Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 140/2008
Hallituksen esitys Eduskunnalle aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvaa siviilioikeudellista vastuuta koskevan kansainvälisen yleissopimuksen hyväksymisestä sekä laeiksi yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja merilain muuttamisesta

LiVM 10/2008

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi vuonna 2001 tehdyn aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvaa vahingonkorvausvastuuta koskevan kansainvälisen yleissopimuksen. Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että eduskunta hyväksyisi lain sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä lain merilain muuttamisesta.

Yleissopimus koskee pilaantumisvahinkoa sopimusvaltion alueella ja talousvyöhykkeellä sekä torjuntatoimenpiteitä riippumatta siitä, missä niihin on ryhdytty. Aluksen omistajalla on ankara vastuu polttoaineen aiheuttamasta vahingosta. Vastuulliset henkilöt voivat rajoittaa vastuunsa aluksen koon perusteella niihin määriin, jotka määräytyvät kulloinkin sovellettavien vastuunrajoitusoikeutta koskevien säännösten mukaan. Aluksen rekisteröidyllä omistajalla on velvollisuus vakuuttaa yleissopimuksen määräysten mukainen vastuunsa silloin, kun aluksen bruttovetoisuutta koskeva luku on suurempi kuin 1000. Vahingonkorvausvaatimus voidaan osoittaa suoraan vakuutuksenantajalle. Yleissopimus parantaa siten vahingonkärsijän sekä torjuntatoimista vastaavien viranomaisten asemaa. Yleissopimus tulee kansainvälisesti voimaan 21 päivänä marraskuuta 2008.

Yleissopimuksen määräykset on tarkoitus sisällyttää merilakiin.

Lait yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä merilain muuttamisesta on tarkoitus saattaa voimaan samanaikaisesti, kun yleissopimus tulee voimaan Suomen osalta. Tämä tapahtuu kolme kuukautta sen jälkeen, kun Suomi on tallettanut hyväksymisasiakirjan Kansainvälisen merenkulkujärjestön pääsihteerin huostaan. Tarkoituksena on, että tallettaminen tapahtuisi mahdollisimman pian lakien hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen.


YLEISPERUSTELUT

1 Johdanto

Aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvaa vahingonkorvausvastuuta koskeva kansainvälinen yleissopimus, jäljempänä bunkkeriyleissopimus, hyväksyttiin Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n järjestämässä diplomaattikonferenssissa Lontoossa 23 päivänä maaliskuuta 2001.

Yleissopimuksen mukaan aluksen omistajalla on ankara vastuu aluksen polttoaineen aiheuttamasta vahingosta. Aluksen omistajaksi luetaan muun muassa rekisteröity omistaja, ilman miehistöä rahdatun aluksen rahdinantaja, aluksen laivanisäntä tai henkilö, joka laivaisännän sijasta huolehtii aluksen käytöstä. Aluksen omistaja vapautuu vastuusta ainoastaan tietyissä tapauksissa, samalla tavoin kuin voimassa olevassa öljysäiliöaluksia koskevassa vastuujärjestelmässä. Aluksen omistajalla on oikeus rajoittaa vastuutaan aluksen koon perusteella voimassa olevien vastuunrajoitusyleissopimusten mukaisesti. Aluksen rekisteröidyllä omistajalla on velvollisuus vakuuttaa yleissopimuksen määräysten mukainen vastuunsa silloin, kun aluksen bruttovetoisuutta osoittava luku on suurempi kuin 1000. Pilaantumisvahinkoja koskevat korvausvaatimukset voidaan esittää suoraan vakuutuksenantajaa kohtaan.

Yleissopimusta sovelletaan aluksen polttoaineen aiheuttamaan pilaantumisvahinkoon, joka on aiheutunut sopimusosapuolen alueella aluemerellä tai talousvyöhykkeellä. Yleissopimusta sovelletaan myös torjuntatoimenpiteisiin vahingon estämiseksi tai vähentämiseksi riippumatta siitä, missä näihin torjuntatoimenpiteisiin on ryhdytty.

2 Nykytila

2.1 Lainsäädäntö

Suomen merioikeudellinen lainsäädäntö perustuu olennaisilta osiltaan kansainvälisiin yleissopimuksiin, joiden sopimuspuolena Suomi on. Voimassa olevaan merilakiin (674/1994) on sisällytetty Suomea koskevat eri yleissopimusten määräykset. Merilaki on valmisteltu yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa, ja näin ollen pohjoismaisten merilakien säännökset suurelta osin vastaavat toisiaan.

Merilain 7 luku sisältää yleiset säännökset laivanisännän vastuusta. Laivanisännän yleisestä vastuunrajoitusoikeudesta säädetään merilain 9 luvussa, joka perustuu vuoden 1976 vastuunrajoitusoikeutta koskevan yleissopimuksen vuoden 1996 pöytäkirjaan, jäljempänä vuoden 1996 vastuunrajoitusyleissopimus (SopS 32/2004).

Merilain 10 luvussa säädetään öljysäiliöaluksia koskevasta vastuusta ja vakuutuksesta. Merilain säännökset perustuvat vuonna 1992 tehdyllä muutospöytäkirjalla muutettuun öljyn aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta vastuusta vuonna 1969 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen, jäljempänä vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimus (Sops 43/1996). Laissa säädetään pakollisesta vakuutuksesta suomalaisen aluksen sekä suomalaisessa satamassa käyvän aluksen osalta. Vahingonkärsijällä 10 luvun nojalla on suora kanneoikeus vakuutuksenantajaan. Aluksen omistajan vastuu on rajoitettu ja määräytyy aluksen vetoisuuden mukaan. Vastuu on enintään 89,7 miljoonaa SDR:ää (special drawing right eli erityisnosto-oikeus) eli noin 106 miljoonaa euroa. Mikäli aluksen omistajan vastuun enimmäismäärä ei riitä vahingon korvaamiseen, kansainvälinen öljyvahinkojen korvausrahasto ja siihen liittyvä lisärahasto korvaavat vahingon ylimenevältä osalta. Suomi on myös rahastoyleissopimuksen ja lisärahastopöytäkirjan osapuoli. Öljyvahinkovastuujärjestelmän mukainen enimmäiskorvaus yhtä vahinkotapahtumaa kohden on 750 miljoonaa SDR:ää eli noin 780 miljoonaa euroa.

Suomessa voimassa oleva lainsäädäntö sisältää jo nykyisellään säännöksen aluksen rekisteröidyn omistajan vastuusta myös aluksen polttoaineena käytetyn öljyn aiheuttamasta vahingosta. Tämä vastuu koskee niitä aluksia, jotka eivät kuulu öljyvahinkovastuuta koskevien yleissopimusjärjestelmän piiriin. Merilain 10 luvun 2 §:n 3 momentin ja 16 §:n 2 momentin nojalla aluksen rekisteröidyllä omistajalla on ankara vastuu myös aluksen polttoaineena käytetyn öljyn aiheuttamista vahingoista Suomen aluevesillä tai talousvyöhykkeellä. Mainitun pykälän sisältämä säännös on kansallista sääntelyä, eikä se perustu vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimukseen.

Voimassa oleva lainsäädäntö ei sisällä vaatimusta aluksen rekisteröidyn omistajan pakollisesta vakuutuksesta eikä vahingonkärsijän suorasta kanneoikeudesta vakuutuksenantajaa kohtaan.

Edellä mainittujen merilain säännösten lisäksi voimassa olevan vesilain (264/1961) 1 luvun 25 §:n nojalla aluksen omistajalla on vastuu vahingosta, joka aluksen törmäyksestä tai sen aikaan saamasta aallokosta, höyrylaivan kipinöistä tahi vesistössä kulkemisesta muutoin aiheutuu toisen maalle, laitokselle, varastolle, uittolaitteelle, pyydykselle tai muulle omaisuudelle, on aluksen omistajan, ottamalla huomioon, mitä erikseen on säädetty laivanisännän vastuun rajoittamisesta sekä meripanttioikeudesta, korvattava, vaikkei vahinkoon ole syynä aluksen ohjauksessa tai hoidossa tapahtunut tuottamus.

Aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annetun lain (300/1979) tarkoituksena on ehkäistä alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvaa vesien pilaantumista kieltämällä vahingollisten aineiden päästäminen aluksesta veteen. Lakia sovelletaan sen 1 §:n 3 momentin mukaan myös aluksissa käytettävään polttoaineeseen. Laki ei kuitenkaan sisällä varsinaisia vahingonkorvaussäännöksiä polttoaineen aiheuttamista vahingoista.

2.2 Kansainvälinen tilanne ja yhteisölainsäädäntö

Kansainvälinen tilanne

Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa on valmisteltu useita varustajan vastuuta koskevia kansainvälisiä yleissopimuksia. Aluksen omistajan vastuusta määrätään muun muassa vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimuksella sekä vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusvastuusta vuonna tehdyllä 1996 kansainvälisellä yleissopimuksella, jäljempänä HNS-yleissopimus. Toukokuussa 2007 Keniassa järjestetyssä IMO:n diplomaattikonferenssissa hyväksyttiin lisäksi aluksen omistajan vastuuta hylkyjen poistamisesta koskeva Nairobin yleissopimus. Kaikilla näillä sopimuksilla on joitakin yhteisiä piirteitä. Ne kaikki sisältävät määräykset aluksen omistajan ankarasta vastuusta, pakollisesta vakuutuksesta sekä suorasta kanneoikeudesta vakuutuksenantajaa kohtaan. Öljyvahinkoja koskeva vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimus sekä vuoden 1992 öljyrahastoyleissopimus sekä viimeksi mainittua täydentävä vuoden 2003 lisärahastoyleissopimus ovat jo Suomen osalta voimassa ja niitä koskeva lainsäädäntö sisältyy merilain 10 lukuun. Bunkkeriyleissopimus ja HNS-yleissopimus eivät vielä ole kansainvälisesti voimassa.

Yhteisölainsäädäntö ja pohjoismaat

Yhteisön oikeuden näkökulmasta bunkkeriyleissopimus on niin sanottu jaetun toimivallan sopimus. Sen aineelliset määräykset kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan lukuun ottamatta 9 ja 10 artiklaa. Nämä artiklat vaikuttavat tuomioistuinten toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevaan yhteisön johdettuun oikeuteen, josta on säädetty tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22 päivänä joulukuuta 2000 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 44/2001.

