Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 81/2007
Hallituksen esitys Eduskunnalle terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymisestä sekä laeiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja rikoslain 34 a luvun muuttamisesta

LaVM 9/2007

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Varsovassa 16 päivänä toukokuuta 2005 tehdyn terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen sekä lait sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja rikoslain 34 a luvun muuttamisesta.

Sopimuksella on tarkoitus on tukea sopimuspuolien pyrkimyksiä ehkäistä terrorismia. Tähän pyritään ensisijaisesti määräämällä rangaistaviksi tiettyjä valmistelevia tekoja, jotka voivat johtaa terrorismirikoksiin. Sopimuksessa kriminalisoidaan kolme uutta tekomuotoa: julkinen yllytys terrorismirikokseen, värväys terrorismiin ja koulutus terrorismiin. Sopimuksessa määrätään myös tällaisista rikoksista epäiltyjen syyttämisestä ja luovutuksesta sekä oikeusavusta samoin kuin muista toimista terrorismin ehkäisemiseksi.

Sopimuksen voivat allekirjoittaa ja hyväksyä paitsi Euroopan neuvoston jäsenvaltiot myös sen valmisteluun osallistuneet Euroopan neuvoston ulkopuoliset valtiot ja Euroopan yhteisö. Sopimus tulee kansainvälisesti voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2007.

Suomi allekirjoitti yleissopimuksen Euroopan neuvoston huippukokouksessa Varsovassa 16 päivänä toukokuuta 2005. Sopimus tulee Suomen osalta voimaan kolme kuukautta sen jälkeen, kun Suomi on ratifioinut tai hyväksynyt sopimuksen. Laki yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja laki rikoslain 34 a luvun muuttamisesta ovat tarkoitetut tulemaan voimaan samanaikaisesti, kun sopimus tulee Suomen osalta voimaan.


YLEISPERUSTELUT

1 Johdanto

Terrorismin ennalta ehkäisemistä koskeva Euroopan neuvoston yleissopimus määrittelee kolme uutta rikostyyppiä: julkisen yllyttämisen terroritekoon, värväys terrorismiin ja koulutus terrorismiin. Nämä ovat uusia rikoksia siinä mielessä, että niitä ei ole aikaisemmin määrätty rangaistavaksi missään kansainvälisessä sopimuksessa. Terrorismiin värväyksen ja koulutuksen osalta terrorismin rahoituksen vastaista yleissopimusta vuodelta 1999 (SopS 74/2002) voidaan kuitenkin pitää ennakkotapauksena. Jos terrorismin tietoinen rahoittaminen on itsenäinen rikos, on luontevaa säätää rangaistaviksi myös värväys ja koulutus terroritekoihin. Rangaistavana toimintana sekä värväyksen että koulutuksen on oltava tahallista ja nimenomaisesti pyrittävä edistämään terrorististen rikosten tekemistä. Julkista kehottamista terroritekoon koskeva 5 artikla kattaa sekä suoran että epäsuoran yllyttämisen, mutta teon rangaistavuuden edellytyksenä on kummassakin tapauksessa, että kehottaminen aiheuttaa vaaran, että terroristisia rikoksia tehdään.

Terrorismin ennalta ehkäisemistä koskevassa Euroopan neuvoston sopimuksessa on kansainvälisesti pidetty uraauurtavana etenkin julkista yllyttämistä terroritekoihin koskevaa kriminalisointia. Vaikka rikokseen yllytys on aikaisemminkin ollut Euroopan neuvoston jäsenmaissa rangaistava teko, sopimuksessa ulotetaan rangaistavuus julkiseen kehottamiseen silloinkin, kun se ei johda terroristisen rikoksen tekemiseen. Sopimuksen mukaan on riittävää, että julkinen kehottaminen aiheuttaa vaaran, että yksi tai useampia terrorismirikoksia tehdään. Myös Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) turvallisuusneuvosto on päätöslauselmassa 1624(2005) edellyttänyt, että kaikki valtiot säätävät rangaistavaksi terroritekoihin yllytyksen.

Sopimuksen erityispiirteisiin kuuluvat useat suojalausekkeet, joiden avulla pyritään varmistamaan, että uudet kriminalisoinnit eivät vaikuta ilmaisun- tai yhdistymisvapauden vakiintuneeseen alaan. Myös rikosmääritelmät, etenkin julkista yllyttämistä terrorismirikokseen koskeva 5 artikla, ovat edellyttäneet huolellista rajanvetoa perusoikeuksien piiriin kuuluvan mielipiteenilmaisun ja rangaistavan toiminnan välillä. Sopimusta on pidetty tältä kannalta onnistuneena. Se mainittiin muun muassa YK:n terrorismia ja ihmisoikeuksia käsittelevän erityisraportoijan ensimmäisessä raportissa (E/CN.4/2006/98) esimerkkinä tehokkaiden terrorisminvastaisten toimien toteuttamisesta ihmisoikeuksia kunnioittavalla tavalla.

Euroopan unionin 2005 hyväksyttyyn ääriliikkeiden ja terrorismiin värväyksen vastaiseen toimintasuunnitelmaan sisältyy kaikille jäsenmaille suunnattu kehotus Euroopan neuvoston sopimuksen nopeaan ratifioimiseen, ja myös Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) neuvosto on joulukuussa 2006 kehottanut sopimuksen ratifioimiseen. YK:n turvallisuusneuvoston raportissa, joka koskee päätöslauselman 1624(2005) toimeenpanoa, on viitattu sopimuksen merkitykseen päätöslauselman tulkinnassa ja toimeenpanossa. Euroopan neuvoston ministerikomitea on kehottanut useaan otteeseen jäsenmaita nopeuttamaan ratifioimisvalmistelujaan.

2 Nykytila

YK:n piirissä on luotu viimeisten 30 vuoden aikana laaja ja varsin kattava sopimusverkosto, joka velvoittaa sopimuspuolet toimivaltansa puitteissa tutkimaan terrorismirikokset ja tuomitsemaan niihin syylliset sikäli kuin heitä ei luovuteta toimivaltaiselle muulle valtiolle. Oikeudellisten puitteiden vahvistaminen on pysynyt viime vuosina terrorisminvastaisen kansainvälisen yhteistyön merkittävänä osa-alueena. Kansainvälisen terrorismin muuttuminen yhä tuhovoimaisemmaksi on samalla korostanut etenkin ennaltaehkäisevien toimien merkitystä. Sopimuspolitiikassa tähän tavoitteeseen on pyritty puuttumalla muun muassa joukkotuhoaseiden saatavuuteen ja laittomaan kuljetukseen samoin kuin terrorismin rahoitukseen. Terrorismin ennaltaehkäisemistä koskeva Euroopan neuvoston yleissopimus vastaa tätä yleistä kehityssuuntaa, mutta avaa samalla uusia ovia puuttumalla valmistelevaan toimintaan, jota ei aikaisemmin ole säädetty rangaistavaksi.

YK:n piirissä laadituista sopimuksista ennaltaehkäisevää luonnetta on vuonna 1999 tehdyllä terrorismin rahoituksen vastaisella yleissopimuksella samoin kuin ydinaineiden turvajärjestelyjä koskevalla vuoden 1980 yleissopimuksella (SopS 72/1989) ja vuonna 1990 tehdyllä muoviräjähteiden merkitsemistä koskevalla yleissopimuksella (SopS 7-8/2002), jotka kaikki on saatettu voimaan Suomessa. Samoja piirteitä on myös merenkulun turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevaan yleissopimukseen (SopS 11/1999) vuonna 2005 hyväksytyillä muutoksilla, jotka eivät vielä ole tulleet kansainvälisesti voimaan. Nämä muutokset koskevat muun muassa joukkotuhoaseiden laitonta merikuljetusta. Mainituista sopimuksista Euroopan neuvoston terrorismin ennaltaehkäisemistä koskeva yleissopimus muistuttaa lähinnä terrorismin rahoituksen vastaista yleissopimusta, jossa samoin määrätään rangaistaviksi terrorismirikosten valmisteluksi luettavia tekoja. Myös EU:n terrorismipuitepäätöksen määräykset terrorismiryhmiin liittyvistä rikoksista ovat samanluonteisia kuin nyt käsiteltävät rikokset.

Terrorismirikoksista säädetään rikoslain (39/1889) 34 a luvussa. Rangaistavia ovat terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset (1 §), terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu (2 §), terroristiryhmän johtaminen (3 §), terroristiryhmän toiminnan edistäminen (4 §) ja terrorismin rahoittaminen (5 §). Näistä rangaistussäännöksistä 1–4 § perustuvat neuvoston puitepäätökseen terrorismin torjumisesta (EYVL L 164, 22.6.2002, s. 3–7) ja 5 § kansainvälisen terrorismin rahoituksen torjumisesta tehdyn yleissopimuksen voimaansaattamiseen.

3 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

Terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan yleissopimuksen tarkoituksena on tehostaa yhteistyötä Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden ja mahdollisten muiden sopimuspuolten kesken terrorismirikosten ehkäisemikseksi ennakolta. Tähän pyritään ensisijaisesti säätämällä rangaistavaksi julkinen yllytys terrorismirikokseen, värväys terrorismiin ja koulutus terrorismiin. Kaikissa kolmessa rikostyypissä on keskeistä, että ne kattavat toimia, jotka voivat johtaa terrorististen rikosten tekemiseen. Kysymys on kuitenkin itsenäisistä rikoksista, eikä niiden rangaistavuus edellytä suoraa yhteyttä myöhempiin terroristisiin rikoksiin. Tästä on sopimuksessa nimenomainen määräys, joka vastaa terrorismin rahoituksen vastaiseen sopimukseen sisältyvää määräystä. Terroristisella rikoksella tarkoitetaan 1 artiklan mukaan jotain YK:n piirissä laadituissa universaaleissa terrorismisopimuksissa määriteltyä rikosta. Luettelo näistä sopimuksista sisältyy sopimuksen liitteeseen. Myös tämä ratkaisu vastaa terrorismin rahoituksen vastaisessa yleissopimuksessa omaksuttua menettelyä.

Julkista yllytystä terrorismirikokseen koskeva 5 artikla kattaa sekä suoran että epäsuoran yllyttämisen, mutta teon rangaistavuuden edellytyksenä on kummassakin tapauksessa, että kehottaminen aiheuttaa vaaran, että terroristisia rikoksia tehdään. Artiklan neuvotteluvaiheessa monet valtuuskunnat vastustivat rikoksen ulottamista epäsuoraan yllyttämiseen korostaen rajanvedon vaikeutta epäsuoran yllyttämisen ja ilmaisunvapauden piiriin kuuluvan kritiikin välillä. Tältä kannalta on merkittävää, että rangaistavalta yllyttämiseltä edellytetään 5 artiklassa sekä tiettyjen subjektiivisten että objektiivisten ehtojen täyttymistä: yhtäältä tahallisuutta ja nimenomaista tarkoitusta terrorismirikosten yllyttämiseen, toisaalta vaaran aiheuttamista. Sopimuksen taustaa ja sisältöä selventävässä Euroopan neuvoston raportissa täsmennetään, että vaaran on oltava konkreettinen ja merkittävä, ja että sen olemassaoloa on arvioitava Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) oikeuskäytännön mukaisesti. Vaaran aiheuttamisen edellytys sisältyy myös rikoslain 17 luvun 1 §:ään, jossa säädetään rangaistavaksi julkinen kehottaminen rikokseen, ja se sisällytettiin yleissopimuksen 5 artiklaan Suomen esityksestä. Artiklan lopullinen muotoilu perustuu Ranskan ja Suomen yhteiseen esitykseen, joka laukaisi lukkiutuneen neuvottelutilanteen.

Värväystä terrorismiin koskevassa 6 artiklassa rangaistavaksi määrätään toisen henkilön taivuttaminen tekemään tai osallistumaan terrorismirikokseen taikka liittymään yhteenliittymään tai ryhmään tarkoituksessa myötävaikuttaa siihen, että kyseinen yhdistys tai ryhmä tekee yhden tai useamman terrorismirikoksen. Koulutusta terrorismiin koskeva 7 artikla koskee opetuksen antamista räjähteiden, ampuma-aseiden tai muiden aseiden taikka myrkyllisten tai haitallisten aineiden valmistuksessa ja käytössä, tai muiden erityisten menetelmien tai tekniikan käytössä, tarkoituksena tehdä tai edistää terrorismirikoksen tekemistä, ja tietoisena siitä, että opetettuja taitoja aiotaan käyttää kyseiseen tarkoitukseen. Kaikki kolme tekomuotoa 5–7 artiklassa ovat rangaistavia vain, jos ne toteutetaan lainvastaisesti ja tahallisesti.

Sopimuksella pyritään myös parantamaan kansainvälistä yhteistyötä terrorismin ennaltaehkäisyssä. Sopimuspuolia kehotetaan tietojen ja käytäntöjen vaihtoon sekä koulutukseen ja muihin ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. Tietoja tulisi antaa myös oma-aloitteisesti, ei vain toisen valtion pyynnöstä. Sopimuspuolia velvoitetaan luovuttamaan sopimuksessa säänneltyjen rikosten johdosta rikoksesta epäilty tai ryhtymään syytetoimiin. Sopimus ei kuitenkaan velvoita valtiota luovuttamaan henkilöä, jos on perusteltua aihetta uskoa luovutuspyynnön todellisena perusteena olevan henkilön rotuun, uskontoon, kansallisuuteen, etniseen alkuperään tai poliittiseen mielipiteeseen liittyvä syy. Samoin luovuttamisesta voi kieltäytyä, jos henkilöä voi uhata kidutus, epäinhimillinen tai halventava kohtelu tai rangaistus tai kuolemanrangaistus tai elinkautinen vankeusrangaistus ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen vapauteen.

Sopimuspuolten edellytetään varmistavan, että sopimuksen täytäntöönpano tapahtuu kunnioittaen ihmisoikeuksia, erityisesti ilmaisun- ja yhdistymisvapautta sekä uskonnonvapautta Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja muiden kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti. Samoin painotetaan suhteellisuusperiaatteen noudattamista sopimuksen täytäntöönpanossa. Toteutettavien toimien tulee olla oikeassa suhteessa sopimuksen tarkoitukseen, terroristisen väkivallan estämiseen. Sopimuspuolten edellytetään myös varmistavan, että sopimuksen täytäntöönpanossa ei menetellä mielivaltaisesti, syrjivästi tai rasistisesti.

4 Esityksen vaikutukset

Esitys ei sisällä uusia valtiontalouteen liittyviä tai muita vähäistä merkittävämpiä taloudellisia vaikutuksia. Esityksellä ei myöskään ole vaikutusta viranomaisten menettelytapoihin, eikä se vaikuta viranomaisten keskinäisiin toimivaltasuhteisiin tai valtion ja kuntien väliseen tehtävänjakoon. Esityksellä ei ole sosiaalisia tai ympäristövaikutuksia. Esityksellä ei ole arvioitu olevan myöskään sukupuolivaikutuksia.

5 Asian valmistelu

Yleissopimus valmisteltiin Euroopan neuvoston terrorismiasiantuntijoiden komiteassa (CODEXTER) talvella 2004–2005. Komiteatyöskentelyyn osallistui Euroopan neuvoston jäsenmaiden ohella Euroopan neuvoston tarkkailijoina sekä valtioita – Yhdysvallat, Kanada, Japani ja Meksiko – että kansainvälisiä järjestöjä, muun muassa Punaisen Ristin kansainvälinen komitea sekä Interpol. Sopimusluonnoksesta pyydettiin ensimmäisen lukemisen jälkeen lausunnot Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaarilta ja parlamentaariselta yleiskokoukselta samoin kuin eräiltä ihmisoikeusjärjestöiltä. Etenkin ihmisoikeuskomissaarin näkemykset vaikuttivat 5 artiklan lopullisiin muotoiluihin, ja hänen lausuntoonsa on viitattu myös sopimuksen selitysmuistiossa.

