Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 254/2004
Hallituksen esitys Eduskunnalle terrorismin vastustamista koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen tehdyn pöytäkirjan hyväksymisestä ja laiksi pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

LaVM 2/2005

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi terrorismin vastustamista koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen Strasbourgissa toukokuussa 2003 tehdyn pöytäkirjan sekä lain pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

Terrorismin vastustamista koskeva eurooppalainen yleissopimus vuodelta 1977 pyrkii helpottamaan sellaisten henkilöiden luovuttamista toiseen valtioon, jotka ovat syyllistyneet terrorismiksi luokiteltavaan rikokseen. Sopimuksessa lueteltuja rikoksia ei tule katsoa poliittisiksi rikoksiksi, rikoksiksi jotka liittyvät poliittisiin rikoksiin tai rikoksiksi jotka on tehty poliittisesta vaikuttimesta. Pöytäkirjan tarkoituksena on ajantasaistaa sopimuksen osittain vanhentuneita määräyksiä ja parantaa sen toimivuutta. Keskeisimmät muutokset koskevat rikosluetteloa, joka on saatettu vastaamaan yleismaailmallisissa terrorisminvastaisissa sopimuksissa rangaistavaksi määrättyjä tekoja samoin kuin mahdollisuutta täydentää rikosluetteloa helpotetussa menettelyssä ja varaumamenettelyn vaikeuttamista. Sopimus avataan Euroopan neuvoston tarkkailijajäsenille sekä ministerikomitean tapauskohtaisella päätöksellä muille Euroopan neuvoston ulkopuolisille maille.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Pöytäkirja tulee kansainvälisesti voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun kaikki yleissopimuksen sopimuspuolet ovat ratifioineet tai hyväksyneet pöytäkirjan. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettynä ajankohtana samanaikaisesti, kun pöytäkirja tulee voimaan.


YLEISPERUSTELUT

1. Johdanto

Terrorismin vastustamista koskeva eurooppalainen yleissopimus (SopS 16/1990, jäljempänä sopimus) on luonteeltaan rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaa eurooppalaista yleissopimusta (SopS 32/1971) täydentävä lisäsopimus, joka rajoittaa poliittisia rikoksia koskevan perusteen käyttöä kieltäytymisperusteena rikoksentekijän luovuttamisessa. Sopimuksen lähtökohtana on se Suomenkin lainsäädäntöön kuuluva periaate, että poliittisesta rikoksesta ei saa luovuttaa. Sopimuksessa tarkoitettuja erityisen vakavia rikoksia ei kuitenkaan katsota poliittisiksi rikoksiksi, rikoksiksi jotka liittyvät poliittisiin rikoksiin tai poliittisista vaikuttimista tehtynä rikoksena. Sopimuksessa lisäksi erikseen määrätään, että sitä ei voi tulkita siten, että se velvoittaisi sopimuspuolen luovuttamaan henkilön toiseen maahan siinäkin tapauksessa, että kyseistä henkilöä voitaisiin sitten syyttää tai rangaista yksinomaan hänen rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa tai poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Suomi hyväksyi terrorismin vastustamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen helmikuussa 1990, ja se tuli Suomen osalta voimaan 9 päivänä toukokuuta 1990.

Terrorismin vastustamista koskeva eurooppalainen yleissopimus oli valmistuessaan ensimmäisiä alueellisia terrorisminvastaisia sopimuksia. Sopimus kattaa sekä silloin olemassa olleiden yleismaailmallisten terrorisminvastaisten sopimusten tarkoittamat teot että muut niihin rinnastettavat rikokset, joihin terroristiryhmät usein turvautuivat. Vaikka näitä rikoksia ei lähtökohtaisesti pidetty poliittisina rikoksina, kieltoa lievennettiin antamalla sopimuspuolille mahdollisuus tehdä 1 artiklaa koskeva varauma. Yleismaailmallisen sopimusverkoston laajentuessa ja poliittisia rikoksia koskevan tulkinnan muuttuessa syntyi kuitenkin tarve uudistaa sopimusta. Sopimukseen laadittu pöytäkirja pyrkii sen ajantasaistamiseen ja tehostamiseen etenkin rikosluettelon laajentamisen ja varaumamenettelyn rajoittamisen kautta.

2. Nykytila

Terrorismin vastustamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen 1 artiklassa luetellaan sekä sopimusviittauksin, että itsenäisin teonkuvauksin ne rikokset, joita sopimuspuolet eivät voi pitää poliittisina rikoksina ja joiden suhteen ei yksinomaan tätä perustelua käyttäen saa kieltäytyä luovuttamasta rikoksentekijää. Tällaisiksi ei-poliittisiksi rikoksiksi luokitellaan Haagissa vuonna 1970 tehdyn ilma-alusten laittoman haltuunoton ehkäisemistä koskevan yleissopimuksen (SopS 62/1971) alaan kuuluvat rikokset; Montrealissa vuonna 1971 tehdyn siviili-ilmailun turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevan yleissopimuksen (SopS 56/1973) alaan kuuluvat rikokset; vakavat rikokset, jotka sisältävät kansainvälisesti suojattujen henkilöiden, mukaan lukien diplomaattiedustajien, henkeen, ruumiilliseen koskemattomuuteen tai vapauteen kohdistuvan hyökkäyksen rikokset, jotka sisältävät panttivangin ottamisen tai vakavan laittoman vapaudenriiston samoin kuin rikokset, jotka sisältävät pommin, kranaatin, raketin, konetuliaseen tai kirje- tai pakettipommin käytön, jos tämä käyttö aiheuttaa yleistä vaaraa ihmisille. Myös edellä mainittujen rikosten yritys ja osallisuus niihin tai niiden yritykseen rinnastetaan tässä suhteessa päätekijänä tehtyihin rikoksiin. Lisäksi sopimuksen 2 artikla mahdollistaa sen, ettei sellaista rikosta, joka uhkaa henkilön henkeä, fyysistä koskemattomuutta tai vapautta, tai omaisuutta vastaan kohdistuvaa tekoa, joka aiheuttaa yleistä vaaraa ihmisille voida katsoa poliittiseksi rikokseksi.

Sopimuksen 13 artiklan mukaan sopimusvaltio voi tehdä sopimukseen varauman, jonka nojalla se voi kieltäytyä luovuttamasta mistään sopimuksen 1 artiklassa mainitusta rikoksesta, jota se pitää poliittisena rikoksena, mikäli se samalla sitoutuu ottamaan huomioon rikoksen luonnetta arvioidessaan sen vakavuuden. Liittyessään sopimukseen Suomi teki 13 artiklan salliman varauman, koska hyväksymishetkellä voimassa olleen rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain mahdollistamaa harkintavaltaa ei haluttu rajoittaa 1 artiklan vaatimalla tavalla. Varauman nojalla Suomi pidätti itsellään oikeuden kieltäytyä luovuttamasta jonkin 1 artiklassa mainitun rikoksen johdosta, jota se piti poliittisena rikoksena. Suomen liittyessä vuonna 1999 Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta tehtyyn yleissopimukseen (SopS 71/1999) luovuttamislakia oli kuitenkin muutettava siten, että kieltoa luovuttaa poliittisesta rikoksesta ei sovellettaisi silloin, kun on kyse luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioon. Tämä lainmuutos edellytti myös terrorismin vastustamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen 1 artiklaan tehdyn varauman peruuttamista suhteessa Euroopan unionin jäsenvaltioihin. Sellaista tilannetta, jossa Suomen alueella oleva, terrorismin vastustamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen hyväksyneen valtion kansalainen saisi erilaisen kohtelun siitä riippuen, onko kyseessä samalla Euroopan unionin jäsenvaltion kansalainen, ei kuitenkaan pidetty perusteltuna, ja varauma katsottiin aiheelliseksi peruuttaa kokonaisuudessaan. Varauman peruutus tuli voimaan 24 huhtikuuta 2002.