Bunkkeriyleissopimuksessa tunnustetaan sopimuspuolen asema ainoastaan itsenäisille valtioille. Yhteisön ei näin ollen ole mahdollista ratifioida bunkkeriyleissopimusta tai liittyä siihen. Tämän vuoksi unionin neuvosto teki 19 päivänä syyskuuta 2002 päätöksen 2002/762/EY, jolla valtuutti jäsenvaltiot allekirjoittamaan ja ratifioimaan yhteisön puolesta bunkkeriyleissopimuksen tai liittymään siihen yhteisön puolesta.

Pohjoismaiden merilait vastaavat rakenteellisesti ja sisällöllisesti toisiaan varsin kattavasti. Yleissopimusta koskevan hallituksen esityksen valmistelussa on tämän vuoksi pyritty ottamaan mahdollisuuksien mukaan huomioon pohjoismaisen merilainsäädännön yhtenäisyys.

2.3 Nykytilan arviointi

Bunkkeriyleissopimuksen määräysten voimaansaattamisella laajennetaan aluksen polttoaineen aiheuttamasta vahingosta vastuullisia tahoja nykyiseen merilain 10 luvun 16 §:n 2 momenttiin verrattuna. Bunkkeriyleissopimuksen sisältämä aluksen omistajan määritelmä eroaa vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimuksen sisältämästä vastaavasta määritelmästä. Määritelmä käsittää myös ne toimijat, jotka huolehtivat aluksen käytöstä merenkulussa. Rekisteröidyn omistajan ohella omistajalla tarkoitetaan yleissopimuksessa myös ilman miehistöä rahdatun aluksen rahdinantajaa ("bareboat-rahtaaja") aluksen laivanisäntää ja henkilöä, joka laivanisännän sijasta on vastuussa aluksen käytöstä.

Ankara vastuu koskee siten laajempaa toimijoiden ryhmää kuin vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimus, jossa vain aluksen rekisteröity omistaja on vastuullinen henkilö. Tätä laajempaa vastuullisten piiriä bunkkeriyleissopimuksessa on perusteltu sillä, ettei bunkkeriyleissopimukseen liity kansainvälistä korvausrahastoa, kuten öljyvastuuyleissopimuksessa. Yleissopimuksen sisältämä pakollisen vakuutuksen ottamista koskeva velvollisuus koskee kuitenkin edellä mainitusta laajasta aluksen omistajan määritelmästä poiketen ainoastaan aluksen rekisteröityä omistajaa.

Bunkkeriyleissopimuksen hyväksyminen täydentäisi voimassa olevaa alusten omistajien vastuujärjestelmää, erityisesti merilain 10 luvun mukaista öljyvastuujärjestelmää. Yleissopimuksen keskeinen lisäarvo perustuu siihen, että aluksen rekisteröidyltä omistajalta vaaditaan pakollinen vastuuvakuutus öljyvahingon varalta ja vahingonkärsijälle annetaan mahdollisuus suoraan kanneoikeuteen vakuutuksenantajaa kohtaan. Tämä parantaa huomattavasti vahingonkärsijöiden asemaa. Korvausjärjestelmä kattaisi myös vahinkojen torjunta- ja ennallistamiskustannukset.

3 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

3.1 Esityksen tavoitteet

Esityksellä on tarkoitus hyväksyä ja saattaa kansallisesti voimaan aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvaa siviilioikeudellista vastuuta koskeva vuonna 2001 tehty kansainvälinen yleissopimus.

3.2 Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvaa vahingonkorvausvastuuta koskevan kansainvälisen yleissopimuksen.

Lisäksi kansallista lainsäädäntöä ehdotetaan muutettavaksi yleissopimuksen mukaiseksi. Tämä tarkoittaa merilain muuttamista siten, että siihen lisätään uusi 10 a luku aluksen omistajan vastuusta aluksen polttoaineena käytettävän öljyn aiheuttamasta pilaantumisvahingosta. Kansallisen lainsäädännön erillinen muuttaminen on tarpeen, koska merilain 10 luvussa määrätään jo nykyään aluksen omistajan vastuusta öljykuljetusten sekä bunkkeriöljyn aiheuttamista vahingoista. Voimaansaatettavan bunkkeriyleissopimuksen määräykset täydentävät jo voimassa olevia merilain 10 luvun säännöksiä olennaisella tavalla. Bunkkeriyleissopimuksen määräyksiä vastaavat säännökset sisällytettäisiin merilain 10 a lukuun. Tämän lisäksi on tarpeen säätää joistakin yleissopimusta täydentävistä kansallisista seikoista, kuten vastuun kanavoinnista. Merilakia muuttamalla säilytetään lisäksi perinteinen pohjoismaisen merilainsäädännön yhtenäisyys.

4 Esityksen vaikutukset

4.1 Taloudelliset vaikutukset

Esitys ei lisää valtion tai kuntien menoja. Se saattaa sen sijaan vähentää tiettyjä kustannuksia, koska yleissopimuksen mukainen korvausjärjestelmä koskee myös vahinkojen torjuntakustannuksia. Näin ollen voidaan arvioida, että yleissopimuksen soveltamisalan piiriin kuuluvan vahingon torjunta- ja ennallistamistoimenpiteiden osalta valtion ja kuntien kustannusvastuu pienenee, koska vahingonkorvausvaatimus voidaan esittää suoraan vakuutuksenantajalle. Yleissopimuksen mukainen korvausjärjestelmä vähentää myös paineita kansallista öljysuojarahastoa kohtaan.

Bunkkeriyleissopimuksessa rinnastetaan aluksen omistajan ohella myös eräät muut toimijat vastuullisiksi aluksen polttoaineen aiheuttamien pilaantumisvahinkojen osalta. Lisäksi yleissopimukseen sisältyy suora kanneoikeus aluksen omistajan vakuutuksenantajaa kohtaan. Tämä parantaa vahingonkärsijöiden korvausoikeudellista asemaa.

Aluksilla on normaalisti voimassa vastuuvakuutus, niin sanottu P&I-vakuutus, joka kattaa myös aluksen polttoaineesta johtuvat pilaantumisvahingot. Tämän vuoksi voidaan arvioida, että vaatimus pakollisesta vakuutuksesta ei aiheuta varustamoille erityisiä lisäkustannuksia, lukuun ottamatta vähäisiä hallinnollisia kustannuksia.

Pakollisen vakuutuksen piiriin kuuluvia suomalaisia aluksia olisi lain voimaantulovaiheessa hieman yli 130.

4.2 Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset

Esityksen mukaisten pakollisten vakuutusten voimassaoloa koskevien todistuskirjojen myöntämisestä vastaisi Merenkulkulaitos. Viranomaisten tehtävänä olisi myös tarkastaa, että Suomeen tulevilla ulkomaisilla aluksilla on tällainen todistus. Uuden todistuskirjan käyttöönotto lisäisi ainakin jonkin verran merenkulkuviranomaisten työtä yleissopimuksen tullessa kansainvälisesti voimaan. Tällä ei kuitenkaan arvioida olevan organisaatio- tai henkilövaikutuksia Merenkulkulaitoksen osalta.

4.3 Ympäristövaikutukset

Uusi lainsäädäntö parantaisi alusten polttoaineen aiheuttamien vahinkojen vastuu- ja korvausjärjestelmää, ja tällä on myönteisiä vaikutuksia myös ympäristön kannalta.

5 Asian valmistelu

5.1 Sopimuksen kansainvälinen valmistelu

IMO:n oikeudellinen komitea alkoi vuonna 1996 valmistella yleissopimusta aluksen polttoaineen aiheuttamien pilaantumisvahinkojen korvaamisesta. Komitea sai työnsä päätökseen 82. kokouksessaan vuonna 2000.

Yleissopimus hyväksyttiin IMO:n järjestämässä diplomaattikonferenssissa Lontoossa 23 päivänä maaliskuuta 2001. Yleissopimus avattiin allekirjoituksia varten 1 päivänä lokakuuta 2001. Yleissopimuksen 14 artiklan mukaan se tulee voimaan vuoden kuluttua siitä päivästä, jona kahdeksantoista valtiota, mukaan luettuina viisi valtiota, joista kunkin alusten yhteenlaskettu bruttovetoisuus on vähintään 1 miljoona, on joko allekirjoittanut sen ilman ratifioimis- tai hyväksymisvaraumaa tai on tallettanut ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymisasiakirjansa IMO:n pääsihteerin huostaan.

Suomi allekirjoitti yleissopimuksen hyväksymisvaraumin 26 päivänä syyskuuta 2002. Allekirjoittamisen yhteydessä Suomi jätti lausuman, jonka mukaan yleissopimuksen alaan kuuluvia asioita koskevat tuomiot, jotka on annettu yhteisön jäsenvaltion tuomioistuimessa, tunnustetaan ja pannaan täytäntöön asiaa koskevien yhteisön sisäisten säännösten mukaisesti.

Sierra Leonesta tuli 21 päivänä marraskuuta 2007 kahdeksastoista yleissopimukseen liittynyt valtio. Näin ollen yleissopimus tulee kansainvälisesti voimaan 21 päivänä marraskuuta 2008.

5.2 Esityksen valmistelu Suomessa

Yleissopimuksen valmistuttua eduskuntaa informoitiin komission ehdotuksesta neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden valtuuttamisesta ratifioimaan bunkkerisopimus Euroopan yhteisön puolesta kirjelmällä E 140/2001 vp. Suuri valiokunta yhtyi 19 päivänä helmikuuta 2002 kirjelmässä esitettyyn valtioneuvoston kantaan.

Hallituksen esitys on valmisteltu liikenne- ja viestintäministeriössä virkatyönä. Esitystä on käsitelty myös merenkulun neuvottelukunnan alaisessa lainsäädäntöjaostossa.

Esityksestä on pyydetty lausunnot ulkoasiainministeriöltä, oikeusministeriöltä, ympäristöministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, puolustusministeriöltä, sisäasiainministeriön rajavartio-osaltolta, valtiokonttorilta, Ahvenanmaan maakunnan hallitukselta, Merenkulkulaitokselta, Suomen Varustamoyhdistys ry:ltä, Ålands Redarförening rf:ltä, Rahtialusyhdistys ry:ltä, Suomen Konepäällystöliitto ry:ltä, Suomen Laivanpäällystöliitto ry:ltä, Suomen Merimies-Unioni ry:ltä, Öljy- ja kaasualan keskusliitto ry;ltä, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry:ltä sekä Finanssialan keskusliitto ry:ltä. Annetuissa lausunnoissa esitystä on kannatettu. Lausunnoissa esitetyt huomautukset on otettu huomioon esityksen jatkovalmistelussa.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1 Yleissopimuksen sisältö ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön

Bunkkeriyleissopimuksen johdosta merilakia on tarpeen tarkistaa. Merilakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 10 a luku, johon uudet pilaantumisvahinkoja koskevat, aluksen omistajan vastuuta koskevat määräykset sisällytetään. Vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimuksen määräyksiä vastaavat säännökset on vastaavalla tavalla sisällytetty merilain 10 lukuun.