Hallituksen esitys on valmisteltu ulkoasiainministeriössä. Yleissopimuksesta samoin kuin hallituksen esityksen luonnoksesta on pyydetty lausunnot oikeusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä ja suojelupoliisilta. Lausunnoissa esitetyt näkemykset on otettu huomioon tätä esitystä laadittaessa.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1 Sopimuksen sisältö ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön

Johdanto. Johdannossa huomionarvoisia ovat etenkin sen neljä viimeistä kappaletta. Kuudes johdantokappale sisältää useisiin viimeaikaisiin terrorisminvastaisiin sopimuksiin erillisenä artiklana sisältyvän periaatteen, jonka mukaan terrorismirikokset eivät ole missään olosuhteissa hyväksyttäviä. Näissä sopimuksissa periaatteen katsotaan vahvistavan poliittisia rikoksia koskevan poikkeuksen kieltoa. Uutta kuudennessa johdantokappaleessa on, että sama periaate on laajennettu koskemaan myös terrorismirikoksiin liittyviä rikoksia. Seitsemäs johdantokappale korostaa yleisesti tarvetta oikeusvaltioperiaatteen ja demokratian arvojen, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien samoin kuin muiden kansainvälisen oikeuden sääntöjen noudattamiseen kaikissa terrorisminvastaisissa toimissa. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden sääntöjä koskevaan mainintaan liittyvä täsmennys "soveltuvilta osin" viittaa siihen, että nämä säännöt ovat sovellettavissa vain aseellisen selkkauksen tilanteissa. Kahdeksas johdantokappale toteaa nimenomaisesti, että yleissopimuksen tarkoituksena ei ole vaikuttaa vakiintuneisiin sananvapauden ja yhdistymisvapauden periaatteisiin. Kappale rajaa etenkin yllytystä terrorismiin koskevan 5 artiklan ja värväystä terrorismiin koskevan 7 artiklan tulkintaa.

Yhdeksännen johdantokappaleen merkitys on vähemmän yksiselitteinen. Kappaleessa palautetaan mieleen, että terroritekojen tarkoituksena on niiden luonteen tai asiayhteyden perusteella vakavasti pelotella väestöä tai oikeudettomasti pakottaa hallitus tai kansainvälinen järjestö suorittamaan jokin toimi tai pidättäytymään jostakin toimesta taikka vakavasti horjuttaa tai tuhota maan tai kansainvälisen järjestön poliittisia, perustuslaillisia, taloudellisia tai yhteiskunnallisia perusrakenteita. Tekstimuotoilu on peräisin EU:n terrorismipuitepäätöksestä, johon ei kuitenkaan suoranaisesti viitata. Kappaleen sisällyttämiseen johdantoon päädyttiin kompromissina, kun osa valtuuskunnista olisi halunnut tällaisen rajauksen 1 artiklaan, jossa määritellään terroriteot. Enemmistö ei pitänyt tätä perusteltuna, koska vastaavaa rajausta ei sisälly niihin YK:n terrorismisopimuksiin, joissa määriteltyihin rikoksiin 1 artiklassa viitataan.

1 artikla. Terminologia. Artiklan 1 kappaleessa määritetään ”terrorismirikokset,” joilla tarkoitetaan kaikkia liitteessä lueteltujen sopimusten soveltamisalaan kuuluvia ja niiden määritelmien mukaisia rikoksia. Yleissopimus ei sisällä näin määritettyjen terrorismirikosten yleistä kriminalisointivelvoitetta. Sopimuksen 5–7 ja 9 artiklasta johtuu kuitenkin velvoite säätää rangaistaviksi julkinen yllytys terrorismirikokseen, värväys terrorismiin, koulutus terrorismiin sekä eräät näihin tekoihin liittyvät rikokset. Kriminalisointivelvoitteen kohteena olevissa teoissa on kysymys 1 artiklan 1 kappaleessa määritellyn terrorismirikoksen edistämisestä.

Liitteessä luetellaan yhteensä kymmenen YK:n ja sen erityisjärjestöjen piirissä laadittua terrorisminvastaista yleissopimusta, jotka kaikki on saatettu Suomessa voimaan:

1) ilma-alusten laittoman haltuunoton ehkäisemistä koskeva yleissopimus (SopS 62/1971),

2) siviili-ilmailun turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskeva yleissopimus (SopS 56/1973),

3) kansainvälistä suojelua nauttivia henkilöitä vastaan, mukaan luettuna diplomaattiset edustajat, kohdistuvien rikosten ehkäisemistä ja rankaisemista koskeva yleissopimus (SopS 63/1978 ),

4) kansainvälinen yleissopimus panttivankien ottamista vastaan (SopS 38/1983),

5) yleissopimus ydinaseiden turvajärjestelyjä koskevista toimista,

6) kansainväliseen siviili-ilmailuun käytettävillä lentoasemilla tapahtuvien laittomien väkivallantekojen ehkäisemistä koskeva lisäpöytäkirja (SopS 43/1998),

7) merenkulun turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskeva yleissopimus,

8) mannerjalustalla sijaitsevien kiinteiden lauttojen turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskeva pöytäkirja (SopS 44/2000),

9) terrorististen pommi-iskujen torjumisesta tehty kansainvälinen yleissopimus (SopS 59/2002) samoin kuin

10) kansainvälisen terrorismin rahoituksen torjumisesta tehty yleissopimus.

Kaikilla näillä rikoksilla on yhteys 1 artiklassa tarkoitettuihin terrorismirikoksiin. Sen vuoksi on määritettävä sopimuksen liitteessä mainittujen yleissopimusten mukaisten kriminalisointivelvoitteiden suhde Suomen rikoslainsäädäntöön. Yleissopimuksen liitteessä mainittujen yleissopimusten suhdetta Suomen rikoslainsäädäntöön on käsitelty rikoslain 34 a luvun nojalla rangaistavia terrorismirikoksia koskevan hallituksen esityksen HE 188/2002 vp yleisperustelujen kansainvälistä kehitystä ja ulkomaiden lainsäädäntöä koskevassa jaksossa. Panttivangin ottamista koskeva säännös (RL 25 luku 4 §) on lisätty rikoslakiin panttivankien ottamista vastaan tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen voimaansaattamisen yhteydessä. Liikennetuhotyötä koskeva pykälä (RL 34 luku 2) muutettiin vuonna 2000 koskemaan myös kiinteitä lauttoja. Muutos johtui mannerjalustalla sijaitsevien kiinteiden lauttojen turvallisuuteen kohdistuvine laittomien tekojen ehkäisemistä koskevan pöytäkirjan voimaansaattamisesta. Pykälä kattaa terrorismin vastaisista yleissopimuksista myös siviili-ilmailun turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevan yleissopimuksen, kansainväliseen siviili-ilmailuun käytettävillä lento-asemilla tapahtuvien laittomien väkivallantekojen ehkäisemistä koskevan lisäpöytäkirjan sekä merenkulun turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevan yleissopimuksen kriminalisointivelvoitteet. Rikoslain 34 luvun 11 §:ssä säädetään kaappauksesta. Pykälä lisättiin alun perin rikoslakiin rikosnimikkeellä ”aluksen kaappaus” ilma-alusten laittoman haltuunoton ehkäisemistä koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisen yhteydessä ja se kattaa osittain myös edellä mainittujen merenkulun turvallisuutta koskevien yleissopimusten kriminalisointivelvoitteet.

Kansainvälistä suojelua nauttiviin henkilöihin liittyvän kriminalisointivelvoitteen piiriin kuuluvien rikosten ulottuvuutta on äskettäin harkittu säädettäessä rangaistavaksi terrorismin rahoittaminen. Rikoslain 34 a luvun 5 § perustuu kansainväliseen terrorismin rahoituksen torjumisesta tehtyyn yleissopimukseen, jonka mukaan terrorismin rahoittamisena on muun ohessa rangaistava kysymyksessä oleviin henkilöihin kohdistuvien, heitä koskevan yleissopimuksen mukaisten rikosten rahoittaminen. Rikoslain 34 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan terrorismin rahoituksena rangaistaan murhan, tapon, surman, törkeän pahoinpitelyn, vapaudenriiston, törkeän vapaudenriiston, ihmisryöstön, panttivangin ottamisen tai törkeän julkisrauhan rikkominen tai niillä uhkaamisen rahoittaminen, kun teko kohdistuu henkilöön, jota tarkoitetaan kansainvälistä suojelua nauttivia henkilöitä vastaan, mukaan lukien diplomaattiset edustajat, kohdistuvien rikosten ehkäisemistä ja rankaisemista koskevassa yleissopimuksessa. Näistä rikoksista rikoslain 34 a luvun 1 §:ssä ei mainita törkeää julkisrauhan rikkomista.

Ydinaineiden turvajärjestelyjä koskevista toimista tehdyn yleissopimuksen 7 artiklan mukaisia rikoksia ovat rikoslain 34 a luvun 5 § 1 momentin 4 kohdan mukaan terveyden vaarantaminen ydinainetta käyttäen (RL 34 luku 4 § 1 momentin 4 kohta), törkeä terveyden vaarantaminen (RL 34 luku 5 §), ydinräjähderikos (RL 34 luku 6 §) ja ydinenergian käyttörikos (RL 44 luku 10 §). Terrorististen pommi-iskujen torjumisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen 2 artiklan 1 kappaleen mukaisia rikoksia ovat rikoslain 34 a luvun 5 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan tuhotyö (RL 34 luku 1 §), törkeä tuhotyö (RL 34 luku 3 §) ja yleisvaarallisen rikoksen valmistelu (RL 34 luku 9 §).

Kansainvälisen terrorismin rahoituksen torjumisesta tehdyn yleissopimuksen asettamat kriminalisointivelvoitteet on toteutettu ensin rikoslain 34 luvun 9 b §:ssä ja sen tultua kumotuksi rikoslain 34 a luvun 5 §:ssä. Mainitun yleissopimuksen liitteessä mainitut yleissopimukset on mainittu myös nyt käsiteltävänä olevan sopimuksen liitteessä. Rikoslain 34 a luvun 5 §:ssä terrorismin rahoittaminen on eräiltä osin kriminalisoitu laajemmin kuin kansainvälisen terrorismin rahoituksen torjumisesta tehty yleissopimus edellyttäisi (HE 188/2002, s. 55), minkä vuoksi pykälässä ei viitata kaikkiin viimeksi mainitun yleissopimuksen liitteessä mainittuihin yleissopimuksiin.

Yleissopimuksen liitteessä mainittujen yleissopimusten kriminalisointivelvoitteiden vertaaminen rikoslakiin ja tämän vertaamisen tuloksen tarkastelu rikoslain 34 a luvun valossa antaa sellaisen tuloksen, että kaikki liitteen yleissopimusten mukaiset Suomessa rangaistavat teot eivät sisälly terroristisessa tarkoituksessa tehtyjä rikoksia koskevaan 34 a luvun 1 §:ään, millä on puolestaan edelleen vaikutusta 2–4 §:n soveltamisedellytyksiin. Tämä näyttää koskevan ensinnäkin kansainvälistä suojelua nauttivia henkilöitä kohtaan tehtyä törkeää julkisrauhan rikkomista. Rikoslain 34 a luvun 1 §:ssä ei myöskään mainita ydinenergian käyttörikosta ja yleisvaarallisen rikoksen valmistelua. Tämä ei välttämättä tarkoita kuitenkaan sitä, että tältä osin tilanne olisi nyt käsiteltävän yleissopimuksen vastainen. Terrorismin ennaltaehkäisyä koskeva yleissopimus ei edellytä, että sopimuspuolet säätävät terrorismirikoksina rangaistaviksi liitteessä mainituissa yleissopimuksissa kriminalisoidut teot, kunhan niihin liittyvä julkinen yllytys, tekijöiden värvääminen, tekijöiden kouluttaminen ja eräät liitännäisrikokset ovat rangaistavia 5–7 ja 9 artiklan mukaisesti. Tämä vertailu suoritetaan jäljempänä näiden artikloiden yhteydessä.

Artiklan 2 kappale antaa sellaisille valtioille, jotka eivät ole jonkin liitteessä mainitun sopimuksen osapuolia, mahdollisuuden ilmoittaa, että kyseisen sopimuksen ei katsota sisältyvän liitteeseen tämän valtion osalta. Tällainen selitys on annettava sopimuksen ratifioimisen, hyväksymisen tai siihen liittymisen yhteydessä. Sopimuspuolen ei siten tarvitse säätää rangaistavaksi esimerkiksi yllytystä panttivangin ottamiseen, jos se ei ole panttivankisopimuksen osapuoli ja on tehnyt 2 kappaleen mukaisen selityksen. Selityksen voimassaolo päättyy, kun mainittu sopimus tulee selityksen antaneen valtion osalta voimaan, ja kyseinen valtio ilmoittaa sopimuksen voimaantulosta Euroopan neuvoston pääsihteerille. Vastaava määräys sisältyy myös terrorismin rahoituksen vastaiseen yleissopimukseen.

2 artikla. Tarkoitus. Yleissopimuksen tarkoituksena on ehkäistä terrorismia sekä kansallisin toimenpitein että kansainvälisen yhteistyön avulla. Artiklassa mainitaan myös terrorismin kielteiset vaikutukset ihmisoikeuksien täysimääräiseen nauttimiseen, erityisesti mitä tulee oikeuteen elämään ja viitataan sopimuspuolten välillä olemassa oleviin ja sovellettaviin monen- ja kahdenvälisiin sopimuksiin, joita sopimus täydentää.

3 artikla. Kansalliset ennaltaehkäisevät toimenpiteet. Artiklan tarkoituksena on edistää kansallisen tason yhteistyötä kun taas 4 artiklassa painotetaan kansainvälistä yhteistyötä. Artiklassa mainitaan neljä toiminta-aluetta terrorismin ennaltaehkäisemiseksi: (a) koulutuksen, kulttuurin, tiedotuksen, joukkoviestinnän ja tietoisuuden lisääminen; (b) yhteistyö eri viranomaisten välillä; (c) suvaitsevaisuuden edistäminen; ja (d) kansalaisten ja viranomaisten välinen yhteistyö. Kukin jäsenvaltio päättää hallitusmuotonsa mukaisesti täytäntöönpanon laajuudesta ja tavasta sekä näillä aloilla sovellettavista säädöksistä ja menettelytavoista.

Artiklan 1 kappaleen mukaan kukin sopimuspuoli ryhtyy tarkoituksenmukaisiin toimenpiteisiin erityisesti lainvalvonnasta vastaavien viranomaisten ja muiden tahojen koulutuksen alalla sekä muun koulutuksen, kulttuurin, tiedotuksen, joukkoviestinnän ja tietoisuuden lisäämisen aloilla ehkäistäkseen terrorismirikoksia ja niiden kielteisiä vaikutuksia. ”Muilla tahoilla” tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi alue- ja paikallistason viranomaisia ja väestönsuojeluun osallistuvia tahoja. Sopimuspuolen edellytetään kunnioittavan määräyksen toimeenpanossa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn eurooppalaiseen yleissopimukseen sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen sisältyviä ihmisoikeusvelvoitteita sikäli kuin ne ovat sovellettavissa kyseisen sopimuspuolen osalta. Viittaus sovellettavaan oikeuteen on tarpeen siksi, että sopimus on avoinna allekirjoitettavaksi myös sellaisille valtioille, jotka eivät ole Euroopan neuvoston jäsenmaita eivätkä näin ollen myöskään eurooppalaisen ihmisoikeussopimuksen sopimuspuolia.