Varauman peruuttamista perusteltiin myös poliittista rikosta koskevan tulkinnan muutoksella, jonka mukaan terrorismin vastustamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen 1 artiklassa tarkoitettuja rikoksia ei voida missään olosuhteissa pitää poliittisina rikoksina. Edellä mainittuun tulkinnan muutokseen olivat vaikuttaneet muun muassa Yhdistyneiden Kansakuntien puitteissa valmistellut uusimmat terrorisminvastaiset yleissopimukset, erityisesti vuonna 1997 tehty terrorististen pommi-iskujen torjumista koskeva kansainvälinen yleissopimus (SopS 60/2002) sekä vuonna 1999 tehty terrorismin rahoituksen torjumista koskeva kansainvälinen yleissopimus (SopS 74/2002). Terrorististen pommi-iskujen torjumisesta tehdyn yleissopimuksen 11 artiklassa todetaan nimenomaisesti, että päätettäessä luovuttamisesta tai keskinäisestä oikeusavusta mitään yleissopimuksen 2 artiklan tarkoittamaa rikosta ei pidetä poliittisena rikoksena. Vastaava sopimusmääräys sisältyy myös terrorismin rahoituksen vastaisen yleissopimuksen 14 artiklaan. Tämä tulkinta on vahvistettu myös Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 1373 (2001), joka edellyttää kaikkien valtioiden takaavan kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaisesti, että terroritekojen kyseessä ollen rikoksen poliittista tarkoitusperää ei hyväksytä perusteeksi, jonka nojalla voi kieltäytyä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovutuksesta.

3. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

Terrorismin vastustamista koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen tehdyn pöytäkirjan tarkoituksena on sopimuksen ajanmukaistaminen siten, että se kattaisi yleismaailmallisissa terrorisminvastaisissa yleissopimuksissa rangaistaviksi määrätyt teot sekä varaumakäytännön muuttaminen siten, että poliittisia rikoksia koskevan perusteen käyttöä kieltäytymisperusteena rikoksentekijän luovuttamisessa rajoitetaan.

Sopimuksen 1 artiklan luetteloon rikoksista, joita ei luovuttamisnäkökohdasta saa pitää poliittisina rikoksina, poliittiseen rikokseen liittyvinä tai poliittisista vaikuttimista tehtyinä rikoksina, lisätään viittaukset ydinaineiden turvajärjestelyjä koskevista toimista tehdyn yleissopimuksen (SopS 72/1989), kansainväliseen siviili-ilmailuun käytettävillä lentoasemilla tapahtuvien laittomien väkivallantekojen ehkäisemistä koskevan lisäpöytäkirjan (SopS 43/1998), merenkulun turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevan yleissopimuksen (SopS 11/1999), mannerjalustalla sijaitsevien kiinteiden lauttojen turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevan pöytäkirjan (SopS 44/2000), terrorististen pommi-iskujen torjumista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen samoin kuin terrorismin rahoituksen torjumista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen alaan kuuluvat rikokset. Lisäksi yhtenäistetään artiklan kirjoitusasua siten, että artiklassa viitataan myös asianomaisessa yleissopimuksessa tarkoitettuihin rikoksiin. Yleissopimuksen 1 artiklassa tarkoitettu rikos, joka sisältää pommin, kranaatin, raketin, konetuliaseen tai kirje- tai pakettipommin käytön, jos tämä käyttö aiheuttaa yleistä vaaraa ihmisille, korvautuu viittauksella terrorististen pommi-iskujen torjumisesta tehdyssä sopimuksessa tarkoitettuihin rikoksiin.

Sopimuksen yritystä ja osallisuutta koskevia määräyksiä laajennetaan siten, että niihin lisätään 1 artiklan tarkoittamien rikosten järjestäminen tai toisten johtaminen niissä tai niiden yrityksessä. Pöytäkirjassa otetaan huomioon myös mahdollinen tarve täydentää luetteloa tulevaisuudessa. Sopimuksen uudessa 13 artiklassa otetaan käyttöön yksinkertaistettu menettely 1 artiklassa tarkoitetun sopimusluettelon ajantasaistamiseksi tarpeen vaatiessa. Luetteloon voidaan kuitenkin lisätä ainoastaan voimassaolevia Yhdistyneiden Kansakuntien piirissä laadittuja, terrorismirikoksia koskevia sopimuksia.

Mahdollisuutta tehdä varauma sopimuksen tarkoituksen ja päämäärän kannalta keskeiseen 1 artiklaan on yhä yleisemmin pidetty ristiriitaisena elementtinä ja epäkohtana, joka olennaisesti heikentää sopimuksen tehokkuutta. Varaumamenettelyn uudelleenarvioiminen kuului tästä syystä neuvottelujen mandaattiin. Vaikka useimmat sopimuspuolet, muiden muassa Suomi, olivat valmiita 13 artiklan poistamiseen, pienehkö vähemmistö piti sitä edelleen välttämättömänä. Kompromissina päädyttiin menettelyyn, joka merkittävällä tavalla rajoittaa varaumamenettelyä. Uuteen 16 artiklaan sisältyvien määräysten mukaan varaumassa on täsmennettävä, mitä rikoksia se koskee. Varauma on lähtökohtaisesti voimassa vain kolme vuotta, mutta sopimuspuolella on mahdollisuus jatkaa sen voimassaoloa. Jos sopimusvaltio ilmoittaa Euroopan neuvoston pääsihteerille aikovansa pitää varauman voimassa, sen tulee antaa samalla selitys, jossa varauman jatkamista perustellaan. Luovuttamisesta kieltäytyminen varaumaan vedoten voidaan epäselvissä tilanteissa saattaa sopimuspuolten kokouksen käsiteltäväksi. Nykyiset varaumat raukeavat pöytäkirjan voimaantullessa, ja muutettuun 1 artiklaan voivat tehdä varaumia vain nykyiset sopimuspuolet.

Keskeisiin uudistuksiin kuuluu myös sopimuksen avaaminen allekirjoitettavaksi Euroopan neuvoston tarkkailijajäsenille. Ministerikomitealla on lisäksi oikeus harkinnanvaraisesti kutsua myös muita maita liittymään sopimukseen.

Pöytäkirjalla ei muuteta sopimuksen perusluonnetta olemassa olevia luovutussopimuksia täydentävänä sopimuksena. Tältä kannalta on olennaista, että sopimus ei sisällä velvoitetta säätää siinä tarkoitettuja tekoja rangaistaviksi, eikä se liioin vaikuta poliittisia rikoksia koskevan perusteen ohella muihin kieltäytymisperusteisiin. Näin ollen valtio voi kieltäytyä luovuttamasta siinäkin tapauksessa, että 1 ja 2 artiklassa määritelty rikos on tapahtunut, mikäli luovutettava on kyseisen maan kansalainen tai luovutusta rajoittaa aikaraja tai muu sisäisen lainsäädännön asettama rajoitus.

