Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 178/2003
Hallituksen esitys Eduskunnalle Uzbekistanin kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen ja lisäpöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi Uzbekistanin kanssa marraskuussa 1997 tehdyn kansainvälistä maantieliikennettä koskevan sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan sekä niiden voimaansaattamista koskevan lakiehdotuksen.

Sopimus on Suomen ja eräiden Euroopan unionin ulkopuolisten valtioiden kanssa tehtyjen sopimusten kaltainen ja sen tarkoituksena on saattaa maiden välisten maantiekuljetusten järjestelyt kansainvälisen käytännön mukaisiksi.

Sopimuksen keskeisenä tavoitteena on kuljetuslupajärjestelmän käyttöönottaminen maiden välisissä linja-auto- ja kuorma-autokuljetuksissa. Lisäksi sopimuksessa on määräyksiä velvollisuudesta ilmoittaa rikkomuksista ja niiden seuraamuksista toisen sopimuspuolen viranomaisille sekä määräyksiä eräiden liikenteen harjoittamiseen liittyvien verojen, maksujen ja tullien vastavuoroisesta vapautuksesta.

Sopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä siitä, kun on saatu ilmoitus, jolla vahvistetaan sopimusosapuolten kansallisen lainsäädännön vaatimien toimenpiteiden täyttäminen.

Sopimukseen liittyy sen toimeenpanoa koskeva lisäpöytäkirja, joka on sopimuksen erottamaton osa.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan eräiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin sopimus ja lisäpöytäkirja tulevat voimaan.


YLEISPERUSTELUT

1. Nykytila ja toimivalta

Neuvostoliiton hajottua ja Uzbekistanin itsenäistyttyä on osoittautunut tarpeelliseksi tehdä maantieliikennesopimus Suomen ja Uzbekistanin välillä. Sopimus ja siihen liittyvä lisäpöytäkirja vakiinnuttavat kansainvälisten maantiekuljetusten hallinnollisia menettelyjä. Molempien maiden liikenneministeriöt ovat toistaiseksi vaihtaneet kansainvälisen käytännön mukaisia kuljetuslupia tavaraliikenteen harjoittamiseen. Liikenne on toistaiseksi ollut varsin vähäistä.

Sopimuksella on tarkoitus järjestää suomalaisten liikenteen harjoittajien maantiekuljetukset Uzbekistanin kanssa samoilla periaatteilla tapahtuvaksi kuin muidenkin Euroopan unionin ulkopuolisten Keski- ja Itä-Euroopan maiden kanssa. Samankaltaiset sopimukset Suomella on muun muassa Bulgarian (SopS 58—59/1970), Puolan (SopS 17—18/1970), Romanian (SopS 54—55/1968), Unkarin (SopS 25—26/1968) ja Ukrainan (SopS 42—43/2000) kanssa.

Liikenne kuuluu Euroopan yhteisön perustamissopimuksessa palveluiden alaan, jossa jäsenvaltioilla on edelleen toimivaltaa. Toimivallanjako ei ole selvä, minkä vuoksi komission on luodessaan yhteistä liikennepolitiikkaa kolmansia maita kohtaan pyydettävä säännönmukaisesti liikenneministerien neuvostolta erillinen valtuutus neuvotteluiden käymiseen. Yhteisön tehtyä liikennettä koskevan sopimuksen kolmannen maan kanssa, jäsenvaltiot eivät voi enää tehdä sopimusta samasta asiasta. Euroopan unioni on tehnyt muun muassa rautatie- ja maantieliikennesopimuksen Sveitsin kanssa (EYVL L 114, 30.4.2002, s. 91—127), läpikulkuliikennesopimukset Unkarin (EYVL L 108, 18.4.2001, s. 28—47), Romanian (EYVL L 142, 31.5.2002, s. 75—91) ja Bulgarian (EYVL L 108, 18.4.2001, s. 6—26) kanssa sekä sopimuksen linja-autoilla tapahtuvasta kansainvälisestä satunnaisliikenteestä (Interbus-sopimus, EYVL L 321, 26.11.2002, s. 13—43). Interbus-sopimuksen 25 artiklan mukaan sen määräykset korvaavat sopimuspuolten välisten sopimusten asiaa koskevat määräykset. Sopimukseen liittymään on kutsuttu Euroopan liikenneministerikonferenssiin (CEMT) liittyneet valtiot, muun muassa Uzbekistan. Uzbekistan ei ole toistaiseksi liittynyt Interbus-sopimukseen, joten sillä ei ainakaan vielä ole vaikutuksia tämän sopimuksen määräysten sovellettavuuteen. Jos Uzbekistan liittyy Interbus-sopimukseen, sen mää-räykset korvaavat tämän sopimuksen 3 ja 4 artiklat.

