Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 171/2003
Hallituksen esitys Eduskunnalle öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisen korvausrahaston perustamisesta vuonna 1992 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 2003 pöytäkirjan hyväksymisestä sekä laeiksi pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja soveltamisesta ja merilain 10 luvun 18 §:n muuttamisesta

YmVM 1/2004

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi vuonna 2003 tehdyn öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisen korvausrahaston perustamisesta vuonna 1992 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän pöytäkirjan. Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että eduskunta hyväksyisi lain pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja soveltamisesta sekä lain merilain 10 luvun 18 §:n muuttamisesta

Vuoden 2003 pöytäkirjalla perustetaan öljysäiliöalusten aiheuttamien öljyvahinkojen korvaamiseksi lisärahasto täydentämään nykyistä kansainvälistä korvausjärjestelmää. Perusjärjestelmä muodostuu kahdesta yleissopimuksesta, aluksen omistajan vastuuta koskevasta yleissopimuksesta ja sitä täydentävästä kansainvälistä korvausrahastoa, IOPC-rahastoa, koskevasta yleissopimuksesta. Suomi on perusjärjestelmän yleissopimusten osapuoli.

Lisärahasto vahvistaa merkittävästi vahingonkärsijöiden asemaa ja mahdollistaa täyden korvauksen maksamisen myös suurissa öljyonnettomuuksissa. Lisärahaston myötä kansainvälinen järjestelmä kattaa tulevaisuudessa vahinkoja 750 miljoonaan erityisnosto-oikeuteen (SDR) eli noin 900 miljoonaan euroon saakka, perusjärjestelmän korvauskaton ollessa 203 miljoonaa SDR:ää eli noin 250 miljoonaa euroa.

Lisärahasto aktivoituu, jos on olemassa riski, että vahingonkorvausvaatimukset nousevat yli perusjärjestelmän maksimikorvauskaton. Lisärahaston kustannuksista vastaavat öljyn vastaanottajat lisärahastoon liittyneissä sopimusvaltioissa samoilla periaatteilla kuin vuoden 1992 IOPC-rahastossa. Maksuosuus määräytyy sopimusvaltioon vuosittain tuodun maksuvelvoitteisen öljyn määrän perusteella.

Pöytäkirja on jaetun toimivallan sopimus ja kuuluu eräiltä osin Euroopan yhteisön yksinomaisen toimivallan alaan. Euroopan unionin neuvoston antaman päätöksen mukaan tavoitteena on, että jäsenvaltiot ratifioisivat pöytäkirjan viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2004. Tarkoituksena on, että Suomi sen jälkeen kun ehdotetut lait on hyväksytty ja vahvistettu ratifioisi pöytäkirjan mainitun ajan puitteissa.

Lait on tarkoitus saattaa voimaan tasavallan presidentin ja valtioneuvoston asetuksilla samanaikaisesti kun vuoden 2003 pöytäkirja tulee kansainvälisesti voimaan. Pöytäkirja tulee kansainvälisesti voimaan kolme kuukautta sen jälkeen, kun siihen on liittynyt kahdeksan valtiota, joiden yhteenlaskettu vastaanotetun maksuvelvoitteisen öljyn määrä vuositasolla on 450 miljoonaa tonnia. Arvioiden mukaan nämä edellytykset täyttyvät vuoden 2004 aikana.


YLEISPERUSTELUT

1. Nykytila

Öljysäiliöalusten aiheuttamien öljyvahinkojen korvausvastuuta koskeva kansainvälinen järjestelmä perustuu kahteen kansainväliseen yleissopimukseen. Aluksen omistajan vastuu on ensisijainen ja sitä täydentää kansainvälinen korvausrahasto, joka kerää tarvittavat rahat toimintaansa ja maksettaviin korvauksiin sopimusvaltiossa toimivilta maksuvelvollisilta öljyn vastaanottajilta. Sopimusjärjestelmää sovelletaan pysyvän öljyn aiheuttamaan vahinkoon, joka on tapahtunut sopimuspuolena olevan valtion alueella tai talousvyöhykkeellä sekä torjuntatoimenpiteisiin siitä riippumatta, missä niihin on ryhdytty. Suomi on yleissopimusten sopimuspuoli.

Aluksen omistajan vastuusta määrätään öljyn aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta vastuusta vuonna 1969 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta tehdyssä vuoden 1992 pöytäkirjassa (SopS 43/1996), jäljempänä vuoden 1992 vastuuyleissopimus. Aluksen omistajan vastuuta koskevat kansalliset säännökset on sisällytetty merilain (674/1994) 10 lukuun. Aluksen omistajan vastuu on ankara. Hänellä tulee olla vastuunsa kattamiseksi vakuutus silloin, kun aluksella kuljetetaan enemmän kuin 2000 tonnia pysyvää öljyä lastina. Vahingonkärsijä voi osoittaa korvausvaatimuksensa suoraan vakuutuksenantajaan. Aluksen omistaja on vastuussa öljyvahingosta tiettyyn määrään saakka riippuen aluksen koosta. Vastuu on rajoitettu ja se voi enimmillään olla 89,77 miljoonaa SDR:ää (special drawing right eli erityisnosto-oikeus). Erityisnosto-oikeus on erityinen Kansainvälisen valuuttarahaston määrittelemä laskentayksikkö. Yksi SDR vastasi 1,2416 euroa 7 päivänä marraskuuta 2003 päivätyn kurssin mukaan. Aluksen omistajan maksimivastuu olisi tämän mukaan noin 110 miljoonaa euroa.

Aluksen omistajan vastuuta täydentää kansainvälinen öljyvahinkojen korvausrahasto (IOPC –rahasto), joka on perustettu öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisen korvausrahaston perustamista koskevan vuoden 1971 kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta tehdyllä vuoden 1992 pöytäkirjalla (SopS 42/1996), jäljempänä vuoden 1992 rahastoyleissopimus. Yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuluvat määräykset on saatettu Suomessa voimaan öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisen korvausrahaston perustamista koskevan vuoden 1971 kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta tehdyn vuoden 1992 pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä ja soveltamisesta annetulla lailla (424/1996), niin sanottu rahastolaki.

IOPC-rahaston toimintaa ja korvausvastuuta rahoittavat rahastoyleissopimuksen mukaan sopimusvaltioissa sijaitsevat öljyn vastaanottajat. Sopimusvaltioita on nykyään yli 80. Kansainväliselle rahastolle maksettava suoritus määräytyy vastaanotetun öljynmäärän perusteella ja suhteessa muiden sopimusvaltioiden öljyn vastaanottajien maksuosuuksiin. Maksuvelvollisuus syntyy silloin, kun tuotu öljy ylittää 150 000 tonnia vuodessa. Kansainvälinen rahastojärjestelmä toimii kuin eräänlainen keskinäinen vahinkovakuutus. Kansainvälisen vastuujärjestelmän yhteenlaskettu korvauskatto on tällä hetkellä 203 miljoonaa SDR:ää eli edellä mainitun kurssin mukaisesti noin 250 miljoonaa euroa. Rahaston korvausvastuu on rajoitettu ja muodostuu korvausmaksimin ja aluksen omistajan maksaman korvauksen erotuksesta. Suomessa maksuvelvollisten öljyn vastaanottajien lukumäärä on melko vakiintuneesti ollut kaksi. Joskus lukumäärä on ollut hieman korkeampi.

2. Kansainvälinen kehitys

Euroopassa viime vuosina tapahtuneet suuret öljyonnettomuudet, muun muassa Erika-aluksen haaksirikko Ranskan rannikon ulkopuolella joulukuussa 1999 ja Prestige-aluksen katkeaminen Espanjan rannikon ulkopuolella marraskuussa 2002, vauhdittivat keskustelua kansainvälisellä tasolla öljyvahinkovastuujärjestelmän kehittämisestä ja järjestelmän korvausten enimmäismäärän korottamisesta. Euroopan yhteisön komissio ehdotti joulukuussa 2000 asetusta, jolla olisi täydennetty nykyistä kansainvälistä järjestelmää perustamalla eurooppalainen rahasto (COPE-rahasto). Jäsenvaltiot olivat yhtä mieltä komission esittämästä tavoitteesta korvausten enimmäismäärän nostamisesta, mutta vallitseva näkemys oli, että asia tulisi hoitaa kansainvälisessä tasolla IOPC-rahaston ja kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n puitteissa (U 19/2001 vp).

IOPC-rahaston yleiskokous asetti helmikuussa 2000 työryhmän käsittelemään nykyisen öljyvahinkojen kansainvälisen vastuu- ja korvausjärjestelmän kehittämistarvetta. Työryhmä aloitti työnsä etsimällä ensin ratkaisua kysymykseen, miten järjestelmän korvausten enimmäismäärää voisi nostaa nopeasti. Työryhmä päätyi siihen, että tämä oli mahdollista ainoastaan luomalla perusjärjestelmän täydennykseksi lisärahasto, jonka kustannuksista vastaisivat sopimusvaltioissa sijaitsevat maksuvelvolliset öljyn vastaanottajat. Aluksen omistajan vastuun korottaminen olisi edellyttänyt vuoden 1992 vastuuyleissopimuksen muuttamista. Koska yleissopimuksen muutoksen läpivienti olisi kestänyt useita vuosia, työryhmä ei ehdottanut muutosta vastuuyleissopimukseen tässä vaiheessa.

Lisärahastosta mahdollisesti aiheutuva maksurasite lankeaisi ainoastaan öljyn vastaanottajien maksettavaksi. Perusjärjestelmän öljyvahinkojen korvaamista koskeva rahoitustasapaino varustamoelinkeinon ja öljyteollisuuden välillä ei siten toteudu lisärahastossa. Tämä oli kuitenkin tietoinen ratkaisu nopean tuloksen saavuttamiseksi. IOPC-rahaston asettama työryhmä jatkaa nyt työtään perusjärjestelmän kehittämiseksi pidemmällä aikavälillä ja edellä mainitun rahoitustasapainon tarkistamiseksi.

Lisärahaston nopean perustamisen yhtenä edellytyksenä oli myös rahaston vapaaehtoisuus. Perusjärjestelmän osapuolena oleva maa voisi vapaasti harkita liittymistä lisärahastoon. Tunnustettiin, että eri mailla on erilainen tarve saada lisäsuojaa.

IOPC-rahaston yleiskokous hyväksyi pöytäkirjaluonnoksen lokakuussa 2001. Pöytäkirja öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisen korvausrahaston perustamisesta vuonna 1992 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen, jäljempänä vuoden 2003 rahastopöytäkirja, hyväksyttiin IMO:n järjestämässä diplomaattikonferenssissa 16 päivänä toukokuuta 2003.

3. Vuoden 2003 rahastopöytäkirja

Vuoden 2003 rahastopöytäkirja on sopimusteknisesti liitetty vuoden 1992 rahastoyleissopimukseen. Pöytäkirjalla ei kuitenkaan muuteta rahastoyleissopimusta, vaan sillä perustetaan lisärahasto nykyisen järjestelmän täydennykseksi. Pöytäkirjassa noudatetaan samoja perusratkaisuja kuin vuoden 1992 rahastoyleissopimuksessa ja useat määräykset sisältävät vain artiklaviittauksia vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen tai vuoden 1992 vastuuyleissopimuksen määräyksiin.

Pöytäkirjan mukaan lisärahasto on avoin vain perusjärjestelmään kuuluville sopimusvaltioille. Lisärahastoon liittyminen on vapaaehtoista. Kun valtio on tullut rahastopöytäkirjan osapuoleksi, se tulee valtiota sitovaksi. Valtio saa siitä johtuvat kansainvälisoikeudelliset oikeudet ja velvoitteet.

