Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 269/2006
Hallituksen esitys Eduskunnalle Suomen, Norjan ja Ruotsin välisen Pohjoiskalotin koulutussäätiötä koskevan sopimuksen hyväksymisestä

TyVM 14/2006

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Suomen, Norjan ja Ruotsin välisen Pohjoiskalotin koulutussäätiötä koskevan, joulukuussa 2006 solmittavaksi tarkoitetun sopimuksen, joka kattaa vuodet 2007-2010. Pohjoiskalotin koulutussäätiö on perustettu vuonna 1991 jatkamaan vuonna 1970 perustetun kolmen maan yhteisen aikuiskoulutuskeskuksen työtä. Sopimuksen mukaan Pohjoiskalotin koulutussäätiö järjestää työvoimapoliittista aikuiskoulutusta pääasiassa Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoiskalottialueita varten. Säätiön toiminta rahoitettaisiin koulutuksen ja muun toiminnan myyntituloilla. Sopimusvaltioiden työvoimaviranomaiset voisivat hankkia työvoimapoliittista aikuiskoulutusta säätiöltä. Hankittavan koulutuksen työvoimapoliittinen vastuu ja rahoitusvastuu kuuluisivat sopimusvaltioiden työvoimaviranomaisille. Maat sitoutuisivat hankkimaan tietyn määrän koulutuspaikkoja vuosina 2007, 2008, 2009 ja 2010. Koulutukseen valituille suomalaisille maksettaisiin työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain mukaiset opintososiaaliset etuudet. Suomi sitoutuisi vuosina 2007-2010 ostamaan vuosittain 80 koulutuspaikkaa. Sopimuksesta arvioidaan aiheutuvan vuosittain 1,5 miljoonan euron kustannukset. Sopimus on koulutuspaikkojen lukumäärää, säätiön toiminnan arvioinnin kehittämistä ja sopimuksen voimassaoloaikaa lukuun ottamatta sisällöltään samanlainen aiemman, vuosia 2003-2006 koskevan sopimuksen kanssa.


YLEISPERUSTELUT

1. Asian valmistelu

Pohjoiskalotin koulutussäätiötä koskevan sopimuksen uusiminen on valmisteltu Ruotsin elinkeinoministeriössä Suomen työministeriön ja Norjan uudistus- ja hallintoministeriön kanssa neuvotellen. Vuosina 2003-2006 voimassa olevan sopimuksen artiklan 11 mukaisesti säätiön toiminta ja sopimus on arvioitu. Arvion suoritti ruotsalainen Ramböll Management AB Ruotsin elinkeinoministeriön toimeksiannosta. Arvioinnissa kolmen maan yhteistyö todettiin esimerkillisen toimivaksi. Koulutuksen todettiin olevan korkealaatuista ja vastaavan kansallisia koulutustarpeita. Myös koulutuksen sisältö, opettajien pätevyys ja suoritettujen tutkintojen monipuolisuus saivat myönteiset arviot. Arvioinnin suositusten mukaisesti sopimuksen artiklaan 1 on lisätty säätiön toiminnan laadun ja kilpailukyvyn arvioinnin kehittämistä koskeva maininta. Norja, Ruotsi ja Suomi käyttävät kaikki koulutuspaikkansa ja opiskelijoiden työhön sijoittuminen koulutuksen päätyttyä on hyvä. Muita muutoksia ei arvio sopimukseen aiheuttanut.

2. Nykytila

Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä tehtiin vuonna 1971 kolmevuotinen sopimus Pohjoiskalotin ammattikurssikeskuksesta ja vuonna 1974 sopimus kurssikeskuksen toiminnan jatkamisesta (SopS 10/1976). Vuonna 1991 perustettiin koulutussäätiö jatkamaan entisen kurssikeskuksen toimintaa (SopS 112/1991). Suomi, Norja ja Ruotsi solmivat vuosia 2003-2006 koskevan sopimuksen 20 joulukuuta 2002 (SopS 15/2004). Suomi sitoutui ostamaan vuosittain 70 koulutuspaikkaa, Norja 85 ja Ruotsi 145 paikkaa.

3. Uuden sopimuksen tausta

Suomen hankkimien koulutuspaikkojen määrän nostamista kymmenellä paikalla puoltavat koulutuspaikkojen suuri kysyntä Suomessa sekä koulutuksessa olleiden hyvä työllistyminen sekä Suomen pohjoisten alueiden työllisyystilanne. Koska Pohjoiskalotin koulutussäätiön ammatillista aikuiskoulutusta annetaan kolmella kielellä, on se myös merkittävä lisä Suomen ruotsinkielisen työvoimakoulutuksen tarjontaan sellaisilla aloilla, joilla ei Suomessa ole tarjota ruotsinkielistä koulutusta. Säätiöllä on pitkät perinteet pohjoismaisten kielten kouluttajana

Ruotsin valtion vuotuinen tuki säätiölle on edelleen vuosittain kolme miljoonaa kruunua ja se maksaa säätiölle avustuksen, jolla kompensoidaan ne kulut, jotka aiheutuvat Suomelle ja Norjalle koulutuspalvelujen arvonlisäverollisuudesta. Näin koulutuspaikkojen hinta pysyy jatkossakin kilpailukykyisenä Norjassa ja Suomessa ja keskimääräinen koulutuspäivän hinta pysyy sovittujen kustannusten puitteissa.