Euroopan yhteisön kauppapolitiikan keskeisenä osana tulliasiat kuuluvat yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan ja sopimuksen 17 artiklan tulleja ja tullittomuuksia koskevat määräykset ovat siten yhteisön tullilainsäädännön alaisia. Tullittomuuksista säädetään muun muassa yhteisön tullittomuusjärjestelmän luomisesta annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 918/1983. Asetus ei estä jäsenvaltiota myöntämästä tullittomuutta, joka kuuluu kansainvälisen sopimuksen nojalla tavanomaisesti kuuluviin etuoikeuksiin. Artiklan tulleja koskevat määräykset eivät ole ristiriidassa yhteisön voimassa olevan lainsäädännön kanssa.

2. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

Sopimuksen ja lisäpöytäkirjan määräykset tarjoavat molempien maiden liikenteenharjoittajille vastavuoroisen vapauden kuljetuselinkeinon harjoittamiseen maiden välisissä ja niiden kautta sekä niistä kolmanteen maahan tapahtuvissa maantiekuljetuksissa.

Sopimuksella ja lisäpöytäkirjalla luodaan myös vakiintuneet menettelytavat maantiekuljetuksia haittaavien esteiden käsittelemiselle maiden viranomaisten välillä. Lisäksi on sovittu maiden omien säädösten ja kansainvälisten sopimusten noudattamisesta.

3. Esityksen vaikutukset

3.1. Taloudelliset vaikutukset

Sopimuksella ei ole valtion talousarvioon ulottuvia vaikutuksia.

3.2. Ympäristövaikutukset

Suomen ja Uzbekistanin välinen maantieliikenne on ollut varsin vähäistä. Sopimuksen ei arvioida merkittävästi lisäävän maantieliikennettä maiden välillä eikä sopimuksella siten ole ympäristövaikutuksia.

3.3. Yritysvaikutukset

Maantieliikenteen Suomen ja Uzbekistanin välillä odotetaan jatkuvan vähäisenä eikä sopimuksella siten ole merkittäviä yritysvaikutuksia. Sopimuksella vahvistetaan nykyisen käytännön mukaiset menettelytavat.

4. Asian valmistelu

Neuvottelut kansainvälistä maantieliikennettä koskevasta sopimuksesta Suomen ja Uzbekistanin välillä käytiin vuonna 1996, jonka jälkeen sopimusluonnoksia vaihdettiin kirjeitse. Sopimus allekirjoitettiin Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 1997. Neuvotteluvaltuuskunnassa oli molempien maiden liikenneministeriöiden ja kuorma-autoelinkeinon edustajia.

Hallituksen esitys on valmisteltu liikenne- ja viestintäministeriössä virkatyönä. Ulkoasiainministeriöltä ja oikeusministeriöltä pyydettiin esityksestä lausunnot. Annetut lausunnot on otettu huomioon esityksen jatkovalmistelussa.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan sisältö

1.1. Sopimuksen sisältö

1 artikla. Artiklassa määritellään sopimuksen soveltamisala. Sopimus koskee linja- ja kuorma-autoliikennettä sopimusvaltioissa rekisteröidyillä ajoneuvoilla joko maiden välillä tai niiden kautta kolmanteen maahan kansainväliselle liikenteelle avattuja maanteitä pitkin.

2 artikla. Säännölliseen henkilöliikenteeseen maiden välillä tai niiden kautta tarvitaan artiklan nojalla molempien valtioiden omalle alueelleen myöntämä lupa. Säännöllistä henkilöliikennettä on lähinnä luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain (343/1991), myöhemmin henkilöliikennelaki, 2 §:ssä tarkoitettu linjaliikenne.

