voidaan poiketa tilapäisesti vain, jos postin keräily tai jakaminen estyy syystä, joka johtuu postin saajasta, lain säännöksestä, liikenteen keskeytyksestä tai muusta vastaavasta ylivoimaisesta esteestä ja jota postin jakelussa ei ole voitu ottaa huomioon. Pykälä vastaisi osin voimassa olevaa sääntelyä. Keskeistä siinä on velvollisuus keräillä ja jakaa yleispalveluun kuuluvat kirjelähetykset vähintään kerran päivässä viitenä päivänä viikossa. Direktiivin 3 artiklan 3 kohdan nojalla yleispalvelu on taattava vähintään viitenä työpäivänä viikossa. Saman kohdan mukaan yleispalvelun tulee kattaa vähintään yksi keräily ja yksi jakelu.

Viisipäiväinen keräily- ja jakeluvelvoite koskee nykyisin kaikkia toimiluvanhaltijoita. Ehdotetulla pykälällä on tarkoitus muuttaa oikeustilaa siten, että velvollisuus soveltuu vain yleispalvelun tarjoajaan. Muutos on tehtävä, koska direktiivissä estetään asettamasta tällaista velvollisuutta kaikille toimijoille. Direktiivin 9 artiklan 2 kohdan nojalla velvollisuus viisipäiväiseen keräilyyn ja jakeluun voidaan asettaa vain nimetyille yleispalvelun tarjoajille.

Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi viisipäiväisestä keräily- ja jakeluvelvollisuudesta aineellisesti pääosin samoin kuin voimassa olevassa laissa. Voimassa olevan lain 4 §:n 3 momentin mukaan yleispalveluun kuuluu vähintään yksi keräily ja jakelu jokaisena työpäivänä. Lisäksi 12 §:n 2 momentissa säädetään, että kirjelähetykset on jaettava vähintään jokaisena työpäivänä. Poikkeuksen tästä voi tehdä säännöksessä määriteltävän ylivoimaisen esteen nojalla.

Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että keräilyn ja jakelun tulisi tapahtua viitenä arkipäivänä viikossa, arkipyhiä lukuun ottamatta. Pykälästä tehdään yksiselitteisempi rajaamalla päivien lukumäärä viiteen. Tämä vastaa nykyistä oikeustilaa, joten kyseessä on vain sanamuodon täsmennys. Arkipäivillä tarkoitetaan tavanomaista työviikkoa eli viikonpäiviä maanantaista perjantaihin, mikä vastaa nykyistäkin tulkintaa. Lauantaita ei lueta arkipäiväksi. Myös maininta arkipyhistä lisätään säännökseen selvyyden vuoksi. Jos pyhäpäivä tai muu kansallinen lomapäivä sattuu arkipäiväksi, jakelu- ja keräilyvelvoitetta ei ole.

Pykälää ehdotetaan täsmennettäväksi nykyisestä siten, että kirjelähetyksiä koskeva velvollisuus koskisi yksiselitteisesti sekä keräilyä että jakelua. Oikeustilaan muutos ei vaikuta, koska voimassa olevan postipalvelulain 4 §:n 3 momentissa mainitaan sekä keräily että jakelu. Maininta keräilystä on kuitenkin tarpeen lisätä myös ehdotettuun 17 §:ään, joka vastaa postipalvelulain 12 §:n 2 momenttia.

Ehdotetun momentin nojalla velvollisuudesta voitaisiin poiketa vain tilapäisesti sellaisen ylivoimaisen esteen vuoksi, jota postin jakelussa ei ole voitu ottaa huomioon. Ylivoimaisten esteiden esimerkkilista on sama kuin voimassa olevan lain 12 §:n 2 momentissa. Mainittujen esimerkkien lisäksi ylivoimaisena esteenä on pidettävä muitakin sellaisia tilanteita, joita yleispalvelun tarjoaja ei ole voinut välttää, kuten esimerkiksi pandemiatilannetta tai autolla kuljettavan reitin tilapäistä kulkukelvottomuutta roudan tai muun vastaavan seikan vuoksi. Säännöstä ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että poikkeaminen voisi olla vain tilapäistä. Ylivoimaisella esteellä ei voitaisi perustella pysyviä poikkeuksia viisipäiväisestä keräily- ja jakeluvelvollisuudesta.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että lähettäjällä on oltava mahdollisuus jättää yleispalveluun kuuluvia kirjelähetyksiä postiyrityksen kuljetettaviksi kohtuullisen matkan päässä asunnostaan sijaitsevaan keräilypisteeseen. Säännös vastaa sisällöltään voimassa olevan postipalvelulain 4 §:n 3 momentin ensimmäistä virkettä. Keräilypisteellä tarkoitetaan kirjelaatikoita ja muita sellaisia pisteitä, joista lähetykset keräillään.

Pykälän 3 momentin mukaan postipaketit on jaettava kohtuullisessa ajassa. Kuitattavien lähetyksien ja postipakettien jakelussa voidaan käyttää saapumisilmoitusta. Säännös vastaa voimassa olevan postipalvelulain 12 §:n 3 momenttia.

Pykälällä pannaan täytäntöön postidirektiivin 3 artiklan 3 kohta.

18 §. Poikkeukset keräily- ja jakelutiheydestä. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi siitä, millä perusteilla yleispalvelun tarjoaja voi poiketa säännöllisestä viisipäiväisestä keräilystä ja jakelusta. Pykälän 1 momentissa säädetyllä perusteella yleispalvelun tarjoajalla on oikeus poiketa 17 §:ssä säädetystä keräily- ja jakelutiheydestä, kun kyseessä on vaikeakulkuisella saaristo- tai erämaa-alueella sijaitseva talous, joka ei sijaitse ympärivuotisesti liikennöitävän tien varrella mukaan lukien maantielauttojen ja vähintään viitenä päivänä viikossa kulkevien yhteysalusten avulla liikennöitävät tiet.

Voimassa olevan postipalvelulain 13 § sisältää rajatun mahdollisuuden poiketa keräilyn ja jakelun viisipäiväisyydestä. Mainitun pykälän nojalla postiyritys voi poiketa keräily- ja jakelutiheydestä vaikeakulkuisilla saaristo- tai erämaa-alueilla silloin, jos taloudet eivät sijaitse ympärivuotisesti liikennöitävän tien varrella. Ehdotuksessa on tarkoitus säilyttää poikkeusperusteen soveltamisala nykyisen kaltaisena.

Ehdotetussa 2 momentissa säädetään yleispalvelun tarjoajalle velvollisuus toimittaa vuosittain Viestintävirastolle selvitys 1 momentissa tarkoitettujen talouksien lukumäärästä ja sijainnista. Pykälän 1 momentissa säädetyllä perusteella viisipäiväisen jakelun ulkopuolelle jää nykyisin hieman alle 150 taloutta. Ilmoitusvelvollisuus vastaa voimassa olevan postipalvelulain 13 §:n 2 momentissa säädettyä. Pykälään lisättäisiin velvollisuus selvittää Viestintävirastolle myös näiden talouksien sijainti. Sijaintitietojen avulla Viestintävirasto pystyisi tarkastelemaan sitä, täyttävätkö poikkeustalouksiksi luetut taloudet ne kriteerit, joista laissa säädetään. Lisäksi momentissa säädetään poikkeuksen piiriin kuuluvien talouksien enimmäismääräksi 300 taloutta, kuten nykyisinkin. Viestintäviraston on tarvittaessa ratkaistava, mitkä taloudet kuuluvat keräily- ja jakelutiheydestä tehdyn poikkeuksen piiriin.

Pykälän 3 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettujen talouksien kirjelähetysten keräily ja jakelu on tehtävä vähintään kerran viikossa. Yleispalvelun tarjoajan on ilmoitettava postipaketista sekä viranomaiselta saapuneesta lähetyksestä postinsaajalle viivytyksettä. Ilmoitus on tehtävä viimeistään kolmantena päivänä lähetyksen saapumisesta, jos postin saaja on puhelimitse, sähköpostitse tai muutoin tavoitettavissa. Momentti vastaa osin voimassa olevan postipalvelulain 13 §:n 1 momentissa säädettyä. Säännökseen ehdotetaan tehtäväksi joitakin sanamuodon muutoksia, joilla ei ole vaikutusta säännöksen asiasisältöön.

Sähköisen viestinnän avulla voidaan todennäköisesti kehittää niiden talouksien palveluita, joihin lähetyksiä ei jaella viitenä päivänä viikossa. Yksipäiväistä jakelua voidaan täydentää esimerkiksi välittämällä kirjelähetykset muina päivinä sähköisessä muodossa vastaanottajalle. Tällainen järjestely vaatii aina vastaanottajan suostumuksen. Vastaanottaja voi myös vapaaehtoisesti sopia postiyrityksen kanssa viisipäiväisen jakelun toteuttamisesta joltain osin sähköisessä muodossa. Yleispalvelun tarjoaja voi näin käyttää sähköistä viestintää suostumuksen nojalla yhtenä jakelutapana myös sellaisissa talouksissa, jotka ovat viisipäiväisen jakelun piirissä mutta jotka sijaitsevat jakelun kannalta hyvin vaikeasti saavutettavilla alueilla.

Pykälällä pannaan täytäntöön postidirektiivin 3 artiklan 3 kohta.

19 §. Yleispalvelun laatustandardi. Ehdotetussa pykälässä säädetään laatustandardista, jonka avulla määritellään yleispalvelun vakiokirjeen kulkunopeutta. Pykälän 1 momentin mukaan yleispalveluun kuuluvat kotimaan kirjelähetykset, jotka on jätetty yleispalvelun tarjoajan välitettäviksi ja jättöpäivästä lukien toisena arkipäivänä jaettaviksi ja joista on maksettu voimassa oleva maksu, on jaettava siten, että lähetyksistä vähintään 95 prosenttia on perillä viimeistään jättöpäivästä lukien toisena arkipäivänä ja vähintään 98 prosenttia viimeistään kolmantena arkipäivänä. Momentissa asetettava laatustandardi koskee siis sellaisia kirjelähetyksiä, jotka on kuljetettava perille viimeistään jättöpäivästä lukien toisena arkipäivänä.

Pykälän 1 momentissa tarkoitettujen kirjepalveluiden tarjoaminen on yleispalvelun tarjoajan vähimmäisvelvollisuutena. Tämä seuraa ehdotetun 15 §:n 1 momentin 1 kohtaan sisältyvästä viittauksesta. Kyseisen kohdan mukaan kotimaan kirjelähetyksistä tarjolla on pidettävä ainakin sellaista kirjetuotetta, johon sovelletaan jäljempänä 19 §:ssä määriteltävää yleispalvelun laatustandardia. Siten yleispalvelun tarjoajan on pidettävä tarjolla ainakin 1 momentin mukaista kirjettä.

Voimassa olevassa postipalvelulain 5 §:ssä laatustandardi asetetaan seuraavana työpäivänä jaettaville kirjelähetyksille. Nyt laatustandardi ehdotetaan asetettavaksi kulkunopeudeltaan hitaammalle kirjeelle, josta muodostuu yleispalvelun vakiokirje. Laatustandardin muuttaminen mahdollistaa sen, että kirjelähetysten käsittelyprosessi voidaan säätää yli kahden yön kuljetettavan kirjeen mukaan. Tämä puolestaan avaa mahdollisuuden siihen, että sanomalehtien varhaisjakelu ja kirjepostin päiväjakelu voidaan laajamittaisesti yhdistää yhdeksi aamulla tapahtuvaksi jakelukerraksi. Jakeluiden yhdistämisellä puolestaan saavutetaan merkittäviä kustannussäästöjä, mikä auttaa turvaamaan yleispalvelua. Jos kirjeet tulisi edelleen kuljettaa lähtökohtaisesti perille seuraavana päivänä, niitä ei ehdittäisi toimittaa yhdistettyyn jakeluun lisäämättä yöllä tehtävää lajittelutyötä. Tämä puolestaan aiheuttaisi merkittäviä kustannuksia ja tekisi yhdistämisen mahdottomaksi.

Laatustandardi on perusteltua asettaa yli kahden yön kirjeelle myös siitä syystä, että tarve käyttää yli yön kulkevaa kirjelähetystä on vähenemässä. Sähköisiä välineitä on tarjolla ja niitä käytetään yhä laajemmin niissä tilanteissa, joissa vaaditaan nopeaa viestintää. Muun muassa laskutus on kiihtyvällä vauhdilla muuttumassa sähköiseksi.

Laatustandardi ehdotetaan asetettavaksi korkealle tasolle. Yli kahden yön kuljetettavista kirjelähetyksistä vähintään 95 prosenttia tulisi toimittaa perille viimeistään jättöpäivästä lukien toisena arkipäivänä ja vähintään 98 prosenttia viimeistään kolmantena arkipäivänä. Tällaisella laatustandardilla turvattaisiin se, että kirjelähetykset toimitetaan perille luvatussa ajassa. Kulkunopeuksia seurataan ja niistä raportoidaan edelleen samalla tavoin kuin voimassa olevan lain nojalla. Laatustandardin toteutumista seurattaessa ei oteta huomioon sellaisia kulkunopeuden hidastumisia, jotka on aiheuttanut 17 §:n mukainen tilapäinen ylivoimainen este tai 18 §:n mukainen pysyvä jakelupoikkeus. Tällainen kulkunopeuden alentuminen ei siis aiheuta laatustandardin laskua.

Velvollisuus asettaa kulkunopeusstandardi pohjautuu postidirektiiviin. Direktiivin 17 artiklassa edellytetään, että jäsenvaltiot asettavat kotimaan postille laatustandardit. Jäsenvaltion harkinnassa on, millainen laatustandardi kotimaan lähetyksille asetetaan. Standardin asettamista rajoitetaan vain siten, että direktiivin liitteessä II määritellään standardit, joita on noudatettava Euroopan yhteisön sisäisessä ulkomaanpostissa. Nämä standardit kyetään täyttämään myös silloin, jos kirjeen kulkunopeus muutetaan ehdotetusti.

Pykälän 2 momentissa säädetään mainitun direktiivin liitteen mukaisista yhteisön sisäisen ulkomaanpostin standardeista. Momentin mukaan Euroopan unionin sisäinen ulkomaanposti on jaettava siten, että lähetyksistä vähintään 85 prosenttia on perillä jättöpäivästä lukien kolmantena päivänä ja 97 prosenttia lähetyksistä on perillä jättöpäivästä lukien viidentenä päivänä. Yleispalvelun tarjoajan on noudatettava unionin sisäisen ulkomaanpostin laatustandardeja sekä koko unionin sisäisessä postissa että kahden unionin jäsenvaltion välisessä postissa. Momentti vastaa voimassa olevan postipalvelulain 5 §:n 2 momenttia.

Pykälällä pannaan osin täytäntöön postidirektiivin 17 artikla ja direktiivin liite II.

20 §. Kielellisten oikeuksien turvaaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi yleispalvelun tarjoajan velvollisuudesta turvata kielelliset oikeudet. Kielellisten oikeuksien turvaamisella tarkoitetaan pykälässä velvollisuutta tarjota palveluita suomen ja ruotsin kielellä siten kuin kielilaissa (423/2003) säädetään. Myös saamenkielisen väestön tarpeet on otettava huomioon saamen kielilaissa (1086/2003) säädetyllä tavalla.

Pykälän nojalla velvollisuus tarjota palveluita eri kielillä koskee sekä yleispalvelun tarjoajaa että yritystä, joka sopimuksen nojalla tarjoaa tämän palveluita asiakkaille. Siten myös asiamiesposteihin soveltuvat samat velvoitteet kuin muihin yleispalvelun tarjoajan toimipisteisiin. Asiasta ehdotetaan otettavaksi sen tärkeyden vuoksi lakiin nimenomainen säännös, kuten myös voimassa olevassa postipalvelulaissa.

Ehdotettu säännös eroaa voimassa olevasta postipalvelulaista siten, että kielilain mukaiset velvoitteet asetetaan vain yleispalvelun tarjoajalle. Esityksen lähtökohtana on, että postipalvelujen peruspalvelun tarjonta tulee turvatuksi yleispalvelun kautta. Asettamalla yleispalveluvelvollisuuden viranomainen antaa postipalveluiden tarjoamisen postiyrityksen tehtäväksi. Yleispalveluvelvoitteen vuoksi on perusteltua, että yrityksellä on myös kielellisiä palveluita koskevia velvoitteita. Muille postiyrityksille tällaisia velvollisuuksia ei ole tarpeen säätää, koska viranomainen ei ole antanut niille tehtäviä hoidettaviksi.

Säännös vastaa osin voimassa olevan postipalvelulain 15 §:n 2 momenttia. Mainitussa postipalvelulain säännöksessä viitataan siihen, mitä kielilaissa ja saamen kielen käyttämisestä viranomaisissa annetussa laissa säädetään viranomaisen velvollisuuksista. Ehdotettu säännös ei sisällä viittausta viranomaisten velvollisuuksiin, vaan kielilakiin yleensä, jolloin velvollisuudet määräytyisivät sen mukaan, mitä kielilaissa säädetään. Kielilailla turvataan suomen- ja ruotsinkielisen väestön oikeudet perustuslaissa edellytetyllä tavalla, joten sen soveltamista on pidettävä riittävänä turvaamaan kielelliset oikeudet myös postipalveluissa.

Kielilaki sisältää nimenomaiset säännökset erityyppisten palveluntarjoajien velvollisuuksista. Yleispalvelun tarjoajaan sovelletaan ehdotetun säännöksen nojalla joko mainittujen lakien säännöksiä liikelaitoksen sekä valtion ja kunnan yhtiöiden kielellisistä palveluista tai yksityisten kielellisestä palveluvelvollisuudesta. Sovellettava säännös määräytyy yleispalvelun tarjoajan yhtiömuodon mukaan.

Kielilain 24 §:ssä säädetään liikelaitoksen sekä valtion ja kunnan yhtiöiden kielellisistä palveluista. Säännöksen perusteluiden mukaan on kiinnitettävä huomiota siihen, miten merkittävästä toiminnasta kansalaisen näkökulmasta katsottuna on kysymys. Toisaalta perustelujen mukaan on arvioitava, mitä kohtuudella voidaan vaatia yhtiöltä. Lisäksi huomiota tulisi kiinnittää siihen, toimiiko kyseinen yritys käsillä olevan palvelun tarjoamisessa monopoliasemassa tai määräävässä markkina-asemassa vai tarjoaako vastaavaa palvelua useita toimijoita kilpailluilla markkinoilla.

Kielilain 25 §:ssä säädetään yksityisten kielellisestä palveluvelvollisuudesta. Kielilain perustelujen mukaan julkisen vallan siirtäessä tehtäviä yksityisten hoidettaviksi tulisi erityislainsäädäntöön otettaville säännöksillä huolehtia siitä, että peruspalveluun kuuluvat viranomaistehtävät edelleen hoidetaan molemmilla kansalliskielillä. Esimerkkinä tästä mainitaan muun muassa posti. Kielilain lähtökohtana on, että yksityisen yrittäjän tulee antaa laissa edellytettyä kielellistä palvelua silloin, kun hän antaa palvelua viranomaisen toimeksiannosta. Viranomaisen on myös varmistettava, että toimeksiantotehtävän vastaanottaja sitoutuu antamaan kielilaissa edellytettyä kielellistä palvelua, jollei lain edellyttämää palvelutasoa muulla tavoin voida ylläpitää. Ehdotetun 9 §:n 3 kohdan nojalla toimilupaan voitaisiinkin sisällyttää kielilain tarkoittama ehto.

Saamen kielilain 17 ja 18 § vastaavat kielilain 24 ja 25 §:ää. Saamen kielilain 17 §:n perustelujen mukaan valtion liikelaitoksen taikka valtion tai kunnan omistaman yhtiön ei tarvitsisi käyttää saamen kieltä toiminnassaan, jos toiminnan laatu on sellainen, että liikelaitos tai yhtiö ei varsinaisesti anna palvelua yleisölle tai jos saamen kielen käyttämistä kokonaisuutena arvioiden voitaisiin pitää yhtiön kannalta kohtuuttomana.

Jos yleispalveluvelvoite on asetettu useammalle kuin yhdelle yritykselle, lähtökohtana on, että kaikkien yleispalvelun tarjoajien tulisi turvata kielelliset palvelut samantasoisesti. Viranomaisen on tällöin huolehdittava siitä, että tarvittaessa yritykselle asetetaan tätä koskeva velvoite.

Säännös on sopusoinnussa postidirektiivin 9 artiklan 2 ja 3 kohdan kanssa.

21 §. Tiedoksiantomenettely. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi yleispalvelun tarjoajan velvollisuudesta huolehtia laissa säädetyn tiedoksiantomenettelyn käytettävissä olosta koko maassa. Pykälä vastaa voimassa olevan postipalvelulain 29 §:n 3 momenttia.

Pykälä on sopusoinnussa postidirektiivin 8 artiklan kanssa.

4 luku. Yleispalveluvelvollisuus

22 §. Markkinoiden arviointi. Ehdotetun pykälän mukaan Viestintäviraston on säännöllisin väliajoin arvioitava kirje- ja pakettipalveluiden markkinoita. Markkinoiden arvioinnissa tulee selvittää palveluiden tarjonta eri puolilla maata siten, että Viestintävirasto voi arvioida tarvetta asettaa velvollisuus tarjota yleispalvelua. Markkinoiden arvioinnin perusteella Viestintäviraston tulee päättää, onko yleispalvelun turvaamiseksi tarpeen määrätä yleispalveluvelvoitteita. Markkinoita tulee arvioida säännöllisin väliajoin. Tällä tarkoitetaan säännöksessä sitä, että arvioinnin on oltava toistuvaa, koska myös yleispalveluvelvollisuuden tarvetta on arvioitava toistuvasti. Kiinteää aikaväliä arvioinnille ei ole tarkoituksenmukaista asettaa, koska markkinatilanne saattaa vaihdella siten, että arvioinnin aikavälejä on voitava vaihdella.

Markkinoita koskevan arvion tulee olla sellainen, että Viestintävirasto voi perustaa siihen päätöksensä yleispalveluvelvoitteiden asettamisesta. Arvioinnin kohteena ovat kirje- ja pakettipalveluiden markkinat. Koska markkinoita arvioidaan yleispalveluvelvollisuuden asettamisen tarkastelua varten, arvioinnissa on perusteltua keskittyä yksityisille kuluttajille sekä pienille ja keskisuurille yrityksille tarjottaviin palveluihin. Markkinoita on arvioitava sellaisella tarkkuudella, jonka perusteella Viestintävirasto voi todeta, onko esimerkiksi kotimaan kirje- tai pakettipalveluiden yleispalvelun tarjonta turvattu siten kuin jäljempänä 23 §:ssä säädetään. Siten 23 §:n mukaiset seikat on otettava huomioon markkina-arviota laadittaessa.

Markkinoita koskeva tarkastelu tehdään alueittain, koska koko maan tarkastelu ei antaisi todellista kuvaa palveluiden tarjonnasta. Viranomaisen tulisi rajata tarkasteltava alue tarkoituksenmukaisella tavalla sitä silmällä pitäen, millaiselle alueelle yleispalveluvelvoite voidaan lähtökohtaisesti asettaa. Arvioinnissa on tarkasteltava erikseen kirje- ja pakettipalveluiden markkinoita, koska nämä palvelut vastaavat täysin eri tarpeisiin. Ne ovat myös lähtökohdiltaan hyvin erilaiset. Kirjemarkkinoilla ei toistaiseksi ole ollut kilpailua, kun taas pakettimarkkinoilla kilpailu on todellista ja palveluita tarjoavia yrityksiä on useita. Tarkastelussa tulee ottaa huomioon kaikki vastaavankaltaisia palveluita tarjoavat yritykset. Sitä ei siten voida rajoittaa pelkkiin toimiluvan haltijoihin.

Markkinoita on arvioitava selvittämällä palveluiden ja tuotteiden tarjontaa eri alueilla, koska yleispalveluvelvollisuus voidaan asettaa palveluittain ja alueittain. Tarjonta voi vaihdella huomattavasti eri alueiden ja eri tuotteiden kesken. On ennakoitavissa, että esimerkiksi suurimmissa kaupungeissa voidaan todeta olevan tarjolla kattavampi palveluvalikoima kuin haja-asutusalueilla ja palveluita tarjoavat useammat yritykset. Tarkastelussa on myös selvitettävä, onko tarjottavat palvelut todella suunnattu kuluttajille. Lain valmistelun tausta-aineistoksi teetetyssä pakettimarkkinoiden tutkimuksessa havaittiin muun muassa se, että monet palvelut saattavat olla periaatteessa kuluttajien saatavilla, mutta käytännössä niitä tarjotaan ehdoilla, jotka suosivat yrityksiä merkittävästi. Palveluita saatetaan siten myydä kuluttajille esimerkiksi niin korkeilla hinnoilla, että näiden ei kannata niitä käyttää. Markkinoita arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota myös siihen, kuinka pysyväisluonteisesti palveluita tarjotaan. Esimerkiksi satunnaisesti tai tilapäisesti tarjolla olevia palveluita ei voida katsoa yleispalvelua vastaaviksi.

Palveluiden ominaisuuksien lisäksi on myös tarkasteltava, onko palveluntarjonnassa kilpailua. On siis selvitettävä, kuinka paljon on yrityksiä, jotka tarjoavat vaihtoehtoisia palveluita. Palveluita tarjoavia yrityksiä tulee tarkastella siten, että voidaan arvioida esimerkiksi sitä, ovatko ne tosiasiassa keskenään kilpailevia. Tosiasiallista kilpailuasetelmaa ei ole esimerkiksi silloin, jos palveluita tarjoaa kaksi samaan konserniin kuuluvaa yritystä.

Tuotteiden ja palveluiden tarkastelu tulee jaotella siten, että se on tarkoituksenmukainen harkittaessa, onko yleispalvelua pidettävä turvattuna. Esimerkiksi kirjemarkkinoiden tarkastelussa ei ole todennäköisesti tarkoituksenmukaista jaotella kirjeitä niiden kulkunopeuden mukaisesti, vaan kirjetuotteita voidaan tarkastella yhtenä kokonaisuutena. Koska yleispalvelukirjeenä tulee tarjota vähintään kirjettä, joka toimitetaan perille yli kahden yön, yleispalvelukirjeeseen verrattavien tuotteiden tulee kuitenkin olla kulkunopeudeltaan vähintään tämän mukaisia. Olennaista tarkastelussa on, että tuotteita ja palveluita arvioidaan sen mukaan, voidaanko niitä pitää vaihtoehtoisina. Toisiaan vastaavina tuotteina ja palveluina voidaan siten pitää sellaisia tuotteita ja palveluita, joiden voidaan katsoa korvaavan toisensa.

Markkinoiden arviointi on tarpeen tehdä säännöllisin väliajoin, koska postipalveluiden markkinat kehittyvät kaiken aikaa. Palveluiden kysynnässä saattaa esimerkiksi tapahtua nopeitakin muutoksia, jos yhä useammat siirtyvät sähköisten palveluiden käyttäjiksi. Tämän voidaan olettaa heijastuvan myös palveluiden tarjontaan. Ehdotuksen mukaan palveluita tulisi arvioida säännöllisin väliajoin. Väliajan ei kuitenkaan tarvitse aina olla samanmittainen. Esimerkiksi lain soveltamisen alkuvaiheessa voi olla tarpeen arvioida markkinoita tiheämmin väliajoin sen seuraamiseksi, miten kilpailutilanne ja palveluiden saatavuus kehittyvät. Vakiintuneessa tilanteessa arviointi voidaan tehdä harvemmin.

Viestintäviraston on markkinoiden arvioinnin perusteella harkittava, onko jollekin alueelle tai joihinkin palveluihin tai tuotteisiin tarpeen määrätä yleispalveluvelvoitteita. Voimassa olevan postipalvelulain 6 §:n 4 momentin mukaan valtioneuvosto asettaa yleispalveluvelvoitteen toimiluvassa. Toimilupa voidaan postipalvelulain 8 §:n nojalla myöntää enintään kymmeneksi vuodeksi.

Markkinoiden arviointia ei tehdä hallintopäätöksenä, joten siitä ei ole muutoksenhakuoikeutta. Sen sijaan Viestintävirasto tekee markkinoiden arviointiin perustuvan hallintopäätöksen asettaessaan yleispalveluvelvollisuuden. Markkinoiden arviointi tulee siten muutoksenhaun kohteeksi siinä vaiheessa, jos yleispalveluvelvollisuuden asettamispäätökseen haetaan muutosta. Markkinoiden arviointia tehtäessä tulee soveltaa hallintolain periaatteita asianosaisten kuulemisesta ja vaikutusmahdollisuuksien varaamisesta.

Pykälän 2 momentin mukaan Viestintäviraston tulee seurata palveluiden tarjontaa ja 23 §:ssä tarkoitettuja yleispalveluvelvollisuuden välttämättömyyteen vaikuttavia seikkoja sekä tässä pykälässä tarkoitetun markkinoiden arvioinnin että sen väliajoilla tehtävän seurannan avulla. Markkinoiden arviointi on 1 momentin mukaan tehtävä säännöllisin väliajoin. Yleispalveluiden markkinoita on kuitenkin seurattava myös arviointien välisenä aikana. Erityisen tärkeää tämä on silloin, jos yleispalveluvelvoite on jätetty asettamatta jollekin alueelle tai joihinkin palveluihin. Viestintäviraston on seurannalla varmistettava, että ei synny tilannetta, jossa yleispalvelua ei tarjottaisi. Jos Viestintävirasto havaitsee, että yleispalvelua ei enää ole tarjolla joltain osin, sen on ryhdyttävä toimiin ja asetettava yleispalveluvelvoite.

Markkinoiden arviointi tulee tehdä säännöllisesti ja arvioinnille asetetaan laissa tietynlaiset kriteerit. Arviointien väliaikana tehtävälle seurannalle ei sen sijaan aseteta mitään erityisiä vaatimuksia. Seurannan tarkoituksesta johtuu, että se tulee tehdä tavalla, joka tuo esiin mahdolliset häiriöt tai olennaiset puutteet palveluntarjonnassa. Jos yleispalveluvelvollisuus on jätetty osin tai kokonaan määräämättä, seurannan tulee kohdistua kaikkiin niihin palveluntarjoajiin, joiden on katsottu markkinoita arvioitaessa tarjoavan toisiaan korvaavia palveluita.

Pykälällä pannaan osin täytäntöön postidirektiivin 4 artiklan 2 kohta sekä 22 artiklan 2 kohta.

23 §. Yleispalveluvelvollisuuden asettaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi siitä, milloin ja miten yleispalveluvelvoite tulee asettaa. Pykälän 1 momentin mukaan Viestintäviraston on päätöksellään asetettava yhdelle tai useammalle postiyritykselle velvollisuus tarjota yleispalvelua, jos markkinoiden arviointi osoittaa sen olevan välttämätöntä yleispalvelun turvaamiseksi. Yleispalveluvelvollisuus voidaan asettaa vain postiyritykselle. Koska ehdotetussa laissa toimiluvan tarvitsisivat vain ne yritykset, jotka tarjoaisivat kirjepalveluita, myös pakettipalveluita koskeva velvollisuus voitaisiin asettaa vain tällaiselle yritykselle. Tällainen rajaus on perusteltu sen vuoksi, että pakettipalveluista lain alaan kuuluvat vain yleispalvelupaketit. Muihin pakettipalveluita tarjoaviin yrityksiin lakia ei sovelleta. Yleispalveluvelvollisuuden asettamista rajaa ajallisesti se, mihin asti yrityksen toimilupa on voimassa. Yleispalveluvelvollisuus voidaan asettaa enintään siihen saakka kuin yrityksen toimilupa on voimassa.

Yleispalveluvelvollisuus tulee asettaa silloin, jos se on välttämätöntä yleispalvelun turvaamiseksi. Jäljempänä 2 momentissa säädetään tarkemmin siitä, milloin yleispalvelua on pidettävä turvattuna. Yleispalveluvelvollisuus voidaan asettaa yhdelle tai useammalle postiyritykselle, mutta päällekkäisiä velvoitteita eri yrityksille ei voida asettaa. Yleispalveluyrityksen nimeäminen ei rajoita muiden yritysten oikeutta kilpailla samalla alueella samojen yleispalveluiden tarjoamisesta. Yleispalveluyritys ei siten saa yleispalvelun tarjontaan yksinoikeutta, vaan velvollisuuden asettamisella pyritään ainoastaan tietyn perustarjonnan turvaamiseen postipalveluiden markkinoilla. Viestintävirasto asettaa velvollisuuden tai päättää olla sitä asettamatta valituskelpoisella hallintopäätöksellä. Päätöksen tekemistä koskevat siten myös hallintolain (434/2003) mukaiset periaatteet. Harkinta perustuu 22 §:n mukaiseen markkinoiden arviointiin, joten se tehdään todellisen markkinatilanteen pohjalta.

Yleispalveluvelvollisuuden asettaminen ehdotetaan tehtäväksi erillään toimiluvan myöntämismenettelystä, koska velvoitteen todellinen tarve voidaan näin selvittää paremmin. Postidirektiiviä on muutettu siten, että yleispalvelun tarjoaja voidaan jättää määräämättä, jos palveluita on tarjolla niin, että kilpailun voidaan katsoa toimivan ja yleispalvelun tarjonta on turvattu. Aiemmin direktiivin lähtökohtana on ollut se, että yleispalvelun tarjoaja tulee aina määrätä. Uusi mahdollisuus otetaan ehdotuksessa huomioon siten, että markkinatilanne selvitetään määräajoin ja päätökset tehdään siihen pohjautuen. Asettamispäätös ja markkinoiden arviointi tulevat ehdotuksen mukaan Viestintäviraston tehtäviksi, koska virasto on postipalvelulain noudattamista valvova viranomainen, joka tekee markkina-analyysejä ja asettaa velvollisuuksia huomattavan markkinavoiman yrityksille viestintämarkkinoiden alalla.

Pykälän 1 momentissa säädetään lisäksi, että velvollisuuden asettamispäätöksen tulee perustua avoimuuden, suhteellisuuden ja syrjimättömyyden periaatteisiin. Päätökset on siten tehtävä niin, että niiden velvoitteen asettamisen perusteet määritellään mahdollisimman avoimesti ja täsmällisesti ja siten, että niitä voidaan soveltaa samalla tavoin kaikkiin postiyrityksiin. Velvollisuudet tulee myös asettaa siten, että ne ovat oikeassa suhteessa tavoitteisiin nähden.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi siitä, milloin yleispalvelua on pidettävä turvattuna. Jos yleispalvelu osoittautuu osin tai kokonaan turvatuksi jollakin tarkastellulla alueella, yleispalveluvelvoitetta ei ole välttämätöntä asettaa. Yleispalvelu voi olla osin turvattu, jos joitakin yleispalveluun kuuluvia palveluita on tarjolla riittävästi mutta joitakin ei. Jotta yleispalveluvelvoitetta voitaisiin pitää turvattuna, kaikkien pykälän mukaisten edellytysten on täytyttävä.

Momentin 1 kohdan mukaan yleispalvelua on pidettävä turvattuna, jos palveluita on kattavasti tarjolla kaikille käyttäjille. Kattavuudella tarkoitetaan sitä, että palveluita on saatavana joka puolella tarkastelualuetta. Kattavana palveluiden tarjontaa voidaan pitää vain, jos palvelut ovat käyttäjien saatavilla keskimäärin kohtuullisen matkan päässä heidän vakituisesta asunnostaan. Kohtuullista matkaa on arvioitava samoin kriteerein kuin toimipaikan sijaintimatkan kohtuullisuutta. Siksi on otettava huomioon muun muassa se, että taajamassa ja haja-asutusalueella kohtuullisena pidettävä matka on väistämättä erilainen. Haja-asutusalueella välimatkat ovat tyypillisesti pidempiä kuin taajamissa, joten tämä voi perustellusti heijastua myös palveluiden tarjontaan.

Palveluita tulee olla 1 kohdan kriteerin mukaan tarjolla kaikille käyttäjille. Palveluiden käyttömahdollisuuden tulee olla tosiasiallinen. Palveluita ei ole tosiasiassa tarjolla kaikille käyttäjille, jos niitä ei tarjota esimerkiksi erityisryhmille.

Momentin 2 kohdan mukaisena edellytyksenä on, että tarjottavat palvelut ovat hinnaltaan kohtuullisia ja niitä tarjotaan kohtuullisin ja tasapuolisin ehdoin. Hinnan ja muiden ehtojen kohtuullisuutta on välttämätöntä tarkastella yhtenä tekijänä, koska niillä on suuri tosiasiallinen vaikutus siihen, pystyvätkö kuluttajat käyttämään tarjottuja palveluita. Postityöryhmän teettämän pakettipalvelututkimuksen mukaan kuluttajille tarjottavista palveluista osa on sellaisia, joiden hinta ja muut ehdot sulkevat kuluttajat tosiasiassa pois palvelun käyttäjien piiristä. Palvelun käyttämisen esteenä kuluttajalle voi olla esimerkiksi se, että kuluttajalle tarjottava hinta on huomattavan korkea tai palvelun käyttäminen vaatii sellaisen tietokoneohjelmiston käyttämistä, joka on tarkoitettu massapostituksille.

Hinnan kohtuullisuutta taas voidaan arvioida muun muassa vertailemalla kuluttajille tarjottavia palveluita keskenään ja määrittämällä tällaisen vertailun avulla, millaista hintaa voidaan pitää kohtuullisena. Ellei samanlaisia palveluita ole tarjolla, voidaan vertailukohtana käyttää vastaavan kaltaisia palveluita. Kohtuullisuuden arviointi yleispalvelun tarjoajan hinnoittelun valvonnassa on selvemmin sidoksissa kustannussuuntautuneisuuteen. Tämän momentin nojalla tehtävässä arvioinnissa palveluiden kustannuksia ei ole tarpeen selvittää.

Momentin 3 kohdan nojalla edellytetään, että alueella on keskenään kilpailevia yrityksiä, jotka tarjoavat vastaavia palveluita ja jotka täyttävät 24 §:ssä tarkoitetut postiyritystä koskevat edellytykset. Yleispalvelun voidaan katsoa olevan turvattua vain, jos siihen kuuluvia palveluita tarjoaa usea yritys. Nykytilanteessa esimerkiksi kirjepalveluiden tarjoajia on vain yksi, eikä tilannetta voi silti luonnehtia kuluttajan kannalta kohtuuttomaksi. Kyseiselle yritykselle on kuitenkin asetettu yleispalveluvelvollisuus, jolla on varmistettu, että kuluttajalle on aina tarjolla palveluita. Jotta yleispalveluvelvoitetta ei tarvitse asettaa, on pystyttävä varmistumaan siitä, että palveluiden tarjonta turvataan yritysten keskinäisen kilpailun kautta. Riittävänä määränä voidaan lähtökohtaisesti pitää kolmea yritystä. Kahden kilpailevan palveluntarjoajan muodostamat markkinat eivät vielä välttämättä turvaa palvelun hintojen ja ehtojen muodostumista kuluttajan näkökulmasta kohtuullisiksi. Tätä ns. kolmen verkon kriteeriä Viestintävirasto on käyttänyt viestintämarkkinalain mukaisissa yleispalvelupäätöksissään. Kriteerin mukainen periaate soveltuu myös postipalveluiden arvioinnin lähtökohdaksi. Yritysten tulee myös olla sellaisia, jotka täyttävät 24 §:ssä määriteltävät edellytykset yleispalveluvelvoitteen asettamiselle.

Viestintävirasto voi jättää velvoitteen määräämättä osin tai kokonaan vain, jos kaikki 2 momentin mukaiset edellytykset täyttyvät. Yleispalvelua ei siis voida pitää turvattuna esimerkiksi vain siitä syystä, että palveluita tarjoaa usea yritys.

Pykälän 3 momentin mukaan Viestintäviraston tulee yleispalveluvelvoitetta asettaessaan määrätä, mitä 15 §:ssä tarkoitettuja palveluita postiyrityksen on tarjottava ja millä alueella palveluita on tarjottava. Yleispalveluvelvoite voidaan asettaa yhdelle tai useammalle postiyritykselle. Velvoite voi laajimmillaan koskea kaikkia yleispalveluun kuuluvia palveluita ja koko maata. Yleispalveluvelvoitteita voidaan kuitenkin asettaa myös siten, että eri postiyritykset vastaavat eri osista yleispalvelua. Kirjelähetyksiä ja postitoimipaikkoja koskeva velvoite voidaan esimerkiksi asettaa yhdelle yritykselle ja pakettilähetyksiä koskeva velvoite toiselle.

Eri postiyritykset voidaan myös velvoittaa vastaamaan yleispalvelun tai sen osan tarjoamisesta tietyllä maantieteellisellä alueella. Esimerkiksi jos palveluiden tarjonta jakaantuu hyvin alueellisesti joissakin yleispalveluun kuuluvissa tuotteissa, tämä voidaan ottaa huomioon velvoitetta asetettaessa. Yleispalveluvelvollisuuden alue tulee määritellä viranomaisen tarkoituksenmukaiseksi katsomalla tavalla. Voidaan arvella, että velvollisuutta ei ole mielekästä asettaa hyvin sirpaleisesti, esimerkiksi kuntakohtaisesti. Luontevana alueena saattaisi toimia esimerkiksi talousalue, koska sen määrittelyssä otetaan huomioon ne keskukset, joissa alueelta asioidaan.

Velvoitteiden asettamista eri postiyrityksille rajoitetaan pykälän 4 momentissa. Sen mukaan Viestintävirasto ei saa asettaa eri yleispalvelun tarjoajille päällekkäisiä velvoitteita. Tällä tarkoitetaan sitä, että kullakin alueella kutakin tuotetta tai palvelua on velvollinen tarjoamaan vain yksi yritys. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla voi olla vain yksi yleispalvelun tarjoaja, joka on velvoitettu tarjoamaan kirjepalveluita. Kaikkien muiden toimijoiden tulee voida toimia ilman yleispalveluvelvoitteita. Niiden kirjepalveluita koskee tältä osin kaikkiin toimijoihin sovellettava sääntely, mutta ei yleispalveluyrityksiä koskeva sääntely.

Pykälän 4 momentin mukaan yleispalvelupäätöksellä ei saa asettaa rinnakkaisia velvoitteita tämän lain tai sen nojalla annettujen säädösten, muun lainsäädännön taikka yritykselle asetettujen toimilupaehtojen kanssa. Momentissa rajataan se, millaisia velvoitteita Viestintäviraston voi yleispalvelupäätöksessä asettaa suhteessa muuhun lainsäädäntöön. Momentin nojalla Viestintävirasto ei saa yleispalvelupäätöksessä toistaa sellaisia velvoitteita, jotka ovat sovellettavissa postiyritykseen joko alakohtaisen tai muun lainsäädännön nojalla. Postiyritystä koskevaa sääntelyä ovat ensinnäkin tämä laki ja sen nojalla annettu alemmanasteinen sääntely. Näiden lisäksi postitoimintaa koskevaa lainsäädäntöä sisältyy esimerkiksi rikoslakiin. Myös muussa kuin alakohtaisessa lainsäädännössä asetetaan velvollisuuksia, joita postiyritysten on muiden yritysten tapaan noudatettava. Tällaisia velvollisuuksia on esimerkiksi yhtiölainsäädännössä. Toimilupapäätös on puolestaan instrumentti, joka sisältää toimiluvan haltijaa koskevia ehtoja. Myöskään toimiluvalla ja yleispalvelupäätöksellä ei ole tarkoitus luoda päällekkäisiä ehtoja. Momentti on tarpeen, koska direktiivin 9 artiklan 2 kohdan mukaan toimilupa ei saa johtaa rinnakkaisiin ehtoihin, jotka ovat sovellettavissa yrityksiin muun kuin alakohtaisen kansallisen lainsäädännön perusteella.

Pykälällä pannaan täytäntöön postidirektiivin 4 artikla sekä 22 artiklan 2 kohta ja se on sopusoinnussa direktiivin 9 artiklan 2 ja 3 kohdan kanssa.

24 §. Yleispalveluvelvollisuuden asettamisen edellytykset. Pykälän 1 momentin mukaan yleispalveluvelvollisuus voidaan asettaa postiyritykselle, joka täyttää 6 §:ssä tarkoitetut toimiluvan myöntämisen edellytykset. Lakiehdotuksen 2 §:ssä postiyritys määritellään 3 §:n mukaisen toimiluvan haltijaksi. Tästä johtuu, että yleispalveluvelvollisuus voidaan asettaa vain sellaiselle yritykselle, jolla on toimilupa kirjepalveluiden tarjoamiseen.

Myös yleispalveluvelvoitetta asetettaessa on tarpeen tarkistaa, että yritys täyttää tietyt taloudelliset ja toiminnalliset perusedellytykset. Säännöksessä viitataan 6 §:ään, joten edellytykset ovat samat kuin ne, jotka asetetaan toimiluvanhaltijalle. Ne koskevat taloudellisia voimavaroja, kykyä noudattaa postitoimintaa koskevia säännöksiä ja määräyksiä, kykyä säännölliseen toimintaan ja kansallista turvallisuutta. Viestintäviraston tulee ennen yleispalveluvelvollisuuden asettamista tarkistaa edellytysten täyttyminen. Edellytyksiä ei ole tarpeen tarkistaa erikseen, jos toimijalle on juuri myönnetty toimilupa. Edellytysten arvioinnilla suojataan myös sitä, jolle yleispalveluvelvollisuus asetetaan, koska viranomainen ei tällöin voi asettaa taloudelliselta perustaltaan hyvin heikolle yritykselle sellaisia velvollisuuksia, joita se ei kykenisi täyttämään.

Momentissa säädetään lisäksi, että postiyritys voidaan määrätä tarjoamaan sekä niitä palveluita, joita sen toimilupa koskee, että yleispalveluihin kuuluvia pakettipalveluita. Säännös on uusi ja välttämätön toimiluvanvaraisen toiminnan uuden määritelmän vuoksi. Säännös on välttämätön myös sen vuoksi, että yleispalveluvelvollisuutta ei enää aseteta toimiluvassa. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan toimiluvanvaraiseen toimintaan kuuluvat myös yleispalvelupaketit. Ehdotetussa sääntelyssä toimiluvanvaraista toimintaa harjoittava yritys voisi tarjota pakettipalveluita, mutta ne eivät enää olisi toimiluvanvaraisia. Yleispalvelun alaan kuitenkin kuuluvat myös 15 §:ssä määritellyt pakettipalvelut, joten on välttämätöntä pystyä asettamaan myös niitä koskeva yleispalveluvelvollisuus postiyritykselle, joka tarjoaa pakettipalveluita.

Pykälän 2 momentin mukaan velvollisuus tarjota yleispalvelua tulee asettaa sille postiyritykselle, jolla on siihen parhaat edellytykset. Jos tarkasteltavalla alueella toimii useita postiyrityksiä, niitä on yleispalveluyrityksen valinnassa vertailtava. Vertailussa asetetaan kullakin maantieteellisellä alueella toimivat postiyritykset paremmuusjärjestykseen. Vertailussa on kiinnitettävä huomiota postiyrityksen taloudellisiin voimavaroihin ja toimintamalleihin. Viestintäviraston on arvioitava, miten postiyritys pystyisi täyttämään palveluntarjonnassaan 3 luvussa asetetut vaatimukset. Vertailussa on siis tarkasteltava muun muassa sitä, kuinka hyvin yritys kykenisi toteuttamaan esimerkiksi jakelua ja keräilyä koskevat vaatimukset. Myös alueellinen kattavuus on tärkeä postipalveluiden saatavuuden kannalta. Koska yleispalvelun sääntelyllä turvataan nimenomaan kuluttajien ja pienyritysten palveluita, tarkastelun on lähdettävä näiden tarpeista. Tasaveroisten yritysten kesken merkitystä voi olla myös sillä, onko yritys itse halukas tarjoamaan yleispalvelua. Menettelyä säänneltäisiin tältä osin viestintämarkkinalain 59 §:ää vastaavasti.

