Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 67/2006
Hallituksen esitys Eduskunnalle Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Roomassa lokakuussa 2004 tehdyn sopimuksen Euroopan perustuslaista ja sen voimaansaattamislain. Sopimukseen liittyy 36 pöytäkirjaa, kaksi liitettä sekä päätösasiakirja ja 30 julistusta. Liitteet ja pöytäkirjat ovat erottamaton osa sopimusta.

Sopimus Euroopan perustuslaista on Euroopan unionin jäsenvaltioiden välinen kansainvälinen sopimus. Uusi yhtenäinen perustuslakisopimus korvaa eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta voimassa olevat sopimukset, joihin Euroopan unioni perustuu. Uuteen sopimukseen perustuva Euroopan unioni on oikeudellisesti ja poliittisesti olemassa olevan Euroopan unionin seuraaja. Sopimuksella yhdistetään Euroopan yhteisö ja Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella perustettu unioni yhdeksi, yhtenäiseksi oikeushenkilöksi. Kokonaisuudistuksen keskeisiä tavoitteita ovat perussopimusten selkeyttäminen ja yksinkertaistaminen, unionin toiminnan tehostaminen ja unionin tuominen lähemmäksi kansalaisia.

Perustuslakisopimuksen johdannossa kuvataan Euroopan kehitykselle keskeisiä arvoja, päämääriä ja vaikuttimia. Sopimuksen ensimmäisessä osassa määritellään yleisellä tasolla unionin luonne ja sen toimintaa koskevat keskeiset periaatteet. Sopimuksen toisen osan muodostaa Euroopan unionin perusoikeuskirja. Sopimuksen kolmanteen osaan sisältyvät yksityiskohtaiset määräykset unionin politiikoista ja toiminnasta. Sopimuksen neljäs osa sisältää yleiset määräykset ja loppumääräykset. Merkittävä osa uuden sopimuksen määräyksistä vastaa sisällöltään unionin nykyisten perussopimusten määräyksiä.

Perustuslakisopimuksen alussa mainittujen unionin arvojen luettelo on aiempaa kattavampi. Arvoilla korostetaan unionin luonnetta arvoyhteisönä. Sopimuksella vahvistetaan unionin perus- ja ihmisoikeusulottuvuutta muun muassa siirtämällä perusoikeuskirja unionin perussopimukseen ja mahdollistamalla unionin liittymisen Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Kokonaisuudistuksella pyritään saattamaan unionin toimielinjärjestelmä ajan tasalle ja kehittämään unionin toimintakykyä, avoimuutta ja kansanvaltaisuutta. Perustuslakisopimuksella korvataan nykyinen jäsenvaltioiden painotettuihin ääniin perustuva neuvoston määräenemmistöpäätöksenteon järjestelmä niin sanotulla kaksoisenemmistöön perustuvalla järjestelmällä. Euroopan komission jäsenten määrää supistetaan siirtymäkauden jälkeen siten, että siinä on kerrallaan yksi kansalainen kahdesta kolmasosasta jäsenvaltioita yhden kolmasosan jäsenvaltioita ollessa kullakin hetkellä komission ulkopuolella.

Perustuslakisopimuksella vahvistetaan unionin annetun toimivallan periaatetta: toimivalta, jota perustuslaissa ei ole annettu unionille, kuuluu jäsenvaltioille. Unionin toimivaltaa täsmennetään ja selkeytetään muutoinkin. Unionin toimivallan alaa muutetaan lisäämällä siihen joitakin uusia politiikka-aloja ja kehittämällä edelleen nykyisiä toimivaltuuksia.

Esitykseen sisältyy ehdotus laiksi Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Lailla kumotaan Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä annettu laki, Amsterdamin ja Nizzan sopimusten voimaansaattamislait sekä vuoden 2003 laajentumissopimuksen voimaansaattamislaki. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen kanssa.


YLEISPERUSTELUT

1. Johdanto

Euroopan unionin (EU) perustana olevien sopimusten tarkistamisen edellytyksenä on jäsenvaltioiden hallitusten edustajien konferenssin (jäljempänä hallitusten välinen konferenssi, HVK) järjestäminen. Konferenssissa perussopimusten muutokset hyväksytään kaikkien jäsenvaltioiden yhteisellä sopimuksella ja muutokset tulevat voimaan, kun kaikki jäsenvaltiot ovat ratifioineet ne valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti.

Roomassa 4 päivänä lokakuuta 2003 avattu hallitusten välinen konferenssi saatiin poliittiseen päätökseen 17-18 päivänä kesäkuuta 2004 Brysselissä pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa, kun jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehet hyväksyivät osaltaan sopimuksen Euroopan perustuslaista (jäljempänä perustuslakisopimus). Euroopan unionin jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehet ja ulkoasiainministerit allekirjoittivat perustuslakisopimuksen sekä koskevan HVK:n päätösasiakirjan Roomassa 29 päivänä lokakuuta 2004.

Tämänkertainen hallitustenvälinen konferenssi poikkesi edellisistä sekä valmistelutavan että lopputuloksen suhteen. Sitä edelsi erityinen valmistelukunta (konventti), joka työskenteli vuoden 2002 helmikuusta vuoden 2003 heinäkuuhun ja laati hallitustenvälisen konferenssin työn pohjaksi ehdotuksen sopimukseksi Euroopan perustuslaista. Valmistelukunnassa olivat edustettuina ehdokasmaiden parlamentit sekä komissio ja Euroopan parlamentti. Valmistelukunnan kutsui koolle Eurooppa-neuvosto ja sen perustamisen tavoitteena oli hallitustenvälisen konferenssin aiempaa laajempi ja avoimempi valmistelu. Valmistelukunnan työn aikana ja jo sitä ennen käytiin laajaa julkista keskustelua EU:n tulevaisuudesta.

Aiemmissa hallitusten välisissä konferensseissa tekniikkana on ollut muutosten ja lisäysten tekeminen olemassa oleviin perussopimuksiin, jotka ovat niin muutettuina jääneet voimaan. Nyt oli kuitenkin kysymys laajamittaisemmasta uudistustyöstä. Tämänkertaisessa konferenssissa hyväksytty perustuslakisopimus on tarkoitettu korvaamaan olemassa olevat sopimukset, joihin Euroopan unioni perustuu. Perustuslakisopimus säilyttää kuitenkin oikeudellisen jatkuvuuden aiemmista sopimuksista uuteen sopimukseen ja sillä perustettava Euroopan unioni on sekä poliittisessa että oikeudellisessa mielessä nykyisen Euroopan unionin seuraaja. Unioni sopimusperustan yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen oli nimenomaisesti yksi keskeinen tavoite.

Euroopan unionin jäsenvaltiot aloittivat sopimuksen ratifiointiprosessin kukin oman valtiosääntönsä mukaisesti. Touko-kesäkuun vaihteessa 2005 Ranskassa ja Alankomaissa järjestetyissä kansanäänestyksissä enemmistö äänesti sopimuksen ratifioimista vastaan. Eurooppa-neuvosto päätti sen vuoksi kesäkuussa 2005 perustuslakisopimukseen liittyvästä pohdintatauosta. Eurooppa-neuvoston julkilausuman mukaan ”pohdinta-aikana kussakin maassa käydään laaja keskustelu, johon otetaan mukaan niin kansalaiset, kansalaisyhteiskunta, työmarkkinaosapuolet, kansalliset parlamentit kuin poliittiset puolueetkin”. Eurooppa-neuvosto ei ottanut kantaa siihen, tulisiko jäsenvaltioiden jatkaa ratifiointiprosessia pohdinta-tauon aikana. Kukin jäsenvaltio päättää siitä itse oman tilannearvionsa pohjalta. Tähän mennessä yhteensä 13 jäsenvaltiota on saattanut kansallisen ratifiointimenettelynsä päätökseen, ja niistä yksitoista on tallettanut ratifioimiskirjansa Italian hallituksen huostaan.

Suomessa valtioneuvosto antoi eduskunnalle marraskuussa 2005 selonteon, jossa valtioneuvosto piti perustuslakisopimusta edelleen tarpeellisena parannuksena unionin nykyisiin perussopimuksiin verrattuna. Eduskunta esitti selonteon pohjalta, että hallitus antaa eduskunnan käsiteltäväksi esityksen Euroopan unionin perustuslakisopimuksen hyväksymisestä (Eduskunnan päätös 12.5.2006). Eduskunnan reaktioiden ja eurooppalaisen keskustelun ja tilanteen perusteella hallitus on päättänyt antaa eduskunnalle hallituksen esityksen perustuslakisopimuksen hyväksymisestä.

2. Nykytila ja asian valmistelu

2.1. Perustuslakisopimuksen tausta, valmistelu ja tavoitteet

2.1.1. Nizzan ja Laekenin julistukset

Euroopan unionin perussopimuksia muutettiin viimeksi vuonna 2001 Nizzan sopimuksella. Sopimuksessa ratkaistiin unionin laajentumisen edellyttämät toimielimiä koskevat kysymykset, jotka olivat Amsterdamin sopimuksessa jääneet avoimiksi. Konferenssin aikana oli kuitenkin käynyt ilmeiseksi, että perussopimukset kaipasivat edelleen uudistamista. Hallitustenvälinen konferenssi hyväksyikin päätösasiakirjaan liitetyn unionin tulevaisuutta koskevan julistuksen (Nizzan julistus) perussopimusten seuraavan uudistamisen pohjustamiseksi.

Julistuksessa kutsuttiin vuoden 2001 puheenjohtajavaltiot Ruotsi ja Belgia edistämään laaja-alaista keskustelua unionin tulevaisuudesta ja todettiin, että Laekenin Eurooppa-neuvosto tulee joulukuussa 2001 tekemään prosessin jatkon kannalta tarpeellisia aloitteita. Nizzan julistuksessa määriteltiin neljä teemaa, joita tulevaisuuskeskustelussa olisi tarkasteltava: Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivaltajaon tarkentaminen ja valvominen, poliittisena julistuksena annetun perusoikeuskirjan aseman määrittäminen, perussopimusten yksinkertaistaminen ja kansallisten kansanedustuslaitosten asema eurooppalaisissa rakenteissa. Lisäksi julistuksessa todettiin, että kun tarpeelliset valmistelut on tehty, kutsutaan vuonna 2004 koolle hallitustenvälinen konferenssi, jossa käsitellään julistuksessa mainittuja asioita tarpeellisten muutosten tekemiseksi perussopimuksiin.

Laekenin Eurooppa-neuvostossa 14-15 joulukuuta 2001 hyväksytty julistus (Laekenin julistus) Euroopan unionin tulevaisuudesta jatkoi uudistustarpeiden määrittelemistä ja käsitteli tavoitteita Nizzan julistusta yksilöidymmin.

Ensimmäisenä tavoitteena julistuksessa mainittiin unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon tarkentaminen. Ensisijaisesti tämän tavoitteen katsottiin liittyvän tarpeeseen selkeyttää ja yksinkertaistaa perussopimuksia. Lisäksi nähtiin tarpeellisena selvittää, tulisiko unionin ja jäsenvaltioiden välistä toimivallanjakoa muuttaa ja miten toimivallanjakoa ja unionin toimivallan käyttöä koskevan toissijaisuusperiaatteen noudattamista voitaisiin valvoa.

Toiseksi tavoitteeksi Laekenin julistuksessa määriteltiin unionin välineiden eli päätöksentekomuotojen yksinkertaistaminen. Tarkoitus oli pohtia, tulisiko unionin päätöksentekomuodot määritellä uudelleen ja olisiko erilaisten muotojen lukumäärää vähennettävä.

Kolmantena tavoitteena oli unionin tekeminen demokraattisemmaksi, avoimemmaksi ja tehokkaammaksi. Tämä tavoite jakaantui komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston demokraattisen legitiimiyden ja avoimuuden lisäämiseen, kansallisten parlamenttien aseman määrittelyyn sekä päätöksenteon ja toimielinten toiminnan tehostamiseen.

Viimeisenä tavoitteena oli perussopimusten yksinkertaistaminen ja mahdollinen uudelleenjärjestäminen mukaan lukien perusoikeuskirjan sisällyttäminen perussopimukseen ja sen selvittäminen, tuleeko Euroopan yhteisön liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Viimeiseen tavoitteeseen kuului myös kysymys siitä, voisiko perussopimusten yksinkertaistaminen ja uudelleenjärjestäminen johtaa siihen, että unionille hyväksyttäisiin perustuslaki.

Vuodesta 2000 alkaen unionin tulevaisuudesta oli käyty vilkasta keskustelua, johon osallistui poliitikkoja, tutkijoita ja kansalaisyhteiskunnan edustajia. Nizzan ja Laekenin julistuksessa mainittujen teemojen ohella keskustelussa olivat keskeisesti esillä myös unionin ulkoisen toiminnan tehostaminen sekä eräät yksittäiset unionin politiikkoihin liittyvät kysymykset. Nizzan ja Laekenin julistukset sekä käyty tulevaisuuskeskustelu muodostivat lähtökohdan perustuslakisopimuksen laatimiselle ja hyväksymiselle.

2.1.2. Valmistelukunta

Laekenissa joulukuussa 2001 kokoontunut Eurooppa-neuvosto päätti kutsua koolle valmistelukunnan (konventti) pohtimaan ratkaisuehdotuksia Nizzan ja Laekenin julistuksissa mainittuihin EU:n tulevaisuuden haasteisiin. Tällä tavoin Eurooppa-neuvosto pyrki varmistamaan seuraavan hallitustenvälisen konferenssin mahdollisimman laajapohjaisen ja avoimen valmistelun. Vastaavaa niin sanottua konventtimenetelmää oli käytetty ensimmäisen kerran laadittaessa EU:n perusoikeuskirjaa vuosina 1999-2000.

Kuten Laekenin julistuksessa määrättiin, valmistelukunta koostui puheenjohtajan ja kahden varapuheenjohtajan lisäksi jäsenvaltioiden ja ehdokasmaiden valtion- tai hallitusten päämiesten edustajista, kahdesta kunkin jäsenvaltion ja ehdokasmaan parlamentin edustajasta, kahdesta komission edustajasta sekä 16 Euroopan parlamentin jäsenestä.

Sekä pääministeri Paavo Lipposen, pääministeri Anneli Jäätteenmäen että pääministeri Matti Vanhasen edustajana konventissa toimi valtiotieteiden tohtori Teija Tiilikainen ja hänen varajäsenenään EU-asioiden valtiosihteeri Antti Peltomäki valtioneuvoston EU-sihteeristöstä. Eduskunnan edustajina konventin työhön osallistuivat varsinaisina jäseninä kansanedustajat Kimmo Kiljunen, Matti Vanhanen (9.5.2003 saakka) sekä Jari Vilén (9.5.2003 alkaen). Varajäseninä toimivat kansanedustajat Esko Helle, Riitta Korhonen (28.5.2003 saakka) sekä Hannu Takkula (28.5.2003 alkaen).

Valmistelukunta kokoontui Brysselissä ja aloitti työnsä helmikuussa 2002. Konventti kokoontui runsaan 16 kuukauden työskentelynsä aikana yhteensä 24 viralliseen ja kahteen epäviralliseen täysistuntoon.

Rinnakkain valmistelukunnan työn kanssa käytiin laajamittaista kansalaiskeskustelua unionin toiminnasta ja tavoitteista. Useissa jäsenvaltioissa perustettiin muodollisia rakenteita tällaista keskustelua varten. Suomessa hallitus kutsui koolle 1-2 kertaa puheenjohtajuuskaudessa kokoontuvan kansalaisjärjestöfoorumin, johon osallistuu noin 90 kansalaisjärjestöä ja yhteiskunnallista toimijaa esittämään näkemyksiään EU:n kehittämisestä ja valmistelukunnan työn etenemisestä. Keskustelua ja tiedonsaantia edistämään luotiin myös erityinen verkkosivusto "Minun Eurooppani" (www.minuneurooppani.fi). Lisäksi Suomen konventtiedustajat osallistuivat aktiivisesti muun muassa eri kansalaisjärjestöjen organisoimiin EU:n tulevaisuutta ja konventtia koskeneisiin seminaareihin ja keskustelutilaisuuksiin.

Valmistelukunta järjesti erikseen kansalaisjärjestöistunnon kesäkuussa 2002 sekä 18-25 -vuotiaille eurooppalaisille tarkoitetun nuorisokonventin heinäkuussa 2002. Vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa käytiin työskentelyn aikana myös puheenjohtajiston ylläpitämissä alakohtaisissa kontaktiryhmissä. Valmistelukunnan työskentelyn seuraamista helpotti se, että kaikki asiakirjat olivat saatavilla internetissä kaikilla unionin virallisilla kielillä.

Valmistelukunta sai työnsä päätökseen heinäkuussa 2003, minkä jälkeen konventin puheenjohtaja Valéry Giscard d'Estaing luovutti työn tuloksena syntyneen yhden yhtenäisen asiakirjan "Ehdotus sopimukseksi Euroopan perustuslaista" puheenjohtajavaltio Italialle. Konventin ehdotus esiteltiin kesäkuussa 2003 Thessalonikissa kokoontuneelle Eurooppa-neuvostolle, joka katsoi tekstin muodostavan hyvän perustan hallitustenvälisen konferenssin aloittamiselle.

2.1.3. Hallitustenvälinen konferenssi

Hallitustenvälinen konferenssi avattiin Roomassa 4 päivänä lokakuuta 2003 valtion- tai hallitusten päämiesten tasolla pidetyssä istunnossa. Ennen konferenssin avaamista neuvosto kuuli Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 48 artiklan mukaisesti Euroo-pan parlamenttia, komissiota ja Euroopan keskuspankkia ja sai näiltä myönteiset lausunnot. Komissio antoi lausuntonsa (KOM(2003) 548 lopullinen) 17 päivänä syyskuuta. Euroopan keskuspankki antoi lausuntonsa (CON/2003/20) 19 päivänä syyskuuta ja Euroopan parlamentin lausunto (T5-0407/2003) saatiin 24 päivänä syyskuuta 2003.

Hallitustenvälisen konferenssin poliittiset neuvottelut käytiin valtion- tai hallitusten päämiesten sekä yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston jäseninä toimivien ministereiden tasolla. Ministerit kokoontuivat syksyllä 2003 viisi kertaa HVK-työistuntoon ja lisäksi järjestettiin yksi epävirallinen ministerikonklaavi. Keväällä 2004 ministereillä oli kolme HVK-työistuntoa. Valtion- tai hallitusten päämiesten tasolla neuvotteluja käytiin Eurooppa-neuvostojen kokousten yhteydessä loka- ja joulukuussa 2003. Seuraavan vuoden keväällä valtion- tai hallitusten päämiehet keskustelivat HVK:n etenemisestä maaliskuun Eurooppa-neuvoston yhteydessä ja kävivät viimeiset neuvottelut kesäkuussa 2004 pidetyn Eurooppa-neuvoston yhteydessä. Lisäksi syksyllä 2003 järjestettiin kaksi valmistelevaa virkamiestason kokousta ja keväällä 2004 yksi vastaava kokous.

Komission edustaja osallistui konferenssiin ja kaksi Euroopan parlamentin jäsentä osallistui tarkkailijoina ministeritason istuntoihin. Lisäksi Euroopan parlamentin puhemies kutsuttiin osallistumaan konferenssiin valtion- tai hallitusten päämiesten tasolla. Toukokuussa 2004 unioniin liittyneet kymmenen uutta jäsenvaltioita osallistuivat konferenssiin täysimääräisesti. Bulgaria, Romania ja Turkki osallistuivat konferenssiin tarkkailijoina.

Hallitustenvälisen konferenssin käynnistyttyä aloitti työnsä myös oikeudellisten asiantuntijoiden ryhmä, joka suoritti konventin esityksen oikeudellisen tarkistuksen. Lisäksi ryhmälle kuuluivat nykyisten perussopimusten ja liittymissopimusten oikeudellisen jatkuvuuden varmistamiseen liittyvät tehtävät. Ryhmä myös laati perustuslakisopimukseen liitetyt pöytäkirjat ja liitteet. Oikeudellisten asiantuntijoiden ryhmä toimi neuvoston pääsihteeristön johtamana ja se koostui jäsenvaltioiden sekä muiden konferenssiin osallistuneiden tahojen edustajista.

Hallitusten välisen konferenssin työskentelyn pohjana oli konventin ehdotus sopimukseksi Euroopan perustuslaista. Lisäksi keskeisen pohjan muodostivat puheenjohtajavaltion tilanneanalyysit sekä puheenjohtajavaltion muotoilemat artiklaluonnokset.

HVK:n käynnistyttyä syksyllä 2003 puheenjohtajavaltio Italia selvitti avoinna olevat kysymykset ja jäsenvaltioiden kannat toimittamiensa kirjallisten kyselyiden, kokouksissa käytyjen keskustelujen ja kahdenvälisten yhteyksien pohjalta. Puheenjohtajavaltion tavoitteena oli saada HVK päätökseen joulukuun 2003 Eurooppa-neuvoston yhteydessä pidetyissä valtion- tai hallitusten päämiesten neuvotteluissa. Tässä ei kuitenkaan onnistuttu. Neuvoston päätöksenteossa käytettävän määräenemmistön määrittelystä ei ollut löydettävissä yhteisymmärrystä eikä muista avoinna olleista kysymyksistä edes neuvoteltu. Eurooppa-neuvoston päätelmissä seuraavaa puheenjohtajavaltiota Irlantia pyydettiin raportoimaan maaliskuussa kokoontuvalle Eurooppa-neuvostolle etenemismahdollisuuksista.

Irlanti kävi puheenjohtajakautensa alussa kahdenvälisiä keskusteluja jäsenvaltioiden kanssa. Keskusteluja käytiin sekä poliittisella että virkamiestasolla, ja niiden pohjalta puheenjohtajavaltio antoi selvityksen maaliskuussa 2004 Eurooppa-neuvostolle. Selvityksissä todettiin keskeisimmät avoinna olevat kysymykset, mutta ei annettu ratkaisuehdotuksia. Eurooppa-neuvoston päätelmissä puheenjohtajavaltiota pyydettiin jatkamaan jäsenvaltioiden kuulemista ja huolehtimaan siitä, että virallisia neuvotteluja voitaisiin jatkaa mahdollisimman pian. Tavoitteeksi asetettiin yhteisymmärryksen saavuttaminen viimeistään kesäkuun Eurooppa-neuvostossa.

HVK-neuvottelut jatkuivat toukokuussa. Ministeritasolla pidettiin kaksi HVK-työistuntoa toukokuussa ja yksi juuri ennen kesäkuun Eurooppa-neuvostoa. Neuvotteluja käytiin puheenjohtajavaltion laatimien asiakirjojen pohjalta. Näihin kuuluivat toimielimiin liittyvät kysymykset (määräenemmistön määrittely, komission kokoonpano, Euroopan parlamentin paikkajako), määräenemmistön käyttöalan laajentaminen sekä eräät muut kysymykset.

Hallitustenvälinen konferenssi saatiin poliittiseen päätökseen 17-18 päivänä kesäkuuta 2004 pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Tämän jälkeen sopimuksen teksti vielä viimeisteltiin oikeudellisesti ja teknisesti. Valtion- tai hallitusten päämiehet sekä ulkoasiainministerit allekirjoittivat perustuslakisopimuksen sekä sitä koskevan HVK:n päätösasiakirjan Roomassa 29 päivänä lokakuuta 2004. Sopimus tulee määräystensä mukaan voimaan kaikkien jäsenvaltioiden ratifioitua sen valtiosääntöjensä asettamien vaatimusten mukaisesti. Joissakin jäsenvaltioissa järjestetään kansanäänestys sopimuksen hyväksymisessä.

2.1.4. Asian valmistelu Suomessa

Valtioneuvosto antoi 26 päivänä lokakuuta 2001 eduskunnalle selonteon Euroopan unionin tulevaisuudesta (VNS 3/2001 vp). Selonteossa esitellään eurooppalaista keskustelua Euroopan unionin tulevaisuudesta sekä hallituksen näkemyksiä unionin kehittämisen perussuunnasta ja hallitustenvälisen konferenssin valmistelutavasta. Eduskunta vastasi valtioneuvoston selontekoon (UaVM 18/2001 vp, SuVL 4/2001 vp, PeVL 56/2001 vp). Suuri valiokunta edellytti lausunnossaan, että valtioneuvosto toimittaa sille selvityksen siitä, onko nykyinen toimivallanjako yhteisön ja jäsenvaltioiden välillä tarkoituksenmukainen ja toimiva. Valtioneuvosto antoi toimivallanjakoa Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden välillä koskevan selvityksen (E 66/2002 vp) suurelle valiokunnalle 14 päivänä kesäkuuta 2002. Ulkoasiainvaliokunta (UaVL 4/2002 vp), perustuslakivaliokunta (PeVL 38/2002 vp) ja suuri valiokunta (SuVL 5/2002 vp) antoivat valtioneuvostolle asiasta lausunnot.

Valtioneuvosto antoi eduskunnalle selvitykset valmistelukunnan työryhmien tai pohdintaryhmien loppuraporteista (E 117/2002 vp, E 118/2002 vp, E 123/2002 vp, E 130/2002 vp, E 131/2002 vp, E 141/2002 vp, E 154/2002 vp, E 21/2003 vp). Lakivaliokunta antoi 28.1.2003 valtioneuvostolle lausunnon konventin työryhmien X (oikeus- ja sisäasiat) ja IX (yksinkertaistaminen) loppuraporteista laaditusta selvityksestä (LaVL 25/2002 vp — E 130/2002 vp).

Valtioneuvosto antoi 17 päivänä tammikuuta 2003 eduskunnalle selvityksen Suomen kannoista liittyen Euroopan unionin tulevaisuuteen ja konventin työskentelyn kuluessa esille nousseisiin kysymyksiin (E 139/2002 vp). Suuri valiokunta antoi valtioneuvostolle asiasta lausunnon 17 päivänä tammikuuta 2003 (SuVL 6/2002 vp) sekä 18 päivänä kesäkuuta 2003 (SuVL 1/2003 vp).

Valtioneuvosto antoi 29 päivänä elokuuta 2003 eduskunnalle selonteon valmistelukunnan tuloksista ja valmistautumisesta Euroopan unionin hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp). Neuvottelujen edetessä valtioneuvosto antoi eduskunnalle lisäselvityksiä Suomen kantojen täsmentämiseksi. Eduskunta vastasi valtioneuvoston selontekoon (UaVM 4/2003 vp, SuVL 2/2003 vp, PeVL 7/2003 vp, VaVL 10/2003 vp, YmVL 10/2003 vp, HaVL 3/2003 vp, SiVL 4/2003 vp, TaVL 9/2003 vp, StVL 4/2003 vp, PuVL 2/2003 vp) ja neuvottelujen kuluessa annettuihin lisäselvityksiin.

Tasavallan presidentti asetti Suomen neuvotteluvaltuuskunnan 22 päivänä elokuuta 2003. Valtuuskuntaa johti ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja ja sen varapuheenjohtajana toimi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki. Neuvotteluvaltuuskuntaan kuului kahdeksan virkamiesjäsentä. Lisäksi valtuuskuntaan kuului virkamiesasiantuntijoita. Tasavallan presidentti valtuutti 8 päivänä lokakuuta 2004 pääministeri Vanhasen ja ulkoasiainministeri Tuomiojan allekirjoittamaan perustuslakisopimuksen Suomen puolesta.

Valtioneuvosto antoi eduskunnalle 25 päivänä marraskuuta 2005 selonteon Euroopan unionin perustuslakisopimuksesta (VNS 6/2005 vp). Ulkoasiainvaliokunta antoi asiasta mietinnön 28 päivänä huhtikuuta 2006 (UaVM 2/2006 vp) eduskunnan eri valiokuntien käsiteltyä asiaa laajasti (SuVL 2/2006 vp, PeVL 9/2006 vp, YmVL 7/2006 vp, TyVL 5/2006 vp, TaVL 11/2006 vp, StVL 11/2006 vp, SiVL 7/2006 vp, PuVL 2/2006 vp, MmVL 1/2006 vp, LaVL 5/2006 vp, HaVL 7/2006 vp). Eduskunta on hyväksynyt 12 toukokuuta 2006 selonteon johdosta lausuman, jossa esitetään, että hallitus antaa eduskunnan käsiteltäväksi esityksen Euroopan unionin perustuslakisopimuksen hyväksymisestä. Hallituksen esitys ja sitä edeltänyt valtioneuvoston selonteko on valmisteltu valtioneuvoston kansliassa, ulkoasiainministeriössä ja oikeusministeriössä yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa.

2.1.5. Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja niiden toteutuminen

Suomen yleistavoitteena konventissa ja hallitustenvälisessä konferenssissa oli unionin nykyisen sopimusperustan selkeyttäminen ja yksinkertaistaminen. Samalla tuli kuitenkin säilyttää unionin oikeudellinen perusluonne muuttumattomana. Perustuslakisopimuksen rakenne ja oikeudellinen luonne vastaavat Suomen tavoitteita. Yksi, yhtenäinen perustuslakisopimus, joka korvaa aiemmat perussopimukset, on rakenteeltaan huomattavasti aiempia perussopimuksia selkeämpi ja johdonmukaisempi. Unionin oikeudellinen luonne jäsenvaltioiden ja kansalaisten välisenä yhteisönä ei sen myötä kuitenkaan muutu.

Toimielimiin liittyvät kysymykset olivat keskeisimpiä kysymyksiä sekä tulevaisuuskonventissa että hallitustenvälisessä konferenssissa. Suomen tavoitteena oli toimielinjärjestelmän kehittäminen siten, että toimielinten välinen tasapaino, jäsenvaltioiden välinen tasa-arvo ja yhteisömenetelmän laaja-alainen käyttäminen turvataan. Toimielimiä koskevan ratkaisun voidaan katsoa pääosin toteuttavan nämä tavoitteet.

Perussopimusten uudistamista koskeva keskeinen tavoite oli myös unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon tarkentaminen. Valtioneuvoston peruslähtökohtana oli, että unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon tarkentamisessa keskitytään laajojen toimivallanjakoa koskevien muutosten asemesta nykyistä selkeämmän kokonaisnäkemyksen luomiseen unionille luovutetusta toimivallasta (E 66/2002 vp). Perustuslakisopimuksen voidaan katsoa nykyisiä perussopimuksia paremmin toteuttavan tavoitetta unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon tarkentamisesta, toimivaltajakoa kuitenkaan olennaisesti muuttamatta.

Myös päätöksenteon tehostaminen oli keskeinen kysymys tulevaisuuskonventissa ja hallitustenvälisessä konferenssissa. Suomi olisi ollut valmis perustuslakisopimusta pidemmälle meneviin ratkaisuihin. Ministerineuvoston äänestysjärjestelmän uudistamisessa Suomen tavoitteena oli siirtyminen niin sanottuun yksinkertaiseen kaksoisenemmistöön, jonka mukaan päätös syntyy, kun sen takana on puolet jäsenvaltioista ja puolet unionin väestöstä. Samoin määräenemmistöpäätöksenteon alaa Suomi olisi ollut valmis laajentamaan enemmän kuin nyt tehtiin. Toteutunut äänestysjärjestelmä kuitenkin tehostaisi unionin päätöksentekoa nykyiseen järjestelmään verrattuna. Samoin määräenemmistöpäätösten ala laajenisi nykyisestä.

Perusoikeusulottuvuuden osalta Suomi on pitänyt erityisen tärkeänä EU:n liittymistä Euroopan ihmisoikeussopimukseen, minkä perustuslakisopimus mahdollistaisi. Perustuslakisopimuksen myötä myös Nizzan Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 2000 poliittisena julistuksena hyväksytystä perusoikeuskirjasta tulisi oikeudellisesti sitova. Sopimuksessa omaksuttu ratkaisu toteuttaisikin lähes täysimääräisesti Suomen pitkäaikaisen tavoitteen perus- ja ihmisoikeuksien suojan vahvistamisesta EU:ssa.

Suomi piti neuvotteluissa tärkeänä myös saattaa loppuun Nizzan sopimuksessa aloitettu yhteisen kauppapolitiikan tehostaminen ja uudistaminen vastaamaan kansainvälisen kaupan rakenteiden kehityksen asettamiin haasteisiin. Suomen yleistavoite kauppapolitiikan tehostamisesta toteutui perustuslakisopimuksessa.

Perustuslakisopimuksella kumottaisiin kaikki unioniin liittyneitä maita koskevat liittymissopimukset, mutta niihin sisältyvien oikeudellisesti merkityksellisten määräysten oikeudellinen jatkuvuus säilytettäisiin. Suomen liittymissopimukseen sisältyvät merkitykselliset määräykset koskevat erityisesti Suomen työeläkejärjestelmän poikkeusasemaa, eräitä liittymissopimuksemme maataloutta koskevia määräyksiä, saamelaisten asemaa, Ahvenanmaan erityisasemaa sekä pohjoisten, erittäin harvaanasuttujen alueiden pysyvää erityisasemaa. Näiden Suomea koskevien määräysten oikeudellinen jatkuvuus turvattaisiin Suomen tavoitteiden mukaisesti.

Hallitustenvälisestä konferenssista muodostui Suomen tavoitteiden mukaisesti aito neuvotteluprosessi, joka paransi konventin ehdotusta monelta osin. Suomen neuvottelutavoitteita ja niiden toteutumista tarkastellaan tarkemmin jäljempänä kunkin asiakokonaisuuden yhteydessä.

3. Perustuslakisopimuksen keskeinen sisältö

3.1. Perustuslakisopimuksen rakenne, luonne ja suhde unionin nykyisiin perussopimuksiin

3.1.1. Nykyisten perussopimusten kumoaminen ja oikeudellinen jatkuvuus

Perustuslakisopimuksella perustettaisiin uusi Euroopan unioni ja kumottaisiin pääsäännön mukaan kaikki ne sopimukset, joihin Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella perustettu Euroopan unioni perustuu.

Ensinnäkin perustuslakisopimuksella kumottaisiin Euroopan yhteisön perustamissopimus (EY-sopimus, SEY) ja sopimus Euroopan unionista (EU-sopimus, SEU) sekä pääsäännön mukaan kaikki ne asiakirjat ja sopimukset, joilla mainittuja sopimuksia on täydennetty tai muutettu. Viimeksi mainitut asiakirjat ja sopimukset, samoin kuin eräät poikkeukset edellä mainittuun pääsääntöön, on yksilöity perustuslakisopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa (n:o 33) Euroopan yhteisön perustamissopimusta ja Euroopan unionista tehtyä sopimusta täydentäneistä tai muuttaneista asiakirjoista ja sopimuksista.

Tärkeimmän poikkeuksen edellä mainittuun pääsääntöön muodostaa Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus, joka jäisi voimaan. Euratom-sopimuksen asemaa tai sen muuttamista ei varsinaisesti käsitelty konventissa tai HVK:ssa. Sopimukseen tehtiin lähinnä vain sellaisia muutoksia, jotka katsottiin tarpeellisiksi sopimuksen mukauttamiseksi perustuslakisopimuksella vahvistettaviin uusiin, erityisesti toimielinjärjestelmää ja varainhoitoa koskeviin sääntöihin. Muutokset, jotka sisältyvät pöytäkirjaan (n:o 36) Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta, tehtäisiin Euratom-sopimukseen sellaisena kuin se on voimassa perustuslakisopimuksen voimaantulopäivänä. Tarkoituksena on, että yhtäältä sopimuksilla, joilla Euroopan yhteisön perustamissopimusta ja Euroopan unionista tehtyä sopimusta on täydennetty tai muutettu, sekä toisaalta liittymissopimuksilla Euratom-sopimukseen tehtyjen muutosten oikeudelliset vaikutukset eivät muuttuisi, vaikka sanotut sopimukset ja asiakirjat pääsäännön mukaan kumottaisiinkin. Myöskään Euratom-sopimuksen perusteella annettujen voimassa olevien säädösten oikeudelliset vaikutukset eivät muuttuisi.

Unionin nykyisten perussopimusten kumoaminen perustuslakisopimuksella ei kuitenkaan merkitsisi sitä, että ensiksi mainitut sopimukset menettäisivät merkityksensä perustuslakisopimuksen tullessa voimaan. Kuten perustuslakisopimuksessa nimenomaisesti vahvistetaan, uudistuksen kantavana ajatuksena on jatkaa nykyisillä perussopimuksilla tehtyä työtä ja varmistaa yhteisön säännöstön (acquis communautaire) jatkuvuus. Perustuslakisopimuksella perustettava Euroopan unioni olisi toisin sanoen sekä poliittisessa että oikeudellisessa merkityksessä Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella perustetun Euroopan unionin ja Euroopan yhteisön seuraaja.

Perustuslakisopimuksen ja unionin nykyisten perussopimusten suhdetta arvioitaessa on ensinnäkin huomattava, että merkittävä osa perustuslakisopimuksen määräyksistä vastaa sisällöltään unionin nykyisten perussopimusten määräyksiä. Näiltä osin perustuslakisopimuksessa on tehty lähinnä vain sellaisia teknisiä mukautuksia, joita on pidetty aiheellisina kyseisten määräysten saattamiseksi sopusointuun perustuslakisopimuksen kanssa. Perustuslakisopimuksessa olisikin periaatteessa voitu soveltaa unionin aiempien perussopimusmuutosten yhteydessä noudatettua tekniikkaa, jolloin nykyiset perussopimukset olisivat jääneet voimaan ja niihin olisi tehty perustuslakisopimuksen sisältämät muutokset. Ratkaisu ei kuitenkaan olisi palvellut perussopimusten yksinkertaistamisen ja selkeyttämisen tavoitetta, joka nimenomaan oli yksi suoritetun uudistustyön keskeisistä päämääristä.

Toiseksi perustuslakisopimus sisältää yksityiskohtaiset määräykset, joiden tarkoituksena on varmistaa oikeudellinen jatkuvuus unionin nykyisten perussopimusten ja perustuslakisopimuksen välillä. Kyseiset määräykset koskevat unionin toimielinten, elinten ja laitosten toimintaa, kumottujen perussopimusten mukaisesti hyväksyttyjen säädösten ja muun yhteisön ja unionin säännöstön osien voimassaoloa, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytännön asemaa unionin oikeuden tulkinnan lähteenä sekä ennen perustuslakisopimuksen voimaantuloa aloitettujen hallinnollisten ja oikeudellisten menettelyjen jatkuvuutta.

Perustuslakisopimuksella kumottaisiin myös liittymissopimukset, joiden nojalla Tanskan kuningaskunta, Irlanti ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta (vuoden 1972 liittymissopimus), Helleenien tasavalta (vuoden 1979 liittymissopimus), Espanjan kuningaskunta ja Portugalin tasavalta (vuoden 1985 liittymissopimus), Itävallan tasavalta, Suomen tasavalta ja Ruotsin kuningaskunta (vuoden 1994 liittymissopimus) sekä Tshekin tasavalta, Viron tasavalta, Kyproksen tasavalta, Latvian tasavalta, Liettuan tasavalta, Unkarin tasavalta, Maltan tasavalta, Puolan tasavalta, Slovenian tasavalta ja Slovakian tasavalta (vuoden 2003 liittymissopimus) ovat tulleet Euroopan yhteisöjen ja Euroopan unionin jäseniksi sekä yhteisöjen ja unionin perussopimusten osapuoliksi.

Liittymissopimusten edelleen merkityksellisten määräysten osalta oikeudellinen jatkuvuus on perustuslakisopimuksessa varmistettu joko sisällyttämällä ne perustuslakisopimukseen ja Euratom-sopimukseen liitettävään pöytäkirjaan tai viittaamalla niihin sanotussa pöytäkirjassa siten, että kyseiset määräykset pysyvät voimassa ja niiden oikeusvaikutukset säilyvät. Tässä yhteydessä näihin määräyksiin on tehty yksinomaan teknisiä mukautuksia niiden saattamiseksi sopusointuun perustuslakisopimuksen kanssa ilman, että niiden oikeusvaikutuksia muutettaisiin. Vuosien 1972, 1979, 1985 ja 1994 liittymissopimuksia koskee oma pöytäkirjansa (n:o 8) ja vuoden 2003 liittymissopimusta omansa (n:o 9).

3.1.2. Perustuslakisopimuksen rakenne

Perustuslakisopimuksen myötä Euroopan unioni saa yhden, yhtenäisen perussopimuksen. Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus jää kuitenkin voimaan muodollisesti erillisenä, joskin erityisesti toimielinjärjestelmän osalta perustuslakisopimukseen kiinteästi kytkeytyvänä perussopimuksena.

Rakenteeltaan perustuslakisopimus jakautuu johdantoon ja neljään varsinaiset artiklamääräykset sisältävään osaan. Myös sopimuksen kaksi liitettä ja 36 pöytäkirjaa ovat erottamaton osa sopimusta. Hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjan liitteenä on 41 konferenssin hyväksymää ja kahdeksan konferenssin huomioon ottamaa julistusta.

Sopimuksen johdannossa kuvataan Euroopan kehitykselle keskeisiä arvoja, päämääriä ja vaikuttimia. Vaikka johdannon luonne onkin lähinnä julistuksellinen, voi sillä olla sopijapuolten tarkoituksen ilmentäjänä merkitystä sopimuksen määräysten tulkinnassa. Johdannosta ei kuitenkaan voi seurata itsenäisiä oikeusvaikutuksia.

Sopimuksen ensimmäistä osaa voidaan luonnehtia varsinaiseksi perustuslailliseksi osaksi, jossa määritellään yleisellä tasolla unionin luonne ja sen toimintaa koskevat keskeiset periaatteet. Ensimmäiseen osaan sisältyvät yleiset määräykset unionin perustamisesta, sen arvoista ja tavoitteista, unionin ja jäsenvaltioiden välisestä suhteesta sekä unionioikeuden keskeisistä periaatteista. Unionin luonnetta paitsi jäsenvaltioiden myös kansalaisten yhteisönä korostavat etenkin määräykset perusoikeuksista, unionin kansalaisuudesta sekä demokratian toteutumisesta unionissa. Unionin toiminnan kannalta keskeisiä taas ovat määräykset unionin toimivaltaa ja sen käyttöä koskevista keskeisistä periaatteista, yleismääräykset unionin toimielimistä ja elimistä sekä unionin säädöksistä ja niiden antamisessa noudatettavista menettelyistä. Lisäksi sopimuksen ensimmäinen osa sisältää määräykset unionin jäsenyydestä, unionin ja sen lähiympäristön välisistä suhteista, yleismääräykset unionin varainhoidosta sekä luonteeltaan korostetun symboliset määräykset unionin tunnuksista. Ensimmäisessä osassa on yhteensä 60 artiklaa.

Sopimuksen toisen osan muodostaa Euroopan unionin perusoikeuskirja. Perusoikeuskirjan teksti on teknisiä ja eräitä asiallisia muutoksia lukuun ottamatta yhteneväinen sen tekstin kanssa, jonka perusoikeuskirjan valmistelua varten koolle kutsuttu konventti esitti, ja joka hyväksyttiin poliittisena julistuksena Nizzan Eurooppa-neuvostossa vuonna 2000. Toisessa osassa on yhteensä 54 artiklaa.

Sopimuksen kolmanteen osaan sisältyvät yksityiskohtaiset määräykset unionin politiikoista ja toiminnasta. Osan kaksi ensimmäistä osastoa ovat soveltamisalaltaan horisontaalisia. Ensimmäiseen osastoon sisältyvät yleisesti sovellettavat määräykset ja toiseen syrjintäkieltoa ja kansalaisuutta koskevat määräykset. Kolmannen osan laajimman kokonaisuuden muodostaa kolmas osasto, joka koskee unionin sisäisiä politiikkoja ja toimia. Näihin kuuluvat sisämarkkinat, talous- ja rahapolitiikka, eräitä muita aloja koskevat politiikat, vapauden, oikeuden ja turvallisuuden alue, sekä alat, joilla unioni voi päättää toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Kolmannen osan neljänteen osastoon puolestaan sisältyvät määräykset merentakaisten alueiden assosiaatiosta. Viidenteen osastoon on koottu unionin ulkoista toimintaa koskevat määräykset, jotka kattavat muun muassa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan, yhteisen kauppapolitiikan sekä kolmansien maiden kanssa tehtävän yhteistyön ja humanitaarisen avun. Kolmannen osan kuudes osasto sisältää tarkemmat institutionaaliset ja varainhoitoa sekä tiiviimpää yhteistyötä koskevat määräykset. Seitsemänteen osastoon sisältyy eräitä yhteisiä määräyksiä. Kolmas osa on sopimuksen neljästä osasta laajin ja sisältää kaikkiaan 322 artiklaa.

Valtaosa sopimuksen kolmannen osan määräyksistä vastaa asiallisesti EU-sopimuksen ja EY-sopimuksen määräyksiä. Eniten muutoksia aikaisempiin perussopimuksiin verrattuna sisältävät määräykset vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueesta, yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä yhteisestä kauppapolitiikasta. Kokonaan uusina politiikka-aloina sopimuksen III osa sisältää määräykset yleistä taloudellista etua koskevista palveluista, teollis- ja tekijänoikeuksien eurooppalaisesta suojasta, avaruusalasta, energiasta, matkailusta, urheilusta, pelastuspalvelusta, hallinnollisesta yhteistyöstä, humanitaarisesta avusta sekä yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanosta.

Sopimuksen neljäs osa sisältää yleiset määräykset ja loppumääräykset. Neljännen osan määräyksistä periaatteellisesti merkittävimmät koskevat aikaisempien perussopimusten kumoamista sekä seuraantoa ja oikeudellista jatkuvuutta Euroopan yhteisöön ja EU-sopimuksella perustettuun Euroopan unioniin nähden, sopimuksen tarkistamisessa sovellettavia menettelyjä sekä sopimuksen ratifiointia ja voimaantuloa. Lisäksi neljäs osa sisältää määräykset sopimuksen alueellisesta soveltamisalasta, alueellisista liitoista, sopimuksen pöytäkirjojen ja liitteiden oikeudellisesta asemasta, sopimuksen voimassaoloajasta sekä todistusvoimaisesta tekstistä ja käännöksistä. Tiettyjä toimielimiä koskevien siirtymämääräysten osalta neljännessä osassa viitataan unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä tehtyyn pöytäkirjaan. Neljännessä osassa on yhteensä kymmenen artiklaa.

Perustuslakisopimukseen liitetyistä pöytäkirjoista kymmenen on sisällöllisesti uusia. Näitä ovat pöytäkirja kansallisista parlamenteista (n:o 1), toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita koskeva pöytäkirja (n:o 2), liittymissopimuksia koskevat pöytäkirjat (n:o 8 ja 9), pöytäkirja euroryhmästä (n:o 12), pöytäkirja pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä (n:o 23), Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittymistä koskeva pöytäkirja (n:o 32), pöytäkirja Euroopan yhteisön perustamissopimusta ja Euroopan unionista tehtyä sopimusta täydentäneistä tai muuttaneista asiakirjoista ja sopimuksista (n:o 33), pöytäkirja toimielimiä koskevista siirtymämääräyksistä (n:o 34) ja Euratom-sopimuksen muuttamista koskeva pöytäkirja (n:o 36).

Muissa perustuslakisopimukseen liitetyissä pöytäkirjoissa on kysymys nykyisiin perussopimuksiin liitetyistä pöytäkirjoista, joihin on tehty lähinnä vain sellaisia teknisiä muutoksia, jotka on katsottu aiheellisiksi pöytäkirjojen saattamiseksi sopusointuun perustuslakisopimuksen kanssa.

Vaikka perustuslakisopimuksella muodollisesti kumotaan sopimus Euroopan unionista ja Euroopan yhteisön perustamissopimus niihin tehtyine muutoksineen, merkitsee perustuslakisopimus asiallisesti näiden kahden sopimuskokonaisuuden yhdistämistä yhdeksi yhtenäiseksi perussopimukseksi. Kun Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus kuitenkin jäisi voimaan, pienentyisi unionin perussopimusten lukumäärä kolmesta kahteen. Muutoksen päätavoitteena on selkeyttää vuosikymmenten saatossa huomattavan epäyhtenäiseksi ja hajanaiseksi kehittynyttä perussopimusten järjestelmää, jossa merkitykseltään keskeiset ja luonteeltaan teknisemmät sopimusmääräykset ovat satunnaisesti hajallaan eri sopimuksissa. Sopimuksen ensimmäiseen osaan on pyritty kokoamaan perustuslain luonteiset määräykset, kun taas sopimuksen käytännön soveltamisen kannalta keskeisimmät määräykset on sisällytetty sopimuksen kolmanteen osaan. Perustuslakisopimuksessa ei kuitenkaan luoda muodollista hierarkiaa sopimuksen neljän eri osan välille.

Perustuslakisopimuksella puretaan ainakin muodollisesti EU-sopimuksella luotu ns. pilarirakenne, jossa ensimmäisen pilarin muodostivat Euroopan yhteisöjen perustamissopimukset, toisen pilarin EU-sopimuksen määräykset yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja kolmannen pilarin EU-sopimuksen määräykset poliisiyhteistyöstä ja oikeudellisesta yhteistyöstä rikosasioissa. Rakenteensa puolesta perustuslakisopimukseen ei sisälly vastaavaa jaottelua, vaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat määräykset ovat osa unionin ulkoista toimintaa koskevaa perustuslain III osan V osastoa ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa ja poliisiyhteistyötä koskevat määräykset osa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevaa sopimuksen III osan III osaston IV lukua. Näillä politiikka-aloilla sovellettaisiin lähtökohtaisesti myös samoja unionioikeuden yleisiä periaatteita kuin muillakin unionin toiminnan aloilla. Sisällöllisesti varsinkin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuitenkin säilyisi luonteeltaan korostetun hallitustenvälisenä etenkin toimielinten toimivaltuuksien, päätöksentekomenettelyjen ja käytettävissä olevien säädöslajien osalta. Unionin toiminnan yhteisöllistäminen koskisi siis käytännössä lähinnä oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa sekä poliisiyhteistyötä.

3.1.3. Perustuslakisopimuksen oikeudellinen luonne

Sopimus Euroopan perustuslaista on nimensä mukaisesti oikeudelliselta muodoltaan kansainvälisoikeudellinen valtiosopimus. Asiallisesti sopimus kuitenkin sisältää määräyksiä, joita voidaan luonnehtia perustuslaillisiksi. Nimeen ”Sopimus Euroopan perustuslaista” sisältyvät molemmat näkökohdat. Ratkaisua voidaan pitää eräänlaisena kompromissina suoraan ns. perustuslakia säätävään valtaan (pouvoir constituant) nojautuvaa valtiollista perustuslakia vaatineiden federalistien ja unionin luonnetta jäsenvaltioiden väliseen sopimukseen pohjautuvana yhteisönä korostaneiden tahojen välillä. Perustuslakisopimuksen nimeen sisältyvästä termistä ”perustuslaki” (engl. ”constitution”) sinänsä ei tule tehdä sopimuksen oikeudellista luonnetta koskevia päätelmiä. Eräiden muidenkin kansainvälisten järjestöjen perustamissopimusten nimissä (esim. Kansainvälinen työjärjestön (ILO) perussäännössä, SopS 23/1920) esiintyy termi ”constitution”, vaikka järjestöjen perustamissopimukset eroavatkin sisällöltään olennaisesti perustuslakisopimuksesta.

Perustuslakisopimuksen luonnetta valtiosopimuksena korostaa ensinnäkin sen laatiminen valtioiden välisen sopimuksen muotoon sekä sopimuksen voimaantulon kytkeminen sen ratifiointiin ”korkeiden sopimuspuolten” toimesta ja kaikkien sopimuspuolten ratifioimiskirjojen tallettamiseen tallettajavaltion huostaan. Niinkään viimekätinen valta sopimuksen tarkistamiseen säilyy eräitä tarkkarajaisia poikkeuksia lukuun ottamatta jäsenvaltioilla. Niin sanotussa tavanomaisessa tarkistusmenettelyssä eli hallitustenvälisessä konferenssissa hyväksytyt sopimusmuutokset tulevat voimaan vasta, kun kaikki jäsenvaltiot ovat ratifioineet ne valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Myös niin sanotuissa yksinkertaistetuissa tarkistusmenettelyissä jäsenvaltioilla tai niiden kansallisilla parlamenteilla säilyy viimekätinen valta estää muutosten tekeminen sopimukseen. Perustuslakisopimus antaa myös jäsenvaltiolle mahdollisuuden erota unionista vapaaehtoisesti. Tässä mielessä voidaan katsoa, ettei perustuslakisopimuksella tehdä tyhjäksi jäsenvaltioiden kansainväliseen oikeuteen pohjautuvaa viimekätistä suvereniteettia.

Jäsenvaltioiden asemaa perustuslakia säätävän vallan lähteenä korostaa myös perustuslakisopimukseen aiempaa yksiselitteisemmin kirjattu ns. annetun toimivallan periaate, jonka mukaan unioni toimii jäsenvaltioiden sille perustuslakisopimuksessa antaman toimivallan rajoissa ja siinä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Toimivalta, jota perustuslakisopimuksessa ei ole annettu unionille, kuuluu jäsenvaltioille.

Perustuslaillisen sisältönsä osalta perustuslakisopimus kuvastaa paljolti sitä valtiosääntöistä kehitystä, joka on ollut tunnusomaista Euroopan yhteisöille ja unionille jo useamman vuosikymmenen ajan. Erityisesti EY-tuomioistuin on jo 1960-luvulta lähtien korostanut sitä, että EY-sopimuksella luotu oikeusjärjestys on merkinnyt jäsenvaltioiden suvereenien oikeuksien rajoittamista ja sisältänyt sellaisia perinteisestä kansainvälisestä oikeudesta poikkeavia piirteitä kuin yhteisöoikeuden ensisijaisuus suhteessa jäsenvaltioiden oikeuteen nähden ja niin sanottu yhteisöoikeuden välitön oikeusvaikutus. Tällä perusteella tuomioistuin on luonnehtinut EY-sopimusta ”oikeusyhteisön perustuslakia vastaavaksi asiakirjaksi” (lausunto 1/91, kohta 21). Viittaus perustuslakisopimuksen perustuslailliseen sisältöön tuleekin ymmärtää viittauksena näihin unionioikeuden ominaispiirteisiin sekä siihen seikkaan, että unioni hoitaa eräitä perinteisesti valtiolle kuuluviksi ymmärrettyjä tehtäviä. Perustuslakisopimus voidaankin nähdä osaltaan tämän valtiosääntöisen kehityksen kodifiointina. Tätä ilmentää se, että perustuslakisopimuksen ensimmäiseen ja toiseen osaan on sisällytetty eräitä EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön pohjautuvia ja luonteeltaan perustuslailliseksi katsottavia periaatteita (esim. unionin oikeuden ensisijaisuus, perusoikeudet).

3.1.4. Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Perustuslakisopimus vastaa rakenteensa ja oikeudellisen luonteensa puolesta Suomen tavoitteita. Rakenteeltaan yksi, yhtenäinen perustuslakisopimus on huomattavasti aiempia perussopimuksia selkeämpi ja johdonmukaisempi. Sopimuksen jakoa neljään, luonteeltaan erilaiseen osaan voidaan niin ikään pitää onnistuneena. Sopimuksessa lähdetään siitä, että unionia kehitetään tulevaisuudessakin sekä jäsenvaltioiden että kansalaisten yhteenliittymänä. Unionin oikeudellinen perusluonne ei muutu, vaan sopimuksen luonteeltaan perustuslailliset elementit merkitsevät olennaisilta osiltaan jo aiempien perussopimusten nojalla toteutuneen valtiosääntöistymiskehityksen kodifioimista (PeVL 7/2003 vp). Yksi, yhtenäinen perussopimus vastaa Suomen johdonmukaisesti omaksumaa tavoitetta unionin perussopimusten selkeyttämisestä ja yksinkertaistamisesta (VNS 3/2001 vp ja UaVM 18/2001 vp).

Perustuslakisopimuksessa on otettu asianmukaisesti huomioon unionin aiempien perussopimusten, mukaan lukien liittymissopimukset, kumoamisesta johtuva tarve turvata oikeudellinen jatkuvuus viimeksi mainittujen sopimusten ja perustuslakisopimuksen välillä. Sopimuksen tältä osin sisältämiä ratkaisuja voidaan pitää onnistuneina.

3.2. Perustuslakisopimuksen keskeinen sisältö ja merkitys

3.2.1. Yleiset kysymykset ja keskeiset periaatteet

3.2.1.1. Unionin arvot ja tavoitteet

Unionin arvot ilmaistaan perustuslakisopimuksen I-2 artiklassa. Unionin perustana olevat jäsenvaltioille yhteiset arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuina. Näitä arvoja toteutetaan yhteiskunnassa, jolle on ominaista moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu sekä naisten ja miesten tasa-arvo.

Unionin arvojen mainitseminen unionin perustana ja sijoittaminen aivan perustuslakisopimuksen alkuun korostaa unionin pyrkimystä määritellä itsensä nimenomaan arvoyhteisönä. Arvojen kunnioittamiseen on liitetty myös oikeudellisia vaikutuksia. Tämän vuoksi sopimuksessa rajoitutaan luettelemaan lyhyesti ne kaikkien hyväksymät keskeisimmät arvot, jotka ovat oikeudellisesti niin selkeitä, että niiden kunnioittaminen voidaan asettaa unioniin liittymisen edellytykseksi ja niitä vakavasti rikkoneeseen jäsenvaltioon voidaan kohdistaa seuraamuksia. Arvoilla on lisäksi liityntä unionin tavoitteisiin, sillä unionin päämääräksi määritellään omien arvojensa edistäminen.

Perustuslakisopimuksen sisältämä arvojen luettelo on jossain määrin kattavampi kuin EU-sopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukainen luettelo (vapaus, kansanvalta, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittaminen, oikeusvaltion periaatteet). EU-sopimuksessa unionin arvojen kunnioittaminen on määritelty edellytykseksi unionin jäsenyyden hakemiselle (SEU 49 artikla) ja niiden rikkominen perusteeksi sopimuksesta johtuvien, jäsenvaltiolle kuuluvien oikeuksien pidättämiselle (SEU 7 artikla).

Unionin tavoitteet on lueteltu yleisellä tasolla perustuslakisopimuksen I-3 artiklassa ja politiikkakohtaisesti sopimuksen III osassa. Perustuslakisopimuksen I-3 artiklan mukaiset päämäärät koskevat unionin toiminnan kaikkia aloja. Määräyksen mukaan unionin päämääränä on rauhan, omien arvojensa sekä kansojensa hyvinvoinnin edistäminen. Unioni tarjoaa kansalaisilleen vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen sekä sisämarkkinat. Unionin tavoitteena on Euroopan kestävä kehitys, joka on määritelty kestävän kehityksen kolmen ulottuvuuden (talous- sosiaali- ja ympäristöulottuvuus) kautta (tasapainoinen talouskasvu ja hintavakaus, täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous sekä korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen). Tavoitteena on I-3 artiklan mukaan myös tieteellisen ja teknisen kehityksen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja sosiaalisen suojelun, tasa-arvon, sukupolvien välisen yhteisvastuun, lapsen oikeuksien suojelun, taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden sekä jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun edistäminen. Unioni torjuu sosiaalista syrjäytymistä ja syrjintää, kunnioittaa kulttuuriensa ja kieltensä rikkautta ja monimuotoisuutta sekä huolehtii Euroopan kulttuuriperinnön vaalimisesta ja kehittämisestä. Kansainvälisissä suhteissaan unioni vaalii ja puolustaa arvojaan ja edistää osaltaan rauhaa, turvallisuutta, maapallon kestävää kehitystä, kansojen välistä yhteisvastuuta ja keskinäistä kunnioitusta, vapaata ja oikeudenmukaista kauppaa, köyhyyden poistamista ja ihmisoikeuksien suojelua. Lisäksi perustuslakisopimuksen I-3 artiklassa korostetaan kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista ja kehittämistä mainiten erityisesti YK:n peruskirjan periaatteet.

Unionin toimivalta on perustuslakisopimuksessa kytketty sen tavoitteiden toteuttamiseen. Unioni pyrkii toteuttamaan tavoitteensa asianmukaisin keinoin perustuslakisopimuksessa annetun toimivallan mukaisesti. Lisäksi niin sanotun joustolausekkeen (I-18 artikla) mukaisesti neuvosto voi yksimielisesti ja Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan hyväksyä aiheelliset toimenpiteet siinäkin tapauksessa, jos jokin unionin toimi osoittautuu perustuslaissa asetetun tavoitteen saavuttamiseksi tarpeelliseksi III osassa määritellyillä politiikan aloilla eikä perustuslakisopimuksessa ole määräyksiä tähän tarvittavista valtuuksista. Unionin tavoitteilla on merkitystä myös jäsenvaltioiden toiminnassa, sillä niiden velvollisuutena on vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti tukea unionia sen täyttäessä tehtäviään ja pidättäytyä kaikista toimenpiteistä, jotka voisivat vaarantaa unionin tavoitteiden toteutumisen (I-5 artiklan 2 kohdan kolmas alakohta).

Perustuslakisopimuksen sisältämät unionin tavoitteet vastaavat pitkälti EY-sopimuksen päämääriä (SEY 2 artikla) ja EU-sopimuksen tavoitteita (SEU 2 artikla). Yhden yhtenäisen perussopimuksen myötä tavoitteet on ollut mahdollista koota yhteen ja samalla kehittää niiden sisältöä vastaamaan paremmin unionin nykyisiä ja tulevaisuuden haasteita. Tavoitteissa pyritään entistä selkeämmin tuomaan esiin taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöulottuvuuden välinen tasapaino. Myös unionin tavoitteet kansainvälisten suhteiden alalla on nostettu näkyvämmin esille ja niiden kautta on pyritty määrittelemään unionin kansainvälisen toiminnan painopisteet. Tavoitteiden ja toimivallan suhde vastaa pääpiirteissään nykyjärjestelmää.

3.2.1.2. Unionin kansalaisuus

Unionin kansalaisuutta koskevat määräykset sisältyvät perustuslakisopimuksen I-10 artiklaan, jota täydentävät III osan 125-129 artiklat. Lisäksi perusoikeuskirjaan eli perustuslakisopimuksen II osaan sisältyy kansalaisten oikeuksia koskeva V osasto (II-99-II-106 artikla). Kansalaisuutta koskevat määräykset vastaavat sisällöllisesti pääpiirteissään EY-sopimuksen kansalaisuutta koskevia määräyksiä.

Unionin kansalaisuuteen liittyvä toimivalta laajenee jossain määrin, sillä perustuslakisopimuksen III-125 artiklan mukaan neuvosto voi yksimielisesti eurooppalailla tai -puitelailla säätää toimenpiteistä, jotka koskevat passeja, henkilötodistuksia, oleskelulupia tai muita niihin rinnastettavia asiakirjoja, sekä toimenpiteistä, jotka koskevat sosiaaliturvaa tai sosiaalista suojelua. Nykyisen EY-sopimuksen 18 artiklan mukaan nämä kysymykset on nimenomaisesti suljettu yhteisön toimivallan ulkopuolelle.

Perusoikeuskirjassa kansalaisten oikeuksia on täydennetty oikeudella hyvään hallintoon (II-101 artikla). Oikeutta ei kuitenkaan ole sidottu unionin kansalaisuuteen, vaan se kuuluu kaikille.

3.2.1.3. Unionin oikeushenkilöllisyys

Perustuslakisopimuksen I-7 artiklassa tunnustetaan nimenomaisesti unionin oikeushenkilöllisyys. Oikeushenkilöllisyydellä eli oikeussubjektiudella tarkoitetaan yleisesti kykyä esiintyä tiettyyn oikeusjärjestykseen kuuluvien oikeuksien ja velvollisuuksien haltijana. Vaikka perustuslakisopimuksen I-7 artikla on kirjoitettu yleiseen muotoon (”Unioni on oikeushenkilö.”), määräyksen pääasiallisena tarkoituksena on osoittaa unionin olevan kansainvälisen oikeuden subjekti. Tietyn toimijan asema kansainvälisen oikeuden subjektina määräytyy periaatteessa vain kansainvälisen oikeuden perusteella, mutta kansainvälisessä oikeudessa annetaan keskeinen merkitys esimerkiksi kansainvälisen järjestön säännöille. On selvää, että perustuslakisopimuksella perustettava Euroopan unioni täyttäisi tässä suhteessa kansainvälisen oikeuden oikeushenkilöllisyydelle asettamat vaatimukset.

Nykyisin Euroopan yhteisön oikeushenkilöllisyys on tunnustettu nimenomaisesti yhteisön perustamissopimuksessa ja se on vakiintunut käytännössä. Vaikka Euroopan unionista tehty sopimus ei sisällä nimenomaisia määräyksiä unionin oikeushenkilöllisyydestä, unionin oikeushenkilöllisyyden voidaan katsoa kehittyneen käytännössä erityisesti unionin omissa nimissään tekemien kansainvälisten sopimusten kautta. Kun sekä yhteisön perustamissopimus että sopimus Euroopan unionista kumotaan perustuslakisopimuksella, ja kun perustuslakisopimus sisältää nimenomaisen määräyksen unionin oikeushenkilöllisyydestä, kysymys on asiallisesti Euroopan yhteisön ja Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella perustetun unionin yhdistämisestä yhdeksi, yhtenäiseksi oikeushenkilöksi. Euroopan atomienergiayhteisö sen sijaan säilyisi itsenäisenä oikeushenkilönä.

Yhden, yhtenäisen oikeushenkilöllisyyden kautta saavutettaisiin merkittäviä käytännön etuja. Esimerkiksi kansainvälisissä suhteissa voitaisiin välttää tilanne, jossa unioni koostuu useasta muodollisesti erillisestä toimijasta, joiden kaikkien osallistuminen esimerkiksi tiettyihin kolmansien valtioiden kanssa solmittaviin sopimuksiin saattaa olla välttämätöntä. Näin yhdellä, yhtenäisellä oikeushenkilöllisyydellä olisi paitsi käytännön menettelyjä yksinkertaistava myös unionin ulkoisen toiminnan kuvaa yhtenäistävä vaikutus.

Oikeushenkilöllisyydellä ei sen sijaan olisi vaikutusta unionin sopimus- tai muun ulkoisen toimivallan laajuuteen tai luonteeseen. Viimeksi mainittuja koskevat perustuslakisopimuksen muut määräykset. Oikeushenkilöllisyys tarkoittaa, että tietyllä oikeussubjektilla voi periaatteessa olla oikeuksia ja velvollisuuksia tietyssä oikeusjärjestyksessä. Siitä ei kuitenkaan voida tehdä päätelmiä näiden oikeuksien ja velvollisuuksien laajuudesta, luonteesta tai sisällöstä.

Vaikka unionin oikeushenkilöllisyyttä koskevan I-7 artiklan ensisijaisena tavoitteena onkin osoittaa unionin olevan nimenomaan kansainvälisen oikeuden subjekti, perustetaan unionille sopimuksessa oikeussubjektin asema myös jäsenvaltioiden kansallisissa oikeusjärjestyksissä ja unionin oikeudessa. Tämä on selvää paitsi unionin oikeushenkilöllisyyttä koskevan määräyksen yleisen sanamuodon myös sopimuksen III osaan sisältyvän, unionin oikeuskelpoisuutta koskevan III-426 artiklan valossa. Sen mukaan unionilla on kaikissa jäsenvaltioissa laajin kansallisen lainsäädännön mukaan oikeushenkilöllä oleva oikeuskelpoisuus, ja se voi erityisesti hankkia ja luovuttaa irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä esiintyä kantajana ja vastaajana oikeudenkäynneissä. Tämä vastaa tarkoitukseltaan Euroopan yhteisöä nykyisin koskevaa sääntelyä, joskin määräyksen soveltamisala laajenee yhden yhtenäisen perussopimuksen ja pilarijaon purkamisen seurauksena myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön alalle.

3.2.1.4. Unionin ja jäsenvaltioiden välinen toimivallanjako

3.2.1.4.1. Yleistä

Nizzan ja Laekenin julistuksissa asetettiin yhdeksi unionin perussopimusten uudistamista koskevaksi keskeiseksi tavoitteeksi unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon tarkentaminen. Ensisijaisesti kyseinen tavoite nähtiin osana yleisempää pyrkimystä selkeyttää ja yksinkertaistaa unionin perussopimuksia. Taustalla oli käsitys, jonka mukaan nykyisistä perussopimuksista ei riittävän selvästi ilmene, mihin toimenpiteisiin unioni voi toimivaltansa puitteissa ryhtyä ja mitkä asiat taas kuuluvat jäsenvaltioiden hoidettaviksi. Toisena osakysymyksenä toimivallanjaon tarkentamista koskevaan tavoitteeseen kuului kuitenkin myös sen arvioiminen, oliko unionin ja jäsenvaltioiden välinen toimivallanjako nykyisellään ylipäänsä tarkoituksenmukainen vai tulisiko sitä muuttaa asiallisesti. Kolmas tässä yhteydessä selvitettävä kysymys oli, miten toimivallanjakoa ja etenkin unionin toimivallan käyttöä koskevan toissijaisuusperiaatteen noudattamista voitaisiin valvoa.

Perustuslakisopimuksen vaikutuksia unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon koskevan arvioinnin lähtökohtana tulee pitää edellä kuvattua tavoitteenasettelua ja sen kolmea osatekijää. On toisin sanoen pyrittävä erottamaan toisistaan nykyjärjestelmän selkeyttämistä tarkoittavat muutokset, asialliset muutokset unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon sekä muutokset, joiden tavoitteena on edesauttaa unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon noudattamisen valvontaa. Vasta tämän tarkastelun perusteella on mahdollista arvioida, missä määrin perustuslakisopimus merkitsee unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon muuttamista.

Vaikka perustuslakisopimuksessa ei määritelläkään unionin toimivallan käsitettä, katsotaan sen yleensä tarkoittavan unionille perussopimuksen nojalla kuuluvaa oikeudellista valtaa toteuttaa sopimuksessa tarkoitettuja toimenpiteitä sopimuksessa yksilöityjä oikeudellisia välineitä käyttäen. Unionin toimivallasta tulee erottaa ensinnäkin unionin toimielimille sopimuksen nojalla kuuluvat toimivaltuudet. Toiseksi unionin toimivallan käsitteestä erillään tulee pitää kysymys unionin oikeuden jäsenvaltioille asettamista velvollisuuksista. Viimeksi mainituissahan ei välttämättä ole lainkaan kysymys unionin toimivallasta tai sen käytöstä vaan jäsenvaltioiden velvollisuudesta noudattaa unionin oikeutta omassa toiminnassaan.

Perustuslakisopimuksen määräysten perusteella kysymystä sopimuksen vaikutuksista unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon voidaan tarkastella kolmen eri osakysymyksen kautta: kysymyksinä unionin toimivallan alasta, sen luonteesta ja toimivallan käyttöä koskevista periaatteista. Kunkin osakysymyksen valossa on erikseen arvioitava, miltä osin perustuslakisopimus merkitsisi nykyjärjestelmän selkeyttämistä, unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon asiallista muuttamista tai toimivallanjaon noudattamista koskevien edellytysten tarkistamista Nizzan ja Laekenin tavoitteenasettelun mukaisesti.

3.2.1.4.2. Unionin toimivallan ala

Unionin toimivallan alaa arvioitaessa tärkeimmän perusperiaatteen muodostaa perustuslakisopimuksen I-11 artiklaan sisältyvä annetun toimivallan periaate. Sen mukaan unioni toimii jäsenvaltioiden sille perustuslaissa antaman toimivallan rajoissa ja siinä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Unionin toimivalta on toisin sanoen aina luonteeltaan rajattua erityistoimivaltaa, jonka jäsenvaltiot ovat perustuslakisopimuksen välityksellä sille antaneet. Yleistoimivalta, mukaan lukien perustuslakia luova valta (pouvoir constituant), kuuluu yksinomaan jäsenvaltioille. Tätä korostaa annetun toimivallan periaatetta koskevaan määräykseen sisällytetty nimenomainen täsmennys, jonka mukaan toimivalta, jota perustuslaissa ei ole annettu unionille, kuuluu jäsenvaltioille. Jäsenvaltioiden toimivallan luonne yleistoimivaltana selittää myös sen, miksi perustuslakisopimus ei sisällä määräyksiä jäsenvaltioiden toimivallan alasta. Perustuslakisopimuksen järjestelmä vastaa tältä osin unionin nykyisiä perussopimuksia. Annetun toimivallan periaatetta koskevaan määräykseen tehty täsmennys vahvistaa periaatteen asemaa.

Annetun toimivallan periaatteesta seuraa, että unioni voi toimia vain ja ainoastaan silloin, kun perustuslakisopimuksesta voidaan osoittaa kaavaillun toimenpiteen valtuuttava määräys, niin sanottu oikeusperustamääräys. Kyseiset määräykset sisältyvät eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta perustuslakisopimuksen III osan politiikka-alakohtaisiin määräyksiin. Tähän viitataan sopimuksen I-12 artiklan 6 kohdassa, jonka mukaan unionin toimivallan laajuus ja sen käyttöä koskevat säännöt määritetään sopimuksen III osan kutakin alaa koskevissa määräyksissä. Yksityiskohtaisen käsityksen saaminen unionin toimivallan laajuudesta edellyttääkin kyseisten määräysten ja erityisesti varsinaisten oikeusperustamääräysten tarkastelua. Myös tämän perussystematiikan osalta perustuslakisopimus vastaa unionin nykyisten perussopimusten järjestelmää.

Unionin toimivallan alan määrittämisen kannalta keskeinen on myös periaate, jonka mukaan unionille perustuslaissa annettu toimivalta on luonteeltaan leimallisesti toimivaltaa unionille perustuslaissa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Unionin toimivallan alaa määrittävät toisin sanoen paitsi perustuslakisopimuksen III osan oikeusperustamääräykset myös perustuslain I osassa unionille asetetut tavoitteet ja niiden muotoilu. Järjestelmä vastaa unionin nykyisiä perussopimuksia.

Perustuslakisopimuksen aiheuttamat muutokset unionin toimivallan alaan voidaan lähtökohtaisesti jakaa kolmeen pääluokkaan. Ensinnäkin perustuslakisopimus sisältää uusina unionin toimintaan kuuluvina politiikka-aloina määräykset yleistä taloudellista etua koskevista palveluista, teollis- ja tekijänoikeuksien eurooppalaisesta suojasta, avaruusalasta, energiasta, matkailusta, urheilusta, pelastuspalvelusta, hallinnollisesta yhteistyöstä, humanitaarisesta avusta sekä yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanosta. Toiseksi eräillä jo nykyisten perussopimusten mukaan unionin toimivaltaan kuuluvilla aloilla sopimukseen on sisällytetty uusia nimenomaisia oikeusperustamääräyksiä, joista osa merkitsee muutosta unionin toimivallan alaan. Esimerkkinä voidaan mainita Euroopan syyttäjänviraston perustamisen mahdollistava määräys. Kolmanneksi eräitä nykyisiin perussopimuksiin sisältyviä määräyksiä muutetaan tavalla, joka vaikuttaa unionin toimivallan laajuuteen. Esimerkkinä voidaan mainita yhteistä kauppapolitiikkaa koskevat määräykset. Koska eräitä edellä mainittujen määräysten soveltamisalaan kuuluvia toimenpiteitä on jo nykytilanteessa katsottu voitavan toteuttaa EY-sopimuksen 308 artiklan nojalla, eivät kaikki edellä luetellut muutokset kuitenkaan merkitse unionin toimivallan alan laajentamista. Yksityiskohtaisempi arvio unionin toimivallan alaa koskevista muutoksista esitetään erikseen jäljempänä jaksossa 3.2.5 yksittäisiä politiikka-aloja koskevien määräysten käsittelyn yhteydessä.

Yleisesti unionin toimivallan alaan vaikuttaa myös perustuslakisopimuksen I-18 artikla eli niin sanottu joustolauseke: jos jokin unionin toimi osoittautuu tarpeelliseksi perustuslaissa asetetun tavoitteen saavuttamiseksi III osassa määritellyillä politiikan aloilla eikä perustuslaissa ole määräyksiä tähän tarvittavista valtuuksista, neuvosto voi hyväksyä aiheelliset toimenpiteet yksimielisesti komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. Määräyksen tarkoituksena on tuoda unionin toimivallan määräytymiseen tiettyä joustavuutta ja mahdollistaa sen toiminnan mukautuminen eri tilanteisiin. Unionin toimenpiteiden voidaan esimerkiksi joskus katsoa olevan tarpeellisia, vaikka perussopimus ei sisällä nimenomaista tai tulkinnallakaan johdettavaa valtuutusta niiden toteuttamiseen. Tällöin voidaan viimeisenä keinona harkita joustolausekkeen käyttöä tarpeelliseksi osoittautuneen toimen oikeusperustana. Näin ollen joustolauseke muodostaa tavallaan unionin toimivallan ”uloimman kehän”.

Joustolauseke vastaa sekä tarkoitukseltaan että perusperiaatteiltaan nykyisen EY-sopimuksen 308 artiklaa. Tästä poiketen joustolausekkeen käytön edellytyksenä ei kuitenkaan ole toteutettavan toimenpiteen tarpeellisuus yhteismarkkinoiden toiminnan kannalta, vaan I-18 artiklan mukaan riittävää on unionin toimen osoittautuminen tarpeelliseksi unionin tavoitteiden saavuttamiseksi perustuslakisopimuksen III osassa määritellyillä politiikan aloilla. Joustolausekkeen uusi muotoilu vastaa kuitenkin EY-tuomioistuimen oikeuskäytännössä aikaisemmin muodostunutta tulkintaa.

Joustolausekkeen soveltamisalan kannalta suurempana muutoksena voidaan pitää sitä, että rakenteeltaan yhtenäisen perussopimuksen myötä sen soveltamisala laajenee koskemaan myös yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa. Muutos laajentaisi unionin toimivaltaa kyseisillä aloilla.

Perustuslakisopimuksessa joustolausekkeen käytölle asetetaan kuitenkin tiukat edellytykset. Ensinnäkään joustolauseke ei oikeuta poikkeamaan annetun toimivallan periaatteesta unionin toimivallan määräytymistä koskevana pääsääntönä, eikä lausekkeen käytöllä näin ollen voida laajentaa perustuslaissa unionille annettua toimivaltaa. Lausekkeen nojalla toteutettavien toimien tulee olla tarpeellisia perustuslakisopimuksessa asetetun tavoitteen saavuttamiseksi sopimuksen III osassa määritellyillä politiikan aloilla (I-18 artiklan 1 kohta). Lisäksi joustolausekkeeseen perustuvat toimenpiteet eivät voi käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista tapauksissa, joissa tämä ei ole perustuslakisopimuksen mukaan mahdollista (I-18 artiklan 3 kohta). Kolmanneksi joustolausekkeen nojalla toteutettavat toimenpiteet edellyttävät paitsi yksimielisyyttä neuvostossa myös, SEY 308 artiklasta poiketen, Euroopan parlamentin hyväksyntää. Lausekkeen luonnetta poikkeusmääräyksenä korostaa myös siinä komissiolle asetettu velvollisuus tiedottaa sen perusteella tehdyistä ehdotuksista kansallisille parlamenteille perustuslakisopimukseen sisältyvän toissijaisuusperiaatteen valvontaa koskevan menettelyn yhteydessä.

Kokonaisuutena voidaan todeta, että vaikka joustolausekkeen soveltamisala jossain määrin laajentuu EU-sopimukseen sisältyvän pilarirakenteen purkamisen myötä, sen soveltamisedellytykset eivät muutu nykyisestä. Määräykseen tehdyt muutokset merkitsevät lähinnä lausekkeen käyttöedellytysten täsmentämistä.

3.2.1.4.3. Unionin toimivallan luonne

Kysymyksellä unionin toimivallan luonteesta viitataan unionin toimivallan ja jäsenvaltioiden toimivallan väliseen suhteeseen. Perustuslakisopimuksessa unionin toimivalta on luokiteltu sen luonteen perusteella unionin yksinomaiseen toimivaltaan, unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan sekä aloihin, joilla unioni voi toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Sopimuksen I osan III osastoon sisältyy kunkin toimivaltaluokan määritelmä sekä luettelo kyseiseen toimivaltaluokkaan kuuluvista politiikka-aloista. Talous- ja työllisyyspolitiikan yhteensovittaminen sekä yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on perustuslakisopimuksessa sijoitettu kolmen päätoimivaltaluokan ulkopuolelle, ja niitä koskevat sopimuksen I osan III osaston erityismääräykset.

Perustuslakisopimuksen I-12 artiklan 1 kohdan mukaan unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvilla aloilla ainoastaan unioni voi säätää lakeja ja antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä. Jäsenvaltiot voivat ryhtyä näillä aloilla lainsäädännöllisiin toimiin ainoastaan unionin valtuuttamina tai unionin antamien säädösten täytäntöön panemiseksi. Unionin toimivallan käyttöä koskevista periaatteista toissijaisuusperiaatetta ei sovelleta unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvissa kysymyksissä. Unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvat perustuslakisopimuksen I-13 artiklan mukaan seuraavat alat:

— tulliliitto;

— sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistaminen;

— euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden rahapolitiikka;

— meren elollisten luonnonvarojen säilyttäminen yhteisen kalastuspolitiikan yhteydessä;

sekä

— yhteinen kauppapolitiikka.

Sekä unionin yksinomaisen toimivallan määritelmä että luettelo kyseiseen luokkaan kuuluvista aloista vastaavat pääosin yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Euroopan yhteisöllä ei oikeuskäytännön perusteella kuitenkaan nykyisin voida katsoa olevan yksinomaista toimivaltaa sisämarkkinoiden toimintaan vaikuttavien kilpailusääntöjen alalla, vaan jäsenvaltioiden velvollisuus pidättyä toteuttamasta yhteisön kilpailulainsäädännön kanssa ristiriidassa olevia toimenpiteitä seuraa yksinomaan vilpittömän yhteistyön periaatteesta.

Unionilla on lisäksi yksinomainen toimivalta kansainvälisten sopimusten tekemiseen tietyissä tapauksissa, joita käsitellään jäljempänä jaksossa 3.2.5.3.4.

Perustuslakisopimuksen I-12 artiklan 2 kohdan mukaan unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan kuuluvilla aloilla sekä unioni että jäsenvaltiot voivat säätää lakeja ja antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä. Jäsenvaltiot käyttävät toimivaltaansa siltä osin kuin unioni ei käytä omaa toimivaltaansa tai on päättänyt lakata käyttämästä sitä. Jaetun toimivallan aloilla jäsenvaltion mahdollisuudet säätää lakeja tai antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä riippuvat toisin sanoen siitä, missä määrin säädöksenantovaltaa on tosiasiallisesti käytetty unionin tasolla.

Unionin toimivalta on luonteeltaan pääsääntöisesti jaettua toimivaltaa. Perustuslakisopimuksen I-14 artiklan mukaan seuraavat unionin toiminnan pääalat kuuluvat unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan:

— sisämarkkinat;

— sosiaalipolitiikka sopimuksen III osassa määriteltyjen näkökohtien osalta;

— taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus;

— maatalous ja kalastus, meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä lukuun ottamatta;

— ympäristö;

— kuluttajansuoja;

— liikenne;

— Euroopan laajuiset verkot;

— energia;

— vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue;

— kansanterveyteen liittyvät yhteiset turvallisuuskysymykset sopimuksen III osassa määriteltyjen näkökohtien osalta;

— tutkimus, teknologian kehittäminen ja avaruus sekä

— kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu.

Luettelo ei kuitenkaan ole luonteeltaan tyhjentävä, vaan perustuslakisopimuksen mukaan luonteeltaan jaettua on kaikki muukin perustuslaissa unionille annettu toimivalta, joka ei kuulu unionin yksinomaiseen toimivaltaan tai aloihin, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Esimerkiksi taloudellisen, teknisen ja rahoitusyhteistyön harjoittaminen kolmansien maiden kanssa kuuluu unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan. Sen sijaan talous- ja työllisyyspolitiikkojen yhteensovittamista ja yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei ole perusteltua lukea jaetun toimivallan luokkaan kuuluviksi, koska perustuslakisopimuksen I osan III osastoon sisältyy kyseisiä aloja koskevat, kolmesta päätoimivaltaluokasta erilliset erityismääräykset (I-15 ja I-16 artikla).

Tutkimus, teknologian kehittäminen ja avaruus sekä kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu poikkeavat muista jaetun toimivallan aloista siten, ettei unionin toimivallan käyttäminen kyseisillä aloilla voi estää jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa. Näin ollen edellä mainittu, yleinen jaetun toimivallan käyttöä koskeva periaate, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat käyttää toimivaltaansa vain siltä osin kuin unioni ei käytä omaa toimivaltaansa tai on päättänyt lakata käyttämästä sitä, ei sovellu näillä aloilla.

Perustuslakisopimukseen sisältyvä jaetun toimivallan määritelmä vastaa pääperiaatteiltaan yhteisöjen tuomioistuimen EY-sopimusta koskevaa oikeuskäytäntöä. Kyseisen oikeuskäytännön mukaan myös yhteisön toimivalta on pääsäännön mukaan luonteeltaan jaettua toimivaltaa. Oikeuskäytännössä on tunnustettu niin ikään kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun erityisasema pitkälti perustuslakisopimukseen sisältyvää kirjausta vastaavasti. Muutoinkin sopimukseen sisältyvä luettelo jaettuun toimivaltaan kuuluvista aloista vastaa pääosin EY-tuomioistuimen vakiintunutta oikeuskäytäntöä.

Aloilla, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa jäsenvaltioiden toimintaa tukevia, yhteen sovittavia tai täydentäviä toimia, sen toimivalta ei korvaa jäsenvaltioiden toimivaltaa näillä aloilla, eivätkä oikeudellisesti velvoittavat unionin säädökset voi kyseisillä aloilla käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista. Tukitoimialoja ovat I-17 artiklan mukaan:

— ihmisten terveyden suojelu ja kohentaminen;

— teollisuus;

— kulttuuri;

— matkailu;

— yleissivistävä koulutus, nuoriso, urheilu ja ammatillinen koulutus;

— pelastuspalvelu sekä

— hallinnollinen yhteistyö.

Matkailu, urheilu, pelastuspalvelu ja hallinnollinen yhteistyö ovat politiikka-aloina uusia. Matkailu ja pelastuspalvelu mainitaan EY-sopimuksen toimenpideluettelossa, mutta nykyisiin perussopimuksiin ei sisälly näitä aloja koskevaa varsinaista oikeusperustaa. Niitä perustuslakisopimuksen mukaisia tukitoimialoja, joista on määräykset EY-sopimuksessa, koskee teollisuutta lukuun ottamatta jo nykyisin kielto yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden lakeja ja asetuksia. Myös tältä osin toimivaltaluokittelun voidaan katsoa merkitsevän lähinnä nykyisen oikeustilan selventämistä.

Talous- ja työllisyyspolitiikan yhteensovittamista sekä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat erityismääräykset poikkeavat kolmea päätoimivaltaluokkaa koskevista määräyksistä. Talous- ja työllisyyspolitiikan yhteensovittamista koskevissa määräyksissä ei erikseen määritellä unionin toimivallan luonnetta tai sen oikeusvaikutuksia. Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevista määräyksistä taas ilmenee, että unionin toiminnan tavoitteena on unionin tasolla määriteltävä yhteinen politiikka. Talous- ja työllisyyspolitiikan alalla kysymys sen sijaan on toimenpiteistä, joilla pyritään jäsenvaltioiden politiikkojen yhteensovittamiseen.

Perustuslakisopimuksen toimivaltaluokittelua koskevien määräysten voidaan kokonaisuutena katsoa antavan nykyisten perussopimusten määräyksiä paremman yleiskuvan unionin toimivallan luonteesta sen toiminnan eri aloilla. Sekä toimivaltaluokkien määrittely että niiden politiikka-alakohtainen jaottelu vastaa pääosin EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.

3.2.1.4.4. Unionin toimivallan käyttöä koskevat periaatteet

Unionin toimivallan käyttöä koskevina periaatteina perustuslakisopimuksen I-11 artiklassa mainitaan nimenomaisesti toissijaisuusperiaate ja suhteellisuusperiaate.

Toissijaisuusperiaatteen mukaan unioni toimii aloilla, jotka eivät kuulu sen yksinomaiseen toimivaltaan, ainoastaan jos ja siltä osin kuin jäsenvaltiot eivät voi keskushallinnon tasolla tai alue- tai paikallishallinnon tasolla riittävällä tavalla saavuttaa suunnitellun toiminnan tavoitteita, vaan tämä voi toiminnan laajuuden tai vaikutusten vuoksi tapahtua paremmin unionin tasolla. Suhteellisuusperiaatteen mukaan unionin toiminnan sisältö ja muoto eivät saa ylittää sitä, mikä on tarpeen perustuslakisopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Lukuun ottamatta toissijaisuusperiaatteen määritelmään lisättyä viittausta suunnitellun toiminnan tavoitteiden saavuttamiseen nimenomaan jäsenvaltioiden keskushallinnon tasolla tai alue- tai paikallishallinnon tasolla periaatteiden määritelmät vastaavat nykyisen EY-sopimuksen määräyksiä. Perustuslakisopimuksen yhtenäisen rakenteen seurauksena periaatteiden soveltamisala kuitenkin laajenee koskemaan myös turvallisuuspolitiikkaa sekä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa.

Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamisesta sekä toissijaisuusperiaatteen noudattamisen valvonnasta määrätään perustuslakisopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa (n:o 2) toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta. Pöytäkirja perustuu pitkälti Amsterdamin sopimuksen liitteenä olevaan toissijaisuusperiaatetta koskevaan pöytäkirjaan, jota on täydennetty määräyksillä kansallisten parlamenttien tiedonsaantioikeudesta sekä näiden suorittamasta toissijaisuusperiaatteen noudattamisen ennakollisesta valvonnasta. Pöytäkirjaa käsitellään jäljempänä jaksossa 3.2.4.1.

Perustuslakisopimuksen mukaan unionin oikeuteen kuuluu myös muita yleisiä periaatteita, joita unionin tulee toimivaltaansa käyttäessään noudattaa mutta jotka eivät toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista poiketen koske yksinomaan unionin toimivallan käyttöä. Esimerkiksi perusoikeudet, joita käsitellään jäljempänä jaksossa 3.2.2, velvoittavat unionin toimielimiä myös aina näiden toteuttaessa toimenpiteitä, jotka merkitsevät unionin toimivallan käyttöä. Muina tällaisina periaatteina voidaan mainita perustuslakisopimuksen I-5 artiklan 1 kohtaan sisältyvä niin sanottu jäsenvaltioiden kansallisen ominaislaadun kunnioittamisen periaate sekä pääsäännön mukaan sopimuksen III osan I osaston määräyksiin sisältyvät, unionin toimintaa koskevat niin sanotut horisontaalisesti sovellettavat periaatteet.

Perustuslakisopimuksen I-5 artiklan 1 kohdan mukaan unioni kunnioittaa perustuslakisopimusta sovellettaessa jäsenvaltioiden tasa-arvoa ja niiden kansallista identiteettiä myös alueellisen ja paikallisen itsehallinnon osalta. Määräyksen mukaan unioni kunnioittaa myös keskeisiä valtion tehtäviä, erityisesti niitä, joiden tavoitteena on valtion alueellisen koskemattomuuden turvaaminen, yleisen järjestyksen ylläpitäminen sekä kansallisen turvallisuuden takaaminen. Vaikka määräyksen pääasiallinen merkitys onkin sen sanamuodon yleisluontoisuus huomioon ottaen poliittinen, voidaan sen sisältämällä periaatteella katsoa olevan myös oikeudellista merkitystä unionin toimivallan käytön ohjaajana. Unionin nykyiset perussopimukset eivät sisällä vastaavaa määräystä.

Perustuslakisopimukseen sisältyvät horisontaalisesti sovellettavat periaatteet ovat luonteeltaan päämääriä, jotka tulee ottaa huomioon kaikkien, sopimuksen III osassa tarkoitettujen unionin politiikkojen määrittelyssä ja toteuttamisessa. Kyseisten periaatteiden kautta ei kuitenkaan luoda unionille tavoitteita, vaan niiden tehtävänä on tiettyjen rajoitusten asettaminen unionin toiminnalle. Osa sanotuista periaatteista on uusia; osa sisältyy jo nykyisin Euroopan yhteisön perustamissopimukseen.

Uusina horisontaalisesti sovellettavina periaatteina perustuslakisopimuksen III osan I osasto sisältää määräykset riittävän sosiaalisen suojelun takaamiseen, sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen ja korkeatasoiseen koulutukseen liittyvien vaatimusten huomioon ottamisesta, pyrkimyksestä kaiken sukupuoleen, rotuun, etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjumiseen sekä eläinten hyvinvoinnin täysimääräisestä huomioon ottamisesta.

Euroopan yhteisön perustamissopimukseen jo nykyisin sisältyvät, perustuslakisopimuksen III osan I osastoon kirjatut periaatteet koskevat sukupuolten tasa-arvoa, korkeaa työllisyystasoa, ihmisten terveyden suojelua, ympäristönsuojelua, kuluttajansuojaa sekä yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen asemaa. Lisäksi perustuslakisopimuksen taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta, teollisuutta, kulttuuria sekä kehitysyhteistyötä koskeviin politiikka-alakohtaisiin määräyksiin sisältyy nykyistä EY-sopimusta vastaavat määräykset kyseisiä aloja koskevista, horisontaalisesti sovellettavista periaatteista. Perustuslakisopimuksessa horisontaalisten, nykyisin EY-sopimukseen sisältyvien periaatteiden soveltamisala kuitenkin laajenee kattamaan myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä poliisiyhteistyön ja rikosasioissa toteutettavan oikeudellisen yhteistyön.

Perustuslakisopimuksen määräykset unionin toimivallan käyttöä koskevista periaatteista vastaavat pääosin EY-sopimuksen nykyisiä määräyksiä. Jäsenvaltioiden kansallisen ominaislaadun kunnioittamisen periaate ja osa horisontaalisesti sovellettavista periaatteista ovat kuitenkin uusia. Nykyistä EY-sopimusta vastaavien periaatteiden osalta merkittävin muutos olisi kyseisten periaatteiden soveltamisalan laajentuminen koskemaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä.

3.2.1.5. Unionin oikeuden ensisijaisuus ja vilpittömän yhteistyön periaate

Perustuslakisopimuksella vahvistetaan unionin oikeusjärjestyksen keskeisimmät periaatteet, jotka nykyisin perustuvat osittain EY-sopimukseen, osittain EY-tuomioistuimen sopimusta tulkitsevaan oikeuskäytäntöön. Näihin lukeutuvat sopimuksen I-5 artiklan sisältämä vilpittömän yhteistyön periaate, jonka pohjana on oikeuskäytännössä kehittynyt lojaliteettiperiaate, sekä sopimuksen I-6 artiklan unionioikeuden ensisijaisuuden periaate, jolla kodifioidaan oikeuskäytäntöön perustuva yhteisöoikeuden etusijaperiaate. Unionin oikeuden keskeisistä periaatteista annetun toimivallan periaatetta käsitellään erikseen jaksossa 3.2.1.4.2, unionin toimivallan käyttöä koskevia periaatteita jaksossa 3.2.1.4.4 ja perusoikeuksia jaksossa 3.2.2.

Koska vilpittömän yhteistyön periaate ja unionin oikeuden ensisijaisuus liittyvät toisiinsa, niitä on syytä käsitellä yhdessä. Periaatteet määrittävät unionin ja jäsenvaltioiden välisiä suhteita ja kuvaavat unionin oikeusjärjestyksen keskeisimpiä piirteitä.

Perustuslakisopimuksen I-6 artiklan mukaan perustuslaki ja unionin toimielinten niille annetun toimivallan perusteella antama lainsäädäntö ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden oikeuteen nähden. Perustuslakisopimuksessa vahvistettava unionin oikeuden ensisijaisuus vastaa sisällöllisesti yhteisön oikeuden etusijaperiaatetta, joka on yksi yhteisön oikeusjärjestyksen keskeisimmistä periaatteista. EY-tuomioistuin vahvisti periaatteen jo 1960-luvun alussa, mutta sen oikeudellinen sisältö on tarkentunut myöhemmässä oikeuskäytännössä. Periaatteella tarkoitetaan sitä, että unionioikeuden normin ja kansallisen oikeuden normin välisessä ristiriitatilanteessa lainsoveltajalla on velvollisuus turvata unionioikeuden tehokkuus ja tarvittaessa jättää viran puolesta soveltamatta kansallisen oikeuden normia, sen säädöshierarkisesta tasosta riippumatta. Unionioikeuden tehokkuuden turvaamisessa etusijan antaminen unionin oikeudelle on kuitenkin vasta viimekätinen keino, johon nähden ensisijaisena tulee nähdä kansallisten normien tulkinnallinen harmonisointi unionin oikeuden kanssa (PeVL 7/2003 vp).

Kuten eduskunnan perustuslakivaliokunta on konventin tuloksia ja valmistautumista hallitustenväliseen konferenssiin koskenutta valtioneuvoston selontekoa (VNS 3/2001 vp) koskeneessa lausunnossaan todennut, unionioikeuden etusijaperiaate on jo nykyisin unionin jäsenyyteen liittyvä perusluonteinen seikka (PeVL 7/2003 vp). Valiokunnan näkemyksen mukaan konventin ehdotukseen sisältynyt etusijaperiaatetta koskeva määräys, jota perustuslakisopimuksen I-6 artikla vastaa, oli kuitenkin muotoiltu varsin jyrkästi ja saattoi olla jopa EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä laajempi. Ongelman ratkaisemiseksi hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitettiin julistus (n:o 1) I-6 artiklasta, jossa konferenssi toteaa kyseisen määräyksen olevan EY-tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön mukainen. Julistuksella tehdään selväksi se, ettei I-6 artiklan tarkoituksena ole muuttaa vallitsevaa oikeustilaa, vaan yksinomaan kodifioida perustuslakisopimukseen EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntö.

Perustuslakisopimuksen I-6 artikla merkitsisi unionin perussopimusten selkeyttämistä. Nykyisin etusijaperiaate ei perustu nimenomaisiin sopimusmääräyksiin, mitä muun muassa eduskunnan perustuslakivaliokunta on pitänyt epätyydyttävänä(PeVL 14/1994 vp). Ainoa asiallinen muutos nykytilaan verrattuna olisi se, että periaatteen soveltamisala yhden yhtenäisen perussopimuksen seurauksena laajenisi koskemaan nimenomaisesti myös yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa.

Perustuslakisopimuksen I-5 artikla sisältää määräykset vilpittömän yhteistyön periaatteesta, joka nykyisin perustuu EY-sopimuksen 10 artiklaan, ja laajempaan, EY-tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettuun niin sanottuun lojaliteettiperiaatteeseen. Periaate on välttämätön edellytys unionin oikeuden ensisijaisuuden toteutumiselle. EY-tuomioistuin on tukeutunut siihen muun ohella määritellessään jäsenvaltioiden viranomaisille etusijaperiaatteesta seuraavia velvollisuuksia.

Vilpittömän yhteistyön periaate merkitsee, paitsi unionin ja jäsenvaltioiden keskinäistä velvoitetta avustaa toisiaan positiivisin toimin perustuslakisopimuksesta johtuvia tehtäviä täyttäessään, myös jäsenvaltioiden velvoitetta pidättäytyä toimenpiteistä, joiden seurauksena sopimuksen tavoitteiden toteutuminen voisi vaarantua. Nykyisen EY-sopimuksen 10 artiklaan verrattuna perustuslakisopimuksen I-5 artikla korostaa unionin ja jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä ja keskinäistä kunnioittamista koskevien velvoitteiden molemminpuolisuutta. Vaikka periaate sisältyy unionin ja jäsenvaltioiden välisiä suhteita koskevaan määräykseen, laajempi oikeuskäytäntöön perustuva lojaliteettiperiaate koskee myös unionin toimielinten, elinten ja laitosten välistä yhteistyötä. Perustuslakisopimuksessa asiaa koskeva määräys sisältyy I-19 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan toimielimet tekevät keskenään lojaalia yhteistyötä.

Unionioikeuden ensisijaisuutta koskevan perustuslakisopimuksen I-6 artiklan tavoin myös I-5 artiklan määräykset vilpittömän yhteistyön periaatteesta merkitsevät EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön kirjaamista perussopimuksen tekstiin. Etusijaperiaatteeseen liittyvien muutosten tavoin asiallista muutosta nykytilaan merkitsisi lähinnä vilpittömän yhteistyön periaatteen soveltamisalan laajeneminen koskemaan nimenomaisesti myös yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa. EY-tuomioistuin on tosin jo olemassa olevassa oikeuskäytännössään katsonut, että lojaliteettiperiaate velvoittaa myös rikosoikeudellisen ja poliisiyhteistyön alalla. Lojaliteettiperiaate edellyttää tuomioistuimen mukaan erityisesti, että jäsenvaltiot toteuttavat kaikki yleis- ja erityistoimenpiteet, jotka ovat aiheellisia niille Euroopan unionin oikeudesta johtuvien velvoitteiden täyttämisen varmistamiseksi (asia C-105/03, Maria Pupino, tuomio 16.6.2005, kohta 42).

3.2.1.6. Demokratian toteutuminen unionissa

Perustuslakisopimuksen I osan VI osasto kokoaa yhteen demokratian toteuttamista unionissa koskevat säännöt ja periaatteet. Määräysten tarkoituksena on korostaa unionin kansanvaltaisia perusteita ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.

Sopimuksen I-45 artiklan mukaan unioni noudattaa kaikessa toiminnassaan demokraattisen yhdenvertaisuuden periaatetta, joka velvoittaa unionin toimielimet, elimet ja laitokset kohtelemaan kansalaisia yhdenvertaisesti. Periaatteella on merkitystä sekä välittömästi kansalaisten yhdenvertaisuutta unionin toiminnassa koskevana periaatteena että välillisesti unionin päätöksentekorakenteiden tasolla. Ilmauksena kyseisen periaatteen toteutumisesta unionin päätöksenteossa voidaan nähdä jäsenvaltioiden väkiluvulle annettu merkitys sekä Euroopan parlamentin paikkajakoa että ministerineuvoston päätöksentekoa koskevat säännöt.

Toinen demokratian toteuttamiseen unionissa liittyvä periaate koskee edustuksellista demokratiaa. Sopimuksen I-46 artiklan mukaan periaate toteutuu unionissa kahdella tasolla. Euroopan parlamentti edustaa kansalaisia suoraan unionin tasolla. Toisaalta jäsenvaltioita edustaa Eurooppa-neuvostossa valtion- tai hallituksen päämies sekä neuvostossa hallitus, jotka ovat vastuussa joko jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteille tai kansalaisille. Sopimuksen I-46 artiklassa tunnustetaan lisäksi Euroopan tason puolueiden asema osana edustuksellisen demokratian toteutumista unionissa.

Kolmas demokratian toteuttamista unionissa koskeva periaate on osallistuvan demokratian periaate (I-47 artikla). Sen mukaan unionin toimielimet antavat kansalaisille ja etujärjestöille mahdollisuuden esittää ja vaihtaa julkisesti mielipiteitä kaikilla unionin toiminta-aloilla asianmukaisten kanavien kautta. Erityisesti komissiota koskee uusi velvoite kuulla asianomaisia osapuolia laajamittaisesti, jotta unionin toimien johdonmukaisuus ja avoimuus voidaan varmistaa. Unionin kansalaisilla on perustuslakisopimuksen mukaan myös oikeus vedota unionin toimielimiin ja erityisesti oikeus esittää vetoomus Euroopan parlamentille.

Keskeinen perustuslakisopimukseen sisältyvä osallistuvan demokratian toteuttamiseen tähtäävä uudistus on erityisen kansalaisaloitteen mahdollistaminen. Sopimuksen mukaan miljoona EU-kansalaista merkittävästä määrästä jäsenvaltioita voi kehottaa komissiota tekemään ehdotuksen perustuslakisopimuksen soveltamiseksi (I-47 artiklan 4 kohta). Kansalaisaloitteesta säädetään tarkemmin eurooppalailla perustuslakisopimuksen tullessa voimaan. Komissiolla ei kuitenkaan ole velvollisuutta tehdä aloitteen tarkoittamaa ehdotusta.

Demokratian toteuttamisen kannalta keskeinen merkitys on myös unionin toimielinten, elinten ja laitosten päätöksenteon avoimuudella. Yleisenä periaatteena on, että päätökset tehdään mahdollisimman avoimesti ja lähellä kansalaisia (I-46 artikla). Unionin toimielimet, elimet ja laitokset noudattavat toiminnassaan mahdollisimman suurta avoimuutta edistääkseen hyvää hallintotapaa ja varmistaakseen kansalaisyhteiskunnan osallistumisen toimintaansa (I-50 artikla). Päätöksenteon avoimuutta turvataan myös sillä, että Euroopan parlamentin istunnot ovat julkisia aina ja neuvoston istunnot silloin, kun neuvosto käsittelee esityksiä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi säädöksiksi (eurooppalait ja -puitelait) ja äänestää niistä.

Avoimuuden ytimenä on kansalaisten oikeus tutustua unionin toimielinten, elinten ja laitosten asiakirjoihin. Tämä oikeus kuuluu perusoikeutena (II-102 artikla) paitsi kaikille unionin kansalaisille myös kaikille luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille, joiden asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka on jossakin jäsenvaltiossa. Asiakirjajulkisuutta koskevista yleisistä periaatteista sekä rajoituksista siihen säädetään eurooppalailla (I-50 artikla). Sopimuksessa on tunnustettu perusoikeutena myös jokaisen oikeus tutustua häntä koskeviin asiakirjoihin (II-101 artiklan 2 kohdan b alakohta).

Unionin toiminnan avoimuuden lisäksi perustuslakisopimus korostaa myös yleisemmin hyvän hallinnon periaatteiden keskeistä merkitystä osana demokratian toteutumista. Oikeus hyvään hallintoon kuuluu perusoikeutena jokaiselle (II-101 artikla). Jokaisella unionin kansalaisella sekä jokaisella luonnollisella henkilöllä ja oikeushenkilöllä, jonka asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka on jäsenvaltiossa, on oikeus tehdä kantelu Euroopan oikeusasiamiehelle (I-49 ja II-103 artikla), jonka tehtävänä on valvoa hyvän hallinnon periaatteiden noudattamista unionin toiminnassa. Sopimus sisältää myös uuden oikeusperustan, jonka nojalla voidaan antaa säännökset avoimesta, tehokkaasta ja riippumattomasta eurooppalaisesta hallinnosta (III-398 artikla).

Myös oikeus henkilötietojen suojaan on jokaiselle kuuluva perusoikeus (II-68 artikla). Eurooppalailla tai eurooppapuitelailla säädetään henkilötietojen suojasta sekä säännöistä, jotka koskevat näiden tietojen vapaata liikkuvuutta (I-51 artikla).

Edellä mainittujen kysymysten lisäksi perustuslakisopimuksen I osan VI osasto sisältää myös määräykset työmarkkinaosapuolten välisestä ja itsenäisestä sosiaalisesta vuoropuhelusta (I-48 artikla) sekä kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemasta.

Unionin nykyiseen perussopimukseen verrattuna perustuslakisopimuksen I osan VI osaston sisältämiä merkittävimpiä muutoksia olisivat demokratian toteuttamiseen liittyvien yleisten periaatteiden kirjaaminen perussopimuksen tekstiin, määräykset kansalaisaloitteesta ja komission laajasta kuulemisvelvoitteesta sekä unionin toimielinten, elinten ja laitosten toiminnan avoimuutta lisäävät uudistukset. Viimeksi mainituista keskeisimpinä voidaan pitää lainsäädäntötyön avoimuuden lisääntymistä neuvoston istuntojen lisääntyvän julkisuuden myötä sekä asiakirjajulkisuutta koskevien perussopimuksen määräysten soveltamisalan ulottamista kaikkiin unionin toimielimiin, elimiin ja laitoksiin. Merkittävää on myös se, että unionin toiminnan avoimuus nostetaan perustuslakisopimuksessa muiden demokratian toteuttamista koskevien tavoitteiden ja periaatteiden rinnalle.

Perustuslakisopimuksessa myös henkilötietojen suojaa koskevien määräysten soveltamisala laajenee nykyisen EU-sopimuksen V ja VI osaston kattamiin kysymyksiin eli yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä poliisiyhteistyöhön ja oikeudelliseen yhteistyöhön rikosasioissa. Hyvää hallintoa koskeva nimenomainen oikeusperusta on kokonaan uusi, samoin määräykset työmarkkinaosapuolten välisestä ja itsenäisestä sosiaalisesta vuoropuhelusta sekä kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemasta.

3.2.1.7. Unionin jäsenyys

Unionin jäsenyyttä koskevaan perustuslakisopimuksen I osan IX osastoon sisältyvät määräykset unioniin liittymisestä, jäsenyysoikeuksien pidättämisestä sekä unionista eroamisesta. Liittymistä ja jäsenyysoikeuksien pidättämistä koskevat määräykset vastaavat pääpiirteissään nykymääräyksiä.

Unionista eroamista koskeva määräys sen sijaan olisi unionin jäsenvaltioiden kannalta yksi periaatteellisesti merkittävimmistä uudistuksista. Yleisesti kuitenkin on katsottu, että eroaminen on mahdollista jo Wienin valtiosopimusoikeutta koskevan yleissopimuksen nojalla (SopS 32-33/1980). Unionista eroamista koskevan määräyksen sisällyttäminen perustuslakisopimukseen onkin osoitus pyrkimyksestä korostaa unionin perusluonnetta jäsenvaltioidensa vapaaehtoisuuteen perustuvana yhteisönä. Samalla tarkoitus on poistaa kaikki tulkintaerimielisyydet siitä, voidaanko ja millä edellytyksillä unionista erota.

Jos jäsenvaltio päättäisi erota, unioni aloittaisi neuvottelut ja tekisi sopimuksen kyseisen jäsenvaltion kanssa eroamiseen sovellettavista yksityiskohtaisista määräyksistä. Sopimus laadittaisiin Eurooppa-neuvoston antamien suuntaviivojen perusteella ja ottaen huomioon kyseisen valtion myöhempiä suhteita unioniin sääntelevät puitteet. Sopimus neuvoteltaisiin unionin ulkosopimusten tekemisessä sovellettavien yleisten menettelyiden mukaisesti, ja sen tekisi unionin puolesta neuvosto määräenemmistöllä Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. Eroava jäsenvaltio ei osallistuisi neuvostossa asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.

Eroamistapauksessa perustuslakisopimusta lakattaisiin soveltamasta eroavaan jäsenvaltioon ja ero tulisi voimaan joko eroa koskevan sopimuksen voimaantulopäivänä tai, jos sopimusta ei ole saatu aikaan, kahden vuoden kuluttua jäsenvaltion antamasta eroilmoituksesta. Näin ollen unionista eroaminen olisi käytännössä mahdollista aina viimeistään kahden vuoden kuluttua eroilmoituksen tekemisestä. Eurooppa-neuvosto voisi yhteisymmärryksessä asianomaisen jäsenvaltion kanssa päättää yksimielisesti pidentää tätä määräaikaa.

3.2.1.8. Tiiviimpi yhteistyö

Tiiviimmän yhteistyön mekanismin kehittämistä on unionissa pidetty tärkeänä erityisesti laajentuneen unionin toimivuuden kannalta. Tiiviimmässä yhteistyössä joukolle jäsenvaltioita annetaan mahdollisuus edetä integraatiossa koko unionia pidemmälle, kuitenkin niin, että yhteistyö tapahtuu unionin rakenteiden puitteissa, ja siihen sovelletaan unionin yleisiä päätöksentekomenettelyjä. Menetelmän taustalla on ajatus siitä, ettei unionin aina tulisi edetä hitaimman jäsenvaltion mukaan. Tiiviimmän yhteistyön mekanismi on kuitenkin tarkoitettu viimeiseksi keinoksi, johon turvaudutaan ainoastaan, mikäli asetettuja tavoitteita ei voida saavuttaa kohtuullisessa ajassa yhteisesti koko unionin toimesta. Tiiviimmän yhteistyön tarkoituksena on sekä nykyisten perussopimusmääräysten että perustuslakisopimuksen mukaan edistää unionin tavoitteiden saavuttamista, suojella sen etuja ja vahvistaa yhdentymiskehitystä.

Tiiviimmän yhteistyön mekanismi luotiin Amsterdamin sopimuksella ensimmäisen pilarin yhteisöasioita ja kolmannen pilarin poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä varten. Nizzan sopimuksella sen soveltamisalaa laajennettiin toisen pilarin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalle, jossa menetelmää voidaan käyttää yhteisen toiminnan tai yhteisen kannan täytäntöönpanossa, lukuun ottamatta asioita, joilla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla. Nizzan sopimuksella myös mahdollistettiin tiiviimmän yhteistyön käynnistäminen aiempaa joustavammin. Toistaiseksi tiiviimmän yhteistyön mekanismia ei sellaisenaan kuitenkaan ole käytetty. Vaikka joillakin aloilla, kuten talous- ja rahaliitossa tai Schengen-yhteistyössä, kaikki jäsenvaltiot eivät osallistu täysimittaisesti unionin toimintaan, kyse ei ole varsinaisesti tässä kuvatun tiiviimmän yhteistyön menetelmän käytöstä.

Tiiviimpää yhteistyötä koskevat perussopimusmääräykset ovat nykyisin hajallaan EU-sopimuksessa ja EY-sopimuksessa. Perustuslakisopimuksessa kaikki tiiviimpää yhteistyötä koskevat määräykset on koottu sopimuksen I-44 artiklaan sekä III osan VI osaston III lukuun. Tiiviimpää yhteistyötä koskeviin määräyksiin tehdyt sisällölliset muutokset kehittävät tiiviimmän yhteistyön menetelmää edelleen muuttamatta kuitenkaan olennaisesti sen luonnetta tai merkitystä.

Perustuslakisopimukseen ei sisälly tiiviimmän yhteistyön soveltamisalaa nykyisin koskevaa rajoitusta, jonka mukaan tiiviimpi yhteistyö yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla voi koskea vain yhteisen kannan tai yhteisen toiminnan täytäntöönpanoa, edellyttäen ettei niillä ole sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen kannalta. Tiiviimpää yhteistyötä voidaan näin ollen perustuslakisopimuksen mukaan harjoittaa kaikilla aloilla, joilla unionilla on toimivaltaa, lukuun ottamatta unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia aloja. On myös huomattava, että yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla voidaan perustuslakisopimuksen mukaan lisäksi harjoittaa niin sanottua pysyvää rakenteellista yhteistyötä, joka on tiiviimmän yhteistyön menetelmästä erillinen, sotilaallisia voimavaroja koskeva yhteistyömenetelmä. Pysyvää rakenteellista yhteistyötä käsitellään tarkemmin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevassa jaksossa 3.2.5.3.2.

Tiiviimpää yhteistyötä koskevia määräyksiä on perustuslakisopimuksessa yhtenäistetty ja selkeytetty merkittävästi. Tiiviimmän yhteistyön käynnistämistä ja siihen liittymistä koskevat menettelymääräykset on nykyisten yhteisöasioiden sekä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön osalta yhdistetty. Rikosoikeudellisen yhteistyön osalta perustuslakisopimuksessa on kuitenkin tiettyjä rikosprosessia, rikosten ja seuraamusten määrittelyä ja rikoslainsäädäntöjen lähentämistä koskevia erityismääräyksiä tiiviimmän yhteistyön aloittamisesta. Tiiviimmän yhteistyön aloittamisoikeuden myöntämistä ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla ja myöhempää liittymistä tuolla alalla jo aloitettuun tiiviimpään yhteistyöhön koskevien menettelyiden osalta perustuslakisopimuksessa säilyvät omat erillismääräykset.

Tiiviimmän yhteistyön aloittavien jäsenvaltioiden vähimmäismäärä muuttuu perustuslakisopimuksessa nykyisestä kahdeksasta jäsenvaltiosta yhdeksi kolmasosaksi jäsenvaltioista. Komission ja Euroopan parlamentin asema tiiviimmän yhteistyön käynnistämisvaiheessa vahvistuu. Tiiviimmän yhteistyön aloittamisoikeuden myöntämisestä päättää neuvosto, kuten nykyisinkin. Päätös aloitusoikeuden myöntämisestä edellyttää perustuslakisopimuksen mukaan muilla aloilla kuin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla komission jäsenvaltioiden pyynnöstä tekemää ehdotusta. Nykyisten määräysten mukaan jäsenvaltiot voivat kääntyä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alaa koskevan tiiviimmän yhteistyön osalta suoraan neuvoston puoleen, jos komissio ei ehdotusta tee. Lisäksi muilla aloilla kuin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla neuvosto tekee perustuslakisopimuksen mukaan päätöksensä Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. Nykyiset perussopimusmääräykset edellyttävät yhteispäätösmenettelyn alaisia yhteisöasioita lukuun ottamatta vain Euroopan parlamentin kuulemista.

Perustuslakisopimuksessa tiiviimmän yhteistyön aloittamisoikeuden myöntämistä koskevasta menettelystä poistuu yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alan osalta myöntämistä vastustavan neuvoston jäsenen mahdollisuus saattaa kysymys Eurooppa-neuvoston yksimielisesti päätettäväksi. Lisäksi poistuu yhteisöasioiden sekä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alan osalta neuvoston jäsenen mahdollisuus saattaa asia Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi ennen neuvoston lopullista päätöstä. Muutosten voidaan katsoa tehostavan päätöksentekomenettelyä ja vahvistavan niin sanottua yhteisömetodia.

Sekä nykyisten perussopimusmääräysten että perustuslakisopimuksen mukaan kaikkien jäsenvaltioiden pitää lähtökohtaisesti voida liittyä tiiviimpään yhteistyöhön valintansa mukaan joko sen aloittamisvaiheessa tai myöhemmin. Päätettäessä myöhemmästä liittymisestä jo aloitettuun tiiviimpään yhteistyöhön komission päätösvallan voidaan perustuslakisopimuksessa katsoa heikentyvän hieman yhteisöasioissa harjoitetun tiiviimmän yhteistyön osalta ja vahvistuvan poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alan osalta.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla unionin ulkoasiainministeri osallistuu perustuslakisopimuksen mukaan neuvoston ja komission ohella päätöksentekoon tiiviimmän yhteistyön käynnistämisestä ja myöhemmästä liittymisestä siihen. Unionin ulkoasiainministeri antaa komission ohella tiiviimmän yhteistyön aloittamisoikeudesta päätettäessä neuvostolle lausunnon, ja neuvosto kuulee häntä päätettäessä jo aloitettuun tiiviimpään yhteistyöhön liittymisestä. Nykyisten EU-sopimuksen määräysten mukaan komissio antaa molemmissa tapauksissa lausunnon neuvostolle.

Perustuslakisopimukseen sisältyvän, tiiviimpää yhteistyötä koskevan valtuutuslausekkeen mukaan tiiviimmän yhteistyön puitteissa voidaan päättää siirtyä sopimuksen jossakin määräyksessä määrätystä yksimielisyydestä neuvoston päätöksenteossa määräenemmistön käyttöön. Myös perustuslakisopimuksessa määrätystä erityisestä lainsäätämisjärjestyksestä voidaan siirtyä tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen (III-422 artikla). Siirtyminen ei kuitenkaan ole mahdollista, mikäli asialla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla. Päätöksen tekee neuvosto yksimielisesti tiiviimmän yhteistyön kokoonpanossaan, jolloin äänestää voivat vain tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvien jäsenvaltioiden edustajat. Valtuutuslauseke vastaa ajatukseltaan perustuslakisopimuksen yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä, mutta näiden määräysten välillä on päätöksentekomenettelyihin liittyviä eroja.

3.2.1.9. Unionin varainhoito

Perustuslakisopimukseen sisältyy unionin varainhoitoa koskevat määräykset unionin toimintansa rahoittamiseen tarvitsemista omista varoista, sen monivuotisesta rahoituskehyksestä ja tämän puitteissa annettavasta vuotuisesta talousarviosta sekä petosten torjunnasta. Perustuslakisopimuksella nykyisten perussopimusten varainhoitoa koskeviin määräyksiin tehtävillä muutoksilla tehostettaisiin ja selkeytettäisiin päätöksentekomenettelyjä. Perustuslakisopimus säilyttäisi kuitenkin pääosin jäsenvaltioiden ja unionin sekä unionin eri toimielinten välisen päätösvaltaa koskevan nykyisen tasapainon. Muutoksissa korostuu myös varainhoidon suunnitelmallisuuden ja budjettikurin takaaminen.

Unionin omien varojen järjestelmää koskevat säännökset annetaan perustuslakisopimuksen mukaan neuvoston eurooppalailla nykyisen EY-sopimuksen määräyksiä vastaavassa menettelyssä. Neuvosto tekee päätöksensä yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan, ja eurooppalaki tulee voimaan vasta kun jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Uusien omien varojen luokkien käyttöön ottamisesta ja olemassa olevan luokan poistamisesta päätetään samaa menettelyä noudattaen. Täten esimerkiksi itsenäisen verotusoikeuden antaminen unionille edellyttäisi edelleen neuvoston yksimielistä päätöstä ja kansallista ratifiointia. Omien varojen järjestelmää koskevien täytäntöönpanotoimien osalta perustuslaissa on uusi oikeusperusta, jonka mukaan näistä toimista säädetään eurooppalailla, jonka hyväksymisestä neuvosto päättäisi määräenemmistöllä Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan.

Käytännön kautta syntynyt niin sanottujen monivuotisten rahoitusnäkymien vahvistamismenettely on kirjattu perusteiltaan lähes sellaisenaan perustuslakisopimukseen. Vuodesta 1988 alkaen Euroopan yhteisön ja myöhemmin Euroopan unionin varainkäyttöä on niiden omien varojen puitteissa ohjailtu laatimalla rahoitusnäkymiksi kutsuttuja kehyksiä. Rahoitusnäkymistä on päättänyt Eurooppa-neuvosto, jonka päätöksen pohjalta niistä on tehty Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välinen sopimus. Rahoitusnäkymissä on vahvistettu vuosittaiset enimmäismäärät määrärahoille menoluokittain. Rahoitusnäkymät ovat osoittautuneet erittäin tärkeäksi keinoksi pyrittäessä parantamaan unionin varainhoidon suunnitelmallisuutta ja takaamaan sen menojen hallittu kehitys. Perustuslakisopimuksessa rahoitusnäkymistä käytetään nimitystä monivuotinen rahoituskehys.

Perustuslakisopimuksen mukaan monivuotinen rahoituskehys vahvistetaan neuvoston eurooppalailla vähintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Neuvosto päättää asiasta yksimielisesti saatuaan Euroopan parlamentin kaikkien jäsentensä enemmistöllä antaman hyväksynnän. Eurooppa-neuvosto voi kuitenkin yksimielisesti päättää, että neuvosto voi tehdä ratkaisunsa tässä asiassa määräenemmistöllä. Määrärahojen vuotuisten enimmäismäärien lisäksi rahoituskehyksessä säädetään muistakin toimenpiteistä, jotka ovat hyödyksi vuotuisen talousarviomenettelyn toteuttamisessa. Vastaavia määräyksiä on sisältynyt myös tähän asti tehtyihin toimielinten välisiin sopimuksiin.

Unionin vuotuinen talousarvio vahvistetaan perustuslakisopimuksen määräysten mukaan eurooppalailla monivuotista rahoituskehystä noudattaen. Rahoituskehyksestä tulee siten budjettivalmistelua oikeudellisesti sitova. Vuotuisen talousarvion vahvistamismenettelyä koskevista määräyksistä poistuu pakollisten ja ei-pakollisten menojen välinen erottelu, joka nykyisin määrittää Euroopan parlamentin ja neuvoston keskinäisen vallan päättää viime kädessä menoista. Pakollisilla menoilla on tarkoitettu menoja, jotka budjettivallan käyttäjien on otettava talousarvioon perustamissopimuksista tai niiden nojalla annetuista säädöksistä johtuvien oikeudellisten sitoumusten täyttämiseksi, muiden menojen ollessa ei-pakollisia menoja. EY-sopimuksen nykyisten määräysten mukaan pakollisista menoista lopullisen päätöksen tekee neuvosto ja ei-pakollisista Euroopan parlamentti. Menojen luokittelu pakollisiksi tai ei-pakollisiksi on aiheuttanut huomattavia erimielisyyksiä näiden toimielinten välille. Erottelun poistumisen ja unionin menojen kehitystä ohjaavan rahoituskehysmenettelyn kirjaamisen myötä poistuu myös EY-sopimuksen määräysten mukainen, ei-pakollisten menojen korotuksille vuosittain vahvistettava enimmäismäärä.

Vuotuisen talousarvion vahvistamismenettely muuttuu pakollisten ja ei-pakollisten menojen välisen erottelun poistumisen myötä. Perustuslakisopimuksen määräysten mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto käyttävät budjettivaltaa yhdessä. Menettely koostuu nykyisen menettelyn tavoin kahdesta käsittelystä Euroopan parlamentissa ja neuvostossa. Lisäksi talousarvioesitystä käsiteltäisiin uudessa menettelyssä Euroopan parlamentin ja neuvoston välisessä sovittelukomiteassa ellei ensimmäisessä käsittelyssä päästä yhteisymmärrykseen. Myös komissio osallistuisi sovittelukomitean työskentelyyn. Komiteakäsittely on uuden menettelyn keskeinen vaihe, jossa Euroopan parlamentin ja neuvoston tulisi sopia talousarvion sisällöstä. Jos sovittelukomitea hyväksyy yhteisen tekstin, Euroopan parlamentti ja neuvosto päättävät toisessa käsittelyssä sen mukaisen budjetin hyväksymisestä. Toisessa käsittelyssä Euroopan parlamentin asemaa voidaan pitää jonkin verran neuvoston asemaa vahvempana, sillä se voi hylätä sovittelukomitean hyväksymän yhteisen tekstin vaikka neuvosto sen hyväksyisi. Euroopan parlamentti voi toisaalta vahvistaa talousarvioesitykseen tekemänsä tarkistukset erityisellä määräenemmistöllä jo ensimmäisessä käsittelyssä siinä tapauksessa, että neuvosto hylkää sovittelukomitean yhteisen tekstin.

Euroopan parlamentin asema vahvistuu perustuslakisopimuksessa hieman myös siten, että se päättää neuvoston kanssa tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä varainhoitosäännöistä, joissa määritellään erityisesti talousarvion laatimista, toteuttamista ja valvomista sekä tilinpäätöksen esittämistä ja tilintarkastusta koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Nykyisten EY-sopimuksen määräysten mukaan Euroopan parlamenttia vain kuullaan näissä asioissa.

Petosten torjunnan osalta perustuslakisopimus poistaisi EY-sopimukseen sisältyvän rajoituksen, jonka mukaan yhteisön toimet sen taloudellisten etujen suojaamiseksi petolliselta menettelyltä ja tällaisen menettelyn torjumiseksi eivät voi koskea kansallisen rikosoikeuden soveltamista tai kansallista oikeudenhoitoa. Tarvittavista toimenpiteistä säädetään perustuslakisopimuksen mukaan tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä eurooppalailla tai -puitelailla, kun tilintarkastustuomioistuinta on kuultu. Lisäksi perustuslakisopimuksen mukaan voidaan perustaa unionin taloudellisia etuja vahingoittavien rikosten torjumiseksi Euroopan syyttäjänvirasto. Euroopan syyttäjänvirastoa käsitellään kohdassa 3.2.5.2.2.

3.2.1.10. Unionin tunnukset

Perustuslakisopimuksen I-8 artiklaan on kirjattu unionin tunnukset, jotka ovat lippu, hymni, tunnuslause, raha sekä Eurooppa-päivä. Perustuslakisopimuksessa ei kuitenkaan velvoiteta jäsenvaltioita käyttämään unionin tunnuksia, eikä niiden tarkoituksena ole korvata jäsenvaltioiden omia kansallisia tunnuksia. Unionin tunnukset edustavat jäsenvaltioiden yhteisiä arvoja ja moninaisuutta ja niiden arvo on ennen kaikkea symbolinen. Unionin tunnuksia ei ole sisällytetty nykyisiin unionin perussopimuksiin, mutta osa niistä on ollut käytössä jo pidemmän aikaa.

Unionin lipussa on sinisellä pohjalla kahdentoista kultaisen tähden muodostama ympyrä, jonka on katsottu kuvastavan eurooppalaisten välistä yhteisvastuullisuutta ja sopusointua. Lippu on alun perin Euroopan neuvoston jo vuonna 1955 tunnuksekseen valitsema lippu. Lippu on otettu käyttöön Euroopan yhteisössä vuoden 1985 Milanon Eurooppa-neuvoston kokouksessa, jossa yhteisön jäsenvaltioiden päämiehet valitsisivat lipun yhteisön tunnukseksi. Se on edelleen myös Euroopan neuvoston käytössä. Lipun käytöstä esimerkiksi julkisissa rakennuksissa voidaan säätää kunkin jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä.

Unionin hymni on sävelmä "Oodi ilolle", joka on lähtöisin Ludvig van Beethovenin yhdeksännen sinfonian viimeisestä osasta. Myös unionin hymni on alun perin ollut käytössä Euroopan neuvostossa, joka on käyttänyt sävelmää omana hymninään vuodesta 1972. Hymnin käytöstä myös Euroopan yhteisössä päätettiin unionin lipun tavoin vuoden 1985 Milanon Eurooppa-neuvoston kokouksessa.

Unionin tunnuslause on: "Moninaisuudessaan yhtenäinen". Tunnuslause valittiin erään kansalaisryhmän aloitteesta Euroopan kouluissa järjestetyssä kilpailussa koululaisten tekemistä ehdotuksista.

Unionin raha on euro. Raha on unionin tunnuksista ainoa, jonka voidaan katsoa jossain määrin korvaavan jäsenvaltioiden omat rahat niiden mahdollisina tunnuksina. Käytännössä tämä koskee tällä hetkellä vain niitä 12 jäsenvaltiota, jotka ovat ottaneet euron käyttöön. Eurokolikoissa on myös kansalliset symbolit, ja näin niiden voidaan ymmärtää olevan yhtä aikaa sekä kansallisia että unionin tunnuksia.

Unionin tunnuksiin kuuluu lisäksi Eurooppa-päivä, jota vietetään kaikkialla unionissa yhdeksäntenä päivänä toukokuuta. Tuona päivänä vuonna 1950 Ranskan silloinen ulkoministeri Robert Schuman esitti julistuksensa järjestäytyneen Euroopan luomisesta rauhanomaisten suhteiden säilyttämiseksi. Julistuksessa ehdotettiin strategisesti tärkeiden hiilen ja teräksen tuotannon saattamista ylikansallisen eurooppalaisen elimen hallinnon alaisuuteen. Julistusta on pidetty Euroopan unionin perustamisen ensimmäisenä askeleena. Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden edustajat tekivät juhlapäivästä päätöksen Milanon Eurooppa-neuvoston kokouksessa 1985.

3.2.1.11. Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Unionin arvot ja tavoitteet

Valtioneuvosto kannatti selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) unionin arvojen, tavoitteiden ja keskeisten periaatteiden selkeää kirjaamista osaksi perustuslakisopimusta. Valtioneuvosto katsoi, että arvojen ja tavoitteiden sekä keskeisten periaatteiden kokoaminen ja määritteleminen perustuslakisopimuksen ensimmäisen osan alussa lukeutui konventin keskeisiin saavutuksiin. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta yhtyi mietinnössään (UaVM 4/2003 vp) valtioneuvoston kantaan.

Unionin arvoja vakavasti rikkoneeseen jäsenvaltioon voidaan kohdistaa seuraamuksena jäsenyydestä johtuvien oikeuksien pidättäminen. Vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti jäsenvaltioiden tulee tukea unionia sen täyttäessä tehtäviään sekä pidättäytyä kaikista toimenpiteistä, jotka voisivat vaarantaa unionin tavoitteiden toteutumisen. Kyseiset velvoitteet eivät merkitsisi nykyisiin unionijäsenyydestä johtuviin velvoitteisiin verrattuna Suomelle uudenlaisia velvoitteita. Suomi voi täysin määrin sitoutua perustuslakisopimuksessa määriteltyihin unionin arvoihin ja tavoitteisiin.

Unionin oikeushenkilöllisyys

Unionin yksi, yhtenäinen oikeushenkilöllisyys vastaa Suomen tavoitteita. Suomi on jo aiempiin perussopimusmuutoksiin johtaneissa neuvotteluissa kannattanut Euroopan yhteisön ja Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella perustetun unionin yhdistämistä yhdeksi oikeushenkilöksi (VNS 3/2001 vp). Muutos paitsi parantaisi unionin mahdollisuuksia esiintyä yhtenäisenä kansainvälisenä toimijana, myös yksinkertaistaisi käytännön tasolla etenkin kansainvälisten sopimusten tekemisessä noudatettavia menettelyjä.

Unionin ja jäsenvaltioiden välinen toimivallanjako

Valtioneuvosto on pitänyt peruslähtökohtanaan sitä, että unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon tarkentamisessa keskitytään laajojen toimivallanjakoa koskevien muutosten asemesta ennemminkin nykyistä selkeämmän kokonaisnäkemyksen luomiseen unionille luovutetusta toimivallasta (E 66/2002 vp). Selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto katsoi voivansa hyväksyä konventin ehdotukseen sisältyneen toimivaltaluokittelun, vaikkei se täysin vastannutkaan asetettuja tavoitteita. Eduskunnan ulkoasianvaliokunta yhtyi mietinnössään (UaVM 4/2003 vp) valtioneuvoston kantaan. Perustuslakivaliokunta katsoi, että konventin ehdotuksen voitiin toimivallanjaon tarkentamisen osalta katsoa merkitsevän pääosin unionin nykyisten perussopimusten selkeyttämistä (PeVL 7/2003 vp).

Perustuslakisopimuksen sisältämät yleiset, unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon tarkentamista koskevat muutokset vastaavat eräitä teknisluonteisia tarkistuksia lukuun ottamatta konventin ehdotusta. Sopimuksen voidaan katsoa merkitsevän pääosin nykyisen oikeustilan selventämistä. Etenkin annetun toimivallan periaatteen asema keskeisimpänä unionin toimivallan alaa määrittävänä periaatteena ilmenee perustuslakisopimuksesta nykyisiä perussopimuksia selvemmin. Perustuslakisopimuksen I-18 artiklaan sisältyvä joustolauseke ei merkitsisi poikkeusta kyseiseen periaatteeseen, ja lauseketta voidaan siihen sisältyvien rajoitusten valossa odottaa käytettävän lähinnä poikkeustilanteissa. Unionin toimivallan luonteen kannalta selkeyttämistä merkitsisi ennen kaikkea kolmitasoisen toimivaltaluokittelun sisällyttäminen perussopimukseen. Vaikka luokittelu ei systematiikaltaan ja eräiden politiikka-alojen luonteen osalta täysin vastaa Suomen näkemyksiä, voidaan sen nykyisiä perussopimuksia paremmin katsoa toteuttavan tavoitetta unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon tarkentamisesta.

Demokratian toteutuminen unionissa

Perustuslakisopimuksen demokratian toteuttamista koskevilla määräyksillä selkiytetään unionin toiminnan kansanvaltaisuuden perusteita ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia, mitä valtioneuvosto selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) piti perusteltuna. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta yhtyi mietinnössään (UaVM 4/2003 vp) valtioneuvoston kantaan.

Perustuslakisopimuksen avoimuutta koskevat määräykset vastaavat sisällöltään valtioneuvoston kantaa. Erityisen myönteistä on, että avoimuus ja hyvä hallinto rinnastetaan muihin demokratiaa koskeviin unionin tavoitteisiin. Myös avoimuuden ja asiakirjajulkisuuden laajentaminen kaikkiin unionin toimielimiin, elimiin ja laitoksiin vastaa Suomen tavoitteita (VNS 2/2003 vp). Edelleen on tärkeää, että perustuslakisopimus luo yhtenäisen ja kattavan oikeusperustan kaikkea henkilötietoja koskevalle sääntelylle (HaVL 7/2006 vp).

Unionin jäsenyys

Vaikka valtioneuvosto kannattikin eroa-mislauseketta, se piti selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) tärkeänä, ettei lauseketta käytetä painostuskeinona jäsenvaltiota kohtaan tapauksissa, joissa se ei kykene ratifioimaan perustuslakisopimuksen muuttamiseksi tehtävää sopimusta. Toisaalta valtioneuvoston mukaan on tärkeää, että eroamistapauksessa tehtävässä sopimuksessa myös yksilöiden ja yritysten oikeusasema turvataan.

Tiiviimpi yhteistyö

Perustuslakisopimuksen tiiviimpää yhteistyötä koskevat määräykset vastaavat pääosin Suomen tavoitteita. Määräyksiin tehtävillä muutoksilla lähinnä kehitettäisiin tiiviimmän yhteistyön menetelmää muuttamatta menetelmän luonnetta tai merkitystä.

Valtioneuvosto ei pitänyt selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin ongelmallisena tiiviimmän yhteistyön soveltamisalan laajentamista kattamaan koko yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alan, yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka mukaan lukien. (VNS 2/2003 vp) Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan erityisluonnetta korostavat ja turvaavat perustuslakisopimuksessakin tiiviimpään yhteistyöhön tällä alalla sovellettavat erityismääräykset.

Valtioneuvosto suhtautui selonteossaan varauksellisesti perustuslakisopimukseen sisällytettyyn valtuutuslausekkeeseen, jonka mukaan tiiviimmän yhteistyön puitteissa voidaan päättää siirtyä sopimuksen jossakin määräyksessä määrätystä yksimielisyydestä neuvoston päätöksenteossa määräenemmistön käyttöön, sekä vastaavasti jossakin perustuslakisopimuksen määräyksessä määrätystä erityisestä lainsäätämisjärjestyksestä tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen. Valtioneuvosto on katsonut lausekkeen voivan vaikeuttaa muiden jäsenvaltioiden myöhempää liittymistä tiiviimpään yhteistyöhön. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta yhtyi mietinnössään valtioneuvoston kantaan (UaVM 4/2003 vp).

Unionin varainhoito

Unionin varainhoitoa koskevat perustuslakisopimuksen määräykset ovat osittain Suomen kantojen mukaisia.

Unionin omien varojen järjestelmän osalta valtioneuvosto piti selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin tärkeänä, että uusien omien varojen luokkien käyttöönotto, esimerkiksi itsenäisen verotusoikeuden antaminen unionille, edellyttäisi jatkossakin neuvoston yksimielistä päätöstä ja jäsenvaltioiden valtiosääntöjensä asettamien vaatimusten mukaisesti antamaa hyväksyntää (VNS 2/2003 vp). Tavoite toteutui. Valtioneuvosto piti hyväksyttävänä sopimukseen sisällytettyä, omien varojen järjestelmää koskeviin täytäntöönpanotoimiin sovellettavaa uutta oikeusperustaa, jonka mukaan näistä toimista säädetään neuvoston määräenemmistöllä, Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan, antamalla eurooppalailla.

Valtioneuvosto korosti unionin varainhoidon suunnitelmallisuuden merkitystä ja kannatti oikeudellisesti sitovaa monivuotista rahoituskehystä koskevien määräysten sisällyttämistä perustuslakisopimukseen. Valtioneuvosto katsoi, että neuvostolla tulisi olla määräävä asema monivuotisesta rahoituskehyksestä päätettäessä. Ulkoasiainvaliokunta ja valtiovarainvaliokunta yhtyivät mietinnöissään valtioneuvoston unionin varainhoitoa koskeviin kantoihin (UaVM 4/2003 vp; VaVL 10/2003 vp). Myös suuri valiokunta yhtyi tietyin varaumin valtioneuvoston kantoihin (SuVL 1/2003 vp). Perustuslakisopimuksen mukaan monivuotinen rahoituskehys vahvistetaan neuvoston eurooppalailla, jota koskevan ratkaisunsa neuvosto tekee yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan.

Valtioneuvosto kannatti vuotuisen talousarvion vahvistamismenettelyn yksinkertaistamista ja Euroopan parlamentin ja ministerineuvoston määrittelemistä yhtäläisinä budjettivallan käyttäjinä. Lopputulos ei täysin vastaa Suomen kantoja, sillä se ei anna neuvostolle yhtäläistä asemaa Euroopan parlamentin kanssa budjettimenettelyn loppuvaiheessa.

3.2.2. Unionin perusoikeusulottuvuus

3.2.2.1. Yleistä

Unionin perus- ja ihmisoikeusulottuvuuden selkeä vahvistaminen on eräs merkittävimmistä perustuslakisopimuksen sisältämistä unionin oikeusjärjestelmää koskevista muutoksista. Keskeisin uudistus on perusoikeuskirja, joka korostaa unionin ja jäsenvaltioiden sitoutumista siinä määriteltyjen perusoikeuksien turvaamiseen unionin kansalaisille ja muille unionin alueella oleskeleville. Perustuslakisopimuksessa ihmisoikeuksien kunnioittaminen lukeutuu unionin arvoihin ja tavoitteisiin. Lisäksi sopimus sisältää uuden oikeusperustan unionin liittymiselle Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Kokonaisuutena tarkastellen uudistukset merkitsisivät unionin sitoutumista entistä vahvempaan perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja edistämiseen sekä sisäisessä että ulkoisessa toiminnassaan.

Perustuslakisopimus vahvistaa unionin perus- ja ihmisoikeusulottuvuutta kodifioimalla vallitsevan oikeustilan. Erityisesti Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on jo vuosikymmenien ajan katsonut perusoikeuksien kuuluvan yhteisön oikeuden yleisiin periaatteisiin. Perustuslakisopimuksen perus- ja ihmisoikeuksia koskevat kirjaukset vahvistavat myös yksilön oikeusasemaa erityisesti suhteessa unionin toimielimiin määrittelemällä unionissa sovellettavaksi tulevien perusoikeuksien sisällön ja tulkinnan. Samalla perustuslakisopimuksen määräykset ilmentävät unionin pyrkimystä sitoutua erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen kunnioittamiseen ja valmiuden hyväksyä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen harjoittama ulkopuolinen ihmisoikeusvalvonta. Omaksuttu ratkaisu kertoo myös siitä, että perusoikeuksien sisäinen ja unionin ulkopuolinen valvonta ymmärretään perustuslakisopimuksessa toisiaan täydentäviksi elementeiksi.

3.2.2.2. Perusoikeudet perustuslakisopimuksessa

Perustuslakisopimus sisältää useita perus- ja ihmisoikeuksia koskevia kirjauksia. Sopimuksen I osan 9 artiklassa määritellään yleisellä tasolla ne lähtökohdat, joihin perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen perustuu. Artikla sisältää viittauksen perusoikeuskirjaan, oikeusperustan unionin liittymiselle Euroopan ihmisoikeussopimukseen sekä yleisen määräyksen perusoikeuksien asemasta osana unionin oikeutta sen yleisinä periaatteina. Ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuina, sisältyvät I-2 artiklan mukaan unionin arvoihin. Unioni edistää kansainvälisissä suhteissaan I-3 artiklan mukaisesti osaltaan ihmisoikeuksien, erityisesti lasten oikeuksien, suojelua. Perusoikeuskirja muodostaa sopimuksen II osan.

Myös perustuslakisopimuksen III osassa on eräitä viittauksia perus- ja ihmisoikeuksiin. Sosiaalipolitiikkaa koskevassa III-209 artiklassa on viittaus Euroopan sosiaaliseen peruskirjaan ja työntekijöiden sosiaalisia oikeuksia koskevaan yhteisön peruskirjaan. III-257 artiklan mukaan unioni muodostaa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen, jolla kunnioitetaan perusoikeuksia. Unionin ulkoinen toiminta perustuu III-292 artiklan mukaisesti muun muassa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien yleismaailmallisuuden ja jakamattomuuden sekä ihmisarvon kunnioittamisen periaatteille.

Perustuslakisopimuksen määräyksistä uusia ovat unionin liittymisen Euroopan ihmisoikeussopimukseen mahdollistava oikeusperusta, vähemmistöjen oikeuksien ja lasten oikeuksien mainitseminen unionin arvoina ja tavoitteina sekä perusoikeuksien kunnioittamisen velvoitteen kytkeminen nimenomaisesti vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen yhteyteen. Perustuslakisopimus antaa myös unionin perusoikeuskirjalle oikeudellisesti sitovan aseman. Pääosin kysymys on kuitenkin EY-tuomioistuimen perusoikeuksia koskevan oikeuskäytännön kodifioinnista.

3.2.2.3. Perusoikeuskirja

Perusoikeuskirjan valmisteli vuosina 1999-2000 kokoontunut EU:n perusoikeuskirjan valmistelukunta (ns. perusoikeuskirjakonventti), joka toimi esikuvana myös tulevaisuuskonventin kokoonpanolle. Siihen osallistui tulevaisuuskonventin tavoin edustajia EU:n jäsenvaltioiden hallituksista ja parlamenteista sekä Euroopan parlamentista ja komissiosta. Valmistelukunta sai työnsä valmiiksi syksyllä 2000, ja perusoikeuskirja hyväksyttiin poliittisena julistuksena Nizzan Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 2000. Perusoikeuskirja sisällytettiin perustuslakisopimukseen lähes sisällöllisesti muuttamattomana. Siitä tulee perustuslakisopimuksen voimaan tullessa oikeudellisesti sitova.

Perusoikeuskirja muodostaa itsenäisenä kokonaisuutena perustuslakisopimuksen II osan. Se muodostuu johdannosta, aineellisista oikeuksista ja yleisistä määräyksistä. Perusoikeuskirjan määräykset on jaettu seitsemään osastoon, joista kuusi ensimmäistä (ihmisarvo, vapaudet, tasa-arvo, yhteisvastuu, kansalaisten oikeudet, lainkäyttö) sisältävät aineellisia oikeuksia ja seitsemäs koko perusoikeuskirjaa koskevia yleisiä määräyksiä. Lisäksi perusoikeuskirjalla on muista sopimuksen osista poiketen oma johdantonsa. Perusoikeuskirjan eri osat muodostavat kuitenkin tulkinnan kannalta tiiviin kokonaisuuden, ja esimerkiksi aineellisten oikeuksien soveltamisalan määrittely edellyttääkin perusoikeuskirjan yleisten määräysten soveltamista. Lisäksi oikeuksien tulkinnassa on II-112 artiklan 7 kohdan mukaan otettava huomioon perusoikeuskonventin puheenjohtajiston laatimat ja tulevaisuuskonventin puheenjohtajiston johdolla päivitetyt perusoikeuskirjan selitykset, jotka on liitetty julistuksena vuoden 2004 hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan (julistus n:o 12 perusoikeuskirjan selityksistä). Selitykset eivät sellaisenaan ole oikeudellisesti sitovia, mutta niiden tarkoituksena on selventää perusoikeuskirjan määräyksiä.

3.2.2.3.1. Aineellisten oikeuksien kattavuus

Perusoikeuskirjan johdannon mukaisesti perusoikeuskirjassa vahvistetaan oikeudet, jotka perustuvat erityisesti jäsenvaltioille yhteisiin valtiosääntöperinteisiin ja kansainvälisiin velvoitteisiin, Euroopan ihmisoikeussopimukseen, unionin ja Euroopan neuvoston hyväksymiin sosiaalisiin peruskirjoihin sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Näin ollen perusoikeuskirjan tarkoituksena on lähinnä kodifioida ne oikeudet, jotka jo kuuluvat unionin oikeuteen sekä EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön että EU-sopimuksen 6 artiklan 2 kohdan nojalla. Perusoikeuskirjan selityksissä on selvitetty yksityiskohtaisesti mistä lähteestä oikeudet on johdettu. Lähteitä ovat Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukset kuten Euroopan ihmisoikeussopimus (SopS 18-19/1990), Euroopan sosiaalinen peruskirja (SopS 43-44/1991; 78, 80/2002) sekä ihmisoikeuksia ja biolääketiedettä koskeva yleissopimus; YK:n alaisuudessa laaditut ihmisoikeusasiakirjat kuten ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, lasten oikeuksien yleissopimus (SopS 59-60/1991), kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus (SopS 7-8/1976) sekä pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus (SopS 77/1968); unionin omat perussopimukset ja jäsenvaltioiden yhteinen valtiosääntöperinne. Lisäksi selityksissä viitataan usean oikeuden kohdalla EY-tuomioistuimen tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja unionin omien perussopimusten mukaiset oikeudet on siirretty perusoikeuskirjaan lähes sellaisinaan. Euroopan ihmisoikeussopimuksesta johdettujen oikeuksien sanamuotoja on joiltain osin päivitetty vastaamaan paremmin nykyajan vaatimuksia

Perusoikeuskirjassa on yhteensä 50 oikeuksia sisältävää artiklaa. Oikeuksien ala ja kattavuus ovat perusoikeuskirjassa hyvin laajoja verrattuna esimerkiksi useimpien jäsenvaltioiden kansalliseen lainsäädäntöön sisältyviin perusoikeusluetteloihin sekä ihmisoikeussopimuksiin. Perusoikeuskirja sisältää niin perinteisiä vapausoikeuksia ja kansalais- ja poliittisia oikeuksia (KP-oikeudet) kuin taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksiakin (TSS-oikeudet). Perusoikeuskirjaan on kirjattu myös eräitä unionin oikeusjärjestykseen nimenomaisesti kuuluvia oikeuksia kuten unionin kansalaisten oikeudet ja oikeus yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin. Lisäksi perusoikeuskirja sisältää eräitä perusoikeuksia koskevan viimeaikaisen kehitykseen kuuluvia oikeuksia, kuten oikeus hyvään hallintoon ja ympäristönsuojelu. Perusoikeuskirjan määräykset ovat osittain päällekkäisiä eräiden perustuslakisopimuksen I ja III osaan sisältyvien määräysten kanssa.

Perusoikeuskirjan aineellisia oikeuksia koskevien määräysten kirjoitustapa vaihtelee. Osa oikeuksista on kirjattu subjektiivisen oikeuden muotoon (valtaosa I, II, V ja VI osaston oikeuksista sekä eräät III ja IV osan oikeuksista), kun taas joitakin oikeuksia unioni tunnustaa ja kunnioittaa (esim. ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden oikeudet (II-85 ja II-86 artikla), sosiaaliturva ja toimeentulotuki (II-94 artikla)). Osa oikeuksista puolestaan varmistetaan tai turvataan (esim. perheen oikeudellinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen suoja (II-93 artikla) ja teollis- ja tekijänoikeudet (II-77 artikla)); osa määräyksistä taas on kirjoitettu muotoon, jonka mukaan unioni kunnioittaa tiettyä periaatetta (esim. uskonnollinen ja kielellinen monimuotoisuus (II-82 artikla) tai sisällyttää sen politiikkoihinsa (ympäristönsuojelun korkea taso ja kuluttajansuoja (II-97 ja II-98 artikla)). Määräysten vaihteleva kirjoitustapa tulee todennäköisesti vaikuttamaan siihen, miten kutakin oikeutta tulkitaan lainsäädäntö- tai lainsoveltamistoiminnassa. Niillä on myös yhteys yleisten määräysten sisältämään oikeuksia ja periaatteita koskevaan erotteluun (II-112 artiklan 5 kohta). Lisäksi eräiden oikeuksien yhteyteen on liitetty lisämääre, jonka mukaan oikeus taataan, tunnustetaan tai sitä kunnioitetaan oikeuden käyttöä sääntelevien kansallisten lainsäädäntöjen mukaisesti (esim. oikeus solmia avioliitto ja oikeus perustaa perhe (II-69 artikla) ja vapaus perustaa oppilaitoksia (II-74 artikla)) taikka sekä unionin oikeuden että kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti (esim. elinkeinonvapaus (II-76 artikla) ja eräät työntekijöiden oikeudet (II-87 ja II-88 artikla)). Omaksutusta ratkaisusta ilmenee, että osa perusoikeuskirjan sisältämistä oikeuksista voidaan unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon mukaisesti turvata joko vain kansallisella tasolla tai sekä unionin että kansallisella tasolla. Vaikka toimivaltaan liittyvä lisämääre onkin liitetty vain eräisiin oikeuksiin, on yleisten määräysten (erityisesti II-111 artikla) nojalla selvää, että muillakaan perusoikeuskirjan sisältämillä aineellisilla oikeuksilla ei ole vaikutuksia unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon.

Perusoikeuskirjan suojaamien oikeuksien henkilöpiiri on nykyaikaisen perus- ja ihmisoikeusajattelun mukaisesti hyvin laaja ja vastaa pääpiirteissään myös Suomen perustuslaissa omaksuttua lähtökohtaa. Oikeudet on taattu pääsääntöisesti kaikille unionin oikeudenkäyttöpiiriin kuuluville, ja vain harvat oikeudet on kytketty unionin kansalaisuuteen tai henkilöpiiriä on muuten rajattu. Tällaisia ovat lähinnä vain V osastoon sisältyvät kansalaisten oikeudet, joista niistäkin osa kuuluu jokaiselle (II-101 artikla) tai kansalaisten lisäksi jokaiselle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, jonka asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka on jossain jäsenvaltiossa (II-102, II-103 ja II-104 artikla). Joissakin perusoikeuskirjan määräyksissä henkilöpiiriä on rajattu (II-94 artiklan 2 kohdassa unionissa laillisesti asuviin ja siellä laillisesti liikkuviin); joskus ei-kansalaisten oikeuksia ei ole turvattu täysin samassa laajuudessa kuin kansalaisten (esim. II-75 artikla ja II-81 artiklan 2 kohta).

3.2.2.3.2. Yleiset määräykset

Perusoikeuskirjan loppuun sijoitetuissa yleisissä määräyksissä määritellään sen tulkintaa ja soveltamista koskevat yleiset periaatteet. Yleiset määräykset sisältävät määräyksiä perusoikeuskirjan soveltamisalasta, toimivaltavaikutuksista, oikeuksien rajoitusedellytyksistä, oikeuksien ja periaatteiden ulottuvuudesta ja tulkinnasta, suojan tasosta sekä oikeuksien väärinkäytön kiellosta. Aineellisten oikeuksien tavoin yleiset määräykset kodifioivat pitkälti EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Eräissä suhteissa niiden voidaan katsoa myös tarkentavan oikeuskäytännössä luotuja oikeuksien soveltamista ja tulkintaa koskevia periaatteita sekä asettavan eräitä lisäedellytyksiä oikeuksien soveltamiselle ja tulkinnalle.

Perusoikeuskirjan soveltamisala on rajoitettu koskemaan unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia sekä jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta. Tällöin niiden tulee sekä kunnioittaa että edistää perusoikeuksien soveltamista toimivaltansa mukaisesti. Yhtäältä tämä merkitsee sitä, että perusoikeuskirjan oikeudet velvoittavat kaikkia unionin elimiä niiden kaikessa toiminnassa. Toisaalta soveltamisalan rajaus osoittaa sen, että perusoikeuskirjan velvoittavuus kohdistuu Suomenkin julkisen vallan elimiin (eduskunta, hallitus, viranomaiset, tuomioistuimet) vain niiden toimiessa unionin oikeuden soveltamisalalla. Toimiessaan kansallisen oikeuden soveltamisalalla niitä velvoittavat jäsenvaltion omat perusoikeudet ja kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet. Vastaavasti soveltamisalan rajaus osoittaa oikeuksien haltijoille, että nämä voivat vedota perusoikeuskirjan sisältämiin aineellisiin oikeuksiin vain, mikäli asialla on riittävä liityntä muuhun unionin oikeuteen. Soveltamisalan rajauksesta seuraa myös perusoikeusjärjestelmien periaatteellinen erillisyys siten, että aineellisen oikeuden soveltamisala ratkaisee sovellettavan perus- ja ihmisoikeusjärjestelmän. Näiden erillisyys ei kuitenkaan voi olla täysin ehdotonta muun muassa sen vuoksi, että unionin oikeuden ja kansallisen oikeuden soveltamisalat eivät ole kaikissa tapauksissa ongelmitta erotettavissa toisistaan.

Perusoikeuskirjan yleisten määräysten mukaan sillä ei laajenneta unionin oikeuden soveltamisalaa eikä luoda unionille uutta toimivaltaa tai uusia tehtäviä. Näin ollen toimivallan unionin toimielinten toimille on perustuttava joko perustuslakisopimuksen III osan

tai poikkeuksellisesti I osan - nimenomaisiin oikeusperustamääräyksiin. Perusoikeuskirja siis ensisijaisesti ohjaa ja rajoittaa unionin toimielinten toimivallan käyttöä silloin kun ne ryhtyvät toimenpiteisiin unionin perustuslakisopimuksen muissa osissa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Toisin sanoen unionilla on vain harvoissa tapauksissa toimivaltaa ryhtyä toimenpiteeseen, jonka itsenäisenä tavoitteena on perus- tai ihmisoikeuksien suojelu, koska perusoikeuskirjan sisältämät oikeudet eivät voi toimia itsenäisinä oikeusperustoina unionin lainsäädäntö- tai muille toimille. Unionin toimielimillä on kuitenkin velvollisuus edistää perusoikeuskirjan oikeuksien soveltamista toimivaltansa mukaisesti ja perustuslakisopimuksen muissa osissa annetun toimivallan rajoja noudattaen.

Perusoikeuskirjassa tunnustettujen perusoikeuksien käyttämistä voidaan eräin edellytyksin myös rajoittaa, mutta vain ennalta määriteltyjen rajoitusedellytysten mukaisesti. Oikeuksia voidaan rajoittaa vain lailla (lailla säätämisen vaatimus) ja niiden keskeistä sisältöä kunnioittaen (perusoikeuden ydinalueen koskemattomuuden vaatimus). Lisäksi rajoituksista voidaan suhteellisuusperiaatteen mukaisesti säätää ainoastaan, jos ne ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia (suhteellisuus- ja välttämättömyysvaatimus). Perusoikeuskirjan rajoitusedellytykset vastaavat sisällöllisesti pitkälti kansallisiin perustuslakeihin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin sisältyviä rajoitusedellytyksiä. Perusoikeuskirjassa omaksuttu ratkaisu kirjata perusoikeuksien rajoitusedellytykset yhteen yleiseen rajoituslausekkeeseen (II-112 artiklan 1 kohta) poikkeaa kuitenkin sekä esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa että Suomen perustuslaissa omaksutuista ratkaisuista. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa rajoitusedellytykset on ilmaistu kunkin oikeuden yhteydessä. Koska Suomen perustuslain järjestelmään ei sisälly yleistä perusoikeuksien rajoitussäännöstä, perusoikeuksien rajoitusten sallittavuus määräytyy yleisen perusoikeuksien rajoitussäännöksen puuttuessa Suomessa lainsäädäntökäytännössä ja oikeustieteessä yleisemmin kehitettyjen perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten täyttymisen perusteella.

Perusoikeuksien tulkinnan osalta perusoikeuskirjan lähtökohtana on se, että oikeuksia sovelletaan ja tulkitaan niiden lähteenä olevia oikeuksienmukaisesti. Siten siltä osin kuin perusoikeuskirjan sisältämät oikeudet vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia, niiden merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin sopimuksessa. Euroopan ihmisoikeussopimus asettaa kuitenkin vain perusoikeuksien suojan minimitason, jota laajempaa suojaa voidaan antaa unionissa. Vastaavasti niitä oikeuksia, joista on määräyksiä perustuslakisopimuksen muissa osissa, sovelletaan näissä määräyksissä määriteltyjen edellytysten ja rajoitusten mukaisesti. Jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johdettuja oikeuksia tulee puolestaan soveltaa mainitun perinteen mukaisesti. Muista lähteistä johdettujen oikeuksien osalta vastaavaa määräystä tulkita ja soveltaa oikeuksia alkuperäislähteen mukaisesti ei kuitenkaan ole. Perusoikeuskirjassa omaksuttu lähtökohta vastaa pitkälti EY-tuomioistuimen oikeuskäytännössään määrittelemää doktriinia perus- ja ihmisoikeuksien tulkinnasta. Erityisesti suhteessa Euroopan ihmisoikeussopimukseen perusoikeuskirja kuitenkin jopa vahvistaa unionin sitoutumista sekä sopimuksen sisältöön että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön.

Perusoikeuskirjan yleisiin määräyksiin sisältyy tuomioistuinten toimivaltaa koskeva rajaus siltä osin, kuin kysymys on perusoikeuskirjan periaatteita sisältävistä määräyksistä (II-112 artiklan 5 kohta). Ne voidaan saattaa ratkaistaviksi tuomioistuimissa vain sikäli kuin on kyse periaatteiden täytäntöönpanoa koskevien säädösten tulkinnasta tai niiden laillisuuden valvonnasta. Tämä merkitsee sitä, että näihin perusoikeuskirjan määräyksiin ei voi muissa tapauksissa suoraan vedota tuomioistuimissa. Tältä osin periaatteiden soveltamisala on suppeampi kuin perusoikeuskirjan oikeuksia sisältävien määräysten soveltamisala. Tämä määräys sisällytettiin perusoikeuskirjaan tulevaisuuskonventissa eräiden jäsenvaltioiden vaatimuksesta. Erityisesti Isolle-Britannialle määräyksen sisällyttäminen oli edellytys koko perusoikeuskirjan hyväksymiselle osaksi perustuslakisopimusta. Määräystä voidaan pitää ongelmallisena kahdestakin syystä. Ensinnäkin määräyksen perusteella jää epäselväksi se, mitkä perusoikeuskirjan aineellisista määräyksistä ovat periaatteita, koska tällaista määrittelyä ei ole tehty aineellisten määräysten yhteydessä. Toinen periaatteellisempi ongelma on se, että perusoikeuskirjan sisältämää aineellisten määräysten jaottelua yhtäältä oikeuksiin ja toisaalta periaatteisiin ei voida täysin pitää nykyaikaisen ihmisoikeusajattelun ja Suomessakin perusoikeusuudistuksessa omaksutun perus- ja ihmisoikeuksien jakamattomuusperiaatteen mukaisena. Oikeuksien ja periaatteiden välistä rajanvetoa koskeva tulkinta tuleekin jäämään viime kädessä EU-tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Yleisillä määräyksillä turvataan se, että perusoikeuskirjan määräysten ei voi tulkita rajoittavan tai loukkaavan unionin oikeudessa, kansainvälisessä oikeudessa tai jäsenvaltioiden valtiosäännöissä tunnustettuja ihmis- ja perusoikeuksia (II-113 artikla). Määräykseen sisältyy rajaus, jonka mukaan rajoitus tai loukkaus ei voi kohdistua näihin ihmis- ja perusoikeuksiin niiden soveltamisalalla. Tämä yhdessä III-111 artiklan soveltamisalaa koskevan määräyksen kanssa merkitsee sitä, ettei perusoikeuskirjan ole tarkoitus vaikuttaa ainakaan rajoittavasti kansainvälisten ihmisoikeuksien ja kansallisten perusoikeuksien soveltamiseen tai tulkintaan silloin, kun kysymys ei ole unionin oikeuden soveltamisesta. Tämä merkitsisi käytännössä myös sitä, että perusoikeuskirjan sisältämät oikeudet eivät saisi etusijaa suhteessa kansallisella tasolla turvattuihin ihmis- ja perusoikeuksiin unionin oikeuden soveltamisalan ulkopuolella toimittaessa. Sen sijaan suojan tasoa ja soveltamisalaa koskevat määräykset yhdessä luettuna merkitsisivät sitä, että perusoikeuskirjan oikeuksia tulisi aina soveltaa unionin oikeuden soveltamisalalla ja ne saisivat tällöin etusijan suhteessa kansallisiin perusoikeuksiin.

Oikeuksien väärinkäytön kiellon (II-114 artikla) tarkoituksena on estää perusoikeuskirjan oikeuksiin vetoamisen menestyminen sellaisissa tapauksissa, joissa oikeuteen vetoaminen tekisi tyhjäksi jonkin toisen perusoikeuskirjassa turvatun perusoikeuden toteutumisen tai rajoittaisi sitä enemmän kuin perusoikeuskirjan sisältämien rajoitusedellytysten nojalla on sallittua.

3.2.2.4. Unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen

Perustuslakisopimuksen I-9 artiklan 2 kohdan mukaan unioni liittyy Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Oikeusperustan lisääminen sopimuksen alkuartikloihin korostaa unionin sitoutumista sen omassa perusoikeuskirjassa määriteltyjen perusoikeuksien lisäksi myös kansainvälisiin ihmisoikeuksiin. Ilman tällaisen oikeusperustan lisäämistä unionilla ei olisi EY-tuomioistuimen vuonna 1996 antaman ratkaisun (Lausunto 2/94, Kok.1996 I-1759) mukaan toimivaltaa liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Käytännössä uusi oikeusperusta merkitsee sitä, että unionin liittymiselle Euroopan ihmisoikeussopimukseen ei enää ole unionin oikeuteen perustuvaa estettä. Myös Euroopan ihmisoikeussopimusta on vuonna 2004 muutettu siten, että unioni voi liittyä sopimukseen (14 pöytäkirjan 17 artikla, jolla muutetaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 59 artiklaa). Liittyminen on kuitenkin mahdollista vasta, kun sekä perustuslakisopimus että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 pöytäkirja ovat tulleet voimaan. Perustuslakisopimuksen voimaantuloon vaaditaan kaikkien unionin jäsenvaltioiden ratifiointi. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 pöytäkirjan voimaantulo edellyttää kaikkien ihmisoikeussopimuksen sopimuspuolten hyväksymistä tai ratifiointia. Lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimusta on vielä muutettava, jotta liittyminen olisi oikeudellisesti ja teknisesti mahdollista. Oikeusperustan lisääminen perustuslakisopimukseen on kuitenkin tärkeä ensimmäinen askel kohti liittymistä. Oikeusperusta on kirjoitettu velvoittavaan muotoon (”unioni liittyy...”), joten se sisältää unionille aktiivisen velvoitteen ryhtyä toimenpiteisiin liittymisen valmistelemiseksi. Päätöksen liittymisestä tekisi neuvosto määräenemmistöllä Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan (III-325 artikla).

Perustuslakisopimukseen liitetyssä I-9 artiklan 2 kohtaa koskevassa pöytäkirjassa (n:o 32) on määräyksiä siitä, mitä unionin liittymistä Euroopan ihmisoikeussopimukseen säätelevässä sopimuksessa on määrättävä unionin ja unionin oikeuden erityispiirteiden säilyttämiseksi. Pöytäkirja sisältää erityiset menettelysäännöt, joita sovelletaan, jos unioni osallistuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen valvontaelinten toimintaan sekä tarpeelliset järjestelyt, joilla varmistetaan, että Euroopan unionin ulkopuolisten valtioiden valitukset sekä yksilövalitukset osoitetaan tapauksen mukaan jäsenvaltioille ja/tai unionille. Lisäksi hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetyssä julistuksessa (n:o 2) korostetaan unionin oikeuden erityispiirteiden säilyttämistä liittymisen yhteydessä. Julistuksessa viitataan myös EU:n tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen välillä säännöllisesti käytävään vuoropuheluun, jota voidaan vahvistaa, kun unioni liittyy Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Perustuslakisopimuksen I-9 artiklan 2 kohdassa on myös määräys, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittyminen ei vaikuta unionin toimivaltaan. Näin liittyminen ei vaikuttaisi unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon. Määräys vastaa tarkoitukseltaan perusoikeuskirjan määräystä (II-110 artiklan 2 kohta), jolla suljetaan pois perusoikeuskirjan vaikutukset unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon. Pöytäkirjassa (n:o 32) myös korostetaan sitä, että liittymissopimuksessa on varmistettava, että unionin liittyminen ei vaikuta unionin toimivaltaan eikä sen toimielinten toimivaltuuksiin. Pöytäkirjan mukaan liittymissopimuksessa on varmistettava myös, että liittyminen ei vaikuta jäsenvaltioiden asemaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopimuspuolina erityisesti niiden tekemien varaumien osalta. Pöytäkirjassa vahvistetaan myös, että ainoastaan unionin tuomioistuimella on toimivalta ratkaista perustuslakisopimuksen tulkintaan tai soveltamiseen liittyvät riidat.

Unionin oikeushenkilöllisyys ja Euroopan yhteisön lakkaaminen puolestaan mahdollistavat sen, että Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittyy nimenomaan Euroopan unioni, ei Euroopan yhteisö. Näin keskustelu siitä, kumman näistä tulisi sopimukseen liittyä, ei enää ole ajankohtainen.

Unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen parantaisi unionin oikeudenkäyttöpiiriin kuuluvien henkilöiden oikeusasemaa. Liittymisen seurauksena jokainen voisi ihmisoikeussopimuksen edellyttämien seikkojen vallitessa osoittaa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattujen oikeuksien loukkaamista koskevan valituksensa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle myös kaikissa niissä kysymyksissä, joissa yksittäistapaukseen on sovellettu unionin oikeutta. Tämä kattaisi myös tapaukset, jotka EU-tuomioistuin on ratkaissut viimeisenä oikeusasteena tai joista se on antanut ennakkoratkaisun kansalliselle tuomioistuimelle.

Unionin kannalta katsoen liittyminen merkitsisi käytännössä EU-tuomioistuimen vahvempaa sitoutumista Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön sekä unionin toimielinten saattamista ulkopuolisen ihmisoikeusvalvonnan alaisuuteen. Liittyminen vahvistaisi jo perusoikeuskirjassa ilmaistua sitoumusta luomalla sille kansainvälisoikeudellisesti velvoittavat puitteet. Lisäksi liittyminen vahvistaisi kahden eurooppalaisen tuomioistuimen ihmisoikeusasioita koskevan oikeuskäytännön sopusointuista kehitystä. Unionin kannalta liittyminen antaisi sille mahdollisuuden puolustautua suoraan ihmisoikeustuomioistuimessa silloin, kun arvioitavana on, täyttääkö unionin oikeus Euroopan ihmisoikeussopimuksen asettamat vaatimukset. Nykytilanteessa jäsenvaltiot ovat joutuneet vastaamaan ihmisoikeustuomioistuimessa sellaisista toimenpiteistä, jotka ainakin välillisesti perustuvat unionin oikeuteen (asia 17862/91 Cantoni v. Ranska, asia 45036/98, Bosphorus Hava Yollari Turizm ve Ticaret Anonim Sirketi v. Irlanti). Lisäksi ihmisoikeustuomioistuin ei valvo unionin toimielinten toimenpiteiden suhdetta ihmisoikeussopimukseen, koska unioni ei ole sopimuksen osapuoli.

3.2.2.5. Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Perus- ja ihmisoikeuksien suojan parantaminen EU:ssa on ollut Suomen keskeisenä tavoitteena koko Suomen unionijäsenyyden ajan. Erityisen tärkeänä on pidetty EU:n liittymistä Euroopan ihmisoikeussopimukseen (ks. esim. VNS 1/1996 vp, PeVL 29/2000 vp). Myös perusoikeuskirjan oikeudellistamista on pidetty rinnakkaisena keinona vahvistaa tätä suojaa (esim. VNS 3/2001 vp, E 118/2002 vp, PeVL 29/2000 vp, PeVL 25/2001 vp, PeVL 56/2001 vp, UaVM 18/2001 vp). Suomen edustajat konventissa ja hallitustenvälisessä konferenssissa vaikuttivat aktiivisesti näiden tavoitteiden saavuttamiseen. Valtioneuvosto ja eduskunnan valiokunnat suhtautuivat myönteisesti perusoikeuskirjan sisällyttämiseen perustuslakisopimuksen II osaksi ja liittymisen mahdollistavaan oikeusperustaan konventin jälkeen valmistauduttaessa vuoden 2003 hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp, PeVL 7/2003 vp, UaVM 4/2003 vp). Perustuslakisopimuksessa omaksuttu ratkaisu toteuttaa lähes täysimääräisesti Suomen pitkäaikaisen tavoitteen perus- ja ihmisoikeuksien suojan vahvistamisesta EU:ssa (UaVM 2/2006 vp, SuVL 2/2006 vp, LaVL 2/2006 vp).

Eduskunnan perustuslakivaliokunta tähdensi vuonna 2001 Nizzan Eurooppa-neuvoston hyväksyttyä perusoikeuskirjan poliittisena julistuksena, että Suomen perustuslain mukaisen perusoikeusjärjestelmän tulee olla perusoikeuskirjan oikeudellistamisen jälkeenkin lähtökohtaisesti yhtä kattava kuin aiemmin (PeVL 25/2001 vp). Perustuslakivaliokunta asetti joitakin keskeisiä edellytyksiä perusoikeuskirjan muodollista oikeudellistamista koskevan kantansa määrittelemiselle. Näitä olivat oikeudellisesti sitovien TSS-oikeuksien ja ympäristöä ja vähemmistöjä suojaavien oikeuksien sisältyminen EU:n perusoikeuksiin, EU:n perusoikeuksien kuuluminen lähtökohtaisesti kaikille unionin oikeuspiirissä ilman henkilöön perustuvaa syrjintää (joitakin poliittisia oikeuksia ja liikkumis- ja oleskeluoikeuksia lukuun ottamatta) sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisen vähimmäistason takaaminen myös EU:n perusoikeuksien osalta. Näiden sitovuus saa ulottua jäsenvaltioihin vain niille kuuluvissa EU:n oikeuden toimeenpanotehtävissä eikä saa tällöinkään heikentää kansallisen perusoikeussuojan tasoa. Lisäksi perustuslakivaliokunta katsoi, että koska perusoikeuskirjan 51 ja 53 artiklan (perustuslakisopimuksen II-111 ja II-113 artikla) perusteella EU:n perusoikeuksilla voidaan katsoa olevan etusija suhteessa kansallisiin perusoikeuksiin unionin oikeuden soveltamisalalla, EU:n perusoikeuksien näin laaja sovellettavuus on kansalliselta kannalta hyväksyttävissä vain, mikäli EU:n perusoikeuksien ja Suomen perustuslain perusoikeussäännösten voidaan katsoa olevan sisällöltään pitkälti toisiaan vastaavia. Lisäksi sekä valtioneuvosto että perustuslakivaliokunta ovat korostaneet, että perusoikeuskirjan ei tule laajentaa EU:n tehtäviä tai toimivaltuuksia (VNS 3/2001 vp, PeVL 2/2000 vp). Edellisten edellytysten lisäksi sekä valtioneuvosto että eduskunnan perustuslakivaliokunta ovat pitäneet periaatteellisesti ongelmallisena tulevaisuuskonventissa perusoikeuskirjaan lisättyä määräystä siitä, että periaatteiden soveltuvuus tuomioistuimissa on oikeuksien soveltuvuutta suppeampi (VNS 2/2003 vp, PeVL 7/2003 vp).

Kaikki edellä mainitut edellytykset perusoikeuskirjan oikeudellistamiselle on perusoikeuskirjassa otettu vähintään tyydyttävällä tavalla huomioon. Oikeuksien kattavuus — mukaan lukien taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet, ympäristö ja vähemmistöjen oikeudet

on laaja ja vastaa pääosin Suomen perusoikeussäännösten sisältöä. Lisäksi on huomattava, että vähemmistöjen oikeuksien suojaa vahvistettiin hallitustenvälisessä konferenssissa vielä lisäämällä perustuslakisopimuksen I-2 artiklaan sisältyvään luetteloon unionin perustana olevista arvoista maininta vähemmistöihin kuuluvien oikeuksista. Perusoikeuksien henkilöllinen ulottuvuus vastaa eduskunnan perustuslakivaliokunnan asettamaa edellytystä perusoikeuksien kuulumisesta kaikille unionin oikeuden käyttöpiirissä eräitä hyväksyttäviä poikkeuksia lukuun ottamatta. EU:n perusoikeuksien suojan taso suhteessa Euroopan ihmisoikeussopimukseen on turvattu sekä tätä koskevalla nimenomaisella määräyksellä perusoikeuskirjassa (II-112 artiklan 3 kohta) että luomalla oikeusperusta unionin liittymiselle ihmisoikeussopimukseen. Perusoikeuksien sitovuutta jäsenvaltioihin nähden on rajoitettu siten, että perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta (II-111 artiklan 1 kohta). Perusoikeuskirjalla ei myöskään luoda unionille uutta toimivaltaa tai uusia tehtäviä eikä muuteta perustuslakisopimuksen muissa osissa määriteltyjä toimivaltuuksia tai tehtäviä (II-111 artiklan 2 kohta). Toimivaltavaikutuksia rajoitettiin vielä entisestään tulevaisuuskonventissa. II-111 artiklan 1 kohtaan lisättiin maininta siitä, että unioni voi edistää perusoikeuksien toteutumista vain unionille perustuslain muissa osissa annetun toimivallan rajoja noudattaen. II-111 artiklan 2 kohtaa täsmennettiin määräyksellä, jonka mukaan perusoikeuskirjalla ei uloteta unionin oikeuden soveltamisalaa unionin toimivaltaa laajemmaksi.