1 artikla. Määritelmät. 1 artiklassa sisältää sopimuksessa käytettävien keskeisten termien määritelmät. Näitä ovat muun muassa aluksen, henkilön, aluksen omistajan, rekisteröidyn omistajan, aluksen polttoaineen, siviilioikeudellista vastuuta koskevan yleissopimuksen, torjuntatoimenpiteiden sekä vahinkotapahtuman määritelmät. Artiklan 1 kohdan mukaan aluksella tarkoitetaan mitä tahansa merta kulkevaa alusta tyypistä riippumatta. Artiklan 3 kohdan mukaan aluksen omistajalla tarkoitetaan aluksen omistajaa, mukaan lukien rekisteröity omistaja, ilman miehistöä rahdatun aluksen rahdinantajaa ("bareboat-rahtaaja") sekä aluksen laivanisäntää ("operator") ja henkilöä, joka laivanisännän sijasta on vastuussa aluksen käytöstä ("manager"). Merilain uuteen 10 a lukuun on tarkoitus sisällyttää nämä määritelmät.

2 artikla. Soveltamisala. Artiklassa määritellään yleissopimuksen soveltamisala. Sopimusta sovellettaisiin pilaantumisvahinkoihin ja torjuntatoimenpiteisiin vahingon estämiseksi tai minimoimiseksi. Pilaantumisvahingon tulee olla aiheutunut sopimusvaltion alueella, mukaan luettuna aluemeri, tai kansainvälisen oikeuden mukaisesti perustetulla sopimusvaltion talousvyöhykkeellä. Jos sopimusvaltio ei ole perustanut talousvyöhykettä, sopimusta sovelletaan pilaantumisvahinkoihin, jotka ovat tapahtuneet välittömästi asianomaisen sopimusvaltion aluemeren ulkopuolella olevalla alueella, jonka kyseinen valtio on määrännyt ulottumaan enintään 200 meripeninkulman päähän niistä perusviivoista, joista sen aluemeren leveys mitataan. Torjuntatoimenpiteisiin sopimusta sovelletaan riippumatta siitä, missä näihin toimenpiteisiin ryhdytään. Merilakiin on tarkoitus sisällyttää yleissopimuksen mukainen soveltamisalaa koskeva sääntely.

3 artikla. Aluksen omistajan vastuu. Artiklassa määrätään aluksen omistajan vastuusta. Ensimmäisen kohdan mukaan vahinkotapahtuman aikainen aluksen omistaja on vastuussa aluksessa olevan tai aluksesta peräisin olevan polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta. Jos vahinkotapahtuma muodostuu samaa alkuperää olevasta tapahtumasarjasta, vahingosta vastaa ensimmäisen tapahtuman aikainen omistaja. Artiklan toisen kohdan nojalla mikäli vahingosta on vastuussa enemmän kuin yksi henkilö, ovat he kaikki yhteisvastuullisia.

Artiklan kolmannessa kohdassa luetelluissa tapauksissa omistaja ei kuitenkaan ole vastuussa pilaantumisvahingosta. Omistaja ei ole vastuussa vahingosta, jos vahinko on aiheutunut sotaan, vihollisuuteen, sisällissotaan tai kapinaan liittyneestä teosta tai poikkeuksellisesta, väistämättömästä ja ylivoimaisesta luonnonilmiöstä tai mikäli vahinko on kokonaan aiheutunut kolmannen osapuolen teosta tai laiminlyönnistä, jonka tarkoituksen on ollut vahingon aiheuttaminen. Omistaja ei myöskään ole vastuussa pilaantumisvahingosta jos vahinko on kokonaan aiheutunut merkkivalojen tai muiden merenkulun opasteiden hoidosta vastaavan valtion tai muun viranomaisen tämän tehtävän suorittamisessa tekemästä laiminlyönnistä tai muusta virheestä. Lisäksi mikäli omistaja voi osoittaa, että pilaantumisvahinko on kokonaan tai osittain aiheutunut vahingon kärsineen henkilön teosta tai laiminlyönnistä, jonka tarkoituksena on ollut vahingon aiheuttaminen, tai hänen huolimattomuudestaan, aluksen omistaja voidaan kokonaan tai osittain vapauttaa vastuusta kyseistä henkilöä kohtaan.

Artiklan viidennen kohdan mukaan korvausvaatimuksen pilaantumisvahingosta aluksen omistajaa vastaan saa esittää vain yleissopimuksen määräysten mukaisesti. Kuudennen kohdan nojalla yleissopimuksen määräykset eivät myöskään rajoita aluksen omistajan olemassa olevaa, tästä yleissopimuksesta riippumatonta takautumisoikeutta.

Aluksen omistajan vastuuta koskevan artiklan nojalla vastuullisten toimijoiden piiri laajenee verrattuna Suomessa nykyisin voimassa olevaan lainsäädäntöön. Tämän vuoksi merilakia on tältä osin muutettava.

4 artikla. Soveltamisalan rajoittaminen. Yleissopimusta ei sovelleta tämän artiklan mukaisesti vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimuksessa määriteltyyn pilaantumisvahinkoon riippumatta siitä onko siviilioikeudellista vastuuta koskevassa yleissopimuksessa määritellystä pilaantumisvahingosta kyseisen yleissopimuksen mukaan maksettu korvauksia. Merilain 10 luku sisältää vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimuksen määräyksiä vastaavat säännökset.

Yleissopimuksen määräyksiä ei sovelleta sota-aluksiin, laivaston apualuksiin eikä muihin aluksiin, joita valtio omistaa tai käyttää ja joita käytetään muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin. Sopimusvaltio voi kuitenkin päättää sopimuksen soveltamisesta näihin aluksiin. Kaupalliseen tarkoitukseen käytettyjen alusten osalta kutakin valtiota vastaan voidaan nostaa kanne 9 artiklan mukaisesti toimivaltaisessa tuomioistuimessa eikä valtio voi puolustuksenaan vedota suvereniteettiinsa.

5 artikla. Vahinkotapahtumat, joissa osallisena on kaksi tai useampia aluksia. Artiklassa määrätään vastuusta tilanteessa, jossa vahinkotapahtumassa on osallisina kaksi tai useampia aluksia. Jos vahinkotapahtumasta aiheutuu pilaantumisvahinko, kaikkien alusten omistajat ovat yhteisesti vastuussa vahingoista, jos niitä ei voida kohtuudella erottaa toisistaan. Omistajat voivat vapautua vastuusta 3 artiklan nojalla.

6 artikla. Vastuun rajoittaminen. Artiklan mukaan sopimuksen määräykset eivät vaikuta aluksen omistajan ja vakuutuksen tai muita rahavakuuksia antavan henkilön tai henkilöiden oikeuteen rajoittaa vastuutaan sovellettavien kansallisten tai kansainvälisten järjestelmien nojalla. Suomessa on tätä aluksen omistajan vastuunrajoitusoikeutta koskien voimassa vuoden 1996 vastuunrajoitusyleissopimus, jonka määräyksiä vastaavat säännökset on sisällytetty merilain 9 lukuun.

7 artikla. Pakollinen vastuu tai rahavakuus. Artiklassa määrätään pakollisesta vakuutuksesta tai rahavakuutuksista. Sopimusvaltiossa rekisteröidyn aluksen, jonka bruttovetoisuus on yli 1000, rekisteröidyllä omistajalla on oltava vakuutus tai rahavakuus. Vakuutus tai muu rahavakuus voi olla esimerkiksi pankin tai vastaava rahoituslaitoksen takaus. Takauksen tulee kattaa rekisteröidyn omistajan vastuu pilaantumisvahingosta sellaiseen määrään saakka, joka vastaa sovellettavan kansallisen tai kansainvälisen, vastuun rajoittamista koskevan järjestelmän mukaisia rajoja. Joka tapauksessa vastuun tulee kattaa enintään merioikeudellisia vaateita koskevan vastuun rajoittamista vuonna 1976 tehdyn yleissopimuksen siihen tehtyine muutoksineen mukaisesti laskettuun määrään saakka. Suomen osalta on voimassa vuoden 1996 vastuunrajoitusyleissopimus ja sen sisältämät vastuunrajoitusta koskevat enimmäismäärät.

Artiklan 2 kohdan mukaan jokaiselle alukselle on myönnettävä todistus, jolla osoitetaan, että vakuutus tai muu rahavakuus on voimassa. Sopimusvaltioissa rekisteröidylle alukselle todistuksen myöntää tai vahvistaa rekisteröintivaltion toimivaltainen viranomainen. Jos alusta ei ole rekisteröity missään sopimusvaltiossa, todistuksen voi myöntää tai vahvistaa minkä tahansa sopimusvaltion toimivaltainen viranomainen. Todistuksen on oltava yleissopimuksen liitteenä olevan mallin mukainen. Sopimusvaltio voi myös valtuuttaa tunnustamansa laitoksen tai elimen myöntämään todistuksen. Todistusta on säilytettävä aluksella ja jäljennös siitä on talletettava viranomaisen huostaan. Merilain 10 luvun mukaisessa öljyvastuujärjestelmässä Merenkulkulaitos antaa vastaavan todistuksen. Tämän vuoksi lakiin on tarkoitus sisällyttää vastaava säännös myös bunkkeriyleissopimuksen mukaista vakuutusta koskevien todistusten osalta.

Artiklan 6 kohdan mukaan vakuutus tai muu vakuus voi lakata olemassa voimassa aikaisintaan kolme kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona sen päättymisestä ilmoitetaan artiklan 5 kohdassa tarkoitetuille viranomaisille, paitsi jos todistus on toimitettu kyseisille viranomaisille tai alukselle on annettu uusi todistus.

Artiklan 8 kohta sisältää määräykset yleissopimuksen soveltamista varten saatujen vakuutuksen tai rahavakuuden antajan taloudellista asemaa koskevien tietojen käytöstä.

Artiklan 9 kohta sisältää määräykset vakuutustodistusten vastavuoroisesta hyväksymisestä sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kesken.