Lisärahasto aktivoituu pöytäkirjan mukaan, jos on olemassa riski, että vahingonkorvausvaatimukset nousevat yli perusjärjestelmän maksimikorvauskaton. Lisärahasto mahdollistaa siten sen, että vahingonkärsijät voivat saada täyden korvauksen myös suuremmissa vahinkotapahtumissa. Korvauksia vuoden 1992 IOPC-rahastosta voi myös alkaa maksaa nykyistä nopeammin suuremmissa onnettomuuksissa, koska ei tarvitse samalla tavalla kuin nykyään suojella vuoden 1992 rahastoa mahdollisilta korvausmaksimin ylityksiltä.

Pöytäkirjan maantieteellinen ja aineellinen soveltamisala on sama kuin perusjärjestelmässä. Lisärahastosta maksetaan korvausta öljysäiliöaluksen aiheuttamasta pilaantumisvahingosta, joka on syntynyt sopimusvaltion alueella, mukaan lukien aluemeri ja talousvyöhyke tai sitä vastaava alue sekä torjuntatoimenpiteistä, riippumatta siitä, missä niihin on ryhdytty.

Lisärahaston myötä öljyvahinkojen kansainvälinen korvausjärjestelmä kattaa vahinkoja 750 miljoonaan SDR:ään eli noin 900 miljoonaan euroon saakka.

Lisärahasto toimii ja kerää varat samoilla periaatteilla kuin perusjärjestelmä. Lisärahaston kustannuksista vastaavat öljyn vastaanottajat lisärahastoon liittyneissä sopimusvaltioissa samoilla periaatteilla kuin vuoden 1992 IOPC-rahastossa. Maksuvelvollisuus syntyy kun on vastaanotettu yli 150 000 tonnia maksuvelvoitteista öljyä vuodessa. Maksuosuus määräytyy sopimusvaltioon vuositasolla tuodun maksuvelvoitteisen öljyn määrän perusteella suhteutettuna lisärahaston rahoitustarpeeseen ja lisärahaston sopimusvaltioihin tuodun maksuvelvoitteisen öljyn kokonaismäärään.

Pöytäkirja sisältää myös määräykset vaatimusten vanhentumisajoista, toimivaltaisesta tuomioistuimesta, lisärahaston sijaantulo- ja takautumisoikeudesta, maksuosuuksien keruusta, raportointivelvollisuudesta, rahaston hallinnoinnista, korvausrajojen nopeutetusta korotusmenettelystä sekä tavanomaiset artiklat voimaantulosta, muutoksista, pöytäkirjan irtosanomisesta jne. Artiklan määräykset noudattavat samoja periaatteita, kuin vuoden 1992 rahastoyleissopimus.

4. Toimivallan jakautuminen jäsenvaltioiden ja Euroopan yhteisön kesken

Yhteisöoikeuden näkökulmasta rahastopöytäkirja kuuluu jaetun toimivallan alaan. Rahastopöytäkirjan artiklat 7 ja 8, jotka koskevat toimivaltaista tuomioistuinta ja tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa, kuuluvat yhteisön yksinomaisen toimivallan alaan. Pöytäkirja kuuluu muiden määräysten osalta jäsenvaltioiden toimivaltaan.

Yhteisön toimivalta perustuu perustamissopimukseen sekä yhteisön tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, niin sanottuun ERTA-doktriiniin, jonka mukaan yhteisöllä on yksinomaista sopimustoimivaltaa kansainvälisissä suhteissa toimialoilla, joiden osalta on voimassa yhteisön yhteiset säännöt. Tässä tapauksessa yhteisön ulkoinen toimivalta seuraa siitä, että Euroopan unionin neuvosto on hyväksynyt Neuvoston asetukseen (EY) N:o 44/2001 tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla, niin sanotun Bryssel I–asetuksen. Asetus sitoo kaikkia jäsenvaltioita Tanskaa lukuun ottamatta. Tanskan ja muiden jäsenvaltioiden välisiin suhteisiin sovelletaan edelleen vuoden 1968 Brysselin yleissopimusta tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla.

Rahastopöytäkirja ei mahdollista alueellisten taloudellisten yhteenliittymien kuten Euroopan yhteisön liittymistä siihen. Euroopan unionin neuvoston on sen vuoksi tehnyt päätöksen jäsenvaltioiden valtuuttamisesta allekirjoittamaan tai ratifioimaan pöytäkirja yhteisön puolesta siltä osin, kuin se koskee yhteisön toimivaltaan kuuluvia artikloja. Päätöksen mukaan jäsenvaltioiden tulisi pyrkiä allekirjoittamaan pöytäkirja 30 päivään kesäkuuta 2004 mennessä. Allekirjoituksen tai ratifioinnin yhteydessä jäsenvaltioiden tulee ilmoittaa, että allekirjoitus tai ratifiointi on suoritettu Neuvoston päätöksen mukaisesti.

5. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

Esityksen tarkoituksena on saattaa pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset Suomen oikeusjärjestyksen osaksi. Tarkoitus on, että Suomi sitoutuu pöytäkirjaan. Kansainvälinen lisärahasto kattaisi siten öljysäiliöalusten aiheuttamat vahingot myös Suomessa.

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Lontoossa 16 päivänä toukokuuta 2003 öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisen korvausrahaston perustamisesta vuonna 1992 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen tehdyn pöytäkirjan siltä osin kuin se kuuluu Suomen toimivaltaan.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että pöytäkirja saatetaan voimaan niin sanotulla sekamuotoisella voimaansaattamislailla. Lakiin sisällytettäisiin varsinaisen voimaansaattamissäännöksen lisäksi muutama yleissopimuksen määräyksiä täydentävä asiasisältöinen säännös pöytäkirjan soveltamisesta. Samaa menettelyä noudatettiin vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen osalta. Vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen hyväksymistä ja soveltamista koskeva laki (424/1996), niin sanottu rahastolaki, jäisi edelleen sellaisenaan voimaan.

Esityksessä ehdotetaan myös, että eduskunta hyväksyisi lain merilain 10 luvun 18 §:n muuttamiseksi siten, että siihen lisätään viittaus oikeuteen saada korvausta lisärahastosta lisärahastolain nojalla.

6. Esityksen vaikutukset

6.1. Taloudelliset vaikutukset

Lisärahasto antaa mahdollisuuden suorittaa täysi korvaus vahingonkärsijöille myös suurissa öljyvahingoissa. Vahinkoa voi aiheutua elinkeinonharjoittajille kuten kalastajille ja turismielinkeinon harjoittajille sekä rantojen omistajille.

Öljyvahingon yhteydessä valtiolle, kunnille ja alueen pelastustoimille aiheutuvat torjunta- ja ennallistamiskustannukset korvataan öljyvahinkovastuujärjestelmän perusteella. Näiden tahojen asema korvausten saajina paranisi huomattavasti korvausten enimmäismäärän korotuksen ansiosta, koska ne ovat öljyvahinkotapauksissa usein huomattavia korvauksen saajia.

Lisärahasto ei aiheuttaisi kustannuksia valtiolle, kunnille tai alueen pelastustoimille. Lisärahastolla ei myöskään olisi hallinnollisia vaikutuksia, koska lisärahaston toiminnasta aiheutuvat hallintotoimenpiteet hoituvat perusjärjestelmän puitteissa.

Lisärahaston toiminta rahoitetaan perusjärjestelmän tavoin sopimusvaltioissa toimivien öljyn vastaanottajien suorittamilla maksulla. Öljyn vastaanottajat suorittavat maksun suoraan rahastolle, niiden tietojen perusteella, jotka sopimusvaltiot toimittavat rahastolle. Suomessa on viime vuosina vastaanotettu noin 10—11 miljoonaa tonnia maksuvelvoitetteista öljyä vuosittain. Suomessa on melko vakiintuneesti ollut kaksi maksuvelvollista öljyn vastaanottajaa. Joinakin vuosina maksuvelvollisten lukumäärä on ollut hieman korkeampi.

Suomessa sijaitsevien maksuvelvollisten öljyn vastaanottajien osuus on ollut noin 0,9 prosenttia vuoden 1992 IOPC-rahaston kokonaiskertymästä. Mikäli tapahtuisi öljyonnettomuus, jossa vahingonkorvaukset ylittäisivät vuoden 1992 järjestelmän enimmäismäärän, suomalaisten öljyn vastaanottajien maksuosuus kansainväliseen öljyvahinkojen korvausjärjestelmään muodostuisi kahdesta osasta: 1) noin 0,9 prosenttia vuoden 1992 IOPC-rahaston enimmäismäärästä eli 203 miljoonasta SDR:ästä ja 2) tietty prosenttiosuus lisärahastosta maksettavien korvausten osalta. Lisärahastosta maksettava korvaussumma voisi enimmillään olla 547 miljoonaa SDR:ää eli vuoden 1992 rahaston enimmäisrajan ja lisärahaston enimmäisrajan välinen erotus.

Vuoden 1992 IOPC-rahaston vuositilastojen perusteella sopimusvaltioissa vastaanotetun maksuvelvoitteisen öljyn määrä vaihtelee vuosittain, välillä huomattavastikin. Arvio siitä, mikä tulee olemaan suomalaisten maksuvelvollisten tahojen tuleva maksuosuus lisärahastoon, on tehtävä eri skenaarioiden pohjalta. Arvioissa tulee ottaa huomioon, mitkä maat todennäköisesti liittyvät järjestelmään sekä näissä maissa vastaanotetun maksuvelvoitteisen öljyn määrä.

Seuraavassa arviossa on pidetty lähtökohtana, että Suomessa vastaanotetun öljyn määrä olisi 11 miljoonaa tonnia vuositasolla. Jos järjestelmään liittyisivät kaikki EU-maat ja Norja, maksuosuus Suomen osalta olisi noin 1,8 prosenttia. Suomalaisten öljyn vastaanottajien maksimiosuus yhden vahinkotapahtuman osalta olisi silloin noin 0,9 prosenttia 203 miljoonasta SDR:stä ja noin 1,8 prosenttia 547 miljoonasta SDR:stä eli yhteensä noin 11 miljoonaa SDR:ää, joka vastaisi noin 14 miljoonaa euroa. Jos Euroopan yhteisön komission ehdotus eurooppalaisesta rahastosta olisi viety eteenpäin, sillä olisi ollut samanlaiset taloudelliset vaikutukset suomalaisten maksuvelvollisten osalta.

On arvioitu, että Australia, Kanada ja Japani tulisivat mukaan järjestelmään suhteellisen varhain. Suomen maksuvelvollisten osuus lisärahastoon alenisi silloin noin 1,2 prosenttiin. Siinä vaiheessa kun edellisten lisäksi myös Korean Tasavalta ja Singapore ovat liittyneet järjestelmään, Suomen maksuvelvollisten osuus lisärahastoon olisi noin yhden prosentin luokkaa.