Vaatimus siitä, että perusoikeuskirjan oikeudellistaminen ei saa heikentää Suomen kansallisen perusoikeussuojan tasoa on kansallisen oikeuden soveltamisalalla toteutettu siten, että perusoikeuskirjan oikeuksia ei lähtökohtaisesti sovelleta lainkaan tällä alueella (II-111 artiklan 1 kohta). Tätä vahvistetaan vielä määräyksellä, jonka mukaan perusoikeuskirjan määräysten ei saa tulkita rajoittavan tai loukkaavan jäsenvaltioiden valtiosäännöissä tunnustettuja perusoikeuksia näiden soveltamisalalla (II-113 artikla). Unionin oikeuden soveltamisalalla vaatimus toteutuu ensisijaisesti siten, että perusoikeuskirjan oikeuksien ja niiden suojan tason voidaan olettaa vastaavan pääpiirteissään Suomen perustuslain turvaamia perusoikeuksia. EY-tuomioistuimen aiemman oikeuskäytännön valossa on selvää, että yksittäisiä EU-oikeuden säännöksiä ei saa tulkita perusoikeuskirjan sisältämien perusoikeuksien vastaisella tavalla, ja mikäli jokin säännös antaa sijaa tulkintavaihtoehdoille, niistä on valittava kaikkein perusoikeusmyönteisin (asia C-100/88, Oyowe ja Traore, ja asia C-5/88, Wachauf, ks. myös PeVL 5/2001 vp). Niissä todennäköisesti erittäin harvinaisissa tilanteissa, joissa sovellettavaksi tulisivat sekä unionin että Suomen oikeuden säännökset ja joissa Suomen perustuslaki turvaisi yksittäistapauksessa EU:n perusoikeuskirjaa ja sen soveltamiskäytäntöä korkeamman suojan tason, olisi näitä säännöksiä Suomessa syytä tulkita sellaisella perusoikeusmyönteisellä tavalla, joka toteuttaisi unionin perusoikeuksien ohella myös Suomen perustuslain oikeuksien suojan tason turvaamisen. Tämä ei kuitenkaan saisi johtaa unionin oikeuden tehokkuuden ja yhtenäisyyden sekä unionin oikeuden etusijaperiaatteen vastaiseen ratkaisuun. Tällaisissa erityislaatuisissa tulkintatilanteissa saattaisi olla tavanomaista korostetumpi tarve ennakkoratkaisupyynnön esittämiseen EU-tuomioistuimelle. Vastaavasti unionin asioiden kansallisessa ennakkokäsittelyssä Suomen kantoja arvioidaan sekä unionin perusoikeuksien että Suomen perustuslain ja Suomea velvoittavien perus- ja ihmisoikeussopimusten kannalta. Unionin säädösten kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä on syytä unionin säädösten mahdollisesti jättämän liikkumavaran puitteissa pyrkiä mahdollisuuksien mukaan ratkaisuihin, jotka turvaavat EU:n perusoikeuksien lisäksi myös Suomen perusoikeussuojan loukkaamattomuuden. Tuomioistuimen oikeuskäytännön nojalla unionioikeuden etusijaperiaate on kuitenkin jo aikaisemmin koskenut myös kansallisia perustuslakeja ja niissä määriteltyjä perusoikeuksia (asia 11/70, Internationale Handelsgesellschaft, Kok. 1970, s. 501).

Sekä valtioneuvosto (VNS 2/2003 vp) että eduskunnan perustuslakivaliokunta (PeVL 7/2003 vp) pitivät tulevaisuuskonventissa perusoikeuskirjaan lisättyä erottelua oikeuksiin ja periaatteisiin (II-112 artiklan 5 kohta) periaatteellisesti ongelmallisena perus- ja ihmisoikeuksien jakamattomuuden näkökulmasta. Perustuslakivaliokunta kuitenkin tähdensi, että perusoikeuskirjan määräyksiä tulee ensisijaisesti tulkita ja soveltaa niiden sanamuodon perusteella. Perustuslakivaliokunnan mukaan yhtäkään oikeutta ei perusoikeuskirjassa määritellä. Perusoikeuskirjassa periaatteilla tarkoitetaan oletettavasti lähinnä eräitä TSS-oikeuksia sekä muita sellaisia perusoikeuskirjan aineellisia määräyksiä, joita ei ole lainkaan kirjoitettu oikeuksien muotoon (esim. ympäristönsuojelu ja kuluttajansuoja). Tältä osin periaatteiden voidaan lähinnä katsoa rinnastuvan sellaisiin Suomenkin perustuslaissa oleviin perusoikeussäännöksiin, joita ei ole kirjoitettu yksilön oikeuden muotoon ja jotka kohdistuvat nimenomaisesti vain lainsäätäjään eivätkä ole sellaisenaan suoraan sovellettavissa tuomioistuimissa tai muissa viranomaisissa (PeVM 25/1994 vp, s. 6). Tällaisia perustuslaillisia toimeksiantoja sisältyy esimerkiksi Suomen perustuslain sukupuolten välistä tasa-arvoa koskevaan 6 §:n 4 momenttiin, perustoimeentuloa ja riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluita koskevaan 19 §:n 2 ja 3 momenttiin ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeita koskevaan 21 §:n 2 momenttiin. Käytännössä erottelu ei välttämättä ole kovinkaan merkittävä ottaen huomioon sen, että myös oikeuksien soveltamisala on yleisten määräysten nojalla rajoitettu.

Suomen pitkäaikainen tavoite mahdollistaa unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen toteutui perustuslakisopimuksen yhteydessä täysimääräisesti. Oikeusperusta velvoittaa unionin aktiivisiin toimiin liittymisen toteuttamiseksi. Lisäksi liittyminen ei Suomen tavoitteiden mukaisesti vaikuttaisi laajentavasti unionin toimivaltaan. Suomi pitää tärkeänä kiirehtiä sekä Euroopan unionin että Euroopan neuvoston toimia liittymisen mahdollistamiseksi.

Perusoikeuskirjan oikeudellistaminen vahvistaa Suomen oikeudenkäyttöpiiriin kuuluvien henkilöiden mahdollisuuksia vedota unionin perusoikeuksiin niissä tapauksissa, jotka kuuluvat unionin oikeuden soveltamisalaan. Vastaavasti liittyminen ihmisoikeussopimukseen mahdollistaisi toteutuessaan yksilövalitukset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen myös tapauksissa, joihin on sovellettu unionin oikeutta. Perusoikeuskirjan oikeudellistaminen merkitsisi myös sitä, että suomalaisten tuomioistuinten ja viranomaisten olisi sovellettava perusoikeuskirjan määräyksiä unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvissa asioissa. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan rooli perus- ja ihmisoikeuksien tulkintaa ja valvontaa harjoittavana toimielimenä kansallisessa lainsäädäntömenettelyssä ja unionin asioiden kansallisessa ennakkokäsittelyssä ei perusoikeuskirjan oikeudellistamisen tai unionin Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittymisen seurauksena muuttuisi (PeVL 7/2003 vp). Perustuslakivaliokunta on jo viitannut perusoikeuskirjaan useasti, vaikka se ei olekaan ollut oikeudellisesti sitova asiakirja (esim. PeVL 46/2000 vp, PeVL 12/2003 vp).

Perusoikeuskirja ei korvaa kansallisia perustuslakeja, vaan sen vaikutukset rajoittuvat unionin oikeuden soveltamisalaan. Perusoikeuskirja ei myöskään aiheuta tarvetta muuttaa Suomen perustuslain perusoikeussäännöksiä.

3.2.3. Unionin toimielimet, päätöksentekomenettelyt ja säädökset

3.2.3.1. Unionin toimielinjärjestelmä

Yhtenä perussopimusten kokonaisuudistuksen tavoitteena oli unionin toimielinjärjestelmän päivittäminen ja sen toimintakyvyn, avoimuuden ja kansanvaltaisuuden kehittäminen. Unionin tulevat laajentumiset asettivat erityisen haasteen uudistustyölle.

Perustuslakisopimukseen sisällytetty ratkaisu selkeyttää unionin toimielinjärjestelmän käsitettä. Nykyisessä sopimuksessa unionin toimielimiä koskevia määräyksiä sisältyy sekä EU-sopimukseen että EY-sopimukseen. Nyt nämä määräykset on koottu yhteen perustuslakisopimuksen I osan IV osastoksi.

Toimielinjärjestelmää koskevan I-19 artiklan mukaan unionin toimielinjärjestelmän tavoitteena on pyrkiä edistämään unionin arvoja ja tavoitteita, palvella unionin, sen kansalaisten ja jäsenvaltioiden etua sekä varmistaa unionin politiikkojen ja toimien tehokkuus, johdonmukaisuus ja jatkuvuus. Tehtävistä kaksi ensimmäistä ovat uusia; toimielimillä ei nykyisin ole nimenomaisesti perussopimuksesta johtuvaa velvoitetta edistää unionin arvoja ja tavoitteita tai sen kansalaisten ja jäsenvaltioiden etua.

Unionin toimielinjärjestelmän muodostavat perustuslakisopimuksen mukaan Euroopan parlamentti, Eurooppa-neuvosto, ministerineuvosto, josta sopimus käyttää nimitystä "neuvosto", Euroopan komissio ja unionin tuomioistuin. Näin myös Eurooppa-neuvosto saa oikeudellisesti toimielimen aseman. Euroopan keskuspankki ja tilintarkastustuomioistuin ovat myös unionin toimielimiä. Euroopan keskuspankin osalta asema unionin toimielimenä merkitsee muutosta nykytilaan. Alueiden komitea ja talous- ja sosiaalikomitea ovat perustuslakisopimuksen mukaan neuvoa-antavia elimiä.

Perustuslakisopimukseen sisältyy lisäksi uusi määräys siitä, että toimielimet tekevät lojaalia yhteistyötä keskenään (I-19 artiklan 2 kohta).

3.2.3.1.1. Euroopan parlamentti

Perustuslakisopimus vahvistaa Euroopan parlamentin asemaa unionin päätöksentekojärjestelmässä merkittävästi. Samalla kun lainsäätämisjärjestyksestä tulee I-34 artiklan mukaisesti unionissa pääsääntö, Euroopan parlamentin asema neuvoston kanssa rinnakkaisena lainsäätäjänä vahvistuu. Yhteensä lähes viidessäkymmenessä asiassa siirrytään tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen, ja useissa muissa merkittävissä päätöksissä edellytetään jatkossa parlamentin hyväksyntää. Parlamentti saa myös yleisen tiedonsaanti- ja kuulemisoikeuden yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, jossa lainsäätämismenettelyä ei sovelleta. Talousarvion osalta jaottelu pakollisiin ja ei-pakollisiin menoihin poistuu, ja parlamentin toimivalta budjettikysymyksissä laajenee koskemaan kaikkia unionin menoja. Parlamentti saa perustuslakisopimuksessa myös oikeuden päättää komission puheenjohtajan nimittämisestä. Lisäksi sen toimivaltuudet kansainvälisten sopimusten hyväksymisessä laajenevat olennaisesti.

Myös Euroopan parlamentin asema perustuslakisopimuksen muuttamista koskevassa menettelyssä vahvistuu. Parlamentti saa komission ja jäsenvaltioiden rinnalla oikeuden tehdä ehdotuksia sopimuksen muuttamiseksi. Se on myös edustettuna muutosten valmistelusta vastaavassa valmistelukunnassa samalla tavoin, kuin perustuslakisopimusta edeltäneessä konventissa. Konventtimenettelyn soveltamisesta luopuminen hallitustenvälistä konferenssia edeltävänä valmisteluvaiheena edellyttää sekin parlamentin hyväksyntää.

Perustuslakisopimus ei sinänsä tuo muutoksia parlamentin paikkalukuun tai paikkojen jakautumiseen. Molemmista säädetään jatkossa Euroopan parlamentin aloitteesta Eurooppa-neuvoston eurooppapäätöksellä eikä enää perussopimuksen tasolla. Sopimus asettaa kuitenkin parlamentin paikkojen enimmäismääräksi 750. Yhdellä jäsenvaltiolla voi olla vähintään 6 ja enintään 96 paikkaa. Nykyinen sopimus ei sisällä vastaavia jäsenvaltiokohtaisia vähimmäis- tai enimmäisrajoituksia. I-20 artiklan mukaisesti paikkajaon lähtökohtana säilyy nykyisinkin sovellettava alenevan suhteellisuuden periaate. Unionin laajentumisten myötä kaikkien paitsi aivan pienimpien jäsenvaltioiden suhteellinen osuus paikoista kuitenkin pienenee tulevaisuudessa. Tällä hetkellä parlamentissa on 732 paikkaa, joihin sisältyvät seuraavasta vaalikaudesta lukien myös tulevaisuudessa jäseniksi liittyvien Romanian ja Bulgarian parlamenttipaikat.

Euroopan parlamentin paikkajako säilyy vaalikauden 2004-2009 ajan nykyisen sopimuksen mukaisena. Eurooppa-neuvoston on määrä tehdä yksimielisesti Euroopan parlamentin aloitteesta ja sen hyväksynnän saatuaan päätös Euroopan parlamentin kokoonpanosta. Päätös tulisi tehdä hyvissä ajoin ennen vuoden 2009 Euroopan parlamentin vaaleja. Perustuslakisopimus ei sisällä määräyksiä siitä, missä tilanteissa paikkajaon muuttaminen tulisi jatkossa kysymykseen. Kyse olisi ennen muuta Euroopan unionin laajentumisen edellyttämästä paikkojen uudelleenjaosta, joka siis jatkossa voidaan toteuttaa nykyistä yksinkertaisemmin, ilman hallitustenvälisen konferenssin koollekutsumista. Aloiteoikeus asiassa on Euroopan parlamentilla itsellään.

Perustuslakisopimuksesta ei seuraa muutoksia parlamentin jäsenten ohjesääntöä tai Euroopan tason poliittisia puolueita koskeviin määräyksiin.

3.2.3.1.2. Eurooppa-neuvosto

Merkittävin perustuslakisopimuksen sisältämä unionin toimielinjärjestelmää koskeva muutos on EU:n jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehistä koostuvan Eurooppa-neuvoston aseman vahvistaminen. Perustuslakisopimukseen sisältyvää kokonaisratkaisua voidaan kuitenkin pitää kompromissina sekä Eurooppa-neuvostolle vahvempaa asemaa unionin työn ohjauksessa ja painopisteiden asettamisessa ajaneiden että toimielinten välistä tasapainoa ja yhteisömenetelmän ensisijaisuutta korostaneiden tahojen kesken.

Perustuslakisopimuksen mukaan Eurooppa-neuvosto saa muodollisesti unionin toimielimen aseman. Eurooppa-neuvosto valitsee itselleen pidempiaikaisen puheenjohtajan, eikä neuvostossa nykyisin sovellettavaa kiertävää puheenjohtajuusjärjestelmää siis jatkossa enää sovelleta Eurooppa-neuvostossa. Eurooppa-neuvosto saa myös eräitä uusia toimivaltuuksia oikeudellisesti sitovien eurooppapäätösten tekemiseen. Näistä merkittävimmät koskevat perustuslakisopimuksen yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä.

Toimielimenä Eurooppa-neuvostoa koskevat perustuslakisopimuksen mukaan samat esimerkiksi avoimuutta, asiakirjajulkisuutta ja demokraattista vuoropuhelua koskevat yleiset määräykset kuin muitakin unionin toimielimiä. Euroopan unionin tuomioistuin valvoo Eurooppa-neuvoston säädösten lainmukaisuutta niiden säädösten osalta, joiden tarkoituksena on tuottaa oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin osapuoliin. Tuomioistuimeen voi vedota myös, mikäli Eurooppa-neuvosto perustuslakisopimuksen vastaisesti laiminlyö ratkaisun tekemisen.

Institutionaalisesti merkittävin Eurooppa-neuvostoa koskeva uudistus on pidempiaikaisen, neuvoston puheenjohtajuusjärjestelmästä erillisen puheenjohtajan valitseminen. Perustuslakisopimuksen mukaan Eurooppa-neuvosto valitsee itselleen määräenemmistöllä puheenjohtajan 2,5 vuoden toimikaudeksi, joka voidaan uusia kerran. Määräenemmistö Eurooppa-neuvostossa on tällöin 72 prosenttia jäsenvaltioista ja 65 prosenttia väkiluvusta, koska päätös ei perustu komission ehdotukseen. Ehdokasasettelusta ei ole erityisiä määräyksiä, mutta perustuslakisopimuksen I-22, I-27 ja I-28 artiklasta annetun julistuksen (n:o 3) mukaan komission puheenjohtajan, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan ja unionin ulkoasiainministerin virkojen täytössä on otettava asianmukaisesti huomioon unionin maantieteellinen ja väestöllinen moninaisuus. Käytännössä tämä tarkoittanee esimerkiksi sitä, etteivät nämä saa olla samojen valtioiden kansalaisia. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalla ei myöskään saa samanaikaisesti olla kansallista tointa. Hän voi kuitenkin periaatteessa olla esimerkiksi jonkin toisen unionin toimielimen palveluksessa.

Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa lukuun ottamatta puheenjohtajan tehtävät on perustuslakisopimuksessa rajattu koskemaan vain Eurooppa-neuvoston työskentelyä. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja johtaa puhetta Eurooppa-neuvoston kokouksissa ja huolehtii työn valmistelusta ja jatkuvuudesta yhteistyössä komission puheenjohtajan kanssa ja yleisten asian neuvoston työn pohjalta. Lisäksi hän toimii sillanrakentajana pyrkien edistämään yhteenkuuluvuutta ja yhteisymmärrystä Eurooppa-neuvoston jäsenten välillä. Puheenjohtaja myös raportoi Euroopan parlamentille Eurooppa-neuvoston kokousten tuloksista. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta perustuslakisopimuksessa on erikseen todettu, että Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja huolehtii asemaansa vastaavalla tasolla unionin ulkoisesta edustamisesta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla tämän kuitenkaan vaikuttamatta unionin ulkoasiainministerin toimivaltuuksiin.

Perustuslakisopimuksen I-21 artiklan mukaan Eurooppa-neuvostoon kuuluvat jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehet sekä Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja komission puheenjohtaja. Unionin ulkoasiainministeri ei ole Eurooppa-neuvoston jäsen, mutta osallistuu sen työskentelyyn. Eurooppa-neuvoston jäsentä voi tarvittaessa avustaa ministeri ja komission puheenjohtajaa komissaari, jos Eurooppa-neuvosto näin päättää. Eurooppa-neuvoston jäseninä eivät siis enää automaattisesti toimisi jäsenvaltioiden ulkoasiainministerit, vaan sen kokoonpano voisi vaihdella esimerkiksi käsiteltävän aiheen mukaan.

Eurooppa-neuvosto kokoontuu perustuslakisopimuksen mukaan kerran neljännesvuodessa, mutta puheenjohtaja voi myös kutsua koolle ylimääräisen kokouksen, jos tilanne sitä vaatii. Eurooppa-neuvoston kotipaikka olisi jatkossakin Bryssel, vaikka Eurooppa-neuvostoa ei mainita perustuslakisopimukseen liitetyssä unionin toimielinten kotipaikkoja koskevassa pöytäkirjassa (n:o 6) unionin toimielinten ja tiettyjen elinten, laitosten ja yksikköjen kotipaikan sijainnista. Asiaa koskeva Nizzan sopimuksen päätösasiakirjaan liitetty julistus (n:o 22) Eurooppa-neuvoston kokouspaikasta säilyy oikeudellisesti sitovana seuraantoa ja oikeudellista jatkuvuutta koskevan perustuslakisopimuksen IV-438 artiklan mukaisesti.

Eurooppa-neuvoston keskeisimpänä tehtävänä säilyy unionin yleisten poliittisten linjojen määrittely. Perustuslakisopimuksen mukaan Eurooppa-neuvosto antaa unionille sen kehittämiseksi tarvittavat virikkeet ja määrittelee sen yleiset poliittiset suuntaviivat ja painopisteet. Eurooppa-neuvostolla ei ole lainsäädäntö- tai toimeenpanovaltaa, eikä sen siten tule puuttua neuvoston ja parlamentin lainsäädäntötyöhön. Eurooppa-neuvosto voi kuitenkin tarvittaessa keskustella lainsäädäntötyössä ilmenneistä erityisistä ongelmista. Eräissä sosiaaliturvan ja rikosoikeuden alaan liittyvissä kysymyksissä jäsenvaltiot voivat perustuslakisopimuksen erityismääräysten nojalla myös pyytää Eurooppa-neuvostoa käsittelemään lainsäädäntöehdotuksia, joiden ne katsovat vaikuttavan joko sosiaaliturva- tai rikosoikeusjärjestelmänsä perusteisiin.

Eurooppa-neuvosto saa myös toimivaltuuksia tehdä eurooppapäätöksiä perustuslakisopimuksessa määrätyissä tapauksissa. Merkittävimpiä näistä ovat IV-444 ja IV-445 artiklassa tarkoitetut eurooppapäätökset, joilla perustuslakisopimusta voidaan muuttaa yksinkertaistetussa tarkistusmenettelyssä ilman konventin tai hallitustenvälisen konferenssin koolle kutsumista (yksinkertaistetusta tarkistusmenettelystä tarkemmin luvussa 3.2.7). Eurooppa-neuvosto voi myös muuttaa eurooppapäätöksellä neuvoston päätöksentekomenettelyjä yksimielisyydestä määräenemmistöpäätöksentekoon perustuslakisopimuksen erityismääräysten nojalla yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla ja monivuotisten rahoituskehysten osalta, sekä tehdä unionin strategisia etuja ja tavoitteita koskevia eurooppapäätöksiä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja muilla unionin ulkoisen toiminnan aloilla. Nämä ovat uusia toimivaltuuksia. Lisäksi Eurooppa-neuvosto tekee perustuslakisopimuksen mukaan eurooppapäätöksiä myös Euroopan parlamentin ja komission kokoonpanosta sekä neuvoston kokoonpanoista. Nämä päätökset kuuluvat nykyisen sopimuksen mukaan neuvostolle.

Jollei perustuslakisopimuksessa toisin määrätä, tekee Eurooppa-neuvosto päätöksensä nykyiseen tapaan jäsentensä yhteisymmärryksessä eli konsensuksella. Tämä koskee lähinnä unionin yleisten poliittisten suuntaviivojen ja painopisteiden määrittelyä Eurooppa-neuvoston hyväksymien päätelmien kautta. Tehdessään eurooppapäätöksiä Eurooppa-neuvosto käyttää kussakin perustuslakisopimuksen määräyksessä määriteltyä päätöksentekomenettelyä, eli tekee päätöksensä joko yksimielisesti, määräenemmistöllä tai yksinkertaisella enemmistöllä. Silloin kun Eurooppa-neuvosto tekee päätöksensä määräenemmistöllä, koskevat sitä samat säännöt kuin neuvostoa (määräenemmistöpäätöksentekomenettelystä lähemmin luvussa 3.2.3.1.4). Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja komission puheenjohtaja eivät osallistu Eurooppa-neuvoston äänestyksiin. Menettelytapakysymyksistä Eurooppa-neuvosto päättää perustuslakisopimuksen mukaan yksinkertaisella enemmistöllä.

3.2.3.1.3. Ministerineuvosto

Ministerineuvoston osalta perustuslakisopimuksella tehtävät keskeisimmät muutokset koskevat puheenjohtajuusjärjestelmää. Lisäksi perustuslakisopimuksella muutetaan määräyksiä neuvoston kokoonpanoista ja istuntojen julkisuudesta.

Perustuslakisopimuksen mukaan jäsenvaltiot vastaavat jatkossakin pääsääntöisesti neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajuudesta. Jäsenvaltioiden edustajat toimivat ulkoasiainneuvostoa lukuun ottamatta neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajina tasaisen vuorottelun järjestelmän mukaisesti. Ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana toimii unionin ulkoasiainministeri.

Perustuslakisopimuksella ei määrätä uuden puheenjohtajuusjärjestelmän yksityiskohdista, eikä se sisällä EY-sopimukseen sisältyvää mainintaa kuuden kuukauden puheenjohtajuuskausista. Sen sijaan Eurooppa-neuvosto säätää järjestelmän edellytyksistä eurooppapäätöksellä, jonka se hyväksyy määräenemmistöllä. HVK:n päätösasiakirjaan liitettyyn puheenjohtajuuden hoitamista koskevaan julistukseen (n:o 4) on sisällytetty ehdotus Eurooppa-neuvoston eurooppapäätökseksi, joka on määrä hyväksyä perustuslakisopimuksen voimaantulopäivänä.

Eurooppapäätösehdotuksen mukaan kolmen jäsenvaltion ryhmät hoitavat 18 kuukauden ajan neuvoston puheenjohtajuutta ulkoasiainneuvostoa lukuun ottamatta. Ryhmät muodostetaan tasaisen vuorottelun perusteella. Kukin ryhmän jäsen toimii vuorollaan kuuden kuukauden ajan neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajana. Muut ryhmän jäsenet avustavat puheenjohtajaa tämän kaikissa tehtävissä yhteisen ohjelman mukaisesti. Käytännössä järjestelmä ei siis ulkosuhdeneuvostoa lukuun ottamatta merkittävästi muutu nykyisistä kuuden kuukauden puheenjohtajuuskausista, vaikka kyseessä onkin eräänlainen ryhmäpuheenjohtajuusmalli. Joustavuutta järjestelmään tuo kuitenkin määräys, jonka mukaan ryhmän jäsenet voivat sopia keskenään vaihtoehtoisista järjestelyistä. Tämä mahdollistaa neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajuuksien jakamisenryhmän kesken pääsäännöstä poikkeavalla tavalla.

Puheenjohtajuuden hoitamista koskevan julistuksen mukaan neuvosto säätää edellä kuvatun Eurooppa-neuvoston päätöksen pohjalta järjestelmän soveltamistoimenpiteistä eurooppalailla, jolle tulisi antaa poliittinen hyväksyntä jo kuusi kuukautta perustuslakisopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Jäsenmaat saavuttivat kyseisestä ehdotuksesta neuvoston eurooppapäätökseksi poliittisen yhteisymmärryksen yleisten asiain ja ulkosuhteiden neuvoston kokouksessa 13 joulukuuta 2004. Se vastaa sisällöltään pitkälti edellä kuvattua Eurooppa-neuvoston eurooppapäätöstä, ja sen liitteenä on luettelo kolmen jäsenmaan ryhmistä koostuvista puheenjohtajuustiimeistä vuosille 2007-2020.

Neuvoston kokoonpanojen osalta perustuslakisopimuksella eriytetään yleisten asioiden neuvosto ja ulkoasiainneuvosto toisistaan. Yleisten asioiden neuvoston tehtävänä on neuvoston eri kokoonpanojen työskentelyn johdonmukaisuudesta huolehtiminen, Eurooppa-neuvoston kokousten valmistelu ja niistä aiheutuvien jatkotoimien toteutus. Ulkoasiainneuvosto muotoilee unionin ulkoista toimintaa Eurooppa-neuvoston määrittelemien strategisten suuntaviivojen mukaisesti ja huolehtii toiminnan johdonmukaisuudesta. Eurooppa-neuvosto tekee määräenemmistöllä eurooppapäätöksen, jolla vahvistetaan luettelo muista kokoonpanoista. Nykyisissä sopimusmääräyksissä ei yksittäisiä neuvoston kokoonpanoja ole mainittu lainkaan. Neuvoston kokoonpanosta päättää nykymenettelyn mukaan yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvosto.

Perustuslakisopimuksella lisätään neuvoston toiminnan avoimuutta. Sopimuksen I-24 artiklan 6 kohdan mukaan neuvoston istunnot ovat julkisia aina silloin, kun se käsittelee lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävää säädöstä tai äänestää siitä. Tätä varten neuvoston istunnot jaetaan kahteen osaan, joista toisessa käsitellään lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä ja toisessa käsitellään muut kuin lainsäädäntöasiat. Nykyisessä EY-sopimuksessa määrätään vain siitä, että neuvoston toimiessa lainsäätäjänä äänestystulos, äänestysselitykset ja pöytäkirjaan merkityt lausumat ovat julkisia. Muilta osin neuvoston toiminnan avoimuudesta on säädetty tarkemmin sen työjärjestyksessä. Avoimuutta koskevia perustuslakisopimuksen määräyksiä on käsitelty lähemmin jaksossa 3.2.1.6.

3.2.3.1.4. Määräenemmistön määritelmä ministerineuvostossa ja Eurooppa-neuvostossa

Perustuslakisopimuksessa nykyinen jäsenvaltioiden painotettuihin ääniin perustuva neuvoston määräenemmistöpäätöksenteon järjestelmä korvataan niin sanottuun kaksoisenemmistöön perustuvalla järjestelmällä. Uudistuksen tarkoituksena on sekä tehostaa että yksinkertaistaa neuvoston päätöksentekoa. Samaa järjestelmää sovelletaan myös Eurooppa-neuvoston tehdessä päätöksiä määräenemmistöllä. Kaksoisenemmistöjärjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön 1 päivänä marraskuuta 2009 eli samaan aikaan kun komission seuraava toimikausi alkaa.

Uuden kaksoisenemmistöjärjestelmän mukaan määräenemmistön syntyminen edellyttää neuvostossa (ja Eurooppa-neuvostossa) vähintään 55 prosenttia jäsenvaltioista ja vähintään 65 prosenttia unionin yhteenlasketusta väestöstä. Päätöksen estämiseen tarvitaan aina kuitenkin vähintään neljä jäsenvaltiota. Lisäksi edellytetään, että 55 prosenttiin jäsenvaltioista on kuuluttava vähintään viisitoista jäsenvaltiota. Käytännössä tällä kriteerillä ei ole merkitystä, sillä unioni laajentuu nykyisestä ennen järjestelmän käyttöönottoa ja 27 jäsenvaltion tai sitä suuremmassa unionissa 55 prosenttia on aina vähintään 15 jäsenvaltiota. Nykyisin jokaisella jäsenvaltiolla on neuvostossa käytössään lähtökohtaisesti niin sanotun alenevan suhteellisuuden periaatteen nojalla määritelty äänimäärä. Neuvoston tehdessä määräenemmistöpäätöksiä, määräenemmistöön vaaditaan vähintään noin 72 prosenttia jäsenvaltioiden painotetuista äänistä. Päätöksentekoon vaaditaan aina myös jäsenvaltioiden enemmistö. Lisäksi jäsenvaltio voi pyytää tarkistamaan, että maat, jotka määräenemmistön muodostavat, edustavat vähintään 62 prosenttia unionin kokonaisväestöstä.

Edellä selostetun pääsäännön mukainen kaksoisenemmistöjärjestelmä soveltuu silloin, kun neuvosto tai Eurooppa-neuvosto tekee ratkaisunsa komission tai unionin ulkoasianministerin ehdotuksesta. Mikäli neuvoston tai Eurooppa-neuvoston ratkaisun pohjana on jokin muu aloite, vaaditaan määräenemmistöön vähintään 72 prosenttia jäsenmaista ja 65 prosenttia väestöstä. Tämä vastaa nykyistä SEY 205 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan määräystä, jonka mukaan silloin kun päätöstä ei tehdä komission ehdotuksesta, vaaditaan äänten määräenemmistön lisäksi kaksi kolmasosaa jäsenmaista (66,6 prosenttia). Uusi määräys nostaa hieman päätöksen edellyttämää jäsenmaiden määrää näissä tilanteissa.

Lisäksi HVK:n päätösasiakirjaan on liitetty julistus (n:o 5) I-25 artiklasta, johon sisältyy sopimuksen voimaantulopäivänä hyväksyttävä ehdotus neuvoston eurooppapäätökseksi määräenemmistöpäätöksenteon soveltamista. Ehdotuksen mukaan neuvoston tulisi keskustella ja pyrkiä löytämään laajempi yhteisymmärrys määräenemmistöllä hyväksyttävästä säädöksestä, mikäli kolme neljäsosaa päätösten estämiseen tarvittavasta väestöstä (26,25 prosenttia) tai jäsenmaiden määrästä (33,7 prosenttia) vastustaisi päätöstä. Neuvoston tulisi tehdä voitavansa päästäkseen tyydyttävään ratkaisuun kohtuullisessa ajassa ja tuottamatta haittaa unionin oikeudessa asetettujen määräaikojen soveltamiselle. Ehdotuksen merkitys on lähinnä poliittinen, eikä sen nojalla voida estää päätöksen syntymistä. Päätös olisi voimassa vähintään vuoteen 2014. Sen jälkeen neuvosto voisi kumota sen eurooppapäätöksellä. Päätösehdotus vastaa pitkälti ennen Suomen, Itävallan ja Ruotsin unioniin liittymistä vuonna 1994 tehtyä niin sanottua Ioanninan kompromissia, joka velvoitti vastaavasti määräenemmistöä laajemman yhteisymmärryksen etsimiseen neuvoston päätöksenteossa.

Uusi määräenemmistöpäätöksenteon järjestelmä lisäisi jonkin verran neljän suurimman jäsenvaltion painoarvoa päätöksenteossa, sillä jäsenvaltion väkiluku heijastuisi suoraan 65 prosentin väestökriteerin kautta äänivaltaan. Lisäksi suuremmat jäsenvaltiot hyötyisivät siitä, että väestökriteeri on jäsenvaltiokriteeriä korkeampi. Suurten vaikutusvalta kasvaisi lähinnä päätösten estämisen helpottumisen kautta. Kolmella suurella jäsenvaltiolla olisi yhteensä yli 35 prosenttia unionin väestöstä eli niiden vastustaessa päätöksen tekemistä muut eivät saa esityksen taakse vaadittavaa 65 prosenttia. Toisaalta lisäedellytys, jonka mukaan päätösten estämiseen tarvitaan aina vähintään neljä jäsenvaltiota, tasapainottaisi järjestelmää pienempien maiden hyväksi. Kriteeri voi käytännössä merkitä sitä, että päätös voitaisiin tehdä, vaikka huomattavasti allekin 65 prosenttia unionin väestöä edustavista jäsenvaltioista olisivat sen takana, jos kaikki kolme vastaan äänestävää jäsenvaltiota kuuluisivat unionin suurimpiin jäsenvaltioihin.

Suomen ja muiden samankokoisten jäsenmaiden vaikutusvalta pysyisi uudessa järjestelmässä pitkälti ennallaan. Suurimpien maiden lisäksi myös kuusi pienintä jäsenvaltiota lisäisivät vaikutusvaltaansa. Tämä johtuu siitä, että nykyisin päätösten estämiseen tarvitaan jäsenmaiden enemmistö ja uudessa järjestelmässä 45 prosenttia. Pienimmille maille päätökseen vaadittava jäsenmaiden määrä on ratkaiseva tekijä niiden painoarvon kannalta. Painoarvoaan menettäisivät eniten puolestaan keskikokoiset jäsenvaltiot, ja erityisesti Espanja ja Puola, joiden osalta Nizzan sopimukseen sisältyvä ratkaisu on erityisen suosiollinen.

Järjestelmän etuna nykyiseen verrattuna olisi se, että painotettujen äänten poistuminen tehostaisi päätöksentekoa. Nykyisin vain 2 prosenttia kaikista mahdollisista maaryhmittymistä kykenee täyttämään päätöksenteon edellytyksenä olevan määräenemmistövaatimuksen. Uudessa järjestelmässä määräenemmistöön riittävien jäsenvaltioryhmien määrä nousisi noin viisinkertaiseksi, eli noin joka kymmenes kaikista mahdollisista maaryhmittymistä muodostaisi määräenemmistön. Määräenemmistöpäätöksenteko on vaikeutunut jokaisen laajentumisen yhteydessä ja kaksoisenemmistöjärjestelmällä pyrittiin vastaamaan tähän ongelmaan. Painotettujen äänten poistuminen ja siirtyminen kaksoisenemmistöjärjestelmään merkitsisi päätöksenteon helpottumista erityisesti siksi, että keskisuurten maiden mahdollisuudet päätösten estämiseen heikentyisivät. Tehokkuuden kannalta ongelmallista taas olisi se, että suurimpien maiden mahdollisuudet päätösten estämiseen kasvavat.

Uusi järjestelmä olisi selkeämpi kuin nykyinen, joka perustuu sekä painotettujen äänten enemmistöön että jäsenmaiden määrää (enemmistö) ja väestömäärää (62 prosenttia) koskeviin kriteereihin.

3.2.3.1.5. Euroopan komissio

Komission perustehtävät on perustuslakisopimuksessa säilytetty nykyisellään. Sopimuksen I-26 artiklan mukaisesti komissiolla on keskeinen asema sekä unionin yleisen edun että perustuslakisopimuksen ja sen nojalla hyväksyttyjen toimenpiteiden toteuttamisen valvojana. Komissio myös valvoo unionioikeuden soveltamista Euroopan unionin tuomioistuimen valvonnassa sekä hoitaa erilaisia yhteensovitus-, täytäntöönpano- ja hallinnointitehtäviä perustuslakisopimuksessa määrättyjen edellytysten mukaisesti.

Perustuslakisopimus sisältää kuitenkin joitakin sellaisia määräyksiä, joiden nojalla komission aseman ja toimintaedellytysten voidaan katsoa jonkin verran vahvistuvan. Komission asema unionin yksinomaisena lainsäädäntöaloitteiden antajana vahvistuu pilarijaon purkamisen myötä. Poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön osalta rinnakkainen aloiteoikeus on perustuslakisopimuksen mukaan myös yhtä neljäsosaa jäsenvaltiosta edustavalla ryhmällä. Myös komission asema unionin lainsäädäntötyön ohjauksessa vahvistuu sen myötä, että unionin yksi- ja monivuotiset toimintaohjelmat hyväksytään perustuslakisopimuksen mukaan sen aloitteesta. Komissio saa lisäksi vahvemman roolin talouspolitiikan koordinaatiossa. Jos komissio katsoo, että jäsenvaltiossa on tai siellä voi ilmetä liiallinen alijäämä, voi komissio jatkossa itsenäisesti antaa asiasta lausunnon suoraan kyseiselle jäsenvaltiolle.

Ulkosuhteiden osalta perustuslakisopimukseen on nimenomaisesti kirjattu, että yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja eräitä muita perustuslaissa määriteltyjä tapauksia lukuun ottamatta komissio huolehtii unionin ulkoisesta edustuksesta. Määräyksen taustalla on komission aseman varmistaminen unionin ulkoisen edustuksen osalta suhteessa Eurooppa-neuvoston pidempiaikaiseen puheenjohtajaan ja unionin ulkoasiainministeriin sekä Euroopan ulkosuhdehallintoon. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja edustaa unionia omalla tasollaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, ja tämän vaikutukset komission ja erityisesti sen puheenjohtajan asemaan ovat nähtävissä vasta myöhemmin. Unionin ulkoasiainministerin tehtävässä yhdistyvät ulkosuhteista nykyisin vastaavan komission jäsenen sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtävät. Ulkoasiainministerin päätehtävänä on osaltaan turvata unionin ulkoisen toiminnan johdonmukaisuus, mutta tehtävän perustamisella ei muuteta toimielinten välistä tehtävänjakoa. Komissiossa unionin ulkoasiainministeri vastaa ulkosuhteiden alaan kuuluvista tehtävistä sekä unionin ulkoisen toiminnan muiden näkökohtien yhteensovittamisesta. Ulkoasiainministerin asemaa käsitellään tarkemmin luvussa 3.2.3.1.6.

Komission kokoonpanosta muodostui hallitustenvälisessä konferenssissa keskeinen neuvottelukysymys. Perustuslakisopimukseen sisällytetty ratkaisu pyrkii huomioimaan sekä jäsenvaltioiden tasapuolisen edustuksen turvaamiseen että komission työskentelyn tehokkuuden parantamiseen. Komission jäsenten tasavertaisuus ja päätöksenteon kollegiaalisuus ovat myös perustuslakisopimuksen mukaan sen työn keskeinen perusta. Komissiossa on yksi kansalainen kustakin jäsenvaltiosta aina ensimmäisen perustuslakisopimuksen nojalla nimitetyn komission toimikauden loppuun asti, eli vuoteen 2014 saakka. Tämän jälkeen komission jäsenten lukumäärää supistettaisiin niin, että siinä on kerralla yksi kansalainen 2/3 jäsenvaltioista 1/3 ollessa ulkopuolella. Perustuslakisopimus antaa kuitenkin mahdollisuuden Eurooppa-neuvostolle yksimielisellä päätöksellä muuttaa komission kokoonpanoa koskevaa ratkaisua ilman hallitustenvälistä konferenssia.

Eurooppa-neuvosto hyväksyisi yksimielisellä eurooppapäätöksellä säännöt, joiden mukaisesti komission supistaminen toteutettaisiin. Perustuslakisopimuksessa kuitenkin määrätään, että komission jäsenyyden on perustuttava Nizzan sopimukseen sisältyneeseen tasapuoliseen kiertoon, jossa jäsenvaltioita kohdellaan ehdottoman tasa-arvoisesti päätettäessä siitä, missä järjestyksessä ja kuinka kauan niiden kansalaiset toimivat komission jäseninä. Ero kahden eri jäsenvaltion kansalaisten toimikausien kokonaismäärien välillä ei saa koskaan olla suurempi kuin yksi.

Perustuslakisopimukseen sisältyy uutena määräys, jonka mukaan edellä kuvatun tasaisen vuorottelun sallimissa rajoissa komissio pyrittäisiin aina muodostamaan siten, että sen kokoonpano ilmentäisi unionin jäsenvaltioiden väestöllistä ja maantieteellistä kirjoa. Hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetyssä julistuksessa (n:o 6) I-26 artiklasta painotetaan lisäksi, että silloin kun komissiossa ei enää ole kansalaisia kaikista jäsenvaltioista, tulee sen kiinnittää erityistä huomiota avoimeen toimintaan suhteessa kaikkiin jäsenvaltioihin, myös niihin, joiden kansalaista ei ole komission jäsenenä, sekä pitää tiivistä yhteyttä ja huomioida täysimääräisesti näiden poliittiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset olosuhteet.

Pöytäkirjassa (n:o 34) unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä määrätään, että perustuslakisopimuksen voimaantulopäivänä virassa olevat komission jäsenet pysyvät virassaan toimikautensa loppuun asti. Se komission jäsen, jolla on sama kansalaisuus kuin unionin ulkoasiainministerillä, joutuu kuitenkin eroamaan, kun unionin ulkoasiainministeri nimitetään.

Komission puheenjohtajan valinnan suorittaa Euroopan parlamentti, joka äänestää Eurooppa-neuvoston määräenemmistöllä nimeämästä ehdokkaasta jäsentensä yksinkertaisella enemmistöllä. Muutosta merkitsee se, että Eurooppa-neuvoston tulee ehdokasta nimetessään ottaa huomioon Euroopan parlamentin vaalien tulos. Lisäksi komission puheenjohtajan, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan ja unionin ulkoasiainministerin virkojen täytössä on otettava asianmukaisesti huomioon unionin maantieteellinen ja väestöllinen moninaisuus. Jos ehdokas ei saa parlamentin enemmistön kannatusta, on Eurooppa-neuvoston esitettävä uusi ehdokas yhden kuukauden kuluessa. Määräenemmistö Eurooppa-neuvostossa on 72 prosenttia jäsenvaltioista ja 65 prosenttia väkiluvusta, koska päätös ei perustu komission ehdotukseen. Sinänsä menettely ei merkitsisi kovin suurta muutosta nykykäytäntöön, jossa parlamentti jo äänestää komission puheenjohtajaehdokkaan hyväksyttävyydestä, mutta uudistusta on erityisesti Euroopan parlamentissa pidetty periaatteellisista syistä tärkeänä.

Perustuslakisopimuksella myös täydennetään Nizzan sopimuksen määräyksiä komission puheenjohtajan aseman vahvistamisesta komission sisäisessä työskentelyssä. Komission puheenjohtajan asemaa vahvistetaan antamalla hänelle valta nimittää itsenäisesti komissiolle varapuheenjohtajia sekä pyytää yksittäistä komission jäsentä, mukaan lukien unionin ulkoasiainministeriä, eroamaan. Nykyisen sopimuksen puitteissa nämä toimet edellyttävät kollegion hyväksyntää.

Perustuslakisopimus ei tuo muutoksia komission jäsenten asemaan tai tehtäviin lukuun ottamatta unionin ulkoasiainministerin nimittämisestä johtuvia seikkoja. Myös komission jäsenten valintamenettely säilyy ennallaan, kuitenkin niin täsmennettynä, että komission nimittää Eurooppa-neuvosto Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. Aiemmin nimityksen on tehnyt neuvosto. Konventin esitystä, jonka mukaan kukin jäsenvaltio olisi esittänyt kolmea ehdokasta komissaariksi, näiden joukossa kummankin sukupuolen edustajia, ei hyväksytty hallitustenvälisessä konferenssissa.

3.2.3.1.6. Unionin ulkoasiainministeri

Yksi keskeisistä kysymyksistä perustuslakisopimuksen valmistelussa oli unionin ulkoisen edustuksen uudelleenjärjestäminen ulkoisen toiminnan tehostamiseksi ja unionin vaikutusvallan ja näkyvyyden parantamiseksi. Perustuslakisopimus sisältää määräykset unionin ulkoasiainministerin tehtävän sekä ulkoasiainministerin alaisuudessa toimivan Euroopan ulkosuhdehallinnon perustamisesta. Nykyistä järjestelyä, jossa ulkoisen edustautumisen tehtäviä hoitavat neuvoston puheenjohtajana kulloinkin toimiva jäsenvaltio, komission puheenjohtaja ja jäsenet, sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, pidetään yleisesti hajanaisena ja vaikeaselkoisena.

Unionin ulkoasiainministerin päätehtävänä on perustuslakisopimuksen mukaan osaltaan turvata unionin ulkoisen toiminnan johdonmukaisuus ja yhtenäisyys. Yhtäältä unionin ulkoasiainministeri johtaa ja toteuttaa unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Euroopan ulkosuhdehallinnon avustamana. Toisaalta hän on yksi komission varapuheenjohtajista ja vastaa komissiossa unionin ulkosuhteista. Unionin ulkoasiainministerin tehtävässä yhdistyvät näin ulkosuhteista nykyisin vastaavan komission jäsenen ja yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtävät.

Unionin ulkoasiainministeri valmistelee unionin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuuluvat asiat, ja hänellä on tähän liittyen itsenäinen komissiosta riippumaton aloiteoikeus. Hän toimii myös näistä kysymyksistä päättävän ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana. Unionin ulkoasiainministeri toteuttaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa neuvoston valtuuttamana ja edustaa unionia kyseisen politiikan alaan kuuluvissa asioissa.

Komissiossa unionin ulkoasiainministeri vastaa komissiolle ulkosuhteiden alalla kuuluvista tehtävistä ja unionin ulkoisen toiminnan eri näkökohtien yhteensovittamisesta. Hän on yhtenä komission varapuheenjohtajista komission täysivaltainen jäsen. Unionin ulkoasiainministerin vahva kytkeminen komissioon turvaa komission asemaa unionin ulkosuhteissa. Samalla tällä pyritään siihen, että unionin ulkoasiainministerin tehtävän perustaminen ei merkittävästi vaikuta toimielinten väliseen tasapainoon.

Unionin ulkoasiainministerin tehtävän kytkeminen sekä neuvostoon että komissioon voi tehdä tehtävän käytännön hoitamisen haasteelliseksi. Voidaan kuitenkin katsoa, että järjestely samalla takaa unionin ulkoasiainministerin poliittisen painoarvon unionin ulkoisena edustajana.

Eurooppa-neuvosto nimittää unionin ulkoasiainministerin määräenemmistöllä yhteisymmärryksessä komission puheenjohtajan kanssa ja se voi erottaa hänet samaa menettelyä noudattaen. Valtion- tai hallitusten päämiehet sopivat kesäkuussa 2004, että yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana toimiva Javier Solana nimitetään unionin ulkoasiainministeriksi perustuslakisopimuksen voimaantulopäivänä.

Perustuslakisopimuksen mukaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikka koskevissa asioissa unionin ulkoisesta edustuksesta huolehtii omalla tasollaan myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja. Tämä ei kuitenkaan perustuslakisopimuksen nimenomaisen määräyksen mukaan saa rajoittaa unionin ulkoasiainministerin toimivaltaa.

Perustuslakisopimus ennakoi unionille omaa edustustoverkostoa kolmansissa maissa ja kansainvälisissä järjestöissä. Unionin edustustot toimisivat unionin ulkoasiainministerin alaisuudessa ja läheisessä yhteistyössä jäsenvaltioiden diplomaattisten edustustojen ja konsuliedustustojen kanssa.

Unionin ulkoasiainministeriä avustaa perustuslakisopimuksen mukaan Euroopan ulkosuhdehallinto, jonka perustamisella pyritään myös tehostamaan unionin ulkoista toimintaa ja lisäämään ulkoisen toiminnan yhdenmukaisuutta. Ulkosuhdehallinnon tehtävänä on valmistella unionin ulkoasiainministerin toimia ja avustaa hänen tehtäviensä hoidossa. On todennäköistä, että etenkin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla ulkosuhdehallinnolla tulee olemaan merkittäviä tehtäviä. Ulkosuhdehallinto toimii yhteistyössä jäsenvaltioiden ulkoasiainhallintojen kanssa, ja se koostuu neuvoston pääsihteeristön ja komission toimivaltaisten yksiköiden virkamiehistä sekä jäsenvaltioiden lähettämästä ulkoasiainhallinnon henkilöstöstä. Ulkosuhdehallinnon organisaatio ja toiminta on määrä vahvistaa muodollisesti sopimuksen voimaantulon jälkeen tehtävällä neuvoston eurooppapäätöksellä. Kyse ei kuitenkaan ole uuden unionin toimielimen luomisesta, vaan olemassa olevien resurssien uudelleenorganisoimisesta.

Hallitustenvälisen konferenssin hyväksymässä julistuksessa (n:o 24) todetaan, että ulkosuhdehallinnon perustamista koskevat valmistelut olisi aloitettava heti, kun perustuslakisopimus on allekirjoitettu. Ulkosuhdehallinto voi kuitenkin aloittaa toimintansa vasta perustuslakisopimuksen tultua voimaan. Valmistelut käynnistettiinkin sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

3.2.3.1.7. Euroopan unionin tuomioistuin

Unionin tuomioistuinjärjestelmän pääpiirteet sekä sen organisaation että toiminnan osalta säilyvät perustuslakisopimuksessa ennallaan. Sopimus sisältää kuitenkin joitakin merkittäviä uudistuksia tuomioistuinjärjestelmään. Määräykset tuomioistuimesta ovat perustuslakisopimuksen I-29 artiklassa sekä III osan IV osaston I luvun 1 jakson 5 alajaksossa.

Perustuslakisopimuksessa tuomioistuimesta toimielimenä käytetään nimitystä Euroopan unionin tuomioistuin (EU-tuomioistuin). Siihen kuuluvat unionin tuomioistuin, unionin yleinen tuomioistuin ja erityistuomioistuimia. Unionin tuomioistuin vastaa nykyistä Euroopan yhteisöjen tuomioistuinta, joka on nykyisin myös koko toimielimen nimi. Unionin yleinen tuomioistuin puolestaan vastaa nykyistä Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta.

Tuomarien ja julkisasiamiesten valintamenettelyyn lisätään uusi välivaihe. Perustuslakisopimuksella perustetaan komitea, joka antaa lausunnon siitä, ovatko jäsenvaltioiden asettamien tuomari- ja julkisasiamiesehdokkaiden ansiot riittävät tehtävien hoitamista ajatellen.

Myös erityistuomioistuinten perustamista koskevaa menettelyä muutetaan. Nykyisin erityistuomioistuin voidaan perustaa neuvoston yksimielisellä päätöksellä, mutta perustuslakisopimuksen mukaan tämä tapahtuu eurooppalailla.

Jäsenvaltioille osoitettujen jäsenyysvelvoitteiden laiminlyöntiä koskevaa valvonta- ja seuraamusjärjestelmää tehostetaan. Perustuslakisopimuksessa rikkomustuomioiden noudattamatta jättämistä koskevaan menettelyyn ei sisälly niin sanotun perustellun lausunnon vaihetta. Näin ollen jos komissio katsoo, että jäsenvaltio ei ole toteuttanut sille osoitetun, jäsenyysvelvoitteiden rikkomista koskevan tuomion täytäntöönpanon edellyttämiä toimia, komissio voi saattaa asian kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon määräämistä varten tuomioistuimen käsiteltäväksi varattuaan kyseiselle valtiolle tilaisuuden esittää huomautuksensa. Jos kyse on jäsenvaltion viivästyksestä eurooppapuitelain täytäntöönpanossa, komissio voi jo täytäntöönpanon viivästymistä koskevassa kanteessa pyytää tuomioistuinta määräämään jäsenvaltiolle kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon.

Perustuslakisopimuksessa laajennetaan kanneoikeutta eri tavoin. Kumoamis- ja laiminlyöntikanteen voi tietyissä tapauksissa nostaa myös unionin elimiä ja laitoksia vastaan, mikä ei nykyisin ole mahdollista. Kumoamiskanteen kohteena voi olla myös Eurooppa-neuvoston eurooppapäätös ja laiminlyöntikanteen kohteena tilanne, jossa Eurooppa-neuvosto on laiminlyönyt ratkaisun tekemisen. Lisäksi luonnollisen henkilön ja oikeushenkilön kanneoikeutta laajennetaan. Tällä hetkellä yksityisen kanneoikeuden edellytyksenä on, että kyse on hänelle osoitetusta päätöksestä sekä muustakin säädöksestä, joka koskee häntä suoraan ja erikseen. Perustuslakisopimuksen mukaan henkilö voi nostaa näiden lisäksi kanteen myös sääntelytoimesta, joka koskee häntä suoraan ja joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä.

Tuomioistuimen toimivaltaa koskeva yleinen järjestelmä laajenee perustuslakisopimuksen myötä koskemaan kaikkea unionissa toteutettavaa oikeus- ja sisäasioiden yhteistyötä. Ainoan poikkeuksen tältä osin muodostaa määräys, jonka mukaan tuomioistuimella ei perustuslakisopimuksen poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevien määräysten perusteella ole toimivaltaa tutkia jäsenvaltion poliisiviranomaisen tai muiden lainvalvontaviranomaisten toteuttamien toimien pätevyyttä tai oikeasuhteisuutta taikka antaa ratkaisua niiden velvollisuuksien suorittamisesta, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi. Vastaava määräys on nykyisin EU-sopimuksen poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevassa osastossa, jonka muut erityiset tuomioistuimen toimivaltaa koskevat määräykset poistuvat perustuslakisopimuksen myötä. EY-sopimukseen sisältyvien oikeus- ja sisäasioiden osalta kaikki nykyiset erityiset menettelyt poistuvat, ja yleinen järjestelmä tulee niiden osalta sovellettavaksi kaikilta osin.

Sen sijaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat perustuslakisopimuksen määräykset eivät pääsäännön mukaan kuulu tuomioistuimen toimivaltaan. Tuomioistuimella on kuitenkin toimivalta ratkaista yksityisen kanneoikeutta koskevien yleisten edellytysten mukaisesti vireille pannut kanteet, jotka koskevat luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle osoitetun, neuvoston yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien perustuslakisopimuksen määräysten nojalla tekemän, rajoittavia toimenpiteitä sisältävän eurooppapäätöksen laillisuuden tutkimista.

Ennakkoratkaisupyyntöjen osalta muutosta merkitsee määräys, jonka mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen on tehtävä ratkaisunsa mahdollisimman pian, jos ennakkoratkaisupyyntö on esitetty kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa, joka koskee pidätettyä henkilöä.

Perustuslakisopimuksessa määrätään erityisestä menettelystä niiden säädösten laillisuuden toteamiseksi, joita Eurooppa-neuvosto ja neuvosto antavat sopimuksen I-59 artiklassa tarkoitetussa, jäsenvaltion tiettyjen jäsenyysoikeuksien pidättämiseen mahdollisesti johtavassa menettelyssä. Kyseisten säädösten laillisuuden tuomioistuin voi tutkia ainoastaan toteamuksen kohteena olevan jäsenvaltion pyynnöstä ja yksinomaan I-59 artiklaan sisältyvien menettelyä koskevien sääntöjen noudattamisen osalta. Asia käsitellään erityisessä, nopeutetussa menettelyssä. Nykyisissä perussopimuksissa ei ole määräyksiä tuomioistuimen toimivallasta tällaisessa tilanteessa.

3.2.3.1.8. Unionin muut toimielimet ja neuvoa-antavat elimet

Perustuslakisopimuksen I-30—I-32 artikla sisältää määräykset unionin muista toimielimistä ja neuvoa-antavista elimistä. Muita toimielimiä ovat Euroopan keskuspankki ja tilintarkastustuomioistuin. Neuvoa-antavia elimiä ovat alueiden komitea sekä talous- ja sosiaalikomitea.

Euroopan keskuspankin asemaa, perustehtäviä tai päätöksentekoa ei perustuslakisopimuksen I-30 artiklassa esitetä muutettavaksi nykyisestä. Pankin toimintaan liittyvä merkittävä uudistus on kuitenkin se, että neuvosto nimittää pankin johtokunnan jäsenet määräenemmistöllä, ei enää yksimielisesti. Tämän nähtiin vastaavan paremmin unionissa vallitsevaa käytäntöä, jossa päätökset keskeisistä henkilönimityksistä tehdään määräenemmistöllä.

Lisäksi Euroopan keskuspankki on oikeudellisesti määritelty unionin toimielimeksi, ja sitä koskevat siis vastaisuudessa samat yleiset säännöt kuin muitakin unionin toimielimiä.

Perustuslakisopimus ei tuo muutoksia tilintarkastustuomioistuimen asemaan tai tehtäviin. Sopimuksen I-31 artiklan kirjoitusasua tarkennettiin kuitenkin hallitustenvälisessä konferenssissa niin, että siinä yksiselitteisesti todetaan tilintarkastustuomioistuimen olevan toimielin.

Myös alueiden komiteaa ja talous- ja sosiaalikomiteaa koskevat määräykset on sisällytetty perustuslakisopimukseen lähes nykyisen kaltaisina. Niiden tehtäviin tai kokoonpanoon ei tehdä muutoksia. Muutosta merkitsevät kuitenkin alueiden komitealle myönnetty oikeus nostaa III-365 artiklan mukaisesti kanne unionin tuomioistuimessa oikeuksiensa turvaamiseksi sekä oikeus saattaa toissijaisuusperiaatteen noudattamista koskeva kysymys tuomioistuimen ratkaistavaksi silloin, kun on kyse säädöksestä, jonka hyväksyminen edellyttää alueiden komitean kuulemista.

3.2.3.1.9. Toimielimiin liittyvät siirtymämääräykset

Perustuslakisopimuksen toimielimiä koskeviin määräyksiin liittyy useita siirtymämääräyksiä. Näiden pääasiallinen tarkoitus on varmistaa uusien järjestelyjen mahdollisimman saumaton käyttöönotto esimerkiksi erilaisten toimikausien päättyminen ja vaalien ajoittuminen huomioon ottaen. Siirtymäsäännöksiä käytettiin hallitustenvälisessä konferenssissa kuitenkin myös yhtenä neuvottelujen osatekijänä, jonka avulla uudistuksiin varauksellisesti suhtautuneet jäsenvaltiot saatiin joidenkin ratkaisujen taakse.

Varsinaiset toimielimiä koskevat siirtymämääräykset sisältyvät perustuslakisopimuksen pöytäkirjaan (n:o 34) Euroopan unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä. Määräykset koskevat Euroopan parlamenttia, Eurooppa-neuvostoa ja neuvostoa, Euroopan komissiota, unionin ulkoasiainministeriä, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana toimivaa neuvoston pääsihteeriä ja varapääsihteeriä sekä unionin neuvoa-antavia elimiä. Joitakin siirtymämääräyksiä sisältyy kuitenkin myös perustuslakisopimuksen toimielimiä koskeviin määräyksiin.

Eurooppa-neuvostoa ja sen puheenjohtajaa koskevat määräykset astuvat voimaan välittömästi perustuslakisopimuksen voimaantultua. Valmistelut Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan nimittämiseksi käynnistyvätkin todennäköisesti jo hyvissä ajoin ennen sopimuksen voimaantuloa.

Perustuslakisopimuksen Eurooppa-neuvos-ton ja neuvoston määräenemmistön määrittämistä koskevien siirtymämääräysten mukaisesti nykyisen ääntenpainotusjärjestelmän on määrä olla voimassa 31 päivään lokakuuta 2009 saakka. Uusi niin sanottuun kaksoisenemmistöön perustuva määräenemmistön määritelmä tulisi voimaan 1 päivänä marraskuuta 2009 samana vuonna pidettävien Euroopan parlamentin vaalien jälkeen, kun myös päätös Euroopan parlamentin kokoonpanosta olisi tehty.

Myös ne perustuslakisopimukseen sisältyvät määräenemmistön määrittelyä koskevat määräykset, jotka koskevat tapauksia, joissa kaikki neuvoston jäsenet eivät osallistu äänestykseen, tulisivat voimaan 1 päivänä marraskuuta 2009. Näihin lukeutuvat muun muassa määräykset päätöksenteosta tiiviimmän yhteistyön ja rakenneyhteistyön alueella, päätös tiettyjen unionin oikeuksien pidättämisestä jäsenvaltiolta, liiallisia alijäämiä koskevan suosituksen antaminen jäsenvaltiolle sekä euroaluetta koskeva päätöksenteko. Niiden osalta sovellettaisiin 31 päivään lokakuuta 2009 asti nykyistä ääntenpainotusjärjestelmää.

Neuvoston puheenjohtajuuden osalta perustuslakisopimuksessa määrätään, että Eurooppa-neuvosto tekee sopimuksen voimaan tultua päätöksen, neuvoston puheenjohtajuuskierron toteuttamisesta tasapuolisen vuorottelun periaatetta noudattaen. Päätöksen sisällöstä on kuitenkin jo ennakolta sovittu, ja se on kirjattu hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitettyyn julistukseen (n:o 4).

Perustuslakisopimuksen voimaantultua Eurooppa-neuvoston tulee määräenemmistöllä vahvistaa luettelo neuvostolla yleisten asiain neuvoston ja ulkoasiainneuvoston lisäksi olevista kokoonpanoista. Siirtymämääräysten mukaan neuvoston muut kokoonpanot voidaan vahvistaa yleisten asiain neuvostossa yksinkertaisella enemmistöllä tehtävällä eurooppapäätöksellä kunnes Eurooppa-neuvoston päätös on tullut voimaan. Näin varmistettaisiin neuvoston työn jatkuminen eri kokoonpanoissa mahdollisimman saumattomasti. Muut neuvostoa koskevat perustuslakisopimuksen määräykset tulisivat voimaan välittömästi perustuslakisopimuksen voimaantullessa.

Euroopan parlamenttia koskevat määräykset tulisivat voimaan välittömästi perustuslakisopimuksen voimaantullessa. Pöytäkirjassa toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä vahvistetaan Euroopan parlamenttiin kustakin maasta valittavien edustajien lukumäärän säilyvän nykyisellään vaalikauden 2004-2009 ajan. Hyvissä ajoin ennen vuonna 2009 pidettäviä Euroopan parlamentin vaaleja Eurooppa-neuvosto tekisi yksimielisesti ja Euroopan parlamentin aloitteesta eurooppapäätöksen Euroopan parlamentin kokoonpanosta I-20 artiklassa määrättyjen kriteerien mukaisesti niin, että edustus on suhteellisesti aleneva ja kustakin jäsenvaltiosta voidaan valita vähintään 6 ja enintään 96 edustajaa.

Unionin ulkoasiainministerin on määrä aloittaa tehtävässään heti perustuslakisopimuksen tultua voimaan. Komission ja unionin ulkoasiainministerin osalta varsinaiset siirtymämääräykset liittyvät perustuslakisopimuksen komission kokoonpanoa koskevaan ehtoon, jonka mukaan komissiossa on yksi kansalainen kustakin jäsenvaltiosta. Tämän vuoksi sen komission jäsenen, jolla on sama kansalaisuus kuin unionin ulkoasiainministerillä, toimikausi päättyisi päivänä, jona unionin ulkoasiainministeri nimitettäisiin.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana toimivan neuvoston pääsihteerin ja neuvoston varapääsihteerin osalta perustuslakisopimuksessa määrätään, että näiden toimikausi päättyy perustuslakisopimuksen voimaantulopäivänä. Tämä on johdonmukainen seuraus unionin ulkoasiainministerin viran perustamisesta, jonka myötä korkean edustajan tehtävä lakkaa. Neuvosto nimittäisi uuden neuvoston pääsihteerin määräenemmistöllä.

Neuvoa-antavien elinten eli alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean osalta siirtymämääräyksissä määrätään niiden paikkajaon säilyvän nykyisellään, kunnes neuvosto on komission aloitteesta vahvistanut niiden kokoonpanon yksimielisellä eurooppapäätöksellä.

3.2.3.2. Päätöksentekomenettelyt

Perustuslakisopimuksessa unionin päätöksentekomenettelyjen määrää vähennetään ja eri menettelyt ja niissä annettavat säädökset erotellaan nykyistä selkeämmin. Menettelyt jaetaan lainsäätämisjärjestykseen ja muihin menettelyihin. Jaottelu on perustuslakisopimuksen mukaan pääsääntöisesti käytössä kaikilla muilla politiikka-aloilla paitsi yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, jolla unionin toimielimet eivät perustuslakisopimuksen mukaan voi antaa lainsäädännöksi luokiteltavia säädöksiä. Lainsäätämisjärjestystä sovelletaan aina annettaessa eurooppalakeja ja eurooppapuitelakeja. Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä voivat antaa ainoastaan ministerineuvosto ja Euroopan parlamentti yhdessä tai erityistapauksissa jompikumpi näistä toimielimistä, jolloin toinen toimielin osallistuu säädöksen antamiseen ilman varsinaista hyväksymisvaltaa. Muissa perustuslakisopimuksessa määritellyissä menettelyissä erikseen määrätyt toimielimet voivat antaa säädöksiä, joita ei luokitella lainsäädännöksi

Perustuslakisopimuksen mukaan pääsäännöksi lainsäädäntömenettelyssä määritellään tavanomainen lainsäätämisjärjestys, joka on käytännössä lähes sama kuin nykyinen yhteispäätösmenettely. Vähäiset muutokset yhteispäätösmenettelyn menettelyihin korostavat Euroopan parlamentin tasaveroista asemaa neuvoston kanssa. Periaatteena on, että lait ja puitelait annetaan komission ehdotuksesta ja että ministerineuvosto ja Euroopan parlamentti ovat tasa-arvoisia lainsäätäjiä. Komission yksinomaiseen aloitteenteko-oikeuteen lainsäädäntömenettelyssä on poikkeuksena ainoastaan oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla ja poliisiyhteistyö, joissa jäsenvaltioilla on erityismääräyksen mukaisesti komission kanssa rinnakkainen aloiteoikeus. Tavanomaista lainsäätämisjärjestystä käytettäessä neuvosto tekee aina päätöksensä määräenemmistöllä ja Euroopan parlamentti jäsentensä enemmistöllä. Yksittäisissä oikeusperustamääräyksissä tai erillisissä määräyksissä voidaan lainsäätäjälle asettaa velvoite kuulla unionin muita toimielimiä tai neuvoa-antavia elimiä.

Eräillä sellaisilla aloilla, joilla unionin erityisluonne edellyttää itsenäisiä päätöksentekomenettelyjä tai jotka ovat jäsenvaltioille poliittisesti hyvin arkaluonteisia, sovelletaan perustuslakisopimuksen mukaan poikkeuksellisesti erityisiä lainsäätämisjärjestyksiä. Erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä joko Euroopan parlamentti hyväksyy eurooppalait tai -puitelait ministerineuvoston osallistuessa menettelyyn, tai ministerineuvosto Euroopan parlamentin osallistuessa menettelyyn. Erottelu tavanomaiseen ja erityisiin lainsäädäntömenettelyihin heijastuu perustuslakisopimuksessa kautta linjan siten, että käytettäessä tavanomaista lainsäätämisjärjestystä viitataan yksinkertaisesti eurooppalakien tai -puitelakien antamiseen. Erityisiä lainsäätämisjärjestyksiä käytettäessä sopimuksessa viitataan neuvoston tai Euroopan parlamentin eurooppalakeihin tai -puitelakeihin, ja käytettävä menettely on kirjattu kuhunkin artiklaan erikseen. Tämäkin korostaa tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen luonnetta pääsääntönä.

Tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen käyttöalaa laajennetaan perustuslakisopimuksessa merkittävästi nykyisen yhteispäätösmenettelyn käyttöalaan verrattuna. Sitä sovelletaan 86 alalla nykyisen 37 alan sijasta. Kaiken kaikkiaan 30 alalla siirrytään muusta nykyisin käytössä olevasta menettelystä, jossa Euroopan parlamentilla ei nykyisin ole tasa-arvoista lainsäätäjän asemaa neuvoston kanssa, tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen käyttämiseen. Uusista tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen käyttöaloista merkittäviä ovat muun muassa eräät maatalous- ja kalastuspolitiikan kysymykset sekä rikosoikeudellinen yhteistyö ja poliisiyhteistyö. Yhteensä 19 alalla kyseessä on uusi oikeusperusta, sisältäen sekä politiikka-alojen sisäisiä laajennuksia että kokonaan uusia politiikka-aloja. Lähes kaikilla uusien oikeusperustojen kattamilla aloilla sovelletaan tavanomaista lainsäätämisjärjestystä.

Erityistä lainsäätämisjärjestystä sovelletaan perustuslakisopimuksen mukaan yhteensä 30 alalla. Erityisiä lainsäätämisjärjestyksiä käytetään yhteensä kuudessa erilaisessa menettelyssä. Näitä ovat budjettimenettely, Euroopan parlamentin lakien antamismenettely (yhteensä kolme alaa, joilla vaaditaan neuvoston ja komission hyväksyntä) sekä neuvoston lakien antamismenettelyt (neljä eri menettelyä, joista viidellä alalla vaaditaan yksimielisyys ja Euroopan parlamentin hyväksyntä, 17 alalla vaaditaan yksimielisyys ja Euroopan parlamentin kuuleminen, yhdellä alalla vaaditaan määräenemmistö ja Euroopan parlamentin hyväksyntä sekä kolmella alalla määräenemmistö ja Euroopan parlamentin kuuleminen). Budjettimenettelyä on käsitelty erikseen luvussa 3.2.1.9. Alat, joilla Euroopan parlamentti antaa eurooppalakeja tai -puiteakeja, ovat sellaisia, joilla se nykyisinkin toimii itsenäisesti. Lähes kaikki alat, joilla neuvosto antaa eurooppalakeja tai puitelakeja, ovat sellaisia, joilla neuvosto nykyisinkin toimii joko yksin tai Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan taikka Euroopan parlamenttia kuultuaan.

Perustuslakisopimuksen mukaan neuvoston päätöksenteossa siirrytään yksimielisestä päätöksenteosta määräenemmistöpäätöksentekoon yhteensä 17 alalla. Näistä 13 alalla siirrytään myös tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen käyttöön. Merkittäviä aloja, joilla siirrytään määräenemmistöpäätöksentekoon, ovat muun muassa täytäntöönpanovallan käytön valvontamenettelyistä päättäminen (nykyinen ns. komitologiapäätös), sosiaaliturvaetuudet työntekijöiden vapaan liikkuvuuden yhteydessä sekä oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla. Myös lähes kaikkiin uusiin oikeusperustoihin sovelletaan neuvostossa määräenemmistöpäätöksentekoa. Siltä osin kuin uusien oikeusperustojen aloilla on säädösten antamiseen käytetty oikeusperustana nykyistä EY-sopimuksen 308 artiklaa, tämä merkitsee siirtymistä yksimielisestä päätöksenteosta määräenemmistöpäätöksentekoon. Yksimielinen päätöksenteko neuvostossa säilyy kuitenkin eräillä aloilla, joilla jäsenvaltiot katsoivat tärkeäksi turvata vaikutusmahdollisuutensa täysimääräisesti (esim. välillisen verotuksen yhdenmukaistaminen, eräät sosiaalipolitiikan ja ympäristöpolitiikan alan kysymykset, energiaverotusta koskevat toimenpiteet).

Eräillä tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen kattamilla aloilla perustuslakisopimukseen sisältyy niin sanottu hätäjarrumekanismi. Näitä aloja ovat sosiaaliturvaetuudet työntekijöiden vapaan liikkuvuuden alalla (III-136 artikla) ja rikosoikeudellisen menettelyn osatekijöiden (III-270 artiklan 2 kohta) ja rikostunnusmerkistöjen ja seuraamusten lähentäminen (III-271 artiklan 1 ja 2 kohta). Menettelyyn turvautuminen on mahdollista, jos jäsenvaltio katsoo, että lainsäädäntöehdotus voi vaikuttaa joko sen sosiaaliturvajärjestelmän perusteisiin (III-136 artikla) tai rikosoikeusjärjestelmän perusteisiin (III-270 ja III-271 artikla). Jäsenvaltio voi tällöin pyytää asian saattamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi ja menettelyn keskeyttämistä. Eurooppa-neuvoston on tällöin neljän kuukauden kuluessa menettelyn keskeyttämisestä joko palautettava asia neuvostolle menettelyn jatkamiseksi tai pyydettävä komissiota tekemään uusi ehdotus. Hätäjarrumekanismi on täysin uusi menettely näillä lainsäätämisjärjestyksen kattamilla aloilla. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla vastaavanlainen hätäjarrumekanismi on käytössä jo nykyisin (EU-sopimuksen 23 artiklan 2 kohta) ja se sisältyy myös perustuslakisopimukseen (III-300 artiklan 2 kohta).

Unionin toimielimet voivat perustuslakisopimuksen mukaan antaa säädöksiä eräissä tapauksissa myös muissa menettelyissä kuin lainsäätämisjärjestyksessä. Tällaisia menettelyjä ovat suoraan perustuslakisopimukseen perustuvat muut menettelyt, säädösvallan siirtoon perustuva menettely sekä täytäntöönpanomenettelyt. Kyseisissä menettelyissä ei voida antaa eurooppalakeja tai -puitelakeja, vaan ainoastaan eurooppa-asetuksia ja/tai -päätöksiä.

Perustuslakisopimuksessa erikseen määrätyissä tapauksissa Eurooppa-neuvosto, neuvosto, komissio ja Euroopan keskuspankki voivat antaa säädöksiä suoraan sopimuksen nojalla. Tällöin asianomainen toimielin noudattaa kyseisen määräyksen mukaista menettelyä.

Lisäksi eurooppalaissa tai -puitelaissa voidaan komissiolle siirtää valta antaa eurooppa-asetuksia, joilla voidaan täydentää tai muuttaa lain tai puitelain tiettyjä, muita kuin sen keskeisiä osia. Tällöin lainsäädäntövallan käyttäjä (neuvosto ja Euroopan parlamentti) vahvistaa eurooppalaissa tai -puitelaissa nimenomaisesti säädösvallan siirtoa koskevat ehdot. Kumpikin lainsäätäjä voi itsenäisesti päättää peruuttaa säädösvallan siirron. Säädösvallan siirron nojalla annettu eurooppa-asetus voi tulla voimaan ainoastaan, jos neuvosto tai Euroopan parlamentti ei vastusta sitä asetetun määräajan kuluessa. Mahdollisuus lainsäädäntövallan siirtoon komissiolle on uusi menettely unionin päätöksentekojärjestelmässä. Sen tarkoituksena on tehostaa lainsäätäjän toimintaa vapauttamalla se teknisten yksityiskohtien käsittelystä.

Perustuslakisopimuksen mukaan komissio voi hyväksyä täytäntöönpanosäädöksiä, jos unionin oikeudellisesti velvoittavat säädökset edellyttävät yhdenmukaista unionin tason täytäntöönpanoa ja kyseisillä säädöksillä siirretään täytäntöönpanovaltaa komissiolle. Asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa täytäntöönpanovaltaa voidaan siirtää myös neuvostolle. Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat täytäntöönpanosäädökset antaa aina neuvosto. Komissiolle kuuluvan täytäntöönpanovallan käyttö vastaa pääpiirteissään nykyistä komitologiamenettelyä. Komitologiasta annetaan perustuslakisopimuksen voimaantulon jälkeen uusi eurooppalaki, joka korvaa nykyisen niin sanotun komitologiapäätöksen (neuvoston päätös 1999/468/EY, EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23). Nykyinen komitologiapäätös on annettu EY-sopimuksen 202 artiklan nojalla neuvoston yksimielisellä päätöksellä. Komitologiaa koskeva eurooppalaki sen sijaan annettaisiin tavanomaista lainsäätämisjärjestystä noudattaen, joten Euroopan parlamentti osallistuu sen antamiseen neuvoston kanssa tasaveroisena lainsäätäjänä. Tällä saattaa olla jäsenvaltioiden valvontavaltaa kaventava vaikutus komitologiamenettelyn tulevaisuuden muotoihin, vaikka eurooppalaki koskee perustuslakisopimuksen nimenomaisen määräyksen (I-37 artiklan 3 kohta) mukaan ainoastaan jäsenvaltioiden mahdollisuuksia valvoa täytäntöönpanovallan käyttöä. Komissio on tehnyt jo vuonna 2002 ehdotuksen neuvoston päätökseksi menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä tehdyn päätöksen 1999/468/EY muuttamisesta (KOM(2002) 719 lopullinen). Komissio on antanut edelleen keväällä 2004, juuri ennen perustuslakisopimuksen valmistumista, muutetun ehdotuksen neuvoston päätökseksi (KOM(2004) 324 lopullinen), joka koskee SEY 251 artiklan mukaisessa yhteispäätösmenettelyssä annettavien säädösten täytäntöönpanoa. Ehdotuksen lähtökohtana on, että Euroopan parlamentti ja neuvosto asetettaisiin tasavertaiseen asemaan yhteispäätösmenettelyssä annettavien säädösten täytäntöönpanon osalta.

Perustuslakisopimuksessa ei ole tarkkoja määräyksiä siitä, milloin ja missä laajuudessa uutta mahdollisuutta siirtää säädösvaltaa komissiolle käytettäisiin. Säädösvallan siirron nojalla annettavien säädösten käyttöala suhteessa sekä lainsäädännön alaan että täytäntöönpanosäädösten alaan hahmottuu vasta käytännössä. Todennäköisesti uuden menettelyn luominen kuitenkin merkitsisi yhtäältä sitä, että lainsäätämisjärjestyksessä annettavat eurooppalait ja -puitelait olisivat vähemmän yksityiskohtaisia kuin nykyisin lainsäätämisjärjestystä vastaavissa menettelyissä annettavat säädökset. Mahdollista on myös, että lainsäätämisjärjestyksessä annettavien säädösten määrä jossain määrin vähenisi. Toisaalta on todennäköistä, että osa nykyisin komitologiamenettelyssä käsiteltävistä asioista siirtyisi säädösvallan siirron nojalla komissiolle kuuluvaan toimivaltaan. Tämän seurauksena komission käyttämän säädösvallan valvonta siirtyisi jäsenvaltioiden komitologiamenettelyssä käyttämän valvontavallan alueelta neuvostolle ja Euroopan parlamentille kuuluvan säädösvallan siirtoon liittyvän valvontavallanalueeseen.

Avoimesta koordinaatiomenetelmästä ei ole sisällytetty perustuslakisopimukseen yleislauseketta, vaikka konventti asiaa harkitsikin. Vastaava menettely sisältyy kuitenkin eräisiin oikeusperustamääräyksiin (sosiaalipolitiikka III-213, tutkimus III-250, kansanterveys III-278 ja teollisuus III-279 artikla). Näillä aloilla kysymys on siten unionin toimivaltaan kuuluvasta toiminnasta, ei varsinaisesti avoimesta koordinaatiomenetelmästä. Muilla aloilla, joilla menetelmää EU:ssa sovelletaan, avoin koordinaatiomenetelmä säilyy perustuslakisopimuksessa sääntelemättömänä, joustavana, jäsenvaltioiden välisen poliittisen yhteistyön välineenä.

3.2.3.3. Unionin säädökset

Unionin säädösjärjestelmän yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen on yksi merkittävimmistä perustuslakisopimuksen sisältämistä uudistuksista. Säädösten järjestelmän uudistaminen on läheisesti kytköksissä päätöksentekomenettelyjen uudistamiseen ja erityisesti lainsäädäntömenettelyn (lainsäätämisjärjestys) ja alemmanasteisten säädösten antamismenettelyn selkeämpään erotteluun. Tämän erottelun seurauksena unionin säädösten järjestelmää voitiin kehittää vastaamaan paremmin jäsenvaltioiden oikeusjärjestysten säädösjärjestelmiä. Lisäksi pilarijaon poistaminen mahdollistaa yhtenäisten säädöstyyppien käytön unionin kaikilla toimialoilla. Keskeisimmät uudistukset ovat säädösten määrän vähentäminen, niiden uudelleen nimeäminen ja säädöstyyppien kytkeminen niiden antamismenettelyyn. Uudistusten seurauksena unionin säädösten hierarkia voidaan hahmottaa nykyjärjestelmää selkeämmin.

Perustuslakisopimuksessa säädöstyyppien lukumäärä vähenee nykyisestä noin 15:sta kuuteen. Tämä on ennen kaikkea seurausta pilarirakenteen poistumisesta, joka mahdollistaa samojen säädöstyyppienkäytön kaikilla unionin toimialoilla, mukaan lukien oikeus- ja sisäasiat ja yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Muista aloista poiketen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla säädöstyypeistä on alan luonteen vuoksi kuitenkin käytössä ainoastaan eurooppapäätös. Myös eräillä muilla aloilla on käytössä olevia säädösvaihtoehtoja tiettyjen toimien osalta rajoitettu.

Säädösten nimet on perustuslakisopimuksessa muutettu vastaamaan jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä käytössä olevia säädösten nimiä. Uudet nimet ilmaisevat myös selkeämmin säädöksiä hyväksyttäessä käytetyn menettelyn ja niiden oikeudelliseen luonteen sekä niiden oikeusvaikutusten että säädöshierarkkisen aseman osalta. Perustuslakisopimuksen mukaisia säädöksiä ovat eurooppalaki, eurooppapuitelaki, eurooppa-asetus, eurooppapäätös sekä suositus ja lausunto.

Perustuslakisopimuksessa säädökset jaetaan nykyjärjestelmästä poiketen niiden antamismenettelyjen mukaisesti kahteen luokkaan: lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviin ja muissa menettelyissä kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviin säädöksiin. Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä ovat eurooppalaki ja eurooppapuitelaki. Muissa menettelyissä annettavia säädöksiä ovat eurooppa-asetus, eurooppapäätös, suositus ja lausunto. Tällä jaottelulla on merkitystä säädöshierarkian kannalta, sillä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyt säädökset voidaan pääsääntöisesti katsoa ylemmänasteisiksi kuin muissa menettelyissä hyväksytyt säädökset, vaikka hierarkiasta ei olekaan perustuslakisopimuksessa nimenomaista määräystä. Lisäksi jaottelulla on merkitystä myös siksi, että kansallisten parlamenttien harjoittama toissijaisuusperiaatteen valvonta kohdistuu ainoastaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviin säädöksiin ja neuvoston istunnot ovat julkisia vain sen käsitellessä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä.

Perustuslakisopimuksessa säädökset jaetaan myös niiden sitovuuden osalta kahteen luokkaan: sitoviin ja ei-sitoviin säädöksiin. Sitovia säädöksiä ovat eurooppalaki, eurooppapuitelaki, eurooppa-asetus ja eurooppapäätös. Ei-sitovia säädöksiä ovat suositus ja lausunto. Säädöstyyppien oikeusvaikutukset on määritelty perustuslakisopimuksessa, ja ne vastaavat uuteen järjestelmään sovellettuna pääpiirteissään EY-sopimuksen 249 artiklan määräyksiä. Eurooppalain oikeusvaikutukset vastaavat nykyisen asetuksen oikeusvaikutuksia. Eurooppapuitelain oikeusvaikutukset vastaavat direktiivin oikeusvaikutuksia. Perustuslakisopimuksen joissakin III osan oikeusperustamääräyksissä, erityisesti ns. tukialoilla (I-17 artikla), on kuitenkin määrätty, etteivät lait tai puitelait voi käsittää jäsenvaltioiden lakien tai asetusten yhdenmukaistamista. Eurooppa-asetukset voivat olla oikeusvaikutuksiltaan joko nykyisen asetuksen tai direktiivin luonteisia. Eurooppapäätös vastaa oikeusvaikutuksiltaan lähinnä nykyistä päätöstä, mutta sen määritelmä on jossain määrin laajempi, sillä nykyisestä päätöksen määritelmästä poiketen eurooppapäätös voi olla myös yleisesti velvoittava, ei ainoastaan päätöksessä määriteltyjä tahoja sitova. Määritelmän laajennuksen tarkoituksena on mahdollistaa eurooppapäätösten käyttö myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla sekä kattaa jo nykyisin käytössä olevat niin sanotut epätyypilliset päätökset, joilla ei ole varsinaista kohdetta.

Perustuslakisopimuksessa tehdyssä lainsäädäntövallan ja täytäntöönpanovallan sekä niitä käytettäessä annettujen säädösten nykyistä selkeämmästä erottelusta seuraava säädösten hierarkia selkeyttää unionin käytössä olevien säädösten välisiä suhteita. Säädöshierarkia toteutuu pääpiirteissään kolmiportaisena: lait ja puitelait ovat hierarkiassa ylimpänä, säädösvallan siirron nojalla annettavat komission asetukset ovat näitä alempana, ja komission tai neuvoston täytäntöönpanosäädökset ovat alimmanasteisia säädöksiä. Suositukset ja lausunnot eivät ole sitovia säädöksiä, joten ne eivät ole varsinaisesti sijoitettavissa säädösten hierarkiaan. Niillä voi olla lähinnä tulkinnallista vaikutusta. On kuitenkin huomattava, että perustuslakisopimuksen sisältämistä säädöksiä koskevista määräyksistä ei voi yksiselitteisesti johtaa sitä, että säädösvallan siirron nojalla annettujen asetusten säädöshierarkkinen asema olisi täytäntöönpanosäädöksiä korkeampi. Vaikka perustuslakisopimuksessa ei olekaan nimenomaista määräystä säädösten hierarkiasta tai normikonfliktien ratkaisemisesta, lienee selvää, että alemmanasteiset säädökset eivät saa olla ristiriidassa niitä ylemmänasteisten säädösten kanssa ja että konkreettisessa ristiriitatilanteessa alemmanasteisia säädöksiä ei voi soveltaa. Alemmanasteista säädöstä ei myöskään voida antaa ilman, että ylemmänasteinen säädös sisältäisi nimenomaisen valtuutuksen sen antamiseen.

Käytännössä perustuslakisopimuksen mukainen säädöshierarkia kuitenkin toteutuu selkeäpiirteisenä vain niillä aloilla, joilla lainsäätämisjärjestys on poikkeuksetta käytössä. Esimerkiksi yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alan eurooppapäätökset eivät siten ole ongelmitta sijoitettavissa säädöshierarkiaan. Sama koskee aloja, joilla säädöksiä voidaan hyväksyä sekä lainsäätämisjärjestyksessä (eurooppalait ja -puitelait) että suoraan perustuslakisopimuksen erityismääräysten nojalla (neuvoston eurooppa-asetukset ja -päätökset). Esimerkkinä voidaan mainita maatalous- ja kalastuspolitiikka (III-231 artikla). Perustuslakisopimuksessa ei myöskään määritellä tarkasti säädöslajien käyttöalojen rajoja niilläkään aloilla, joilla pääsäännön mukaiset säädöstyypit ovat käytössä. Näin sekä lainsäädännön ala että säädösvallan siirron nojalla annettujen säädösten käyttöalan suhde täytäntöönpanosäädöksiin jäävät jossain määrin epäselviksi. Näiden kysymysten ratkaiseminen jää paljolti tulevan lainsäädäntö- ja tuomioistuinkäytännön varaan.

3.2.3.4. Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Unionin toimielinjärjestelmä

Suomen keskeisenä tavoitteena hallitustenvälisessä konferenssissa oli toimielimiä koskevien määräysten täsmentäminen siten, että toimielinten välinen tasapaino ja jäsenvaltioiden tasa-arvo sekä yhteisömenetelmän laaja-alainen soveltaminen turvataan (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp). Eduskunnan suuri valiokunta tarkensi lausunnossaan, johon ulkoasiainvaliokunta yhtyi, että tasapainoinen lopputulos edellyttää muutoksia konventin esitykseen ministerineuvoston puheenjohtajuusjärjestelmästä, komission kokoonpanosta ja Eurooppa-neuvoston ja unionin ulkoasiainministerin toimien määrittelemisestä sekä määräenemmistöön vaadittavasta enemmistöstä (SuVL 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp).

Peruslähtökohdat unionin toimielinjärjestelmän osalta säilyvät perustuslakisopimuksessa ennallaan lukuun ottamatta joitakin muutoksia, joista merkittävimpiä ovat Eurooppa-neuvoston muuttaminen unionin toimielimeksi ja sen saattaminen EU:n tuomioistuimen valvonnan alaiseksi sekä pidempiaikaisen puheenjohtajan nimittäminen Eurooppa-neuvostolle, Euroopan parlamentin aseman vahvistuminen ja unionin ulkoasianministerin viran perustaminen. Lisäksi toimielinten kokoonpanoihin tehdään perustuslakisopimuksessa eräitä muutoksia. Näiden ei kuitenkaan sellaisenaan voida katsoa horjuttavan toimielintenvälistä tasapainoa. Suomen tavoitteiden arvioinnin näkökulmasta keskeisiä saavutuksia ovat lainsäätämisjärjestyksen tekeminen pääsäännöksi unionin lainsäädäntöä hyväksyttäessä, jäsenvaltioiden yhteisen kiertävän puheenjohtajuuden säilyttäminen pääpiirteittäin nykyistä vastaavana sekä komission jäsenyyden perustuminen ehdottomaan tasapuolisuuteen. Vaikka neuvoston osalta saavutettu kaksoisenemmistöratkaisu ei täysin vastaakaan Suomen tavoitteita, säilyttäisi se kuitenkin Suomen suhteellisen aseman lähes nykyistä vastaavana helpottaen samalla päätöksentekoa neuvostossa yleisesti. Eurooppa-neuvoston aseman selkeä vahvistuminen ei vastaa Suomen tavoitteita, mutta tältäkin osin positiivisena voidaan pitää erityisesti yleisten toimielimiä koskevien sääntöjen soveltumista Eurooppa-neuvostoon sen toimielinaseman seurauksena.

Euroopan parlamentti

Suomi katsoi konventin Euroopan parlamenttia koskevien esitysten vastaavan pääosin sen näkemyksiä, eikä suuria muutostarpeita ollut. Suomi ei nähnyt tarvetta Euroopan parlamentin paikkajaon perusteiden muuttamiseen, vaan piti tärkeänä alenevan suhteellisuuden periaatteen määrittelemistä siten, ettei se merkitse olennaista muutosta nykyiseen paikkajakoon. Lisäksi Suomi kannatti parlamentin paikkajaon muuttamista vain hallitustenvälisessä konferenssissa, ei Eurooppa-neuvoston eurooppapäätöksellä (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp).

Euroopan parlamenttia koskevan lopputuloksen voidaan katsoa pääosin vastaavan Suomen tavoitteita. Perustuslakisopimuksella ei muuteta parlamentin paikkajaon periaatteita eikä sillä näin ole vaikutusta parlamentissa vallitsevaan, alenevaan suhteellisuuteen perustuvaan tasapainoon. Vaikka parlamentin yksityiskohtaisesta paikkajaosta ei määrätä perustuslakisopimuksessa vaan Eurooppa-neuvoston eurooppapäätöksellä, tapahtuu tämä kuitenkin yksimielisesti. Lisäksi vähimmäispaikkamäärän asettaminen on erityisesti unionin pienimmille jäsenvaltioille tärkeä tae siitä, että niiden edustus säilyy osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien näkökulmasta riittävällä vähimmäistasolla. Enimmäismäärän rajaaminen vastaavasti estää mitään jäsenvaltiota kasvattamasta suhteellista vaikutusvaltaansa nykyistä suuremmaksi.

Eurooppa-neuvosto

Perustuslakisopimukseen johtaneissa neuvotteluissa Suomi suhtautui varauksellisesti esitykseen Eurooppa-neuvoston aseman virallistamisesta ja sen pidempiaikaisen puheenjohtajan nimittämisestä. Koska Eurooppa-neuvoston asema kytkeytyi läheisesti toimielimiä koskevaan kokonaisratkaisuun, mukaan lukien neuvoston määräenemmistön laskentatapa, asetettiin ratkaisun hyväksymisen edellytyksiksi toimielintenvälisen tasapainon ja jäsenvaltioiden tasa-arvoisuuden turvaaminen unionin päätöksentekojärjestelmän kokonaisuudessa. Perustuslakisopimuksen institutionaalinen kokonaisratkaisu on kompromissi, jonka osana Eurooppa-neuvoston vahvistaminen oli neuvotteluissa perusteltua hyväksyä (UaVM 2/2006 vp). Suomi katsoi, että Eurooppa-neuvostoon tulisi myös soveltaa samoja periaatteita kuin muihin toimielimiin, mukaan lukien unionin tuomioistuimen oikeus tutkia sen toimien lainmukaisuutta. Suuri valiokunta suhtautui lisäksi varauksellisesti valtuutuslausekkeilla tapahtuvaan perustuslaillisen vallan siirtämiseen jäsenvaltioilta Eurooppa-neuvostolle. (SuVL 2/2003 vp).

Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuuteen liittyen Suomi edellytti, että puheenjohtajan tehtävä rajataan tarkasti ja että hänelle asetetaan vastaavia riippumattomuuteen ja itsenäisyyteen liittyviä vaatimuksia kuin komission muille jäsenille (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp). Valtioneuvosto piti erityisen tärkeänä, ettei puheenjohtajalle anneta neuvoston työskentelyä ohjaavia tehtäviä eikä häntä varten luoda muiden toimielinten kanssa kilpailevia valmistelurakenteita (VNS 2/2003 vp).

Eurooppa-neuvoston osalta perustuslakisopimukseen sisällytettyä ratkaisua voidaan osittain pitää sen nykyisen aseman virallistamisena. Eurooppa-neuvoston varsinaiset tehtävät säilyvät pääosin ennallaan, ja lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan käyttö on rajattu näiden ulkopuolelle. Eurooppa-neuvoston toimivaltuudet tehdä eurooppapäätöksiä vahvistavat kuitenkin sen painoarvoa myös oikeudellisesti sitovien päätösten tekijänä. Lisäksi on todennäköistä, että toimielimeksi muuttaminen ja pidempiaikaisen puheenjohtajan nimittäminen käytännössä vahvistaisivat Eurooppa-neuvoston asemaa. Tämä on haaste, johon myös Suomen on osaltaan vastattava edistämällä jatkossakin toimielintenvälistä tasapainoa sekä yhteisömenetelmän tehokasta ja laaja-alaista soveltamista.

Toisaalta toimielimeksi muuttaminen myös asettaa Eurooppa-neuvoston samaan asemaan muiden toimielinten kanssa ja edistää muun muassa sen toiminnan avoimuutta ja vastuullisuutta. Toimielimenä Eurooppa-neuvosto on velvoitettu toimimaan mahdollisimman avoimesti edistääkseen hyvää hallintotapaa ja varmistaakseen kansalaisyhteiskunnan osallistumisen. Siihen sovelletaan myös unionin avoimuutta ja asiakirjajulkisuutta koskevaa lainsäädäntöä. Eurooppa-neuvoston tulee myös käydä avointa ja säännöllistä vuoropuhelua etujärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa. Lisäksi sen toiminta tulee unionin tuomioistuimen valvonnan alaiseksi Suomen edellyttämällä tavalla.

Eurooppa-neuvoston pidempiaikaisen puheenjohtajan tehtäviä tai asemaa ei enää hallitustenvälisessä konferenssissa muutettu konventin esityksestä. Puheenjohtajan käyttöön ei luotu erillisiä valmistelurakenteita. Sopimuksen I-24 artiklan mukaisesti Eurooppa-neuvoston kokousten valmistelusta vastaa yleisten asiain neuvosto, ja käytännön työssä Eurooppa-neuvostoa ja sen puheenjohtajaa avustaa neuvoston sihteeristö. Yleisten asiain neuvosto huolehtii myös Eurooppa-neuvoston kokouksista aiheutuvien jatkotoimien toteutuksesta ollen yhteydessä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaan ja komissioon. Yleisten asiain neuvostolla on näin keskeinen asema Eurooppa-neuvoston ja komission yhteistoiminnan edistämisessä ja roolien tasapainottamisessa. Käytännössä haaste kohdistuu neuvoston senhetkiseen puheenjohtajavaltioon. Ulkosuhteiden osalta vastaava asema on ulkoasiainneuvostolla, joka tekee päätöksiä unionin ulkoisesta toiminnasta Eurooppa-neuvoston määrittelemien suuntaviivojen mukaisesti ja vastaa tällä saralla unionin toiminnan johdonmukaisuudesta. Tasapainoinen suhde ulkosuhdeneuvoston puheenjohtajana toimivaan unionin ulkoasiainministeriin on näin ollen myös ensiarvoisen tärkeä.

Eurooppa-neuvoston roolin muuttuminen on merkityksellinen seikka myös Suomen valtioelinten välisten suhteiden kannalta. Perustuslakivaliokunnan mukaan Eurooppa-neuvoston asema unionin virallisena toimielimenä ei voi olla merkityksetön seikka tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välillä noudatettavien käytäntöjen kannalta. Kysymys on viime kädessä siitä, että perustuslain 93 §:n 2 momentissa osoitetaan valtioneuvoston toimivaltaan unionissa tehtävien päätösten kansallinen valmistelu (PeVM 10/1998 vp, s. 26/II) ja että unionin perussopimusten - tulevaisuudessa perustuslaillisen sopimuksen - muutosten valmisteluun sovelletaan saman pykälän 1 momentin säännöksiä (HE 1/1998 vp, s. 146) (PeVL 7/2003 vp). Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ja suuri valiokunta ovat korostaneet myös tarvetta varmistaa eduskunnan perustuslainmukainen tiedonsaantioikeus ja osallistuminen, mikäli Eurooppa-neuvoston asema virallistetaan. Tämä koskee yksiselitteisesti myös unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, joka kuuluu selkeästi valtioneuvoston toimivaltaan. (UaVM 2/2003 vp, UaVM 2/2006 vp, SuVL 2/2003 vp, SuVL 2/2006 vp). Suomen perustuslain esitöissä on korostettu valtioneuvoston ja tasavallan presidentin yhteistyötä ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla toteamalla, että erityisesti unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvia asioita valmisteltaessa valtioneuvoston tulee toimia kiinteässä yhteistyössä presidentin kanssa. Kiinteä yhteistoiminta presidentin ja valtioneuvoston kesken sekä Suomen yleisen ulkopolitiikan että Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla on välttämätöntä ulkopolitiikan yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden turvaamiseksi (HE 1/1998 vp s. 146/I ja PeVM 10/1998 vp s. 26/I). Erityisen tärkeää on se, että valtioneuvosto huolehtii oikea-aikaisesta yhteydenpidosta eduskuntaan niissä tapauksissa, joissa Eurooppa-neuvosto tekee oikeudellisesti sitovia eurooppapäätöksiä.

Ministerineuvosto

Suomen keskeisimpänä tavoitteena oli neuvoston puheenjohtajuusjärjestelmän perustuminen jatkossakin jäsenmaiden tasapuoliseen vuorotteluun (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp). Tältä osin perustuslakisopimus vastaa hyvin Suomen tavoitteita, lukuun ottamatta ulkoasiainministerin toimimista ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana, mihin Suomi suhtautui varauksellisesti.

Valtioneuvoston tavoitteena oli myös, että järjestelmä kirjattaisiin itse sopimukseen, eikä jätettäisi Eurooppa-neuvoston päätettäväksi (VNS 2/2003 vp). Vaikka lopulta päädyttiin ratkaisuun, jossa ehdotus Eurooppa-neuvoston eurooppapäätökseksi kirjattiin julistukseen, itse ehdotuksen sisältö uudesta järjestelmästä vastaa melko hyvin Suomen tavoitteita. Konventissa ja HVK:n aikana oli esillä ehdotus, jonka mukaan neuvoston eri kokoonpanojen puheenjohtajuus jaetaan ryhmän jäsenten kesken ja neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajuus kestää vähintään vuoden. Eduskunnan suuri valiokunta edellytti lausunnossaan (SuVL 2/2003 vp), että HVK:ssa pyrittäisiin neuvoston toiminnan koordinoinnin turvaamiseksi ratkaisuun, joka mahdollistaisi myös vuotta lyhyemmät puheenjohtajuudet. Perustuslakisopimus vastaa tätä tavoitetta. Samalla on kuitenkin huomioitava, että järjestelmää voidaan jatkossa muuttaa määräenemmistöllä. Myös tällöin Suomelle keskeisin tasapuolisen vuorottelun periaate on turvattu.

Neuvoston istuntojen julkisuuden lisääminen vastaa hyvin Suomen tavoitteita (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp). Myös neuvoston kokoonpanoja koskeva ratkaisu vastaa Suomen tavoitteita. HVK poisti konventin esitykseen sisältyneen ehdotuksen lakiasäätävän neuvoston perustamisesta lainsäädäntötyön avoimuuden lisäämiseksi. Tämä vastaa Suomen kantaa, jonka mukaan avoimuuden edistäminen ei edellytä kyseisen neuvoston perustamista.

Määräenemmistön määritelmä Eurooppa-neuvostossa ja neuvostossa

Suomen ensisijaisena tavoitteena oli niin sanottu yksinkertainen kaksoisenemmistö, jossa määräenemmistöpäätökseen vaadittaisiin jäsenmaiden ja unionin kokonaisväestön enemmistö (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp, SuVL 2/2003 vp). Järjestelmä nähtiin jäsenmaiden tasapuolisuuden, tehokkuuden ja selkeyden kannalta parhaana ratkaisuna. Toissijaisena tavoitteena todettiin valtioneuvoston selonteossa (VNS 2/2003 vp) Nizzan ratkaisun säilyttäminen, mutta neuvotteluiden loppuvaiheessa pyrittiin erityisesti pitämään jäsenmaa- ja väestökriteerien välinen ero mahdollisimman pienenä. Suomi ei kannattanut konventin ehdotusta, jonka mukaan määräenemmistöön vaadittaisiin jäsenmaiden enemmistö ja vähintään kolme viidesosaa väestöstä.

Neuvotteluiden lopputulos ei vastaa Suomen ensisijaista tavoitetta. Suomen kannalta on kuitenkin merkittävää, ettei sen oma painoarvo neuvoston päätöksenteossa olennaisesti muutu. Lisäksi on huomattava, että lopullinen ratkaisu on pienempien maiden painoarvon kannalta konventin ehdotusta parempi. Tähän vaikuttaa erityisesti jäsenvaltiokriteerin korottaminen jäsenmaiden enemmistöstä 55 prosenttiin. Lisäksi 65 prosentin väestökriteerin käyttöön HVK:ssa lisätty vaatimus siitä, että päätöksen estämiseen vaaditaan vähintään neljä jäsenmaata, tasapainottaa järjestelmää jonkin verran pienempien maiden eduksi.

Tehokkuutta ja selkeyttä koskeneiden Suomen tavoitteiden osalta neuvottelutulosta voidaan pitää hyvänä ja uutta järjestelmää Nizzan sopimuksella hyväksyttyä ratkaisua parempana. Suomi kannatti kaksoisenemmistöjärjestelmää jo vuoden 2000 hallitustenvälisessä konferenssissa. Perustuslakisopimukseen sisältyvän uuden järjestelmän etuna on myös se, ettei äänimääristä tarvitse neuvotella tulevien laajentumisten vuoksi uudelleen (UaVM 2/2006 vp, SuVL 2/2005 vp).

Euroopan komissio

Komissiota koskevien uudistusten osalta Suomi painotti komission toimintakyvyn ja puolueettoman aseman varmistamista myös laajentuneessa unionissa. Yksinomaisen aloiteoikeuden säilyttämisen lisäksi tärkeänä nähtiin komission aseman vahvistaminen myös nykyisten II ja III pilarin osalta. Tämä nivoutuu keskeisellä tavalla Suomen yleistavoitteeseen toimielintenvälisen tasapainon varmistamisesta.

Komission kokoonpanon osalta Suomi ei pitänyt hyvänä konventin alkuperäistä ehdotusta, jossa komissio olisi jakautunut äänivaltaisiin ja äänivallattomiin komissaareihin. Suomen keskeisenä tavoitteena oli sellaisen järjestelyn luominen, joka turvaisi jäsenvaltioiden tasa-arvoisuuden ja komission kollegiaalisuuden sekä sen jäsenten tasavertaisuuden. Suomi katsoi, että komissiossa tulisi olla yksi äänivaltainen jäsen kustakin jäsenvaltiosta ja tehtävänjaon komission sisällä tulisi perustua tasapuoliseen vuorotteluun. Suomi katsoi myös, että kunkin jäsenvaltion tulisi esittää vain yksi ehdokas komission jäseneksi (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp).

Perustuslakisopimukseen sisältyvät määräykset komission asemasta ja tehtävistä vastaavat Suomen tavoitteita: ne vahvistavat komission yksinomaista aloiteoikeutta sekä sen asemaa talouspolitiikan koordinaation alalla.

Komission kokoonpanosta vaikeiden neuvottelujen jälkeen saavutettu ratkaisu vastaa kohtuullisen hyvin Suomen asettamia tavoitteita. Perustuslakisopimuksen mukainen ratkaisu, jossa komissiossa olisi jäsen kustakin jäsenvaltiosta vuoteen 2014 asti ja sen jälkeen siirryttäisiin tasapuoliseen vuorotteluun perustuvaan järjestelmään, turvaa sekä jäsenvaltioiden että komission jäsenten tasa-arvoisuuden. Komission sisälle ei synny muodollisia hierarkioita, eikä millään jäsenvaltiolla ole etuoikeutta omaan kansalaiseen komissiossa. Pienempään komissioon ja tasapuoliseen vuorotteluun perustuva malli sisältyi jo Nizzan sopimukseen, jonka määräysten mukaisesti kyseiseen malliin siirryttäisiin jo silloin kun unionin jäsenmäärä on 27. Perustuslakisopimuksen sisältämä pidempi aikaväli antaa uusista jäsenvaltioista tuleville komission jäsenille paremmat mahdollisuudet työhön ja käytäntöihin perehtymiseen. Myös eduskunta on pitänyt parempana vaihtoehtona pienempää komissiota, joka perustuu jäsenvaltioiden väliseen tasapuoliseen kiertoon, kuin konventin esitystä äänivaltaisista ja äänivallattomista komissaareista (SuVL 2/2003 vp, UaVM 2/2206 vp).

Unionin ulkoasiainministeri

Unionin ulkoasiainministeriä koskevat perustuslakisopimuksen määräykset vastaavat pääpiirteissään Suomen tavoitteita. Suomi korosti sekä konventissa että hallitustenvälisessä konferenssissa erityisesti sitä, että unionin ulkoasiainministerin tehtävän perustaminen ei saa horjuttaa komission asemaa ulkosuhteissa eikä vaikuttaa merkittävästi toimielinten väliseen tasapainoon. Suomen tavoitteiden mukaisesti unionin ulkoasiainministeri toimii komission varapuheenjohtajana ja on komission täysivaltainen jäsen. Unionin ulkoasiainministerinä toimivan henkilön kansallisuus otetaan Suomen tavoitteiden mukaisesti huomioon komission muiden jäsenten valinnassa noudatettavan tasaisen vuorottelun järjestelmän puitteissa.

Euroopan ulkosuhdehallinnon perustamisen tarkoituksena on parantaa unionin ulkoisen toiminnan yhdenmukaisuutta, mikä myös on Suomen tavoitteiden mukaista. Selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto katsoi, että ulkoasiainhallinnon perustaminen ei saa johtaa uusien, päällekkäisten rakenteiden luomiseen vaan sen tavoitteena tulee olla olemassa olevien resurssien tehokkaampi ja yhtenäisempi hyödyntäminen. Ulkosuhdehallintoa koskevat määräykset ovat tältä osin Suomen tavoitteiden mukaisia. Sekä valtioneuvosto että eduskunnan ulkoasiainvaliokunta katsoivat myös, ettei ulkoasiainhallinnon perustamisella tule olla vaikutusta toimielinten väliseen tehtävänjakoon (UaVM 4/2003 vp).

Osa Euroopan ulkosuhdehallinnon henkilöstöstä rekrytoidaan kansallisista ulkoasiainhallinnoista, millä on oma vaikutuksensa Suomenkin valtionhallintoon, erityisesti ulkoasiainhallinnon osalta. Ulkosuhdehallinnon luominen onkin huomioitava ennen kaikkea ulkoasiainministeriön henkilöstöpolitiikassa. Tulevaisuudessa Euroopan ulkosuhdehallinto voi tarjota uusia välineitä varsinkin unionin pienille jäsenvaltioille niiden hoitaessa ulkosuhteitaan, esimerkiksi poliittisen raportoinnin ja konsulipalveluiden hoitamisessa.

Euroopan unionin tuomioistuin

Euroopan unionin tuomioistuinta koskevat perustuslakisopimuksen määräykset vastaavat pääpiirteissään Suomen tavoitteita. Merkittävänä voidaan pitää tuomioistuimen toimivallan laajentamista Eurooppa-neuvoston säädösten (eurooppapäätösten) valvontaan, mitä sekä valtioneuvosto että eduskunnan suuri valiokunta, ulkoasiainvaliokunta ja perustuslakivaliokunta pitivät tärkeänä (VNS 2/2003 vp, SuVL 2/2003 vp, UaVM 7/2003 vp ja PeVL 7/2003 vp). Sama koskee tuomioistuimen toimivallan laajentamista oikeus- ja sisäasioiden sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, vaikka Suomi olisikin ollut valmis vahvistamaan tuomioistuimen asemaa edelleen sellaisten yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alan toimenpiteiden laillisuusvalvonnan osalta, jotka vaikuttavat luonnollisten ja oikeushenkilöiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Myös sekä valtioneuvoston selonteossa että suuren valiokunnan lausunnossa ja ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä kannatettu rikkomustuomioiden noudattamatta jättämistä koskevan seuraamusjärjestelmän tehostaminen sisältyy perustuslakisopimukseen. Perustuslakisopimuksessa toteutettua luonnollisen henkilön ja oikeushenkilön kanneoikeuden laajentamista kannatettiin suuren valiokunnan lausunnossa.

Tuomioistuimen eri osien nimiä muutettiin käsittelyn kuluessa informatiivisempaan ja johdonmukaisempaan suuntaan siten kuin valtioneuvoston selonteossa sekä suuren valiokunnan lausunnossa ja ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä edellytettiin. Neuvoa-antavan komitean perustamiseen tuomarien valintamenettelyn yhteyteen ja nopeutetun menettelyn käyttöönottoon eurooppapuitelain täytäntöönpanon laiminlyöntitapauksissa sen sijaan suhtauduttiin valtioneuvoston selonteossa ja ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä varauksellisesti.

Unionin muut toimielimet ja neuvoa-antavat elimet

Perustuslakisopimuksen muita toimielimiä ja neuvoa-antavia elimiä koskevien määräysten osalta Suomen keskeisin neuvottelutavoite kohdistui Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenten nimitystapaan. Suomen tavoitteena oli Euroopan keskuspankin perussäännön muuttaminen niin, että päätöstä sen johtokunnan nimittämisestä ei tehtäisi määräenemmistöllä, vaan joko yksinkertaisella enemmistöllä tai yksimielisesti. Tällä tavoin olisi varmistettu jäsenvaltioiden tasa-arvoisuus valintamenettelyssä. (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp).

Perustuslakisopimus ei tältä osin vastaa Suomen tavoitteita. Suomen esitys ei saanut hallitustenvälisessä konferenssissa kannatusta, ja siitä päätettiin neuvottelujen loppuvaiheessa tinkiä tasapainoisen kokonaisratkaisun varmistamiseksi. Keskeisenä vaikuttimena toimi saavutettu ratkaisu neuvoston ääntenpainotuksesta, jota tullaan soveltamaan myös keskuspankin johtokunnan nimittämiseen.

Tilintarkastustuomioistuimen osalta Suomi korosti, ettei sen asemaa unionin toimielinjärjestelmässä tule heikentää nykyisestä. Tältä osin perustuslakisopimus vastaa Suomen tavoitteita.

Päätöksentekomenettelyt

Suomi piti konventissa uudistettua päätöksentekojärjestelmää pääpiirteissään onnistuneena sen vuoksi, että jaottelu lainsäädäntömenettelyyn ja muihin menettelyihin parantaa unionin päätöksentekojärjestelmän selkeyttä ja hyväksyttävyyttä. Lisäksi Suomi kannatti tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen määrittämistä päätöksenteon pääsäännöksi (VNS 2/2003 vp). Näihin perusratkaisuihin ei tehty muutoksia hallitustenvälisessä konferenssissa. Yleisesti ottaen Suomi kannatti myös siirtymistä muista menettelyistä tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen eräitä yksittäisiä aloja lukuun ottamatta. Suomi olisi unionin toiminnan tehostamiseksi ollut valmis hyväksymään siirtymisen neuvoston määräenemmistöpäätöksentekoon useammillakin aloilla, kuin mihin lopulta päädyttiin (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003).

Siirtyminen uuteen kolmiportaiseen säädösten antamista koskevaan päätöksentekojärjestelmään saattaisi johtaa siihen, että varsinaisen lainsäädännön tason säädösten yksityiskohtaisuus ja mahdollisesti myös määrä vähentyisivät tulevaisuudessa, jos mahdollisuutta erityisesti säädösvallan siirtoon komissiolle ryhdyttäisiin käyttämään laajassa mittakaavassa. EU-asioiden kansallisen valmistelun kannalta tämä merkitsisi sitä, että Suomen kannanmuodostuksessa olisi muun ohella syytä kiinnittää huomiota myös eurooppalakeihin tai -puitelakeihin sisältyviin säädösvallan siirron ehtoihin.

Unionin säädökset

Unionin uudistettu säädösjärjestelmä vastaa kokonaisuutena arvioiden Suomen tavoitetta järjestelmän yksinkertaistamisesta ja selkeyttämisestä. Perustuslakisopimuksen määräykset vastaavat Suomen vakiintunutta kantaa säädöshierarkian luomisesta. Kuten suuri valiokunta on todennut, uudistuksen merkitys varmistuu kuitenkin vasta käytännön kokemusten perusteella (SuVL 1/2003 vp). Jatkossa tulisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, että kansalaisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin keskeisesti vaikuttavat säädökset hyväksyttäisiin unionissa lainsäätämisjärjestyksessä ja että niiden sisältö aina vastaisi toimivaltaluokittelua ja III osan oikeusperustamääräyksiä. Erityisesti aloilla, joilla unionilla olisi toimivaltaluokittelun mukaisesti toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia, sitovien säädösten erityisesti lakien ja puitelakien käyttäminen ei saisi johtaa siihen, että unionin toimivalta käytännössä korvaisi jäsenvaltioiden toimivallan tai johtaisi jäsenvaltioiden lakien tai asetusten yhdenmukaistamiseen.

3.2.4. Kansallisten parlamenttien asema

Erityisesti konventin työssä keskeisenä tavoitteena oli parantaa kansallisten parlamenttien mahdollisuuksia vaikuttaa unionin päätöksentekoon, kuten Laekenin julistuksessa oli esitetty. Kansallisten parlamenttien asemaa on kehitetty perustuslakisopimuksessa vahvistamalla niiden mahdollisuuksia vaikuttaa unionin päätöksentekoon sekä jäsenmaansa hallituksen kautta että eräillä suorilla vaikuttamistavoilla. Tärkeimpiä uudistuksia ovat kansallisten parlamenttien oikeus saada eräitä keskeisiä asiakirjoja ja lainsäädäntöaloitteita suoraan unionin toimielimiltä sekä mahdollisuus valvoa toissijaisuusperiaatteen toteutumista unionissa. Kansalliset parlamentit voivat myös osallistua vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen osalta eräisiin arviointijärjestelmiin sekä Euroopan poliisiviraston Europolin poliittiseen valvontaan ja usean EU:n jäsenvaltion alueelle ulottuvia tutkinta- ja syytetoimia koordinoivan Eurojustin toiminnan arviointiin. Lisäksi yksikin kansallinen parlamentti voi suoraan perustuslakisopimuksen nojalla eräissä tapauksissa estää Eurooppa-neuvoston sopimuksen yksinkertaistettua tarkistamista merkitsevän eurooppapäätöksen tekemisen. Myös kansallisten parlamenttien välisen yhteistyön muotoja vahvistetaan perustuslakisopimuksessa jossain määrin. Niin sanotun konventtimenetelmän virallistamisen yhteydessä vahvistetaan myös kansallisten parlamenttien edustajien osallistuminen sopimusmuutoksia tulevaisuudessa valmisteleviin valmistelukuntiin.

3.2.4.1. Kansallisten parlamenttien tiedonsaantioikeus ja toissijaisuusperiaatteen valvonta

Perustuslakisopimuksessa on kaksi toisiaan täydentävää pöytäkirjaa, joiden tarkoituksena on parantaa kansallisten parlamenttien asemaa unionissa. Pöytäkirjaa (n:o 1) kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa (ns. parlamenttipöytäkirja) ja pöytäkirjaa (n:o 2) toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta (ns. toissijaisuuspöytäkirja) vastaavat pöytäkirjat on liitetty jo unionin nykyisiin perussopimuksiin, mutta niiden sisältöä muutetaan perustuslakisopimuksella merkittävästi. Ensinnäkin pöytäkirjoissa unionin toimielimet velvoitetaan toimittamaan säädösehdotuksensa ja eräitä muita keskeisiä asiakirjoja suoraan kansallisille parlamenteille. Toiseksi jokainen kansallinen parlamentti saa oikeuden esittää perustellun lausunnon syistä, joiden perusteella se arvioi, että lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävä unionin säädös ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen.

Perustuslakisopimuksen mukaan komissio toimittaa suoraan kansallisille parlamenteille komission vihreät ja valkoiset kirjat sekä tiedonannot, komission vuotuisen lainsäädäntöohjelman, muut lainsäädännön suunnittelua tai poliittista strategiaa koskevat asiakirjat sekä vuotuisen selvityksen perustuslakisopimuksen I-11 artiklan soveltamisesta. Komissio toimittaa parlamenteille myös siltä lähtöisin olevat esitykset lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi eurooppasäädöksiksi sekä muutetut esityksensä samanaikaisesti kuin se lähettää ne Euroopan parlamentille ja neuvostolle. Euroopan parlamentti toimittaa siltä lähtöisin olevat esitykset lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi eurooppasäädöksiksi ja muutetut esityksensä suoraan kansallisille parlamenteille. Neuvosto puolestaan toimittaa jäsenvaltioiden ryhmältä, unionin tuomioistuimelta, Euroopan keskuspankilta tai Euroopan investointipankilta lähtöisin olevat esitykset lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi eurooppasäädöksiksi sekä niiden muutokset kansallisille parlamenteille. Myös Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselmat ja neuvoston kannat toimitetaan kansallisille parlamenteille heti niiden tultua hyväksytyiksi. Lisäksi kansallisille parlamenteille toimitetaan suoraan neuvoston istuntojen esityslistat ja käsittelyn tulokset, perustuslakisopimuksen IV-443 artiklan tarkoittamat ehdotukset sopimuksen muuttamiseksi, IV-444 artiklan tarkoittamat Eurooppa-neuvoston aloitteet eurooppapäätöksiksi sekä tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomukset. Näistä ainoastaan komission vihreät ja valkoiset kirjat sekä tiedonannot toimitetaan nykyisen parlamenttipöytäkirjan mukaisesti suoraan kansallisille parlamenteille. Näin kansallisille parlamenteille suoraan toimitettavien asiakirjojen määrä kasvaa perustuslakisopimuksen myötä moninkertaiseksi.

Toissijaisuusperiaatteen valvonta kohdistuu perustuslakisopimuksen mukaan edellä mainituista asiakirjoista ainoastaan esityksiin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi eurooppasäädöksiksi sekä kyseisten esitysten muutoksiin. Esityksiin tulee liittää selvitys, jonka perusteella toissijaisuusperiaatteen noudattamista voidaan arvioida. Kansalliset parlamentit voivat kuuden viikon kuluessa esityksen toimittamisesta esittää unionin toimielimille perusteltuja lausuntoja niistä syistä, joiden perusteella ne katsovat, että esitys ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen. Tällöin sovellettavassa menettelyssä jokaisella kansallisella parlamentilla on kaksi ääntä, jotka jakautuvat jäsenvaltion kansallisen parlamenttijärjestelmän perusteella. Kaksikamarisessa parlamenttijärjestelmässä kummallakin kamarilla on yksi ääni. Jos pääsäännön mukaan vähintään kolmasosa jäsenvaltioiden kansallisten parlamenttien ja kansallisten parlamenttien kamarien kokonaisäänimäärästä tukee näkemystä, jonka mukaan komission ehdotuksessa ei ole noudatettu toissijaisuusperiaatetta, ehdotuksen tekijän tulee tarkastella ehdotustaan uudelleen. Kun on kyse vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaa aluetta koskevasta perustuslakisopimuksen III-264 artiklan tarkoittamasta esityksestä, ehdotuksen uudelleen tarkastelun edellytyksenä on neljäsosaa äänistä. Euroopan parlamentin, neuvoston sekä esityksen tekijän velvollisuutena on ottaa huomioon kansallisten parlamenttien tai kansallisen parlamentin kamarin antamat perustellut lausunnot. Esityksen tekijä voi päättää joko pitää voimassa esityksensä, muuttaa sitä tai peruuttaa sen. Päätös on aina perusteltava. Kansallisilla parlamenteilla ei toisin sanoen ole ehdotonta oikeutta vaatia esityksen tekijää muuttamaan esitystään. Lisäksi on huomattava, että kansalliset parlamentit voivat esittää perusteltuja lausuntoja ainoastaan säädösesitysten toissijaisuusperiaatteen mukaisuudesta. Ne eivät siten voi esittää lausuntoja esimerkiksi esitysten suhteellisuusperiaatteen mukaisuudesta tai kuulumisesta unionin toimivaltaan.

Kansallisten parlamenttien harjoittama toissijaisuusperiaatteen ennakollinen valvonta olisi täysin uusi menettely unionin toiminnassa. Parlamentit saisivat sen myötä mahdollisuuden vaikuttaa suoraan unionitason päätöksentekoon. Nykyisin toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamista koskevassa pöytäkirjassa määrätään lähinnä vain periaatteista, joita unionin toimielinten tulee noudattaa toissijaisuusperiaatetta soveltaessaan. Samalla menettely lisäisi kansallisten parlamenttien EU-asioita koskevaa työmäärää, vaikka vasta käytäntö osoittaisi, kuinka paljon samanaikaisesti toteutettava päätöksenteko- ja säädösjärjestelmän uudistaminen vaikuttaisi kansallisille parlamenteille toimitettavien lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien säädösten määrään ja yksityiskohtaisuuteen. Kansallisten parlamenttien oikeus toimittaa toissijaisuusperiaatteen noudattamatta jättämistä koskevia lausuntoja unionin toimielimille seuraa suoraan perustuslakisopimuksesta, mutta jokainen jäsenvaltio voi sisäisesti päättää menettelyistä, joita se soveltaa toissijaisuusperiaatteen valvontaan.

Toissijaisuuspöytäkirjan mukaan ainoastaan kansallinen parlamentti tai kansallisen parlamentin kamari voi toimittaa unionin toimielimille lausuntoja, joissa se arvioi, ettei esitys ole toissijaisuusperiaatteen mukainen. Oikeus ei siten koske esimerkiksi alueellisia parlamentteja. Sen sijaan kansallisen parlamentin tai kansallisen parlamentin kamarin olisi tarvittaessa itse järjestettävä lainsäädäntövaltaa käyttävien alueellisten parlamenttien kuuleminen. Kuulemisen järjestämisen tarpeellisuuden arviointi ja mahdollisen kuulemisen muodot jäisivät jokaisessa jäsenvaltiossa päätettäväksi.

Ennakollisen ja luonteeltaan poliittisen valvonnan rinnalla säilyy perustuslakisopimuksen mukaan kuitenkin myös toissijaisuusperiaatteen jälkikäteinen, EU:n tuomioistuimen harjoittama oikeudellinen valvonta. Jäsenvaltioilla on mahdollisuus saattaa vireille kansallisen parlamenttinsa tai sen kamarin puolesta kanne, joka koskee toissijaisuusperiaatteen noudattamatta jättämistä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävän säädöksen käsittelyssä. Toissijaisuuspöytäkirjan 8 artiklan mukaan tuomioistuimella on toimivalta ratkaista nämä kanteet. Artiklan tarkoituksena on korostaa kansallisille parlamenteille perustuslakisopimuksessa annetun valvontatehtävän jatkumista vielä säädöksen antamisen jälkeenkin. Määräyksellä ei kuitenkaan perusteta jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteille tai kansallisten parlamenttien kamareille suoraa kanneoikeutta, vaan kanteen vireille panijana on näissäkin tapauksissa perustuslakisopimuksen III-365 artiklan mukaisesti aina jäsenvaltio. Viittaus kansalliseen oikeusjärjestykseen merkitsee sitä, että kanteen nostamista koskevat menettelyt voidaan kussakin jäsenvaltiossa sovittaa kyseisen jäsenvaltion kansallisen oikeusjärjestyksen mukaiseen valtioelinten suhteita koskevaan järjestelmään. Alueiden komitealle määräys sen sijaan perustaa suoran kanneoikeuden silloin, kun kyse on sellaisesta lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävästä säädöksestä, jonka hyväksyminen edellyttää sen kuulemista.

3.2.4.2. Muut perustuslakisopimuksessa kansallisille parlamenteille osoitetut uudet tehtävät ja parlamenttien väliset yhteistyömuodot

Perustuslakisopimuksen mukaan jäsenvaltioiden kansalliset parlamentit voivat osallistua vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen osalta arviointijärjestelmiin, jotka voivat koskea esimerkiksi unionin yhteisen politiikan toteuttamista jäsenvaltioissa. Lisäksi kansalliset parlamentit osallistuvat Europolin poliittiseen valvontaan sekä Eurojustin toiminnan arviointiin. Kansallisille parlamenteille annetaan perustuslakisopimuksen nojalla myös tietoja neuvoston yhteyteen perustettavan operatiivista yhteistyötä ja kansallisten viranomaisten toiminnan yhteensovittamista edistävän pysyvän komitean työstä. Kansallisten parlamenttien osallistumisoikeudet vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen valvonnassa ja arvioinnissa saisivat tarkemman sisältönsä perustuslakisopimuksen voimaantulon jälkeen annettavien eurooppalakien kautta. Mahdollisia osallistumisen muotoja voisivat olla esimerkiksi säännönmukaisten raporttien toimittaminen kansallisille parlamenteille ja niihin liittyvä parlamenttien lausunnonanto-oikeus sekä ajoittaisten parlamenttikokousten järjestäminen.

Perustuslakisopimuksella annetaan kansallisille parlamenteille erityisasema IV-444 artiklan tarkoittamassa sopimuksen yksinkertaistetussa tarkistusmenettelyssä. Jokainen kansallinen parlamentti saa käytännössä veto-oikeuden estää määräenemmistöpäätöksentekoon tai tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen siirtymistä jollakin alalla koskevan eurooppapäätöksen tekeminen. Yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä tarkastellaan erikseen luvussa 3.2.7.

Perustuslakisopimuksessa tunnustetaan valmistelukunnan eli konventin asema perussopimusmuutosten säännönmukaisena valmisteluelimenä. Kansallisten parlamenttien edustajien määrästä valmistelukunnassa ei ole erityistä määräystä.

Parlamenttipöytäkirjan mukaan Euroopan parlamentti ja kansalliset parlamentit sopivat yhdessä parlamenttien välisen tehokkaan ja säännöllisen yhteistyön järjestämisestä ja edistämisestä Euroopan unionissa. Unionin asioita käsittelevien parlamentaaristen elinten konferenssi (COSAC) voi saattaa aiheellisina pitämänsä näkemykset Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission tietoon. Konferenssi edistää muun muassa kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin välistä tietojen ja parhaiden toimintatapojen vaihtoa myös niiden erikoisvaliokuntien välillä. Konferenssi voi myös järjestää parlamenttien välisiä kokouksia tietyistä aiheista, etenkin keskustellakseen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä, yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka mukaan luettuna. Konferenssin näkemykset eivät sido kansallisia parlamentteja eivätkä määrää ennalta niiden kantaa. Pöytäkirjan määräykset tunnustavat nykyisessä perussopimuksessa olevan COSAC-konferenssin aseman ja luovat jossain määrin uudistetun viitekehyksen parlamenttien väliselle yhteistyölle.

3.2.4.3. Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Kansallisten parlamenttien aseman vahvistaminen unioniasioiden valmistelussa vastaa pääosin Suomen näkemyksiä. Suomi suhtautui myönteisesti toissijaisuusperiaatteen valvonnan tehostamiseen ja nimenomaan kansallisten parlamenttien rooliin valvonnan suorittajana. Luonteeltaan poliittista, säädösvalmistelun alkuvaiheeseen sijoittuvaa toissijaisuusperiaatteen noudattamisen ennakkovalvontaa Suomi piti hyvänä ratkaisuna. Suuri valiokunta korosti myös sitä, että toissijaisuusperiaatteen toteutumisen valvonnan on oltava mahdollista koko lainsäädäntöprosessin ajan (SuVL 2/2003 vp). Erityisen onnistuneena pidettiin nimenomaisesti esiin kirjattavaa lainsäädäntöesityksen tekijän velvollisuutta pyrkiä liittämään esitykseen toissijaisuusperiaatteen valvontaa varten yksityiskohtainen selvitys esityksen taloudellisista ja lainsäädäntövaikutuksista. Eduskunnan valiokunnat suhtautuivat kuitenkin pidättyvästi ehdotuksiin, joiden tarkoituksena on säännellä yksityiskohtaisesti kansallisten parlamenttien asemaa unionin tasoisin järjestelyin ja korostivat, etteivät unionin tason järjestelyt saa heikentää Suomessa perustuslain mukaisia valtioneuvoston velvollisuuksia ja eduskunnan oikeuksia (SuVL 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp).

Perustuslakisopimus vaikuttaa eduskunnan toimintaan lähinnä siten, että eräissä kysymyksissä eduskunta saa oikeuden osoittaa kannanottonsa valtioneuvoston lisäksi myös suoraan unionin toimielimille. Eduskunnan uutta, suoraan perustuslakisopimukseen perustuvaa toimivaltuutta toissijaisuusmuistutuksen tekemiseen voidaan pitää eduskunnan nykyisiin Suomen perustuslain 96 ja 97 §:n perustuviin valtuuksiin nähden täydentävänä. Uudet suorat toimivaltuudet ja muut kansallisten parlamenttien asemaa koskevat muutokset eivät vaikuta eduskunnan Suomen perustuslain mukaiseen oikeuteen saada tietoja valtioneuvostolta ja vaikuttaa Suomen kannanmuodostukseen unioniasioissa. Perustuslakivaliokunta katsoi, että perustuslain 96 ja 97 §:n nojalla jo nyt noudatettava menettely luo ilman erillisiä institutionaalisia järjestelyjäkin hyvän perustan eduskunnan osallistumiselle unionin asioiden arvioimiseen myös toissijaisuusperiaatteen valvonnan näkökulmasta (PeVL 7/2003 vp, SuVL 2/2006 vp, UaVM 2/2006 vp).

Kansallisten parlamenttien mahdollisuus ilmaista kantansa suoraan EU:n toimielimille (toissijaisuuspöytäkirjan mukainen lausunto ja IV-444 artiklan mukainen menettely) on kuitenkin jossain määrin ongelmallinen Suomen perustuslaissa määritellyn EU-asioiden käsittelyä koskevan järjestelmän kannalta, sillä se sisältää ainakin implisiittisesti oletuksen siitä, että jäsenvaltion hallituksen ja sen kansallisen parlamentin kannat voisivat joissain kysymyksissä erota. Tässä yhteydessä olisikin syytä kiinnittää erityistä huomiota siihen, että uudet menettelyt eivät valtionsisäisesti syrjäytä nykyisiä perustuslain 96 ja 97 §:ään perustuvia valtioneuvoston ja eduskunnan välisiä yhteistyömuotoja.

Perustuslakisopimuksen sisältämät uudistukset eduskunnan asemaan eivät edellytä Suomen perustuslain muuttamista, vaan niiden edellyttämät toimenpiteet voidaan toteuttaa nykyisen järjestelmän puitteissa ja sisällyttämällä eduskunnan työjärjestykseen perustuslakisopimuksen kansallisia parlamentteja koskevien määräysten edellyttämät menettelytapasäännökset. Myös perustuslakivaliokunta on katsonut, että eduskunnan uusi tehtävä ei perustuslakiuudistuksen tavoitteiden mukaisesti kansallisena kysymyksenä edellytä perustuslain tasoista sääntelyä, vaan uudesta tehtävästä mahdollisesti aiheutuvista säännöstarpeista voidaan perustuslain 39 ja 52 §:n mukaan huolehtia eduskunnan työjärjestyksessä (PeVL 7/2003 vp). Puhemiesneuvoston ehdotusta eduskunnan työjärjestyksen muuttamisesta perustuslakisopimuksen voimaan tulemisen johdosta on valmisteltu puhemiesneuvoston 21 päivänä marraskuuta 2003 asettamassa EU-menettelyjen tarkistustoimikunnassa. Toimikunnan mietintö valmistui 18 päivänä helmikuuta 2005 (Eduskunnan kanslian julkaisu 2/2005).

Perustuslakisopimuksen myötä eduskunnan suoraan unionin toimielimiltä parlamenttipöytäkirjan ja toissijaisuuspöytäkirjan nojalla saamien asiakirjojen määrä moninkertaistuisi nykyisestä. Eduskunta saisi todennäköisesti runsaasti myös sellaisia eduskunnan toimivaltaan kuulumattomia tai muuten vähämerkityksisiä asiakirjoja, joita se ei kaikissa tapauksissa saa Suomen perustuslain 96 tai 97 §:n nojalla valtioneuvoston kautta. Keskeistä on, ettei toimielinten velvollisuus toimittaa kansallisille parlamenteille asiakirjoja Suomessa heikennä perustuslain mukaisia valtioneuvoston velvollisuuksia ja eduskunnan oikeuksia. Eduskunta päättää itse siitä, miten se käytännössä järjestäisi suoraan toimielimiltä saatujen asiakirjojen käsittelyn.

Toissijaisuuspöytäkirjan mukainen toissijaisuusperiaatteen ennakkovalvonta on luonteeltaan erilaista kuin nykyiset EU-asioiden käsittelyä valtioneuvostossa ja eduskunnassa koskevat menettelyt. Suomalaisessa järjestelmässä olisi kuitenkin luontevaa, että eduskunta kuulee jatkossakin valtioneuvostoa myös toissijaisuusperiaatteen noudattamista koskevissa kysymyksissä Suomen perustuslain 96 ja 97 §:n mukaisissa menettelyissä. Eduskunnan olisi tästä huolimatta aiheellista määritellä sisäiset menettelynsä toissijaisuusvalvonnan järjestelmällisyyden varmistamiseksi ja unionin toimielimille toimitettavan perustellun lausunnon antamista varten. Näistä menettelyistä voitaisiin säätää eduskunnan työjärjestyksessä.

Jäsenvaltio voi toissijaisuuspöytäkirjan 8 artiklan mukaisesti panna EU:n tuomioistuimessa vireille kanteen toissijaisuusperiaatteen noudattamatta jättämisestä oikeusjärjestyksensä mukaisesti myös kansallisen parlamenttinsa puolesta. Käytännössä tällaiset kanteet olisivat ainakin Suomen tapauksessa todennäköisesti hyvin harvinaisia ja koskisivat lähinnä vain tilanteita, joissa unionin toimielin ei ole ottanut asianmukaisesti huomioon eduskunnan tekemää perusteltua lausuntoa ennakkovalvontavaiheessa. Toissijaisuuspöytäkirjan 8 artiklan viittaus kansallisen oikeusjärjestyksen mukaisuuteen merkitsee sitä, että jokainen jäsenvaltio voi sovittaa kanteen nostamista koskevat menettelyt oikeusjärjestyksensä mukaiseen valtioelinten suhteita koskevaan järjestelmään. Suomen valtiosäännön mukaisesti olisi luontevaa, että eduskunta voisi esittää valtioneuvostolle oman kantansa, minkä jälkeen kanteen nostamisesta päättäisi valtioneuvosto. Eduskunnan tahdon mahdollisen sivuuttamisen merkitys arvioitaisiin parlamentaariselle järjestelmämme keinoin (ks. PeVM 10/1998 vp s. 28, PeVM 10/1994 vp s. 3/I, HE 318/1994 vp s. 21). Eduskunnan sisäisestä menettelystä kanteen nostamista koskevan kannan muodostamisessa voitaisiin säätää eduskunnan työjärjestyksessä.

Perustuslakisopimuksen I-42 artiklan määräykset kansallisten parlamenttien osallistumisesta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta Europolin poliittiseen valvontaan ja Eurojustin toiminnan arviointiin saisivat sisältönsä vasta myöhemmin annettavien asiaa koskevien eurooppalakien kautta. Suomen eduskunnan toimivaltaan määräyksellä ei olisi merkittävää vaikutusta, koska valtioneuvoston parlamentaarinen vastuunalaisuus on tähänkin asti koskenut myös oikeus- ja sisäasioita. Eduskunnan ensisijaisena vaikuttamisen keinona säilyisi jatkossakin Suomen perustuslain mukainen osallistuminen EU:n säädösehdotusten kansalliseen valmisteluun. Asiaa tulisi arvioida erikseen myös eduskunnan kannalta edellä mainittujen eurooppalakien antamisen yhteydessä.

Valmistelukunnan eli konventin virallistaminen sopimusmuutosten valmisteluelimenä merkitsisi sitä, että myös eduskunnan edustajat osallistuisivat tulevaisuudessakin sopimusmuutosten valmisteluun valmistelukunnan jäseninä. Vaikka osallistuminen tapahtuisi samalla tavalla kuin jo kokoontuneiden valmistelukuntien yhteydessä, edellyttää valmistelukunnan valmistelutehtävän kirjaaminen perustuslakisopimukseen eduskunnan konventtiin nimeämien edustajien muodollisen aseman tarkistamista. Eduskunnan nimeämien edustajien valinnasta ja muodollisesta asemasta voitaisiin säätää eduskunnan työjärjestyksessä ja sen nojalla annettavissa yleisohjeissa.

Oikeusministeriön asettama työryhmä on katsonut, että Ahvenanmaan maakuntapäiviä on pidettävä toissijaisuuspöytäkirjan mukaisena lainsäädäntövaltaa käyttävänä alueellisena parlamenttina (EU:n perustuslakisopimus ja Ahvenanmaan maakunta, työryhmämietintö 2005:9, 31.5.2005). Maakuntapäivät eivät kuitenkaan muodosta pöytäkirjan tarkoittamaa kaksikamarisen parlamenttijärjestelmän yhtä kamaria, jolla olisi käytettävissään yksi pöytäkirjan tarkoittama ääni. Työryhmän ehdotuksen mukaan Ahvenanmaan itsehallintolain 59 a §:ään lisättäisiin uusi 4 momentti, jossa maakuntapäiville varattaisiin sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tilaisuus ilmoittaa eduskunnalle käsityksensä siitä, onko ehdotus eurooppapäätökseksi toissijaisuusperiaatteen mukainen.

3.2.5. Unionin politiikat ja toiminta

3.2.5.1. Yleistä

Unionin politiikkoja ja toimintaa koskevassa perustuslakisopimuksen III osassa unionin politiikka-aloja koskevan pääjaottelun muodostavat yhtäältä sisäiset politiikat ja toimet (III osasto) sekä toisaalta unionin ulkoinen toiminta (V osasto). Vastaavaa jaottelua noudatetaan myös seuraavassa unionin politiikkoja ja toimintaa koskevassa käsittelyssä. Unionin sisäiset politiikat ja ulkoinen toiminta eivät kuitenkaan muodosta toisiinsa nähden erillisiä kokonaisuuksia, vaan niillä on myös sopimusjärjestelmän tasolla monia yhtymäkohtia. Esimerkkinä voidaan mainita perustuslakisopimuksen III osan I osaston yleisesti sovellettavat määräykset, jotka soveltuvat sekä sisäisten politiikkojen ja toimien että unionin ulkoisen toiminnan alalla. Yleiset määräykset koskevat muun ohella niin sanottuja horisontaalisesti sovellettavia periaatteita. Koska viimeksi mainituissa on kysymys ennen kaikkea unionin toimivallan käyttöä määrittävistä periaatteista, on niitä käsitelty erikseen edellä luvussa 3.2.1.4.4.

Sisäiset politiikat jaotellaan seuraavassa uusiin oikeusperustoihin ja politiikka-aloihin (3.2.5.2.1), vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeseen (3.2.5.2.2) sekä muita aloja koskeviin politiikkoihin (3.2.5.2.3). Koska perustuslakisopimukseen sisältyy viimeksi mainittujen osalta olennaisesti vähemmän muutoksia nykytilaan verrattuna, ei kyseisiä aloja ole tarkoituksenmukaista käsitellä yhtä yksityiskohtaisesti.

3.2.5.2. Sisäiset politiikat ja toimet

3.2.5.2.1. Uudet oikeusperustat ja politiikka-alat

Yleistä taloudellista etua koskevat palvelut

Perustuslakisopimuksen mukaan niin sanotuilla yleistä taloudellista etua koskevilla palveluilla on erityisasema unionin toiminnassa. Vaikka sopimus ei sisälläkään kyseisten palvelujen määritelmää, kysymys on lähtökohtaisesti sellaisista yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin tuotetuista palveluista, joiden tuottamista ja toimittamista koskevassa sääntelyssä esimerkiksi alueellisten tai sosiaalisten näkökohtien huomioon ottaminen on perusteltua. Perustuslakisopimuksen III-122 artiklan mukaan unionin ja jäsenvaltioiden tulee kunkin toimivaltansa mukaisesti huolehtia siitä, että tällaiset palvelut toimivat niille asetetun tehtävän täyttämisen kannalta asianmukaisten periaatteiden sekä erityisesti riittävien taloudellisten ja rahoituksellisten edellytysten pohjalta. Kysymys on horisontaalisesta, perustuslakisopimuksen koko soveltamisalalla noudatettavasta periaatteesta. Lisäksi yleistä taloudellista etua koskevia palveluja koskevat eräät muut perustuslakisopimuksen määräykset, joiden soveltamista III-122 artiklan yleismääräyksellä ei rajoiteta.

Yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen aseman huomioon ottamista koskeva velvoite vastaa nykyistä SEY 16 artiklaa. Tärkeimpänä muutoksena nykytilaan verrattuna perustuslakisopimuksen III-122 artikla sisältää kuitenkin nimenomaisen oikeusperustan, jonka nojalla unioni voi määritellä eurooppalailla yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen toimintaa sääntelevät periaatteet sekä niitä koskevat taloudelliset ja rahoitukselliset edellytykset. Määräys perustaa toisin sanoen unionille toimivallan antaa luonteeltaan horisontaalista sääntelyä yleistä taloudellista etua koskevista palveluista, mukaan lukien kyseisten palvelujen rahoitusta koskevat ehdot. Sääntelyn ei edellytetä kytkeytyvän perustuslakisopimuksen muiden määräysten nojalla toteutettaviin toimenpiteisiin, ja oikeusperustaa voidaankin näin ollen käyttää myös aloilla, joita unionin sisämarkkina- tai muu lainsäädäntö ei koske. Toisaalta uudella oikeusperustalla ei rajoiteta mahdollisuuksia toteuttaa yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin liittyviä toimenpiteitä perustuslakisopimuksen erityismääräysten nojalla. Toimivallan luonteen osalta kysymys on unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan kuuluvasta asiasta. Päätöksentekomenettelynä on tavanomainen lainsäätämisjärjestys.

Hallitustenvälisessä konferenssissa perustuslakisopimuksen III-122 artiklaa täydennettiin kahdella määräyksen soveltamisalaa kaventavalla kirjauksella. Ensimmäisen mukaan velvollisuus ottaa huomioon yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen asema ei rajoita perustuslain I-5 artiklaan sisältyvien, unionin ja jäsenvaltioiden välisiä suhteita koskevien periaatteiden soveltamista. Toisen mukaan kyseisiä palveluja koskevien periaatteiden ja edellytysten määrittelyllä ei rajoiteta jäsenvaltioiden toimivaltaa tarjota, tilata ja rahoittaa tällaisia palveluja perustuslakisopimuksen muiden määräysten mukaisesti. Muutosten taustalla oli useiden jäsenvaltioiden kielteinen tai varauksellinen suhtautuminen yleistä taloudellista etua koskevia palveluja koskevaan uuteen oikeusperustamääräykseen. Vaikka muutokset nähtiin poliittisesti tärkeiksi, niiden oikeudellista merkitystä on vaikea ennakolta arvioida.

Teollis- ja tekijänoikeudet

Perustuslakisopimuksen sisämarkkinoita koskevaan lukuun sisältyy uusi oikeusperusta (III-176 artikla), jonka tarkoituksena on mahdollistaa teollis- ja tekijänoikeuksien eurooppalaisen suojan luominen. Määräyksen nojalla voidaan toteuttaa kyseisen päämäärän saavuttamiseksi toimenpiteitä teollis- ja tekijänoikeuksien yhdenmukaisen suojan varmistamiseksi unionissa sekä keskitettyjen luvananto-, koordinointi- ja valvontajärjestelmien muodostamiseksi unionin tasolla. Kysymys on unionin ja jäsenvaltioiden jaetusta toimivallasta. Päätöksentekomenettelynä on tavanomainen lainsäätämisjärjestys. Eurooppalaista suojaa koskevista kielijärjestelyistä säädettäisiin kuitenkin neuvoston eurooppalailla, jonka hyväksymisestä neuvosto päättäisi yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan.

Nykyisten perussopimusten mukaan muiden kuin jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämistä tarkoittavien toimenpiteiden toteuttaminen SEY 94 ja 95 artiklan nojalla ei ole mahdollista, vaikka kysymys olisikin sisämarkkinoita koskevista toimenpiteistä. Nimenomaisen oikeusperustan puuttuessa myös teollis- ja tekijänoikeuksia koskevat, jäsenvaltioiden kansallisia järjestelmiä täydentävät lainsäädäntötoimet on jouduttu toteuttamaan SEY 308 artiklan nojalla. Uusi oikeusperusta vähentäisi tarvetta käyttää viimeksi mainittua määräystä teollis- ja tekijänoikeuksien eurooppalaista suojaa koskevien lainsäädäntötoimien oikeusperustana.

Avaruusala

Perustuslakisopimuksessa tutkimusta ja teknologian kehittämistä koskevien määräysten yhteyteen on sisällytetty määräykset eurooppalaisesta avaruuspolitiikasta ja sen kehittämiseksi tarvittavista toimenpiteistä (III-254 artikla). Unionin avaruuspolitiikan päämääränä on edistää tieteellistä ja teknistä kehitystä sekä teollisuuden kilpailukykyä unionissa. Toimivaltaluokittelussa avaruusala kuuluu unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan. Jaettua toimivaltaa koskevasta pääperiaatteesta poiketen unionin toimivallan käyttäminen ei kuitenkaan estä jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa. Päätöksentekomenettelynä on tavanomainen lainsäätämisjärjestys.

Koska unionin nykyiset perussopimukset eivät sisällä avaruusalaa koskevia nimenomaisia sopimusmääräyksiä, toimenpiteitä on toteutettu yhtäältä EY-sopimuksen tutkimusta ja teknologian kehittämistä koskevien määräysten pohjalta sekä toisaalta SEY 308 artiklan nojalla. Nimenomaisen oikeusperustan sisällyttämisellä perussopimukseen voidaan katsoa olevan paitsi unionin toimintaedellytyksiä parantava myös sopimusta selkeyttävä vaikutus.

Energia

Perustuslakisopimuksen III-256 artikla sisältää määräykset unionin energiapolitiikasta. Määräyksen nojalla toteutettavilla toimenpiteillä pyritään varmistamaan energiamarkkinoiden toimivuus ja energian toimitusvarmuus unionissa. Niin ikään pyrkimyksenä on edistää energiatehokkuutta ja energiansäästöä sekä uusiin ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvien energiamuotojen kehittämistä. Toimivaltaluokittelussa energia kuuluu unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan.

Energiahuollon järjestäminen ja siihen liittyvät kysymykset on perinteisesti mielletty valtion keskeisiin tehtäviin kuuluviksi. Perustuslakisopimusta valmisteltaessa nimenomainen energiaa koskeva oikeusperusta herättikin sopimukseen sisällytetyistä uusista oikeusperustoista selvästi eniten keskustelua ja eräissä jäsenvaltiossa suoranaista vastustusta. Pitkälti tästä syystä III-256 artiklan unionille perustama toimivalta on määritelty sangen tarkkarajaisesti. Määräyksen nojalla toteutettavilla toimenpiteillä tulee olla liityntä sisämarkkinoiden toteuttamiseen ja toimintaan, ja niiden tulee ottaa huomioon ympäristön säilyttämistä ja sen tilan parantamista koskevat vaatimukset. Toimenpiteillä ei voida vaikuttaa jäsenvaltion oikeuteen määritellä energiavarojensa hyödyntämisen ehdot, niiden eri energialähteiden välillä tekemiin valintoihin tai energiahuollon yleiseen rakenteeseen. Niin ikään HVK:ssa tehdyn muutoksen seurauksena etupäässä verotuksellisista toimenpiteistä säädettäisiin tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen asemesta neuvoston eurooppalailla, jota koskevan ratkaisunsa neuvosto tekee yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan. HVK:ssa III-256 artiklaan lisätyn rajoituksen mukaan määräyksellä unionille annettava toimivalta ei kuitenkaan rajoita perustuslakisopimuksen muiden määräysten soveltamista. Siten esimerkiksi energiavarojen hyödyntämisen ehtoja, energialähteiden valintaa tai energiahuollon yleisiä rakenteita koskevien toimenpiteiden rajaaminen III-256 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle ei vaikuta unionin toimivaltaan säännellä näitä kysymyksiä muiden oikeusperustamääräysten, kuten esimerkiksi ympäristöä koskevan III-234 artiklan 2 kohdan nojalla.

Nykyisen EY-sopimuksen 3 artiklan 1 kohdan u alakohdan mukaan yhteisön toimintaan sisältyy muun ohella toimenpiteet energian alalla. Unionin nykyiset perussopimukset eivät kuitenkaan sisällä nimenomaista oikeusperustaa kyseisten toimenpiteiden toteuttamiseksi, vaan yhteisön tähänastiset toimet energian alalla ovat perustuneet etenkin EY-sopimuksen sisämarkkinoita (95 artikla), Euroopan laajuisia verkkoja (154 artikla) ja ympäristöä (175 artikla) koskeviin määräyksiin sekä 308 artiklaan.

Matkailu

Perustuslakisopimuksen III-281 artikla perustaa unionille toimivallan toteuttaa jäsenvaltioiden toimintaa täydentäviä toimenpiteitä matkailun alalla. Toiminnan tavoitteena on erityisesti edistää alalla toimivien unionissa sijaitsevien yritysten kilpailukykyä kannustamalla niiden kehittämiselle suotuisan ympäristön luomista ja tukemalla jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä. Toimivallan luonteen puolesta matkailu kuuluu aloihin, joilla unioni voi toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Päätöksentekomenettelynä on tavanomainen lainsäätämisjärjestys.

Nykyisin matkailun alan toimet mainitaan energian tavoin EY-sopimuksen 3 artiklan 1 kohdan u alakohdassa, mutta sopimus ei sisällä muita nimenomaisia matkailua koskevia määräyksiä. Nimenomaisen oikeusperustan puuttuessa asiaa koskevia yksittäisiä toimenpiteitä on toteutettu sopimuksen muiden määräysten, esimerkiksi SEY 308 artiklan nojalla. Konventin ehdotus ei sisältänyt matkailua koskevia määräyksiä, vaan nämä lisättiin perustuslakisopimukseen vasta HVK:ssa.

Urheilu

Perustuslakisopimuksen yleissivistävää koulutusta, nuorisoa ja urheilua koskevaan III-282 artiklaan sisältyy nimenomainen urheiluun liittyvät toimet mahdollistava oikeusperusta. Urheilun alalla unionin toiminnan tavoitteena on edistää urheilukilpailujen rehellisyyttä ja avoimuutta ja urheilusta vastaavien järjestöjen välistä yhteistyötä sekä suojella urheilijoiden, erityisesti nuorten urheilijoiden, fyysistä ja henkistä koskemattomuutta. Toiminnassa tulee ottaa huomioon urheilun erityispiirteet, vapaaehtoisuuteen perustuvat rakenteet sekä yhteiskunnallinen ja kasvatuksellinen tehtävä. Toimivaltaluokittelussa urheilu kuuluu aloihin, joilla voidaan toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Eurooppalait ja -puitelait annetaan tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Koska unionin nykyiset perussopimukset eivät sisällä urheilua koskevaa nimenomaista oikeusperustaa, liikuntaa koskevat toimenpiteet on toteutettu EY-sopimuksen muita politiikka-aloja koskevien määräysten nojalla. Tähän on useissa tapauksissa liittynyt tulkinnanvaraisuuksia, ja kaavailtu oikeusperusta on eräissä tapauksissa osoittautunut riittämättömäksi. Nimenomaisella oikeusperustamääräyksellä voitaisiin myötävaikuttaa kansalaistoimintaan perustuvan urheilun kehittymiseen ja edistää sen kasvatuksellista ja yhteiskunnallista merkitystä sekä urheilun eurooppalaisia erityispiirteitä. Oikeusperusta antaisi pohjan myös urheilua koskevien toimintaohjelmien rahoitukselle.

Pelastuspalvelu

Perustuslakisopimus sisältää nimenomaiset määräykset pelastuspalvelusta (III-284 artikla). Määräysten tarkoituksena on kannustaa jäsenvaltioita keskinäiseen yhteistyöhön luonnonmullistusten tai ihmisen aiheuttamien suuronnettomuuksien estämistä ja niiltä suojautumista koskevien järjestelmien tehostamiseksi. Unionin toteuttamat toimet voivat koskea jäsenvaltioiden (kansallisen, alueellisen ja paikallisen tason), unionin sekä kansainvälisen tason toimintaa. Toimivaltaluokittelussa pelastuspalvelu kuuluu aloihin, joilla voidaan toteuttaa tuki-, yhteensovitus- tai täydennystoimia. Päätöksentekomenettelynä on tavanomainen lainsäätämisjärjestys.

Unionin nykyisiin perussopimuksiin ei sisälly nimenomaista pelastuspalvelua koskevaa oikeusperustaa, vaan kyseisen alan toimenpiteet mainitaan yksinomaan EY-sopimuksen 3 artiklan 1 kohdan u alakohdassa. Pelastuspalvelualaa koskevan sääntelyn toteuttamista ja koordinointia onkin vaikeuttanut se, että sovellettaviksi ovat tulleet useaa eri politiikka-alaa koskevat perussopimuksen määräykset. Nimenomaisilla pelastuspalvelua koskevilla määräyksillä voidaankin katsoa olevan paitsi unionin toimintaedellytyksiä parantava myös kyseisen alan toimintaa selkeyttävä vaikutus.

Pelastuspalveluyhteistyöhön vaikuttaa myös perustamissopimuksen I-43 artikla eli yhteisvastuulauseke, joka koskee terrorismia sekä luonnon ja ihmisten aiheuttamia onnettomuuksia. Yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanosääntöjä on tarkennettu III-329 artiklassa. Näiden lisäksi yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat säännöt vaikuttavat pelastuspalveluyhteistyöhön unionin ulkopuolelle kohdistuvissa toimissa.

Hallinnollinen yhteistyö

Perustuslakisopimuksen III-285 artikla sisältää määräykset hallinnollisesta yhteistyöstä. Kysymys on unionin toimista, joiden tarkoituksena on tukea jäsenvaltioiden pyrkimyksiä parantaa hallinnollista valmiuttaan unionin oikeuden täytäntöönpanemiseksi. III-285 artikla on toissijainen perustuslakisopimuksen muihin hallinnollista yhteistyötä koskeviin määräyksiin nähden, eikä sillä rajoiteta komission oikeuksia ja velvollisuuksia unionioikeuden täytäntöönpanon valvojana. Toimivaltaluokittelussa hallinnollinen yhteistyö kuuluu aloihin, joilla voidaan toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Päätöksentekomenettelynä on tavanomainen lainsäätämisjärjestys.

Jo nykyisin unionilla on käytössä luonteeltaan ei-sitovia ohjelmia, joiden tarkoituksena on edistää jäsenvaltioiden hallintojen välistä yhteistyötä unionilainsäädännön toimeenpanossa. Hallinnollista yhteistyötä koskevan määräyksen tarkoituksena on luoda asianmukainen oikeudellinen perusta tämänkaltaisille toimille, joita nykyisin voidaan toteuttaa vain yhteisen ohjelman kautta.

Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Useat jäsenvaltiot, Suomi mukaan lukien, suhtautuivat varauksellisesti yleistä taloudellista etua koskevia palveluja koskevaan uuteen oikeusperustaan. Valtioneuvoston kannan mukaan (VNS 2/2003 vp), johon eduskunnan ulkoasiainvaliokunta yhtyi (UaVM 4/2003 vp), julkisten palveluvelvoitteiden asema unionin sisämarkkinalainsäädäntöä kehitettäessä olisi ollut mahdollista turvata perussopimuksiin nykyisin sisältyvien määräysten puitteissa. Perustuslakisopimuksen III-122 artiklan nojalla toteutettavien toimenpiteiden sisältöä on vaikea arvioida ennakolta jo pelkästään määräyksen kattamien palvelujen määritelmää koskevien näkemyserojen vuoksi. Sopimuksen III-122 artiklaan HVK:ssa tehdyt muutokset eivät täysin tyydyttävällä tavalla poista määräyksen soveltamisalaan liittyvää tulkinnanvaraisuutta (TaVL 11/2006 vp).

Teollis- ja tekijänoikeuksien eurooppalaisen suojan luomista koskeva uusi oikeusperusta palvelee Suomen tavoitetta, jonka mukaan perustuslakisopimuksen I-18 artiklan joustolausekkeen käytön tulisi rajoittua vain poikkeuksellisiin tilanteisiin (VNS 2/2003 vp ja UaVM 4/2003 vp). Määräys myös yksinkertaistaa ja selkeyttää perussopimuksia (TaVL 11/2006 vp).

Vaikka Suomen tavoitteena oli energian toimitusvarmuutta koskevien kysymysten sulkeminen unionin toimivallan ulkopuolelle (VNS 2/2003 vp ja UaVM 4/2003 vp), on perustuslakisopimuksen energiaa koskeva määräys sanamuodoltaan tarkkarajaisena Suomen hyväksyttävissä osana perussopimusten yksinkertaistamista ja selkeyttämistä. Talousvaliokunta on lisäksi todennut energian toimitusvarmuuteen liittyvien kysymysten osalta, että olosuhteet ovat merkittävästi muuttuneet asian aiempaan käsittelyvaiheeseen verrattuna. Määräyksellä ei luoda oikeusperustaa, jonka nojalla Suomi voitaisiin velvoittaa luopumaan ulkomaisen ydinjätteen käsittelyn, varastoinnin ja sen pysyväksi tarkoitetun sijoittamisen Suomessa kieltävästä lainsäädännöstä.(TaVL 11/2006 vp)

Pelastuspalvelua koskeva nimenomainen oikeusperusta sisällytettiin konventin ehdotukseen Suomen edustajien aloitteesta (VNS 2/2003 vp). Valtioneuvosto kannatti myös hallinnollista yhteistyötä koskevaa nimenomaista oikeusperustaa ja oli valmis hyväksymään avaruusalaa ja urheilua koskevat uudet oikeusperustat (VNS 2/2003 vp). Eduskunnan ulkoasianvaliokunta yhtyi näiltä osin valtioneuvoston kantaan (UaVM 4/2003 vp).

3.2.5.2.2. Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevat tavoitteet ja keskeiset periaatteet

Perustuslakisopimuksen mukaan Euroopan unioni tarjoaa kansalaisilleen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen, jolla ei ole sisärajoja. Tämä on unionin keskeinen tavoite, joka mainitaan sopimuksen I-3 artiklassa yhdessä sisämarkkinoiden toteuttamista koskevan tavoitteen kanssa. Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevat määräykset sisältyvät sopimuksen I-42 artiklaan ja III osan III osaston IV lukuun.

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue merkitsee ensinnäkin henkilöiden vapaan liikkuvuuden takaamista ilman sisärajatarkastuksia ja yhteisen turvapaikka- ja maahanmuuttoasioita sekä ulkorajavalvontaa koskevan politiikan kehittämistä. Toiseksi alueen politiikoilla, erityisesti yksityisoikeudellisella yhteistyöllä, helpotetaan oikeussuojan saatavuutta rajat ylittävissä tilanteissa. Kolmanneksi unioni pyrkii vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen alaan kuuluvalla poliisiyhteistyöllä ja rikosoikeudellisella yhteistyöllä varmistamaan kansalaisilleen korkean turvallisuustason.

Keskeistä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevaa uudistusta perustuslakisopimuksessa merkitsee nykyisen EU-sopimuksen mukaisen pilarirakenteen purkaminen. Nykyisin viisumi-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka, muu henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvä politiikka sekä oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa kuuluvat yhteisösopimuksen (unionin I pilarin) alaisuuteen. Poliisiyhteistyö ja rikosoikeudellinen yhteistyö taas muodostavat EU-sopimuksen III pilarin, jonka alalla sovellettavat periaatteet, menettelyt ja oikeudelliset välineet eroavat monin kohdin yhteisösopimuksen alalla noudatettavista. Perustuslakisopimuksessa kaikki vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeseen liittyvät määräykset sijoitetaan yhdeksi kokonaisuudeksi. Samalla poliisiyhteistyö ja rikosoikeudellisen yhteistyö siirretään osaksi perustuslakisopimuksen yleistä oikeudellista viitekehystä, kun yhteisöoikeuden keskeisiä tekijöitä (kuten komission aloiteoikeus, määräenemmistöpäätöksenteko neuvostossa, Euroopan parlamentin asema, EU-tuomioistuimen toimivalta) aletaan soveltaa pääsääntöisesti myös poliisiyhteistyöhön ja rikosoikeudelliseen yhteistyöhön. Muutosta voidaan kuvata kyseisten alojen yhteisöllistämisenä. Samalla kuitenkin myös jäsenvaltioiden sisäinen täysivaltaisuus poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alalla on haluttu turvata jäljempänä selostettavin keinoin.

Perustuslakisopimuksen mukaan koko vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeseen, mukaan lukien poliisiyhteistyö ja rikosoikeudellinen yhteistyö, soveltuvat sopimuksen I osan yleiset määräykset unionin tavoitteista, toimivallasta ja sen käytöstä, joskin sopimuksen I-42 artiklaan sisältyy eräitä kyseistä alaa koskevia erityismääräyksiä.

Suurin muutos perustuslakisopimuksessa nykytilaan verrattuna koskee poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä, joka vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen muiden osa-alueiden tavoin kuuluu unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan. Poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevat perustuslakisopimuksessa unionin oikeuden yleiset periaatteet sekä unionin toimivaltaa ja sen käyttöä koskevat periaatteet, kuten toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaate. Niin ikään sopimuksen I-18 artiklan joustolauseke sekä tiiviimpää yhteistyötä koskevat erityissäännöt soveltuvat kyseisellä alalla. Poliisiyhteistyössä ja rikosoikeudellisessa yhteistyössä nykyisin käytettyjen erityisten oikeudellisten välineiden yhteisten kantojen, puitepäätösten, päätösten ja yleissopimusten - tilalla ovat unionin kaikille politiikoille yhteiset säädöstyypit.

Yleisemminkin koko vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen alalle ulotetaan perustuslakisopimuksessa unionin toimintaa koskevat yleiset määräykset liittyen mm. tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen asemaan pääsääntöisenä päätöksentekomenettelynä, komission aloiteoikeuteen ja sen tehtävään sopimuksen noudattamisen valvojana sekä ns. komitologian käyttöön unionioikeuden täytäntöönpanossa. Niin ikään Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa koskevia yleisiä periaatteita sovelletaan eräin poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevin poikkeuksin koko vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella, mitä voidaan pitää erityisesti perusoikeus- ja muun oikeusturvan kannalta merkittävänä uudistuksena. EY-sopimukseen sisältyvien oikeus- ja sisäasioiden osalta kaikki nykyiset erityiset tuomioistuimen toimivaltaa koskevat määräykset poistuvat, ja yleinen järjestelmä tulee niiden osalta sovellettavaksi kaikilta osin. Myös EU-sopimuksen poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevat erityiset menettelyt poistuvat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Unionin tuomioistuimen toimivallan ulkopuolelle jää edelleen poliisiviranomaisten ja muiden lain noudattamista valvovien viranomaisten toteuttamien toimien oikeellisuuden ja suhteellisuuden arviointi sekä jäsenvaltion velvollisuuksien täyttämisen arviointi yleisen järjestyksen ylläpitämisen ja sisäisen turvallisuuden suojaamisen osalta.

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevissa perustuslakisopimuksen määräyksissä on etenkin poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön osalta pyritty ottamaan huomioon kyseisen politiikka-alan erityispiirteet, jotka liittyvät jäsenvaltioissa viranomaisten julkisen vallan käyttöön sekä yleisemminkin valtion (sisäiseen) täysivaltaisuuteen. Ensinnäkin Eurooppa-neuvoston roolia unionin toiminnan suunnannäyttäjänä korostetaan: Eurooppa-neuvosto määrittelee lainsäädännön ja operatiivisen toiminnan suunnittelun strategiset suuntaviivat. Toiseksi jäsenvaltiot osallistuvat vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevien politiikkojen täytäntöönpanon arviointimenettelyyn. Poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alalla kansalliset parlamentit osallistuvat suoraan Europolin ja Eurojustin toiminnan valvontaan sekä valvovat normaalia laajemmin toimivaltuuksin toissijaisuusperiaatteen toteutumista. Lisäksi poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alueella yhtä neljäsosaa jäsenvaltioista edustavalla jäsenvaltioiden ryhmällä on komission ohella aloiteoikeus.

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen erityispiirteet on otettu huomioon perustuslakisopimuksessa myös unionin toimivaltaa ja sen käyttöä koskevilla erityisillä rajauksilla. Peruslähtökohtana on, että unionin toiminnan tulee kunnioittaa jäsenvaltioiden eri oikeusjärjestelmiä ja -perinteitä. Vastuu yleisen järjestyksen ylläpitämisestä ja sisäisen turvallisuuden suojaamisesta on yksiselitteisesti jäsenvaltioilla, eikä Euroopan unionin tuomioistuimella ole toimivaltaa tutkia tältä osin jäsenvaltion viranomaisten toimia.

Perustuslakisopimuksella myös selkiytetään yleisellä tasolla eroa unionin lainsäädännöllisen toiminnan ja unionin puitteissa toteutettavan jäsenvaltioiden viranomaisten välisen käytännön operatiivisen yhteistyön välillä. Operatiivinen yhteistyö on vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella ja etenkin sen sisäistä turvallisuutta koskevilla aloilla käytettävä erityinen yhteistyömuoto, jolla viitataan jäsenvaltioiden poliisiviranomaisten ja muiden lainvalvontaviranomaisten sekä oikeusviranomaisten väliseen yhteistyöhön rajat ylittävissä rikosasioissa. Sopimuksella perustetaan erityinen sisäisen turvallisuuden komitea operatiivisen yhteistyön edistämiseksi ja tehostamiseksi.

Pilarijaon purkaminen ja niin sanottua yhteisömenetelmää vastaavien periaatteiden käyttöönotto myös poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alalla ei itsessään merkitse toimivallan siirtoa jäsenvaltioilta unionille. Kyseiset muutokset eivät kuitenkaan voi olla vaikuttamatta unionin toimivallan luonteeseen, sen käytön muotoihin ja toimivallan käytöstä seuraaviin oikeudellisiin vaikutuksiin esimerkiksi sitä kautta, että EY-tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetut yhteisöoikeuden yleiset periaatteet tulevat koskemaan myös poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä. Rakenteeltaan yhtenäisen perussopimuksen myötä niin ikään esimerkiksi I-18 artiklan joustolausekkeen soveltamisala verrattuna nykyiseen SEY 308 artiklaan laajenee koskemaan myös poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä. Näistä muutoksista unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon on sen sijaan erotettava muutokset, jotka seuraavat välittömästi vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen eri politiikka-aloja koskeviin määräyksiin tehtävistä tarkistuksista tai kokonaan uusista kyseisiä aloja koskevista oikeusperustamääräyksistä. Perustuslakisopimuksen vaikutusta unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjakoon vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen politiikkalohkolla arvioidaan erikseen jäljempänä.

Oikeus- ja sisäasioiden erityispiirre on eräiden jäsenvaltioiden asemaan liittyvät poikkeusjärjestelyt sekä eräiden unionin ulkopuolisten valtioiden osallistuminen unionin säännöstöön. Perustuslakisopimus ei muuta Irlantia, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Tanskaa koskevien poikkeusjärjestelyjen perusteita. Perustuslakisopimus ei myöskään vaikuta Schengeniin liittymistä koskeviin määräyksiin, joiden mukaan säännöstön täysimääräinen soveltaminen ja sisärajatarkastusten poistaminen edellyttää uusien jäsenvaltioiden kohdalla erillistä neuvoston päätöstä.

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen politiikat

Unionin yhteisen rajavalvontapolitiikan tavoitteena on alue, jonka sisällä henkilöt voivat liikkua kansalaisuudestaan riippumatta vapaasti ilman rajatarkastuksia, sekä yhdennetyn ulkorajojen valvontajärjestelmän kehittäminen. Viimeksi mainittu ei kuitenkaan merkitse Euroopan unionin rajavalvontaviranomaisen perustamista jäsenvaltioiden vastuulla olevan rajavalvontatoiminnan tilalle. Yhdennetyn ulkorajojen valvontajärjestelmäntavoite sisältyy jo nykyiseen EY-sopimukseen. Rajavalvontapolitiikan toteuttamisessa keskeisessä asemassa ovat viranomaisten operatiivinen yhteistyö ja sitä koskevat unionin toimenpiteet sekä viisumipolitiikka.

Nykyinen EU:n turvapaikka-asioita koskeva politiikka on käsittänyt pääasiassa alan vähimmäissääntöjen antamista. Perustuslakisopimuksen mukaan unioni antaisi säännöksiä, jotka koskevat yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää. Unionin turvapaikka-asioita sekä toissijaista ja tilapäistä suojelua koskevan yhteisen politiikan tarkoituksena on antaa asianmukainen asema kaikille kansainvälistä suojelua tarvitseville kolmansien maiden kansalaisille ja varmistaa palauttamiskiellon periaatteen noudattaminen. Politiikan soveltamisessa tulee ottaa huomioon kansainvälisten sopimusten, muun muassa pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen ja pöytäkirjan (SopS 77-78/ 1968) vaatimukset.

Yhteisellä maahanmuuttopolitiikalla pyritään varmistamaan muuttovirtojen tehokas hallinta, laillisesti unionin alueella oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten oikeudenmukainen kohtelu sekä laittoman maahanmuuton ja ihmiskaupan ehkäiseminen ja tehostettu torjunta. Perustuslakisopimus sisältää myös uuden oikeusperustan laillisesti unionin alueella oleskelevien ihmisten kotouttamista koskevia kannustus- ja tukitoimenpiteitä varten. Ihmiskaupan torjuntaa koskevia toimenpiteitä voidaan täydentää myös rikosoikeudellisen yhteistyön avulla. Unionilla ei kuitenkaan perustuslakisopimuksen mukaan ole toimivaltaa päättää siitä, kuinka paljon kolmansista maista tulevia kolmansien maiden kansalaisia päästetään unionin jäsenvaltioiden alueelle hakemaan työtä palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana.

Verrattuna nykyisiin EY-sopimuksen turvapaikka-, rajavalvonta ja maahanmuuttopolitiikkaa koskeviin määräyksiin perustuslakisopimus yksinkertaistaa kyseisiä oikeusperustoja ja yhtenäistää sovellettavia päätöksentekomenettelyjä. Sopimuksella vahvistetaan jo nykyisin yleisperiaatteena sovellettava jäsenvaltioiden solidaarista ja oikeudenmukaista vastuunjakoa koskeva periaate sisältäen myös sen rahoitusvaikutukset (ns. solidaarisuuslauseke). Perustuslakisopimuksen rajavalvonta-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa koskevilla määräyksillä ei laajenneta unionin toimivaltaa merkittävästi nykyiseen verrattuna, vaan muutokset merkitsevät lähinnä nykyisen toimivallanjaon selkiyttämistä.

Yksityisoikeuden alalla tehtävässä yhteistyössä unionin toiminnan päätavoitteena on varmistaa tuomioistuinten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen toteutuminen rajat ylittävissä tilanteissa henkilöiden oikeussuojan parantamiseksi. Perustuslakisopimuksella ei laajenneta merkittävästi unionin toimivaltaa nykyisestä.

Myös rikosoikeuden alalla toteutettavan yhteistyön osalta perustuslakisopimuksessa on pääperiaatteeksi kirjattu päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaate. Sopimuksessa unionille annetaan toimivalta säätää rikosoikeudellista menettelyä koskevista vähimmäissäännöistä sikäli kuin se on tarpeen tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen sekä poliisiyhteistyön ja oikeudellisen yhteistyön helpottamiseksi rajat ylittävissä rikosasioissa. Perustuslakisopimuksessa määritellään lähtökohtaisesti tyhjentävästi ne rikosasioiden käsittelyn osatekijät, jotka päätösten vastavuoroista tunnustamista tai viranomaisten yhteistyötä koskevat vähimmäissäännöt kattavat. Vähimmäissäännöt voivat kuitenkin koskea myös muita rikosasioiden käsittelyn erityisiä osatekijöitä, jotka neuvosto on ennalta määrittänyt eurooppapäätöksellä. Neuvosto tekee kyseisen eurooppapäätöksen yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. Vähimmäissääntely ei estä jäsenvaltioita pitämästä yllä korkeatasoisempaa yksilön suojelua, esimerkiksi rikosten uhrien oikeuksia koskevaa sääntelyä.

Menettelyllisen rikosoikeudellisen yhteistyön alaan kuuluu myös jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisen yhteistyön edistäminen esimerkiksi jäsenvaltioiden välisiä tuomioistuimien toimivaltaa koskevia ristiriitoja ehkäisemällä. Tarvittavista toimenpiteistä säädetään perustuslakisopimuksen mukaan eurooppalaeilla tai -puitelaeilla.

Perustuslakisopimuksessa unionille annettava toimivalta säätää vähimmäissäännöistä tiettyjen rikosten ja niihin liittyvien seuraamusten määrittelemiseksi on merkittävä aineellista rikosoikeudellista yhteistyötä koskeva uudistus. Perustuslakisopimuksessa määritellyt toimenpiteet voivat koskea ensinnäkin sopimuksessa tyhjentävästi lueteltuja, luonteeltaan vakavan, rajat ylittävän rikollisuuden muotoja. Näitä ovat terrorismi, ihmiskauppa sekä naisten ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, laiton huumausainekauppa, laiton asekauppa, rahanpesu, lahjonta, maksuvälineiden väärentäminen, tietokonerikollisuus ja järjestäytynyt rikollisuus. Luetteloa voidaan kuitenkin myös laajentaa neuvoston yksimielisellä eurooppapäätöksellä. Toiseksi vähimmäissäännöt voivat koskea rikoslainsäädäntöjen lähentämistä, mikäli tämä on välttämätöntä unionin politiikan tehokkaan toteuttamisen varmistamiseksi alalla, jolla on toteutettu yhdenmukaistamistoimenpiteitä, esimerkiksi ympäristöpolitiikassa.

