Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi Namibian tasavallan kanssa 31 päivänä lokakuuta 2002 allekirjoitetun sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen ja voimaansaattamislakiehdotuksen. Sopimuksen tarkoituksena on selkiinnyttää erityisesti sijoituksia koskevia oikeudellisia perusteita maiden välillä sekä edistää ja tiivistää taloudellista yhteistyötä Namibian tasavallan kanssa. Sopimuksen avulla halutaan varmistaa suotuisat edellytykset toisen sopimuspuolen kansalaisten ja yritysten sijoituksille toisessa sopimusmaassa sekä tunnus- tetaan tarve suojella niitä.

Sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännöissään sopimuksen voimaantulolle asetetut vaatimukset. Esitykseen sisältyy lakiehdotus eräiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee voimaan.

---

Namibian valtion perustamista edelsi pitkä ja vaikea siirtomaa-aika. Ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat Namibiaan 1500-luvulla. Maasta tuli Saksan protektoraatti vuonna 1884. Hallinto siirtyi Saksalta Kansainyhteisön mandaatilla Etelä-Afrikalle ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Toisen maailmansodan jälkeen Etelä-Afrikka jatkoi hallintoaan YK:n yleiskokouksen ja Kansainvälisen tuomioistuimen vetoomuksista huolimatta. Itsenäiseksi valtioksi Namibia julistettiin 21.3.1990. Presidentiksi valittiin Sam Nujoma, joka otti sisäpoliittiseksi tavoitteekseen kansallisen sovintopolitiikan edistämisen.

Namibialla on kaksikamarinen parlamentti, joka valitaan viiden vuoden välein. Hallituspuolue on SWAPO, joka sai edellisissä vuonna 1999 pidetyissä vaaleissa 76,1 % äänistä.

Namibian talous perustuu markkinatalouteen. Taloudellinen infrastruktuuri on suhteellisen hyvä ja bruttokansantuote on alempaa keskitasoa. Maan perusongelmia ovat alhainen bruttokansantuotteen kasvu, ylisuuri julkinen sektori, suuri väestönkasvu, korkea työttömyys ja maailman suurimmat tuloerot. Inflaatio oli vuoden 2001 lopulla alle 9 %, valtionvelkaa on noin 25 % bruttokansantuotteesta, mutta se on kasvussa.

Namibian talous on kasvanut viimeisen kuuden vuoden aikana keskimäärin 3,1 %. Vuonna 2001 kasvu jäi maailmantalouden laman vuoksi alle 2 %:iin. Talous on perustuotteiden (mineraalit ja kala) varassa. Namibian vienti koostuu puolijalokivistä ja jalokivistä sekä arvometalleista (29 %), kalatuotteista (24 %), uraanista (9 %) ja painetuista paperituotteista ym. (10 %). Tärkeimmät vientimaat vuonna 2002 olivat Iso-Britannia (50,4 %), Etelä-Afrikka (20,9 %) sekä Espanja, Angola ja Yhdysvallat (viiden prosentin molemmin puolin).

Namibia tuo elintarvikkeita, kuljetusvälineitä ja niiden varaosia, puhelin-, radio-, tv- ym. laitteita sekä laivoja ja veneitä. Etelä-Afrikka on tuontimaista ensimmäinen (87,5 %), seuraavien Iso-Britannian, Yhdysvaltojen, Saksan ja Argentiinan osuus on kaksi prosenttia tai sen alle. Osa Etelä-Afrikan tuonnista on peräisin jostakin kolmannesta maasta, mutta yhteisen tulliliiton johdosta tuontimaaksi rekisteröidään Etelä-Afrikka.

Taloudellisesti Namibia on hyvin riippuvainen Etelä-Afrikasta. Maan valuutta on sidottu Etelä-Afrikan randiin, joka käy laillisena maksuvälineenä myös Namibiassa. Maan taloutta rasittavat valmisteollisuuden vähäisyys ja tuotteiden valmistusasteen alhaisuus. Ulkomaisten investointien houkuttelemiseksi on säädetty erityinen taloustuotantovyöhykelainsäädäntö, jonka mukaan maahan perustetulle vientiteollisuudelle annetaan vero- ym. helpotuksia.