Japanissa on viime vuosina vastaanotettu noin 250 miljoonaa tonnia maksuvelvoitteista öljyä vuosittain. Japanissa sijaitsevien maksuvelvollisten osuus vuoden 1992 IOPC-rahastoon on ylivoimaisesti suurin (noin 19 %). Kun Japani tulee mukaan lisärahastojärjestelmään, muiden maksuosuudet tulevat alenemaan ratkaisevasti. Lisäpöytäkirja sisältää kuitenkin Japanin vaatimuksesta tietyn ylimenokauden ajan erityisjärjestelyn, joka tietyin edellytyksin johtaa maksuvelvollisuuden alentamiseen joidenkin osalta ja toisten osalta lisämaksuun. Jos sopimusvaltiossa vastaanotettua maksuvelvoitteista öljyä koskevat vuosimaksut ylittävät 20 prosenttia lisärahaston vuosimaksujen kokonaismäärästä, alennetaan kyseisessä valtiossa sijaitsevien maksuvelvollisten maksuja suhteellisesti yhtä paljon siten, että heidän yhteenlasketut maksunsa vastaavat 20 prosenttia edellä mainittujen vuosimaksujen kokonaismäärästä. Vajaus, joka näin syntyy vuosimaksujen kokonaismäärässä, peritään muissa sopimusvaltioissa sijaitsevilta maksuvelvollisilta öljyn vastaanottajilta suhteellisesti yhtä paljon.

Järjestelmä on voimaassa kunnes lisärahaston sopimusvaltioissa vuositasolla vastaanotetun öljyn määrä ylittää 1 000 miljoonan rajan tai 10 vuotta on kulunut pöytäkirjan voimaantulosta. Sääntelyn perustella myös suomalaiset maksuvelvolliset öljyn vastaanottajat joutuisivat maksamaan lisämaksua, jos lisärahasto aktivoituisi tänä aikana. Johtuen Japanin öljyn tuonnin suuresta volyymista, Japanin mukaantulo järjestelmään vaikuttaisi kuitenkin siten, että suomalaisten maksuvelvollisten osuus, myös lisämaksuvelvollisuudella, olisi arviolta vajaa 1,3 prosenttia eli huomattavasti alhaisempi kuin eurooppalaisessa vaihtoehdossa ilman Japania.

6.2. Ympäristövaikutukset

Lisärahasto vaikuttaa ratkaisevalla tavalla mahdollisuuteen korvata täysimääräisesti vahingoittuneen ympäristön ennallistamisesta aiheutuvat kustannukset myös suurissa öljyonnettomuuksissa. Ottaen huomioon Suomenlahden ja Itämeren yhä kasvavan öljynkuljetusliikenteen, lisärahastolla olisi merkittävä vaikutus mahdollisen onnettomuuden sattuessa.

7. Asian valmistelu

7.1. Pöytäkirjaneuvottelut

Luonnosta vuoden 2003 rahastopöytäkirjaksi valmisteltiin vuoden 1992 IOPC-rahaston yleiskokouksen asettamassa työryhmässä. Sopimusluonnosta käsiteltiin sen jälkeen Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n oikeudellisessa komiteassa. Pöytäkirja hyväksyttiin IMO:n järjestämän diplomaattikonferenssin päätteeksi 16 päivänä toukokuuta 2003.

7.2. Asian valmistelu Euroopan unionin neuvostossa

Euroopan yhteisöjen komissio antoi 8 päivänä huhtikuuta 2002 ehdotuksen neuvoston päätökseksi komission valtuuttamiseksi neuvottelemaan Euroopan yhteisön puolesta uudesta rahastopöytäkirjasta. Ehdotusta käsiteltiin neuvostossa syyskaudella 2002 ja päätös komission valtuuttamisesta neuvottelemaan asiassa yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvien asioiden osalta annettiin joulukuussa 2002.

Toimivaltaista tuomioistuinta koskevan pöytäkirjan 7 artiklan osalta päädyttiin neuvottelumandaatissa siihen, että yhteisö voisi hyväksyä artiklan, vaikka se ei ollut täysin Bryssel I-asetuksen mukainen. Katsottiin, että rahastopöytäkirja on erottamaton osa vuoden 1992 perusjärjestelmää ja tuomioistuimen toimivaltaa koskevien määräysten tulisi käytännön syistä olla samanlaiset kuin vastaavat määräykset vuoden 1992 rahastoyleissopimuksessa. Pöytäkirjan 7 artiklan perussäännön mukaan sillä sopimusvaltiolla, jonka alueella vahinko tapahtui, on yksinomainen toimivalta. Bryssel I-asetuksen mukainen toimivaltajärjestelmä perustuu sen sijaan ensisijaisesti vastaajan kotipaikkaan. Eräissä vahingonkorvausta koskevissa tapauksissa oikeussubjektia voi lisäksi haastaa oikeuteen jäsenvaltiossa, jossa vahingollinen tapahtuma sattui tai voi sattua.

Tuomion tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevan 8 artiklan osalta komission tuli neuvottelumandaatin mukaan huolehtia siitä, että Bryssel I-asetuksen tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevaa järjestelmää sovelletaan tulevaisuudessakin, kun yhden jäsenvaltion tuomioistuimen antamat tuomiot tunnustetaan ja pannaan täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa. Asian on tarkemmin selostettu yksityiskohtaisten perustelujen jaksossa 1 kyseisen artiklan kohdalla.

Euroopan yhteisöjen komissio antoi 8 päivänä syyskuuta 2003 ehdotuksen neuvoston päätökseksi, jolla jäsenvaltiot valtuutettaisiin allekirjoittamaan tai ratifioimaan pöytäkirja myös yhteisön puolesta. Valtuutus koskee yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia artikloja.

Euroopan unionin neuvosto on antanut valtuutuspäätöksen joulukuussa 2003. Päätöksen mukaan jäsenvaltioiden tulee pyrkiä allekirjoittamaan tai ratifioimaan pöytäkirja mahdollisuuksien mukaan ennen kesäkuun 2004 loppua. Aika on tavoitteellinen eikä oikeudellisesti sitova. Päätökseen sisältyy myös Itävaltaa ja Luxemburgia koskeva valtuutus ratifioida perussopimukset. Liittyminen perussopimuksiin on edellytys rahastopöytäkirjan ratifioinnille.

Neuvoston päätökselle on myös saatava Euroopan Parlamentin puoltava lausunto.

Neuvoston päätös luo edellytykset sille, että Suomi voi ratifioida pöytäkirjan myös siltä osin, kuin se koskee yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia artikloja.

7.3. Asian valmistelu Suomessa

Euroopan yhteisön komission annettua 7.2. kohdassa mainitun ehdotuksen neuvottelumandaatiksi, liikenne- ja viestintäministeriö lähetti eduskunnalle asiaa koskevan kirjelmän (E 65/2002 vp), jota käsiteltiin liikennevaliokunnassa (LiVL 12/2002 vp) ja ympäristövaliokunnassa (YmVL 17/2002 vp).

Euroopan yhteisön komission annettua 7.2. kohdassa mainitun ehdotuksen neuvoston päätökseksi pöytäkirjan allekirjoitus- tai ratifiointivaltuuksien antamiseksi jäsenvaltioille, liikenne- ja viestintäministeriö lähetti eduskunnalle asiaa koskevan kirjelmän (E 73/2003 vp).

Nyt eduskunnalle annettava hallituksen esitys lainsäädännöksi, joka mahdollistaisi sen, että Suomi voisi ratifioida vuoden 2003 rahastopöytäkirjan, on valmisteltu liikenne- ja viestintäministeriössä virkatyönä. Valmisteluun ovat osallistuneet oikeusministeriö ja ympäristöministeriö.

Luonnoksesta hallituksen esitykseksi on pyydetty lausunnot ulkoasiainministeriöltä, oikeusministeriöltä, ympäristöministeriöltä, merenkulkulaitokselta, Ahvenanmaan maakuntahallitukselta, Öljy- ja Kaasualan Keskusliitolta, Suomen Varustamoyhdistykseltä, Ålands Redarföreningiltä, Rahtialusyhdistykseltä, Suomen Konepäällystöliitolta, Suomen Laivanpäällystöliitolta, Suomen Merimies-Unionilta, Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitolta ja Merivakuutusyhtiöiden Yhdistykseltä.

Annetuissa lausunnoissa on yleensä suhtauduttu myönteisesti lisärahaston perustamiseen, ottaen huomioon myös Itämeren ja Suomenlahden öljykuljetusten jatkuvan lisääntymisen. Lisärahasto antaa paremman mahdollisuuden korvata täysimääräisesti paitsi öljyvahingosta kärsimään joutuneiden vahingot myös torjuntatoimista ja ympäristön ennallistamisesta johtuvat kustannukset. On myös tuotu esille, että lisärahaston perustaminen kansainvälisellä tasolla on monessa suhteessa, myös maksuvelvollisten kannalta, parempi vaihtoehto kuin alueellisen eurooppalaisen rahaston luominen. Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto katsoo, että edellytyksenä pöytäkirjan ratifioimiselle tulisi olla, että järjestelmään liittyy riittävän laaja joukko valtioita, koska maksupohjan jäädessä kapeaksi, muodostuisi rasitus suomalaisia öljyn vastaanottajia kohtaan mahdollisessa vahinkotapauksessa kohtuuttoman suureksi. Keskusliitto korostaa myös lausunnossaan, että lisärahaston perustamista on pidettävä yhtenä välivaiheena pitkäjänteisemmässä työssä, joka edellyttää aikanaan myös aluksen omistajaa koskevan vastuuyleissopimuksen uudistamista järjestelmän rahoitustasapainon palauttamiseksi. Lausunnoissa kiinnitetään myös huomiota siihen, että vahinkojen ennalta ehkäisy on parasta öljytorjuntaa. Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä ja Euroopan unionissa tehtävä työ merenkulun turvallisuuden ja öljykuljetusten varmuuden parantamiseksi on sen vuoksi ensiarvoisen tärkeää.

8. Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja

Euroopan unionin neuvoston päätöksessä, jossa jäsenvaltiot valtuutetaan ratifioimaan pöytäkirja myös yhteisön puolesta, jäsenvaltioiden tulisi suorittaa kansalliset ratifiointitoimet siten, että ratifiointiasiakirjat voidaan tallettaa mahdollisuuksien mukaan viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2004. Päätöksessä asetettu tavoiteaikataulu ei olisi oikeudellisesti sitova. Koska lisärahasto olisi pyrittävä saamaan toimintaan mahdollisimman nopeasti, jäsenvaltiot pyrkivät mahdollisuuksien mukaan ratifioimaan pöytäkirja jo mainittua päivämäärää aikaisemmin. Olisi sen vuoksi toivottavaa, että esitys voitaisiin käsitellä eduskunnassa siten, että Suomella olisi valmius tallettaa ratifiointiasiakirjansa kevään kuluessa.

Mikäli lisärahastosta jouduttaisiin maksamaan korvausta, siitä aiheutuva suora maksurasite lankeaisi ainoastaan sopimusvaltioissa sijaitseville öljyn vastaanottajille. Perusjärjestelmän öljyvahinkojen korvaamista koskeva rahoitustasapaino varustamoelinkeinon ja öljyteollisuuden välillä ei siten toteutuisi lisärahastossa. Tämä oli kuitenkin tietoinen ratkaisu lisärahaston perustamisen yhteydessä nopean tuloksen saavuttamiseksi. Vuoden 1992 IOPC-rahaston yleiskokouksen asettama työryhmä jatkaa nyt työtään perusjärjestelmän kehittämiseksi pidemmällä aikavälillä ja edellä mainitun rahoitustasapainon tarkistamiseksi.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Vuoden 2003 pöytäkirja liittyen öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisen korvausrahaston perustamisesta vuonna 1992 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen.

Tarkoituksena on, että lisärahasto toimisi samalla tavalla kuin vuoden 1992 IOPC-rahasto. Pöytäkirjassa käytetään tämän vuoksi laajasti viittaustekniikkaa vuoden 1992 vastuuyleissopimukseen (SopS 43/1996) ja vuoden 1992 rahastoyleissopimukseen (SopS 42/1996).