Sekä rikosoikeudellista menettelyä että aineellista rikosoikeutta koskevissa perustuslakisopimuksen määräyksissä mahdollistetaan tavanomaisesta lainsäätämisjärjestyksestä poikkeaminen erityisen ns. hätäjarrumekanismin avulla. Jäsenvaltio, joka katsoo eurooppapuitelakiehdotuksen vaarantavan sen rikosoikeusjärjestelmän perusteita, voi saattaa ehdotuksen Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi. Mikäli vähintään kolmasosa jäsenvaltioista on valmis aloittamaan keskenään tiiviimmän yhteistyön säädösesityksen pohjalta, jäsenvaltio voi viime kädessä jättäytyä kaavaillun säädöksen ulkopuolelle.

Edellä kuvattua vähimmäissääntelyä ja viranomaisten välisen yhteistyön edistämistä täydentävät unionin toteuttamat rikollisuuden torjuntaa koskevat kannustus- ja tukitoimet.

Perustuslakisopimukseen sisältyvät määräykset laajentaisivat unionin toimivaltaa SEU 31 ja 34 artiklaan verrattuna siitä huolimatta, että sen toimivalta rikosoikeudellisen menettelyn osatekijöitä, rangaistuksia ja seuraamuksia koskevan vähimmäissääntelyn osalta rajoittuu yhä lähtökohtaisesti erityiskysymyksiin. Yhteisöllä on tosin jo nykyisin katsottu olevan tietyillä edellytyksillä toimivalta velvoittaa jäsenvaltiot säätämään kansallisessa lainsäädännössään rikosoikeudellisista seuraamuksista yhteisölainsäädännön tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi. Toimivalta päättää seuraamusten tasosta ja luonteesta kuuluu kuitenkin jäsenvaltioille (asiassa C-176/03 komissio v. neuvosto (ympäristön suojelusta rikosoikeudellisin keinoin tehtyä neuvoston puitepäätöstä 2003/80/YOS koskeva kumoamiskanne) 13.9.2005 annettu tuomio). Unionin toimivallan alan laajennuksina voidaan sen sijaan pitää oikeusperustoja, joiden nojalla vähimmäissääntöjen kattamia rikosoikeudellisen menettelyn osatekijöitä tai vakavia, rajat ylittäviä rikoksia koskevaa tyhjentävää luetteloa voidaan laajentaa yksimielisellä neuvoston eurooppapäätöksellä.

Operatiivisen rikosoikeudellisen yhteistyön alaan kuuluvat ensinnäkin kansallisten tutkinta- ja syyttäjäviranomaisten toiminnan yhteensovittamisen tukeminen ja yhteistyö vakavan, rajat ylittävän rikollisuuden alalla. Tätä tehtävää varten perustuslakisopimukseen sisältyy nimenomainen oikeusperusta Eurojustin perustamiseksi eurooppalailla, joka korvaisi nykyisen Eurojustin perustamista koskevan neuvoston päätöksen (neuvoston päätös 2002/18/YOS, EYVL L 63, 6.3.2002 s. 1.) Perustuslakisopimuksen mukaan Eurojustin tehtävänä on vakavan rikollisuuden torjunnan ja erityisesti siihen liittyvän oikeudellisen yhteistyön tehostaminen. Tällä hetkellä Eurojust koordinoi usean jäsenvaltion alueelle ulottuvia tutkinta- ja syytetoimia. Eurojustin toiminnan pohjalta voidaan perustuslakisopimuksen nojalla perustaa Euroopan syyttäjänvirasto, jonka tehtävät rajoittuisivat lähtökohtaisesti unionin taloudellisia etuja vahingoittavien rikosten torjuntaan. Syyttäjäviraston toimivaltuuksia voidaan kuitenkin laajentaa Eurooppa-neuvoston yksimielisellä eurooppapäätöksellä koskemaan myös rajat ylittävää vakavaa rikollisuutta. Kumpikaan päätös ei edellytä kansallisten parlamenttien hyväksyntää. Syyttäjäviranomaisen toimivaltuudet liittyvät oleellisesti jäsenvaltioiden viranomaisten julkisen vallan käyttöön ja erityisesti Suomen perustuslain syyttäjälaitosta koskevan 104 §:n alaan. Sekä Eurojustia että erityisesti syyttäjäviranomaista koskevat määräykset laajentavat unionin toimivaltaa.

Perustuslakisopimuksen mukaan unionissa toteutettaisiin poliisiviranomaisten ja muiden rikosten ehkäisemiseen, paljastamiseen ja tutkintaan erikoistuneiden lainvalvontaviranomaisten kesken poliisiyhteistyötä, jonka alaan kuuluvista toimenpiteistä voidaan säätää eurooppalailla tai eurooppapuitelailla. Silloin kun kyse on näiden viranomaisten operatiivisesta yhteistyöstä, neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti.

Perustuslakisopimus sisältää Euroopan poliisivirastoa (Europol) koskevan oikeusperustan, joka mahdollistaa sen toiminnan pohjana nykyisin olevan yleissopimuksen (SopS 78-79/1998) korvaamisen eurooppalailla. Jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteille ja Euroopan parlamentille annetaan Europolin valvontaan liittyviä tehtäviä. Perustuslakisopimuksella mahdollistetaan myös operatiivisten tehtävien antaminen Europolille. Europol voisi kuitenkin toteuttaa niitä vain yhteistyössä sen jäsenvaltion viranomaisten kanssa, jonka alueella toimitaan ja vain heidän suostumuksellaan. Perustuslakisopimuksesta ei aiheutuisi merkittäviä muutoksia unionin toimivallan laajuuteen poliisiyhteistyön osalta, joskin Europolin osalta jäsenvaltioiden viranomaisten toimivaltaa täydentävä unionin toimivalta laajenisi jossain määrin lainvalvonnan operatiivisen yhteistyön alueella.

Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Suomen pitkäaikaisena tavoitteena on ollut unionin päätöksenteon tehostaminen ja lainsäädäntömenettelyjen yhtenäistäminen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella. Suomi on kannattanut yhteisömenetelmän ja etenkin määräenemmistöpäätöksenteon laajentamista koskemaan lähtökohtaisesti koko vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta. Tämän keskeisen neuvottelutavoitteen voidaan katsoa toteutuneen. Perustuslakisopimuksella vahvistetaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen politiikkojen tehokkuutta sekä avoimuuden ja demokratian periaatteiden toteutumista. Myös tuomioistuimen toimivallan ulottaminen poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alalle vastaa Suomen tavoitetta edistää perusoikeuksien toteutumista unionissa.

Suomen erityiset neuvottelutavoitteet koskivat aineellista rikosoikeutta sekä mahdollisuutta Euroopan syyttäjänviraston perustamiseen. Aineellisen rikosoikeuden alalla siirtyminen määräenemmistöpäätöksentekoon neuvostossa oli valtioneuvoston hyväksyttävissä edellyttäen, että unionin rikosoikeudellinen toimivalta määriteltäisiin riittävän tarkkarajaisesti ja se koskisi tiettyjä tyhjentävästi lueteltuja, luonteeltaan vakavia ja rajat ylittäviä rikoksia (VNS 2/2003 vp). Eduskunta yhtyi valtioneuvoston kantaan (UaVM 4/2003 vp). Perustuslakisopimukseen sisältyvä neuvottelutulos ei toimivallan tarkkarajaisuuden osalta täytä Suomen asettamia tavoitteita (VNS 2/2003 vp). Se mahdollistaa kuitenkin edellä kuvattujen menettelyllisten takeiden (ns. hätäjarrumenettely) kautta tarvittaessa Suomen jättäytymisen sellaisen eurooppapuitelain soveltamisen ulkopuolelle, jonka voidaan katsoa vaarantavan rikosoikeusjärjestelmämme perusteita (LaVL 5/2006 vp).

Toinen keskeinen neuvotteluissa esillä ollut kysymys koski Euroopan syyttäjänviraston perustamista. Monen muun jäsenvaltion tavoin myöskään Suomi ei ole pitänyt viraston perustamista tarpeellisena, koska viraston perustaminen ei olisi sopusoinnussa rikosoikeudelliseen yhteistyön yleisenä periaatteena sisältyvän päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisen kanssa. Suomi on korostanut, että kyseisen periaatteen tulee olla unionin puitteissa toteutettavan oikeudellisen yhteistyön kulmakivi (VNS 2/2003 vp). Myös eduskunnan kanta viraston perustamiseen on ollut kielteinen (PeVL 7/2003 vp, UaVM 4/2003 vp, LaVL 5/2006 vp). Saavutettu neuvottelutulos, jonka mukaisesti perustuslakisopimuksella ei perusteta syyttäjänvirastoa vaan yksinomaan mahdollistetaan viraston perustaminen neuvoston yksimielisesti hyväksymällä eurooppalailla, on Suomen hyväksyttävissä. Suomella on viime kädessä mahdollisuus estää viraston perustaminen tai varmistaa, että viraston toimivaltuudet ja tehtävät määritellään riittävän selkeästi ja tarkkarajaisesti koskemaan vain tiettyjä rikosten lajeja.

3.2.5.2.3. Muita aloja koskevat politiikat

Sisämarkkinat

Sisämarkkinoita koskevat määräykset on perustuslakisopimuksessa koottu III osan III osaston I lukuun (III-130—III-179 artikla). Lukuun ottamatta eräitä lähinnä päätöksentekomenettelyä koskevia muutoksia ne vastaavat EY-sopimuksen kolmannen osan I, III ja VI osaston määräyksiä.

Perustuslakisopimuksessa tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen siirtyvät tietyn toimialan sulkeminen sopimuksen sijoittautumisvapautta koskevien määräysten soveltamisalan ulkopuolelle (III-139 artiklan toinen kohta), itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi ryhtymistä ja toimintaa itsenäisenä ammatinharjoittajana koskevien jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen yhteensovittaminen (III-141 artiklan 1 kohdan b alakohta), palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien sopimusmääräysten ulottaminen koskemaan unionin sijoittautuneita kolmannen valtion kansalaisia (III-144 artiklan toinen kohta) sekä tietyn palvelun vapauttamista koskevat toimenpiteet (III-147 artikla). Tavanomaista lainsäätämisjärjestystä sovelletaan myös eräitä pääomanliikkeitä koskeviin toimenpiteisiin (III-157 artiklan 2 kohta ja III-160 artikla), sisämarkkinoita koskevan vääristymän poistamiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin (III-174 artikla) sekä eräisiin sosiaaliturva-alan toimenpiteisiin, jotka ovat tarpeen työntekijöiden vapaan liikkuvuuden toteuttamiseksi (III-136 artikla). Viimeksi mainittuun määräykseen lisättiin kuitenkin HVK:ssa niin sanottu hätäjarrumekanismi: mikäli jokin jäsenvaltio katsoo esityksen eurooppalaiksi tai -puitelaiksi vaikuttavan sen sosiaaliturvajärjestelmän perusteisiin tai kyseisen järjestelmän rahoituksen tasapainoon, se voi pyytää asian saattamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi. Asiaa käsiteltyään Eurooppa-neuvosto voi joko palauttaa esityksen neuvostolle tai pyytää komissiota tekemään uuden ehdotuksen.

Sisämarkkinat kuuluvat toimivaltaluokittelussa jaetun toimivallan alaan lukuun ottamatta sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistamista, joka kuuluu unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Edellä jaksossa 3.2.5.2.1 käsiteltyä teollis- ja tekijänoikeuksia koskevaa uutta oikeusperustaa lukuun ottamatta unionin toimivallan ala ei laajene nykytilaan verrattuna.

Talous- ja rahapolitiikka

Perustuslakisopimuksen III osan III osaston II luku sisältää määräykset talous- ja rahapolitiikasta, josta EY-sopimuksessa määrätään kolmannen osan VII osassa. Muutokset nykymääräyksiin koskevat etenkin noudatettavia päätöksentekomenettelyjä.

Komission asemaa jäsenvaltioiden talouspolitiikkojen monenvälisessä valvontamenettelyssä (III-179 artikla) vahvistetaan perustuslakisopimuksessa antamalla sille oikeus antaa varoitus jäsenvaltiolle, jonka talouspolitiikka ei ole neuvoston vahvistamien unionin talouspolitiikan yleislinjojen mukaista tai jonka talouspolitiikka voi vaarantaa talous- ja rahaliiton moitteettoman toiminnan. Käsittely neuvostossa poikkeaa nykyisestä siten, ettei asianomaisen jäsenvaltion edustaja osallistu asiaa koskevaan äänestykseen.

Myös julkisen talouden alijäämää koskevassa menettelyssä (III-184 artikla) komission asema on perustuslakisopimuksessa nykyistä vahvempi. Se voi osoittaa liiallista alijäämää koskevan lausuntonsa neuvoston ohella myös kyseiselle jäsenvaltiolle. Pakottava päätösvalta menettelyssä säilyy kuitenkin neuvostolla. Määräenemmistö määräytyy nykyisestä poiketen perustuslakisopimuksen yleisten määräenemmistöä koskevien määräysten mukaisesti.

Perustuslakisopimus sisältää euron käyttöön ottaneita jäsenvaltioita koskevan erillisen jakson (III osan III osaston II luvun 4 jakso), jonka määräyksillä kiinnitetään erityistä huomiota euroalueen valtioiden talouspolitiikkojen yhteensovittamiseen ja budjettikuriin sekä euroalueen ulkoiseen edustukseen. Neuvosto hyväksyy euron käyttöön ottaneita jäsenvaltioita koskevat budjettipolitiikkojen kurinalaisuuteen tähtäävät toimenpiteet ja laatii kyseisiä jäsenvaltioita koskevat talouspolitiikan yleislinjat. Tällöin sovelletaan edellä mainittuja jäsenvaltioiden talouspolitiikkojen yhteensovittamista ja julkisen talouden alijäämän valvontaa koskevia yleisiä menettelyjä. Päätöksentekoon neuvostossa osallistuvat vain euroalueen valtiot.

Euroalueen valtioiden talouspolitiikkojen yhteensovittamista kehitetään perustuslakisopimuksessa myös korostamalla näiden jäsenvaltioiden ministereistä koostuvan epävirallisen euroryhmän asemaa (III-195 artikla). Perustuslakisopimukseen liitettyyn pöytäkirjaan on kirjattu euroryhmän toimintaa koskevat periaatteet pääosin ryhmän nykyistä toimintaa vastaavasti. Uutta pöytäkirjassa on se, että euroryhmä valitsee jäsentensä enemmistöllä puheenjohtajan kahden ja puolen vuoden toimikaudeksi.

Euroalueen ulkoisen edustuksen osalta neuvosto hyväksyy perustuslakisopimuksen mukaan yhteiset kannat talous- ja rahaliiton kannalta erityisen merkittäviin kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja konferensseissa käsiteltäviin kysymyksiin. Neuvosto voi myös hyväksyä aiheellisia toimenpiteitä yhtenäisen edustuksen varmistamiseksi kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja konferensseissa (III-196 artikla). Muutoksena nykyisiin määräyksiin verrattuna äänestyksiin neuvostossa osallistuvat tällöin vain euron käyttöön ottaneita jäsenvaltioita edustavat neuvoston jäsenet.

Perustuslakisopimus merkitsee tiettyjä muutoksia lainsäädäntömenettelyihin talous- ja rahaliiton alalla, mikä ei kuitenkaan muuta olennaisesti toimielinten valtasuhteita. Perustuslakisopimuksessa siirrytään tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen monenvälistä valvontamenettelyä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisessa (III-179 artiklan 6 kohta), Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön eräiden määräysten muuttamisessa (III-187 artiklan 3 kohta) sekä sellaisten toimenpiteiden osalta, jotka ovat tarpeen euron käytössä yhteisenä rahana (III-191 artikla). Toisaalta Euroopan parlamentin asema tietyissä talous- ja rahaliittoa koskevissa kysymyksissä heikkenee, kuten päätettäessä eräiden kieltojen täsmentämiseksi tarvittavista säännöistä (III-183 artiklan 2 kohta), erityistehtävien antamista Euroopan keskuspankille (III-185 artiklan 6 kohta) sekä liikkeeseen laskettavien eurometallirahojen yksikköarvojen ja teknisten määritelmien yhdenmukaistamisesta (186 artiklan 2 kohta).

Muutosta merkitsee myös se, että päättäessään Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön muuttamisesta neuvosto tekee perustuslakisopimuksen mukaan ratkaisunsa määräenemmistöllä myös toimiessaan komission ehdotuksesta. Nykyisin määräenemmistöpäätöksentekoa sovelletaan vain toimittaessa Euroopan keskuspankin aloitteen pohjalta, kun taas komission ehdotusta koskevana päätöksentekosääntönä on yksimielisyys.

Toimivaltaluokittelussa rahapolitiikka kuuluu unionin yksinomaiseen toimivaltaan euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden osalta, kun taas muiden jäsenvaltioiden osalta kysymys on jaetusta toimivallasta. Talouspolitiikka ei sen sijaan kuulu mihinkään unionin kolmesta päätoimivaltaluokasta, vaan sitä koskevat perustuslakisopimuksen määräykset jäsenvaltioiden talous- ja työllisyyspolitiikkojen yhteensovittamisesta. Unionin talous- ja rahapolitiikkaa koskevan toimivallan ala ei muutu nykyisestä.

Työllisyys

Työllisyyttä koskevat määräykset sisältyvät perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 1 jaksoon (III-203—III-208 artikla). Ne vastaavat eräitä vähäisiä muutoksia lukuun ottamatta nykyisen EY-sopimuksen kolmannen osan VIII osaston määräyksiä.

Työllisyys ei kuulu mihinkään unionin kolmesta päätoimivaltaluokasta, vaan sitä koskevat perustuslakisopimuksen määräykset jäsenvaltioiden talous- ja työllisyyspolitiikkojen yhteensovittamisesta. Unionin toimivallan ala ei perustuslakisopimuksen seurauksena laajene nykyisestä.

Sosiaalipolitiikka

Sosiaalipolitiikkaa koskevat perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 2 jakson määräykset (III-209—III-219 artikla). Ne vastaavat pääosin nykyisen EY-sopimuksen kolmannen osan XI osaston 1 ja 2 luvun määräyksiä.

Sosiaalipolitiikan ala kuuluu osittain jaettuun toimivaltaan ja osittain alaan, jota koskevat perustuslakisopimuksen määräykset jäsenvaltioiden talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkojen yhteensovittamisesta. Vaikka sopimuksessa ei ole yksiselitteisesti määritelty niitä sosiaalipolitiikanaloja, jotka kuuluvat jaettuun toimivaltaan, näihin on katsottava kuuluvan ainakin sopimuksen III-210 artiklan 2 kohdan b alakohdan unionille perustama toimivalta säätää sanotun määräyksen 1 kohdan a-i alakohdassa tarkoitettuja aloja koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä III-214 artiklan 3 kohdan mukainen toimivalta toteuttaa kyseisen määräyksen tarkoittamia miesten ja naisten tasa-arvoa, työtä ja ammattia koskevia toimenpiteitä. Muilta osin unionin toimivaltaan kuuluvassa sosiaalipolitiikassa on kysymys sopimuksen I-15 artiklan 3 kohdan tarkoittamasta jäsenvaltioiden sosiaalipolitiikkojen yhteensovittamisesta. Peruslähtökohtana säilyy näin ollen se, että sosiaaliturvajärjestelmän perusperiaatteiden määrittäminen kuuluu jäsenvaltioiden kansalliseen toimivaltaan. Perustuslakisopimus ei laajenna unionin toimivaltaa sosiaalipolitiikan alalla.

Perustuslakisopimuksen III-213 artikla perustaa komissiolle toimivaltuuden edistää jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä ja helpottaa niiden toiminnan yhteensovittamista sopimuksen sosiaalipolitiikkaa koskevan jakson kattamilla aloilla unionin sosiaalipolitiikkaa koskevien tavoitteiden toteuttamiseksi. Tätä varten komissio on kiinteässä yhteydessä jäsenvaltioihin ja tekee tutkimuksia, antaa lausuntoja ja järjestää neuvotteluja sekä kansallisista että kansainvälisille järjestöille kuuluvista kysymyksistä ja tekee erityisesti aloitteita, joilla on tarkoitus vahvistaa suuntaviivoja ja indikaattoreita, järjestää tietojen vaihtoa parhaista käytännöistä sekä valmistella tarvittavat edellytykset säännöllistä seurantaa ja arviointia varten. Vaikka määräyksen tarkoittamat keinot muistuttavat sisällöltään niin sanottua avointa koordinaatiomenetelmää, niissä — toisin kuin avoimessa koordinaatiossa on kysymys määräyksen asettamissa rajoissa tapahtuvasta unionin toimivallan käytöstä. Avoimen koordinaation menetelmää on käsitelty luvussa 3.2.3.2.

Taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus

Taloudellisesta, sosiaalisesta ja alueellisesta yhteenkuuluvuudesta määrätään perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 3 jaksossa (III-220—III-224 artikla). EY-sopimuksen kolmannen osan XVII osaston nykyisiin määräyksiin verrattuna voidaan merkittävimpänä yleisenä uudistuksena pitää alueellisen yhteenkuuluvuuden lisäämistä rakennerahastojen tavoitteisiin taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden rinnalle. Lisäksi rakennerahastojen tehtävien määrittelyssä ja koheesiorahaston perustamisessa tultaisiin siirtymäkauden jälkeen noudattamaan tavanomaista lainsäätämisjärjestystä.

Suomen kannalta merkittävimpänä muutoksena voidaan kuitenkin pitää koheesiopolitiikan keskeiseen tavoiteartiklaan (III-220 artikla) HVK:ssa sisällytettyä määritelmää niistä alueista, joihin kyseistä politiikkaa toteutettaessa kiinnitetään erityistä huomiota. Näihin kuuluvat muiden ohella vakavista ja pysyvistä luontoon tai väestöön liittyvistä haitoista kärsivät alueet, kuten pohjoisimmat alueet, joiden väestöntiheys on erittäin alhainen. Määräyksellä luodaan olennaisesti nykyistä paremmat edellytykset turvata pysyvällä tavalla Suomen ja Ruotsin erittäin harvaan asutuille alueille vuoden 1994 liittymissopimuksen pöytäkirjassa n:o 6 tunnustettu erityisasema. Liittymissopimuksen pöytäkirjan mukainen tavoite 6 arvioitiin Agenda 2000 -uudistuksen yhteydessä uudelleen ja sisällytettiin niin sanottuun tavoitteeseen 1. Pohjoisimpien erittäin harvaan asuttujen alueiden aseman tunnustaminen perussopimuksen tasolla koheesiopolitiikan tavoiteartiklassa vahvistaa olennaisesti kyseisten alueiden asemaa tulevilla rahoituskausilla. Kyseistä määräystä täydentää perustuslakisopimukseen liitetyn vuosien 1972, 1979, 1985 ja 1994 liittymissopimuksia koskevan pöytäkirjan 63 artikla, jolla pidetään voimassa sekä vuoden 1994 liittymissopimuksen pöytäkirjan n:o 6 mukainen pohjoisten erittäin harvaan asuttujen alueiden määritelmä että viimeksi mainitun pöytäkirjan liitteeseen 1 sisältyvä luettelo kyseisessä määräyksessä tarkoitetuista alueista.

Taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus kuuluu toimivaltaluokittelussa jaettuun toimivaltaan. Unionin koheesiopolitiikkaa koskevan toimivallan alaan perustuslakisopimuksella ei ole merkittäviä vaikutuksia.

Maatalous ja kalastus

Unionin yhteistä maatalous- ja kalastuspolitiikkaa koskevat perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 4 jakson määräykset (III-225—III-232 artikla). Nykyiseen EY-sopimuksen kolmannen osan II osastoon verrattuna merkittävimmät perustuslakisopimuksesta johtuvat muutokset koskevat päätöksentekomenettelyä, erityisesti suhteellisen laajamittaista siirtymistä tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen ja sitä kautta Euroopan parlamentin toimivaltuuksien olennaista laajentamista yhteisen maatalous- ja kalastuspolitiikan aloilla.

Yhteistä maatalous- ja kalastuspolitiikkaa koskevan lainsäädännön antamisessa siirrytään perustuslakisopimuksen mukaan pääsääntöisesti tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen (III-231 artiklan 2 kohta). Tiettyjä kysymyksiä — hintojen, maksujen, tukien ja määrällisten rajoitusten vahvistamista sekä kalastusmahdollisuuksien vahvistamista ja jakamista — koskevaan sääntelyyn ei kuitenkaan käytetä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä, vaan tarvittavat toimenpiteet toteutetaan eurooppa-asetuksilla tai -päätöksillä, jotka neuvosto hyväksyy määräenemmistöllä komission ehdotuksesta (III-231 artiklan 3 kohta). Rajanveto tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen alaan kuuluvien ja alemmanasteisilla säädöksillä säänneltävien kysymysten välillä on jossain määrin epäselvä ja tulkinnanvarainen, ja sen toimivuus selviää vasta käytännössä. Saattaa olla, että nykyiset yhteiset markkinajärjestelyasetukset jouduttaisiin pilkkomaan osiin päätösvallan kuuluessa osittain neuvostolle ja osittain neuvostolle ja parlamentille yhdessä.

Sen sijaan unionin tavoitteet tai sen toimivallan laajuus maatalous- ja kalastuspolitiikan alalla eivät perustuslakisopimuksen seurauksena muutu. Toimivaltaluokittelussa maatalous- ja kalastuspolitiikka kuuluu jaettuun toimivaltaan lukuun ottamatta meren elollisten luonnonvarojen säilyttämiseen tähtääviä toimia, jotka kuuluvat unionin yksinomaiseen toimivaltaan.

Ympäristö

EY-sopimuksen kolmannen osan XIX osaston ympäristöä koskevat määräykset on sisällytetty lähes sellaisenaan perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 5 jaksoon (III-234—III-235 artikla). Korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen on otettu huomioon myös sopimuksen I osaan kirjatuissa unionin tavoitteissa. Ympäristönsuojelua koskevat vaatimukset tulee myös sisällyttää kaikkien sopimuksen III osassa tarkoitettujen unionin politiikkojen ja toimien määrittelyyn ja toteuttamiseen. Myös perusoikeuskirjaan sisältyy ympäristönsuojelua koskeva määräys (II-97 artikla).

Perustuslakisopimus ei muuta unionin toimivallan alaa ympäristöpolitiikassa. Toimivaltaluokittelussa ympäristö kuuluu jaettuun toimivaltaan.

Kuluttajansuoja

Kuluttajansuojaa koskeva perustuslakisopimuksen III-235 artikla vastaa asiallisesti EY-sopimuksen 153 artiklaa. Kuluttajansuojaa koskevat vaatimukset tulee ottaa huomioon myös unionin muita politiikkoja ja toimia määriteltäessä ja toteutettaessa. Myös perusoikeuskirjassa on kuluttajansuojaa koskeva määräys (II-98 artikla).

Perustuslakisopimus ei muuta unionin kuluttajansuojaa koskevan toimivallan alaa. Kuluttajansuoja kuuluu toimivaltaluokittelussa jaettuun toimivaltaan.

Liikenne

Perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 7 jakson (III-236—III-245 artikla) liikennettä koskevat määräykset vastaavat asiallisesti EY-sopimuksen kolmannen osan V osaston määräyksiä.

Perustuslakisopimus ei vaikuta unionin liikennettä koskevan toimivallan alaan. Toimivaltaluokittelussa liikenne kuuluu jaettuun toimivaltaan.

Euroopan laajuiset verkot

Euroopan laajuisia verkkoja koskeva perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 8 jakso (III-246—III-247 artikla) vastaa asiallisesti EY-sopimuksen kolmannen osan XV osaston määräyksiä.

Perustuslakisopimuksella ei muuteta unionin toimivallan alaa Euroopan laajuisten verkkojen osalta. Toimivaltaluokittelussa ala kuuluu jaettuun toimivaltaan.

Tutkimus ja teknologian kehittäminen

Perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 9 jakso (III-248—III-255 artikla) sisältää määräykset tutkimuksesta ja teknologian kehittämisestä sekä avaruusalasta. Viimeksi mainittua on käsitelty erikseen edellä jaksossa 3.2.5.2.1.

Konventin ehdotuksessa tutkimusta ja teknologian kehittämistä koskevat määräykset vastasivat asiallisesti EY-sopimuksen XVIII osaston määräyksiä. HVK:ssa unionin toiminnan tavoitetasoa tutkimuksen ja teknologian kehittämisen alalla kuitenkin nostettiin asettamalla nimenomaiseksi päämääräksi eurooppalainen tutkimusalue, jossa tutkijat, tieteellinen tietämys ja teknologia liikkuvat vapaasti, sekä sisällyttämällä sopimukseen kyseisen päämäärän saavuttamiseksi tarvittavien toimenpiteiden toteuttamista koskeva uusi oikeusperusta (III-251 artiklan 4 kohta). Kyseisistä toimenpiteistä säädetään tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä eurooppalailla.

Useat jäsenvaltiot, Suomi mukaan lukien, kuitenkin katsoivat, etteivät eurooppalaisen tutkimusalueen luomiseen tähtäävät toimet saa vaarantaa jäsenvaltioiden kansallisten tutkimuspolitiikkojen toteuttamista. Edellä mainittuun eurooppalaista tutkimusaluetta koskevaan muutoksen liittyykin hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetty julistus (n:o 21), jonka mukaan unionin toiminnassa tutkimuksen ja teknologian kehittämisen alalla tulee ottaa asianmukaisesti huomioon jäsenvaltioiden tutkimuspolitiikkojen peruslinjat ja -valinnat. Niin ikään HVK:ssa tehdyllä muutoksella tutkimuksen ja teknologian kehittämisen monivuotiset puiteohjelmat rajattiin koskemaan unionin rahoittamia toimia.

Kansallisten tutkimuspolitiikkojen aseman turvaaminen korostuu myös tutkimusta ja teknologian kehittämistä sekä avaruutta koskevasta toimivaltaluokitteluun sisältyvästä erityismääräyksestä, jonka mukaan unionin toimivallan käyttäminen ei estä jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa, vaikka kysymys onkin unionin ja jäsenvaltioiden jaetusta toimivallasta (I-14 artiklan 3 kohta).

Perustuslakisopimuksen III-250 artikla perustaa komissiolle toimivaltuuden yhteistoiminnassa jäsenvaltioiden kanssa tehdä aloitteita edistääkseen jäsenvaltioiden toiminnan yhteensovittamista tutkimuksen ja teknologian kehittämisen alalla sekä erityisesti aloitteita, joilla on tarkoitus vahvistaa suuntaviivoja ja indikaattoreita, järjestää tietojen vaihtoa parhaista käytännöistä ja valmistella tarvittavat tekijät säännöllistä seurantaa ja arviointia varten. Vaikka määräyksen tarkoittamat keinot muistuttavat sisällöltään niin sanottua avointa koordinaatiomenetelmää, niissä — toisin kuin avoimessa koordinaatiossa — on kysymys unionin toimivallan käytöstä. Avoimen koordinaation menetelmää on käsitelty jaksossa 3.2.3.2.

Kansanterveys

Kansanterveyttä koskee perustuslakisopimuksen III-278 artikla, jota EY-sopimuksessa vastaa 152 artikla. Vaikka kyseiset määräykset vastaavat perusrakenteeltaan toisiaan, sisältää perustuslakisopimus useita merkittäviä muutoksia nykyiseen perussopimukseen verrattuna. Nykyisin kyseisen toiminnan ala kattaa terveyden edistämisen, sairauksien ehkäisyn ja niiden riskitekijöiden torjunnan sekä huumausaineiden aiheuttamien terveyshaittojen vähentämisen. Yleisellä tasolla kansanterveyttä koskevan unionin toiminnan liityntää yhteisiin turvallisuuskysymyksiin on perustuslakisopimuksessa vahvistettu ja se on ulotettu koskemaan myös rajat ylittävien vakavien terveysuhkien valvontaa, niistä hälyttämistä ja niiden torjuntaa.

Kansanterveydelle politiikka-alana on leimallista sen jakautuminen perustuslain mukaisessa toimivaltaluokittelussa kahteen eri toimivaltaluokkaan. Osittain on kysymys jaettuun toimivaltaan kuuluvasta alasta, osittain taas alasta, jolla unionilla on toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Jaettuun toimivaltaan kuuluu unionin toimivalta toteuttaa III-278 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä, joilla voidaan puuttua yhteisiin turvallisuuskysymyksiin. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi eläinlääkinnän ja kasvinsuojelualan toimenpiteitä, joiden välittömänä tarkoituksena on kansanterveyden suojelu. Muut kansanterveyden alan toimenpiteet ovat luonteeltaan tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia, jotka eivät voi käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista. Jako kahteen eri toimivaltaluokkaan ilmenee perustuslakisopimuksesta nykyistä selvemmin.

Perustuslakisopimus laajentaa unionin toimivaltaa sekä yhteisiä turvallisuuskysymyksiä koskevien toimenpiteiden että tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimien osalta. Turvallisuutta koskevaa oikeusperustaa laajennettiin HVK:ssa sisällyttämällä siihen lääkkeiden ja lääkinnällisten laitteiden laatu- ja turvallisuusvaatimuksia koskevat toimenpiteet sekä toimenpiteet, jotka koskevat rajat ylittävien vakavien terveysuhkien valvontaa, niistä hälyttämistä ja niiden torjumista. Lääkkeitä ja lääkinnällisiä laitteita koskevaa sääntelyä voidaan edelleen antaa myös sisämarkkina-artiklojen perusteella silloin, kun sääntelyn tavoitteet liittyvät ensisijaisesti sisämarkkinoiden toteuttamiseen. Tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimien alaan lisättiin ensin konventin ehdotuksessa rajat ylittävien laajalle levinneiden vaarallisten sairauksien torjuntaa koskevat toimenpiteet ja HVK:ssa toimenpiteet, joiden välittömänä tarkoituksena on kansanterveyden suojeleminen ehkäisemällä tupakointia ja alkoholin väärinkäyttöä. Päätöksentekomenettelynä on kaikissa tapauksissa tavanomainen lainsäätämisjärjestys.

Suomen kannalta erityisen merkittävinä voidaan pitää perustuslakisopimuksen III-278 artiklan 7 kohtaan HVK:ssa tehtyjä muutoksia. Suomen keskeisenä neuvottelutavoitteena HVK:ssa oli ratkaisu, jolla terveyspalveluiden kansallinen rahoitus, järjestäminen ja tarjoaminen turvattaisiin. Kyseisessä määräyksessä vahvistetaan nimenomaisesti se, että unionin toiminnassa otetaan huomioon jäsenvaltioiden terveyspolitiikan määrittelyyn sekä terveyspalvelujen ja sairaanhoidon järjestämiseen ja tarjoamiseen liittyvät velvollisuudet. Jäsenvaltioiden tehtäviin todetaan määräyksessä nimenomaisesti kuuluvan terveyspalvelujen ja sairaanhoidon hallinnointi sekä niihin osoitettujen voimavarojen kohdentaminen. Siinä missä EY-sopimukseen nykyisin sisältyvä vastaava lauseke koskee soveltamisalaltaan vain unionin kansanterveyden alan toimintaa, on perustuslakisopimuksen muutetun määräyksen soveltamisala yleinen, kaiken unionitoiminnan kattava.

Perustuslakisopimuksen III-278 artiklan 2 kohta perustaa komissiolle toimivaltuuden kiinteässä yhteydessä jäsenvaltioihin tehdä aloitteita edistääkseen jäsenvaltioiden toiminnan yhteensovittamista artiklassa määritellyillä kansanterveyden alueilla. Tämä koskee erityisesti aloitteita, joilla on tarkoitus vahvistaa suuntaviivoja ja indikaattoreita, järjestää parhaita käytäntöjä koskevien tietojen vaihtoa sekä valmistella tarvittavat tekijät säännöllistä seurantaa ja arviointia varten. Vaikka määräyksen tarkoittamat keinot muistuttavat sisällöltään niin sanottua avointa koordinaatiomenetelmää, niissä — toisin kuin avoimessa koordinaatiossa — on kysymys unionin toimivallan käytöstä. Avoimen koordinaation menetelmää on käsitelty jaksossa 3.2.3.2.

Teollisuus

Perustuslakisopimuksen teollisuutta koskeva määräys (III-279 artikla) vastaa asiallisesti EY-sopimuksen 157 artiklaa. Toimivaltaluokittelussa teollisuus kuuluu aloihin, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia.

Perustuslakisopimus (III-279 artiklan 2 kohta) perustaa komissiolle toimivaltuuden tehdä aiheellisia aloitteita edistääkseen jäsenvaltioiden toiminnan yhteensovittamista teollisuuden alalla sekä erityisesti aloitteita, joilla on tarkoitus vahvistaa suuntaviivoja ja indikaattoreita, järjestää parhaita käytäntöjä koskevien tietojen vaihtoa sekä valmistella tarvittavat tekijät säännöllistä seurantaa ja arviointia varten. Vaikka määräyksen tarkoittamat keinot muistuttavat sisällöltään niin sanottua avointa koordinaatiomenetelmää, niissä — toisin kuin avoimessa koordinaatiossa — on kysymys unionin toimivallan käytöstä. Avoimen koordinaation menetelmää on käsitelty jaksossa 3.2.3.2.

Kulttuuri

Perustuslakisopimuksen kulttuuria koskeva määräys (III-280 artikla) vastaa asiallisesti EY-sopimuksen 151 artiklaa. Eurooppalait ja -puitelait annetaan kuitenkin tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Kulttuuri kuuluu toimivaltaluokittelussa aloihin, joilla voidaan toteuttaa tuki-, yhteensovitus- tai täydennystoimia.

Yleissivistävä koulutus, nuoriso ja ammatillinen koulutus

Koulutusta, nuorisoa ja ammatillista koulutusta koskevat määräykset (III-282—III-283 artikla) muodostavat sopimuksen III osan III osaston V luvun 5 jakson. Niihin on lisätty tavoite kannustaa nuoria osallistumaan Euroopan demokratian toimintaan sekä uutena politiikka-alana urheilu, jota on käsitelty erikseen edellä jaksossa 3.2.5.2.1. Muilta osin perustuslakisopimuksen määräykset vastaavat asiallisesti EY-sopimuksen kolmannen osan XI osaston 3 luvun määräyksiä.

Perustuslakisopimuksella ei ole merkittäviä vaikutuksia unionin toimivallan alaan koulutusta, nuorisoa ja ammatillista koulutusta koskevissa kysymyksissä. Nämä kuuluvat aloihin, joilla voidaan toteuttaa tuki-, yhteensovitus- tai täydennystoimia.

Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto asetti Suomen tavoitteeksi ratkaisun, jolla ensisijaisesti turvattaisiin perustuslakisopimuksen palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien määräysten yhteydessä terveyspalveluiden kansallinen rahoitus, järjestäminen ja tarjoaminen turvattaisiin. Myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunta edellytti valtioneuvoston toimivan niin, että perussopimuksen määräyksiä ja niiden tulkintaa täsmennettäisiin kyseisen tavoitteen varmistamiseksi (UaVM 4/2003 vp). Vaikka Suomen tavoitteena olikin ensisijaisesti perustuslakisopimuksen palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien määräysten täsmentäminen, voidaan sopimuksen kansanterveyttä koskevan III-278 artiklan 7 kohtaan hallitustenvälisessä konferenssissa tehtyjen muutosten vastaavan Suomen tavoitetta. Sen sijaan tavoite siirtymisestä määräenemmistöpäätöksentekoon ympäristö- ja energiaverotuksen alalla ei toteutunut.

Perustuslakisopimukseen sisältyvät muutokset koskien jäsenvaltioiden talouspolitiikkojen tiivistämistä vastaavat Suomen näkemyksiä. Tämä koskee myös muutoksia unionin ja euromaiden ulkoisen edustautumisen tehostamiseksi. Sen sijaan talous- ja rahapolitiikan alan päätöksentekomenettelyjen osalta Suomen tavoitteet eivät toteutuneet täysimääräisesti. Valtioneuvosto (VNS 2/2003 vp) ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunta (UaVM 4/2003 vp) eivät pitäneet kannatettavana siirtymistä tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen monenvälisen valvontamenettelyn yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisessa ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön muuttamisessa. Toisaalta Suomenkin vastustamaa lainsäädäntömenettelyn ulottamista koskemaan rahoituslaitosten valvontaa koskevien erityistehtävien siirtämistä Euroopan keskuspankille ei hyväksytty hallitustenvälisessä konferenssissa.

Sekä valtioneuvosto (VNS 2/2003 vp) että eduskunnan ulkoasiainvaliokunta (UaVM 4/2003 vp) pitivät yhtenä Suomen keskeisimmistä neuvottelutavoitteista pohjoisten erittäin harvaan asuttujen alueiden pysyvän erityisaseman tunnustamista perustuslakisopimuksessa. Hallitustenvälisessä konferenssissa konventin ehdotukseen tehtyjen muutosten seurauksena kyseisten alueiden asema tunnustetaan sekä unionin koheesiopolitiikan keskeisessä tavoiteartiklassa että perustuslakisopimukseen liitetyssä, vuosien 1972, 1979, 1985 ja 1994 liittymissopimuksia koskevan pöytäkirjassa, mikä toteuttaa Suomen neuvottelutavoitteen. Sen sijaan Suomen tavoite kolmansien maiden kanssa tehtävää rajayhteistyötä koskevasta oikeusperustasta ei toteutunut.

Selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto piti konventin ehdotusta maatalous- ja kalastuspolitiikkaa koskevien päätöksentekomenettelyjen uudistamiseksi oikeansuuntaisena. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta yhtyi valtioneuvoston kantaan (UaVM 4/2003 vp). Suomen tavoitteet tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen käyttöalan tarkentamisesta eivät kuitenkaan toteutuneet hallitustenvälisessä konferenssissa.

3.2.5.3. Unionin ulkoinen toiminta

Perustuslakisopimusta laadittaessa keskeisenä tavoitteena oli unionin ulkoisen toiminnan osalta johdonmukaisuuden ja tehokkuuden parantaminen. Tähän pyrittiin erityisesti selkeyttämällä unionin ulkoista toimintaa koskevia määräyksiä ja kokoamalla nämä samaan perustuslakisopimuksen osastoon, sekä tekemällä unionin ulkoiseen edustukseen institutionaalisia muutoksia. Unionin ulkoisen toiminnan edellytyksiä parantaa myös unionin pilarirakenteen poistuminen ja unionille annettava oikeushenkilöllisyys. Pilarirakenteen poistumisen myötä ulkoinen toiminta tulee kaikilta osa-alueiltaan rakenteeltaan yhtenäisen unionin harjoitettavaksi. Näin myös unionin oikeuden yleiset periaatteet tulevat koskemaan kaikkea unionin ulkoista toimintaa.

Tällä hetkellä unionin ulkoista toimintaa koskevat määräykset ovat hajallaan EU-sopimuksen yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevassa V osastossa ja EY-sopimuksen kolmannen osan IX osastossa (yhteinen kauppapolitiikka), XX osastossa (kehitysyhteistyö) ja XXI osastossa (taloudellinen, tekninen ja rahoitusyhteistyö kolmansien maiden kanssa). Lisäksi unionin muiden politiikkojen osalta perussopimuksissa on niiden ulkoisia näkökohtia koskevia määräyksiä. Perustuslakisopimuksessa unionin ulkosuhteita koskevat määräykset kootaan yhteen. Unionin ulkoista toimintaa koskeva sopimuksen III osan V osasto sisältää ulkoiseen toimintaan yleisesti sovellettavat määräykset (I luku), sekä määräykset yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka mukaan lukien (II luku), yhteisestä kauppapolitiikasta (III luku), yhteistyöstä kolmansien maiden kanssa ja humanitaarisesta avusta (IV luku), rajoittavista toimenpiteistä (V luku), kansainvälisistä sopimuksista (VI luku), unionin suhteista kansainvälisiin järjestöihin ja kolmansiin maihin ja unionin edustustoista (VII luku), sekä yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanosta (VIII luku).

Pilarijaon poistumisen myötä unioni muodostaa perustuslakisopimuksessa yhden yhtenäisen kokonaisuuden ilman nykyisenkaltaista muodollista jakoa Euroopan yhteisön ja Euratomin muodostamaan ensimmäiseen pilariin, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan muodostamaan toiseen pilariin sekä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön muodostamaan kolmanteen pilariin. Unionille annetaan perustuslakisopimuksella yksi yksinomainen oikeushenkilöllisyys (pois lukien Euratom).

Pilarirakenteen poistuminen ja unionin oikeushenkilöllisyys eivät kuitenkaan muuta olennaisesti yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan luonnetta. Unionin ulkoisessa toiminnassa voidaan pilarirakenteen purkamisesta ja unionin oikeushenkilöllisyydestä huolimatta lähtökohtaisesti katsoa säilyvän jakautuneisuus "yhteisölliseen" ja "hallitustenväliseen" ulkoiseen toimintaan, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kuuluessa jälkimmäiseen kategoriaan. Päätöksenteon nykyisenkaltaiset erityispiirteet säilyvät perustuslakisopimuksen mukaan yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Lisäksi yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan hallitustenvälistä luonnetta korostaa perustuslakisopimuksessa Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan rooli unionin ulkoisessa edustamisessa unionin ulkoasiainministerin rinnalla. Kuten nykyisten perussopimusten mukaan, Euroopan unionin tuomioistuimella ei perustuslakisopimuksenkaan mukaan ole eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta toimivaltaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien määräysten osalta.

Perustuslakisopimuksella tehdään unionin ulkoiseen edustukseen institutionaalisia muutoksia, jotka lisäävät unionin ulkoisen toiminnan tehokkuutta ja johdonmukaisuutta. Sopimuksella luotavaa unionin ulkoasiainministerin toimea koskevien määräysten mukaan unionin ulkoasiainministeri johtaa unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja edustaa unionia siihen kuuluvissa asioissa. Hän osallistuu ehdotuksillaan tämän politiikan muotoiluun ja toteuttaa sitä neuvoston valtuuttamana. Unionin ulkoasiainministeri myös huolehtii unionin kaiken ulkoisen toiminnan johdonmukaisuudesta. Häntä avustaa Euroopan ulkosuhdehallinto ja hänen alaisuudessaan toimivat myös unionin edustustot kolmansissa maissa ja kansainvälisissä järjestöissä. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tehtäviin kuuluu perustuslakisopimuksen mukaan huolehtia omalla tasollaan unionin ulkoisesta edustuksesta yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa asioissa Tämä ei kuitenkaan saa rajoittaa unionin ulkoasiainministerin tehtäviä ja toimivaltaa. Unionin ulkoasiainministeriä, Euroopan ulkosuhdehallintoa ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaa käsitellään tarkemmin unionin toimielinjärjestelmää koskevassa jaksossa 3.2.3.1.

Unionin ja jäsenvaltioiden välinen toimivallanjako selkeytyy perustuslakisopimuksessa, johon lähinnä kirjataan nimenomaisesti nykyinen toimivallanjako. Unionin ulkosuhteiden osalta toimivaltamääräykset eivät sisällä olennaisia muutoksia tämänhetkiseen oikeustilaan.

3.2.5.3.1. Unionin ulkoisen toiminnan tavoitteet ja keskeiset periaatteet

Unionin ulkoisen toiminnan periaatteet ja tavoitteet määritellään perustuslakisopimuksessa kootusti ja ulkoisen toiminnan kaikki osa-alueet kattavasti. Yhtenäisellä lähestymistavalla pyritään takaamaan näiden periaatteiden ja tavoitteiden johdonmukainen toteutuminen unionin ulkoisessa toiminnassa. Perustuslakisopimuksen mukaan unioni vaalii ja puolustaa arvojaan ja etujaan kansainvälisissä suhteissaan. Se edistää rauhaa, turvallisuutta, maapallon kestävää kehitystä, kansojen välistä yhteisvastuuta ja keskinäistä kunnioitusta, vapaata ja oikeudenmukaista kauppaa, köyhyyden poistamista ja ihmisoikeuksien, erityisesti lapsen oikeuksien suojelua, sekä kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista ja kehittämistä, etenkin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteiden kunnioittamista. Keskeisinä arvoina unionin kansainvälisessä toiminnassa mainitaan demokratia, oikeusvaltioperiaate, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien yleismaailmallisuus ja jakamattomuus, ihmisarvon kunnioittaminen, tasa-arvo ja yhteisvastuu.

Perustuslakisopimukseen on myös kirjattu tavoitteita, joiden voidaan nykyisinkin katsoa ohjaavan unionin ulkoista toimintaa, mutta joita ei nykyisissä perussopimuksissa nimenomaisesti mainita. Köyhyyden poistaminen mainitaan perustuslakisopimuksessa kehitysmaiden kestävän kehityksen edistämisen ensisijaisena tavoitteena. Unioni pyrkii myös yleisesti edistämään kestävää kehitystä osallistumalla ympäristön laadun ja maapallon luonnonvarojen kestävän hoidon ylläpitämiseen ja parantamiseen tähtäävien kansainvälisten toimenpiteiden kehittämiseen. Se kannustaa kaikkien maiden yhdentymistä maailmantalouteen. Unioni myös auttaa kansoja, maita ja alueita selviytymään luonnonmullistuksista tai ihmisen aiheuttamista suuronnettomuuksista. Yleisemmin unionin tavoitteena on perustuslakisopimuksen mukaan edistää entistä tiiviimpään monenväliseen yhteistyöhön perustuvaa kansainvälistä järjestelmää, sekä maailmanlaajuista hyvää hallintotapaa.

Eurooppa-neuvosto määrittää eurooppapäätöksellä unionin ulkoisen toiminnan periaatteiden ja tavoitteiden pohjalta tarkemmin unionin strategiset edut ja tavoitteet. Nämä eurooppapäätökset voivat koskea kaikkia ulkoisen toiminnan aloja ja olla maa-, alue-, tai aihekohtaisia. Unioni noudattaa perustuslakisopimuksen mukaan ulkoisen toiminnan periaatteitaan ja pyrkii tuon toiminnan tavoitteisiin varsinaisen ulkoisen toiminnan eri osa-alueiden lisäksi myös sisäisten politiikkojensa ulkoisten näkökohtien osalta. Neuvoston ja komission tehtävänä on huolehtia yhdessä unionin ulkoasiainministerin kanssa johdonmukaisuudesta unionin ulkoisen toiminnan eri alojen välillä sekä näiden alojen ja unionin sisäisten politiikkojen välillä.

3.2.5.3.2. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Periaatteet ja tavoitteet

Perustuslakisopimuksen unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa yleisissä määräyksissä määritellään yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alan toiminnan erityiset periaatteet ja tavoitteet. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yhdenmukaisuutta muiden unionin toimialojen kanssa kuitenkin vahvistetaan. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei kuulu mihinkään perustuslakisopimuksen mukaisista kolmesta päävaltaluokasta, vaan muodostaa talous- ja työllisyyspolitiikkojen yhteensovittamisen tavoin oman erityistapauksensa. Toimielinten tehtävien ja päätöksentekomenettelyjen osalta yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka poikkeaa selvästi muista unionin ulkoisen toiminnan aloista. Unionin ulkoasiainministerin asema yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan valmistelussa ja täytäntöönpanossa on keskeinen. Tuomioistuimen toimivalta puuttuu lähes kokonaan ja Euroopan parlamentin sekä komission asema yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksentekomenettelyissä on Eurooppa-neuvostoa, neuvostoa ja jäsenvaltioita selvästi heikompi.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan periaatteet ja tavoitteet ovat olennaisesti samansisältöiset kuin nykyisessä EU-sopimuksessa. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tulee perustuslakisopimuksen mukaan pohjautua jäsenvaltioiden keskinäisen poliittisen yhteisvastuun kehittämiseen, yleistä etua koskevien kysymysten määrittämiseen sekä jäsenvaltioiden toimien jatkuvaan lähentämiseen. Jäsenvaltioilla on velvollisuus tukea yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa lojaalisuuden ja keskinäisen yhteisvastuun hengessä. Niiden tulee myös pidättäytyä kaikista sellaisista toimista, jotka ovat unionin etujen vastaisia tai voivat heikentää unionin sen toiminnan tehokkuutta kansainvälisissä suhteissa. Neuvoston ja unionin ulkoasiainministerin tehtävänä on perustuslakisopimuksen mukaan näiden periaatteiden noudattamisesta huolehtiminen.

Perustuslakisopimuksella yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskeviin määräyksiin tehdyt muutokset eivät vaikuta Ahvenanmaan kansainvälisoikeudelliseen asemaan.

Päätöksenteko

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa käytettäviä säädöstyyppejä on perustuslakisopimuksessa uudistettu ja selkeytetty. Vaikka niiden käyttötarkoitus ja sisältö vastaavat nykytilaa, niiden oikeudellinen muoto muuttuu. Eurooppa-neuvosto määrittää unionin strategiset edut ja vahvistaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteet eurooppapäätöksillään. Strategiset edut ja tavoitteet voivat koskea unionin suhteita yksittäiseen maahan tai alueeseen, tai tiettyä aihetta tai asiakokonaisuutta. Strategiset edut vastaavat nykysopimusten yhteisiä strategioita kuitenkin siten, että perustuslakisopimus liittää ne unionin ulkosuhteiden kokonaistavoitteisiin. Eurooppa-neuvoston tehtävä on perustuslakisopimuksen mukaan näin ollen määritellä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yleiset suuntaviivat myös asioissa, joilla on merkitystä puolustuksen alalla.

Eurooppa-neuvoston määrittelemien yhteisten suuntaviivojen mukaisesti neuvosto toteuttaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa omilla eurooppapäätöksillään, joilla määritellään yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan mukaiset toimet ja kannat. Unionin ulkoasiainministeri ja jäsenvaltiot panevat toimet ja kannat täytäntöön kansallisia ja unionin voimavaroja käyttäen.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla ei voida käyttää eurooppalakeja tai -puitelakeja.

Unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksenteossa pääsääntönä säilyy perustuslakisopimuksen mukaan yksimielisyys. Unionin strategisia etuja ja tavoitteita koskevat päätökset tekee Eurooppa-neuvosto yksimielisesti neuvoston suosituksesta. Neuvosto tekee yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan mukaisia toimia ja kantoja määrittelevät eurooppapäätökset yksimielisesti tai tietyissä tapauksissa määräenemmistöllä. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksentekoon sisältyy kuitenkin edelleen niin sanottu rakentava pidättäytyminen, jota koskevat perustuslakisopimuksen määräykset vastaavat nykyisen EU-sopimuksen määräyksiä.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksenteon tehokkuutta lisätään perustuslakisopimuksessa ulottamalla neuvoston määräenemmistöpäätöksenteon käyttöala tilanteeseen, jossa neuvosto tekee eurooppapäätöksen sellaisen unionin toiminnan tai kannan määrittelemiseksi, joka perustuu unionin ulkoasiainministerin ehdotukseen. Ulkoasiainministeri antaa ehdotuksensa joko Eurooppa-neuvoston pyydettyä sitä joko omasta aloitteestaan tai ulkoasiainministerin nimenomaisesta aloitteesta. Tämän lisäksi Eurooppa-neuvosto voi niin sanotun valtuutuslausekkeen mukaisesti päättää yksimielisesti laajentaa neuvoston mahdollisuuksia tehdä ratkaisunsa määräenemmistöllä. Määräenemmistöpäätöksentekoa ja valtuutuslauseketta ei kuitenkaan voida soveltaa silloin, kun päätöksellä on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla.

Kuten nykyisinkin, neuvoston jäsen voi ilmoittaa, että se esittämistään elintärkeistä kansalliseen politiikkaan liittyvistä syistä aikoo vastustaa määräenemmistöllä tehtävän eurooppapäätöksen tekemistä, jolloin asiasta ei äänestetä (ns. hätäjarru). Perustuslakisopimuksen mukaan unionin ulkoasiainministerin tulee pyrkiä löytämään kaikille hyväksyttävä ratkaisun neuvottelemalla tiiviisti kyseisen jäsenvaltion kanssa. Mikäli tällaisissa neuvotteluissa ei päästä tulokseen, neuvosto voi nykyiseen tapaan pyytää määräenemmistöllä asian saattamista Eurooppa-neuvoston päätettäväksi yksimielisen eurooppapäätöksen tekemiseksi.

Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka

Perustuslakisopimuksen mukaan yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on erottamaton osa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Sopimus pyrkii tehostamaan unionin nykyistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Se sisältää myös määräyksiä uusista sitoumuksista ja toimintamuodoista. Sopimusteksti heijastaa yhteisessä turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa viime vuosina tapahtunutta kehitystä, jossa keskeisellä sijalla on ollut siviili- ja sotilasvoimavarojen kehittäminen Eurooppa-neuvoston linjauksilla. Keskeiset sopimukseen otetut uudistukset liittyvät kriisinhallintaan, voimavarojen kehittämiseen sekä unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamiseen.

Perustuslakisopimuksessa tarkennetaan ja täydennetään unionin kriisinhallintatehtäviä mainitsemalla erikseen myös yhteiset toimet aseidenriisunnan alalla, neuvonta ja tuki sotilasasioissa, konfliktinesto, konfliktin jälkeinen vakauttaminen sekä tuen antaminen kolmansille maille terrorismin torjumiseksi niiden alueella. Unioni on tosin voinut toimia kyseisillä aloilla jo nykyisen EU-sopimuksen nojalla. Perustuslakisopimuksen mukaan neuvosto tekee kriisinhallintatehtäviä koskevat eurooppapäätökset yksimielisesti sekä määrittelee näiden tehtävien tavoitteet, laajuuden ja yleiset toteuttamistavat. Unionin ulkoasiainministeri valvoo neuvoston alaisuudessa kriisinhallintatehtävien siviili- ja sotilasnäkökohtien yhteensovittamista tiiviissä ja jatkuvassa yhteydessä poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteaan.

Perustuslakisopimuksen mukaan neuvosto voi antaa kriisinhallintatehtävän toteuttamisen jäsenvaltioiden ryhmälle, joka on siihen halukas ja jolla on tehtävään tarvittavat voimavarat. Tällöinkin neuvosto päättää operaation käynnistämisestä yksimielisesti. Osallistuvat jäsenvaltiot sopivat tehtävän hoidosta keskenään yhteistyössä unionin ulkoasiainministerin kanssa. Vastaavaa mahdollisuutta ei ole nimenomaisesti kirjattu nykyisiin EU-sopimuksen määräyksiin, mutta käytännössä kaikkiin tähän mennessä toteutettuihin operaatioihin on osallistunut vain osa jäsenvaltioista.

Perustuslakisopimuksella myös vahvistetaan unionin siviilikriisinhallintakyvyn merkitystä lisäämällä asiaa koskevia mainintoja sopimustekstiin. Sopimuksessa muun muassa todetaan, että unionin operatiivinen toimintakyky perustuu siviili- ja sotilasvoimavaroihin.

Perustuslakisopimuksen mukaan jäsenvaltiot sitoutuvat parantamaan sotilaallisia voimavarojaan. Sopimuksessa määrätään myös Euroopan puolustusmateriaali-, tutkimus- ja sotilasvoimavaraviraston (Euroopan puolustusvirasto) perustamisesta. Viraston toimintaan voivat osallistua kaikki halukkaat jäsenvaltiot. Sen tehtävänä on määrittää unionin operatiiviset tarpeet ja edistää niiden toteutumista, myötävaikuttaa puolustusalan teollisen ja teknologisen perustan vahvistamiseen, osallistua voimavarakysymyksiä koskevan eurooppalaisen politiikan määrittelyyn sekä avustaa neuvostoa sotilaallisten voimavarojen kehittymisen arvioinnissa.

Eurooppalainen puolustusmateriaaliyhteistyö on ollut tähän asti sirpaloitunutta ja sitä on toteutettu pienempien maaryhmittymien kesken. Euroopan puolustusviraston perustamisen myötä tavoitteena on yhteistyön keskittäminen unionin rakenteisiin. Thessalonikin Eurooppa-neuvosto antoi kesäkuussa 2003 neuvoston tehtäväksi käynnistää puolustusviraston perustamiseen liittyvät valmistelut. Neuvosto päätti viraston perustamisesta heinäkuussa 2004 (neuvoston yhteinen toiminta 2004/551/YUTP, EYVL [1997] L 245, 17.7.2004, s. 17) ja viraston toiminta käynnistyi tammikuussa 2005.

Perustuslakisopimuksella luodaan uusi, sotilaallisten voimavarojen alalla harjoitettavaa yhteistyötä koskeva pysyvän rakenteellisen yhteistyön mekanismi. Jäsenvaltiot, jotka täyttävät korkeammat sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja ovat tehneet keskenään tiukempia sitoumuksia, voivat aloittaa pysyvän rakenteellisen yhteistyön vaativimpien tehtävien suorittamiseksi. Pysyvä rakenteellinen yhteistyö antaa halukkaille jäsenvaltioille mahdollisuuden edetä nopeammin sotilaallisten voimavarojen kehittämisessä vaativimpien tehtävien suorittamiseksi.

Pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön osallistuvien jäsenvaltioiden sotilaallisia voimavaroja koskevista vaatimuksista ja niihin liittyvistä sitoumuksista määrätään perustuslakisopimukseen liitetyssä pysyvää rakenteellista yhteistyötä koskevassa pöytäkirjassa (n:o 23). Vaatimuksissa on kyse lähinnä voimavaratavoitteita koskevista yleisistä sitoumuksista. Pysyvän rakenteellisen yhteistyön käynnistämisestä päättäisi neuvosto määräenemmistöllä unionin ulkoasiainministeriä kuultuaan. Käynnistämispäätöksessä päätettäisiin aloittaa tiettyjen jäsenvaltioiden kesken pysyvä rakenteellinen yhteistyö ja vahvistettaisiin osallistuvien jäsenvaltioiden luettelo. Pysyvä rakenteellinen yhteistyö on avointa kaikille jäsenvaltioille, jotka sitoutuvat sotilaallisten voimavarojen kehittämiseen ja osallistuvat Euroopan puolustusviraston toimintaan sekä sitoutuvat osallistumaan nopean toiminnan kyvyn luomiseen vuoteen 2007 mennessä. Toimet unionin nopean toiminnan joukkojen muodostamiseksi on jo aloitettu kesäkuussa 2004 Eurooppa-neuvostossa hyväksytyn yleistavoite 2010 mukaisesti, eikä niiden toteutuminen ole sidoksissa perustuslakisopimuksen voimaantuloon.

Kyseessä on mekanismi, joka siten mahdollistaa sellaisen sotilaallisten voimavarojen kehittämistyön, johon kaikki jäsenvaltiot eivät osallistu. Osallistumisen ehdot on kuitenkin kirjattu niin, että periaatteessa kaikki jäsenvaltiot voivat osallistua yhteistyöhön.

Perustuslakisopimuksen mukaan päätöksen myöhemmin mukaan haluavan jäsenvaltion osallistumisesta pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön tekevät neuvostossa ne jäsenvaltiot, jotka jo osallistuvat kyseiseen toimintaan. Päätös tehdään määräenemmistöllä unionin ulkoasiainministerin kuulemisen jälkeen. Perustuslakisopimuksessa on myös määräykset tietyn jäsenvaltion osallistumisen keskeyttämisestä, mikäli se ei enää täytä pysyvän rakenteellisen yhteistyön vaatimuksia, sekä jäsenvaltion mahdollisuudesta vetäytyä pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä.

Perustuslakisopimuksen mukaan yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka johtaa yhteiseen puolustukseen, kun Eurooppa-neuvosto yksimielisesti niin päättää. Yhteiseen puolustukseen siirtymisen mahdollisuus on kirjattu jo Maastrichtin sopimukseen. Siirtymisen toteuttaminen Eurooppa-neuvoston päätöksellä sisällytettiin EU-sopimukseen Amsterdamin sopimuksella. Perustuslakisopimuksessa määräyksen sanamuotoa on jonkin verran vahvistettu verrattuna nykyisiin sopimusmääräyksiin. Nykyisen EU-sopimuksen määräysten mukaan yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka saattaa johtaa yhteiseen puolustukseen, jos Eurooppa-neuvosto niin päättää. Sekä nykyisten että perustuslakisopimuksen määräysten mukaan yhteiseen puolustukseen siirtyminen edellyttää Eurooppa-neuvoston yksimielistä päätöstä sekä kunkin jäsenvaltion Eurooppa-neuvoston suosituksesta valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti tekemää kansallista päätöstä.

Uutena määräyksenä perustuslakisopimukseen on sisällytetty jäsenvaltioiden avunantovelvoite alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenvaltiota kohtaan. Muut jäsenvaltiot ovat velvollisia antamaan tällaisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle jäsenvaltiolle apua kaikin käytettävissä olevin keinoin YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Perustuslakisopimuksen mukaan määräyksellä ei ole vaikutusta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen, ja Nato on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava järjestö.

Avunantovelvoite yhdessä yhteisvastuulausekkeen (ks. 3.2.5.3.4) kanssa vahvistaa jäsenvaltioiden keskinäistä solidaarisuutta. Avunantovelvoite on kirjattu sellaiseen muotoon, että se koskee kaikkia jäsenvaltioita ja säilyttää siten unionin yhtenäisyyden.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan rahoitus

Perustuslakisopimus ei asiallisesti muuta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan rahoitusta koskevia nykysopimusten määräyksiä muuten kuin kiireellisten toimien rahoittamisen osalta. Sopimuksen mukaan neuvosto tekee eurooppapäätöksen erityismenettelyistä, joilla taataan, että määrärahat, jotka on otettu unionin talousarvioon yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla tehtävien kiireellisten aloitteiden rahoittamista varten, saadaan käyttöön nopeasti ja tehokkaasti. Neuvosto tekee ratkaisunsa Euroopan parlamenttia kuultuaan.

Tämän lisäksi perustuslakisopimuksella määrätään erityisen, kiireellisten toimien käynnistysrahaston perustamisesta. Neuvosto valtuuttaa unionin ulkoasiainministerin käyttämään tätä rahastoa, mikäli tiettyjä valmistelutoimia ei voida rahoittaa unionin talousarviosta. Käynnistysrahasto rahoitetaan jäsenvaltioiden erillisistä rahoitusosuuksista. Esimerkiksi sotilaallisia toimia sisältävien kriisinhallintatehtävien valmistelutoimet, joita ei oteta menoina unionin talousarvioon, voidaan rahoittaa tästä erityisestä käynnistysrahastosta. Neuvosto tekee määräenemmistöllä unionin ulkoasiainministerin ehdotuksesta eurooppapäätökset, joilla vahvistetaan käynnistysrahaston perustamista ja rahoittamista, sen hoitoa ja varainhoidon valvontaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt.

Euroopan unionin toteuttamat rajoittavat toimenpiteet

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan mukaisesti päätettyjä rajoittavia toimenpiteitä (pakotteita) koskevat määräykset säilyvät perustuslakisopimuksessa periaatteellisesti muuttumattomina. Pääsääntönä on edelleenkin se, että pakotteiden toteuttaminen edellyttää sekä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien määräysten mukaisesti tehtyä päätöstä että kyseisen päätöksen toimeenpanoa erillisellä täytäntöönpanosäädöksellä. Poikkeuksen muodostavat pääoman liikkeitä ja maksuja koskevat hallinnolliset toimenpiteet, jotka ovat tarpeen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi. Näiden osalta vaatimus yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien määräysten nojalla tehtävästä päätöksestä poistuu.

Perustuslakisopimuksen mukaan pakotteiden käyttöalaa laajennetaan. Nykyisestä poiketen pakotteiden kohteena voivat olla myös sellaiset luonnolliset tai oikeushenkilöt ja ryhmät tai muut kuin valtiolliset yhteisöt, joilla ei ole kytkentää kolmansiin maihin. Jo unionin nykyisten perussopimusten nojalla on kohdistettu taloudellisia pakotteita yksityisiä tahoja kohtaan, mutta tilanteissa, joissa näillä ei ole ollut kytkentää kolmanteen maahan, on nimenomaisen oikeusperustan puuttuessa jouduttu turvautumaan EY-sopimuksen 308 artiklaan. Siinä missä nykyisten perussopimusten sanamuodon mukaan pakotteiden edellytetään olevan luonteeltaan taloudellisia, perustuslakisopimuksessa pakotteet määritellään laajemmin, ja ne voivat sisältää myös muuntyyppisiä rajoittavia toimenpiteitä.

Lisäksi perustuslakisopimuksesta seuraa tiettyjä muutoksia pakotteita koskeviin päätöksentekomenettelyihin ja toimielinten toimivaltuuksiin. Erityisesti sopimuksessa korostuu pakotteiden kohteena olevien tahojen oikeusturvasta huolehtiminen. Tässä suhteessa keskeinen uudistus on perustuslakisopimuksessa Euroopan unionin tuomioistuimelle annettu uusi toimivalta tutkia tässä tarkoitetun yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puitteissa tehdyn pakotepäätöksen laillisuus pakotteiden kohteena olevan yksityisen tahon kanteesta. Pääsäännön mukaan Euroopan unionin tuomioistuimella ei jatkossakaan ole toimivaltaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla.

3.2.5.3.3. Yhteinen kauppapolitiikka

Yhteinen kauppapolitiikka politiikka-alana on kuulunut Euroopan yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan 1970-luvun alusta lähtien. Sen perustana ovat olleet muun muassa tariffimuutoksia, tulli- ja kauppasopimuksia sekä tuonti- ja vientipolitiikkaa koskeneet yhtenäiset periaatteet etenkin tavarakaupan alalla. Nizzan sopimuksella yhteisön toimivaltaa laajennettiin palvelukaupan sekä henkisen omaisuuden kauppaa koskevien näkökohtien aloilla. Perustuslakisopimuksella yhteistä kauppapolitiikkaa pyritään edelleen kehittämään ja tehostamaan. Huomattavimmat yhteisen kauppapolitiikan alueella perustuslakisopimuksen tuloksena tapahtuvat muutokset koskisivat ulkomaisia suoria sijoituksia, palvelukauppaa ja Euroopan parlamentin asemaa kauppapolitiikan alaan kuuluvia toimenpiteitä koskevassa päätöksenteossa. Kauppapolitiikka kuuluu perustuslakisopimuksen mukaan kokonaisuudessaan unionin yksinomaiseen toimivaltaan.

Yhteistä kauppapolitiikkaa koskevat määräykset sisältyvät perustuslakisopimuksen III-314 ja III-315 artiklaan. Määräyksillä laajennetaan unionin kauppapoliittisen toimivallan alaa siirtämällä ulkomaiset suorat sijoitukset kyseisen toimivallan alaan. Kulttuuri- ja audiovisuaalisten palveluiden sekä koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta perustuslakisopimus merkitsee unionin toimivallan luonteen muuttumista unionin ja jäsenvaltioiden jaetusta toimivallasta unionin yksinomaiseksi toimivallaksi. Sopimuksen mukaan yhteisen kauppapolitiikan soveltamisalaan kuuluisivat näin ollen perinteinen tavarakauppa, palvelukauppa kokonaisuudessaan, ulkomaiset suorat sijoitukset sekä teollis- ja tekijänoikeuksien kaupalliset näkökohdat. Ainoan poikkeuksen muodostaisivat liikenteen alan kansainväliset sopimukset, joiden neuvottelemisessa ja tekemisessä noudatettaisiin perustuslakisopimuksen liikennepolitiikkaa koskevia määräyksiä.

Kauppapoliittisen toimivallan laajentamisen tarkoituksena on tehostaa unionin ulkoista toimintakykyä ja parantaa sisäistä yhtenäisyyttä kansainvälisen kaupan alueella. Unionin kauppapoliittista toimialaa laajennettaessa jaetun toimivallan ala ja jäsenvaltioiden ratifiointia edellyttävien niin sanottujen sekasopimusten käyttöala kaventuu, ja kauppapolitiikan alaan kuuluvat sopimukset tulisivat voimaan yksinomaan unionitason päätöksellä.

Perustuslakisopimus vahvistaisi merkittävästi Euroopan parlamentin asemaa kauppapoliittisessa päätöksenteossa. Sopimuksen mukaan toimenpiteistä, joilla määritellään yleiset puitteet yhteisen kauppapolitiikan toteuttamiseksi, säädetään eurooppalaeilla, jotka hyväksytään tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Nykyisen EY-sopimuksen nojalla Euroopan parlamentilla ei ole muodollista päätösvaltaa yhteisen kauppapolitiikan alalla. Euroopan parlamentin toimivalta on tosin perustuslakisopimuksessakin nimenomaisesti rajattu koskemaan vain yhteisen kauppapolitiikan toteuttamista koskevien puitteiden määrittelyä tarkoittavien eurooppalakien antamista. Näin ollen parlamentti ei tulisi osallistumaan yhteisen kauppapolitiikan täytäntöönpanoon liittyvien päätösten hyväksymiseen. Näin päätöksenteon toimivuus ja tehokkuus eivät vaarantuisi nopeaa päätöksentekoa vaativissa kysymyksissä, esimerkiksi päätöksissä polkumyyntitulleista.

Euroopan parlamentin asema vahvistuisi perustuslakisopimuksen myötä myös kauppapoliittisten sopimusten solmimisessa. Perustuslakisopimuksen mukaan neuvosto päättää sopimusten tekemisestä kauppapolitiikan alalla Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. Nykyisin Euroopan parlamentti ei muodollisesti osallistu kauppapoliittisia sopimuksia koskevaan päätöksentekoon. Perustuslakisopimuksessa myös määrätään, että komission on annettava neuvoston kauppapoliittisia neuvotteluita varten nimeämän erityiskomitean lisäksi Euroopan parlamentille säännöllisesti tietoja sopimuksia koskevien neuvotteluiden etenemisestä.

Neuvosto tekee kauppapolitiikan alalla ratkaisunsa pääsääntöisesti määräenemmistöllä. Palvelukauppaa, teollis- ja tekijänoikeuksien kaupallisia näkökohtia sekä suoria ulkomaisia sijoituksia koskevien sopimusten osalta neuvosto tekee kuitenkin päätöksensä yksimielisesti silloin, kun näihin sopimuksiin sisältyy määräyksiä, joiden osalta vastaavien unionin sisäisten sääntöjen antaminen edellyttää yksimielisyyttä (ns. päätöksenteon parallelismin periaate).

Perustuslakisopimusta valmisteltaessa kysymys jäsenvaltioiden tarjoamien julkisten peruspalvelujen asemasta suhteessa unionin yhteiseen kauppapolitiikkaan herätti keskustelua. Hallitustenvälisessä konferenssissa yhteistä kauppapolitiikkaa koskeviin määräyksiin lisättiinkin Suomen ja Ruotsin aloitteesta sosiaali-, koulutus- ja terveyspalvelujen kauppaa koskeva erityismääräys. Sen mukaan neuvosto päättää määräenemmistön sijaan yksimielisesti sopimuksista sosiaali-, koulutus- ja terveyspalvelujen kaupan alalla, mikäli sopimukset voivat vakavasti haitata näiden palveluiden järjestämistä kansallisella tasolla ja vaikeuttaa niiden tarjoamista jäsenvaltioiden toimesta. Määräys vastaa tarkoitukseltaan ja rakenteeltaan kulttuuri- ja audiovisuaalipalvelujen kauppaa koskevaa poikkeusta, joka sisällytettiin Ranskan vaatimuksesta jo konventin ehdotukseen. Kulttuuri- ja audiovisuaalisten palvelujen kaupan alalla neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti silloin, kun tehtävät sopimukset voivat haitata unionin kulttuurista ja kielellistä monimuotoisuutta.

Määräyksen johdosta päätöksenteko on siis yksimielistä, jos on olemassa vaara, että unionin kauppapolitiikan kautta syntyisi mahdollista vakavaa haittaa hyvinvointipalveluiden perusrakenteille. Perustuslakisopimus ei sisällä nimenomaisia määräyksiä mahdollisen haitan määrittelytavasta, mutta se tulisi käytännössä tapahtumaan osana unionin normaalia päätöksentekoprosessia unionin toimielinjärjestelmän puitteissa. Mikäli asiassa ei päästäisi ratkaisuun, kysymys määräyksen tulkinnasta olisi mahdollista saattaa unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi. Määräyksen soveltamiseen ja tulkintakäytäntöön tulisi kiinnittää erityistä huomiota Suomen etujen mukaisesti. Tämän erityismääräyksen sekä yllä mainitun päätöksenteon parallelismin periaatteen lisäksi jäsenvaltioiden kansallisia etuja turvaa perustuslakisopimuksessakin niin sanottu harmonisointikielto: unionin kauppapoliittisen toimivallan käyttö ei saa merkitä jäsenvaltioiden lakien ja määräysten yhdenmukaistamista silloin, kun se ei ole perustuslakisopimuksen mukaan muutenkaan mahdollista. Kauppapoliittisen toimivallan käyttö ei myöskään vaikuta unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon.

3.2.5.3.4. Ulkoisen toiminnan muut kysymykset

Yhteistyö kolmansien maiden kanssa sekä humanitaarinen apu

Perustuslakisopimuksen ulkoista toimintaa koskevaan osastoon sisältyvät myös unionin kehitysyhteistyöpolitiikkaa koskevat määräykset. Sopimuksen mukaan unionin kehitysyhteistyöpolitiikkaa harjoitetaan unionin ulkoisen toiminnan periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti. Pyrkimys varmistaa ulkoisen toiminnan eri politiikkalohkojen välinen johdonmukaisuus ulottuu siis myös kehitysyhteistyöpolitiikan alalle. Vastaavasti kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteet tulee ottaa huomioon unionin muissakin politiikoissa, jotka voivat vaikuttaa kehitysmaihin.

Unionin kehitysyhteistyötä koskevat määräykset sisällytettiin konventin ehdotukseen pääpiirteiltään EY-sopimuksen määräysten mukaisina. Kehitysyhteistyöpolitiikan päätavoitteeksi nostettiin kuitenkin köyhyyden vähentäminen ja lopulta sen poistaminen. Konventin ehdotukseen ei kehitysyhteistyön osalta tehty sisällöllisiä muutoksia hallitustenvälisessä konferenssissa.

Oleellinen uudistus unionin kehitysyhteistyöpolitiikan alalla on humanitaarista apua koskevan uuden oikeusperustan luominen. Yhteisö on toiminut humanitaarisen avun alalla jo nykyistenkin perussopimusten määräysten nojalla, mutta perustuslakisopimukseen on kirjattu asiasta nimenomaiset määräykset. Humanitaariseen apuun liittyvien unionin toimien toteuttamisen yleiset puitteet määritellään eurooppalailla tai -puitelailla. Toimien tarkoituksena on avustaa ja suojella kolmannen maan asukkaita tapauskohtaisesti luonnonmullistuksen tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden sattuessa.

Perustuslakisopimuksen mukaan unionin ja jäsenvaltioiden kehitysyhteistyöpolitiikat ja humanitaarisen avun alalla toteutettavat toimet täydentävät ja tukevat toisiaan. Kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun alat kuuluvat unionin jaettuun toimivaltaan tietynlaisina poikkeusaloina, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa toimia ja harjoittaa yhteistä politiikkaa ilman, että tämä estää jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa (I-14 artiklan 4 kohta). Kehitysyhteistyöpolitiikka osana unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ehkäisee ennalta konflikteja ja väkivaltaa.

Perustuslakisopimukseen sisältyy uusi oikeusperusta myös nuorten eurooppalaisten humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkojen perustamiseksi. Vapaaehtoisjoukkojen perussääntö ja toimintatavat vahvistetaan eurooppalailla. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta totesi mietinnössään (UaVM 4/2003 vp), että kyseinen oikeusperusta on herättänyt keskustelua avustusjärjestöjen piirissä, jotka katsovat, etteivät määräyksen mukaiset vapaaehtoisjoukot sovellu humanitaarisen avun antamiseen. Kyseinen perustuslakisopimuksen määräys kuitenkin mahdollistaa vapaaehtoisjoukkojen joustavan käytön, joten niiden soveltuvuutta kuhunkin tehtävään voidaan tarkastella tapauskohtaisesti.

Kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua koskevien määräysten yhteyteen on perustuslakisopimuksessa liitetty Nizzan sopimuksella voimaantullut oikeusperusta muiden kolmansien maiden kuin kehitysmaiden kanssa tehtävästä taloudellisesta, teknisestä ja rahoitusyhteistyöstä. Nämäkin määräykset sisällytettiin perustuslakisopimukseen pääpiirteiltään muuttumattomina. Perustuslakisopimuksessa Euroopan parlamentin toimivaltuudet kuitenkin laajentuvat, sillä yhteistyön toteuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä säädetään tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lisäksi perustuslakisopimuksella luodaan erillinen oikeusperusta kiireellistä rahoitusapua tarvitsevien kolmansien maiden tukemiseksi.

Unionin toimivalta tehdä kansainvälisiä sopimuksia ja kansainvälisten sopimusten asema

Perustuslakisopimuksen määräykset sisältävät useita sekä periaatteellisesti että käytännön kannalta merkittäviä uudistuksia koskien kansainvälisten sopimusten tekemistä. Sopimuksen unionille nimenomaisesti tunnustamaa oikeushenkilöllisyyttä ja sen merkitystä on käsitelty edellä jaksossa 3.2.1.3. Muita kansainvälisten sopimusten tekemistä koskevia keskeisiä uudistuksia perustuslakisopimuksessa ovat EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuvien, niin sanottua implisiittistä ulkoista toimivaltaa koskevien periaatteiden kirjaaminen perussopimukseen sekä määräykset yhtenäisestä menettelystä, jota sovelletaan kansainvälisten sopimusten neuvottelemiseen ja hyväksymiseen lähtökohtaisesti kaikilla perustuslakisopimuksen kattamilla aloilla.

Perustuslakisopimus sisältää määräykset sekä siitä, milloin unionilla on toimivalta kansainvälisten sopimusten tekemiseen (III-323 artiklan 1 kohta) että siitä, milloin tämä toimivalta on luonteeltaan yksinomaista eli jäsenvaltioiden vastaavan toimivallan poissulkevaa (I-13 artiklan 2 kohta). Viimeksi mainittua määräystä tarkistettiin hallitustenvälisessä konferenssissa siten, että siihen sisältyvä niin sanottua ERTA-doktriinia koskeva kirjaus mahdollisimman tarkasti vastaisi EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä (esim. asia 22/70 komissio v. neuvosto; asia C-469/98 komissio v. Suomi). Tarkistuksen seurauksena on yksiselitteistä, että unionilla voi kyseisen määräyksen nojalla olla yksinomainen toimivalta kansainvälisen sopimuksen tekemiseen vain siltä osin kuin kulloinkin kyseessä oleva sopimus voi vaikuttaa yhteisiin sääntöihin tai muuttaa niiden ulottuvuutta. Muutosta nykytilaan nähden merkitsee vain se, että nykyisin yksinomaan Euroopan yhteisön sopimustoimivaltaa koskevien periaatteiden soveltamisala laajenee myös EU-sopimuksen II ja III pilarin nykyisin kattamille aloille eli yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä poliisiyhteistyöhön ja rikosoikeudelliseen yhteistyöhön.

Määräykset kansainvälisten sopimusten neuvottelemiseen ja hyväksymiseen sovellettavasta menettelystä sisältyvät perustuslakisopimuksen III-325 artiklaan, jossa yhdistyvät nykyisen SEY 300 artiklan ja SEU 24 artiklan määräykset. Kuten nykyisinkin, sekä kauppapolitiikan että rahapolitiikan alan sopimuksia koskevat lisäksi tietyt erityismääräykset.

Nykyisen SEU 24 artiklan nojalla neuvoston puheenjohtajavaltiolle kuuluvat sopimusten neuvotteluun liittyvät tehtävät yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla siirtyvät perustuslakisopimuksessa unionin ulkoasiainministerille. Poliisiyhteistyön ja rikosasioita koskevan oikeudellisen yhteistyön alalla taas sovelletaan perustuslakisopimuksen yleisiä määräyksiä kansainvälisten sopimusten neuvottelusta ja tekemisestä. Unionin edellä mainituilla aloilla tekemät sopimukset tulevat vastaisuudessa unionin toimielimiä ja jäsenvaltioita sitoviksi suoraan unionin tasolla tehtävällä hyväksymispäätöksellä. Perustuslakisopimus ei toisin sanoen sisällä SEU 24 artiklaa vastaavaa määräystä, jonka mukaan jäsenvaltio voi asettaa sopimuksen kansallisen ratifioinnin sen sitovuuden edellytykseksi. Perinteiset sekasopimukset, jotka sisältävät yhtäältä unionin sekä toisaalta jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvia osia, edellyttävät jatkossakin jäsenvaltion valtiosääntönsä mukaisessa järjestyksessä suorittamaa ratifiointia.

Nykyistä EY-sopimusta vastaavien kysymysten osalta suurinta menettelytapoja koskevaa muutosta perustuslakisopimuksessa merkitsee Euroopan parlamentin hyväksynnän edellyttäminen kaikille lainsäädäntömenettelyn piiriin kuuluvilla aloilla tehtäville sopimuksille. Määräys tulisi sovellettavaksi myös yhteisen kauppapolitiikan alalla.

Unioni ja sen lähiympäristö

Perustuslakisopimuksen I-57 artiklan mukaan unioni luo naapurimaittensa kanssa erityissuhteet pyrkien luomaan arvoihinsa perustuvan alueen, jolla vallitsevat yhteistyöhön perustuvat hyvät naapuruussuhteet. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi unioni voi tehdä naapurivaltioiden kanssa erityisiä sopimuksia, joihin voi sisältyä vastavuoroisia oikeuksia ja velvollisuuksia sekä mahdollisuus toteuttaa yhteisiä toimia.

Kansainväliset järjestöt ja toiminta niissä

Unionin ulkoinen toiminta koskee myös kansainvälisiä järjestöjä. Edellytyksenä on, että unionin osallistuminen on mahdollista näiden järjestöjen sisäisten määräysten ja unionin oikeuden nojalla. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti unioni pyrkii tehostamaan toimintaansa kansainvälisenä toimijana kehittämällä ulkoisen toiminnan yhtenäisyyttä ja koordinaatiota. Perustuslakisopimuksen III-305 artiklan mukaan jäsenvaltiot sovittavat toimintansa yhteen järjestöissä ja kansainvälisissä konferensseissa puolustaen niissä unionin kantoja. Uutena elementtinä on, että unionin ulkoasiainministerille on uskottu vastuu yhteensovittamisesta. Niissä kansainvälisissä konferensseissa ja järjestöissä, joihin kaikki jäsenvaltiot eivät osallistu tai ole edustettuna, osallistuvat jäsenvaltiot puolustavat unionin etuja ja huolehtivat tiedottamisesta muille jäsenvaltioille. YK:n turvallisuusneuvoston jäsenmaille on lisäksi asetettu erityinen velvollisuus tiedottaa muita jäsenvaltioita ja unionin ulkoministeriä. Jos unionilla on kanta YK:n turvallisuusneuvoston asialistalla olevasta aiheesta, turvallisuusneuvoston jäseninä olevat jäsenvaltiot pyytävät, että unionin ulkoasiainministeri kutsutaan esittämään unionin kanta. Unionin ulkoasiainministerille ja komissiolle on uskottu tehtävä huolehtia unionin ja kansainvälisten järjestöjen yhteistyötä ja yhteyksiä koskevan toiminnan täytäntöönpanosta.

Unionin edustustot kolmansissa maissa ja kansainvälisissä järjestöissä huolehtivat unionin edustuksesta niissä. Unionin edustustot toimivat perustuslakisopimuksen mukaan ulkoasiainministerin alaisuudessa ja läheisessä yhteistyössä jäsenvaltioiden diplomaattisten ja konsuliedustustojen kanssa. Komission nykyiset edustustot korvautuisivat ajan myötä unionin edustustoilla. Tulevaisuudessa unionin edustustot voisivat tarjota jäsenvaltioille uusia välineitä ulkosuhteiden hoitoon, esimerkiksi poliittisen raportoinnin ja konsulipalveluiden osalta.

Yhteisvastuulauseke

Perustuslakisopimukseen sisältyy yhteisvastuulauseke (I-43 artikla), joka velvoittaa unionin ja sen jäsenvaltiot toimimaan yhteisvastuun hengessä, mikäli jäsenvaltio joutuu terrori-iskun, luonnonmullistuksen tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden kohteeksi. Lausekkeen mukaan unioni ottaa tällaisessa tilanteessa käyttöön kaikki käytettävissään olevat keinot, mukaan lukien jäsenvaltioiden unionin käyttöön asettamat sotilaalliset voimavarat.

Yhteisvastuulausekkeen mukaan jäsenvaltioiden on autettava jonkin lausekkeen soveltamisalaan kuuluvan tapahtuman kohteeksi joutunutta jäsenvaltiota, mikäli tämä pyytää apua. Terrorismin osalta apu voi koskea terrori-iskun sattuessa annettavan välittömän avun lisäksi terrorismin uhan torjuntaa tai demokraattisten instituutioiden ja siviiliväestön suojelua. Jäsenvaltiot sovittavat neuvostossa yhteen ne toimenpiteet, joihin jonkin jäsenvaltion avustamiseksi on ryhdytty. Neuvosto tekee komission ja unionin ulkoasiainministerin yhteisestä ehdotuksesta eurooppapäätöksen yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanosta. Mikäli päätöksellä on merkitystä puolustuksen alalla, neuvosto tekee päätöksensä yksimielisesti.

Yhteisvastuulauseketta vastaavaa määräystä ei ole unionin nykyisissä perussopimuksissa. Yhteisvastuulauseke vahvistaisi jäsenvaltioiden yhteenkuuluvuutta ja unionin terrorisminvastaista toimintaa. Unionilla olisi mahdollisuus käyttää yhteisvastuulausekkeen soveltamisessa myös jäsenvaltioiden asettamia sotilaallisia voimavaroja.

Huolimatta siitä, ettei perustuslakisopimuksen yhteisvastuulauseke ole vielä tullut voimaan oikeudellisesti velvoittavana, Madridissa 11 päivänä maaliskuussa 2004 tapahtuneen terrori-iskun jälkeen kaikki nykyiset jäsenvaltiot sitoutuivat 26 päivänä maaliskuuta 2004 Eurooppa-neuvostossa toimimaan jatkossa yhteisvastuulausekkeen hengessä. Asiaa koskevassa julistuksessa viitattiin nimenomaan terrorismiin. Perustuslakisopimuksen III-284 artiklassa määrätään unionin ja jäsenvaltioiden toiminnasta pelastuspalvelun alalla luonnonmullistusten tai suuronnettomuuksien yhteydessä.

3.2.5.3.5. Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka

Yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskeviin määräyksiin tehdyt muutokset vastaavat pitkälti Suomen tavoitteita. Suomi on toiminut unionissa aktiivisesti yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseksi. Perustuslakisopimuksen sisältämät muutokset kehittävät turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa osana yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa unionin kokonaisuutta vahvistavalla tavalla.

Suomen tavoitteiden mukaisesti perustuslakisopimuksessa on tarkennettu ja täydennetty kriisinhallintatehtäviä. Uudet tehtävät ovat ajankohtaisia ja unionille sopivia. Selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto ennakoi, että tehtäväluettelon täydentäminen saattaa merkitä unionin kriisinhallintatehtävien kasvua ja näin ollen myös yhteisten kulujen kasvamista. Tämä merkinnee selonteon mukaan myös joukkovaatimusluettelon sekä kriisinhallintatoiminnan käsitteiden tarkistamista. Eduskunnan puolustusvaliokunta puolestaan toteaa lausunnossaan (PuVL 2/2003 vp), ettei uusilla tehtävillä olisi toiminnallisesti suuria vaikutuksia Suomen puolustusvoimiin. Sopimuksen artikloissa on Suomen tavoitteiden mukaisesti huomioitu siviilikriisinhallinta nykyisiä perussopimuksia vahvemmin.

Suomi on johdonmukaisesti kannattanut puolustusmateriaaliyhteistyön tiivistämistä osana EU:n kriisinhallintakyvyn kehittämistä ja Euroopan puolustusviraston perustamista koskevat määräykset ovat Suomen tavoitteiden mukaisia. Selonteossaan valtioneuvosto toteaa, että Suomi suhtautuu myönteisesti unionin kriisinhallintavoimavarojen kehittämiseen. Sen mukaan konventin pysyvää rakenteellista yhteistyötä koskeva ehdotus oli kuitenkin ongelmallinen eikä sellaisenaan Suomen hyväksyttävissä. Valtioneuvoston mukaan kriisinhallinta- ja voimavarayhteistyön kehittämisen tulee olla jäsenvaltioiden yhteistä toimintaa, joka perustuu yhdessä sovittuihin tavoitteisiin. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta yhtyi mietinnössään (UaVM 4/2003 vp) valtioneuvoston kantaan. Hallitustenvälisessä konferenssissa pysyvää rakenteellista yhteistyötä koskevia määräyksiä sekä pöytäkirjaa muokattiin siten, että ne ovat nyt Suomen hyväksyttävissä: yhteistyön kriteerit on määritetty niin, että yhteistyö on avointa kaikille halukkaille jäsenvaltioille. Yhteistyön lähtökohdat on määritelty kaikkien jäsenvaltioiden kesken ja Suomen tavoitteiden mukaisesti vaatimukset yhteistyöhön osallistumiselle ovat luonteeltaan lähinnä voimavaratavoitteita koskevia yleisiä sitoumuksia.

Keskinäisen avunantovelvoitteen kirjaaminen sopimukseen vahvistaa jäsenvaltioiden keskinäistä solidaarisuutta ja vahvistaa siten myös Suomen turvallisuutta. Keskinäisellä avunantovelvoitteella on tosiasiallista merkitystä. Euroopan unioni on tiivis poliittinen liitto, jonka jäsenvaltioita yhdistää laaja ja tiivis poliittinen kanssakäyminen. Tällaisessa liitossa hyökkäys yhtä jäsenvaltiota kohtaan merkitsisi muiden apuun tuloa monin keinoin, mukaan lukien sotilaalliset toimet. Ulkoasiainvaliokunta toteaa, että vaikka unionilla ei ole suunnitelmia yhteisen aluepuolustuksen toteuttamisesta on samalla huomattava, että unionin jäsenvaltioina on sotilaallisesti kyvykkäitä maita, ml. kaksi ydinasevaltiota. Jäsenvaltioilla on hyvät keskinäiset yhteistoimintavalmiudet, joita on kehitetty myös kriisinhallinnan kautta. Myös käytännössä sotilaallista apua voidaan EU-maiden kesken antaa ja tämän avun mahdollisuus itsessään muodostaa merkittävän unionin jäsenvaltioita suojaavan pelotteen. Unionin institutionaalisten rakenteiden kehittäminen tässä tarkoituksessa olisi omiaan lisäämään tämän valmiuden uskottavuutta (UaVM 2/2006 vp).

Valtioneuvosto katsoo, että yhteisvastuulausekkeen tavoin turvatakuu on jo vallitseva poliittinen velvoite perustuslakisopimuksen voimaantulosta riippumatta.

Selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitusten väliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto ei pitänyt toivottavana konventin ehdottamaa määräystä, joka mahdollistaisi pienemmän maaryhmän etenemisen yhteiseen puolustusvelvoitteeseen. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta yhtyi mietinnössään (UaVM 4/2003 vp) tähän valtioneuvoston kantaan. Suomen tavoitteiden mukaisesti keskinäistä avunantovelvoitetta koskeva lauseke on perustuslakisopimuksessa nyt kirjattu sellaiseen muotoon, että se koskee valtioneuvoston kannan mukaan kaikkia jäsenvaltioita ja säilyttää siten unionin yhtenäisyyden. Määräys ei merkitse puolustusliiton perustamista. Suomen tavoitteiden mukaista on, että yhteiseen puolustukseen siirtyminen edellyttää perustuslakisopimuksessa edelleen yksimielistä päätöstä Eurooppa-neuvostossa sekä kunkin jäsenvaltion Eurooppa-neuvoston suosituksesta valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti tekemää kansallista päätöstä.

Yhteinen kauppapolitiikka

Yhteistä kauppapolitiikkaa koskevat Suomen tavoitteet konventissa ja hallitustenvälisessä konferenssissa perustuivat pääosin samoihin linjauksiin kuin jo Nizzan sopimusta valmistelleessa HVK:ssa. Suomen yleisenä tavoitteena oli saattaa loppuun tuolloin aloitettu yhteisen kauppapolitiikan tehostaminen ja uudistaminen vastaamaan kansainvälisen kaupan rakenteiden kehityksen asettamiin haasteisiin. Laajentuneen unionin kyky toimia tehokkaasti neuvoteltaessa kauppapoliittisia sopimuksia kolmansien maiden kanssa on Suomen ulkomaankaupasta riippuvalle taloudelle erityisen tärkeää. Suomen yleistavoite kauppapolitiikan tehostamisesta toteutuu perustuslakisopimuksessa (UaVM 2/2006 vp, TaVL 11/2006 vp).

Kauppapolitiikan tehostaminen liittyy erityisesti unionin kauppapoliittisen toimivallan laajentamiseen kattamaan kaiken palvelukaupan sekä ulkomaiset suorat sijoitukset. Selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto toteaa tämän mahdollistavan EU:lle kokonaisvaltaisen kauppapolitiikan harjoittamisen. Myös eduskunnan suuri valiokunta piti muutosta yhteisen kauppapolitiikan tehokkuuden kannalta merkittävänä (SuVL 2/2003). Niiltä osin kuin unionin kauppapoliittinen toimivalta perustuslakisopimuksen mukaan muuttuu yksinomaiseksi, niin sanottujen sekasopimusten tekemisessä käytetty menettely korvautuu yksinomaan unionin tasolla tehtävillä sopimuksilla. Tämä kaventaa eduskunnan toimivaltaa hyväksyä muodollisesti kolmansien maiden kanssa tehtävät kauppapoliittiset sopimukset. Tällaisista kauppapoliittisista sopimuksista tulee perustuslakisopimuksen mukaan kokonaan unioniasioita, jotka eduskunta käsittelee jo ennen sopimuksen hyväksymistä unionin tasolla ja joista se ilmaisee kantansa hallitukselle. Yhteisen kauppapolitiikan tehokkuuden kannalta muutosta voidaan pitää merkittävänä. Laajentuneessa unionissa kansallisten ratifiointien viipyminen usein jopa vuosilla voi heikentää unionin ulkoista toimintakykyä ja sen uskottavuutta merkittävästi.

Perustuslakisopimuksessa ulkomaiset suorat sijoitukset siirtyvät unionin yksinomaiseen kauppapoliittiseen toimivaltaan. Näin ollen jäsenvaltiot eivät voisi enää itsenäisesti aloittaa esimerkiksi investointisuojasopimuksia koskevia neuvotteluja kolmansien maiden kanssa. Muutoksen seurauksena unionin asema ja vaikutusvalta suhteessa kolmansiin maihin vahvistuisi investointien suojaamista ja edistämistä koskevissa neuvotteluissa.

Selonteossaan (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto piti välttämättömänä, että sopimuksen yhteistä kauppapolitiikkaa koskevat määräykset turvaavat julkisia peruspalveluja, kuten sosiaali-, koulutus- ja terveyspalveluja, koskevan päätöksenteon säilymisen kansallisella tasolla. Myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunta korosti tätä mietinnössään (UaVM 4/2003 vp). Tähän liittyen Suomen tavoitteena HVK:ssa oli täsmentää konventin ehdotusta siten, että niin sanotun päätöksenteon parallelismin periaatteen soveltuminen myös kauppapoliittisiin sopimuksiin ja niiden täytäntöönpanotoimiin on yksiselitteistä. Tämä tavoite saavutettiin. Lisäksi sopimukseen sisällytettiin Suomen yhdessä Ruotsin kanssa vaatima poikkeusmääräys, joka koskee päätöksentekoa neuvoteltaessa ja tehtäessä sopimuksia sosiaali-, koulutus- ja terveyspalvelujen kaupan alalla. Nämä kaksi konventin esitykseen HVK:ssa tehtyä muutosta pyrkivät täyttämään valtioneuvoston ja eduskunnan asettaman edellytyksen.

Selonteossaan valtioneuvosto totesi myös, että perustuslakisopimuksen tulee mahdollistaa Suomen ja Venäjän välisen liikenteen kannalta tärkeiden kahdenvälisten sopimusten tekeminen jatkossakin. Perustuslakisopimuksen mukaan liikenteen alan kansainvälisten sopimusten neuvottelemisessa ja tekemisessä noudatetaan edelleen sopimuksen liikennepolitiikkaa koskevia määräyksiä. Valtioneuvosto katsoi selonteossaan tämän täyttävän Suomen tavoitteen tyydyttävästi, sillä se mahdollistaa nykyisten liikennesopimusten mukaisen tilanteen jatkumisen toistaiseksi.

Euroopan parlamentin aseman osalta valtioneuvosto korosti, että parlamentin toimivaltuudet kauppapoliittisessa päätöksenteossa tulisi rajata koskemaan laajoja kauppapolitiikan yleisiin puitteisiin liittyviä lainsäädännöllisiä kysymyksiä, eikä niiden tulisi ulottua esimerkiksi yksittäisiin täytäntöönpanokysymyksiin (VNS 2/2003 vp). Tällä taattaisiin valtioneuvoston mukaan se, että kauppapoliittisen päätöksenteon toimivuus ja tehokkuus eivät vaarantuisi. Tämä tavoite toteutui hallitustenvälisessä konferenssissa ja yhteistä kauppapolitiikkaa koskevien perustuslakisopimuksen määräysten voidaan katsoa pääosin vastaavan Suomen tavoitteita.

Unionin toimivalta tehdä kansainvälisiä sopimuksia ja kansainvälisten sopimusten asema

Suomen tavoitteena hallitustenvälisessä konferenssissa oli perustuslakisopimuksen I-13 artiklan 2 kohdan muotoilun tarkistaminen siten, että määräyksen sisältö vastaisi EY-tuomioistuimen nykyistä oikeuskäytäntöä (VNS 2/2003 vp ja UaVM 4/2003 vp). Määräykseen hallitustenvälisessä konferenssissa tehtyjen tarkistusten jälkeen sopimuksen I-13 artiklan 2 kohdan voidaan katsoa vastaavan kyseistä oikeuskäytäntöä ja etenkin ERTA-doktriinia, mikä merkitsee Suomen keskeisen neuvottelutavoitteen toteutumista.

Yhteistyö kolmansien maiden kanssa sekä humanitaarinen apu

Perustuslakisopimuksen kehitysyhteistyöpolitiikkaa koskevat määräykset vastaavat Suomen tavoitteita. Sopimus asettaa köyhyyden poistamisen paitsi unionin kehitysyhteistyöpolitiikan päämääräksi myös sen kaiken toiminnan, erityisesti ulkoisten politiikkojen yhdeksi tavoitteeksi, mikä vastaa Suomen kansallisen kehityspoliittisen ohjelman linjauksia. Sopimuksen mukaan unionin kehitysyhteistyöpolitiikkaa harjoitetaan unionin ulkoisen toiminnan periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti. Pyrkimys varmistaa unionin ulkoisen toiminnan eri politiikkalohkojen välinen johdonmukaisuus oli Suomen ensisijainen tavoite sekä konventissa että hallitustenvälisessä konferenssissa kehitysyhteistyöpolitiikkaa koskevia määräyksiä uudistettaessa.

Yhteisvastuulauseke

Yhteisvastuulauseke oli Suomen hyväksyttävissä konventin ehdottamassa muodossa eikä siihen tehty muutoksia hallitustenvälisessä konferenssissa. Selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto toteaa, että lauseke vahvistaa unionin jäsenvaltioiden yhteenkuuluvuutta ns. ei-sotilaallisten turvallisuusuhkien ja turvallisuusongelmien käsittelyssä ja tällä tavoin osaltaan myös vahvistaa unionissa jo käynnissä olevaa terrorisminvastaista toimintaa. Myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunta piti perusteltuna, että unioni ja jäsenvaltiot varautuvat unionin alueella tapahtuviin suuronnettomuuksiin sekä terrorismiin myös unionin tason toimilla (UaVM 4/2003 vp).

Valtioneuvosto toteaa selonteossaan edelleen, että avunantoon osallistuvan jäsenvaltion tulee voida viime kädessä päättää siitä, millä keinoin se voi avustamiseen osallistua. Käytännössä toiminta ulottuisi selonteon mukaan erityisesti pelastus- ja poliisitoiminnan aloille. Kyseeseen voi tulla myös sotilaallisten voimavarojen käyttö. Eduskunnan puolustusvaliokunnan lausunnossa todetaan, että sotilasyksiköitä käytettäisiin todennäköisesti antamaan virka-apua muille viranomaisille, erityisesti pelastus- ja poliisiviranomaisille (PuVL 2/2003 vp). Yhteisvastuulauseketta voidaan pitää merkittävänä askeleena jäsenvaltioiden kansalaisten turvallisuuden vahvistamisessa (UaVM 2/2006 vp).

3.2.6. Sopimuksen hyväksyminen ja voimaantulo

Perustuslakisopimuksen IV-447 artiklan määräykset merkitsevät, että sopimus voi tulla voimaan vain, jos kaikki sopimuspuolet ratifioivat sen. Määräykset vastaavat nykyisen SEU 48 artiklan määräyksiä. Perustuslakisopimuksella ei sen IV-437 artiklan sanamuodon mukaan muuteta, vaan kumotaan, unionin nykyiset perussopimukset Euratom-sopimusta lukuun ottamatta. Nykyisen SEU 48 artiklan määräykset perussopimusten tarkistusmenettelystä tulevat kuitenkin sovellettaviksi, koska nykyisten perussopimusten kumoamisessa on oikeudellisessa mielessä kysymys niiden muuttamisesta. Jo konventin aikana katsottiin, että SEU 48 artiklassa määrätystä eroava voimaantulomääräys olisi ollut oikeudellisesti mahdoton.

Perustuslakisopimus tulisi voimaan aikaisintaan 1 päivänä marraskuuta 2006, jos kaikki ratifioimiskirjat olisi talletettu siihen mennessä. Muussa tapauksessa sopimus tulee voimaan viimeisen ratifioimiskirjan tallettamista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä. Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestysten jälkeen on selvää, ettei perustuslakisopimus tule voimaan suunnitellusti. Hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan on liitetty julistus (n:o 30) Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen ratifioinnista, jossa konferenssi toteaa, että jos neljä viidesosaa jäsenvaltioista on ratifioinut Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen kahden vuoden kuluttua sen allekirjoittamisesta, mutta ratifiointi tuottaa yhdelle tai useammalle jäsenvaltiolle vaikeuksia, Eurooppa-neuvosto ottaa asian käsiteltäväkseen. Julistuksella ei mahdollisteta poikkeamista sopimuksen hyväksymistä ja voimaantuloa koskevasta menettelystä, vaan Eurooppa-neuvoston tehtävänä olisi lähinnä arvioida tilanteen poliittiset seuraukset.

Perustuslakisopimuksen ratifiointia ja voimaantuloa koskevat nykyistä EU-sopimuksen 48 artiklaa vastaavat määräykset ovat Suomen tavoitteiden mukaisia (VNS 2/2003 vp, UaVM 4/2003 vp).

3.2.7. Sopimuksen tarkistusmenettelyt ja valtuutuslausekkeet

Perustuslakisopimuksen muuttaminen ja tarkistaminen sen voimaantulon jälkeen on mahdollista useita eri menettelyjä noudattaen. Varsinaisia sopimuksen muuttamis- ja tarkistusmenettelyjä ovat IV-443 artiklan tarkoittama tavanomainen tarkistusmenettely sekä IV-444 ja IV-445 artiklan tarkoittamat yksinkertaistetut tarkistusmenettelyt. Lisäksi sopimukseen sisältyy niin sanottuja valtuutuslausekkeita, jotka käytännössä merkitsevät sitä, että Eurooppa-neuvosto tai neuvosto voi eurooppapäätöksillä tarkistaa eräitä sopimuksen määräyksiä käyttämättä sopimuksen IV osassa määriteltyjä sopimuksen tarkistusmenettelyjä ja muuttamatta muodollisesti itse sopimustekstiä.

Tavanomainen tarkistusmenettely

Perustuslakisopimuksen IV-443 artiklassa tarkoitettu tavanomainen tarkistusmenettely vastaa pääosin nykyisen SEU 48 artiklan mukaista unionin perussopimusten muuttamismenettelyä. SEU 48 artiklan tapaan perustuslakisopimuksenkin muutosten voimaantuloon tavanomaista tarkistusmenettelyä käytettäessä vaaditaan kaikkien jäsenvaltioiden valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukainen ratifiointi. Tavanomaista tarkistusmenettelyä käytettäessä myös hallitustenvälinen konferenssi on kutsuttava koolle hyväksymään yhteisellä sopimuksella perustuslakisopimukseen tehtävät muutokset.

Keskeisin muutos SEU 48 artiklaan verrattuna IV-443 artiklassa on se, että tavanomaista tarkistusmenettelyä käytettäessä sopimusmuutoksia valmistelemaan asetetaan pääsääntöisesti valmistelukunta, joka koostuu kansallisten parlamenttien, jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiesten, Euroopan parlamentin ja komission edustajista. Valmistelukunnan tehtävänä on perustuslakisopimukseen tehtyjen muutosehdotusten tutkiminen ja muutoksia koskevien suositusten antaminen hallitustenväliselle konferenssille. Tämä merkitsee käytännössä niin sanotun konventtimenetelmän virallistamista sopimusmuutosten valmistelussa ja siinä mielessä vahvempaa asemaa sopimusmuutosten valmistelun yhteydessä erityisesti kansallisille parlamenteille ja Euroopan parlamentille. Valmistelukunta voidaan kuitenkin olla kutsumatta koolle, jos muutosten laajuus ei sitä edellytä. Tällöin muutoksista päättää hallitustenvälinen konferenssi ilman erillistä valmisteluvaihetta.

Perustuslakisopimuksen tavanomainen tarkistusmenettely poikkeaa myös eräiltä muilta osin SEU 48 artiklan mukaisesta tarkistusmenettelystä. Perustuslakisopimuksen nojalla myös Euroopan parlamentti saa jäsenvaltioiden hallitusten ja komission lisäksi aloiteoikeuden tehdä neuvostolle ehdotuksia perustuslakisopimuksen muuttamiseksi. Eurooppa-neuvosto ja sen puheenjohtaja saavat erityisen aseman sopimusmuutosten valmistelun aloittamista koskevassa päätöksenteossa ja valmistelukunnan kokoon kutsumisessa. Nykyisin Eurooppa-neuvostolla ei ole virallista asemaa sopimusmuutosten valmistelussa, vaan neuvosto vastaa hallitustenvälisen konferenssin järjestämisestä ja koolle kutsumisesta. Nykysopimuksesta poiketen myös kansalliset parlamentit saavat tavanomaisen tarkistusmenettelyn osaltakin suoraan perussopimukseen pohjautuvan aseman, kun niille toimitetaan sopimuksen muuttamista koskevat ehdotukset ja niiden edustajat osallistuvat sopimusmuutoksia valmistelevan valmistelukunnan työhön.

Yksinkertaistetut tarkistusmenettelyt

Perustuslakisopimuksen tarkistamista on tietyissä tapauksissa helpotettu luomalla kaksi uutta erillistä yksinkertaistettua sopimusmääräysten tarkistusmenettelyä. Näiden menettelyjen tarkoituksena on mahdollistaa sopimuksen tarkistaminen tietyissä sopimuksen III osassa määritellyissä kysymyksissä ilman hallitustenvälistä konferenssia ja valmistelukuntaa siirtämällä sopimustarkistuksista päättäminen Eurooppa-neuvoston tehtäväksi. Määräykset yksinkertaistetuista tarkistusmenettelyistä sisältyvät perustuslakisopimuksen IV-444 ja IV-445 artiklaan.

Perustuslakisopimuksen IV-444 artiklan mukaisessa yksinkertaistetussa tarkistusmenettelyssä Eurooppa-neuvosto voi tehdä yksimielisesti eurooppapäätöksen, jonka mukaan neuvosto siirtyy käyttämään määräenemmistöpäätöksentekoa sellaisella alalla tai sellaisessa tapauksessa, jossa sopimuksen III osan määräysten mukaan päätökset tehdään neuvostossa yksimielisesti. Tämä ei kuitenkaan sovellu päätöksiin, joilla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla. Vastaavasti Eurooppa-neuvosto voi tehdä eurooppapäätöksen siirtymisestä tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen käyttämiseen sellaisilla aloilla, joilla sopimuksen III osan määräysten mukaan sovelletaan erityistä lainsäätämisjärjestystä. Molemmissa tapauksissa on kysymys Eurooppa-neuvoston omasta aloitteesta, joten aloiteoikeutta ei tavanomaisen tarkistusmenettelyn tai IV-445 artiklassa tarkoitetun yksinkertaistetun tarkistusmenettelyn tapaan ole jäsenvaltioiden hallituksilla, Euroopan parlamentilla tai komissiolla. Eurooppa-neuvosto tekee tämän artiklan mukaiset eurooppapäätöksensä yksimielisesti. Lisäksi sekä kansallisilla parlamenteilla että Euroopan parlamentilla on mahdollisuus erikseen estää artiklan tarkoittaman eurooppapäätöksen tekeminen. Yksikin kansallinen parlamentti voi ilmoittaa vastustavansa aloitetta kuuden kuukauden kuluessa aloitteen toimittamisesta, jolloin eurooppapäätöstä ei voi tehdä. Käytännössä siis jokaisella kansallisella parlamentilla on käytössään veto-oikeus. Euroopan parlamentin on puolestaan erikseen hyväksyttävä Eurooppa-neuvoston eurooppapäätös kaikkien jäsentensä enemmistöllä, jotta se voitaisiin tehdä. Sen sijaan komission asema rajoittuu sen puheenjohtajan oikeuteen kuulua Eurooppa-neuvostoon ilman äänioikeutta.

Perustuslakisopimuksen IV-445 artiklan mukaisessa yksinkertaistetussa tarkistusmenettelyssä Eurooppa-neuvosto voi tehdä yksimielisen eurooppapäätöksen perustuslakisopimuksen III osan sisäisiä politiikkoja ja toimia koskevan III osaston määräysten muuttamisesta kokonaan tai osittain. Aloiteoikeus on näissä tapauksissa samoilla tahoilla, kuin tavanomaisen tarkistusmenettelyn osalta, eli jäsenvaltioiden hallituksilla, Euroopan parlamentilla ja komissiolla. Eurooppa-neuvosto tekee eurooppapäätökset yksimielisesti kuultuaan Euroopan parlamenttia ja komissiota sekä Euroopan keskuspankkia sen toimivaltaan kuuluvilta osin. Näillä ei kuitenkaan ole ehdotonta oikeutta estää Eurooppa-neuvoston eurooppapäätöksen tekemistä. Sen sijaan menettely sisältää tavanomaisen viittauksen siihen, että päätös tulee voimaan vasta, kun jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Merkittävää on, että IV-445 artiklan tarkoittamalla eurooppapäätöksellä ei voida lisätä perustuslakisopimuksessa unionille annettua toimivaltaa, vaan ainoastaan tarkistaa määräyksiä sisällöllisesti puuttumatta toimivallanjakoon tai siirtää toimivaltaa takaisin jäsenvaltioille. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että unionin toimivaltuuksien lisääminen vaatisi jatkossakin hallitustenvälisen konferenssin koolle kutsumista ja että niin sanottu kompetenssi-kompetenssi, eli viimekätinen valta päättää unionin toimivallan laajentamisesta, säilyisi siten yksiselitteisesti jäsenvaltioilla.

Perustuslakisopimuksen IV-444 ja IV-445 artiklan mukaiset yksinkertaistetut tarkistusmenettelyt merkitsevät sitä, että niiden kattamissa kysymyksissä perustuslakisopimuksen muuttamisvalta siirtyy muodollisesti jäsenvaltioilta eli hallitustenväliseltä konferenssilta EU:n toimielimelle eli Eurooppa-neuvostolle. Eurooppa-neuvoston eurooppapäätökset eivät ole valtioiden välisiä sopimuksia vaan unionin toimielimen antamia säädöksiä, joilla muutetaan unionin perussopimuksen sanamuotoa. Jossain määrin sopimuksen tarkistusmenettelyjä koskevan muutoksen käytännön merkitystä vähentävät kuitenkin eräät Eurooppa-neuvoston kokoonpanoon ja päätöksentekomenettelyyn liittyvät tekijät. Ensinnäkin Eurooppa-neuvostossa kokoontuvat hallitustenvälisen konferenssin tapaan jäsenvaltiot, joita edustavat jäsenvaltion valtion- tai hallitusten päämiehet. Eurooppa-neuvostoon kuuluvat tosin myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja komission puheenjohtaja, mutta nämä eivät I-25 artiklan 4 kohdan nojalla osallistu Eurooppa-neuvoston äänestyksiin, mukaan lukien eurooppapäätöksiä koskevat äänestykset. Koska IV-444 ja IV-445 artiklassa tarkoitetut eurooppapäätökset tehdään aina yksimielisesti, on jokaisen jäsenvaltion hallituksella jatkossakin aina mahdollisuus estää tällaisen eurooppapäätöksen tekeminen. Myös kansallisten parlamenttien asema on turvattu yksinkertaistettujen tarkistusmenettelyjen yhteydessä vastaavin, joskin erilaisin tavoin kuin EU-sopimuksen 48 artiklan mukaisessa ratifiointia vaativassa menettelyssä. Yksinkertaistettuihin tarkistusmenettelyihin sisältyvät Eurooppa-neuvoston toimivaltaa ja kansallisten parlamenttien roolia muuttavat määräykset saattavat eri jäsenvaltioissa johtaa uudenlaisiin valtionsisäisiin valtioelinten suhteita koskeviin järjestelyihin. Niillä ei kuitenkaan ole merkittävää vaikutusta jäsenvaltioiden hallitusten ja parlamenttien mahdollisuuksiin vaikuttaa sopimuksen muuttamista koskeviin päätöksiin.

Yksinkertaistetut tarkistusmenettelyt ovat käytettävissä ainoastaan tarkistettaessa perustuslakisopimuksen III osan määräyksiä. I, II ja IV osan määräyksiä voidaan jatkossakin muuttaa vain tavanomaista tarkistusmenettelyä käyttäen. Lisäksi sekä IV-444 että IV-445 artiklassa on määräyksiä, jotka rajoittavat jossain määrin yksinkertaistettujen tarkistusmenettelyjen käyttöalaa. Niiden käyttöala on kuitenkin selvästi laajempi kuin niiden ns. valtuutuslausekkeiden ala, jotka sisältyvät esimerkiksi Nizzan sopimukseen ja toisaalta perustuslakisopimuksen I ja III osaan. Toisaalta kansallisten parlamenttien vaikutusmahdollisuudetkin on edellä mainitulla tavalla turvattu yksinkertaistettujen tarkistusmenettelyjen yhteydessä perinteisiä valtuutuslausekkeita paremmin. Kansallisten parlamenttien vaikuttamismahdollisuudet turvataan yksinkertaistettujen tarkistusmenettelyjen osalta perustuslakisopimuksessa paremmin kuin alkuperäisessä konventin ehdotuksessa, jossa näiden määräysten osalta kansallisille parlamenteille taattiin vain oikeus saada tiedokseen Eurooppa-neuvoston päätös.

Valtuutuslausekkeet

Perustuslakisopimuksen I ja III osaan sisältyy valtuutuslausekkeita, joiden nojalla Eurooppa-neuvosto tai neuvosto voi tehdä eurooppapäätöksiä, jotka merkitsisivät sopimuksen tarkistamista ilman, että sopimuksen tekstiä muutettaisiin. Näiden valtuutuslausekkeiden osalta määräyksiin ei sisälly ratifiointimenettelyä tai senkaltaisia osallistumismahdollisuuksia, jotka yksinkertaistetuissa tarkistusmenettelyissä on annettu kansallisille parlamenteille. Päätökset tehdään kuitenkin kaikissa tapauksissa yksimielisesti. Osa valtuutuslausekkeista on uusia ja osa niistä sisältyy jo nykyiseen EY-sopimukseen.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla Eurooppa-neuvosto voi I-40 artiklan 7 kohdan ja III-300 artiklan 3 kohdan nojalla tehdä yksimielisen eurooppapäätöksen, jonka mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä muissakin kuin III-300 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa. Määräys mahdollistaa määräenemmistöpäätöksenteon käyttöalan laajentamisen potentiaalisesti koko yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalle, vaikka käytännössä se voisi todennäköisesti tulla käytettäväksi lähinnä yksittäistapauksissa.

Tiiviimmän yhteistyön osalta neuvosto voi tehdä perustuslakisopimuksen III-422 artiklan nojalla eurooppapäätöksen, jonka mukaan tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot siirtyvät määräenemmistöpäätöksentekoon alalla, jolla perustuslakisopimuksen mukaan muuten sovelletaan yksimielisyyttä neuvostossa. Vastaavanlainen eurooppapäätös voidaan tehdä siirtymisestä erityisestä lainsäätämisjärjestyksestä tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen. Näissä tapauksissa eurooppapäätökset tehdään neuvostossa yksimielisesti, mutta I-44 artiklan 3 kohdan mukaisesti äänestykseen voivat osallistua vain tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvia jäsenvaltioita edustavat neuvoston jäsenet. III-422 artiklan määräykset mahdollistavat määräenemmistöpäätöksentekoon tai tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen siirtymisen tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvien jäsenmaiden kesken lähes kaikilla niillä aloilla, joilla voidaan soveltaa tiiviimpää yhteistyötä ja joilla käytössä on yksimielinen päätöksenteko tai erityinen lainsäätämisjärjestys. Tämä ei kuitenkaan koske päätöksiä, joilla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla.

Monivuotisten rahoituskehysten osalta Eurooppa-neuvosto voi I-55 artiklan nojalla tehdä yksimielisen eurooppapäätöksen, jonka mukaan neuvosto siirtyy käyttämään määräenemmistöpäätöksentekoa sopimuksessa määritellyn yksimielisyysvaatimuksen sijasta vahvistaessaan rahoituskehyksen neuvoston eurooppalailla.

Perustuslakisopimuksen III-274 artiklan 4 kohdan mukaan Eurooppa-neuvosto voi tehdä yksimielisen eurooppapäätöksen, jolla muutetaan saman artiklan 1 ja 2 kohdassa määriteltyjä Euroopan syyttäjänviraston toimivaltuuksia.

Perustuslakisopimuksen III-269 artiklan 3 kohdan mukaan sellaisista perheoikeudellisista toimenpiteistä, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia, säädetään muista yksityisoikeudellisista toimenpiteistä poiketen neuvoston eurooppalailla tai -puitelailla. Saman kohdan toisessa alakohdassa on kuitenkin valtuutus, jonka mukaan neuvosto voi komission ehdotuksesta tehdä yksimielisen eurooppapäätöksen, jolla määritetään ne perheoikeudelliset seikat, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia ja joista voidaan antaa säädöksiä tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Lisäksi perustuslakisopimukseen sisältyy myös eräitä jo nykyiseen EY-sopimukseen sisältyviä tarkoin rajattuja valtuutuslausekkeita, joiden nojalla neuvosto voi yksimielisesti päättää päätöksentekomenettelyn muuttamisesta esimerkiksi tiettyjen sosiaalipolitiikan alan kysymysten osalta.

Eräänlaisina valtuutuslausekkeina voidaan pitää myös niitä toimielimiä ja neuvoa-antavia elimiä koskevia määräyksiä, joiden osalta perustuslakisopimuksessa siirrytään käyttämään eurooppapäätöksiä sellaisissa toimielinten kokoonpanoa koskevissa kysymyksissä, joista nykyisissä sopimuksissa määrätään perussopimusten tasolla. Euroopan parlamentin paikkajaosta päättää Eurooppa-neuvosto yksimielisellä Euroopan parlamentin aloitteen pohjalta tehtävällä eurooppapäätöksellä. Alueiden komitean sekä talous- ja sosiaalikomitean kokoonpano vahvistetaan neuvoston komission ehdotuksesta tekemällä eurooppapäätöksellä.

Perustuslakisopimuksella muutetaan myös eräitä Nizzan sopimuksen sisältämiä toimielimiä koskevia valtuutuslausekkeita, joiden nojalla neuvosto voi myöhemmin päättää muutoksista, jotka vaikuttavat Nizzan sopimuksen mukaisiin toimielimiä koskeviin järjestelyihin. Nizzan sopimuksen mukaan erityistuomioistuimia voidaan perustaa neuvoston yksimielisellä päätöksellä, mutta perustuslakisopimuksen mukaan tämä tapahtuu eurooppalailla. Perustuslakisopimuksen pöytäkirjassa vahvistettua unionin tuomioistuimen perussääntöä voidaan tietyin osin myös muuttaa eurooppalailla neuvoston yksimielisen päätöksen sijasta. Tämä muutos merkitsee sitä, että primaarioikeuteen kuuluvia määräyksiä voidaan muuttaa tavanomaista lainsäätämisjärjestystä käyttäen ja määräenemmistöllä neuvostossa. Perustuslakisopimuksen pöytäkirjassa vahvistettua Euroopan investointipankin perussääntöä sen sijaan voidaan muuttaa vain neuvoston yksimielisellä eurooppalailla, joten määräys vastaa sisällöllisesti Nizzan sopimuksen vastaavaa määräystä.

3.2.7.1. Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp) valtioneuvosto katsoi, että perustuslakisopimusta koskevien tarkistusten voimaantulon edellytyksenä on jatkossakin oltava kaikkien jäsenvaltioiden valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti suorittama ratifiointi. Valtioneuvosto katsoi kuitenkin voivansa tarvittaessa harkita mahdollisuuksia yksinkertaisemman tarkistusmenettelyn käyttöön ottamiseksi, mikäli menettelyn käyttöala rajataan etukäteen riittävän yksiselitteisesti. Sopimusmuutosten voimaantulon edellytyksenä oli valtioneuvoston kannan mukaan kuitenkin aina oltava kaikkien jäsenvaltioiden hyväksyntä. Valtioneuvosto suhtautui varauksellisesti uusiin päätöksentekoa koskeviin valtuutuslausekkeisiin, mutta katsoi voivansa harkita niitä osana sopimusten joustavuutta lisäävää kokonaisratkaisua. Erityisen varauksellisesti valtioneuvosto suhtautui tiiviimpää yhteistyötä koskevaan valtuutuslausekkeeseen. Valtioneuvosto oli myös valmis hyväksymään konventtimenetelmän virallistamisen. Ulkoasiainvaliokunta yhtyi mietinnössään (UaVM 4/2003 vp) valtioneuvoston kantaan päätöksentekomenettelyistä, mutta suhtautui suuren valiokunnan tavoin valtioneuvostoa varauksellisemmin Eurooppa-neuvostolle annettaviin päätöksentekomenettelyjä koskeviin valtuutuslausekkeisiin. Perustuslakivaliokunta puolsi konventtimenetelmän käyttämistä sopimusta muutettaessa ennen muuta konventin laaja-alaisuuden ja avoimuuden takia korostaen kuitenkin samalla sitä, että sääntöjen konventin roolista tulisi olla selkeitä ja ennalta vahvistettuja (PeVL 7/2003 vp).

Hallitustenvälisessä konferenssissa konventin ehdottama yleinen valtuutuslauseke (konventin ehdotuksen 24 artiklan 4 kohta) siirrettiin sopimuksen IV osaan (IV-444 artikla) ja sitä muutettiin siten, että yksikin kansallinen parlamentti voi estää määräyksen tarkoittaman eurooppapäätöksen tekemisen. Muutos vastaa sisällöllisesti Suomen kantaa erityisesti sen vuoksi, että muutetussa muodossaan määräys turvaa eduskunnan vaikutusmahdollisuudet sopimusta muutettaessa, vaikka siihen ei sisällykään perinteistä hyväksymis- ja voimaansaattamismenettelyä. Hallitustenvälisessä konferenssissa hyväksytty uusi yksinkertaistettu tarkistusmenettely, jonka mukaan Eurooppa-neuvosto voi muuttaa sopimuksen III osan III osaston määräyksiä tietyiltä osin (IV-445 artikla), vastaa myös Suomen kantaa, sillä eurooppapäätöksen hyväksyminen edellyttää valtionsisäistä hyväksymismenettelyä kaikissa jäsenvaltiossa. Keskeistä on lisäksi, että molemmat määräykset edellyttävät yksimielisyyttä Eurooppa-neuvostossa, ja ettei kummassakaan menettelyssä voida siirtää toimivaltaa jäsenvaltioilta unionille. Sen sijaan sopimukseen jäi eräitä valtuutuslausekkeita, joiden mukaisiin menettelyihin ei sisälly ratifiointimenettelyä tai vastaavaa eduskunnan asemaa turvaavaa menettelyä. Näistä erityisesti tiiviimpää yhteistyötä koskeva valtuutuslauseke ei vastaa Suomen tavoitteita.

Sopimuksen uudet yksinkertaistetut tarkistusmenettelyt edellyttäisivät Suomessa eräitä tarkistuksia normaaleihin kansainvälisten velvoitteiden valmistelua sekä hyväksymistä ja voimaansaattamista koskeviin perustuslain 93-95 §:n mukaisiin käytäntöihin. Asiaa käsitellään yksityiskohtaisesti hallituksen esityksen käsittelyjärjestystä koskevassa jaksossa. Muutos ei kuitenkaan vaikuttaisi sopimusmuutosten valmistelua ja Suomen kannanmuodostusta koskeviin valtioneuvoston ja eduskunnan välisiin suhteisiin, jotka perustuvat edelleen perustuslain 97 §:n 1 ja 2 momentin mukaisiin menettelyihin.

Perustuslakisopimuksen IV-444 artiklan sisältämä kansallisten parlamenttien veto-oikeus merkitsee poikkeusta normaaliin kansainvälisten velvoitteiden hyväksymis- ja voimaansaattamismenettelyyn. Perustuslain 94 ja 95 §:n mukaiset kansainvälisten velvoitteiden hyväksymis- ja voimaansaattamismenettelyt eivät soveltuisi määräyksen tarkoittamien eurooppapäätösten hyväksymiseen, vaan eduskunta ottaisi kantaa perustuslakisopimuksen muuttamiseen muuten kuin hallituksen esityksen perusteella. Menettely perustuu suoraan Suomessa lakina voimaansaatettavaan perustuslakisopimukseen. Tällaisesta eduskunnan uudesta tehtävästä aiheutuvista eduskunnan sisäisiä menettelyjä koskevista säännöstarpeista voitaisiin perustuslain 39 ja 52 §:n mukaan huolehtia eduskunnan työjärjestyksessä.

Sekä yksinkertaistettujen tarkistusmenettelyjen että valtuutuslausekkeiden nojalla tehtävien eurooppapäätösten valmistelussa valtioneuvoston tulisi jatkossa kiinnittää erityistä huomiota sekä tasavallan presidentin että eduskunnan oikea-aikaiseen informointiin.

Konventtimenetelmän virallistaminen ei edellyttäisi muutoksia valtioneuvoston toimintaa koskevaan lainsäädäntöön. Pääministeri nimeäisi aiempaan tapaan edustajansa perustuslakisopimuksen IV-443 artiklan tarkoittamaan valmistelukuntaan, johon myös eduskunta valitsisi omat edustajansa.

3.2.8. Sopimuksen pöytäkirjat

Perustuslakisopimukseen on liitetty kaikkiaan 36 pöytäkirjaa, jotka ovat erottamaton osa sopimusta ja sisältävät siten oikeudelliselta velvoittavuudeltaan samantasoisia määräyksiä kuin itse perustuslakisopimus. Suurin osa pöytäkirjoista on jo aiempiin perussopimuksiin kuuluneita pöytäkirjoja, jotka on liitetty ajantasaistettuna perustuslakisopimukseen. Kokonaan uusia pöytäkirjoja ovat seuraavat kymmenen:

— 1 (Pöytäkirja kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa)

— 2 (Pöytäkirja toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta)

— 8 (Pöytäkirja Tanskan kuningaskunnan, Irlannin ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan, Helleenien tasavallan, Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan sekä Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymissopimuksista ja -asiakirjoista)

— 9 (Pöytäkirja Tshekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymissopimuksesta ja -asiakirjasta)

— 12 (Pöytäkirja euroryhmästä)

— 23 (Pöytäkirja unionin perustuslain I-41 artiklan 6 kohtaan ja III-312 artiklaan perustuvasta pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä)

— 32 (Pöytäkirja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen liittymistä koskevasta perustuslain I-9 artiklan 2 kohdasta)

— 33 (Pöytäkirja Euroopan yhteisön perustamissopimusta ja Euroopan unionista tehtyä sopimusta täydentäneistä tai muuttaneista asiakirjoista ja sopimuksista)

— 34 (Pöytäkirja Euroopan unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä)

— 36 (Pöytäkirja Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta)

Uusista pöytäkirjoista neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskeva pöytäkirja (n:o 8) on Suomen kannalta erityisen merkityksellinen, koska se käsittelee myös Suomen liittymissopimusta vuodelta 1994. Tämän vuoksi kyseisen pöytäkirjan määräyksiä käsitellään seuraavassa tarkemmin. Kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa tehdyn pöytäkirjaa (n: 1) sekä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta tehtyä pöytäkirjaa (n:o 2) on käsitelty edellä jaksossa 3.2.4.

3.2.8.1. Neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskeva pöytäkirja

Perustuslakisopimuksella kumotaan pääsäännön mukaan kaikki ne sopimukset, joihin Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella perustettu Euroopan unioni perustuu (ks. edellä jakso 3.1.1). Perustuslakisopimuksella kumotaan myös kaikki unioniin liittyneitä maita koskevat liittymissopimukset. Koska liittymissopimuksiin sisältyy eräitä määräyksiä, jotka ovat edelleen oikeudellisesti merkityksellisiä, on näiden määräysten oikeudellinen jatkuvuus säilytetty sisällyttämällä ne perustuslakisopimukseen ja Euratom-sopi-mukseen liitettäviin pöytäkirjoihin siten, että kyseiset määräykset pysyvät voimassa ja niiden oikeusvaikutukset säilyvät. Neljää ensimmäistä, eli vuosien 1972, 1979, 1985 ja 1994 liittymissopimusta koskee pöytäkirja n:o 8 (Pöytäkirja Tanskan kuningaskunnan, Irlannin ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan, Helleenien tasavallan, Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan sekä Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymissopimuksista ja -asiakirjoista). Tämän pöytäkirjan johdannossa todetaan erityisesti, että liittymissopimuksiin ja liittymisasiakirjoihin sisältyy eräitä edelleen merkityksellisiä määräyksiä, joiden oikeudellinen jatkuvuus on turvattava.

Pöytäkirjaan n:o 8 sisältyy eräitä Suomen kannalta merkityksellisiä määräyksiä. Nämä määräykset koskevat erityisesti Suomen työeläkejärjestelmän poikkeusasemaa; maatalouteen liittyviä määräyksiä; saamelaisia; pohjoisten, erittäin harvaanasuttujen alueiden pysyvän erityisaseman tunnustamista sekä Ahvenanmaan erityisasemaa.

Pöytäkirjassa turvataan Suomen työeläkejärjestelmän poikkeusaseman (ns. TEL-poikkeus) säilyminen nykyisen kaltaisena. Suomen liittyessä Euroopan unioniin Suomen lakisääteinen työeläkejärjestelmä sai liittymisasiakirjamme 29 artiklassa ja liitteessä I poikkeusaseman siten, että Suomi sai oikeuden poiketa velvoitteesta saattaa ensimmäinen henkivakuutusdirektiivi voimaan siltä osin kuin sitä olisi muutoin sovellettava työntekijäin eläkelaissa säädettyyn vakuutustoimintaan. Poikkeus toteutettiin henkivakuutusdirektiiviin otetulla mukautussäännöksellä.

Neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskevan pöytäkirjan 3 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan ne liittymisasiakirjojen määräykset, joiden tarkoituksena on yhteisö- ja unionilainsäädännön kumoaminen tai muuttaminen muuten kuin siirtymäkauden ajaksi, pysyvät voimassa sellaisina kuin Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on niitä tulkinnut. Artiklan toisen kohdan, joka vastaa vuoden 1994 liittymisasiakirjan 9 artiklaa, mukaan tällaisilla määräyksillä on kuitenkin sama oikeudellinen luonne kuin näin kumotuilla tai muutetuilla määräyksillä, ja niitä koskevat samat säännöt kuin jälkimmäisiä määräyksiä.

Edellä kuvatulla määräyksellä varmistetaan yhteisö- ja unionilainsäädäntöä koskevia mukautuksia koskeva oikeudellinen jatkuvuus vuoden 1994 liittymissopimuksen ja perustuslakisopimuksen välillä. Määräyksellä turvataan muun ohella Suomen niin sanotun TEL-poikkeuksen säilyminen oikeudellisesti samanlaisena kuin se on liittymissopimuksemmekin mukaan.

Neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskevaan pöytäkirjaan (47-53 artikla) on sisällytetty vuoden 1994 liittymisasiakirjan artikloiden 141, 142, 143, 144, 148 ja 149 maataloutta koskevat määräykset tarvittavin teknisin tarkistuksin. Suomen kannalta merkityksellisiä ovat etenkin pöytäkirjan 47 ja 48 artikla.

Pöytäkirjan 47 artiklassa määrätään, että jos liittymisestä aiheutuu vakavia vaikeuksia, jotka ovat yhä olemassa sen jälkeen kun 48 artiklaa ja unionissa voimassa oleviin sääntöihin perustuvia muita toimenpiteitä on sovellettu täysimittaisesti, komissio voi tehdä eurooppapäätöksen, jolla annetaan Suomelle lupa myöntää tuottajille kansallisia tukia, joiden tarkoituksena on helpottaa näiden yhdentymistä yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Määräys toistaa näin ollen asiallisesti liittymisasiakirjamme 141 artiklan ja turvaa sen oikeudellisen jatkuvuuden.

Pöytäkirjan 48 artikla toistaa teknisesti tarkistettuna liittymisasiakirjamme 142 artiklan määräyksen, jolla annetaan Ruotsille ja Suomelle lupa myöntää pitkäaikaisia kansallisia tukia sen varmistamiseksi, että maataloutta pidetään yllä erityisillä alueilla. Nämä alueet käsittävät 62. leveyspiirin pohjoispuolella sijaitsevat maatalousalueet ja eräät kyseisen leveyspiirin eteläpuolella sijaitsevat lähialueet, joilla vallitsevat vastaavanlaiset maatalouden harjoittamisen erityisen vaikeaksi tekevät ilmasto-olosuhteet. Artikla turvaa liittymisasiakirjamme 142 artiklan oikeudellisen jatkuvuuden.

Pöytäkirjan 60-62 artikla sisältävät vuoden 1994 liittymisasiakirjaan liitettyä saamelaisista tehtyä pöytäkirjaa vastaavat määräykset sellaisin teknisin tarkistuksin, jotka johtuvat unionin nykyisten perussopimusten korvaamisesta perustuslakisopimuksella. Vuoden 1994 liittymisasiakirjan saamelaisista tehdyn pöytäkirjan johdanto-osa on poistettu, mutta 62 artiklassa todetaan, että jakson määräysten soveltamisessa otetaan huomioon hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetty julistus (n:o 32) saamelaisista, jossa tekstin oikeusvaikutuksia muuttamatta toistetaan kyseisen johdanto-osan sisältö. Liittymisasiakirjan saamelaisia koskevien määräysten oikeudellinen jatkuvuus on siten toteutettu täysimääräisesti.

Pöytäkirjan 63 artikla koskee pohjoisten, erittäin harvaanasuttujen alueiden pysyvää erityisasemaa. Tämä artikla liittyy erityisesti rakennerahastojen osalta Suomessa ja Ruotsissa sovellettaviin erityismääräyksiin. Artikla sisältää liittymissopimuksemme pöytäkirjan n:o 6 määräykset teknisesti tarkistettuina. Artikla toistaa näin ollen liittymissopimuksemme pöytäkirjan n:o 6 määräykset sekä olosuhde- (erittäin harvaanasutut alueet) että aluemäärittelystä (enintään 8 asukasta neliökilometrillä) ja turvaa näiden oikeudellisen jatkuvuuden. Kyseisessä artiklassa tarkoitetut alueet luetellaan liittymissopimuksen pöytäkirjan n:o 6 liitteessä 1 (EYVL C 241, 29.8.1994, s.355).

3.2.8.1.1. Ahvenanmaan erityisasema

Ahvenanmaalla on unionissa erityisasema ja siksi siihen sovelletaan tiettyjä poikkeuksia. Poikkeukset on vahvistettu vuoden 1994 liittymissopimukseen liitetyllä Ahvenanmaasta tehdyllä pöytäkirjalla (Ahvenanmaa-pöytäkirja, n:o 2). Ahvenanmaan erityisaseman säilyttäminen oli Suomelle tärkeä erityiskysymys nykyisten perussopimusten ja perustuslakisopimuksen välisen oikeudellisen jatkuvuuden järjestämisessä.

Ahvenanmaan erityisasema on perustuslakisopimuksen kokonaisuudessa säilytetty kolmella eri tavalla. Ensiksikin perustuslakisopimuksen neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskevan pöytäkirjan (n:o 8) 56-58 artikla sisältävät Ahvenanmaa-pöytäkirjan määräykset asiallisesti sellaisenaan. Niihin on tehty ainoastaan teknisiä tarkistuksia, jotka johtuvat unionin nykyisten perussopimusten korvaamisesta perustuslakisopimuksella. Toiseksi perustuslakisopimuksen IV-440 artiklan 5 kohdassa ja perustuslakisopimuksen pöytäkirjan n:o 36 nojalla muutettavassa Euratom-sopimuksen 198 artiklassa nimenomaisesti määrätään, että sopimuksia sovelletaan Ahvenanmaahan niine poikkeuksineen, jotka oli alun perin mainittu Ahvenanmaa-pöytäkirjassa ja jotka nyt on otettu neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskevan pöytäkirjan Ahvenanmaata koskeviin määräyksiin.

Kolmanneksi hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetyssä julistuksessa (n:o 31) Ahvenanmaasta todetaan, että perustuslakisopimuksen IV-440 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu Ahvenanmaahan sovellettava järjestely on perustettu Ahvenanmaan kansainvälisen oikeuden mukainen erityisasema huomioon ottaen. Kyseinen viittaus kansainvälisen oikeuden perusteella olevaan erityisasemaan on vuoden 1994 liittymisasiakirjaan liitetyn Ahvenanmaa-pöytäkirjan johdanto-osassa, jota ei ole suoraan sisällytetty neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskevan pöytäkirjan Ahvenanmaata koskeviin määräyksiin. Sen sijaan neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskevan pöytäkirjan (n:o 8) 59 artiklaan kirjattiin viittaus Ahvenanmaata koskevaan julistukseen. Tämän takia perustuslakisopimukseen liitetty julistus Ahvenanmaasta luettuna yhdessä pöytäkirjan n:o 8 59 artiklan kanssa liittää kyseisen viittauksen asiallisesti perustuslakisopimukseen. Ratkaisu ei vaikuta Ahvenanmaan kansainvälisoikeudelliseen asemaan, mukaan lukien demilitarisointi ja neutralisointi.

3.2.8.2. Muut pöytäkirjat

Perustuslakisopimukseen liitetyistä pöytäkirjoista kymmenen on kokonaan uusia. Seuraavassa on lyhyesti kuvattu näistä muiden kuin liittymissopimuksia koskevien pöytäkirjojen sisältö. Pöytäkirjasta n:o 8 (Pöytäkirja Tanskan kuningaskunnan, Irlannin ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan, Helleenien tasavallan, Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan sekä Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymissopimuksista ja -asiakirjoista) on selostettu edellä jaksossa 3.2.8.1 ja pöytäkirjasta n:o 9 (Pöytäkirja Tshekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymissopimuksesta ja -asiakirjasta) yksityiskohtaisissa perusteluissa kohdassa 1.2 Euroopan perustuslaista tehtyyn sopimukseen liitetyt pöytäkirjat ja sopimuksen liitteet.

Pöytäkirja kansallisten parlamenttien asemasta Euroopassa sisältää määräykset tietojen antamisesta kansallisille parlamenteille sekä määräykset parlamenttien välisestä yhteistyöstä. Pöytäkirja toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta määrittelee, miten unionin toimielimet soveltavat toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta. Lisäksi pöytäkirjassa määrätään menettely, jolla kansalliset parlamentit valvovat toissijaisuusperiaatteen noudattamista (ks. molempien pöytäkirjojen osalta luku 3.2.4.1).

Euroryhmää koskevaan pöytäkirjaan n:o 12 on kirjattu euroryhmän toimintaa koskevat määräykset. Nämä vastaavat pitkälti euroryhmän nykyisiä toimintaperiaatteita (ks. luku 3.2.5.2.3).

Pöytäkirja n:o 23 koskee sopimuksen I-41 artiklan 6 kohtaan ja III-312 artiklaan perustuvaa pysyvää rakenteellista yhteistyötä (ks. luku 3.2.5.3.2).

Pöytäkirja n:o 32 sisältää tarkentavia määräyksiä, jotka koskevat unionin liittymistä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen (ks. luku 3.2.2.4).

Pöytäkirjalla n:o 33 kumotaan eräät asiakirjat ja sopimukset, joilla Euroopan yhteisön perustamissopimusta on täydennetty tai muutettu. Näihin kuuluvat mm. Amsterdamin ja Nizzan sopimukset. Lisäksi pöytäkirja sisältää Luxemburgia koskevia erityismääräyksiä, jotka aiheutuivat Euroopan yhteisöjen yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta 1960-luvulla. Edelleen pöytäkirjassa ajantasaistetaan 1970-luvulta peräisin oleva Euroopan parlamentin vaalisäädös.

Euroopan unionin toimielimiä ja elimiä koskevat siirtymämääräykset ovat pöytäkirjassa n:o 34. Määräyksiä on selostettu tarkemmin luvussa 3.2.3.1.9.

Pöytäkirja n:o 36 Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta sisältää Euratom-sopimukseen tehtävät tekniset mukautukset, joita perustuslakisopimukseen siirtyminen edellyttää. Perustuslakisopimus ei kumoa Euratom-sopimusta, vaan se jää voimaan edelleen.

3.2.8.3. Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet ja vaikutukset Suomen kannalta

Liittymissopimuksiin sisältyvien merkityksellisten määräysten oikeudellinen jatkuvuus on perustuslakisopimuksessa varmistettu neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskevassa pöytäkirjassa Suomen tavoitteiden mukaisesti.

Neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskeva pöytäkirja varmistaa liittymissopimuksessamme määritellyn Suomen työeläkejärjestelmän poikkeusaseman säilymisen nykyisen kaltaisena Suomen tavoitteiden mukaisesti. Lausunnossaan valtioneuvoston selontekoon konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitusten väliseen konferenssiin (StVL 4/2003 vp) eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi, että Suomen työeläkejärjestelmää koskeva poikkeus on kirjattava myös uuteen sopimukseen niin, että se varmistaa voimassaolevan käytännön jatkumisen, koska kysymys on keskeisestä osasta lakisääteistä sosiaaliturvaamme, jonka asemaa ei tule muuttaa siitä, mitä liittymissopimuksessa sovittiin. Ulkoasiainvaliokunta edellytti mietinnössään (UaVM 4/2003 vp) sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnon kantaan viitaten, että Suomen työeläkejärjestelmän liittymissopimuksen mukainen poikkeusasema turvataan hallitusten välisessä konferenssissa. Tämä turvattiin hallitustenvälisessä konferenssissa eduskunnan edellyttämällä tavalla (StVL 5/2006 vp).

Pöytäkirja varmistaa vuoden 1994 liittymisasiakirjan maataloutta koskevien määräysten oikeudellisen jatkuvuuden Suomen tavoitteiden mukaisesti. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta kehotti mietinnössään (UaVM 4/2003 vp) valtioneuvostoa selvittämään, voidaanko hallitusten välisessä konferenssissa vahvistaa Eurooppa-neuvoston hyväksymä periaate, jonka mukaan monitoiminnallinen maatalous säilytetään kaikilla Euroopan alueilla. Vuoden 1994 liittymisasiakirjan 141 ja 142 artiklojen oikeudellisen jatkuvuuden varmistaminen vahvistaa osaltaan tätä periaatetta.

Liittymisasiakirjamme 141 artiklasta on esitetty erilaisia tulkintoja. Artiklaa on voitu tulkita siten, että sen nojalla myönnettävät tuet olisivat väliaikaisia, eikä niille olisi enää perusteita tietyn ajan kuluttua sen jälkeen, kun Suomi on liittynyt unioniin. Toisen tulkinnan mukaan artiklalla tarkoitetaan pysyvämpiä vaikeuksia. Koska neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskevaan pöytäkirjaan on sisällytetty ainoastaan ne liittymissopimusten ja -asiakirjojen määräykset, jotka ovat edelleen oikeudellisesti merkityksellisiä, voidaan tämän katsoa tukevan viimeksi mainittua tulkintaa(MmVL 1/2006).

Vuoden 1994 liittymissopimuksen saamelaisia koskevien määräysten oikeudellinen jatkuvuus on toteutettu Suomen tavoitteiden mukaisesti neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskevassa pöytäkirjassa.

Rakennerahastojen osalta Suomessa ja Ruotsissa sovellettavat erityismääräykset on määritelty neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskevassa pöytäkirjassa tavalla, joka säilyttää niiden oikeudellisen jatkuvuuden. Valtioneuvosto katsoi selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp), että sopimukseen tulee sisällyttää määräys, jolla tunnustetaan pohjoisten erittäin harvaan asuttujen alueiden pysyvä erityisasema ja mahdollistetaan näiden alueiden kehittäminen tulevaisuudessakin erityisesti valtiontukien ja rakennerahastojen kautta. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta piti mietinnössään (UaVM 4/2003 vp) valtioneuvoston kantaan viitaten tärkeänä, että sopimukseen pyritään sisällyttämään oikeusperustat pohjoisten harvaan asuttujen alueiden erityisongelmien huomioimisesta. Neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskevaan pöytäkirjaan sisältyvät määräykset ovat tältä osin Suomen tavoitteiden mukaisia. Lisäksi perustuslakisopimuksen III-220 artiklassa todetaan, että taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden lujittamisessa kiinnitetään erityistä huomiota mm. pohjoisimpiin alueisiin, joiden väestöntiheys on erittäin alhainen.

Ahvenanmaan erityisasemaa koskeva oikeudellinen jatkuvuus on perustuslakisopimuksessa varmistettu Suomen tavoitteiden mukaisesti. Valtioneuvosto totesi selonteossaan konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin (VNS 2/2003 vp), että se tulee varmistamaan, että Ahvenanmaa-pöytäkirja liitetään tarvittaessa perustuslakisopimukseen ja että siihen tehdään vain liittämisen edellyttämät tekniset muutokset. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta yhtyi mietinnössään (UaVM 4/2003 vp) valtioneuvoston kantoihin ja totesi, että tässä yhteydessä on varmistettava Ahvenanmaa-pöytäkirjaankin sisältyvän Ahvenanmaan kansainvälisoikeudellisen erityisaseman säilyttäminen. Vuoden 1994 liittymisasiakirjaan liitettyä Ahvenanmaasta tehtyä pöytäkirjaa vastaavien määräysten sisällyttäminen teknisesti tarkistettuina neljää ensimmäistä liittymissopimusta koskevaan pöytäkirjaan, perustuslakisopimukseen kirjattu määräys sopimuksen soveltamisesta Ahvenanmaahan sekä perustuslakisopimukseen liitetty julistus Ahvenanmaasta muodostavat kokonaisuuden, joka toteuttaa tämän tavoitteen, sillä kaikki Ahvenanmaa-pöytäkirjan olennaiset osat on huomioitu perustuslakisopimuksessa. Suomen liittymissopimuksen erityismääräykset voidaan katsoa sisällytetyn perustuslakisopimukseen kokonaisuudessaan tyydyttävällä tavalla (UaVM 2/2006 vp).

3.2.9. Päätösasiakirja ja siihen liitetyt julistukset

Hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjassa, joka allekirjoitettiin perustuslakisopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä Roomassa 29 päivänä lokakuuta 2004, luetellaan kaikki unionin perussopimusten uudistamiseen liittyvät asiakirjat. Päätösasiakirjassa todetaan, että hallitustenvälinen konferenssi, joka oli kutsuttu koolle Brysseliin 30 päivänä syyskuuta 2003, on sopinut Euroopan perustuslakisopimuksen, sopimukseen liitettävien pöytäkirjojen sekä sopimuksen liitteiden teksteistä. Liitteitä asiakirjaan sisältyy kaksi (liitteet I-II) ja pöytäkirjoja 36 (pöytäkirjat n:o 1-36). Edelleen päätösasiakirjassa todetaan, että konferenssi on hyväksynyt asiakirjaan liitetyt julistukset. Näitä jäsenvaltioiden yhdessä ja erikseen antamia julistuksia sisältyy päätösasiakirjaan yhteensä 30.

Päätösasiakirja ei ole osa perustuslakisopimusta, vaan erillinen, luonteeltaan allekirjoitustilaisuuden pöytäkirjaa muistuttava asiakirja. Päätösasiakirja ja siihen sisältyvät julistukset eivät siten ole oikeudellisesti sitovan perustuslakisopimuksen osia. Näillä julistuksilla jäsenvaltiot haluavat ilmaista poliittisen kantansa johonkin perustuslakisopimuksen sisältämään määräykseen.

4. Esityksen vaikutukset

4.1. Taloudelliset vaikutukset

Unionitason vaikutukset

Perustuslaillisen sopimuksen tavoitteena on selkeyttää unionin toimintaa ja lähentää sitä kansalaisiin. Uudistuksesta aiheutuvat kustannukset riippuvat tehtävien säädösten ja muiden päätösten sisällöstä. Tämän vuoksi aiheutuvien välillisten ja välittömien kustannusten vaikutuksia ei voida arvioida täsmällisesti.

Sopimus yksinkertaistaa unionin monimutkaista lainsäädäntöjärjestelmää tekemällä yhteispäätösmenettelystä pääasiallisen lainsäädäntömenettelyn ja siirtämällä uusia lainsäädäntötoimivaltoja sen piiriin. Lainsäädäntöjärjestyksen muuttaminen vahvistaa parlamentin valtaa. Samalla se laajentaa määräenemmistöpäätöksenteon alaa ministerineuvostossa. Yhteispäätösmenettelyn laajentamisesta lisännee hallinnollisia kustannuksia. Sen sijaan määräenemmistöpäätöksenteon lisääminen todennäköisesti vahvistaa unionin päätöksentekokykyä, mikä tuonee säästöjä verrattuna nykytilanteeseen. Tavanomaiseen lainsäädäntömenettelyyn kuuluu jatkossa 65 eri lainsäädäntöalaa, kun erityistä lainsäädäntöjärjestystä sovelletaan 20 alalla.

Euroopan parlamentin asema vahvistuu varainhoitoa koskevassa päätöksenteossa. Unionin varainhoitoa koskevat määräykset muodostuvat monivuotisista rahoituskehyksistä, vuotuisesta talousarviomenettelystä sekä toimielinten välisestä sopimuksesta. Rahoituskehyksiä koskevat päätökset tehdään erityistä lainsäädäntömenettelyä noudattaen siten, että monivuotinen rahoituskehys vahvistetaan ministerineuvoston määräenemmistöllä tekemällä eurooppalailla, kun Euroopan parlamentti on sen ensin hyväksynyt.

Parlamentin vallan kasvu liittyy vuotuista talousarviota koskeviin päätöksiin, joilla poistetaan määrärahojen jaottelu pakollisiin ja ei-pakollisiin menoihin. Uuden sopimuksen mukaan talousarviopäätös tehdään eurooppalailla erityistä lainsäädäntömenettelyä noudattaen. Sen mukaan parlamentti voi jäsentensä enemmistöllä ja kolmella viidesosalla annetuista äänistä vahvistaa ministerineuvoston kannasta poikkeavan tarkistusehdotuksensa komission talousarvioehdotukseen. Lähtökohtana on, että uudistus keventää nykyistä raskasta budjettimenettelyä ja tuo näin ollen hallinnollisia säästöjä ainakin jossain määrin.

Kansallisen tason vaikutukset

Sopimuksella voidaan odottaa olevan vain vähäisiä kansallisia kustannusvaikutuksia. Selviä välittömiä uusia vaikutuksia ei ole luotettavasti arvioitavissa. Välilliset vaikutukset liittyvät lähinnä em. hallinnosta aiheutuviin kustannuksiin, jotka ovat vastakkaissuuntaisia. Ne eivät vaikuttane havaittavissa määrin Suomen maksuosuuden kehitykseen EU:n budjettiin.

4.2. Vaikutukset viranomaisten tehtäviin ja menettelytapoihin

Kansallisten parlamenttien asemaa on kehitetty vahvistamalla niiden mahdollisuuksia vaikuttaa hallitustensa kautta unionin päätöksentekoon ja suorilla vaikuttamistavoilla. Tärkeimpiä uudistuksia ovat kansallisten parlamenttien oikeus saada eräitä keskeisiä asiakirjoja ja lainsäädäntöaloitteita unionin toimielimiltä sekä mahdollisuus valvoa toissijaisuusperiaatteen toteutumista unionissa. Kansalliset parlamentit voivat osallistua vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen osalta eräisiin arviointijärjestelmiin sekä Europolin poliittiseen valvontaan ja Eurojustin toiminnan arviointiin. Yksikin kansallinen parlamentti voi eräissä tapauksissa estää Eurooppa-neuvoston perustuslakisopimuksen yksinkertaistettua tarkistamista merkitsevän eurooppapäätöksen tekemisen. Yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä ei voida pitää pelkästään tavanomaisia kansainvälisten velvoitteiden hyväksymis- ja voimaansaattamismenettelyjä täydentävänä, suoraan kansainväliseen velvoitteeseen sisältyvänä menettelynä. Myös kansallisten parlamenttien välisen yhteistyön muotoja vahvistetaan jossain määrin.

Perustuslakisopimuksella vahvistetaan jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehistä koostuvan Eurooppa-neuvoston asemaa. Siitä tulee unionin varsinainen toimielin, johon sovelletaan yleisiä EU:n toimielimiä koskevia sääntöjä. Eurooppa-neuvoston aseman muuttuminen on merkityksellinen seikka myös tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välillä noudatettavien käytäntöjen kannalta. Lisäksi siitä seuraa, että eduskunnan tiedonsaantioikeus ja osallistuminen on varmistettava.

Perustuslakisopimuksella perustetaan unionin ulkoasiainministerin tehtävä sekä hänen alaisuudessaan toimiva Euroopan ulkosuhdehallinto. Unionin ulkoasiainministerin tehtävässä yhdistyvät ulkosuhteista nykyisin vastaavan komission jäsenen sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtävät. Euroopan ulkosuhdehallinto toimii yhteistyössä jäsenvaltioiden ulkoasiainhallintojen kanssa, ja se koostuu neuvoston pääsihteeristön ja komission toimivaltaisten yksiköiden virkamiehistä sekä jäsenvaltioiden lähettämästä ulkoasiainhallinnon henkilöstöstä. Kyse ei ole uuden unionin toimielimen luomisesta, vaan olemassa olevien resurssien uudelleenorganisoimisesta. Osa ulkosuhdehallinnon henkilöstöstä rekrytoidaan kansallisista ulkoasiainhallinnoista, millä on vaikutuksensa Suomenkin valtionhallintoon. Euroopan ulkosuhdehallinnon luominen on huomioitava ulkoasiainministeriön henkilöstöpolitiikassa. Euroopan ulkosuhdehallinto voi tarjota uusia välineitä pienille jäsenvaltioille niiden hoitaessa ulkosuhteitaan, esimerkiksi poliittisen raportoinnin ja konsulipalvelujen hoitamisessa.

Perustuslakisopimukseen sisältyy nimenomainen oikeusperusta Eurojustin perustamiseksi eurooppalailla. Eurojustin tehtävänä on vakavan rikollisuuden torjunnan ja siihen liittyvän oikeudellisen yhteistyön tehostaminen. Eurojustin toiminnan pohjalta voidaan perustaa Euroopan syyttäjävirasto. Tämän toimivaltuuksia voidaan vielä laajentaa Eurooppa-neuvoston yksimielisellä eurooppapäätöksellä. Perustuslakisopimus mahdollistaa Europolin pohjana olevan yleissopimuksen korvaamisen eurooppalailla. Euroopan parlamentille annetaan jäsenvaltioiden kansallisten parlamenttien ohella Europolin valvontaan liittyviä tehtäviä. Europol voi toteuttaa myös operatiivisia tehtäviä asianomaisen jäsenvaltion suostumuksella. Jäsenvaltioiden viranomaisten toimivaltaa täydentävä unionin toimivalta laajenee jossain määrin lainvalvonnan operatiivisen yhteistyön alueella.

Perustuslakisopimuksen pelastuspalvelua koskevien määräysten tarkoituksena on kannustaa jäsenvaltioita keskinäiseen yhteistyöhön luonnonmullistuksia tai ihmisen aiheuttamien suuronnettomuuksien estämistä ja niiltä suojautumista koskevien järjestelmien tehostamiseksi. Unionilla on nykyisin käytössä luonteeltaan ei-sitovia ohjelmia, joiden tarkoituksena on edistää jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä unionilainsäädännön toimeenpanossa. Perustuslakisopimuksen hallinnollista yhteistyötä koskevien määräysten tarkoituksena on luoda asianmukainen oikeudellinen perusta toimille, jotka on toteutettu yhteisen ohjelman kautta.

Perustuslakisopimuksesta seuraa välillisesti tai suoraan muitakin vaikutuksia viranomaisten tehtäviin tai toimintatapoihin. Tällaisia vaikutuksia johtuu muun muassa Euroopan parlamentin budjettivallan laajenemisesta ja siitä, että lainsäätämisjärjestyksestä tulee unionissa pääsääntö ja parlamentti päättää komission puheenjohtajan nimittämisestä. Ministerineuvoston puheenjohtajuusjärjestelmä muuttuu, ja istuntojen julkisuutta lisätään. Kaksoismääräenemmistöpäätös otetaan käyttöön. Komission asema vahvistuu jossain määrin pilarijaon purkamisen myötä. Komission asema varmistetaan unionin ulkoisen edustuksen osalta suhteessa unionin ulkoista toimintaa koskeviin sopimusmuutoksiin. Avunantovelvoite yhdessä yhteisvastuulausekkeen kanssa vahvistaa jäsenvaltioiden keskinäistä solidaarisuutta.

4.3. Ympäristövaikutukset

EY-sopimuksen varsinaiset ympäristöartiklat on sisällytetty lähes sellaisenaan perustuslakisopimukseen (III-233-234 artikla). Perustuslakisopimus ei muuta unionin toimivallan alaa ympäristöpolitiikassa. Näiltä osin se ei siten sisällä ympäristöpolitiikkaa koskevia merkittäviä muutoksia. Perustuslakisopimuksella tiettyihin muihin määräyksiin tehtäviä muutoksia sekä tuohon sopimukseen sisällytettyjä tiettyjä uusia määräyksiä voidaan kuitenkin pitää ympäristön kannalta merkityksellisinä ja ympäristöpolitiikan päämääriä tukevina.

Ympäristö on perustuslakisopimuksessa varsin hyvin esillä unionin toiminnan tavoitteita koskevissa määräyksissä. Tämän voidaan ajatella tukevan ympäristönäkökohtien johdonmukaista huomioon ottamista unionin toiminnassa.

Kestävä kehitys ja yhtenä sen kolmesta ulottuvuudesta korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen mainitaan I-3 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa unionin tavoitteena. Kestävään kehitykseen viitataan nykyisissäkin perustamissopimuksissa, mutta perustuslakisopimuksen kyseisessä määräyksessä se määritellään selvästi ja sen voidaan myös katsoa olevan siinä näkyvämmin esillä unionin tavoitteiden joukossa. Kestävä kehitys on perustuslakisopimuksessa huomioitu myös unionin ulkoista toimintaa ohjaavissa päämäärissä. Unionin ulkoisen toiminnan tavoitteina mainitaan III-292 artiklan 2 kohdassa kehitysmaiden talouden, yhteiskunnan ja ympäristön kannalta kestävän kehityksen edistäminen, sekä toimenpiteet, jotka tähtäävät ympäristön laadun ja maapallon luonnonvarojen kestävän hoidon edistämiseen kestävän kehityksen varmistamiseksi.

Niin sanottua ympäristönsuojelun läpäisyperiaatetta koskeva määräys, jonka mukaan ympäristönsuojelua koskevat vaatimukset on sisällytettävä unionin politiikkojen ja toimien määrittelyyn ja toteuttamiseen, erityisesti kestävän kehityksen edistämiseksi, on hyvin sijoitettuna perustuslakisopimuksen III osan yleisesti sovellettavia määräyksiä koskevaan I osastoon (III-119 artikla). Myös perustuslakisopimukseen sisällytetyn perusoikeuskirjan II-97 artiklassa määrätään, että ympäristönsuojelun korkea taso ja ympäristön laadun parantaminen on sisällytettävä unionin politiikkoihin ja varmistettava kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti.

Ympäristön säilyttäminen ja sen tilan parantaminen mainitaan perustuslakisopimukseen uutena oikeusperustana otetussa, unionin energiapolitiikkaa koskevassa III-256 artiklassa tämän politiikan puitteissa huomioon otettavana näkökohtana. Lisäksi ympäristön kannalta merkittävää on, että tämän energiapolitiikan yhtenä tavoitteena on energiatehokkuuden ja energiansäästön edistäminen, sekä uusiin ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvien energiamuotojen kehittäminen. Energiapolitiikkaa koskevan oikeusperustan soveltaminen ei vaikuta perustuslakisopimuksen muiden määräysten soveltamiseen, ympäristöä koskevat määräykset mukaan lukien.

Ympäristöpolitiikan kannalta merkittäviä ovat myös perustuslakisopimuksen rikosoikeudellista yhteistyötä koskevat määräykset. Perustuslakisopimuksen III-271 artiklan 2 kohdan mukaan unioni voi säätää rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevia vähimmäissääntöjä kun tämän on välttämätöntä unionin politiikan tehokkaan toteuttamisen varmistamiseksi alalla, jolla on toteutettu yhdenmukaistamistoimenpiteitä. Näistä rikoslainsäädäntöjen lähentämistoimista säädetään eurooppapuitelailla, joka annetaan kyseisten yhdenmukaistamistoimenpiteiden hyväksymisessä noudatetun menettelyn mukaisesti. Rikoslainsäädäntöjen lähentäminen olisi siten mahdollista esimerkiksi unionin ympäristöpolitiikan tehokkaan toteuttamisen turvaamiseksi ja menettelynä olisi tavanomainen lainsäätämisjärjestys silloin kun kyseinen ympäristölainsäädäntö on hyväksytty tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Perustuslakisopimuksen allekirjoittamisen jälkeen EY-tuomioistuin on antanut 13.9.2005 asiassa C-176/03 komissio vastaan neuvosto päätöksen, jossa se totesi, että yhteisöllä on jo nyt rajattua toimivaltaa velvoittaa jäsenvaltiot säätämään kansallisessa lainsäädännössään rikosoikeudellisia seuraamuksia yhteisölainsäädännön tehokkaan täytäntöönpanon turvaamiseksi. Perustuslakisopimus selkeyttäisi ja laajentaisi kyseistä periaatetta jonkin verran. ”

Alueellisen yhteenkuuluvuuden lisäämisen taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden oheen unionin koheesiopolitiikkaa koskeviin perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 3 jakson määräyksiin ja siten myös unionin rakennerahastojen tavoitteisiin voidaan arvioida olevan omiaan vahvistamaan mahdollisuuksia kytkeä aluesuunnittelua ja ympäristöä koskevia näkökohtia entistä vahvemmin osaksi koheesiopolitiikkaa sekä unionin toimintaa muilla aloilla.

4.4. Yhteiskunnalliset vaikutukset

Perustuslakisopimukseen perustuva Euroopan unioni on oikeudellisesti ja poliittisesti olemassa olevan Euroopan unionin seuraaja. Sopimuksella yhdistetään Euroopan yhteisö ja Euroopan unioni yhdeksi, yhtenäiseksi oikeushenkilöksi. Kokonaisuudistuksen keskeisiä tavoitteita ovat olleet unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon tarkentaminen, unionin päätöksentekomuotojen tarkastelu, unionin tekeminen demokraattisemmaksi, avoimemmaksi ja tehokkaammaksi, perussopimusten yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen sekä unionin perusoikeuskirjan sisällyttäminen sopimukseen.

Euroopan unionin perussopimuksia muutettiin viimeksi vuonna 2001 Nizzan sopimuksella. Tässä ratkaistiin unionin laajentumisen edellyttämät toimielimiä koskevat kysymykset. Nizzan unionin tulevaisuutta koskeva julistus hyväksyttiin perussopimusten seuraavan uudistamisen pohjaksi. Laekenin samana vuonna annettu julistus Euroopan unionin tulevaisuudesta käsitteli tavoitteita Nizzan julistusta yksilöidymmin. Vuodesta 2000 alkaen käyty tulevaisuuskeskustelu nosti julistusten aiheiden ohella esille myös unionin ulkoisen toiminnan tehostaminen ja eräät politiikkoihin liittyvät kysymykset.

Kun Ranskassa ja Alankomaissa järjestetyissä kansanäänestyksissä touko-kesäkuun vaihteessa 2005 selvä enemmistö äänesti sopimuksen ratifiointia vastaan, Eurooppa-neuvosto päätti ottaa sopimuksen suhteen pohdintatauon. Tämän aikana kussakin maassa ja unionin toimielimissä on käyty keskustelua. Esille on tullut, että unioni voi tehdä enemmän ja toimia tehokkaammin myös nykyisten perussopimusten nojalla, jos jäsenvaltioilla on poliittista tahtoa. Unionin tulee keskittyä sellaiseen toimintaan, joka parantaa EU:n mahdollisuuksia vastata tulevaisuuden haasteisiin yhteisönä ja josta saadaan lisäarvoa. Toimet koskevat erityisesti turvallisuutta, unionin roolia kansainvälisessä yhteistyössä sekä menestymistä globaalissa taloudessa. Unionin sisäinen kehittäminen ja laajentuminen ovat rinnakkaisia, toisiaan tukevia prosesseja.

Unionin toiminnan tehostaminen ja entistä parempi suuntaaminen olennaisiin asioihin auttaa lähentämään unionia ja sen kansalaisia. Näiden kannalta on olennaista nähdä, että unioni pystyy tehtävänsä ja toimivaltansa puitteissa järkevään ja tehokkaaseen toimintaan. Unionin hyväksyttävyyteen ja sen nauttimaan luottamukseen vaikuttaa myös se, miten kansalaiset kokevat voivansa vaikuttaa unionin päätöksiin ja miten he saavat tietoa päätöksenteosta sekä miten perusoikeudet on turvattu. Perustuslakisopimus muodostaa tasapainoisen ja Suomen kannalta hyväksyttävän kokonaisuuden, joka vahvistaa Euroopan unionin toiminta- ja päätöksentekokykyä tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseksi. Kansalaisten näkökannalta jo yksi yhtenäinen perustuslakisopimus selventää kuvaa unionista. Samaan suuntaan vaikuttavat unionin oikeushenkilöllisyys, unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivaltajaon tarkentaminen, päätöksentekomenettelyjen karsiminen ja päätöksenteon avoimuus.

Unionin perus- ja ihmisoikeusulottuvuuden vahvistaminen on eräs merkittävimmistä perustuslakisopimuksen sisältämistä uudistuksista. Perusoikeuskirja korostaa unionin ja jäsenvaltioiden sitoutumista turvata unionin kansalaisille ja muille unionin alueella oleskeleville perusoikeuskirjassa määritellyt perusoikeudet. Unionin sitoutumista kansainvälisiin ihmisoikeuksiin osoittavat sekä ihmisoikeuksien kunnioittamisen määritteleminen unionin arvoiksi ja tavoitteiksi että uuden oikeusperustan luominen unionin liittymiselle Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Uudistukset merkitsevät unionin sitoutumista entistä vahvempaan perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja edistämiseen sekä sisäisessä että ulkoisessa toiminnassaan. Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on perustuslakisopimuksen mukaan varmistettava kaikilla aloilla työelämä ja palkkaus mukaan lukien.

Perustuslakisopimuksella vahvistetaan edellytyksiä EU:n sisäisen turvallisuuden lisäämiseksi. Keskeinen uudistus on unionille annettava toimivalta säätää vähimmäissäännöistä tiettyjen rikosten ja niihin liittyvien seuraamusten määrittelemiseksi. Toimenpiteet voivat koskea sopimuksessa lueteltuja, luonteeltaan vakavan, rajat ylittävän rikollisuuden muotoja: terrorismi, ihmiskauppa sekä naisten ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, laiton huumausainekauppa, laiton asekauppa, rahanpesu, lahjonta, maksuvälineiden väärentäminen, tietokonerikollisuus ja järjestäytynyt rikollisuus. Vähimmäissäännöt voivat myös koskea rikoslainsäädäntöjen lähentämistä, milloin tämä on välttämätöntä unionin politiikan tehokkaalle toteuttamiselle. Rikosoikeudellisen yhteistyön alaan kuuluvat kansallisten tutkinta- ja syyttäjäviranomaisten toiminnan yhteensovittamisen tukeminen ja yhteistyö vakavan, rajat ylittävän rikollisuuden alalla. Eurojustin pohjalta voidaan perustaa Euroopan syyttäjänvirasto, jonka tehtävät koskevat lähtökohtaisesti unionin taloudellisia etuja vahingoittavien rikosten torjuntaa. Syyttäjäviraston toimivaltuuksia voidaan laajentaa koskemaan myös rajat ylittävää vakavaa rikollisuutta. Unionissa toteutetaan poliisiviranomaisten ja muiden rikosten ehkäisemiseen, paljastamiseen ja tutkintaan erikoistuneiden lainvalvontaviranomaisten kesken poliisiyhteistyötä. Sopimuksessa luodaan Europolille oikeusperusta ja tehdään mahdolliseksi se, että Europolille voidaan antaa operatiivisia tehtäviä.

Perustuslakisopimuksen merkittävimpiä muutoksia demokratian toteuttamisessa ovat demokratian toteuttamiseen liittyvien yleisten periaatteiden kirjaaminen perussopimuksen tekstiin, määräykset kansalaisaloitteesta ja komission laajasta kuulemisvelvoitteesta sekä unionin toimielinten, elinten ja laitosten toiminnan avoimuutta lisäävät uudistukset. Viimeksi mainituista keskeisimpinä voidaan pitää lainsäädäntötyön avoimuuden vahvistumista neuvoston istuntojen kasvavan julkisuuden myötä sekä asiakirjajulkisuutta koskevien perussopimuksen määräysten soveltamisalan ulottamista kaikkiin unionin toimielimiin, elimiin ja laitoksiin. Unionin toiminnan avoimuus nostetaan sopimuksessa muiden demokratian toteuttamista koskevien tavoitteiden ja periaatteiden rinnalle.

Perustuslakisopimuksessa on unionin varainhoitoa koskien määräykset unionin toimintansa rahoittamiseen tarvitsemista omista varoista, unionin monivuotisesta rahoituskehyksestä ja sen puitteissa annettavasta vuotuisesta talousarviosta, sekä petosten torjunnasta. Varainhoitoa koskeviin määräyksiin tehdyillä muutoksilla tehostetaan ja selkeytetään päätöksentekomenettelyitä säilyttäen pääosin jäsenvaltioiden ja unionin sekä toisaalta unionin eri toimielinten välinen päätösvaltatasapaino. Muutoksissa korostuu myös pyrkimys taata varainhoidon suunnitelmallisuus ja budjettikuri.

Perustuslakisopimuksen pöytäkirjaan n:o 8 sisältyy eräitä Suomen kannalta merkityksellisiä määräyksiä. Nämä määräykset koskevat erityisesti Suomen työeläkejärjestelmän poikkeusasemaa; maatalouteen liittyviä määräyksiä; saamelaisia; pohjoisten, erittäin harvaanasuttujen alueiden pysyvän erityisaseman tunnustamista sekä Ahvenanmaan erityisasemaa.

5. Esityksen riippuvuus muista esityksistä ja kansainvälisistä sopimuksista

Hallitus on antanut joulukuussa 2005 eduskunnalle esityksen Bulgarian ja Romanian liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja siihen liittyvästä laista. (HE 218/2005 vp) Bulgarian ja Romanian liittymissopimuksella on kiinteä yhteys perustuslakisopimukseen. Jos perustuslakisopimus on voimassa silloin, kun Bulgaria ja Romania tulevat Euroopan unionin jäseniksi, sovelletaan Bulgarian ja Romanian jäsenyyteen liittymissopimukseen kuuluvan liittymispöytäkirjan määräyksiä. Samalla tuosta liittymispöytäkirjasta tulee yksi perustuslakisopimuksen pöytäkirjoista ja siten erottamaton osa perustuslakisopimusta.