Artiklan 10 kohdan suoraa kanneoikeutta koskevan määräyksen mukaan pilaantumisvahinkoja koskevat korvausvaatimukset voidaan esittää suoraan vakuutuksenantajalle tai muulle henkilölle, joka on antanut rahavakuuden rekisteröidyn omistajan vastuusta pilaantumisvahingon korvaamisesta. Tällaisessa tapauksessa vastaajalla on oikeus vedota niihin seikkoihin, joihin myös aluksen omistaja olisi voinut vedota. Lisäksi hänellä on oikeus rajoittaa vastuutaan 6 artiklan mukaisesti. Edelleen vastaaja voi vedota siihen, että aluksen omistaja on aiheuttanut vahingon tahallisesti. Vastaava suoraa kanneoikeutta koskeva säännös on myös merilain 10 luvun mukaisessa öljyvastuujärjestelmässä.

8 artikla. Määräajat. Artiklassa määrätään yleissopimukseen perustuvien korvausvaatimusten määräajoista. Artiklan mukaisesti oikeus korvauksiin lakkaa, jollei kannetta ole nostettu kolmen vuoden kuluessa siitä päivästä, jolloin vahinko tapahtui ja viimeistään kuitenkin, jos vahinkotapahtumasta on kulunut yli kuusi vuotta. Kuuden vuoden aika lasketaan ensimmäisen tapahtuman ajankohdasta silloin, kun vahinkotapahtuma muodostuu tapahtumasarjasta. Artiklaa vastaava säännös kanneajasta on tarkoitus sisällyttää merilain 19 lukuun.

9 artikla. Tuomioistuinten toimivalta. Artiklassa määrätään toimivaltaisesta tuomioistuimesta yleissopimuksen mukaisessa vahingonkorvausasiassa. Toimivaltaisesta tuomioistuimesta säädetään Suomea sitovasti 22 päivänä joulukuuta 2000 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 44/2001 tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla. Toimivallan voidaan asetuksen sisältämien säännösten osalta katsoa siirtyneen yhteisölle.

10 artikla. Tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano. Artiklassa määrätään yleissopimuksen määräysten nojalla annettujen tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta muissa sopimusosapuolina olevissa valtioissa. Edellä mainitulla neuvoston asetuksella 44/2001 säädetään Suomea sitovasti myös tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla. Toimivallan voidaan asetuksen sisältämien säännösten osalta katsoa siirtyneen yhteisölle. Tämä tulee ottaa huomioon kansallisessa lainsäädännössä.

11 artikla. Korvaamista koskeva lauseke. Artiklan nojalla yleissopimus korvaa voimaan tullessaan voimassa olevat tai allekirjoittamista varten avoinna olevat yleissopimukset. Artiklan määräykset eivät kuitenkaan vaikuta sopimusosapuolten ulkopuolisia valtioita kohtaan oleviin muihin yleissopimuksiin perustuviin velvoitteisiin.

12 artikla. Allekirjoittaminen, ratifiointi, hyväksyminen ja liittyminen. Artikla sisältää tavanomaiset määräykset yleissopimuksen allekirjoittamisesta, ratifioimisesta sekä hyväksymisestä ja siihen liittymisestä.

13 artikla. Valtiot, joissa on useampi kuin yksi oikeusjärjestelmä. Artiklan määräysten nojalla, mikäli valtioon kuuluu kaksi tai useampia alueita, joilla sovelletaan eri oikeusjärjestelmiä, valtio voi yleissopimuksen hyväksyessään antaa selityksen, jonka mukaan yleissopimusta sovelletaan kaikkiin sen alueisiin, tai vain yhteen tai useampaan niistä. Selitystä voidaan myös muuttaa milloin tahansa antamalla uusi selitys.

14 artikla. Voimaantulo. Artiklan määräysten mukaisesti yleissopimus tulee voimaan vuoden kulutta siitä päivästä, jona 18 valtiota, mukaan luettuina viisi valtiota, joista kunkin alusten yhteenlaskettu bruttovetoisuus on vähintään 1 miljoona, on joko allekirjoittanut sen ilman ratifioimis- tai hyväksymisvaraumaa tai on tallettanut ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymisasiakirjansa kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n pääsihteerin huostaan. Sellaisen valtion osalta, joka ratifioi yleissopimuksen sen voimaantulon edellytysten täyttymisen jälkeen, yleissopimus tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona valtio on tallettanut ratifioimis -, hyväksymis- tai liittymisasiakirjansa.

15 artikla—19 artikla. Yleissopimuksen 15—19 artiklat sisältävät tavanomaisia määräyksiä yleissopimuksen irtisanomisesta, tarkistamisesta tai muuttamisesta, yleissopimuksen tallettamisesta sekä kielistä.

2 Lakiehdotusten perustelut

2.1 Laki aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta vastuusta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen voimaansaattamisesta ja soveltamisesta

Suomen perustuslain 95 §:ssä edellytetään, että kansainvälisen velvoitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan valtionsisäisesti voimaan erityisellä voimaansaattamislailla. Kansainvälisen velvoitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset tulee saattaa voimaan blanketti- tai sekamuotoisella lailla myös silloin, kun velvoitteen johdosta on tarpeen tarkistaa kansallisen lainsäädännön aineellista sisältöä. Esitys sisältää ehdotuksen blankettilaiksi.

1 §. Pykälä sisältää säännöksen, jolla saatetaan voimaan yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Lain voimaantulosta säädettäisiin tasavallan presidentin asetuksella. Laki on tarkoitus saattaa voimaan samanaikaisesti kuin yleissopimus tulee Suomen osalta voimaan.

2.2 Merilaki

10 luku Vastuu öljyvahingosta

1 §. Määritelmiä. Suomen talousvyöhykettä koskeva laki (1058/2004) tuli voimaan 1 päivänä helmikuuta 2005. Talousvyöhyke on määritelty lain 1 pykälässä. Seurannaismuutoksena ehdotetaan muutettavaksi merilain 10 luvun niitä kohtia, joissa viitataan Suomen talousvyöhykettä vastaavaan alueeseen siten, että niissä viitattaisiin Suomen talousvyöhykkeeseen. Näitä säännöksiä ovat 10 luvun 1 §:n 10 kohta, 2 §:n 1 momentti sekä 16 §:n 1 ja 2 momentti.

16 §. Lain soveltaminen eräissä tapauksissa. Merilain voimassaolevan 10 luvun 16 §:n 2 momentin mukaan 10 lukua sovelletaan myös eräisiin vuoden 1992 öljyvastuusopimuksen ulkopuolelle jääviin vahinkoihin. Bunkkeriyleissopimuksen voimaansaattamisen myötä momenttia ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että se koskisi vain sellaisia öljyvahinkoja, joihin ei sovelleta vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimusta eikä bunkkeriyleissopimusta. Näissä tapauksissa vastuussa olisi ainoastaan aluksen rekisteröity omistaja, eikä yleissopimusten mukaista vakuuttamisvelvollisuutta tai suoraa kanneoikeutta vakuutuksenantajaa kohtaan olisi.

10 a luku Vastuu aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta

1 §. Määritelmiä. Pykälässä määriteltäisiin 10 a luvussa käytettävät käsitteet. Määritelmät vastaisivat pääosin bunkkeriyleissopimuksen 2 artiklan määritelmiä.

Pykälän 1 kohdan mukaan aluksella tarkoitettaisiin mitä tahansa vesikulkuneuvoa tyypistä riippumatta. Lukua sovelletaan aluksiin, joita ei soveltamisalaa koskevan rajauksen perusteella ole suljettu ulkopuolelle. Luvun soveltamisalaa koskevan 2 pykälän perusteella tämän lain 10 luvun piiriin kuuluvat öljysäiliöalukset jäisivät ehdotetun 10 a luvun ulkopuolelle. Ehdotetun 10 a luvun pakollista vakuutusta koskevia säännöksiä sovellettaisiin aluksiin, joiden bruttovetoisuus on yli 1000. Bunkkeriyleissopimuksen määritelmästä ehdotettu määritelmä poikkeaisi siten, että se koskisi myös sisävesialuksia.

Pykälän 2 kohta sisältäisi aluksen omistajan laajan määritelmän, joka poikkeaa merilain 10 luvun 1 pykälän 6 kohdan mukaisesta määritelmästä. Bunkkeriyleissopimuksella on nimenomaisesti haluttu laajentaa vastuullisten toimijoiden piiriä verrattuna esim. merilain 10 luvun mukaiseen öljyvahinkovastuuseen, jossa vastuullinen on ainoastaan aluksen rekisteröity omistaja. Laajennuksella pyritään muun muassa vaikuttamaan käytännössä aluksen käyttöön vaikuttavien tahojen vastuulliseen toimintaan.

Aluksen omistajalla tarkoitettaisiin 10 a luvussa aluksen rekisteröidyn omistajan ohella myös ilman miehistöä rahdatun aluksen rahdinantajaa eli niin sanottua bareboat-rahtaajaa, aluksen laivanisäntää sekä henkilöä, joka laivanisännän sijasta huolehtii aluksen käytöstä merenkulussa. Yleissopimuksen englanninkielisessä versiossa viimeksi mainitusta käytetään termiä ”manager”. Tällä tarkoitetaan tässä yhteydessä henkilöä, joka laivanisännän sijasta huolehtii aluksen käytöstä. Aluksen käytännön toimintojen johtaminen saattaa olla jakautunut usealle toimijalle, toisten huolehtiessa esim. aluksen teknisestä kunnosta ja matkakelpoisuudesta ja toisten huolehtiessa miehitykseen liittyvistä asioista. Merilain 9 luvun 1 §:ssä tarkoitettu henkilö, ”joka huolehtii aluksen käytöstä” kattaa tällaiset toimijat. Tämän vuoksi ehdotetaan, että aluksen omistajan määritelmä 10 a lukua sovellettaessa vastaisi mainittua 9 luvun 1 §:n määritelmää. Käytännössä merenkulussa kehitetään jatkuvasti uusia alusta koskevia johtamismalleja, minkä vuoksi joudutaan viime kädessä oikeuskäytännössä ottamaan kantaa siihen, onko toimija tosiasiallisesti voinut vaikuttaa aluksen käyttöön merenkulussa.

Aluksen rekisteröity omistaja määriteltäisiin erikseen tarkemmin pykälän 3 kohdassa. Määritelmä on tarpeellinen, koska ainoastaan aluksen rekisteröidyllä omistajalla on velvollisuus ottaa ja pitää voimassa vakuutus vastuun kattamiseksi. Bunkkeriyleissopimuksen mukaan, jos aluksen omistaa valtio ja sitä käyttää yhtiö, joka kyseisessä valtiossa on rekisteröity aluksen käyttäjäksi, tarkoitetaan rekisteröidyllä omistajalla tällaista yhtiötä.