Yleiset määräykset

I artikla. Pöytäkirjan 1 artikla sisältää instrumentin kannalta relevantit määritelmät. Artiklassa mainitaan perusjärjestelmän yleissopimukset eli vuoden 1992 vastuuyleissopimus ja vuoden 1992 rahastoyleissopimus ja vuoden 1992 IOPC-rahasto.

Artiklassa todetaan, että ”alus”, ”henkilö”, ”omistaja”, ”öljy”, ”pilaantumisvahinko”, ”torjuntatoimenpiteet” ja ”vahinkotapahtuma” tarkoittavat samaa kuin vuoden 1992 vastuuyleissopimuksen 1 artiklassa. Lisärahaston aineellinen soveltamisala on siten täysin sama kuin perusjärjestelmässä. Vahingonkorvausta voi saada pilaantumisvahingosta, jonka on aiheuttanut öljysäiliöaluksesta mereen päässyt irtolastina kuljetettu pysyvä öljy, kuten raakaöljy, polttoöljy, raskas dieselöljy ja voiteluöljy.

Artiklassa todetaan lisäksi, että ”maksuvelvoitteinen öljy”, ”laskentayksikkö”, ”takaaja” ja ”terminaali” tarkoittavat samaa, kuin vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen 1 artiklassa, jollei pöytäkirjassa toisin mainita.

Artiklan kohdassa 8 määritellään ”vahvistettu vaatimus”. Määritelmä on olennainen lisärahaston toiminnan kannalta. Lisärahasto maksaa korvausta ainoastaan siinä tapauksessa, että vuoden 1992 IOPC-rahasto on tunnustanut korvausvaatimuksen tai se on todettu oikeutetuksi toimivaltaisen tuomioistuimen päätöksellä, joka sitoo IOPC-rahastoa, ja korvaus olisi maksettu kokonaan vuoden 1992 rahastosta, jollei tämän rahaston korvausmaksimia olisi ylitetty.

2 artikla. Pöytäkirjalla perustetaan artiklan 1 kohdan mukaan ”Vuoden 2003 kansainvälinen öljyvahinkojen lisäkorvausrahasto”, jäljempänä lisärahasto.

Lisärahasto on artiklan 2 kohdan mukaan tunnustettava oikeushenkilöksi jokaisessa sopimusvaltiossa ja rahaston johtaja on tunnustettava lisärahaston lailliseksi edustajaksi. Sääntely on sama vuoden 1992 rahastoyleissopimuksessa.

3 artikla. Rahastopöytäkirjan maantieteellinen soveltamisala on sama kuin perusjärjestelmässä. Pöytäkirjaa sovelletaan artiklan mukaan pilaantumisvahinkoon, joka on aiheutunut sopimusvaltion alueella, mukaan luettuna aluemeri ja talousvyöhyke tai sitä vastaava alue. Lisärahasto kattaa myös torjuntatoimenpiteet tällaisen vahingon estämiseksi tai vähentämiseksi, riippumatta siitä, missä näihin toimenpiteisiin on ryhdytty. Merilain 10 luvun 1 §:n 10 kohdassa on määritelty Suomen talousvyöhykettä vastaava alue. Sääntely on voimassa siihen saakka, kunnes Suomeen perustetaan talousvyöhyke.

Lisäkorvaus

4 artikla. Artikla 1 kohta sisältää perussäännön siitä, milloin lisärahastolle syntyy korvausvelvollisuus. Tämä tapahtuu tilanteessa, jossa vahingonkärsijä ei ole voinut saada täyttä tai riittävää korvausta vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen nojalla vahvistetusta korvausvaatimuksestaan, koska vahvistettujen korvausvaatimusten kokonaismäärää ylittää tai on vaarassa ylittää mainitun yleissopimuksen korvausmaksimin.

Artiklan 2 kohdan a-alakohdassa määrätään öljyvahinkojen korvausjärjestelmän enimmäismäärästä. Lisärahastosta maksettavien korvausten kokonaismäärä sekä vuoden 1992 vastuuyleissopimuksen ja vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen nojalla maksetut korvaukset eivät saa yhteenlaskettuina ylittää 750 miljoonaa laskentayksikköä yksittäisen vahinkotapahtuman osalta. Laskentayksikkönä käytetään erityisnosto-oikeutta. Käytännössä artikla tarkoittaa sitä, että enimmäissumma, joka lisärahastosta voidaan maksaa on vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen korvausmaksimin eli 203 miljoonan laskentayksikön ja tämän artiklan 750 miljoonan laskentayksikön välinen erotus eli 547 miljoonaa laskentayksikköä. Korvausten maksamiseen on aina käytettävä vuoden 1992 rahastoa täyteen määrään. Tämä johtuu siitä, että valtio ei voi liittyä lisärahastoon, ellei ole perusjärjestelmän sopimuspuoli.

Artiklan 2 kohdan b-alakohta sisältää määräykset laskentayksikön muuntamisesta kansalliseksi valuutaksi. Muuntamisessa käytetään Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n noteeraamaa erityisnosto-oikeutta.

Artiklan 3 kohdassa määrätään, että rahastosta maksettavat korvaukset on jaettava vaatimusten esittäjien kesken samalla tavalla suhteutettuna (pro rata- jako) silloin, kun korvausvaatimusten kokonaismäärä ylittää rahaston enimmäismäärän. Vastaava sääntely sisältyy vuoden 1992 rahastoyleissopimukseen. Koska lisärahaston korvauksen enimmäismäärä on huomattavasti korkeampi kuin rahastoyleissopimuksen, on arvioitu, että tätä vahingonkärsijän kannalta epäedullista järjestelyä voitaisiin pääasiassa välttää tulevaisuudessa lisärahastoon liittyneissä valtioissa.

Artiklan 4 kohdan mukaan lisärahastosta maksetaan korvauksia ainoastaan sellaisten vaatimusten nojalla, jotka on vahvistettu siten kuin 1 artiklan 8 kohdassa on määritelty. Artikla luo turvamekanismin lisärahaston kannalta.

5 artikla. Artiklan mukaan lisärahaston tulee maksaa korvausta silloin, kun vuoden 1992 rahaston yleiskokous katsoo vahvistettujen korvausvaatimusten määrän ylittävän tai olevan vaarassa ylittää vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen korvausmaksimin ja tämä yleiskokous on tehnyt alustavan tai lopullisen päätöksen maksaa ainoastaan osan vahvistetuista korvausvaatimuksista. Lisärahaston yleiskokous päättää tämän jälkeen, maksetaanko lisärahastosta ja missä määrin korvausta vahvistetun vaatimuksen siitä osasta, jota ei ole korvattu vuoden 1992 vastuuyleissopimuksen ja vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen nojalla.

6 artikla. Vaatimusten vanhentumisen suhteen noudatetaan vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen määräyksiä. Artiklan 1 kohta sisältää viittauksen rahastoyleissopimuksen 6 artiklaan, jonka mukaan oikeus korvaukseen raukeaa, jollei vaatimusta ole esitetty kolmen vuoden kuluessa vahingon tapahtumispäivästä tai viimeistään kun kuusi vuotta on kulunut vahingon aiheuttaneen tapahtuman ajankohdasta. Oikeus korvaukseen lisärahastosta raukeaa siinä vaiheessa, kun se raukeaa vuoden 1992 rahaston osalta.

Artiklan 2 kohdassa todetaan, että vaatimusta, joka on esitetty vuoden 1992 rahastolle, on myös pidettävä saman korvauksenhakijan korvausvaatimuksena lisärahastolle. Sääntely helpottaa korvauksenhakumenettelyä vahingonkärsijän kannalta.

7 artikla. Artiklassa määrätään toimivaltaisesta tuomioistuimesta lisärahastoa vastaan nostetuissa korvausjutuissa. Lisärahaston osalta noudatetaan samoja periaatteita kuin perusjärjestelmässä ja artiklaan on tämän vuoksi sisällytetty viittaukset vuoden 1992 rahastoyleissopimukseen. Perussääntö on, että sillä sopimusvaltiolla, jonka alueella vahinko tapahtui, on yksinomainen toimivalta. Artikla sisältää lisäksi määräyksiä niitä tilanteita varten, jossa kanne nostetaan valtiossa, joka on vuoden 1992 yleissopimusten sopimuspuoli, mutta ei vuoden 2003 rahastopöytäkirjan sopimuspuoli. Sellaisessa tapauksessa kanne lisärahastoa vastaan voidaan nostaa kantajan valinnan mukaan, joko tuomioistuimessa, jossa lisärahaston päätoimipaikka sijaitsee, taikka sellaisessa pöytäkirjan sopimusvaltion tuomioistuimessa, joka on toimivaltainen myös vuoden 1992 vastuuyleissopimuksen mukaan.

Toimivalta artiklan osalta on siirtynyt Euroopan yhteisölle Bryssel I-asetuksen johdosta Kuten edellä yleisperustelujen kohdassa 7.2. on selostettu päädyttiin yhteisössä siihen, että yhteisö voisi hyväksyä artiklan, vaikka se ei ollut Bryssel I-asetuksen mukainen.

Vuoden 1992 IOPC-rahaston toiminnassa keskeisenä tavoitteena on päästä vahingonkärsijöiden kanssa sopuratkaisuun korvausten maksamisesta ilman oikeuskäsittelyä. Tämä palvelee ensisijaisesti vahingonkärsijöitä, joiden ei tarvitse ryhtyä pitkiin ja kalliisiin oikeusprosesseihin korvausten saamiseksi. Rahaston 25 vuotisen historian aikana rahasto on onnistunut hyvin tässä tavoitteessaan. Suurempien öljyonnettomuuksien yhteydessä rahasto on perustanut väliaikaisia konttoreita vahingonkorvausvaatimusten esittämistä varten alueilla, jotka ovat joutuneet öljyonnettomuuden kohteeksi. Näin tapahtui myös Erika-onnettomuuden ja Prestige-onnettomuuden yhteydessä. Tällaiset konttorit helpottavat huomattavasti yksittäisten vahingonkärsijöiden asemaa vaatimusten esittämisessä. Samaa menettelyä on myös tarkoitus soveltaa lisärahaston toimintaan.

8 artikla. Artiklan sisältää määräykset tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta. Myös tämä artikla kuuluu Bryssel I-asetuksen johdosta yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan.

Artiklan 1 kohta sisältää perussäännön, joka noudattaa vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen sääntelyä.

Artiklan 2 kohta sisältää Euroopan yhteisön ehdotuksesta määräyksen, jonka mukaan sopimusvaltio voi soveltaa muita tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanokelpoisuutta koskevia sääntöjä edellyttäen, että tuomiot tunnustetaan ja pannaan täytäntöön vähintään samassa laajuudessa kuin perussäännön mukaan. Määräys mahdollistaa EU:n alueella Bryssel I-asetuksen soveltamisen siltä osin, kuin sillä voidaan turvata yhtä tehokas täytäntöönpano kuin pöytäkirjan määräysten mukaan. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että EU:n alueella voidaan soveltaa Bryssel I-asetusta.

9 artikla. Artiklan 1 ja 2 kohdassa määrätään lisärahaston sijaantulo-oikeudesta suhteessa vuoden 1992 vastuuyleissopimuksen mukaisiin vastuullisiin tai vuoden 1992 rahastoon silloin, kun lisärahasto on suorittanut korvausta vahingonkärsijöille. Vuoden 1992 rahastoyleissopimus sisältää vastaavan järjestelyn. Sääntely on vahingonkärsijän kannalta tärkeä. Lisärahasto voi maksaa korvauksen vahingonkärsijälle nopealla aikataululla ja sen jälkeen käydä oikeutta aluksen omistajaa tai tämän vakuuttajaa vastaan, mikäli se osoittautuu tarpeelliseksi.