Artiklan 2 kappale koskee viranomaisten yhteistyön ja tiedonvaihdon samoin kuin ihmisten ja infrastruktuurin fyysisen suojan parantamista sekä koulutuksen ja siviilivalmiussuunnitelmien kehittämistä. Artiklan 3 kappale koskee uskontojen ja kulttuurien välisen vuoropuhelun edistämistä. Molemmat kappaleet on muotoiltu hyvin yleisesti, ja sopimuspuolilla on huomattava harkinnanvara sen suhteen, millä tavoin määräykset pannaan täytäntöön.

Artiklan 4 kappale koskee kansalaisten ja julkisen vallan välistä yhteistyötä terrorismin ennaltaehkäisemiseksi. Kappale perustuu Venäjän aloitteeseen, jonka mukaan sopimuspuolten tulisi rohkaista yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan kanssa terroritekoihin liittyvien tietojen raportoimiseksi viranomaisille. Ajatukseen yleisestä raportointivelvollisuudesta suhtauduttiin neuvotteluissa varsin varauksellisesti, mutta ehdotus hyväksyttiin lopulta huomattavasti muutettuna. Kappaleessa kehotetaan sopimuspuolia edistämään yleistä tietoisuutta terrorismirikosten vakavuudesta ja niiden uhasta ja harkitsemaan, että yleisön kannustamista antamaan viranomaisille tietoja, joista voi olla apua terrorismirikosten ja sopimuksessa tarkoitettujen rikosten ehkäisemisessä. Kappaleen sanamuoto perustuu YK:n kansainväliseen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Palermon yleissopimuksen (SopS 18/2004) vastaavaan määräykseen sopimuksen 31 artiklan 5 kappaleessa.

4 artikla. Kansainvälinen yhteistyö terrorismin ennaltaehkäisyssä. Artikla koskee kansainvälistä yhteistyötä terrorismin ennaltaehkäisyn valmiuksien vahvistamiseksi mm. tiedonvaihdon ja parhaiden käytäntöjen vaihtamisen, koulutuksen ja esimerkiksi yhteisten tutkimusryhmien perustamisen kautta. Tämä lauseke pannaan täytäntöön jäsenvaltioiden voimavarojen puitteissa ja niiden tarkoituksenmukaiseksi katsomalla tavalla.

5 artikla. Julkinen yllytys terrorismirikokseen. Artiklassa edellytetään, että sopimuspuolet säätävät rangaistavaksi sellaisen viestin levittämisen yleisölle tai saattamisen muuten yleiseen tietoisuuteen, jonka tarkoituksena on taivuttaa terrorismirikoksen tekemiseen, riippumatta siitä, sisältääkö viesti nimenomaista suositusta tällaisten rikosten tekemiseen, mutta edellyttäen kuitenkin, että toiminta aiheuttaa yhden tai useamman terrorismirikoksen vaaran. Kunkin sopimuspuolen on artiklan 2 kappaleen mukaan ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin säätääkseen 1 kappaleen määritelmän mukaisen lainvastaisen ja tahallisen yllytyksen terrorismirikokseen rangaistavaksi teoksi valtionsisäisen lainsäädäntönsä nojalla.

Sopimusmääräyksessä on huomionarvoista ensinnäkin se, että se kattaa sekä suoran että epäsuoran yllyttämisen. Edellä on jo todettu, että rangaistavaksi ei ole määrätty vain viestejä, jotka tosiasiallisesti johtavat terroristisen rikoksen tekemiseen. Julkinen yllytys on itsenäinen rikos, jonka tunnusmerkistö ei edellytä terrorismirikoksen toteutumista. Viestin ei myöskään tarvitse sisältää nimenomaista suosittamista tällaisen rikoksen tekemiseen. Epäsuoraksi yllyttämiseksi voidaan tilanteesta riippuen katsoa myös esimerkiksi terroritekojen ylistäminen tai terrorismin uhrien solvaaminen. Olennainen kriteeri on, että teon on aiheutettava vaara, että yksi tai useampi terroriteko tehdään. Sen tulkinnassa, onko tällainen vaara käsillä, tulee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti ottaa huomioon sekä viestin lähettäjän että vastaanottajan luonne samoin kuin ne olosuhteet, joissa viesti välitetään. Myös vaaran uskottavuus ja vakavuus tulee ottaa huomioon sen mukaan kuin niistä kunkin sopimuspuolen kansallisessa laissa säädetään.

Rikoslain 17 luvun 1 §:ssä säädetään rangaistavaksi julkinen kehottaminen rikokseen. Siitä on tuomittava se, joka joukkotiedotusvälineitä käyttäen tai julkisesti väkijoukossa taikka yleisesti tietoon saatetussa kirjoituksessa tai muussa esityksessä kehottaa tai houkuttelee rikoksen tekemiseen siten, että kehotus tai houkuttelu

1) aiheuttaa vaaran, että sellainen rikos tai sen rangaistava yritys tehdään tai

2) muuten selvästi vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta.

Rangaistukseksi on tuomittava sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Jos kehottaminen tai houkutteleminen aiheuttaa sen, että rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, sovelletaan mitä 5 luvussa säädetään osallisuudesta rikokseen. Tällöin rikoksen tekemiseen julkisesti kehottanut tuomitaan rikoslain 5 luvun 5 §:n mukaisesti rangaistukseen yllytyksestä kuten tekijä.

Rikoslain 17 luvun 1 §:ssä säädetty rikos voi koskea kehottamista mihin tahansa rikokseen, siis myös rikoslain 34 a luvussa tarkoitettuihin terrorismirikoksiin ja muihin yleissopimuksen liitteessä mainittujen yleissopimusten mukaisiin rikoksiin. Yleissopimuksen 5 artiklan ei voi katsoa asettavan Suomelle velvoitetta lainsäädännön muuttamiseen. Jo tämän artiklan yhteydessä on kuitenkin syytä viitata siihen, että 9 artiklan 1 kappaleen c kohdan velvoittamana mainittu rikos tulisi lisätä rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentissa mainittuihin rikoksiin, jotka voidaan tehdä terroristisessa tarkoituksessa.

6 artikla. Värväys terrorismiin. Artiklan 1 kappaleen mukaan "värväyksellä terrorismiin" tarkoitetaan toisen henkilön taivuttamista tekemään tai osallistumaan terrorismirikoksen tekoon taikka liittymään yhteenliittymään tai ryhmään tarkoituksessa vaikuttaa siihen, että kyseinen yhteenliittymä tai ryhmä tekee yhden tai useamman terrorismirikoksen. Artiklassa ei tarkemmin määritellä siinä mainittavia yhteenliittymiä tai ryhmiä. Selvää kuitenkin on, että esimerkiksi terrorisminvastaisten pakotteiden kohteeksi määriteltyjä yhdistyksiä ja ryhmiä voidaan pitää artiklan tarkoittamina yhteenliittyminä. Värvääminen voi tapahtua henkilökohtaisessa tapaamisessa tai erilaisten viestimien kuten Internetin kautta. Artiklassa ei edellytetä, että värväämisen kohteena ollut henkilö todella osallistuu terrorismirikoksen tekemiseen tai liittyy ryhmän, jonka tarkoituksena on tällaisten rikosten tekeminen, mutta värväämiseksi ei myöskään katsota epäuskottavia yrityksiä, jotka eivät saa minkäänlaista vastakaikua värvätyn henkilön taholta. Milloin onnistuneen värväämisen tunnusmerkit ovat täyttyneet, jää harkittavaksi kansallisen lainsäädännön pohjalta tapauskohtaisesti.

Kunkin sopimuspuolen on artiklan 2 kappaleen mukaan ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin säätääkseen 1 kappaleen määritelmän mukainen oikeudenvastainen ja tahallinen värväys terrorismiin rangaistavaksi teoksi valtionsisäisen lainsäädäntönsä nojalla.

Artiklan 1 kappaleen mukaiseen rikokseen voidaan syyllistyä ensinnäkin rikoslain 5 luvun 5 §:n mukaisella yllytyksellä. Rikoslain 34 a luvun 4 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan terroristiryhmän toiminnan edistämiseen syyllistyy se, joka edistääkseen tai tietoisena siitä, että hänen toimintansa edistää terroristiryhmän 1 tai 2 §:ssä tarkoitettua rikollista toimintaa, värvää tai yrittää värvätä väkeä terroristiryhmää varten. Lisäedellytyksenä rangaistavuudelle on se, että terroristiryhmän toiminnassa tehdään 1 §:ssä tarkoitettu rikos taikka sellaisen rikoksen rangaistava yritys tai 2 §:ssä tarkoitettu rikos. Sopimuksen 6 ja 8 artikloiden perusteella värvääminen terrorismiin on rangaistavaa riippumatta siitä, tehdäänkö tosiasiallisesti terrorismirikosta. Tämä edellyttää rikoslain muuttamista siten, että lain 34 a luvun 4 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen värvääminen tulee rangaistavaksi vaikka 1 §:ssä tarkoitettua rikosta tai sellaisen rikoksen rangaistavaa yritystä tai 2 §:ssä tarkoitettua rikosta ei tehtäisikään.

Rangaistavuuden edellytyksen poistaminen ehdotetulla tavalla herättää kysymyksiä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen ja siihen liittyvän rikosoikeuslainsäädännön tarkkarajaisuusvaatimuksen kannalta. Edellytys lisättiin rangaistussäännökseen nimenomaan laillisuusperiaatteesta aiheutuvien syiden vuoksi sen eduskuntakäsittelyssä (PeVL 48/2002 vp ja LaVM 24/2002 vp). Samalla on kuitenkin huomattava, että tuolloin ehdotetulla lainsäädännöllä täytäntöön pantava Euroopan unionin neuvoston terrorismin torjumista koskevan puitepäätöksen 2 artiklan 2 kohta ei ottanut kantaa kriminalisoinnin toteuttamisen tapaan, minkä myös perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan ja lakivaliokunta mietinnössään. Tilanne on nyt tältä osin toisenlainen, koska yleissopimuksen 8 artikla on ehdoton eikä sisällä varauman tekemisen tai soveltamatta jättämisen mahdollisuutta.

Kun arvioidaan laillisuusperiaatteen kannalta kysymyksessä olevaa rangaistavuuden lisäedellytystä rikoslain 34 a luvun 4 §:n 1 momentissa, on syytä ottaa huomioon myös luvun 5 § terrorismin rahoittamisesta. Mainitussa pykälässä rangaistavuuden edellytykseksi ei aseteta sitä, että terrorismirikos tai sen rangaistava yritys tehdään tai että varat tosiasiallisesti käytetään sellaisen rikoksen tekemiseen. Kysymyksessä on siis samalla tavalla valmistelunluonteinen teko kuin yleissopimuksen 6 ja 7 artikloissa tarkoitettu värväys ja koulutus terrorismiin.

Terrorismin rahoittamista koskeva rangaistussäännös otettiin alun perin rikoslain 34 lukuun sen 9 b §:ksi (rikoslain 34 luvun muuttamisesta annettu laki 559/2002) terrorismin rahoituksen vastaisen yleissopimuksen kansallisen voimaansaattamisen yhteydessä. Pykälää ei muutettu nyt käsiteltävään kysymykseen liittyvällä tavalla, kun se sijoitettiin uuteen 34 a lukuun. Kun terrorismin rahoittamista koskevan 9 b §:n lisäämistä rikoslain 34 lukuun käsiteltiin eduskunnassa (LaVM 14/2002 vp), lakivaliokunta ei arvioinut mainittua rangaistussäännöstä laillisuusperiaatteen kannalta. Valiokunta sinällään piti tarpeellisena, että terrorismirikoksia koskevan rikoslain luvun valmistelussa ja rikoslain yleisten oppien uudistamisen yhteydessä (HE 44/2002 vp) otetaan tarkasteltavaksi eräät kysymykset. Ne eivät kuitenkaan liittyneet siihen, että terrorismin rahoittamisesta rankaiseminen ei edellyttäisi terrorismirikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemistä. Hallituksen esityksestä ei pyydetty perustuslakivaliokunnan lausuntoa.

Kun rikoslain 34 a luvun säätämistä koskevaa hallituksen esitystä HE 188/2002 vp käsiteltiin eduskunnassa, huomiota kiinnitettiin 4 §:ään liittyen edellä mainituin tavoin rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen asettamaan vaatimukseen rikoslainsäädännön täsmällisyydestä. Tuolloin sen enempää perustuslaki- kuin lakivaliokuntakaan eivät kiinnittäneet huomiota tähän kysymykseen terrorismin rahoittamista koskevan 5 §:n osalta.

Terrorismin rahoittamista koskevaa rangaistussäännöstä ei ole siis pidetty laillisuusperiaatteen kannalta ongelmallisena. On vaikea nähdä, että nyt kysymyksessä olevilla pykälillä olisi käytännön eroa rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen asettamien vaatimusten kannalta. Voidaan jopa ajatella, että varojen antamisella tai keräämisellä voi olla etäisempi yhteys itse terrorismirikokseen kuin 4 §:n tarkoittamalla terrorismiryhmän toiminnan edistämisellä, jonka 6 artiklan kannalta merkityksellinen tekotapa koskee terrorismiryhmän perustamista tai organisoimista taikka väen värväämistä terroristiryhmään. Kun lisäksi otetaan huomioon yleissopimuksen 8 artiklasta tuleva kriminalisoinnin toteuttamistapaa koskeva ehdoton velvoite, kysymyksessä olevan rangaistavuuden edellytyksen poistamista voidaan pitää perusteltuna.

Kuten edellä 1 artiklan yhteydessä todettiin, kaikki sopimuksen liitteessä mainittujen yleissopimusten mukaiset rikokset eivät edellytä rikoslain 34 a luvun 1 §:n mukaista terroristista tarkoitusta. Tämä estää myös 6 artiklaan liittyvän rikoslain 34 a luvun 4 §:n soveltamisen näihin rikoksiin, koska sen soveltamisen edellytyksenä on liittyminen 1 tai 2 §:ssä tarkoitettuun terroristiseen toimintaan. 2 §:n soveltamisen edellytyksenä on puolestaan tarkoitus tehdä 1 §:n 1 momentin 2–7 kohdassa tai 2 momentissa tarkoitettu rikos. Tämä rikoslain 34 a luvun 1 §:ssä mainittujen rikosten ja yleissopimuksen liitteessä mainittujen yleissopimusten mukaisten rikosten vastaamattomuus koskee kansainvälistä suojelua nauttivia henkilöitä vastaan tehtyä törkeää julkisrauhan rikkomista sekä ydinenergian käyttörikosta. Sopimus edellyttää siten, että rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momenttiin lisätään törkeä julkisrauhan rikkominen (rikoslain 24 luvun 4 §) ja ydinenergian käyttörikos (rikoslain 44 luvun 10 §).

Myöskään yleisvaarallisen rikoksen valmistelua (rikoslain 34 luvun 9 §) ei mainita rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentissa niiden rikosten joukossa, jotka voidaan tehdä terroristisessa tarkoituksessa. Yleissopimuksen 6 ja 7 artiklan asettamat kriminalisointivelvoitteet eivät kuitenkaan edellytä yleisvaarallisen rikoksen valmistelun lisäämistä mainitun momentin johonkin kohtaan.

Pommin hallussa pitäminen ja muut rikoslain 34 luvun 9 §:ssä rangaistavaksi säädetyt tekotavat käytännössä täyttävät terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä rikoslain 34 a luvun 2 §:n 2 kohdan mukaisen terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelun tunnusmerkistön. Rikoslain 34 a luvun 4 §:n 1 momentin mukaan terroristiryhmän toiminnan edistäminen (esimerkiksi yleissopimuksen 6 artiklan mukainen värvääminen ja 7 artiklan mukainen koulutus) voidaan tehdä 2 §:ssä tarkoitettua rikollista toimintaa varten.