Ulkomaisia suoria sijoituksia tehtiin Namibiaan 98 miljoonan US $:n arvosta vuonna 1998, 109 miljoonan US $:n arvosta vuonna 1999 ja 114 miljoonan US $:n arvosta vuonna 2000. Suorien sijoitusten määrä oli 1990–luvulla keskimäärin 4 % bruttokansantuotteesta. Etelä-Afrikan ja Botswanan vastaavat luvut olivat 1,6 % ja 1,7 % bruttokansantuotteesta.

Suomen ja Namibian väliset suhteet pohjautuvat 1870-luvulla alkaneeseen lähetystyöhön Pohjois-Namibiassa. Suomi haluaa edistää Namibian vakautta ja luoda edellytykset rauhanomaiselle kestävälle kehitykselle.

Suomen ja Namibianväliset taloussuhteet ovat vaatimattomat. Viennin arvo Suomesta Namibiaan oli vuonna 2001 1,139 miljoonaa euroa ja koostui sähkölaitteista, radioista, televisioista jne. Suomen tuonnin arvo Namibiasta oli vuonna 2001 11.000 euroa.

Namibia on Suomen tärkeimpiä kehitysyhteistyökumppaneita ja vuonna 2001 kehitysavun määrä oli 7,10 miljoonaa euroa. Suomi toteuttaa Namibiassa kaikkia kehitysyhteistyönsä periaatteita: köyhyyden vähentämistä, ympäristöongelmien ehkäisemistä sekä ihmisoikeuksien ja demokratian lisäämistä.

Kehitysyhteistyön lisäksi laajempikin taloudellisen yhteistyön edistäminen Namibian kanssa koetaan tärkeäksi. Suomen tavoitteena on laajentaa taloudellista yhteistyötä kehitysyhteistyöpohjaisesta toiminnasta markkinaehtoisempaan suuntaan luomalla suotuisammat edellytykset kaupalle ja investointitoiminnalle. Tätä tarkoitusta palvelee myös kahdenvälinen sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskeva sopimus.

Suomella on ennestään voimassa sijoitusten suojelua koskevat sopimukset seuraavien maiden kanssa: Egypti (SopS 3/1982), Kiina (SopS 4/1986), Sri Lanka (SopS 54/1987), Malesia (SopS 79/1987), Unkari (SopS 20/1989), Venäjä (tehty Neuvostoliiton kanssa, SopS 58/1991, muutospöytäkirja SopS 57/1999), Tshekki (tehty Tshekin ja Slovakian liittotasavallan kanssa, SopS 73/1991), Viro (SopS 104/1992), Latvia (SopS 5/1993), Romania (SopS 121/1992), Liettua (SopS 119/1992), Uzbekistan (SopS 74/1993), Ukraina (SopS 6/1994), Valko-Venäjä (SopS 89/1994), Turkki (SopS 29/1995), Chile (SopS 23/1996), Vietnam (SopS 27/1996), Argentiina (SopS 21/1996), Korean tasavalta (SopS 25/1996), Thaimaa (SopS 35/1996), Slovakia (tehty Tshekin ja Slovakian liittotasavallan kanssa, SopS 73/1991), Peru (SopS 33/1996), Arabiemiraattien liitto (SopS 22/1997), Kuwait (SopS 32/1997), Indonesia (SopS 34/1997), Moldova (SopS 42/1997), Kazakstan (SopS 20/1998), Puola (SopS 28/1998), Albania (SopS 16/1999), Oman (SopS 18/1999), Bulgaria (SopS 50/1999), Filippiinit (SopS 52/1999), Libanon (SopS 4/2000), Slovenia (SopS 37/2000), Meksiko (SopS 54/2000), Etelä-Afrikan tasavalta (SopS 8/2001), Bosnia ja Hertsegovina (SopS 7/2001), Ecuador (SopS 79/2001), Makedonia (SopS 21/2002), Tansania (SopS 94/2002) sekä Kroatia (SopS 92/2002).

Sopimukseen liittyvät määräykset tähtäävät lähinnä elinkeinoelämän sijoituksiin kohdistuvan mielivaltaisen kohtelun mahdollisuuksien vähentämiseen ja sijoitusympäristön ennakoitavuuden lisäämiseen kohdemaassa. Sopimus pyrkii vähentämään ulkomaisiin sijoituksiin liittyvää poliittista maariskiä ja alentamaan siten yritysten sijoituskynnystä. Sopimuksella halutaan vaikuttaa myös ulkomaisiin sijoituksiin liittyviä rahoituskustannuksia alentavasti.