Artiklan 3 kohdassa todetaan, että pöytäkirjan määräykset eivät vaikuta lisärahaston takautumisoikeuteen tai sijaantulo-oikeuteen muissa kuin artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa. Lisärahaston sijaantulo-oikeus ei kuitenkaan saa olla heikompi kuin vahingonkorvauksen saaneen henkilön vakuutuksenantajan oikeus.

Artiklan 4 kohdan mukaan sopimusvaltio, joka on maksanut kansallisen lainsäädännön perusteella korvausta vahingonkärsijöille, saa myös sijaantulo-oikeuden perusteella ne oikeudet, jotka olisi kuulunut korvauksen saaneelle henkilölle pöytäkirjan mukaan.

Maksut

10 artikla. Artikla sisältää maksuvelvollisuutta koskevat määräykset. Määräykset noudattavat perusjärjestelmän periaatteita ja maksuvelvollisuus suhteessa lisärahastoon syntyy samalla tavalla kuin vuoden 1992 rahaston osalta.

Artiklan 1 kohdann mukaan maksuvelvollisuus syntyy, kun sopimusvaltiossa oleva öljyn vastaanottaja on vastaanottanut yhteensä yli 150 000 tonnia maksuvelvoitteista öljyä kalenterivuoden aikana. Määrään lasketaan artiklan 1 kohdan a-alakohdan mukaan sellainen öljy, joka on merikuljetuksen jälkeen vastaanotettu sopimusvaltion alueella sijaitseviin satamiin tai terminaaleihin.

Jos maksuvelvoitteinen öljy on merimatkan jälkeen purettu muussa kuin sopimusvaltiossa ja sieltä kuljetettu sopimusvaltioon muulla tavalla kuin meritse, esimerkiksi säiliöautolla tai öljyputkea pitkin, tällainen öljy lasketaan 1 kohdan b-alakohdan nojalla mukaan kalenterivuoden kokonaismäärään silloin, kun se ensimmäisen kerran puretaan sopimusvaltiossa sijaitsevaan laitokseen.

Lähtökohta maksuvelvollisuuden osalta sopimusvaltion kohdalla on, että sama öljymäärä olisi maksuvelvollisuuden perustana sekä vuoden 1992 rahaston että lisärahaston osalta. Artiklan 1 kohdan b-alakohdan johdosta saattaa kuitenkin syntyä tilanteita, joissa lisärahastoon tulee raportoida enemmän öljyä kuin vuoden 1992 rahastoon. Tällainen tilanne syntyisi tapauksessa, jossa kaksi valtiota ovat perusjärjestelmän osapuolia, mutta vain toinen vuoden 2003 pöytäkirjan osapuoli. Kun öljy puretaan merimatkan jälkeen valtiossa, joka ei ole vuoden 2003 pöytäkirjan sopimuspuoli ja kuljetetaan sieltä maitse tai öljyputkea pitkin pöytäkirjan sopimusvaltioon, se tulee raportoida kun se ensimmäisen kerran puretaan pöytäkirjan sopimusvaltiossa.

Artiklan 2 kohdan mukaan tulee soveltaa vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen 10 artiklan 2 kohdan määräyksiä silloin, kun on kyse tilanteista, joissa esimerkiksi tytäryhtiöt tai yhteisomistuksessa olevat yhteisöt vastaanottavat emoyhtiön lisäksi maksuvelvoitteista öljyä. Mikäli emoyhtiön vastaanottaman öljyn määrä laskettuna yhteen tytäryhtiön vastaanottaman öljyn määrään ylittää 150 000 tonnia, emoyhtiön on suoritettava maksua rahastoon, mutta vain todellisuudessa vastaanottamansa öljymäärän perusteella.

11 artikla. Artiklassa määrätään, millä tavalla lisärahaston yleiskokouksen tulee laatia budjetti ja päättää perittävien maksujen kokonaismäärästä. Päätöksen perusteella lisärahaston johtaja laske kunkin sopimusvaltion osalta maksuvelvollisten vuosimaksun. Määräykset perustuvat perusjärjestelmän periaatteisiin. Lisärahasto perii vuosimaksua hallinnollisten kulujen kattamiseksi ja erillistä maksua lisärahastolle esitettyjen korvausvaatimusten kattamiseksi.

12 artikla. Artiklassa viitataan vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen 13 artiklaan. Määräys velvoittaa sopimusvaltioita huolehtimaan siitä, että maksuvelvolliset tahot hoitavat velvoitteensa lisärahastoa kohtaan. Mainitun artiklan mukaan sopimusvaltion on ryhdyttävä sellaisiin lainsäädäntönsä mukaisiin soveliaisiin toimenpiteisiin, joita kyseessä olevan velvoitteen tehokas soveltaminen edellyttää, kuitenkin niin, että mainitut toimenpiteet kohdistuvat ainoastaan niihin henkilöihin, jotka ovat maksuvelvollisia rahastoa kohtaan.

13 artikla. Artikla sisältää sopimusvaltiota koskevat määräykset velvollisuudesta toimittaa tietoja lisärahastolle öljyn vastaanottajista ja vastaanotetun öljyn määrästä. Artikla sisältää viittauksen rahastoyleissopimukseen 15 artiklaan. Raportointia koskevan menettelyjen yksinkertaistamiseksi todetaan, että vuoden 1992 rahastolle toimitetut tiedot katsotaan toimitetun myös lisärahastolle pöytäkirjan määräysten mukaisesti.

Artiklan mukaan sopimusvaltio, joka ei täytä tietojenantamisvelvollisuuttaan, joutuu korvaamaan lisärahastolle siitä johtuneet taloudelliset menetykset. Sääntely vastaa rahastoyleissopimusta.

14 artikla. Artikla sisältää uutuuden verrattuna perusjärjestelmään. Artiklassa määrätään eräänlaisesta osallistumismaksusta. Rahaston varojenkeruujärjestelmän kannalta sopimusvaltioon katsotaan artiklan mukaan aina tuodun vuositasolla vähintään 1 miljoona tonnia öljyä. Jos sopimusvaltiossa ei ole maksuvelvollisia öljyntuojia eli sellaisia tuojia, jotka kalenterivuoden aikana ovat tuoneet 150 000 tonnia ylittävät määrät öljyä, sopimusvaltio on itse vastuussa lisärahastoon maksettavasta osuudesta.

Järjestelyn tarkoituksena on toisaalta periä pieni osallistumismaksu lisäsuojan turvaamisesta ja toisaalta aktivoida sopimusvaltioita huolehtimaan velvollisuuksistaan rahastoa kohtaan. Vuoden 1992 IOPC-rahastossa öljyntuontia koskevan raportointivelvollisuuden laiminlyönti on jatkuva ongelma.

Suomessa vastaanotetun öljyn määrä on ollut vuositasolla 10—11 miljoonaa tonnia, joten sääntely ei ole Suomen osalta ajankohtainen.

15 artikla. Artikla sisältää uutuuden, jonka mukaan korvauksen maksaminen voidaan jäädyttää tai evätä sellaisen vahingon osalta, joka on tapahtunut sopimusvaltiossa, joka ei ole hoitanut tiedonantovelvollisuuttaan pöytäkirjan mukaan. Määräyksellä pyritään varmistamaan, että kaikki sopimusvaltiot hoitavat sopimusvelvoitteensa lisärahastoon nähden.

Rahasto on eräänlainen keskinäinen vakuutusjärjestelmä, jonka rahoittajana toimii sopimusvaltioissa olevat maksuvelvolliset öljyn vastaanottajat. On tärkeätä järjestelmän luotettavuuden ja oikeudenmukaisuuden kannalta, että jokainen sopimusvaltio täyttää pöytäkirjasta johtuvat sopimusvelvoitteet. Sopimusvaltio, joka laiminlyö nämä velvoitteet, asettaa omat kansalaisensa epäedulliseen asemaan lisärahastosta maksettavien korvausten suhteen. Täyttämällä pöytäkirjasta tulevat kansainvälisoikeudelliset velvoitteet, sopimusvaltio palauttaa tilanteen normaaliksi.

Toimielimet ja hallinto

16 artikla. Artikla sisältää määräykset toimielimistä ja hallinnosta. Yleiskokoukseen, sihteeristöön ja johtajaan sovelletaan vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen määräyksiä.

17 artikla. Artiklan mukaan vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen johtaja ja sihteeristö voivat toimia myös lisärahaston vastaavissa tehtävissä. Tavoitteena on, että vuoden 1992 IOPC-rahastolla ja lisärahastolla olisi sama johtaja ja sihteeristö. Tästä saavutettava hyöty niin rahastojen hallinnoinnissa kuin vahingonkorvausten käsittelyssä ja maksamisessa olisi suuri. Artikla sisältää myös erityismääräyksiä IOPC-rahaston ja lisärahaston välisiä mahdollisia eturistiriitoja silmällä pitäen.

18 artikla. Artikla on siirtymäsäännös ja sisältää määräykset väliaikaisesta maksuvelvollisuusleikkurista. Vuoden 1992 rahastoyleissopimus sisälsi vastaavan järjestelyn. Artikla koskee käytännössä yksinomaan Japania, jossa vastaanotetaan ylivoimaisesti eniten vuoden 1992 IOPC-rahaston kannalta maksuvelvoitteista öljyä. Siirtymäartiklan tavoitteena on mahdollistaa Japanin mukaantulo lisärahastoon mahdollisimman nopealla aikataululla. Japanin mukaantulo vahvistaisi merkittävästi rahaston maksupohjaa.

Artiklan mukaan annetaan tietyin edellytyksin alennusta maksuvelvollisuudesta. Jos sopimusvaltiossa vastaanotettua maksuvelvoitteista öljyä koskevat vuosimaksut ylittävät 20 prosenttia lisärahaston vuosimaksujen kokonaismäärästä, alennetaan kyseisessä valtiossa sijaitsevien maksuvelvollisten maksuja suhteellisesti yhtä paljon siten, että heidän yhteenlasketut maksunsa vastaavat 20 prosenttia edellä mainittujen vuosimaksujen kokonaismäärästä.

Vajaus, joka näin syntyy vuosimaksujen kokonaismäärässä, peritään muissa sopimusvaltioissa sijaitsevilta maksuvelvollisilta öljyn vastaanottajilta suhteellisesti yhtä paljon. Järjestelystä aiheutuvat taloudelliset vaikutukset Suomessa sijaitsevien maksuvelvollisten suhteen on arvioitu yleisperustelujen kohdassa 6.2.

Järjestely on voimaassa kunnes lisärahaston sopimusvaltioissa vuositasolla vastaanotetun öljyn määrä ylittää 1 000 miljoonan rajan tai 10 vuotta on kulunut pöytäkirjan voimaantulosta. Tonniraja saavutettaisiin siinä vaiheessa kun esimerkiksi kaikki EU:n jäsenvaltiot, Norja, Japani, Korean Tasavalta, Kanada, Australia ja Uusi Seelanti olisivat mukana järjestelmässä.

Loppumääräykset

19 artikla. Yleissopimus on avoinna allekirjoittamista varten ajalla 31.7.2003 – 30.7.2004.

Artiklan 3 kohdassa määrätään, että vain vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen sopimusvaltiot voivat tulla pöytäkirjan sopimusvaltioiksi. Kansainvälinen öljyvahinkojen korvausjärjestelmä muodostuu siten kolmesta kerrostumasta, aluksen omistajan vastuukerroksesta, vuoden 1992 IOPC-rahaston korvauskerroksesta ja kaikkein ylimpänä lisärahaston korvauskerroksesta. Pöytäkirjaan liittymistä koskeva rajaus on tärkeä juuri sen vuoksi, että se varmistaa kolmen korvauskerrostuman yhteistoiminnan.