On myös huomattava, että rikoslain 34 luvun 9 §:n mukaan yleisvaarallisen rikoksen valmistelu liittyy luvun 1–5 §:ssä tarkoitetun rikoksen tekemiseen. Viimeksi mainituissa pykälissä säädetään rangaistaviksi tuhotyö, liikennetuhotyö, törkeä tuhotyö, terveyden vaarantaminen ja törkeä terveyden vaarantaminen. Nämä rikokset puolestaan mainitaan 34 a luvun 1 §:n 3 ja 5 kohdassa rikoksina, jotka voidaan tehdä terroristisessa tarkoituksessa.

7 artikla. Koulutus terrorismiin. Artiklan 1 kappaleen mukaan "koulutuksella terrorismiin" tarkoitetaan ohjeiden antamista räjähteiden, ampuma-aseiden tai muiden aseiden tai myrkyllisten tai haitallisten aineiden valmistuksessa ja käytössä, tai muiden erityisten menetelmien tai tekniikan käytössä, kun ohjeiden antamisen tarkoituksena on tehdä terrorismirikos tai edistää niiden tekemistä ja koulutuksen antaja on tietoinen siitä, että näin hankittuja taitoja aiotaan käyttää tähän tarkoitukseen. Artiklassa ei katsottu tarpeelliseksi määritellä, mitä räjähteillä, ampuma-aseilla, muilla aseilla tai myrkyllisillä tai haitallisilla aineilla tarkoitetaan. Tässä suhteessa voidaan viitata olemassa oleviin kansainvälisiin sopimuksiin ja kansalliseen lainsäädäntöön.

Kunkin sopimuspuolen on artiklan 2 kappaleen mukaan ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin säätääkseen 1 kappaleen määritelmän mukaisen oikeudenvastaisen ja tahallisen värväyksen terrorismiin rangaistavaksi teoksi valtionsisäisen lainsäädäntönsä nojalla.

Yleissopimuksen 7 artikla edellyttää rikoslakiin samanlaisia muutoksia kuin 6 artikla. Ensiksikin tulee poistaa rikoslain 34 a luvun 4 §:n 1 momentista sen 3 kohtaa koskien rangaistavuuden edellytys ”jos terroristiryhmän toiminnassa tehdään 1 §:ssä tarkoitettu rikos tai sellaisen rikoksen rangaistava yritys taikka 2 §:ssä tarkoitettu rikos”. Toiseksi rikoslain 34 a luvun 1 §:n rikosluetteloihin on lisättävä törkeä julkisrauhan rikkominen ja ydinenergian käyttörikos, koska muuten 7 artiklaan liittyvä rikoslain 34 a luvun 4 § ei voisi tulla niiden osalta sovellettavaksi.

Lisäksi 7 artikla poikkeaa vielä yhdessä suhteessa voimassaolevasta lainsäädännöstä. Rikoslain 34 a luvun 4 § koskee vain terroristiryhmän toiminnan edistämistä. Rikoslain 34 a luvun 6 §:n 2 momentin mukaan terroristiryhmällä tarkoitetaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa tietyn ajan koossa pysyvää rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää. Toisin kuin yleissopimuksen 6 artiklassa, 7 artiklassa ei ole ryhmään liittyvää rajausta, jota rikoslain 34 a luvun 4 §:n 1 momentin 3 kohta edellyttää.

Yksittäisen henkilön terroristisen toiminnan edistämistä koulutusta antamalla ei voida katsoa myöskään avunannoksi terrorismirikokseen. Rangaistavassa avunannossa on rikoslain 5 luvun 6 §:n mukaan kysymys siitä, että ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä. Nyt kysymyksessä oleva koulutus ei välttämättä kuulu laissa olevan avunannon määritelmän piiriin. Lisäksi avunantoa koskevan rikoslain 5 luvun 6 §:n soveltaminen edellyttää, että rikos tai rangaistava yritys tehdään. Kuten edellä on todettu, yleissopimuksen 8 artiklan mukaan teon katsominen koulutukseksi terrorismiin ei edellytä, että terrorismirikos tosiasiallisesti tehdään.

Rikoslain 34 a luvun 4 §:n rajaaminen ryhmän toiminnan edistämiseen perustuu mainitun luvun säätämisen taustalla olevaa Euroopan unionin puitepäätökseen, eikä kyseinen lainkohta sinänsä aseta esteitä muun kuin ryhmälle annettavan koulutuksen terrorismiin säätämiselle rangaistavaksi 7 artiklan edellyttämällä tavalla. Tällaisen pidemmälle menevän kriminalisoinnin toteutukselle on kaksi vaihtoehtoa. Ensinnäkin on ajateltavissa, että 4 § laajennettaisiin koskemaan muutakin kuin ryhmän toiminnan edistämistä. Vaihtoehtona on se, että pykälän 1 momentin 3 kohta erotettaisiin uudeksi pykäläksi tai kysymyksessä olevan pykälän uudeksi momentiksi, koska muutetussa sääntelyssä ei muiden kohtien tavoin olisi ryhmää koskevaa rajausta.

Rikoslain 34 a luvun 4 §:n muuttamista niin, että siitä kokonaan poistetaan ryhmää koskeva rajaus, ei voida pitää perusteltuna. Lisäksi muutoksen toteuttaminen 4 §:n puitteissa on lainsäädäntöteknisesti hankalaa. Pykälä koskee otsikkonsa ja rikosnimikkeensä mukaisesti nimenomaisesti ryhmän toiminnan edistämistä. Pykälän 1 momentin 3 kohdan muuttaminen tai uuden momentin lisääminen pykälään on tästä syystä vaikeata ja voisi johtaa säännöksen epäselvyyteen. Pykälän kohtien voidaan pääosin katsoa olevan sisällöltään ja luonteeltaan sellaisia, että niissä kuvattu toiminta nimenomaan liittyy ryhmän toiminnan edistämiseen. Yksittäisen henkilön toiminnan edistäminen voi olla esimerkiksi avunantoa muihin rikoslain 34 a luvussa rangaistavaksi säädettyihin terrorismirikoksiin edellyttäen, että pääteko on edennyt vähintään rangaistavan yrityksen asteelle. Nyt muutettavan kohdan erottamista omaksi pykäläksi voidaan pitää perusteltuna myös erottamisesta seuraavan havainnollisuuden vuoksi. Näin ollen rikoslain 34 a lukuun tulisi lisätä uusi 4 a §.

8 artikla. Terrorismirikoksen täyttymisen merkityksettömyys. Artiklassa vahvistetaan, että teon katsominen 5–7 artiklassa tarkoitetuksi rikokseksi ei edellytä, että terrorismirikos tosiasiallisesti tehdään. Vastaava määräys sisältyy myös terrorismin rahoituksen vastaisen yleissopimuksen 2 artiklan 3 kappaleeseen.

9 artikla. Liitännäisrikokset. Artiklan 1 kappaleen a ja b kohdat sisältävät velvoitteen säätää rangaistavaksi osallisuus tekijäkumppanina 5–7 artikloissa tarkoitettuun rikokseen sekä muiden järjestäminen tai käskeminen tekemään tällainen rikos. Artiklan 1 kappaleen c kohdan mukaan kriminalisointivelvoite koskee myös myötävaikuttamista yhteisen päämäärän puolesta toimivan ryhmän tekemään yhteen tai useampaan 5–7 artikloissa tarkoitettuun rikokseen. Tällaisen myötävaikuttamisen tulee olla tahallista. Lisäksi edellytetään, että sen tarkoituksena on rikollisen toiminnan tai ryhmän rikollisen päämäärän edistäminen silloin, kun 5–7 artikloissa tarkoitetun rikoksen tekeminen on osa ryhmän toimintaa tai päämäärää, tai että se tapahtuu tietoisena ryhmän aikomuksesta tehdä 5–7 artikloissa tarkoitettu rikos. Kappaleen c kohdan muotoilu vastaa pääpiirteissään EU:n jäsenvaltioiden välillä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta tehdyn yleissopimuksen (EYVL C 313 27.9.1996) 4 artiklan määräystä. Se on viime vuosina hyväksytty myös useisiin YK:n piirissä neuvoteltuihin sopimuksiin.

Mitä tulee 1 kappaleen a kohdan mukaiseen osallisuuden kriminalisointivelvoitteeseen, voidaan viitata rikoslain 5 luvun 3 §:ään, jonka mukaan, jos kaksi tai useammat ovat yhdessä tehneet tahallisen rikoksen, rangaistaan kutakin rikoksen tekijänä. Yleissopimuksen 6 ja 7 artikla asettavat velvoitteen kriminalisoida eräitä tekomuotoja, jotka rikoslain säännösten mukaan ovat yllyttämistä tai avunantoa. Näiden tekomuotojen katsominen jatkossa terrorismirikoksen tekemiseksi eikä yllytykseksi tai avunannoksi johtaisi siihen, että ne tulisivat rikoslain 5 luvun 3 §:n soveltamisalan piiriin. Yleissopimuksen ei kuitenkaan voida katsoa nimenomaisesti velvoittavan tähän.

Rikoslain 17 luvun 1 §:ssä rangaistavaksi säädetty julkinen kehottaminen rikokseen ei voi olla rikoslain 34 a luvun 1§:n mukainen terroristisessa tarkoituksessa tehty rikos. Kun kuitenkin avunanto ja yllytys ensiksi mainittuun rikokseen ovat rangaistavia, artiklan 1 kappaleen b kohdan edellyttämää lainsäädäntötarvetta ei voida katsoa tältä osin olevan. Terroristien värväyksen ja koulutuksen osalta voidaan myös syyllistyä yllytykseen ja avunantoon osallistumalla rikoslain 34 a luvun 4 §:n mukaiseen terroristiryhmän toiminnan edistämiseen. Kysymykseen saattaa tulla myös rikoslain 34 a luvun 2 §:n 1 kohdan mukainen terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu, jos värväyksen tai koulutuksen valmistelutoimenpiteenä tehdään suunnitelmia, 3 §:n mukainen terroristiryhmän johtaminen tai 4 §:n 1 momentin 4 kohdan mukainen toimitilojen tai muiden tilojen hankkiminen terroristiryhmän tarpeisiin esimerkiksi koulutuksen järjestämistä varten.

Edellä on 5 artiklan yhteydessä todettu, että rikoslain 17 luvun 1 § täyttää velvoitteen kriminalisoida julkinen yllytys terrorismirikokseen. 9 artiklan 1 kappaleen c kohdassa säädetään terroristiryhmän toiminnan edistämisen rankaisemisesta puolestaan tavalla, joka pitkälti vastaa rikoslain 34 a luvun 4 §:n sääntelyä terroristiryhmän toiminnan edistämisestä. Mainittua pykälää ei voida kuitenkaan soveltaa rikoslain 17 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun julkiseen kehottamiseen rikokseen, koska julkista kehottamista rikokseen ei mainita 1 §:ssä. 1 kappaleen c kohta edellyttää siten, että rikoslain 17 luvun 1 §:ssä rangaistavaksi säädetty julkinen kehottaminen rikokseen lisätään rikoslain 34 a luvun 1 §:ssä mainittuihin rikoksiin. Tämä on perusteltua myös rikoksen vakavuuden vuoksi.

Artiklan 2 kappaleen mukaan kukin sopimuspuoli ryhtyy tarvittaviin toimiin säätääkseen rangaistavaksi 6 ja 7 artiklassa tarkoitetut teot eli yrityksen värvätä ja kouluttaa terrorismiin. Huomionarvoista on, että 5 artiklassa tarkoitetun julkisen yllyttämisen yritys ei ole rangaistava. Määräykseen sisältyy myös epätavanomainen lisäys, jonka mukaan sopimuspuolten on säädettävä terroristisen värväyksen ja koulutuksen yritys rangaistavaksi valtionsisäisen lainsäädäntönsä nojalla ja sen mukaisesti. Näin tunnustetaan, että rikosoikeuden yleisten oppien määräykset rikoksen yrityksestä voivat eri maissa poiketa merkittävästi toisistaan, mikä voi vaikuttaa myös artiklan toimeenpanoon.

Kun otetaan huomioon se, että värväystä terrorismiin koskevan 6 artiklan ja koulutusta terrorismiin koskevan 7 artiklan mukaiset tekotavat ovat rangaistavia jo yritysasteella rikoslain 34 a luvun 4 §:n 1 momentin 1 ja 3 kohdan ja mahdollisen uuden 4 a §:n nojalla, syytä rikoslain 34 a luvun muuttamiseen ei tältä osin ole.

10 artikla. Oikeushenkilön vastuu. Artiklan 1 kappaleen mukaan kukin sopimuspuoli ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin oikeusperiaatteidensa mukaisesti säätääkseen oikeushenkilön vastuusta, joka liittyy osallisuuteen 5–7 ja 9 artiklassa tarkoitettuun rikokseen. Oikeushenkilön vastuu voi 2 kappaleen mukaan olla sopimuspuolen oikeusperiaatteiden mukaisesti luonteeltaan rikosoikeudellista, siviilioikeudellista tai hallinnollista. Artiklan 3 kappaleessa todetaan, että oikeushenkilön vastuu ei vaikuta rikoksentekijän henkilökohtaiseen rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Artikla sallii oikeushenkilön vastuun järjestämisen kansallisten oikeusperiaatteiden mukaisesti. Rikoslain 34 a luvun 8 §:n mukaan rikoslain 34 a luvussa mainittuihin terrorismirikoksiin sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään. Rangaistusvastuun lisäksi oikeushenkilöä voi kohdata siviilioikeudellisena rikoksen seurauksena vahingonkorvausvastuu. Artikla ei aiheuta velvoitetta Suomen lainsäädännön muuttamiseen.

11 artikla. Seuraamukset ja toimenpiteet. Artiklan 1 kappaleen mukaan kukin sopimuspuoli ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin säätääkseen 5–7 ja 9 artiklassa tarkoitetuista rikoksista sellaiset rangaistukset, jotka ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.

Rikoslain 34 a luvun 4 §:n mukaisista rikoksista voidaan tuomita enintään kahdeksan vuoden vankeusrangaistus. Myös niiden yrityksestä ja osallisuudesta niihin voidaan tuomita rikoslain 5 ja 6 luvun säännösten mukaisesti ankarat rangaistukset. Rikoslain 17 luvun 1 §:n momentin mukaisesta julkisesta kehottamisesta rikokseen voidaan tuomita enintään kahden vuoden vankeusrangaistus. Huomioon on kuitenkin otettava, että kysymys on tapauksesta, jossa terrorismirikosta tai sen rangaistavaa yritystä ei tehdä. Jos rikos tai sen yritys tehdään, kysymys on ankarasti rangaistavasta yllytyksestä. Suomen rikoslainsäädännön voi katsoa täyttävän artiklan 1 kappaleesta johtuvat velvoitteet.

Artiklan 2 kappaleen mukaan aiemmat lainvoimaiset tuomiot, jotka yleissopimuksessa tarkoitetuista rikoksista on annettu muissa valtioissa, voidaan ottaa huomioon määrättäessä valtionsisäisen lainsäädännön mukaista rangaistusta siinä määrin, kuin se on valtionsisäisen lainsäädännön mukaan mahdollista. Kappale ei aseta sopimuspuolelle velvoitetta ottaa huomioon muissa valtioissa annettuja tuomioita.

Rikoslain 6 luvun eräiden säännösten mukaan rangaistuksen määräämisessä voidaan ottaa huomioon aikaisempi rikollisuus tai aikaisemmat rangaistukset. Tämä koskee yhtä koventamisperustetta (5 §:n 5 kohta), valintaa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä (9 §:n 1 momentti) sekä nuorisorangaistuksen (10 a §:n 1 momentin 1 kohta) ja yhdyskuntapalvelun (11 §:n 1 momentti) määräämistä. Näissä säännöksissä ei tehdä eroa sen suhteen, onko aikaisempaan rikollisuuteen syyllistytty tai aikaisemmat rangaistukset tuomittu Suomessa.