Artiklassa on myös lueteltu ne tiedot, jotka on lähetettävä toisen osapuolen asianomaiselle viranomaiselle luvan saamiseksi. Lisäpöytäkirjan mukaan asianomainen viranomainen on Suomessa liikenneministeriö (nykyisin liikenne- ja viestintäministeriö).

3 artikla. Tilapäisiin henkilökuljetuksiin maiden välillä tai niiden kautta tarvitaan artiklan nojalla pääsääntöisesti asianomaisten viranomaisten omalle alueelleen myöntämä lupa. Tilapäisillä henkilökuljetuksilla tarkoitetaan lähinnä henkilöliikennelain 2 §:n mukaista tilausliikennettä. Asianomaiset viranomaiset, lisäpöytäkirjan mukaan Suomessa liikenne- ja viestintäministeriö, vaihtavat lupia keskenään sen mukaan kuin siitä sovitaan. Luvissa on oltava viranomaisen leima ja allekirjoitus. Jokaiseen tilapäiseen henkilökuljetukseen vaaditaan erillinen lupa, joka oikeuttaa yhteen edestakaiseen matkaan, ellei luvassa toisin mainita.

Jos Uzbekistan liittyy edellä mainittuun Interbus-sopimukseen, se korvaa tämän artiklan määräykset. Lisäpöytäkirjan sovellettavuuteen Interbus-sopimuksella ei ole vaikutusta.

Sisäisen liikenteen kiellosta ja kolmannen maan liikenteen erityisluvista on sovittu 8 artiklassa.

4 artikla. Artiklan mukaan epäkuntoisten ajoneuvojen tilalle tullut ajoneuvo vapautettaisiin tilapäisiltä henkilökuljetuksilta vaadittavasta luvasta.

Jos Uzbekistan liittyy edellä mainittuun Interbus-sopimukseen, se korvaa tämän artiklan määräykset.

5 artikla. Artiklan mukaan tavaroiden kahdenkeskisiin ja läpikulkukuljetuksiin tarvitaan pääsääntöisesti lupa, joita asianomaiset viranomaiset vaihtavat ja joiden määrästä ne sopivat vuosittain. Lisäpöytäkirjan 4 kohdassa täsmennetään luvan sisältö sellaiseksi kuin se kansainvälisen käytännön mukaan on muidenkin valtioiden kanssa sovittu.

Lisäpöytäkirjan 3 kohdan mukaan lupaa ei saa siirtää toiselle liikenteenharjoittajalle.

Poikkeukset lupamenettelystä on sovittu 6 artiklassa. Kolmannen maan kuljetuksista on sovittu 8 artiklassa.

6 artikla. Artiklassa luetellut, eräät kansainvälisen käytännön mukaiset tavaraliikenteen poikkeuskuljetukset vapautetaan luvista. Suoritettaessa kuljetusta on ajoneuvossa oltava rekisteröintimaan kuljetusasiakirjat.

7 artikla. Artiklan mukaan toisen osapuolen alueen säädösten edellyttämät mittojen ja massojen ylittämistä koskevat erikoiskuljetusluvat on hankittava asianomaiselta viranomaiselta, joka lisäpöytäkirjan mukaan on Suomessa tielaitos (nykyisin Tiehallinto). Erikoiskuljetusluvista on säädetty erikoiskuljetuksista ja erikoiskuljetusajoneuvoista annetussa liikenne- viestintäministeriön päätöksessä (1715/1992).

Vaarallisten aineiden kuljetuksissa noudatetaan artiklan mukaan vaarallisten tavaroiden kansainvälisistä kuljetuksista tehtyä sopimusta (ADR) (SopS 23/1979) ja maiden omaa lainsäädäntöä.

8 artikla. Valtion sisäiset henkilö- tai tavarakuljetukset (kabotaasiliikenne) toisessa maassa rekisteröidyllä ajoneuvolla on artiklan mukaan kielletty ilman liikennöintimaan toimivaltaisen viranomaisen lupaa. Toisen sopimuspuolen ja kolmannen maan väliseen kuljetukseen tarvitaan erityinen lupa, jonka sisältö määritellään lisäpöytäkirjan 4 kohdassa. Lisäpöytäkirjan mukaan toimivaltainen viranomainen on Suomessa liikenne- ja viestintäministeriö

9 artikla. Artiklan mukaan sopimuksen tarkoittamia kuljetuksia saavat suorittaa vain ne liikenteenharjoittajat, jotka ovat oman maansa lainsäädännön mukaan oikeutettuja suorittamaan kansainvälisiä kuljetuksia.