Pykälän 3 momentissa säädetään poikkeuksellisesta mahdollisuudesta asettaa yleispalveluvelvoite muulle kuin yrityksen toiminta-alueelle tai muihin palveluihin. Momentin mukaan postiyritys voidaan velvoittaa tarjoamaan yleispalvelua myös muualla kuin toimilupa-alueellaan tai se voidaan velvoittaa tarjoamaan muitakin yleispalveluja kuin niitä, joita se on tarjonnut, jos se on yleispalvelun turvaamisen kannalta välttämätöntä eikä velvoitteen asettaminen ole postiyrityksen kannalta kohtuutonta.

Momentti vastaa pääosin voimassa olevan postipalvelulain 6 §:n 4 momenttiin sisältyvää säännöstä. Siihen ehdotetaan tehtäväksi ainoastaan sellaiset muutokset, jotka ovat välttämättömiä yleispalveluvelvoitteen asettamismenettelyn muuttumisen vuoksi. Kuten postipalvelulain perusteluista selviää, säännöksen mukainen menettely on tarkoitettu käytettäväksi vain sellaisissa erittäin poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa yleispalvelua ei kyetä muuten turvaamaan. Tällaisena poikkeuksellisena tilanteena voitaisiin pitää esimerkiksi sitä, että yleispalveluyritys lopettaisi toimintansa jollakin alueella kokonaan eikä alueella olisi muita toimiluvan haltijoita. Tällöin olisi tarpeen määrätä yritys, joka huolehtisi alueen yleispalvelusta.

Kuvatun kaltaisessa tilanteessa velvoite voitaisiin määrätä muihinkin kuin niihin palveluihin, joita yritys tarjoaa. Velvoite voisi kuitenkin koskea vain sellaisia palveluita, jotka kuuluvat 15 §:ssä määriteltyyn yleispalvelun alaan. Asiallisesti säännös vastaa nykyistä sääntelyä. Voimassa olevan lain 6 §:n 4 momentin mukaan yleispalveluvelvoite voidaan määrätä myös muulle alueelle tai muihin yleispalveluun kuuluviin palveluihin kuin postiyritys on hakenut toimilupaa. Postipalvelulain mukaan kaikkien postipalvelujen tarjoamiseen tarvitaan toimilupa. Jos postiyritys määrättäisiin tarjoamaan muuta kuin sen toimiluvassa määriteltyä palvelua, se määrättäisiin siten käytännössä tarjoamaan sellaista palvelua, jota se ei muuten tarjoaisi. Esityksessä toimilupaa ei sen sijaan tarvita kaikkiin palveluihin. Postiyritys voi kuitenkin esimerkiksi tarjota pakettipalveluita kirjepalveluiden lisäksi ja sille voidaan tällöin asettaa yleispalveluvelvollisuus 1 momentin mukaan. Yllä kuvatussa tai muussa poikkeuksellisessa tilanteessa taas postiyritys tulee voida velvoittaa tarjoamaan sellaisiakin palveluita, joita se ei muuten tarjoa. Edellytyksenä tälle nykyistä vastaavalle velvoitteelle on sellainen poikkeustilanne, jota myös voimassa olevassa laissa tarkoitetaan.

Pykälällä pannaan täytäntöön postidirektiivin 4 artikla sekä 22 artiklan 2 kohta ja se on sopusoinnussa direktiivin 9 artiklan 2 ja 3 kohdan kanssa.

25 §. Yleispalveluvelvollisuuden muuttaminen. Pykälässä säädetään siitä, millaisin edellytyksin voimassa olevaa yleispalveluvelvollisuutta voidaan tarvittaessa muuttaa.

Ensinnäkin Viestintävirasto voi muuttaa yleispalveluvelvoitetta yleispalvelun tarjoajan hakemuksesta tai tämän suostumuksella. Tämä vastaa toimilupasääntelyssä toimiluvan ehtojen muuttamista. Jos yleispalvelun tarjoaja pyytää Viestintävirastoa muuttamaan yleispalveluvelvoitetta, Viestintäviraston tulee hakemusta harkitessaan tarkastella, vaikuttaisiko muutos yleispalvelun pysymiseen turvattuna. Viestintäviraston on siis tarkasteltava niitä perusteita, joilla myös yleispalveluvelvoitteen asettamista harkitaan. Yleispalveluvelvoitetta ei kuitenkaan voida muuttaa täysin vapaasti yleispalvelun tarjoajan hakemuksesta. Lisäedellytyksenä 1 momentin mukaan on, että yleispalvelun tarjoajan tulee osoittaa sellainen erityinen syy, jonka vuoksi velvoitteen muuttaminen on välttämätöntä. Tällaisen erityisen syyn tulee olla sillä tavoin painava, että sillä on selvä vaikutus yrityksen kykyyn tai mahdollisuuksiin tarjota yleispalvelua. Erityisenä syynä voisi tulla kyseeseen esimerkiksi tilanne, jossa yrityksen taloudellinen tila romahtaisi äkillisesti.

Pykälän 2 momentissa säädetään edelleen, että Viestintävirasto voi muuttaa velvollisuutta tarjota yleispalvelua muutoinkin, jos päätöksen perusteena olleissa seikoissa tapahtuu merkityksellisiä muutoksia ja velvoitteen muuttaminen on yleispalvelun turvaamiseksi välttämätöntä. Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta voi olla se, että jokin yleispalvelun tarjoaja lopettaa toimintansa kokonaan ja tilalle on nopeasti löydettävä uusi. Vastaava tilanne saattaa syntyä silloin, jos toimilupa postipalvelun tarjoamiseen jollakin alueella lakkaa olemasta voimassa. Tällöin Viestintävirasto voi esimerkiksi laajentaa toisen yleispalvelun tarjoajan velvollisuutta sellaiseen tuotteeseen, johon se ei aiemmin ole ulottunut.

Pykälällä pannaan täytäntöön postidirektiivin 4 artikla sekä 22 artiklan 2 kohta ja se on sopusoinnussa direktiivin 9 artiklan 2 ja 3 kohdan kanssa.

5 luku. Yleispalvelun tarjoajan hinnoittelu ja kustannuslaskenta

26 §. Hinnoittelu. Pykälän 1 momentissa säädetään yleispalveluun kuuluvien postipalveluiden hinnoittelun periaatteista. Yleispalveluun kuuluvat postipalvelut on hinnoiteltava siten, että hinnat ovat kohtuulliset sekä sellaiset, että palvelut ovat kaikkien käyttäjien saatavilla heidän asuinpaikastaan riippumatta. Hinnoittelun periaatteisiin kuuluu, että hintojen on oltava kustannussuuntautuneita ja kannustettava tehokkaaseen yleispalvelun tarjontaan. Lisäksi hinnoittelun tulee tapahtua avoimuuden ja syrjimättömyyden periaatteita noudattaen. Hinnoittelua koskeva sääntely vastaa lähtökohdiltaan nykylainsäädäntöä, mutta esityksessä sääntelyä esitetään täsmennettäväksi.

Hinnoittelun kohtuullisuutta tulee arvioida keskimääräisen käyttäjän kannalta. Tätä periaatetta vahvistaa toisen luetelmakohdan vaatimus siitä, että palvelujen tulee olla kaikkien käyttäjien saatavilla heidän asuinpaikastaan riippumatta.

Direktiivissä edellytetään, että hintojen on oltava kustannuslähtöisiä ja kannustettava tehokkaaseen yleispalvelun tarjontaan. Pykälässä esitetään käytettäväksi käsitettä kustannussuuntautunut, koska sille on viestintämarkkinalaissa muodostunut vakiintunut tulkinta ja se vastaa sisällöllisesti direktiivin tarkoittamaa periaatetta.

Kustannussuuntautuneella hinnalla tarkoitetaan hintaa, joka on aiheutuneet kustannukset ja toiminnan tehokkuus huomioon ottaen kohtuullinen. Kustannussuuntautuneessa hinnassa on otettava huomioon myös kohtuullinen pääomalle laskettava tuotto, johon vaikuttavat postiyrityksen investoinnit ja niihin liittyvät riskit. Tuottovaatimusta ei kuitenkaan voida kohdistaa esimerkiksi taseeseen kuulumattomalle, sisäisesti aikaansaadulle aineettomalle pääomalle, koska sen erottamista fyysisen ja rahamääräisen pääoman tapaan tuottovaatimusta määritettäessä ei ole mahdollista toteuttaa objektiivisin perustein. Tuottovaatimusta ei voi myöskään kohdistaa yritysjärjestelyjen yhteydessä syntyneelle liikearvolle. Arvioitaessa hinnoittelun oikeellisuutta voidaan ottaa aiheutuneiden kustannusten lisäksi huomioon myös yleispalvelun tarjoajan ennusteet tulevista volyymeistä ja kustannuksista. Kyse on tällöin niistä ennusteista, joita yleispalvelun tarjoaja on käyttänyt hinnoittelunsa perusteena.

Yleispalvelun tarjoajan kustannuslaskennasta säädetään jäljempänä 28 §:ssä. Toiminnan tehokkuutta arvioidaan vertaamalla tuotteen tai palvelun tuottamisesta aiheutuneita kustannuksia samanlaisen tuotteen ja palvelun tuottamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin muissa vastaavissa olosuhteissa toimivissa yrityksissä. Hinnoittelun yhteyttä toiminnan tehokkuuteen on tarpeen tutkia vain, jos toiminnan tehokkuutta on syytä epäillä.

Pykälään on direktiivin edellyttämällä tavalla sisällytetty sekä käyttäjän näkökulmasta arvioidun kohtuullisuuden että kustannussuuntautuneisuuden vaatimus. Nämä vaatimukset voivat joissakin tilanteissa olla keskenään ristiriitaisia. Kustannussuuntautunut hinta voi olla käyttäjän kannalta kohtuuton esimerkiksi vertailtaessa hintoja muiden vastaavantyyppisten palveluiden hintoihin tai postipalvelujen hintatasoon muissa maissa, joissa postipalveluiden tarjoamisen edellytykset ovat vertailukelpoiset.

Yleispalvelun tarkoituksena on taata kohtuuhintainen yleispalvelu kaikille käyttäjille, jolloin kohtuullisuuden vaatimuksen voidaan arvioida olevan ensisijainen. Tällöin on mahdollista, että yleispalvelun tarjoaja voi joutua tarjoamaan yleispalvelua myös tappiolla. Yleispalvelun nettokustannusten noustessa kohtuuttomiksi yleispalvelun tarjoaja voi kuitenkin vaatia kustannusten korvaamista tietyin edellytyksin. Korvaamisesta säädetään jäljempänä 32 - 34 §:ssä.

Hinnoittelun tulee myös noudattaa direktiivissä mainittua syrjimättömyyden ja avoimuuden periaatteita. Syrjimättömyyden periaatteella tarkoitetaan sitä, että samanlaisessa tilanteessa olevia yleispalvelun käyttäjiä kohdellaan samalla tavalla. Hinnoittelun tulee myös olla avointa.

Vastaavan postipalvelulain pykälän mukaan tämän lain säännöksiä hinnoittelusta ei sovelleta siltä osin kuin Suomea velvoittavasta kansainvälisestä sopimuksesta johtuu muuta. Lakiehdotuksen 1 §:ään ehdotetaan otettavaksi säännös, joka korvaa myös kyseisen postipalvelulain säännöksen. Mainitun 1 §:n nojalla kansainvälisessä postiliikenteessä sovelletaan Maailman postiliiton sopimuksia samaan tapaan kuin nykyisinkin. Maailman postiliiton yleissopimuksen nojalla kansainvälisessä postiliikenteessä kuljetetaan maksutta esimerkiksi sotavankien ja siviili-internoitujen henkilöiden lähetyksiä ja sokeainlähetyksiä.

Pykälän 3 momentin mukaan hinnoittelun muutoksista on tiedotettava vähintään kuukautta ennen muutoksen tapahtumista. Vastaava säännös sisältyy postipalvelulain 26 §:n 4 momenttiin.

Säännöksellä pannaan yhdessä 27 ja 31 §:n kanssa toimeen postidirektiivin 12 artikla.

27 §. Yhtenäishinnoittelu ja yksittäiset hintasopimukset. Pykälässä esitetään säädettäväksi yleispalvelun tarjoajalle koko maahan ulottuva yhtenäishintavelvoite. Velvoite koskisi kirjelähetyksiä, jotka on tarkoitettu jaettaviksi lähettämistä seuraavana toisena arkipäivänä. Velvoite siis koskisi vain tuotetta, jolle on asetettu kulkunopeutta koskeva laatustandardi. Yhtenäishinnoitteluvelvoite sisältyy myös nykyiseen postipalvelulakiin ja sitä sovelletaan niin sanottuihin 1. luokan kirjeisiin eli lähettämistä seuraavana työpäivänä jaettavaksi tarkoitettuihin kirjelähetyksiin.

Yleispalveluun kuuluvan postipalvelun hinta voi periaatteessa olla erilainen riippuen esimerkiksi maantieteellisestä sijainnista. Direktiivi mahdollistaa kuitenkin yhtenäishinnoittelun käyttämisen yksikköhintaan tarjottaviin palveluihin ja muihin postilähetyksiin. Yleisen edun kannalta on perusteltua asettaa yhtenäishintavelvoite sellaiselle kirjelähetykselle, jota keskimääräinen yleispalvelunkäyttäjä käyttää. Peruskirjetuotteen yhtenäishinnoittelulla varmistetaan se, että palvelut ovat käyttäjien saatavilla samanhintaisina käyttäjän maantieteellisestä sijainnista riippumatta.

Pykälän 2 momentissa säädetään, että yleispalvelun tarjoajan on mahdollista tehdä yksittäisiä hintasopimuksia käyttäjien kanssa yleispalveluun kuuluvista postipalveluista. Sääntely vastaa nykyistä, eikä sillä ole tarkoitus muuttaa nykyistä oikeustilaa. Sääntelyn merkitys jäänee kuitenkin käytännössä vähäiseksi, kun yleispalvelun piiriin eivät kuulu laskutettavat vaan erilaisin käteismaksutavoin maksettavat lähetykset.

Säännöstä yksittäisistä hintasopimuksista sovelletaan yleispalveluun kuuluviin tuotteisiin ja palveluihin, mutta ei muihin postipalveluihin. Yksittäisillä hintasopimuksilla ei tarkoiteta esimerkiksi kuriirilähetyksiä, jotka ovat lain soveltamisalan ulkopuolella.

Pykälän 3 momentin nojalla yleispalveluun kuuluvista tuotteista tai palveluista tehtävien yksittäisten hintasopimusten hinnoittelun tulee olla kustannussuuntautunutta ja ehtojen tulee noudattaa avoimuuden ja syrjimättömyyden periaatteita. Myös tämän säännöksen soveltamisala rajautuu siten käteismaksullisiin lähetyksiin. Yleispalvelun tarjoaja voi tuotteistaa yleispalveluun kuuluvat lähetykset haluamallaan tavalla ottaen huomioon lain vaatimukset. Hintoja ja niihin liittyviä ehtoja tulee soveltaa samalla tavalla sekä sellaisiin postipalveluiden käyttäjiin että muihin postipalvelujen tarjoajiin, jotka lähettävät yhtäläisiä määriä yhtäläisin tavoin.

Säännöksellä pannaan yhdessä 26 ja 31 §:n kanssa toimeen postidirektiivin 12 artikla.

28 §. Kustannuslaskentajärjestelmän käyttäminen. Pykälän 1 momentissa yleispalvelun tarjoaja velvoitettaisiin käyttämään kustannuslaskentajärjestelmää, jonka avulla kerättävistä tiedoista tulee pystyä selvittämään eri tuotteiden ja palveluiden hinnoittelun kohtuullisuus ja suhde kustannuksiin. Kustannuslaskennalla ja hinnoittelulla tulee olla selkeä yhteys toisiinsa. Laskennassa tulee pitää selkeästi erillään yleispalvelutuotteet ja siihen kuulumattomat tuotteet. Järjestelmän tuottamia tietoja on myös voitava hyödyntää laskettaessa lain 32 §:n mukaisia yleispalvelun nettokustannuksia.

Kustannuslaskentajärjestelmästä säädetään direktiivin 14 artiklassa. Artiklassa edellytetään, että yleispalvelun tarjoajien on sisäisessä laskennassaan pidettävä selkeästi erillään toisaalta kukin sellainen palvelu ja tuote, joka on osa yleispalvelua ja toisaalta ne, jotka eivät yleispalveluun kuulu. Sisäisten laskentajärjestelmien tulee perustua johdonmukaisiin ja objektiivisesti perusteltaviin kustannuslaskentaperiaatteisiin.

Kustannuslaskentajärjestelmällä tarkoitetaan postiyrityksen kustannuslaskentaan käyttämien tietojärjestelmien ja toimintamallien muodostamaa kokonaisuutta. Kustannuslaskentajärjestelmästä säädetään postipalvelulain 27 §:ssä. Koska luotettava kustannustieto on edellytys muun ohella yleispalvelun hinnoitteluvalvonnan toteuttamiselle, kustannuslaskentajärjestelmästä on tarpeen säätää nykyistä tarkemmin

Pykälän 2 momentin mukaan yleispalvelun tarjoaja voi järjestää kustannuslaskentansa haluamallaan tavalla laissa säädettyjen periaatteiden puitteissa. Laskentajärjestelmän tulisi olla riittävän tarkka yrityksen hinnoittelun kohtuullisuutta ja kustannussuuntautuneisuutta sekä syrjimättömyyttä koskevan valvonnan kannalta. Laskentajärjestelmän tulee noudattaa laskentatoimen yleisiä periaatteita. Oikeudesta antaa järjestelmää koskevia tarkempia säännöksiä ja määräyksiä säädetään jäljempänä 29 §:ssä.

Laskentajärjestelmästä on 2 momentin mukaan laadittava valvovalle viranomaiselle kuvaus, josta käyvät ilmi vähintään kustannusten pääluokat ja se, miten kustannukset kohdennetaan. Kuvauksen toimittaminen valvovalle viranomaiselle on tarpeen, jotta viranomainen voi arvioida laskentajärjestelmän luotettavuutta ja kykyä tuottaa riittävää kustannustietoa valvonnan pohjaksi. Lisäksi direktiivi edellyttää, että nämä tiedot on myös tarvittaessa pystyttävä toimittamaan komissiolle.

Säännöksellä pannaan yhdessä 29 §:n kanssa toimeen postidirektiivin 14 artikla.

29 §. Kustannusten kohdentaminen. Pykälän 1 momentissa säädetään niistä yleisistä periaatteista, joiden mukaan yleispalvelun tarjoajan tulee kohdentaa kustannuksia tuotteille ja palveluille. Momentti perustuu postidirektiivin 14 artiklaan. Mainitun 14 artiklan lähtökohtana on, että kustannukset kohdistetaan aina kun se on mahdollista niiden alkuperän välittömän selvittämisen perusteella. Artiklassa säädetään lisäksi kohdentamisesta niissä tapauksissa, joissa tällaista välitöntä perustetta ei ole.

Postin yleispalveluvelvoitteen alaisten tuotteiden kustannusten laskenta edellyttää, että todennettavin ja objektiivisin perustein saadaan selville yleispalvelutuotteiden tuottamisesta aiheutuneet kustannukset, mukaan lukien kohtuullinen oman ja vieraan pääoman keskimääräinen kustannus, eli kohtuullinen sitoutuneelle pääomalle laskettava tuotto.

Yleisesti aiheuttamisperiaatteella tarkoitetaan kustannusten kohdistamista sille laskentakohteelle, joka on aiheuttanut kustannuksen. Kustannukset kohdistetaan ja jaksotetaan niille ajanjaksoille ja niille toimenpiteille, joista niiden katsotaan aiheutuneen. Jos kustannuksille löytyy niiden syntymistä selittävä tekijä, kustannukset tulee kohdistaa sen mukaisesti.

Momentin 1 kohdan mukaan tiettyyn palveluun tai tuotteeseen kohdistettavissa olevat kustannukset kohdistetaan kyseiseen palveluun tai tuotteeseen. Suoraan voidaan kohdistaa sellaiset välittömät kustannukset, jotka aiheutuvat suoranaisesti tietyn palvelun tai tuotteen tuottamisesta.

Kustannukset, joita ei voida suoraan kohdistaa tiettyyn palveluun tai tuotteeseen, ovat niin sanottuja yleiskustannuksia ja yhteisiä kustannuksia. Mainitut kustannukset kohdistetaan tuotteille tai palveluille resurssien käytön tai kulutusta kuvaavien kohdistustekijöiden mukaisesti. Välillisten kustannusten kohdentamista säännellään momentin 2 ja 3 kohdissa.

Direktiivissä esitetyt luonnehdinnat kustannusten kohdistamisesta ovat yleispiirteisiä. Pääperiaatteena tulee kuitenkin pitää sitä, että kustannukset kohdistetaan sille laskentakohteelle, joka on aiheuttanut kustannuksen. Kohdistamisperiaatteet ovat kuitenkin aina jossakin määrin tulkinnallisia ja sopimuksenvaraisia. Ongelmia tuottaa erityisesti yhteisten resurssien käytöstä aiheutuvien kustannusten kohdistaminen eri laskentakohteille. Aiheuttamisperiaate edellyttää välillisten kustannusten osalta aina tilannekohtaista soveltamista. Huomiota tulee esimerkiksi kiinnittää siihen, että toimipisteverkoston kustannukset kohdennetaan asianmukaisesti, ottaen huomioon postidirektiivi sekä komission tulkintakäytäntö ja soveltamiskäytäntö Euroopan unionin jäsenmaissa.

Kustannusten kohdentaminen tehdään tunnistamalla resurssien tosiasiallinen käyttö ja kohdentamalla kustannukset laskentakohteelle toiminnan luonnetta parhaiten kuvaavien kustannusajurien, kuten volyymin, liikevaihdon suhteen, kustannusten suhteen, käytetyn työajan tai pinta-alaneliöiden ja muiden vastaavien ajurien välityksellä.

Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säännellään sellaisten kustannusten kohdentamista, joita ei voida kohdentaa suoraan. Ensisijaisesti mainitunlaiset välilliset kustannukset tulee kohdentaa niiden alkuperän välittömän selvittämisen perusteella. Jos tämä ei ole mahdollista, kustannukset tulee kohdentaa toiseen kustannusryhmään osoitettavien yhteyksien perusteella. Viimesijaisena vaihtoehtona 2 kohdan mukaan kustannukset tulee kohdentaa kaikille palveluille ja tuotteille kohdennettavien kustannusten suhteessa. Momentin 3 kohdassa säädetään kustannuksista, joita ei voida kohdentaa suoraan tietylle tuotteelle tai palvelulle ja jotka ovat tarpeen sekä yleispalvelun että muun kuin yleispalvelun tarjoamiseksi. Ne kohdennetaan soveltaen samoja kustannustekijöitä sekä yleispalveluun että muihin palveluihin. Momentti sisältää direktiivin mukaiset perusperiaatteet kustannusten kohdentamisesta.

Pykälän 2 ja 3 momentissa annetaan oikeus antaa valtioneuvoston asetuksella ja viranomaisen määräyksellä tarkentavia säännöksiä kustannusten kohdentamisen yleisistä periaatteista ja kustannuslaskentajärjestelmästä. Tämä on tarpeen riittävän yleispalvelun kustannustiedon ja sen laadun takaamiseksi sekä direktiivin 14 artiklan mukaisen tietojen saannin varmistamiseksi. Pykälä tukee edellä 28 §:ssä asetetun velvoitteen toteutumista.

Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä kustannusten kohdentamisen yleisistä periaatteista. Direktiivin 14 artiklan 2 ja 3 kohdassa on esitetty kustannusten kohdentamisen pääperiaatteet, jotka sisältyvät myös 1 momenttiin ja jotka valtioneuvoston sekä valvovan viranomaisen tulee huomioida säännöksiä antaessaan. Asetuksella ei voida rajoittaa valvovan viranomaisen toimivaltaa direktiivin vastaisesti.

Valtioneuvoston asetus on tarkoitus antaa siten, että sillä tarkennetaan 1 momentissa säädettyjä periaatteita. Asetukseen voidaan sisällyttää sellaista yksityiskohtaisempaa kohdentamisperiaatteiden sääntelyä, jota ei ole tarkoituksenmukaista tuoda lain tasolle. Käytännössä yleispalveluun liittyvien laskentatoimen mittaamis-, laajuus-, arvostus- ja jaksotuskysymysten ratkaisut yleispalvelun kustannuslaskennassa muodostuvat yleispalvelun tarjoajan toiminnan ja valvovan viranomaisen ohjeistuksen ja arvioinnin varaan. Viestintävirasto määrittelee valvontatyössään, millainen kustannusten kohdentaminen käytännössä vastaa laissa säädettyjä, direktiivin mukaisia periaatteita.

Pykälän 3 momentissa annetaan valvovalle viranomaiselle oikeus antaa tarkempia määräyksiä kustannuslaskentajärjestelmästä. Momentin ensimmäisessä kohdassa annetaan valvovalle viranomaiselle oikeus antaa määräyksiä niistä tiedoista, jotka ovat välttämättömiä kustannuslaskentajärjestelmän ja hinnoittelun välisen yhteyden osoittamisessa. Määräys on tarpeen sen varmistamiseksi, että valvontaviranomainen saa riittävät tiedot sen valvomiseksi, onko yritys noudattanut hinnoitteluvelvoitetta. Määräystä valmistellessaan viraston tulee noudattaa tavanomaista kuulemismenettelyä ja pyytää määräysluonnoksesta lausunnot niiltä tahoilta, joiden toimintaan annettava määräys vaikuttaa.

Määräyksiä voitaisiin 2 kohdan mukaan antaa laskentajärjestelmän kuvauksen sisällöstä ja muodosta sekä 3 kohdan mukaan kuvauksen toimittamisesta Viestintävirastolle. Määräyksen tarkoituksena on varmistaa, että viranomaisella on käytössään riittävät tiedot tarkoituksenmukaisessa muodossa valvontatehtävän toteuttamiseksi. Lähtökohtana voidaan pitää, että järjestelmän dokumentaatio vastaa sitä tasoa, millä yhtiö sisäisesti dokumentoi oman kustannuslaskentamallinsa.

Säännöksellä pannaan yhdessä 28 §:n kanssa toimeen postidirektiivin 14 artikla. Tietojen toimittamista komissiolle säännellään lisäksi 74 §:ssä.

30 §. Kustannuslaskentajärjestelmän valvonta. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi kustannuslaskentajärjestelmän valvonnasta. Direktiivin 14 artiklan 5 kohdassa edellytetään, että yleispalvelun tarjoajasta riippumaton toimivaltainen elin tarkastaa, että direktiivin mukaista laskentajärjestelmää noudatetaan. Noudattamista koskeva lausunto on julkaistava määräajoin.

Tilintarkastuslaissa (459/2007) tarkoitetun tilintarkastajan on pykälän 1 momentin mukaan tarkastettava yrityksen kustannuslaskentajärjestelmä yrityksen tilintarkastuksen yhteydessä. Pykälässä tarkoitettu tilintarkastaja voi olla yrityksen oma tilintarkastaja, jos hän täyttää tilintarkastuslaissa mainitut edellytykset. Tarkastuksesta aiheutuneet kulut jäävät postiyrityksen maksettaviksi. Vastaava menettely on käytössä viestintämarkkinalain mukaisessa teleyritysten kustannuslaskentajärjestelmien tarkastuksessa.

Tilintarkastajan tulee 1 momentin mukaan laatia tarkastuksesta kertomus, joka yrityksen tulee toimittaa valvovalle viranomaiselle määräajassa. Kertomus on välttämätön, jotta viranomainen voi toteuttaa sille määrättyä valvontatehtävää.

Pykälän 2 momentin mukaan Viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä tilintarkastajan kertomuksen sisällöstä. Määräykset voivat koskea tarkastuksen suorittamistapaa, aineistoja ja kriteereitä, joilla kustannuslaskentajärjestelmää arvioidaan.

Pykälän 3 momentissa säädetään valvovalle viranomaiselle velvollisuus julkaista kertomus kustannuslaskentajärjestelmien noudattamisesta. Käytännössä kertomus on tiivistelmä tilintarkastajalta saadusta kertomuksesta.

Säännöksellä pannaan toimeen postidirektiivin 14 artiklan 1, 4 ja 5 kohta. Tietojen toimittamista komissiolle säännellään lisäksi 74 §:ssä.

31 §. Hinnoittelua koskeva selvittämisvelvollisuus ja kustannuslaskenta. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi todistustaakasta hinnoittelua arvioitaessa. Kun Viestintävirasto arvioi yleispalvelun tarjoajan hinnoittelun lainmukaisuutta, on yleispalvelun tarjoajalla velvollisuus osoittaa, että sen tuotteesta perimä hinta täyttää laissa säädetyt vaatimukset.

Säännös on muutos nykytilanteeseen, koska voimassa olevassa laissa ei ole todistustaakkaa koskevia säännöksiä. Säännös on perusteltu hinnoitteluun liittyvän valvontatoiminnan tehostamiseksi. Hinnoittelua koskeviin selvityksiin liittyy usein liikesalaisuuksia ja hinnoittelun selvittäminen edellyttää perehtymistä yrityksen sisäiseen kustannuslaskentaan. Postiyrityksellä on asianosaisista parhaimmat mahdollisuudet esittää hinnoittelua koskevaa näyttöä.

Viestintävirasto ei ole arvioinnissaan velvollinen käyttämään yrityksen kustannuslaskennassa käyttämiä periaatteita. Valvova viranomainen voi arvioida hinnoittelun lainmukaisuutta vapaasti yrityksen kustannuslaskentajärjestelmästä riippumattomalla tavalla. Yrityksen kustannuslaskentaperiaatteet ja laskelmat eivät riitatilanteessa rajoita Viestintäviraston toimivaltaa määritellä huomioon otettavat kustannukset. Jos yritys on laatinut kustannuslaskentaperiaatteensa edellä säädettyjen periaatteiden sekä Viestintäviraston määräysten ja muiden ohjeiden mukaisesti, hinnoittelun lainmukaisuuden arviointi tulee kuitenkin lähtökohtaisesti perustaa yrityksen kustannuslaskentajärjestelmään.

Säännöksellä pannaan yhdessä 26 ja 27 §:n kanssa toimeen postidirektiivin 12 artikla. Tietojen toimittamista komissiolle säännellään lisäksi 75 §:ssä.

6 luku. Yleispalvelun nettokustannusten laskeminen ja korvaaminen

32 §. Yleispalvelun nettokustannukset. Pykälässä määritellään, mitä yleispalvelun nettokustannuksilla tarkoitetaan ja miten nettokustannukset tulee laskea. Nykyiseen lakiin ei sisälly nettokustannuksia koskevaa sääntelyä. Sääntely on tarpeen yleispalvelun rahoituksen turvaamiseksi ja se perustuu direktiivin säännöksiin.

Pykälän mukaan yleispalvelun nettokustannukset ovat kustannuksia, jotka liittyvät ja joita tarvitaan yleispalveluun.

Yleispalvelun nettokustannukset on laskettava direktiivin mukaisesti niiden nettokustannusten erotuksena, joita yleispalvelun tarjoajalle aiheutuu yleispalvelun tuottamisesta toisaalta toiminnasta yleispalveluvelvoitteiden piirissä ja toisaalta toiminnasta ilman yleispalveluvelvoitteita. Tarkoituksena on siis selvittää yrityksen nettokustannusten erotus yleispalveluvelvollisena ja sellaisessa teoreettisessa tilanteessa, jossa yleispalveluvelvollisuutta ei ole.

Nettokustannusten laskennassa on otettava huomioon muut asiaan vaikuttavat tekijät mukaan lukien yleispalvelua tarjoamaan nimetylle postiyritykselle kertyvät aineettomat hyödyt ja markkinaedut, oikeus kohtuulliseen voittoon ja kannustimet kustannustehokkuuden lisäämiseksi. Nettokustannusten laskennassa olisi siten otettava huomioon sekä yleispalvelun tarjoajan saamat aineelliset että aineettomat hyödyt. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että kustannukset ja tuotot on arvioitava siten, että palvelun aiheuttamat tuotot ja niihin liittyvät kustannukset huomioidaan symmetrisesti.

Direktiivin liitteen I mukaan laskennan on perustuttava kustannuksiin, jotka aiheutuvat toisaalta yksilöityjen palvelujen osatekijöistä, jos näitä palveluja voidaan tarjota ainoastaan tappiolla tai tavanomaisista kaupallisista ehdoista poikkeavin kustannuksin. Toisaalta laskennan on perustuttava kustannuksiin tiettyjen käyttäjien tai käyttäjäryhmien palvelemisesta, jos heille voidaan tarjota palveluja ainoastaan tappiolla tai tavanomaisista kaupallisista ehdoista poikkeavin kustannuksin, kun otetaan huomioon tietyn palvelun tarjoamisesta aiheutuvat kustannukset, siitä syntyneet tulot ja yhdenmukaiset hinnat. Tähän kustannusluokkaan kuuluvat ne käyttäjät tai käyttäjäryhmät, joille yleispalveluvelvoitteista vapaa kaupallinen toimija ei tarjoaisi palvelua.

Edelleen direktiivin liitteessä I säädetään, että yleispalveluvelvoitteiden tiettyjen osien nettokustannukset lasketaan erikseen, jottei mahdollisia suoria tai epäsuoria etuja ja kustannuksia lasketa kahteen kertaan. Kokonaiskustannukset, joita yleispalveluvelvoitteet aiheuttavat nimetylle yleispalvelun tarjoajalle, on laskettava siten, että yleispalveluvelvoitteiden erityisistä osatekijöistä aiheutuvat nettokustannukset lasketaan yhteen ja kaikki aineettomat hyödyt otetaan huomioon.

Säännöksellä pannaan yhdessä 33 – 35 §:n kanssa toimeen postidirektiivin 7 artikla ja direktiivin liite I.

33 §. Kustannusten korvaaminen yleispalvelun tarjoajalle. Pykälän 1 momentissa säädetään, että yleispalvelun tarjoajalle on korvattava valtion varoista se osa yleispalvelun nettokustannuksista, joka muodostaa tälle kohtuuttoman taloudellisen rasitteen. Rasitteen kohtuuttomuutta arvioitaessa tulee ottaa huomioon yrityksen koko, yritystoiminnan laatu sekä yrityksen harjoittaman posti- ja siihen läheisesti liittyvän muun toiminnan liikevaihto. Lisäksi tulee ottaa huomioon muut edellä mainittuihin rinnastettavat seikat. Tällaisia seikkoja voivat olla esimerkiksi yrityksen asema markkinoilla tai yrityksen kannattavuus ja osingonjakokyky. Mikäli yritys kuuluu konserniin, tulee konsernin harjoittamaa postitoimintaa ja muuta siihen liittyvää toimintaa arvioida kokonaisuudessaan.

Direktiivi mahdollistaa, että julkisista varoista korvataan yleispalvelun tarjoajalle se osuus yleispalveluvelvoitteen aiheuttamista nettokustannuksista, joka on yleispalvelun tarjoajalle kohtuuton. Kustannusten korvaaminen tulee toteuttaa puolueettomasti, avoimesti, syrjimättömästi ja oikeasuhteisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että varojen siirrosta saa aiheutua mahdollisimman vähän kilpailun tai käyttäjien kysynnän vääristymistä. Mahdollisen korvauksen maksamisessa tulee huomioida EY:n perustamissopimuksen valtiontukea koskevat säännöt.

Yleispalvelua tuotetaan tyypillisesti yhteistuotantoprosessissa muiden postipalveluiden ja esimerkiksi lehtijakelun ja osoitteettomien lähetysten jakelun kanssa. Koska yleispalveluun kuuluvien lähetysten määrittelyä täsmennetään, mainitussa prosessissa käsiteltävistä lähetyksistä vain pieni osa kuuluu yleispalveluun. Ehdotetun sääntelyn lähtökohtana on, että yleispalvelua voitaisiin edelleenkin tuottaa markkinaehtoisesti osana postitoiminnan ja siihen liittyvän toiminnan kokonaisuutta. Yleispalvelun kustannuksia voitaisiin jatkossakin kattaa yleispalvelun ulkopuolelle jäävien palvelujen kerryttämistä tuotoista.

Yleispalvelun tarjoajan vähäiset nettokustannukset eivät vielä välttämättä oikeuttaisi pykälässä tarkoitettuun korvaukseen. Yleispalvelun tarjoaja saattaisi säännöksen mukaan siis joutua tarjoamaan yleispalveluita myös tappiolla, jos se ei ole yrityksen kokonaistaloudellinen tilanne huomioon ottaen kohtuutonta. Yleispalvelun tarjoajalla ei olisi myöskään oikeutta kaikkia nettokustannuksia koskevaan korvaukseen, vaan ainoastaan oikeus kohtuuttoman rasitteen muodostavaan osuuteen aiheutuneista kustannuksista. Ratkaisu on perusteltu muun muassa siitä syystä, että yleispalvelun tarjoaja saa asemastaan kilpailuetua myös muille palvelumarkkinoille ja pystyy hyödyntämään toiminnassaan mittakaavaetuja. Vaikka tällaisen edun osoittaminen voi olla vaikeaa käytännössä, kuvastaa se kuitenkin laajemminkin postiyrityksen liiketoiminnan luonnetta. Postiyritys ei välttämättä saa yksittäisen tuotteen tai palvelun tarjonnasta merkittävää voittoa, mutta viestinvälityspalvelun tarjonta voi silti olla mielekästä ja tuottavaa postiyrityksen asiakaskunnan tarpeita ja palveluntarjonnan muodostamaa kokonaisuutta ajatellen.

Pykälän 2 momentin mukaan liikenne- ja viestintäministeriö päättäisi edellä mainittujen kustannusten korvaamisesta. Päätös pohjautuisi Viestintäviraston laatimaan nettokustannuslaskelmaan. Pykälän 2 momentissa todetaan edelleen, että muilla postiyrityksillä on velvollisuus osallistua kustannusten korvaamiseen niiden Suomessa harjoittaman postitoiminnan liikevaihtojen tai lähetysmäärien suhteessa siten kuin lailla erikseen säädetään. Tarkoituksena on, että jos nettokustannusten korvaaminen yleispalvelun tarjoajalle tulee ajankohtaiseksi, muut postiyritykset velvoitetaan erikseen säädettävällä tavalla maksamaan osuus näistä kustannuksista. Velvollisuuden perusteista tulee jo perustuslain nojalla säätää laissa. Toimilupaviranomainen ei siten voi asettaa velvollisuutta suoraan toimiluvan nojalla, vaan velvollisuuden perusteista tulee säätää ensin lain tasolla. Toimilupaan voidaan sen sijaan sijoittaa tarvittaessa joitakin yksityiskohtaisempia teknisluonteisia määräyksiä, jotka täydentävät laissa säädettyä. Tästä syystä lain 9 §:ssä pykälässä säädetään, että toimilupaviranomainen voi asettaa toimilupaehdon, joka koskee velvollisuutta maksaa edellä mainittu tukiosuus.

Säännöksellä pannaan yhdessä 32, 34 ja 35 §:n kanssa toimeen postidirektiivin 7 artikla ja direktiivin liite I.

34 §. Korvauksen hakeminen ja yleispalvelun nettokustannusten laskeminen. Pykälän 1 momentin mukaan yleispalvelun tarjoaja voi esittää vaatimuksen edellä 33 §:ssä tarkoitettujen kustannusten korvaamisesta. Kustannusten korvaamista haetaan liikenne- ja viestintäministeriöltä. Korvausta maksetaan taannehtivasti enintään vuoden ajalta vaatimuksen esittämisestä.

Pykälän 2 momentin mukaan liikenne- ja viestintäministeriön tulee pyytää Viestintävirastoa laskemaan yleispalvelun nettokustannukset, jos yleispalvelun tarjoaja sitä vaatii ja jos yleispalvelun tarjoaja osoittaa todennäköiseksi, että yleispalvelun tarjoaminen muodostaa sille kohtuuttoman taloudellisen rasitteen. Viestintäviraston olisi tällaisessa tapauksessa laskettava vaatimuksen esittäneen yleispalvelun tarjoajan yleispalvelun nettokustannukset noudattaen postidirektiivin liitteen I säännöksiä ja muita jäljempänä 35 §:n valtuuden perusteella annettuja tarkempia säännöksiä.

Pykälän 3 momentin mukaan yleispalvelun tarjoaja on velvollinen toimittamaan Viestintävirastolle nettokustannusten laskemisessa tarvittavat tiedot. Viestintävirasto ei ole nettokustannuksia laskiessaan velvollinen käyttämään yleispalvelun tarjoajan ilmoittamia tietoja eikä sen kustannuslaskennassa käytettyjä periaatteita. Yrityksen kustannuslaskentaperiaatteet ja laskelmat eivät nettokustannuslaskennassa rajoita Viestintäviraston toimivaltaa määritellä huomioon otettavat kustannukset ja muut seikat. Jos yritys on laatinut kustannuslaskentaperiaatteensa edellä 28 §:ssä säädettyjen periaatteiden sekä Viestintäviraston määräysten ja muiden ohjeiden mukaisesti, nettokustannusten laskenta tulee kuitenkin lähtökohtaisesti perustaa yrityksen kustannuslaskentajärjestelmään.

Säännöksellä pannaan yhdessä 32, 33 ja 35 §:n kanssa toimeen postidirektiivin 7 artikla ja direktiivin liite I.

35 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälän mukaan tarkempia säännöksiä nettokustannusten laskemisesta voidaan tarvittaessa antaa valtioneuvoston asetuksella. Asetuksessa säädettäisiin seikoista, jotka liittyvät nettokustannusten laskennan käytännön toteutukseen.

Säännöksellä pannaan yhdessä 32 – 34 §:n kanssa toimeen postidirektiivin 7 artikla ja direktiivin liite I.

7 luku. Postiyritysten yhteistoiminta ja tietojärjestelmät

36 §. Erehdyksessä jätettyjen kirjelähetysten välittäminen, kauttakulku ja poikkeukset velvollisuudesta välittää ulkomailta saapuvia kirjelähetyksiä. Pykälän mukaan postiyritys on velvollinen huolehtimaan, että sen välitettäväksi erehdyksessä jätetty kirjelähetys toimitetaan muun postiyrityksen välitettäväksi, jos kirjelähetyksen vastaanottajan osoitepaikka ei sijaitse ensiksi mainitun postiyrityksen toimilupa-alueella.

Pykälässä säädettävä yhteistoimintavelvoite koskee vain tilanteita, joissa on kyse erehdyksestä. Säännös perustuu voimassa olevan postipalvelulain 28 §:n 1 momenttiin. Kun säännöstä käsiteltiin liikennevaliokunnassa, valiokunta piti tärkeänä sitä, että postiyritys ei pysty sen turvin laajentamaan toimilupa-aluettaan siitä, mitä toimiluvassa on määritelty. Tästä syystä säännös rajoitettiin koskemaan tilanteita, joissa on kyse erehdyksestä.

Postiyritys ei pystyne yleensä selvittämään, onko verkkoon tullut lähetys jätetty erehdyksessä vai tahallisesti. Ellei muuta voida osoittaa, on lähdettävä siitä oletuksesta, että kyse on erehdyksestä. Postiyritysten on pyrittävä minimoimaan tällaiset erehdykset kaikin käytettävissään olevin keinoin. Niiden on erityisesti huolehdittava siitä, että niiden keräilypisteet ja toiminta-alue on merkitty selvästi. Postiyrityksen, joka joutuu välittämään muiden lähetyksiä, tulee hinnoitella välittäminen kustannussuuntautuneesti. Sen tulee myös käyttää avoimia ja syrjimättömiä ehtoja. Kustannussuuntautuneella hinnalla sekä avoimilla ja syrjimättömillä ehdoilla tarkoitetaan tässä pykälässä samaa kuin muualla tässä laissa.

Pykälän muut momentit koskevat postiyritysten kansainvälistä yhteistyötä toisten postiyritysten kanssa. Ehdotetussa 2 momentissa säädetään kauttakulkuoikeudesta, joka on yksi Maailman postiliiton sopimusten keskeisimmistä perusperiaatteista. Yleissopimuksen 4 artiklan mukaan kyseinen velvollisuus kohdistuu nimettyyn operaattoriin. Postipalvelulaki ei sisällä kauttakulkua koskevia säännöksiä. Ehdotetulla säännöksellä kauttakulkuoikeuden periaate nostetaan lain tasolle, koska se sisältää yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia koskevan perusperiaatteen.

Ehdotetun säännöksen mukaan postiyrityksen, joka toimii 9 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaisena nimettynä operaattorina, tulee kuljettaa toisen nimetyn operaattorin sille luovuttama suljettu posti sekä avopostina lähetettävät kirjelähetykset turvallisimmalla tavalla niitä nopeimpia teitä, joita se käyttää omissa lähetyksissään. Säännöksen pohjana olevalla Maailman postiliiton yleissopimuksen artiklalla turvataan kansainvälisen postinkulun toimivuutta. Nimetyillä operaattoreilla on vastavuoroinen velvollisuus kuljettaa toistensa kansainvälisiä lähetyksiä. Näin varmistetaan, että jonkin operaattorin lähetykset viedään perille myös niissä maissa, joissa se ei itse jakele lähetyksiä. Tällainen velvollisuus mahdollistaa postinkulun maasta toiseen. Lisäksi kuljetusten laatua turvataan velvoittamalla nimetty operaattori kuljettamaan lähetykset yhtä nopeasti ja turvallisesti kuin omat lähetyksensä.

Velvollisuus koskee vain 9 §:n mukaisesti nimettyä operaattoria, jonka tulee huolehtia kansainvälisestä postinkulusta. Muiden operaattoreiden sopimuspohjaisesti kuljettamia lähetyksiä säännös ei koske. Maailman postiliiton yleissopimuksen 1 artiklan määritelmän mukaisesti suljettua postia ovat postilähetyksiä sisältävät merkityt säkit tai muut kuljetusyksiköt lyijyllä tai muulla tavoin sinetöitynä.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi Maailman postiliiton yleissopimusta vastaavasti siitä, millaisissa tilanteissa nimetty operaattori ei ole velvollinen kuljettamaan eikä jakamaan ulkomailta tulevia lähetyksiä. Nimetty operaattori voi kieltäytyä välittämästä ulkomailta tulleita lähetyksiä tilanteissa, joissa lähettäjä on hyötymistarkoituksessa postittanut tai postituttanut lähetyksensä toisessa maassa tai toisen maan kautta.

Momentti voi käytännössä tulla sovellettavaksi poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa on kyse yrityspostin suurista lähetysmääristä ja joissa voidaan osoittaa, että kyse on hyötymistarkoituksesta. Nimetty operaattori ei ole ensinnäkään velvollinen kuljettamaan eikä jakamaan vastaanottajalle kirjelähetyksiä, joita Suomessa asuvat lähettäjät postittavat tai postituttavat muualla kuin Suomessa hyötyäkseen toisessa maassa sovellettavista edullisemmista maksuista. Kyse on tällöin menettelystä, jossa lähettäjä ei lähetä kirjeitä kotimaassaan vaan toisen maan kautta takaisin kotimaahansa. Näin menetellessään lähettäjä voi hyötyä toisen maan alhaisemmista postimaksuista.

Nimetty operaattori voi kieltäytyä kuljettamasta tai jakamasta kirjelähetyksiä, joita lähettäjät postittavat tai postituttavat suurina määrinä muualla kuin Suomessa, jos lähettäjä pyrkii hyötymään erilaisista päätemaksuista. Kyseessä on menettely, jossa lähettäjä postittaa lähetyksiä kolmannesta maasta Suomeen. Nimetty operaattori voi tällöin kieltäytyä lähetysten välittämisestä, jos sen saamat päätemaksut muodostuvat näin pienemmiksi kuin lähettäjän kotimaasta lähetettäessä.