Pykälän 4 kohdassa määriteltäisiin aluksen polttoaine. Sillä tarkoitetaan mitä tahansa hiilivetymineraaliöljyä, jota käytetään tai jota on tarkoitus käyttää aluksen voimanlähteenä, sekä tällaisen öljyn jäämiä. Voimassa olevaan merilakiin ei sisälly aluksen polttoaineen määritelmää.

Pykälän 5 kohdan torjuntatoimenpiteitä koskeva määritelmä, 6 kohdan vahinkotapahtumaa koskeva määritelmä ja 7 kohdan pilaantumisvahinkoa koskeva määritelmä vastaavat öljyvahinkovastuuta koskevia merilain 10 luvun vastaavia säännöksiä.

2 §. Soveltamisala. Pykälän 1 momentin mukaan luvun säännöksiä sovellettaisiin Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä taikka toisessa bunkkeriyleissopimukseen liittyneessä sopimusvaltiossa tai tällaisen toisen sopimusvaltion talousvyöhykkeellä aluksen polttoaineen aiheuttamaan pilaantumisvahinkoon.

Pykälän 2 momentin mukaan 10 a luvun säännöksiä sovellettaisiin myös torjuntatoimenpiteistä aiheutuneisiin vahinkoihin ja kustannuksiin riippumatta siitä, missä näihin toimenpiteisiin on ryhdytty.

Pykälän 3 momentin mukaan 1 momentin säännöksiä muun sopimusvaltion talousvyöhykkeestä sovellettaisiin myös sopimusvaltion talousvyöhykettä vastaavaan alueeseen. Momentissa selvennettäisiin, mitä tarkoitetaan muun sopimusvaltion talousvyöhykettä vastaavalla alueella. Määrittely vastaa yleissopimuksen 2 artiklan a kohdan ii alakohdan määräystä. Sillä viitataan vyöhykkeisiin, joita valtiot ovat perustaneet ottaakseen käyttöön rantavaltiolle talousvyöhykkeellä kuuluvia oikeuksia tai lainkäyttövaltaa YK:n merioikeusyleissopimuksen (SopS 49—50/1996) mukaisesti. Tällainen vyöhyke voi talousvyöhykkeen tavoin ulottua enintään 200 meripeninkulman päähän niistä perusviivoista, joista aluemeren leveys mitataan.

Bunkkeriyleissopimuksen 4 artiklan 2 kohdan mukaan yleissopimuksen määräyksiä ei sovelleta sota-aluksiin, laivaston apualuksiin eikä muihin aluksiin, joita valtio omistaa tai käyttää ja joita käytetään kyseisenä ajankohtana yksinomaan muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen. Saman artiklan 3 kohdan mukaan sopimusvaltio voi kuitenkin päättää soveltavansa tätä yleissopimusta sota-aluksiinsa tai muihin 2 kohdassa tarkoitettuihin aluksiin. Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan otettavaksi nimenomainen maininta siitä, että 10 a lukua ei sovelleta edellä mainitun tyyppisiin aluksiin. Kuitenkin merilain 10 luvun mukaista korvausjärjestelmää vastaavasti ehdotetaan säädettäväksi, että 10 a luvun säännöksiä ankarasta vastuusta, vastuun kanavoinnista aluksen omistajaan sekä vastuun määristä ja vastuunrajoitusoikeudesta sovellettaisiin myös edellä mainittuihin valtion aluksiin. Säännös koskisi sekä Suomen valtion että vieraan valtion aluksia.

Pykälän 5 momentin mukaan 10 a luvun säännöksiä ei sovellettaisi merilain 10 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettuun öljyvahinkoon.

Ehdotetut säännökset vastaavat bunkkeriyleissopimuksen 2 ja 4 artiklojen määräyksiä sopimuksen soveltamisalasta ja sen rajoituksista.

Pykälän 6 momentti sisältäisi lainvalintasäännöksen, jonka mukaan luvun säännöksiä sovellettaisiin sen estämättä, mitä ulkomaan lain soveltamisesta suomalaisessa tuomioistuimessa säädetään.

Pykälän 7 momentti sisältäisi selventävän säännöksen kansainvälisten sopimusten mahdollisista ristiriitatilanteista. Säännös vastaisi merilain 10 luvun 2 pykälän 5 momenttia.

3 §. Aluksen omistajan vastuu aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin aluksen omistajan ankarasta vastuusta aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta kuitenkin niin, että milloin vahinkotapahtuma muodostuu useista samaa alkuperää olevista tapahtumista, on vahingosta vastuussa se, joka oli aluksen omistajana ensimmäisen tapahtuman sattuessa.

Pykälän 2 momentin mukaan vastuu olisi solidaarista.

Pykälän 3 momentin mukaan vastuuta ei kuitenkaan olisi, jos aluksen omistaja kykenee osoittamaan, että vahinko on aiheutunut 1) sotaan, vihollisuuteen, sisällissotaan tai kapinaan liittyneestä teosta tai poikkeuksellisesta, väistämättömästä ja ylivoimaisesta luonnonilmiöstä; 2) kokonaan kolmannen osapuolen teosta tai laiminlyönnistä, jonka tarkoituksena on ollut vahingon aiheuttaminen taikka 3) kokonaan majakoiden tai muiden navigoinnin apuvälineiden ylläpitoon velvollisen viranomaisen tätä tehtävää suorittaessaan tekemästä virheestä tai laiminlyönnistä. Vastaavat perusteet vastuusta vapautumisesta sisältyvät merilain 10 luvun öljysäiliöalusten aiheuttamien vahinkojen osalta.

Pykälän 4 momentin mukaan korvausta voitaisiin sovitella, jos vahingonkärsijä on myötävaikuttanut vahinkoon. Ehdotetut säännökset vastaavat bunkkeriyleissopimuksen 3 artiklan määräyksiä ankarasta korvausvastuusta ja sitä koskevista poikkeuksista.

4 §. Vastuun kanavointi ja takautumisoikeus. Pykälän mukaan aluksen omistajaa vastaan voitaisiin ajaa kannetta 10 a luvun 2 §:ssä tarkoitetun pilaantumisvahingon korvaamiseksi vain tämän luvun nojalla. Pykälä sisältäisi myös vastuun kanavointisäännöksen, joka rakentuu pääosin merilain 10 luvun 4 §:n mukaisesti. Poikkeuksena on, ettei 10 a lukuun ehdotettava kanavointisäännös koske laivanisäntää tai henkilöä, joka laivanisännän sijasta huolehti aluksen käytöstä.

Bunkkeriyleissopimus ei sisällä vastuun kanavointisäännöstä. IMO:n diplomaattikonferenssissa hyväksytyn päätöslauselman mukaisesti suositellaan, että sopimusvaltiot säätäisivät vastuun kanavoinnista kansallisesti. Tanskassa ja Norjassa on bunkkeriyleissopimusta kansallisesti hyväksyttäessä päädytty vastaaviin kanavointisäännöksiin.

5 §. Vastuun rajoittaminen. Pykälän mukaan 10 a luvun säännökset eivät vaikuttaisi aluksen omistajan ja vakuutuksen tai muun vakuuden antajan oikeuteen rajoittaa vastuutaan merilain 9 luvun yleisten vastuunrajoitussäännösten mukaisesti. Säännös vastaa bunkkeriyleissopimuksen 6 artiklaa, jonka mukaan yleissopimus ei vaikuta kansallisten tai kansainvälisten vastuunrajoitusjärjestelmien soveltamiseen. Aluksen polttoöljyn aiheuttamaa vahinkoa koskevat korvausvaatimukset sisältyvät muiden mahdollisten samaa tapahtumaa koskevien vahingonkorvausvaatimusten kanssa merilain 9 luvun 7 §:n tarkoitettuun rajoitusrahastoon.

6 §. Suomalaista alusta koskeva vakuuttamisvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin Suomessa rekisteröidyn aluksen omistajan velvollisuudesta ottaa vakuutus tai muu rahavakuus, joka kattaa 10 a luvun tai toisessa bunkkeriyleissopimukseen liittyneessä valtiossa voimassa olevan vastaavan lainsäädännön mukaisen aluksen omistajan vastuun. Vakuuttamisvelvollisuus koskisi aluksia, joiden bruttovetoisuus on yli 1000.

Valtion ja Ahvenanmaan maakunnan omistamat kaupallisessa käytössä olevat alukset olisivat vakuutuspakon piirissä. Tämä koskee esimerkiksi eräiden liikelaitosten aluksia. Kaupallisella merenkululla tarkoitetaan ansiotarkoituksessa suoritettua toimintaa, kuten lastin ja matkustajien kuljettamista, hinausta, jäänmurtamista, pyyntiä tai pelastus- ja avustustoimintaa.

7 §. Ulkomaista alusta koskeva vakuuttamisvelvollisuus. Pykälä sisältäisi ehdotetun 6 §:n säännöksiä vastaavat määräykset ulkomaisen aluksen vakuuttamisvelvollisuudesta. Velvollisuus koskisi ulkomaista alusta, joka käy suomalaisessa satamassa tai käyttää Suomen vesialueella olevia satamalaitteita ja jonka bruttovetoisuus on yli 1000.

Ehdotetun 2 momentin mukaan ulkomai-sella aluksella olisi oltava pakollista vakuu-tusta koskeva toimivaltaisen viranomaisen tai sopimusvaltion yleissopimuksen 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti valtuuttaman laitoksen myöntämä todistus.

8 §. Vakuutusta tai vakuutta koskeva todistus. Pykälän 1 momentin mukaan todistuksen 6 §:n mukaisen vakuutuksen tai vakuuden voimassaolosta antaisi Merenkulkulaitos. Merenkulkulaitos voisi myös antaa vastaavan todistuksen niille aluksille, joita ei ole rekisteröity missään sopimusvaltiossa.

Pykälän 2 momentin mukaan aluksen rekisteröidyn omistajan tulisi antaa Merenkulkulaitokselle selvitys siitä, että vakuutus tai vakuus kattaa 1 momentissa tarkoitetun vastuun ja että vakuutuksen voimassaoloaika on vähintään kolme kuukautta.

Pykälän 3 momentin mukaan todistus tulisi peruuttaa, kun myöntämisen edellytykset eivät enää täyty. Pykälän 4 momentin mukaan todistusta olisi pidettävä aluksella mukana ja jäljennös siitä olisi talletettava Merenkulkulaitoksen haltuun. Alusta ei saisi käyttää merenkulkuun ilman todistusta.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että säännöksessä tarkoitettujen todistusten antamisesta peritään valtion maksuperustelain mukainen maksu.