Rikoslain 7 luvun säännöksiä yhteisestä rangaistuksesta kielletään soveltamasta toisessa pohjoismaassa tai muussa vieraassa valtiossa määrättyyn seuraamukseen Suomen ja muiden pohjoismaiden välisestä yhteistoiminnasta rikosasioissa annettujen tuomioiden täytäntöönpanossa annetun lain (326/1963) 29 §:ssä sekä kansainvälisestä yhteistoiminnasta eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa annetun lain (21/1987) 18 §:ssä. Tällaiseen lainsäädäntöratkaisuun on päädytty sen vuoksi, että eri maiden rikosten yhtymistä koskevat säännökset poikkeavat huomattavasti toisistaan ja Suomen rikoslain rangaistusten yhdistämistä koskevien säännösten soveltaminen varsinkin niissä tapauksissa, jossa se koskisi vieraassa valtiossa kahdesta tai useammasta rikoksesta tuomittua vapausrangaistusta, olisi erittäin vaikeaa (HE 37/1963, vp. s.6 ja HE 81/1986, s.12). Mitään syytä tämän kannan muuttamiseen tässäkään yhteydessä ei ole varsinkaan sen vuoksi, että 11 artiklan 2 kappale ei velvoita muuttamiseen.

Artiklan 3 kappaleen mukaan kukin sopimuspuoli varmistaa, että oikeushenkilöille, joilla on 10 artiklan mukainen vastuu, määrätään sellaiset rikosoikeudelliset tai muut seuraamukset, jotka ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia, mukaan luettuna taloudelliset seuraamukset.

Nyt kysymyksessä oleva oikeushenkilön vastuu voi toteutua Suomessa edellä kuvatuin tavoin sekä rangaistusvastuuna että vahingonkorvausvastuuna. Rikoslain 9 luvun 5 §:n mukaan oikeushenkilö voidaan tuomita vähintään 850 ja enintään 850 000 euron yhteisösakkoon. Rikoslain 9 luvun 6 §:n 2 momentin yhteisösakon mittaamisperusteina huomioon otetaan muun ohessa rikoksen laji ja vakavuus. Terrorismiin liittyvät rikokset ovat niin vakavia, että niiden yhteydessä yhteisösakon rahamäärän voi olettaa nousevan huomattavaksi. Rikosperusteisella vahingonkorvauksella ei ole Suomessa rangaistuksellista luonnetta. Vahingonkorvauksella pyritään ainoastaan asianomistajalle aiheutuneiden vahinkojen korvaamiseen. Mitään varsinaista 3 kappaleessa mainittua rikoksen vakavuuden huomioon ottamista ja pelotevaikutusta vahingonkorvauksiin ei liity. Oikeushenkilön rangaistusvastuun voidaan rikoslain 9 luvun säännösten perusteella kuitenkin katsoa täyttävän 11 artiklan 3 kappaleen asettamat velvoitteet.

12 artikla. Ehdot ja takeet. Artiklan 1 kappale edellyttää kunkin sopimuspuolen varmistavan, että 5–7 ja 9 artiklan mukaisia rangaistussäännöksiä säädettäessä, täytäntöön pantaessa ja sovellettaessa kunnioitetaan ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn eurooppalaiseen yleissopimukseen, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen ja muuhun kansainväliseen oikeuteen sisältyviä ihmisoikeusvelvoitteita, erityisesti sananvapauteen, yhdistymisvapauteen ja uskonnonvapauteen liittyviä velvoitteita siltä osin kuin näitä yleissopimuksia kyseisen sopimuspuolen osalta sovelletaan. Viittaus sovellettavaan oikeuteen on tarpeen siksi, että sopimus on avoinna allekirjoitettavaksi myös sellaisille valtioille, jotka eivät ole Euroopan neuvoston jäsenmaita eivätkä näin ollen myöskään EN:n ihmisoikeussopimuksen osapuolia.

Artiklan 2 kappaleen mukaan 5–7 ja 9 artiklan mukaisia rangaistussäännöksiä säädettäessä, täytäntöön pantaessa ja sovellettaessa on lisäksi noudatettava suhteellisuusperiaatetta, ottaen huomioon säännösten oikeutetun päämäärän ja tarpeellisuuden demokraattisessa yhteiskunnassa, eikä tässä yhteydessä saisi esiintyä minkäänlaista mielivaltaista, syrjivää tai rasistista kohtelua.

13 artikla. Terrorismin uhreille annettava suojelu, korvaukset ja tuki. Artikla sisältää yleisluonteisen velvoitteen suojella ja tukea alueellaan harjoitetun terrorismin uhreja. Artiklan mukaan kukin sopimuspuoli ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin suojellakseen ja tukeakseen alueellaan harjoitetun terrorismin uhreja. Näihin toimenpiteisiin voi sisältyä soveltuvien kansallisten järjestelmien ja valtionsisäisen lainsäädännön mukaan muun muassa terrorismin uhreille ja heidän lähimmille perheenjäsenilleen annettavaa taloudellista apua ja korvauksia.

Suomen lainsäädännön perusteella rikosten uhrien suojelu ja tukeminen voivat koskea myös oikeusapua ja muuta avustamista oikeudenkäynnissä sekä rikosperusteista vahingonkorvausta samoin kuin todistajansuojelua.

Terrorismin uhrien taloudellinen asema saattaa käytännössä olla sellainen, että heillä on oikeus saada oikeusapua valtion varoin, mistä säädetään oikeusapulaissa (257/2002). Sen 1 §:n mukaan oikeusapuun kuuluvat oikeudellinen neuvonta, tarpeelliset toimenpiteet sekä avustaminen tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa sekä vapautus eräistä asian käsittelyyn liittyvistä menoista.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL 689/1997) 2 luvun 1 a §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä eräiden rikosten käsittelyn yhteydessä asianomistajalle oikeudenkäyntiavustajan esitutkintaa ja, silloin kun asianomistajalla on vaatimuksia virallisen syyttäjän ajamassa asiassa, oikeudenkäyntiä varten. ROL 2 luvun 3 §:n mukaan sellaiselle 1 a §:ssä tarkoitetun rikoksen asianomistajalle, joka ei esitä oikeudenkäynnissä vaatimuksia ja jota kuullaan henkilökohtaisesti asian selvittämiseksi sekä jonka voidaan katsoa tarvitsevan tukea esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä, voidaan 1 a §:ssä mainituin edellytyksin määrätä tehtävän hoitamiseen tukihenkilö, jolla on riittävä pätevyys. Terrorismirikokset ovat yleensä ROL 2 luvun 1 a §:n 3 kohdassa tarkoitettuja henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvia rikoksia. Rikosoikeudenkäyntiä koskeviin uudistuksiin kuuluu myös se, laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä terrorisminkin uhrille voidaan määrätä sekä oikeudenkäyntiavustaja että tukihenkilö, mikä on omiaan parantamaan asianomistajan asemaa rikosasian käsittelyssä.

Oikeudenkäynnissä kuultavien henkilöiden suojaamiseen on viime vuosina Suomessa kiinnitetty enenevästi huomiota. Rikoslain 15 luvun 9 §:ssä säädetään rangaistavaksi oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen. Rikosoikeudenkäyntiä koskevat useat menettelysäännökset, joilla pyritään turvaamaan sitä, että kuultava voi antaa kertomuksensa turvallisesti. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 34 §:n1 momentin 1 kohdan mukaan asianomistajaa voidaan kuulla pääkäsittelyssä asianomaisen tai muun henkilön läsnä olematta, jos tuomioistuin harkitsee tämän soveliaaksi ja menettely on tarpeen kuultavan taikka tällaiseen henkilöön rikoslain 15 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevan henkilön suojaamiseksi henkeen tai terveyteen kohdistuvalta uhalta.

Henkeen tai terveyteen kohdistuvalta uhalta suojaamista varten oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 34 a §:n nojalla asianomistajaa voidaan kuulla pääkäsittelyssä hänen henkilökohtaisesti läsnä olematta myös käyttäen videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, jossa istuntoon osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys keskenään. ROL 5 luvun 3 §:n 2 momentissa ja oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 16 §:n 1 momentissa lisäksi rajoitetaan niitä tietoja, joita asianomistajista on haastehakemuksen ja valituksen yhteydessä annettava.

Lukuisilla muillakin lainsäännöksillä voidaan turvata asianomistajan ja hänen läheisensä turvallisuutta. Vuoden 1999 alussa voimaan tulleen lähestymiskiellosta annetun lain (898/1998) pyrkimyksenä on muun ohessa kohentaa itsensä uhatuiksi tuntevien henkilöiden oikeusturvaa. Poliisilain (493/1995) 14 §:ssä säädetään kotirauhan häiritsijän poistamisesta. Mainitun lain 20 §:n 1 momentin mukaan poliisimiehellä on oikeus poistaa paikalta henkilö, jos hänen uhkauksistaan tai muusta käyttäytymisestään voidaan päätellä, että hän todennäköisesti syyllistyisi henkeen, terveyteen, vapauteen, kotirauhaan tai omaisuuteen kohdistuvaan rikokseen.

Väestötietolain (507/1993) 25 §:n 4 momentin mukaan maistraatti voi määrätyksi ajaksi määrätä, ettei tietoa henkilön kotikunnasta tai siellä olevasta asuinpaikasta taikka tilapäisestä asuinpaikasta saa luovuttaa muille kuin viranomaisille. Edellytyksenä on, että pyynnön esittävällä on perusteltu syy epäillä itsensä tai perheensä terveyden tai turvallisuuden tulevan uhatuksi. Viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 11 §:n 2 momentin 7 kohdan mukaan asianosaisella ei ole oikeutta muun ohessa todistajan tai asianomistajan salassa pidettäviin yhteystietoihin, jos tiedon antaminen vaarantaisi todistajan tai asianomistajan turvallisuutta, etuja tai oikeuksia.

Vuoden 2000 alussa voimaan tullut laki turvatarkastuksista tuomioistuimissa (1121/1999) sisältää säännöksiä tuomioistuimissa asioivien henkilöiden turvallisuudesta. Rikosasioiden käsittelyssä mukana olevien henkilöiden turvallisuuden edistämiseen pyritään myös vankeuslain (767/2005) 19 luvun 4 § 1momentilla, jonka mukaan vangin vapauttamisesta ja laitoksesta poistumisesta saadaan määrätyin edellytyksin ilmoittaa asianomistajalle tai muulle henkilölle, jos on perusteltua syytä epäillä, että vanki syyllistyy ilmoituksen kohteena olevan tai hänelle läheisen henkilön henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvaan rikokseen. Suomen lainsäädännön voi katsoa täyttävän yleissopimuksen 13 artiklan ensimmäisen virkkeen asettamat yleisluontoiset velvoitteet.

Yleissopimuksen 13 artiklan toisen virkkeen osalta voidaan todeta se, että terrorismirikosten asianomistajille on muiden rikosten asianomistajien tapaan oikeus saada vahinkonsa täysimääräisesti korvatuksi. Asianomistajan pääsemistä oikeuksiinsa edistää se, että hänellä on käytännössä näissä rikosasioissa aina oikeudenkäyntiavustaja. Suomessa rikosvahinkojen korvaamisen toteutumista edistää myös se, että rikokseen perustuva vaatimus voidaan esittää virallisen syyttäjän vireille paneman rikosasian käsittelyssä ilman, että asianomistajan täytyy panna vireille vahingonkorvausta koskeva erillinen oikeudenkäynti.

Vahingonkorvauslain (412/1974) säännösten mukaisesti terrorismirikosten asianomistajilla on yleinen oikeus saada vahingonkorvaus rikokseen syyllistyneeltä. Vahingonkorvauslaissa ei säädetä mitään nyt kysymyksessä oleviin rikoksiin liittyviä tekoon, tekijään tai asianomistajaan liittyviä erityisedellytyksiä korvausvelvollisuuden tuomitsemista silmällä pitäen. Vahingonkorvausoikeuden käytännön toteutumista turvaa se, että asianomistaja voi myös hakea eräistä vahingoista Valtiokonttorilta valtion varoista maksettavaa rikosvahinkolain (935/1973) mukaista korvausta,

14 artikla. Lainkäyttövalta. Artiklan 1 kappaleessa asetetaan sopimuspuolille velvoite ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin yleissopimuksessa tarkoitettujen rikosten saattamiseksi lainkäyttövaltaansa, kun

a) rikos tehdään kyseisen sopimuspuolen alueella,

b) rikos tehdään kyseisen sopimuspuolen lippua käyttävällä aluksella tai lentokoneessa, joka on rekisteröity kyseisen sopimuspuolen lainsäädännön mukaisesti,

c) rikoksen tekee kyseisen sopimuspuolen kansalainen.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuoli voi myös saattaa yleissopimuksessa tarkoitetut rikokset lainkäyttövaltaansa eräissä muissakin tapauksissa.

Rikoslain 1 luvun 1 §:n mukaan Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Rikoslain 1 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan suomalaisessa aluksessa tai ilma-aluksessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia, jos rikos on tehty

1) aluksen ollessa aavalla merellä tai millekään valtiolle kuulumattomalla alueella taikka ilma-aluksen ollessa tällaisella alueella tai sen yläpuolella taikka

2) aluksen ollessa vieraan valtion alueella taikka ilma-aluksen ollessa tällaisella alueella tai sen yläpuolella ja rikoksen on tehnyt aluksen päällikkö tai sen miehistön jäsen taikka sen matkustaja tai matkalla muutoin mukana oleva henkilö.

Rikoslain 1 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan Suomen lakia sovelletaan myös suomalaisen aluksen tai ilma-aluksen päällikön tai sen miehistön jäsenen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen, jos tekijä teollaan on rikkonut hänelle aluksen päällikkönä tai miehistön jäsenenä lain mukaan kuuluvaa erityistä velvollisuutta.

Suomen rikoslaki on soveltamisalaltaan hieman suppeampi kuin mitä 14 artiklan 1 kappale edellyttää. Suomen rikoslakia ei voida soveltaa suomalaisessa aluksessa tai ilma-aluksessa tehtyyn rikokseen, joka on tehty aluksen ollessa vieraan valtion alueella tai ilma-aluksen ollessa vieraan valtion alueen yläpuolella, jos rikoksen on tehnyt muu kuin rikoslain 1 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettu henkilö. Tämän kohdan soveltamisalan ulkopuolelle jäävät esimerkiksi satamassa olevalla aluksella vierailevat henkilöt, lentokentällä olevassa ilma-aluksessa työskentelevät miehistöön kuulumattomat henkilöt taikka liikkeellä olevassa aluksessa oleskelevat luotsit.

Rikoslain 1 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Jos rikos on tehty millekään valtiolle kuulumattomalla alueella, rangaistavuuden edellytyksenä on, että teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Rikoslain 34 a luvun terrorismirikokset ovat sellaisia rikoksia samoin kuin rikoslain 17 luvun 1 §:ssä rangaistavaksi säädetty julkinen kehottaminen rikokseen.

Suomalaisessa aluksessa tai ilma-aluksessa tehtyyn rikokseen liittyvällä edellä mainitulla vähäisellä poikkeamisella yleissopimuksen velvoitteesta ei ole käytännön merkitystä rikoslain 34 a luvussa rangaistavaksi säädettyjen rikosten kannalta, koska ne on rikoslain 1 luvun 7 §:n 3 momentissa säädetty kansainvälisiksi rikoksiksi. Suomen lakia sovelletaan tekopaikan laista riippumatta myös Suomen ulkopuolella tehtyyn terrorismirikokseen. Tämä ei koske yleissopimuksen 5 artiklan mukaista julkista yllytystä terrorismirikokseen. Tämä ongelma poistuu, jos rikoslain 17 luvun 1 §:ssä rangaistavaksi säädetty julkinen kehottaminen rikokseen ehdotetulla tavalla lisätään rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momenttiin niiden rikosten joukkoon, jotka voidaan tehdä terroristisessa tarkoituksessa. Vastaavanlaista kriminalisointivajetta poistaisi myös se, että 6 ja 7 artiklan velvoittamana mainittuun momenttiin lisättäisiin törkeä julkisrauhan rikkominen ja ydinenergian käyttörikos.