Lisäksi artiklassa todetaan, että maantiekuljetuksissa on noudatettava sen valtion säännöksiä, jonka alueella kuljetus suoritetaan ja että ajoneuvoissa on oltava rekisterikilvet ja kansallisuustunnus.

10 artikla. Sopimuksen 10 artikla kieltää aseiden, ampumatarvikkeiden, sotakaluston ja räjähteiden kuljettamisen sopimuspuolten valtioiden välillä ja niiden kautta. Artiklassa kielletään myös muiden sisäisen lainsäädännön mukaan kiellettyjen tavaroiden kuljetus.

11 artikla. Tavarakuljetuksessa on artiklan mukaan oltava mukana kuljetuskirja, joka vastaa kansainvälisen yleisen käytössä olevan mallin mukaista kuljetuskirjaa. Suomessa käytössä oleva tiekuljetussopimuslain (345/1979) mukainen rahtikirja täyttää nämä vaatimukset.

12 artikla. Artiklan mukaan kuljettajalla tulee olla mukanaan joko kansallinen tai kansainvälinen ajokortti sekä ajoneuvon rekisteröintitodistus, josta Suomessa käytetään tavallisimmin nimitystä rekisteriote. Suomessa voimassaolevista ulkomaisista ajokorteista on säädetty ajokorttiasetuksen (845/1990) 6 luvussa.

Artiklan mukaan ajokortin tulee vastata kansainvälisessä tiesopimuksessa määriteltyä mallia. Suomen ajokortit täyttävät nämä vaatimukset.

13 artikla. Artiklan mukaan sopimuspuolten alueilla suoritetut henkilö- ja tavarakuljetukset ovat vapaat sopimuksen tarkoittamiin lupiin, teiden käyttöön sekä tienpitoon liittyvistä veroista ja maksuista.

14 artikla. Artiklan mukaan sopimuksen mukaisia kuljetuksia suorittavien ajoneuvojen tulee olla vakuutettuja. Liikennevakuutuslain (279/1959) 15 §:ssä (361/1993) on säädetty ulkomaisen ajoneuvon vakuuttamisvelvollisuudesta Suomessa.

15 artikla. Artiklassa todetaan, että raja- ja tullitarkastuksissa sekä terveydenhoidollisissa ja kasviterveystarkastuksissa noudatetaan sisäistä lainsäädäntöä, mikäli niistä ei ole sovittu tässä sopimuksessa tai muussa kansainvälisessä sopimuksessa, jonka osapuolia sopimuspuolet ovat.

16 artikla. Artiklan mukaan eräät kiireelliset kuljetukset olisivat tarkastuksia tehtäessä etusijalla. Tällaisia kuljetuksia ovat esimerkiksi vaikeasti sairaiden henkilöiden kuljetukset, helposti pilaantuvien tavaroiden kuljetukset ja eläinkuljetukset.

17 artikla. Artiklassa on sovittu eräistä vastavuoroisista vapautuksista eräistä tulleista ja luvista. Tulleja ja tullittomuuksia koskevat määräykset ovat Euroopan yhteisön tullilainsäädännön alaisia. Tullittomuuksista säädetään muun muassa yhteisön tullittomuusjärjestelmän luomisesta annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 918/1983. Asetus ei estä jäsenvaltiota myöntämästä tullittomuutta, joka kuuluu kansainvälisen sopimuksen nojalla tavanomaisesti kuuluviin etuoikeuksiin. Artiklan tulleja koskevat määräykset eivät ole ristiriidassa yhteisön voimassa olevan lainsäädännön kanssa.

18 artikla. Artiklan mukaan molempien maiden asianomaiset viranomaiset, lisäpöytäkirjan mukaan Suomessa liikenneministeriö (nykyisin liikenne- ja viestintäministeriö), ovat velvollisia antamaan tietoja toisen sopimuspuolen viranomaiselle sen liikenteen harjoittajan tekemistä sopimuksen rikkomuksista ja niistä seuranneista toimenpiteistä.

19 artikla. Sopimuksen täyttämiseksi toimivaltaiset viranomaiset ylläpitävät suoria yhteyksiä, järjestävät neuvotteluja lupajärjestelmästä sekä vaihtavat kokemuksia ja tietoja lupien käytöstä.