Jos taas perustuslakisopimus ei ole voimassa silloin, kun Bulgaria ja Romania tulevat Euroopan unionin jäseniksi, sovelletaan Bulgarian ja Romanian jäsenyyteen liittymissopimukseen kuuluvan liittymisasiakirjan määräyksiä. Jos perustuslakisopimus tulee Bulgarian ja Romanian jäsenyyden jo alettua myöhemmin voimaan, niin edellä mainittu liittymispöytäkirja korvaa automaattisesti liittymisasiakirjan perustuslakisopimuksen voimaantulopäivänä. Myös tuolloin tuosta liittymispöytäkirjasta tulee yksi perustuslakisopimuksen pöytäkirjoista ja siten erottamaton osa perustuslakisopimusta.

Eduskunnan puhemiesneuvosto asetti marraskuussa 2003 toimikunnan, jonka tuli tarkastella unioniasioiden eduskuntakäsittelylle luodun järjestelmän toimivuutta, selvittää perustuslakisopimuksen vaikutukset eduskunnan työhön ja valmistella tarpeelliset muutosehdotukset asianomaisiin säännöksiin. Toimikunta luovutti mietintönsä puhemiesneuvostolle helmikuussa 2005 (Eduskunnan Kanslian julkaisu 2/2005).

Toimikunnan mielestä perustuslakisopimuksen kansallisia parlamentteja koskevista määräyksistä toissijaisuusperiaatteen noudattamisen valvonta ja perustuslakisopimuksen yksinkertaistettuun tarkistusmenettelyyn liittyvä kansallisen parlamentin veto-oikeus edellyttävät eduskunnan työjärjestyksen täydentämistä. Toimikunnan ehdottaa, että jos suuri valiokunta katsoo EU:n säädösehdotuksen loukkaavan toissijaisuusperiaatetta, sen tulisi ehdottaa eduskunnan täysistunnolle, että asiasta tehdään perustuslakisopimuksen mukainen huomautus. Perustuslakisopimuksen yksinkertaistettua muuttamista koskevat ehdotukset käsiteltäisiin täysistunnossa.

Edelleen toimikunta ehdotti, että eduskunnan nimittäessään edustajansa perustuslakisopimuksen tulevia muutoksia valmistelevaan niin sanottuun konventtiin vahvistaisi samalla heille johtosäännön, jossa määrätään konventtiedustajan raportointivelvollisuudesta sekä neuvonpidosta eduskunnan toimivaltaisten elinten kanssa.

Toimikunnan ehdotti, että puhemiesneuvoston ehdotuksen muotoon kirjoittamansa eduskunnan työjärjestyksen muutosehdotukset käsiteltäisiin eduskunnassa siten, että puhemiesneuvoston ehdotus voitaisiin antaa välittömästi tämän hallituksen esityksen antamisen jälkeen.

Oikeusministeriö asetti joulukuussa 2004 työryhmän, jonka tehtävän oli arvioida, mihin toimenpiteisiin valtakunnan ja Ahvenanmaan maakunnan tulisi yhdessä ryhtyä perustuslakisopimuksen johdosta. Työryhmä käsitteli erityisesti niin sanottua konventtimenetelmää, toissijaisuusvalvontaa, perustuslakisopimuksen yksinkertaistettuja tarkistusmenettelyjä sekä maakuntapäivien suostumusta perustuslakisopimuksen voimaantulemiselle maakunnassa. Työryhmä luovutti mietintönsä oikeusministeriölle toukokuussa 2005 (Oikeusministeriön työryhmämietintö 2005:9).

Työryhmä ehdottaa, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisättäisiin säännökset, joiden mukaan maakunnan hallitukselle on aina, myös silloin kun asia ei kuulu maakunnan toimivaltaan, tiedotettava perustuslakisopimuksen muuttamista koskevista neuvotteluista. Lisäksi maakunnan hallitukselle olisi unionissa käytävien tällaisten neuvottelujen aikana varattava tilaisuus esittää maakunnan kannanotot käsiteltävänä oleviin muutosehdotuksiin. Samoin maakuntapäiville olisi ennen tällaisten muutosten hyväksymistä annettava tilaisuus lausua näkemyksensä sellaisistakin perustuslakisopimuksen muutoksista, joihin ei normaalisti tarvita maakuntapäivien suostumusta.

Toissijaisuusvalvonnan osalta työryhmä ehdottaa, että Ahvenanmaan maakuntapäiville olisi sen lainsäädäntövaltaan kuuluvissa asioissa varattava tilaisuus ilmoittaa eduskunnalle käsityksenä siitä, onko ehdotus eurooppasäädökseksi toissijaisuusperiaatteen mukainen.

Näiden lisäksi työryhmä käsitteli muun muassa Ahvenanmaan maakunnan puheoikeutta Euroopan unionin tuomioistuimessa, vaikkei se suoranaisesti liity perustuslakisopimukseen.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Hallitustenvälisessä konferenssissa hyväksytyt asiakirjat ja niiden suhde Suomen lainsäädäntöön

Hallitustenvälinen konferenssi hyväksyi sopimuksen Euroopan perustuslaista sekä siihen liitetyt pöytäkirjat ja liitteet. Perustuslakisopimuksen allekirjoituksen yhteydessä allekirjoitettiin myös konferenssin päätösasiakirja, johon sisältyvät konferenssissa hyväksytyt tiettyjä perustuslakisopimuksen määräyksiä ja pöytäkirjoja koskevat julistukset. Päätösasiakirja ei ole osa oikeudellisesti sitovaa sopimusta, vaan erillinen luonteeltaan konferenssin päätöstilaisuuden pöytäkirjaa muistuttava poliittinen asiakirja.

Seuraavassa kuvataan perustuslakisopimuksen ja siihen liitettyjen pöytäkirjojen määräykset verrattuna niitä EU:n nykyisten perussopimusten vastaaviin määräyksiin. Myös päätösasiakirjaan sisältyvät julistukset kuvataan.

1.1. Sopimus Euroopan perustuslaista

I OSA

I OSASTO

UNIONIN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET

I-1 artiklassa (Unionin perustaminen) määrätään unionin perustamisesta, unionin luonteesta ja keskeisistä ominaispiirteistä sekä unioniin kuulumisen edellytyksistä.

Artiklan 1 kohdan mukaan perustuslakisopimuksella perustetaan Euroopan unioni. Määräyksen tarkoittama Euroopan unioni on muodollis-oikeudellisesti erillinen suhteessa nykyiseen, Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella perustettuun Euroopan unioniin, jonka olemassaolo päättyy perustuslakisopimuksen voimaantulohetkellä. Perustuslakisopimuksen IV-437 artiklan 1 kohdan mukaan sopimuksella kumotaan Euroopan yhteisön perustamissopimus ja sopimus Euroopan unionista sekä viimeksi mainittuja sopimuksia täydentäneistä tai muuttaneista asiakirjoista ja sopimuksista tehdyssä pöytäkirjassa (n:o 33) vahvistetuin ehdoin ne asiakirjat ja sopimukset, joilla kyseisiä sopimuksia on täydennetty tai muutettu. Unionin muodollisesta uudelleen perustamisesta huolimatta perustuslakisopimuksella perustettavan Euroopan unionin tarkoituksena on jatkaa unionin nykyisten perussopimusten puitteissa tehdyn työn pohjalta. Poliittisena päämääränä tämä tarkoitus ilmenee sopimuksen johdannon viidennestä kappaleesta. Oikeudellisesti niin sanotun yhteisön säännöstön (acquis communautaire) jatkuvuutta koskee IV-438 artikla sekä liittymissopimusten osalta IV-437 artiklan 2 kohta.

Artiklan 1 kohdan määräyksellä, jonka mukaan perustuslakisopimus ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden tahtoa rakentaa tulevaisuuttaan yhdessä, viitataan unionin luonteeseen paitsi jäsenvaltioiden myös kansalaisten yhteisönä sekä tähän kytkeytyvään ajatukseen unionin toiminnan eräänlaisesta kaksoislegitimiteetistä. I-1 artiklan 1 kohdassa tuodaan myös yksiselitteisesti esiin se, että kaikki unionin toimivalta on peräisin sen jäsenvaltioilta eikä siis johdu perustuslakisopimuksesta itsestään. Tältä osin määräys vahvistaa unionin luonnetta I-11 artiklan 2 kohdan tarkoittaman annetun toimivallan periaatteelle pohjautuvan järjestelmänä. I-1 artiklan 1 kohdasta ilmenee myös selkeästi unionille perustuslakisopimuksessa asetettujen tavoitteiden asema unionin toimivallan määrittäjinä. Unionin toimivalta on aina toimivaltaa tiettyjen, perussopimuksessa määritettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Myös jäsenvaltioiden politiikkojen yhteensovittaminen on määräyksessä kytketty unionin tavoitteiden saavuttamiseen.

SEU 1 artiklaan nykyisin sisältyvä viittaus Euroopan kansojen yhä läheisempään liittoon on siirretty perustuslakisopimuksen johdantoon (kolmas johdantokappale), kun taas määräys päätösten tekemisestä mahdollisimman avoimesti ja mahdollisimman lähellä kansalaisia sisältyy edustuksellisen demokratian periaatetta koskevan I-46 artiklan 3 kohtaan.

Artiklan 2 kohdan mukaan unioniin voivat liittyä kaikki Euroopan valtiot, jotka kunnioittavat sen arvoja ja sitoutuvat edistämään niitä yhdessä. Liittymistä koskevia vaatimuksia ja menettelyä koskee varsinaisesti I-58 artikla, joka liittymistä koskevien vaatimusten osalta sisältää nimenomaisen viittauksen unionin arvoja koskevaan I-2 artiklaan. Liittymistä koskevien vaatimusten sisällyttämisellä I-58 artiklan lisäksi I-1 artiklaan korostetaan asian keskeistä poliittista merkitystä.

I-2 artiklassa (Unionin arvot) määrätään unionin arvoista, jotka ovat jäsenvaltioille yhteiset. Nämä arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, mukaan lukien vähemmistöihin kuuluvien oikeudet. Näistä uusia nykyisiin, SEU 6 artiklaan sisältyviin määräyksiin verrattuna ovat tasa-arvo sekä viittaus vähemmistöihin kuuluvien oikeuksiin.

Lisäksi I-2 artiklassa määrätään sen yhteiskunnan ominaispiirteistä, jossa yhteisiä arvoja toteutetaan. Sille ominaista on moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu sekä naisten ja miesten tasa-arvo. Nämä ominaispiirteet sisältyvät jo nykyisellään unionin tavoitteisiin, joista määrätään SEU 2 artiklassa ja SEY 2 artiklassa sekä eräissä politiikkakohtaisissa oikeusperustoissa. Tässä muodossaan määräys on kuitenkin uusi.

Uutta on myös se, että I-2 artiklaan sisältyvien arvojen kunnioittaminen ja sitoutuminen niiden yhteiseen edistämiseen on unioniin liittymiseen sovellettavia vaatimuksia ja menettelyjä koskevassa I-58 artiklassa asetettu ehdoksi unioniin liittymiselle. Yhteiset arvot ovat näin koko unionin ja sen jäsenyyden perusta.

I-3 artikla (Unionin tavoitteet) sisältää yleiset määräykset unionin tavoitteista. Nykyisin vastaavat määräykset sisältyvät EY-sopimuksen tavoitteet määrittelevään SEY 2 artiklaan ja EU-sopimuksen tavoitteet määrittelevään SEU 2 artiklaan sekä eräisiin politiikkakohtaisiin tavoitteisiin ja oikeusperustoihin.

Artiklan 1 kohdassa asetetaan unionin päämääriksi rauhan, sen omien arvojen sekä kansojensa hyvinvoinnin edistäminen. Rauha sekä unionin yhteisten arvojen turvaaminen eivät nykyisessä sopimuksessa lukeudu SEY 2 artiklassa ja SEU 2 artiklassa määriteltyihin unionin yleisiin tavoitteisiin, mutta ne asetetaan yhteiseksi tavoitteeksi SEU 11 artiklassa, joka sisältää määräykset yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteista. Sopimuksiin ei sen sijaan nykyisin sisälly nimenomaista tavoitetta kansojen hyvinvoinnin edistämisestä. Sen voidaan kuitenkin tulkita sisältyvän SEU 2 artiklan ja SEY 2 artiklan määräyksiin, joissa tavoitteeksi asetetaan muun muassa taloudellinen ja sosiaalinen edistys, tasapainoinen ja kestävä kehitys sekä elintason ja elämänlaadun nousu.

Artiklan 2 kohdan mukaan unioni tarjoaa kansalaisilleen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen jolla ei ole sisärajoja, sekä sisämarkkinat joilla kilpailu on vapaata ja vääristymätöntä. Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskeva tavoite sisältyy nykyisin SEU 2 artiklaan. Sisämarkkinoiden toteuttamisen tavoitteesta määrätään puolestaan nykyisin SEY 2 artiklassa, joka sisältää myös hyvän kilpailukyvyn tavoitteen. Sen sijaan vapaa ja vääristymätön kilpailu eivät nykyisessä sopimuksessa sisälly yleisiin tavoitteisiin, vaan vääristymättömän kilpailun turvaavan järjestelmän toteuttamisesta määrätään SEY 3 artiklassa, joka sisältää toimet yhteisön tavoitteiden toteuttamiseksi.

Artiklan 3 kohdan mukaisesti unioni pyrkii Euroopan kestävään kehitykseen sekä edistää tieteellistä ja teknistä kehitystä. Kestävän kehityksen perustana ovat tasapainoinen talouskasvu ja hintavakaus, täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous, sekä korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen. Tavoitteet sisältyvät lähes vastaavassa muodossa SEU 2 artiklaan ja SEY 2 artiklaan. Työllisyyden osalta tavoitetta on kuitenkin vahvistettu, sillä SEY 2 artiklan vastaavassa määräyksessä sekä yhteisön sosiaalipolitiikan tavoitteet sisältävässä SEY 136 artiklassa tavoitteena on nykyisin työllisyyden korkea ja kestävä taso, ei täystyöllisyys. Lisäksi artiklan 3 kohdan sisältämiin tavoitteisiin on uutena lisätty sosiaalinen markkinatalous.

Artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaisesti unioni torjuu sosiaalista syrjäytymistä ja syrjintää sekä edistää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja sosiaalista suojelua, naisten ja miesten tasa-arvoa, sukupolvien välistä yhteisvastuuta ja lapsen oikeuksien suojelua. Näistä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, sukupolvien välisen yhteisvastuun ja lapsen oikeuksien suojelun tavoitteet ovat kokonaan uusia. Sosiaalisen syrjäytymisen ja syrjinnän torjuminen eivät puolestaan nykyisessä sopimuksessa lukeudu unionin yleisiin tavoitteisiin, vaan ne sisältyvät SEY 137 artiklaan sosiaalisiin määräyksiin. Ne ovat siis unionin yleisinä tavoitteina uusia, vaikka ovatkin jo aiemmin sisältyneet EU- ja EY-sopimuksiin.

Artiklan 3 kohdan kolmannessa alakohdassa määrätään unionin edistävän taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta sekä jäsenvaltioiden välistä yhteisvastuuta. Määräys vastaa SEY 2 artiklaa, lukuun ottamatta alueellista yhteenkuuluvuutta, joka on kokonaan uusi tavoite. Sen lisääminen unionin tavoitteisiin on johdonmukainen seuraus siitä, että alueellinen yhteenkuuluvuus on uutena lisätty myös III-220 artiklaan, jossa siis määrätään sosiaalisesta, taloudellisesta ja alueellisesta yhteenkuuluvuudesta. SEY 157 artiklan vastaava määräys sisältää vain sosiaalisen ja taloudellisen yhteenkuuluvuuden.

Artiklan 3 kohdan neljännessä alakohdassa määrätään unionin kunnioittavan kulttuuriensa ja kieltensä monimuotoisuutta sekä huolehtivan Euroopan kulttuuriperinnön vaalimisesta ja kehittämisestä. Kulttuurin osalta nämä tavoitteet sisältyvät nykyisin SEY 151 artiklaan, sekä SEU 6 artiklaan jossa määrätään unionin pitävän arvossa jäsenvaltioidensa kansallista ominaislaatua. Ne ovat siten unionin toiminnan yleisinä tavoitteina uusia. Kielten monimuotoisuutta koskeva yleistavoite on sen sijaan kokonaan uusi SEY 290 artiklan sisältäessä ainoastaan määräykset yhteisön toimielimissä käytettävistä kielistä.

Artiklan 4 kohdassa määrätään unionin ulkoisen toiminnan yleisistä tavoitteista. Sen mukaisesti unioni vaalii ja puolustaa arvojaan ja etujaan kansainvälisissä suhteissaan sekä edistää osaltaan rauhaa, turvallisuutta, maapallon kestävää kehitystä, kansojen välistä yhteisvastuuta ja keskinäistä kunnioitusta, vapaata ja oikeudenmukaista kauppaa, köyhyyden poistamista ja ihmisoikeuksien, erityisesti lapsen oikeuksien suojelua, sekä kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista ja kehittämistä, etenkin YK:n peruskirjan periaatteiden kunnioittamista. Osittain vastaavat määräykset sisältyvät SEU 2 ja SEU 11 artiklaan sekä SEY 2 artiklaan. I-3 artiklaan sisältyvä rauhan edistäminen on kuitenkin aktiivisempi muotoilu SEU 11 artiklassa määrättyyn rauhan säilyttämiseen verrattuna. Maapallon kestävä kehitys on unionin ulkoiselle toiminnalle uusi tavoite, sillä SEU2 artiklassa ja SEY 2 artiklassa se asetetaan vain unionin sisäisen kehityksen tavoitteeksi. Kansojen välinen yhteisvastuu ja keskinäinen kunnioitus ovat samoin uusia tavoitteita; SEU 11 artikla asettaa tavoitteeksi yksinomaan kansainvälisen yhteistyön edistämisen.

Oikeudenmukaisen kaupan edistäminen on myös uutena nostettu unionin toiminnan yleiseksi tavoitteeksi. Nykyisin yhteistä kauppapolitiikkaa koskevat tavoitteet sisältyvät SEY 131 artiklaan, jossa määrätään ainoastaan maailmankaupan sopusointuisen kehityksen edistämisestä jäsenvaltioiden yhteisen edun mukaisesti. Myös köyhyyden poistaminen on kokonaan uusi tavoite. Ihmisoikeuksien ja YK:n peruskirjan periaatteiden kunnioittaminen puolestaan sisältyvät jo SEU 11 artiklaan, mutta niitä on täydennetty uusilla viittauksilla lapsen oikeuksien kunnioittamiseen ja kansainvälisen oikeuden tarkkaan noudattamiseen ja kehittämiseen.

Yksityiskohtaisemmat tavoitteet unionin ulkoisen toiminnan osalta sisältyvät III-292 artiklaan. Artiklan 3 kohdan mukaisesti nämäkin tavoitteet ovat horisontaalisia, eli koskevat kaikkia unionin politiikkoja niiden ulkoisten näkökohtien osalta.

Artiklan 5 kohdassa määrätään unionin pyrkivän tavoitteisiinsa asianmukaisin keinoin sille perustuslakisopimuksessa annetun toimivallan mukaisesti. Määräys vastaa SEY 5 artiklaa.

I-4 artikla (Perusvapaudet ja syrjintäkielto) sisältää määräykset perusvapauksista ja syrjintäkiellosta. Määräys on sijoitettu unionin määrittelyä ja tavoitteita koskevaan I osan I osastoon.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni takaa alueellaan henkilöiden, palvelujen, tavaroiden ja pääomien vapaan liikkuvuuden sekä sijoittautumisvapauden sen mukaan, mitä perustuslakisopimuksessa määrätään. Määräys vahvistaa unionin yleisten tavoitteiden tasolla kyseiset perusvapaudet, joiden toteuttamista koskevat tarkemmat määräykset sisältyvät sopimuksen III osan III osaston sisämarkkinoita koskevaan I lukuun. Se vastaa tarkoitukseltaan ja sisällöltään nykyisen SEY 14 artiklan 2 kohtaa, johon verrattuna määräyksessä on yhdenmukaistettu perusvapauksista käytetty nimikkeistö ja siihen on tehty kaksi täsmennystä. Ensinnäkin määräyksen sijoittamisella unionin määrittelyä ja tavoitteita koskevaan I osan I osastoon sekä valitulla muotoilulla korostetaan määräyksessä tarkoitettujen perusvapauksien olevan unionin yleisiä tavoitteita, kun SEY 14 artiklan 2 kohdassa ne mainitaan varsinaisesti lähinnä sisämarkkinoiden määritelmän yhteydessä. Toiseksi I-4 artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että perusvapaudet käsittävät henkilöiden, palvelujen, tavaroiden ja pääomien vapaan liikkuvuuden lisäksi myös sijoittautumisvapauden. Kysymyksessä ei ole asiallinen muutos, vaan sijoittautumisvapauden lisäämisellä on tarkoitus tuoda kattavammin esiin perusvapauksien sisältö. Sijoittautumisvapauden voidaan nykyisinkin katsoa kuuluvan henkilöiden vapaan liikkuvuuden alaan, ja sen täytäntöönpanoa koskeva III-137 artikla sisältyykin henkilöiden vapaata liikkuvuutta sekä palvelujen tarjoamisen vapautta koskevaan perustuslakisopimuksen jaksoon.

Artiklan 2 kohdassa vahvistetaan periaate, jonka mukaan perustuslakisopimuksen soveltamisalalla kaikki kansalaisuuteen perustuva syrjintä on kiellettyä, tämän kuitenkaan rajoittamatta sopimuksen erityismääräysten soveltamista. Määräys vastaa tarkoitukseltaan ja sisällöltään nykyistä SEY 12 artiklan 1 kohtaa. Säännöt kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon täytäntöönpanosta voidaan antaa III osan II osastoon (syrjintäkielto ja kansalaisuus) sisältyvän III-123 artiklan nojalla. Viimeksi mainittu määräys puolestaan vastaa nykyistä SEY 12 artiklan 2 kohtaa. Asiallinen muutos nykytilaan verrattuna on, että yhden yhtenäisen perussopimuksen seurauksena kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon soveltamisala laajenee koskemaan nykyisin EU-sopimuksen V ja VI osaston kattamia kysymyksiä, eli yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa.

I-5 artikla (Unionin ja jäsenvaltioiden väliset suhteet) koskee unionin ja jäsenvaltioiden välisiä suhteita. Määräys asettaa unioni velvoitteen kunnioittaa jäsenvaltioiden tasa-arvoa, niiden kansallista identiteettiä, joka on olennainen osa niiden poliittisia ja valtiosäännön rakenteita, sekä keskeisiä valtion tehtäviä (1 kohta). Lisäksi siinä määrätään unionin ja jäsenvaltioiden välisen vilpittömän yhteistyön periaatteesta (2 kohta).

Artiklan 1 kohdassa määritetään ne pääperiaatteet, jotka koskevat unionin ja jäsenvaltioiden suhteita sekä erityisesti unionin toimivallan käyttöä. Nämä periaatteet ovat olennainen osa unionin perusluonnetta. Määräyksen mukaan unioni kunnioittaa jäsenvaltioiden tasa-arvoa perustuslakisopimusta sovellettaessa. Jäsenvaltioiden tasa-arvo on välttämätön edellytys sille, että unioni säilyy erityislaatuisena jäsenvaltioiden ja kansalaisten yhteisönä. Muodollisessa tarkastelussa jäsenvaltioiden tasa-arvo sisältyy jo perustuslakisopimuksen luonteeseen jäsenvaltioiden välisenä kansainvälisenä sopimuksena ja sen toteutumista käytännössä on omiaan edistämään esimerkiksi yhteisömenetelmän soveltaminen. I-5 artiklan 1 kohta asettaa kuitenkin unionille nimenomaisen velvoitteen kunnioittaa jäsenvaltioiden tasa-arvoa. Unionin edellä mainitun kaksoisluonteen valossa määräyksen voidaan nähdä täydentävän kansalaisten yhdenvertaisuutta koskevaa I-45 artiklaa. Tältäkään osin unionin perusluonne ei muutu, vaan kyseiset määräykset yhdessä merkitsevät paremminkin unionin luonteen selkeämpää esiintuomista.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni kunnioittaa jäsenvaltioiden tasa-arvon lisäksi jäsenvaltioiden kansallista identiteettiä, joka on olennainen osa niiden poliittisia ja valtiosäännön rakenteita, myös alueellisen ja paikallisen itsehallinnon osalta. Tämä poliittisesti merkittävä periaate esitetään määräyksessä täsmällisemmin ja vahvemmin kuin nykyisen unionisopimuksen 6 artiklan 3 kohdassa, jonka mukaan unioni pitää arvossa jäsenvaltioiden kansallista ominaislaatua. Perustuslakisopimuksen I-5 artiklan 1 kohdassa esitetään täsmällisemmin ajatus, että kansallinen identiteetti tai ominaislaatu on vaikuttanut siihen, millaisiksi jäsenvaltion poliittinen järjestelmä ja valtiosääntö ovat muotoutuneet. Määräyksellä myös korostetaan alueellisen ja paikallisen itsehallinnon merkitystä kansallisen identiteetin kannalta.

Edelleen artiklan 1 kohdan mukaan unioni kunnioittaa keskeisiä valtion tehtäviä, erityisesti niitä, joiden tavoitteena on valtion alueellisen koskemattomuuden turvaaminen, yleisen järjestyksen ylläpitäminen sekä kansallisen turvallisuuden takaaminen. Määräyksen voidaan nähdä täsmentävän unionin velvoitetta kunnioittaa jäsenvaltioiden kansallista ominaislaatua, joka käsittää myös valtiollisen identiteetin eli valtion perustehtävät. Vaikka nykyisen unionisopimuksen 6 artiklan 3 kohta ei tuo esille unionin velvollisuutta kunnioittaa valtion perustehtäviä osana kansallista ominaislaatua, sekä nykyiset perussopimukset että perustuslakisopimus antavat tälle poliittiselle periaatteelle oikeudellista sisältöä valtion keskeiset tehtävät turvaavien erityismääräysten nojalla. Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen erityispiirteet on otettu perustuslakisopimuksessa huomioon määräyksellä, jonka mukaan vastuu yleisen järjestyksen ylläpitämisestä ja sisäisen turvallisuuden suojaamisesta on jäsenvaltioilla (III-262 artikla), sekä Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa koskevalla poikkeuksella (III-377 artikla).

Artiklan 1 kohdan merkitys on sen sanamuodon yleisluontoisuus huomioon ottaen ennen kaikkea poliittinen. Vaikka määräyksen yleisen periaatteen voidaan katsoa ennen kaikkea ohjaavan unionin toimivallan käyttöä, sillä on oikeudellista merkitystä myös perustuslakisopimuksen muiden määräysten yhteydessä.

Artiklan 2 kohdassa määrätään vilpittömän yhteistyön periaatteesta. Kysymys on unionin oikeusjärjestyksen keskeisestä periaatteesta, joka nykyisin perustuu EY-sopimuksen 10 artiklaan sekä EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Oikeuskäytännössä periaate tunnetaan myös lojaalin yhteistyön periaatteena tai lojaliteettiperiaate.

Artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan unioni ja jäsenvaltiot kunnioittavat ja avustavat toisiaan perustuslakisopimuksesta johtuvia tehtäviä täyttäessään. Määräys korostaa vilpittömän yhteistyön periaatteen velvoitteiden molemminpuolisuutta eli vahvistaa, että vilpittömän yhteistyön velvoite ei aseta velvoitetta vain jäsenvaltioille, vaan myös toimielimille suhteessa jäsenvaltioihin. Määräyksen on tarkoitus tältä osin ajanmukaistaa periaatteen sopimusperusta vastaamaan EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. EY-tuomioistuin on vahvistanut oikeuskäytännöllään, että vilpittömän yhteistyön periaatteesta johtuvat velvoitteet eivät vain velvoita jäsenvaltioita toteuttamaan kaikki toimenpiteet, joilla voidaan turvata unionin oikeuden ulottuvuus ja tehokkuus, vaan se asettaa myös unionin toimielimille vastaavasti velvoitteita toimia hyvässä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa (esimerkiksi EY-tuomioistuimen määräys 13.7.1990 asiassa C-2/88, Zwartveld ym.).

Artiklan 2 kohdan toinen ja kolmas alakohta vastaavat sisällöltään nykyistä EY-sopimuksen 10 artiklan ensimmäistä ja toista kohtaa. Niissä vahvistetaan, että vilpittömän yhteistyön periaate sisältää ensinnäkin jäsenvaltioiden velvoitteen toteuttaa kaikki toimenpiteet, joilla voidaan varmistaa unionin oikeuden noudattaminen, sekä lisäksi velvoitteen tukea unionia sen täyttäessä tehtäviään. Toiseksi periaate edellyttää, että jäsenvaltioiden on pidättäydyttävä kaikista toimenpiteistä, jotka vaarantaisivat unionin tavoitteiden toteutumisen.

EY-tuomioistuin on oikeuskäytännössään täsmentänyt vilpittömän yhteistyön periaatteen soveltamisalaa ja periaatteesta johtuvia velvoitteita. Oikeuskäytännön mukaan vilpittömän yhteistyön periaate edellyttää ennen kaikkea, että perussopimuksen noudattaminen toteutuu ja siinä määrättyjä rajoituksia noudatetaan riippumatta siitä, onko unioni käyttänyt toimivaltaansa tietyllä jaetun toimivallan alalla tai onko unionilla lainkaan toimivaltaa kyseisellä alalla (esimerkiksi asia 208/80, Lord Bruce of Donington). Periaate koskee paitsi jäsenvaltioiden ja unionin toimielintenvälisiä suhteita, myös toimielinten välisiä suhteita ja yhteistyötä. Vilpittömän yhteistyön periaatteella on jo itsessään oikeudellisia vaikutuksia, ja EY- tuomioistuin onkin katsonut nykyisen SEY 10 artiklan muodostavan erillisen sopimuksen rikkomusperusteen, mikäli asiaa koskevia erityisiä säännöksiä ei ole annettu. Vilpittömän yhteistyön periaate edellyttää jäsenvaltioilta esimerkiksi, että nämä toimivat vilpittömässä yhteistyössä komission valvontamenettelyn yhteydessä ja ryhtyvät kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin komission avustamiseksi suoriutumaan tehtävistään (esimerkiksi asia C-375/92, komissio v. Espanja). EY:n tuomioistuin on myös johtanut vilpittömän yhteistyön periaatteesta täsmällisempiä velvoitteita, joiden tarkoitus on varmistaa, että kansallisilla säännöksillä ja menettelyillä ei estetä unionin oikeuden tehokkuuden toteutumista jäsenvaltioissa. Erityisesti kansallisilla säännöksillä ei saa heikentää niitä oikeuksia, joihin jäsenvaltioiden kansalaiset voivat unionin oikeuden perusteella vedota (esimerkiksi asia 68/88, komissio v. Kreikka).

Yhden yhtenäisen perussopimuksen ja pilarijaon purkamisen seurauksena vilpittömän yhteistyön periaatetta koskevien sopimusmääräysten soveltamisala laajenee koskemaan myös muita kuin Euroopan yhteisön perustamissopimuksen soveltamisalaan nykyisin kuuluvia unionin politiikka-aloja, eli yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä rikosoikeudellista yhteistyötä ja poliisiyhteistyötä.

I-6 artikla (Unionin oikeus) sisältää uuden määräyksen unionin oikeuden ensisijaisuudesta jäsenvaltioiden oikeuteen nähden. Unionin oikeudella tarkoitetaan määräyksen mukaan perustuslakisopimusta sekä lainsäädäntöä, jota unionin toimielimet antavat käyttäessään unionille annettua toimivaltaa.

Määräystä koskee HVK:n päätösasiakirjaan liitetty julistus (n:o 1), jossa konferenssi vahvistaa I-6 artiklan olevan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön mukainen. I-6 artikla ei siten muuta vallitsevaa oikeustilaa vaan tuo nykyistä selkeämmin esiin EY-tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisen periaatteen unionin oikeuden ensisijaisuudesta (etusijaperiaate).

EY-tuomioistuimen etusijaperiaatetta koskeva oikeuskäytäntö perustuu lähtökohtaan, että unionin oikeudella tulee olla yhdenmukainen merkitys, sisältö ja oikeusvaikutukset kaikissa jäsenvaltioissa sen voimaantulosta lähtien ja koko sen normien voimassaolon ajan. Jäsenvaltion ei tule voida tehdä yksipuolisesti tyhjäksi unionioikeuden oikeusvaikutuksia sen vastaisilla kansallisilla normeilla. Etusijaperiaate käsittää välittömästi unionioikeuden normin voimaantulosta lukien vaikuttavan, kaikkiin kansallisiin viranomaisiin kohdistuvan kiellon soveltaa sen kanssa yhteensopimatonta kansallista normia. Kielto koskee minkä tahansa tasoista kansallista säännöstä. Periaate ei kuitenkaan merkitse hierarkkista suhdetta unionioikeuden ja kansallisen oikeuden välillä. Siitä ei seuraa itsestään vaikuttavaa, unionioikeuden kanssa ristiriidassa olevan kansallisen normin mitättömyyttä. Jäsenvaltioiden on valittava kansallisen oikeusjärjestyksen menettelysäännöistä ja keinoista ne, jotka soveltuvat unionioikeudesta johtuvien oikeuksien suojelemiseksi tehokkaasti sekä tarvittaessa ristiriidan poistamiseksi. Etusijan antaminen unionioikeudelle eli kansallisen normin soveltamatta jättäminen on vasta viimekätinen keino, johon nähden ensisijaisena tulee nähdä ristiriidan poistaminen kansallisen oikeuden tulkinnan avulla (PeVL 7/2003 vp).

Etusijaperiaatetta koskevan nimenomaisen määräyksen puuttuminen nykyisistä perussopimuksista on nähty oikeustilan selkeyden ja -varmuuden toteutumisen kannalta ongelmalliseksi. Suomen liittymissopimusta käsiteltäessä eduskunnan perustuslakivaliokunta huomautti, että etusijaperiaatteen perustuminen yksinomaan oikeuskäytäntöön saattaa muodostua epätyydyttäväksi verrattuna ETA-sopimukseen, jota koskevaan lakiin sisältyivät nimenomaiset säännökset tästä periaatteesta (PeVL 14/1994 vp, PeVL 7/2003 vp). Etusijaperiaatetta pidetään vakiintuneesti jo nykyisin unionin jäsenyyteen sisältyvänä perusluonteisena seikkana (PeVL 7/2003 vp). I-6 artikla säilyttää etusijaperiaatteen sisällön sellaisena kuin se on vahvistettu oikeuskäytännössä. Yhden yhtenäisen perussopimuksen seurauksena periaatteen soveltamisalan kuitenkin laajenee koskemaan nykyisin EU-sopimuksen V ja VI osaston kattamia kysymyksiä eli yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa.

I-7 artiklan (Oikeushenkilöys) mukaan unioni on oikeushenkilö. Määräys vastaa tarkoitukseltaan nykyistä SEY 281 artiklaa, jonka on vakiintuneesti katsottu muodostavan EY-sopimuksen mukaisen perustan Euroopan yhteisön asemalle kansainvälisen oikeuden subjektina sekä yhteisön yleiselle kelpoisuudelle esiintyä kansainvälisoikeudellisten oikeussuhteiden osapuolena yhteisösopimuksen kattamilla politiikka-aloilla (asia 22/70 komissio v. neuvosto, ERTA). Yhteisön asema kansainvälisoikeudellisena oikeushenkilönä on myös kolmansien maiden, kansainvälisten järjestöjen sekä muiden kansainvälisen oikeuden subjektien yleisesti tunnustama. Sama koskee myös Euroopan atomienergiayhteisöä, jonka perustamissopimuksen 184 artikla vastaa SEY 281 artiklaa ja jonka asema kansainvälisen oikeuden subjektina on niin ikään yleisesti tunnustettu.

Euroopan unionin oikeushenkilöllisyydestä ei sen sijaan ole nimenomaista määräystä unionin nykyisissä perussopimuksissa. Koska unioni kuitenkin on tehnyt useita kansainvälisoikeudellisia sopimuksia SEU 24 ja 38 artiklan nojalla, voidaan unionille sanotun käytännön kautta katsoa muodostuneen asema itsenäisenä kansainvälisen oikeuden subjektina. Euroopan yhteisö, Euroopan atomienergiayhteisö ja Euroopan unioni muodostavat täten nykyisin kukin oman, toisistaan erillisen kansainvälisoikeudellisen oikeushenkilönsä.

Koska perustuslakisopimuksella kumotaan sekä Euroopan yhteisön perustamissopimus että sopimus Euroopan unionista, merkitsee perustuslakisopimuksen I-7 artikla asiallisesti Euroopan yhteisön ja Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella perustetun Euroopan unionin yhdistämistä yhdeksi oikeushenkilöksi, Euroopan unioniksi. Perustuslakisopimuksen IV-438 artiklan 1 kohdan mukaan sopimuksella perustettavan Euroopan unioni on Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella perustetun Euroopan unionin ja Euroopan yhteisön seuraaja. Suhteessa muihin kansainvälisen oikeuden subjekteihin koskevat yhteisön ja unionin yhdistymistä yhdeksi oikeushenkilöksi sekä tähän liittyvää seuraantoa luonnollisesti yleisen kansainvälisen oikeuden säännöt ja periaatteet. Viimeksi mainituissa keskeinen merkitys annetaan kuitenkin esimerkiksi kansainvälisen järjestön säännöille ja siis tässä tapauksessa perustuslakisopimuksen asiaa koskeville määräyksille. Euroopan atomienergiajärjestön perustamissopimuksen 184 artikla sen sijaan jää voimaan, ja Euratom muodostaa perustuslakisopimuksen voimaantultuakin Euroopan unionista erillisen kansainvälisen oikeuden subjektin.

Artiklan voidaan sanamuodoltaan yleisenä katsoa koskevan unionin asemaa paitsi kansainvälisen oikeuden myös sekä unionin oikeuden että jäsenvaltioiden kansallisten oikeusjärjestysten mukaisena subjektina. Unionioikeuden osalta voidaan viitata esimerkiksi Euroopan yhteisön vahingonkorvausvastuuta koskevan SEY 288 artiklaan sekä EY-tuomioistuimen kyseistä määräystä koskevaan oikeuskäytäntöön, jonka valossa on selvää, että yhteisö voi nykyisin olla tiettyjen yhteisöoikeuteen perustuvien oikeuksien ja velvollisuuksien subjekti (esim. yhdistetyt asiat C-104/89 ja C-37/90 Mulder ym. v. neuvosto ja komissio). Euroopan unioni saa perustuslakisopimuksen myötä vastaavan aseman, joskin kyseisen oikeushenkilöllisyyden ala laajenee yhden yhtenäisen perussopimuksen ja pilarijaon purkamisen seurauksena rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön sekä periaatteessa myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalle. Euroopan atomienergiayhteisö säilyy tässäkin suhteessa unionista erillisenä oikeushenkilönä.

Unionin asema jäsenvaltioiden kansallisten oikeusjärjestysten mukaisena oikeushenkilönä seuraa paitsi I-7 artiklasta myös III-426 artikla, joka sisältää määräykset unionin oikeuskelpoisuudesta. III-426 artiklan sisältöä selostetaan kyseistä määräystä koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa. Myös jäsenvaltioiden kansallisissa oikeusjärjestyksissä Euroopan atomienergiayhteisö säilyy unionista erillisenä oikeushenkilönä, jonka oikeuskelpoisuutta koskee Euratom-sopimuksen 185 artikla.

I-8 artikla (Unionin tunnukset) on kokonaan uusi jasisältää kuvaukset unionin tunnuksista.

Artiklan ensimmäisen alakohdan mukaan unionin lipussa on sinisellä pohjalla kahdentoista kultaisen tähden muodostama ympyrä.

Artiklan toisen alakohdan mukaan unionin hymnin perustana on ote "Oodi ilolle" Ludwig van Beethovenin yhdeksännestä sinfoniasta.

Artiklan kolmannen alakohdan mukaan unionin tunnuslause on: "Moninaisuudessaan yhtenäinen".

Artiklan neljännen alakohdan mukaan unionin raha on euro.

Artiklan viidennen alakohdan mukaan Eurooppa-päivää vietetään kaikkialla unionissa yhdeksäntenä päivänä toukokuuta.

II OSASTO

PERUSOIKEUDET JA UNIONIN KANSALAISUUS

I-9 artikla (Perusoikeudet) määrittelee yleisellä tasolla ne lähtökohdat, joihin perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen unionissa perustuu. Artikla sisältää kolme elementtiä: viittauksen perusoikeuskirjaan, oikeusperustan unionin liittymiselle Euroopan ihmisoikeussopimukseen sekä vahvistuksen sille, että Euroopan ihmisoikeussopimuksesta ja jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuvat perusoikeudet ovat yleisinä oikeusperiaatteina edelleen osa unionin oikeutta.

Artiklan 1 kohdassa on viittaus perustuslakisopimuksen II osan muodostavaan perusoikeuskirjaan, jossa esitetään unionin tunnustamat oikeudet, vapaudet ja periaatteet.

Artiklan 2 kohta sisältää oikeusperustan sille, että unioni voi liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Ilman tällaisen oikeusperustan lisäämistä unionilla ei olisi EY-tuomioistuimen vuonna 1996 antaman ratkaisun (Lausunto 2/94, Yhteisöjen liittyminen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen, Kok. 1996 I-1759) mukaan toimivaltaa liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Perustuslakisopimuksen sisältämä määräys unionin oikeushenkilöllisyydestä sekä Euroopan yhteisön olemassaolon lakkaaminen mahdollistavat sen, että Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittyy unioni, ei Euroopan yhteisö. Oikeusperustan pääasiallisena tarkoituksena on ulottaa ulkopuolinen ihmisoikeusvalvonta myös unionin toimielinten toimintaan ja mahdollistaa unionin oikeutta koskevat yksilövalitukset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen liittymisen tapahduttua.

Oikeusperustan luominen liittymiselle merkitsee käytännössä sitä, että unioni voi perustuslakisopimuksen tultua voimaan aloittaa neuvottelut unionin liittymisestä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Liittyminen edellyttää kuitenkin myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen muuttamista siten, että valtioiden lisäksi myös Euroopan unioni voi liittyä siihen. Tätä koskeva muutos on jo tehty ihmisoikeussopimukseen (14 lisäpöytäkirjan 17 artikla), mutta se vaatii voimaantullakseen kaikkien ihmisoikeussopimuksen sopimuspuolten hyväksymisen tai ratifioinnin. Liittymisneuvotteluissa unionin ja Euroopan neuvoston välillä on lisäksi päätettävä teknisistä ja oikeudellisista järjestelyistä esimerkiksi unionin osallistumisesta ihmisoikeussopimuksen valvontaelinten toimintaan ja unionin oikeuden erityispiirteiden merkityksestä ihmisoikeussopimuksen soveltamisen kannalta. Perustuslakisopimukseen on liitetty pöytäkirja (n:o 32), jossa on määritelty unionin lähtökohdat liittymisneuvotteluissa. Tätä täydentää HVK:n päätösasiakirjaan liitetty julistus (n:o 2).

Liittymisen mahdollistava oikeusperusta on kirjoitettu velvoittavaan muotoon (”Unioni liittyy...”), joten se sisältää unionille aktiivisen velvoitteen ryhtyä toimenpiteisiin liittymisen valmistelemiseksi. Neuvosto tekee liittymistä koskevat päätöksensä III-325 artiklan mukaan määräenemmistöllä ja Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan.

Artiklan 2 kohtaan sisältyy myös määräys, jonka mukaan liittyminen ei vaikuta perustuslakisopimuksessa määriteltyyn unionin toimivaltaan. Määräys selventää sitä lähtökohtaa, ettei liittyminen vaikuta unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon perusoikeuksien osalta eikä anna unionille yleistä perusoikeuksia koskevaa toimivaltaa. Liittymisen seuraukset rajoittuvat siten sellaisiin kysymyksiin, joiden suhteen unionilla on muutoin perustuslakisopimukseen perustuvaa toimivaltaa.

Artiklan 3 kohta vahvistaa, että tulevaisuudessakin Euroopan ihmisoikeussopimuksesta ja jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuvat perusoikeudet ovat yleisinä periaatteina osa unionin oikeutta. Määräys vastaa EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön kodifioinutta nykyistä SEU 6 artiklan 2 kohtaa. Määräyksen suhde saman artiklan edeltäviin kohtiin jää jossain määrin epäselväksi, mutta sen tarkoituksena on lähinnä täydentää perusoikeuskirjan tarjoamaa suojaa ja ilmaista samalla, että unionin oikeudessa voidaan ottaa huomioon tulevat Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja jäsenvaltioiden valtiosääntöihin tehtävät muutokset.

I-10 artikla (Unionin kansalaisuus) sisältää unionin kansalaisuutta koskevat yleiset periaatteet ja luettelon kansalaisuuteen liittyvistä oikeuksista. Unionin kansalaisuutta koskevat artiklan 1 kohtaan sisältyvät yleiset periaatteet vastaavat SEY 17 artiklan määräyksiä. Unionin kansalaisen oikeudet on 2 kohdassa lueteltu tiivistetyssä muodossa. Oikeudet vastaavat SEY 18-21 artiklan määräyksiä. Tarkemmat määräykset kansalaisuuteen liittyvien oikeuksien käytöstä ja niiden toteuttamiseen liittyvät oikeusperustat sisältyvät III osan 125-129 artiklaan. Lisäksi perusoikeuskirjassa on osasto kansalaisten oikeuksista (V osasto).

III OSASTO

UNIONIN TOIMIVALTA

I-11 artikla (Perusperiaatteet) sisältää määräykset unionin toimivaltaa koskevista perusperiaatteista, joita ovat annetun toimivallan periaate, toissijaisuusperiaate ja suhteellisuusperiaate.

Artiklan 2 kohta sisältää annetun toimivallan periaatteen määritelmän. Periaatteen mukaisesti unioni toimii jäsenvaltioiden sille perustuslakisopimuksessa antaman toimivallan rajoissa ja siinä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Määräys vastaa tarkoitukseltaan ja sisällöltään nykyisen SEY 5 artiklan ensimmäistä kohtaa, johon verrattuna siihen on kuitenkin tehty kaksi täsmennystä. Ensinnäkin määräyksessä täsmennetään, että toimivallan unionille ovat perustuslakisopimuksessa antaneet nimenomaan jäsenvaltiot. Toiseksi sen toimivallan, jota sopimuksessa ei ole annettu unionille, vahvistetaan nimenomaisesti kuuluvan jäsenvaltioille. Muutosten tarkoituksena on korostaa unionin toimivallan luonnetta rajattuna erityistoimivaltana sekä sitä, että yleistoimivalta kuuluu aina jäsenvaltioille.

Artiklan 3 kohta koskee toissijaisuusperiaatetta. 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan unioni toimii aloilla, jotka eivät kuulu sen yksinomaiseen toimivaltaan, ainoastaan jos ja siltä osin kuin jäsenvaltiot eivät voi keskushallinnon tasolla tai alueellisella taikka paikallisella tasolla riittävällä tavalla saavuttaa suunnitellun toiminnan tavoitteita, vaan ne voidaan suunnitellun toiminnan laajuuden tai vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Määritelmä vastaa sisällöllisesti SEY 5 artiklan toiseen kohtaan sisältyvää toissijaisuusperiaatteen määritelmää. Viittaus jäsenvaltioiden suunnitellun toiminnan tavoitteiden saavuttamiseen jäsenvaltioiden keskushallinnon tasolla tai alueellisella taikka paikallisella tasolla on kuitenkin uusi.

Artiklan 3 kohdan toisen alakohta sisältää viittauksen pöytäkirjaan (n:o 2) toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta, jonka mukaisesti unionin toimielimet soveltavat toissijaisuusperiaatetta ja jossa määrätyn menettelyn mukaisesti jäsenvaltioiden kansalliset parlamentit valvovat kyseisen periaatteen noudattamista.

Artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan unionin toiminnan sisältö ja muoto eivät saa ylittää sitä, mikä on tarpeen perustuslakisopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä suhteellisuusperiaatteen määritelmä vastaa sisällöllisesti SEY 5 artiklan kolmatta kohtaa. Unionin toimielimet soveltavat suhteellisuusperiaatetta toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta tehdyn pöytäkirjan mukaisesti.

I-12 artikla (Toimivallan jaottelu) sisältää määräykset unionin toimivallan jaottelusta unionin yksinomaiseen toimivaltaan, unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan sekä aloihin, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Määräyksessä yksilöidään unionin ja jäsenvaltioiden toimivallan suhdetta koskevat keskeiset säännöt kunkin kolmen päätoimivaltaluokan osalta. Lisäksi I-12 artikla sisältää erityismääräykset jäsenvaltioiden talous- ja työllisyyspolitiikkojen yhteensovittamisesta sekä yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, jotka eivät kuulu mihinkään kolmesta päätoimivaltaluokasta.

Unionin nykyiset perussopimukset eivät sisällä vastaavia yleisiä määräyksiä unionin tai yhteisön toimivallan jaottelusta. EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa I-12 artiklaan kirjatut periaatteet vastaavat kuitenkin pääosin nykyistä oikeustilaa.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvalla alalla ainoastaan unioni voi säätää lakeja ja antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä. Jäsenvaltiot sen sijaan voivat tehdä näin ainoastaan unionin valtuuttamina tai unionin antamien säädösten täytäntöön panemiseksi. Määräys vastaa EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä (esim. asia 804/79, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, Kok. suomenk. erityispainos VI, s. 81, kohta 17-20 ja 30 sekä asia 174/84, Bulk Oil v. Sun International Limited ja Sun Oil Trading Company, Kok. suomenk. erityispainos VIII, s. 451, kohta 31).

Artiklan 2 kohdan mukaan unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan kuuluvalla alalla sekä unioni että jäsenvaltiot voivat säätää lakeja ja antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin käyttää toimivaltaansa vain siltä osin kuin unioni ei käytä omaansa tai on päättänyt lakata käyttämästä sitä. EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltiot eivät nykyisinkään voi jaetun toimivallan alalla itsenäisesti toteuttaa toimenpiteitä, jotka ovat ristiriidassa jo olemassa olevan yhteisön sekundaarioikeuden kanssa (esim. asia C-154/00, komissio v. Kreikka, Kok. 2002, s. I-3879, kohta 12). Eri asia on, että jatkossakin voidaan tietyissä tapauksissa sallia jäsenvaltion poikkeavan unionin säädöksestä joko suoraan perustuslakisopimuksen määräyksen tai kyseiseen säädökseen sisältyvän valtuutussäännöksen nojalla.

Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot sovittavat yhteen talous- ja työllisyyspolitiikkansa perustuslakisopimuksen III osassa määrättyjen sääntöjen mukaisesti, joiden laatiminen kuuluu unionin toimivaltaan. Määräyksessä ei kuitenkaan lähemmin yksilöidä unionin toimivallan luonnetta kyseisellä alalla. Talous- ja työllisyyspolitiikan yhteensovittamisen sisällyttäminen I-12 artiklaan erilliseksi artiklakohdakseen kuitenkin osoittaa, ettei kysymys ole artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta jaetusta toimivallasta eikä artiklan 5 kohdassa tarkoitetusta alasta, jolla unionilla on toimivalta toteuttaa jäsenvaltioiden toimintaa tukevia, yhteen sovittavia tai täydentäviä toimia. Sama koskee I-12 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua unionin toimivaltaa määritellä ja toteuttaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, mihin määräyksen mukaan kuuluu myös yhteisen puolustuspolitiikan asteittainen määrittely.

Artiklan 5 kohdan mukaan unionilla on perustuslakisopimuksessa määrätyillä aloilla ja siinä määrätyin edellytyksin toimivalta toteuttaa jäsenvaltioiden toimintaa tukevia, yhteen sovittavia tai täydentäviä toimia. Määräyksessä tarkoitetun toimivallan luonne poikkeaa unionin ja jäsenvaltioiden jaetusta toimivallassa ensinnäkin siinä suhteessa, ettei unionin toimivalta näillä niin sanotuilla tukitoimialoilla milloinkaan korvaa jäsenvaltioiden toimivaltaa. Unionin toimivallan käyttämisestä ei toisin sanoen seuraa, että jäsenvaltiot menettäisivät oikeuden käyttää omaa toimivaltaansa unionin toteuttamien toimenpiteiden kattamissa kysymyksissä.

Periaatetta, jonka mukaan tukitoimialoilla lainsäädäntövallan ja muutoinkin toteutettavan politiikan pääpaino kuuluu selkeästi jäsenvaltioille, korostaa myös kaikkia tukitoimialoja koskeva, I-12 artiklan 5 kohdan toiseen alakohtaan kirjattu harmonisointikielto. Sen mukaan sopimuksen III osan määräysten perusteella annettavat oikeudellisesti velvoittavat unionin säädökset eivät voi käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista kyseisillä aloilla. Vaikka säädöstyyppeinä tukitoimialoilla ovatkin käytössä sekä eurooppalaki että eurooppapuitelaki, rajoittaa harmonisointikielto niiden toimenpiteiden sisältöä, joihin unionin toimielimet voivat kyseisiä aloja koskevien määräysten perusteella ryhtyä. Perustuslakisopimuksen mukaisista tukitoimialoista vastaava harmonisointikielto koskee nykyisin koulutusta, ammatillista koulutusta ja nuorisoa (SEY 149 artiklan 4 kohta ja 150 artiklan 4 kohta), kulttuuria (SEY 151 artiklan 5 kohta) sekä kansanterveyttä (SEY 151 artiklan 5 kohta). EY-tuomioistuimen oikeuskäytännössä kyseisiä aloja ei kuitenkaan ole vakiintuneesti luonnehdittu erityiseen, jaetun toimivallasta erilliseen tukitoimialojen toimivaltaluokkaan kuuluviksi, vaan perustuslakisopimuksen mukaisen tukitoimialojen toimivaltaluokan taustalla voidaan katsoa olevan lähinnä oikeuskirjallisuuteen pohjautuva tiettyjen, lähinnä edellä mainitun harmonisointikiellon piiriin kuuluvien yhteisön politiikka-alojen systematisointi yhteisön niin sanotuksi täydentäväksi toimivallaksi.

Artiklan 5 kohdan toisen alakohdan harmonisointikiellon kattamissa tapauksissa jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistaminen ei ole mahdollista myöskään perustuslakisopimuksen I-18 artiklan joustolausekkeen eikä yhteistä kauppapolitiikkaa koskevan III-315 artiklan nojalla kyseisiin määräyksiin sisältyvin nimenomaisten kieltojen valossa. Vastaavaa määräystä ei sen sijaan sisälly perustuslakisopimuksen III-172 artiklaan (nykyinen SEY 95 artikla).

Artiklan 6 kohdan mukaan unionin toimivallan laajuus ja sen käyttöä koskevat säännöt määritetään perustuslakisopimuksen III osan kutakin alaa koskevissa määräyksissä. I-12 artiklan muista määräyksistä poiketen 6 kohta ei varsinaisesti koske artiklan otsikossa tarkoitettua toimivallan luokittelua, vaan sen tarkoituksena on vahvistaa periaate, jonka mukaan unionin toimivallan laajuus samoin kuin sen käyttöä koskevat menettelyt määräytyvät viime kädessä sopimuksen III osan kutakin politiikka-alaa koskevien määräysten perusteella.

I-13 artikla (Unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvat alat) sisältää luettelon aloista, jotka kuuluvat unionin yksinomaiseen toimivaltaan, sekä määräykset tilanteista, jolloin unionin toimivalta tehdä kansainvälisiä sopimuksia on luonteeltaan yksinomaista myös muilla kuin edellä mainittuun luetteloon kuuluvilla aloilla.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvat seuraavat alat:

— tulliliitto;

— sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistaminen

— euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden rahapolitiikka;

— meren elollisten luonnonvarojen säilyttäminen yhteisen kalastuspolitiikan yhteydessä sekä

— yhteinen kauppapolitiikka.

Määräys perustuu EY-tuomioistuimen vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön tulliliiton ja kauppapolitiikan (asia 8/73, Hauptzollamt Bremerhaven v. Massey-Ferguson, Kok. suomenk. erityispainos II, s.139; lausunto 1/75, Kok. suomenk. erityispainos II, s. 521 ja lausunto 1/78, suomenk. erityispainos IV, s. 561) sekä meren elollisten luonnonvarojen säilyttämisen (asia 804/79, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, Kok. suomenk. erityispainos VI, s. 81) osalta. Euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden rahapolitiikkaa nykyisin koskevan Euroopan yhteisön toimivallan luonteesta ei ole nimenomaista EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, mutta kyseisen yhteisötoimivallan yksinomaisen luonteen voidaan katsoa johtuvan asian luonteesta. Sen sijaan sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistaminen ei EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kuulu yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan, vaan jäsenvaltioiden velvollisuus pidättyä toteuttamasta yhteisön kilpailulainsäädännön kanssa ristiriidassa olevia toimenpiteitä on katsottu seuraavan SEY 10 artiklan mukaisesta vilpittömän yhteistyön periaatteesta (asia 14/68, Walt Wilhelm ym. vastaan Bundeskartellamt, Kok. suomenk. erityispainos I, s. 377).

Artiklan 2 kohdassa määrätään tilanteista, joissa unionin toimivalta kansainvälisen sopimuksen tekemiseen on luonteeltaan yksinomaista myös muilla kuin I-13 artiklan 1 kohdan tarkoittamilla aloilla. I-13 artiklan 2 kohta ei toisin sanoen perusta unionille yksinomaista toimivaltaa tietyillä politiikka-aloilla tai tietyssä asiakysymyksessä, vaan unionin toimivallan yksinomainen luonne on kytketty määräyksessä yksilöityjen, soveltamisalaltaan yleisten edellytysten täyttymiseen kutakin sopimusta koskevassa yksittäistapauksessa. I-13 artiklan 2 kohta koskee vain unionin sopimustoimivallan luonnetta, kun taas määräykset siitä, milloin unionilla on toimivalta tehdä kansainvälinen sopimus sisältyvät sopimuksen III-323 artiklan 1 kohtaan.

Sopimuksen I-13 artiklan 2 kohdan määräykset unionin yksinomaisesta sopimustoimivallasta perustuvat EY-tuomioistuimen Euroopan yhteisön ulkoista toimivaltaa koskevaan oikeuskäytäntöön. I-13 artiklan 2 kohdan mukaan unionilla on yksinomainen toimivalta tehdä kansainvälinen sopimus, kun sopimuksen tekemisestä on säädetty lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävässä unionin säädöksessä (lausunto 1/94, Kok. suomenk. erityispainos XVI s. 237, kohta 95 ja asia C-469/98 komissio v. Suomi, Kok. 2002, s. I-9627, kohta 83) tai kun tämä on välttämätöntä, jotta unioni voi käyttää sisäistä toimivaltaansa (lausunto 1/94, kohta 85-86 ja asia C-469/98 komissio v Suomi, kohta 58), tai siltä osin kuin se voi vaikuttaa yhteisiin sääntöihin tai muuttaa niiden ulottuvuutta (asia 22/70 komissio v neuvosto (ns. ERTA-tapaus), Kok. suomenk. erityispainos I, s. 553, kohta 17 ja 22 ja asia C-469/98 komissio v. Suomi, kohta 77).

Sanotuista unionin yksinomaisen sopimustoimivallan perusteista käytännön merkitykseltään selvästi keskeisimpänä voidaan pitää EY-tuomioistuimen ERTA-oikeuskäytäntöä vastaavaa määräystä, jonka mukaan unionilla on yksinomainen toimivalta siltä osin kuin tehtävä kansainvälinen sopimus voi vaikuttaa yhteisiin sääntöihin tai muuttaa niiden ulottuvuutta. Sen sijaan perustetta, joka edellyttää sopimuksen tekemisestä säädetyn lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävässä säädöksessä, voidaan oikeuskäytännön valossa pitää lähinnä ERTA-oikeuskäytännön alaan kuuluvana erityistapauksena (asia C-469/98 komissio v. Suomi, kohta 80-83). Perustetta, jossa edellytyksenä on sopimuksen tekemisen välttämättömyys unionin sisäisen toimivallan käytön kannalta, voidaan puolestaan pitää soveltamisalaltaan suhteellisen kapea-alaisena (asia C-469/98 komissio v. Suomi, kohta 58).

ERTA-doktriinia vastaavan yksinomaisen toimivallan perusteen osalta I-13 artiklan 2 kohdassa täsmennetään nimenomaisesti se nykyisin EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön sisältyvä periaate, että unionin toimivalta on luonteeltaan yksinomaista vain siltä osin kuin tehtävä sopimus voi vaikuttaa yhteisiin sääntöihin tai muuttaa niiden ulottuvuutta. Näin ollen jäsenvaltioilla säilyy oikeus tulla sopimuksen osapuoliksi unionin rinnalla, mikäli unionilla ei I-13 artiklan muiden määräysten nojalla ole sopimuksen kokonaisuudessaan kattamaa yksinomaista toimivaltaa. Tältäkin osin I-13 artiklan 2 kohta vastaa tarkoin EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.

I-14 artiklassa (Jaettuun toimivaltaan kuuluvat alat) määrätään unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan kuuluvista aloista.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin toimivalta on luonteeltaan jäsenvaltioiden kanssa jaettua silloin, kun se ei koske I-13 artiklan nojalla unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia aloja taikka I-17 artiklassa tarkoitettuja aloja, joilla unioni voi toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Systematiikka, jonka mukaan unionin toimivalta on pääsäännön mukaan luonteeltaan jaettua, vastaa nykyistä oikeustilaa. EY-tuomioistuin on oikeuskäytännössään noudattanut johdonmukaisesti periaatetta, jonka mukaan Euroopan yhteisön toimivalta on luonteeltaan lähtökohtaisesti jaettua, jollei erityisellä perusteella voida katsoa sen olevan yksinomaista (esim. lausunto 1/94, Kok. suomenk. erityispainos XVI s. 237, lausunto 2/92, Kok. 1995, s. I-521 ja lausunto 2/00, Kok. 2001, s. I-9713). Toisin sanoen jo nykyisessä, EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuvassa toimivaltaluokittelussa yhteisön ja jäsenvaltioiden jaettu toimivalta on toimivaltaluokkana residuaalinen suhteessa yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan. Kuten edellä I-12 artiklan 5 kohtaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on selvitetty, ei jaetun toimivallan luokasta erillisellä tukitoimialojen toimivaltaluokalla sen sijaan ole vakiintunutta asemaa EY-tuomioistuimen oikeuskäytännössä.

Artiklan 2 kohta sisältää unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan kuuluvia aloja koskevan luettelon, joka sanamuotonsa valossa ei kuitenkaan ole tyhjentävä. Jaettuun toimivaltaan kuuluvat:

— sisämarkkinat; sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistaminen kuuluu kuitenkin I-13 artiklan 1 kohdan nojalla unionin yksinomaiseen toimivaltaan;

— sosiaalipolitiikka sopimuksen III osassa määriteltyjen näkökohtien osalta; näihin kuuluvat ainakin III-210 artiklan 2 kohdan b alakohdan unionille perustama toimivalta säätää sanotun määräyksen 1 kohdan a-i alakohdassa tarkoitettuja aloja koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä III-214 artiklan 3 kohdan mukainen toimivalta toteuttaa kyseisen määräyksen tarkoittamia miesten ja naisten tasa-arvoa, työtä ja ammattia koskevia toimenpiteitä. Sosiaalipolitiikan muita unionin toimivaltaan kuuluvia kysymyksiä koskee I-15 artiklan 3 kohta;

— taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus;

— maatalous ja kalastus, lukuun ottamatta meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä, joka kuuluu I-13 artiklan 1 kohdan nojalla unionin yksinomaiseen toimivaltaan;

— ympäristö;

— kuluttajansuoja;

— liikenne;

— Euroopan laajuiset verkot;

— energia;

— vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue;

— kansanterveyteen liittyvät yhteiset turvallisuuskysymykset sopimuksen III osassa määriteltyjen näkökohtien osalta; määräys viittaa unionin toimivaltaan toteuttaa III-278 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä, joilla puututaan yhteisiin turvallisuuskysymyksiin. Unionin muiden kansanterveyden alan toimenpiteiden osalta on kysymys I-17 artiklan tarkoittamista ihmisten terveyden suojelua ja kohentamista koskevista toimista;

— tutkimus, teknologian kehittäminen ja avaruus sekä

— kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu.

Koska I-14 artiklan 2 kohdan luettelo ei kuitenkaan ole luonteeltaan tyhjentävä, luonteeltaan jaettua on kaikki muukin sopimuksessa unionille annettu toimivalta, joka ei koske unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia aloja tai aloja, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Poikkeuksen muodostavat kuitenkin talous- ja työllisyyspolitiikkojen yhteensovittaminen sekä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikka, joita koskevat I-15 ja I-16 artiklan erityismääräykset ja joiden ei voida katsoa kuuluvan mihinkään kolmesta päätoimivaltaluokasta.

Artiklan 2 kohdan luettelo vastaa pääosin EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Kuten edellä I-13 artiklaa koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä on todettu, sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistaminen ei kuitenkaan nykyisin kuulu yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan. Toisaalta taas teollisuutta, joka on perustuslakisopimuksen I-17 artiklassa luokiteltu tukitoimialaksi, ei nykyisin EY-sopimuksessa koske perustuslakisopimuksen I-12 artiklaan sisältyvä harmonisointikielto, joten teollisuutta voidaan nykyisin pitää luonteeltaan lähinnä yhteisön ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan kuuluvana. Artiklan 2 kohdassa luetelluista aloista energia, avaruus ja humanitaarinen apu ovat politiikka-aloina uusia. Nykyisen SEY 3 artiklan 1 kohdan u alakohdan mukaan yhteisön toimintaan tosin sisältyvät toimenpiteet muun ohella energian alalla, mutta EY-sopimus sisällä muita nimenomaisia määräyksiä kyseisestä alasta.

Muutosta nykyiseen oikeustilaan merkitsee myös se, että poliisiyhteistyö ja rikosoikeudellinen yhteistyö kuuluu osana vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan. Nykyisin kyseisiä aloja koskevat määräykset ovat EU-sopimuksen VI osastossa (III pilarissa), eikä kyseisiin määräyksiin perustuva unionin toimivalta ole kaikilta osin luonteeltaan rinnastettavissa EY-sopimuksen mukaiseen jaettuun toimivaltaan (SEU 47 artikla ja asia C-170/96, komissio v. neuvosto, Kok. 1998, I-2763).

Artiklan 3 kohdan mukaan tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja avaruuden aloilla unionilla on toimivalta määritellä ja panna täytäntöön ohjelmia sekä toteuttaa muitakin toimia ilman, että tämän toimivallan käyttäminen kuitenkaan estää jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa. Artiklan 4 kohta sisältää vastaavan määräyksen koskien kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua. Kyseisten määräysten seurauksena jaetun toimivallan aloja I-12 artiklan 2 kohdan mukaan koskeva perusperiaate, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat käyttää näillä aloilla toimivaltaansa vain siltä osin kuin unioni ei käytä omaansa tai on päättänyt lakata käyttämästä sitä, ei siten sovellu I-14 artiklan 3 ja 4 kohdassa mainituilla aloilla. Tältä osin unionin toimivalta kyseisillä aloilla vastaa asiallisesti luonteeltaan toimivaltaa, joka unionilla on I-17 artiklassa tarkoitetuilla tukitoimialoilla. EY-sopimukseen ei nykyisin sisälly vastaavia määräyksiä, joskin EY-tuomioistuimen oikeuskäytännöstä on osoitettavissa tiettyjä tukea unionin toimivallan kuvatunlaiselle erityisluonteelle kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun aloilla (asia C-316/91, parlamentti v. neuvosto, Kok. suomenk. erityispainos XV, s. I-55, ja yhdistetyt asiat C-181/91ja C-248/91, parlamentti v. neuvosto ja komissio, Kok. suomenk. erityispainos XIV, s. I-289).

I-15 artikla (Talous- ja työllisyyspolitiikkojen yhteensovittaminen)sisältää määräykset jäsenvaltioiden talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkojen yhteensovittamisesta. Kysymys on I-12 artiklan 3 kohdan tarkoittamasta unionin toimivallasta, joka ei luonteeltaan kuulu mihinkään I-12 artiklan mukaisesta kolmesta päätoimivaltaluokasta.

Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot sovittavat yhteen talouspolitiikkansa unionin puitteissa, mitä varten ministerineuvosto hyväksyy toimenpiteitä, erityisesti näiden politiikkojen yleislinjat. Euron käyttöön ottaneisiin jäsenvaltioihin sovelletaan erityismääräyksiä. Määräys vastaa EY-sopimuksen kolmannen osan VII osastoon nykyisin sisältyviä perusperiaatteita ja SEY 99 määräyksiä talouspolitiikan laajoista suuntaviivoista. Myös euron käyttöön ottaneita jäsenvaltioita koskeva määräys vastaa nykyistä oikeustilaa.

Artiklan 2 kohdan mukaan unioni toteuttaa toimenpiteitä, joilla varmistetaan jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen yhteensovittaminen. Kyseisistä toimenpiteistä määräyksessä on erikseen mainittu jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkoja koskevien suuntaviivojen määrittely. Nykyisin työllisyyttä koskevista suuntaviivoista, jotka jäsenvaltioiden tulee ottaa huomioon työllisyyspolitiikassaan, määrätään SEY 128 artiklassa.

Artiklan 3 kohdan mukaan unioni voi tehdä aloitteita, joilla varmistetaan jäsenvaltioiden sosiaalipolitiikkojen yhteensovittaminen. Määräyksellä viitataan muihin unionin toimivallassa oleviin sosiaalipolitiikan näkökohtiin kuin niihin, jotka I-14 artiklan 2 kohdan mukaan kuuluvat unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan. Jaettuun toimivaltaan kuuluvia sosiaalipolitiikan näkökohtia on käsitelty edellä I-14 artiklaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

I-16 artiklassa (Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka) määrätään yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevasta unionin toimivallasta, joka ei luonteeltaan kuulu mihinkään I-12 artiklan mukaisesta kolmesta päätoimivaltaluokasta.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin toimivalta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla käsittää kaikki ulkopolitiikan alat ja kaikki unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset, muun muassa asteittain määriteltävän yhteisen puolustuspolitiikan, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen. Määräys vastaa sisällöllisesti SEU 11 artiklan 1 kohtaa. Perustuslakisopimuksesta ilmenee kuitenkin SEU 11 artiklaa selvemmin se, että yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on kysymys unionin toimivaltaan kuuluvasta politiikka-alasta eikä jäsenvaltioiden unionin puitteissa harjoittamasta yhteistyöstä. Perustuslakisopimuksen I-16 artiklan 1 kohta ei myöskään sisällä SEU 11 artiklan 1 kohtaa vastaavaa luetteloa unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteista, vaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat perustuslakisopimuksen I-3 artiklan 4 kohdassa ja III-292 artiklassa määritellyt unionin ulkoisen toiminnan tavoitteet.

Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden tulee tukea aktiivisesti ja varauksetta unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa lojaaliuden ja keskinäisen yhteisvastuun hengessä sekä kunnioittaa unionin toimintaa tällä alalla. Niiden tulee pidättäytyä kaikista toimista, jotka ovat unionin etujen vastaisia tai voivat heikentää yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehokkuutta. Määräys vastaa sisällöltään SEU 11 artiklan 2 kohtaa. Nimenomainen velvoite kunnioittaa unionin toimintaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla on uusi ja viittaa jäsenvaltioiden velvollisuuteen noudattaa unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla antamia säädöksiä. Toisin kuin SEU 11 artiklan 2 kohdassa perustuslakisopimuksen I-16 artiklassa ei myöskään aseteta neuvostolle erityistä velvoitetta huolehtia määräykseen sisältyvien periaatteiden noudattamisesta.

I-17 artikla (Alat, joilla voidaan toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia) sisältää luettelon aloista, unionilla on toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Artiklan 1 kohdan mukaan määräyksen tarkoittamia aloja ovat:

— ihmisten terveyden suojelu ja kohentaminen; määräys koskee unionin toimivaltaa kansanterveyden alalla lukuun ottamatta III-278 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä, joilla puututaan yhteisiin turvallisuuskysymyksiin ja jotka kuuluvat I-14 artiklan mukaan jaettuun toimivaltaan;

— teollisuus;

— kulttuuri;

— matkailu;

— yleissivistävä koulutus, nuoriso, urheilu ja ammatillinen koulutus;

— pelastuspalvelu sekä

— hallinnollinen yhteistyö.

Määräyksessä mainituista aloista matkailu, urheilu, pelastuspalvelu ja hallinnollinen yhteistyö ovat politiikka-aloina uusia. Vaikka nykyisen SEY 3 artiklan 1 kohdan u alakohdan mukaan yhteisön toimintaan sisältyvätkin toimenpiteet muun ohella pelastuspalvelun ja matkailun aloilla, ei EY-sopimus sisällä muita nimenomaisia määräyksiä sanotuista politiikka-aloista. I-17 artiklassa mainituista aloista perustuslakisopimuksen I-12 artiklan 5 kohdan määräystä vastaava harmonisointikielto koskee nykyisin koulutusta, ammatillista koulutusta ja nuorisoa (SEY 149 artiklan 4 kohta ja 150 artiklan 4 kohta), kulttuuria (SEY 151 artiklan 5 kohta) sekä kansanterveyttä (SEY 151 artiklan 5 kohta). Teollisuutta kyseinen kielto ei SEY 103 artiklan mukaan nykyisin koske, joten tältä osin on kysymys unionin toimivallan luonteen muutoksesta.

I-18 artikla (Joustolauseke) vastaa tarkoitukseltaan ja perusperiaatteiltaan nykyistä SEY 308 artiklaa, johon on kuitenkin tehty eräitä sen soveltamisedellytyksiä ja

tapaa koskevia muutoksia. Luonteeltaan yleisempi muutos on joustolausekkeen soveltamisalan laajeneminen pilarirakenteen purkamisen ja perussopimuksen yhtenäisen rakenteen seurauksena koskemaan myös nykyisen EU-sopimuksen V ja VI osastoa vastaavia aloja - yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa.

Artiklan 1 kohdan mukaan jos jokin unionin toimi osoittautuu tarpeelliseksi sopimuksessa asetetun tavoitteen saavuttamiseksi sopimuksen III osassa määritellyillä politiikan aloilla eikä tässä perustuslaissa ole määräyksiä tähän tarvittavista valtuuksista, neuvosto hyväksyy aiheelliset toimenpiteet yksimielisesti komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. SEY 308 artiklaan verrattuna määräyksestä on poistettu edellytys yhteisön tavoitteen kytkeytymisestä yhteismarkkinoiden toimintaan, mikä vastaa SEY 308 artiklaa koskevaa soveltamiskäytäntöä. Määräyksen nojalla on toteutettu toimenpiteitä, joilla on tavoiteltu lukuisia muitakin kuin yhteismarkkinoiden toimintaan kytkeytyviä päämääriä (esim. neuvoston päätös (2004/100/EY) yhteisön toimintaohjelmasta unionin aktiivisen kansalaisuuden edistämiseksi (kansalaisosallistuminen), EYVL L 30 2004, s. 6). Toisaalta joustolausekkeeseen on lisätty vaatimus toteuttavan toimenpiteen tarpeellisuudesta unionin tavoitteen saavuttamiseksi sopimuksen III osassa määritellyillä politiikan aloilla. Myös joustolauseketta koskevaa päätöksentekomenettelyä on tarkistettu. Kun SEY 308 artiklan mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa Euroopan parlamenttia kuultuaan, edellytetään perustuslakisopimuksen I-18 artiklan 1 kohdassa parlamentin hyväksyntää.

Artiklan 2 kohdassa asetetaan komissiolle uusi velvollisuus tiedottaa lausekkeeseen perustuvista ehdotuksista kansallisille parlamenteille perustuslakisopimukseen sisältyvän toissijaisuusperiaatteen valvontaa koskevan menettelyn yhteydessä.

Artiklan 3 kohdan mukaan joustolausekkeeseen perustuvat toimenpiteet eivät voi käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista niissä tapauksissa, joissa tämä ei ole perustuslakisopimuksen mukaan mahdollista. Määräys viittaa harmonisointikieltoon, joka I-12 artiklan 5 kohdan nojalla koskee I-17 artiklassa tarkoitettuja tukitoimialoja sekä sopimuksen III osan erityismääräysten nojalla eräitä muita toimia sukupuoleen, rotuun, etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän kiellon (III-124 artiklan 2 kohta), työllisyyden (III-207 artikla), sosiaalipolitiikan (III-210 artiklan 2 kohdan a alakohta), maahanmuuttopolitiikan (III-267 artiklan 4 kohta) sekä rikosoikeudellisen yhteistyön (III-272 artikla) aloilla. Sanotuissa kysymyksissä jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistaminen ei toisin sanoen ole mahdollista myöskään I-18 artiklan joustolausekkeen nojalla.

IV OSASTO

UNIONIN TOIMIELIMET JA ELIMET

I LUKU

TOIMIELINJÄRJESTELMÄ

I-19 artiklassa (Unionin toimielimet)määrätään unionin toimielinjärjestelmästä. Sitä koskevat määräykset sisältyvät nyt SEY 7 artiklaan ja SEU 3 artiklaan, kuitenkin perustuslakisopimusta suppeammassa muodossa.

Artiklan 1 kohta sisältää määräykset toimielinjärjestelmän tavoitteista sekä sen kokoonpanosta. Sen mukaisesti unionin toimijärjestelmällä pyritään politiikkojen ja toimien johdonmukaisuuden varmistamisen lisäksi myös edistämään unionin arvoja, ajamaan sen tavoitteita sekä palvelemaan unionin, sen kansalaisten ja jäsenvaltioiden etuja. Toimielinjärjestelmän tavoitteista määrätään nyt SEU 3 artiklassa.

Unionin toimielinjärjestelmän muodostavat Euroopan parlamentti, Eurooppa-neuvosto, ministerineuvosto, Euroopan komissio sekä Euroopan unionin tuomioistuin. Näistä Eurooppa-neuvosto on uusi toimielin. Unionin toimielimistä määrätään nykyisin SEY 7 artiklassa.

Artiklan 2 kohdassa määrätään toimielinten asemasta ja yhteistyöstä. Näistä määrätään nykyisin SEY 7 artiklassa. Uutta on kuitenkin toimielimille asetettu velvoite tehdä lojaalia yhteistyötä keskenään. Nykyisellään SEU 3 artiklaan sisältyvä velvoite koskee vain neuvoston ja komission välistä yhteistyötä unionin ulkoisen toiminnan yhdenmukaisuuden varmistamiseksi.

I-20 artikla (Euroopan parlamentti)sisältää määräykset Euroopan parlamentista. Artiklaan on koottu kaikki Euroopan parlamentin asemaa ja tehtäviä koskevat keskeiset määräykset, jotka tällä hetkellä sijaitsevat useissa eri artikloissa. Näitä on myös täydennetty parlamentin perustuslakisopimuksen mukaista asemaa ja tehtäviä paremmin vastaaviksi. Keskeisiltä osiltaan artiklan määräykset vastaavat SEY 189, 190, 192, 197 ja 214 artiklaa.

Artiklan 1 kohta sisältää määräykset Euroopan parlamentin tehtävistä. Siihen sisältyvän uuden määräyksen mukaisesti Euroopan parlamentti toimii toisena lainsäätäjänä neuvoston rinnalla. Tämä on yhdenmukaista sen kanssa, että I-34 mukaisesti Euroopan parlamentti ja neuvosto antavat lait ja puitelait yhdessä. Parlamentti myös huolehtii poliittisesta valvonnasta ja antaa neuvoja perustuslaissa määrättyjen edellytysten mukaisesti. Lisäksi se valitsee komission puheenjohtajan. Näistä määrätään nykyisin SEY 192 ja 214 artiklassa.

Artiklan 2 kohdassa määrätään parlamentin kokoonpanosta. Vastaava määräys sisältyy SEY 190 artiklaan. Poiketen nykyisestä sopimuksesta ei parlamentin jäsenvaltiokohtaista paikkaluetteloa kuitenkaan enää ole sisällytetty sopimukseen. I-20 artiklassa määrätään ainoastaan, että parlamentti koostuu unionin kansalaisten edustajista, joiden enimmäismäärä on 750. Kansalaisten edustus on alenevasti suhteellinen siten, että vähimmäismäärä on 6 jäsentä ja enimmäismäärä 96 jäsentä jäsenvaltiota kohden. Tämä on uusi määräys.

Artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa määrätään vastaavasti, että Eurooppa-neuvosto tekee yksimielisesti Euroopan parlamentin aloitteesta eurooppapäätöksen, jolla määritellään Euroopan parlamentin paikkojen jakautuminen jäsenvaltioiden kesken alenevan suhteellisuuden periaatetta noudattaen. Tarkemmat määräykset tähän liittyen sisältyvät pöytäkirjaan n:o 34 Euroopan unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä.

Artiklan 3 kohdassa määrätään Euroopan parlamentin jäsenten toimikaudesta ja vaalitavasta. Määräykset vastaavat SEY 190 artiklaa. Vaalitapaa on kuitenkin I-20 artiklassa vielä täsmennetty täydentämällä, että vaalien tulee olla paitsi yleiset ja välittömät, myös vapaat ja salaiset. Määräyksen sanamuoto viittaa siihen, että äänioikeus Euroopan parlamentin vaaleissa on vain unionin kansalaisilla.

Artiklan 4 kohdassa määrätään parlamentin puhemiehen ja puhemiehistön valinnasta. Määräykset vastaavat SEY 197 artiklaa.

I-21 artikla (Eurooppa-neuvosto) sisältää määräykset Eurooppa-neuvostosta. Eurooppa-neuvostoa koskevat määräykset sisältyvät nykyisessä sopimuksessa SEU 4 ja SEU 13 artikloihin. Tässä muodossaan artikla on kuitenkin uusi, sillä Eurooppa-neuvosto ei aiemmin ole ollut osa unionin toimielinjärjestelmää, vaikkakin sen asema on tunnustettu SEU 4 artiklassa.

Artiklan 1 kohdassa todetaan Eurooppa-neuvoston antavan unionille sen kehittämiseksi tarvittavat virikkeet ja määrittelevän kehittämisen yleiset poliittiset suuntaviivat sekä painopisteet. Määräykset vastaavat SEU 4 artiklaa. I-21 artiklaan on kuitenkin lisätty määräys, jonka mukaisesti Eurooppa-neuvosto ei toimi lainsäätäjänä. Tämä oli tarpeellinen tarkennus neuvoston ja Euroopan parlamentin aseman suojaamiseksi unionin lainsäätäjinä.

Artiklan 2 kohdassa määrätään Eurooppa-neuvoston jäsenistä. Vastaavat määräykset sisältyvät SEU 4 artiklaan. Niitä on kuitenkin muutettu vastaamaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan osalta käyttöön otettavaa uutta järjestelyä siten, että myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja mainitaan erikseen Eurooppa-neuvoston jäsenenä. Samoin määrätään, että unionin ulkoasiainministeri osallistuu Eurooppa-neuvoston työskentelyyn.

Artiklan 3 kohta sisältää määräykset Eurooppa-neuvoston koollekutsumisesta sekä sen jäsenten avustamisesta. Vastaavat määräykset sisältyvät SEU 4 artiklaan. Eurooppa-neuvoston kokousten lukumäärää on kuitenkin lisätty; se kokoontuu puheenjohtajansa kutsusta kerran kunakin vuosineljänneksenä, kun kirjaus nykyisen sopimuksen mukaisesti on ainakin kahdesti vuodessa. Lisäksi määrätään, että Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja kutsuu koolle Eurooppa-neuvoston ylimääräisen kokouksen jos tilanne sitä vaatii. Tämä on käytäntö, jota jo nykyisellään on sovellettu, mutta se tulee nyt kirjatuksi myös perustuslakisopimukseen. Uutta on myös se, että kun Eurooppa-neuvoston jäsenet voivat päättää, että heitä avustaa kokouksessa ministeri, jos käsiteltävät asiat sitä edellyttävät, ei avustavan ministerin enää edellytetä olevan ulkoasiainministeri.

Artiklan 4 kohdassa määrätään päätöksenteosta Eurooppa-neuvostossa. Sen mukaisesti Eurooppa-neuvosto tekee ratkaisunsa yhteisymmärryksessä, ellei perustuslaissa toisin määrätä. Nykyinen sopimus ei sisällä määräyksiä päätöksenteosta Eurooppa-neuvostossa, mutta perustuslakisopimuksen määräys vastaa nykyistä käytäntöä. Nykyisin Eurooppa-neuvosto, joka ei ole unionini toimielin, tekee kaikki päätökset yhteisymmärrys- eli konsensusperiaatteella.

I-22 artikla (Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja) sisältää määräykset Eurooppa-neuvoston puheenjohtajasta. Artikla on uusi, sillä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tehtävä perustetaan perustuslakisopimuksella. Aiemmin Eurooppa-neuvostossa on sovellettu kiertävää puheenjohtajuutta SEU 4 artiklan mukaisesti.

Artiklan 1 kohdan mukaisesti Eurooppa-neuvosto valitsee puheenjohtajansa määräenemmistöllä kaksi ja puoli vuotta kestäväksi kaudeksi, joka voidaan kerran uusia. Jos puheenjohtaja on estynyt tai syyllistyy vakavaan rikkomukseen, voi Eurooppa-neuvosto keskeyttää hänen toimikautensa samaa menettelyä noudattaen.

Artiklan 2 kohta sisältää määräykset Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tehtävistä. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja toimii Eurooppa-neuvoston kokouksissa puheenjohtajana ja ohjaa sen työskentelyä, huolehtii yhteistyössä komission puheenjohtajan kanssa ja yleisten asiain neuvoston työskentelyn pohjalta Eurooppa-neuvoston kokousten valmistelusta ja sen työskentelyn jatkuvuudesta, pyrkii helpottaman yhteenkuuluvuutta ja yhteisymmärrystä Eurooppa-neuvostossa sekä antaa Euroopan parlamentille kertomuksen kunkin Eurooppa-neuvoston kokouksen johdosta.

Artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja huolehtii omalla tasollaan ja tässä ominaisuudessa unionin ulkoisesta edustuksesta yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa asioissa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta unionin ulkoasiainministerin tehtävää.

Artiklan 3 kohdassa määrätään, että Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ei saa hoitaa kansallista tehtävää. Sen sijaan toisen unionin tehtävän hoitamista ei ole suljettu pois.

I-23 artikla (Ministerineuvosto) sisältää määräykset neuvoston tehtävistä ja sen kokoonpanosta. Määräykset vastaavat osittain nykyistä SEY 202 artiklaa, 203 artiklan ensimmäistä kohtaa ja 205 artiklan 1 kohtaa.

Artiklan 1 kohdassa todetaan, että neuvosto toimii yhdessä Euroopan parlamentin kanssa lainsäätäjänä ja budjettivallan käyttäjänä. Se määrittelee ja sovittaa yhteen unionin politiikkoja perustuslakisopimuksessa määrätyin edellytyksin. Määräykset vastaavat pääosin nykyistä SEY 202 artiklaa. Määräykset neuvostosta täytäntöönpanovallan käyttäjänä ja toimivallan siirtämisestä komissiolle on kuitenkin siirretty täytäntöönpanosäädöksiä koskevaan I-37 artiklaan.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto koostuu yhdestä kunkin jäsenvaltion ministeritason edustajasta, jolla on edustamansa jäsenvaltion hallitusta sitovat valtuudet ja äänioikeus. Määräys vastaa asiallisesti SEY 203 artiklan ensimmäistä kohtaa. Uutta on maininta äänioikeudesta.

Artiklan 3 kohdan mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä, jollei perustuslakisopimuksessa toisin määrätä. Nykyisen SEY 205 artiklan 1 kohdan mukaan pääsääntönä on jäsenten yksinkertainen enemmistö. Nykysopimuksissa määrätään kuitenkin useimpien kysymysten osalta määräenemmistöpäätöksenteosta tai yksimielisyydestä. Siten pääsäännön muuttumisen merkittävin vaikutus onkin se, että sopimusteksti selkeytyy kun viittaukset määräenemmistöpäätöksentekoon poistuvat yksittäisistä artikloista.

I-24 artiklassa (Ministerineuvoston kokoonpanot)määrätään neuvoston kokoonpanoista, istuntojen julkisuudesta ja neuvoston puheenjohtajuuden hoitamisesta. Määräykset ovat pääosin uusia. Nykyisin neuvoston työn organisoinnista ja puheenjohtajuuksista määrätään SEY 203 artiklan toisessa kohdassa ja 207 artiklassa. Nykysopimuksiin ei ole kirjattu neuvoston kokoontumista eri kokoonpanoissa.

Artiklan 1 kohdan mukaan neuvosto kokoontuu eri kokoonpanoissa. Tämä vastaa nykyistä käytäntöä, jota ei kuitenkaan ole kirjattu nykyisiin perussopimuksiin.

Artiklan 2 kohdan mukaan yleisten asioiden neuvosto huolehtii neuvoston eri kokoonpanojen työskentelyn johdonmukaisuudesta. Se valmistelee Eurooppa-neuvoston kokoukset ja toteuttaa kokouksista aiheutuvat jatkotoimet ollen yhteydessä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaan ja komissioon. Määräys on uusi. Yleisten asioiden neuvoston tehtävien osalta määräys vastaa nykykäytäntöä. Se merkitsee kuitenkin nykyisen yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvoston jakamista kahteen erilliseen kokoonpanoon. Nykyisin yleisiä asioita ja ulkosuhteita käsitellään yhdessä neuvostokokoonpanossa, mutta kuitenkin erillisissä istunnoissa.

Artiklan 3 kohdan mukaan ulkoasiainneuvosto muotoilee unionin ulkoista toimintaa Eurooppa-neuvoston määrittelemien strategisten suuntaviivojen mukaisesti ja huolehtii unionin toiminnan johdonmukaisuudesta. Määräys on uusi. Kuten edellä on todettu, nykytilanteeseen verrattuna uutta on se, että yleisten asioiden ja ulkosuhteiden neuvosto jakaantuu kahdeksi eri kokoonpanoksi.

Artiklan 4 kohdan mukaan Eurooppa-neuvosto tekee määräenemmistöllä eurooppapäätöksen, jolla vahvistetaan luettelo neuvoston muista kokoonpanoista. Määräys on uusi. Nykyisin neuvoston kokoonpanot on lueteltu neuvoston työjärjestyksen liitteenä.

Artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltioiden hallitusten pysyvien edustajien komitea huolehtii neuvoston työskentelyn valmistelusta. Määräys vastaa pääosin nykyistä SEY 207 artiklan 1 kohtaa. Siitä on kuitenkin poistettu maininta siitä, että komitea suorittaa neuvoston antamat toimeksiannot ja voi tehdä menettelyitä koskevia päätöksiä neuvoston työjärjestyksessä määrätyissä tapauksissa.

Artiklan 6 kohdan mukaan neuvoston istunnot ovat julkisia sen käsitellessä ehdotusta lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi tai äänestäessä siitä. Tätä varten jokainen neuvoston istunto on jaettu osaan, jossa käsitellään lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ja osaan, jossa käsitellään muut kuin lainsäädäntöasiat. Määräys on uusi ja merkitsee neuvoston työn avoimuuden lisääntymistä. Nykyisessä EY-sopimuksessa määrätään vain siitä, että neuvoston toimiessa lainsäätäjänä äänestystulos, äänestysselitykset ja pöytäkirjaan merkityt lausumat ovat julkisia. Muilta osin avoimuudesta on säädetty neuvoston työjärjestyksessä.

Artiklan 7 kohdan mukaan jäsenvaltioiden edustajat toimivat ulkoasiainneuvostoa lukuun ottamatta neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajina tasaisen vuorottelun järjestelmän mukaisesti. Eurooppa-neuvosto säätää määräenemmistöllä tehtävällä eurooppapäätöksellä järjestelmän edellytyksistä. Ehdotus kyseiseksi Eurooppa-neuvoston päätökseksi on sisällytetty HVK:n päätösasiakirjaan liitettyyn puheenjohtajuuden hoitamista koskevaan julistukseen (n:o 4) (sisältö on kuvattu tarkemmin jäljempänä julistusta koskevassa osiossa). Määräys on uusi. Nykyisin puheenjohtajuudesta säädetään SEY 203 artiklan toisessa kohdassa, jonka mukaan kukin jäsenvaltio toimii vuorollaan neuvoston puheenjohtajana kuuden kuukauden ajan neuvoston yksimielisesti päättämässä järjestyksessä. Merkittävin muutos nykytilaan on se, että ulkosuhteiden neuvoston puheenjohtajuus siirtyy unionin ulkoministerille I-28 artiklan 3 kohdan nojalla.

I-25 artiklassa (Määräenemmistö Eurooppa-neuvostossa ja neuvostossa)määrätään määräenemmistön muodostamisesta Eurooppa-neuvostossa ja neuvostossa. Määräykset ovat uusia. Nykyisin määräenemmistöpäätöksenteosta määrätään SEY 205 artiklassa. I-25 artikla merkitsee siirtymistä nykyisestä jäsenvaltioiden painotettuihin ääniin perustuvasta järjestelmästä uuteen niin sanottuun kaksoisenemmistöön perustuvaan järjestelmään.

Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan määräenemmistöön vaaditaan vähintään 55 prosenttia neuvoston jäsenistä, jotka edustavat vähintään 65 prosenttia unionin väestöstä. Lisäksi edellytetään, että 55 prosenttiin jäsenvaltioista on kuuluttava vähintään viisitoista jäsenvaltiota. Käytännössä tällä kriteerillä ei ole merkitystä, sillä 27 jäsenvaltion tai sitä suuremmassa unionissa 55 prosenttia on aina vähintään 15 jäsenvaltiota. Artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan määrävähemmistössä on oltava aina vähintään neljä jäsenvaltiota. Tämä määräys merkitsee käytännössä sitä, että kolme suurta jäsenvaltioita tarvitsevat päätöksen estämiseen vähintään yhden vastustavan jäsenvaltion lisää, vaikka ne edustavatkin yli 35 prosenttia unionin väestöstä.

Artiklan 2 kohdan mukaan silloin kun neuvosto ei tee ratkaisuaan komission tai unionin ulkoasiainministerin ehdotuksesta, määräenemmistöön tarvitaan vähintään 72 pro-senttia neuvoston jäsenistä, joiden yhteenlaskettu väestö on vähintään 65 prosenttia unionin väestöstä. Määräys vastaa tarkoitukseltaan nykyisen SEY 205 artiklan 2 kohdan toiseen alakohtaan sisältyvää määräystä, jonka mukaan määräenemmistöön edellytetään kaksi kolmasosaa jäsenmaista silloin kun päätöstä ei tehdä komissio ehdotuksesta. Kynnystä on nostettu kahdesta kolmasosasta 72 prosenttiin, sillä myös pääsääntönä olevaa jäsenmaiden määrää on nostettu nykyisestä jäsenmaiden enemmistöstä I-25 artiklan 1 kohdan mukaiseen 55 prosenttiin.

Artiklan 3 kohdan mukaan edellä kuvattua järjestelmää sovelletaan myös Eurooppa-neuvostoon, silloin kun se tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä. Määräys on uusi. Nykyisin Eurooppa-neuvosto tekee kaikki päätökset yhteisymmärrysperiaatteella (käsitelty tarkemmin Eurooppa-neuvostoa koskevan I-22 artiklan perusteluissa).

Artiklan 4 kohdan mukaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja komission puheenjohtaja eivät osallistu Eurooppa-neuvoston äänestyksiin. Määräys on uusi. Kuten edellä on todettu, Eurooppa-neuvosto ei nykyisin äänestä, vaan tekee päätökset yhteisymmärryksellä.

I- 26 artikla (Euroopan komissio) sisältää määräykset Euroopan komissiosta. Artiklaan on koottu kaikki komission asemaa ja tehtäviä koskevat keskeiset määräykset, jotka tällä hetkellä sijaitsevat hajallaan eri puolilla sopimusta. Keskeisiltä osiltaan vastaavat määräykset sisältyvät nykyisin SEY 211, 213 ja 214 sekä 251 artiklaan.

Artiklan 1 kohta sisältää määräykset komission tehtävistä. Määräykset vastaavat SEY 211 artiklaa. I-26 artiklaan on kuitenkin lisäksi nimenomaisesti kirjattu, että yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä muita perustuslakisopimuksessa määriteltyjä tapauksia lukuun ottamatta komissio huolehtii unionin ulkoisesta edustuksesta. Artiklaan sisältyy myös uusi määräys siitä, että komissio tekee aloitteet unionin yksi- ja monivuotisten ohjelmien laatimiseksi pyrkien toimielinten välisiin sopimuksiin.

Artiklan 2 kohdassa määrätään, että komission aloiteoikeudesta unionin säädösten antamiseen. Vastaavat määräykset sisältyvät SEY 251 artiklaan. Artiklan 3 kohdassa määrätään komission toimikaudeksi viisi vuotta. Määräykset vastaavat SEY 214 artiklaan.

Artiklan 4 kohdassa määrätään komission jäsenten valintaperusteista. Vastaavat määräykset sisältyvät SEY 213 artiklaan. I-26 artiklassa komission jäseniltä edellytetään yleisen pätevyyden lisäksi kuitenkin myös sitoutumista Euroopan asiaan, joka on uusi ehto.

Artiklan 5 kohdan mukaan ensimmäisessä perustuslakisopimuksen nojalla nimitettävässä komissiossa on yksi kansalainen kustakin jäsenvaltioista. Näihin luetaan myös komission puheenjohtaja ja unionin ulkoministeri. Määräykset vastaavat SEY 213 artiklaa.

Artiklan 6 kohta sisältää uudet määräykset komission kokoonpanosta. Sen mukaisesti ensimmäisen uuden sopimuksen määräysten mukaisesti valitun komission toimikauden päättymisen jälkeen komission jäsenmäärää supistetaan niin, että se vastaa kahta kolmasosaa jäsenvaltioiden lukumäärästä. Eurooppa-neuvosto voi kuitenkin yksimielisellä eurooppapäätöksellä muuttaa tätä lukumäärää. Komission jäsenet valitaan tasapuolisen vuorottelun mukaisesti. Eurooppa-neuvosto hyväksyy tämän vuorottelujärjestelmän yksimielisellä eurooppapäätöksellä. Nykyisen sopimuksen mukaisesti päätöksen hyväksymisestä tekee neuvosto. Vuorottelussa noudatetaan periaatteita, jotka voimassa olevassa sopimuksessa sisältyivät Nizzan sopimukseen liitetyn Euroopan unionin laajentumista koskevaan pöytäkirjaan: jäsenvaltioita kohdellaan ehdottoman tasa-arvoisesti, ja sen puitteissa komission muodostamisessa pyritään huomioimaan myös maantieteellinen ja väestöllinen kirjo.

Artiklan 7 kohdassa määrätään komission jäsenten yleisestä riippumattomuudesta. Määräykset vastaavat SEY 213 artiklaa. I-26 artiklaan on kuitenkin lisätty määräys siitä, ettei kielto ottaa vastaan ohjeita kuitenkaan saa rajoittaa unionin ulkoministerin mahdollisuuksia hoitaa tehtäväänsä myös neuvostossa I-28 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

Artiklan 8 kohta sisältää määräykset epäluottamuslauseen antamisesta komissiolle. Määräykset vastaavat SEY 201 artiklaa. Unionin ulkoministerin osalta määrätään, että Euroopan parlamentin antaessa komissiolle epäluottamuslauseen, on myös unionin ulkoministerin komission kollegion jäsenenä erottava toimestaan yhtaikaisesti muiden komissaarien kanssa. Tämä koskee kuitenkin vain niitä toimia, joita hän on hoitanut komissiossa.

I-27 artikla (Euroopan komission puheenjohtaja) sisältää määräykset komission puheenjohtajan tehtävistä ja nimittämisestä. Määräykset vastaavat SEY 214 artiklaa.

Artiklan 1 kohdassa määrätään komission puheenjohtajan nimittämisessä sovellettavasta menettelystä, jonka mukaisesti Eurooppa-neuvosto tekee määräenemmistöllä ja tarvittavien kuulemisten jälkeen Euroopan parlamentille esityksen ehdokasta komission puheenjohtajan tehtävään. Euroopan parlamentti päättää ehdokkaan hyväksymisestä jäsentensä enemmistöllä. Artiklaan on sisällytetty uusi määräys, jonka mukaan Eurooppa-neuvoston on ehdokkaan valinnassa otettava huomioon Euroopan parlamentin vaalien tulos. Lisäksi artiklassa asetetaan Eurooppa-neuvostolle uusi velvoite ehdottaa parlamentille uutta ehdokasta komission puheenjohtajaksi kuukauden kuluessa, mikäli aiempi ehdokas ei saa taakseen vaadittua enemmistöä.

Artiklan 2 kohdassa määrätään komission jäsenten nimittämisestä. Nämä valitaan jäsenvaltioiden tekemien ehdotusten pohjalta I-26 artiklan 4 kohdassa ja 6 kohdan toisessa alakohdassa määrättyjä valintaperusteita noudattaen. Määräykset vastaavat SEY 214 artiklaa. I-27 artiklan toisessa alakohdassa määrätään kuitenkin, että Euroopan parlamentin hyväksymisen jälkeen Eurooppa-neuvosto nimittää komission määräenemmistöllä. Nykyisen sopimuksen mukaisesti nimityksen tekee neuvosto.

Artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa määrätään, että komission jäsenen tulee erota, jos komission puheenjohtaja sitä häneltä pyytää. Vastaava määräys sisältyy SEY 217 artiklaan, mutta siinä edellytetään komission puheenjohtajan pyynnön ohella myös kollegion tukea. Unionin ulkoasiainministeri eroaa I-28 artiklan 1 kohdassa määrättyä menettelyä noudattaen, jos komission puheenjohtaja sitä häneltä pyytää.

I-28 artikla (Unionin ulkoasiainministeri) on kokonaan uusi ja se sisältää määräykset unionin ulkoasiainministeristä.

Artiklan 1 kohdan mukaan ulkoasiainministerin nimittää tehtäväänsä Eurooppa-neuvosto määräenemmistöllä komission puheenjohtajan suostumuksella. Eurooppa-neuvosto voi myös päättää hänen toimikautensa samaa menettelyä noudattaen.

Artiklan 2 kohdan mukaan ulkoasiainministeri johtaa unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Hän osallistuu ehdotuksillaan tämän politiikan muotoiluun ja toteuttaa sitä neuvoston valtuuttamana. Tämä koskee myös yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.

Artiklan 3 kohdan mukaan ulkoasiainministeri toimii ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana.

Artiklan 4 kohdan mukaan ulkoasiainministeri on yksi komission varapuheenjohtajista tehtävänään unionin ulkoisen toiminnan johdonmukaisuudesta huolehtiminen. Hän vastaa komissiossa sille ulkosuhteiden alalla kuuluvista tehtävistä ja unionin ulkoisen toiminnan muiden näkökohtien yhteensovittamisesta. Hoitaessaan komissiossa näitä tehtäviä ulkoasiainministerin on noudatettava komission toimintaa sääteleviä menettelytapoja siltä osin kuin se sopii yhteen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisen sekä ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana toimimisen kanssa.

I-29 artikla (Euroopan unionin) tuomioistuin sisältää yleiset määräykset Euroopan unionin tuomioistuimen rakenteesta ja tehtävistä sekä tuomareita ja julkisasiamiehiä koskevat perusvaatimukset. Lisäksi artiklassa velvoitetaan jäsenvaltiot säätämään tehokkaista oikeussuojakeinoista. Osa määräyksistä on aiemmin sisältynyt EY-sopimuksen yhteisöjen tuomioistuinta koskeviin artikloihin, ja osa on uusia.

Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan Euroopan unionin tuomioistuin käsittää unionin tuomioistuimen, unionin yleisen oikeusasteen tuomioistuimen ja erityistuomioistuimia. Nimitykset ovat uusia. Euroopan unionin tuomioistuin viittaa tuomioistuimeen toimielimenä. Unionin tuomioistuin vastaa nykyistä Euroopan yhteisöjen tuomioistuinta, joka on nykyisin myös koko toimielimen nimi. Unionin yleinen tuomioistuin puolestaan vastaa nykyistä Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta. Erityistuomioistuimet vastaavat nykyisiä lainkäyttölautakuntia.

Artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot säätävät tarvittavista muutoksenhakukeinoista tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla. Määräys on uusi. Se on yhteydessä II-107 artiklaan, joka koskee muun muassa oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin.

Artiklan 2 kohta koskee tuomioistuinten jäseniä, ja siihen on koottu määräyksiä EY 221-224 artikloista. Sen ensimmäisessä ja toisessa alakohdassa määrätään tuomarien määräksi unionin tuomioistuimessa yksi jäsenvaltiota kohden ja unionin yleisessä tuomioistuimessa vähintään yksi jäsenvaltiota kohden. Unionin tuomioistuinta avustavat julkisasiamiehet. Artiklan kolmannen alakohdan mukaan tuomarit ja julkisasiamiehet nimitetään jäsenvaltioiden yhteisellä sopimuksella, ja heidän uudelleenvalintansa toimikauden päättyessä on mahdollinen. Kyseiseen alakohtaan sisältyy myös tuomarien ja julkisasiamiesten riippumattomuutta koskeva määräys, mutta tarkempien edellytysten osalta viitataan III-355 ja III-356 artikloihin. Tässä muodossaan määräys on uusi.

Artiklan 3 kohdassa määrätään Euroopan unionin tuomioistuimen toimivallasta. Sen mukaan Euroopan unionin tuomioistuin ratkaisee jäsenvaltioiden, toimielinten ja luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden nostamat kanteet, ja antaa ennakkoratkaisuja kansallisille tuomioistuimille. Lisäksi tuomioistuin tekee ratkaisun muissa perustuslaissa määrätyissä tapauksissa. Määräys on uusi, mutta siinä ei anneta Euroopan unionin tuomioistuimelle uutta toimivaltaa.

II LUKU

UNIONIN MUUT TOIMIELIMET JA NEUVOA-ANTAVAT ELIMET

I-30 artikla (Euroopan keskuspankki) sisältää kootusti määräykset Euroopan keskuspankista. Määräykset vastaavat SEY 8, 105-108 ja 110 artiklaa.

Artiklan 1 kohta sisältää määräykset Euroopan keskuspankkijärjestelmästä ja sen tehtävistä. Määräykset vastaavat t SEY 106 ja 107 artiklaa.

Artiklan 2 kohdassa määrätään Euroopan keskuspankkijärjestelmän tehtävistä. Määräykset vastaavat SEY 105 artiklaa.

Artiklan 3 kohdassa määrätään Euroopan keskuspankin asemasta ja riippumattomuudesta. Määräykset vastaavat SEY 106, 107 ja 108 artiklaa. Uutta on kuitenkin se, että I-30 artiklassa määrätään Euroopan keskuspankin olevan unionin toimielin. Sitä koskevat määräykset on perustuslakisopimuksessa näin ollen sijoitettu muita toimielimiä koskevien määräysten yhteyteen. Nykyisessä sopimuksessa Euroopan keskuspankkia koskevat määräykset sijaitsevat talous- ja rahapolitiikkaa koskevassa osastossa.

Artiklan 4 kohdassa määrätään Euroopan keskuspankin päätöksenteosta. Euroopan keskuspankki hyväksyy tehtäviensä toteuttamisen edellyttämät toimenpiteet III-185 -191 ja III-196 artiklan mukaisesti sekä Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännössä määrätyin edellytyksin. Vastaavat määräykset sisältyvät SEY 105 - 110 artiklaan ja 123 artiklan 4 kohtaan. Niitä täydentävästi on I-30 artiklassa kuitenkin vielä määrätty, että ne jäsenvaltiot, jotka eivät ole ottaneet käyttöön euroa, sekä näiden jäsenvaltioiden keskuspankit säilyttävät oman toimivaltansa rahapolitiikan alalla. Nämä artiklan määräykset vastaavat sisällöllisesti EKP:n perussäännön 42 artiklan 2 kohtaa.

Artiklan 5 kohdassa määrätään EKP:n kuulemisesta ja sen oikeudesta antaa lausuntoja. Määräykset vastaavat SEY 105 artiklaa.

Artiklan 6 kohta sisältää määräykset Euroopan keskuspankin päätöksentekoelinten, niiden kokoonpanojen ja toimintasääntöjen määrittelystä. Näistä määrätään III-382 ja III-383 artiklassa, sekä Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännössä. Määräykset vastaavat SEY 112 ja 113 artiklaa.

I-31 artikla (Tilintarkastustuomioistuin) sisältää määräykset tilintarkastustuomioistuimen tehtävistä ja kokoonpanosta. Määräykset vastaavat SEY 246, 247 ja 248 artiklaa.

Artiklan 1 kohtaan sisältyy uusi määräys siitä, että tilintarkastustuomioistuin on unionin toimielin. Nykyisessä perustamissopimuksessa tilintarkastustuomioistuinta koskevat määräykset on sijoitettu yhteisön toimielimiä koskevien institutionaalisten määräysten yhteyteen, eikä tästä näin ollen ole tarvinnut erikseen määrätä. Tilintarkastustuomioistuin ei kuitenkaan kuulu perustuslakisopimuksen I-19 artiklassa määriteltyyn unionin toimielinjärjestelmään, vaan sitä koskevat määräykset on sijoitettu muita toimielimiä ja elimiä koskevan uuden otsikon alle. Tämän vuoksi on I-31 artiklassa on tarpeellista nimenomaisesti määrätä tilintarkastustuomioistuimen asemasta toimielimenä.

Artiklan 2 kohdassa määrätään tilintarkastustuomioistuimen tehtävistä. Määräykset vastaavat SEY 248 artiklaa.

Artiklan 3 kohdassa määrätään tilintarkastustuomioistuimen kokoonpanosta ja sen toiminnan riippumattomuudesta. Määräykset vastaavat SEY 247 artiklaa.

I-32 artikla (Unionin neuvoa-antavat elimet) sisältää määräykset unionin neuvoa-antavista elimistä. Määräykset vastaavat SEY 257-259 ja SEY 263 artiklaa.

Artiklan 1 kohdassa määrätään, että unionin neuvoa-antavat toimielimet ovat alueiden komitea ja talous- ja sosiaalikomitea, jotka avustavat Euroopan parlamenttia, neuvostoa ja komissiota. Määräykset vastaavat SEY 257 ja 263 artiklaa.

Artiklan 2 kohta sisältää määräykset alueiden komitean jäsenistä. Määräykset vastaavat SEY 263 artiklaa. Poiketen nykyisestä sopimuksesta ei alueiden komitean jäsenvaltiokohtaista paikkaluetteloa kuitenkaan enää ole sisällytetty tähän yhteyteen, vaan sitä koskevat määräykset sisältyvät III-386 artiklaan sekä pöytäkirjaan (n:o 34) Euroopan unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä. Komitean kokoonpano tullaan jatkossa vahvistamaan neuvoston yksimielisellä eurooppapäätöksellä III-386 artiklan mukaisesti.

Artiklan 3 kohta sisältää määräykset talous- ja sosiaalikomitean jäsenistä. Määräykset vastaavat SEY 257 artiklaa. Poiketen nykyisestä sopimuksesta ei myöskään talous- ja sosiaalikomitean jäsenvaltiokohtaista paikkaluetteloa kuitenkaan enää ole sisällytetty tähän yhteyteen, vaan sitä koskevat määräykset sisältyvät III-389 artiklaan sekä pöytäkirjaan (n:o34) Euroopan unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä. Komitean kokoonpano tullaan jatkossa vahvistamaan neuvoston yksimielisellä eurooppapäätöksellä III-389 artiklan mukaisesti.

Artiklan 4 kohdassa määrätään alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean jäsenten riippumattomuudesta. Määräykset vastaavat SEY 258 ja 263 artiklaa.

Artiklan 5 kohdassa määrätään alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanoa, jäsenten nimeämistä, toimivaltuuksia ja toimintaa koskevista säännöistä. Nämä säännöt määritellään III-386-392 artikloissa. Kyseisten artiklojen määräykset vastaavat SEY 258-260 ja 262-265 artiklaa.

Artiklan 5 kohdan toisen alakohdan mukaisesti neuvosto tarkastelee komiteoiden kokoonpanon luonnetta koskevia 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja sääntöjä säännöllisin väliajoin uudelleen unionin taloudellisen, yhteiskunnallisen ja väestörakenteen kehityksen huomioon ottamiseksi. Neuvosto tekee komission ehdotuksesta asiaa koskevat eurooppapäätökset. Tämä on uusi määräys, jonka tarkoituksena on mahdollistaa komiteoiden jäsenkuntaa koskevien muutosten tekeminen aiempaa yksinkertaisemmalla tavalla tarpeen niin vaatiessa. Tällainen päätös voi kuitenkin koskea vain jäsenyysvaatimusten määrittelyä, ei jäsenten lukumäärää tai paikkojen jakautumista jäsenvaltioiden kesken.

V OSASTO

UNIONIN TOIMIVALLAN KÄYTTÖ

I LUKU

YLEISET MÄÄRÄYKSET

I-33 artikla (Unionin säädökset) unionin säädöksistä vastaa tarkoitukseltaan nykyistä SEY 249 artiklaa. Säädösjärjestelmän kokonaisuudistuksen seurauksena artiklan systematiikka on kuitenkin jossain määrin erilainen kuin SEY 249 artiklan systematiikka. Keskeisin uudistus on se, että säädöstyypit on määritelty sitovuutensa ja oikeusvaikutustensa lisäksi myös menettelynsä mukaan lainsäätämisjärjestyksessä annettaviin säädöksiin ja muissa menettelyissä kuin lainsäätämisjärjestyksessä annettaviin säädöksiin. Lisäksi unionin säädösten nimet on uudistettu vastamaan paremmin jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä käytössä olevia säädöstyyppien nimiä. Pilarijaon poistumisen seurauksena samoja säädöksiä käytetään kaikilla perustuslakisopimuksen kattamilla aloilla, mukaan lukien nykyisen EU-sopimuksen kattamat alat eli poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa sekä yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla tosin ei voida antaa I-40 artiklan 6 kohdan mukaan eurooppalakeja tai -puitelakeja.

Artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa on lueteltu toimielinten käytössä olevat säädöstyypit. Näitä ovat eurooppalaki, eurooppapuitelaki, eurooppa-asetus, eurooppapäätös sekä suositukset ja lausunnot. Määräys vastaa SEY 249 artiklan 1 kohtaa, jossa on lueteltu nykyisin I pilarin alalla käytössä olevat säädöstyypit.

Artiklan 1 kohdan 2 alakohdassa määritelty eurooppalaki on kaikilta osiltaan velvoittava ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Oikeusvaikutuksiltaan se vastaa SEY 249 artiklan mukaista asetusta. Eurooppalakeja voidaan hyväksyä ainoastaan lainsäätämisjärjestyksessä. Asetusten osalta vastaavaa rajoitusta ei sisälly nykyiseen EY-sopimukseen.

Artiklan 1 kohdan 3 alakohdassa määritelty eurooppapuitelaki velvoittaa saavutettavaan tulokseen nähden jokaista jäsenvaltiota, jolle se on osoitettu, mutta jättää kansallisten elinten valittavaksi muodon ja keinot. Oikeusvaikutuksiltaan se vastaa SEY 249 artiklan mukaista direktiiviä. Eurooppapuitelakeja voidaan hyväksyä ainoastaan lainsäätämisjärjestyksessä. Direktiivien osalta vastaavaa rajoitusta ei sisälly nykyiseen EY-sopi-mukseen.

Artiklan 1 kohdan 4 alakohdassa määritelty eurooppa-asetus voi olla oikeusvaikutuksiltaan joko eurooppalain tai eurooppapuitelain kaltainen eli vastata SEY 249 artiklan mukaisia asetuksia tai direktiivejä. Eurooppa-asetuksia ei voida antaa lainsäätämisjärjestyksessä. Niillä voidaan panna täytäntöön lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset I-36 ja I-37 artiklan mukaisissa menettelyissä sekä eräät perustuslakisopimuksen määräykset.

Artiklan 1 kohdan 5 alakohdassa määritelty eurooppapäätös on kaikilta osiltaan velvoittava säädös. Eurooppapäätös voidaan antaa joko yleisenä kaikkia velvoittavana säädöksenä tai siinä voidaan nimetä ne, joille se on osoitettu. Viimeksi mainitussa tapauksessa eurooppapäätös velvoittaa ainoastaan siinä nimettyjä tahoja. Oikeusvaikutuksiltaan eurooppapäätös vastaa lähinnä SEY 249 artiklassa määriteltyä päätöstä, mutta tästä poiketen eurooppapäätös voi olla myös yleisesti sovellettava. Säädöksen käyttöalan laajentaminen johtuu siitä, että sitä on voitava käyttää myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Lisäksi määritelmä kattaa nykyisinkin käytössä olevat niin sanotut epätyypilliset päätökset, joilla ei ole varsinaista kohdetta.

Artiklan 1 kohdan 6 alakohdan mukaan suositukset ja lausunnot eivät ole sitovia. Tämä vastaa SEY 249 artiklan määräystä suosituksista ja lausunnoista.

Artiklan 2 kohdan mukaan kun Euroopan parlamentin ja neuvoston käsiteltäväksi annetaan ehdotus lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi, ne pidättyvät antamasta sellaista säädöstä, joka ei ole kyseiseen alaan sovellettavan lainsäädäntömenettelyn mukainen. Määräys on uusi perussopimustasolla, mutta vastaava määräys sisältyy nykyisin neuvoston työjärjestyksen 7 artiklaan.

I-34 artiklassa (Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) on määritelty ne menettelyt, jotka ovat käytössä annettaessa eurooppalakeja ja -puitelakeja. Koko artikla on uusi, sillä nykysopimuksiin ei sisälly määräyksiä, jotka kytkisivät tietyt säädöstyypit vain lainsäätäjän (Euroopan parlamentti ja neuvosto) toimivaltaan kuuluviksi.

Artiklan 1 kohdassa määritellään eurooppalakien ja -puitelakien antamismenettelyn osalta pääsäännöksi niin sanottu tavanomainen lainsäätämisjärjestys. Tavanomainen lainsäätämisjärjestys vastaa nykyistä SEY 251 artiklan mukaista yhteispäätösmenettelyä, jonka mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto antavat säädökset yhdessä komission ehdotuksesta. Perustuslakisopimuksen III-396 artiklassa on tarkemmat määräykset tavanomaisesta lainsäätämisjärjestyksestä. Tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen määritteleminen pääsäännöksi laintasoisia säädöksiä annettaessa merkitsee myös sitä, että perustuslakisopimuksen oikeusperustojen viitatessa eurooppalakeihin ja/tai -puitelakeihin tarkoittaa tämä aina tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä annettavaa säädöstä ellei toisin nimenomaan todeta.

Artiklan 2 kohdan mukaan erityistapauksissa eurooppalakeja ja -puitelakeja voidaan antaa myös erityisiä lainsäätämisjärjestyksiä noudattaen. Tällöin säädöksen antaa joko neuvosto tai Euroopan parlamentti. Se toimielin, joka ei anna säädöstä, osallistuu jollain muulla lailla (kuuleminen tai hyväksyntä) menettelyyn. Oikeusperustojen yhteydessä on aina erikseen mainittu erityisen lainsäätämisjärjestyksen menettely. Jos tällaista määrittelyä ei oikeusperustaan sisälly, annetaan laki tai puitelaki aina pääsäännön mukaan tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Artiklan 3 kohdan mukaan eräissä erityistapauksissa eurooppalait ja puitelait voidaan antaa muutenkin kuin pääsäännön mukaisesti komission ehdotuksesta. Perustuslakisopimuksessa erikseen määritellyissä tapauksissa jäsenvaltioiden ryhmä tai Euroopan parlamentti voivat tehdä aloitteita, Euroopan keskuspankki suosituksia ja unionin tuomioistuin tai Euroopan investointipankki pyyntöjä säädösten antamiseksi.

I-35 artiklassa (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät) säädökset on määritelty tyhjentävästi se, mitä säädöksiä unionin toimielimet voivat antaa muissa menettelyissä kuin lainsäätämisjärjestyksessä. Artikla on tässä muodossa uusi. Eurooppa-neuvosto voi antaa eurooppapäätöksiä seuraavien artiklojen nojalla:

— I-20 artiklan 2 kohdan 2 alakohta (yksimielinen eurooppapäätös, jolla määritellään Euroopan parlamentin kokoonpano; tehdään Euroopan parlamentin aloitteesta ja sen hyväksynnän saatuaan)

— I-24 artiklan 4 kohta (määräenemmistöllä tehtävä eurooppapäätös, jolla vahvistetaan luettelo neuvoston muista kokoonpanoista, kuin yleisten asioiden neuvostosta ja ulkoasiainneuvostosta)

— I-24 artiklan 7 kohta (määräenemmistöllä tehtävä eurooppapäätös, jossa säädetään edellytykset neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajuuksille)

— I-26 artiklan 6 kohdan 2 alakohta (yksimielinen eurooppapäätös, jolla vahvistetaan vuodesta 2014 alkaen sovellettava komission jäsenten vuorottelujärjestelmä)

— I-40 artiklan 3 kohta (tarpeelliset eurooppapäätökset yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla; pääsääntöisesti yksimielisesti lukuun ottamatta I-40 artiklan 6 kohdassa mainittuja III osassa tarkoitettuja erityistapauksia), tätä koskeva varsinainen oikeusperusta on III-293 artiklan 1 kohta (yksimieliset eurooppapäätökset, joissa määritellään unionin strategiset edut ja tavoitteet yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä muiden unionin ulkoisen toiminnan aloilla)

— I-40 artiklan 7 kohta (yksimielinen eurooppapäätös, jonka mukaan neuvosto voi siirtyä tekemään ratkaisunsa määräenemmistöllä muissakin, kuin III osassa tarkoitetuissa tapauksissa), tämän määräyksen sisältö on toistettu III-300 artiklan 3 kohdassa

— I-55 artiklan 4 kohta (yksimielinen eurooppapäätös, jonka mukaan neuvosto voi siirtyä tekemään monivuotista rahoituskehystä koskevan neuvoston eurooppalain määräenemmistöllä)

— I-59 artiklan 2 kohta (yksimielinen eurooppapäätös, jossa todetaan, että jokin jäsenvaltio loukkaa vakavasti ja jatkuvasti I-2 artiklassa mainittuja arvoja; asianomaista jäsenvaltiota edustava Eurooppa-neuvoston jäsen ei I-59 artiklan 5 kohdan mukaan osallistu äänestykseen)

— III-274 artiklan 4 kohta (yksimielinen eurooppapäätös, jolla laajennetaan syyttäjänviraston toimivaltuuksia koskemaan rajat ylittävää vakavaa rikollisuutta)

— III-300 artiklan 2 kohdan 2 alakohta (yksimielinen eurooppapäätös ns. hätäjarrun käyttämisen jälkeen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla)

— IV-440 artiklan 7 kohta (yksimielinen eurooppapäätös, jolla muutetaan IV-440 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitetun Tanskan, Ranskan tai Alankomaiden maan tai alueen asemaa unioniin nähden; voidaan antaa vain asianomaisen jäsenvaltion aloitteesta)

— IV-444 artiklan 1 kohta (yksimielinen eurooppapäätös, jonka mukaan neuvosto voi siirtyä käyttämään määräenemmistöpäätöksentekoa tietyllä alalla tai tietyssä tapauksessa, jossa sopimuksen III osan mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti;)

— IV-444 artiklan 2 kohta (yksimielinen eurooppapäätös, jonka mukaan eurooppalait tai — puitelait, jotka sopimuksen III osan mukaan annetaan erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä, voidaan antaa tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä; 3 kohdan mukaan yksikin kansallinen parlamentti voi määräajassa estää päätöksen tekemisen)

— IV-445 artiklan 2 kohta (yksimielinen eurooppapäätös, jolla voidaan muuttaa sopimuksen III osan III osaston määräyksiä kokonaan tai osittain; päätös tulee voimaan vasta kun jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti eikä päätöksellä voida 3 kohdan mukaan lisätä unionin toimivaltaa)

Nykyisten perussopimusten mukaan Eurooppa-neuvostolla ei ole lainkaan toimivaltaa antaa oikeudellisia säädöksiä.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto ja komissio voivat hyväksyä eurooppapäätöksiä ja -asetuksia etenkin I-36 ja I-37 artiklan mukaisissa tapauksissa eli säädösvallan siirron nojalla ja oikeudellisesti velvoittavien säädösten täytäntöönpanemiseksi. Säädösvallan siirron nojalla annettavia eurooppa-asetuksia voi kuitenkin määräyksen sanamuodosta huolimatta antaa I-36 artiklan mukaan ainoastaan komissio. Lisäksi sekä neuvosto että komissio voivat määräyksessä mainittujen tapausten lisäksi antaa eurooppapäätöksiä ja -asetuksia myös suoraan perustuslakisopimuksen erityismääräysten nojalla esimerkiksi yhteisen maatalouspolitiikan alalla. Euroopan keskuspankki voi antaa eurooppa-asetuksia ja -päätöksiä perustuslakisopimuksessa erikseen määritellyissä erityistapauksissa. Tällä viitataan lähinnä perustuslakisopimuksen III-190 artiklaan, joka puolestaan vastaa SEY 110 artiklaa.

Artiklan 3 kohdan mukaan suosituksia voivat antaa neuvosto ja komissio sekä perustuslakisopimuksessa määritellyissä erityistapauksissa myös Euroopan keskuspankki. 3 kohta sisältää myös määräykset neuvoston suosituksia annettaessa noudatettavasta menettelystä. Neuvosto voi tehdä suosituksia ainoastaan komission ehdotuksesta, jos perustuslakisopimuksessa on määrätty, että neuvosto hyväksyy säädöksiä kyseisellä alalla komission ehdotuksesta. Neuvosto antaa suosituksen samaa menettelyä käyttäen, kuin minkä kukin oikeusperusta määrittää menettelyksi säädöksiä annettaessa. Komission yleisestä toimivallasta antaa suosituksia määrätään nykyisin SEY 211 artiklassa. Perustuslakisopimuksella yleinen toimivalta suositusten antamiseen laajennetaan neuvostoon. SEY 249 artiklan mukaan neuvosto voi antaa suosituksia vain sopimuksessa määrätyin edellytyksin eli oikeusperustan tämän mahdollistaessa.

I-36 artikla (Säädösvallan siirron nojalla annettavat eurooppa-asetukset) sisältää määräykset säädösvallan siirron nojalla annettavien eurooppa-asetusten käyttöalasta ja niitä annettaessa sovellettavasta menettelystä. Menettely on uusi, joten artiklakin on kokonaisuudessaan uusi.

Artiklan 1 kohdassa määrätään säädösvallan siirron kohteesta, käyttöalasta ja sen rajoituksista, sekä säädösvaltaa delegoivien säädösten sisällöstä. Säädösvallan siirto voidaan toteuttaa vain ottamalla siitä määräykset lainsäätämisjärjestyksessä annettavaan eurooppalakiin tai -puitelakiin. Säädösvaltaa voidaan siirtää vain komissiolle eurooppa-asetuksin annettavaksi. Näillä eurooppa-asetuksilla voidaan muuttaa tai täydentää lain ja puitelain tiettyjä, muita kuin sen keskeisiä osia. Tietyn alan keskeisistä osista voidaan säätää vain lailla. Lainsäädännön alaa eli sitä, mitä ”tietyn alan keskeisillä osilla” tarkoitetaan, ei kuitenkaan ole tarkemmin määritelty. Tämä jää myöhemmän lainsäädäntö- ja tuomioistuinkäytännön varaan. Säädösvallan siirron tavoitteet, sisältö, soveltamisala ja kesto on kuitenkin määriteltävä erikseen kussakin säädösvallan siirron sisältävässä eurooppalaissa tai -puitelaissa.

Artiklan 2 kohdassa on määräykset säädösvallan siirtoa koskevista ehdoista eli niin sanotusta takaisinotto-oikeudesta, jolla voidaan turvata lainsäätäjän (neuvosto ja parlamentti) asema suhteessa delegoidun säädösvallan käyttäjään (komissio). Säädösvallan siirron sisältävässä laissa tai puitelaissa vahvistetaan siirrolle ehdot, joiden nojalla sekä Euroopan parlamentti että neuvosto voivat itsenäisesti valvoa delegoidun säädösvallan käyttöä. Laissa tai puitelaissa lainsäätäjä voi määrätä säädösvallan käytön ehdoista kahdella eri tavalla. Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat joko pidättää itselleen toisistaan riippumattoman oikeuden peruuttaa kokonaan säädösvallan siirto, tai määrätä, että säädösvallan siirron nojalla annettu eurooppa-asetus voi tulla voimaan vain, jos sekä parlamentti että neuvosto eivät vastusta sitä laissa tai puitelaissa asetetun määräajan kuluessa. Päättäessään takaisinottamisesta sekä säädösvallan siirron peruuttamisen että eurooppa-asetuksen vastustamisen yhteydessä Euroopan parlamentti tekee ratkaisunsa jäsentensä enemmistöllä ja neuvosto määräenemmistöllä.

Artiklaan liittyy HVK:n hyväksymä julistus (n:o 8) I-36 artiklasta, jossa todetaan komission aikovan jatkaa jäsenvaltioiden nimeämien asiantuntijoiden kuulemista valmistellessaan sellaisia rahoituspalvelualaa koskevia eurooppa-asetuksia, jotka annetaan säädösvallan siirron nojalla. Kyseessä on niin sanotun Lamfalussy-menettelyn jatkuvuuden tunnustaminen

I-37 artiklassa (Täytäntöönpanosäädökset on määräykset) unionin oikeudellisesti velvoittavien säädösten täytäntöönpanosta. Artikla vastaa tarkoitukseltaan ja perusperiaatteiltaan nykyistä SEY 202 artiklan kolmatta alakohtaa, joka koskee neuvoston oikeutta siirtää komissiolle toimivalta antamiensa säädösten täytäntöönpanoon (ns. komitologiamenettely). Säädösten järjestelmän kokonaisuudistuksen seurauksena I-37 artikla poikkeaa kuitenkin monilta osin SEY 202 artiklasta.

Artiklan 1 kohdassa ilmaistaan pääperiaate eli se, että unionin säädösten täytäntöönpanosta vastaavat ensisijaisesti jäsenvaltiot, joiden velvollisuutena on toteuttaa kaikki tarvittavat kansallisen lainsäädäntönsä mukaiset toimenpiteet unioni säädösten panemiseksi täytäntöön.

Artiklan 2 kohdassa on määräykset niiden tapausten varalta, jolloin unionin oikeudellisesti velvoittavat säädökset edellyttävät yhdenmukaista täytäntöönpanoa unionin tasolla. Tällöin pääsääntönä on se, että täytäntöönpanovalta siirretään säädöksessä komissiolle (komitologiamenettely). Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla täytäntöönpanosäädösten antamisesta vastaa kuitenkin aina neuvosto. Lisäksi neuvostolle voidaan siirtää täytäntöönpanovaltaa myös muissa asianmukaisesti perustelluissa erityistapauksissa. Artiklan 2 kohta vastaa SEY 202 artiklan kolmannen alakohdan määräyksiä neuvoston oikeudesta täytäntöönpanovallan siirtoon. Perustuslakisopimuksessa oikeutta ei kuitenkaan ole rajattu vain neuvostoon. Lisäksi perustuslakisopimukseen ei sisälly neuvostolle ehdotonta mahdollisuutta pidättää itselleen oikeus käyttää välitöntä täytäntöönpanotoimivaltaa, vaan täytäntöönpanotoimivallan siirtäminen neuvostolle on aina perusteltava asianmukaisesti.

Artiklan 3 kohdan mukaan eurooppalailla säädetään etukäteen komitologiamenettelyn yleiset säännöt ja periaatteet, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanotoimivallan käyttöä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että komitologiaa koskeva eurooppalaki tulisi antaa heti perustuslakisopimuksen voimaanastuttua tai ainakin hyvin nopeasti sen jälkeen. Nykyisen SEY 202 artiklan menettelystä poiketen säädös komitologiasta annetaan tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä annettavalla Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteisellä säädöksellä. Nykyisen niin sanotun komitologiapäätöksen on antanut neuvosto yksimielisesti Euroopan parlamentin lausunnon saatuaan. Perustuslakisopimuksessa vahvistetaan näin olennaisesti Euroopan parlamentin mahdollisuuksia vaikuttaa komitologiaa koskevan perussäädöksen sisältöön. I-37 artiklan 3 kohta poikkeaa 202 artiklasta myös siinä, että komissioon kohdistuvan valvontavallan käyttäjiksi määritellään neuvoston asemesta jäsenvaltiot. Käytännössä tämä määräys lähinnä selkeyttää määräystä vastaamaan nykytilannetta.

Artiklan 4 kohdassa määritellään unionin täytäntöönpanovälineet, joita ovat eurooppalaiset täytäntöönpanoasetukset ja eurooppalaiset täytäntöönpanopäätökset.

I-38 artikla (Unionin säädöksiä koskevat yleiset periaatteet) sisältää kaikkien unionin säädösten antamista ja säädösten lajin valintaa koskevat yhteiset periaatteet.

Artiklan 1 kohdan mukaisesti säädösten lajin valinnassa otetaan huomioon perustuslakisopimuksen määräysten mukaiset menettelyt ja noudatetaan suhteellisuusperiaatetta niissä tapauksissa, joissa perustuslakisopimuksessa ei ole erikseen määrätty annettavan säädöksen lajia. Tämä tarkoittaa välillisesti myös sitä, etteivät toimielimet voi käyttää muita kuin nimenomaisesti määriteltyjä säädöstyyppejä, jos ne on politiikka-alakoh-taisissa määräyksissä määritelty. Vastaavaa määräystä ei sisälly nykyisiin perussopimuksiin.

Artiklan 2 kohdan mukaan säädökset perustellaan, ja niissä viitataan perustuslakisopimuksessa määrättyihin ehdotuksiin, aloitteisiin, suosituksiin, pyyntöihin ja lausuntoihin. Määräys vastaa asiallisesti SEY 253 artiklaa.

I-39 artikla (Julkaiseminen ja voimaantulo) sisältää määräykset unionin säädösten allekirjoittamisesta, julkaisemisesta ja voimaantulosta. Artikla vastaa SEY 254 artiklaa, mutta siihen on tehty uudistettuun säädösjärjestelmään siirtymisestä aiheutuvat tarpeelliset mukautukset

II LUKU

ERITYISMÄÄRÄYKSET

I-40 artiklassa (Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat erityismääräykset) annetaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat erityismääräykset.

Artiklan 1 kohdassa mainitut yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan periaatteet ja tavoitteet ovat olennaisesti samansisältöiset kuin SEU 11 artiklassakin: keskinäisen poliittisen yhteisvastuun kehittäminen, yleistä etua koskevien kysymysten määrittäminen ja jäsenvaltioiden toimien jatkuva lähentäminen.

Sen sijaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa käytettäviä päätösmuotoja on uudistettu ja selkiytetty SEU 13 artiklaan verrattuna. Niidenkin käyttötarkoitus ja sisältö pyrkivät vastaamaan nykytilaa, mutta niiden oikeudellinen muoto muuttuu.

Artiklan 2 kohdan mukaan Eurooppa-neuvosto määrittelee unionin strategiset edut ja vahvistaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteet eurooppapäätöksillään. Strategiset edut ja tavoitteet vastaavat nykysopimusten yhteisiä strategioita kuitenkin siten, että perustuslakisopimus liittää ne unionin ulkosuhteiden kokonaistavoitteisiin. Eurooppa-neuvoston tehtävä on näin määritellä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yleiset suuntaviivat myös asioissa, joilla on merkitystä puolustuksen alalla.

Kohdassa 3 todetaan, että määriteltyjen yhteisten suuntaviivojen mukaisesti neuvosto toteuttaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa omilla eurooppapäätöksillään. Tämä kohta korvaa SEU 12 artiklan yhteiset toimet ja kannat. Artiklan 6 kohta sulkee eurooppalait ja -puitelait pois Eurooppa-neuvoston ja neuvoston yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevasta päätöksenteosta.

Kohdan 4 mukaan unionin ulkoasiainministeri ja jäsenvaltiot panevat yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan täytäntöön kansallisia ja unionin voimavaroja käyttäen. Uutta on unionin ulkoasiainministerin osallistuminen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan täytäntöönpanoon.

Kohdan 5 mukaan jäsenvaltiot neuvottelevat keskenään Eurooppa-neuvostossa ja neuvostossa kaikista yleistä etua koskevista ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä yhteisen lähestymistavan määrittelemiseksi. Kukin jäsenvaltio kuulee muita jäsenvaltioita Eurooppa-neuvostossa tai neuvostossa, ennen kuin se toteuttaa kansainvälisiä toimia tai tekee sitoumuksia, jotka voivat vaikuttaa unionin etuihin. Jäsenvaltiot varmistavat toimiaan lähentämällä, että unionin edut ja arvot ovat esillä kansainvälisissä yhteyksissä. Jäsenvaltiot ovat toisiaan kohtaan solidaarisia. Tämä vastaa SEU 11 artiklan 2 kohtaa sekä SEU 16 artiklaa.

Artiklan 6 kohta vahvistaa unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksenteossa pääsäännöksi yksimielisyyden. Aiempi komission aloiteoikeus on poistunut ja se on muuttunut unionin ulkoasiainministerin ehdotukseksi, joko yksin tai siten, että komissio kannattaa ehdotusta. Tähän päätöksentekoon sisältyy kuitenkin edelleen niin sanottu rakentava pidättäytyminen III-300 artiklan 1 kohdassa, jota koskevat määräykset vastaavat SEU 23 artiklaa. Määräenemmistöpäätöksenteon käyttöalaa kuitenkin laajennetaan yhdessä uudessa tapauksessa: neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä tehdessään eurooppapäätöksen, jossa määritellään unionin toiminta tai kanta ja joka perustuu unionin ulkoasiainministerin ehdotukseen, joka on tehty sen jälkeen, kun Eurooppa-neuvosto on omasta aloitteestaan tai tämän ministerin aloitteesta sitä häneltä nimenomaisesti pyytänyt artiklan III-300 2 kohdan b alakohdan mukaan.

Tämän lisäksi Eurooppa-neuvosto voi artiklan 7 kohdan niin sanotun valtuuslausekkeen mukaisesti päättää yksimielisesti laajentaa neuvoston mahdollisuuksia tehdä ratkaisunsa määräenemmistöllä, ei kuitenkaan silloin, kun päätöksellä on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla. Määräys on uusi.

Artiklan 8 kohdan mukaan Euroopan parlamenttia kuullaan säännöllisesti yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisistä näkökohdista ja perusvalinnoista. Se pidetään tietoisena sen kehityksestä. SEU 21 artiklassa Euroopan parlamentin informointi oli määritelty puheenjohtajavaltion ja komission tehtäväksi.

I-41 artikla (Yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevat erityismääräykset) käsittää yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevat erityismääräykset.

Artiklan 1 kohdan mukaan yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on erottamaton osa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tämä sisältyy asiallisesti SEU 11 ja SEU 17 artiklaan, vaikka on perustuslakisopimuksessa kirjoitettu niitä suoremmin. Edelleen I-41 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka turvaa unionin operatiivisen toimintakyvyn, joka perustuu siviili- ja sotilasvoimavaroihin. Näitä voimavarojaan unioni voi käyttää ulkopuolellaan toteutettaviin tehtäviin huolehtiakseen rauhanturvaamisesta, konfliktinestosta ja kansainvälisen turvallisuuden lujittamisesta Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteiden mukaisesti. Mainitut tehtävät toteutetaan käyttämällä jäsenvaltioiden tarjoamia voimavaroja. Nykyisessä EU-sopimuksessa ei nimenomaisesti määrätä unionin operatiivisesta toimintakyvystä, vaan sen siviili- ja sotilasvoimavaroja on kehitetty Eurooppa-neuvoston päätösten nojalla. Unionin kriisinhallintatehtävistä määrätään SEU 17 artiklan 2 kohdassa.

Artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka käsittää unionin asteittain määriteltävän yhteisen puolustuspolitiikan. Määräyksen mukaan se johtaa yhteiseen puolustukseen, kun Eurooppa-neuvosto yksimielisesti niin päättää. Määräyksen sanamuotoa on tältä osin jonkin verran vahvistettu verrattuna SEU 17 artiklan 1 kohtaan, jonka mukaan yhteinen puolustuspolitiikka saattaa johtaa yhteiseen puolustukseen, jos Eurooppa-neuvosto niin päättää. Sekä EU-sopimuksen että perustuslakisopimuksen määräysten mukaan yhteiseen puolustukseen siirtyminen edellyttää lisäksi kunkin jäsenvaltion Eurooppa-neuvoston suosituksesta valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti tekemää kansallista päätöstä. Artiklan 2 kohdan toinen alakohta vastaa SEU 17 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa.

Artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot asettavat unionin käyttöön yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toteuttamiseksi siviili- ja sotilasvoimavaroja myötävaikuttaakseen neuvoston määrittelemien tavoitteiden toteutumiseen. Ne jäsenvaltiot, jotka muodostavat keskenään monikansallisia joukkoja, voivat asettaa ne myös yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan käyttöön. Vaikka nykyiseen EU-sopimukseen ei sisälly vastaavanlaista määräystä, kyseessä on vallitsevan tilanteen kodifiointi.

Artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenmaat sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan. Siinä määrätään perustettavaksi puolustusvoimavarojen kehittämisestä, tutkimuksesta ja hankinnasta vastaava virasto (Euroopan puolustusvirasto). Viraston tehtävänä on määrittää operatiiviset tarpeet ja edistää niiden täyttämistä, myötävaikuttaa puolustusalan teollisen ja teknologisen perustan vahvistamiseen, osallistua voimavaroja ja puolustusmateriaalia koskevan eurooppalaisen politiikan määrittelyyn sekä avustaa neuvostoa sotilaallisten voimavarojen parantumisen arvioinnissa. SEU 17 artiklan 1 kohdassa määrätään, että jäsenvaltiot voivat tehdä puolustusmateriaaleja koskevaa yhteistyötä pitäessään sitä aiheellisena. Perustuslakisopimuksen määräys siis vie tätä yhteistyötä EU-sopimukseen sisältyvää määräystä pidemmälle.

Artiklan 4 kohdassa määrätään, että neuvosto tekee yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevat eurooppapäätökset yksimielisesti unionin ulkoasiainministerin ehdotuksesta tai jäsenvaltion aloitteesta. Tämä koskee myös määräyksessä tarkoitetun tehtävän käynnistämistä koskevia päätöksiä. Unionin ulkoasiainministeri voi ehdottaa, tarvittaessa yhdessä komission kanssa, kansallisten voimavarojen sekä unionin välineiden käyttämistä. Yksimielisyysvaatimuksen osalta määräys vastaa SEU 23 artiklan 1 kohtaa. SEU 22 artiklan mukaan jäsenvaltio tai komissio voi tehdä yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä ehdotuksia neuvostolle. I-41 artiklan 4 kohdassa uutta on siis unionin ulkoasiainministerin aloiteoikeus.

Artiklan 5 kohdan mukaan neuvosto voi antaa unionin puitteissa suoritettavan tehtävän toteuttamisen jäsenvaltioiden ryhmälle unionin arvojen vaalimiseksi ja sen etujen palvelemiseksi. Tällaisen tehtävän toteuttamiseen sovelletaan III-310 artiklaa, jossa määrätään tarkemmin vaadittavista edellytyksistä. Vastaavaa määräystä ei nimenomaisesti ole kirjattu nykyiseen EU-sopimukseen, mutta tähänkään mennessä kaikki jäsenvaltiot eivät ole osallistuneet kaikkiin unionin toteuttamiin operaatioihin.

Artiklan 6 kohta on uusi. Siinä määrätään, että jäsenvaltiot, joiden sotilaalliset voimavarat täyttävät korkeammat vaatimukset ja jotka ovat tehneet keskenään tiukempia sitoumuksia suorittaakseen vaativimpia tehtäviä, aloittavat unionin puitteissa pysyvän rakenteellisen yhteistyön. Tähän sovelletaan III-312 artiklaa, joka sisältää määräykset pysyvän rakenteellisen yhteistyön käynnistämisestä, siihen myöhemmin mukaan haluavien jäsenvaltioiden liittymisestä, tietyn jäsenvaltion osallistumisen keskeyttämisestä sekä yhteistyöstä vetäytymisestä. Yhteistyö ei vaikuta III-309 artiklan määräysten soveltamiseen eli pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön osallistuva jäsenvaltio ei ole velvoitettu osallistumaan unionin kriisinhallintatehtävien toteuttamiseen.

Artiklan 7 kohta sisältää niin sanotun jäsenvaltioiden avunantovelvoitteen ja on kokonaan uusi. Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, määräys velvoittaa muut jäsenvaltiot antamaan sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Artiklan 7 kohdan toisen alakohdan mukaan tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin.

Artiklan 8 kohdan mukaan Euroopan parlamenttia kuullaan säännöllisesti yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan keskeisistä näkökohdista ja perusvalinnoista. Se pidetään tietoisena yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehityksestä. Vastaava määräys sisältyy SEU 21 artiklaan, jonka mukaan puheenjohtajavaltio kuulee Euroopan parlamenttia yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisistä näkökohdista ja perusvalinnoista ja antaa sille yhdessä komission kanssa tietoja tuon politiikan kehityksestä.

EU-sopimuksen turvallisuuspolitiikkaa koskevaa 17 artiklaa on muutettu vielä siten, että sen kohdat 3, 4 ja 5 on poistettu tarpeettomina. Kohdan 3 mukaan määräyksessä tarkoitettujen puolustuksen alalla merkityksellisten päätösten tekeminen ei rajoita Pohjois-Atlantin liiton politiikkojen ja velvoitteiden soveltamista. Tämä määräys sisältyy kuitenkin asiallisesti I-41 artiklan 2 kohdan toiseen alakohtaan ja 7 kohdan toiseen alakohtaan. Poistetussa SEU 17 artiklan 4 kohdassa puolestaan määrätään, etteivät SEU 17 artiklan määräykset estä kiinteämmän yhteistyön kehittämistä kahden tai useamman jäsenvaltion välillä kahdenvälisesti Länsi-Euroopan unionin (WEU) tai Naton yhteydessä, ellei tällainen yhteistyö ole ristiriidassa unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alan yhteistyön kanssa tai estä sitä. Poistetussa SEU 17 artiklan 5 kohdassa taas edellytetään, että kyseisen määräyksen tavoitteiden edistämiseksi sen määräyksiä tarkistetaan SEU 48 artiklan mukaisesti eli hallitustenvälisessä konferenssissa.

I-42 artikla (Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevat erityismääräykset) sisältää vapauden turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevia erityismääräyksiä. Vaikka artikla kuuluu unionin toimivallan käyttöä koskevaan sopimuksen I osan V osastoon, eivät I-42 artiklan määräykset sisällöltään varsinaisesti merkitse poikkeuksia kyseisen osaston 1 luvun yleisiin unionin säädöksiä koskeviin määräyksiin. Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta sovellettaviksi tulevat pääsäännön mukaan unionin yleiset, perustuslakisopimuksen I-31 artiklan mukaiset säädöstyypit sekä näitä koskevat säännöt ja periaatteet. Määräyksen taustalla voidaankin nähdä ensisijaisesti se vaihe perustuslakisopimuksen valmistelussa, jolloin unionin yleisen säädöksiä koskevan järjestelmän soveltuminen nykyisin EU-sopimuksen VI osaston sääntelemään poliisiyhteistyöhön sekä rikosoikeuden alalla toteutettavaan oikeudelliseen yhteistyöhön oli epäselvää.

Artiklan 1 kohdassa määrätään vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen muodostamisen keinoista. Näitä ovat eurooppalakien ja -puitelakien antaminen, jolla tarvittaessa pyritään lähentämään jäsenvaltioiden lakeja ja asetuksia III osassa tarkoitetuilla aloilla; erityisesti tuomioistuinten päätösten sekä muiden päätösten keskinäinen tunnustaminen, millä edistetään jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten keskinäistä luottamusta sekä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten, kuten poliisi- ja tulliviranomaisten sekä rikosten ehkäisemiseen ja paljastamiseen erikoistuneiden muiden viranomaisten operatiivinen yhteistyö. Sopimuksen III osan III osaston IV luvun valossa I-42 artiklan 1 kohdan luettelo ei kuitenkaan ole tyhjentävä, ja se painottuu sanotun IV luvun oikeudellista yhteistyötä rikosoikeuden alalla koskevan 4 jakson sekä poliisiyhteistyötä koskevan 5 jakson tarkoittamiin toimenpiteisiin.

Artiklan 2 kohta määrätään viittauksenomaisesti kansallisten parlamenttien mahdollisuudesta osallistua III-260 artiklassa tarkoitettuihin, unionin politiikan toteuttamista vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta koskeviin arviointijärjestelmiin. Niin ikään 2 kohdassa määrätään kansallisten parlamenttien osallistumisesta Europolin poliittiseen valvontaan ja Eurojustin toiminnan arviointiin III-276 ja III-273 artiklan mukaisesti. Unionin nykyiset perussopimukset eivät sisällä vastaavia määräyksiä.

Artiklan 3 kohta sisältää viittausmääräyksen III-264 artiklaan, jonka mukaan poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alalla aloiteoikeus on paitsi komissiolla myös yhtä neljäsosaa jäsenvaltioista edustavalla jäsenvaltioiden ryhmällä. Nykyisen SEU 34 artiklan 2 kohdan mukaan komission kanssa rinnakkainen aloiteoikeus on jokaisella jäsenvaltiolla.

I-43 artiklassa (Yhteisvastuulauseke) eli yhteisvastuulausekkeessa määrätään, että unioni ja sen jäsenvaltiot toimivat yhdessä yhteisvastuun hengessä, jos jokin jäsenvaltio joutuu terrori-iskun, luonnonmullistuksen tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden kohteeksi. Artikla on uusi.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni ottaa yhteisvastuulausekkeen perusteella toimiessaan käyttöön kaikki käytettävissään olevat välineet, mukaan lukien jäsenvaltioiden sen käyttöön asettamat sotilaalliset voimavarat. Artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan unioni ryhtyy toimiin torjuakseen terrorismin uhan jäsenvaltioiden alueella; suojellakseen demokraattisia instituutioita ja siviiliväestöä mahdolliselta terrori-iskulta; tai antaakseen apua jäsenvaltiolle tämän alueella ja tämän poliittisten elinten pyynnöstä terrori-iskun tapahtuessa. Edelleen b alakohdan mukaan unioni toimii antaakseen apua jäsenvaltiolle tämän alueella ja tämän poliittisten elinten pyynnöstä luonnonmullistuksen tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden tapahtuessa.

Määräyksen täytäntöönpanoa koskevat säännöt ovat artiklan 2 kohdan mukaisesti III-329 artiklassa.

III LUKU

TIIVIIMPI YHTEISTYÖ

I-44 artikla (Tiiviimpi yhteistyö) sisältää perusmääräykset tiettyjen jäsenvaltioiden keskinäisestä tiiviimmästä yhteistyöstä. Artikla vastaa pääpiirteissään SEU 43, 43a, 43b ja 44 artikloita kuitenkin siten, että näissä artikloissa olevat tietyt tekniset ja yksityiskohtaisemmat määräykset on kirjoitettu perustuslakisopimuksen III osan tiiviimpää yhteistyötä koskeviin artikloihin (III-416-423).

Artiklan 1 kohdan mukaan tietyt jäsenvaltiot voivat aloittaa keskenään tiiviimmän yhteistyön kaikilla aloilla, joilla unionilla on toimivaltaa lukuun ottamatta unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia aloja.

Artiklan 2 kohdassa tiiviimmän yhteistyön aloittavien jäsenvaltioiden vähimmäismäärä on muutettu nykyisestä kahdeksasta jäsenvaltiosta yhdeksi kolmasosaksi jäsenvaltioista.

Artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa määräenemmistön määrittelyä on muutettu neuvoston tehdessä tiiviimpää yhteistyötä koskevia määräenemmistöpäätöksiä. Määräenemmistöön tarvitaan vähintään 55 prosenttia tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvista jäsenvaltioista, joiden tulee samalla edustaa vähintään 65 prosenttia tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvien jäsenvaltioiden väestöstä.

Artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan mukaan määrävähemmistöön tarvitaan puolestaan niin monta jäsenvaltiota, että ne edustavat vähintään 35 prosenttia tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvien jäsenvaltioiden yhteenlasketusta väestöstä lisättynä yhdellä jäsenvaltiolla, muussa tapauksessa katsotaan, että on saavutettu määräenemmistö. Artiklan 3 kohdan neljännen alakohdan mukaan mainitusta laskutavasta poiketaan kuitenkin tilanteessa, jossa neuvosto ei tee ratkaisuaan komission tai ulkoasiainministerin ehdotuksesta. Tällöin nimittäin määräenemmistöön vaaditaan vähintään 72 prosenttia osallistuvista jäsenvaltioista, jotka samalla edustavat jäsenvaltioita, joiden yhteenlaskettu väestö on vähintään 65 prosenttia osallistuvien jäsenvaltioiden väestöstä.

Artiklan 4 kohdan mukaan tiiviimmän yhteistyön alalla hyväksytyt säädökset sitovat ainoastaan yhteistyöhön osallistuvia jäsenvaltioita, mutta tätä määräystä on täsmennetty siten, että myöskään unionin jäsenyyttä hakevien valtioiden ei ole hyväksyttävä näitä säädöksiä osana unionin sitovaa säännöstöä (acquis).

VI OSASTO

DEMOKRATIAN TOTEUTTAMINEN UNIONISSA

I-45 artiklassa (Demokraattisen yhdenvertaisuuden periaate) määrätään demokraattisen yhdenvertaisuuden periaatteen noudattamisesta kaikessa unionin toiminnassa. Sen mukaisesti unionin toimielimet, elimet ja laitokset kohtelevat kansalaisia yhdenvertaisesti. Artikla on uusi.

I-46 artikla (Edustuksellisen demokratian periaate) sisältää yleiset määräykset edustuksellisen demokratian periaatteen noudattamisesta unionissa. Artiklaan on koottu tätä koskevia määräyksiä useista eri EU-sopimuksen ja EY-sopimuksen artikloista. Niiden sanamuotoa on kuitenkin selkeytetty.

Artiklan 1 kohdassa määrätään unionin toiminnan perustuvan edustukselliseen demokratiaan. Määräys vastaa SEU 6 artiklan 1 kohdan viittausta unionin perustumisesta kansanvaltaan.

Artiklan 2 kohdassa määrätään unionin kansalaisten ja jäsenvaltioiden edustuksesta unionissa. Sen mukaisesti Euroopan parlamentti edustaa suoraan kansalaisia unionin tasolla. Jäsenvaltiota edustaa Eurooppa-neuvostossa valtion tai hallituksen päämies, ja neuvostossa hallitus, jotka ovat demokratian mukaisessa vastuussa joko kansallisille parlamenteilleen tai kansalaisilleen. Näin muotoiltuna artiklan määräykset ovat uusia. Euroopan parlamentin asemasta määrätään nykyisin SEY 189 artiklassa. Edustautumisesta Eurooppa-neuvostossa määrätään nykyisin SEU 4 artiklassa. Siinä ei nyt nimenomaisesti edellytetä valtion- tai hallitusten päämiehiltä demokraattista vastuullisuutta.

Artiklan 3 kohdassa määrätään unionin kansalaisten oikeudesta osallistua demokratian toteuttamiseen unionissa. Unionin kansalaisten äänioikeudesta ja vaalikelpoisuudesta määrätään nykyisin SEY 19 artiklassa. Artiklan 3 kohdassa määrätään myös päätösten tekemisestä aina mahdollisimman avoimesti ja mahdollisimman lähellä kansalaisia. Tästä on nykyisin määräys SEU 1 artiklassa.

I-47 artikla (Osallistuvan demokratian periaate) sisältää määräykset osallistuvan demokratian periaatteen toteuttamisesta unionissa. Artiklaan sisältyvät kansalaisten ja näitä edustavien järjestöjen tiedonsaannin ja vaikuttamismahdollisuuksien kannalta keskeiset määräykset.

Artiklan 1 kohdassa määrätään toimielinten antavan kansalaisille ja etujärjestöille mahdollisuuden esittää ja vaihtaa julkisesti mielipiteitä kaikilla unionin toimialoilla asianmukaisten kanavien kautta. Tämä on uusi määräys.

Artiklan 2 kohdassa määrätään toimielinten käyvän avointa ja säännöllistä vuoropuhelua etujärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan kanssa. Määräys on uusi. Nykyisen sopimuksen mukaisesti työmarkkinaosapuolten välinen vuoropuhelu mainitaan tosin sosiaalisia perusoikeuksia koskevana tavoitteena SEY 136 artiklassa. Lisäksi SEY 259 artiklan mukaan neuvosto voi pyytää lausunnon sellaisilta talous- ja yhteiskuntaelämän eri aloja edustavilta eurooppalaisilta järjestöiltä, joita yhteisön toiminta koskee. Perustuslakisopimuksella vuoropuheluvelvoite laajennetaan koskemaan kaikkia toimielimiä ja kansalaisyhteiskuntaa kokonaisuudessaan. Lisäksi vuoropuhelun tulee olla säännöllistä ja avointa.

Artiklan 3 kohdan mukaisesti komissio kuulee asianosaisia osapuolia laajamittaisesti varmistaakseen unionin toimien johdonmukaisuuden ja avoimuuden. Määräys on uusi. Nykyisen sopimuksen SEY 138 artiklan mukaisesti komission kuulemisvelvoite koskee ainoastaan työmarkkinajärjestöjä kun on kyse sosiaalipolitiikan alalla annettavasta sääntelystä. Perustuslakisopimuksella kuulemisvelvoite laajentuu koskemaan kaikkia asianosaisia laajamittaisesti.

Artiklan 4 kohta sisältää määräykset kansalaisaloitteesta. Vähintään miljoona unionin kansalaista merkittävästä määrästä jäsenvaltioita voi tehdä aloitteen, jossa komissiota kehotetaan toimivaltuuksiensa rajoissa tekemään asianmukainen ehdotus asioista, joissa näiden kansalaisten mielestä tarvitaan unionin säädöstä perustuslakisopimuksen soveltamiseksi. Tarkemmat määräykset kansalaisaloitteen tekemistä varten vaadittavista menettelyistä ja edellytyksistä, mukaan lukien niiden jäsenvaltioiden vähimmäismäärä joista aloitteen tekijöiden on oltava kotoisin, annetaan eurooppalailla.

Artiklan 4 kohdan mukaisesti Euroopan tason poliittiset puolueet myötävaikuttavat eurooppalaisen poliittisen tietoisuuden muodostumiseen ja unionin kansalaisten tahdon ilmaisemiseen. Määräys vastaan SEY 191 artiklaa.

I-48 artikla (Työmarkkinaosapuolet ja itsenäinen sosiaalinen vuoropuhelu) sisältää työmarkkinaosapuolia ja itsenäistä sosiaalista vuoropuhelua koskevat määräykset. Näistä määrätään nykyisin SEY 136 ja 138 artiklassa.

Artiklan ensimmäisen alakohdan mukaisesti unioni tunnustaa Euroopan tason työmarkkinaosapuolten aseman ja edistää sitä ottaen huomioon kansallisten järjestelmien monimuotoisuuden. Se helpottaa työmarkkinaosapuolten välistä vuoropuhelua niiden itsenäisyyttä kunnioittaen. Työmarkkinaosapuolten aseman ja kansallisten järjestelmien monimuotoisuuden tunnustamista koskeva määräys on uusi. Vuoropuhelun helpottamista koskeva velvoite koskee SEY 138 artiklan mukaisesti nyt vain komissiota, ja laajenee siis perustuslakisopimuksen myötä koskemaan kaikkia toimielimiä. Myös velvoite kunnioittaa työmarkkinajärjestöjen itsenäisyyttä on uusi.

Artiklan toisessa alakohdassa määrätään sosiaalialan kolmikantahuippukokouksen osallistuvan sosiaaliseen vuoropuheluun. Määräys on uusi. Eurooppa-neuvoston kokousten edellä viime vuosina järjestetyt kasvua ja työllisyyttä käsittelevät kolmikantahuippukokoukset ovat tähän asti toimineet neuvoston päätöksen pohjalta, ilman että niiden asemaa olisi kirjattu perussopimuksiin. (Neuvoston päätös (2003/174/EY) kasvua ja työllisyyttä käsittelevän huippukokouksen perustamisesta.)

I-49 artikla (Euroopan oikeusasiamies) sisältää määräykset Euroopan oikeusasiamiehestä. Määräykset vastaavat SEY 195 artiklaa.

I-50 artiklassa (Unionin toimielinten, elinten ja laitosten toiminnan avoimuus) määrätään unionin toimielinten, elinten ja laitosten toiminnan avoimuudesta ja asiakirjajulkisuudesta.

Artiklan 1 kohta on uusi ja sisältää yleisen avoimuusperiaatteen. Artiklassa määrätään että unionin toimielimet, elimet ja laitokset toimivat mahdollisimman avoimesti edistääkseen hyvää hallintotapaa ja varmistaakseen kansalaisyhteiskunnan osallistumisen. Myös SEU 1 artiklan toinen kohta sisältää avoimuusperiaatteen. Artikla asettaa kuitenkin vain tavoitteen kansojen yhä läheisemmästä liitosta, jossa päätökset tehdään mahdollisimman avoimesti ja läheisyysperiaatetta noudattaen.

Artiklan 2 kohta on uusi ja sisältää määräyksen Euroopan parlamentin ja neuvoston istuntojen julkisuudesta. Euroopan parlamentin istunnot ovat aina julkisia. Neuvoston istunnot ovat julkisia silloin kun se käsittelee esityksiä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi säädöksiksi ja äänestää niistä. Artikla toistaa neuvoston osalta I-24 artiklan 6 kohdan määräyksen (ks. 4.3.1.3).

Artiklan 3 kohta sisältää määräyksen toimielinten, elinten ja laitosten asiakirjojen julkisuudesta ja vastaa asiasisällöltään SEY 255 artiklaa. I-50 artiklan 3 kohdan soveltamisala on kuitenkin laajempi ja kattaa Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission ohella kaikki muutkin unionin toimielimet sekä elimet ja laitokset. Artiklaan on tehty lisäys, että oikeus tutustua asiakirjoihin on riippumaton tallennemuodosta. Oikeus tutustua asiakirjoihin toteutuu perustuslaillisen sopimuksen III osassa määrätyin edellytyksin (ks. III-399 artikla). Toisen alakohdan mukaan eurooppalailla säädetään yleisistä periaatteista ja rajoituksista, joilla julkisen ja yksityisen edun huomioon ottamiseksi säännellään oikeutta tutustua asiakirjoihin.

Artiklan 4 kohta vastaa asiasisällöltään SEY 255 artiklan 3 kohtaa. Kukin toimielin, elin ja laitos antaa omassa työjärjestyksessään I-50 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun eurooppalain mukaisesti erityismääräykset, jotka koskevat oikeutta tutustua sen asiakirjoihin.

I-51 artikla (Henkilötietojen suoja)sisältää henkilötietojen suojaa koskevan määräyksen ja vastaa asiallisesti SEY 286 artiklaa.

Artiklan 1 kohta on uusi ja sisältää määräyksen, jonka mukaan jokaisella on oikeus henkilötietojensa suojaan. Artikla toistaa II-68 artiklan 1 kohdan määräyksen.

Artiklan 2 kohta sisältää oikeusperustamääräyksen. Eurooppalailla tai eurooppapuitelailla säädetään luonnollisten henkilöiden suojaa koskevista säännöistä, jotka koskevat unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamaa henkilötietojen käsittelyä. Oikeusperusta koskee myös jäsenvaltioiden suorittamaa henkilötietojen käsittelyä silloin kun jäsenvaltiot toteuttavat unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvaa toimintaa. Eurooppalailla tai eurooppapuitelailla säädetään myös artiklassa tarkoitettujen henkilötietojen vapaasta liikkuvuudesta.

Voimassa olevassa yhteisön lainsäädännössä yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta annettu ns. tietosuojadirektiivi (95/46/EY) sääntelee henkilötietojen käsittelyä jäsenvaltioissa. Tietosuojadirektiivi on annettu SEY 95 (ent. 100 a) artiklan nojalla. Yhteisöjen toimielinten ja elinten osalta vastaava sääntely perustuu SEY 286 artiklan nojalla annettuun tietosuoja-asetukseen (45/2001). Unionin III pilarin alalla tietosuojaa koskeva sääntely on tällä hetkellä pirstaleista. Asiaa koskevia määräyksiä on sisältynyt useisiin eri instrumentteihin, esimerkiksi niihin jotka koskevat Euroopan laajuisia tietojärjestelmiä. I-51 artiklan 2 kohta muodostaa siten ensi kerran kattavan oikeusperustan henkilötietoja koskevalle sääntelylle unionissa.

Artiklan 2 kohdan mukaan sääntöjen noudattamista valvoo riippumaton viranomainen. Artikla toistaa tältä osin II-68 artiklan 3 kohdan määräyksen.

Voimassa olevassa yhteisön lainsäädännössä tietosuoja-asetuksen sääntöjen noudattamista valvoo tietosuoja-asetuksen 41 artiklassa tarkoitettu riippumaton viranomainen, Euroopan tietosuojavaltuutettu. Jäsenvaltioiden osalta tietosuojasäännösten noudattamista valvoo tietosuojadirektiivin 28 artiklan tarkoittama kansallinen tietosuojaviranomainen, joka toimii tehtäviään suorittaessaan itsenäisesti. I-51 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu riippumaton viranomainen tullaan määrittelemään artiklan nojalla annettavassa säädöksessä.

I-52 artiklassa (Kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asema) määrätään kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemasta. Artikla on uusi, mutta sen 1 ja 2 kohdassa toistetaan kokonaisuudessaan Amsterdamin sopimukseen liitetty julistus (n:o 11) kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemasta.

Artiklan 1 kohdassa määrätään unionin kunnioittavan kirkkojen ja uskonnollisten yhdistysten tai yhdyskuntien asemaa, joka niillä on kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

Artiklan 2 kohdassa määrätään unionin kunnioittavan myös elämänkatsomuksellisten ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemaa, joka niillä on kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

Artiklan 3 kohdassa määrätään unionin käyvän avointa ja säännöllistä vuoropuhelua näiden kirkkojen ja järjestöjen kanssa tunnustaen niiden identiteetin ja erityisen tehtävän.

VII OSASTO

UNIONIN VARAINHOITO

I-53 artikla (Talousarviota ja varainhoitoa koskevat periaatteet) sisältää määräykset unionin talousarviota ja varainhoitoa koskevista tärkeimmistä periaatteista.

Artiklan 1—3 kohdat vastaavat asiallisesti SEY 268 artiklaa ja 271 artiklan 1. kohtaa, mutta uudesta artiklasta on jätetty pilarijaon poistumisen johdosta tarpeettomina pois nykyisestä unionin pilarijaosta johtuvat, yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä yhteistyöstä oikeus- ja sisäasioista aiheutuvien hallinto- ja toimintamenojen ottamista yhteisön talousarvioon koskevat erityismääräykset.

Artiklan 4 kohtaan on tehty kokonaan uusi lisäys, jonka mukaan talousarvioon otettujen menojen toteuttaminen edellyttää, että on annettu oikeudellisesti velvoittava unionin säädös, joka toimii oikeusperustana unionin toiminnalle ja vastaavan menon toteuttamiselle. Lisäyksellä vahvistetaan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä vakiintunut tulkinta sekä Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission väliseen toimielinten välisessä sopimuksessa edellytetty käytäntö.

Artiklan 5 kohta sisältää SEY 270 artiklan määräyksen talousarvion kurinalaisuudesta täydennettynä uudella määräyksellä rahoituskehysten sitovuudesta suhteessa unionin säädöksiin ja toimintaan lainsäätäjänä. Artiklan 5 kohdan mukaan talousarvion kurinalaisuuden turvaamiseksi unioni ei anna sellaisia säädöksiä, joilla saattaa olla huomionarvoisia vaikutuksia talousarvioon, ellei se pysty esittämään vakuuksia sille, että niistä aiheutuvat menot voidaan rahoittaa unionin omilla varoilla ja monivuotisen rahoituskehyksen puitteissa.

Artiklan 6 kohdassa määrätään moitteettoman varainhoidon periaatteen noudattamisesta unionin talousarvion toteuttamisessa. Nykyisen SEY 274 artiklan mukaan komissio on velvollinen noudattamaan talousarvion toteuttamisessa moitteettoman varainhoidon periaatteita ja jäsenvaltiot ovat yhteistyössä komission kanssa sen varmistamiseksi, että määrärahat käytetään moitteettoman varainhoidon periaatteiden mukaisesti. Uudessa I-53 artiklan 6 kohdassa määrätään yleisesti talousarvion toteuttamisessa sovellettavasta moitteettoman varainhoidon periaatteesta ilman, että velvoite olisi osoitettu erityisesti komissiolle ja lisäksi kohdassa määrätään SEY 274 vastaavalla tavalla jäsenvaltioiden ja komission toiminnasta yhteistyössä sen varmistamiseksi, että talousarvion määrärahat käytetään moitteettoman varainhoidon periaatteen mukaisesti. Periaatetta koskevat tarkemmat määräykset ovat III-407 artiklassa.

Artiklan 7 kohdassa määrätään, että unioni ja jäsenvaltiot suojaavat unionin taloudellisia etuja petoksilta ja muulta laittomalta toiminnalta III-415 artiklan mukaisesti. Kohta vastaa SEY 280 artiklan 1 kohdan ensimmäistä virkettä.

I-54 artikla (Unionin omat varat) sisältää määräykset unionin omista varoista.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni huolehtii siitä, että sillä on tavoitteidensa saavuttamiseen ja politiikkansa toteuttamiseen tarvittavat varat. Kohta vastaa nykyistä SEU 6 artiklan 4 kohtaa.

Artiklan 2 kohdan mukaan talousarvio rahoitetaan kokonaisuudessaan omin varoin, mikä ei kuitenkaan rajoita muita tuloja. Määräys vastaa SEY 269 artiklan ensimmäistä kappaletta.

Artiklan 3 kohdassa määrätään unionin omien varojen järjestelmää koskevasta säädöksestä. Määräys vastaa asiallisesti nykyisen SEY 269 artiklan 2 kohtaa unionin omien varojen järjestelmää koskevasta neuvoston päätöksestä, mutta uudessa artiklassa unionin omia varojen järjestelmää koskevan säädöksen oikeudelliseksi muodoksi määrätään neuvoston eurooppalaki ja lisäksi uudessa artiklassa mainitaan, että kyseisellä eurooppalailla voidaan ottaa käyttöön ja poistaa käytöstä omien varojen luokkia. Nykyisen SEY 269 artiklan mukaisen omien varojen järjestelmää koskevan neuvoston päätöksen säätämisjärjestystä vastaavasti neuvosto antaa yksimielisesti ja Euroopan parlamenttia kuultuaan omien varojen järjestelmää koskevan eurooppalain ja se tulee voimaan kuitenkin vasta, kun jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sen omien valtiosääntöjensä mukaisesti. Omien varojen järjestelmää koskeva säädös on siten edelleen nykyisen SEY:n määräyksiä vastaavalla tavalla ratifioitava jäsenvaltioissa.

Artiklan 4 kohdan mukaan omien varojen järjestelmää koskevat täytäntöönpanotoimenpiteet vahvistetaan neuvoston määräenemmistöllä antamalla eurooppalailla, johon vaaditaan parlamentin hyväksyntä.

I-55 artikla (Monivuotinen rahoituskehys)on kokonaan uusi ja sisältää määräykset monivuotisesta rahoituskehyksestä.

Artiklan 1 kohdan mukaan monivuotisella rahoituskehyksellä pyritään takaamaan, että unionin menot kehittyvät hallitusti sen käytettävissä olevien omien varojen rajoissa. Monivuotinen rahoituskehys annetaan vähintään viideksi vuodeksi. Kehyksessä vahvistetaan sitovasti unionin määrärahojen vuotuiset ylärajat menoluokittain III-402 artiklan mukaisesti.

Artiklan 2 kohdan mukaan rahoituskehys vahvistetaan erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä annetulla eurooppalailla siten, että neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti saatuaan parlamentin kaikkien jäsentensä enemmistöllä antaman hyväksynnän.

Artiklan 3 kohdan mukaan unionin vuotuinen talousarvio laaditaan monivuotista rahoituskehystä noudattaen.

Artiklan 4 kohdan mukaan Eurooppa neuvosto voi yksimielisesti tehdä eurooppapäätöksen, jonka mukaan neuvosto voi 2 kohdassa tarkoitetun eurooppalain antaessaan tehdä ratkaisunsa määräenemmistöllä.

I-56 artikla (Unionin talousarvio) on unionin talousarvion oikeudellista muotoa koskeva uusi artikla, jonka mukaan unionin vuotuinen talousarvio vahvistetaan talousarvion hyväksymismenettelyä koskevan III-404 artiklan mukaisesti eurooppalailla. Unionin talousarvion oikeudellinen muoto muuttuu SEY 272 artiklan mukaisesta erityistyyppisestä päätöksestä eurooppalaiksi

VIII OSASTO

UNIONI JA LÄHIYMPÄRISTÖ

Artikla I-57 (Unioni ja sen lähiympäristö)on uusi ja siinä määrätään unionista ja sen lähiympäristöstä.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni luo naapurimaittensa kanssa erityissuhteet pyrkien luomaan unionin arvoihin perustuvan alueen, jolla vallitsee vauraus ja hyvä naapuruus ja jolle ovat ominaisia yhteistyöhön perustuvat läheiset ja rauhanomaiset suhteet.

Artiklan 2 kohdassa todetaan, että ensimmäisessä kohdassa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi unioni voi tehdä erityisiä sopimuksia kyseisten valtioiden kanssa. Näihin sopimuksiin voi sisältyä vastavuoroisia oikeuksia ja velvollisuuksia sekä mahdollisuus toteuttaa yhteisiä toimia. Sopimusten täytäntöönpanosta neuvotellaan määräajoin.

Tämä artikla ei vaikuta unionin mahdollisuuksiin tehdä artiklan III-324 tarkoittamia assosiaatiosopimuksia yhden tai useamman kolmannen maan tai kansainvälisen järjestön kanssa.

IX OSASTO

UNIONIN JÄSENYYS

I-58 artikla, (Unioniin liittymistä koskevat vaatimukset ja menettely) joka sisältää määräykset unioniin liittymisestä, vastaa asiasisällöltään SEU 49 artiklaa.

Artiklan 1 kohtaa on kuitenkin muutettu siten, että sen mukaan unioniin voivat liittyä kaikki Euroopan valtiot, jotka kunnioittavat 1-2 artiklassa tarkoitettuja arvoja ja sitoutuvat edistämään niitä yhdessä, kun SEU 49 artiklassa todetaan jäsenyyden hakemisen edellyttävän SEU 6 artiklan 1 kohdassa määrättyjen periaatteiden noudattamista.

Artiklan 2 kohtaan on tehty lisäys, jonka mukaan jäsenhakemuksesta ilmoitetaan Euroopan parlamentin lisäksi myös kansallisille parlamenteille.

I-59 artikla, (Tiettyjen unionin jäsenyydestä johtuvien oikeuksien pidättäminen) joka sisältää määräykset tiettyjen unionin jäsenyydestä johtuvien oikeuksien pidättämisestä, vastaa pääpiirteittäin SEU 7 artiklaa.

Artiklan 1 kohdasta on kuitenkin poistettu nykyinen määräys, jonka mukaan jäsenvaltion rikkoessa jäsenvelvoitteitaan neuvosto voi pyytää riippumattomia henkilöitä esittämään kohtuullisessa ajassa selvityksen kyseisen jäsenvaltion tilanteesta.

Artiklan 3 kohdassa todetaan, että neuvosto voi päättää pidättää yhden jäsenvaltion äänioikeuden. Nykyisessä SEU 7 artiklassa määrätään väliaikaisesta pidättämisestä, kun taas I-59 artiklasta sana väliaikaisesti on poistettu.

Artiklan 5 kohdan ensimmäisessä alakohdassa menettelyä on muutettu siten, että neuvoston tehdessä jäsenvaltion äänioikeuden pidättämiseen tai pidättämisen kumoamiseen tai muuttamiseen liittyviä eurooppapäätöksiä määräenemmistöllä siihen tarvitaan vähintään 72 prosenttia neuvoston jäsenistä, joihin ei lueta menettelyn kohteena olevaa jäsenvaltiota, ja joiden yhteenlaskettu väestö on vähintään 65 prosenttia päätöksentekoon osallistuvien jäsenvaltioiden väestöstä.