Säännöksessä ehdotetaan lisäksi säädettäväksi menettelystä tilanteissa, joissa eri maiden erisuuruisia maksuja yritetään käyttää hyväksi kuvatun kaltaisilla menettelyillä. Ehdotetun säännöksen mukaan nimetty operaattori voi periä lähettäjältä tai tämän kieltäytyessä maksamasta lähtömaan nimetyltä operaattorilta kotimaan maksut. Jos nämä kieltäytyvät maksamasta määräajan kuluessa, nimetty operaattori voi palauttaa lähetykset takaisin lähtömaan nimetylle operaattorille ja vaatia korvausta lähettämisestä aiheutuvista kuluista. Ehdotettu menettely vastaa Maailman postiliiton 26 artiklassa määrättyä.

Säännöksellä pannaan osin täytäntöön postidirektiivin 11 a artikla.

37 §. Postinumerojärjestelmä. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi postinumerojärjestelmää koskevista velvollisuuksista. Voimassa oleva postipalvelulaki ei sisällä postinumeroita koskevia säännöksiä. Postinumerojärjestelmään pääsyä koskeva sääntely on tarpeen, koska postidirektiivin 11a artiklan nojalla jäsenvaltioiden tulee varmistaa avoin ja syrjimätön pääsy postialan infrastruktuurin osiin, jos se on tarpeen käyttäjien edun suojelemiseksi ja/tai tehokkaan kilpailun edistämiseksi. Yksi mainituista infrastruktuurin osista on postinumerojärjestelmä. Postinumerojärjestelmää koskeva sääntely on tarpeen luoda sen varmistamiseksi, että muut postiyritykset saavat järjestelmästä tarvitsemansa tiedot.

Postinumerot ovat muotoutuneet ajan kuluessa yleispalvelun tarjoajan toiminnan ohjausjärjestelmäksi. Samaa postinumerojärjestelmää käytetään myös monessa muussa yhteiskunnan toiminnassa, joten sen muutoksilla on vaikutusta esimerkiksi väestötietojärjestelmään. Ehdotetulla sääntelyllä ei puututa järjestelmän perusteisiin, vaan sääntelyn tarkoituksena on varmistaa, että muut toimijat saavat järjestelmästä toiminnassaan tarvitsemansa tiedot.

Pykälän 1 momentissa velvoitetaan liikenne- ja viestintäministeriö huolehtimaan siitä, että postitoiminnan hoitamiseksi ylläpidetään postinumerojärjestelmää. Momentin mukaan yleinen postinumerojärjestelmä on sidoksissa maantieteellisiin alueisiin. Postinumeroalueet eivät kuitenkaan ole riippuvaisia hallinnollisten alueiden rajoista. Yksittäisten asiakkaiden käyttöön voidaan lisäksi antaa postinumeroita, jotka eivät ole sidoksissa maantieteellisiin alueisiin. Lisäksi momentissa määritellään, että postinumero on viidestä numerosta muodostuva tunnus, joka merkitään osoitetoimipaikan nimen eteen.

Suomessa postinumerojärjestelmä koostuu vain numeroista, kun taas monissa muissa maissa se sisältää sekä numeroita että kirjaimia. Julkinen postinumerojärjestelmämme voidaan jakaa kahteen postinumeroryhmään: yleiset eli maantieteellisen osoitejärjestelmän postinumerot sekä suurasiakas- eli yrityspostinumerot. Maantieteellinen lähiosoite kuuluu aina ensimmäiseen ryhmään eli yleiseen postinumeroon. Sen lisäksi yleisiä postinumeroita käytetään postilokeroiden ja koontipalveluiden postinumeroissa. Ne erotetaan maantieteellisistä postinumeroista erilaisella loppuosalla. Yrityspostinumerot eivät ole sidoksissa tiettyyn osoitepaikkaan, mutta nekin jaetaan lajittelukeskusaluettain. Yrityspostinumeroita hyödyntävät sekä yritykset että julkishallinnon toimijat.

Ehdotetun 2 momentin mukaan liikenne- ja viestintäministeriö asettaa postinumerojärjestelmän ylläpitämistä koskevan ehdon toimiluvassa postiyritykselle siten kuin 9 §:ssä säädetään. Velvoite voidaan luonnollisesti asettaa vain yhdelle yritykselle, koska maassa ei voi olla useita postinumerojärjestelmiä. Käytännössä postinumerojärjestelmää koskeva toimilupaehto on luontevinta asettaa yleispalvelun tarjoajalle, jonka prosessien ohjaamisen välineeksi nykyinen postinumerojärjestelmä on luotu. Säännöksellä ei siten ole tarkoitus muuttaa nykyistä käytäntöä.

Pykälän 2 momentti sisältää lisäksi säännöksen, jolla velvoitetaan postinumerojärjestelmää ylläpitävä postiyritys noudattamaan, mitä tässä pykälässä säädetään.

Pykälän 3 momentin mukaan postinumerojärjestelmää ylläpitävän postiyrityksen tulee pitää postinumerojärjestelmänsä sisältämiä tietoja julkisesti nähtävillä. Postinumerojärjestelmän sisältämillä tiedoilla tarkoitetaan esimerkiksi itse postinumeroa, toimipaikan nimeä, kuntatietoa ja kadunnimeä. Sen sijaan esimerkiksi huoneistokohtaisia tietoja järjestelmästä ei ole tarkoitus pitää julkisesti nähtävillä. Postiyrityksen tulee lisäksi luovuttaa pyydettäessä tietoja postinumerojärjestelmästä postitoiminnan hoitamiseksi käyttökelpoisessa muodossa, kustannussuuntautuneella hinnalla sekä avoimin ja syrjimättömin ehdoin. Kustannussuuntautuneella hinnalla sekä avoimilla ja syrjimättömillä ehdoilla tarkoitetaan tässä pykälässä samaa kuin muualla tässä laissa.

Postinumerojärjestelmän sisältämiä tietoja tulee pitää julkisesti nähtävillä esimerkiksi siksi, että postin lähettäjä pystyy tarkistamaan oikean postinumeron. Tämä palvelee postinkulun varmuutta. Julkisesti nähtävillä postinumeroita voidaan pitää esimerkiksi yrityksen internet-sivuilla. Hyvään palveluun kuuluu, että postinumeroista saa tietoa pyydettäessä myös paperimuodossa ja puhelimitse esimerkiksi palvelunumerosta. Tieto on tarjottava sellaisissa kaikille saavutettavissa muodoissa, joiden ylläpitäminen ei tuota yritykselle kohtuuttomia kustannuksia. Näin esimerkiksi erityisryhmät, kuten kuulo- tai näkövammaiset, pystyvät käytännössä saamaan tarvitsemaansa tietoa postinumeroista.

Velvollisuus luovuttaa tietoja koskee sellaisia tilanteita, joissa esimerkiksi toiset postiyritykset tai suurasiakkaat tarvitsevat muita kuin yksittäisiä postinumerotietoja. Näitä voivat olla esimerkiksi yrityspostinumeroita koskevat tiedot. Yrityspostinumeroa käyttävä yritys saa käyttöoikeuden kyseiseen postinumeroon sekä yritykselle osoitteen avulla tehtävän erillislajittelutyön. On kuitenkin mahdollista, että yritys haluaa teettää lajittelutyön jollakin muulla postiyrityksellä. Tällöin muu postiyritys tarvitsee tiedon niistä osoitteista, jotka ovat yhteydessä kyseiseen yritysnumeroon. Postinumerojärjestelmää ylläpitävä yritys on velvollinen tämän pykälän nojalla luovuttamaan tiedot kustannussuuntautuneella hinnalla sekä avoimin ja syrjimättömin ehdoin.

Pykälän 4 momentissa säädetään siitä, miten postinumerojärjestelmän muutoksista tulee tiedottaa. Säännös koskee sellaisia muutoksia, joita postiyritys itse tekee järjestelmään. Siten ehdotetut määräajat eivät koske esimerkiksi sellaisia muutoksia, jotka johtuvat kunnan päätöksellä tehtävästä kadunnimen muutoksesta. Momentissa säädetään ensinnäkin yleisestä tiedotusvelvollisuudesta. Momentin mukaan postiyrityksen tulee tehokkaasti tiedottaa postinumeroa koskevasta muutoksesta viimeistään kaksi kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa. Tehokkaana yleisenä tiedottamisena voidaan pitää asian ilmoittamista postiyrityksen internet-sivuilla.

Momentissa säädetään lisäksi erityisestä tiedotusvelvollisuudesta postinumeroiden muutostapauksissa. Myös tässä momentissa mainituille tahoille tulee tiedottaa muutoksesta kaksi kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa. Erityinen tiedottamisvelvollisuus edellyttää, että muutos annetaan tiedoksi yksilöllisesti esimerkiksi kirjeellä.

Momentin 1 kohdan mukaan muutoksesta on tiedotettava niille käyttäjille, joita muutos koskee. Näitä ovat kaikki ne, joiden osoite muuttuu postinumeron muutoksen johdosta. Kukin postinsaaja vastaa kuitenkin itse siitä, että tiedottaa muuttuneesta osoitteestaan lähettäjille. Momentin 2 kohdassa säädetään velvollisuus ilmoittaa postinumeron muuttumisesta niille kunnille, joita muutos koskee. Kunnat vastaavat alueellaan osoitenimistä ja niiden antamisesta. Kunnat saattavat myös itse tai asukkaiden aloitteesta ehdottaa postinumeroihin taikka postinumeroalueiden nimiin tai rajoihin muutoksia. Momentin 3 kohdassa velvoitetaan yritys tiedottamaan muutoksesta muille postiyrityksille. Tämä on tarpeen, jotta muut postiyritykset pystyvät pitämään tietonsa ajan tasalla ja käyttämään postinumerojärjestelmää postinkulun varmuuden turvaavalla tavalla. Momentin viimeisen 4 kohdan mukaan tieto tulee toimittaa erikseen myös väestötietojärjestelmän ylläpitäjille, pelastusviranomaisille sekä Hätäkeskuslaitokselle. Velvollisuus on tarpeen, koska postinumeroita käytetään väestötietojärjestelmässä. Niin ikään pelastusviranomaiset ja hätäkeskukset käyttävät postinumeroita toiminnassaan, joten myös nämä viranomaiset on pidettävä ajan tasalla niihin tehtävistä muutoksista.

Pykälän 5 momentin mukaan 4 momentissa säädettyä määräaikaa ei sovelleta muutokseen, joka koskee vain yksittäistä postinsaajataloutta tai yksittäisen asiakkaan käyttöön annettua postinumeroa, joka ei ole sidoksissa yleiseen maantieteelliseen postinumerojärjestelmään. Yksittäisen asiakkaan käyttöön annetulla postinumerolla tarkoitetaan edellä mainittuja suurasiakkaiden postinumeroita, joita annetaan etenkin yritysten ja julkisyhteisöjen käyttöön. Tällaisilla muutoksilla ei ole yleensä sellaista laajempaa merkitystä, jonka vuoksi tiedottaminen tulisi hoitaa yhtä paljon ennen muutoksen tekemistä kuin yleensä.

Pykälällä pannaan osin täytäntöön postidirektiivin 11a artikla.

38 §. Osoiterekisteri. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi osoiterekisteristä osin samalla tavoin kuin voimassa olevassa laissa. Ehdotettu pykälä perustuu postipalvelulain 40 §:ään. Lisäksi pykälään ehdotetaan lisättäväksi uutta tietojen luovutusta koskevaa sääntelyä.

Osoiterekisteri on yksi niistä postialan infrastruktuurin osista, joihin tulee varmistaa avoin ja syrjimätön pääsy postidirektiivin 11a artiklan nojalla. Tietojen saanti osoiterekisteristä on tarpeen varmistaa myös muille postiyrityksille, koska postilähetysten perille toimittaminen on riippuvainen osoitteiden oikeellisuudesta ja ajantasaisuudesta.

Pykälän 1 momentin mukaan postiyrityksellä on oikeus ylläpitää postitoiminnan hoitamiseksi ja muiden kuin postitoimintaan kuuluvien lähetysten välittämiseksi postin saajia koskevaa osoiterekisteriä. Postiyritys on siten henkilötietolaissa tarkoitettu vastuullinen rekisterinpitäjä.

Postiyrityksellä on oikeus pitää osoiterekisteriä, jotta postitoimintaa pystytään hoitamaan ja lähetykset pystytään saattamaan vastaanottajille näiden oikeaan osoitteeseen. Vastaavasta oikeudesta säädetään voimassa olevan postipalvelulain 40 §:ssä. Voimassa olevan säännöksen mukaan rekisteri voi koskea sekä postin saajia että lähettäjiä. Lähettäjiä koskevia tietoja ei kuitenkaan ole tarpeen tallettaa rekisteriin. Postin saajia koskevia tietoja taas on tarpeen käyttää sekä tässä laissa tarkoitetun postitoiminnan hoitamiseen että muiden kuin postitoimintaan kuuluvien lähetysten välittämiseen. Postiyrityksen on esimerkiksi voitava käyttää osoiterekisteriä pakettien perille toimittamiseen, vaikka kyse ei olisi yleispalvelupaketeista eivätkä ne siten kuuluisi tämän lain alaan. Tästä syystä rekisterin tarkoitukseen ehdotetaan lisättäväksi tietojen käyttäminen myös muiden kuin postitoimintaan kuuluvien lähetysten välittämiseen.

Postitoiminnan hoitamisessa ja muiden kuin postitoimintaan kuuluvien lähetysten välittämisessä osoiterekisterin tietoja tarvitaan tyypillisesti silloin, jos osoite on merkitty lähetykseen epätäydellisesti tai väärin. Postiyrityksellä on velvollisuus jäljempänä 54 §:ssä säädetyllä tavalla selvittää tällaisen lähetyksen oikea osoite erityisesti oman rekisterinsä tietojen avulla.

Momentin mukaan postiyritys voi sopia osoiterekisterin ylläpidosta toisen yrityksen kanssa. Säännös on uusi ja mahdollistaa sen, että yleispalvelun tarjoajan ei tarvitse itse hoitaa rekisterin ylläpitoa, vaan se voi antaa sen toisen yrityksen tehtäväksi. Erillinen yritys voi olla esimerkiksi yleispalvelun tarjoajan samaan konserniin perustama yritys. Monen toimijan ympäristössä se voisi olla myös esimerkiksi sopimuksella perustettu yhteisyritys, joka hoitaisi kaikkien toimijoiden osoiterekistereitä ja jonka tietoihin kaikilla postiyrityksillä olisi samanlainen oikeus päästä.

Yrityksellä ei kuitenkaan voi esimerkiksi olla velvollisuutta luovuttaa rekisterin tietoja, ellei se omista niitä. Siten esimerkiksi osoiterekisterin teknisestä ylläpidosta huolehtiva yritys ei voi itsenäisesti luovuttaa tietoja rekisteristä, vaan ainoastaan postiyrityksen toimeksiannosta.

Pykälän 2 momentissa säädetään osoiterekisteriin merkittävien tietojen sisällöstä sekä oikeudesta saada tiedot väestötietojärjestelmästä. Momentin mukaan osoiterekisteriin talletetaan postin saajan nimi- ja osoitetietojen lisäksi henkilötunnus sekä muut lähetysten perillemenon ja postin saajan oikeuksien turvaamiseksi välttämättömät tiedot. Henkilötunnusta tarvitaan, jotta samannimiset henkilöt pystytään erottamaan toisistaan. Säännökseen ehdotetaan lisättäväksi oikeus tallettaa rekisteriin muita tietoja, koska säännöksen on tarkoitus kattaa kaikki ne tiedot, jotka rekisteriin voidaan merkitä. Lähetysten perillemenoa ei vielä voida varmistaa nimi- ja osoitetietojen sekä henkilötunnuksen avulla. Näiden lisäksi osoiterekisteriin on voitava merkitä tietoja esimerkiksi jakelun keskeytyksistä. Esimerkkinä postin saajan oikeuksien turvaamiseksi välttämättömistä tiedoista ovat tiedot postin saajan käyttämästä kielestä ja osoitteen luovutuskiellosta. Esimerkiksi osoitteen luovutuskieltoa on käytännössä mahdotonta toteuttaa, ellei siitä voi tehdä merkintää osoiterekisteriin. Säännös ei estä postiyritystä rekisteröimästä osoiterekisteriinsä postin saajista sellaisia henkilötietoja, joita voidaan henkilötietolain tai muun lainsäädännön nojalla rekisteröidä henkilön suostumuksen, kiellon, toimeksiannon tai sopimuksen perusteella. Tällaisia tietoja voivat olla esimerkiksi puhelinnumero tai muut sähköiset yhteystiedot.

Momentin mukaan yleispalvelun tarjoajalla on oikeus postitoiminnan hoitamista varten saada väestötietojärjestelmästä henkilötunnukset ja niiden muutokset, etu- ja sukunimet sekä niiden muutokset ja tieto muutosajankohdasta, syntyneiden, maahan muuttaneiden ja osoiterekisterissä ilman osoitetta olevien henkilöiden osoitetiedot, tiedot syntyneistä ja kuolleista henkilöistä ja postin saajien äidinkielestä sekä tiedot kaavoituksen ja haja-asutusalueiden osoitekehityksen myötä syntyvistä osoitteista ja niiden muutoksista, rakennusten koordinaateista, rakennus- ja kiinteistötunnuksista, rakennusluokituksesta sekä rakennus- ja kiinteistötietojen muutoksista ja muutosten ajankohdasta. Tiedonsaantioikeus koskee kaikkia väestötietojärjestelmään rekisteröityjen henkilöiden edellä mainittuja tietoja lukuun ottamatta henkilöitä, joilla on voimassa oleva väestötietolain mukainen turvakielto. Väestötietojärjestelmästä osoiterekisteriin saatuihin tietoihin sovelletaan tämän lain sääntelyä eikä väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annettua lakia (661/2009).

Voimassa olevan postipalvelulain 40 §:n 2 momentissa säädetään myös yleispalvelun tarjoajan oikeudesta saada tietyt tiedot väestötietojärjestelmästä. Ehdotetussa säännöksessä laajennetaan yleispalvelun tiedonsaantioikeutta nykyisestä. Laajennus on tarpeen, koska postilähetysten perillemenon varmistaminen edellyttää, että väestötietojärjestelmästä on mahdollisuus saada myös muita kuin voimassa olevassa laissa mainittuja tietoja. Asiasta ehdotetaan säädettäväksi lain tasolla sen varmistamiseksi, että yleispalvelun tarjoaja saa kyseiset tiedot. Tietojen saantioikeus rajataan nykyiseen tapaan yleispalvelun tarjoajaan, koska tälle on asetettu velvollisuus tarjota palveluita kaikille toimialueensa postipalvelun käyttäjille. Postiyritysten osoiterekisteritiedot voivat yleensä perustua esimerkiksi asiakkuuteen, postiyrityksen jakelutuotantoon ja tuotantosuunnitteluun. Mahdollisesti myös kunnat sekä talo- ja kiinteistöyhtiöt voivat toimia tietolähteinä, jos haluavat luovuttaa tietoja vapaaehtoisesti.

Pykälän 3 momentissa säädetään rekisteritietojen käyttämisestä ja luovuttamisesta. Säännös vastaa pääosin postipalvelulain 40 §:n 3 momenttia. Säännöksessä kielletään postiyritystä luovuttamasta edelleen postin saajan henkilötunnusta. Voimassa olevan lain mukainen kielto luovuttaa edelleen muuta vastaavaa tunnusta ehdotetaan poistettavaksi, koska sillä tarkoitetaan yritystunnuksia, joita ei ole tarpeen suojata samalla tavoin kuin henkilötunnuksia.

Pykälän 4 momentti koskee postiyrityksen velvollisuutta luovuttaa osoiterekisterin tietoja toiselle postiyritykselle. Momentin mukaan osoiterekisteriä ylläpitävän postiyrityksen ja sen kanssa osoiterekisterin ylläpidosta sopimuksen tehneen yrityksen on pyynnöstä luovutettava postin saajalta tai viranomaiselta saadut postin saajien nimi- ja osoitetiedot sekä tiedot jakelun muutoksia koskevista toimeksiannoista toiselle postiyritykselle, jos tämä tarvitsee niitä postitoimintansa hoitamiseksi. Luovutusvelvollisuus koskee siten postiyrityksen lisäksi myös sellaista yritystä, joka hoitaa postiyrityksen osoiterekisteriä. Osoiterekisterin teknisenä ylläpitäjänä toimiva yritys ei kuitenkaan voi luovuttaa tietoja omissa nimissään, vaan sopimuksen tietojen luovutuksesta tekee aina postiyritys. Luovutusvelvollisuuden alaiset tiedot on tarkoitus luetella säännöksessä kattavasti. Jakelun muutoksia koskevilla toimeksiannoilla tarkoitetaan esimerkiksi jakelun keskeytystä koskevia tietoja tai edelleenlähettämissopimuksia. Tällaiset tiedot tulee antaa toiselle postiyritykselle postin virheettömän jakelun varmistamiseksi. Luovutusvelvollisuus koskee käytännössä sellaista tietoa, joka vastaa standardin JHS 106 mukaista postiosoitteen määritelmää. Mainittuun määritelmään sisältyvät nimi, huoneistotasoinen lähiosoite, postinumero ja postitoimipaikka. Postiosoite on määritelty samalla tavoin myös Maailman postiliiton standardissa S42. Luovutusvelvollisuus ei koske muun lainsäädännön nojalla osoiterekisterissä olevaa tietoa, kuten postin saajan suostumuksen perusteella kerättyjä puhelinnumerotietoja.

Momentin mukaan postiyrityksen on pyynnöstä luovutettava myös ajantasaisesti mainituissa tiedoissa tapahtuvat muutokset. Esimerkiksi nimenmuutokset ja osoitteenmuutokset ovat postin jakelun kannalta olennaisia tietoja. Luovutus tulee tehdä pyynnöstä, millä tarkoitetaan joko yksittäistä pyyntöä tai esimerkiksi tietojen säännöllisestä päivittämisestä tehtyä sopimusta. Luovutusvelvollisuuden ajantasaisuudella tarkoitetaan sitä, että luovutusta ei voida viivästyttää tarpeettomasti, vaan tiedot pitää luovuttaa siten kuin siitä on sovittu. Luovutuksen aikaväli on rekisterinpitäjän ja postiyrityksen sovittavissa.

Momentin mukaan tiedot on luovutettava postitoiminnan hoitamiseksi käyttökelpoisessa muodossa sekä kustannussuuntautuneella hinnalla ja avoimin ja syrjimättömin ehdoin. Käyttökelpoisella muodolla tarkoitetaan sitä, että tietoja ei saa luovuttaa sellaisessa muodossa, joka tekisi niiden käyttämisen postitoiminnassa mahdottomaksi. Luovutuksen saava postiyritys ei kuitenkaan voi määrätä tietoja luovutettavaksi esimerkiksi vain sellaisen ohjelmiston välityksellä, jota se itse käyttää. Kustannussuuntautuneen hinnan sekä avoimien ja syrjimättömien ehtojen vaatimuksella taas tarkoitetaan samaa kuin muualla tässä laissa.

Pykälän 5 momentin mukaan rekisteröity voi tässä pykälässä säädetyn estämättä kieltää henkilötietojensa luovuttamisen osoitteiden tarkistamis- ja korjaamispalvelujen yhteydessä. Säännös vastaa voimassa olevan postipalvelulain 40 §:n 3 momenttia. Vain termi käyttäminen ehdotetaan korvattavaksi täsmällisyyden vuoksi termillä luovuttaminen ja käyttäminen termillä luovuttaminen.

Pykälän 6 momentin mukaan postiyrityksen on poistettava osoiterekisterissä oleva aiempi tieto viimeistään kymmenen vuoden kuluttua siitä, kun postiyritys on saanut tiedon siinä tapahtuneesta muutoksesta. Momentti vastaa sisällöltään postipalvelulain 40 §:n 4 momenttia. Siihen ehdotetaan kuitenkin tehtäväksi täsmennys, jolla selvennetään, että poistamisvelvollisuus koskee vain vanhentunutta tietoa.

Pykälällä pannaan osin täytäntöön postidirektiivin 11a artikla.

39 §. Jakelussa käytettävät laitteet ja rakennelmat. Pykälän 1 momentissa säädetään postiyrityksen velvollisuudesta järjestää toiselle postiyritykselle pääsy hallinnassaan olevaan postilokeroon tai muuhun sellaiseen rakennelmaan, jossa postin saajan osoitepaikka sijaitsee. Säännöksen soveltamisala rajoittuu vain postiyrityksen hallinnassa oleviin rakennelmiin, joten postiyrityksellä ei voi olla velvollisuutta varmistaa muiden yritysten pääsyä esimerkiksi taloyhtiöiden rappukäytäviin sijoitettuihin lokerikkoihin. Postiyritys ei voi myöskään luovuttaa toiselle postiyritykselle esimerkiksi taloyhtiöltä saamaansa ovikoodia, vaan koodin luovuttaminen on kiinteistönomistajien päätettävissä. Tämän vuoksi on tärkeää, että taloyhtiöt tekevät kunkin postiyrityksen kanssa erikseen sopimuksen avainten tai ovikoodin luovuttamisesta.

Käytännössä pykälässä tarkoitettuja rakennelmia ovat erityisesti postilokerot, sillä ne sijaitsevat postiyrityksen tiloissa. Postilokerot ovat sellainen postialan infrastruktuurin osa, joihin tulee varmistaa avoin ja syrjimätön pääsy postidirektiivin 11a artiklan nojalla. On tarpeen varmistaa, että myös muut postiyritykset pääsevät jakamaan postilähetyksiä postilokeroihin. Käytännössä säännös koskee jakelua sellaisiin osoitteisiin, jotka eivät ole sidoksissa maantieteelliseen osoitepaikkaan.

Pääsyn järjestämisellä ei tarkoiteta pykälässä välttämättä fyysistä pääsyä siihen tilaan, jossa postilokerot tai muuta rakennelmat sijaitsevat. Säännöksen mukaan postiyritys voi järjestää pääsyn valitsemallaan tavalla, joka ei kuitenkaan saa muodostaa estettä toisen postiyrityksen toiminnalle. Pääsy voidaan säännöksen nojalla järjestää esimerkiksi siten, että postiyrityksen työntekijä toimittaa lähetyksen postilokeroon. Pääsyä ei saa rajoittaa sellaisin ehdoin, jotka estävät toisen postiyrityksen postitoimintaa. Esimerkkinä toiminnan esteenä olevasta ehdosta voisi olla pääsyn rajoittaminen vain tiettyyn vähäiseen aikaan. Pääsyä ei myöskään voida järjestää siten, että se aiheuttaisi kilpailevalle yritykselle kohtuuttomia kustannuksia.

Pykälässä säädetään lisäksi, että pääsy tulee toteuttaa kustannussuuntautuneella hinnalla sekä avoimin ja syrjimättömin ehdoin. Kustannussuuntautuneen hinnan sekä avoimien ja syrjimättömien ehtojen vaatimuksella tarkoitetaan samaa kuin muualla tässä laissa.

Pykälän 2 momentin mukaan yleispalvelun tarjoajan on annettava toiselle postiyritykselle kaikki tämän postitoiminnan hoitamisessa tarpeelliset tiedot postilaatikoiden sijainnista. Jäljempänä 44 §:n mukaan kirjepalveluiden yleispalvelun tarjoaja määrittelee postilaatikoiden sijainnin. Säännöksellä varmistetaan, että myös muu postiyritys saa yleispalvelun tarjoajalta tiedot postilaatikoiden sijainnista oman postitoimintansa hoitamiseksi. Tiedonantovelvollisuus koskee kaikkia sellaisia sijaintitietoja, jotka ovat postiyrityksen toiminnassa tarpeen. Postitoiminnassa tarpeellisia ovat tiedot siitä, missä katuosoitteessa postilaatikko sijaitsee sekä tarkempi kuvaus sijainnista, ellei se selviä pelkän katuosoitteen perusteella. Sen sijaan esimerkiksi reittisuunnitelmat kuuluvat kunkin yrityksen oman suunnittelun piiriin, joten tietoja esimerkiksi yleispalvelun tarjoajan reittisuunnitelmista ei velvoiteta säännöksen nojalla luovuttamaan.

Pykälällä pannaan osin täytäntöön postidirektiivin 11a artikla.

8 luku. Lähetysten vastaanotto ja jakelu

40 §. Kirjelähetysten vastaanotto, välitys ja takavarikointi. Pykälässä säädettäisiin postiyrityksen velvollisuudesta vastaanottaa kirjelähetykset välitettäväksi. Lisäksi pykälä sisältäisi ne perusteet, joilla postiyritys voisi kieltäytyä vastaanottamasta tai välittämästä lähetystä. Pykälän 1 momentissa postiyrityksen velvollisuus kytketään sen toimilupaan ja toimitusehtoihin. Jos postiyritys toimilupansa ja toimitusehtojensa nojalla välittää esimerkiksi vain yritysasiakkaiden lähetyksiä, sillä ei ole velvollisuutta ottaa yksityisasiakkaan lähetyksiä välitettäväkseen.

Pykälä vastaa suurelta osin voimassa olevan postipalvelulain 11 §:ää. Vain pykälän 2 momentin 5 kohtaan ehdotetaan tehtäväksi lisäys, jonka mukaan postiyritys voi kuitenkin kieltäytyä vastaanottamasta tai välittämästä kirjelähetystä, jos vakuuttamaton yleispalvelulähetys tai muu kuin yleispalveluun kuuluva lähetys sisältää rahaa, arvopapereita tai muuta arvokasta. Lisäyksen nojalla rahaa, arvopapereita tai muuta arvokasta sisältöä voidaan lähettää vain vakuutetuissa yleispalvelukirjeissä. Muissa kuin yleispalveluun kuuluvissa kirjelähetyksissä rahaa ei voitaisi lähettää enää sittenkään, vaikka lähetys vakuutettaisiin. Säännöksen muuttaminen on tarpeen, koska postipalveluita ei ole tarkoitettu käytettäviksi laajamittaiseen rahalähetysten välittämiseen. Arvokuljetukset muodostavat riskin postiyritykselle ja sen työntekijöille ja vaatisivat sellaisia turvatoimia, jotka eivät ole tarpeen postiyrityksen perustoiminnassa. Vakuutettua yleispalvelulähetystä ei voida käyttää rahan kuljettamiseen laajasti, koska yleispalveluun kuuluva käteismaksullinen kirje ei ole yrityksille tarkoituksenmukainen lähetysmuoto.

Pykälällä pannaan osin täytäntöön postidirektiivin 3 – 5 artiklat.

41 §. Toimitusehdot. Pykälässä säädetään postiyrityksen velvollisuudesta julkaista toimitusehdot ja määritellään niiden sisältö. Lisäksi pykälä sisältää hinnastoa sekä postipalveluista tehtävää tarjousta koskevaa sääntelyä. Pykälä vastaa pääosin voimassa olevan postipalvelulain 24 §:ää.

Pykälän 1 momentin mukaan postiyrityksen on laadittava toimitusehdot. Velvollisuudesta ehdotetaan lisättäväksi nimenomainen säännös selvyyden vuoksi. Lisäyksellä ei muuteta vallitsevaa oikeustilaa. Momentti sisältää lisäksi sääntelyä toimitusehtojen julkaisemisesta. Momentin mukaan toimitusehdot on julkaistava yrityksen internet-sivuilla ja pitää lisäksi pyynnöstä saatavilla paperimuodossa ilman korvausta. Toimitusehdot on tarpeen julkaista yrityksen internet-sivuilla, koska sen kautta ne ovat laajasti saatavilla. Lisäksi toimitusehdot tulee pitää saatavilla paperimuodossa, kuten nykyisinkin.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi kielellisiä muutoksia. Ehdotuksessa käytettävien käsitteiden yhtenäistämiseksi pykälässä ehdotetaan voimassa olevan lain ilmaisu asiakas korvattavaksi ilmaisulla postipalvelun käyttäjä.

Pykälän 3 momentti vastaa pienin kielellisin muutoksin voimassa olevan postipalvelulain 24 §:n 3 momenttia.

Pykälän 4 momentin tiedotusvelvollisuus vastaa sisällöltään voimassa olevaa postipalvelulakia. Momentin mukaan käyttäjille tulee tiedottaa uusista toimitusehdoista vähintään kuukautta ennen niiden voimaantuloa. Voimassa olevan postipalvelulain 24 §:n 4 momentin nojalla toimitusehdot tulee toimittaa Viestintäviraston hyväksyttäviksi. Jotta ehdot voidaan hyväksyä, kuluttaja-asiamiehen tulee antaa niitä puoltava lausunto. Menettelystä ehdotetaan luovuttavaksi, koska toimitusehtojen etukäteinen hyväksyminen on poikkeuksellinen käytäntö eikä se ole käytössä muilla aloilla. Viestintävirasto voi suoraan valvontavaltuuksiensa nojalla valvoa sitä, että postiyrityksen toimitusehdot täyttävät laissa säädetyt edellytykset ja että ne eivät ole postipalvelulain säännösten vastaiset.

Pykälällä pannaan täytäntöön postidirektiivin 6 artikla.

42 §. Postipalveluiden laadun tarkkailu. Pykälässä säädetään postiyrityksen velvollisuudesta julkaista palvelunsa laatua ja valitusten määrää koskevat tiedot. Pykälä perustuu voimassa olevan postipalvelulain 25 §:ään. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi lisäys, jonka mukaan tiedot ja tutkimus on toimitettava tiedoksi Viestintävirastolle. Säännöksellä varmistetaan, että postiyritys toimittaa tiedot valvovalle viranomaiselle.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi säännös laatustandardin toteutumista mittaavan tutkimuksen tekemisestä. Säännöksen mukaan tutkimus on teetettävä yleispalvelun tarjoajasta riippumattomalla taholla. Tarkoituksena ei ole muuttaa nykyistä käytäntöä, vaan ainoastaan säätää se laintasoiseksi velvollisuudeksi ja toimeenpanna direktiivin säännös.

Pykälällä pannaan täytäntöön postidirektiivin 16 ja 19 artikla.

43 §. Jakelu. Pykälä sisältää erinäisiä lähetysten jakelua koskevia säännöksiä, jotka perustuvat suurelta osin voimassa olevan postipalvelulain säännöksiin.

Pykälän 1 momentissa säädetään siitä, mihin kirjelähetykset tulee jakaa yhtäältä pientaloissa ja toisaalta kerrostaloissa. Säännöksen mukaan pientaloihin jaettavat kirjelähetykset tulee kantaa postilaatikkoon, joka sijaitsee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisen matkan päässä postin saajan osoitepaikasta. Säännöksessä ehdotetaan ilmaus jakaa korvattavaksi ilmauksella kantaa. Ehdotettu muutos on kielellinen eikä sillä ole tarkoitus muuttaa nykyistä oikeustilaa.

Pykälän 1 momentin mukaan kerrostalojen asuinhuoneistoihin jaettavat kirjelähetykset tulee kantaa huoneistokohtaisiin postiluukkuihin. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siltä osin, että velvollisuus jakaa kirjelähetykset huoneistokohtaisiin postiluukkuihin koskisi vain asuinhuoneistoja. Liikehuoneistoihin jaeltaessa voitaisiin siten käyttää postiluukkua, lokerikkoa, laatikkoa tai muuta sellaista tapaa, josta postiyritys ja vastaanottaja ovat sopineet. Vastaava käytäntö on nyt kirjattu Viestintäviraston valtakunnallisiin jakeluohjeisiin. Myös kerrostalojen asuinhuoneistojen postit voitaisiin kantaa lokerikkoihin, jos postin saajat ja postiyritys pääsisivät siitä sopimukseen. Taloyhtiö voisi siten tehdä postiyrityksen kanssa sopimuksen lokerikkojakelun käyttämisestä. Myös ennen lain voimaantuloa sovittuja asuinhuoneistojen lokerikkojakeluita voitaisiin edelleen jatkaa. Lainmuutoksella ei myöskään velvoiteta luopumaan muista sellaisista käytössä olevista lokerikkojakeluista, jotka on nykyisen Viestintäviraston ohjeen nojalla katsottu lain mukaisiksi. Kohteita, joissa tällaisia lokerikkojakeluita on käytössä, ovat esimerkiksi Viestintäviraston jakeluohjeessa mainitut luhtitalot, toimistohotellit, varuskunta-alueet, hotellit, sairaalat, opiskelija-asuntolat ja vastaavat rakennukset.

Pientalojen ja kerrostalojen jakelua koskeva sääntely perustuu voimassa olevan postipalvelulain 12 §:n 1 momenttiin.

Pykälän 2 momentin mukaan jakelupaikkaa määriteltäessä voidaan lisäksi ottaa huomioon paikalliset olosuhteet tai postin saajan iästä tai terveydentilasta johtuvat henkilökohtaiset erityistarpeet.Pykälä perustuu voimassa olevan postipalvelulain 12 §:n 2 momenttiin. Siihen ehdotetaan kuitenkin tehtäväksi joitakin tarkennuksia. Säännöksessä käytetty ilmaus jakelutapa ehdotetaan korvattavaksi ilmauksella jakelupaikka. Jakelupaikka vastaa paremmin säännöksen tarkoitusta. Jakelutavalla tarkoitetaan yleisemmin sitä, miten jakelu suoritetaan ja mitä kulkuvälinettä siinä käytetään. Huomioon otettavien seikkojen luettelosta poistetaan tarkoituksenmukaiset perusteet. Tarkoituksenmukaisilla perusteilla on tarkoitettu esimerkiksi Museoviraston määräysten huomioon ottamista. Tätä vastaavat perusteet voidaan kuitenkin ottaa huomioon paikallisina olosuhteina. Henkilökohtaiset erityistarpeet määritellään nykyistä tarkemmin, kun ne rajataan iästä tai terveydentilasta johtuviksi. Tarkoitus ei ole muuttaa nykyistä oikeustilaa, ja voimassa olevien käytäntöjen mukaan henkilökohtaisista erityistarpeista on otettu huomioon ikä ja terveydentila.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan uutta säännöstä, jonka mukaan henkilökohtaisista erityistarpeista postin saajan liikuntaesteisyys tai vähintään 75 vuoden ikä on otettava huomioon siten kuin Viestintäviraston 48 §:n mukaisessa määräyksessä tarkemmin määrätään. Voimassa olevat Viestintäviraston antamat valtakunnalliset ohjeet ja suositukset postinjakelun järjestelyistä sisältävät ohjeita siitä, miten tällaiset henkilökohtaiset ominaisuudet tulee ottaa jakelussa huomioon. Ohjeiden mukaan liikuntaesteisellä sekä 75 vuotta täyttäneellä postin saajalla on pyynnöstä oikeus saada postinsa jaetuksi joko tontin rajalle ajo- tai kulkuliittymään sijoitettuun postilaatikkoon tai huoneistokohtaiseen postiluukkuun.

Poikkeavan postinjakelun edellytys on voimassa olevien ohjeiden mukaan, että jokainen saman talouden postinsaajista on oikeutettu poikkeavaan postinjakeluun. Kuitenkin liikuntaesteinen tai 75 vuotta täyttänyt postin saaja, joka yhteistaloudessa asuessaan joutuu säännönmukaisesti tai toistuvasti olemaan yksin siten, että hänen postin noutamisensa huomattavasti vaikeutuu, on oikeutettu edellä mainittuun palveluun.

Lähtökohtana ehdotuksessa on, että 2 momentissa tarkoitettuja henkilökohtaisia perusteita ovat nimenomaisesti mainitut liikuntaesteisyys tai vähintään 75 vuoden ikä. Kumpikin peruste oikeuttaisi yksin poikkeavaan jakeluun. Vähintään 75 vuoden ikäiset olisivat siten oikeutettuja mainittuun jakeluun liikuntakyvystään riippumatta. Liikuntaesteisille taas taattaisiin poikkeava jakelu heidän iästään riippumatta. Kumpaakin ryhmää koskisi myös jäljempänä selvitettävä lisäedellytys, jonka mukaan kaikkien saman talouden asukkaiden tulee olla oikeutettuja poikkeavaan postinjakeluun. Poikkeavaan jakeluun on oikeutettu postipalvelulakia sovellettaessa vain jommallakummalla säännöksessä mainituista perusteista. Vain mainittuja syitä on erikseen käsitelty henkilökohtaisina erityistarpeina myös Viestintäviraston jakeluohjeissa. Säännös sisältää viittauksen Viestintäviraston määräyksenantovaltuuteen, jonka nojalla ohjeet voitaisiin nostaa määräyksen tasolle. Lähtökohtana siis on, että Viestintäviraston määräykset vastaisivat sisällöltään voimassa olevia ohjeita ja suosituksia.

Pykälän 3 momentin mukaan kuitattavien lähetyksien ja postipakettien jakelussa voidaan käyttää saapumisilmoitusta. Säännös vastaa sisällöltään voimassa olevan postipalvelulain 12 §:n 3 momenttiin sisältyvää säännöstä. Luovutusasiakirjalla voidaan tarkoittaa myös sähköisesti tapahtuvan luovutuksen yhteydessä sähköisesti muistiin tallennettua tietoa.

Pykälän 4 momentin mukaan postin saaja voi sopia postiyrityksen kanssa tämän pykälän säännöksistä poikkeavista järjestelyistä kohtuullista maksua vastaan. Pykälä vastaa voimassa olevan postipalvelulain 14 §:n 1 momenttiin sisältyvää säännöstä. Kohtuullisuutta ei tässä arvioida samoin perustein kuin yleispalvelun hinnoittelun valvonnan yhteydessä. Sen sijaan kohtuullisuuteen vaikuttavat vastaavat seikat, joita on selostettu edellä 23 §:n perusteluiden yhteydessä. Edellä 2 momentissa tarkoitettu iäkkäiden ja liikuntaesteisten poikkeava jakelu tulee toteuttaa ilman erillistä maksua.

Pykälällä pannaan osin täytäntöön postidirektiivin 3 artikla.

44 §. Postilaatikon paikka. Ehdotetun pykälän 1 momentissa säädetään postilaatikon paikan määrittelemisestä ja asian viemisestä viranomaisen käsiteltäväksi. Voimassa olevan postipalvelulain 14 §:n 1 momentin mukaan postiyrityksen on tehtävä suunnitelma jakelun yksityiskohtaisesta järjestämisestä. Ehdotetun säännöksen mukaan postilaatikon sijainnin määrittelee se postiyritys, jolle on 9 §:n mukaisesti asetettu tällainen velvollisuus, ensi sijassa kirjepalveluiden yleispalvelun tarjoaja. Käytännössä juuri yleispalvelun tarjoaja on myös voimassa olevan sääntelyn aikana määritellyt postilaatikon paikan jakelusuunnitelmissaan. Ehdotetun säännöksen mukaan paikkaa määriteltäessä on otettava huomioon 43 ja 45 §:ssä asetetut vaatimukset sekä 48 §:n nojalla annetut määräykset. Edellä 43 §:ssä säädetään kohtuullisen matkan vaatimuksesta sekä poikkeavasta jakelusta. Jäljempänä 45 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi siitä, mihin postin jakelussa tarvittavia laitteita ja rakennelmia voidaan sijoittaa. Ehdotetun 48 §:n nojalla Viestintävirastolla taas on oikeus antaa määräyksiä muun muassa laatikoiden sijoittelusta.

Pykälän 2 momentissa säädetään, että postilaatikon paikkaan tyytymätön asianosainen voi viedä asian kunnan rakennusvalvontaviranomaisen päätettäväksi. Sääntely perustuisi sisällöltään voimassa olevan postipalvelulain 23 §:ään. Postilaatikon paikkaa koskevat valitusasiat vietäisiin nykyiseen tapaan kunnan rakennusvalvontaviranomaisen päätettäviksi, koska kunnassa on sellaista paikallistuntemusta, jota asiasta päätettäessä tarvitaan. Momentissa säädetään lisäksi, että yleispalvelun tarjoaja voi hakea rakennusvalvontaviranomaiselta päätöksen postilaatikon paikkaa koskevaan erimielisyyteen, jos postin saaja ei sijoita postilaatikkoaan sen osoittamaan paikkaan mutta ei riitauta asiaa. Säännös on uusi. Sen nojalla yleispalvelun tarjoaja voisi saattaa kunnan rakennusvalvontaviranomaisen päätettäväksi esimerkiksi sellaiset tapaukset, joissa postin saaja on ottanut postilaatikkonsa kokonaan pois ja noutaa postinsa toimipisteestä mutta ei vie asiaa käsiteltäväksi. Tällaisissa tilanteissa on kohtuullista, että myös yleispalvelun tarjoajalla on mahdollisuus pyytää viranomaiselta päätöstä postilaatikon sijainnista.

Ehdotetun 3 momentin mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tulee ratkaisussaan ottaa huomioon kysymykseen tulevan paikan muu käyttö, tarkoituksenmukaisen postitoiminnan vaatimukset sekä 43 ja 45 §:ssä asetetut vaatimukset ja 48 §:n nojalla annetut määräykset. Säännös perustuu voimassa olevan postipalvelulain 23 §:ään sisältyvään säännökseen.

Esityksessä ehdotetaan poistettavaksi sääntely, joka koskee jakelun järjestämistä koskevan suunnitelman tekemistä. Voimassa olevan lain jakelusuunnitelmaa koskeva sääntely on rajoittunut velvollisuuteen tehdä suunnitelma jakelun järjestämisestä, joten sen merkitys on käytännössä ollut melko pieni. Esimerkiksi jakelusuunnitelman sisältöä laissa ei ole säännelty. Jakelusuunnitelmasta on kuitenkin voitu valittaa Viestintävirastoon erillisen säännöksen nojalla, jolloin Viestintävirasto on joutunut tulkinnalla ottamaan kantaa siihen, millainen suunnitelman tulee olla. Toisaalta postilaatikon paikkaa koskevan erimielisyyden on voinut viedä kunnan rakennusvalvontaviranomaisen ratkaistavaksi. Koska myös jakelusuunnitelmasta valitettaessa valitetaan käytännössä oman postilaatikon paikasta, on ollut jossain määrin hankalaa tehdä rajanvetoa toisaalta jakelusuunnitelmaan ja toisaalta postilaatikon paikkaan kohdistuvien muutoksenhakuasioiden välillä. Ei ole myöskään ollut tarkoituksenmukaista, että sama asia on voitu viedä kahden eri viranomaisen käsiteltäväksi jopa samanaikaisesti. Ehdotetun sääntelyn mukaan valitus kohdistuisi aina postilaatikon paikkaan ja sen käsittelisi kunnan rakennusvalvontaviranomainen.

Pykälä on sopusoinnussa postidirektiivin 8 artiklan kanssa.

45 §. Postin jakelussa tarvittavien laitteiden ja rakennelmien sijoittaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi velvollisuudesta sallia keräilyssä ja jakelussa tarvittavien laitteiden ja vähäisten rakennelmien sijoittaminen. Pykälässä tarkoitettuja laitteita ja rakennelmia ovat yleensä postilaatikot tai kirjelaatikot. Vallitsevana sijoittelutapana pientaloalueilla on postilaatikoiden ryhmittely. Velvollisuus koskee kuntaa taikka kiinteistön tai rakennuksen omistajaa. Pykälän 1 momentissa säädetään, ettei laitteista tai rakennelmista saa aiheutua tarpeetonta vaaraa liikenteelle eikä olennaista haittaa yleisen alueen kunnossa- ja puhtaanapidolle tai muulle käytölle. Alueen kunnossa- ja puhtaanapitoa ei mainita voimassa olevassa laissa. Se on kuitenkin kunnan yleisen alueen hoitamisen kannalta olennainen seikka, joka on otettava huomioon postilaatikoiden ja kirjelaatikoiden sijoittelussa. Sen vuoksi se ehdotetaan lisättäväksi pykälään. Laatikoita tulee myös voida sijoittaa maantien suoja- tai näkemäalueelle.