Sopimuksessa määritellään sijoittajan, sijoituksen ja tuoton käsitteet sekä sopimuksen maantieteellinen soveltamisala. Sopimuksella edistetään sijoituksia yleisesti ja suojellaan maahan tehtyjä sijoituksia.

Sopimuksen mukaan kumpikin sopimuspuoli myöntää alueellaan toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille oikeudenmukaisen kohtelun sekä täysimääräisen ja jatkuvan suojan. Sijoituksiin on sovellettava vähintään yhtä edullista kohtelua kuin omien sijoittajien tai suosituimmuusasemassa olevien maiden sijoittajien sijoituksille, riippuen siitä kumpi kohtelu on sijoittajan kannalta edullisempi.

Sopimuksen tarkoittamia sijoituksia ei voi pakkolunastaa tai kansallistaa muuten kuin ainoastaan ei-syrjivältä pohjalta ja yleisen edun sitä edellyttäessä. Toimenpiteeseen voidaan ryhtyä vain välitöntä, riittävää ja tosiasiallista korvausta vastaan asianmukaisin laillisin menettelyin.

Sodasta, aseellisesta selkkauksesta, hätätilasta tai vastaavasta johtuva sijoitusten kärsimä vahinko on hyvitettävä tai korvattava vähintään samantasoisesti kuin oman maan tai suosituimmuusasemassa olevien maiden sijoittajien osaksi tuleva hyvitys.

Sopimus mahdollistaa varojen välittömän siirtovapauden vaihdettavissa valuutoissa.

Mikäli sijoittajan ja toisen sopimuspuolen välillä syntyy riitaisuuksia, on sopimuksessa määräykset tuomioistuin- ja kansainvälisestä välimiesmenettelystä. Sopimuksen tulkintaan ja soveltamiseen liittyvät erimielisyydet sopijapuolten välillä ratkaistaan kutakin yksittäistapausta varten perustettavassa kansainvälisessä välimiesoikeudessa.

Edelleen kumpikin sopijapuoli sitoutuu julkaisemaan tai pitämään muuten yleisesti saatavilla lakinsa, määräyksensä ja menettelytapansa, jotka voivat vaikuttaa sopimuksen soveltamiseen.

Esitys sisältää ehdotuksen blankettilaiksi, jolla saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset.

Esityksellä ei ole suoranaisia valtiontaloudellisia vaikutuksia. Esityksellä pyritään edistämään suomalaisten yritysten toimintamahdollisuuksia toisessa sopimusmaassa luomalla niiden sijoitustoiminnalle suotuisammat ja turvatummat edellytykset.

Viranomaisten ja teollisuuden järjestöjen esittämän suosituksen pohjalta Suomi teki Namibialle vuoden 2000 alussa ehdotuksen investointisuojasopimusneuvottelujen aloittamiseksi maiden välillä. Samalla toimitettiin Suomen sopimusluonnos. Namibia esitti huomionsa sopimusluonnokseen marraskuussa. Vastausten perusteella arvioitiin, että neuvotteluihin voidaan ryhtyä. Neuvottelut käytiin Windhoekissa joulukuussa 2000 ja lokakuussa 2001, jolloin sopimusluonnos saatiin valmiiksi ja se parafoitiin asianmukaisesti.

Ulkoasiainministeriö pyysi sopimuksen hyväksymistä varten lausunnot ministeriön ulkopuolisilta tahoilta: Kauppa- ja teollisuusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, Finnfundilta, Finnveralta, Invest in Finland säätiöltä, Kemianteollisuus ry:ltä, Keskuskauppakamarilta, Metalliteollisuuden Keskusliitolta, Metsäteollisuus ry:ltä, Suomen Pankilta, Suomen Pankkiyhdistykseltä sekä Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitolta.

Sopimus allekirjoitettiin Helsingissä 31. lokakuuta 2002. Suomen puolesta sopimuksen allekirjoitti ulkomaankauppaministeri Jari Vilén ja Namibian puolesta kauppa- ja teollisuusministeri Jesaya Nyamu.