20 artikla. Artiklassa todetaan, että kummankin maan sisäistä lainsäädäntöä noudatetaan niissä kysymyksissä, jotka eivät sisälly tähän sopimukseen tai joista ei ole sovittu muissa kansainvälisissä sopimuksissa, joiden osapuolia molemmat maat ovat.

21 artikla. Artiklan mukaan sopimus ei vaikuta muiden kansainvälisten sopimusten johdosta syntyneisiin sopimuspuolten oikeuksiin ja velvoitteisiin.

22 artikla. Artiklassa määritellään tämän sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan voimaantulo. Sopimus ja lisäpöytäkirja tulevat voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä siitä, kun on saatu ilmoitus, jolla vahvistetaan sopimusosapuolten kansallisen lainsäädännön vaatimien toimenpiteiden täyttäminen.

Sopimus ja sen lisäpöytäkirja ovat voimassa toistaiseksi, ellei toinen osapuoli ilmoita kirjallisesti 90 päivää ennen kauden päättymistä pyrkimyksestään lakkauttaa sopimus.

Artiklan mukaan sopimus on allekirjoitettu suomen, uzbekin ja venäjän kielellä. Erimielisyyksien syntyessä etusija annetaan venäjänkieliselle sopimusversiolle.

1.2. Lisäpöytäkirjan sisältö

Sopimukseen liittyy samana päivänä allekirjoitettu lisäpöytäkirja, joka on erottamaton osa sopimusta.

1 kohta. Lisäpöytäkirjan 1 kohdassa määritellään sopimuksessa tarkoitetut asianomaiset viranomaiset siten kuin edellä on selostettu.

2 kohta. Lisäpöytäkirjan 2 kohdassa määritellään sopimuksessa käytetyt termit. Termit vastaavat Yhdistyneiden Kansakuntien alaisen sisämaan liikennekomitean määritelmiä.

3 kohta. Lisäpöytäkirjan 3 kohta sisältää tarkempia määräyksiä sopimuksen 5 artiklan soveltamisesta ja määräykset on käyty läpi artiklan yksityiskohtaisissa perusteluissa.

4 kohta. Lisäpöytäkirjan 4 kohta sisältää tarkempia määräyksiä sopimuksen 5 ja 8 artiklojen soveltamisesta ja määräykset on pääosin käyty läpi artiklojen yksityiskohtaisissa perusteluissa. Lisäksi siinä määritellään lupien vastavuoroisen vaihtamisen vuosittainen ajankohta ja lupien voimassaoloaika.

5 kohta. Lisäpöytäkirjan 5 kohdan mukaan lupa ja muut sopimuksen mukaiset asiakirjat tulee säilyttää siinä ajoneuvossa, johon ne kuuluvat ja ne on vaadittaessa esitettävä viranomaiselle.

Lisäpöytäkirja on tehty suomen, uzbekin ja venäjän kielellä. Tulkintaa vaativissa kysymyksissä etusija annetaan venäjänkieliselle tekstille.

2. Lakiehdotuksen perustelut

Laki Uzbekistanin kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen ja lisäpöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

1 §. Pykälä sisältää säännöksen, jolla saatetaan voimaan ne sopimuksen ja lisäpöytäkirjan määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan.

2 §. Pykälä sisältää säännöksen, jonka mukaan kummankin sopimuspuolen toimivaltainen viranomainen voi luovuttaa toisen sopimuspuolen toimivaltaiselle viranomaiselle tietoja, jotka koskevat yksittäisen liikenteen harjoittajan tekemiä sopimusrikkomuksia ja niistä liikenteen harjoittajalle seuranneista toimenpiteistä. Säännös on tarpeellinen, koska viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain mukaan (621/1999) ei ole mahdollista luovuttaa tietoja toisen valtion viranomaiselle, jollei siitä ole lailla erikseen säädetty.

3 §. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin sopimus ja lisäpöytäkirja tulevat voimaan.

3. Voimaantulo

Sopimus ja sen lisäpöytäkirja tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä siitä, kun on saatu ilmoitus, jolla vahvistetaan sopimusosapuolten kansallisen lainsäädännön vaatimien toimenpiteiden täyttäminen. Esitykseen sisältyvä voimaansaattamislakiehdotus on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus ja lisäpöytäkirja tulevat voimaan.

4. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Sopimuksen määräykset on luettava lainsäädännön alaan, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla taikka jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kysymykseen ei vaikuta se, onko jokin määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11, 12 ja 45/2000 vp).

Sopimuksen eräät artiklat käsittelevät kansainvälisen maantieliikenteen lupajärjestelmää, lupaehtoja ja sallittuja liikennemuotoja. Näiden artiklojen säätämisjärjestyksestä päätettäessä tulee ottaa huomioon perustuslain 18 § 1 momentti, jonka mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan elinkeinolla. Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään (PeVL 35/1998 vp, 4 ja 23/2000 vp) pitänyt elinkeinovapautta perustuslain 18 § 1 momentin mukaisena pääsääntönä, mutta katsonut elinkeinotoiminnan luvanvaraistamisen olevan poikkeuksellisesti mahdollista. Valiokunta on pitänyt tärkeänä, että säännökset luvan edellytyksistä ja pysyvyydestä antavat ennustettavuuden viranomaistoiminnasta. Elinkeinotoiminnan luvanvaraisuudesta on aina säädettävä lailla.

Sopimuksen 1 artiklassa määritellään sopimuksen soveltamisala. Artiklan määräykset vaikuttavat välillisesti sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten sopimusmääräysten tulkintaan ja soveltamiseen ja kuuluvat siten lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 2 artiklan mukaan säännöllinen henkilöliikenne sopimuspuolten välillä tai niiden alueiden kautta edellyttää toimivaltaisten viranomaisten myöntämää lupaa. Artiklassa on myös määräyksiä lupahakemuksessa esitettävistä tiedoista. Suomen perustuslain 18 § 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Artiklan määräykset koskevat perustuslaissa turvatun elinkeinovapauden käyttämistä ja rajoittamista. Säännöllisestä henkilöliikenteestä on säädetty henkilöliikennelaissa. Artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 3 artiklan mukaan tilapäisiin henkilökuljetuksiin maiden välillä tai niiden kautta tarvitaan pääsääntöisesti asianomaisten viranomaisten omalle alueelleen myöntämä lupa. Asianomaiset viranomaiset vaihtavat lupia keskenään sen mukaan kuin siitä sovitaan. Yksi lupa oikeuttaa yhteen edestakaiseen matkaan, ellei luvassa toisin mainita. Edellä mainitun perustuslain 18 § 1 momentin perusteella artiklan määräykset koskevat perustuslaissa turvatun elinkeinovapauden käyttämistä ja rajoittamista. Säännöllisestä henkilöliikenteestä on säädetty henkilöliikennelaissa. Artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 4 artiklan mukaan epäkuntoisten ajoneuvojen tilalle tullut ajoneuvo vapautettaisiin tilapäisiltä henkilökuljetuksilta vaadittavasta luvasta. Artiklan määräykset koskevat liikenteenharjoittajien oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita ja kuuluvat siten lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 5 artiklan mukaan tavaroiden kahdenkeskisiin ja läpikulkukuljetuksiin tarvitaan pääsääntöisesti lupa, joita asianomaiset viranomaiset vaihtavat ja joiden määrästä ne sopivat vuosittain. Lisäpöytäkirjan 3 kohdan mukaan lupaa ei saa siirtää toiselle liikenteenharjoittajalle ja 4 kohdassa täsmennetään luvan sisältö sellaiseksi kuin se kansainvälisen käytännön mukaan on muidenkin valtioiden kanssa sovittu. Edellä mainitun perustuslain 18 § 1 momentin perusteella artiklan ja lisäpöytäkirjan määräykset koskevat perustuslaissa turvatun elinkeinovapauden käyttämistä ja rajoittamista. Tavaraliikenteen lupajärjestelmästä on säädetty luvanvaraisesta tavaraliikenteestä tiellä annetussa laissa (342/1991), myöhemmin tavaraliikennelaki. Artiklan ja lisäpöytäkirjan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa on luettelo liikenneryhmistä, jotka on vapautettu 5 artiklan lupavaatimuksista. Artiklan 2 kohdassa on rajoituksia 1 kohdan poikkeusten sovellettavuuteen. Artiklan määräykset koskevat liikenteenharjoittajien oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita ja kuuluvat siten lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan kabotaasiliikenteen harjoittaminen on kiellettyä. Artiklan 2 kohdan mukaan liikenne toisen sopimuspuolen alueen ja