Artiklan 5 kohdan toisen alakohdan mukaan äänioikeuden pidättämisen jälkeen määräenemmistö määritellään tällä samalla tavalla, myös niissä muissa tapauksissa, kun neuvosto tekee perustuslakisopimuksen mukaisia määräenemmistöpäätöksiä. Määräenemmistö määritellään kuitenkin eri tavalla, jos neuvosto toimii komission tai ulkoasiainministerin ehdotuksesta. Tällöin määräenemmistö määritellään siten, että sen on oltava vähintään 55 prosenttia päätöksentekoon osallistuvia jäsenvaltioita edustavista neuvoston jäsenistä, joiden yhteenlaskettu väestö on vähintään 65 prosenttia osallistuvien valtioiden väestöstä. Jälkimmäisessä tapauksessa edellytetään myös, että määrävähemmistössä on oltava vähintään niin monta neuvoston jäsentä, että he edustavat yli 35 prosenttia osallistuvien jäsenvaltioiden yhteenlasketusta väestöstä lisättynä yhdellä jäsenellä. Muussa tapauksessa katsotaan, että on saavutettu määräenemmistö.

I-60 artikla (Vapaa-ehtoinen unionista eroaminen) on kokonaan uusi ja sisältää määräykset unionista eroamisesta.

Artiklan 1 kohdan mukaan jokainen jäsenvaltio voi valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti päättää erota unionista.

Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltion on ilmoitettava aikomuksestaan Eurooppa-neuvostolle. Unioni aloittaa ilmoituksen johdosta neuvottelut kyseisen jäsenvaltion kanssa ja tekee sopimuksen eroamiseen sovellettavista yksityiskohtaisista määräyksistä Eurooppa-neuvoston antamien suuntaviivojen perusteella. Tällaisessa sopimuksessa otetaan erityisesti huomioon kyseisen valtion myöhempiä suhteita unioniin sääntelevät puitteet. Sopimus neuvotellaan unionin normaalien ulkosopimusten tekemisessä noudatettavien menettelyiden mukaan III-325 artiklan 3 kohtaa soveltaen. Neuvosto tekee unionin puolesta eroamista koskevan sopimuksen määräenemmistöllä parlamentin hyväksynnän saatuaan.

Artiklan 3 kohdan mukaan perustuslakisopimusta lakataan soveltamasta asianomaiseen jäsenvaltioon sinä päivänä, kun erosopimus tulee voimaan tai, jos sopimusta ei ole, kahden vuoden kuluttua jäsenvaltion tekemästä eroamisilmoituksesta. Eurooppa-neuvosto voi yhteisymmärryksessä jäsenvaltion kanssa päättää yksimielisesti pidentää tätä määräaikaa.

Artiklan 4 kohdan mukaan eroavaa jäsenvaltiota edustava Eurooppa-neuvoston ja neuvoston jäsen ei voi kuitenkaan osallistua kyseistä jäsenvaltiota koskevan asian käsittelyyn eikä sitä koskevien päätösten tekoon Eurooppa-neuvostossa tai neuvostossa. Artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan määräenemmistöön tarvitaan vähintään 72 prosenttia neuvoston jäsenistä, jotka samalla edustavat päätöksentekoon osallistuvia jäsenvaltioita, joiden yhteenlaskettu väestö on vähintään 65 prosenttia osallistuvien jäsenvaltioiden väestöstä.

Artiklan 5 kohdan mukaan jos unionista eronnut jäsenvaltio hakee uudelleen jäsenyyttä, sen hakemus käsitellään samassa menettelyssä kuin normaalisti jäsenyyttä haettaessa.

II OSA

EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSKIRJA

Johdanto

Perusoikeuskirjalla on oma johdantonsa. Johdanto sisältää lyhyessä ja juhlallisessa muodossa unionin arvot ja tavoitteet. Johdannossa korostetaan lisäksi perusoikeuskirjan tarkoitusta eli sitä, että sillä vahvistetaan perusoikeuksien suojaa ja tuodaan ne paremmin näkyviin. Lisäksi johdannossa mainitaan ne lähteet, joihin perusoikeuskirjan oikeudet perustuvat (jäsenvaltioille yhteinen valtiosääntöperinne, kansainväliset velvoitteet, Euroopan ihmisoikeussopimus ja unionin ja Euroopan neuvoston hyväksymät sosiaaliset peruskirjat). Johdannossa viitataan myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Tällaista viittausta ei sisälly mihinkään perusoikeuskirjan määräykseen.

I OSASTO

IHMISARVO

II-61 artiklan (ihmisarvo) mukaan ihmisarvo on loukkaamaton ja sitä on kunnioitettava ja suojeltava.

Perusoikeuskirjan selityksissä korostetaan, että ihmisarvo ei ole ainoastaan yksi perusoikeuksista vaan myös kaikkien perusoikeuksien perusta. Selityksissä viitataan tältä osin myös ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen johdanto-osaan. Yhteisöjen tuomioistuin vahvisti asiassa C-377/98, Alankomaat v. Euroopan parlamentti ja neuvosto (Kok. 2001, s. I-7079, n:o 70-77), että ihmisarvo on unionin oikeuteen kuuluva perusoikeus. Selitysten mukaan tästä seuraa muun muassa, ettei mitään perusoikeuskirjassa vahvistetuista oikeuksista voi käyttää toisen ihmisen arvon loukkaamiseen ja että ihmisarvo kuuluu tässä perusoikeuskirjassa vahvistettuihin olennaisiin oikeuksiin. Näin ollen sitä ei saa loukata myöskään silloin, kun jotain oikeutta rajoitetaan.

Suomen perustuslaissa viittaus ihmisarvon loukkaamattomuuteen sisältyy 7 §:n 2 momenttiin.

II-62 artiklassa (oikeus elämään) on määräykset oikeudesta elämään ja kuoleman tuomion kielto.

Artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus elämään. Tämä perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 2 artiklan 1 kohdan ensimmäiseen virkkeeseen.

Artiklan kuolemanrangaistuksen kieltoa koskeva 2 kohta perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen kuudennen lisäpöytäkirjan 1 artiklaan.

Perusoikeuskirjan selitysten mukaan II-63 artiklan sisältämillä oikeuksilla on perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 3 kohdan mukaisesti sama merkitys ja kattavuus kuin em. Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksillä. Näin ollen Euroopan ihmisoikeussopimuksessa olevien oikeuksia koskevien rajoitusten (EIS 2 artiklan 2 kohta ja kuudennen lisäpöytäkirjan 2 artikla) on katsottava sisältyvän myös perusoikeuskirjaan.

Suomen perustuslaissa oikeus elämään sisältyy 7 §:n 1 momenttiin ja kuolemanrangaistuksen kielto 7 §:n 2 momenttiin.

II-63 artikla (oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen) sisältää määräykset oikeudesta ruumiilliseen ja henkiseen koskemattomuuteen ja tarkentavat määräykset siitä, mitä vaatimuksia ja kieltoja lääketieteen ja biologian alalla on noudatettava tämän oikeuden turvaamiseksi. Artiklan tarkoituksena on ottaa huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen tekemisen jälkeen erityisesti lääketieteen ja biologian alalla tapahtunut kehitys.

Artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus ruumiilliseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Täysin vastaavaa määräystä ei sisälly Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Artiklan 2 kohdassa on lueteltu lääketieteen ja biologian alalla noudatettavia vaatimuksia ja kieltoja oikeuden turvaamiseksi. Luettelo ei ole tyhjentävä. 2 kohdan a alakohdan mukaan lääketieteen ja biologian alalla tehtävään tutkimukseen tarvitaan asianomaisen henkilön vapaaehtoinen ja asiaan vaikuttavista seikoista tietoisena annettu suostumus. Tällainen suostumus on saatava laissa säädettyjä menettelytapoja noudattaen. 2 kohdan b alakohdassa määrätään ihmisten geneettiseen jalostamiseen tähtäävien käytäntöjen kiellosta. Erityisesti kielletään geneettinen jalostaminen, jonka tavoitteena on ihmisten valikointi. 2 kohdan c alakohdassa kielletään taloudellisen hyödyn hankkiminen ihmisruumiista ja sen osista sellaisenaan. 2 kohdan d alakohdassa kielletään ihmisten jäljentämistarkoituksessa tapahtuva kloonaus.

Perusoikeuskirjan selityksissä viitataan II-63 artiklan periaatteiden osalta Euroopan neuvoston puitteissa tehtyyn ihmisoikeuksia ja biolääketiedettä koskevaan yleissopimukseen ja sen lisäpöytäkirjaan. Perusoikeuskirjassa ei ole selitysten mukaan tarkoitus poiketa näistä määräyksistä, ja näin ollen II-63 artiklan d alakohdassa kielletään ainoastaan lisääntymistarkoituksessa tapahtuva kloonaus. Muita kloonauksen muotoja ei sallita eikä kielletä. Perusoikeuskirjassa ei siis mitenkään estetä lainsäätäjää kieltämästä muita kloonauksen muotoja.

Artiklan 2 kohdan b alakohdan viittaus ihmisten geneettiseen jalostamiseen tähtääviin käytäntöihin, erityisesti sellaisiin, joiden tavoitteena on ihmisten valikointi, kohdistuu perusoikeuskirjan selitysten mukaan mahdollisuuteen järjestää ja toteuttaa valintaohjelmia, joihin sisältyy esimerkiksi sterilisointikampanjoita tai kampanjoita, joissa pakotetaan raskauteen tai etniseen avioliittoon. Kaikki nämä teot ovat kansainvälisiä rikoksia Roomassa 17 päivänä heinäkuuta 1998 hyväksytyn kansainvälisen rikostuomioistuimen perussäännön mukaan (katso 7 artiklan 1 kohdan g alakohta).

Perusoikeuskirjan selityksissä viitataan 2 kohdan a alakohdan osalta yhteisöjen tuomioistuimen tapaukseen C-377/98, Alankomaat v. Euroopan parlamentti ja neuvosto (Kok. 2001, s. I-7079, perustelujen n:o 70 ja 78-80), jossa vahvistetaan, että ihmisarvo on unionin oikeuteen kuuluva perusoikeus, mikä lääketieteen ja biologian alalla edellyttää luovuttajan ja vastaanottajan vapaaehtoista ja asiaan vaikuttavista seikoista tietoisena annettua suostumusta.

Suomen perustuslain 7 §:n 1 ja 3 momentissa on säännökset oikeudesta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen antaa suojaa myös esimerkiksi pakolla toteutettavia lääketieteellisiä tai vastaavia toimenpiteitä vastaan (HE 309/1993 vp, s. 47/I).

Suomi on allekirjoittanut Euroopan neuvoston yleissopimuksen ihmisoikeuksien ja yksilön ihmisarvon suojaamiseksi biologian ja lääketieteen alalla ja siihen liittyvän ihmisen kloonauksen kieltämistä koskevan lisäpöytäkirjan. Sopimuksen ratifiointi Suomessa on yhteydessä hedelmöityslainsäädännön etenemiseen.

II-64 artiklassa (kidutuksen sekä epäinhimillisen tai halventavan rangaistuksen ja kohtelun kielto) tarkoitettu oikeus vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa turvattua oikeutta, ja kyseisten artiklojen sanamuoto on samanlainen. Oikeudella on perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 3 kohdan mukaisesti sama merkitys ja kattavuus kuin mainitulla EIS 3 artiklalla.

Kidutuksen kielto sisältyy Suomen perustuslain 7 §:n 2 momenttiin. Samassa momentissa säädetty kielto kohdella ketään ihmisarvon vastaisesti on tarkoitettu kattamaan kaikki julmat, epäinhimilliset tai halventavat rangaistukset tai muun kohtelun muodot (HE 309/1993 vp, s. 47/II).

II-65 artiklan (orjuuden ja pakkotyön kielto) mukainen orjuuden ja pakkotyön kielto vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen samansisältöisen 4 artiklan 1 ja 2 kohtaa. Näin ollen sillä on perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 3 kohdan mukaisesti sama merkitys ja kattavuus kuin mainitulla EIS 4 artiklan kohdilla.

Artiklan 3 kohdassa kielletään ihmiskauppa. Määräys on perusoikeuskirjan selitysten mukaan suoraan seurausta ihmisarvosta, ja siinä otetaan huomioon järjestäytyneen rikollisuuden uudet kehityssuunnat, kuten laittoman maahanmuuton kanavien tai seksuaalisen hyväksikäytön verkostojen järjestäminen hyötymistarkoituksessa. Selityksissä viitataan ihmiskaupan määritelmän osalta Europol-yleissopimuksen ihmiskauppaa seksuaalisessa hyväksikäyttötarkoituksessa koskevaan liitteeseen. Selityksissä viitataan myös unionin säännöstöön liitetyn Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen VI lukuun ja erityisesti sen järjestettyä laitonta maahanmuuttoa koskevaan 27 artiklan 1 kohtaan. Lisäksi selityksissä on viittaus neuvoston on 19 päivänä heinäkuuta 2002 tekemään puitepäätöksen (2002/ 629/405) ihmiskaupan torjunnasta (EYVL L 203, 1.8.2002, s. 1), jonka 1 artiklassa määritellään yksityiskohtaisesti työvoiman hyväksikäyttötarkoituksessa tai seksuaalisessa hyväksikäyttötarkoituksessa tapahtuvaan ihmiskauppaan liittyvät rikokset, jotka jäsenvaltion on säädettävä rangaistaviksi kyseisen puitepäätöksen mukaisesti.

Suomen perustuslaissa ei ole erillisiä säännöksiä orjuuden ja pakkotyön kieltämisestä, mutta nämä Suomen oloissa sinänsä yksiselitteisesti voimassa olevat kiellot seuraavat riidattomasti perustuslain 7 §:n 1 momentin henkilökohtaista vapautta, koskemattomuutta ja turvallisuutta koskevasta yleissäännöksestä (HE 309/1993 vp, s. 46/II).

II OSASTO

VAPAUDET

II-66 artiklan (oikeus vapauteen ja turvallisuuteen) mukaan jokaisella on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Oikeus vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklassa turvattua oikeutta, joten sillä on perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 3 kohdan mukaisesti sama merkitys ja kattavuus. Tästä johtuen rajoitukset, jotka niihin laillisesti voidaan tehdä, eivät voi ylittää Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklassa sallittuja rajoituksia.

Perusoikeuskirjan selityksissä korostetaan, että II-66 artiklan mukaisia oikeuksia on kunnioitettava erityisesti silloin, kun Euroopan parlamentti ja neuvosto antavat lakeja ja -puitelakeja rikosasioita koskevan oikeudellisen yhteistyön alalla perustuslakisopimuksen III-270, III-271 ja III-273 nojalla eritoten määritelläkseen rikosten ja rangaistusten luokittelua koskevia vähimmäissäännöksiä ja tiettyjä prosessioikeuden näkökohtia.

Oikeus vapauteen ja turvallisuuteen sisältyy Suomen perustuslain 7 §:n 1 momenttiin.

II-67 artikla (yksityis- ja perhe-elämän kunnioittaminen) sisältää määräyksen yksityis- ja perhe-elämän, kodin sekä viestien kunnioittamisesta. Artiklassa turvatut oikeudet vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattuja oikeuksia. Tekniikan kehityksen huomioon ottamiseksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan sisältämä sana "kirjeenvaihtonsa" on korvattu sanalla "viestiensä". Perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 3 kohdan mukaisesti tällä oikeudella on sama merkitys ja kattavuus kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaavalla artiklalla. Tämän vuoksi tähän oikeuteen voidaan laillisesti tehdä ainoastaan ne rajoitukset, jotka on sallittu kyseisessä 8 artiklassa.

Suomen perustuslain 10 § sisältää yksityiselämän suojaa koskevan yleislausekkeen (1 mom.) sekä säännökset kunnian ja kotirauhan suojasta (1 mom.) ja luottamuksellisen viestin salaisuudesta (2 mom.). Perustuslaissa ei ole perusoikeuskirjan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen tavoin erityistä mainintaa perhe-elämän suojasta. Tämä johtuu muun muassa perhe-elämän käsitteen ongelmallisuudesta ja sen määrittelyn vaikeudesta. Perhe-elämäkin kuuluu kuitenkin perustuslain 8 §:n tarkoittaman yksityiselämän suojan piiriin (HE 309/1993 vp, s. 53/I).

II-68 artikla (henkilötietojen suoja) sisältää määräykset henkilötietojen suojasta, henkilötietojen käsittelystä sekä sääntöjen noudattamista valvovasta viranomaisesta. Artikla perustuu EY-sopimuksen 286 artiklaan (perustuslakisopimuksen I-51 artikla) ja yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 95/46/EY (EYVL L 281, 23.11.1995, s. 31) sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaan ja yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä 28 päivänä tammikuuta 1981 tehtyyn Euroopan neuvoston yleissopimukseen (SopS 35 ja 36/92) Perusoikeuskirjan selityksissä viitataan myös asetukseen (EY) N:o 45/2001 yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 8, 12.1.2001, s. 1), joka edellä mainitun direktiivin lisäksi sisältää henkilötietojen suojaa koskevan oikeuden käyttöön liittyviä edellytyksiä ja rajoituksia. Perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 2 kohdan mukaan perusoikeuskirjassa tunnustettuja oikeuksia, joista on määräyksiä perustuslakisopimuksen muissa osissa, sovelletaan niissä määriteltyjen edellytysten ja rajoitusten mukaisesti.

Voimassa olevassa yhteisön lainsäädännössä tietosuoja-asetuksen sääntöjen noudattamista valvoo tietosuoja-asetuksen 41 artiklassa tarkoitettu riippumaton viranomainen, Euroopan tietosuojavaltuutettu. Jäsenvaltioiden osalta tietosuojasäännösten noudattamista valvoo tietosuojadirektiivin 28 artiklan tarkoittama kansallinen tietosuojaviranomainen, joka toimii tehtäviään suorittaessaan itsenäisesti. I-51 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu riippumaton viranomainen tullaan määrittelemään artiklan nojalla annettavassa säädöksessä.

Suomen perustuslain 10 §:n 1 momentti sisältää erityisen tietosuojaa koskevan säännöksen, jonka mukaan henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Säännös viittaa tarpeeseen lainsäädännöllisesti turvata yksilön oikeusturva ja yksityisyyden suoja henkilötietojen käsittelyssä.

II-69 artikla (oikeus solmia avioliitto ja oikeus perustaa perhe) perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 12 artiklaan. Perusoikeuskirjan selitysten mukaan artiklan sanamuotoa on EIS 12 artiklaan verrattuna uudistettu, jotta se kattaa tapaukset, joissa kansalliset lainsäädännöt tunnustavat muita perheen perustamisen muotoja kuin avioliiton. Avioliittoaseman myöntämistä samaa sukupuolta olevien henkilöiden välisille liitoille ei kielletä eikä määrätä tässä artiklassa.

Suomen perustuslaissa ei ole säädöstä oikeudesta solmia avioliitto tai oikeudesta perustaa perhe. Avioliiton solmimisesta säädetään avioliittolaissa (234/1929). Rekisteröidyn parisuhteen solmimisesta on säännökset rekisteröidystä parisuhteesta annetussa laissa (950/2001).

II-70 artikla (ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus) sisältää määräykset ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaudesta sekä oikeudesta kieltäytyä asepalveluksesta omantunnon syistä.

Artiklan 1 kohdassa turvattu oikeus vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklassa turvattua oikeutta. Perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 3 kohdan mukaisesti kyseisten artiklojen merkitys ja kattavuus ovat samat. Rajoitusten on näin ollen noudatettava EIS 9 artiklan 2 kohtaa.

Artiklan 2 kohdassa tunnustettu oikeus kieltäytyä asepalveluksesta omantunnon syistä vastaa perusoikeuskirjan selitysten mukaan kansallisia valtiosääntöperinteitä ja asiaa koskevien kansallisten lakien kehitystä.

Uskonnon ja omantunnon vapaudesta säädetään Suomen perustuslain 11 §:ssä. Oikeudesta kieltäytyä asepalveluksesta omantunnon syistä ei ole säädetty perustuslain tasolla. Siitä säädetään siviilipalveluslaissa (1723/1991).

II-71 artikla (sananvapaus ja tiedonvälityksen vapaus) sisältää määräykset sananvapaudesta sekä tiedotusvälineiden vapauden ja moniarvoisuuden kunnioittamisesta.

Artiklan 1 kohta vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa. Perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 3 kohdan mukaisesti tällä oikeudella on sama merkitys ja kattavuus kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatulla oikeudella. Tähän oikeuteen tehtävät rajoitukset eivät näin ollen voi ylittää EIS 10 artiklan 2 kappaleessa määriteltyjä rajoituksia. Perusoikeuskirjaan ei ole sisällytetty EIS 10 artiklan 1 kappaleen kolmatta virkettä, jonka mukaan ”tämä artikla ei estä valtioita tekemästä radio-, televisio- ja elokuvayhtiöitä luvanvaraisiksi.” Perusoikeuskirjan selityksissä todetaankin, ettei artikla rajoita unionin kilpailulainsäädännössä määriteltyjä rajoituksia jäsenvaltioiden oikeudelle ottaa käyttöön Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 1 kohdan kolmannessa virkkeessä tarkoitettuja lupamenettelyjä.

Artiklan 2 kohdassa selvennetään 1 kohdan seuraukset tiedotusvälineiden vapauden osalta. Tämä kohta pohjautuu perusoikeuskirjan selitysten mukaan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön televisiotoiminnan alalla muun muassa asiassa C-288/89, Stichting Collectieve Antennevoorziening Gouda ym. (Kok. 1991, s. I-4007) ja perustuslakisopimukseen liitettyyn jäsenvaltioiden julkisen palvelun yleisradiotoimintaa koskevaan pöytäkirjaan sekä televisiotoimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun direktiiviin 89/552/EY (ks. erityisesti sen johdanto-osan 17 kappale).

Sananvapaudesta on säädetty Suomen perustuslain 12 §:n 1 momentissa. Perustuslain sananvapaussäännöksen yhtenä keskeisenä tarkoituksena on myös taata joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus (ks. HE 309/1993 vp, s. 56/II).

II-72 artikla (kokoontumis- ja yhdistymisvapaus) sisältää määräykset kokoontumis- ja yhdistymisvapaudesta sekä unionin tason poliittisten puolueiden roolista.

Artiklan 1 kohdan määräykset kokoontumis- ja yhdistymisvapaudesta vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 11 artiklan määräyksiä. Niillä on sama merkitys kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaavilla määräyksillä, mutta niiden kattavuus on perusoikeuskirjan selitysten mukaan laajempi, sillä niitä voidaan soveltaa kaikilla tasoilla, siis myös Euroopan tasolla. Tätä oikeutta koskevat rajoitukset eivät perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 3 kohdan mukaisesti voi ylittää ihmisoikeussopimuksen 11 artiklan 2 kohdan perusteella laillisina pidettäviä rajoituksia. Tämä oikeus perustuu myös työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevan yhteisön peruskirjan 11 artiklaan.

Artiklan 2 kohta, jonka mukaan unionin tason poliittiset puolueet myötävaikuttavat unionin kansalaisten poliittisen tahdon ilmaisemiseen, vastaa perustuslakisopimuksen I-46 artiklan 4 kohtaa.

Kokoontumis- ja yhdistymisvapaudesta on säädetty Suomen perustuslain 13 §:ssä.

II-73 artiklan (taiteen ja tutkimuksen vapaus) mukaan taiteen ja tieteellisen tutkimuksen vapaus turvataan ja akateemista vapautta kunnioitetaan. Perusoikeuskirjan selitysten mukaan tämä oikeus johtuu ensi sijassa ajatuksen- ja sananvapaudesta. Vapauksiin voidaan siten tehdä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleessa sallittuja rajoituksia.

Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapauden turvaamisesta on säädetty Suomen perustuslain 16 §:n 3 momentissa. Perustuslain 123 §:n 1 momentissa on säännös yliopistojen itsehallinnosta.

II-74 artikla (oikeus koulutukseen) sisältää määräyksen oikeudesta koulutukseen ja tätä yleismääräystä tarkentavia määräyksiä. Artikla on perusoikeuskirjan selitysten mukaan saanut vaikutteita sekä jäsenvaltioille yhteisistä valtiosääntöperinteistä että Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 2 artiklasta.

Artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus koulutukseen ja oikeus saada ammatillista koulutusta sekä jatko- ja täydennyskoulutusta. Oikeus koulutukseen on siis nimenomaisesti ulotettu koskemaan myös pääsyä ammatilliseen ja jatko- ja täydennyskoulutukseen. Tältä osin perusoikeuskirjan selityksissä viitataan työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevan yhteisön peruskirjan 15 kohtaan ja Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan 10 artiklaan.

Artiklan 2 kohdassa tähdennetään, että oikeuteen kuuluu myös mahdollisuus saada maksutta oppivelvollisuuteen perustuvaa koulutusta. Tämän periaatteen sanamuoto tarkoittaa perusoikeuskirjan selitysten mukaan ainoastaan, että oppivelvollisuuteen perustuvan opetuksen osalta jokaisella lapsella on mahdollisuus päästä oppilaitokseen, jossa opetus on maksutonta. Se ei sen sijaan tarkoita, että kaikki koulutusta, ammatillista koulutusta tai jatko- ja täydennyskoulutusta antavat oppilaitokset, muun muassa yksityiset oppilaitokset, olisivat maksuttomia. Siinä ei myöskään kielletä eräiden erityisten koulutusmuotojen maksullisuutta, mikäli valtio toteuttaa toimenpiteitä taloudellisen korvauksen myöntämiseksi. Siltä osin kuin perusoikeuskirjaa sovelletaan unioniin, tämä tarkoittaa, että unionin on koulutusta koskevien politiikkojensa puitteissa kunnioitettava oppivelvollisuuteen perustuvan opetuksen maksuttomuutta, mutta tällä ei luoda unionille uusia toimivaltuuksia.

Artiklan 3 kohdan mukaisesti unioni kunnioittaa vapautta perustaa oppilaitoksia demokratian periaatteita kunnioittaen sekä vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen omien uskonnollisten, aatteellisten ja kasvatuksellisten vakaumustensa mukainen koulutus. Näiden osalta kohdassa viitataan siihen, että oppilaitosten perustamisesta ja vanhempien oikeudesta varmistaa lapsilleen vakaumustensa mukainen koulutus säädetään kansallisella tasolla. Perusoikeuskirjan selityksissä todetaan, että vapaus perustaa yleisiä tai yksityisiä oppilaitoksia on turvattu yhtenä elinkeinovapauden muotona, mutta sitä rajoittaa velvollisuus kunnioittaa demokraattisia periaatteita, ja sitä käytetään kansallisissa lainsäädännöissä määriteltyjen sääntöjen mukaisesti.

Sivistyksellisistä oikeuksista on säännökset Suomen perustuslain 16 §:ssä. Pykälässä turvataan maksuton perusopetus (1 mom.), muun opetuksen yhtäläinen saatavuus (2 mom.) sekä tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus (3 mom.). Perustuslain 123 §:n 2 momentin mukaan valtion ja kuntien järjestämän muun opetuksen perusteista samoin kuin oikeudesta järjestää vastaavaa opetusta yksityisissä oppilaitoksissa säädetään lailla. Säännös ei edellytä säädettäväksi yksityisten oppilaitosten perustamisesta, vaan oikeudesta järjestää opetusta. Säännös osoittaa, että on oltava oikeus perustaa yksityisiä oppilaitoksia. Perusopetuslain (628/1998) 4 §:ssä säädetään kunnan velvollisuudesta järjestää perusopetusta ja 7 §:ssä rekisteröityjen yhteisöjen ja säätiöiden opetuksen järjestämisen edellytyksistä siten, että toimintaan saa valtionosuutta. Lukiolain (629/1998) 2 luvussa (3-5 §) ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) 2 luvussa (8-10 §) sekä ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain (631/1998) 2 luvussa (4-6 §) säädetään koulutuksen järjestämisen edellytyksistä siten, että toimintaan saa valtionosuutta.

II-75 artiklassa (ammatillinen vapaus ja oikeus tehdä työtä) on määräykset oikeudesta tehdä työtä ja harjoittaa ammattia, vapaudesta hakea ja tehdä työtä sekä sijoittautua tai tarjota palveluja missä tahansa jäsenvaltiossa sekä kolmansien maiden kansalaisten oikeudesta samanlaisiin työehtoihin kuin unionin kansalaisilla.

Artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus tehdä työtä ja harjoittaa vapaasti valitsemaansa tai hyväksymäänsä ammattia. Se pohjautuu Euroopan sosiaalisen peruskirjan 1 artiklan 2 kohtaan sekä yhteisön peruskirjaan työntekijöiden sosiaalisista perusoikeuksista. Ilmaus "työehdot" on perusoikeuskirjan selitysten mukaan käsitettävä perustuslakisopimuksen III-213 artiklan mukaisesti. Artiklan 1 kohdassa vahvistettu ammatillinen vapaus tunnustetaan myös yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä (ks. esim. asia 4/73, Nold, Kok. 1974, 491, perustelujen kohta 12-14; asia 44/79, Hauer, Kok. 1979, s. 3727; asia 234/85, Keller, Kok. 1986, 2897, perustelujen kohta 8).

Artiklan 2 kohta sisältää perustuslakisopimuksen I-4, III-133, III-137 ja III-144 artiklassa turvatut kolme vapautta eli työntekijöiden vapaan liikkuvuuden, sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden. Koska 2 kohdassa tunnustetusta oikeudesta on määräyksiä perustuslakisopimuksen muissa osissa, sovelletaan oikeutta II-112 artiklan 2 kohdan mukaisesti niissä määriteltyjen edellytysten ja rajoitusten mukaisesti.

Artiklan 3 kohdan mukaan kolmansien maiden kansalaisilla, joilla on lupa tehdä työtä jäsenvaltioiden alueella, on oikeus samanlaisiin työehtoihin kuin unionin kansalaisilla. Se perustuu EY-sopimuksen 137 artiklan 3 kohdan neljänteen luetelmakohtaan (perustuslakisopimuksen III-210 artiklan 1 kohdan g alakohta) sekä Euroopan sosiaalisen peruskirjan 19 artiklan 4 kohtaan. Koska 3 kohdassa tunnustetusta oikeudesta on määräyksiä perustuslakisopimuksen III osassa, sovelletaan oikeutta II-112 artiklan 2 kohdan mukaisesti III osassa määriteltyjen edellytysten ja rajoitusten mukaisesti. Perusoikeuskirjan selityksissä todetaan 3 kohdan osalta lisäksi, että kolmansien valtioiden kansallisuuden omaavien merimiesten palvelukseen ottamista unionin jäsenvaltion lipun alla purjehtivien alusten miehistöihin säädellään unionin oikeudella ja kansallisilla lainsäädännöillä ja käytännöillä.

Ammatillisesta vapaudesta ja oikeudesta työhön on säädetty Suomen perustuslain 18 §:n 1 momentissa, jonka mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä tai ammatilla.

II-76 artiklan (elinkeinonvapaus) mukaan elinkeinonvapaus tunnustetaan unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti. Artikla perustuu lähinnä yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Tuomioistuin on tunnustanut vapauden harjoittaa taloudellista tai kaupallista toimintaa (ks. esim. asia 4/73, Nold, Kok. 1974, s. 491, perustelujen kohta 14 ja asia 230-78, SP A Eridania ja muut, Kok. 1979, s. 2749, perustelujen kohdat 20 ja 31) sekä sopimusvapauden (ks. esim. asia 151/78, "Sukkerfabriken Nykøbing", Kok. 1979, s. 1, perustelujen kohta 19; asia C-240/97 Espanja vs. komissio, Kok. [1999], s. I-6571, perustelujen kohta 99). Lisäksi artikla perustuu perustuslakisopimuksen I-3 artiklan 2 kohtaan, jossa tunnustetaan vapaan kilpailun periaate. Elinkeinonvapauden käyttöä koskevat perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 1 kohdassa määritetyt yleiset rajoitusedellytykset.

Elinkeinonvapaudesta on säädetty Suomen perustuslain 18 §:n 1 momentissa, jonka mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan elinkeinolla. Artiklan sisältämä viittaus kansallisiin lainsäädäntöihin ja käytäntöihin tarkoittaa Suomessa lähinnä elinkeinonharjoittamisen oikeudesta annettua lakia (122/1919), jossa on kaikkia elinkeinoja koskevia säännöksiä. Lisäksi Suomen lainsäädännössä on runsaasti erityissäädöksiä sellaisista elinkeinoista, joiden harjoittaminen edellyttää lupaa, rekisteröintiä tai ilmoitusta.

II-77 artiklassa (omistusoikeus) on määräykset omaisuudensuojasta sekä teollis- ja tekijänoikeuksista.

Artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus nauttia laillisesti hankkimastaan omaisuudesta sekä käyttää, luovuttaa ja testamentata sitä. Lähtökohtana on, että kenenkään omaisuutta ei saa riistää muutoin kuin yleisen edun sitä vaatiessa. Yleisen edun nimissä tapahtuvan omaisuuden riistämisen on perustuttava lakiin ja sen on tapahduttava laissa säädettyjen ehtojen mukaisesti. Omaisuuden riistämisen kohteeksi joutuneelle on suoritettava kohtuullisessa ajassa oikeudenmukainen korvaus omaisuuden menetyksestä. Omaisuuden käyttöä voidaan yleisen edun sitä vaatiessa rajoittaa, mutta tämän on oltava välttämätöntä ja perustuttava lakiin.

Artiklan 1 kohta vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklaa. Sanamuotoa on kyseiseen EIS:n lisäpöytäkirjan artiklaan verrattuna nykyaikaistettu, mutta perusoikeuskirjan selitysten mukaan se vastaa perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 3 kohdan tarkoittamalla tavalla Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattua vastaavaa oikeutta. Siten tällä oikeudella on sama merkitys ja kattavuus kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatulla oikeudella eikä ihmisoikeussopimuksessa määriteltyjä rajoituksia saa ylittää. Perusoikeuskirjan selityksissä todetaan myös, että omistusoikeus on kaikille kansallisille perustuslaeille yhteinen perusperiaate. Omaisuuden suoja on tunnustettu myös yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä (ks. esim. asia 44/79, Liselotte Hauer vs. Land Rheinland-Pfalz, Kok. 1979, s. 3727).

Omistusoikeuteen liittyvä teollis- ja tekijänoikeuksien suoja mainitaan perusoikeuskirjan perustelujen mukaan 2 kohdassa erikseen sen kasvaneen merkityksen ja unionin johdetun oikeuden perusteella. Teollis- ja tekijänoikeudet koskevat selitysten mukaan kirjallisten ja taiteellisten teosten lisäksi muun muassa patentteja ja tavaramerkkejä sekä lähioikeuksia. Artiklan 1 kohdassa määriteltyjä takuita sovelletaan asianmukaisella tavalla teollis- ja tekijänoikeuksiin.

Suomen perustuslain 15 §:n 1 momentin sisältämän yleislausekkeen mukaan jokaisen omaisuus on suojattu. Perustuslain 15 §:n 2 momentissa on pakkolunastuslauseke, jonka mukaan omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla. Pakkolunastuslausekkeen täyden korvauksen periaate poikkeaa jossain määrin perustuslakisopimuksen II-77 artiklan 1 kohdan mukaisesta määräyksestä, jonka mukaan omaisuuden menetyksestä suoritetaan kohtuullisessa ajassa oikeudenmukainen korvaus. Toisaalta on otettava huomioon, että perustuslakisopimuksen III-425 artiklan mukaan perustuslailla ei puututa jäsenvaltioiden omistusoikeusjärjestelmiin (EY-sopimuksen 295 artikla).

II-78 artiklassa (oikeus turvapaikkaan) taataan oikeus turvapaikkaan Geneven pakolaissopimuksen ja siihen liitetyn pöytäkirjan mukaisesti. Artiklan teksti perustuu EY-sopimuksen 63 artiklaan (perustuslakisopimuksen III-266 artikla), joka velvoittaa unionin noudattamaan pakolaisten oikeusasemaa koskevaa Geneven yleissopimusta. Perusoikeuskirjan selityksissä viitataan tältä osin Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Irlantia ja Tanskaa koskeviin erityisjärjestelyihin sekä todetaan, että artiklassa noudatetaan perustuslakiin liitettyä turvapaikkaa koskevaa pöytäkirjaa (pöytäkirja n:o 22 jäsenvaltioiden kansalaisten oikeudesta turvapaikkaan).

II-79 artikla (suoja palauttamis-, karkottamis- ja luovuttamistapauksissa) sisältää joukkokarkotusten kiellon sekä kiellon palauttaa, karkottaa tai luovuttaa ketään sellaiseen maahan, jossa häntä vakavasti uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai halventava rangaistus tai kohtelu (palauttamiskielto eli ns. non-refoule-ment -periaate).

Artiklan 1 kohdan sisältämällä joukkokarkotusten kiellolla on sama merkitys ja kattavuus kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen neljännen lisäpöytäkirjan joukkokarkotusta koskevalla 4 artiklalla. Perusoikeuskirjan selitysten mukaan artiklakohdan tarkoituksena on taata, että jokainen päätös tutkitaan erikseen ja että kaikkien tietyn valtion kansalaisten karkotuksesta ei voida päättää yhdellä toimenpiteellä. Tältä osin viitataan myös YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 13 artiklaan.

Artiklan 2 kohdan mukaan ketään ei saa palauttaa, karkottaa tai luovuttaa sellaiseen maahan, jossa häntä vakavasti uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai halventava rangaistus tai kohtelu. Palauttamiskiellon muotoilussa on otettu huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan (kidutuksen kielto) soveltamista koskeva Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö (ks. esim. Ahmed v. Itävalta, tuomio 17.12.1996 sekä Soering, tuomio 7.7.1989).

Suomen perustuslain 9 §:ssä säädetään Suomen kansalaisten ja ulkomaalaisten liikkumisvapaudesta. Pykälän 3 momentin mukaan Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toisen maahan. Perustuslaissa asetettu luovuttamisen ja siirtämisen kielto on ehdoton. Momentin tarkistaminen on parhaillaan vireillä. Tarkoituksena on luopua perustuslaissa olevasta ehdottomasta kiellosta. Eduskunta hyväksyi 14.10.2005 perustuslain 9 §:n 3 momentin muuttamista koskevan lakiehdotuksen jätettäväksi lepäämään ensimmäisiin vaalien jälkeen pidettävin varsinaisiin valtiopäiviin. Lakiehdotuksen mukaan momenttiin lisättäisiin seuraava säännös: " Lailla voidaan kuitenkin säätää, että Suomen kansalainen voidaan rikoksen johdosta tai oikeudenkäyntiä varten taikka lapsen huoltoa tai hoitoa koskevan päätöksen täytäntöönpanemiseksi luovuttaa tai siirtää maahan, jossa hänen ihmisoikeutensa ja oikeusturvansa on taattu." Vireillä olevan perustuslain muutos on yhdenmukainen perustuslakisopimuksen kanssa. Ulkomaalaisen luovuttamisesta säädetään perustuslain 9 §:n 4 momentissa, jonka mukaan ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

III OSASTO

TASA-ARVO

II-80 artikla n (yhdenvertaisuus lain edessä) mukaan kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Artiklan sisältämä yhdenvertaisuuslauseke vastaa perusoikeuskirjan selitysten mukaan yleistä periaatetta, joka on otettu mukaan kaikkiin eurooppalaisiin perustuslakeihin ja jonka myös yhteisöjen tuomioistuin on tunnustanut yhteisön oikeuden perusperiaatteeksi (asia 283/83, Racke, Kok. 1984, s. 3791; asia C-15/95, EARL, Kok. 1997, I-1961 ja asia C-292/97, Karlsson, Kok. 2000, s. 2737).

Vastaava yleinen yhdenvertaisuuslauseke on Suomen perustuslain 6 §:n 1 momentissa.

II-81 artikla (syrjintäkielto) sisältää yleisen syrjinnän kiellon ja erityisen kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon.

Artiklan 1 kohdassa kielletään kaikenlainen syrjintä. Kohdassa mainitaan erikseen sukupuoleen, rotuun, ihonväriin tai etniseen taikka yhteiskunnalliseen alkuperään, geneettisiin ominaisuuksiin, kieleen, uskontoon tai vakaumukseen, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuva syrjintä. Kiellettyjen syrjintäperusteiden lista ei ole tyhjentävä. Määräys perustuu perusoikeuskirjan selitysten mukaan EY-sopimuksen 13 artiklaan (perustuslakisopimuksen III-124 artikla) ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklaan sekä geeniperimän osalta ihmisoikeuksista ja biolääketieteestä tehdyn yleissopimuksen 11 artiklaan. II-81 artiklan sisältämien kiellettyjen syrjintäperusteiden lista on kuitenkin jonkin verran laajempi kuin EIS 14 artiklan ja EY-sopimuksen 13 (perustuslakisopimuksen III-124 artikla). Selitysten mukaan II-81 artiklaa sovelletaankin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklan mukaisesti niiltä osin kuin se on yhteneväinen kyseisen artiklan kanssa. On kuitenkin otettava huomioon, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artikla — toisin kuin esimerkiksi kansalaisoikeuksia ja poliittisia koskevan yleissopimuksen 26 artikla - ei ole itsenäinen määräys vaan se takaa vain sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien nauttimisen ilman syrjintää. Tämä asettaa tiettyjä rajoituksia perustuslakisopimuksen II-81 artiklan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklan rinnastamiselle perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 3 kohdan merkityksessä.

Perusoikeuskirjan selitysten mukaan II-81 artiklan 1 kohdan ja perustuslakisopimuksen III-124 artiklan välillä ei ole ristiriitaa tai yhteensopimattomuutta. Viimeksi mainitulla artiklalla on toinen soveltamisala ja tarkoitus: siinä annetaan unionille valta hyväksyä säädöksiä, myös sellaisia, joilla yhdenmukaistetaan jäsenvaltioiden lakeja ja asetuksia, tiettyjen, kyseisessä artiklassa tyhjentävästi luetteloitujen syrjinnän muotojen torjumiseksi. Tämä lainsäädäntö voi kattaa jäsenvaltioiden viranomaisten toiminnan (sekä yksityisten ihmisten väliset suhteet) millä tahansa unionin toimivaltaan kuuluvalla alalla. Sen sijaan II-81 artiklan 1 kohdassa ei anneta minkäänlaisia valtuuksia hyväksyä syrjintää kieltäviä lakeja jäsenvaltioiden tai yksityisen toiminnan näillä aloilla. Selitysten mukaan siinä käsitellään vain itse unionin toimielinten ja elinten harjoittamaa syrjintää niiden käyttäessä unionin perustuslain I ja III osan muiden artiklojen mukaista toimivaltaansa ja jäsenvaltioiden harjoittamaa syrjintää ainoastaan silloin, kun ne panevat täytäntöön unionin lainsäädäntöä. Näin ollen 1 kohta ei muuta unionin perustuslain III-124 artiklan nojalla myönnetyn toimivallan laajuutta eikä mainitun artiklan tulkintaa.

Artiklan 2 kohta vastaa perusoikeuskirjan selitysten mukaan perustuslakisopimuksen I-4 artiklan 2 kohtaa, ja sitä on sovellettava kyseisen artiklan mukaisesti.

Suomen perustuslain 6 §:n 2 momentti sisältää vastaavan yleisen syrjintäkiellon, jonka sisältämä kiellettyjen syrjintäperusteiden luettelo ei perustuslakisopimuksen II-81 artiklan tavoin ole tyhjentävä.

II-82 artiklan (kulttuurinen, uskonnollinen ja kielellinen monimuotoisuus) mukaan unioni kunnioittaa kulttuurista, uskonnollista ja kielellistä monimuotoisuutta. Artikla perustuu perusoikeuskirjan selitysten mukaan EU-sopimuksen 6 artiklaan ja EY-sopimuksen 151 artiklan 1 ja 4 kohtaan (perustuslakisopimuksen III-280 artiklan 1 ja 4 kohta). Kulttuurien ja kielten monimuotoisuuden kunnioittamisesta määrätään nyt myös perustuslakisopimuksen I-3 artiklan 3 kohdassa. Artiklaan on selitysten mukaan vaikuttanut myös Amsterdamin sopimuksen päätösasiakirjaan liitetty kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemaa koskeva julistus n:o 11, joka on sisällytetty unionin perustuslakisopimuksen I-52 artiklaan.

Kulttuurisen, uskonnollisen ja kielellisen monimuotoisuuden kunnioittaminen käy esille useasta Suomen perustuslain säännöksestä (esim. 17 § oikeudesta omaan kieleen ja kulttuuriin, 11 § uskonnon ja omantunnon vapaudesta).

II-83 artiklassa (naisten ja miesten välinen tasa-arvo) on yleismääräys naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta sekä erityismääräys, jonka mukaan tämä ei estä niin sanottua positiivista erityiskohtelua.

Artiklan ensimmäisen kohdan mukaan naisten ja miesten välinen tasa-arvo on varmistettava kaikilla aloilla työelämä ja palkkaus mukaan lukien. Määräys perustuu EY-sopimuksen 2 artiklaan ja 3 artiklan 2 kohtaan (perustuslakisopimuksessa vastaavat määräykset sisältyvät I-3 artiklan 3 kohtaan ja III-116 artiklaan), joissa unionin päämääräksi määritellään naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistäminen sekä EY-sopimuksen 141 artiklan 1 kohtaan (perustuslakisopimuksen III-214 artiklan 1 kohta). Se perustuu myös EY-sopimuksen 141 artiklan 3 kohtaan (perustuslakisopimuksen III-214 artiklan 3 kohta), sekä naisten ja miesten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa annetun neuvoston direktiivin 76/207/ETY (EYVL L 39, 14.2.1976, s. 40) 2 artiklan 4 kohtaan. Lisäksi määräys on perusoikeuskirjan selitysten mukaan saanut vaikutteita myös 3 päivänä toukokuuta 1996 tehdyn tarkistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan 20 artiklasta sekä työtekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevan yhteisön peruskirjan 16 kohdasta.

Artiklan toiseen kohtaan on otettu lyhyemmässä muodossa unionin perustuslain III-214 artiklan 4 kohta, jonka mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaate ei estä pitämästä voimassa tai toteuttamasta sellaisia erityisetuja tarjoavia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on helpottaa aliedustettuna olevan sukupuolen ammatillisen toiminnan harjoittamista taikka ehkäistä tai hyvittää ammattiuraan liittyviä haittoja. Perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 2 kohdan mukaisesti tällä kohdalla ei muuteta unionin perustuslain III-214 artiklan 4 kohtaa.

Suomen perustuslain yhdenvertaisuutta koskeva 6 § sisältää erityissäännöksen sukupuolten välisestä tasa-arvosta (4 mom.). Sen mukaan sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Perustuslain 6 §:n säännökset eivät estä tosiasiallisen tasa-arvon turvaamiseksi tarpeellista positiivista erityiskohtelua (HE 309/1993 vp, s. 44).

II-84 artikla (lapsen oikeudet) sisältää määräykset lapsen oikeudesta suojeluun ja huolenpitoon sekä mielipiteen ilmaisuun, lapsen edun huomioon ottamisesta ja lapsen oikeudesta ylläpitää suhteita vanhempiinsa. Artikla perustuu YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen (SopS 59 ja 60/91).

Artiklan 1 kohdan mukaan lapsella on oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon sekä oikeus ilmaista vapaasti mielipiteensä. Lapsen mielipide on otettava huomioon häntä koskevissa asioissa hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Määräys perustuu lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3 artiklan 2 kappaleeseen ja 12 artiklaan.

Artiklan 2 kohdassa korostetaan lapsen edun huomioon ottamista kaikissa häntä koskevissa viranomaisten ja yksityisten laitosten toimissa. Määräys perustuu lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleeseen.

Artiklan 3 kohdassa määrätään lapsen oikeudesta ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa, jollei se ole lapsen edun vastaista. Määräys perustuu lapsen oikeuksien yleissopimuksen 9 artiklaan. Perusoikeuskirjan selityksissä tuodaan erikseen esille tapaamisoikeuden liityntä rajat ylittäviin tapauksiin. Niiden mukaan 3 kohdassa otetaan huomioon, että vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteuttamisen osana oleva unionin lainsäädäntö sellaisissa yksityisoikeudellisissa asioissa, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia ja joita varten unionin perustuslain III-269 artiklassa annetaan tarpeellinen toimivalta, voi sisältää nimenomaan tapaamisoikeuden, jolla varmistetaan, että lapsi voi säännöllisesti ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa.

Suomen perustuslain yhdenvertaisuutta koskeva 6 § sisältää erityissäännöksen lapsen oikeuksista (3 mom.). Sen mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Lisäksi perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

II-85 artiklassa (ikääntyneiden henkilöiden oikeudet) tunnustetaan ikääntyneiden henkilöiden oikeus ihmisarvoiseen ja itsenäiseen elämään sekä oikeus osallistua yhteiskunnalliseen elämään ja kulttuurielämään. Artikla pohjautuu tarkistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan 23 artiklaan sekä työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevan yhteisön peruskirjan 24 ja 25 kohtaan. Perusoikeuskirjan selityksissä huomautetaan, että oikeuteen osallistua yhteiskunnalliseen elämään ja kulttuurielämään sisältyy luonnollisesti oikeus osallistua poliittiseen elämään.

Suomen perustuslaissa ei ole erillistä säännöstä ikääntyneiden ihmisten oikeuksista. Syrjintäkieltoon (PL 6 §:n 2 mom.) sisältyy kuitenkin myös kielto asettaa ketään ilman hyväksyttävää perustetta eri asemaan iän perusteella.

II-86 artiklassa (vammaisten sopeutuminen yhteiskuntaan) tunnustetaan vammaisten oikeus päästä osalliseksi toimenpiteistä, joilla edistetään heidän itsenäistä elämäänsä, yhteiskunnallista ja ammatillista sopeutumistaan sekä osallistumistaan yhteiskuntaelämään. Artikla perustuu Euroopan sosiaalisen peruskirjan 15 artiklaan ja se on myös saanut vaikutteita työtekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevan yhteisön peruskirjan 26 kohdasta.

Suomen perustuslaissa ei ole erillistä säännöstä vammaisten oikeuksista. Syrjintäkieltoon (PL 6 §:n 2 mom.) sisältyy kuitenkin myös kielto asettaa ketään ilman hyväksyttävää perustetta eri asemaan vammaisuuden perusteella.

IV OSASTO

YHTEISVASTUU

II-87 artiklan (työntekijöiden oikeus saada tietoja ja tulla kuulluksi yrityksessä) mukaan työntekijöille tai heidän edustajilleen on asianmukaisilla tasoilla taattava mahdollisuus saada riittävän ajoissa tietoa ja tulla kuulluksi yrityksessä. Oikeutta sovelletaan unionin oikeudessa ja kansallisissa lainsäädännöissä määrättyjen edellytysten mukaisesti. Artikla pohjautuu Euroopan sosiaalisen peruskirjan 21 artiklaan sekä työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevan yhteisön peruskirjan 17 ja 18 kohtaan. Viittauksella asianmukaisiin tasoihin tarkoitetaan unionin oikeudessa tai kansallisissa lainsäädännöissä ja käytännöissä määriteltyjä tasoja, joihin voi sisältyä Euroopan taso, kun unionin lainsäädännössä niin säädetään. Perusoikeuskirjan selityksissä viitataan erikseen eräisiin unionin asiaa koskeviin säädöksiin, joita ovat direktiivit 94/45/EY (eurooppalainen yritysneuvosto), 98/59/EY (joukkovähentäminen), 2001/23/EY (yrityksen luovutus) ja 2002/14/EY (työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevat yleiset puitteet Euroopan yhteisössä). Lisäksi selityksissä viitataan perustuslakisopimuksen III-211 (SEY 138 artikla) ja III-212 (SEY 139 artikla) artiklaan, joissa määrätään työmarkkinaosapuolten kuulemisesta ja näiden välisestä vuoropuhelusta ja sopimisesta unionin tasolla.

Suomen perustuslaissa ei ole säännöstä työntekijöiden oikeudesta saada tietoja ja tulla kuulluksi yrityksessä. Tätä koskevia säännöksiä on laissa yhteistoiminnasta yrityksissä (725/1978), henkilöstörahastolaissa (814/ 1989), laissa henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa (725/1990) ja laissa henkilöstöedustuksesta eurooppayhtiössä (758/2004). Lisäksi työsopimuslaissa on säännös oikeudesta saada tietoja työsuhteen ehdoista (TSL 2 luvun 4§).

II-88 artikla (neuvotteluoikeus ja oikeus työtaistelutoimiin) sisältää määräyksen työntekijöiden ja työnantajien tai näiden järjestöjen oikeudesta neuvotella ja tehdä työ- ja virkaehtosopimuksia sekä oikeudesta ryhtyä eturistiriitatilanteissa etujensa puolustamiseksi työtaistelutoimiin, lakko mukaan lukien. Näitä oikeuksia toteutetaan sekä unionin oikeuden että kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti asianmukaisilla tasoilla.

Artikla perustuu Euroopan sosiaalisen peruskirjan 6 artiklaan sekä työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevaan yhteisön peruskirjaan (12-14 kohta). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tunnustanut lakko-oikeuden yhdeksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 11 artiklassa esitetyn ammatillisen järjestäytymisoikeuden osaksi. Viittauksella asianmukaisiin tasoihin tarkoitetaan unionin oikeudessa tai kansallisissa lainsäädännöissä ja käytännöissä määriteltyjä tasoja, joihin voi sisältyä Euroopan taso, kun unionin lainsäädännössä niin säädetään. Perusoikeuskirjan selitysten mukaan yhteistoimien, kuten lakon, toteuttamista koskevien menettelyjen ja rajoitusten osalta noudatetaan kansallisia lainsäädäntöjä ja käytäntöjä. Tähän kuuluu myös kysymys siitä, voidaanko niitä toteuttaa samanaikaisesti useassa jäsenvaltiossa. Perustuslakisopimuksen III-210 artiklan 6 kohdan (EY-sopimuksen 137 artiklan 5 kohta) mukaan III-210 artiklan sisältämiä oikeusperustoja ei sovelleta järjestäytymisoikeuteen, lakko-oikeuteen eikä oikeuteen julistaa työsulku. Unionin tasolla tehtävistä työmarkkinaosapuolten välisistä sopimuksista on määräyksiä perustuslakisopimuksen III-211 ja III-212 artiklassa (EY-sopimuksen 138 ja 139 artikla).

Suomen perustuslain 13 §:n 2 momentissa on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi. Kyseessä on yhdistymisvapautta koskevaa yleislauseketta täydentävä erityissäännös. Neuvotteluoikeudesta ja oikeudesta työtaistelutoimenpiteisiin säädetään tarkemmin erityisesti työehtosopimuslaissa (436/1946), valtion virkaehtosopimuslaissa (664/1970), laissa työriitojen sovittelusta (420/1962) sekä laissa työtuomioistuimesta (646/1974). Lisäksi rikoslain 47 luvun 5 §:ssä on rikosoikeudelliset säännökset työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta. II-88 artiklan viittaus kansallisiin käytäntöihin pitää sisällään myös kansalliset työ- ja virkaehtosopimukset.

II-89 artiklan (oikeus työnvälityspalveluihin) mukaan jokaisella on oikeus maksuttomiin työnvälityspalveluihin.

Artikla perustuu Euroopan sosiaalisen peruskirjan 1 artiklan 3 kohtaan sekä työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevan yhteisön peruskirjan 6 kohtaan.

Suomen perustuslaissa ei ole säännöstä oikeudesta työnvälityspalveluihin. Oikeudesta työnvälityspalveluihin on säädetty laissa julkisista työvoimapalveluista (30.12.2000/ 1295). Lain 5 §:n 1 momentin mukaan työvoimatoimiston tarjoamat palvelut ovat henkilöasiakkaalle maksuttomia. Työnantajille maksuttomia ovat työnvälityspalvelut.

II-90 artiklan (suoja perusteettoman irtisanomisen yhteydessä) mukaan jokaisella työntekijällä on oikeus suojaan perusteettomalta irtisanomiselta unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti.

Artikla pohjautuu tarkistetun sosiaalisen peruskirjan 24 artiklaan. Perusoikeuskirjan selityksissä viitataan myös direktiiviin 80/987/ETY työntekijöiden suojasta työnantajan maksukyvyttömyystilanteessa (EYVL L 283, 28.10.1980, s. 23) ja direktiiviin 2001/23/EY työntekijöiden oikeuksien turvaamisesta yrityksen luovuttamisen yhteydessä (EYVL L 82, 22.3.2001, s. 16).

Suomen perustuslain 13 §:n 3 momentin mukaan ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä. Keskeisimmät irtisanomiseen liittyvät säännökset sisältyvät työsopimuslakiin (55/2001) ja valtion virkamieslakiin (750/1994).

II-91 artikla (oikeudenmukaiset ja kohtuulliset työolot ja työehdot) sisältää määräykset oikeudesta terveellisiin, turvallisiin ja ihmisarvoisiin työoloihin ja työehtoihin sekä oikeudesta enimmäistyöajan rajoitukseen, lepoaikoihin ja palkalliseen vuosilomaan.

Artiklan 1 kohta perustuu toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä annettuun direktiiviin 89/391/ETY (EYVL L 183, 29.8.1989, s. 1). Sen pohjana on myös sosiaalisen peruskirjan 3 artikla ja työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevan yhteisön peruskirjan 19 kohta sekä siltä osin kuin on kyse oikeudesta nauttia arvostusta työssä, tarkistetun sosiaalisen peruskirjan 26 artikla. Ilmaus "työehdot" on perusoikeuskirjan selitysten mukaan käsitettävä unionin perustuslain III-213 artiklan mukaisesti.

Suomen perustuslain 18 §:n 1 momentissa on säännös, jonka mukaan julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta. Säännöksellä on merkitystä ennen kaikkea työsuojelussa ja siihen liittyvässä toiminnassa. Julkisen vallan on huolehdittava työolojen turvallisuudesta ja terveellisyydestä (HE 309/1993 vp, s. 69/I). Periaate ulottuu kaikkiin heidän valitsemastaan toimeentulomuodosta huolimatta (PeVM 25/1994 vp, s. 10/I).

II-92 artikla (lapsityövoiman käytön kielto ja nuorten suojelu työssä) kieltää lapsityövoiman käytön ja määrää, että työhön pääsemiseksi vaadittava vähimmäisikä ei saa olla alempi kuin ikä, jolloin oppivelvollisuus päättyy. Nuorille suotuisammat säännöt ja rajoitetut poikkeukset ovat kuitenkin sallittuja. Artiklassa on myös määräykset nuorille työntekijöille annettavista työoloista ja -ehdoista sekä nuorten suojelemisesta hyväksikäytöltä ja vahingolliselta työltä.

Artikla perustuu nuorten työntekijöiden suojelusta annettuun direktiiviin 94/33/EY (EYVL L 216, 20.8.1994, s. 12) sekä Euroopan sosiaalisen peruskirjan 7 artiklaan ja työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevan yhteisön peruskirjan 20-23 kohtaan.

Suomen perustuslaissa ei ole erityissäännöstä lapsityövoiman kiellosta tai nuorten suojelusta työssä.

II-93 artiklassa (perhe- ja työelämä) on määräykset perheen oikeudellisesta, taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta suojasta sekä perhe- ja työelämän yhteensovittamisesta.

Artiklan 1 kohdan mukaan perheen oikeudellinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen suoja varmistetaan. Kohta perustuu Euroopan sosiaalisen peruskirjan 16 artiklaan.

Artiklan 2 kohta sisältää määräyksen perhe- ja työelämän yhteensovittamisesta. Sen mukaan jokaisella on oikeus suojaan irtisanomiselta äitiyteen liittyvän syyn vuoksi sekä oikeus vanhempainlomaan ja palkalliseen äitiyslomaan lapsen syntymän tai lapseksiottamisen johdosta. 2 kohta pohjautuu neuvoston direktiiviin 92/85/ETY toimenpiteistä raskaana olevien ja äskettäin synnyttäneiden tai imettävien työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen kannustamiseksi työssä sekä direktiiviin 96/34/EY UNICE:n, CEEP:n ja EAY:n tekemästä vanhempainlomaa koskevasta puitesopimuksesta. Se perustuu myös Euroopan sosiaalisen peruskirjan 8 artiklaan (äitiyssuojelu) ja on saanut vaikutteita tarkistetun sosiaalisen peruskirjan 27 artiklasta (perheellisten työntekijöiden oikeus tasavertaisiin mahdollisuuksiin ja tasavertaiseen kohteluun). Äitiyteen sisältyy perusoikeuskirjan selitysten mukaan ajanjakso hedelmöittymisestä imettämiseen.

Suomen perustuslakiin ei sisälly säännöstä perhe- ja työelämän yhteensovittamisesta, mutta erityisesti perustuslain 19 §:n 3 momentin säännös julkisen vallan velvollisuudesta tukea perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu ilmentää pitkälti vastaavaa ajatusta. Perustuslain 19 §:n 2 momentin mukaan lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan muun muassa lapsen syntymän perusteella.

II-94 artiklan (sosiaaliturva ja toimeentuloturva) mukaan unioni tunnustaa oikeuden sosiaaliturvaetuuksiin ja sosiaalipalveluihin sekä toimeentuloturvaan ja asumisen tukeen. Lisäksi artikla sisältää erityismääräyksen unionin alueella laillisesti asuvan ja siellä laillisesti liikkuvan oikeudesta sosiaaliturvaetuuksiin ja sosiaalisiin etuihin.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni tunnustaa oikeuden sosiaaliturvaetuuksiin ja sosiaalipalveluihin. Näiden tarkoituksena on taata suoja muun muassa raskauden ja synnytyksen aikana ja sairauden, työtapaturman, hoidon tarpeen ja vanhuuden varalta sekä työpaikan menetyksen yhteydessä. Oikeus taataan sekä unionin oikeuden että kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti. Artiklan 1 kohdassa esitetty periaate perustuu EY-sopimuksen 137 ja 140 artiklaan (perustuslakisopimuksen III-210 ja III-213 artikla) sekä Euroopan sosiaalisen peruskirjan 12 artiklaan ja työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevan yhteisön peruskirjan 10 kohtaan. Perusoikeuskirjan selitysten mukaan unionin on noudatettava tätä periaatetta, kun se toteuttaa unionin perustuslain III-210 ja III-213 artiklassa sille annettua toimivaltaa. Viittaus sosiaalipalveluihin koskee selitysten mukaan tapauksia, joissa tällaisia palveluja on otettu käyttöön tiettyjen etuuksien varmistamiseksi, mutta se ei tarkoita, että tällaiset palvelut olisi otettava käyttöön, jos niitä ei ole olemassa. Äitiyteen sisältyy selitysten mukaan ajanjakso hedelmöittymisestä imettämiseen.

Artiklan 2 kohdan mukaan jokaisella unionissa laillisesti asuvalla ja siellä laillisesti liikkuvalla on oikeus sosiaaliturvaetuuksiin ja sosiaalisiin etuihin. Oikeudet turvataan unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti. Kohta perustuu Euroopan sosiaalisen peruskirjan 12 artiklan 4 kohtaan ja 13 artiklan 4 kohtaan sekä työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevan yhteisön peruskirjan 2 kohtaan. Siinä esitetään säännöt, jotka johtuvat asetuksesta N:o 1408/71 ja asetuksesta N:o 1612/68.

Artiklan 3 kohdan mukaan unioni tunnustaa yhteiskunnallisen syrjäytymisen ja köyhyyden torjumiseksi oikeuden toimeentuloturvaan ja asumisen tukeen. Näiden tarkoituksena on turvata ihmisarvoinen elämä jokaiselle, jolla ei ole riittävästi varoja. Oikeudet turvataan unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen mukaisesti. 3 kohtaan ovat vaikuttaneet Euroopan sosiaalisen peruskirjan 13 artikla ja tarkistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan 30 ja 31 artikla sekä työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevan yhteisön peruskirjan 10 kohta. Perusoikeuskirjan selitysten mukaan unionin on noudatettava 3 kohtaa politiikoissa, jotka perustuvat unionin perustuslain III-210 artiklaan.

Suomen perustuslain 19 § sisältää säännökset oikeudesta sosiaaliturvaan. Perustuslain 19 §:n 2 momentti, jonka mukaan lailla turvataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan vastaa lähinnä perustuslakisopimuksen II-94 artiklan 1 kohtaa. Perustuslain 19 §:n 1 ja 4 momentissa on II-94 artiklan 3 kohtaa vastaavat säännökset toimeentuloturvasta ja asumisen tuesta.

Artiklan 1 kohdan tarkoittamista sosiaaliturvaetuuksista ja sosiaalipalveluista säädetään Suomessa useissa eri laeissa ja asetuksissa (mm. äitiysavustuslaki 477/1993, sairausvakuutuslaki 1224/2004, tapaturmavakuutuslaki 1948/608, kansaneläkelaki 347/1956, työntekijäin eläkelaki 395/1961, lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelaki 134/1962, maatalousyrittäjien eläkelaki 467/1969, yrittäjien eläkelaki 468/1969, merimieseläkelaki 72/1956). Artiklan 2 kohdan mukaisista maahanmuuttajien sosiaalisista oikeuksista säädetään Suomessa muun muassa laissa ja asetuksessa maahanmuuttajan erityistuesta (1192/2002 ja 194/2003). Artiklan 3 kohdan mukaisista toimeentuloturvaan ja asumisen tukeen liittyvistä oikeuksista on säännöksiä muun muassa sosiaalihuoltolaissa (710/1982) ja laissa toimeentulotuesta (1412/1997).

II-95 artiklan (terveyden suojelu) mukaan jokaisella on oikeus saada ehkäisevää terveydenhoitoa ja sairaanhoitoa. Oikeus turvataan kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisin edellytyksin. Lisäksi artikla sisältää läpäisylausekkeen, jonka mukaan kaikkien unionin politiikkojen ja toimintojen määrittelyssä ja toteuttamisessa varmistetaan ihmisten terveyden korkeatasoinen suojelu.

Artiklan periaatteet perustuvat Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 152 artiklaan (perustuslakisopimuksen III-278 artikla) sekä Euroopan sosiaalisen peruskirjan 11 ja 13 artiklaan. Artiklan toisessa virkkeessä toistetaan perustuslakisopimuksen kansanterveyttä käsittelevän III-278 artiklan 1 kohta.

Suomen perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Ehkäisevästä terveydenhoidosta ja perusterveydenhuollosta on säädetty kansanterveyslaissa (66/1972) ja -asetuksessa (802/1992). Erikoissairaanhoidosta säädetään erikoissairaanhoitolaissa (1062/1989). Lisäksi artiklassa tarkoitettua kansallista lainsäädäntöä ovat Suomessa muun muassa mielenterveyslaki (1116/1990) ja -asetus (1247/1990), potilaan asemasta ja oikeuksista annettu laki (785/192) sekä työterveyshuoltolaki (1383/2001).

II-96 artiklassa (mahdollisuus käyttää yleistä taloudellista etua koskevia palveluja) unioni tunnustaa mahdollisuuden käyttää kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisia yleistä taloudellista etua koskevia palveluja. Artiklassa on viittaus siihen, että tämä oikeus on turvattu myös muualla perustuslakisopimuksessa (III-122 artikla). Perusoikeuskirjan selitysten mukaan artikla noudattaakin täysin perustuslakisopimuksen III-122 artiklaa eikä siinä luoda uutta oikeutta. Selitysten mukaan siinä vain vahvistetaan periaate, jonka mukaan unioni kunnioittaa kansallisessa lainsäädännössä säädettyä mahdollisuutta käyttää yleistä taloudellista etua koskevia palveluja, mikäli säännökset ovat sopusoinnussa unionin oikeuden kanssa.

Yleistä taloudellista etua koskevia palveluita ei ole Suomessa määritelty eikä Suomen lainsäädäntö tunne ko. käsitettä. Artikla voi periaatteessa koskea muun muassa sosiaalivakuutusta, sosiaali- ja terveyspalveluita, valtiontukia ja asumista säätelevää lainsäädäntöä.

II-97 artiklan (ympäristönsuojelu) mukaan ympäristönsuojelun korkea taso ja ympäristön laadun parantaminen on sisällytettävä unionin politiikkoihin ja varmistettava kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti.

Artikla perustuu EY-sopimuksen 2, 6 ja 174 artiklaan (perustuslakisopimuksen I-3 artiklan 3 kohta, III-119 artikla sekä III-233 artikla). Kysymyksessä on eräänlainen läpäisyperiaate, jota ei ole ilmaistu subjektiivisen oikeuden muodossa.

Perusoikeuskirjan selitysten mukaan artikla on myös saanut vaikutteita tietyistä kansallisista perustuslaeista. Näihin kuuluu myös Suomen perustuslaki, jonka 20 §:ssä säädetään ympäristöön kohdistuvasta vastuusta ja asetetaan julkisen vallan oikeutta ympäristöön koskevat perustuslailliset velvollisuudet.

II-98 artiklan (kuluttajansuoja) mukaan unionin politiikoissa varmistetaan korkeatasoinen kuluttajansuoja.

Artikla perustuu EY-sopimuksen 153 artiklaan (perustuslakisopimuksen III-235 artikla). Kysymyksessä on eräänlainen läpäisyperiaate, jota ei ole ilmaistu subjektiivisen oikeuden muodossa.

Suomen perustuslaissa ei ole säännöstä kuluttajansuojasta.

V OSASTO

KANSALAISTEN OIKEUDET

II-99 artikla (äänioikeus ja vaalikelpoisuus Euroopan parlamentin vaaleissa) sisältää määräykset unionin kansalaisten äänoikeudesta ja vaalikelpoisuudesta Euroopan parlamentin vaaleissa sekä Euroopan parlamentin vaaleja koskevat periaatteet.

Artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella unionin kansalaisella on äänoikeus ja vaalikelpoisuus Euroopan parlamentin vaaleissa siinä jäsenvaltiossa, jossa hän asuu, samoin edellytyksin kuin kyseisen jäsenvaltion omilla kansalaisilla. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen I-10 artiklan 2 kohdan b alakohdassa turvattua oikeutta. Perustuslakisopimuksen III-126 artiklassa on puolestaan oikeusperusta kyseisen oikeuden käyttämistä koskevien yksityiskohtaisten järjestelyjen hyväksymiseksi. Artiklan 1 kohtaa sovelletaan siten perustuslakisopimuksen I ja III osassa määrätyin edellytyksin (II-112 artiklan 2 kohta).

Artiklan 2 kohta vastaa perustuslakisopimuksen I-20 artiklan 3 kohtaa.

Perustuslain 14 §:n 1 momentissa on yleissäännös valtiollisten vaalien äänioikeudesta: jokaisella Suomen kansalaisella, joka on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, on oikeus äänestää valtiollisissa vaaleissa. Vakiintuneen käytännön mukaan valtiollisina vaaleina pidetään eduskuntavaaleja, presidentinvaalia ja europarlamenttivaaleja.

Vaalilaissa (714/1998) on säädetty perustuslakia täydentävät säännökset äänioikeudesta ja vaalikelpoisuudesta sekä vaalien toimittamisen keskeisistä periaatteista.

Vaalilain 2 §:n mukaan europarlamenttivaaleissa äänioikeutettu on jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää kahdeksantoista vuotta. Äänioikeutettu on myös Euroopan unionin muun jäsenvaltion kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää kahdeksantoista vuotta ja jolla on kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta Suomessa, jollei hän ole menettänyt äänioikeuttaan europarlamenttivaaleissa siinä valtiossa, jonka kansalainen hän on. Muun unionin jäsenvaltion kansalaisen äänioikeuden edellytyksenä on, että henkilö ilmoittautuu määräajassa äänioikeusrekisteriin Suomessa (vaalilain 18 § 5 mom.)

Perustuslain 27 §:n 1 momentin mukaan eduskuntavaaleissa on vaalikelpoinen jokainen äänioikeutettu, joka ei ole vajaavaltainen. Vaalilain 164 §:n mukaan Suomen kansalaisten vaalikelpoisuudesta europarlamenttivaaleissa on voimassa, mitä vaalikelpoisuudesta eduskuntavaaleissa säädetään. Suomessa äänioikeutettu Euroopan unionin muun jäsenvaltion kansalainen on vaalikelpoinen Suomessa toimitettavissa europarlamenttivaaleissa, jollei hän ole menettänyt vaalikelpoisuuttaan europarlamenttivaaleissa kotivaltiossaan.

Perustuslain 25 §:n mukaan eduskuntavaalit ovat välittömät, suhteelliset ja salaiset ja jokaisella äänioikeutetulla on yhtäläinen äänioikeus. Vaalilaissa säädetään näiden periaatteiden käytännön toteuttamisesta myös europarlamenttivaalien osalta.

II-100 artikla (äänioikeus ja vaalikelpoisuus kunnallisvaaleissa) sisältää määräykset unionin kansalaisten äänioikeudesta ja vaalikelpoisuudesta kunnallisvaaleissa. Artiklan mukaan jokaisella unionin kansalaisella on äänoikeus ja vaalikelpoisuus kunnallisvaaleissa siinä jäsenvaltiossa, jossa hän asuu, samoin edellytyksin kuin kyseisen jäsenvaltion omilla kansalaisilla. Määräys vastaa perustuslakisopimuksen I-10 artiklan 2 kohdan b alakohtaa. Artiklaa sovelletaan perustuslakisopimuksen I ja III osassa määrätyin edellytyksin (II-112 artiklan 2 kohta). Perustuslakisopimuksen III-126 artiklaan sisältyy oikeusperusta kyseisen oikeuden käyttämistä koskevien yksityiskohtaisten järjestelyjen hyväksymiseksi.

Suomen perustuslaissa oikeudesta äänestää kunnallisvaaleissa säädetään 14 §:n 2 momentissa. Kyseisen artiklan mukaan jokaisella Suomen kansalaisella ja maassa vakinaisesti asuvalla ulkomaalaisella, joka on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, on oikeus äänestää kunnallisvaaleissa ja kunnallisessa kansanäänestyksessä sen mukaan kuin lailla säädetään. Suomen perustuslaki antaa näin ollen saman oikeuden muillekin kuin unionin kansalaisille. Suomen perustuslakiin ei sisälly säännöstä vaalikelpoisuudesta kunnallisvaaleissa. Siitä säädetään erikseen kuntalaissa (1995/365)

II-101 artikla (oikeus hyvään hallintoon) sisältää määräykset hyvään hallintotapaan liittyvistä periaatteista ja unionin vahingonkorvausvelvollisuudesta. Oikeus hyvään hallintoon liittyy kiinteästi perustuslakisopimuksen II-107 artiklan määräyksiin oikeudesta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Lisäksi perustuslakisopimuksen III-398 artiklan 1 kohdan mukaan unionin toimielimet, elimet ja laitokset tukeutuvat tehtäviään hoitaessaan avoimeen, tehokkaaseen ja riippumattomaan eurooppalaiseen hallintoon. III-398 artiklan 2 kohta sisältää oikeusperustan tätä tavoitetta tukevia eurooppalailla hyväksyttäviä säännöksiä varten.

Artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus siihen, että unionin toimielimet ja laitokset käsittelevät hänen asiansa puolueettomasti, oikeudenmukaisesti ja kohtuullisessa ajassa. Artiklan 2 kohdassa tarkennetaan, että oikeus hyvään hallintoon sisältää erityisesti kolme periaatetta: ensinnäkin jokaisen oikeuden tulla kuulluksi ennen kuin unioni ryhtyy toimenpiteeseen, joka vaikuttaa henkilöön epäedullisesti, toiseksi oikeuden tutustua itseään koskeviin asiakirjoihin, kuitenkin luottamuksellisuuden, salassapitovelvollisuuden ja liikesalaisuuden asettamat vaatimukset huomioon ottaen, ja kolmanneksi hallintoelinten velvoitteen perustella päätöksensä. Viimeksi mainittu sisältyy myös perustuslakisopimuksen unionin säädöksiä koskevaan I-38 artiklaan.

Perusoikeuskirjan selityksissä viitataan 1 ja 2 kohdan osalta EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jossa tuomioistuin on korostanut esimerkiksi hallintopäätösten lainmukaisuuden tarvetta ja viranomaisen perusteluvelvoitetta (asia 222/86 Heylens, Kok.suomenk. erityispainos IX, s. 225, kohta 17) puolustautumisoikeuksia (asia 374/87 Orkem, Kok. suomenk. erityispainos X s. 231, kohdat 33-34) jatoimivaltaiselle toimielimelle kuuluvaa velvoitetta tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta merkitykselliset seikat (asia 269/90 TU München, Kok. suomenk. erityispainos XI s. I-485 kohta 28). Lisäksi ensimmäisen asteen tuomioistuin on tulkinnut hyvän hallinnon edellytyksiä omassa oikeuskäytännössään (esim. asia T-450/93 Lisrestal, Kok. 1994, s. II-1177; (asia T-167/94 Nölle, Kok.1995 sivu II-2589).

Artiklan 3 kohdan mukaan jokaisella on oikeus saada unionilta korvausta vahingoista, jotka ovat aiheutuneet sen toimielimien tai sen henkilökuntaan kuuluvien toiminnasta heidän suorittaessaan tehtäviään, jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisten periaatteiden mukaisesti. Sama oikeus sisältyy myös perustuslakisopimuksen III-431 artiklan 2 kohtaan. Artiklaa sovelletaan perustuslakisopimuksen I ja III osassa määrätyin edellytyksin (II-112 artiklan 2 kohta).

Artiklan 4 kohdan mukaan jokaisella on oikeus ottaa yhteyttä unionin toimielimiin joillakin perussopimusten kielistä ja saada vastaus samalla kielellä. Sama oikeus sisältyy perustuslakisopimuksen 1-10 artiklan 2 kohdan d alakohtaan, jossa kuitenkin mainitaan unionin varsinaisten toimielinten lisäksi erikseen myös Euroopan oikeusasiamies ja unionin neuvoa-antavat elimet. I-10 artiklan mukaisia unionin kansalaisuuteen liittyviä oikeuksia voidaan täydentää III-129 artiklan nojalla.

Suomen perustuslaissa oikeudesta hyvään hallintoon säädetään oikeusturvaa käsittelevässä 21§:ssa, jossa määrätään, että jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. 21§:n 2 momentin mukaan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

II-102 artiklan (oikeus tutustua asiakirjoihin) mukaan jokaisella unionin kansalaisella on oikeus tutustua unionin toimielinten, elinten ja laitosten asiakirjoihin niiden tallennemuodosta riippumatta. Sama oikeus kuuluu jokaiselle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, jonka asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka on jossakin unionin jäsenvaltiossa. Artiklaa sovelletaan perustuslakisopimuksen I ja III osassa määrätyin edellytyksin (II-112 artiklan 2 kohta). Sama oikeus sisältyy perustuslakisopimuksen I-50 artiklan 3 kohdan 1 alakohtaan. Perustuslakisopimuksen III-399 artiklan mukaan unionin toimielimet, elimet ja laitokset huolehtivat työskentelynsä avoimuudesta ja hyväksyvät työjärjestyksissään erityissäännökset, jotka säätelevät yleisön oikeutta tutustua niiden asiakirjoihin. Määräys koskee Euroopan unionin tuomioistuinta, Euroopan keskuspankkia ja Euroopan investointipankkia ainoastaan niiden hallinnollisten tehtävien osalta. III-399 artiklan 2 kohdan mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto huolehtivat lainsäädäntömenettelyihin liittyvien asiakirjojen julkisuudesta edellytyksin jotka määrätään eurooppalaissa. I-50 artiklan 3 kohdan 2 alakohdan mukaan asiakirjajulkisuuden yleisistä periaatteista ja julkisen tai yksityisen edun huomioon ottamiseksi säädettävistä rajoituksista säädetään eurooppalailla. Tällä hetkellä asiakirjajulkisuudesta määrätään Euroopan parlamentin ja neuvoston 30. toukokuuta 2001 antamassa asetuksessa (EY) N:o 1049/2001 Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi ( EYVL L 145, 31.5.2001, s. 43), joka jää voimaan kunnes III-399 artiklan 2 kohdan mukainen eurooppalaki on hyväksytty I-50 artiklan 3 kohdan 2 alakohdan nojalla.

Suomen perustuslaissa asiakirjajulkisuudesta säädetään 12§:n 2 momentissa, jonka mukaan viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, ellei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

II-103 artikla (Euroopan oikeusasiamies) sisältää määräykset oikeudesta kannella Euroopan oikeusasiamiehelle. Artiklan mukaan kanteluoikeus kuuluu jokaisen unionin kansalaisen lisäksi myös jokaiselle luonnolliselle henkilölle ja oikeushenkilölle, jonka asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka on jossakin unionin jäsenvaltiossa. Kantelu voi koskea unionin toimielinten, elinten tai laitosten toiminnassa ilmenneitä epäkohtia. Unionin tuomioistuimen toiminta ei kuitenkaan kuulu oikeusasiamiehen toimivaltaan.

Artiklaa sovelletaan perustuslakisopimuksen I ja III osassa määrätyin edellytyksin (II-112 artiklan 2 kohta). Oikeudesta kannella Euroopan oikeusasiamiehelle määrätään perustuslakisopimuksen I-10 artiklan 2 kohdan d alakohdassa, jonka mukaan unionin kansalaisella on oikeus kannella Euroopan oikeusasiamiehelle jollakin perustuslain kielellä ja saada vastaus samalla kielellä. Euroopan oikeusasiamiehen tehtävistä, toimivaltuuksista, valitsemisesta ja riippumattomuudesta on tarkemmat määräykset perustuslakisopimuksen III-335 artiklassa.

II-104 artiklan (oikeus esittää vetoomus) mukaan jokaisella unionin kansalaisella on oikeus vedota Euroopan parlamenttiin. Sama oikeus kuuluu myös jokaiselle luonnolliselle henkilölle ja oikeushenkilölle, jonka asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka on jossakin unionin jäsenvaltiossa. Artiklaa sovelletaan perustuslakisopimuksen I ja III osassa määrätyin edellytyksin (perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 2 kohta). Oikeus esittää vetoomus sisältyy myös I-10 artiklassa lueteltuihin unionin kansalaisen oikeuksiin. Kyseisen artiklan mukaan unionin kansalaisilla on oikeus vedota Euroopan parlamenttiin jollakin perustuslain kielellä ja saada vastaus samalla kielellä. Perustuslakisopimuksen III-334 artikla rajoittaa oikeuden koskemaan asioita, jotka kuuluvat unionin toiminnan alaan ja koskevat kantelijaa välittömästi. III-334 artiklan mukaan kantelun voi tehdä myös yhdessä toisten henkilöiden kanssa.

II-105 artikla (liikkumis- ja oleskeluvapaus) sisältää yleisen määräyksen liikkumis- ja oleskeluvapaudesta. Artiklan ensimmäisen kohdan mukaan jokaisella unionin kansalaisella on oikeus liikkua vapaasti ja oleskella jäsenvaltioiden alueella. Artiklaa sovelletaan perustuslakisopimuksen I ja III osassa määrätyin edellytyksin (II-112 artiklan 2 kohta). Sama oikeus sisältyy myös I-10 artiklan 2 kohdan a alakohtaan. Yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että oikeus oleskella toisessa jäsenvaltiossa pohjautuu henkilön oikeuksiin unionin kansalaisuuteen, ei niinkään siihen, että henkilö työskentelee siellä (asia C-413/99 Baumbast, Kok. 2002 s. I-7091, 94 kohta ja tuomiolauselman 3 kohta). Vaikka oikeuden käyttämistä sääntelevätkin määräyksessä tarkoitetut rajoitukset ja ehdot, toimivaltaisten viranomaisten ja tarvittaessa kansallisten tuomioistuinten on valvottava, että rajoituksia ja ehtoja sovelletaan yhteisön oikeuden yleisten periaatteiden, erityisesti suhteellisuusperiaatteen, mukaisesti.

Perustuslakisopimuksen III-125 sisältyy oikeusperusta, jonka nojalla voidaan säätää toimenpiteistä unionin kansalaisen liikkumis- ja oleskeluvapauden toteuttamista varten. Artiklan ensimmäisen kohdan mukaan unionin toiminnan helpottamiseksi voidaan säätää eurooppalakeja tai -puitelakeja. III-125 artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto voi Euroopan parlamenttia kuultuaan säätää tätä tarkoitusta varten yksimielisesti myös toimenpiteistä, jotka koskevat passeja, henkilötodistuksia, oleskelulupia tai muita niihin rinnastettavia asiakirjoja, sekä toimenpiteistä jotka koskevat sosiaaliturvaa tai sosiaalista suojelua.

II-105 artiklan toisen kohdan mukaan liikkumis- ja oleskeluvapaus voidaan myöntää jäsenvaltion alueella laillisesti asuville kolmansien maiden kansalaisille. Oikeuden toteutuminen edellyttää näin unionin III-265 artiklan toisen kohdan c alakohdan ja III-267 artiklan mukaisen toimivallan käyttöä.

Suomen perustuslaissa liikkumisvapaudesta säädetään 9 §:ssä.

II-106 artikla (diplomaatti- ja konsuliviranomaisten antama suojelu) sisältää määräykset unionin kansalaisten oikeudesta diplomaatti- ja konsuliviranomaisten antamaan suojeluun kolmannen maan alueella. Artiklan mukaan unionin kansalaisella on oikeus suojeluun minkä tahansa jäsenvaltion diplomaatti- ja konsuliviranomaisilta samoin edellytyksin kuin kyseisen jäsenvaltion omilla kansalaisilla, mikäli sillä jäsenvaltiolla, jonka kansalainen hän on, ei ole omaa edustusta kyseisessä kolmannessa maassa. Artiklaa sovelletaan perustuslakisopimuksen I ja III osassa määrätyin edellytyksin (II-112 artiklan 2 kohta). Sama oikeus sisältyy myös perustuslakisopimuksen unionin kansalaisuutta koskevan I-10 artiklan 2 kohdan c alakohtaan. Perustuslakisopimuksen III-127 artikla sisältää määräykset tämän oikeuden turvaamiseksi vaadittavien toimenpiteiden toteuttamista varten.

VI OSASTO

LAINKÄYTTÖ

II-107 artiklassa (oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen) määrätään tuomioistuinkäsittelyyn liittyvistä oikeussuojakeinoista. Artiklan 1 kohdassa määrätään, että jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava tässä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa. Artiklan 1 kohta perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaan, jonka mukaan jokaisella on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä. Perusoikeuskirjan selitysten mukaan II-107 artiklan 1 kohtaan sisältyvä määräys on kuitenkin ihmisoikeussopimuksen määräystä laajempi, sillä siinä turvataan oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa.

Perusoikeuskirjan selityksissä viitataan myös yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Tuomioistuin on todennut, että tuomioistuinten harjoittama valvonta ilmentää kaikille jäsenvaltioille yhteisten valtiosääntöperinteiden taustalla olevaa yleistä oikeusperiaatetta. Näin ollen jäsenvaltioiden on myös kyettävä takaamaan, että tuomioistuimet valvovat tehokkaasti yhteisön oikeuden sovellettavien säännösten ja määräysten noudattamista. Sama velvollisuus koskee myös sellaista kansallista lainsäädäntöä, jonka tarkoituksena on panna täytäntöön direktiivissä säädettyjä oikeuksia (asia 222/84 Johnston, Suomenk.erityispainos VIII s. 629 kohdat 18-19). Tuomioistuimen mukaan tehokas tuomioistuinvalvonta edellyttää myös sitä, että asiaa käsittelevä tuomioistuin voi vaatia toimivaltaista viranomaista ilmoittamaan tekemänsä päätöksen perustelut. Tämä mahdollistaa sen, että henkilö voi puolustaa oikeuksiaan parhaissa mahdollisissa olosuhteissa ja harkita asiaan vaikuttavista seikoista tietoisena, kannattaako tapaus saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi (asia 222/86 Heylens, Suomenk. erityispainos IX s. 225, kohdat 14-15). Kun jäsenvaltio ryhtyy toimenpiteisiin osana yhteisön päätöksentekomenettelyä, sen velvollisuutena on noudattaa myös kansallisten toimien osalta tuomioistuinten suorittamaa valvontaa koskevaa vaatimusta (asia C-97/91 Borelli, Suomenk. erityispainos XIII sivu I-00215, kohta 14).

Näin ollen II-107 artiklan 1 kohdassa määrättyä periaatetta sovelletaan sekä unionin toimielimiin että jäsenvaltioihin silloin kun ne panevat täytäntöön yhteisön oikeutta siltä osin kun on kysymys unionin takaamista oikeuksista. Yhteisöjen tuomioistuin on tulkintakäytännössään liittänyt oikeuden oikeudenkäyntiin erityisesti siihen, että EY on oikeusyhteisö, jossa sekä toimielimet että jäsenvaltiot ovat yhteisöjen tuomioistuimen laillisuusvalvonnan alaisia Mikäli soveltamisalaltaan yleisten säädöksien hallinnollinen täytäntöönpano kuuluu yhteisön toimielimille, luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt voivat nostaa kanteen yhteisöjen tuomioistuimessa sellaisia soveltamistoimia vastaan, jotka on niille osoitettu tai koskevat niitä ja erikseen, ja vedota kanteen tueksi tällaisen toimen perustana olevan säädöksen lainvastaisuuteen. Mikäli säädösten täytäntöönpano kuuluu kansallisille viranomaisille, säädösten pätemättömyyteen voidaan vedota kansallisissa tuomioistuimissa ja saada nämä esittämään yhteisöjen tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksiä. (kts esim. asia 194/83, Vihreät vastaan Euroopan parlamentti, Suomenk. erityispainos VII s. 551, kohta 23).

Oikeuskäytännön kirjaaminen osaksi perusoikeuskirjaa ei kuitenkaan muuta perustuslakisopimuksen mukaista oikeussuojakeinojärjestelmää ja erityisesti asian tutkittavaksi ottamista koskevia sääntöjä. Näin ollen 1 kohdassa säädetty periaate toteutetaan perustuslakisopimuksen III-353-381 artiklassa määrättyjä menettelytapoja noudattaen. Oikeuden toteuttamisen kannalta erityisen tärkeässä asemassa on III-365 artiklan 4 kohta, jonka mukaan luonnollinen henkilö voi nostaa kanteen hänelle osoitetusta säädöksestä tai säädöksestä, joka koskee häntä suoraan ja erikseen, sekä sääntelytoimesta, joka koskee häntä suoraan ja joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä, mikäli niiden tarkoituksena on tuottaa oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin osapuoliin.

II-107 artiklan 2 kohdan mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa, puolueettomassa ja etukäteen laillisesti perustetussa tuomioistuimessa. Jokaisella on myös oikeus oikeusapuun. Artiklan 2 kohta perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaan. Perusoikeuskirjan selityksissä korostetaan, että oikeutta saada asiansa käsiteltäväksi tuomioistuimessa sovelletaan unionin oikeudessa myös muihin kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen edellyttämiin oikeuksia ja velvollisuuksia koskeviin riita-asioihin. Ihmisoikeussopimuksessa annettuja takuita sovelletaan kuitenkin unionissa samalla tavalla, vaikka niiden soveltamisala on laajempi.

Artiklan 3 kohdassa määrätään maksuttoman oikeusavun antamisesta vähävaraisille tilanteissa joissa oikeus saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi edellyttää avun saamista. Perusoikeuskirjan selityksissä viitataan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, erityisesti tapaukseen Airey, (Airey v. Irlanti; tuomio 9.10.1979, Sarja A, nro 32, 11) jonka mukaan oikeusapua on annettava tapauksissa joissa sen puuttuminen tekisi tehokkaan oikeussuojan takuun tehottomaksi.

Suomen perustuslaissa oikeusturvasta määrätään 21 §:ssä. Riippumattomista tuomioistuimista määrätään 3:n 3 momentissa. Perustuslain 98 §:n 4 momentissa kielletään satunnaisten tuomioistuimien asettaminen.

II-108 artiklan (syyttömyysolettama ja oikeus puolustukseen) ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jokaista syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Määräys vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kohtaa.

II-108 artiklan toisen kohdan mukaan jokaiselle syytetylle taataan oikeus puolustukseen. Määräys vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kohdan c alakohtaa, jonka mukaan jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä. Mikäli syytetyllä ei kykene itse maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se korvauksetta oikeudenmukaisuuden näin vaatiessa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kohdassa luetellaan myös muita rikoksesta syytetylle kuuluvia vähimmäisoikeuksia. Perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 3 kohdan mukaan perusoikeuskirjan oikeudet vastaavat tästä huolimatta Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia.

II-109 artiklaan (laillisuusperiaate ja rikoksista määrättävien rangaistusten oikeasuhtaisuuden periaate) sisältyy rikosoikeudellisten lakien ja rangaistusten taannehtivan soveltamisen kielto. Artiklan 1 kohdan mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen sellaisen teon tai laiminlyönnin perusteella, joka ei tekohetkellä ollut rikos kansallisen lainsäädännön tai kansainvälisen oikeuden mukaan. Artiklan mukaan rikoksesta ei saa määrätä ankarampaa rangaistusta kuin mitä sen tekohetkellä sovellettiin, ja mikäli rikoksen teon jälkeen laissa säädetään lievemmästä rangaistuksesta, sitä on sovellettava. Ensimmäinen kohta vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklan 1 kohtaa, joskin siihen on lisätty lievemmän rangaistuksen taannehtiva soveltaminen, joka sisältyy kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 15 artiklaan (SopS 8/1976).

II-109 artiklan 2 kohdassa tarkennetaan, etteivät artiklan määräykset estä panemasta vireille oikeudenkäyntiä ja tuomitsemasta rangaistukseen teosta tai laiminlyönnistä, joka kansakuntien yhteisesti tunnustamien yleisten periaatteiden mukaan oli tekohetkellä rikos. Määräys vastaa pääpiirteissään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklan 2 kohtaa, jonka mukaan kyseinen artikla ei estä oikeudenkäyntiä ja tuomitsemista rangaistukseen sellaisesta teosta tai laiminlyönnistä, joka sivistyskansojen hyväksymien yleisten oikeusperiaatteiden mukaan oli tekohetkellä rikollinen teko. Artiklalla viitataan erityisesti rikoksiin ihmiskuntaa vastaan, ja perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 3 kohdan mukaan artikloilla on sama sisältö ja kattavuus.

Artiklan 3 kohdan mukaan rangaistuksen tulee olla suhteessa rikoksen vakavuuteen. Perusoikeuskirjan selitysten mukaan rikoksista määrättävien rangaistusten oikeasuhtaisuus on sekä jäsenvaltioiden yhteisissä valtiosääntöperinteissä että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä vakiintunut periaate.

Suomessa rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta säädetään perustuslain 8 §:ssä.

II-110 artikla (kielto syyttää ja rangaista oikeudenkäynnissä kahdesti samasta rikoksesta) sisältää määräykset non bis in idem -periaatteen soveltamisesta. Artiklan mukaan ketään ei saa syyttää tai rangaista rikoksesta, josta hänet on unionissa eli jossakin unionin jäsenvaltiossa lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi lain mukaisesti. Määräys vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kohtaa. Ihmisoikeussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklan 2 kohdassa kuitenkin määrätään myös, ettei 1 kohdan kielto estä ottamasta tapausta uudelleen tutkittavaksi, mikäli asiassa on näyttöä uusista tai vasta esiin tulleista tosiseikoista tai mikäli aiemmassa prosessissa on tapahtunut sellainen perustavaa laatua oleva virhe joka saattaisi vaikuttaa sen lopputulokseen. Perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 3 kohdan mukaan artikloilla on sama sisältö ja kattavuus. Unioni voi kuitenkin myöntää laajempaa suojaa kuin mitä ihmisoikeussopimus edellyttää. II-110 artiklan mukaan non bis in idem -periaatetta sovelletaankin ei ainoastaan saman valtion tuomioistuimiin vaan myös useiden jäsenvaltioiden välillä. Periaate sisältyy perusoikeuskirjan selitysten mukaan useisiin unionin tekemiin sopimuksiin, mukaan lukien Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 54-58 artikla, yhteisön taloudellisten etujen suojaamisesta tehdyn yleissopimuksen 7 artikla ja lahjonnan torjuntaa koskevan yleissopimuksen 10 artikla. Periaatteeseen tehdyt poikkeukset kuuluvat perustuslakisopimuksen II-112 artiklan 1 kohdan horisontaalisten määräysten alueeseen. Perusoikeuskirjan selityksissä viitataan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön (erityisesti yhdistetyt asiat 18/65 ja 35/65 Max Gutmann v. Euratomin komissio, Kok. 1966 s. 150 ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio T-305/94, Kok. 1999 II-931).

VII OSASTO

PERUSOIKEUSKIRJAN TULKINTAA JA SOVELTAMISTA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

II-111 artikla (soveltamisala) sisältää yleiset määräykset perusoikeuskirjan vaikutuksista unionin toimivaltaan. Artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjan määräykset koskevat unionin toimielimiä elimiä ja laitoksia. Tällä viitataan yleisesti kaikkiin perussopimuksilla tai johdetun oikeuden säädöksillä perustettuihin elimiin. Lisäksi perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita silloin, kun nämä soveltavat unionin oikeutta. Periaate on vahvistettu yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä (esimerkiksi asia 5/88 Wachauf, Kok. s. 2609, kohta 19; asia C-292/97 Kjell Karlsson, Kok. 2000 s. I-2737, kohta 37). Periaatetta sovelletaan jäsenvaltioissa sekä keskusviranomaisiin että paikallisviranomaisiin ja julkisyhteisöihin silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta.

Artiklan 2 kohdassa vahvistetaan, etteivät perusoikeuskirjan määräykset laajenna unionin toimivaltaa. Näin ollen perusoikeuskirja ei muuta tai laajenna sitä toimivaltaa ja tehtäviä, jotka perustuslain muut osat unionille määrittelevät. Perusoikeuksilla on siis vaikutuksia unionin toimintaan vain perustuslakisopimuksen I ja III osissa määriteltyjen toimivaltuuksien puitteissa, ja unionin toimielimille 1 kohdassa määritelty velvollisuus edistää perusoikeuskirjan sisältämien periaatteiden noudattamista rajoittuu unionille muualla määriteltyihin toimivaltuuksiin. Artiklan 2 kohdassa vahvistetaan, etteivät perusoikeuskirjan määräykset voi laajentaa unionin oikeuden soveltamisalaa yli niiden toimivaltuuksien, jotka unionille on perustuslakisopimuksen I ja III osissa määritelty. Tuomioistuin on todennut (Asia C-249/96 Grant, Kok. 1998 s. I-621, kohta 45), että vaikka yleisten oikeusperiaatteiden oleellisen osan muodostavien perusoikeuksien kunnioittaminen onkin edellytys yhteisön säädösten lainmukaisuudelle, perusoikeudet eivät itsessään voi laajentaa perustamissopimuksen määräysten soveltamisalaa yhteisön toimivallan ulkopuolelle. Perusoikeuskirjan selityksissä korostetaan, että se, että perusoikeuskirja on muodostaa osan unionin perustuslakisopimusta, ei tarkoita, että jäsenvaltioiden toimivaltuuksista entistä suurempi osa kuuluisi unionin oikeuden soveltamisalaan.

II-112 artikla (oikeuksien ja periaatteiden ulottuvuus ja tulkinta) sisältää määräykset perusoikeuskirjaan sisältyvien oikeuksien laajuudesta ja niiden tulkitsemisesta. Artiklan 1 kohdassa määrätään, että perusoikeuskirjaan sisältyviä oikeuksia ja vapauksia voidaan rajoittaa vain lailla ja niiden keskeistä sisältöä kunnioittaen, suhteellisuusperiaatetta noudattaen. Tuomioistuin on todennut (asia C-292/97 Kjell Karlsson, Kok. 2000 s. I-2737 kohta 45) että perusoikeuksien käyttöä voidaan rajoittaa, kunhan rajoitukset tosiasiassa palvelevat yleisen edun mukaisia yhteisön tavoitteita eikä niillä puututa näihin oikeuksiin tavoitellun päämäärän kannalta suhteettomasti ja tavalla, jolla loukattaisiin näiden oikeuksien keskeistä sisältöä. II-112 artiklan 1 kohdassa viitataan myös unionin tunnustamiin yleisen edun mukaisiin tavoitteisiin ja muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien suojelemiseen. Unionin yleisen edun mukaiset tavoitteet sisältävät I-3 artiklassa mainittujen unionin tavoitteiden lisäksi myös perustuslakisopimuksen muissa artikloissa mainitut erityiset tavoitteet.

Artiklan 2 kohdassa määrätään, että niitä oikeuksia, joista perustuslain muut osat sisältävät määräyksiä, sovelletaan kyseisissä kohdissa olevien määräysten mukaisesti. Näin ollen perusoikeuskirjan määräykset eivät muuta muissa perustuslakisopimuksen muissa osissa annettujen oikeuksien sisältöä.

Artiklan 3 kohta sisältää määräyksen, jonka mukaan sellaisia oikeuksia, jotka sisältyvät sekä Euroopan ihmisoikeussopimukseen että perusoikeuskirjaan, sovelletaan kyseisen yleissopimuksen asettamassa merkityksessä ja laajuudessa. Unioni voi myöntää laajemman suojan perusoikeuksille kuin mitä EIS edellyttää; perusoikeuskirjan takaama suojan taso ei kuitenkaan voi koskaan olla EIS:n tarjoamaa suojaa alhaisempi. Perusoikeuskirjan selitysten mukaan kohdan tarkoituksena on varmistaa johdonmukaisuus perusoikeuskirjan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja sen lisäpöytäkirjojen välillä; siksi lainsäätäjän on perusoikeuskirjaan sisältyviä oikeuksia rajoittaessaan noudatettava samoja vaatimuksia, joista määrätään Euroopan ihmisoikeussopimuksen yksityiskohtaisia rajoituksia koskevissa määräyksissä. Turvattujen oikeuksien merkitys ja kattavuus määrittyy sekä ihmisoikeussopimuksen ja sen lisäpöytäkirjojen että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella. II-112 artiklan 3 kohta ei kuitenkaan vaikuta unionin oikeuden tai sen tuomioistuimen riippumattomuuteen. Perusoikeuskirjan selityksiin sisältyy myös lista niistä oikeuksista, jotka vastaavat jotakin EIS:een sisältyvää oikeutta. Tässä esityksessä vastaavuus on todettu kyseisen artiklan yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

Perusoikeuskirja ei vaikuta jäsenvaltioiden mahdollisuuksiin vedota Euroopan ihmisoikeussopimuksen 15 artiklaan, joka sallii sopimusvelvoitteista poikkeamisen hätätilan aikana. Tämä heijastaa I-5(1), III-131 ja III-262 artiklan määräyksiä jäsenvaltioiden muun muassa alueelliseen koskemattomuuteen, yleisen järjestyksen ylläpitämiseen ja kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä tehtävistä.

II-112 artiklan 4 kohdan mukaan perusoikeuskirjan oikeuksia on tulkittava samansisältöisesti kuin jäsenvaltioiden yhteiseen valtiosääntöperinteeseen pohjautuvia oikeuksia. Artikla pohjautuu yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Tuomioistuin on todennut, että perusoikeudet muodostavat erottamattoman osa yleisiä oikeusperiaatteita, joiden noudattamista se valvoo. Valvoessaan näiden oikeuksien toteutumista tuomioistuin tukeutuu jäsenvaltioille yhteisiin valtiosääntöperinteisiin. Tuomioistuimen mukaan yhteisössä ei voida sallia toimenpiteitä, jotka olisivat ristiriidassa kyseisten valtioiden valtiosääntöihin kirjattujen perusoikeuksien kanssa, vaarantaisihan tämä myös yhteisön oikeuden aineellisen yhtenäisyyden ja tehokkuuden (asia 44/79 Hauer, Suomenk. erityispainos IV s. 677, kohta 14-15). Tuomioistuin on myös tarkastellut jäsenvaltioiden oikeusjärjestysten yhteisiä periaatteita ja käsityksiä ja todennut, että jäsenvaltioiden välisistä eroista huolimatta niiden kansallisista oikeusjärjestyksistä on löydettävissä yhteisiä arviointiperusteita (asia 155/79 AM&S, Suomenk. erityispainos VI s. 427, kohta 18, 21) Perusoikeuskirjan selitysten mukaan 4 kohdan määräyksen tavoitteena ei olekaan niinkään alimman yhteisen nimittäjän löytäminen, vaan sen varmistaminen, että perusoikeuskirjalla kyetään tarjoamaan korkea suojan taso, joka täyttää unionin oikeuden asettamat vaatimukset ja on yhteensopiva jäsenvaltioiden yhteisten perusoikeusperinteiden kanssa.

II-112 artiklan 5 kohta sisältää määräykset perusoikeuskirjan sisällön jakamisesta oikeuksiin ja periaatteisiin. Siinä määrätään, että ne perusoikeuskirjan määräykset, jotka sisältävät periaatteita, voidaan panna täytäntöön unionin toimielinten, elinten ja laitosten oman toimivaltansa puitteissa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksymillä säädöksillä, täytäntöönpanosäädöksillä, sekä säädöksillä, joita jäsenvaltiot antavat unionin lainsäädännön täytäntöönpanemiseksi. Unionin tuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan periaatteita sisältäviä määräyksiä koskevat asiat vain jos kysymyksessä on niiden tulkintaan tai laillisuuden valvontaan liittyvä asia. Perusoikeuskirjan selityksissä viitataan tuomioistuimen markkinoiden vapauden ja kohtuullisten odotusten (reasonable expectations) periaatteiden toteuttamista maatalouspolitiikan alaa koskevaan oikeuskäytäntöön (asia C-265/85 Van den Bergh, Kok. 1987 s. 1155) ja ensimmäisen asteen tuomioistuimen tulkintaan, joka koskee ennalta varautumisen periaatteen soveltamista yhteisen maatalouspolitiikan alalla (asia T-13/99 Pfizer Kok. 2002 s. II-3306). Perusoikeuskirjan selityksissä periaatteiksi määritellään vanhusten oikeudet (II-25 artikla), vammaisten sopeutuminen yhteiskuntaan (II-26 artikla) ja ympäristönsuojelu (II-37 artikla). Jotkut perusoikeuskirjan määräykset sisältävät selitysten mukaan sekä oikeuksiksi että periaatteiksi luokiteltavia osia, kuten miesten ja naisten välinen tasa-arvo (II-23 artikla), perhe- ja työelämä (II-33 artikla) ja sosiaaliturva ja sosiaaliapu (II-34 artikla).

Artiklan 6 kohdassa määrätään, että kansalliset lainsäädännöt ja käytännöt on otettava täysin huomioon perusoikeuskirjan määräysten mukaisesti.

Artiklan 7 kohdan mukaan perusoikeuskirjan tulkitsemista varten laaditut selitykset on otettava asianmukaisesti huomioon unionin ja jäsenvaltioiden tuomioistuimissa.

II-113 artikla (suojan taso) sisältää määräyksen perusoikeuskirjan suhteesta muihin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, unionin oikeuteen ja jäsenvaltioiden valtiosääntöoikeuteen. Määräyksen tavoitteena on säilyttää kunkin soveltamisalalla tällä hetkellä annetun suojan taso, kuitenkin niin, että perusoikeuskirjan tarjoama taso voi olla muissa säädöksissä määriteltyä suojan tasoa korkeampi. Artiklan mukaan perusoikeuskirjan määräyksiä ei tule tulkita niin, että ne rajoittavat tai loukkaavat unionin muussa oikeudessa tunnustettuja ihmisoikeuksia tai perusvapauksia. Sama kielto koskee sellaisten oikeuksien soveltamista, jotka on tunnustettu kansainvälisissä yleissopimuksissa, joiden osapuolina unioni tai kaikki jäsenvaltiot ovat, erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Perusoikeuskirjaa tulee myös soveltaa samoilla ehdoin kuin jäsenvaltioiden valtiosäännöissä tunnustettuja oikeuksia.

II-114 artikla (oikeuksien väärinkäytön kielto) sisältää määräyksen perusoikeuskirjan tulkitsemisesta sen tavoitteiden kannalta ristiriitaisella tavalla. Artiklan mukaan perusoikeuskirjan määräyksiä ei tule tulkita niin, että ne oikeuttaisivat sellaisen toiminnan tai teot, jotka tekevät tyhjäksi jonkin siinä tunnustetun oikeuden tai vapauden tai rajoittavat sitä enemmän kuin perusoikeuskirjassa on sallittu. Artikla vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 17 artiklaa.

III OSA

UNIONIN POLITIIKAT JA TOIMINTA

I OSASTO

YLEISESTI SOVELLETTAVAT MÄÄRÄYKSET

Osaston määräykset koskevat luonteeltaan horisontaalisesti sovellettavia periaatteita, joita tulee noudattaa määriteltäessä ja toteutettaessa sopimuksen III osassa tarkoitettuja unionin politiikkoja. Määräyksillä ei aseteta unionille uusia tavoitteita, vaan kysymys on periaatteista, jotka määrittävät sopimuksen III osan politiikka-alakohtaisten määräysten soveltamista.

III-115 artiklan mukaan unioni varmistaa tässä osassa tarkoitettujen eri politiikkojen ja toimien välisen johdonmukaisuuden kaikki tavoitteensa huomioon ottaen ja annetun toimivallan periaatetta noudattaen. Määräys vastaa tarkoitukseltaan nykyistä SEU 3 artiklan ensimmäistä kohtaa, jonka mukaan unionin yhteisen toimielinjärjestelmän tehtävänä on turvata muun ohella unionin tavoitteiden saavuttamiseksi suoritettavien toimien johdonmukaisuus. Nykyinen SEU 3 artiklan toinen kohta sisältää erityismääräyksen unionin ulkoisen toiminnan johdonmukaisuudesta. Perustuslakisopimuksessa vastaava määräys sisältyy III-292 artiklan 3 kohdan toiseen alakohtaan.

III-116 artikla vastaa SEY 3 artiklan 2 kohtaa.

III-117 artikla vastaa korkean työllisyystason edistämisen periaatteen osalta SEY 127 artiklan 2 kohtaa ja ihmisten terveyden korkeatasoisen suojelun liittyviä vaatimuksia koskevan periaatteen osalta SEY 152 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaan. Määräykset riittävän sosiaalisen suojelun takaamiseen, sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen sekä korkeatasoiseen koulutukseen liittyvien vaatimusten huomioon ottamisesta sopimuksen III osassa tarkoitetun unionin politiikan ja toiminnan määrittelyssä ja toteuttamisessa ovat uusia.

III-118 artiklan mukaan unioni pyrkii sopimuksen III osassa tarkoitettujen politiikkojen ja toimien määrittelyssä ja toteuttamisessa torjumaan kaiken sukupuoleen, rotuun, etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän. Vaikka nykyinen SEY 13 artikla, jota perustuslakisopimuksessa vastaa III-124 artikla, mahdollistaakin yhteisön toimivallan rajoissa edellä mainittujen syrjinnän muotojen torjumiseksi tarvittavien toimenpiteiden toteuttamisen, eivät unionin nykyiset perussopimukset sisällä perustuslakisopimuksen III-118 artiklaa vastaavaa yleisesti sovellettavaa määräystä

III-119 artikla vastaa SEY 6 artiklaa.

III-120 artikla vastaa SEY 153 artiklan 2 kohtaa.

III-121 artikla vastaa eräitä määräyksen sanamuotoa koskevia ja teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta Amsterdamin sopimuksella EY-sopimukseen liitettyä pöytäkirjaa eläinten suojelusta ja hyvinvoinnista.

III-122 artiklaan sisältyvä, unionia ja jäsenvaltioita koskeva velvoite huolehtia siitä, että yleistä taloudellista etua koskevat palvelut toimivat sellaisten periaatteiden pohjalta ja erityisesti sellaisin taloudellisin ja rahoituksellisin edellytyksin, että ne voivat täyttää tehtävänsä, vastaa keskeisiltä osiltaan nykyistä SEY 16 artiklaa. Muutoksena viimeksi mainittuun määräykseen III-122 artiklassa korostetaan nimenomaisesti määräyksen tarkoittamien palvelujen toimintaa koskevien taloudellisten ja rahoituksellisten edellytysten turvaamista. Lisäksi III-122 artiklan luetteloa erityismääräyksistä, joiden soveltamista III-122 artiklalla ei rajoiteta, on täydennetty unionin ja jäsenvaltioiden välisiä suhteita koskevalla perustuslakisopimuksen I-5 artiklalla.

Nykyistä SEY 16 artiklaa vastaavien määräysten lisäksi III-122 artikla perustaa unionille toimivallan määritellä eurooppalailla yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen toimintaa sääntelevät periaatteet sekä niitä koskevat taloudelliset ja rahoitukselliset edellytykset. Unionille määräyksellä perustettava toimivalta ei kuitenkaan rajoita jäsenvaltioiden toimivaltaa tarjota, tilata ja rahoittaa määräyksen tarkoittamia palveluja perustuslakisopimuksen mukaisesti. Koska III-122 artikla ei määräyksen nimenomaisen sanamuodon mukaan rajoita perustuslakisopimuksen I-5, III-166, III-167 ja III-238 artiklan soveltamista, III-122 artiklaan perustuva toimivalta ei rajoita myöskään unionin mahdollisuuksia toteuttaa yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin liittyviä toimenpiteitä edellä mainittujen perustuslakisopimuksen määräysten nojalla. Tältä osin erityisen keskeinen on III-166 artikla, jonka mukaan perustuslakisopimuksen määräyksiä sovelletaan vain siltä osin, kuin ne eivät oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottavia yrityksiä hoitamasta niille uskottuja erityistehtäviä. III-166 artiklaa vastaavan SEY 86 artiklan sekä EY-sopimuksen muiden sisämarkkinoita koskevien määräysten nojalla yhteisö onkin toteuttanut yleistä taloudellista etua koskevia palveluja koskevia säädöksiä muun ohella posti-, telekommunikaatio- ja energiasektoreilla.

II OSASTO

SYRJINTÄKIELTO JA KANSALAISUUS

III-123 artikla täydentää perustuslakisopimuksen I-4 artiklan kansalaisuuteen perustuvaa syrjinnän kieltoa koskevaa 2 kohtaa. Artikla on oikeusperusta, jonka mukaan eurooppalailla tai -puitelailla voidaan antaa tarkempia kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltoa koskevia sääntöjä. Artikla vastaa sisällöltään SEY 12 artiklan 2 kohtaa, mutta sen soveltamisala laajenee kattamaan myös nykyisen unionisopimuksen alan.

III-124 artikla on oikeusperusta, jonka nojalla unioni voi vahvistaa tarvittavat toimenpiteet syrjinnän torjumiseksi. Artikla vastaa sisällöltään SEY 13 artiklaa, mutta sen soveltamisala laajenee kattamaan myös nykyisen unionisopimuksen alan. Artiklan 1 kohdan menettelyä on muutettu siten, että neuvosto tekee yksimielisen ratkaisunsa Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. SEY 13 artiklan 1 kohdan mukaan neuvosto vain kuulee Euroopan parlamenttia.

III-125 artikla täydentää perustuslakisopimuksen unionin kansalaisuutta koskevan I-10 artiklan liikkumis- ja oleskeluvapautta koskevaa 2 kohdan a alakohtaa. Artikla on oikeusperusta toimenpiteille, joilla helpotetaan unionin kansalaisten mahdollisuutta käyttää liikkumis- ja oleskeluvapauttaan. Artikla vastaa SEY 18 artiklan 2 ja 3 kohtaa.

Artiklan 1 kohta vastaa asiallisesti SEY 18 artiklan 2 kohtaa.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvoston yksimielisellä eurooppalailla tai -puitelailla voidaan säätää toimenpiteistä, jotka koskevat passeja, henkilötodistuksia oleskelulupia tai muita niihin rinnastettavia asiakirjoja, sekä toimenpiteistä, jotka koskevat sosiaaliturvaa tai sosiaalista suojelua.

Nykyisen SEY 18 artiklan 3 kohdan mukaan nämä kysymykset on suljettu yhteisön toimivallan ulkopuolelle, mutta esimerkiksi SEY 62 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla on voitu yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden myöntämien passien turvatekijät, mukaan lukien biometriset tunnisteet (neuvoston asetus (EY) N:ro 2252/2004, annettu 13 päivänä joulukuuta 2004, jäsenvaltioiden myöntämien passien ja matkustusasiakirjojen turvatekijöitä ja biometriikkaa koskevista vaatimuksista (EUVL L 385, 29.12.2004, s.1)).

III-126 artikla täydentää perustuslakisopimuksen unionin kansalaisuutta koskevan I-10 artiklan äänioikeutta ja vaalikelpoisuutta Euroopan parlamentin vaaleissa ja kunnallisvaaleissa koskevaa 2 kohdan b alakohtaa. Artikla on oikeusperusta antaa neuvoston yksimielisiä eurooppalakeja tai -puitelakeja, joissa säädetään yksityiskohtaisista äänioikeutta ja vaalikelpoisuutta koskevista säännöistä. Artikla vastaa SEY 19 artiklan 2 kohtaa.

III-127 artikla täydentää perustuslakisopimuksen unionin kansalaisuutta koskevan I-10 artiklan diplomaatti- ja konsulisuojelun turvaamista koskevaa 2 kohdan c alakohtaa. Artikla vastaa SEY 20 artiklaa, jonka mukaan jäsenvaltiot vahvistavat suojelun turvaamista koskevat tarpeelliset säännöt keskenään ja aloittavat tällaisen suojelun turvaamiseksi tarvittavat kansainväliset neuvottelut. III-127 artiklan 3 kohdassa tarkennetaan, että suojelua helpottavista tarpeellisista toimenpiteistä säädetään neuvoston eurooppalailla.

III-128 artikla sisältää tarkemmat määräykset perustuslakisopimuksen unionin kansalaisuutta koskevan I-10 artiklan 2 kohdan d alakohdassa turvatun vetoamisoikeuden toteuttamisesta. Artikla vastaa SEY 21 artiklaa. III-128 artiklan soveltamisala on hieman laajempi kuin SEY 21 artiklan, sillä se kattaa myös Eurooppa-neuvoston ja Euroopan keskuspankin.

III-129 artiklan 1 kohdanmukaan komissio antaa kolmen vuoden välein artiklassa mainituille toimielimille kertomuksen I-10 artiklan ja syrjintäkieltoa ja kansalaisuutta koskevan III osan II osaston soveltamisesta. Määräys vastaa asiallisesti SEY 22 artiklan 1 kohtaa.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto voi täydentää I-10 artiklan mukaisia oikeuksia yksimielisellä eurooppalailla tai -puitelailla Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. Määräys vastaa SEY 22 artiklan 2 kohtaa, jonka mukaan neuvosto kuitenkin vain kuulee Euroopan parlamenttia.

III OSASTO

SISÄISET POLITIIKAT JA TOIMET

I LUKU

SISÄMARKKINAT

1 jakso

Sisämarkkinoiden toteuttaminen ja toiminta

Määräykset koskevat sisämarkkinoiden määritelmää, sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan pääperiaatetta sekä eräitä sisämarkkinoiden toimintaan liittyviä erityistilanteita. Eräitä määräysten sanamuotoa ja sijaintia koskevia teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta ne vastaavat nykyisen EY-sopimuksen määräyksiä.

III-130 artikla vastaa SEY 14 ja 15 artiklaa. Vanhentunut viittaus sisämarkkinoiden toteuttamiskauteen on poistettu.

III-131 ja 132 artikla vastaavat SEY 297 ja 298 artiklaa.

2 jakso

Henkilöiden ja palvelujen vapaa liikkuvuus

1 alajakso

Työntekijät

III-133-136 artikla sisältävät määräykset työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta unionissa. III-136 artiklaa lukuun ottamatta ne vastaavat nykyisen EY-sopimuksen 39-42 artiklaa, johon on tehty yksinomaan eräitä määräysten sanamuotoa koskevia teknisiä tarkistuksia.

III-136 artiklassa tarkoitettujen, työntekijöiden vapaan liikkuvuuden toteuttamiseksi tarpeellisten sosiaaliturva-alan toimenpiteiden osalta siirrytään neuvoston yksimielisestä päätöksenteosta tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen. Määräykseen sisältyy kuitenkin niin sanottu hätäjarrumekanismi. Sen mukaan neuvoston jäsen, joka katsoo esityksen määräyksessä tarkoitetuksi eurooppalaiksi tai puitelaiksi voivan vaikuttaa sen sosiaaliturvajärjestelmän perusteisiin, sen soveltamisala, kustannukset tai rahoitusrakenne mukaan luettuina, taikka kyseisen järjestelmän rahoituksen tasapainoon, voi pyytää asian saattamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi. Tässä tapauksessa lainsäädäntömenettely keskeytetään. Asiaa käsiteltyään Eurooppa-neuvoston tulee neljän kuukauden kuluessa menettelyn keskeyttämisestä joko palauttaa esitys neuvostolle, mikä lopettaa lainsäädäntömenettelyn keskeyttämisen, tai pyytää komissiota tekemään uusi ehdotus. Viimeksi mainitussa tapauksessa katsotaan, ettei alun perin ehdotettua säädöstä ole annettu. Ottaen huomioon ettei III-136 artikla sisällä nimenomaisia määräyksiä Eurooppa-neuvoston ratkaisun muodosta eikä noudatettavasta päätöksentekomenettelystä, kysymys on luonteeltaan poliittisesta ratkaisusta, jonka Eurooppa-neuvosto tekee I-21 artiklan 4 kohdan pääsäännön mukaan yhteisymmärryksessä. Näin ollen sopimus ei myöskään sisällä määräyksiä sen tilanteen varalta, ettei Eurooppa-neuvosto lainkaan tekisi kumpaakaan III-136 artiklassa tarkoitetuista ratkaisuista. Täten jäsenvaltio voi periaatteessa hätäjarruun turvautumalla estää määräyksessä tarkoitettujen toimenpiteiden toteuttamisen. Edellä mainittua päätöksentekomenettelyä koskevaa muutosta lukuun ottamatta III-136 artikla vastaa SEY 42 artiklaa.

2 alajakso

Sijoittautumisvapaus

Määräykset koskevat jäsenvaltioiden kansalaisten ja yhtiöiden oikeutta sijoittautua toisen jäsenvaltion alueelle, sijoittautumisoikeuteen sovellettavia pääperiaatteita sekä toimielimille sijoittautumisvapauden toteuttamiseksi annettuja tehtäviä. Eräitä päätöksentekomenettelyä koskevia muutoksia sekä määräysten sanamuotoa koskevia ja teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta määräykset vastaavat EY-sopimuksen kolmannen osan III osaston 2 luvun määräyksiä.

III-137 ja 138 artikla vastaavat SEY 43 ja 44 artiklaa.

III-139 artikla vastaa SEY 45 artiklaa seuraavin muutoksin. III-139 artiklassa tarkoitetut toimenpiteet, joilla tietty toimiala suljetaan sopimuksen sijoittautumisvapautta koskevien määräysten soveltamisalan ulkopuolelle, siirtyvät tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen. SEY 45 artiklan nojalla kyseiset toimenpiteet toteuttaa neuvosto määräenemmistöllä. III-139 artiklassa on yksilöity neuvoston käytössä olevat instrumentit, joita ovat Eurooppa-laki ja -puitelaki. SEY 45 artiklassa ei ole vastaavaa instrumenttien yksilöintiä.

III-140 artikla vastaa SEY 46 artiklaa.

III-141 artikla koskee toimenpiteitä, joilla helpotetaan itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi ryhtymistä ja toimintaa itsenäisenä ammatinharjoittajana. Määräys vastaa SEY 47 artiklaa, kuitenkin siten että III-141 artiklan tarkoittamia toimenpiteitä toteutettaessa siirrytään kaikilta osin tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen ja määräenemmistöpäätöksentekoon neuvostossa. Nykyisin neuvosto tekee ratkaisunsa SEY 47 artiklan 2 kohdan tarkoittamista direktiiveistä kaikissa SEY 251 artiklan tarkoittamissa menettelyissä yksimielisesti, jos niiden täytäntöönpano edellyttää ainakin yhdessä jäsenvaltiossa lain tasoisia muutoksia niihin ammatin harjoittamisen periaatteisiin, jotka koskevat luonnollisten henkilöiden koulutusta ja ammattiin pääsyn edellytyksiä.

III-142 artikla vastaa SEY 48 artiklaa.

III-143 artikla vastaa SEY 294 artiklaa.

3 alajakso

Vapaus tarjota palveluja

Määräykset koskevat palvelujen tarjoamisen vapauden pääperiaatteita sekä unionin ja jäsenvaltioiden toimia palvelujen tarjoamisen vapauttamiseksi. Eräitä päätöksentekomenettelyä koskevia muutoksia sekä määräysten sanamuotoa koskevia ja teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta määräykset vastaavat nykyisen EY-sopimuksen kolmannen osan III osaston 3 luvun määräyksiä.

III-144 artikla vastaa SEY 49 artiklaa seuraavin muutoksin. III-144 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuilla toimenpiteillä voidaan palvelujen tarjoamisen vapautta koskeva alajakso ulottaa koskemaan myös sellaisia palvelun tarjoajia, jotka ovat unioniin sijoittautuneita kolmannen valtion kansalaisia. Näiden toimenpiteiden osalta siirrytään tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen. SEY 49 artiklan nojalla kyseiset toimenpiteet toteuttaa neuvosto määräenemmistöllä. III-144 artiklan 2 kohdassa on yksilöity neuvoston käytössä olevat instrumentit, joita ovat Eurooppa-laki ja -puitelaki. Nykyisessä SEY 49 artiklassa ei ole vastaavaa instrumenttien yksilöintiä.

III-145 ja 146 artikla vastaavat SEY 50 ja 51 artiklaa.

III-147 artikla vastaa SEY 52 artiklaa seuraavin muutoksin. III-147 artiklassa tarkoitettujen tietyn palvelun vapauttamista koskevien toimenpiteiden osalta siirrytään tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen. SEY 52 artiklan nojalla toimenpiteistä päättää neuvosto Euroopan parlamenttia kuultuaan.

III-148-150 artikla vastaavat SEY 53-55 artiklaa.

3 jakso

Tavaroiden vapaa liikkuvuus

Määräykset koskevat tulliliiton määritelmää ja siihen sovellettavia perusperiaatteita, tulliyhteistyötä, tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevia pääperiaatteita sekä vapaan liikkuvuuden toteuttamiseksi toimielimille annettuja tehtäviä. Eräitä päätöksentekomenettelyä koskevia muutoksia sekä määräysten sanamuotoa koskevia ja teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta määräykset vastaavat nykyisen EY-sopimuksen kolmannen osan I osaston määräyksiä.

1 alajakso

Tulliliitto

III-151 artikla vastaa SEY 23 - 27 artiklaa seuraavin muutoksin. III-151 artiklassa tarkoitettuja yhteisiä tullitariffeja vahvistaessaan neuvosto voi antaa joko Eurooppa-asetuksia tai -päätöksiä. SEY 26 artiklassa ei ole yksilöity neuvoston käytössä olevia säädöstyyppejä tullitariffia vahvistettaessa, mutta käytännössä neuvosto on antanut SEY 249 artiklan tarkoittamia asetuksia SEY 26 artiklan nojalla.

2 alajakso

Tulliyhteistyö

III-152 artikla vastaa SEY 135 artiklaa. III-152 artiklassa on yksilöity käytettävissä olevat instrumentit, joita ovat Eurooppa-laki ja -puitelaki. SEY 135 artiklassa ei ole vastaavaa yksilöintiä. Artiklasta on poistettu määräys, jonka mukaan toteutettavat toimenpiteet eivät koske kansallisen rikosoikeuden soveltamista tai kansallista oikeudenhoitoa. Kyseinen määräys on tarpeen SEY 135 artiklassa, koska Euroopan yhteisöllä ei ole toimivaltaa rikosoikeuden alalla, jota koskevasta toimivallasta määrätään EU-sopimuksen VI osastossa. Pilarijaon poistamisen myötä tulliyhteistyötä koskeva erillinen määräys käy tarpeettomaksi, koska perustuslakisopimus sisältää myös rikosoikeudellista yhteistyötä koskevat määräykset.

3 alajakso

Määrällisten rajoitusten kieltäminen

III-153-155 artikla vastaavat SEY 28-31 artiklaa.

4 jakso

Pääomat ja maksut

Määräykset koskevat pääomien vapaata liikkuvuutta koskevia pääperiaatteita, jäsenvaltioiden toimivallan rajoittamista sekä unionin toimivaltaa yhtäältä unionin sisällä tapahtuvien ja toisaalta jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisten pääomanliikkeiden ja maksujen osalta. Eräitä päätöksentekomenettelyä ja pääomaliikkeitä rajoittavia toimenpiteitä koskevia muutoksia sekä määräysten sanamuotoa koskevia ja teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta määräykset vastaavat EY-sopimuksen kolmannen osan III osaston 4 luvun määräyksiä.

III-156 artikla vastaa SEY 56 artiklaa.

III-157 artikla vastaa SEY 57 artiklaa seuraavin muutoksin. III-157 artiklan 1 kohdassa määrätään, että 31.12.1993 voimassa olleiden kolmansia maita koskevien rajoitusten soveltaminen on edelleen mahdollista. Viro ja Unkari voivat soveltaa edelleen 31.12.1999 voimassa olleita rajoituksia. Määräys vastaa vuoden 2003 liittymissopimuksen 18 artiklaa.

Pääomanliikkeitä kolmansiin maihin tai kolmansista maista koskevien III-157 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden osalta siirrytään pääsäännön mukaan tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen. III-157 artiklan 2 kohdassa on yksilöity käytettävissä olevat instrumentit, joita ovat Eurooppa-laki ja -puitelaki. Määräyksessä tarkoitetut toimenpiteet toteuttaa nykyisin SEY 57 artiklan 2 kohdan nojalla pääsäännön mukaan neuvosto, joka tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä. SEY 57 artiklan 2 kohdassa ei ole vastaavaa instrumenttien yksilöintiä. Toimenpiteet, jotka merkitsevät unionin oikeudessa taantumista kolmansiin maihin tai kolmansista maista suuntautuvien pääomaliikkeiden vapautumisessa, toteutetaan III-157 artiklan 3 kohdan mukaan neuvoston eurooppalailla tai -puitelailla, jota koskevan ratkaisun neuvosto tekee yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan. Nykyisin neuvosto tekee näitä toimenpiteitä koskevan ratkaisunsa SEY 57 artiklan 2 kohdan nojalla yksimielisesti. SEY 57 artiklassa ei nykyisin yksilöidä käytössä olevia säädöstyyppejä eikä edellytetä Euroopan parlamentin kuulemista.

III-158 artikla vastaa artiklan 4 kohtaa lukuun ottamatta SEY 58 artiklaa. III-158 artiklassa määrätään toimenpiteistä, jotka jäsenvaltio voi toteuttaa pääomia ja maksuja koskevien määräysten tätä rajoittamatta. III-158 artiklan 4 kohta on uusi määräys, joka antaa jäsenvaltiolle mahdollisuuden tietyin edellytyksin pyytää komissiota tekemään Eurooppa-päätös, jossa todetaan, että jäsenvaltion yhden tai useamman kolmannen maan osalta toteuttamia rajoittavia verotoimenpiteitä on pidettävä perustuslakisopimuksen mukaisina. Jäsenvaltio voi pyytää komission päätöstä silloin, kun neuvosto ei ole antanut Eurooppa-lakia tai -puitelakia III-157 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuissa asioissa, jos jäsenvaltion toteuttamat toimenpiteet perustuvat johonkin unionin tavoitteeseen ja ovat sopusoinnussa sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kanssa. Ellei komissio ole tehnyt päätöstä kolmen kuukauden kuluessa jäsenvaltion pyynnöstä, neuvosto voi tehdä jäsenvaltion pyynnöstä Eurooppa-päätöksen yksimielisesti.

III-159 artikla vastaa SEY 59 artiklaa. III-159 artiklassa on yksilöity neuvoston käytössä olevat instrumentit, joita ovat Eurooppa-asetus ja -päätös. SEY 59 artiklassa ei ole vastaavaa yksilöintiä.

III-160 artikla vastaa tarkoitukseltaan SEY 60 artiklaa. III-160 artikla koskee unionin tasolla toteutettavia pääomaliikkeitä ja maksuja rajoittavia hallinnollisia toimenpiteitä, kuten luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, ryhmän tai muun kuin valtiollisen yhteisön omistamien tai hallussaan pitämien varojen, muun rahoitusomaisuuden tai saadun taloudellisen hyödyn jäädyttäminen. Toimenpiteitä toteutetaan sikäli kuin se on tarpeen III-257 artiklassa tarkoitettujen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen tavoitteiden saavuttamiseksi terrorismin ja siihen liittyvän toiminnan ennalta ehkäisemiseksi ja torjumiseksi.

Eurooppa-lailla määritellään puitteet artiklassa tarkoitetuille hallinnollisille toimenpiteille. Eurooppa-lait pannaan täytäntöön artiklan 2 kohdan mukaan neuvoston hyväksymillä Eurooppa-asetuksilla tai -päätöksillä.

Artiklan nojalla annettuihin säädöksiin tulee artiklan 3 kohdan nojalla sisällyttää tarvittavat säännökset oikeusturvasta. III-160 artiklasta ja III-132 artiklasta on annettu julistus (nro 15), jossa konferenssi muistuttaa, että perusoikeuksien ja -vapauksien kunnioittaminen edellyttää erityisesti asianmukaisen huomion kiinnittämistä siihen, että kyseisten henkilöiden tai yhteisöjen oikeutta lailla säädettyihin oikeusturvan takeisiin suojellaan ja kunnioitetaan. Julistuksessa edellytetään, että näillä päätöksillä on selkeät ja ilmeiset perusteet, jotka vastaavat kunkin rajoittavan toimenpiteen erityispiirteitä.

Tällä järjestelyllä korvataan SEY 60 artiklaan sisältyvä järjestelmä. Nykyisin SEY 60 artikla mahdollistaa pääomaliikkeiden rajoittamisen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sitä edellyttäessä, kun taas III-160 artikla ei edellytä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien määräysten nojalla tehtyä päätöstä. III-160 artiklan nojalla voidaan toteuttaa sekä unionin sisäisiä toimenpiteitä että kolmansiin maihin kohdistuvia toimenpiteitä. SEY 60 artiklaan ei sisälly vastaavanlaista esimerkkiluetteloa artiklan tarkoittamista toimenpiteistä kuin mitä III-160 artiklaan sisältyy. Jäsenvaltiolla on mahdollisuus toteuttaa SEY 60 artiklan nojalla ennen neuvoston toimenpiteitä vakavin poliittisin perustein ja kiireellisyyssyistä kolmatta maata koskevia yksipuolisia pääomien liikkuvuutta ja maksuja koskevia toimenpiteitä. Vastaavanlaista jäsenvaltioiden yksipuolisia toimia koskevaa määräystä ei sisälly III-160 artiklaan.

5 jakso

Kilpailusäännöt

1 alajakso

Yrityksiin sovellettavat säännöt

Määräykset koskevat yrityksiin sovellettavien kilpailusääntöjen pääperiaatteita sekä unionin toimielinten ja jäsenvaltioiden viranomaisten toimivaltaa kilpailuasioissa. Määräykset vastaavat sisällöltään pääpiirteissään EY-sopimuksen kolmannen osan VI osaston 1 luvun 1 jakson määräyksiä. Määräyksiin on tehty eräitä muutoksia päätöksentekomenettelyiden osalta sekä eräitä sanamuotoja koskevia ja teknisiä tarkistuksia.

III-161-162 artikla vastaavat SEY 81-82 artiklaa.

III-163 artikla vastaa SEY 83 artiklaa seuraavin muutoksin. Neuvosto voi antaa III-163 artiklan nojalla Eurooppa-asetuksia. SEY 83 artiklan nojalla neuvosto voi antaa asetuksia ja direktiivejä. Muutos ei merkitse muutosta nykyiseen oikeustilaan, sillä perustuslakisopimuksen tarkoittamat Eurooppa-asetukset voivat olla oikeusvaikutuksiltaan joko EY-sopimuksen tarkoittamien direktiivien tai asetusten kaltaisia.

III-164 artikla vastaa SEY 84 artiklaa.

III-165 artikla vastaa SEY 85 artiklaa seuraavin muutoksin. III-165 artiklan 3 kohta on uusi määräys, jonka nojalla komissio voi antaa sellaisten sopimusten ryhmiä koskevia Eurooppa-asetuksia, joista neuvosto on antanut III-163 artiklan toisen kohdan b alakohdan mukaisen Eurooppa-asetuksen. Komission antamat asetukset ovat III-161 artiklan 3 kohdan soveltamista koskevia ns. ryhmäpoikkeusasetuksia. EY-sopimuksessa ei ole vastaavaa määräystä, jossa nimenomaisesti todettaisiin komission toimivaltuus antaa asetuksia SEY 81 artiklan 3 kohdan soveltamisesta sopimusten ryhmiin. Komissiolla on kuitenkin jo nykyisin mahdollisuus antaa SEY 81 artiklan 3 kohdan soveltamista koskevia ryhmäpoikkeusasetuksia, jos neuvosto on asetuksella antanut komissiolle siihen toimivaltuudet. Komission toimivallan kirjaaminen perustuslakisopimukseen ei siten tuo muutosta vallitsevaan oikeustilaan.

III-166 artikla vastaa SEY 86 artiklaa komission käytössä olevia instrumentteja lukuun ottamatta. Komissio hyväksyy III-166 artiklan 3 kohdan nojalla tarvittaessa aiheelliset Eurooppa-asetukset tai -päätökset. Komissio voi nykyisin antaa direktiivejä tai päätöksiä SEY 86 artikla 3 kohdan nojalla.

2 alajakso

Jäsenvaltion myöntämä tuki

Määräykset koskevat jäsenvaltion myöntämän tuen soveltumista sisämarkkinoille sekä komission ja neuvoston toimivaltaa tukiasioissa. Määräyksiin on tehty eräitä erityisalueita ja päätöksentekomenettelyjä koskevia muutoksia sekä sanamuotoja koskevia ja teknisiä tarkistuksia.

III-167 artikla vastaa seuraavin muutoksin SEY 87 artiklaa. III-167 artiklan 2 kohta koskee sisämarkkinoille soveltuvia tukia. III-167 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaan sisämarkkinoille soveltuvana pidetään tukea tietyille Saksan liittotasavallan alueille, joihin Saksan jako on vaikuttanut, jos tuki on tarpeen jaosta aiheutuneen taloudellisen haitan korvaamiseksi. Neuvostolla on mahdollisuus kumota III-167 artiklan 2 kohdan c alakohta Eurooppa-päätöksellä viiden vuoden kuluttua perustuslaillisen sopimuksen voimaantulosta. Vastaavaa valtuutuslauseketta ei sisälly nykyiseen EY-sopimukseen.

III-167 artiklan 3 kohdassa määritellään tuet, joita voidaan pitää sisämarkkinoille soveltuvina. III-167 artiklan 3 kohdan a alakohtaan on lisätty uusi määräys, jonka nojalla sisämarkkinoille soveltuvana voidaan pitää tukea taloudellisen kehityksen edistämiseen III-424 artiklassa mainituilla alueilla ottaen huomioon niiden rakenteellinen, taloudellinen ja sosiaalinen tilanne. III-424 artiklassa mainittuja alueita ovat Ranskan merentakaiset departementit, Azorit, Madeira ja Kanariansaaret. Perustuslakisopimuksessa vahvistetaan näiden alueiden kuuluminen 167 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisen tuen piiriin. Kyseisiä alueita ei ole mainittu SEY 87 artiklan 3 kohdan a alakohdassa, mutta käytännössä näiden alueiden on nykyisin katsottu kuuluvan 87 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisen tuen piiriin. Näiden alueiden kirjaamisella 167 artiklan 3 kohdan a alakohtaan mahdollistetaan nykyisen käytännön jatkuminen kaikkien kyseisten alueiden osalta myös tulevaisuudessa.

III-167 artiklan 3 kohdan e alakohdassa on yksilöity neuvoston käytössä olevat instrumentit, joita ovat Eurooppa-asetus ja -päätös. SEY 87 artiklan 3 kohdan e alakohdassa ei ole vastaavaa yksilöintiä.

III-168 artikla vastaa SEY 88 artiklaa seuraavin muutoksin. III-168 artiklan kohdassa 4 on uusi määräys, jonka nojalla komissio voi antaa Eurooppa-asetuksia niistä valtiontukimuodoista, jotka neuvosto on III-169 artiklan mukaisesti määritellyt sellaisiksi, jotka voidaan vapauttaa 168 artiklan 3 kohdassa määrätystä ilmoitusmenettelystä. Nykyisessä EY-sopimuksessa ei ole vastaavaa määräystä, jossa nimenomaisesti annettaisiin komissiolle valtuus tällaisten asetusten antamiseen. Neuvosto voi nykyisin antaa asetuksella komissiolle valtuuden antaa vastaavanlaisia asetuksia. Neuvosto on antanut asetuksella N:o 659/1999 komissiolle valtuuden antaa ryhmäpoikkeusasetuksia joidenkin valtiontukimuotojen osalta.

III-169 artikla vastaa SEY 89 artiklaa.

6 jakso

Veroja ja maksuja koskevat määräykset

Määräykset koskevat veroihin ja maksuihin sovellettavia pääperiaatteita sekä neuvoston toimivaltaa niiden osalta. Määräykset vastaavat eräitä instrumentteja koskevia muutoksia sekä määräysten sanamuodon teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta nykyisen EY-sopimuksen kolmannen osan VI osaston 2 luvun määräyksiä.

III-170 artikla vastaa SEY 90-92 artiklaa seuraavin muutoksin.

Artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen veroja ja maksuja koskevien toimenpiteiden hyväksymisen osalta artiklassa on yksilöity neuvoston käytössä olevaksi instrumentiksi eurooppapäätös. SEY 92 artiklassa ei ole vastaavaa yksilöintiä.

III-171 artikla vastaa SEY 93 artiklaa seuraavin muutoksin. III-173 artiklassa on yksilöity neuvoston käytössä olevat instrumentit, joita ovat Eurooppa-laki ja -puitelaki. SEY 93 artiklassa ei ole vastaavaa yksilöintiä.

7 jakso

Yhteiset määräykset

Jakso sisältää määräykset unionin toimivallasta sisämarkkinoita toteutettaessa sekä yhdenmukaistamistoimenpiteisiin sovellettavasta päätöksentekomenettelystä. Jaksossa määrätään myös jäsenvaltioiden toimivallasta yhdenmukaistamistoimenpiteiden toteuttamisen jälkeen. Määräykset vastaavat pääpiirteissään nykyisen EY-sopimuksen kolmannen osan VI osaston 3 luvun määräyksiä. Määräyksiin on tehty eräitä muutoksia päätöksentekomenettelyiden osalta sekä eräitä sanamuotoja koskevia ja teknisiä tarkistuksia.

III-172 artikla vastaa SEY 95 artiklaa seuraavin muutoksin. III-172 artiklan 1 kohdassa on yksilöity käytössä olevat instrumentit, joita ovat Eurooppa-laki ja -puitelaki. III-172 artiklan 4 ja 5 kohdassa on yksilöity komission käyttämäksi instrumentiksi Eurooppa-asetus ja 6 kohdassa eurooppapäätös. Vastaavaa instrumenttien yksilöintiä ei sisälly nykyiseen SEY 95 artiklaan.

III-173 artikla vastaa SEY 94 artiklaa seuraavin muutoksin. III-173 artiklassa on uusi määräys, jonka mukaanIII-173 artikla ei rajoita III-172 artiklan soveltamista. Tämä tarkoittaa, että III-172 artikla on ensisijainen III-173 artiklaan nähden. Vastaavaa määräystä ei sisälly nykyiseen SEY 94 artiklaan, mutta määräys vastaa nykyistä oikeustilaa. Käytännössä SEY 95 artiklaa ja SEY 94 artiklaa on tulkittu siten, että SEY 95 artikla on ensisijainen SEY 94 artiklaan nähden.

III-174 artikla vastaa SEY 96 artiklaa seuraavin muutoksin. III-174 artiklassa määrätään menettelystä, jota noudatetaan, jos komissio toteaa, että jäsenvaltioiden lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten välillä oleva eroavuus vääristää kilpailun edellytyksiä sisämarkkinoilla ja johtaa vääristymään, joka on poistettava. Jollei vääristymän poistamisesta päästä sopimukseen asiaa koskevien jäsenvaltioiden välillä, tarvittavista toimenpiteistä säädetään eurooppapuitelailla. Toteutettavien toimenpiteiden osalta siirrytään tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen. SEY 96 artiklan nojalla neuvosto toteuttaa toimenpiteet yksin antamalla direktiivejä.

III-175 artikla vastaa SEY 97 artiklaa.

III-176 artiklassa määrätään unionin toimivallasta teollis- ja tekijänoikeuksien unionin tasolla toteutettavan suojan osalta, jota koskevia eurooppalakeja ja -puitelakeja voidaan antaa tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä. III-176 artiklan 1 kohdan nojalla voidaan säätää toimenpiteistä, joilla luodaan eurooppalainen suoja teollis- ja tekijänoikeuksien yhdenmukaisen suojan varmistamiseksi unionissa ja joilla muodostetaan keskitetyt luvananto-, yhteensovittamis- ja valvontajärjestelmät unionin tasolla. EY-sopi-mukseen ei sisälly vastaavaa oikeusperustaa, mutta kyseisiä toimenpiteitä on toteutettu SEY 308 artiklan nojalla (esim. Neuvoston asetus (EY) N:o 40/49 yhteisön tavaramerkistä). III-176 artikla ei koske jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämistä tarkoittavia toimenpiteitä, joita voidaan jatkossakin antaa III-172 ja 173 artiklan nojalla, jotka vastaavat SEY 95 ja 94 artiklaa (esim. Ensimmäinen neuvoston direktiivi jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä (89/104/ETY)).

Artiklan 2 kohdassa määrätään eurooppalaista suojaa koskevista kielijärjestelyistä, joita koskevia eurooppalakeja neuvosto voi antaa Euroopan parlamenttia kuultuaan. Neuvosto tekee kielijärjestelyjä koskevan ratkaisunsa yksimielisesti.

II LUKU

TALOUS- JA RAHAPOLITIIKKA

III-177 artikla, jossa määritellään unionin talous- ja rahapolitiikan tavoitteet, vastaa asiasisällöltään SEY 4 artiklaa.

1 jakso

Talouspolitiikka

III-178 artikla, jossa jäsenvaltiot velvoitetaan harjoittamaan talouspolitiikkaansa niin, että ne myötävaikuttavat unionin tavoitteiden toteuttamiseen, vastaa asiasisällöltään SEY 98 artiklaa.

III-179 artikla, jossa määrätään unionin ja jäsenvaltioiden talouspolitiikan yleislinjojen laatimisesta sekä taloudellisen kehityksen valvomisesta, vastaa pääpiirteittäin SEY 99 artiklaa.

Artiklan 4 kohdan mukaan neuvosto voi antaa jäsenvaltiolle suosituksia, mikäli sen talouspolitiikka ei ole unionin asettamien yleislinjojen mukaista. Uutta on se, että komissio on saanut yksin valtuudet antaa jäsenvaltiolle varoituksen. Myös määräykset neuvoston päätöksentekomenettelystä kyseisissä asioissa ovat uusia. Kun neuvosto päättää suosituksista, asiassa osallisena olevan jäsenvaltion edustaja saa osallistua keskusteluun, mutta hänellä ei ole äänioikeutta.

Artiklassa on määritelty erikseen, miten määräenemmistö saavutetaan kyseisissä tapauksissa. Määräenemmistöön tarvitaan vähintään 55 prosenttia äänioikeutettujen neuvoston jäsenten äänistä. Artiklan mukaan näiden neuvoston jäsenten tulee myös edustaa vähintään 65 prosenttia äänestykseen osallistuvien jäsenvaltioiden väestöstä. Tämä 65 prosentin vaatimus ei ole kuitenkaan ehdoton, koska päätöksenteon estävään määrävähemmistöön tarvitaan äänioikeutettuja jäseniä, jotka edustavat yli 35 prosenttia jäsenvaltioiden yhteenlasketusta väestöstä lisättynä yhdellä jäsenellä. Jos tämä vaatimus ei toteudu, katsotaan määräenemmistö saavutetuksi edellyttäen että 55 prosenttia neuvoston äänioikeutetuista jäsenistä puoltaa esitystä.

III-180 artikla, joka antaa neuvostolle poikkeusvaltuudet taloudellisissa erityistilanteissa, vastaa asiasisällöltään SEY 100 artiklaa.

III-181 artikla, jossa kielletään niin sanottu keskuspankkirahoitus, vastaa asiasisällöltään SEY 101 artiklaa.

III-182 artikla, joka kieltää unionin ja jäsenvaltioiden elimiltä ja viranomaisilta erityisoikeudet rahalaitoksissa, vastaa SEY 102 artiklaa lukuun ottamatta sitä, että kyseisen artiklan oikeusperusta, jonka perusteella voidaan antaa artiklassa määrätyn kiellon soveltamiseksi tarvittavat määritelmät, on siirretty III-183 artiklaan.

III-183 artikla, jonka mukaan unioni ei ole vastuussa jäsenvaltioiden veloista tai niiden muista antamista taloudellisista sitoumuksista, vastaa asiasisällöltään SEY 103 artiklaa.

Artiklan 2 kohtaa on laajennettu niin, että sen perusteella voidaan antaa myös III-182 artiklan soveltamista varten tarvittavat tarkemmat määräykset.

III-184 artikla, joka velvoittaa jäsenvaltioita välttämään julkisen talouden liiallisia alijäämiä, vastaa SEY 104 artiklaa lukuun ottamatta artiklan 6 ja 7 kohdissa olevia äänestys- ja määräenemmistösäännöksiä.

Artiklan 6 ja 7 kohdissa on määräyksiä neuvoston menettelystä, kun se päättää liiallisen alijäämän olemassaolosta sekä siihen liittyvistä seuraamuksista. Määräykset päätöksentekomenettelystä näissä asioissa ovat uusia. Kun neuvosto päättää liiallisen alijäämän olemassaolosta, asiassa osallisena olevan jäsenvaltion edustaja saa osallistua keskusteluun, mutta hänellä ei ole äänioikeutta. Päätöksenteossa sovelletaan III-179 artiklan yhteydessä selostettua määräenemmistön määritelmää.

2 jakso

Rahapolitiikka

III-185 artikla, jossa määritellään Euroopan keskuspankkijärjestelmän tavoitteet ja tehtävät, vastaa asiasisällöltään SEY 105 artiklaa.

III-186 artikla, jossa määrätään setelien ja metallirahojen liikkeelle laskemisesta, vastaa SEY 106 artiklaa sillä lisäyksellä, että neuvoston tulee kuulla myös Euroopan parlamenttia ennen kuin se päättää metallirahojen yksikköarvojen ja teknisten määritelmien yhdenmukaistamisesta.

III-187 artikla, jossa määrätään Euroopan keskuspankin johdosta sekä Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä, sen muuttamisesta ja sen perusteella annettavista eurooppa-asetuksista ja -päätöksistä, vastaa asiasisällöltään SEY 107 artiklaa.

Artiklan 3 kohdassa määrätään kuitenkin SEY 107 artiklasta poiketen, että muutettaessa perussääntöä komission ehdotuksesta neuvosto tekee päätöksensä aiemman yksimielisyyden sijasta määräenemmistöllä.

III-188 artikla, jossa määrätään Euroopan keskuspankin ja kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäsenten riippumattomuudesta, vastaa asiasisällöltään SEY 108 artiklaa.

III-189 artikla, jossa määrätään jäsenvaltioiden velvollisuudesta huolehtia siitä, että kansallinen lainsäädäntö on sopusoinnussa perustuslain ja EKPJ:n ja EKP:n perussäännön kanssa, vastaa asiasisällöltään SEY 109 artiklaa.

III-190 artikla, jossa määrätään Euroopan keskuspankin toimivaltuuksista, vastaa pääpiirteittäin SEY 110 artiklaa.

Artiklan 2 kohdassa ei kuitenkaan enää määritellä eri päätöstyyppien oikeusvaikutuksia.

III-191 artikla sisältää määräykset unionin toimivallasta päättää niistä toimenpiteistä, jotka ovat tarpeen euron käyttämiseksi yhteisenä rahana. Artikla vastaa asiasisällöltään SEY 123 artiklan neljättä kohtaa. Aiemmalla määräyksellä oli kuitenkin tarkoitus antaa unionille ainoastaan väliaikaiset toimivaltuudet, kun taas uudessa muodossaan artikla antaa pysyvät toimivaltuudet.

SEY 111 artikla on siirretty rahapolitiikkaa koskevasta jaksosta kansainvälisiä sopimuksia koskevaan jaksoon III-326 artiklaksi.

3 jakso

Institutionaaliset säännökset

III-192 artikla, jossa määrätään talous- ja rahoituskomiteasta ja sen tehtävistä, vastaa asiasisällöltään SEY 114 artiklaa. Teknisiin muutoksiin kuuluu, että entinen raha-asiain komiteaa koskeva kohta on poistettu tarpeettomana talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen alettua.

III-193 artikla, jossa määrätään neuvostolle sekä jäsenvaltioille annetaan oikeus pyytää komissiota antamaan suosituksia tietyissä asioissa, vastaa asiasisällöltään SEY 115 artiklaa.

SEY 112 ja 113 artiklat on siirretty institutionaalisten määräysten kuudenteen alajaksoon III-382 ja III-383 artiklaksi.

4 jakso

Euron käyttöön ottaneita jäsenvaltioita koskevat erityismääräykset

II-194 artikla on uusi viittausnormi, joka koskee talous- ja rahaliiton moitteettoman toiminnan varmistamista.

Artiklan 1 kohdan mukaan III-179 tai III-184 artikloissa tarkoitetuissa menettelyissä voidaan hyväksyä toimenpiteitä, jotka koskevat niitä valtioita, joissa euro on otettu käyttöön. Neuvosto voi hyväksyä toimenpiteitä, joilla joko tehostetaan näiden jäsenvaltioiden budjettipolitiikkojen kurinalaisuuden yhteensovittamista ja valvontaa tai laaditaan näitä jäsenvaltioita koskevat talouspolitiikan yleislinjat. Euron käyttöön ottaneita jäsenvaltioita koskevista talouspolitiikan yleislinjoista päätettäessä tulee huolehtia yleislinjojen yhteensopivuudesta koko unionin osalta hyväksyttyjen talouspolitiikan yleislinjojen kanssa.

Artiklan 2 kohdan mukaan kyseisistä asioista päätetään määräenemmistöllä ja äänestykseen osallistuvat vain edustajat niistä jäsenvaltiosta, jotka ovat ottaneet euron käyttöön. Päätöksenteossa sovelletaan III-179 artiklan yhteydessä selostettua määräenemmistön määritelmää.

III-195 artikla, joka koskee euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden ministereiden välisten kokouksien järjestelyjä, on uusi. Artiklan mukaan kokousten järjestelyt vahvistetaan euroryhmää koskevassa pöytäkirjassa.

III-196 artikla, joka koskee toimenpiteitä euron aseman varmistamiseksi kansainvälisessä valuuttajärjestelmässä, on uusi.

Artiklan 1 kohdan mukaan neuvosto vahvistaa komission ehdotuksesta yhteiset kannat talous- ja rahaliiton kannalta erityisen merkittäviin kysymyksiin, joita käsitellään toimivaltaisissa kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja -konferensseissa.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto voi komission ehdotuksesta hyväksyä myös aiheellisia toimenpiteitä yhtenäisen edustuksen varmistamiseksi kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ja rahoituskonferensseissa. Neuvosto kuulee Euroopan parlamenttia ennen kuin se tekee asiassa ratkaisun.

Artiklan 3 kohdan mukaan kyseisistä asioista päätetään määräenemmistöllä ja äänestykseen osallistuvat vain edustajat niistä jäsenvaltiosta, jotka ovat ottaneet euron käyttöön. Päätöksenteossa sovelletaan III-179 artiklan yhteydessä selostettua määräenemmistön määritelmää.

5 jakso

Siirtymämääräykset

Siirtymämääräyksiä koskevaa lukua on lyhennetty aiempaan perustamissopimukseen verrattuna. Tämä johtuu siitä, että osa perustamissopimukseen sisällytetyistä siirtymämääräyksistä koski toimivaltamääräyksiä ryhtyä tiettyihin toimenpiteisiin, kuten esimerkiksi Euroopan keskuspankin perustamiseen. Koska kyseiset toimenpiteet on jo suoritettu, vastaavat toimivaltamääräykset on poistettu tarpeettomina. Kaikki jäljellä olevat siirtymäsäännökset koskevat sellaisia maita, jotka eivät ole vielä ottaneet euroa käyttöön, mutta ovat kuitenkin valmistautumassa siihen.

III-197 artikla, jossa määrätään, mitä artikloita ei sovelleta niihin jäsenvaltioihin, jotka eivät ole täyttäneet euron käyttöön ottamiseksi vaadittavia edellytyksiä, vastaa SEY 122 artiklan ensimmäistä, kolmatta ja viidettä kohtaa.

Artiklan 2 kohdan mukaan aiempien rajausten lisäksi kyseisiin jäsenvaltioihin ei sovelleta myöskään III-179 artiklan toista kohtaa, III-191 artiklaa eikä III-196 artiklan ensimmäistä kohtaa.

Artiklan 4 kohdassa on äänestysmääräykset muutettu siten ettei kyseisillä jäsenvaltioilla ole äänioikeutta III-179 artiklan 4 kohdan eikä III-184 artiklan 6,7,8 ja 11 kohdissa tarkoitetussa päätöksenteossa. Päätöksenteossa sovelletaan uutta määräenemmistön määritelmää, joka on selostettu III-179 artiklan yhteydessä.

III-198 artikla, joka koskee uusien jäsenvaltioiden hyväksymistä euron käyttäjiksi, vastaa asiallisesti SEY 121 artiklan ensimmäistä kohtaa, SEY 122 artiklan toista kohtaa sekä SEY 123 artiklan neljännen kohdan ensimmäistä lausetta.

Artiklan 2 kohdassa olevia päätöksentekomenettelysäännöksiä on kuitenkin uusittu. Uusitun määräyksen mukaan neuvoston on, ennen kuin se tekee normaalikokoonpanossaan lopullisen päätöksen uuden jäsenvaltion hyväksymisestä euron käyttäjäksi, saatava suositus euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden edustajilta. Kyseinen suositus annetaan määräenemmistöllä, joka on määritelty III-179 artiklan yhteydessä.

III-199 artikla vastaa asiasisällöltään SEY 123 artiklan kolmatta kohtaa sekä SEY 117 artiklan toista kohtaa teknisiä muutoksia lukuun ottamatta. III-199 artikla koskee Euroopan keskuspankin yleisneuvostoa sekä Euroopan keskuspankin tehtäviä niihin valtioihin liittyen, jotka eivät ole vielä ottaneet euroa käyttöön.

III-200 artikla, joka koskee valuuttakurssipolitiikkaa niiden maiden osalta, joissa euroa ei ole otettu käyttöön, vastaa asiasisällöltään SEY 124 artiklaa.

III-201 artikla, joka koskee maksutasevaikeuksista johtuvia toimenpiteitä ja avustuksia, vastaa asiasisällöltään SEY 119 artiklaa.

III-202 artikla, joka koskee suojatoimenpiteitä äkillisen maksutasekriisin johdosta, vastaa asiasisällöltään SEY 120 artiklaa.

III LUKU

MUITA ALOJA KOSKEVAT POLITIIKAT

1 jakso

Työllisyys

Unionin työllisyyspolitiikkaa koskevat määräykset ovat perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 1 jaksossa. Kyseiseen jaksoon sisältyvät määräykset vastaavat jäljempänä selvitettävin muutoksin sekä eräitä sanamuotoa ja sijaintia koskevia teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta EY-sopimuksen kolmannen osan VIII osaston määräyksiä.

III-203 artikla vastaa SEY 125 artiklaa. III-203 artiklassa viitataan toimintaa ohjaavina tavoitteina pyrkimyksiin I-3 artiklassa tarkoitettujen unionin tavoitteiden saavuttamiseksi. Näiden tavoitteiden uudistamista aiempiin SEU 2 ja SEY 2 artiklaan verrattuna on tarkasteltu lähemmin I-3 artiklaa koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

III-204 ja 205 artikla vastaavat SEY 126 ja 127 artiklaa.

III-206 artikla vastaa SEY 128 artiklaa. III-206 artiklan 4 kohdassa tarkoitettujen suositusten osalta on poistettu viittaus tarkasteluun suositusten antamisen aiheellisuudesta.

III-207 ja 208 artikla vastaavat SEY 129 ja 130 artiklaa. III-207 artiklassa yksilöidään, että kannustustoimenpiteistä voidaan säätää eurooppalailla tai -puitelailla. III-208 artiklassa yksilöidään, että työllisyyskomitean osalta käytetään eurooppapäätöstä.

2 jakso

Sosiaalipolitiikka

Unionin sosiaalipolitiikkaa koskevat määräykset ovat perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 2 jaksossa. Ne vastaavat jäljempänä selvitettävin muutoksin sekä eräin määräysten sanamuotoa ja sijaintia koskevin teknisin tarkistuksin nykyisen EY-sopimuksen kolmannen osan XI osaston 1 ja 2 lukua.

III-209 artikla vastaa SEY 136 artiklaa.

III-210 artikla vastaa SEY 137 artiklaa seuraavin muutoksin. III-210 artiklan 2 kohdassa yksilöidään säädösinstrumenteiksi eurooppalaki ja -puitelaki ja III-210 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa eurooppapäätös. III-210 artiklan 4 kohdassa, joka vastaa SEY 137 artiklan 3 kohtaa, on EY-sopimuksen määräykseen nähden lisätty niiden instrumenttien määrää, joiden täytäntöönpanon jäsenvaltio voi tarvittaessa antaa työmarkkinaosapuolten tehtäväksi niiden yhteisestä pyynnöstä. III-210 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltio voi antaa työmarkkinaosapuolille niiden eurooppapuitelakien taikka eurooppa-asetusten tai -päätösten täytäntöönpanon, joihin tässä kohdassa viitataan, kun SEY 137 artiklan 3 kohdan mukainen mahdollisuus koskee vain siinä tarkoitettuja direktiivejä.

III-211 artikla vastaa SEY 138 artiklaa.

III-212 artikla vastaa SEY 139 artiklaa. III-212 artiklan 2 kohdassa määrätään SEY 139 artiklan 2 kohtaan verrattuna kuitenkin lisäksi siitä, että määräyksessä tarkoitetuista asioista ilmoitetaan Euroopan parlamentille. Lisäksi käytettäviksi säädösinstrumentiksi yksilöidään eurooppa-asetus tai -päätös.

III-213 artikla vastaa SEY 140 artiklaa. III-213 artiklan toisessa kohdassa määrätään kuitenkin SEY 140 artiklaan 2 kohtaan verrattuna täydentävästi, että edistäessään jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä ja helpottaessaan niiden toiminnan yhteensovittamista sosiaalipolitiikan aloilla komissio tekee erityisesti aloitteita, joilla on tarkoitus vahvistaa suuntaviivoja ja indikaattoreita, järjestää tietojen vaihtoa parhaista käytännöistä sekä valmistella tarvittavat tekijät säännöllistä seurantaa ja arviointia varten. Nämä keinot muistuttavat sisällöltään niin sanottua avointa koordinaatiomenetelmää. III-213 artiklan osalta kyse on kuitenkin unionin toimivallan käytöstä. III-213 artiklan toisessa kohdassa määrätään SEY 140 artiklaan verrattuna lisäksi Euroopan parlamentin pitämisestä asiassa täysin ajan tasalla.

III-213 artiklaa koskee HVK:n päätösasiakirjaan liitetty julistus (n:o 18) III-213 artiklasta. Julistus koskee toimivallan jakautumista unionin ja jäsenvaltioiden välillä. Sitä on selvitetty tarkemmin julistuksia koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

III-214 artikla vastaa SEY 141 artiklaa. III-214 artiklan 3 kohdassa säädösinstrumentiksi yksilöidään eurooppalaki tai -puitelaki.

III-214 artiklaa koskee perustuslakisopimukseen liitetty pöytäkirja (n:o 28) unionin perustuslain III-214 artiklasta. Pöytäkirja koskee ajankohtaa, jota edeltäviin työskentelykausiin perustuvia ammatillisen sosiaaliturvajärjestelmän mukaisia etuuksia ei pidetä artiklassa tarkoitettuna korvauksena. Pöytäkirjaa on selvitetty tarkemmin pöytäkirjoja koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

III-215-218 artikla vastaavat SEY 142-145 artiklaa. III-217 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään eurooppapäätöksen käyttämisestä neuvoa-antavan sosiaalisen suojelun komitean osalta.

III-219 artikla vastaa SEY 146-148 artiklaa eli EY-sopimuksen kolmannen osan XI osaston 2 lukua, joka koskee Euroopan sosiaalirahastoa. III-219 artiklan 3 kohdassa säädösinstrumentiksi yksilöidään eurooppalaki.

3 jakso

Taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus

Määräykset unionin politiikasta, joka koskee taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta, ovat perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 3 jaksossa. Jakson määräykset vastaavat jäljempänä selvitettävin muutoksin sekä eräitä sanamuotoa ja sijaintia koskevia teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta nykyisen EY-sopimuksen kolmannen osan XVII osastoa. EY-sopimuksessa vastaavan osion otsikkona on taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus. Perustuslakisopimuksessa otsikkoon ja niihin 3 jakson määräyksiin, joissa käytetään tätä käsitettä, on EY-sopimukseen verrattuna lisätty taloudellisen ja sosiaalisen näkökulman rinnalle alueellisen yhteenkuuluvuuden näkökulma.

Kyseistä 3 jaksoa koskee perustuslakisopimukseen liitetty pöytäkirja (n:o 29) taloudellisesta, sosiaalisesta ja alueellisesta yhteenkuuluvuudesta. Pöytäkirjaa on selvitetty tarkemmin pöytäkirjoja koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

III-220 artikla vastaa SEY 158 artiklaa seuraavin muutoksin. III-220 artiklan kolmannessa kohdassa määrätään SEY 158 artiklaan nähden täydentävästi, että pyrkiessään vähentämään eri alueiden välisiä kehityseroja sekä heikoimmassa asemassa olevien alueiden jälkeenjääneisyyttä asianomaisista alueista kiinnitetään erityistä huomiota maaseutuun, teollisuuden muutosprosessissa oleviin alueisiin sekä vakavista ja pysyvistä luontoon tai väestöön liittyvistä haitoista kärsiviin alueisiin, kuten pohjoisimpiin alueisiin, joiden väestöntiheys on erittäin alhainen, ja saaristo-, rajaseutu- ja vuoristoalueisiin. Viittaus pohjoisimpiin alueisiin, joiden väestöntiheys on erittäin alhainen, koskee erityisesti Suomea.

III-220 artiklaa täydentää perustuslakisopimukseen liitetyn vuosien 1972, 1979, 1985 ja 1994 liittymissopimuksia koskevan pöytäkirjan (n:o 8) V osaston 7 jaksossa oleva 63 artikla, joka koskee rakennerahastojen osalta Suomessa ja Ruotsissa sovellettavia erityismääräyksiä. Pöytäkirjan artiklaa on selvitetty tarkemmin pöytäkirjoja koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

Lisäksi HVK:n päätösasiakirjaan on liitetty julistus (n:o 19) III-220 artiklasta. Julistuksessa todetaan, että saaristoalue voi tarkoittaa myös kokonaista saarivaltiota. Julistusta on selvitetty tarkemmin julistuksia koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

III-221 ja 222 artikla vastaavat SEY 159-160 artiklaa. III-221 artiklan kolmannessa kohdassa yksilöidään säädösinstrumentiksi eurooppalaki tai -puitelaki.

III-223 artikla vastaa SEY 161 artiklaa seuraavin muutoksin. III-223 artiklassa yksilöidään artiklassa tarkoitettujen toimenpiteiden osalta käytettäväksi säädösinstrumentiksi eurooppalaki. III-223 artiklan 1 kohdassa määrätään tavanomaisesta lainsäätämisjärjestyksestä sekä alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kuulemisesta. III-233 artiklan 2 kohdassa määrätään kuitenkin, että ensimmäiset rakennerahastoja ja koheesiorahastoa koskevat säännökset, jotka annetaan perustuslakisopimuksen allekirjoituspäivänä voimassa olevien säännösten jälkeen, vahvistetaan neuvoston eurooppalailla ja että neuvosto tällöin tekee ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. SEY 161 artiklan ensimmäisen ja toisen kohdan mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti komission ehdotuksesta, saatuaan Euroopan parlamentin puoltavan lausunnon sekä talous- ja sosiaalikomiteaa ja alueiden komiteaa kuultuaan. SEY 161 artiklan kolmas kohta sisältää päätöksentekosäännön osalta siirtymämääräyksen, jonka mukaan vuoden 2007 alusta neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä. SEY 161 artiklan siirtymämääräyksen soveltaminen on kuitenkin sidottu monivuotisten rahoitusnäkymien ja niihin liittyvän toimielinten välisen sopimuksen hyväksymiseen.

III-224 artikla vastaa SEY 162 artiklaa. III-224 artiklan ensimmäisessä kohdassa täsmennetään säädösinstrumentiksi eurooppalaki, jolla vahvistetaan täytäntöönpanotoimenpiteet.

4 jakso

Maatalous ja kalastus

Määräykset unionin politiikasta, joka koskee maataloutta ja kalastusta, ovat perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 4 jaksossa. EY-sopimuksessa vastaavat määräykset ovat kolmannen osan II osastossa. Määräykset vastaavat toisiaan jäljempänä selvitettävin muutoksin. Lisäksi on tehty teknisiä tarkistuksia, erityisesti sanamuotojen ja määräysten sijainnin osalta. Perustuslakisopimuksen kyseisessä 4 jaksossa määrätään, toisin kuin nykyisen EY-sopimuksen kyseisessä II osastossa, maatalouden lisäksi nimenomaisesti myös kalastuksesta.

Suomessa harjoitettavaa maataloutta koskevat lisäksi määräykset, jotka ovat perustuslakisopimukseen liitetyn vuosien 1972, 1979, 1985 ja 1994 liittymissopimuksia koskevan pöytäkirjan (n:o 8) V osaston 2 jaksossa. Näitä pöytäkirjamääräyksiä on selvitetty tarkemmin pöytäkirjoja koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

III-225 artikla vastaa SEY 32 artiklan 1 kohdan toista virkettä seuraavin muutoksin. III-225 artiklan ensimmäisessä kohdassa todetaan unionin määrittelevän yhteisen maatalous- ja kalastuspolitiikan ja toteuttavan sitä. Nykyisessä EY-sopimuksessa viittaus yhteiseen maatalouspolitiikkaan ja kalastuspolitiikkaan on SEY 3 artiklassa. II-225 artiklan toisessa kohdassa määrätään, että viittauksilla yhteiseen maatalouspolitiikkaan tai maatalouteen ja ilmaisulla "maatalous-" tarkoitetaan myös kalastusta tämän alan erityispiirteet huomioon ottaen.

III-226 artikla vastaa SEY 32 artiklaa poislukien 1 kohdan toinen virke, jota vastaa edellä mainittu III-225 artikla.

III-227-229 artikla vastaavat SEY 33-35 artiklaa.

III-230 artikla vastaa SEY 36 artiklaa seuraavin muutoksin. III-230 artiklan 1 kohdassa on viittaus tavanomaista lainsäätämisjärjestystä koskevaan pääsääntöön. Sitä sovelletaan tämän kohdan viittausmääräyksen mukaan myös sen määrittelyyn, miltä osin maataloustuotteiden tuotantoon ja kauppaan sovelletaan perustuslakisopimuksen kilpailusääntöjä koskevaa jaksoa. SEY 36 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään viittausmääräyksen avulla sovellettavaksi menettelyä, jossa Euroopan parlamentin asema rajoittuu kuulemiseen. Lisäksi muutosta merkitsee se, että III-230 artiklan 2 kohdan mukainen neuvoston lupa tuen myöntämiseen annetaan komission ehdotuksesta, kun SEY 36 artiklan 2 kohdassa ei edellytetä komis-sion tekevän ehdotusta asiasta. Käytettäviksi säädösinstrumenteiksi III-230 artiklan 2 kohdassa yksilöidään eurooppa-asetus tai -päätös.

III-231 artikla vastaa SEY 37 artiklaa seuraavin muutoksin. SEY 37 artiklan 1 kohdan vanhentunut viittaus maataloutta koskevan konferenssin koollekutsumisesta sen jälkeen, kun perustamissopimus on tullut voimaan, on poistettu. III-231 artiklan 2 kohdassa määrätään tavanomaista lainsäätämisjärjestystä koskevasta pääsäännöstä sekä talous- ja sosiaalikomitean kuulemisesta. Tätä menettelyä noudatetaan säädettäessä yhteisestä maatalouden markkinajärjestelystä sekä muista yhteisen maatalous- ja kalastuspolitiikan tavoitteiden toteuttamisessa tarvittavista säännöksistä. Säädösinstrumenttina on eurooppalaki tai -puitelaki. SEY 37 artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto antaa määräenemmistöllä, komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamenttia kuultuaan asetuksia ja direktiivejä sekä tekee päätöksiä. SEY 37 artiklan 2 kohdassa on päätöksentekomenettelyn osalta suositusten antamista koskeva poikkeus. Päätöksenteon osalta III-231 artiklan 3 kohdassa määrätään vielä, että neuvosto hyväksyy komission ehdotuksesta hintojen, maksujen, tukien ja määrällisten rajoitusten vahvistamiseen sekä kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyvät eurooppa-asetukset tai -päätökset.

Myös eläinlääkintä- ja kasvinsuojelualalla siirrytään kokonaan tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen III-231 artiklan 2 kohdan mukaisesti, kun EY-sopimuksen mukaan yhteispäätösmenettelyä noudatetaan vain silloin, kun säädökset annetaan kansanterveyttä koskevan SEY 152 artiklan 4 kohdan b alakohdan nojalla. Eläinlääkintä- ja kasvinsuojelualalla säilyy kuitenkin säädösperustan kaksijakoisuus, sillä jos toimenpiteiden välittömänä tarkoituksena on kansanterveyden suojeleminen, annetaan säädökset kansanterveyttä koskevan III-278 artiklan 4 kohdan b alakohdan nojalla.

III-232 artikla vastaa SEY 38 artiklaa. III-232 artiklan toisessa kohdassa täsmennetään, että komissio tekee artiklassa tarkoitetut ratkaisut eurooppa-asetuksin tai -päätöksin.

5 jakso

Ympäristö

Unionin ympäristöpolitiikkaa koskevat määräykset ovat perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 5 jaksossa. Jäljempänä selvitettävin muutoksin ja eräitä määräysten sanamuotoa ja sijaintia koskevia teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta jakson kumpikin artiklaa vastaa nykyisen EY-sopimuksen määräyksiä, jotka EY-sopimuksessa ovat kolmannen osan XIX osastossa.

III-233 artikla vastaa SEY 174 artiklaa.

III-234 artikla vastaa SEY 175 ja 176 artiklaa seuraavin muutoksin. III-234 artiklan 1, 2 ja 3 kohdassa yksilöidään käytettäväksi eurooppalakia tai -puitelakia. Lisäksi päätöksentekosääntöjen osalta III-234 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa on valtuutussäännös, jonka nojalla neuvosto voi tehdä komission ehdotuksesta yksimielisen eurooppapäätöksen, jolla artiklan ensimmäisessä alakohdassa neuvoston yksimielisen päätöksenteon piirin rajattuihin aloihin sovelletaan tavanomaista lainsäätämisjärjestystä. SEY 175 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa on tätä asiallisesti vastaava mahdollisuus. III-234 artiklan 3 kohdasta on SEY 175 artiklan 3 kohtaan nähden poistettu rajaus, jonka mukaan "muilla aloilla" neuvosto hyväksyy yleiset toimintaohjelmat.

6 jakso

Kuluttajansuoja

III-235 artikla on ainoa artikla unionin kuluttajansuojapolitiikkaa koskevassa perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 6 jaksossa. Se vastaa nykyisen EY-sopimuksen kolmannen osan XIV osaston ainoaa artiklaa eli SEY 153 artiklaa eräitä määräysten sanamuotoa ja sijaintia koskevia teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta. Käytettäviksi säädösinstrumenteiksi III-235 artiklan 3 kohdassa yksilöidään eurooppalaki tai -puitelaki.