20 artikla. Artiklassa määrätään valtion tiedonantovelvollisuuksista ennen kuin pöytäkirja astuu voimaan kyseisen valtion osalta. Valtion tulee raportoida IMO:n pääsihteerille tulevien maksuvelvollisten nimet ja maksuvelvoitteisen öljyn määrät. Käytännössä nämä tiedot ovat samat kuin ne, jotka toimitetaan vuoden 1992 IOPC-rahastolle.

21 artikla. Pöytäkirja tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona vähintään kahdeksan valtiota on ratifioinut pöytäkirjan ja näissä maissa vastaanotetun maksuvelvoitteisen öljyn määrä on vähintään 450 miljoonaa tonnia.

22 artikla. IMO:n pääsihteeri kutsuu koolle lisärahaston ensimmäisen istunnon mahdollisimman pian pöytäkirjan voimaantulon jälkeen.

23 artikla. Artikla sisältää tavanomaiset pöytäkirjan tarkistamista ja muuttamista koskevat määräykset.

24 artikla. Rahastopöytäkirjaan on sisällytetty korvausmaksimia koskeva yksinkertaistettu muutosmenettely.

Artiklan mukaan korvausmaksimia voidaan muuttaa niin sanotulla hiljaisella hyväksymismenettelyllä IMO:n oikeudellisen komitean päätöksellä. Nopeutettu muutosmenettely sisältyy myös perusjärjestelmän yleissopimuksiin ja menettelyä on käytetty kerran (HE 5/2002 vp).

Lisärahaston osalta muutosmenettelyä koskevia määräaikoja on lyhennetty verrattuna vuoden 1992 yleissopimuksiin. Korvausmaksimin korotus voidaan hoitaa kolme vuotta lyhyemmässä ajassa kuin perusjärjestelmässä. Jos jokin sopimusvaltio ilmoittaa, että se ei muutosta hyväksy, sen tulee sanoutua irti koko lisärahastojärjestelmästä tietyn määräajan sisällä. Suomessa muutettua korvausrajaa koskeva päätös saatettaisiin perustuslain edellyttämässä järjestyksessä myös eduskunnan hyväksyttäväksi hyväksymismenettelyn määräaikojen puitteissa.

25 artikla. Artiklassa määrätään menettelystä rahastopöytäkirjan korvausmaksimin muutoksissa silloin, kun vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen enimmäisrajoja on muutettu.

2—31 artiklat. Pöytäkirjan artiklat 26—31 sisältävät määräyksiä pöytäkirjan irtisanomisesta, voimassaolon päättymisestä, lisärahaston toiminnan lopettamisesta, tallettajasta ja kielistä.

2. Lakiehdotusten perustelut

2.1. Laki öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisen korvausrahaston perustamisesta vuonna 1992 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 2003 pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja soveltamisesta.

1 §. Pykälä sisältäisi tavanmukaisen blankettisäännöksen, jonka nojalla rahastopöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §. Pykälässä säädettäisiin lisärahaston takautumis- ja sijaantulo-oikeudesta siltä osin, kuin tämä on jätetty pöytäkirjassa kansallisen sääntelyn varaan.

Pöytäkirjan 9 artiklan 1 kohdan mukaan lisärahasto saa sijaantulo-oikeuden vuoden 1992 vastuuyleissopimuksen mukaisiin vastuullisiin eli aluksen omistajaan tai hänen takaajaansa nähden silloin, kun lisärahasto on suorittanut korvausta vahingonkärsijöille. Sijaantulo-oikeus syntyy vastaavasti artiklan 2 kohdan perusteella vuoden 1992 rahastoon nähden silloin, kun lisärahasto on suorittanut korvausta henkilölle, joka on oikeutettu korvaukseen vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen nojalla vuoden 1992 rahastosta.

Artiklan 3 kohdassa todetaan, että pöytäkirjan määräykset eivät vaikuta lisärahaston takautumisoikeuteen tai sijaantulo-oikeuteen muissa kuin artiklan 1 ja 2 kohdissa tarkoitetuissa tapauksissa. Lisärahaston sijaantulo-oikeus ei kuitenkaan saa olla heikompi kuin vahingonkorvauksen saaneen henkilön vakuutuksenantajan oikeus.

Pykälässä ehdotetaan, että takautumisoikeudesta säädettäisiin vastaavalla tavalla kuin on säädetty vuoden 1992 rahastoyleissopimusta koskevan rahastolain 2 §:ssä. Katsottiin silloin, että rahastolla ei tulisi olla laajempi takautumisoikeus kuin aluksen omistajalla merilain 10 luvun 4 §:n mukaan tai yleensä vakuutuksenantajalla vakuutussopimuslainsäädännön nojalla, eikä tästä ole syytä poiketa myöskään lisärahaston suhteen.

Pykälässä viitattaisiin merilain 10 luvun 4 §:n säännöksiin takautumisoikeudesta siinä mainittuja henkilöitä kohtaan sekä vuoden 1992 rahastoyleissopimukseen. Muita ulkopuolisia henkilöitä kohtaan lisärahaston takautumisoikeus määräytyisi vakuutussopimuslain (543/1994) 75 §:n mukaan, jossa säädetään vakuutuksenantajan takautumisoikeudesta.

Merilain 10 luvun 4 §:n mukaan aluksen omistajan takautumisoikeus koskee

1) aluksen omistajan palveluksessa olevaa tai hänen asiamiestään ja laivaväkeen kuuluvaa henkilöä,

2) luotsia ja sellaista henkilöä, joka kuulumatta laivaväkeen työskentelee aluksen lukuun,

3) sellaista laivanvarustajaa, joka ei omista alusta, ja muuta henkilöä, joka aluksen omistajan asemasta käyttää alusta, rahdinantajaa, lastinantajaa, laivaajaa, lastin vastaanottajaa tai lastinomistajaa,

4) henkilöä, joka aluksen omistajan, laivanvarustajan tai päällikön suostumuksella tai viranomaisen toimeksiannosta suorittaa pelastustyötä,

5) torjuntatoimenpiteiden suorittajaa ja

6) sellaista henkilöä, joka on 2—5 kohdassa tarkoitetun henkilön palveluksessa tai asiamies.

Sanotun pykälän 3 momentin mukaan aluksen omistaja saa kohdistaa takautumisvaatimuksen edellä 1—2 sekä 4—6 kohdassa mainittuja henkilöitä kohtaan vain silloin, kun he ovat aiheuttaneet vahingon tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta tietäen, että sellainen vahinko todennäköisesti syntyisi. Yleisiä takautumisoikeutta koskevia säännöksiä sovelletaan silloin, kun kysymyksessä on 3 kohdassa mainittu henkilö.

Vakuutussopimuslain 75 §:n 1 momentin mukaan vakuutetun oikeus vaatia kolmannelta henkilöltä korvausmäärä, jonka vakuutuksenantaja on hänelle suorittanut, siirtyy vakuutuksenantajalle vain, jos kolmas henkilö on aiheuttanut vakuutustapahtuman tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta taikka on lain mukaan velvollinen suorittamaan korvausta huolimattomuudestaan riippumatta.

3 §. Pykälässä säädettäisiin oikeuspaikasta silloin, kun kanne voidaan nostaa lisärahastoa vastaan rahastopöytäkirjan 7 artiklan määräysten perusteella suomalaisessa tuomioistuimessa.

Rahastopöytäkirjan 7 artiklassa määrätään, minkä maan tuomioistuimet ovat kelpoisia käsittelemään kannetta lisärahastoa vastaan. Oikeuspaikkaa koskevat määräykset noudattavat tarkoituksella perusjärjestelmän määräyksiä. Tavoitteena on, että samaa öljyvahinkoa koskevat vaatimukset vuoden 1992 vastuuyleissopimuksen mukaisia vastuullisia kohtaan sekä vuoden 1992 rahastoa ja vuoden 2003 lisärahastoa kohtaan voitaisiin käsitellä samassa oikeuspaikassa.

Kuten yleisperustelujen kohdassa 4 on selostettu, toimivalta 7 artiklan osalta on siirtynyt Euroopan yhteisölle. Yhteisö on puolestaan hyväksynyt pöytäkirjan 7 artiklan sellaisenaan, vaikka se eroaakin Bryssel I-asetuksen säännöistä, juuri sen perusteella, että halutaan mahdollistaa kaikkien samaa öljyonnettomuutta koskevien kanteiden käsittely samassa oikeuspaikassa.

Jotta voidaan varmistaa, että rahastopöytäkirjan tarkoitus eli oikeuskäsittelyn keskittäminen toteutuisi myös Suomessa, ehdotetaan täydentävänä sääntelynä säädettäväksi, että pykälässä viitattaisiin merilain 21 luvun 3 a §:ään, joka koskee toimivaltaista merioikeutta öljyvahinkoasioissa. Mainitun pykälän 3 momentissa säädetään, että pykälän mukainen korvauskanne käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa. Sama sääntely on voimassa vuoden 1992 rahaston osalta.

4 §. Pykälä koskisi lisärahastolle annettavaa tiedoksiantoa öljyvahingon korvaamista koskevassa oikeudenkäynnissä.

Rahastopöytäkirjan 7 artiklan 1 kohdan mukaan lisärahastolle annettavaan ilmoitukseen oikeudenkäynnistä tulee soveltaa vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen 7 artiklan 6 kohdan määräyksiä. Mainitussa artiklassa määrätään, että milloin aluksen omistajaa tai hänen vakuutuksenantajaansa vastaan ajetaan korvauskannetta, on jutun jokaisella osapuolella oikeus ilmoittaa rahastolle oikeudenkäynnistä sovellettavan kansallisen lain säännösten mukaisesti.

Pykälässä viitattaisiin oikeudenkäymiskaaren 11 lukuun, joka koskee tiedoksiantoa oikeudenkäynnissä. Tämä vastaa vuoden 1992 rahaston osalta voimassa olevaa sääntelyä.

Jos ilmoitus on tehty kansallisten säännösten mukaisesti, toimivaltaisen tuomioistuimen antama aluksen omistajaa tai tämän vakuutuksenantajaa koskeva päätös sitoo myös lisärahastoa, vaikka tämä ei olisikaan käyttänyt oikeuttaan osallistua oikeudenkäyntiin. Edellytyksenä kuitenkin on, että rahasto on saanut ilmoituksen niin ajoissa ja sellaisella tavalla, että sillä on ollut todellisia mahdollisuuksia tarkoituksenmukaisella tavalla osallistua oikeudenkäyntiin.

5 §. Pykälä sisältäisi eräitä täydentäviä säännöksiä öljyvahingon korvaamista koskevan tuomion tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta.

Kuten edellä yleisperustelujen kohdassa 4 sekä 7.2. on selostettu toimivalta asiassa on siirtynyt Bryssel I-asetuksen johdosta Euroopan yhteisölle. Yhteisön tavoitteena sopimusneuvotteluissa oli, että Bryssel I-asetuksen tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevaa järjestelmää voidaan soveltaa tulevaisuudessakin, kun yhden jäsenvaltion tuomioistuimen antamat tuomiot tunnustetaan ja pannaan täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa. Tämä toteutuisi pöytäkirjan 8 artiklan 2 kohdan myötä.