Johdanto. Sopimuksen johdannossa on Suomen mallisopimuksen mukaisesti viittaukset Kansainväliseen työjärjestöön ja ympäristöön.

1 artikla. Artiklassa määritellään sopimuksessa käytetyt käsitteet sijoitus, sijoittaja, tuotto ja sopimuspuolten alueet. Artiklan sanamuodosta ilmenee, että sopimus koskee myös suomalaisomistuksessa tai hallinnassa olevia toisen sopimusosapuolen tekemiä sijoituksia.

2 artikla. Kumpikin sopimuspuoli sitoutuu edistämään toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksia sekä suojelemaan alueellaan olevia toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksia ja myöntämään niille oikeudenmukaisen kohtelun ja täysimääräisen ja jatkuvan suojan. Sijoituksiin ja niihin liittyvään liiketoimintaan ei saa isäntävaltion taholta kohdistua kohtuuttomia tai mielivaltaisia toimenpiteitä.

3 artikla. Artiklassa sopimuspuolet sitoutuvat huolehtimaan sopimuksen soveltamiseen vaikuttavien lakiensa, alemmantasoisten säännöstensä ja viranomaispäätöstensä julkisesta saatavuudesta. Sopimuspuolella ei ole velvollisuutta luovuttaa luottamuksellisia tai omistamiseen liittyviä tietoja tai antaa pääsyä sellaisiin tietoihin, joiden paljastaminen olisi kyseisen sopimuspuolen asiakirjajulkisuutta koskevan lainsäädännön vastaista tai haittaisi yksittäisten sijoittajien laillisia kaupallisia etuja.

4 artikla. Artikla velvoittaa isäntäsopimuspuolen takaamaan toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille ja niiden tuotolle vähintään yhtä edullisen kohtelun kuin se myöntää omien sijoittajiensa tai suosituimmuusasemassa olevien maiden sijoittajien sijoituksille. Edullisen kohtelun vaatimus ulotetaan myös toisen sopimuspuolen sijoittajiin, kun on kyse sijoitusten hoidosta, ylläpidosta, käytöstä, hyödyntämisestä tai myynnistä.

Isäntäsopimuspuoli ei saa alueellaan kohdistaa toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksiin suoritusvaateita, joilla puututaan liiketoimintaan antamalla esimerkiksi raaka-aineiden hankintaa sekä tuotteiden valmistusta ja jakelua koskevia määräyksiä. Sopimuspuoli voi kuitenkin lakiensa ja määräystensä mukaisesti tukea pieniä ja keskisuuria yrityksiään, mikäli se ei aiheuta haittaa toisen sopimuspuolen jo maassa oleville sijoittajille tai sijoituksille.

5 artikla. Artiklassa määritellään poikkeukset pääsääntönä olevasta suosituimmuuskohtelusta. Mm. alueelliset taloudelliset järjestöt ja tulliliitot erotetaan sopimuksen ulkopuolelle siten, että niistä koituvia etuja ei velvoiteta ulottamaan toisen sopimuspuolen sijoittajiin. Samoin sopimuksen ulkopuolelle suljetaan kansainvälisistä verosopimuksista sekä monenvälisistä investointisopimuksista samoin kuin maan raja-alueita koskevista erityisjärjestelyistä aiheutuvat etuudet.

6 artikla. Omaisuuden pakkolunastukselle tai kansallistamiselle asetetaan tiukempia edellytyksiä kuin kansallisessa lainsäädännössä on tapana. Niihin voi ryhtyä ainoastaan yleisen edun vaatiessa ja syrjimättömyyden pohjalta. Korvauksen on oltava välitön, riittävä ja tosiasiallinen. Korvauksen saaja on oikeutettu saamaan korvaussummalle käyvän koron maksupäivään asti. Myös ulkomaisten vähemmistöosakkuuksien korvaaminen suoritetaan samoja periaatteita noudattaen. Korvauksen saajalla on oikeus saada lunastuspäätös nopeasti riitautettua isäntävaltion tuomioistuimessa tai muussa toimivaltaisessa viranomaisessa.