4. Esityksen vaikutukset

Esitys ei sisällä uusia valtiontalouteen liittyviä taloudellisia vaikutuksia tai muita vähäistä merkittävämpiä vaikutuksia. Esityksellä ei ole myöskään vaikutusta viranomaisten menettelytapoihin, eikä se vaikuta viranomaisten keskinäisiin toimivaltasuhteisiin tai valtion ja kuntien väliseen tehtävänjakoon. Esityksellä ei ole ympäristö- tai sosiaalisia vaikutuksia. Koska esitys rajoittaa Suomen viranomaisten harkintavaltaa rikoksentekijän luovuttamisen suhteen vain erittäin rajoitetusti, esityksen ei ole katsottu edellyttävän sukupuolivaikutusten arviointia.

5. Asian valmistelu

Terrori-iskut 11 päivänä syyskuuta 2001 New Yorkissa ja Washingtonissa johtivat kansainvälisen terrorisminvastaisen yhteistyön tiivistämiseen. Euroopan neuvoston ministerikomitea perusti loppusyksystä 2001 terrorisminvastaisen asiantuntijatyöryhmän, jolle annettiin tehtäväksi muun muassa arvioida Euroopan neuvoston yleissopimusten, etenkin terrorismin vastustamisesta 1977 tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen uudistamistarvetta samoin kuin mahdollisuutta avata sopimus myös muiden kuin Euroopan neuvoston jäsenmaiden allekirjoitusta varten. Yleissopimukseen tehty pöytäkirja valmisteltiin asiantuntijatyöryhmässä vuoden 2002 aikana.

Pöytäkirja avattiin allekirjoittamista varten Euroopan neuvoston ministerikomitean 112. istunnon yhteydessä 15 päivänä toukokuuta 2003, jolloin myös Suomi allekirjoitti pöytäkirjan. Allekirjoituksen yhteydessä Euroopan unionin jäsenvaltiot antoivat julistuksen, jossa ilmoitettiin Euroopan unionin jäsenvaltioiden soveltavan keskinäisessä luovuttamisessaan 13 päivänä kesäkuuta 2002 eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä tehdyn puitepäätöksen (2002/584/YOS, EYVL L 190, 18 heinäkuuta 2002) mukaista menettelyä. Puitepäätös tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004 ja se korvasi jäsenvaltioiden välillä voimassa olevat luovuttamista koskevien kansainvälisten yleissopimusten vastaavat määräykset. Tarkoituksena on, että Euroopan unionin jäsenvaltiot antavat vastaavan julistuksen myös pöytäkirjan hyväksymisen yhteydessä. Hallituksen esitys on laadittu ulkoasiainministeriössä. Pöytäkirjan hyväksymisestä on pyydetty lausunnot oikeusministeriöltä ja sisäasiainministeriöltä, jotka molemmat puolsivat pöytäkirjan hyväksymistä. Myös esityksestä on saatu lausunnot oikeusministeriöltä ja sisäasiainministeriöltä.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

Selvyyden vuoksi pöytäkirjan sisältö selostetaan seuraavassa pöytäkirjalla muutetun yleissopimuksen artiklanumerointia noudattaen. Kunkin artiklan yhteydessä viitataan kuitenkin myös pöytäkirjan vastaavaan artiklaan.

1. Pöytäkirjan sisältö ja suhde Suomen lainsäädäntöön

1 artikla. Sopimuksen 1 artikla määrittelee ne rikokset, joita ei luovuttamisnäkökohdasta saa pitää poliittisina rikoksina, poliittiseen rikokseen liittyvinä tai poliittisista vaikuttimista tehtyinä rikoksina. Pöytäkirjan 1 artikla laajentaa luetteloa uusimmissa terrorisminvastaisissa Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksissa tarkoitettuihin rikoksiin ja yhtenäistää samalla artiklan kirjoitusasua siten, että kussakin kohdassa viitataan asianomaisessa yleissopimuksessa tarkoitettuihin rikoksiin.

Sopimuksen 1 artiklan tarkoittamiin rikoksiin kuuluvat pöytäkirjan nojalla myös ydinaineiden turvajärjestelyjä koskevista toimista tehdyn yleissopimuksen alaan kuuluva rikos, kansainväliseen siviili-ilmailuun käytettävillä lentoasemilla tapahtuvien laittomien väkivallantekojen ehkäisemistä koskevan lisäpöytäkirjan alaan kuuluva rikos samoin kuin merenkulun turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevan yleissopimuksen, mannerjalustalla sijaitsevien kiinteiden lauttojen turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevan pöytäkirjan, terrorististen pommi-iskujen torjumista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen ja terrorismin rahoituksen torjumista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen alaan kuuluvat rikokset.

Sopimuksen 1 artiklan c ja d kohdissa mainitut rikokset korvataan viittauksilla kansainvälistä suojelua nauttivia henkilöitä vastaan, mukaan lukien diplomaattiset edustajat, kohdistuvien rikosten ehkäisemistä ja rankaisemista koskevan yleissopimuksen (SopS 63/1978) samoin kuin panttivankien ottamisen vastaisen yleissopimuksen (SopS 38/1983) alaan kuuluviin rikoksiin.Artiklan 1 kappaleen b kohdassa sana "allekirjoitettu" korvataan sanalla "tehty" monitulkintaisuuden välttämiseksi. Luettelossa mainitaan kunkin sopimuksen tai pöytäkirjan osalta sama päivämäärä, jota Yhdistyneiden kansakuntien sihteeristö tallettajana käyttää.

Artiklan f kohtaan aiemmin sisältynyt määräys, jonka nojalla sopimuksen määräyksiä sovelletaan myös silloin, kun kyse on 1 kappaleessa tarkoitettujen rikosten yrityksestä tai osallisuudesta näihin rikoksiin tai niiden yritykseen, siirretään erilliseen 2 kappaleeseen, ja siihen lisätään maininta 1 kappaleessa tarkoitettujen rikosten järjestämisestä tai toisten johtamisesta niissä tai niiden yrityksessä.

2 artikla. Sopimuksen 2 artikla koskee toisen henkilön henkeen, fyysiseen koskemattomuuteen tai vapauteen kohdistuvia rikoksia samoin kuin vakavia omaisuuteen kohdistuvia rikoksia, jotka ovat aiheuttaneet yleistä vaaraa ja joita sopimuspuoli voi harkinnanvaraisesti olla pitämättä poliittisina rikoksina silloin, kun kyse on rikoksentekijän luovutuksesta.

Pöytäkirjan 2 artiklassa tehdään artiklan 3 kappaleeseen sama rikosten järjestämistä tai toisten johtamista niissä tai niiden yrityksessä koskeva lisäys kuin 1 artiklaan.

3 artikla. Sopimuksen 3 artikla sisältää määräyksen, jonka mukaan sopimuspuolten kesken sovellettavien rikoksentekijöiden luovuttamista koskevien sopimusten määräykset muuttuvat sikäli, kuin ne eivät ole sopusoinnussa yleissopimuksen kanssa. Pöytäkirja ei muuta 3 artiklaa.