Pykälän 6 momentin mukaan vakuutusta tai vakuutta koskevista todistuksista voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.

Ehdotettujen 6—8 pykälän säännökset vastaavat bunkkeriyleissopimuksen 7 artiklan määräyksiä pakollisesta vakuutuksesta.

9 §. Vakuutuksenantajaan kohdistetut vaatimukset. Pykälän 1 momentin mukaan korvauksen oikeutettu saisi kohdistaa 6 tai 7 §:ssä tarkoitettuun pilaantumisvahinkoon perustuvan korvausvaatimuksensa suoraan vakuutuksen tai vakuuden antajaan.

Pykälän 2 momentin mukaan vakuutuksen tai vakuuden antaja ei kuitenkaan olisi vastuussa vahingosta ehdotetun 3 §:n 3 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa taikka silloin, kun aluksen omistaja on itse tahallaan aiheuttanut vahingon. Lisäksi vakuutuksenantajaan sovellettaisiin merilain 9 luvun säännöksiä vastuunrajoitusoikeudesta.

Pykälän 3 momentin mukaan vakuutuksen tai vakuuden antaja voisi vapautuakseen vastuusta muita kuin aluksen omistajaa kohtaan vedota ainoastaan ehdotetussa 2 momentissa tarkoitettuihin seikkoihin.

Pykälän 4 momentin mukaan vakuutuksen tai vakuuden antajalla olisi aina oikeus vaatia myös aluksen omistajan osallistumista oikeudenkäyntiin.

Ehdotetut säännökset vastaavat bunkkeriyleissopimuksen 7 artiklan 10 kohdan määräyksiä.

10 §. Vakuuttamisvelvollisuuden valvonta. Pykälän 1 momentin mukaan Merenkulkulaitos toimisi ehdotettujen 6 ja 7 §:n noudattamista valvovana viranomaisena.

Pykälän 2 momentin mukaan Merenkulkulaitoksella olisi oikeus kieltää aluksen lähtö ja keskeyttää sen matka, jollei aluksessa ole vaadittavaa todistusta vakuutuksesta tai muusta vakuudesta. Ehdotettu säännös vastaa bunkkeriyleissopimuksen 7 artiklan 11 kohtaa. Vastaava säännös sisältyy merilain 10 luvun 15 §:n 2 momenttia.

11 §. Viittaussäännökset. Pykälän 1 momentti sisältäisi viittaussäännöksen, jonka mukaan 10 a luvun mukaisen saatavan vanhentumisesta säädettäisiin merilain saatavien vanhentumista koskevan 19 luvun 1 pykälässä.

Pykälän 2 momentti sisältäisi viittaussäännöksen, jonka mukaan toimivaltaisesta tuomioistuimesta 10 a luvun mukaisessa asiassa säädettäisiin merilain 21 luvun 3 c pykälässä.

Pykälän 3 momentin viittaussäännöksen mukaan ulkomaisen tuomion täytäntöönpanosta 10 a luvun mukaisessa asiassa säädettäisiin 22 luvun 8 pykälässä.

19 luku Saatavan vanhentuminen

1 §. Saatavan vanhentuminen. Bunkkeriyleissopimuksen 8 artiklan mukaiset vanhentumisajat vastaavat asiallisesti vuoden 1992 öljyvastuuyleissopimuksen mukaisia vanhentumisaikoja. Tämän vuoksi ehdotetaan pykälän 1 momentin 7 kohtaa muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin merilain 10 luvun ohella myös 10 a lukuun.

21 luku Toimivaltainen tuomioistuin ja oikeudenkäynti merioikeusjutuissa

3 a §. Toimivaltainen merioikeus öljyvahinkoasiassa. Edellä 10 luvun 1 pykälän perusteluissa esitettyyn viitaten ehdotetaan muutettavaksi myös merilain 21 luvun 3 a pykälän 1 momenttia siten, että siinä viitattaisiin Suomen talousvyöhykettä vastaavan alueen sijasta Suomen talousvyöhykkeeseen.

3 c §. Toimivaltainen merioikeus aluksen polttoaineen aiheuttamaa vahinkoa koskevassa asiassa. Pykälän 1 momentin mukaan korvauskanne 10 a luvun mukaisessa asiassa voitaisiin nostaa suomalaisessa tuomioistuimessa, jos vahinko on tapahtunut Suomen merialueella tai talousvyöhykkeellä taikka jos torjuntatoimenpiteet vahingon estämiseksi on suoritettu mainituilla alueilla.

Pykälän 2 momentin mukaan myös samasta vahinkotapahtumasta johtuneita muita vahinkoja koskeva kanne voitaisiin nostaa suomalaisessa tuomioistuimessa.

Pykälän 3 momentin mukaan toimivaltainen tuomioistuin 10 a luvun mukaisia korvauskanteita koskevissa asioissa olisi Helsingin käräjäoikeus.

Pykälän 4 momentti sisältää säännöksen niitä tapauksia varten, joissa vahinkotapahtuman jälkeen on Suomessa perustettu merilain 9 luvun 7 §:ssä ja 12 luvussa tarkoitettu rajoitusrahasto. Helsingin käräjäoikeus käsittelisi kysymykset rajoitusrahaston jakamisesta vahingonkorvaukseen oikeutettujen kesken. Keskittäminen yhteen tuomioistuimeen on perusteltua, koska tapauksia voidaan arvioida tulevan käsiteltäväksi harvoin.

Ehdotetut säännökset vastaavat bunkkeriyleissopimuksen 9 artiklan 1 kohdan määräyksiä toimivaltaisesta tuomioistuimesta.

22 luku Täytäntöönpano

8 §. Aluksen polttoaineen aiheuttamaa vahinkoa koskevan tuomion tunnustaminen ja täytäntöönpano. Pykälän 1 momentin mukaan 10 a luvun mukainen aluksen polttoaineen aiheuttaman pilaantumisvahingon korvaamista koskeva toisessa sopimusvaltiossa annettu lainvoimainen ja täytäntöönpanokelpoinen tuomio olisi ilman uutta käsittelyä pantava täytäntöön Suomessa. Tuomion täytäntöönpanoon sovellettaisiin soveltuvin osin merilain 22 luvun 6 §:n säännöksiä. Ehdotettu säännös vastaa bunkkeriyleissopimuksen 10 artiklan määräyksiä.

Tehdessään päätöksen jäsenvaltioiden valtuuttamisesta allekirjoittamaan ja ratifioimaan bunkkeriyleissopimuksen yhteisön puolesta unionin neuvosto edellytti jäsenvaltiolta lausumaa, jonka mukaan yleissopimuksen alaan kuuluvia asioita koskevat tuomiot, jotka on annettu yhteisön jäsenvaltion tuomioistuimessa, tunnustetaan ja pannaan täytäntöön asiaa koskevien yhteisön sisäisten säännösten mukaisesti. Tämä johtuu siitä, että tuomioistuinten toimivaltaa ja tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevat yleissopimuksen 9 ja 10 artiklan määräykset kuuluvat yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan. Näin ollen ehdotetaan 2 momenttiin säännöstä, jonka mukaan 10 a luvun mukaisessa asiassa Euroopan yhteisön jäsenvaltiossa annettuun tuomioon sovellettaisiin tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 44/2001.

3 Voimaantulo

Bunkkeriyleissopimus tulee voimaan vuoden kuluttua siitä päivästä, jona kahdeksantoista valtiota, mukaan luettuina viisi valtiota, joista kunkin alusten yhteenlaskettu bruttovetoisuus on vähintään 1 miljoona, on joko allekirjoittanut sen ilman ratifioimis- tai hyväksymisvaraumaa tai on tallettanut ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymisasiakirjansa pääsihteerin huostaan. Yleissopimus tulee kansainvälisesti voimaan 21 päivänä marraskuuta 2008. Sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamista koskeva laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin yleissopimus tulee Suomen osalta voimaan. Laki merilain muuttamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana valtioneuvoston asetuksella. Lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin voitaisiin kuitenkin ryhtyä jo ennen kuin laki tulee voimaan.

Yleissopimus ei sisällä poikkeuksia Ahvenanmaan itsehallintolaista (1144/1991) tai koske asioita, jotka kuuluvat maakunnan toimivaltaan. Kauppamerenkulun ja kauppamerenkulun väylien osalta on Ahvenanmaan itsehallintolain 27 §:n 13 kohdan perusteella lainsäädäntövalta valtakunnalla.

4 Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys

Yhteisöoikeuden näkökulmasta bunkkeriyleissopimus on niin sanottu jaetun toimivallan sopimus. Yleissopimus kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan, lukuun ottamatta 9 ja 10 artiklaa. Nämä artiklat vaikuttavat tuomioistuinten toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevaan yhteisön johdettuun oikeuteen, josta on säädetty tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22 päivänä joulukuuta annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 44/2001. Yhteisöllä on näin ollen yksinomainen toimivalta bunkkeriyleissopimuksen 9 ja 10 artiklaan liittyvissä kysymyksissä siltä osin kuin nämä artiklat vaikuttavat asetuksessa (EY) N:o 44/2001 vahvistettuihin sääntöihin. Jäsenvaltiot säilyttävät toimivaltansa sellaisten tämän yleissopimuksen piiriin kuuluvien alojen osalta, jotka eivät vaikuta yhteisön oikeuteen.

Yleissopimuksessa tunnustetaan sopimuspuolen asema ainoastaan itsenäisille valtioille. Näin ollen Euroopan yhteisö ei voi olla sopimuksen osapuolena. Euroopan unionin neuvosto on tämän vuoksi tehnyt päätöksen jäsenvaltioiden valtuuttamisesta allekirjoittamaan tai ratifioimaan pöytäkirja yhteisön puolesta siltä osin, kuin se koskee yhteisön toimivaltaan kuuluvia artikloja.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan perustuslaissa tarkoitettu eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Sopimuksen määräykset on luettava lainsäädännön alaan, 1) jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 3) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla, taikka 4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai 5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kysymykseen ei vaikuta se, onko jokin määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11, 12 ja 45/2000 vp). Lisäksi perustuslakivaliokunta on todennut, että jos sopimuksessa määritellyt käsitteet koskevat lainsäädännön alaan kuuluvia asioita, määritelmät vaikuttavat välillisesti näiden lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten määräysten sisältöön ja soveltamiseen ja kuuluvat siksi itsekin lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001 vp ja PeVL 24/2001 vp).