Artiklan 3 kappaleen mukaan kukin sopimuspuoli ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin yleissopimuksessa tarkoitettujen rikosten saattamiseksi lainkäyttövaltaansa silloin, kun rikoksesta epäilty on kyseisen sopimuspuolen alueella eikä se luovuta kyseistä henkilöä toiselle sopimuspuolelle, jolla on lainkäyttövalta sellaisen toimivaltasäännöksen perusteella, joka sisältyy myös luovutuspyynnön vastaanottaneen valtion lainsäädäntöön.

Suomen lainsäädäntö mahdollistaa laajasti rikoksentekijöiden luovuttamisen nyt kysymyksessä olevien rikosten takia erityisesti niiden vakavuuden vuoksi. Luovuttamisen edellytyksistä ja ehdoista säädetään rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä annetun lain (270/1960) 2–7 §:ssä, rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (1286/2003; EU-luovuttamislaki) 2–10 §:ssä ja rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain (456/1970, yleinen luovuttamislaki) 2–12 §:ssä.

Jos luovuttamispyyntöön ei suostuta, nyt kysymyksessä oleva rikos kuuluu Suomen lainkäyttövaltaan. Rikoslain 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Luvun 8 §:n mukaan Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, josta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus, sovelletaan Suomen lakia, jos valtio, jonka alueella rikos on tehty, on rikoksen johdosta esittänyt pyynnön rikoksentekijän luovuttamisesta, mutta pyyntöön ei ole suostuttu. Kysymyksessä olevat rikokset ovat sellaisia, joista voidaan tuomita yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Kappaletta ei voida pitää ongelmallisena Suomen lainsäädännön kannalta.

Artiklan 4 kappaleen mukaan yleissopimus ei sulje pois mitään valtionsisäisen lainsäädännön mukaisesti harjoitettua rikosoikeudellista lainkäyttövaltaa. 5 kappale koskee tilanteita, joissa useampi kuin yksi sopimuspuoli katsoo olevansa toimivaltainen. Kappaleen mukaan sopimuspuolten on tarvittaessa neuvotteluteitse ratkaistava, missä valtiossa syytetoimiin on tarkoituksenmukaisinta ryhtyä.

15 artikla. Tutkintavelvollisuus. Artikla sisältää 5–7 ja 9 artiklassa tarkoitetun rikoksen tehneen tai sellaisesta rikoksesta epäillyn henkilön säilöön ottamista ja rikostutkinnan aloittamista koskevia tavanomaisia määräyksiä. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolen on saatuaan tiedon siitä, että tällainen henkilö voi olla sen alueella, ryhdyttävä valtionsisäisen lainsäädäntönsä mukaisesti tarvittaviin toimenpiteisiin tutkiakseen asian. Artiklan 2 kappale koskee tilannetta, jossa sopimuspuolen alueella on rikoksentekijä tai rikoksesta epäilty. Sopimuspuolen on, jos olosuhteet edellyttävät sitä, ryhdyttävä valtionsisäisen lainsäädäntönsä mukaisesti tarvittaviin toimenpiteisiin varmistaakseen kyseisen henkilön läsnäolon syytteeseen asettamista tai rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista varten.

Artiklan 3 kappaleen mukaan jokaisella, johon kohdistetaan 2 kappaleessa tarkoitettuja toimenpiteitä, on oikeus saada viipymättä yhteys lähimpään sen valtion asianmukaiseen edustajaan, jonka kansalainen hän on tai jolla muuten on oikeus suojella hänen oikeuksiaan tai, jos hän on kansalaisuudeton henkilö, sen valtion edustajaan, jossa hänellä on kotipaikka. Kappaleen nojalla hänellä on myös oikeus tavata kyseisen valtion edustaja ja saada tietoa edellä mainituista oikeuksistaan.

Artiklan 4 kappaleen mukaan 3 kappaleessa tarkoitettuja yhteydenpito-, tapaamis- ja tiedonsaantioikeuksia käytetään sen valtion lakien ja määräysten mukaisesti, jonka alueella rikoksentekijä tai rikoksesta epäilty on. Edellytyksenä on kuitenkin, että nämä lait ja määräykset mahdollistavat 3 kappaleen mukaisten oikeuksien tarkoituksen täysimääräisen toteutumisen. Artiklan 5 kappaleessa turvataan sopimuspuolen oikeus pyytää Punaisen ristin kansainvälistä komiteaa olemaan yhteydessä rikoksesta epäiltyyn ja tapaamaan hänet, milloin rikoksesta epäilty on kyseisen valtion kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö, jolla on kotipaikka kyseisen valtion alueella, ja valtio käyttää tällä perusteella lainkäyttövaltaansa.

16 artikla. Yleissopimuksen soveltamatta jättäminen. Artikla rajaa sopimuksen ulkopuolelle yhdessä valtiossa tapahtuneet teot, joilla ei ole liittymäkohtia muihin valtioihin. Vastaava määräys sisältyy myös aikaisempiin terrorisminvastaisiin yleissopimuksiin. Artiklan mukaan sopimusta ei sovelleta, kun rikos tehdään yhden valtion alueella, rikoksesta epäilty on kyseisen valtion kansalainen ja rikoksesta epäilty tavataan kyseisen valtion alueella eikä muulla valtiolla ole yleissopimuksen 14 artiklan 1 tai 2 kappaleen nojalla perustetta käyttää lainkäyttövaltaansa. Yhteen valtioon rajoittuvat teotkin kuuluvat siten sopimuksen piiriin, jos jollain muulla valtiolla olisi sopimuksen 14 artiklan 1 tai 2 kappaleen nojalla perusteita käyttää lainkäyttövaltaansa rikoksen suhteen, esimerkiksi teko olisi tehty tarkoituksessa pakottaa tämä valtio tekemään jotain tai pidättymään jostain toimesta. Oikeusapua ja poliittisia rikoksia koskevan poikkeuksen kieltoa sekä siihen liittyvää syrjintälauseketta koskevia määräyksiä 17 ja 20–22 artiklassa voidaan kuitenkin soveltaa myös silloin, kun mikään kansainvälistä liittymäkohtaa koskevista ehdoista ei täyty

17 artikla. Kansainvälinen yhteistyö rikosoikeudellisissa asioissa. Artikla koskee oikeusapua 5–7 ja 9 artiklassa tarkoitettuihin rikoksiin liittyvän tutkinnan, niitä koskevan oikeudenkäynnin tai rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamisen yhteydessä. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet sitoutuvat antamaan toisilleen mahdollisimman laajaa oikeusapua edellä mainituissa yhteyksissä mukaan luettuna apu sopimuspuolten hallussa olevan ja näissä menettelyissä tarvittavan todistusaineiston hankkimisessa.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolet hoitavat 1 kappaleen mukaiset velvoitteensa voimassa olevien keskinäistä oikeusapua koskevien sopimusten tai muiden yhteisesti sopimiensa järjestelyjen mukaisesti. Tällaisten sopimusten tai järjestelyjen puuttuessa sopimuspuolet sitoutuvat antamaan toisilleen muuta apua valtionsisäisen lainsäädäntönsä mukaisesti.

Artiklan 3 kappale koskee yhteistyötä tapauksissa, joissa oikeushenkilö voidaan asettaa vastuuseen pyynnön esittäneessä sopimuspuolen alueella tämän yleissopimuksen 10 artiklan mukaisesti. Kappaleen mukaan sopimuspuolet sitoutuvat rikostutkinnan tai oikeudenkäynnin yhteydessä niin laajaan yhteistyöhön kuin pyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen lakien, sopimusten tai järjestelyiden mukaisesti on mahdollista. Artiklan 4 kappaleen mukaan kukin sopimuspuoli voi harkita ylimääräisten järjestelmien perustamista jakaakseen muiden sopimuspuolten kanssa tietoa tai todistusaineistoa, jota tarvitaan rikosoikeudellisen, siviilioikeudellisen tai hallinnollisen vastuun määräämiseksi 10 artiklan mukaisesti.

Artikla ei ole ongelmallinen Suomen lainsäädännön kannalta. Suomi on liittynyt keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen (SopS 30/1981). Lisäksi laki kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa (4/1994) mahdollistaa rikosasian käsittelyyn liittyvän oikeusavun antamisen ilman, että välttämättä edellytettäisiin vastavuoroisuutta. Siten Suomi voisi sisäisen lainsäädäntönsä perusteella antaa oikeusapua myös sellaiselle sopimuspuolelle, jonka kanssa sillä ei ole oikeusapusopimusta.

18 artikla. Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen tai syytetoimiin ryhtyminen. Artikla sisältää terrorisminvastaisissa yleissopimuksissa yhdenmukaisen luovuta tai tuomitse -velvoitteen. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolella, jonka alueella rikoksesta epäilty tavataan, ja jolla on 14 artiklan mukaisesti lainkäyttövalta, on velvollisuus saattaa tapaus viipymättä toimivaltaisten viranomaistensa käsiteltäväksi syyttämistä varten ellei se luovuta kyseistä henkilöä tuomittavaksi toimivaltaiseen valtioon. Velvollisuus luovuttaa tai tuomita on 14 artiklan soveltamisalaan kuuluvissa tapauksissa poikkeukseton ja riippumaton siitä, onko rikos tehty kyseisen valtion alueella.

Artiklan 2 kappaleessa täsmennetään, että luovuttamiseksi luovuta tai tuomitse -velvoitteen mielessä katsotaan myös ehdollinen luovuttaminen, mikäli sopimuspuolella on valtionsisäisen lainsäädäntönsä nojalla oikeus luovuttaa oma kansalaisensa ainoastaan sillä ehdolla, että tämä palautetaan kyseiseen valtioon suorittamaan rangaistusta. Edellytyksenä on lisäksi, että tämä valtio ja luovuttamispyynnön esittänyt valtio sopivat tästä mahdollisuudesta ja muista tarpeellisiksi katsomistaan ehdoista, missä tapauksessa tällä tavoin ehdollinen luovuttaminen riittää vapauttamaan valtion 1 kappaleessa tarkoitetusta velvoitteesta.

19 artikla. Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen. Artikla sisältää rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevia tavanomaisia määräyksiä, joiden tarkoituksena on yksinkertaistaa luovuttamismenettelyä ja mahdollistaa terroritekoihin syyllisten tuomitseminen siinä valtiossa, johon kyseisellä rikoksella on eniten liittymäkohtia. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet katsovat sopimuksen 5–7 ja 9 artiklassa tarkoitettujen rikosten kuuluvan rikoksiin, joiden johdosta rikoksentekijä voidaan luovuttaa ennen yleissopimuksen voimaantuloa sopimuspuolien välillä voimassa olleiden rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamissopimusten mukaisesti. Sopimuspuolet sitoutuvat lisäksi sisällyttämään nämä rikokset kaikkiin niiden välillä myöhemmin tehtäviin luovuttamista koskeviin sopimuksiin rikoksina, joiden johdosta rikoksentekijä voidaan luovuttaa.

Artiklan 2 kappale koskee tapauksia, joissa sopimuspuoli asettaa rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamisen ehdoksi, että on olemassa sitä koskeva sopimus. Jos tällainen sopimuspuoli saa luovuttamispyynnön toiselta sopimuspuolelta, jonka kanssa sillä ei ole rikoksen johdosta tapahtuvaa kahdenvälistä luovuttamissopimusta, se voi harkintansa mukaan katsoa tämän yleissopimuksen luovuttamisen oikeusperustaksi 5–7 ja 9 artiklassa tarkoitettujen rikosten osalta Luovuttaminen tapahtuu silloin luovuttamispyynnön vastaanottaneen valtion lainsäädännössä määrättyjen muiden ehtojen mukaisesti.

Artiklan 3 kappaleen mukaan ne sopimuspuolet, jotka eivät aseta rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamisen ehdoksi sopimuksen olemassaoloa, tunnustavat keskenään 5–7 ja 9 artiklassa tarkoitetut rikokset rikoksiksi, joiden johdosta rikoksentekijä voidaan luovuttaa. Luovuttaminen tapahtuu tällöinkin luovuttamispyynnön vastaanottaneen valtion lainsäädännössä määrättyjen ehtojen mukaisesti. Artiklan 4 kappaleen mukaan yleissopimuksen 5–7 ja 9 artiklassa tarkoitettuja rikoksia käsitellään tarvittaessa siten kuin ne olisi niiden tekopaikan lisäksi tehty myös niiden valtioiden alueella, jotka ovat saattaneet ne lainkäyttövaltaansa 14 artiklan mukaisesti.

Artiklan 5 kappaleen mukaan kaikkien sopimuspuolien välisten rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevien sopimusten ja järjestelyjen määräykset, jotka koskevat 5–7 ja 9 artiklassa tarkoitettuja rikoksia, katsotaan muutetuiksi sopimuspuolien välillä siinä määrin kuin ne ovat ristiriidassa tämän yleissopimuksen kanssa.

20 artikla. Poliittista poikkeusta koskevan määräyksen soveltamatta jättäminen. Artiklan 1 kappaleen mukaan mitään yleissopimuksen 5–7 ja 9 artiklassa tarkoitetuista rikoksista ei pidetä poliittisena rikoksena, poliittiseen rikokseen liittyvänä rikoksena eikä poliittisista vaikuttimista tehtynä rikoksena päätettäessä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta tai keskinäisestä oikeusavusta. Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuoli voi tehdä varauman, jonka mukaan se varaa itselleen oikeuden olla soveltamatta 1 kappaleen määräyksiä eräin rajoituksin.

Käsitellessään rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen ja terrorismin vastustamista koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen (SopS 16/1990) tehtyjen varaumien poistamista koskevaa hallituksen esitystä (HE 209/2001 vp) perustuslakivaliokunta ei ole pitänyt eurooppalaiseen terrorismisopimukseen liittyvän, poliittisia rikoksia koskevan varauman poistamista ongelmallisena silloinkaan, kun kyse on luovuttamisesta Euroopan unionin ulkopuoliseen valtioon. Perusteena on ollut se, että sopimukset eivät velvoita Suomea luovuttamaan maahan, jossa häntä uhkaisi kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu. ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin luovuttaminen on kielletty perustuslain 2 luvun 9 §:n 4 momentissa. Luovuttamistilanteessa henkilöä suojaavat myös yleisen luovuttamislain 7 ja 8 §:n säännökset luovuttamisesta kieltäytymisestä. Varaumien poistamista ei siten ole pidetty perustuslain kannalta ongelmallisena (PeVL 61/2001 vp). Perustuslaista johtuvaa estettä ei näyttäisi olevan myöskään sille, että Suomi hyväksyisi artiklan 1 kappaleen velvoitteen ilman 2 kappaleen mahdollistamaa varaumaa.

Lisäksi voidaan todeta, että terrorismin vastustamista koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen liittyvän varauman poistamisen yhteydessä esitettyjä perusteita siitä, ettei Suomella enää tarvitse olla mahdollisimman laajaa harkintavaltaa poliittisten rikosten osalta, voidaan pitää perusteena sille, ettei myöskään nyt kysymyksessä olevan artiklan 1 kappaletta voida pitää Suomen kannalta ongelmallisena.

Artiklan 1 kappaleen hyväksymisellä ei ole myöskään vaikutusta Suomen kansalaisen asemaan rikoksen johdosta tapahtuvassa luovuttamisessa, koska yleinen luovuttamislaki ei mahdollista Suomen kansalaisen luovuttamista ja EU-luovuttamislaissa poliittisesta rikoksesta on kieltäytymisperusteena luovuttu. Suomella aikaisemmassa lausunnossa todetun mukaisesti säilyy useita luovuttamisen kieltäytymisperusteita.