4 artikla. Artiklan 1 kappaleessa määrätään, että 1 ja 2 artiklassa lueteltuja rikoksia on pidettävä luovutettavina rikoksina, vaikka sopimuspuolet olisivat sopimuspuolina muissa kansainvälisissä sopimuksissa, joissa 1 ja 2 artikloissa lueteltuja rikoksia ei ole mainittu rikoksena, jonka johdosta voidaan luovuttaa. Tämä määräys säilyy ennallaan, mutta 1 kappaleeseen lisätään lause, jonka mukaan sopimusvaltiot sitoutuvat lisäksi sisällyttämään nämä rikokset kaikkiin niiden välillä myöhemmin tehtäviin luovuttamista koskeviin sopimuksiin rikoksina, joiden johdosta rikoksentekijä voidaan luovuttaa.

4 artiklan uusi 2 kappale koskee tapauksia, joissa sopimusvaltio asettaa rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamisen ehdoksi, että on olemassa sitä koskeva sopimus. Jos tällainen sopimusvaltio saa luovuttamista koskevan pyynnön toiselta sopimusvaltiolta, jonka kanssa sillä ei ole rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaa kahdenvälistä sopimusta, se voi harkintansa mukaan katsoa tämän yleissopimuksen luovuttamisen oikeusperustaksi 1 tai 2 artiklassa tarkoitettujen rikosten osalta.

Artiklaan tehdyt lisäykset, jotka sisältyvät pöytäkirjan 3 artiklaan, sisältävät rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevia tavanomaisia määräyksiä, joiden tarkoituksena on yksinkertaistaa luovutusmenettelyä ja mahdollistaa terroritekoihin syyllisten tuomitseminen siinä valtiossa, johon kyseisellä rikoksella on eniten liittymäkohtia. On kuitenkin huomattava, että sopimus ei edelleenkään koske muita kieltäytymisperusteita kuin rikoksen poliittista luonnetta. Valtio voi siis edelleen kieltäytyä luovutuksesta esimerkiksi kaksoisrangaistavuusvaatimuksen tai muiden lainsäädäntönsä asettamien vaatimusten nojalla.

5 artikla. Sopimuksen 5 artikla sisältää niin kutsutun syrjintälausekkeen, joka liittyy läheisesti poliittisia rikoksia koskevan poikkeuksen kieltoon 1 artiklassa ja mahdollistaa ihmisoikeusnäkökohtien huomioonottamisen luovutuspäätöstä koskevassa harkinnassa. Artiklan mukaan sopimusvaltio voi kieltäytyä luovuttamasta henkilöä 1 tai 2 artiklassa tarkoitettujen rikosten johdosta, jos on perusteltua syytä uskoa, että luovuttamista tai oikeusapua koskevan pyynnön tarkoituksena on henkilön syyttäminen tai tuomitseminen hänen rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, etnisen alkuperänsä tai poliittisen mielipiteensä vuoksi, tai jos pyynnön noudattaminen vaikeuttaisi kyseisen henkilön asemaa tällaisesta syystä. Poliittisia rikoksia koskevan poikkeuksen kielto - tai mikään muukaan sopimuksen määräyksistä - ei tällaisessa tilanteessa velvoita sopimusvaltiota luovuttamaan henkilöä rikoksen johdosta

Artiklassa lueteltuja perusteita ei ole tarkoitettu tyhjentäviksi vaan esimerkeiksi tapauksista, joihin vedoten valtiolla on oikeus pidättyä luovuttamisesta.

Artiklaan lisätään uusi 2 kappale, jonka mukaan sopimuksen ei myöskään tule tulkita velvoittavan rikoksentekijän luovuttamiseen, jos luovutuspyynnön kohteena oleva henkilö on vaarassa tulla kidutetuksi, ja uusi 3 kappale, jonka mukaan velvoitetta luovuttamiseen ei ole siinäkään tapauksessa, että luovutuspyynnön kohteena oleva henkilö on vaarassa saada kuolemanrangaistuksen. Sama koskee pyynnön vastaanottaneen valtion lainsäädännöstä riippuen myös tilannetta, jossa luovutuspyynnön kohteena oleva henkilö on vaarassa saada elinkautisen vankeusrangaistuksen ilman mahdollisuutta rangaistuksen muuttamiseen ehdonalaiseksi. Poikkeuksena mainitaan tilanteet, joissa pyynnön vastaanottaneella sopimusvaltiolla on sopimukseen perustuva velvollisuus luovuttaa, mikäli pyynnön esittänyt valtio antaa riittävät takeet siitä, että kuolemanrangaistusta ei panna täytäntöön tai että luovutuspyynnön kohteena olevalle henkilölle ei määrätä elinkautista vankeusrangaistusta ilman mahdollisuutta rangaistuksen muuttamiseen ehdonalaiseksi.

Sopimuksen 5 artiklaan lisätyt uudet kappaleet sisältyvät pöytäkirjan 4 artiklaan. Niissä tunnustetaan kiduksen ja kuolemanrangaistuksen samoin kuin eräissä maissa elinikäisen ehdottoman vankeustuomion uhan kuuluvan luovuttamisesta kieltäytymisperusteisiin. Kaksi ensimmäistä perustetta on mainittu jo eurooppalaisessa luovutussopimuksessa, mutta ne haluttiin sisällyttää artiklaan pitäen silmällä erityisesti sitä, että sopimus avataan Euroopan neuvoston tarkkailijajäsenille ja mahdollisesti myös muille valtioille.

9 artikla. Sopimukseen lisätään uusi 9 artikla, jonka mukaan sopimusvaltiot voivat halutessaan tehdä keskenään kahden- tai monenvälisiä sopimuksia täydentääkseen sopimuksen määräyksiä tai edistääkseen sopimuksen sisältämien periaatteiden soveltamista. Tämä uusi määräys sisältyy pöytäkirjan 5 artiklaan.

10 artikla. Uusi 10 artikla korvaa sopimuksen nykyisen 9 artiklan, joka koskee sopimuksen soveltamisen seurantaa. Euroopan neuvoston rikosasiainkomitea (CDPC) on nykyisinkin vastuussa sopimuksen soveltamisen seurannasta, mutta uudessa 10 artiklassa täsmennetään sekä CDPC:n tehtäviä että niihin liittyviä sopimusvaltioiden velvollisuuksia. Artiklan mukaan sopimusvaltioiden on pidettävä CDPC ajan tasalla sopimuksen soveltamisesta. CDPC puolestaan tekee ehdotuksia sopimuksen soveltamisen edistämiseksi tai tehostamiseksi sekä antaa ministerikomitealle suosituksia, jotka koskevat sopimuksen muutosehdotuksia. Lisäksi CDPC antaa lausunnon sopimuksen muutosehdotuksista, joita sopimuspuolet ovat tehneet 12 ja 13 artiklan mukaisesti, ottaa sopimusvaltion pyynnöstä kantaa sopimuksen soveltamista koskeviin kysymyksiin ja ryhtyy tarvittaessa toimiin edistääkseen sopimuksen täytäntöönpanon yhteydessä ilmenevien ongelmien sovinnollista ratkaisua. CDPC raportoi vuosittain Euroopan neuvoston ministerikomitealle artiklan täytäntöönpanosta ja antaa ministerikomitealle suosituksia, jotka koskevat Euroopan neuvoston ulkopuolisten valtioiden kutsumista liittymään sopimukseen sen 14 artiklan 3 kappaleen mukaisesti. Nämä määräykset sisältyvät pöytäkirjan 6 artiklaan.