Yhteisöoikeudessa ei kuitenkaan ole kaikkia tilanteita koskevaa sääntelyä. Yhteisössä ei ole sääntelyä, joka koskee EU:n ulkopuolisessa sopimusvaltiossa, esimerkiksi Venäjällä, annettua öljyvahinkoa koskevaa tuomiota. Koska yhteisöllä ei tässä vaiheessa ole tarkoitus säätää mitään EU:n ulkopuolisissa sopimusvaltioissa annettujen tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta, tulisi annettavaan lakiin sisällyttää tältä osin tarpeelliset täydentävät säännökset, jotta Suomessa olisi kansallisesti voimassa sellaiset säännökset, jotka vastaisivat rahastopöytäkirjan määräyksiä myös tältä osin.

Rahastopöytäkirjan 8 artiklan 1 kohdan perussääntö noudattaa vuoden 1992 rahastoyleissopimuksen sääntelyä. Lisärahastoa vastaan annettu tuomio, joka on pöytäkirjan mukaisesti toimivaltaisen tuomioistuimen antama ja täytäntöönpanokelpoinen, on tunnustettava ja se on täytäntöönpanokelpoinen jokaisessa sopimusvaltiossa vuoden 1992 vastuuyleissopimuksen X artiklan mukaisin ehdoin.

Vastuuyleissopimuksen X artiklan mukaan toisessa sopimusvaltiossa annettu ja siellä lainvoiman saanut ja täytäntöönpanokelpoinen tuomio voidaan ilman uutta asiaa koskevaa käsittelyä panna täytäntöön toisessa sopimusvaltiossa, jos asian ratkaissut tuomioistuin on yleissopimuksen mukaan ollut kelpoinen käsittelemään asiaa. Sopimusvaltio saa kuitenkin yleissopimuksen mukaan kieltäytyä panemasta tuomiota täytäntöön, jos tuomio perustuu petokseen tai jos sillä, jota vastaan tuomio on annettu, ei ole ollut kohtuullisia mahdollisuuksia puolustautua. Vastuuyleissopimukseen perustuvat säännökset sisältyvät merilain 22 luvun 6 §:ään. Mainittuun pykälään ei ole aikoinaan sisällytetty säännöksiä edellä mainittuja erityistilanteita varten, koska tuomion, joka on esimerkiksi perustunut petokseen, on katsottu olevan ilmeisessä ristiriidassa Suomen oikeusjärjestyksen kanssa, eikä täytäntöönpanovelvollisuutta siten ole.

Pykälän ensimmäiseen momenttiin ehdotetaan otettavaksi samanlainen tuomion täytäntöönpanoa koskeva viittaus kuin vuoden 1992 rahaston osalta eli sovellettaisiin merilain 22 luvun 6 §:n säännöksiä öljyvahinkoasiassa annetun ulkomaisen tuomion täytäntöönpanosta. Lisärahaston osalta sääntely koskisi kuitenkin vain tilanteita, joissa tuomio on annettu sellaisessa sopimusvaltiossa, joka ei ole Euroopan yhteisön jäsenvaltio.

Lisäpöytäkirjan 8 artiklan 2 kohdan mukaan sopimusvaltio voi soveltaa muita tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevia sääntöjä, kunhan tuomiot tunnustetaan ja pannaan täytäntöön vähintään samassa laajuudessa kuin rahastopöytäkirjan perussääntö edellyttää. Määräykset on sisällytetty pöytäkirjaan Euroopan yhteisön ehdotuksesta ja ne mahdollistavat Euroopan unionin alueella Bryssel I-asetuksen soveltamisen siltä osin, kuin sillä voidaan turvata yhtä tehokas täytäntöönpano kuin pöytäkirjan määräysten mukaan.

Jos tuomio on annettu sellaisessa sopimusvaltiossa, joka on Euroopan yhteisön jäsenvaltio, siihen on pykälän 2 momentin mukaan sovellettava tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 44/2001. Asetuksen soveltamisen edellytyksenä on, että rahastopöytäkirjan 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut edellytykset täyttyvät. Käytännössä sääntely johtaisi siihen, että Bryssel I-asetusta voitaisiin soveltaa.

6 §. Pykälä sisältäisi säännöksiä vastaanotetun öljyn määriä koskevien tietojen toimittamisesta.

Rahastopöytäkirjan 10 artiklan mukaan vuosimaksuja lisärahastoon maksavat sopimusvaltiossa sijaitsevat öljyn vastaanottajat, jotka kalenterivuoden aikana ovat vastaanottaneet yhteensä yli 150 000 tonnia maksuvelvoitteista öljyä vuodessa. Pöytäkirjan 11 artiklan 2 kohdan mukaan lisärahaston johtaja laskee kunkin sopimusvaltion osalta jokaisen 10 artiklassa tarkoitetun henkilön vuosimaksun. Sopimusvaltioiden on 13 artiklan mukaan toimitettava lisärahastolle laskuttamista varten tarvittavat tiedot.

Ympäristöministeriö toimii Suomen puolesta vuoden 1992 rahaston osalta suomalaisia maksuvelvollisia koskevien tietojen kokoajana. IOPC-rahasto lähettää jokaisen vuoden alussa ilmoituslomakkeita, jotka ministeriö toimittaa potentiaalisille maksuvelvollisille. Sellaiset öljyn vastaanottajat, jotka ovat edellisen kalenterivuoden aikana vastaanottaneet maksuvelvollisuutta laukaisevan määrän maksuvelvoitteista öljyä, palauttavat täytetyt lomakkeet ympäristöministeriölle, joka toimittaa ne viranomaisen allekirjoituksella varustettuna rahastolle, yleensä maaliskuun loppuun mennessä. Rahastolle toimitettujen tietojen pohjalta rahasto laskuttaa suoraan maksuvelvollisia öljyn vastaanottajia. Suomessa on rahastojärjestelmän toiminnan aikana ollut melko vakiintuneesti 2—3 maksuvelvollista vuosittain. Satunnaisesti määrä on ollut suurempi.

Pykälässä ehdotetaan, että vuoden 1992 rahaston osalta jo vakiintunut menettely tietojen toimittamisesta kirjattaisiin nyt lisärahaston osalta annettavaan lakiin. Pykälän mukaan maksuvelvollisten tulisi toimittaa rahastopöytäkirjan 10 artiklaan perustuvat tiedot ympäristöministeriölle kalenterivuosittain viimeistään tarkasteluvuotta seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä.

7 §. Pykälä sisältää laskentayksikön määritelmän. Määritelmä on sama kuin vuoden 1992 vastuuyleissopimuksessa ja rahastoyleissopimuksessa. Laskentayksiköllä tarkoitetaan Kansainvälisen valuuttarahaston määrittelemää erityisnosto-oikeutta. Erityisnosto-oikeus on keskeisistä valuutoista koostuva valuuttakori. Sen arvo vahvistetaan päivittäin, kuten varsinaisten valuuttojen ja se julkaistaan yleensä valuuttakurssinoteerausten yhteydessä.

8 §. Pykälän mukaan lain voimaantulosta säädettäisiin tasavallan presidentin asetuksella. Tarkoituksena on, että laki ja vuoden 2003 rahastopöytäkirja Suomen osalta tulisi voimaan pöytäkirjan kansainvälisen voimaantulon yhteydessä.

2.2. Merilaki

10 luku. Vastuu öljyvahingoista

18 §. Viittaussäännökset. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jossa viitataan oikeuteen saada korvausta lisärahastosta, siitä annetun lain nojalla.

3. Voimaantulo

Rahastopöytäkirja tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona vähintään kahdeksan valtiota on ratifioinut pöytäkirjan ja näissä maissa vastaanotetun maksuvelvoitteisen öljyn määrä on vähintään 450 miljoonaa tonnia.

Euroopan unionin jäsenvaltioiden tavoitteena on tallettaa ratifioimis- hyväksymis- tai liittymiskirjansa viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2004. Pöytäkirjan voimaantulon edellytykset täyttyisivät siinä vaiheessa, kun yhteisön jäsenvaltiot ovat sitoutuneet pöytäkirjaan. Voidaan arvioida, että pöytäkirja tulee kansainvälisesti voimaan syksyllä 2004.

Esitykseen sisältyvät lait ehdotetaan tuleviksi voimaan tasavallan presidentin ja valtioneuvoston asetuksilla säädettävänä ajankohtana. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana kuin pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan.

4. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Rahastopöytäkirja kuuluu Euroopan yhteisön kannalta jaetun toimivallan alaan. Muutamat pöytäkirjan määräykset kuuluvat yhteisön toimivaltaan kun taas pääosa määräyksistä kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan. Suomi hyväksyy siten pöytäkirjan perustuslain 93 §:n 1 momentin ja 94 §:n mukaisesti niiltä osin, kuin sopimuksen määräykset kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan.

Pöytäkirjan 7 ja 8 artiklat tuomioistuimen toimivallasta ja tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta kuuluvat yhteisön toimivaltaan Bryssel I-asetuksen johdosta. Näiltä osin sitoutumisesta päättää Euroopan unionin neuvosto, eivätkä määräykset siten kuulu perustuslain 94 §:ssä tarkoitetulla tavalla eduskunnan hyväksymistoimivaltaan.

Pöytäkirja ei mahdollista alueellisten taloudellisten yhteenliittymien kuten Euroopan yhteisön liittymistä siihen. Euroopan unionin neuvosto on tämän vuoksi tehnyt päätöksen jäsenvaltioiden valtuuttamisesta allekirjoittamaan tai ratifioimaan pöytäkirja yhteisön puolesta siltä osin, kuin se koskee yhteisön toimivaltaan kuuluvia artikloja.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Sopimuksen määräykset on luettava kuuluvaksi lainsäädännön alaan, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla tai jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kysymykseen ei vaikuta se onko jokin määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (esimerkiksi PeVL 11,12, ja 45/2000 vp)

Rahastopöytäkirjalla perustetaan uusi kansainvälinen lisärahasto öljyvahinkojen korvaamiseksi. Rahasto täydentää olemassa olevaa kansainvälistä korvausjärjestelmää. Rahasto maksaa korvausta öljysäiliöalusten aiheuttamista pilaantumisvahingoista sopimusvaltioissa. Varat toimintaansa rahasto kerää sopimusvaltioissa sijaitsevilta maksuvelvollisilta öljyn vastaanottajilta.

Rahastopöytäkirjan valtionsisäisesti sovellettavat lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset koskevat samalla tavoin kuin vuoden 1992 rahastoyleissopimus siviilioikeudellisia ja prosessioikeudellisia kysymyksiä. Pöytäkirjan määräykset, jotka koskevat muun muassa pöytäkirjan soveltamisalaa, lisärahaston velvollisuutta maksaa korvausta vahinkoa kärsineille, lisärahaston ja sen johtajan oikeudellista asemaa sopimusvaltiossa, vahingonkärsijöiden oikeutta korvaukseen, korvausvaatimusten vanhentumisaikoja, sopimusvaltioissa sijaitsevien öljyn vastaanottajien maksuvelvollisuutta sekä lisärahastosta maksettavien korvausten enimmäismäärää ja korvausten jakoa, vaikuttavat suoraan yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteisiin. Näitä asioita koskevia määräyksiä sisältyy 1—12 artiklaan ja 15 artiklaan. Vastaavat määräykset vuoden 1992 rahastoyleissopimuksessa on myös katsottu kuuluvan lainsäädännön alaan (HE 30/1995 vp). Edellä mainittuihin artikloihin sisältyvät määräykset on siten katsottava aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluviksi ja ne vaativat eduskunnan hyväksymisen siltä osin kuin ne kuuluvat Suomen toimivaltaan.