4. Esityksen taloudelliset vaikutukset

Suomi sitoutuu sopimuksen perusteella ostamaan vuodessa 80 koulutuspaikkaa vuosina 2007-2010. Budjettivaikutukset ovat vuosina 2007-2010 vuosittain 1,5 miljoonaa euroa. Varat sisältyvät talousarvion momenttiin 34.06.51 (Ammatillisen työvoimakoulutuksen hankinta).

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Sopimuksen sisältö

1 artikla. Artiklassa määritellään säätiön tarkoitus, tehtävät ja toimintaperiaatteet. Artiklaan on lisätty säätiön toiminnan laadun ja kilpailukyvyn arvioinnin kehittämistä koskeva maininta.

2 artikla. Säätiö on itsenäinen ja tulosvastuullinen. Se ei pyri voiton tavoitteluun ja mahdollinen ylijäämä on käytettävä sen oman toiminnan kehittämiseen.

3 artikla. Artiklassa määritellään Ruotsin valtion maksaman ylimääräisen avun suuruus. Vuosina 2007–2010 Ruotsin valtio maksaa kunakin vuotena säätiölle kolme miljoonaa Ruotsin kruunua. Lisäksi Ruotsin valtio sitoutuu avustamaan säätiön toimintaa summalla, jolla kompensoidaan Norjalle ja Suomelle koulutuspalvelujen lisäarvonverollisuudesta aiheutuvat lisäkustannukset.

4 artikla. Artiklassa määritellään säätiön hallituksen kokoonpano ja toimikausi. Kustakin maasta hallitukseen kuuluu kaksi jäsentä ja kaksi varajäsentä. Hallituksen toimikausi on kaksi vuotta.

5 artikla. Säätiöllä on johtaja, joka vastaa käytännön toiminnasta. Johtajan valitsee säätiön hallitus nelivuotiskaudeksi.

6 artikla. Sopimusvaltioiden tulee edelleen maksaa kurssitoiminnasta aiheutuvat todelliset kustannukset. Maiden on kuukausittain maksettava säätiölle vähintään yksi kahdestoistaosa kyseiselle vuodelle sovittujen kurssipaikkojen koko vuoden hinnasta. Suomi sitoutuu hankkimaan säätiöltä vuosina 2007-2010 vuosittain 80 koulutuspaikkaa, Norja 85 vuotuista koulutuspaikkaa ja Ruotsi 145 vuotuista koulutuspaikkaa.

7 artikla. Säätiön tulee asettaa toiminnalleen tavoitteet ja varmistaa niiden toteutuminen.

8 artikla. Sopimusvaltiot sitoutuvat lisäksi maksamaan majoituksesta aiheutuvat todelliset kustannukset, ja kunkin vuoden alussa ilmoittamaan vähimmäistarpeensa. Tämäkin kustannus maksetaan etukäteen neljännesvuosittain.

9 artikla. Kurssilaisten opintososiaalisten etuuksien määrittelystä ja maksamisesta vastaa se lähettäjämaa, jonka työvoimaviranomaiset valitsevat oppilaat.

10 artikla. Muille toimeksiantajille myydyistä palveluista ja tuotteista mahdollisesti saadun huomattavan voiton sijoittaminen säätiön omistuksessa olevaan osakeyhtiöön.

11 artikla. Sopimusvaltioiden työmarkkinakysymyksistä vastaavat ministeriöt arvioivat säätiön toimintaa joka neljäs vuosi ja tekevät aloitteen sopimuksen mahdollisesta muuttamisesta.

12-14 artiklat. Sopimuksen voimaantulo- ja irtisanomissäännökset.

2. Sopimuksen voimaantulo ja irtisanominen

Sopimus tulee Norjan ja Ruotsin osalta voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007. Koska sopimuksen voimaantulo vaatii eduskunnan suostumuksen, se tulee Suomen osalta voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun Suomi on ilmoittanut Ruotsin ulkoasiainministeriölle sopimuksen hyväksymisestä. Jos jokin osapuoli irtisanoo sopimuksen, se lakkaa olemasta voimassa vuoden kuluttua siitä päivästä, jona Ruotsin ulkoasiainministeriö on vastaanottanut irtisanomisilmoituksen. Työmarkkinakysymyksistä vastaavien ministeriöiden on irtisanomisen tapahduttua tehtävä aloite säätiön toiminnan jatkamista koskevista neuvotteluista.

3. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Sopimus ei sisällä lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Sopimuksen 6 artiklan perusteella maat sitoutuvat tilaamaan koulutusta laitokselta vähintään vuosiksi 2007, 2008, 2009 ja 2010. Sopimus sisältää täten valtion talousarvioon liittyviä sitoumuksia useaksi vuodeksi, joten eduskunnan hyväksyminen on tältä osin tarpeellinen.

Edellä esitetyn perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että eduskunta hyväksyisi Suomen, Norjan ja Ruotsin välisen Pohjoiskalotin koulutussäätiötä koskevan sopimuksen.

Helsingissä 1 päivänä joulukuuta 2006

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ministeri
Eero Heinäluoma

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.