SEY 153 artiklan 2 kohdan horisontaalinen määräys kuluttajansuojaa koskevien vaatimusten huomioonottamisesta muilla politiikan aloilla ja muussa toiminnassa on siirretty III-120 artiklaan, jossa se on osana perustuslakisopimuksen unionin politiikkoihin ja toimintaan yleisesti sovellettavia määräyksiä. III-120 artiklaa on selvitetty tarkemmin tätä artiklaa koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

7 jakso

Liikenne

Unionin liikennepolitiikkaa koskevat määräykset ovat perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 7 jaksossa. Määräykset vastaavat jäljempänä selostettavin muutoksin niitä määräyksiä, jotka ovat EY-sopimuksen kolmannen osan V osastossa. Eräitä määräysten sanamuotoja ja sijaintia koskevia teknisiä tarkistuksia on niin ikään tehty.

III-236 artikla vastaa SEY 70 ja 71 artiklaa seuraavin muutoksin. Verrattuna EY-sopimuksen vastaavaan määräykseen III-236 artiklan 1 kohdasta on poistettu viittaus siihen, että liikennettä koskevan jakson alaan kuuluvissa asioissa tavoitteita toteuttavat jäsenvaltiot. Perustuslakisopimuksen kyseisessä määräyksessä todetaan vain yleisemmin, että perustuslakisopimuksen tavoitteita toteutetaan yhteisellä liikennepolitiikalla. III-236 artiklan 2 kohdassa käytettäviksi säädösinstrumenteiksi yksilöidään eurooppalaki ja -puitelaki. III-236 artiklan 3 kohdassa määrätään eurooppalakia tai -puitelakia liikenteen alalla annettaessa huomioon otettaviksi tapaukset, joissa kyseisen eurooppalain tai -puitelain soveltaminen voisi joillakin alueilla vaikuttaa vakavasti elintasoon ja työllisyyteen sekä kuljetuskaluston käyttöön. SEY 71 artiklan 2 kohdassa on asiallisesti vastaava rajoituslauseke, jossa kuitenkin määrätään kyseisen kohdan soveltamisalaan kuuluvien tilanteiden osalta, että neuvoston päätöksenteossa noudatetaan tällöin yksimielisyyttä ja että Euroopan parlamentin osalta sen osallistuminen rajoittuu kuulemiseen.

III-237-239 artikla vastaavat SEY 72-74 artiklaa.

III-240 artikla vastaa SEY 75 artiklaa seuraavin muutoksin. III-240 artiklan 1 kohdassa täsmennetään erilaisten kuljetusmaksujen tai -ehtojen osalta unionin sisäisessä liikenteessä kielletyksi syrjintä, joka ilmenee kuljetettavien tavaroiden alkuperä- tai määräjäsenvaltion perusteella sovellettuina, kun vastaavan SEY 75 artiklan 1 kohdan mukaan poistetaan syrjintä, joka ilmenee alkuperä- tai määrämaan perusteella. III-240 artiklan 3 ja 4 kohdassa yksilöidään käytettäväksi säädösinstrumentiksi eurooppa-asetus ja -päätös.

III-241 artikla vastaa SEY 76 artiklaa. Käytettäväksi säädösinstrumentiksi yksilöidään eurooppapäätös.

III-242 artikla vastaa SEY 77 artiklaa. III-242 artiklassa määrätään kuitenkin jäsenvaltioiden pyrkivän ylipäätään pienentämään kustannuksia, jotka johtuvat liikenteenharjoittajan rajanylityksen vuoksi veloittamista maksuista tai kuluista, kun vastaavan SEY 77 artiklan mukaan näitä kustannuksia pyritään pienentämään asteittain.

III-243 artikla vastaa SEY 78 artiklaa. III-243 artikla sisältää myös SEY 78 artiklaan sisältyvän poikkeuksen niiden toimenpiteiden osalta, jotka ovat tarpeen Saksan jaosta aiheutuneen taloudellisen haitan korvaamiseksi. EY-sopimukseen nähden perustuslakisopimuksen III-243 artiklaan on lisätty toinen virke, jonka mukaan viiden vuoden kuluttua perustuslakisopimuksen voimaantulosta neuvosto voi komission ehdotuksesta tehdä eurooppapäätöksen tämän artiklan kumoamisesta.

HVK:n päätösasiakirjaan on liitetty julistus (n:o 20) III-243 artiklasta. Julistus koskee artiklan määräysten soveltamista ja tulkitsemista nykyisen käytännön ja oikeuskäytännön mukaisesti. Julistusta on selvitetty tarkemmin julistuksia koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

III-244 artikla vastaa SEY 79 artiklaa.

III-245 artikla vastaa SEY 80 artiklaa seuraavin muutoksin. III-245 artiklan 2 kohdassa määrätään, että eurooppalailla tai -puitelailla voidaan säätää meri- ja lentoliikennettä koskevista aiheellisista toimenpiteistä. SEY 80 artiklan 2 kohdassa määrätään neuvoston voivan määräenemmistöllä päättää, annetaanko meri- ja lentoliikennettä koskevia aiheellisia säännöksiä sekä missä laajuudessa ja mitä menettelyä noudattaen niitä annetaan ja että tällöin sovelletaan SEY 71 artiklan määräyksiä menettelystä.

8 jakso

Euroopan laajuiset verkot

III-246 ja 247 artikla muodostavat Euroopan laajuisia verkkoja koskevan perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 8 jakson. EY-sopimuksessa Euroopan laajuisista verkoista määrätään kolmannen osan XV osastossa. Kyseiseen 8 jaksoon kuuluva III-246 artikla vastaa asiallisesti SEY 154 artiklaa ja III-247 artikla SEY 155 ja 156 artiklaa. Eräitä määräysten sanamuotoa ja sijaintia koskevia teknisiä tarkistuksia on kuitenkin tehty. III-247 artiklan 2 kohdassa yksilöidään käytettäväksi säädösinstrumentiksi eurooppalaki tai -puitelaki.

9 jakso

Tutkimus ja teknologian kehittäminen sekä avaruusala

Tutkimusta ja teknologian kehittämistä sekä avaruusalaa koskevat määräykset ovat perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 9 jaksossa. Ne vastaavat jäljempänä selvitettävin muutoksin sekä eräitä määräysten sanamuotoa ja sijaintia koskevia teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta tutkimusta ja teknologista kehittämistä koskevan EY-sopimuksen kolmannen osan XVIII osaston määräyksiä. Nykyiseen EY-sopimukseen verrattuna jaksossa on kuitenkin myös uusia määräyksiä, kuten eurooppalaisen tutkimusalueen perustamista ja avaruusalaa koskevat määräykset.

III-248 artikla vastaa SEY 163 artiklaa seuraavin muutoksin. III-248 artiklan 1 kohdassa on uusi määräys eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttamisesta. Kyse on alueesta, jolla tieteellinen tietämys ja teknologia liikkuvat vapaasti. Lisäksi III-248 artiklan 1 kohdassa määrätään ylipäätään tieteellisen ja teknologisen perustan lujittamisesta, kun vastaavassa SEY 163 artiklan 1 kohdassa määrätään rajatummin nimenomaan teollisuuden tieteellisen ja teknologisen perustan lujittamisesta. Lisäksi III-248 artiklan 1 kohdassa määrätään unionin kilpailukyvyn tukemisesta täsmentäen, että kyse on myös unionin teollisuuden kilpailukyvyn tukemisesta. III-248 artiklan 2 kohdassa täsmennetään lisäksi SEY 163 artiklan 2 kohtaan verrattuna, että unionin pyrkimyksenä on erityisesti se, että tutkijat voivat tehdä yhteistyötä vapaasti rajoista riippumatta.

HVK:n päätösasiakirjaan on liitetty julistus (n:o 21) III-248 artiklasta. Julistus koskee jäsenvaltioiden tutkimuspolitiikkojen peruslinjojen ja -valintojen huomioonottamista unionin toiminnassa. Julistusta on selvitetty tarkemmin julistuksia koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

III-249 artikla vastaa SEY 164 artiklaa.

III-250 artikla vastaa SEY 165 artiklaa seuraavin muutoksin. III-250 artiklan 2 kohdassa on SEY 165 artiklan 2 kohtaan verrattuna täsmennetty, että tehdessään aloitteita tutkimuksen ja teknologian kehittämisen alalla komissio voi erityisesti tehdä aloitteita, joilla on tarkoitus vahvistaa suuntaviivoja ja indikaattoreita, järjestää tietojen vaihtoa parhaista käytännöistä sekä valmistella tarvittavat tekijät säännöllistä seurantaa ja arviointia varten. Nämä keinot muistuttavat sisällöltään niin sanottua avointa koordinaatiomenetelmää. III-250 artiklan 2 kohdan osalta kyse on kuitenkin unionin toimivallan käytöstä. III-250 artiklan 2 kohdassa määrätään myös Euroopan parlamentin pitämisestä täysin ajan tasalla.

III-251 artikla vastaa SEY 166 artiklaa seuraavin muutoksin. III-251 artiklan 1 kohdassa täsmennetään SEY 166 artiklan 1 kohtaan nähden, että unionin monivuotinen puiteohjelma kattaa kaikki toimet, jotka ovat unionin rahoittamat. Käytettäväksi säädösinstrumentiksi yksilöidään III-251 artiklan 1, 3 ja 4 kohdassa eurooppalaki. Eurooppalaista tutkimusalueetta koskevan päämäärän saavuttamiseksi tarpeellisten toimenpiteiden toteuttamiseksi perustuslakisopimuksen III-251 artiklan 4 kohdassa on uusi oikeusperusta. Siinä määrätään, että eurooppalailla säädetään eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä monivuotisen puiteohjelman mukaisten toimien täydentämiseksi ja että laki annetaan, kun talous- ja sosiaalikomiteaa on kuultu.

III-252 artikla vastaa SEY 167-170 artiklaa sekä SEY 172 artiklan toista kohtaa. Käytettäväksi säädösinstrumentiksi yksilöidään III-252 artiklan 1 kohdassa eurooppalaki tai -puitelaki sekä 2 ja 3 kohdassa eurooppalaki.

III-253 artikla vastaa SEY 171 artiklaa ja SEY 172 artiklan ensimmäistä kohtaa. III-253 artiklan nojalla annettavat säädökset ovat eurooppa-asetuksia tai -päätöksiä.

III-254 artikla sisältää uudet määräykset eurooppalaisesta avaruuspolitiikasta ja sen kehittämiseksi tarvittavista toimenpiteistä. III-254 artiklan nojalla unioni kehittää eurooppalaisen avaruuspolitiikan edistääkseen tieteellistä ja teknistä kehitystä, teollisuuden kilpailukykyä ja politiikkansa toteuttamista. Tältä osin unioni voi edistää yhteisiä aloitteita, tukea tutkimusta ja teknologian kehittämistä sekä sovittaa yhteen avaruuden tutkimuksen ja käytön edellyttämiä toimia. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi eurooppalailla tai -puitelailla säädetään tarvittavista toimenpiteistä, joiden toteuttamismuotona voi olla eurooppalainen avaruusohjelma. Lisäksi artiklassa määrätään, että unioni luo tarvittavat yhteydet Euroopan avaruusjärjestöön.

III-255 artikla vastaa SEY 173 artiklaa.

10 jakso

Energia

III-256 artikla on ainoa artikla energiaa koskevassa perustuslakisopimuksen III osan III osaston III luvun 10 jaksossa. III-256 artiklassa määrätään unionin energiapolitiikasta. Se on uusi määräys eikä sillä ole vastinetta EY-sopimuksessa. Nykyisen EY-sopimuksen 3 artiklan 1 kohdan u alakohdan mukaan yhteisön toimintaan sisältyy muun ohella toimenpiteet energian alalla, mutta nykyiset perussopimukset eivät sisällä nimenomaista oikeusperustaa kyseisten toimenpiteiden toteuttamiseksi.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin energiapolitiikalla pyritään sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan yhteydessä sekä ympäristön säilyttämistä ja sen tilan parantamista koskevan vaatimuksen huomioon ottaen varmistamaan energiamarkkinoiden toimivuus, varmistamaan energian toimitusvarmuus unionissa sekä edistämään energiatehokkuutta ja energiansäästöä sekä uusiin ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvien energiamuotojen kehittämistä.

Artiklan 2 kohdan mukaan unionin energiapolitiikkaa koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeellisista toimenpiteistä säädetään eurooppalailla tai -puitelailla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta perustuslakisopimuksen muiden määräysten soveltamista. Laki tai puitelaki annetaan, kun alueiden komiteaa sekä talous- ja sosiaalikomiteaa on kuultu. Tämä laki tai puitelaki ei vaikuta jäsenvaltion oikeuteen määritellä energiavarojensa hyödyntämisen ehdot, jäsenvaltion eri energialähteiden välillä tekemiin valintoihin eikä jäsenvaltion energiahuollon yleiseen rakenteeseen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta ympäristöä koskevaan 5 jaksoon kuuluvan III-234 artiklan 2 kohdan c alakohdan soveltamista. Tämä ympäristöjakson alakohta koskee toimenpiteitä, jotka vaikuttavat merkittävästi jäsenvaltion eri energialähteiden välillä tekemiin valintoihin ja jäsenvaltion energiahuollon yleiseen rakenteeseen.

Artiklan 3 kohdassa määrätään poikkeuksesta, jonka mukaan niistä tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista toimenpiteistä, jotka ovat etupäässä verotuksellisista, säädetään neuvoston eurooppalailla tai -puitelailla. Neuvosto tekee tällöin ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan.

HVK:n päätösasiakirjaan on liitetty julistus (n:o 22) III-256 artiklasta. Julistus koskee jäsenvaltioiden oikeutta toteuttaa tarvittavat toimenpiteet energiahuoltonsa varmistamiseksi. Julistusta on selvitetty tarkemmin julistuksia koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

IV LUKU

VAPAUDEN, TURVALLISUUDEN JA OIKEUDEN ALUE

1 jakso

Yleiset määräykset

III-257 artiklassa määritellään yleisellä tasolla ne unionin toiminnan alat, jotka muodostavat unionin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevan politiikan, sekä sanotun toiminnan perustavoitteet. Artikla pohjautuu SEU 29 artiklaan ja SEY 61 artiklaan, joiden sisältö jäljempänä lähemmin selostettavin muutoksin kootaan yhteen. Unionin toiminnan alojen ja tavoitteiden kirjaaminen yhteen artiklaan kuvastaa perustuslakisopimuksesta seuraavaa pilarijaon purkamista eli nykyisin yhtäältä EU-sopimuksen VI osaston ja toisaalta EY-sopimuksen III osan IV osaston kattamien politiikkojen kokoamista vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevaksi perustuslakisopimuksen III osan III osaston IV luvuksi.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni muodostaa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen, jolla kunnioitetaan perusoikeuksia sekä jäsenvaltioiden eri oikeusjärjestelmiä ja -perinteitä. Eräänlaista painotuksen muutosta SEU 29 artiklaan ja SEY 61 artiklaan verrattuna merkitsee se, ettei vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta III-257 artiklassa määritellä asteittain toteutettavaksi tavoitetilaksi, vaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeseen viitataan suoraan perustuslakisopimuksesta johtuvana asiantilana. Oikeus- ja sisäasioiden normalisoiminen osaksi unionin tavanomaista työskentelyä näkyy myös siinä, ettei perustuslakisopimus, toisin kuin EU- ja EY-sopimukset, sisällä nimenomaisia määräaikoja tiettyjen toimenpiteiden toteuttamiselle.

Perustuslakisopimuksen tasolle kirjataan ensimmäistä kertaa periaate, jonka mukaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella kunnioitetaan perusoikeuksia sekä jäsenvaltioiden eri oikeusjärjestelmiä ja perinteitä. Taustalla on lähtökohta, jonka mukaan oikeudellista yhteistyötä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella kehitetään ensisijaisesti tuomioistuinten päätösten ja muiden päätösten vastavuoroiseen tunnustamisen periaatteen kautta ja vasta toissijaisesti jäsenvaltioiden lainsäädäntöjä lähentämällä. Lisäksi vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevat toimet edellyttävät säännönmukaisesti yksilön oikeusasemaan puuttumista, minkä vuoksi perusoikeuksien kunnioittamisen merkitykseen on tarpeellista kiinnittää erityistä huomiota.

Artiklan 2 kohdan mukaan unioni varmistaa sen, ettei henkilöitä tarkasteta sisärajoilla. Määräys vastaa tarkoitukseltaan SEY 61 artiklan a kohtaa. Toisin kuin SEY 61 artiklan a kohdassa III-257 artiklan 2 kohdassa ei kuitenkaan ole viittausta henkilöiden vapaan liikkuvuuden takaamiseksi sisämarkkinoiden alalla toteuttaviin toimenpiteisiin (SEY 14 artikla, jota perustuslakisopimuksessa vastaa III-130 artiklan 1-3 kohta). Perustuslakisopimuksen I-3 artiklan 2 kohdassa kuitenkin korostetaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luonnetta alueena, jolla ei ole sisärajoja, sekä viitataan myös sisämarkkinoihin, joilla kilpailu on vapaata ja vääristymätöntä. Sisärajatarkastusten palauttamisesta säädettäisiin nykyiseen tapaan lainsäädännöllä.

Edelleen artiklan 2 kohdan mukaan unioni kehittää turvapaikka- ja maahanmuuttoasioita sekä ulkorajavalvontaa koskevan yhteisen politiikan, joka perustuu jäsenvaltioiden väliseen yhteisvastuuseen ja joka on oikeudenmukainen kolmansien maiden kansalaisia kohtaan. SEY 61 artiklan b kohtaan verrattuna artiklan 2 kohdassa täsmennetään unionin turvapaikka- ja maahanmuuttoasioita sekä ulkorajavalvontaa koskevaa yhteistä politiikkaa siten, että sanotun yhteisen politiikan edellytetään perustuvan jäsenvaltioiden väliseen yhteisvastuuseen ja oikeudenmukaisuuteen kolmansien valtioiden kansalaisia kohtaan. III-257 artiklan 2 kohdassa määrätään myös nimenomaisesti kansalaisuudettomien henkilöiden rinnastamisesta kolmansien maiden kansalaisiin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevaa lukua sovellettaessa. Unionin nykyiset perussopimukset eivät sisällä vastaavaa määräystä, joskin niitä koskeva tulkintakäytäntö vastaa tältä osin perustuslakisopimusta.

Artiklan 3 kohdassa asetetaan unionin toiminnan tavoitteeksi korkean turvallisuustason varmistaminen ja määrätään eräistä kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi tarpeellisista, lähinnä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alaan kuuluvista toimenpiteistä. Näitä ovat ensinnäkin rikollisuutta, rasismia ja muukalaisvihaa ehkäisevät ja torjuvat toimenpiteet, joista kaikista määrätään myös SEU 29 artiklassa. III-257 artiklan 3 kohta ei sen sijaan SEU 29 artiklasta poiketen sisällä esimerkkiluetteloa määräyksen tarkoittamista rikollisuuden lajeista. Toiseksi artiklan III-257 artiklan 3 kohdassa määrätään poliisiviranomaisten ja oikeusviranomaisten ja muiden toimivaltaisten viranomaisten välisistä yhteensovittamis- ja yhteistyötoimenpiteistä. Määräys on jossain määrin SEU 29 artiklan vastaavaa määräystä yleisluontoisempi. Kolmantena keinona korkeamman turvallisuustason varmistamiseksi III-257 artiklan 3 kohdassa määrätään rikosoikeudellisten päätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta, josta ei ole nimenomaisia määräyksiä SEU 29 artiklassa. Jäsenvaltioiden rikoslainsäädäntöjen lähentämistä koskeva määräys sen sijaan vastaa sisällöllisesti SEU 29 artiklaa.

Artiklan 4 kohta koskee oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeuden alalla. Sen mukaan unionin tavoitteena on helpottaa oikeussuojan saatavuutta. Tähän unioni pyrkii muun muassa soveltamalla yksityisoikeudellisissa asioissa annettujen tuomioistuinten päätösten ja muiden päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta. Määräys vastaa tarkoitukseltaan SEY 61 artiklan c alakohtaa, joka ei kuitenkaan sisällä unionin toiminnan tavoitetta tai keinoja koskevia määräyksiä.

III-258 artiklan mukaan Eurooppa-neuvosto määrittelee lainsäädännön ja operatiivisen toiminnan suunnittelun strategiset suuntaviivat vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella. Kysymys on perussopimuksen tasolla uudesta, Eurooppa-neuvostolle osoitetusta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevasta toimivaltuudesta. Jo nykyisinkin Eurooppa-neuvoston rooli unionin toiminnan yleisten suuntaviivojen määrittäjänä on tosin ollut korostunut juuri oikeus- ja sisäasioiden alalla (Tampereen ja Haagin ohjelmat). Koska III-258 artiklan tarkoittamia suuntaviivoja ei hyväksytä eurooppapäätöksellä tai muullakaan unionin säädöksellä, kysymys on toimenpiteestä, jota koskevan ratkaisunsa Eurooppa-neuvosto tekee I-21 artiklan 4 kohdan mukaan yhteisymmärryksessä. Eurooppa-neuvoston III-258 artiklan mukaista tehtävän laajuutta ja luonnetta arvioitaessa on myös otettava huomioon I-21 artiklan 1 kohdan määräys, jonka mukaan Eurooppa-neuvosto ei toimi lainsäätäjänä.

III-259 artikla sisältää viittausmääräyksen toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamista koskevan pöytäkirjan (n:o 2) 7 artiklan kolmannen kohdan viimeiseen virkkeeseen. Kun pääsäännön mukaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävää eurooppasäädöstä tulee tarkastella uudelleen vähintään yhden kolmasosan pöytäkirjan mukaisesta kansallisten parlamenttien tai niiden kamarien kokonaisäänimäärästä edustaessa sellaisia perusteltuja lausuntoja, joiden mukaan esityksessä ei ole noudatettu toissijaisuusperiaatetta, tarvittava äänien vähimmäismäärä on neljännes, kun kysymys on rikosoikeuden alalla toteutettavaa oikeudellista yhteistyötä tai poliisiyhteistyötä koskevasta säädösehdotuksesta tai -aloitteesta.

III-260 artiklassa määrätään mahdollisuudesta antaa yksityiskohtaisia sääntöjä jäsenvaltioiden yhteistoiminnassa komission kanssa suorittamasta, vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevan politiikan toteuttamista koskevasta objektiivisesta ja puolueettomasta arvioinnista. Kysymys on perussopimuksen tasolla uudesta menettelystä, jonka tarkoituksena on mahdollistaa sen arviointi, miten jäsenvaltioiden viranomaiset toteuttavat kyseistä unionin politiikkaa. Pyrkimyksenä on erityisesti edistää vastavuoroista tunnustamista koskevan periaatteen täysimääräistä soveltamista. Vaikka unionin nykyiset perussopimukset eivät sisälläkään III-260 artiklaa vastaavaa määräystä, toteutetaan eräillä oikeus- ja sisäasioiden aloilla nykyisinkin tarkoitukseltaan vastaavanlaista arviointia.

Arviointia koskevat yksityiskohtaiset säännöt hyväksyy neuvosto eurooppa-asetuksella tai -päätöksellä komission ehdotuksesta. III-260 artiklaan sisältyvän nimenomaisen määräyksen mukaan tällä ei kuitenkaan rajoiteta sopimuksen III-360-362 artiklassa tarkoitettujen, jäsenyysvelvoitteiden laiminlyönnin toteamista koskevien yleisten menettelyjen soveltamista.

Artiklan mukaan Euroopan parlamentille sekä jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteille tehdään selkoa määräyksen tarkoittaman objektiivisen ja puolueettoman arvioinnin sisällöstä ja tuloksista. I-42 artiklan 2 kohdassa edellytetään myös, että jäsenvaltioiden kansalliset parlamentit voivat osallistua III-260 artiklan tarkoittamiin arviointijärjestelmiin.

III-261 artiklan nojalla neuvoston yhteyteen perustetaan pysyvä komitea, jonka tehtävänä on huolehtia unionin sisällä toteutettavan operatiivisen yhteistyön edistämisestä ja tehostamisesta sisäiseen turvallisuuteen kuuluvissa asioissa. Uusi sisäisen turvallisuuden operatiivinen komitea edistää jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten toiminnan yhteensovittamista. Artiklassa on erityinen maininta siitä, ettei uusi komitea rajoita jäsenvaltioiden hallitusten pysyvistä edustajista muodostuvan III-344 artiklan mukaisen komitean (Coreper) toimivaltaa. Uudella komitealla korvataan SEU 36 artiklassa tarkoitettu koordinointikomitea.

Artiklan nojalla perustettavan komitean toimiala, joka määräyksen sanamuodon mukaan kattaa kaikki sisäiseen turvallisuuteen kuuluvat asiat, on laajempi kuin SEU 36 artiklassa tarkoitetun komitean toimiala, jonka piiriin kuuluvat nykyisin yksinomaan SEU 29 artiklassa tarkoitetut alat. III-261 artiklan mukainen komitea on siis toimivaltainen käsittelemään myös esimerkiksi rajavalvonta-, turvapaikka- tai maahanmuuttopolitiikan alaan kuuluvia kysymyksiä. Käytännössä näitäkin kysymyksiä käsitellään tällä hetkellä komiteatasolla Coreperin alaisessa strategisessa komiteassa (SCIFA). Toisaalta uuden komitean toimiala on SEU 36 artiklan komitean toimialaa kapeampi siinä mielessä, että komitea käsittelee III-261 artiklan mukaan yksinomaan operatiiviseen toimintaan kuuluvia kysymyksiä.

Artiklan mukaan unionin asianomaisten elinten ja laitosten edustajat voidaan ottaa mukaan komitean työskentelyyn. Määräys koskee esimerkiksi Europolin, Eurojustin, rajavalvontaviraston sekä tulevaisuudessa mahdollisesti perustettavan Euroopan syyttäjänviranomaisen edustajia. III-261 artiklan mukaan myös Euroopan parlamentti ja kansalliset parlamentit tulee pitää tietoisina komitean työskentelystä.

III-262 artiklan mukaan sopimuksen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskeva luku ei vaikuta niihin velvollisuuksiin, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi. Määräys vastaa sisällöltään SEU 33 artiklaa ja SEY 64 artiklan 1 kohtaa.

III-263 artikla perustaa unionille toimivallan toteuttaa tarvittavat toimenpiteet jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisen sekä näiden viranomaisten ja komission välisen hallinnollisen yhteistyön varmistamiseksi sopimuksen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevassa luvussa tarkoitetuilla aloilla. Määräys vastaa SEY 66 artiklaa, mutta sen soveltamisala on laajempi, sillä III-263 artikla koskee myös rikosoikeuden alalla toteutettavaa oikeudellista yhteistyötä ja poliisiyhteistyötä. Määräyksen soveltamisala on nimenomaisesti rajattu koskemaan vain siinä tarkoitettujen viranomaisten välistä hallinnollista yhteistyötä, eikä sen piiriin näin ollen kuulu operatiivinen yhteistyö.

Säädöstyypiksi III-263 artiklassa yksilöidään neuvoston eurooppa-asetus, jota koskevan ratkaisunsa neuvosto tekee määräenemmistöllä komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamenttia kuultuaan. Päätöksentekomenettely vastaa Nizzan sopimukseen sisältyvän, Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 67 artiklaa koskevan pöytäkirjan mukaista menettelyä. Ainoa menettelyä koskeva muutos, jonka taustalla on määräyksen soveltamisalan laajeneminen rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön alalle, on aloiteoikeuden kuuluminen III-264 artiklan tarkoittamissa tilanteissa komission ohella myös yhtä neljäsosaa jäsenvaltioista edustavalle jäsenvaltioiden ryhmälle.

III-264 artiklassa määrätään poikkeuksesta I-26 artiklan 2 kohdan pääsääntöön, jonka mukaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät unionin säädökset annetaan aina komission ehdotuksesta. Rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön aloilla kaikki unionin säädökset sekä III-263 artiklassa tarkoitetut eurooppa-asetukset, joilla varmistetaan hallinnollinen yhteistyö rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön aloilla, annetaan III-264 artiklan mukaan joko komission ehdotuksesta tai aloitteesta, jonka on tehnyt yhtä neljäsosaa jäsenvaltioista vastaava jäsenvaltioiden ryhmä. Nykyisin, ja vielä jäsenvaltioiden lukumäärän ollessa 28, yhden neljäsosan vähimmäisvaatimus tarkoittaa seitsemää jäsenvaltiota. SEU 34 artiklan 2 kohdan nojalla aloiteoikeus rikosoikeudellisen ja poliisiyhteistyön aloilla kuuluu komission ohella jokaiselle jäsenvaltiolle itsenäisesti.

EY-sopimuksen kolmannen osan IV osaston tarkoittamissa asioissa komissiolla on jo nykyisin yksinomainen aloiteoikeus kaikissa tapauksissa, joskin SEY 67 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan nojalla komissiolla on nimenomainen velvollisuus käsitellä jäsenvaltioiden sille esittämät pyynnöt, jotka koskevat ehdotuksen tekemistä neuvostolle. Määräys koskee SEY 63 artiklan 3 kohdan a alakohdan ja 4 kohdan tarkoittamia toimenpiteitä sekä SEY 67 artiklan 5 kohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitettuja perheoikeutta koskevia kysymyksiä. Vastaavaa erityismääräystä ei sisälly perustuslakisopimukseen.

2 jakso

Rajavalvonta-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka

Määräyksissä määritellään unionin toimivalta ja yhteisen politiikan tavoitteet rajavalvontaa, turvapaikkaa ja maahanmuuttoa koskevissa asioissa.

III-265 artikla sisältää määräykset unionin rajavalvontapolitiikasta.

Artiklan 1 kohdassa määritellään unionin kehittämän rajavalvontapolitiikan tavoitteet. Unionin politiikan tarkoituksena on artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan varmistaa, ettei sisärajoja ylittäviä henkilöitä tarkasteta, heidän kansalaisuudestaan riippumatta. Tarkoituksena on myös b alakohdan mukaan varmistaa henkilöiden tarkastukset ja tehokas valvonta ulkorajojen ylittämisen yhteydessä sekä c alakohdan mukaan ottaa vaiheittain käyttöön yhdennetty ulkorajojen valvontajärjestelmä. III-265 artiklaan sisältyvä unionin politiikan tavoitteiden määrittely vastaa asialliselta laajuudeltaan niitä toimenpiteitä, jotka neuvostovoi toteuttaa jo nykyisin SEY 62 artiklan nojalla. SEY 62 artiklassa ei kuitenkaan ole III-265 artiklan 1 kohtaa vastaavaa määräystä yhteisen politiikan kehittämisestä, vaan siinä ainoastaan luetellaan toimenpiteet, jotka neuvosto toteuttaa viiden vuoden kuluessa Amsterdamin sopimuksen voimaantulosta. III-265 artikla ei sisällä määräystä kansalliset rajavartiolaitokset korvaavan ylikansallisen rajavalvontaviranomaisen perustamisesta.

Artiklan 2 kohdassa määrätään toimenpiteistä, jotka voidaan toteuttaa 1 kohdassa lueteltujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla voidaan säätää toimenpiteistä, jotka koskevat viisumeja ja muita lyhytaikaisia oleskelulupia koskevaa yhteistä politiikkaa. Määräys vastaa tarkoitukseltaan nykyistä SEY 62 artiklan 2 kohdan b alakohtaa, jonka nojalla voidaan toteuttaa sääntelyä, joka koskee enintään kolmeksi kuukaudeksi suunniteltua oleskelua varten myönnettäviä viisumeja.

Artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla voidaan säätää toimenpiteistä, jotka koskevat ulkorajoja ylittäville henkilöille tehtäviä tarkastuksia. Määräys vastaa tarkoitukseltaan SEY 62 artiklan 2 kohdan a alakohtaa, joka koskee vaatimuksia ja menettelyjä, joita jäsenvaltioiden on noudatettava ulkorajoilla tapahtuvissa henkilötarkastuksissa.

Artiklan 2 kohdan c alakohdan nojalla voidaan säätää edellytyksistä, joiden mukaisesti kolmansien maiden kansalaiset voivat vapaasti liikkua unionin alueella lyhyen ajan. Määräys vastaa tarkoitukseltaan SEY 62 artiklan 3 kohtaa, jonka nojalla toteutetaan toimenpiteet niiden edellytysten vahvistamiseksi, joiden mukaisesti kolmansien maiden kansalaiset voivat vapaasti matkustaa jäsenvaltioiden alueella enintään kolmen kuukauden ajan. Määräys kolmen kuukauden määräajasta on poistettu.

Artiklan 2 kohdan d alakohdan nojalla voidaan säätää tarvittavista toimenpiteistä, joilla otetaan vaiheittain käyttöön yhdennetty ulkorajojen valvontajärjestelmä. EY-sopimus ei sisällä d alakohtaa vastaavaa määräystä, mutta yhdennetyn ulkorajojen valvontajärjestelmän käsitteen sisältöä on kehitetty Sevillan Eurooppa-neuvostossa vuonna 2002 ja tämän jälkeen useissa muissa Eurooppa-neuvos-toissa. Yhdennettyä rajavalvontajärjestelmää voidaan kuvailla politiikaksi, joka perustuu yhteiseen lainsäädäntöön, yhtenäiseen koulutukseen ja operatiivisen yhteistyön vahvistamiseen. Yhdennetyn rajavalvontajärjestelmän tarkoituksena on vahvistaa yhteistyötä lainsäädännön tasolla sekä operatiivisen toiminnan osalta. Määräyksellä selkeytetään yhteisöllä jo nykyisin olevaa toimivaltaa.

Artiklan 2 kohdan e alakohta, joka koskee sisärajoja ylittäville henkilöille tehtävien tarkastusten poistamista koskevia toimenpiteitä, vastaa SEY 62 artiklan 1 kohtaa.

Artiklan 2 kohdassa tarkoitetuissa asioissa siirrytään kaikilta osin tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen. Nykyisin niihin sovelletaan SEY 251 artiklan mukaista menettelyä muiden paitsi SEY 62 artiklan 2 kohdan b alakohdan i ja iii alakohdissa tarkoitettujen viisumiasioiden osalta, joita koskevan ratkaisun neuvosto tekee SEY 67 artiklan 3 kohdan nojalla määräenemmistöllä Euroopan parlamenttia kuultuaan. SEY 62 artiklan 2 kohdan b alakohdan ii ja iv alakohdassa tarkoitetuissa viisumiasioissa noudatetaan SEY 251 artiklan mukaista menettelyä SEY 67 artiklan 4 kohdan nojalla. SEY 67 artiklan 2 kohdan nojalla on annettu neuvoston päätös 2004/927/EY (EUVL L 396 2004, s. 45), jonka 1 artiklan mukaan SEY 251 artiklassa määrättyä menettelyä sovelletaan SEY 62 artiklan 1 kohdassa, 2 kohdan a alakohdassa ja 3 kohdassa tarkoitettuja rajavalvontaa koskevia toimenpiteitä toteutettaessa 1.1.2005 alkaen.

III-265 artiklan 2 kohdassa on yksilöity käytettävissä olevat instrumentit, joita ovat eurooppalaki ja puitelaki.

Artiklan 3 kohdassa on kirjattu perustuslakisopimuksen tasolle periaate, jonka mukaan III-265 artikla ei vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan, joka koskee niiden maantieteellisten rajojen määrittelyä kansainvälisen oikeuden mukaan.

III-266 artikla koskee turvapaikkapolitiikkaa.

Artiklan 1 kohdassa määritellään unionin tavoitteet turvapaikka-asioissa sekä toissijaista ja tilapäistä suojelua koskevissa asioissa. Yhteisen politiikan tarkoituksena on antaa asianmukainen asema kaikille kansainvälistä suojelua tarvitseville kolmansien maiden kansalaisille ja varmistaa palauttamiskiellon periaatteen noudattaminen. SEY 63 artiklassa ei vastaavalla tavalla määritellä yhteistä politiikkaa ja sen tavoitteita, vaan siinä ainoastaan luetellaan toimenpiteet, jotka neuvosto toteuttaa viiden vuoden kuluessa Amsterdamin sopimuksen voimaantulosta. III-266 artiklan yhteistä turvapaikkajärjestelmää koskevien määräysten nojalla unionilla on toimivalta antaa jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen yhdenmukaistamista tarkoittavia säädöksiä, kun taas EY-sopimuksen määräykset mahdollistavat yksinomaan vähimmäissääntöjen antamisen. Artiklan 1 kohdan viittaus kansainvälisiin sopimuksiin vastaa SEY 63 artiklan 1 kohdan viittausta.

Artiklan 2 kohdassa määrätään toimenpiteistä, joista voidaan säätää 1 kohdassa lueteltujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla voidaan säätää koko unionissa voimassa oleva yhdenmukainen turvapaikka-asema kolmansien maiden kansalaisille. Määräystä vastaavan SEY 63 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla voidaan säätää sitä koskevista vähimmäisvaatimuksista, milloin kolmansien maiden kansalaisia on pidettävä pakolaisina.

Artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla voidaan säätää yhdenmukaisesta toissijaisen suojelun asemasta kolmansien maiden kansalaisille, jotka eivät saa turvapaikkaa unionissa, mutta jotka tarvitsevat kansainvälistä suojelua. EY-sopimuksessa ei ole nykyisin toissijaista suojelua koskevaa määräystä. Toissijaista suojelua koskevia säädöksiä on kuitenkin annettu SEY 63 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla (neuvoston direktiivi 2004/83/EY kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä, EUVL L 304 2004, s. 12).

Artiklan 2 kohdan c alakohdan nojalla voidaan säätää yhteisestä järjestelmästä tilapäisen suojelun antamiseksi kotimaastaan siirtymään joutuneille joukoittaisen maahantulon yhteydessä. Määräys vastaa SEY 63 artiklan 2 kohdan a ja b alakohtaa

Artiklan 2 kohdan d alakohdan nojalla voidaan säätää yhteisistä menettelyistä turvapaikkaa tai toissijaista suojelua koskevan yhdenmukaisen aseman myöntämisessä ja peruuttamisessa. Kohta vastaa SEY 63 artiklan 1 kohdan d alakohtaa kuitenkin siten, ettei EY-sopimuksessa mainita toissijaista suojelua.

Artiklan 2 kohdan e alakohdan nojalla voidaan säätää perusteista ja menettelyistä, joiden nojalla voidaan ratkaista turvapaikkaa tai toissijaista suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio. Määräys vastaa SEY 63 artiklan 1 kohdan a alakohtaa.

Artiklan 2 kohdan f alakohdan nojalla voidaan säätää turvapaikkaa tai toissijaista suojelua hakevien vastaanotto-olosuhteita koskevista vaatimuksista. Määräys vastaa SEY 63 artiklan 1 kohdan b alakohtaa.

Artiklan 2 kohdan g alakohdan nojalla voidaan säätää toimenpiteistä, jotka koskevat kumppanuutta ja yhteistyötä kolmansien maiden kanssa turvapaikkaa taikka toissijaista tai tilapäistä suojelua hakevien henkilöiden maahantulon hallinnoimiseksi. EY-sopimus ei sisällä vastaavaa määräystä. Marraskuussa 2004 hyväksytty Haagin ohjelma kuitenkin sisältää tavoitteet ja toimenpiteet perustuslaillisessa sopimuksessa mainitusta kumppanuudesta kolmansien maiden kanssa. Ohjelmassa kumppanuus ja yhteistyö ulotetaan sekä turvapaikka- että maahanmuuttoasioihin ja siinä on lueteltu toimenpiteet kumppanuuden ja yhteistyön edistämiseksi.

III-266 artiklan 2 kohdan osalta siirrytään kaikilta osin tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen. SEY 63 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja turvapaikkapolitiikkaa koskevia toimenpiteitä toteutettaessa noudatettavasta menettelystä määrätään nykyisin SEY 67 artiklassa. Artiklan 2 kohdan nojalla on annettu neuvoston päätös (2004/927/EY, EUVL L 396 2004, s. 45), jonka 1 artiklan mukaan SEY 251 artiklassa määrättyä menettelyä sovelletaan SEY 63 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä toteutettaessa 1.1.2005 alkaen. SEY 63 artiklan 1 kohdassa ja 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä toteutettaessa sovelletaan SEY 67 artiklan 5 kohtaa, jonka perusteella näihin toimenpiteisiin on sovellettu SEY 251 artiklan mukaista menettelyä 67 artiklan 5 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa mainittujen säädösten hyväksymisen jälkeen. SEY 63 artiklan 1 kohdan a-d alakohtien nojalla on annettu seuraavat neljä säädöstä: neuvoston asetus (EY) N:o 343/2003 niiden perusteiden ja menettelyjen vahvistamisesta, joiden mukaisesti määritetään kolmannen maan kansalaisen johonkin jäsenvaltioon jättämän turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio (EYVL L 50 2003, s. 1), neuvoston direktiivi 2003/9/EY turvapaikanhakijoiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vähimmäisvaatimuksista (EYVL L 31 2003, s. 18), neuvoston direktiivi 2004/83/EY kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä (EUVL L 304 2004, s. 12) ja neuvoston direktiivi 2005/85/EY pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista (EYVL L 326 2005, s.13). SEY 62 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla on annettu neuvoston direktiivi 2001/55/EY vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteissa, ja toimenpiteistä näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakautumisen edistämiseksi (EYVL L 212 2001, s. 12).

II-266 artiklan 2 kohdassa on yksilöity käytettävissä olevat instrumentit, joita ovat eurooppalaki ja puitelaki.

Artiklan 3 kohta koskee neuvoston mahdollisuutta hyväksyä väliaikaisia toimenpiteitä yhden tai useamman jäsenvaltion hyväksi silloin, jos kolmansien maiden äkillinen joukoittainen maahantulo aiheuttaa yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa hätätilanteen. Neuvosto tekee ratkaisunsa Euroopan parlamenttia kuultuaan. Neuvoston käytössä olevaksi instrumentiksi on yksilöity eurooppa-asetus tai -päätös. Kohta vastaa SEY 64 artiklan 2 kohtaa sillä poikkeuksella, että EY-sopimuksen nojalla neuvosto voi määräenemmistöllä toteuttaa enintään kuusi kuukautta kestäviä väliaikaisia toimenpiteitä.

III-267 artikla sisältää määräykset unionin maahanmuuttopolitiikasta.

Artiklan 1 kohdassa määritellään yhteisen maahanmuuttopolitiikan tavoitteet. Unionin yhteisellä maahanmuuttopolitiikalla pyritään kaikissa vaiheissa varmistamaan muuttovirtojen tehokas hallinta, jäsenvaltioissa laillisesti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten oikeudenmukainen kohtelu sekä laittoman maahanmuuton ja ihmiskaupan ehkäiseminen ja torjunta. SEY 63 artiklassa ei ole vastaavaa määräystä yhteisen maahanmuuttopolitiikan kehittämisestä, vaan siinä ainoastaan luetellaan toimenpiteet, jotka neuvosto toteuttaa viiden vuoden kuluttua Amsterdamin sopimuksen voimaantulosta. III-267 artikla 1 kohtaan sisältyvän yhteisen politiikan määrittely vastaa kuitenkin asialliselta laajuudeltaan niitä toimenpiteitä, jotka neuvoston tulee toteuttaa SEY 63 artiklan nojalla. Unionin maahanmuuttopolitiikkaa koskevan toimivallan ja sitä koskevien tavoitteiden nykyistä täsmällisempi määrittely ei merkitse muutosta nykyiseen oikeustilaan.

Artiklan 2 kohdassa määrätään toimenpiteistä, jotka voidaan toteuttaa 1 kohdassa lueteltujen tavoitteiden saavuttamiseksi

Artiklan 2 kohdan a alakohta vastaa SEY 63 artiklan 3 kohdan a alakohtaa.

Artiklan 2 kohdan b alakohta vastaa SEY 63 artiklan 4 kohtaa eräin määräyksen sanamuotoa koskevin täsmennyksin.

Artiklan 2 kohdan c alakohta vastaa SEY 63 artiklan 3 kohdan b alakohtaa seuraavin täsmennyksin. III-267 artiklan 2 kohdan c alakohdan nojalla on mahdollista toteuttaa maasta poistamista koskevia toimenpiteitä, joita ei ole nimenomaisesti mainittu SEY 63 artiklan 3 kohdan b alakohdassa. Tämän määräyksen nojalla on kuitenkin annettu maasta poistamista koskevia säädöksiä (esim. neuvoston direktiivi 2001/40/EY kolmansien maiden kansalaisia koskevien maastapoistamispäätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta, EYVL L 149 2001 s. 34 ja neuvoston direktiivi 2003/110/EY avunannosta kauttakulkutilanteissa lentoteitse tapahtuvien palauttamistoimenpiteiden yhteydessä, EYVL L 321 2003, s. 26).

Artiklan 2 kohdan d alakohta on uusi. Sen nojalla voidaan säätää ihmiskauppaa, erityisesti nais- ja lapsikaupan torjuntaa koskevista toimenpiteistä. Määräys korostaa ihmiskaupan torjuntaa koskevien näkökohtien merkitystä unionin olemassa olevassa politiikassa.

Artiklan 2 kohdan tarkoittamissa kysymyksissä siirrytään kaikilta osin tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen. SEY 63 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitettuja maahanmuuttopolitiikkaa koskevia toimenpiteitä toteutettaessa noudatettavasta menettelystä määrätään nykyisin SEY 67 artiklassa. Artiklan 2 kohdan nojalla on annettu neuvoston päätös 2004/927/EY (EUVL L 396 2004, s. 45), jonka 1 artiklan mukaan SEY 251 artiklassa määrättyä menettelyä sovelletaan SEY 63 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä toteutettaessa 1.1.2005 alkaen. Mainittu neuvoston päätös ei koske SEY 63 artiklan 3 kohdan a alakohtaa eikä 4 kohtaa, joten niiden osalta neuvosto toteuttaa edelleen toimenpiteet SEY 67 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla yksimielisellä päätöksellä Euroopan parlamenttia kuultuaan. III-267 artiklan 2 kohdassa on yksilöity käytettävissä olevat instrumentit, joita ovat eurooppalaki ja puitelaki.

Artiklan 3 kohdan nojalla unioni voi tehdä kolmansien maiden kanssa sopimuksia sellaisten kolmansien maiden kansalaisten takaisinotosta alkuperä- ja lähtömaahan, jotka eivät täytä tai jotka eivät enää täytä jäsenvaltion alueelle pääsyn, kyseisellä alueella oleskelun tai asumisen edellytyksiä. Unionin nykyiset perussopimukset eivät sisällä nimenomaisia määräyksiä asiasta. Neuvosto on kuitenkin SEY 63 artiklan 3 kohdan b alakohdan nojalla valtuuttanut komission neuvottelemaan EY:n ja kolmansien valtion välisistä takaisinottosopimuksista. Perustuslaillisen sopimuksen III-267 artiklan 3 kohta ei siten tuo muutosta unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon.

Artiklan 4 kohdan nojalla voidaan säätää toimenpiteistä, joilla kannustetaan ja tuetaan jäsenvaltioiden toimintaa niiden alueella laillisesti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten kotouttamiseksi ja jotka eivät käsitä jäsenvaltion lakien ja asetusten yhdenmukaistamista. Jo nykyisin EY-sopimus mahdollistaa turvapaikanhakijoiden vastaanottoa koskevan vähimmäistasoa sääntelevän lainsäädännön antamisen (63 artiklan 1 kohdan b alakohta) sekä pakolaisten vastaanottamiseen ja siitä jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuoliseen jakaantumisen edistämistä tarkoittavien toimien toteuttamisen (63 artiklan 2 kohdan b alakohta). III-267 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuista toimenpiteistä säädetään tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Käytettävissä oleviksi instrumenteiksi on yksilöity eurooppalaki ja -puitelaki.

Artiklan 5 kohtaa vastaavaa määräystä ei sisälly nykyisiin perussopimuksiin. Sen mukaan III-267 artikla ei vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen päättää siitä, kuinka paljon kolmansista maista tulevia kolmansien maiden kansalaisia päästetään niiden alueelle hakemaan työtä palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana.

III-268 artiklan mukaan rajavalvonta-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa koskevassa unionin politiikassa ja sen toteuttamisessa noudatetaan jäsenvaltioiden yhteisvastuun periaatetta, myös rahoituksen osalta. Unionin III osan IV luvun 2 jakson nojalla antamiin säädöksiin sisällytetään aina tarvittaessa asianmukaisia säännöksiä jäsenvaltioiden yhteisvastuun periaatteen soveltamiseksi. EY-sopimuksessa ei ole vastaavaa määräystä, mutta periaatetta sovelletaan yleisperiaatteena unionin turvapaikka-, maahanmuutto- ja rajavalvontapolitiikoissa. SEY 63 artiklan 2 kohdan b alakohdassa on mainittu pakolaisten ja kotiseudultaan siirtymään joutuneiden henkilöiden vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakaantumisen edistäminen. Yhteisön yhteisvastuun periaate on mainittu myös yhteisössä annetuissa säädöksissä (muun muassa neuvoston direktiivi 2001/55/EY vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteissa, ja toimenpiteistä näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakautumisen edistämiseksi, EYVL L 212 2001, s. 12).

3 jakso

Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeuden alalla

III-269 artikla vastaa SEY 65 ja 67 artiklaa seuraavin täsmennyksin. III-269 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan unioni kehittää oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia. Yhteistyö perustuu tuomioistuinten päätösten ja muiden päätösten vastavuoroiseen tunnustamiseen ja siihen voi kuulua jäsenvaltioiden lakien ja asetusten lähentämistä koskevien toimenpiteiden hyväksymistä. Vaikka unionin toimivalta yksityisoikeudellisissa asioissa on määritelty III-269 artiklan 1 kohdassa aiempaa täsmällisemmin, ei 1 kohta merkitse muutosta nykyiseen oikeustilaan. Yhteistyön perustuminen tuomioiden ja muiden päätösten vastavuoroiseen tunnustamiseen muodostaa jo nykyisin oikeudellisen yhteistyön peruskiven yksityisoikeuden alalla (vuoden 1999 Tampereen Eurooppa-neuvoston päätelmät ja vuoden 2004 Haagin ohjelma). Vaikka EY-sopimuksessa ei ole nimenomaisesti mainittu mahdollisuutta yhtenäistää jäsenvaltioiden lainsäädäntöjä yksityisoikeuden alalla, on SEY 65 ja 67 artiklaa tulkittu siten, että niiden on katsottu mahdollistavan myös jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen yhdenmukaistamista tarkoittavien toimenpiteiden toteuttamisen esimerkiksi juuri jäsenvaltioiden välistä siviilioikeudellista yhteistyötä tarkoittavan lainsäädännön osalta.

Artiklan 2 kohdassa yhteistyön kattama ala on määritelty tyhjentävän luettelon muodossa, kun taas SEY 65 artiklaan sisältyvä luettelo on luonteeltaan esimerkkiluettelo. Unionin toimenpiteillä pyritään varmistamaan III-269 artiklan 2 kohdassa lueteltujen päämäärien toteutuminen erityisesti silloin, kun sisämarkkinoiden moitteeton toiminta sitä edellyttää. Kun SEY 65 artiklan nojalla toimenpiteitä voidaan toteuttaa vain siinä määrin kuin ne ovat tarpeen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi, III-269 artiklan sanamuodon (”erityisesti”) valossa toimenpiteiden tarpeellisuus sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta ei ole ehdoton edellytys. Sisämarkkinakytkentää koskevaa vaatimusta on siten lievennetty nykyisestä. III-269 artiklassa on yksilöity toimenpiteitä toteutettaessa käytettävissä olevat instrumentit, joita ovat eurooppalaki ja puitelaki.

Artiklan 2 kohdan a, b, c, d ja f alakohta vastaavat SEY 65 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohtaa. Artiklan 2 kohdan alakohdat e, g ja h ovat uusia. Uuden e alakohdan nojalla pyritään varmistamaan tehokas oikeussuojan saatavuus, millä tarkoitetaan mm. yhteisiä vähimmäisvaatimuksia, joilla taataan asianmukainen oikeudellisen avun taso rajat ylittävissä tapauksissa koko Unionin alueella. Uuden g alakohdan nojalla pyritään kehittämään vaihtoehtoisia riidanratkaisumenetelmiä. Nämä ovat tarpeellisia, jotta voidaan yksinkertaistaa ja nopeuttaa riidanratkaisua muun muassa kuluttajalainsäädännön alaisten vaatimusten osalta sekä luoda yhteiset minimisäännöt monikielisille vakiolomakkeille ja asiakirjoille rajat ylittävissä menettelyissä. Uuden h alakohdan nojalla voidaan toteuttaa tuomareiden ja oikeuslaitoksen henkilöstön koulutuksen tukemista koskevia toimenpiteitä. Vastaava määräys on rikosoikeudellista yhteistyötä koskevassa III-270 artiklan 1 kohdan c) alakohdassa. Uudet alakohdat eivät merkitse toimivallan laajennusta yksityisoikeuden alalla, sillä SEY 65 artiklaan sisältyvä luettelo on esimerkkiluettelo ja 65 artikla mahdollistaa yhteistyön myös muiden kuin luettelossa mainittujen toimenpiteiden osalta.

Artiklan 3 kohta koskee unionin toimivaltaa sellaisten perheoikeudellisten toimenpiteiden osalta, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia. III-269 artiklan 3 kohdan ensimmäiseen alakohtaan sisältyvä menettely vastaa perheoikeudellisiin toimenpiteisiin nykyisin sovellettavaa menettelyä. Toimenpiteitä voidaan III-269 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla toteuttaa neuvoston eurooppalailla tai -puitelailla, jota koskevan ratkaisunsa neuvosto tekee yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan.

Artiklan 3 kohdan toinen alakohta sisältää valtuutuslausekkeen, jonka nojalla neuvosto voi komission ehdotuksesta tehdä eurooppapäätöksen, jolla määritellään ne perheoikeudelliset seikat, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia ja joista voidaan antaa säädöksiä tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan. Vastaavaa valtuutuslauseketta ei sisälly EY-sopimukseen.

4 jakso

Oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla

III-270 artikla sisältää määräykset rikosoikeudenkäyntimenettelyä koskevasta yhteistyöstä jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten tai vastaavien viranomaisten välillä. Artikla vastaa jäljempänä lähemmin selostettavin muutoksin SEU 31 artiklan 1 kohdan a-d alakohtaa. Käytettävissä olevia säädöksiä ja noudatettavia päätöksentekomenettelyjä koskevat määräykset sisältyvät nykyisin SEU 34 artiklaan.

Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan oikeudellinen yhteistyö unionissa rikosoikeuden alalla perustuu tuomioistuinten tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen. Määräyksellä kirjataan kyseinen periaate ensimmäistä kertaa perussopimukseen, vaikkakin periaatteen asema rikosoikeudellisen yhteistyön peruskivenä tunnustettiin jo vuoden 1999 Tampereen Eurooppa-neuvostossa. Oikeudelliseen yhteistyöhön kuuluu myös jäsenvaltioiden rikosoikeudellisen menettelyn erityisiä osatekijöitä koskevien vähimmäissääntöjen antaminen artiklan 2 kohdan tarkoittamissa tapauksissa sekä tunnusmerkistöjä ja seuraamuksia koskevien vähimmäissääntöjen antaminen III-271 artiklan mukaisesti.

Artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa on täsmennetty jäsenvaltioiden viranomaisten välisen rikosoikeudellisen yhteistyön tavoitteet, joita ovat:

— sääntöjen ja menettelyjen laatiminen kaikenmuotoisten tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten tunnustamisen varmistamiseksi koko unionissa (a alakohta);

— jäsenvaltioiden välisiä tuomioistuimen toimivaltaa koskevia ristiriitojen ehkäiseminen ja ratkaiseminen (b alakohta);

— tuomareiden ja oikeuslaitoksen henkilöstön koulutuksen tukeminen (c alakohta);

— jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten tai vastaavien viranomaisten yhteistyön helpottaminen rikosasioiden käsittelyn ja päätösten täytäntöönpanon yhteydessä (d alakohta);

Kyseisistä määräyksistä b alakohta vastaa SEU 31 artiklan 1 kohdan d alakohtaa ja d alakohta SEU 31 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, kun taas a ja c alakohta ovat uusia.

Artiklan 1 kohdan tarkoittamat toimenpiteet toteutetaan eurooppalailla tai -puitelailla. Päätöksentekomenettelynä on tavanomainen lainsäätämisjärjestys, ja aloiteoikeus on III-264 artiklan mukaan komissiolla tai yhtä neljäsosaa jäsenvaltioista edustavalla jäsenvaltioiden ryhmällä. Tämä merkitsee muutosta verrattuna SEU 34 artiklaan, jonka tarkoittamat yhteiset kannat, puitepäätökset, päätökset ja yleissopimukset, toteuttaa neuvosto yksimielisesti komission tai jäsenvaltion ehdotuksesta. Artiklan tarkoittamilla eurooppalaeilla että puitelaeilla voi myös olla välitön oikeusvaikutus, joka SEU 34 artiklassa on puitepäätösten ja päätösten osalta nimenomaisesti suljettu pois.

Artiklan 2 kohta perustaa unionille toimivallan säätää rikosoikeudenkäyntimenettelyä koskevista vähimmäissäännöistä sikäli kuin tämä on tarpeen tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen sekä poliisiyhteistyön ja oikeudellisen yhteistyön helpottamiseksi rajat ylittävissä rikosasioissa. Vähimmäissäännöissä tulee ottaa huomioon jäsenvaltioiden oikeusperinteiden ja -järjestelmien erot.

Artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan vähimmäissäännöt voivat koskea:

— todisteiden vastavuoroista hyväksyttävyyttä jäsenvaltioissa (a alakohta);

— yksilön oikeuksia rikosasioiden käsittelyssä (b alakohta);

— rikosten uhrien oikeuksia (c alakohta);

— muita rikosasioiden käsittelyn erityisiä osatekijöitä, jotka neuvosto on ennalta määrittänyt eurooppapäätöksellä. Neuvosto tekee tällaisen eurooppapäätöksen yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan (d alakohta).

EU-sopimus ei sisällä yhtä yksityiskohtaista oikeusperustaa jäsenvaltioiden rikosoikeudenkäyntimenettelyä koskevien vähimmäissääntöjen antamiselle, vaan SEU 31 artiklan 1 kohdan c alakohdassa määrätään yleisellä tasolla rikosasioita koskevan oikeudellisen yhteistyön mahdollisesti edellyttämästä, jäsenvaltioissa sovellettavien sääntöjen yhteensopivuuden varmistamista koskevista toimenpiteistä.

Artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukaan vähimmäissääntöjen hyväksyminen ei estä jäsenvaltioita pitämästä yllä tai ottamasta käyttöön niitä korkeatasoisempaa yksilön suojelua.

Artiklan 2 kohdan tarkoittamat toimenpiteet toteutetaan tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä annettavilla eurooppapuitelaeilla. Lukuun ottamatta sitä, ettei eurooppalakeja voida käyttää, määräyksestä johtuvat muutokset SEY 34 artiklan mukaiseen järjestelmään vastaavat lähtökohtaisesti artiklan 1 kohdan yhteydessä selostettuja. SEU 34 artiklan tarkoittamista säädöstyypeistä kysymykseen tulevat nykyisin käytännössä vain viimeksi mainitun artiklan 2 kohdan b alakohdan tarkoittamat puitepäätökset. Lisäksi artiklan 2 kohdan tarkoittamien eurooppapuitelakeja koskevan päätöksentekomenettelyn osalta tavanomaista lainsäätämisjärjestystä kuitenkin täydentää erityinen, niin sanottu hätäjarrumekanismi sekä sen käyttöön kytkeytyvä mahdollisuus tiiviimmän yhteistyön aloittamiseen perustuslakisopimuksen yleisistä tiiviimmän yhteistyön aloittamista koskevista määräyksistä poikkeavilla edellytyksillä.

Artiklan 3 kohdan mukaan neuvoston jäsen, joka katsoo esityksen määräyksessä tarkoitetuksi eurooppapuitelaiksi vaikuttavan sen rikosoikeusjärjestelmän perusteisiin, voi pyytää asian saattamista Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi. Tässä tapauksessa lainsäädäntömenettely keskeytetään. Asiaa käsiteltyään Eurooppa-neuvoston tulee neljän kuukauden kuluessa menettelyn keskeyttämisestä joko palauttaa esitys neuvostolle, mikä lopettaa lainsäädäntömenettelyn keskeyttämisen, tai pyytää komissiota tai puitelakiesityksen tehnyttä jäsenvaltioiden ryhmää tekemään uusi esitys. Viimeksi mainitussa tapauksessa katsotaan, ettei alun perin esitettyä säädöstä ole annettu. Koska III-270 artikla sisällä nimenomaisia määräyksiä Eurooppa-neuvoston ratkaisun muodosta eikä noudatettavasta päätöksentekomenettelystä, Eurooppa-neuvosto tekee ratkaisunsa I-21 artiklan 4 kohdan mukaan yhteisymmärryksessä.

Artiklan 4 kohdassa määrätään vähintään yhtä kolmasosaa jäsenvaltioista edustavan jäsenvaltioiden ryhmän oikeudesta aloittaa I-44 artiklan 2 kohdassa ja III-419 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu tiiviimpi yhteistyö tilanteessa, jossa Eurooppa-neuvosto ei ole toteuttanut toimia neljän kuukauden kuluessa lainsäädäntömenettelyn keskeyttämisestä tai jos eurooppapuitelakia ei ole annettu 12 kuukauden kuluessa siitä, kun uusi esitys eurooppapuitelaiksi on tehty. Tällöin määräyksen tarkoittaman jäsenvaltioiden ryhmän tulee yksinomaan ilmoittaa Euroopan parlamentille, neuvostolle ja komissiolle halustaan aloittaa tiiviimpi yhteistyö kyseisen puitelakiesityksen pohjalta, ja lupa yhteistyön aloittamiseen katsotaan annetuksi ja sopimuksen määräyksiä tiiviimmästä yhteistyöstä sovelletaan. Jäsenvaltiolle, joka katsoo puitelakiesityksen vaikuttavan sen rikosoikeusjärjestelmän perusteisiin, artiklan 3 ja 4 kohdan määräykset tarjoavat keinon viime kädessä jättäytyä kysymyksessä olevan säädöksen soveltamisen ulkopuolelle.

III-271 artikla koskee aineellista rikosoikeutta ja perustaa unionille toimivallan säätää rikosten tunnusmerkistöjen ja seuraamusten määrittelyä koskevista vähimmäissäännöistä erityisen vakavan rajat ylittävän rikollisuuden sekä aloilla, jotka vaikuttavat unionin politiikan kohteena olevaan yleiseen etuun ja joilla rikosoikeudelliset seuraamukset osoittautuvat välttämättömiksi kyseisen politiikan tehokkaan täytäntöönpanon varmistamisessa. Artikla vastaa jäljempänä lähemmin selostettavin muutoksin SEU 31 artiklan 1 kohdan e alakohtaa. Säädösten ja päätöksentekomenettelyä koskevien määräysten osalta vastaavat määräykset sisältyvät nykyisin SEU 34 artiklaan.

Artiklan 1 kohta mahdollistaa rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevien vähimmäissääntöjen antamisen erityisen vakavan rikollisuuden alalla, joka on rajat ylittävää joko rikosten luonteen tai vaikutusten johdosta tai sen vuoksi, että niiden torjuminen yhteisin perustein on erityisesti tarpeen.

Artiklan 1 kohdan toisen alakohtaan sisältyvän tyhjentävän luettelon mukaan tällaisia rikollisuuden lajeja ovat terrorismi, ihmiskauppa sekä naisten ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, laiton huumausainekauppa, laiton asekauppa, rahanpesu, lahjonta, maksuvälineiden väärentäminen, tietokonerikollisuus ja järjestäytynyt rikollisuus. Määräyksen soveltamisala on laajempi kuin SEU 31 artiklan 1 kohdan e alakohdan, jonka nojalla unionilla on toimivalta vahvistaa järjestäytynyt rikollisuutta, terrorismia ja laitonta huumausainekauppaa koskevia tunnusmerkistöjä ja seuraamuksia koskevia vähimmäissääntöjä. Toisaalta SEU 29 artiklan toisessa kohdassa määrätään yleisesti järjestäytyneen tai muunkin rikollisuuden ehkäisemisestä ja torjumisesta, joskin varsinainen oikeusperustamääräys sisältyy SEU 31 artiklan 1 kohdan e alakohtaan.

Artiklan 1 kohdan kolmas alakohta sisältää valtuuslausekkeen, jonka nojalla neuvosto voi rikollisuudessa tapahtuneen kehityksen perusteella voi tehdä eurooppapäätöksen, jossa määritellään muitakin rikollisuuden aloja, joiden katsotaan täyttävän tässä kohdassa tarkoitetut edellytykset. Neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. EU-sopimus ei sisällä vastaavaa määräystä.

Artiklan 2 kohta mahdollistaa rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevien vähimmäissääntöjen antamisen tietyllä unionin politiikka-alalla silloin, kun rikoslainsäädäntöjen lähentäminen osoittautuu välttämättömäksi unionin kyseisen politiikan tehokkaan täytäntöönpanon varmistamisessa alalla ja kun kyseillä alalla on jo toteutettu yhdenmukaistamistoimenpiteitä. III-271 artiklan 1 kohdasta poiketen 2 kohdassa ei ole yksilöity määräyksen tarkoittamia niin sanottuja unionin yhteiseen etuun kohdistuvia rikoksia, vaan kysymys on luonteeltaan horisontaalisesta oikeusperustasta, jota voidaan soveltaa lähtökohtaisesti kaikilla unionin politiikka-aloilla, kunhan määräyksen edellytys toimenpiteiden välttämättömyydestä unionin kyseisen politiikan tehokkaan täytäntöönpanon kannalta täyttyy. Pelkkä rikosoikeudellisten toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuus tai tarpeellisuus unionin politiikan täytäntöönpanon kannalta ei siis vielä riitä perustamaan unionille määräyksen tarkoittamaa toimivaltaa.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin antoi 13.9.2005 päätöksen asiassa C-176/03 komissio v. neuvosto, jossa se kumosi ympäristön suojelua rikosoikeudellisin keinoin koskevan neuvoston puitepäätöksen 2003/80/ YOS. Päätöksessään tuomioistuin katsoi, että tiettyjen edellytysten täyttyessä yhteisön perustamissopimuksen ympäristöä koskevat määräykset luovat yhteisölle toimivallan velvoittaa jäsenvaltiot säätämään kansallisessa lainsäädännössään ympäristöä vahingoittavia, yhteisösäännöksissä määriteltyjä tekoja koskevista kriminalisoinneista sekä kyseisiä tekoja koskevista luonteeltaan rikosoikeudellisista seuraamuksista. Perustuslakisopimuksen III-271 artiklan 2 kohta ja tuomioistuimen asiassa C-176/03 annettu tuomio eivät ole kaikilta osin täysin samansisältöiset esimerkiksi mitä tulee yhteisölle annettavan toimivallan edellytyksiin. Vaikka perustuslakisopimuksessa annettu toimivalta on toisaalta tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettuja periaatteita laajempi, sitä toisaalta tasapainottavat sopimukseen sisällytetyt erityismääräykset, kuten III-271 artiklan 3 kohtaan sisältyvä hätäjarrumekanismi

Perustuslakisopimuksen III-271 artiklan 2 kohdan määräyksen tarkoittamina rikoslajeina kysymykseen saattaisivat tulla esimerkiksi erityisesti unionin taloudellista etua haittaavat petokset, euron väärentäminen, laittoman maahantulon ja oleskelun järjestäminen, ympäristörikollisuus sekä rasismi ja muukalaisviha. Edellytyksenä kuitenkin on, että kyseisellä unionipolitiikan alalla on jo toteutettu jäsenvaltioiden lainsäädäntöjä koskevia yhdenmukaistamistoimia. EU-sopimuksen nojalla unionilla ei ole vastaavaa toimivaltaa antaa kuvatunlaisia, unionin yhteiseen etuun kohdistuvia rikoksia koskevaa sääntelyä.

Artiklan 1 ja 2 kohdan tarkoittamat toimenpiteet toteutetaan tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä annettavilla eurooppapuitelaeilla. Verrattuna SEU 34 artiklaan käytettävissä olevia säädöstyyppejä sekä päätöksentekomenettelyjä koskevat muutokset vastaavat edellä III-270 artiklan 2 kohtaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa selostettuja, joskin SEU 34 artiklan tarkoittamista säädöstyypeistä kysymykseen tulevat nykyisin käytännössä vain viimeksi mainitun artiklan 2 kohdan b alakohdan tarkoittamat puitepäätökset. Poikkeuksen muodostavat kuitenkin III-271 artiklan 2 kohdan tarkoittamat eurooppapuitelait, jotka annetaan kyseisessä määräyksessä tarkoitettujen yhdenmukaistamistoimenpiteiden hyväksymisessä noudatetun menettelyn mukaisesti kuitenkin siten, että komissiolisäksi myös yhtä neljäsosaa jäsenvaltioista edustavalla jäsenvaltioiden ryhmällä on III-264 artiklan mukainen aloiteoikeus.

Artiklan 3 ja 4 kohta sisältävät III-270 artiklan 3 ja 4 kohtaa vastaavat määräykset niin sanotusta hätäjarrumekanismista sekä mahdollisuudesta tiiviimmän yhteistyön aloittamiseen. Kyseisten määräysten sisältöä on selostettu edellä III-270 artiklan 3 ja 4 kohtaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

III-272 artiklassa määrätään unionin toimivallasta säätää jäsenvaltioiden toimintaa rikollisuuden torjunnan alalla tukevista toimenpiteistä. Määräykseen sisältyvän nimenomaisen rajoituksen mukaan kyseiset toimenpiteet eivät voi käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista. Määräyksen unionille perustama toimivalta rinnastuu siten luonteeltaan unionin toimivaltaan sopimuksen I-17 artiklan tarkoittamilla aloilla, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Toimenpiteet toteutetaan eurooppalailla tai -puitelailla ja päätöksentekomenettelynä on tavanomainen lainsäätämisjärjestys. EU-sopimukseen ei sisälly vastaavaa määräystä. Rikollisuuden ehkäisemisestä ja torjumisesta määrätään SEU 29 artiklassa, mutta SEU 30 ja 31 artikla eivät sisällä asiaa koskevaa nimenomaista oikeusperustaa.

III-273 artikla sisältää yleiset määräykset Eurojust-yksikön tehtävistä sekä oikeusperustan Eurojustin rakenteen, toiminnan, toiminta-alan ja tehtävien määrittämiseksi eurooppalailla. Eurojust on jo perustettu EU-sopimuksen 31 artiklan ja 34 artiklan 2 kohdan c alakohdan nojalla tehdyllä neuvoston päätöksellä (neuvoston päätös 2002/187/ YOS, tehty 28 päivänä helmikuuta 2002, Eurojust-yksikön perustamisesta vakavan rikollisuuden torjunnan tehostamiseksi, EYVL L 63 2002, 1, joka tuli voimaan 6.3.2002), mutta III-273 artikla mahdollistaa Eurojustin rakenteen ja tehtävien määrittelyn tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävällä eurooppalailla.

Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan Eurojustin tehtävänä on jäsenvaltioiden viranomaisten sekä Europolin toteuttamien operaatioiden ja toimittamien tietojen perusteella tukea ja tehostaa kansallisten tutkinta- ja syyttäjäviranomaisten toiminnan yhteensovittamista ja yhteistyötä sellaisen vakavan rikollisuuden alalla, joka koskee kahta tai useampaa jäsenvaltiota tai edellyttää yhteisin perustein toteutettavia syytetoimia.

Artiklan 1 kohdan toinen alakohta koskee Eurojustin rakenteen, toiminnan, toiminta-alaa ja tehtävien määrittämisestä eurooppalailla, sekä Eurojustille tässä yhteydessä annettavia tehtäviä, joita voivat olla:

— rikostutkinnan aloittaminen ja ehdotuksen tekeminen toimivaltaisten kansallisten viranomaisten toteuttamien syytetoimien vireillepanosta erityisesti niiden koskiessa unionin taloudellisia etuja vahingoittavia rikoksia (a alakohta);

— a alakohdassa tarkoitettujen tutkinta- ja syytetoimien yhteensovittaminen (b alakohta); sekä

— oikeudellisen yhteistyön tehostaminen, myös tuomioistuinten toimivaltaa koskevien ristiriitojen ratkaiseminen, ja tiivis yhteistyö Euroopan oikeudellisen verkoston kanssa (c alakohta).

Paitsi että sovellettavaksi tuleva päätöksentekomenettely poikkeaa SEU 34 artiklasta, III-273 artiklan ensimmäinen ja toinen alakohta ovat sanamuodoltaan SEU 31 artiklan 2 kohtaa yleisempiä, mikä antaa unionin toimielimille nykyistä enemmän liikkumavaraa Eurojustin tehtävien ja toimivaltuuksien kehittämiseksi. Merkittävintä muutosta nykytilaan verrattuna merkitsee mahdollisuus antaa Eurojustille toimivaltuudet päättää rikostutkinnan aloittamisesta. Konventin ehdotuksesta poiketen Eurojustin tehtäviin ei kuitenkaan voi kuulua syytetoimien aloittamisesta päättäminen, vaan hallitustenvälisessä konferenssissa Eurojustin mahdolliset toimivaltuudet rajattiin tältä osin rikostutkinnan aloittamiseen ja ehdotuksen tekemiseen toimivaltaisten kansallisten viranomaisten toteuttamien syytetoimien vireillepanosta. Muutosta nykytilaan verrattuna merkitsee myös Eurojustin mahdollinen rooli tuomioistuinten toimivaltaa koskevien ristiriitojen ratkaisemisessa. III-273 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan osalta huomattakoon myös hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetty julistus (n:o 23), jossa konferenssi katsoo, että määräyksen tarkoittamassa eurooppalaissa olisi otettava huomioon rikostutkinnan aloittamista koskevat kansalliset säännöt ja käytännöt.

Artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaan eurooppalailla säädetään myös menettelytavoista, jotka koskevat Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden kansallisten parlamenttien osallistumista Eurojustin toiminnan arviointiin. Kysymys on nykytilaan verrattuna uudesta menettelystä, jonka tarkoituksena on varmistaa Eurojustin parlamentaarisen valvonnan toteutuminen.

Artiklan 2 kohdassa rajataan nimenomaisesti Eurojustin toimivaltuuksien ulkopuolelle kansalliseen tuomioistuinmenettelyyn kuuluvat viralliset toimenpiteet. Näiden suorittaminen on kansallisten viranomaisten tehtävä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan syyttäjänviranomaisen perustamista koskevan III-274 artiklan soveltamista.

III-274 artiklassa annetaan unionille toimivalta perustaa Euroopan syyttäjänvirasto, jonka tehtävänä on tutkia viraston perustamista koskevassa eurooppalaissa määritettäviä unionin taloudellisia etuja vahingoittavia rikoksia ja toimia syyttäjän tehtävissä näitä koskevissa rikosasioissa jäsenvaltioiden kansallisissa tuomioistuimissa. EU-sopimus ei sisällä vastaavaa oikeusperustaa.

Artiklan 1 kohdan mukaan syyttäjänvirasto voidaan perustaa Eurojustin pohjalta unionin taloudellisia etuja vahingoittavien rikosten torjumiseksi. Virasto perustetaan neuvoston eurooppalailla, jota koskevan ratkaisunsa neuvosto tekee yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan. Määräykseen sisältyvän ilmaisun ”Eurojustin pohjalta” tarkoituksena on selventää, ettei virasto olisi Eurojustista erillinen yksikkö vaan perustettaisiin Eurojustin pohjalta ja sitä kehittäen.

Artiklan 2 kohdan mukaan 1 kohdassa tarkoitetussa syyttäjänviraston perustamista koskevassa eurooppalaissa määritetään ne unionin taloudellisia etuja vahingoittavat rikokset, joita virastolla on toimivalta tutkia ja joiden tekijät ja osalliset sillä on toimivalta asettaa syytteeseen. Kyseisessä eurooppalaissa neuvosto voi myös määritellä syyttäjänviraston aseman suhteessa Europoliin. Artiklan 2 kohdassa määrätään nimenomaisesti, että virasto toimii syyttäjän tehtävissä toimivaltuuksien piiriin kuuluvia tekoja koskevissa rikosasioissa jäsenvaltioiden kansallisissa tuomioistuimissa.

Artiklan 3 kohdan mukaan 1 kohdassa tarkoitetussa eurooppalaissa säädetään myös syyttäjänviraston perussäännöstä, sen tehtävien hoitamista koskevista ehdoista, sen toimintaan sovellettavista ja todisteiden hyväksyttävyyttä koskevista menettelysäännöistä sekä viraston tehtäviensä hoidossa toteuttamien menettelyllisten toimien oikeudelliseen valvontaan sovellettavista säännöistä.

Artiklan 4 kohta sisältää valtuuslausekkeen, jonka nojalla Eurooppa-neuvoston voi eurooppapäätöksellä muuttaa artiklan 1 kohtaa syyttäjänviraston toimivaltuuksien laajentamiseksi koskemaan rajat ylittävää vakavaa rikollisuutta ja 2 kohtaa vastaavasti siten, että se koskee useita jäsenvaltioita koskevien vakavien rikosten tekijöitä ja niihin osallisia. Määräyksessä tarkoitettu eurooppapäätös voidaan tehdä joko samanaikaisesti, kun viraston perustamista koskeva artiklan 1 kohdassa tarkoitettu eurooppalaki annetaan, tai myöhemmin. Mikäli eurooppapäätös viraston toimivaltuuksien laajentamisesta tehdään ja viraston perustamista koskeva eurooppalaki annetaan samanaikaisesti, voidaan viraston toimivaltuudet siis jo alusta lähtien määritellä kattamaan paitsi unionin taloudellisia etuja vahingoittavia rikoksia myös rajat ylittävän vakavan rikollisuuden lajeja. Määräyksen tarkoittamaa eurooppapäätöstä koskevan ratkaisunsa Eurooppa-neuvosto tekee yksimielisesti Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan ja komissiota kuultuaan.

5 jakso

Poliisiyhteistyö

III-275 artiklassa määrätään jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisestä poliisiyhteistyöstä. Artikla vastaa jäljempänä lähemmin selostettavin muutoksin SEU 30 artiklan 1 kohtaa, jossa määritellään poliisiyhteistyön yhteinen toiminta. Säädöksiä ja päätöksentekomenettelyä koskevat määräykset sisältyvät SEU 34 artiklaan. EU-sopimuksen määräyksiin verrattuna III-275 artiklassa erotetaan selkeämmin toisistaan jäsenvaltioiden asianomaisten viranomaisten välistä yhteistyötä koskevat, luonteeltaan lainsäädännölliset toimenpiteet kyseisten viranomaisten välistä operatiivista yhteistyötä koskevista toimenpiteistä. Ensiksi mainittuja koskee artiklan 2 kohta ja viimeksi mainittuja artiklan 3 kohta.

Artiklan 1 kohta sisältää yleisen määräyksen jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisestä poliisiyhteistyöstä. Sen mukaan kysymys on jäsenvaltioiden kaikkien toimivaltaisten viranomaisten, kuten poliisi- ja tulliviranomaisten sekä rikosten ehkäisemiseen, paljastamiseen ja tutkintaan erikoistuneiden muiden lainvalvontaviranomaisten välisestä yhteistyöstä. Artiklan soveltamisalaan kuuluvien viranomaistahojen määritelmä vastaa nykyisen SEU 30 artiklan 1 kohdan sisältämää.

Artiklan 2 kohta perustaa unionille toimivallan säätää toimenpiteistä, jotka koskevat:

— asiaa koskevien tietojen keräämistä, tallentamista, käsittelyä, analysointia ja vaihtoa (a alakohta);

— henkilöstön koulutuksen tukemista sekä henkilöstövaihtoa, välineistöä ja yhteistyötä rikosten selvittämistä koskevan tutkimuksen osalta (b alakohta); sekä

— yhteisiä tutkintatekniikoita vakavan järjestäytyneen rikollisuuden paljastamiseksi (c alakohta).

Kyseisistä määräyksistä a alakohta vastaa pääosin SEU 30 artiklan 1 kohdan b alakohtaa, b alakohta vastaa SEU 30 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ja c alakohta vastaa pääosin SEU 30 artiklan 1 kohdan d alakohtaa.

Määräyksen tarkoittamat toimenpiteet toteutetaan eurooppalailla tai -puitelailla. Päätöksentekomenettelynä on tavanomainen lainsäätämisjärjestys, ja aloiteoikeus on III-264 artiklan mukaan komissiolla tai yhtä neljäsosaa jäsenvaltioista edustavalla jäsenvaltioiden ryhmällä. Tämä merkitsee muutosta verrattuna SEU 34 artiklaan, jonka tarkoittamat yhteiset kannat, puitepäätökset, päätökset ja yleissopimukset, toteuttaa neuvosto yksimielisesti komission tai jäsenvaltion aloitteesta. Artiklan tarkoittamilla eurooppalaeilla ja -puitelaeilla voi myös olla välitön oikeusvaikutus, joka SEU 34 artiklassa on puitepäätösten ja päätösten osalta nimenomaisesti suljettu pois.

Artiklan 3 kohdan nojalla unionilla on toimivalta säätää III-275 artiklassa tarkoitettujen jäsenvaltioiden viranomaisten välisestä operatiivisesta yhteistyöstä. Määräys vastaa SEU 30 artiklan 1 kohdan a alakohtaa.

Määräyksen tarkoittamat toimenpiteet toteutetaan neuvoston eurooppalailla tai -puitelailla. Neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan. Lukuun ottamatta päätöksentekomenettelyä muutokset SEU 34 artiklaan nähden vastaavat edellä artiklan 2 kohdan yhteydessä selostettuja.

III-276 artikla sisältää yleiset määräykset Europolin tehtävistä sekä oikeusperustan Europolin rakenteen, toiminnan, toiminta-alan ja tehtävien määrittämiseksi eurooppalailla. Perustuslakisopimus ei siten sisältäisi SEU 30 artiklan 2 kohtaa vastaavia yksityiskohtaisia määräyksiä Europolille annettavista tehtävistä, vaan näistä säädetään tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä eurooppalailla, jolla siis korvataan yleissopimus Euroopan poliisiviraston perustamisesta (EYVL C 316 1995 s. 2).

Artiklan 1 kohta sisältää määräykset Europolin perustehtävästä. Sen mukaan Europolin tehtävänä on tukea ja tehostaa jäsenvaltioiden poliisiviranomaisten ja muiden lainvalvontaviranomaisten toimintaa ja niiden keskinäistä yhteistyötä, jolla ehkäistään ja torjutaan kahta tai useampaa jäsenvaltiota koskevaa vakavaa rikollisuutta, terrorismia ja johonkin unionin politiikkaan kuuluvaa yhteistä etua vahingoittavia rikollisuuden muotoja.

Artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta koskee Europolin rakenteen, toiminnan, toiminta-alan ja tehtävien määrittämistä eurooppalailla. Määräyksen mukaan Europolin tehtäviin voi sisältyä:

— erityisesti jäsenvaltioiden sekä kolmansien maiden tai elinten viranomaisten välittämien tietojen kerääminen, tallentaminen, käsittely, analysointi ja vaihto (a alakohta); ja

— yhdessä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa toteutettujen tai yhteisten tutkintaryhmien toteuttamien tutkintatoimien ja operatiivisten toimien yhteensovittaminen, järjestäminen ja toteuttaminen, ollen tarvittaessa yhteydessä Eurojustiin (b alakohta).

Sekä säädöstyyppi että noudatettava päätöksentekomenettely poikkeavat SEU 34 artiklan mukaisista. Artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetut tehtävät kuuluvat Europolin tehtäviin jo nyt voimassa olevan Europol-yleissopimuksen perusteella. Sen sijaan b alakohdan mukainen mahdollisuus antaa Europolille operatiivisia toimivaltuuksia on uutta ja mahdollistaa jossain määrin Europolin toimivaltuuksien laajentamisen nykyiseen verrattuna.

Artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan eurooppalailla vahvistetaan myös menettelyt, joilla Euroopan parlamentti yhdessä jäsenvaltioiden kansallisten parlamenttien kanssa valvoo Europolin toimintaa. Kysymys on uudesta määräyksestä, joka laajentaa Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien toimivaltaa Europolin valvonnassa.

Artiklan 3 kohta sisältää nimenomaisen Europolin mahdollisia operatiivisia toimivaltuuksia koskevan rajoituksen, josta artiklan 2 kohdassa tarkoitetussa eurooppalaissa ei voida poiketa. Määräyksen mukaan Europolin operatiivinen toiminta on aina toteutettava ollen yhteydessä sen jäsenvaltion tai niiden jäsenvaltioiden viranomaisiin, joiden alueella toimitaan, ja näiden viranomaisten suostumuksella. Pakkokeinojen käyttö kuuluu yksinomaan toimivaltaisille kansallisille viranomaisille.

III-277 artikla koskee niiden edellytysten ja rajoitusten vahvistamista, joiden mukaisesti III-270 ja III-275 artiklassa tarkoitetut jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat toimia toisen jäsenvaltion alueella. Toisen jäsenvaltion alueella voidaan toimia vain ollen yhteydessä kyseisen jäsenvaltion viranomaisiin ja näiden viranomaisten suostumuksella. Määräys vastaa sisällöllisesti SEU 32 artiklaa.

Sekä säädöstyyppi että noudatettava päätöksentekomenettely poikkeavat kuitenkin SEU 34 artiklan mukaisista. Kyseiset edellytykset ja rajoitukset vahvistetaan neuvoston eurooppalailla tai -puitelailla, jota koskevan ratkaisunsa neuvosto tekee yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan.

V LUKU

ALAT, JOILLA UNIONI VOI PÄÄTTÄÄ TOTEUTTAA TUKI-, YHTEENSOVITTAMIS- TAI TÄYDENNYSTOIMIA

1 jakso

Kansanterveys

III-278 artiklaan sisältyvät kansanterveyttä koskevat määräykset. Artiklan määräykset perustuvat jäljempänä selostetuin muutoksin sekä eräitä määräysten sanamuotoa koskevia ja luonteeltaan teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta SEY 152 artiklaan.

Artiklan 1 kohdassa unionin toimintaan kuuluviksi määritellään SEY 152 artiklan 1 kohdassa mainittujen toimien lisäksi myös rajat ylittävien vakavien terveysuhkien seuranta, niistä hälyttäminen ja niiden torjunta. Ihmisten terveyden täsmennetään käsittävän sekä fyysisen että psyykkisen terveyden.

Artiklan 2 kohdassa täsmennetään SEY 152 artiklan 2 kohdan määräyksiä siten, että unioni kannustaa jäsenvaltioita erityisesti sellaiseen yhteistyöhön, jonka tarkoituksena on parantaa jäsenvaltioiden tarjoamien terveyspalveluiden täydentävyyttä jäsenvaltioiden välisten rajojen molemmin puolin sijaitsevilla alueilla. Edelleen täsmennetään sitä, millaisia aloitteita komissio voi tehdä kiinteässä yhteydessä jäsenvaltioihin näiden politiikkojen ja ohjelmien yhteensovittamisen edistämiseksi. Näitä niin sanottua avointa koordinaatiomenetelmää muistuttavia keinoja ovat erityisesti aloitteet, joilla on tarkoitus vahvistaa suuntaviivoja ja indikaattoreita, järjestää parhaita käytäntöjä koskevien tietojen vaihtoa sekä valmistella tarvittavat tekijät säännöllistä seurantaa ja arviointia varten. Lisäksi 2 kohdan mukaan Euroopan parlamentti pidetään täysin ajan tasalla.

Artiklan 3 kohta, joka koskee yhteistyötä kolmansien maiden ja kansainvälisten järjestöjen kanssa, vastaa SEY 152 artiklan 3 alakohtaa eräitä määräysten sanamuotoa koskevia ja luonteeltaan teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta.

Artiklan 4 kohdan uuden c ja d alakohdan mukaan unioni voi eurooppalailla tai -puitelailla säätää sellaisista toimenpiteistä, joilla asetetaan lääkkeille ja lääkinnällisille laitteille korkeat laatu- ja turvallisuusvaatimukset, sekä toimenpiteistä, jotka koskevat rajat ylittävien vakavien terveysuhkien seurantaa, niistä hälyttämistä tai niiden torjumista. Säädösinstrumenteiksi yksilöidään eurooppalaki tai -puitelaki, jotka voidaan antaa kun alueiden komiteaa sekä talous- ja sosiaalikomiteaa on kuultu. Eläinlääkintä- ja kasvinsuojelualalla toteutettavien toimenpiteiden osalta III-278 artiklan 4 kohdan b alakohta vastaa muilta osin SEY 152 artiklan 4 kohdan b alakohtaa, mutta se ei sisällä vastaavaa viittausta mahdollisuuteen poiketa maataloutta koskevasta SEY 37 artiklasta. III-278 artiklan muista määräyksistä poiketen sen 4 kohdassa mainitut toimenpiteet, joilla voidaan puuttua yhteisiin turvallisuustoimenpiteisiin, kuuluvat I-14 artiklan 2 kohdan k alakohdan mukaisesti jaetun toimivallan piiriin. I-14 artiklaa on selvitetty tarkemmin sitä koskevien yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

Artiklan 5 kohta vastaa sisällöllisesti SEY 152 artiklan 4 kohdan c alakohtaa, johon on kuitenkin tehty täsmentävä lisäys kannustustoimenpiteiden kohteista, joita voivat erityisesti olla myös laajalle levinneiden vaarallisten sairauksien torjunta sekä toimenpiteet, joiden välittömänä tarkoituksena on kansanterveyden suojeleminen ehkäisemällä tupakointia ja alkoholin väärinkäyttöä. III-278 artiklan 5 kohdassa yksilöidään säädösinstrumenteiksi eurooppalaki tai -puitelaki, jotka voidaan antaa kun alueiden komiteaa ja talous- ja sosiaalikomiteaa on kuultu. SEY 152 artiklassa ei ole vastaavaa instrumenttien yksilöintiä.

Artiklan 6 kohta, joka koskee komission ehdotuksesta annettavia suosituksia, vastaa SEY 152 artiklan 4 alakohdan viimeistä kappaletta eräitä sanamuotoa koskevia ja luonteeltaan teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta.

Artiklan 7 kohta vastaa SEY 152 artiklan 5 kohdan määräystä. Artiklan 7 kohtaa on täsmennetty siten, että sen mukaan unionin toiminnassa tulee ottaa huomioon jäsenvaltioiden velvollisuudet, jotka liittyvät niiden terveyspolitiikan määrittelyyn sekä terveyspalvelujen ja sairaanhoidon järjestämiseen ja tarjoamiseen. Määräykseen ei sisälly SEY 152 artiklan 5 kohdan mukaista rajoitusta jäsenvaltioiden velvollisuuksien täysimääräisestä huomioimisesta ainoastaan kansanterveyden alalla tapahtuvassa unionin toiminnassa, vaan III-278 artiklan 7 kohta soveltuu lähtökohtaisesti kaikkeen unionin toimintaan. Lisäksi 7 kohdassa määrätään, että terveyspalveluiden ja sairaanhoidon hallinnointi sekä niihin osoitettujen voimavarojen kohdentaminen kuuluvat jäsenvaltioiden tehtäviin.

2 jakso

Teollisuus

III-279 artikla sisältää määräykset teollisuuden kilpailukyvyn kannalta tärkeiden edellytysten turvaamisesta. Artikla vastaa jäljempänä selostetuin muutoksin sekä eräitä määräyksen sanamuotoa koskevia ja luonteeltaan teknisiä tarkistuksia lukuun ottamatta SEY 157 artiklaa.

Artiklan 2 kohdassa määrätään, että helpottaessaan jäsenvaltioiden toiminnan yhteensovittamista teollisuuden alalla komissio tekee erityisesti aloitteita, joilla on tarkoitus vahvistaa suuntaviivoja ja indikaattoreita, järjestää tietojen vaihtoa parhaista käytännöistä sekä valmistella tarvittavat tekijät säännöllistä seurantaa ja arviointia varten. Nämä keinot muistuttavat sisällöltään niin sanottua avointa koordinaatiomenetelmää. Artiklan 2 kohtaan sisältyy myös määräys Euroopan parlamentin pitämisestä ajan tasalla.

Artiklan 3 kohdassa yksilöidään säädösinstrumentit, joita ovat eurooppalaki tai -puitelaki, jotka voidaan antaa kun alueiden komiteaa ja talous- ja sosiaalikomiteaa on kuultu. SEY 157 artiklassa ei ole vastaavaa instrumenttien yksilöintiä. Lisäksi määrätään, ettei tämän artiklan mukaisesti säädetyillä erityistoimenpiteillä voida yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden lakeja tai asetuksia. SEY 157 artikla ei sisällä vastaavaa rajoitusta.

3 jakso

Kulttuuri

III-280 artikla sisältää määräykset unionin toiminnasta jäsenvaltioiden kulttuurien kehittämiseksi. Artikla vastaa asiallisesti SEY 151 artiklaa, lukuun ottamatta eräitä määräyksen sanamuotoa koskevia ja luonteeltaan teknisiä tarkistuksia. Päätöksentekomenettelyn osalta käytetään kuitenkin III-280 artiklan 5 kohdan mukaan tavanomaista lainsäätämisjärjestystä. Säädösinstrumenteiksi yksilöidään eurooppalaki tai -puitelaki, jotka voidaan antaa kun alueiden komiteaa on kuultu. Neuvosto voi myös antaa komission ehdotuksesta suosituksia. SEY 152 artiklassa ei ole vastaavaa instrumenttien yksilöintiä. Päätöksentekomenettelyä on muutettu SEY 151 artiklan 5 kohdan mukaisesta määräyksestä, jonka mukaan neuvosto voi antaa edistämistoimia yhteispäätösmenettelyssä kuultuaan alueiden komiteaa. SEY 151 artiklan 5 kohdan mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa kaikissa 251 artiklassa tarkoitetuissa menettelyissä yksimielisesti. Neuvosto voi SEY 151 artiklan 5 kohdan nojalla antaa yksimielisesti komission ehdotuksesta suosituksia.

4 jakso

Matkailu

III-281 artikla sisältää uudet määräykset unionin täydentävistä toimista matkailun alalla. SEY 3 artiklan 1 kohdan u alakohdan mukaan yhteisön toimintaan sisältyvät muun ohella toimenpiteet matkailun alalla, mutta SEY ei sisällä nimenomaista oikeusperustaa näiden toimenpiteiden toteuttamiseksi. Tarvittavat toimenpiteet on aiemmin toteutettu EY-sopimuksen muiden määräysten nojalla.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni täydentää jäsenvaltioiden toimintaa matkailualalla erityisesti edistämällä alalla toimivien unionin yritysten kilpailukykyä. Tätä tavoitetta varten unioni pyrkii erityisesti kannustamaan matkailualan yritysten kehittämiselle suotuisan ympäristön luomista sekä edistämään jäsenvaltioiden yhteistyötä alalla erityisesti hyviä käytäntöjä koskevien tietojen vaihdon kautta.

Artiklan 2 kohdan nojalla unioni voi eurooppalailla tai -puitelailla säätää jäsenvaltioiden toimia täydentävistä erityisistä toimenpiteistä edellä tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi, ei kuitenkaan sellaisista toimista, joilla yhdenmukaistettaisiin jäsenvaltioiden lakeja tai asetuksia.

5 jakso

Yleissivistävä koulutus, nuoriso, urheilu ja ammatillinen koulutus

III-282 artikla vastaa SEY 149 artiklaa seuraavin muutoksin sekä lukuun ottamatta eräitä määräysten sanamuotoa koskevia ja teknisiä tarkistuksia.

Artiklan 1 kohta perustaa unionille toimivallan myötävaikuttaa urheiluun liittyvien asioiden edistämiseen ottaen huomioon urheilun erityispiirteet, sen vapaaehtoisuuteen liittyvät rakenteet sekä urheilun yhteiskunnallisen ja kasvatuksellisen tehtävän. Artiklan 1 kohdan mukaan unionin toiminta urheilun alalla tähtää urheilun eurooppalaisen ulottuvuuden kehittämiseen, johon pyritään edistämällä urheilukilpailuiden rehellisyyttä ja avoimuutta ja urheilusta vastaavien järjestöjen välistä yhteistyötä, sekä urheilijoiden fyysisen ja henkisen koskemattomuuden suojelemisen kautta. Unionin tavoitteita on täsmennetty myös uudella 1 kohdan e alakohtaan otetulla määräyksellä, jonka mukaan unioni pyrkii kannustamaan nuoria osallistumaan demokratian toteuttamiseen unionissa.

Artiklan 2 kohta, joka koskee yhteistyötä kolmansien maiden ja kansainvälisten järjestöjen ja erityisesti Euroopan neuvoston kanssa, vastaa SEY 149 artiklan 3 kohtaa lukuun ottamatta eräitä määräysten sanamuotoa koskevia ja teknisiä tarkistuksia. Määräys yhteistyöstä kansainvälisten järjestöjen ja Euroopan neuvoston kanssa on III-282 artiklan 2 kohdassa kuitenkin täsmennetty koskemaan myös urheilua.

Artiklan 3 kohta, joka koskee päätöksentekoa artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden toteuttamisen edistämiseksi, vastaa lukuun ottamatta eräitä määräysten sanamuotoa koskevia ja teknisiä tarkistuksia SEY 149 artiklan 4 kohtaa. III-282 artiklan 3 kohdassa yksilöidään säädösinstrumenteiksi eurooppalaki tai -puitelaki, jotka voidaan antaa kun alueiden komiteaa ja talous- ja sosiaalikomiteaa on kuultu. SEY 149 artiklassa ei ole vastaavaa instrumenttien yksilöintiä.

III-283 artikla, joka koskee ammatillista koulutusta, vastaa SEY 150 artiklaa lukuun ottamatta eräitä määräysten sanamuotoa koskevia ja teknisiä tarkistuksia. Artiklan 3 kohdassa yksilöidään säädösinstrumenteiksi eurooppalaki tai -puitelaki, jotka voidaan antaa kun alueiden komiteaa sekä talous- ja sosiaalikomiteaa on kuultu. Lisäksi voidaan komission ehdotuksesta antaa suosituksia. SEY 150 artiklassa ei ole vastaavaa instrumenttien yksilöintiä.

6 jakso

Pelastuspalvelu

III-284 artikla sisältää uuden määräyksen unionin tukitoimista luonnonmullistusten ja suuronnettomuuksien varalta. SEY 3 artiklan 1 kohdan u alakohdan mukaan yhteisön toimintaan sisältyvät muun ohella toimenpiteet pelastustoimen alalla, mutta SEY ei sisällä nimenomaista oikeusperustaa näiden toimenpiteiden toteuttamiseksi. Tarvittavat toimenpiteet on aiemmin toteutettu EY-sopimuksen muiden määräysten nojalla.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni kannustaa jäsenvaltioita keskinäiseen yhteistyöhön niiden järjestelmien tehostamiseksi, joilla on tarkoitus ehkäistä ennalta luonnonmullisuksia tai ihmisten aiheuttamia suuronnettomuuksia ja suojautua niiltä. Unioni pyrkii toiminnallaan tukemaan ja täydentämään jäsenvaltioiden kansallisen, alueellisen ja paikallisen tason toimintaa, joka koskee vaarojen ennaltaehkäisyä, jäsenvaltioiden pelastuspalvelualan toimijoiden valmentamista sekä luonnonmullistusten tai ihmisen aiheuttamien suuronnettomuuksien johdosta toteutettavia toimia unionin alueella, edistämään unionin alueella tapahtuvaa operatiivista yhteistyötä kansallisten pelastuspalveluviranomaisten välillä sekä edistämään alalla toteutettavien kansainvälisen tason toimien johdonmukaisuutta.

Artiklan 2 kohdan nojalla unioni voi eurooppalailla tai -puitelailla säätää toimenpiteistä, joilla myötävaikutetaan artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden toteutumiseen. Artiklan nojalla toteutettavilla toimenpiteillä ei kuitenkaan voida yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden lakeja tai asetuksia.

7 jakso

Hallinnollinen yhteistyö

III-285 artikla sisältää uuden määräyksen unionin ja jäsenvaltioiden välisestä hallinnollisesta yhteistyöstä.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin oikeuden tosiasiallista täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa pidetään yhteistä etua koskevana asiana. Lisäksi täytäntöönpanon toteutuminen on keskeistä unionin moitteettoman toiminnan kannalta.

Artiklan 2 kohdan perusteella unioni voi tukea jäsenvaltioiden toimia, joilla nämä pyrkivät parantamaan hallinnollista valmiuttaan panna täytäntöön unionin oikeus, esimerkiksi tietojen- tai virkamiesvaihdon helpottamiseen tai koulutusohjelmien tukemiseen tähtääviä toimia. Jäsenvaltiolla ei kuitenkaan ole velvollisuutta ottaa tällaista tukea vastaan. Artiklan 2 kohdan nojalla voidaan eurooppalailla säätää tuen antamiseksi tarpeellisista toimenpiteistä, jotka eivät kuitenkaan voi käsittää jäsenvaltioiden lakien tai asetusten yhdenmukaistamista.

Artiklan 3 kohdassa on selventävä määräys, jonka mukaan artikla III-285 ei rajoita yhtäältä jäsenvaltioiden velvollisuutta panna täytäntöön unionin oikeus, eikä toisaalta komission oikeuksia ja velvollisuuksia. Artiklan määräykset eivät myöskään rajoita sellaisten perustuslakisopimuksen määräysten soveltamista, jotka koskevat hallinnollista yhteistyötä jäsenvaltioiden välillä sekä jäsenvaltioiden ja unionin välillä.

IV OSASTO

MERENTAKAISTEN MAIDEN JA ALUEIDEN ASSOSIAATIO

Määräykset koskien Euroopan ulkopuolisten maiden ja alueiden assosiaatiota sijaitsevat sopimuksen III osan IV osastossa.

III-286 artiklassa määritetään ne Euroopan ulkopuoliset maat ja alueet, jotka määräyksen mukaan assosioidaan unioniin sekä määritellään tämän assosiaation tavoitteet. Artikla vastaa asiallisesti SEY 182 ja 188 artiklaa.

III-287 artikla, jossa määritellään assosiaation tavoitteet, vastaa pääosin SEY 183 artiklaa. Artiklan d alakohtaa on kuitenkin laajennettu siten, että sen mukaan unionin rahoittamiin sijoituksiin saa tarjouksin ja toimituksin osallistua yhtäläisin ehdoin jokainen luonnollinen tai oikeushenkilö, joka on sijoittunut jäsenvaltioon taikka johonkin maahan tai alueeseen, vaikkei olisikaan näistä minkään kansalainen.

III-288 artikla, jossa määrätään jäsenvaltioiden ja assosioitujen maiden ja alueiden välisistä tulleista, vastaa SEY 184 artiklaa.

III-289 artikla, jossa määrätään menettelystä tilanteessa, jossa niiden tullien taso, jota sovelletaan kolmannesta maasta peräisin oleviin tuotteisiin, on sellainen, että se johtaa kaupankäynnin vinoutumiseen jonkin jäsenvaltion vahingoksi, vastaa SEY 185 artiklaa.

III-290 artiklan mukaan maista ja alueilta olevien työntekijöiden vapaata liikkuvuutta jäsenvaltioissa ja jäsenvaltioista olevien työntekijöiden vapaata liikkuvuutta maissa ja alueilla säännellään III-291 artiklan mukaisesti eli yksimielisesti hyväksytyillä säädöksillä, jollei kansanterveyttä taikka yleistä turvallisuutta tai järjestystä koskevista määräyksistä muuta johdu. Kyseisten säädösten hyväksyminen edellyttää Euroopan parlamentin kuulemista. Vastaavan SEY 186 artiklan määräysten mukaan vapaata liikkuvuutta säännellään jäsenvaltioiden yksimielisesti tekemin sopimuksin.

III-291 artiklan mukaan neuvosto hyväksyy yksimielisesti komission ehdotuksesta maiden ja alueiden sekä unionin välistä assosiaatiota koskeviin sääntöihin ja menettelyihin liittyvät eurooppalait, -puitelait, -asetukset ja -päätökset. Lait ja puitelait annetaan, kun Euroopan parlamenttia on kuultu. Vastaavan SEY 187 artiklan määräysten mukaan neuvosto antaa yksimielisesti säännökset assosiaatiota koskevista säännöistä ja menettelyistä.

V OSASTO

UNIONIN ULKOINEN TOIMINTA

I LUKU

YLEISESTI SOVELLETTAVAT MÄÄRÄYKSET

III-292 artikla on uusi unionin ulkoisen toiminnan tavoitteita ja periaatteita koskeva artikla. Artikla perustuu pääosin SEU 3, 6 ja 11 artiklaan ja kokoaa samalla nykyisen yhteisön sisäisten politiikkojen ulkoisen toiminnan tavoitteita.

Artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa todetaan, että unionin toiminta kansainvälisellä tasolla perustuu sen perustamisen, kehittämisen ja laajentumisen johtoajatuksena oleviin periaatteisiin, joiden toteutumista unioni pyrkii edistämään myös muualla maailmassa. Nämä periaatteet ovat demokratia, oikeusvaltio, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien yleismaailmallisuus ja jakamattomuus, ihmisarvon kunnioittaminen, tasa-arvo ja yhteisvastuu. Artiklassa mainitut periaatteet eroavat SEU 6 artiklan mukaisista periaatteista tietyiltä osilta. Perustuslakisopimuksen III-292 artiklassa painotetaan, että ihmisoikeudet ja perusvapaudet ovat yleismaailmallisia ja jakamattomia eikä ihmisarvon kunnioittamista mainita SEU 6 artiklassa. Yhteisvastuu ja tasa-arvo ovat uusia periaatteita unionin ulkoisen toiminnan tasolla, mutta yhteisön sisällä periaatteet ovat olleet voimassa SEY 2 ja 3 artiklan perusteella. Näiden periaatteiden lisäksi artiklassa viitataan myös Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteiden ja kansainvälisen oikeuden noudattamiseen.

Artiklan 1 kohdan toinen alakohta on uusi ja siinä asetetaan unionin tavoitteiksi kehittää suhteita ja rakentaa kumppanuuksia sellaisten kolmansien maiden ja kansainvälisten, alueellisten tai maailmanlaajuisten, järjestöjen kanssa, jotka noudattavat ensimmäisessä alakohdassa mainittuja periaatteita. Määräys heijastaa unionin vuodesta 1995 noudattamaa käytäntöä, jonka mukaan demokratian, oikeusvaltioperiaatteiden ja ihmisoikeuksien noudattaminen sisältyy erillisenä sopimusehtona unionin ja kolmansien maiden välisiin sopimuksiin. Unioni pyrkii edistämään yhteisten ongelmien monenvälistä ratkaisemista erityisesti Yhdistyneiden Kansakuntien puitteissa.

Artiklan 2 kohdassa määritellään unionin ulkoisen toiminnan tavoitteet, joihin se pyrkii määritellessään ja toteuttaessaan yhteistä politiikkaa ja toimintaa sekä pyrkiessään saamaan aikaan pitkälle menevää yhteistyötä kansainvälisten suhteiden aloilla. Kohdassa on kahdeksan luetelmakohtaa, jotka g) luetelmakohtaa lukuun ottamatta vastaavat asiasisällöltään SEU 11 artiklassa sekä SEY 174 ja 177 artiklassa lueteltuja tavoitteita. Uutena tavoitteena unionilla on auttaa kansoja, maita ja alueita selviytymään luonnonmullistuksista tai ihmisen aiheuttamista suuronnettomuuksista.

Artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan unioni noudattaa edellä 1 ja 2 kohdissa mainittuja periaatteita ja pyrkii niissä mainittuihin tavoitteisiin kehittäessään ja toteuttaessaan ulkoista toimintaansa. Samat periaatteet koskevat myös niitä unionin sisäisen politiikan aloja, joiden toteuttamiseen liittyy ulkoisen toimintaan liittyviä näkökohtia. Nykyisen SEU 11 artiklan vastaava määräys rajoittuu vain yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Artiklan 3 kohdan toinen alakohta vastaa pääpiirteittäin SEU 3 artiklan toista alakohtaa. Uutta on, että ulkoisen toiminnan johdonmukaisuuden varmistamisessa neuvostoa ja komissiota avustaa unionin ulkoasiainministeri.

III-293 artikla, joka koskee unionin strategisten etujen ja tavoitteiden määrittelyä, perustuu SEU 13 artiklaan.

Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan Eurooppa-neuvosto määrittelee unionin strategiset edut ja tavoitteet. Uutta SEU 13 artiklaan verrattuna on se, että määrittely tehdään III-292 artiklassa lueteltujen periaatteiden ja tavoitteiden pohjalta, kun nykyisin määrittelyssä viitataan väljemmin aloihin, joilla jäsenvaltioilla on merkittäviä yhteisiä etuja. Uutta on myös, että artikla koskee unionin ulkoista toimintaa kokonaisuudessaan eikä rajoitu pelkästään yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan Eurooppa-neuvoston eurooppapäätökset strategisista eduista ja tavoitteista koskevat yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja muita ulkoisen toiminnan alueita. Uutta SEU 13 artiklaan verrattuna on se, että päätökset voivat koskea myös muita unionin ulkoisen toiminnan alueita. Artiklassa todetaan nyt myös, että päätökset voivat koskea unionin suhteita yksittäiseen maahan tai alueeseen taikka tiettyä aihetta.

Artiklan 1 kohdan kolmas alakohta on kokonaan uusi. Alakohdan mukaan Eurooppa-neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti neuvoston suosituksesta. Neuvosto antaa suosituksensa alakohtaisten menettelysääntöjen mukaisesti ja Eurooppa-neuvoston eurooppapäätökset pannaan täytäntöön perustuslakisopimuksessa määrättyjen menettelyjen mukaisesti.

Artiklan 2 kohta on kokonaan uusi. Kohdan mukaan unionin ulkoasiainministeri yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alan osalta ja komissio muiden ulkoisen toiminnan alojen osalta voivat tehdä neuvostolle yhteisiä ehdotuksia.

II LUKU

YHTEINEN ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKA

1 jakso

Yhteiset määräykset

III-294 artikla, joka sisältää unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteiden ja periaatteiden yleiset perusmääräykset, on olennaisesti samansisältöinen kuin SEU 11 ja 12 artiklat.

Artiklan 1 kohta vastaa SEU 11 artiklan 1 kohtaa sillä erotuksella, että luetellut tavoitteet on siirretty III-292 artiklaan.

Artiklan 2 kohta vastaa SEU 11 artiklan 2 kohtaa sillä lisäyksellä, että kohtaan on lisätty unionin ulkoasianministeri neuvoston ohella huolehtimaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan periaatteiden noudattamisesta.

Artiklan 3 kohdassa mainitut päätösmuodot vastaavat olennaisesti SEU 12 artiklassa lueteltuja kuitenkin sillä erotuksella, että SEU:n yhteiset toiminnot ja yhteiset kannat korvautuvat neuvoston eurooppapäätöksillä. Lisäksi yhteiset strategiat on siirretty III-293 artiklaan. Edelleen kohdassa määrätään, että kyseisten eurooppapäätösten täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt annetaan myös neuvoston eurooppapäätöksillä.

III-295 artikla, joka sisältää Eurooppa-neuvoston ja neuvoston välisen työnjaon pääsäännön yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, vastaa pääpiirteissään SEU 13 artiklan 1 ja 2 kohtaa.

Artiklan 1 kohtaan on kuitenkin lisätty määräys, jonka mukaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja kutsuu koolle ylimääräisen Eurooppa-neuvoston kokouksen unionin politiikan strategisten suuntaviivojen määrittelemiseksi kansainvälisen tilanteen niin edellyttäessä.

III-296 artikla on kokonaan uusi ja sisältää määräykset unionin ulkoasiainministerin tehtävistä. Nykyiset määräykset ulkosuhteiden hoitamisesta ovat SEU 18 ja 26 artikloissa. Niiden mukaan unionia edustavat yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä neuvoston puheenjohtajana kulloinkin toimiva jäsenvaltio neuvoston pääsihteerin avustamana, komission puheenjohtaja ja jäsenet sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin ulkoasiainministeri toimii ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana, osallistuu ehdotuksillaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan valmisteluun ja huolehtii Eurooppa-neuvoston ja neuvoston tekemien eurooppapäätösten täytäntöönpanosta.

Artiklan 2 kohdan mukaan ulkoasiainministeri edustaa unionia yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuuluvissa asioissa. Hän käy unionin puolesta poliittista vuoropuhelua kolmansien osapuolten kanssa ja esittää unionin kannan kansainvälisissä järjestöissä ja konferensseissa. Kuten I-22 artiklassa määrätään, myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalla on unionin ulkoiseen edustukseen liittyviä tehtäviä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa asioissa. Näillä ei kuitenkaan ole vaikutusta unionin ulkoasiainministerin toimivaltaan.

Artiklan 3 kohdan mukaan ulkoasiainministerin hoitaessa tehtäviään häntä avustaa Euroopan ulkosuhdehallinto. Hallinto toimii yhteistyössä jäsenvaltioiden ulkoasiainhallintojen kanssa, ja se koostuu neuvoston pääsihteeristön ja komission toimivaltaisten yksiköiden virkamiehistä sekä jäsenvaltioiden lähettämästä ulkoasiainhallinnon henkilöstöstä. Euroopan ulkosuhdehallinnon organisaatio ja toiminta vahvistetaan neuvoston eurooppapäätöksellä. Neuvosto tekee ratkaisunsa unionin ulkoasiainministerin ehdotuksesta Euroopan parlamenttia kuultuaan ja komission hyväksynnän saatuaan.

Ulkoasianministerin asemasta ja tehtävistä määrätään myös useissa muissa perustuslakisopimuksen määräyksissä. Tältä osin merkittäviä ovat esimerkiksi määräykset liittyen ulkoasiainministerin tehtäviin ulkoisen toiminnan johdonmukaisuuden ja periaatteiden noudattamisen varmistajana (artiklat III-292, III-294), aloiteoikeuteen (III-293, III-299, III-300, III-302, III-307), ja tehtäviin eriävien kantojen neuvottelijana (III-300, III-301, III-305), yhteyden pidossa Euroopan parlamentin kanssa(III-304), unionin edustajana (III-305), poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteassa (III-307, III-309), ja yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla (III-309, III-310, III-312) sekä liittyen unionin varainhoitoon (III-313).

III-297 artikla, joka sisältää määräykset unionin operatiivisista toimista yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, vastaa asiasisällöltään SEU 14 artiklaa lukuun ottamatta sen 4 kohtaa, joka on poistettu unionin ulkoasiainministerin tehtävän perustamisen vuoksi.

III-298 artikla, joka sisältää määräykset unionin kannasta tiettyyn maantieteelliseen tai aihekohtaisen kysymykseen, vastaa asiasisällöltään SEU 15 artiklaa.

III-299 artikla sisältää määräykset ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvien aloitteiden tekemisestä neuvostolle ja se vastaa asiallisesti SEU 22 artiklaa.

Artiklan 1 kohtaa on kuitenkin muutettu siten, että kun nykyisten määräysten mukaan aloiteoikeus kuuluu jäsenvaltioille sekä komissiolle, uudessa artiklassa aloiteoikeutettuja ovat jäsenvaltiot ja unionin ulkoasiainministeri omasta aloitteestaan tai komission kannattamana.

Artiklan 2 kohdan mukaan nopeaa päätöstä vaativissa tapauksissa unionin ulkoasiainministeri kutsuu neuvoston ylimääräisen istunnon koolle omasta aloitteestaan tai jäsenvaltion pyynnöstä, kun nykyisten määräysten mukaan koollekutsuja on puheenjohtajavaltio joko omasta aloitteestaan tai komission tai jäsenvaltion pyynnöstä.

III-300 artikla koskee päätöksentekomenettelyä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla.

Artiklan 1 kohdan mukaan neuvosto tekee yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat eurooppapäätökset yksimielisesti. Tämä sekä toisen alakohdan ns. rakentavaa pidättymistä koskeva määräys vastaavat pääosin SEU 23 artiklan 1 kohtaa. Toisen alakohdan mukaan kuitenkin tilanteessa, jossa äänestämästä pidättyvät neuvoston jäsenet edustavat vähintään yhtä kolmasosaa sekä jäsenvaltioista että unionin väestöstä, päätöstä ei tehdä.

Artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa määritellään määräenemmistöllä tehtävät päätökset poikkeuksena 1 kohdan yksimielisyysvaatimuksesta. Kohta vastaa SEU 23 artiklan 2 kohtaa, mutta määräenemmistöpäätöksenteon käyttöalaa on laajennettu yhdellä uudella tapauksella: neuvosto voi tehdä määräenemmistöllä eurooppapäätöksen, jossa määritellään unionin toiminta tai kanta, joka perustuu unionin ulkoasiainministerin ehdotukseen, joka on tehty sen jälkeen, kun Eurooppa-neuvosto on omasta aloitteestaan tai tämän ministerin aloitteesta sitä häneltä nimenomaisesti pyytänyt.

Artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltio voi elintärkeisiin kansalliseen politiikkaan liittyviin syihin vedoten vastustaa määräenemmistöllä tehtävää eurooppapäätöstä, jolloin asiasta ei äänestetä. Tämä kohta vastaa asiasisällöltään SEU 23 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa. Uutta on kuitenkin lisäys unionin ulkoasiainministerin tehtävästä pyrkiä löytämään hyväksyttävä neuvotteluratkaisu asiainomaisen jäsenvaltion kanssa.

Artiklan 3 kohta sisältää niin sanotun valtuutuslausekkeen, joka on uusi määräys. Sen mukaan Eurooppa-neuvosto voi päättää yksimielisesti laajentaa neuvoston mahdollisuuksia tehdä ratkaisunsa määräenemmistöllä.

Artiklan 4 kohta, jossa todetaan, että mitä artiklan 2 ja 3 kohdassa määrätään, ei sovelleta päätöksiin, joilla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla. Tämä vastaa SEU 23 artiklan 2 kohdan neljättä alakohtaa.

Edelleen SEU 23 artiklan 3 kohta päätöksenteosta menettelykysymyksissä on poistettu.

III-301 artikla on kokonaan uusi ja se sisältää määräykset unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiä koskevasta yhteisestä lähestymistavasta.

Artiklan 1 kohdan mukaan Eurooppa-neuvoston tai neuvoston määriteltyä I-40 artiklan 5 kohdan mukaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiä koskevan yhteisen lähestymistavan unionin ulkoasiainministeri ja jäsenvaltioiden ulkoasiainministerit sovittavat yhteen toimintansa neuvostossa.

Artiklan 2 kohdan mukaan myös jäsenvaltioiden diplomaattiset edustustot ja unionin edustustot kolmansissa maissa ja kansainvälisissä järjestöissä tekevät keskenään yhteistyötä ja osallistuvat yhteisen lähestymistavan muotoiluun ja täytäntöönpanoon, kun taas SEU 19 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot sovittavat yhteen toimintansa kansainvälisissä järjestöissä ja konferensseissa sekä tukeutuvat niissä yhteisiin kantoihinsa.

III-302 artikla, joka sisältää määräykset erityisedustajan nimittämisestä, vastaa asiallisesti SEU 18(5) artiklaa. Artiklaa on kuitenkin muutettu siten, että uusien määräysten mukaan neuvosto nimittää erityisedustajan hoitamaan tiettyjä poliittisia erityistehtäviä unionin ulkoasiainministerin ehdotuksesta, kun neuvosto nykyisten määräysten mukaan nimittää edustajan pitäessään sitä tarpeellisena.

III-303 artikla toteaa unionin mahdollisuuden tehdä sopimuksia yhden tai useamman valtion tai kansainvälisen järjestön kanssa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevan luvun soveltamisalaan kuuluvilla alueilla. Nykyisin tämä mahdollisuus ilmenee SEU 24 artiklasta, joka perustuslakisopimuksessa korvaantuu III-325 artiklalla, ja jota selostetaan toisaalla tässä esityksessä.

III-304 artikla, joka sisältää määräykset Euroopan parlamentin kuulemisesta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla, vastaa pääasiallisesti SEU 21 artiklaa.

Artiklan 1 kohtaa on kuitenkin muutettu siten, että sen mukaan unionin ulkoasiainministeri kuulee Euroopan parlamenttia säännöllisesti yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan keskeisistä näkökohdista ja perusvalinnoista I-40 artiklan 8 kohdan ja I-41 artiklan 8 kohdan mukaisesti, kun SEU 21 artiklan mukaan puheenjohtajavaltio suorittaa kuulemisen. Artiklaan on tehty myös lisäys, jonka mukaan erityisedustajat voivat osallistua tietojen antamiseen Euroopan parlamentille.

Artiklan 2 kohtaan on tehty lisäys, jonka mukaan Euroopan parlamentti voi osoittaa kysymyksiä tai laatia suosituksia neuvoston lisäksi myös ulkoasiainministerille. Artiklaa on myös muutettu siten, että sen mukaan Euroopan parlamentissa käydään keskustelu yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisessa tapahtuneesta edistyksestä kahdesti vuodessa aiemman vuotuisen keskustelun sijaan ja artiklaan on lisätty lause, jonka mukaan keskustelua käydään samalla myös yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla.

III-305 artiklan 1 kohta, joka koskee jäsenvaltioiden velvoitetta sovittaa yhteen toimintansa kansainvälisissä järjestöissä ja kansainvälisissä konferensseissa, vastaa asiasisällöltään SEU 19 artiklan 1 kohtaa. Ainoa lisäys on maininta ensimmäisessä alakohdassa unionin ulkoasiainministerin vastuusta tämän yhteensovittamisen järjestämisestä.

Artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta vastaa asiasisällöltään SEU 19 artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa. Lisäyksenä on unionin ulkoasiainministerin mainitseminen jäsenvaltioiden ohella informoitavina pidettävien joukossa niissä kansainvälisissä järjestöissä ja kansainvälisissä konferensseissa, joissa kaikki jäsenvaltiot eivät ole edustettuina. Toinen lisäys on viittaus I-16 artiklan 2 kohdassa ilmaistuun lojaalisuuden ja keskinäisen yhteisvastuun periaatteeseen sekä velvoitteeseen pidättäytyä unionin etujen vastaisista toimista tai toimista, jotka voivat heikentää sen tehokkuutta.

Artiklan 2 kohdan toinen alakohta on samansisältöinen SEU 19 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan kanssa sillä lisäyksellä, että unionin ulkoasianministeri on mainittu jäsenvaltioiden ohella ajan tasalla pidettävien joukossa.

Artiklan 2 kohdan kolmas alakohta on kokonaisuudessaan uusi ja siinä velvoitetaan Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston jäseninä olevat jäsenvaltiot pyytämään unionin ulkoasianministerin kutsumista esittämään unionin yhteinen kanta, jos sellainen on määritelty, turvallisuusneuvoston esityslistalla olevasta asiasta.

III-306 artikla, joka koskee jäsenvaltioiden edustustojen ja unionin edustustojen ja valtuuskuntien yhteistyötä, vastaa asiasisällöltään SEU 20 artiklaa. III-306 artiklan toisessa alakohdassa jäsenvaltiot kuitenkin velvoitetaan edistämään Euroopan kansalaisten oikeutta saada suojelua kolmannen maan alueella, kun SEU 20 artiklassa ne velvoitetaan tukemaan tätä oikeutta.

III-307 artikla, jossa määrätään poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteasta, vastaa asiallisesti SEU 25 artiklaa. Siihen on kuitenkin tehty unionin ulkoasiainministerin toimen perustamisesta aiheutuvat mukautukset. Artiklan 1 kohtaan on lisätty, että komitea voi antaa neuvostolle lausuntoja myös ulkoasiainministerin pyynnöstä. Perustuslakisopimuksen mukaan komitea seuraa sovitun politiikan toteuttamista, tämän kuitenkaan rajoittamatta unionin ulkoasiainministerin toimivaltuuksia, kun SEU 25 artiklan mukaan tämä ei saa rajoittaa puheenjohtajavaltion ja komission toimivaltaa. III-307 artiklan 2 kohtaan on myös lisätty, että komitea huolehtii sekä neuvoston että unionin ulkoasianministerin johdolla kriisinhallintaoperaatioiden poliittisesta valvonnasta ja strategisesta johdosta.

Artikla ei sisällä SEU 25 artiklan mukaista viittausta SEU 47 artiklaan, koska asiallisesti sama määräys sisältyy III-308 artiklaan.

III-308 artiklan ensimmäinen alakohta, jonka mukaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttaminen ei vaikuta unionin muiden toimivaltuuksien toteuttamiseen, vastaa sisällöllisesti SEU 47 artiklaa. III-308 artiklan toinen alakohta on sanamuodoiltaan uusi, mutta käytännössä se vastaa nykyistä oikeustilaa. Määräyksen mukaan unionin muiden toimivaltuuksien käyttäminen ei vaikuta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan määräysten soveltamiseen eikä toimielinten toimivaltuuksien laajuuteen kyseisellä alalla. III-376 artiklan mukaan Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta valvoa III-308 artiklan noudattamista, mikä vastaa SEU 46 artiklan f alakohdan määräystä. Määräyksen tavoitteena on varmistaa, että Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta valvoa toisaalta luonteeltaan yhä hallitustenvälisen ja yksimielisyyttä edellyttävän ulko- ja turvallisuuspolitiikan, toisaalta unionin toimivaltaan kuuluvien toimialueiden välistä jaottelua.

2 jakso

Yhteinen turvallisuus- ja puolustus-politiikka

III-309 artiklassa määritellään unionin kriisinhallintatehtävät ja määrätään niitä koskevasta päätöksenteosta. Artiklan 1 kohta sisältää SEU 17 artiklan 2 kohdassa määritellyt unionin kriisinhallintatehtävät täydennettynä siten, että nykyisten kriisinhallintatehtävien ohella erikseen mainitaan yhteiset toimet aseidenriisunnan alalla, neuvonta ja tuki sotilasasioissa, konfliktinesto sekä konfliktin jälkeinen vakauttaminen. Lisäksi kriisinhallintatehtäviä on täydennetty toteamalla, että kaikilla määräyksessä mainituilla tehtävillä voidaan edistää terrorismin torjumista, myös antamalla tukea kolmansille maille terrorismin torjumiseksi niiden alueella.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto tekee kriisinhallintatehtäviä koskevat eurooppapäätökset ja määrittelee tehtävien tavoitteet ja laajuuden sekä niiden yleiset toteuttamistavat. Unionin ulkoasiainministeri valvoo neuvoston alaisuudessa sekä tiiviissä ja jatkuvassa yhteydessä poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteaan näiden tehtävien siviili- ja sotilasnäkökohtien yhteensovittamista. III-300 artiklan mukaan neuvosto tekee yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat eurooppapäätökset yksimielisesti. Vastaava määräys sisältyy SEU 23 artiklaan. Muilta osin kohta on uusi.

III-310 artiklan 1 kohdan mukaan neuvosto voi III-309 artiklan mukaisten kriisinhallintatehtävää koskevien eurooppapäätösten yhteydessä antaa tehtävän toteuttamisen jäsenvaltioiden ryhmälle, joka on siihen halukas ja jolla on tehtävään tarvittavat voimavarat. Kyseiset jäsenvaltiot sopivat tehtävän hoidosta keskenään yhteistyössä unionin ulkoasiainministerin kanssa. Vastaavaa mahdollisuutta ei nimenomaisesti ole kirjattu nykyiseen EU-sopimukseen, mutta tähänkään mennessä kaikki jäsenvaltiot eivät ole osallistuneet kaikkiin unionin toteuttamiin operaatioihin.

Artiklan 2 kohdassa määrätään neuvoston informoinnista ja tehtävän toteuttamisen käsittelystä neuvostossa. Nykyiseen EU-sopimukseen ei sisälly vastaavia määräyksiä. Määräyksen mukaan tehtävää toteuttavien jäsenvaltioiden on tiedotettava omasta aloitteestaan tai toisen jäsenvaltion pyynnöstä neuvostolle säännöllisesti tehtävän toteuttamisen etenemisestä. Lisäksi niiden on otettava neuvostossa välittömästi esille tehtävän toteuttaminen, mikäli sillä on merkittäviä seurauksia tai tehtävän toteuttaminen edellyttää, että eurooppapäätöksillä vahvistettuja tehtävän tavoitetta, laajuutta tai toteuttamistapoja on muutettava. Tällöin neuvosto tekee tarvittavat eurooppapäätökset.

III-311 artikla sisältää tarkentavat määräykset I-41 artiklan 3 kohdan mukaisesti perustettavasta, neuvoston alaisuudessa toimivasta Euroopan puolustusmateriaali-, tutkimus- ja sotilasvoimavaravirastosta (Euroopan puolustusvirasto). Artikla on uusi.

Artiklan 1 kohdan mukaan viraston tehtävänä on:

a) osallistua jäsenvaltioiden sotilaallisia voimavaroja koskevien tavoitteiden määrittämiseen ja sen arvioimiseen, miten jäsenvaltiot täyttävät voimavaroja koskevat sitoumuksensa;

b) edistää operatiivisten tarpeiden yhdenmukaistamista sekä tehokkaiden ja yhteensopivien

hankintamenetelmien omaksumista;

c) ehdottaa monenvälisiä hankkeita sotilaallisia voimavaroja koskevien tavoitteiden täyttämiseksi ja huolehtia jäsenvaltioiden toteuttamien ohjelmien yhteensovittamisesta sekä erityisten yhteistyöohjelmien hallinnoinnista;

d) tukea puolustusteknologian tutkimusta sekä sovittaa yhteen ja suunnitella yhteisiä tutkimustoimia ja tutkimuksia, joilla pyritään löytämään teknisiä ratkaisuja tuleviin operatiivisiin tarpeisiin;

e) osallistua sellaisten tarpeellisten toimenpiteiden määrittämiseen ja tarvittaessa toteuttamiseen, joilla vahvistetaan puolustusalan teollista ja teknologista perustaa ja joilla tehostetaan sotilasmenojen käyttöä.

Artiklan 2 kohdan mukaan puolustusviraston toimintaan voivat osallistua kaikki halukkaat jäsenvaltiot. Viraston perussäännöstä, kotipaikasta ja sen toimintaa koskevista säännöistä päätetään neuvoston eurooppapäätöksellä, joka tehdään määräenemmistöllä. Tässä päätöksessä otetaan huomioon se, missä laajuudessa viraston toimintaan tosiasiassa osallistutaan. Viraston sisälle muodostetaan erityisryhmiä yhteisiä hankkeita toteuttavien jäsenvaltioiden kesken. Se suorittaa tehtävänsä ollen tarvittaessa yhteydessä komissioon.

III-312 artikla sisältää määräykset pysyvän rakenteellisen yhteistyön käynnistämisestä, siihen myöhemmin mukaan haluavien jäsenvaltioiden liittymisestä, tietyn jäsenvaltion osallistumisen keskeyttämisestä sekä yhteistyöstä vetäytymisestä. Artikla on kokonaan uusi.

Artiklan 1 kohdassa määrätään, että ne jäsenvaltiot, jotka haluavat osallistua I-41 artiklan 6 kohdassa määriteltyyn pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön ja jotka täyttävät pöytäkirjassa esitetyt sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja tekevät niitä koskevat sitoumukset, ilmoittavat aikomuksestaan neuvostolle ja unionin ulkoasiainministerille.

Artiklan 2 kohdassa määrätään, että neuvosto tekee kolmen kuukauden kuluttua edellä tarkoitetusta ilmoituksesta eurooppapäätöksen, jolla vahvistetaan pysyvä rakenteellinen yhteistyö ja siihen osallistuvien jäsenvaltioiden luettelo. Neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä unionin ulkoasiainministeriä kuultuaan.

Artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa määrätään, että myöhemmin mukaan haluavan jäsenvaltion tulee ilmoittaa aikomuksestaan neuvostolle ja unionin ulkoasiainministerille. Toisen alakohdan mukaan neuvosto vahvistaa eurooppapäätöksellä asiainomaisen, vaatimukset täyttävän ja pöytäkirjassa tarkoitetut sitoumukset hyväksyvän jäsenvaltion osallistumisen. Neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä unionin ulkoasiainministeriä kuultuaan. Äänestykseen osallistuvat vain yhteistyöhön osallistuvia jäsenvaltioita edustavat neuvoston jäsenet.

Artiklan 3 kohdan kolmannessa alakohdassa määrätään, että edellä tarkoitettuun määräenemmistöön tarvitaan vähintään 55 prosenttia osallistuvia jäsenvaltioita edustavista neuvoston jäsenistä, jotka samalla edustavat jäsenvaltioita, joiden yhteenlaskettu väestö on vähintään 65 prosenttia osallistuvien valtioiden väestöstä. Määrävähemmistössä on oltava vähintään sellainen määrä neuvoston jäseniä, että he edustavat yli 35 prosenttia osallistuvien jäsenvaltioiden yhteenlasketusta väestöstä, lisättynä yhdellä jäsenellä. Muussa tapauksessa katsotaan, että on saavutettu määräenemmistö.

Artiklan 4 kohdassa määrätään, että mikäli yhteistyöhön osallistuva jäsenvaltio ei enää täytä vaatimuksia tai ei voi enää vastata yhteistyöhön liittyvistä sitoumuksista, neuvosto voi eurooppapäätöksellä keskeyttää kyseisen valtion osallistumisen. Neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä. Äänestykseen osallistuvat vain yhteistyöhön osallistuvia jäsenvaltioita edustavat neuvoston jäsenet asianomaista jäsenvaltiota lukuun ottamatta.

Artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan mukaan edellä tarkoitetun määräenemmistön määritelmä on sama kuin artiklan 3 kohdassa tarkoitettu määritelmä.

Artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltio, joka haluaa lopettaa yhteistyön, ilmoittaa aikomuksestaan neuvostolle, joka panee merkille kyseisen jäsenvaltion osallistumisen päättymisen.

Artiklan 6 kohdassa määrätään, että yhteistyön puitteissa hyväksyttävät muut kuin 2-5 kohdassa tarkoitetut neuvoston eurooppapäätökset ja suositukset hyväksytään yksimielisesti. Tätä määräystä sovellettaessa yksimielisyyteen vaaditaan ainoastaan osallistuvien jäsenvaltioiden edustajien äänet

3 jakso

Varainhoitoa koskevat määräykset

III-313 artikla, joka koskee yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan rahoitusta, on asiallisesti samansisältöinen SEU 28 artiklan 2 ja 3 kohdan kanssa. Erona on kuitenkin se, että maininta neuvoston yksimielisyydestä on poistettu päätettäessä poiketa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan täytäntöönpanosta aiheutuvien menojen kattamisen ja jakamisen pääsäännöistä

Uutta on myös artiklan 3 kohta, joka koskee kiireellisten aloitteiden ja valmistelutoimien rahoittamista. Sen ensimmäisen alakohdan mukaan neuvosto tekee eurooppapäätöksen erityismenettelystä, jolla taataan, että määrärahat, jotka on otettu unionin talousarvioon yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla tehtävien kiireellisten aloitteiden rahoittamista varten, saadaan käyttöön nopeasti ja tehokkaasti. Toisen alakohdan mukaan sellaisten valmistelutoimien rahoitus, joita ei oteta menoina unionin talousarvioon, rahoitetaan erityisestä käynnistysrahastosta.

Kolmannessa ja neljännessä alakohdassa määrätään käynnistysrahaston perustamisesta, rahoittamisesta, hoidosta, käytöstä ja valvonnasta.

SEU 28 artiklan 1 ja 4 kohdat on poistettu pilarijaon poistumisen takia tarpeettomina.

III LUKU

YHTEINEN KAUPPAPOLITIIKKA

Unionin yhteistä kauppapolitiikkaa koskevat määräykset sijaitsevat sopimuksen III osan unionin ulkoista toimintaa käsittelevän V osaston III luvussa. I-13 artiklassa määrätään, että yhteinen kauppapolitiikka kuuluu unionin yksinomaiseen toimivaltaan.

III-314 artikla, jossa määritetään unionin yhteisen kauppapolitiikan tavoitteet, vastaa pääosin SEY 131 artiklaa. Määräystä on kuitenkin laajennettu määräyksellä, jonka tavoitteena on edistää ulkomaisia suoria sijoituksia koskevien rajoitusten asteittaista poistamista.

III-315 artiklassa määritetään yhteisen kauppapolitiikan ala ja määrätään alalla sovellettavista päätöksentekomenettelyistä.

Artiklan 1 kohta vastaa SEY 133 artiklan 1 kohtaa seuraavin muutoksin: Unionin kauppapoliittisen toimivallan alaa laajennetaan koskemaan myös ulkomaisia suoria sijoituksia. Artiklan III-315 1 kohtaan myös siirretty SEY 133 artiklan 5 kohdan sisältämät toimivaltamääräykset sopimusten tekemisestä teollis- ja tekijänoikeuksien kaupallisten näkökohtien alalla sekä palvelukaupan alalla. Nykyisin SEY 133 artiklan 6 kohdassa lueteltujen palvelukaupan alojen osalta tämä merkitsee unionin toimivallan luonteen muuttumista jaetusta toimivallasta yksinomaiseksi. Tämän lisäksi artiklaan on myös lisätty toimivaltamääräys sopimusten tekemisestä tavarakaupan alalla. Tämä lisäys on nykyisen tilanteen kodifiointia. Edelleen 1 kohdan mukaan yhteistä kauppapolitiikkaa harjoitetaan III-292 artiklassa kuvattujen unionin ulkoista toimintaa koskevien periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti, mikä on uutta.

Artiklan 2 kohdan mukaan toimenpiteistä, joilla määritellään yleiset puitteet yhteisen kauppapolitiikan toteuttamiseksi, säädetään eurooppalaeilla, jotka hyväksytään tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Muutos antaa Euroopan parlamentille vahvan aseman unionin kauppapolitiikan yleisistä puitteista päätettäessä, koska neuvosto ja Euroopan parlamentti säätävät eurooppalait lainsäätämisjärjestyksen mukaisesti yhdessä. Rajaus, jonka mukaan Euroopan parlamentti osallistuu päätöksentekoon vain yhteisistä puitteista päätettäessä, tarkoittaa ettei se osallistu yhteisen kauppapolitiikan täytäntöönpanoon ja siihen liittyvien päätösten tekemiseen. Nykyisen SEY 133 artiklan mukaan Euroopan parlamentilla ei ole roolia kauppapolitiikasta päätettäessä, vaan neuvosto hyväksyy kauppapoliittiset sopimukset ja päätökset komission ehdotuksesta parlamenttia kuulematta.

Artiklan 3 kohta, joka sisältää kansainvälisten sopimisten neuvottelemista ja solmimista koskevat menettelysäännöt, vastaa pääosin SEY 133 artiklan 3 kohtaa. III-315 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan mukaan komissio kuitenkin velvoitetaan antamaan säännöllisesti tietoja sopimusneuvottelujen etenemisestä neuvoston nimeämän erityiskomitean lisäksi myös Euroopan parlamentille. Kansainvälisten sopimusten solmimisen osalta on lisäksi huomattava, että perustuslakisopimuksen III-325 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a) alakohdan v) alakohdan mukaan neuvosto voi tehdä eurooppapäätöksen sopimuksen tekemisestä vasta saatuaan Euroopan parlamentin hyväksynnän.

Artiklan 4 kohdan mukaan neuvosto tekee 3 kohdassa tarkoitettujen sopimusten neuvottelemista ja tekemistä koskevat ratkaisunsa määräenemmistöllä. Määräys vastaa SEY 133 artiklan 4 kohtaa ja 5 kohdan ensimmäistä alakohtaa.

Artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa määrätään, että palvelukaupan ja teollis- ja tekijänoikeuksien kaupallisten näkökohtien sekä ulkomaisten suorien sijoitusten aloilla tehtävien sopimusten neuvottelemista ja tekemistä koskevat ratkaisut neuvosto tekee yksimielisesti silloin, kun sopimus sisältää määräyksiä, joiden osalta sisäisten sääntöjen antaminen edellyttää yksimielisyyttä. Määräys vastaa asiasisällöltään SEY 133 artiklan 5 kohdan toista alakohtaa. Siihen ei kuitenkaan enää sisälly määräystä siitä, että neuvosto tekee yksimielisesti ratkaisunsa myös silloin, kun sopimus koskee alaa, jolla yhteisö ei ole vielä käyttänyt toimivaltaansa. Määräys on tullut tarpeettomaksi sen vuoksi, että toimivallan luonne muuttuu yksinomaiseksi edellä selostetulla tavalla.

Artiklaan ei enää sisälly SEY 133 artiklan 5 kohdan toisen ja neljännen alakohdan sekä 6 kohdan toisen alakohdan erityismääräyksiä, koska unionin toimivalta näissä kohdissa tarkoitetuilla aloilla on muuttunut jaetusta yksinomaiseksi.

Artiklan 4 kohdan kolmas alakohta on uusi ja sen mukaan neuvosto tekee kuitenkin poikkeuksellisesti ratkaisunsa yksimielisesti neuvoteltaessa ja tehtäessä sopimuksia:

a) kulttuuri- ja audiovisuaalisten palvelujen kaupan alalla silloin, kun tällaiset sopimukset voivat haitata unionin kulttuurista ja kielellistä monimuotoisuutta;

b) sosiaali- koulutus ja terveyspalvelujen kaupan alalla silloin, kun tällaiset sopimukset voivat vakavasti haitata näiden palvelujen järjestämistä kansallisella tasolla ja vaikeuttaa jäsenvaltioiden vastuun toteuttamista niiden tarjoamisessa.

Artiklan 5 kohta, jonka mukaan artiklaa ei sovelleta liikenteen alan kansainvälisten sopimusten neuvottelemiseen ja tekemiseen, vastaa SEY 133 artiklan 6 kohdan kolmatta alakohtaa. Kyseisiin sopimuksiin sovelletaan perustuslakisopimuksen liikennepolitiikkaa koskevia määräyksiä.

Artiklan 6 kohdan mukaan tällä artiklalla annetun, yhteisen kauppapolitiikan alaan kuuluvan toimivallan käyttäminen ei vaikuta unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallan jakoon. Määräys on uusi, ja sen tarkoituksena on varmistaa, ettei yhteiseen kauppapolitiikkaan liittyvää oikeusperustaa käytetä, mikäli perustuslakisopimukseen sisältyy jokin muu suunnitellun toimenpiteen mahdollistava, nimenomainen oikeusperusta. Sen sijaan määräys, jonka mukaan kyseisen toimivallan käyttäminen ei käsitä jäsenvaltioiden lakien tai asetusten yhdenmukaistamista siltä osin kuin se ei ole tämän perustuslain mukaan mahdollista, vastaa asiasisällöltään SEY 133 artiklan 6 kohdan ensimmäistä alakohtaa.

IV LUKU

YHTEISTYÖ KOLMANSIEN MAIDEN KANSSA JA HUMANITAARINEN APU

1 jakso

Kehitysyhteistyö

III-316 artiklassa määritetään unionin kehitysyhteistyöpolitiikan periaatteet ja tavoitteet. Se vastaa muutamaa muutosta lukuun ottamatta SEY 177 ja 178 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin kehitysyhteistyöpolitiikkaa harjoitetaan unionin ulkoisen toiminnan periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti. Unionin ja jäsenvaltioiden kehitysyhteistyöpolitiikkojen suhdetta on täsmennetty lisäämällä, että ne paitsi täydentävät myös tukevat toisiaan. Köyhyyden vähentäminen ja lopulta sen poistaminen nostetaan määräyksessä unionin kehitysyhteistyöpolitiikan päätavoitteeksi.

Köyhyyden vähentäminen ja muut SEY 177 artiklan 1 ja 2 kohdassa määritetyt unionin kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteet sisältyvät III-292 artiklassa tarkoitettuihin unionin ulkoisen toiminnan yleisiin periaatteisiin ja tavoitteisiin.

III-317 artiklassa määrätään kehitysyhteistyöpolitiikan toteuttamiseksi tarvittavien toimenpiteiden säätämisestä. Artikla vastaa asiasisällöltään SEY 179 ja osin 181 artiklaa.

Artiklan 2 kohdan mukaan unioni voi solmia kolmansien maiden ja kansainvälisten järjestöjen kanssa tarpeellisia sopimuksia paitsi kehitysyhteistyöpolitiikan omien, myös muiden III-292 artiklassa tarkoitettujen ulkoisen toiminnan yleisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Artikla ei sisällä SEY 179 artiklan 3 kohtaa vastaavaa määräystä, jonka mukaan tarkoitetut toimenpiteet eivät vaikuta AKT-EY-yleissopimuksessa määrättyyn yhteistyöhön Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueen valtioiden kanssa.

III-318 artikla vastaa asiasisällöltään SEY 180 artiklaa ja osin 181 artiklaa. Artikla III-318 edellyttää, että unioni ja jäsenvaltiot sovittavat yhteen kehitysyhteistyöpolitiikkansa ja tekevät kukin toimivaltaansa kuuluvaa yhteistyötä kolmansien maiden ja toimivaltaisten kansainvälisten järjestöjen kanssa sekä sovittavat yhteen kehitysyhteistyöpoliittiset toimensa parantaakseen niiden täydentävyyttä ja tehokkuutta. Näin artiklasta heijastuu kehitysyhteistyöpolitiikan luonne alueena, jolla unionilla ja jäsenvaltioilla on jaettu toimivalta. Kuten I-14 artiklan 4 alakohdassa säädetään, jaettua toimivallan käyttöä koskevasta perusperiaatteesta poiketen unionin toimet kehitysyhteistyön alueella eivät estä jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa. Koska unioni ja jäsenvaltiot toimivat kehitysyhteistyöpolitiikan alueella myös rinnakkain, on tärkeää varmistaa niiden toimien yhteensovittaminen.

SEY 181 artiklasta poiketen artiklan 3 kohdassa ei kuitenkaan viitata III-325 artiklaan (SEY 300 artikla), joka sisältää unionin ja kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen välisten sopimusten neuvottelemiseen sovellettavaa menettelyä koskevat määräykset. Kyseinen viittaus on poistettu oikeudellisesti tarpeettomana.

2 jakso

Taloudellinen, tekninen ja rahoitusyhteistyö kolmansien maiden kanssa

III-319 artiklassa määrätään unionin ja muiden kolmansien maiden kuin kehitysmaiden taloudellisesta, teknisestä ja rahoitusyhteistyöstä ja sen toteuttamiseksi tarvittavien toimenpiteiden säätämisestä. Määräys vastaa SEY 181 a artiklaa muutamia muutoksia lukuun ottamatta.

Artiklan 1 kohdassa korostetaan, että määräyksen nojalla toteutettavien toimien tulee olla paitsi unionin kehitysyhteistyöpolitiikan mukaisia, ne tulee myös toteuttaa huomioiden unionin ulkoisen toiminnan yleiset periaatteet ja tavoitteet. Määräyksessä ei SEY 181 a artiklasta poiketen määritellä erityisesti tässä tarkoitettuun yhteistyöhön liittyviä tavoitteita. SEY 181 a artiklassa tarkoitetut tavoitteet sisältyvät kuitenkin III-292 artiklassa tarkoitettuihin unionin ulkoisen toiminnan yleisiin periaatteisiin ja tavoitteisiin.

Artiklan 2 kohdan mukaan määräyksen toteuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä säädetään eurooppalailla tai -puitelailla eli tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä, kun SEY 181 a artiklan mukaan neuvosto vahvistaa tarvittavat toimenpiteet Euroopan parlamenttia kuultuaan. Määräyksessä ei enää viitata erikseen III-324 artiklassa tarkoitettuihin assosiaatiosopimuksiin ja unionin jäsenehdokasvaltioiden kanssa tehtäviin sopimuksiin sekä niitä koskevaan äänestyssääntöön, sillä kyseinen sääntö löytyy III-325 artiklasta.

Artiklan 3 kohdassa määrätään unionin ja kolmansien osapuolten välisestä yhteistyöstä. SEY 181 artiklasta poiketen siinä ei kuitenkaan viitata III-325 artiklaan (SEY 300 artikla), joka sisältää unionin ja kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen välisten sopimusten neuvottelemiseen sovellettavaa menettelyä koskevat määräykset. Kyseinen viittaus on poistettu oikeudellisesti tarpeettomana.

III-320 artiklassa säädetään kiireellisen rahoitusavun antamisesta kolmannelle maalle. Määräys on uusi. Sen mukaan neuvosto tekee tarvittavat eurooppapäätökset komission ehdotuksesta, mikäli tilanne kolmannessa maassa edellyttää unionin kiireellistä rahoitusapua.

3 jakso

Humanitaarinen apu

III-321 artiklalla luodaan humanitaarista apua koskeva uusi oikeusperusta. Nykyisin EU toimii humanitaarisen avun alalla lähinnä SEY 308 artiklan nojalla. Sopimusperustan vahvistamiseksi humanitaaristen toimenpiteiden toteuttamista varten luodaan oma, nimenomainen oikeusperustansa.

Artiklan 1 kohdassa edellytetään, että humanitaariseen apuun liittyvät unionin toimet toteutetaan ottaen huomioon unionin ulkoisen toiminnan periaatteet ja tavoitteet. Määräyksen nojalla toteutettavien toimien tarkoituksena on tapauskohtaisesti avustaa ja suojella sellaisten kolmansien maiden asukkaita, joissa on tapahtunut luonnonmullistus tai ihmisen aiheuttama suuronnettomuus, ja huolehtia näistä eri tilanteista aiheutuvista humanitaarisista tarpeista. Unionin ja jäsenvaltioiden toimet täydentävät ja tukevat toisiaan.

Artiklan 2 kohdan mukaan humanitaariseen apuun liittyviä toimia toteutetaan kansainvälisen oikeuden periaatteiden ja puolueettomuuden, tasapuolisuuden ja syrjimättömyyden periaatteiden mukaisesti.

Artiklan 3 kohdan mukaan eurooppalailla tai -puitelailla, eli tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä, säädetään toimenpiteistä, joilla määritellään puitteet humanitaariseen apuun liittyvien unionin toimien toteuttamiselle. Nykyisen SEY 308 artiklan nojalla toteutettavista toimista neuvosto taas päättää yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan.

Artiklan 4 kohdan mukaan unioni voi tehdä kolmansien maiden ja toimivaltaisten kansainvälisten järjestöjen kanssa tarpeellisia sopimuksia tässä määräyksessä tarkoitettujen tavoitteiden sekä III-292 artiklassa lueteltujen unionin ulkoisen toiminnan yleisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Tämä ei rajoita jäsenvaltioiden toimivaltaa neuvotella kansainvälisissä elimissä ja tehdä sopimuksia.

Artiklan 5 kohdan nojalla perustetaan Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukot, jotta nuoret eurooppalaiset voisivat osallistua unionin yhteisen humanitaarisen avun toimiin. Vapaaehtoisjoukkojen perussääntö ja toimintatavat vahvistetaan eurooppalailla.

Artiklan 6 kohdan mukaan komissio voi tehdä aiheellisia aloitteita edistääkseen unionin ja jäsenvaltioiden toimien yhteensovittamista unionin järjestelmien ja kansallisten järjestelmien tehokkuuden ja täydentävyyden lisäämiseksi humanitaarisen avun alalla.

Artiklan 7 kohta velvoittaa unionin huolehtimaan siitä, että sen humanitaarisen avun toimet ovat yhteensopivia ja johdonmukaisia kansainvälisten järjestöjen ja elinten, erityisesti Yhdistyneiden Kansakuntien toteuttamien toimien kanssa.

V LUKU

RAJOITTAVAT TOIMENPITEET

III-322 artikla, jossa määrätään unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puitteissa tekemien taloudellisia pakotteita koskevien eurooppapäätösten täytäntöönpanosta, vastaa pääasialliselta sisällöltään SEY 60 ja 301 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan päätöksentekoa koskevat määräykset poikkeavat SEY 301 artiklasta siten, että neuvosto toteuttaa määräyksen tarkoittamat toimenpiteet komission ja unionin ulkoasiainministerin yhteisestä ehdotuksesta. SEY 301 artiklan mukaan Euroopan parlamentti ei osallistu pakotetoimia koskevaan päätöksentekomenettelyyn, kun taas perustuslakisopimus edellyttää neuvoston aina ilmoittavan pakotesääsäädöksen hyväksymisestä parlamentille.

Artiklan 2 kohta on uusi. Nykyisestä poiketen pakotteiden kohteena voivat olla myös sellaiset luonnolliset tai oikeushenkilöt ja ryhmät tai muut kuin valtiolliset yhteisöt, joilla ei ole kytkentää kolmansiin maihin. Jo unionin nykyisten perussopimusten nojalla on kohdistettu taloudellisia pakotteita yksityisiä tahoja kohtaan, mutta tilanteissa, joissa näillä ei ole ollut kytkentää kolmanteen maahan, on nimenomaisen oikeusperustan puuttuessa jouduttu turvautumaan EY-sopimuksen 308 artiklaan (ks. esim. neuvoston asetus (EY) 2580/2001, EYVL L 344, 28.12.2001, s. 70). Artiklan 2 kohdassa ei ole yksilöity siinä tarkoitettujen toimenpiteiden luonnetta vaan määräys mahdollistaa muutkin kuin luonteeltaan taloudelliset rajoittavat toimenpiteet.

Artiklan 3 kohta on myös uusi ja se sisältää määräyksen siitä, että tällaisessa pakotesäädöksessä on aina oltava tarvittavat säännökset pakotteiden kohteina olevien oikeusturvasta. Tällä tarkoitetaan lähinnä jäsenvaltioiden kansallisia oikeusturvakeinoja, ottaen huomioon että sekä pakotesäädöksen että sitä edeltävän yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puitteissa tehdyn eurooppapäätöksen (III-376 artikla) laillisuus on joka tapauksessa mahdollista saattaa Euroopan unionin tuomioistuimen tutkittavaksi III-365 artiklan 4 kohdan nojalla.

VI LUKU

KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET

III-323 artikla sisältää määräykset tilanteista, joissa unionilla on toimivalta tehdä kansainvälisiä sopimuksia kolmansien valtioiden tai kansainvälisten järjestöjen kanssa, sekä unionin tekemien sopimusten oikeusvaikutuksista unionin toimielimiin ja jäsenvaltioihin nähden.

Artiklan 1 kohdassa määrätään siitä, milloin unionilla on toimivalta tehdä kansainvälisiä sopimuksia. Määräyksen mukaan unionilla on kyseinen toimivalta ensinnäkin silloin, kun perustuslakisopimuksessa on asiasta määrätty. Viittausmääräyksen tarkoittamat, unionille sopimuksentekovallan nimenomaisesti perustavat määräykset koskevat ympäristöä (III-233 artiklan 4 kohta, joka vastaa SEY 174 artiklan 4 kohtaa), tutkimuksen ja teknologian kehittämistä (III-252 artiklan 4 kohta, joka vastaa SEY 170 artiklaa), kolmansien maiden kansalaisten takaisinottoa alkuperä- tai lähtömaahan (III-267 artiklan 3 kohta, uusi määräys), yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa (III-303 artikla, joka vastaa SEU 24 artiklaa), yhteistä kauppapolitiikkaa (III-315 artikla, joka vastaa SEY 133 artiklaa), kehitysyhteistyötä (III-317 artiklan 2 kohta, joka vastaa SEY 181 artiklaa), muiden kolmansien maiden kuin kehitysmaiden kanssa tehtävää taloudellista, teknistä ja rahoitusyhteistyötä (III-319 artiklan 3 kohta, joka vastaa SEY 181a artiklan 3 kohtaa), humanitaarista apua (III-321 artiklan 4 kohta, uusi määräys) sekä valuutta- ja rahapolitiikkaa (III-326 artikla, joka vastaa SEY 111 artiklaa). Vaikka unionin nykyiset perussopimukset eivät sisälläkään perustuslakisopimuksen III-267 artiklan 3 kohtaa vastaavaa nimenomaista määräystä kolmansien maiden kansalaisten takaisinottoa koskevista sopimuksista, on sanotunlaisia sopimuksia tehty SEY 63 artiklan 3 kohdan nojalla (esim. Euroopan yhteisön ja Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueen Hongkongin hallituksen sopimus ilman lupaa oleskelevien henkilöiden takaisinotosta, EUVL L 17 2004 s. 25). Sama koskee III-321 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja sopimuksia humanitaarisesta avusta, jota koskevia sopimuksia on tehty erityisesti kehitysyhteistyötä koskevan SEY 181 artiklan nojalla (Euroopan yhteisön ja Yhdistyneiden Kansakuntien Lähi-idässä olevien palestiinalaispakolaisten avustus- ja työelimen (UNRWA) välinen yleissopimus pakolaisille Lähi-idän maissa vuosina 2002-2005 annettavasta avusta, EYVL L 281 2002 s. 12).

Muut tilanteet, joiden osalta perustuslakisopimuksessa on nimenomaisesti määrätty sopimuksen tekemisestä, koskevat unionin liittymistä Euroopan neuvoston ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen (I-9 artiklan 2 kohta), unionin ja sen naapurimaiden välisiä sopimuksia (I-57 artiklan 2 kohta), assosiaatiosopimuksia kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen kanssa (III-324 artikla) sekä unionista eroavien jäsenvaltioiden kanssa tehtäviä, eroamiseen sovellettavia yksityiskohtaisia määräyksiä koskevia sopimuksia (I-60 artiklan 2 kohta).

Edellä mainittujen, perustuslakisopimuksessa nimenomaisesti määrättyjen tilanteiden lisäksi unionilla voi olla III-323 artiklan 1 kohdan mukaan sopimustoimivaltaa eräissä muissakin tilanteissa. Kysymys on niin sanotusta implisiittisestä sopimustoimivallasta, jota koskevat periaatteet pohjautuvat EY-tuomioistuimen Euroopan yhteisön ulkoista toimivaltaa koskevaan oikeuskäytäntöön. III-323 artiklan 1 kohdan tarkoituksena on kyseisten periaatteiden kirjaaminen perustuslakisopimukseen. Korostettakoon, että määräys koskee unionin implisiittisen sopimustoimivallan olemassaoloa eikä siinä siis määrätä kyseisen toimivallan luonteesta. Viimeksi mainittua kysymystä koskevat määräykset sisältyvät I-13 artiklan 2 kohtaan.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionilla on implisiittistä sopimustoimivaltaa ensinnäkin silloin, kun sopimuksen tekeminen on välttämätöntä jonkin unionin politiikalle perustuslaissa vahvistetun tavoitteen saavuttamiseksi. Määräys vastaa EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Sen mukaan aina silloin, kun yhteisölle on annettu sisäinen toimivalta tietyn tavoitteen saavuttamiseksi, yhteisöllä on toimivalta tehdä myös tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeelliset kansainväliset sitoumukset, vaikkei tästä olisikaan nimenomaista määräystä yhteisön perustamissopimuksessa (esim. lausunto 2/94, Kok. 1996, I-1759, kohta 26). Toiseksi unionilla on toimivalta tehdä kansainvälinen sopimus silloin, kun sopimuksen tekemisestä säädetään unionin oikeudellisesti sitovassa säädöksessä (lausunto 1/94, Kok. suomenk. erityispainos XVI s. 237, kohta 95). Kolmas implisiittisen sopimustoimivallan peruste koskee tilannetta, jossa sopimuksen tekeminen voi vaikuttaa yhteisiin sääntöihin tai muuttaa niiden soveltamisalaa (ns. ERTA-periaate, asia 22/70 komissio v. neuvosto, Kok. suomenk. erityispainos I, s. 553, kohta 17 ja 22 ja asia C-469/98 komissio v. Suomi, Kok. 2002, I-9627, kohta 77).

Artiklan 2 kohta, jonka mukaan unionin tekemät sopimukset sitovat unionin toimielimiä ja jäsenvaltioita, vastaa asiallisesti SEY 300 artiklan 7 kohtaa ja SEU 24 artiklan 6 kohtaa.

III-324 artikla, joka koskee assosiaatiosopimuksia, vastaa SEY 310 artiklaa.

III-325 artikla sisältää määräykset unionin ja kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen välisten sopimusten neuvottelua, tekemistä ja soveltamista koskevasta menettelystä. Määräys vastaa tarkoitukseltaan yhteisösopimuksia koskevaa SEY 300 artiklaa sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevaa SEU 24 artiklaa. Viimeksi mainittua määräystä sovelletaan SEU 38 artiklan nojalla myös poliisiyhteistyö ja rikosoikeudellisen yhteistyön aloilla tehtäviin sopimuksiin. Perustuslakisopimuksen III-325 artiklalla yhdistetään SEY 300 artikla ja SEU 24 artikla yhdeksi, kansainvälisten sopimusten neuvottelua, tekemistä ja soveltamista koskevaksi yleismääräykseksi ja tehdään määräysten sisältöön seuraavassa lähemmin selostettavat muutokset. Erityismääräyksiä kansainvälisten sopimusten tekemisestä sisältyy lisäksi kauppapolitiikkaa koskevaan III-315 artiklaan sekä valuutta- ja rahapolitiikan alan sopimuksia koskevaan III-326 artiklaan. Kyseisiä määräyksiä on käsitelty lähemmin niitä koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin ja kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen väliset sopimukset neuvotellaan ja tehdään seuraavan menettelyn mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kauppapolitiikkaa koskevan III-315 artiklan erityismääräysten soveltamista.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto antaa luvan neuvottelujen aloittamiselle, vahvistaa neuvotteluohjeet, antaa luvan sopimusten allekirjoittamiseen ja tekee sopimukset. Myös SEY 300 artiklan ja SEU 24 artiklan nojalla kyseiset tehtävät kuuluvat neuvostolle.

Artiklan 3 kohdan mukaan komissio esittää suosituksia neuvostolle, joka tekee eurooppapäätöksen, jolla annetaan lupa aloittaa neuvottelut. Määräys vastaa SEY 300 artiklan 1 kohtaa. Mikäli suunniteltu sopimus koskee yksinomaan tai pääasiassa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, suositukset neuvostolle esittää unionin ulkoasiainministeri. Nykyinen SEU 24 artikla ei sisällä määräyksiä siitä, kenen aloitteesta päätös valtuutuksen antamisesta neuvottelujen aloittamiseksi tehdään. III-325 artiklan 3 kohdan mukaan eurooppapäätöksessä, jolla annetaan lupa neuvottelujen aloittamiseen, nimetään suunnitellun sopimuksen alan mukaan unionin neuvottelija tai neuvotteluryhmän johtaja. SEY 300 artiklan tarkoittamat sopimukset neuvottelee komissio ja SEU 24 artiklan tarkoittamat sopimukset neuvoston puheenjohtajavaltio, tarvittaessa komission avustamana.

Artiklan 4 kohdan mukaan neuvosto voi antaa neuvottelijalle ohjeita ja nimetä erityiskomitean, jota on kuultava neuvottelujen aikana. SEY 300 artiklan mukaan komissio käy määräyksen tarkoittamia neuvotteluja kuullen erityiskomiteoita, joita neuvosto nimeää avustamaan komissiota tässä tehtävässä, sekä noudattaen neuvotteluohjeita, joita neuvosto voi antaa komissiolle. SEU 24 artikla ei sisällä määräyksiä kyseisistä asioista.

Artiklan 5 kohdan mukaan neuvosto tekee neuvottelijan ehdotuksesta eurooppapäätöksen, jolla annetaan lupa sopimuksen allekirjoittamiseen ja tarvittaessa sen väliaikaiseen soveltamiseen ennen sen voimaantuloa. Määräys vastaa SEY 300 artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa, kuitenkin siten ettei III-325 artiklan 5 kohtaan sisälly viittausta komission toimivaltaan kyseisissä asioissa. SEU 24 artikla ei sisällä määräyksiä kyseisistä asioista.

Artiklan 6 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan sopimuksen tekemistä koskevan eurooppapäätöksen tekee neuvosto neuvottelijan ehdotuksesta. Nykyisin neuvosto päättää sopimuksen tekemisestä SEY 300 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan komission ehdotuksesta ja SEU 24 artiklan 1 kohdan mukaan neuvoston puheenjohtajavaltion suosituksesta.

Artiklan 6 kohdan toisen alakohdan b alakohdan mukaan neuvosto tekee sopimuksen tekemistä koskevan eurooppapäätöksen pääsäännön mukaan Euroopan parlamenttia kuultuaan. Euroopan parlamentin tulee antaa lausuntonsa neuvoston asian kiireellisyyden mukaan asettamassa määräajassa. Jos parlamentti ei anna lausuntoaan määräajassa, neuvosto voi tehdä ratkaisunsa. Määräys vastaa SEY 300 artiklan 3 kohdan ensimmäistä alakohtaa.

Artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan mukaan neuvosto voi kuitenkin tehdä sopimuksen tekemistä tarkoittavan eurooppapäätöksen vain Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan, mikäli kysymys on:

— assosiaatiosopimuksesta (ks. III-324 artikla);

— unionin liittymisestä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen (ks. I-9 artiklan 2 kohta);

— sopimuksesta, jossa yhteistyömenettelyjä järjestämällä luodaan erityiset institutionaaliset rakenteet;

— sopimuksesta, jolla on huomattavia vaikutuksia unionin talousarvioon;

— sopimuksesta alalla, jolla sovelletaan joko tavanomaista lainsäätämisjärjestystä tai erityistä lainsäätämisjärjestystä, kun edellytetään Euroopan parlamentin hyväksyntää.

Unionin nykyisiin perussopimuksiin ei sisälly määräyksiä yhteisön tai unionin liittymisestä Euroopan ihmisoikeussopimukseen, joten edellytys Euroopan parlamentin hyväksynnästä kyseiseen sopimukseen liittymistä tarkoittavaa sopimusta tehtäessä on uusi. Muutosta merkitsee myös vaatimus parlamentin hyväksynnästä tehtäessä sopimuksia aloilla, joilla sovelletaan joko tavanomaista lainsäätämisjärjestystä tai parlamentin hyväksyntää edellyttävää erityistä lainsäätämisjärjestystä. SEY 300 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan mukaan parlamentin hyväksyntää edellytetään, mikäli sopimuksesta aiheutuu muutos SEY 251 artiklassa tarkoitettua menettelyä (ns. yhteispäätösmenettelyä) noudattaen annettuun säädökseen. Viimeksi mainittu muutos laajentaa olennaisesti Euroopan parlamentin toimivaltuuksia kansainvälisiä sopimuksia tehtäessä. Muut tilanteet, joissa III-325 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan mukaan edellytetään parlamentin hyväksyntää, vastaavat SEY 300 artiklan 3 kohdan kolmatta alakohtaa.

Kiireellisissä tapauksissa Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat sopia määräajasta hyväksynnän antamiselle. Määräys vastaa SEY 300 artiklan 3 kohdan kolmatta alakohtaa.

Artiklan 6 kohdan toisen alakohdan mukaan sopimukset, jotka koskevat yksinomaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, eivät edellytä Euroopan parlamentin kuulemista tai hyväksyntää. Määräys vastaa tältä osin SEU 24 artiklaa. Perustuslakisopimuksen III-325 artikla ei sen sijaan sisällä määräyksiä SEU 24 artiklan 5 kohdan mukaisesta menettelystä, jossa neuvoston jäsenellä on oikeus ilmoittaa jäsenvaltion tarpeesta noudattaa sopimusta hyväksyttäessä valtiosääntönsä mukaisia menettelyjä, ja jossa sanotunlaisen ilmoituksen jälkeen muut neuvoston jäsenet voivat sopia, että sopimusta sovelletaan väliaikaisesti.

Artiklan 7 kohdan mukaan neuvosto voi sopimusta tehtäessä valtuuttaa neuvottelijan hyväksymään unionin puolesta sopimuksen muutokset, jos sopimuksessa määrätään, että muutokset on hyväksyttävä yksinkertaistetussa menettelyssä tai mainitulla sopimuksella perustetussa elimessä. Määräys, joka merkitsee poikkeusta III-325 artiklan 5, 6 ja 9 kohtaan, vastaa SEY 300 artiklan 4 kohtaa. SEU 24 artikla ei sisällä vastaavaa määräystä.

Artiklan 8 kohdan mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä koko menettelyn ajan. Se tekee ratkaisunsa kuitenkin yksimielisesti, jos sopimus koskee alaa, jolla unionin säädöksen antaminen edellyttää yksimielisyyttä, taikka jos kysymys on assosiaatiosopimuksesta tai III-319 artiklassa tarkoitetusta sopimuksesta unionin jäseneksi ehdolla olevan valtion kanssa. Määräys vastaa SEY 181a artiklan 2 kohtaa, SEY 300 artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa ja SEU 24 artiklan 2-4 kohtaa. Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien sopimusten osalta päätöksenteko neuvostossa muuttuu kuitenkin sikäli, ettei III-300 artiklan 2 kohdan mukaista niin sanottua hätäjarrumenettelyä sovelleta. Nykyinen SEU 24 artiklan 3 kohta sisältää nimenomaisen viittausmääräyksen hätäjarrumenettelyä koskevaan SEU 23 artiklan 2 kohtaa, mutta perustuslakisopimuksen III-325 artiklaan ei sisälly vastaavaa viittausta III-300 artiklan 2 kohtaan.

Artiklan 9 kohta, joka koskee sopimuksen soveltamisen keskeyttämistä ja sopimuksella perustetussa elimessä unionin puolesta esitettävien kantojen määrittelyä, vastaa SEY 300 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa. SEU 24 artiklaan ei sisälly vastaavia määräyksiä.

Artiklan 10 mukaan Euroopan parlamentille tiedotetaan välittömästi ja täysimääräisesti III-325 artiklassa tarkoitettujen menettelyjen kaikissa vaiheissa. Kysymys on uudesta, Euroopan parlamentin osallistumista sopimusten neuvottelua, tekemistä ja soveltamista koskevasta yleismääräyksestä, joka täydentää niitä III-325 artiklan määräyksiä parlamentin kuulemisesta ja parlamentilta edellä selostetuissa tapauksissa ennen sopimuksen tekemistä vaadittavasta hyväksynnästä. SEY 300 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukaan Euroopan parlamentille on viipymättä annettava täydelliset tiedot neuvoston päätöksestä, joka koskee sopimuksen väliaikaista soveltamista tai soveltamisen keskeyttämistä taikka yhteisön kannan määrittelyä sopimuksella perustetussa elimessä. III-325 artiklan 10 määräys koskee yleisesti kaikkia III-325 tarkoitettuja menettelyn vaiheita ja myös nykyisin SEU 24 artiklan soveltamisalaan kuuluvia sopimuksia.

Artiklan 11 kohta, joka koskee mahdollisuutta hankkia unionin tuomioistuimen lausunto siitä, onko suunniteltu kansainvälinen sopimus sopusoinnussa perustuslakisopimuksen kanssa, vastaa SEY 300 artiklan 6 kohtaa.

III-326 artikla sisältää erityismääräykset eräiden valuutta- ja rahapolitiikan alan kansainvälisiä sopimuksia tehtäessä ja muita toimenpiteitä toteutettaessa noudatettavista menettelyistä. Kyseisiä määräyksiä ei III-197 artiklan mukaan sovelleta jäsenvaltioihin, joita koskee poikkeus.

Artiklan 1 kohta, joka koskee muodollisia sopimuksia valuuttajärjestelmästä sekä euron keskuskurssien vahvistamista, muuttamista ja kumoamista sanotussa järjestelmässä, vastaa eräitä teknisiä ja määräyksen sanamuotoa koskevia tarkistuksia lukuun ottamatta SEY 111 artiklan 1 kohtaa.

Artiklan 2 kohta, joka koskee suuntaviivojen laatimista määräyksen tarkoittamia valuuttoja koskevaa valuuttakurssipolitiikkaa varten, vastaa eräitä teknisiä ja määräyksen sanamuotoa koskevia tarkistuksia lukuun ottamatta SEY 111 artiklan 2 kohtaa.

Artiklan 3 kohta vastaa eräitä teknisiä ja määräyksen sanamuotoa koskevia tarkistuksia lukuun ottamatta SEY 111 artiklan 3 kohdan ensimmäistä alakohtaa. Viimeksi mainitun määräyksen toista alakohtaa vastaa perustuslakisopimuksessa III-323 artiklan 2 kohta, jonka mukaan unionin tekemät sopimukset sitovat unionin toimielimiä ja jäsenvaltioita. Ottaen huomioon I-30 artiklan 3 kohta sanottu määräys koskee myös Euroopan keskuspankkia

VII LUKU

UNIONIN SUHTEET KANSAINVÄLISIIN JÄRJESTÖIHIN JA KOLMANSIIN MAIHIN SEKÄ UNIONIN EDUSTUSTOT

III-327 artikla, jossa määrätään unionin yhteyksistä kansainvälisiin järjestöihin, vastaa pääosin SEY 302, 303 ja 304 artiklaa. Siihen on kuitenkin tehty unionin ulkoasiainministerin toimen perustamisesta sekä unionin oikeushenkilöllisyydestä aiheutuvat mukautukset.

Artiklan 1 kohdan mukaan unioni harjoittaa aiheellista yhteistyötä Yhdistyneiden Kansakuntien elinten ja erityisjärjestöjen kanssa, kun SEU 302 artiklan mukaan tulee huolehtia yhteyksistä kyseisen järjestön toimielimiin. Edelleen artiklaan on lisätty yhteistyö Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön kanssa.

Artiklan 2 kohdan mukaan unionin ulkoasiainministeri ja komissio huolehtivat tämän artiklan täytäntöönpanosta.

III-328 artikla, jossa määrätään unionin edustustoista, on kokonaan uusi.

Artiklan 1 kohdan mukaan unionin edustustot kolmansissa maissa ja kansainvälisissä järjestöissä huolehtivat unionin edustuksesta.

Artiklan 2 kohdan mukaan unionin edustustot ovat unionin ulkoasiainministerin alaisuudessa. Ne toimivat läheisessä yhteistyössä jäsenvaltioiden diplomaattisten edustustojen ja konsuliedustustojen kanssa.

VIII LUKU

YHTEISVASTUULAUSEKKEEN TÄYTÄNTÖÖNPANO

III-329 artikla sisältää määräykset I-43 artiklassa tarkoitetun yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanosta. Artikla on uusi.

Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion joutuessa terrori-iskun kohteeksi taikka luonnonmullistuksen tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden uhriksi, muut jäsenvaltiot antavat sille apua sen poliittisten elinten pyynnöstä. Tätä tarkoitusta varten jäsenvaltiot sovittavat yhteen toimensa neuvostossa.

Artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa määrätään, että yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanoa koskevat säännöt määritellään neuvoston eurooppapäätöksessä, jonka neuvosto tekee komission ja unionin ulkoasiainministerin yhteisestä ehdotuksesta. Mikäli päätöksellä on merkitystä puolustuksen alalla, neuvosto tekee ratkaisunsa III-300 artiklan 1 kohdan mukaisesti yksimielisesti. Lisäksi tällöin tulevat sovellettaviksi niin sanottua rakentavaa pidättymistä koskevat määräykset. Yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanosta ilmoitetaan Euroopan parlamentille.

Artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanossa neuvostoa avustavat poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan puitteissa kehitettyjen rakenteiden tukemana sekä perustuslakisopimuksen III-261 artiklalla perustettava sisäisen turvallisuuden komitea. Nämä antavat neuvostolle tarvittaessa yhteisiä lausuntoja. Tämä ei kuitenkaan rajoita III-344 artiklan soveltamista, eli jäsenvaltioiden hallitusten pysyvien edustajien komitean (Coreper) tehtävää neuvoston kokousten valmistelijana ja neuvoston antamien toimeksiantojen suorittajana sekä neuvoston pääsihteeristön tehtävää neuvoston avustajana.

Artiklan 3 kohdan mukaan Eurooppa-neuvosto arvioi säännöllisesti unioniin kohdistuvia uhkia, jotta unioni ja sen jäsenvaltiot voisivat toimia tehokkaasti.

VI OSASTO

UNIONIN TOIMINTA

I LUKU

INSTITUTIONAALISET MÄÄRÄYKSET

1 jakso

Toimielimet

1 alajakso

Euroopan parlamentti

III-330 artikla sisältää määräykset Euroopan parlamentin vaalien järjestämisestä sekä parlamentin jäsenten ohjesäännöstä.

Artiklan 1 kohta vastaa SEY 190 artiklan 4 kohtaa. Nykyinen ns. vaalisäädös (päätös 76/787/EHTY, ETY, Euratom muutoksineen) annetaan jatkossa neuvoston eurooppalain tai -puitelain muodossa, mutta päätöksentekomenettely ei muutu.

Artiklan 2 kohta vastaa SEY 190 artiklan 5 kohtaa. Euroopan parlamentin jäsenten ohjesääntö annetaan jatkossa Euroopan parlamentin eurooppalain muodossa, mutta päätöksentekomenettely ei muutu.