Bunkkeriyleissopimuksen 1 artiklassa on määritelty sopimuksessa käytetyt käsitteet. Sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten sopimusmääräysten sisältöön ja soveltamiseen välillisesti vaikuttavat määräykset kuuluvat perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001 vp ja PeVL 24/2001 vp). Yleissopimuksen 1 artiklan määräykset kuuluvat siten lainsäädännön alaan ja edellyttävät eduskunnan suostumusta.

Yleissopimuksen määräykset, jotka koskevat yleissopimuksen soveltamisalaa ja sen rajoituksia, aluksen omistajan ankaraa vahingonkorvausvastuuta ja sen rajoittamisoikeutta, pakollista vakuutusta tai rahavakuutta sekä korvausvaatimusten vanhentumisaikoja, vaikuttavat suoraan yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteisiin. Näitä asioita koskevia siviili- ja prosessioikeudellisia määräyksiä sisältyy yleissopimuksen 2—8 artikloihin. Edellä mainittuihin artikloihin sisältyvät määräykset on katsottava lainsäädännön alaan kuuluviksi, ja ne vaativat eduskunnan hyväksymisen.

Bunkkeriyleissopimus ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Yleissopimus voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että

Eduskunta hyväksyisi Lontoossa 23 päivänä maaliskuuta 2001 aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta vastuusta tehdyn yleissopimuksen siltä osin kuin yleissopimus kuuluu Suomen toimivaltaan.

Koska yleissopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Laki aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta vastuusta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta


1 §

Aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta vastuusta Lontoossa 23 päivänä maaliskuuta 2001 tehdyn yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.


2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.




2.

Laki merilain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 15 päivänä heinäkuuta 1994 annetun merilain (674/1994) 10 luvun 1 §:n 10 kohta, 2 §:n 1 momentti ja 16 §, 19 luvun 1 §:n 1 momentin 7 kohta sekä 21 luvun 3 a §, sellaisina kuin ne ovat laissa 421/1995, sekä

lisätään lakiin uusi 10 a luku, 21 lukuun uusi 3 c § sekä 22 lukuun uusi 8 § seuraavasti:


10 luku

Vastuu öljyvahingosta

1 §
Määritelmiä

Tässä luvussa tarkoitetaan:



10) Suomen talousvyöhykkeellä aluetta, joka määritellään Suomen talousvyöhykkeestä annetussa laissa (1058/2004)


2 §
Soveltamisala

Tämän luvun säännöksiä sovelletaan Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä taikka toisessa sopimusvaltiossa tai toisen sopimusvaltion talousvyöhykkeellä aiheutuneeseen öljyvahinkoon, jos vahingon syynä on pysyvän öljyn pääseminen aluksesta, joka on rakennettu tai muunnettu kuljettamaan pysyvää öljyä irtolastina. Sellaiseen alukseen, joka voi kuljettaa sekä pysyvää öljyä että muuta lastia, säännöksiä sovelletaan kuitenkin vain silloin, kun alus kuljettaa pysyvää öljyä irtolastina, sekä tällaista kuljetusta seuraavalla matkalla, jollei näytetä, ettei aluksessa ole jäänteitä irtolastina kuljetetusta pysyvästä öljystä. Säännöksiä sovelletaan myös Suomea tai Suomen talousvyöhykettä taikka toisen sopimusvaltion aluetta tai talousvyöhykettä edellä tarkoitetun öljyvahingon vuoksi uhkaavan pilaantumisvahingon torjuntatoimenpiteistä aiheutuneisiin vahinkoihin ja kustannuksiin riippumatta siitä, missä näihin toimenpiteisiin on ryhdytty.


16 §
Lain soveltaminen eräissä tapauksissa

Tämän luvun säännökset eivät koske sota-alusta tai muuta alusta, jota vahinkotapahtuman aikaan käytetään yksinomaan valtion muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin. Jos tällainen alus on aiheuttanut öljyvahingon Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä tai jos on ryhdytty torjuntatoimenpiteisiin, sovelletaan kuitenkin tämän luvun 1 ja 3—5 §:n, 19 luvun 1 §:n 1 momentin 7 kohdan ja 4 momentin sekä 21 luvun 3 a §:n 3 ja 4 momentin säännöksiä.


Jos muu kuin 1 momentissa tarkoitettu alus, johon ei sovelleta tämän luvun 2 §:n 1 momentin eikä 10 a luvun säännöksiä, on aiheuttanut öljyvahingon Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä tai jos on ryhdytty torjuntatoimenpiteisiin, sovelletaan tämän luvun 1 §:n, 2 §:n 4 momentin, 3 §:n ja 8 §:n 3 momentin, 19 luvun 1 §:n 1 momentin 7 kohdan ja 4 momentin sekä 21 luvun 3 a §:n 3 ja 4 momentin säännöksiä. Samoja säännöksiä sovelletaan myös silloin, kuin öljyvahinko on johtunut muusta kuin pysyvästä öljystä. Aluksen omistajan oikeuteen rajoittaa vastuunsa näissä tapauksissa sovelletaan 9 luvun säännöksiä. Vastuumäärä määräytyy 9 luvun 5 §:n mukaan.


10 a luku

Vastuu aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta

1 §
Määritelmiä

Tässä luvussa tarkoitetaan:

1) aluksella mitä tahansa vesikulkuneuvoa tyypistä riippumatta;

2) aluksen omistajalla aluksen omistajaa mukaan lukien rekisteröity omistaja, ilman miehistöä rahdatun aluksen rahdinantajaa, aluksen laivanisäntää ja henkilöä, joka laivanisännän sijasta huolehtii aluksen käytöstä.

3) rekisteröidyllä omistajalla aluksen omistajaksi rekisteröityä henkilöä tai henkilöitä taikka rekisteröinnin puuttuessa aluksen omistavaa henkilöä tai henkilöitä. Jos aluksen kuitenkin omistaa valtio ja sitä käyttää yhtiö, joka kyseisessä valtiossa on rekisteröity aluksen käyttäjäksi, omistajalla tarkoitetaan tällaista yhtiötä;

4) aluksen polttoaineella mitä tahansa hiilivetymineraaliöljyä, mukaan lukien voiteluöljy, jota käytetään tai jota on tarkoitus käyttää aluksen voimanlähteenä, sekä tällaisen öljyn jäämiä;

5) torjuntatoimenpiteillä sellaisia tarkoituksenmukaisia toimia, joihin ryhdytään vahinkotapahtuman ilmenemisen jälkeen vahingon estämiseksi tai pienentämiseksi;

6) vahinkotapahtumalla sellaista tapahtumaa tai samaa alkuperää olevaa tapahtumasarjaa, joka aiheuttaa pilaantumisvahingon tai muodostaa tällaisen vahingon vakavan ja välittömän uhan;

7) pilaantumisvahingolla

a) aluksen ulkopuolella aiheutunutta menetystä tai vahinkoa, joka johtuu aluksesta päässeen tai päästetyn polttoaineen pilaavasta vaikutuksesta päästön tapahtumapaikasta riippumatta, edellyttäen, että muu ympäristön pilaantumisesta suoritettava korvaus kuin ympäristön pilaantumisen aiheuttama ansionmenetys rajoitetaan kohtuullisten ja todellisuudessa tehtyjen tai tehtävien ennallistamistoimien kustannuksiin; ja

b) torjuntatoimenpiteiden kustannuksia ja torjuntatoimenpiteiden aiheuttamia lisämenetyksiä tai -vahinkoja;

8) sopimusvaltiolla valtiota, joka on liittynyt aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta vastuusta tehtyyn yleissopimukseen (SopS / );

9) Suomen talousvyöhykkeellä aluetta, joka määritellään Suomen talousvyöhykkeestä annetussa laissa.


2 §
Soveltamisala

Tämän luvun säännöksiä sovelletaan Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä taikka toisessa sopimusvaltiossa tai toisen sopimusvaltion talousvyöhykkeellä aluksen polttoaineen aiheuttamaan pilaantumisvahinkoon.


Tämän luvun säännöksiä sovelletaan myös Suomea tai Suomen talousvyöhykettä taikka toisen sopimusvaltion aluetta tai talousvyöhykettä edellä tarkoitetun vahingon vuoksi uhkaavan pilaantumisvahingon torjuntatoimenpiteistä aiheutuneisiin vahinkoihin ja kustannuksiin riippumatta siitä, missä näihin toimenpiteisiin on ryhdytty.


Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään toisen sopimusvaltion talousvyöhykkeestä, koskee myös sellaista välittömästi toisen sopimusvaltion aluemeren ulkopuolella olevaa ja siihen rajoittuvaa aluetta, jonka valtio, jos se ei ole perustanut talousvyöhykettä, on kansainvälisen oikeuden mukaisesti määrittänyt ulottumaan enintään 200 meripeninkulman päähän niistä perusviivoista, joista sen aluemeren leveys mitataan.


Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta sota-aluksiin, laivaston apualuksiin tai muihin aluksiin, joita valtio omistaa tai käyttää ja joita käytetään kyseisenä ajankohtana yksinomaan muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen. Jos tällainen alus on aiheuttanut pilaan-tumisvahingon Suomessa tai Suomen talous-vyöhykkeellä tai jos on ryhdytty torjuntatoi-menpiteisiin, sovelletaan kuitenkin tämän lu-vun 1 ja 3—5 §:n, 19 luvun 1 §:n 1 momentin 7 kohdan ja 4 momentin sekä 21 luvun 3 c §:n 3 ja 4 momentin säännöksiä.


Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta 10 luvun mukaiseen öljyvahinkoon kyseisen luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa.


Tämän luvun säännöksiä sovelletaan sen estämättä, mitä ulkomaan lain soveltamisesta suomalaisessa tuomioistuimessa säädetään.


Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta, jos soveltaminen on ristiriidassa kansainvälisistä sopimuksista johtuvien Suomen velvoitteiden kanssa.


3 §
Aluksen omistajan vastuu aluksen polttoaineen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta

Aluksen omistaja on velvollinen korvaamaan 2 §:ssä tarkoitetun vahingon silloinkin, kun hän itse tai kukaan hänen vastuullaan toimiva ei ole aiheuttanut vahinkoa. Jos vahinkotapahtuma muodostuu useista samaa alkuperää olevista tapahtumista, on vahingosta vastuussa se, joka oli aluksen omistajana ensimmäisen tapahtuman sattuessa.


Jos useampi kuin yksi henkilö on 1 momentin nojalla vastuussa vahingosta, he vastaavat siitä yhteisvastuullisesti.