On lisäksi huomattava, että yleissopimuksen 21 artiklan 1 kappaleen mukaan yleissopimuksen määräysten ei tulkita velvoittavan luovuttamaan rikoksen johdosta tai antamaan keskinäistä oikeusapua, jos pyynnön vastaanottaneella sopimuspuolella on perusteltua syytä uskoa, että 5–7 tai 9 artiklassa tarkoitetun rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevan pyynnön tarkoituksena on henkilön syyttäminen tai rankaiseminen hänen rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, etnisen alkuperänsä tai poliittisen mielipiteensä vuoksi, tai jos pyynnön noudattaminen vaikeuttaisi kyseisen henkilön asemaa jostakin tällaisesta syystä.

Artiklan 3–5 kappaleet koskevat menettelyä varauman perumiseksi, varaumaa koskevia ehtoja ja varauman voimassaoloa. Varauma on voimassa kolmen vuoden ajan siitä päivästä lukien, jona yleissopimus on tullut varauman tehneen sopimuspuolen osalta voimaan. Varauma voidaan kuitenkin uudistaa samanpituiselle ajanjaksolle. Artiklan 6–8 kappaleet koskevat menettelyä, jonka mukaan varauman tehneen ja sen nojalla luovutuksesta kieltäytyneen sopimuspuolen on saatettava kyseinen rikosasia poikkeuksetta ja viipymättä toimivaltaisten viranomaistensa käsiteltäväksi syyttämistä varten ja annettava oikeudenkäynnin lopputulos ilman aiheetonta viivytystä tiedoksi pyynnön esittäneelle valtiolle ja Euroopan neuvoston pääsihteerille. Jos asiaratkaisun sisältävää oikeuden päätöstä ei ole tehty kohtuullisen ajan kuluessa, luovutuspyynnön esittänyt valtio voi antaa asian tiedoksi Euroopan neuvoston pääsihteerille, joka saattaa sen 30 artiklassa määrätyn sopimuspuolten konsultatiivisen kokouksen käsiteltäväksi. Konsultatiivinen komitea antaa asiasta lausuntonsa Euroopan neuvoston ministerikomitean käsittelyä varten.

21 artikla. Syrjintää koskeva lauseke. Yleissopimuksen 21 artikla sisältää niin kutsutun syrjintälausekkeen, joka liittyy läheisesti poliittisia rikoksia koskevan poikkeuksen kieltoon 20 artiklassa ja mahdollistaa ihmisoikeusnäkökohtien huomioonottamisen luovutuspäätöstä koskevassa harkinnassa. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuoli voi kieltäytyä luovuttamasta henkilöä 5–7 tai 9 artiklassa tarkoitettujen rikosten johdosta tai antamasta keskinäistä oikeusapua tällaisiin rikoksiin liittyen, jos on perusteltua syytä uskoa, että luovuttamista tai oikeusapua koskevan pyynnön tarkoituksena on henkilön asettaminen syytteeseen tai tuomitseminen hänen rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, etnisen alkuperänsä tai poliittisen mielipiteensä vuoksi, tai jos pyynnön noudattaminen vaikeuttaisi kyseisen henkilön asemaa tällaisesta syystä.

Artiklan 2 kappaleen mukaan yleissopimuksen määräysten ei tulkita velvoittavan luovuttamaan rikoksen johdosta, jos luovuttamispyynnön kohteena oleva henkilö on vaarassa joutua kidutuksen tai epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen uhriksi. 3 kappaleen mukaan yleissopimuksen määräysten ei myöskään tulkita velvoittavan luovuttamaan rikoksen johdosta, jos luovuttamispyynnön kohteena oleva henkilö on vaarassa saada kuolemanrangaistuksen tai, luovuttamispyynnön vastaanottaneen valtion lainsäädännöstä riippuen, jos hän on vaarassa saada elinkautisen vankeusrangaistuksen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen vapauteen. Lisäedellytyksenä 3 kappaleen mukaisissa tapauksissa on, että pyynnön vastaanottaneella valtiolla ei ole sovellettavien rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevien sopimusten nojalla velvoitetta luovuttamiseen siinä tapauksessa, että se ei saa pyynnön esittäneeltä valtiolta riittäviä takeita siitä, että rikoksentekijälle ei määrätä kuolemanrangaistusta tai että kuolemanrangaistusta ei panna täytäntöön, jos sellainen määrätään, tai että kyseiselle henkilölle ei määrätä elinkautista vankeusrangaistusta ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen vapauteen.

22 artikla. Oma-aloitteinen tietojen antaminen. Artiklan mukaan sopimuspuolen toimivaltaiset viranomaiset voivat ilman ennakkopyyntöä antaa toisen sopimuspuolen toimivaltaisille viranomaisille oman rikostutkintansa yhteydessä saatuja tietoja harkitessaan sen artiklan edellyttämällä tavalla tarkoituksenmukaiseksi rikostutkinnan tai oikeudenkäynnin aloittamiseksi tai edistämiseksi tässä toisessa sopimuspuolessa. Tiedot antava sopimuspuoli voi valtionsisäisen lainsäädäntönsä mukaisesti asettaa tiedot vastaanottavalle sopimuspuolelle niiden käyttöä koskevia ja vastaanottavaa valtiota sitovia ehtoja.

Artiklan 4 kappaleen mukaan sopimuspuoli voi kuitenkin antaa Euroopan neuvoston pääsihteerille selityksen, jonka mukaan se varaa itselleen oikeuden olla noudattamatta tiedot antavan sopimuspuolen asettamia tietojen käyttöä koskevia ehtoja, jollei se saa etukäteen tietoa annettavien tietojen luonteesta ja suostu niiden toimittamiseen.

23 artikla. Allekirjoitus ja voimaantulo. Artiklan mukaan yleissopimus on avoinna allekirjoittamista varten Euroopan neuvoston jäsenvaltioille, Euroopan yhteisölle ja sopimuksen valmisteluun osallistuneille Euroopan neuvoston ulkopuolisille valtioille.

Yleissopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun on kulunut kolme kuukautta siitä päivästä, jona kuusi valtiota, joista vähintään neljä on Euroopan neuvoston jäsenvaltioita, on ilmaissut suostumuksensa tulla yleissopimuksen sitomaksi 2 kappaleen määräysten mukaisesti. Sellaisen allekirjoittajan osalta, joka ilmaisee myöhemmin suostumuksensa tulla yleissopimuksen sitomaksi, se tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun on kulunut kolme kuukautta siitä päivästä, jona kyseinen valtio on hyväksynyt tai ratifioinut sopimuksen.

24 artikla. Yleissopimukseen liittyminen. Artiklan mukaan Euroopan neuvoston ministerikomitea voi yleissopimuksen voimaantulon jälkeen ja sopimuspuolien suostumuksella kutsua Euroopan neuvoston ulkopuolisen valtion, joka ei ole osallistunut yleissopimuksen valmisteluun, liittymään siihen. Sellaisen valtion osalta, joka liittyy yleissopimukseen 1 kappaleen määräysten perusteella, yleissopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun on kulunut kolme kuukautta siitä päivästä, jona liittymiskirja on talletettu Euroopan neuvoston pääsihteerin huostaan.

25 artikla. Alueellinen soveltaminen. Artiklan 1 kappaleen mukaan valtio tai Euroopan yhteisö voi yleissopimuksen allekirjoittaessaan tai tallettaessaan ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa määrittää alueen tai alueet, joihin yleissopimusta sovelletaan. 2 kappaleen mukaan sopimuspuoli voi myöhemmin ilmoittaa yleissopimuksen soveltamisen laajentamisesta koskemaan myös selityksessä mainittua aluetta. Sellaisen alueen osalta yleissopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun on kulunut kolme kuukautta siitä päivästä, jona Euroopan neuvoston pääsihteeri on vastaanottanut selityksen. Artiklan 3 kappaleen mukaan 1 ja 2 kappaleen nojalla annetut selitykset voidaan myös peruuttaa.

26 artikla. Yleissopimuksen vaikutukset. Artiklan 1 kappaleessa todetaan yleissopimuksen täydentävän sopimuspuolien välillä sovellettavia monen- ja kahdenvälisiä sopimuksia, ja luetellaan tässä yhteydessä muutamia Euroopan neuvoston sopimuksia.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolilla, jotka ovat jo tehneet keskenään sopimuksen yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvista asioista tai ovat muuten järjestäneet keskinäiset suhteensa niiden osalta, on oikeus soveltaa tällaista sopimusta tai järjestelyjä. Sopimuspuolien keskinäisten järjestelyjen on oltava yleissopimuksen tavoitteiden ja periaatteiden mukainen.

Artiklan 3 kappale sisältää Euroopan unionia koskevan erityismääräyksen, jonka mukaan sopimuspuolet, jotka ovat EU:n jäseniä, voivat soveltaa keskinäisissä suhteissaan yhteisön ja Euroopan unionin määräyksiä sikäli kuin soveltuvia määräyksiä on annettu. Tällaiset määräykset eivät kuitenkaan saa olla yleissopimuksen tarkoituksen ja päämäärän vastaisia tai rajoittaa sen täysimittaista soveltamista muiden sopimuspuolten kanssa.

Artiklan 4 kappaleen mukaan yleissopimuksen määräykset eivät vaikuta sopimuspuolten ja yksittäisten henkilöiden muihin oikeuksiin, velvoitteisiin ja vastuuseen kansainvälisen oikeuden nojalla. Kappaleessa mainitaan nimenomaisesti kansainvälinen humanitaarinen oikeus. Artiklan 5 kappaleen mukaan sellaiset asevoimien toimet aseellisen selkkauksen aikana, joihin sovelletaan kansainvälistä humanitaarista oikeutta, eivät kuulu yleissopimuksen soveltamisalaan. Yleissopimusta ei sovelleta myöskään valtion puolustusvoimien toimiin, joihin ne ovat ryhtyneet virkatehtäviensä hoidon yhteydessä, siltä osin kuin niihin sovelletaan muita kansainvälisen oikeuden sääntöjä. 4 ja 5 kappaletta vastaavat määräykset sisältyvät myös useisiin muihin uusimpiin terrorisminvastaisiin yleissopimuksiin.

27 artikla. Yleissopimuksen muutokset. Artiklan 1 kappaleen mukaan muutoksia sopimukseen voivat ehdottaa sopimuspuolet, Euroopan neuvoston ministerikomitea ja sopimuspuolten konsultatiivinen kokous. Artiklan 2–5 kappaleet koskevat muutosten hyväksymismenettelyä ministerikomiteassa ja tiedoksiantoa sopimuspuolille. 6 kappaleen mukaan muutos tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun kaikki sopimuspuolet ovat ilmoittaneet pääsihteerille hyväksyneensä sen.

28 artikla. Liitteen muuttaminen. Artikla sisältää yleissopimuksen liitteen muuttamista koskevan yksinkertaistetun menettelyn. 1 kappale sisältää rajauksen, jonka mukaan liitettä koskevat muutosehdotukset voivat koskea ainoastaan maailmanlaajuisia YK:n puitteissa tehtyjä sopimuksia, jotka koskevat nimenomaisesti kansainvälistä terrorismia ja jotka ovat tulleet voimaan. Artiklan 2 kappaleen mukaan ministerikomitean hyväksymä liitteen muutos tulee voimaan sen jälkeen, kun on kulunut yksi vuosi siitä päivästä, jona muutos on annettu tiedoksi sopimuspuolille. Tämän ajanjakson kuluessa sopimuspuoli voi ilmoittaa Euroopan neuvoston pääsihteerille vastustavansa muutoksen voimaantuloa omalta osaltaan. 3 kappaleessa määrätään, että muutos ei tule voimaan, jos yksi kolmasosa sopimuspuolista ilmoittaa Euroopan neuvoston pääsihteerille vastustavansa sitä.

Artiklan 4 ja 5 kappale koskevat tilanteita, joissa vähemmän kuin kolmasosa sopimuspuolista ilmoittaa vastustavansa muutoksen voimaantuloa. Muutos tulee tällöin voimaan niiden sopimuspuolten osalta, jotka eivät ole ilmoittaneet vastustavansa sitä. Muutos voi tulla myöhemmin voimaan myös sellaisen sopimuspuolen osalta, joka on ilmoittanut vastustavansa sen voimaantuloa, jos se ilmoittaa Euroopan neuvoston pääsihteerille hyväksyvänsä muutoksen.

29 artikla. Riitojenratkaisu. Jos sopimuspuolten välillä syntyy riita yleissopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta, ne pyrkivät ratkaisemaan riidan neuvotteluin tai käyttäen muuta valitsemaansa rauhanomaista keinoa, kuten sitovaa välimiesmenettelyä tai riidan saattamista kansainväliseen tuomioistuimeen.

30 artikla. Sopimuspuolten konsultatiivinen kokous. Artiklan 1 kappaleen mukaan

sopimuspuolet neuvottelevat muun muassa yleissopimuksen soveltamisen ja täytäntöönpanon helpottamisesta ja tehostamisesta, antaakseen lausuntonsa 20 artiklan mukaisesti sopimukseen mahdollisesti tehtäviin varaumiin ja niihin perustuviin luovutuskiistoihin liittyen, yleissopimuksen muuttamisesta 27 artiklan mukaisesti, antaakseen lausuntonsa tämän yleissopimuksen muuttamista koskevasta ehdotuksesta, joka sen käsiteltäväksi saatetaan 27 artiklan 3 kappaleen mukaisesti ja helpottaakseen tietojenvaihtoa merkittävästä oikeudellisesta, poliittisesta tai teknologisesta kehityksestä.

Artiklan 2 kappaleen mukaan Euroopan neuvoston pääsihteeri kutsuu sopimuspuolten konsultatiivisen kokouksen koolle aina, kun hän katsoo sen tarpeelliseksi, sekä joka tapauksessa silloin, kun sopimuspuolten enemmistö tai ministerineuvosto pyytää sen koolle kutsumista.

31 artikla. Irtisanominen. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuoli voi milloin tahansa irtisanoa yleissopimuksen ilmoittamalla siitä Euroopan neuvoston pääsihteerille. Irtisanominen tulee 2 kappaleen mukaan kolme kuukautta sen jälkeen, kun Euroopan neuvoston pääsihteeri on vastaanottanut ilmoituksen.

32 artikla. Ilmoitukset. Artikla koskee Euroopan neuvoston pääsihteerin tehtäviä yleissopimuksen tallettajana.

Liite. Liitteen sisältöä on käsitelty edellä 1 artiklan yhteydessä.

2 Lakiehdotuksen perustelut

2.1 Laki terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

1 §. Pykälä sisältää säännöksen siitä, että yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut. Suomen tarkoituksena ei ole tehdä yleissopimukseen sen 20 artiklan 2 kappaleessa sallittua varaumaa eikä muitakaan varaumia.

2 §. Pykälä sisältää tavanomaisen voimaantulosäännöksen, jonka mukaan lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

2.2 Laki rikoslain 34 a luvun muuttamisesta

1 § Terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset

Pykälän 1 momentin 1 kohtaan ehdotetaan lisättäviksi törkeä julkisrauhan rikkominen (rikoslain 24 luvun 4 §) ja ydinenergian käyttörikos (rikoslain 44 luvun 10 §). Mainittuja rikoksia ei voida voimassa olevan lain mukaan tehdä terroristisessa tarkoituksessa. Tämä johtaa siihen, että yleissopimuksen 6 ja 7 artiklaan liittyvä rikoslain 34 a luvun 4 § ei voisi tulla sovellettavaksi törkeän julkisrauhan rikkomisen ja ydinenergian käyttörikoksen osalta. Lisäksi kohtaan ehdotetaan lisättäväksi julkinen kehottaminen rikokseen (rikoslain 17 luvun 1 §) yleissopimuksen 9 artiklan 1 kappaleen c kohdan ja myös siihen liittyvän rikoslain 34 a luvun 4 §:n vuoksi.