7 artikla. Artiklassa on määräykset siltä varalta, että sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille tapahtuu menetyksiä sodan, kapinan, kansallisen hätätilan, mellakan tai muun vastaavan häiriötilan johdosta. Mikäli isäntävaltiona oleva sopimuspuoli suorittaa asian johdosta sijoittajille korvauksia, on toisen sopimuspuolen sijoittajia kohdeltava vähintään yhtä edullisesti kuin isäntävaltion omia tai kolmannen valtion sijoittajia.

Isäntävaltio on 2 kappaleen mukaan kuitenkin tietyin lisäedellytyksin välittömästi vastuussa siitä toisen sopimuspuolen sijoittajille koituneesta vahingosta, jonka sen asevoimat tai viranomaiset ovat aiheuttaneet takavarikoimalla tai tuhoamalla näiden omaisuutta. Korvauksen määrästä ja maksutavasta sekä sijoittajan käytettävissä olevasta oikeussuojasta säädetään kuten 6 artiklassa.

8 artikla. Sopimuksessa taataan vapaa siirto-oikeus pääomille, tuotoille, maksuille, korvauksille ja ulkomaisten työntekijöiden ansiotuloille. Siirtojen tulee tapahtua viipymättä ja rajoituksitta vapaasti vaihdettavassa valuutassa voimassa olevaan markkinaehtoiseen vaihtokurssiin. Artiklassa säädetään myös käyvän kurssin määrittelystä poikkeustapauksissa ja sopimuspuolen aiheuttaman viivästyksen oikeuttamasta korosta. Sopimuspuoli voi kuitenkin lakiensa ja määräystensä mukaisesti edellyttää valuutan siirtoilmoituksia. Sopimuspuoli voi myös suojata velkojien oikeudet tai varmistaa annettavan tuomion täytäntöönpanon, kun se tapahtuu ketään syrjimättä ja vilpittömässä mielessä.

9 artikla. Jos sopimusvaltio taikka sen edustajaksi määrätty taho on myöntänyt takauksen tai muun vastaavan sitoumuksen toisen sopimusvaltion alueella olevalle sijoitukselle ja tullut tällä perusteella korvausvelvolliseksi, siirtyvät kyseistä sijoitusta koskevat oikeudet ensin mainitulle maksuvelvolliseksi joutuneelle sopimusvaltiolle. Näitä oikeuksia se sijaantulijan asemassa toteuttaa itse tai osoittamansa edustajan välityksellä samassa laajuudessa kuin alkuperäinen sijoittaja.

10 artikla. Artiklan mukaan sopimuspuolet neuvottelevat sopimuksen täytäntöönpanoon ja soveltamiseen liittyvistä kysymyksistä jommankumman sopimuspuolen esityksestä.

11 artikla. Artiklassa määritellään menettelytavat sopimuspuolen ja toisen sopimuspuolen sijoittajan välisten riitojen ratkaisussa. Artiklan alussa todetaan neuvottelujen ensisijaisuus riitatilanteissa. Jos neuvottelut eivät kolmen kuukauden kuluessa johda ratkaisuun, voi sijoittaja viedä riidan isäntävaltion toimivaltaiseen tuomioistuimeen tai välimiesmenettelyyn.

Välimiesmenettelyyn turvautuessaan sijoittaja voi viedä riidan sijoituksia koskevien riitojen kansainvälisen ratkaisukeskuksen (ICSID) välimiesmenettelyyn, menettelyyn ICSIDin ylimääräisten järjestelyjen mukaisesti, jos vain toinen sopimuspuoli on ICSIDin jäsen tai muuhun välimiesoikeuteen, joka perustetaan, elleivät osapuolet muusta sovi, Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisen kauppaoikeuden komitean (UNCITRAL) välimiesmenettelysääntöjen mukaisesti. Valinta on lopullinen.

Sopimuspuolet sitoutuvat olemaan vetoamatta missään vaiheessa välitysmenettelyä sijoittajan vastaisesti siihen, että tämä on saanut korvauksen kärsimästään vahingosta vakuutussopimuksen perusteella.

Sopimuspuolet tunnustavat annettujen tuomioiden lopullisuuden ja sitovuuden sekä täytäntöönpanoon alueellaan.