Pykälän 3 momentissa viittaus yleisistä teistä annettuun lakiin (243/1954) on muutettava viittaukseksi maantielakiin (503/2005). Muilta osin pykälä vastaa voimassa olevan postipalvelulain 22 §:ää.

Pykälä on sopusoinnussa postidirektiivin 8 artiklan kanssa.

46 §. Korvaus postilaatikkojen sijoittamisesta. Ehdotettu pykälä koskee korvausta, joka on suoritettava postilaatikkojen aiheuttamasta haitasta ja vahingosta. Korvaus maksetaan säännöksen mukaan siten kuin kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa säädetään. Korvauksesta tehty sopimus sitoo myös kiinteistön tai rakennuksen myöhempää omistajaa. Säännös vastaa voimassa olevan postipalvelulain 23 §:n 2 momenttia.

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

47 §. Postilähetysten säilyttäminen postin saajan noudettavina. Pykälässä säädetään postin noutojärjestelyistä siinä tapauksessa, että postilaatikon paikkaa koskeva asia on viety kunnan rakennusvalvontaviranomaisen käsiteltäväksi. Säännöstä voidaan soveltaa myös niissä tilanteissa, joissa postin vastaanottoa ei ole lainkaan järjestetty. Tällainen tilanne syntyy esimerkiksi silloin, jos postinsaaja ei siirrä postilaatikkoaan yleispalvelun tarjoajan osoittamaan paikkaan mutta hän ei myöskään vie asiaa kunnan rakennusvalvontaviranomaisen käsiteltäväksi.

Pykälän 1 kohdan säännös vastaa pääosin voimassa olevan postipalvelulain 14 §:n 3 momenttia. Säännöksen johdantolauseen loppuun ehdotetaan kuitenkin lisättäväksi maininta muusta vastaavasta noutopisteestä. Muu vastaava noutopiste voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, jos erimielisyys koskisi vain sellaisen postiyrityksen toimintaa, jolla ei lainkaan ole omia toimipaikkoja. Tällöin se voisi pitää lähetykset saatavilla muussa noutopisteessä. Noutopisteen tulisi kuitenkin olla järjestetty siten, että se vastaisi toimipistettä. Sen tulisi esimerkiksi olla valvottu luottamuksellisen viestin salaisuuden turvaamisen vuoksi ja lähetysten tulisi olla saatavissa sieltä samalla tavoin kuin toimipaikasta. Esimerkiksi aukioloaikojen tulisi siten olla tavanomaisen toimipaikan aukioloaikoja vastaavat. Poikkeustapauksissa muu noutopiste voisi olla tarpeen myös silloin, kun alueella on olemassa toimipiste. Tällainen tilanne voi käytännössä syntyä esimerkiksi silloin, jos erimielisyyden vuoksi noudettavia lähetyksiä on pitkän aikaa poikkeuksellisen paljon eikä niitä kyetä säilyttämään toimipisteessä.

Pykälän 2 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi menettelystä silloin, jos postin saaja on puuttunut postin vastaanoton järjestelyihin siten, että postiyritys ei voi jakaa kirjelähetyksiä postin saajan 44 §:n mukaisesti määritellyssä paikassa sijaitsevaan postilaatikkoon. Säännöksen mukaan postiyrityksellä on myös tällöin oikeus säilyttää kirjelähetykset noudettavina toimipaikassa tai muussa vastaavassa noutopisteessä. Postipalvelulaissa vastaavaa sääntelyä ei ole. Säännökselle on tarve sellaisissa tilanteissa, joissa postin saaja esimerkiksi ottaa postilaatikkonsa pois paikaltaan joksikin aikaa, mutta ei riitauta sen paikkaa. On ilmennyt tapauksia, joissa postin saaja on ottanut laatikkonsa pois esimerkiksi loman ajaksi välttyäkseen jakelun keskeytyksestä perittävältä maksulta. Tällaisissa tapauksissa lähetyksiä ei voida pitää perillesaamattomina, koska postin saajan osoitteessa ei ole epäselvyyksiä. Siksi niiden säilyttäminen on järjestettävä samoin kuin riitatilanteissa.

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

48 §. Viestintäviraston määräyksenantovaltuus. Pykälässä annettaisiin Viestintävirastolle oikeus antaa määräyksiä sellaisista teknisluonteisista asioista, jotka eivät kuulu säänneltäväksi lain tasolla. Voimassa olevan postipalvelulain 14 §:n 2 momentin mukaan Viestintävirasto antaa tarvittaessa yksityiskohtaisemmat yleiset ohjeet kirjelähetysten vastaanotossa ja jakelussa tarvittavien laitteiden ja vähäisten rakennelmien sijoittelusta. Viestintävirasto ei siten voi nykytilanteessa antaa juridisesti velvoittavia säännöksiä. Säännöksen nojalla Viestintävirasto on antanut valtakunnalliset ohjeet ja suositukset postinjakelun järjestelyistä. Ohjeet on annettu viimeksi 3 päivänä maaliskuuta 2006.

Esityksessä ehdotetaan Viestintävirastolle nykyisen ohjeiden antovaltuuden sijasta määräyksenantovaltuutta. Määräyksenantovaltuuden avulla luodaan juridinen sitovuus Viestintäviraston ohjeistukselle, jonka mukaan tähän astikin on käytännössä toimittu. Ehdotetun säännöksen nojalla Viestintäviraston nykyisenkaltaiset normit voidaan nostaa määräyksen tasolle.

Pykälän 1 kohdan mukaan Viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä kirjelähetysten vastaanotossa ja jakelussa tarvittavien laitteiden ja vähäisten rakennelmien sijoittelusta. Kohta perustuu voimassa olevan postipalvelulain 14 §:n 2 momenttiin. Kohdan nojalla Viestintävirasto voisi antaa nykyisiä ohjeita vastaavia määräyksiä muun muassa siitä, millaiseen paikkaan postilaatikot ja postilaatikkoryhmät voidaan sijoittaa eri alueilla, millaisen etäisyyden päässä postinsaajan asunnosta postilaatikon tulisi sijaita ja miten postilaatikot sijoitetaan teiden varsille.

Pykälän 2 kohdan mukaan Viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä paikallisten olosuhteiden, postin saajan henkilökohtaisten erityistarpeiden tai muiden 43 §:n 2 momentissa tarkoitettujen tarkoituksenmukaisten perusteiden huomioon ottamisesta. Edellä 43 §:n 2 momentissa säädetään, että jakelupaikkaa määriteltäessä voidaan lisäksi ottaa huomioon paikalliset olosuhteet tai postin saajan iästä tai terveydentilasta johtuvat henkilökohtaiset erityistarpeet. Kohta perustuu voimassa olevan postipalvelulain 12 §:n 2 momentin säännökseen. Säännöksessä tarkoitettuja paikallisia olosuhteita voisivat olla esimerkiksi kulttuuri- tai rakennushistorialliset ja ympäristölliset arvot taikka paikan esteettömyys. Myös muiden viranomaisten suosituksilla voisi olla vaikutusta postilaatikon sijoittamiseen.

Edellä 43 §:n 2 momentissa säädetään lisäksi, että henkilökohtaisista erityistarpeista postin saajan liikuntaesteisyys tai vähintään 75 vuoden ikä on otettava huomioon siten kuin Viestintäviraston 48 §:n mukaisessa määräyksessä tarkemmin määrätään.

Voimassa olevissa jakeluohjeissa Viestintävirasto on antanut ohjeita, joissa henkilökohtaisina erityistarpeina on otettu huomioon nimenomaan mainitut seikat. Kuten 43 §:n perusteluissa todetaan, lähtökohtana on, että henkilökohtaisista erityispiirteistä poikkeavaan jakeluun oikeuttavia ovat nimenomaan mainitut seikat.

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

9 luku. Postiyrityksen vastuu

49 §. Postiyrityksen vastuu. Postiyrityksen vastuusta säädetään tässä luvussa ja pykälässä siten, että säännökset perustuvat suurelta osin nykyiseen sääntelyyn. Pykälien rakenteisiin ja osin myös sisältöön ehdotetaan kuitenkin tehtäväksi joitakin muutoksia. Rakenteellisilla muutoksilla ei ole tarkoitus muuttaa vallitsevaa oikeustilaa. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin postiyrityksen korvausvastuun perusteista sekä vastuun alkamisesta ja päättymisestä. Pykälä perustuu voimassa olevan postipalvelulain 19 §:ään.

Vastuukysymyksissä ehdotettua lakia sovelletaan rinnakkain kuluttajansuojalain (38/1978) kanssa silloin, jos on kyse postiyrityksen ja postin lähettäjän välisestä suhteesta ja lähettäjänä on kuluttaja. Myös sopimusvastuuta koskevia periaatteita sovellettaisiin yleisesti suhteessa postin lähettäjään. Sen sijaan postiyrityksen ja postin saajan välisessä suhteessa sovellettaisiin lähinnä vahingonkorvauslakia, koska postiyrityksen ja postin saajan välillä ei yleensä ole sopimussuhdetta.

Pykälän 1 momentin mukaan postiyritys vastaa vahingosta, joka aiheutuu postin lähettäjälle tai saajalle lähetyksen viivästymisestä, katoamisesta tai vahingoittumisesta. Vastuusta vapautumisesta säädetään erikseen jäljempänä 50 §:ssä.

Postiyritys on lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan pykälässä mainitun vahingon, joka aiheutuu minkä tahansa lain piiriin kuuluvan lähetyksen viivästymisestä, katoamisesta tai vahingoittumisesta. Korvauksen hakijan on kuitenkin tavanomaisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaisesti voitava näyttää vaatimuksensa perusteet toteen. Tämän vuoksi korvauksen hakijan tulisi käytännössä näyttää ensinnäkin se, että kyseinen lähetys on jätetty postiyrityksen välitettäväksi. Jos kyseessä on seurattava lähetys, sen kulkua pystytään selvittämään aina siitä lähtien, kun lähetys on jätetty välitettäväksi. Jos taas kyseessä on esimerkiksi tavallinen postimerkillä varustettu kirjelähetys, on yleensä hyvin vaikeaa osoittaa, että se on tullut postiverkkoon. Tavallinen kirjelähetys voidaan jättää kirjelaatikkoon eikä sitä pystytä yksilöimään muusta postivirrasta millään tavoin. Siten tavallista kirjettä koskevaa korvausvaatimusta on useimmiten vaikea näyttää toteen ja se voi johtaa vahingonkorvaukseen käytännössä vain poikkeuksellisissa tapauksissa. Korvausvelvollisuus kuitenkin syntyy niissä tapauksissa, joissa näyttö kyetään esittämään.

Pykälän 2 – 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi siitä, kenellä on oikeus korvaukseen missäkin tilanteessa. Massaluonteisessa kuljetustoiminnassa yksiselitteinen sääntely on tarpeen, jotta korvaukseen oikeutetusta ei synny epäselvyyttä. Sääntelyllä voidaan myös välttää sellaisia virhetilanteita, joissa korvausta haettaisiin sekä postiyritykseltä että toiselta osapuolelta. Voimassa oleva postipalvelulaki ei sisällä vastaavaa sääntelyä.

Pykälän 2 momentti koskee tilannetta, jossa lähetys on viivästynyt. Tällöin oikeus korvaukseen on lähettäjällä tai vastaanottajalla, joka on kärsinyt vahingon viivästyksestä. Vahingonkorvaus on syytä säätää maksettavaksi vahingon kärsineelle, koska viivästyminen voi aiheuttaa vahinkoa tapauskohtaisesti joko lähettäjälle tai vastaanottajalle.

Pykälän 3 momentissa säädetään vahingonkorvauksesta lähetyksen kadottua. Ehdotetun säännöksen mukaan oikeus korvaukseen on tällöin lähettäjällä. Vahingonkorvaus maksettaisiin tällöin sillä perusteella, että lähetys on ollut kadotessaan lähettäjän määräysvallassa.

Ehdotetussa 4 momentissa säädetään tilanteesta, jossa lähetys on vahingoittunut. Tällöin oikeus korvaukseen on postin lähettäjällä siihen saakka, kun lähetys on luovutettu vastaanottajalle. Vahingonkorvaus määräytyy myös vahingoittumistilanteessa määräysvallan siirtymisen mukaan. Lähettäjällä on oikeus määrätä lähetyksestä siihen saakka, kunnes se on jaettu vastaanottajalle. Oikeus korvaukseen siirtyy vastaanottajalle siitä lähtien, kun hän on ottanut lähetyksen vastaan eli kun se on jaettu toimitusehtojen mukaisesti.

Pykälän 5 momentissa säädetään postiyrityksen vastuun alkamisesta ja päättymisestä. Momentti vastaa voimassa olevan postipalvelulain 19 §:n 3 momenttia. Kyseiseen momenttiin sisältyvä säännös henkilötunnuksen merkitsemisestä luovutusasiakirjoihin ehdotetaan kuitenkin siirrettäväksi jakelua koskevaan 43 §:n 3 momenttiin.

Pykälällä pannaan yhdessä 50 – 52 §:n kanssa täytäntöön postidirektiivin 19 artiklan 1 kohta.

50 §. Postiyrityksen vapautuminen vastuusta ja vastuun rajoittaminen. Pykälään ehdotetaan siirrettäväksi suurin osa voimassa olevan postipalvelulain 19 §:n säännöksistä. Pykälässä säädettäisiin niistä perusteista, joiden nojalla postiyritys voi vapautua vahingonkorvausvastuusta tai joiden nojalla vastuuta voidaan rajoittaa.

Pykälän 1 momentin nojalla postiyritys vapautuu vahingonkorvausvastuusta, jos vahinko on aiheutunut seikasta, jota yritys ei ole voinut välttää ja jonka seurauksia se ei ole voinut ehkäistä. Säännöksen mukaan postiyrityksen tulee myös pystyä näyttämään toteen, että vahinko on aiheutunut tällaisesta seikasta. Momentti vastaa voimassa olevan postipalvelulain 19 §:n 1 momenttiin sisältyvää säännöstä. Käsitellessään hallituksen esitystä postipalvelulaiksi (HE 74/2000 vp) liikennevaliokunta linjasi mietinnössään (LiVM 13/2000 vp), että säännöksen nojalla postiyritys vapautuisi vastuusta paitsi ylivoimaisen esteen luonteiseen tapahtumaan vetoamalla myös sillä perusteella, että vahingon estämisen edellyttämiin toimenpiteisiin ryhtymistä voidaan tapauksen kokonaisarvioinnin perusteella pitää postiyrityksen kannalta täysin kohtuuttomana.

Pykälän 2 momentti koskee vahinkoa, joka on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta. Jos postiyritys tai joku, jonka menettelystä postiyritys vastaa, on aiheuttanut vahingon mainitulla tavalla, se ei voi vedota 1 momentin tai 51 §:n säännöksiin vastuusta vapautumisesta tai vastuun rajoittamisesta. Momentti vastaa postipalvelulain 19 §:n 2 momenttia.

Ehdotetun 3 momentin mukaan sopimusehto, joka poikkeaa tämän lain vastuusäännöksistä postin lähettäjän tai postin saajan vahingoksi, on mitätön. Ehdotetun lain vastuusääntely olisi siten lähtökohtaisesti pakottavaa asiakkaan hyväksi. Momentin mukaan säännöksistä voidaan kuitenkin poiketa muun kuin kuluttajansuojalain (38/1978) 1 luvun 4 §:ssä tarkoitetun kuluttajan kanssa tehtävässä sopimuksessa, jos poikkeaminen on kohtuullista sopijapuolten aseman, lähetyksen poikkeuksellisen laadun taikka muiden erityisten olosuhteiden takia. Säännöksen nojalla postiyritys voi siten poiketa vastuusääntelystä muiden elinkeinonharjoittajien kanssa tehdyissä sopimuksissa, jos se on mainitulla tavalla kohtuullista. Momentti vastaa postipalvelulain 19 §:n 4 momenttia. Liikennevaliokunnan mietinnössä LiVM 13/2000 vp todetaan, että sopimusoikeuden yleisten periaatteiden mukaan tällainen sopimusehto sitoisi sopijapuolia, mutta ei lähtökohtaisesti esimerkiksi postin saajaa.

Pykälän 4 momentti sisältää postipalvelulain 19 §:n 5 momenttia vastaavan säännöksen. Momentin mukaan postiyrityksellä ja sillä, jonka menettelystä postiyritys vastaa, on oikeus vedota tämän lain säännöksiin vastuun rajoittamisesta ja vastuusta vapautumisesta silloinkin, kun korvausvaatimus ei perustu tähän lakiin, jos korvausta olisi voitu vaatia tämän lain nojalla. Säännöksellä on liikennevaliokunnan mietinnön LiVM 13/2000 vp mukaan tuotu postipalvelulakiin kuljetusoikeudellisissa korvausjärjestelmissä yleisesti käytetty periaate, jonka mukaan rahdinkuljettaja voi vedota käyttämäänsä kuljetusmuotoa koskeviin vastuunrajoituksiin. Siten postiyritys voi vedota ehdotetun lain mukaisiin vastuunrajoituksiin, jos korvausta olisi voitu vaatia sen nojalla, vaikka vaatimus perustuisikin esimerkiksi sopimukseen tai vahingonkorvauslakiin.

Pykälällä pannaan yhdessä 49, 51 ja 52 §:n kanssa täytäntöön postidirektiivin 19 artiklan 1 kohta.

51 §. Vastuun rajoitukset. Ehdotettu pykälä sisältää säännökset niistä vastuun rajoituksista, joita vahinkoja korvattaessa sovelletaan. Pykälä perustuu pääosin voimassa olevan postipalvelulain 20 §:ään.

Pykälän 1 ja 2 momentti sisältävät korvausvastuun euromääräiset enimmäisrajat lähetystyypeittäin. Pykälän 1 momentti koskee lähetyksen viivästymisestä maksettavaa korvausta ja se vastaa postipalvelulain 20 §:n 1 momenttia. Pykälän 2 momentti koskee lähetyksen vahingoittumisesta tai katoamisesta maksettavan korvauksen enimmäismäärää. Säännös vastaa postipalvelulain 20 §:n 2 momenttia.

Pykälän 3 momentissa säädetään mahdollisuudesta sovitella vahingonkorvausta. Momentti vastaa postipalvelulain 20 §:n 3 momenttia. Mainittua postipalvelulain säännöstä perustellessaan liikennevaliokunta on todennut (LiVM 13/2000 vp), että nimenomainen säännös myötävaikutuksesta on tarpeen asian käytännön merkityksen vuoksi. Postilähetyksen kuljetuksesta johtuvaan korvausvastuuseen voitaisiin kuitenkin soveltaa muitakin vahingonkorvauslain ilmentämiä yleisiä vahingonkorvausoikeudellisia periaatteita. Esimerkkinä myötävaikutussäännöksen soveltamisesta voisi olla tilanne, jossa postiyritys on lain mukaisesti kieltänyt toimitusehdoissaan tietynlaisen sisällön lähettämisen postilähetyksessä ja tällaista sisältöä on kiellosta huolimatta lähetetty. Myötävaikutussäännöksen kautta vastuuta voitaisiin tapauskohtaisesti sovitella jopa niin, että korvausta ei maksettaisi lainkaan.

Pykälän 4 momentti sisältää asetuksenantovaltuuden, jonka nojalla korvausten enimmäismääriä voidaan tarkistaa valtioneuvoston asetuksella rahanarvon muutosta vastaavasti. Säännös vastaa postipalvelulain 20 §:n 4 momenttia.

Pykälällä pannaan yhdessä 49, 50 ja 52 §:n kanssa täytäntöön postidirektiivin 19 artiklan 1 kohta.

52 §. Muistutus ja vanhentuminen. Pykälässä säädetään postiyritykselle tehtävästä muistutuksesta ja korvausoikeuden vanhentumisesta. Pykälä vastaa postipalvelulain 21 §:ää. Liikennevaliokunnan mietinnössä LiVM 13/2000 vp todetaan sääntelyn vastaavan soveltuvin osin tie- ja rautatiekuljetusten osalta noudatettavaa sääntelyä.

Mietinnön mukaan postikuljetusten massaluonne puoltaa lyhyitä vanhentumisaikoja ja sitä, että sääntely edellyttää muistutuksen tekemistä. Voimassa olevan lain mukaan muistutus on tehtävä lähetyksen vahingoittumisesta. Esityksessä ehdotetaan muistutusvelvollisuuden ulottamista myös viivästymistapauksiin. Vaikka vahingonkorvausoikeudessa on yleisenä lähtökohtana se, ettei viivästyksestä tarvitse reklamoida, muistutus viivästyksestä on tarpeen postitoiminnan luonteen vuoksi. Postitoiminnan luonne aiheuttaa sen, että postiyritys ei välttämättä edes tiedä lähetyksen olevan sen verkossa kuljetettavana. On kohtuullista edellyttää muistutuksen tekemistä, jotta kannetta ei pystytä nostamaan vielä pitkienkin aikojen kuluttua.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi tavallista kirjelähetystä koskeva säännös, jonka mukaan korvausoikeuden voimassaoloaika laskettaisiin tavallisen kirjeen kyseessä ollessa siitä, kun vastaanottajan olisi pitänyt havaita katoaminen. Muistutuksen tekemiselle on tarpeen säätää takaraja niissäkin tapauksissa, kun kadonnut lähetys on ollut tavallinen kirje. Ilman takarajaa oikeus korvaukseen tavallisen kirjeen katoamisesta ei vanhenisi lainkaan. Muistutuksen tekoaika laskettaisiin siitä, kun vastaanottajan olisi pitänyt havaita katoaminen, jos kyseessä on tavallinen kirjelähetys. Kriteerin täyttymistä tulkittaisiin tapauskohtaisesti.

Pykälällä pannaan yhdessä 49 – 51 §:n kanssa täytäntöön postidirektiivin 19 artiklan 1 kohta.

10 luku. Lähetysten perilletoimittaminen ja perillesaamattomien lähetysten käsittely

53 §. Oikeus määrätä postilähetyksestä. Pykälään ehdotetaan uutta sääntelyä, joka koskee lähettäjän ja vastaanottajan määräysvaltaa lähetykseen sen kulkiessa postiverkossa. Asiasta on tarpeen säätää laissa oikeustilan selkiyttämiseksi. Säännös perustuu yleisesti kuljetusoikeudessa käytettyihin periaatteisiin, joiden mukaan tavaran kuljetettavaksi antaneella on määräysvalta tavaraan, kunnes se luovutetaan vastaanottajalle.

Pykälän 1 momentin mukaan lähettäjällä on oikeus määrätä postilähetyksestä, kunnes lähetys on luovutettu vastaanottajan hallintaan lähetyksen ehtojen mukaisesti. Ellei lähetystä ole voimassa olevan lainsäädännön nojalla takavarikoitu. Kun lähettäjä antaa lähetyksen postiyrityksen kuljetettavaksi, lähettäjän ja postiyrityksen välille syntyy sopimussuhde. Sopimussuhteen nojalla lähettäjällä on oltava määräysvalta lähetykseen. Sopimus on voimassa niin kauan, kunnes lähetys on postiverkossa. Lähetys siirtyy pois postiverkosta puolestaan silloin, kun se jaetaan vastaanottajalle 54 §:n mukaisesti. Lähetys jaetaan ensisijaisesti lähetyksessä olevan osoitteen mukaan tai muuten lähetyksen palveluehtojen mukaisesti. Lähetyksen ehdoissa voidaan esimerkiksi määritellä, jaetaanko lähetys kotiin vai tuleeko se noutaa postitoimipaikasta. Kuitattava lähetys voidaan joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta esimerkiksi luovuttaa myös vastaanottajan valtuuttamalle henkilölle. Postilaatikkoon jaettu kirje taikka vastaanottajalle toimipaikasta luovutettu kirje tai paketti on siten vastaanottajan määräysvallassa.

Määräysvalta ei ole välttämättä sidoksissa omistusoikeuteen. Etäkaupassa omistus on voinut siirtyä vastaanottajana olevalle ostajalle, mutta lähettäjänä oleva myyjä kuitenkin lähtökohtaisesti määrää lähetyksestä siihen saakka, kunnes se saapuu vastaanottajalle. Tällöin omistusoikeuteen liittyvät kysymykset ratkaistaan tavaran myynnistä tehdyn sopimuksen nojalla, mutta lähetyksestä määräämiseen sovelletaan ehdotettua sääntelyä, ellei muuta ole sovittu.

Pykälän 1 momentissa säädetään lisäksi tilanteesta, jossa lähettäjä ja vastaanottaja samanaikaisesti vaativat postilähetystä. Säännöksen mukaan lähetys annetaan tällöin lähettäjälle. Tämä seuraa pykälässä säädetystä määräysvallan jaosta.

Ehdotettu 2 momentti täydentää 1 momentin sääntelyä siten, että siinä säädetään lähettäjälle tietyt nimenomaiset oikeudet lähetyksen ollessa postiyrityksen kuljetettavana. Kun lähetys on postiyrityksen hallussa, lähettäjällä on ehdotetun säännöksen mukaan oikeus ottaa lähetys takaisin, määrätä lähetys annettavaksi muulle kuin siihen merkitylle vastaanottajalle ja korjata tai muuttaa siihen merkitty postiosoite taikka antaa postiyritykselle muita vastaavia ohjeita. Määräämisoikeus voi koskea vain sellaisia lähetyksiä, jotka ovat yksilöitävissä ja erotettavissa postivirrasta muutenkin kuin pelkän vastaanottajan nimen ja osoitteen perusteella. Tällaisia lähetyksiä ovat seurattavat kirjeet ja paketit. Käytännön syistä postiyritys voi määritellä aikarajan sille, missä ajassa lähettämisestä lukien pyyntö on esitettävä, jotta se pystytään toteuttamaan. Vastaava sääntely on voimassa myös kansainvälisessä postiliikenteessä Maailman postiliiton sopimusten nojalla.

Pykälän 3 momentissa säädetään vastaanottajan oikeudesta määrätä siitä, että hänelle osoitetut lähetykset lähetetään edelleen toiseen osoitteeseen. Tällainen oikeus on voimassa olevan käytännön mukainen. Oikeuden olemassaolo on syytä todeta, jotta on selvää, että uusi sääntely ei estä vastaanottajaa tekemästä edelleenlähettämissopimusta. Momentissa ehdotetaan säädettäväksi selvyyden vuoksi myös siitä, että vastaanottajalla on oikeus määrätä jakelun keskeytyksestä. Vastaanottaja voi nykyisin tehdä sopimuksen myös jakelun keskeyttämisestä, eikä tätä käytäntöä ole tarkoitus muuttaa uudella sääntelyllä.

Momentissa säädetään selvyyden vuoksi myös siitä, milloin lähettäjän määräämisoikeus päättyy. Lähetys siirtyy vastaanottajan määräysvaltaan silloin, kun lähetys on jaettu vastaanottajan ohjeiden mukaiseen paikkaan. Jos siis vastaanottaja on esimerkiksi tehnyt sopimuksen jakelun keskeyttämisestä, lähettäjän määräysvalta päättyy silloin, kun lähetys on jaettu vastaanottajalle esimerkiksi postitoimipaikassa säilytettävien lähetysten joukkoon.

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

54 §. Postiyrityksen velvollisuus toimittaa lähetys vastaanottajalle ja perillesaamattomien lähetysten käsittely. Pykälässä säädetään postiyrityksen velvollisuudesta selvittää vastaanottajan oikea osoite sellaisissa tapauksissa, joissa lähetykseen merkitty osoite osoittautuu virheelliseksi tai puutteelliseksi.

Pykälän 1 momentin mukaan postiyrityksellä on velvollisuus toimittaa kirjelähetys tai postipaketti lähetykseen merkittyyn osoitteeseen. Tästä velvollisuudesta ei ole nykyisin olemassa nimenomaista sääntelyä. Velvollisuus jakaa lähetys siihen merkittyyn osoitteeseen seuraa jo lähettäjän ja postiyrityksen tekemästä sopimuksesta. Velvollisuuden nostamisella lakiin halutaan vahvistaa tämä lähtökohtainen olettama ja korostaa sitä, että postin lähettäjän tulee merkitä lähetykseen oikea osoite. Postiyrityksen ei kuitenkaan tule toimittaa lähetystä siihen merkittyyn osoitteeseen silloin, jos osoite on ilmeisen virheellinen. Jotta lähetystä ei jaettaisi siihen merkittyyn osoitteeseen, postiyrityksen tietoon tuoduista tai muista seikoista tulee olla selvästi pääteltävissä, että osoite ei ole oikea. Tällainen tilanne voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, jos samaan osoitteeseen samalle vastaanottajalle jaettuja lähetyksiä palautetaan useita kertoja takaisin postiverkkoon väärin jaettuina.

Pykälän 2 momentissa säädetään postiyrityksen velvollisuudesta selvittää vastaanottajan oikea osoite niissä tilanteissa, joissa kirjelähetyksen tai postipaketin osoitetieto on puutteellinen tai virheellinen. Osoitetieto voi olla virheellinen esimerkiksi kirjoitusvirheen vuoksi taikka puutteellinen siksi, että lähetyksen päällyksestä puuttuu jokin olennainen tieto. Osoiteselvittelyyn postiyrityksen on luonnollisesti käytettävä osoiterekisteriään, jota ylläpidetään lähetysten toimittamiseksi oikeaan osoitteeseen. Osoiterekisteriään käyttämällä postiyritys voi saada selville vastaanottajan oikean osoitteen monessa tilanteessa. Esimerkiksi vastaanottajan osoitehistoria voi auttaa löytämään oikean osoitteen. Osoiteselvittelyssä voidaan korjata myös osoitteissa olevia kirjoitusvirheitä, joita ei pystytä tunnistamaan koneellisessa lajittelussa.

Oman osoiterekisterinsä lisäksi postiyrityksen tulee momentin mukaan käyttää osoiteselvittelyyn myös sellaisia julkisia rekistereitä, jotka ovat yleisesti saatavilla. Lähetyksen tietoja esimerkiksi vastaanottajan organisaatiosta voidaan joutua täsmentämään sellaisin tiedoin, jotka ovat selvitettävissä yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä, puhelinluetteloista tai vastaavista yleisessä käytössä olevista rekistereistä. Koska tällaiset rekisterit ovat myös postiyrityksen saatavilla, on perusteltua velvoittaa postiyritys käyttämään myös niiden tietoja ennen kuin se toimittaa lähetyksen Viestintäviraston käsiteltäväksi. Rekistereistä saatavan tiedon on oltava sellaista, että sen avulla pystytään yksiselitteisesti ja varmasti täydentämään kyseisen lähetyksen nimi- tai osoitetietoja. Sen vuoksi selvittelyssä tulee käyttää sellaisia rekistereitä, joita yleisesti käytetään tietojen hakuun ja joita voidaan pitää luotettavina. Nykytilanteessa Viestintävirastolle on toimitettu myös sellaisia lähetyksiä, jotka olisi pystytty viemään perille julkisista rekistereistä ilmi käyvien tietojen avulla. Postiyrityksellä ei ole oikeutta avata lähetystä, joten osoiteselvittelyssä voidaan käyttää vain lähetyksen päällykseen sisältyvää tietoa.

Momentissa ehdotetaan lisäksi säädettäväksi tilanteesta, jossa osoiteselvittelyssä käy ilmi, että vastaanottaja on tehnyt voimassa olevan osoitteenmuutoksen. Tällöin kirjelähetys tai postipaketti tulee momentin mukaan toimittaa sen mukaiseen uuteen osoitteeseen, ellei postiyritys ole lähettäjän kanssa toisin sopinut. Osoitteenmuutos on postin saajan keino varmistaa, että hänelle tulevat lähetykset kannetaan hänen uuteen osoitteeseensa. Tällöin postiyritys käyttää lähettäjän määrittelemän osoitteen sijasta postin saajan uutta osoitetta sen sopimuksen nojalla, jonka yritys on tehnyt postin saajan kanssa. Muuhun kuin lähettäjän merkitsemään osoitteeseen lähetys voidaan kuljettaa myös postin saajan tekemän edelleenlähettämisestä tehdyn toimeksiannon nojalla.

Postiyritys voi myös sopia lähettäjän kanssa siitä, että lähetyksille ei tarvitse tehdä osoiteselvitystä. Näin postiyritys voi esimerkiksi kehittää sellaisia tuotteita, joita ei tarvitse ohjata osoiteselvitykseen. Tämä mahdollistaa esimerkiksi hinnaltaan edullisempien yritystuotteiden kehittämisen sellaisiin lähetystyyppeihin, joissa lähettäjä ei pidä osoiteselvittämistä tarpeellisena. Tarkoituksena on edelleen, että osoiteselvittely tehdään valtaosalle lähetyksistä ja tämäntyyppisiä sopimusehtoja käytetään vain silloin, kun osoiteselvittelylle ei selkeästi ole tarvetta vastaanottajan ja lähettäjän oikeuksien kannalta. Mainitun kaltaista sopimusta postiyritys ei kuitenkaan saa momentin mukaan tehdä yleispalvelutuotteista. Yleispalvelukirjeet ja –paketit on siten aina tarvittaessa ohjattava osoiteselvittelyyn eikä tästä voida sopimuksinkaan poiketa. Momentin mukaan yleispalveluun kuuluvan kirjelähetyksen tai postipaketin osoiteselvittelystä ei kuitenkaan voi sopia toisin lähettäjän kanssa.

Pykälän 3 momentissa säädetään siitä, milloin postiyrityksen tulee palauttaa lähetys takaisin lähettäjälle. Kirjelähetys tai postipaketti tulee ensinnäkin palauttaa lähettäjälle, jos vastaanottajan osoitetta ei saada selville. Toiseksi lähettäjälle palautetaan sellainen lähetys, jota vastaanottaja ei halua ottaa vastaan. Lähettäjälle palautetaan säännöksen nojalla esimerkiksi sellainen pakettilähetys, jota vastaanottaja ei nouda saapumisilmoituksessa ilmoitetun säilytysajan kuluessa. Sääntely perustuu voimassa olevan postipalvelulain 18 §:ään.

Pykälän 3 momentin 3 kohtaan ehdotetaan uutta sääntelyä. Kohdan mukaan lähetys tulee palauttaa silloin, jos siitä ei ole maksettu voimassa olevaa maksua eikä vastaanottaja ole lunastanut lähetystä, vaikka postiyritys on tarjonnut sitä lunastettavaksi. Ehdotetun 40 §:n mukaan postiyrityksellä on velvollisuus vastaanottaa ja välittää jokaisen sitä haluavan kirjelähetys voimassa olevaa maksua vastaan. Postiyrityksellä ei luonnollisesti voi olla velvollisuutta välittää tavanomaisia lähetyksiä maksutta. Jos lähetyksiä kuitenkin tuodaan postiverkkoon esimerkiksi ilman postimerkkiä, ne voidaan palauttaa lähettäjälle, jos tämän osoitetiedot selviävät lähetyksestä. Sama koskee lähetyksiä, jotka on varustettu vajaalla postimaksulla. Säännöksen mukaan postiyrityksen tulisi kuitenkin tarjota tällaista kirjelähetystä ensin vastaanottajan lunastettavaksi. Lähetystä ei siis voida palauttaa lähettäjälle eikä toimittaa Viestintävirastolle ennen kuin vastaanottajalle on tarjottu mahdollisuus lunastaa se voimassa olevaa postimaksua vastaan. Ehdotettu sääntely on uutta. Nykyisinkin lunastusmenettelyä sovelletaan käytännössä, mutta sääntelyä siitä ei ole. Valmistelutyön aikana on tuotu esiin tarve säätää selkeämmät menettelysäännökset sellaisten tilanteiden varalta, joissa postimaksua ei ole maksettu. Säännöksellä pyritään selkiyttämään oikeustilaa.

Momentin 4 kohdan mukaan lähetys tulee palauttaa lähettäjälle myös silloin, jos postiyritys ei pysty muusta siitä riippumattomasta syystä kuljettamaan sitä edelleen. Muuna syynä voi olla esimerkiksi se, että lähettäjä ei ole halunnut lunastaa palautuvaa lähetystä tai että ulkomailta tullutta kauttakulkulähetystä ei voida lentoturvallisuuden vuoksi kuljettaa lentokoneessa vastaanottajalle. Tällaisissa tapauksissa lähetyksen palauttaminen on vain poikkeuksellisesti mahdollista, koska myös palautus on yleensä hoidettava lentokuljetuksena.

Jotta lähetys voidaan palauttaa, lähettäjän nimen ja osoitteen on oltava selvillä. Elleivät lähettäjä ja tämän osoitetiedot selviä lähetyksestä, postiyrityksen tulee käyttää lähetyksen palauttamisessa myös sellaisia avaamattomasta lähetyksestä ilmi käyviä seikkoja, joiden perusteella lähettäjä on yksiselitteisesti pääteltävissä.

Pykälän 4 momentissa ehdotetaan ensinnäkin määriteltäväksi se, milloin lähetystä käsitellään perillesaamattomana. Perillesaamaton on termi, jota on perinteisesti käytetty kuvaamaan postilähetyksiä, joita postiyritys ei saa toimitettua perille. Voimassa olevassa laissa termiä ei käytetä. Ehdotuksessa termi ehdotetaan otettavaksi käyttöön, jotta vaikeasti ymmärrettävä käsite postinkulun varmistustehtävät voidaan poistaa laista.

Perillesaamattomana kirjelähetystä tai pakettia käsitellään ehdotetun säännöksen mukaan silloin, jos sitä ei ole voitu toimittaa vastaanottajalle eikä palauttaa lähettäjälle postiyrityksestä riippumattoman syyn vuoksi. Postiyrityksestä riippumaton syy on sellainen, johon postiyritys ei voi tavanomaisella toiminnallaan vaikuttaa. Esimerkiksi jakelussa tapahtuneet inhimilliset erehdykset postiyrityksen on kuitenkin ne havaitessaan korjattava muulla tavoin. Kirjelähetys on toimitettava Viestintäviraston käsiteltäväksi esimerkiksi silloin, jos myöskään lähettäjän osoitetta ei saada selville tai jos lähettäjä ei nouda lähetystä. Edellä on mainittu esimerkkinä kauttakulkulähetys, jota ei ole pystytty toimittamaan vastaanottajalle, koska lähetyksen sisältö estää lentokuljetuksen. Myös tätä voidaan pitää postiyrityksestä riippumattomana syynä.

Perillesaamattomia kirjelähetyksiä käsiteltäisiin pääosin samalla tavoin kuin nykyisinkin. Voimassa olevan postipalvelulain 18 §:n nojalla Viestintäviraston käsiteltäväksi tulee toimittaa sellaiset lähetykset, jotka on todennäköisesti tarkoitettu henkilökohtaisiksi. Muiksi kuin henkilökohtaisiksi lähetyksiksi on katsottu esimerkiksi suoramainontaposti, kiertokirjeet tai vastaavat kaikille samankaltaisina lähetetyt viestit. Sääntelyn selventämiseksi ehdotetaan, että vain suoramainontaposti jätettäisiin toimittamatta Viestintävirastoon. Oikeustilaa ei tällöin käytännössä juurikaan kirjeiden käsittelyssä muuteta.

Oikeustilaa ehdotetaan sen sijaan muutettavaksi pakettilähetysten käsittelyssä. Ehdotetusta säännöksestä seuraisi, että pakettilähetyksiä ei enää toimitettaisi Viestintäviraston käsiteltäväksi. Ehdotettu muutos on tarpeen ensinnäkin siksi, että pakettilähetykset sisältävät lähtökohtaisesti tavaraa eivätkä luottamuksellisia viestejä. Toiseksi ehdotettu laki koskee vain yleispalvelupaketteja eikä lainkaan muita pakettilähetyksiä. Muita paketteja taas kuljettavat sekä postiyritykset että monet logistiikkayritykset. Muut paketit voivat olla sisällöltään ja toimitustavaltaankin täysin yleispalvelupakettia vastaavia, mutta niitä käsitellään tavarakuljetuksina eikä postipaketteina. Ero saattaa syntyä vain siitä, hoitaako kuljetuksen postiyritys vai kuljetusyritys. Muita tavarakuljetuksia koskevat kuljetusoikeuden säännökset, joissa osoitteiden selvittelyä tai lähetysten avaamista ei säännellä millään tavoin eikä hoideta viranomaistoimintana. Samankaltaisia lähetyksiä tulisi säännellä tältä osin yhdenvertaisesti. Tavarakuljetusten käsittely viranomaistoimintana aiheuttaa yhteiskunnalle turhia kustannuksia.

Perillesaamattomia lähetyksiä on käsitelty Viestintävirastossa lähes kymmenen vuoden ajan. Ongelmalliseksi on muodostunut se, että postiyritys ei voi lähettää Viestintäviraston käsiteltäväksi sellaisia paketteja, joissa joko vastaanottajan tai lähettäjän osoitetiedot ovat selvillä. Tällaiset paketit jäävät nyt postiyrityksen säilytettäviksi, ellei vastaanottaja halua ottaa niitä vastaan eikä lähettäjä maksa niiden palautuksesta. Tämänkaltaisten lähetysten käsittelystä ei sisälly säännöksiä postipalvelulakiin. Viestintäviraston käsiteltäviksi niitä ei ole tarpeen lähettää, koska osoitteen ollessa selvillä virasto ei voi enää tuoda siihen lisäselvitystä. Oikeustila on siksi välttämätöntä muuttaa, jotta postiyritys saisi mahdollisuuden hävittää tällaiset lähetykset säilytysajan jälkeen.

Pykälän 5 momentin mukaan tämän pykälän 2 – 4 momenttia ei sovelleta osoitteelliseen suoramainontaan. Osoitteellista suoramainontaa ei siten tarvitse osoiteselvittää tai palauttaa lähettäjälle eikä sitä tule toimittaa Viestintäviraston käsiteltäväksi. Lähettäjä voi luonnollisesti sopia postiyrityksen kanssa myös siitä, että osoitteelliset suoramainontalähetykset ohjataan tarvittaessa osoiteselvittelyyn tai palautetaan lähettäjälle. Selvittelyvelvollisuus ei ole lähtökohtaisesti tarpeen suoramainontapostille. Suoramainontaposti ei sisällä sellaista henkilökohtaista viestiä, jonka perillesaamattomuudesta aiheutuisi oikeudenmenetyksiä. Osoiteselvittely ei ole tarpeellinen suoramainontapostille myöskään siitä syystä, että selvittely aiheuttaa kustannuksia, jotka ovat lähetysten luonteen vuoksi yleensä turhia.

Ehdotetun 6 momentin mukaan postiyritys voi periä maksun paketin uudelleen kuljettamisesta ja palauttamisesta sekä kuluttajansuojalain 6 luvun etämyyntisäännösten mukaisesti palautettavasta lähetyksestä. Säännös vastaa voimassa olevan postipalvelulain 32 b §:n momenttia.

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

55 §. Postiyrityksen oikeus avata suljettu lähetys. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi siitä, milloin ja miten postiyrityksellä on oikeus avata suljettu lähetys. Ehdotettu sääntely perustuu osin voimassa olevan lain 17 §:ään.

Ehdotetun 1 momentin mukaan postiyrityksellä ei ole oikeutta avata suljettua kirjettä. Säännös ei anna postiyritykselle oikeutta avata suljettua kirjettä missään tilanteessa. Suljettuja perillesaamattomia kirjeitä käsitellään Viestintävirastossa siten kuin jäljempänä tässä luvussa säädetään. Momentti vastaa voimassa olevaa lakia. On huomattava, että postiyritys ei voi luovuttaa muillekaan parempaa oikeutta kuin sillä itsellään on. Siten postiyritys ei voi esimerkiksi antaa millekään muulle yritykselle valtuutusta avata sen kuljetettavaksi jätettyjä kirjeitä. Avaamiseen voi valtuuttaa vain vastaanottaja.

Ehdotetussa 2 momentissa säädetään postiyrityksen oikeudesta avata postipaketti tietyissä, tarkasti rajatuissa tapauksissa. Kaksi ensimmäistä kohtaa koskevat sellaisia vahingoittuneita tai vaaraa aiheuttavia lähetyksiä, jotka on tarpeen avata, etteivät ne vahingoittuisi lisää tai vahingoittaisi kenenkään terveyttä tai omaisuutta. Kohdat vastaavat nykyistä sääntelyä.

Momenttiin ehdotetaan uutta 3 kohtaa, joka antaisi postiyritykselle oikeuden avata postipaketti myös silloin, jos kyseessä on 56 §:ssä tarkoitettu perillesaamaton postipaketti, joka on välttämätöntä avata sen myymisen tai hävittämisen vuoksi. Kohta on tarpeen luottamuksellisen viestin suojan turvaamiseksi. Paketti on yleensä välttämätöntä avata sisällön myymiseksi, ellei lähetyksen sisältö muuten selviä. Myös hävittäminen saattaa esimerkiksi turvallisuussyistä vaatia lähetyksen avaamista. Paketit saattavat sisältää myös luottamuksellisia viestejä, jotka tulisi löydettäessä erottaa paketissa kuljetettavasta sisällöstä ennen sen hävittämistä tai myymistä.

Pykälän 3 momentti sisältää menettelysäännökset tilanteessa, jossa postiyritys avaa postipaketteja. Postipaketin saa avata Viestintäviraston tähän tehtävään valtuuttama henkilö toisen henkilön läsnä ollessa. Postipaketin sisältöä ei saa tarkastaa laajemmin kuin on tarpeen avaamisen syyn vuoksi. On myös huomattava, että postipakettiin mahdollisesti sisältyvää luottamuksellista viestiä ei saa avata. Sen käsittelystä säädetään jäljempänä ehdotetussa 4 momentissa.

Avattuun postipakettiin on tehtävä Viestintäviraston määräämät merkinnät. Avaamisesta on laadittava siihen osallistuneiden henkilöiden allekirjoittama pöytäkirja, joka on toimitettava Viestintävirastolle. Postiyrityksen palveluksessa olevaan henkilöön sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen suorittaessaan tässä pykälässä mainittuja tehtäviä. Postipaketin avaamista sääntelevät menettelysäännökset vastaavat voimassa olevan postipalvelulain 17 §:n 3 momenttia.

Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan uutta säännöstä, joka koskee postipakettiin sisältyviä luottamuksellisia viestejä. Jos 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuun postipakettiin sisältyy luottamuksellinen viesti, se tulee toimittaa vastaanottajalle tai, ellei vastaanottaja selviä lähetyksestä, Viestintäviraston käsiteltäväksi. Luottamuksellisia viestejä postiyritys ei siten saisi avata eikä hävittää. Uusi sääntely on tarpeen luottamuksellisen viestin salaisuuden turvaamiseksi.

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

56 §. Lähetysten säilyttäminen ja hävittäminen. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin tilanteista, joissa postiyritys voi hävittää postilähetyksen.

Pykälän 1 momentin mukaan postiyritys saa hävittää postilähetyksen, jonka sisältö on ilmeisesti pilaantunut. Postiyritys saa nytkin vastaavassa tilanteessa hävittää lähetyksen postipalvelulain 18 §:n 1 momentin nojalla. Säännöksen ilmaus todennäköisesti ehdotetaan korvattavaksi ilmauksella ilmeisesti. Lähetys on syytä voida hävittää vain silloin, kun pilaantuminen on ilmeistä ulkoisten seikkojen kuten hajun tai lähetyksen ulkonäön perusteella. Kynnys lähetyksen hävittämiseen on nytkin korkea, joten käytännön toimintaan ilmauksen muuttaminen ei vaikuta.

Pykälän 2 momentin mukaan postiyritys saa hävittää postilähetyksen lähettäjän suostumuksella. Ehdotettu säännös on uusi, mutta sillä ei muutettaisi vallitsevaa tilannetta. Näin voidaan toimia jo sopimussuhteenkin perusteella. Edellä ehdotetun uuden 53 §:n nojalla lähettäjä määrää lähetyksestä siihen saakka, kunnes se luovutetaan vastaanottajalle.

