Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 172/2008
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 31 §:n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ylläpitokorvausta voitaisiin maksaa kuntoutujalle, jolla on oikeus kuntoutusrahaan kuntoutuksen ajalta ja jonka kuntoutusrahan vähentämätön määrä on enintään ammatillisessa kuntoutuksessa olevan ja nuoren kuntoutusrahan vähimmäismäärän suuruinen tai enintään sairausvakuutuslain mukaisen vähimmäismääräisen päivärahan suuruinen.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2009.


PERUSTELUT

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 31 §:n mukaan kuntoutujalle voidaan maksaa ylläpitokorvausta 8 euroa päivältä kuntoutuksesta aiheutuvien ylimääräisten kustannusten korvaamiseksi ja kuntoutukseen osallistumisen varmistamiseksi. Ylläpitokorvausta voidaan maksaa kuntoutustarvetta ja — mahdollisuuksia selvittävien tutkimusten ja kokeilujen, avomuotoisen kuntoutuksen taikka muun tätä vastaavan kuntoutuksen ajalta. Ammatilliseen koulutukseen, oppisopimuskoulutukseen tai niitä vastaavaan muuhun pitkäaikaiseen kuntoutukseen osallistumisen ajalta ylläpitokorvausta ei makseta.

Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 31 §:n 3 momentin mukaan ylläpitokorvausta maksetaan kuntoutujalle, jolla on oikeus kuntoutusrahaan kuntoutuksen ajalta ja jonka kuntoutusrahan vähentämätön määrä on enintään 35 §:ssä säädetyn suuruinen. Lain 35 §:n mukaan vuonna 2008 ammatillisessa kuntoutuksessa olevan ja nuoren kuntoutusrahan vähimmäismäärä päivää kohden on kahdeskymmenesviidesosa 436,72 eurosta, jollei kuntoutujalla muiden Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain säännösten nojalla ole oikeutta määrältään tätä suurempaan kuntoutusrahaan. Tämä vähimmäismäärä vastaa vuonna 2008 17,47 euroa päivältä. Koska sairausvakuutuslain mukainen vähimmäismäärä ehdotetaan korotettavaksi työmarkkinatuen tasolle tammikuun 1 päivästä 2009 lukien, ja olisi arviolta 21,98 euroa arkipäivältä, tulisi myös ammatillisessa kuntoutuksessa olevan ja nuoren kuntoutusraha olemaan vuoden 2009 alusta lukien Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 35 §:n ja 32 §:n 3 momentin perusteella arviolta 21,98 euroa arkipäivältä. Tästä syystä ehdotetaan 31 §:n 3 momenttia muutettavaksi siten, että ylläpitokorvausta maksettaisiin kuntoutujalle, jolla on oikeus kuntoutusrahaan kuntoutuksen ajalta ja jonka kuntoutusrahan vähentämätön määrä on enintään 35 §:ssä tai 32 §:n 3 momentissa säädetyn suuruinen.

2. Esityksen vaikutukset

Esityksen tarkoituksena on, että nykyinen käytäntö jatkuisi siten, että vuoden 2009 alusta lukien myös niille henkilöille, joiden kuntoutusrahan määrä määräytyisi Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 35 §:n ja 32 §:n 3 momentin perusteella, voitaisiin maksaa ylläpitokorvausta.

Vuonna 2007 ylläpitokorvauksen saajia oli 31 henkilöä. Saajien määrän arvioidaan pysyvän ennallaan. Esityksellä ei ole valtiontaloudellisia vaikutuksia.

3. Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä yhteistyössä Kansaneläkelaitoksen kanssa.

4. Riippuvuus muista esityksistä

Esitys liittyy hallituksen esitykseen (HE 135/2008) laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta, jossa ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että lain mukainen vähimmäismääräinen päiväraha korotettaisiin työmarkkinatuen tasolle.

5. Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2009.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 31 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista 15 päivänä heinäkuuta 2005 annetun lain (566/2005) 31 §:n 3 momentti, seuraavasti:

31 §
Ylläpitokorvaus

Ylläpitokorvausta maksetaan kuntoutujalle, jolla on oikeus kuntoutusrahaan kuntoutuksen ajalta ja jonka kuntoutusrahan vähentämätön määrä on enintään 35 §:ssä tai 32 §:n 3 momentissa säädetyn suuruinen.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2009.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2008

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Sosiaali- ja terveysministeri
Liisa Hyssälä

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.