kolmannen maan välillä on sallittu ainoastaan toisen sopimuspuolen myöntämällä erityisluvalla, jonka sisältö on määritelty lisäpöytäkirjan 4 kohdassa. Edellä mainitun perustuslain 18 § 1 momentin perusteella artiklan ja lisäpöytäkirjan määräykset koskevat perustuslaissa turvatun elinkeinovapauden käyttämistä ja rajoittamista. Henkilöliikenteestä on säädetty henkilöliikennelaissa ja tavaraliikenteestä tavaraliikennelaissa. Artiklan ja lisäpöytäkirjan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 10 artikla kieltää aseiden, ampumatarvikkeiden, sotakaluston ja räjähteiden kuljettamisen sopimuspuolten valtioiden välillä ja niiden kautta. Artiklassa kielletään myös muiden sisäisen lainsäädännön mukaan kiellettyjen tavaroiden kuljetus. Edellä mainitun perustuslain 18 § 1 momentin perusteella artiklan määräykset koskevat perustuslaissa turvatun elinkeinovapauden käyttämistä ja rajoittamista. Vaarallisten aineiden kuljetuksista on säädetty laissa vaarallisten aineiden kuljetuksista (719/1994). Artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 13 artiklan mukaan sopimuspuolten alueilla suoritetut henkilö- ja tavarakuljetukset ovat vapaat sopimuksen tarkoittamiin lupiin, teiden käyttöön sekä tienpitoon liittyvistä veroista ja maksuista. Perustuslain 81 § 1 momentin mukaan valtion verosta säädetään lailla, joka sisältää säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Perustuslain 81 § 2 momentin mukaan val-tion viranomaisten virkatoimien, palvelujen ja muun toiminnan maksullisuuden sekä maksujen suuruuden yleisistä perusteista säädetään lailla. Artikla sisältää määräyksiä valtion veroista ja maksuista vapauttamisesta ja siten määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 17 artiklassa on sovittu eräistä vastavuoroisista vapautuksista eräistä tulleista ja luvista. Edellä mainitun perustuslain 81 §:n perusteella artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 18 artiklan mukaan molem-pien maiden asianomaiset viranomaiset ovat velvollisia antamaan tietoja toisen sopimuspuolen viranomaiselle sen liikenteenharjoittajan tekemistä sopimuksen rikkomuksista ja niistä seuranneista toimenpiteistä. Liikenteenharjoittajaa koskevien tietojen vaihdon kannalta on perustuslain 10 §:n turvaama yksityisyyden suoja merkityksellinen. Perustuslain 10 § 1 momentin mukaan henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 21 artiklan mukaan sopimus ei vaikuta niihin sopimuspuolten oikeuksiin ja velvoitteisiin, jotka johtuvat muista niiden tekemistä kansainvälisistä sopimuksista, joiden osapuolia ne ovat. Lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten sopimusmääräysten soveltamiseen välillisesti vaikuttavana artiklan määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Sopimus ja lisäpöytäkirja eivät sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen sopimus ja lisäpöytäkirja voidaan hyväksyä yksinkertaisella äänten enemmistöllä, ja ehdotus niiden voimaansaattamislaiksi hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että

Eduskunta hyväksyisi Suomen tasavallan hallituksen ja Uzbekistanin tasavallan hallituksen välillä kansainvälisestä maantieliikenteestä Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 1997 tehdyn sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan.

Koska sopimus ja sen lisäpöytäkirja sisältävät määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Laki Uzbekistanin kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen ja lisäpöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 1997 Suomen tasavallan hallituksen ja Uzbekistanin tasavallan hallituksen välillä kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Sopimuspuolten toimivaltainen viranomainen voi luovuttaa toisen sopimuspuolen toimivaltaiselle viranomaiselle tietoja, jotka koskevat liikenteen harjoittajan tekemiä sopimusrikkomuksia ja niistä liikenteen harjoittajalle seuranneita toimenpiteitä.

3 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.


Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2004

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ministeri
Johannes Koskinen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.