Momentti sisältää myös säännöksen, jonka mukaan postiyritys saa hävittää myös sellaisen avonaisen lähetyksen, josta ei ilmeisesti ole löydettävissä lähettäjän tai vastaanottajan selvittämistä edistäviä tietoja. Tällaisia lähetyksiä voivat olla esimerkiksi postikortit. Postipalvelulain 18 §:n 1 momenttiin sisältyy säännös, jonka mukaan postiyrityksellä ei ole velvollisuutta toimittaa tällaista lähetystä Viestintävirastoon. Säännöksellä ei ole tarkoitus muuttaa oikeustilaa.

Ehdotetun 3 momentin nojalla postiyritys saisi hävittää perillesaamattoman postipaketin ja suoramainontapostia sisältävän lähetyksen, jonka palauttamisesta ei ole sovittu postilähetyksen lähettäjän kanssa. Postiyritys voi hävittää tällaisen perillesaamattoman suoramainontapostin voimassa olevan lain 18 §:n 3 momentin nojalla. Sen sijaan postiyrityksellä ei nyt ole oikeutta hävittää sellaisia perillesaamattomia postipaketteja, joita ei voida palauttaa lähettäjälle. Tällainen hävittämisoikeus on tarpeen, koska postipalvelulaissa säännellään mainitunlaisten pakettien käsittelyä puutteellisesti. Jos lähettäjän osoitetiedot selviävät paketista, sitä ei voida toimittaa Viestintäviraston käsiteltäväksi, koska Viestintäviraston selvitystoimille ei ole tarvetta. Kuitenkaan postiyritys ei voi itse voimassa olevan lainsäädännön nojalla myöskään hävittää tällaisia postipaketteja. Tämänhetkisen sääntelyn puutteiden vuoksi postiyritys ei siis voi tehdä muuta tällaisille lähetyksille kuin säilyttää niitä varastoituna ilman ajallista takarajaa.

Postipakettien hävittämisellä ei puututtaisi perustuslaissa turvattuun luottamuksellisen viestin suojaan, koska postipaketit ovat lähtökohtaisesti tavaralähetyksiä. Edellä on selvitetty niistä perusteita, joiden vuoksi on tarpeen muuttaa sääntelyä siten, että perillesaamattomien pakettien käsittelyä ei enää hoideta viranomaistoimintana.

Ehdotetussa 4 momentissa säädetään lähetysten hävittämismenettelystä. Momentin mukaan postiyritys voi hävittää 3 momentissa tarkoitetun postipaketin aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun lähetyksen saapumisesta on ilmoitettu vastaanottajalle tai palauttamisesta lähettäjälle. Säilytysvelvollisuus koskee vain perillesaamatonta postipakettia, koska pykälässä tarkoitetuista lähetyksistä vain paketit voivat olla sellaisia, joita saatetaan tiedustella säilytysaikana. Säilyttämisellä halutaan turvata se, että pakettien hävittämisestä ei aiheudu oikeudenmenetyksiä. Kuuden kuukauden aikaraja lasketaan joko lähettäjälle tai vastaanottajalle tehdystä ilmoituksesta. Säilytysaika lähtee kulumaan lähettäjälle tehtävästä ilmoituksesta, jossa ilmoitetaan lähetyksen palauttamisesta ja kehotetaan lähettäjää lunastamaan paketti. Jos lähettäjän tiedot eivät ole selvillä, lähetysaika on laskettava vastaanottajalle tehdystä ilmoituksesta, jossa ilmoitetaan lähetyksen saapumisesta. Ilmoituksesta tulee käydä ilmi, että lähetys voidaan hävittää tai myydä kuuden kuukauden säilytysajan jälkeen.

Momentti sisältää myös säännöksen, jonka mukaan tämän pykälän mukainen hävittäminen on tehtävä viestin luottamuksellisuuden turvaavalla tavalla. Lähtökohtana on, että postiyritys ei hävitä luottamuksellisia viestejä. Säännös koskee vain sellaisia harvinaisia tilanteita, joissa esimerkiksi pilaantuneen lähetyksen yhteydessä joudutaan hävittämään myös luottamuksellinen viesti. Tällöin on huolehdittava siitä, että viestin sisältöä ei pystytä enää lukemaan ja hävitettävä lähetys esimerkiksi silppuamalla.

Pykälän 5 momentissa ehdotetaan säädettäväksi postiyritykselle oikeus myydä lähetys sen hävittämisen sijaan. Säännöksen mukaan hävittämisen sijaan postiyrityksellä on oikeus myydä tässä pykälässä tarkoitettu perillesaamaton postilähetys siten kuin elinkeinonharjoittajan oikeudesta myydä noutamatta jätetty esine annetussa laissa (688/1988) säädetään. Mainitussa laissa säädetään velvollisuudesta tehdä ilmoitus myyntiuhasta, jonka jälkeen esinettä on säilytettävä kolmen kuukauden ajan ennen myymistä. Kyseisen lain sääntely koskee sanamuotonsa mukaan vain tavaraa, jonka elinkeinonharjoittaja on ottanut korjattavaksi tai säilytettäväksi. Ehdotetulla viittaussäännöksellä sääntely ulotetaan koskemaan tavaraa, jonka postiyritys on ottanut kuljetettavakseen. Vastaavankaltainen säännös sisältyy kuljetusoikeudessa ainakin rautatiekuljetuslakiin (1119/2000).

Pykälän 6 momentin mukaan postiverkossa kuljetetusta tavarasta, joka ei ole enää yhdistettävissä postilähetykseen, on voimassa, mitä löytötavaralaissa (778/1988) säädetään. Säännös koskee sellaisia irtotavaroita, joita postilähetyksistä putoaa esimerkiksi pakkauksen auettua tai rikkouduttua. Irtotavaroita löytyy postilähetysten käsittelytiloista eikä niitä ole enää yleensä mahdollista yhdistää pakkauksiinsa. Tällaisia esineitä ei voida viedä Viestintäviraston käsiteltäviksi, koska niistä ei ole saatavissa mitään tietoja, joiden perusteella ne voitaisiin toimittaa lähettäjälle tai vastaanottajalle. Niistä ei voida myöskään ilmoittaa kenellekään, koska vastaanottajasta tai lähettäjästä ei ole löydettävissä mitään tietoja. Sen vuoksi niitä on käsiteltävä löytötavarana, jotka tulee toimittaa poliisille. Irtotavaraa käsiteltäneen löytötavaralain 5 §:ssä tarkoitettuna laitoslöytönä, josta ei suoriteta löytöpalkkiota ja jonka omistusoikeus siirtyy kolmen kuukauden säilytysajan jälkeen valtiolle.

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

57 §. Perillesaamattomien lähetysten käsittely Viestintävirastossa. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin siitä, missä tapauksissa ja miten Viestintävirasto voisi avata suljettuja kirjeitä. Säännös perustuu suurimmaksi osaksi postipalvelulain 32 a §:ään. Siihen ehdotetaan tehtäväksi joitakin muutoksia ja lisäyksiä. Lisäksi pykälään ehdotetaan tehtäväksi kielellisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sääntelyn sisältöön.

Ehdotetussa 1 momentissa on ensinnäkin syytä täsmentää, että Viestintävirasto ei pyri selvittämään lähettäjää tai vastaanottajaa vaan näiden osoitetietoja. Muutoksella on tarkoitus selventää voimassa olevaa sääntelyä.

Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös lähetyksistä, joista ei ole maksettu postimaksua tai joiden postimaksu on maksettu vajaana. Momentin mukaan tällaisiin lähetyksiin sovelletaan perillesaamattomia lähetyksiä koskevaa menettelyä vain lähettäjän tietojen selvittämiseksi. Tarkoituksena on, että lähetystä ei pyritä toimittamaan vastaanottajalle silloin, jos siitä ei ole maksettu voimassa olevaa maksua. Postiyrityksellä ei ole velvollisuutta toimittaa lähetyksiä perille maksutta, eikä tätä velvollisuutta voida asettaa myöskään viranomaiselle. Viestintäviraston tehtävänä ei ole toimittaa tällaisia lähetyksiä vastaanottajalle myöskään tiedustelujen johdosta. On kuitenkin tarkoituksenmukaista palauttaa lähetys takaisin lähettäjälle, jos siitä on löydettävissä palautusosoite. Kyseessä saattaa olla esimerkiksi kirje, joka on pudotettu kirjelaatikkoon epähuomiossa ilman postimerkkiä.

Momenttiin ehdotetaan myös uutta sääntelyä, jolla yleispalvelun tarjoaja velvoitetaan antamaan Viestintävirastolle maksuton pääsy osoiterekisteriinsä. Pääsy tulee antaa, jotta Viestintävirasto voi selvittää perillesaamattoman lähetyksen vastaanottajan tai lähettäjän osoitetiedot. Sääntelyä on tarpeen muuttaa, koska voimassa olevan sääntelyn on todettu olevan hankalasti sovellettavissa käytäntöön. Voimassa olevan postipalvelulain 32 b §:n mukaan avattu lähetys on toimitettava postiyritykselle ja sen mukaan on liitettävä tiedot, joiden perusteella lähetys voidaan toimittaa eteenpäin. On kuitenkin osoittautunut, että käytännössä Viestintävirastolla tulisi olla oikeus selvittää itse osoitteita niiden tietojen perusteella, joita avatusta lähetyksestä löytyy. Näin lähetykset saataisiin toimitettua edelleen nopeammin ja varmemmin kuin vallitsevassa menettelyssä, jossa lähetykset palautetaan postiyritykselle. Näin vältyttäisiin myös esimerkiksi lähetyksestä löytyneen henkilötunnuksen siirtämiseltä tarpeettomasti Viestintäviraston ja postiyrityksen välillä.

Ehdotettu 2 momentti vastaisi pääosin postipalvelulain 32 a §:n 2 momenttia. Siihen ehdotetaan kuitenkin lisättäväksi uusi 3 kohta. Ehdotetussa 3 kohdassa säädetään Viestintävirastolle oikeus avata suljettu kirje, jos on ilmeistä, että lähetyksen sisältö estää kuljettamasta lähetystä turvallisuussyistä edelleen. Kohta on tarpeen, koska voimassa olevassa postipalvelulaissa ei ole säännöstä, joka soveltuisi sellaiseen tilanteeseen, jossa ulkomailta tullutta kauttakulkulähetystä ei voida lähettää edelleen sen sisällön vuoksi. Kohdan mukaan on oltava ilmeistä, että lähetyksessä on tällaista sisältöä. Lentoteitse kuljetettavat lähetykset postiyritys tarkistaa etukäteen siten, että turvallisuutta vaarantavat sisällöt kyetään hyvin varmasti toteamaan. Kauttakulkulähetys voi sisältää esimerkiksi räjähteitä, joita ei voida kuljettaa lentokuljetuksena. Viranomaisen on tarpeen pystyä avaamaan tällaiset lähetykset, jotta se pystyy käsittelemään niitä sisällön mukaisesti. Avatun lähetyksen käsittelystä Viestintävirastossa säädetään jäljempänä 59 §:ssä.

Pykälästä ehdotetaan poistettavaksi kokonaan postipalvelulain 32 a §:n 3 momenttia vastaava säännös, joka sisältää postipakettien avaamista koskevan sääntelyn. Paketteja koskevaa sääntelyä ei tarvita erikseen, koska niitä ei enää tuoda Viestintäviraston käsiteltäviksi.

Ehdotetussa 3 momentissa säännellään lähetysten avaamismenettelyä Viestintävirastossa. Momentti vastaa voimassa olevan lain 32 a §:n 4 momenttia. Siihen ehdotetaan tehtäväksi vain terminologinen muutos, jolla ei ole vaikutusta sääntelyn sisältöön.

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

58 §. Lähetyksen palauttaminen Viestintävirastosta postiyritykselle. Pykälässä säädettäisiin menettelystä tilanteessa, jossa suljetusta lähetyksestä löytyisi tietoja, joiden perusteella voitaisiin selvittää vastaanottajan tai lähettäjän osoitetiedot. Säännös vastaa pääosin voimassa olevan lain 32 b §:ää. Menettelyä on kuitenkin tarkoitus muuttaa siten, että Viestintävirasto lähettää postiyritykselle ne osoitetiedot, jotka se on itse selvittänyt. Voimassa olevan sääntelyn nojalla Viestintävirasto on lähettänyt uudelleen suljetun lähetyksen ohessa postiyritykselle ne tiedot, joiden avulla postiyritys on voinut selvittää osoitteen. Edellä 57 §:n perusteluissa on selvitetty syitä käytännön muuttamiseen. Lähetys osoitetietoineen lähetetään kuitenkin postiyritykselle edelleen toimitettavaksi, kuten nykyisinkin.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi tarkennus, jonka tarkoituksena on korostaa, että selvitettävinä eivät ole vastaanottaja tai lähettäjä vaan näiden osoitteet.

Voimassa olevan postipalvelulain 32 b §:n 3 momenttia vastaava säännös ehdotetaan siirrettäväksi 54 §:ään, jossa säädetään perillesaamattomien lähetysten palauttamisesta lähettäjälle.

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

59 §. Avatun lähetyksen käsittely Viestintävirastossa. Pykälässä säädetään Viestintäviraston avaamien lähetysten säilytysajasta, hävittämisestä ja myymisestä. Sääntely vastaa pääosin postipalvelulain 32 c §:ää.

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi täsmennys, kun termi toimittaa eteenpäin korvataan ilmauksella toimittaa vastaanottajalle tai palauttaa lähettäjälle. Täsmennyksellä ei muuteta oikeustilaa.

Ehdotetussa 2 momentissa säädetään Viestintäviraston oikeudesta hävittää tai myydä perillesaamaton lähetys. Säännös vastaa voimassa olevan lain 32 c §:n 2 momenttia. Siihen ehdotetaan tehtäväksi vain terminologinen muutos, jolla ei ole vaikutusta sääntelyn sisältöön.

Pykälän 3 momentissa säädetään siitä, miten myynnistä kertyneitä varoja ja lähetysten sisältämiä rahoja tuloutetaan Viestintävirastolle. Sääntely koskee niitä tuloja, jotka ovat kertyneet Viestintäviraston hoitamasta lähetysten myynnistä. Postiyritysten ei tarvitse tulouttaa Viestintävirastolle vastaavia, myynnistä saamiaan tuloja. Sääntelyä ehdotetaan täydennettäväksi mahdollisuudella luovuttaa lähetysten sisältö yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Uusi mahdollisuus on tarpeen, koska lähetykset eivät välttämättä sisällä sellaista tavaraa, jolla voisi olla myyntiarvoa. Niillä voi kuitenkin olla sellainen käyttöarvo, jonka vuoksi ne soveltuisivat annettavaksi hyväntekeväisyyteen. Koska nykyinen sääntely ei suoraan anna siihen mahdollisuutta, sitä koskeva säännös on tarpeen.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti. Momentti koskee sellaisia lähetyksiä, joita ei voida niiden sisällön vuoksi kuljettaa turvallisuussyistä edelleen. Momentin mukaan Viestintäviraston on poistettava tällaisesta lähetyksestä sisältö, joka estää kuljettamisen. Kyseessä olevia lähetyksiä ovat erityisesti ne, jotka sisältävät lentoturvallisuudelle riskin muodostavia aineita tai tavaroita. Näitä on kuvattu edellä 57 §:n perusteluissa. Ehdotetussa momentissa säädetään Viestintävirastolle velvollisuus poistaa kyseisenlainen sisältö ja toimittaa lähetys sen jälkeen postiyritykselle edelleen välitettäväksi. Kuvattu menettely on tarkoituksenmukainen, jotta lähetykseen jäävä muu sisältö ja mahdollinen viesti pystytään toimittamaan vastaanottajalle tai palauttamaan lähettäjälle.

Poistetun sisällön Viestintävirasto voi myydä, hävittää tai luovuttaa samalla tavoin kuin perillesaamattomien lähetysten sisällön. Siten kyseistä sisältöä koskevat esimerkiksi samat säännökset myymisestä, varojen tulouttamisesta ja luovuttamisesta yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Menettely poikkeaa kuitenkin perillesaamattomien lähetysten käsittelystä siten, että siinä ei tarvitse noudattaa 1 momentissa säädettyä määräaikaa. Siten Viestintäviraston ei tarvitse säilyttää poistettua sisältöä kuuden kuukauden ajan, vaan se voidaan hävittää ilman säilytysaikaa

Momentissa säädetään myös siitä, miten Viestintäviraston tulee toimittaa lähetys postiyritykselle edelleen kuljetettavaksi. Säännöksen mukaan Viestintäviraston on tehtävä lähetykseen merkinnät avaamisesta ja sisällön poistamisesta. Menettely vastaa siten pääosin sitä menettelyä, jota noudatetaan muiden avattujen lähetysten edelleen toimittamisessa. Viestintäviraston on kuitenkin tehtävä lähetykseen myös merkintä siitä, että lähetyksestä on poistettu sisältöä. Merkintä on tarpeen viestinnän luottamuksellisuuden suojaamiseksi.

Voimassa oleva 4 momentti siirtyy 5 momentiksi. Momentin 3 kohdasta ehdotetaan poistettavaksi viittaus lähetykseen, jota ei ilmeisesti ole tarkoitettu henkilökohtaiseksi. Koska perillesaamattomien lähetysten sääntelyssä ei enää yleisesti käytetä erottelua ilmeisesti henkilökohtaisiin ja muihin lähetyksiin, tällainen viittaus on tarpeeton. Ilmauksella tarkoitetaan voimassa olevassa laissa erityisesti osoitteellista suoramainontaa. Suoramainontapostia ei kuitenkaan toimiteta Viestintäviraston käsiteltäväksi. Lisäksi 4 momentin pilaantuneita lähetyksiä koskevaan kriteeriin ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin edellä 56 §:ään. Siten ilmaus todennäköisesti pilaantunut korvataan ilmauksella ilmeisesti pilaantunut.

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

60 §. Virkavastuu. Pykälässä säädetään perillesaamattomia lähetyksiä käsittelevien rikosoikeudellisesta virkavastuusta. Sääntely vastaa voimassa olevan lain 32 d §:ää. Siihen ehdotetaan vain pientä kielellistä muutosta, jolla ei ole vaikutusta sääntelyn sisältöön.

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

61 §. Poikkeus viranomaisen asiakirjan julkisuudesta ja vaitiolovelvollisuus. Pykälä koskee postilähetysten ja asiakirjojen salassapitoa ja vaitiolovelvollisuutta. Säännös perustuu postipalvelulain 32 e §:ään. Siihen ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos kuin edellä olevaan 58 §:ään. Muutoksella täsmennetään selvittelyn koskevan osoitetietoja eikä tietoa lähettäjästä tai vastaanottajasta.

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

11 luku. Postiyrityksen muut velvollisuudet

62 §. Luottamuksellisen viestin salaisuuden turvaaminen. Pykälässä säädetään kaikkia postiyrityksiä koskevasta velvollisuudesta turvata luottamuksellisen viestin salaisuus. Pykälä perustuu postipalvelulain 15 §:n 1 momenttiin. Pykälä koskee sekä voimassa olevassa että ehdotetussa laissa postiyrityksen lisäksi sitä, joka tarjoaa postiyrityksen palveluita asiakkaille. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi asiamiesposteja.

Säännökseen ehdotetaan tehtäväksi lisäys, jonka nojalla velvollisuutta turvata kirjesalaisuus sovellettaisiin myös niihin, jotka käsittelevät postilähetyksiä postiyrityksen kanssa tekemänsä sopimuksen nojalla. Tällaisella käsittelijällä tarkoitetaan esimerkiksi yritystä, joka hoitaisi lähetysten lajittelun tai tulostamisen postiyrityksen puolesta olematta itse postiyritys.

Postipalvelulain 15 §:n 2 momenttiin sisältyy velvollisuus turvata kielelliset oikeudet. Esityksessä kyseinen velvollisuus ehdotetaan siirrettäväksi 20 §:ään yleispalvelun tarjoajaa koskevaksi.

Säännös ei ole ristiriidassa postidirektiivin 9 artiklan 2 ja 3 kohdan kanssa.

63 §. Vaitiolovelvollisuus. Pykälässä säädetään vaitiolovelvollisuudesta, jolla turvataan luottamuksellisen viestin salaisuutta ja liike- ja asiakassuhdetta koskevia tietoja. Säännös perustuu postipalvelulain 16 §:ään.

Säännökseen ehdotetaan tehtäväksi vastaava lisäys kuin kirjesalaisuutta koskevaan 63 §:ään. Voimassa oleva sääntely asettaa vaitiolovelvollisuuden postiyritykselle sekä sille, joka postiyrityksen kanssa tekemänsä sopimuksen nojalla tarjoaa postiyrityksen palveluja asiakkaille. Käytännössä tämä koskee asiamiesposteja. Vaitiolovelvollisuuden piiriin ehdotetaan tuotavaksi myös ne, jotka postiyrityksen kanssa tekemänsä sopimuksen nojalla käsittelevät postilähetyksiä. Kuten 62 §:n perusteluissa mainitaan, tällainen käsittelijä voisi olla esimerkiksi lajittelua tai tulostusta hoitava yritys.

Säännös ei ole ristiriidassa postidirektiivin 9 artiklan 2 ja 3 kohdan kanssa.

64 §. Postiyrityksen velvollisuus varautua poikkeusoloihin. Pykälän mukaan postiyrityksen on valmiussuunnittelulla ja poikkeusoloihin varautumisella huolehdittava siitä, että sen toiminta jatkuu mahdollisimman häiriöttömästi myös valmiuslaissa (1080/1991) tarkoitetuissa poikkeusoloissa sekä normaaliolojen häiriötilanteissa. Ehdotettu säännös perustuu sisällöllisesti osin postipalvelulain 29 §:n 1 momenttiin. Säännöksen sanamuotoa ehdotetaan muutettavaksi siten, että se vastaa sisällöltään muun muassa viestintämarkkinalain sekä televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain varautumissäännöksiä.

Säännökseen ehdotetaan lisättäväksi velvollisuus varautua myös normaaliolojen häiriötilanteisiin. Varautumisen tavoitteena on varmistaa, että postiyritys pystyy myös normaaliolojen häiriötilanteen sattuessa jatkamaan toimintaansa. Vastaava velvollisuus koskee viestinnän alalla myös esimerkiksi teleyrityksiä sekä televisio- ja radiotoiminnan harjoittajia. Normaaliolojen häiriötilanteita ovat sellaiset tilanteet, jotka voivat aiheuttaa vakavia häiriöitä postiyrityksen normaaliin toimintaan. Häiriöitä voivat aiheuttaa esimerkiksi pandemia, terrori-isku, suuronnettomuus, luonnonkatastrofi, vakava häiriö toiminnan harjoittajan omissa laitteissa tai järjestelmissä taikka tietoliikenteeseen tai -järjestelmiin kohdistuva häirintä.

Varautumisvelvollisuus tarkoittaa sitä, että postiyrityksen on tunnistettava etukäteen kriisitilanteiden ja poikkeusolojen toiminnalleen aiheuttamat vaikutukset sekä palvelutarpeensa kyseisissä tilanteissa. Varautuminen tarkoittaa normaalioloissa valmiussuunnittelua ja tiettyjä etukäteisvalmisteluita kriisitilanteiden varalle. Yritys voi valmistautua kriisitilanteisiin esimerkiksi kouluttamalla henkilöstöä, perustamalla valmiusryhmiä, suojaamalla laitteita ja tiloja, rakentamalla teknisiä varajärjestelmiä tai sopimalla henkilökunnan kanssa töiden järjestelystä kriisitilanteissa.

Eri postiyritykset voidaan velvoittaa varautumaan poikkeusoloihin ja normaaliolojen häiriötilanteisiin eritasoisin valmisteluin. Erityisesti yleispalvelun tarjoajan on varauduttava erilaisiin tilanteisiin siten, että toiminta on mahdollisimman hyvin turvattua kaikissa oloissa.

Pykälällä pannaan osin täytäntöön postidirektiivin 5 artikla.

65 §. Tarkemmat säännökset varautumisesta. Pykälässä valtuutettaisiin eri viranomaiset antamaan tarkempia säännöksiä ja määräyksiä varautumisesta. Voimassa olevan lain 29 §:n 1 momentissa valtuutetaan liikenne- ja viestintäministeriö antamaan poikkeusoloihin varautumiseen liittyviä ohjeita. Valtuutus ehdotetaan poistettavaksi, koska perustuslakivaliokunnan vakiintuneen tulkinnan mukaan viranomainen voi laissa säädetyn tehtävänsä alalla antaa ohjeita ilman eri valtuutustakin (esim. PeVL 48/2006 vp, PeVL 6/2003 vp, PeVL 20/2004 vp, PeVL 30/2005 vp). Varautumisvelvollisuuden täsmentämiseksi on sen sijaan syytä valtuuttaa viranomaiset antamaan oikeudellisesti sitovia normeja. Koska 64 § koskee myös normaaliolojen häiriötilanteita, myös niihin varautumisesta voitaisiin antaa alemmanasteista sääntelyä.

Pykälän 1 momentin mukaan tarkempia säännöksiä postiyrityksen 64 §:ssä tarkoitetusta varautumisvelvollisuudesta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. Säännökset voivat koskea yhteiskunnan johtamisen tai turvallisuuden taikka elinkeinoelämän toimintakyvyn varmistamiseksi tarpeellista postitoiminnan järjestämistä. Postiverkon ylläpitämisellä voi esimerkiksi poikkeusoloissa olla keskeinen merkitys yhteiskunnan johtamisen tai turvallisuuden kannalta, jos kaikille kansalaisille on saatava välitettyä viestejä. Poikkeusolojen vallitessa sähköisen viestinnän keinot saattavat olla haavoittuvia. Joissakin tilanteissa saattaa olla myös tärkeää saada kaikille jokin fyysinen lähetys, jolloin postiverkon tavoittavuus saattaa olla olennaisen tärkeää. Elinkeinoelämän toimintakyvyn varmistamisella tarkoitetaan sekä postiyrityksen oman toiminnan varmistamista että sen toiminnan merkitystä muulle elinkeinoelämälle.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa säännöksiä sellaisista toimista, joiden avulla toimintakykyä voidaan varmistaa. Asetuksessa voidaan esimerkiksi säätää siitä, mitkä toiminnot postiyrityksen tulee asettaa kriisitilanteessa etusijalle. Sähköisessä viestinnässä on asetuksen tasolla annettu esimerkiksi säännökset teleyritysten velvollisuudesta välittää viranomaistiedotteita (valtioneuvoston asetus viestintämarkkinoihin liittyvästä varautumisvelvollisuudesta ja viranomaistiedotteiden välittämisvelvollisuudesta, 838/2003). Vastaavalla tavalla voi olla tarpeen varautua siihen, että joissakin kriisitilanteissa yleispalvelun tarjoaja velvoitettaisiin asetuksella erikseen välittämään viranomaistiedotuksia fyysisessä muodossa.

Viestintävirastolle annetaan pykälän 2 momentissa valtuutus antaa postiyrityksen varautumisvelvollisuutta koskevia tarkempia teknisiä määräyksiä. Momentissa määritellään tarkemmin, mitä määräykset voivat koskea. Momentin 1 kohdan mukaan määräykset voivat koskea postipalveluiden teknisiä ominaisuuksia. Tällaisia voivat olla esimerkiksi maksumerkintöjä koskevat määräykset. Momentin 2 ja 3 kohdan mukaan määräykset voivat koskea postiyrityksen toiminnan ja palvelujen turvaamiseen poikkeusoloissa liittyviä asiakirjoja sekä teknisiä toimenpiteitä häiriöiden minimoimiseksi. Esimerkkinä näistä kohdista voivat olla erilaisten laitteiden tai järjestelmien suojaustoimiin liittyvät tekniset vaatimukset sekä suojaustoimien dokumentointi. Momentin 4 kohdan nojalla Viestintävirasto voi antaa määräyksiä muista näihin verrattavista teknisistä kysymyksistä.

Valtioneuvoston asetuksella tai Viestintäviraston määräyksellä ei voida antaa yleisiä oikeussääntöjä esimerkiksi yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteista eikä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluisivat lain alaan.

Pykälällä pannaan osin täytäntöön postidirektiivin 5 artikla.

66 §. Varautumisesta aiheutuneet kustannukset. Pykälässä säädetään postiyrityksen oikeudesta saada varautumisvelvollisuuden aiheuttamista kustannuksista korvausta Huoltovarmuuskeskuksesta. Pykälän 1 momentin mukaan postiyrityksellä on oikeus saada varautumisesta aiheutuneista kustannuksista korvausta huoltovarmuuden turvaamisesta annetussa laissa (1390/1992) tarkoitetusta huoltovarmuusrahastosta ainoastaan, jos kustannukset ovat postiyrityksen toiminnan luonne ja laajuus huomioon ottaen huomattavia.

Varautumisvelvollisuuden täyttämisestä aiheutuvat tehtävät saattavat edellyttää toimenpiteitä, jotka selvästi poikkeavat yrityksen tavanomaisena pidettävästä toiminnasta ja joista aiheutuu olennaisia lisäkustannuksia. Tällaisista kustannuksista tulisi aina ennen toimenpidettä sopia asianomaisen viranomaisen kanssa.

Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettujen kustannusten korvaamisesta päättää liikenne- ja viestintäministeriön esityksestä Huoltovarmuuskeskus. Korvaushakemukset osoitetaan Huoltovarmuuskeskukselle. Koska liikenne- ja viestintäministeriö on postitoiminnan asiantuntijaviranomainen, ministeriölle ehdotetaan selkeää roolia korvauspäätöksiä valmisteltaessa. Siksi Huoltovarmuuskeskus tekisi päätöksen liikenne- ja viestintäministeriön esityksestä. Korvaushakemusten käsittely vastaisi näin muun muassa viestintämarkkinalaissa ja televisio- ja radiotoiminnasta annetussa laissa säädettyä.

Varautumisesta aiheutuneiden kustannusten huomattavuutta arvioitaessa kustannukset on suhteutettava muun muassa postiyrityksen toiminnan luonteeseen, sen kilpailutilanteeseen markkinoilla ja postiyrityksen liikevaihtoon. Harkinnassa on otettava huomioon myös postiyrityksen mahdollisuus hyödyntää varautumisvelvollisuuden täyttämiseksi välttämättömiä investointeja kaupallisesti.

Pykälällä pannaan osin täytäntöön postidirektiivin 5 artikla.

12 luku. Postitoiminnan ohjaus ja valvonta

67 §. Yleinen ohjaus, kehittäminen ja valvonta. Ehdotetussa pykälässä säädetään liikenne- ja viestintäministeriön sekä Viestintäviraston postitoiminnan alaan kuuluvista tehtävistä.

Pykälän 1 momentin mukaan postitoiminnan yleinen ohjaus ja kehittäminen kuuluu liikenne- ja viestintäministeriölle. Viestintävirasto puolestaan valvoo 2 momentin nojalla lain noudattamista. Viestintäviraston tehtävänä on myös julkaista vuosittain kertomus siitä, miten yleispalvelun tarjoaja on noudattanut 19 §:ssä säädettyä laatustandardia. Postiyrityksen tulee puolestaan 42 §:n nojalla teettää standardin noudattamista mittaava tutkimus riippumattomalla taholla ja toimittaa se tiedoksi Viestintävirastolle. Tehtävien jako vastaa voimassa olevan lain 30 §:ssä säädettyä.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti. Siinä säädetään liikenne- ja viestintäministeriölle sekä Viestintävirastolle velvollisuus toimia tarvittaessa yhteistyössä kilpailu- ja kuluttajaviranomaisten kanssa. Uusi säännös on tarpeen direktiivissä edellytetyn yhteistyövelvollisuuden toteuttamiseksi.

Yhteistyöllä tarkoitetaan pykälässä tietojen vaihtoa ja neuvotteluja viranomaisten välillä sekä pyrkimystä viranomaisten kannanottojen koordinointiin. Viranomaiset voisivat tehdä yhteistyötä useamman viranomaisen käsiteltävänä olevassa riitatapauksessa esimerkiksi järjestämällä yhteisen neuvottelun postiyrityksen ja asiaa käsittelevien viranomaisten välillä. Samanaikaiset neuvottelut useamman viranomaisen kanssa saattaisivat helpottaa postiyrityksen asemaa hallinnon palveluperiaatteen edellyttämällä tavalla.

Yhteistyö tarkoittaa myös sitä, että samaa tekoa tai laiminlyöntiä koskevat toisen viranomaisen asettamat seuraamukset tulisi mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon teon tai laiminlyönnin seuraamuksia harkittaessa.

Pykälällä pannaan täytäntöön postidirektiivin 22 artiklan 1 kohta.

68 §. Postitoiminnan valvontamaksu. Pykälässä säädetään postiyrityksen velvollisuudesta maksaa Viestintävirastolle postitoiminnan valvontamaksua. Velvollisuus koskee kaikkia postiyrityksiä. Valvontamaksut määrätään niiden kustannusten perusteella, joita Viestintävirastolle aiheutuu postitoiminnan valvontatehtävistä. Säännös vastaa voimassa olevan postipalvelulain 31 §:ää.

Postitoiminnan valvontamaksua koskeva sääntely vastaa kaiken kaikkiaan postipalvelulain valvontamaksusääntelyä. Postipalvelulakia muutettiin lailla 886/2005 (HE 67/2005) siten, että eduskunnan perustuslakivaliokunnan tekemät linjaukset tietynlaisten maksujen valtiosääntöoikeudellisesta veronluonteisuudesta otettiin huomioon. Perustuslakivaliokunta on mainittua hallituksen esitystä koskevassa lausunnossaan (PeVL 29/2005) arvioinut säännösten täyttävän perustuslakivaliokunnan käytännössä verolaille asetetut vaatimukset.

Pykälä ei ole ristiriidassa postidirektiivin 9 artiklan 2 kohdan kanssa.

69 §. Postitoiminnan valvontamaksun suuruus. Säännöksessä määritellään postitoiminnan valvontamaksun suuruus ja sen määräytyminen eri tilanteissa. Pykälä vastaa postipalvelulain 31 a §:ää. Vain postiyrityksen kahden ensimmäisen toimintavuoden maksujen suuruutta ehdotetaan tarkistettavaksi.

Pykälän 2 momentissa säädetään siitä, millainen valvontamaksu peritään uusilta, postitoiminnan vasta aloittaneilta postiyrityksiltä. Voimassa olevan postipalvelulain 31 a §:n 2 momentin mukaan tällaisen yrityksen valvontamaksu on ensimmäisenä toimintavuonna 2 000 euroa ja toisena toimintavuonna 10 000 euroa. Koska ehdotetulla lailla pyritään kannustamaan kilpailevia yrityksiä, uusien yritysten maksuja ehdotetaan alennettavaksi puoleen nykyisestä. Ehdotuksen mukaan uudelta postiyritykseltä perittävä postitoiminnan valvontamaksu on siten ensimmäisenä toimintavuonna 1 000 euroa ja toisena toimintavuonna 5 000 euroa. Kolmannen ja sitä seuraavien vuosien maksu määräytyy 1 momentissa säädetyllä tavalla.

Maksun suuruus ja määräytyminen eivät ole yhteydessä postidirektiiviin.

70 §. Maksun määräytymisen perusteena oleva liikevaihto konsernissa. Pykälässä säädetään siitä, miten konsernin liikevaihtoa käsitellään postitoiminnan valvontamaksua määrättäessä. Pykälä vastaa postipalvelulain 31 b §:ää.

Sääntely on kansallista lainsäädäntöä, joka ei ole yhteydessä postidirektiiviin.

71 §. Postitoiminnan valvontamaksun määrääminen ja periminen. Pykälän 1 momentin mukaan postitoiminnan valvontamaksun määrää maksettavaksi Viestintävirasto. Postiyrityksille säädetään 2 momentissa velvollisuus antaa Viestintävirastolle tietoja liikevaihdostaan, jotta virasto pystyy määräämään maksun. Pykälän 3 momentin mukaan postitoiminnan valvontamaksu saadaan periä ilman tuomiota tai päätöstä. Momentissa säädetään myös viivästystapauksissa perittävästä viivästyskorosta tai viivästysmaksusta.

Pykälä vastaa voimassa olevan lain 31 c §:ää. Vain 3 momenttiin sisältyvää lakiviittausta ehdotetaan muutettavaksi.

Maksun määräämistä ja perimistä koskevat säännökset eivät ole yhteydessä postidirektiiviin.

72 §. Tiedonantovelvollisuus. Pykälässä säädetään liikenne- ja viestintäministeriön sekä Viestintäviraston oikeudesta saada tietoja postiyrityksiltä. Säännös perustuu osittain postipalvelulain 32 §:ään. Sitä ehdotetaan muutettavaksi siten, että postidirektiivissä edellytetyt tiedonsaantioikeudet toteutuvat.

Pykälän 1 momentin mukaan sen estämättä, mitä asiakirjojen salassapidosta muualla laissa säädetään, postiyrityksellä on velvollisuus kerätä ja luovuttaa liikenne- ja viestintäministeriölle ja Viestintävirastolle postiyritykseltä sellaisia tietoja taloudestaan ja harjoittamastaan tämän lain mukaisesta toiminnasta, jotka ovat tarpeen tässä laissa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi tai näihin tehtäviin liittyvien tilastojen laatimiseksi. Tiedot on luovutettava maksutta, ilman aiheetonta viivytystä ja viranomaisen pyytämässä muodossa.

Säännös vastaa osin postipalvelulain 32 §:ää. Sitä ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että postiyrityksellä on velvollisuus sekä kerätä että luovuttaa tietoja viranomaiselle tämän pyynnöstä. Tietojen keräämistä edellytetään esimerkiksi postidirektiivin implementoinnin valvomiseksi laadittavia komission raportteja varten.

Pykälään ehdotetaan myös lisättäväksi velvollisuus luovuttaa tietoja tilastointia varten. Tiedonsaantioikeuden laajentaminen on tarpeen, koska postidirektiiviin on lisätty säännös, jonka nojalla viranomaisten tulee saada tietoa myös tilastointitarkoituksiin. Viranomaisen tilastojen laatiminen sidotaan säännöksessä tämän lain mukaisiin tehtäviin. Viestintävirasto laatii tällä hetkellä säännöllisesti tilastoja posti- ja pienkuljetustoiminnasta. Sen lisäksi viraston tehtävänä on toimittaa tietoja eurooppalaisiin tilastoihin, joiden avulla seurataan postidirektiivin toimeenpanoa. Tilastoja laatiessaan viranomaisen on otettava huomioon, että tietoja postiyritysten liiketoiminnasta ei saa julkaista laajemmin kuin tilastolaissa (280/2004) säädetään.

Tiedot on luovutettava maksutta, ilman aiheetonta viivytystä ja viranomaisen pyytämässä muodossa. Voimassa olevassa postipalvelulaissa tällaista velvollisuutta ei ole. Sääntelyyn on tarpeen lisätä tällainen täsmennys viranomaisten tiedonsaannin turvaamiseksi. Viranomaisen tietopyyntöjä sääntelevät lisäksi hallintomenettelylaki sekä hallinnon yleiset periaatteet, kuten suhteellisuusperiaate ja tarkoitussidonnaisuuden periaate. Suhteellisuusperiaatteesta seuraa, että viranomaisen tietopyyntöjen tulee olla oikeasuhteisia. Siksi tietoja ei voida vaatia toimittamaan esimerkiksi laajemmin kuin tarkoituksen toteuttamiseksi on tarpeen.

Pykälän 2 momentissa säädetään velvollisuuksista, jotka koskevat muita kuin postiyrityksiä. Pykälän mukaan mainittu tietojen keräämis- ja luovutusvelvollisuus koskee myös muita yrityksiä, joilla on hallussaan postitoiminnan tai tässä laissa tarkoitettujen viranomaistehtävien kannalta välttämättömiä ja merkityksellisiä tietoja. Tällaisia yrityksiä voisivat olla esimerkiksi pakettipalveluita tarjoavat yritykset tai tulostusoperaattorit. Muilta kuin postiyrityksiltä saatavat tiedot ovat välttämättömiä ja merkityksellisiä esimerkiksi Viestintäviraston laatiessa tilastoja Suomen postimarkkinoista. Tällaisia tilastoja ei voida laatia ilman muilta yrityksiltä saatavia tietoja liikevaihdosta, lähetysmääristä tai muusta vastaavasta keskeisestä seikasta. Tilastojen laatiminen taas on välttämätöntä muun muassa siksi, että Viestintävirasto pystyy toteuttamaan lain mukaista tehtäväänsä seurata kilpailutilannetta postimarkkinoilla.

Pykälän 3 momentin mukaan liikenne- ja viestintäministeriön ja Viestintäviraston on ilmoitettava tietojen käyttötarkoitus sekä perusteltava tietojen luovutusta koskeva pyyntö. Velvollisuudet ovat myös yleisten hallintoperiaatteiden mukaisia. Tietojen luovutuspyynnöt tulisi perustella aina, ilman yrityksen erillistä pyyntöä.

Ehdotetun 4 momentin mukaan Viestintäviraston tulee luovuttaa tässä laissa säädettyjä tehtäviä suorittaessaan saamansa 1 momentissa tarkoitetut tiedot liikenne- ja viestintäministeriölle tämän pyynnöstä. Ehdotetun momentin mukainen oikeus tietojen luovuttamiseen ei ole laajempi kuin pykälän 1 momentin mukainen tiedonsaantioikeus. Viestintävirasto kerää jossain määrin tietoa postitoiminnan markkinoista jo nyt, mutta esityksessä ehdotetun markkinoiden arvioinnin myötä virastolle tulee merkittävästi lisää tiedonkeruu- ja analysointitehtäviä. Postitoiminnan yleinen ohjaus ja kehittäminen edellyttävät, että liikenne- ja viestintäministeriö voi tarvittaessa käyttää viraston keräämiä ja analysoimia tietoja. Toiminnan tehostamiseksi ja yksinkertaistamiseksi on tarpeen velvoittaa Viestintävirasto luovuttamaan ministeriölle tällaisia tietoja, jos ministeriö niitä pyytää.

Momentissa säädetään lisäksi, että Viestintäviraston on ilmoitettava luovutuksesta viivytyksettä sille, jonka antamia tietoja luovutus koskee. Viestintäviraston tulee säännöksen nojalla ilmoittaa tiedon antajalle aina ilman erityistä pyyntöä. Säännöksen tarkoituksena on turvata tietojen antajan oikeus saada tietää, mihin annettuja tietoja käytetään.

Säännöksellä pannaan täytäntöön postidirektiivin 22 a artiklan 1 ja 2 kohta.

73 §. Ulkomaiselta viranomaiselta saadun asiakirjan käyttö. Ehdotetun pykälän mukaan liikenne- ja viestintäministeriö ja Viestintävirasto saavat käyttää ulkomaiselta viranomaiselta saatua salassa pidettävää asiakirjaa vain siihen tarkoitukseen, jota varten se on annettu. Vastaavaa säännöstä ei sisälly voimassa olevaan postilainsäädäntöön. Säännös on tarpeen lisätä lakiin postidirektiivin mukaisen velvoitteen implementoimiseksi.

Ehdotettu säännös on tarpeen, koska Euroopan yhteisön jäsenmaissa asiakirjojen salassapitoa koskevat säännökset saattavat erota toisistaan. Suomessa asiakirjojen julkisuus on pääsääntö. Jos suomalainen viranomainen saa toisen EY-jäsenmaan viranomaiselta salassa pidettävää aineistoa, sitä on säännöksen nojalla käsiteltävä luottamuksellisena myös Suomessa. Aineistoa ei voi tällöin arvioida Suomen asiakirjojen julkisuutta koskevan lainsäädännön nojalla. Säännöksen tarkoituksena on madaltaa toisen valtion viranomaisen kynnystä luovuttaa salassa pidettävä asiakirja Suomeen, jossa se saattaisi julkisuuslain perusteella muuttua julkiseksi asiakirjaksi. Pykälä koskee kaikista valtioista saapuvia asiakirjoja.

Pykälän nojalla suomalaiset viranomaiset voivat myös saada salassapitosäännösten estämättä toisen EY-valtion valvontaviranomaiselta aineistoa suomalaisen postiyrityksen toiminnasta toisen valtion alueella tai toisen valtion postiyrityksen toiminnasta kotimaassaan, jos toiminnalla on jokin yhteys suomalaisen postitoiminnan valvontaan.

Pykälän lisäksi sovellettavaksi voi tulla myös julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 2 kohta, jonka mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat asiakirjat, jotka koskevat Suomen valtion, Suomen kansalaisen tai Suomessa toimivan yhteisön suhteita toisen valtion viranomaisiin, henkilöihin tai yhteisöihin, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi vahinkoa tai haittaa Suomen kansainvälisille suhteille tai edellytyksille toimia kansainvälisessä yhteistyössä. Jos toisessa valtiossa salaiseksi luokiteltua asiakirjaa käsiteltäisiin Suomessa julkisena asiakirjana, se saattaisi heikentää Suomen edellytyksiä toimia postialan kansainvälisessä yhteistyössä.

Säännöksellä pannaan täytäntöön postidirektiivin 22 a artiklan 4 kohta.

74 §. Tietojen luovuttaminen Euroopan komissiolle ja toisille ETA-valtioille. Pykälän 1 momentin mukaan liikenne- ja viestintäministeriöllä ja Viestintävirastolla on velvollisuus luovuttaa Euroopan komission ja toisen Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion valvontaviranomaisen pyynnöstä postipalvelujen sisämarkkinoiden valvonnan kannalta tarpeelliset tiedot.

Sen lisäksi, mitä julkisuuslaissa säädetään, liikenne- ja viestintäministeriöllä ja Viestintävirastolla on 2 momentin mukaan oikeus luovuttaa salassa pidettävä asiakirja sekä ilmaista salassa pidettävä tieto Euroopan komissiolle ja toisen Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion valvontaviranomaiselle, jos se on postipalvelujen sisämarkkinoiden valvonnan kannalta välttämätöntä.

Säännöksellä pannaan täytäntöön postidirektiivin 22 a artiklan 3 kohta. Postidirektiiviin on lisätty telemarkkinoiden direktiivien mallin mukaista sääntelyä, jolla pyritään luomaan toimivat postipalveluiden sisämarkkinat. Komissio valvoo postidirektiivin säännösten implementointia ja markkinoiden avaamista. Tässä tehtävässään se tarvitsee mahdollisimman laajaa tietojen vaihtoa jäsenmaiden ja komission kesken. Tietoja tulee voida liikutella myös jäsenmaiden viranomaisten kesken.

Julkisuuslain 30 §:n mukaan salassa pidettävän tiedon antaminen ulkomaan viranomaiselle ja kansainväliselle toimielimelle on mahdollista vain pykälässä mainituissa erityistapauksissa, jollei asiasta säädetä erikseen. Ehdotettu pykälä on tarkoitettu tällaiseksi säännökseksi.

13 luku. Pakkokeinot, seuraamukset ja muutoksenhaku

75 §. Pakkokeinot. Pykälässä säädetään niistä pakkokeinoista, joita Viestintävirastolla on käytettävissään. Pykälä vastaa pääosin postipalvelulain 33 §:ää.

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi muutos, joka on tarpeen uuden, muita kuin postiyrityksiä koskevan tiedonantovelvollisuuden vuoksi. Mainitusta tiedonantovelvollisuudesta säädetään 72 §:n 2 momentissa. Pykälän 1 momentissa säädetään Viestintävirastolle mahdollisuus antaa velvoittava päätös postiyritykselle tai muulle sellaiselle yhteisölle, jota koskevaa sääntelyä tämä laki sisältää.

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan lisäksi tehtävän tekninen muutos, joka johtuu verojen ja maksujen ulosottoa sääntelevän lain nimen muutoksesta.

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

76 §. Luvaton postitoiminnan harjoittaminen. Pykälässä säädetään sakkorangaistuksesta, johon luvattoman postitoiminnan harjoittaja voidaan tuomita. Pykälä vastaa postipalvelulain 35 §:ää. Koska pykälässä ei erikseen säädetä syyksiluettavuuden asteesta, teko on rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin mukaan rangaistava vain tahallisesti tehtynä.