12 artikla. Artikla koskee sopimuspuolten eli hallitusten välisiä sopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta aiheutuvia riitoja, jotka artiklan 1 kappaleen mukaan tulee mahdollisuuksien mukaan ratkaista neuvotteluteitse. Mikäli riitaa ei ole saatu ratkaistuksi kuuden kuukauden kuluessa, voi kumpikin sopimusvaltio artiklan 2 kappaleen mukaan saattaa riidan tilapäisen välimiesoikeuden käsiteltäväksi.

Välimiesoikeuden perustamista, kokoonpanoa ja menettelytapoja koskevat määräykset on kirjattu artiklan 3 - 6 kappaleeseen.

13 artikla. Artiklan mukaan sopimuspuolet kohtelevat suotuisasti lainsäädäntönsä mukaisesti sijoituksiin liittyviä lupahakemuksia ja myöntävät avainhenkilöstön ja näiden perheenjäsenten oleskelu- ja työluvat.

14 artikla. Sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille turvataan sopimukseen verrattuna paremmat oikeudet silloin, kun hän on niihin kansallisen lainsäädännön tai kansainvälisen oikeuden velvoitteiden mukaan oikeutettu.

15 artikla. Artiklan mukaan sopimuksen määräyksiä sovelletaan sekä tuleviin että sopimuksen voimassaolopäivänä olemassa oleviin sijoituksiin. Sopimus ei kuitenkaan koske ennen sopimuksen voimaantuloa ilmenneistä tapahtumista aiheutuneita vaateita eikä vaateita, jotka on ratkaistu ennen sopimuksen voimaantuloa. Sopimuksen määräyksiä sovelletaan silloinkin, kun maiden välillä ei ole diplomaatti- tai konsulisuhteita.

16 artikla. Artiklan mukaan sopimus ei saa estää sopimuspuolta ryhtymästä sellaisiin toimenpiteisiin, jotka ovat välttämättömiä maan perusturvallisuuden suojelemiseksi kansainvälisessä kriisitilanteessa tai yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi tai ihmisten, eläinten tai kasvien elämän tai terveyden ollessa uhattuna. Tämä ei kuitenkaan vapauta sopimuspuolta korvausvelvollisuudesta pakkolunastustilanteessa tai tarpeettoman voiman käytön aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta.

17 artikla. Artikla sisältää tavanomaiset loppumääräykset sopimuksen voimaantulosta. Sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun kumpikin sopimuspuoli on ilmoittanut toisilleen sopimuksen valtionsisäisten voimaansaattamisedellytysten täyttymisestä.

Sopimus on voimassa kaksikymmentä vuotta ja sen jälkeen samoin ehdoin, kunnes jompikumpi sopimuspuoli ilmoittaa toiselle osapuolelle irtisanovansa sopimuksen kahdentoista kuukauden kuluttua. Irtisanomisen jälkeinen niin sanottu suoja-aika on viisitoista vuotta.

Voimaantullakseen sopimus edellyttää vielä eduskunnan hyväksymisen.

Sopimus allekirjoitettiin Helsingissä 31 lokakuuta 2002. Suomen puolesta sopimuksen allekirjoitti ulkomaankauppaministeri Jari Vilén ja Namibian puolesta kauppa- ja teollisuusministeri Jesaya Nyamu.

Laki Namibian tasavallan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Perustuslain 95 §:n 1 momentissa edellytetään, että kansainvälisen velvoitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan valtionsisäisesti voimaan erityisellä voimaansaattamislailla.

Esitys sisältää ehdotuksen blankettilaiksi.

1 §. Lakiehdotuksen 1 §:llä saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset.

2 §. Tarkempia säännöksiä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

3 §. Voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella. Laki on tarkoitus saattaa voimaan samanaikaisesti kuin sopimus tulee voimaan.

Sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännöissään sopimuksen voimaantulolle asetetut vaatimukset. Esitykseen sisältyvä voimaansaattamislakiehdotus on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee voimaan.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan määräys on luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla tai jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on jo voimassa lain säännöksiä taikka siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp ja PeVL 12/2000 vp).

Sopimuksen 1 artiklassa määritellään sopimuksessa käytetyt käsitteet. Sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten sopimusmääräysten sisältöön ja soveltamiseen välillisesti vaikuttavat määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan. Sopimuksen 1 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan ja edellyttävät eduskunnan suostumusta.