III-331 artikla sisältää määräyksen Euroopan tasolla toimivia poliittisia puolueita koskevan ohjesäännön ja erityisesti niiden rahoitusta koskevien sääntöjen hyväksymisestä. Määräys vastaa SEY 191 artiklan 2 kohtaa, jonka nojalla on annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2004/2003 Euroopan tason poliittisia puolueita ja niiden rahoitusta koskevista säännöistä. Jatkossa tämä säädös annetaan eurooppalain muodossa, mutta päätöksentekomenettely ei muutu. SEY 191 artiklan 1 kohtaan sisältyvä määräys Euroopan tason poliittisten puolueiden merkityksestä eurooppalaisen poliittisen tietoisuuden muodostamisessa ja kansalaisten tahdon ilmaisemisessa on perustuslakisopimuksessa III-331 artiklan sijaan sisällytetty edustuksellista demokratiaa koskevaan I-46 artiklaan.

III-332 artiklassa määrätään parlamentin oikeudesta pyytää jäsentensä enemmistöllä komissiota tekemään tarpeellisia ehdotuksia perustuslain toimeenpanemiseksi. Vastaava määräys sisältyy SEY 192 artiklan 2 kohtaan. Uutta on kuitenkin se, että mikäli komissio ei tee parlamentin esittämää ehdotusta, on sen ilmoitettava parlamentille perustelunsa.

III-333 artiklassa määrätään väliaikaisen tutkintalautakunnan asettamisesta. Määräykset vastaavat SEY 193 artiklaa. Päätöksentekomenettelyä tutkintaoikeuden käyttämistä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä on kuitenkin muutettu niin, että näistä säädetään Euroopan parlamentin eurooppalailla. Parlamentti tekee ratkaisunsa omasta aloitteestaan neuvoston ja komission hyväksynnän saatuaan. SEY 193 artiklan mukaan päätös vahvistetaan neuvoston, parlamentin ja komission yhteisellä sopimuksella.

III-334 artiklassa määrätään kansalaisten ja luonnollisten henkilöiden sekä unionin alueella asuin- tai kotipaikan omaavien oikeushenkilöiden oikeudesta esittää vetoomus Euroopan parlamentille. Määräys vastaa SEY 194 artiklaa.

III-335 artikla sisältää määräykset Euroopan oikeusasiamiehen valinnasta ja tehtävistä. Määräykset vastaavat SEY 195 artiklaa. Oikeusasiamiehen ohjesääntö annetaan jatkossa Euroopan parlamentin eurooppalain muodossa, mutta päätöksentekomenettely ei muutu.

III-336 artikla sisältää määräykset Euroopan parlamentin istuntokaudesta. Määräykset vastaavat SEY 196 artiklaa.

III-337 artikla sisältää määräykset Eurooppa-neuvoston, neuvoston ja komission puhevallasta ja läsnäolo-oikeudesta Euroopan parlamentissa sekä komission Euroopan parlamentille antaman yleiskertomuksen käsittelystä parlamentissa.

Artiklan 1 kohta vastaa SEY 197 artiklan 4 kohtaa. Määräystä on kuitenkin täydennetty lisäämällä neuvoston rinnalle Eurooppa-neuvosto, josta perustuslakisopimuksen mukaan tulee unionin toimielin. Eurooppa-neuvoston puhevallan käyttämisestä Euroopan parlamentissa sisällytetään määräys Eurooppa-neuvoston työjärjestykseen.

Artiklan 2 kohta komission läsnäolo-oikeuden ja puhevallan käyttämisestä vastaa SEY 197 artiklan 2 ja 3 kohtaa.

Artiklan 3 kohta komission vuosittaisen yleiskertomuksen käsittelystä parlamentissa vastaa SEY 200 artiklaa.

III-338 artiklassa määrätään Euroopan parlamentin päätöksenteosta ja päätösvaltaisuudesta. Määräys vastaa SEY 198 artiklaa.

III-339 artikla sisältää määräykset Euroopan parlamentin työjärjestyksen hyväksymisestä ja sen asiakirjojen julkaisemisesta. Määräykset vastaavat SEY 199 artiklaa. Artiklan 2 kohtaan lisätty viittaus perustuslakiin tarkoittaa käytännössä sitä, että myös Euroopan parlamentin asiakirjojen julkisuudesta säädetään I-50 artiklan 3 kohdan ja III-399 artiklan 2 kohdan nojalla annettavassa eurooppalaissa.

III-340 artiklassa määrätään menettelystä, jota Euroopan parlamentissa noudatetaan annettaessa epäluottamuslause komissiolle. Määräykset vastaavat SEY 201 artiklaa. Niitä on kuitenkin täydennetty maininnalla siitä, että myös unionin ulkoasiainministeri eroaa tällöin niistä tehtävistä, joita hän on hoitanut komissiossa. Euroopan parlamentin koko komissiolle antama epäluottamuslause ei siis suoraan vaikuta ulkoasiainministerin tehtäviin neuvostossa.

2 alajakso

Eurooppa-neuvosto

III-341 artikla on uusi, ja sisältää tarkempia määräyksiä Eurooppa-neuvostosta.

Artiklan 1 kohdassa määrätään, että Eurooppa-neuvoston jäsen voi äänestyksessä edustaa vain yhtä muuta jäsentä. Henkilökohtaisesti tai edustettuina läsnä olevien jäsenten pidättyminen äänestämästä ei estä Eurooppa-neuvostoa tekemästä ratkaisua, jonka edellytyksenä on yksimielisyys. Tältä osin Eurooppa-neuvostoa koskevat samat säännöt kuin neuvostoa.

Artiklan 2 kohdassa määrätään, että Eurooppa-neuvosto voi kutsua Euroopan parlamentin puhemiehen kuultavaksi.

Artiklan 3 kohdassa määrätään, että menettelyä koskevissa asioissa Eurooppa-neuvosto tekee päätöksensä yksinkertaisella enemmistöllä. Eurooppa-neuvosto hyväksyy myös työjärjestyksensä yksinkertaisella enemmistöllä. Eurooppa-neuvostolla ei nykyisin ole työjärjestystä. Työjärjestystä tullaan todennäköisesti valmistelemaan neuvoston piirissä jo ennen perustuslakisopimuksen voimaanastumista, jotta se voitaisiin hyväksyä toiminnan pohjaksi heti institutionalisoidun Eurooppa-neuvoston aloittaessa toimintansa.

Artiklan 4 kohdassa todetaan, että Eurooppa-neuvostoa avustaa neuvoston pääsihteeristö. Eurooppa-neuvostolle ei siis luoda omaa erillistä sihteeristöä.

3 alajakso

Ministerineuvosto

III-342 artikla sisältää määräyksen neuvoston koolle kutsumisesta. Artikla vastaa SEY 204 artiklaa.

III-343 artikla sisältää määräykset neuvoston äänestysmenettelyistä.

Artiklan 1 kohta vastaa SEY 206 artiklaa.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa jäsentensä enemmistöllä, kun päätösten edellytyksenä on yksinkertainen enemmistö. Määräys vastaa SEY 205 artiklan 1 kohtaa, jossa yksinkertainen enemmistö on kuitenkin määritelty pääsäännöksi siten, että neuvosto tekee päätöksensä jäsentensä enemmistöllä, jollei sopimuksessa tosin määrätä. Sanamuodon muutos on seurausta siitä, että perustuslakisopimuksen I-23 artiklan 3 kohdassa määräenemmistöpäätöksenteko on määritelty vastaavalla tavalla pääsäännöksi.

Artiklan 3 kohta vastaa SEY 205 artiklan 3 kohtaa.

III-344 artikla sisältää määräykset jäsenvaltioiden pysyvien edustajien komiteasta (Coreper), neuvoston pääsihteeristöstä ja neuvoston päätöksenteosta menettelyä ja neuvoston työjärjestystä koskevissa asioissa.

Artiklan 1 kohta vastaa SEY 207 artiklan 1 kohtaa.

Artiklan 2 kohta vastaa SEY 207 artiklan 2 kohtaa. Neuvoston pääsihteeristöä johtaa perustuslakisopimuksen mukaan neuvoston nimittämä pääsihteeri. SEY 207 artiklan mukaan pääsihteeristöä johtaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana toimiva pääsihteeri, jota avustaa varapääsihteeri, joka vastaa pääsihteeristön toiminnasta. Muutos johtuu siitä, että korkean edustajan tehtävät yhdistetään unionin ulkoasiainministerin tehtäviin. Sekä neuvostossa että komissiossa toimiva ulkoasiainministeri ei enää voi toimia muodollisesti neuvoston pääsihteerinä. Käytännössä neuvoston pääsihteerin virka tulee sisältämään nykyisen varapääsihteerin tehtävät. Valtion- tai hallitusten päämiesten kokoonpanossa kokoontunut neuvosto antoi 29.6.2004 julkilausuman, jonka mukaan nykyinen neuvoston varapääsihteeri nimitetään neuvoston pääsihteeriksi unionin perustuslain voimaantulopäivänä hänen jäljellä olevan toimikautensa ajaksi.

Artiklan 3 kohta vastaa SEY 207 artiklan 3 kohdan 1 alakohtaa, jonka mukaan neuvosto vahvistaa työjärjestyksensä pääsäännön mukaisesti yksinkertaisella enemmistöllä. Lisäksi artiklan 3 kohdassa vahvistetaan nykykäytäntö, jonka mukaan neuvosto tekee myös menettelyä koskevat päätöksensä yksinkertaisella enemmistöllä.

III-345 artiklassa määrätään neuvoston oikeudesta pyytää komissiolta tutkimuksia, joita neuvosto pitää yhteisten tavoitteiden toteuttamiseksi tarpeellisina, ja se voi pyytää komissiota tekemään sille aiheellisia ehdotuksia. Määräys vastaa SEY 208 artiklaa, mutta siihen on lisätty komissiota velvoittava määräys, jonka mukaan komission on ilmoitettava perustelunsa, jollei se tee neuvoston pyytämää ehdotusta.

III-346 artiklassa määrätään neuvoston tehtävästä antaa perustuslakisopimuksessa tarkoitettuja komiteoita koskevat säännöt. Artikla vastaa SEY 209 artiklaa. Perustuslakisopimuksessa mainittuja komiteoita ovat talous- ja rahoituskomitea (III-192 artikla), työllisyyskomitea (III-208 artikla), sosiaalisen suojelun komitea (III-217 artikla), liikenne-alan neuvoa-antava komitea (III-244 artikla), unionin sisällä toteutettavan operatiivisen yhteistyön edistämisestä ja tehostamisesta sisäiseen turvallisuuteen kuuluvissa asioissa vastaava komitea (III-261 artikla), poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea (III-307 artikla), kauppapolitiikan erityiskomitea (III-315 artiklan 3 kohta) sekä lausunnon ehdolla olevien henkilöiden soveltuvuudesta unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen tuomarin ja julkisasiamiehen tehtäviin antava komitea (III-357 artikla). Määräys ei koske alueiden komiteaa ja talous- ja sosiaalikomiteaa, joita koskevat säännöt määritellään III-386-III-392 artiklassa.

4 alajakso

Euroopan komissio

III-347 artiklassa määrätään Euroopan komission jäsenten riippumattomuudesta. Artikla täydentää I-26 artiklan 1 ja 7 kohdan määräyksiä. Artiklan määräykset vastaavat pääpiirteissään SEY 213 artiklan 2 kohdan määräyksiä. Maininta komission riippumattomuudesta ja yleisen edun ajamisesta sekä määräys siitä, että tehtäviään hoitaessaan komission jäsenet eivät saa pyytää eivätkä ottaa ohjeita hallituksilta tai muilta tahoilta, on kuitenkin sisällytetty I-26 artiklaan.

III-348 artikla sisältää määräykset komission jäsenten eroamisesta, erottamisesta ja kuolemasta sekä uuden komissaarin ja nimeämisestä eronneen, erotetun tai kuolleen komission jäsenen tilalle jäljellä olevan toimikauden ajaksi. Määräykset vastaavat pääpiirteissään SEY 215 artiklaa.

Artiklan 1 kohta vastaa SEY 215 artiklan 1 kohtaa.

Artiklan 2 kohta vastaa SEY 215 artiklan 2 kohtaa kuitenkin muutettuna siten, että neuvoston on nimittäessään uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi toimittava yhteisymmärryksessä komission puheenjohtajan kanssa. Tämä vastaa sekä perustuslakisopimuksen I-26 artiklan 2 kohdan että SEY 214 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan määräyksiä komission puheenjohtajan kanssa yhteisymmärryksessä toimimisesta uutta komission kollegiota muodostettaessa. Käytännössä näin on toimittu jo nykyisen sopimuksen aikana kesken kauden nimitettäviä komissaareja nimitettäessä.

Lisäksi artiklan 2 kohdassa on uusi määräys siitä, että Euroopan parlamenttia on kuultava ennen uuden jäsenen nimittämistä. Käytännössä myös näin on toimittu jo muutenkin viime aikoina.

Lisäksi 2 kohdassa täsmennetään, että uudella jäsenellä on oltava sama kansalaisuus kuin eronneella, erotetulla tai kuolleella komission jäsenellä. 2 kohdassa tarkennetaan edelleen, että neuvosto voi komission puheenjohtajan ehdotuksesta päättää yksimielisesti olla nimeämättä uutta jäsentä komissioon etenkin silloin, jos jäljellä oleva komission jäsenen toimikausi on lyhyt. SEY 215 artiklassa tähän päätökseen ei tarvita komission puheenjohtajan ehdotusta vaan neuvosto voi tehdä sen omasta aloitteestaan ja ilman yhteyttä jäljellä olevan toimikauden pituuteen.

Artiklan 3 kohta koskee komission jäljellä olevaksi toimikaudeksi nimitettävän puheenjohtajan nimittämistä. Valinta tapahtuu I-27 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Määräys vastaa SEY 215 artiklan 3 kohtaa.

Artiklan 4 kohta on uusi määräys, joka koskee uuden unionin ulkoasiainministerin nimittämistä eronneen, erotetun tai kuolleen ulkoasiainministerin tilalle. Unionin ulkoasiainministerin kohdalla seuraajan nimittämisessä noudatetaan samaa I-28 artiklan 1 kohdan mukaista menettelyä kuin varsinaisessa nimityksessä.

III-349 artiklassa määrätään mahdollisuudesta erottaa komission jäsen, jos tämä ei enää täytä niitä vaatimuksia, joita tehtävät edellyttävät tai jos hän on syyllistynyt vakavaan rikkomukseen.

Määräys vastaa SEY 216 artiklaa.

III-350 artiklassa määrätään komission puheenjohtajan oikeudesta ryhmitellä komission tehtävät ja vastata sisäisestä tehtävänjaosta. Määräys vastaa SEY 217 artiklan 2 kohtaa. Artiklaan on lisätty viittaus I-27 artiklan 3 kohtaan, jonka mukaan komission puheenjohtaja nimittää komission jäsenten keskuudesta sen varapuheenjohtajat unionin ulkoasiainministeriä lukuun ottamatta. Viittaus I-28 artiklan 4 kohtaan merkitsee sitä, että unionin ulkoasiainministeri on automaattisesti yksi komission varapuheenjohtajista.

III-351 artiklassa määrätään komission päätöksenteosta ja päätösvaltaisuudesta. Artiklan määräykset vastaavat SEY 219 artiklaa.

III-352 artiklassa määrätään komission työjärjestyksestä ja sen toimintaa koskevan yleiskertomuksen julkaisemisesta. Artiklan määräykset vastaavat SEY 212 ja SEY 219 artiklaa.

5 alajakso

Euroopan unionin tuomioistuin

III-353-356 artikla sisältää määräykset unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen organisaatiosta ja tuomareiden pätevyysvaatimuksista. Nämä määräykset sisältyvät nykyisin SEY 220-224 artiklaan, johon on tehty ainoastaan tuomioistuimen jäsenten valintaan osallistuvan komitean käyttöönoton edellyttämiä ja muita luonteeltaan teknisiä sanamuodon tarkistuksia. Lisäksi osa määräyksistä, jotka nykyään sisältyvät SEY 220-224 artiklaan, on perustuslakisopimuksessa siirretty I-29 artiklaan.

III-357 artikla on kokonaan uusi määräys, joka koskee tuomioistuinten jäsenten valintaan osallistuvan komitean perustamista. Komitea antaa lausunnon ehdolla olevien henkilöiden soveltuvuudesta tuomarin ja julkisasiamiehen tehtäviin ennen jäsenvaltioiden hallitusten tekemään nimityspäätöstä. Komiteassa on seitsemän henkilöä, jotka valitaan unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen entisten jäsenten, ylimpien kansallisten tuomioistuinten jäsenten ja tunnetusti pätevien oikeusoppineiden keskuudesta, joista yhtä ehdottaa Euroopan parlamentti. Komitean toimintasäännöistä ja jäsenistä päätetään neuvoston unionin tuomioistuimen presidentin aloitteesta tekemällä eurooppapäätöksellä.

III-358 artikla vastaa SEY 225 artiklaa.

III-359 artiklassa määrätään erityistuomioistuimista. Määräys vastaa sisällöltään pääosin SEY 225 a artiklaa lainkäyttölautakunnista. Ainoa merkityksellinen uudistus liittyy erityistuomioistuimen perustamisessa noudatettavaan menettelyyn. Erityistuomioistuimen perustamisesta päätetään nykyisin neuvoston yksimielisellä päätöksellä, mutta III-359 artiklan mukaan perustaminen tapahtuu eurooppalailla. Tämä merkitsee sitä, että Euroopan parlamentti päättää neuvoston rinnalla erityistuomioistuinten perustamisesta.

III-360-362 artikla sisältää jäsenvaltioiden jäsenyysvelvoitteiden noudattamisen valvontaa koskevat määräykset, jotka nykyään sisältyvät SEY 226-228 artiklaan. Uutta nykyiseen verrattuna on komission jäsenvaltioita kohtaan käynnistämien valvontamenettelyjen tehostaminen. III-362 artiklan 2 kohta koskee tilannetta, jossa Euroopan unionin tuomioistuin on todennut jäsenvaltion rikkoneen jäsenyysvelvoitteitaan. Jos komissio katsoo, ettei kyseinen jäsenvaltio ole toteuttanut mainitun tuomion täytäntöönpanemiseksi tarvittavia toimia, se voi saattaa asian Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi uhkasakon tai kiinteämääräisen hyvityksen määräämistä varten. Nykyään komission on ennen kanteen nostamista ensin varattava jäsenvaltiolle tilaisuus esittää huomautuksensa, ja sitten lähetettävä jäsenvaltiolle perusteltu lausunto, jossa täsmennetään, miltä osin jäsenvaltio ei ole noudattanut tuomiota. III-362 artiklan 2 kohdassa menettelystä on jätetty pois perustellun lausunnon vaihe. Komissio voi näin ollen saattaa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi heti varattuaan kyseiselle jäsenvaltiolle tilaisuuden esittää huomautuksensa.

Kokonaan uusi määräys on III-362 artiklan 3 kohta, jossa määrätään nopeutetusta menettelystä tilanteissa, joissa jäsenvaltio on laiminlyönyt velvollisuutensa ilmoittaa eurooppapuitelain kansallista täytäntöönpanoa koskevista toimenpiteistä. Tällaisessa tilanteessa komissio voi jo eurooppapuitelain täytäntöönpanon viivästymistä koskevassa kanteessa pyytää tuomioistuinta määräämään kyseiselle jäsenvaltiolle kiinteämääräisen hyvityksen tai uhkasakon.

III-363 artikla vastaa SEY 229 artiklaa.

III-364 artiklassa määrätään, että eurooppalailla voidaan antaa Euroopan unionin tuomioistuimelle toimivalta ratkaista eurooppalaisen teollis- ja tekijänoikeuksien suojaa koskevien säädösten soveltamiseen liittyviä riitoja. Nykyään asiaa koskee SEY 229 a artikla, jonka mukaan tällaisen toimivallan antamiseen vaaditaan neuvoston komissio ehdotuksesta ja Euroopan parlamenttia kuultuaan tekemä yksimielinen päätös.

III-365-368 artikla koskee yhteisön säädösten kumoamiseksi nostettavia kanteita ja laiminlyöntikanteita. Nykyään nämä määräykset sisältyvät SEY 230-232 artiklaan, joihin verrattuna Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa laajennetaan tietyiltä osin. III-365 artiklan 1 kohdassa ja III-367 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään kumoamis- ja laiminlyöntikanteiden kohteesta. Kumoamis- ja laiminlyöntikanteen voi tietyissä tapauksissa nostaa myös unionin elimiä ja laitoksia vastaan, mikä ei nykyisin ole mahdollista. Kumoamiskanteen kohteena voi olla myös Eurooppa-neuvoston eurooppapäätös, ja laiminlyöntikanteen kohteena tilanne, jossa Eurooppa-neuvosto on laiminlyönyt ratkaisun tekemisen. Laiminlyöntikanteen kohteena voi nykyisestä poiketen olla myös Euroopan keskuspankki, ja kumoamiskanteen nostamiseen oikeutettujen toimielinten joukkoon on lisätty alueiden komitea. Myös luonnollisen henkilön ja oikeushenkilön kanneoikeutta laajennetaan kumoamiskanteen osalta. Tällä hetkellä yksityisen henkilön kanneoikeuden edellytyksenä on, että kyse on hänelle osoitetusta päätöksestä sekä muustakin säädöksestä, joka koskee häntä suoraan ja erikseen. III-365 artiklan 4 kohdan mukaan henkilö voi nostaa näiden lisäksi kanteen myös sääntelytoimesta, joka koskee häntä suoraan ja joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä.

III-369 artikla koskee ennakkoratkaisumenettelyä, josta nykyisin määrätään SEY 234 artiklassa. Perustuslakisopimuksessa artiklaan on lisätty uusi neljäs kohta, jonka mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen on tehtävä ratkaisunsa mahdollisimman pian, jos ennakkoratkaisupyyntö on esitetty kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa, joka koskee pidätettyä henkilöä.

III-370 artikla vastaa SEY 235 artiklaa.

III-371 artikla on kokonaan uusi määräys, joka koskee erityistä menettelyä niiden säädösten laillisuuden toteamiseksi, joita Eurooppa-neuvosto ja neuvosto antavat sopimuksen I-59 artiklassa tarkoitetussa, jäsenvaltion tiettyjen jäsenyysoikeuksien pidättämiseen mahdollisesti johtavassa menettelyssä. Kyseisten säädösten laillisuuden Euroopan unionin tuomioistuin voi tutkia ainoastaan toteamuksen kohteena olevan jäsenvaltion pyynnöstä ja yksinomaan I-59 sisältyvien menettelyä koskevien sääntöjen noudattamisen osalta. Asia käsitellään erityisessä, nopeutetussa menettelyssä. Nykyisissä perussopimuksissa ei ole määräyksiä tuomioistuimen toimivallasta tällaisessa tilanteessa.

III-372-375 artikla vastaa SEY 236-240 artiklaa. Uutta on III-375 artiklan 2 kohdan määräys, jonka mukaan jäsenvaltiot velvoitetaan ratkaisemaan perustuslain tulkintaa tai soveltamista koskevat riidat ainoastaan siinä määrätyllä tavalla.

III-376 artikla on uusi määräys, joka koskee Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat perustuslakisopimuksen määräykset eivät pääsäännön mukaan kuulu tuomioistuimen toimivaltaan, mikä vastaa nykyistä tilannetta. Tuomioistuimella on kuitenkin III-376 artiklan nojalla toisen kohdan toimivalta ratkaista yksityisen kanneoikeutta koskevien yleisten edellytysten mukaisesti vireille pannut kanteet, jotka koskevat luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle osoitetun, neuvoston yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien perustuslakisopimuksen määräysten nojalla tekemän, rajoittavia toimenpiteitä sisältävän eurooppapäätöksen laillisuuden tutkimista.

III-377 artikla vastaa tarkoitukseltaan SEU 35 artiklaa. Artiklassa määrätään Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa koskevasta rajauksesta silloin, kun tuomioistuin käyttää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskeviin III osaston IV luvun 4 ja 5 jakson määräyksiin liittyviä toimivaltuuksiaan. III-377 artiklan mukaan Euroopan unionin tuomioistuimella ei ole kyseisiä toimivaltuuksia käyttäessään toimivaltaa arvioida jäsenvaltion poliisiviranomaisen tai muun lain noudattamista valvovan viranomaisen toteuttamien toimien oikeellisuutta tai suhteellisuutta tai niiden velvollisuuksien täyttämistä, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi. Vastaava määräys sisältyy nykyisin SEU 35 artiklan 5 kohtaan.

Perustuslakisopimuksen myötä nykyiseen SEU VI osastoon kuuluviin asioihin tullaan soveltamaan Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa koskevia yleisiä määräyksiä lukuun ottamatta III-377 artiklassa mainittua poikkeusta. Perustuslakisopimus asettaa ylimmille oikeusasteille velvollisuuden pyytää ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta silloin, kun tulkintaa koskeva kysymys nousee esille kansallisessa tuomioistuimessa. Nykyisin ylimpien oikeusasteiden osalta ennakkoratkaisunpyynnön esittäminen on SEU 35 artiklan nojalla vapaaehtoista. Suomi on antanut SEU 35 artiklan 2 kohdan ja 3 kohdan b alakohtaa koskevan julistuksen, jonka mukaan kaikilla sen tuomioistuimilla on artiklan tarkoittama oikeus pyytää ennakkoratkaisua. Alempien oikeusasteiden oikeus pyytää ennakkoratkaisua nykyiseen SEU VI osastoon kuuluvissa asioissa ei muutu. Perustuslakisopimuksen myötä Euroopan unionin tuomioistuimen toimivalta arvioida nykyisin SEU VI osastoon kuuluvissa asioissa annettavien säädösten pätevyyttä laajenee koskemaan kaikkia annettuja säädöksiä. Nykyisin EY-tuomioistuin voi tutkia SEU VI osaston säädöksistä ainoastaan puitepäätösten ja päätösten laillisuuden SEU 35 artiklan 6 kohdan nojalla. Niin ikään perustuslakisopimuksella annetaan oikeus kumoamiskanteen nostamiseen komission ja jäsenvaltioiden lisäksi myös neuvostolle ja muille perustuslakisopimuksen III-365 artiklan mukaan kanteen nostamiseen oikeutetuille tahoille. Perustuslakisopimukseen ei sisälly sellaista jäsenvaltioiden välisten tai komission ja jäsenvaltioiden välisten riitojen ratkaisemista koskevaa erityistä menettelyä, josta määrätään SEU 35 artiklan 7 kohdassa SEU VI osastoon kuuluvissa asioissa. Kyseisiin riitoihin sovelletaan III-360 ja III-361 artiklan mukaisia yleisiä menettelyjä

Perustuslakisopimuksessa Euroopan unionin tuomioistuimen toimivaltaa koskevien yleisten määräysten soveltamisala laajenee koskemaan kaikkia rajavalvontaa, maahanmuuttoa ja turvapaikkaa sekä oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeuden alalla koskevia (nykyisin EY-sopimuksen IV osasto) kuuluvia asioita, eikä perustuslakisopimus ei sisällä SEY 68 artiklaa vastaavia erityismääräyksiä tuomioistuimen toimivallasta EY-sopimuksen IV osaston nykyisin kattamissa asioissa. SEY 68 artiklan 1 kohdan mukainen ylimpien oikeusasteiden velvollisuus pyytää ennakkoratkaisua ei muutu perustuslakisopimuksen myötä, mutta alemmat oikeusasteet saavat oikeuden pyytää ennakkoratkaisua myös EY-sopimuksen IV osaston kattamissa asioissa. Perustuslakisopimus ei sisällä SEY 68 artiklan 2 kohtaa vastaavaa yhteisön tuomioistuimen toimivallan rajausta, jonka mukaan yhteisöjen tuomioistuimella ei ole milloinkaan toimivaltaa antaa ratkaisua SEY 62 artiklan 1 kohdan nojalla toteutetusta toimenpiteestä tai päätöksestä, joka koskee yleisen järjestyksen ylläpitämistä tai sisäisen turvallisuuden suojaamista. Huomattakoon kuitenkin, että III-262 artiklaan on sisällytetty SEU 33 artiklaa vastaava määräys, jonka mukaan perustuslakisopimuksen III osan III osaston IV luku ei vaikuta niihin velvollisuuksiin, joita jäsenvaltiolla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi. Perustuslakisopimus ei sisällä myöskään SEY 68 artiklan 3 kohtaa vastaavaa määräystä, jonka mukaan neuvostolla, komissiolla ja jäsenvaltioilla on oikeus pyytää EY-sopimuksen IV osaston määräysten tai niiden nojalla annettujen säädösten tulkintaa koskevaa ratkaisua silloinkin, kun kansallisessa tuomioistuimessa ei ole vireillä konkreettista asiaa.

III-378-381 artikla vastaa SEY 241-245 artiklaa.

6 alajakso

Euroopan keskuspankki

III-382 artikla sisältää määräykset Euroopan keskuspankin neuvoston ja johtokunnan kokoonpanosta ja nimittämisestä. Määräykset vastaavat SEY 112 artiklaa. Johtokunnan jäsenten nimittämistapaan on kuitenkin tehty muutos niin, että johtokunnan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten nimitys tapahtuu Eurooppa-neuvoston toimesta määräenemmistöllä aikaisemman yhteisen sopimuksen sijaan.

III-383 artikla sisältää määräykset neuvoston puheenjohtajan ja komission jäsenen osallistumisesta Euroopan keskuspankin kokouksiin, Euroopan keskuspankin puheenjohtajan osallistumisesta neuvoston kokouksiin, Euroopan keskuspankin vuosittaisesta Euroopan keskuspankkijärjestelmän toimintaa koskevasta kertomuksesta sekä Euroopan keskuspankin puheenjohtajan ja johtokunnan jäsenten kuulemisesta Euroopan parlamentissa. Määräykset vastaavat SEY 113 artiklaa.

7 alajakso

Tilintarkastustuomioistuin

III-384 artikla sisältää yksityiskohtaisemmat määräykset tilintarkastustuomioistuimen tehtävistä, tarkastusten suorittamisesta ja niistä raportoinnista sekä tilintarkastustuomioistuimen työjärjestyksen hyväksymisestä. Määräykset vastaavat SEY 248 artiklaa.

III-385 artikla sisältää yksityiskohtaisemmat määräykset tilintarkastustuomioistuimen jäsenten valinnasta, heidän riippumattomuudestaan sekä tehtävän päättymisestä. Määräykset vastaavat SEY 247 artiklaa.

2 jakso

Unionin neuvoa-antavat elimet

1 alajakso

Alueiden komitea

III-386 artikla sisältää tarkemmat määräykset alueiden komitean kokoonpanosta. Artiklan määräykset vastaavat SEY 263 artiklaa.

Artiklan 1 kohdassa määrätään alueiden komitean jäsenmäärästä ja kokoonpanosta. Alueiden komitean paikkojen enimmäismääränä säilyy 350. Uutta on kuitenkin se, ettei jäsenvaltiokohtaista paikkajakoa enää ole sisällytetty sopimuksen tähän yhteyteen, vaan se sisältyy nykymuodossaan sopimuksen liitteenä olevaan pöytäkirjaan Euroopan unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä (pöytäkirja n:o 34). Jäsenmäärä jakautuu jäsenvaltioiden kesken pöytäkirjan 6 artiklan mukaisesti siihen saakka, kunnes komitean kokoonpano vahvistetaan uudelleen neuvoston komission ehdotuksesta tekemällä yksimielisellä eurooppapäätöksellä.

Artiklan 2 kohdassa määrätään komitean jäsenten toimikaudesta. Määräys vastaa SEY 263 artiklan neljännen kohdan vastaavia määräyksiä. Toimikauden pituutta on kuitenkin pidennetty neljästä viiteen vuoteen.

Artiklan 3 kohdassa määrätään alueiden komitean jäsen- ja varajäsenluettelon vahvistamisesta. Määräys vastaa SEY 263 artiklan neljännen kohdan vastaavia määräyksiä.

Artiklan neljännessä kohdassa määrätään alueiden komitean toimikauden päättymisestä sen tehtävän päättyessä, jonka perusteella hänet on valittu alueiden komitean jäseneksi. Määräys vastaa SEY 263 artiklan neljännen kohdan vastaavia määräyksiä.

III-387 artiklassa määrätään alueiden komitean puheenjohtajan ja puhemiehistön valinnasta, sen koollekutsumisesta sekä sen työjärjestyksen hyväksymisestä. Määräykset vastaavat SEY 264 artiklaa. Puheenjohtajan ja puhemiehistön toimikausi on kuitenkin muutettu kahdesta vuodesta kahden ja puolen vuoden pituiseksi, vastaamaan komitean toimikauden pidentämistä viiteen vuoteen.

III-388 artikla sisältää määräykset alueiden komitean kuulemisesta. Artiklan määräykset vastaavat SEY 265 artiklaa. Johdonmukaisuuden vuoksi Euroopan parlamentti on lisätty neuvoston ja komission rinnalle kuulemiseen velvoitettuna ja oikeutettuna tahona. Tämän vuoksi SEY 265 artiklan neljäs kohta, jonka mukaan Euroopan parlamentti voi kuulla alueiden komiteaa, on poistettu.

2 alajakso

Talous- ja sosiaalikomitea

III-389 artiklassa määrätään talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanosta. Komitean paikkojen enimmäismääränä säilyy 350. Uutta on kuitenkin se, ettei jäsenvaltiokohtaista paikkajakoa enää ole sisällytetty sopimuksen tähän yhteyteen, vaan se sisältyy nykymuodossaan sopimuksen liitteenä olevaan pöytäkirjaan Euroopan unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä (pöytäkirja n:o 34). Jäsenmäärä jakautuu jäsenvaltioiden kesken pöytäkirjan 6 artiklan mukaisesti siihen saakka, kunnes komitean kokoonpano vahvistetaan uudelleen neuvoston komission ehdotuksesta tekemällä yksimielisellä eurooppapäätöksellä.

III-390 artiklassa määrätään talous- ja sosiaalikomitean jäsenten nimittämisestä. Määräykset vastaavat SEY 259 artiklaa. Talous- ja sosiaalikomitean toimikauden pituutta on kuitenkin pidennetty neljästä viiteen vuoteen.

III-391 artiklassa määrätään talous- ja sosiaalikomitean puheenjohtajan ja puheenjohtajiston valinnasta. Määräykset vastaavat SEY 260 artiklaa. Puheenjohtajan ja puhemiehistön toimikausi on kuitenkin muutettu kahdesta vuodesta kahden ja puolen vuoden pituiseksi, vastaamaan komitean toimikauden pidentämistä viiteen vuoteen.

III-392 artikla sisältää määräykset talous- ja sosiaalikomitean kuulemisesta. Artiklan määräykset vastaavat SEY 262 artiklaa. Johdonmukaisuuden vuoksi Euroopan parlamentti on lisätty neuvoston ja komission rinnalle kuulemiseen velvoitettuna ja oikeutettuna tahona. Tämän vuoksi SEY 262 artiklan neljäs kohta, jonka mukaan Euroopan parlamentti voi kuulla talous- ja sosiaalikomiteaa, on poistettu.

3 jakso

Euroopan investointipankki

III-393 artikla, joka sisältää määräykset Euroopan investointipankista, vastaa pääasiallisesti SEY 266 artiklaa.

Euroopan investointipankin perussäännön muuttamista koskevia määräyksiä on kuitenkin muutettu siten, että Euroopan investointipankin koko perussääntöä voidaan muuttaa neuvoston yksimielisesti antamalla eurooppalailla, kun nykyisessä artiklassa sallitaan vain perussäännön tiettyjen kohtien muuttaminen. Määräyksiä on myös muutettu siten, että nykyisin neuvosto tekee perussäännön muuttamista koskevan ratkaisun komission pyynnöstä, kun taas III-393 artiklassa se tehdään komission ehdotuksesta.

III-394 artikla, joka sisältää määräykset Euroopan investointipankin tehtävistä, vastaa asiallisesti SEY 267 artiklaa.

4 jakso

Unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia koskevat yhteiset määräykset

III-395 artiklassa määrätään neuvoston oikeudesta muuttaa komission aloitetta, ja komission oikeudesta vetää pois aloitteensa.

Artiklan 1 kohdassa määrätään neuvoston oikeudesta muuttaa komission ehdotusta vain yksimielisesti, tiettyjä poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Nämä poikkeustapaukset koskevat III-396 artiklan 10 ja 13 kohtaa sekä I-55, I-56, III-404 ja III-405 artiklaa.

Artiklan määräykset vastaavat SEY 250 artiklaa, mutta poikkeustapausten määrää on lisätty. Kokonaan uusia ovat viittaukset I-55, I-56, III-404 ja III-405 artiklaan.

I-55 artiklassa määrätään rahoituskehysten hyväksymisestä. Rahoituskehyksiä koskevat määräykset eivät nykyisellään sisälly perustamissopimukseen, joten niitä ei tällä hetkellä mainita myöskään SEY 250 artiklassa. Määräykset vastaavat nykyistä käytäntöä pienin muutoksin. Menettely on tarkemmin säännelty ja neuvosto päättää rahoituskehyksistä viime kädessä itsenäisesti, yksimielisellä päätöksellä, ellei Eurooppa-neuvosto ole tehnyt päätöstä määräenemmistön käytöstä.

I-56, III-404 ja III-405 artiklassa määrätään unionin talousarvion hyväksymisestä eurooppalailla sekä niistä määräyksistä, joita noudatetaan mikäli talousarviota koskevaa eurooppalakia ei lopullisesti ole annettu varainhoitovuoden alkuun mennessä. Nykyisen sopimuksen SEY 272 artiklan mukaisesti sovelletaan erityismenettelyä, jossa talousarvio pohjautuu komission alustavaan esitykseen. Jos neuvosto haluaa poiketa alustavasta esityksestä, se kuulee komissiota ja tarvittaessa niitä toimielimiä joita asia koskee.

Perustuslakisopimuksen myötä siirrytään soveltamaan erityistä lainsäätämisjärjestystä, budjettimenettelyä, jossa komissio tekee aloitteen eurooppalaiksi ja neuvosto päättää siitä määräenemmistöllä. Kyse on siis poikkeuksesta, jota koskeva lisäys on tehty III-395 artiklaan. Menettelyltään uusi järjestys vastaa pääosin nykyistä. Pakollisten ja ei-pakollisten menojen erottelun poistuessa Euroopan parlamentin valta talousarviosta kuitenkin kasvaa sen osallistuessa uudessa järjestyksessä kaikkien menojen vahvistamismenettelyyn.

Artiklan 2 kohdan mukaisesti niin kauan, kuin neuvosto ei ole tehnyt ratkaisuaan, voi komissio milloin tahansa säädöksen antamiseen johtavan menettelyn aikana muuttaa ehdotustaan. Määräys vastaa 250 artiklan 2 kohtaa.

III-396 artikla sisältää tavanomaista lainsäätämisjärjestystä koskevat määräykset. Artikla vastaa sisällöltään SEY 251 artiklaa, jossa määrätään yhteispäätösmenettelystä. Yhteispäätösmenettely nimikkeenä muuttuu perustuslakisopimuksen myötä tavanomaiseksi lainsäätämisjärjestykseksi, mutta menettely sinänsä säilyy lähes ennallaan. III-396 artiklan rakennetta on kuitenkin selkeytetty erittelemällä ensimmäinen, toinen ja kolmas käsittely sekä sovittelumenettely selkeämmin omiksi kokonaisuuksikseen. Myös artiklan kielellistä asua on selkeytetty niin, että artiklan sanamuodot paremmin ilmentävät neuvoston ja Euroopan parlamentin tasaveroista asemaa lainsäätäjinä.

Tavanomaista lainsäätämisjärjestystä noudatetaan päänsääntöisesti annettaessa eurooppalakeja ja -puitelakeja. Tämä merkitsee myös sitä, että ellei oikeusperustamääräyksessä ole nimenomaisesti mainittu jostain muusta menettelystä eurooppalakeja ja -puitelakeja annettaessa, sovelletaan III-396 artiklan mukaista tavanomaista lainsäätämisjärjestystä. Lisäksi kussakin oikeusperustamääräyksessä on erikseen mainittu, jos säädöksen hyväksymiseen tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä liittyy unionin neuvoa-antavien elinten (alueiden komitea ja/tai talous- ja sosiaalikomitea) kuuleminen.

Artiklan 1 kohdassa määrätään tämän artiklan sisältämän menettelyn noudattamisesta silloin, kun eurooppalait ja puitelait annetaan tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Määräys vastaa SEY 251 artiklan 1 kohtaa. Koska tavanomainen lainsäätämisjärjestys on perustuslakisopimuksessa määritelty lainsäätämisjärjestyksessä annettavia säädöksiä koskevaksi pääsäännöksi, ei tähän artiklaan kuitenkaan ole tarvetta enää oikeusperustamääräyksissä SEY 251 artiklan tapaan erikseen viitata.

Artiklan 2 kohdassa määrätään komission antavan ehdotuksen parlamentille ja neuvostolle. Määräys vastaa SEY 251 artiklan 2 kohdan ensimmäistä kohtaa.

Artiklan 3-6 kohta sisältävät määräykset ensimmäisestä käsittelystä. Määräykset vastaavat sisällöllisesti SEY 251 artiklan määräyksiä ensimmäisestä käsittelystä.

Artiklan 7-9 kohdat sisältävät määräykset toisesta käsittelystä. Määräykset vastaavat sisällöllisesti SEY 251 artiklan määräyksiä toisesta käsittelystä.

Artiklan 10- 12 kohdissa määrätään sovittelusta. Määräykset vastaavat SEY 251 artiklan määräyksiä sovittelusta.

Artiklan 13-14 kohdat sisältävät määräykset kolmannesta käsittelystä. Määräykset vastaavat SEY 251 artiklan määräyksiä kolmannesta käsittelystä.

Artiklan 15 kohta sisältää uudet erityismääräykset, joita noudatetaan silloin, kun laki tai puitelaki käsitellään tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä jäsenvaltioiden ryhmän aloitteesta, Euroopan keskuspankin suosituksesta taikka unionin tuomioistuimen pyynnöstä. Tällöin eräitä komissiota koskevia III-396 artiklan määräyksiä ei ensimmäisen alakohdan mukaan sovelleta menettelyyn. Näitä ovat III-396 artiklan 2 kohta (komission aloiteoikeus), 6 kohdan toinen virke (komission selvitys Euroopan parlamentille omasta kannastaan) ja 9 kohta (neuvoston voi tehdä ratkaisunsa vain yksimielisesti, jos komissio on antanut tarkistuksista kielteisen lausunnon).

Artiklan toisessa alakohdassa määrätään komission mahdollisuudesta osallistua menettelyyn niissä tapauksissa, joissa laki tai puitelaki annetaan muuten kuin komission aloitteesta. Tällöin Euroopan parlamentti ja neuvosto toimittavat aina komissiolle säädösehdotuksen sekä ensimmäisen ja toisen käsittelyn kantansa. Lisäksi parlamentti tai neuvosto voi pyytää milloin tahansa menettelyn aikana komissiolta lausuntoa. Komissio voi myös antaa lausunnon omasta aloitteestaan. Komissio saa näissäkin tapauksissa tarpeen mukaan osallistua sovittelukomitean työskentelyyn ja tehdä 11 kohdan mukaisesti tarpeellisia aloitteita edistääkseen parlamentin ja neuvoston kantojen lähenemistä.

III-397 artiklan ensimmäisessä virkkeessä määrätään Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission neuvottelevan keskenään ja sopivan yhteisellä sopimuksella yhteistyössään sovellettavista menettelytavoista. Tämä vastaa SEY 218 artiklan 1 kohtaa sillä lisäyksellä, että myös Euroopan parlamentin mainitaan osallistuvan sopimusten tekemiseen, mikä vastaa nykykäytäntöä. Toisaalta III-397 artiklassa viitataan yhteistoiminnan sijasta yhteistyöhön. Lisäksi täydennyksenä SEY 218 artiklan 1 kohtaan III-397 artiklan toisessa virkkeessä määrätään edellä tarkoitetun sopimisen osalta, että tätä varten kyseiset toimielimet voivat perustuslakisopimusta noudattaen tehdä toimielinten välisiä sopimuksia, jotka voivat olla velvoittavia. EY-sopimuksessa SEY 218 artikla on institutionaalisia määräyksiä koskevan osaston toimielimiä koskevan luvun komissiota koskevassa jaksossa. Perustuslakisopimuksessa III-397 artikla on unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia koskevien yhteisten määräysten jaksossa.

Toimielinten välisiä sopimuksia on tähän mennessä tehty vain jonkin verran. Niistä on niukasti oikeuskäytäntöä ja niiden oikeusvaikutukset eivät aina ole olleet selviä. EY-tuomioistuimen oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että tällaisella sopimuksella voi tietyin edellytyksin olla oikeudellisesti sitovia vaikutuksia. Mahdollisuus toimielinten välisen sopimuksen velvoittavuuteen on kirjattu III-397 artiklaan. Lisäksi III-397 artiklassa todetaan nimenomaisesti, että toimielinten välinen sopimus tehdään perustuslakisopimusta noudattaen. Tätä sivuavasti Nizzan sopimuksen hyväksyneen HVK:n päätösasiakirjaan liitetyssä julistuksessa (n:o 3) SEY 10 artiklasta (EYVL C 80, 10.3.2001, s. 77) todetaan, että toimielinten välisillä sopimuksilla ei voida muuttaa eikä täydentää perustamissopimuksen määräyksiä. Tässä julistuksessa todetaan myös, että Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio voivat tehdä toimielinten välisiä sopimuksia, jos toimielinten välisten suhteiden kannalta osoittautuu tarpeelliseksi vilpittömän yhteistyön velvoitteen puitteissa helpottaa EY-sopimuksen määräysten soveltamista. III-397 artiklan ensimmäiseen virkkeeseen otetun määräyksen mukaan kyseiset toimielimet sopivat yhteisellä sopimuksella yhteistyössään sovellettavista menettelytavoista.

Perustuslakisopimuksessa toimielinten väliset sopimukset mainitaan lisäksi I-26 artiklan 1 kohdassa, jossa määrätään komission tekevän aloitteet unionin vuotuisten ja monivuotisten ohjelmien laatimiseksi pyrkien toimielinten välisiin sopimuksiin. IV-438 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa ne mainitaan osana yhteisön ja unionin säännöstöä, jota koskee oikeudellinen jatkuvuus.

Tähän mennessä Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio ovat tehneet toimielinten välisen sopimuksen muun muassa paremmasta lainsäädännöstä (EUVL C 321, 31.12.2003, s. 1) ja talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja talousarviomenettelyn parantamisesta (EYVL C 172, 18.6.1999, s. 1).

III-398 artikla on kokonaan uusi ja sisältää oikeusperustan, jonka nojalla voidaan antaa säännökset avoimesta, tehokkaasta ja riippumattomasta eurooppalaisesta hallinnosta.

Artiklan 1 kohta sisältää unionin hallintoa koskevan tavoitteen ja hyvän hallinnon periaatteen. Sen mukaisesti unionin toimielimet, elimet ja laitokset tukeutuvat tehtäviään hoitaessaan avoimeen, tehokkaaseen ja riippumattomaan eurooppalaiseen hallintoon.

Artiklan 2 kohta antaa oikeusperustan, jonka nojalla 1 kohdassa tarkoitetut, hyvää hallintoa koskeva säännöt vahvistetaan eurooppalailla. Säännöissä otetaan huomioon III-427 artiklan nojalla vahvistetut henkilöstösäännöt ja palvelussuhteen ehdot.

III-399 artikla sisältää tarkentavan määräyksen I-50 artiklan 3 kohdan antamaan oikeusperustaan. I-50 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun asiakirjajulkisuutta koskevan oikeuden tarkemmista edellytyksistä määrätään siten III osassa.

Artiklan 1 kohta vastaa pääosin SEY 255 artiklan 3 kohdan määräystä. Kohdan mukaan unionin toimielimet, elimet ja laitokset huolehtivat työskentelynsä avoimuudesta ja hyväksyvät I-50 artiklan mukaisesti työjärjestyksissään erityissäännökset yleisön oikeudesta tutustua niiden asiakirjoihin. Uutta on se, että kohta sisältää elinkohtaisen velvoitteen toteuttaa avoimuutta. Uutta on myös se, että määräys koskee I-50 artiklan 3 kohdan tapaan Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission ohella kaikkia muitakin unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia.

Artiklan 2 kohta rajaa I-50 artiklan 3 kohdassa ja III-399 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua asiakirjoihin tutustumisoikeutta Euroopan unionin tuomioistuimen, Euroopan keskuspankin ja Euroopan investointipankin osalta. Tutustumisoikeuden piiriin kuuluva aineisto on rajattu vain niiden hallinnollisessa toiminnassa syntyneisiin asiakirjoihin.

Artiklan 3 kohta on uusi ja sisältää lainsäädäntömenettelyihin liittyviä asiakirjoja koskevan erityisen velvoitteen. Kohdan mukaisesti Euroopan parlamentti ja neuvosto huolehtivat lainsäädäntömenettelyihin liittyvien asiakirjojen julkisuudesta I-50 artiklan 3 kohdassa tarkoitetussa eurooppalaissa säädetyin edellytyksin. Vastaavaa nimenomaista määräystä ei sisälly SEY:en. SEY 207 artiklan 3 kohdassa annetaan kuitenkin neuvostolle velvoite määritellä työjärjestyksessään, missä tilanteissa sen katsotaan toimivan lainsäätäjänä, jotta näissä tapauksissa voitaisiin laajemmin sallia yleisön tutustumisoikeus syntyneisiin asiakirjoihin.

III-400 artikla sisältää määräykset tietyille unionin toimielinten keskeisten viranhaltijoiden palkkojen, korvausten ja eläkkeiden vahvistamisesta eurooppa-asetuksilla tai -päätöksillä. Määräykset vastaavat SEY 210, 247 ja 258 artiklaa, kuitenkin niin että niihin on lisätty Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaa ja unionin ulkoministeriä koskevat määräykset. Nämä ovat perustuslakisopimuksella luotavia uusia virkoja.

Artiklan 1 kohdan a alakohdassa määrätään Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle, komission puheenjohtajalle, unionin ulkoasiainministerille, komission jäsenille, unionin tuomioistuimen presidentille, jäsenille ja kirjaajille ja neuvoston pääsihteerille maksettavien palkkojen, korvausten ja eläkkeiden vahvistamisesta. Määräys vastaa SEY 210 artiklaa, lukuun ottamatta Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaa ja unionin ulkoministeriä koskevia määräyksiä, jotka ovat uusia. Kyseiset virat perustetaan perustuslakisopimuksella.

Artiklan 1 kohdan alakohdassa b määrätään tilintarkastustuomioistuimen presidentin ja jäsenten työsuhteiden ehtojen ja erityisesti heille maksettavien palkkojen, korvausten ja eläkkeiden vahvistamisesta. Määräys vastaa SEY 247 artiklan 8 kohtaa.

Artiklan 2 kohdassa määrätään talous- ja sosiaalikomitean jäsenille maksettavien korvausten vahvistamisesta. Määräys vastaa SEY 258 artiklan neljättä kohtaa.

III-401 artiklassa määrätään sellaisen neuvoston, komission tai Euroopan keskuspankin säädöksen täytäntöönpanokelpoisuudesta, jossa määrätään maksuvelvollisuus muulle kuin jäsenvaltiolle.

Määräys vastaa SEY 256 artiklaa, joka kuitenkin koskee vain neuvoston ja komission päätöksiä.

II LUKU

VARAINHOITOA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

1 jakso

Monivuotinen rahoituskehys

III-402 artikla on kokonaan uusi ja sisältää määräykset monivuotisesta rahoituskehyksestä.

Artiklan 1 kohdan mukaan rahoituskehys vahvistetaan I-55 artiklan mukaisessa erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä annettavalla eurooppalailla vähintään viideksi vuodeksi.

Artiklan 2 kohdan mukaan rahoituskehyksessä vahvistetaan erilaisten määrärahojen vuosittaiset enimmäismäärät menoluokittain, jotka vastaavat unionin keskeisiä toiminta-aloja.

Artiklan 3 kohdan mukaan rahoituskehyksessä määrätään kaikista muistakin toimenpiteistä, jotka ovat hyödyksi vuotuisen talousarviomenettelyn moitteettomalle toteuttamiselle.

Artiklan 4 kohdan mukaan, jos uutta rahoituskehystä ei ole vahvistettu vanhan rahoituskehyksen voimassaolon päättyessä, jatketaan vanhan kehyksen voimassaoloa uuden lain antamiseen saakka.

Artiklan 5 kohdan mukaan Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio toteuttavat kaikki tarvittavat toimenpiteet helpottaakseen menettelyn saattamista päätökseen.

2 jakso

Unionin vuosittainen talousarvio

III-403 artikla, joka koskee varainhoitovuoden alkamista ja päättymistä, vastaa SEY 272 artiklan 1. kohtaa.

III-404 artikla sisältää määräykset unionin talousarvion hyväksymismenettelystä, jota koskevat nykyiset määräykset ovat SEY 272 artiklassa. Menettelyä on uudistettu siten, että uusien määräysten mukaan talousarviosta säädetään eurooppalailla, joka annetaan erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä. Menettely koostuu kahdesta käsittelystä Euroopan parlamentissa ja neuvostossa kuten nykyinenkin menettely, mutta uutta siinä on se, että talousarvioesitystä käsitellään parlamentin ja neuvoston välisessä sovittelukomiteassa, elleivät ne pääse yhteisymmärrykseen ensimmäisessä käsittelyssä.

Artiklan 2 kohdan mukaan talousarvio annetaan komission ehdotuksesta, kun taas nykyisin komissio tekee vain alustavan ehdotuksen.

Artiklan 2 kohdan alakohdan mukaan komissio voi muuttaa esitystään sovittelukomitean koollekutsumiseen saakka.

Artiklan 3 kohdan mukaan neuvosto vahvistaa kantansa talousarvioesitykseen ja ilmoittaa sen parlamentille viimeistään 1. päivänä lokakuuta sitä varainhoitovuotta edeltävänä vuonna, jota esitys koskee antaen samalla Euroopan parlamentille perusteellisen selvityksen kantansa perusteista.

Artiklan 4 kohdan mukaan, jos Euroopan parlamentti 42 päivän kuluessa edellä mainitusta ilmoituksesta

a) hyväksyy neuvoston kannan, talousarviota koskeva eurooppalaki annetaan;

b) ei ole tehnyt ratkaisuaan mainitussa ajassa, eurooppalaki katsotaan annetuksi;

c) tekee jäsentensä enemmistöllä tarkistuksia, tarkistettu esitys toimitetaan neuvostolle ja komissiolle ja sovittelukomitea kutsutaan viipymättä koolle. Komitea ei kuitenkaan kokoonnu, jos neuvosto ilmoittaa 10 päivän kuluessa esityksen toimittamisesta hyväksyvänsä kaikki parlamentin tekemät tarkistukset.

Artiklan 5 kohdan mukaan sovittelukomiteassa kokoontuvat neuvoston jäsenet tai heidän edustajansa sekä yhtä monta parlamenttia edustavaa jäsentä. Komitean tehtävänä on neuvoston jäsenten tai heidän edustajiensa määräenemmistöllä sekä parlamenttia edustavien jäsenten enemmistöllä päästä sopimukseen yhteisestä tekstistä 21 päivän kuluessa koollekutsumisesta.

Artiklan 5 kohdan alakohdan mukaan myös komissio osallistuu sovittelukomitean työskentelyyn ja tekee tarpeelliset aloitteet edistääkseen parlamentin ja neuvoston kantojen lähenemistä.

Artiklan 6 kohdan mukaan, jos sovittelukomitea pääsee 5 kohdassa tarkoitetussa 21 päivän määräajassa yhteisymmärrykseen, parlamentilla ja neuvostolla on tästä lukien 14 päivää aikaa hyväksyä yhteinen teksti.

Artiklan 7 kohdan mukaan, jos 6 kohdan määräajan puitteissa;

a) molemmat hyväksyvät tekstin tai eivät ole tehneet ratkaisuaan, talousarviota koskeva eurooppalaki katsotaan lopullisesti annetuksi yhteisen tekstin mukaisesti. Samoin käy, jos jompikumpi hyväksyy yhteisen tekstin ja toinen ei ole tehnyt ratkaisuaan, tai

b) sekä parlamentti jäsentensä enemmistöllä että neuvosto hylkäävät yhteisen tekstin tai jompikumpi hylkää sen eikä toinen ole tehnyt ratkaisuaan, komissio tekee uuden talousarvioesityksen, tai

c) parlamentti jäsentensä enemmistöllä hylkää yhteisen tekstin, mutta neuvosto hyväksyy sen, komissio tekee uuden talousarvioesityksen, tai

d) parlamentti hyväksyy neuvoston hylkäämän tekstin, parlamentti voi kuitenkin 14 päivän kuluessa hylkäämisestä jäsentensä enemmistöllä ja kolmella viidesosalla annetuista äänistä vahvistaa kaikki aiemmin tekemänsä tarkistukset tai osan niistä. Vahvistamisen koskiessa vain osaa tarkistuksista sovittelukomiteassa yhteisesti hyväksytty kanta jää muilta osin voimaan, ja talousarviota koskeva eurooppalaki katsotaan lopullisesti annetuksi tämän mukaisesti.

Artiklan 8 kohdan mukaan komissio tekee uuden talousarvioesityksen, jos sovittelukomitea ei pääse 5 kohdassa tarkoitetun 21 päivän määräajassa yhteisymmärrykseen yhteisestä tekstistä.

Artiklan 9 kohdan mukaan menettelyn päätyttyä parlamentin puhemies toteaa talousarviota koskevan eurooppalain lopullisesti annetuksi.

Artiklan 10 kohdan mukaan kukin toimielin käyttää tästä artiklasta johtuvia toimivaltuuksiaan perustuslakia ja sen nojalla annettuja säädöksiä noudattaen, erityisesti, kun on kyse unionin omia varoja sekä tulojen ja menojen tasapainoa koskevista säädöksistä.

III-405 artikla sisältää määräykset sen tilanteen varalta, että em. artiklan mukaista talousarviota ei ole saatu hyväksyttyä, ja se vastaa pääpiirteittäin SEY 273 artiklaa. Talousarviopäätös muuttuu uudessa artiklassa omasta päätöstyypistään eurooppalaiksi. Lisäksi SEY 273 artiklaan sisältyvä osuus, joka koskee menojen jaottelua pakollisiin ja ei-pakollisiin menoihin, on poistettu uudesta artiklasta.

III-406 artikla, joka koskee määrärahojen jaottelua lukuihin, vastaa pääpiirteittäin SEY 271 artiklaa.

Artiklan toiseen alakohtaan on tehty Eurooppa-neuvostoa koskeva lisäys määrättäessä eri toimielinten menojen jaottelusta erillisiin pääluokkiin. Lisäksi nykyiseen artiklaan sisältyvä määräys, jonka mukaan talousarvioon otetaan vain yhden varainhoitovuoden menoja, on siirretty I-53 artiklan 3. kohdaksi.

3 jakso

Talousarvion toteuttaminen ja vastuu-vapauden myöntäminen

III-407 artikla, joka sisältää määräykset talousarvion toteuttamisesta moitteettoman varainhoidon periaatteen mukaisesti, vastaa pääpiirteittäin SEY 274 artiklaa.

Artiklan toiseen alakohtaan on tehty lisäys, jonka mukaan varainhoitosäännöissä vahvistetaan jäsenvaltioiden valvonta- ja tilintarkastusvelvoitteet talousarvion toteuttamisessa sekä niistä johtuvat tehtävät.

III-408 artikla, joka sisältää määräykset talousarviota koskevien tilien ja taseen toimittamista Euroopan parlamentille ja neuvostolle, vastaa pääpiirteittäin SEY 275 artiklaa.

Artiklan toiseen alakohtaan on tehty lisäys, jonka mukaan komissio esittää parlamentille ja neuvostolle unionin varoja koskevan arviointikertomuksen. Kertomus perustuu niihin toimiin, joita komissio on toteuttanut parlamentin ja neuvoston vastuuvapauspäätökseen liittämien huomautusten perusteella.

III-409 artikla, joka sisältää määräykset talousarvion toteuttamista koskevan vastuuvapauden myöntämisestä komissiolle, vastaa pääpiirteittäin SEY 276 artiklaa.

Artiklan 1 kohtaan on tehty lisäys, jonka mukaan Euroopan parlamentti tutkii tilien ja taseen ohella myös komission antaman arviointikertomuksen.

4 jakso

Yhteiset määräykset

III-410 artikla sisältää määräyksen siitä, että monivuotinen rahoituskehys ja vuotuinen talousarvio laaditaan euroissa. Artikla vastaa pääpiirteittäin SEY 277 artiklaa lukuun ottamatta sitä, että rahoituskehystä koskevaa lisäystä lukuun ottamatta. Lisäksi SEY 277 artiklassa puhutaan laskentayksiköstä eurojen sijaan.

III-411 artikla, joka sisältää määräykset komission tekemistä jäsenvaltioiden valuuttojen vaihdoista, vastaa pääpiirteittäin SEY 278 artiklaa.

III-412 artikla, joka koskee varainhoitosääntöjen antamista, vastaa pääpiirteittäin SEY 279 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan mukaan Euroopan parlamentti päättää yhdessä neuvoston kanssa varainhoitosäännöistä tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä annettuna eurooppalakina.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto vahvistaa eurooppa-asetuksella ne yksityiskohtaiset säännöt ja sen menettelyn, joita noudattaen unionin omia varoja koskevan sääntelyn mukaiset talousarvioon otetut tulot annetaan komission käyttöön sekä toimenpiteet, joita tarvittaessa sovelletaan käteisvarojen saamiseksi.

Artiklan 3 kohdan mukaan neuvosto tekee 31. päivään joulukuuta 2006 asti ratkaisunsa yksimielisesti kaikissa artiklassa mainituissa tapauksissa. Määräys vastaa asiallisesti nykyistä, jonka mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa määräenemmistöllä 1 päivästä tammikuuta alkaen.

III-413 artikla on kokonaan uusi ja sisältää määräyksen, jonka mukaan Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio huolehtivat siitä, että käytettävissä on varoja, joiden avulla unioni voi täyttää oikeudelliset velvoitteensa kolmansia osapuolia kohtaan.

III-414 artikla on kokonaan uusi ja sisältää määräykset siitä, että Euroopan parlamentin puhemiehen sekä neuvoston ja komission puheenjohtajien säännöllisiä tapaamisia järjestetään komission aloitteesta talousarviomenettelyjen yhteydessä. Puhemies ja puheenjohtajat toteuttavat kaikki tarvittavat toimenpiteet johtamiensa toimielinten kantojen sovittelemiseksi ja lähentämiseksi, jotta varainhoitoa koskevan II luvun määräysten täytäntöönpano helpottuisi.

5 jakso

Petosten torjunta

III-415 artikla, joka sisältää määräykset unionin taloudellisten etujen suojaamisesta petolliselta menettelyltä, vastaa pääpiirteittäin SEY 280 artiklaa. III-415 artiklan määräyksillä poistuu rajoitus, jonka mukaan yhteisön toimet sen taloudellisten etujen suojaamiseksi petolliselta menettelyltä ja tällaisen menettelyn torjumiseksi eivät voi koskea kansallisen rikosoikeuden soveltamista tai kansallista oikeudenhoitoa

Artiklan 4 kohdan mukaan eurooppalailla tai -puitelailla säädetään tarvittavista toimenpiteistä unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi petolliselta menettelyltä ja tällaisen menettelyn torjumiseksi.

III LUKU

TIIVIIMPI YHTEISTYÖ

III-416 artikla sisältää määräykset tiiviimmästä yhteistyöstä. Artikla vastaa pääpiirteittäin SEU 43 artiklan b, e ja f kohtia. Artiklaan on kuitenkin lisätty määräys, jonka mukaan tiiviimmässä yhteistyössä on noudatettava perustuslakisopimuksen lisäksi myös unionin oikeutta. Edelleen uutta on se, että tiiviimpi yhteistyö ei saa haitata taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lisäksi myöskään alueellista yhteenkuuluvuutta.

III-417 artikla, joka sisältää määräykset muiden jäsenvaltioiden toimivallan kunnioittamisesta, vastaa pääpiirteittäin SEU 43 artiklan h kohtaa sekä SEU 44 artiklan 2 kohtaa.

III-418 artikla, joka sisältää määräykset tiiviimpään yhteistyöhön liittymisestä, vastaa pääpiirteittäin SEU 43 b artiklaa.

Artiklan 2 kohdan mukaan komissio ja tarvittaessa ulkoasiainministeri tiedottavat Euroopan parlamentille ja neuvostolle säännöllisesti tiiviimmän yhteistyön kehityksestä.

III-419 artikla, joka sisältää määräykset tiiviimmän yhteistyön aloittamisesta, vastaa pääpiirteittäin SEY 11 artiklaa sekä SEU 27 c ja 40 a artikloja.

Artiklan 1 kohdan mukaan päätös aloitusoikeuden myöntämisestä edellyttää muilla aloilla kuin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla komission jäsenvaltioiden pyynnöstä tekemää ehdotusta. Nykyisin jäsenvaltiot voivat kääntyä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön osalta suoraan neuvoston puoleen. Jollei komissio tee ehdotusta, se ilmoittaa asianomaisille jäsenvaltioille perustelunsa. Yhteisöasioiden sekä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alan osalta neuvoston jäsenellä ei ole enää mahdollisuutta saattaa asiaa Eurooppa-neuvoston käsiteltäväksi ennen neuvoston päätöstä asiassa.

Artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan muilla aloilla kuin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla neuvosto tekee päätöksensä parlamentin hyväksynnän saatuaan. Nykyiset määräykset edellyttävät yhteispäätösmenettelyn alaisia yhteisöasioita lukuun ottamatta vain parlamentin kuulemista.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla myöntämistä vastustavalla neuvoston jäsenellä ei ole enää mahdollisuutta saattaa asiaa Eurooppa-neuvoston yksimielisesti päätettäväksi.

III-420 artikla, joka sisältää määräykset jo aloitettuun tiiviimpään yhteistyöhön liittymisestä, vastaa pääpiirteittäin SEU 27 e ja 40 b artikloja sekä SEY 11 a artiklaa. III-420 artiklassa menettelyä on kuitenkin jonkin verran muutettu eikä artiklassa enää mainita kolmen kuukauden määräaikaa, jossa komission on annettava neuvostolle lausunto sekä mahdollinen suositus jäsenvaltion osallistumiselle tarpeellisista erityisjärjestelyistä. Artiklassa ei myöskään enää mainita neuvoston mahdollisuutta tehdä lepäämäänjättämispäätös jäsenvaltion osallistumisesta tiiviimpään yhteistyöhön.

Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion halutessa osallistua muulla kuin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla jo aloitettuun tiiviimpään yhteistyöhön sen on ilmoitettava aikomuksestaan neuvostolle ja komissiolle kuten ennenkin.

Artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan komissio vahvistaa osallistumisen neljän kuukauden kuluessa ilmoituksesta nykyisen neuvoston asiaa koskevan päätöksen sijasta. Komissio toteaa tarvittaessa, että osallistumisehdot täyttyvät ja hyväksyy siirtymätoimenpiteet, jotka ovat tarpeen tiiviimmän yhteistyön yhteydessä jo annettujen säädösten soveltamiselle.

Artiklan 1 kohdan toinen alakohta on uusi ja sen mukaan komission katsoessa, etteivät osallistumisehdot täyty, se ilmoittaa näiden ehtojen täyttämiseksi toteutettavat toimenpiteet ja asettaa määräajan pyynnön uutta käsittelyä varten. Määräajan kuluttua se käsittelee pyynnön uudelleen. Elleivät ehdot vieläkään komission mukaan täyty, jäsenvaltio voi saattaa asian neuvoston käsiteltäväksi. Neuvosto tekee ratkaisunsa I-44 artiklan 3 kohdan äänestysmääräysten mukaisesti. Se voi komission ehdotuksesta hyväksyä myös toisessa alakohdassa tarkoitetut siirtymätoimenpiteet.

Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltion on halutessaan osallistua yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla jo aloitettuun tiiviimpään yhteistyöhön ilmoitettava aikomuksestaan neuvoston ja komission lisäksi myös unionin ulkoasiainministerille.

Artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan neuvosto vahvistaa yhteistyöhön liittymään haluavan jäsenvaltion osallistumisen ulkoasiainministeriä kuultuaan ja tarvittaessa todettuaan, että osallistumisehdot täyttyvät. Neuvosto voi ulkoasiainministerin ehdotuksesta myös hyväksyä siirtymätoimenpiteet, jotka ovat tarpeen tiiviimmän yhteistyön yhteydessä jo annettujen säädösten soveltamiseksi. Jos neuvosto kuitenkin katsoo, etteivät osallistumisehdot täyty, se ilmoittaa näiden ehtojen täyttämiseksi toteutettavat toimenpiteet ja asettaa määräajan osallistumispyynnön uutta käsittelyä varten.

Artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan 2 kohtaa sovellettaessa neuvosto tekee päätöksensä yksimielisesti ja I-44 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

III-421 artikla, joka sisältää määräyksen tiiviimmän yhteistyön aiheuttamien menojen kattamisesta, vastaa SEU 44 a artiklaa.

III-422 artikla on kokonaan uusi ja sisältää valtuuslausekkeet siitä, miten neuvosto voi muuttaa päätöksentekomenettelyään tiiviimmän yhteistyön alalla.

Artiklan 1 kohdan mukaan neuvosto voi tehdä yksimielisen eurooppapäätöksen, jolla se siirtyy yksimielisestä päätöksenteosta määräenemmistöpäätöksentekoon. I-44 artiklan 3 kohdan mukaisesti yksimielisyyteen tässä vaaditaan ainoastaan osallistuvien jäsenvaltioiden äänet.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto voi tehdä yksimielisen eurooppapäätöksen, jolla se siirtyy käyttämään tavanomaista lainsäätämisjärjestystä erityisen lainsäätämisjärjestyksen sijaan eurooppalakeja ja -puitelakeja antaessaan. I-44 artiklan 3 kohdan mukaisesti yksimielisyyteen tässä vaaditaan ainoastaan osallistuvien jäsenvaltioiden äänet. Neuvosto tekee ratkaisunsa parlamenttia kuultuaan.

Artiklan 3 kohdan mukaan edellä mainittuja valtuuslausekkeita ei sovelleta päätöksiin, joilla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla.

III-423 artikla, joka sisältää määräyksen siitä, että tiiviimmän yhteistyön alalla toteutettujen toimien on oltava johdonmukaisia keskenään ja sovittava yhteen unionin politiikkojen kanssa, vastaa SEU 45 artiklaa.

VII OSASTO

YHTEISET MÄÄRÄYKSET

III-424 artikla koskee toimenpiteitä tiettyjen unioniin kuuluvien kaukaisten saariryhmien aseman parantamiseksi. Artikla vastaa asiasisällöltään SEY 299 artiklan 2 kohtaa.

III-425 artikla,jonka mukaan perustuslailla ei puututa jäsenvaltioiden omistusoikeusjärjestelmiin, vastaa asiasisällöltään SEY 295 artiklaa.

III-426 artikla koskee unionin oikeushenkilöllisyyttä suhteessa jäsenvaltioihin. Artiklaa on muutettu siten että oikeushenkilöllisyys koskee koko unionia eikä vain sitä osaa unionista, jonka nykyään muodostaa Euroopan yhteisö. Artiklaa on lisäksi muutettu siten, että unionia edustaa unionin toimielinten toimintaan liittyvissä kysymyksissä kukin toimielin itse hallinnollisen riippumattomuutensa puitteissa. Muilta osin artikla vastaa asiasisällöltään SEY 282 artiklaa.

III-427 artikla, joka koskee unionin virkamiehiin sovellettavaa henkilöstösäännöstöä, vastaa asiasisällöltään SEY 283 artiklaa.

III-428 artikla, joka koskee komission tiedonhankkimisoikeutta, vastaa asiasisällöltään SEY 284 artiklaa.

III-429 artikla, joka koskee unionin toiminnan kannalta tarpeellisten tilastojen laatimista, vastaa asiasisällöltään SEY 285 artiklaa.

III-430 artikla, joka koskee unionin toimihenkilöiden salassapitovelvollisuutta, vastaa asiasisällöltään SEY 287 artiklaa.

III-431 artikla koskee unionin vahingonkorvausvastuuta. Artiklan kolmatta kohtaa on selvennetty siten, että Euroopan keskuspankki korvaa itse ne vahingot, jotka pankki tai sen henkilöstö on toiminnallaan aiheuttanut. Muilta osin artikla vastaa asiasisällöltään SEY 288 artiklaa.

III-432 artikla, joka koskee unionin toimielinten kotipaikkoja, vastaa asiasisällöltään SEY 289 artiklaa.

III-433 artikla, joka koskee unionin toimielimissä käytettäviä kieliä koskevaa sääntelyä, vastaa asiasisällöltään SEY 290 artiklaa.

III-434 artikla koskee unionin erioikeuksia ja vapauksia jäsenvaltioissa. Artikla vastaa asiasisällöltään SEY 291 artiklaa.

III-435 artikla, jokakoskee jäsenvaltioiden ennen unioniin liittymistään tekemiä kansainvälisiä sopimuksia, vastaa asiasisällöltään SEY 307 artiklaa.

III-436 artikla, joka koskee jäsenvaltioiden toimenpiteitä keskeisten turvallisuusetujensa turvaamiseksi, vastaa asiasisällöltään SEY 296 artiklaa.

IV OSA

YLEISET MÄÄRÄYKSET JA LOPPUMÄÄRÄYKSET

IV-437 artiklassa määrätään unionin nykyisten perussopimusten kumoamisesta.

Artiklan 1 kohdan mukaan perustuslakisopimuksella kumotaan Euroopan yhteisön perustamissopimus ja sopimus Euroopan unionista sekä ne edellä mainittuja sopimuksia täydentäneet tai muuttaneet asiakirjat ja sopimukset sekä perustuslakisopimukseen liitetyssä EY-sopimusta ja EU-sopimusta täydentäneistä tai muuttaneista asiakirjoista ja sopimuksista tehdyssä pöytäkirjassa (n:o 33) vahvistetuin ehdoin ne asiakirjat ja sopimukset, joilla mainittuja sopimuksia on täydennetty tai muutettu. Pöytäkirja ei koske liittymissopimuksia, joista määrätään IV-437 artiklan 2 kohdassa. Pöytäkirjan n:o 33 sisältöä on selostettu lähemmin kyseistä pöytäkirjaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan perustuslakisopimuksella kumotaan myös liittymissopimukset, joilla Tanskan kuningaskunta, Irlanti ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta (vuoden 1972 liittymissopimus), Helleenien tasavalta (vuoden 1979 liittymissopimus), Espanjan kuningaskunta ja Portugalin tasavalta (vuoden 1985 liittymissopimus), Itävallan tasavalta, Suomen tasavalta ja Ruotsin kuningaskunta (vuoden 1994 liittymissopimus) sekä Tshekin tasavalta, Viron tasavalta, Kyproksen tasavalta, Latvian tasavalta, Liettuan tasavalta, Unkarin tasavalta, Maltan tasavalta, Puolan tasavalta, Slovenian tasavalta ja Slovakian tasavalta (vuoden 2003 liittymissopimus) ovat liittyneet Euroopan yhteisöihin ja EU-sopimuksella perustettuun Euroopan unioniin.

Artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan liittymissopimusten määräyksistä ne, jotka on otettu perustuslakisopimukseen liitettyihin, liittymissopimuksista ja -asiakirjoista tehtyihin pöytäkirjoihin (n:o 8 ja 9) tai joihin on viitattu kyseisissä pöytäkirjoissa, kuitenkin pysyvät voimassa ja säilyttävät oikeusvaikutuksensa. Vuosien 1972, 1979, 1985 ja 1994 liittymissopimuksia ja -asiakirjoja koskee pöytäkirja n:o 8 ja vuoden liittymissopimusta ja -asiakirjaa pöytäkirja n:o 9. Kyseisten pöytäkirjoja on selostettu niitä koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

IV-438 artikla koskee seuraantoa ja oikeudellista jatkuvuutta yhtäältä Euroopan yhteisön ja EU-sopimuksella perustetun Euroopan unionin sekä toisaalta Euroopan perustuslaista tehdyllä sopimuksella perustettavan Euroopan unionin välillä.

Artiklan 1 kohdan mukaan perustuslakisopimuksella perustettava Euroopan unioni on EU-sopimuksella perustetun Euroopan unionin ja Euroopan yhteisön seuraaja. Määräyksen nojalla Euroopan yhteisön ja EU-sopimuksella perustetun Euroopan unionin oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät perustuslakisopimuksella perustettavalle Euroopan unionille. Vaikka määräys on sanamuodoltaan yleinen ja sen tarkoituksena on määrätä seuraannosta paitsi unionioikeuteen (esim. unionin varat ja vastuut) myös kansainväliseen oikeuteen (esim. kansainväliset sopimukset) perustuvien oikeuksien ja velvollisuuksien osalta, sääntelevät seuraantoa kansainvälisen oikeuden tasolla viime kädessä kansainväliset oikeuden säännöt ja periaatteet.

Artiklan 2 kohta mahdollistaa sen, että unionin toimielimet, elimet ja laitokset voivat perustuslakisopimuksen voimaan tullessa jatkaa toimintaansa voimaantulohetken mukaisessa kokoonpanossa unionin nykyisten perussopimusten kumoamisesta huolimatta. Määräyksen mukaan sopimuksen voimaantulopäivänä olemassa olevat toimielimet, elimet ja laitokset käyttävät tämän sopimuksen mukaisia toimivaltuuksiaan kyseisenä ajankohtana vallitsevassa kokoonpanossaan joko niin kauan kuin tämän sopimuksen nojalla ei ole hyväksytty uusia määräyksiä tai toimikautensa loppuun saakka, jollei unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä tehdystä pöytäkirjasta (n:o 34) muuta johdu. Määräys koskee Euroopan parlamenttia, neuvostoa, Euroopan yhteisöjen tuomioistuinta, tilintarkastustuomioistuinta, Euroopan oikeusasiamiestä, Euroopan keskuspankkia ja Euroopan investointipankkia, alueiden komiteaa, talous- ja sosiaalikomiteaa, Euroopan oikeusasiamiestä sekä johdetun oikeuden nojalla perustettuja laitoksia, kuten Europolia ja Eurojustia. Unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä tehtyä pöytäkirjaa on selostettu lähemmin sitä koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Artiklan 3 kohta koskee unionin nykyisten perussopimusten nojalla annettujen säädösten sekä muiden yhteisön ja unionin säännöstön (acquis) osien oikeudellista jatkuvuutta.

Perustuslakisopimuksen IV-437 artiklan mukaisesti kumottavien sopimusten ja säädösten nojalla hyväksytyt unionin toimielinten, elinten ja laitosten säädökset jäävät voimaan ja niiden oikeusvaikutukset säilyvät niin kauan kuin kyseisiä säädöksiä ei kumota, julisteta mitättömäksi tai muuteta tämän sopimuksen nojalla. Sama koskee myös yleissopimuksia, jotka jäsenvaltiot ovat kumottavien perussopimusten ja säädösten nojalla tehneet.

Myös muut yhteisön ja unionin säännöstön osat, jotka ovat olemassa perustuslakisopimuksen tullessa voimaan, pysyvät sellaisenaan voimassa niin kauan kuin niitä ei kumota tai muuteta. Määräyksen tarkoittamaan säännöstöön kuuluvat erityisesti toimielinten väliset sopimukset, neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden edustajien tekemät päätökset ja sopimukset, jäsenvaltioiden tekemät unionin tai yhteisön toimintaa koskevat taikka unionin tai yhteisön toimiin liittyvät sopimukset, Eurooppa-neuvoston tai neuvoston julistukset, päätöslauselmat ja muut kannanotot, mukaan lukien hallitustenvälisissä konferensseissa annetut julistukset, sekä jäsenvaltioiden yhteisestä sopimuksesta hyväksymät unionia tai yhteisöä koskevat julistukset, päätöslauselmat tai muut kannanotot.

Artiklan 4 kohdan mukaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee IV-437 artiklan mukaisesti kumottavien perussopimusten ja säädösten sekä niiden soveltamiseksi hyväksyttyjen säädösten ja yleissopimusten tulkintaa ja soveltamista, säilyy soveltuvin osin unionin oikeuden ja erityisesti perustuslakisopimuksen vastaavien määräysten tulkinnan lähteenä.

Artiklan 5 kohta koskee ennen perustuslakisopimuksen voimaantuloa aloitettujen hallinnollisten ja oikeudellisten menettelyjen jatkuvuuden varmistamista. Määräyksen mukaan kyseisistä menettelyistä vastuussa olevien toimielinten ja elinten tulee toteuttaa tätä varten kaikki aiheelliset toimenpiteet.

IV-439 artikla sisältää viittausmääräyksen unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä tehtyyn pöytäkirjaan (n:o 34), jonka määräykset koskevat Euroopan parlamentin kokoonpanoa, määräenemmistön määrittelyä Eurooppa-neuvostossa ja neuvostossa sekä komission kokoonpanoa unionin ulkoasiainministeri mukaan luettuna.

IV-440 artikla, joka koskee perustuslakisopimuksen alueellista soveltamisalaa, vastaa SEY 299 artiklaa seuraavin muutoksin.

Artiklan 1 kohta vastaa SEY 299 artiklan 1 kohtaa sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 2003 liittymissopimuksen 19 artiklalla.

Artiklan 2 kohta vastaa SEY 299 artiklan 2 kohtaa kuitenkin siten, että SEY 299 artiklan 2 kohdan toista, kolmatta ja neljättä alakohtaa vastaavat määräykset Ranskan merentakaisia departementteja (Guadeloupe, Ranskan Guayana, Martinique ja Réunion), Azoreita ja Kanariansaaria koskevista erityistoimenpiteistä sisältyvät III-424 artiklaan.

Artiklan 3 kohta, joka koskee perustuslakisopimuksen III osan IV osastossa määritellyn assosiaatiota koskevan erityissääntelyn piiriin kuuluvia sopimuksen liitteessä II lueteltuja merentakaisia maita ja alueita, vastaa SEY 299 artiklan 3 kohtaa.

Artiklan 4 kohta vastaa SEY 299 artiklan 4 kohtaa.

Artiklan 5 kohta, joka koskee perustuslakisopimuksen soveltamista Ahvenanmaahan, vastaa SEY 299 artiklan 5 kohtaa.

Artiklan 6 kohta, jonka määräyksillä perustuslakisopimuksen alueellisen soveltamisalan ulkopuolelle suljetaan tietyt jäsenvaltion suvereniteettiin kuuluvat alueet, vastaa SEY 299 artiklan 6 kohtaa, kyseisen kohdan b alakohta sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 2003 liittymissopimukseen liitetyn Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan suvereniteettiin kuuluvista alueista Kyproksessa tehdyn pöytäkirjan (n:o 3) 1 artiklalla.

Artiklan 7 kohta sisältää valtuuslausekkeen, jonka nojalla Eurooppa-neuvosto voi asianomaisen jäsenvaltion aloitteesta tehdä eurooppapäätöksen, jolla muutetaan 2 ja 3 kohdassa tarkoitetun Tanskan, Ranskan tai Alankomaiden maan tai alueen asemaa unioniin nähden. Eurooppa-neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti komissiota kuultuaan. Unionin nykyiset perussopimukset eivät sisällä vastaavaa määräystä. Määräykseen liittyy hallitusten välisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetty julistus (n:o 28) sekä Alankomaiden kuningaskunnan yksipuolinen julistus (n:o 43). Julistuksessa n:o 28 korkeat sopimuspuolet sopivat, että Eurooppa-neuvosto tekee IV 440 artiklan 7 kohdan soveltamiseksi eurooppapäätöksen, joka johtaa Mayotten aseman muuttamiseen Euroopan unioniin nähden siten, että tästä alueesta tulee IV 440 artiklan 2 kohdassa ja III-424 artiklassa tarkoitettuihin syrjäisimpiin alueisiin kuuluva, kun Ranskan viranomaiset ilmoittavat Eurooppa-neuvostolle ja komissiolle, että saaren sisäisen aseman meneillään oleva kehittäminen tämän sallii. Julistuksessa n:o 43 Alankomaiden kuningaskunta ilmoittaa, että IV-440 artiklan 7 kohdassa tarkoitettu aloite sellaisen eurooppapäätöksen tekemiseksi, jolla muutetaan Alankomaiden Antillien ja/tai Aruban asemaa unioniin nähden, tehdään ainoastaan Alankomaiden kuningaskunnan valtiosäännön mukaisesti tehdyn päätöksen perusteella.

IV-441 artikla, joka koskee alueellisia liittoja, vastaa SEY 306 artiklaa.

IV-442 artikla, jonka mukaan perustuslakisopimukseen liitetyt pöytäkirjat ja sen liitteet ovat erottamaton osa kyseistä sopimusta, vastaa SEY 311 artiklaa.

IV-443 artikla sisältää määräykset tavanomaisesta perustuslakisopimuksen tarkistusmenettelystä. Artiklan mukainen tarkistusmenettely muodostaa pääsäännön tehtäessä muutoksia perustuslakisopimukseen sen voimaantulon jälkeen. Tästä muuttamismenettelystä voidaan poiketa IV-444 ja IV-445 artiklan tarkoittamissa tapauksissa. IV-443 artiklan mukaista tavanomaista tarkistusmenettelyä on kuitenkin aina käytettävä tehtäessä muutoksia perustuslakisopimuksen I, II ja IV osan määräyksiin sekä III osan määräyksiin siltä osin, kuin muutokset merkitsevät unionin toimivallan lisäämistä. Tavanomainen tarkistusmenettely vastaa pääpiirteissään SEU 48 artiklan mukaista unionin perussopimusten muuttamismenettelyä, mutta siihen on tehty erityisesti eräitä sopimusmuutosehdotusten tekemistä ja sopimusmuutosten valmistelua koskevia muutoksia. Erityisesti Euroopan parlamentin ja Eurooppa-neuvoston asema sopimusmuutosten tekemiseen liittyvissä kysymyksissä vahvistuu. Lisäksi kansalliset parlamentit kytketään aiempaa suoremmin sopimusmuutosten valmisteluun.

Artiklan 1 kohdan mukaan ehdotuksen sopimuksen muuttamisesta voi tehdä jäsenvaltion hallitus, Euroopan parlamentti tai komissio. Uutta on Euroopan parlamentin aloiteoikeus, sillä SEU 48 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan ainoastaan jäsenvaltiot ja komissio voivat tehdä tällaisia ehdotuksia. Artiklan 1 kohdan toinen virke, jonka mukaan Eurooppa-neuvosto saa neuvostolta tälle toimitetut muutosehdotukset, jotka samalla annetaan tiedoksi suoraan myös kansallisille parlamenteille, on myös uusi.

Artiklan 2 kohdassa on määräykset sopimusmuutoksia valmistelevan valmistelukunnan (ns. konventti) koolle kutsumisesta ja tämän tehtävistä. Määräykset ovat kokonaan uusia, mutta ne vastaavat perustuslakisopimuksen valmistelussa käytetyn valmistelukunnan kokoonpanoa ja tehtäviä. Määräykset merkitsevätkin valmistelukunnan ja niin sanotun konventtimenetelmän virallistamista perustuslakisopimuksen tasolla.

Valmistelukunnan kutsuu koolle Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, jos Eurooppa-neuvosto tekee yksinkertaisella enemmistöllä tehtävällä päätöksellä muutosten käsittelemistä puoltavan päätöksen. Valmistelukunta koostuu kansallisten parlamenttien, jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiesten, Euroopan parlamentin sekä komission edustajista. Valmistelukunnan kokoonpano vastaa sekä perustuslakisopimusta että perusoikeuskirjaa valmistelleen konventin kokoonpanoa. Valmistelukunnan kokoa tai sen muodostamien ryhmien edustajien lukumäärää ei ole perustuslakisopimuksessa määritelty, joten näistä kysymyksistä voidaan päättää erikseen kunkin valmistelukunnan koolle kutsumisen yhteydessä. Sopimuksessa ei myöskään ole määräyksiä valmistelukunnan puheenjohtajasta tai työskentelyä koskevista säännöistä, joten nämäkin päätetään erikseen kunkin valmistelukunnan koolle kutsumisen tai työskentelyn aloittamisen yhteydessä. Sopimus ei liiemmin sisällä määräyksiä niin sanotuista valmistelukunnan tarkkailijajäsenistä. Ainoastaan Euroopan keskuspankin kuulemisesta raha-asiain alalla tehtävien institutionaalisten muutosten osalta on 2 kohdassa erityismääräys, joka vastaa SEU 48 artiklan toisen kohdan viimeistä virkettä.

Valmistelukunta tutkii tehdyt muutosehdotukset ja antaa yhteisymmärryksessä suosituksen hallitusten väliselle konferenssille. Tämä vastaa pääpiirteissään perustuslakisopimusta valmistelleen valmistelukunnan työmenetelmää. Sopimus jättää siis melko avoimeksi sen tavan, jolla valmistelukunnan valmistelema suositus hyväksytään.

Artiklan 2 kohdan toiseen alakohtaan sisältyy poikkeusmääräys, jonka nojalla konventtimenetelmän käyttäminen voidaan sivuuttaa. Niissä tapauksissa, joissa Eurooppa-neuvosto katsoo, ettei muutosten laajuus edellytä valmistelukunnan koolle kutsumista, se voi yksinkertaisella enemmistöllä valtuuttaa hallitusten välisen konferenssin tekemään päätöksen sopimuksen muuttamisesta. Koska tällainen päätös kuitenkin edellyttää Euroopan parlamentin hyväksynnän, ei ole todennäköistä, että konventtimenetelmän käyttö sivuutetaan muuten kuin aivan teknisten muutosesitysten ollessa kyseessä.

Artiklan 3 kohdassa on määräykset hallitusten välisestä konferenssista ja sopimusmuutosten voimaantulosta. 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan neuvoston puheenjohtaja kutsuu hallitusten välisen konferenssin koolle hyväksymään yhteisellä sopimuksella perustuslakisopimukseen tehtävät muutokset. Vastaava määräys sisältyy SEU 48 artiklan toiseen kohtaan. On kuitenkin huomattava, että konventtimenetelmän käyttäminen merkitsee sitä, että näissä tapauksissa hallitusten välinen konferenssi kokoontuu käsittelemään muutoksia valmistelleen valmistelukunnan suositusta. Tämä merkitsee perustuslakisopimuksen valmistelussa käytetyn menetelmän virallistamista myös hallitusten välisen konferenssin suhteen.

Artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan tavanomaista tarkistusmenettelyä noudattaen tehdyt muutokset perustuslakisopimukseen tulevat voimaan vasta kun kaikki jäsenvaltiot ovat ratifioineet ne valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Tämä vastaa SEU 48 artiklan kolmatta kohtaa.

Artiklan 4 kohdan mukaan Eurooppa-neuvosto ottaa asian käsiteltäväkseen, jos kahden vuoden kuluttua perustuslakisopimuksen muuttamisesta tehdyn sopimuksen allekirjoittamisesta neljä viidesosaa jäsenvaltioista on ratifioinut sopimuksen, mutta ratifiointi tuottaa yhdelle tai useammalle jäsenvaltiolle vaikeuksia. Mahdolliset ratifiointiongelmat nostetaan siis esille korkealla poliittisella tasolla, koska yhdenkin jäsenvaltion ratifioinnin estyminen merkitsee oikeudellisesti sitä, että sopimusmuutokset eivät tule voimaan muidenkaan osalta. Sen sijaan määräykseen ei sisälly minkäänlaista viittausta siihen, miten ratifiointiongelmat tulisi ratkaista. Hallitusten välisen konferenssin päätösasiakirjaan on liitetty vastaavansisältöinen julistus (n:o 30), joka koskee tilannetta, jossa yksi tai useampi jäsenvaltio ei ole ratifioinut perustuslakisopimusta kahden vuoden kuluessa sen allekirjoittamisesta.

IV-444 artikla sisältää määräykset yksinkertaistetusta tarkistusmenettelystä niissä tapauksissa, joissa kysymys on muutoksista, jotka koskevat siirtymistä perustuslakisopimuksen III osan kattamilla aloilla yksimielisyysvaatimuksesta määräenemmistöpäätöksentekoon neuvoston päätöksenteossa tai erityisestä lainsäätämisjärjestyksestä tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen. Yksinkertaistetun tarkistusmenettelyn käyttäminen merkitsee sitä, että sopimusmuutosten valmistelu ja muutosten hyväksyminen siirtyy näiden kysymysten osalta hallitusten väliseltä konferenssilta Eurooppa-neuvostolle. Artikla on kokonaisuudessaan uusi.

Artiklan 1 kohdassa on määräykset Eurooppa-neuvoston toimivallasta tehdä eurooppapäätöksiä, joiden mukaan neuvostossa siirrytään käyttämään määräenemmistöpäätöksentekoa yksimielisyyden sijasta. Eurooppa-neuvoston eurooppapäätös voidaan antaa joko koskien tiettyä politiikka-alaa tai tiettyä tapausta. Tämä muotoilu johtuu siitä, että joillakin aloilla yksimielisyysvaatimus koskee vain tiettyjä kysymyksiä politiikka-alan päätöksenteon pääsäännön ollessa määräenemmistö. Kun yksinkertaistetun tarkistusmenettelyn käyttäminen on mahdollista vain III osan määräysten osalta, sulkee tämä pois sen soveltamisen niiden kysymysten osalta, joissa neuvoston päätöksenteon yksimielisyysvaatimus sisältyy perustuslakisopimuksen I osan määräyksiin (esimerkiksi I-54 artiklan mukainen neuvoston eurooppalain antaminen unionin omista varoista). Artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä ei voida myöskään soveltaa päätöksiin, joilla on sotilaallista merkitystä tai merkitystä puolustuksen alalla.

Artiklan 2 kohdassa on määräys Eurooppa-neuvoston toimivallasta tehdä eurooppapäätöksiä, joiden seurauksena tavanomaista lainsäätämisjärjestystä voidaan siirtyä soveltamaan sellaisilla perustuslakisopimuksen III osan kattamilla aloilla, joilla sopimuksen mukaan noudatetaan jotakin sopimuksen sisältämistä erityisistä lainsäätämisjärjestyksistä. Kun yksinkertaistetun tarkistusmenettelyn käyttäminen on mahdollista vain III osan määräysten osalta, sulkee tämä pois sen soveltamisen niiden kysymysten osalta, joissa erityinen lainsäätämisjärjestys perustuu perustuslakisopimuksen I osan määräyksiin (I-54 artiklan mukainen neuvoston eurooppalain antaminen unionin omista varoista, I-55 artiklan mukainen neuvoston eurooppalain antaminen monivuotisesta rahoituskehyksestä).

Artiklan 3 kohdassa määrätään kansallisten parlamenttien asemasta IV-444 artiklan mukaista yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä käytettäessä. Eurooppa-neuvoston aloitteet IV-444 artiklan mukaisiksi eurooppapäätöksiksi toimitetaan jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteille, joiden on kuuden kuukauden määräajassa ilmoitettava vastustavansa aloitetta, mikäli ne haluavat estää eurooppapäätöksen tekemisen. Yhdenkin kansallisen parlamentin ilmoitus merkitsee sitä, että Eurooppa-neuvosto ei voi päätöstä tehdä. Jos ilmoituksia ei kuuden kuukauden kuluessa aloitteen kansallisille parlamenteille toimittamisesta tule, Eurooppa-neuvosto voi tehdä aloitteensa mukaisen eurooppapäätöksen. On huomattava, että aloiteoikeus IV-444 artiklan tarkoittamien päätösten esittämiseen on Eurooppa-neuvostolla itsellään. Tämä poikkeaa sekä tavanomaista tarkistusmenettelyä että IV-445 artiklan mukaista yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä koskevasta aloiteoikeudesta, joka on jäsenvaltioiden hallituksilla, Euroopan parlamentilla sekä komissiolla.

Artiklan 3 kohdan määräys merkitsee sitä, että Suomessa eduskunta tekee päätöksen eurooppapäätöksen hyväksymisestä tai vastustamisesta suoraan perustuslakisopimuksen IV-444 artiklan nojalla ilman hallituksen esitystä asiasta. Säännökset eduskunnassa noudatettavasta menettelystä IV-444 artiklan osalta on tarkoitus sisällyttää eduskunnan työjärjestykseen.

Artiklan 4 kohdan mukaan Eurooppa-neuvosto tekee tämän artiklan mukaiset ratkaisunsa yksimielisesti. Lisäksi eurooppapäätöksen voimaantulo edellyttää sitä, että Euroopan parlamentti on antanut sille hyväksymisensä.

IV-445 artikla sisältää määräykset yksinkertaistetusta tarkistusmenettelystä, jota voidaan soveltaa unionin sisäisiä politiikkoja ja toimia koskevien perustuslakisopimuksen määräysten muuttamisen osalta. Yksinkertaistetun tarkistusmenettelyn käyttäminen merkitsee sitä, että sopimusmuutosten valmistelu ja muutosten hyväksyminen siirtyy näiden kysymysten osalta hallitusten väliseltä konferenssilta Eurooppa-neuvostolle. Artikla on kokonaisuudessaan uusi.

Artiklan 1 kohta sisältää määräykset aloiteoikeudesta ja tarkistusmenettelyn soveltamisalasta. Ehdotuksen sopimuksen tarkistamisesta IV-445 artiklan mukaisessa menettelyssä voi tehdä jäsenvaltion hallitus, Euroopan parlamentti tai komissio. Aloiteoikeus on siten samoilla tahoilla kuin IV-443 artiklan mukaisen tavanomaisen tarkistusmenettelynkin osalta. Ehdotuksia IV-445 artiklan mukaisessa menettelyssä tehtäväksi eurooppapäätökseksi voi tehdä siltä osin kuin ne koskevat perustuslakisopimuksen III osan III osaston määräysten tarkistamista. Perustuslakisopimuksen III osan III osastoon sisältyvät kaikkia unionin sisäisiä politiikkoja ja toimia koskevat määräykset (sisämarkkinat, talous- ja rahapolitiikka, muita aloja koskevat politiikat, oikeus- ja sisäasiat sekä alat, joilla unioni voi päättää toteuttaa tuki- yhteensovittamis- tai täydennystoimia). Yksinkertaistetun tarkistusmenettelyn soveltamisala on siten rajattu kattamaan artiklat III-130-285. Soveltamisalan ulkopuolelle jäävät sopimuksen I, II ja IV osa kokonaisuudessaan sekä III osa siltä osin, kuin siinä määrätään muun muassa yleisesti sovellettavista määräyksistä, syrjintäkiellosta ja kansalaisuudesta, unionin ulkoisesta toiminnasta sekä institutionaalisia, varainhoitoa ja tiiviimpää yhteistyötä koskevista kysymyksistä.

Artiklan 2 kohdassa on määräykset eurooppapäätöksen mahdollisesta alasta, antamismenettelystä sekä hyväksymisestä jäsenvaltioissa. Eurooppapäätöksellä voidaan muuttaa perustuslakisopimuksen III osan III osaston määräyksiä joko kokonaan tai osittain. Päätös vaatii Eurooppa-neuvostossa jäsenvaltioiden yksimielisen kannatuksen. Eurooppa-neuvosto kuulee ratkaisua tehdessään Euroopan parlamenttia ja komissiota sekä Euroopan keskuspankkia siltä osin kuin kysymys on raha-asiain alaan kuuluvista institutionaalisista muutoksista. Nämä eivät kuitenkaan voi estää päätöksen tekemistä.

Eurooppapäätös tulee voimaan vasta, kun kaikki jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Tämä vastaa normaalia kansainvälisten sopimusten hyväksymismenettelyä. Suomessa tällaisen eurooppapäätöksen hyväksymisestä ja voimaansaattamisesta päättää eduskunta hallituksen esityksen perusteella.

Artiklan 3 kohdan mukaan eurooppapäätöksellä ei voida lisätä perustuslakisopimuksessa unionille annettua toimivaltaa. Tämä rajaa eurooppapäätöksen soveltamisalaa sisällöllisesti myös III osan III osaston muuttamisen osalta. Käytännössä eurooppapäätöksellä voidaan siis toteuttaa vain toimia, joiden seurauksena unionin toimivalta ei laajene. Tällaisia voivat olla muutokset, jotka koskevat esimerkiksi päätöksentekomenettelyjä, muuta sopimusmääräysten tarkentamista tai toimivallan siirtämistä takaisin jäsenvaltioille. Se merkitsee myös sitä, että unionin toimivallan laajentamisesta ei voida päättää muutoin kuin hallitusten välisessä konferenssissa. Tämä korostaa perustuslakisopimuksen I-11 artiklaan sisältyvää annetun toimivallan periaatetta, jonka mukaan unioni toimii jäsenvaltioiden sille perustuslakisopimuksessa antaman toimivallan rajoissa.

IV-446 artiklan mukaan perustuslakisopimus on tehty rajoittamattomaksi ajaksi. Vastaava määräys sisältyy SEY 312 artiklaan ja SEU 51 artiklaan.

IV-447 artiklassa on määräykset sopimuksen ratifioinnista jäsenvaltioissa, ratifioimiskirjojen tallettamisesta sekä sopimuksen voimaantulosta.

Artiklan 1 kohdan mukaan sopimuspuolet ratifioivat sopimuksen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti ja ratifioimiskirjat talletetaan Italian hallituksen huostaan. Tämä vastaa SEY 313 artiklan ensimmäistä kohtaa. Määräys vastaa myös SEU 48 artiklan kolmatta kohtaa. Oikeudellisesti on välttämätöntä, että perustuslakisopimuksen voimaantuloa koskeva artikla on SEU 48 artiklan mukainen, koska perustuslakisopimuksella kumotaan nykyiset perussopimukset.

Artiklan 2 kohdan mukaan perustuslakisopimus tulee voimaan 1 päivänä marraskuuta 2006, jos kaikki ratifioimiskirjat on talletettu siihen mennessä. Muussa tapauksessa sopimus tulee voimaan viimeisen ratifioimiskirjan tallettamista seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä. Tätä kohtaa koskee HVK:n päätösasiakirjaan liitetty julistus (n:o 30), jonka mukaan Eurooppa-neuvosto ottaa asian käsiteltäväkseen, jos neljä viidesosaa jäsenvaltioista on ratifioinut Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen kahden vuoden kuluttua sen allekirjoittamisesta, mutta ratifiointi tuottaa yhdelle tai useammalle jäsenvaltiolle vaikeuksia.

IV- 448 artikla sisältää sopimuksen eri kielitoisintoja koskevan määräyksen ja määräyksen sopimuksen kääntämisestä eräille muille kielille.

Sopimus on laadittu kahdellakymmenelläyhdellä eri kielellä, jotka ovat kaikki yhtä todistusvoimaiset. Unionin kahdenkymmenen virallisen kielen lisäksi sopimus on todistusvoimainen myös iirin kielellä. Neuvostossa on tällä hetkellä käsiteltävänä Irlannin hallituksen ehdotus iirin kielen lisäämisestä unionin viralliseksi kieleksi. Samalla käsitellään Espanjan hallituksen ehdotusta baskin, galician, katalaanin ja valencianon kielten lisäämisestä unionin virallisiksi kieliksi.

Artiklan 2 kohdan mukaan sopimus voidaan kääntää myös kaikille niille kielille, joilla jäsenvaltioiden ilmoitusten mukaan on niiden valtiosäännön mukaisesti virallinen asema koko niiden alueella tai osassa sitä. Jäsenvaltiot huolehtivat itse sopimuksen kääntämisestä näille kielille ja toimittavat käännösten oikeaksi todistetut jäljennökset talletettaviksi neuvoston arkistoon. Näille kielille käännetyt sopimustekstit eivät ole todistusvoimaisia. HVK:n päätösasiakirjaan liitetyssä julistuksessa (n:o 29) konferenssi suosittaa, että ne jäsenvaltiot, jotka haluavat käyttää IV-448 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua mahdollisuutta, ilmoittavat neuvostolle kuuden kuukauden kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta sen yhden tai useamman kielen, jolle tämä sopimus käännetään. Tällaisen ilmoituksen ovat tehneet Espanja (baski, galicia, katalaani, valenciano) ja Alankomaat (friisin kieli).

1.2. Euroopan perustuslaista tehtyyn sopimukseen liitetyt pöytäkirjat ja sopimuksen liitteet

A. Euroopan perustuslaista tehtyyn sopimukseen liitetyt pöytäkirjat

Pöytäkirja

kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa

Perustuslakisopimukseen liitettyyn pöytäkirjaan kansallisten parlamenttien asemasta Euroopan unionissa on otettu uudistettuina elementtejä Euroopan unionin ja yhteisöjen perussopimuksiin liitettyä pöytäkirjaa N:o 9 kansallisten kansanedustuslaitosten asemasta Euroopan unionissa. Pöytäkirja käsittelee tietojen antamista erinäisistä unionin asiakirjoista jäsenvaltioiden kansallisille parlamenteille ja sen sisältöä on merkittävästi kehitetty perustuslakisopimuksen yhteydessä. Nykyisen pöytäkirjan mukaan ainoastaan komission ns. vihreät ja valkoiset kirjat sekä tiedonannot toimitetaan suoraan kansallisille parlamenteille, kun taas uudessa pöytäkirjassa tiedonsaantioikeutta on huomattavasti laajennettu. Pöytäkirja käsittelee lisäksi Unionin asioita käsittelevien parlamentaaristen elinten konferenssin toimintaa.

Pöytäkirjan I osasto koskee tietojen antamista kansallisille parlamenteille.

1 artiklan mukaan komissio toimittaa suoraan kansallisille parlamenteille komission tausta-asiakirjat (vihreät ja valkoiset kirjat sekä muut tiedonannot) silloin, kun ne julkaistaan. Määräys vastaa muuten nykyisen pöytäkirjan 1 kohtaa lukuun ottamatta sitä, että nykyisen pöytäkirjan mukaan mainitut asiakirjat toimitetaan viipymättä. Lisäksi uudessa artiklassa määrätään, että komissio toimittaa kansallisille parlamenteille myös vuotuisen lainsäädäntöohjelman samoin kuin kaikki muut lainsäädännön suunnittelua tai poliittista strategiaa koskevat asiakirjat samaan aikaan kuin Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

2 artikla on pääosin uusi ja sen ensimmäisen kohdan mukaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle osoitetut esitykset lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi eurooppasäädöksiksi toimitetaan kansallisille parlamenteille.

Artiklan toisen kohdan mukaan tässä pöytäkirjassa ilmaisulla "esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi eurooppasäädökseksi" tarkoitetaan komission ehdotuksia, jäsenvaltioiden ryhmän aloitteita, Euroopan parlamentin aloitteita, unionin tuomioistuimen pyyntöjä, Euroopan keskuspankin suosituksia ja Euroopan investointipankin pyyntöjä, joiden tarkoituksena on lainsäädäntöjärjestyksessä hyväksyttävän esityksen (jäljempänä lainsäädäntöesitys) antaminen.

Artiklan kolmannen kohdan mukaan komissio toimittaa siltä lähtöisin olevat lainsäädäntöesitykset suoraan kansallisille parlamenteille samaan aikaan kuin unionin lainsäätäjälle. Nykyisen pöytäkirjan 2 kohdan mukaan neuvosto määrittelee SEY 207 artiklan 3 kohdan mukaisesti, mitkä komission säädösehdotukset on toimitettava riittävän ajoissa, jotta kunkin jäsenvaltion hallitus voi varmistaa, että sen oma kansallinen kansanedustuslaitos saa ne asianmukaisesti.

Artiklan neljännen kohdan mukaan Euroopan parlamentti toimittaa siltä lähtöisin olevat lainsäädäntöesitykset suoraan kansallisille parlamenteille.

Artiklan viidennen kohdan mukaan neuvosto toimittaa jäsenvaltioiden ryhmältä, unionin tuomioistuimelta, Euroopan keskuspankilta tai Euroopan investointipankilta lähtöisin olevat lainsäädäntöesitykset kansallisille parlamenteille.

3 artikla on kokonaan uusi ja sen ensimmäisen kohdan mukaan kansalliset parlamentit voivat toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta tehdyn pöytäkirjan 6 artiklassa määrättyä menettelyä noudattaen toimittaa Euroopan parlamentin puhemiehelle sekä neuvoston ja komission puheenjohtajille perustellun lausunnon siitä, onko lainsäädäntöesitys toissijaisuusperiaatteen mukainen.

Artiklan toisen kohdan mukaan, kun lainsäädäntöesitys on lähtöisin jäsenvaltioiden ryhmältä, neuvoston puheenjohtaja toimittaa esitystä koskevat perustellut lausunnot näiden jäsenvaltioiden hallituksille.

Artiklan kolmannen kohdan mukaan, kun lainsäädäntöesitys on lähtöisin unionin tuomioistuimelta, Euroopan keskuspankilta tai Euroopan investointipankilta, neuvoston puheenjohtaja toimittaa esitystä koskevat perustellut lausunnot asianomaiselle toimielimelle tai elimelle.

4 artikla, joka koskee lainsäädäntöesityksen toimittamista jäsenvaltioiden tiedoksi, vastaa pääpiirteittäin nykyisen pöytäkirjan 3 kohtaa. Uuden artiklan mukaan kuuden viikon määräajan kuluessa esitys voidaan ottaa neuvoston esityslistalle, lasketaan kuitenkin siitä, kun esitys on toimitettu kansallisille parlamenteille unionin virallisilla kielillä. Nykyisen 3 kohdan mukaan mainittu määräaika lasketaan siitä, kun komissio on antanut ehdotuksensa unionin lainsäätäjälle kaikilla yhteisön kielillä. Edelleen 4 artiklan mukaan lukuun ottamatta kiireellisiä, asianmukaisesti perusteltuja tapauksia, minkäänlaista lainsäädäntöesitykseen liittyvää sopimusta ei voida todeta saavutetun näiden kuuden viikon aikana. Lukuun ottamatta kiireellisiä, asianmukaisesti perusteltuja tapauksia kanta voidaan vahvistaa aikaisintaan kymmenen päivän kuluttua siitä, kun lainsäädäntöesitys on otettu neuvoston esityslistaehdotukseen. Myös nykyisen pöytäkirjan 3 kohdan mukaan edellä mainitusta määräajasta voidaan poiketa kiireellisissä tapauksissa, jolloin päätöksen perustelut on esitettävä säädöksessä tai yhteisessä kannassa.

5 artikla on kokonaan uusi ja sen mukaan neuvoston istuntojen esityslistat ja käsittelyn tulokset, mukaan lukien niiden neuvoston istuntojen pöytäkirjat, joissa on käsitelty lainsäädäntöesityksiä, toimitetaan suoraan kansallisille parlamenteille samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden hallituksille.

6 artikla on kokonaan uusi ja sen mukaan Eurooppa-neuvoston aikoessa soveltaa unionin perustuslakisopimuksen IV-444 artiklan 1 tai 2 kohtaa, jotka koskevat perustuslakisopimuksen yksinkertaistettuun tarkistamismenettelyyn siirtymistä, Eurooppa-neuvoston aloitteesta ilmoitetaan kansallisille parlamenteille vähintään kuusi kuukautta ennen eurooppapäätöksen tekemistä.

7 artikla on kokonaan uusi ja sen mukaan tilintarkastustuomioistuin toimittaa vuosikertomuksensa tiedoksi kansallisille parlamenteille samaan aikaan kuin Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

8 artikla on kokonaan uusi ja sen mukaan siinä tapauksessa, että kansallinen parlamenttijärjestelmä ei ole yksikamarinen, 1-7 artiklaa sovelletaan parlamentin muodostaviin kamareihin.

II osaston otsikointia on uudessa pöytäkirjassa muutettu. Uuden pöytäkirjan otsikko on "Parlamenttien välinen yhteistyö", kun taas nykyisessä se on "Yhteisöasioita käsittelevien elinten konferenssi".

9 artikla on kokonaan uusi ja sen mukaan Euroopan parlamentti ja kansalliset parlamentit päättävät yhdessä parlamenttien välisen tehokkaan säännöllisen yhteistyön järjestämisestä ja edistämisestä unionissa.

10 artiklan mukaan unionin asioita käsittelevien parlamentaaristen elinten konferenssi (ns. COSAC) voi saattaa aiheellisina pitämänsä näkemykset Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission tietoon. Määräys vastaa asiasisällöltään nykyisen pöytäkirjan 4 kohdan määräystä. Edelleen 10 artiklan mukaan konferenssi edistää muun muassa kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin välistä tietojen ja parhaiden toimintatapojen vaihtoa, myös niiden erityisvaliokuntien välillä. Konferenssi voi myös järjestää parlamenttien välisiä kokouksia tietyistä aiheista, etenkin keskustellakseen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä, yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka mukaan luettuna. Artiklan viimeinen lause, jonka mukaan konferenssin näkemykset eivät sido kansallisia parlamentteja eivätkä määrää ennalta niiden kantaa, vastaa nykyisen pöytäkirjan 7 kohtaa.

2. Pöytäkirja

toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta

Perustuslakisopimukseen liitettyyn pöytäkirjaan toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta on otettu uudistettuina elementtejä Euroopan yhteisöjen perustamissopimukseen liitetystä samannimisestä pöytäkirjasta N:o 30. Pöytäkirja käsittelee toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen noudattamista unionin lainvalmisteluprosessissa ja sen sisältöä on merkittävästi kehitetty perustuslakisopimuksen yhteydessä. Pöytäkirjaan on etenkin lisätty määräyksiä valvontamenettelystä.

1 artikla, jonka mukaan toimielimet huolehtivat jatkuvasti toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen noudattamisesta, vastaa asiasisällöltään nykyisen pöytäkirjan 1 kohtaa.

2 artikla, joka koskee komission velvollisuutta kuulla eri tahoja ennen kuin se tekee esityksen lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi, vastaa pääpiirteittäin nykyisen pöytäkirjan 9 kohdan ensimmäistä luetelmakohtaa. Uutta on kuitenkin artiklaan lisätty maininta siitä, että kuulemisessa on otettava huomioon suunniteltujen toimien paikallinen ulottuvuus ja että päätös olla järjestämättä kuulemista poikkeukselliseen kiireeseen vedoten on perusteltava esityksessä. Sen sijaan nykyisen pöytäkirjan mukainen mahdollisuus olla järjestämättä kuulemista luottamuksellisiin seikkoihin vedoten on poistettu.

3 artiklassa määritellään käsite "esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi eurooppasäädökseksi". Käsitteellä tarkoitetaan sellaisia komission ehdotuksia, jäsenvaltioiden ryhmän tai Euroopan parlamentin aloitteita, Euroopan keskuspankin suosituksia tai Euroopan investointipankin tai unionin tuomioistuimen pyyntöjä, joiden tarkoituksena on lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävän eurooppasäädöksen (jäljempänä lainsäädäntöesitys) antaminen.

4 artikla koskee kansallisille parlamenteille tiedotettavia lainsäädäntöesityksiä. Artiklan ensimmäisen kohdan mukaan komissio toimittaa kyseiset esityksensä kansallisille parlamenteille samaan aikaan kuin unionin lainsäätäjälle.

Artiklan toisen kohdan mukaan Euroopan parlamentti toimittaa lainsäädäntöesityksensä sekä muutetut lainsäädäntöesityksensä kansallisille parlamenteille.

Artiklan kolmannen kohdan mukaan neuvosto toimittaa jäsenvaltioiden ryhmältä, unionin tuomioistuimelta, Euroopan keskuspankilta tai Euroopan investointipankilta peräisin olevat lainsäädäntöesitykset sekä muutetut esitykset kansallisille parlamenteille.

Artiklan neljännen kohdan mukaan Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselmat ja neuvoston kannat toimitetaan kansallisille parlamenteille heti niiden tultua hyväksytyiksi.

5 artikla, joka koskee velvollisuutta perustella lainsäädäntöesitys toissijaisuusperiaatteen soveltamisen kannalta, vastaa pääpiirteittäin nykyisen pöytäkirjan 4 kohtaa sekä 9 kohdan toista luetelmakohtaa. Perusteluvelvollisuutta on kuitenkin täsmennetty niin, että yksityiskohtaiset perustelut on aina annettava eikä se ole enää harkinnanvaraista. Esitykseen liitettävässä selvityksessä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta on myös esitettävä tietoja, joiden perusteella voidaan arvioida esityksen rahoitusvaikutuksia. Jos on kyse eurooppapuitelaista, on myös esitettävä tietoja lainsäädäntöesityksen vaikutuksista lainsäädäntöön, joka jäsenvaltioiden on pantava täytäntöön sekä tarvittaessa vaikutuksista alueelliseen lainsäädäntöön.

6 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan kansallinen parlamentti tai sen kamari voi kuuden viikon kuluessa siitä, kun lainsäädäntöesitys on toimitettu sille, antaa perustellun lausunnon syistä, joiden perusteella se arvioi, että esitys ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen. Lausunto toimitetaan Euroopan parlamentin puhemiehelle sekä neuvoston ja komission puheenjohtajille. Kansallisten parlamenttien on tarvittaessa itse järjestettävä alueellisten parlamenttien kuuleminen. Alueellisille parlamenteille ei siis ole varattu itsenäistä mahdollisuutta toimittaa lausuntoa unionille.

Artiklan toinen kohta koskee tilannetta, jossa lainsäädäntöesitys on peräisin jäsenvaltioiden ryhmältä. Tässä tilanteessa neuvoston puheenjohtaja toimittaa lausunnon näiden maiden hallituksille.

Artiklan kolmas kohta koskee tilannetta, jossa lainsäädäntöesitys on peräisin unionin tuomioistuimelta, Euroopan keskuspankilta tai Euroopan investointipankilta. Tässä tilanteessa neuvoston puheenjohtaja toimittaa lausunnon asianomaiselle toimielimelle tai laitokselle.

7 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan unionin lainsäädäntöesityksen tekijä ottaa huomioon kansallisten parlamenttien perustellut lausunnot.

Artiklan toisen kohdan mukaan kullakin kansallisella parlamentilla on kaksi ääntä ja nämä äänet jakautuvat kansallisen parlamenttijärjestelmän perusteella. Kaksikamarisessa parlamenttijärjestelmässä kummallakin kamarilla on yksi ääni.

Artiklan kolmannen kohdan mukaan lainsäädäntöesitystä on tarkasteltava uudelleen, jos riittävän monta kansallista parlamenttia on käyttänyt äänioikeuttaan ja antanut perustellun lausunnon toissijaisuusperiaatteen noudattamatta jättämisestä. Pääsäännön mukaan tämä edellyttää, että vähintään kolmasosa artiklan toisen kohdan mukaisesta kokonaisäänimäärästä edustaa käsitystä, jonka mukaan toissijaisuusperiaatetta ei ole noudatettu. Tarvittava äänien vähimmäismäärä on kuitenkin vain neljännes, kun on kyse oikeus- ja sisäasioiden aluetta koskevan III-264 artiklan perusteella tehdystä lainsäädäntöesityksestä.

Artiklan neljännen kohdan mukaan lainsäädäntöesityksen tekijä voi tarkasteltuaan esitystään uudelleen päättää joko pitää voimassa esityksensä, muuttaa sitä tai peruuttaa sen. Tämä päätös on perusteltava.

8 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta ratkaista kanteet, jotka perustuvat siihen, että lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävässä eurooppasäädöksessä ei ole noudatettu toissijaisuusperiaatetta. Nämä kanteet pannaan vireille jäsenvaltioiden toimesta perustuslakisopimuksen III-365 artiklan määräysten mukaisesti. Jäsenvaltio voi myös sisäisen oikeusjärjestyksensä mukaisesti omissa nimissään panna kanteen vireille kansallisen parlamenttinsa tai sen kamarin puolesta.

Artiklan toisen kohdan mukaan myös alueiden komitea voi panna vireille artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun kanteen, kun on kyse sellaisesta lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävästä eurooppasäädöksestä, jonka hyväksyminen edellyttää perustuslakisopimuksen mukaan komitean kuulemista.

9 artikla koskee komission velvollisuutta antaa vuosittain selvitys perustuslakisopimuksen I-11 artiklan toimivallan käyttöä koskevien periaatteiden soveltamisesta. Määräys vastaa nykyisen pöytäkirjan 9 kohdan neljättä luetelmakohtaa.

3. Pöytäkirja

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä

Perustuslailliseen sopimukseen liitetty Euroopan unionin tuomioistuimen perussääntö vastaa teknisiä mukautuksia lukuun ottamatta lähes täysin nykyistä pöytäkirjaa yhteisöjen tuomioistuimen perussäännöstä. Eräitä sisällöllisiä muutoksia on kuitenkin tehty.

3 artikla koskee tuomarien lainkäytöllistä koskemattomuutta, ja unionin tuomioistuin voi sen mukaan täysistuntopäätöksellä pidättää koskemattomuuden. Sen toiseen kohtaan on lisätty virke, jonka mukaan jos päätös koskee unionin yleisen tuomioistuimen tai jonkin erityistuomioistuimen jäsentä, tuomioistuin tekee ratkaisunsa kuultuaan asianomaista tuomioistuinta. Samanlainen virke on lisätty tuomarien sivutoimia ja -tehtäviä koskevan 4 artiklan neljänteen kohtaan ja tuomarin tehtävistään vapauttamista ja eläke- ja muiden etujen epäämistä koskevan 6 artiklan ensimmäiseen kohtaan.

4 artiklan toisen kohdan mukaan neuvosto voi antaa tuomarille erityisluvan harjoittaa palkallista tai palkatonta ammattitoimintaa. Nykyisessä perussäännössä ei säädetä tässä noudatettavasta menettelystä, mutta uuden perussäännön mukaan neuvosto päättää asiasta yksinkertaisella enemmistöllä tekemällään eurooppapäätöksellä.

13 artiklassa säädetään avustavien esittelijöiden nimittämisestä. Kyseisen artiklan ensimmäisen kohdan mukaan avustavien esittelijöiden nimittämisestä säädetään ja heitä koskevat henkilösäännöt vahvistetaan tällä hetkellä neuvoton yksimielisellä päätöksellä yhteisöjen tuomioistuimen ehdotuksesta. Uuden perussäännön mukaan tämä tapahtuu eurooppalailla unionin tuomioistuimen pyynnöstä. Nimittämisessä noudatettavasta menettelystä todetaan tällä hetkellä ainoastaan, että neuvosto nimittää heidät, mutta uuden perussäännön mukaan nimittäminen tapahtuu neuvoston yksinkertaisella enemmistöllä tekemällä eurooppapäätöksellä.

Sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevaan 46 artiklan on lisätty toinen kohta, jonka mukaan artiklaa sovelletaan myös sopimussuhteen ulkopuolista Euroopan keskuspankin vastuuta koskeviin asioihin.

64 artiklassa säädetään kieliä koskevasta järjestelystä. Nykyisen perussäännön mukaan tuomioistuinten työjärjestyksissä olevaa kieliä koskevaa järjestelyä sovelletaan, kunnes perussäännössä annetaan määräykset kieliä koskevasta järjestelystä. Uuden perussäännön mukaan säännöt Euroopan unionin tuomioistuimessa sovellettavasta kieliä koskevasta järjestelystä vahvistetaan neuvoston yksimielisesti antamalla eurooppa-asetuksella joko unionin tuomioistuimen pyynnöstä komission ja Euroopan parlamentin kuulemisen jälkeen taikka komission ehdotuksesta unionin tuomioistuimen ja Euroopan parlamentin kuulemisen jälkeen. Lisäksi nykyisessä perussäännössä säädetään, että työjärjestyksen määräyksiä tältä osin voidaan muuttaa tai kumota ainoastaan perussäännön muuttamista koskevaa menettelyä noudattaen. Uuden perussäännön mukaan määräysten muuttaminen tai kumoaminen edellyttää neuvoston yksimielistä hyväksyntää.

65 artiklaan sisältyy siirtymäsäännös. Kyseisen artiklan 1 kohdan mukaan ne perussäännön muutokset, jotka hyväksytään Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen allekirjoittamisen ja voimaantulon välisenä aikana, jäävät voimaan. Artiklan 2 kohdassa säädetään, että jotta 1 kohdassa tarkoitetut muutokset voidaan sisällyttää perussäännön artiklaosaan, ne kodifioidaan virallisesti unionin tuomioistuimen pyynnöstä annettavalla neuvoston eurooppalailla. Lopuksi säädetään, että kun kodifiointia koskeva eurooppalaki tulee voimaan, tämä artikla kumotaan.

4. Pöytäkirja

Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä

Perustuslakisopimukseen liitetty pöytäkirja Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä vastaa suurimmalta osin EU-sopimukseen liitettyä pöytäkirjaa N:o 3 Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä. Perustuslakisopimukseen liitetystä pöytäkirjan versiosta on poistettu kaikki määräykset, jotka liittyvät Euroopan keskuspankin perustamiseen, koska Euroopan keskuspankki on jo perustettu. Tämän seurauksena pöytäkirjan artiklanumerointi on muuttunut jonkin verran. Uudessa pöytäkirjassa ei enää käytetä lyhenteitä Euroopan keskuspankista tai Euroopan keskuspankkijärjestelmästä. Pöytäkirjassa viitataan myös euroon aiemman ecun sijaan. Samoin pöytäkirjan terminologia ja viittaukset nykyisten perussopimusten artikloihin on päivitetty perustuslakisopimuksen mukaisiksi. Seuraavassa selostetaan ne artiklat, jotka ovat asiasisällöltään muuttuneet uudessa pöytäkirjassa vanhaan verrattuna.

1 artiklaan, jokakoskee Euroopan keskuspankkijärjestelmää, on lisätty uusi määritelmä "eurojärjestelmästä". Artiklan 1 kohdan mukaan eurojärjestelmän muodostavat Euroopan keskuspankki ja euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden kansalliset keskuspankit. Muilta osin artikla päivitettynä vastaa asiallisesti nykyistä.

10 artikla koskee Euroopan keskuspankin neuvostoa. Artiklaaon muutettu siten, että Nizzan sopimuksella nykyiseen pöytäkirjaan liitetty 6 kohta (valtuuslause neuvoston äänivaltaisia jäseniä koskevien määräysten muuttamiseksi yksinkertaistetulla menettelyllä) on siirretty 40 artiklan 2 kohdaksi. Pöytäkirjan 10 artiklan 2 kohtaa muutettiin 21 päivänä maaliskuuta 2003 tehdyllä Eurooppa-neuvoston päätöksellä, jonka kaikki jäsenvaltiot ovat ratifioineet (ks. HE 9/2004).

11 artikla koskee Euroopan keskuspankin johtokuntaa. Artiklan 2 kohtaa on muutettu siten, että Eurooppa-neuvosto tekee johtokunnan jäsenen nimittämispäätöksen määräenemmistöllä.

29 artikla koskee Euroopan keskuspankin pääoman jakoperustetta. Artiklan 1 kohtaa on muutettu siten, että jako-osuuksia pankin pääomassa laskettaessa prosenttiosuus pyöristetään lähimpään 0,0001 prosenttiyksikön kerrannaiseen nykyisen 0,05 prosenttiyksikön kerrannaisen sijaan.

32 artikla koskee Euroopan keskuspankin rahoitustulon jakamista kansallisille keskuspankeille. Artiklan 2 kohdasta on poistettu määräys, jonka mukaan 2 kohtaa sovelletaan, jollei 3 kohdasta muuta johdu. Tällä muutoksella 2 kohdasta on tullut pääsääntö suhteessa 3 kohtaan.

34 artikla koskee Euroopan keskuspankin säädöksiä. Artiklan 2 kohtaa on muutettu siten, että siinä ei enää erikseen määritellä eri säädöstyyppien oikeusvaikutuksia. Määritelmät on poistettu tarpeettomina, koska Euroopan keskuspankin tultua toimielimeksi, siihen sovelletaan perustuslakisopimuksen toimielimiä koskevia yleisiä määräyksiä, joihin sisältyvät unionin säädösten määritelmät ja niiden oikeusvaikutuksia koskevat määräykset.

40 artikla koskee yksinkertaistettuja tarkistusmenettelyjä. Artiklan 1 kohta on muutettu niin, että tiettyjä Euroopan keskuspankin perussäännön artikloita voidaan III-187 artiklan mukaisesti tarkistaa eurooppalailla aiemman neuvoston päätöksen sijaan. Kun eurooppalaki annetaan komission ehdotuksesta, se hyväksytään määräenemmistöllä aiemman yksimielisyyden sijasta.

Artiklan 2 kohdaksi on siirretty nykyisen 10 artiklan 6 kohta.

Artiklan 3 kohta vastaa nykyisen artiklan 2 kohtaa.

5. Pöytäkirja

Euroopan investointipankin perussäännöstä

Pöytäkirja Euroopan investointipankin perussäännöstä vastaa pääpiirteittäin EY-sopimukseen liitettyä pöytäkirjaa Euroopan investointipankin perussäännöstä muutoksineen. Uusi pöytäkirja vastaa siis pitkälti konsolidoitua versiota nykyisestä pöytäkirjasta ja siinä on huomioitu myös vuoden 2003 liittymisasiakirjalla Euroopan investointipankin (jäljempänä pankki) perussääntöön tehdyt muutokset. Uudessa pöytäkirjassa ei ole nykyisen pöytäkirjan 6 ja 7 artiklaa vastaavaa määräystä, joten artiklanumerointi eroaa nykyisestä. Seuraavassa on selostettu pöytäkirjaan tehdyt asialliset muutokset.

3 artiklan mukaan pankin jäseniä ovat perustuslakisopimuksen III-393 artiklan mukaisesti jäsenvaltiot. Nykyisestä pöytäkirjasta poiketen jäsenvaltioita ei ole enää lueteltu.

4 artiklassa on määräyksiä pankin omasta pääomasta. Artiklan 1 kohdassa olevia pääomanosuuksia on tarkistettu vuonna 2004 unioniin liittyneiden valtioiden osalta, koska vuoden 2003 liittymissopimuksessa luetellut pääomanosuudet olivat viitteellisiä. Artiklan 1 kohdassa ei enää ole alakohtaa, jonka mukaan laskentayksikön määritelmää voidaan muuttaa.

5 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot maksavat merkitystä pääomasta keskimäärin viisi prosenttia 4 artiklan 1 kohdassa vahvistetuista määristä.

7 artiklan 3 kohdan b-luetelmakohdan mukaan valtuusto määrittää 9 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi rahoitusoperaatioihin sovellettavat periaatteet pankin tehtävän mukaisesti. Luetelmakohta korvaa nykyisen b-luetelmakohdan, jonka mukaan valtuusto käyttää erikoislainoja koskevia nykyisessä 6 artiklassa määrättyjä valtuuksiaan.

8 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan määräenemmistöön tarvitaan 18 puoltavaa ääntä ja 68 prosenttia merkitystä pääomasta. Artiklan 2 kohdan mukaan henkilökohtaisesti tai edustettuina läsnä olevien edustajien pidättyminen äänestämästä ei estä valtuustoa tekemästä ratkaisua, jonka edellytyksenä on yksimielisyys.

9 artiklan 1 kohdan mukaan hallintoneuvosto voi vahvistaa lainojen korkojen ja toimitusmaksujen lisäksi myös muita maksuja. Se voi myös määräenemmistöllä tehdyn päätöksen perusteella siirtää tiettyjä toimivaltuuksiaan hallitukselle. Hallintoneuvosto määrittää toimivaltuuksien siirron edellytykset ja yksityiskohtaiset menettelyt ja valvoo sen toteuttamista. Artiklan 2 kohdan mukaan hallintoneuvoston jäsenet ja varajäsenet voidaan nimittää uudeksi toimikaudeksi. Hallintoneuvoston kokouksiin osallistumisen edellytykset sekä varajäseniin ja asiantuntijoihin sovellettavat määräykset vahvistetaan työjärjestyksessä. Artiklan 5 kohdan mukaan hallintoneuvosto vahvistaa aiemman yksimielisyyden sijaan määräenemmistöllä, minkälainen toiminta on ristiriidassa jäsenen tai varajäsenen tehtävien kanssa.

11 artiklan 7 kohdan mukaan työjärjestyksessä määritetään toimivaltainen elin, joka hyväksyy henkilöstöön sovellettavat määräykset.

12 artiklan 1 kohdan mukaan komitea tarkastaa, että pankin toiminta noudattaa parhaita pankkikäytäntöjä, ja vastaa pankin tilien tarkastuksesta. Komiteaan nimitetään kuusi jäsentä nykyisen kolmen sijaan. Artiklan 2 kohdan mukaan 1 kohdassa tarkoitettu komitea tarkastaa vuosittain pankin toiminnan ja kirjanpidon asianmukaisuuden. Tätä varten se tarkastaa, että pankin toiminta on ollut perussäännön ja työjärjestyksessä vahvistettujen sääntöjen ja menettelyjen mukaista. Artiklan 3 kohdan mukaan 1 kohdassa tarkoitettu komitea vahvistaa, että tilinpäätös ja kaikki hallintoneuvoston laatiman tilinpäätökseen sisältyvä tilinpäätösinformaatio antavat luotettavan kuvan pankin rahoitusasemasta sen varojen ja sitoumusten osalta sekä sen toiminnan tuloksista ja kassavirroista kyseisellä tilikaudella. Artiklan 4 kohdan mukaan työjärjestyksessä määritellään 1 kohdassa tarkoitetun komitean jäseniltä vaadittava pätevyys ja määritetään komitean toiminnan edellytykset ja yksityiskohtaiset menettelyt.

16 artiklan 1 kohdan mukaan pankki voi myöntää rahoitusta myös takuiden muodossa eikä investoinnin tarvitse enää kohdistua jäsenvaltioiden Euroopassa oleville alueille. Pankki tekee päätöksensä määräenemmistöllä aiemman yksimielisyyden sijaan päättäessään rahoituksen myöntämisestä muualla kuin jäsenvaltioiden alueilla toteutettavista investoinneista. Artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan hallintoneuvosto päättää 7 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen valtuuston vahvistamien periaatteiden mukaisesti ja jos perustuslain III-394 artiklassa tarkoitettujen toimien toteuttaminen sitä vaatii, määräenemmistöllä sellaisen rahoituksen edellytyksistä ja sitä koskevista yksityiskohtaisista menettelyistä, johon liittyy erityinen riski ja jota sen vuoksi pidetään erityistoimena. Artiklan 5 kohdan mukaan pankin myöntämien lainojen enimmäismäärää laskettaessa otetaan merkityn pääoman lisäksi huomioon myös varaukset, kohdentamattomat varaukset ja jakamaton voitto. Kyseisten erien yhteismäärä lasketaan vähentämällä määrä, joka vastaa kaikkien pankin merkitsemien osuuksien merkittyä yhteismäärää, riippumatta siitä, onko ne maksettu. Pankin osuuksien muodossa maksama määrä ei missään vaiheessa saa ylittää sen maksetun pääoman, varausten, kohdentamattomien varausten ja jakamattoman voiton vapaan osan kokonaismäärää. Pankin erityistoimiin, joista valtuusto ja hallintoneuvosto päättävät 3 kohdan mukaisesti, voidaan poikkeuksellisesti myöntää erityismäärärahoja varauksina. Artiklan 5 kohtaa sovelletaan myös pankin konsolidoituun tilinpäätökseen.

18 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan hallintoneuvosto päättää 7 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen valtuuston vahvistamien periaatteiden mukaisesti ja jos unionin perustuslain III-394 artiklassa määrättyjen toimien toteuttaminen sitä vaatii, määräenemmistöllä kaupallisen yrityksen pääomaosuuksien hankkimista koskevista edellytyksistä ja sitä koskevista yksityiskohtaisista menettelyistä, jos tämä on tarpeen investoinnin tai ohjelman rahoittamiseksi, yleensä lainan tai takauksen lisäksi. Artiklan 7 kohdan mukaan pankki voi lainanantotoimintansa lisäksi antaa teknistä apua valtuuston määräenemmistöllä määrittämien edellytysten ja yksityiskohtaisten menettelyjen mukaisesti ja pankin perussäännön määräyksiä noudattaen.

19 artiklan 7 kohdan mukaan pankin hallitus toteuttaa viipymättä tarpeellisiksi katsomansa kiireelliset toimenpiteet ja tiedottaa tästä viipymättä hallintoneuvostolle, jos hyväksyttyihin investointeihin liittyvän rahoituksen uudelleenjärjestely on perusteltua pankin oikeuksien ja etujen turvaamiseksi.

20 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan pankki voi lainata jäsenvaltioiden pääomamarkkinoilta näitä markkinoita koskevan lainsäädännön mukaisesti.

25 artiklan 2 kohdan mukaan pankki huolehtii henkilöstönsä oikeuksien suojaamisesta, jos pankki asetetaan selvitystilaan.

28 artiklan 1 kohdan mukaan valtuusto voi yksimielisesti päättää perustaa tytäryhtiöitä tai muita yksikköjä, jotka ovat oikeushenkilöitä ja taloudellisesti itsenäisiä. Artiklan 2 kohdan mukaan valtuusto hyväksyy yksimielisesti 1 kohdassa tarkoitettujen laitosten perussäännön, jossa vahvistetaan etenkin niiden tavoitteet, rakenne, pääoma, jäsenet, kotipaikka, varat, interventiokeinot, tarkastusta koskevat säännöt sekä niiden suhde pankin toimielimiin. Artiklan 3 kohdan mukaan pankki voi osallistua kyseisten laitosten hallintoon ja osallistua niiden pääoman merkitsemiseen aina valtuuston yksimielisesti vahvistamaan määrään asti. Artiklan 4 kohdan mukaan 1 kohdassa mainittuihin laitoksiin, sikäli kuin niihin sovelletaan unionin oikeutta, niiden toimielinten jäseniin heidän hoitaessaan tehtäviään ja niiden henkilöstöön sovelletaan Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehtyä pöytäkirjaa samoin ehdoin ja samoin edellytyksin kuin pankkiin. Artiklan 5 kohdan mukaan Euroopan unionin tuomioistuin käsittelee jäljempänä määrätyin rajoituksin unionin lainsäädännön alaisen laitoksen toimielinten toimenpiteitä koskevat riidat. Tällaista toimenpidettä koskevan kanteen voi nostaa tällaisen laitoksen jäsen kyseisessä ominaisuudessaan tai jäsenvaltio unionin perustuslain III-365 artiklassa määrätyin ehdoin. Artiklan 6 kohdan mukaan valtuusto voi yksimielisesti päättää, että unionin lainsäädännön alaisen laitoksen henkilökuntaan sovelletaan pankin kanssa yhteisiä järjestelyjä laitoksen ja pankin sisäisiä menettelyjä noudattaen.

6. Pöytäkirja

Euroopan unionin toimielinten ja tiettyjen elinten, laitosten ja yksikköjen kotipaikan sijainnista

Pöytäkirja vastaa EU-sopimukseen ja Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksiin Amsterdamin sopimuksella liitettyä pöytäkirjaa Euroopan yhteisöjen toimielinten ja tiettyjen elinten ja yksikköjen kotipaikan sijainnista. Muutoksina viimeksi mainittuun pöytäkirjaan perustuslakisopimuksen pöytäkirja n:o 6 sisältää vain sellaisia teknisiä mukautuksia, jotka ovat tarpeellisia pöytäkirjan saattamiseksi yhteensopivaksi perustuslakisopimuksen kanssa.

Pöytäkirjassa ei ole määräyksiä Eurooppa-neuvoston kotipaikasta, vaikka Eurooppa-neuvosto perustuslakisopimuksen mukaan on unionin toimielin. Vuoden 2000 hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirjaan liitetyn julistuksen n:o 22, joka perustuslakisopimuksen IV-438 artiklan 3 kohdan mukaan pysyy voimassa, mukaan Eurooppa-neuvoston kokouspaikka on Bryssel.

Koska pöytäkirjan määräykset koskevat perustuslakisopimuksen lisäksi myös Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimusta, liitetään pöytäkirja myös Euratom-sopimukseen.

7. Pöytäkirja

Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista

Pöytäkirja vastaa Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehtyä pöytäkirjaa, joka alun perin oli liitettynä yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta vuonna 1965 tehtyyn sopimukseen (ns. sulautumissopimus). Vaikka sulautumissopimus on kumottu Amsterdamin sopimuksella, pöytäkirja Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehty pöytäkirja on edelleen voimassa ilman, että sitä on liitetty mihinkään tiettyyn perussopimukseen.

Muutoksina viimeksi mainittuun pöytäkirjaan perustuslakisopimuksen pöytäkirja n:o 7 sisältää vain sellaisia teknisiä mukautuksia, jotka ovat tarpeellisia pöytäkirjan saattamiseksi yhteensopivaksi perustuslakisopimuksen kanssa.

Koska pöytäkirjan määräykset koskevat perustuslakisopimuksen lisäksi myös Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimusta, liitetään pöytäkirja myös Euratom-sopimukseen.

8. Pöytäkirja

Tanskan kuningaskunnan, Irlannin ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan, Helleenien tasavallan, Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan sekä Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymissopimuksista ja -asiakirjoista

Perustuslakisopimuksen IV-437 artiklan 2 kohdan mukaan kaikki unioniin, tai aiemmin yhteisöön, liittyneitä valtioita koskevat liittymissopimukset kumotaan. Koska liittymissopimuksiin sisältyy kuitenkin eräitä määräyksiä, jotka ovat edelleen oikeudellisesti merkityksellisiä, on näiden määräysten oikeudellinen jatkuvuus säilytetty sisällyttämällä ne perustuslakisopimukseen, ja Euratom-sopimukseen, liitettävään kahteen erilliseen pöytäkirjaan.

Tämä Pöytäkirja koskee neljää ensimmäistä eli vuosien 1972, 1979, 1985 ja 1994 liittymissopimusta ja on kokonaan uusi. Pöytäkirja koskee siis kaikkia muita vanhoja liittymissopimuksia paitsi viimeisintä vuonna 2003 tehtyä kymmentä uusinta jäsenvaltiota koskevaa liittymissopimusta. Tässä pöytäkirjassa määrätään siten myös Suomea koskevan liittymissopimuksen oikeudellisesti edelleen merkityksellisistä määräyksistä.

Pöytäkirjan johdannossa todetaan erityisesti, että liittymissopimuksiin ja liittymisasiakirjoihin sisältyy eräitä edelleen merkityksellisiä määräyksiä, joiden oikeudellinen jatkuvuus on turvattava siten, että ne pysyvät voimassa ja niiden oikeusvaikutukset säilyvät.

I Osasto

Yhteiset määräykset

1 artiklassa määrätään milloin perustuslakisopimuksen IV-437 artiklan 2 kohdan a-d alakohdassa tarkoitetuista liittymissopimuksista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet tulivat voimaan kyseisissä sopimuksissa määrätyin edellytyksin liittyneiden valtioiden osalta.

2 artiklassa määrätään, että tässä pöytäkirjassa tarkoitetut liittyvät valtiot ovat edelleen velvollisia liittymään ennen niiden liittymistä tehtyihin yhä voimassa oleviin sopimuksiin tai yleissopimuksiin, jotka on tehty muiden jäsenvaltioiden välillä ja jotka perustuvat EY-, Euratom- tai EU-sopimukseen tai ovat erottamaton osa näiden sopimusten tavoitteiden toteuttamista tai jotka muuten koskevat yhteisöjen tai unionin toimintaa tai liittyvät niiden toimiin. Vastaava liittymisvelvollisuus kohdistuu edelleen myös sellaisiin niin sanottuihin sekasopimuksiin, jotka muut jäsenvaltiot ja EY ovat tehneet yhdessä yhden tai useamman kolmannen valtion tai kansainvälisen järjestön kanssa, sekä näihin sopimuksiin mahdollisesti liittyviin täydentäviin sopimuksiin. Vuosien 1972, 1979, 1985 ja 1994 liittymissopimuksiin sisältyvät vastaavat määräykset..

3 artikla koskee unionin ja yhteisön säädöksiin liittymissopimusten määräyksillä tehtyjä pysyviksi tarkoitettuja muutoksia.

Artiklan ensimmäisen kohdan mukaan, ne liittymissopimuksiin kuuluvien liittymisasiakirjojen määräykset, joilla muutetaan tai kumotaan unionin tai yhteisön lainsäädäntöä muuten kuin siirtymäkauden ajaksi, pysyvät liittymissopimusten kumoamisesta huolimatta edelleen voimassa sellaisina kuin Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on niitä tulkinnut.

Artiklan toisen kohdan mukaan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetuilla liittymissopimusten määräyksillä on sama oikeudellinen luonne kuin niillä säädöksillä, jotka kyseisillä määräyksillä kumotaan tai joita muutetaan. Edelleen tämän kohdan mukaan kyseisiä liittymissopimusten määräyksiä koskevat samat säännöt, jotka koskevat näillä määräyksillä kumottuja tai muutettuja säädöksiäkin. Tämä kohta toistaa vuosien 1972, 1979, 1985 ja 1994 liittymissopimuksiin kuuluvien liittymisasiakirjojen vastaavat määräykset. Suomea koskevassa liittymisasiakirjassa vastaava määräys on sen 9 artiklassa.

Tällä artiklalla turvataan muun muassa Suomen niin sanotun TEL-poikkeuksen säilyminen oikeudellisesti samanlaisena kuin se on liittymissopimuksemmekin mukaan.

4 artikla koskee unionin tai yhteisön säädösten jälkeenpäin käännettyjen kieliversioiden todistusvoimaisuutta. Artiklan mukaan säädökset, jotka on hyväksytty ennen kuin unioniin on liittymisen johdosta tullut uusi virallinen kieli ja jotka on liittymisen johdosta käännetty kyseiselle uudelle kielelle, ovat liittyneiden valtioiden liittymisestä lähtien todistusvoimaisia samoin edellytyksin sekä alkuperäisillä että jälkeenpäin käännetyillä kielillä. Vastaavat määräykset ovat myös vuosien 1972, 1979, 1985 ja 1994 liittymissopimuksissa.

5 artiklan mukaan pöytäkirjaan sisällytetyt siirtymämääräykset voidaan kumota neuvoston eurooppalailla, kun siirtymämääräyksiä ei enää sovelleta. Neuvosto tekee tässä tarkoitetut ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan. Vastaavaa määräystä ei ollut vuosien 1972, 1979, 1985 ja 1994 liittymissopimuksissa, mutta määräyksen tarkoituksena on mahdollistaa vastaisuudessa merkityksensä menettäneiden primaarioikeuden määräysten kumoaminen yksinkertaistetussa menettelyssä.

II Osasto

Tanskan, Irlannin sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin liittymisehtoja koskevasta asiakirjasta otetut määräykset

Tässä osastossa olevat edelleen merkitykselliset määräykset on siirretty tähän vuoden 1972 Tanskan, Irlannin sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin liittymisehtoja koskevasta asiakirjasta ja siihen liitetyistä pöytäkirjoista.

6 artikla koskee Gibraltaria. Artiklan 1 kohta vastaa vuoden 1972 liittymisasiakirjan 28 artiklaa. Artiklan 2 kohdan mukaan vuoden 1972 liittymisasiakirjan liitteessä II olevassa VI kohdassa määritelty Gibraltarin asema säilytetään ennallaan.

7 artikla, joka koskee Färsaaria,vastaa asiasisällöltään vuoden 1972 liittymisasiakirjan 2. pöytäkirjan 4 artiklaa.

8-13 artikla, joka koskee Kanaalisaaria ja Man-saarta, vastaa asiasisällöltään vuoden 1972 liittymisasiakirjan 3. pöytäkirjan määräyksiä.

14 artikla, joka koskee Irlannin teollistamista ja taloudellista kehitystä, vastaa asiasisällöltään vuoden 1972 liittymisasiakirjan Irlantia koskevaa pöytäkirjaa n:o 30.

15-20 artikla, joka koskee ydinenergia-alan tietojen vaihtoa, vastaa asiasisällöltään vuoden 1972 liittymisasiakirjan pöytäkirjoja n:o 25, 26 ja 28.

III Osasto

Kreikan liittymisehtoja koskevasta asiakirjasta otetut määräykset

Tässä osastossa olevat edelleen merkitykselliset määräykset on siirretty tähän vuoden 1979 Kreikan liittymisehtoja koskevasta asiakirjasta ja siihen liitetyistä pöytäkirjoista.

21 artikla, joka koskee tuontitullipoikkeuksia, vastaa asiasisällöltään vuoden 1979 liittymisasiakirjan pöytäkirjaa n:o 3.

22 artikla, joka koskee verotusta, pitää voimassa vuoden 1979 liittymisasiakirjan VIII liitteen II.2 kohdassa olevia poikkeuksia verotuksen alalla.

23 artikla, joka koskee puuvillaa, vastaa menettelytapasäännöksiä lukuun ottamatta, vuoden 1979 liittymisasiakirjan pöytäkirjaa n:o 4.

24 artikla, joka koskee Kreikan taloudellista ja teollista kehittymistä, vastaa asiasisällöltään vuoden 1979 liittymisasiakirjan pöytäkirjaa n:o 7.

25-26 artikla, joka koskee ydinenergia-alan tietojen vaihtoa, vastaa asiasisällöltään vuoden 1979 liittymisasiakirjan pöytäkirjaa n:o 6.

IV Osasto

Espanjan ja Portugalin liittymisehtoja koskevasta asiakirjasta otetut määräykset

Tässä osastossa olevat edelleen merkitykselliset määräykset on siirretty tähän vuoden 1985 Espanjan ja Portugalin liittymisehtoja koskevasta asiakirjasta ja siihen liitetyistä pöytäkirjoista.

27 artikla, joka koskee varainhoitoa, vastaa asiasisällöltään vuoden 1985 liittymisasiakirjan 187 artiklan 2 kohtaa.

28-29 artikla, joka koskee patentteja, vastaa asiasisällöltään vuoden 1985 liittymisasiakirjan 8. pöytäkirjan 2 kohtaa ja 19. pöytäkirjan 2 kohtaa.

30 artikla, joka koskee kalastussopimuksia, vastaa menettelysääntöjä lukuun ottamatta asiasisällöltään vuoden 1985 liittymisasiakirjan pöytäkirjaa n:o 4.

31 artikla, joka sisältää yleiset määräykset Ceutasta ja Melilasta, vastaa asiasisällöltään vuoden 1985 liittymisasiakirjan 25 artiklaa.

32 artikla, joka koskee yhteistä kalastuspolitiikkaa, vastaa asiasisällöltään vuoden 1985 liittymisasiakirjan 155 artiklaa.

33-39 artikla, joka koskee tavaroiden vapaata liikkuvuutta, tullilainsäädäntöä ja kauppapolitiikkaa, vastaa asiasisällöltään vuoden 1985 liittymisasiakirjan pöytäkirjaa n:o 2.

40-41 artikla, joka koskee Espanjan ja Portugalin taloudellista ja teollista kehittymistä, vastaa asiasisällöltään vuoden 1985 liittymisasiakirjan pöytäkirjoja n:o 12 ja 21.

42-45 artikla, joka koskee ydinenergia-alan tietojen vaihtoa, vastaa asiasisällöltään vuoden 1985 liittymisasiakirjan pöytäkirjoja n:o 13 ja 22.

V osasto

Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymisehtoja koskevasta asiakirjasta otetut määräykset

Tässä osastossa olevat edelleen merkitykselliset määräykset on siirretty tähän vuoden 1994 Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisehtoja koskevasta asiakirjasta ja siihen liitetyistä pöytäkirjoista.

1 jakso

Varainhoitoa koskevat määräykset

46 artikla, joka koskee varainhoitoa,vastaa vuoden 1994 liittymisasiakirjan 108 artiklaa.

2 jakso

Maataloutta koskevat määräykset

Tähän muun muassa Suomen maataloutta koskevaan jaksoon on siirretty edelleen merkitykselliset vuoden 1994 liittymisasiakirjan maataloutta koskevat määräykset. Suomen kannalta merkitykselliset artiklat ovat etenkin 47 ja 48 artikla. Ne liittymisasiakirjan määräykset, jotka oli tarkoitettu siirtymämääräyksiksi ja joita siten sovellettiin vain viiden vuoden siirtymäkauden ajan, kumoutuvat perustuslakisopimuksen voimaantulon yhteydessä.

47 artiklassa määrätään, että jos liittymisestä aiheutuu vakavia vaikeuksia, jotka ovat yhä olemassa sen jälkeen kun 48 artiklaa ja unionissa voimassa oleviin sääntöihin perustuvia muita toimenpiteitä on sovellettu täysimittaisesti, komissio voi tehdä eurooppapäätöksen, jolla annetaan Suomelle lupa myöntää tuottajille kansallisia tukia, joiden tarkoituksena on helpottaa näiden yhdentymistä yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Artikla vastaa vuoden 1994 liittymisasiakirjan 141 artiklaa, mutta siihen on tehty kielellisiä korjauksia ja siitä on poistettu viittaukset perustuslakisopimuksella kumottaviin määräyksiin.

48 artiklassa määrätään, että komissio voi antaa Ruotsille ja Suomelle luvan myöntää pitkäaikaisia kansallisia tukia sen varmistamiseksi, että maataloutta pidetään yllä erityisillä alueilla. Nämä alueet käsittävät 62. leveyspiirin pohjoispuolella sijaitsevat maatalousalueet ja eräät kyseisen leveyspiirin eteläpuolella sijaitsevat lähialueet, joilla vallitsevat vastaavanlaiset maatalouden harjoittamisen erityisen vaikeaksi tekevät ilmasto-olosuhteet. Artikla vastaa asiasisällöltään vuoden 1994 liittymisasiakirjan 142 artiklaa.

49 artikla, joka koskee kansallisten tukien ilmoittamisvelvollisuutta, vastaa vuoden 1994 liittymisasiakirjan 143 artiklaa, sillä erolla, että 143 artiklan 1 kohdan toinen alakohta kumotaan siirtymämääräyksenä eikä uudessa artiklassa enää viitata kumottuihin artikloihin.

50 artikla, joka koskee jäsenvaltioiden myöntämiä tukia, vastaa vuoden 1994 liittymisasiakirjan 144 artiklaa.

51 artikla, joka koskee maataloutta koskevan jakson täytäntöönpanosta ja unionin oikeuden muuttumisen johdosta tarvittavista mukautuksista päättämistä, vastaa asiasisällöltään vuoden 1994 liittymisasiakirjan 148 artiklaa.

52 artikla, joka koskee markkinajärjestelyihin liittyviä siirtymätoimenpiteitä, vastaa asiasisällöltään vuoden 1994 liittymisasiakirjan 149 artiklaa.

53 artiklan mukaan 51 ja 52 artiklaa sovelletaan myös kalastustuotteisiin.

3 jakso

Siirtymätoimenpiteitä koskevat määräykset

54 artiklalla pidetään voimassa vuoden 1994 liittymisasiakirjan XV liitteen eräitä määräyksiä, jotka koskevat maataloutta. Liitteessä olevien viittausten EY-sopimukseen ja sen artikloihin katsotaan viittaavan perustuslakisopimukseen ja siinä oleviin vastaaviin artikloihin.

4 jakso

Tiettyjen säädösten sovellettavuutta koskevat määräykset

55 artikla, joka koskee EFTAn valvontaviranomaisen tekemiä päätöksiä, vastaa asiasisällöltään vuoden 1994 liittymisasiakirjan 172 artiklan 4, 5 ja 7 kohtaa.

5 jakso

Ahvenanmaata koskevat määräykset

56 artikla, jossa turvataan eräitä Ahvenanmaan kotiseutuoikeuteen liittyviä oikeuksia, vastaa vuoden 1994 liittymisasiakirjan 2. pöytäkirjan 1 artiklaa.

57 artikla, jossa on määräyksiä Ahvenanmaata koskevasta veropoikkeuksesta, vastaa asiasisällöltään vuoden 1994 liittymisasiakirjan 2. pöytäkirjan 2 artiklaa.

58 artikla vastaa vuoden 1994 liittymisasiakirjan 2. pöytäkirjan 3 artiklaa. Artiklan mukaan Suomi varmistaa, että jäsenvaltioiden luonnollisia ja oikeushenkilöitä kohdellaan tasaveroisesti Ahvenanmaalla.

59 artiklan mukaan tämän jakson Ahvenanmaata koskevia määräyksiä sovellettaessa otetaan huomioon Ahvenanmaasta annettu julistus n:o 30. Artiklan mukaan Ahvenanmaata koskevassa julistuksessa toistetaan oikeusvaikutuksia muuttamatta vuoden 1994 liittymisasiakirjan 2. pöytäkirjassa olevan johdanto-osan sisältö. Julistusta ja sen merkitystä on selostettu tarkemmin edellä kohdassa 4.8.1.1.

6 jakso

Saamelaisia koskevat määräykset

60 artikla, jonka mukaan saamelaisille voidaan myöntää yksinoikeus poronhoitoon perinteisillä saamelaisalueilla, vastaa asiasisällöltään vuoden 1994 liittymisasiakirjan 3. pöytäkirjan 1 artiklaa.

61 artikla, jonka mukaan saamelaisia koskeva jakso voidaan laajentaa koskemaan myös muita perinteisiä saamelaiselinkeinoja, vastaa asiasisällöltään vuoden 1994 liittymisasiakirjan 3. pöytäkirjan 2 artiklaa.

62 artiklan mukaan 6 jakson saamelaisia koskevia määräyksiä sovellettaessa, otetaan huomioon perustuslakisopimukseen liitetty saamelaisia koskeva julistus n:o 31. Artiklan mukaan saamelaisia koskevassa julistuksessa toistetaan tekstin oikeusvaikutuksia muuttamatta vuoden 1994 liittymisasiakirjan 3. pöytäkirjassa olevan johdanto-osan sisältö. Julistuksessa tunnustetaan ne velvoitteet ja sitoumukset, jotka Ruotsilla ja Suomella kansallisen ja kansainvälisen oikeuden nojalla on saamelaisiin nähden. Julistuksen mukaan otetaan myös huomioon, että Ruotsi ja Suomi ovat sitoutuneet saamelaisten elinkeinojen, kielen, kulttuurin ja elämäntavan säilyttämiseen ja kehittämiseen.

7 jakso

Rakennerahastojen osalta Suomessa ja Ruotsissa sovellettavat määräykset

63 artikla koskee pohjoisten, erittäin harvaan asuttujen alueiden erityisasemaa ja se liittyy erityisesti rakennerahastojen osalta Suomessa ja Ruotsissa sovellettaviin erityismääräyksiin. Artikla vastaa asiasisällöltään vuoden 1994 liittymisasiakirjan 6. pöytäkirjan 2 artiklaa. Tähän artiklaan sisältyvät siten jo Suomea koskevassa liittymisasiakirjassa sovitut määritelmät olosuhteista (erittäin harvaan asutut alueet) ja harvaanasutuista alueista (enintään kahdeksan henkilöä neliökilometriä kohden). Artiklassa tarkoitetut alueet luetellaan edellä mainitun pöytäkirjan n:o 6 liitteessä 1 (EYVL C 241, 29.8.1994, s. 355). Tällä artiklalla turvataan Suomen liittymissopimuksessa sovitun harvaanasuttujen alueiden erityisaseman oikeudellinen jatkuvuus.

8 jakso

Rautatieliikennettä sekä yhdistettyjä kuljetuksia Itävallassa koskevat määräykset

64 artikla vastaa asiasisällöltään vuoden 1994 liittymisasiakirjan 9 pöytäkirjan 1 artiklan d) ja f) kohtaa sekä 2 artiklaa.

65-72 artikla vastaavat asiasisällöltään vuoden 1994 liittymisasiakirjan 9 pöytäkirjan 3-11 artiklaa.

73 artiklan 1 kohta vastaa asiasisällöltään vuoden 1994 liittymisasiakirjan 9 pöytäkirjan 16 artiklan 1 kohtaa. Artiklan 2 kohdan mukaan kyseiseen kohtaan viitattaessa sovelletaan niin sanotun komitologiapäätöksen (1999/468/EY) 3 ja 7 artiklaa. Artiklan 3 kohdan mukaan 1 kohdassa tarkoitettu komitologiakomitea vahvistaa itse työjärjestyksensä.

9 jakso

Itävallan saksankielisten erityisilmausten käyttöä Euroopan unionissa koskevat määräykset.

74 artikla, joka koskee tiettyjä Itävallan oikeusjärjestyksessä käytettyjä erityisilmaisuja, vastaa asiasisällöltään vuoden 1994 liittymisasiakirjan 10 pöytäkirjaa.

9. Pöytäkirja

Tshekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymissopimuksesta ja -asiakirjasta

Pöytäkirjaan on siirretty määräyksiä Tshekin, Viron, Kyproksen, Latvian, Liettuan, Unkarin, Maltan, Puolan, Slovenian ja Slovakian liittymissopimuksen asiakirjasta, joka kumotaan perustuslakisopimuksella. Kyseinen liittymissopimus solmittiin vuonna 2003. Pöytäkirjaan on siirretty ne asiakirjan määräykset, jotka ovat edelleen merkityksellisiä. Kyseiset määräykset pysyvät näin voimassa ja niiden oikeusvaikutukset säilyvät. Pöytäkirjaan sisällytetyt määräykset vastaavat pääpiirteittäin vuoden 2003 liittymisasiakirjan ja siihen liitettyjen pöytäkirjojen määräyksiä. Määräyksiin on tehty ainoastaan sellaisia teknisiä mukautuksia, joita pöytäkirjaan siirtäminen edellyttää. Uudesta pöytäkirjasta on kuitenkin poistettu tarpeettomina kaikki nykyisiä perussopimuksia muuttavat määräykset. Samoin on poistettu määräykset, jotka koskevat ennen liittymistä suoritettavia toimenpiteitä.

1 artikla jossa määritellään pöytäkirjassa käytettyjä termejä, vastaa pääpiirteittäin liittymisasiakirjan 1 artiklaa. Artiklan a-luetelmakohdaksi on lisätty määritelmä, jonka mukaan ilmaisulla "16 päivänä huhtikuuta 2003 tehty liittymisasiakirja" viitataan asiakirjaan joka on liitetty vuonna 2003 solmittuun liittymissopimukseen. Artiklasta on myös poistettu kolme määritelmää, jotka ovat käyneet tarpeettomiksi.

2 artiklan mukaan perustuslakisopimuksen IV-437 artiklan 2 kohdan e alakohdassa tarkoitetusta liittymissopimuksesta, eli vuoden 2003 liittymissopimuksesta johtuvat oikeudet ja velvollisuudet ovat voimassa takautuvasti 1 päivästä toukokuuta 2004 alkaen kyseisessä sopimuksessa määrätyin edellytyksin.

3-11 artikla sisältää vuonna 2004 liittyneiden jäsenvaltioiden liittymiseen sovellettavia periaatteita, joita on selostettu tarkemmin tätä liittymissopimusta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 78/2003 s. 58-64).

3-4 artikla vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 3-4 artiklaa.

5 artikla vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 5 artiklan 2 ja 3 kohtaa.

6 artikla vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 6 artiklan 2, 3, 5, 6, 7, 8, 10 ja 12 kohtaa

7 artikla vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 8 artiklaa.

8 artikla vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 9 artiklaa sillä lisäyksellä, että artiklassa tarkoitetut määräykset pysyvät voimassa sellaisina kuin Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on niitä tulkinnut.

9 artikla vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 58 artiklaa.

10 artikla on uusi oikeusperusta, jonkamukaan uuteen pöytäkirjaan sisältyvät siirtymämääräykset voidaan kumota neuvoston eurooppalailla, kun niitä ei enää sovelleta. Neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan. Vastaavaa oikeusperustaa ei ollut liittymisasiakirjassa. Kyseinen oikeusperusta on siinä mielessä merkityksellinen, että sillä annetaan neuvostolle toimivaltaa kumota primaarioikeutta.

11 artikla vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 10 artiklaa.

12-14 artikla, joka koskee pysyviä määräyksiä, vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 21-23 artiklaa.

15-31 artikla, joka koskee väliaikaisia määräyksiä, vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 24 ja 27-42 artiklaa.

33-37 artikla, joka koskee toimielinten antamien säädösten sovellettavuutta, vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 53, 54, 56, 57 ja 59 artiklaa.

38-41 artikla, joihin sisältyvät Euroopan investointipankkia koskevat siirtymämääräykset, vastaa asiasisällöltään liittymissopimuksen 1 pöytäkirjan 2-5 artiklaa sillä muutoksella, että nykyisissä artikloissa olevat ennusteelliset pääomaosuudet on uudessa pöytäkirjassa täsmennetty.

42 artikla, joka koskee Tshekin terästeollisuuden rakenneuudistusta, vastaa asiasisällöltään liittymissopimuksen 2 pöytäkirjaa.

43-50 artikla, joka koskee Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan suvereniteettiin kuuluvia alueita Kyproksessa, vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 3 pöytäkirjan 2-9 artiklaa.

51 artiklan mukaan pöytäkirjan 43-50 artiklassa olevia määräyksiä sovellettaessa otetaan huomioon Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan suvereniteettiin kuuluvia alueita Kyproksessa koskeva 33 julistus. Artiklan mukaan kyseisessä julistuksessa toistetaan vuoden 2003 liittymisasiakirjan Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan suvereniteettiin kuuluvia alueita Kyproksessa koskevan 3 pöytäkirjan johdanto-osan sisältöä, sen tekstin oikeusvaikutuksia muuttamatta.

52-55 artikla, joka koskee Ignalinan ydinvoimalaa, vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 4 pöytäkirjan 1-4 artiklaa.

56 artiklan mukaan pöytäkirjan 52-55 artiklassa olevia määräyksiä sovellettaessa otetaan huomioon Ignalinaa koskeva 35 julistus. Artiklan mukaan Ignalinaa koskevassa julistuksessa toistetaan vuoden 2003 liittymisasiakirjan Ignalinaa koskevan 4 pöytäkirjan johdanto-osan sisältöä, sen tekstin oikeusvaikutuksia muuttamatta.

57-59 artikla, joka koskee Kaliningradia, vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 5 pöytäkirjan 1-3 artiklaa.

60 artiklan mukaan pöytäkirjan 57-59 artiklassa olevia määräyksiä sovellettaessa otetaan huomioon Kaliningradia koskeva 36 julistus. Artiklan mukaan Kaliningradia koskevassa julistuksessa toistetaan vuoden 2003 liittymisasiakirjan Kaliningradia koskevan 5 pöytäkirjan johdanto-osan sisältöä, sen tekstin oikeusvaikutuksia muuttamatta.

61 artikla, joka koskee vapaa-ajan asuntojen hankkimista Maltalla, vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 6 pöytäkirjaa.

62 artikla, joka koskee aborttia Maltassa, vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 7 pöytäkirjaa.

63 artikla, joka koskee Puolan terästeollisuuden rakenneuudistusta, vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 8 pöytäkirjaa.

64-66 artikla, joka koskee Bohunicen ydinvoimalaa, vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 9 pöytäkirjan 1-3 artiklaa.

67 artiklan mukaan pöytäkirjan 64-66 artiklassa olevia määräyksiä sovellettaessa otetaan huomioon Bohunicen ydinvoimalaa koskeva 37 julistus. Artiklan mukaan Bohunicen ydinvoimalaa koskevassa julistuksessa toistetaan vuoden 2003 liittymisasiakirjan Bohunicen ydinvoimalaa koskevan 9 pöytäkirjan johdanto-osan sisältöä, sen tekstin oikeusvaikutuksia muuttamatta.

68-71 artikla, joka koskee Kyprosta, vastaa asiasisällöltään liittymisasiakirjan 10 pöytäkirjan 1-4 artiklaa.

72 artiklan mukaan pöytäkirjan 68-71 artiklassa olevia määräyksiä sovellettaessa otetaan huomioon Kyprosta koskeva 38 julistus. Artiklan mukaan Kyprosta koskevassa julistuksessa toistetaan vuoden 2003 liittymisasiakirjan Kyprosta koskevan 10 pöytäkirjan johdanto-osan sisältöä, sen tekstin oikeusvaikutuksia muuttamatta.

73 artiklan mukaan vuoden 2003 liittymisasiakirjan liitteet I ja III-XVII sekä niiden lisäykset ovat erottamaton osa uutta pöytäkirjaa.

74 artiklassa annetaan uusi merkitys siinä luetelluille 73 artiklassa tarkoitetuissa liitteissä oleville viittauksille.

10. Pöytäkirja

liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä

Perustuslakisopimukseen liitetty pöytäkirja liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä vastaa Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitettyä pöytäkirjaa N:o 20 liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä. Pöytäkirjassa määrätään menettelystä, jonka tarkoituksena on varmistaa, että EMU-maat eivät kasvata julkista velkaansa vastuuttomasti ja siten aiheuta inflaatiopaineita koko euroalueelle. Normaaliolosuhteissa jäsenvaltion julkisen talouden alijäämän ylittäessä kolmen prosentin viitearvon suhteessa bruttokansantuotteeseen tai julkisen velan ylittäessä 60 prosentin viitearvon suhteessa bruttokansantuotteeseen, neuvosto voi tietyin ehdoin päättää, että jäsenvaltiolla on liiallinen alijäämä.

11. Pöytäkirja

lähentymisperusteista

Perustuslakisopimukseen liitetty pöytäkirja lähentymisperusteista vastaa pääpiirteittäin Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitettyä pöytäkirjaa N:o 21 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 121 artiklassa tarkoitetuista lähentymisperusteista. Lähentymisperusteet kuvaavat taloudellisen lähentymisen tasoa, joka jäsenvaltion on saavutettava voidakseen osallistua EMU:n kolmanteen vaiheeseen eli euron käyttöönottoon. Seuraavassa selostetaan vain ne artiklat, jotka ovat asiasisällöltään muuttuneet uudessa pöytäkirjassa vanhaan verrattuna.

3 artikla, joka koskee Euroopan valuuttakurssijärjestelmän valuuttakurssimekanismiin (niin sanottu ERM) osallistumista koskevan arviointiperusteen määritelmää, vastaa asiasisällöltään nykyisen pöytäkirjan 3 artiklaa. Jäsenvaltioon kohdistuva kielto alentaa valuuttansa arvoa omasta aloitteestaan määritellään kuitenkin suhteessa euroon eikä enää suhteessa toisen jäsenvaltion valuuttaan.

6 artikla, joka koskee päätöksentekomenettelyä, jonka mukaan neuvosto antaa aiheelliset säännökset unionin perustuslain III-198 artiklassa tarkoitettujen lähentymisperusteiden yksityiskohtaisista määritelmistä, vastaa asiasisällöltään nykyisen pöytäkirjan 6 artiklaa. Talous- ja rahoituskomitea on kuitenkin korvannut raha-asiain komitean eikä Euroopan rahapoliittista instituuttia tarvitse enää kuulla menettelyn aikana.

12. Pöytäkirja

euroryhmästä

Euroryhmää käsittelevä pöytäkirja on kokonaan uusi ja siihen on kirjattu euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden talousministerien epävirallista yhteistyömuotoa koskevat määräykset. Euroalueen valtioiden talouspolitiikkojen yhteensovittamista pyritään parantamaan vahvistamalla tällä pöytäkirjalla jo nyt käytännössä toimiva niin sanottu euroryhmä. Pöytäkirjaan on kirjattu euroryhmän toimintaa koskevat määräykset suurin piirtein sen nykyistä toimintaa vastaavasti.

1 artiklan mukaan euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden ministerit kokoontuvat keskenään epävirallisiin kokouksiin. Näitä kokouksia pidetään tarvittaessa, ja niissä keskustellaan aiheista, jotka liittyvät näiden valtioiden yhteistä rahaa koskeviin erityisiin tehtäviin. Komissio ja Euroopan keskuspankki kutsutaan osallistumaan näihin kokouksiin. Ryhmän kokousten valmistelu tullee tapahtumaan kuten nykyisinkin III-192 artiklassa tarkoitetussa talous- ja rahoituskomiteassa euron käyttöön ottaneiden maiden edustajien kokoonpanossa.

2 artiklan mukaan euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden ministerit valitsevat puheenjohtajan kahden ja puolen vuoden toimikaudeksi näiden jäsenvaltioiden enemmistöllä.

13. Pöytäkirja

eräistä Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevista määräyksistä talous- ja rahaliiton osalta

Perustuslakisopimukseen liitetty pöytäkirja eräistä Isoa-Britanniaa koskevista määräyksistä talous- ja rahaliiton osalta, vastaa pääpiirteittäin Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitettyä pöytäkirjaa N:o 25 eräistä Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevista määräyksistä. Nykyisessä pöytäkirjassa määrätään kuitenkin Iso-Britannian mahdollisesta talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen liittymisestä, kun taas perustuslakisopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa määrätään sen sijaan mahdollisuudesta ottaa euro käyttöön kolmannen vaiheen jo alettua. Lisäksi pöytäkirjan tekstissä on huomioitu, että euro on korvannut ecun ja Euroopan rahapoliittinen instituutti on lakkautettu.

1 artiklan mukaan Iso-Britannia ei ole velvollinen ottamaan euroa käyttöön, paitsi jos se ilmoittaa neuvostolle aikomuksestaan tehdä niin. Artikla korvaa nykyisen pöytäkirjan 1 kohdan, jossa määrätään Iso-Britannian oikeudesta ilmoittaa, aikooko se liittyä talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen.

2 artiklan mukaan Iso-Britanniaan sovelletaan pöytäkirjan 3-8 ja 10 artiklaa sen ilmoitettua 16 päivänä lokakuuta 1996 ja 30 päivänä lokakuuta 1997 ettei osallistu talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen. Muutettua artiklassa on se, että vastaavassa nykyisen pöytäkirjan 2 kohdassa määrätään pöytäkirjan soveltamisesta Iso-Britanniaan riippuen siitä, osallistuuko se kolmanteen vaiheeseen. Lisäksi sovellettavien artiklojen luettelosta on poistettu nykyisen pöytäkirjan 3 kohta, joka on viittausartikla SEY 121 artiklan tiettyihin luetelmakohtiin koskien yhtenäisvaluutan vahvistamiseksi vaadittavien edellytysten täyttämistä. Luetteloon on myös lisätty 10 artikla, joka vastaa nykyisen pöytäkirjan 11 kohtaa.

3 artikla, joka koskee Iso-Britannian oman toimivallan säilymistä rahapolitiikassa, vastaa nykyisen pöytäkirjan 4 kohtaa.

4 artikla koskee perustuslakisopimuksen artikloita, joita ei sovelleta Iso-Britanniaan, ja se vastaa pääpiirteittäin nykyisen pöytäkirjan 5 kohtaa. Artiklaan on kuitenkin lisätty viittaus III-196 artiklaan, joka on kokonaan uusi ja koskee euroalueen ulkoista edustautumista. Lisäksi 4 artiklaan on lisätty viittaus perustuslakisopimuksen III-179 artiklaan, joka koskee jäsenvaltioiden ja unionin talouspoliittisia yleislinjoja. Tätä artiklaa ei sovelleta Iso-Britanniaan siltä osin kuin on kyse talouspolitiikan yleislinjojen niiden osien hyväksymisestä, jotka koskevat euroaluetta yleisesti.

5 artikla koskeetiettyjen määräysten soveltamista Iso-Britanniaan.

Artiklan 1 alakohdan mukaan Iso-Britannia pyrkii välttämään liiallisia julkisen talouden alijäämiä.

Artiklan 2 alakohta vastaa asiasisällöltään nykyisen pöytäkirjan 6 kohtaa.

6 artikla, joka koskee päätöksentekoa, johon Iso-Britannialla ei ole oikeutta osallistua, vastaa pääpiirteittäin nykyisen pöytäkirjan 7 kohtaa.

7 artikla, joka koskee Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussääntöä koskevan pöytäkirjan määräyksiä, joita ei sovelleta Iso-Britanniaan, vastaa pääpiirteittäin nykyisen pöytäkirjan 8 kohtaa. Artiklaan on lisätty viittaus perussäännön 10 artiklan 2 kohtaan, joka koskee Euroopan keskuspankin neuvoston jäsenten äänioikeuksia,

8 artikla, joka koskee perustuslakisopimuksen III-199 artiklan sekä Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön 43-47 artiklan sovellettavuutta Iso-Britanniaan, vastaa pääpiirteittäin nykyisen pöytäkirjan 9 kohtaa.

Artiklan b alakohtaan on lisätty maininta neuvoston eurooppa-asetuksista, jotka neuvosto voi joutua tekemään Iso-Britannian suhteen pöytäkirjan 9 artiklan a ja c alakohdan mukaisesti.

9 artikla, joka koskee Iso-Britannian oikeutta ilmoittaa neuvostolle milloin tahansa aikomuksestaan ottaa euro käyttöön, vastaa pääpiirteittäin nykyisen pöytäkirjan 10 kohtaa.