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

77 §. Postimaksumerkintärikkomus Pykälässä säädetään postimaksumerkintärikkomuksesta ja siitä tuomittavasta rangaistuksesta. Säännös vastaa postipalvelulain 35 a §:ää. Koska pykälässä ei erikseen säädetä syyksiluettavuuden asteesta, teko on rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin mukaan rangaistava vain tahallisesti tehtynä.

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

78 §. Vaitiolovelvollisuuden rikkominen. Pykälässä säädetään vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta tuomittavasta rangaistuksesta viittaamalla rikoslakiin. Säännös vastaa voimassa olevan lainsäädännön 36 §:ää. Koska pykälässä ei erikseen säädetä syyksiluettavuuden asteesta, teko on rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin mukaan rangaistava vain tahallisesti tehtynä.

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

79 §. Erimielisyyksien ratkaiseminen. Pykälässä säädetään mahdollisuudesta viedä erimielisyys Viestintäviraston ratkaistavaksi. Pykälä perustuu postipalvelulain 37 §:ään.

Pykälän 1 momentti ehdotetaan muutettavaksi siten, että se sisältää yleisen säännöksen oikeudesta viedä asia Viestintäviraston käsiteltäväksi. Jos postiyritys tai henkilö, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee, katsoo, että joku toimii tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten vastaisesti, postiyritys tai edellä tarkoitettu henkilö voi ehdotetun säännöksen mukaan saattaa asian Viestintäviraston päätettäväksi. Viestintävirasto voi myös omasta aloitteestaan ottaa asian päätettäväkseen. Säännös on tarpeen sen selventämiseksi, että Viestintävirasto voi valvovana viranomaisena käsitellä asian, joka koskee ehdotetun lain vastaista toimintaa. Jäljempänä pykälässä säädetään Viestintäviraston ratkaisuvallan rajoituksista.

Vireillepano-oikeus ei välttämättä edellytä sitä, että asian vireille panija on aktiivisena osapuolena Viestintäviraston arvioinnin kohteeksi päätyvässä toiminnassa. Postiyrityksen menettely voi vaikuttaa toisen postiyrityksen toimintamahdollisuuksiin, joten toisella postiyrityksellä tulee olla mahdollisuus saada menettelyn laillisuutta koskeva asia vireille Viestintävirastossa. Edellytyksenä kuitenkin on, että asia koskee toisen yrityksen oikeutta, etua tai velvollisuutta. Valvontaviranomaisella on luonnollisesti oltava oikeus ottaa asia tarkasteluun myös omasta aloitteestaan. Niin ikään postipalvelun käyttäjällä on oikeus saattaa asia vireille Viestintävirastossa, jos asia koskee käyttäjän oikeutta, etua tai velvollisuutta.

Voimassa olevaan postipalvelulain 37 §:ään sisältyy säännös, jonka nojalla Viestintäviraston käsiteltäväksi voi viedä jakelusuunnitelmaa tai postinjakelua koskevan valitusasian. Säännös ehdotetaan poistettavaksi. Jakelusuunnitelmaa koskeva säännös on poistettava, koska ehdotettu laki ei sisällä jakelusuunnitelmaa koskevaa sääntelyä. Postilaatikon paikkaa koskevat erimielisyydet ehdotetaan käsiteltäväksi nykyiseen tapaan kunnan rakennuslautakunnassa. Postinjakelua koskevat asiat voidaan puolestaan viedä Viestintävirastoon yleisen erimielisyyksien ratkaisemista koskevan säännöksen nojalla.

Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi määräaika, jonka kuluessa Viestintäviraston on tehtävä päätös sen käsiteltäväksi tuodusta asiasta. Säännöksen mukaan Viestintäviraston on tehtävä asiasta päätös neljän kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta.

Momentin mukaan sille, joka aikoo hakea itseään koskevaan seikkaan Viestintäviraston päätöstä, on annettava opastusta ratkaisun pyytämisessä. Pykälän 3 momentin mukaan Viestintäviraston päätösvaltaan eivät kuitenkaan kuulu postiyrityksen ja asiakkaan välisiä sopimussuhteita tai korvausvastuuta koskevat asiat. Mainitut säännökset vastaavat postipalvelulain 37 §:ssä säädettyä.

Pykälällä pannaan osin täytäntöön postidirektiivin 22 artiklan 1 ja 2 kohta.

80 §. Muutoksenhaku. Pykälässä säädetään siitä, miten liikenne- ja viestintäministeriön sekä Viestintäviraston päätökseen haetaan muutosta. Pykälä perustuu osin postipalvelulain 38 ja 38 a §:ään.

Pykälän 1 momentin mukaan liikenne- ja viestintäministeriön, ja Viestintäviraston ja kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tämän lain nojalla antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Momentissa tarkoitettu valitusmenettely noudattaa hallintolain tavanomaista valitusreittiä.

Liikenne- ja viestintäministeriön ja Viestintäviraston päätöstä on 1 momentin mukaan noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää. Säännös vastaa viestintämarkkinalain sääntelyä ja sillä pyritään nopeuttamaan valitusprosessia.

Pykälän 2 momentin mukaan Viestintävirastolla on oikeus hakea valittamalla muutosta 1 momentissa tarkoitettuun hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on kumonnut Viestintäviraston päätöksen tai muuttanut sitä. Säännös perustuu postipalvelulain 38 a §:ään.

Pykälällä pannaan täytäntöön postidirektiivin 22 artiklan 3 kohta.

14 luku. Erinäiset säännökset

81 §. Virka-apu. Pykälän mukaan liikenne- ja viestintäministeriöllä ja Viestintävirastolla on oikeus saada virka-apua poliisilta, tulliviranomaisilta ja rajavartiolaitokselta tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten täytäntöön panemiseksi. Säännös vastaa postipalvelulain 39 §:ää. Virka-avun antamista säännellään lisäksi poliisilaissa (493/1995) ja rajavartiolaissa (578/2005).

Pykälä ei ole yhteydessä postidirektiivin sääntelyyn.

82 §. Postimerkkien julkaiseminen ja postimaksumerkinnän käyttäminen. Ehdotetun pykälän mukaan liikenne- ja viestintäministeriö voi hakemuksesta myöntää postiyritykselle oikeuden julkaista kansainvälisesti hyväksyttäviä postimerkkejä tai Suomessa hyväksyttäviä postimerkkejä. Voimassa olevan postipalvelulain 42 §:n mukaan kansainvälisten postimerkkien julkaisuoikeuden voi myöntää valtioneuvosto. Koska toimilupamenettely kuitenkin ehdotetaan siirrettäväksi liikenne- ja viestintäministeriön tehtäväksi, myös kansainvälisten postimerkkien julkaisua koskevat hakemukset on tarkoituksenmukaista siirtää saman viranomaisen käsiteltäväksi.

Pykälän 2 momentti vastaa voimassa olevan lain 42 §:n 2 momenttia.

Pykälä on sopusoinnussa postidirektiivin 8 artiklan kanssa.

15 luku. Voimaantulo

83 §. Voimaantulo. Pykälän 1 momentti sisältää tavanomaisen voimaantulosäännöksen. Tarkoituksena on, että laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2011.

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2011. Postidirektiivi tulee saattaa kansallisesti voimaan vuoden 2010 loppuun mennessä. Lain lopullinen sisältö selvinnee kuitenkin niin lähellä kyseistä ajankohtaa, että olisi postiyritysten kannalta kohtuutonta saattaa laki voimaan vuodenvaihteessa. Ehdotetun siirtymäsäännöksen nojalla lain 16 §:n mukaista velvollisuutta huolehtia toimipisteiden esteettömyydestä ryhdyttäisiin lisäksi soveltamaan myöhemmin, 1 päivästä heinäkuuta 2011 lähtien.

Pykälän 2 momentin mukaan tällä lailla kumotaan postipalvelulaki (313/2001).

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi postipalvelulakiin liittyvän maksulain kumoamisesta. Ehdotetun säännöksen mukaan tällä lailla kumotaan haja-asutusalueiden postitoiminnan turvaamiseksi perittävästä maksusta annettu laki (708/1997).

Mainitussa laissa velvoitetaan rajoitetun toimiluvan saaneet postitoiminnan harjoittajat suorittamaan valtiolle veroluonteista maksua. Maksu määräytyy toimilupa-alueella myytyjen postipalvelujen myyntihintojen ja alueen väestötiheyden perusteella. Maksun prosenttiosuus lasketaan jakamalla toimilupa-alueen keskimääräinen väestötiheys 50:llä ja pyöristämällä tulos lähimpään kokonaislukuun. Prosenttiosuus on enintään 20. Maksua ei määrätä toimilupa-alueelle, jolla väestöntiheys on alle 250 asukasta maaneliökilometrillä.

Edellä mainittua lakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 22/1997 vp) todetaan, että lain tarkoituksena on lieventää kilpailun avautumisen vaikutuksia postitoiminnassa. Esityksessä todetaan lisäksi, että perimällä maksua vain rajoitetun toimiluvan saaneilta postitoiminnan harjoittajilta estettäisiin Suomen Posti Oy:n kannalta hintojen hallitsematon aleneminen kilpailuilla alueilla. Maksun säätämistä on hallituksen esityksen mukaan pidetty tarpeellisena peruspostipalveluiden saatavuuden varmistamiseksi haja-asutusalueilla. Kumottavaksi esitetty laki ei sisällä menettelyjä korvauksen maksamiseksi. Hallituksen esityksestä käy ilmi, että kerätyt maksut olisi tarkoitus tulouttaa valtion talousarvioon ja vastaava määräraha osoitettaisiin tarvittaessa valtion talousarviossa. Lain mukaista maksua ei ole peritty, koska yleispalvelun tarjoajan kanssa kilpailevaa toimintaa ei ole syntynyt.

Voimassa olevassa laissa ei ole säädetty yleispalvelun tarjoajan oikeudesta saada korvausta yleispalvelun tuottamisesta aiheutuvista kustannuksista. Direktiivin mukaiset kustannusten korvaamista koskevat säädökset on sisällytetty tämän ehdotuksen 6 lukuun. Ehdotetun uuden sääntelyn lähtökohta on, että yleispalvelun tarjoajalla on oikeus korvaukseen, mikäli yleispalvelun tarjoamisesta aiheutuvat nettokustannukset muodostavat kohtuuttoman taloudellisen rasitteen yleispalvelun tarjoajalle. Muut postiyritykset voidaan lain 9 ja 33 §:n mukaisesti velvoittaa osallistumaan korvattavien nettokustannusten kattamiseen säätämällä siitä erikseen. Sääntelyn lähtökohtana kuitenkin on, että velvollisuus syntyy vasta, jos 33 §:n mukainen osuus yleispalvelun nettokustannuksista tulee korvattavaksi. Postidirektiivin 9 artiklan 2 kohdan mukaan valtuutusten myöntämisen ehdoksi voidaan tarvittaessa määrätä velvoite maksaa tukiosuus 7 artiklassa tarkoitettuihin rahoitusjärjestelmiin, jos yleispalvelun tarjoaminen aiheuttaa nettokustannuksia ja kohtuuttoman rasituksen 4 artiklan mukaisesti nimetylle yleispalvelun tarjoajalle tai tarjoajille. Näiden edellytysten täyttyessä velvollisuus tukiosuuden maksamiseen on siten direktiivin mukainen.

Haja-asutusalueiden postitoiminnan turvaamiseksi perittävästä maksusta annetun lain mukaan postiyrityksen maksuvelvollisuus syntyy, kun rajoitetun toimiluvan mukainen postitoiminta aloitetaan. Maksun periminen ei riipu siitä, onko todellista tarvetta kattaa yleispalvelun tarjoamisesta aiheutuneita kustannuksia yleispalvelun tarjoajalle. Kumottavaksi ehdotettu laki ei tältä osin vastaa ehdotettua uutta sääntelyä, joten se tulee kumota.

Jos ehdotuksen 6 luvun mukainen korvausvelvollisuus syntyy, tulee kustannusten kattamiseksi postiyrityksiltä kerättävästä maksusta tai verosta säätää erikseen perustuslain edellyttämällä tavalla. Direktiivin 2008/6/EY johdanto-osassa todetaan, että direktiivin 97/67/EY tällä hetkellä säädettyjä avoimuuden, syrjimättömyyden ja suhteellisuuden periaatteita olisi edelleen sovellettava kaikkiin rahoitusmekanismeihin. Vastaavasti kaikkien alalla tehtävien päätösten tulisi perustua avoimiin, objektiivisiin ja todennettaviin perusteisiin. Lisäksi on huomattava, että vaikka direktiivissä annetaan mahdollisuus käyttää erityisiä rahoituskeinoja yleispalvelun turvaamiseksi, tulee jäsenvaltioiden noudattaa EY:n perussopimuksen mukaista valtiontuen ilmoitusmenettelyä ja valtiontuen määräyksiä.

Edellä mainittua maksua koskevan lain kumoaminen on perusteltua myös siksi, että se on säädetty ennen ensimmäisen postidirektiivin 97/67/EY voimaantuloa. Lakia säädettäessä ole voitu ottaa täysimääräisesti huomioon direktiivin edellä kuvattuja vaatimuksia eikä postimarkkinoiden täysimääräiseen avaamiseen liittyvää kehitystä. Myös EY:n komissio on Suomelle postipalveluita koskevassa virallisessa huomautuksessaan kiinnittänyt huomiota lain markkinoille pääsyä esteitä luovaan vaikutukseen.

84 §. Siirtymäsäännös. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan tämän lain voimaan tullessa voimassa oleva postitoimintaan myönnetty toimilupa on voimassa siihen saakka, kunnes tämän lain nojalla myönnetään uusi toimilupa. Toimilupa on kuitenkin voimassa enintään aiemman toimilupakauden ajan. Jos toimiluvan ehdot ovat ristiriidassa tämän lain säännösten kanssa, noudatetaan tämän lain säännöksiä. Toimilupaa koskeva siirtymäaika on yleensä tarpeen sen varmistamiseksi, että lain voimaan tullessa ei synny tilaa, jossa vanha toimilupa lakkaisi olemasta voimassa mutta uutta ei vielä olisi myönnetty. Käytännössä tällainen tilanne näyttää lakia valmisteltaessa epätodennäköiseltä, koska ainoa voimassa oleva toimilupa on Itella Oyj:lla, ja toimiluvan voimassaolo päättyy vasta vuoden 2021 lopussa.

Pykälän 2 momentin mukaan tämän lain voimaan tullessa vireillä olevat toimilupahakemukset käsitellään tämän lain säännösten mukaisesti. Säännöksen nojalla uutta lakia voitaisiin soveltaa sellaisiin hakemuksiin, joita ei ole ehditty käsitellä ennen lain voimaantuloa.

Siirtymäsäännöksen 3 momentin mukaan tämän lain voimaan tullessa voimassa oleva yleispalveluvelvollisuus on voimassa siihen saakka, kunnes Viestintävirasto antaa päätöksen, jolla asetetaan uusi yleispalveluvelvollisuus tai jätetään se osin tai kokonaan asettamatta. Koska yleispalveluvelvollisuus ehdotetaan asetettavaksi Viestintäviraston päätöksellä, on Itella Oyj:lle asetettu velvollisuus pidettävä voimassa, kunnes Viestintävirasto on arvioinut markkinat koko maassa ja tehnyt arvioidensa nojalla päätöksen yleispalveluvelvollisuuden asettamisesta. On kuitenkin tarpeen säätää myös siitä, että yleispalveluvelvollisuuden sisältö määräytyy tämän lain 3 luvun mukaisesti. Siten uudenlainen yleispalvelun määrittely tulee sovellettavaksi osin jo heti tämän lain voimaan tultua. Pykälän 10 momentissa säädettävä siirtymäaika on kuitenkin otettava huomioon, koska se vaikuttaa yleispalveluvelvollisuuden sisältöön. Mainitussa momentissa säädettävä siirtymäaika koskee toimipisteiden esteettömyysvaatimusta. Sitä ryhdytään soveltamaan myöhemmin, heinäkuun 2011 alusta.

Ehdotetun 4 momentin mukaan Viestintäviraston tulee tehdä 22 §:ssä tarkoitettu markkinoiden arviointi ensimmäisen kerran siten, että se on käytettävissä viimeistään vuoden kuluttua lain voimaatulosta. Yleispalveluvelvollisuuden asettamisen pohjaksi Viestintäviraston tulee arvioida kirje- ja pakettipalveluiden markkinoita. Arvion tekeminen vaatii aikaa, minkä vuoksi sen ei voida edellyttää olevan valmis heti lain voimaan tultua. Säännöksessä ehdotetaan asetettavaksi vuoden mittainen takaraja ensimmäisen markkinoiden arvioinnin tekemiselle. Arvio on joka tapauksessa syytä tehdä mahdollisimman pian, jotta uutta sääntelyä päästään soveltamaan täysimittaisesti.

Pykälän 5 momentin mukaan tämän lain 38 §:n osoiterekisterisäännöksiä sovelletaan myös postiyrityksen rekisterissä lain voimaan tullessa oleviin tietoihin. Uuden lain sääntelyä on voitava soveltaa sekä rekisterissä ennestään olleisiin tietoihin että sinne myöhemmin kerättäviin tietoihin. Muulla tavoin osoiterekisteristä ei voida saada toimivaa. Siirtymäsäännöksen johdosta osoiterekisterissä jo olleitakin tietoja voidaan esimerkiksi luovuttaa toiselle postiyritykselle siten kuin 38 §:ssä säädetään.

Ehdotetun 6 momentin mukaan postiyritys, jolla on tämän lain voimaan tullessa oikeus postimerkkien julkaisemiseen, saa jatkaa postimerkkien julkaisemista toimilupakautensa ajan. Säännös vastaa postipalvelulain sisältämää siirtymäsäännöstä.

Pykälän 7 momentin mukaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleisiin sopimuksiin sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olevia säännöksiä. Tämän lain 49 - 52 §:n säännöksiä korvausvastuusta ei sovelleta, jos lähetys on jätetty postiyrityksen kuljetettavaksi ennen tämän lain voimaantuloa, vaan tällöin sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Vastaavat siirtymäsäännökset ovat sisältyneet postipalvelulakiin. Ne ovat tarpeen myös tässä laissa, jotta mainittuihin tilanteisiin tulevat sovellettaviksi ne säännökset, jotka ovat olleet sopimuksen tekohetkellä ja vahingon tapahtumahetkellä voimassa.

Pykälän 8 momentissa ehdotetaan säädettäväksi perillesaamattomien lähetysten käsittelystä tietyissä tilanteissa. Momentin mukaan tämän lain säännöksiä perillesaamattomien postilähetysten käsittelystä sovelletaan myös sellaisiin lähetyksiin, jotka on jätetty kuljetettaviksi ennen tämän lain voimaantuloa ja joita postiyritys ei ole postipalvelulain voimassa ollessa voinut toimittaa Viestintävirastoon eikä myydä tai hävittää. Säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa se, että tämän lain säännösten nojalla voidaan toimittaa Viestintävirastoon, myydä tai hävittää sellaiset lähetykset, joita on kertynyt Itella Oyj:n haltuun postipalvelulain voimassa ollessa. Lähetysten kertyminen johtuu niistä sääntelyn puutteista, joita tällä lailla on tarkoitus korjata.

Ehdotettu 8 momentti sisältää myös säännöksen, jonka nojalla Viestintävirasto voi hävittää tai myydä mainitut lähetykset tavanomaisia menettelyjä noudattamatta. Näitä lähetyksiä ei tarvitse avata eikä säilyttää kuutta kuukautta. Lähetysten avaaminen ja säilyttäminen on tarpeetonta, koska lähetykset ovat olleet pitkään, pisimmillään kahden vuoden ajan, postiyrityksen säilytettävinä sääntelyn puutteiden vuoksi eikä niitä ole sieltä tiedusteltu.

Pykälän 9 momentti sisältää postiyrityksen haltuun jääneitä irtotavaroita koskevan siirtymäsäännöksen. Sen mukaan tämän lain 56 §:n 6 momenttia postiverkossa kuljetetusta tavarasta, joka ei ole enää yhdistettävissä postilähetykseen, sovelletaan myös sellaiseen mainitussa säännöksessä tarkoitettuun tavaraan, joka on postiyrityksen hallussa lain voimaan tullessa. Siirtymäsäännöksen nojalla löytötavaroina käsiteltäisiin myös sellaisia postilähetyksistä irralleen joutuneita tavaroita, jotka ovat jääneet postiyrityksen haltuun postipalvelulain voimassa ollessa.

Pykälän 10 momentissa säädetään siirtymäsäännöksestä, joka koskee esteettömyyteen liittyvää velvoitetta

Tämän lain 16 §:ssä säädettyä velvollisuutta huolehtia toimipisteiden esteettömyydestä sovelletaan 1 päivästä heinäkuuta 2011. Esteettömyyttä koskeva velvollisuus on uusi ja sen nojalla yleispalvelun tarjoajan on tehtävä sellaiset toimet, joita se voi esteettömyyden edistämiseksi tehdä. Erilaisten muutosten tekemiseen ehdotetaan yleispalvelun tarjoajalle puolen vuoden mittaista siirtymäaikaa.

Pykälän 11 momentti sisältää tavanomaisen säännöksen, jonka mukaan ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

1 §. Pykälä sisältää tavanomaisen blankettisäännöksen, jolla saatetaan voimaan ne yleissopimuksen määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Nämä määräykset yksilöidään sopimuksen sisältöä ja sen suhdetta lainsäädäntöön käsittelevässä luvussa 1 sekä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta käsittelevässä luvussa 4.1.

2 §. Pykälä sisältää tavanomaisen voimaantulosäännöksen, jonka mukaan lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella. Tarkoituksena on, että laki tulee voimaan yhtä aikaa uuden postilain kanssa. Postilaki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2011.

Esityksessä ehdotettava postilaki sisältää valtuutuksia, joiden nojalla voidaan antaa valtioneuvoston asetuksia ja Viestintäviraston määräyksiä.

Ehdotuksen mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin toimilupahakemuksen sisällöstä (4 §), toimipisteiden sijoittamisesta (16 §), kustannusten kohdentamisesta pykälän 1 momentissa tarkoitettujen periaatteiden mukaisesti (29 §), nettokustannusten laskemisesta (35 §) sekä varautumisesta (65 §). Tarkoituksena on antaa yksi tai useampia valtioneuvoston asetuksia, jotka sisältävät valtuutusten mukaisia tarkempia säännöksiä.

Valtioneuvoston asetuksessa on tarkoitus säätää toimilupahakemuksen sisällöstä samaan tapaan kuin voimassa olevassa laissa. Sen sijaan muu asetuksella annettava sääntely on uutta. Toimipisteiden sijoittamista koskevissa säännöksissä määritellään tarkemmin esimerkiksi sitä, miten 16 §:ssä säädettäviä perusteita voidaan tarkastella ja miten ne tulee ottaa huomioon toimipisteiden sijoittelussa. Tällaisia seikkoja ovat 16 §:n mukaan alueen väestötiheys ja pinta-ala, alueella ilmenevät asiointitarpeet, palveluiden sijainti yleensä ja muut paikalliset olosuhteet sekä uusien postipalvelumuotojen kehittyminen. Lisäksi asetuksella voidaan säätää tarkemmin toimipisteverkon järjestämiseen liittyvistä teknisistä seikoista. Mainitut tekniset seikat voivat liittyä esimerkiksi liikkuvan toimipisteen toteuttamiseen.

Kustannusten kohdentamista ja nettokustannusten laskemista koskeva asetuksentasoinen sääntely on tarkoitus antaa siten, että sillä toteutetaan direktiivin vaatimukset. Direktiivi ja erityisesti sen liite sisältävät osin niin yksityiskohtaista näiden aihealueiden sääntelyä, että se on tarkoituksenmukaista toimeenpanna asetuksen tasolla.

Varautumisesta annettava asetuksentasoinen sääntely ei pohjaudu direktiiviin. Valtioneuvoston asetuksella voidaan 65 §:n mukaan antaa tarkempia säännöksiä postiyrityksen 64 §:ssä tarkoitetusta varautumisvelvollisuudesta. Säännökset voivat koskea yhteiskunnan johtamisen tai turvallisuuden taikka elinkeinoelämän toimintakyvyn varmistamiseksi tarpeellista postitoiminnan järjestämistä. Asetuksessa voidaan esimerkiksi säätää siitä, mitkä toiminnot postiyrityksen tulee asettaa kriisitilanteessa etusijalle. Vastaavankaltaista asetuksentasoista varautumissääntelyä on annettu viestintämarkkinalain nojalla.

Lakiehdotus sisältää myös säännöksiä Viestintäviraston määräyksenantovallasta. Viestintävirastolla on lakiehdotuksen mukaan valtuus antaa tarkempia määräyksiä ensinnäkin kirjelähetysten vastaanotossa ja jakelussa tarvittavien laitteiden ja vähäisten rakennelmien sijoittelusta ja toiseksi paikallisten olosuhteiden taikka postin saajan iästä tai terveydentilasta johtuvien henkilökohtaisten erityistarpeiden huomioon ottamisesta postin jakelussa (48 §). Kyseisen valtuutuksen nojalla Viestintävirasto voi antaa nykyisiä Viestintäviraston jakeluohjeita ja suosituksia vastaavat määräykset.

Viestintävirastolla on ehdotuksen mukaan myös valtuutus antaa tarkempia määräyksiä kustannuslaskentajärjestelmän avulla kerättävistä tiedoista sekä kustannuslaskentajärjestelmän kuvauksesta (29 §) ja siitä, mitä tietoja ja aineistoa tilintarkastajan kertomuksen tulee sisältää (30 §). Kustannuslaskentajärjestelmä ja tilintarkastajan kertomus liittyvät kiinteästi Viestintäviraston valvontatehtävään, joten sen on voitava antaa niitä koskevia tarkempia määräyksiä. Viestintävirasto voi niin ikään antaa postiyrityksen varautumisvelvollisuutta koskevia tarkempia määräyksiä (65 §).

Myös nämä koskevat sellaisia teknisiä kysymyksiä, joita on tarkoituksenmukaista säännellä määräyksen tasolla.

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2011. Postidirektiivi tulee saattaa kansallisesti voimaan vuoden 2010 loppuun mennessä. Lain lopullinen sisältö selvinnee kuitenkin niin lähellä kyseistä ajankohtaa, että olisi postiyritysten kannalta kohtuutonta saattaa laki voimaan vuodenvaihteessa. Ehdotetun siirtymäsäännöksen nojalla lain 16 §:n mukaista velvollisuutta huolehtia toimipisteiden esteettömyydestä ryhdyttäisiin lisäksi soveltamaan myöhemmin, 1 päivästä heinäkuuta 2011 lähtien.

Maailman postiliiton yleissopimus muutoksineen tuli sopimuksen 37 artiklan mukaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010 ja on voimassa seuraavan kongressin sopimusten voimaantuloon asti.

Esitykseen sisältyy myös laki yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Se ehdotetaan tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana. Tarkoituksena on, että laki tulee voimaan yhtä aikaa uuden postilain kanssa. Postilaki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2011.

Ahvenanmaan itsehallintolain 59 §:n 1 momentin mukaan sopimuksen voimaantulemiselle Ahvenanmaalla on hankittava maakuntapäivien suostumus. Jos Ahvenanmaan maakuntapäivät hyväksyy voimaansaattamislain, on tästä otettava asianmukainen maininta lain voimaantuloa koskevaan asetukseen.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan suostumuksen. Merkitykseltään huomattavia velvoitteita voi sisältyä esimerkiksi ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia koskeviin sopimuksiin. Muusta syystä eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä ovat muun muassa eduskunnan budjettivaltaa sitovat kansainväliset velvoitteet. Tällaisina velvoitteina on käytännössä pidetty lähinnä sellaisia määräyksiä, joista aiheutuu valtiolle välittömiä menoja.

Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys on luettava lainsäädännön alaan, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista tai jos se muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita. Määräys on niin ikään luettava lainsäädännön alaan, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä taikka jos asiasta on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp ja PeVL 45/2000 vp).

Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön pohjalta on vakiintunut tavaksi, että eduskunta hyväksyy sen suostumusta vaativat valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet kokonaisuudessaan (PeVL 24/2001 vp). Maailman postiliiton yleissopimus on aiemmin ollut eduskunnan hyväksyttävänä kokonaisuudessaan. Yleissopimukseen Geneven kongressissa tehdyt muutokset koskevat myös määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Edellä jaksossa 1 (Sopimuksen sisältö ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön) on selostettu tarkemmin yleissopimuksen artiklojen sisältöä. Yleissopimus sisältää määräyksiä, jotka asettavat velvoitteita jäsenmaille ja niiden nimetyille operaattoreille. Lainsäädännön alaan kuuluville sopimusmääräyksille on tarpeen pyytää eduskunnan hyväksyntä.

Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan määritelmät vaikuttavat välillisesti lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten sisältöön ja soveltamiseen. Siksi perustuslakivaliokunta katsoo myös määritelmien kuuluvan lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001vp ja PeVL 24 /2001 vp). Näin ollen artiklaan 1 sisältyvien määritelmien on katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan.

Artikloista monet ovat sellaisia, joista Suomessa on voimassa lainsäädäntöä. Vastaavaa sääntelyä on tarkoitus sisällyttää myös ehdotettuun postilakiin. Kansallista lainsäädäntöä on käsitelty artiklakohtaisesti jaksossa 1. Postilainsäädäntöön sisältyy ensinnäkin sääntelyä, jolla pannaan täytäntöön jäsenmaille asetetut velvoitteet nimetä yleissopimuksen noudattamisesta vastaava taho (2 artikla), varmistaa postipalvelujen käyttäjien oikeus laadukkaisiin ja kohtuuhintaisiin peruspostipalveluihin (3 artikla) sekä huolehtia siitä, että niiden nimetyt operaattorit pitävät huolta postilähetysten jälkilähettämisestä (5 artikla) ja peruspalveluiden saatavuudesta (12 artikla) sekä ottaa käyttöön keinoja, joilla estetään kiellettyihin postilähetyksiin sekä postimaksuihin ja postimaksumerkintöihin liittyvät rikkomukset (11 artikla). Lakiin sisältyy myös säännökset postimerkkien julkaisemisesta, joka sopimuksen mukaan voidaan tehdä jäsenmaiden luvalla (8 artikla), sekä kirjelähetysten postittamisesta toisessa maassa (26 artikla). Koska mainitut artiklat koskevat asioita, joista on tarkoitus sisällyttää sääntelyä ehdotettuun postilakiin, ne kuuluvat lainsäädännön alaan. Sopimuksen 35 artikla sisältää muun muassa määräyksen, jonka mukaan kongressi voi enemmistöpäätöksellään päättää kaikkia sopimuspuolia sitovista muutoksista, ja tällöin Suomi voi tulla sidotuksi muutokseen vastoin tahtoaan. Tällainen määräys vaikuttaa Suomen täysivaltaisuuteen ja kuuluu siten lainsäädännön alaan (PeVL 31/2001 vp ja PeVL 38/2001 vp).

Ehdotettu postilaki sisältää myös säännöksiä, jotka koskevat kauttakulkuoikeutta (4 artikla) maksujen kustannussuuntautuneisuutta ja maksuista vapautumista (6 ja 7 artikla), tarjottavia lisäpalveluita (13 artikla), kiellettyjä lähetyksiä (15 artikla) ja palvelujen laatustandardia (20 artikla). Näissä muutetuissa artikloissa velvollisuudet on kohdistettu joko jäsenmaahan tai nimettyyn operaattoriin, kansallisesta lainsäädännöstä riippuen. Nimettyihin operaattoreihin kohdistuvat puolestaan muutetut sopimusmääräykset, jotka koskevat lähetyksiin liittyviä tiedusteluja (17 artikla), tullitarkastusta (18 artikla) sekä postipakettien maa- ja merimaksuja (33 artikla). Kaikki mainitut artiklat kuuluvat siten lainsäädännön alaan.

Artiklat 21 – 25 sisältävät määräykset nimettyjen operaattoreiden vastuusta ja vahingonkorvausvelvollisuudesta, jäsenmaiden ja nimettyjen operaattoreiden vastuuvapaudesta, lähettäjän vastuusta, vahingonkorvauksen maksamisesta ja vahingonkorvauksen määrän mahdollisesta takaisin perimisestä lähettäjältä tai vastaanottajalta. Postilain 49 - 52 §:issä ehdotetaan säädettäväksi postiyrityksen vastuusta, yrityksen vapautumisesta vastuusta ja sen rajoittamisesta, vastuun rajoituksista sekä muistutuksesta ja vanhentumisesta. Voimassa olevan postipalvelulain vastaava sääntely on 19 – 21 §:ssä. Siten mainitut artiklat kuuluvat lainsäädännön alaan. Maksujen perusteesta säädetään Suomessa lailla. Siten myös artiklat 27 – 32 kuuluvat lainsäädännön alaan.

Euroopan unionin oikeuden näkökulmasta yleissopimus on jaetun toimivallan sopimus, jonka määräykset kuuluvat osittain jäsenvaltion ja osittain unionin toimivaltaan. Yleissopimuksen osalta unionin toimivalta perustuu postidirektiivin säännöksiin. Direktiivin hyväksymisellä toimivallan voidaan katsoa siirtyneen unionille artikloiden 6, 7, 12, 13, 17, 20 ja 33 osalta. Vaikka kyseiset määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, perustuslain tulkintakäytännön mukaan eduskunnan hyväksymistoimivalta ei koske unionin toimivaltaan kuuluvia sopimuksen määräyksiä (PeVL 6/2001, PeVL 16/2004). Merkitystä ei ole sillä, että unioni ei ole yleissopimuksen osapuoli. Huolimatta siitä, että Suomi yhdessä unionin muiden jäsenvaltioiden kanssa toimii sitoumusasiakirjoja jätettäessä myös EU:n puolesta siltä osin kuin sopimusmääräykset kuuluvat unionin yksinomaiseen toimivaltaan, eduskunnan hyväksymistoimivalta ei koske tällaisia sopimusmääräyksiä (PeVL 16/2004).

Edellä selostetuista lainsäädännön alaan kuuluvista artikloista Suomen toimivaltaan kuuluvat 2, 3, 4, 5, 8, 11, 15, 18 ja 21 – 32. Niille pyydetään eduskunnan suostumus.

Esityksessä ehdotetaan annettavaksi uusi postilaki sekä laki Maailman postiliiton yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Osa ehdotetun postilain säännöksistä on sellaisia, että niitä on tarkasteltava myös perustuslain perusoikeuksien näkökulmasta. Tässä luvussa tarkastellaan niitä säännöksiä, joilla on erityisiä yhtymäkohtia perusoikeuksiin.

Voimassa olevan postipalvelulain 6 §:n mukaan postitoimintaa voivat harjoittaa yhteisöt, virastot, laitokset ja säätiöt, joille valtioneuvosto on myöntänyt siihen toimiluvan. Postitoiminta on siis nykyisin toimiluvanvaraista toimintaa. Toimilupaviranomaisena toimii valtioneuvosto, joka voi myöntää toimiluvan enintään kahdeksikymmeneksi vuodeksi.

Esityksessä ehdotetaan, että osa postipalveluista olisi edelleen toimiluvanvaraista. Lakiehdotuksen 3 §:n mukaan kirjelähetyksiä koskevan postipalvelun tarjoaminen edellyttää toimilupaa. Käytännössä toimiluvanvaraisen toiminnan ala säilyy yleispalveluun kuuluvia paketteja lukuun ottamatta ennallaan. Toimilupaviranomaisena on liikenne- ja viestintäministeriö, joka voi myöntää toimiluvan enintään kymmeneksi vuodeksi. Toimilupa on oikeusharkintainen, joten se on myönnettävä aina, jos laissa säädetyt perusedellytykset täyttyvät.

Perustuslain 12 §:n mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkaista ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Perustuslakivaliokunta on käsitellyt postipalveluiden toimiluvan suhdetta sananvapauteen lausunnossaan 28/2000 vp (hallituksen esitys postipalvelulaiksi). Perustuslakivaliokunta on katsonut, että ehdotus ei ole ollut perustuslaissa turvatun sananvapauden kannalta ongelmallinen. Olennaista joukkotiedotuksen vapauden kannalta on valiokunnan mukaan ollut se, että sanoma- ja aikakauslehtien kuljetus ja jakelu on rajattu lain soveltamisalan ulkopuolelle. Lain soveltamisala on ollut valiokunnan näkemyksen mukaan rajattu muutenkin siten, ettei lupasääntely ulotu laajemmalle kuin on tarpeen lain hyväksyttävien tarkoitusten saavuttamiseksi.

Esityksessä ehdotetaan, että lakia ei sovellettaisi sanoma- ja aikakauslehtiä koskevien palveluiden tarjoamiseen. Lain soveltamisala ehdotetaan muiltakin osin säilytettäväksi ennallaan. Ehdotus on siten ongelmaton perustuslaissa tarkoitetun sananvapauden kannalta. Toimiluvan suhdetta elinkeinovapauteen käsitellään jäljempänä.

Perustuslain 18 §:n mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Perustuslakivaliokunta on aiemmassa lausuntokäytännössään käsitellyt kyseessä olevaa toimiluvan ja elinkeinovapauden suhdetta muun muassa lausunnoissa 28/2000 vp (hallituksen esitys postipalvelulaiksi), ja 61/2002 vp (hallituksen esitys viestintämarkkinoita koskevan lainsäädännön muuttamisesta). Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään pitänyt elinkeinovapautta perustuslain mukaisena pääsääntönä, mutta katsonut elinkeinotoiminnan luvanvaraistamisen olevan poikkeuksellisesti mahdollista. Luvanvaraisuudesta on kuitenkin säädettävä lailla, jonka on täytettävä perusoikeutta rajoittavalta lailta vaadittavat yleiset edellytykset. Postipalvelulakia koskevassa kannanotossa perustuslakivaliokunta on pitänyt lupajärjestelmää perusteiltaan hyväksyttävänä. Valiokunta on painottanut sitä, että postitoiminnan luvanvaraisuuden tarkoituksena on ollut turvata hyvälaatuisten postipalveluiden ja erityisesti yleispalvelun saatavuus tasapuolisin ehdoin koko maassa.

Esityksessä yleispalvelu ehdotetaan turvattavaksi siten, että yleispalveluvelvollisuus annetaan toimiluvasta erillään. Tarkoituksena on, että Viestintävirasto arvioi ensin kirje- ja pakettipalvelujen markkinoita ja asettaa arviointinsa perusteella yleispalveluvelvollisuuden, jos se on yleispalvelun turvaamiseksi välttämätöntä. Yleispalveluvelvollisuutta ei siten aseteta enää suoraan toimiluvassa. Toimiluvan myöntäminen on kuitenkin edelleen kytköksissä yleispalvelun turvaamiseen, koska yleispalveluvelvollisuus voidaan asettaa vain toimiluvan haltijalle.

Toimilupa on edelleen tarpeen, jotta lain tarkoitus pystytään toteuttamaan. Lain tarkoituksena on ehdotetun 1 §:n 1 momentin mukaan turvata postipalveluiden ja erityisesti yleispalvelun saatavuus tasapuolisin ehdoin koko maassa. Yleispalvelun turvaamisen lisäksi toimilupakäytäntö mahdollistaa sen, että muidenkin postitoiminnan harjoittajien perusedellytykset toiminnan harjoittamiseen arvioidaan ennen toiminnan aloittamista. Tällainen perusedellytysten arviointi edistää postipalveluiden käyttäjien etua ja on yksilön viestintään liittyvien oikeuksien ja yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeää.

Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään pitänyt tärkeänä, että säännökset luvan edellytyksistä ja pysyvyydestä antavat riittävän ennustettavuuden viranomaistoimista (esim. PeVL 28/2000 vp). Valiokunta on katsonut, että tältä kannalta merkitystä on muun muassa sillä, missä määrin viranomaisten toimivaltuudet määräytyvät ns. sidotun harkinnan tai tarkoituksenmukaisuusharkinnan mukaisesti. Toimiluvan myöntäminen perustuu edelleen oikeusharkintaan, mitä perustuslakivaliokunta on myös painottanut postipalvelulakia koskevaa esitystä arvioidessaan.

Esityksen mukaiset toimiluvan myöntämisedellytykset vastaavat pääosin postipalvelulain nykyisiä edellytyksiä, joten ne ovat valiokunnan aiemman lausuntokäytännön mukaisia. Vain kansallista turvallisuutta koskeva 8 §:n 4 kohdan edellytys on uusi. Postipalvelut muodostavat osan sellaista yhteiskunnan kriittistä infrastruktuuria, jonka on toimittava luotettavasti sekä normaaliolojen häiriötilanteissa että valmiuslaissa (1080/1991) tarkoitetuissa poikkeusoloissa. Postiverkko on tavoittavuutensa vuoksi olennainen osa tätä infrastruktuuria. Sen toimivuus tulee voida varmistaa muun muassa siksi, että sen kautta lähetettävien luottamuksellisten viestien välittäminen ei vaarannu.

Postiyrityksen toiminta on luottamuksellisten viestien käsittelyä. Yrityksellä on toiminnassaan myös pääsy osoiterekistereihin. Näiden viestien ja tietojen väärinkäyttö voisi pahimmillaan olla uhka kansalliselle turvallisuudelle. Uhan voisi muodostaa esimerkiksi salaisiksi luokiteltujen asiakirjojen saattaminen taholle, joka voisi käyttää niitä vihamielisiin tarkoituksiin. Toimiluvan myöntämisen edellytyksiin on tällaisten tilanteiden varalta tarpeen lisätä kohta, jonka nojalla kansalliseen turvallisuuteen liittyvät seikat voidaan ottaa huomioon.

Lupaviranomaisella tulisi olla erityisen painavat perusteet epäillä kansallisen turvallisuuden voivan vaarantua. Vaarantumisen tulisi myös olla ilmeistä. Toimiluvan epäämiselle asetetaan siten korkea kynnys. Kyseeseen voisi tulla esimerkiksi tilanne, jossa toimilupaa hakisi yritys, jonka omistaisi Suomea kohtaan vihamielisesti esiintynyt valtio ja jonka vahingoittamistarkoituksesta on vahva epäilys tai jopa näyttöä.

Lakiehdotuksen 10 – 12 §:ssä säädetään toimiluvan muuttamisesta, peruuttamisesta ja siirtämisestä. Perutuslakivaliokunta on erilaisten lupien peruuttamisen yhteydessä pitänyt välttämättömänä sitoa toimenpide vakaviin tai olennaisiin rikkomuksiin tai laiminlyönteihin. Valiokunta on myös katsonut, että lupa voidaan peruuttaa vain, jos asianosaiselle on annettu huomautus tai varoitus, joka ei ole johtanut toiminnassa esiintyneiden puutteellisuuksien korjaamiseen ja ettei mainittuja toimenpiteitä tule toteuttaa ennen kuin asianosaiselle on annettu mahdollisuus korjata virheensä (esim. PeVL 41/2006 vp, PeVL 28/2005 vp, PeVL 7/2005 vp, PeVL 44/2004 vp, PeVL 16/2003 vp).

Esityksessä ehdotetaan toimiluvan peruuttamista koskevaa sääntelyä täsmennettäväksi. Toimilupa voidaan peruuttaa, jos postiyritys on toistuvasti ja vakavasti rikkonut 11 §:ssä tarkemmin määriteltäviä velvollisuuksiaan tai jos sillä ei enää ole riittäviä taloudellisia voimavaroja huolehtia velvollisuuksistaan taikka jos se ei ole aloittanut säännöllistä toimiluvan mukaista toimintaa yhdeksän kuukauden kuluessa toimilupakauden alkamisesta. Toimiluvan peruuttaminen edellyttää lisäksi sitä, että postiyritys ei ole korjannut menettelyään kehotuksesta huolimatta kohtuullisessa, vähintään kuukauden pituisessa määräajassa. Ehdotettu sääntely ei ole perustuslaissa säännellyn elinkeinovapauden kannalta ongelmallinen.

Voimassa olevassa postipalvelulaissa säädetään mahdollisuudesta määrätä yleispalveluvelvoite myös muulle maantieteelliselle alueelle tai muihin yleispalveluun kuuluviin palveluihin kuin yritys on hakenut toimilupaa. Vastaavankaltainen mahdollisuus sisältyy myös ehdotettuun lakiin. Säännökseen on tehty sellaisia muutoksia, jotka ovat välttämättömiä yleispalveluvelvollisuuden asettamismenettelyn muutosten vuoksi, mutta sääntelyn sisältö säilyy asiallisesti samana. Perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa tällaisen velvoitteen määräämiseen postipalvelulakia koskevaa hallituksen esitystä arvioidessaan. Valiokunnan kannan mukaan mainitun kaltaisen velvoitteen asettamista on arvioitava elinkeinovapauden rajoituksina. Valiokunta on kuitenkin pitänyt rajoituksia hyväksyttävinä ja painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimina, koska niillä pyritään turvaamaan yleispalveluun kuuluvien postipalveluiden tasapuolinen saatavuus maan koko alueella. Sekä postipalvelulaissa että ehdotetussa 24 §:ssä mahdollisuudet tämänkaltaisen velvoitteen määräämiseen rajataan tapauksiin, joissa se on yleispalvelun turvaamisen kannalta välttämätöntä eikä postiyrityksen kannalta kohtuutonta.

Esityksessä ehdotettu toimiluvan edellytyksiä koskeva sääntely on kaiken kaikkiaan oikeasuhtaista ja tarkkarajaista ja siten ongelmatonta elinkeinovapauden kannalta.

Perustuslain 10 §:n 2 momentin mukaan kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestinnän suoja on loukkaamaton. Momentin on tulkittu soveltamiskäytännössä turvaavan yleisesti luottamuksellisen viestinnän salaisuutta, vaikka siinä erikseen mainitaankin kirje ja puhelu käytännössä tavanomaisimpina luottamuksellisen viestin muotoina.

Esityksessä luottamuksellisen viestin suojaa turvataan useilla säännöksillä. Ehdotetun lain 55 § sisältää kiellon, jonka mukaan postiyrityksellä ei ole oikeutta avata suljettua kirjettä. Lain 62 §:n mukaan postiyrityksen taas tulee turvata luottamuksellisen viestinnän salaisuus. Viestinnän luottamuksellisuutta suojaa myös 63 §:ssä säädetty vaitiolovelvollisuus. Vastaavat velvollisuudet sisältyvät myös voimassa olevaan postipalvelulakiin. Säännökset ovat siten perustuslakivaliokunnan kannanottojen mukaisia. Luottamuksellisen viestin suojaan liittyy myös perillesaamattomien lähetysten käsittelyä koskeva sääntely. Sitä ehdotetaan uudistettavaksi erityisesti sen vuoksi, että nykyinen sääntely on osoittautunut paikoin puutteelliseksi. Osa perillesaamattomia lähetyksiä koskevasta sääntelystä on peräisin postipalvelulaista ja vastaa perustuslakivaliokunnan arvion mukaan perustuslain vaatimuksia. Perustuslakivaliokunta on arvioinut postipalvelulain perillesaamattomien lähetysten käsittelyyn liittyvää sääntelyä lausunnossaan 30/2001 vp (hallituksen esitys laiksi postipalvelulain muuttamisesta). Ehdotukseen sisältyvä säännös postiyrityksen oikeudesta avata postipaketti vastaa pääosin postipalvelulain sääntelyä, jota valiokunta on pitänyt riittävän täsmällisenä. Paketin avaamisoikeutta tulee perustuslakivaliokunnan mukaan voida käyttää vain laissa rajatuissa tapauksissa ja ainoastaan silloin, kun paketin avaaminen on hyväksyttävien tarkoitusten saavuttamiseksi välttämätön toimenpide.