Sopimuksen uudessa 17 artiklassa määrätään lisäksi toisesta seurantaelimestä, sopimuspuolten kokouksesta, jonka tehtävät liittyvät etenkin varaumia koskevien sopimusvelvoitteiden valvontaan.

11 artikla. Sopimuksen uusi 11 artikla korvaa nykyisen riitojen ratkaisua koskevan 10 artiklan. Uudessa artiklassa on otettu huomioon se mahdollisuus, että sopimuspuolina voi vastaisuudessa olla muitakin kuin Euroopan neuvoston jäsenvaltioita. Silloin, kun riidan osapuolet ovat Euroopan neuvoston jäsenvaltioita, eikä riidan osapuoli nimeä välimiestä kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun välimiesmenettelyä koskeva pyyntö on esitetty, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen puheenjohtaja nimeää välimiehen toisen riidan osapuolen pyynnöstä. Kun riidan osapuolena sitä vastoin on Euroopan neuvoston ulkopuolinen valtio, eikä riidan osapuoli nimeä välimiestä kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun välimiesmenettelyä koskeva pyyntö on esitetty, Kansainvälisen tuomioistuimen puheenjohtaja nimeää välimiehen toisen riidan osapuolen pyynnöstä. Siinä tapauksessa, että kyseisen tuomioistuimen puheenjohtaja on riidan osapuolena olevan valtion kansalainen välimiehen nimeää tuomioistuimen varapuheenjohtaja tai, jos varapuheenjohtaja on toisen riidan osapuolen kansalainen, virkaiältään vanhin sellainen tuomioistuimen tuomari, joka ei ole minkään riidan osapuolen kansalainen. Samoin toimitaan myös silloin, kun välimiehet eivät pääse sopimukseen puheenjohtajan nimeämisestä tämän artiklan 1 kappaleen mukaisesti.Riitojenratkaisumenettelyä koskevat uudet määräykset sisältyvät pöytäkirjan 7 artiklaan.

12 artikla. Sopimuksen uusi 12 artikla määrää sopimusmuutoksia koskevasta yleisestä menettelystä, jonka mukaan sopimusvaltio tai ministerikomitea voi ehdottaa muutoksia sopimukseen. Euroopan neuvoston pääsihteeri antaa muutosehdotukset tiedoksi sopimusvaltioille. Kuultuaan Euroopan neuvoston ulkopuolisia sopimusvaltioita ja tarvittaessa CDPC:tä ministerikomitea voi hyväksyä muutoksen Euroopan neuvoston perussäännön 20 artiklan d kappaleen mukaisella määräenemmistöllä. Ministerikomitean hyväksymät muutokset tulevat voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun kaikki sopimusvaltiot ovat ilmoittaneet pääsihteerille hyväksyneensä ne.

Yleistä sopimusmuutoksia koskevaa menettelyä koskevat määräykset sisältyvät pöytäkirjan 8 artiklaan.

13 artikla. Sopimuksen uudessa 13 artiklassa otetaan käyttöön yksinkertaistettu menettely 1 artiklassa tarkoitetun sopimusluettelon ajantasaistamiseksi tarpeen vaatiessa. Artiklan 1 kappaleen mukaan luetteloon voidaan lisätä ainoastaan Yhdistyneiden kansakuntien piirissä terrorismirikoksia koskevia sopimuksia, jotka ovat voimassa. Kuten 12 artiklan mukaisessa menettelyssä, muutosta saa ehdottaa jokainen sopimuspuoli tai ministerikomitea. Ministerikomitean hyväksyttyä lisäyksen se tulee kuitenkin voimaan vuoden kuluttua siitä, kun muutoksesta on tiedotettu sopimuspuolille edellyttäen, että kolmasosa sopimuspuolista ei vastusta voimaantuloa.

Mikäli kolmasosa sopimuspuolista vastustaa lisäystä, se ei tule voimaan. Jos vähemmän kuin yksi kolmasosa sopimuspuolista on ilmoittanut vastustavansa muutoksen voimaantuloa, se tulee voimaan niiden sopimusvaltioiden osalta, jotka eivät ole ilmoittaneet vastustavansa sitä. Kun muutos on tullut voimaan ja sopimusvaltio on ilmoittanut vastustavansa sen voimaantuloa, se tulee kyseisen sopimusvaltion osalta voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä siitä, kun se on ilmoittanut Euroopan neuvoston pääsihteerille hyväksyneensä muutoksen.

Yksinkertaistettua muutosmenettelyä koskevat määräykset sisältyvät pöytäkirjan 9 artiklaan.

14 Artikla. Sopimukseen liittymistä koskevat määräykset sisältyvät nykyiseen 11 artiklaan, josta tulee muutetussa sopimuksessa 14 artikla. Artiklan 1 kappaletta muutetaan siten, että sopimus avataan Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden lisäksi Euroopan neuvoston tarkkailijavaltioille. Artiklaan lisätään uusi 3 kappale, jonka mukaan ministerikomitea voi kuultuaan CDPC:tä kutsua myös muun Euroopan neuvoston ulkopuolisen valtion liittymään sopimukseen. Päätös tehdään Euroopan neuvoston perussäännön 20 artiklan d kappaleen mukaisella määräenemmistöllä samoin kuin niiden sopimusvaltioiden edustajien yksimielisellä päätöksellä, joilla on oikeus kuulua ministerikomiteaan. Nykyisestä 3 kappaleesta tulee artiklan 4 kappale.

Sopimukseen liittymistä koskevat uudet määräykset sisältyvät pöytäkirjan 10 artiklaan.

15 artikla. Sopimuksen nykyinen 12 artikla koskee sopimuksen alueellista soveltamista koskevia selityksiä. Artiklasta tulee muutetun sopimuksen 15 artikla, ja sen sanamuotoa täsmennetään. Täsmennykset johtuvat siitä, että niiden valtioiden, jotka eivät ole sopimuspuolia terrorismin vastustamista koskevassa eurooppalaisessa yleissopimuksessa ja jotka haluavat liittyä muutospöytäkirjaan, tulee liittyä myöskin sopimukseen.

16 artikla. Artikla sisältää varaumien tekemistä koskevat uudet määräykset ja korvaa nykyisen sopimuksen 13 artiklan.

Uusien määräysten mukaan sopimusvaltion on varauman tehdessään mainittava ne rikokset, joita varauma koskee. Artiklassa säädetään myös varauman voimassaolosta, joka rajataan kolmeen vuoteen siitä päivästä, jona sopimus tulee kyseisen valtion osalta voimaan. Varaumaa voidaan kuitenkin jatkaa samanpituisen ajanjakson ajaksi kerrallaan.