Pöytäkirjan 18 artikla on siirtymäsäännös ja sisältää määräykset väliaikaisesta maksuleikkurista. Artikla velvoittaa maksuvelvolliset öljyn vastaanottajat sopimusvaltioissa maksamaan rahastolle vajauksen, joka syntyy siitä, että yksittäisen sopimusvaltion maksuvelvollisille öljyn vastaanottajille myönnetään vapautus maksuvelvollisuudesta siltä osin, kuin niiden osuus ylittää 20 prosenttia lisärahaston vuosikertymästä. Artiklaa on pidettävä lainsäädännön alaan kuuluvana, koska se asettaa velvoitteen suomalaisille maksuvelvollisille öljyn vastaanottajille maksaa oma osuutensa edellä tarkoitetusta vajauksesta.

Pöytäkirjan 24 artikla sisältää määräykset lisärahaston enimmäiskorvausta koskevan rajan tarkistamisesta. Artiklan mukaan enimmäismäärää olisi tietyin edellytyksin mahdollista tarkistaa rahanarvon muutosta vastaavasti ja öljyvahingoista saatujen kokemusten perusteella yksinkertaistetulla menettelyllä kutsumatta koolle diplomaattikonferenssia päättämään pöytäkirjan muuttamisesta. Korvauksen enimmäisrajan muuttaminen vaikuttaa keskeisesti yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteisiin. Muuttamisen asiallisen merkityksen huomioon ottaen määräyksen on katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan (PeVL 12/2000 vp).

Pöytäkirjan muut artiklat (13—14, 16—17,19—23 ja 25—31) sisältävät lisärahaston organisaatiota ja hallintoa koskevia määräyksiä sekä määräyksiä, jotka koskevat sopimusvaltion velvollisuuksia rahastoa kohtaan. Artiklat sisältävät myös tavanomaisia yleissopimuksen loppumääräyksiä. Artiklojen ei voida katsoa vaikuttavan vahingonkärsijöiden oikeuksien tai maksuvelvollisten velvoitteiden perusteisiin, eivätkä artikloja ole sen vuoksi katsottava lainsäädännön alaan kuuluviksi.

5. Käsittelyjärjestys

Perustuslain 94 §:n 2 momentin mukaan kansainvälisen velvoitteen hyväksymisestä päätetään äänten enemmistöllä. Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee perustuslakia, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

Perustuslain perusoikeuksien kannalta voidaan todeta, että öljyvahinkojen lisäkorvausrahasto koskee sekä vahingonkärsijän että rahastoon maksuvelvollisen oikeusasemaa. Korvausrajoja koskevat määräykset ovat yhteydessä myös perustuslain 15 §:ssä turvattuun omaisuuden suojaan sekä perustuslain 20 §:ssä säädettyyn vastuuseen ympäristöstä.

Lisärahaston tarkoituksena on täydentää nykyistä kansainvälistä öljyvahinkojen korvausjärjestelmää. Lisärahasto mahdollistaa nykyistä huomattavasti korkeampien korvausten maksamisen öljyonnettomuuksien aiheuttamista vahingoista sopimusvaltioissa. Lisärahasto vahvistaa siten merkittävästi vahingonkärsijän asemaa ja mahdollisuuksia saada täyttä korvausta kärsimistään vahingoista. Lisärahasto mahdollistaa myös nykyistä paremmin öljyvahingon torjuntatoimenpiteistä ja ympäristön ennallistamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamisen.

Lisärahasto rahoittaa toimintaansa sopimusvaltioissa sijaitsevien maksuvelvollisten öljyn tuojien suorittamilla maksuilla. Järjestelmän perusrakenne on sama kuin jo voimassa olevassa vuoden 1992 rahastoyleissopimuksessa. Maksuvelvollisuus perustuu öljykuljetuksiin liittyviin riskeihin. Lisärahaston perusjärjestelmää korkeamman korvausmaksimin takia potentiaalinen maksuvelvollisuus lisärahastoon olisi myös suomalaisten öljyn vastaanottajien osalta suurempi kuin osuus vuoden 1992 rahastoon. Maksuosuus tulee kuitenkin suhteellisesti laskemaan, kun useampi valtio liittyy lisärahastoon. Pöytäkirjan mukaisen maksuvelvollisuuden asettaminen voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä.

Pöytäkirjan 24 artiklan mukaan enimmäiskorvausta koskeva raja voidaan muuttaa yksinkertaistetulla menettelyllä Kansainvälisen merenkulkujärjestön oikeudellisen komitean päätöksellä. Käsitellessään korvausrajan muutosehdotusta oikeudellinen komitea ottaa huomioon kokemukset vahinkotapahtumista ja erityisesti niiden aiheuttamien vahinkojen laajuudesta sekä rahanarvon muutokset.

Korvausrajan muutokset on sidottu tiettyihin määräaikoihin ja enimmäiskorotusta koskeviin prosentteihin. Artiklan mukaan muutosehdotusta ei voi käsitellä ennen kuin on kulunut kolme vuotta aiemman artiklan mukaan tehdyn muutoksen voimaantulosta. Korvausrajaa voi korottaa enimmillään kuudella prosentilla vuosittain tarkastelujaksolla. Rajaa ei saa korottaa siten, että se ylittäisi pöytäkirjassa määrätyn rajan kolmella kerrottuna. IMO:n pääsihteeri ilmoittaa kaikille sopimusvaltioille muutosta koskevasta päätöksestä. Muutos katsotaan hyväksytyksi 12 kuukauden kuluttua ilmoituksesta, jollei vähintään neljäsosa valtioista ole sinä aikana ilmoittanut, että ne eivät hyväksy muutosta. Muutos tulee voimaan 12 kuukauden kuluttua hyväksymisestä. Muutos sitoo kaikkia sopimusvaltioita, jolleivät ne irtisano pöytäkirjaa viimeistään kuusi kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa. Tällainen niin sanottu hiljainen hyväksymismenettely on sisällytetty myös vuoden 1992 rahastoyleissopimukseen sekä uusimpiin merenkulun vastuuyleissopimuksiin.

Artiklan mukaan valtio voi tulla sidotuksi sellaiseenkin muutokseen, jota se itse on vastustanut, jollei valtio sanoudu irti koko pöytäkirjasta. Artiklan mukaisen muuttamismenettelyn seurauksena on periaatteessa mahdollista, että Suomi tulee sidotuksi lainsäädännön alaan kuuluvien sopimusmääräysten sellaisiin muutoksiin, joita se ei ole kannattanut. Tältä osin pöytäkirjaa on arvioitava valtion täysivaltaisuutta ja kansainvälisten velvoitteiden hyväksymistä koskevien perustuslain säännösten kannalta.

Perustuslakivaliokunta on perustuslakiuudistuksen esitöihin pohjautuvassa käytännössään pitänyt lähtökohtana, että sellaiset kansainväliset velvoitteet, jotka ovat tavanomaisia nykyaikaisessa kansainvälisessä yhteistoiminnassa ja jotka vain vähäisessä määrin vaikuttavat valtion täysivaltaisuuteen, eivät ole sellaisenaan ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuutta koskevien säännösten kanssa (esimerkiksi PeVL 12/2000 ja 51/2001 vp). Pöytäkirjan 24 artiklan ehdot ja rajoitukset huomioon ottaen enimmäiskorvausta koskevan rajan muuttaminen yksinkertaistetussa menettelyssä vaikuttaa vain vähäisessä määrin Suomen täysivaltaisuuteen. Kun pöytäkirja lisäksi sisältää määräykset joustavasta irtisanomismenettelystä, hallituksen käsityksen mukaan pöytäkirjan määräykset korvausrajan muuttamismenettelystä eivät ole ristiriidassa valtion täysivaltaisuutta koskevien perustuslain säännösten kanssa.

Hallituksen käsityksen mukaan vuoden 2003 rahastopöytäkirjan määräykset voidaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja esitykseen sisältyvät lakiehdotukset tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella sekä perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Lontoossa 16 päivänä toukokuuta 2003 tehdyn öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisen korvausrahaston perustamisesta vuonna 1992 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 2003 pöytäkirjan siltä osin kuin pöytäkirja kuuluu Suomen toimivaltaan.

Koska pöytäkirja sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi samalla seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Laki öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisen korvausrahaston perustamisesta vuonna 1992 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 2003 pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja soveltamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:


1 §

Lontoossa 16 päivänä toukokuuta 2003 tehdyn öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisen korvausrahaston perustamisesta vuonna 1992 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 2003 pöytäkirjan, jäljempänä vuoden 2003 rahastopöytäkirja, lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.


2 §

Määrän, jonka lisärahasto on maksanut korvauksena vuoden 2003 rahastopöytäkirjan 4 artiklan 1 kohdan nojalla, saa lisärahasto vaatia takaisin merilain (674/1994) 10 luvun 4 §:ssä tarkoitetuilta henkilöiltä vain siinä säädettyjen edellytysten täyttyessä ja öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisen korvausrahaston perustamisesta vuonna 1992 tehdyssä kansainvälisessä yleissopimuksessa (SopS 42/1996) tarkoitetulta rahastolta yleissopimuksessa määrättyjen edellytysten täyttyessä. Muutoin lisärahasto saa vaatia takaisin maksetun korvauksen muulta kuin aluksen omistajalta tai tämän takaajalta taikka vuoden 1992 yleissopimuksessa tarkoitetulta rahastolta vain vakuutussopimuslain (543/1994) 75 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa.


3 §

Jos öljyvahinkojen korvaamista koskeva kanne vuoden 2003 rahastopöytäkirjan 7 artiklan nojalla voidaan tutkia suomalaisessa tuomioistuimessa, toimivaltainen tuomioistuin määräytyy merilain 21 luvun 3 a §:n mukaan.


4 §

Tiedoksiantoon, joka vuoden 2003 rahastopöytäkirjan 7 artiklan nojalla on annettava lisärahastolle, on sovellettava, mitä oikeudenkäymiskaaren 11 luvussa säädetään tiedoksiannosta oikeudenkäynnissä.


5 §

Öljyvahingon korvaamista koskevan vuoden 2003 rahastopöytäkirjan 8 artiklan mukaisen tuomion täytäntöönpanoon sovelletaan, mitä merilain 22 luvun 6 §:ssä säädetään, jollei 2 momentista muuta johdu.


Tuomioon, joka on annettu Euroopan yhteisöön kuluvassa jäsenvaltiossa, sovelletaan tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 44/2001, jollei vuoden 2003 rahastopöytäkirjan 8 artiklan 2 kohdan määräyksistä muuta johdu.


6 §

Vuoden 2003 rahastopöytäkirjan 10 artiklassa ja 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut tiedot vastaanotetun maksuvelvoitteisen öljyn määrästä on jokaisen maksuvelvollisen henkilön toimitettava ympäristöministeriölle kalenterivuosittain viimeistään tarkasteluvuotta seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä.


7 §

Vuoden 2003 rahastopöytäkirjan 4 artiklan laskentayksiköllä tarkoitetaan Kansainvälisen valuuttarahaston määrittelemää erityisnosto-oikeutta.


8 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.




2.

Laki merilain 10 luvun 18 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään 15 päivänä heinäkuuta 1994 annetun merilain (674/1994) 10 luvun 18 §:ään, sellaisena kuin se on laissa 421/1996, uusi 4 momentti seuraavasti:


10 luku

Vastuu öljyvahingosta

18 §
Viittaussäännökset

Oikeudesta korvauksen saamiseen vuoden 2003 kansainvälisestä öljyvahinkojen lisäkorvausrahastosta säädetään öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen kansainvälisen korvausrahaston perustamisesta vuonna 1992 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvän vuoden 2003 pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja soveltamisesta annetussa laissa ( / ).



Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.



Helsingissä 30 päivänä joulukuuta

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Liikenne- ja viestintäministeri
Leena Luhtanen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.