Suljetun postipaketin avaamista koskevaan 55 §:n 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi peruste, jonka mukaan postiyrityksellä on oikeus avata perillesaamaton postipaketti, joka on välttämätöntä avata sen myymisen tai hävittämisen vuoksi. Avaamisoikeutta täydentää myös luottamuksellisen viestin suojaa turvaava sääntely. Mainitun 55 §:n 4 momentin mukaan postipakettiin sisältyvä luottamuksellinen viesti tulee toimittaa vastaanottajalle. Ellei vastaanottaja selviä lähetyksestä, viesti tulee toimittaa Viestintäviraston käsiteltäväksi. Postiyritys voi selvittää vastaanottajan osoitteen vain sellaisten tietojen avulla, jotka ovat käytettävissä viestiä avaamatta. Postiyrityksen velvollisuus turvata luottamuksellisen viestin salaisuutta rajoittaa myös postipaketin sisällön tutkimista.

Esityksen mukaan Viestintävirastolla on oikeus avata suljettu kirjelähetys selvittäessään sen vastaanottajan tai lähettäjän osoitetietoja. Näissä tapauksissa Viestintäviraston oikeus on rajattu niihin tapauksiin, joissa avaaminen on välttämätöntä osoitteen selvittämiseksi. Kirjeen avaamisen tarkoituksena on saada selville tietoja, joiden avulla kirjelähetys kyetään toimittamaan perille tai toissijaisesti palauttamaan. Perustuslakivaliokunnan lausunnon (PeVL 30/2001 vp) mukaan avaaminen on siksi tapa pyrkiä toteuttamaan kirjeen lähettäjän tahto ja näin turvaamaan jokaisen oikeutta luottamukselliseen viestintään.

Viestintävirasto voi avata suljetun kirjeen myös silloin, jos on syytä epäillä, että se saattaa aiheuttaa vaaraa terveydelle tai omaisuudelle. Myös ehdotettu uusi peruste liittyy turvallisuussyihin: lähetys voitaisiin avata, jos on ilmeistä, että lähetyksen sisältö estää kuljettamasta lähetystä turvallisuussyistä edelleen. Tällöin avaaminen on välttämätöntä, jotta turvallisuusriskin muodostava sisältö saadaan poistettua lähetyksestä. Mainitut perusteet rajaavat avaamisoikeuden täsmällisesti. Niiden tarkoituksena on lähetyksen toimittaminen edelleen sekä terveyden tai omaisuuden turvaaminen. Avaamista koskeva sääntely on kuvatulla tavalla tarkkarajainen sekä hyväksyttävien tarkoitusten saavuttamiseksi välttämätön.

Esityksessä ehdotettu sääntely ei ole ristiriidassa perustuslaissa säädetyn luottamuksellisen viestin suojan kanssa.

Lakiehdotus sisältää valtuutussäännöksiä, joiden nojalla voidaan antaa tarkempaa sääntelyä. Ehdotuksen mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin toimilupahakemuksen sisällöstä (4 §), toimipisteiden sijoittamisesta (16 §), kustannusten kohdentamisesta pykälän 1 momentissa tarkoitettujen periaatteiden mukaisesti (29 §), nettokustannusten laskemisesta (35 §) ja varautumisesta (65 §). Perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan lailla on säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännössä (muun muassa PeVL 48/2001 vp) onkin todettu, että perustuslain 80 §:n 1 momentin säännökset rajoittavat suoraan valtuutussäännösten tulkintaa samoin kuin valtuuksien nojalla annettavien säännösten sisältöä. Ehdotettujen valtuutussäännösten nojalla onkin tarkoitus säännellä täsmällisemmin sellaisista yksityiskohdista, joilla on tarpeen täydentää lakiin sisältyviä perussäännöksiä.

Lakiehdotus sisältää myös säännöksiä Viestintäviraston määräyksenantovallasta. Viestintävirastolla on lakiehdotuksen mukaan valtuus antaa tarkempia määräyksiä ensinnäkin kirjelähetysten vastaanotossa ja jakelussa tarvittavien laitteiden ja vähäisten rakennelmien sijoittelusta ja toiseksi paikallisten olosuhteiden taikka postin saajan iästä tai terveydentilasta johtuvien henkilökohtaisten erityistarpeiden huomioon ottamisesta postin jakelussa (48 §). Lisäksi Viestintävirastolla on ehdotuksen mukaan oikeus antaa tarkempia määräyksiä kustannuslaskentajärjestelmän avulla kerättävistä tiedoista sekä kustannuslaskentajärjestelmän kuvauksesta (29 §) ja siitä, mitä tietoja ja aineistoa tilintarkastajan kertomuksen tulee sisältää (30 §). Viestintävirasto voi myös antaa postiyrityksen varautumisvelvollisuutta koskevia tarkempia määräyksiä (65 §).

Perustuslain 80 §:n 2 momentin mukaan muu viranomainen voidaan lailla valtuuttaa antamaan oikeussääntöjä määrätyistä asioista, jos siihen on sääntelyn kohteeseen liittyviä erityisiä syitä eikä sääntelyn asiallinen merkitys edellytä, että asiasta säädetään lailla tai asetuksella. Tällaisen valtuuden tulee olla soveltamisalaltaan täsmällisesti rajattu. Lisäksi perustuslaista johtuu, että valtuuden kattamat asiat on määriteltävä tarkasti laissa (PeVL 61/2002 vp, PeVL 34/2000 vp).

Esityksen valtuutussäännöksillä vahvistetaan Viestintäviraston valtuuksia nostamalla nykyisiä ohjeita määräyksen tasolle. Nykyisiä Viestintäviraston jakeluohjeita ja suosituksia vastaavat määräykset annettaisiin 48 §:n nojalla. Useimmat Viestintäviraston määräyksenantovaltuudet liittyvät kuitenkin sellaisiin seikkoihin, joista annetaan ehdotuksessa nykyistä tarkempaa sääntelyä ja osin kokonaan uutta sääntelyä. Viestintäviraston norminantovaltuudet sijaitsevat säänneltävää asiaa koskevien perussäännösten yhteydessä. Oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista säädetään kyseisissä perussäännöksissä. Norminantovallan rajat määritellään säännöksissä mahdollisimman tarkkarajaisesti ja täsmällisesti. Asioista on tarpeen säätää nimenomaan valvovan asiantuntijaviranomaisen määräyksellä sääntelyn kohteen teknisen luonteen ja sääntelyn edellyttämän erityisen asiantuntemuksen vuoksi (PeVL 61/2002 vp).

Ehdotetut norminantovaltuudet ovat sopusoinnussa perustuslain 80 §:n kanssa.

Esityksessä ehdotetaan, että jakelupaikkaa määriteltäessä voidaan jakelun perussäännösten lisäksi ottaa huomioon paikalliset olosuhteet tai postin saajan henkilökohtaiset erityistarpeet, kuten postin saajan liikuntaesteisyys tai vähintään 75 vuoden ikä. Viestintävirasto voi antaa asiasta tarkempia määräyksiä 48 §:n nojalla.

Voimassa olevan käytännön mukaan vähintään 75-vuotiaat sekä liikuntaesteiset ovat oikeutettuja poikkeavaan postinjakeluun, jossa postilaatikko tuodaan tavanomaista lähemmäs. Viestintävirasto on antanut kyseistä käytäntöä koskevia ohjeita. Ehdotuksessa asia nostettaisiin lakiin ja Viestintäviraston määräyksiin.

Perustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan eri asemaan asettaminen muun muassa iän ja terveydentilan perusteella on mahdollista vain, jos menettelylle on hyväksyttävä peruste. Iäkkäille ja liikuntaesteisille postin noutaminen tavanomaiseen paikkaan sijoitetusta postilaatikosta saattaa aiheuttaa merkittäviä vaikeuksia. Ikärajaksi asetetaan esityksessä 75 vuotta, koska on oletettavaa, että tässä ikäryhmässä liikuntavaikeudet ovat jo hyvin tyypillisiä ja vaikeuttavat postilaatikolle kulkemista. Liikuntaesteisyyden johdosta poikkeavaan jakeluun olisivat oikeutettuja kaikenikäiset. Edellytyksenä kummassakin tapauksessa on, ettei samassa taloudessa asu muita kuin poikkeavaan postinjakeluun oikeutettuja. Ehdotetun sääntelyn ansiosta vähintään 75-vuotiaat samoin kuin liikuntaesteiset saatettaisiin yhdenvertaiseen asemaan muiden kanssa. Perusteena eri asemaan saattamiselle olisi siten se, että ilman kyseistä sääntelyä 75-vuotiaat ja sitä vanhemmat sekä liikuntaesteiset olisivat postinjakelussa huonommassa asemassa kuin muut, koska postin noutaminen aiheuttaisi heille merkittävästi suurempia vaikeuksia kuin muille.

Ehdotettu sääntely ei ole ristiriidassa perustuslain yhdenvertaisuussäännöksen kanssa.

Lakiehdotukseen sisältyvä maksusääntely on merkityksellistä perustuslain 81 §:n kannalta. Mainitussa perustuslain pykälässä säädetään valtion veroista ja maksuista ja siinä asetetaan rahasuorituksesta säätämisen tavalle erilaiset velvoitteet sen mukaan, onko kyse verosta vai maksusta. Verosta säädettäessä lain tulee sisältää säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Maksusääntelyä taas koskee vaatimus, jonka mukaan valtion viranomaisten virkatoimien, palvelujen ja muun toiminnan maksullisuuden ja maksujen suuruuden yleisistä perusteista säädetään lailla. Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti tulkinnut, että verot ja maksut eroavat toisistaan olennaisesti siten, että maksut ovat korvauksia tai vastikkeita julkisen vallan palveluista. Ellei vastikesuhdetta ole, suoritusta on valtiosääntöoikeuden näkökulmasta pidettävä verona (esim. PeVL 61/2002 vp).

Postitoiminnan valvontamaksua koskeva sääntely vastaa kaiken kaikkiaan postipalvelulain valvontamaksusääntelyä. Postipalvelulakia muutettiin lailla 886/2005 (HE 67/2005) siten, että eduskunnan perustuslakivaliokunnan tekemät linjaukset tietynlaisten maksujen valtiosääntöoikeudellisesta veronluonteisuudesta otettiin huomioon. Perustuslakivaliokunta on mainittua hallituksen esitystä koskevassa lausunnossaan (PeVL 29/2005) arvioinut säännösten täyttävän perustuslakivaliokunnan käytännössä verolaille asetetut vaatimukset. Tämän johdosta lakiehdotuksen säännökset verovelvollisuudesta eli postitoiminnan valvontamaksun suorittamisvelvollisuudesta, veron suuruuden perusteista ja oikeusturvajärjestelyistä ovat perustuslain vaatimusten mukaisia. Valvontamaksua koskeva sääntely ei näin ollen muodostu ongelmalliseksi perustuslain 81 §:n 1 momentin kannalta.

Lakiehdotuksen 6 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi hakemusmaksusta. Valtiosääntöoikeudelliselta luonteeltaan hakemusmaksu on perustuslain 81 §:n 2 momentissa tarkoitettu maksu, koska ehdotuksesta maksun suuruuden lisäksi ilmenee selvästi, mistä viranomaistoimesta maksu suoritetaan (vastaavasti esim. PeVL 61/2002 vp).

Ehdotettu sääntely ei ole ristiriidassa perustuslain vero- ja maksusääntelyn kanssa.

Edellä kerrotuilla perusteilla lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Tästä huolimatta pidetään suotavana, että esityksestä hankitaan perustuslakivaliokunnan lausunto.

Maailman postiliiton yleissopimukseen ei sisälly määräyksiä, jotka koskevat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tai 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Yleissopimus voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja lakiehdotus tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella sekä perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että eduskunta hyväksyisi Genevessä 12 päivänä elokuuta 2008 tehdyn Maailman postiliiton yleissopimuksen siltä osin kuin se kuuluu Suomen toimivaltaan.

Edellä esitetyn perusteella ja koska yleissopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

                

                  Lakiehdotukset
                
              

1.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 Luku

Yleiset säännökset

1 §
Lain tarkoitus ja soveltamisala

Tämän lain tarkoituksena on turvata postipalveluiden ja erityisesti yleispalvelun saatavuus tasapuolisin ehdoin koko maassa.

Tätä lakia sovelletaan postin yleispalvelun ja muiden postipalvelujen tarjoamiseen.

Tätä lakia ei sovelleta sellaisen palvelun tarjoamiseen, joka koskee:

1) sanoma- ja aikakauslehtiä;

2) osoitteettomia lähetyksiä;

3) kirjelähetyksiä, jos toiminta on pienimuotoista, taloudelliselta merkitykseltään vähäistä sekä laajuudeltaan sellaista, että sillä ei ole yleispalvelun saatavuuden kannalta olennaista merkitystä;

4) kirjelähetysten kuriiripalvelua;

5) postipaketteja, jotka eivät kuulu yleispalveluun; tai

6) elinkeinonharjoittajan omaan toimintaan tarvittavaa tai liittyvää postitoimintaa.

Tämän lain säännöksiä ei sovelleta kansainväliseen postiliikenteeseen siltä osin kuin Suomea velvoittavasta kansainvälisestä sopimuksesta johtuu muuta.

2 §
Määritelmät

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) postitoiminnalla tämän lain mukaista yleispalvelun ja muun postipalvelun tarjontaa;

2) postipalvelulla kirjelähetysten ja yleispalveluun kuuluvien postipakettien säännöllistä keräilyä, lajittelua, kuljetusta ja jakelua maksua vastaan postin lähettäjältä tai toiselta postiyritykseltä postin saajalle tai toiselle postiyritykselle;

3) yleispalvelulla niitä postipalveluita, joista säädetään 3 luvussa ja joiden tulee olla tarjolla koko maassa;

4) kirjelähetyksellä kuljetettavaksi jätettyä osoitteellista, enintään kahden kilogramman painoista lähetystä, joka sisältää fyysisellä alustalla olevan viestin;

5) postipaketilla yleispalveluun kuuluvaa osoitteellista tavaralähetystä, joka on jätetty kuljetettavaksi;

6) osoitteellisella suoramainonnalla osoitteellista kirjelähetystä, joka koostuu yksinomaan mainos-, markkinointi- tai myynninedistämisaineistosta ja sisältää vastaanottajan nimeä, osoitetta, yksilöintinumeroa sekä muita viestin luonnetta muuttamattomia eroavaisuuksia lukuun ottamatta vain samansisältöisen, merkittävälle vastaanottajamäärälle osoitetun sanoman;

7) postiyrityksellä 3 §:n mukaisen toimiluvan haltijaa;

8) yleispalvelun tarjoajalla postiyritystä, jolle on asetettu 4 luvussa tarkoitettu yleispalveluvelvollisuus;

9) postin lähettäjällä henkilöä, joka on jättänyt kirjelähetyksen tai postipaketin postiyrityksen välitettäväksi voimassa olevaa maksua vastaan;

10) postin saajalla kirjelähetykseen tai postipakettiin merkittyä henkilöä, jolle lähetys on osoitettu.

2 Luku

Postipalvelujen tarjoaminen

3 §
Toimilupaa edellyttävä postitoiminta

Kirjelähetyksiä koskeva postitoiminta edellyttää toimilupaa.

4 §
Toimilupaviranomainen ja toimilupamenettely

Toimilupaa postipalvelun tarjoamiseen haetaan liikenne- ja viestintäministeriöltä. Toimilupia ei julisteta haettaviksi.

Liikenne- ja viestintäministeriö myöntää toimiluvan määräajaksi, enintään kymmeneksi vuodeksi.

Toimilupaa koskeva päätös on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta liikenne- ja viestintäministeriölle. Ministeriö voi pidentää kolmen kuukauden määräaikaa enintään kolmella kuukaudella, jos se on erityisen syyn vuoksi tarpeen.

5 §
Toimilupahakemuksen sisältö

Toimilupahakemuksessa on annettava kaikki ne liikenne- ja viestintäministeriön pyytämät tiedot, jotka ovat tarpeen arvioitaessa 6 §:ssä tarkoitettuja toimiluvan myöntämisen edellytyksiä. Tarkemmat säännökset hakemuksen sisällöstä annetaan valtioneuvoston asetuksella.

6 §
Toimiluvan myöntämisen edellytykset

Toimilupa on myönnettävä, jos:

1) hakija on yritys tai yhteisö, jolla on riittävät taloudelliset voimavarat huolehtia postiyrityksen velvollisuuksista;

2) hakijan kykyä noudattaa postitoimintaa koskevia säännöksiä ja määräyksiä ei ole perustellusti syytä epäillä;

3) hakijalla on kyky säännölliseen toimiluvan mukaiseen toimintaan;

4) alue, jolle toimilupaa haetaan, täyttää 7 §:n mukaiset edellytykset; sekä

5) liikenne- ja viestintäministeriöllä ei ole erityisen painavia perusteita epäillä toimiluvan myöntämisen vaarantavan ilmeisesti kansallista turvallisuutta.

7 §
Toimilupa-alue

Toimiluvan haltija saa tarjota toimiluvan piiriin kuuluvia postipalveluita vain sillä alueella, jolle toimilupa myönnetään.

Alueen, jolle toimilupaa haetaan, on oltava hallinnollisesti ja toiminnallisesti yhtenäinen.

8 §
Hakemusmaksu

Toimiluvan hakija on velvollinen suorittamaan valtiolle hakemuksen yhteydessä hakemusmaksun, joka on 1 000 euroa. Hakemusmaksu tulee suorittaa myös määräysvallan muutosta ja toimiluvan muuttamista ja siirtämistä koskevien hakemusten yhteydessä sekä ennakkopäätöstä haettaessa.

9 §
Toimiluvan sisältö

Toimiluvassa määrätään postiyrityksen maantieteellinen toimialue ja toimiluvan voimassaoloaika.

Liikenne- ja viestintäministeriö voi asettaa toimiluvassa ehtoja, jotka täydentävät tämän lain säännöksiä tai sen nojalla annettuja säädöksiä ja jotka koskevat:

1) velvollisuutta toimia Maailman postiliiton yleissopimuksen (SopS / ) mukaisena nimettynä operaattorina ja Maailman postiliiton sopimusten noudattamista;

2) postinumerojärjestelmän ylläpitämistä;

3) kielilaissa (423/2003) tai saamen kielilaissa (1086/2003) tarkoitettua kielellistä palvelua;

4) velvollisuutta määritellä postilaatikoiden paikat;

5) velvollisuutta maksaa erikseen säädettävällä tavalla tukiosuus, jos 33 §:n mukainen osuus yleispalvelun nettokustannuksista tulee korvattavaksi; tai

6) muita näihin verrattavia palvelujen laadun, saatavuuden tai tehokkuuden turvaamiseksi välttämättömiä ehtoja.

Edellä 2 momentin 1 – 3 kohdan mukaisia ehtoja voidaan asettaa vain yleispalvelun tarjoajalle tai, ellei yleispalveluvelvollisuutta ole asetettu, muulle postiyritykselle. Edellä 2 momentin 4 kohdan mukainen ehto voidaan asettaa muulle kuin yleispalvelun tarjoajalle vain, jos alueella ei ole asetettu kirjelähetysten välittämistä koskevaa yleispalveluvelvollisuutta.

Toimilupaviranomainen ei saa asettaa ehtoja, jotka johtaisivat rinnakkaisiin velvoitteisiin tämän lain tai sen nojalla annettujen säädösten taikka muun lainsäädännön kanssa.

10 §
Toimiluvan muuttaminen

Toimilupaa voidaan muuttaa toimiluvan haltijan hakemuksesta tai tämän suostumuksella. Toimilupaa voidaan muuttaa muutoinkin, jos se on välttämätöntä yleispalvelun turvaamiseen liittyvän erityisen syyn vuoksi tai sellaisen olennaisen muutoksen vuoksi, joka tapahtuu luvanvaraisen toiminnan toimintaedellytyksissä.

11 §
Toimiluvan peruuttaminen

Liikenne- ja viestintäministeriö voi peruuttaa postiyrityksen toimiluvan osaksi tai kokonaan:

1) jos postiyritys on toistuvasti ja vakavasti rikkonut tämän lain säännöksiä tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, muun postitoimintaa koskevan lain säännöksiä, 9 §:ssä tarkoitettuja toimilupaehtoja tai sille määrättyä 24 §:ssä tarkoitettua yleispalveluvelvollisuutta;

2) jos postiyrityksellä ei enää toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen ole riittäviä taloudellisia voimavaroja huolehtia velvollisuuksistaan; taikka

3) jos toimiluvan haltija ei ole aloittanut säännöllistä toimiluvan mukaista toimintaa yhdeksän kuukauden kuluessa toimilupakauden alkamisesta, ellei toimilupaviranomainen toimiluvanhaltijan hakemuksesta toiminnan edellytyksiin liittyvien syiden vuoksi toisin määrää.

Toimiluvan peruuttaminen edellyttää lisäksi sitä, että postiyritys ei kehotuksesta huolimatta ole kohtuullisessa, vähintään kuukauden pituisessa määräajassa korjannut menettelyään, saattanut taloudellisia voimavarojaan riittäviksi tai aloittanut toimintaansa.

Liikenne- ja viestintäministeriö voi peruuttaa toimiluvan myös, jos luvanhaltija lopettaa toimintansa.

12 §
Toimiluvan siirtäminen

Toimilupaa ei saa siirtää. Liikenne- ja viestintäministeriö voi peruuttaa toimiluvan, jos tosiasiallinen määräysvalta toimiluvanhaltijaan nähden muuttuu. Määräysvallan muuttumisesta on ilmoitettava välittömästi liikenne- ja viestintäministeriölle. Ministeriön on päätettävä toimiluvan peruuttamisesta kahden kuukauden kuluessa ilmoittamisesta.

Toimiluvan haltija voi pyytää 1 momentin perusteella tapahtuvasta toimiluvan peruuttamisesta ennakkopäätöksen. Liikenne- ja viestintäministeriön tulee antaa päätös kahden kuukauden kuluessa siitä, kun hakemus on saapunut ministeriölle. Jos määräysvallan muutoksen syynä on yrityskauppa, joka on ilmoitettava kilpailunrajoituksista annetun lain (480/1992) mukaan Kilpailuvirastolle tai yrityskeskittymien valvonnasta annetun neuvoston asetuksen (”EY:n sulautuma-asetus”) (EY) N:o 139/2004 mukaan Euroopan komissiolle, liikenne- ja viestintäministeriön päätös on annettava kahden kuukauden kuluessa siitä, kun yrityskauppa-asia on lainvoimaisesti ratkaistu.

Toimilupaa ei peruuteta, jos se siirretään konsernin sisäisesti emoyhtiön ja sen täysin omistaman tytäryhtiön välillä. Tällaisesta siirrosta on välittömästi ilmoitettava liikenne- ja viestintäministeriölle.

13 §
Toimenpiteet postitoiminnan lopettamisen johdosta

Jos postiyritys aikoo lopettaa toimintansa, sen on ilmoitettava asiasta liikenne- ja viestintäministeriölle viimeistään kolme kuukautta ennen toiminnan lopettamista.

Jos postiyrityksen toimilupa peruutetaan, toimilupaa ei myönnetä uudelleen toimilupakauden päätyttyä tai postiyritys muuten lopettaa toimintansa, liikenne- ja viestintäministeriön on päätettävä niistä toimista, joihin on ryhdyttävä postitoiminnan ylläpitämiseksi.

Jos postitoiminnan ylläpitämiseksi tarvittavan postiyrityksen käyttöomaisuuden siirtämisestä toiselle postitoiminnan harjoittajalle ei sovita, liikenne- ja viestintäministeriö voi päättää siirrosta korvausta vastaan. Korvauksen perusteisiin ja määräämiseen sovelletaan, mitä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa (603/1977) säädetään lunastuskorvauksesta.

3 Luku

Yleispalvelun sisältö

14 §
Yleispalvelun tarjoaminen

Koko maassa on oltava pysyvästi tarjolla postipalvelujen yleispalvelu, joka on saatavilla tasapuolisin ehdoin.

Yleispalvelun sisällöstä säädetään tässä luvussa.

15 §
Yleispalveluun kuuluvat postilähetykset

Yleispalveluun kuuluu seuraavia postilähetyksiä koskevien postipalveluiden pysyvä tarjonta:

1) enintään kahden kilon painoiset kirjelähetykset, jotka maksetaan yleisesti käytettävissä olevilla käteismaksutavoilla ja jotka käyttäjällä on mahdollisuus jättää postiyrityksen kuljetettavaksi keräilypisteeseen; kotimaan kirjelähetyksistä on pidettävä tarjolla ainakin sellaista kirjetuotetta, johon sovelletaan 19 §:ssä määriteltyä yleispalvelun laatustandardia;

2) enintään kymmenen kilon painoiset postipaketit, jotka maksetaan yleisesti käytettävissä olevilla käteismaksutavoilla ja jotka käyttäjällä on mahdollisuus jättää postiyrityksen kuljetettavaksi postitoimipisteeseen tai muuhun soveltuvaan jättöpaikkaan ja noutaa postitoimipisteestä;

3) maahan saapuvat enintään kahdenkymmenen kilon painoiset postilähetykset; sekä

4) 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen postilähetysten kirjaamis- ja vakuuttamispalvelut.

Tässä pykälässä tarkoitettuun yleispalveluun kuuluvat sekä kotimaan palvelut että ulkomaanpalvelut.

16 §
Toimipisteet

Yleispalvelun tarjoajan on ylläpidettävä toimipisteitä, joista yleispalveluun kuuluvat tuotteet ja palvelut ovat saatavilla. Yleispalvelun tarjoajan on käytettävissään olevin keinoin huolehdittava siitä, että toimipisteissä voidaan asioida esteettömästi. Toimipisteet on sijoitettava siten, että yleispalvelun käyttäjät voivat asioida toimipisteessä kohtuullisen matkan päässä vakituisesta asunnostaan. Toimipisteiden sijaintia ja kohtuullista matkaa määriteltäessä on otettava huomioon alueen väestötiheys ja pinta-ala, alueella ilmenevät asiointitarpeet, palveluiden sijainti yleensä ja muut paikalliset olosuhteet sekä uusien postipalvelumuotojen kehittyminen.

Toimipisteenä voi olla myös muu kuin kiinteä toimipiste, jos sen käyttäminen ei vaaranna yleispalvelun saatavuutta.

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen toimipisteiden ohella yleispalvelun tarjoaja voi ylläpitää myös muita toimipisteitä.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin toimipisteiden sijoittamisesta. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää myös toimipisteverkon järjestämiseen liittyvistä teknisistä seikoista.

17 §
Keräily ja jakelu

Yleispalveluun kuuluvat kirjelähetykset on keräiltävä ja jaettava vähintään kerran päivässä viitenä arkipäivänä viikossa, arkipyhiä lukuun ottamatta. Velvollisuudesta voidaan poiketa tilapäisesti vain, jos postin keräily tai jakaminen estyy syystä, joka johtuu postin saajasta, lain säännöksestä, liikenteen keskeytyksestä tai muusta vastaavasta ylivoimaisesta esteestä ja jota postin jakelussa ei ole voitu ottaa huomioon.

Lähettäjällä on oltava mahdollisuus jättää yleispalveluun kuuluvia kirjelähetyksiä postiyrityksen kuljetettaviksi kohtuullisen matkan päässä asunnostaan sijaitsevaan keräilypisteeseen.

Postipaketit on jaettava kohtuullisessa ajassa. Kuitattavien lähetyksien ja postipakettien jakelussa voidaan käyttää saapumisilmoitusta.

18 §
Poikkeukset keräily- ja jakelutiheydestä

Yleispalvelun tarjoajalla on oikeus poiketa 17 §:ssä säädetystä keräily- ja jakelutiheydestä, kun kyseessä on vaikeakulkuisella saaristo- tai erämaa-alueella sijaitseva talous, joka ei sijaitse ympärivuotisesti liikennöitävän tien varrella mukaan lukien maantielauttojen ja vähintään viitenä päivänä viikossa kulkevien yhteysalusten avulla liikennöitävät reitit

Yleispalvelun tarjoajan on vuosittain toimitettava Viestintävirastolle selvitys 1 momentissa tarkoitettujen talouksien lukumäärästä ja sijainnista. Poikkeuksen piirissä voi olla koko maassa enintään 300 taloutta. Viestintäviraston on tarvittaessa ratkaistava, mitkä taloudet kuuluvat keräily- ja jakelutiheydestä tehdyn poikkeuksen piiriin.

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen talouksien kirjelähetysten keräily ja jakelu on tehtävä vähintään kerran viikossa. Yleispalvelun tarjoajan on ilmoitettava postipaketista sekä viranomaiselta saapuneesta lähetyksestä postinsaajalle viivytyksettä. Ilmoitus on tehtävä viimeistään kolmantena päivänä lähetyksen saapumisesta, jos postin saaja on puhelimitse, sähköpostitse tai muutoin tavoitettavissa.

19 §
Yleispalvelun laatustandardi

Yleispalveluun kuuluvat kotimaan kirjelähetykset, jotka on jätetty yleispalvelun tarjoajan välitettäviksi ja jättöpäivästä lukien toisena arkipäivänä jaettaviksi ja joista on maksettu voimassa oleva maksu, on jaettava siten, että lähetyksistä vähintään 95 prosenttia on perillä viimeistään jättöpäivästä lukien toisena arkipäivänä ja vähintään 98 prosenttia viimeistään kolmantena arkipäivänä.

Euroopan unionin sisäinen ulkomaanposti on jaettava siten, että lähetyksistä vähintään 85 prosenttia on perillä jättöpäivästä lukien kolmantena päivänä ja 97 prosenttia lähetyksistä on perillä jättöpäivästä lukien viidentenä päivänä. Yleispalvelun tarjoajan on noudatettava unionin sisäisen ulkomaanpostin laatustandardeja sekä koko unionin sisäisessä postissa että kahden unionin jäsenvaltion välisessä postissa.

20 §
Kielellisten oikeuksien turvaaminen

Yleispalvelun tarjoajan tai sellaisen yrityksen, joka yleispalvelun tarjoajan kanssa tekemänsä sopimuksen nojalla tarjoaa tämän palveluja asiakkaille, on toiminnassaan:

1) annettava palvelua suomen ja ruotsin kielellä noudattaen, mitä kielilaissa säädetään; ja

2) annettava palvelua saamen kielellä noudattaen, mitä saamen kielilaissa säädetään.

21 §
Tiedoksiantomenettely

Yleispalvelun tarjoajan on huolehdittava laissa säädetyn tiedoksiantomenettelyn käytettävissä olosta koko maassa. Yleispalvelun tarjoajan tai sellaisen yrityksen, joka yleispalvelun tarjoajan kanssa tekemänsä sopimuksen nojalla tarjoaa yleispalvelun tarjoajan palveluja asiakkaille, palveluksessa olevaan henkilöön sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen suorittaessaan tiedoksiantomenettelyyn liittyviä tehtäviä.

4 luku

Yleispalveluvelvollisuus

22 §
Markkinoiden arviointi

Viestintäviraston on säännöllisin väliajoin arvioitava kirje- ja pakettipalveluiden markkinoita. Markkinoiden arvioinnissa tulee selvittää palveluiden tarjonta eri puolilla maata siten, että Viestintävirasto voi arvioida tarvetta asettaa velvollisuus tarjota yleispalvelua. Markkinoiden arvioinnin perusteella Viestintäviraston tulee päättää, onko yleispalvelun turvaamiseksi tarpeen määrätä yleispalveluvelvoitteita.

Viestintäviraston tulee seurata palveluiden tarjontaa ja 23 §:ssä tarkoitettuja yleispalveluvelvollisuuden välttämättömyyteen vaikuttavia seikkoja sekä tässä pykälässä tarkoitetun markkinoiden arvioinnin että sen väliajoilla tehtävän seurannan avulla.

23 §
Yleispalveluvelvollisuuden asettaminen

Viestintäviraston on päätöksellään asetettava yhdelle tai useammalle postiyritykselle velvollisuus tarjota yleispalvelua, jos markkinoiden arviointi osoittaa sen olevan välttämätöntä yleispalvelun turvaamiseksi. Päätöksen tulee perustua avoimuuden, suhteellisuuden ja syrjimättömyyden periaatteisiin.

Yleispalvelua on pidettävä turvattuna, jos:

1) palveluita on kattavasti tarjolla kaikille käyttäjille;

2) tarjottavat palvelut ovat hinnaltaan kohtuullisia ja niitä tarjotaan kohtuullisin ja tasapuolisin ehdoin; ja

3) alueella on keskenään kilpailevia yrityksiä, jotka tarjoavat vastaavia palveluita ja jotka täyttävät 24 §:ssä tarkoitetut postiyritystä koskevat edellytykset.

Viestintäviraston tulee yleispalveluvelvoitetta asettaessaan määrätä:

1) mitä 15 §:ssä tarkoitettuja palveluita postiyrityksen on tarjottava; ja

2) millä alueella palveluita on tarjottava.

Yleispalvelupäätöksillä ei saa asettaa eri postiyrityksille päällekkäisiä velvoitteita. Yleispalvelupäätöksillä ei saa myöskään asettaa rinnakkaisia velvoitteita tämän lain tai sen nojalla annettujen säädösten, muun lainsäädännön taikka yritykselle asetettujen toimilupaehtojen kanssa.

24 §
Yleispalveluvelvollisuuden asettamisen edellytykset

Yleispalveluvelvollisuus voidaan asettaa postiyritykselle, joka täyttää 6 §:ssä tarkoitetut toimiluvan myöntämisen edellytykset. Postiyritys voidaan määrätä tarjoamaan sekä niitä palveluita, joita sen toimilupa koskee, että yleispalveluihin kuuluvia pakettipalveluita.

Velvollisuus tarjota yleispalvelua on asetettava sille postiyritykselle, jolla on siihen parhaat edellytykset.

Postiyritys voidaan velvoittaa tarjoamaan yleispalvelua myös muualla kuin toimilupa-alueellaan tai se voidaan velvoittaa tarjoamaan muitakin yleispalveluja kuin niitä, joita se on tarjonnut, jos se on yleispalvelun turvaamisen kannalta välttämätöntä eikä velvoitteen asettaminen ole postiyrityksen kannalta kohtuutonta.

25 §
Yleispalveluvelvollisuuden muuttaminen

Viestintävirasto voi muuttaa velvollisuutta tarjota yleispalvelua yleispalvelun tarjoajan hakemuksesta tai tämän suostumuksella. Jotta yleispalveluvelvoitetta voitaisiin muuttaa yleispalvelun tarjoajan hakemuksesta, yleispalvelun tarjoajan tulee osoittaa, että se on välttämätöntä erityisen syyn vuoksi.

Viestintävirasto voi muuttaa velvollisuutta tarjota yleispalvelua muutoinkin, jos päätöksen perusteena olleissa seikoissa tapahtuu merkityksellisiä muutoksia ja velvoitteen muuttaminen on yleispalvelun turvaamiseksi välttämätöntä.

5 luku

Yleispalvelun tarjoajan hinnoittelu ja kustannuslaskenta

26 §
Hinnoittelu

Yleispalvelun tarjoajan on hinnoiteltava yleispalveluun kuuluvat postipalvelut siten, että hinnat:

1) ovat kohtuulliset;

2) ovat sellaiset, että palvelut ovat kaikkien käyttäjien saatavilla heidän asuinpaikastaan riippumatta;

3) ovat kustannussuuntautuneet;

4) kannustavat tehokkaaseen yleispalvelun tarjontaan; ja

5) noudattavat avoimuuden ja syrjimättömyyden periaatteita.

Hinnoittelun muutoksista on tiedotettava vähintään kuukautta ennen muutoksen tapahtumista.

27 §
Yhtenäishinnoittelu ja yksittäiset hintasopimukset

Yleispalvelun tarjoajan on hinnoiteltava jättöpäivästä lukien toisena arkipäivänä jaettavaksi tarkoitettu tavallinen kotimaan kirjelähetys yhtenäisesti koko maassa. Velvoite koskee yleisesti käytössä olevia yksittäisen kirjeen maksutapoja.

Tässä pykälässä tarkoitettu yhtenäinen hinnoittelu ei estä yleispalvelun tarjoajaa tekemästä käyttäjien kanssa yksittäisiä hintasopimuksia yleispalveluun kuuluvista tuotteita ja palveluista.

Jos yleispalvelun tarjoaja tekee yleispalveluun kuuluvista tuotteista tai palveluista yksittäisiä hintasopimuksia, niiden ehtojen ja niihin perustuvien hintojen tulee olla kustannussuuntautuneita ja noudattaa avoimuuden ja syrjimättömyyden periaatteita.

28 §
Kustannuslaskentajärjestelmän käyttäminen

Yleispalvelun tarjoajan on käytettävä kustannuslaskentajärjestelmää, jonka avulla kerättävistä tiedoista selviää eri palvelujen hintojen kohtuullisuus ja suhde kustannuksiin.

Yleispalvelun tarjoaja saa itse valita käyttämänsä kustannuslaskentajärjestelmän. Yleispalvelun tarjoajan on laadittava kustannuslaskentajärjestelmästä Viestintävirastolle kuvaus, josta käyvät ilmi vähintään kustannusten pääluokat ja se, miten kustannukset kohdennetaan.

29 §
Kustannusten kohdentaminen

Edellä 28 §:ssä tarkoitetussa kustannuslaskentajärjestelmässä yleispalvelun tarjoajan on kohdennettava kustannukset siten, että:

1) tiettyyn palveluun tai tuotteeseen suoraan kohdistettavissa olevat kustannukset kohdistetaan kyseiseen palveluun tai tuotteeseen;

2) kustannukset, joita ei voida kohdistaa suoraan, kohdistetaan ensisijaisesti niiden alkuperän välittömän selvittämisen perusteella tai, jos tämä ei ole mahdollista, toiseen kustannusryhmään osoitettavien yhteyksien perusteella tai kaikille palveluille ja tuotteille kohdennettavien kustannusten suhteessa; ja

3) kustannukset, joita ei voida kohdistaa 1 kohdan mukaisesti ja jotka ovat tarpeen sekä yleispalvelun että muun kuin yleispalvelun tarjoamiseksi, kohdennetaan soveltaen samoja kustannustekijöitä sekä yleispalveluun että muihin palveluihin.

Tarkempia säännöksiä kustannusten kohdentamisesta 1 momentissa tarkoitettujen periaatteiden mukaisesti annetaan valtioneuvoston asetuksella.

Viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä kustannuslaskentajärjestelmän avulla kerättävistä tiedoista sekä kustannuslaskentajärjestelmän kuvauksesta. Määräykset voivat koskea:

1) kustannuslaskentajärjestelmän ja hinnoittelun välisen yhteyden osoittamisessa välttämättömiä tietoja;

2) kustannuslaskentajärjestelmän kuvauksen sisältöä ja muotoa; sekä

3) kustannuslaskentajärjestelmän kuvauksen toimittamista Viestintävirastolle.

30 §
Kustannuslaskentajärjestelmän valvonta

Yleispalvelun tarjoajan tulee valita tilintarkastuslaissa (459/2007) tarkoitettu tilintarkastaja tarkastamaan kustannuslaskentajärjestelmä yrityksen tilintarkastuksen yhteydessä. Tilintarkastajan on laadittava tarkastuksesta kertomus. Yleispalvelun tarjoajan on toimitettava kertomus Viestintävirastolle tilikautensa päättymistä seuraavan elokuun loppuun mennessä.

Viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä siitä, mitä tietoja ja aineistoa tilintarkastajan kertomuksen on sisällettävä. Määräykset voivat koskea:

1) yleisiä tietoja tarkastettavasta yrityksestä ja tarkastuksen suorittamistapaa;

2) tarkastusvelvollisuuden kohteena olevaa aineistoa;

3) kriteerejä, joilla voidaan todeta, vastaako yrityksen toiminta sille asetettuja kustannuslaskentajärjestelmää koskevia velvoitteita; sekä

4) tilintarkastajan kertomuksen liitteenä olevaa aineistoa.

Viestintäviraston on julkaistava vuosittain kertomus siitä, miten kustannuslaskentajärjestelmiä noudatetaan yrityksissä.

31 §
Hinnoittelua koskeva selvittämisvelvollisuus ja kustannuslaskenta

Viestintävirasto ei ole velvollinen arvioinnissaan käyttämään yleispalvelun tarjoajan kustannuslaskennassa käyttämiä periaatteita valvoessaan hinnoittelun lainmukaisuutta. Yleispalvelun tarjoajalla on velvollisuus osoittaa, että sen tuotteesta perimä hinta täyttää tässä laissa säädetyt vaatimukset.

6 luku

Yleispalvelun nettokustannusten laskeminen ja korvaaminen

32 §
Yleispalvelun nettokustannukset

Yleispalvelun nettokustannuksilla tarkoitetaan niitä kustannuksia, jotka liittyvät ja joita tarvitaan yleispalveluun.

Yleispalvelun nettokustannukset on laskettava niiden nettokustannusten erotuksena, joita yleispalvelun tarjoajalle aiheutuu toisaalta toiminnasta yleispalveluvelvoitteiden piirissä ja toisaalta toiminnasta ilman yleispalveluvelvoitteita.

33 §
Kustannusten korvaaminen yleispalvelun tarjoajalle

Yleispalvelun tarjoajalle on korvattava valtion varoista se osa yleispalvelun nettokustannuksista, joka muodostaa tälle kohtuuttoman taloudellisen rasitteen:

1) yrityksen kokoon;

2) yritystoiminnan laatuun;

3) yrityksen harjoittaman toiminnan liikevaihtoon; ja

4) muihin näihin rinnastettaviin seikkoihin nähden.

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen kustannusten korvaamisesta päättää liikenne- ja viestintäministeriö Viestintäviraston laatiman nettokustannuslaskelman pohjalta. Muilla postiyrityksillä on velvollisuus osallistua kustannusten korvaamiseen niiden Suomessa harjoittaman postitoiminnan liikevaihtojen tai lähetysmäärien suhteessa siten kuin lailla erikseen säädetään.

34 §
Korvauksen hakeminen ja yleispalvelun nettokustannusten laskeminen

Edellä 33 §:ssä tarkoitettujen kustannusten korvaamista haetaan liikenne- ja viestintäministeriöltä. Korvausta maksetaan taannehtivasti enintään vuoden ajalta vaatimuksen esittämisestä.

Liikenne- ja viestintäministeriön on pyydettävä Viestintävirastoa laskemaan yleispalvelun nettokustannukset, jos yleispalvelun tarjoaja sitä vaatii ja jos yleispalvelun tarjoaja osoittaa todennäköiseksi, että yleispalvelun tarjonta muodostaa sille kohtuuttoman taloudellisen rasitteen.

Yleispalvelun tarjoaja on velvollinen toimittamaan Viestintävirastolle nettokustannusten laskemisessa tarvittavat tiedot. Viestintävirasto ei ole nettokustannuksia laskiessaan velvollinen käyttämään yleispalvelun tarjoajan ilmoittamia tietoja eikä sen kustannuslaskennassa käytettyjä periaatteita.

35 §
Asetuksenantovaltuus

Tarkempia säännöksiä nettokustannusten laskemisesta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

7 luku

Postiyritysten yhteistoiminta ja tietojärjestelmät

36 §
Erehdyksessä jätettyjen kirjelähetysten välittäminen, kauttakulku ja poikkeukset velvollisuudesta välittää ulkomailta saapuvia kirjelähetyksiä

Postiyritys on velvollinen huolehtimaan, että sen välitettäväksi erehdyksessä jätetty kirjelähetys toimitetaan muun postiyrityksen välitettäväksi, jos kirjelähetyksen vastaanottajan osoitepaikka ei sijaitse ensiksi mainitun postiyrityksen toimilupa-alueella. Välittäminen on tehtävä kustannussuuntautuneella hinnalla ja avoimin ja syrjimättömin ehdoin.

Postiyrityksen, joka toimii 9 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaisena nimettynä operaattorina, tulee kuljettaa toisen nimetyn operaattorin sille luovuttama suljettu posti sekä avopostina lähetettävät kirjelähetykset turvallisimmalla tavalla niitä nopeimpia teitä, joita se käyttää omissa lähetyksissään.

Sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, nimetty operaattori ei ole velvollinen kuljettamaan eikä jakamaan vastaanottajalle kirjelähetyksiä, joita lähettäjät postittavat tai postituttavat muualla kuin Suomessa hyötyäkseen toisessa maassa sovellettavista edullisemmista maksuista. Nimetty operaattori voi periä lähettäjältä tai tämän kieltäytyessä maksamasta lähtömaan nimetyltä operaattorilta kotimaan maksut. Jos nämä kieltäytyvät maksamasta määräajan kuluessa, nimetty operaattori voi palauttaa lähetykset takaisin lähtömaan nimetylle operaattorille ja vaatia korvausta lähettämisestä aiheutuvista kuluista.

37 §
Postinumerojärjestelmä

Liikenne- ja viestintäministeriö huolehtii siitä, että postitoiminnan hoitamiseksi ylläpidetään postinumerojärjestelmää. Yleinen postinumerojärjestelmä on sidoksissa maantieteellisiin alueisiin. Lisäksi yksittäisten asiakkaiden käyttöön voidaan antaa postinumeroita, jotka eivät ole sidoksissa maantieteellisiin alueisiin. Postinumero on viidestä numerosta muodostuva tunnus, joka merkitään osoitetoimipaikan nimen eteen.

Liikenne- ja viestintäministeriö asettaa postinumerojärjestelmän ylläpitämistä koskevan ehdon toimiluvassa postiyritykselle siten kuin 9 §:ssä säädetään. Postiyrityksen, jonka toimiluvassa edellytetään postinumerojärjestelmän ylläpitämistä, on noudatettava, mitä tässä pykälässä säädetään.

Postinumerojärjestelmää ylläpitävän postiyrityksen tulee pitää postinumerojärjestelmän sisältämiä tietoja julkisesti nähtävillä. Postiyrityksen tulee lisäksi luovuttaa pyydettäessä tietoja postinumerojärjestelmästä. Tiedot on luovutettava postitoiminnan hoitamiseksi käyttökelpoisessa muodossa sekä kustannussuuntautuneella hinnalla ja avoimin ja syrjimättömin ehdoin.

Postinumeroa koskevasta muutoksesta on tiedotettava tehokkaasti viimeistään kaksi kuukautta ennen muutoksen toteuttamista. Lisäksi muutoksesta tulee samaan aikaan tiedottaa erityisesti:

1) niille postipalvelun käyttäjille, joita muutos koskee;

2) niille kunnille, joita muutos koskee;

3) muille postiyrityksille; ja

4) väestötietojärjestelmän ylläpitäjille, pelastusviranomaisille sekä Hätäkeskuslaitokselle.

Edellä 4 momentissa säädettyä määräaikaa ei sovelleta muutokseen, joka koskee vain yksittäistä postinsaajataloutta tai yksittäisen asiakkaan käyttöön annettua postinumeroa, joka ei ole sidoksissa yleiseen maantieteelliseen postinumerojärjestelmään.

38 §
Osoiterekisteri

Postiyrityksellä on oikeus ylläpitää postitoiminnan hoitamiseksi ja muiden kuin postitoimintaan kuuluvien lähetysten välittämiseksi postin saajia koskevaa osoiterekisteriä. Postiyritys voi sopia osoiterekisterin ylläpidosta toisen yrityksen kanssa.