Euroopan neuvoston pääsihteerin tulee ilmoittaa varauman tehneelle sopimusvaltiolle varauman voimassaolon päättymisestä kaksitoista kuukautta ennen sen päättymistä. Sopimusvaltion tulee puolestaan ilmoittaa Euroopan neuvoston pääsihteerille viimeistään kolme kuukautta ennen varauman voimassaolon päättymistä, aikooko se pitää varauman voimassa, muuttaa sitä vai peruuttaa sen. Jos sopimusvaltio ilmoittaa Euroopan neuvoston pääsihteerille aikovansa pitää varauman voimassa, sen tulee antaa samalla selitys, jossa se antaa perustelut varauman jatkamiselle. Jollei kyseinen sopimusvaltio ole antanut varaumaa koskevaa ilmoitusta, Euroopan neuvoston pääsihteeri ilmoittaa sille, että sen varauma katsotaan automaattisesti pidennetyksi kuuden kuukauden ajaksi. Jos kyseinen sopimusvaltio ei tämän kuuden kuukauden ajanjakson ole ilmoittanut aikomuksestaan pitää varauma voimassa tai muuttaa sitä, varauman voimassaolo päättyy.

Mikäli luovutuspyynnön saanut sopimusvaltio kieltäytyy luovuttamasta henkilöä varauman seurauksena, sen tulee saattaa tapaus poikkeuksetta ja viipymättä toimivaltaisten viranomaistensa käsiteltäväksi, jolleivät pyynnön esittänyt valtio ja pyynnön vastaanottanut valtio toisin sovi. Syyttämistä koskeva päätös on tehtävä pyynnön vastaanottaneen valtion lainsäädännön mukaisesti samalla tavalla kuin mikä tahansa vakavaa rikosasiaa koskeva päätös. Pyynnön vastaanottaneen valtion on annettava oikeudenkäynnin lopputulos viipymättä tiedoksi pyynnön esittäneelle valtiolle samoin kuin Euroopan neuvoston pääsihteerille, joka toimittaa sen 17 artiklassa tarkoitetulle sopimuspuolten konferenssille.

Päätös luovutuspyynnön epäämisestä 16 artiklan 1 kappaleen mukaisesti tehdyn varauman perusteella tulee toimittaa viipymättä pyynnön esittäneelle valtiolle. Jos oikeuden asiaratkaisun sisältävää päätöstä ei ole tehty kohtuullisen ajan kuluessa pyynnön vastaanottaneessa valtiossa, pyynnön esittänyt valtio voi antaa tämän seikan tiedoksi Euroopan neuvoston pääsihteerille, joka saattaa asian sopimuspuolten konferenssin käsiteltäväksi. Konferenssi käsittelee asian ja antaa lausunnon siitä, onko kieltäytyminen sopimuksen mukainen, ja toimittaa lausunnon ministerikomitealle asiaa koskevan päätöksen antamiseksi.

Varaumia koskevat uudet määräykset sisältyvät pöytäkirjan 12 artiklaan. Tämän artiklan 1 kappaleessa selvennetään, että varaumat, joita sopimukseen on tehty ennen pöytäkirjan avaamista allekirjoittamista varten, eivät koske pöytäkirjalla muutettua sopimusta. Kyseessä on siirtymäsäännös, joka ei näy muutetussa sopimustekstissä.

Pöytäkirjalla muutetun sopimuksen 16 artikla sisältää uudenlaisen varaumamahdollisuuden. Suomen osalta varaumalle ei voi katsoa olevan tarvetta, sillä nykyisessäkin luovuttamiskäytännössä poliittisia rikoksia koskevan kieltäytymisperusteen käytön mahdollisuus on lähinnä teoreettinen. Luovuttamisesta voidaan tarvittaessa kieltäytyä muilla esimerkiksi pöytäkirjalla muutetun sopimuksen 5 artiklan ihmisoikeuksiin liittyvillä perusteilla. Pöytäkirja ei vaikuta esimerkiksi luovuttamislain 7 §:ssä säädettyyn kieltoon luovuttaa valtioon, jossa henkilö saattaa joutua henkeään tai vapauttaan uhkaavan tai muun vainon kohteeksi taikka lain 8 §:ssä säädettyyn inhimillisiin syihin perustuvaan luovuttamiskieltoon. On myös huomattava, että Suomi on katsottuaan sen tarkoituksenmukaiseksi huhtikuussa 2002 peruuttanut varaumansa (300/2002), jonka Suomi oli tehnyt nykyiseen sopimukseen.

17 artikla. Sopimuksen uudessa 17 artiklassa määrätään sopimuspuolten kokouksesta (Conference of States Parties against Terrorism, jäljempänä 'COSTER'). Artiklan mukaan COSTERin tehtävänä on valvoa sopimuksen tehokasta soveltamista yhteistyössä CDPC:n kanssa sekä varaumien sopimuksenmukaista soveltamista. Sen tehtäviin kuuluu lisäksi tietojen vaihto terrorismin vastaisen taistelun oikeudellisesta ja poliittisesta kehityksestä, asiaan liittyvien kannanottojen valmistelu ja ministerikomitean toimeksiantojen täytäntöönpano samoin kuin Euroopan neuvoston terrorismin vastaisten toimien tarkastelu ja tarvittaessa ehdotusten tekeminen lisätoimista, joita voidaan tarvita kansainvälisen yhteistyön tehostamiseksi alalla. COSTER koostuu asiantuntijoista, jotka kukin sopimusvaltio on nimennyt. Se kokoontuu sääntömääräisesti kerran vuodessa ja ylimääräisiin istuntoihin, kun Euroopan neuvoston pääsihteeri tai vähintään yksi kolmasosa sopimuspuolista sitä pyytää. Artiklan mukaan COSTER hyväksyy omat menettelytapasääntönsä. Euroopan neuvosto vastaa niiden sopimusvaltioiden osallistumiskuluista, jotka ovat Euroopan neuvoston jäsenvaltioita. Euroopan neuvoston sihteeristö avustaa COSTERia sen tämän artiklan mukaisten tehtävien hoidossa. Artikla määrää, että CDPC:lle on säännöllisin väliajoin annettava ajantasaista tietoa COSTERin työstä.

Sopimuspuolten kokousta koskevat määräykset sisältyvät pöytäkirjan 13 artiklaan.

18 artikla. Sopimuksen nykyisestä 14 artiklasta, joka koskee sopimuksen irtisanomista, tulee 18 artikla. Artiklaan ei tehty muutoksia.

19 artikla. Sopimuksen 16 artiklasta, joka koskee neuvoston pääsihteerin tehtäviä sopimuksen tallettajana, tulee muutetussa sopimuksessa 19 artikla. Pääsihteeri ilmoittaa Euroopan neuvoston jäsenvaltioille allekirjoittamisista, ratifioimis- tai hyväksymiskirjojen tallettamisista, pöytäkirjan 18 artiklan mukaisesta voimaantulopäivästä sekä muista pöytäkirjaan liittyvistä toimista, ilmoituksista tai tiedonannoista.

Sopimuksen 19 artiklan johdantolauseessa sanat "neuvoston jäsenvaltioille" korvataan sanoilla "sopimusvaltioille", koska uusi sopimus on avoinna muillekin kuin neuvoston jäsenvaltioille. Samasta syystä artiklan b kohdassa viitataan hyväksymiskirjojen lisäksi myös liittymiskirjoihin.