Törkeän julkisrauhan rikkominen ja ydinenergian käyttörikos voitaisiin lisätä pykälän 1 momentin 1 tai 2 kohtaan. Ensiksi mainitun rikoksen laissa säädetty enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta ja jälkimmäisen yksi vuosi vankeutta. Rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohta koskee rikoksia, joista on säädetty kahden vuoden (laiton uhkaus) tai yhden vuoden (perätön vaarailmoitus) enimmäisvankeusrangaistus. Momentin 2 kohta koskee tekoja, joista säädetty ankarin rangaistus on kaksi vuotta vankeutta (vaaran aiheuttaminen, räjähderikos ja vaarallisia esineitä koskevien säännösten rikkominen). Rikosten sijoittaminen rikoslain 34 a luvun 1 §:n eri kohtiin perustuu pitkälti aikaisemmin mainittuun Euroopan unionin puitepäätökseen.

Laissa säädettyjen enimmäisrangaistusten lisäksi on syytä kiinnittää huomiota niiden rikosten luonteeseen, jotka nyt sisältyvät rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtaan. Ydinenergian käyttörikoksen voi katsoa tässä suhteessa jossakin määrin vastaavan niitä rikoksia, jotka on sisällytetty momentin 2 kohtaan. Ydinenergian käyttörikoksen lievä enimmäisrangaistus kuitenkin puoltaisi sen sijoittamista 1 kohtaan. Tyydyttävänä ei voitaisi pitää ratkaisua, jossa ankarammin rangaistava rikos eli törkeä julkisrauhan rikkominen olisi 1 kohdassa, johon liitetty enimmäisrangaistus on kolme vuotta vankeutta, ja lievemmin rangaistava ydinenergian käyttörikos olisi 2 kohdassa, johon liitetty enimmäisrangaistus on neljä vuotta vankeutta. Näin ollen voidaan pitää perusteltuna, että molemmat kysymyksessä olevat rikokset lisätään rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohtaan. Laissa säädetty enimmäisrangaistus julkisesta kehottamisesta rikokseen on kaksi vuotta vankeutta. Tällä perusteella myös julkinen kehottaminen rikokseen ehdotetaan lisättäväksi rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 kohtaan.

4 § Terroristiryhmän toiminnan edistäminen

Koska koulutuksen antaminen terrorismirikosta varten ehdotetaan sijoitettavaksi uutena 4 a §:ään, 4 §:n 1 momentin nykyinen 3 kohta poistuu. Samalla momentin kohtien numerointi muuttuu.

Lisäksi pykälään ehdotettu muutos poistaisi rikoslain 34 a luvun 4 §:n 1 momentista rangaistavuuden edellytyksen ”jos terroristiryhmän toiminnassa tehdään 1 §:ssä tarkoitettu rikos tai sellaisen rikoksen rangaistava yritys taikka 2 §:ssä tarkoitettu rikos”. Tämä liittyy siihen, että 8 artiklan mukaan teon katsominen yleissopimuksen 5–7 artiklassa tarkoitetuksi rikokseksi ei edellytä, että terrorismirikos tosiasiallisesti tehdään.

Yleissopimuksen 6 artikla koskee rikoslain 34 a luvun 4 §:n 1 momentin 1 kohtaa (värväys terrorismiin). Samalla tavalla yleissopimuksen 7 artikla koskee mainitun pykälän 1 momentin 3 kohtaa (koulutus terrorismiin). Johdonmukaisuussyyt puoltavat kuitenkin sitä, että kysymyksessä oleva rangaistavuuden edellytys poistetaan rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin kaikkien kohtien eikä vain 1 ja 3 kohdan osalta. On vaikea nähdä, että kohdan mukaisissa tekotavoissa olisi esimerkiksi niiden terroristiryhmän toimintaa edistävän vaikutuksen tai terrorismiteon tosiasialliseen toteuttamiseen liittyvän yhteyden kannalta mainittavaa eroa.

Rangaistavuuden lisäedellytyksen poistaminen ei aiheuta muutoksia rangaistusasteikkoon. Kysymyksessä olevia rikoksia voidaan jo pelkän terroristiryhmän toiminnan edistämistarkoituksen perusteella pitää vakavina. Toimintaa edistävän henkilön kannalta voi olla sattumanvaraista, tuleeko hänen tekonsa tosiasiallisesti myötävaikuttamaan terrorismirikoksen tekemiseen eli tehdäänkö terrorismirikos vai ei. Rangaistussäännös jäisi edelleen koskemaan myös tapauksia, joissa sellainen rikos tehdään. Lisäksi rikoslain 34 a luvun 4 §:n mukaisia tekotapoja voidaan laillisuusperiaatteen kannalta edellä kuvatuin tavoin verrata terrorismin rahoittamiseen, jota koskevassa 5 §:ssä niin ikään enimmäisrangaistukseksi on säädetty kahdeksan vuoden vankeusrangaistus.

4 a § Terrorismirikoksen tekemistä varten annettava koulutus

Nyt muutettavan kohdan erottamista omaksi pykäläksi voitaisiin pitää perusteltuna erottamisesta seuraavan havainnollisuuden vuoksi. Lisäksi muutoksen toteuttaminen rikoslain 34 a luvun 4 §:n puitteissa olisi lainsäädäntöteknisesti hankalaa. Mainittu pykälä koskee otsikkonsa ja rikosnimikkeensä mukaisesti nimenomaisesti ryhmän toiminnan edistämistä. Pykälän 1 momentin 3 kohdan muuttaminen tai uuden momentin lisääminen pykälään on tästä syystä vaikeata ja voisi johtaa säännöksen epäselvyyteen. Näin ollen perustellulta näyttäisi lisätä rikoslain 34 a lukuun uusi 4 a §, vaikka sellainen suppeasisältöinen pykälä poikkeaisikin merkittävästi luvun muista rangaistussäännöksistä. Kun samalla 4 §:n 1 momentista poistuu yksi kohta, momentin 4–7 kohdan numerointia on syytä muuttaa vastaavasti 3–6 kohdaksi.

Vaikka uudessa pykälässä toisin kuin rikoslain 34 a luvun 4 §:n 1 momentin 3 kohdassa mainittaisiin esimerkkejä koulutuksen antamistavoista, tarkoituksena ei olisi tältä osin muuttaa soveltamisalaa koulutuksen antamistapojen osalta siitä mikä se on mainitun kohdan perusteella. Tyypillisimpien koulutustapojen ottamista pykälään voidaan 7 artiklan sisältökin huomioon ottaen pitää perusteltuna. Muutos nykytilanteeseen olisi siinä, että rangaistavan koulutukseen piiriin tulisi myös muulle kuin ryhmälle annettava koulutus.

Yleissopimus koskee 1 artiklan ja siinä viitattujen sopimusten perusteella myös terrorismin rahoittamista. Rikoslain 34 a luvun 4 § ei voi tulla sovellettavaksi rikoslain 34 a luvun 5 §:ssä säädettyyn terrorismin rahoittamiseen liittyen. Mainittua seikkaa ei kuitenkaan voida pitää käytännössä ongelmallisena, koska terrorismin rahoittamisen yhteydessä ei voi katsoa tapahtuvan mitään erityistä värväystoimintaa ja koska tällaisen ”värväyksen” voi katsoa olevan yllyttämistä terrorismin rahoittamiseen ja sitä kautta rangaistavaa siis jo nykyisin. Yleissopimuksen 7 artiklassa oleva ”koulutus terrorismiin” -määritelmä jo sulkee pois terrorismin rahoittamiseen liittyvän koulutuksen.

Lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

3 Voimaantulo

Sopimus tulee kansainvälisesti voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun on kulunut kolme kuukautta siitä päivästä, jona kuusi valtiota, joista vähintään neljä on Euroopan neuvoston jäsenvaltioita, on ratifioinut tai hyväksynyt sopimuksen. Tämä ehto on jo täyttynyt ja yleissopimus on tullut voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2007. Suomen osalta yleissopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivän sen jälkeen, kun on kulunut kolme kuukautta siitä päivästä, jolloin Suomi on ratifioinut tai hyväksynyt sopimuksen. Laki yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti, kun sopimus tulee Suomen osalta voimaan. Laki rikoslain muuttamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella samanaikaisesti.

4 Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys

4.1 Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan perustuslaissa tarkoitettu eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Sopimuksen määräykset on luettava lainsäädännön alaan, jos 1) määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun oikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 3) määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla, 4) määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä, tai 5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kysymykseen ei vaikuta se, onko jokin määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomen lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11, 12 ja 45/2000 vp)

Sopimuksen 1 artiklassa määritellään sopimuksen kannalta oleellinen termi "terrorismirikos". Tällainen määräys, joka välillisesti vaikuttaa aineellisten, lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten tulkintaan ja soveltamiseen, kuuluu itsekin lainsäädännön alaan.

5–7 artiklat säätävät uusista rikostyypeistä. Näitä ovat julkinen yllytys terrorismirikokseen, värväys ja koulutus terrorismiin. 8 artikla säätää terrorismirikosten täyttymisen merkityksettömyydestä eli siitä, että artikloissa 5–7 määritellyt teot ovat rikoksia siitä riippumatta, tehdäänkö terroriteko vai ei. 9 artiklassa säädetään rangaistaviksi liitännäisrikokset osallisuus, yllytys ja myötävaikutus. Sopimukseen sitoutuvan valtion on sisällytettävä 5–9 artiklan mukaiset rikokset kansalliseen lainsäädäntöönsä. Suomen perustuslain 8 §:n mukaan rikoksesta ja rangaistuksesta on säädettävä lailla. Näin ollen näiden artikloiden määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 10 artikla säätää oikeushenkilön vastuusta ja 11 artikla sopimuksessa määritellyistä rikoksista säädettävistä seuraamuksista. Myös nämä määräykset kuuluvat perustuslain 8 §:n mukaan lailla säädettäviin ja kuuluvat siten lainsäädännön alaan. Lisäksi niistä on jo voimassa olevaa lainsäädäntöä rikoslaissa.

Sopimuksen 14 artiklassa säädetään sopimuspuolten lainkäyttövallasta. Nämä määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

15 artiklan mukainen tutkintavelvollisuus liittyy esitutkintalain säännöksiin rikoksen tutkinnan aloittamisesta ja on siten lainsäädännön alaa.

17 artiklassa säädetään kansainvälisestä yhteistyöstä rikosoikeudellisissa asioissa. Yhteistyön muotoja ovat muun muassa tietojen ja todistusaineiston luovuttaminen. Näistä Suomessa on kansallista lainsäädäntöä, joten määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan. Sama koskee 18 artiklan velvollisuutta luovuttaa rikoksen johdosta tai ryhtyä syytetoimiin sekä 19 artiklan rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista.

20 artikla määrittelee sopimuksessa lueteltuja rikoksia säätämällä, ettei mitään näistä rikoksista pidetä poliittisina rikoksina. Tällainen määräys vaikuttaa, samoin kuin 1 artiklan termimäärittely, välillisesti aineellisten, lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten tulkintaan ja soveltamiseen ja kuuluu siten lainsäädännön alaan.

21 artikla liittyy rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista ja keskinäistä oikeusapua koskeviin sopimuksen artikloihin. 21 artiklassa on määritelty ne olosuhteet, joissa sopimuspuoli ei ole velvollinen luovuttamiseen tai oikeusavun antamiseen. Koska luovuttaminen ja oikeusavun antaminen kuuluvat edellä mainituin perustein lainsäädännön alaan, näin on myös 21 artiklan määräysten kohdalla.

Sopimus sisältää siis useita määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan ja vaativat siten eduskunnan hyväksynnän.

4.2 Käsittelyjärjestys

Sopimus ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tai 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Sopimus voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Ehdotus rikoslain muuttamisesta ei sisällä sellaisia säännöksiä, jotka vaatisivat perustuslain 73 §:n mukaista lainsäädäntöjärjestystä. Lain muutos ei myöskään vaadi Ahvenanmaan maakuntapäivien toimenpiteitä. Laki rikoslain muuttamisesta voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Varsovassa 16 päivänä toukokuuta 2005 tehdyn terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Laki terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:


1 §

Varsovassa 16 päivänä toukokuuta 2005 tehdyn terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.


2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.




2.

Laki rikoslain 34 a luvun muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun rikoslain (39/1889) 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohta, ja 4 §:n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat, ensin mainittu laissa 17/2003 ja viimeksi mainittu laissa 832/2003, sekä lisätään 34 a lukuun uusi 4 a § seuraavasti:


34 a luku

Terrorismirikoksista

1 §
Terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset

Joka terroristisessa tarkoituksessa siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa jollekin valtiolle tai kansainväliselle järjestölle, tekee

1) laittoman uhkauksen, perättömän vaarailmoituksen, 17 luvun 1 §:ssä tarkoitetun julkisen kehottamisen rikokseen, 24 luvun 4 §:ssä tarkoitetun törkeän julkisrauhan rikkomisen tai 44 luvun 10 §:ssä tarkoitetun ydinenergian käyttörikoksen, on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi tai enintään kolmeksi vuodeksi,



4 §
Terroristiryhmän toiminnan edistäminen

Joka edistääkseen terroristiryhmän 1 tai 2 §:ssä tarkoitettua rikollista toimintaa taikka tietoisena siitä, että hänen toimintansa edistää sitä,

1) perustaa tai organisoi terroristiryhmän taikka värvää tai yrittää värvätä väkeä terroristiryhmiä varten,

2) varustaa tai yrittää varustaa terroristiryhmää räjähteillä, aseilla, ampumatarvikkeilla tai niiden valmistamiseen tarkoitetuilla aineilla tai tarvikkeilla taikka muilla vaarallisilla esineillä tai aineilla,

3) hankkii tai yrittää hankkia taikka luovuttaa terroristiryhmälle toimitiloja tai muita sen tarvitsemia tiloja taikka kulkuvälineitä tai muita ryhmän toiminnan kannalta erittäin tärkeitä välineitä,

4) hankkii tai yrittää hankkia tiedon, jonka tuleminen terroristiryhmän tietoon on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa valtiolle tai kansainväliselle järjestölle, taikka välittää, luovuttaa tai ilmaisee terroristiryhmälle sellaisen tiedon,

5) hoitaa terroristiryhmän tärkeitä taloudellisia asioita tai antaa ryhmän toiminnan kannalta erittäin tärkeitä taloudellisia tai oikeudellisia neuvoja tai

6) tekee 32 luvun 6 tai 7 §:ssä tarkoitetun rikoksen,

on tuomittava, jollei teko ole 1 tai 2 §:n mukaan rangaistava taikka siitä säädetä muualla laissa yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, terroristiryhmän toiminnan edistämisestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kahdeksaksi vuodeksi.


4 a §
Koulutuksen antaminen terrorismirikoksen tekemistä varten

Joka edistääkseen 1 tai 2 §:ssä tarkoitettua rikollista toimintaa taikka tietoisena siitä, että hänen toimintansa edistää sitä, toimeenpanee, yrittää toimeenpanna tai antaa koulutusta räjähteiden, ampuma-aseiden tai muiden aseiden taikka myrkyllisten tai haitallisten aineiden valmistuksessa tai käytössä taikka muulla vastaavalla tavalla toimeenpanee, yrittää toimeenpanna tai antaa koulutusta, on tuomittava, jollei teko ole 1 tai 2 §:n mukaan rangaistava taikka siitä säädetä muualla laissa yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, koulutuksen antamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kahdeksaksi vuodeksi.



Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.



Helsingissä 21 päivänä syyskuuta 2007

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ulkoasiainministeri
Ilkka Kanerva

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.