Osoiterekisteriin talletetaan postin saajan nimi- ja osoitetietojen lisäksi henkilötunnus sekä muut lähetysten perillemenon ja postin saajan oikeuksien turvaamiseksi välttämättömät tiedot. Yleispalvelun tarjoajalla on postitoiminnan hoitamista, lähetysten perillemenon turvaamista ja postin saajan oikeuksien turvaamista varten oikeus saada väestötietojärjestelmästä henkilötunnukset ja niiden muutokset, etu- ja sukunimet sekä niiden muutokset ja tieto muutosajankohdasta, syntyneiden, maahan muuttaneiden ja osoiterekisterissä ilman osoitetta olevien henkilöiden osoitetiedot, tiedot syntyneistä ja kuolleista henkilöistä ja postin saajien äidinkielestä sekä tiedot kaavoituksen ja haja-asutusalueiden osoitekehityksen myötä syntyvistä osoitteista ja niiden muutoksista, rakennusten koordinaateista, rakennus- ja kiinteistötunnuksista, rakennusluokituksesta sekä rakennus- ja kiinteistötietojen muutoksista ja muutosten ajankohdasta. Oikeus saada tietoja koskee kaikkia väestötietojärjestelmään rekisteröityjen henkilöiden edellä mainittuja tietoja lukuun ottamatta henkilöitä, joilla on voimassa oleva väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain (661/2009) mukainen turvakielto.

Osoiterekisterissä olevia tietoja käytetään lähetysten perille toimittamiseen sekä osoitepalveluista sopimuksen tehneiden postinlähettäjien hallussa olevien nimi- ja osoitetietojen tarkistamiseen ja korjaamiseen. Osoiterekisterissä olevia nimi- ja osoitetietoja voidaan luovuttaa edelleen osoiterekisterin käyttötarkoituksen toteuttamiseksi. Osoiterekisterissä olevaa henkilötunnusta ei kuitenkaan saa luovuttaa edelleen.

Osoiterekisteriä ylläpitävän postiyrityksen ja sen kanssa osoiterekisterin ylläpidosta sopimuksen tehneen yrityksen on pyynnöstä luovutettava postin saajalta tai viranomaiselta saadut postin saajan nimi- ja osoitetiedot sekä tiedot jakelun muutoksia koskevista toimeksiannoista toiselle postiyritykselle, jos tämä tarvitsee niitä postitoimintansa hoitamiseksi. Postiyrityksen on pyynnöstä luovutettava myös ajantasaisesti mainituissa tiedoissa tapahtuvat muutokset. Tiedot on luovutettava postitoiminnan hoitamiseksi käyttökelpoisessa muodossa sekä kustannussuuntautuneella hinnalla ja avoimin ja syrjimättömin ehdoin.

Rekisteröity voi tässä pykälässä säädetyn estämättä kieltää henkilötietojensa luovuttamisen osoitteiden tarkistamis- ja korjaamispalvelujen yhteydessä.

Postiyrityksen on poistettava osoiterekisterissä oleva aiempi tieto viimeistään kymmenen vuoden kuluttua siitä, kun postiyritys on saanut tiedon siinä tapahtuneesta muutoksesta.

39 §
Jakelussa käytettävät laitteet ja rakennelmat

Postiyritys on velvollinen järjestämään toiselle postiyritykselle pääsyn hallinnassaan olevaan postilokeroon tai muuhun sellaiseen rakennelmaan, jossa postin saajan osoitepaikka sijaitsee. Postiyritys voi järjestää pääsyn valitsemallaan tavalla, joka ei kuitenkaan saa muodostaa estettä toisen postiyrityksen toiminnalle. Tässä pykälässä tarkoitettu pääsy tulee toteuttaa kustannussuuntautuneella hinnalla sekä avoimin ja syrjimättömin ehdoin.

Yleispalvelun tarjoajan on annettava toiselle postiyritykselle kaikki tämän postitoiminnan hoitamisessa tarpeelliset tiedot postilaatikoiden sijainnista.

8 luku

Lähetysten vastaanotto ja jakelu

40 §
Kirjelähetysten vastaanotto, välitys ja takavarikointi

Postiyrityksellä on velvollisuus vastaanottaa ja välittää jokaisen sitä haluavan kirjelähetys voimassa olevaa maksua vastaan toimilupansa sekä toimitusehtojensa mukaisesti postin saajalle.

Postiyritys voi kuitenkin kieltäytyä vastaanottamasta tai välittämästä kirjelähetystä, jos:

1) lähetys sisältää vaarallisia aineita, esineitä tai tuotteita, joiden kuljettaminen on laissa kielletty taikka jotka ovat muulla tavalla lain vastaisia tai aiheuttavat ilmeistä vaaraa ihmiselle tai omaisuudelle;

2) lähetys sisältää eläviä hyönteisiä tai muita eläviä eläimiä;

3) lähetyksen sisältö on erityisen arka lämmölle tai kylmyydelle;

4) lähetys sisältää särkyviä tai taittuvia esineitä taikka valuvia aineita; tai

5) vakuuttamaton yleispalvelulähetys tai muu kuin yleispalveluun kuuluva lähetys sisältää rahaa, arvopapereita tai muuta arvokasta.

Kirjelähetyksen takavarikoimisesta ja kirjelähetyksen pidättämisestä säädetään erikseen.

41 §
Toimitusehdot

Postiyrityksen on laadittava toimitusehdot. Toimitusehdot on julkaistava yrityksen internet-sivuilla ja pidettävä lisäksi pyynnöstä saatavilla paperimuodossa ilman korvausta.

Toimitusehdoista on käytävä ilmi:

1) postipalvelun käyttäjän ja postiyrityksen oikeudet ja velvollisuudet;

2) keinot, jotka ovat postipalvelun käyttäjän käytettävissä tapauksissa, joissa lähetys on viivästynyt, kadonnut, varastettu tai vahingoittunut tai joissa palvelujen laatustandardeja ei ole noudatettu; näiden keinojen tulee olla selkeitä, yksinkertaisia ja kustannuksiltaan kohtuullisia;

3) postipalvelun käyttäjän oikeussuojakeinot;

4) postipalvelun käyttäjän mahdollisuus antaa toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi tapaukset, joissa postipalvelun käyttäjä ja postiyritys eivät ole saavuttaneet yhteisymmärrystä;

5) menettely, jolla maksut määrätään tai vahvistetaan;

6) menettely, jolla maksujen muutoksista tiedotetaan asiakkaalle; sekä

7) postipalvelun käyttäjältä vaadittavien vakuuksien tai muiden poikkeavien maksutakuiden perusteet.

Postipalveluihin liittyvistä maksuista on oltava korvauksetta käyttäjän saatavissa hinnasto, josta kaikki hinnoitteluun liittyvät seikat käyvät selkeästi ilmi. Jos postipalvelun toimittamisesta tehdään erityinen tarjous tai sopimus, sen on oltava kirjallinen tai sähköinen niin, että sen sisältöä ei voida yksipuolisesti muuttaa ja että se säilyy osapuolten saatavilla.

Käyttäjille on tiedotettava uusista toimitusehdoista vähintään kuukautta ennen niiden voimaantuloa.

42 §
Postipalveluiden laadun tarkkailu

Postiyrityksen on julkaistava vuosittain palvelunsa laatua koskevat tiedot, joista tulee lisäksi käydä ilmi valitusten määrä ja niiden käsittely. Edellä 19 §:ssä säädetyn laatustandardin toteutumista mittaava tutkimus on teetettävä yleispalvelun tarjoajasta riippumattomalla taholla. Tiedot ja tutkimus on toimitettava tiedoksi Viestintävirastolle.

43 §
Jakelu

Pientaloihin jaettavat kirjelähetykset on kannettava postilaatikkoon, joka sijaitsee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisen matkan päässä postin saajan osoitepaikasta. Kerrostalojen asuinhuoneistoihin jaettavat kirjelähetykset on kannettava huoneistokohtaisiin postiluukkuihin.

Jakelupaikkaa määriteltäessä voidaan lisäksi ottaa huomioon paikalliset olosuhteet tai postin saajan iästä tai terveydentilasta johtuvat henkilökohtaiset erityistarpeet. Henkilökohtaisista erityistarpeista postin saajan liikuntaesteisyys tai vähintään 75 vuoden ikä on otettava huomioon siten kuin Viestintäviraston 48 §:n mukaisessa määräyksessä tarkemmin määrätään.

Kuitattavien lähetyksien ja postipakettien jakelussa voidaan käyttää saapumisilmoitusta. Postiyrityksellä on oikeus merkitä kuitattavan kirjelähetyksen luovutusasiakirjoihin vastaanottajan henkilötunnus ja asiakirja, josta henkilötunnus on tarkistettu.

Postin saaja voi sopia postiyrityksen kanssa tämän pykälän säännöksistä poikkeavista järjestelyistä kohtuullista maksua vastaan.

44 §
Postilaatikon paikka

Postilaatikon sijainnin määrittelee kirjepalveluiden yleispalvelun tarjoaja tai muu postiyritys, jolle on 9 §:n mukaisesti asetettu velvollisuus postilaatikoiden sijainnin määrittelyyn. Paikkaa määriteltäessä on otettava huomioon 43 ja 45 §:ssä asetetut vaatimukset sekä 48 §:n nojalla annetut määräykset.

Postilaatikon paikkaan tyytymätön asianosainen voi viedä asian kunnan rakennusvalvontaviranomaisen päätettäväksi. Yleispalvelun tarjoaja voi hakea rakennusvalvontaviranomaiselta päätöksen postilaatikon paikkaa koskevaan erimielisyyteen, jos postin saaja ei sijoita postilaatikkoaan sen osoittamaan paikkaan mutta ei riitauta asiaa.

Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tulee päätöksessään ottaa huomioon kysymykseen tulevan paikan muu käyttö, tarkoituksenmukaisen postitoiminnan vaatimukset sekä 43 ja 45 §:ssä asetetut vaatimukset ja 48 §:n nojalla annetut määräykset.

45 §
Postin jakelussa tarvittavien laitteiden ja rakennelmien sijoittaminen

Kunta on velvollinen sallimaan kirjelähetysten keräilyssä ja jakelussa tarvittavien laitteiden ja vähäisten rakennelmien, kuten postilaatikkojen, sijoittamisen asemakaavassa osoitetuille yleisille alueille, jos sijoittamista ei voida muulla tavoin järjestää postiyrityksen ja postin saajan kannalta kohtuullisella tavalla ja kohtuullisin kustannuksin. Keräilyssä ja jakelussa tarvittavista laitteista ja vähäisistä rakennelmista tai niiden käytöstä ei saa aiheutua tarpeetonta vaaraa liikenteelle eikä olennaista haittaa yleisen alueen kunnossa- ja puhtaanapidolle tai muulle käytölle.

Tontin, muun kiinteistön tai rakennuksen omistaja on velvollinen sallimaan, että seinään, porttiin tai aitaan kiinnitetään taikka maalle sijoitetaan keräilyssä ja jakelussa tarvittavia laitteita tai vähäisiä rakennelmia 1 momentissa säädetyin edellytyksin. Velvoite voidaan kuitenkin asettaa vain, jos se on omistajan kannalta kohtuullinen.

Keräilyssä ja jakelussa tarvittavia laitteita tai vähäisiä rakennelmia saadaan sijoittaa maantielaissa (503/2005) tarkoitetun maantien suoja- tai näkemäalueelle, jos sijoittamisesta tai laatikkojen käytöstä ei aiheudu tarpeetonta vaaraa liikenteelle tai olennaista haittaa tienpidolle.

46 §
Korvaus postilaatikkojen sijoittamisesta

Postilaatikkojen aiheuttamasta haitasta ja vahingosta on suoritettava korvaus siten kuin kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa säädetään. Korvauksesta tehty sopimus sitoo myös kiinteistön tai rakennuksen myöhempää omistajaa.

47 §
Postilähetysten säilyttäminen postin saajan noudettavina

Postiyrityksellä on oikeus säilyttää kysymyksessä olevalle postin saajalle tulevat kirjelähetykset noudettavina postin saajan osoitteen mukaan määräytyvässä toimipaikassa tai muussa vastaavassa noutopisteessä:

1) jos postin saaja ja postiyritys eivät ole päässeet keskenään sopimukseen postin vastaanoton järjestelyistä eikä asiassa ole annettu lainvoimaista ratkaisua; tai

2) jos postin saaja on puuttunut postin vastaanoton järjestelyihin siten, että postiyritys ei voi jakaa kirjelähetyksiä postin saajan 44 §:n mukaisesti määritellyssä paikassa sijaitsevaan postilaatikkoon.

48 §
Viestintäviraston määräyksenantovaltuus

Viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä:

1) kirjelähetysten vastaanotossa ja jakelussa tarvittavien laitteiden ja vähäisten rakennelmien sijoittelusta; ja

2) paikallisten olosuhteiden taikka postin saajan iästä tai terveydentilasta johtuvien henkilökohtaisten erityistarpeiden huomioon ottamisesta postin jakelussa.

9 luku

Postiyrityksen vastuu

49 §
Postiyrityksen vastuu

Postiyritys vastaa vahingosta, joka aiheutuu postin lähettäjälle tai saajalle lähetyksen viivästymisestä, katoamisesta tai vahingoittumisesta.

Jos lähetys on viivästynyt, oikeus korvaukseen on lähettäjällä tai vastaanottajalla, joka on kärsinyt vahingon viivästyksestä.

Jos lähetys on kadonnut, oikeus korvaukseen on lähettäjällä.

Jos lähetys on vahingoittunut, oikeus korvaukseen on:

1) postin lähettäjällä siihen saakka, kun lähetys on luovutettu vastaanottajalle; tai

2) postin vastaanottajalla siitä lähtien, kun hän on ottanut lähetyksen vastaan.

Postiyrityksen vastuu alkaa postin lähettäjän jätettyä lähetyksen keräilypisteeseen tai muulla tavalla postiyrityksen kuljetettavaksi. Vastuu päättyy, kun lähetys on sovitun toimitustavan mukaisesti joko jätetty postin saajan jakelulaitteeseen tai –rakennelmaan tai luovutettu postin saajalle tai hänen edustajalleen taikka kun luovutuksesta on saatu tarvittava kuittaus.

50 §
Postiyrityksen vapautuminen vastuusta ja vastuun rajoittaminen

Postiyritys vapautuu vahingonkorvausvastuusta, jos se näyttää vahingon aiheutuneen seikasta, jota postiyritys ei ole voinut välttää ja jonka seurauksia se ei ole voinut ehkäistä.

Jos postiyritys tai joku, jonka menettelystä postiyritys vastaa, on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta, se ei voi vedota 1 momentin tai 51 §:n säännöksiin vastuusta vapautumisesta tai vastuun rajoittamisesta.

Sopimusehto, joka poikkeaa tämän lain vastuusäännöksistä postin lähettäjän tai postin saajan vahingoksi, on mitätön. Säännöksistä voidaan kuitenkin poiketa muun kuin kuluttajansuojalain (38/1978) 1 luvun 4 §:ssä tarkoitetun kuluttajan kanssa tehtävässä sopimuksessa, jos poikkeaminen on kohtuullista sopijapuolten aseman, lähetyksen poikkeuksellisen laadun taikka muiden erityisten olosuhteiden takia.

Postiyrityksellä ja sillä, jonka menettelystä postiyritys vastaa, on oikeus vedota tämän lain säännöksiin vastuun rajoittamisesta ja vastuusta vapautumisesta silloinkin, kun korvausvaatimus ei perustu tähän lakiin, jos korvausta olisi voitu vaatia tämän lain nojalla.

51 §
Vastuun rajoitukset

Lähetyksen viivästymisestä on vahingon kärsineelle maksettava korvauksena vahingon määrä, kuitenkin enintään:

1) 50 euroa tavallisesta kirjelähetyksestä;

2) 85 euroa kirjatusta tai saantitodistusta vastaan luovutettavasta kirjelähetyksestä;

3) 150 euroa muusta kirjelähetyksestä tai postipaketista.

Lähetyksen vahingoittumisesta tai katoamisesta on vahingon kärsineelle maksettava korvauksena vahingon määrä, kuitenkin enintään:

1) 50 euroa tavallisesta kirjelähetyksestä;

2) sovittu vakuutusarvo vakuutetusta lähetyksestä;

3) 340 euroa muusta kirjelähetyksestä;

4) 25 euroa kilolta postipaketista.

Tämän lain nojalla määrättävää vahingonkorvausta voidaan kohtuuden mukaan sovitella, jos vahingonkärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä.

Edellä 1 ja 2 momentissa säädettyjä korvausten enimmäismääriä voidaan tarkistaa valtioneuvoston asetuksella rahanarvon muutosta vastaavasti.

52 §
Muistutus ja vanhentuminen

Postiyritykselle on kanneoikeuden menettämisen uhalla tehtävä muistutus lähetyksen vahingoittumisesta tai viivästymisestä kohtuullisessa ajassa siitä, kun postin saaja on havainnut vahingon tai viivästymisen tai kun hänen olisi pitänyt se havaita. Muistutus on kuitenkin tehtävä lähetystä vastaanotettaessa tuolloin ulkoisesti havaittavissa olevasta vahingosta, jos lähetys luovutetaan henkilökohtaisesti postin saajalle tai hänen edustajalleen, joka ei ole kuluttaja.

Oikeus korvaukseen on menetetty, jollei vaatimusta esitetä kirjallisesti postiyritykselle vuoden kuluessa tai, jos vahinko tai viivästyminen on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta, kolmen vuoden kuluessa:

1) siitä, kun postiyrityksen vastuu on 49 §:n 5 momentin nojalla päättynyt, jos oikeus perustuu lähetyksen vahingoittumiseen tai viivästymiseen; tai

2) siitä, kun postiyritys on ilmoittanut vastaanottajalle lähetyksen katoamisesta, tai tavallisen kirjelähetyksen osalta siitä, kun vastaanottajan olisi pitänyt havaita katoaminen, jos oikeus perustuu lähetyksen katoamiseen.

Postiyrityksen on käsiteltävä sille esitetyt vaatimukset yksinkertaisin menettelyin ja viivytyksettä. Korvauksen vaatimismenettelyistä tulee pitää tehokkaasti tietoa käyttäjien saatavilla.

10 luku

Lähetysten perilletoimittaminen ja perillesaamattomien lähetysten käsittely

53 §
Oikeus määrätä postilähetyksestä

Lähettäjällä on oikeus määrätä postilähetyksestä, kunnes lähetys on luovutettu vastaanottajan hallintaan lähetyksen ehtojen mukaisesti, ellei lähetystä ole voimassa olevan lainsäädännön nojalla takavarikoitu. Jos lähettäjä ja vastaanottaja samanaikaisesti vaativat postilähetystä, se annetaan lähettäjälle.

Kun lähetys on postiyrityksen hallussa, lähettäjällä on oikeus ottaa lähetys takaisin, määrätä lähetys annettavaksi muulle kuin siihen merkitylle vastaanottajalle ja korjata tai muuttaa siihen merkitty postiosoite taikka antaa postiyritykselle muita vastaavia ohjeita.

Vastaanottajalla on oikeus määrätä hänelle osoitettujen lähetysten edelleen lähettämisestä tai jakelun keskeytyksestä. Lähettäjän oikeus määrätä lähetyksestä päättyy, kun lähetys on jaettu vastaanottajan ohjeiden mukaiseen paikkaan.

54 §
Postiyrityksen velvollisuus toimittaa lähetys vastaanottajalle ja perillesaamattomien lähetysten käsittely

Postiyrityksellä on velvollisuus toimittaa kirjelähetys tai postipaketti lähetykseen merkittyyn osoitteeseen.

Jos kirjelähetyksen tai postipaketin osoitetieto on puutteellinen tai virheellinen, postiyrityksen tulee osoiterekisterinsä ja yleisesti saatavilla olevien julkisten rekistereiden avulla pyrkiä selvittämään vastaanottajan oikea osoite. Jos vastaanottaja on tehnyt voimassa olevan osoitteenmuutoksen tai sopimuksen edelleen lähettämisestä, kirjelähetys tai postipaketti on toimitettava sen mukaiseen uuteen osoitteeseen, ellei postiyritys ole lähettäjän kanssa toisin sopinut. Yleispalveluun kuuluvan kirjelähetyksen tai postipaketin osoiteselvittelystä ei kuitenkaan voi sopia toisin lähettäjän kanssa.

Postiyrityksen on palautettava kirjelähetys tai postipaketti sen lähettäjälle, jos:

1) vastaanottajan osoitetta ei saada selville;

2) vastaanottaja ei halua ottaa lähetystä vastaan;

3) lähetyksestä ei ole maksettu voimassa olevaa maksua eikä vastaanottaja ole lunastanut lähetystä, vaikka postiyritys on tarjonnut sitä lunastettavaksi; tai

4) kyseessä on lähetys, jota postiyritys ei pysty muusta siitä riippumattomasta syystä kuljettamaan edelleen.

Jos 3 momentissa tarkoitettua lähetystä ei pystytä palauttamaan lähettäjälle postiyrityksestä riippumattoman syyn vuoksi, sitä tulee käsitellä perillesaamattomana. Postiyrityksen tulee toimittaa perillesaamaton kirjelähetys välittömästi Viestintäviraston käsiteltäväksi.

Tämän pykälän 2 – 4 momenttia ei sovelleta osoitteelliseen suoramainontaan.

Postiyritys voi periä maksun paketin uudelleen kuljettamisesta ja palauttamisesta sekä kuluttajansuojalain 6 luvun etämyyntisäännösten mukaisesti palautettavasta lähetyksestä.

55 §
Postiyrityksen oikeus avata suljettu lähetys

Postiyrityksellä ei ole oikeutta avata suljettua kirjettä.

Postiyrityksellä on oikeus avata postipaketti, jos:

1) lähetys on vahingoittunut ja avaaminen on välttämätöntä sisällön suojaamiseksi tai sen kunnon toteamiseksi;

2) on syytä epäillä, että lähetys saattaa aiheuttaa vaaraa terveydelle tai omaisuudelle; tai

3) kyseessä on 56 §:ssä tarkoitettu perillesaamaton postipaketti, joka on välttämätöntä avata sen myymisen tai hävittämisen vuoksi.

Postipaketin saa avata Viestintäviraston tähän tehtävään valtuuttama henkilö toisen henkilön läsnä ollessa. Postipaketin sisältöä ei saa tarkastaa laajemmin kuin on tarpeen avaamisen syyn vuoksi. Avattuun postipakettiin on tehtävä Viestintäviraston määräämät merkinnät. Avaamisesta on laadittava siihen osallistuneiden henkilöiden allekirjoittama pöytäkirja, joka on toimitettava Viestintävirastolle. Postiyrityksen palveluksessa olevaan henkilöön sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen suorittaessaan tässä pykälässä mainittuja tehtäviä.

Jos 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuun postipakettiin sisältyy luottamuksellinen viesti, se tulee toimittaa vastaanottajalle tai, ellei vastaanottaja selviä lähetyksestä, Viestintäviraston käsiteltäväksi.

56 §
Lähetysten säilyttäminen ja hävittäminen

Postiyritys saa hävittää postilähetyksen, jonka sisältö on ilmeisesti pilaantunut.

Postiyritys saa hävittää postilähetyksen lähettäjän suostumuksella. Postiyritys saa hävittää myös sellaisen avonaisen lähetyksen, josta ei ilmeisesti ole löydettävissä lähettäjän tai vastaanottajan selvittämistä edistäviä tietoja.

Postiyritys saa hävittää perillesaamattoman postipaketin ja suoramainontapostia sisältävän lähetyksen, jonka palauttamisesta ei ole sovittu postilähetyksen lähettäjän kanssa.

Postiyritys voi hävittää 3 momentissa tarkoitetun postipaketin aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun lähetyksen saapumisesta on ilmoitettu vastaanottajalle tai palauttamisesta lähettäjälle. Tämän pykälän mukainen hävittäminen on tehtävä viestin luottamuksellisuuden turvaavalla tavalla.

Hävittämisen sijaan postiyrityksellä on oikeus myydä tässä pykälässä tarkoitettu perillesaamaton postilähetys siten kuin elinkeinonharjoittajan oikeudesta myydä noutamatta jätetty esine annetussa laissa (688/1988) säädetään. Mainitussa laissa säädetyn säilytysajan sijasta postiyrityksen on kuitenkin säilytettävä postilähetys kuuden kuukauden ajan ennen sen myymistä.

Postiverkossa kuljetetusta tavarasta, joka ei ole enää yhdistettävissä postilähetykseen, on voimassa, mitä löytötavaralaissa (778/1988) säädetään.

57 §
Perillesaamattomien lähetysten käsittely Viestintävirastossa

Viestintäviraston on pyrittävä selvittämään postiyrityksen sille 54 §:n 4 momentin mukaisesti toimittaman perillesaamattoman postilähetyksen vastaanottajan tai lähettäjän osoitetiedot. Perillesaamattomia lähetyksiä koskevaa menettelyä sovelletaan vain lähettäjän tietojen selvittämiseksi, jos kyseessä on 54 §:n 3 momentin 3 kohdassa tarkoitettu lähetys.

Yleispalvelun tarjoajan on annettava Viestintävirastolle maksuton pääsy osoiterekisteriinsä lähetyksen vastaanottajan tai lähettäjän osoitetietojen selvittämiseksi.

Viestintävirastolla on perillesaamatonta lähetystä käsitellessään oikeus avata suljettu kirje, jos:

1) se on välttämätöntä postilähetyksen vastaanottajan osoitteen selvittämiseksi lähetyksen perille toimittamista varten tai lähettäjän osoitteen selvittämiseksi lähetyksen palauttamista varten;

2) on syytä epäillä, että lähetys saattaa aiheuttaa vaaraa terveydelle tai omaisuudelle; tai

3) on ilmeistä, että lähetyksen sisältö estää kuljettamasta lähetystä turvallisuussyistä edelleen.

Viestintävirastossa perillesaamatonta lähetystä käsittelevä henkilö saa avata postilähetyksen vain toisen henkilön läsnä ollessa. Avatun postilähetyksen sisältöä ei saa tarkastaa laajemmin kuin on tarpeen avaamisen syyn vuoksi. Avatun lähetyksen päällykseen tai lähetyksen mukana seuraavaan erilliseen liitteeseen on merkittävä avaamisen syy, aika ja paikka sekä säännös, jonka nojalla lähetys on avattu. Avaajien on allekirjoitettava merkintä. Avaamisesta on tehtävä myös 55 §:ssä tarkoitettu pöytäkirja.

58 §
Lähetyksen palauttaminen Viestintävirastosta postiyritykselle

Jos avattu lähetys sisältää tietoja, joiden perusteella Viestintävirasto pystyy selvittämään vastaanottajan tai lähettäjän osoitetiedot, Viestintäviraston on palautettava lähetys postiyritykselle avaamisesta tehtyine merkintöineen. Viestin luottamuksellisuuden varmistamiseksi lähetys on palautettava suljettuna.

Postiyrityksen on toimitettava Viestintävirastolta saamansa lähetys avaamisesta tehtyine merkintöineen vastaanottajalle tai lähettäjälle, jos näiden osoitetiedot kyetään selvittämään lähetykseen sisältyneiden tietojen perusteella.

59 §
Avatun lähetyksen käsittely Viestintävirastossa

Jollei avatusta postilähetyksestä löydetä tietoja, joiden perusteella se voidaan toimittaa vastaanottajalle tai palauttaa lähettäjälle, Viestintäviraston on säilytettävä lähetys kuuden kuukauden ajan. Säilytysaika lasketaan lähetyksen avaamispäivästä.

Jos perillesaamattoman lähetyksen vastaanottajaa tai lähettäjää ei ole saatu selville kuuden kuukauden säilytysajan kuluessa, lähetys on hävitettävä tarkoituksenmukaisella, viestin luottamuksellisuuden turvaavalla tavalla. Jos lähetys sisältää muuta kuin henkilökohtaiseksi tarkoitetun viestin, sen muu sisältö voidaan myydä sopivaksi katsotulla tavalla.

Lähetysten sisällön myynnistä kertyneet varat tuloutetaan Viestintävirastolle vähennettyinä myynnistä kertyneillä kuluilla. Myös lähetysten sisältämät rahat tilitetään Viestintävirastolle. Viestintävirasto voi myös luovuttaa lähetysten sisällön yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

Viestintäviraston on poistettava 57 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta lähetyksestä sisältö, joka estää kuljettamasta lähetystä turvallisuussyistä edelleen. Poistettu sisältö voidaan myydä, hävittää tai luovuttaa 2 tai 3 momentissa tarkoitetulla tavalla, kuitenkin 1 momentissa säädettyä määräaikaa noudattamatta. Viestintäviraston tulee toimittaa lähetys postiyritykselle edelleen kuljetettavaksi. Viestintäviraston on tehtävä lähetykseen merkinnät avaamisesta ja sisällön poistamisesta.

Lähetys saadaan hävittää 1 momentissa säädettyä määräaikaa noudattamatta, jos kyseessä on:

1) lähetys, jonka sisältö on ilmeisesti pilaantunut;

2) lähetys, jonka sisältö voi aiheuttaa vaaraa terveydelle tai omaisuudelle; tai

3) lähetys, jonka säilyttäminen on muusta syystä ilmeisen tarpeetonta.

60 §
Virkavastuu

Viestintävirastoon myös muussa kuin virkasuhteessa tai siihen verrattavassa palvelussuhteessa olevaan sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen käsitellessään perillesaamattomia lähetyksiä.

61 §
Poikkeus viranomaisen asiakirjan julkisuudesta ja vaitiolovelvollisuus

Viestintäviraston hallussa olevat postilähetykset ja niissä olevat asiakirjat, jotka se on saanut tämän luvun mukaista tehtävää hoitaessaan, ovat salassa pidettäviä.

Viestintäviraston palveluksessa oleva ei saa paljastaa postilähetyksestä tai sen sisällöstä tietoja, jotka hän on saanut tämän luvun mukaista tehtävää hoitaessaan. Vaitiolovelvollisuudesta, hyväksikäyttökiellosta ja vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999).

Mitä edellä tässä pykälässä säädetään, ei estä Viestintävirastoa antamasta postilähetysten avaamisesta laadituista pöytäkirjoista tietoja postiyritykselle, jos se on tarpeen lähetyksen vastaanottajan tai lähettäjän osoitetietojen selvittämiseksi.

11 luku

Postiyrityksen muut velvollisuudet

62 §
Luottamuksellisen viestin salaisuuden turvaaminen

Postiyrityksen tulee turvata luottamuksellisen viestin salaisuus. Sama velvollisuus koskee myös sitä, joka postiyrityksen kanssa tekemänsä sopimuksen nojalla käsittelee postilähetyksiä tai tarjoaa postiyrityksen palveluja asiakkaille.

63 §
Vaitiolovelvollisuus

Postiyrityksen palveluksessa oleva ei saa ilmaista, mitä hän työssään on saanut tietää asiakkaasta tai tämän asioista, jos tietojen ilmaiseminen loukkaisi luottamuksellisen viestin salaisuutta taikka liike- tai asiakassuhdetta. Vaitiolovelvollisuus koskee myös sitä, joka postiyrityksen kanssa tehdyn sopimuksen nojalla käsittelee postilähetyksiä tai tarjoaa postiyrityksen palveluja asiakkaille.

64 §
Postiyrityksen velvollisuus varautua poikkeusoloihin

Postiyrityksen on valmiussuunnittelulla ja poikkeusoloihin varautumisella huolehdittava siitä, että sen toiminta jatkuu mahdollisimman häiriöttömästi myös valmiuslaissa (1080/1991) tarkoitetuissa poikkeusoloissa sekä normaaliolojen häiriötilanteissa.

65 §
Tarkemmat säännökset varautumisesta

Tarkempia säännöksiä postiyrityksen 64 §:ssä tarkoitetusta varautumisvelvollisuudesta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. Säännökset voivat koskea yhteiskunnan johtamisen tai turvallisuuden taikka elinkeinoelämän toimintakyvyn varmistamiseksi tarpeellista postitoiminnan järjestämistä.

Viestintävirasto voi antaa postiyrityksen varautumisvelvollisuutta koskevia tarkempia teknisiä määräyksiä. Määräykset voivat koskea:

1) postipalveluiden teknisiä ominaisuuksia;

2) postiyrityksen toiminnan ja palvelujen turvaamiseen poikkeusoloissa liittyviä asiakirjoja;

3) teknisiä toimenpiteitä häiriöiden minimoimiseksi; sekä

4) muita näihin verrattavia teknisiä kysymyksiä.

66 §
Varautumisesta aiheutuneet kustannukset

Postiyrityksellä on oikeus saada varautumisesta aiheutuneista kustannuksista korvausta huoltovarmuuden turvaamisesta annetussa laissa (1390/1992) tarkoitetusta huoltovarmuusrahastosta ainoastaan, jos kustannukset ovat postiyrityksen toiminnan luonne ja laajuus huomioon ottaen huomattavia.

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen kustannusten korvaamisesta päättää liikenne- ja viestintäministeriön esityksestä Huoltovarmuuskeskus.

12 Luku

Postitoiminnan ohjaus ja valvonta

67 §
Yleinen ohjaus, kehittäminen ja valvonta

Postitoiminnan yleinen ohjaus ja kehittäminen kuuluu liikenne- ja viestintäministeriölle.

Viestintäviraston tehtävänä on valvoa tämän lain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. Viestintäviraston on vuosittain julkaistava kertomus 19 §:ssä säädettyjen laatustandardien noudattamisesta.

Liikenne- ja viestintäministeriön sekä Viestintäviraston on tämän lain mukaisia tehtäviä hoitaessaan toimittava tarvittaessa yhteistyössä kilpailuviranomaisten ja kuluttajaviranomaisten kanssa.

68 §
Postitoiminnan valvontamaksu

Postiyritys on velvollinen suorittamaan Viestintävirastolle vuotuisen postitoiminnan valvontamaksun. Postiyrityksiltä perittävien valvontamaksujen yhteismäärä vastaa niitä kokonaiskustannuksia, joita Viestintävirastolle aiheutuu tässä laissa säädettyjen postiyrityksiä koskevien tehtävien hoitamisesta.

69 §
Postitoiminnan valvontamaksun suuruus

Postitoiminnan valvontamaksun suuruus on 0,0024 prosenttia postiyrityksen Suomessa harjoittaman toimiluvanvaraisen postitoiminnan sen tilikauden liikevaihdosta, joka on päättynyt kaksi vuotta ennen valvontamaksun perimistä, kuitenkin vähintään 2 000 euroa.

Uudelta postiyritykseltä perittävä postitoiminnan valvontamaksu on ensimmäisenä toimintavuonna 1 000 euroa ja toisena toimintavuonna 5 000 euroa. Kolmannen ja sitä seuraavien vuosien maksu määräytyy 1 momentissa säädetyllä tavalla.

Jos tilikausi poikkeaa kalenterivuodesta, muunnetaan liikevaihto vuoden liikevaihtoa vastaavaksi kertomalla se luvulla 12 jaettuna tilikauden kuukausien määrällä.

Jos 1 momentissa tarkoitettu postitoiminta päättyy kokonaan kesken laskutuskauden, Viestintäviraston tulee määrätä maksun suuruus 1 momentissa tarkoitetun postitoiminnan harjoittamisen ajalta. Jos 1 momentissa tarkoitettu postitoiminta on maksun perusteena olevan tilikauden ja maksun eräpäivän välisenä aikana luovutettu toiselle yritykselle, Viestintäviraston tulee määrätä maksun eräpäivänä toimintaa harjoittavan yrityksen maksun suuruus ottaen huomioon luovutetun 1 momentissa tarkoitetun postitoiminnan vahvistettu liikevaihto maksun perusteena olevalta tilikaudelta.

Jos maksun perusteena olevan tilikauden päättymisen ja maksun eräpäivän välisenä aikana on tapahtunut muutoksia yrityksen konsernisuhteissa, maksun suuruus määräytyy sen perusteella, mikä yrityksen osuus on ollut maksun perusteena olevan tilikauden 1 momentissa tarkoitetun postitoiminnan liikevaihdosta.

Perittyä maksua ei palauteta, vaikka yritys lopettaisi 1 momentissa tarkoitetun postitoiminnan tai sen toimilupa peruutettaisiin kesken laskutuskauden.

70 §
Maksun määräytymisen perusteena oleva liikevaihto konsernissa

Jos postiyritys kuuluu kirjanpitolain (1336/1997) 1 luvun 6 §:n mukaiseen konserniin, postiyrityksen maksun perusteena on yrityksen osuus samaan konserniin kuuluvien maksuvelvollisten postiyritysten Suomessa harjoittaman postitoiminnan yhteisestä liikevaihdosta vähennettynä yhtiöiden keskinäisellä tästä toiminnasta syntyneellä liikevaihdolla. Maksu määräytyy tällä tavoin myös niissä tapauksissa, joissa emoyhtiö ei ole suomalainen.

Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siitä, miten maksun määräämiseksi tarpeelliset tiedot on ilmoitettava Viestintävirastolle.

71 §
Postitoiminnan valvontamaksun määrääminen ja periminen

Postitoiminnan valvontamaksu peritään vuosittain neljässä erässä. Postitoiminnan valvontamaksun määrää maksettavaksi Viestintävirasto. Tarkempia säännöksiä maksun täytäntöönpanosta voidaan antaa liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella.

Viestintävirastolla on oikeus saada postiyritykseltä maksun määräämistä varten tieto yrityksen Suomessa harjoittaman 69 §:ssä tarkoitetun postitoiminnan kaksi vuotta ennen maksun perimisvuotta päättyneen tilikauden liikevaihdosta. Konserniin kuuluvien postiyritysten tulee lisäksi toimittaa Viestintävirastolle selvitys siitä, mitkä konsernin yritysten keskinäisestä postitoiminnasta syntyneet erät on 70 §:n 1 momentin mukaisesti vähennetty postitoiminnan liikevaihdosta. Postiyrityksen tulee toimittaa tiedot Viestintävirastolle kuukauden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta. Liitteenä tulee toimittaa jäljennös vahvistetusta tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä.

Postitoiminnan valvontamaksun suorasta ulosottokelpoisuudesta ilman ulosottoperustetta säädetään verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007). Jollei maksua suoriteta viimeistään eräpäivänä, maksamattomalle määrälle peritään vuotuista viivästyskorkoa korkolain (633/1982) 4 §:ssä tarkoitetun korkokannan mukaan. Viivästyskoron sijasta viranomainen voi periä viiden euron suuruisen viivästysmaksun, jos viivästyskoron määrä jää tätä pienemmäksi.

72 §
Tiedonantovelvollisuus

Sen estämättä, mitä asiakirjojen salassapidosta muualla laissa säädetään, postiyrityksellä on velvollisuus kerätä ja luovuttaa liikenne- ja viestintäministeriölle ja Viestintävirastolle sellaisia tietoja taloudestaan ja harjoittamastaan tämän lain mukaisesta toiminnasta, jotka ovat tarpeen tässä laissa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi tai näihin tehtäviin liittyvien tilastojen laatimiseksi. Tiedot on luovutettava maksutta, ilman aiheetonta viivytystä ja viranomaisen pyytämässä muodossa.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu tietojen keräämis- ja luovutusvelvollisuus koskee myös muita yrityksiä, joilla on hallussaan postitoiminnan tai tässä laissa tarkoitettujen viranomaistehtävien kannalta välttämättömiä ja merkityksellisiä tietoja.

Liikenne- ja viestintäministeriön ja Viestintäviraston on ilmoitettava tietojen käyttötarkoitus sekä perusteltava tietojen luovutusta koskeva pyyntö.

Viestintäviraston tulee luovuttaa tässä laissa säädettyjä tehtäviä suorittaessaan saamansa 1 momentissa tarkoitetut tiedot liikenne- ja viestintäministeriölle tämän pyynnöstä. Viestintäviraston on ilmoitettava luovutuksesta viivytyksettä sille, jonka antamia tietoja luovutus koskee.

73 §
Ulkomaiselta viranomaiselta saadun asiakirjan käyttö

Liikenne- ja viestintäministeriö ja Viestintävirasto saavat käyttää ulkomaiselta viranomaiselta saatua salassa pidettävää asiakirjaa vain siihen tarkoitukseen, jota varten se on annettu.

74 §
Tietojen luovuttaminen Euroopan komissiolle ja toisille ETA-valtioille

Liikenne- ja viestintäministeriöllä ja Viestintävirastolla on velvollisuus luovuttaa Euroopan komission ja toisen Euroopan talousalueesen kuuluvan valtion valvontaviranomaisen pyynnöstä postipalvelujen sisämarkkinoiden valvonnan kannalta tarpeelliset tiedot.

Sen lisäksi, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään, liikenne- ja viestintäministeriöllä ja Viestintävirastolla on oikeus luovuttaa salassa pidettävä asiakirja sekä ilmaista salassa pidettävä tieto Euroopan komissiolle ja toisen Euroopan talousalueesen kuuluvan valtion valvontaviranomaiselle, jos se on postipalvelujen sisämarkkinoiden valvonnan kannalta välttämätöntä.

13 luku

Pakkokeinot, seuraamukset ja muutoksenhaku

75 §
Pakkokeinot

Jos postiyritys tai muu sellainen yhteisö, jota koskevaa sääntelyä tämä laki sisältää, rikkoo tätä lakia taikka sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, Viestintävirasto voi velvoittaa yrityksen korjaamaan virheensä tai laiminlyöntinsä.

Viestintävirasto voi asettaa 1 momentissa tarkoitetun päätöksensä tehosteeksi uhkasakon taikka uhan, että toiminta keskeytetään joko osaksi tai kokonaan tai että tekemättä jätetty toimenpide teetetään asianomaisen kustannuksella siten kuin uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.

Teettämällä suoritetun työn kustannukset maksetaan etukäteen valtion varoista. Kustannukset ovat suoraan ulosottokelpoiset. Niiden perimisestä säädetään verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa.

76 §
Luvaton postitoiminnan harjoittaminen

Joka harjoittaa postitoimintaa ilman 3 §:ssä mainittua toimilupaa, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, luvattomasta postitoiminnan harjoittamisesta sakkoon.

77 §
Postimaksumerkintärikkomus

Joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä

1) väärentää postimaksumerkinnän, jäljittelee sitä taikka myötävaikuttaa väärän tai jäljitellyn postimaksumerkinnän valmistukseen,

2) kierrättää, markkinoi, jakelee, levittää, kuljettaa, asettaa näytteille, näyttää tai julkaisee väärän tai jäljitellyn postimaksumerkinnän tai

3) käyttää tai kierrättää postimaksuna jo käytettyä postimaksumerkintää

on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, postimaksumerkintärikkomuksesta sakkoon.

Yritys on rangaistava.

Tässä laissa postimaksumerkinnällä tarkoitetaan postilähetyksen maksutapoja, joita ovat julkisessa levityksessä olevat tai siitä poistetut postimerkit, postimaksuleimat, postimaksu- tai painokoneella tuotetut merkinnät ja kansainväliset vastauskupongit.

78 §
Vaitiolovelvollisuuden rikkominen

Rangaistus 63 §:ssä säädetyn vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan, jollei teko ole rangaistava rikoslain 40 luvun 5 §:n mukaan tai jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.

79 §
Erimielisyyksien ratkaiseminen

Jos postiyritys tai henkilö, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee, katsoo, että joku toimii tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten vastaisesti, postiyritys tai edellä tarkoitettu henkilö voi saattaa asian Viestintäviraston päätettäväksi. Viestintäviraston on tehtävä asiasta päätös neljän kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta. Viestintävirasto voi myös omasta aloitteestaan ottaa asian päätettäväkseen.

Sille, joka aikoo hakea itseään koskevaan seikkaan Viestintäviraston päätöstä, on annettava opastusta päätöksen pyytämisessä.

Viestintäviraston päätösvaltaan eivät kuulu postiyrityksen ja asiakkaan välisiä sopimussuhteita tai korvausvastuuta koskevat asiat.

80 §
Muutoksenhaku

Liikenne- ja viestintäministeriön, Viestintäviraston ja kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tämän lain nojalla antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Liikenne- ja viestintäministeriön ja Viestintäviraston päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.

Viestintävirastolla on oikeus hakea valittamalla muutosta 1 momentissa tarkoitettuun hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on kumonnut Viestintäviraston päätöksen tai muuttanut sitä.

14 luku

Erinäiset säännökset

81 §
Virka-apu

Liikenne- ja viestintäministeriöllä ja Viestintävirastolla on oikeus saada virka-apua poliisilta, tulliviranomaisilta ja rajavartiolaitokselta tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten täytäntöön panemiseksi.

82 §
Postimerkkien julkaiseminen ja postimaksumerkinnän käyttäminen

Liikenne- ja viestintäministeriö voi hakemuksesta myöntää postiyritykselle oikeuden julkaista kansainvälisesti hyväksyttäviä postimerkkejä tai Suomessa hyväksyttäviä postimerkkejä. Oikeus julkaista postimerkkejä on voimassa enintään toimiluvan voimassaoloajan.

Viestintävirasto voi tarvittaessa antaa määräyksiä postimerkkejä vastaavan postimaksumerkinnän muodosta ja sen sijoittamisesta kirjelähetykseen sekä sen muusta käytöstä.

15 luku

Voimaantulo

83 §
Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Tällä lailla kumotaan postipalvelulaki (313/2001).

Tällä lailla kumotaan haja-asutusalueiden postitoiminnan turvaamiseksi perittävästä maksusta laki (708/1997).

84 §
Siirtymäsäännös

Tämän lain voimaan tullessa voimassa oleva postitoimintaan myönnetty toimilupa on voimassa siihen saakka, kunnes tämän lain nojalla myönnetään uusi toimilupa. Toimilupa on kuitenkin voimassa enintään aiemman toimilupakauden. Jos toimiluvan ehdot ovat ristiriidassa tämän lain säännösten kanssa, noudatetaan tämän lain säännöksiä.

Tämän lain voimaan tullessa vireillä olevat toimilupahakemukset käsitellään tämän lain säännösten mukaisesti.

Tämän lain voimaan tullessa voimassa oleva yleispalveluvelvollisuus on voimassa siihen saakka, kunnes Viestintävirasto antaa päätöksen, jolla asetetaan uusi yleispalveluvelvollisuus tai jätetään se osin tai kokonaan asettamatta. Yleispalveluvelvollisuuden sisältö määräytyy 3 luvun mukaisesti tämän lain voimaan tultua ottaen huomioon, mitä 10 momentissa säädetään.

Viestintäviraston tulee tehdä 22 §:ssä tarkoitettu markkinoiden arviointi ensimmäisen kerran siten, että se on käytettävissä viimeistään vuoden kuluttua lain voimaatulosta.

Tämän lain 38 §:n osoiterekisterisäännöksiä sovelletaan myös postiyrityksen rekisterissä lain voimaan tullessa oleviin tietoihin.

Postiyritys, jolla on tämän lain voimaan tullessa oikeus postimerkkien julkaisemiseen, saa jatkaa postimerkkien julkaisemista toimilupakautensa ajan.

Tämän lain voimaan tullessa voimassa olleisiin sopimuksiin sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olevia säännöksiä. Jos lähetys on jätetty postiyrityksen kuljetettavaksi ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan postiyrityksen vastuuseen tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

Tämän lain säännöksiä perillesaamattomien postilähetysten käsittelystä sovelletaan myös sellaisiin lähetyksiin, jotka on jätetty kuljetettaviksi ennen tämän lain voimaantuloa ja joita postiyritys ei ole postipalvelulain voimassa ollessa voinut toimittaa Viestintävirastoon eikä myydä tai hävittää. Viestintävirastolla on oikeus hävittää tällaiset lähetykset avaamatta niitä tai myydä niiden sisältö noudattamatta 59 §:n 1 momentissa säädettyä määräaikaa.

Tämän lain 56 §:n 6 momenttia postiverkossa kuljetetusta tavarasta, joka ei ole enää yhdistettävissä postilähetykseen, sovelletaan myös sellaiseen mainitussa säännöksessä tarkoitettuun tavaraan, joka on postiyrityksen hallussa lain voimaan tullessa.

Tämän lain 16 §:ssä säädettyä velvollisuutta huolehtia toimipisteiden esteettömyydestä sovelletaan 1 päivästä heinäkuuta 2011.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

---

2.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Maailman postiliiton Genevessä 12 päivänä elokuuta 2008 tehdyn yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

---

Helsingissä 22 päivänä lokakuuta 2010

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Viestintäministeri
Suvi Lindén