Sopimuksen nykyinen 15 artikla, jonka mukaan sopimuksen voimasaolo päättyy sellaisen sopimuspuolen suhteen, joka eroaa Euroopan neuvoston jäsenyydestä, poistetaan. Määräys sisältyy pöytäkirjan 15 artiklaan, ja perustuu siihen, että sopimus avataan allekirjoitettavaksi myös Euroopan neuvoston ulkopuolisille valtioille.

Pöytäkirjaan sisältyy lisäksi määräyksiä, jotka koskevat ainoastaan pöytäkirjaa eivätkä muutettua sopimusta. Pöytäkirjan 17 artikla koskee pöytäkirjan allekirjoittamista. Pöytäkirja on ainoastaan nykyisten sopimuspuolten allekirjoitettavissa. Pöytäkirjan 18 artiklan mukaan pöytäkirja tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun on kulunut kolme kuukautta siitä päivästä, jona kaikki yleissopimuksen sopimuspuolet ovat ilmaisseet suostumuksensa tulla pöytäkirjan sitomaksi. Pöytäkirjan 19 artikla koskee Euroopan neuvoston pääsihteerin tehtäviä pöytäkirjan tallettajana.

2. Lakiehdotuksen perustelut

1 §. Lain 1§ sisältää tavanomaisen blankettilain säännöksen, jolla saatetaan voimaan lailla ne pöytäkirjan määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta ja käsittelyjärjestystä koskevassa jaksossa.

2 §. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin sopimus tulee voimaan Suomen osalta.

3. Voimaantulo

Terrorismin vastustamista koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen tehdyn pöytäkirjan 18 artiklan mukaan pöytäkirja tulee kansainvälisesti voimaan sen kuun ensimmäisenä päivänä, josta on laskettu kuluneeksi kolme kuukautta siitä, kun kaikki yleissopimuksen sopimuspuolet ovat ratifioineet tai hyväksyneet pöytäkirjan. Pöytäkirjan on ratifioinut tai hyväksynyt 6 valtiota, ja sen on allekirjoittanut 34 valtiota.

4. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys

4.1. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan perustuslaissa tarkoitettu eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Sopimuksen määräykset on luettava lainsäädännön alaan, 1) jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 3) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla taikka 4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai 5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kysymykseen ei vaikuta se, onko jokin määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11, 12 ja 45/2000 vp.).

Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta säädetään laissa rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta (456/1970, jäljempänä luovuttamislaki) samoin kuin laissa rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä (4/1286/2003, jäljempänä EU:n luovuttamislaki). Pohjoismaiden välillä luovuttaminen perustuu lakiin rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä (270/1960), jäljempänä Pohjoismainen luovuttamislaki). Kyseiset lait sisältävät myös säännökset perusteista, joilla luovuttamisesta voidaan kieltäytyä. Yksi näistä perusteista on rikoksen poliittinen luonne.

Pöytäkirja sisältää myös määräyksiä, jotka vaikuttavat sopimuksen keskinäistä oikeusapua koskeviin määräyksiin, joilla rajoitetaan rikoksen poliittisen luonteen käyttöä kieltäytymisperusteena. Keskinäisestä oikeusavusta säädetään laissa kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa (4/1994).

Edellä mainituista syistä useat pöytäkirjan määräyksistä kuuluvat lainsäädännön alaan ja pöytäkirjan hyväksyminen edellyttää näin ollen eduskunnan suostumusta.

Pöytäkirjan 1 ja 2 artiklat sisältävät sopimuksen keskeisimmät määräykset. Pöytäkirjan 1 artikla sisältää luettelon rikoksista, joita ei saa pitää poliittisina rikoksina, kun on kyse rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta. Pöytäkirjan 2 artikla koskee tekoja, joita voi harkinnanvaraisesti olla pitämättä poliittisina rikoksina luovuttamisen osalta. Pöytäkirjan 1 artiklassa olevaan listaan on pöytäkirjalla lisätty eräitä terrorismiin liittyviä kansainvälisiä sopimuksia. Lisäksi osallisuuden muotoja on laajennettu. Myös 2 artiklassa osallisuuden muotoja on laajennettu. Poliittisia rikoksia koskevasta kieltäytymisperusteesta säädetään yleisessä luovuttamislaissa ja pohjoismaisessa luovuttamislaissa. Artiklat kuuluvat lainsäädännön alaan.

Pöytäkirjan 1 ja 2 artikloissa tarkoitetut rikokset ovat säännönmukaisesti sellaisia yleisen luovuttamislain 4 § 1 momentissa tarkoitettuja "luovuttamiskelpoisia" rikoksia, joiden osalta yhden vuoden rangaistuskynnys täyttyy ja luovuttaminen mihin tahansa valtioon on tältä osin mahdollista. Rikoksen luovuttamiskelpoisuutta koskevat määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Vaikka pöytäkirjalla muutettukaan sopimus ei vaikuta muissa instrumenteissa ja lainsäädännössä olevien muiden kieltäytymisperusteiden käyttöön, 5 artiklan määräyksiä on täydennetty vielä kidutukseen, kuoleman- ja elinkautiseen vankeusrangaistukseen liittyvillä määräyksillä. Kieltäytymisperusteita koskevat määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 8 artiklaa ei muuteta pöytäkirjalla. Artiklassa kielletään keskinäisen oikeusavun epääminen 1 ja 2 artiklassa tarkoitettujen rikosten osalta pelkästään sillä perusteella, että kyseessä olisi poliittinen rikos. Kyseinen määräys kaventaa kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain (4/1994) 13 § 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen käyttöä nykyisestä siltä osin kuin 1 ja 2 artiklaan on lisätty rikoksia. Artiklan 1 ja 2 laajennukset kuuluvat myös tämän vuoksi lainsäädännön alaan.

Pöytäkirjallamuutetun sopimuksen 9 artiklan mukaan sopimusvaltiot voivat tehdä keskenään kahden- tai monenvälisiä sopimuksia täydentääkseen sopimusta. Koska artikla sisältää määräyksiä millaisia sopimuksia voidaan tehdä ja koska luovuttamista koskevat määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, myös tämän artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Pöytäkirjallamuutetun sopimuksen 11 artikla sisältää määräyksiä riitojen ratkaisusta, joiden myötä lainsäädännön alaan kuuluvat kysymykset voivat tulla suhteessa Suomeen sitovasti ratkaistuksi. Määräykset kuuluvat tämän vuoksi lainsäädännön alaan.

Pöytäkirjalla muutetun sopimuksen 12 ja 13 artikloissa olevien muutosmekanismien osalta on todettava, että pöytäkirjalla täydennetyn sopimuksen artikloissa tarkoitetuissa menettelyissä muutetun sopimuksen muutosten hyväksyminen edellyttää kunkin mahdollisen yksittäisen muutoksen osalta eduskunnan suostumuksen tarpeen ja käsittelyjärjestyksen arviointia. Vaikka muutoksia voidaan tehdä enemmistöpäätöksin, eivät muutokset voi tulla Suomea sitoviksi ilman Suomen hyväksymistä. Kyseiset artiklat eivät tämän vuoksi ole Suomen täysivaltaisuuden kannalta ongelmallisia, vaikka määräykset sinänsä kuuluvatkin lainsäädännön alaan.