Sopimuksen 6 artiklan mukaan sopimuspuoli saa pakkolunastaa toisen sopimuspuolen sijoittajien tekemiä sijoituksia ainoastaan artiklassa tarkemmin määritellyillä ehdoilla. Artiklassa on lisäksi määräyksiä tällaisen toimenpiteen johdosta maksettavista korvauksista ja niihin liittyvistä koroista. Perustuslain 15 §:n mukaan jokaisen omaisuus on turvattu ja omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla. Lisäksi artiklan edellä mainitut määräykset korvausten maksamisesta voivat olla osittain ristiriidassa pakkolunastuslainsäädännön kanssa. Sopimuksen 6 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 7 artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolella on välitön vastuu tietyin edellytyksin vahingosta, joita sen asevoimat tai viranomaiset ovat aiheuttaneet takavarikoimalla tai tuhoamalla toisen sopimuspuolen sijoittajan tekemän sijoituksen tai sijoituksen osan. Valmiuslain 37 §:n 1 momentin (198/2000) mukaan lain nojalla suoritettujen toimenpiteiden johdosta kärsitystä vahingosta suoritetaan täysi korvaus. Pykälän 2 momentin mukaan vahingosta suoritetaan kuitenkin vain kohtuullinen korvaus, jos vahinkoa on vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen pidettävä vähäisenä tai jos valtiontaloudelliset tai kansantaloudelliset syyt sitä vahinkojen suuren määrän vuoksi välttämättä vaativat. Sopimuksen 7 artiklan määräykset yhdessä 6 artiklan määräysten kanssa voivat olla ristiriidassa valmiuslain korvaussäännösten kanssa tai ainakin voivat valtioneuvoston harkintaa rajoittaen vaikuttaa tapaan, jolla valmiuslain säännöksiä sovelletaan. Määräykset kuuluvat sen vuoksi lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 11 artiklassa määritellään sijoittajan ja sopimuspuolen välisissä riidoissa noudatettavat menettelyt. Sopimuspuolet hyväksyvät omien tuomioistuintensa lisäksi myös välimiesoikeuden toimivallan sijoituksia koskevissa riitaisuuksissa. Välitystuomiot ovat lopullisia ja sitovia. Artiklassa tarkoitetussa välimiesmenettelyssä voi tulla Suomea sitovalla tavalla vahvistetuksi, miten tiettyä lainsäädännön alaan kuuluvaa sopimusmääräystä on tulkittava. Sopimuksen 11 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 12 artiklan mukaan sopimuksen tulkintaa ja soveltamista koskevat sopimuspuolten väliset riitaisuudet voidaan ratkaista erityisessä välimiesmenettelyssä. Välimiesoikeuden päätös on sitova ja se voi koskea asioita, jotka kuuluvat Suomessa lainsäädännön alaan. Artiklassa tarkoitetussa välimiesmenettelyssä voi tulla Suomea sitovalla tavalla vahvistetuksi, miten tiettyä lainsäädännön alaan kuuluvaa sopimusmääräystä on tulkittava. Tällaisen oikeudellisesti sitovan tulkinnan voidaan katsoa jossain määrin koskettavan valtion täysivaltaisuutta ja kuuluvan lainsäädännön alaan.

Yleisperustelujen nykytilaa käsittelevässä jaksossa on lueteltu Suomen voimassa olevat sijoitusten suojelua koskevat sopimukset. Kaikkien sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamista koskevat lait on säädetty tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Nyt käsiteltävänä oleva sopimus sijoitusten edistämisestä ja suojaamisesta Namibian tasavallan kanssa ei poikkea voimassa olevista sopimuksista säätämisjärjestyksen kannalta merkityksellisissä kohdin. Esitykseen sisältyvä lakiehdotus voidaan siten hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Helsingissä 31 päivänä lokakuuta 2002 tehdyn Suomen tasavallan hallituksen ja Namibian tasavallan hallituksen välisen sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Lakiehdotukset

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Helsingissä 31 päivänä lokakuuta 2002 tehdyn Suomen tasavallan hallituksen ja Namibian tasavallan hallituksen välisen sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

3 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

---

Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 2002

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ulkomaankauppaministeri
Jari Vilén