Aluksen omistaja on kuitenkin vastuusta vapaa, jos hän osoittaa, että vahinko on aiheutunut:

1) sotatoimista, vihollisuuksista, sisällissodasta tai kapinasta taikka poikkeuksellisesta, väistämättömästä ja ylivoimaisesta luonnonilmiöstä;

2) kokonaan kolmannen henkilön vahingontekotarkoituksin suorittamasta teosta tai laiminlyönnistä; taikka

3) kokonaan majakoiden tai muiden navigoinnin apuvälineiden ylläpitoon velvollisen viranomaisen tätä tehtävää suorittaessaan tekemästä virheestä tai laiminlyönnistä.


Jos vahinkoa kärsineen puolelta on tahallisesti tai tuottamuksesta myötävaikutettu vahinkoon, voidaan vahingonkorvausta sovitella.


4 §
Vastuun kanavointi ja takautumisoikeus

Aluksen omistajaa vastaan saa ajaa kannetta 2 §:ssä tarkoitetun pilaantumisvahingon korvaamiseksi vain tämän luvun nojalla.


Korvausta 2 §:ssä tarkoitetusta pilaantumisvahingosta ei voida vaatia

1) aluksen omistajan palveluksessa olevalta tai aluksen omistajan asiamieheltä taikka laivaväkeen kuuluvalta,

2) luotsilta tai muulta henkilöltä, joka kuulumatta laivaväkeen työskentelee aluksen lukuun,

3) henkilöltä, joka aluksen omistajan, laivanvarustajan tai päällikön suostumuksella tai viranomaisen toimeksiannosta suorittaa pelastustyötä,

4) torjuntatoimenpiteiden suorittajalta eikä

5) henkilöltä, joka on 2—4 kohdassa tarkoitetun henkilön palveluksessa tai asiamies, ellei kyseinen henkilö ole aiheuttanut vahinkoa tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tietäen, että sellainen vahinko todennäköisesti syntyisi.


Edellä 2 momentin 1—5 kohdassa tarkoitetun henkilön aiheuttamasta vahingosta tämän luvun nojalla suoritettu korvaus voidaan vaatia vahingon aiheuttajalta vain, jos tämä on aiheuttanut vahingon tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tietäen, että sellainen vahinko todennäköisesti syntyisi. Työntekijän tai virkamiehen maksettavan korvauksen määräämiseen sovelletaan tällöin kuitenkin, mitä vahingonkorvauslaissa ja työsopimuslaissa (55/2001) säädetään työntekijän tai virkamiehen korvausvelvollisuudesta.


5 §
Vastuun rajoittaminen

Tämän luvun säännökset eivät vaikuta aluksen omistajan ja vakuutuksen tai muun vakuuden antajan oikeuteen rajoittaa vastuutaan 9 luvun säännösten mukaisesti.


6 §
Suomalaista alusta koskeva vakuuttamisvelvollisuus

Suomen alusrekisteriin merkityn aluksen, jonka bruttovetoisuus on yli 1000, rekiste-röidyn omistajan on otettava ja pidettävä voi-massa vakuutus tai muu rahavakuus, joka kattaa tämän luvun tai toisessa sopimusvalti-ossa voimassa olevan vastaavan lainsäädän-nön mukaisen aluksen omistajan vastuun 9 luvun 5 §:ssä tarkoitettuun määrään saakka.


7 §
Ulkomaista alusta koskeva vakuuttamisvelvollisuus

Ulkomaisella aluksella, joka käy suomalaisessa satamassa tai käyttää Suomen vesi-alueella olevia satamalaitteita ja jonka bruttovetoisuus on yli 1000, tulee olla vakuutus tai muu rahavakuus, joka kattaa tämän luvun mukaisen aluksen omistajan vastuun 9 luvun 5 §:ssä tarkoitettuun määrään saakka.


Edellä 1 momentissa tarkoitetussa aluksessa on oltava mukana sen sopimusvaltion, jossa alus on rekisteröity, toimivaltaisen viranomaisen tai valtuutetun laitoksen myöntämä todistus, joka osoittaa, että 1 momentissa tarkoitettu vakuutus tai muu vakuus on voimassa. Jos aluksen omistaa valtio, aluksessa on oltava mukana todistus, josta ilmenee, että kyseinen valtio omistaa aluksen ja että sen tämän luvun mukainen vastuu on katettu 9 luvun 5 §:ssä tarkoitettuun määrään saakka.


8 §
Vakuutusta tai vakuutta koskeva todistus

Merenkulkulaitos antaa hakemuksesta Suomen alusrekisteriin merkityn aluksen rekisteröidylle omistajalle todistuksen 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun vakuutuksen tai vakuuden voimassaolosta. Merenkulkulaitos voi myös antaa todistuksen vakuutusvelvollisuuden täyttämisestä 7 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa, jos alusta ei ole rekisteröity missään sopimusvaltiossa.


Hakemukseen on liitettävä selvitys, josta ilmenee:

1) että vakuutus tai vakuus kattaa tässä luvussa tarkoitetun vastuun; ja

2) että vakuutus tai vakuus voi todistuksen voimassaoloaikana lakata olemasta voimassa aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona kirjallinen ilmoitus voimassaolon lakkaamisesta on tullut Merenkulkulaitokselle, paitsi jos todistus on toimitettu Merenkulkulaitokselle tai alukselle on annettu uusi todistus.


Merenkulkulaitoksen tulee peruuttaa todistus, kun sen myöntämisen edellytykset eivät enää täyty.


Todistus on pidettävä mukana aluksella ja jäljennös todistuksesta on talletettava Merenkulkulaitoksen haltuun. Alusta ei saa käyttää merenkulkuun ilman todistusta.


Tässä pykälässä ja 6 §:n 2 momentissa tarkoitettujen todistusten antamisesta peritään maksu siten kuin valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään.


Tarkemmat säännökset tässä pykälässä ja 6 §:n 2 momentissa tarkoitetuista todistuksista annetaan valtioneuvoston asetuksella.


9 §
Vakuutuksen tai vakuuden antajaan kohdistetut vaatimukset

Korvaukseen oikeutettu saa kohdistaa tämän luvun mukaisen pilaantumisvahinkoon perustuvan korvausvaatimuksensa suoraan 6 tai 7 §:ssä tarkoitetun vakuutuksen tai vakuuden antajaan.


Vakuutuksen tai vakuuden antaja ei kuitenkaan ole velvollinen korvaamaan vahinkoa 3 §:n 3 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa tai silloin kun aluksen omistaja on itse tahallaan aiheuttanut vahingon.


Vakuutuksen tai vakuuden antaja voi vapautuakseen vastuusta muita kuin aluksen omistajaa kohtaan vedota ainoastaan 2 momentissa tarkoitettuihin seikkoihin.


Vakuutuksen tai vakuuden antajalla on kaikissa tapauksissa oikeus vaatia aluksen omistajan osallistumista oikeudenkäyntiin.


10 §
Vakuuttamisvelvollisuuden valvonta

Merenkulkulaitos valvoo 6 ja 7 §:n noudattamista.


Merenkulkulaitoksella on oikeus kieltää aluksen lähtö ja keskeyttää sen matka, jollei aluksessa ole mukana todistusta 6 tai 7 §:n mukaan vaadittavasta vakuutuksesta tai vakuudesta.


11 §
Viittaussäännökset

Tämän luvun mukaisen saatavan vanhentumisesta säädetään 19 luvun 1 §:n 1 momentissa.


Toimivaltaisesta tuomioistuimesta tämän luvun mukaisessa asiassa säädetään 21 luvun 3 c §:ssä.


Ulkomaisen tuomion täytäntöönpanosta tämän luvun mukaisessa asiassa säädetään 22 luvun 8 §:ssä.


19 luku

Saatavan vanhentuminen

1 §
Saatavan vanhentuminen

Kanne maksun saamiseksi seuraavista saatavista on, riippumatta siitä, onko vastuu rajoitettu tai rajoittamaton, pantava vireille:


7) 10 luvussa tarkoitetun öljyvahingon tai 10 a luvussa tarkoitetun polttoainevahingon korvaamisesta kolmen vuoden kuluessa vahingon aiheutumisesta.


21 luku

Toimivaltainen tuomioistuin ja oikeudenkäynti merioikeusjutuissa

3 a §
Toimivaltainen merioikeus öljyvahinko-asiassa

Kanne vahingonkorvauksen saamiseksi 10 luvun nojalla voidaan nostaa suomalaisessa tuomioistuimessa, jos öljyvahinko on tapahtunut Suomessa tai mainitun luvun 1 §:n 10 kohdassa tarkoitetulla Suomen talousvyöhykkeellä tai jos torjuntatoimenpiteet on suoritettu sellaisen vahingon estämiseksi tai rajoittamiseksi Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä.


3 c §
Toimivaltainen merioikeus aluksen polttoaineen aiheuttamaa vahinkoa koskevassa asiassa

Kanne vahingonkorvauksen saamiseksi 10 a luvun nojalla voidaan nostaa suomalaisessa tuomioistuimessa, jos vahinko on tapahtunut Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä tai jos torjuntatoimenpiteet on suoritettu sellaisen vahingon estämiseksi tai rajoittamiseksi Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä.


Jos kanne 1 momentin nojalla voidaan nostaa suomalaisessa tuomioistuimessa, voidaan kanne vahingonkorvauksen saamiseksi samasta vahinkotapahtumasta aiheutuneesta muusta vahingosta nostaa samassa tuomioistuimessa.


Korvauskanne, joka 1 ja 2 momentin nojalla voidaan nostaa suomalaisessa tuomioistuimessa, käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa.


Jos vahinkotapahtuman jälkeen on perustettu 9 luvun 7 §:ssä tarkoitettu rajoitusrahasto Suomessa ja rekisteröidyllä omistajalla tai vakuutuksenantajalla, jota vastaan kannetta ajetaan Suomessa tai toisessa sopimusvaltiossa, on oikeus rajoittaa vastuunsa, käsittelee Helsingin käräjäoikeus kysymykset, jotka liittyvät rajoitusrahaston jakamiseen vahingonkorvaukseen oikeutettujen kesken.


22 luku

Täytäntöönpano

8 §
Aluksen polttoaineen aiheuttamaa vahinkoa koskevan tuomion tunnustaminen ja täytäntöönpano

Toisessa sopimusvaltiossa annetun 10 a luvussa tarkoitetun pilaantumisvahingon korvaamista koskevan tuomion täytäntöönpanoon sovelletaan soveltuvin osin tämän luvun 6 §:n säännöksiä, jollei 2 momentista muuta johdu.


Tuomioon, joka on annettu Euroopan yhteisöön kuuluvassa jäsenvaltiossa, sovelletaan tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 44/2001.



Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.



Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2008

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Viestintäministeri
Suvi Lindén

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.