10 artikla, joka koskee Iso-Britannian oikeutta säilyttää "Ways and Means" -luottojärjestelyt Englannin pankin kanssa, vastaa pääpiirteittäin nykyisen pöytäkirjan 11 kohtaa.

14. Pöytäkirja

eräistä Tanskaa koskevista määräyksistä talous- ja rahaliiton osalta

Perustuslakisopimukseen liitetty pöytäkirja eräistä Tanskaa koskevista määräyksistä talous- ja rahaliiton osalta vastaa pääpiirteittäin Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitettyä pöytäkirjaa N:o 26 eräistä Tanskaa koskevista määräyksistä. Nykyisessä pöytäkirjassa määrätään Tanskan mahdollisuudesta ilmoittaa, osallistuuko se talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen, kun taas kolmannen vaiheen jo toteuduttua perustuslakisopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa lähtökohtana on se, että Tanska on tehnyt kyseisen ilmoituksen neuvostolle 3 päivänä marraskuuta 1993.

1 artiklan mukaan yllä mainitun Tanskan hallituksen tekemän ilmoituksen nojalla Tanskaa koskee poikkeus. Tältä osin nykyisen pöytäkirjan vastaavaa 1 ja 2 kohtaa on muutettu, koska nykyisen pöytäkirjan 2 kohdan 1 virkkeessä määrätään Tanskan mahdollisuudesta tehdä kyseinen ilmoitus. Poikkeuksen johdosta Tanskaan sovelletaan kaikkia niitä perustuslakisopimuksen ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön määräyksiä, joissa viitataan poikkeukseen. Tältä osin artikla vastaa puolestaan nykyisen pöytäkirjan 2 kohdan 2 virkettä, jossa tosin ei mainita Euroopan keskuspankin perussääntöä.

Pöytäkirjassa ei enää tarpeettomana ole nykyisen pöytäkirjan 1 kohdan mukaisesti mainintaa siitä, että Tanskan hallitus antaa neuvostolle tiedoksi kantansa osallistumisesta kolmanteen vaiheeseen ennen kuin neuvosto suorittaa Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 121 artiklan 2 kohdan kohdassa tarkoitetun arvioinnin yhtenäisvaluutan vahvistamiseksi vaadittavista edellytyksistä.

2 artikla, jonka mukaan poikkeuksen kumoamiseksi tarkoitettu menettely voidaan aloittaa ainoastaan Tanskan aloitteesta, vastaa asiasisällöltään nykyisen pöytäkirjan 4 kohdan määräyksiä.

3 artikla, jonka mukaan pöytäkirjan määräyksiä ei sovelleta, jos poikkeus kumotaan, vastaa nykyisen pöytäkirjan 5 kohdan määräyksiä.

15. Pöytäkirja

Tanskan kansallisen pankin tietyistä tehtävistä

Perustuslakisopimukseen liitetty pöytäkirja Tanskan kansallisen pankin tietyistä tehtävistä vastaa Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitettyä pöytäkirjaa N:o 22 Tanskan kansallisen pankin tietyistä tehtävistä.

Ainoan artiklan mukaan Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön 14 artiklan määräykset eivät vaikuta Tanskan kansallisen keskuspankin oikeuteen hoitaa sellaisia sille nykyisin kuuluvia tehtäviä, jotka koskevat unionin ulkopuolisia Tanskan alueita.

16. Pöytäkirja

Communauté financière du Pacifique -frangijärjestelmästä

Perustuslakisopimukseen liitetty pöytäkirja Ranskan tietyistä historiallisista rahapoliittisista tehtävistä vastaa Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitettyä pöytäkirjaa N:o 27 Communauté financière du Pacifique -frangijärjestelmästä.

Ainoan artiklan mukaan Ranska voi säilyttää erioikeuden laskea liikkeeseen rahaa Uudessa-Kaledoniassa, Ranskan Polynesiassa sekä Wallis- ja Futunasaarilla kansallisessa lainsäädännössään vahvistettujen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti, ja ainoastaan sillä on oikeus vahvistaa Communauté financière du Pacifique -frangin vaihtoarvo.

17. Pöytäkirja

osaksi Euroopan unionia sisällytetystä Schengenin säännöstöstä

Pöytäkirja vastaan sisällöltään Amsterdamin sopimuksella Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitettyä pöytäkirjaa Schengenin säännöstön sisällyttämisestä osaksi Euroopan unionia. Pöytäkirjaan on tehty perustuslakisopimuksesta sekä Tshekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymissopimuksesta ja -asiakirjasta aiheutuneet tekniset muutokset. Lisäksi pöytäkirjan tekstiä on yksinkertaistettu ja ajanmukaistettu.

18. Pöytäkirja

unionin perustuslain III-130 artiklan tiettyjen näkökohtien soveltamisesta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Irlantiin

Pöytäkirja vastaa sisällöltään Amsterdamin sopimuksella Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitettyä pöytäkirjaa Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 7 a artiklan (nyk. 14 artiklan) tiettyjen näkökohtien soveltamisesta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Irlantiin. Pöytäkirjan perusteella Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti voivat pitää yllä sisärajatarkastukset suhteessa muihin jäsenvaltioihin. Alkuperäiseen pöytäkirjaan on tehty perustuslakisopimuksesta aiheutuvat tekniset muutokset. Perustuslakisopimuksen vastaavan pöytäkirjan 4 artiklan mukaan sitä sovelletaan myös perustuslakisopimuksen IV-438 artiklan nojalla voimaan jääviin säädöksiin.

19. Pöytäkirja

Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta rajavalvonta-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan samoin kuin yksityisoikeuden alalla tehtävän oikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön osalta

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitettiin Amsterdamin sopimuksella pöytäkirja Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta. Pöytäkirjan mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti eivät osallistu EY:n perustamissopimukseen sisältyviä oikeus- ja sisäasioita eli maahanmuutto-, turvapaikka- ja rajavalvontapolitiikkaa sekä yksityisoikeudellista yhteistyötä (unionin I pilari) koskevien toimenpiteiden hyväksymiseen neuvostossa, eikä niitä sovelleta näissä valtioissa. Yhdistynyt kuningaskunta tai Irlanti voi kuitenkin tapauskohtaisesti ilmoittaa osallistuvansa I pilarin toimenpiteisiin joko ennen toimenpiteen hyväksymistä tai sen jälkeen (ns. opt in -oikeus).

Perustuslakisopimuksen pöytäkirja laajentaa alkuperäisen pöytäkirjan soveltamisalan koskemaan myös poliisiyhteistyötä sekä niitä perustuslakisopimuksen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevia horisontaalisia määräyksiä, jotka liittyvät pöytäkirjassa mainittuihin politiikkoihin. Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti edellyttivät soveltamisalan laajentamista, koska poliisiyhteistyö siirtyy perustuslakisopimuksella unionin yleisen oikeudellisen viitekehyksen alaisuuteen. Vaikka myös rikosoikeudellisen yhteistyön ja Europolin osalta siirrytään tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen, ei pöytäkirjaa ole kuitenkaan laajennettu koskemaan näitä aloja.

Yhdistyneelle kuningaskunnalle ja Irlannille myönnetyn poikkeuksen soveltamisalaan vaikuttaa Schengenin säännöstön sisällyttämisestä osaksi Euroopan unionia tehdyn pöytäkirjan 4 artikla, jossa mainittu eurooppapäätös mahdollista Schengenin säännöstön soveltamisen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Irlantiin myös poikkeusten kattamilla aloilla.

Alkuperäiseen pöytäkirjaan on tehty perustuslakisopimuksesta aiheutuvat tekniset muutokset.

20. Pöytäkirja

Tanskan asemasta

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitettiin Amsterdamin sopimuksella pöytäkirja Tanskan asemasta. Pöytäkirjan mukaan Tanska ei osallistu EY:n perustamissopimukseen sisältyviä oikeus- ja sisäasioita eli maahanmuutto-, turvapaikka ja rajavalvontapolitiikkaa sekä yksityisoikeudellista yhteistyötä (unionin I pilari) koskevien toimenpiteiden hyväksymiseen neuvostossa, eikä niitä sovelleta Tanskaan. Toisin kuin niin sanotun opt in -oikeuden saaneet Yhdistynyt kuningaskunta tai Irlanti, Tanska ei voi tapauskohtaisesti ilmoittaa osallistuvansa I pilarin toimenpiteisiin. Tanska osallistuu kuitenkin täysimääräisesti Schengenin säännöstöön, mutta siltä osin kuin säännöstö koskee unionin I pilaria, säädöksiä on käsiteltävä suhteessa Tanskaan oikeudellisilta vaikutuksiltaan kansainvälisoikeudellisina velvoitteina.

Perustuslakisopimuksen Tanskaa koskeva pöytäkirja muuttaa Tanskalle annetun poikkeuksen soveltamisalaa ja sisältöä. Pöytäkirja laajentaa alkuperäisen pöytäkirjan soveltamisalan koskevaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevia politiikkoja kokonaisuudessaan (perustuslakisopimuksen III osan III osaston IV luku). Schengenin säännöstöön Tanska osallistuu kuten nykyisinkin, mutta muilta osin Tanska jää kokonaan oikeus- ja sisäasiain yhteistyön ulkopuolelle. Soveltamisalaa lukuun ottamatta pöytäkirjan 1—5 ja 7—8 artiklat vastaavat nykyisen pöytäkirjan sisältöä. Pöytäkirjan 6 artiklalla sisältää voimassa olevaa säännöstöä koskevan siirtymäsäännöksen.

Pöytäkirjan 9 artikla on uusi. Artiklan mukaan Tanska voi valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti siirtyä pöytäkirjan liitteen mukaiseen opt in -menettelyyn, jonka mukaan se voi tapauskohtaisesti ilmoittaa osallistumisestaan oikeus- ja sisäasiain säännöstöön. Samalla Schengenin säännöstöstä, jota käsitellään kansainvälisen oikeuden velvoitteena suhteessa Tanskaan, tulee normaalia unionioikeutta suhteessa Tanskaan.

21. Pöytäkirja

jäsenvaltioiden ulkosuhteista ulkorajojen ylittämisen osalta

Pöytäkirja vastaa sisällöltään Amsterdamin sopimuksella Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitettyä pöytäkirjaa jäsenvaltioiden ulkosuhteista silmällä pitäen ulkorajojen ylittämistä. Alkuperäiseen pöytäkirjaan on tehty perustuslakisopimuksesta aiheutuvat tekniset muutokset.

22. Pöytäkirja

jäsenvaltioiden kansalaisten oikeudesta turvapaikkaan

Pöytäkirja vastaa sisällöltään Amsterdamin sopimuksella Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitettyä pöytäkirjaa Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaisten turvapaikasta. Alkuperäiseen pöytäkirjaan on tehty perustuslakisopimuksesta aiheutuvat tekniset muutokset. Lisäksi pöytäkirjan tekstiä on yksinkertaistettu ja ajanmukaistettu.

23. Pöytäkirja

unionin perustuslain I-41 artiklan 6 kohtaan ja III-312 artiklaan perustuvasta pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä

Pöytäkirjassa määrätään tietyistä voimavaratavoitteista, joihin jäsenvaltion on sitouduttava voidakseen osallistua perustuslakisopimuksen I-41 artiklan 6 kohdassa tarkoitettuun pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön. Pöytäkirja on kokonaan uusi.

1 artiklan mukaan yhteistyöhön voivat osallistua jäsenvaltiot, jotka perustuslakisopimuksen voimaantuloajankohdasta lähtien sitoutuvat täyttämään tämän artiklan mukaiset puolustusvoimavarojaan koskevat vaatimukset ja tavoitteet.

Artiklan a alakohdan mukaan yhteistyöhön voivat liittyä jäsenvaltiot, jotka sitoutuvat kehittämään puolustusvoimavarojaan kehittämällä kansallisia voimavaratarjouksiaan, osallistumalla tarvittaessa monikansallisiin joukkoihin, tärkeimpiin eurooppalaisiin puolustustarvikeohjelmiin ja Euroopan puolustusviraston toimintaan.

Artiklan b alakohdan mukaan osallistuvien jäsenvaltioiden edellytetään sitoutuvan siihen, että niillä on viimeistään vuonna 2007 valmiudet antaa unionin käyttöön taisteluyksiköitä, joilla on omia tukitoimintoja ja kyky aloittaa sopimuksen III-309 artiklassa tarkoitettujen kriisinhallintatehtävien toteuttaminen 5-30 vuorokauden kuluessa erityisesti YK:n esittämiin pyyntöihin vastaamiseksi. Yksiköitä on voitava ylläpitää aluksi 30 vuorokauden ja tarvittaessa ainakin 120 vuorokauden ajan. Alakohdassa tarkoitetaan sellaisia nopean toiminnan joukkoja, joiden muodostamiseksi toimet on jo aloitettu kesäkuussa 2004 Eurooppa-neuvostossa hyväksytyn niin sanotun yleistavoite 2010 mukaisesti.

2 artiklassa määrätään tarkemmin velvoitteista, joihin pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön osallistuvien jäsenvaltioiden on sitouduttava 1 artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Artiklan a alakohdan mukaan osallistuvat jäsenvaltiot sitoutuvat tekemään perustuslakisopimuksen voimaantuloajankohdasta lähtien yhteistyötä puolustustarvikkeisiin liittyvien investointimenojen tasoa koskevien hyväksyttyjen tavoitteiden saavuttamiseksi ja tarkastelemaan näitä tavoitteita säännöllisesti uudelleen unionin turvallisuusympäristön ja kansainvälisten velvollisuuksien valossa.

Artiklan b alakohdan mukaan osallistuvien jäsenvaltioiden tulee sitoutua mahdollisuuksien mukaan lähentämään puolustusalan välineitään muun muassa yhdenmukaistamalla sotilaallisten tarpeiden määrittelyn, kokoamalla puolustusvoimavaransa yhteen ja tarvittaessa erikoistumalla sekä edistämällä yhteistyötä koulutuksen ja logistiikan alalla.

Artiklan c alakohdan mukaan osallistuvien jäsenvaltioiden tulee sitoutua toteuttamaan konkreettisia toimenpiteitä joukkojensa käytettävyyden, yhteistoimintakyvyn, joustavuuden ja toimintavalmiuden vahvistamiseksi muun muassa määrittelemällä joukkojen käyttöön antamista koskevat yhteiset tavoitteet sekä mahdollisesti myös tarkastelemalla uudelleen kansallisia päätöksentekomenettelyjään.

Artiklan d alakohdan mukaan osallistuvan jäsenvaltion tulee sitoutua tekemään yhteistyötä sen varmistamiseksi, että ne toteuttavat voimavarojen kehittämisjärjestelyn puitteissa todettujen puutteiden korjaamiseksi tarvittavat toimenpiteet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta niitä koskevia sitoumuksia Pohjois-Atlantin liitossa.

Artiklan e alakohdan mukaan osallistuvien jäsenvaltioiden tulee sitoutua osallistumaan tarvittaessa Euroopan puolustusviraston puitteissa tärkeimpien yhteisten tai eurooppalaisten puolustustarvikeohjelmien kehittämiseen.

3 artiklan mukaan Euroopan puolustusvirasto osallistuu pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön osallistuvien jäsenvaltioiden voimavaratarjousten säännölliseen arviointiin, erityisesti kun on kyse sellaisista tarjouksista, joiden tekemisessä on noudatettu muun muassa 2 artiklan perusteella laadittavia arviointiperusteita. Euroopan puolustusvirasto antaa voimavaratarjouksista kertomuksen vähintään kerran vuodessa. Arviointia voidaan käyttää pohjana neuvoston perustuslakisopimuksen III-312 artiklan mukaisesti hyväksymille suosituksille ja eurooppapäätöksille, jotka koskevat pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön osallistuvien jäsenvaltioiden luettelon vahvistamista, myöhemmin mukaan tulevan jäsenvaltion osallistumisen vahvistamista tai jäsenvaltion osallistumisen keskeyttämistä.

24. Pöytäkirja

unionin perustuslain I-41 artiklan 2 kohdasta

Pöytäkirjan mukaan unioni laatii yhdessä Länsi-Euroopan unionin (WEU) kanssa niiden välisen yhteistyön parantamista koskevat järjestelyt. Pöytäkirja vastaa asiasisällöltään Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen Amsterdamin sopimuksella liitettyä pöytäkirjaa koskien SEU 17 artiklaa.

25. Pöytäkirja

Alankomaiden Antilleilla jalostettujen maaöljytuotteiden tuonnista Euroopan unioniin

Pöytäkirja vastaa EY-sopimukseen sanotun sopimuksen tarkistamisesta vuonna 1962 tehdyllä yleissopimuksella liitettyä pöytäkirjaa Alankomaiden Antilleilla jalostettujen maaöljytuotteiden tuonnista Euroopan talousyhteisöön. Muutoksina viimeksi mainittuun pöytäkirjaan perustuslakisopimuksen pöytäkirja n:o 6 sisältää vain sellaisia teknisiä mukautuksia, jotka ovat tarpeellisia pöytäkirjan saattamiseksi yhteensopivaksi perustuslakisopimuksen kanssa.

26. Pöytäkirja

kiinteän omaisuuden hankkimisesta Tanskassa

Pöytäkirja vastaa EY-sopimukseen EU-sopimuksella liitettyä pöytäkirjaa kiinteän omaisuuden hankkimisesta Tanskassa. Muutoksina viimeksi mainittuun pöytäkirjaan uusi pöytäkirja sisältää vain sellaisia teknisiä mukautuksia, jotka ovat tarpeellisia pöytäkirjan saattamiseksi yhteensopivaksi perustuslakisopimuksen kanssa.

27. Pöytäkirja

jäsenvaltioiden yleisradiotoiminnasta

Pöytäkirja vastaa EY-sopimukseen Amsterdamin sopimuksella liitettyä pöytäkirjaa jäsenvaltioiden julkisesta yleisradiotoiminnasta. Muutoksina viimeksi mainittuun pöytäkirjaan uusi pöytäkirja sisältää vain sellaisia teknisiä mukautuksia, jotka ovat tarpeellisia pöytäkirjan saattamiseksi yhteensopivaksi perustuslakisopimuksen kanssa.

28. Pöytäkirja

unionin perustuslain III-214 artiklasta

Pöytäkirja vastaa EY-sopimukseen EU-sopimuksella liitettyä pöytäkirjaa Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 141 artiklasta. Muutoksina viimeksi mainittuun pöytäkirjaan perustuslakisopimuksen pöytäkirja n:o 28 sisältää vain sellaisia teknisiä mukautuksia, jotka ovat tarpeellisia pöytäkirjan saattamiseksi yhteensopivaksi perustuslakisopimuksen kanssa.

29. Pöytäkirja

taloudellisesta, sosiaalisesta ja alueellisesta yhteenkuuluvuudesta

Pöytäkirja vastaa EY-sopimukseen EU-sopimuksella liitettyä pöytäkirjaa taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta. Muutoksina viimeksi mainittuun pöytäkirjaan uusi pöytäkirja sisältää vain sellaisia teknisiä mukautuksia, jotka ovat tarpeellisia pöytäkirjan saattamiseksi yhteensopivaksi perustuslakisopimuksen kanssa.

30. Pöytäkirja

Grönlantia koskevista erityisjärjestelyistä

Pöytäkirja vastaa Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten muuttamisesta Grönlannin osalta vuonna tehdyllä sopimuksella EY-sopimukseen liitettyä pöytäkirjaa Grönlantia koskevista erityisjärjestelyistä. Muutoksina viimeksi mainittuun pöytäkirjaan uusi pöytäkirja sisältää vain sellaisia teknisiä mukautuksia, jotka ovat tarpeellisia pöytäkirjan saattamiseksi yhteensopivaksi perustuslakisopimuksen kanssa.

31. Pöytäkirja

Irlannin perustuslain 40.3.3 artiklasta

Pöytäkirja vastaa Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksiin EU-sopimuksella liitettyä pöytäkirjaa. Muutoksina viimeksi mainittuun pöytäkirjaan perustuslakisopimuksen pöytäkirja n:o 31 sisältää vain sellaisia teknisiä mukautuksia, jotka ovat tarpeellisia pöytäkirjan saattamiseksi yhteensopivaksi perustuslakisopimuksen kanssa.

32. Pöytäkirja

ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen liittymistä koskevasta perustuslain I-9 artiklan 2 kohdasta

Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen 4 päivänä marraskuuta 1950 tehty (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) liittymistä koskeva pöytäkirja on kokonaan uusi ja sillä pyritään turvaamaan tietyt unionin erityispiirteet sekä jäsenvaltioiden asema unionin liittyessä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Perustuslakisopimuksen I-9 artiklan 2 kohta sisältää uuden oikeusperustan, jonka myötä Euroopan ihmisoikeussopimukseen liittyminen tulee mahdolliseksi.

1 artiklan a kohdan mukaan unionin ja sen oikeuden erityispiirteiden säilyttämiseksi unionin liittyessä Euroopan ihmisoikeussopimukseen tätä koskevassa liittymissopimuksessa on erityisesti määrättävä menettelysäännöistä, joita sovelletaan, jos unioni osallistuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen seurantaelimen toimintaan.

Artiklan b kohdan mukaan on myös määrättävä tarpeellisista järjestelyistä, joilla varmistetaan, että unionin ulkopuolisten valtioiden esittämät kanteet sekä yksityiset valitukset osoitetaan tapauksen mukaan jäsenvaltioille ja /tai unionille.

2 artiklan mukaan liittymissopimuksessa on varmistettava, ettei unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen vaikuta unionin toimivaltaan tai sen toimielinten toimivaltuuksiin. Sopimuksessa on lisäksi varmistettava, ettei liittyminen mitenkään vaikuta siihen asemaan, joka jäsenvaltioilla on Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja erityisesti siihen liitettyjen pöytäkirjojen mukaan eikä se saa vaikuttaa myöskään jäsenvaltioiden Euroopan ihmisoikeussopimuksen 15 artiklan mukaisesti toteuttamiin poikkeaviin toimenpiteisiin tai 57 artiklan mukaisesti tekemiin varaumiin.

3 artiklan mukaan mitkään Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräykset eivät saa vaikuttaa perustuslakisopimuksen III-375 artiklan 2 kohdan soveltamiseen, jonka mukaan jäsenvaltioiden on ratkaistava perustuslakisopimuksen tulkintaa ja soveltamista koskevat riidat perustuslakisopimuksen määräysten mukaisesti.

33. Pöytäkirja

Euroopan yhteisön perustamissopimusta ja Euroopan unionista tehtyä sopimusta täydentäneistä tai muuttaneista asiakirjoista ja sopimuksista

Pöytäkirjassa yksilöidään ne perustuslakisopimuksen IV-437 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut, EY-sopimusta ja EU-sopimusta täydentäneet tai muuttaneet asiakirjat ja sopimukset, jotka perustuslakisopimuksella kumotaan tai pidetään voimassa.

Pöytäkirja liitetään sekä perustuslakisopimukseen että Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimukseen. Pöytäkirjan mukaan kumottavilla asiakirjoilla ja sopimuksilla Euratom-sopimukseen tehdyt muutokset kuitenkin jäävät voimaan. Tämä seuraa Euratom-sopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan (n:o 36) 1 artiklasta, jonka mukaan kyseisellä pöytäkirjalla muutetaan Euratom-sopimusta sellaisena kuin se on voimassa perustuslakisopimuksen voimaantulopäivänä. Kyseisessä määräyksessä vahvistetaan nimenomaisesti, että Euratom-sopimukseen perustuslakisopimuksen IV-437 artiklan nojalla kumotuilla sopimuksilla ja asiakirjoilla tehtyjen muutosten oikeudelliset vaikutukset sekä Euratom-sopimuksen perusteella annettujen voimassa olevien säädösten oikeudelliset vaikutukset eivät muutu.

1 artiklan 1 kohdan mukaan seuraavat sopimukset, joilla Euroopan yhteisön perustamissopimusta on täydennetty tai muutettu, kumotaan:

— Euroopan yhteisöjen yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta tehtyyn sopimukseen liitetty, 8 päivänä huhtikuuta 1965 tehty pöytäkirja Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista (EYVL L 152 1967, s. 13);

— Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten sekä Euroopan yhteisöjen yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta tehdyn sopimuksen tiettyjen talousarviota koskevien määräysten muuttamisesta 22 päivänä huhtikuuta 1970 tehty sopimus (EYVL L 2 1971, s. 1);

— Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten sekä Euroopan yhteisöjen yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta tehdyn sopimuksen tiettyjen varainhoitoa koskevien määräysten muuttamisesta 22 päivänä heinäkuuta 1975 tehty sopimus (EYVL L 359 1977, s. 4);

— Euroopan investointipankin perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan tiettyjen määräysten muuttamisesta 10 päivänä heinäkuuta 1975 tehty sopimus (EYVL L 91 1978, s. 1);

— Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten muuttamisesta Grönlannin osalta 13 päivänä maaliskuuta 1984 tehty sopimus (EYVL L 29 1985, s. 1);

Euroopan yhtenäisasiakirja, tehty 17 päivänä helmikuuta 1986 ja 28 päivänä helmikuuta 1986 (EYVL L 169 1987, s. 1);

— Euroopan investointipankin perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan muuttamisesta 25 päivänä maaliskuuta 1993 annettu säädös, jolla Euroopan investointipankin valtuustolle annetaan toimivaltuudet Euroopan investointirahaston perustamiseen (EYVL L 173 1994, s. 14);

— Valtion- ja hallituksen päämiesten kokoonpanossa kokoontuvan neuvoston päätös 2003/223/EY, tehty 21 päivänä maaliskuuta 2003, Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön 10.2 artiklan muuttamisesta (EUVL L 83 2003, s. 66).

Pöytäkirjan 1 artiklan 2 kohdan mukaan kumotaan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten ja niihin liittyvien tiettyjen asiakirjojen muuttamisesta 2 päivänä lokakuuta 1997 tehty Amsterdamin sopimus. Amsterdamin sopimuksen 9 artiklan 7 kohdan määräysten sisältö kuitenkin säilyy voimassa pöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

Pöytäkirjan 1 artiklan 3 kohdan mukaan kumotaan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen sekä Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten ja niihin liittyvien tiettyjen asiakirjojen muuttamisesta 26 päivänä helmikuuta 2001 tehty Nizzan sopimus.

2 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden hallitusten edustajat vahvistavat yhteisellä sopimuksella tarvittavat määräykset tiettyjen Luxemburgin suurherttuakuntaa koskevien sellaisten erityiskysymysten sääntelemiseksi, jotka aiheutuvat Euroopan yhteisöjen yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta unionin perustuslain III-432 artiklan ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 189 artiklan soveltamista.

Määräyksessä, joka sisällöltään vastaa Amsterdamin sopimuksen 9 artiklan 7 kohtaa, tarkoitetut erityiskysymykset liittyvät Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (EHTY) toimintojen osittaiseen siirtämiseen Luxemburgista Brysseliin yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta vuonna 1965 tehdyllä sopimuksella (ns. sulautumissopimus). Ennen sulautumissopimusta EHTY:n neuvosto kokoontui Luxemburgissa. Nykyisin Euroopan unionin neuvosto kokoontuu Luxemburgissa huhti-, kesä- ja lokakuussa sulautumissopimuksen 37 artiklassa (jonka Amsterdamin sopimuksen 9 artiklan 7 kohta on korvannut) tarkoitetun jäsenvaltioiden hallitusten edustajien vahvistaman yhteisen sopimuksen nojalla

Pöytäkirjan 2 artiklan 2 kohdan mukaan neuvoston päätöksen 76/787/EHTY, ETY, Euratom liitteenä oleva säädös edustajien valitsemisesta Euroopan parlamenttiin yleisillä välittömillä vaaleilla (EYVL L 278 1976, s. 1) (ns. vaalisäädös) pidetään voimassa sellaisena kuin se on Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen voimaantulopäivänä. Siihen tehdään kuitenkin pöytäkirjan 2 artiklan 2 kohdassa yksilöidyt muutokset, jotka ovat tarpeen vaalisäädöksen saattamiseksi yhteensopivaksi perustuslakisopimuksen kanssa.

34. Pöytäkirja

Euroopan unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä

Pöytäkirja no. 34 on uusi ja sisältää määräykset Euroopan unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä.

1 artiklan 1 kohdassa määrätään, että Eurooppa-neuvosto tekee perustuslakisopimuksen I-20 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla eurooppapäätöksen Euroopan parlamentin kokoonpanosta hyvissä ajoin ennen vuonna 2009 pidettäviä Euroopan parlamentin vaaleja.

Artiklan 2 kohta sisältää määräykset Euroopan parlamenttiin kustakin maasta valittavien edustajien kokoonpanon ja lukumäärän säilyvän nykyisellään vaalikauden 2004-2009 ajan. Artiklaan on sisällytetty taulukko, jossa vahvistetaan Euroopan parlamenttiin kustakin jäsenvaltiosta valittavien edustajien tämänhetkinen lukumäärä. Taulukko vastaa 1.5.2004 unionin jäseneksi liittyneiden kymmenen uuden jäsenvaltion liittymissopimuksen 11 artiklaa.

2 artiklan 1 kohdassa määrätään määräenemmistön määrittelyä Eurooppa-neuvostossa ja neuvostossa koskevien sääntöjen voimaantulosta. Määräenemmistöä koskevan perustuslakisopimuksen I-25 artiklan 1, 2, ja 3 kohdan määräykset tulevat voimaan 1 päivänä marraskuuta 2009 samana vuonna pidettävien Euroopan parlamentin vaalien jälkeen perustuslakisopimuksen I-20 artiklan 2 kohdan mukaisesti, eli kun Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskeva eurooppapäätös on tehty.

Artiklan 2 kohdassa määrätään, että 31. marraskuuta 2009 saakka sovelletaan nykyistä ääntenpainotusmenettelyä, kuitenkin niin, etteivät Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja komission puheenjohtaja I-25 artiklan 4 kohdan määräämällä tavalla osallistu Eurooppa-neuvoston äänestyksiin.

Artiklan 2 kohtaan on sisällytetty taulukko, jossa vahvistetaan neuvoston jäsenten tämänhetkinen äänten painotus. Taulukko vastaa 1.5.2004 unionin jäseneksi liittyneen kymmenen uuden jäsenvaltion liittymissopimuksen 12 artiklaa.

Artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa määrätään määräenemmistöstä silloin, kun ratkaisu tehdään komission ehdotuksesta. Tällöin edellytyksenä on vähintään 232 puoltavaa ääntä jotka edustavat jäsenten enemmistöä. Muissa tapauksissa edellytyksenä on vähintään 232 puoltavaa ääntä jotka edustavat ainakin kahta kolmasosaa jäsenistä. Määräys vastaa 1.5.2004 unionin jäseneksi liittyneen kymmenen uuden jäsenvaltion liittymissopimuksen 12 artiklaa.

Artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa määrätään Eurooppa-neuvoston tai sen jäsenen mahdollisuudesta pyytää tarkistettavan, että määräenemmistö edustaa vähintään 62:ta prosenttia unionin väestöstä. Jos tämä ehto ei täyty, ei kyseistä säädöstä voida antaa. Määräys vastaa 1.5.2004 unionin jäseneksi liittyneen kymmenen uuden jäsenvaltion liittymissopimuksen 12 artiklaa.

Artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos unioniin liittyy myöhemmin uusia jäseniä, artiklan 2 kohdassa tarkoitettu vähimmäismäärä lasketaan siten, että ääninä ilmaistu määräenemmistöön tarvittava vähimmäismäärä ei ole suurempi kuin Nizzan sopimuksen liitteenä olevan julistukseen no. 20 sisältyvässä taulukossa, eli 258 puoltavaa ääntä. Kyseisen päätösasiakirjan julistuksessa no 21 määritellään määräenemmistöön vaadittava äänimäärä tilanteessa, jolloin unioniin on liittynyt Bulgaria ja Romania.

Artiklan 4 kohdassa määrätään niistä perustuslakisopimukseen sisältyvistä määräenemmistön määrittelyä koskevista määräyksistä, jotka tulevat voimaan 1. marraskuuta 2009.

Artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa määrätään määräenemmistön määritelmää koskevista siirtymämääräyksistä niissä tapauksissa, joissa kaikki neuvoston jäsenet eivät osallistu äänestykseen. 31. lokakuuta 2009 asti määräenemmistöllä tarkoitetaan näissä tapauksissa yhtä suurta osuutta päätöksentekoon osallistuvien neuvoston jäsenten painotetuista äänistä sekä tarvittaessa yhtä suurta osuutta näiden väestöstä kuin artiklan 2 kohdassa on määrätty.

3 artiklassa määrätään neuvoston kokoonpanoista siihen asti, kunnes niitä koskeva I-24 artiklan 4 kohdan mukainen Eurooppa-neuvoston määräenemmistöllä tehtävä eurooppapäätös on tullut voimaan. Kyseisenä aikana neuvosto voi I-24 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti kokoontua yleisten asiain neuvoston sekä ulkosuhdeneuvoston kokoonpanojen lisäksi muissa kokoonpanoissa, joita koskevan luettelon yleisten asiain neuvosto vahvistaa yksinkertaisella enemmistöllä tehtävällä eurooopapäätöksellä.

4 artiklassa määrätään perustuslakisopimuksen voimaantulopäivänä virassa olevien komission jäsenten pysymisestä virassaan toimikautensa loppuun saakka. Sen komissaari, jolla on sama kansalaisuus kuin unionin ulkoasiainministerillä, toimikausi kuitenkin päättyy samana päivänä, jona unionin ulkoasiainministeri nimitetään.

5 artikla sisältää määräykset yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana toimivan neuvoston pääsihteerin ja neuvoston varapääsihteerin toimikausien päättymisestä perustuslakisopimuksen voimaantulopäivänä. Neuvosto nimittää uuden pääsihteerin III-344 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

6 artikla sisältää alueiden komiteaa koskevat siirtymämääräykset. Artiklassa vahvistetaan alueiden komitean jäsenmäärä ja paikkojen jakautuminen III-386 artiklassa tarkoitetun eurooppapäätöksen voimaantuloon saakka. Artiklaan on sisällytetty taulukko, jossa vahvistetaan alueiden komiteaan kustakin jäsenvaltiosta valittavien edustajien tämänhetkinen lukumäärä. Taulukko vastaa 1.5.2004 unionin jäseneksi liittyneen kymmenen uuden jäsenvaltion liittymissopimuksen 15 artiklaa.

7 artikla sisältää talous- ja sosiaalikomiteaa koskevat siirtymämääräykset. Artiklassa vahvistetaan talous- ja sosiaalikomitean jäsenmäärä ja paikkojen jakautuminen III-389 artiklassa tarkoitetun eurooppapäätöksen voimaantuloon saakka. Taulukko vastaa 1.5.2004 unionin jäseneksi liittyneen kymmenen uuden jäsenvaltion liittymissopimuksen 14 artiklaa.

35. Pöytäkirja

Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen taloudellisista seurauksista ja hiili- ja terästutkimusrahastosta

Perustuslakisopimukseen liitetty pöytäkirja Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen taloudellisista seurauksista ja hiili- ja terästutkimusrahastosta, vastaa pääpiirteittäin Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitettyä pöytäkirjaa n:o 34 Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen taloudellisista seurauksista ja hiili- ja terästutkimusrahastosta.

1 artikla, joka koskee hiili- ja terästutkimusrahaston varoja ja niistä kertyviä tuloja, vastaa nykyisen pöytäkirjan 1 artiklan 2 ja 3 kohtaa.

2 artikla, joka koskee päätöksentekomenettelyitä pöytäkirjan täytäntöönpanon edellyttämien säädösten antamiseksi, vastaa pääpiirteittäin nykyisen pöytäkirjan 2 artiklaa.

Artiklan 1 kohdan mukaan pöytäkirjan täytäntöönpanon edellyttämät säännökset, mukaan lukien keskeiset periaatteet, neuvosto kuitenkin antaa määräenemmistöllä hyväksytyllä eurooppalailla saatuaan Euroopan parlamentin hyväksynnän, kun neuvosto nykyisin antaa kyseiset säännökset yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan.

Artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto hyväksyy määräenemmistöllä komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamenttia kuultuaan eurooppa-asetukset tai -päätökset, joilla vahvistetaan hiili- ja terästutkimusrahaston varojen hoitoa koskevat monivuotiset taloudelliset suuntaviivat sekä rahaston tutkimusohjelman tekniset suuntaviivat, kun neuvosto nykyisin antaa kyseiset säännökset yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan. Artiklassa ei myöskään enää maininta erityisistä päätöksentekomenettelyistä päättämisestä.

3 artikla, jonka mukaan unionin perustuslakia sovelletaan, ellei pöytäkirjassa ja sen nojalla annetuissa säädöksissä toisin määrätä, vastaa nykyisen pöytäkirjan 3 artiklaa.

36. Pöytäkirja

Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamissopimuksen muuttamisesta

Perustuslakisopimuksella kumotaan pääsäännön mukaan kaikki ne sopimukset, joihin nykyinen Euroopan unioni perustuu. Poikkeuksen tähän pääsääntöön muodostaa kuitenkin Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus (Euratom-sopimus), joka jää edelleen voimaan. Konventti tai HVK ei varsinaisesti käsitellyt Euratom-sopimusta, mutta siihen tehdään kuitenkin sellaisia muutoksia, jotka ovat tarpeellisia sen mukauttamiseksi perustuslakisopimuksen määräyksiin. Tällaiset mukauttamiset kohdistuvat erityisesti Euratom-sopimuksen toimielimiä ja varainhoitoa koskeviin määräyksiin. Tarkoituksena on, että Euratom-sopimuksen ja sen nojalla annettujen säädösten nykyiset oikeusvaikutukset eivät muutu. Nämä mukautukset sisältyvät tähän pöytäkirjaan ja ne tehdään Euratom-sopimukseen sellaisena kuin se on voimassa perustuslakisopimuksen voimaantullessa.

Pöytäkirjan 1 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan tällä pöytäkirjalla muutetaan Euratom-sopimusta, sellaisena kuin se on voimassa perustuslakisopimuksen voimaantulopäivänä.

Artiklan toisen kohdan mukaan siitä huolimatta, että perustuslakisopimuksen IV-437 artiklalla kumotaan pääsäännön mukaan kaikki nykyiset perussopimukset sekä niitä muuttavat sopimukset, niin näillä kumottavilla sopimuksilla Euratom- sopimukseen aiemmin tehtyjen muutosten oikeudelliset vaikutukset eivät muutu. Samoin tämän artiklakohdan mukaan Euratom-sopimuksen perusteella annettujen voimassa olevien sekundäärisäädösten oikeudelliset vaikutukset eivät muutu. Mitä edellä tässä artiklakohdassa määrätään, ei kuitenkaan vaikuta niihin muutoksiin, joita tehdään tällä pöytäkirjalla.

2 artiklan mukaan Euratom-sopimuksen III osaston otsikko "Institutionaaliset määräykset" korvataan otsikolla: "Institutionaaliset ja varainhoitoa koskevat määräykset".

3 artiklan mukaan Euratom-sopimuksen III osaston alkuun lisätään uusi I luku, jossa on vain yksi artikla 106 A, perustuslakisopimuksen tiettyjen määräysten soveltamisesta Euratomiin.

Tuossa uudessa Euratom-sopimukseen lisättävässä 106 A artiklassa määrätään, mitä perustuslakisopimuksen artikloja sovelletaan Euratom-sopimuksen alaan kuuluvissa asioissa. Tuon uuden artiklan mukaan perustuslakisopimuksen I-19-I-29 artiklaa (jotka koskevat unionin toimielinjärjestelmää), I-31-I-39 artiklaa (jotka koskevat unionin muita toimielimiä sekä unionin säädöksiä), I-49 artiklaa (joka koskee Euroopan oikeusasiamiestä), I-50 artiklaa (joka koskee unionin toiminnan avoimuutta), I-53-I-56 artiklaa (jotka koskevat unionin varainhoitoa), I-58-I-60 artiklaa (jotka koskevat unionin jäsenyyttä), III-330-III-372 artiklaa (jotka koskevat unionin toimielinten toimintaa), III-374 ja III-375 artiklaa, III-378-III-381 artiklaa (jotka koskevat unionin tuomioistuinta), III-384 ja III-385 artiklaa (jotka koskevat tilintarkastustuomioistuinta), III-389-III-392 artiklaa (jotka koskevat talous- ja sosiaalikomiteaa), III-395-III-410 artiklaa (jotka koskevat unionin toimielimiin liittyviä yhteisiä määräyksiä, unionin rahoituskehystä ja talousarviota), III-412-III-415 artiklaa (jotka koskevat unionin talousarviota ja petosten torjuntaa), sekä III-427 artiklaa (joka koskee unionin virkamiehiin sovellettavia henkilöstösääntöjä), III-433 artiklaa (joka koskee unionin toimielimissä käytettäviä kieliä), IV-439 artiklaa (joka koskee tiettyjä toimielimiä koskevia siirtymämääräyksiä) ja IV-443 artiklaa (joka koskee perustuslakisopimuksen tavanomaista tarkistusmenettelyä), sovelletaan Euratom-sopimuksen alaan kuuluvissa asioissa.

Uuden 106 A artiklan 2 kohdan mukaan 1 kohdassa luetelluissa määräyksissä sekä perustuslakisopimukseen ja Euratom-sopimukseen liitettyjen pöytäkirjojen määräyksissä olevia viittauksia unioniin ja perustuslakisopimukseen pidetään Euratom-sopimuksen puitteissa viittauksina Euratomiin ja Euratom-sopimukseen.

Uuden 106 A artiklan 3 kohdan mukaan perustuslakisopimuksen määräyksillä ei poiketa Euratom-sopimuksen määräyksistä.

4 artiklan mukaan Euratom-sopimuksen institutionaalisia määräyksiä koskevan III osaston I luku (joka koskee yhteisön toimielimiä), II luku (joka koskee toimielinten yhteisiä määräyksiä) sekä III luku (joka koskee talous- ja sosiaalikomiteaa) numeroidaan uudelleen II, III ja IV luvuksi.

5 artiklalla kumotaan tietyt Euratom-sopimuksen artiklat ja siihen liitetyt pöytäkirjat.

Artiklan 1 kohdan mukaan kumotaan 3 artikla (joka koskee Euratomin tehtäviä hoitavia toimielimiä), 107-132 artikla (jotka koskevat yhteisön toimielimiä), 136-143 artikla, 146-156 artikla (jotka koskevat yhteisön tuomioistuinta), 158-163 artikla (jotka koskevat yhteisön tuomioistuinta ja toimielinten yhteisiä määräyksiä), 165-170 artikla (jotka koskevat talous- ja sosiaalikomiteaa), 173, 173 a ja 175 artikla, 177-179 a artikla, 180 b ja 181 artikla, 183, 183 a artikla, (jotka koskevat unionin varainhoitoa), 190 artikla (joka koskee yhteisön toimielimissä käytettäviä kieliä koskevan sääntelyn vahvistamista) ja 204 artikla (joka koskee jäsenvaltion äänioikeuden pidättämistä).

Artiklan 2 kohdan mukaan kumotaan Euratom-sopimukseen aiemmin liitetyt pöytäkirjat.

6 artiklan mukaan Euratom-sopimuksen IV osaston otsikko "Varainhoitoa koskevat määräykset" korvataan otsikolla "Varainhoitoa koskevat erityismääräykset".

7 artiklalla tehdään Euratom-sopimukseen teknisluonteisia muutoksia.

Artiklan 1 kohdan mukaan Euratom-sopimuksen 38 artiklan 3 kohdassa ja 82 artiklan 3 kohdassa olevat viittaukset 141 ja 142 artiklaan (jotka koskevat jäsenvaltion sopimusrikkomuksen saattamista yhteisön tuomioistuimen käsiteltäväksi) korvataan viittauksilla perustuslakisopimuksen III-360 ja III-361 artiklaan.

Artiklan 2 kohdan mukaan Euratom-sopimuksen 171 artiklan 2 kohdassa (joka koskee hankintakeskuksen tuloa ja menoja) ja 176 artiklan 3 kohdassa (joka koskee tutkimus- ja investointimäärärahojen jaottelua) oleva viittaus 183 artiklaan (joka koskee varainhoitoasetusten antamista) korvataan viittauksella perustuslakisopimuksen III-412 artiklaan (joka koskee perustuslakisopimuksen mukaisia varainhoitosääntöjä).

Artiklan 3 kohdan mukaan Euratom-sopimuksen 172 artiklan 4 kohdassa (joka koskee tutkimusten ja investointien rahoitukseen otettavia lainoja) oleva viittaus 177 artiklan 5 kohtaan (joka koskee neuvoston äänten painottamista lainojen vahvistamisessa) korvataan viittauksella perustuslakisopimuksen III-404 artiklaan (joka koskee perustuslakisopimuksen mukaiseen talousarvioon liittyvää päätöksentekomenettelyä).

Artiklan 4 kohdan mukaan Euratom-sopimuksen 38 artiklassa (joka koskee terveydensuojelua), 82 artiklassa (joka koskee turvavalvontaa), 96 ja 98 artiklassa (jotka koskevat ydinalan yhteismarkkinoita) oleva sana "direktiivi" korvataan sanalla "eurooppa-asetus".

Artiklan 5 kohdan mukaan Euratom-sopimuksessa sana "päätös" korvataan sanalla "eurooppapäätös", lukuun ottamatta 18, 20, 23 artiklaa (jotka koskevat välityslautakuntaa) ja 53 artiklan 1 kohtaa (joka koskee hankintakeskusta) sekä tapauksia, joissa päätöksen tekee Euroopan unionin tuomioistuin.

Artiklan 6 kohdan mukaan Euratom-sopimuksessa ilmaisu "yhteisön tuomioistuin" korvataan ilmaisulla "Euroopan unionin tuomioistuin".

8 artiklassa Euratom-sopimuksen 191 artiklaan tehdään kielellinen tarkistus. Siinä määrätään, että Euratomilla on jäsenvaltioiden alueella Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyssä pöytäkirjassa määrätyin edellytyksin ne erioikeudet ja vapaudet, jotka ovat tarpeen sen tehtävien toteuttamiseksi.

9 artiklassa Euratom-sopimuksen 198 artikla ajantasaistetaan ja samalla siihen tehdään kielellisiä tarkistuksia.

Euratom-sopimuksen 198 artiklan kolmannessa kohdassa oleva määräys Euratom-sopimuksen soveltamisesta Ahvenanmaahan on ajantasaistettu perustuslakisopimuksen mukaiseksi. Artiklan neljäs kohta, jossa on luettelo alueista, joihin Euratom-sopimusta ei poikkeuksellisesti sovelleta, ajantasaistetaan muun muassa lisäämällä luetteloon Grönlanti.

10 artiklan mukaan Euratom-sopimuksen 206 artiklaan (joka koskee assosiointisopimusten tekemistä) tehdään kielellisiä tarkistuksia sekä korvataan artiklan kolmannen kohdan viittaus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 48 artiklaan (joka koskee unionin perustamissopimusten tarkistamista) viittauksella perustuslakisopimuksen IV-443 artiklaan.

11 artiklan mukaan korvataan Euratom-sopimuksen 225 artiklan toinen kohta (joka koskee Euratom-sopimuksen todistusvoimaisia kieliä) siten, että siihen lisätään todistusvoimaisten kielten joukkoon latvian, liettuan, maltan, puolan, slovakin, sloveenin, tshekin, unkarin ja viron kielet.

12 artiklan mukaan Euratomin tulot ja menot, hankintakeskuksen ja yhteisyritysten tuloja ja menoja lukuun ottamatta, otetaan unionin talousarvioon.

B. Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen liitteet

Liite I

Luettelo, johon viitataan perustuslakisopimuksen III-226 artiklassa

Liite I, joka sisältää luettelon niistä maataloustuotteista, joihin sovelletaan unionin maataloutta koskevien III-227-III-232 artikloiden määräyksiä, vastaa Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitettyä liitettä I. Viitatut artiklat sisältävät määräyksiä yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteista sekä niiden toteuttamiseksi tarpeellisista järjestelyistä.

Liite II

Merentakaiset maat ja alueet, joihin sovelletaan perustuslakisopimuksen III osan IV osaston määräyksiä

Liite II, joka sisältää luettelon tietyistä unionin jäsenvaltioiden merentakaisista maista ja alueista, vastaa Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitettyä liitettä II. Perustuslakisopimuksen III osan IV osasto sisältää määräykset, joiden mukaan kyseiset maat ja alueet assosioidaan unioniin.

1.3. Hallitustenvälisen konferenssin päätösasiakirja

A. Perustuslain määräyksiä koskevat julistukset

1. Julistus

I-6 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi toteaa, että I-6 artiklan määräys, jonka mukaan perustuslakisopimus ja unionin lainsäädäntö ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden oikeuteen nähden, on Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön mukainen.

2. Julistus

I-9 artiklan 2 kohdasta

Julistuksen mukaan konferenssi on yhtä mieltä siitä, että unionin liittymisen ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen (Euroopan ihmisoikeussopimus) olisi tapahduttava siten, että unionin oikeuden erityispiirteet säilytetään. Konferenssi panee tässä yhteydessä merkille Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen välillä säännöllisesti käytävän vuoropuhelun, jota voidaan vahvistaa, kun unioni liittyy mainittuun yleissopimukseen.

3. Julistus

I-22, I-27 ja I-28 artiklasta

Julistuksen mukaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, komission puheenjohtajan ja unionin ulkoasiainministerin tehtäviin nimitettävien henkilöiden valinnassa on otettava asianmukaisesti huomioon tarve kunnioittaa unionin ja sen jäsenvaltioiden maantieteellistä ja väestöllistä moninaisuutta.

4. Julistus

I-24 artiklan 7 kohdasta siltä osin kuin on kyse neuvoston puheenjohtajuuden hoitamista koskevasta Eurooppa-neuvoston päätöksestä

Julistus sisältää luonnoksen Eurooppa-neuvoston eurooppapäätökseksi neuvoston puheenjohtajuuden hoitamisesta. Julistuksen mukaan päätös hyväksytään perustuslakisopimuksen voimaantulopäivänä. Julistus liittyy sopimuksen ministerineuvostoa koskevaan I-24 artiklan 7 kohtaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden edustajat toimivat ulkoasiainneuvostoa lukuun ottamatta neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajina tasaisen vuorottelun järjestelmän mukaisesti. Eurooppa-neuvosto säätää määräenemmistöllä tehtävällä eurooppapäätöksellä järjestelmän edellytyksistä.

Julistuksen mukaan neuvoston tulee aloittaa tässä tarkoitetun Eurooppa-neuvoston päätöksen soveltamista koskevan eurooppapäätöksen valmistelu heti sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ja sille on annettava poliittinen hyväksyntä kuuden kuukauden kuluessa. Jäsenmaat saavuttivat luonnoksesta neuvoston eurooppapäätökseksi poliittisen yhteisymmärryksen yleisten asiain ja ulkosuhdeneuvoston kokouksessa 13 joulukuuta 2004.

Eurooppa-neuvoston eurooppapäätöstä koskevan luonnoksen 1 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan etukäteen määritetyt kolmen jäsenvaltion ryhmät hoitavat 18 kuukauden ajan neuvoston puheenjohtajuutta ulkoasiain kokoonpanoa lukuun ottamatta. Ryhmät muodostetaan jäsenvaltioiden tasaisen vuorottelun perusteella. Ryhmien muodostamisessa otetaan huomioon jäsenvaltioiden keskinäinen erilaisuus sekä maantieteellinen tasapaino.

1 artiklan toisen kohdan mukaan kukin jäsenvaltio toimii vuorollaan kuuden kuukauden ajan kaikkien neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajana ulkoasiain kokoonpanoa lukuun ottamatta. Muut jäsenvaltiot avustavat puheenjohtajaa tämän kaikissa tehtävissä yhteisen ohjelman mukaisesti. Ryhmät voivat keskenään kuitenkin sopia muunlaisista järjestelyistä puheenjohtajuuden hoitamiseksi.

2 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan yleisten asioiden neuvoston puheenjohtajana toimivan jäsenvaltion edustaja on jäsenvaltioiden hallitusten pysyvien edustajien komitean puheenjohtaja.

2 artiklan toisen kohdan mukaan unionin ulkoasiainministerin edustaja on poliittisten ja turvallisuusasioiden komitean puheenjohtaja. Nykyisin kyseisen komitean puheenjohtajana toimii neuvoston puheenjohtajavaltio.

2 artiklan kolmannen kohdan mukaan neuvoston kokoonpanojen, ulkoasiain kokoonpanoa lukuun ottamatta, eri valmisteluelinten puheenjohtaja on se ryhmän jäsen, joka toimii myös kyseisen neuvostokokoonpanon puheenjohtajana, ellei 4 artiklan mukaisesti tehtävällä neuvoston eurooppapäätöksellä toisin päätetä. Neuvostolla on myös nykyisin neuvoston työjärjestyksen nojalla mahdollisuus päättää kiertävästä kuuden kuukauden puheenjohtajuudesta poikkeamisesta valmisteluelimissä.

3 artiklan mukaan yleisten asioiden neuvosto huolehtii yhteistyössä komission kanssa neuvoston kokoonpanojen työskentelyn johdonmukaisuudesta ja jatkuvuudesta monivuotisten ohjelmien mukaisesti. Puheenjohtajina toimivat jäsenvaltiot toteuttavat kaikki tarpeelliset toimenpiteet neuvoston työskentelyn järjestämiseksi ja sen sujuvuuden varmistamiseksi.

4 artiklan mukaan neuvosto tekee eurooppapäätöksen tämän päätöksen soveltamisesta.

5. Julistus

I-25 artiklasta

Julistus sisältää luonnoksen neuvoston eurooppapäätökseksi, joka koskee I-25 artiklassa määriteltyä neuvoston ja Eurooppa-neuvoston määräenemmistöpäätöksentekoa. Päätös hyväksytään sopimuksen voimaantulopäivänä.

Päätösluonnoksen johdantolauseissa todetaan, että päätöksen tarkoituksena on helpottaa siirtymistä Nizzan sopimuksessa määritellystä järjestelmästä perustuslakisopimuksen mukaiseen äänestysjärjestelmään. Päätös pidetään voimassa niin kauan kuin on tarpeen sujuvan siirtymisen varmistamiseksi. Kyseessä on niin sanotun Ioanninan kompromissin jatkaminen.

1 artiklan mukaan neuvosto jatkaa keskustelua, mikäli neuvoston jäsenet, jotka edustavat vähintään kolmea neljäsosaa määrävähemmistön muodostamiseen edellytettävästä väestöstä tai jäsenvaltioiden määrästä, vastustavat säädöksen antamista määräenemmistöllä. Päätösten estämiseen vaadittava määrävähemmistö on uudessa järjestelmässä yli 45 prosenttia jäsenmaista tai yli 35 prosenttia unionin väestöstä. Siten tämän päätöksen mukaiseen menettelyyn vaaditaan yli 33.75 prosenttia jäsenmaista, eli 9 jäsenvaltiota 25 jäsenmaan unionissa, tai yli 26,25 prosenttia unionin väestöstä.

2 artiklan mukaan neuvosto tekee keskustelua jatkaessaan kaiken voitavansa päästäkseen kohtuullisessa ajassa ja tuottamatta haittaa unionin oikeudessa asetettujen pakottavien määräaikojen soveltamiselle tyydyttävään ratkaisuun 1 artiklassa tarkoitettujen neuvoston jäsenten esiin ottamien huolenaiheiden osalta.

3 artiklan mukaan neuvoston puheenjohtaja tekee tätä varten komission avustamana ja neuvoston työjärjestystä noudattaen tarvittavat aloitteet, joilla helpotetaan laajemman yhteisymmärryksen saavuttamista neuvostossa.

4 artiklan mukaan päätös tulee voimaan 1 päivänä marraskuuta 2009. Se on voimassa vähintään vuoteen 2014, jonka jälkeen neuvosto voi tehdä eurooppapäätöksen sen kumoamisesta.

6. Julistus

I-26 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi katsoo, että kun komissiossa ei enää ole kansalaisia kaikista jäsenvaltioista, sen olisi kiinnitettävä erityistä huomiota avoimuuden varmistamiseen suhteessa kaikkiin jäsenvaltioihin. Tätä varten komission tulisi olla tiiviissä yhteydessä kaikkiin jäsenvaltioihin ja kiinnittää erityistä huomiota tarpeeseen vaihtaa tietoja kaikkien jäsenvaltioiden kanssa ja kuulla niitä.

Lisäksi konferenssi katsoo, että komission olisi toteutettava kaikki aiheelliset toimenpiteet varmistaakseen, että kaikkien jäsenvaltioiden, myös niiden, joiden kansalaista ei ole komission jäsenenä, poliittiset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset olosuhteet otetaan täysimääräisesti huomioon. Näillä toimenpiteillä olisi muun muassa varmistettava se, että näiden jäsenvaltioiden asema otetaan huomioon asianmukaisissa organisatorisissa järjestelyissä.

Julistuksella haluttiin varmistaa kaikkien jäsenvaltioiden tasa-arvoinen kohtelu silloinkin, kun niistä ei ole kansalaista komission jäsenenä.

7. Julistus

I-27 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi katsoo, että Euroopan parlamentti ja Eurooppa-neuvosto vastaavat unionin perustuslain määräysten mukaisesti yhdessä Euroopan komission puheenjohtajan valintamenettelyn moitteettomasta toteuttamisesta. Tätä varten Euroopan parlamentin ja Eurooppa-neuvoston edustajat järjestävät ennen Eurooppa-neuvoston päätöksen tekemistä tarpeelliset kuulemiset tarkoituksenmukaisimmaksi katsotulla tavalla. Kuulemisissa keskitytään komission puheenjohtajaksi ehdolla olevien taustaan, ja niissä otetaan I-27 artiklan 1 kohdan mukaisesti huomioon Euroopan parlamentin vaalit. Kuulemisia koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä voidaan aikanaan täsmentää Euroopan parlamentin ja Eurooppa-neuvoston yhteisellä sopimuksella.

8. Julistus

I-36 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi panee merkille, että komissio aikoo nykyisen vakiintuneen niin sanotun Lamfalussy-menettelyn mukaisesti jatkaa jäsenvaltioiden nimeämien asiantuntijoiden kuulemista valmistellessaan sellaisia rahoituspalvelualaa koskevia eurooppa-asetuksia, jotka annetaan säädösvallan siirron nojalla.

9. Julistus

I-43 ja III-329 artiklasta

Julistuksen mukaan se, mitä yhteisvastuulauseketta ja sen täytäntöönpanoa koskevissa I-43 ja III-329 artiklassa määrätään, ei vaikuta jäsenvaltion oikeuteen itse valita tarkoituksenmukaisimmat keinot täyttääkseen yhteisvastuuta koskevan velvoitteensa sellaista jäsenvaltiota kohtaan, joka on joutunut terrori-iskun taikka luonnonmullistuksen tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden kohteeksi. Tämä ei kuitenkaan saa rajoittaa niiden toimenpiteiden toteuttamista, jotka unioni on hyväksynyt täyttääkseen yhteisvastuuta koskevan velvoitteensa tätä jäsenvaltiota kohtaan.

10. Julistus

I-51 artiklasta

Konferenssi julistaa, että aina kun I-51 artiklan nojalla annettavat henkilötietojen suojaa koskevat säännöt voivat vaikuttaa suoraan kansalliseen turvallisuuteen, tämä seikka on otettava asianmukaisesti huomioon. Se muistuttaa, että tällä hetkellä sovellettavassa lainsäädännössä (katso erityisesti direktiivi 95/46/EY) on asiaa koskevia erityisiä poikkeuksia.

11. Julistus

I-57 artiklasta

Julistuksen mukaan unioni ottaa huomioon sen kanssa läheisyytensä vuoksi erityissuhteissa olevien kooltaan pienten maiden erityistilanteen.

12. Julistus

perusoikeuskirjan selityksistä

Julistuksen mukaan konferenssi panee merkille esitetyt perusoikeuskirjan selitykset, jotka on laadittu perusoikeuskirjan laatineen valmistelukunnan puheenjohtajiston alaisuudessa ja päivitetty Eurooppa-valmistelukunnan puheenjohtajiston johdolla.

Perusoikeuskirjan selitykset käsitellään tarkemmin tämän hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen Euroopan unionin perusoikeuskirjaa käsittelevässä jaksossa.

13. Julistus

III-116 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi on yhtä mieltä siitä, että osana yleistä pyrkimystään poistaa eriarvoisuutta naisten ja miesten väliltä unioni pitää tavoitteenaan eri politiikoissaan torjua kaikenlaista perheväkivaltaa. Jäsenvaltioiden olisi toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet tällaisten rikosten estämiseksi ja niistä rankaisemiseksi sekä niiden uhrien tukemiseksi ja suojelemiseksi.

14. Julistus

III-136 ja III-267 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi katsoo, että jos ehdotus eurooppalaiksi tai -puitelaiksi III-267 artiklan 2 kohdassa määritellyillä, maahanmuuttopolitiikkaan liittyvillä aloilla vaikuttaisi jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän perusteisiin, sen soveltamisala, kustannukset tai rahoitusrakenne mukaan luettuina, tämän jäsenvaltion edut otetaan asianmukaisesti huomioon. Samoin toimitaan julistuksen mukaan mikäli ehdotus vaikuttaisi III-136 artiklan 2 kohdassa mainitulla tavoin jäsenvaltion kyseisen järjestelmän rahoituksen tasapainoon.

15. Julistus

III-160 ja III-322 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi muistuttaa, että perusoikeuksien ja vapauksien kunnioittaminen edellyttää asianmukaisen huomion kiinnittämistä siihen, että sanktioiden tai muiden rajoittavien toimien kohteina olevien henkilöiden tai yhteisöjen oikeutta lainmukaiseen oikeusturvaan suojellaan ja kunnioitetaan. Tätä varten ja jotta taataan sanktioita tai muita rajoittavia toimia koskevien eurooppapäätösten tiukka tuomioistuinvalvonta, näillä päätöksillä on oltava selkeät ja ilmeiset perusteet. Näiden perusteiden olisi vastattava kunkin sanktion tai muun rajoittavan toimen erityispiirteitä.

16. Julistus

III-167 artiklan 2 kohdan c alakohdasta

Julistuksen mukaan konferenssi toteaa, että III-167 artiklan 2 kohdan c alakohtaa, jossa määrätään sisämarkkinoille soveltuvasta tuesta tietyille Saksan liittotasavallan alueille, joihin Saksan jako on vaikuttanut, on tulkittava Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön mukaisesti.

17. Julistus

III-184 artiklasta

Julistus liittyy III-184 artiklan mukaiseen jäsenvaltioiden liiallisia julkisen talouden alijäämiä koskevaan menettelyyn sekä tähän liittyvään erilliseen jäsenvaltioiden talous- ja finanssipolitiikkoja koskevaan niin sanottuun vakaus- ja kasvusopimukseen.

Julistuksessa todetaan, että unionin ja jäsenvaltioiden talous- ja finanssipolitiikan on perustuttava kasvupotentiaalin parantamiseen ja julkisen talouden terveen rahoitusaseman varmistamiseen. Vakaus- ja kasvusopimus on näiden tavoitteiden saavuttamisen kannalta tärkeä väline.

Konferenssi vahvistaa pitävänsä kiinni vakaus- ja kasvusopimukseen liittyvistä määräyksistä, joita se pitää kehyksenä, jonka puitteissa jäsenvaltioiden finanssipolitiikkoja on sovitettava yhteen.

Konferenssi vahvistaa, että sääntöihin perustuva järjestelmä on paras tae siitä, että sitoumuksia noudatetaan ja että kaikkia jäsenvaltioita kohdellaan tasavertaisesti sekä sitoutuvansa näissä puitteissa Lissabonin strategian tavoitteisiin: työpaikkojen luomiseen, rakenneuudistuksiin ja sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen.

Julistuksen mukaan unioni pyrkii saavuttamaan tasapainoisen talouskasvun ja hintavakauden. Talous- ja finanssipolitiikoille on tämän vuoksi asetettava oikeat painopisteet, joiden tavoitteina ovat talousuudistukset, innovaatiot, kilpailukyky sekä yksityisten investointien ja kulutuksen lisääminen heikon talouskasvun aikana. Tämän olisi ilmettävä kansallisella ja unionin tasolla tehtävissä talousarviopäätöksissä erityisesti unionin perustuslain ja vakaus- ja kasvusopimuksen mukaista kurinalaista budjettipolitiikkaa noudattaen tehtävinä julkisen talouden tulojen ja menojen rakenteen uudistuksina.

Jäsenvaltioilla on edessään talousarvioon ja talouteen liittyviä haasteita, joissa korostuu terveen finanssipolitiikan merkitys koko suhdannekierron ajan.

Julistuksen mukaan konferenssi on yhtä mieltä siitä, että jäsenvaltioiden olisi aktiivisesti käytettävä taloudellisen elpymisen kausia vahvistaakseen julkista talouttaan ja parantaakseen rahoitusasemaansa. Tavoitteena on hyvän suhdanteen aikana saavuttaa asteittain talouden ylijäämä, mikä antaa tarpeellista liikkumavaraa sopeutua talouden laskusuhdanteisiin ja myötävaikuttaisi siten julkisen talouden kestävyyteen pitkällä aikavälillä.

Tämä julistus ei kuitenkaan rajoita vakaus- ja kasvusopimuksen kehittämisestä tulevaisuudessa mahdollisesti käytävää keskustelua.

18. Julistus

III-213 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi vahvistaa, että III-213 artiklassa mainitut politiikat (työllisyyttä, työoikeutta sekä työoloja ja -ehtoja, ammatillista perus- ja jatkokoulutusta, sosiaaliturvaa, työtapaturmien ja ammattitautien ehkäisemistä, työhygieniaa sekä järjestäytymisoikeutta ja työnantajien ja työntekijöiden välisiä kollektiivisia neuvotteluja koskevat asiat) kuuluvat keskeisiltä osiltaan jäsenvaltioiden toimivaltaan. Julistuksen mukaan unionin tasolla kyseisen artiklan mukaisesti toteutettavat edistämis- ja yhteensovittamistoimenpiteet ovat luonteeltaan täydentäviä. Toimenpiteiden tarkoituksena on jäsenvaltioiden välisen yhteistyön tehostaminen eikä kansallisten järjestelmien yhdenmukaistaminen. Ne eivät vaikuta kussakin jäsenvaltiossa työmarkkinaosapuolten vastuun osalta olemassa oleviin takeisiin ja käytäntöihin.

Julistuksessa todetaan kuitenkin myös, ettei se rajoita unionille toimivallan antavien unionin perustuslakisopimuksen määräysten, myös sosiaalialaa koskevien, soveltamista.

19. Julistus

III-220 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi katsoo, että III-220 artiklassa tarkoitetuilla saaristoalueilla voidaan tarkoittaa myös kokonaisia saarivaltioita, mikäli ne täyttävät tarvittavat edellytykset. Kyseisessä artiklassa määrätään alueista, joihin kiinnitetään erityistä huomiota unionin pyrkiessä vähentämään eri alueiden välisiä kehityseroja sekä heikoimmassa asemassa olevien alueiden jälkeenjääneisyyttä.

20. Julistus

III-243 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi toteaa, että III-243 artiklan määräyksiä on sovellettava nykyisen käytännön mukaisesti. Artiklan ilmaisua "toimenpiteet Saksan jaosta aiheutuneen taloudellisen haitan korvaamiseksi, jos toimenpiteet ovat tarpeen tietyille Saksan liittotasavallan alueille, joihin jako on vaikuttanut" on tulkittava Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön mukaisesti. Artiklassa määrätään, etteivät unionin liikennepolitiikan määräykset estä toteuttamasta kyseisiä toimenpiteitä.

21. Julistus

III-248 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi on yhtä mieltä siitä, että unionin toiminnassa tutkimuksen ja teknologian kehittämisen alalla otetaan asianmukaisesti huomioon jäsenvaltioiden tutkimuspolitiikkojen peruslinjat ja -valinnat.

22. Julistus

III-256 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi katsoo, että III-256 artikla, jossa säädetään unionin energiapolitiikasta, ei vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen toteuttaa tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen energiahuoltonsa III-131 artiklassa määrätyin edellytyksin. III-131 artiklassa määrätään, että jäsenvaltiot neuvottelevat keskenään, jotta ne voivat yhdessä toteuttaa tarvittavat toimenpiteet estääkseen sen, etteivät kyseiset energiahuollon varmistamiseen tähtäävät toimenpiteet vaikuta sisämarkkinoiden toimintaan.

23. Julistus

III-273 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta

Julistuksen mukaan konferenssi katsoo, että III-273 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetussa eurooppalaissa, jolla määritetään Eurojustin rakenne, toiminta, toiminta-ala ja tehtävät, olisi otettava huomioon rikostutkinnan aloittamista koskevat kansalliset säännöt ja käytännöt.

24. Julistus

III-296 artiklasta

Julistuksen mukaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana toimivan neuvoston pääsihteerin, komission ja jäsenvaltioiden olisi aloitettava Euroopan ulkosuhdehallinnon perustamista koskevat valmistelut heti, kun perustuslakisopimus on allekirjoitettu. Tämä työ aloitettiinkin jo vuonna 2004, mutta se nyt on keskeytetty toistaiseksi.

25. Julistus

III-325 artiklasta siltä osin kuin on kyse vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevien kansainvälisten sopimusten neuvottelemisesta ja tekemisestä jäsenvaltioiden toimesta

Julistuksen mukaan konferenssi vahvistaa, että jäsenvaltioilla on edelleen oikeus neuvotella ja tehdä III osan III osaston IV luvun 3, 4 ja 5 jakson (oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeuden alalla, oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla sekä poliisiyhteistyö) piiriin kuuluvia aloja koskevia sopimuksia kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen kanssa, sikäli kuin nämä sopimukset ovat unionin oikeuden mukaisia.

26. Julistus

III-402 artiklan 4 kohdasta

Julistus muistuttaa III-402 artiklan 4 kohdasta, jonka mukaan, jos uuden rahoituskehyksen vahvistavaa eurooppalakia ei ole annettu edellisen rahoituskehyksen voimassaolon päättyessä, unionin toimintaa jatketaan päättyneen rahoituskehyksen viimeistä vuotta koskevien enimmäismäärien ja muiden toimenpiteiden puitteissa, kunnes tällainen laki on annettu.

Julistuksen mukaan konferenssi toteaa, että jos uuden rahoituskehyksen vahvistavaa neuvoston eurooppalakia ei ole annettu vuoden 2006 loppuun mennessä ja jos 16 päivänä huhtikuuta 2003 tehdyssä liittymissopimuksessa määrätään vuonna 2006 päättyvästä siirtymäkaudesta määrärahojen jakamiseksi uusille jäsenvaltioille, varojen jakaminen vuodesta 2007 alkaen toteutetaan soveltamalla samoja perusteita kaikkiin jäsenvaltioihin.

27. Julistus

III-419 artiklasta

Julistuksen mukaan konferenssi toteaa, että jäsenvaltioiden ryhmän esittäessä komissiolle keskinäisen tiiviimmän yhteistyön aloittamista koskevan pyynnön ne voivat samalla ilmoittaa, aikovatko ne jo siinä vaiheessa soveltaa III-422 artiklan mukaisia niin sanottuja valtuuslausekkeita siirtyäkseen määräenemmistöpäätöksentekoon yksimielisyyden sijasta tai normaaliin lainsäätämisjärjestykseen erityisen sijasta.

28. Julistus

IV-440 artiklan 7 kohdasta

Julistuksen mukaan korkeat sopimuspuolet sopivat, että Eurooppa-neuvosto tekee IV-440 artiklan 7 kohdan soveltamiseksi eurooppapäätöksen, joka johtaa Mayotten aseman muuttamiseen Euroopan unioniin nähden siten, että tästä alueesta tulee IV-440 artiklan 2 kohdassa ja III-424 artiklassa tarkoitettuihin syrjäisimpiin alueisiin kuuluva. III-424 artiklan mukaan perustuslakia, yhteiset politiikat mukaan luettuina, sovelletaan siinä tarkoitettuihin alueisiin neuvoston komission ehdotuksesta hyväksymissä säädöksissä vahvistetuin edellytyksin. Julistuksen mukaan eurooppapäätös Mayotten aseman muuttamisesta tehdään kun Ranskan viranomaiset ilmoittavat Eurooppa-neuvostolle ja komissiolle, että saaren sisäisen aseman meneillään oleva kehittäminen sen sallii.

29. Julistus

IV-448 artiklan 2 kohdasta

Julistuksen mukaan konferenssi katsoo, että mahdollisuus kääntää Euroopan perustuslaista tehty sopimus IV-448 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuille kielille, joilla jäsenvaltion ilmoitusten mukaan on niiden valtiosäännön mukaisesti virallinen asema, edistää I-3 artiklan 3 kohdan neljännessä alakohdassa tarkoitettua tavoitetta kunnioittaa unionin kulttuurien ja kielten rikkautta ja monimuotoisuutta. Julistuksen mukaan konferenssi vahvistaa samassa yhteydessä, että unioni pitää arvossa Euroopan kulttuurien monimuotoisuutta ja kiinnittää edelleen erityistä huomiota niihin ja muihin kieliin.

Julistuksen mukaan konferenssi suosittaa, että ne jäsenvaltiot, jotka haluavat käyttää IV-448 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua mahdollisuutta, ilmoittavat neuvostolle kuuden kuukauden kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta sen yhden tai useamman kielen, jolle tämä sopimus käännetään.

30. Julistus

Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen ratifioinnista

Julistuksen mukaan konferenssi toteaa, että jos neljä viidesosaa jäsenvaltioista on ratifioinut Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen kahden vuoden kuluttua sen allekirjoittamisesta, mutta ratifiointi tuottaa vaikeuksia yhdelle tai useammalle jäsenvaltiolle, Eurooppa-neuvosto ottaa asian käsiteltäväkseen.

Julistuksen mukaan mahdollista ratifiointiongelmaa olisi siis tullut tarkastella Eurooppa-neuvostossa vuoden 2006 lokakuussa, mikäli vähintään kaksikymmentä jäsenvaltiota olisi sen siihen mennessä ratifioinut. Asiaa käsiteltiin kuitenkin jo Eurooppa-neuvostossa 16 — 17 päivänä kesäkuuta 2005, kun kymmenen jäsenvaltiota oli ratifioinut sopimuksen, mutta Ranska ja Alankomaat olivat sen kansanäänestyksissään hylänneet. Eurooppa-neuvosto päätti pitää ratifiointiprosessissa pohdintatauon ja päättää sen jatkosta vuoden 2006 alkupuoliskolla.

B. Perustuslakiin liitettyjä pöytäkirjoja koskevat julistukset

31. Julistus

Ahvenanmaasta

Julistuksen mukaan perustuslakisopimuksessa oleva Ahvenanmaahan sovellettava järjestely on perustettu Ahvenanmaalla kansainvälisen oikeuden perusteella oleva eritysasema huomioon ottaen. Tämän vuoksi perustuslakisopimukseen liittyvään vanhoja liittymissopimuksia käsittelevään pöytäkirjaan n:o 8 on otettu Ahvenanmaata koskevia erityismääräyksiä.

Julistuksen ensimmäisessä kappaleessa toistetaan Suomea koskevaan vuoden 1994 liittymisasiakirjaan liitetyn Ahvenanmaa-pöytäkirjan (pöytäkirja n:o 2) johdanto-osan sisältö. Peruslakisopimuksen 8. pöytäkirjan 59 artiklan mukaan julistuksessa toistetaan mainitun johdanto-osan sisältö sen tekstin oikeusvaikutuksia muuttamatta.

Julistus liittyy Ahvenanmaan erityisaseman säilyttämiseen muuttumattomana nykyisten perussopimusten ja perustuslakisopimuksen välisen oikeudellisen jatkuvuuden järjestämisessä vanhojen liittymissopimusten kumoutuessa. Julistuksen merkitystä on selostettu edellä Ahvenanmaan erityisasemaa koskevassa kohdassa 4.8.1.1.

32. Julistus

saamelaisista

Julistuksen mukaan perustuslakisopimuksessa oleva Suomen ja Ruotsin saamelaisiin sovellettava järjestely on perustettu ottaen huomioon se saamelaisten eritysasema, joka perustuu Suomen ja Ruotsin kansainvälisen oikeuden mukaisiin velvoitteisiin. . Tämän vuoksi perustuslakisopimukseen liittyvään vanhoja liittymissopimuksia käsittelevään pöytäkirjaan n:o 8 on otettu saamelaisia koskevia erityismääräyksiä.

Julistuksen ensimmäisessä kappaleessa toistetaan Suomea koskevaan vuoden 1994 liittymisasiakirjaan liitetyn saamelaisia koskevan pöytäkirjan (pöytäkirja n:o 3) johdanto-osan sisältö. Peruslakisopimuksen 8. pöytäkirjan 62 artiklassa mukaan julistuksessa toistetaan mainitun johdanto-osan sisältö sen tekstin oikeusvaikutuksia muuttamatta.

Julistuksen mukaan konferenssi ottaa huomioon edellä mainitun pöytäkirjan n:o 3 johdanto-osan, jonka mukaan Ruotsi ja Suomi ovat sitoutuneet saamelaisten elinkeinojen, kielen, kulttuurin ja elämäntavan säilyttämiseen ja kehittämiseen, ja katsoo, että saamelaisten kulttuuri ja perinteiset elinkeinot ovat saamelaisten perinteisillä asuinalueilla riippuvaisia luontaiselinkeinoista, kuten poronhoidosta.

Julistus liittyy saamelaisten erityisaseman säilyttämiseen muuttumattomana nykyisten perussopimusten ja perustuslakisopimuksen välisen oikeudellisen jatkuvuuden järjestämisessä vanhojen liittymissopimusten kumoutuessa.

33. Julistuksen

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan suvereniteettiin kuuluvista alueista Kyproksessa

Julistuksen mukaan perustuslakisopimuksessa oleva Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan suvereniteettiin kuuluviin Kyproksen alueisiin sovellettava järjestely on perustettu näitä alueita koskevien sopimusten mukaisesti ja Kyproksen eritysasema huomioon ottaen.

Tämän vuoksi perustuslakisopimukseen liittyvään vuoden 2003 liittymissopimuksia käsittelevään pöytäkirjaan n:o 9 on otettu Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan suvereniteettiin kuuluvia Kyproksen alueita koskevia erityismääräyksiä.

Julistuksen ensimmäisessä kappaleessa toistetaan vuoden 2003 liittymisasiakirjaan liitetyn Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan suvereniteettiin kuuluvia Kyproksen alueita koskevan pöytäkirjan johdanto-osan sisältö. Peruslakisopimuksen 9. pöytäkirjan 51 artiklan mukaan julistuksessa toistetaan mainitun johdanto-osan sisältö sen tekstin oikeusvaikutuksia muuttamatta.

Julistus liittyy Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan suvereniteettiin kuuluvien Kyproksen alueiden erityisaseman säilyttämiseen muuttumattomana nykyisten perussopimusten ja perustuslakisopimuksen välisen oikeudellisen jatkuvuuden järjestämisessä vanhojen liittymissopimusten kumoutuessa.

34. Komission julistus

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan suvereniteettiin kuuluvista alueista Kyproksessa

Julistuksen mukaan komissio vahvistaa käsityksensä, jonka mukaan vuoden 2003 liittymissopimukseen liittyvän pöytäkirjan toisen osan III osaston nojalla Yhdistyneen kuningaskunnan suvereniteettiin kuuluviin alueisiin sovellettavan unionin oikeuden säännöksiin kuuluvat:

a) neuvoston asetus (EY) N:o 3448/93, annettu 6 päivänä joulukuuta 1993, tiettyihin maataloustuotteiden valmistuksessa tuotettuihin tavaroihin sovellettavasta kauppajärjestelmästä;

b) neuvoston asetus (EY) N:o 1260/1999, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1999, rakennerahastoja koskevista yleisistä säännöksistä siltä osin, kuin Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR) tuesta maaseudun kehittämiseen 17 päivänä toukokuuta 1999 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1257/1999 sitä edellyttää maaseudun kehittämistoimenpiteiden rahoittamiseksi Yhdistyneen kuningaskunnan suvereniteettiin kuuluvilla alueilla EMOTR:n tukiosastosta.

35. Julistus

Liettuassa sijaitsevasta Ignalinan ydinvoimalaitoksesta

Julistuksessa toistetaan vuoden 2003 liittymisasiakirjaan liitetyn Liettuassa sijaitsevan Ignalinan ydinvoimalaa koskevan pöytäkirjan n:o 4 johdanto-osan sisältö. Ignalinan ydinvoimalaan sovellettava erityisjärjestely on kirjattu vuoden 2003 liittymissopimuksia käsittelevän pöytäkirjan n:o 9 erityismääräyksiin. Tuon pöytäkirjan 56 artiklan mukaan tässä julistuksessa toistetaan mainitun johdanto-osan sisältö sen tekstin oikeusvaikutuksia muuttamatta.

Julistus liittyy Ignalinan ydinvoimalan erityisjärjestelyiden säilyttämiseen muuttumattomana nykyisten perussopimusten ja perustuslakisopimuksen välisen oikeudellisen jatkuvuuden järjestämisessä vanhojen liittymissopimusten kumoutuessa.

36. Julistus

henkilöiden kauttakulusta maitse Kaliningradin alueen ja Venäjän federaation muiden osien välillä

Julistuksessa toistetaan vuoden 2003 liittymisasiakirjaan liitetyn henkilöiden kauttakulkua maitse Kaliningradin alueen ja Venäjän federaation muiden osien välillä koskevan pöytäkirjan (pöytäkirja n:o 5) johdanto-osan sisältö. Vuoden 2003 liittymissopimuksia käsittelevään tämän perustuslakisopimuksen pöytäkirjaan n:o 9 on kirjattu tuota kauttakulkua koskevia erityismääräyksiä. Tuon pöytäkirjan 60 artiklan mukaan tässä julistuksessa toistetaan mainitun johdanto-osan sisältö sen tekstin oikeusvaikutuksia muuttamatta.

Julistus liittyy tätä kauttakulkua koskevan vallitsevan erityisjärjestelyn säilyttämiseen muuttumattomana nykyisten perussopimusten ja perustuslakisopimuksen välisen oikeudellisen jatkuvuuden järjestämisessä vanhojen liittymissopimusten kumoutuessa.

37. Julistus

Slovakiassa sijaitsevan Bohunice V1 -ydinvoimalaitoksen 1 ja 2 reaktoreista

Julistuksessa toistetaan vuoden 2003 liittymisasiakirjaan liitetyn Slovakiassa sijaitsevan Bohunice V1 -ydinvoimalaitoksen 1 ja 2 reaktoreita koskevan pöytäkirjan (pöytäkirja n:o 9) johdanto-osan sisältö. Bohunice V1 -ydinvoimalaitoksen 1 ja 2 reaktoreihin sovellettava erityisjärjestely on kirjattu vuoden 2003 liittymissopimuksia koskevan pöytäkirjan n:o 9 erityismääräyksiin. Tuon pöytäkirjan 67 artiklan mukaan julistuksessa toistetaan mainitun johdanto-osan sisältö sen tekstin oikeusvaikutuksia muuttamatta.

Julistus liittyy Bohunice V1 -ydinvoimalaitoksen 1 ja 2 reaktoreiden erityisjärjestelyiden säilyttämiseen muuttumattomana nykyisten perussopimusten ja perustuslakisopimuksen välisen oikeudellisen jatkuvuuden järjestämisessä vanhojen liittymissopimusten kumoutuessa.

38. Julistus

Kyproksesta

Julistuksen toistetaan vuoden 2003 liittymisasiakirjaan liitetyn Kyprosta koskevan pöytäkirjan (pöytäkirja n:o 10) johdanto-osan sisältö. Kyprosta koskevat erityismääräykset on kirjattu vuoden 2003 liittymissopimuksia käsittelevän pöytäkirjan n:o 9 erityismääräyksiin. Tuon pöytäkirjan 72 artiklan mukaan tässä julistuksessa toistetaan mainitun johdanto-osan sisältö sen tekstin oikeusvaikutuksia muuttamatta.

Julistus liittyy Kyprosta koskevan erityisjärjestelyn säilyttämiseen muuttumattomana nykyisten perussopimusten ja perustuslakisopimuksen välisen oikeudellisen jatkuvuuden järjestämisessä vanhojen liittymissopimusten kumoutuessa.

39. Julistus Tanskan asemaa koskevasta pöytäkirjasta

Julistuksen mukaan konferenssi panee merkille, että kun kyseessä on lainsäädäntöjärjestyksessä annettava säädös, joka Tanskan erityisasemasta tehdyn pöytäkirjan johdosta samalla sisältää sekä säännöksiä, joita sovelletaan Tanskaan, että sellaisia säännöksiä, joita ei sovelleta Tanskaan, niin Tanska julistaa, ettei se aio käyttää äänioikeuttaan estääkseen sellaisten säännösten hyväksymisen, joita ei sovelleta Tanskaan.

Konferenssi panee lisäksi merkille Tanskan ilmoituksen, että sen osallistumisessa yhteisvastuulausekkeen (I-43 ja III-329 artiklat) nojalla hyväksyttyyn toimintaan tai säädökseen noudatetaan Tanskan erityisasemasta tehtyä pöytäkirjaa..

40. Julistus

Euroopan unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä tehdystä pöytäkirjasta

Julistuksessa toistetaan Romanian ja Bulgarian unioniin liittymistä koskevissa liittymisneuvotteluissa sovittu Euroopan parlamentin paikkojen jako sekä jäsenvaltioiden äänten painotus Eurooppa-neuvostossa ja neuvostossa.

Julistus toteaa, että Romanian ja Bulgarian unioniin liittymistä koskevassa sopimuksessa määrätään, poiketen I-20 artiklan 2 kohdasta, että Euroopan parlamentin jäsenten lukumäärä voi tilapäisesti olla yli 750 jäsentä lainsäädäntökaudesta 2004—2009 jäljellä olevalla kaudella.

Samoin julistus toteaa, että Euroopan unionin toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan 2 artiklan 2 kohdassa äänten painotus Eurooppa-neuvostossa ja neuvostossa tulee Romanian osalta olemaan luku 14 ja Bulgarian osalta luku 10. Lopuksi julistus toteaa, että määräenemmistö tullaan laskemaan perustuslakisopimukseen liitetyn EU:n toimielimiä ja elimiä koskevista siirtymämääräyksistä tehdyn pöytäkirjan 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

41. Julistus

Italiasta

Julistuksen mukaan konferenssi panee merkille, että Euroopan talousyhteisön perustamissopimukseen on vuonna 1957 liitetty Italiaa koskeva pöytäkirja. Tuo vanha pöytäkirja koskee Italian tiettyjä erityisongelmia. Julistuksessa toistetaan tuon vanhan pöytäkirjan sisältö, jonka jäsenvaltiot ottavat huomioon.

42. Alankomaiden kuningaskunnan julistus

I-55 artiklasta

Julistuksen mukaan Alankomaiden kuningaskunta hyväksyy I-55 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun yksimielisen eurooppapäätöksen, jonka mukaan neuvosto voi antaessaan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistavan eurooppalain tehdä ratkaisunsa määräenemmistöllä, sen jälkeen, kun I-54 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun eurooppalain tarkistus on antanut Alankomaille tyydyttävän ratkaisun sen liialliseen negatiiviseen nettomaksuasemaan unionin talousarvioon nähden. I-54 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu eurooppalaki koskee unionin omien varojen järjestelmää koskevia säännöksiä.

43. Alankomaiden kuningaskunnan julistus

IV-440 artiklasta

Julistuksen mukaan Alankomaiden kuningaskunta ilmoittaa, että IV-440 artiklan 7 kohdassa tarkoitettu aloite sellaisen eurooppapäätöksen tekemiseksi, jolla muutetaan Alankomaiden Antillien ja/tai Aruban asemaa unioniin nähden, tehdään ainoastaan Alankomaiden kuningaskunnan valtiosäännön mukaisesti tehdyn päätöksen perusteella.

44. Saksan liittotasavallan, Irlannin, Unkarin tasavallan, Itävallan tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan julistus

Julistuksen mukaan Saksa, Irlanti, Unkari, Itävalta ja Ruotsi toteavat, ettei Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen keskeisiä määräyksiä ole merkittävästi muutettu mainitun perustamissopimuksen tultua voimaan ja että ne on saatettava ajan tasalle. Ne kannattavat näin ollen ajatusta jäsenvaltioiden hallitusten edustajien konferenssista, joka olisi kutsuttava koolle mahdollisimman pian.

45. Espanjan kuningaskunnan sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan julistus

Julistuksen mukaan perustuslakisopimusta sovelletaan Gibraltariin Euroopassa sijaitsevana alueena, jonka suhteista ulkovaltoihin huolehtii jäsenvaltio. Tämä ei aiheuta muutoksia asianomaisten jäsenvaltioiden asemaan.

46. Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan julistus kansalaisten määritelmästä

Julistuksen mukaan perustuslakisopimuksen ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen sekä näistä sopimuksista johdettujen säädösten tai säädösten, jotka pysyvät näiden sopimusten mukaisesti voimassa, osalta Yhdistynyt kuningaskunta toistaa 31 päivänä joulukuuta 1982 antamansa julistuksen kansalaisten määritelmästä kuitenkin niin, että maininta 'British Dependent Territories Citizens' korvataan maininnalla 'British overseas territories citizens'.

47. Espanjan kuningaskunnan lausuma

kansalaisten määritelmästä

Julistuksen mukaan Espanja toteaa, että Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen I-10 artiklan mukaisesti jokainen jäsenvaltion kansalainen on myös unionin kansalainen. Espanja panee niin ikään merkille, että perustuslakisopimuksen heijastamassa Euroopan integraation nykytilanteessa ainoastaan jäsenvaltioiden kansalaisilla on unionin kansalaisuuteen kuuluvat erityiset oikeudet, jollei unionin oikeudessa nimenomaisesti toisin säädetä. Tässä yhteydessä Espanja huomauttaa lopuksi, että unionin perustuslain I-20 ja I-46 artiklan mukaisesti Euroopan parlamentti edustaa tällä hetkellä unionin kansalaisia.

48. Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan julistus

äänioikeudesta Euroopan parlamentin vaaleissa

Julistuksen mukaan Yhdistynyt kuningaskunta panee merkille, ettei I-20 artiklan eikä perustuslakisopimuksen muiden määräysten tarkoituksena ole muuttaa äänioikeuden perustaa Euroopan parlamentin vaaleissa.

49. Belgian kuningaskunnan julistus

kansallisista parlamenteista

Julistuksen mukaan Belgia toteaa, että Belgian perustuslain nojalla sekä edustajainhuone (Chambre des Représentants) ja liittovaltion parlamentin ylähuone (Sénat du Parlement fédéral) että sen kieliyhteisöjen ja alueiden parlamentaariset edustajakokoukset toimivat unionin kulloinkin käyttämän toimivallan mukaisesti joko kansallisen parlamenttijärjestelmän osina tai kansallisen parlamentin kamareina toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamisesta tehdyn pöytäkirjan (n:o 2) tarkoittamalla tavalla.

50. Latvian tasavallan ja Unkarin tasavallan julistus

yhteisen rahan nimen kirjoitusasusta Euroopan perustuslaista tehdyssä sopimuksessa

Vaikuttamatta perustuslakisopimuksessa tarkoitetun, seteleissä ja metallirahoissa käytettävän Euroopan unionin yhteisen rahan yhdenmukaiseen kirjoitusasuun Latvia ja Unkari ilmoittavat julistuksen mukaan, ettei yhteisen rahan nimen kirjoitusasu, perustuslakisopimuksen latvian- ja unkarinkielisessä tekstissä käytetyt johdokset mukaan lukien, vaikuta latvian ja unkarin kielten voimassa oleviin nykyisiin sääntöihin.

2. Lakiehdotuksen perustelut

Perustuslakivaliokunta on perustuslakisopimusta koskevaa selontekoa käsitellessään esittänyt, että sopimuksen kansainväliseen voimaantuloon liittyvien erityisten epävarmuustekijöiden vuoksi olisi aiheellista harkita, onko hallituksen esitykseen perustuslakisopimuksen hyväksymisestä tarpeen sisällyttää ehdotusta laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. (PeVL 9/2006 vp). Hallituksen esityksen valmistelussa on eri näkökohdat huomioon ottaen päädytty sisällyttämään esitykseen kuitenkin tavanomainen kansainvälisen velvoitteen voimaansaattamista koskeva lakiesitys.

1 §. Lain 1 § sisältää tavanomaisen blankettilain säännöksen, jolla saatetaan voimaan lailla ne perustuslakisopimuksen määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Perustuslakisopimuksella tarkoitetaan itse sopimusta, sen 1-36 pöytäkirjaa ja liitteitä I ja II. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan perustuslain 95 §:n mukaisesti tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan, kun sopimus tulee voimaan. Lailla kumotaan Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen voimaansaattamislaki, Amsterdamin ja Nizzan sopimusten voimaansaattamislait sekä viimeisen laajentumissopimuksen voimaansaattamislaki. Ne Suomen liittymissopimukseen sisältyneet määräykset, jotka pysyvät voimassa, on kirjattu perustuslakisopimuksen 8. pöytäkirjaan ja ovat voimassa tämän voimaansaattamislain nojalla. Kumottavien sopimusten ja säädösten mukaisesti hyväksytyt säädökset jäävät voimaan perustuslakisopimuksen IV-438 artiklan ja tämän lain nojalla.

3. Voimaantulo

Perustuslakisopimuksen IV-447 artiklan mukaan sopimus tulee voimaan 1 päivänä marraskuuta 2006 edellyttäen, että kaikki jäsenvaltiot olisivat tallettaneet ratifioimiskirjansa siihen mennessä. Muussa tapauksessa sopimus tulee voimaan viimeisen jäsenvaltion ratifioimiskirjan tallettamista seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä. Jäsenvaltioiden kansallisten ratifioimismenettelyjen valossa on selvää, että perustuslakisopimus ei tule voimaan sanottuna tavoitepäivämääränä. Esitykseen sisältyvä laki ehdotetaan tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti perustuslakisopimuksen kanssa.

Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 59 § sisältää säännökset kansainvälisten velvoitteiden voimaantulosta Ahvenanmaan maakunnassa. Jos valtiosopimuksen määräys koskee itsehallintolain mukaan maakunnan toimivaltaan kuuluvaa asiaa tai jos määräys on ristiriidassa itsehallintolain säännösten kanssa, sopimus ei tältä osin tule voimaan maakunnassa, elleivät maakuntapäivät anna sille hyväksyntäänsä.

Maakuntapäivien hyväksymisen pyytämistä koskevat asiat esitellään oikeusministeriöstä tasavallan presidentille, joka päättää esityksen lähettämisestä maakuntapäiville. Hyväksymisen tarpeellisuuden arviointi on oikeudellinen kysymys; hyväksymistä pyydetään vain, jos itsehallintolain 59 §:n mukaiset edellytykset ovat käsillä.

Perustuslakisopimuksella tehdään pienehköjä muutoksia lukuisiin EU:n perussopimusten määräyksiin, jotka itsehallintolain mukaan kuuluvat maakunnan toimivaltaan. Sen vuoksi maakuntapäivien hyväksymistä on pyydettävä sopimuksen voimaansaattamiseksi Ahvenanmaan maakunnassa. Lisäksi sopimus sisältää joitakin määräyksiä, jotka merkitsevät itsehallintolaista poikkeamista ja sen vuoksi edellyttävät itsehallintolain 59 §:n 2 momentin mukaista käsittelyjärjestystä. Niitä käsitellään tarkemmin jaksossa 4.2. Jos maakuntapäivät antaa hyväksymisensä, on siitä mainittava tasavallan presidentin asetuksessa, jolla säädetään sopimuksen voimaansaattamislain voimaantulosta.

4. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys

4.1. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai jotka ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen. Eduskunnan hyväksyminen vaaditaan myös tällaisen velvoitteen irtisanomiseen.

Perustuslakivaliokunta on viitannut sopimusten erityiseen tärkeyteen Euroopan talousalueen perustamista ja Euroopan unioniin liittymistä koskevista sopimuksista antamissaan lausunnoissa (ks. PeVL 15/1992 vp, 14/1994 vp ja HE 1/1998 vp). Nizzan sopimuksen osalta perustuslakivaliokunta yhtyi hallituksen esitykseen, jonka mukaan sopimus on tärkeydeltään niin merkittävä, että se kuuluu eduskunnan hyväksyttäviin myös sillä perusteella (PeVL 38/2001 vp). Perustuslakisopimus sisältää kattavasti määräyksiä unionin tehtävistä ja toimivallasta samoin kuin unionin toimielin- ja päätöksentekojärjestelmästä sekä yksilön oikeusaseman perusteista. On selvää, että sopimus vaatii eduskunnan hyväksymisen ”merkitykseltään huomattava” -perusteen nojalla (PeVL 9/2006 vp, s. 3/II).

Muusta syystä eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä ovat muun muassa eduskunnan budjettivaltaa sitovat kansainväliset velvoitteet (esimerkiksi PeVL 45/2000 vp.). Tällaisina velvoitteina on käytännössä pidetty lähinnä sellaisia määräyksiä, joista valtioille aiheutua välittömiä menoja. Eduskunnan hyväksyminen perustuslakisopimukselle tarpeen myös sopimuksen budjettivaltaa sitovien vaikutusten takia (PeVL 9/2006 vp, s. 3/II).

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön mukaan eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys on luettava lainsäädännön alaan, 1) jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 3) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla taikka 4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai 5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp ja PeVL 45/2000 vp.).

Esityksen yleisperusteluissa selvitetään perustuslakisopimuksen IV-438 artiklaa, jonka mukaan unionin nykyisten perussopimusten kumoaminen perustuslakisopimuksella ei merkitse sitä, että ensiksi mainitut sopimukset menettäisivät merkityksensä perustuslakisopimuksen tullessa voimaan. Perustuslakisopimuksella perustettava Euroopan unioni on sekä poliittisessa että oikeudellisessa merkityksessä Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella perustetun Euroopan unionin ja Euroopan yhteisön seuraaja. Perustuslakisopimuksessa ei ole sovellettu unionin aiempien perussopimusmuutosten yhteydessä noudatettua muuttamistekniikkaa, koska uudistustyöllä haluttiin yksinkertaistaa ja selkeyttää sopimuksia. Oikeudellisella jatkuvuudella on merkitystä arvioitaessa esityksen käsittelyjärjestystä, kuten jäljempänä todetaan. Vaikka aiemmat sopimukset eivät perustuslakisopimuksen myötä menetä merkitystään, on kaikki perustuslakisopimuksen määräykset, myös aiempien perussopimusten määräyksiä vastaavat määräykset, saatettava Suomen perustuslain 95 §:n 1 momentin mukaan lailla voimaan. Perustuslain 94 §:n 1 momentin ja 95 §:n 1 momentin ilmaisuja lainsäädännön alasta on tulkittava samalla tavalla.

Eduskunta on hyväksynyt Suomen liittymissopimuksen, Amsterdamin sopimuksen ja Nizzan sopimuksen sekä kymmenen uuden jäsenvaltion liittymissopimuksen muun muassa siitä syystä, että ne sisältävät suuren määrän lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, joita on selvitetty sopimusten hyväksymistä koskevissa hallituksen esityksissä ja niitä koskevissa perustuslakivaliokunnan lausunnoissa (HE 135/1994 vp, nide I, s. 665 - PeVL 14/1994 vp, s. 2; HE 245/1997 vp, s. 171 - PeVL 10/1998 vp, s. 3; HE 93/2001 vp, s. 72-73 - PeVL 38/2001 vp, s. 2-4; HE 78/2003 vp, s. 146-148 - PeVL 11/2003 vp, s. 2). Vastaavat perustuslakisopimuksen määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan. Käsitys lainsäädännön alasta on laajentunut Suomen liittymissopimuksen hyväksymisen jälkeen, mistä syystä perustuslakisopimukseen sisältyy lisäksi lukuisia määräyksiä, joita ei ole aiempien sopimusten käsittelyn yhteydessä nimenomaisesti yksilöity lainsäädännön alaan kuuluviksi.

Suomen liittymissopimuksen hyväksymistä koskevassa hallituksen esityksessä sopimuksen suhdetta Suomen lainsäädäntöön tarkasteltiin sekä primaari- että sekundaarilainsäädännön säännösten valossa. Ottaen huomioon, että kumottavien sopimusten mukaisesti hyväksytyt säädökset jäävät voimaan, ei vastaavaa tarkastelua voida pitää tämän sopimuksen yhteydessä perusteltuna. Edellä esityksen artiklakohtaisissa perusteluissa tarkastellaan sopimuksen sisältämiä muutoksia mukaan luettuna uusien oikeusperustojen lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Käsittelyjärjestystä koskevassa jaksossa selostetaan lisäksi jäljempänä määräyksiä, jotka koskevat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla ja jotka kuuluvat sanotusta syystä lainsäädännön alaan.

Perustuslakisopimuksen I osan artiklat sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Niitä eivät ole kuitenkaan muun muassa sen 2, 3, 5, 19, 22, 27, 28, 32, 40, 48, 57 ja 58 artiklassa. Merkittävän uuden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten ryhmän muodostavat sopimuksen II osan määräykset Euroopan unionin perusoikeuskirjasta. Ne kuuluvat tavallisesti lainsäädännön alaan jo sillä perusteella, että ne koskevat yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita. Perustuslakisopimuksen III osan artiklat sisältävät suuren joukon lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Näitä ei ole kuitenkaan muun muassa sen 129, 135, 148, 192, 197 - 206, 208, 209, 213, 216 - 218, 243, 244, 248 - 250, 255, 261, 292 - 296, 299, 301, 302, 304, 307, 310, 318, 327, 328, 345, 352, 386 - 391, 414, 416 - 420 ja 432 artiklassa. Perustuslakisopimuksen IV osan artiklat sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä lukuun ottamatta 441 ja 447 artiklaa.

Pääosa myös sopimuksen pöytäkirjoista sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Osa muiden jäsenvaltioiden liittymissopimusten määräyksistä ja perussopimusten muutosten yhteydessä tehdyistä muita jäsenvaltioita koskevista määräyksistä koskee sellaisia asioita, joista Suomessa olisi säädettävä lailla. Vain muita jäsenvaltioita koskevien siirtymäaikojen tai poikkeusten ei voida katsoa kuuluvan Suomen oikeudenkäyttöpiiriin sillä tavalla, että määräykset kuuluisivat Suomessa lainsäädännön alaan perustuslain 94 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla (vrt. HE 78/2003 vp, s. 147). Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä sisältyy pöytäkirjoihin lukuun ottamatta 12.-16. ja 31. pöytäkirjaa ja muita jäsenvaltioita koskevia määräyksiä.

Eduskunnan on perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan hyväksyttävä myös samassa lainkohdassa tarkoitetun kansainvälisen velvoitteen irtisanominen. Perustuslakisopimuksen IV-437 artiklalla kumotaan Euroopan yhteisön perustamissopimus ja sopimus Euroopan unionista sekä pääsääntöisesti kaikki ne asiakirjat ja sopimukset, joilla kyseisiä sopimuksia on täydennetty tai muutettu. Koska aiemmat perussopimukset ovat vaatineet eduskunnan hyväksymisen niiden merkityksen ja budjettivaikutusten sekä lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten vuoksi, on nämä sopimukset kumoavan uuden velvoitteen katsottava myös näiltä osin kuuluvan eduskunnan toimivaltaan, vaikka asiassa ei olekaan muodollisesti kysymys sopimuksen irtisanomisesta (PeVL 18/2002 vp, PeVL 11/2003 vp).

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi perustuslakisopimuksen. Hyväksymispäätöksen on siten tarkoitus kattaa perustuslakisopimus Suomen perustuslain 94 §:n 1 momentin sanamuodon mukaisesti kokonaisuudessaan (esimerkiksi PeVL 11/2000 vp, s. 3). Perustuslakisopimuksella tarkoitetaan tässä itse sopimusta, sen 1-36 pöytäkirjaa ja liitteitä I ja II., jotka ovat sopimuksen IV-442 artiklan mukaan erottamaton osa sopimusta.

4.2. Käsittelyjärjestys

Arvioinnin lähtökohdat

Perustuslain 94 §:n 2 momentin mukaan kansainvälisen velvoitteen hyväksymisestä päätetään äänten enemmistöllä. Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee perustuslakia, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Vastaavasti jos lakiehdotus kansainvälisen velvoitteen voimaansaattamisesta koskee perustuslakia, eduskunnan on perustuslain 95 §:n 2 momentin mukaan hyväksyttävä ehdotus sitä lepäämään jättämättä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä eli niin sanotussa supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Laki Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä säädettiin aiemmin voimassa olleiden perustuslakien hallitusmuodon ja valtiopäiväjärjestyksen perusteella usean seikan vuoksi supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä perustuslakivaliokunnan annettua asiasta lausunnon (PeVL 14/1994 vp). Vaikeutetun säätämisjärjestyksen käyttämisen yleisin syy oli se, että liittymissopimuksen määräykset oikeudellisesti katsoen rajoittivat Suomen täysivaltaisuutta. Myös Amsterdamin sopimuksen voimaansaattamislaki säädettiin supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä (PeVL 10/1998 vp).

Suomen liittymissopimuksen ja Amsterdamin sopimuksen voimaansaattamislait ovat valtiosääntöoikeudelliselta luonteeltaan niin sanottuja poikkeuslakeja, ja niitä voidaan muuttaa tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, jos muuttava laki ei laajenna niillä perustuslakiin tehtyjä poikkeuksia. Myös sellaiset kokonaisuuden kannalta epäolennaiset lisäykset ja muutokset, jotka sinänsä merkitsevät perustuslakipoikkeuksen vähäistä laajentamista, voidaan toteuttaa tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, jos perustuslakipoikkeuksena aikanaan säädetyn kokonaisjärjestelyn luonnetta ei tällä tavoin muuteta toisenlaiseksi (HE 1/1998 vp, s. 125/I). Perustuslakivaliokunta on soveltanut näitä periaatteita myös silloin, kun aiemmalla lailla säädetyt perustuslakipoikkeukset siirretään uuteen lakiin kumoamalla alkuperäinen poikkeuslaki (PeVL 31/1998 vp, s. 5/II).

Suomen liittymissopimuksen ja Amsterdamin sopimuksen hyväksymisen ja voimaansaattamisen jälkeen on vuonna 2000 tullut voimaan Suomen uusi perustuslaki. Muun muassa sen 1 §:n säännökset täysivaltaisuudesta ovat osaksi erilaiset kuin kumotun hallitusmuodon säännökset samasta asiasta. Sen johdosta perustuslakivaliokunta vahvisti, että Nizzan sopimusta oli ensi sijassa arvioitava Suomen perustuslain säännösten kannalta ja vasta toissijaisesti liittymissopimuksen ja Amsterdamin sopimuksen voimaansaattamislakien kannalta (PeVL 38/2001 vp, s. 4/II, ks. myös PeVL 16/2005 vp, s. 4/I). Nizzan sopimuksen määräysten ei katsottu merkinneen perustuslain 1 §:ssä säädetyn Suomen täysivaltaisuuden rajoittamista, eikä sen katsottu olevan muutoinkaan ristiriidassa perustuslain kanssa. Nizzan sopimuksenhyväksymisestä päätettiin siten äänten enemmistöllä ja sen voimaansaattamislaki säädettiin tavallisen lain säätämisjärjestyksessä (PeVL 38/2001 vp).

Tshekin, Viron, Kyproksen, Latvian, Liettuan, Unkarin, Maltan, Puolan, Slovenian ja Slovakian liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen sisältämien toimielinmääräysten ei katsottu olennaisesti muuttavan Nizzan sopimuksesta johtuvia velvoitteita. Laajentumissopimuksen ei katsottu muutoinkaan edellyttävän perustuslain 94 §:n 2 ja 95 §:n 2 momentissa tarkoitettua käsittelyjärjestystä (PeVL 11/2003 vp, s. 3/I).

Perustuslain 1 §:n 1 momentin säännöstä Suomen täysivaltaisuudesta on perustuslakiuudistuksen esitöiden mukaan tarkasteltava Suomen kansainvälisten velvoitteiden valossa ja erityisesti ottaen huomioon Suomen jäsenyys Euroopan unionissa (HE 1/1998 vp, s. 72/II). Suomen perustuslakiuudistuksessa sanouduttiin irti sellaisesta muodollisesta tulkinnasta, jonka mukaan valtion jäsenyys kansainvälisissä järjestöissä aina merkitsisi valtion täysivaltaisuuden rajoitusta. Tässä yhteydessä hallituksen esityksessä viitattiin perustuslakivaliokunnan aiemmin esittämään luonnehdintaan siitä, että Euroopan unionin jäsenenä Suomi käyttää osaa suvereniteetistaan yhdessä muiden täysivaltaisten jäsenvaltioiden kanssa eurooppalaisen yhteistoiminnan hyväksi (HE 1/1998 vp, s. 71-72).

Perustuslain 1 §:n 3 momentin mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Momentilla on tulkinnallista merkitystä arvioitaessa sitä, milloin kansainvälinen velvoite on ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa. Suomen perustuslakiuudistuksen esitöiden mukaan on perusteltua lähteä siitä, että sellaiset kansainväliset velvoitteet, jotka ovat tavanomaisia nykyaikaisessa kansainvälisessä yhteistoiminnassa ja jotka vain vähäisessä määrin vaikuttavat valtion täysivaltaisuuteen, eivät ole sellaisenaan ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuutta koskevien säännösten kanssa (HE 1/1998 vp, s. 73/II). Tärkeä ja jo vakiintuneena pidettävä kansainväliseen yhteistyöhön osallistumisen muoto on Suomen jäsenyys Euroopan unionissa. Perustuslain 1 §:n täysivaltaisuussäännösten tulkitseminen perustuslakiuudistuksen perustelujen mukaisesti siitä lähtökohdasta, että Suomi on Euroopan unionin jäsen, tarkoittaa perustuslakivaliokunnan mielestä sen seikan huomioon ottamista, että jäsenyys on merkinnyt nimenomaan täysivaltaisuuden rajoituksia julkisen vallan eri lohkoilla. Kysymys uusien toimivaltuuksien antamisestaunionin toimielimille on kuitenkin valiokunnan käsityksen mukaan asia, joka lähtökohtaisesti koskettaa perustuslain täysivaltaisuusjärjestelyjä. Unionin tehtäväkentän vähäinen, esimerkiksi tarkistusluonteinen kehittäminen unionilla jo olevien toimivaltuuksien pohjalta saattaa toisaalta tapauksesta riippuen olla sopusoinnussa perustuslain täysivaltaisuussääntelyn kanssa. Unionin sisäisen toiminnan tavanomaisena pidettävä kehittäminen institutionaalisella tasollapuolestaan on yleensä merkityksetöntä täysivaltaisuuden kannalta. (PeVL 38/2001 vp, s. 4-5, PeVL 7/2003 vp, s. 3-4)

Perustuslakisopimuksen suhdetta Suomen perustuslakiin arvioitaessa on täysivaltaisuusarvioinnin (1 §) lisäksi huomiota kiinnitettävä erityisesti perusoikeussäännöksiin (6 - 23 §), rajattua poikkeusta koskeviin säännöksiin (73 §, 94 §:n 3 mom.), ylimpien valtioelinten toimivaltuuksia kansainvälisissä suhteissa koskeviin säännöksiin (93 - 97 §), tuomioistuinten riippumattomuutta ja ylimmän tuomiovallan käyttämistä koskeviin säännöksiin (3 §:n 3 mom., 99 §:n 1 mom.) ja syyttäjälaitosta koskevaan säännökseen (104 §) sekä asioiden käsittelyä eduskunnassa koskeviin säännöksiin (39 ja 52 §).

Perustuslakisopimus sisältää yksityiskohtaiset määräykset, joiden tarkoituksena on varmistaa oikeudellinen jatkuvuus unionin nykyisten perussopimusten ja perustuslakisopimuksen välillä. Vaikka perustuslakisopimuksella kumotaan aiemmat perussopimukset ja perustetaan (uusi) Euroopan unioni, ei sopimusta voida pitää täysin uutena kansainvälisenä velvoitteena sopimuksen hyväksymis- ja voimaansaattamismenettelyjen kannalta. Kysymyksessä on ennen kaikkea kodifioiva uudistus. Sopimuksen käsittelyjärjestyksen arvioinnin lähtökohtana on pidettävä sitä, kuinka perustuslakisopimus muuttaa tilannetta nykytilaan verrattuna. Tätä puoltaa se seikka, että sopimusta ratifioitaessa vaihtoehtoina ovat perustuslakisopimus tai toiminnan jatkaminen nykyisten perussopimusten pohjalta. Perustuslakivaliokunta on arvioinut konventin ehdotusta perustuslakisopimukseksi alustavasti tällä tavoin sen sisältämien muutosten pohjalta (PeVL 7/2003 vp). Käsitellessään valtioneuvoston selontekoa Euroopan unionin perustuslakisopimuksesta perustuslakivaliokunta ei käsittelyaikataulusta johtuen arvioinut sopimuksen suhdetta Suomen perustuslakiin tai Ahvenanmaan itsehallintolakiin. Perustuslakivaliokunta tähdensi lähtökohtaa, jonka mukaan perustuslakisopimusta on arvioitava ensi sijassa nykyisen perustuslain kannalta. Tämän lähtökohdan ja selonteossa esitetyn selvityksen perusteella valiokunta piti todennäköisenä, että perustuslakisopimuksen hyväksymisestä ja voimaansaattamisesta on päätettävä perustuslain 94 §:n 2 momentissa ja 95 §:n 2 momentissa säädetyllä määräenemmistöllä (PeVL 9/2006 vp, s. 5-6).

Unionin oikeuden ensisijaisuutta koskevan periaatteen kirjaaminen

Perustuslakisopimuksen I-6 artiklan mukaan EU:n perustuslaki sekä lainsäädäntö, jota unionin toimielimet antavat käyttäessään sille annettua toimivaltaa, ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden oikeuteen nähden. Etusijaperiaate on jo nykyisin unionin jäsenyyteen sisältyvä perusluonteinen seikka, jonka mainitseminen EU:n perustuslaissa ei sinänsä vaikuta säätämisjärjestykseen (PeVL 7/2003 vp, s. 10/II). Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen yhteydessä nimenomainen etusijaa koskeva säännös sisällytettiin sopimuksen voimaansaattamislakiin. Säännöksen katsottiin edellyttävän supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä (PeVL 15/1992 vp, s. 3/II). EY:n oikeuden etusijaperiaatteen arvioitiin Suomen liittymissopimusta käsiteltäessä niin ikään vaativan supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä. Tällöin perustuslakivaliokunta huomautti, että etusijaperiaatteen perustuminen yksinomaan tuomioistuimen tulkintoihin saattaa muodostua epätyydyttäväksi verrattuna ETA-sopimukseen, jota koskevaan lakiin sisältyivät nimenomaiset säännökset tästä periaatteesta. (PeVL 14/1994 vp, s. 3/II, PeVL 7/2003 vp, s. 10/II). Konventin ehdotukseen sisältynyt etusijaperiaate oli perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan muotoiltu varsin jyrkästi ja saattoi jopa mennä EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä pidemmälle. Pitkälti juuri viimeksi mainitun tulkintamahdollisuuden välttämiseksi HVK:n päätösasiakirjaan liitettiin I-6 artiklaa koskeva julistus (n:o 1), jossa konferenssi toteaa määräyksen olevan EY-tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön mukainen. Näin ollen kysymyksessä ei ole vallitsevan oikeustilan muuttaminen vaan nykyisen oikeuskäytännön kodifioiminen. Unionin oikeuden ensisijaisuutta koskeva kirjaus ei sen vuoksi ole säätämisjärjestyksen kannalta ongelmallinen.

Pilarijaon poistuminen

Perustuslakisopimuksella puretaan muodollisesti EU-sopimuksella luotu niin sanottu pilarirakenne, jossa ensimmäisen pilarin muodostivat EY:n perustamissopimukset, toisen pilarin EU-sopimuksen määräykset yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja kolmannen pilarin EU-sopimuksen määräykset poliisiyhteistyöstä ja rikosoikeudellisesta yhteistyöstä. Yhtenäisessä perustuslakisopimuksessa kaikilla politiikka-aloilla sovelletaan lähtökohtaisesti samoja unionioikeuden yleisiä periaatteita. Sisällöllisesti varsinkin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka säilyy kuitenkin luonteeltaan korostetun hallitustenvälisenä etenkin toimielinten toimivaltuuksien, päätöksentekomenettelyjen ja käytettävissä olevien säädöstyyppien osalta. Unionin toiminnan yhteisöllistäminen koskee siis käytännössä lähinnä poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä, joissa siirrytään noudattamaan yhteisöoikeuden mukaisia periaatteita. Näihin kuuluvat säädöstyyppien oikeusvaikutuksia koskevat periaatteet, mukaan luettuna välitön oikeusvaikutus.

Käsittelyjärjestyksen kannalta merkityksellinen laajennus on unionin oikeuden etusijaperiaatteen soveltamisalan laajentuminen koskemaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä. Yhteisön oikeuden etusijaperiaatteen arvioitiin Suomen liittymissopimusta käsiteltäessä vaativan supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä. Etusijaperiaatteen soveltamisalan laajeneminen perustuslakisopimuksessa tarkoitetulla tavalla koskee myös nykyistä perustuslakia ja vaatii supistettua perustuslain säätämisjärjestystä.

Yhtenäisessä sopimuksessa nykyistä EY-sopimuksen 308 artiklaa vastaavan I-18 artiklan joustolausekkeen soveltamisala laajenee kattamaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön. Sopimuksen I-18 artiklan soveltamisedellytykset pysyvät entisellään, mutta muutos on omiaan laajentamaan unionin toimivallan alaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alalla. Perustuslakivaliokunta ei kosketellut Suomen liittymissopimusta koskevassa lausunnossaan erikseen silloista EY:n perustamissopimuksen 235 artiklaa todetessaan sopimusten antavan Suomen oikeudenkäyttöpiiriin kohdistuvaa julkista valtaa EU:n toimielimille (PeVL 14/1994 vp, s. 2/II, PeVL 3/1996 vp, s. 2/I). Määräykseen perustuslakisopimuksella tehdyt muutokset merkitsevät lähinnä lausekkeen käyttöedellytysten täsmentämistä. Joustolausekkeen nojalla toteutetut toimenpiteet edellyttävät aiemmasta poiketen Euroopan parlamentin hyväksyntää. Kansalliset parlamentit voivat vaikuttaa määräyksen soveltamiseen toissijaisuusperiaatteen valvontaa koskevan menettelyn kautta. Kysymyksessä on sellainen unionin tehtäväkentän vähäinen, tarkistusluonteinen kehittäminen unionilla jo olevien toimivaltuuksien pohjalta, joka on sopusoinnussa perustuslain täysivaltaisuussääntelyn kanssa.

Pilarijaon poistumisen myötä EY-tuomioistuimen toimivaltaa nykyisin koskevat yleiset periaatteet laajenevat koskemaan eräin poikkeuksin poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä sekä rajoitetummin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Suomen liittymissopimusta käsitellessään perustuslakivaliokunta totesi, että EY-tuomioistuimen toimivalta ratkaista, oliko jäsenvaltio jättänyt täyttämättä sille perustamissopimuksen mukaan kuuluvan velvollisuuden, merkitsi poikkeusta tuolloin voimassa olleen hallitusmuodon täysivaltaisuutta koskevista säännöksistä, koska tuomioistuimen päätöksestä saattoi aiheutua jäsenvaltiolle velvoite muuttaa lainsäädäntöään (PeVL 14/1994 vp s. 3/II). Ottaen huomioon että perustuslakisopimuksen III-360-362 artikla perustavat EU-tuomioistuimelle vastaavan toimivallan myös poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevien määräysten osalta, merkitsee perustuslakisopimus sanotuilta osin poikkeusta perustuslain täysivaltaisuutta koskevista säännöksistä. Perustuslakisopimuksen III-377 artikla, joka sulkee EU-tuomioistuimen sanotun toimivallan ulkopuolelle jäsenvaltion poliisiviranomaisen tai muiden lainvalvontaviranomaisten toteuttamien toimien pätevyyden tai oikeasuhteisuuden tutkimisen sekä ratkaisun antamisen niiden velvollisuuksien suorittamisesta, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi, ei tarjoa perusteita muuttaa edellä esitettyä arviota. Vaikka kyseinen, nykyistä SEU 35 artiklan 5 kohtaa vastaava määräys rajoittaakin tuomioistuimen toimivallan alaa, se ei muuta tuomioistuimen ratkaisuista johtuvia, jäsenvaltioihin kohdistuvia oikeusvaikutuksia, mukaan lukien mahdollinen velvoite muuttaa kansallista lainsäädäntöä.

Suomen liittymissopimusta arvioidessaan perustuslakivaliokunta katsoi, että ennakkoratkaisumenettelyä koskeva EY-sopimuksen määräys, jonka mukaan jäsenvaltioiden ylimmät tuomioistuimet ovat velvollisia pyytämään EY-tuomioistuimelta ennakkoratkaisua niiden käsiteltävänä olevaan asiaan vaikuttavan EY-normin tulkinnasta, oli ristiriidassa hallitusmuodon täysivaltaisuutta koskevien säännösten sekä 2 §:n 4 momentin, 53 ja 56 §:n säännösten kanssa (PeVL 14/1994 vp, s. 3/II). Amsterdamin sopimuksen yhteydessä valiokunta puolestaan katsoi, että nykyisen SEU 35 artiklan 1-3 määräykset, joilla ennakkoratkaisumenettelyn soveltamisalaa laajennettiin poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevaan EU-sopimuksen VI osaston alalle, eivät olleet ristiriidassa tuomioistuinten riippumattomuuden tai muiden perustuslain säännösten kanssa, koska ennakkoratkaisun pyytäminen säilyi kaikissa tapauksissa kansallisten tuomioistuinten omassa harkintavallassa (PeVL 10/1998 vp, s. 5/I, ks. myös PeVL 28/1997 vp, s. 3/II). Koska perustuslakisopimuksen III-369 artikla merkitsee edellä kuvatun, ylimmille tuomioistuimille nykyisin kuuluvan menettelytapaa koskevan harkintavallan poistumista poliisiyhteistyötä ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevissa kysymyksissä, ei kyseinen perustuslakisopimuksen määräys ole sopusoinnussa perustuslain 1 §:n täysivaltaisuutta ja tuomioistuinten tuomiovaltaa koskevien 3 §:n 3 momentin sekä 98 ja 99 §:n kanssa. Myöskään ennakkoratkaisumenettelyn osalta perustuslakisopimuksen III-377 artikla ei edellä selostetuilla perusteilla muuta esitettyä arviota.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla EU-tuomioistuimella ei perustuslakisopimuksenkaan mukaan ole toimivaltaa. Ainoan poikkeuksen muodostaa III-376 artiklan 2 kohta, jonka seurauksena tuomioistuimen toimivalta laajenee koskemaan luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle osoitettujen, neuvoston perustuslakisopimuksen V osaston II luvun nojalla tekemien, rajoittavia toimenpiteitä sisältävien eurooppapäätösten laillisuuden tutkimista. Ottaen huomioon että kysymys on unionin toimielinten toimintaa koskevaan laillisuusvalvontaan liittyvän tehtävän perustamisesta EU-tuomioistuimelle, jonka ratkaisuista ei seuraa jäsenvaltioihin tai niiden kansallisiin tuomioistuimiin kohdistuvia oikeusvaikutuksia, III-376 artiklan 2 kohdan määräys ei merkitse poikkeusta perustuslain täysivaltaisuutta tai tuomioistuinten asemaa koskevista säännöksistä.

Unionin oikeushenkilöllisyys

Perustuslakisopimuksen I-7 artiklan mukaan unioni on oikeushenkilö. Nykyisin Euroopan yhteisön oikeushenkilöllisyys on tunnustettu nimenomaisesti Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 281 artiklassa ja sen oikeuskelpoisuus on määritelty sopimuksen 282 artiklassa. Myös Euroopan unionin asema (yhteisöstä erillisenä) oikeushenkilönä on tunnustettu valtiokäytännössä. Perustuslakisopimuksen I-7 artiklan määräyksellä yhdistetään Euroopan yhteisö ja Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella perustettu unioni yhdeksi, yhtenäiseksi oikeushenkilöksi. Yhtenäisellä oikeushenkilöllisyydellä ei ole vaikutusta unionin sopimus- tai muun ulkoisen toimivallan laajuuteen tai luonteeseen, joita määrittävät sopimuksen muut määräykset.

EY:n oikeushenkilöllisyyttä ja -kelpoisuutta koskevia artikloja ei mainittu supistettua perustuslain säätämisjärjestystä edellyttävinä määräyksinä Suomen liittyessä Euroopan unioniin (HE 135/1994 vp, PeVL 14/1994 vp). Myöskään yksi yhtenäinen oikeushenkilöllisyys ei ole perustuslain kannalta ongelmallinen.

Perusoikeuskirjan oikeudellistaminen ja EU:n liittymisen Euroopan ihmisoikeussopimukseen mahdollistava oikeusperusta

Perusoikeuskirjan oikeudellistaminen vahvistaa käytännössä Suomen oikeudenkäyttöpiiriin kuuluvien henkilöiden mahdollisuuksia vedota unionin perusoikeuksiin niissä tapauksissa, jotka kuuluvat unionin oikeuden soveltamisalaan. Se merkitsee myös sitä, että suomalaisten tuomioistuinten ja viranomaisten on sovellettava perusoikeuskirjan määräyksiä unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvissa asioissa ja kansallisen lainsäätäjän on noudatettava unionin perusoikeuksia täytäntöönpannessaan unionin lainsäädäntöä. Sen paremmin henkilöiden mahdollisuus vedota unionin perusoikeuksiin kuin julkiseen valtaan kohdistuva velvoite soveltaa ja noudattaa unionin perusoikeuksia eivät sinänsä merkitse muutosta nykytilaan, joka perustuu EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja EU-sopimuksen 6 artiklan 2 kohtaan. Tätä kysymystä ei pidetty säätämisjärjestykseen vaikuttavana tekijänä Suomen liittyessä Euroopan unioniin.

Sekä valtioneuvosto (VNS 2/2003 vp, s. 14) että perustuslakivaliokunta (PeVL 7/2003 vp, s. 10/I) pitivät tulevaisuuskonventissa perusoikeuskirjaan lisättyä erottelua oikeuksiin ja periaatteisiin (II-112 artiklan 5 kohta) periaatteellisesti ongelmallisena esimerkiksi perus- ja ihmisoikeuksien jakamattomuuden näkökulmasta. Perustuslakivaliokunta kuitenkin tähdensi sen seikan ensisijaisuutta, että perusoikeuskirjan määräyksiä pitää tulkita ja soveltaa niiden sanamuodosta käsin. Sen mukaan yhtäkään oikeutta ei perusoikeuskirjan tekstissä luonnehdita periaatteeksi (PeVL 7/2003 vp, s. 10/I).

Unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen mahdollistaa toteutuessaan yksilövalitukset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen myös tapauksissa, joihin on sovellettu unionin oikeutta. Tämä vahvistaisi myös Suomen oikeudenkäyttöpiiriin kuuluvien henkilöiden ihmisoikeuksien suojaa.

Kokonaisuutena ottaen perusoikeuskirjan oikeudellistaminen ja oikeusperustan luominen EU:n liittymiselle Euroopan ihmisoikeussopimukseen parantavat merkittävästi kansalaisten ja muiden Suomen oikeudenkäyttöpiiriin kuuluvien henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksien suojaa unionin oikeuden soveltamisalalla. Lisäksi perusoikeuskirjan sisältämät oikeudet ja suojan taso vastaavat pääpiirteissään Suomen perustuslain turvaamia perusoikeuksia. Perusoikeuskirja ei korvaa kansallisia perustuslakeja eikä se myöskään aiheuta tarvetta muuttaa Suomen perustuslain perusoikeussäännöksiä. Sekä perusoikeuskirjan että ihmisoikeussopimukseen liittymisen osalta sopimuksessa on nimenomaisesti suljettu pois se mahdollisuus, että näillä voisi olla vaikutusta unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon (ks. I-9 artiklan 2 kohta ja II-111 artiklan 2 kohta). Perusoikeuskirjan oikeudellistaminen tai ihmisoikeussopimukseen liittymisen mahdollistava oikeusperusta eivät edellä mainitut näkökohdat huomioon ottaen ole ristiriidassa perustuslain perusoikeussäännösten tai muiden perustuslain säännösten kanssa eivätkä siten edellytä supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttämistä.

Toimielimiä koskevat muutokset

Perustuslakisopimuksella muutetaan eräitä keskeisiä unionin toimielimiä koskevia määräyksiä. Merkittävimmät muutokset koskevat Eurooppa-neuvoston asemaa ja sisäistä organisoitumista, Euroopan parlamentin aseman vahvistumista, neuvoston määräenemmistöpäätöksentekoa koskevan menettelyn uudistamista, neuvoston uusittua puheenjohtajuusjärjestelmää, unionin ulkoasiainministerin viran perustamista sekä komission kokoonpanon uudistamista. Uudistusten taustalla on pyrkimys kehittää unionin sisäistä päätöksentekojärjestelmää tehokkaammaksi, kansanvaltaisemmaksi ja avoimemmaksi. Toimielimiä koskevat uudistukset eivät kuitenkaan muuta unionin perusluonnetta.

Perustuslakivaliokunta on nimenomaisesti todennut, etteivät Eurooppa-neuvoston roolin muuttuminen ja pysyvän puheenjohtajan valitseminen sille vaikuta sopimuksen valtionsisäisen käsittelyn tapaan (PeVL 7/2003 vp, s. 8/I). Perustuslakivaliokunta on myös katsonut, ettei konventin ehdottama tasapuoliseen vuorotteluun perustuva neuvoston tiimipuheenjohtajuusjärjestelmä sinänsä vaikuttaisi sopimuksen valtionsisäisen käsittelyn tapaan etenkin jos jäsenvaltioiden välinen ehdoton tasavertaisuus vuorottelujärjestelmässä varmistetaan (PeVL 7/2003 vp, s. 8/I). Sekä sopimuksen I-24 artiklan 7 kohdan sanamuoto että neuvoston laatima luonnos asiaa koskevaksi Eurooppa-neuvoston eurooppapäätökseksi varmistavat tällaisen tasapuolisen vuorottelun jäsenvaltioiden välillä. Lisäksi määräenemmistön määritelmää Eurooppa-neuvostossa ja neuvostossa koskevat määräykset merkitsevät sitä, ettei Suomen painoarvo määräenemmistöpäätöksiä tehtäessä olennaisesti muutu. Muutkaan toimielinjärjestelmään tehdyt muutokset eivät vaikuta Suomen asemaan unionin päätöksenteossa siten, että ne olisivat valtiosäännön kannalta ongelmallisia (vrt. PeVL 11/2003 vp, s. 3/I). Kokonaisuutena ottaen toimielinjärjestelmää koskevia muutoksia voidaan laajamittaisuudestaan huolimatta pitää sellaisena unionin sisäisen toiminnan kehittämisenä institutionaalisella tasolla, jolla ei ole merkitystä perustuslain täysivaltaisuussäännösten kannalta (vrt. PeVL 38/2001 vp).

Euroopan parlamentin paikkajaosta päättää perustuslakisopimuksen I-20 artiklan 2 kohdan mukaan Eurooppa-neuvosto yksimielisesti Euroopan parlamentin aloitteen pohjalta. Päätöstä tehtäessä on otettava huomioon sekä jäsenvaltiokohtainen enimmäis- ja vähimmäispaikkamäärä että alenevan suhteellisuuden periaate. Nykyisin paikkajaosta määrätään primäärioikeuden tasolla. Sekä valtioneuvosto (VNS 2/2003 vp, s. 37) että perustuslakivaliokunta (PeVL 7/2003 vp, s. 9/I) katsoivat konventin ehdotuksen vastaavaa määräystä käsitellessään, että paikkajaon muuttamisesta tulisi asian valtiosääntöisen luonteen vuoksi päättää hallitustenvälisessä konferenssissa. Kun päätöksen tekeminen kuitenkin edellyttää yksimielisyyttä Eurooppa-neuvostossa ja päätöksen sisältöä on asiallisesti rajoitettu perustuslakisopimuksen I-20 artiklan 2 kohdassa, ei määräys merkitse täysivaltaisuuden kannalta sellaista poikkeusta, että se edellyttäisi supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttämistä. Sama arvio koskee myös perustuslakisopimuksen I-26 artiklan 6 kohdan määräystä, jonka mukaan komission jäsenten lukumäärä vastaa kahta kolmasosaa jäsenvaltioiden lukumäärästä, jollei Eurooppa-neuvosto yksimielisesti päätä muuttaa tätä lukumäärää. Kysymyksessä on eräänlainen valtuutuslauseke, jonka nojalla Eurooppa-neuvosto voi yksimielisesti päättää poiketa sopimuksessa määritellystä komission jäsenmäärästä. Eurooppa-neuvoston on tällöinkin kuitenkin noudatettava jäsenvaltioiden tasaisen vuorottelun järjestelmää.

Toissijaisuuden valvonta

Toissijaisuuspöytäkirjan sisältämä toissijaisuusvalvonnan ennakollinen valvontajärjestelmä, jossa kansalliset parlamentit suoraan ja välittömästi osallistuvat EU:n päätöksentekoon, luo eduskunnalle uusia tehtäviä. Toissijaisuusperiaatteen valvontaan perustuslakisopimuksella luotuun järjestelmään ei voida soveltaa suoraan perustuslain 96 ja 97 §:n mukaisia menettelyjä. Käytännössä perustuslakisopimus luo siten uudenlaisen menettelyn, jota ei ole ennakoitu perustuslaissa. Tällainen suoraan kansainväliseen sopimukseen perustuva eduskunnan uusi tehtävä ei kuitenkaan ole kansallisena kysymyksenä perustuslain tasoinen asia, vaan uudesta tehtävästä mahdollisesti aiheutuvista säännöstarpeista voidaan perustuslain 39 ja 52 §:n mukaan huolehtia eduskunnan työjärjestyksessä (PeVL 7/2003 vp, s. 7/II). Eduskunnan mahdollisuus toissijaisuusmoitteen tekemiseen on katsottava lähinnä sellaiseksi eduskunnan perustuslain 96 ja 97 §:n mukaisia menettelyjä täydentäväksi menettelyksi, joka ei ole ristiriidassa perustuslain kanssa.

Määräenemmistöpäätöksenteon käyttöalan laajentaminen

Perustuslakisopimuksella laajennetaan neuvoston määräenemmistöpäätöksenteon käyttöalaa nykyisestä merkittävästi. Neuvoston päätöksenteossa siirrytään yksimielisestä päätöksenteosta määräenemmistöpäätöksentekoon yhteensä 17 alalla. Lisäksi lähes kaikilla niin sanottujen uusien oikeusperustojen kattamilla aloilla noudatetaan määräenemmistöpäätöksentekoa neuvostossa. Perustuslakivaliokunta on erityisesti EY:n perustamissopimuksen osalta korostanut yleisesti sitä, että tällainen päätöksentekosääntöjen muutos ei muuta jäsenvaltioiden ja yhteisön välistä toimivallanjakoa, vaan niitä menettelyjä, joiden mukaan yhteisössä tehdään päätöksiä. Nizzan sopimuksen käsittelyn yhteydessä perustuslakivaliokunta katsoi, ettei kysymyksessä ollut uudenlainen päätösmenettely vaan jo ennestään käytetyn menettelyn soveltamisalan laajentaminen, minkä vuoksi tällaiset päätöksentekosääntöjen muutokset eivät olleet ongelmallisia perustuslain täysivaltaisuussäännösten kannalta (PeVL 38/2001 vp, s. 6/I, ks. myös PeVL 7/2003 vp, s. 8/II). Perustuslakisopimuksen sisältämä määräenemmistöpäätöksenteon käyttöalan laajentaminen ei siksi vaadi supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttämistä.

Unionin toimivallan muutokset

Perustuslakisopimuksesta unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon aiheutuvat muutokset voidaan jaotella kolmeen päätyyppiin. Ensinnäkin sopimus sisältää määräykset uusista politiikka-aloista tai asiakokonaisuuksista, joiden kaikkien osalta unionille annetaan nimenomaisin sopimusmääräyksin tiettyä toimivaltaa. Toiseksi sopimuksella kehitetään eräitä unionin nykyisiä politiikkoja sisällyttämällä sopimukseen kyseisiä politiikkoja koskevia uusia oikeusperustamääräyksiä. Kolmanneksi eräitä nykyisten perussopimusten määräyksiä tarkistetaan siten, että unionin ja jäsenvaltioiden välinen toimivallanjako muuttuu.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön perusteella on selvää, että kysymys uusien toimivaltuuksien antamisesta unionin toimielimille on asia, joka lähtökohtaisesti koskettaa perustuslain täysivaltaisuussäännöstä. Perustuslakivaliokunta on kuitenkin tässä yhteydessä katsonut, että unionin tehtäväkentän vähäinen, esimerkiksi tarkistusluonteinen kehittäminen unionilla jo olevien toimivaltuuksien pohjalta saattaa toisaalta tapauksesta riippuen olla sopusoinnussa perustuslain täysivaltaisuussääntelyn kanssa (PeVL 38/2001 vp, s. 5/I). Seuraavassa arvioidaan kutakin edellä kuvatusta toimivallanjakoa koskevien muutosten pääryhmästä perustuslain täysivaltaisuussäännösten valossa. Perustuslakisopimuksen I-9 artiklassa unionille annettavaa toimivaltaa liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen on arvioitu erikseen tämän muistion perusoikeuksia koskevassa jaksossa.

Uusina politiikka-aloina perustuslakisopimus sisältää määräykset yleistä taloudellista etua koskevista palveluista (III-122 artikla), teollis- ja tekijänoikeuksien eurooppalaisesta suojasta (III-176 artikla) sekä energiasta (III-256 artikla). Määräyksillä luodaan yhtenäiset oikeusperustat unionin toimenpiteille kysymyksissä, joita koskevia toimia on jo toteutettu EY-sopimuksen nykyisten määräysten, erityisesti SEY 95 ja 308 artiklan, nojalla. Yleistä taloudellista etua koskevista palveluista on lisäksi voitu säätää rajoitetusti myös SEY 86 artiklan 2 ja 3 kohdan nojalla, joskin sanottuihin määräyksiin perustuvien yhteisön toimenpiteiden päätavoite on täsmentää niissä tarkoitettujen yritysten osalta yhteisöoikeuden kilpailua koskeviin sääntöihin tehtävien poikkeusten sisältöä. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on Amsterdamin sopimuksen yhteydessä katsonut, etteivät kyseiseen sopimukseen sisältyneet vastaavanlaiset uudet oikeusperustat vaatineet supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttämistä, koska kysymys oli täsmällisen oikeusperustan luomisesta yhteisön säännöksille aloilla, joilla aikaisemmin on turvauduttu EY-sopimukseen sisältyneisiin muihin oikeusperustoihin, esimerkiksi SEY 235 artiklaan (nykyinen 308 artikla). Valiokunnan mukaan määräykset eivät merkinneet muutosta jäsenvaltioiden ja yhteisön väliseen toimivallanjakoon, vaan niitä tuli arvioida päätöksentekosääntöjen muutoksina, jotka tarkoittavat ennestään jo käytetyn menettelyn soveltamisen laajentamista (PeVL 10/1998 vp, s. 8/II; vrt. myös Nizzan sopimuksen osalta PeVL 38/2001 vp, s. 6/I). Edellä esitetyn valossa perustuslakisopimuksen III-122, III-176 ja III-256 artiklan määräykset eivät siten ole säätämisjärjestyksen kannalta ongelmallisia.

Niin ikään uusina politiikka-aloina perustuslakisopimus sisältää määräykset avaruuspolitiikasta (III-254 artikla) sekä humanitaarisesta avusta (III-321 artikla). Vaikka unionin toimivallan luonteen osalta kysymys onkin molemmissa tapauksissa unionin ja jäsenvaltioiden jaetusta toimivallasta, poikkeaa unionin toimivallan luonne kyseisillä aloilla jaettua toimivaltaa koskevista pääperiaatteista siinä suhteessa, ettei unionin toimivallan käyttäminen niiden nojalla estä jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa (I-14 artiklan 3 ja 4 kohta). Unionin toimivallan viimeksi mainittu erityispiirre huomioon ottaen kyseiset muutokset rinnastuvat sellaiseen unionin tehtäväkentän vähäiseen kehittämiseen, unionilla jo olevien toimivaltuuksien pohjalta, jonka ei voida katsoa olevan ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuusäännöksen kanssa.

Uusista politiikka-aloista matkailu (III-281 artikla), urheilu (III-282 artikla), pelastuspalvelu (III-284) ja hallinnollinen yhteistyö (III-285 artikla) kuuluvat perustuslakisopimuksen I-17 artiklassa tarkoitettuihin aloihin, joilla unionilla on toimivalta toteuttaa tuki-, yhteensovittamis- tai täydennystoimia. Perustuslakisopimuksen I-12 artiklan 5 kohdan mukaan unionin toimivalta kyseisillä aloilla ei korvaa jäsenvaltioiden toimivaltaa eivätkä unionin toimenpiteet näillä aloilla voi käsittää jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhdenmukaistamista. Ottaen huomioon unionin toimivallan luonne muutokset rinnastuvat niin ikään sellaiseen unionin tehtäväkentän vähäiseen kehittämiseen unionilla jo olevien toimivaltuuksien pohjalta, jonka ei ole katsottava merkitsevän poikkeusta perustuslain täysivaltaisuussäännöksestä ja edellyttävän supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttöä. Matkailun ja pelastuspalvelun osalta on niin ikään huomattava, että vaikka unionin nykyiset perussopimukset eivät sisälläkään kyseisiä aloja koskevia oikeusperustamääräyksiä, nämä alat sisältyvät SEY 3 artiklan 1 kohdan u alakohtaan ja niitä koskevia toimenpiteitä on jo toteutettu EY-sopimuksen muiden artiklojen nojalla.

Toisen pääryhmän unionin ja jäsenvaltioiden välistä toimivallanjakoa koskevista muutoksista muodostavat perustuslakisopimuksen määräykset, joilla kehitetään eräitä unionin nykyisiä politiikkoja sisällyttämällä sopimukseen kyseisiä politiikkoja koskevia uusia oikeusperustamääräyksiä. Näistä säätämisjärjestyskysymyksen kannalta merkityksellisinä voidaan pitää määräyksiä, jotka koskevat unionin toimivaltaa menettelyllisen ja aineellisen rikosoikeudellisen yhteistyön sekä rikosoikeutta koskevan operatiivisen yhteistyön alalla.

Arvioitaessa uusia oikeusperustoja vähimmäissääntelystä rikosoikeudellisen menettelyn osatekijöiden (III-270 artiklan 2 kohta) sekä tunnusmerkistöjen ja seuraamusten (III-271 artikla) määrittelemiseksi on otettava huomioon, ettei EY-sopimukseen sisälly nimenomaista määräystä, jonka nojalla yhteisöllä olisi toimivaltaa säätää rikosoikeudellisista seuraamuksista ja menettelyistä. EY-tuomioistuin on kuitenkin oikeuskäytännössään katsonut (asia C-176/03 komissio v. neuvosto), että yhteisöllä on jo nyt toimivalta säätää yhteisösäännöksissä määriteltyjen tekojen kriminalisoimisesta ja niitä koskevista rikosoikeudellisista seuraamuksista, mikäli säännöksen tavoite liittyy yhteisön perustamissopimuksen mukaisiin päätavoitteisiin, toimenpiteet ovat tarpeellisia yhteisön sääntelyn tehokkuuden varmistamiseksi ja yhteisön sääntely jättää jäsenvaltioille lopullisen harkintavallan päättää rikosoikeudellisten seuraamusten valinnasta. Vaikka perustuslakisopimuksen III-271 artiklan 2 kohta ja tuomioistuimen oikeuskäytäntö eivät kaikilta osin ole täysin samansisältöiset esimerkiksi mitä tulee yhteisölle annettavan toimivallan edellytyksiin, voidaan katsoa, että perustuslakisopimuksen sisältämä muutos suhteessa EY-sopimukseen ja sen nojalla annettuun oikeuskäytäntöön on rajattu, erityisesti huomioiden III-271 artiklan 3 kohtaan sisältyvä hätäjarrumekanismi. Perustuslakisopimuksen III-271 artiklan vaikutuksia toimivaltaan arvioidessa tulee huomata, että toimivalta, joka kuuluu unionille SEU 31 ja 34 artiklan nojalla, on luonteeltaan tarkkarajaista ja kattaa vain tietyt rikosoikeudellisen yhdenmukaistamisen alat (järjestäytyneen rikollisuuden, terrorismin ja huumausainekaupan).

Täysivaltaisuusarvioinnin kannalta merkityksellisenä seikkana on erityisesti otettava huomioon se, että kyseisillä oikeusperustoilla unionille annettava toimivalta on määritelty suhteellisen laajasti ilman nykyisille SEU 31 ja 34 artiklalle leimallista tarkkarajaisuutta.

Ensinnäkin rikosoikeusmenettelyä koskeva III-270 artiklan 2 kohta sisältää valtuutuslausekkeen, jonka nojalla neuvosto voi yksimielisesti laajentaa määräyksen soveltamisalan koskemaan myös muita kuin siinä nimenomaisesti mainittuja rikosoikeudellisen menettelyn osatekijöitä. Toiseksi vastaavanlainen valtuutuslauseke sisältyy myös vakavaa rajat ylittävää rikollisuutta koskevaan III-271 artiklan 1 kohtaan. Määräys mahdollistaa siten tunnusmerkistöjä ja seuraamuksia koskevien vähimmäissääntöjen vahvistamisen myös muiden kuin siinä nimenomaisesti mainittujen rikollisuuden lajien osalta. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on Amsterdamin sopimuksen yhteydessä arvioinut systematiikaltaan vastaavanlaisen määräyksen merkitsevän valtuutusta neuvostolle muuttaa unionin ja jäsenvaltioiden välistä toimivallanjakoa olennaisesti ilman, että muutosta merkitsevää säädöstä ratifioitaisiin jäsenvaltioissa, ja edellyttävän tästä syystä supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttöä (PeVL 10/1998 vp, s. 5/II). Perustuslakisopimuksen III-270 artikla ja III-271 artiklan 1 kohta merkitsevät valtuutuslauseketta koskevasta yksimielisyysvaatimuksesta huolimatta poikkeusta perustuslain täysivaltaisuussäännöksestä ja edellyttävät supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä.

Perustuslain täysivaltaisuussäännöksen ja syyttäjälaitosta koskevan säännöksen näkökulmasta tulee arvioida myös Euroopan syyttäjänviraston perustamisen mahdollistavaa perustuslakisopimuksen III-274 artiklaa. Syyttäjäviraston tehtävät määritellään III-274 artiklassa, mutta sen toimivaltuuksia voidaan laajentaa Eurooppa-neuvoston yksimielisellä eurooppapäätöksellä. Sekä viraston perustaminen että mahdollisuus sen toimivaltuuksien laajentamiseen III-274 artiklan nojalla merkitsevät toimivallan siirtämistä jäsenvaltioilta unionille. Koska syyttäjänvirasto toimii syyttäjän tehtävissä jäsenvaltioiden toimivaltaisissa tuomioistuimissa III-274 artiklan nojalla määritettävissä rikosasioissa, määräys merkitsee poikkeusta syyttäjälaitosta koskevan perustuslain 104 §:stä. Syyttämistoimivallan uskominen merkittävissä määrin muulle kuin kansalliselle syyttäjäviranomaiselle merkitsee lisäksi poikkeusta perustuslain täysivaltaisuussäännöksestä ja edellyttää näin ollen supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä.

Kolmanneksi perustuslakisopimuksella tarkistetaan yleisperusteluissa selostetulla tavalla eräitä nykyisten perussopimusten määräyksiä siten, että tarkistukset merkitsevät muutoksia unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon (ks. esimerkiksi kansanterveyttä koskeva III-278 artiklan 4 kohdan c ja d alakohta). Kyseisissä muutoksissa on kuitenkin pääosin kysymys muutoksista, jotka merkitsevät lähinnä unionin toimivallan tarkistusluonteista kehittämistä unionilla jo olevien toimivaltuuksien pohjalta, eikä niille sen vuoksi ole perusteltua antaa merkitystä sopimusta perustuslain täysivaltaisuussäännöksen kannalta arvioitaessa.

Yksinomaan yhteisen kauppapolitiikan alalla tulee arvioitavaksi unionin ja jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon muutoksen suhde perustuslain täysivaltaisuussäännökseen. Verrattuna nykyiseen SEY 133 artiklaan yhteisen kauppapolitiikan ala laajenee perustuslakisopimuksen III-315 artiklan nojalla kattamaan myös ulkomaiset suorat sijoitukset. Muutos on luonteeltaan sellainen, että perustuslakisopimuksen III-315 artiklan on katsottava merkitsevän poikkeusta perustuslain täysivaltaisuussäännökseen. Niin ikään unionin toimivallan luonne muuttuu jäsenvaltioiden kanssa jaetusta toimivallasta unionin yksinomaiseksi toimivallaksi kulttuuri- ja audiovisuaalisten palvelujen sekä koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta sikäli kuin nämä palvelut kuuluvat kauppapolitiikan alaan. Amsterdamin sopimuksen mukaan näiden asioiden siirtäminen yksinomaisen sopimuksentekotoimivallan piiriin on ollut mahdollista toteuttaa neuvoston yksimielisellä päätöksellä. Perustuslakivaliokunta katsoi kyseisen Amsterdamin sopimuksen määräyksen merkitsevän valtuutusta neuvostolle muuttaa jäsenvaltioiden ja yhteisön välistä sopimuksentekotoimivallan jakoa ja katsoi sen merkitsevän yhteisön sopimuksentekotoimivallan olennaista laajentamista liittymissopimuksen mukaiseen tilanteeseen verrattuna. Sen vuoksi kyseinen Amsterdamin sopimuksen määräys poikkesi perustuslakivaliokunnan mukaan silloisesta perustuslaista (PeVL 10/1998 vp, s. 5/II). Nizzan sopimuksen määräyksen, jolla siirrettiin yhteisön yksinomaisen sopimuksentekotoimivallan piiriin palveluita ja henkisen omaisuuden kaupallisia kysymyksiä koskevat asiat, ei katsottu vaikuttavan esityksen voimaansaattamislakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen (ks. PeVL 38/2001 vp, s. 8/I). Edellä esitetty huomioon ottaen perustuslakisopimuksen III-315 artiklan ei voida palvelujen osalta katsoa merkitsevän sellaista yhteisön toimivallan laajentamista, joka vaatisi supistettua perustuslain säätämisjärjestystä.

Perustuslakisopimuksen muuttamismenettelyt

Perustuslakisopimuksen muuttamis- ja tarkistusmenettelyjä arvioitaessa on huomiota kiinnitettävä siihen, että perustuslakisopimusta voidaan muuttaa kolmessa menettelyssä eli IV-443 artiklassa tarkoitetussa tavanomaisessa tarkistusmenettelyssä, IV-444 ja IV-445 artiklassa tarkoitetuissa yksinkertaistetuissa tarkistusmenettelyissä sekä sopimuksen I ja III osaan sisältyvien niin sanottujen valtuutuslausekkeiden nojalla (ks. luku 4.7). Näitä muuttamismenettelyjä on arvioitava sekä valtion täysivaltaisuutta koskevan perustuslain 1 §:n, kansainvälisten velvoitteiden hyväksymistä ja voimaansaattamista koskevien perustuslain 94 ja 95 §:n että tasavallan presidentin ja valtioneuvoston toimivaltaa kansainvälisten suhteiden alalla koskevan perustuslain 93 §:n säännösten kannalta.

Perustuslakisopimuksen IV-443 artiklan mukainen tavanomainen tarkistusmenettely ei ole valtiosääntöisessä tarkastelussa ongelmallinen sen vuoksi, että siihen sisältyy tavanomainen kansainvälisen velvoitteen valmistelu ja päätöksenteko hallitusten välillä sekä normaali ratifiointimenettely. Valmistelukunnan virallistaminen sopimusmuutosten valmisteluelimenä ei muuta tätä arviota.

Tarkasteltaessa perustuslakisopimuksen yksinkertaistettuja tarkistusmenettelyjä ja uusia valtuutuslausekkeita perustuslain 1 §:n täysivaltaisuutta koskevan säännöksen valossa on otettava erityisesti huomioon perustuslakivaliokunnan uuden perustuslain aikana lausumat kannanotot sopimusten yksinkertaistettujen muuttamismenettelyiden luonteesta suhteessa täysivaltaisuuteen (esim. PeVL 45/2000 vp, s. 6-7, PeVL 38/2001 vp, s. 7, PeVL 51/2001 vp, s. 2-3).

Perustuslakivaliokunta katsoi konventin sopimusehdotukseen sisältyvää yleistä valtuutuslauseketta (konventin ehdotuksen I-24 artikla) arvioidessaan, että määräys oli aivan yleinen ja kaiken kattava, jonka vuoksi sitä ei voitu suoraan rinnastaa vastaavanlaisiin Nizzan sopimukseen sisältyneisiin valtuutuslausekkeisiin, joita ei pidetty täysivaltaisuuden kannalta ongelmallisina lähinnä niiden tarkkarajaisuuden vuoksi (PeVL 7/2003 vp, s. 4). Perustuslakisopimuksessa vastaava määräys on IV-444 artiklassa. Konventin ehdotuksesta poiketen tähän artiklaan sisältyy kuitenkin määräys, jonka mukaan yksikin kansallinen parlamentti voi ilmoittamalla vastustavansa aloitetta estää sopimuksen muuttamista koskevan eurooppapäätöksen tekemisen. Perustuslakisopimuksen IV-445 artiklaan puolestaan sisältyy tavanomainen viittaus siihen, että sopimuksen muuttamista koskeva eurooppapäätös tulee voimaan vasta, kun jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti. Molemmissa tapauksissa edellytetään Eurooppa-neuvostossa yksimielistä päätöstä. Molemmissa menettelyissä on siis turvattu sekä se, ettei Suomi voi tulla sidotuksi vastustamaansa sopimusmuutokseen, että eduskunnan asema muutosten hyväksyjänä. Lisäksi kummankaan määräyksen nojalla unionille ei voida luovuttaa lisää toimivaltaa. Näin ollen pelkästään se, että yksinkertaistettuja tarkistusmenettelyjä käytettäessä päätöksen tekee HVK:n asemesta Eurooppa-neuvosto, ei merkitse sellaista täysivaltaisuuden rajoitusta, jonka vuoksi edellytettäisiin supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttämistä.

Perustuslakisopimuksen sisältämiin valtuutuslausekkeisiin ei sisälly yksinkertaistettujen tarkistusmenettelyjen tapaan kansallista ratifiointimenettelyä tai vastaavaa eduskunnan vaikutusmahdollisuudet suoraan sopimuksen nojalla turvaavaa menettelyä. Valtuutuslausekkeita tuleekin siten tarkastella erityisesti niiden kriteerien valossa, jotka perustuslakivaliokunta asetti arvioidessaan Nizzan sopimukseen sisältyneitä määräyksiä, joiden mukaan perustamissopimusta voidaan mukauttaa tai tarkentaa neuvoston päätöksellä (PeVL 38/2001 vp, s. 7/II). Keskeisimpänä kriteerinä perustuslakivaliokunta piti tällöin sitä, että kaikista tarkoitetuista muutoksista päätetään yksimielisesti neuvostossa. Valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa merkitystä oli myös sillä, että neuvoston päätösvalta koski yleensä tarkasti ja yksityiskohtaisesti määriteltyjä asioita, jotka puolestaan kohdistuivat eri tavoin toimielimiin tai niiden välisiin suhteisiin. Valiokunta piti merkityksellisinä seikkoina myös sitä, ettei päätöksillä voitu laajentaa unionin toimivaltaa eivätkä ne ulottuneet perustamissopimuksen perusluonteeseen tai -tavoitteisiin. Lisäksi valiokunta antoi suurta painoa sille, että kysymys oli EY:n perustamissopimuksesta, joka on erityisasemassa nykyisten kansainvälisten järjestelyjen joukossa. Näiden seikkojen nojalla valiokunta katsoi, etteivät Nizzan sopimuksen sisältämät uudet valtuutuslausekkeet vaikuttaneet voimaansaattamislakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.

Edellä selostettujen kriteerien perusteella täysivaltaisuuden kannalta ongelmattomia ovat ainakin sellaiset perustuslakisopimuksen määräykset, jotka asiallisesti ottaen vastaavat Nizzan sopimuksen sisältämiä valtuutuslausekkeita. Tällaisia ovat määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla (I-40 artiklan 7 kohta ja III-300 artiklan 3 kohta) ja monivuotisten rahoituskehysten yhteydessä (I-55 artikla) mahdollistavat valtuutuslausekkeet sekä tavanomaiseen lainsäätämisjärjestykseen perheoikeuden alalla siirtymisen mahdollistava valtuutuslauseke (III-269 artiklan 3 kohta). Nämä valtuutuslausekkeet ovat alaltaan rajoitettuja ja ne kohdistuvat toimielinten päätöksentekomenettelyihin ja toimielinten välisiin suhteisiin.

Perustuslakisopimuksen III-422 artiklan mukaan tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot voivat keskenään siirtyä määräenemmistöpäätöksentekoon sellaisellakin alalla, jolla sopimuksen jonkin määräyksen mukaan sovelletaan neuvostossa yksimielisyyttä tai tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen käyttöön alalla, jolla sopimuksen mukaan neuvosto antaa eurooppalakeja tai -puitelakeja erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä. Päätös siirtymisestä tehdään neuvoston yksimielisellä eurooppapäätöksellä. Päätöksen tekemiseen osallistuvat neuvostossa ainoastaan tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot. Menettely vastaa laajuudeltaan IV-444 artiklan mukaista yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä, mutta siitä poiketen III-422 artiklan mukaiseen valtuutuslausekkeeseen ei sisälly kansallisten parlamenttien mahdollisuutta estää päätöksen tekeminen. Tällainen valtuutuslauseke on alaltaan niin yleinen, että sen sisältämästä päätöksenteon yksimielisyysvaatimuksesta huolimatta määräys on ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännöksen kanssa ja edellyttää supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä.

Perustuslakisopimuksen institutionaalisista valtuutuslausekkeista täysivaltaisuusarvioinnin kannalta merkityksellisiä ovat III-359 artikla, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen yhteyteen voidaan eurooppalailla perustaa erityistuomioistuimia, sekä III-381 artikla, jonka mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen perussääntöä voidaan eräin osin muuttaa eurooppalailla. Perustuslakivaliokunta piti täysivaltaisuuden kannalta ongelmattomina Nizzan sopimukseen sisältyneitä samoja asioita koskeneita valtuutuslausekkeita, joiden mukaan neuvosto valtuutettiin tekemään vastaavat päätökset yksimielisesti (PeVL 38/2001 vp, s. 7). Perustuslakisopimuksen sisältämät muutokset merkitsevät sitä, että neuvostossa sovelletaan näitä päätöksiä tehtäessä määräenemmistöpäätöksentekoa ja Euroopan parlamentti toimii neuvoston kanssa tasaveroisena päätöksentekijänä. Perustuslakisopimuksen III-381 artiklan osalta muutos merkitsee sitä, että muodollisesti primaarioikeuteen kuuluvia määräyksiä voidaan muuttaa tavanomaista lainsäätämisjärjestystä käyttäen ja määräenemmistöllä neuvostossa. Muuttamistoimivalta voisi koskea esimerkiksi tuomioistuimen organisaatiota ja asian käsittelytapaa, ei sen sijaan tuomareita ja julkisasiamiehiä koskevia määräyksiä eikä tuomioistuinkieliä koskevaa määräystä. Ottaen huomioon tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen käyttöalaan kuuluvien määräysten lähinnä tekninen luonne, tällaista järjestelyä voidaan pitää varsinkin laajentuneen unionin oloissa käytännön välttämättömyytenä. Järjestelyn mahdollistama täysivaltaisuuden rajoitus on unionin jäsenvaltiolle sillä tavoin vähäinen, että se on sopusoinnussa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa (vrt. unionisopimuksen 24 artiklan osalta esitetty arvio PeVL 38/2001 vp, s. 6-7).

Toimivallan siirrot mahdollistavia valtuutuslausekkeita (III-270 artiklan 2 kohta, III-271 artiklan 1 kohta, III-274 artiklan 4 kohta) arvioidaan erikseen käsittelyjärjestysarvioinnin unionin toimivallan muutoksia koskevassa osassa.

Perustuslakisopimuksen IV-444 artiklan yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä on syytä arvioida myös toimivaltaa kansainvälisissä asioissa sekä kansainvälisten velvoitteiden hyväksymistä ja voimaansaattamista koskevien perustuslain 93-95 §:n kannalta. Artiklan 3 kohdan mukainen menettely, jonka mukaan kansalliset parlamentit saavat suoraan sopimuksen nojalla mahdollisuuden estää artiklassa tarkoitetun eurooppapäätöksen tekeminen, on poikkeuksellinen kansainvälisen sopimuksen tarkistamiseen liittyvä menettely. Menettely merkitsee valtionsisäisesti poikkeamista perustuslain 94 ja 95 §:n mukaisista tavanomaisista kansainvälisten velvoitteiden hyväksymis- ja voimaansaattamismenettelyistä. Eduskunnan osalta tämä merkitsee sitä, että se ei tee hyväksymispäätöstä hallituksen esityksen perusteella vaan suoraan Eurooppa-neuvoston aloitteeseen perustuen. Lisäksi menettelyyn ei sisälly perustuslain 95 §:n mukaista kansallista voimaansaattamistoimea. Menettely merkitsee myös sitä, että valtioneuvosto ja tasavallan presidentti eivät osallistu lainkaan kansainvälisen velvoitteen kansalliseen hyväksymis- ja voimaansaattamismenettelyyn. Valtioneuvosto tosin tekee perustuslain 93 §:n 2 momentin mukaan päätökset Suomen toimenpiteistä Eurooppa-neuvostossa myös perustuslakisopimuksen IV-444 artiklan mukaisia eurooppapäätöksiä tehtäessä. Perustuslakisopimuksen IV-444 artiklan mukainen menettely merkitseekin tavanomaisen kansainvälisen velvoitteen hyväksymis- ja voimaansaattamismenettelyn syrjäyttävänä menettelynä siinä määrin merkittävää poikkeusta perustuslain 94 ja 95 §:ään, että sitä ei voida pitää pelkästään näitä menettelyjä täydentävänä suoraan kansainväliseen velvoitteeseen sisältyvänä menettelynä. Tämän vuoksi määräys edellyttää supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttämistä. Eduskunnan uudesta tehtävästä aiheutuvista eduskunnan sisäisiä menettelyjä koskevista säännöstarpeista voidaan kuitenkin perustuslain 39 ja 52 §:n mukaan huolehtia eduskunnan työjärjestyksessä.

Perustuslakisopimuksen IV-444 ja IV-445 artiklan mukaisia yksinkertaistettuja tarkistusmenettelyjä käytettäessä sopimuksen muuttamistoimivalta siirtyy muodollisesti jäsenvaltioilta eli hallitustenväliseltä konferenssilta EU:n toimielimelle eli Eurooppa-neuvostolle. Eurooppa-neuvoston eurooppapäätökset ovat unionin toimielimen säädöksiä, eivät valtioiden välisiä sopimuksia. Perustuslain ulkopoliittista päätösvaltaa koskeva 93 § on kokonaisuus. Perustuslain 93 §:n 2 momentissa osoitetaan valtioneuvoston toimivaltaan unionissa tehtävien päätösten valmistelu ja päätöksenteko siltä osin, kuin päätös ei vaadi eduskunnan hyväksymistä. Valtioneuvoston toimivalta kattaa kaikki Euroopan unionissa tehtävien päätösten kohteena olevat asiat ja asiaryhmät, ja valmisteluvallan piiriin kuuluu myös päätöksenteko Eurooppa-neuvostossa (ks. PeVM 10/1998 vp, s. 26 ja HE 1/1998 vp, s. 146-147). Valtioneuvoston toimivalta kattaa siten myös perustuslakisopimuksen IV-444 ja IV-445 artiklan tarkoittamat eurooppapäätökset. Kun kysymyksessä IV-444 ja IV-445 artiklan osalta kuitenkin on asiallisesti ottaen sopimuksen muuttaminen eikä vain sen mukauttaminen, merkitsee tämä poikkeusta siihen, että perussopimusten muutosten valmisteluun sovelletaan perustuslain 93 §:n 1 momentin säännöksiä (ks. HE 1/1998 vp, s. 146/I) ja edellyttää siten supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttämistä.

Kansainvälisten sopimusten tekemistä koskevat menettelyt

Perustuslakisopimuksen III-325 artiklassa määrätään menettelystä, jota sovelletaan neuvoteltaessa ja tehtäessä kansainvälisiä sopimuksia unionin ja kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen välillä. Määräys koskee myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla sekä poliisiyhteistyön ja rikosoikeudellisen yhteistyön alalla tehtäviä sopimuksia, joiden neuvottelua ja tekemistä koskevasta menettelystä määrätään nykyisin SEU 24 ja 38 artiklassa.

Amsterdamin sopimuksessa SEU 24 artiklan mukainen päätöksenteko neuvostossa tapahtui kaikissa tapauksissa yksimielisesti, minkä lisäksi tehtävä sopimus ei sitonut sellaista jäsenvaltiota, jonka edustaja ilmoitti neuvostossa, että sen oli noudatettava valtiosääntönsä edellyttämiä menettelyjä. Suomen valtiosäännön kannalta perustuslakivaliokunta piti kuitenkin ratkaisevana sitä, että artikla uskoo sopimuksentekovaltaa valtiosäännön ulkopuolisille toimielimille liittymissopimukseen nähden uusilla aloilla, minkä vuoksi tuolloin käsiteltävänä ollut voimaansaattamislakiehdotus oli käsiteltävä supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä (PeVL 10/1998 vp, s. 7/II).

Nizzan sopimuksella SEU 24 artiklaan tehdyillä muutoksilla ensinnäkin siirryttiin määräenemmistöpäätöksentekoon neuvostossa siltä osin kuin tehtävä sopimus koskee asiaa, jota koskeviin sisäisiin päätöksiin tai toimenpiteisiin sovelletaan määräenemmistöpäätöksentekoa. Koska määräykseen kuitenkin sisältyi mahdollisuus soveltaa SEU 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaista niin sanottua hätäjarrulauseketta — jonka nojalla jäsenvaltio saattoi tärkeistä kansalliseen politiikkaan liittyvistä syistä vastustaa päätöksen tekemistä määräenemmistöllä — perustuslakivaliokunta katsoi, ettei siirtyminen määräenemmistöpäätöksentekoon ollut ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa (PeVL 38/2001 vp, s. 6/II).

Perustuslakisopimuksen III-325 artikla — toisin kuin SEU 24 artikla — ei sisällä nimenomaista viittausta yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevaan hätäjarrulausekkeeseen (perustuslakisopimuksen III-300 artiklan 2 kohdan toinen alakohta). Kun lisäksi otetaan huomioon III-325 artiklan asema kansainvälisten sopimusten neuvottelua ja tekemistä koskevana yleismääräyksenä, johon tehtävät poikkeukset on kyseisessä määräyksessä yksilöity nimenomaisesti, ei ole perusteltua katsoa edellä mainitun hätäjarrulausekkeen soveltuvan neuvoteltaessa ja tehtäessä kansainvälisiä sopimuksia yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla. Tältä osin kysymys on muutoksesta, joka merkitsee poikkeusta perustuslain täysivaltaisuutta koskeviin säännöksiin.

Toiseksi Nizzan sopimuksen myötä SEU 24 artiklan nojalla tehty sopimus saattoi tulla sovellettavaksi jäsenvaltioon siitä huolimatta, että kyseinen jäsenvaltio olisikin ilmoittanut tarpeesta noudattaa valtiosääntönsä edellyttämiä menettelyjä, koska neuvoston muut jäsenet saattoivat kuitenkin sopia sopimuksen väliaikaisesta soveltamisesta. Perustuslakivaliokunta kuitenkin katsoi, että muutoksessa oli kysymys laajentumisesta johtuvasta käytännön välttämättömyydestä ja että sen mahdollistama täysivaltaisuuden rajoitus oli sillä tavoin vähäinen, että muutos oli sopusoinnussa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa (PeVL 38/2001, s. 6-7).

Perustuslakisopimuksen III-325 artikla ei sisällä SEU 24 artiklaa vastaavaa määräystä yksittäisen jäsenvaltion mahdollisuudesta ilmoittaa valtiosääntönsä edellyttämien menettelyjen noudattamisesta. Koska myöskään SEU 24 artiklaan nykyisin sisältyvä määräys ei edellä selostetun mukaisesti luo kyseisen ilmoituksen tehneelle jäsenvaltiolle ehdotonta mahdollisuutta jättäytyä sopimuksen soveltamisen ulkopuolelle, ei kuvatunlaisen ratifiointiehdon puuttuminen perustuslakisopimuksen III-325 artiklasta ole ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa.

Suomen perustuslain mukainen rajattu poikkeus -edellytys

Perustuslakisopimusta on perustuslakivaliokunnan mukaan tarkasteltava myös Suomen perustuslain 73 §:n 1 momenttiin sisältyvän rajattu poikkeus -edellytyksen kannalta (PeVL 7/2003 vp, s. 4/I). Poikkeuslain tulee olla selvästi rajattu suhteessa perustuslain kokonaisuuteen. Rajatun poikkeuksen käsite merkitsee sitä, että poikkeuslailla ei voida puuttua perustuslain keskeisiin ratkaisuihin, kuten perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuteen ja eduskunnan asemaan ylimpänä valtioelimenä. Poikkeuksen ala tulisi rajata vain välttämättömään kirjoittamalla se mahdollisimman tarkkarajaiseksi ja vähäiseksi (HE 1/1998 vp, s.125/I).

Perustuslakivaliokunta on todennut, että poikkeuslakimenettelyn käyttöala on viime aikoina kytkeytynyt lähinnä kansainvälisten velvoitteiden valtionsisäiseen voimaansaattamiseen (PeVM 10/1998 vp, s. 23/I). Rajattua poikkeusta koskevien edellytysten soveltumisesta kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamislakeihin ei ole selkeitä kannanottoja. Kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamista koskevia lakeja rajatun poikkeuksen näkökulmasta arvioitaessa huomioon on otettava perustuslain 94 §:n 3 momentin säännös, jonka mukaan kansainvälinen velvoite ei saa vaarantaa valtiosäännön kansanvaltaisia perusteita. Säännös täsmentää perustuslain 1 §:n 3 momentissa omaksuttua lähtökohtaa ja se rajoittaa viime kädessä eduskunnan valtaa hyväksyä demokraattiselle yhteiskunnalle ominaisen valtiosäännön perusteita vaarantavia velvoitteita (HE 1/1998 vp, s. 150/I).

Edellä käsitellyt perustuslakisopimuksen määräykset, jotka ovat ristiriidassa perustuslain säännösten kanssa, eivät merkitse kuitenkaan poikkeusta perustuslain 73 §:n 1 momentin ja 94 §:n 3 momentin vaatimuksista.

Ahvenanmaa

Ahvenanmaan itsehallintolain (68/2004) 59 §:n 2 momentissa säädetään, että itsehallintolain säännösten kanssa ristiriidassa oleva valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys tulee maakunnassa voimaan vain, jos maakuntapäivät antaa hyväksymisensä määräyksen voimaansaattamislaille päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä, ja voimaansaattamislaki käsitellään eduskunnassa perustuslain 95 §:n 2 momentissa säädetyssä supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Perustuslakisopimuksen määräysten, jotka merkitsevät maakunnan lainsäädäntö- ja hallintotoimivallan siirtoa unionin toimivallan alaan, on katsottava olevan ristiriidassa itsehallintolain kanssa. Maakuntapäivien hyväksymisen käsittelyjärjestystä arvioitaessa sovelletaan niin sanottuun aukkoteoriaan verrattavaa harkintaa: Jos maakuntapäivät on antanut aiemmin hyväksymisensä toimivallansiirrolle, voidaan kyseisen sopimusmääräyksen muuttaminen käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä edellyttäen, että muutos ei laajenna toimivallansiirtoa aiempaan verrattuna.

Perustuslakisopimus sisältää joitakin määräyksiä, jotka nykytilaan verrattuna merkitsevät maakunnan toimivallan siirtoa unionille itsehallintolaissa tarkoitetulla tavalla. Sellaisena määräyksenä on pidettävä esimerkiksi sopimuksen III-278 artiklan 4 kohdan d alakohtaa, jossa annetaan unionille oikeus säätää toimenpiteistä, jotka koskevat rajat ylittävien vakavien terveysuhkien valvontaa, niistä hälyttämistä ja niiden torjumista.

Niin sanotun pilarirakenteen poistuminen merkitsee lisäksi muun muassa yhteisöoikeuden periaatteiden soveltumista poliisiyhteistyöhön ja rikosoikeudelliseen yhteistyöhön. Unionin oikeuden etusijaperiaatteen laajentumista aloille, jotka itsehallintolain mukaan kuuluvat maakunnan toimivaltaan, on pidettävä asiana, joka edellyttää itsehallintolain 59 §:n 2 momentin mukaista käsittelyjärjestystä.

Edellä esitetyn perusteella maakuntapäivien hyväksymistä sopimuksen voimaantulolle Ahvenanmaan maakunnassa on pyydettävä itsehallintolain 59 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, ja voimaansaattamislaki on myös sanotuista syistä käsiteltävä eduskunnassa supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Yhteenveto

Seuraavat perustuslakisopimuksen määräykset vaativat edellä sanotuista syistä supistetun perustuslain säätämisjärjestyksen käyttämistä:

— unionin oikeuden ensisijaisuutta koskevan periaatteen soveltamisalan ja tuomioistuimen toimivallan laajeneminen pilarijaon poistumisen myötä;

— uudet oikeusperustat rikosoikeudellisen menettelyn osatekijöiden (III-270 artikla) ja tunnusmerkistöjen ja seuraamusten (III-271 artiklan 1 kohta) määrittelemiseksi;

— Euroopan syyttäjänviraston perustamisen mahdollistava oikeusperusta (III-274 artikla);

- yhteisen kauppapolitiikan alan laajeneminen kattamaan ulkomaiset suorat sijoitukset (III-315 artikla);

— rajat ylittävien vakavien terveysuhkien valvontaa, niistä hälyttämistä ja niiden torjumista koskevat toimenpiteet Ahvenanmaan maakunnan osalta (III-278 artikla)

— perustuslakisopimuksen yksinkertaistetut tarkistusmenettelyt (IV-444 artikla ja IV-445 artikla) siltä osin kuin ne vaikuttavat valtioelinten välisiin suhteisiin;

— määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisen tiiviimmän yhteistyön aloilla mahdollistava määräys (III-422 artikla).

— kansainvälisten sopimusten tekemistä koskevien menettelyjen (III-325 artikla) muuttuminen nykyisen SEU 24 artiklan mukaisten unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvien sopimusten osalta niin sanotun hätäjarrun poistuessa

Koska perustuslakisopimus sisältää määräyksiä, jotka koskevat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, sopimuksen hyväksyminen edellyttää päätöstä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Koska lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta koskee perustuslakia sen 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, edellyttää lain hyväksyminen niin sanotun supistetun perustuslain säätämisjärjestyksen käyttämistä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että

Eduskunta hyväksyisi Roomassa 29 päivänä lokakuuta 2004 Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen.

Koska sopimukseen sisältyy lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Laki Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty perustuslain 95 §:n 2 momentissa määrätyllä tavalla, säädetään:

1 §

Roomassa 29 päivänä lokakuuta 2004 Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

Tällä lailla kumotaan:

1) Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä 8 päivänä joulukuuta 1994 annettu laki (1540/1994);

2) Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten ja niihin liittyvien tiettyjen asiakirjojen muuttamisesta tehdyn Amsterdamin sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä 10 päivänä heinäkuuta 1998 annettu laki (505/1999);

3) Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten ja niihin liittyvien tiettyjen asiakirjojen muuttamisesta tehdyn Nizzan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 4 päivänä tammikuuta 2002 annettu laki (1/2002); sekä

4) Tshekin, Viron, Kyproksen, Latvian, Liettuan, Unkarin, Maltan, Puolan, Slovenian ja Slovakian liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 19 päivänä joulukuuta 2003 annettu laki (1259/2003).


Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2006

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ulkoasiainministeri
Erkki Tuomioja

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.