4.2. Käsittelyjärjestys

Käsittelyjärjestyksen kannalta on syytä tarkastella pöytäkirjan määräysten suhdetta rikoksesta johtuvaa luovuttamista koskeviin säännöksiin, etenkin perustuslain 9 § 3 momentin mukaiseen kieltoon luovuttaa tai siirtää Suomen kansalaista vastoin tahtoaan toiseen maahan ja sitä koskeviin poikkeuksiin. Tässä yhteydessä voidaan mainita myös perustuslain 9 §:n 4 momentin kielto luovuttaa ulkomaalaista, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Ottaen huomioon sopimuksen 5 artiklan ja siihen pöytäkirjalla tehdyt muutokset, pöytäkirjan ei voi katsoa velvoittavan ulkomaalaisen luovuttamiseen tämän lainkohdan tarkoittamissa tilanteissa. Todettakoon myös, että pöytäkirjalla muutetunkin sopimuksen tarkoituksena on määrätä vain siitä, mitä rikoksia pidetään poliittisina rikoksina. Pöytäkirjalla ei siten ole vaikutusta rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskeviin muihin laissa tai muissa sopimuksissa säädettyihin esteisiin.

Pöytäkirjalla voi olla Suomen viranomaisten harkintavaltaa kaventavaa vaikutusta lähinnä niissä tapauksissa, joissa Suomen kansalaisten luovuttaminen on jo aikaisemmin tehty mahdolliseksi. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan Euroopan unionin alueella luovuttamisesta ei voi kieltäytyä rikoksen poliittiseen luonteeseen vedoten. EU:n luovuttamislaissa ei mainita rikoksen poliittista luonnetta kieltäytymisperusteena rikoksesta luovutettaessa, mistä seuraa, että tämä kieltäytymisperuste ei ole käytettävissä Euroopan unionin jäsenvaltioiden välisissä suhteissa edes omien kansalaisten osalta. Pöytäkirjalla ei siten ole vaikutusta Euroopan unionin alueella tapahtuvaa luovutusta koskeviin säännöksiin. Suomen kansalaisia voidaan luovuttaa myös pohjoismaisen luovuttamislain nojalla. Lain 2 §:n mukaan Suomen kansalaista ei kuitenkaan saa luovuttaa poliittisesta rikoksesta. Siltä osin kuin pöytäkirjalla supistetaan poliittisen rikoksen käsitettä, sillä voi olla vaikutusta pohjoismaisen luovuttamislain nojalla tapahtuvaan omien kansalaisten luovuttamiseen.

Tarkasteltaessa pöytäkirjan vaikutusta poliittisen rikoksen sisältöön, on otettava huomioon, että muutetun sopimuksen 1 artiklan 1 kappaleen a, b, c ja d kohdissa luetellut rikokset sisältyvät jo nykyisen sopimuksen 1 artiklaan. Peruuttaessaan 1 artiklaa koskevan varauman vuonna 2002 Suomi sitoutui olemaan katsomatta näitä rikoksia poliittisiksi rikoksiksi. Muutetun 1 artiklan 1 kappaleen i ja j kohtien osalta, jotka koskevat terrorististen pommi-iskujen torjumista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen ja terrorismin rahoituksen torjumista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen alaan kuuluvia rikoksia, on otettava huomioon, että Suomi sitoutui jo mainitut sopimukset hyväksyessään siihen, että näiden sopimusten tarkoittamia rikoksia ei pidetä poliittisina rikoksina.

Sen sijaan on todettava, että Suomi ei ole aikaisemmin sitoutunut luopumaan poliittista rikosta koskevasta harkintavallasta pöytäkirjalla muutetun sopimuksen 1 artiklan 1 kappaleen e - h kohdissa tarkoitettujen rikosten osalta. Nämä kohdat koskevat ydinaineiden turvajärjestelyjä koskevista toimista tehdyn yleissopimuksen, kansainväliseen siviili-ilmailuun käytettävillä lentoasemilla tapahtuvien laittomien väkivallantekojen ehkäisemistä koskevan lisäpöytäkirjan, merenkulun turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevan yleissopimuksen ja mannerjalustalla sijaitsevien kiinteiden lauttojen turvallisuuteen kohdistuvien laittomien tekojen ehkäisemistä koskevan pöytäkirjan alaan kuuluvia rikoksia. Lisäksi voidaan todeta pöytäkirjan laajentavan hieman osallisuuden muotoja. Kun 1 artiklan f kohta nykymuodossaan mainitsee artiklassa tarkoitettujen rikosten yrityksen ja osallisuuden niihin tai niiden yritykseen, pöytäkirjassa mainitaan lisäksi (1 artiklan uusi 2 kappaleen c kohta) näiden rikosten järjestäminen tai toisten johtaminen niissä tai niiden yrityksessä. Pöytäkirjalla muutettu sopimus rajoittaa poliittisia rikoksia koskevan kieltäytymisperusteen käyttöä myös näiden tekomuotojen osalta.

Samalla on kuitenkin otettava huomioon, että peruuttaessaan 1 artiklaa koskevan varauman Suomi hyväksyi tulkinnan, jonka mukaan terroritekoja ei voida pitää missään olosuhteissa poliittisina rikoksina. Tämä tulkinta on vahvistettu myös Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 1373 (2001), jonka ponsiosan 3 kappaleen g kohta edellyttää kaikkien valtioiden takaavan kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaisesti, että terroritekojen kyseessä ollen rikoksen poliittista tarkoitusperää ei hyväksytä perusteeksi, jonka nojalla voi kieltäytyä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovutuksesta.

Koska pohjoismaisen luovuttamislain 2 §:n kielto luovuttaa Suomen kansalaisia poliittisesta rikoksesta ei koske Euroopan unionin alueella tapahtuvaa luovuttamista Ruotsiin tai Tanskaan, poliittisen rikoksen käsitteen rajoittamisella edellä kuvatulla tavalla on vaikutusta lähinnä mahdollisuuteen luovuttaa omia kansalaisia Norjaan tai Islantiin. Omien kansalaisten luovuttaminen on tosin näissäkin tapauksissa lähtökohtaisesti harkinnanvaraista. Vaikka terrorismin vastustamista koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen tehty pöytäkirja laajentaa mahdollisuutta omien kansalaisten luovuttamiseen Norjaan tai Islantiin, tätä ei ole pidettävä perusteena pöytäkirjan käsittelemiselle perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Tässä yhteydessä voidaan myös viitata perustuslakivaliokunnan lausuntoon sopimukseen tehdyn varauman peruuttamisesta (PeVL 61/2001 vp), jossa todettiin, ettei varauman peruuttaminen vaikuta Suomen kansalaisen oikeusasemaan eivätkä ehdotukset siten ole ongelmallisia perustuslain 9 §:n 3 momentin kannalta. Pöytäkirja voidaan siten hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Strasbourgissa 15 päivänä toukokuuta 2003 tehdyn pöytäkirjan terrorismin vastustamisesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen muuttamisesta.

Koska pöytäkirja sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Laki Terrorismin vastustamista koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen tehdyn pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:


1 §

Strasbourgissa 15 päivänä toukokuuta 2003 terrorismin vastustamista koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen (SopS 16/1990) tehdyn pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.


2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.




Helsingissä 3 päivänä joulukuuta

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ulkoasiainministeri
Erkki Tuomioja

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.